Kaarna & Miska

Foorumit Päiväkirjat Kaarna & Miska

Luet parhaimillaan 9 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #49554 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Kaarna Merikoski

      Tallilla norkoilija ja Miskan tunnollinen hoitaja

      Pisteet
      Kouluratsastus: 4p
      Esteratsastus: 2p
      Maastoratsastus: 2p
      Hoito: 7p
      Sosiaalisuus: 9p
      Kilpailut: 1p

      Merkit

      Perustiedot ytimekkäästi

      -sukupuoleton, agender
      -02/17
      -170 sentin paikkeilla
      -introvertein introvertti jonka tulet koskaan tapaamaan
      -ainoa lapsi, perheessä molemmat vanhemmat
      -ihannoi neonvärejä & lämpimiä sävyjä
      -rakastaa lukea, kirjat>elokuvat
      -100% kissaihminen

      Luonnetta lyhyesti

      Introvertti.
      Tarvitseeko sitä nyt tarkemmin kuvailla?
      Kaarna on se porukan hiljaisempi tapaus, joka kokee järkevämmäksi kuunnella vierestä, kuin liittyä keskusteluun omalla mielipiteellään. Paremmillekkaa tuttaville ei ole Kaarnalla tapana avautua, muutamia sanoja ja yleisiä mielipitetitä sinne tänne, ja se oli siinä. Ystävällinen ja kohtelias Kaarna kyllä on, muttei koko kaverista saa juuri koskaan mitään kunnollista irti. Ja tässä ei nyt lasketa yksitavuisia vastauksia.

      Ulkonäköä

      Kaarnalla on lyhyeksi kynityt hiukset, jotka ovat ajan saatossa hehkuneet milloin mitäkin sävyä. Värjäyksen ylläpitämisen vaikeuden tosin Kaarna huomasi joskus lukioon siirtyessään, mutta piti silti tiukasti kiinni värikkäästä kuontalostaan. Vuosien saatossa siitä oli kehkeytynyt Kaarnalle oma tunnuspiirre.
      Tämänhetkiset, neonsiniset hiukset herättävät julkisilla paikoilla epätoivottua huomiota, ollen vahvasti ristiriidassa Kaarnan persoonallisuuden kanssa. Kaarnalla se johtaa kaksneljäseitsemän pään piilottamiseen harmaan hupparin hupun suojiin, vaikka sitten kurssilaistensa mukaan näyttäisikin Texasin sarjamurhaajalta.
      Iirikset Kaarnalla ovat tummanruskeat, sekä oranssinsävyisiä pisamia löytyy auringonpaisteessa kellimisen jälkeen erityisesti käsivarsista sekä poskipäiltä. Kaarna suosii väljiä vaatteita, vaikkei hän mitään tiettyä tyylisuuntausta edustakkaan. Ellei harmassa hupparissa ja väljissä pöksyissä rokkaaminen ole tyylisuuntaus?
      Tallillakin Kaarna käyttää vartalonmyötäisien ratsastushousujen siaan yleisesti jonkinsorttisia verkkareita, toki ratsastaessa on pakko ratsastushousuja käyttää, mutta ajan saatossa Kaarnasta on tullut taitava niiden päälläpidon minimalisoimisessa.

      Ratsastustausta

      Kaarna vietti reilun ensimmäisen vuotensa jokseenkin hämärän oloisessa ratsastuskoulussa, jossa ratsastuksen perusjutut pysäyttämisestä, pienten kavalettien hyppimiseen tulivat tutuiksi. Pari kuukautta ennen Kaarnan perheen muuttoa ratsastuskoulu ajautui konkurssiin, kylän hevospiireissä pyörivien huhujen mukaan velkakierteen takia.
      Sitä ei Kaarnalla ollut kuitenkaan aikaa sen kauempaa surea, vaikka vanhat lemppariponit jäivätkin taakse, Kaarnahan kuului useasti muuttavaan perheeseen. Vanhempien työn perässä muuttamisesta oli tullut pikkuperheelle jo rutiini.
      Uusi paikkakunta, uudet kujeet ja kaiken kaupaksi 12-vuotias mini-Kaarna sai epävirallisen ratsastuspaikan naapuritallilta, joka sattui painottumaan pohjoisruotsinhevosten kasvatukseen. Viitisen vuotta meni hujauksessa, vanhemman ikäluokan jättihevosten kanssa pyöriessä. Liian hyvää ollakseen totta-sanonta sopi paremmin kuin hyvin seuraavaan Kaarnan elämän omaan juonenkäännökseen. Äkkimuutto Kaarnan äidin työn perässä nappasi viimeisemmätkin tutut elämäntavat pois, juuri raiteilleen päässeen nuoren elämästä. Onneksi kylän, minne Kaarnan perhe oli asuttumassa, lähettyvillä Pronssijoelta löytyi hyvälaatuinen ratsastuskoulu. Nettisivut löytäessään, Kaarnan pystyi vihdoin huokaisemaan helpotuksesta, hevoselämän jakuminen oli varmistettu.

      Muuta tilpehööritietoa

      Kaarnalla ei ole itseasiassa mitään hajua, millä tasolla hänen ratsastustaitonsa ovat. Joskus pienienkin esteiden ylittämisessä ropisee virheitä, mutta toisaalta ruokinta, hevosien lääkityksen hoito, hevoshieronta ja muut ei-ratsastuskoululla hyödylliset taidot onnistuvat ongelmitta. Kouluratsastuksen puolelta, Kaarnan epävarmalla arvioinnilla, hän olisi vahvaa Helppoa B:tä, tai ei ehkä sittenkään… Kaarnalla ei ole arviointikykyä sen puoleen kuin sosiaalisia taitojakaan. Hän on yllättävän epävarma kaikesta mahdollisesta itseensä liittyvästä, seksuaalista suuntautumistakaan ei hän halua mihinkään lokeroida, ihmisiin Kaarna kiintyy enimmäkseen luonteen, eikä sukupuolen mukaan.
      Muista asioista Kaarnalla onkin sitten harvinaisen vahvat mielipiteet. Kaikki ilmastonmuutokseen pysäyttämiseen ja luonnonsuojeluun liittyvä on Kaarnalle lähellä sydäntä, vaikkei sitä huutelekkaan ympäriinsä. Myös koko maailman tasa-arvo on asia josta Kaarna voisi itsekseen puhella vaikka maailmantappiin.

    • #9539 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Sosiaalisuus? En tunne häntä
      lauantai 31.8.

      ”Joo, kaikki on mukana”, Kaarna mutisi puhelimeen, ”kyllä, tiedän. On, on… Joo mäki, heippa.”
      Kaarna lopetti puhelun. Äiti oli soittanut vielä väkisin varmistussoiton, vaikka he olivat selvästi aamulla sopineet tallille menosta ja muusta Kaarnan mielestä turhasta hössötyksestä. Aamu oli sujunut täysin normaaleissa merkeissä, eikä Kaarna ollut ennen tallille johtavaa soratietä kävellessään tajunnut, kuinka paljon perhosia todellisuudessa vatsassa lenteli.
      Tove Janssonin suunnittelema kukkakuvioinen ratsastuskassi hypähteli Kaarnan nopeiden askeleiden tahdissa. Soratie rahisi chapsien alla hänen kulkiessa rauduskoivujen reunustamaa tietä Hallavan ratsastuskoulua kohti. Kaarna yritti pakottaa vatsanpohjalla kutkuttelevan kihelmöinnin syvemmälle, piiloon. Juuri tällaiset pitkät tiet olivat ainakin hänen alitajuntansa mielestä täydellisiä tilaisuuksia ylianalysointiin. Ja sitähän Kaarna tekikin, ylianalysoi kaiken minkä hän voisi mahdollisesti tehdä väärin.
      Tienmutkan päässä näytti maisema viimein avartuvan. Kaarna kiristi askeliaan ja näpräsi harmaan hupparinsa nyörejä, laskien hupun päästään. Ei hän kuitenkaan halunnut näyttää miltään pahimman asteen murhansuunnittelijalta, ennemmin vaikka näyttäisi elävältä Pablo Picasson luomukselta.

      Tallipiha oli Kaarnan helpotukseksi tyhjä kuin jeesuksen hauta pääsiäisaamuna , ja hän pääsi kävelemään huomaamattomasti sisälle talliin. Tallituvan ovi oli sopivasti auki ja Kaarna asteli sisään. Toiselta puolelta seinää kuului vaimeaa puheensorinaa. Tallituvassa ei yllätyksellisesti ollut ketään, mutta sen parempi Kaarnalle. Hän aikoi vältellä viimeiseen asti akwardeja, turhia keskusteluja. Kukkakassin Kaarna asetti varovasti yhden penkin viereen. Eihän kassissa ollut edes mitään arvokasta kännykän lisäksi. Siellä oli ainoastaan Kaarnan bussissa aloittama kirja, jonka hän oli arvioinut sen verran huonoksi, ettei hän suunnitellut sen jatkamista, kuulokkeet, sekä ratsastushanskat.

      Hän kaivoi kassistaan hanskat ja alkoi vetää niitä käsiinsä samalla kääntyen takaisin oville. Kaarna kurkkasi nopeasti tallipihalle ennen kuin lähti suuntaamaan tallinpuoleisille oville. Toinen hanskoista ei ollut yhteistyökykyinen ja sitä oli tuskaa vääntää pakolla käteen. Kaarna antoi luovutusvoiton itseppäiselle hanskalle ja nosti katseensa hanskoista tallin oville. Kävellessä sisään hän törmäsi, melkein kirjaimellisesti, Aleksiin.
      ”Ai hei, siehän olet Miskan uusi hoitaja?” mies tervehti kysyvästi.
      ”Aa, joo olen”, hän nyökkäsi, ”Kaarna”, Kaarna esitteli itsensä vielä varmistukseksi.
      ”Mmm, tarvitsetko sie jonkun esittelykierroksen?” Aleksi kysyi ystävällisesti.
      ”En taida”, Kaarna vastasi kiusaantuneesti hymyillen, ”Olen ollut täällä katsomassa luokkakaverin tuntia”, hän jatkoi selitystään nopeasti perään.
      Aleksi nyökkäsi: ”Kerrohan vaa jos sie tarvitset apua. Miska on tarhassa, sie voit sieltä sen hakea harjattavaksi”
      Kaarna tyytyi nyökkäämään keskustelun lopun merkiksi.

      Satulahuoneesta löytyi sopivasti Miskan harjapakki. Karsinan edessä ei näkynyt riimua eikä narua, joten Kaarna päätteli niiden olevan valmiiksi tarhoilla. Sinne kulkiessaan Kaarnan mieli oli jo hiukan rauhoittunut.
      Hän oli käynyt parisen viikkoa sitten Hallavassa seuraamassa luokkalaisensa tuntia, silloin oli Kaarna saanut suurinpiirteisen kuvan Miskasta ratsuna. Liikkuminen oli ehkä ollut hiukan ponnteetonta, mutta ratsukolla oli näyttänyt olevan hauskaa ja ruuna olikin saanut kunnon halin ja taputuksia tunnin päätteeksi.
      Tarhoilla sekä Miska, että Hauska, tönöttivät odottavaisen oloisina hiukan sivummalla portista. Kaarna piti katseensa kimossa ja nappasi kepeästi tarhojen edestä Miskan riimun sekä narun. Hän kumarrtui ylimmän aidanpuomin ali, ottaen samalla tukea ylemmästä lankusta. Nopeasti Kaarnan korvat kuitenkin resonoivat takaata kuuluvat askeleet ja hän käännähti ympäri, melkein, kolauttaen päänsä aidanseipääseen. Kaarna suoristautui aidan toisella puolella ja kohotti katseensa tuliaan.
      Blondi tyttö käveli tarhoja kohti pitäen katsekontaktin Kaarnassa. Kaarna toivoi hartaasti ettei hämmästyneisyys paistanut kasvoiltaan kuin aurinko pilvettömältä taivaalta. Blondi kumartui aidanpiernan alta huomattavasti ketterämmin ja tottuneemmin kuin Kaarna. Tyttö hymyili ystävällisesti, eikä Kaarnalle jäänyt muita mahdollisuuksia kuin vastata hymyyn, tosin paljon kiusaantuneemmalla sellaisella. Vaaleaverikkö mumisi Kaarnalle jotain. Hän ei saanut millään selvää, mitä tyttö oli sanonut, muttei olettanut sen olevan mitään tervehdystä tärkeämpää.
      ”Sun pitäisi saada Miska helpommin kiinni nyt, kun Hauska lähtee mun mukaan”, blondi neuvoi, pujottaessaan riimua suomenhevosen päähän, ”Se on vähän Hauska-riippuvainen”, hän naurahti ja nappasi Miskan otsatukasta auttavaisesti kiinni.
      Kaarna loi tyttöön kiitollisen katseen, kunnes älysi esitellä itsensä.
      ”Öm, hei. Oon Kaarna”, Hän esitteli itsensä ääni kummallisesti murtuen, ” Ja Miskan uusi hoitaja”, Kaarna jatkoi hymyillen hiukan epävarmasti.
      ”Mä oon Alva ja Hoidan tätä rautiasta”, Alva kertoi taputtaen Hauskaa kaulalle, ” Aleksi varmaan kertoi mistä kaikki karsinat ja Miskan kamat löytää?” Tyttö varmisti.
      Kaarna nyökkäsi.
      Alva lähti taluttamaan tarhan portista Hauskaa, ja Kaarnalle tuli kiire pysyä perässä. Miska käveli hänen vieressään nätisti kaula pitkänä ja tuhahteli rentona muutamaan väliin.

