Fonzie

Foorumit Päiväkirjat Fonzie

Tämä aihe sisältää 77 vastaukset, 9 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 2 kuukautta, 3 viikkoa sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #278 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Aleksi.
    • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Aleksi.
  • #280 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    Kantapään kautta
    29. syyskuuta 2016
    kirjoittanut: Ruska

    Mun edessäni seisoi tallinomistaja, nuori, tummatukkainen mies joka näytti vähän stressaantuneelta. Sillä oli rivi ryppyjä otsalla. Se oli sanonut, että sillä oli viisi minuuttia aikaa antaa mulle pikainen ohjeistus ennen ensimmäisen ratsastustunnin alkua.
    ”Fonzien kanssa pärjää oikein mukavasti, kun vaan muistaa pari juttua”, se sanoi. Ja sitten alkoi luento.
    Niitä muistettavia juttuja ei ollut pari, vaan ainakin sata. Mun keskittyminen herpaantui ehkä kolmannen kohdalla. Mä seisoin kädet taskussa ja yritin näyttää siltä, että olin täysin perillä siitä mitä mulle puhuttiin. Samalla mä yritin huomaamattomasti tihrustaa tallinomistaja Aleksin takana olevien karsinoiden riviä ja nähdä, lukiko jossakin nimikyltissä Fonzie. Mä en ollut nähnyt uudesta hoitoponistani vielä vilaustakaan livenä, ainoastaan netissä olevat kuvat ja lyhyen esittelypätkän, ja mä janosin päästä hommiin.
    ”No niin, siinä taisikin olla kaikki”, Aleksi sanoi, ja mä hätkähdin ajatuksistani. ”Onko kysyttävää?”
    Tallinomistaja näytti sen verran kiireiseltä, etten mä viitsinyt pyytää sitä selittämään koko monologiaan uudestaan. Niinpä mä vain pudistin päätäni.
    ”Täällä kyllä pyörii hoitajia ja muita”, Aleksi sanoi. ”Että jos et löydä jotain, niin niiltä voi aina pyytää apua. Oi sentään, nyt täytyykin rientää.”

    Vasta kun Aleksi häipyi tallista puolijuoksua, tajusin, ettei mulla ollut mitään hajua niistä asioista, mitä Fonzien kanssa kuului muistaa.
    Joku toinen olisi saattanut hätääntyä, mutta mä en. Ei hätä ollut tämän näköinen. Tekemällä oppii, ja kokeilemalla asiat selviävät, kantapään kautta. (Sen mä olin elämäni aikana oppinut.) Nyt mä olin hoitaja, ja mun tehtäviin kuului kai harjata Fonzie ja sen sellaista. Kai sitä pärjäisi maalaisjärjellä (jonka puute aiheutti mulle aina aika ajoin ongelmia).
    Mun mietintätuokiota seurasikin sitten tutkimusmatka tallissa. Jos joku olisi sattunut paikalle, olisin varmaan saanut kummeksuvia katseita nuuskimisestani (en olisi välittänyt) ja kysymyksiä, etsinkö mä jotain (ei, mä en etsinyt, vaan esittelin itselleni paikkoja). Vartissa mä olin löytänyt kaiken tarvittavan: Fonzien harjaämpärin, karsinan, riimun ja satulahuoneesta liitutaulun, jolla näkyi tarhausjärjestys.

    Fonzie oli isossa tarhassa kahden kirjavan hevosen kanssa. Mä pujahdin sulavasti aitalankkujen alta ja lähdin kohti päistärikköponia. Se oli aika lailla sen näköinen kuin mä olin olettanut, sporttisen mallinen ja sen näköinen, että ruunikon päälle oli siroteltu tomusokeria. Se vilkaisi mua kerran otsatukan alta ja ravasi sitten kiusoittelevasti tarhan toiseen nurkkaan. Mä lähdin päättäväisesti harppomaan perään. Porkkanoita ei juuri nyt ollut taskussa, ajattelin. Mutta kyllä tästä selvittäisiin.
    Kun mä pääsin kosketusetäisyydelle, Fonzie pyrähti taas raviin ja ravasi tarhakavereidensa taakse piiloon. Se ei näyttänyt vihaiselta tai pelokkaalta. Olisin lyönyt vetoa, että se halusi leikkiä hippaa. Niinpä mä käännyin selin siihen ja esitin, ettei mua olisi voinut vähempää kiinnostaa. Mä lampsin portille taakseni katsomatta – ja ei mennyt kauaakaan, kun mä tunsin pehmeän turvan pukkaavan selkää. Uteliaisuus oli voittanut.
    Mä kiitin ruunaa rapsutuksilla ja laitoin sille riimun. Sillä oli otsalla jännittävän mallinen tähti, josta mulle tuli vähän mieleen kivikautinen harppuuna.

    Mulla ei mennyt kauaa huomata, että Fonzie ei ollut rauhallisimpia olentoja polkemassa kavioillaan maan pintaa. Sillä tuntui olevan kiire talliin, ja kertaalleen mä käänsin sen pihassa pienelle voltille, jotta se huomaisi, että ihmistä piti kuunnella.
    Karsinassa se kuitenkin alkoi heti kiltisti kaivella turpeen seasta päiväheinien rippeitä. Mä suljin sen karsinaan ja marssin satulahuoneeseen hakemaan harjaämpäriä. Siellä oli joku ihan blondi tyttö kaivelemassa isoa varustelaatikkoa.
    ”Heissan!” mä tervehdin sen selälle. Se kääntyi katsomaan vähän jäätyneen näköisenä eikä näköjään saanut sanaa suustaan. Se oli epäilemättä mun viehätysvoimani ansiota, ajattelin virnistäen. Enempää en ehtinyt sosialisoida, kun käytävältä kuului kolinaa. Nappasin harjaämpärin matkaan ja tein äkkikäännöksen.

    Fonzie seisoi käytävällä alistuneen näköisenä, ja sen otsatukassa roikkui pitkä, punatukkainen nuori nainen, joka oli näköjään keskeyttänyt karkulaisen ryöstöretken.
    ”Mooi”, ventovieras sanoi. ”Mahdatko sä tietää, miten Fonzie on karannut karsinasta?”
    Hymyilin niin kiltisti kuin osasin.
    ”Mä taisin jättää karsinan oven lukitsematta”, mä sanoin. ”Hups.”
    Tyttö näytti hämmentyneeltä.
    ”Ahaa, aivan”, se sanoi. ”Oletko… oletko sä Fonzien hoitaja?”
    ”Kyllä, ihan uunituore”, vahvistin. ”Ruska on nimi.”
    ”Selvä”, tyttö sanoi. ”Mä olen Valma, Dunjan hoitaja. Ööh, Fonzie kannattaa varmaan laittaa käytävälle ketjuihin harjauksen ajaksi.”
    Mulle tuli ohikiitävästi sellainen olo, ettei mua otettu aivan todesta. Valman katseessa oli jotain sellaista.
    ”Kiitos vinkistä”, mä sanoin. Valma kurtisti kulmiaan.
    ”Eikö Aleksi kertonut sulle?”
    ”Hmm, saattoi se kertoa”, mä vastasin mietteliäänä. ”Mutta se kertoi niin miljoona asiaa.”
    Valman suupieli nyki.
    ”Selvän teki. Jos tarvit apua niin tule vaan kysymään.”

    Fonzie käyttäytyi ihan asiallisesti käytävällä, mitä nyt välillä käveli edestakaisin ja kuopi.
    ”Muut hevoset osaa nauttia puunaamisesta”, mä motkotin yrittäen näyttää vihaiselta. Todellisuudessa mä olisin voinut hymyillä joka hetki korvasta korvaan, tuntui niin mukavalta olla taas tallilla.
    Hommat hoituivat joutuisasti. Kun koko poni oli turvasta hännänpäähän kiiltävä kuin kupariraha, tai tässä tapauksessa ehkä pronssi, mä astuin askelen taaksepäin ja ihailin työni tulosta.
    ”Karkaileva ryökäle”, mä totesin, ja juuri parahiksi Aleksi asteli sisään pikkuovesta.
    ”Ehtikö se jo karata”, se virnisti. ”Hyvää työtä, hienolta näyttää.”
    Mä hymyilin häpeämättömän ylpeästi. Aleksi noukki tallista mukaansa riimunnarun ja häipyi takaisin tuntia pitämään.
    Fonzie pääsi takaisin tarhaan vapaapäivää viettämään. Mulla oli aika levollinen olo: mä olin saanut hoidettua homman kotiin, vaikkakin vähän mutkien kautta. Nyt oli kai sitten aika mennä sosialisoimaan.

    Tallin pienessä ylimääräisessä siivessä taisi olla vakioporukan oma luola. Jotakuta muuta olisi ehkä hirvittänyt mennä sinne tuosta vain, mutta mulla sellainen ei edes käynyt mielessä. Mä marssin kynnyksen yli omistajan elkein ja tervehdin suurieleisesti nostaen kättä olemattomaan lippaan ja virnistäen.
    ”Päivää taloon”, mä kajautin. Vasta sitten mä katselin ympärilleni. Kotoisassa olohuoneentapaisessa istuskeli monta hoitajaa, Valma muiden muassa. (Mä tunsin monta tuijotusta, mutta en luonnollisesti antanut sen häiritä.) Valma näytti toipuvan järkytyksestä ensimmäisenä.
    ”Tässä on Ruska, Fonzien hoitaja.”
    Pikaisesta esittelykierroksesta mulle ei jäänyt montaa nimeä mieleen. Inka oli Valman vieressä istuva blondi, ja silmälasipäisen tytön nimi taisi olla Katri. Koko porukka näytti ihan mukavalta sakilta, ja jos joku ei loppujen lopuksi olisi, niin se olisi sitten sen oma ongelma.
    Mä sulloin muitta mutkitta piskuisen olemukseni sohvannurkkaan sinitukkaisen tytön viereen sohvannurkkaan. Tyttö ei näyttänyt kovin arvostavan elettä, se vilkaisi mua vähän vinosti. Mä en luonnollisesti antanut sen häiritä. Porukka jutteli joistakin tulevista kenttäkisoista, ja mun mielessä rupesi tuota pikaa pyörimään, voisinkohan mä osallistua Fonzien kanssa. Mä paloin halusta päästä kisoihin, ja olisihan mulla ja Fonziella tässä hyvin melkein pari viikkoa aikaa treenata.

    Mä tunsin oloni täydellisen mukavaksi olohuoneen marttakerhon juorutuokion keskellä (missäpä mä olisin oloni epämukavaksi tuntenutkaan), ja kesti aika kauan, ennen kuin mä sain itseni viimein ylös sohvasta ja lähtemään kohti kotia. Kun mä avasin tuvan oven, tallilaiset sanoivat iloiset moimoit. Mun naamalla oli leveä hymy, kun mä lähdin tihkusateessa tarpomaan vesilätäköiden ja kuolleiden lehtien lomitse kohti bussipysäkkiä. Tuli aikaisin pimeä, ja ilta hämärtyi jo. Mä kiskoin hupun päähäni ja lähetin koulukaverilleni Ainolle viestin: Tänään oli ehkä paras päivä ikinä! Aino vastasi parissa minuutissa: Sä sanot noin joka päivä… Mutta mä en antanut kaverini hapannaamaisuuden masentaa mua.

  • #281 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    Salli ja Fonzie ratsastuskoulumestaruudet 2016
    2. joulukuuta 2016
    kirjoittanut: Salli

    ”Mitäs sä Fonzien satulalla teet?”, takkutukkainen Ruska ponnahti eteeni ja kysyi.
    ”Hui kauhee kun säikähin” tasoittelin hengitystäni ja astui kauemmaksi pojasta ”pakkaan Fonzien kamoja kisoja varten”, vastasin hänelle. Ruska kallisti päätään ja hymyili pienesti.
    ”Mihis Dunja jäi? Eikö voipallolla ollut mahdollisuuksia kun piti valita mun tykkiponin väliltä?” Ruska kysyi leikkisästi.
    ”Ota sen harjat ja suitset niin sit voin vastata”, sanoin tasaisesti ja lähdin satulahuoneesta Fonzien karsinalle. Ruska seurasi kuuliaisesti minua. Laskin satulan taitettavan telineen päälle ja käännyin poikaan päin.
    ”Aleksi anto valita tuunko Fonziella vai Dunjalla mestaruuksiin. Valitsin Fonzien, koska se sais lisää kisakokemusta. Samalla pääsisin menee isompaa luokkaa esteillä mitä olisin Dunjan kans päässyt”, kerroin hänelle ja otin harjat pojan käsistä.
    ”Eli mun poni parempi”, Ruska totesi ja laski suitset koukkuun. Kohautin hartioitani.
    ”Mun pitäis hakee se poni kohta, että päästään lähdölle niihin kisoihin”, mutisin pojalle ja otin riimunarun. Ruska lähti vierelläni kävelemään kohti tarhoja.
    ”Mä voisin ehkä tulla mukaan sinne kisoihin, kun ei mulla ole tänään koulussakaan mitään”, Ruska mietti. Pyöräytin silmiäni.
    ”Sun täytyy kysyä sitä Aleksilta voitko lähteä. Apu vois kyl toisaalta olla tarpeessa, kun niin monta ratsukkoa on lähdös sinne”, vastasin hänelle tasaisesti. Joutuisimme pakkautumaan tiivistii autoihin ja tarvitsisimme ehkä lainaan muutaman yksityisen traikkua. Olin ottanut perjantain vapaaksi, että pääsisin hoitamaan kaiken kuntoon.
    ”Mä käyn sit kysyy, kun päästään takasin tallii”, Ruska vastasi lyhyesti ja avasi minulle kumartaen portin tarhaan.
    ”Tohelo”, kuiskasin juuri niin kovaa, että Ruska kuuli sanomiseni. Hän vain naurahti ja sulki perässäni tarhan portin. Kävelin riimunaru selkäni takana ja viheltelin kevyesti. Fonzie nosti päätänsä ja otti muutaman askeleen kohti minua. Fonzie antautui mukavasti kiinniotettavaksi. Talutin Fonzien takaisin talliin. Ruska avasi ja sulki ovia ja portteja meille.

    ”Ää mua jännittää” Valma surkutteli minulle, kun harjasin ponia. Valma oli laittamassa Darcya kuntoon. Ruska seisoi Fonzien karsinan ulkopuolella ja viihdytti minua puheillaan. Tai ehkä itse uskoa viihdyttävän.
    ”Eihän sulla oo kouluohjelman suhteen mitään jännitettävää”, vastasin hänelle hymyillen. Valmalla oli koulu hanskassa ja vieläpä hanskat kädessä.
    ”No ne esteet jännittävät”, hän vaikeroi. Katri tuli Valman luokse ja taputti häntä selkään.
    ”No mään suhteellisen tuntemattomalla hevosella ja sä sentään treenaat Darcya”, Katri rohkaisi ja kiiti takaisin Tintun luokse. Valma hymähti ja lähti itsekin kokoamaan hevosensa tavaroita kasaan.
    ”Valma ei taida paljoa hypätä?” Ruska kysyi. Katsoin häntä pudistaen samalla päätäni.
    ”Joo ei se nyt kauheesti, mutta kyl se hyppää. Koulu on enemmän sen juttu”, kerroin pojalle. Irrotin Fonzien vetosolmusta ja päästin sen vapaana karsinaan.
    ”Jos piehtaroit niin susta tulee makkaraa”, uhkasin nappisilmäistä ponia.
    ”Mun!!! Jos joku siitä tekee makkara niin minä!” Ruska tiukkasi. Nauroin hänelle vain.
    ”Miun polle se on”, Aleksi totesi kädet takin taskussa, kun asteli tallin puolelle. Ruskaa nauratti.
    ”Onko kaikki kisaajat paikalla?”, hän kysyi. Aleksi oli laatinut kuljetussuunnitelmia.
    ”Kyllä taitaa olla. Rena ja Pujo ovat tuvassa hakemassa omia tavaroita”, Eevi kertasi tilannetta ja kantoi Nikitan satulaa Nikitan karsinan luokse.
    ”Okkei. Eli pitää nyt vähä kattoa miten mahdutaan autoihin kaikkien tavaroiden kanssa. Kauhea säätäminen, vaikka Vaahterapolkuun ei edes kestä kauaa ajaa”, Aleksi tuskaili.
    ”Onneksi meitä ajokortillisia on täällä muutama”, Eevi täydensi. Aleksi nyökkäsi ja meni auttamaan Mirkaa etsimään sopivan kokoista huopaa Pallelle.
    ”Kauhea härdelli”, valitin Ruskalle, joka oli kyykistynyt silittämään tallikissaa. En ollut oikein ikinä päässyt selvyyteen kuka oli kukakin.
    ”Kisapaikalla varmasti vielä mukavampi”
    ”Toivottavasti ei sattuis mitää, kun meillä on nyt niin monta liikkuvaa osaa”
    ”Käyn muuten kysyy nyt voinko tulla mukaan”, Ruska totesi ja lähti etsimään tallinomistajaa. Katselin karsinassa lekottelevaa Fonzieta. Olin vaihtanut sille jo siistimmän huovan ja koonnut omat tavarani kassiin karsinan eteen. Olin pukenut kisapuvun collegehousujeni alle. Takin päälle olin tunkenut tuulitakin. Kassiin olin vielä pinonnut hupparin ihan varmuudeksi.
    ”Salli ehditkö auttaa?” kuulin Dawnin kysyvän toiselta puolelta käytävää. Käännyin häneen päin.
    ”Joo toki. Mitä tarvii tehdä?” kysyin häneltä ja kurkistin sisään Kyyhkyn karsinaan.
    ”Pitäiskö vähä leikata noita vuohisen karvoja, kun ovat aika pitkät?”
    ”Aa joo leikkaa vaa koska sit jos siel kisapaikalla on mutaista niin kivempi elää”, vastasin hänelle. Saattoi olla hieman erikoista nousta melkein vieraiden hevosten selkään ja osallistua niin pian kisoihin ja vielä yrittää tehdä asioita tuntihevosten tavalla, kun on tottunut toimimaan omien kanssa.

    Ahtauduimme Aleksin autoon Mirkan kanssa. Ruska sai luvan tulla mukaan avuksi. Olimme lastanneet hevosten tavaroita, eväitä ja hätävarakappaleita Aleksin auton takakonttiin ja takapenkki pullotti tavaroita. Mirka istu edessä ja minä ja Ruska istuimme vieretysten takapenkillä. Olimme pakanneet Aleksin auton perään Pallen ja Fonzien. Muut lähtivat tulemaan meidän peräämme. Ajoimme puolisentuntia kisapaikalle Alkesin kiertoteiden kautta. Tällä kertaa ne kyllä oikaisivat. Saavuimme hyvään aikaan kisapaikalle ja saimme vieläpä hyvät paikat trailereille. Aleksi pysäköi auton ja menimme purkamaan hevoset ulos.
    ”Ruska pidäppäs näitä niin me laitetaan traikku tohon ja viedään auto tonne vähän kauemmas”, Aleksi sanoi ja osoitti hevosia. Ruska jäi rapsuttamaan poneja.

    ”Mistä hemmetistä te kiersitte tänne?” Ruska nauroi, kun Alanan porukka viimein saapui paikalle. Muut olivat jo laittaneet hevosia kuntoon ja ensimmäiset olivat verkkaamassa.
    ”I don’t know. Tultiin jotain ihme tietä”, Alana puuskahti ja Ruska vain nauroi heille. Alana mulkaisi Ruskaa.
    ”Öm Ruska tuutko auttaa” kutstuin pojan äkkiä luokseni. Nyt ei tarvittaisi enää mitään ongelmia.
    ”Mihinkäs neiti tarvitsee apua?” poika kysyi liian kohteliaasti. Katsoin poikaa tiukasti.
    ”Jos et kohta lopeta tota niin mottaan sua”, uhkasin ja laitoin kypärän päähäni ”auta mut selkään, meen vähän kävelee ja sit meen kattoo Pujon radan”.
    ”Selvä, arvon neiti”, Ruska kumarsi taas ja auttoi minut selkään. Kiikuin Fonzien satulassa collegehousujen ja kumpareiden kanssa. Kiristin reiällä vyötä ja lähdin liikkeelle. Kävelin Renan ohi ja hän harjaili Melliä.
    ”Oi sulla on kaunis oo-oo-tee-dee”, hän nauroi.
    ”Niin on”, nauroin hänelle takaisin ja lähdin kiertämään kisapaikkaa. Fonziella oli päällä Been vanha loimi. Aleksi oli lahjoittanut sen Fonzielle ja se sopi hyvin Fonzien kirjavaan väritykseen. Kävelin pientä metsäpolkua tallin lähistöllä. Halusin hetken omaa aikaa ennen kuin menisin radalle. Fonzie ei ollut kovin helppo ratsastaa koulussa. Se vaatisi tarkan verryttelyn ja pitäisi alusta asti ratsastaa sitä kunnolla. Katselin Fonzien niskahihnaa ja yhtäkkiä joku huusi edestäpäin minulle.
    ”Salli! Moi!” nostin äkkiä katseeni ja tarkesin katsettani edessä olevaan ratsukkoon. Ratsukon vieressä seisoi tuttu tyttö. Tajusin hänet yhtäkkiä Rikun kaveriksi Sanniksi. Hevosen selässä oleva tyttö vilkutti minulle. Ratsastin lähemmäs heitä.
    ”Moi.. Sanni?” tervehdin kysyvästi. Sanni ja Riku liikkuivat nykyään aika paljon yhdessä. Riku oli saanut kasvatettua kaveripiiriä niin paljon, että se ylsi oikein lukionkin puolelle.
    ”Joo moi! Täs on Reekka”, Sanni esitteli minut Reekalle. Kuulemma virolainennimi tai jotain.
    ”Moi, oon siis Salli”, Rekka hymyili minulle ja silitteli hevosensa kaulaa. Sanni oli tullut kisahoitajaksi Reekalle. Reekka ratsasti mustalla ruunalla, Jalapenolla. Juttelimme hetken, mutta lähdimme sitten erisuuntiin. Sanni oli kuulemma sellainen, etä oli hyvä kaikessa mitä teki. Ainakin koulussa hän loisti ja tuskin oli hevostenkaan kanssa huono. Pitäisi kysyä ruskalta, että tunteeko hän Sannia tai Reekkaa.

    ”Onnea”, Alana toivotti minulle yhdessä Ruskan kanssa. Pujon rata oli mennyt hyvin. Nyt oli minun vuoroni. Ruska piti nyt vuorostaan Lokia, kun Alana kävisi vähän kahviossa ja katsoisi muutaman radan. Olin verkannut Fonzien hyvin ja se tuntuikin rennolta kun kävelimme kouluaitojen sisälle. Hengitin syvään ja otin ohjia paremmin tuntumalle. Pilli soi ja lähdin suorittamaan rataa.
    Kävelin aidoissa ulos ja hymyilin innoissani. Fonzie oli toiminut todella hyvin, vaikka olikin kyttäillyt tuomareiden koppia ja laukka ei ollut pyörinyt kovinkaan hyvin.
    ”Hyvä Salli!” Ruska hihkaisi ja toi minulle takin ja Fonzielle loimen. Valma tuli myös luokseni Darcyn selässä ja kehui suoritustani.
    ”Kiitos kiitos”, vastasin kehuihin naama paloautona.
    ”Haluutko kävelyttää sitä vähän?” kysyin Ruskalta. Poikaa käytettiin kuin orjaa, mutta itsepähän halusi lähteä mukaan.
    ”Joo haluan. Saanko mennä selästä?” Ruska kysyi koiranpentu-ilme naamallaan. Huokaisin ja laskeuduin alas Fonzien selästä.
    ”Ei sit muuta kuin käyntiä ja tuu sit kohta alas selästä niin saa vähä huilata”, ohjeistin samalla poikaa, kun ojensin hänelle kypäräni. Onneksi olimme melkein samanpituisia ja kokoisia niin kypärä meni pojan päähän. Ruska otti Fonzien ja lähti muualle. Itse lähdin käymään Aleksin autolla, haukkasin vähän välipalaa ja menisin katsomaan muiden ratoja. Saisin katsoi esteitäkin ennen oman luokkani alkua. Pujo jutteli Renan kanssa ja söivät joulutorttuja.
    ”Rena sul meni tosi hyvin!” kehuin tytön suoritusta. Melli oli toiminut todella hyvin. Rena oli lähtijössä ensimmäisinä. Pujon suoritusta olin ehtinyt jo kehumaan.
    ”Voi kiitos. Melli oli tosi ihana”, hän ylisti ponia vielä lisää. Otin itsekin joulutortun ja pillimehun. Olin pakannut omaan kassiini kotitekoista pitsaa. Söisin niitä ennen oma estesuoritustani.
    ”Jännittääkö viel esteradat?” Pujo kysyi meiltä ja ryysti pillimehua.
    ”Ei kauheasti, koska toi koulurata meni niin hyvin”, Rena vastasi suu täynnä torttua.
    ”Joo ei muakaan jännitä, koska Fonzie on tosi hyvä esteillä”.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Aleksi.
  • #282 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    IV -merkkin loppukoe
    5. helmikuuta 2017
    kirjoittanut Rena

    Makoilin tallituvan sohvan pohjalla, katselin kelloa. Olin lupautunut juoksuttaa Aleksin kanssa Fronzien tänään. En millään jaksaisi nousta sohvan pohjalta ja mennä laittamaan Fronzieta valmiiksi tuntia varten, mutta kai nyt oli pakko. Pakottauduin ylös ja vedin takin päälle. Vaapuin tallin puolelle ja hain Fronzien harjakopan satulahuoneesta, menin tamman karsinan ovelle. Tamma katsoi minua pirteän näköisenä ja steppaili melkein paikoillaan.
    ”Huomenia vaan” Sanoin neidille ja pujahdin karsinaan. Harjasin tamman, puhdistin kaviot ja aloin pähkäilemään että mistäköhän löytäisin juoksutus liinan. Hetken etsiessäni satulahuoneessa löysin juoksutusliinan täydessä solmussa. Kesti hetken että selvitin solmun ja pääsin viimeistelemään Fronzien varustamisen.
    Kun olin viimeistelyä vailla tamman kanssa Aleksi ilmestyi karsinan ulkopuolelle.
    ”Moi, alatteko olee valmiina” Aleksi kysyi.
    ”Juu, pikkuhiljaa.” Sanoin hymyillen.
    ”Hienoa, mä meen edellä maneesiin raipan kanssa. Nähdään siellä hetken päästä” Alkesi kertoi.
    ”Juu, tehdään näin” Vastasin.
    Aleksi jatkoi matkaansa ja minä viimeistelin Fronzien.

