Kesäleiri 1. – 5.7.2019

Foorumit Tapahtumat Kesäleiri 1. – 5.7.2019

Tämä aihe sisältää 46 vastaukset, 15 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Nio Luosujärvi 1 viikko sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #6502 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 907
    • Lauman johtaja

    Tervetuloa viettämään elämäsi ihaninta kesää Hallavaan parhaiden tallikavereidesi kanssa! Leirillä tullaan nauttimaan perinteisistä kesäaktiviteeteista niin maastoillen, hevosia uittaen ja pellolla ilman satulaa laukaten kuin myös hikisinä ulkokentällä koulua tuuppaillen ja esteratsastuksen saloihin tutustuen. Yöpyminen tapahtuu teltoissa hevoslaitumien ja pronssijoen välittömässä läheisyydessä kivenheiton päässä Aleksin mökistä, jonka pelveluita (vessa, kylpyhuone, sauna, jääkaappi) saa vapaasti hyödyntää. Ruokaa laitetaan tarjolle kolme kertaa päivässä, klo 9, 12:30 ja 19, välipalaa ja iltapalaa voi hakea itsenäisesti kun siltä tuntuu.

    Leiri on tarkoitettu kaikille Hallavan hoitajille ja yksärinomistajille, eikä sille tarvitse erikseen ilmoittautua. Yhden leiritarinan kirjoittaminen on pakollista ja sillä saa kuitattua alkukesän ja heinäkuun hoitotarinat kerralla, jolloin todistat aktiivisuutesi ja pysyt remmissä myös ensi kaudelle (:
    Jos tiedät jo nyt että aikasi ja kiinnostuksesi ei riitä hoitajana / yksärinomistajana jatkamiseen, ilmoitathan siitä mahdollisimman pian.

    Leiristä saa kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää, kaikista tarinoista jaetaan pisteitä ja kommentteja. Lähetä tarinat tähän aiheeseen. Ratsastustunnit suoritetaan seuraavilla kokoonpanoilla ellei toisin mainita. (Ryhmät on arvottu)

    Ryhmä 1
    Oreo – Lotta OK!
    Celle – Elina
    Hauska – Ohto
    Apassi – Mikael OK!
    Molly – Emily OK!
    Loki – Ronja OK!
    Pilkku – Liinu OK!
    Savu – Hannah
    Miska – Linnea

    Ryhmä 2
    Mimmi – Miro
    Melli – Seela
    Fonzie – Nio OK!
    Väiski – Niko
    Olmi – Kassu
    Orion – Lily
    Halla – Aurora
    Valeran – Iiris
    Hauska – Alva OK!

    Maanantai:
    klo 13 saapuminen, telttojen pystytys
    klo 15 ryhmä 1 ilman satulaa koulutunti kentällä Aleksin vetämänä.
    klo 16 ryhmä 2 ilman satulaa koulutunti kentällä Aleksin vetämänä.
    loppuilta hevosten hoitoa, ulkopelejä, uimaan pronssijoelle ja grilliruokaa

    Tiistai:
    klo 10 ryhmä 2 erikoisestetunti Dineon vetämänä
    klo 11 ryhmä 1 erikoisestetunti Dineon vetämänä
    klo 14 kärryajelut Savu, Hauska, Miska, Väiski, Molly
    nahkavarusteiden pesua tallilla, satulahuopien ja loimien pesua mattolaiturilla
    klo 20:30 iltamaasto, saa mennä ilman satulaa

    Keskiviikko:
    klo 10 ryhmä 1 koulutunti Inkan vetämänä, eri hevoset
    klo 11 ryhmä 2 koulutunti Inkan vetämänä, eri hevoset
    iltapäivällä pihapelejä ja vaikka keppihevosilla esteiden hyppelyä
    klo 17 ratsastusta pellolla ja hevosten uitto

    Torstai:
    klo 10 Dineon pienryhmä istuntatunti (ilmoittaudu alle)
    klo 11 Dineon pienryhmä istuntatunti (ilmoittaudu alle) Alva–Hauska, Nio-Fonzie
    klo 14 Inkan pienryhmä estetunti (ilmoittaudu alle) Lotta-Oreo, Ronja-Loki
    klo 15 Inkan pienryhmä estetunti (ilmoittaudu alle) Emily-Molly, Liinu-Pilkku
    klo 16 Inkan pienryhmä estetunti (ilmoittaudu alle)
    illalla hevosten maastakäsittelyä
    sauna ja muurinpohjalettuja

    Perjantai:
    klo 14 leirikilpailut pellolla, sisältää muutaman pikkuesteen, tötteröiden pujottelua ja muuta hauskaa
    klo 17 palkintojenjako grillibileet ja leirien virallinen lopetus

  • #6555 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 907
    • Lauman johtaja

    Ensimmäinen leiripäivä
    maanantai 1. heinäkuuta 2019

    Kello alkoi lähestyä yhtä ja leiriläiset saapua pikkuhiljaa paikalle. Vanhat hoitajat ja yksärinomistajat puhuivat innoissaan keskenään ja sopivat jo telttajakoja. Uudet hoitajat seisoskelivat hieman epävarman oloisina ja katselivat ympärilleen vienosti hymyillen.
    ”Hei vaan kaikille ja tervetuloa Hallavaan kesäleirille! Miun nimi on tosiaan Aleksi ja oon tän paikan omistaja. Piän teille tänään yhden ratsastutunnin ja oon koko leirin ajan käytettävissä, jos tarviitte apua tai tulee jotain kysyttävää. Dineo ja Inka on kaks muuta meidän opettajaa ja pääsette heihin varmasi tutustumaan tässä tulevien päivien aikana.”

    Kerroin hieman käytännön järjestelyistä, kuten vessoista ja ruoka-ajoista ja sitten pääsimmekin aloittamaan ryhmäytymisen. Jokainen sai ensin kertoa hieman itsestään ja hevoskokemuksestaan, ja sitten jakauduttiin 2-4 hengen ryhmiin, joista muodostuisi telttaryhmät. Vanhat hoitajat löysyvät parinsa hyvinkin sukkelaan ja iloiseksi yllätyksekseni myös uudet hoitajat jakautuivat melko vaivattomasti pareikis ja pieniksi ryhmiksi. Jaoin jokaiselle ryhmälle omat telttansa ja sitten alkoi sekasortoinen kokoaminen. Ainakaan naurua ei puuttunut ja leiriläiset pääsivät hyvin tututustumaan toisiinsa rakennuspuuhissa.

    Kun teltat oli kasattu, lähdin esittelemään paikkoja uusille hoitajille. Teimme kierroksen niin tallituvassa kuin satulahuoneessa ja tallissakin ja näytin mistä kunkin hevosen varusteet löytyisivät. Sitten leiriläiset lähtivät vanhojen hoitajien johdolla hakemaan hevosia laitumelta. Tänään hevosten kuntoonlaitolle oli varattu tavallista enemmän aikaa, jotta uudet hoitajat pääsisivät ensin kunnolla tutustumaan hoidokkeihinsa harjauksen ja varustamisen lomassa.

    Klo 15 alkoi ykkösryhmän koulutunti kentällä. Suurin osa meni ilman satulaa, vaikka sen sai toki laittaa selkään – varsinkin jos tänään oli ensimmäinen kerta uuden hevosen selässä. Aloitimme tunnin kävellen kenttää ympäri ja keräillen sitten pikkuhiljaa ohjia käteen. Pyysin ratsastajia ottamaan pysähdykset jokaisen sivun keskelle ja peruutuksen L-kirjaimen kohdalle. Hevosia yritettiin hakea mahdollisimman herkiksi istunnalle ja ohjastuntuma pidettiin kevyenä. Muutaman kierroksen jälkeen seuraavasta pysähdyksestä kaikki saivat nostaa ravin yhtä aikaa. Satulalliset saivat keventää ja ilman satulaakin ratsastavat ainakin yrittää. Laitoin ratsukot kulkemaan toiseen päähän suuren pääty-ympyrän ja toiseen päähän kumpaankin kulmaan yhden voltin. Muistuttelin ratsastajia oikeanlaisesta istunnasta ja siitä että hevoset ravaisivat tarpeeksi reippaasti ja asettuisivat ja taipuisivat kaarille.

    Kun hevoset oli saatu verryteltyä kumpaankin suuntiin oli aika hengähtää hetki käynnissä. Ensin pari kierrosta vapain ohjin ja sitten alkaisi uusi tehtävä. Kummankin pitkän sivun alkuun tehtäisiin 10metrin voltti, jolla hevoset taivutettaisiin hyvin, sitten lähdettäisiin ratsastamaan loivaa kiemurauraa, joka kävisi melkein kentän keskellä, jonne olin laittanut puomin erottamaan kentän puolikkaat toisistaan törmäysten välttämiseksi. Ei niin kokeneet ratsastajat saisivat keskittyä siihen, että hevosen suoristetaan hyvin voltin jälkeen ja asetetaan ja taivutetaan täsmällisesti kaarteen mukaisesti kaarelle. Uusi suoristus ja ratsastus syvälle kulmaan taivuttaen. Kokeneemmat ratsastajat menisivät saman tien, mutta eivät loivana kiemuraurana, vaan aloittaisivat suoraan voltilta sulkutaivutuksen. Kentän keskellä taivutus pysyisi samana, mutta suunta vaihtuisi kohti seuraavaa kulmaa ja taivutus vaihtuisi avotaivutukseksi. Siinä riittäisikin aivoille hommaa.

    Kun tehtävää oli tultu molempiin suuntiin, otettiin vielä muutamia laukannostoja. Ensin laukattiin kerrallaan vain yksi pitkäsivu, mutta sen jälkeen mukaan otettiin vielä pääty-ympyrät laukassa. Loppuun tietenkin pitkät loppukäynnit ja sitten olikin jo kakkosryhmän vuoro saapua kentälle. Heidän kanssaan mentiin samoja tehtäviä.

  • #6558 Vastaus

    Inka Lehtimäki
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 18
    • Maitovarsa

    Keskiviikko, kolmannen leiripäivän alkupuolisko

    ryhmä 1
    Oreo – Ohto
    Celle – Mikael
    Hauska – Emily
    Apassi – Elina
    Molly – Ronja
    Loki – Lotta
    Pilkku – Linnea
    Savu – Liinu
    Miska – Hannah

    ryhmä 2
    Mimmi – Nio
    Melli – Aurora
    Fonzie – Kassu
    Väiski – Miro
    Olmi – Iiris
    Orion – Niko
    Halla – Alva
    Valera – Seela
    Hauska – Lily

    (ratsut arvottu)

    Leirin toisena aamuna meininki alkoi olla jo väsyneemmän puoleista. Lisäksi ratsujen sekoittaminen oli sekoittanut myös pakkaa, ja uudet ratsut olivat aiheuttaneet niin ilonkiljahduksia kuin pientä nurinaakin. Tästä huolimatta ykkösryhmäläiset saapuivat täsmällisesti kentälle tasan kymmeneltä ja alkoivat säätää suurimmaksi osaksi vieraiden ratsujen jalustimia itselleen sopivaksi. Eniten taisi jännittää Elinaa, joka oli kiipeämässä Apassin kyytiin, tai sitten Mikaelia, jonka pienen ratsun selkään oli matkalla joku muu kuin hän itse.

    Kun kaikki olivat kyydissä ja saaneet tutustua ratsujensa askeliin pitkin ohjin käynnissä muutaman kierroksen, aloitettiin työskentely.
    ”Tällä leirillä on ehkä aika rentoa meininkiä noin niin kuin tuntien ulkopuolella, tai ehkä muiden tunneillakin, mutta mun tunneilla ei oo aikaa sellaseen. Eli ne teidän huolella säätämät jalustimet sinne kaulalle ristiin, ohjat tuntumalle ja alotetaan helpoilla mutta yllättävän vaikeilla jutuilla, eli jokaisen kirjaimen kohdalle pysähdys ja liikkeellelähtö. Eikä kukaan teistä tee yhtäkään volttia tai käännä radan poikki, vaan säätelette käynnin tahtia ja askelpituutta ja huolehditte sillä etäisyyksistä – jokainen teistä vahtii, että pysyy sama etäisyys edellä menevään koko ajan. Pysähdyksien kestoilla voi toki myös vaikuttaa helposti siihen etäisyyteen, mutta pyritte ratsastamaan tahdikasta ja etenevää käyntiä pohkeen ja kevyen ohjan välissä. Teillä on täällä tosi eri kokoisia hevosia, joten Celle ja Loki sekä muut hevosen kokoiset saa ratsastaa sitä käyntiä vähän lyhyemmäksi, kun taas nää lyhytjalkaiset, kuten vaikka Pilkku ja Savu, saa vähän pidentää askelta. Pyritte kuitenkin kaikki säilyttämään suht samanlaisen rytmin ja säätelemään askelpituutta. Ja kulmiin kunnon tiet, siellä saatte asettaa ja taivuttaa niitä syvälle kulmaan, niin että saisitte paperiin vähintään kasin teiden ratsastuksesta.”

    Kuten arvata saattoi, etäisyyksien säilyttäminen oli hiukan hankalaa näin kookkaalla ryhmällä, ja suurin osa turvautui joko todella lyhyisiin tai hirvittävän pitkiin pysähdyksiin.
    ”Seuraavaksi saatte siirtyä kevyeen raviin – ei, Mikael, pidetään ne jalustimet edelleen kaulalla – ja ratsastetaan molempiin päätyihin pääty-ympyrät. Kuten kaikkien pitäisi tietää, pääty-ympyrän neljä pistettä ovat lyhyen sivun keskikohta eli tässä pitkällä radalla A tai C, tällä kentällä X tai lyhyellä radalla kentän keskikohta eli I, ja pitkän sivun pisteet ympyrän keskipisteen molemmin puolin. Mutta koska meitä on näin monta ja tehdään molempiin päätyihin ympyrät, te ette tietenkään voi kaikki ratsastaa keskipisteen kautta tai muuten törmäisitte toisiinne, eli käytte pitkillä sivuilla, mutta teette siitä ympyrästä vähän litteän niin että sen leveys on noin 30 metriä eli tämän kentän leveys ja etäisyys lyhyeltä sivulta on 25 metrin paikkeilla. Ja jokainen vahtii oman ratsunsa ravia, ettei päädy kenenkään perseeseen kiinni tai jää puolta kenttää jälkeen edellä menevästä. Ja saa suorittaa.”

    Ratsastajat kiittivät onneaan siitä, ettei helleaalto ollut vielä rantautunut Suomeen, sillä ilman jalustimia keventäminen sekä ravin sääteleminen verryttelyvaiheessa olisivat muuten olleet todella hikistä puuhaa, kun sitä ne olivat jo nyt. Joidenkin kevennystä katsellessani totesin mielessäni, että huomisilla estetunneilla keskityttäisiin esteistuntaan – leiriläisparat luulisivat välttävänsä istuntatreenit tulemalla estetunnille, mutta väärässä olisivat.
    ”Mä tiedän Emily että voi olla vähän hankalaa keskittyä jarruttamaan istunnalla samalla kun yrittää keventää ilman jalustimia, mutta otat tiiviisti kiinni siitä maantiekiitäjästä ja keskityt keventämään ikään kuin liikkeen taakse, ettei se pääse jyräämään jatkuvasti Mollyn perseeseen kiinni. Ja Ronja muistaa nopean jalan vaikka sekin voi olla vähän haastavaa, mutta Molly ei liiku nyt yhtään mihinkään eikä se tee Emilyn duunista kovin helppoa. Ja Pilkku sais liikkua kans vähän tehokkaammin eteen siellä Linnea, koska ne kaks siellä Mollyn kanssa jää vähän jälkeen kaikista muista. Niillä ei toki oo kummallakaan hirveen pitkät jalat, mutta täällä esimerkiksi Hannah tekee aika paljon töitä ton juoksijansa kanssa, ettei se jyräisi teidän kaikkien yli. Tiimityötä, sitä tää ennen kaikkea on.”
    ”Jes, hyvä te kaikki. Voitte sopivalta tuntuvassa kohdassa siirtää käyntiin, antaa hetkeksi vapaan ohjan ja ottaa jalustimet takas alas. Ne voi tuntua nyt taas liian lyhyiltä kun ootte menny ilman, saa pidentää jos siltä tuntuu mutta se tehdään siinä käynnissä, eikä pysähdytä sitä varten.”

    Pienten välikäyntien jälkeen jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle. Toisella ympyrällä oli Elina, Ronja, Linnea ja Liinu, ja toisella Ohto, Mikael, Emily, Lotta ja Hannah. Laitoin varmuuden vuoksi kentän keskelle puomit rajaamaan ympyröiden väliin muutaman metrin, ettei törmäyksiä tai vastaantulevista hevosista säikähtämisiä tulisi. Tehtävänä oli nostaa laukka avoimen sivun keskeltä, laukata puoli ympyrää, siirtyä lyhyen sivun keskellä raviin ja pitkällä sivulla käyntiin, tosin Hannahille annoin luvan nostaa laukan ravista, sillä Miskalle käynnistä nostaminen olisi voinut olla vielä turhan hankalaa.

    Lopputunnista keskityimme harjoitusravissa ratsuihin vaikuttamiseen tekemällä paljon siirtymisiä pääty-ympyröillä samoilla jaoilla kuin laukkatehtävässä. Ne, joilla siirtymiset ja asetukset sujuivat parhaiten, saivat myös väistättää takapäätä ulos avoimilla sivuilla. Loppuun otimme vielä pitkät loppukäynnit, joiden aikana kävin jokaisen kanssa läpi fiiliksiä tunnista sekä mun pointit siitä, mitkä menivät hyvin ja missä olisi korjattavaa.

    Toisen tunnin tehtävät olivat samoja kuin ensimmäisen. Hauska oli ensimmäisellä tunnilla saanut tohottaa enimmät energiansa pois, joten se malttoi tällä tunnilla paljon paremmin – onneksi, sillä tämän ryhmän ratsut olivat keskimäärin paljon pienempiä kuin ensimmäisen. Tämän tunnin aikana oli jo huomattavasti lämpimämpi sää ja Kassulla oli vähän haasteita kietoa ratsuaan korkeammat jalkansa pienen ponin kylkien ympärille niin, että keventäminen onnistuisi.

    Toinen tunti kulki samalla kaavalla kuin ensimmäinenkin, ja sen jälkeen siirryimme yhdessä lounaalle, kun kiireisimmät syöjät olivat jo alkaneet pelailemaan mölkkyä telttojen edessä. Ehkä tällaisesta rennostakin leirielämästä voisi oppia nauttimaan.