      Tallin ovista sisään, satulahuoneen jälkeen käännös oikealle, tuntihevosten karsinarivistön puolelle. Miskalla oli ollut tunti vain aikaisin aamupäivästä, Kaarna oli vielä tarkistanut ilmoitustaululta, ettei kimolla ollut tänään enää mitään. Se tietysti tarkoittaisi pitkää harjaustuokiota, sekä samalla Miskaan tutustumista.
      Kaarna kiinnitti ruunan kalteriin vetosolmulla ja pyörähti Miskan kaulan ali takaisin käytävälle. Hän kiitti itseään, kun oli muistanut tuoda ruunan harjapakin karsinan eteen, nyt ei sitä tarvitsisikaan lähteä satulahuoneesta hakemaan. Kaarna tarttui kumisukaan ja puhdisti sen ylimääräisistä karvoista. Harjojen kunnosta hän päätteli ettei Miskalla ollut ollut hetkeen hoitajaa, tai ainakaan kovin ahkeraa sellaista. Harjat olivat sekalaisia ja niiden päälle oli maalarinteippiin kirjoitettu ruunan nimi. Kaarna suunnitteli jo mielessään tuovansa kotiin pyörimään jääneen harjapakin ensi kerralla mukaan tallille, saisi Miskakin kivat mätsäävät harjat. Se sopisi hyvin myös Kaarnan perfektionistiselle katseelle, voiko muuta sanoa kuin win win?
      Kumisualla irtosi yllättävän paljon karvaa, joka oli tippunut pariksi pieneksi tupoksi karsinan pohjustalle. Kaarna oli yllättynyt miten rauhallinen ja asiallisesti käyttäytyvä Miska oli, ei sen puoleen että hän olisi odottanut jotain paljon hurjempaa. Ruunan rauhallisuus oli ihanaa vaihtelua viimeksi pari kuukautta sitten hoitamiinsa parivuotiaisiin, jotka eivät olleet halunneet pysyä paikallaan paria sekuntia pidempään. Niitäkin hänen toki tulisi ikävä.

      Kaarna päätti ottaa kaiken ilon irti Miskan harjaamisesta ja veti kumisualla kaariliikettä oikein olan takaa ruunan karvaa pitkin. Joltain puolelta tallia kuului innostunutta puheensorinaa, mutta hänestä tuntui että he olisivat olleet Miskan kanssa omassa kuplassaan.
      Kaarnan siirtyessä seinän puolelle harjaamaan, hän työnisi kimoa hellästi lavasta ja maiskautti kieltään.
      ”Liikkuu,,, hyvä” Kaarna puheli hiljaa ruunalle, venyttäen sanan lopputavua.
      Miska siirsi aivan seinänvierustalle liimautuneen peränsä kauemmas, ja Kaarna pääsi toiselle puolelle harjailemaan. Kaarnan oli aivan pakko hevosia hoitaessaan puhua jotain todella tuulesta temmattua, eikä hän ollut vielä tavannut ihmistä joka ei olisi puhunut hevosille. Kaarnan puheet olivat kuitenkin aina jotain omaa luokkaansa.
      ”Nii’in, sillä oli semmoinen iso iso keltain hattu päässä, oli tosi iso, joo. Olekos koskaan nähnyt niin isoa hattua? Mmm, en ole kuules minäkään”, Kaarna selitti päätä pahkaa Miskalle pyöritellessä sukaa sen kaulalla.
      ”Juu, minä oli tuossa pari päivää sitten katsomassa vähän sitä uutta puistoakin, oli kyllä kivasti suunniteltu puisto. Haluisitko säkin nähdä sellaisen? Joo’o oli kyllä ihan kiva puisto, pitäisi varmaan käydä useimminkin”, hän mumisi madaltaen aavistuksen verran ääntään.
      Kumisuka siirtyi sään kohdalle ja rapsutti siitä oikein urakalla. Miska taisi nauttia ihan viimeisen päälle, sillä pää oli laskeutunut alemmas, ja alahuuli roikkui velttona. Kaarnan käsi alkoi pikkuhiljaa puutumaan rapsuttamisen yksitoikkoisesta liikkeestä.
      Hän jatkoi pyörittelyä selän ja mahan kohdalle, samalla jatkui Miskalle suunnattu selostus.
      ”Lukioon meille tuli nyt syksyksi uusi opettaja, semmonen erittäin kummallinen, sillä on se valtava keltainen hattukin josta kerroin. Joo, on. Ja kauheat mursunviikset, en ymmärrä miten se voi nähdä, saatika syödä niiden alta mitään” Kaarna jatkoi, aistien samalla tuijotuksen niskassaan.
      Nopea kurkkaus, jota hän katui välittömästi.
      Ruskeatukkainen tyttö seisoi Miskan karsinan edessä kannatellen käsivarsillaan kiiltävää, harmaata, satulaa. Hän näytti vähintäänkin huvittuneelta, mistä Kaarna päätteli tytön seisoneen siinä jo jonkin aikaa.
      Paikalleen lagaamaan jäänyt Kaarna tajusi vihdoin, parin kiusallisen sekuntin jälkeen, esitellä itsensä:
      ”Öh, hei”, Kaarna mutisi epävarmasti, ”Mä oon Kaarna, Miskan uusi hoitaja” hän lisäsi perään yhtä hiljaa kuin edellisenkin lauseen.
      ”Onneksi meillä ei urheilulukiossa oo mitään mustache-miehiä”, tyttö sanoi virnistellen, mikä sai Kaarnan tuntemaan itsensä entistä, mikäli se vain on mahdollista, anti-sosiaalisemmaksi henkilöksi.
      ”Öhh-”, Kaarna ehti aloittaa ennenkuin brunette pisti väliin.
      ”Vitsit sikseen, mä oon Rhea”, tyttö sanoi ja heilautti satulan painon toiselle kädelleen, toisen hän ojensi karsinan kaltereiden välistä käteltäväksi.
      Kesti hetken kunnes Kaarnan aivot yhdistivät tarjotun käden ja kättelemisen toisiinsa. Rheaksi itsensä esitelleen tytön ilme oli muuttunut yhdellä kädellä satulan kannattelemisesta jo sen verran tuskaiseksi, että Kaarna ojensi nopeasti kätensä ja kätteli pikaiseen. Toinen veti nopeasti kätensä pois ja jakoi taas satulan painon molemmille käsivarsille, ja hänen perusilmeensä palautui nopeasti takaisin omaan, hymyilevään, persoonaansa.
      ”Joo’o, mä vähän mietinki etten ole nähnyt sua täällä,” brunette naurahti, ”No mutta lähden nyt satuloimaan mun keveäpyllysen suokin, oli mukava tutustua. Näkyillään”, Rhea virnisti.
      ”Jees”, Kaarna ehti vastata, ennenkuin tyttö ja satula keikkuivatkin jo kohti yksärikäytävää.
      Rhean hävittyä käytävälle satuloineen päivineen, joutui Kaarna laskemaan montako kertaa oli itsensä tänään esitellyt. Jopa Kaarnan tasoisella matikalla lopputulokseksi tuli kolme, missä oli hänen mielestään selvästi jo kolme liikaa.

      Kaarna veteli pölärillä pitkiä, vahvoja vetoja kimon karvaan. Miskalla kyllä lihaksia löytyy, sen Kaarna oli huomannut jo ensisilmäyksellä, mutta normaaleihin ratsuihin verrattuna lihaksia oli kehittynyt jokseenkin hiukan erillaisiin kohtiin. Kaarna oli lähes varma sen johtuvan Miskan ravurintaustasta. Sehän oli Kaarnan pakko kertoa myös Miskalle.
      ”Sullahan on kuntoa vaikka muille jakaa”, ”Olet sinä kyllä hieno. Niin nätin värinen, ja kaikkea”, hän jutteli muina miehinä hevoselle.
      Aikaa kului, ja Kaarna ehti harjailla
      Miskan kirjaimellisesti päästä varpaisiin, tosin varpaiden siasta Kaarna rapsutteli vuohiset puhtaiksi. Kaviotkin nousivat kiltisti, eikä hän voinut muuta kuin ihmetellä miten mukavaa ja huoletonta Miskan hoitaminen oli. Koko homma suurimmaksi osaksi rentoa meininkiä ja tallin ilmapiiristä nauttimista.
      Käytävällä meno oli alkanut pikkuhiljaa vilkastumaan, ja Kaarna oletti enemmistön käytävillä ja karsinoissa pyörivistä ihmisistä olevan hoitajia. Tunteja ei enään tänään ollut, eikä hän olettanut että pelkillä ratsastuskoulun tunneilla käviät olisivat olleet tähän aikaan liikenteessä, kello kun läheni jo uhkaavasti viittä. Puoli kuudelta Kaarnan olisi lähdettävä kotiin, vaikka vanhemmat varmasti ymmärtäisivät pienen myöhästymisen, ei hän kuitenkaan halunnut väkisin myöhästellä, varsinkaan perheen yhteisille aterioille, joihin viikonlopun päivällinen nyt sattui kuulumaan. Vaikka tallillahan hän voisi viikonpäivät maleksia, mikäli asia olisi ollut hänestä kiinni.
      Kaarnalla ei ollut enään mitään käryä, miten viimeisen puolituntisen voisi viettää. Sen hän kyllä tiesi ettei olisi karsinasta poistumassa yhtään aikaisemmin kuin oli äidin kanssa sovittu, niin tyhmä ei Kaarnakaan ollut.

      Kuljettellessaan hajamielisesti harjaa pitkin Miskan kylkiä ja miettiessään miten ihmeen kaupalla saisi aikaa kulumaan, Kaarna vilkaisi sattumalta kimon vaaleaa häntää. Se oli ratsastuskoulun hevosen hännäksi todella hyvässä kunnossa ja tuuhea, mutta Kaarna ei voinyt muuta kuin spotata parit takut hännän päässä. Ne olivatkin oiva tapa lykätä tekemisenpuutteeseen vajoamista. Hän muisti nähneensäkkin kaapin päällä satulahuoneessa jonkin showshineä muistuttavan suihkepullon.
      Kaarna pujahti varovasti ulos karsinasta, jättäen sen oven hiukan raolleen. Hän suuntasi kohti satulahuonetta, väistäen kaukaa käytävän keskellä puhelevan hoitajasuman. Kertaakaan Kaarna ei suostuisi enään esittelemään itseään, niin tärkeää kuin sosiaaliset suhteet ihmismielelle olivatkin. Kaarnaa ei sattumoisin jonkun ylipirteän hyvinvointi on tärkeää-tädin tekemät tekstit sosiaalisuudesta paljoa kiinnostaneet. Satulahuoneesta hän löysi kuin löysikin hännänselvitys-sprayn. Sen etiketti oli ajansaatossa kulunut melkein lukukelvottomaksi, mutta onneksi joku oli paksulla permanenttitussilla sen kylkeen kuitenkin kirjoittanut käyttötarkoituksen.
      Kaarna palasi pikaisesti takaisin Miskan karsinalle ja pujahti sisään. Hännän latvoihin pari suihkausta sprayta ja Kaarna alkoi, ylempää siitä kiinni pitäen, harjata häntäharjalla pitkiä vetoja jouhien läpi. Takut paljastuivat vähintään kolmen pisteen partiosolmuiksi ja Kaarna joutui tappelemaan niiden kanssa ihan urakalla. Hellävaroen selvittelemällä mutanttimöykyt laskeutuivat onneksi taas tasaisina, jokseenkin hiukan kiharina, häntäjouhina maata kohden. Hän vetäisi vielä muutaman kerran harjalla hännän läpi, ennenkuin arvioi sen olevan tarpeeksi takuton ja sileä.