    Saavuin maseesiin tamman kanssa, Alkesi seisoi pienen matkan päässä juoksutusraipan kanssa.
    ”Nii olitkos juoksuttanut ennen?” Aleksi varmisteli.
    ”Oon mä pari kertaa, mut siitä on kyll aikaa.” Sanoin.
    ”Noh mä kerron perusteet ja katotaan miten tää lähtee toimimaan” Alkesi sanoi kannustavasti.
    Alkesi alkoi jakelemaan ohjeita, ja yritin työntää jokaisen ohjeen aivoihini muistiin. Tuntui kun olisin aivan pihalla kaikesta, mutta kun aloitettiin aloin pikku hiljaa pääsemään perille aiheesta. Fronzie ei meinannut aluksi kuunnella ohjeitani mutta Alkesin avulla siamme senkin ongelman selätettyä.
    Juoksutus alkoi pikkuhiljaa sujumaan minulla ja Fronziella.
    ”Selviitkö loppuun asti yksinäs, mulla ois yks juttu mikä pitäis tehä.” Alkesi kysyi.
    ”Juu, kyllä me varmaan selvitään” Sanoin hymyillen.
    ”Hienoa, mut siis tosi hyvin menee” Aleksi sanoi vielä ennenkuin asteli ulos rakennuksesta.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Aleksi.
  • #285 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    30. huhtikuuta 2017
    kirjoittanut Ruska

    Perjantaina mä suuntasin koulusta suoraan tallille. Tänään oli ratsastuspäivä. Pihalla tihuutti vienosti, mutta mä päätin, etten ollut sokerista tehty. Aivot kaipasivat tuulettumista, ja Fonziellekin varmasti tekisi hyvää käydä maastolenkillä mun kanssa raskaan työviikon jälkeen.
    Vietyäni tavarani tyhjään tupaan (moikkasin siinä sivussa Nannaa, joka istui tuvan sohvalla – se vastasi vähän kiusaantuneesti; se näytti aavistavan, että jotain erikoista leijaili ilmassa) mä hain Fonzien tarhasta. Se vaikutti olevan pirteällä ja energisellä tuulella, ja yhden lyhyen hetken verran mä pohdin, oliko järkevää lähteä yksin maastoon. Mutta olihan mulla kännykkä mukana siltä varalta, että jotain sattuisi.
    Talli oli tyhjillään, ja mä askaroin tyynesti ympäriinsä kaikessa rauhassa, ja säikähdin pahanpäiväisesti, kun yksärikäytävän ovi kävi. Riku marssi käytävälle.
    – Täällä sä olet, se sanoi tervehtimättä. Eikä näyttänyt kovin hyväntuuliselta. – Nanna sanoi, että sä olet tallissa.
    Mä yritin vääntää kasvoilleni hymyä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
    – Juu, mä sanoin teennäisen hilpeästi. – Maastoon lähdössä.

    Riku ei vastannut mitään. Se otti kolme ripeää harppausta lähemmäs ja tarttui mua tiukasti olkapäästä. Mä sövähdin kosketusta, pudotin pölyharjan kädestäni ja yritin astua taaksepäin, mutta Fonzie oli tiellä.
    – Mikä. Helvetti. Sua. Vaivaa.
    Riku lausui sanat hitaasti, matalalta ja painokkaasti. Mä halusin puolustautua, mutta oli vaikea saada ääntä kurkusta, kun Riku seisoi alle puolen metrin päässä ja tuijotti mua silmät salamoiden.
    – Tiedätkö sä yhtään, mitä silloin tuparien jälkeen tapahtui? se kysyi ja ravisti vähän. – Olisit voinut edes varmistaa, että Salli on kunnossa.
    – Mä -, aloitin.
    – Ja sitten päätät ignoorata sen viestit, Riku sanoi. – Sä inhotat mua.
    Silloin päätyovesta kuului rykäisy.
    – Mitä täällä tapahtuu? kuulin Pujon epävarman äänen.
    Riku irrotti salamana näppinsä musta.
    – Selvitä tämä sotku, kun itse sen aiheutit, se ärähti vielä, kääntyi kannoillaan ja poistui yksärikäytävän kautta. Mä halusin huutaa perään, että enhän se minä Sallia suudellut varoittamatta.

    Mä jäin seisomaan Fonzien viereen epätietoisena, kädet vienosti vapisten. Mä kyykistyin noukkimaan harjan maasta ja tajusin, että se oli haljennut kahteen osaan. Fonzien oli täytynyt astua sen päälle, kun se oli yrittänyt väistää mua. Mä pitelin palasia käsissäni, ja äkkiä silmien takana poltti.
    – Pitää hommata uusi, mä totesin mahdollisimman kasuaalisti. Pujo asteli lähemmäs ujon oloisesti.
    – Mistä tuossa oikein oli kyse? se uteli varovasti.
    – Eräästä pikku… sattumuksesta, joka kävi tupareissa, mä selitin väljästi.
    – Aijaa, mä arvelinkin, että siellä tapahtui jotain, Pujo tyytyi vastaamaan. Sitten se näytti huomaavan Fonzien satulan, joka keikkui yhden karsinanoven telineessä. – Lähdettekö te maastoon? Jos ollaan nopeita, niin saadaanko me Darlin kanssa tulla mukaan?
    Mä huokaisin helpotuksesta. Ehkä aihe oli tältä erää käsitelty, ja mä voisin taas hetkeksi sulkea silmäni siltä tosiseikalta, että mulla oli joitakin asioita selviteltävänä.
    – Totta kai, mä sanoin. – Tuliskohan Nanna mukaan? Se on tuvassa.
    – Ei tule, Pujo sanoi. – Se odotteli vissiin Miroa siellä.
    Me vaihdettiin pikkuisen epäluuloisia katseita. Näiden juttujen kanssa diilaaminen oli kummallista. Koskaan ei oikein tiennyt, mitä oli soveliasta sanoa, ja halusivatko jotkut olla kahdestaan, ja kuka tykkäsi kenestäkin.

    Vartin kuluttua me lähdettiin pihasta kohti metsää. Pujo oli kaavaillut, että puut suojaisivat sateelta, mutta idea ei ihan toteutunut odotusten mukaan. Tuulenpuuskat ravistelivat oksia, joista aina silloin tällöin tippui niskaan jäinen vesilasti. Mä ehdotin, että mentäisiin vanhalle traktoriuralle.
    – Hyvää vappua vaan kaikille, Pujo tuhahti, kun taas yksi sadekuuro kasteli meidät.
    Me ravailtiin pitkin leveitä polkuja traktoriuraa pitkin ja juteltiin vapunviettosuunnitelmistamme hyvän aikaa. Sitten Pujo sanoi:
    – Mä kyllä ratkean uteliaisuudesta. Saanko kysyä, että mitä siellä tupareissa oikein tapahtui?
    Et saa, teki mieleni vastata. Mutta mä päätin kuitenkin valaista Pujoa. Se vaikutti ihmiseltä, joka ei levittelisi tapausta pitkin tallia.
    – No, lyhyesti sanottuna siellä kävi niin, että Salli otti ja… pussasi mua, mä sanoin. Poskia kuumotti. Mä vilkaisin Pujoon, joka istui vähän matalammalla Darlin selässä ja tuijotti mua kypäränlipan alta silmät ymmyrkäisinä. – Niin teki, mä vahvistin. – Ja sen jälkeen mä tietenkin feidasin sen mitään ajattelematta, ja se oli kuulemma tuparien jälkeen juonut itsensä humalaan niiden Alanan kavereiden kanssa. Alkuviikosta se laittoi viestiä, että meidän pitäis jutella.
    Pujo tuijotti vieläkin.
    – No johan, se totesi. – Ootko sä vastannut sille?
    – En, mä myönsin nolona. – Mutta mitä mä sille sanoisin?
    Pujo näytti miettivän hetken.
    – Mitä sä haluaisit sanoa? se kysyi sitten. Mä kohautin olkapäitäni.
    – En edes tiedä. Varmaan jotain sen suuntaista, että haluan olla vaan kavereita.
    – No sitten soitat sille ja sanot niin, Pujo rohkaisi.
    Mä nielaisin. Niin kai sitten.
    Sen jälkeen Pujo jätti huomaavaisesti aiheen sivuun. Me saavuttiin metsittyneelle traktoriuralle ja otettiin hyvä, virkistävä ja juuri sopivan vauhdikas laukkapätkä. Mun olo oli tavallaan helpottunut. Nyt puuttui enää se itse teko – pitäisi kerätä itsensä ja oikeasti puhua Sallille.

    Tallilla mä harjasin Fonzien pikaisesti, vein sen tarhaan ja suuntasin tallin nurkan taakse kännykkä kädessä. Pujo toivotti mulle onnea matkaan, ja mä vastasin, että sitä tarvittiin.
    Mussa ei ollut koskaan ollut kamalan paljon mitään miehistä, ja siksi multa varmaan vei vartin, että sain kerättyä vähäiset rohkeuteni rippeet ja painettua vihreää puhelimenkuvaa.
    Sitten mä seisoin siellä pienessä vesilammikossa jalat surkeasti loukkua lyöden ja sydän takoen. Mä olin jo unohtanut asiani.
    Kuulin vastaamisen merkkiäänen. Linjan toisessa päässä oli hiljaista.
    – Moi, Ruska täällä, mä aloitin kuristuneen kuuloisella äänellä. – Halusin vaan… pyytää anteeksi, etten ole vastannut siihen viestiin. Ja siitä, että mä potkaisin sua siitä koivusta, ja siitä, miten tahdittomasti käyttäydyin. Se vaan tuli niin yllätyksenä.
    Mä nieleskelin isoa palaa kurkusta.
    – Sä olet kumminkin yksi mun parhaista ystävistä ja haluaisin että olet vastedeskin, mä päätin monologini ja jäin odottamaan Sallin vastausta.
    Huh. Se oli sanottu. Olo oli vapautunut, vaikka anteeksipyyntö ei tietenkään kääntänyt kelloja taaksepäin ja tehnyt tehtyä tekemättömäksi. Nyt pallo oli Sallilla.

    • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten  Aleksi.
  • #287 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    6. toukokuuta 2017
    kirjoittanut Ruska

    Kisapäiväksi siunautui mitä upein sää. Aurinko oli koko päivän paistanut siniseltä taivaalta, ja ilta alkoi jo viiletä, kun palkintojenjako oli ohi ja parkkipaikalla toisten tallien ratsukot pakkasivat tavaroitaan. Me hallavalaiset pyörittiin tallissa onnittelemassa toisiamme ja hoitamassa hevosia iltakuntoon.
    Mulla oli epätodellinen olo. Sarjakilpailu oli nyt ohi, ja mulla ja Fonziella ei oikeastaan ollut mennyt hullummin. Lihaksia kolotti pitkän valmennusrupeaman jäljiltä, ja vaikka se olikin ollut rankkaa, juuri nyt en epäillyt hetkeäkään, etten ryhtyisi samaan vaikka sata kertaa uudestaan. Outo kiitollisuus velloi mun sisällä, kun otin Fonzielta varusteita karsinassa. Mä olin vaihtanut kiiltävät ratsastussaappaat lenkkareihin ja kisatakkikin oli jäänyt roikkumaan karsinanoveen.
    Mä suukotin Fonzien aamulla kiiltäväksi suittua karvaa ja astuin käytävälle napaten kisatakin mukaani. Hoitajia hyöri ja pyöri kaikkialla. Katri harjasi Novan valkoista kisahuopaa karsinarivin seinustalla.
    – Hienosti meni, mä sanoin sille hymyillen voipuneesti. – Ootko nähnyt Sallia?
    Mun puhelinsoitto oli mennyt mönkään. Salli oli sanonut, että se halusi miettiä asioita, ja mä olin tavallaan jänistänyt.
    Katri näytti pohtivalta.
    – Öö, se meni kai hakemaan jotakin Dunjan loimea maneesista. Ei ole näkynyt sen jälkeen.

    Mä poistuin tallista sininen kisatakki olalla roikkuen. Aurinko laski puiden taakse, ja piha oli jäänyt viileään varjoon.
    Mä avasin maneesinoven hiljaa ja hiippailin sisään. Salli istui katsomon ylimmällä rivillä Dunjan raidallinen loimi jalkojen päällä. Se oli varmasti huomannut mun tulon, mutta se tuijotti itsepäisesti maneesin vastapäistä seinää. Mutta juuri nyt huikean kilpailun päätteeksi mä tunsin itseni rohkeammaksi kuin koskaan. Mä kävelin hitaasti katsomon penkkirivejä pitkin sen luokse ja istahdin sopivan matkan päähän.
    – Onko kaikki hyvin? mä kysyin varovasti. Salli kohautti olkapäitään, ja kun mä taas katsoin sitä, mä olin aika varma, että se oli itkenyt.
    – Juu, se sanoi. – Mä mietin… tuntuu niin kummalta, että nämä taisivat olla mun viimeiset kisat täällä Suomessa, ja Dunjan kanssa, ja teidän kaikkien kanssa.
    Siihen mä en osannut sanoa mitään. Istuin vaan hiljaa.
    – Voithan sä vielä päättää, ettet lähdekään, mä ehdotin lopulta. Salli naurahti, ja naurahdus kuulosti melkein katkeralta.
    – Ei musta tunnu siltä, se sanoi, ja sen ääni värähti. – Ei kai kukaan edes kaipaa mua täällä, kun lähden.
    Mä olin ihan sanaton.
    – Sitä paitsi mä sotkin kaikki asiat, Salli sanoi. – Meillä oli niin kivaa, ja sitten mä menin pilaamaan sen.
    – No ei se mun mielestä ollut mitään, mikä ei olisi korjattavissa, mä sanoin varovasti. – En mäkään käyttäytynyt kaikista fiksuiten. Ei esimerkiksi ollut kamalan kilttiä potkaista sua.
    Sekä mä että Salli naurahdettiin, ja molemmat naurut kuulostivat vähän tukkoisilta.
    – Niiiiin… Salli sanoi. – Musta tuntuu että kamalan paljon siitä sotkusta lankesi sun syyksi, vaikka mä olin oikeastaan kaiken pahan alku ja juuri.
    – Eijei, mä yritin, ja mun ääni kiivastui pikkuhiukkasen. – Siinä tilanteessa mä olisin voinut toimia tahdikkaamminkin, mutta kuten varmaan oot huomannut, niin se ei ole mun vahvuuksia.
    Mä virnistin tunnustelevasti.
    – Niin, Salli toisti. – Mitä sitä syyllistä etsimään. Tosi fakta, mikä me tiedetään, on, että asiat vähän menivät sekaisin.
    – No juu, hetkellisesti, mä myönsin. – Mutta… kun sä sanoit, että kukaan ei kaipaa sua, niin mä ainakin jään. Ihan sikana.
    Mun silmiä poltti vimmatusti, enkä mä pystynyt katsomaan Salliin, tai alkaisin varmasti itkeä vollottamaan kuin pahainen lapsi.
    Sallin suunnalta kuului niiskahdus.
    – Mullakin tulee ihan karsea ikävä sua ja kaikkia täällä, se sanoi. Sen jälkeen mä käännyin sitä kohti, me halattiin tiukasti ja molempien silmissä oli kyyneleitä.

  • #288 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    29. joulukuuta 2017
    kirjoittanut Pujo

    Huokaisin syvään ja yritin saada kehoni rentoutumaan jatkuvasta jännittyneisyydestä mutta ei se onnistunut kuin ehkä minuutin ajaksi. Synkkiä ajatuksia kiiri mieleeni koko ajan, enkä ollut päässyt niitä pakoon edes tallille.
    Harjasin Fonzien karvaa pitkin ja hitain vedoin ajatukset aivan muualla. Lopulta lakkasin harjaamasta ja huokaisin jälleen. Liikutin harjatonta kättäni Fonzien selkää pitkin ja silitin rauhallisesti. Nojasin poskeni ponin lämpimälle kyljelle. Olin siinä hetken kunnes päätin alkaa puhdistamaan kavioita. Halusin saada Fonzien nopeasti hoidettua, jotta pääsisin pian kotiin… tai no, en kotiin, johonkin vaan. Halusin käydä ehkä kävelyllä. Koti oli tällä hetkellä vähän kaaospaikka. Sini kävi läpi tavaroitaan muuttoa varten, ja minun niskassani poltti paine päättää, missä asuisin ensi vuonna.

    Kavioita puhdistaessani Ruska saapui karsinalle ja tervehti hieman hämillään.
    ”Heeei Pujo”, hän sanoi ja havahduin.
    ”..Moi”, tapitin häntä hetken aikaa pää tyhjänä.
    ”Tänäänhän oli mun hoitovuoro..?” Ruska kysyi ja naurahti pienesti perään.
    ”Aa? Oho.”, sanoin ja nauroin hölmistyneesti.
    ”Mutta no, mä voin sit huomenna hoitaa Fonzien”, Ruska sanoi ja hymyili. Näytin varmaan siltä, että ajatukseni olivat jossain ihan muualla, koska muualla ne olivatkin.
    ”Onko kaikki okei?” Ruska kysyi rennosti mutta silti melko tosissaan.
    ”Joo. Juu, ehkä vähän vaan väsyttää välillä”, vastasin epämääräisesti. Ruskan suu meni vähän vinoon, en tainnut olla kovinkaan vakuuttava. Hän kuitenkin jätti asian sikseen mistä olin ihan iloinen, sillä en halunnut oikein avautua kenellekään mistään.

    Hoidin Fonzien loppuun ja pakkasin harjat ja välineet ämpäreihin. Menin tallitupaan vaihtamaan kengät. Tervehdin siellä olevaa porukkaa, mutta en muuten sanonut sitten mitään. Kun astuin ulos ovesta, katsahdin tummanharmaalle taivaalle ja huokaisin jälleen. Päätin kävellä kotiin pitkän kiertoreitin kautta.

  • #1122 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    9.5.2018 Tutustelua

    Olen googlettanut Hallavan tallin pohjakartan autossa, matkalla tänne, ja nyt suuntaan sen mukaisesti kohti tallitupaa. Suunnitelmanani olisi pyytää joltain tallilaiselta, että näyttäisi minulle tallia, ja sen, mitä kaikkea saisin tehdä Fonzien kanssa tehdä. Avaan hiljaa tallituvan oven, kurkkaan sisään ja tungen itseni sisälle pienestä oviaukosta. Huomaan sohvalla istuvan tyttörivistön, mutta kiinnitän huomion seinllä roikkuviin maalauksiin, joissa ilmeisesti on jokainen tallin hevonen, sillä myös Fonzie on yhdessä kuvassa. Tajuan, että mun täytyisi ehkä reagoida jotenkin tyttöihin, jotka minua tuijottavat; vilkaisen takaisin kysyviin silmiin ja selvittelen kurkkuani: ”Öööh moikka, oon Fonzien uus hoitaja, pystyiskö joku näyttään mulle paikat?” kysäisen, jonka jälkeen suurehko hiljaisuus laskeutuu huoneeseen, kunes eräs tyttö ponkaisee ylös, ja kävelee eteeni ” Moii, oon Ade ja Voin tehdä kierroksen, mutta suosittelisin käydä ’ilmottautumassa’ ensimmäisenä Aleksille tonne toimistoon, kun se varmaan haluu keroo mari perus juttuu.” hän sanoo ja osoittaa kädellään kohti viereistä huonetta. Kävelen huoneen ovelle, koputan kolmesti, ja kuullessani myötävän ’mm’n avaan oven ja kävelen sisään. Oven sulkeutuessa kuulen, kuinka tallituvassa puhkeaa yleinen hälinä, välittämättä siitä, käännän katseeni minua tuijottavaan mieheen, ja nostan kättäni, ”Moih, oon se Fonzien uus hoitaja, Nio, ja noi tytöt vihjas, et haluisit kertoo mulle jotai juttuja Fonziesta?” esittelen itseni ja asiani. ”Heippa, tosiaan Fonzien kaa pitää muistaa pari juttua, ja niistä tytöt tossa varmaan puhuki. Tahotko kirjottaa asioita ylös, vai muistatko muuten?” Hän kysyy hiukan hymähtäen, uskon, että kädestäni löytyvä kynä paljastaa likaa, ” Ei ei, muistan mä kyllä ilmanki”, sanon suoraan puastuen, sillä en kehtaa enää pyytää paperia. Aleksi aloittaa luettelonsa, ja työnnän kaiken mitä hän kertoo syvälle pitkäkestoiseen muistiin, tai ainakin yitän tehdä niin. Kun kaikki asiat on käsitelty, käännyn lähteäkseni, heilautan kättäni, ja avaan oven, kävelen ulos, ja suljen sen. ”Mennäänkö?” Huikkaan sohvan reunalla istuvalle Adelle, tyttö nyökkää.

    Kierrämme Aden kanssa koko tallin, karsinat (Fonzien karsina oli kolmas vasemmalla), satulahuoneen ja vessat ja hän myös näyttää, miten ja mistä maneesiin pääsee. Viimisenä hän näyttää tarhat, ja kertoo niiden järjestyksen, hä lupaa myös tulla nyt ensimmäisellä kerralla tulla mukaan hakemaan ruunaa sisälle, se on kuulemma ollut lähiaikoina hiukan villinä. Kun lähestymme tarhaa, hän ojentaa minulle nahistuneen porkkana palan, ja osoitta Fonzien tarhaa ” Sä voit mennä hakeen sen, jään odottamaan tähän, sä kyl pärjäät.”, niimpä pujahdan portin alitse, napaten samalla mukaan riimun ja narun portilta. Tarjoan kädessä olevaa porkkanaa, ruuna nuuhkaisee, ja näyttää tyytyväiseltä ottaessaan sen. Pujotan riimun ruunan päähän, suljen lukon ja avaan portin auki. Kävelemme ehkä pari metriä, kun huomaan, että Fonzien show, josta Aleksi olikin varoittanut alkoi. Se kieppui ja kaarteli pää ylhäällä ympärilläni ja nosteli jalkojaan kuin korkeamman tason kouluratsu. Käänsin Fonzien pienelle ympyälle, niinkuin Aleksi oli neuvonut, ja sain sen pysähtymään. Kiitin hevosta, ja Ade tarjosi hevoselle palkioksi porkkanan. Kiitin Adea avusta, ja sanoin pärjääväni.
    Kun olimme päässeet talliin, kiinnitin Fonzien käytävällä oleviin ketjuihin hevosen hoidettavaksi, aivan kuten Aleksi oli alkuun minua pyytänyt tekemään. Otin kumisuan, ja aloin pyrittää sillä hevosta ympäri, kaula, maha, selkä, mahan alunen, kainalot, lautaset. Siirtyessäni toiselle puolelle Fonzie kuopaisi maata tylsistyneenä, ja rauhoittelin sitä taputuksella. Harjasin vielä toisen puolen, ja vaihdoin sitten kovan harjan käteeni. Keskitin kovalla harjalla harjaamisen jalkoihin, kainaloihin ja vatsanaluseen, sillä sinne kaikki kura eniten roiskui. Kun koko hevonen oli harjattu, aloitin putsaamaan oikeaa etukaviota: nojasin painoani hiukan jalkaa kohti, ja oletin Fonzien nostavan jalan, mutta ei, se nojasi itse vastaan. Lisäsin hiukan painetta, ja lopulta sain kavion ylös, ja aloitin putsaamisen. Putsasin jokaisen kavion huolellisesti, ja kun olin valmis, talutin hevosen takaisin karsinaan. Suljin oven, ja lähdin hakemaan ämpärin, tiskiharjan ja sienen. Putasin ruoka-, ja juomakupin huolellisesti välillä rapsutellen seläntakana kyttäävää Fonzieta. Kun olin valmis, vein tavarat takaisin paikoilleen, ja lähdin stulahuoneeseen. Nostin suitset suitsikoukkuun,avasin ne, ja aloitin niiden puhdistamisen, huuhtelin myös kuolaimet huolellisesti, viimeiseksi paketoin suitset. Nostin suitset Fonzien omalle paikalle, ja aloitin satulan putsauksen; harjasin satulan huolellisesti, putsastin jalustinhihnat saippualla ja harjasin satulavyön.
    Kun olin tehnyt kaiken, menin takaisin tallitupaan kiittämään Adea avusta vielä kertaalleen, ja kävin sanomassa heipat Fonzielle. lähtiessäni tallista jäin hetkeksi kuuntelemaan tallin omia ääni hymyillen -tänään oli mahtava päivä!

  • #1125 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    18.6.2018 Hyvässä seurassa

    Aurinko paistoi suoraan pilvettömältä taivaalta, kun lukitsin pyöräni pyörätelineeseen tallin pihalle. Hevoset söivät päiväheiniään tarhoissaan, ja pyöräni loksahtaessaan lukkoon osa kohotti päätään. Kävelin kohti tallitupaa, jonne jätin reppuni. Otin hanskat repusta, ja lähdin hakemaan Fonzieta sisälle. Ohittaessani sohvan, tervehdin siinä istuvaa Adea, ja muita. Ade nousee ylös, ja lähtee kanssani hakemaan Fonzieta. Fonzie hirnahtaa minulle jo hieman ennen, kuin olen tarhalla, ja naurahdan. Pujahdan portin ali ja nappaan otsaharjan tyngästä kiinni, ennen pakoyritystä. Pujotan riimun päähän, ja Ade avaa minulle portin.
    ”Hei haluisitko sä lähteä tänään mun kaa taluttelemaan ja syötteleen poneja metsään?” Ade heittää minulle.
    ”No totta ihmeessä! Olin ajatellut vain harjata, ja tehdä muut perus jutut tänään, mutta tuo kuulostaa paljon kivemmalta!”
    Kerkeän puhua loppuun, ennen kuin Fonzien kuuluisa show alkaa,
    ”Täytyy vain toivoa, että ruunan show ei a, tartu Pilkkuun ja b, mielummin parempi että se loppuisi maastoon.” Naurahdan
    Adelle, ja hän naurahtaa takaisin. Roikun Fonzien perässä, sillä en tajunnut keskittyä häneen, ja minun on pakko kometaa ruunaa.
    Tallissa aloitan harjauksen, kun Ade lähti hoitamaan Pilkkua. Olimme sopineet tapaamisen Pihaton eteen 20 minutin päähän. Harjailin rauhassa, mutta huolellisesti Fonzien, ja lopulta laitoin suitset päähän. Kenkä valintana toimi upeat kroksit, jotka eivät kuitenkaan ole ehkä ihan talliystävällisimät, turvallisuuden vuoksi.
    Näin Aden ja Pilkun jo kaukaa, ja kun vilkutin tytölle, Pilkku vetäisi heti seuraavalle ruohotupolle, ja tyttö kaatui maahan hetken raahautuen Pilkun perässä. Kun tyttö nousee ylös, räjähdämme molemmat nauramaan Aden puhdistaessa vaatteita. Lähdemme tallustamaan kohti metsän reunalla näkyvää polkua.
    Olemme kävelleet noin viitisentoista minuuttia naureskellen hyville jutuille, ja eteemme avautuu pimeästä metsästä valoisa pelto, hiukan pitkällä vihreällä ruoholla. Kerkeämme vilkaista Aden kanssa toisiamme, kun ponit ovat jo kiinni pellon heinässä. Hiljaisuus laskeutuu yllemme, kun keskitymme poniemme syöttelemiseeen ja hetkestä nauttimiseen. Nojailemme poneihimme raputellen samaan aikaan harjan alta.
    Annamme Fonzien ja Pilkun syödä puolituntia, kun lähdemme taas jatkamaan matkaa. Ajattelimme mennä joen rantaan, jossa pystyisimme hiukan kahlailla. Kävelemme pienen hiljaisuuden vallitessa joen rantaan, ja kun saavumme perille, nostamme lahkeitamme ja lähdemme kahlaamaan.
    ”Hei jos sä meet Pilkun kaa ekana, nii voisin sitte tulla Fonzien kaa perässä? Sillä vaan, kun en oo yhtään varma, miten tää käyttäytyy vedessä, ja kun sen showsta mä saisin ainakin seellaisen kuvan, et se ei välttämättä mee.” Kysyn Adelaidelta.
    ”Jebs onnistuu!” Tyttö hihkaisee takaisin.
    Lähdemme kahlaamaan naurahdusten saattelemana, ja yllätyksekseni Fonzie menee oikein nätisti veteen, ilman ongelmia. Kahlailemme hetken, ihan vain polveamyöten, ja lähdemmesitten käpyttelemään takaisin lehtometsän varjostamaa polkua.

