Ratsutalli Esittely Hevoset Foorumi
Tilli

Auburnissa valmentautumassa

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Naava oli toki kuullut Auburnin kartanosta paljon, mutta silti paikan upeus yllätti. Kartano oli kuin suoraan jostain satukirjasta ja tallialuekin oli aivan eri luokkaa kuin Hallavan loskainen ja kotikutoisen oloinen tallipiha. Kuinkakohan monta tallityöntekijää täällä oli kun paikat sai pysymään niin siisteinä? Naava laittoi trailerin parkkiin ja siirtyi sitten auttamaan Jesseä lastaussillan laskemisessa. Hurmos sai tulla ensimmäisenä ulos, joten Naava jäi seisomaan rampin viereen varmistamaan ettei ori astuisi liian sivuun. Hurmos tulikin oikein rytinällä alas ja käännähti sitten kokonaiset 360 astetta ilmoittaen saapumisestaan hirnuen. Jesse lähti määrätietoisesti kävelyttämään levotonta Hurmosta ja Naava otti samalla huomattavasti rauhallisemman Tillin ulos trailerista. Tamma pysähtyi hetkeksi katselemaan uutta ympäristöään ja todettuaan sen vaarattomaksi henkäisi syvään.

Tilli

Vähän vauhdikkaampi estevalmennus

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Naava

Tilli laukkasi kiihtyvää vauhtia kaviot rummutaten maneesin pohjaa. Yritin istua lähellä satulaa ja pidätellä ohjalla, mutta nuori tamma oli liian kiihdyksissä kuunnellakseen. Sen korvat kääntyilivät villeinä kohti lähestyvää estettä. Oliko liian myöhäistä kääntää voltille? Päätin ettei tässä vaiheessa ollut enää muita vaihtoehtoja kuin hypätä, joten otin viimeisen puolipidätteen ja myötäsin sitten mukaan ilmavaan hyppyyn. Tilli loikkasi verryttelyesteen yli heittäen takajalkojaan ilmaan ja jatkoi sitten matkaa vetäen päätään alas ja loikkien holtittomasti. Tein kaikkeni säilyttääkseni tasapainoni ja sain kuin sainkin ratsastettua tamman kulmaan, jossa sain sen viimein pysähtymään.

Hurmos

Kouluvalkka sateentallilla

sunnuntai 30. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Hurmos oli.. No, se oli ori. Mitäpä siihen lisäämään?

Valeran kanssa olin oppinut tosi nopeesti, ettei koskaan tiedä millanen päivä sillä tulee oleen. Useimmiten huono, mutta oliko se sellainen ääh, nyt ei mikään huvita vai puren jos otat askeleenkaan lähemmäs päivä. Hurmos oli koko talven ollut aika rauhallinen, pientä erimielisyyttä tietyissä hoitotoimenpiteissä ja riemukkaita ilopukkeja pellolla laukatessa lukuunottamatta. Nyt kun kevät alkoi olla aika pitkällä oli orin pää mennyt ihan sekaisin, joka tarttui Tuikkeeseen. Yhdessä ne juoksi kilpaa tarhassa liukkaassa liejussa tytöille huudellen, ja mä seuraan vierestä miettien että milloin joku kaatuu ja katkaisee jalkansa.

Luka

Valmentautumassa

maanantai 25. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Elyssa

Ai että oli ihanaa kun aurinko paistoi. Laitoin hetkeksi silmät kiinni ja saatoin tuntea kuinka valo ja lämpö imeytyivät iholleni. Tätä oli niin odotettu. Kevät alkoi olla siinä pisteessä, että valoa riitti kauemmin kuin pimeyttä. Sisäkasvit olivat sen huomanneet ja alkaneet puskea lehtiä aivan uudella voimalla. Lukakin tuntui tavallista tyytyväisemmältä. Se käveli rennosti eteenpäin, korvat kääntyillen kohti metsää lintujen siritystä kuunnellen. Polku ratsastuskoululle oli jo lähes täysin sula, ja vaikka se olikin melko mutainen, voitti se loskan sata nolla.

Lähestyessämme pihaa aloin kerätä ohjia paremmin tuntumalle, sillä valmennukseen oli saapunut suuri joukko ulkopuolisia ratsukoita, jotka parveilivat nyt parkkipaikan ja maneesin edustalla. Osa oli selvästi laittamassa jo tavaroita kasaan edellisen valmennuksen jälkeen, mutta esimerkiksi Salman ja Lydian tunnistin kanssani samaan valmennukseen tulijoiksi. Moikkasin heitä hymyillen ja ratsastin sitten Lukan maneesiin, jonka ikkunoista oikein tulvi auringonvaloa sisälle.

Lilja

Varsaonnea

maanantai 11. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Henry

Kuka olisi uskonut että me oltaisiin nyt tässä tilanteessa, kun vuosi sitten Liljalla todettiin jalkavamma, jonka paranemisessa menisi useita kuukausia. Mä olin ollut ihan maassa, meidän tuleva kisakausi oli mennyt plörinäksi heti alkuunsa ja vauhdikkaat esteradat saivat vaihtua pitkiin kävelylenkkeihin. Elyssa se taisi lopulta olla, joka löysi kultareunuksen tälle mustalle pilvelle. Liljalla voisi tehdä varsan. Tietysti! Muistan miettineeni että miksen mä sitä itse heti keksinyt, sillä ratkaisuhan oli mainio. Sillä aikaa kun jalka saisi pikkuhiljaa parantua, olisi samalla jotain iloistakin odoteltavaa. Ja tässä se nyt oli.