      Kaarna kurottui karsinasta käytävälle nähdäkseen sen päässä olevan kellon. Se oli nähtävästi päättänyt kulkea oikein pikavauhtia Kaarnan kunniaksi, ja näytti melkein puolta kuutta. Eikä Kaarna voinut muuta kuin huokaista, rapsuttaa Miskaa hyvästeiksi harjan alta ja laskea riimun pois sen päästä. Riimu jäi yksinäisenä narun kera roikkumaan karsinan eteen. Kaarna loi vielä kaipaavan katseen ruunan suuntaan, ennenkuin lähti kiituttamaan harjapakkia ja sprayta kohti satulahuonetta.
      Tallitupaan saapuessaan ei siellä näkynyt ristin sielua, ja Kaarna sai kaikeksi onnekseen hakea kassinsa ilman, että tuppaantui kiusallisesti minkään keskustelun väliin. Erillaisten kassien kirjo oli ilmestynyt poissaoloaikana Kaarnan oman kassin viereen. Kapsäkkejä ja reppuja oli niin paljon eri kokoisia ja näköisiä, että Kaarna päätteli tallilla olevan paljon enemmän ihmisiä, verrattuna siihen mitä oli tallin sisällä nähnyt.
      Kaarnan kävellessä pihalle tallituvan ovista, syöksyi samalla pari varpusia ulos, ne kieppuivat ilmassa sulavin elein, ennenkuin katosivat taas tallin katon taakse. Näin ajatellen, Kaarna ei ollut koskaan käynyt tallilla missä ei olisi ollut jonkinsortin lintupopulaatiota. Yleisesti tallilinnut olivat olleet pikkuvarpusia, mutta erillaisia pääskyslajeja oli Kaarna myös pistänyt merkille.

      Tuttu kukkakassi roikkui olkapäällä matkassa mukana, Kaarna oli ostanut sen tämän vuoden kesän prideilta, eikä ollut katunut ostostaan hetkeäkään. Kassista oli vakiintunut nopeasti Kaarnan jokapäiväiseen asusutukseen.
      Bussipysäkille meni hetki kävellä, ja hän kurottui kaivamaan kassista kuulokkeet. Kaikki on parempaa musiikin kanssa, se oli suurpiirteisesti Kaarnan motto. Musiikkiin kun pystyi upottautumaan niin syvälle, ettei edes omat elämänongelmat sinne ylettyneet.
      Bussiin päästyään Kaarna ei voinut muuta kuin ajatella, että viikonloppu oli vasta aluillaan. Hänestä kuitenkin tuntui että sen kohokohta oli jo tapahtunut.
      Äidille piti Kaarnan vielä muistaa laittaa viestiä kotiintulosta. Kännykkää kaivaessaan käsi osui väkisin mukaan tarttuneeseen kirjaan, Donna Tartt: Pieni ystävä, Kaarna huoahti lukiessaan nimen. Hän oli odottanut niin paljon Donnan toisesta romaanista, enimmäisestä kun hän oli pitänyt niin kovasti. Pientä ystävää ei Kaarnalla ollut suunitelmissakaan lukea loppuun. Hänen omasta mielestään huippuhyvien kirjailioiden, ei niin hyvät-seuraavat painokset pitäisi kieltää lailla.

      (En kunnolla tiedä miten Aleksin murre toimii, armahtakaa jos pistin jotain väärin)

    • #17669 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Vatsallinen iloisia mikroperhosia
      torstai 19.9.19

      Kaarna nosti maahan tipahtaneen kassinsa ja pudisteli siitä lattialla ollen moskan. Hän oli ollut edellisellä tunnilla kuvaamassa luokkalaistaan, ja nyt kännykän kuvarulla oli täynnä epämääräisiä blurrisia videoita, joista ratsukkoja ei edes kunnolla erottanut. Kaarna ei ollut kummoinen kuvaaja, mutta hän oli silti suostunut tulemaan ”kaverille” kuvaajaksi. Miksi, sitä hän ei itsekkään tiennyt. Kaarna olisi kuitenkin joka tapauksessa tullut tallille. Torstait kun olivat niitä harvoja päiviä jolloin tallille pystyi tulemaan melkein koko päiväksi, lyhyen koulupäivänsä ansiosta. Edellisillä viikoilla Kaarna oli ahkerasti tullut jokaisessa vapaassa välissä tallille maleksimaan. Ratsaille hinku oli mahdoton ja sitä hän oli yrittänyt lievittää parilla alkeistunneilla taluttaen, sekä tietysti Miskaa hoidellen. Ruuna oli jatkuvasti hyvällä tuulella, mikä piristi Kaarnaa, niiden huonompienkin päivien aikana. Kaikeksi ilokseen Kaarna oli ilmoitustaululta hoksannut Miskan vapaapäivän olevan tänään, tai ei hän sitä ollut vain sattumalta huomannut, tätä päivää oltiin kärkytty jo pidemmän tovin. Kaarnasta ei tuntunut millään että voisi noin vaan nousta ratsaille tauon jälkeen. Se tuntui hänestä oudolta ja jännittävältä. Vaikka olihan Kaarna tietysti aikaisemminkin ratsastellut itsenäisesti, siitä nyt vain alkoi pikkuhiljaa olemaan yli vuosi aikaa. Kaarnan vatsassa kihelmöi iloisesti.
      Kassi jäi ryttyyn tallituvan penkille, Kaarnan lähteissä ovesta chapsit kopisten tuvan lattiaa vasten. Hän oli pakottanut itsensä pukemaan ratsastushousut jo aamulla jalkaan, eivätkä ne olleet edes niin pahat kuin Kaarna olisi kuvitellut.
      Kaarnan astuessa sisälle tallirakennukseen, siellä oli yllättävän tyhjää. Kaarna huomasi Hauskan karsinan vieressä harjoja putsaavan Alvan, joka lopetti työnsä ja vilkutti. Tytöllä oli myös jostain käsittämättömästä syystä hanska suussa, jolle ei hän voinut muuta kuin naurahtaa. Kaarna hymyili vastaukseksi ja suuntasi kohti Miskan karsinaa. Blondi kuitenki ilmeili oudosti ja viitoi Kaarnaa luokseen kauhealla vimmalla. Kaarna otti pari kysyvää askelta Alvaa päin ja sai tytöltä kasan nyökkäyksiä. Hän käveli kummissaan tytön luokse.
      ”Whookhä hithoo hun hiuhet?” tyttö mumisi hanskan kanssa Kaarnan päästyä kuuloetäisyydelle.
      ”,,,Anteeks?”, Kaarna kysyi varovasti. He olivat Alvan kanssa puhuneet viikkojen aikana useammankin kerran, mutta kavereiksi Kaarna ei kyllä heitä vielä sanoisi.
      ”Hehhä whoikhä hitoo hun hiukhet?” Alva tuhisi turhaantuneena, ”Hiuhlenhilla”, hän selitti ja kopautti päällään oikean käden ranteessa olevaa hiusponpulaa.
      ”Aaa,, pistää sun hiukset kiinni?” Kaarna oivalsi.
      Tyttö nyökytteli innokkaana.
      Kaarna nappasi tytöltä pompulan ja pyöräytti paksut blondit hiukset säälittävästi roikkuvalle niskaponnarille.
      ”Sori, siitä tuli nyt vähän tommonen..”, hän pahoitteli.
      Alva pudisteli päätään tyytyväisenä.
      ”Saanko mä kysyä miks sä et voinut pistää hiuksias itse kiinni?” Kaarna tiedusteli.
      ”Hohka..”, tyttö lopetti hanska suussa puhumisen ja nosti täysin Hauskan karvojen peitossa olevan kämmenensä Kaarnan silmien eteen.
      ”Aaa,, miksi sulla on sitten hanska suussa?” Kaarna kysyi aavistuksen huvittuneena.
      ”…”, Alva kurottui ottamaan karvakädellään varovaisesti hanskan suusta, ”en keksinyt parempaakaan paikkaa”
      ”Et voinut laittaa sitä mihinkään tohon lattialle tai karsinan viereen?” Kaarna naurahti.
      Tyttö pudisteli ylpeänä päätään ja Kaarna päätti jättää asian sikseen. Olkoon muilla omat kunniansa.

      Väliepisodesta huolimatta Kaarna pääsi vihdoin Miskan karsinalle, jonne hän oli jo aikaisemmin ehtinyt tuoda ruunan varusteet, sekä pakin. Kaarna pujahti varovasti riimun kanssa sisälle karsinaan. Miska tuli seurallisuuden puuskassa hamuamaan Kaarnalta jotain hyvää suuhunpistettävää.
      ”Sori,, ei mulla nyt sulle taida olla mitään.” Kaarna leperteli kimolle, joka kävi para-aikaa läpi tallihupparin taskuja. Riimu pujahti vaivatta päähän ja Kaarna sitoi narun tallisolmulla kalteriin. Hän rapsutti ruunaa otsatukan tyvestä. Siitä se näytti pitävän, ehkä, Kaarna ei ollut vielä tutustunut syvällisemmin parhaisiin rapsutuspaikkoihin.
      Miska oli koko hoitotoimituksen ajan tavalliseen tapaansa mukavalla tuulella ja seurallinen. Kaarna sai kaikessa rauhassa harjata sen, samalla puhellen niitä näitä. Etukavioiden otossa piti kimon tarkistaa vielä, ettei Kaarnan taskuihin ollut sattumalta jätetty heppanameja. Miska joutui tyytymään tulokseen, että ei ollut.
      Kaarna nosti satulan telineestään karsinan ulkopuolelta. Nostaessaan sitä melkein 170 säkäiseen selkään, Kaarna joutui toteamaan, että ehkä hänen käsilihaksensa eivät olleetkaan niin hyvässä kunnossa kuin hän oli kuvitellut. Satula kuitenkin pääsi kuin pääsikin paikalleen ja Kaarna tarkisti ettei kummaltakaan puolelta karva ollut huonosti satulahuovan alla. Hänen kiristäessä satulavyötä, alkoivat iloiset mikroperhoset taas heittämään volttia vatsassa. Onneksi hyvällä tavalla.
      Riimu kaulalle, ja kuolaimet suuhun. Remmit korvien yli. Kaarna sai Miskan suitsittua, ja kohotti päänsä juuri kun Alva ja Hauska käppäilivät käytävää ovelle päin. Alva kohotti kättään tervehdykseksi heidän kulkiessa Miskan karsinan ohi. Kaarna tyytyi hymyilemään, ja pisti merkille Hauskalla olevan pelkän riimun, hän epäili heidän menevän maastoon kuljeskelemaan, Kaarna toivoi sormet sistissä etteivät Alva ja Hauska olleet ainakaan kentälleppäin menossa, hän toivoi saavansa mahdollisuuksien mukaan tutustua Miskaan yksin ratsailta.
      Kaarna otti kypäränsä karsinan edestä ja painoi sen päähänsä. Nyt jo enimmäkseen ruskeat etuhiukset törröttivät kypärän alta inhottavasti näkökentälle ja Kaarnalla oli kova työ niitä sulloa korvien taakse. Vihdoin viimeinenkin kapinoiva hiussuortuva oli selätetty ja Kaarna laski Miskan ohjat ja riimun kaulalta. Riimun hän keplotteli oven toisella puolella olevaan koukkuun ja otti ohjat paremmin käteen. Kaarna tönäisi karsinan oven auki ja lähti taluttamaan Miskaa käytävää pitkin. Ja iloisilla mikroperhosilla oli bileet.

      Kaarnan onneksi kenttä oli ollut tyhjä heidän saapuessaan sen luo. Kaarna käänsi Miskan kaartoon kentän keskelle ja nousi jakkaran avulla selkään. Ruunalla oli ilmeisesti mennyt joku astetta pidempi henkilö, sillä jalustimet olivat Kaarnalle tupalsti liian pitkät ja niiden säätämisessä meni oma aikansa. Hän kokeili vielä niiden pituudet nousemalla nopeasti kevyeen istuntaan.
      Kaarna ohjasi Miskan pitkin ohjin uralle. Ruuna kulki kaula pitkänä, pärskien satunnaisesti. Kaarna yritti saada satulassa mukavan asennon ja ratsastustauko alkoi tuntua jo parin kierroksen jälkeen. Selässä ei mkään asento tuntunut luonnolliselta. Kaarna tyytyi sen hetkiseen ryhtiinsä, ja keräsi ohjat. Miska päätti oikoa kulmia sitten oikein urakalla ja Kaarnalla oli jo hommaa saada kimo käynnissä kulkemaan edes aavistuksen syvemmälle kulmiin. Hän oli lähes satavarma että kumartui kulmissa itse sisäänpäin, sen verran Kaarna pystyi tunnustelemaan ilman ulkopuolista neuvojaa.
      Parit kokorataleikkaat ja hänestä tunti että alkoi pikkuhiljaa saamaan ratsastuksesta taas kiinni.
      Kaarna siirsi Miskan raviin. Askellaji oli pomppuisaa ja hylskyttävää, Kaarnasta tuntui että vähintään sisäelimet menivät tässä hommassa sekaisin. Taakseppäin nojaaminenkaan ei auttanut ja Kaarnan istunta oli korkeintään sitä kuuluisaa perunasäkki™️ tyyliä. Pian hikoileva ratsastaja luovuttikin ja alkoi keventämään. Se sujuikin paljon paremmin. Kaarna melkeimpä pystyi sanomaan että ratsastaminen meni yllättävän hyvin.
      Helpompi ravisella hevosella ehkä jopa perusistunta olisi onnistunut. Ai että, Kaarna oli unohtanut miten mukavalta ratsastus tuntui. Sen kunniaksi ratsukko teki parit voltit jokaiseen kulmaan. Miska tosin oli ympyröillä niin anti-banaanina kuin hevonen nyt pystyi, mutta se ei tainnut menoa haitata.
      Kaarikiemurat menivät suurinpiirtein samallaisella tyylillä, vaikka Kaarna kuinka naputteli sisäpohkeella ja käänsi lantiota menosuuntaan.
      Luoja tietää mistä Kaarna sai tehtäväideoitaan, mutta jotenkin niitä ilmestyi jatkuvasti uusia. Erillaiset kiemurat ja ympyrät olivat ehdottomasti Kaarnan ikuisia lemppareita, niitä ratsukko suorittikin roima kasan.
      Miska yritti tosissaan parhaansa. Se ei vai yksinkertaisesti pystynyt yhtään sen paremmin taipumaan ja asettumaan, ja kyllähän Kaarna ruunaa ymmärsi. Ei hän itsekkään taipunut, yhtään mitenkään tai mihinkään suuntaan. Mutta toisin kuin Miska, Kaarna ei kyllä tehnyt yhtään mitään, että taipuisi tulevaisuudessa paremmin. Kaikenlainen joogailu ja venyttely oli hänestä näin lievästi sanottuna epämukavaa. Jotkin taistelulajit olivat ainoita urheilulajeja ratsastuksen rinnalla, joista Kaarna pystyi nauttimaan.
      Hetken vielä ravailtuaan ratsukko hidasti käyntiin ja Kaarna laski Miskalle pitkät ohjat. Hänelle riitti aivan mainiosti tälläinen hiukan lyhyempi ratsastelukerta. Ehkä ensi kerralla Kaarnakin voisi jossain kuusten suojassa, turvallisella maastopolulla nostella laukat.

