Priton Valera


nimi Priton Valera väri punaruunikko
sukupuoli tamma taso va:B, 130cm
rotu budjonny kasvattaja PRIT4384
syntymäaika 23.6.2017, 6v* omistaja Aleksi (VRL-10836)
säkäkorkeus 161cm hoitaja Jesse


Moni kakku päältä kaunis

Valera on äärettömän kaunis punarautias hevonen, johon uuden tallilaisen katse varmasti ensimmäisenä kiinnittyy. Mutta sitten korvat menevätkin luimuun ja hampaat naksahtavat vain sentin päästä ihastelijan olkapäätä. Valeraa käsitellessä tulee aina olla varuillaan.

Aleksi ei voinut olla vastustaa kiusausta nähdessään myynti-ilmoituksen budjonnyivarsasta, mutta pian hevosen saavuttua talliin selvisikin syy pikkuisen alhaiseen hintaan. Se oli täysi paholainen. Aleksi on yrittänyt parhaansa mukaan koulia tammasta hyväkäytöksistä nuorta hevosta, mutta vaikuttaa siltä, että Valera vain on perusluonteeltaan.. no, ilkeä. Ihan hengenvaarallinen se ei kuitenkaan ole ja napakan hoitajan käsissä kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat. Satula kuitenkin kannattaa laittaa selkään vain jos Valera on kunnolla kalterissa kiinni, ja silloinkin pitää osata varoa takajalkoja.

Ratsukoulutuksen edessä Aleksin helpotukseksi selvisi että tamma on ihan mukava ratsastaa, se ei tarkoituksella tee mitään typerää ja pukittaakin vain silloin jos siitä tuntuu että ratsastaja käyttää liian kovia apuja tai vaatii mahdottomia. Valeralla on pehmeät matkaavoittavat askeleet ja hyvä työmoraali. Hyppykapasiteettiakin tammalta löytyy isoillekin esteille asti, joten varmasti Valerasta kuoriutuu oikein mainio tuntiratsu vähän kokeneemmille ratsastajille.

Valera on ihan täysin rakastunut sen tarhakaveri Melliin, vaikka välillä ponitammaakin pitää komentaa jos toinen tulee samalle heinäkasalle syömään. Mutta muiden hevosten läheisyyteen Valeraa ei sitten kannatakkaan päästää ja kisoissa häntään on hyvä laittaa punainen rusetti

Sukutaulu

i. Sjeek Yemn
s. 2013
tprn, 157cm
ii. Zheria
s. 2011
m, 157cm
ie. Bogrova
s. 2012
rt, 157cm
e. D.E. Parenette
s. 2015
rt, 163cm
ei. Shtraf Artjom
s. 2010
rt, 163cm
ee. Prahetta
s. 2010
prt, 164cm

Molemmat Valeran vanhemmista olivat todella hyväkäytäksisiä hevosia, joten niiltä ainakaan tamma ei ole luonnettaan perinyt. Valeran isä oli kuuliainen ja kiltti, ratsastaessa hyvin eloisa ja eteenpäinpyrkivä. Menestyksekäs varsinkin esteillä. Valeran emä sen sijaan oli erityisen taitava koulukentillä.

Kuvagalleria


Tämä on virtuaalihevonen
© Hallava 2019