Pronssijoen kupeessa, koivujen reunustaman hiekkatien päässä, kohoaa villiruusujen keskeltä pieni Ruotsin vallan aikainen kivitalo. Sen seinustaa pitkin kipuaa sinnikäs villiviini punnaisine lehtineen tavoitellen taivasta. Köynnöskasvi peitää osittain ikkunan, jonka takaa kurkkii uteliaita hevosenhoitajia - kaikkia kiinnostaa tallille saapunut uusi hevonen.Valkoaitaisista tarhoista kuuluu hirnahduksia vastaukseksi tulokkaan huudoille. Maneesin nurkalta ilmestyy kissa, myös sitä kiinnostaa yleensä niin rauhaisan tallipihan epätavallinen hälinä. Kissa arvioi tilannetta hetken ja jolkottaa sitten tallin omistajan, Aleksin, jalkoihin pyytämään huomiota. Mies nostaa kissan hajamielisenä syliinsä samalla hymyillen toivotaessaan uuden hevosen omistajineen lämpimästi tervetulleiksi.

 

Sydämellisesti tervetuloa Hallavaan!

 

Hallava on pieni virtuaalitalli, joka panostaa kävijöidensä viihtyvyyteen täydellä sydämellään. Järjestämme jatkuvasti hoitajille ja ratsastuskoulun oppilaille niin ratsastustunteja ja hoitokursseja kuin myös leirejä, kilpailuja ja erilaisia tapahtumia. Yksityisten omistajille tarjoamme edellisten lisäksi tasokkaita valmennuksia ja hyvän tukiverkoston omasta hevosesta huolehtimiseen.

Hallava on täydellinen paikka kenelle tahansa rennosta harrastamisesta kiinnostuneelle, mutta eniten siitä irtoaa juuri niille aktiivisille, jotka ovat menettäneet sydämensä tallin mahtavalle porukalle, sekä heidän kanssaan kirjoittamiselle ja roolipelaamiselle.

Emme toki unohda myöskään tallilla harvemmin käyviä ja hiljaisesti päiväkirjoihinsa kirjoittelevia, sillä kannustamme lämpimästi jokaista ja jaamme ystävällistä palautetta jokaisesta hoitotarinasta - unohtamatta rakentavaa kritiikkiä. Vaikka kävijöitä on suhteellisen paljon ja monet persoonat saattavat aluksi hämmentää, otamme jokaisen uuden sielun avosylin vastaan ja opastamme kädestä pitäen mukaan tallin arkeen. Uskallatko hypätä karuselliin? Saatat jäädä koukkuun ;)

 

sydämellisin terveisin

Aleksi

Valokeilassa tupariviikonloppu:
Tervetuloa taloon, by: Alana
22. huhtikuuta 2017

Koska me olimme muuttaneet, järjestimme tietenkin tupaantuliaiset. Suunnitelmissa oli pitää pienet kekkerit kavereiden kesken, ei mitään suurta. Vieraslistalla oli ensin kahdeksan ihmistä, kolme Jasen kaveria, Emma, Alina, Ohto, sekä sitten Johannes ja Ba. Lisäksi olin kirjoittanut Eevin listalle, mutta ottanut hänet sitten pois, kun ei se varmaan olisi kumminkaan halunnut istua iltaa meidän nuorien kanssa.
"Ei se tuu", oli Jase todennut yksi ilta.
"No hä, why not?"
"Ne lähtee perjantaina Karibialle."
"Oh."
Se oli jo neljäs, joka oli ilmoittanut, ettei pääse. Ensimmäisenä listalta oli lähtenyt Sebastian, syyksi annettiin "meet and greet stadis, mä oon ihan hot nyt", Alinan nimen yli oltiin vedetty toisena viiva, hän oli saanut jostain järkyttävän flunssapöpön, ja sitä paitsi, hän oli jo käynyt meillä. Ja siskoani nyt näkisin niin usein kumminkin, ettei se edes haitannut. Ja nyt sitten lähti listalta Christian, ja sen jälkeen vielä Ohto ilmoitti, että sen perhe tulisi kylään, ja olisivat koko viikonlopun.
"We have no friends", oli ollut loppupäätelmä. Ja sitten joskus yöllä oli tullut mestari-idea, että kutsutaan hallavalaiset.
"Öö, miks, sä vihaat niinku 80% niistä?"
"Shush, so do you. Eikä ne oo niin pahoja. And, niitä tulee ehkä kolme anyways ku they don't like us."
"No joo, sure, what the hell."
Niinpä me kutsuimme Hallavan talliporukan tupareihimme. Pistin talliporukan viestiryhmään kutsun, sain muutaman vastauksen, ja olin ihan tyytyväinen.

Kutsussa luki seitsemästä eteenpäin. Ensimmäinen saapui jo neljältä, nimittäin Camilla, Jasen ystävä, jonka olin tavannut pari kertaa aikaisemmin, mutta jolle en ollut jutellut paljoa. Nytpä juttelin. Jase haki hänet juna-asemalta, sillä hän asui kaukana ja jäisi yöksi, ja sitten teimme ruokaa yhdessä. Tai no, hän auttoi minua koristelemaan leipomani kakun, jolloin siitä tuli todella nätti, ja nyt ihmiset saattoivat oikeasti syödä sitä. Maku kyllä oli hyvä jo alun perin, mutta ulkonäkö oli hieman vinksahtanut. Vaan eipä enää.