      Kaarna aukaisi kentän portin ja talutti Miskan ulos, vielä sulkien sen perässään. Kirpeä syysilma oli nostanut Kaarnan poskille iloisenpunaiset läikät. Hän hieroi nipisteleviä poskipäitään. Alati kylmenevä ilma yllätti Kaarnan joka aamu, takkikin oli pitänyt jo kaivaa kaapista käyttöön.
      Käveltyään hetken Miskan rinnalla, Kaarna äkkäsi Alvan ja Hauskan tallille päin menevällä polulla. Alvakin huomasi Kaarnan ja vilkutti pirteästi. Tyttö ja Hauska olivat vielä reippaasti hänestä ja Miskasta jäljessä, joten Kaarna pysäytti ruunan polkujen risteämiskohtaan ja vilkutti Alvalle kohteliaasti takaisin.
      Pian tyttö oli saanut Hauskan Miskan ja Kaarnan rinnalle. Porukan onneksi tie oli tarpeeksi leveä, kahden ihmisen ja ponin mentäväksi.
      ”Miten menee hanskatyttö?” Kaarna kysäisi äkillisen sosiaalisuuspuuskan viemänä.
      ”hanska… mikä?” Alva kysyi hämmentyneellä äänensävyllä.
      Ei hitto, tästä tulee akwardia. Ei olisi pitänyt sanoa mitään, Kaarna päivitteli äänettömästi.
      ”Siis kun sä pidit sitä hanskaa suussa sillon käytävällä”, hän jatkoi ääneen aavistuksen kakistellen.
      ”Aaaaa”, Alvan ilme valaistui, kuin taivas olisi repeytynyt edessä,”joo, niin taisin. Hehe, hanskatyttö,,, kyl mä tajusin” blondi naurahti kiusantuneesti, mikä sai Kaarnan epäilemään tajusiko tyttö sittenkään, ken tietää, barbie ei.
      He kulkivat vielä tallille asti vierekkäin. Kiusallinen hiljaisuus ei onneksi jäänyt kiusalliseksi, kiitos Alvan, joka selitti milloin mistäkin hirveällä innolla. Kaarna äänteli ja eleili asiaan kuuluvalla tavalla, vaikka jotkin extroverttitytön jutuista saattoivatkin mennä toisesta korvasta sisään, ja samantien toisesta ulos. Kaarnalle kävi paremmin kuin hyvin, kun kaksinpuhelun toinen osapuoli piti huolta jutustelun jatkumisesta.
      Pulina loppui tytöstä vasta, kun he pääsivät talliin ja olivat taluttaneet hevoset turvallisesti sisälle karsinoihinsa. Sen jälkeen blondista ei kuulunut enään pihaustakaan.
      Kaarna avasti suitsien remmit ja taiteili ne pois ruunalta. Riimu pujottettiin päähän ja naru sidottiin kalteriin. Seuraavaksi hän nosti Miskalta satulan selästä ja vei sen karsinan ulkopuolelle. Kaarnan olettamuksien mukaisesti ei Miska ollut hinkeentynyt ollenkaan. Kumisualla pyöritellessä vaaleaa karvaa irtosi huomattavasti enemmän kuin viimekerralla. Pian Kaarnan ruskeat ratsastushousut olivatkin valkoisten töyhtöjen peitossa. Niitä Kaarna arveli pyyhkivänsä pois vielä ensivuodenkin puolella. Pölärillä hän sai Miskan selän päälle kasaantunet karvatupot harjattua pois. Kaarna nautti hoitamisesta edelleen yhtä paljon kun hän oli ensimmäisellä kerralla tarttuessaan harjaan. Tosin nyt se kaikki aloitteliolle tyypillinen epävarmuus oltiin pyyhitty pois ja Kaarna veteli rauhallisellaäänellä puhellen varmoja vetoja kimon karvaan.
      Kentän yhden upottavamman nurkkauksen takia, oli Miska saanut kavioihinsa jonkinmoisen sementtisekoistuksen kehiteltyä. Sitä sai Kaarna kaikista neljästä kaviosta rapsutella jonkin aikaa. Viimein jok’ikinen kenkä oltiin saatu putsattua betonisesta ulkokuorestaan. Kaarnan pakko nojata hetken aikaa seinään. Veri oli noussut päähän pidentyneen kavioiden oton aikana, ja nyt veren palatessaan takaisin paikoilleen alkoi Kaarnaa heikosti pyörryttää, ja näkökenttä sumeni kertaalleen ennen takaisin terävöittämistä. Siinä seinään nojatessaan ja päätä pidellen Kaarna oli varmasti hiukan outo näky.

      ”Hei,,”, heleä ääni kantautui karsinan ovelta Kaarnan korviin. Kaarna kohotti katseensa tuliaan.
      Tyttö nojasi rennosti Miskan karsinan kaltereihin laukku olallaan. Kaarna kohotti kulmiaan kysyvästi Alvan äkkinäiselle paikalle pyrähtämiselle.
      ”Tulin vaan sanomaan heipat”, blondi hymyili ja rapsutti Miskaa turvasta.
      ”Jees, no nyt sä oot sen tehnyt”, Kaarna tokaisi epäkohteliaasti, hän ei ollut tottunut niinkään tälläisiin tuttavuussuhteisiin.
      Alva ei kiinnittänyt huomiota Kaarnan torjuvalle välikommentille, ”Koska, you know, koulu ja läksyt”, tyttö otti ilmeen joka kertoi kristallinkirkkaasti hänen mielipiteensä asiasta.
      ”Joo, niitä on ihan riittämiin”, Kaarna vastasi naama peruslukemilla.
      ”No mut, kamuseni, näkyillään”, Alva naurahti ja lipui, kirjaimellisesti lipui, Kaarnalle ei ole vielä tähänkään päivään mennessä valottunut, miten tyttö sen teki, pois Miskan karsinan luota.
      Eli olivatko he nyt kavereita? Oliko hän näin nopeasti saanut ystävä uudelta tallilta? Sen voi ainakin varmasti sanoa ettei Kaarna ollut tehnyt ollenkaan mitään kaveruuden eteen. Eikä se mikään yllätyskään tosin ollut.

      Pian Alvan hyvästejen jälkeen Kaarnankin oli ollut pakko lähteä. Hän oli vastentahtoisesti pakannut harjat pakkiin, ja vienyt ne varusteiden kanssa satulahuoneeseen, heti pestyään kuolaimet.
      Kaarnan yllätykseksi kassi odotti täsmälleen siinä paikassa mihin hän oli sen jättänytkin. Se ei ollut edes tipahtanut lattialle. Tai sitten oli, mutta joku hyvä ihminen oli sen siitä nostanut, Kaarna aavisteli jotain sen tapaista, nähdessään valkean kassin kääntöpuolelle liimautuneen purukasan.

      Sora rahisi tasaisesti Kaarnan jalkojen alla, hänen kävellessä loitommas tallista. Ajatukset täyttyivät kaikesta mitä hän voisi tulevaisuudessa Miskan kanssa puuhailla.
      Sitä ajatellessa mikroperhoset pistivät jo iloiset etkot käytiin.

    • #17670 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      torstai 19.9.19

      Rennot ravailut kirpeässä syysilmassa.

      (Sain tämmöisen nopean luonnoksen Kaarnasta ja Miskasta aikaan, ajattelin pistää sen nyt tänne, en parempaakaan käyttöä sille keksinyt).

    • #23317 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Inktober 2019
      1. ”Ensimmäinen”

      Kaarnan ensimmäinen virallinen hoitohevonen, Miska, josta on jo reilun kuukauden saatossa kehkeytynyt Kaarnalle vankka, lämmin tukipilari.

      (Parisenkymmentä minuttia myöhässä, pikkuvikoja, pikkuvikoja).

    • #24296 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Inktober 2019
      3. ”Vesi”

      Kaarna ja Miska pakenemassa hyytävää syyssadetta tallin suojiin. Siinä vaiheessa taisi Kaarnan anorakkisadettakki saada tarpeekseen, ja omasta tahdostaan otti loparit sateensuojanapysymis-tehtävästään.
      Lopputulos taisi kaksikolle olla vain: märkää, märkää ja märkää.

    • #38996 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Tuulessa ja tuiverruksessa
      torstai 31.10

      Kaarna pyöritteli sinisenlilahtavaa hiustuppoa sormiensa välissä. Paksu romaani lepäsi Kaarnan ristittyjen säärien päällä. Kaarnalla oli ideana lähteä Miskan vapaapäivän kunniaksi kentälle hömpöttelemään, mutta tähän mennessä hän oli saanut aikaiseksi vain ruunan karsinan eteen jumittumisen. Ja uuden kirjan aloittamisen.
      Tuntematon sotilas, klassikkokirja, joka Kaarnan olisi pitänyt lukea jo ajat sitten. Hän ei vain ollut saanut aikaiseksi.
      Siniset haituvat tipahtivat Kaarnan silmien eteen hänen käätäessä sivua. Kaarna ei ollut todellakaan ehtinyt tottumaan uusiin räikeänvärisiin hiuksiinsa. Tiistai-illan kampaaja oli tosissaan tehnyt hienoa jälkeä, ja jos Kaarna olisi ollut yhtään näkyvämpää ja sosiaalisempaa sorttia, olisi hän esitellyt uutta ilmettään vähintään joka toiselle vastaantulialle.
      Kaarna kyllästyi hävyttömän nopeasti ulkonäköönsä ja varsinkin hiustensa väriin. Niin nopeasti, että normaalikuntoiset hiukset olisi Kaarnan kulutuksessa pilattu alle vuodessa.
      Silti Kaarnan tukka oli ihmeen kaupalla itsepintaisesti pysynyt kunnossa.

      Askelten äänet lähestyivät käytävällä ja pysähtyivät Kaarnan kohdalle. Kaarna nosti vastetahtoisesti katseensa kirjasta tuliaan.
      ”Oho, sähän oot värjänny hiukset”, Alva naurahti silmäillessään Kaarnan kirjavaa kuontaloa.
      ”Mmn, sä huomasit”, Kaarna totesi laskiessaan katseensa takaisin kirjaan.
      ”Vähän vaikeeta olla huomaamatta jos joku on täällä jouluvalot päässä”, tyttö naureskeli.
      Kaarna naurahti varovaisesti ja seurasi katseellaan Alvaa, hänen häipyessä Hauskan karsinan uumeniin.
      Kaarna oli yllättynyt siitä miten helposti hänet oltiin otettu mukaan porukkaan. Vaikkei hän siitä puheliaammasta päästä ollutkaan.
      Kukaan ei ollut kyseenalaistanut Kaarnan sukupuolta, ja tallilla koko homma vaikutti täysin luonnolliselta. Kaiken lisäksi Kaarna ei ollut edes ainoa sateenkaareva tallilta. Hän oli vajaa viikko sitten törmännyt Kassuun ja Nioon, puhellut ja tutustunut hiukan. Kaarnalla ei ollut pienintäkään hajua, että jätkät seurustelivat.
      Vaikkei toista tuntenutkaan, niin aina muiden seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa oli Kaarnasta paljon mukavampi olla. Vähän sellainen samanlainen fiilis, kun julkisella paikalla jollakulla näkee sen Tigerin kuuluisan sateenkaarikassin. Tulee outo yhteenkuuluvuuden tunne ja ”hei huomaa minut, ollaan samassa veneessä”-olo. Siinä alkaa heti kaivamaan sitä omaa pride-pinssiä esille, että jos sinä tuntematon henkilö nyt vaikka huomaisitkin. Kaarna naurahti hiljaa ja nousi vastentahtoisesti löhöpaikastaan. Kaarnan tosissaan piti nyt ottaa itseään niskasta kiinni, tai hän istuisi tässä vielä ensi vuonnakin. Kaarna nappasi riimun Miskan karsinan edestä, ratsastamaan hän kyllä halusi.