    Reissuun kului puolisentoista tuntia, ja koko aika oli tosi kiva. Juttua riitti, ja meillä oli hauskaa. Harjasin Fonzien loppuun ja putsasin kaviot, ennen kuin annoin ’kiitosporkkanan’. Koska oli vielä aikaa ennen, kuin tunnit alkaisivat, vein Fonzien vielä tarhaan. Tarhassa Fonzie pinkaisi pukkilaukkaa takaisin päiväheinillee, jotka olivat jääneet maastoon lähdössä. Nauroin ponille, ennen kuin suljin portin, ja lähdin hakemaan tavaroitani tallituvasta.

    • #4134 Vastaus

      Adelaide
      Osallistuja
      • Postauksia: 7
      • Maitovarsa

      Ihana tarina! Ja hyvin oot onnistunut Aden luonteen kanssa, se on just tollane!

      //En yhtään myöhässä…

  • #1128 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    24.6.2018 Hoito IV-kurssi, juoksutus

    Olin pyöräillyt hiukan laiskanpuoleisesti, sillä kuuma kesäaurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kohtisuoraan. Pikaisen vilkaisun jälkeen totesin, että Fonzie, tai moni muukaan hevonen ei ollut enää pihalla, joten lähdin suoraan puolijuoksua kohti tallitupaa. Olimme Aleksin kanssa sopineet puolentunnin päähän hoito IV-kurssin ’lopputyötäni’ varten tehtävän juoksutuksen kentälle. Saavuin taalitupaan, jossa sain muutaman katseen kääntymään puolijuoksulla, ja turhan äänekkäällä moilla, kun heitin reppuni nurkkaan.
    Jos satulahuoneeseen olisi osunut yhtäaikaa joku muu, se olisi varmasti katsonut minua hulluksi, sillä kahmin kainalooni harjakorin, suojat sekä suitset, joista olin ohjat jo irrottanut.
    Pikakäveltyäni Fonzien karsinalle, tiputin harjakorin suojineen lattialle, saaden muutaman hepan hypähtämään, ja laitoin suitset karsinan oveen niille tarkoitettuun koukkuun. Aloitin Fonzien harjauksen rivakasti. Viimeisenä puhdistin kaviot, ja kokeilin lämmön ja nesteen ruunan jaloista. Kun harjaan Fonzien etusuojia, Aleksi teleporttaa viereeni, okei, ehkä mä en vaa huomannu sen tuloa:
    ”Alaks sä olla hohta valmis?” Hän kysyy hymyillen säikähdykselleni.
    ”Joo, laitan nää suojat, ja sit isken suitset päähän ja näin” vastaan Aleksille hymyillen.
    Aleksi naurahtaa vasaukselleni, ”Juu no siinä tapauksessa mä meenki jo kentälle” , pian hän jatkaa: ”Otan ton liinanki jo mukaan, nii voit taluttaa Fonzien vaikka toisesta kuolainrenkaasta riimulla.”
    ”Jees, nähdään kohta!” huikkaan Aleksin loittonevalle selälle.

    Kun olen tapellut ruunalle suitset päähän, lähden hyvillä mielin käpsyttelemään kentälle. Tottakai välttämätön hipsuttelu sunmuu oli pakollista, mutta siihen olin jo tottunut, jo osasin komentaa ruunaa. Näin jo kaukaa Aleksin odottelevan minua keskellä kenttää, katse näyttööön suunnattuna. Kentän portille päästyäni huikkasin moikkauksen, ja nään Aleksin nostavan päätään sekä kättään.
    Kun pääsen kentän keskelle, Aleksi ojentaa liinaa: ”Sä voisit alottaa laittamalla tän liinan, niinkuin opetin koulutuksessa.”
    Otan liinan käteeni, ja pujotan sen kyynertaitokseeni. Lukon pujotan suitsista oikeaoppisesti, ja kiinnitän oikeallepuolelle kuolain renkaaseen. Otan oikeaan käteeni raipan, ja vasempaan käärityn liinan. Ajan Fonzien kauemmas Aleksin tarkkaillessa, ja siirrän vielä raipan kohdalleen maahan. Siirrän kehoani hiukan enemmän kohti ruunan takapuolta, ja nostan oikean käteni ilmaan maiskauttaen, Fonzie lähtee laahustavaan käyntiin. Aleksi neuvoo käyttämään raippaa maahan, jolloin Fonzie aktivoi käyntinsä.

    ”Okei, sulla meni tosi kivasti toi juoksutus”, Aleksi kehuu, ”Olitko sä siis aiemmin koskaan juoksuttanut?”
    ”Eehkä viitisen kertaa ratsastuskoululla, kun sielä järjestettiin juoksutustunteja”, vastaan hymähtäen.
    ”Joo, näin mä ajattelinkin” Aleksi naurahtaa ja saa myös minut hymähtämään.
    ”Sulla näyttääki tässä nyt tunti alkavan, nii mä meen laittaan Fonzien pois, se menee seuraavalle tunnille”, sanon jo kääntyen ”Kiitos neuvoista!”
    ”Jees, eipä mittään, moikka!”

  • #1131 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    4.7.2018 Palikoita paikoilleen

    ”Fonzien hoitajana ja uunituoreena treenaajana, aattelin tänään ihka ensimmäistä kertaa ratsastaa Fonziella sileellä!” Hössötin edessäni seisovalle Aleksille, sen mitä pystyin pyöräilyn aiheuttamalta hengästymiseltä, ”Siis ihan jotaki perusjuttuja, askellajit läpi, ympyröitä ja jotaki taivutteluita”, jalkani liikkuivat kivisellä tallinkäytävällä pientä ympyrää edestakas, ja pyöräilykypäräni valssasi nyrkkini sisällä.
    ”Kuulostaa oikein kivalta”, mies nyökytteli samalla katsoen seinässä olevaa puukelloa, ”Muistat vaan pysyä sit hereillä, Fonziella on aika paljon virtaa ratsastaessa, niin kuin varmaan tiedätkin.” Nyökkäsin vastaukseksi ja käännyin kannoillani satulahuoneeseen.

    Laskin kypäräni satulahuoneen puiselle pöydälle, johon kypärä jäisi tallilla oloni ajaksi. Koppaan myös Fonzien harjakorin kainalooni, ja kaadun taaksepäin, kömpelöistä jaloistani johtuen, jonkun rintakehää vasten, sekä säpsähdän kun yllätyksekseni minut työnnetään pois heti siihen koskeassani ja kaadun maahan harjojen levitessä pitkin satulahuoneen betonista lattiaa. Kun löydän itseni makaamasta maasta mahallani, ponnistan pystyyn ja luon syyttävän katseen työntäjääni kohti, negatiivisen ajatuksen vaihtuessa hyviin positiiviseen ja takaisin ajatuksen kulkeassa, ’Hyvä Nio, hyvä’. Pyllistän tytölle ehkä hiukan liioitellun tarkoituksella ja kerään harjoja takaisin koriin.
    Kerättyäni harjat vilkasien takaisin tyttöön: ”Hei, mua kutsutaan Nioksi.” Tervehdin hiukan närkästyneenä työntämisestä, jääden odottaaan anteeksipyyntöä.
    ”No hello, nimeni on Alana”, välillemme laskeutuu kiusallinen hiljaisuus, kunnes uskallaudun sanomaan jotakin, ”Ööääm pitäskö sun sanoa jotakin”, ’noni menipä taas hyvin’.
    ”Think it, sun pitäs olla se, kuka anteeks täs pyytelee”, tyttö vastaa hiukan nenäkkään oloisesti.
    Tässä kohti mun pään hernekeitto keittää yli ja korotan huomaamattani ääntäni: ”Tajuutsä et mä oisin voinu lyödä pääni tohon lattiaan, ja vaikka kuolla, kun sä työnsit mua! Mun kaatuminen oli täys vahinko, kiitos mun kömpelöiden jalkojen. Et sori vaan, tästäki!”, koppaan harjakorin taas kainalooni ja odotan perusteluja Alanan toimimiselle.
    ”Sen piti olla vaan hellä siirto pois mun rinnalta, mut sä olitki kevyempi ku mä luulin, sorry!” Alana kertoo, muttei vaikuta katuvalta.
    ”Jaha no sä voit leikisti saada anteeksi”, vastaan vielä ennen kuin käännyn satulahuoneen ovelle. Vielä ohikulkeassani taputan Alanaa olalle.

    Olen edelleen hiukan hiiltynyt satulahuoneen tapahtumista, mutta Fonzien karsinalle astellessanii pakotan niiden ajatusten painuvan taka-alalle, ja vetämään luonnollisen hymyn kasvoille, ”No moi poikaa!”
    Aloitan harjauken, niinkuin aina kumisualla, vaikka Fonzie olikin ollut juuri parituntia sitten alkeisjatkotunnilla. Samalla kun pyöritän kumisukaa ympäri Fonzien ruskeaa karvaa, puhelen Fonzielle hiljaisella, matalalla äänellä päiväni tapahtumista. Kun harjat ovat vaihtuneet ja olen aloittamassa kavioiden puhdistusta madallan ääntäni enemmän, sekä kerron satulahuoneessa tapahtuneesta minun ja Alanan ensikohtaamisesta. Jo viimeistä suojaa kiinnittäessä olen purkanut viimeisenkin raivon tipan sisältäni puhuen Fonzielle.
    Lopulta lähden takaisin satulahuoneeseen hakemaan ruunan varusteita, sydämmeni pohjasta toivoen, ettei Alana olisi enää satulahuoneessa. Nappaan suitsikoukusta suitset, ja nostan ne olkapäälleni, jotta satula mahtuisi paremmin käsivarrelleni. Kurotan ylimmälle satulatelineelle ja kiskon satulan alas. Matkalla Fonzien karsinalle takaisin pelkään hiukan törmääväni Alanaan, sillä en juuri nyt jaksaisi jatkaa keskustelua, mutta onneksi tyttöä ei näy käytävällä.

    Olen juuri hypännyt Fonzien kipittävään kyytiin kentällä, ja ruuna on jo menossa, mutta pakotan poikaa pysymään paikoillaan satulavyön kiristyksen aikana. Jalustimet olin mitannut tallissa jo valmiiksi, sillä osasin juuri tähän varautua. Lopulta lähdemme kävelemään vapainohjin. Saan olla erittäin tarkkana, että en hiplaile Fonzien kylkiä vahingossakaan kävellessä, muuten ruunan askel pitenee ja kiihtyy liikaa.
    Kymmenenminuutin perusteellisten alkukäyntien jälkeen kerään ohjat ja aloitan pysädyksien teon, jotta saisin ruunaan paremman kontaktin. Käännän pitkänsivun keskeltä voltille, ja niin myös lyhyensivun keskeltä. Kun ruuna alkaa oikeassa kierroksessa taipua hiukan, ja myötää vähän niskasta ympyröillä, vaihdan suunnan vasempaan, ja lisään ennen voltteja ja volttien jälkeen ravisiirtymiset. Alkuun Fonzie kiihdyttää ravin nopeaksi ja tikittäväksi, eikä millään tahtoisi hidastaa käyntiin, mutta työstön jälkeen saan ravia jo paremmaksi.
    Kun olen ratsastanut nelisenkymmentä minuuttia, aloitan laukkojen nostot lyhyensivun keskeltä, ja tavoitteenani on laukata hallittua hyvää laukkaa pitkänsivun loppuun. Lyhyen sivun keskelltä sitten voltti ravissa ja uralta taas laukka. Aluksi Fonzien laukka on nopeaa ja hätäistä, ja muutama pukkikin näkyi matkalla, mutta sekin rauhoittuu loppua kohden.
    Tunnin kuluttua ratsastukseni alusta, olen ravaillut loppuravit ja kävellyt viitisenminuuttia, käännän kaartoon ja taputan kaulalle, ennen kuin laskeudun selästä. Maassa nostan jalustimet ylös, löysennän satulavyötä sekä avaan Fonzien suitsien turpahihnan.

  • #1316 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    22.9.2018 Kilpailujen huumaa

    Katsoin itseäni Kilpailukeskus Provandon vessan peilistä – mihinköhän mä olin lusikkani sotkenut? Olin ilmoittanut itseni ja Fonzien ulkopuolisiin kisoihin, ja jollain ilveellä vielä saanut itseni myös sinne. Vaikka olin ilmottautunut vain 50cm, 80cm ja helppoon c:hen, stressasin silti paaljon. Onneksi erittäin tärkeäksi ystäväksi minulle noussut Kassu oli suostunut minulle hevosenhoitajaksi (okei, melkein pakolla tunkenut mukaan) ja tällähetkellä viimeisteli ruunan lettejä trailerissa. En mä tähän yksin kykenisi, just tollasta tukea Kassulta mä tarvin, varsinki ku nää on ekat ulkopuoliset kisat mulla ikinä, ja ekat kisat mulla ja Fonziella. Kun mä olin ennen ilmottautumistani käynyt Aleksin kanssa läpi, mihin luokkiin mun ois järkevä osallistua, se oli ehdottomasti sitä mieltä, vaikka hieman erimieltä olinkin, ettäminun olisi järkevä osallistua mys kahdeksankympin aika luokkaan, kun kerta Provandoon asti raahautuisn. Vilkaisin itseäni vielä kerran, suoristin uuden tummansinisen kisatakkini reunusta ja lähdin kävelemään kohti traileri aluetta.

    Näin jo kaukaa upeasti letitetyn Fonzien, jonka Kassu oli satuloinut ja tuonut trailerin viereen. Ruuna napsi satunnaisia syyskuisia heiniä suuhunsa vieressä seisovan pojan selaillessa puhelinta.
    ”Sä sait tän letit tosi hienosti tehtyä!” kehaisin päästyäni lähemmäs kaksikkoa.
    ”Kiitos!” poika kohottaa katseensa puhelimestaan, sulkee sen ja laittaa taskuunsa vetäen vetoketjun samalla kiinni, ”Mä varustin tän nyt kans, ku meinasin, että jos mennään käveleen noi alkukynnit tonne metsään, kun kerta radanki oot kävelly, ja tässä on vielä kymmenisen minuuttia sun verkkaan.”
    ”Joo, kiitos!” otin Kassulta ohjat ja nostin ne kaulalle. Kassu kiirehti laskemaan toiseltapuolelta jalustimen, ja painoi minulle vastaan asettaessani jalustimen jalkaani ja hypätessäni kyytiin. Kassu työnsi kätensä satulavyön alle, ”kirrataan tota vyötä vähän, jos sopii.”
    ”Kyllä kiitos, arvon kisahoitajani”,naurahdan samalla kun nostan jalkani ylös satulasiiven päälle.

    Kassu on kävellyt vierelläni koko matkan metsässä, kävimme noin seitsemän minuutin käyntilenkin, ja palatessamme kilpailualueelle poika saattelee minut vielä verryttely alueelle toivottaen onnea.
    Olin tasan oman aikataulusuunnitelmani mukaan verkassa, otin hyvän alkuverkan ja sen jälkeen hyvät hypyt viidenkympin luokkaan. Kun minut sitten päästettiin kilpailualueelle, otin ohjat tuntumalle, mutta pysyin aktiivisessa käynnissä varoen kilpailevaa ratsukkoa.
    Sitten oli minun vuoro. Muistan tervehtineeni, saaneeni lähtöluvan ja nostaneeni laukan onnistuneesti. Ensimmäinen hyppy, toinen hyppy, kuudeshyppy, Fonzien takajalka kolahtaa puomiin, katson taakseni, ei virheitä, viimeinen hyppy, aploodeja, halaan hevosta, taputan, kiitän, kävelen kohti verryttelykenttää, ravaan loppuravit, kävelen.
    En kuule itseäni palkintojen jakoon kuulutettujen seurassa, mutta Kassun kertoessani hävineeni sekunnin kolmannelle, mielialani ei laske tipan tippaa, hyvä näin, mulla on vielä kaksi luokkaa edessä.

    Myös kahdeksankymmenensentin rata kulkee yhtä unessa kuin viiskymppinenkin. Muistan pudottaneeni yhden, sen saman mitä me jo kosketettiin viidessäkypissä, videolta katsottaessa ymmärrän syyn, minä tulen esteelle ulko kaarteesta, ja poni tulee turhan kovaa ja siksi lähelle. Vielä kouluohjelma jäljellä.

    Kolmisen luokkaa oli ennen helppoa c:tä, ja näinpä loppuverkkailin estesuortusteni jälkeen Fonzien ja heitin kuivausloimen selkään. Nyt mä kumminkin pomppasin taas kyytiin Kassun painaessa jalustimesta toiseltapuolelta vastaan ja lähdin verkkaamaan Fonzieta kouluosuuteen. Verkassa tunsin jo heti, et ruuna painokädelle ja oli selkeesti jännittynyt. Päätin kuitenkin lähtee vielä kouluosuudelle, jos tää tästä helpottuis, ja niihän se tekiki vähäsen. Kumminki radalla Fonzie paino sisäpohjetta vastaan, mutta maaliin me kuitenki selvittiin, vielä hyväksytyllä suorituksellakin!

    ”Vaikka tältä reissulta ei meille rusetteja mukaan tarttunut, mutta hirveen ylpee mä kyllä ponista oon, ja itestäni kyllä varmaan kans.” Mä selittelin Kassulle vielä kun tarkistettiin kaiken olevan ok ennen lähtöä, ”Kumminki ekat meiän yhteiset kisat, vieläpä luokan ulkopuolella”, jäin miettimään, ”Niin ja, kiitos, olit ihan super hoitaja, ja just sitä mitä mä nyt tällä reissullatarviinki, ostan sulle suklaata sit sinäpäivänä kun rikastun!” naurahdan.
    ”Joo ei täs mitään, oli kiva olla mukana, ja kiva ku musta oli hyötyäki!” Kassu naurahtaa.

    • #1318 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tosi kiva kisatarina! Tykkäsin erityisesti Nion ja Kassun dialogista. Saat tästä 2 kisapistettä, 1 hoitopisteen ja 2 sosiaalisuuspistettä

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi sitten  Aleksi.
    • #1333 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      heii olipa kiva retki näillä kahella : D nio todellaki saa myös lähteä kassun kisahoitajaks tulevaisuudes (;

  • #2364 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    28.10.2018 Syksyisiä kuvia

    Me oltiin Seelan kanssa sovittu, että Seela tulis tänään ottamaan kuvia musta ja Fonziesta päivällä. Sitten, kun olin tarkistanut, että ruuna menee kymmeneltä ja yhdeltätoista tunneilla, olimme sopineet ajankohdaksi kello kahden. Itseni minä löysin tallilta siinä hieman ennen yhtätoista, sillä olin menossa taluttamaan Fonzieta alkeistunnille. Tallille saapuessani kävin heittämässä tavarat Tallitupaan, nappasin Fonzien riimunarun karsinatlta ja menin maneesiin odottamaan alkeistunnin alkua. Edellinen koulutunti sitten päättyi, ja menin Fonzien luo odottamaan seuraavan ratsastajan saapumista.
    ”Moi, oliks sä tulossa Fonziella tunnille?” Kysyin Fonzien eteen pysähtyneeltä tytöltä.
    ”Joo..” kuului tytön suusta hento vastaus.
    ”Okei, no tota sä voit tulla nyt tähän,” tyttö kävelee satulan viereen, ”ja me voitas mitata noi jalkkarit, mustaks sä miten se tehdään?”

    Alkeistunnilta kaikki selvisivät hengissä, ja Lahja oli saanut ratsastaa hetken ilman että talutin, kävelin vain vieressä. Nyt ruunaa talutti hymyilevä tyttö, ja Fonzien pään toisella puolella minä pidin turvallisuus syistä riimulla kiinni. Tallissa annoin tytön riisua avustuksella varusteet, ja hoitaa ponin pois. Kun Lahja sitten oli valmis, jäin Fonzien karsinalle, ja otin vaaleansinisen riimun käteeni alkaen harjata sitä.
    ”Mikä siivousvimma suhun on iskenyt?” tuttu ääni yllätti minut ajatuksistani. Katsahdin ylös ja näin Adelaiden seisovan siinä.
    ”Eikun kato me ollaan Seelan kaa menossa kuvaamaan, tai Seela ottaa musta ja Fonziesta kuvia”, naurahdan.
    ”Aivan okei, no mä jatkankin sitten matkaa, moikkamoi”
    Kun olin saanut riimun harjattua, nousin ylös ja otin kumisuan käteeni mennen Fonzien karsinaan. Aloin hinkata pojan tiputtamaa karvaa oikein urakalla pois, eihän kuvissa sopinut näyttää kovin suttaiselta. Kellon tultaessa yksi vaihdoin pöläriin, ja annoin irtilähteneiden karvojen lentää karsinan lattialle. Seuraavaksi mä sitten putsasin kaviot huolella, ja aloin selvittämään harjaa varoen tukistamasta ponia. Harjan jälkeen siirryin häntään, jonka selvitin myös huolella, eihän sitä tiiä millasia kuia se Seela ottaa, kuulemma ihan hyviä, järkkärillä, kelpaa mulle!

    Kun olin saanut Fonzien laatukuntoon menin tallitupaan odottamaan Seelaa. Harjasin mä kans oman pääni ja tarkistin et mun (punainen)hupparini oli puhdas, niinkuin housutkin. Iskin vielä tummansinisen pipon päähän, ja istuiduin sohvalle, kaivaen puhelimeni esiin.
    ”Mitä sä katot?” Katsahdan viereeni, miten kaikki säikyttää mut tänään?
    ”Öö Sykettä, oon kattonu melkein neloskauden jo loppuun”, vastaan Kassulle joka oli tupsahtanut viereeni, ”ooks sä kattonu Sykettä?”
    ”Joo oon mä! Voipi toki olla et toi neloskausi jäi, tai et katoin vaan kolmoseen asti.”
    ”Hullu miten sä pystyit jättään kesken?” ihmettelen, ”Mä oon jo nyt ihan hädässä, et joudun oottaan johonki marraskuun puoliväliin, et ne nelkyt seuraavaa jaksoa tulee”, naurahdan ja painan play nappia. Siinä me me sit istutaan, ehkä vähän turhankin vierekkäin ja katotaan Sykkeen neloskauden toista jaksoa, kun Seela kävelee ovesta sisään.
    ”Moi!” sanon, kun huomaan Seelan tulleen, ja painan näyttöä, jotta saan jakson tauolle, ”Lähetäänkö me?”
    Seela ei kerkeä sanoa mitään, kun Kassu tuikkaakin jo väliin ” Ai mihin te ootte menosa?”
    ”Nio halus et käyn ottaan siitä ja Fonziesta kuvia, ei vissiin luottanu sun kuvaus taitoihin” Seela naurahti vastaukseksi.
    ”Mut siis sie voit tulla kyllä kans! Saat youtuben soittajan viran ilomielin!” Naurahdankatsoen Kassuun kysyvästi.
    ”Ai mikä se sellanen youtuben soittajan virka on?” Kassu katsoo selkeästi naurua pidätellen Seelaan, ennen kuin he molemmat repeävät.
    ”Nosiis pitäähän korvat jollai tapaa saada eteen, soitetaan youtubesta ’Nana hirnuu’, ja näin saadaan Fonzie sit paremmalle päälle” Nauran.

    Saatiin me sitte ittemme tuotua metsään, jossa me lähdettiin kävelemää jollekkin pellolle, jossa Seela oli ilmeisesti aiemminkin käynyt, ja joka oli mulla vaan mennyt ohi.
    ”Kiva, ku me nyt kävellään näin ’pitkä’ matka sinne kuvaus paikkaan, ku oisin muutenki käyny tänään talutteleen tätä tyyppiä, koska mä voin ” hymähdän.
    ”Noni, nyt oltas perillä!” Seela huikkaa, ”kelpaako?”
    ”Joo, täälä on tosi nättiä!” jätän takkini Kassulle ja oikaisen huppariani.
    ”Jos me mennään nyt sit vaikka tonne?”
    ”Juuh!” Seela sanoo ja katsoo kun kävelet metsän rajaan.
    ”Tuu tota vähän eteenpäin, noni, vähän oikeelle, jes, siinä!”
    Kuulen Kassun kaivavan puhelintaan, ja Fonzien höröttävän korvillaan, joten alan poseerata ponin kanssa tosi upeeti. Hetken päästä Kassun puhelimesta soi ’Nana hirnuu’ ja Seela räpsii kuvia meidän poseeraessa.

    Illalla Seela lähettää mulle Whatsappin kautta kuvat ja laitankin yhden suoraan Kassulle, ”Tää on ihan super kiva!”

    • #2371 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Iii niin kiva hyvän mielen tarina! Ihan sika kiva lukea. Saat 2hp ja 2sp

    • #2372 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      kiva tälläne taustatarina tolle kuvalle joka on muute tosi söpö! pitäsköhä alkaa kattoo sykettä itekki XD että voitas kirjottaa nioa ja kassua fangirlaamaan sitä enempiki

    • #2390 Vastaus

      Jannica
      Osallistuja
      • Postauksia: 37
      • Koulutuksen tarpeessa

      Olipas teillä kiva kuvaussessio ja mukavaa luettavaa oli myöskin alkeistuntilaisen avustaminen kertomuksen alussa 🙂

    • #2427 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      oon samaa mieltä kun Aleksi, tästä tuli jotenkin hirveen hyvälle tuulelle! Nio vaikuttaa tosi symppikseltä tyypiltä, kiva että keksit tarinankin pohjustamaan kuvaa:)!