Sitten alkoi saapumaan porukkaa enemmänkin. Emma tuli, sitten Eevi, Katri vanavedessään. Wrach oli tyytyväinen uusista ihmisistä, ja kiehnäsi varsinkin Eevissä kiinni. Drei kulki pitkin taloa, käyden aina nuuhkaisemassa uutta kävijää, ennen kuin se palasi asemiin vahtimaan ruokapöytää. Nannakin tuli, Miro mukanaan, mikä oli yllätys. Pujo saapui, ja kaikki sujui mukavasti. Jase jutteli pääasiassa Camillan ja Emman kanssa, hallavalaiset, ja heidän seuraansa liittyivät Salli ja Ruska, kun saapuivat.

Rikukin käväisi, mutta nimenomaan käväisi, samalla kun hän toimi kuskina Sallille ja Ruskalle. Kutsuin häntä peremmälle, mutta ilmeisesti Jase mulkaisi häntä niin pahasti, että Riku jäi eteiseen kengät jalassa, ja vaihdoimme vähän kuulumisia siinä. Sillä samalla sekunnilla, kun hän avasi oven lähteäkseen, tupsahti syliini suuri kasa blondia ystävää.
"Bileet pystyyn!" Johannes virnisti ja heilutteli muovipussiaan. "Se on alottanu ihan omat bileensä jo", Ba totesi voitonriemuisena, ja päästi Rikun ulos. Riku toivotti minulle hyvää onnea, enkä ollut varma, tarkoittiko hän tulevaisuutta vai jo melkoisessa humalatilassa olevaa Johannesta.
"Joo, I see… I thought I said, että me ei tehdä tätä."
"Mut ne olis ihan tylsät juhlat!" Johannes totesi ja kiskoi kengät jalastaan. Ba taputti minua selkään, avasi tölkkinsä, ja niin jäin yksin eteiseen katsomaan kavereideni perään.
"Jaase! Mitä mies! Ja Emma, hyvältä näyttää, niinku aina."
Oi voi.

Noh, ilta ei ollut täysi fiasko, mutta aika läheltä liippasi. Sentään kahvit ehdittiin juoda, ennen kuin alkuperäinen ajatukseni kakkukahveista hajosi kokonaan käsiin, ja ennen kaikkea ennen kuin Johannes löysi radion. Vaikka Ba olikin ajanut tänne, oli hän silti ehtinyt jo nyt juoda sen verran, että hän kiersi jututtamassa kaikkia hyvällä tuulella. Johannes olikin jo pistänyt tanssiksi. Ensin tunnelma oli lievästi kiusaantunut, ennen kuin idioottiystävieni tuoma hyvä (ja varsin alkoholinhajuinen) fiilis levisi muihinkin. Drei oli paennut Johannesta, joka yritti hiota ystävyyttä sen kanssa, kaapin päälle, ja tarkkaili sieltä epäilevänä touhuja. Wrach taasen kiersi aivan onnessaan vastaanottamassa rapsutuksia jokaiselta vastaantulijalta, ja sen viuhuva häntä yllätti Katrin vesilaseineen totaalisesti. Lopputuloksena oli märkä sohva ja Katrin syli, ja tyytyväinen Wrach, joka koikkelehti seuraavan ihmisen luokse. Se ei ollut kovin sulava otus, ainakaan sisätiloissa. Eipä ollut Johanneskaan. Hän kompastui ovenkarmiin, ja jäi sitten lattialle hihittelemään, kun koira tarkisti naamaa nuolemalla, että kaikki oli kunnossa. Sitten blondi halusi "tarjota kaikille", ja kävi estelyistäni huolimatta hakemassa mäyräkoiran (tai kaksi, siinä vaiheessa minulla särki jo päätä ja vauvalla oli kova sutina päällä, joten en keskittynyt tähän hieman isompaan vauvaan kovinkaan tarkasti) Ban autosta.

Loppuilta menikin sitten vauhdikkaasti. Ennen pitkää luovutin ja lopetin yrittämisen, ja kiitin onneani, että vieressä asui pariskunta, joilla ei ollut lapsia. Ja että seinät olivat aika paksut. Onneksi ne jotka joivat jäivät suurimmaksi osaksi sisätiloihin, ja takapihalla istui vain muutama ihminen juttelemassa omiaan hymysuin. Tai vähemmän hymyssä suin, mutta joka tapauksessa.

Minulta meni hallavalaisten kuulumiset oikeastaan kokonaan ohi, kun keskityin ensin valvomaan ystäviäni, sitten katsomaan, että ruokaa oli tarpeeksi, sitten pyydystämään ulos päästettyä kissaa takaisin sisälle (se onneksi ennätti vain takapihan aidan päälle), ja kun porukka alkoi lähtemään, ennätin sanoa heipat vain Eeville, Katrille sekä Nannalle ja Mirolle, ennen kuin minun oli pakko mennä makaamaan hetkeksi tai selkäni kuolisi. Kun pääsin takaisin ulos, olivat Pujo ja Ruska ennättäneet lähteä, ja jäljellä oli enää Johannes, Ba, Salli, Emma sekä Camilla, jotka pelasivat pokeria Jasen kanssa pöydän luona. Tai no, Johannes oli siinä kunnossa, että hänellä oli kädessään vain talouspaperia, ja Ba oli selkeästi häviöllä, kun hän tirskui koko ajan. Emma ei pelannut, vaan selasi kännykkäänsä, ja taloon oli viimeinkin laskeutunut edes jonkin moinen hiljaisuus, kun radiokin oltiin sammutettu ja "parhaita biisejä, kamoon älä jaksa" soittaneen Johanneksen kännykkä takavarikoitu.