Niin pieni hevosenrääpäle että oikein sydän pakahtui. Sillä oli metrinmittaiset silmäripset ja vaaleanpunainen läikkä turvassa. Ihan emänsä näköinen. Mä istuin karsinan nurkassa housut ihan puruissa enkä uskaltanut liikkua senttiäkään. En halunnut häiritä tätä hetkeä.

Synnytys oli ollut helppo ja kaikki oli tapahtunut suhteellisen nopeasti. Lilja oli nuollut orivarsan puhtaaksi ja tökki sitä nyt kannustavasti turvallaan. Levon aika oli ohi ja jaloille olisi noustava. Pikkuinen varsa näytti ymmärtävän yskän, räpäytti pari kertaa silmäripsiään ja asetteli sitten aivan liian pitkät etujalkansa haralleen. Mä pidätin hengitystä kun varsa yritti koko kroppa täristen ponnistaa ylös. Se pääsi jo etujalkojensa päälle, mutta kun takajalat yrittivät ponnistaa suoriksi kellahti varsa kumoon purujen sekaan.

Lilja katseli varsansa ponnisteluja huolestuneen oloisena mutta kuitenkin kärsivällisenä. Se oli aivan loistava äiti. Viidennellä yrityksellä varsa pääsi ylös niin pitkäksi aikaa että sai otettua pari horjahtelevaa askelta kohti nisää ja alkoi sitten juoda ahnaasti. Mä saatoin viimein hengähtää. Nyt ei olisi mitään hätää. Hymyilin vielä hetken siinä itsekseni ja nousin sitten varovaisesti ylös ja poistuin karsinasta jättäen emän ja varsan rauhassa lepäämään.


Hurmos

Toinen osakilpailu

sunnuntaina 17. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Jotenkin mystisesti ratsutallilla oli viimepäivinä käynyt enemmän porukkaa kuin normaalisti. Villi veikkaus, että sillä vajaan viikon ikäsellä varsalla on sen kanssa jotain tekemistä. Huijaisin, jos sanoisin etten mäkin ollut jäänyt Liljan karsinan eteen katselemaan pikkuisen touhuamista. Ai jehna se oli suloinen. Mä en olekaan koskaan ennen ollut osa minkään varsan elämää, enkä tiedä voisko sen nytkään sanoa tapahtuvan, mutta ainakin mä saisin todistaa sen kasvamista ja kehittymistä vaikka sitten sivusta. Hurmoksessa oli ihan tarpeeks varsaa mulle, kun orilla oli kevättä rinnassa siihen malliin, että oksat pois.

”Jea, nyt ois kaikki”, ilmoitin Elyssalle joka nyökkäsi ja sulki rekan sivussa olevan varusteboksin luukun. Luka, Tilli, Symppis ja Hurmos oli varustettu matkaa varten ja nelikko nautiskeli parhaillaan heinätarjoilusta lämpimiin loimiin käärittynä. Nainen nousi ison kuljetusauton rattiin, ja mä talsin maassa lepäävän kevyen lumipeitteen poikki omalle autolleni. Se lähti kauniisti hyrräten käyntiin. Rekan takavaloja seuraten lähdin ajamaan tallin pihasta kohti tulevaa kisapaikkaa.

Hurmos

Kouluvalmennus Saaristossa

sunnuntaina 10. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

”Miten sulla menee?” utelin Lolalta meidän laittaessa ratsujamme kuntoon Saariston tiloissa. En mä mitään yksityiskohtia tiedä, mutta oon ymmärtänyt että naisella on viimeaikoina ollut aika paljon kaikkee meneillään. Se vaikuttaa kuitenkin jo vähän paremmalta kuin mitä se on ollut.
”Tässähän tää”, Lola vastasi vähän hymyillen. Sen katse ei käynytkään mussa. Nyökkäsin hiljaisesti ja palautin omat silmäni Hurmoksen suitsien hihnoihin joita parhaillaan kiinnitin.
”Kiitti kun huolehdit aina”, Lola lisäsi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hymähdin hiljaa hymyillen ja nyökkäsin uusiks.
”Tottakai. Sitä varten kaverit on.”