    • #6565 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 72
      • Koulutuksen tarpeessa

      Oli neljämiljoonaa kertaa kivempaa alata kirjottamaan omaa tarinaa, kun oli näin hieno pohjatarina! Mun hahmo haraa vastaan syistä, jotka mä ainakin ymmärrän hyvin, mutta mä en kyllä yhtään, vaan mulla oli kivaa kirjottaa tästä tunnista tän pohjatarinan takia. Haluaisin itsekin osata pitää valmennuksia jne, mutta mulla on vähän sama ongelma kuin Mikaelilla. Pystyn vetäisemään hatusta vaikka western riding -valmennuksen koska vaan, mutta kaikki mun englantilaisen ratsastuksen hatara tieto on teoreettista ja se näkyy. Suurin osa muista taas on kiinnostunut vaan englantilaisittain ratsastamisesta, joten jäisivät mun valmennukseni aika tyhjiksi aina. 😀 Jos Mikaelilla olisi toisenlainen hevonen, tai jos se itse osaisi edes alkeet ilman jatkuvaa muistuttelua, sun pohjatarinoista tehdyille tunneille kyllä osallistuisin mielelläni.

      No mikä tässä nyt sitten niin hyvää on? Kaksi asiaa. Ensinnäkin, tarpeeksi kattava kuvaus tehtävistä. Jopa mä ymmärrän, mitä tässä pitäisi tapahtua! Ja mä jaksan lukea tätä syystä numero kaksi, joka on se, miten olet kirjottanut tämän just tähän tuntiin kohdennettuna. Tämä tarina herää mulle eloon ja muuttuu mielenkiintoiseksi siksi, että tässä kulkee tuttuja hahmoja ja hevosia, joiden persoonatkin olet ottanut osin haltuun! Ei voisi vaatiakaan vielä parempaa tuntemusta näistä kaikista hahmoista ja hevosista, koska niitä on niiiiiin paljon. 😀 En tunne itsekään kaikkia vielä näin hyvin. En mä jaksaisi siis lukea kuvausta tunnista tai ratsastuksesta, oli se kuinka hyvin kirjoitettu tahansa. Mutta jaksan aina lukea semmoista kamaa, jossa on ihmis- ja hevospersoonia.

  • #6561 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 113
    • Perus pullaponi

    Kesäleiri 1.-5.7.2019 Maanantai

    “Nii mikä kokosia ne Aleksin telttat oli”, puhelimeni huuteli perääni.
    “Hmm… ootas”, vilkaisen mun lattialla olevia tavaroita. Makuualustan vieressä oli liinavaatteet tyynyineen ja peittoineen. Perässä oli vajaa ikean kassi ruokaa varten, eli monta pussia herkkuja kera sekaan tungettuja t-paitoja, shortseja ja muutamat collarit.
    “Luulen et kahdelle. Taino menis sinne varmaan neljä, mut tätä tavaraa on, ja Seela ja Niko haluu varmaan nukkua kahestaan, luulisin”, kerron korostaen tavaran määrää, halusin todellakin viettää yöni tuon kanssa.
    “Köh, aavistaisin myös”, Kassu lisää selkeästi epäillen, mutta hymyillen, joko tavaroilleni, minulle tai omalle tavarakasallensa.
    “Sun äitis hakee mut puolentunnin päästä mukaan, ja sit tullaan teille, nähdäään!”, kuuluu lisäys.
    “Ootteki sit tällä kertaa ajoi-”, pidemmälle en kerkeä, kun kuulen Kassun nauravan ja lyövän luurin korvaan.
    Huokaisen, ja alan soittaa Sannin uutta levyä tajuten, ettei minun uimashortsini ole mukana.

    Vaihteeksi joudun odottelemaan poikaystävääni, tai oikeastaan äitiäni joka joutui odottamaan Kassua, sillä autolla saamme tavarat helpoiten mukaan. Äiti ei tosin tiennyt vielä meidän olevan yhdessä, vaikka kohta on kulunut puoli vuotta.
    Istun tavaroideni päällä ulkona ja selaan instagramiani. Muutkin hoitajat ovat päivittäneet lähtevänsä leirille, mutta minä pysyn hiljaa. Haluan täydellisen viikon Kassun, muiden leiriläisten sekä hevosten -etenkin Fonzien kanssa, en instagramin.
    Viimein äitini Volvo ajoi pihaan. Tyrkkäsin leiriromppeeni takaluukusta sisään, ja istun pelkääjän paikalle. Onnistun hipaisemaan takanani istuvan pojan kättä, ja hymyilemme molemmat.
    Äitini kyllä tietää homoudestani, mutta luulen, että tämän haluan vielä pitää salaperäisenä salaisuutena, ehkä pelkään salaisettomuutta? Äitini tökkii minua ’hämysti’ kylkeen ja nyökkäilee peilin kautta Kassuun, se tyrkyttää mulle kaikki miehet aina, nyt hän on oikeassa.

    Saavumme viimeisten joukossa tallitupaan, jossa seisoo sekä minulle ja Kassu tuttuja naamoja, sekä erikoisuuksia, ilmeisesti näitä uusia hoitajia, joista Aleksi oli maininnut hoitajien WhatsApp-ryhmässä. Ihanaa saada uutta porukkaa tänne, vaikka vanhakin toimii mainiosti.
    Tungimme itsemme sohvalle istumaan Seelan ja Nikon kylkeen, vaikka seisomapaikat olisivat olleet suuremmassa huudossa, Seelan ilme kuvasti kovin hyvin tätä meidän ratkaisua, ja Kassu tyytyikin lattiapaikkaan tiputtuaan Seelan potkaisusta.

    Aleksi kertoi alkuun opettajista, että itse pitää tämän päivän tunnin, ja Inka ja Dineo myöhemmin. Vielä seurasi luento käytännön asioista. Olihan tämä hyödyllistä, mutta pisti liikkeelle haukotusta ja supinaa, vaikkei Aleksilla mennytkään kuin viitisen minuuttia. Varmaan tämä oli ajankohtaisempi näille uusille kasvoille.
    “Moi mie oon Nio, 17v. Oon tää punatukkanen introvertin ja papupadan sekoitus -juttua kyllä riittää tutummassa seurassa. Ratsastanu oon reilu viitisen vuotta, ja oon nyt rataesteillä jotain 90cm, ja koulupuolella helppo B tasolla. Oon hoitanut Fonzieta nyt vuoden ja kolme kuukautta”.
    Kierros hoitajista ja heidän taustoista jatkui, kunnes jakauduimme ryhmiin. Kuten olin arvellut, Seela ja Niko tuutivat samassa teltassa, kait ne jotain uutuuksia otti kaverikseen, mutta minä ja Kassu emme niitä päästäneet.

    Kun vuorossa oli telttojen pystytys, saimme hetken kiertää, jotta löysimme tasaisen, varjoisen kohdan -moni oli mennyt jo. Teltan kasaaminen alkoi hyvin. Sisäkangas -joka esti hyttysiä tappamasta meitä nousi, ja kun vettä estävä päälykangas nostettiin sen päälle, Kassu tuki sen paikoilleen metallisilla tikuilla, sillä välin kun sidoin kankaat toisiinsa kiinni teltan sisäpuolelta.
    Sovimme toisen pojan kanssa, että tavarat, jotka selviäisivät mahdollisesti aamulla kostuneessa maassa, jätettäisiin meidän teltalle varattuun katokseen.
    Kun poika kaivoi ilmalla täyttyvän luksuspatjan, nousi kateusasteikkoni kymmeneen. Mullahan oli vain kaksi lättänä vaahtomuovipatjaa. Onnekeni kuitenkin ilmapatja kohosi vain muutaman sentin yli patjoistani.
    “Tosissas, ootko tullu paikalle PEITOLLA? Ton tyynyn mä tajuun, mut missä sun makuupussi on?”
    “Älä nyt räyhää siinä, mie vihaan makuupusseja”, ilmoitin muinamiehinä.
    “Siis kuinka ahistavaa olla liukkaassa pussukassa ilman et voi liikuttaa käsiä ja jalkoja?”
    Kassu naurahti, “ootko kuullu et sen makuupussin voi avata ja laittaa peitoksi?”
    “On se silti liukas!”

    Sillävälin kun olimme sählänneet telttamme kanssa, uudet hoitajat oli käytetty tallikierroksella, ja nyt meitä tultiin huutelemaan hevosten hakuun. Näinpä me ryömimme teltasta ulos, ja suuntasimme hevosten laitumille. Nauru ja puheensorina raikui varmaan toisellepuolelle Pronssijokea.

    • #6566 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Jeejee, tässä tarinassa oli just sellasta leiritunnelmaa mitä kaipasinkin. Oli kiva lukea myös vähän Nion äidistä ja sen suhtautumisesta, ja tietysti muista tallilaisista joita aina otat niin sujuvasti mukaan. Saat 1 sosiaalisuus pisteen (lisään kaikki pisteet sitten kerralla joskus kaappeihin)

  • #6563 Vastaus

    Liinu
    Osallistuja
    • Postauksia: 4
    • Maitovarsa

    Ensiaskeleeni Hallavassa

    kesäleiri, maanantai 1.7.2019

    ”Onko kaikki mukana?” isäni varmistaa, kun lähes hysteerisenä tutkin kassiani läpi. ”Pitäis olla, mutta unohdan aina jotain!” huokaisen ja yritän tunkea kumisaappaita epätoivoisesti mustaan urheilukassiin. Sen litramäärä on varmasti ylitetty jo kahdesti, mutta kyllä sinne vielä yhdet kengät mahtuvat jos niin päätän. Isäni hoputtaa kuitenkin jo lähtemään, joten otan kassin olalleni ja suuntaan alas auton luo. Jotenkin ihmeellisesti onnistun tunkemaan kaiken pieneen takaluukkuun ilman kassin saumojen repeämistä. Viimein pääsemme lähtemään pihasta ja hetken mietin, pitäisikö vain jänistää koko jutusta. Ehkä tämä ei ollutkaan niin hyvä idea, kuin olin ajatellut. Enhän tunne sieltä ketään!

    En kuitenkaan saanut ajatuksiani muutettua todeksi, ennen kuin punainen maneesi ilmestyi näkökenttääni. Ehkä ihan hyvä etten ehtinyt jänistää, sillä paikka näyttää aivan ihanalta! Pieni jännitys alkaa hiljalleen muuttua innostukseksi ja lähes revin tavarani ulos takaluukusta. Tallipihalla on jo joukko iloisesti rupattelevia ihmisiä, joten pikaisesti halaan isääni ja suuntan ihmisjoukon luo. Lasken kassini maahan ja jään seisomaan sen viereen hieman epävarmana. Mitä nyt oikein kuuluisi tehdä? Tyydyn vain tarkkailijan rooliin, enhän tunne vielä ketään. En onneksi näytä olevan ainoa uusi porukassa. Iloisesti juttelevien ihmisten joukossa on pari muutakin, jotka näyttävät olevan yhtä pihalla kuin minä.

    Pian mies, jonka oletan olevan Aleksi, onneksi saapuu pelastamaan tilanteen. Aleksi esittelee alkuun itsensä ja alkaa kertoa käytännönasioista. Kuuntelen tarkkaavaisena, sillä en haluaisi kysellä enää mitään jälkikäteen. Todennäköisesti joudun silti kyselemään, sillä en varmasti tule muistamaan kaikkea. Vanhoja hoitajia ei tunnu Aleksin luento kiinnostavan, mutta ei Aleksi näytä olevan yllättynyt asiasta. Seuraavaksi on vuorossa pikainen esittelykierros, jonka aikana jokainen sai kertoa hieman itsestään ja ratsastuskokemuksestaan. ”Moi, oon Liinu, 16v. Oon ratsastanu 6 vuotta silleen aktiivisen epäaktiivisesti, ratsastuskoulussa ja puskaponeilla tasapuolisesti. Oon tasolta varmaan joku vahva HeC ja hyppään rataesteinä 60cm”, esittelen lyhyesti itseni omalla vuorollani. Kierros jatkuu ja jatkuu, kunnes kaikki hoitajat ovat esittäytyneet. Ainakin kaikki vaikuttavat todella hauskoilta ja mukavilta!

    Seuraavaksi syttyy jonkin sortin kaaos, kun Aleksi antaa ohjeistuksen jakautua telttaryhmiin. Jään hieman hölmönä seisomaan paikoilleni muiden jakautuessa ryhmiin, mutta pian huomaan sopivan porukan ja pienesti hymyillen liityn seuraan. Turhaan taisin jännittää koko asiaa, enpä ole Hallavan kaltaista talliporukkaa ennen nähnyt! Teltan kasaus tuottaa hivenen ongelmia, jos nyt näin nätisti sanoo asian. Ensin laitamme kaikki kepit väärinpäin ja joudumme aloittamaan alusta, toisella yrityksellä lähes pystytämme teltan katolleen, ja vasta kolmannelma yrityksellä pohja on maassa ja kepit oikeilla paikoillaan. No, ainakin nauru raikaa eikä kukaan joudu taivasalla nukkumaan!

    ”Onks teillä enää kiiloja?” kuulen kysymyksen takaatani ja käännyn pienesti hymyillen ruskeahiuksisen tytön puoleen, jonka tunnistan esittelykierrokselta Elinaksi. ”Joo, tais niitä pari jäädä.. En tosin ymmärrä miten, sillä kaikki olis varmaan pitäny käyttää!” selitän Elinalle hämmentyneenä, samalla kun alan etsiä kaiken tavaran alta kiilapussia. ”Löyty!” hihkaisen ja ojennan tytölle pussin. ”Kiitti!” Elina huikkaa ja palaa takaisin oman ryhmänsä luo. ”Levitetään vaan kamat sisään”, totean, kun en keksi teltasta enää mitään parannettavaa. Tai keksin kyllä, mutta en sitä enää paremmin osaa laittaa.

    Juuri kun kaikki tavarat on saatu sisälle, tuttu hahmo astelee luoksemme. ”Hei te uudet hoitajat! Voisin pitää teille lyhyen esittelykierroksen, niin paikat tulee tutuiksi!” Aleksi selittää ja nyökkään pienesti. ”Joo, ei huono idea!” Paikalle saapunut Alva toteaa naurahtaen ja pian lähdemme porukalla kohti tallia.
    Aleksi esittelee meille tallituvan ja satulahuoneen sekä muita tallin tiloja. ”Tää on tallitupa, jossa voi sitten vaan viettää aikaa ja popsia eväitä. Kunhan siivootte jäljet”, Aleksi selittää ja heittää samalla pöydällä olevan suklaapatukkaroskan pöydän alla olevaan roskakoriin. Ainakaan kierrokselta ei huumoria puuttunut, mikä sai kyllä itsensä tuntemaan tervetulleeksi!

    • #6567 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Oi vitsi tää tarina sai miut niin hyvälle tuulelle. Kirjoitat tosi sujuvasti niin muista hahmoista kun Liinun ajatuksistakin ja pääsin ihan kunnolla eläytymään tunnelmaan. Oon niin innoissani että päätit ryhtyä hoitajaksi! Saat 1 sosiaalisuuspisteen

  • #6564 Vastaus

    Mikael
    Osallistuja
    • Postauksia: 72
    • Koulutuksen tarpeessa

    Mä nyt huomautan, että mä en ole mitään mieltä kenestäkään kirjottajasta tai kenenkään kirjottajan ratsastus- tai opetustaidoista. Keksityllä Mikaelilla on mielipiteitä ja oletuksia keksityistä hahmoista.

    Keskiviikko: Inkan koulutunti

    Mikä on pelottavin repliikki ikinä? Seven days? Hah, ei. Pelottavin repliikki ikinä on ”niin siis sä meet Cellellä”, jos sen sanoo Inka, kun roikut oman hevosesi harjassa niin kuin pelastusrenkaassa. Apassin harjassa. Ainoan hevosen, joka Hallavassa osaa lännenratsastuksen avut, saanen huomauttaa. Avut, jotka ovat suurimmaksi osaksi päinvastaiset kuin muiden käyttämät. Avut, jotka ovat ainoat, jotka osaan itse. Ainoat, jotka Apassi osaa! Sellaiset, joita Elina, joka ojensi kätään Apassia kohti, ei tainnut osata.

    Aluksi en ollut varma, pelkäsinkö enemmän omaa vai Elinan kuolemaa. Sitten tajusin, että Elinan tietenkin. Minähän ratsastin ratsastuskoulun hevosella, joka oli oppinut kaiken maailman nykijöihin selässään. Elina ratsasti mustangilla, jolle ohjien kerääminen englantilaisittain ”tuntumalle” tarkoitti että nyt tehdään äkkipysähdys ja juuri tähän kohtaan. Lisäksi minun vakuutukseni ei kyllä korvaisi Elinan perheelle mitään, jos hän kuolisi. Yritin sanoa tästä kaikesta jotain Inkallekin, mutta Inka oli vahvasti sitä mieltä, että kyllä tästä selvittäisiin.

    Ei Celle ollut pelottava, eikä edes huolestuttava. Sehän on suurenpuoleinen ruuna. Sehän herran tähden katseli Elinaa sen näköisenä, että sitäkin jännitti olla minun seurassani. Sen täytyi nähdä heti, että se oli joutunut taas alkeiskurssilaiselle hevoseksi. Pidensin jalustimia heti suosista. Cellellä oli ratsastanut viimeksi joku minua lyhyempi, ja englantilaisittain ratsastavat tykkäsivät muutenkin mennä polvet suussaan. Apassi alkoi huiskia hännällään vierellämme ja nostella uhkaavasti päätään. Se näytti siltä että alkaisi raivota ihan kohta, niin epätyypillistä kuin se sille olikin. Ei se Elinaa pelännyt, eikä inhonnut, vaan minä vain tartutin pahan oloni siihen heti. Yritin olla katsomatta siihen, mutta en voinut olla supattamatta Elinalle, että älä kerää ohjia, kyllä sä pärjäät, se menee ihan varmasti painoavuilla, se menee ihan varmasti hyvin kun mä en ole tässä myrkyttämässä sen mielialaa. En luottanut Inkaan vielä lainkaan, koska olihan tämä ensimmäinen tunti, jota hänet näin pitämässä. Olin jo valmiiksi vastahangassa, koska Apassilla ylipäätään oli ohjat kiinni kuolainrenkaissaan. Oli paljon turvallisempaa ilman, jos kyydissä oli taitava englantilaisittain kauan ratsastanut tyyppi. Sitä taas en osannut lainkaan sanoa, mikä minut ja Cellen olisi pelastanut.

    Ensin piti ihan vain kävellä. Yritin olla murehtimatta liikaa ja päästä mahdollisimman kauas Apassista, etten pilaisi siltä koko tuntia. Vaistomaisesti yritin saada Cellen oikeaan kierrokseen keskeltä kenttää yksinkertaisesti nojaamalla eteenpäin. Olin niin sekaisin Apassin puuttumisen takia, että automaattisesti napautin Celleä aivan liian voimakkaasti vasemmalla pohkeellani. Siinä mielenhäiriössäni ajattelin, ettei se totellut. Tosiasiassa se ei tajunnut. Meiltä puuttui suurimmaksi osaksi yhteinen kieli. Luojan kiitos se antoi anteeksi ja lähti maiskuttamalla.

    Piti laittaa jalustimet ristiin hevosen kaulalle. Se oli ihan okei. Mutta ohjat tuntumalle? Vilkuilin heti muita. Okei. Se ei ollut ihmeellisempää kuin tämä englantilaisen ratsastuksen epäloogisin piirre pitää ohjia ihan kummallisesti. Tavoitin Elinan katseen ja yritin suurennella hänelle silmiäni. Älä tee sitä. Ja jos teet, niin ette kyllä ala Inkan kanssa torua minun kilpahevostani, kun se tekee huolella sille opettamani pysähdyksen siihen paikkaan, tai muuten se ei tee sitä enää kun joku toinen samalla tavalla pyytää. Äläkä putoa ja kuole ainakaan sitten jos teet. Elina vastasi rauhoittavasti katseeseeni ja kerkesin havainnoimaan, ettei Apassi yrittänyt enää luojan kiitos etsiä minua. Sitten Inka tuli sanomaan, että katse menosuuntaan, Mikael, ja sun ulko-ohja on kuin pyykkinaru.

    Inka alkoi ladella käsittämättömiä ohjeita, joista ymmärsin tasan nolla prosenttia. Että ratsasta hevonen pohkeen ja ohjan väliin, ja ratsasta se lyhyeksi. Alkoi tuntua samalta kuin ala-asteella, kun en millään oppinut kertotaulua, ja opettajan kertotaulukysymyksiin piti osata vastata heti ja refleksinomaisesti kun kysyttiin. Katselin otsa rypyssä muita, mutta en havainnut mitään ohjan ja pohkeen väliin ratsastamista tai muuta sellaista. Annoin siis sellaisten puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja yritin selviytyä hengissä. Koko ajan teki mieli katsoa, mitä Apassi tekee, mutta ei niin voinut tehdä. Elinahan ajattelisi, että epäilen hänen ratsastustaitojaan — tai mikä pahempaa, olin sen sortin ponipoikia jotka peittelivät hevosensa yöksi ja lukivat niille iltasadun kyyneleet silmissä.

    ”Ratsasta lyhyemmäksi”, Inka kävi sanomassa minulle, kun matkustelin Cellen selässä. Ohjat olivat taas valahtaneet pitkiksi.
    ”En mä ymmärrä”, täräytin suoraan, koska se taisi olla kaikille jo muutenkin ilmiselvää.
    ”Mitä sä et ymmärrä?”
    ”Mitään sun puheesta.”
    ”Okei. Mä tarkotan että sun pitää ihan saada sen askel lyhyemmäksi mutta pitää tahti hyvänä. Miten sä Apassilla sen teet?”
    ”Näin.”

    No sen minä osasin. Sen kun sääteli istunnallaan askelpituutta ja muistutti pohkeella temmosta.

    ”Mitä sä siis yrität?” Inka kysyi, ja minun teki mieli vastata että no keittää kahvia, miltä näyttää saakeli, tämä hevonen ei toimi.
    ”No en kyllä tiedä.”

    Käsittämätön ohje seurasi toistaan. Ne koskivat ohjaa ja pohjetta. Yritin ja yritin kokonaisen pitkän ja lyhyen sivun ajan, mutta sitten sydämeni hakkasi kerta kaikkiaan liian nopeasti ja halusin lähteä kotiin niin kuin pikkukakara. Tuntia ei ollut kulunut vielä paljon mitään ja olin varma, etten enää ikinä halua ratsastaa, enkä oikeastaan nähdä hevosia. Päästin ohjista irti ja halasin itseäni, ja vasta silloin Inka lopetti puhumisen. Kun olin vaihtanut ala-asteelta toiselle, olin joutunut erehdyksessä saksan tunnille, enkä varsinkaan lapsena ollut niin hyvä saamaan suutani auki, että olisin voinut itse selvittää asian. Kuvittelin tosissani, että nyt minun piti osata saksaa, ja menin ihan lukkoon. Tunne oli ihan sama kuin siinä Hallavan kentällä. Tuijotin Inkaa niin kuin pelottavaa saksanopea välittämättä siitä että istuin korkealla hevosen selässä tai että olin häntä noin neljämiljoonaa vuotta vanhempi eikä minun ollut pakko olla siinä. Näin hänen silmistään, miten hänellä välähti viimein. Kontiokorpi ei osaa perusteita. Kontiokorpi on vain viitisen kertaa istahtanut englantilaisittain koulutetun hevosen selkään, ja silloinkin hänen opettajansa on joutunut aina näkemään ylimääräistä vaivaa. Kontiokorven opettaminen on kuin kääntäisi Guitar Heron kylmiltään lefty flipille: tietää, mitä tässä tapahtuu ja tehdään, mutta kaikki on ihan väärin päin.

    ”Osaaksä tehdä voltin?” hän kysyi jatkamatta enää selitystään.
    ”Ehkä.”
    ”Hyvä. Tee semmonen jos tuntuu että se menee liian lähelle toista heppaa”, hän sanoi niin kuin viisivuotiaalle oikein toista heppaa sormella osoittaen, ja siinä tilassa tarvitsin sitä.

    Sen jälkeen luojan kiitos helpotti hieman. Minulta ei enää vaadittu kaikkea sellaista outoa, mistä en ollut kuullutkaan. Unohdin koko ohjastuntuman vähän väliä. Raviharjoitukset ilman satulaa sentään osasin. Apassin jälkeen ei ollut temppu eikä mikään säädellä herkän ja vastaanottavaisen Cellen ravin tempoa istunnalla, kun ei edes yrittänyt keskittyä epäolennaisuuksiin, kuten ohjissa roikkumiseen. Sen ravi jopa tuntui tutulta, kun joidenkin hevosten meno oli niin tasaista, ettei tiennyt ravasiko se nyt vai ei. Kun muistin, että sen moottori pitää käynnistää erikseen pohjeavuin jotta se edes lähti raville, se kuunteli sen jälkeen istuntaa hyvin. Pääty-ympyrät eivät olleet läheskään säännöllisiä, mutta meillä oli ihan omat tavoitteet, jotka täytimme. Säilyimme hengissä ja minä opettelin kertomaan, mistä kohtaa Cellen piti aloittaa ympyrä. Onneksi se oli ratsastuskoulun hevonen. Se sieti ohjasapujani hyvin, vaikka vähän väliä unohdin mitä olin tekemässä ja yritin ohjata sitä niin kuin Apassia.

    Ensimmäinen laukannostomme olisi voinut olla parempi. Siis laukka olisi voinut nousta. Yritin nojata eteenpäin, painaa pohkeilla ja painaa nyrkkinikin Cellen niskaan, kun en muuta osannut, mutta se ei saanut aikaan muuta kuin huojuvaa, epävarmaa ravia ja hämmentyneen pärskähdyksen. Joku kuiskasi, että siirrä toista jalkaa taaksepäin ja nosta toisella laukka sen kainalosta. En käsittänyt ollenkaan, miksi laukka nostettiin niin epäloogisesti, mutta kun vain tottelin kyselemättä niin kuin robotti, niin nousihan se. Se oli niin rauhallista ja paikallaan pysyvää Apassiin verrattuna, että ihan epäilin, oliko se todella laukkaa — ja sitten katseeni ja ajatukseni käännähtivät nopeasti Apassiin. Se pyöritti jo häntäänsä ja paiskoi takajalkojaan maahan, joten ohjasin Cellen sivuun muista. Ilmeisesti sitä pyydettiin nostamaan laukkaa niin kuin minä äsken Celleä, ja se oli yhtä ahdistunut mitään tarkoittamattomista avuista kuin minä aiemmin hevosen lyhentämisestä.

    ”Sun pitää vaan saada se rauhottumaan”, yritin kuiskailla kun sain Elinan huomion. ”Sitten sun ei tarvi kun nojata eteenpäin, ja ehkä pohjetta vähä jos se on epävarma. Älä vedä ohjasta tai sä saat liukupysähdyksen. Se menee varmasti sairaan hyvin kun se ensin rauhottuu. Eikä se uskalla noiden muiden päälle kumminkaan juosta. Se on preeriakiusattu reppana.”

    Aavistelin Elinan voivan kokea samoja fiiliksiä kuin minä ja Apassi, mutta olisin tarvinnut jonkun selittämään minulle hänen ilmeensä, mikäli hänellä sellaista edes oli. Koetin itse hymyillä ja nyökyttää sen näköisenä, kuin ei tässä mitään hätää olisi. Vaikka aivan varmasti oli, kun Inkan tapa opettaa ohjaamaan hevosta oli Apassille ihan yhtä hepreaa kuin minullekin, ja surkeimmassa tapauksessa Apassin tapa ottaa ohjeita vastaan olisi Elinalle yhtä käsittämätön kuin Cellen tapa minulle. Sentään Elina ymmärsi Inkan puhetta paremmin kuin minä.

    Loppukäyntien aikana Inka kiersi ratsastajan luota toisen luokse ja minä tuijotin Cellen harjaa niin kuin kuumeessa tuijotetaan kattoa jaksamatta tehdä oikein mitään. Taisin olla viimeinen, jonka luokse Inka osui.

    ”Mites meni Mikaelilla ja Cellellä?” Inka kysyi meiltä vierellämme kävellen.
    ”Huonosti tietenkin”, vastasin ja mietin, mahtoiko tuo ihminen olla nyt ihan oikeasti tosissaan.
    ”Miten niin?”
    ”En mä näe tässä mitään logiikkaa, enkä mä ymmärrä mitä sä puhut ja en mä vaan osaa ratsastaa.”
    ”No, mulle ei tullu mieleenkään että täällä on joku joka tarvis ihan toisenlaisia tunteja. Siinä voi olla vika.”
    ”Niin. Alkeistunteja.”
    ”Niin. Et sä ranskaakaan osaa sillä perusteella et sä osaat saksaa, mutta sentäs osaat sen, miten vieras kieli opetellaan. Mikäs meni hyvin?”
    ”Hä? Ei mikään.”
    ”Menipä. Koko se ravihomma meni hyvin. Sulla on istunta hyvä.”
    ”Mä en enää ikinä ratsasta”, mutisin hiljaa niin kuin uhmaikäinen.
    ”Mites Apassi?” Inka huomautti, koska kuuli sen kuitenkin.
    ”No se on eri asia.”

    Tunnin jälkeen jäin harmissani silittelemään Celleä sen karsinaan. Ei se sen syy ollut, etten minä käsitä ja osaa yhtään mitään. Se oli selviytynyt hienosti siitä huolimatta. En ollut Apassistakaan huolissani enää, kun sen selässä ei ollut enää ketään eri kieltä sen kanssa puhuvaa. Ei se mitään maasta käsiteltynä kuitenkaan keksisi. Elina oli jäänyt eloon, minäkin olin tässä, ja kaikki muu olikin sitten korjattavissa. Vaikka hevosista olin kyllä saanut tarpeekseni. Enää ikinä en ratsastaisi. En ainakaan enää ennen seuraavaa kertaa.

    • #6568 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Voi ei, tuli ihan hirveä sääli Mikaelia kohtaan. Ihan sellainen olo, että se on nyt kokenut kamalaa vääryyttä, kun joutunut kokeilemaan englantilaisittain ratsastusta. Hyvin kuvailit kaikki fiilikset läpi ja pystyin samaistumaan ihan täysillä. Toivottavasti Mikaelin ja Apassin leiri ei ole nyt ihan pilalla. Saat 2kp ja 1sp

    • #6607 Vastaus

      Elina Honkisuo
      Osallistuja
      • Postauksia: 46
      • Koulutuksen tarpeessa

      Apua tää tarina oli ihana. Säälin suuresti Mikaelia ja sä kuvailit niitä tunteita niin hyvin että välillä tuntui kuin olisi itse istunut siellä. Sain tästä tarinasta super paljob notivaatiota. Kiitos siitä ja täytyykin alkaa raapustelemaan jotain Elinan kauhutunnista.

  • #6569 Vastaus

    Alva Ainio
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    Jännitystä ilmassa

    Vikke hoidossa – check
    Vaatteet mukana – check
    Suklaata mukana – check
    Kaikki mukana – check

    Luettelin kauhun ja ilon sekaisin fiiliksin pääni sisässä. Hallavan leirille lähtö läheni minuutti minuutilta ja olin jo valmiiksi paniikissa. Uusien kavereiden saaminen oli toki kivaa, mutta mitä jos en saisikaan niitä? Mitä jos kaikki pitäisi minua outona tyyppinä, joka on tunkeutunut heidän talli alueellensa? Koko leiri yksin vietettynä ei ollut ainakaan oma käsitykseni hauskasta ajanviettotavasta. ”Keskity Alva,” tokaisin itselleni ääneen ja nappasin sinisen leiri kassini toiselle ja mustan ratsastus kama kassini toiselle olalleni. Avaimet ja juomapullo vielä mukaan ja matkaan.

    Saapuessani pihaalueelle keski päivän auringon porottaessa kauniin talli rakennuksen peltikattoon huomasin jo muutaman muun, ilmeisesti leiriläisen seisoskelevan pihassa. Jäin  epävarmana seisomaan hieman erilleen muusta porukasta. Onnekseni en ollut ainoa epävarma paikalla ja muutama muukin uusi hoitaja seisoi etäämpänä iloisesti juttelevista ja nauravista hoitajista sekä yksäri omistajista. Ahdingoltani minut pelasti luoksemme harppova ruskea tukkainen mies, jonka oletin olevan tallin omistaja Aleksi. Oletukseni osoittautui oikeaksi Aleksin alkaessa selittää tallin käyttännöistä ja muusta tärkeästä. Vanhat hoitajat lähinnä supattelivat ja kikattelivat keskenään, uusien kuunnellessa tarkkaavaisena jokaisen tiedon murusen. Esittely kierroksen alkaessa olin jo rentoutunut siihen malliin, että pystyin jo hymyilemäänkin. Oman vuoroni tullessa esittelin itseni. ”Mä oon Alva, 19 vuotias. Oon harrastanu ratsastusta jostain seittemän vuotiaasta lähtien vähän niin ja näin aktiivisesti ja tasoltani oon noin Helppo A ja rataesteillä 80cm. Oon kans Hauskan uus hoitaja,” kerroin.

    Kierroksen loppuessa olin helpottunut, kunnes Aleksi käski jakautua teltta ryhmiin. Jotenkin ihmeen kaupalla pääsin muutaman muun uuden hoitajan joukkoon. Teltan pystytys oli täydellinen katastrofi, kauniisti ilmaistuna. Edes minun partio taidoistani ei ollut hyötyä, teltan ollessa minulle uppo outo. Eikös se niin mene, että kolmas kerta toden sanoo, niin se meni ainakin meidän teltan pystytyksen kanssa. Teltta katastrofin jälkeen Aleksi haki uudet hoitajat talli kierrokselle. ”Joo, ei huono idea” tokaisen naurahtaen Liinuksi esittäytyneen tytön vierestä.

    Esittely kierrokselta ei vitsin vääntöä puuttunut ja aamun panikointi, kuinka minua ei otettaisi mitenkään huomioon oli häipynyt jonnekkin muualle bilettämään jännityksen kanssa. ”Olet aikuinen,” hoin itselleni aivoissani, älytessäni kuinka tyhmältä olin kuulostanut pääni sisällä. Hymyilin tyhmästi itsekseni, jonka jälkeen nauroin jo ääneen Aleksin kommentille tallituvasta hänen heittäessään suklaapatukan käärettä roskakoriin.

    Talli kierroksen jälkeen vatsassani lensi jälleen perhosia, kun lähdimme vanhojen hoitajien johdolla hakemaan uusia sekä vanhoja hoitsujamme laitsalta. Tästä voisi tulla ehdottomasti yksi parhaista tämän kesän viikoista!

    • #6571 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Hyvää tekstiä, jota oli helppo seurata ja fiiliskin välittyi mainiosti. En malta odottaa että päästään tutustumaan Alvaan vielä paremmin! Saat 1 sosiaalisuuspisteen

  • #6572 Vastaus

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 151
    • Perus pullaponi

    Leiri alkaa!

    1.7.2019
    Oli taas aika avata Hallavan leirikausi ja pystyttää teltat Aleksin mökin lähettyville. Tällä leirillä oli mukana ne kaikki uudetkin hoitajat. Kellon lähestyttyä yhtä oli jo kaikki melkein kasassa. Ainut kuka puuttui oli tietenkin Aleksi.
    -”Missäköhän ihmeessä se on” Elina ihmetteli kun oltiin odotettu jo melkein kymmenen minuuttia ylimääräistä.
    -”Pilkku on varmaan päässy vapaaks tai jotain vastaavaa” Lotta naurahti.
    -”Tai sitten se Molly on napostellut sen päiväheiniensä mukana” Naurahdin, samalla ehkä hieman huokaisten. Ei onneksi kulunut kovinkaan kauaa, kun Aleksi jo saapui paikalle.
    -”Mikä kesti? Me jo luultiin että sä jouduit Mollyn päiväheinien joukkoon tai Pilkun karkaamisen uhriksi” Kassu naurahti.
    -”Ai kello onkin jo noin paljon! No mutta alotetaampa sitten saman tien, niin ei veny vielä enempää” Aleksi naurahti. ”Tosiaan, uusille hoitajille tiedoksi, mie oon Aleksi ja omistan Hallavan. Pidän kans teille osan ratsastustunneista ja osan pitää meidän opettajat Dineo ja Inka…” Hän jatkoi.
    Leirin ”avauksen” jälkeen aloitimme ryhmäytymisen. Käytännössä siis tutustumisleikkejä, joista itse en niinkään piitannut.
    ”Mä oon Emily ja oon 17. Ratsastanut oon aktiivisesti reilu kuus vuotta ja Mollya hoitanut vähän päälle vuoden. Koulussa oon tasoltani noin Helppo A ja esteitä oon hypellyt 80-90cm.” kerroin omalla vuorollani.

    Telttojen pystyttämisen ja uusien hoitajien tallikierroksen jälkeen lähdimme hakemaan hevosia sisälle laitumelta ja aloimme varustella niitä ensimmäistä tuntia varten. Ensimmäinen tunti oli tarkoitus mennä ilman satulaa ja tottakai minä ilman satulaa päätin mennäkkin.

    Tunti alkoi niinkuin kaikki tunnit yleensä alkavat. Käveltiin alkukäyntejä ja ruvettiin pikkuhiljaa keräillä ohjia. Sitten alettiin ottaa pysähdyksiä sivujen keskelle ja peruutuksia L-kirjaimen kohdalle. Molly oli mukavasti alusta asti kuulolla ja se toimikin ihan näppärästi. Verryttelyn aikana oli tarkoitus saada hevoset herkiksi ja kuuliaisiksi. Kerrankin Molly toimi omalla moottorilla niin, että itse pystyin keskittymään esimerkiksi istutaan ja pienempiin asioihin. Pari kierrosta tehtävää käynnissä mentyämme nostimme ravin. Ravissa teimme yhteen päätyyn pääty-ympyrän ja toiseen voltit. Siinä lähinnä vain keskityttiin hevosen taipumiseen.

    Verryttelyn tehtyämme oli aika lyhyiden välikäyntien. Pari kierrosta riitti ja tämän jälkeen aloittelimme uutta tehtävää. Uusi tehtävä oli melko työläs toteuttaa, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa alkoi sujua. Päätimme Mollyn kanssa tehdä ”haastavampaa” versiota, niin päästäisiin ihan kunnolla hommiin. Tarkoituksena tosiaankin oli tehdä pitkän sivun alusta voltti ja lähteä voltin jälkeen sulkutaivutuksella liikenteeseen. Kentän keskellä sulut vaihtuisivat avotaivutuksiksi ja suuntakin vaihtuisi. Itse Mollyn taipuminenhan ei ollut ongelma, mutta ponille vaikutti enemmänkin olevan haastavaa pitää reipas tahti yllä. Siitä saimmekin kuulla useaan otteeseen.

    Tehtävää tultiin molempiin suuntiin ja tämän jälkeen oli aika nostella laukkoja. Laukassa ei mitään sen kummempaa tehtävää oikein tehty, kunhan laukkailtiin pitkiä sivuja ja pääty-ympyröitä. Tunti päätettiin loppukäynteihin pitkin ohjin.

    • #6598 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tykkäsin erityisesti tuosta tarinan aloituksesta. Hyvää dialogia ja hauskaa luettavaa! Saat 1sp ja 1kp

  • #6573 Vastaus

    Liinu
    Osallistuja
    • Postauksia: 4
    • Maitovarsa

    Aleksin koulutunti

    kesäleiri, maanantai 1.7.2019

    Iloinen joukko leiriläisiä käveli kohti laitumia riimut olalla heiluen ja innostunut puheensorina paljasti hevosille, että olisi aika lähteä työntekoon. Katselin kiinnostuneena hevosia, joista uteliaat nostivat päänsä ylös heinikosta pehmeästi höristen. ”Toi pallomaha jonka takapuoli näkyy, on Pilkku!” vieressäni oleva Seela selitti kun luikahdin portin välistä sisälle. ”Näyttää.. motivoituneelta”, sanoin ja en voinut estää pientä virnettä leviämästä kasvoilleni. Olihan poni nyt äärettömän suloinen!

    Elämää täydellisessä ponipilvilinnassa ei kestänyt kauaa, kun Pilkku lähti suuri ruohotupsu suussaan ravaamaan laitumen toiseen päähän. ”Jaahas”, mutisin turhautuneena. ”Onneksi aikaa on sentään varattu!” naurahdin Emilylle vieressäni, joka oli napannut Mollyn kiinni. Pilkku oli pysähtynyt kauemmas mussuttamaan ruohoa ja lähestyin sitä uudestaan. ”Heippa poni! Ei ollakkaan tavattu vielä. Oon sun uus paijaaja ja toivon, että et ainakaan vihais mua heti kättelyssä”, selitin Pilkulle rauhallisesti samalla kun lähestyin sitä. Harhautukseni onnistui jotenkuten, sillä sain kiinni Pilkun otsaharjasta. ”Hieno poni!” kehuin ja Pilkku pärskähti suu edelleen täynnä ruohoa. Sujautin riimun ponin päähän ja lähdin harppoen taluttamaan ponia portille, missä muut jo odottivat meitä.

    Talutin Pilkun karsinaansa ilman suurempia ongelmia ja solmin narun vetosolmulla kiinni. ”Kiltisti sitten”, mutisin ponille ja lähdin hakemaan varusteita satulahuoneesta. Hetken jouduin harhailemaan ympäriinsä, mutta löysin kuitenkin satulan helposti ja harjatkin löytyivät. Satula käsivarsillani hain vielä suitsia, mutta Emilyn avustuksella löysin lopulta Pilkun suitsetkin. Kaikki tavarat päätyivät onnellisesti karsinan eteen ja Pilkku odotti kiltisti karsinassa. Kaikki sujui vielä oikein mallikkaasti!

    Aloitin Pilkun harjaamisen reippain vedoin. Ponin karva ei ollut kovinkaan likainen, mutta olisin voinut silti vain harjailla ponia ikuisuuden. Ihan vain harjaamisen ilosta. Tai ehkä myös osittain sen takia, että Pilkku oli niin hellyyttävä. Siirryin selvittämään häntää jossa oli muutamia takiaisia kiinni, ties missä puskassa Pilkku oli rämpinyt. Hetken päästä kuitenkin tajusin että Pilkku on liikkunut yllättävän paljon taaksepäin. ”Hei!” huudahdan kun huomasin solmun olevan auki ja naru oli pudonnut purujen joukkoon. Nappasin narun nopeasti käsiini ennen kuin karkumatkaa suunnitteleva Pilkku ehti luikahtaa karsinan ovesta käytävälle ja tein uuden solmun, tällä kertaa toivottavasti tiukemman.

    Katseeni osui hetken päästä kelloon ja älähdin jotain epämääräistä. Ponin pyydystämiseen kului sen verran aikaa, että nyt se alkaa hupenemaan käsittämättömän nopeasti. En joutunut pohtimaan hetkeäkään, laitanko satulan selkään vaiko en. Pilkun kanssa uskoin tarvitsevani sitä, ainakin ensimmäisellä ratsastustunnilla. Kiristin vyötä hieman ja muutaman tempun jälkeen sain suitsetkin päähän. Pilkku näytti jopa ihan pätevältä kouluponilta ja aikaakin oli jäljellä.. ruhtinaalliset kaksi minuuttia! Tungin oman kypärän päähäni ja nappasin raipan ihan varmuudeksi mukaan ennen kuin lähdimme yhdessä muiden tuntilaisten kanssa kentälle päin.

    Kentällä ponnistin Pilkun selkään yllättävän ketterästi ja ohjasin sen kävelemään alkukäyntejä uralle. Aurinko paistoi suoraan taivaalta ja Pilkku heilutteli kärpäsiä pois hännällään. ”Ohjia voi alkaa keräilemään siinä pikkuhiljaa!” Aleksi huikkasi kentän keskeltä ja otin ohjat tuntumalle Pilkun kanssa. Pilkku vaikutti vielä oikein rennolta ja kuuliaiselta kun aloimme Aleksin ohjeistaessa ottamaan pysähdyksiä sivujen keskelle. Pilkku pysähtyi helposti kun tiivistin istuntaani hieman ja tein pienen pidätteen. Pohkeesta poni lähti taas reippaseen käyntiin.

    Ohjeeksi tuli myös tehdä peruutus L-kirjaimen kohdalla. Kun saavuimme oikeaan kohtaan, pysäytin Pilkun ja pyysin sitä avuilla peruuttamaan. Painetta syntyi kuitenkin (Pilkun mielestä) liikaa ja muutaman peruutusaskeleen sijaan sain vastaukseksi mieltäosoittavan pukin. ”Jaahas, ei näin”, ajattelin yllättyneenä Pilkun reaktiosta ja korjasin asentoani satulassa. Nyt yritin pyytää peruutusta luomalla vähemmän painetta suuhun ja onnistunkin siinä, sillä Pilkku peruutti keskittyneenä kolme askelta taaksepäin. ”Hyvä!” kehuin Pilkkua kun jatkoimme reippaassa käynnissä eteenpäin.

    ”Hyvältä näyttää! Nyt voitte kaikki siirtyä yhtä aikaa raviin. Satulalliset huolehtii oikeasta kevennyksestä”, Aleksi huikkasi kentän keskeltä ja siirsin Pilkun raviin. En voinut estää pientä nauruntyrskähdystä, Pilkun ravi oli niin pomppuisaa poniravia kuin vain voi olla! Minulla kesti hetki löytää oikea rytmi, mutta pian se löytyi ja sain ratsastettua ihan kivaa ravia Pilkun kanssa. Taivutukset olivat alkuun haastavia, kun tuntui että Pilkku vain puski ponimaisesti vastaan. Aleksin muutaman niksin avulla saimme Pilkun kanssa kuitenkin yhteistä säveltä vielä hieman paremmin löydettyä.

    Välikäynneissä Pilkku pärskähteli tyytyväisenä ja ravisteli pientä päätänsä. Välimatkojen pitäminen oli Pilkun kanssa välillä haastavaa, sillä tuntui että olimme tiellä joka suunnassa. ”Peppuja vaan kaikkialla tiellä..”, ajattelin tympääntyneenä ja pysäytin Pilkun jotta saimme etäisyytä edellä löntystelevään Mollyyn. Aleksi aloitti kuitenkin selittämään seuraavaa tehtävää ja koko aivokapasiteettini menikin sen ymmärtämiseen. Ensimmäisenä menivät Elina ja Celle, jolloin sain itsekkin juonen päästä kiinni.

    Pilkku ei kuitenkaan tajunnut tehtävää. Tai minun apujani. Ensimmäinen kiemuraura muuttui enemmän tai vähemmän madoksi, jonka läpi Pilkku kipitti pysyäkseen Mollyn perässä. Huokaisin hieman turhautuneena, ”Yritä saada Pilkun kanssa sisäpohjetta vähän paremmin läpi, jolloin se taipuu myös!” Aleksi neuvoi ja nyökkäsin pienesti. Toinen kerta sujui jo paljon paremmin ja kehuin Pilkkua vuolaasti. Menimme tehtävää hetken aikaa, kunnes Aleksi ilmoitti sen riittävän. Pilkku oli tunnin aikana hakeutunut jo kelvolliselle tuntumalle ja se tuntui kuuntelevan minua hyvin. Ehkä sen takia Aleksin selitys ei saanut minua kiljumaan kauhusta; seuraavaksi laukattaisiin!

    Perhoset suorastaan poukkoilivat vatsassani, kun ensimmäiset ottivat laukkaa pitkille sivuille. Minähän lentäisin alas kuin leppäkeihäs! Valmistelin Pilkun kanssa laukannoston huolellisesti ja kun viimein nostin laukan, en oikein edes tajunnut mitä tapahtui. Perä lensi parin pierupukin saattelemana, mutta pian Pilkku oli täysin ruodussa ja laukkasi mukavaa palloponilaukkaa uraa pitkin. Leveä hymy levisi kasvoilleni, se oli ihanaa! Otimme vielä muutamat hyvät laukat ympyröillä ja Pilkku kipitti innoissaan eteenpäin. Viimeisessä laukassa minulla alkoi jo olemaan ongelmia saada Pilkku takaisin raviin, mutta lisäympyrän avulla sekin onnistui lopulta.

    Loppukäynneissä Pilkku tallusti pärskien eteenpäin ja kehuin ponia vuolaasti. Eihän tunti mikään puhdas tyylinäyte ollut, mutta molemmat tavoitteet täytettiin! Ensimmäiseksi, selvisin hengissä. Ja toiseksi, en edes joutunut maistamaan kentän hiekkaa. Jos asiaa tältä kannalta mietti, tunti oli menestys! Ei minun ja Pilkun yhteistyö täydellisesti sujunut, mutta mitä muuta voi odottaa yhden tunnin jälkeen?

    • #6599 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tää tarina sai miut niin hyvälle tuulelle! Ootte Pilkun kanssa aivan mainio pari ja toitkin ponin luonnetta tosi hyvin esille. Saat tästä 1 hoitopisteen ja 2 koulupistettä

  • #6584 Vastaus

    Ronja
    Osallistuja
    • Postauksia: 3
    • Maitovarsa

    Ronja Koivulahti – maanantai, 1.7.2019

    Saavuin tallille hieman hermostuneena. Tämä oli ensimmäinen kertani Hallavassa, ja minua jännitti todella paljon uuteen hoitohevoseeni Lokiin sekä toisiin hoitajiin tutustuminen. Pyöräillessäni tallin pihaan ihastelin hienoa kivistä tallia sekä punaiseksi maalattua maneesia. Tallin sisältä kuului iloisia ääniä, joten päättelin muiden olevan siellä. Jätin pyöräni harmaan tallin seinustalle ja seurasin ääniä talliin, tilaan jossa oli muutama muu henkilö, joiden nimiä en tiennyt. Kellon lyödessä yksi oli paikalla jo iso ryhmä kaikenkirjavaa sakkia. Pysyttelin sivummalla, kuitenkin kuuloetäisyydellä, kun tallin omistaja Aleksi selitti päivän ohjelmasta. Kun hän sanoi että piti ryhmittäytyä, satuin menemään pikkuriikkisen paniikkiin. En tuntenut ketään ympärillä olevista ihmisistä eikä minulla ollut mitään hajua kenen kanssa voisin jakaa teltan. *voi kunpa Mikael olisi täällä* harmittelin hiljaa mielessäni. Loppujen lopuksi kuitenkin ryhmä löytyi, vaikka nimien muistaminen onkin yksi pahimmista haasteista mitä olen sattunut kohtaamaan. Teltan kasaaminen meni sutjakasti, vaikka meinasinkin muutamaan otteeseen jäädä jumiin teltan eri kerroksien alle.

    Kun teltta oli pienen vaivannäön jälkeen saatu pystyyn ja kamat sisälle, oli aika lähteä katsomaan paikkoja. Aleksi tutustutti minut ja muutaman muun uuden hoitajan tallin tiloihin ja tapoihin. Painoin mieleen Lokin karsina- ja tarhapaikan sekä hevosen varusteiden paikan. Sitten oli aika lähteä hakemaan heposia laitumelta!

    Kun pääsimme laitumen laidalle, aloin etsiä Lokia katseellani. Musta iso hevonen olisi varmasti helposti huomattavissa. Tässä asiassa olin täysin oikeassa. Näin komean tumman hevosen katselemassa uteliaana meitä kohti laitumen toiselta laidalta. Lähdin rauhallisesti kävelemään ruunaa kohti riimu ja naru toisessa kädessä. Pysähdyin noin kymmenen metrin päähän Lokista ja kutsuin sitä nimeltä, jolloin se otti muutaman askeleen eteenpäin, katsellen minua edelleen uteliaasti korvat pystyssä. Otin taas muutaman askeleen eteenpäin puhuin sille rauhallisella äänellä kaikkea mukavaa. Loppujen lopuksi ruuna käveli noin puolentoista metrin päähän minusta. Etenin loppumatkan rauhallisesti Lokin viereen, kiepautin riimunnarun löysästi sen kaulan ympäri ja annoin sille pienen palan leipää. Pistin sinisen riimun hevosen päähän ja taputin sitä kaulalle. Hevosen musta karva kiilteli kauniisti kuumassa auringonpaisteessa. Lähdin taluttamaan hevosta pois laitumelta, ja näin samalla, että joillain oli hieman vaikeuksia saada hevosensa kiinni. Lopulta löysimme kuitenkin kaikki tiemme talliin ja ilman täytti iloinen puheensorina. Itse en puhunut kenellekään muulle kun Lokille, kun harjasin likaa pois sen karvasta. Yllättävää oli se, että Lokin päällä ei ollut juuri ainuttakaan likakohtaa. Ne hevoset, jotka olen hakenut laitumelta ja päätynyt harjauspuuhiin, ovat yleensä olleet ruskean kurakerroksen alla, aivan kuin olisivat ihan minua varten itsenä likaistaneet. Lokin harjaaminen oli siis siihen verrattuna suorastaan nautinnollista.

    Mustaa hevosta hoitaessani opin hidastamaan liikkeitäni, jottei ruuna säikähtäisi. Muutaman kerran se säpsähti käytävältä kuuluvia kolahduksia, mutta muuten se pysyi niin rauhallisena kuin hevonen nyt voikaan olla.

    Vaikka tunnilla olisikin saanut mennä ilman satulaa, pistin satulan silti Lokin selkään. Tämä olisi ensimmäinen kerta kun pääsen ratsastamaan sillä, joten halusin päästä ensin tuntumalle Lokilla ratsastamisesta. Suitsien laitossa minulla kesti kauemmin kuin yleensä, sillä hevonen oli kärsimätön ja piti päätään kovin ylhäällä. Lyhyenä ihmisen olisin melkeinpä tarvinnut jakkaran suitsien laittoon, mutta kyllä ne soljet kaiken jälkeen kiinni menivät.

    Tunnilla Loki oli reipas ja mukavan tuntuinen heti alussa. Sen käynti oli reipasta ja se tuntui innokkaalta tekemään koulukiemuroita pienen loman jälkeen. Keräsimme ohjat käteen. Alkuun teimme pysähdyksiä ja peruutuksia, jotta saisimme kaikki hepat hereille. Hetken päästä kannustimme hevoset raviin. Lokin ravi oli pehmeä ja siihen oli helppo mukautua. Jo tässä vaiheessa aloin unelmoimaan minua ja Lokia koulukisoihin. Voi että kun rakastin tätä heppaa jo nyt!

    Teimme pääty-ympyrän kentän toiseen päähän. Keskityin erityisesti istuntonsa ja että ravissa pysyi sopiva tempo yllä. Hevonen taipui komeasti kaarteissa ja ravi pysyi sopivan reippaana. Minun piti kuitenkin keskittyä koko ajan pysyäkseni taidokkaan hevosen perässä. Ennen leiriä minulla oli ollut tauko ratsastamisesta, mikä oli selvästikin ruostuttanut taitojani. Kun tämä verryttelytehtävä oltiin toistettu muutamaan kertaan, hiljennettiin käyntiin ja annettiin hevosille hetkeksi pitkät ohjat.

    Toisessa tehtävässä piti tehdä voltti kummankin pitkän sivun alkuun ja lähteä sitten loivalle kiemurauralle. Menin toiseen suuntaan koko ajan pelkkää kirmurauraa, mutta suunnan vaihtuessa haastoin itseäni sulku- ja avotaivutukseen. Loki kääntyi, taipui ja liikkui tosi hyvin ja teki omalta osaltaan ihan nappisuorituksen, mutta kuten sanoin jo, taidot olivat minun kohdallani hieman ruosteessa. Parin kerran jälkeen kuitenkin tehtävä alkoi sujumaan, ja olen tosi ylpeä Lokista.

    Sen jälkeen otettiin vielä laukkapätkiä pitkällä sivulla ja voltilla, kunnes hidastettiin käyntiin, taputettiin kaulalle ja annettiin pitkät ohjat. Loppukäyntien jälkeen päästettiin toinen porukka kentälle ja hoidettiin hepat pois tallissa. En tiennyt muista, mutta itsellä oli ainakin selkä ihan hikinen. Otin hepalta varusteet pois, pesin kuolaimet ja vein kamat paikoilleen. Harjasin Lokin perusteellisesti ja huuhtelin sen haalealla vedellä sitten pesupaikalla. Tämän jälkeen menin vielä taluttelemaan Lokia ulos että se kuivuisi. Ruuna oli tosi rentona ja sen karva kiilsi jopa hienommin kuin silloin laitumelta hakiessa. Heppa itsessään näytti tosi tyytyväiseltä. Taluttelun jälkeen vein Lokin omaan karsinaansa ja menin itse ulos putsaamaan sen harjoja, ne kun olivat aivan karvoissa. Mustien karvojen lennellessä aurinkoisessa ilmassa nautin lämmöstä ja kotoisasta hevosentuoksusta. Hoitajaelämäni Hallavassa oli vasta aluillaan, mutta talli tuntui jo kuin toiselta kodilta.

    • #6601 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tätä tarinaa oli tosi miellyttävä lukea ja tapahtumia helppo seurata. Kuvailit tosi hyvin ympäristöä esim. sitä miten Lokin karva kiilteli, ja Ronjankin ajatuksiin päästiin hyvin tutustumaan. Saat 1 hoitopisteen ja 2 koulupistettä

  • #6587 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 113
    • Perus pullaponi

    Kesäleiri 1.7.2019 Maanantai
    Ilman satulaa koulutunti

    Kakkosryhmässä suurin osa oli vanhoja hoitajia, joten vaikka sekaan oli eksynyt muutama uusista, juttu liikkui liukkaasti. Käytävällä käytiin keskusteluja satulan laitosta, sekä uudet kyselivät nippelitietoja vanhemmilta hoitajilta. Olin vetäytynyt Fonzien karsinalle jo ensimmäisen ryhmän siirtyessä kentälle. Oven edustan puru alkoi täyttyä kuvioista, kiemuroista ja soikioista. Istuin nojaten seinään, ja seurasin vierestä keskustelua. Vasta kun joku ihmetteli missä olen, tajusin, ettei minua nähty tästä. Itselleni ihmetykseksi en ilmottautnut, vaan jatkoin symmetristä kuviota maassa.
    Kun Fonzie oli nuokkunut polvellani useamman hetken, avasin muiden hämmästykseksi oven ja nappasin riimun. Hämääntynyt ruuna tökkäsi turpansa riimuun, ja kiikutin sen käytävään molemmin puolin kiinni.

    Kun kiikutimme hevosia jonossa kentälle, osalla keikkui lisänä satula selässä, osa oli aivan nakuna. Hikiset ratsastajat edelliseltä tunnilta joivat vettä kärsivän näköisinä tullessaan meitä vastaan. Osa mittasi jalustimia oikean mittaisiksi itselleen, ja osa jonotti penkille, itse olin kiikkunut aidan kulmalta kyytiin. Tunnin alkuun käveltiin reilut alkukäynnit, hevoset saivat venyttää kaulaansa alas pitkäksi, ja hätistellä rauhassa hyönteisiä.

    Kun ohjat keräiltiin, tarkoituksena oli herkistää hevoset alusta asti tuntumalle ja istunnalle. Pysähdykset tehtiin kirjaimiin, ja pyrin muistamaan myödätä pysähdyksestä, ja pohjetta käyttäessäni varoa jäämästä puristamaan, pikemminkin nykäistä jalka vauhdilla irti kyljestä. Tämä toimi, sillä ensimmäisen kerran, kun saavuin L:ään peruuttamaan, Aleksi kehui minua ja hevosta rentoudesta ja pohkeen vastaanottamisesta nopeasti. Kuitenkin Aleksi neuvoi pitämään kädet lähekkäin, sillä lähdin helposti levittämään käsiä reisille.

    Raviin siirtymisessä varauduin Fonzien eteenpäin pyrkivään askeleeseen, mutta yllätyin, kun käynnissä haettu muoto pysyi niin hyvin raviin. Yleensä ruunan pää oli aina alkuun ylhäällä. Toki rentous helpotti työskentelemistä, sillä pääsin asettamaan ruunaa sisään oikeaoppisesti ympyröillä. Toisen päädyn volteilla kaaren venähtivät usein yli keskikohdan, mutta likimenneiltä vahingoilta säästyttiin. Hetken työstön jälkeen Aleksi pyysi vaihtamaan suuntaa, ja Fonzie väläyttikin aivan upean lisätyn ravin, kun sitä pyysin.
    “Jos tuo ruuna väläyttelisi tuollaista liikettä aina, se olisi voittanut jo monta luokkaa!”, Aleksi kehaisi.

    Kun työstöä toiseen kierrokseen oli jatkunut hetki, me siirryimme käyntiin. Kuului pärskähdyksiä ja hevosten ja ponien sieraimet liikkuivat, kun ne saivat hengähdystauon.
    Seuraavan tehtävän alettua, ruuna taipui pitkänsivun alkuvoltille todella hyvin, vaikka kaatuikin hiukan sisään, suoristus ja uusi asetus kaarenmukaisesti. Kun saavuimme lähes keskihalkaisijalle punamustan muomin vierelle katsoin pitkälle kentän aitaan ja suoristin ennen seuraavaa asetusta.
    “Nyt ei mennyt Nio tuo suoristus aivan läpi, pyri ratastamaan suoristaessa vaikka askel ulos, silläkin uhalla, että rikot tuon mielitilan”, Aleksi neuvoi, nyökkäsin, ja seuaavassa suoristuksessa ruunan pää painui ryhdikkäämmin kaarelle.

    Lopuksi me nostimme vielä laukkaa. Alkuun nosto tapahtui kulmasta,ja laukan tuntumaa haettiin tasaiseksi suoralla.
    “Nio pidä ulko-ohja, ja katse ylös, katso niitä männyn latvoja!”
    “Äläkä levitä niitä käsiä, hae se kylkien jäntevyys mualta!”
    Laukassa ruuna ei pysynyt yhtä ryhdikkäänä ja kevyenä kuin ravissa, mutta kun otimme pääty-ympyrä mukaan, laukka letkistyi hiukan. Samaa tehtäväätehtiin vielä toiseen kierrokseen.

    • #6602 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Saat tästä 2 koulupistettä

  • #6600 Vastaus

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 113
    • Perus pullaponi

    Kesäleiri 2.7.2019 Tiistai
    Erikoisesteet

    Image and video hosting by TinyPic”>

    Nio ja Fonzie kiitämässä Dineon rakentamille erikoisesteille.

  • #6608 Vastaus

    Dineo
    Valvoja
    • Postauksia: 86
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tiistain erikoisestetunnit, aloitusviestin mukaiset ratsut
    Esterata
    (1. este: pysty jota vasten nojaa kaksi keskikokoista hulavannetta. 2. este: pysty jonka puomien päälle on ripustettu sininen pressu. 3. este: kolme rengasta rivissä. 4. este: ristikko joka on koristeltu oksin ja kukkasin. 5. este: tolppien välissä oleva keinuhevonen. 6. este: tukki. 7. este: tiiliseinä ja kasa erilaisia pehmoleluja sen päällä, mm. 1,5m pehmokäärme ja teddy karhuja.)

    Rakastan kesää, ihan kaikkea siinä. Lämpimiä ja aurinkoisia hellepäiviä, ja raikkaita sadepäiviä. Yöttömiä öitä, myöhään ulkona liikkuvia ihmisiä, uimarantoja ja jäätelökioskeja. Perhosia, kimalaisia, kukkapeltoja ja luonnon eläimiä, jotka talvihorroksestaan heränneenä vipeltävät kotipihojen poikki. Kaiken sen lisäksi rakastan myös hevosten täytteisiä kesäleirejä, sekä niihin osallistuvia innokkaita oppilaita. Ennen kaikkea rakastan nähdä kun heillä on hauskaa.

    Kentälle olin kasannut useita, toinen toistaan hauskemman näköisiä esteitä juuri parahiksi, kun leiriläiset alkoivat tallustaa kenttää kohti.
    “Ihanaa kun on näin lämmin!” hihkaisin heti ensimmäisenä kun ensimmäisen ryhmän ratsukot olivat pysähtyneet kaartoon. “Onhan kaikilla aurinkorasvaa ettei kukaan pala? Hyvä. Ihan ekana jokainen lähtee käynnissä kiertämään hevosten kanssa näitä esteitä, että ne pääsee tutustumaan niihin etukäteen.”

    “Jos niitä hirvittää niin antakaa hetkenaikaa vain seistä ja ihmetellä, niinkuin Olmi nyt! Eikä, katsokaa miten pörheenä se on! Nyt voit pyytää vähän eteenpäin pohkeilla, kyllä kyllä. Eli juurikin näin, hetki aikaa katsella, sitten pohkeilla eteenpäin ja ohjilla pidätte pään kuitenkin estettä kohti. Koitetaan saada ne koskettamaan estettä ensin ennenkuin käännätte pois.”
    Ratsastajien ilmeistä päätellen osaa hirvitti ja osaa huvitti. Hevosten keskuudessa oli enemmän tätä hirvitystä, mutta se oli ollut odotettavissa. Olivathan esteet täysin erilaisia normaaleihin nähden; oli renkaita rivissä, tiiliseinää ja kasa pehmoleluja niiden päällä, pressua, kukkasia ja oksia, oli hulavannetta ja jopa keinuhevonen.

    Alkuverryttelyt lähtivät liikkeelle normaalisti hevosia kuulolle hakien asetuksin ja pysähdyksin.
    “Hauskaa, huhuu? Vieläkö Alva nukkuu, sun ratsusi ainakin taitaa. Reippaasti pohkeita heti liikkeelle lähtiessä pysähdyksestä, ettei se jää matelemaan. Orion ja Väiski saisivat kävellä rennommin, pyrkikää rentouteen. Houkutelkaa päätä alaspäin sisäohjalla, kevyitä puolipidätteitä. Nooin, parempi! Halla taitaa vielä vähän jännittää niitä leluja, käy Aurora vielä kääntymässä sen kanssa siellä esteellä kertaalleen.”
    Kunnollisten alkukäyntien jälkeen ratsukot alkoivat ottaa ravisiirtymisiä, ja ravissa piti käydä tekemässä ympyrä jonkin esteen ympärille. Uralle palatessa takaisin käyntiin, muutama askel ja taas raviin.
    “Jos ne kovasti vielä kyttäävät niin taivuttakaa päätä ulospäin sen ympyrän aikana, pitäkää niitä vähän kiireisinä. Fonziella vähän turhan paljon vauhtia, se taitaa tietää että kohta hypätään. Nyt vaan paljon puolipidätteitä! Olmi hyvä! Oho, pidä Iiris huoli ettei Valera pääse ihan noin lähelle Melliä, vaikka ne onkin kavereita niin Valera saattaa silti purra.”

    Raviympyröiden jälkeen lähdettiin ottamaan laukkaa ensin pääty-ympyrällä ja sitten kentän ympäri niin, että temmon piti pysyä samana. Laukka ei saanut kiihtyä eikä hiipua. Suurimmalta osalta tämä sujui täysin ongelmitta, ja lopulta oli itse esteiden aika. Yksi kerrallaan jokainen sai lähteä tulemaan estettä kerrallaan, hulavanne pystystä aloittaen. Jokainen este hypättäisiin vähintään kaksi kertaa, jonka jälkeen siirryttäisiin seuraavalle, ja lopulta kun kaikki esteet oli hypätty yksittäisenä hypättäisiin ne ratana.
    “Ja sieltä rohkeasti vaan! Tulisko vaikka Kassu ensin? Muut saa kävellä tai ravata, kunhan pysyy poissa esteelle tulevan tieltä.”

    “Mimmi hyppäsi tosi nätisti, hyvä! Pohkeita Alva, nyt nyt! Jos sillä ei tunnu puhti riittävän niin sitten se kieltää, saat käyttää vähän vaikka raippaakin jos siltä tuntuu. Ai mikä pomppu, onko se meidän Melli poni vai pupu? Hyvin istuttu kyydissä Seela!”
    Alun jännittämisen jälkeen jokaiselta alkoi löytymään aika hyviä hyppyjä. Nio ja Niko saivat pidätellä ratsujaan, joita ei tuntuneet erikoiset esteet ihmetyttävän yhtään. Orion hyppäsi kauniilla tekniikalla, Aurora ja Alva saivat rohkaista hevosiaan vähän muita enemmän. Loppua kohti Hauskaltakin löytyi jopa vauhtia, ja Hallakin jännitti paljon vähemmän. Valeralta irtosi tiiliseinän jälkeen sellainen pukki, että Iiris ansaitsisi mitalin pelkästään selässä pysymisestä.

    “Hyvä te, ihan mieletöntä! Jokaiselta alkoi tulla ihan ammattimaista ratsastusta, vieläkö jotain jännittää?” Sain vastaukseksi naurahduksia ja pään pudisteluja, joten saatoin hyvillä mielin pyytää ratsukon tulemaan esteet ratana. Haastavin este kaikista taisi olla keinuhevonen, sillä se oli muihin esteihin verrattuna kapeampi ja hevosille pelottavampi. Ratsastajat saisivat siinä olla tarkkana ettei hevonen menisi vain ohi.
    “Kassu voisi aloittaa. Muut saa kävellä tai ravata, kunhan pysytte poissa esteelle tulevalta. Ja saa lähteä!”

    “Hyvä tempo. Muista Kassu katse, jo edeltävällä esteellä katse menee seuraavalle!”
    “Tee Lily maltillisemmat tiet, nyt ei tarvitse pelata aikaa. Noin, heti parempi lähestyminen!”
    “Ihana Mimmi ja Miro, tosi hyvä te! Sehän hyppää niin rohkeesti!”
    “Istu rauhassa syvälle satulaan Seela, ja odota loppuun saakka. Ja nyt myötäys, hyvä! Oikein!”
    “Fonzielta heeeti vauhtia pois, prrr, prrrr. Ota uudelleen vaan, älä anna sen kaahottaa noin tai muuten se väistää.”
    “Väiski oikein, muista Niko antaa kunnolla ohjaa hyppyjen takana. Tuo kädet vaikka liioitellun pitkälle korvia kohti, just noin!”
    “Hallalle pohkeita nyt nyt, hyvä! Taputa, sitä pitää vähän rohkaista aina ennen hyppyä.”
    “Iiriksellä hyvä istunta, sisäpohje vielä kiinni. Oikein! Pidä huoli ettei se oikaise.”
    “Tosi hyvä Alva, Hauskastahan on tulossa kunnon esteratsu! Vauhtia alkoi löytymään ja ihan kunnon ponnuakin. Taputa, sitä ja itseäsi!”

    Jokainen sai ottaa vielä loppuravit ennen pitkien ohjien antamista käynnissä, ja pian seuraavakin ryhmä pääsisi käymään samat tehtävät läpi.

  • #6611 Vastaus

    Ronja
    Osallistuja
    • Postauksia: 3
    • Maitovarsa

    Ronja Koivulahti – keskiviikko 3.7.2019

    Kävelin aamulla tukka pörröisenä talliin. Menin suoraa päätä moikkaamaan Lokia, ja nautin tallissa vallitsevasta hiljaisuudesta. Kuului vain hevosten hiljaisia pärskähdyksiä ja kahinaa kun ne liikkuivat karsinoissa. Silittelin väsyneen Lokin silkkistä turpaa, kun kuulin jonkun tulevan sisään talliin. Kurkistin pääni ulos karsinasta, ja näin tulijan olevan myöskin uusi hoitaja, vaaleatukkainen Liinu. Maijailemme Liinun kanssa samassa teltassa yhden muunkin uuden hoitajan kanssa. Liinu äkkäsi minut Lokin karsinassa ja hymy huulillaan käveli luokseni.
    ”Huomenta”, sanoin vienosti hymyillen itsekin.
    ”Huomenta! Tiesitkö et tänään me ratsastetaan muiden hoitsuilla? Mä meen Savulla. Tuu säkin kattoon kellä sä meet!” Liinu sanoi iloisena ja hyppelehti ilmoitustaulun luo, missä päivän ratsukot oli ilmoitettu.
    Suljin Lokin karsinan oven ja kävelin uteliaana Liinun viereen katsomaan ilmoitustaulua. Etsin nimeäni hetken, kunnes löysin sen merkattuna Molly-nimisen hevosen viereen. En ollut koskaan ennen mennyt Mollylla, ja olin kiinnittänyt kovin vähän huomiota hevosen itsessään. Tiesin kuitenkin Mollyn olevan ruunikko hieman raskasrakenteinen hevonen, jolla oli paljon säkäkorkeuseroa Lokiin verrattuna. En kuitenkaan tuominnut tammaa ennen kokeilua, ja odotin kiinnostuksella sen selkään pääsyä.
    ”Mä meen Mollylla. Ooks sä koskaan menny sillä, koska mä en…” kysyin Liinulta.
    ”En oo itte kyllä sillä päässyt menemään, mutta musta se kyllä näyttää vähän laiskanpuoleiselta.” Liinu sanoi miettivä ilme kasvoillaan.
    ”Mutta kyllä se sulla hyvin menee!” hän lisäsi vielä katsahtaen minuun leveä hymy kasvoillaan. En tajunnut miten ihminen pystyy olemaan niin positiivinen koko ajan niinkuin Liinu, mutta kyllä hänen hyväntuulisuutensa sai minutkin hymyilemään.
    Siinä vaiheessa talliin ilmestyi muitakin unenpöpperössä olevia hoitajia. Pientä valitusta kuului liittyen siihen, että tunti alkoi niin aikaisin, mikä vain huvitti minua, sillä olenhan itse sellainen aamuvirkku. Tai no, saattaa sillä mustalla aamukahvillakin olla jotain tekemistä sen kanssa. Huomasin kellon lähestyvän yhdeksää, jolloin olisi aamupala. Lähdimme koko poppoo aamupalalle kohti Aleksin mökkiä.

    Kun aamupala oli syöty ja kaikki olivat suurin piirtein hereillä, lähti ryhmä yksi hoitamaan hevosia tuntikuntoon. Kysyin Mollyn hoitajalta Emilyltä missä hevosen karsina oli, ja tämän ohjeiden avulla löysinkin tieni ruunikon tamman luokse. Molly näytti kovin uniselta, mutta sen korvat silti kääntyivät minun avatessani karsinan oven. Taputin tammaa kaulalle ja tervehdin sitä rauhallisella äänellä. Pistin Mollylle riimun päähän ja sidoin sen vetosolmulla kiinni. Kun harjasin sen ruskeaa karvaa ja pöly lensi, hevonen pysyi aivan paikoillaan, lukuunottamatta korvia, jotka välillä kääntyilivät suuntaan tai toiseen. Selvittelin sen paksun harjan ja lähdin hakemaan sen varusteita satulahuoneesta. Otin mustan satulan ja punaisen satulahuovan pidikkeestä ja mustat suitset koukusta. Kävelin varusteiden kanssa Mollyn karsinalle, jätin suitset karsinan koukkuun ja pistin satulan hetkeksi sivuun. Avasin karsinan oven ja otin satulan. Nostin satulan hevosen säälle ja liu’utin sen sopivalle paikalle. Sitten pistin vyön kiinni, en kuitenkaan tarpeeksi kireälle vielä, sillä kiristäisin sen sitten kentällä tunnin alussa. Pistin hevosen riimun sen kaulalle ja otin suitset. Avasin ne nipustaan ja sujautin ohjat tamman kaulalle. Sain kuolaimet helposti hevosen suuhun ja niskahihnan korvien taakse. Sitten vielä soljet kiinni ja heppa olisi aikalailla ready.

    Kun taluttelimme heppoja kenttää kohti muiden ryhmäläisten kanssa, olin onnellinen ettei aamu ollut helteinen. Taivas oli hieman pilvinen ja aurinko pilkisteli aina välillä taivaanraoista. Kentällä säädin jalustimet oikean pituisiksi ja kiristin satulavyön. Minun onnekseni Molly ei pullistellut ja sain satulavyön juuri sopivaksi. Jakkaran avulla kiipesin ruunikon tamman selkään ja lähdin kävelemään uralle. Kävelimme muutaman kierroksen käynnissä ja Molly tuntui tahmealta ja uniselta. Se kuitenkin kuunteli ohjeita ja kiristi tahtia kun napautin pohkeilla kylkiin. Muutaman kierroksen jälkeen Inka sanoi kentän keskeltä, että pitää pistää jalustimet ristiin kaulalle ja ottaa ohjat tuntumalle. Alussa teimme paljon pysähdyksiä ja keskityimme välimatkoihin sekä askelten nopeuteen tai hitauteen. Käynnin jälkeen nostimme kevyen ravin ilman jalustimia ja lähdimme tekemään pääty-ympyröitä molempiin kentän päätyihin. Mollya oli vaikea puskea eteenpäin ja minulla oli vaikeuksia pitää välimatkat sopivina, ettei taaksemme ilmestyisi kauheata possujunaa. Kun olimme ähkineet ja puhkineet ravin osalta tarpeeksi, hidastimme hevoset käyntiin ja annoimme hetkeksi pitkät ohjat. Saimme ottaa jalustimet takaisin jalkoihin ja kuului monta helpottunutta huokaisua. Käyntien jälkeen otimme taas pitkät ohjat ja jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle. Tehtävä ei sinänsä ollut kovin vaikea, vaikka pitikin siirtyä tiheästi askellajista toiseen, mutta se tarvitsi silti kaiken keskittymiseni, että Molly pysyisi liikkeessä eikä jäisi hidastelemaan. Samaa tehtävää menimme muutaman kerran, kunnes vaihdoimme toiseen. Lopputunnin keskityimme harjoitusravissa tehtäviin pääty-ympyröihin monilla vaihdoilla ja pääsimme tekemään väistöä kun siirtymiset alkoivat sujumaan. Koko ajan minulla oli täysi työ pitää Molly hereillä ja liikeessä, mutta lopussa se alkoi liikkumaan sujuvammin.

    Ravitehtävän jälkeen otimme loppukäynnit ja Inka tuli jokaiselta kysymään vuorotellen mikä oli mennyt hyvin ja huonosti. Itse kerroin että hyvin oli mennyt ravitehtävä sekä pysähdykset tunnin alussa. Haastavaa kuitenkin oli ollut välimatkojen säilyttäminen ilman voltteja ja paikan vaihtamista.

    Tunnin jälkeen hoidin Mollyn normaalisti. Otin siltä varusteet pois, pesin kuolaimet, vein ne paikoilleen, harjasin hevosen ja pyyhin vielä hikisiä kohtia märällä sienellä. Sitten taputin tammaa kaulalle ja suljin karsinan oven. Kävelin Lokin karsinalle, missä Lotta hoiti vielä mustaa hevosta.
    ”Teillä meni tosi hienosti Lokin kanssa”, sanoin pienesti hymyillen tummatukkaiselle hoitajalle.
    Lotta hätkähti hieman, sillä ei ollut nähnyt tuloani.
    ”No, menihän se ihan hyvin. Teilläkin meni sujuvan näköisesti Mollyn kanssa”, tyttö sanoi päästäen pienen hymyn kasvoilleen.
    Taputin mustaa ruunaa kaulalle ja rapsutin sitä korvan takaa. Hevonen katsoi minua vähän niinkuin odottaen herkkuja.
    ”Ei sulle oo nyt mitään”, naurahdin pienesti kun Lokin ilme muuttui hieman pettyneeksi. Silitin sen mustaa karvaa ja lähdin sitten katsomaan olisiko jossain jotain pikkujuttuja mitä voisi tehdä.

    Iltapäivällä viiden aikaan pääsin vielä hyppäämään Lokinkin selkään. Lähdimme ratsastelemaan pellolle ja uittamaan hevosia, mikä kuulosti todella hauskalta, varsinkin nyt kun oli ihanan lämmin ilma.

    Pellon reunalle päästyämme nostimme laukan ja annoimme hevosten ja itsemme nauttia vauhdin hurmasta. Tuuli humisi korvissani, kun tunsin Lokin kavioiden aina välillä lyövän maata allani. Hevonen selvästi nautti siitä, ja niin nautin minäkin. Laukkaaminen tuntui vievän pois kaikki huolet ja murheet, ikävän ja kaipuun. Se. Oli. Aivan. Parasta.

    Pronssijoen rannalla päästimme hevoset uimaan. Loki loiskutteli ensin rantavedessä, kunnes uskaltautui pidemmälle. Vesi tuntui ensin todella kylmältä, mutta kyllä siihen sitten tottui. Uimassa oli todella hauskaa, ja jotkui hoitajista palasivat tallille vaatteet, hiukset ja hevoset ihan litimärkinä vesisodan jälkeen. Ei siinä leirihuumassa ehtinyt yhtään murehtimaan, että leiriä olisi jäljellä enää kaksi päivää.

    • #6620 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tää oli ihan hirmu kiva! Hyvin olit ottanut muita leiriläisiä mukaan tarinaan, dialogia on aina kiva lukea. Tykkäsin erityisesti tosta lopusta, siitä miten kuvailit pellolla laukkaamista ja yleisesti leiritunnelmaa. Saat tästä 1 sosiaalisuuspisteen 1 hoitopisteen ja 2 koulupistettä

  • #6633 Vastaus

    Alva Ainio
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    Tiistain erikoisestetunti

    Kävelin laiskasti löntystävä suomenhevonen vierelläni kohti kenttää. Hauska vaikutti ihan unissa kävelijältä. Ihme ettei se ollut kompastunut omiin jalkoihinsa tai kävellyt jotain tai jotakuta päin. Leirin toisen päivän ensimmäinen tunti oli alkamassa ja me menisimme mitä eriskummallisimman näköisiä erilaisia esteitä mitä kenttä oli täysi. Tökin tammaa raipalla ryntäisiin ja yritin saada sitä hereille. Tai edes jonkinlaista reaktiota. ”Ei herranjestas sun kanssas hevonen. Vai ootko sä sittenki joku nukkumatin puolisisko? Joka vetää jotain salaroolia Hallavassa?” Höpötin kentän portin kohdalla Hauskalle. Se pärskähti tympääntyneenä vastaukseksi, mutta höristi jo korviaan esteitä kohti. Talutin sen kaartoon ja rupesin ähertämään jalustimien laskun kanssa. ”Niin siellä on hirveä hulavanne ja kammottava keinuhevonen jotka aikovat syödä sinut välipalaksi ellet pidä varaasi,” mumisin tammalle kiristäessääni satulavyötä. Hyppäsin kevyesti selkään ja rupesin säätämään jalustimia este mittoihin. ”Mä taidankin kutsua sua pystyynkuolleeksi nukkumatiksi, suomenhevosen sijaan.” Vieressäni joku pärskähti hassusti ja älysin vasta nyt, että takanani kävellyt Miro oli kokoajan kuunnellut hölötystäni Hauskalle. Nyt pellavapää tuijotti minua virne kasvoillaan Mimmin selästä. ”Katso nyt sitä, ihan kun joku ihme nukkuva norsu! Tai virtahepo!” Sanoin osootellen sitä raipalla. ”Se, se taitaa kyllä olla” Miro pärski. Nyt nauroin minäkin Miron lisäksi, sillä Hauska kääntyi katsomaan minua loukkaantuneen näköisenä. ”Eikun siis sori, anteeksi tarkoitin tietenkin virkeä ja kaunis kukkaiskeiju” lepersin tammalle kuin viisi vuotiaalle. Ihme kyllä se vaikutti jälleen siltä että olisi ymmärtänyt, käänsi päänsä eteenpäin ja pienestä pohkeen painalluksesta se lähti muiden kanssa uralle kävelemään.

    Hetken uran kierron jälkeen, kun sain istunnan mukavaksi ohjasin Hauskan esteiden sekaan niitä katselemaan. Ihan vaan siltä varalta, että joku niistä sattuisi syömään virtaheponorsuja päivälliseksi. Hauskaa ei juurikaan kiinnostanut ja lunkisti kierrellessään esteitä, se höristi ehkä kerran tai pari jokaista estettä kohti ja katsoi niitä kunnolla.

    Alkuverryttelyt lähtivät normaalisti liikkeelle alun estemessujen jälkeen. Hauska vaikutti edelleen uneliaalta, mutta sentään liikkui eteenpäin ja teki kaiken mitä pyysin, tosin muutaman sekunnin viiveellä. Pysäytin hevosen pitkän sivun keskelle ja yritin saada sitä liikkeelle, kun kentän keskeltä kuului, ”Hauskaa, huhuu? Vieläkö Alva nukkuu, sun ratsusi ainakin taitaa. Reippaasti pohkeella eteen heti liikkeelle lähtiessä pysähdyksestä, ettei se jää matelemaan.” Olin oikeastaan melkein sata prosenttisen varma, että ainakin toinen meistä nukkui, joten yritin saada Hauskan pienellä raipan näpäytyksellä taas kunnolla liikkeelle. Tämä tepsi ja hevonen liikkui taas hiukan reippaammin.

    Ensimmäisten ravien ja laukkojen jälkeen Hauskakin vähän reipastui. Meidän hyppyvuoronme koittaessa se kuitenkin tuntui taas täiltä tervassa. ”Pohkeita Alva, nyt, nyt!” Kuului esteen vierestä ja tein työtä käskettynä. Hauska hyppäsi kiitettävästi yli ja olin ylpeä sillä pysyin selässä. Olin nimittäin esteitä hyppinyt viimeksi vajaa vuosi sitten. Olisin voinut ehkä mainita asiasta, mutta ketäpä se nyt enään kiinnostaisi. Pysyin selässä ja Hauska hyppäsi yli, hieman laiskasti, mutta silti yli, joten jee, sain olla ylpeä itsestäni.

    Kaikkien esteiden yksittäisen läpi käymisen jälkeen alettiin tulla niitä ratana. Hauskan vauhtivivun löytyessä tunti sai vähän enemmän tuulta meidän alle ja poni hyppäsi jo oikein kelvollisesti. Meidän ratavuoromme tullessa nostin laukan ja ohjasin Hauskan kohti hulaestettä. Hups vaan ja olimme toisella puolella. Seuraavana pressu. Tamma epäröi hienoisen himppusen verran, mutta pienestä pohkeesta mentiin yli kovaa ja korkealta. Renkaat ja kukkapuska meni hyvin. Seuraavana keinuhevonen sekä tukki. ”Hyvä Hauska,” kuiskasin sille välikommenttina ennen viimeistä estettä. Tiiliseinä pehmolelu strösselillä taisi olla jännin, sillä siinä Hauska epäröi vielä hieman hippustakin enemmän. Pieni raipan näpäytys ja tamma selvitti kaikki esteet loistavasti. ”Tosi hyvä Alva, Hauskastahan on tulossa oikein kunnon esteratsu! Vauhtia alkoi löytään ja kunnon ponnuakin. Taputa sitä ja itseäsi!” Dineon ääni kehui. Nauraen taputin ensin Hauskaa sen kaulalle, jonka jälkeen irrotin toisen käteni ohjasta ja taputin itseänikin mustan kypäräni päälaelle.

    Tunnin jälkeen hymyni olisi varmaan voinut sulattaa jäävuoria, kun luovutin Hauskaa Ohtolle. Taputtelin tammaa vielä siinäkin vaiheessa, kun autoin Ohtoa minun ajatuskatkossani löystämässäni satulavyössä. Lähdin hyvillä mielin kävelemään kohti tallia, jakaessani tunnin fiiliksiä muiden kanssa. ”Hauska meni tosi hyvin lopputunnista! Alkutunnista se tuntui lähinnä joltain norsun ja virtahevon välimaastosta olevalta mönkiäiseltä, mutta lopputunti oli vaan niin hyvä!” Hehkutin Nikolle ja Seelalle jotka kävelivät vieressäni. ”Haha, katso, Hauska taisi kuulla sun kehusi” Niko hekotteli. Tamma tosiaan hörisi ja höristi korviaan meidän suuntaamme. Olin sittenkin varma, että se on Nukkumatin salavirkaa toimittava puolisisko.

    • #6635 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tosi hauska tarina, sun kirjotustyyli ja Alvan luonne oikein vie mennessään. Hymyilin kaikille hassuille sanavalinnoille niin kun estemessut ja tiiliseinä pehmolelu strösselillä, mistä sä oikein keksit näitä? 😀 Saat 1sp ja 2ep

  • #6634 Vastaus

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 43
    • Koulutuksen tarpeessa

    Leirille!

    Harmaa volvomme kaarsi puiden varjostamalle parkkipaikalle, ja tomuisen ikkunalasin läpi näin tallin edustalle kokoontuneen ihmisjoukon erinäköisten ja -kokoisten kantamustensa kanssa. Noukin oman pinkin laukkuni takaluukusta ja huikkasin heipat etupenkillä istuvalle äidille. Perhoset lepattelivat vatsanpohjassa ja kämmeneni olivat hionneen jännityksensekaisesta innostuksestani. Sora rahisi kenkieni alla ja laukun hihna painoi olkapäätäni. Ja aivan tuota pikaa – starttaisi ensimmäinen leirini ikinä!

    Iloisesti pälpättävä joukko kerääntyi tallituvan sohvalle ja nurkkiin, missä nyt tilaa sattuikaan olemaan. Pienessä huoneessa oli tukahduttavan kuuma suuren ihmismäärän vuoksi, ja toivoinkin, että olisin voinut sännätä suinpäin Pronssijokeen. Aleksin avatessa suunsa totesin kuitenkin, että mikäli tahtoi olla perillä leirin aikatauluista, kannatti jättää uintireissu myöhemmälle.

    – Niin Lotta, kertoisitko sä vähän itsestäsi?
    Olin leiriläisten esittelykierroksen aikana vaipunut aivan omiin ajatuksiini, ja hätkähdin kuullessani nimeni lausuttavan.
    – Mä oon Lotta ja öö… takeltelin. Tästä ei tullut yhtikäs mitään, tunsin muiden piinallisen tuijotuksen liiankin hyvin ja olin varmasti aivan tulipunainen kasvoiltani.
    – Sä oot Oreon hoitaja, Elina ohjasi minua kartalle.
    – Niin siis, mä ratsastan Hallavassa ja hoidan Oreoa. Niin ja oon 14-vuotias.
    Aleksi nyökkäsi hyväksyvästi ja vuoro siirtyi seuraavalle. Joukossa oli monta uutta hoitajaa, ja yritin painaa heidän nimiään mieleeni – kehnoin tuloksin.

    Hetken häsläämisen jälkeen oli telttaryhmätkin saatu jaettua. Aleksi ojensi ryhmällemme teltan, jota sopivaksi osoittautuneen paikan löytämiseen ryhdyimme yhteisvoimin rakentamaan. Olimme kaikki aivan hukassa maassa lojuvien kepukoiden kanssa. Osaamattomuuteni oli hyvin ymmärrettävissä, oma sänky oli kullan kallis, eikä teltassa nukkuminen ollut järin houkutellut.
    – Meil on jo teltta pystyssä, teillä ei näköjään, Miro tapitti touhujamme. – Mä voin auttaa, tää laitetaan tästä näin…
    Valmista tuli kuin yhdessä hujauksessa, ja ryhdyimme raahaamaan tavaroitamme sisälle teltan uumeniin. Loppujen lopuksi laukut valtasivat suurimman osan tilasta, ja näytti siltä, että joutuisimme nukkumaan kuin sillit purkissa.

    Uudet hoitajat Aleksi kutsui esittelykierrokselle, ja vanhoille hän soi hetken vapaa-aikaa ennen ensimmäistä ratsastustuntia. Otin hörpyn vesipullostani ja painelin laitumen laidalle räpsimään kuvia hevosista. Kännykkäni ei häikäissyt loistavalla kamerallaan, mutta ainakin kotiin palatessa olisi roppakaupalla ihania muistoja leiristä. Samassa huomasin alun jännityksenkin kaikonneen. Mitä mahtavin viikko olisi tiedossa!

    • #6636 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Mun lemppari kohta oli tuo esittelykierros, jossa toit taas Lotan luonteen ihan täydellisesti esiin! Saat 1 sosiaalisuuspisteen

  • #6640 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 907
    • Lauman johtaja


    Alva ja Hauska Aleksin ensimmäisen päivän koulutunnin jälkeen

  • #6641 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Maanantai 01.07.2019 Ensimmäinen päivä

    Sotkin keltaisella jopollani kieli vyön alla, jotta ehtisin tallille reilusti ennen leirin alkamista. Mun täytyisi ehtiä tsekkaamaan paikat ennen kuin kaikki muut ehtisivät paikalle. Isä oli luvannut tuoda mun valtaisat pakkaukset joskus kun pääsisi töistä. Siihen mennessä mä todennäköisesti olisin jo valloittanut kaikki mun hurmaavalla hymyllä, kesätukalla ja upouudella hienolla paidalla.

    Leiri oli alkanut mukavasti telttojen pystyttämisellä, jossa mä olin tietystikin luonnonlahjakkuus ja auttelin mielelläni muita. Todellisuudessa olin treenannut koko edellisillan isän ohjeistuksella, mitä Mymmelin kotiinpaluulta olin ehtinyt, mutta mitäpäs sitä suotta muille paljastamaan. Parempi pitää kulisseja yllä ja olla erityisen siisti tyyppi, varsinkin kun oli niitä uusia tallilaisiakin paikalla.

    Mun coolius karisi viimeistään Aleksin koulutunnilla. Hiki valui pitkin mun selkää ja Mymmeli liikkui kuin täi tervassa. Tamma todella oli lihonut, saisin olla onnekas, mikäli satulavyö ylipäätään yltäisi tonnikeijukaisen mahan ympäri. Mymmelin kanssa oli kuitenkin mahtavaa, vaikkei me taidettu mihinkään Grand Prix tasolle yltääkään.

    Tiistai 02.07.2019 Toinen päivä

    Edellisiltana meni pitkään höpötellessä muiden leiriläisten kanssa ja aamu valkeni aivan liian varhain. Raahauduin tallille tukka totaalisen pystyssä ja sain Lilyltä tirskuntaa, näytin kuulema aivan röllipeikolta. Mä en käsittänyt miten Lily saattoi olla niin nätti heti aamusta. Murisin ja nurisin huomenet ja kävin hakemassa Mymmelin sisään laitumelta taluttaessa tammaa otsatukasta. Nakkasin tammalle harjailujen jälkeen pikapikaa estevarusteet päälle ja valitsin hienoimmat mustavalkoiset jännesuojat tamman jalkohin. Mymmeli näytti superhienolta astellessaan vierelläni kohti kenttää.

    Dineon estetunnin jälkeen mulla oli hassu olo. Mymmelin selästä jokainen este näytti hirmuisen paljon suuremmalta kuin Saltyn selästä. Vaalea ponini oli niin kiltti ja rohkea, mutta kuitenkin ihan äärettömän pikkuruinen. Harmi, ettei Mymmeliä voisi venyttää alkajaisiksi vaikka Orionin kokoiseksi. Kauhu jyskytti päässäni joutuessani vastahakoisesti myöntämään, että tamma kävisi minulle pieneksi aivan liian pian. Olin joutunut jälleen pidentämään Mymmelin estesatulasta jalustimien pituutta.

    Loppupäivä sujui mukavissa merkeissä varusteiden puunailun ja naurun saattelemana. Puoli yhdeksän aikaan illalla lähdimme iltamaastoon, suurin osa ilman satulaa, tietysti. Rento puheensorina täytti kiemurtelevan ratsukkojonon ja silittelin Mymmelin hopeanvaaleaa harjaa, minkä ötököiden huitomiselta kerkesin.

    Keskiviikko 03.07.2019Kolmas päivä

    ”Siis mitä, mä meen Väiskillä koulutunnin?” Kysäisin järkyttyneenä.
    Tiesinhän mä, että ratsuja vaihdeltaisiin leiriviikolla ainakin yhdellä tunnilla, mutta silti. Mä en ollut koskaan senkummemmin edes kiinnittänyt lämminveriseen mitään huomiota satunnaisia rapsutuskertoja lukuunottamatta, ennen kuin mun nimi yhtäkkiä koreili sen vieressä.
    ”Noh, aika siitiä. Nio näköjään menee Mymmelillä”, mumisin puoliääneen.

    Huomasin Nion tallikäytävällä ja pompahtelin hänen luokseen.
    ”Heiii Nio! Sä meet Mymmiksellä, sano jos tarttet apua tai et löydä jotain. Mymmiksen tavarat on vähän sekaisin eilisten kuurailujen jälkeen”, sanoin irvistäen. ”Mä käytän sillä yleensä koulutunneilla niitä suitsia, mistä turpis puuttuu, mutta voithan sä tietty laittaa ne anatomisetki. Kylläpä sä varmaan tiedät mitä sillä yleensä on niskassa.”
    Nio nyökkäsi hymyillen. Ei hän olisi minun ohjeistustani oikeasti kaivannut laisinkaan.
    ”Minkä huovan mä laitan sille tunnille?” Nio kysyi kohteliaana.
    ”Äh, laita mikä haluat, sori ei mun ollu tarkotus päsmäröidä” naurahdin. ”Ethän sä todellakaan oo ekaa kertaa Mymmiksen kanssa tekemisissä. Mutta hei nyt pakko kiitää, Vemmelsääri odottelee!”
    ”Moro moro”, Nio sanoi kättään huiskauttaen.

    Tunti oli ollut sanalla sanottuna ka-ma-la. Vika ei siis ollut missään nimessä Väiskin, joka oli hieno kuin mikä. Musta tuntui, että koko tunti oli mennyt enemmän ja vähemmän perunasäkkinä keikkumiseen. Vatsa- ja selkälihakset huusivat hoosiannaa ja mä tiesin, ettei illan kepparihyppelyistä tulisi mitään. Mä olisin niin kipeä varmasti vielä koko loppuviikon. Onneksi pellolla kirmailu ja hevosten uittaminen ei vaatisi älyttömiä ponnistuksia.

    Torstai 04.07.2019 Neljäs päivä

    Torstaina mä skippasin ratsastuksen kokonaan, koska mulla oli suuria suunnitelmia. Mä olin päättänyt hurmata erään upean sinihiuksisen naisen. Kävin isän kyydillä kukkakaupasta ostamassa sinisen, glitterkoristetun ruusun ja pienen pussillisen salmiakkeja. Isä oli ihmetellyt toimintaani suuresti, mutta mitäpä hän mistään tiesi. Hän joutui etsimään seuraa puhelimellaan jostain tinderistä. Mä sentään näin lukemattoman määrän tyttöjä ja poikia tallilla, ihan jokainen päivä – ja ihan ilman tinderiä.

    Tallilla vuoleskelin tallin takana ruususta piikit pois ja kiroilin hiljaisesti aina kun piikit osuivat sormeeni. Mä olin päättänyt opettaa Mymmelin kantamaan ruusua, jotta voisin hurmata Lilyn tamman avustuksella. Kun sain ruusun piikittömäksi, kurkistelin reitin selväksi ja painein Mymmelin tarhaan opettamaan tammalle uusia temppuja. Mymmeli söi ahneuksissaan puolet ruususta ja kaikki temppupalkinnoiksi varatut porkkanat, mutta lopulta tamma oppi sen, mitä olin tahtonutkin. Se osasi pidellä ruusua kauniisti pudottamatta tai mupeltamatta sitä lainkaan ylimääräistä.

    Näin Lilyn astelevan kohti Mymmelin tarhaa ja tyrkkäsin äkkiä sinisen ruusun Mymmelin suuhun.
    ”Et sitten syö sitä”, sihahdin tammalle.
    Mymmeli heilautti päätään ja hörisi vaimeasti Lilyn astellessa lähemmäs. Mä katselin sinihiuksista naista tarkasti ja ymmärsin, että hän olisi eittämättä liian vanha minulle.
    ”Öö, moi Lily”, aloitin. ”Mä haluaisin kiittää sua siitä kun oot ollu niin hyvä kaveri mulle. Tuossa ois salmiakkeja ja noniin Mymmeli, irti siitä ruususta. Irti nyt.”
    Riistin ruusun tamman suusta ja annoin kuolaisen ruusun ja taskussa lämmenneet salmiakit Lilylle.
    ”Kiitos”, sinihiuksi tirskahti, mutta tarttui rohkeasti kuolattuun ruusuun ja avasi pussin salmiakkia. ”Ota vaan, nää kalat on sun lemppareita.”
    Nyökkäsin tyytyväisenä. Vaikka Lily olikin jo aika vanha, ainakin hän oli leidi minun makuuni.

    Perjantai 05.07.2019Viides ja viimeinen päivä
    ”Voi juku, tänään on leirikisat”, supatin Mymmelille letittäessäni sen häntään ranskanlettiä.
    Seisoskelin tyylikkäästi suoraan tamman takana ja yritin punoa letistä täydellisen suoraa. Se oli melko hankalaa ja mä huomasin kaipaavani Alanaa. Hänestä saattoi olla montaa mieltä, mutta letittää hän osasi.
    ”Elina mitä mä laitan tän tukkaan ku tää on niin himpulan liukas?” Kysyin tuskaillen siirryttyäni harjan pariin.
    ”Onko sitä pakko sykeröidä? Mitäs jos teet verkkoletin sille?” Tyttö ehdotti hymyillen.
    ”Aa!” Hihkaisin. ”Niinpä mä teen.”

    Avasin googlesta letitysvideon ja laitoin sen päälle. Nostin iphonen Mymmelin ruokakuppiin ja kuikuilin ohjeita samalla kun jaoin vaaleaa harjaa sopiviin osioihin. Lopulta Mymmeli oli valmis ja erityisen upea anatomisesti muotoilluissa mustissa suitsissa ja mustassa estesatulassaan. Kullanväriset jalustimet kiiltelivät jopa tallin hämyisässä valossa ja galaksisuojat näyttivät upeilta tamman vaaleissa jaloissa.
    ”Mulle sä oot voittaja jo nyt”, kuiskasin tamman korvaan.

    • #6644 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      En vaan voi sanoo tätä liian monta kertaa, Miro on niiiiin söpö! Mukavalla rytmillä pikakelasit leirin läpi ja nappasit sieltä sopivan määrän kivoja tapahtumia esille. Saat tästä 1sp, 1hp ja 1kp

  • #6642 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 907
    • Lauman johtaja

    Nio ja Fonzie Dineon erikoisestetunnilla

  • #6643 Vastaus

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 46
    • Koulutuksen tarpeessa

    Maanantai 1.7.2019

    Olin koko aamun tujottanut kelloa herkeämättä ihan kuin se liikkuisi siten nopeammin. Into pinkeänä hyppelehdin ympäri kämppäämme kinuen milloin voisimme lähteä. Tänään olisi minun ensimmäisen Hallavan leirin ensimmäinen päivä ja saisin viettää koko viikon Hallavassa hevosten keskellä. Mikä olisi voinut olla parempaa? No ei mikään!

    Sain kyydin äidiltäni sillä kamani eivät olisi mahtuneet skobani kyytiin. Olinhan kaikkien tuntema ylipakkaaja, joka varustautuu kaikkeen – ja vähän ylinmääräiseen. Nappasin nopeasti isot kassini matkaan ja sanoin heipat äidilleni. Kiiruhdin sora rapisten kenkieni alla muiden leiriläisten joukkoon. Aurinko paistoi ihanasti ja minulla oli päälläni vain keltainen toppi ja mustat rennot shortsit. Pysähdyin hetkeksi katselemaan muita paikalla olijoita ja äkkäsinkin sieltä nopeasti Emilyn jonka luokse kiiruhdinkin.
    ”Moi! Super jännää. Ja kivaa! Mutta mikäköhän Aleksilla kestää?”, hihkaisin Emilylle.
    ”Pilkku varmaan päässyt karkuun”, Lotta liittyi keskusteluun vierestämme. Pian saatiin kuitenkin Aleksi paikalle ja leiri potkaistua käyntiin.

    Aleksi kertoi perusasioista kuten syömisestä, leirin järjestäjistä ja sunmuusta. Sen jälkeen pääsimmekin jakautumaan ryhmiin ja löysinkin yllättävän sukkelaan itselleni telttakaverit. Myös minulle vieraat kasvot löysivät itselleen ryhmät ja sitten alkoikin telttojen kasaus. Eihän se mennyt ihan niinkuin Strömssössä, mutta naurua ei ainakaan säästelty ja kyllähän se telttakin loppujen lopuksi kohosi ihan nätisti kun sitä oli vähän kurittanut.

    Teimme pienen kierroksen tallilla ennen kuin meidät vapautettiin hakemaan hevoset. Tänään mentäisiin hoitsuilla ilman satulaa. Minua tosin vähän hirvitti mennä tunti ilman satulaa, koska allani oli rakas isoliikkeinen hoitohevoseni. Olin päätynyt jo tarhoille ajatusteni vieden keskittymiseni mennessään. Onnekseni Celle antoi helposti kiinni ja sain sen talutettua talliin hoidettavaksi.

    Viileä talli sulki meidät hellään syleilyyn ja olin yhtä hymyä. Suojat ruunalle, suitset päähän, kypärä päähän ja olimme valmiita. Olin saanut yllättävän nopeasti Cellen kuntoon, jonka seurauksena en ollut edes viimeinen. Mitäköhän oli oikein tapahtunut?

    Aloitimme pysähdyksillä mitkä ei olleet todellakaan minun vahvuuksiani. Ei sitten ollenkaan. Pysähdykset otettiin jokaisen sivun keskelle ja L:lään peruutus. Ilman satulaa mennessä kuitenkin Celle tuntui ainakin sata kertaa herkemmältä ja jopa pysähdykset alkoi tuntua ihan mukavilta. Tämä leirihän oli saanut maailmanjärjestyksen päälaelleen.

    Melkein jopa mallikkaiden pysähdyksien jälkeen alkoi raviosuus. Se hirveä osuus. Nostin käskystä Cellellä ravin ja lempeä ruuna lähti automaattisesti ravaamaan omaa isoa raviaan. Hyvä etten ollut keikahtaa jo nyt alas. Minusta tuntui kuin olisin pomppinut rautiaan ruunan selässä kuin mikäkin perunasäkki. Tai no, taisi se siltä näyttääkin kun sain kommenttia vatsalihasten käytöstä. Saimme yrittää keventää, mutta eihän siitäkään tullut mitään. Sain Aleksilta ohjeet tehdä pääty-ympyrän ja kulmiin voltit, sekä monta huomautusta asetuksista, sillä kaikki keskittymiseni meni ihan vain selässä pysymiseen. Ihan kelpo suoritus se silti kai oli. Niin ainakin kuvittelin.

    Raviverryttelyn jälkeen saimme pienen levähdyksen ja vatsalihaksiani poltteli nyt jo hien valuessa pitkin naamaani. Lopputunnista tulisi siis yhtä tuskaa näillä lihaksilla. Tauko loppui kuitenkin lyhyeen ja pian sainkin taas keräillä ohjia. Aleksi kertoi ohjeet ja sen jälkeen menoksi vain. Nostin ravin ja puristin itseni apua huutavilla vatsalihaksilla kiinni ruunan selkään. Lähdin ulkopohkeella kääntämään ruunaa voltille ja taivuttaen sitä.
    ”Taivuta sitä vielä vähän enemmän”, Aleksi kommentoi. Liikuttaen sormea ja tukien sisäpohkeella jatkoin Cellen työstämistä. Sitten suoristus ennen toista asetusta. Kaari meni oikein mukavasti ja kulmaan olisi pitänyt mennä syvemmälle, mutta ei hullummin.

    Lopputunnista nostelimme laukkoja ja Cellen laukassa oli huomattavasti helpompi istua kuin ravissa. Laukkasimme pääty-ympyrällä ja sain Cellen laukan hyvin rullaamaan. Ruuna ei ollut aikoihin tuntunut näin hyvältä ja tähän olikin hyvä lopettaa ensimmäinen leirin tunti. Tästä tulisi vielä huippu viikko!

    • #6645 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Kiva lukee Elinankin näkökulmasta tää leirin aloitus! Ja propsit siitä että Elina uskaltautui Cellen selkään ilman satulaa 😀 saat 1hp ja 2kp

  • #6648 Vastaus

    Alva Ainio
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    Alva ja Hauska ylittämässä kammottavaa keinuhevos estettä Dineon erikoiseste tunnilla.

    //tän voi poistaa kuva ei näköjään tykänny musta eikä antanu ladata tätä ):

    • #6650 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Kuvan maksimikoko 2mb, siksi ei varmaan onnistunut

  • #6676 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 118
    • Perus pullaponi

    Tiistain kärryajelu

    Pitelen Savun ohjista kiinni. Teoriassa tiedän miten tää tehdään, mutta en mä ole koskaan ajanut hevosella. Mua jännittää. Vilkasen Nikoa mun vierellä, se joutu mun kaa samoihin koppakärryihin.
    “Päästä vaa löysemmäks”, Niko ohjeistaa. Onneks mul on ammattilainen mukana, se tietää miten tää hoidetaa. Vilkaisen muita nopeaan, en muista minkä hevosen kyydissä Nio on enkä kyllä näekään sitä. Hymähdän ku mietin meidän viime yötä. Meni vähän levottomaks jälleen tänäkin vuonna. Ja viime kesänä ei ees oltu yhessä.
    “On tää ihan kivaa”, mumisen keskittyneenä Nikolle ajatuksiani ääneen. Savun peppu keikkuu ja se huiskii hyönteisiä hännällään. Aurinko siivilöityy puiden oksien läpi luoden kesäistä tunnelmaa.
    “Raviin!” kuuluu käsky. Mä maiskautan koska en oo varma miten hevonen käsketään nopeampaan askellajiin ohjilla, Savu onneks tajuaa mitä haluun. Tai sitten se ennakoi, jaa a.
    Niko kumartuu lähemmäs mua. “Jos haluut lisätä vauhtia, napautat oikealla ohjalla lautaselle”, se kertoo hymyillen. Vilkaisen Nikoa ja hymyilen takasin.
    “Älä ny kyllä mä tiiän mitä mä teen, oon luonnonlahjakkuus”, vitsailen.
    “Ja se näkyy!” Niko nauraa.

    Retki sujuu leppoisasti. Suurimman osan reissusta porukka on ollut melkeinpä kokonaan hiljaa, mikä ainakin mulle kertoo siitä että kaikilla on mukavaa. Tää on niitä semmosia hetkiä jonka tahtoo muistaa ikuisesti, ja veikkaan etten oo ainoa. Toivottavasti en myöskään oo ainoo joka ei oo koskaan ajanut… Voisko niin olla? Kai mun pitäis tutustua tähän lajiin enemmänkin. Mitähän Olmi sanois jos joku päivä valjastaisin sen? Tajuan että sileätäkin voi treenata ohjasajaen. Miten mä olen voinu olla muistamatta.
    “Niko saanks mä joskus ajaa Väiskillä”, kysyn. Niko yllättyy selkeästi.
    “No siis mikä ettei”, se naurahtaa. Huomaan miehen kaivelevan jotain repustaan… Bluetooth-kajari.
    “Saakoha?” puhun hiljaa.
    “En mä usko että ketään haittaa..” Niko painelee nappeja ja avaa kännykkänsä. Pian kesäinen hiljaisuus vaihtuu lempeään rokkiin Nickelbackin When We Stand Togetherin alkaessa soida. Tykkään ite erityisesti kitarasta täs biisissä. Hymyän itekseni ja suljen silmät pieneksi hetkeksi.

    • #6678 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Ihana tunnelmallinen tarinanpätkä, Kassun fiiliksiä ja kuulumisia oisin voinu lukee enemmänkin! Saat 1sp

  • #6677 Vastaus

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 43
    • Koulutuksen tarpeessa

    Ilman satulaa -koulutunti
    maanantai 1.7.

    Oreo seurasi katseellaan käytävän tapahtumia ja huiskaisi silloin tällöin hännällään harjatessani sen kylkeä pitkin rauhallisin vedoin. Likakerroksen väistyttyä siirryin selvittämään tamman häntää. Kuntoonlaitolle oli varattu tavallista enemmän aikaa, mikä minulle tarkoitti hevosen perusteellista puunausta.

    Ilman satulaa ratsastaminen oli iltapäivän puheenaihe. Itsekin olin pompotellut kahden vaihtoehdon välillä ratkaisua vailla, mutta lopulta rohkaistuin satulatta menoon kuullessani Elinankin jättävän kapistuksen talliin. Suitset käsivarrellani marssin karsinalle ja pujotin kuolaimet Oreon suuhun. Remmit kiinni, kypärä päähän ja menoksi!

    Tiesin jo laahustaessamme kaartoon, että edessä olisi rankka tunti. Minulle tuli jo hiki pähkäillessäni, mikä oli helpoin tapa kiivetä Oreon paljaaseen selkään. Aikani yrittäessä ja Oreon todetessa homman äärettömän vastenmieliseksi, talutin tamman kentän laidalla nököttävän jakkaran luokse. Edelleen päädyin vatsalleni Oreon selkään, mutta onnistuin jotenkin hilautua istuma-asentoon. Etsin vapaan kohdan uralta ja maiskautin Oreon liikkeelle.

    Oreo tuntui liikkuvan kuin täi tervassa. Kuumuus oli kaiketi imenyt mehut tammasta. Aleksi selosti tehtävän, ja C-kirjainta johon oli määrä tehdä pysähdys, lähestyimme etananvauhdilla. Aleksi puhui voimistuvan pohkeen käytöstä ja paineen oikea-aikaisesta hellittämisestä, ja siitä, ettei Oreo tainnut oikein ymmärtää apujani, kun pohkeeni puristivat lakkaamatta sen kylkiä.