  • #2799 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    14.11. Tikittävä aikapommi

    Vaikka ilmoitustaulussa luki, että Fonzie olisi menossa tunnille 16.30 ja 17.30, tiesin, että minulla oli lupa käydä liikuttamassa sitä, olinhan sen ’treenaaja’, tai sen merkin mä olin ainakin suorittanut.
    Fonzie oli tullut päivätallissa sisälle, ja kävinkin nyt hakemassa sen harjat. Satulahuoneessa olikin joku joukko vaellus menossa, mutta jotenkin mä sain silmiini Kassun, joka oli juttelemassa muiden kanssa. Joteenkin mä sitten jäin kait harjat kädessä tuijottamaan tätä tyyppiä, ja tunsin, kunka sykkeeni kiihtyi. Lopulta mä sitten havahduin tästä mun unelma maailmasta ja käänsin pääni pois kiinnijäämisen pelossa. Lähdin itsekseni hymyillen kävelemään reippain askelin pois. Ilmeisesti Seela, joka oli myös satulahuoneessa ollut, Kassua vastapäätä tainnut seistä, oli huomannut minut ja lähtöni, sillä kun pöläröin pölärillä Fonzien ruskeahkoa karvaa Seela ilmestyiFonzien karsinan oven väliin.
    ”Moi!” Seelan ääni kuului.
    ”Ai kato moi, miten sä tänne löysin?” kysyin edelleen itsekseni hymyillen ja vaihdoin hevosen toiselle puolelle.
    ”Joo mä näin sut äsken satulahuoneessa” vastaus kuului, ”ooks sä menossa johonkin?”
    Tunnen punastuvani ajatellessani satulahuoneessa tapahtunutta, toivottavassti Seela ei huomannut, ”Joo siis meinasin mä mennä maneesissa tällä nopeesti jotain koulua vääntämässä” huokaisin, ”Viikonloppuna sit meinasin puomeja!”
    ”Aa joo, käykö, jos tuun kattoon?”
    ”Juu tuu ihmeessä!”

    Maneesissa hyppäsin steppailevan ponin kyytiin ”Jaahas, tälläistä tänään siis tulossa”, naurahdin tytölle, joka istuitui jakkaran päälle jolta olin juuri ponnistanut.
    Liu’utin allani kipitävälle aikapommille pitkät ohjat, mutta pidin varmuudenvuoksi molemat kädet ohjissa. Vaikka en välittänyt siitä, että ruuna harppoi pitkiä askelia ympäri maneesia, pidin varani, jos jotain sattuisi käymään.
    Hetken kiituroimisen jälkeen otin ohjat tuntumalle, ja yritin pysyä rauhallisena istuen alas syvälle satulaan. Yritin kovasti rauhoittaa kättäni, ja aloitin tekemään pysähdyksiä kirjaimiin. Hiiitaaasti poni rauhoittui, ja uskalsin nostaa kevyen ravin. Askel taas tiheytyi, ja pyrin rauhoittamaan kevennystäni. Pian löysin itseni kuitenkin etukumarasta vetämästä pää ylhäällä kulkevaa ponia suusta.

    Kun olin hetken saanut työskenneltyä ravissa, siirsin käyntiin, ja liu’utin hieman vapaammat ohjat, jotta poika vosi kävellä hetken rauhassa. Maneesissa vallitsi hetken hiljaisuus ennenkun Seela avasi suutaan.
    ”Hällähän on hieman vauhtia tänään.” tyttö nurahti.
    ”Joo ninpä näyttää olevan” hymähdän takaisin.
    ”Tuota” Seela jättää dramatisoivan hiljaisuuden ”sä katoit aika pitkään Kassua satulahuoneessa?”
    ”Öääh eieiei en mä kattonu” Huudahdan ehkä turhankin nopeasti ja käännän katseeni pois.
    ”Eisiis mä huomasin kyllä, onkstei jotain… jotain?” Seela naurahtaa niin luontevasti, että tää olis jotenkin normaalia normaalempi asia. Taino siis onhan tää, mutta en itse osaa ottaa sitä vielä ihan niin, vaikka olen homo ollutkin jo jonkun vuoden, ilman suhteita tosin.
    ”Ömm eii, ihan kavereita me vaan ollaan.” Sanon, vaikka en voi olla ajattelematta Kassua. tunnen kuinka poskeni alkavat punoittaa ja alan kerätä Fonzien ohjia jatkaakseni tehtävää.

    Kerkesin ratsastamaan vähän reilu puolisen tuntia, ja siinä ajassa olin saanut aikapommia hieman rauhoitettua. Annoin Fonzien ohjat seuraavalle ratsastajalle, ja autoin hänet kyytiin, ”Hyvää tuntia!”
    Tallituvassa huomasin Kassun istuvan sohvalla, ”Kaks päivää!!” hihkaisen ja istun pojan viereen.
    ”Siis niimpää!! Mistä vetoo, et katon sen saman tien?” Kassu vastaa, ”taino ne neljä jaksoo, mitkä tulee”
    ”No näimpä! Tekis kyl meli säästää niitä ens viikollekki, mut en oo varma, kykenenkö” Naurahdan
    ”Turhaa sellanen!” Poika vastaa.

    • #2801 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Aah tää Nion ja Kassun juttu on niiiiin pakko saada jatkoa 😀 Ois hyvä että kun ratsastaa treenaajana niin tarinassa kysyis aina Aleksilta onko ok tai suunnittelee etukäteen Aleksin kanssa, ja sit siit pitää käydä selväks et se on tavotteellista ratsastusta (esim joulukuussa tulossa kisoja tms) Mut joo hauska tarina, saat 1hp 1kp ja 2sp

    • #2802 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Oikein kiva tarina, nauratti tuo joukkovaellus satulahuoneessa 😀

    • #2811 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      täs oli sellane kiva energinen fiilis : D nautin Nion ja Kassun fanittamisest. voin kuvitella Nion kuumotukset ku Seela alko kyselee, mut jotenki se kohtaki oli ”sweet”.

    • #2821 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 169
      • Perus pullaponi

      Oi, tää oli oikein kiva tarina! Varsinkin satulahuoneen joukkuvaellus😂

  • #3014 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    17.11.2018 Hurja kiituriponi

    Tunsin posieni punehtuvan Fonzien toisellapuolella käytävällä, kun ajattelin viimeiltaa. KASSU OLI OLLUT MUN LUONA YÖTÄ! En Mä usko,et Kassu tuntee samoin ku Mä, ja ihan varmaan hyvänä kaverina oli kans kokenu ihan ok tilanteeks ku kysyin, et missä se haluu nukkua. Ravistin ajatukset pois, kuitenkin kyseinen poika selvitti Fonzien harjaa toisellapuolella, ja kohta varmaan ihmettelisi, miksi vain seisoin enkä käyttänyt kovaa harjaa muta tahrojen hinkkaamiseen. Olimme tulleet suoraan meiltä Hallavaan, ja kun Fonziella oli tänään vapaa päivä ajattelin, että me voitas käydä irtohypyttään sitä kevyesti, jos Aleksille on vaan Ok.
    Pian Fonzie olikin harjattu, ja Kassu jäi rapsuttelemaan sitä hajamielisen näköisenä käytävälle, kun lähdin etsimään Aleksia. Viimeksi kun olin käynyt ratsastamassa Aleksilta oli tullut noottia, et en ollu käyny kysymässä siltä, kun ei olut Fonzien vapaapäivä. En nyt millään haluaisi toista kertaa, että tulisinsanomista. Pian löysinkin Aleksin toimistosta kirjoittelemasta jotain koneelle.
    Koputin oveen ensin, ja avasin sen sitten, ”Huomenta!” Sanoin, vaikka kello näytti jo melkein puolta päivää.
    ”Ai hei”, Aleksi vilkaisi kelloaan, ”mut se alkaa kyllä olla jo ’huomenta päivää’”, mies naurahti.
    Naurahdan, ”sitä Mie vaan, et voisinko käydä irtohypyttään Fonzieta maneesissa, kun täälä ei oo vielä kauheesti porukkaa ja on sen vapaapäivä?” Aleksin kasvoille muuttui mietteliäs ilme, ”toki Mä siis ottaisin Kassun mukaan, et en ois yksin.”
    ”Joo no tota jos lupaat et ette riko sitä ja otatte kunnon alku verkan, ravia ja laukkaa, ettekö hypystä kauheen isoa nii eiköhän oo Ok.” Aleksi lopulta totesi.

    Me oltiin Kassun kaa laitettu Fonzielle vielä suojat jalkaan ja suitset ilman ohjia päähän ja otettu narunpäähän ruuna kiinni. Maneesiin päästyämme päästin Fonzien vapaaksi käpsyttelemään miten lystää ja se olikin heti mennyt haistelemaan edelliseltä jäänyttä kakkakassa. Kassu lähti etsimään ylimääräisiä juoksutusnaruja ja Mä Kannoin tolppia ja puomeja kujalle. Mittasin kolme estettä, este- kaks laukkaa- este- yks laukka- este. Jostain Kassu oli kuin olikin taikonut juoksutusnaruja, ja aloin sitomaan niitä ulommaisiin tolppiin kiinni sillävälin, kun toinen poika maneesissa höttyytteli Fonzieta ensin raviin ja myöhemmin laukkaan.

    Ensiksi esteet oli niinki hurjia ku ehkä 40cm, ei me tosiaan haluttu Fonzieta rikkoa ei! Pujotin riimun pään kuolainrenkaasta ja lähdin juoksemaan kannustaen Fonzieta laukkaan. Kujan alkuun päästessämme kiskaisin narun irti, ja jäin seuraamaan Fonzien hyppyjä, hop.. hop ja hop! Esteitä me pikkuhiljaa nostettiin, ja kokeiltiin jopa keskimmäistä kaksikymppisenä, mut sitä korkeemmaks ei uskallettu nostaa, ehkä ihan hyvä. Nostelin puomit pois esteiltö ja laskin ne linjan mukaisesti maahan. Sitten me yksissä tuumin kannustettiin Fonzie laukkaamaan, ja niinhän se lähtikin- pukkilaukkaa eteenpäin. Me jätimme Fonzien rauhaan juoksemaan, ja löysimmekin itsemme kohta istumassa keskeltä kenttää seuraten Fonzien hyppyjä ja juoksuja.
    ”Mitö mieltä sä oot siitä sykkeen uudesta kaudesta?” Kassu aloitti hiukan pitkän hiljaisuuden jälkeen.
    ”Nosiis ei se oo yhtään paha! Mulla jäi ihan kauheesti häiritsee, et kuka se Eetu on, ku Iiris sen vapaaksi päästi.”
    ”No siis niimpää! Mut ehkä se on sen veli?”
    ”Niin tai hei aattele, jos Iiris on saanu vaikka lapsen paaljon nuorempana Paulin kaa, ja antanu heti adoptioon?”
    ”Ei hele Niimpä!!” Kassu sanoo, ja katsoo mua suoraan silmiin. Voisinpa Mä vaan jäädä tähäää, ei nyt! Käännän nopeesti katseeni pois, en Mä meidän välejä tällä haluu pilata!!
    Välillemme laskeutuu taas hiljaisuus, jonka kylläkin keskeyttää irrallaan juoksevan ruunan pierupukki sarja.
    ”Tota muuten millä sä kuljet talvisin tallille?” Kassu aloittaa, taas. Miten se nyt aloittaa tänään kaikki keskustelut?
    ”Pyörällä Mä varmaan, ei mulla oo mopo tai mitään, jaku ei mitään ajokorttiakaan oo..”
    ”No tota mullahan on mopo! Mie voisin perjaatteessa kuskata sua, en Mä niin kaukana susta asu!” Kassu hihkaisee iloisen kuuloisena, voiskohan se sit oikeesti tuntee niinku mä?
    ”Oi vähänkö ois superii!” Tunnen pulssini kiihtyvän, vaihteeksi.

    Kun me lopulta oltiin tultu maneesista harjasimme Fonzien ja sen syötyä päiväheinät sisällä heitimme Savun kaveriksi tarhaan. Kassu lähti johonkin Suunto puuhaamaan jotain, ja Mä kävin hakemassa kottarit ja talikon, ja tunkeuduin Fonzien ja Savun seuraan tarhaan. Molemmat katto kottareita vähän hirvityksissään, mutta selittelin vaan molemmille, et kakat oli pakko saada tarhasta pois, ennen ku ne jäätyis kiinni. Muuten molemmilta ois kohta jalat sijoiltaan.

    • #3019 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tää oli niin symppis tarina! Nio vaikutti olevan koko ajan vähä sillee söpösti tohkeissaan koko jutusta :3 saat 2hp ja 2sp

    • #3023 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      oijoijoi (; mitään muuta sanottavaa ei oikee oo XD ainaki semmone pirteys välitty tekstistä lukijaan vahvasti!

  • #3561 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    15.12.2018 Puunauksia ja peltoja

    Tallille tullessani olin päättänyt antaa Fonzien tarhailla nyt ainakin kahteen asti vapaapäivänsä kunniaksi. Näinpä, kun olin heittänyt tavarani tallitupaan, nappasin pesarista puoliämpärillistä vettä sekä sienen ja harjan, siitä olikin jo hetki, kun olin viimeksi kupit kerennyt putsaamaan. Aloitin ruokakupin kiillotuksesta, ja hinkkasin hampaanjäljet ensin kaviokoulukulla, ja sitten koko kupin tiskiharjalla.Lopuksi pyyhin vielä ylimääräiset vedet pois sienellä pohjalta. Seuraavaksi siirryinkin vihreään ruokakuppiin, jonka pohja oli kauranjyvissä. Huiskin jyvät karsinan pohjalle, tyhjensin veden pois ja jatkoin hinkkaamista.

    Kun olin sitten saanut kupit kuntoon, siirryin varustepuolelle. Otin suitsien putsaukseen tarkoitetun sienen, ja putsasin hilseet ja muut liat pois suitsista. lopuksi yritin raapia vielä kuolaimista pinttymiä pois. Sitten kun olin paketoimassa suitsia uudelleen, säikähdin totaallisesti kun Kassu käveli ovelle. ”Halleluuja mie säikähin!” naurahdin, ”Muttta moi vain.”
    ”No moi ja sori. Ooks sä tekemässä mitä tänään Fonzien kanssa?”, kuului tuon suusta.
    ”Meinasin, että meen pellolle vähän rallittaan, kun uutta puuteriluntakin on satanut”, sanin mietteliäänä. ”Seela lupas, että se tulee vahtiin et pysyn kyydissä, enkä kuole matkalle”, hymähdin tajuamattani yhtikäs mitään.
    Pojan katseessa jokin sammui selkeesti, ”Aaaivan. Oonks mäki tervettullut sun vahdiksi?”, hän vielä yritti heittää.
    Hetken hiljaisuuden ja mietinnän jälkeen totesin, että miksipäs ei. Silti mulle jäi sellanen olo, että kaikki ei oo ok, mut en silti jääny kyseleen mitään, vaan nostin suitset naulakkoon ja satulan telineeseeen. Hinkkasin vielä satulan kuntoon, ja vilkaisin kelloa. Kello näytti puolta kolmea, ja lähdin metsästämään tätä mun tulevaa pelastajaani ja Seelaa.
    Heidät mä löysinkin tallituvasta, ja kysyin lähtisivätköhän he mun kanssa Fonzieta hakemaan? Kassu suostui tulemaan ja näinpä me lähdimme tälle ristiretkelle.

    Tottakai tää erittäin yhteistyöhaluinen poni seisoi umpihandessa perimmäisessä nurkassa ja vilkuili meitä epäluuloisina. Vaikka mä kuinka kutsuin, sielä se vaan nökötti. Ei kai siinä sitte muu auttanu, kun lähteä hankeen kahlaamaan sillävälin, kun toinen rapsutteli heti portilletulleen Savun leukaa mietteliään näköisenä. Lopulta mä sain ponin sitten kiinni, ja vein sen talliin, mutta jätin sen kuitenkin käytävälle.
    Alettiin sitten Kassun kanssa harjailemaan ponia, putsattiin kaviot ja laitettiin suojat. Tottakai Fonzie jotain siinä värkkäs, niihän se aina. Sitten kun mä menin hakemaan vastakuurattuja varusteita pyysin kassua menemään hakemaan Seelan. Aluksi se vaikutti vähän vaitonaiselta ja ’kieltyvältä’ mutta kyllä se sitten lopulta meni.

    Kassu ja Seela olivat jääneet pellon reunaan, ja mä kävelin ensin hetken, ja aloin sitten ravaamaan. Ravista tein pysähdyksiä, temmonmuutoksia askeleen sisällä ja ympyröitä molempiin suuntiin. Kun poni alkoi hiukan rauhoittua, annoin sen kävellä vapain ohjin, ja kävelinmeitä katselevan seurueen luokse.
    ”Uskaltaisinkohan mä nyt sit oikeesti laukata?” varmistin vielä kaksikolta.
    ”joojoo, kyl sä sen hallitset”, Seela totesi, ”Ja jos et, nii onpahan ainaki pehmeetä lunta”Kassu lisäsi naurahtaen ja heittäen lunta ilmaan: ”Ei hitto nyt mun käsille tuli vaan enemmän kylmä”, se sanoi muka mököttävästi. Tunsin sydämmeni hyppäävän, oli se vaan syötävän söpö.

    Image and video hosting by TinyPic”>

    • #3572 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Oi ihanan arkinen tarina ja upea kuva! Saat 2hp 1sp ja 1mp

  • #3603 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    18.12.2018 Pikainen maastoretki

    Aleksi: Fonzie oli ollut tänään sellaisella jukuripäällä, että Alkeislta meni hermo yrittäessään hakea sitä tarhasta. Siispä mies päätti jättää ruunan yksinään riehumaan viedessään muut hevoset sisälle. Onneksi Nio saapui juuri sopivasti tallille, joten Aleksi pystyi siirtämään hankalan tehtävän eteenpäin. Päättäväisesti Nio lähtikin ruunaa tarhasta hakemaan. Poika sai juosta reilut kymmenen minuuttia ennen kuin sai edes riimunnarun klikattua kiinni päitsiin, mutta sekään ei vielä Fonzieta lannistanut. Poniruuna nousi takajaloilleen ja heti perään hyppäsi rajusti sivulle saaden Nion kaatumaan takapuolelleen keskelle tarhaa. Aleksi ei voinut pidättää nauruaan seuratessaan tilannetta tallin ikkunasta. Ai että hevoset osasivat olla joskus surkuhupaisia.

    Yllätyksekseni ilmoitustaululle oli jätetty Aleksilta pyyntö, että Savun ja Fonzien voisi käyttää maastossa. Mikaela ei ollut minulle ennestään hirveän tuttu kaveri, vaikka olimmekin aiemmin jutelleetkin pariin kertaan. Se vain vaikutti aina niin etäiseltä. Nyt mä lähdinkin metsästämään häntä, ja ensimmäisenä tarkistinkin Savun karsinan. Olin nimittäin tallille tullessani napannut Fonzien sisälle, ja sielä se oli yksin pelleillyt. Kun olin tullut tallille, olin ihmetellyt miksi Aleksi niin innokkaasti yritti tyrkyttää minulle ponin tarhasta hakua. Syy minulle selvisi tarhassa, juoksin hikihatussa kymmenen miuuttia sen hullun ponin perässä, ja kun se viimein antoi kiinni, se tyrkkäs mut viilentymään lumeen. Just.

    Mikaelan olinkin kuin olinkin löytänyt Savun luota, ja olimme sopineet tunnin päästä lähtevämme maastoon. Koska Fonziella oli ollut loimi, minun ei tarvinnut kuivata sitä juuri lainkaan. Harjasin ponin kuitenkin huolellisesti, ja putsasin kaviot. Toista etukaviota putsatessani Tämä ilkikurinen minua karkuun juokseva poni sai selkeästi tarpeekseen ja painoi kavionsa alas. Onneksi kerkesin juuri ja juuri vetaista jalkani alta pois.

    Satulaa kantaessani näin Lilyn istuskelevan satulahuoneessa. Tottakai Fonzien satula käsivarsillani herätti huomiota, ja Lily kysyikin mihin olin menossa. Kerroi suoraan olevani menossa maastoon Mikaelan ja Savun kanssa.
    ”Hei mä olin menossa kentälle hölkkäileemään Orionil kans kohta, saanko liittyä seuraan?” Lily keksi.
    ”Joo kyl mulle käy”, Mikaelakin ilmestyi satulahuoneeseen, ”Onks sulle ok, jsos Lily lähtee meidän mukaan?” Varmisin vielä.
    ”Joo tottakai se käy!”
    Näinpä Lily iski puhelimensa taskuun ja nappasi Orionin satulan mukaan.

    Olimme päätyneet, että Savun kannattaisi ehkä mennä ensimmäisenä, sitten olisin minä Fonziella ja viimeisenä Orion ja Lily. Käpsyttelimme pitkään ja juttelimme niitää näitä. Sitten saavuimme suoralle, joka oli hiukan leveämpi ja uskalsimme ottaa ravia. Annoin Savulle hiukan etumatkaa ja päästin Fonzien raviin. Lumi vain pöllysi, kun ruuna liisi jonkin sortin liitoravia. Laskeutuassamme takaisin maan pinnalle, käyntiin, taputin poikaa: ”Mene näin hyvin RKM:ässäkin, niin olemme vahvoilla!”

    • Tätä vastausta muokkasi 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Aleksi.
    • #3617 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Toi alku tarina oli tosi hyvä ja sen takii oisin ehkä oottanuki kuulevani vähän tarkenmin miten siellä mastossa meni ja mitä juteltiin. Loppu oli siis aika kiireinen. Saat 1hp ja 1sp

  • #3870 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    24.12.2018 Joulumaasto

    Kassu sanansa mukaisesti haki minut aamulla kerrostalon pihasta. Ilmeisesi hän oli kuitenkin joutunut odottamaan hetken minua, sillä hän näpräsi puhelintaan, ja tullessani ulos talosta nappasi minusta kuvan. Sitten hän kirjoitti jotain ja lähetti sen. Hetken päästä sain ilmoituksen snapchatista ja avatessani Kassun snäpin näin itseni tekstillä ”Sieltä arvon herra sopiikin sitten saapua” -tekstillä. Virnistin pojalle ja kävelen hänen luo.

    Jollain konstilla sain paketin myös kuljetettua tallille ja vein sen tallitupaan. Iskin paketin laukkuni alle penkille ja lähdin hakemaan Fonzien harjoja ja suitsia. Olin edellisenä iltana putsannut suitset ja nyt ne loistivat puhtauttan. Suuntasin Fonzien karsinalle ja ruuna näyttikin aika yllättyneltä, kun keskeytin sen aamuheinä ruokaailun. Pujahdin kuitenkin karsinaan, ja yritin vakuuttaa, että tästä tulis ihan kivaa, vaikka itsekkin sitä hiukan epäilin. Aloin kuitenkin harjata ponia, ensin pölärillä, sillä Aleksi oli ilmeisesti vahingossa heittänyt ponin päälle heinät, sillä sen selkä oli vuorattu niillä.
    Kerrankin ruuna malttoi pysyä paikalllaan, kun oli ruokaa nenän edessä, ja sain hyvin tämän karvan kiillotettua. Kaviotkin nousivat kuin ajatuksen voimalla, ja sain vähäisen purun hyvin pois kavioista.

    Kun kaikki olivat sitten valmiita, veimme hevoset tallin viereen ja hyppäsimme kyytiin. Kuitenkin Fonzie oli sitten eri mieltä tästä paikalllaan seisomisesta, ja jouduin kamppailemaan hetken tämän kanssa. Kuitenkin sain sitten lopulta ponin pysymään muutaman sekuntin paikallaan, ja pääsin hypäämään kyytiin penkiltä. Hyppäsin vähän eteenpäin selässä, kun huomasin, ettei pojan säkä ollutkaan niin hirmu, kuin oletin.

    Image and video hosting by TinyPic”>

    Kun tulimme maastosta, olimme jokainen selvinneet aiakin lähestulkoon hengissä, ja tallissa kävi iloinen puheensorina. Vedin ruunalta suitset pois päästä, ja se ravisti päätään iloisena. Haarjasin vielä pikaisesti ponin läpi, ja puhdistin pienet tilsat kavioista.
    Kun olin valmis, menin tallitupaan, ja istuin pöydän ääreen odottamaan Kassua lahjapaketin kanssa. Lopulta herra suvaitsi saapua, ja tykkäsin paketin sen kouraan.
    ”Ai, h-häh onks tää mulle?” Kassu kysyi häkeltyneenä.
    ”Joojoo siis hyvää joulua niinku!” Naurahdin ja pomppasin penkiltä pystyyn. Ennen kun olin kerennyt enempää ajattelemaan olinkin jo halannut Kassua, mutta nopeasti irrottautunut, tajutessani sen olevan ehkä Kassun mielestä vähän outoa.
    ”Totaa avaanks mä tän nyt vaii?”
    ”Avaa millon tahot, mut mielellään mä katon sun reakstion”, naurahdin.

    • #3874 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Ihanan tunnelmallinen kuva! Saat tästä 2hp

  • #3903 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    25.12.2018 Joulupäivän hyppyjä

    Tiiäkkö ku jos on illalla syönyt vielä kolmelta yöllä itsensä ähkyyn joulukinkusta ja savustetusta porosta sekä jälkiruuaksi syönyt vielä lahja suklaita joulun verukkeella, saako ihan luvan kanssa nukkua viiteen? Siis niinku Kello seitsemääntoista. Joo, kyllä mun mielestä.
    Ny mulla oli kuitenkin KIIRE tallille, sillä me olimme Emilyn ja Jessen kanssa sovittu, että mentäs maneesiin hyppäämään. Tai Jesse nostelis puomeja ja mä ja Emily rymyttäs tyylillä läpi. Olin keksinyt lähteä hyppäämään viitisentoista minuuttia sitten, ja heittänyt Hallavan wappiryhmää samantie nostelupyynnöllä, josta Jesse ilmottautui vapaaehtoiseksi ja Emily ratsastusseuraksi, jess!!
    Olin iskenyt rahat reppuun laturin ja kalsareiden sekaan ja hypännyt uuden mustapohjaisen Trek Marlin 7:an kyytiin. Ilmeisesti mun vihjailut oli menny porukoille läpi, kun kerroin liikkuvani ympärivuoden pyörällä tallilla. Vissiin kans tää talleilu oli parempi vaihtoehto kun vaikka kännääminen kaupungissa -sitä kannatti siis ylläpitää hankkimalla pyöriä. Naurahdin ylämäessä pyöräillessäni itsekseni ja vaihdoin pienemmän vaihteen. Pyörässä oli kaksikymmentäseitsemän vaihdetta, ja poljin nyt kahdellakymmenennellätoisella, oli tällä hyvä polkea oli! Tulin mäen päälle, ja vaihoin vaihteen takaisin suurimmalle. Tiesin, että auratulla tiellä olisi kohta luvassa alamäki, jossa pyörä pääsisi näytämään kiihtyvyytensä.

    Lukitsin sinitekstisen pyörän Hallavan pyörätelineeseen, jossa oli yksi tyhjä paikka, muut olivat täyttyneet lumella. Olin ilmeisesti ainoa, joka uhmasi kahdenkympin pakkasia. Tasasin hetken höyryämää hengitystäni ja lompsin tallihuoneeseen. Siellä ihana Jesse ilmoitti hakeneen Fonzien sisälle -ylistäen sen ihanaa kiinni antamis taitoa, miksei se mulla antanut kiinni? Heitin kollarini reppuun täytteeksi ja vedin kalsarit ja niiden päälle mun lemppari ratsastushousut, tummansiniset Mountain Horsen Evelyn polvipaikkaiset grippiratsastushousut jotka olin saanut synttärilahjaksi mummilta. Kello näytti jo sen verta paljoa, että pyysin Jessen mulle kaveriksi laitaan Fonzieta. Hän lähtikin hakemaan ruunan varusteita. Nappasin kainalooni vielä turvaliivin sekä kypärän ja suunnistin karsinalle.
    Tallilla ei näin joululomalla pyörinyt muuta poppoota kun tunnit olivat tauolla, joten kehtasin taluttaa karsinassa minua mulkoilevan ruunan sen mielipiteistä huolimatta käytävään pelkästä riimusta. Pysäköin sen kahden narun väliin ja vedin ne riimun sivupaikkoihin kiinni. Kuskasin vielä harjat lähemmäs ja iskin juuri saapuneelle Jesselle pölärin käteen sen laskettua varusteet niille tarkoitettuun telineeseen. Jessen huitoessa toisella puolella harjalla hinkkasin rapaa irti kovalla harjalla jaloista.
    “Totaa, miten sulla ja Kassulla menee?” Jesse yhtäkkiä avasi suunsta.
    Nostin vasemman etukavion ylös ja aloitin sen putsuksen, “Ömh mitennii?”
    “No siis ku Kassu aina välillä mainitsee kui kivaa teil aina sillon oli ollu. Ja sit talilla ootte aina nii läheisiä, tai ainaki tunnutte olevan.”
    Tunsin sydämmeni sykkeen kiihtyvän ja onneksi Emily pelasti mut vastaukselta, koska en tosiaan tiennyt missä me mentiin: “Miten menee, mä alan just laitaan suojia”, hän huikkasi Mollyn ovelta.
    “Joo mul on kaks jalkaa jäljellä, ja sit siirryn suojiin.”

    Maneesissa Jesse veti perässämme oven kiinni, ettei kylmä tulisi perässä maneesin toivottomaksi vieraaksi. Emily pysäköi Mollyn aika lähelle ovea, ja kävelin Fonzien kanssa hänen luokseen. Päästin ruunan haistelemaan toista, ja kun me todettiin ettei ne ehkä söis toisiaan, me uskallettiin päästää ne kävelylle keskenänsä. Kuitenki jalustin pujotettin ohjasta läpi, jottei ne tallois ohjien päälle. Jesse meni maneesin katsomon alle kaivaan tolppia. Meille oli tulossa kolme estettä ja kaks kavalettia, eli hän otti kolme paria tolppia. Samaan aikaan Emily ja minä etsimme mahdollisimman punaisia puomeja laatikoista. Kun olimme löytäneet kahdeksan edes jotenkin punaiseen liittyvää puomia piirsin viivat niille osoitutetuille paikoille. Olin nähnyt tämän treenin yhden tyypin instasa, ja laskin jumppasarjan esteiden väliin yhden laukan.

    Image and video hosting by TinyPic”>

    Jesse alkoi Emilyn kanssa kantaa tolppia jumpan puomeille, ja nosteli ne ristikoiksi. Mä taas kävin kaivamassa kaks paria kavaletti palikoita ja vein ne lävistäjä verkka tehtävän puomeille. Nostin samantien molemmat puomit matalammille paikoille, eli kavaletit oli ehkä 30cm, hyvä aloituskorkeus.
    Kun esteet olivat kasassa pelastin Fonzien Mollylta, joka oli alkanut jahtaamaan sitä ja pomppassin penkiltä kyytiin. Jesse vei penkin Emilylle ja minä taas kiristin vielä satulavyötä. Koska Fonzie oli kävellyt alkukäynnit jo itsenäisesti otin ohjat suoraan tuntumalle ja aloin tekemään pysähdyksiä kirjaimiin. Satunnaisesti uskallauduin myös peruuttamaan. Seuraavaksi siirryinkin raviin, ja kevensin ulkoetujalalle, niinkuin kuuluikin. Aloin tekemään laajoja pääty-ympyröitä ja askeleen sisällä siirtymisiä. Käänsin satunnaisesti pitkänsivun alusta loivalle kiemurauralle, jotta saisin ruunaa taipumaan.

    Tein alkuverryttelyssä vielä ravia toiseen suuntaan ja laukat molempiin kevyessä istunnassa. Sitten olin siirtänyt käyntiin ja luovuttanut pitkän takkini keskellä puhelintaan selaavalle Jesselle. Mies otti sen hyvillään vastaan ja lisäsi sen oman takkinsa päälle ja istui takaisin penkille, jonka päälle oli laitettu Fonzien villaviltti. Hän heitti viltin reunat jalkojensa päälle lämmitämään.
    “Eli siis tää kuuluu alottaa vasemmasta ja sit tullaan tää eka kavaletti. Sit pitää tulla jumpan vasempaan reunaan ja vaihtaa laukka oikeeksi. Sit oikeessa laukassa toinen kavaletti ja näin”, selitin Emilylle kavalettijutun tarkoituksen.
    Nostin esimerkkinä vasemman laukan ja käänsin kulman jälkeen kavaletille. Fonzie lähti hyppyyn tavallista kauempaa, joten Rysähdin kaulalle. Tottakai poni veti tästä herneet nenään, ja veti parit pukit. Kiireessä korjasin laukan, joka ei ollut esteellä vahtunut ja yritin hakea parempaa asentoa. Käänsin seuraavalle lävistäjälle, ja tälläkertaa olinkin varustautunut kaukaiseen hyppyyn, heke Fonzie! Seisoin ajoissa ennen estettä jalustimilla ja ruunan pompatessa kaukaa pääsin hyvin hyppyyn mukaan, ja tälläkertaa laukka vaihtui onneksi, joten siirsin suoralla suoraan ravin kautta käyntiin
    “Siinä malli esimerkki miten EI kannata hypätä”, nauroin.
    “Joo mä yritän ehkä vähän paremmin, ei millään pahalla” Emily nauroi takaisin.

    Me hypättiin vielä useampaan kertaan verkkahypyt, ja lopuksi Jesse nosti meille ne neljäänkymppiin. Saatiin Fonzienkin kanssa ihan onnistuneita hyppyjä! Nyt me oltiin taas ekana menossa ristikko suoralle, ja vaikka kuinka yritin pidättää ruunaa se vain juoksi esteille, oli selkeesti innoissaan. Valmistauduin hypyille, otin harjasta kiinni ja nousin kevyeeseen istuntaan. Muistin myös nostaa katseeni eteen ylös, ja kun ponin oli pakko mitottaa askel väleihin hypyt onnistuivat! Toki eka hyppy oli ihan hullu, kun se tuli juosten siihen, mutta sitten sujui. Kun me oltiin moemmat tultu Emilyn kanssa vasuriin, pyysin Jesseä nostamaan vikan 40cm pystyksi, siitä me vielä selvittäis, vaikka poni juoksis. Onnekseni sain sitä pidettyä edes jotenkin käsissä, ja hypyt meni paljon paremmin!

    Välillä Fonzie oli kytännyt, joskus se juoksi ja välillä se oli huippu. Jumppasarjat oli siitä hyviä, että hepan oli pakko hypätä, se ei voinut kieltää, ois tullu itestäki ruumiita hyvin nopeaa niin tehdessä, kun oltas pahki esteessä. Siksi olinkin uskaltanut pyytää Jesseä nostaa vikaa jopa metriin asti. Ekat ristiköt pysyivät maltillisina ristikoina, ja metrin hypytkin jäi molempiin kierroksiin yksiin kertoihin, niihin oli hyvä lopettaa. Emily oli himmaillut 75cm molempiin suuntiin, kun Mollylla ei oltu hypätty kuin kasikymppiä.
    Hyppyjen jälkeen Fonzie oli ansainnut pitkät loppuravit ja pitkät loppukäynnit, ja ne se tosiaan sai.

    • #3904 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      voi vitsi nyt jäi kiinnostamaan toi että miten Niolla ja Kassulla tosiaa menee! 😀 Nio ja Fonzie on vaan aika parivaljakko, tosi kivaa luettavaa!

    • #3905 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Hauska hyppytarina! Saat 1hp 1sp ja 2ep

  • #3946 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    28.12.2018 Maastokävelyllä
    Ratsutallissa aamupalan jälkeen me oltiin käyty heittämässsä hepat pihalle, jasitten putsattu karsinat. Nyt kuitenkin kävelin kylmässä kohti ratsastuskoulua. Oli huippua ainakin melkein omistaa hevonen jouluoman ajan, kun tunteja ei ollut. Sai itse päättää, koska kävi, ja kerkesikö silloin ratsastamaan.
    Toissapäivänä olinkin käynyt hyppäämässä Fonziella jumppasarjaa, mutta päättänyt jättää käymättä ratsastamassa eilen. Kävin kuitenkin kupit putsaamassa, ja tarkistamassa ponin rapsutuskiintiön olevan täysi. Tällepäivälle olin ajatellut käydä hölkkäilemässä maneesissa, mutta joku oli kuulemma kerennyt varaamaan sen samaan aikaan, kun olisin kerennyt käymään, joten se vaihtui maastokävelyksi. Ei sillä, vaikka pakkasta oli, oli Hallavassa nätti sää, ja lumi heijasti valoa hienosti.

    Tarhassa minua odotti portilla minua korvat hörössä katseleva loimitettu kaksikko, ja kerkesinkin hetken ajatella saada kokevani toisen päivän putkeen helposti kiinniotettavan hevosen, mutta ei. Kun Fonzie tajusi, että olin tosissani sitä tulossa hakemaan, se pinkaisi pukkilaukkaa tarhan päähän ja huokaisin. Savu jäi kyllä kiltisti minua siihen odottelemaan, ja melkein tunki syliin kun kumarruin portin ali.
    “Mene sinä pois siitä, sie saat ulkoilla vielä.. Pikku riiviö tule sinä nyt tänne!” piilotin riimun selkäni taakse ja ojensin vasenta kättäni ’katso täälä on ruokaa’. Fonzie kuitenkin oli liian fiksu, eikä suinkaan kurkottanut päätään kädelleni vaan teki äkkikäännöksen ja suuntasi takaisin Savun luo. Kirosin mielessäni, tästä piti tulla kiva päivä. Levitin käteni ja lähestyin kulmaa, jossa Fonzie savun kanssa seisoi. Väääähän vielä, JES, kiinni on! pujotin nopeasti riimun päähän ja lukitsin lukon leuan alta.
    “Senkin pikku riiviö, sä olet aivan mahdoton!” toruin mukamaste vihaisena, vaikkei tupsuani hamuavalle oliolle kauaa voinutkaan vihainen olla.

    Tallissa riisuin ruunalta loimen ja vein sen kuivaushuoneeseen kuivumaan. Hain harjat, ja otin Fonzien sitten käytävälle. Harjasin ruunan läpi pölärillä, ja jalat kovalla harjalla, ettei niihin jäisi mitään likaa. Viimeisenä putsasin kaviot. Vaikka olinkin vain menossa taluttamaan ponia, laitoin sen jalkoihin vaaleansiniset suojat. Oikeaan takajalkaan laittaessani suojaa, huomasin siinä olevan haavan. Hava ei ollut iso, luultavasti vain joku raapaisu hokilla. Pyyhin kuitenkin sen kostealla sienellä ja laitoin haavarasvaa.
    Kun suojat olivat jaloissa, otin Fonzien karsinalta siihen tuomani juoksutusliinan. Irroitin päitset sivuista irti, ja laitoin liinan kiinni.
    “Noniin, nyt mennään!”

    Kun poistuimme tallialueelta Fonzie kävi hiukan hermostuneeksi. Se tanssahteli ympärilläni, ja pienenkin rasahduksen kuullessaan hyppäsi syliin. Vähitellen se kuitenkin rentoutui, ja alkoi katsella ympärilleen. Välillä se tahtoi pysähtyä haistelemaan ilmaa tai jonkin eläimen jälkiä, ja siinä saatoimmekin seistä useamman minuutin, mutta eihän se minua haitannut. Sitten kun taas liikuimme ruuna puhalteli minulle niskaan omia asioitaan, tai kerjäsi rapsutuksia. Kävellessämme puhelin hiljaisella äänellä kulumisia, minun ja Kassun välilä tapahtumia, mitä olin ratsutalilla tehnyt, tai mitä muut olivat tehneeet. Rapsuttelin samalla harjan alta paikasta, mitä ruuna rakasti.

    • Tätä vastausta muokkasi 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Nio Luosujärvi.
    • #3947 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      haha noi Fonzien säntäilyt karkuun tarhassa on aina ihan parhaita! kiva tarina taas!:)

    • #3950 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Mukavaa luettavaa, saat 2hp

  • #4132 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    4.1.2019 KassuKassuKassu!! Ainiijooja koulua Fonziella

    Oottelin Kassua pihalla, se oli luvannut tulla hakemaan mut. Tosi kiva, ei nimittäin ollenkaan ois tehny mieli kävellä tässä pakkasessa. Ja no, kyl mä sitä erittäin mielelläni näinkin. Selasin instagrama sormet punaisina kun Kassu sitten viimein saapui.
    “Mie ootin sua ainaki viis minuuttii, ja nyt mun sormet on jäässä”, marmatin mukamaste mököttäen, mutta Kassun vetäessä mut sen syliin en voinut kuin nauraa. Pussasin poikaa poskelle. En vieläkään voinut käsittää, että Kassu oli oikeesti pyytäny mut puistoon, ja sitte vielä treffeille. Ja hei, mun leffaliput oli jopa käytössä, enkä joutunu ees mun mielikuvituksessa kuvitteleen olevani Kassun kaa treffeillä, vaan olin ihan OIKEASTI! Me oltiin nyt kuitenki sovittu, ettei tästä puhuta ainakaa toistaseksi kellekkään, muttei sit kanskaan kielletä, jos joku kysyis.

    Halusin käyttää joululomaa vielä hyödyksi, joten olin suunnitellut meneväni tänään vielä koulua. Huomisesta en ollutkaan vielä varma, mutta sunnuntaina tekisin vielä ennen tuntejen jatkumista jotakin helppoa ja kivaa.
    Onnekseni Fonzie mutusteli heiniään vielä karsinassa, joten mun ja Kassun ei tarvinnu lähteä jahtaamaan sitä tarhaan. Kassu jää ottaan Fonzieta käytävälle ja suuntaan hakemaan harjat. Nappaan samalla kainaloon suitset ja satulan. Käytävällä mua odottakin poika supisemassa jotain ponille ja poni joka seisoo yllättävän rauhassa paikoillaan. Hymyilen itsekseni näylle, ja vien satulan sile tarkoitettuun telineeseen jättäen suitset samalla siihen. Harjat vien seinän viereen ruunan pään lähelle.
    “Haloo ponikuiskaaja maaa kutsuu!” poika nosti hätkähtäen katseensa ja naurahti tajutessaan sen olleen vaan minä.
    “Mä just kerroin tälle kuinka sä ihan satavarmasti ostit leffalippuja joululahjaksi vaan jollain taka-ajatuksella”, Kassu mutristi suutaan mukamaste mietteliäänä.
    “No tota mää en myönnä mitään!” vastasin takaisin ihan yhtä mutru ilmeellä. Sitten me räjähettiin ihme hörönauruun, näin tän kaiken pitikin olla. Yks syy miks mä olin pelänny Kassulle kertomista oli, et entä jos meän välit muuttuis, vieläpä oudoiks. Onneks oli tuo ihana, joka oli tatamit sen riski ja uskaltanut laittaa mulle viestiä ja kertoa.
    Heitin Kassua pölärillä, “jos sä nyt ponikuiskauksesta siirtyisit vaikka tohon harjaamiseen?” naurahdin. Itse otin kovanharjan, ja kuten aina hinkkasin vuohisrajasta ja -kuopasta mudat pois. Harjasin myös kainalot, mahan alusen ja mm. ponin perseessä olevan läntin… jotain?
    Kassu siirtyi kavioiden putsaukseen ja mä jatkoin harjaamista toiselta puolelta. Kun olin harjannut Kassukin oli jo viimeisessä kaviossa, joten otin satulahuovan ja lätsäisin sen ponin selkään. Olin alkanut kokoamaan satulan selkään, koska sain sen todennäköisemmin oikeeseen kohtaan niin. Vaaleansinisen Hallava-huovan päälle Fonzie sai mustan satulansa, jonka toinen poika kiinnitti huopaan toiseltapuolelta samalla kun tein saman toiselle puolelle. Jätin Kassun kesenänsä tuhisemaan vyön kanssa, ja hain suitset.
    Rutiinin omaisesti ohjat löysivät paikkansa ruunan kaulalta, ja ennen kun se oli huomannutkaan kuolaimet olivat suussa. Välillä sen kanssa piti toimia ajatusta nopeammin, muuten se nostais päänsä ylös, ja tässä kestäis kauemmin.

    Maneesissa pyysin Kassua roikkumaan toiselle puolelle. Jalkkarit oli onneksi jo mun mitoilla, kun olin joululomalla sen verta sillä mennyt. Kirrasin vyötä reijällä selästä käsin ja lähdin kävelemään vapain ohjin.

    Meidän välille oli laskeutunut hiljaisuus, joka ei missään nimessä ollut kiusallinen. Se oli enemmän levollinen. Sitten kun mä aloin keräämään ohjia Kassu avas suunsa:
    “Mitä sä luulet kuka keksii ekana tän… meijän jutun?” Katsahdin häntä mietteliäänä,
    ”Jaa a, en osaa kyllä sanoa. Ooks sä, Ooks sä puhunu jollekki siitä et sä pidät musta?” Sydämeni löi ylimääräisen lyönnin.
    ”Noo Jesse vähän rohkas mua kertomaan sulle, ja Seela saattaa ehkä aavistaa jotainn, mutta en Mä muuten”, hän puhui hiukan hiljaa.
    ”Mahtaskohan Jesse sit olla eka keksijä, tai sit me vaan sorrutaan kertoon sille joskus?” se lisäs vielä
    ”Nii, voishan se olla. Mut ei ehkä ihan vielä kuites kerrota ainakaan sille.”

    Keräsin ohjat sitte lopullisesti käteen, ja aloitin tekemään pysähdyksiä. Fonzie oli vähän pohkeen takana, joten aloin tekemään ympyröitä pysähdyksien ohella. Pysähdyksiä tein välillä myös ympyrän kaarelle. Kun ruuna alkoi taipua ja hakeutui paremmin kuolaimelle, siirsin raviin. Ravia työstin myös ympyröillä. Taivutin päädystä puolikaaren ja käänsin laajalle pääty-ympyrälle. kuitenkin keskihalkaisijalta käänsin oikeaan ja tein siitä puolikkaan ympyrän C:hen. C:ssä suoristin ja jatkoin toiselle puolikkaalle, mutta taas keskihalkaisijalta käänsin vasemmalle toistaen saman, kuin toiselle puolelle. Vähitellen ruuna alkoi käyttää takapäätään enemmän ja sen askeleesta tuli nätimpää.
    Jonkun ajan työstön jälkeen istuin alas harjoitusraviin, ja valitsin suunnaksi vasemman. Tein pitkillä sivuilla siirtymisiä ravin sisällä. Ensin tein puolipidätteitä ohjasta, ja istuin tiiviimmin satulaan. Fonzie olisi halunnut lähteä liitelemään eteen päin, mutta yritin vain istua enemmän. Laskin hartiat, joita olin jännittänyt ajattelematta alas ja yritin käyttää vatsalihaksiani. Jatkoin puolipidätteiden tekoa, ja pian Fonzien askel lyheni. Puristin hiukan yläpohkeella, jotta tahti säilyisi. Vielä muutama askel, “Hieno poika!” Työnsin ohjalla eteen, ja käytin pohjetta. Palasin myötäyksestä takaisin, mutta lisäsin silti ravia edelleen. Tein puolipidätteen ja Fonzie palasi takaisin normaaliin raviin. Siitä lähdinkin taas lyhentämään, ja jatkoin samalla tavalla muutamaan kertaan, ennen kuin vaihdoin lävistäjän temmonlisäyksellä suuntaa.

    “Sehän on tosi hienon näköinen!” Kassu tokaisi kentän keskeltä. Mä olin ihan unohtanu, että se oli täälä.
    “No jep, se tuntuukin tosi hyvältä, oiski aina tällänen!”

    Välikäyntien jälkeen tein aina pitkänsivun alusta väistön, ja siitä laukannoston. Ensimmäisen kerran kun tulin oikeassa kierroksessa Kulmaan ’oikaisin’ kulman ja siirsin vasemman jalan hiukan taakse. Tällä logiikalla Fonzien olisi sitten pitänyt väistää, mutta se lähtikin vain suoristumaan ja työstään lavalla sisäänpäin, vissiin Mä olin tehnyt jotakin väärin.
    ”Muista pitää se sisäjalka kans tukena, sillee vähän ku seinänä. Jaa pidä se Fonzien pää kans suorana, et älä aseta sisään päin!” Mua kommentoitiin keseltä.
    ”Okei, kiitti!”
    Seuraavan pitkänsivun alusta yritin painaa yläpohjeen tueksi, ja väistö onnistuikin jo paremmin. Menin kolme askelta väistöä ja siirsin sisäpohkeen eteen ja myötäsin ohjalla.
    ”Hop! Laukka!” yritin saada äänellä nostettua. Vastaukseksi sainkin kuitenkin vain pukin, ja valahdin Fonzien kaulalle halimaan sitä. Hilasin itseni pystyyn ja keräsin ohjat takaisin tuntumalle.
    Taas seuraavalle sivulle olinkin valmistautunut paremmin, ja väistön jälkeen ja yritin ryhdistäytyä. Lopulta sainkin laukan nostettua.

    Kun Mä olin ratsastanut, ja me oltiin Kassun kanssa hoidettu ruuna pois me mentiin tallitupaan sosialisoimaan. Sielä meitä odottikin sekalainen seurakunta. Me Kassun kaa istuttiin sohvalle, ja jotenki musta tuntuu et se hivuttautu mun kylkeen, joten nostin sormeni sen kädelle, kiinni en ottanut, ettei ois ihan ilmeistä. Kait ne ees jotain haastetta vois saaha? Naurahdin itsekseni ja sain Kassulta oudoksuvan ilmeen.
    ”Hmmm tota katoitko sä jo sykkeen?” yritin peitellä hetkellistä naurahdustani, tai saisin lisää outoja katseita.
    ”Een Mää vielä, mut tota katotaanko nyt yhessä?”
    ”Joo Katotaan vaan!” kaivoin puhelimeni taskusta, ja me siirryttiin sohvalta vähän kauemmas muista, että kuultaski jotain. Pistin Sykkeen pyörimään, ja pidin puhelintani meidän polvillamme. Tunsin kun poika vieressäni alkoi nojata muhun ja enne kuin kallistin pääni häntä vasten, vilkaisin, ettei kukaan varsinaisesti katso, ja pussasin tuon poskea.

    • #4133 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      oon nii ilone et Kassun ja Nion vuoks! tää oli tosi sulonen ja kivan rento, tykkäsin!!

    • #4137 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tää oli kyllä niin mukava ja hyväntuulinen, saat 2hp 2sp ja 2kp

    • #4147 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      <3

  • #4148 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 127
    • Perus pullaponi

    4.1.2019

    salakuvasin Nioa ja sain kuvan yhestä todella hyvästä pätkästä, jossa Fonzie näyttää kunnon liikettä!

    • #4149 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 116
      • Perus pullaponi

      Heeeei minkä stalkkaa kurssin sä oot käyny?

  • #4236 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    15.1.2019 Pellolla

    Ensimmäisestä koulupäivästä oli kulunut vain reilu viikko, ja askeleeni jättivät Hallavan lumihankeen jo laahustavia jälkiä. Olin kerennyt koulusta tulemaan bussilla tallille, joten raahasin mukanani reppua, jossa kirjani olivat. Olin nostanut toppatakkini hupun piponi päälle ja poskia suojasi takin kaulukset. Saapuessani Hallavan ulko-ovelle, jouduin hetken nytkyttämään ovea, sillä ulkona riehuva hurja lumimyräkkä oli tuupannut oven kiinni (tosiasiassa ovi oli vain tiukka..).
    Tervehdin iloisesti tallituvan sekalaista seurakuntaa, ja täräytin reppuni jälleen ratsastuskoululla vierailevan Kassun viereen, istuen itse perässä. Katsahdan tuota merkitsevästi, mutten tehnyt isompaa numeroa asiasta, vaan kaivoin repustani kirjat, joista oli tullut läksyä sekä penaalista kynän. Tykkäsin pitää asiat järjestyksessä, joten myös penaalini oli täytetty yliviivaustusseilla, ja ne levisivät pöydälle.

    Olin saanut tehtyä läksyni kahdesta kirjasta, ja tarvitsin tauon, ennen viimeisten läksyjen tekoa. Nappasin Kassua hiasta, ja nauroin sen ilmeelle, ja raahasin sen satulahuoneeseen,
    “Mun pittää putsata Fonzien varusteet, joten saat nyt olla seurana!”
    “Ai istua tossa mukamaste vain? Enksmä saa ees mitään seurapalkkiota?” Hän kysyi virne naamallaan.
    “Ai niiiinkö huonoa seuraa oon? Et ihan palkkion tarvii? Hä?” Kiusasin mukamaste vihaisena, vaikka kyllä mää tiesin mitä se tarkoitti.
    Työnsin pojan istumaan penkille, näytin kieltä ja otin suitset käteeni ripustaen ne sitten suitsikoukkuun: “Sie istut nyt siinä, ja piät seuraa!” virnistin kiusoittelevasti. Avasin suitset paketoinnista, ja aloin irroittamaan toista poskiremmiä. Irroitin remmin toisensa perään, ja aina irroittamis hetken jälkeen kuurasin sen saippuaan kastetulla sienellä, jonka jälkeen toki kuivasin sen. Viimeisenä pesin kuolaimet ja hinkutin kaviokoukulla kuolaimen hopeasta pinnasta kellertävää pinttynyttä pois.
    Kun olin saanut kaikki osaset kuurattua, kiinnitin jokaisen takaisin niskahihnaan ja paketoin suitset takaisin kasaan. Iskin suitset takaisin naulaan, ja nostin satulan satulatelineelle. Kassun kanssa me siinä minun kuuratessa jalustinhihnoja sivuutimme Hallavaan tulleita uusia hevosia. Molempien mielestä oli huippua, että Aleksi oli ottanut pari heppaa, ja alkoi nyt tehdä niistä ratsastuskouluun hevosia. Kerroin tuolle, että vaikka suomenhevoset eivät yleensä iskeneet silmään, niin hapsottavan otsatukan alta pilkoittava suokki oli sulattanut sydämeni, kenenpä ei.
    Kun mulla oli vain hiukan enää satulan putsausta jäljellä, lähetin Kassun suden suuhun, jahtaamaan pakkaseen Fonzieta tarhasta sisään. Koska oli ruunan vapaapäivä halusin käydä huvittelemassa hangessa ilman satulaa. Nostin satulan takaisin sen paikalle.

    Kassu oli kuin olikin saanut Fonzien pyydystettyä tarhasta, ja raahasin nyt sen harjat käytävälle, jossa poika rapsuttelikin toista -kumpi sitten kumpaakin. Laskin harjat maahan, ja heitin jälleen Kassua kohti harjan, tästä tulis varmaan kohta tapa, ja kurottauduin Fonzien selän yli pussaamaan tuon poskea. Siinä me sitten hetken taas toljotettiin toisiamme, kunnes me tajuttiin että tallin ovi kävi, ja alettiin kiireenvilkkaa harjata ruunaa.
    “Ai moi, sä oot vissiin taas takas Pilkun hoitajana?” kysyin Adelaidelta, kun se suuntasi ohitsemme kohti Pilkun karsinaa.
    Tyttö pysähtyi ja katsahti minua, “Joo! Ihan huippua, kun saan olla taas mukana hoitaja porukoissa!” tytön kasvoilta loisti iloinen ilme, oli selkeesti ollu ikävä Hallavaan, vaikka olikin jo hetken täälä taas ilmeisesti pyörinytkin, ”Taisiis oonhan Mä täälä jo jonkun aikaa heilunut, mutta eipä oo tullu törmättyä.”
    Tyttö jatkoi matkaa, ja me taas harjausta. Kun kummatkin olivat harjanteet molemmat puolet, otin kaviokoukun käteen, ja aloin putsaamaan luimivan ruunan etusta.
    ”Hei Mä melkein unohin! Viittiks sä putsaa nää jalat loppuun, nii käyn hakeen tolle viltin, sielä on nääs aika kylymä”, iskin Kassulle kaviokoukun käteen.
    Kiisin tallitupaan, ja kaivoin aikaisemmin tallille tuomastani ikean kassista vaaleansinisen villaviltin tummansinisillä kanttauksilla esille, ja ulostin sen paketista. Paketin taittelin siististi takaisin ikean säkkiin, ja vaihdoin vielä kengät. Mustat kelkkakengät olisivat tuohon säähän parempi ratkaisu.
    Hain vielä satulahuoneen ohittaessani putsatut suitset mukaan, ja lähdin viltti kainalossa takaisin talliin. Kassu oli kerennyt putsata jo kaikki ruunan kaviot, ja oli nyt suojittamassa sitä. Otin toisen sinisistä takasuojista ja harjasin sen nopeaan läpi, ennen kuin laitoin sen ponin jalkaan. Seuraavaksi avasinkin suitset, jotka olivat roikkuneet karsinan seinällä, ja lämmitin käsissäni kuolaimia.
    “Heii mistä sä ton viltin revit? Ei mun mielestä Fonziella oo aiemmin sellast ollu?” Kassu hoksasi viltin taiteltuna maassa.
    “Joo tota sain äitiltä vähän myöhäistä joululahjarahaa, ja koska en hankkinu jouluna Fonzielle mitään, niin hankinpa nyt sit sille ton viltin”, hymyilin innoissani.
    “Noni laitetaas nää suittet sulle nyt.. jees, eiku ei, noni laske se pää nyt, hyväää”, höpöttelin ruunalle, kun se ei ollu täysin samaa mieltä suitsista. Kun viimein sain ne sen päähän, suljin leuka- ja turpahihnan huolellisesti ja kurotin ottamaan viltin maasta, “Pitää viel toivoa, et tää sopii!”
    “No kyl seainaki sen kokoselta näyttää, et se vois olla hyvä.”
    “Nii no, toivotaan”, sanoin vielä ennen, kuin viskasin viltin reunan Fonzien selän yli. Tasoitin toiselta puolelta loimen keskelle, ja menin Fonzien kaulan alle kiskomaan loimen sieltäkin suunnasta kohdilleen. Vedin vilttiä asteen verran eteenpäin, ja suljin sitten tummansinisen nylon nauhan solkeen.

    Kassu laski penkin jälleen Fonzien viereen -se ei ollut kauheasti pitänyt tänään paikalla seisomisen ideasta ja aina, kun olin ponnistamassa selkään, se liikahti useamman askeleen johonkin suuntaan, eteen, taakse, sivulle, huoh. Nyt Kassu oli kuitenkin pitämässä ruunaa ohjista kiinni, ja pääsin jopa selkään. Tartuin polvillaki kiinni ruunan kyljistä, ja vetäisin vilttiin tullutta ruttua suoraksi.
    “Noniiiin, eiköhän mennä?” esitin toiselle pojalle kysymyksen.
    “Joo, mennään me tuolta pitempää, vai lyhempää kautta?” sain vastauksen.
    “Mietin, et jos mentäs pidempää, nii sit siinä lopussa, kun ollaan hetki jo kävelty, nii voin ottaa ravia, enne ku keretään pellolle asti.”
    “Jees!”

    Kun me sitten saavuttiin pellolle, olin jopa pysynyt kyydissä, ja Fonzie oli säpsynyt vain muutaman kerran. Pellolla aloin työskentelemään käynnissä, ja taivutin ruunaa ympyrällä. Kun ruuna akoi hiukan rentoutua ja taipua, siirröin neliölle tekemään käynti-ravi siirtymisiä. kun pohkeella pyysin eteenpäin raviin, herra oli asteen eri mieltä asiasta, ja nosti kyllä ravin, mutta myös kaahotti siinä. Pompin ravissa kuin mikäkin perunasäkki, ja lopulta sain hidastettua tuon käyntiin takaisin.
    “Ai saakeli ku kävi kipeää!” naurahdin pellon reunalla minulle naureskelevalle pojalle samalla, kun hieroin häntäluutani.

    Olin saanut verryteltyä Fonzieta jotenki kutenki ravissa ja käynnissä molempiin suuntiin, ja nyt nostin ensimmäisen laukan. Tarrasin varmuudeksi Fonzien harjasta kiinni, ja siirsin ‘sisäpohjettani’ hiukan eteen ja myötäsin puoli milliä ohjalla. Fonzie nosti nätisti laukan, ja hetken kuluttua siirsi takaisin raviin pyynnöstäni. Taputin kädlläni ruunan kaulaa kiitokseksi, ja ryhdistäydyin jälleen.
    Nyt kun Fonzie oli nostanut muutaman siistin laukan, uskaltaisin jopa hiukan rallittaa ehkä. Vaikka sykkeeni kiihtyi, kun lähstyin ravissa kohtaa, jossa olin sopinut itseni kanssa nostavani laukan, yritin pitää ajatukseni tyynenä. Laukka nousi, ja hoputin ruunaa pohkeella eteen, sekös siitä innostui, ja tunsinkin pienen pukin yrityksen, ennen kuin poni sinkosi vauhdilla eteen. siristin silmiäni, ettei ne vuotaisi ihan hirveästi.

    Image and video hosting by TinyPic”>Kassu oli salakuvannut mua vaihteeksi, kun mä ja Fonzie oltiin rallittelemassa

    • #4240 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Oi vitsi tää oli niin ihana ja hyvällä tavalla arkinen tarina. Ja aivan upee kuva! Saat 2hp 2sp ja 1mp

  • #4802 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    14.2.2019 Fonzien ystävänpäivälahja on hypätä, Nion uusi toivottavasti ystävä

    Tänään mulla ei edes masentanut se, ettei Kassu tullut ratsastuskoululle. Nimittäin me oltiin menossa kuluttaan Kassun joululahja elokuvalippuja, ja katsomaan If beale street could talk.
    Jostain syystä kävelin aina koskemattomassa lumessa, ja tunsin tarvetta potkaista tätä valkoista puhtautta. Lumi laskeutui hiljaa alas, ja lumihiutaleet asettuivat paikalleen.
    Ilmoitustaulu ilmoitti tehokkaasti keltaisella lapulla, että Fonzien ja Pilkun olisi tänään tarkoitus hyppiä, kun minä ja Peppi irtohypytettäisiin ne. Kuitenkin, kun kello oli vasta kahden pintaan, ja Fonzie ulkoili vielä, lähdin viettämään sen kanssa aikaa, ja puhdistamaan tarhaa. Kävin heittämässä tallitupaan omat tavarani, ja kiskoin paksumman takin päälle.

    Nostin kottareihin talikon, ja suuntasin tarhalle. Livautin itseni tarhan portin alitse, ja annettuani katseeni kiertää tarhan kakkakasat, pysäköin kottarit tarhan keskelle.
    Kuten mä oletinkin, Fonzie pakeni minua, sillä se oletti, että tulin riistämään sen vapauden. Kuitenkin kun mä aloin (epätoivoisesti) lapata kakkaa kottareihin pienen hakkaamisen jälkeen, ruuna ilmeisesti tajusi, että mä en olisi vielä sitä mihinkään kuskaamassa, ja tuli haistelemaan taskujani. Hymähdin hiljaisesti, enkä vielä luovuttanut kotoa rahtaamaani leivänkannikkaa ruunalle, jan jatkoin siivoamista.
    Ollessani melkein valmis, huomasin Pepin tulleen tallille (heiluvan letin tunnistaa kyllä!). lisäsin vauhtia siivoamiseen, ja niinkuin arvelinkin Peppi tuli hakemaan silmäteräänsä tarhasta. Huikkasin tuolle heipat, ja sovimme, että puoli kolmen aikaan tapaisimme maneesissa. Näin kun olinkin valmis, hain portilta riimun ja sieppasin jo kesyyntyneen olion kiinni. Onnekseni Fonzie tajusi tilanteen ‘vakavuuden’ ja alistui kohtaloonsa kävellä sievästi kottareiden kanssa yhtä matkaa.

    Fonzie jäi seisomaan käytävälle naruihin, kun mä lähdin hakemaan sen harjoja. Kuitenkin takaisin tullessani Fonzie oli onnistunut kaatamaan yhden käytävällä olleen ämpärin, ja kauhoi sitä vauhtia jalallaan, että oli ehkä vain hyvä, että se pääsi hyppäämään.
    Vilkaisin kelloa, ja päädyin vauhdittamaan harjausta. Ruunalla oli onneksi ollut loimi päällä, joten se ei ollut kovin märkä lumisateesta. Huidoin pölärillä tuon selkään, joka ei ilmeisesti ollut kovin arvostettua, sillä tuon korvat painuivat luimuun ja takajalka viuhahti reiteni ohi.
    “Sullahan on varsin suvaitseva hevonen”, yllättäen Fonzien turpaa ilmestynyt rapsuttelija naurahti. Tytön käsi silitti ruunan kaulaa rauhalisesti, ja sen korvat nousivat hörön.
    “No jep. Oli vissiin liian rankkaa, ku ei selkää saanut harjata”, naurahdin Seelalle.
    Harjasin takajalan loppuun ja kuljin toiselle puolelle, “Me ollaan menossa hypyttään tää ja Pilkku Pepin kaa”, jatkoin hetken hiljaisuuden jälkeen harjaten samalla ruunan mahaa.
    “Joo mie huomasinki, tos ilmotustaululla oli lappu”, Seela silitteli yhä ruunan kaulaa.
    Huitaisin takajalan loppuun vielä, “Viittitsä antaa ton kaviokoukun?” kysyin tytöltä ja nostin harjan ponin selän yli. Tyttö otti harjan vastaan ja kurotti ottamaan kaviokoukun.
    “Muistaks sie, ku sä sillon joskus aikoja sitte kysyit Kassusta ja musta?” kysyn epäröiden.
    “Mmm joo kyyllä mie kait, se oli sillon maneesissa eikö?”
    Näen tytön silmissä ehkä vähän jotain… huolta? Ei hitto ei ois pitäny avata mun suuta. Vaikka siis me oltiin Kassun kaa puhuttu, et ois okei kertoa just tyyliin Seelalle, ja Nikolle ja ehkä Jessellekki, mut eieieiei en mää vaa ei en kerro en.
    “Sori, ei sittekkään mitään” ,hengähdän, “Kaikki on ihan ok älä huoli”
    “Ooks varma?” tuo vielä varmistaa.
    “Joojoo kylkyl. Voiks antaa sen Fonzien karsinalla olevan liinan? Joo sen! Kiitti”, rapsutan ruunaa harjan alta lyhyillä kynsilläni.
    “Mun tarvii nyt mennä, ku kello on jo ihan just kolme, näkyillään!” kiirehdin, “Hei hyvää ystävänpäivää vielä!” huikkaan olan takaa vielä.
    “Ööö joo moikka! Jaa kiitoksia samoin!”

    Peppi kaartelikin Pilkku perässään kävellen jo ympäri maneesia minun ja Fonzien tullessa sinne. Peppi oli rakentanut maneesin seinän viereen kahden esteen srjan, josta molemmat olivat ristikkoja. Moikkasin tyttöä, ja katsoin, kun hän alkoi laittamaan naruja esteiden viereen toiseksi ’seinäksi’ Peppi kuitenkin teki öh, vähän monimutkaisen näköisesti, joten kysyin saanko auttaa.
    “Eiku mää saan tän kyllä laitettua!” sain vain vastaukseksi.
    “Se ois helpompi jos laitettas vaan tosta tiiäkk..”
    “Eiku se on hyvä näin, kiitos”, Peppi tokaisi.

    Hepat sai vuorotellen juosta irti maneesissa itsensä lämpimpiksi, kun ei yhtä aikaa molempia uskallettu päästää, kun eivät ole tarhakavereita. Sitten ensin Pilkku pääsi pomppaamaan ristikot. Ruuna hyppäsi oikein nätisti, mitä nyt vähän vauhdikkaasti. Pilkun selvitettyä viimeinen este, Peppi otti sen kiinni herkuilla lahjottuna, ja mä lähdin johdattamaan Fonzieta hyppysarjan alkuun. Fonzien jalat kävi ylikierroksilla, ja vauhtia oli oikeasti PALJON.
    “No johan on ponilla vauhtia”, joku katsomosta ilmoittaa.
    “Joo Fonziella on vähän vauhtipäivä tänään”, otan Fonzien kiinni, ja Peppi lähtee Pilkun kanssa retkelle.
    Vilkaisen katsomoon vielä. Ensiksi luulen poikaa Jesseksi, mutta Jessellä ei kyllä ole ruskeeta tukkaa. Varmaan ainoo sama asia heissä on se että molemmilla on lävistyksiä.
    Peppi saalisti jälleen Pilkun kiinni, ja Fonzie taas hyppi ristikot. Katsahdin taas katsomoon, ja varmistin että mies oli sielä vielä.
    “Nii hei kuka sä muuten olit?” kysyin, vaikka oletinkin sen olevan se yhden yksärin omistaja. Samalla nostimme Pepin kanssa ristikot ehkä 40cm pystyiksi.
    “Aa joo, mie oon Mikael. Sä olit ilmeisemmin se Fonzien hoitaja”, mies nojasi katsomon kaiteeseen kyynärpäillään.
    “Joo, Nio!” katsoin Pilkku taas hyppäsi.

    Pilkku oli hypännyt vielä johonkin seitsemäänkymppiin asti, mutta Fonzielle me uskaltauduimme nostamaan vielä 70-80cm sarjan.
    Image and video hosting by TinyPic”>Kuva c/@piirrostalli_puolukkametsa (instagram)

    • #4810 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      söpö kuva hei, ja tarinassa oli hyvin mainintoja muistaki tallilaisista! millonkahan Kassu ja Nio rohkenis paljastamaa salaisuutensa muillekki.. jää nähtäväks, heh

    • #4846 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tykkäsin tästä tosi paljon, jäi odotuttamaan mimmonen ystävänpäivänilta Kassulle ja Niolle tulee 😀 kivasti otit taas useampia hahmoja mukaan tarinaan ja varsinkin Pepin sait kuulostamaan just sellaselta kun oletinkin. Ja hei upee kuva! Saat 2hp ja 2sp

    • #4854 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ai vitsit. Hypyttäminen kuulosti niin kivalta, että oikein olisin halunnut lukea siitä vielä lisää! Mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Olihan tässä niin paljon kaikkea muutakin, jonka parissa viihdyin.

      Ihmissuhdedraamaviittauksesi Seelan ilmaantuessa jää minusta aavistuksen verran irti muuten hyvin luomastasi tunnelmasta. Tiedän mistä on puhe. Ymmärrän, ettei Nio kerro, mutta en ymmärrä, miksei hän kerro, koska en löydä ihan hirveästi viittauksia Nion mielialaan ja kokemuksiin. Tein siis lukiessani omia päätelmiä, jotka saattavat olla virheellisiä. Hakkasiko Nion sydän -> jännittikö? Punastuivatko posket -> nolottiko? Uskaltaisiko hän kertoa, jos Kassu olisi joku muu – vai uskaltaisiko hän kertoa kenestäkään? Vai ajatteleeko hän, ettei se sittenkään oikein Seelalle kuulu? Muista tarinoista päätellen hän ei häpeä Kassua, mutta et toisaalta sulkenut sitäkään tässä pois. Myönnettävä on kuitenkin, etten ole lukenut vielä ihan kaikkea Hallavan historiassa tapahtunutta, joten… 🙂

      Odottelen lisää tarinaa ja seurailen myös Nion ja Kassun välejä. Nekin ovat niin suloisia että! Ja vielä kun MDD:ssa oli tähän jatkoakin. <3

  • #5046 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    24.2.2019 Tie Tähtiin ensimmäinen osakilpailu

    Fonzie oli mennyt tosi nätisti rekkaan muitten seuraksi. Jännitin kuitenkin alastuloa enemmän kuin tulevaa suoritustani tällä hetkellä. Joko se rynnis alas rekasta hullun lehmän lailla, tulis varsin nätisti tai rekan heinät houkuttelis paaaaljon enemmän kun Hukkasuossa alkavien kisojen äänet. Lolan rekka parkkeerautui parkkipaikalle varsin näppärästi, ja taakse jäikin ilmeisemmin tallirakennus. Parkkipaikan ympärille jäi tallin lisäksi talo sekä tyhjä tarha.
    Fonzie vilkaisi minua tullessani rekkaa, ennen kuin kauhaisi suunsa täyteen heiniä. Irrotin riimun seinästä, ja lähdin varutuneena peruuttamaan ruunan kanssa alas lastaussiltaa. Ilokseni ruuna tuli varsin rauhallisena alas, eikä edes alhaalla ollessaan sinkaissut menemään, ehkä se tajusi et tää on totinen paikka. Sidoin ruunan kiinni rekan seinään, ja irrotin kuljetussuojat. Ruunalla oli fleese päällä, ja ajattelin sen pärjäävän sillä sillävälin kun kävin maksamassa. Rekan ympärillä pyöri Emilyä, Lolaa ja Elinaa sekä muutamaa muuta tyyppiä joten tyytyväisenä Fonzie jäi siihen töröttämän.

    Kansliassa multa otettiin vastaan kisamaksu, kerrottiin kahvion olemassaolosta, ja ilmoitettiin verryttelyn tapahtuvan eri kentällä.
    Palatessani rekalle Fonzie kuopi maata käsittämättä, miksi olin jättänyt sen vain seisomaan. Nauroin ruunalle ja vedin siltä fleesen pois. Harjat hankin kurottumis etäisyydelle ja nappasin pölärin. Olin pessyt ruunan illalla, sillä se oli onnistunut hankkimaan jonkun pissaläikän perseeseensä kriittisenä iltana, ja aamulla harjannut ja letittänyt sen. Pölärillä huidoin ruunaa läpi samalla kun jännitys hiippaili leijailemaan vatsaani.

    Onnekseni aamulla tehdyt letit olivat säilyneet, vaikka osa sykeröistä olikin auennut. Onnekseni rekasta löytyi penkki, sillä vaikka ruuna oli pieni, penkiltä oli helpompi korjailla sykeröitä.
    “Noniin hei, kuunnelkaas hetki!” Aleksi ilmestyi rekan viereen. Tarrasin kesken jääneestä sykeröstä kiinni, mutta Fonzie päätti ravistaa päätään ja se aukesi.
    “Nyt sielä on toi helppo C alkamassa, ja siellä starttaa Lotta, Juuli sekä Peppi, menkää tsemppaamaan jos kerkeette. B:ssä meiltä lähtee kolmantena Emily, neljäntenä Elina ja sitte viidentenä Nio. Nion jälkeen lähtee Tinka, Nancy, Miro ja Kassu. A:ssa lähtee Jesse ja Lola ja vikassa koululuokassa vaativassa B:ssä Elyssa, Alana ja Lily”, kertasi Aleksi lähtölistoja. Nyökyttelin mukana, ja olin kiitollinen, että starttasin ratsastuskoulun riveissä, jotten ollut täysin hukassa.
    Aleksin lopetettua kertomuksensa, kiikuin takaisin tuolille, ja jatkoin sykeröiden korjailua, vaikka sormenpääni olivatkin valkoiset.
    “Haluisiks sä lähtee mun kaa kohta verkkaamaan?” yllätyksekseni pisamakasvoinen tyttö kysyy minulta.
    “Joo toki, mä väännän.. ähh, joo tota jos käyn vessassa ja laitan varusteet nii sitte?” vastaan Elinalle saadessani viimeisen sykerön valmiiksi.
    “Jees, nähään kohta!” punaiset hiukset viuhahtavat tytön kääntyessä.

    Ennen kuin palaan rekalle muiden luo, tuijotten itseäni peilistä, samalla tavoin kuin viimeksi syyskuussa Provandon kisoissa. Yritän psyykata itseäni positiiviseen meininkiin, ja ennen lähtöäni suoristan vielä takkini helman ja pyyhkäisen mutakerroksen saappaan kärjestä. Suoristan tappikannukset ja tarkistan ettei minussa ole muutenkaan mitään tahroja. Valkoiset housuni ovat yllättävän hyvin selvinneet tästä päivästä.

    “Jees, mä oon valmis, mennään vaan!” huikkaan jo valmiina olleelle Elinalle. lähden Fonzien kanssa kävelemään kohti verkka aluetta ja Elina seuraa minua Cellen kanssa.
    Verkassa aloitan pitkillä alkukäynneillä, joita seuraa pysähdykset sekä peruutukset. Saadakseni ruunaa paremmin kuulolle teen ympyröitä ja vähän lisää pysähdyksiä.
    Kun ruuna alkaa olla jo hiukan hereillä, siirrän sen raviin. Ympyrät kasvavat 20 metrin pääty-ympyröiksi ja ajoittain istun alas harjoitusraviin. Kun ruuna taipuu jo jonkin verran, käännän keskihalkaisijalle ja teen pysähdyksen ravista I:hin. Fonzie pysähtyy yllätyksekseni tasajaloin ja odottaa merkkiäni lähteä eteenpäin. Merkistä se lähtee siistiin raviin, ja päädystä käännän oikeaan vaihtaen suunnan.

    Emilyn mennessä radalle siirrän käyntiin liu’uttaen vapaat ohjat. Ruuna saa venyttää kaulaa, ja Elinan lähtiessä toivotan hänelle onnea.
    Alan keräillä ohjat käteen, ja lähden odottamaan Elinan radan loppua ja minun radalle pääsyä. Elinan tullessa radalta, häneltä loistaa hymy, joten rata on ilmeisemmin mennyt hyvin. Pääsen radalle, ja käteni tärisevät. tunnen kylmänhien nousevan otsalle, kun kertaan mielessäni ja katseellani rataa maneesissa odottaessani lähtölupaa.
    Sitten. Tuomari. Viheltää. Pilliin.
    Okei Nio, sä pystyt tähän! Istun alas harjoitusraviin, ja käännän pituushalkaisijalle. pysähdys on hyvä, Fonzie malttaa seistä tervehdyksen ajan. Hymyilen tuomarille ja nyökään, “Tervetuloa”, tuomari sanoo ennen istumistaan.

    “Hui saakeli!” huudahdan Kassulle ekana radan jälkeen.
    “Oliko rankkaa?” kuuluu tuon vastaus, ilmeisemmin olen hieman huvittava.
    “Joo, en enää ikinä tee tota uudestaan”, kaadun Kassun kaulaan ja pyyhkäisen otsaltani hikeä. Fonzie on jo riisuttu, ja kuivattelee nyt rekassa.
    Kassu selkeesti oottaa jotain. Kait me sit siinä jotakin söpöillään ennen ku jatketaan taas juttelua.

    Verkassa Fonzie imee tosi hyvin esteille. Ehkä liiankin hyvin, vauhtia ennen estettä kertyy, kun ruuna harppoo kuin mikäkin. Ristikko me liidetään yli, ja Kassu nostaa sen pystyksi. Pysty on ehkä 50cm ja sekin on vain että viuh.
    Radalla laukka nousee helposti. Eka este on melkein tapissa oleva pysty, ja päästään se helposti yli. Toiselle esteelle ruuna ponnistaa kaukaa, joten joudun roikkumaan sen harjassa, jotta en heilahtaisi alas sieltä. Sarjalla eka osa on hyvä, mutta tokalle poni kirii heppa väleillä aivan liian nopeesti, ja tulee tosi pohjaan, taas mä vaa roikun mukana.
    Vikaen esteen jälkeen me tehdään ylimääränen kierros laukkaa, ja mä kehun ponia. Se oli tosi hyvä koko radan, vaikka mä sekoilin.
    Aleksi moittii mua kovasta vauhista radalla, mutta kehuu, että hallitsin tilanteen hyvin.

    Image and video hosting by TinyPic”>

    Image and video hosting by TinyPic”>

    Huippu Fonzie, koulusta 6. sija ja esteiltä 7.sija <3

    • #5057 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tätä oli tosi miellyttävä lukea vaikka kerkesikin tapahtumaan paljon. Saat 1hp 1sp 1ep ja 2kisapistettä

    • #5059 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mun mielestä kisoista on aina ollut tosi haastava kirjoittaa. Ensinnäkin kun ei osaa ratsastaa englantilaisittain, niin se jo rajoittaa. Mutta sitten, vaikka saisi siihen ongelmaan apua, niin kisapäivästä on vaikeaa kertoa mielenkiintoisesti, kun lähestymistapoja tuntuu olevan rajallinen määrä: jännitys, ilo tai pettymys. Tässä lähestymistapasi oli kuitenkin ”kaverit yhdessä kisamatkalla” tai jotain sinnepäin, ja se teki tästä ihanan pirteää luettavaa. Tämä teksti on juuri sitä, millaiseksi Hallavan tarinat mielsin ennen tänne tulemistani. <3

      Varovaisesti huomautan, että kiinnitä ehkä vielä aavistuksen huomiota rekisteriin kirjoittaessasi. En ole mitenkään kirosanoja, rumia sanoja tai häilyvän epäilyttäviä sanoja vastaan tarinoissa, mutta niiden pitää sopia rekisteriin, eli yhteen muiden sanojen kanssa. Tässä pissaläikkä hevosen perseessä tuntui samalta kuin jos musiikkia kuunnellessa levy hyppää yhtäkkiä eteenpäin: se oli sanavalinta väärästä rekisteristä muun tekstin sävyyn nähden. Tällaiset nyt kuitenkin ovat ihan pikkujuttuja!! Pääasia kun kuitenkin välittyi: kisapaikan fiilis tallikavereiden ja hevosten keskellä. Ja siitäkös oli ihanaa saada lukea!

  • #5932 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    29.3.2019 Epätoivoisesti

    Fonzie tuli mua korvat hörössä vastaan tarhasta, vähänkö ihanaa. Sain kerrankin helposti sinisen riimun pujotettua ruunan päähän, enkä vaivautunut sulkemaan leukaa alittavaa remmiä, vaan jätin sen roikkumaan alas. Käännyin vetämään tarhasta Savun nenän edestä langat kiinni, ja hättyyttelin sitä huitoen pyöritetyllä riimunarulla. Savu ravasi tämän seurauksena muutaman askeleen päätään viskoen. Fonzie hamuili maasta päiväheinä lastista tippuneita korsia sohjoiselta lumelta. Onnekseni olin tajunnut laittaa Hain keltaiset kumpparini jalkaan, sillä tää oli jo melkein sama, kuin että järvessä ois kahlannut.

    Olin kysellyt kavalettijumppaseuraa Hallavan whatsapp ryhmässä, ja ensimmäisenä lola oli ilmottautunut Bigsyn kanssa mukaan. Yksityisviestillä olimme sopineet näkevämme maneesilla vielä ilman hevosia puoli viisi, ja rakennettais ne parin esteet, mitä mentäs. Onneksi Bigsy asui ratsastuskoululla, joten kerettäis maholliset muuttujat ilmotella lyhyelläkin varoajalla.
    Fonzie oli asettunut nukkumaan karsinaan, ja nautti selkeästi talvikarvan hinkkaus operaatiotani. Olin löytänyt Hankkijalta harjakiven, ja vetelin pitkiä vetoja pitkin ruunan kaulaa. Vaaleaa karvaa tippui kasoissa maahan, kun Peppi ilmestyi kurkkimaan karsinan ovelta.
    “Oho, siitähän lähtee karvaa!” tuo ilmoitti.
    “Jep, siis tää harjakivi on oikeesti mun elämän pelastaja, koska saan sillä jo yhellä vedolla tosi paljon karvaa pois!!”
    “Ooks mistä ostanu? Vois tehä ehkä Pilkullekkin tehä hyvää saaha tommonen hinkkaus”, pohti tyttö pää vinossa katsoen hiljalleen laskeutuvaa karvaa.
    “Hankkijaltat! Eikä ollu ees kalli..”, lauseeni keskeytyy, kun Juuli tulee huutelemaan Peppiä.
    “Peppi hei, tuuks sä jo? Varusteet ottaa!”, kuului Juulin iloinen etsintä.
    “Joo, mä tuun!”, ja tyttö lähti keveästi astelemaan Juulin luo.

    Neljän pintaan harjailin Fonzieta pölärillä, ja siirryin sitten kavioihin. Nostin ensin vasemman etukavion, ja putsasin nen, siirryin takakavioon ja kiersin takakautta toiselle puolelle ottaakseni toisen puolen kaviot. Oikea takajalka oli eri mieltä putsauksesta, ja heilashti taaksepäin raapaisten hokilla kättäni.
    Kun sain kaviot valmiiksi, istahdin karsinan pohjalle ja levitin etusuojaa. Harjasin kovalla sinisellä harjalla sen sisäpuolen ja siistin vähän ulkopuolelta. Otin seuraavan suojan, josta jouduinkin hiukan hinkkaamaan, sillä sisäpuolelle oli jäänyt pinttynyttä pintaa. Kasasin kaikki suojat pinoon, ja noustessani nostin ne Fonzien selälle. Nukkuva ruuna ei huomioinut ätä, ja hivutinkin pian ensimmäistä etusuojaa paikalleen.

    “Oliks sulla minkä laista ideaa näitten kavalettejen suhteen?”, Lola kyseli kiinnostuneena seistessämme maneesissa katsomon eessä.
    “Hmmm, no oisko jotakin vaikka jumppasarjan tyylistä? Vaikka puomi-kavaletti-isompi kavaletti-kavaletti-puomi?”
    “Jop! Oisko laukan välit? Ja jos sille keskimmäiselle kavaletille laittas tolpat, nii sais sit nostettua jos tarvii tai haluu laittaa korkeemmaks?” Lola ehdotti.
    “Joo hyvä!”

    Lähdettiin siinä sitten kantamaan puomeja, ja Lola alko mittailemaan välejä. Lola piirsi viivat, ja mä toin puomit, ja sitte tuotiin yhessä ne yhet tolpat ja kavaletti palat puomien viereen. Päätettiin jättää kaikki alkuun puomeiksi, jotta saataisiin hepat vertymään.
    Kun saatiin kaikki kannettua, lähettiin laittaan hepoille varusteet, ja heittään itelemme päälle vehkeet.

    Fonzie raastoi hampaillaan karsinan reunaa, kun laitoin satulan sen selkään. Jouduin komentamaan tuota tökäten jalalla päähän. Vyötä kiinnittäessäni ruuna laski päänstä alas ja pidätti hengitystä. Tökin kostoksi tuon kainaloita, ja sain vyön kiinni. Kuolaimet herra otti mielellään vastaan, ja antoi minun rauhassa sulkea soljet. Sitten kun vedin turvaliivin vaaleansinisen Hallava -hupparin päälle ruuna kuikuili oviaukosta.
    “Onks sulla mikä menos sielä?”, huutelin Lolalle kiinnittäessäni kypärää.
    “Tässä just kuolaimia lämmittelen. Muuten kyllä valmista!”
    “No jos myö mennään jo eeltä, niin mennään vähän käpsyttelemään?”, ehdotin, sillä vaalea ruuna oli kyllästyneen oloinen.
    “Joo toki! Me tullaan ihan just”, Nainen vastasi hyvän tuulisesti.

    Fonzie pääsi maneesiin kävelemän vapaana, kun se oli tyhjillään, sillä aloin kerätä tiellä olevia kakkoja pois. Kerkesin käymään koko kierroksen, ennen kuin Lola saapui Bigsyn kanssa maneesin ovesta ja kiirehdin kidnappaamaan Fonzien paskavarkausretkeltä kottareilta.

    Aloitin verkkaamisen tehden pysähdyksiä, kahden askeleen peruutuksia sekä voltteja käynnistä. Pysähdykset tulivat jo ihan hyvin, kiitos Tie Tähtiin -valmennusten, mutta peruutus lähti helposti oikealle sisään vinoon, koska jäin sisäkädellä herkästi liian jäykäksi. mä yritin tökkiä sisäjalalla ylös, eteen ja melkein päähänikin, kun vaikka kuinka toistin tehtävää. En mä vaan stä sisäkättäkään aatellu, ennen kuin Lola siitä mulle mainitsi huomatessaan äärimmäisen ärsyyntymiseni.

    Ravissa aloitin suorin vasempaan kierrokseen ympyröillä. Tai ainakin oli tarkoitus aloittaa. Tosiasiassa hölkkäilin ympäri maneesia koska pelkäsin mokailevani ympyröiden suheen. Enemmän ketutustani lisäsi se, että sivusilmäässä Bigsy teki täysin pyöreän ja oikeaoppisen voltin, kun minun volttini näytti ennemmän siksakin, kolmion ja kuusikulmion yhdistelmältä. Mulla teki mieli jttää hevonen siihen ja painella pihalle. Pihalla kierisin lumijärvessä, kastelisin itseni, ja taantuisin viisivuotiaaksi. Tämän jälkeen palaisin takaisin ja keskittyisin oikeasti.
    Hillitsin kuitenkin itseni, ja hengittelin syvään. Jäin katsomopäätyyn kiertämään täysimittaista pääty-ympyrää ravissa, ja tavoite oli vain saada siitä pyöreä. epätoivoisesti väänsin ja käänsin, ja lopulta kun Fonzie suostui edes pää pystyssä suoriutumaan tästä haastavasta tehtävästä huomasin Lolan olleen vaitaneen kierrosta ja laukkaavan ympyrällä.
    “Hei voit tulla tähän pääyyn kans. Alan tuleeen noita puomeja ravissa”, ilmoitin, saaden vastaukseksi nyökkäyksen. Vahdoin kierrosta, ja otin ennen puomeja alle kevyestä istunnasta oikean laukan noston. Siirsin takaisin raviin K:ssa, ja suuntasin ajatukseni puomeille. ‘Muista! Katse ylös, pysy suorassa. Aktivoi selkälihakset ja jalat eteeen!!’
    Puomeilta me jopa selvittiin hengissä! Eka kerta meni hyvin, mutta siihen se jäikin. Lola oli aloittanut juuri saman tehtävän, ja tuli siististi linjaa, kun ruuna kaahotti pitkällä sivulla menemään. Päätyyn sain siirrettyä raviin, mutta puomeilla heilahdin kaulalle kevyestä istunnasta.
    Ja uudelleen, uudelleen, uudelleen, uudelleen, uudelleen, uudelleen sekä uudelleen.
    Turhauduin ratsastukseen. Kun suoritus oli edes siedettävä siirsin ruunan käyntiin, ja taputin tuon kaulaa, se hoisi kyllä hommansa hyvin, vaikka mun milei mokaili unen puutteen takia.
    “Mä tulin seuraan teiän reenejä, kun niistä oli tuola wapissa puhetta”, Katsomossa aitaan nojaileva Mikael ilmoitti. Hätkähdin, ja niin myös Lola, tai sitten kuvittelin.
    “No hei voiks sit nostella”, naurahdin. Saadessani myöntävän nyökkäyksen, kerroin Mikaleille, että ekan ja tokan vois nostaa. Ekasta tuli ehkä 30cm korkea ja tokasta pikkasen yli.Oikeasta kierroksestame lähestyttiin hurjana Fonzien kanssa ravilähestymisellä. Ja hitto, mitä mä sielä selässä säädin. Tulin vain kaulalle, kun olisi pitänyt jäntevöityä ja pitää paketti kasassa. Onneksi mun huikee esteponi korjas mun virheet ja nappaili mut kyytiin ennen seuraavaa hyppyä. Uudella kierroksella oli joparempi, tuijottelinkin maneesin kattovaloja.
    Lola lähti Bigsyn kanssa suorittamaan tehtävää, ja katsoin kateellisena, kun he tekivät varsin mallikelpoisen suorituksen.
    Mikael nosti molempia hiukan, ja laski myös viimeisen kavaletin matalimmalle kavalettipalikalle.

    Jos mulla ois ollu alla jonkin sortin epäilevä heppa, huonosti ois meiän käyny. Mun hypyt alko näyttää zumbalta, ja selvittiin vain Fonzien voimin, kun mä vain keikuroin kyydissä. Loppuravitkin meni kuin pilvessä, olikohan ne laskeutuneet alas?

    • #5936 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      jotenki tosi vauhdikas meno täs ja tykkäsin erityisesti siitä ettei kaikki menny putkeen. Oli kans kiva lukea Niosta muidenki ihmisten seurassa!

    • #6012 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tää oli kyl mukavaa luettavaa, kiva kun olit ottanu paljon muitakin hahmoja messiin! Vähän jäi kirjotusvirheet häiritsemään ja erityisesti tossa loppupuolella tuntui että sekaan oli eksynyt vähän liiankin puhekielisiä sanoja mitkä omaan korvaan särähti liikaa. Muuten kyllä tykkään sun tavasta kirjottaa. Saat 1hp 2sp ja 1ep

  • #6333 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    12.4.2019 Työn iloa

    Ilmoitustaululla kaikkia odotti pyyntö tarhojen siivoamisesta, ja toppaloimien kasaamisesta. Perjantai, hevosten vapaapäivä. Kun muut aloittivat omien hoitohevostensa tarhoja, mä pakenin hakemaan mutaisessa tarhassa pyörivän Fonzien. Savun jätin vetämään jotain lakaisuheinien jämiä. Kerrankin ruuna saapui luokseni korvat hörössä,ja sain riimun pujotettua korvien taa porkkananpalalla houkuttelemalla.

    Huonopuolihan tässä oli se, että ponin jalat olivat valkoisten sukkien sijasta tumman ruskeat. Näimpä ohjasin mutakylvystä nauttineen ruunan suoraan pesariin, ja vaikka sinne menosta olikin pieniä erimielisyyksiä saatiin lopulta ilman kummempia henkisiä tai fyysisiä haavoja molemmat se käsitys, että oli ihan ok olla kiinni molemmin puolin mustan maton päällä.
    Suihkuttelin onneksi hevosta, joka ei pelännyt vettä taikka letkua, joten sain rauhassa hinkata mutaa irti jaloista. Jotenkin kun pesariin oltiin selvitty, poika oli rauhoittunut kiitettävästi.

    Päädyn harjaamaan Fonzieta sitten myös pesarissa, koska se selkeesti käyttäytyi siinä ihan ok. Suojitin ruunan myös sinisillä jännesuojilla, ja satulan alla koristi vaaleansininen Aleksilta joululahjaksi saatu Hallava -huopa. Tottakait mulla oli mun matchmatch takki, mutta oranssit housuni pysyivät yhä. Ne oli todettu hyviksi, koska eivät valunet ratsastuksen aikana. Harkitsin myös toisien eriväristen ostoa, mutta valitettavasti hinta hipoi ilman alennuksia sataaviittäkymppiä, eikä mun opiskelija budjetti siihen oikein riittäny.

    Viimeisimmät Tie Tähtiin osakilpailut olivat menneet senverta hyvin, että Fonzie oli ansainnut maastonsa. Liikkeelle me lähdettiin metsätarhojen takaa, ja käytiin moikkaan Savua, sekä tarhojen putsaamisella urheilevia tallilaisia. Tästä me jatkettiin tutunpuoleista joenrantareittiä käynnissä. Ruunan askel oli leppoisa ja keinuva, joten uskalsin antaa sen haistella vapaasti kevään tuulia. Pronssijoki oli ihanasti sulattanut maansa jo, ja vaikka joissain puiden alla piili pienehköjä lumikasoja, ulkona tarkeni jo lähes kesähanskoilla ja tuulitakilla. Kenttäkin oli sula, ja Aleksi oli ilmoittanut tuntien siirtyvän sään salliessa sinne. Myös tulevat Tie Tähtiin valmennukset olivat sielä.

    Maastossa olimme ottaneet muutaman ravipätkän leveämmällä kohdalla, mutta suurimman osan ajasta olimme vain kävelleet. Kävellessä kerkesin hyvin ajatella, ja ajatukseni hakikin kokoajan Tomin, ja Kassun. Päässäni aloin vertailla noita kahta. Kassulla oli terävämpi leuka, mutta Tomin viiksien alku kyllä korosti sen kasvojen pyöreyttä. Kyllä mä Kassun naamasta pidin enemmän. Mutta toisaalta, Tomi oli pidempi.
    Nyt Nio saakeli, herää jo sun uniltas, sä ET OO ihastunut, sulla on nyt joku kaveruuden tarve vain.

    Onneksemme olimme saapuneet pellon reunaan, joten pamauttaessani jalat ruunan kylkiin se lähti halukkaasti korvat hörössä laukkaamaan toiseen päähän. Fonzien korvat pyörähtelivät sen päässä, kun se tarkisti apujani, ja pellon reunalla se varmisti suunnan, ennen kuin lisäsi kaasua pesään. Kevyessä istunnassa silmäni vuosivat, ja annoin ruunan kiitää juuri niin lujaa kuin tahdoin, tämä oli paras tuuletus menetelmä päälle.

    Siirtäessäni lopulta raviin, ja siitä käyntiin, huomasin metsän reunassa hahmon. Käpsyttelin suuren vaalean hevosen luo, ja katselen sitä miettelijäänä. Ruskeasilmäinen mieshenkilö oli selkeästi katsellut meitä jo hetken, sillä tullessamme lähemmäs tuo tostesi vain, että olimme menneet lujaa. Nyökkäsin, ja jäin hämmentyneen kohtelijaana kävelemään hiukan lähemmäs miestä.
    ”Tota, mm mistä sä tänne löysit?”, sain lopulta kysyttä.
    ”Oon menossa tohon ratsastuskoululle Hallavaan, kun maneesille tarttis päästä”, tuo selkeesti huomioi huovan.
    ”Ja sä ilmeisesti tiiätkin paikan”, viittasi hän nyt huopaan, ”Rudi, hei!”, esittäytyi hän vielä lisäksi
    ”Nio! Tää mun ratsuin on Fonzie, ridakouluhevonen” esittelin.
    ”Meillä on koululla hepoilta vapaa, joten maneesissa saattaa olla hoitajien puolesta ehkä hiukan tunkua..”
    ”Eiku kato oon tehny varauksen sen Aleksin kanssa.

    Lopulta päädyin kävelemään Rudin kanssa maneesille. Sain selville asuinpaikan, ja jotain hevoskokemuksesta

    Tallille päästyäni aloin rivakkaan tahtiin purkamaan Fonzieta, sillä mulla oli vielä kokonaan metsä kolmonen putsaamatta. Savullahan ei ollut hoitajaa, joten oli tehtävä se itse, kun Kassukaan ei liikahtanut avuksi.
    Kasa toisensa jälkeen paska lensi kottareihin, ja päädyinkin sitten haravoimaan lähes mutaisia pintaa. Viimein, ollessani tyytyväinen takana oli kolmet kottarilliset, ja vielä yhdet edessä, kohta tää urakka on ohi.

    • #6353 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Olipa mukava maastoreissu. Kivasti otit mukaan ajatuksiin tuon ihastumisen mistä ollaankin saatu lukee myös mddssä. Rudin kohtaaminen oli kans kiva lisä ja olisinkin ehkä halunnu lukee siitä vähän lisää, esim mitä mieltä Nio miehestä oli. Saat 1hp ja 2mp

  • #6337 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    15.4.2019 Maastossa, vaihteeksi

    Fonzien vapaapäivä. Ilmoitustaululla mua odotti lappu, jossa mun ja Pepin pyydettiin maastoilemaan ponien kera. Kans vähintään ylämäki pitäs laukata, mutta luulen, että vauhdin määrä kasvaa, jos yhtään Peppiä tunnen.
    sinisien harjojen kera. Ovelle laskin harjat maahan, ja lähdin saalistamaan ponia tarhasta. Olin saanut päähäni, että voisin kkeillaniinkin idioottia taktiikkaa, kuin että antaisin sen itse
    Mitä ilmeisemmin myös Peppi oli lapun huomannut, sillä avatessani tallituvan oven kaksi lettiä viuhahti tytön noustessa ylös.
    “Sieltähän herra suvaitsee saapua, oon odottanut sua ainakin puoltuntia”, Peppi pilmoitti hymysuin.
    “Itse asiassa viistois…”, vieressä istuva Lotta yritti.
    “Shh nyt, aina voi vähän heittääyläkanttiin!”
    “S-siis oot mua oottanu? Mun oli tarkotus putsailla vielä ennen ku lähetään Fonzien tarha loppuun, ja ehkä suitsetki”, esitin mun vastalauseen, mutta Peppi oli selkeästi päättänyt kantansa, sillä ilmoitti, että lähdemme nyt.

    Peppi vilahti pihattoon Pilkun luokse, kun minä taas suuntasin Fonzien karsinalle sen tulla luokseni. Oletettavasti tämä ei toimisi, eikä muinulla nyt Pepin takia tälläiseen ollut aikaa, joten ömpäriin heinien alle tungettu riimu saisi toimia syöttinä.

    Poni kuin tulikin nopeasti heinien perässä luokseni, mutta riimun laitto oli toinen juttu. Se nätisti mutusteli heinäänsä paikoillaan, eikäyrittänytkään paeta, ennen kuin onnistuin vetämään riimun ohi sen päästä. Siinä mä sitten hetken oottlin, ennen kuin sain heinäansan jälleen onnistuneesti toimimaan ja riimun päähän.

    “Noni, tulithan sä jo!”, Peppi oli odottamassa mua tallin kulmalla. Tyttö pomppasi ponin kyytiin vauhdilla, hyvä ettei yli tullut, kun taas hain penkin, jolta kipusin kyytiin.
    Ehdotin, että kulkisin ensin, sillä Fonzie osasi satunnaisesti käyttäytyä maastossa liikkuessaan. Lähdimme rantasuoralle, ja suunnittelimme kiertävämme pelon kautta ylämäelle, sillä Peppi näin tahtoi. Kävelimme aluksi reippaat kymmenennminutin alkukäynnit puolipitkin ohjin.
    “Ookkei, ravataanko?”, ehdotin tytölle takanani samalla keräten ohjia.
    “Todellaki!”
    Siirsimme raviin, ja tavoittelin Fonzien ravia rauhallisemmaksi, vähemmän kiirehtiväksi ja tikittäväksi, mitä se nyt oli.
    Maasto oli oivallinen raville, joten sitä tuli reippaan pitkä pätkä. Lopulta me päästiin pellon laitaan, jolla seikkaili pienehkö lintuparvi. Parven linnut nokkrauhallisella käynnillä kohti Aleksin määräämää ylämäkeää. ivat vähän kosteaa viimsyksyn sänkkäriä, ennen kuin pyrähtivät lentoon meidän takiamme.
    “Nyt laukataaan kilpaa!”, Peppi keskeytti rauhallisen hetken, ja oli Pilkun satunnaisesti pukittavassa laukassa ennen kuin tajusinkaan. Pakkohan siinä oli sittn kaahottaa perään, ei kymmen vuotiaalle sopinut hävitä.
    Saavuimme pellon päähän lähes samaan aikaan (mutta sitähän ei sovi mainita, joten minävoitin!), josta lähdimme hyvin rauhalliseen tahtiin kohti Aleksin määräämää ylämäkeä.

    Hiukan ennen sulanutta hiekkapohjaista mäkeä siirsimme raviin, jotta hevosset vertyisivät taas hiukan lisää, ja nostimme sitten kevyen laukan hiukan ennen mäen juurta.
    “Kannattaa pysyä kevyessäistunnassa!”, huutelin Pepille, “Se auttaa Pilkkua liikkumaan!”

    • #6352 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Kannattaa hei lukea tarina läpi ennen kuin lähettää. Tässä oli mennyt lauseita sekaisin ja kirjoitusvieheitä oli niin paljon että piti erikseen pysähtyä miettimään mitäs tässä nyt yritetään sanoa.
      Sisällöltään tarina oli kuitenkin ihanan keväinen ja vauhdikaskin. Saat 1sp ja 2mp

  • #6423 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    10.5.2019 Jos kaikki voi mennä pieleen, se tapahtuu tänään.

    Fonzie pyöri jo karsinassa ympyrää. Olin pitkään voinut hoitaa ruunaa irti, mutta nyt jouduin siirtämään sen käytävälle molemmin puolin kiinni. Ruuna oli ottanut selkeästi aamulla kurakylvyn, sillä sen maha ja posket olivat ruskeat mudasta. Yritin hinkata tätä kauheutta irti kumisualla, mutta ruunan luimistelu, hännän heilutelu ja ilman potkimen vaikeutti asiaa. Kerran se yritti napata mua selästäkin kiinni. Vihdoin kun pääsin putsaamaan kavioita, ja se ei päässyt näykkäämään mua, se liimasi jalkansa lattiaan. Lopulta jouduin kiskomaan riimunarun avulla jalan ylös. En edes jaksanu aatella satulan laittoa.

    Satula vielä menikin, vyö kans, mutta suitset. Taas se muuttu kirahviks. Sain tavotella päätä ihan huolella. Lopulta sain kiinni sen otsatukan nysästä ja kiskoin pään alas. Osas se vaan olla rasittava välillä.

    Kenttä oli tosi kiva, kun se oli kuiva. Tänään ei ollut satanutkaan, joten ajattelin, että treenistä vois sittenkin tulla vielä hyvä. Totuus kuitenkin selvisi minulle jo heti kun yritin nousta selkään. Hypin oikealla jalallani paikoillaan kun poni pyöri ympärilläni. Lopulta pääsin ponnistamaan kyytiin hyvin, mutta tämä ei loppunut siihen. Poni sinkaisi kohti uraa, ja kun viimein sain ohjat käteen, sain ponin siirtymään tikittävään, vähemmän rauhalliseen käyntiin. Mulla oli hiki jo nyt.
    Joku oli unohtanut juomapullonsa kentän laidalle, hyi kuinka pelottavaa, samoin tuulessa liehuva takki, ja omg aita! Ponin korvat kyttäsivät aivan kaikkea, ja kaula oli suora ja jäykkä. Siirsin ponin tästä huolimatta raviin, ja sain vastaukseksi tikittävän ompelukoneen. Kyttäily jatkui yhä, ja vaikka kuinka yritin melkein jo hermoromahduksen saaden vetäen taivuttaa ja saadaa ruunaa rentoutumaan. Aattelinpahan siinä sitten, jos laukka toimis. Ei ois kannattanu ees yrittää. Hyvä ettei menty aidasta läpi. Kulmassa jarrut ei menny läpi, joten aattelin et jos mä ohjaisin sitä enemmän aitaan päin, ei se nyt siitä läpi juoksis. Just joo ois pitäny oppia Alanan pitämästä tunnista. Viimehetkellä käänsin aidalta kolauttaen jalkani siihen. Seuraava yritys oiski sitte pienentyvän voltin teko, se toimi. Sain ruunan käyntiin, ja päätin, etten enää ees jaksa enää ees yrittää. Mun piti hetki miettiä, kuka tallilla varmasti ois, ja lopulta päädyin soittamaan Lotalle. Pyysin Lottaa tuomaan mulle sivarit ja liinan, ja aloin kiskoa jalustinhihnoja irti, en jaksais ottaa sitä riskiä, että se jäis kiinni kaiken lisäks jostain. Hetken päästä Lotta tulikin tilaamenieni tavaroideni kanssa, ja kiitin tuontipalvelusta.

    Kun sivarit oli kiinni, siirsin ruunan ympyrälle liu’uttaen juoksutusnarua. Sivarit pakottivat ruunaa pysymään jotenkin kasassa, ja ravissa tikityksen lisäksi ilmentyi pukitusyrityksiä, jotka vain yltyivät kun käskin sen laukkaan. Kun sain edes kierroksen lähestulkoon siistiä laukkaa, siirsin raviin ja käyntiin, ja vaihdoin kierroksen toiseksi. Ja uusi yritys, mikä tällä ponilla nyt oli, kun se oli näin sekasin? Ylihuomenna ois vielä Tie Tähtiin finaali..

    • #6437 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Luinkin tän jo tuolta kistopasta. Tää oli hyvin kirjoitettu eikä niitä viime tarinan huolimattomuusvirheitä enää näkynyt, tekstiä oli helppo seurata ja tunnelma välittyi hyvin! Saat 1hp ja 1kp

  • #6456 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    Image and video hosting by TinyPic”>

    Vaikka mun päivä ei alkanut hääppöisesti, taituroitiin itsemme voittoon molemmissa luokissa, ja vielä ranking -kisassa, huippu poni <3!!

  • #6477 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    Nio ja Kassu maastossa Fonziella ja Symppiksellä

    • #6478 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      <3 tunnelma ja värit kohillaa, hepat ja ratsastajat ilmeikkäitä ja koko kuvasta kokonaisuutena tulee sellanen lämmin ja kesänen fiilis!

    • #6480 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 116
      • Perus pullaponi

      Tää on oikeesti niin ihana kuva! Komppaan Kassua kyllä kaikin puolin!!

  • #6691 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    8.7.2019 Leirin jälkeinen maanantai

    Kun kesäleiri oli päättynyt, oli hoitajat jätetty oman onnensa nojaan. Tai ei nyt ihan, kyllähän Aleksi pyöri tallilla auttaen aina tarvittaessa, ja teki omia hommiaan.
    Viikonloppuna olin antanut Fonzien viettää hevosen elämää ympäri vuorokauden muiden eläinten seurassa laitumella, minun viettäessäni aikaa serkkuni rippijuhlissa Helsingissä. Perheeni oli perjantaina leirin päätyttyä pakannut auton, ja kiskonut minut kyytiin kotini edestä.

    Nyt oli kuitenkin se aika, kun Fonzien laidunloma taukoutuisi. Varauduin hevosen jahtaamiseen kotona pilkotuilla omenoilla varustetuilla taskuilla. Oletin, että ruunaa sai jahdata kahta kauheammin vihreän ruohon seasta, kuten aiemmalla viikolla.
    Yllätyksekseni ruuna kuitenkin ruokaili lähellä porttia, kun nappasin kosteasta maasta riimun ja narun. Olin todella varautunut juoksemaan, sillä ruuna oli pälyillyt minua portille saapumisestani asti, nyt se kuitenkin tuijotti korvat hörössä kädessäni olevan omenan palasta, ja lähestyi matalasti höristen. Kun se alkoi rouskuttaa palaansa päätään heiluttaen lukitsin vauhdilla riimun lukon, ja avasin portin kiirehtien ulos ennen kuin muut hevoset tulivat.

    Fonzie sai jäädä käytävälle katselemaan maailman menoa, kun lähdin hakemaan harjoja ja suitsia. Tälle päivälle olin suunnitellut rauhallista maastoilua ilman satulaa, mahdollisesti
    muutamalla laukkapätkällä pellolla. Olin tarkoituksella lähtenyt aikaisin liikenteeseen, sillä en halunnut seuralaisia maastoon, vaan nauttia ruunan kanssa kaksin aamuauringosta. Ohtoon olin tosin törmännyt tallituvassa, mutta se ei haitannut minua.

    Kun olin kiivennyt jo tutuksi tulleelta aidan kulmalta hoitohevoseni kyytiin, olimme suunnanneet kohti metsän polkuja. Fonzie sai määrätä reitin ja vauhdin, nyt ruuna tallusti rennon reippaasti pitkin yleisimpiä maastopolkuja. Välillä se pysähtyi syömään oksia, varpuja tai heinää hetkeksi, ja jatkoi sitten matkaa. Minä vain istuin kyydissä. Saatoin leveämmällä polulla maata selälleen hevosen selässä, tai rapsutella tuon korvia. Vaikka Fonzie ei ehkä ollut turvallisin maastoratsu, oli vuoden aikana kerääntynyt luottamusta sen verran, että uskalsin vääntelehtiä vaikka mahan alla. Jos jänis säikäyttäisi Fonzien, ei se nyt kauas liihottaisi, ja metsän pohja oli kuitenkin sammaleinen, joustava ja pehmeä.

    Kun tulimme polulle, joka haarautui kahteen, Fonzie valitsi leveämmän, järven rantaa pitkin kulkevan polun. Pistin paikan korvan taakse, sillä tänne täytyisi ehdottomasti Seelan kanssa tulla kuvia ottamaan. Aurinko pilkisteli koivukujan lehtien välistä valaisten satumaisen upean koivujen reunustaman kujan.
    Ruuna kiihdytti askeltaan, ja siirtyi raviin. Se kuunteli minua, odotti että annan ohjeen, joko hidastaa tai nopeuttaa, mutta vaikka olin suoristanut selkäni keskityin vain pysymään kyydissä. Tunsin kun ruunan rento askel ryhdistäytyi, uskomatonta, mutta se esitti minulle täydellisen pehmeää kouluradoilla toivottua lennokasta ravia, kumarruin tauputtamaan tuota. Kun polku lähti taas kiemurtelemaan syvemmälle metsään, siirryimme käyntiin.

    Olimme mutkien käyttä löytäneet tiemme pellolle, ja keräsin ohjat ensimmäistä kertaa koko maaston aikana. Puristamalla hennosti pohkeillä Fonzie siirtyi raviin. Ravasin ympäri peltoa, tein ympyröitä, kaaria ja lävistäjiä. Kun innostuin yrittämään keventämistä naurun saattelemana onnistuin muksahtamaan maahan. Fonzie oli oitis haistelemassa päätäni kutittaen kasvojani. Nappasin ohjista kiinni, ja kiikuin takaisin kyytiin.

    Laukka nousi kaarevan uran viimeisestä kaarteesta vasemmalle. Annoin ruunan kiihdyttää askelta, kun nojauduin kaulaa myöten liimattuna Fonzieen. Kyyneleet valoivat vauhdin huumasta, kun rallitimme ympäri peltoa. Välissä vaihdoin suuntaa, ja sama vauhti jatkui myös oikeaaseen kierrokseen. Lopulta minä ja hevonen hidastimme käyntiin huohottaen, ja liu’utin vapaampaa ohjaa, ja annoin Fonzien vaellella taas edestakaisin.

    Lähtiessämme takaisin metsään, makasin selälleen vasten Fonzien selkää. Tilanne oli sama, kuin kävely lenkkimme alussa, Fonzie haisteli maata, käveli rennon reippaasti, ja välillä pysähtyi syömään heiniä ja varpuja. Tällä kertaa matka oli vain tallia kohti. Otettiin me yksi pidempi ravipätkäkin taas leveämmällä suoralla.

    Palatessamme takaisin talliin, kello lähenteli puolta yhtätoista. Maastossa oli kulunut reilu kaksi tuntia, ja nyt palautin harjailun ja hellimisen jälkeen Fonzien takaisin laitumelle. Jäin katselemaan kun se pyörähti ympäri vihreässä maassa -kiitollinen harjauksesta selvästi.

    • #6694 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      täs säily koko tarinan ajan rento ja kepeä tunnelma josta tykkäsin ite paljon. teksti oli helppolukusta enkä mä ainakaan huomannut mitää virheitä. Nio ja Fonzie on hyvä pari!

    • #6698 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Täs oli niin ihana letkeen rento kesätunnelma. Oispa tollanen hevonen jonka kyydissä voi vaan matkustella pitkin metsiä! Saat 2 maastopistettä

  • #6697 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    Tarina inspiroituna Aleksin piirtämästä kuvasta, alkuosa Kassun kirjoittama ja ratsutallin päiviksessä

    Kassu ehdotti uimista, miksipäs ei! Kokoilen ohjia, ja jo hetken ilmaa haistellut Fonzie nostaa päänsä tarmokkaasti ja heiluttaaa pääntään kuin myöntymisen merkiksi (tai ehkä korvassa oli kärpänen). Kassu ottaa mallia minusta, ja pian saavumme joen rantaan.

    Rannassa on joskus käyty myös hoitajien kanssa, jonka tunnistaa helposti kavion painaumista rantamudassa. Huomaa kyllä, ettei mutahiekkapohjainen ranta ollut ihmisten suosima, mutta muutama tassun jälki oli eksynyt jonkun varpaiden sekaan. Ranta oli loivasti madaltuva, ja keskellä, ehkä reiden syvyydessä oli kivi, joka kohosi hiukan pintaan. Kapeaa, sopivasti kahden hevosen mentävää rantasuoraa reunusti mänty ja koivu, joista metsänreuna jatkui eri puulajien vaihtelulla.

    Kummankin hevoset, tai hevonen ja poni haistelivat veden pintaa, ja hetken kuluttua joivat ahnaasti välittämästä veden pinnassa olevasta oksasta, pellolla laukkaaminen oli tehnyt molemmat janoisiksi.
    “Jaaha, josko me päästäs syvemmällekkin?”, ehdotin hymyhuulessa ‘toiveikkaana’,m kun puristin pohkeella ruunani kylkiä.
    “Joo, oishan se ihan kiva”, Kassu hymähti.
    Poika tarjoutui kulkemaan Symppiksen kanssa ensin, Fonzie tunnetusti piti uimisesta, tosin joskus vastusti veteen menemistä. Näin me lähes peräkanaa, kuitenkin vierekkäin lähdimme syvemmälle veteen. Fonzie aloitti tietenkin aikaisemmin uimisen, ja polskutti iloisesti Symppiksen rinnalle. Ranta täyttyi minun ja Kassun iloisista äänistä.

    Fonzie alkoi kääntymään helposti takaisin rantaan, ja kerran me mentiinkin, kunnes yhtäkkiä ruunan mieli muuttui. Se käännähti, ja kun en ollut varautunut, molskahdin veden sekaan. Hetken hämmästykseni jälkeen liityin Kassun nauruun.
    “Mitäs SE kilparatsastaja nyt sielä tekee?”, Kassu kuittaili takaisin aikaisempaa minun kuittailua pilke silmäkulmassa.
    Fonzie oli ottanut tippumiseni jälkeen muutaman raviaskeleen, mutta palasi nyt luokseni, ja vedinkin ohjat kaulalta ja istu’uduin kivelle.
    “Tahtoisiko herra Karl istua vierelleni?”, olin varma, että poispäin katsova Kassu kuuli hymyn äänestäni, mutta selkeästi myös hämmetyi, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin pojan oikeaa nimeä.
    “Miksikäs sitä yhtäkkiä noin herroitellaan?”, hetken luulin, että äkisti käännähtänyt poika oli suuttunut, kunnes purskahti nauruun nähdessäni ilmeeni.
    Kassu hihitteli koko matkan kiveä kohti, kunnes laskeutui teeskennellyn hallitusti viereeni kivelle saaden osakseen mulkaisun muka loukkaantuneelta minulta. Vedin kuitenkin pojan tiukasti kainaloon, enkä välittänyt, vaikka käsipuolessani roikkuva ruuna alkoi roiskia kauhoen jalallaan.

    Hetken me siinä halailimme. Nautimme hiljaisuudesta (poislukien hevosten roiskivat äänet). Ehkä me vähän innostuttiin pussaiemaankin, josta hevosillakaan ei ollun mitään sanomista, ne tyytyivät vain veden tirkistelyyn.
    “Pitäskö meidän kertoo tästä jollekkin? Silleen tiiäkkö selvemmin”, Kassu oli vetänyt päänsä hiukan kauemmas omastani. Jäin pyörittelemään ajatusta. Olihan se käynyt minullakin mielessä, mutta olin vain leikkinyt ajatuksella.
    “Mä luulen et se vois olla hyvä idea”, kallistin pääni pojan olkaa vasten.
    “Tai siin kun tää meidän juttu on kestänyt jo kuitenkin yli puoli vuotta”, en kerennyt jatkaa.
    “Niin kaitpa muidenkin ansaitsee tietää, ettei vaan satu mitään väärinkäsitykisä”, Kassu vinkkasi silmää. Nostin pääni ja suutelin häntä.

    Kun olimme kiikkuneet kiveltä hymyilevinä, hiljaisina, muttei kiusallisen hiljaisina takaisin ratsujemme kyytiin, sovimme käyvämme vielä yhden uinti kierroksen. Kassu johti, ja kun Fonzie, joka jo ui, yritti Symppiksen ohi, kassu yritti tökätä minut veteen ruunan viereen, ja hyvä mieli kasvoi. Tummanruskea hevonen kauhoi vaalean, pienemmän hevosen vieressä, ja ratsastajilla niiden selässä oli hymy herkässä. Jos ulkopuolinen olisi vilkaissut järven rantaan, se olisi nähnyt kaksi kaverusta nauramassa, uimassa hevosten kanssa, mutta ei varmasti arvaisi, että nämä kaksi olivat äsken pussaileet rannan keskellä olevan kiven päällä.

    Kun matka tallille alkoi, hevoset saivat auringossa venyttää kaulaansa alas, kun ratsastajat olivat aivan vierivieressä. Nämä kaksi, hevonen ja poni olivat oppineet näiden hetkien aikana olemaan kavereita, ja saatoin pitää Kassua kädestä kiinni Fonzien ja Symppiksen pelkäämättä että toinen alkaisi riehua toiselle. Kun siirsimme aiemmin Kassulle kohtalokkaaksi käyneeseen raviin, otimme välimatkaa, ja pojan levittäessä kätensä otin tämän haasteena, “Et varmasti uskalla tehdä näin!”, Kassu uhkasi
    “Oi kuule, saat maistaa hiekkaa”, irrotin käteni ohjista ja nostin rennon laukan. Pian laukkasimme kädet taivaissa vierekkäin ilon kuplien.
    “Ehkä meidän pitää kävelläkkin, niin tämä ei vaikuta siltä et oltaisiin vaan juostu ympäri metsää”, Kassu hihitti.
    Vilkaisin ensin t-paitaani, joka vielä valui vettä ja sitten Kassun vettä valuvaa paitaa, “En olisi edes varma, onko se mahdollista”, hörähdin.

    • #6700 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      No tulihan sieltä sitä söpöilyäkin! Sama iloinen tunnelma jatkui Kassun tarinasta ja tässäkin dialogi onnistui hyvin. Kirjoitusvirheitä alkoi taas vilisemään, toisin kun tossa edellisessä sun tarinassa, missä ei yhtään pistänyt silmään, koitapa pitää sama taso yllä tarinasta toiseen 😉 Saat 1sp ja 2mp

    • #6704 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      hehee tää oli iha mahtava XD erityisen yllättyny oon oikeesti siitä kui hyvin ylläpidit tismalleen saman tunnelman mikä munkin osuudessa oli

  • #6720 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    17.7. Fonzien miellyttämis puuska, pitäisikö olla huolissaan?

    Päivä oli aurinkoinen, ja todella lämmin. Kesä oli siis rantautunut myös Hallavaan asti. Fonzie oli viettänyt jälleen tyytyväistä elämää laitumella, kun hain sen nyt talliin hetkeksi viilentymään. Toisin kuin yleensä, se pääsi omaan karsinaansa nukkumaan. Pian menin itse hevosen perään, mukanani ämpäri, tiskiharja ja sieni -ruunan kupit olivat jälleen huonossa kunnossa, vaikka se viettikin lähes ympärivuorokautista laidunkautta. Joudun hinkkaamaan varsinkin ruokakupin pohjaa erityisen kauan, halusin sen sinisen sävyn takaisin aiempaan hohtoonsa. Juomakupista poistui pikaiseen tahtiin heinät, ja kaurojen rippeet, Fonzie söi ne mielellään kädestäni.
    Kun kupit olivat valmiit, päätin vielä juottaa ruunan, ennen kuin siirtäisin sen käytävälle. Laitumella oli kyllä, kiitos Ohton ympärivuorokautista vettä, mutta ajattelin, että puhdas, raikas vesi tekisi terää. Osuin oikeaan, lähes ämpärillinen vettä katosi hetkessä.

    En ole varma, pitäisikö huolestua, Fonziella oli ollut viikon verran ystävällisyysputki. Se tunki turpaansa kainaloon,ei kiukunnut minulle, kun harjasin mahan alta, eikä edes luimistanut korviaan satulavyön kiristyksessä. Melkein odotin, että se kohottaisi taas korvat takaraivossa takajalkaansa uhkaavasti, mutta jopa kärpäset eivät edes joutuneet kosketuksiin sen harmaan hännän kanssa.
    Näinpä harjasin Fonzieta tänään erityisen pitkään. Se sai ylimääräisiä rapsutuksia, sekä muutaman minimini porkkanan, jotka eivät olleet saaneet vielä väriä, kun äitini oli tuonut niitä minulle kasvihuoneestansa.

    Kun avasin kentän portin, vain Emily ja Molly löytyi kentältä tekemästä väistöä keskihalkaisijalta uralle. Sulkiessani portin, Fonzie pyörähti heti perääni. Olin kuvitellut sen hamuavan aidan alla kasvavia vihreitä ruohonkorsia, mutta se painoi huokaisten päänsä olkapäälleni.
    “Moi!”, huudahdin Emilylle, joka siirsi juuri käyntiin keretässäni keskelle.
    “Se näyttää tosi hyvältä!”, kehaisin. Se oli kyllä totta. Himoitsin päästä väistämään niskaan hengittävällä ruunalla. Sormeni syyhysivät pitämään ohjista, ja yrittämään olla jäntevä ja rento samaan aikaan.
    “Joo se tuntuu kans”, Emily hymyili lähes yhtä leveästi kuin aurinko paistoi.
    Molemmat olivat selkeästi hengästyneitä, ja Mollyn ryntäät olivat hiessä, kuin myös mahanalunen.
    “Ihan kauhee tää helle, aatella et maanantaina sato”, tyttö tehosti sanojaan löyhyttemällä kädellänsä.Hevonen sen sijaan venytti kaulaansa alas.
    “No siis älä! Mietin just et oiskohan outoo ratsastaa ilman paitaa? Okei luulen kyllä et saisin jonku kainalo hiertymän. En oikeesti tajuu kui Kassu käyttää toppeja ratsastaessa, nää t-paidat hiertää mua jo käteen”, naurahdin. Kassun nimen kohdalla en kuitenkaan voinut olla ajattelematta aikaisempaa maastoretkeämme.

    Fonzie olisi tänään huippuhyvä. Tunsin sen jo, kun Emily sulki porttia Molly perässään, ja kun tein ensimmäistä peruutusta pitkällä sivulla. Fonzie odotti innokkaasti, mutta malttavasti merkkiä peruutukseen, ja kuuden askeleen jälkeen ensimmäinen pohje eteen, tarkoitti saman tien tapahtuvan ravin noston. Asettaessani ruunaa vasemmalle, vasta-asetuksena ympyrän kaarelle, tunsin, miltä tuntui ratsastaa hyvin, hyvin luottavalla hevosella.
    Pysähdys P-kirjaimessa oli tasajaloin tapahtunut, hallittu ja odottava. Peruutus parani entisestään, ja jatkaessani tehtävää tehden joka toiseen kirjaimeen ravissa voltin ulosasetuksella, ja muihin kirjaimiin ravista suoraan pysähdys, 4 askeleen peruutus ja suoraan ravi, toimi hyvin alkuverryttelynä. Kerran vaihdoin suunnan tehden kaksi puolikaarta uralta keskihalkaisijalle ja takaisin vastakkaiselle sivulle ja toisessa kierroksessa tunsin jo pätkittäin sitä ryhdikästä ravia, mitä olin ruunalta saanut maastossa vapainohjin.
    Se on niin tammamainen, vaikka onkin ruuna, ajattelin naurahtaen itselleni. Kun sen tekee mieli, se on täydellinen, mutta muuten.. kaikki voi mennä niiiiiin metsään.

    Kun olin verryttelyn jälkeen pitänyt ensimmäiset muutaman minuutin välikäynnit, vaihdoin tehtävää. Tulin ravissa aluksi tehden kaarron radan poikki, ja aluksi väistäen keskihalkaisijalta vasempaan kierrokseen, tullen uralle M-kirjaimeen. Laukan nostan kulmasta ja teen pääty-ympyrän, jatkaen samaa vasta-asetusta, mitä verryttelyssä harjoittelin. Jo ensimmäisellä kerralla huomasin, että laukan ylläpito oli ulos asettuneella hevosella hankalampaa, vaikka se kuinka kuunteli kuinka hyvin. Se pyrki kokoajan siirtämään raviin, ja vaati vahvaa pohjetta. Lyhyen sivun keskeltä siirsin taas raviin, josta jatkoin E-kirjaimeen kääntäen taas radan poikki, tällä kertaa väistäen oikeaan.
    Fonzie teki väistöt upeasti. Rytmi oli löytynyt, ja innokkaat askeleet hakivat aina seuraavaa. Laukassa jatkui samat haasteensa. Vasta-asetus olisi selvästi asia, mitä halusin vielä tulevaisuudessa harjoitella aina useammin. Viimeisillä tehtävillä huomasin jo hieman edistystä. Ruunan tahto siirtyä raviin pienentyi, ja hevonen oli selkeästi suoristunut hiukan.

    Kun suihkuttelin kyljistä hikeentynyttä ponia, palkitsin sitä myös omenoilla taskuni pohjalta. Päivän treeni oli mennyt upeasti, ja toivoin, että jatkossa sujuisi yhtä hyvin, vaikka tiesin, että aina (tai useammin) oli huonoja päiviä. Niin hevosella kuin minulla.

    • #6812 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Miten olinkaa missannu tän. Oikein ihana kesäinen tarina, ihanaa että ratsastus onnistuu joskus noin hyvin! Saat 2hp ja 2kp

  • #6808 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    21.8.2019 Aikainen treeni madon nappaa

    Puomi – yks laukka – kavaletti – yks laukka – puomi, mitoin askelia asetellessani puomeja ja kavalettipaloja kentälle pitkänsivun viereen. Fonzie nuohosi vapaana aidan reunoja hamuten viimekesän ruohotupsuja omissa ajatuksissaan. Ruunan suitset olivat ohjattomat, ohjat roikkuivat kaulallani ja läpsivät rintakehääni aina noustessani kumarasta.
    Hallava Cupin ensimmäiseen kilpailuun oli enää viisi päivää, joten aamuiset estepainotteiset treenit sopivat hyvin, vaikkei ensimmäisessä osarissa ollutkaan esteosuutta. Tänään tosin mentäisiin hieman rennommin, koska Rudi oli lupautunut tulla pitämään meille hyppytreenejä huomiselle. Minun täytyi kuitenkin päästä hieman hyppäämisen makuun, jotta olisin huomenna edes jollain tasolla oikeassa asennossa.

    Kun Fonzie oli saanut itse kävellä alkukäyntinsä, pääsin heti, kun olin kiinnittänyt ohjat takaisin ja noussut selkään lyhentämään ohjia, ja aloittamaan perinteisten pysähdysten teon. Muistaen viimeisimmällä Rudin tunnilla todella hyvin toimineen ponin, lisäsin myös kaarille tehtävät pysähdykset sekä suoralla muutaman peruutuksen samalla pidätteellä.
    Selkeästi ruunalla oli jälleen huono päivä. Se askelsi peruutuksissa malttamattoana aivan liian lujaa, ja pysähdyksissä tahtoi puolen sekuntin seisonnan jälkeen jatkaa matkaa. Kun en antanut sen tehdä niinkuin se olisi halunnut, se heitteli päätään hyvin malttamattomana protestiksi.

    Aloitin ravin tänään jo aikaisin. Käynnistä ei tullut oikein mitään, enkä sitä jaksanut jäädä hiostamaan, täytyyhän vielä tälle päivälle kouluunkin keretä. Ravissa pyörittelin tikittävällä ponilla ympyröitä, ja pyrin saamaan sitä hidastamaan ja pidentämään askeltaan. Pitkillä sivuilla nousin itse kevyeeseen istuntaan, tiedostaen, että nousen liian eteen, etukaaren päälle, ja jalkani työntyvät taa. Pyrin työntämään nilkkojani eteen ja pyllistämään enemmän.

    Laukkatehtävänä toimi tänään ensin nosto pääty-ympyrältä kevyessä istunnassa, ja sitten suoralle jatkaen. Fonzie heilutteli päätään, kun ei saanut kaahottaa kuin mielipuoli pitkin kenttää, vaan kokosin ja hidastin sen menoa. Lisäksi nostot ja käännökset täyttyivät pukeista, pienistä, söpöistä, mitättömistä pukeista, vaikka mukaan eksyi myös muutama kunnollinen pukki, jolloin jouduin olemaan oikeasti varuillani.
    Laukattuani molempiin kierroksiin, oli aika puomi – kavaletti – puomi linjan. Tein päätyyn ison pääty-ympyrän laukassa ja jatkoin siitä esteistunnassa istuen kohti linjaa. Työnsin rintakehääni hieman eteen, jotta en kallistuisi liikaa taa, tiedostin kantapäät ja asentoni ja näinpä selvisimme kiihtyvän poniinin kanssa tehtävästä. Jonkin sortin pukkisarja tosin kyllä odotti meitä tehtävän jälkeen, mutta muuten vallan mainio suoritus.

    Toistan tehtävää molempiin suuntiin, ja Saatuani myönteisen vasteen, siististi ponnistavan hypyn ja vähemmän vauhdikkaan ponin, siirryin takaisin raviin. Liu’utin pidenpää ohjaa ja teen laajoja käännöksiä, annan ruunan venyttää kaulaa eteen, alas. Kiitokseksi puolentunnin tehokkaasta työskentelystä palkitsen Fonzieta pitkin loppukäynnein ja vielä muutaman herkun kera.

    • #6813 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tää oli ihan mainio esteraina. Ehkä vähän enemmän olisit voinut ottaa aikaisen aamun tunnelmaa ja esimerkiksi Nion fiiliksiä (väsynyt, pirteä?) mukaan. Saat 2 estepistettä

Vastaa aiheeseen: Fonzie

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: