Pronssijoen kupeessa, koivujen reunustaman hiekkatien päässä, kohoaa villiruusujen keskeltä pieni Ruotsin vallan aikainen kivitalo. Sen seinustaa pitkin kipuaa sinnikäs villiviini punnaisine lehtineen tavoitellen taivasta. Köynnöskasvi peitää osittain ikkunan, jonka takaa kurkkii uteliaita hevosenhoitajia - kaikkia kiinnostaa tallille saapunut uusi hevonen.Valkoaitaisista tarhoista kuuluu hirnahduksia vastaukseksi tulokkaan huudoille. Maneesin nurkalta ilmestyy kissa, myös sitä kiinnostaa yleensä niin rauhaisan tallipihan epätavallinen hälinä. Kissa arvioi tilannetta hetken ja jolkottaa sitten tallin omistajan, Aleksin, jalkoihin pyytämään huomiota. Mies nostaa kissan hajamielisenä syliinsä samalla hymyillen toivotaessaan uuden hevosen omistajineen lämpimästi tervetulleiksi.

 

Sydämellisesti tervetuloa Hallavaan!

 

Hallava on pieni virtuaalitalli, joka panostaa kävijöidensä viihtyvyyteen täydellä sydämellään. Järjestämme jatkuvasti hoitajille ja ratsastuskoulun oppilaille niin ratsastustunteja ja hoitokursseja kuin myös leirejä, kilpailuja ja erilaisia tapahtumia. Yksityisten omistajille tarjoamme edellisten lisäksi tasokkaita valmennuksia ja hyvän tukiverkoston omasta hevosesta huolehtimiseen.

Hallava on täydellinen paikka kenelle tahansa rennosta harrastamisesta kiinnostuneelle, mutta eniten siitä irtoaa juuri niille aktiivisille, jotka ovat menettäneet sydämensä tallin mahtavalle porukalle, sekä heidän kanssaan kirjoittamiselle ja roolipelaamiselle.

Emme toki unohda myöskään tallilla harvemmin käyviä ja hiljaisesti päiväkirjoihinsa kirjoittelevia, sillä kannustamme lämpimästi jokaista ja jaamme ystävällistä palautetta jokaisesta hoitotarinasta - unohtamatta rakentavaa kritiikkiä. Vaikka kävijöitä on suhteellisen paljon ja monet persoonat saattavat aluksi hämmentää, otamme jokaisen uuden sielun avosylin vastaan ja opastamme kädestä pitäen mukaan tallin arkeen. Uskallatko hypätä karuselliin? Saatat jäädä koukkuun ;)

 

sydämellisin terveisin

Aleksi

Valokeilassa Eevin tarina:
27. Yhdessä loppua kohti
2. helmikuuta 2017


Oli Susin kolmanneksi viimeinen päivä tallissa. Pusu haettaisiin samana päivänä kuin se, joten sama lukumäärä päti myös varsaan. Äiti ja tytär ulkoilivat yhdessä, ja olin iloinen siitä, että niillä oli seuranaan myös muut varsalliset suokkitammat. Susi näytti tarkkaavaisuudestaan huolimatta rennommalta nyt Pusun telmiessä muiden varsojen kanssa ja muidenkin tammojen pitäessä niitä silmällä, kuin aikanaan Siriuksen kanssa. Tulevaisuudessa sillä olisi aina seuranaan muita tammoja varsoineen. Susi tulisi olemaan onnellinen Heljänkoskella.

"Mikä niistä on sun?" Markus kysyi.
"Tuo pieni, tumma ja lihava", nauroin. "Tai no, vähän pulskia ne on kaikki. Mutta tuo, joka seisoo heinäkasassa eikä tajua, että se on ruokaa."
"Ahaa!" Markus oivalsi. "Ja sillä oli varsa?"
"Juu. Se on tuo, joka nyt seurailee toisten painia sivusta."
"Missä yhden varsan äiti on?" Markus kysyi uteliaana.
"Ah, on kolme tammaa ja neljä varsaa. Yksi tammoista sai kaksoset", kerroin.
"En tiennyt, että hevoset voi saada kaksosia."
"Ei ne onneksi usein saakaan. Se on oikeastaan aika vaarallista, ja monesti ainakin toinen varsoista kuolee. Kyllä näitä onnellisiakin tapauksia toki käy, mutta kaksosvarsat on aina vähän pelottava juttu."

Varsat olivat huomanneet, että aidan takana oli ihmisiä. Yhtenä rohkeana laumana ne tulivat meitä tutkimaan. Arinkin varsa oli porukassa rohkeampi, mutta kyllä niistä näki persoonallisuuseroja. Susin varsa oli aika velmu ja muistutti paljon emäänsä, joka halusi pikkuisena saada kaiken suuhunsa tutkittavaksi.
"Varo sitä Pusua", varoitin Markusta.
"Ai mitä, saako siitä jotain pöpöjä vai", miestä nauratti aina vain varsan pöhkö (mutta minusta kamalan söpö!) nimi.
"No ei, vaan se näykkii. Puree, jopa, jos huonosti käy", sanoin. "Se on... vähän kuriton."
"Jaa. Hyvä tietää. Pidänkin sormeni mielellään ihan itselläni."

Markuksesta näki, ettei hän ollut hevosmies. Otteet olivat varovaisia ja välillä karski mies vallan hätkähti, kun joku varsoista kävi tungettelevaksi. Ei hän kuitenkaan toivoton ollut. Hän uskaltautui rapsuttelemaan jokaista varsaa vähäsen ja talutti ansiokkaasti Susin talliin, kun minä toin Pusun omassa narussaan perässä. Ei sillä, että Susi olisikaan (enää) mikään hurja villihevonen ollut, mutta olihan nyt silti hienoa, että sen saattoi luovuttaa miehen käsiin ilman, että kuljin itse vieressä.

Pusu joutui karsinaan kököttämään siksi aikaa, kun me harjailimme Susia käytävällä. Varsa ei ollut moksiskaan. Se oli jo ollut aikoja ilman emäänsä. Tänäänkin kävin tallissa vain läpi sen jalat ja annoin sille kivennäiset ja väkirehut. Kun se oli omansa syönyt, vein sen takaisin ulos muiden hevosten seuraan siksi aikaa, kun ratsastaisin Susilla ilman satulaa.

En ratsastanut pitkään, mutta nautin joka hetkestä. Kentällä oli pari pientä estettä ja hyppäsin ne siitä ilosta, että saatoin vielä tehdä niin Susin kanssa. Ne olivat viimeiset hyppymme.

Takaisin talliin mennessämme törmäsimme Dawiin, joka hykerteli jännittyneen tyytyväisenä, että Lotasta ehkä sitten tulisi kuin tulisikin ravuri. Hymyilin. Dawin ja Lotan taival oli alussa, ja minä muistin vielä, miltä tuntui, kun kaikki yhteiset mahdollisuudet olivat vielä avoinna. Ehkä pian minäkin olisin taas vastaavassa tilanteessa.

Vaikka yhteiselo Susin kanssa päättyisi, aina tulisi uusia hevosia ja uusia tuulia.

suosittelemme

♥    Newerra

♥    Vaahterapolku

♥    Kirkkojoen talli

♥    Otava

♥    Ratapiha

 

perjantai 3. tammikuuta 2017

Tänään tallilla on luvassa mielenkiintoinen maastoretki kun varsat pääsevät tutustumaan metsän ihmeisiin.

ajankohtaiset

♥    ratsastutunti

♥    varsamaasto

webdesign: Pinja Kumpulainen

tämä on virtuaalitalli

© 2017 Hallava