    Pitkin, rennoin jaloin alkoi homma sujumaankiin. Pysähdyksissä ei ongelmaa ollut. Oreo kuunteli istunnallani tehdyt pidätteet, ja kättä en juurikaan tarvinnut. Liikkeellelähtö oli asia erikseen. Pohjeavustani seurasi maata viistävää käyntiä, sekin sekunnin viiveellä. Tänään ei ollut meidän päivämme.

    Seuraavasta pysähdyksestä seurasikin raville lähtö. Oreo hölkytteli menemään tasaista raviaan ja istuskelin selässä vailla minkäänlaisia hankaluuksia.
    “Ai pitiks keventää” äkkäsin vasta Aleksin minulle siitä erikseen huomautettua. Tuo pikku lisä teki hommasta huomattavasti haastavampaa! En ollut millään löytää kevennykseen oikeaa rytmiä, ja lähinnä vain poukkoilin selässä epäillen, että joutuisin pian kosketuksiin maan kanssa. Aleksille kuitenkin kelpasi.

    Toiseen päätyyn lisättiin ympyrä ja kahteen kulmaan ratsastettiin voltit. Keventäminen, kaarella asettaminen ja taivuttaminen ja tasapainon säilyttäminen oli mahdoton yhtälö, ja lopulta istahdin alas harjoitusraviin. Jo alkoi sujumaan!

    Laskeuduimme hetkeksi käyntiin ja pyyhkäisin hikeä ja kentän pölyä kasvoiltani. Pieni hengähdystuokio tosiaan tuli tarpeeseen auringon porottaessa täyttä päätä. Mikään käyntipätkä ei kuitenkaan kestänyt ikuisesti, ja nopeasti Aleksi oli taas käskenyt keräämään ohjat. Ratsastimme pitkille sivulle voltin ja loivan kiemurauran. Odotuksieni vastaisesti ajatukseni pysyivät kasassa ja Oreo taipui kaarien mukaisesti ja kulki suorana suoralla uralla. Muutamaan otteeseen tamma oli kuitenkin totaalisen hölmistynyt tasapainopisteeni heittelehtiessä puolelta toiselle.

    Tunnin lähennellessä loppuaan olin aivan poikki. Hieman jäi kaivelemaan, miten laukoissa en ollut jaksanut pyytää Oreoa kunnolla eteen ja menomme oli ollut kuin hidastetusta filmistä. Jostain sain päähänpistoksen ratsastaa loppukäynnit naistensatulassa. Tartuin tuumasta toimeen ja heilautin vasemman jalkani Oreon kaulan yli. Alku sujui mallikkaasti, mutta jossakin kohtaa tunsin liukuvani yhä enemmän maata kohti. Kääntyessäni kaartoon putosin lopulta jaloilleni hämmästyneen Oreon viereen.

    – Mä arvelinkin et sä ennemmin tai myöhemmin tiput sieltä, Elina naurahti.
    – Aijaa, näyttiks ne niin kauheelta? huokaisin väsyneenä ja talutin hiestä märkää Oreoa kentän porttia kohti. Celle ja Elina harppoivat rinnallemme ja kävimme tunnin läpi pienintä yksityiskohtaa myöten. Varmasti joka ikistä lihastani särki tällä hetkellä, ja illaksi Aleksi oli vielä lupaillut ulkopelejä. Ne eivät missään määrin olleet mukavuusalueellani, mutta saattoi sitä ottaa kynän ja piirustuslehtiön esiin ja istahtaa lähimmän puun varjoon. Näissä mietteissä kävin Oreon märällä sienellä läpi ja suunnistin sitten karkkipussini luo.

    • #6679 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Oi tätä oli tosi mukava lukea kun Lotta ja Oreo on niin symppis pari! Toi kuva on kans aivan ihana! Saat 2kp ja 1sp

  • #6682 Vastaus

    Ohto
    Osallistuja
    • Postauksia: 5
    • Maitovarsa

    maanantai – saapuminen
    Mä saavuin Hallavan kesäleirille vähän myöhässä ja Aleksin mönkijällä. Aleksi oli juuri kertonut ruoka-ajoista kun mä saavuin täyttämästä laidunten vesiastioita, ja se pisti mut esittäytymään ensiksi. Tai enhän mä sitä ensin kuullut.
    ”Ai mitä?” riisuin korvasuojaimia ja kapusin alas lämpimältä penkiltä.
    ”Että sie saavuit juuri sopivasti esittelemään itses.”
    ”Ahaa, joo- tota… Oon Ohto, oon Hallavassa tallimestari, niin jos on jotain kysyttävää hevosista tai varusteista, tai oikeestaan mistä vaan melkeen, ni multa saa tulla kysymään. Ja- öh- niin?”
    ”Ratsastuskokemus”, Aleksi huomautti.
    ”Aa, olematon. Ratsastin skidinä muutaman vuoden, mut enempi mä nyt oon maasta käsin ku ratsastan. Sillon 13-vuotiaana kisasin parit ysikympit ja ehkä kerran sen helpoimman helppo been, mut joo… siitä on aikaa”, tajusin, ettei muita ehkä kiinnostanut mun ratsastukset niin paljoa. ”Mut niin, jos on kysyttävää tai tarvii apua jonkun hevosen kanssa, mä oon aika usein tallissa.”
    ”Jos kuulette jonkun laulavan musikaaleja huonosti ja kovaa ni se on Ohto, siitä sen löytää”, Kassu kommentoi.
    ”Hei- en mä- mä pidän yksityiskonsertteja!”
    ”Sillon ku putsaat karsinoita?”
    ”Joo. Mun yleisö on miljoona lantakasaa. Mä esiinnyn.”
    ”Oot maailmanluokan tähti.”

    ***
    tiistai – erikoisesteet
    Mä olin jotenkin erikoisen tykästynyt Hauskaan. Se oli saapuessaan ollut aika mitäänsanomaton, iisi ruokkia ja heittää sisälle. En ollut kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota. Ennen kuin Aleksi oli tajunnut, että tamman juoksuttaminen ennen tunteja olisi ihan hyvä idea. Ja varsinkin ennen kuin Aleksi oli huomannut, että sillä hirtti helposti kaasu pohjaan myös juoksuttaessa, eikä sitä voinut antaa ratsastajiensa juoksutettavaksi. Enter Ohto. Pari päivää mä roikuin siinä kiinni ja kirosin, sitten roikuin kiinni ja mutisin, sitten mä jo nauroin ja osasin jotenkuten keskeyttää sen jyrävaihteen ympyrän keskeltä. Jos Hauskaa huvitti. Mitä enemmän mä vietin sen kanssa aikaa, sitä enemmän pikkujuttuja mä huomasin siitä. Sillä oli muitakin luonteenpiirteitä ja vaihteita kuin jyrä tai pystyynkuollut. Hauska oli täysin erilainen kuin Nikita, mutta silti jotenkin mun tyylinen hevonen.

    Mä olin jopa joutunut vetämään sillä kerran yhden maastonkin, kun kaikki varasuunnitelmien varasuunnitelmat pettivät. Ja sitten mun ratsu, joka oli alunperin ollut verrattain luotettava Loki, oli pudottanut kenkänsä tarhassa, oli vielä vaihtunut Hauskaan, ja mä olin laittanut lainaturvaliivin päälle. Ja Aleksi käski mut puhelimitse laittamaan sille varmuuden vuoksi vahvemmat kuolaimet, ja sanoi miettineensä niitä kankia, jotka olivat roikkuneet satulahuoneen seinällä koristeena, ”varmuuden vuoksi, ei ne nätit ole, mutta siula on sitten se vipuvarsi hätäjarruna”. Mä olin siis lähtenyt maastoon turistiryhmän kanssa hevosella, jolla en ollut ikinä ratsastanut, joka ei ollut ikinä ollut maastossa Hallavassa, ja kangilla, joita olin ehkä kerran elämässäni aiemmin kokeillut. Niinpä kankiohja kaulalla roikkuen ja turistit perässä mä olin lähtenyt maastoon, jolta en uskonut palaavani. (Se oli päättynyt loppujen lopuksi oikein mukavasti, eikä Hauska ollut tehnyt mitään, ja olin joutunut ottamaan jarrun kunnolla käteen vain peltolaukoista hidastaessani. Hauska oli reipas, mutta helppo.)

    Silti mua pelotti enemmän nyt, ennen erikoisestetuntia. Hauska oli jo ollut tunnilla sen uuden hoitajan Alvan kanssa, eikä se näyttänyt hirveän hikiseltä lämmöstä huolimatta. Yleensä se hikoili pienestäkin liikunnasta kuin pieni sika, sillä se paahtoi menemään niin kierroksilla. Alva kertoi Hauskan olleen alkutunnista jopa laiska, ja mä melkein kiittelin onneani, ennen kuin kuulin sen reipastuneen loppua kohden. Mä aavistelin, että meidän estetunti päättyisi vauhtiin ja mun avuille kuuroon hevoseen. Eli perus Hauskaan.

    Jo alkuverryttelyissä tamma oli etupainoinen ja painoi ohjalle. Mä yritin korjata tilannetta parhaani mukaan ennen laukkoja, sillä mä tiesin, että jos lähtisin tällaisella hevosella laukkaan, me mentäisiin koko tunti hirveetä taistelua. Niin me oikeastaan mentiinkin. Erikoisesteet jarruttivat menoa hieman, että mä pystyin katsomaan joitain paikkojakin, sillä Hauska ei paahtanut niistä läpi aivan samanlaisella raivolla kuin se teki normaaleista esteistä. Kerran leväytimme kukkaristikon pitkin kenttää, eikä se näyttänyt enää Dinin pikapaikkauksen jälkeen aivan yhtä kauniilta kuin se oli ennen meitä.

    Rata meni kaahottaen, kuten oletinkin, ja teimme muutamat ekstraympyrät ja laakeammat kaaret jarrujen ja kääntötehon puuttuessa, mutta saimme hyviä hyppyjä. Ja viimeiset kolme estettä meillä oli joku rytmikin, ja kevyt etuosa. Olisin melkein jopa voinut kuvitella tamman takajalat kunnolla alle.

    Eihän se mitään hirveän nättiä ollut, mutta olin silti ylpeä. Musta ei missään vaiheessa tuntunut, että me kaaduttaisiin nenillemme, tai että me sukellettaisiin esteen sekaan umpihuonosta paikasta. Varmasti suurin osa meidän hypyistä lähti tasajalkaa tai vaihtoehtoisesti kaikki neljä jalkaa hyppäsivät eri aikaan, mutta pääsimme yli esteistä ja ehjinä.

    Loppuverryttelyissä Hauska oli jopa rento, mukava ja ennen kaikkea kevyt. Me mentiin kierros hienoa, kannettua ja rytmikästä ravia, ennen kuin mun vatsalihakset pettivät ja mun oli pakko ottaa käyntiin, ettei mun kova työ menisi ihan täysin hukkaan.

    Hauska oli läpimärkä. Se oli hikoillut huopansa läpi, ja mun hanska kastui läpi, kun taputin sitä kaulalle. Mä en varmasti ollut yhtään sen parempi. Kypärä oli liimautunut mun päähän ja mä ilmoitin kovaan ääneen kaarrossa, että me muuten mentäisiin vesiletkulle ensimmäisinä. Elina yritti haastaa mua Cellen selästä, mutta mä ponkaisin alas Hauskan satulasta niin vauhdikkaasti, että mulla oli jo ohjat kaulalla ennen kuin Elina oli edes löysännyt satulavyötä.
    ”Älä yritä! Sä voit ottaa vettä ämpäriin ja ottaa ton sienellä, tätä ei saa ikinä pelkällä sienellä puhtaaks!”
    ”Oikeesti sä et vaan jaksa kantaa ämpäritolkulla vettä.”
    ”Sekin on totta. Mä oon laiska. Mutta myös nopeempi ku sä.”

    Aika itsekkäästi ja aikuismaisesti kiilasin ensimmäisenä pesukarsinaan. Hauska nautti mun painepesumaisesta suihkuttelutyylistä ja väänteli päätään kummallisiin asentoihin. Kun hevonen (ja mä) oltiin läpimärkiä mutta ehkä vähän vähemmän hikisiä, mä vein Hauskan kuivattelemaan hetkeksi pihalle aurinkoon. Se imuroi ruohoa minkä kerkesi, ja mä katselin sitä tyytyväisenä. Linnut lauloi, aurinko lämmitti mukavasti selkää, Hauska nyki riimunarua sen vaeltaessa eteenpäin pää nurmikossa. Tämähän oli melkein kuin kesäloma. Ohton heppaleiri. Ihan kuin silloin kymmenen vuotta sitten.

    • #6685 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 118
      • Perus pullaponi

      alku oli hauska, teksti säily eläväisenä koko tarinan läpi ja loppui juuri sopivan tunnelmallisesti. mä tykkään ohtosta nyt vielä enemmän ku ennemmin!

    • #6687 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tismalleen samaa mieltä Kassun kanssa! Tuntuu vähän niinkuin Ohto olis saanut uuden elämän. Nyt pystyn niin selkeesti kuvittelemaan sen taas Hallavan arkeen laulamaan kakkakikkareille ja heittämään läppää. Tykkäsin kans sikana siitä miten kuvailit Hauskaa, osuit ihan nappiin! Saat 2sp, 2hp ja 2ep

    • #6690 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 113
      • Perus pullaponi

      Super kiva tarina! Komppaan Kassua ja Aleksia!

  • #6686 Vastaus

    Aurora
    Osallistuja
    • Postauksia: 3
    • Maitovarsa

    Tie mun sydämeen käy sulkutaivutusten kautta
    maanantaina 1. heinäkuuta

    Mä saatoin vähän hermoilla. Iiiihan pikkuriikkisen. Hyvä etten pelottanut Sisua sohvan alle.
    “Mun uimapuku puuttuu!” puhisin itsekseni ja saatoin päästää vielä pari rumaa sanaa suustani. Kämppä oli kuin hurrikaanin jäljiltä, vaatteita ympäri lattiaa ja niin edelleen. Tässä se taas nähtiin. Olisi kannattanut aloittaa pakkaaminen vähän aikaisemmin, kuin vasta leiriaamuna. Hups.
    Puhuin samalla Facetimea mun vanhemman pikkusiskon, Alexandran kanssa, joka oli onneks lupautunut huolehtimaan mun lapsista, alias Viljamista ja Sisusta (sinä, joka ihmettelet että mulla on kaksi lasta kahdeksantoistavuotiaana, niin ei, ne on käärme ja koira). Ja kun mä painelin ovesta ulos, jäi Sisu kattomaan mua jotenki onnellisen näköisenä. Ilmeisesti ihana päästä melkein viikoksi lomalle musta. Kiitti poju, mäki rakastan sua.

    Niken ikivanha urheilukassi olalla keikkuen mä pyyhälsin kuin Kalkaros konsanaan keskustan läpi maantien varteen, josta bussi noukki mut kyytiinsä, kerrankin ajallaan. Sen reitin kuljettaja vähät välitti aikatauluista ja porhalsi mielensä mukaan, kiirehti silloin kun sattui huvittamaan (ei ikinä), ajoi kuuttakymppiä kaheksankympin alueella ja soitti kasarimusiikkia ihan liian kovalla. Emmä ees oikeesti tiennyt oliko se kasarimusiikkia vai jotain vanhempaa antiikkitavaraa. Joka tapauksessa, sitä ei todellakaan oltu tarkotettu 2000-luvun lasten korville.

    Annoin pääni sisällä taputukset itselleni saapuessani Hallavan pihamaalle; mä en myöhästynytkään. Kaikki olivat ilmeisesti jo paikalla, enää pääjehu puuttui.
    Mä silmäilin paikkoja uteliaasti, elätellen toivoa että näkisin mun uuden hoitohevosen edes vilaukselta. Olin nähnyt Hallasta paljon kuvia ja videoita, enkä voinu vieläkään käsittää, että sellanen upea kaunotar ois mun hoidokki. Hellanlettas, mä olin aina niin kylmähermonen. Miks mua sitten rupes yhtäkkiä jännittämään näin paljon?

    Pian Aleksi tupsahti keskelle porukkaa jostain tallin syövereistä, toivotti kaikki tervettulleeksi ja kertoi käytännön jutuista kaiken tarpeellisen… Sitten oli esittelykierroksen aika, enkä ollu yhtään miettiny mitä sanoa. Tietenkin mun piti alottaa.
    Yleensä puhuin tuntemattomille aika luontevasti, mutta nyt sanat takkuili ja juuttui kurkkuun. Sain mukelletuksi jotain sen suuntaista, että olen Aurora kahdeksantoistavee, ja että oon vannoutunut kouluratsastaja. Hyvin meni, taas kerran.

    – Nyt sä menit nolaamaan ittes, mutisin ärtyneenä itselleni. Ohjeiksi oli annettu jakautua 2-4 hengen ryhmiin ja pystyttää teltta. Arvatkaa kaks kertaa, oliko mulla ryhmää tai taitoa kasata mitään jengatornia monimutkaisempaa.
    Okei, lopetan itsesäälissä rypemisen, mä kuitenkin loppujen lopuksi löysin ryhmän ja me saatiin teltta kasaan. Jos oikein muistin, niiden nimet oli Liinu ja Alva, ja ne oli myös uusia Hallavassa. Luojan kiitos, Aleksi kävi hakemassa meidät esittelykierrokselle, jonka jälkeen olin tosin hiukan pyörällä päästäni, mutta onneksi tiesin sentään vähän paremmin paikkoja.

    Pienet perhoset lentelivät vatsassani koko poppoon marssiessa kohti laidunta, missä ratsastuskoulun hevoset viettivät kesäänsä. Ensimmäinen tunti oli koulua Aleksin vetämänä, ja saisin mennä sen Hallalla. Kyllä kiitos.
    Useimmat näyttivät menevän ilman satulaa, mutta mä en uskaltanut. Olihan se vähän noloa, mutta ne tunteet karisivat nopeasti pois kun pääsin kunnolla jyvälle Hallan nappuloista. Se vastasi apuihin uskomattoman herkästi, ja kun me lähettiin taivuttelemaan, taisi useampikin häikäistyä mun Pepsodent-hymystä. Halla oli todella taitava, ja varmasti upea näky viilettäessään kaviouralla harja hulmuten. Mulle jäi niin hyvä fiilis, että tunnin jälkeen Liinu huomautti, että poksahtaisin kohta pelkästä hymyilemisestä. Mä nauroin ja vastasin, että se oli ihan oikeessa.

    • #6688 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Olipa hyväntuulinen tarina, lopetus oli aivan ihana. Kirjotat tosi mukaansatempaavasti ja Auroran luonne välittyi hyvin. Innolla odotan tulevia tarinoita! Saat tästä 1 sosiaalisuuspisteen ja 1 koulupisteen

Vastaa aiheeseen: Kesäleiri 1. – 5.7.2019

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Siirry työkalupalkkiin