Seppeleen Sotaruusu

Nimi

Seppeleen Sotaruusu

he:A 80cm

tamma

15.02.2017, 4v*

suomenpienhevonen

140cm

Aleksi

Taso

Säkä

Omistaja

Rotu

Kasvattaja

Syntynyt

Hoitaja

Skp

Väri

tummanrautias

-

Luonne

 

Ruusu on kiltti pieni suokkitamma, joka yrittää aina parhaansa tilanteessa kuin tilanteessa, eikä turhasta vedä herneitä nenään. Vaikka se onkin vielä nuori, voi sen selkään laittaa kokemattomankin ratsastajan. Se ei turhasta hätkähdä ja antaa anteeksi ratsastajansa pienet virheet.

 

Hoidettaessa Ruusu seisoo kauniisti paikoillaan ja katselee kiinnostuneena ympäröivää maailmaa, vaikka avonaisesta karsinan ovesta. Ainut asia, joka sen saattaa laittaa karkumatkalle, on lähettyville jätetyt heinäkärryt, joihin tamma tykkää parkkeerata turpansa. Rakastaa rapsuttelua ja paijausta, erityisesti sitä, kun kumisualla kutittelee sen ryntäitä.

 

Ruusu on isänsä tavoin parhaimmillaan kouluradoilla ja sillä onkin aika näyttävät ja lennokkaat askeleet. Kokeneen ratsastajan alla Ruusu saattaa hieman kuumua laukassa, halutessaan esitellä ponnekasta laukkaansa. Tällaisessa mielentilassa se on myös joskus vetänyt pikkupukit, mutta se tapa luultavasti karsiutuu pois tamman kasvaessa oikeaksi aikuiseksi.

 

Esteitä tamma hyppää myös ihan näppärästi, mutta ei ole kavioistaan sitä kaikkein varovaisinta sorttia. Näin nuorempana se on vielä aikamoinen koheltaja ja tarvitsee rauhallisen ratsastajan joka tietää mitä tekee, mutta tulevaisuudessa sillä pystyvät luultavasti myös lapset hyppäämään. Maastoon sen jo uskaltaa päästää kenen kanssa tahansa, Ruusu kun ei turhia säiky ja on täysin liikennevarma.

 

 

Sukutaulu

i. Seppeleen Soturi

trt, 146cm

PKK-V, PP-MVA

ii. Letkajenkka

trn, 148cm

VIP MVA, KTK-III

ie. Humaus-Tyttö

tprt, 143cm

PP-MVA

iii. Hobitti

iie. Hirveän Amalia

iei. Hurjimus

iee. Iinan tyttö

ee. Lakean Kastelma

sh, 150cm

KTK-II

ei. Törkee F31M1

sph, 136cm

VIR MVA Ch, KRJ I, KTK-II

eii. Fruittaripoika

eie. Törkee Peiliteini

eei. Karna

eee. Humuelma

webdesign: Pinja Kumpulainen

tämä on virtuaalihevonen

© 2017 Hallava