      Omat sukupuoliasiat olivat pyörineet lähipäivinä muutenkin mielessä. Äidin kanssa Kaarna oli käynyt kaupungin psykiatrilla, lähetteen transpolille saamiseksi. Psykiatri oli kuitenkin jo aluksi selittänyt Kaarnalle kaikkea mielenterveyshäiriöistä ja syyttänyt Kaarnan tuntemuksia identiteettihämmennykseksi ja ”keskeneräiseksi nuoruuden kehitykseksi”. He olivat lähteneet sieltä äidin kanssa pika pikaa pakoon, ja Kaarna oli ikuisesti kiitollinen äidilleen, joka varmaan ainoana ihmisenä maailmassa otti Kaarnan sukupuoli-identiteetin tarpeeksi vakavasti. Kaarna ei joka tapauksessa pystyisi transpolille vielä vuoteen menemään, kiitos Suomen erittäin hyvän ja nuoret mukaan lukevan translain, jonka takia ei alle 18-vuotiaana ollut tutkimusjaksoon mitään asiaa. Se jos mikään ärsytti Kaarnaa aivan käsittämättömästi, siellä ne cis-Juha 88:it olivat päättämässä nuorten ja hauraiden ihmisten oikeuksista. Ikäänkuin se, että heillä olisi mahdollisuus hoitaa itseään ottaisi mitään muilta pois. Kaarnalla itsellä asiat olivat paljon paremmin kuin useimmilla, vuoden lisää hänkin pystyi odottamaan hyvän psykiatrin avulla.
      Hän oli tullut hyväksytyksi perheessään, päässyt vertaistukeen ja saanut sisäänpäin kääntyvästä persoonallisuudestaan huolimatta ympärilleen parit rakastavat ihmiset. Siitä hän tulisi olemaan ainiaan kiitollisuudenvelassa.
      Eikä dysphoriaakaan Kaarnalla ollut pahimmasta päästä. Paha se oli tietenkin ja sai Kaarnan käymään suihkussa silmät visusti suljettuna, ja musiikin pauhaamaan pakkomielteisesti taustalla.
      Sitä Kaarna ei kuitenkaan mielellään ajatellut. Hän oli nyt tässä ja Miska oli tuossa. Ja se oli tärkein asia Kaarnan elämässä juuri sillä hetkellä.

      Kaarna oli saanut Miskan hoidettua suitsia vaille valmiiksi ajatustulvansa aikana. Hän oikaisi aavistuksen satulahuopaa ja kiepahti ruunan kaulan alta pois karsinasta. Alva naurahti nähdessään Kaarnan hypähtävän lievällä spiderman-tyylillä käytävälle.
      ”Wau”, tyttö sanoi yllättäen.
      ”Mhh?” Kaarna kohotti kulmiaan Alvan yhtäkkiselle keskustelunaloitukselle.
      ”Eikun sitä vaan, etten ole koskaan kuullut sun olevan hiljaa Miskaa hoitaessas”, blondi myhäili.
      ”Aaa sitä, eikun mä vaan ajattelin..”, Kaarna aloitti, ”..asioita, elämässä on tällä hetkellä paljon kaikkea”
      ”Mm, mulla on ne -anteeksi kielenkäyttöni- hiton kirjotukset keväällä”, Alva manasi.
      Kaarna nappasi Miskan suitset olkapäälleen ja alkoi lämmittämään kuolaimia.
      ”Ja tietysti kirjotan mun inhokki reaaliaineet nyt ensimmäiseksi, jotka on tietysti..” Alva aloitti taas loppumattoman puhetulvansa, ja Kaarna siirtyi karsinaan laskemaan Miskalta riimun kaulalle, pujottamaan kuolaimet suuhun ja remmit korvien yli.
      ”Ooksä menossa kentälle vai..?” Alva huikkasi aivan Miskan oven vierestä vilpittömästi kiinnostuneena.
      ”Joo”, Kaarna vastasi puoliääneen.
      ”Siellähän on ihan järkyttävän kylmä”, tyttö hyrisi ja hieroi käsivarsiaan.
      ”Maneesissa on tunti, en viitsi mennä sinne heilumaan”
      Alva nyökkäsi ja jäi oven viereen selittämään jotain Hauskan piehtarointitavoista. Kaarna kuunteli jutut puolella korvalla laittaessaan Miskan suitsia kiinni.

      Jossain välissä Alvakin oli lähtenyt karsinan ovelta, ja Kaarna oli päässyt vähin äänin lähtemään kentälle päin. Ilma oli pilvinen, muttei sentään satanut. Hän käänsi Miskan kaartoon ja nousi selkään. Ilma oli taas kylmentynyt ja Kaarna käänsi tummanharmaan villaviltin päädyt reisiensä alle. Ratsastusviltti oli kovia kokenut, mutta sopi oikein mainiosti vielä käyttötarkoitukseensa.

      Kaarna siirsi Miskan käyntiin ja uralle. Pikkupakkasten ansiosta ruuna tuntui olevan tavallista energisemmällä päällä ja askelsi reippain askelin. Kaarnalla oli tarkoituksena soveltaa tänäkin torstaina, niinkuin hän oli edelliselläkin tehnyt, viikkojen takaista koulutuuppauksen aihetta. Pohkeenväistöt alkoivat jo sujua paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta paljon oli vielä hiottavissa.
      Kaarna keräsi ohjat käsiinsä ja ratsasti päätyyn voltin herättellen Miskaa. Muutamat voltit kirjaimille, ja ravisiirtyminen. Kaarna nosti takinkaulusta, kylmän viiman vesittäessä silmät. Ehkä olisi sittenkin ollut parempi odottaa maneesin vapautumista, eikä tulla tänne tuuleen ja tuiverrukseen pyörimään.
      Ravi hölskytti itsepintaisesti Kaarnaa, hänen jäädessä perusistuntaan. Kierros tai kaksi, ja Kaarna pysäytti Miskan aidan viereen, ja nosti viltin roikkumaan aidanseipäälle. Kaarna hengähti ja siirsi ruunan uudelleen raviin, jääden tällä kertaa kertaa keventämään. Kaarna käänsi Miskan keskihalkaisialle ja puolipidätti muutaman metrin suoran jälkeen. Hän lähti väistättämään takaisin uralle kevennyksen tahdissa. Kaarnasta pohkeenväistöt oli paljon helpompi suorittaa keventäen. Pidätys, pohje, pidätys, pohje. Pohkeenväistö jäi parin, kolmen ristiaskeleen pätkäksi. Heti seuraavalle keskihalkaisialle päästessään Kaarna käänsi uudestaan tehtävälle. Tällä kertaa hän tuki paremmin ulkopohkeella. Jotain hän taisi tehdä jotain oikein, sillä, jokseenkin turhan loiva, pohkeenväistö jatkui melkein uralle asti. Kaarna taputti Miskaa iloisena kaulalle ja valmistautui uuteen käännökseen.

      Kaarna siirsi Miskan käyntiin ja laski pitkät ohjat. Pohkeenväistöt olivat voin parantuneet loppua kohden, mutta niin oli Kaarnan jäätymistasokin. Hän avasi talviratsastushanskojen tarrat ja nosti paljaat kätensä niskaan lämpenemään. Kaarnan kylmät kämmenet tuntuivat inhottavalta lämpöä hohkaavaa niskaa vasten. Lopulta sormetkin heräsivät kohmeesta ja Kaarna pisti hanskat takaisin käteen. Väistöt olivat menneet sen verran hyvin, ettei Kaarna viitsinyt pilata hyvää loppufiilistä. Laukkatehtäväksi ehkä jotain muuta? Kaarna keräsi ohjat ja päätti ottaa hiukan laukkaa keskiympyrällä. Se vaikutti kaikista yksinkertaisemmalta vaihtoehdolta.

      Miska ravasi energisenä pitkin ympyrän kaarta. Kaarna otti pitkäksi venähtänyttä ravia hiukan kiinni, ennenkuin istui harjoitusraviin. Hetken hän väitteli Miskan kanssa asetuksesta, ennen kuin ruuna asettui ympyrän kaarelle. Kaarna tiivisti istuntaansa, antoi puolipidätteen ja laukkapohkeet. Laukan noustessa Kaarna nytkähti inhottavasti taakseppäin. Heti kun askellaji oli hiukan tasoittunut Kaarna yritti mahdollisuuksien mukaan asettaa Miskaa. Sisäpuolen jalustin lipesi Kaarnan päkijältä. Hitto. Hän yritti kalastaa jalustinta takaisin jalkaan. Miskakin tajusi, ettei Kaarna enään ylläpitänyt laukkaa, ja hidasti isolle raville. Kaarna pomppi hetken ravissa, ennenkuin sai nojattua tarpeeksi taakse, ja hidasti Miskan käyntiin. Hän nappasi jalustimen takaisin jalkaan ja odotti että laukan jälkeinen pään jumputus hälvenisi pois.

      Kaarna siirsi Miskan uudelleen kevyeen raviin. Tällä kertaa hän nosti laukan istuen samalla hetkellä perusistuntaan. Se onnistui paljon paremmin, ja Kaarna pääsi nopeasti laukan rytmiin. Kaarnalla oli pitkä historia sisäjalan jännittämisessä, jonka takia jalusitimet lipesivät helposti jalasta. Nyt hän yritti pitää sisäjalan mahdollisimman rentona. Laukka tasoittui reippaan pirteäksi ja kyydissä oli kiva istua. Kaarna kurottui taputtamaan Miskaa. Kylmä sää ei näyttänyt haittaavan enään kumpaakaan.

      //Tästä piti tulla lyhykäinen tarina, mutta kuinkas kävikään,,

    • #49622 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Satulatta säätämistä ja pyryssä palelemista
      torstai 19.12

      Kaarna asteli pitkin pakkaslumen kuorruttamaa metsätietä. Aika oli kulunut kuin siivillä, ja Kaarna soimasi itseään vähäisistä tallikäynneistä. Viime viikollahan oli ollut vielä lokakuu ja räntää oli satanut vaakatasossa, niinhän? Kaarna ei halunnut millään uskoa, että joulukuu oli jo kääntynyt loppuaan kohti. Lukiolla oltiin järjestetty keskiviikkona jonkin sortn tanssit. Joulun ja loman kunniaksi, tai mitälie. Hän pystyi vain kuvittelemaan, paljonko ihmisiä sinnekin oli mennyt, ahtautumaan pieneen saliin. Kaikkialla koulussa oli tansseista pulistu ihan riittämiin. Kaarnan kemiankurssilainen oli vitsillä kysynyt häntä parikseen. Kaarna oli kohteliaasti kieltäytynyt. Häntähän ei ennen kevättalven wanhoja saataisi minnekään hikiseen tilaan heilumaan. Kylmät väreet lipuvat selkää pitkin jo pelkästä ajatuksesta. Paljon mieluummin hän nuokkui joulunajan kotona, -tai vaihtoehtoisesti tallilla.
      Joulusta ajatteleminen vei hänet omiin lomasuunnitelmiinsa. Aattona olisi perheen kesken illallinen ja-. Pelkän perheen. Sukulaiset, varsinkin vanhemman polven, olivat lopettaneet Merikoskien kutsumisen yhteiseen joulunviettoon aikoja sitten. Aika lailla siitä lähtien, kun Kaarna oli tullut kaapista ulos koko suvulle. Ehkä joskus Kaarnakin kaipasi isoja yhteisiä aterioita ja lahjojenjakoja. Mutta vain joskus, erittäin harvoin. Nykyinen järjestely sopi hänelle paljon paremmin. Ei ollut turhaa stressiä, eikä valtavien ruokamäärien ostamista. Eikä ylimääräisiä ihmisiä, joilla näytti olevan pakkomielle Kaarnan biologisen sukupuolen kanssa.

      Tallin luminen, musta katto kiiri Kaarnan näköpiiriin pirteänä maamerkkinä, sokaisevan lumen ympäröimänä. Hän hymähti hennosti. Koulutyöt olivat syöneet aikaa lähiviikkoina aivan uudella tasolla ja tallilla norkoileminenkin oli jäänyt vähäiseksi. Varsinkin se norkoileminen, alkeistunneilla taluttamassa Kaarna oli rampannut vähän turhankin paljon. Ainakin omasta mielestään. Muillakin taisivat viimeiset kouluhommat painaa päälle, hiukan normaalia harvemmin tallilla oli ollut ihan kunnon ryysistä.
      Kaarna raotti varovaisesti tallituvan ovea. Sohvan kulmassa istuskelevat, Kaarnalle täysin tuntemattomat tytöt lopettivat hetkellisesti löpinänsä ja huikkasivat tervehdykset. Kaarna hymyili kiusaantuneesi ja hipsi jättämään kassin takkeineen penkille, ja häipyi sitten vähin äänin takaisin ulos. Kaarna päästi helpottuneen huokaisun. Lähikuukausina hän oli alkanut välttämään yhä tarkemmin äskeisen kaltaisia tilanteita. Kaarna ei tiennyt miksi, mutta häntä oli alkanut ahdistamaan yhä helpommin sosiaalisissa tilanteissa. Lieneekö syy siitä, ettei Kaarnalla ollut läheistä ystäväporukkaa.