Laiskuus ei kyllä ikinä oo Hurmoksella ongelma. Onneksi. Siltä löytyy oma moottori, joka toisaalta tuntuu olevan näiden suokkien perusvarustus, mutta jos sen oikeasti haluaa saada tekemään hommia niin kyllä siinä pohkeita tarvitaan. Mielestäni olin oppinut miten sitä ajetaan, mitä se tarvii ja vaatii, ja mukautumaan siihen. Kokoajan harvemmin kävi sillä tavalla, etteikö me ymmärrettäisi toisiamme. Mä tiesin, että Hurmuu jännittää uusi paikka ja kasa uusia hevosia. Tässä valmennus ryhmässä oli enemmän vieraampia ratsukoita kuin aikaisemmissa, Lolaa tietty lukuunottamatta. Ori pureskeli kuolaimiaan ja heilautteli päätään ohjasotetta vastaan. Sitä oli pakko työstää paljon ympyrällä ensin, ehkä siksi että mä pidän ympyrätyöskentelystä ja mun on helpompi hallita hevonen silloin, tai siksi että ne sopi Hurmoksellekin ja se malttoi unohtaa ylimääräiset huolenaiheet. Jokatapauksessa se toimi, Hurmos alkoi rentoutumaan ja me päästiin nostamaan ravi.

Tilli

Estevalmennus Saaristossa

lauantaina 9. maaliskuuta 2019

Oli lauantaipäivä ja keli oli kääntynyt plussan puolelle. Aamulla leijailleet lumihiutaleet olivat lätsähtäneet maahan loskaksi, joka litisi saappaiden alla Naavan taluttaessa Tillin ulos Saariston hevosopiston vanhasta tallista. Tamma oli saanut lepäillä siellä pari tuntia sillä aikaa kun samalla kyydillä tulleet Jesse ja Hurmos olivat olleet valmentautumassa.
Naava ohjasi Tillin suoraan korokkeen viereen, ei tässä kelissä viitsisi kävellä edes maneesille. Tilli otti muutaman varovaisen askeleen eteen ja sivulle Naavan noustessa seisomaan korokkeen päälle, mutta rauhoittui nopeasti. Naava asetteli jalkansa jalustimeen ja ponnisti sitten sulavalla liikkeellä ison kimonsa selkään. Vielä satulavyön tarkistus ja sitten Naava antoi Tillille luvan lähteä kävelemään eteenpäin.

Hurmos

Kouluvalmennus Auburnissa

tiistaina 5. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Auburniin oli meitä Hallavalaisia lähtenyt tällä kertaa vaan minä ja Miro. Onneksi oli Miro, muuten olisin varmaan jättänyt menemättä. Hurmos ja Salty selvisivät ehjinä perille, vaikka eka mä mietin mitä se tykkäisi lähteä reissuun ilman tuttuja. Mun valmennus oli Miron jälkeen, joten kerkesin hetkeksi kapuamaan Auburnin maneesin jumalattoman kokoiseen katsomoon. Kun helpon B:n ratsukot alkoivat verkkaamaan ratsujaan katseeni kiersi maneesin katon rajassa. Se oli ihan valtava, valaistu, lämmin. Millasia kroisoksia sillä tallilla oikein käy? Mitä Miro oikein Hallavassa tekee, kun sillä on jotain yhteyksiä tänne? En tiiä siitä, mutta jos mä olisin tollain vaahtosammuttimen kokosena pojankloppina päässyt edes puoliksi näin hienoon paikkaan, en takuulla olisi tyytynyt Hallavan ratsastuskouluun. Sen sijaan nyt näin aikuisiällä sellainen maalaismainen pikkutalli tuntui tutulta ja turvalliselta, ja mä viihdyin. Auburnissa mä olisin vaan erottunut joukosta kaikista vääristä syistä.

”Noniin..” hengähdin hiljaa itsekseni Hurmoksen satulavyötä kiristäessäni. Ori viskaisi päätään ja sen etujalka pamautti lattiaa. En alkanut torumaan. Aloin epäillä ihan kaikkea kun painoin kypärän päähäni. Mun ratsastuskengät oli varmasti liian likaiset. Huppari ei tunnetusti ollut paras vaihtoehto, muttakun mun kaikki vaatteet oli likasia. En ollut taas jaksanut pestä pyykkiä moneen viikkoon. Se ainoo musta huppari oli vielä toistaseks tarpeeks puhdas että sillä kehtas tulla. Röökiltä se haisi, mutta siitä nyt ei pääse eroon kun mun on pakko niitä syöpäkääryleitä kiskoo. Hurmoksen ohjista tarttuen lähdin taluttamaan sitä maneesia kohti. Koulua mä osasin vääntää, ja niin osaa Hurmoskin. Ei tää vois ihan hirveen huonosti mennä.

Hurmos

Tie Tähtiin estevalmennus

lauantai 2. maaliskuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Mä en ihan tiennyt, miten mun olisi tarkoitus saada Hurmos pidettyä suorassa. Ori oli menossa eteenpäin kuin höyryveturi ihan oman mielensä mukaan, eikä mulla ollut siihen paljoa sanottavaa. Alkulämmittelyt vaati aivan jumalattoman määrän pohjetta ja siinä samalla myös kättä, samalla kun mä muistutin itseäni etten saisi turhautua ja jäädä vetämään. Hurmosta ei paljoakaan mun pidätykset kiinnostanut alkuun, mutta kun mä vaan jaksoin ja maltoi pyytää sinne volteille, asetuksiin, väistöihinkin, niin vähitellen se alkoi kuuntelemaan. Sainpa Hurmoksen pysähtymäänkin ja ottamaan ihan pari peruutusaskelta, ja sen mä saatoin jo ottaa henkilökohtasena voittona.

Ekat hypyt oli yksittäisiä. Hurmos oli tosi vahva edestä ja imi esteelle sellaista vauhtia, että ensimmäinen hyppy lähti aivan liian kaukaa. Onneksi mä osasin varautua siihen, kun mä en selvästi osannut sitä estää.
”Paljon maltillisemmin seuraavalla kerralla!” Meidän valmentaja huusi, vaikka se oli mulle itsellekin päivänselvää. Vieras ympäristö, vieraat hevoset ja esteet tuntui olevan Hurmokselle niin paljon sulateltavaa, että se oli kaikkea muuta kuin nautinnollinen ratsu. Hauska miten yhdestä pienestä hevosesta tulee esille niin monta eri puolta, kotona se ei uskalla lähteä pihasta yksin ja muualla se vaatii ratsastajalta enemmän kuin paljon. Nostin laukan uudelleen rauhallisesti, ja käänsin katseen esteelle.

Luka

Ensimmäinen osakilpailu

sunnuntai 24. helmikuuta 2019



Symppis

Ensimmäinen osakilpailu

sunnuntai 24. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Kassu

Aamu valkeni aurinkoisena. Mä ja muutama muu huristeltiin Elyssan rekalla paikalle. Matka ei ollut kauheen pitkä, ja mulla on tosi virkee olo. Oon täysin valmis tähän, ja niin on Symppiskin.
Meen tutustumaan alueeseen, katselemaan onko Hukkasuo pysynyt entisellään ja muistelemaan mun ja Aten menoa täällä. Käyn verryttelyalueella, hakemassa tarjoilusta kahvimukin itelleni ja päätän sitten pyörähtää takaisin päin. Onneks tässä on aikaa, voi ottaa vähän rennommin.

Rekalle palatessani Jesse on jo työn touhussa. Pysähdyn miehen eteen kattomaan ku se tarkistaa Hurmoksen satulan kuntoa tai jotakin.
“Tolta saa kahvia jos haluut”, kerron. Jesse nostaa katseensa hetkellisesti muhun.
“Joo, mä käyn varmaan pia hakemassa. Kiitti”, mies hymähtää keskittyneenä. Päätän antaa Jessen olla, mutta juuri kun oon menossa tsekkaamaan Symppiksen mielentilan, se huikkaakin mut takasin.
“Mites sä ja Nio?” Jesse kohottaa kulmiaan nopeasti. Tuntuu hassulta kun me lähes aina puhutaan vaan musta, tai sitten musta ja Niosta. Ei koskaan Jessestä itestään. Päätän kuitenkin vastata Jessen kysymykseen vastakysymyksen esittämisen sijaan.
“Tosi hyvin, vietettiin ystävänpäivä yhessä, ja itse asiassa haluukko kuulla mitä mä tein”, pidättelen virnettä. Jesse kattoo mua odottavasti ja hinkkaa sormenpäällä jotain kuivunutta rapaa jalustinhihnoista.
“Valehtelin ikäni raflassa ja ostin viiniä”, nyt annan sen virneen levitä mun naamalle. Tajuttuaan mitä mä sanoin Jesse alkaa nauraa.
“Mitä, sähän oot seittemäntoista! Kassu!” mun nimen se lausuu toruvasti, mutta leikkisällä tavalla. Sitten Jesse katsahtaa mun naamaa tarkastellen. “No joo, kyllä mäkin varmaan menisin lankaan. Näytät yheksäntoistavuotiaalta”, saan vastauksen.
“Joo siis mun naama on muuttunu hitosti tän viime vuoden aikana. Hoikentunu tai jotaki. Olin paljo enemmä kakaran näkönen ku alotin Hallavassa”, selittelen ja hieraisen leukaa.
“Millon sä alotit?”
“Kaks vuotta sitte. Täällä oli sellanen tinker ku Palle”, nyökkään.
“Ahaa, okei. Oon vähä kateellinen sulle, kasvaisinpa mäki vielä”, Jesse tuhahtaa hyväntuulisesti. Meidän keskustelu jää aikalailla siihen, mäkin lähden laittamaan Symppistä valmiiksi.

Hurmos

Tie Tähtiin estevalmennus

perjantai 22. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Me oltiin päästy paikalle jo valmiiksi hikisinä ja vähän vauhkoina, vaikka mä uskalsin olla sitä mieltä että tällä kertaa Hurmos lähti pihasta aikaista paremmin. Riitti kun mä kävelin sen vieressä, raippa sivulla takajalkojen läheisyydessä ja ohjat ulommaisessa kädessä. Niin ja tietty joku kymmenen minuuttia tarmokasta keskustelua siitä mennäänkö vai ei.

Siinä on hyvät puolensa että mä olin se joka pääsääntöisesti nyt ratsasti Hurmoksella, sillä jalustimet oli aina saman mittaiset. Nytkin sain vaan hypätä selkään ja lähteä kiertämään uraa jotta voisin kierroksen jälkeen kiristää satulavyön. Me molemmat silmäiltiin kentälle koottuja esteitä, ja se toi Hurmoksen askeliin samantien vauhtia niin, että sain olla aktiivisesti pidättämässä. Ulkona taas yllättäen kiristynyt pakkanen ei varmasti yhtään auttanut asiaan. Meidän verryttely piti sisällään paljon pysähdyksiä ja peruutuksia, jotka ei todellakaan halunneet mennä läpi. Heti kun askellaji vaihtui raviin Hurmos tykitti menemään sellaista vauhtia, että sitä olisi voinut luulla kovemman asteen ravuriksi. Laukasta puhumattakaan. Se ei ollut kauheen rohkaisevaa kun ottaa huomioon, että valmennus oli vasta alkamassa.

Symppis

Tie Tähtiin estevalmennus

perjantai 22. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Kassu

Valmennuksen verryttelyt kuluu mulla Attea miettiessä. Viime vuonna tein tätä samaa sen ruunan kanssa. En saanutkaan aikaiseksi käydä morjestamassa sitä joululomalla, ehkä mun pitäisi nyt pian? Muistelen kuinka mukava ruuna oli ratsastaa. Ei sillä etteikö Symppiskin olisi hyvä, mähän oon aivan lääpälläni tähän tammaan.

Hahmotan tehtävän aika nopeasti. Symppis on selkeästi innoissaan päästessään pomppimaan, ja joudun tekemään paljon puolipidätteitä jo ekaa ristikkoa lähestyttäessä. Symppis ei meinaa ekalla kerralla pysähtyä ollenkaan, mutta tekee sen lopulta. Pyydän uudelleen ravin ja teen jälleen puolipidätteen esteen yllä että tamma ymmärtää olla nostamatta laukkaa. Hymähdän itsekseni, hevosen energia alkaa tarttua muhunkin. Jatkan puomeille ja me hölkötellään niiden yli rennosti. Seuraavalla kierroksella Symppis muistaa jo miten tää meni ja pysähtyykin oikein hienosti tasajaloin juuri oikeaan kohtaan. Annan lyhyet taputukset kiitokseksi meidän mennessä korotettuja puomeja kohden.

Tilli

Tie Tähtiin estevalmennus

sunnuntai 22. helmikuuta 2019

Tilli käveli rennosti kohti Hallavan ratsastuskoulua. Sen pää oli alhaalla ja korvat kääntyilivät laiskasti kohti metsästä kuuluvia ääniä. Reitti ratsutallin ja ratsastuskoulun välillä oli tullut tutuksi tämän talven aikana, sillä ratsutallin kenttä oli ollut jo viimeiset pari kuukautta sen verran liukkaassa kunnossa että hyppääminen oli tehtävä maneesilla. Eikä Naava valittanut, sillä ainahan sitä oli kivempi treenata suojassa tuulelta ja tuiskulta.

Maneesin ulkopuolella vastaan astelivat edellisen valmennuksen ratsukot, Jesse ja Hurmos muiden mukana. ”Miten meni?” Naava huikkasi Tillin selästä päästyään tarpeeksi lähelle. Jesse ei ainakaan näyttänyt varsinaisesti hyppivän riemusta. ”Noo, ei se ihan putkeen mennyt.. Hurmoksella oli IHAN liikaa virtaa.”
”Sellanen se välillä on. Mut hei kyllä siihen tottuu ja kisoissa se usein keskittyy vähän paremmin kun kotona”, Naava yritti kannustaa. Eihän ensimmäisiin osakilpailuihin ollut kuin pari päivää.
”Mut hei tsemppii teille”, Jesse vielä sanoi ennen kuin lähti taluttamaan oriaan kohti ratsutallia. Naava keräsi ohjia hieman paremmin käteen ja ratsasti sitten sisään maneesiin.

Tuike

Kantakirjatilaisuus

lauantai 15. helmikuuta 2019


Hallavan Tuulikettu KTK-III
14,5 + 16 + 16 = 62%
- Sympaattisen näköinen ori, leimat kunnossa. Sporttinen runko, jalka-asennoissa epäsäännöllisyyttä, kuivat jalat. Lihaksikas kaula, harjamarto turvonnut. Kuiva pää, suomenhevoselle tyypillinen luusto. Selkeä tekniikka.


Mapelpaths Triangle KTK-III
14 + 12,5 + 15 = 55,3%
- Ryhdikäs, sporttinen ratsutamma, jolla hyvinkulmautuneet lavat, orimainen kaula ja pystyt, korkeat kaviot. Kaunis, maalauksellinen tekniikka. Tammaleima hyvä, rotuleima voisi olla vahvempi. Runko tasapainoinen, hieman pysty lapa. Säkä kulmikas. Ventoiset vuohiset takana, kinnerkulma avonainen. Kaula ja pää kookkaat runkoon nähden. Selkeä, kaunis, omaleimainen tekniikka.

Symppis

Tie Tähtiin kouluvalmennus

perjantai 15. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Kassu

Kävelymatka oli ollut vähintäänkin puuduttava ratsutallilta maneesille. Symppis on jälleen ihan kiihkeänä uudelleen alkaneista pakkasista ja porhelsi kuin pikajuna. Mun käsiä kolottaa inhottavasti. Tiet ja pihat on muutenkin liukkaita nyt, kuumotti hieman että mitä jos tää keksii jotain hölmöä ja kaatuu. Onneksi mun huoli osoittautui turhaksi, sillä menevistä askeleistaan huolimatta tamma kiikutti mut turvallisesti perille.
Nyökkään Seelalle hymyillen huomatessani tytön ja päätämme nopeasti vaihtaa kuulumisia. Pian mun täytyy kuitenkin siirtyä maneesiin sisälle ja pidellä ympärillä olevia hevosia silmällä ettei tule törmäyksiä.

Valkun alkaessa mulla on jo rennompi olo. Kädet ehti levätä joten nyt jaksan taas käyttää niitä. Aleksin ohjeistus on selkeää ja osuvaa, niin kuin aina. Valmistelen energisen Symppiksen raviin, hups, se lähti jo.
“Hei!” älähdän ja hidastan istunnalla, mikä riittää. Me otetaan siirtyminen uudelleen ja nyt Symppis lähtee nätimmin. Siitä huolimatta että se vieläkin kulkee kaula korkealla, alan jo tuntea hevosen rentoutuvan hiljakseen. Se on hyvä merkki, päätän jatkaa ratsastamista samaan malliin ja antaa Symppikselle ‘tilaa’ rauhoittua.

Luka

Tie Tähtiin kouluvalmennus

perjantai 15. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Elyssa

Oli ystävänpäivänjälkeinen perjantai ja Luka oli aivan ihastunut kanssaan samassa valmennuksessa tepasteleviin tammoihin. Ori ei meinannut pysyä paikoillaan riisuessani siltä fleeceloimea selästä käsin ja jouduin pyytämään Aleksia nostamaan sen maneesin laidalle, sillä olisin itse varmaan kellahtanut selästä, jos olisin tämän hyrrän kyydissä yrittänyt sinne kurotella. Oikaistessani itseni takaisin pystyyn, keräsin ohjia heti kevyelle tuntumalle ja käänsin hörisemään ruvenneen Lukan pikkuisen Bonnien taakse, turvallisen välimatkan päähän.

Hurmos

Tie Tähtiin kouluvalmennus

perjantia 15. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Kaikille luojille ja jumalille kiitos Lolasta. Mä olin säästynyt ankealta taistelulta pihasta lähtemisen suhteen Hurmoksen kanssa, sillä Lola oli ilmoittautunut Sasun kanssa samaan valmennukseen kuin me. Sasun seurassa Hurmos uskalsi lähteä ratsastuskoulua kohti, sillä oli kai sanomattakin selvää että meidän pelkokerroin oli vielä vähän vaiheessa. Onneksi kesään oli vielä aikaa, sillä mähän aijon pitää siitä lupauksestani kiinni, että kesällä me maastoillaan yksin. Lolalle kiitos myös siitä, etten mä ollut ihan yksin vieraassa porukassa Hallavaa edustamassa. Ratsukkoja oli viisi, ja mä odotin jotain älyhienoja puoliverisiä ja viimesen päälle klipattuja ja puunattuja ja hiottuja kisaratsuja. Maneesissa odotti kuitenkin vähän eri näky. Oli sielä niitä puoliverisiäkin, mutta näkyipä siellä toinen suokkikin!

Hurmos

Maastakäsittelyä

perjantai 8. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

”Hyyyvä. Tosi hyvä!” Pysähdyin kentän keskelle Hurmosta kehuen, puoliksi nauraen ja puoliksi hengästyneenä. Kenttää valaisi sinne suunnatut valot ja taivaalta leijaili hiljalleen lumihiutaleita maata kohti. Hurmos pysähtyi päätään heilauttaen eteeni ja kurotti heti päätään lähemmäs. Tarjosin sille taskustani kuivatun omenan palasen palkkiona hyvästä työstä ja kohotin toisen käteni silittämään sitä. Olin ottanut asiakseni alkaa käsittelemään Hurmosta enemmän maasta käsin, jotta se oppisi luottamaan muhun ja ehkä sitä kautta yksin pihasta lähteminen helpottuisi. Nyt mä en kuitenkaan miettisi sitä, vaan keskittyisin vaan siihen että meillä molemmilla on hauskaa. Ainakin tumma ori näytti tyytyväiseltä kulkiessaan perässäni kun lähdin kävelemään uraa pitkin.

Hurmos

Tottelematon poni

maanantai 4. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

”Hei nyt! Äijä.” Puuskahdin ja seisahduin Hurmoksen vierelle. Mä olin ihan neuvoton. Millä ihmeellä mä saan sen lähtemään maastoon itsekseen? Ori tuijotti mua loukkaantuneen näköisenä sieraimet ja silmät suurina. Ihankuin mä olisin laittanut sen tekemään jotain tosi kamalaa. ”Mä vaan haluun maastoon, tajuutko? Mikään ei syö sua sielä.” Kohotin käteni Hurmoksen turvalle ja annoin mustan ori nuuhkia sormiani. ”Hölmö sä olet.” Huokaisin ja puhdistin päätäni.

Valmennusviikonloppu on ohi ja olin päättänyt liikuttaa Hurmoksen maastakäsin ihan kevyesti että se vähän palautuisi sen jälkeen, ja samalla testata millä keinoin mä saisin sen pääsemään yli kaveririippuvaisuudestaan. ”Valera sentään uskals mennä yksin. Ettäs tiiät.” Teki mieli murjottaa, mutta eihän se mitään auttaisi. Pitäisi olla kärsivällinen. ”Kesään mennessä me muuten päästään maastoon ihan vaan keskenään.” Uhosin ja tein Hurmoksen kanssa ympyrän jotta sain sen kääntymään takaisin maastopolkua kohti. Ennenkuin ori kerkesi itse vetää jarrut päälle pysäytin sen riimunnarusta kevyesti vetäen ja laitoin peruuttamaan pari askelta. ”Hyyyvä.” Kehuin ja taputin Hurmosta kaulalle. Sama juttu uudelleen, jonka jälkeen testasin mennä vähän pidemmälle. Toistin sitä rinkiä niin pitkään kunnes musta alkoi tuntumaan tyhmältä ja kunnes me päästiin reilun metrin verran pidemmälle kuin aikaisemmin. Se sais riittää. Onhan kesään vielä muutama kuukausi.

Hurmos

Yksityistunnilla

perjantai 1. helmikuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Valmennukset jännittää väkisin aina, mutta sitten vasta alkoikin jännittään kun tajusin että mä, hyvin tietoisena siitä ettei Hurmos tykkää lähteä yksin ratsutallilta, olin ilmottanut meidät yksityistunnille Hallavan maneesiin. Illalla, niin että oli varmasti pimeetä, ja niin että varmasti oltiin yksin. Voi pojat.

Mä en tiedä miten mä sen tein, mutta teinpä kuitenkin. Päättäväisyyden ja paniikin sekaisella cocktaililla mä sain kuin sainkin kiskottua Hurmoksen lähtemään tallin pihasta, kieltämättä ohjista repimällä, ja se kävelymatka oli kaikkea muuta kun helppo. Mulla oli kypärässä lamppu kiinnitettynä että me nähtiin mihin mennä, mutta Hurmos oli ihan satavarma että joka ikisestä lumisesta pusikosta oli hyppäämässä joku mörkö sen selkään. Puristin orin ohjia toisessa kädessäni samalla kun rämmin lumessa mielessäni manaten suomen pimeyttä ja talvea ja kylmää ja heikkohermoa suomenhevosta, joka sai mutkin pälyilemään ympärilleni vähän turhan usein.

Lilja

Ei mikään paras aloitus tälle vuodelle

sunnuntai 27. tammikuuta 2019
kirjoittanut: Henry

Vuosi 2018 oli ollut ehkä mun elämän parasta aikaa tähän mennessä. Keväällä me oltiin vihdoin Liljan kanssa uskaltauduttu aloittamaan meidän kisaura intensiivisten Tie Tähtiin -mittelöiden muodossa. Me oltiin opittu yhdessä ihan sika paljon uutta, ja vaikka kouluradat meni tasaisen huonosti niin esteillä me oikein loistettiin ja tultiinkin koko kisojen toisiksi parhaaksi esteratsukoksi! Nopean kesäloman jälkeen me oltiin jatkettu kiertämällä kenttäkilpailuissa ja syksyn saapuessa siirryttiin rataesteisiin. Me oltiin oltu ihan liekeissä, ja pian estekorkeuskin nousi metristä sataan kolmeenkymppiin. Mä olin niin ylpeä mun nuoresta hevosesta, sekä salaa myös vähän itsestäni. Chloe kävi ratsastamassa Liljalla koulua pari kertaa viikossa, mutta me oltiin yhtä mieltä siitä että Lilja selvästi nautti enemmän estetouhuista, joten Chloe oli etsinyt itselleen vuokriksen, jolla se pääsi kisaamaan koulussa sillä omalla taitotasollaan. Lilja oli osoittautunut enemmän mun hevoseksi, vaikka toki Chloenkin nimi loisti vielä tamman papereissa.

Symppis

Suuntaan jos toiseenkin

tiistai 22. tammikuuta 2019
kirjoittanut: Kassu

Kiristän satulavyön koittaen pidellä Symppistä samalla paikoillaan. Pakkanen on noussut sillä päähän, se olis koko ajan menossa johonkin. Kun vyön alle menee sormet ja se tuntuu siltä että pysyy, kävelytän – tai siis Symppis kävelyttää mut – korokkeen luo jolta nousen selkään, asettaen toisenkin jalan jalustimeen istuen vasta sitten satulaan.
“Noooniin, mikä nyt on!” hyväntuulisesti torun ratsuani joka pää ylhäällä oli taas tekemässä varaslähtöä. Tamman pysähdyttyä annan sille uudelleen luvan lähteä, ratsastaessani ohjat melko löysällä huomaan Zadan pörheltämässä tarhassa omaan hulluun tapaansa. On se kyllä perkeleen hieno, täytyy myöntää. Symppiskin seuraa orin touhuja puolella korvalla mutta pian se ratsutallin kera katoaa puiden taakse. Keinun satulassa rennosti Symppiksen askelten tahtiin, jotka ovat pitkiä ja lennokkaita. Tästä treenistä saattaa tulla kiinnostava, mulla on sellainen kutina. Pyysin Nioa käymään pystyttämässä mulle pystyn ja pienen okserin maneesiin, tällä kertaa se ei lähtenyt mun mukaan varustamaan tätä ihan vain pakkasen vuoksi. Hymyilen ajatellessani poikaystävääni.