Salli lähti, sitten Emma. Camilla pesi lattioita muilla pokerissa. Kun Ba ja Johannes saatiin siirrettyä sammuneina sohvalle, laskeutui kunnon hiljaisuus, ja pääsin viimeinkin nukkumaan.
"No, oliko hauskaa?"
"No uhhh.. Yeah? I guess. The idiots were idiots, but I should've guessed that."
"Ihan hyvin tää meni. Ens kerralla kyllä takavarikoidaan niiden viinat, et ne ei voi aiheuttaa draamaa."
"Mmm.. Ai mitä draamaa?" olin jo puoliunessa.
"Ei mitään erityistä. Mee nukkumaan, tai sä nukahdat siihen pystyyn."
"Already did."

Tupareissa tapahtuu
kursiivitekstit Sallin käsialaa ja normaalit Ruskan

Mun, Sallin ja Rikun yritys navigoida Alanan ja Jasen tupareihin kännyköiden avulla oli epätoivoinen. Mun GPS-paikantimeni sanoi yhtä ja Sallin toista, ja me huudettiin laitteiden käskyjä ratissa olevalle Rikulle yhteen ääneen, kunnes kaikki olivat varmasti suunnista sekaisin. Riku-parka oli lopulta aivan hermona.
- Seitsemältäkö teidän piti olla siellä, nyt ollaan jo puoli tuntia myöhässä, se tuskaili.
- Älä stressaa, mä sanoin ja kurotuin takapenkiltä taputtamaan sen olkapäätä. – Ei tällaisissa juhlissa ole niin justiinsa, milloin ilmestyy paikalle.
Riku huokasi tuskastuneena.
Mä en nähnyt etuistuimella olevan Sallin kasvoja, mutta vaikka se huuteli kännykkänsä ohjeita ihan yhtä äänekkäästi kuin mä, jopa minä olemattomine sosiaalisine taitoineni pystyin vaistoamaan, että se oli jotenkin vaisu.

Lopulta kävi ilmi, että Alanan ja Jasen rivitalokämppä olikin vain vajaan kilometrin päässä mun kotoani. Tuli aavistuksen verran typerä olo, kun oltiin ensin kierrelty kyliä kolmen vartin verran. Riku toivotti mulle ja Sallille illanjatkoja ja näytti pyyhkivän hikeä otsaltaan, kun me kömmittiin pihalle autosta.
Alanan ja Jasen asumus vaikutti ihan siistiltä ja idylliseltä, ja takapihalle oli kasattu kaksi muovista puutarhapöytää siltä varalta, että tupa kävisi liian ahtaaksi. Mä ja Salli tuotiin tuparilahjaksi kliseisintä mahdollista eli astiapyyhesetti ja paistinlastoja. Riku oli ehdottanut jotakin hienoa viinipulloa, mutta mä olin muistuttanut, että Alana ei kuitenkaan voisi sitä juoda.
Me käytiin ensi töiksemme tervehtimässä juhlakaluja, joista molemmat näyttivät jo aika riutuneilta. Alanan vauvamaha oli jo aivan silminnähtävä.
Muodollisuuksien jälkeen me liityttiin muiden hallavalaisten seuraan yhden puutarhapöydän ääreen. Siellä olivat jo Eevi, Katri, Nanna ja pitkä, tummatukkainen jätkä, joka oli kuuleman mukaan ex-hallavalainen, ja joka näkemän mukaan taisi olla Nannalle enemmänkin kuin kaveri.
Porukalla me ruodittiin sitä, kuinka surullista oli, että Katri ja Nova jättäisivät Hallavan. Lopulta Katri kuitenkin sanoi, ettei näin iloisessa juhlassa kuulunut synkistellä, ja me siirryttiin hilpeämpiin aiheisiin.

Kun tuparit olivat olleet mukavasti käynnissä jo varmaan tunnin, saapuivat paikalle jotkut pojat, jotka kai olivat Alanan jääkiekkokavereita. Yhdellä oli kädessään kilisevä muovikassi, ja siitä alkoikin sitten elämöinti.
Mä kiinnitin nyt entistä enemmän huomiota siihen, miten hiljaiselta Salli vaikutti. Se oli mennyt erityisen vaisuksi, kun me oltiin puhuttu Katrin jatko-opintosuunnitelmista.
- Inhottaako sua tää väenpaljous? mä kysyin, kun muiden huomio oli kiinnittynyt muualle. Salli nyökkäsi vähän.
- No, vaihdetaan hetkeksi maisemaa, mä hihkaisin. Mä nousin ylös ja ilmoitin muille, että me oltaisiin kohta takaisin.
Sitten mä johdatin Sallin rivitalokämpän läpi mahdollisimman paljon humalaista blondia vältellen pihatielle.
Heti, kun me päästin pois muiden silmien alta, mä tartuin Sallia kädestä ja pinkaisin juoksuun. Jalat takoivat mukavasti asfalttia, kun me viiletettiin korttelin nurkan taakse. Siinä oli sopivasti koivu, jonka alin oksa oli vaakatasossa Sallin vyötärön korkeudella. Mä hypähdin istumaan oksalle niin, että olin suunnilleen Sallin mittainen.
- Mitä sulla on mielen päällä? kysyin suorasukaisesti.