      ”No moro, moro”, Kaarna naurahti hiljaa astuessaan sisälle Miskan karsinaan.
      Ruuna näytti olevan normaalia sosiaalisemmalla päällä. Tai sitten Miska oli vai herkkujen perässä. Kumpi syy olikaan, samalla sekunnilla kun Kaarna astui sisälle, työnsi Miska päätään Kaarnan syliin.
      ”Niin, mullakin oli ikävä sua”, Kaarna pujotti riimun Miskan päähän, ”Mä joudun nyt raahaamaan sut ulos, kun on kerrankin niin nätti sää”
      Miska hieroi vastaukseksi silmäkulmaansa Kaarnan untuvaliivin. Vapaapäivänä ratsastaminen oli selvästi pienten hevosten kidutusta. Kaarna hymähti hyväntuulisena kurottuessaan nappaamaan karsinan ulkopuolelta kumisuan. Hän antoi ajatusten vaeltaa vapaasti pyöritellessään kumisukaa pitkin ruunan kylkiä.
      Kaarna kurottui nappaamaan suitset karsinan ulkopuolelta ja lämmitteli niitä hetken paljaissa käsissään. Hän pujotti ne vaivatta Miskalle. Suitsimisesta oli vajaan puolen vuoden matkan aikana tullut huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisillä kerroilla. Ratsastustaukokaan ei näkynyt enää niin selvästi.
      Monesta muustakin asiasta Kaarna pystyi ilokseen huomaamaan kehitystä. Miskan harjoitusravi ei ollut enää niin mahdoton istua, kuin se ensimmäisillä kerroilla ollut. Pohkeenväistöt, joita Kaarna oli Miskan kanssa koko syystalven treenaillut, sujuivat nyt jo, jos ei aivan kuin vettä vain, niin huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Kaarna oli rehellisesti ylpeä heistä kummastakin. Hän oli ehtinyt aina satunnaisesti seuraamaan kokeneempien koulutunteja, missä Miskakin oli mukana. Oli kaunista katsottavaa seurata, miten Kaarnaa paljon tasokkaammat ratsastajat saivat Miskan taipumaan ja liikkumaan rehellisesti. Toki se hiukan pisti Kaarnan egoon, jos sellaista hänellä ylipäätään oli, mutta se taisi kuulua asiaan.
      Kaarna heitti nuupahtaneen ratsastusviltin Miskan selkään. Jos hän vain käppäilisi rennosti ruunan kanssa tallin lähimaastossa, viltin pitäisi kaiken järjen mukaan pysyä menossa mukana.

      Kypärän leukahihnan klipsu naksahti kiinni ja Kaarna sulloi siniset hiushaituvat korvien taakse. Hän laski ohjat kaulalta, tuupaten samalla karsinan oven auki. Miskan kaviot kopsahtelivat melkein tyhjällä käytävällä. Vaaleanrautias hevonen asteli sisälle tallin ovista, vaaleatukkainen poika rinnallaan.
      ”Hei”, Kassu hymyili huomatessaan Kaarnan ja Miskan.
      Kaarna lausahti jotain epämääräistä tervehdyksen tapaista vastaukseksi. Hän odotti Miskan kanssa hannoverin poistumista yksärikäytävälle, ennen kuin Kaarna talutti Miskan ulos hyytävään pakkasilmaan. Hän ei millään maalaisjärjellä tajunnut miten vaikeaa normaalin keskustelun ylläpitäminen hänelle oikeasti oli. Kaarna olisi aivan hyvin mutisevan ”hei”:n siasta voinut kommentoida vaikka säätä, hymyillä ystävällisesti ja jättää ihmisille mielikuvan täysin normaalista ihmisestä. Sen sijaan Kaarna ei keskustelun hetkellä saanut mitään järkevää ulos, ja jos sai, niin hän sanoi sen joko aivan käsittämättömän töykeällä tai hiljaisella äänellä. And nothing in between. Kaipa sitä kannattaisi alkaa harjoittelemaan normaaleja kommunikointitaitoja.

      Kaarna ohjasi Miskan kentänreunaan jakkaran viereen. Hän sai vaivoin, olemattomien akrobatia taitojensa avulla oikean jalkansa Miskan selän yli. Ruunasta nouseva lämpö valui hitaasti Kaaran reisiin ja hän kiskoi ratsastusviltin polviensa alle. Miska lähti iloisesti liikkeelle Kaarnan avusta. Sekin taisi ymmärtää, ettei edessä olisi kaksikolle tyypillistä taipumisharjoituksia eikä väistöjä. Molemmille, niin Kaarnalle kuin Miskallekin, maasto vaihtelu taisi tehdä terää. Miska tallusteli pitkällä askeleella pitkin lumisten kuusien reunustamaa hiekkatietä. Kaarna antoi sille pitkät ohjat ja kiitti itseään, että oli ostanut viime viikolla uudet talviratsastushanskat, edellisten toppaus oli käynyt käyttökelvottomaksi. Kaarnan kännykkä vinkaisi takin taskussa uuden viestin merkiksi. Ratsastushanskoilla oli yllättävän vaikea kopeloida taskun pikkiriikkistä vetskaria auki. Lopulta Kaarna luovutti ja vetäisi hanskan kädestä ottaakseen puhelimen taskusta. Kaarna ei ollut yllättynyt viestin ollessa äidiltä.
      ”Muistathan tulla huomenna sitten koulun jälkeen siihen kaupan kulmalle? Etsin vähän tietoja tuosta Nellistä, ja vaikuttaa kyllä minun mielestäni hyvältä, sillä on kuulemma aikaisemminkin ollut asiakkaita, joilla on ollut dysproriaa. Ihanaa tallipäivää muru! 🙂 ”
      Kaarna naurahti sisäisesti, ei äiti edelleenkään osannut kirjoittaa dysphoriaa oikein. Ajatus kai tärkein.
      Kaarnan perhe etsi hänelle edelleenkin hyvää terapeuttia. Sitä ei vaan millään löytynyt. Terapiataukokin näkyi Kaarnan harmiksi omassa mielentilassa. Hän kaipasi mahdollisuutta olla vapaasi jonkun seurassa, jonka työnä oli kuunnella Kaarnaa. Toisaalta lähiajan terapiakokemukset olivat tehneet ajatuksesta enemmän ahdistavan, kuin helpottavan. Toki Kaarna tiesi, että pikkupaikkakunnalla oli vaikeampi löytää rehellisesti vapaamielistä terapeuttia. Toisinkuin isoimmissa kaupungeissa, missä Kaarnan perhe oli aikaisemmin asunut. Kaarna sujautti kännykän takaisin taskuun. Meteltäkin oli tullut viesti, mutta Kaarna jätti sen tarkoituksella lukematta. Kyllähän tyttö oli ollut Kaarnalle hyvä satunnainen jutustelukumppani, mutta Mette taisi olla hieman liian läheisriippainen Kaarnan mieleen. He olivatkin Meten kanssa etsineet oikein urakalla Kaarnalle terapeuttia, heti kun Kaarna oi toipuu siitä järkytyksestä, että oli tosissaan kertonut tytölle ongelmistaan. Kaarna keräsi aavistuksen ärsyyntyneenä ohjaa enemmän käteen. Jos Miska ei olisi löytänyt tietään Kaarnan elämään, kaipaisi hän toden teolla isommissa kaupungeissa asumista. Terapeuttiongelma oli Kaarnan vaivoista varmasti suurin, mutta myös moni muu asia oli muuttunut huonompaan suuntaan pikkupaikkakunnalle muuttaessa. Ne saattoivat olla muiden näkökulmasta pieniä asioita, mutta Kaarnalle ne merkitsivät ehkä enemmän kuin oli terveellistä. Esimerkiksi kulmakaupan yhdellä kassatädillä oli tapana mulkoilla Kaarnaa kulmakarvojensa alta ja sanoa aina Kaarnan pakatessa ostoksia:
      ”Oikein hyvää loppupäivää, neiti
      Parina ensimmäisenä kertana kassatäti oli pallotellut ”neidin” ja ”herran” välissä. Kaarna ei tiennyt mikä oli saanut kukkahattutädin jämähtämään naispuoliseen muotoon. Mutta toisaalta, halusiko hän edes tietää? Luultavasti ei.
      Myös edellisessä lukiossa englannin kursseilla opettaja ja kurssilaiset olivat muitta mutkitta ottaneet they/them pronominin käyttöön Kaarnan kohdalla. Uudessa lukiossa tunnit taas aloitettiin reippaalla ”Good evening ladies and gentlemen”, minkä jälkeen the eräs opettaja oli aina ”sattunut” katsomaan Kaarnaa, tietoisesti hymyillen. They pronomini vilahteli satunnaisesti kurssilaisten suissa, mutta the eräs opettaja oli käynyt suruitta katsomassa Kaarnan sukupuolen oppilasrekisteristä, ja käyttänyt pronominia sen jälkeen sen mukaan. Niin moni pikkuasia oli muuttunut, että niistä pystyi kokoaman jo ison kokonaisuuden. Ja se nosti Kaarnan dysphorialeveleitä jo ihan tarpeeksi paljon.

      Kaarnan varpaat olivat salakavalasti alkaneet jäätyä ja hän joutui pyörittelemään nilkkoja useamman kierroksen, ennen kuin verenkierto palasi ennalleen. Miska oli kävellyt rauhallisesti maasto reittejä sinne tänne, Kaarnan puolitietoisessa ohjaamisessa.
      ”Kävisikö jos otettaisiin vähän ravia, ettet säkin jäädy kalikaksi”, Kaarna myhäili ruunalle ja keräsi pikkuhiljaa ohjat.
      Hän napautti pohkeet terävästi Miskan kylkiin. Hevonen lähti hyväntuulisesti isoa ravia ja Kaarna oli luisua kaarteessa alas. Hermostunut naurahdus pääsi Kaarnan huulilta, hänen kammetessa itseään kunnolla selkään. Kaarteen takaata paljastui pitkä pätkä suoraa tietä. Ennen kuin hän ehti reagoimaan millään tavalla, Miska ehti rikkoa valtavan ravin astetta keinuvammaksi laukaksi. Kaarna ei ehtinyt edes huolestumaan polvien alla tököttävästä ratsastusviltistä. Hän yritti kaikin voimin pysyä isossa askeleessa mukana. Miskan askel piteni, ja äkkiä Kaarna pystyikin istumaan karvaisessa selässä ilman sen kummempia ongelmia. Tiedostamattaan Kaarna nojautui aavistuksen eteenpäin ja antoi pakkasviiman imeytyä kasvoihinsa. Laukkasuora alkoi kuitenkin hermostuttavasti lähestymään loppua. Kaarna vihdoin heräsi yllätyksen ja pakkasen tuottamasta transsista ja nojasi vahvasti taaksepäin. Miska hidasti puuskuttaen laukkaa ja palasi lopulta raville. Aivan uudella tavalla energinen ravi oli pudottaa Kaarnan alas sillä sekunnilla. Puoliksi kaulalla roikkuen Kaarna pidätti Miskan käynnin kautta pysähdykseen. Hetken kaarna oli varma kierähtävänsä alas, kunnes hän sai paremmin kiinni ruunan kaulasta ja kiskaisi itsensä pystyyn. Äskettäinen vauhtipyrähdys oli nostattanut vedet silmiin ja hän pyyhki kämmenselällä kyyneleitä. Hetken Kaarna sulloi vielä tummanharmaan ratsastusviltin tukevammin reisiensä alle. Miska pärskähti kärsimättömästi, Kaarna ei olisi kyllä millään arvannut energiamäärää, joka oli valkeaan ruunaan pakkautunut. Kaipa väillä oli ihan hyvä päästää höyryjäkin ulos.