Hurmos

Peltolaukkaa lumisella pellolla

tiistai 22. tammikuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

”Moikka!” Huikkasin Pilkun pikkuratsastajan perään joka kulki äitinsä mukana jo tallin ovelle suu vilkkaasti käyden kun tyttö kertoi mitä he olivat tunnilla tehneet. Olin päättänyt tulla avustamaan alkeistunnille ennen ratsutallille menoa ja nyt mun velvollisuus oli hoidettu. Tai eikai se enää mun velvollisuus oo kun en hoida sielä, mutta halusin pysyä porukassa mukana. Uusia kasvoja oli taas ilmestynyt ja niin oli uusia hevosiakin. Kaksi ihan Hallavan omia vieläpä, mutta myönnän että ne mä unohdin aika nopeasti, sillä talliin ilmestynyt musta mustangi sai ihan totaalisesti mut lumoihinsa. Se oli musta, ja ihka oikea villihevonen pohjimmiltaan. Kerran jos toisenkin olin jäänyt vaan katselemaan Apassia ja haaveilemaan siitä, miltä villin lännen maisemat näyttäisi mustangin selästä. Kumarruin noukkimaan harjapakin lattialta matkaani mukaan varustehuoneelle. Pysähdyin Valeran karsinalle tervehtimään punaista tammaa, joka kohotti päätään mut nähdessään. Hetkellisesti sen korvat nousivat höröön, mutta painuivat pian tiukasti luimuun. Pyöräytin silmiäni ja jatkoin matkaa. Perus Valera. Laskin Pilkun harjat niiden paikalle ja vilkaisin ympärilleni. Missä ihmeessä Ohto oikein oli.. Pitäisiköhän mun kysyä Aleksilta onko se nähnyt sitä? Aloin rehellisesti olemaan vähän huolissani, jos sille olikin sattunut jotain. Ovelta kuuluvat askeleet herätti mut ajatuksistani.
”Moi!” Lola hihkaisi pirteänä mut nähdessään.
”Hola Lola.” Vastasin lyhyesti virnistäen niin kovin vitsikkäänä, ja sain ihan ansaitusti kevyen läpsäisyn käsivarrelleni.
”Onko sulla kiire? Mä haluaisin niiiin kovasti seuraa maastoon mutta kukaan ei kerkee. Pääsetkö sä? Ole kiltti ja sano joo.” Lola pyyteli anova ilme kasvoillaan.
”Ääh, kyl mä voisin, mut mulla on sellane ongelma et mun ratsu on tuol toisel tallil ja se ei suostu lähteen pihasta yksin.” Vastasin pahoittelevasti ja nostin toisen käden niskalleni. Lola näytti silminnähden pettyneeltä, ennenkuin sen ilme kirkastui.
”Eihän se mitään haittaa, mä tuun Bigsyn kanssa sinne ja lähdetään sitten yhdessä!”

Hurmos

Tallipihasta ei poistuta yksin

sunnuntai 20. tammikuuta 2019
kirjoittanut: Jesse

Olo tuntui ihmeen orvolta kun pysähdyin seisomaan ratsutallin oven eteen. Lunta oli satanut viimepäivinä ihan tuhottomasti, ja kinokset halasivat tiukasti tallin seiniä. Sielä mä nyt sitten olin. Mun nimi oli vedetty yli Valeran hoitajan kohdalta, ja mulla ei periaatteessa ollut mitään tekemistä ratsastuskoululle enää. Sielä oli mun kaverit ja kaikki tutut hevoset. Sielä oli Lily, Noa, Ohto ja Miro. Niitä mä varmaan kaipaisin eniten juttuseuraksi. Ohtoa nyt varsinkin, kun se ei edes juttele mulle enää. Ihankuin se olisi kadonnut maan päältä.

Vedin ratsutallin oven auki ja huokaisin hiljaa. Ikävä mun tulee Valeraa ja ratsastuskoulun eläväistä ilmapiiriä, mutta en mä katunut. Antaessa katseeni kiertää tallissa mieleen palautui ne hyvät hetket sielä mitä ehdin sen viikon aikana viettään ennen vuoden vaihdetta. Sen aikana tallikin oli tullut mulle tutuksi, ja osasin ihan omatoimisesti kuskata mun kamat nyt mun uudelle lokerolle. Voi veljet että sielä oli hiljasta. Tyhjensin mukana raahaamani urheilukassin sisällön lokeroon ja painoin sen kiinni. Mitäs sitten? Hieraisin kämmeniäni yhteen katsahtaessani ympärilleni. Melkein tuntu kuin varkaissa olis, kun ketään ei näkynyt missään. Ehkä siihen tottuis. Ja toisaalta, Kassu on sielä. En mä ihan yksin milloinkaan joutuis oleen, ja nytpähän olis enemmän aikaa viettää sen kanssa. Siitä tulis varmasti huippuu.