Katsoin Ruskaa joka istui oksalla. Hänen silmänsä loistivat kauniisti. Olimme juosseet pakoon melua ja olimme rauhaisassa paikassa. Pieni tuulen vire oli läsnä, mutta kevät oli jo sen verran pitkällä, että ulkona tarkeni ihanasti ilman hiostavaa toppatakkia. Ruska kysyi mikä painoi mieltäni. Katsoin pitkään pojan silmiin ennen kuin käänsin katseeni maahan. Pyyhkäisin lepattavat hiukset korvani taakse.
"Öm.. Sähän tiedät, että mä olen harkinnut muuttamista Sveitsiin", sanoin pojalle ja katsoin Ruskaa. Hän nyökkäsi, mutta pysyi hiljaa. Minun täytyisi siis jatkaa. Olin lykännyt kertomista niin paljon, että minun täytyisi kertoa.
Mielummin nyt kuin myöhemmin. Avasin suuni, mutta suljin sen pian. Henkäisin syvään ja kerroin Ruskalle mitä olin päättänyt. Ruska hymyili ja halasi minua. Ruskan suhtautuminen siihen, että lähtisin Sveitsiin oli suhteellisen neutraali. Onneksi. Halasin Ruska ja tunsin parin kyyneleen vierivän poskillani.
"Onneksi oot Euroopassa ja mieti millainen mahdollisuus se on", Ruska kannusti minua. Hänen ilmeestään näki pienen pettymyksen, mutta osasi onneksi suurimman salata. Se helpotti minua. Puhuimme Ruskan kanssa rauhallisesti tulevasta ja onnistuimme sivuuttamaan sen etten syksyllä enää olisi Hallavassa. Nautin täysin siemauksin hetkestä.

Hiljennyimme ja katsoimme toisiamme. Ruska hymyili tavallista hymyään. Minä punastelin vaihteeksi ja välillä siirsin katseeni maahan ja suin hiuksiani. Hetki ei ollut kiusallinen, vaikka emme puhuneet. Se oli hienoa hiljaisuutta. Kumpikin vain odotti seuraavaa ja kuuntelimme Pronssijoen kevään ääniä. Mopoja, lintuja ja Alanan luota kantautui iloisia ääniä.
Suunnitelematta ja yhtäkkiä nojauduin eteenpäin ja katsoin Ruska syvälle hänen syviin silmiin. Kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Ruska katsoi minua hieman kysyvästi, kun aloin itkeä. Pudistin vain päätäni ja nojauduin vielä eteenpäin ja suljin silmät. Kuumat kyyneleet vierivät poskillani. Otin käsilläni tukea puusta ja tunsin kuinka minun ja Ruskan huulet koskettivat toisiaan.

Ensin mä katsoin kummissani, kuinka Sallin silmät kyyneltyivät, ja seuraavalla sekunnilla se suuteli mua. SUUTELI. Kyllä, niin teki.
Ja kaikki, mitä mä pystyin sillä hetkellä ajattelemaan, oli: mitä helvettiä.
Mä nojauduin taaksepäin vähän panikoituneena, ja sitten mä tajusin taas istuvani puun oksalla. Mä horjahdin taaksepäin ja olin vähällä tipahtaa – niinpä vastarefleksinä mä heilautin jalkojani päästäkseni takaisin tasapainoon ja onnistuin siinä sivussa potkaisemaan Sallia reiteen. Se tuijotti mua mykkänä, ja mun huulilta karkasi hysteerinen naurahdus.
- Rakkaudesta se hevonenkin potkii, mä sanoin ja laitoin heti perään käden suun eteen. Mun pakkomielteeni: vääntää vakavinkin tilanne vitsiksi, ja usein aika paskaksi sellaiseksi. Salli tuijotti edelleen ilmeettömänä, ja mä tajusin, että mun pitäisi jotenkin keräillä asioita kasaan.
Mä vedin nopeasti henkeä, laskin käden suultani ja sanoin ilmoille ensimmäisen mieleeni tulevan selityksen, miksi mä olin vetäytynyt pususta:
- Mä en tykkää tytöistä.

Sallin leuka tipahti kymmenen senttiä, ja kyyneleet olivat kuivuneet poskille.
- A-aijaa, se sanoi ontolla, vähän nuhaisen kuuloisella äänellä. Sitten se näytti kokoavan itsensä. – Ahaa, okei. No, mä ymmärrän…
Mä katsoin jähmettyneenä yhä koivun oksalla istuen, kuinka Salli kääntyi kannoillaan ja käveli pihatietä pitkin takaisin juhliin. Mun olisi kai pitänyt juosta sen perään, mutta mitä ihmettä mä sitten olisin sanonut?
Aivojen hammasrattaat yrittivät setviä tapahtumaa melkein kivuliaalla voimalla. Miksi ihmeessä Salli oli suudellut mua? Mehän oltiin oltu kavereita jo vaikka kuinka kauan. Voiko sillä muka olla jotakin tunteita mua kohtaan? Tunteita, jotka se oli nyt päättänyt saattaa päivänvaloon heti kerrottuaan lähtemisestään.

Mä könysin alas puusta ja suuntasin takaisin tupareiden meteliin. Salliin en törmännyt, ja musta tuntui, että se oli onni. Vaikka olisi kai pitänyt mennä lohduttamaan ja selittämään asiat parhain päin.
Hallavalaiset istuivat edelleen puutarhapöydän ääressä.
- Ootteko te nähneet Sallia? mä kysyin niiltä marssittuani paikalle. Vieressä jutteli melkoisen kovaan ääneen Alanan lätkäjätkiä ja Jasen hienostokavereita.
Hallavalaiset pudistelivat päitään.
- Ei olla, Nanna sanoi. – Me luultiin, että lähdit sen kanssa jonnekin.
- No, joooooo, venkoilin kiusaantuneena. – Niin… Mutta nyt en tiedä mihin se meni. Mun pitäisi varmaan joka tapauksessa lähteä kotiin.
Muut näyttivät vähän kummastuneilta. Miro tarjosi kyytiä, mutta mä ilmoitin asuvani ihan nurkan takana.
Kotimatkalla mä mietin vieläkin, että mitä kummaa. Ja pyörittelin puhelinta kädessäni miettien, soittaisinko Sallille, mutta laitoin sen aina takaisin taskuun.

Ruskan vetäydyttyä pois mun aivot, tunteet, lihakset, hermot ja solut löivät tyhjää. Mietin mitä olin menny tekemään. Miksi miksi miksi? Ruska sanoi ettei tykännyt tytöistä, mutta en osannut ottaa sitä todesta. Eihän Ruska oikeastaan koskaan näyttänyt kiinnostusta kenellekään, mutta nyt se oli vain isku vasten kasvoja. Käännyin pois ja lähdin. Miksi minä? Miksi Ruska ei tykännyt musta? Mikä mussa on vikana? Mahassa velloi ikävästi ja tunsin kuinka pahaolo velloi mahassa. Kävelin suoraan takaisin Alanalle ja menin vessaan. Vessassa oli käynnissä joku tilanne mutta tuimalla katseella sain tilan itselleni. Vedin oven lukkoon ja nojasi kaksin käsin altaaseen. Katsoin peilistä itseäni. Hiukset olivat tuulessa menneet sekaisin ja kyynelistä oli jäänyt rannut poskille. Laskin kylmää vettä hanasta ja huuhtelin kasvoni monta kertaa.
Hieroin naamani kuivaksi karhealla pyyhkeellä.
En voinut vieläkään uskoa todeksi mitä oli tapahtunut. En ollut ennen tajunnut millaiset tunteeni olivat poikaa kohtaan. Nyt tiesin. Tiesin myös sen, että Ruskan puolesta tunteet eivät olleet samanlaisia.
Hienoa. Olin nyt pilannut tämänkin. Istuin pöntön kannelle ja nostin paitani hihaa. Vasemman ranteen kohdalla jökötti mehevän kokenein arpi. Sivelin arpea sormeni päillä. Minua oksetti. Ja niin siinä sitten vain kävi.
Vetäisin pöntön ja huuhtelin suuni. En osannut ajatella. Ajatukset juoksivat vain pois enkä saanut mistään kiinni. Nyt ainakin päätös Sveitsiin lähdöstä olisi oikea. Ei minulla enää täällä mitään olisi. Ei kukaan minua haluaisi.
Oveen koputettiin ja sain kuulla pari ärräpäätä. Lähdin vikkelään pois vessasta ja katselin väkeä. En onneksi nähnyt Ruskaa. En kestäisi hänen kasvojaan. Näin Johanneksen kumppaneineen olohuoneessa. Heillä oli vierellään juomia.
Katselin niitä ja tätäkään asiaa harkitsematta menin porukan luokse ja lähdin mukaan.

Pojat olivat jo sen verran humalassa etteivät edes tajunneet sitä, että olisin alaikäinen tai mitään muutakaan. Join, join ja join. En nyt tiedä oliko se edes hyvää. Join vain, eihän sillä olisi mitään merkitystä. Ei millään olisi mitään merkitystä. Halusin vain pois. Pois kaikesta.
Loppun illasta olin aivan sekaisin. En osannut tehdä mitään seurasin muita. Muistikuvatkin ovat suhteellisen hatarat. Riku laittoi viestiä ja kyseli tulisiko hän jo hakemaan minua. En vastannut.

Alanan luota lähdin vaappuen kotiin. Siitäkin muistan vain sen, että minulla oli kylmä. Kävelin vain eteenpäin. Olin kävellyt varmaan jo useamman kilometrin, kun huomasin auton valot. Autoja ei ollut liikkunut ainuttakaan koko kävelyni aikana. Auto pysähtyi kohdallani. Kyydissä oli joitakin amislaisia. Olivat Rikun kanssa samalla luokalla tai ainakin tiesivät minut. Kysyivät lähtisinkö mukaan. No ei ilta enää voisi paskemmin jatkua. Hyppäsin autoon ja lähdimme eteenpäin. En tiennyt minne. Katsoin vain autosta ulos ja pidin otsaani kylmällä lasilla.

"Voi Jeesus Salli", Riku henkäisi. Hän auttoi minut ylös urheilukentän katsomon penkiltä missä istuin uusien ystävieni kanssa. Olin ottanut vähän lisää. Pojat olivat ilmeisestikin ilmoittaneet Rikulle missä olin. Riku saattoi minut autoon. En osannu sanoa mitään muuta kuin "älä sano äidille". Sen jälkeen Riku katsoi minua. Pyyhkäisi hiuksia pois kasvoilta ja lähti ajamaan.


Tupaantuliaiset
By:Pujo

Kun saavuin Alanan ja Jasen uuden kämpän ovelle, mietin mitä ihmettä oikeastaan tein siellä. Muut olivat houkutelleet minuakin mukaan, ja olin suostunut, vaikka en tuntenut kumpiakaan sen kummemmin – ja Jasesta minulla ei ollut edes kovinkaan positiivista mielikuvaa. Mutta tässä sitä oltiin, tuparilahja kourassa, valmiina soittamaan ovikelloa. Seisoin ovella jonkin aikaa ja hengitin syvään. Muiden mukana saapuminen olisi varmaan ollut helpompaa, mutta käytännön syistä olin ollut yksin liikkeellä.

Painoin ovikelloa ja kuulin sisältä hennon ovikelloäänen. Hyvä, kello oli soinut, ei siis hätää. Odotin hetken, ja kuulin jonkun lähestyvän ovea. Oven avasi hiukan kiireisen oloinen Alana, ja Alanan perässä saapui kiireisesti Wrach, jonka koko vartalo tuntui heiluvan hännän mukana. ”Moi!”, sanoin ja hymyilin. Alanakin tervehti, ja kutsui peremmälle. Otin kengät ja takin pois, astuin eteisestä ja ojensin naiselle lahjani, joka oli itse kasattu yrttisekoituspussi. ”Tätä voi laittaa melkeinpä mihin ruokaan tahansa”, kerroin ja kuulin kiitoksen, jonka jälkeen siirryin olohuoneeseen. Hakeuduin heti jo paikalla olevien hallavalaisten seuraan, ja jutustelimme siinä jonkin aikaa. Jossain vaiheessa söimme vähän kakkua, joka oli todella kivan näköinen (ja hyvän makuinen). Minulla olikin oikeasti ihan mukava fiilis, hymyilytti ja rapsuttelin talouden lemmikkejä aina kun ne sattuivat kohdalleni. Ulkonakin oli sen verran lämpöistä, että tarkeni istua puutarhapöydän ääressä.

Sitten tapahtui jotain. Olin sisällä käymässä juuri kun sinne saapui pari uutta naamaa, hilpeissä tunnelmissa kilisevine kasseineen. Olin hiukan hämilläni, kun katsoin sivusta heidän ilakointiaan, ja Alanan jokseenkin huolestunutta olemusta. Yritin livahtaa pihalle huomaamatta, mutta huomattiin minut kuitenkin. ”Terve! Kuka sä oot? Mä oon Johannes! Ja tuo on Ba”, oli Johanneksen tervehdys. ”Mä oon Pujo, moi vaan”, vastasin ja yritin vaikuttaa ihan normaalilta ja hymyilevältä. ”Pujo niiku se kasvi, aika hauska nimi”, totesi Johannes joka onneksi kääntyi sen jälkeen taas oman porukkansa puoleen. Minä sain siirryttyä takaisin ulkoilmaan, ja vastaani käveli Ruska sekä vaisun oloinen Salli. He lipuivat ohitseni ennen kuin ehdin kysyä mitä kuuluu, ja olkia kohauttaen siirryin takaisin puutarhapöydän ääreen. Hieraisin nenänvarttani ja hengähdin, ehkäpä iltaa ei olisi vielä menetetty. Leppoisa jutustelu jatkuikin hetken aikaa, kunnes Johanneksen ja Ban mukanaan tuomat bileet olivat sen verran käynnissä, ettei niiltä voinut paeta. Meininki oli suorastaan kaoottinen, ainakin minun mielestäni. Joka puolelta sateli ärsykkeitä, eikä alkoholin läsnäolo helpottanut asiaa. Tätä en lainkaan odottanut, en ollenkaan, oli lause joka pyöri jatkuvaa syöttöä päässäni kun yritin miettiä, lähtisinkö suosiolla kotiin vai yrittäisinkö sosialisoida vielä hetken. Kurtistin kulmiani ja päätin jatkaa pöydässä istumista, olihan siinä vielä kavereitani. ”Juhlien rakenne tais muuttua”, sanoin vitsaillen ja sain hymähteleviä nyökkäyksiä.

Jonkin ajan kuluttua Ruska saapui pöydän luokse hieman kummallisen oloisena, ilman Sallia, ja kysyi, olimmeko nähneet Sallia. Emme olleet. Ja sitten poika lähti, jättäen meidät ihmettelemään mitä oikein oli tapahtunut. Minä henkäisin syvään, ja sanoin käyväni vessassa. Nousin pöydästä ja kävelin pihan ja talon poikki vessaan, vain löytääkseni vessan lattialta sekavan oloisen Johanneksen. Hän hihitteli omiaan ja yritti nousta, ja lopulta pääsikin ylös. Tukea tuo mies kuitenkin tarvitsi, huomasin sen hänen horjahtaessaan minua kohti ja tarratessa olkapäihini kiinni. Säikähdin yhtäkkistä liikettä meinatessa itsekin horjahtaa jääkiekkoilijan painosta, mutta naurahdin vain vaivaantuneesti ja ohjasin Johanneksen takaisin olohuoneen puolelle. Huh. Lukitsin itseni vessaan ja huomasin sykkeeni olevan epämiellyttävän korkea. Pakko minun olisi nyt kotiin lähdettävä, turhaan minä itseäni kiduttaisin yrittämällä pitää tästä enää.

Tulin vessasta ja katsoin hetken reittiä terassin ovelle, ja päätin, että ei. Muut jäisivät nyt hyvästelemättä. Sitten huomasin Sallin. Hän oli juopuneiden porukassa, itselläkin pullo kädessä. Suuri ahdistuksen aalto kiiri lävitseni, ja kylmänkuumat väreet nousivat jaloista päähän. Minun olisi varmaan pitänyt tehdä jotain, mutta en pystynyt liikkumaan, en ollenkaan. Tunsin sydämensykkeen korvissani ja käännyin suoraan eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan samalla kun yritin pitää hengitykseni tasaisena. Nappasin takkini, avasin ulko-oven ja katosin ulkoilmaan. Juoksin jonkin matkaa kunnes en enää pystynyt, ja laskeuduin maahan polvilleni hengästyneenä. Käteni vapisivat ja mietin harmissani kostean maan tahraavan housuni, kunnes huomasin hyperventiloivani. Sitten kasvoistani katosi tunto, käsiä nipisteli ja olin siinä kävelytiellä hetken aikaa valmiina kuolemaan.

Saapui sadekuuro.
Tilanteeni oli rauhoittunut, kun annoin sen lopulta olla ja mennä ohi. Jalkani olivat väsyneet polvillaan olemisesta ja päätin vain istahtaa maahan, välittämättä enää housujeni likaantumisesta. Suljin silmät, hengitin syvään ja käänsin kasvoni taivasta kohti. Vesipisarat valuivat kasvoillani ja saattoi mukana olla muutama kyynelkin. Mokoma tunnepurkaus. Naurahdin itsesäälistä, ja päähäni palasi kuva Sallista. Jos hänelle tapahtuisi jotain, en antaisi itselleni anteeksi. Olisin ihan hyvin voinut vetäistä hänet pois sieltä, ja hän oli vielä kaikenlisäksi alaikäinen! Sentään paikan päälle oli jäänyt joitakin hallavalaisia… Kai. Etsin kännykän taskustani, mutta siitä oli loppunut akku. Pahus. Päätin nousta ylös ja mennä pikimmiten kotiin. Hieraisin kasvojani, hengähdin syvään ja jatkoin matkaani ripeästi kävellen. Sade oli lakannut, ja tunsin oloni väsyneeksi. Onneksi ei ollut enää pitkä matka. Saavuttuani vihdoin kotiin, heitin kastuneet vaatteeni saman tien kasaan lattialle. Sitten laitoin kännykkäni latautumaan, ja odotin että se käynnistyi. Yritin soittaa Sallille pari kertaa, mutta puhelin vain tuuttasi. Tunsin oloni turhautuneeksi. Mitä ihmettä Ruskan ja Sallin välillä oli oikein tapahtunut?! Menin suihkuun ja yritin olla ajattelematta. En jaksanut enää tänään.

Renan ilta

”Tonne tulis sohva ja tonne sänky ja tuolla ois ruokapöytä.” Selostin Jesselle kämppäni lattialla.
Kyllä, kuulit oikein. MINUN kämppäni, ihka oma kotini. Tulisin asumaan aivan Dawin yläpuolella, ja kämpän vuokraisäntä on hyvin mukava. Saimme hoidettua nopeasti kaiken ja nyt oli sopimus että minä asuisin nyt täällä.
Jesse naureskeli minulle ja sanoi: ”Juu, aijotko sä tehä noille seinille jotai. Ne on iha karmeen väritset.”
”Juujuu, kaikki ajallaan. Vois maalata ne sinisiksi, tai vihreiks.” Sanoin katsoessani purppuran punaisia seiniä.
Jesse kaartui halaamaan minua, halasin takaisin ja sanoin. ”Oon maailman onnellisin tyttö”. Jesse hymyili ja antoi pusun otsalleni, hymyilin.
”Oi vitsit, kello on jo noin paljon, mun pitää varmaa lähteä käymää kotona” Jesse parahti ja katsoi kelloaan.
”Höh, mutta okei, mäkin varmaa jonkun ajan päästä lähen treeneihin” Sanoin.
Nousimme lattialta ylös ja kävelimme yhdessä ulos asunnosta.

Kohta alkaisivat Alanan juhlat, olin saanut myös perjaatteessa kutsun mutta minulla oli Baletti tuntikin. Hain Äidin kämpästä balettitavarani ja lähdin sitten kohti lukion salia.

Olimme salissa, siis minä Toshiro, Linda, Sonja, Elvi ja Minttu. Venyttelimme rauhassa ja opettajamme Satu asteli saliin ja hänen perässään tuli Jessica.
Jessica oli hirvein ihminen koko pronssijoella, hän oli niin ylimielinen ja suoraansanottuna raivostuttava.
Aloitimme harjoitukset, harjoitukset sujuivat hyvin. Pian tunti oli lopuillaan ja menimme tottuneina istumaan rinkiin lattialle. Jokainen kertoi fiiliksiä tunnistaan ja kertoivat uuden asian itsestään, kuten aina.
Kun minun vuoroni tuli sanoin: ”Hyvä fiilis jäi tunnista ja uus asia musta. Meitsi muuttaa omilleen lähiaikoina.” Ringin toisella puolella istuva Jessica katsoi minua ja sanoi ivallisella äänensävyllä. ”Säkö selviäisit yksin, alat varmaa pillittämää ikävää heti ekana iltana. Ja etkös sä ollu surkee kokki. nii mitens aattelit selvitä.”
Suorat sanat pistivät kuin piikki rintaan, hiljenin. Linda ja Tos puolustelivat minua sinnikkäästi ja Satu yritti rauhoitella porukkaa.
Kun porukka oli rauhoittunut astelimme hiljaisina pukuhuoneisiin, vedimme vaatteet päälle ja lähdimme jokainen omille teillemme.

Mielialani oli askenut ylhäältä jyrkästi alas, kavelin kohti kotia katsellen maahan. Jessica puhui totta, kuitenkin tulisi heti kaikkia ikävä kun olisin yksin, enkä osannut tehdä ruokaakaan. Aloin epäröimään ja mietin että olisiko sittenkin parempi jos vain luovuttaisin ja raahautuisin Äidin ja Minkan mukaan.
Havahduin ajatuksista kun puhelimeni soi, katsahdin näyttöön. Ruska, mitähän sillä on. vastasin puheluun.
”Moi Ruska”
”Moi”
”Mitäs nyt?”
”Ootko kuullu Sallista mitää?”
”En, miten niin?”
”Eiku, voisiksää jutella sille, se on ehkä veil siellä Alanalla”
”Öö, tota voin mä yrittää. Mut en ees tiiä missä Alana asuu”
”Mä lähetän sulle sen osotteen.”

Ruska oli kuulostanut puhelun aikana huolestuneelta, sain osotteen ja lähdin tarpomaan kohti Alanan kämppää.
Se ei onneksi ollut kaukana, hetken päästä jo koputtelin talon ovelle.
Oven avasi Alana, talosta kuului sekalaisia humaltuneiden rääyntää.
”Moi, onks Salli täällä?” Kysyin epäröiden.
”Öö, moi. Mä katon. Oota sekka” Alana sanoi ja sukelsi juhlien ytimeen.
Odottelin hetken ovella ja Alana tuli hetken päästä takaisin pudistellen päätään.
”No ei se täällä oo, mut oli khyll joku aika sitte. Tyttö näytti vähä sekavalta yhessä vaiheessa” Hän sanoi.
”Aa okei”, sanoin, kiitin ja poistuin sateeseen.

Aloin olla jo huolissani, mietin että mitä oli tapahtunut. Ja että miten sekavana Salli oli ollut. Kävelin tietä pitkin, yritin soittaa Sallille monet kerrat, ja myös Ruskalle. Ei vastauksia.
Vaeltelin ympäriinsä ja ajattelin vielä kerran kokeilla että vastaisiko Salli. Puhelin soi hetken ja sitten sieltä vastasi poika kuiskaten:
”Moi”
”Ööm, moi. Kuka siellä” Kysyin hämmentyneenä pojalle joka oli vastannut puhelimeen.
”Aaa, joo. Riku täällä.” Poika vastasi.
”Ai joo, moi Riku. Onks Salli siellä?” Kysyin.
”Juu, se nukkuu jo” Riku vastasi.
”Aaa, noh. Sittenku Salli herää viititkö sanoo sille että soitin?” Varmistin.
”Juu, tottakai. Öitä” Riku sanoi.
”Jeps, kiitti ja öitä” Sanoin takaisin ja katkaisin puhelun.
No, ainakin Salli oli kotona mietin ja käännyin kotia kohti sateen saattelemana.

suosittelemme

♥    Newerra

♥    Vaahterapolku

♥    Kirkkojoen talli

♥    Otava

 

keskiviikko 26.4.2017

Jännittävä tupariviikonloppu Alanan luona on takanapäin ja nyt tallilaisten on aika kääntää katseet kohti Tie tähtiin finaalia.

Mutta onhan sitä ennen vielä vappu! Pitäisikö kesksiä jotain hauskaa? (;

ajankohtaiset

♥    tie tähtiin finaali

♥    hoitajahaku

♥    ulkomaanmatka

webdesign: Pinja Kumpulainen

tämä on virtuaalitalli

© 2017 Hallava