      Miskan askeleet keinuttivat Kaarnaa ja maisema vaihtui lumisesta metsästä astetta värikkäämmäksi tallinpihaksi. Kentällä ei näkynyt ketään, ja Kaarna ohjasi ruunan kentälle päin. Jos hän nyt saisi vielä hetken ravattua, ilman epätoivottuja laukkapyrähdyksiä. Kentän portti oli auki. Kaarna keräsi ohjat heti uralle päästyään ja paransi istuntaansa. Reippaat pohkeet, ja Miska siirtyi raviin. Kaarna hylskyi perunasäkkinä mukana ja käänsi pääty-ympyrälle. Taivutus sisään. Miska, pitkästä aikaa, taipui vilpittömästi Kaarnan pohkeen ympärille. Kaarna hihkaisi onnistumisen tunteessa ja jatkoi taivuttelua toiselle ympyrälle. Miskan raviin totutteleminen vei kyllä oman aikansa, varsinkin ilman satulaa. Kaarna kadehti kaikkia tallin taitavia ratsastajia. Kaikilla hoitajilla, jotka Kaarna oli nähnyt ratsailla, oli aivan uskomattoman hyvä istunta. Satulalla tai ilman. Puhumattakaan sitten yksäreiden omistajista. Kaarnalla ei olisi koskaan aikaa tasapainotella opintoja ja omaa ponia. Nykyisessä hoitaja-tittelissä oli Kaarnalle jo aivan tarpeeksi hommaa pään menoksi.
      Kaarna käänsi vielä yhdelle ympyrälle, ottaen kaiken ilon irti siitä, että hän oli vihdoin saanut Miskan taipumaan kunnolla. Kaarna antoi ohjaa, ja yllätyksekseen Miska alkoi venyttämään viistosti alas. Pidätys istunnalla, ja ruuna siirtyi käyntiin. Kaarna taputti kiitokseksi ja jäi nojaamaan kaulalle, kasvot upotettuina lumenvalkeisiin jouhiin. Päivä oli alkanut pikkuhiljaa vaihtumaan siniseen hetkeen. Lumi kimalteli tummansinisessä valossa.
      ”Kiitos”, Kaarna mutisi ja antoi Miskan kävellä pitkällä ohjalla.

      Parit tutut ja tuntemattomat kasvot kääntyivät Kaarnan ja Miskan suuntaan, heidän lampsiessa sisään tallin ovista. Ulkona oli alkanut sataa isoja lumihiutaleita ja tallin tarjoama lämpö oli enemmän kuin tervetullut. Kaarna saattoi Miskan karsinaan ja nappasi riimun ovesta. Hoitajat olivat viikonmittaan koristelleet tallia jouluisempaan ulkomuotoon. Kaarnakin oli kieputtanut Miskan karsinan oveen hopean sävyistä hilenauhaa. Jouluun mennessä koko talli oltaisiin somistettu lattiasta kattoon. Juhlavaa tunnelmaa se kyllä toi.
      Kumisuka pyörähteli rennosti Miskan paksussa talvikarvassa. Kaarna pudisteli valkoista karvaa tummista ratsastushousuista. Miska oli jatkuvasti hinkkaamassa päätään kaarnan hihaan.
      ”Joo, mäkin tykkään susta”, Kaarna hymyili.
      Harjaus eteni hitaasti, Miskan kyhnytäessä itseään Kaarnaan jokaisessa mahdollisessa välissä. Kaarna nojasi aavistuksen Miskaan ja nosti kavion. Ruunan täytyi tietysti hamuta Kaarnan untuvaliivin helmaa.
      ”Joo o, ihan pakko on kuolata mun selkä, ymmärrän”, hän puhisi putsatessaan kaviota.
      Miska hörähti, mahdollisesti huvittuneena, ja jatkoi elämäntyötään Kaarnan untsikan kuolaamisessa. Kaarna hymähti ja siirtyi seuraavan kavion luokse.

      Kaarna avasi Miskan riimun ja irroitti narun kalterista. Pieni rapsutus otsapyörteen kohdalta ja Kaarna kumartui painamaan nopean suukon Miskan turpaan.
      ”Heippa. Nähdään viikonloppuna”, hän hyvästeli hymyssä suin.
      Kaarna nosti hoitopakin ja ratsastusviltin käsivarsilleen. Harjapakki löysi tiensä satulahuoneeseen ja viltti kuivumaan kuivauskaappiin.
      Ulkona pyrytti edelleen, Kaarnan lähtiessä tallustelemaan tallituvalle päin.

      //Sainpas vihdoin aikaiseksi oikolukea tämänkin tekstin. Tää taisi tulla aloitettua jo marraskuun lopussa, mutta koko maailma ja motivaatio (ja erinäiset tekniset ongelmat) oli vastaan, joten sain vasta lähipäivinä valmiiksi, heh. Toivon että saisin nyt loman aikana aktiivisemmin sisältöä tänne.

      • #49627 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Olipas taas ihan sika mukavaa luettavaa! Tuntuu että vaihtelet kerrontaa tosi sujuvasti Kaarnan ajatuksista siihen mitä milloinkin tallilla tapahtuu ilman että se millään tavalla häiritsee lukukokemusta. Silti lukija pysyy hyvin kärryillä siitä missä mennään, vaikka välillä puhuttaisiinkin perheestä ja terapeutista jne. Lisäksi Kaarna ja Miska on aivan järjettömän symppis parivaljakko!
        Saat 2hp ja 2mp

      • #49630 Vastaa
        Rhea Kiurula
        Valvoja
        • Postauksia: 46
        • Koulutuksen tarpeessa

        Täysin samaa mieltä kuin Aleksi, tykkään tosi paljon siitä miten kirjotat Kaarnan ajatuksista 😀 !

        • Tätä vastausta muokkasi 10 kuukautta sitten Rhea Kiurula.
        • Tätä vastausta muokkasi 10 kuukautta sitten Rhea Kiurula.
    • #50168 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Yli, Ali ja Ympäri
      Inkan estetunti 25.2

      Hiihtoloma oli alkanut Kaarnan osalta mahtavasti. Viikonloppuna oli ollut hyvin aikaa ladata pattereita, ja Hallavan hiihtolomaleiri oli alkanut heti maanantai aamuna. Aivan ihka ensimmäisellä ratsastustunnillakin oli Miska näyttänyt parastaan ja Kaarnasta tuntui että he olisivat leijuneet kentän pinnalla.

      Ja sitten oli tullut aika Kaarnan pahimman painajaisen ruummillistuman. Toki, toki hän oli Miskan kanssa hyppinyt pieniä kavaletteja silloin tällöin virkistykseksi. Siinä missä Kaarna olikin vannoutunut kouluratsastaja, oli hänen pakko myöntää että kavalettiristikot olivat yllättävän hauskaa puuhaa. Mutta heti kun kavaleteista siirryttiin tolppiin ja hiukan korkeimpiin esteisiin,, Kaarnalla oli syynsä miksi oli niitä vältellyt. Ei ollut aivan hänen puuhaansa.

      Kaarnan hengitys höyrysi, ja pakkanen nipisteli poskia maneesin seinien läpi. Miska tuntui eiliseen verrattuna astetta kireämmältä Kaarnan alla. Alkukäynneissä se sipsutteli pieniä askeleitä pää ylhäällä ja puhisi pieniä pilviä maneesin ilmaan. Kaarna yritti näyttää rennolta satulassa, vilkuillen samalla huolestuneena Inkaan ja pariin tallityttöön jotka kasasivat rataa.

      Itsenäiset alkuravit oli saatu ravailtua, mutta Miska ei sen kummemmin ollut rauhoittunut. Ruuna oli jo muutenkin iso askelinen, ja nyt se kuroi jokaisen poninvälin nanosekunneissa. Kaarnan puolipidätyksistä se kyllä hetkellisesti hidastui, mutta jatkoi sitten kentän halki kahta kovempaa. Mikään ei tuntunut hidastavan pakkasenpuremaa Miskaa. Tässä vaiheessa Kaarna ei olisi ihmetellyt, jos ruuna olisi oikeasti juossut läpi harmaan kiven.
      ”Nonniin, jos kaikki on nyt saanut kunnolla verryteltyä niin voisitte nostella tuolla metsänpuoleisella pitkällä sivulla laukat, kevyessä istunnassa”, Inka huudahti ja kolautti pystyn puomin paikalleen, ”Kattelen vähän teidän istuntoja ja korjailen tarpeessa”
      Mikäs sen parempi, kuin hyper-moodissa oleva Miska, ja Kaarnan ehdottomasti eniten välttelemä ratsastuksen laji. Kerrassaan loistavaa.

      Välikäynteihin mennessä maneesiin oli ehtinyt kasautua useampi, Kaarnasta ei-niin-kivan-näköinen este. Pitkälle sivulle juuri uran sisäpuolelle oli kohonnut kahden sarja, josta matka kulki lyhyen sivun kautta lävistäjälle jossa pienellä punaisella pystyllä tuli vaihtaa laukka. Esteen jälkeen jatkettiin uralle ja vielä toisella lyhyellä sivulla olleeseen pystyyn, josta tolpista päätellen nostettaisiin myöhemmin tunnilla okseri.
      ”Voitte tulla tuohon B:n kohdalle semmoiselle isolle voltille, niin ettei kukaan mene tuohon lävistäjällä olevan esteen eteen” Inka ohjeisti, ja osoitti voltin paikkaan.
      Kaarna pääsi ensimmäisenä kääntämäänMiskan voltille. Kun vihdoin ja viimein jokainen ratsukko oli saatu ympyrälle, määräsi Inka ensimmäisen radalle.

      ”Noin, jospa vaikka Alva tulisi Hauskan kanssa ensimmäiseksi, kun olette jo sopivasti siinä uralla”, Inka ohjeisti punaisen pystyn luota.
      Kaarna seurasi jännittyneenä suokkiratsukkoa, joka liisi jokaisen esteen yli, Kaarnaa jopa kauhistuttavalla ilmavaralla. Inka antoi lyhyen palautteen ja kehut, ohjeistaen samalla seuraavan ratsukon esteille. Hän seurasi jokaisen ratsukon suoritukset, samalla kuin perhoset alkoivat kihelmöidä inhottavasti vatsassa. Kaarna yritti vakuuttaa itselleen ettei mitään sen kummempaa voisi edes sattua. Mikä voisi olla edes pahinta mitä voisi tapahtua? Se että hän tippuisi ensimmäiseltä esteeltä alas niskalleen, neliraajahalvaantuisi ja sen jälkeen kommunikoisi pelkillä silmänräpäytyksillä? Ei kiitos. Kaarna oli juuri kehittelemässä vielä pahempaa skenaariota ajatuksissaan, kun Inka huudahti:
      ”Kaarna voisi sieltä sitten lähteä tulemaan seuraavana”
      Kaarnan ajatukset vetivät parit paniikkikierrokset, hänen ohjatessaan Miskan voltilta uralle. Inkan ohjeet häipyivät jonnekkin kaukaisuuteen, kun Kaarna käänsi Miskan ensimmäiselle pystylle.

      Este lähestyi ja veri alkoi kohisemaan hälyttävästi Kaarnan korvissa. Siitä tulisikin vuosisadan vitsi jos hän nyt pyörtyisi, tippuisi ja taittaisi niska-. Vhum, Kaarna ei edes huomannut kun edes huomannut kun este hujahti alta ja vatsassa väännähti. Alastulo töksähti ja Miska pärskähti pää korkealla. Ennenkun realisaatio edes saavutti Kaarnan tajunnan, Miska oli jo nykäissyt itsensä parilla valtavalla laukka-askeleella sarjan seuraavalle esteelle. Tällä kertaa Kaarna pääsi hyppyyn edes jollain tavalla mukaan, ja sai seuraavan, lävistäjällä olevan esteen näköpiiriinsä. Mainittu näköpiiri kyllä töksähti pahemman kerran alastulossa, ja kypärän lippa heilahti puoliksi silmille. Pikkuvikoja, pikkuvikoja.

      Lyhyellä sivulla Kaarna sai vihdoin ohjaa enemmän käsiinsä, ja vahvasti ylikierroksilla oleva Miska onneksi vastasi puolipidätteisiin. E:n kohdalta käännös lävistäjälle, yksi, kaksi, hyppy! Miska vaihtoi omatoimisesti laukkaa, mikä oli sinäänsä hyvä, koska adrenaliini oli pehmentänyt Kaarnan aivot pahimman kerran, eikä hän olisi ikimaalimassa muistanut moista. Alastulo töksähti jälleen, mutta Kaarna pääsi nousemaan omaksi yllätyksekseen nopeasti takaisin kevyeen istuntaan, ja kohti viimeistä pystyä. Kaarna lähti aivan liian myöhään hyppyyn mukaan, ja koko maailma veti pienen voltin hänen mukanaan. Selässä kuitenkin pysyttiin, mutta vasen jalustin otti ja jätti alastulossa.
      ”-oisit seuraavalla kerralla ottaa vähän rauhallisemman lähdön ja huolellisemmat tiet, muuten teiltä molemmilta hyvä suoritus”, Inkan ääni tunkeutui yhtäkkiä Kaarnan tajuntaan, ”Sitten seuraava voisi tulla!”
      Olikohan Inka ohjeistanut häntä koko ajan? Hyvin mahdollista, vaikka ohjeet olivat menneet kuuroille korville. Suhina Kaarnan korvissa laskeutui vähitellen, ja hän oli taas täysin tietoinen kaikesta maneessissa tapahtuvasta.

      Kaarna hidasti puuskuttavan Miskan ravista käyntiin ja palasi huojentuneena ympyrälle. Vasta voltille päästyään Kaarna tajusi, kuinka paljon hän oli oikeasti jännittänyt. Nyt hitaasti jokainen jäsen ja lihas rentoutui. Okei, ei se niin kamala ollutkaan, Kaarnan oli pakko todeta ja nykäistä kypärää paremmin takaraivolle. Nopea taputus Miskalle, joka kävi edelleen hiukan nopealla. Kaarna nosti katseensa ja huomasi Alvan virnistelevän peukut ylhäällä. Kaarna pudisti päätään vastaukseksi. Hän oli ehkä helpottunut että oli ylipäätään pääsyt ensimmäisen esteen yli, mutta se ei muuttanut sitä tosiasiaa että Kaarna oli ratsastanut äärimmäisen kömpelösti. Noh, aina ei voi mennä hyvin, tai edes keskinkertaisesti.

      Kaikki olivat jo menneet ensimmäisen radan, ja Inka nosti para-aikaa esteitä. Toinen pitkän sivun sarjan esteistä nousi korkeutta, samoin kuin lävistäjän punainen pystykin, ja radan viimeinen este muuttui vihreä-siniseksi okseriksi.
      ”Tällä kerralla nostetaan laukat jo tuossa ennen ensimmäistä estettä, sillä tavalla että kaikki saisi hyvät lähestymiset”, Inka selitti.
      Kaarna nyökkäsi, ja seurasi tarkasti, kuin ensimmäinen ratsukko lähti hyppyyn.

      Tunnin loppupäässä tuli vihdoin ja valitettavasti hänen oma vuoronsa. Kaarna käänsi Miskan uralle ja juuri ennen lyhyen sivun puoliväliä hän nosti laukan. Nostosta tuli haluttua hätäisempi, muttei se tainnut Miskan menoa haitata. Este lähestyi, ja Kaarna tunsi olonsa entistä varmemmalta. Niin varmalta ettei- Miska hypähti arvaamatta esteen ohi jyrkästi vasemalle, samalla nykäiseten Kaarnan mukanaan.
      ”Ei mitään! Ota ohjat takaisin tuntumalle ja käännä takaisin, niin otetaan uusi lähestyminen!” Inka huudahti ohjeet.
      Kaarna keräsi ohjat ja käänsi takaisin uralle päin.
      ”Puolipidätteitä, pidä vasen ohja kireänä” Inka neuvoi kentän keskeltä.
      Miska rauhoittui pikkuhiljaa paremmin avuille, mutta piti päänsä vielä aavistuksen ohjaa vältellen ylhällään. Laukka rauhoittui, ja Kaarna istui takaisin satulaan. Hän käänsi Miskan kertaalleen kohti ensimmäistä pystyä.
      ”Noin, ulko-ohja kireellä, yks, kaks, kolme, hyvä!” Inka kehui.
      Kehumisille ei kyllä Kaarnan mielestä ollut sen enempää varaa, koska heti alastulossa tärähti, uudestaan ja pahemman kerran.

      Sarjan toiselle esteelle Kaarna ei voinut edes unelmoida hyvää lähestymistä. Hän oli aivan kamalassa etunojassa, ja este lähestyi Miskan valtavalla askeleella silmänräpäyksessä. Hyppy lähti lopulta aivan liian läheltä. Tuttu esteenjälkeinen töksähdys tuli, ja sitä säestämään yhtyi vielä puomin kolahdus, ja pian kevyt tumpsahdus, sen tippuessa maneesin hiekkaan.
      ”Hups, ei haittaa, jatka vain”, Inka avusti, pari maneesin ovella norkoillutta tyttöä kipitti nostamaan puomin maasta.
      Kaarna käänsi epävarmana Miskan lävistäjälle, mutta kaikista Kaarnan epäluuloista huolimatta korotettu este hujahti helposti alta. Laukkakin vaihtui yllättävän sulavasti ja alastulo oli alkuradasta huolimatta koko tunnin siistein. Ainakin Kaarnasta tuntui siltä. Myös Miska tuntui kerrankin vakaalta alla. Kaarna lukitsi silmänsä viimeiseen esteeseen. Lähestyminen okserille oli hänestä kuitenkin aivan turhan hätäinen. Kaarna ehti juuri ja juuri ajoissa nousemaan kevyeen istuntaan. Alastulo töksähti ja kypärä kolahti toistamiseen Kaarnan naamalle.
      ”Se oli hyvä hyppy, ensi tunnilla ole vain erityisen tarkka teissä ja lähestymisissä”, Inka huudahti hänelle.
      Kaarna hidasti puuskahtelevan Miskan raviin ja hytkyi siinä hetken, ennen kuin Miska siirtyi huomattavasti rauhallisempaan käyntiin.

      Minja antoi Tokon kanssa heille tilaa ympyrälle. Kaarna hymyili varovaisesti kiitokseksi. Heillä olisi Minjan kanssa huomenna aamutallivuoro, jota Kaarna ei kyllä innolla odottanut. Aamuihmisiä hän ei todellakaan ollut, hyvä kun Kaarna sai itsensä vapaapäivinä ylös ennen puolta päivää, jos silloinkaan. Kaarna hymähti ja taputti Miskaa kiitokseksi kaulalle. Hänestä ei kyllä esteratsastajaa saisi pakottamallakaan.

      //Herranjestas miten kauan siitä on kun olen saanut jotain tänne valmiiksi. Laitoin tän tarinan nyt tänne Kaarnan päiväkirjaan, toivottavasti ei haittaa. Pahoittelen myös sitä, että tässäkin on kestänyt näin kauan, vaikka aloitinkin jo silloin joskus viikkoa ennen hiihtolomaa… motivaatio on Kaarnaan ollut vähän matalalla, ja nyt etäopiskelu ja miljoonat koulutyöt ovat vähän hidastaneet, noh, kaikkea. Yritän tästä nyt mahdollisuuksien mukaan aktiivisoitua! 🙂

      • #50171 Vastaa
        Alva
        Valvoja
        • Postauksia: 106
        • Perus pullaponi

        Hyvää kerrontaa ja kirjotat hirveen hyvin ratsastukesta!

      • #50172 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 180
        • Perus pullaponi

        Musta tää oli kiva tarina jossa oli hyvä rytmitys ja tykkäsin varsinkin kerronnasta radoilla 🙂

      • #50175 Vastaa
        Rhea Kiurula
        Valvoja
        • Postauksia: 46
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihanaa lukea Kaarnan tarinaa pitkästä aikaa. Samaa mieltä kun Alva. Tykkään super paljon sun tavasta ja taidosta kirjottaa ratsastuksesta kiinnostavasti ja sillä tavalla että Kaarnan persoona tulee siinäkin esille!

      • #50188 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Siis toi estetunti oli suoraan mun painajaisista. Elin joka hetken täysillä mukana ja kirjoitit siitä tosi upeasti. Ihana saada sulta tarina pitkästä aikaa, ois niin kiva nähdä Kaarna enemmänkin mukana tallin uusissa kuvioissa. Jos yhtään kiinnostaa niin Tie Tähtiin kisoihin voi vielä osallistua! (:
        Saat 2ep ja 2sp

      • #50195 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tää oli tosi sujuva tarina! Joka hetki tuli just niin omalla paikallaan kuin voi, ja ihana kun Kaarna suoritti koko tunnin onnistuneesti läpi epävarmuuksista huolimatta!

    • #51002 Vastaa
      Kaarna Merikoski
      Valvoja
      • Postauksia: 19
      • Maitovarsa

      Hyvin Hyvin Kisahoitajana
      sunnuntai 5.4

      ”Menikö se hyvin?”
      ”Mmh”, Kaarna nyökkäsi. Kentän vierus kuhisi ihmisiä ja ratsukoita. Siitä olikin ollut aikaa, kun Kaarna oli nähnyt keitään muita kuin hallavalaisia. Hiirakko vuononhevonen ohitti hänet ja Alvan, tytön ohjatessa Hauskaa pitkin ohjin kohti tallia.
      Kaarna ei ollut koskaan ollut osallistunut kilpailuihin, tai edes toiminut kenenkään kisahoitajana. Jos siis ei lasketa edellisen ratsastuskoulun pikkukisoja, missä Kaarna oli pitänyt Klonkku nimisen eestinhevosen ohjista kiinni puolisen minuuttia. Hän oli melko varma, ettei sitä tässä tapauksessa lasketa minkään näköiseksi kisakokemukseksi. Tie Tähtiin-osakilpailujen ilmoittautuminen oli lopulta käynnistynyt, mutta Kaarnahan ei semmoiseen uskaltanut lähteä mukaan, hui. Tilanne oli lopulta kärjistynyt siihen että, hän jossain aivojen nipukassaan hartaasti toivoi, että joku kysyisi häntä kisahoitajakseen. Mikä oli kaikessa määrin absurdia, sillä Kaarna ei ollut pitänyt minkäänlaista sosiaalista suhdetta lähes kehenkään tallilla olijoista. Kaarna oli siis ilomielin tarjoutunut Alvan ”groomiksi”, kun tyttö oli sitä kysäissyt.
      ”Niin kun hyvin hyvin?” Alva varmisti leveästi hymyillen.
      ”Kyllähän se nyt meni ihan hyvin hyvin”, Kaarna naurahti varovaisesti. Alvan rata oli itseasiassa mennyt niin mahtavasti, että Kaarna oli lähes varma ratsukon yltämisestä sijoituksille. Hänellä oli muutenkin aina pieni lämmin paikka sydämessään kunnon vanhanajan raskaille koulusuokeille, ja Alvan ja Hauskan kehitys oli ihailtavaa. Eihän nyt joka likka saa maantienjyrästä muotoiltua näyttävää kouluhevosta. Varsinkin laukoissa Kaarna oli yllättynyt kaksikon kovasta tasosta.
      Alva naurahti iloisesti ja rapsutti suomenhevosta hajamielisesti harjantyvestä.
      ”Ne ekat laukat oli varsinkin hyvät”, Kaarna huomasi itsensä sanovan, nostaessaan ratsastuskassia paremmin olalle.
      ”Ai oliko”, hän myhäili mietteliäänä, ”musta tuntui, että ne ei oikein pyörinyt, Hauska oli vähän tahmean oloinen siinä niitä edeltävissä raviohjelmissa”
      ”Joo, no paperilla ne laukat voisi aivan hyvin olla jopa kasia”, Kaarna vastasi epävarmasti, ja lisäsi vielä ”Ainakin niin kuin omaan silmään”
      ”Oikeesti, vähän me ollaan hyviä”, tyttö virnisteli ja taputti Hauskaa kiitollisena.
      ”Ja jos sä mitenkään ehdit, niin pystytkö vaikka vähän kävelemään tän tammulin kanssa hetken, olisi tosi suuri apu”
      Kaarna nyökkäsi, kisahoitajan hommiin tosissaan kuului paljon enemmän kaikkea kuin mitä hän oli kuvitellut. Aina ulkopuolisen silmistä hänestä oli tuntunut, että kisahoitajat seisoskelivat ympäriinsä, erittäin tärkeiltä näyttäen. Päivä ei ollut edes puolessa välissä, ja Kaarna oli jo ehtinyt rampata vähintään tuhanteen otteeseen satulahuoneeseen ja takaisin verryttelykentälle. Toisaalta tuntui mukavalta tehdä edes jotain muuta, kuin roikkua aidalla tyhjänpanttina.
      Tallipihalla kävi vielä kenttää kovempi kuhina, ja kauempana parkkipaikalla näkyi auringossa kiiltelevä traileri rivistö. Kaarna joutui lähes pujottelemaan ratsukoiden välistä, pysyäkseen lähellä Alvaa. He pääsivät pahimmasta sumasta ohi, ja Alva pysäytti Hauskan tallin reunalle. Kaarna hengähti ja työnsä siniset hiushaituvansa pois silmien edestä, ja pyyhki ratsastushanskansa housuihinsa. Hän kohotti taas katseensa Alvaan, joka antoi runsaat taputukset Hauskalle. Tyttö hyppäsi ketterästi alas, ja löysensi saman tien satulavyötä. Pitkä hiljaisuus alkoi vähitellen vaivaamaan Kaarnaa
      ”No Hauskaa ei varmaan tarvitse laittaa vielä pois”, hän henkäisi lopulta, ”Tai siis pääsette varmaan vielä palkintojenjakoon”
      Alva hymyili leveästi tuttuun tapaansa.
      ”Ihan varmana päästään!”

      • #51004 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 180
        • Perus pullaponi

        Olipas tätä mielenkiintoista lukea kun tää ei ollut sellainen ”perinteinen” tarina. Mutta mieluusti lukisi lisääkin Kaarnan menosta 🙂

      • #51005 Vastaa
        Alva
        Valvoja
        • Postauksia: 106
        • Perus pullaponi

        Jee Kaarnaltakin tekstiä! Kiva, miten Alva oli taas omana iloisena itsenään mukana, ja eiköhän tästä saada jotain revittyä tuleviinkin osiksiin.

      • #51006 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Mahtavaa että Kaarna pääsi kisahoitajan pestiin. Kiva lukea vähän tunnelmia sinkin näkökulmasta. Saat 2sp ja 1 kisapisteen

Luet parhaimillaan 9 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Kaarna & Miska

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: