Loki

Foorumit Päiväkirjat Loki

Tämä aihe sisältää 21 vastaukset, 7 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 1 viikko, 2 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #307 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

  • #308 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Varsominen
    lauantai 28. joulukuuta 2013, klo 00:17
    kirjoittanut: Aleksi

    Oli perjantai-ilta ja olin juuri saanut viimeisetkin iltaheinät jaettua. Päätin käydä vielä kurkkamassa rakasta tammaami ennen kuin lähtisin nukkumaan. Halin viikot olivat täyttyneet joulupäivänä, mutta varsaa ei vain ollut näkynyt eikä kuulunut. Eläinlääkäri oli käynyt sitä tapaninpäivänä kuuntelemassa ja ilmoittanut kaiken olevan kunnossa. Siellä mahassa se edelleen liikuskeli, oli vissiinkin tehnyt olonsa niin kotoisaksi ettei olisi millään halunnut lähteä pois. Niimpä olin tässä jo pari päivää vahtinut tammaani erittäin tarkalla silmällä ja herännyt joka yö pari kertaa tarkastamaan tilanteen.

    Kurkistin varsomiskarsinan kaltereiden raosta ja Hali tuijotti minua takaisin suoraan silmiin. Heinät eivät maistuneet. Päätin mennä sisään karsinaan, mutta Hali luimi minulle varoittavasti. Se ei ollut ennenkuulumatonta, mutta sai minut heti epäilemään varsomisen ajan tulleen. Kaivoin taskustani eläinlääkärin käyntikortin ihan vain tarkistaakseni, että minulla oli se. Sitten jätin Halin rauhaan ja tein oloni mukavaksi karsinan edustalle. Kyllä sitä pitäisi nyt jäädä vahtimaan, oli oma diagnoosini tilanteesta. Siinä sitten odotin. Ja odotin. Kuulin välillä Halin liikuskelevan epämukavasti karsinassa. Muualta tallista kuului rauhaisaa heinien rouskutusta, muttei tästä karsinasta. Odotin ja odotin. Saatoin torkahtaa jossain vaiheessa, sillä seuraavan kerran havahduin siihen, kun Hali tömähti maahan makaamaan.
    Nousin hätäisesti seisomaan tallin lattialta ja kurkkasin karsinaan. Tammani makasi sen pohjalla suuren mahansa vieressä. Hali oli rauhallinen, vaikka tunsikin olonsa selvästi epämukavaksi. Jäin jännittyneenä odottamaan tilanteen kehittymistä kännykkä valmiina toisessa kädessä.

    Hyvin Halin varsominen loppujenlopuksi sujui. Ihan kuin vanhalta tekijältä. Oripoika oli suurehko, pitkäjalkainen ja pikimusta. Sen otsaa koristi valkoinen tähdenaihe ja muutamassa jalassa oli sukat. Sen varsakarva oli pörröinen, kaviot pikkuriikkiset ja pienet pyöreät korvat kääntyilivät puolelta toiselle.
    Hali ei ollut liian uupunut noustakseen seisomaan ja nuollakseen kullannuppunsa puhtaaksi. En mennyt häiritsemään nähdessäni varsan pystyvän hengittämään normaalisti ja kaiken olevan muuyenkin ok. Puhdistusoperaation jälkeen Hali alkoi kärsimättömänä patistaa poikaansa jaloilleen ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen oripoika sitten seisoi neljällä hontelolla koivellaan ja alkoi vaappua kohti Halin nisiä.
    Koko tapahtuma oli ollut minulle niin stressaava, jännittävä, koskettava ja ties mitä, että meinasin melkein purskahtaa itkuun. Hymyni ylettyi korvasta korvaan soittaessani Mirandalle ja kertoessani kaiken menneen täydellisesti. Laitoin myös viestiä Jasperille ja pojalta tuli saman tien vastauksena onnentoivotukset. Siinä vaiheessa vasta havahduin katsomaan kelloa. Se oli puoli yksi, eli pikkuinen oripoika oli keskiyön varsa. Ei ehkä paras mahdollinen aika soittaa isän omistajalle. Päätin jättää sen seuraavaan aamuun.
    Katselin emän ja varsan hellää kohtaamista jonkin aikaa ja menin sitten itse varovasti karsinaan. Hali ei luiminut, mutta tarkkaili herkeämättä puuhiani kyykistyessäni ja ojentaessani kättäni pienokaisen suntaan. Poika otti pari huteraa askelta kohti ja haisteli sitten kättäni. Se oli utelias, eikä yhtään pelännyt minun tunnustellessani sen läpikotaisin. Huoksaisin vihdoin helpotuksesta tuntiessani pojan olevan täysin kunnossa. Silitin Halia ja kehuin sitä vuolaasti siitä, kuinka hienon varsan se oli tehnyt. Sitten oli aika jättää emä ja varsa rauhaan. Poistuin tallitupaan nukkumaan, mistä pääsisin nopeasti taas tarkistamaan tilanteen, jos tarvetta olisi.

    Nukahdin hymy huulillani ja onni sydämessäni.

  • #309 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Tarhaan menossa
    2. tammikuuta 2014
    kirjoittanut: Aleksi

    Toin lunta mukanani talliin kengissäni, joten kopistelin kantojani hetken yhteen.
    ”Mitäs sä sielä kopistelet?” Emppu kurkkasi pesuboksista. Tyttö oli siellä harjailemassa Mincaa.Poni lerputti tyytyväisenä alahuultaan.
    ”Lumia vaan kopsuttelen pois kengistä”, vastasin ja jatkoin matkaani Halin karsinalle. Emppu jatkoi reippaana harjaustaan. Loki nosti päänsä karsinan kaltereiden väliin heti kuullessaan askelten lähestyvän. Oripoika tuhisutti sieraimiaan tarjotessani sille kättäni haisteltavaksi. Avasin karsinan oven ja poika jäi terhakkaana seisomaan eteeni. Hali seisoskeli taustalla mutustellen hiljaa viimeisiä päiväheiniään.
    ”Haluasittekos te vähän ulkoilemaan?” lepertelin epämiehekkääseen tapaan söpöläiselle ja onnelliselle äidille. Nappasin pienenpienen riimun koukustaan ja levitin sitä päänmentäväksi. Loki venytti kaulaansa ja haisteli kapistusta innoissaan. ”Muistatkos tämän vehkeen? Kyllä me sitä ollaan useaan otteeseen kokeiltu”, höpöttelin ja sujautin sitten riimun oripojan päähän. Poika ravisteli päätään hetken ja menetti sitten kiinnostuksensa riimuun. Minun taskuni olivat paljon mielenkiintoisemmat. Rapsutin Lokin pehmeän pörröistä otsaa ja jatkoin sitten sivelyäni muualle pojan vartaloon. Kaikki näytti olevan hyvässä kunnossa. Nostin vuorollaan jokaisen kavion. Sitä oltiin harjoiteltu jo muutama päivä. Poika nosti takajalat nii korkealle kuin vain pystyi, mutta laski ne kyllä realistisemmalle tasolle niitä vähän aikaa pidellessäni.

    Laitoin Halillekin riimun päähän ja tarkastetuani äidinkin avasin karsinan oven ja lähdin taluttamaan tammaa ulos. Loki pinkaisi ensimmäisenä karsinasta ja meni itsensä kanssa saman kokoista Mincaa haistelemaan. Emppu rapsutti oria, Minca ei ollut moksiskaan. Hali vilkuili poikansa perään, mutta rauhoittui pojan tipsuttaessa kohta takaisin emänsä luo. Talutin Halin ulos ja Loki viipotti perässä. Se tutkiskeli ympärilleen, mutta pysyi kuitenkin noin viiden metrin säteellä emästään. Tarhassa päästin Halin irti ja molemmat lähtivät tallustamaan lumisen maan halki tarhan perä päähän, tamma vähän rauhallisemmin ja varsa innokkaasti puoleleta toiselle sinkoillen.

  • #310 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Ekaa kertaa selässä
    tiistai 28. lokakuuta 2014
    kirjoittanut: Max

    Ilma oli ihanan kirpeä ja maisema vielä aamuisen udun peitossa noustessani autostani Hallavan parkkipaikalla. Puppe nuuskutteli maata vieressäni ja lähti sitten tassuttelemaan innoissaan kohti tallipihaa taluttimen hihna nätisti suussaan. Se oli pennun uusin leikki. Hymyilin söpöläiselle ja lähdin seuraamaan tuota yhtä malttamattomana itsekin. Tänään pääsisin tutustumaan uusiin hoidokkeihini!
    Olin päättänyt tulla heti aamusta, kun tallilla oli rauhallisempaa, sillä kuvaukset olisivat tänään vasta iltapäivällä ja Celia pitäisi illan tunnit. Ja muutenkin nautin itse enemmän aamun odottavasta tunnelmasta kuin illan kiireestä. Sitäpaitsi jos kaikki ei menisikään putkeen uusien tuttavuuksien kanssa, ei ainakaan draamalla olisi liikaa yleisöä.
    Hevoset olivat ulkona tarhoissaan ja muutamien päät nousivat ylös korvat höröllään katselemaan ohi vilistävää hieman kömpelösti tassuttelevaa doggivauvaa. Tunnistin jo suurimman osan tuntihevosista, joten etsiskelin katseellani ei niin tuttuja turpia. Bongasin kärpäskimon täykkärin pienen varsansa kanssa, kimon puoliverisen komean mustan kanssa, sekä kuparinpunaisen lempeän näköisen hevosen seuranaan ruunikko walesponi. Aleksin antamien tuntomerkkien perusteella musta olisi Loki ja kuparinpunainen Hali. Päätin kuitenkin tarkistaa asian, joten lähdin kohti tallia. Ehkä siellä olisi joku tallityöntekijä, joka osaisi sanoa varmuudella.

    Avasin oven lämpimään heinäntuoksuiseen talliin ja päästin Pupen edeltä sisään. Kaiuttimista kuului musiikkia ja käytävän toiseen päähän oli erään karsinan eteen parkeerattu kottikärryt, joihin lensi tasaista tahtia talikollinen karsinan syövereistä. Lähdin hieman ujona katsomaan kuka siellä oli työn touhussa. Pojalla oli yllään vain löysä hihaton paita ja verkkarit, ja hänen pitkät vaaleat hiuksensa heiluivat puolelta toiselle pojan jammaillessa musiikin tahtiin työn lomassa.
    ”Öh.. moi”, yritin kiinnittää keskittyneen pojan huomion ja menin hieman lähemmäs. Tuo meinasi säikähdyksissään pudottaa talikon kädestään. Hän kuitenkin sai kasattua itsensä nopeasti ja jatkoi rennon oloisena lannan luomista samalla vastaten: ”Moikka.”
    ”Tota, mä oon Max. Mun ois tarkotus huolehtia Halista ja Lokista nyt Aleksin poissa ollessa. Ja teen töitä kanssa ratsastuksenopettajana. Eilisestä lähtien”, sönkötin jotain. Puppe oli löytänyt jostain mielenkiintoisia hajuja ja se haisteli karsinan nurkalla.
    ”Okei”, poika vastasi. Ei mitenkään tylysti, mutta sillä tavalla välinpitämättömä toteavasti.
    ”Aleksi anto mulle vaan semmoset tunnistusohjeet että Loki on musta ja Hali vaaleanpunarautias. Ajattelin vaan varmistaa, että kai ne on nuo tuolla pihalla. Toinen oli kimon puoliverisen kanssa ja toinen ruunikon ponin kaa…”
    ”Tuotatuota. Siis Hali ja Loki… Kyllä mulla vähän semmonen muistikuva on, että sä oot bongannu oikeet hevoset. Sori, mäkin alotin vasta eilen tallimestarina, enkä siks osaa ihan satavarmaks sanoo”, poika virnisti. ”Anna mä katon mun tarhauslistasta…”
    Poika kaivoi taskustaan rypistyneen paperinpalasen ja tihrusti siitä jotain.
    ”Kyllä vaan, Hali on Rassen kanssa perä ykkösessä ja Loki Ranan kanssa perä kakkosessa. Eli siis tossa tallin takana”, tuo kertoi ja ryttäsi paperin takaisin taskuunsa.
    ”Joo, siellä mä ne näin. Kiitti paljon….”
    ”Rafael, mun nimi on Rafael”, poika täytti hymyillen lauseeni.

    Heilautin kättäni ja lähdin kävelemään käytävää pitkin takaisin yksäreiden puolelle. Kun silmääni osuivat Halin ja Lokin karsinat, mieleeni muistui että olin itsekin ajatellut ensin siivota karsinat. Hymähdin hajamielisyydelleni. ”Kuule Puppe, mitä jos menisit leikkimään hetkeks tohon karsinaan sillä aikaa ku mä siivoon nää kaks tässä”, höpötin pennulle ja kannustin sitä tulemaan puruiseen karsinaan. Poika alkoi heti nuuskutella innoissaan ympärilleen, joten nappasin nopeasti taluttimen irti ja suljin karsinan oven perässäni. Lähdin takaisin Rafaelin luokse käytävää pitkin.
    ”Öh.. Vielä semmonen asia, että missä täällä pietään kottareita ja talikoita?” kysäisin. Poika säikähti taas äkillistä ilmaantumistani, mutta kertoi kuitenkin rennosti kottikärryjen olevan ulkopuolella tallin seinustalla ja talikoiden ruokaboksia vastapäätä olevalla seinustalla. Kiitin ja lähdin hakemaan kalustoa.

    Puolen tunnin päästä molemmat karsinat oli siivottu ja olin ainakin hetkeksi rentoutunut tehdessäni tuttua puuhaa. Palautin välineet paikoilleen ja kurkattuani, että Pupella oli kaikki hyvin, lähdin hakemaan Lokia tarhasta. Olin päättänyt ratsastaa nuoremman ensin, sillä jännitin sitä enemmän. Vaikka minula olikin kokemusta ratsuttamisesta, oli aina hieman jännittävää nousta nuoren tuntemattoman hevosen selkään.

    Loki ja Rana, jonka nimen olin tarkasti painanut muistiini, käyskentelivät tarhan toisessa päädyssä ja nostivat päänsä ylös ottaessani koukusta Lokin nimellä varustetun riimun ja kavutessani aidan raosta sisäpuolelle. Molemmat hevoset lähtivät kävelemään luokseni ja alkoivat haistella käsiäni herkkujen toivossa. Silittelin hetken molempia ja pujotin sitten riimun Lokin päähän. Poika lähti nätisti seuraamaan taluttaessani sen portille ja Rana jäi hieman kauemmas katselemaan ymmärtäessään, ettei sen tarvitsisi vielä lähteä sisälle.

    Laitoin Lokin käytävälle kiinni, jonne minun oli pakko ottaa myös Puppe, joka oli alkanut vinkua karsinassa heti kuullessaan kavioiden kopsetta. Laitoin pennun hyvän matkan päähän hieman edemmäs käytävälle kiinni, mihin se jäi tyytyväisenä makaamaan ja tuijottamaan minua ja suurempaa eläintä. Loki katseli hetken kummissaan pientä eläintä, mutta keskittyi sitten kerjäämään minulta rapsutuksia ja seuraamaan mitä puuhasin harjakorin kanssa.
    Ruuna oli melko nätisti koko hoitotoimenpiteen ajan. Mitä nyt vähän otti sivuaskeleita ja yritti koko ajan kääntää päätään jotta näkisi, mitä oikein puuhailin hänen karvansa kimpussa. Kun aloin varustaa ruunaa, Rafael ilmaantui jostain kaakaomuki kädessään ja meni silittelemään Puppea.
    ”Minkä rotunen tää karvapallo on?” Rafael kysyi hymyillen kyykkiessään Pupen vieressä, joka haisteli epäluuloisena pojan kättä.
    ”Tanskandoggi. Se on vasta parin kuukauden ikänen vauva. Sen pitäis kasvaa tosta vielä paljon isommaks”, virnistin samalla kun asettelin satulaa Lokin selkään. ”Ja sen nimi on muuten Puppe.”
    ”Vai että Puppe. Mistä tommonen nimi?”
    ”Vähän lapsellinen, eikö?” naurahdin. ”Joo mulla oli pienenä semmonen muovinen koiralelu, jonka nimi oli Puppe. Mä kuljetin sitä aina kaikkialle. Jotenki se nimi vaan tuntu sitten sopivalta ku sain tän mun ensimmäisen koirani.”
    ”Okei, siistiä. Tarviitko muuten apua tai jotain, mulla on tässä about tunti aikaa ennen päiväruokintaa?”
    ”No jos viitsisit tulla henkiseks tueksi notkumaan tonne kentänreunalle… Mua vähän jännittää kavuta tän komeen pojan selkään”, tunnustin nauraen.
    ”Joo, voin mä tulla. Otanko Pupen mukaan?”
    ”Joo ota vaan, ni sen ei tarvii jäädä tänne yksin itkemään.”
    Painoin kypärän päähäni ja irrotin sitten malttamattomana tepastelevan Lokin käytävältä. Ruuna ei ollut selvästikkään päässyt päästelemään höyryjään moneen päivään. Rafael meni edeltä Pupen kanssa johdattaen meidät ulkokentälle. Tuuli oli hieman yltynyt ja puut heilahtelivat kentän laidoilla lisäten jännitysmomenttia – ainakin minun päässäni. Rafael sulki kentän portin ja jäi Pupen kanssa ulkopuolelle. Kiristin vyön, laskin jalustimet ja talutin sitten ruunan korokkeen luokse, josta ponnistin selkään. Loki lähti kävelemään kenttää ympäri pitkin vetävin askelin. Sen pää oli melko rennossa asennossa, mutta korvat kääntyilivät jatkuvasti kuunnellen ympäristöä vaaran varalta. Yritin rentoutua selässä. Pyöräytin pari kertaa hartiat ympäri ja keskityin istuntaani. Rafael hymyili rohkaisevasti aidan takaa ohittaessani hänet.
    Keräsin pikkuhiljaa ohjat käteen ja aloitin perus pysähdyksillä. Loki hakeutui hyvin kuolaimelle ja oli heti juonessa mukana. Raviin se siirtyi innokkaana ja askelissa oli rentoa letkeyttä. Ruuna oli kaikinpuolin rento ja mukava ratsastaa. Teimme suuri ympyröitä ja kaarevia teitä taivutellen molempiin suuntiin. Näin silmäkulmastani, kuinka Rafael oli mennyt hieman kauemmas tallipihalle leikkimään riehakkaasti Pupen kanssa.
    Otin pari kierrosta laukkaa mukaan verryttelyyn. Ensin Loki meni hieman turhan kovaa, mutta hetken kuluttua se rontuitui ja laukka muuttui tahdikkaammaksi. Välikäyntien jälkeen harjoittelimme siirtymisiä askellajista toiseen. Välillä pojan keskittyminen meinasi herpaantua, mutta loppua kohden ruuna toimi oikein kivasti. Pysättäessäni Lokin loppukaartoon, olin enemmän kuin tyytyväinen päivän suoritukseen.

  • #311 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Ratsastustunnilla
    keskiviikko 26. marraskuuta 2014
    kirjoittanut: Max

    Kello oli viisi illalla, mikä oli minulle hyvin harvinainen aika saapua tallille. Jos minulla oli pidettävänäni ratsastustunteja, saavuin yleensä puolen neljän aikoihin, ja jos tunteja ei olisi tulisin tallille yleensä aamupäivästä. Siihen, miksi olin tänään tähän aikaan liikkeellä, oli hieman erikoinen syy. Olin nimittäin ensimmäistä kertaa monen moneen vuoteen menossa ratsastustunnille. Valmennuksissa oli toki tullut käytyä, mutta He:B-tasoisella ratsastuskoulun ratsastustunnilla en ollut ollut mukana muuta kuin opettajan roolissa. Tänään oli kuitenkin ihan erityinen päivä, sillä olimme Lokin koulutuksessa päässeet siihen vaiheeseen, että olisi aika mennä ratsastamaan suuremmassa ryhmässä.
    Yleensä olimme tehneet töitä yksikseen tai kahdestaan jonkun yksityisenomistajan ollessa liikuttamassaan hevostaan samalla kentällä. Ryhmässä liikkuminen oli kuitenkin nuorelle ruunalle aivan vieras käsite, joten tunnista tulisi varmasti jännittävä. Ratsastustunnin vetäisi Celia ja tunnin aiheena olisivat temponmuutokset. Ryhmä koostuisi pääasiassa aikuisista tätiratsastajista, joten hieman kokemattomampi ja arvaamattomampi hevonen ei saisi aiheutettua kovin pahaa häslinkiä ryhmässä – tai niin ainakin toivoin.

    Käteni tärisivät jännityksestä tarttuessani tallituvan ovenkahvaan. Mitäköhän tästäkin tulisi?
    Tuvassa minua olivat vastassa Valma ja Salli, jotka olivat tutkailemassa tuntilistaa. Luultavasti miettimässä mitkä hevoset tarvitsisivat tänään avustusta. Moikkasin tyttöjä ja mietin huomaisivatkohan nuo nimeäni kello kuuden tunnilla. Menin kaapille ja alkaessani kaivaa ratsastussaappaita tavaravyöryn alta, kuului takaani hämmästynyt huudahdus, jota olin osannut odottaa:
    ”Max! Ootko sä menossa tänään tunnille? Ratsastustunnille?” Tiedustelusta oli vastuussa Salli, joka tuijotti minua suu auki. Myös Valma odotti vastaustani kummastunut ilme kasvoillaan.
    ”Joo. Me mennään Lokin kanssa vähän maistelemaan miltä ryhmässä liikkuminen tuntuu.”
    ”Ahaa, mä jo mietin että miks sä oisit menossa ratsastustunnille. Sähän oot opettaja”, Salli höpötti.
    ”Kyllähän mäkin voisin ratsastustunnille ihan hyvin mennä. Ulkopuolisen silmät löytäis varmasti munkin istunnasta ja apujenkäytöstä paljon huomautettavaa”, vinkkasin silmää vetäessäni saappaat jalkoihini.
    ”Oon samaa mieltä Maxin kanssa. Koskaan ei oo liian hyvä mennäkseen ratsastustunnilla”, porkkanapäinen tyttö julisti.
    ”No onhan se niinkin, mutta silti!” Salli hämmästeli ajatusta. ”Me tullaan kyllä ihan varmasti kattomaan miten teillä menee. Eiks niin Valma?”
    ”Joo, mennään vaan. Ois kiva nähdä miten paljon Loki on kehittynyt.”
    Hymyilin tytöille ja poistuin sitten tallituvasta kypärä ja ratsastushanskat kainalossa. Olin entistäkin jännittyneempi, mutten aikonut antaa sen enempää muiden tallilaisten kuin Lokinkaan huomata sitä.

    Ruunan karsina oli tyhjänä, joten lähdin etsimään poikaa ulkoa. Rafael oli jättänyt mustan ruunan yhteen tallin takana olevista perätarhoista, joten minulta meni hetki ennen kuin spottasin sen valkean lumen keskeltä. Vihelsin, jolloin Loki nosti päänsä ylös ja katsoi minua hetken korvat höröllään ennen kuin lähti ravaamaan portille kilpaa lumihiutaleiden kanssa. Minulle tuli mieleeni Aleksin ottama kuva nuoresta pukittelevasta Loki-varsasta tanssivien lumihiutaleiden keskellä. Hymyilin assosiaatiolle ja pujotin sitten pehmeän punaisen riimun pojan päähän.
    ”Me päästään tänään vähän isompaan ryhmään treenaamaan. Mitäs sä semmosesta tuumaisit?” lepertelin pojalle. Loki pyrähti portista ulos lennokkaasti parilla laukka-askeleella heti kun vain sain lukon avattua.
    ”Okei, sitä mieltä siis. Meille taitaa tulla aika jännät paikat tänään…” mutisin huvittuneena ja lähdin taluttamaan ruunaa sisälle.

    Tallin käytävä ei ollut tyhjä, kuten olin jostain syystä olettanut, vaan tuntsarikäytävällä seisoi Vanilla puunattavana. Tunnistin harja kädessään viuhtovan tytön tamman hoitajaksi, Janelleksi, vaaleista hiuksista ja punertavista poskista päätellen.
    ”Mä olin aikeissa laittaa Lokin kanssa käytävälle, niin se ei pääsis pyörimään ympäriinsä”, naurahdin tytölle ja seisoin hetken keskellä käytävää ruunan steppaillessa malttamattomana takanani.
    Tyttö katsahti mustaan hevoseen ja näytti hetken epäröivältä.
    ”Öh… Kai mä voin…” tyttö oli aikeissa tarttua Vanillan riimuun kun keskeytin tuon.
    ”Kyllä te voitte siinä pysyä. Jos mä Laitan Lokin tähän vastapäätä yksärikäytävän puolelle? Vähän ahdastahan tähän tulee, mut en mä usko että siitä mitään sen isompaa katastrofia syntyy”, hymyilin hieman pahoittelevasti ja nappasin ruunan käytävän molemmille puolille kiinni.
    ”Okei”, tyttö myöntyi hieman arastellen ja jatkoi sitten puuhiaan Vanillan kanssa.

    Otin ohuen toppaloimen pois ruunan päältä ja vein sen taiteltuna Lokin karsinan eteen. Lumisade ei ollut kastellut sitä, joten kuivaushuoneeseen vieminen olisi ollut turhaa. Nappasin samalla mukaani karsinalta harjakorin Lokin nimellä varustettuna.
    ”Ootko sä kanssa tulossa tohon kuuden ratsastustunnille”, kysyin Janellelta. Tunsin olevani tänään epätavallisen puheliaalla päällä ja mieleni teki harjoittaa smalltalkkia.
    ”En. Celia pyys mua laittamaan Vanillan valmiiksi yhelle Tiinalle, joka tulee sille tunnille. Hää pääsee kuulemma tänään vasta vähän myöhemmin töistä, niin ei itse ehdi varustaa Vanillaa”, tyttö selitti.
    Rupattelimme siinä niitä näitä harjatessamme hevosia. Talli alkoi pikkuhiljaa täyttyä muista tunnille tulevista ratsastajista. Sain sellaisen käsityksen, että Vanillan lisäksi tunnille olisivat tulossa Kyyhky, Tinttu ja Darcy. Jossain vaiheessa kellon lähestyessä kuutta, olin saanut Lokin harjattua ja saatoin aloittaa varustamisen. Poika oli hieman hermostunut kaikesta tallin käytävällä tapahtuvasta hälinästä, eikä meinannut millään pysyä paikoillaan kun nostin satulan sen selkään. Suitsia laittaessani siirsin riimun ruunan kaulalle epämiellyttävän paikalta pakenemisen välttämiseksi. Kun kuolaimet olivat tukevasti ruunan suussa ja kaikki remmit kiinni, irrotin riimun kaulalta ja tajusin vasta sitten, että olin unohtanut kouluraippani tallitupaan. Katsahdin Janelleen, mutta tämäkin oli jo irrottanut Vanillan käytävältä ja piteli tammaa suitsista. Onnekseni sillä hetkellä Valma saapui tallikäytävälle ja pyysin tyttöä pitelemään Lokia siksi aikaa kun kävisin hakemassa raipan. Tyttö suostui avuliaasti ja jäi lepertelemään ruunalle kun kiirehdin tallitupaan. Miten minulle oli saattanut tulla kiire vaikka olin tullut tuntia aikaisemmin paikalle? En ollut selvästikään tottunut tiukkoihin aikatauluihin.
    Kun pääsin takaisin tallin puolelle, olivat muut tuntilaiset juuri poistumassa maneesin suunnalle nätissä jonossa. Kiitin Valmaa pikaisesti ja lähdin taluttamaan ruunaa jännittyneenä muiden perässä.

    ***

    Talutin Lokin muiden perässä kaartoon maneesin keskelle. Ruuna seisoi jännittyneenä paikoillaan katsellen ympärillään tapahtuvaa tohinaa. Kiristin vyön ja säädin jalustinhihnat valmiiksi. Rauhoittelin ruunaa taluttaessani sen maneesin nurkkaan, josta nousin jakkaran avulla korkean pojan selkään. Loki seisoi suhteellisen nätisti paikoillaan tarkastaessani vielä vyön ja lähti sitten käskystäni kiertämään uraa reippaassa käynnissä. Ruuna vilkuili muita ratsukoita hieman epäluuloisena, eikä vaikuttanut olevan oikein kuulolla. Annoin asian olla. Alkutunnista nuori hevonen saisikin vähän katsella ympärilleen ja haistella tunnelmaa.
    Celia alusti hieman tehtävää ja kertoi muille, miksi minä ja Loki olimme tunnilla. Sitten olikin jo aika keräillä ohjia käteen ja aloittaa alkuverryttely. Loki oli melko hermostunut ja ruunan keskittymiskyky oli minimaalinen. Poika keskittyi lähinnä muiden hevosten tuijotteluun ja liian läheltä meneville luimimiseen. Pidin ohjat melko pitkinä ja yritin saada ruunaa liikkumaan rennosti reippaassa ravissa, sekä taipumaan kunnolla.
    Olin aluksi melko turhautunut eikä mistään meinannut tulla mitään, mutta kun otin itse positiivisemman asenteen, ja päätin ettei kaiken tarvitse mennä täydellisesti, sillä harjoittelemassahan tässä vasta oltiin, huomasin ruunankin rentoutuvan ja alkavan kuunnella paremmin.
    Alkulämmittelyjen jälkeen aloitimme Celian suunnitteleman tehtävän, jossa tarkoituksena olisi säädellä ravin tempoa. Olimme tehneet melko samanlaista harjoitusta Lokin kanssa aikaisemminkin, joten mitään uutta asiassa ei sinänsä ollut.
    Jätin melko pitkän hajuraon edessä menevään Tinttuun, jonka tiesin hieman hitaammaksi liikkujaksi. Ihan vain sitä varten, etten isoliikkeisellä ruunallani ajaisi ratsukon yli. Yritin istua tiiviisti satulassa yrittäen keskittyä omaan istuntaani pompottavassa ravissa ja pyysin sitten Lokia lisäämään tempoa. Ruuna oli tässä vaiheessa tuntia jo melko nätisti kuulolla ja suoritti temponmuutoksen melko hienosti. Minulla sen sijaan oli vaikeuksia istua kunnolla satulassa ja tunsin pomppivani kuin perunasäkki. Celia huomauttikin heiluvista jaloistani ja käski pitämään kantapäät alhaalla ja kädet paikoillaan. Korjasin asentoani parhaani mukaan ja keskityin sitten siirtymiseen takaisin harjoitusraviin temponlisäyksen jälkeen. Vatsalihakseni huusivat hoosiannaa, mutta Loki liikkui aika nätisti.
    Huokaisin helpotuksesta kun saimme vihdoin siirtää käyntiin ja hengähtää hetken. Kiitin Lokia, joka oli mennyt yllättävän hienosti ja jaksanut jopa keskittyä muista ratsukoista riippumatta.
    Seuraavaksi vuorossa oli laukka. Loki oli tavalliseen tapaansa hyvin innoissaan ja ensimmäiset laukannostot lähtivät pikkupukkien saattelemina. Ruuna puuskutti innoissaan ja minä yritin parhaani mukaan pysyä kyydissä. Kaahottelimme menemään pitkin maneesia ja Celia yritti huudella meitä hidastamaan. Pikkuinen Tinttu meinasi jäädä allemme, jolloin päätin että nyt saa kyllä riittää, ja ohjasin Lokin pienelle ympyrälle. Kaarevalla tiellä vauhti viimein väheni ja sain siirrettyä käyntiin. ”Jospa seuraavalla kerralla hieman rauhallisemmin”, moitin ruunaa huojentuneena siitä että olin pysynyt kyydissä.
    Myös seuraavalla kerralla ruuna puhkui intoa, mutta sain pidettyä tuon melko rauhallisessa harjoituslaukassa ja pystyimme kunnolla keskittymään tehtävään.

    Loppujen lopuksi tunti oli ollut mielestäni ihan onnistunut, vaikka olinkin sitä kovasti stressannut. Laskeuduin alas ruunan selästä ja kehuin sitä vuolaasti rapsutusten kera.

  • #312 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Jäähyväiset
    lauantai 21. maaliskuuta 2015
    kirjoittanut: Max

    Aamu oli lupaavan aurinkoinen, mutta astuessani ulos bussista jäätävän kylmä viima sai minut värisemään. Sää oli nollassa, vaikka auringon takia maisema näyttikin kesäiseltä. Noh, ainakin tiet olivat kuivat, mikä tietysti tekisi trailerin vetämisestä toiselle puolelle maata hieman helpompaa…
    Olin toissapäivänä käynyt jo itse muuttamassa uuteen asuntooni pääkaupunkiseudulle, ja tänään kuljettaisimme Aleksin kanssa Lokin uuteen tallipaikkaansa. Päivästä tulisi pitkä ja uuvuttava, mutta toisaalta odotin innolla millainen uusi talli olisi. Samalla mieleni oli tietysti hieman haikea ja jännittynyt, sillä joutuisin jättämään Pronssijoen ja Hallavan ainakin toistaiseksi, ja aloittamaan täysin vieraassa paikassa.

    Näissä mietteissä kävelin bussipysäkiltä Hallavan pihaan. Yritin imeä itseeni paikan tunnelmaa ja kodikkuutta kuin viimeistä päivää. Tutut valkoaitaiset tarhaukset, tuttu kivitalli, jonka seinää koristi punlehtinen muratti, tuttu tallituvasta kaikuva nauru. Tosin nauru oli pelkkä muisto, sillä näin aikaisin tallilla ei ollut ristinsieluakaan. Hiivin hiljaa tallin ovesta sisään ja katselin hetken hiljaista tallikäytävää. Karsinoista kuului tyytyväistä heinien mutustelua ja hevosten liikehdintää. Kaikki oli niin normaalia ja tuttua ja ihanaa, että olin pillahtaa itkuun. Pyyhin silmänurkkaani kihonneen kyyneleen ja jatkoin matkaani satulahuoneeseen.

    Kaivoin nurkasta esiin vanhan matka-arkun, jonka Aleksi oli luvannut antaa mukaani. Pakkasin sinne huolellisesti Lokin satulan ja suitset, jännesuojat, muutamat pintelit, ylimääräiset kuolaimet, sade- ja fleeceloimen, enkkuhuovan, juoksutusliinan, varariimun ja -riimunnarun, sekä omat ratsastusvarusteeni. Yritin aluksi raahata matka-arkkua käytävälle, mutta totesin sitten sen olevan liian painava, ja päätin odottaa Aleksia avuksi. Sillä aikaa menin rehuboksiin ja pakkasin ämpäreihin viikon annokset kauraa, kivennäisiä ja täysrehuja, sillä uuden paikan ruokiin totutteleminen kuului tehdä hitaasti. Täytin myös muutaman säkillisen heinää mukaan. Vein rehut valmiiksi ulos odottamaan ja siirryin sitten Lokin karsinalle. Ruuna oli jo saanut aamuruokansa syötyä ja tuijotti minua kummissaan kaltereiden välistä. Otin sen käytävälle harjattavaksi. Suin ruunan karvaa pitkään ja huolellisesti, selvitin sen hännän ja harjan ja puhdistin kaviot. Tallituvan suunnalta alkoi kuulua kolinaa ja päättelin Aleksin tulleen paikalle. Pakkasin harjat huolellisesti harjalaatikkoon hikiraudan, muutaman pesusienen, linimentin ja helosanin seuraksi.
    Otin loimitangolta Lokin vastapestyn talliloimen ja nostin sen ruunan selkään, jottei se palelisi vetoisassa trailerissa. Ruuna kummasteli hetken outoja kuljetussuojia ja nosteli jalkojaan hölmistyneenä, mutta rauhoittui kuitenkin pian. Rapsuttelin Lokia hetken odottaessani, milloin se Aleksi oikein tömistelisi tallituvasta, mutta kun mies ei alkanut ilmaantua, jätin Lokin seisomaan käytävälle ja suuntasin itse kohti tallitupaa.

    Vetäistessäni tallituvan oven auki vasten kasvojani räjähti suunnaton äänten sekamelska. Silmieni edessä avautui kummallinen, värikäs näky. Valma, Maikki, Salli, Aleksi, Janelle, Alana, Nanna, Andreas, Clare ja Miro seisoivat tallituvassa puhaltaen torviin ja heilutellen ilmassa vappuviuhkoja. Kaikilla oli pääsään värikkäät synttärihatut ja kaikkialla roikkui hirvittävä määrä serpentiiniä ja maata peitti värikäs joukkio ilmapalloja. Seinälle oli nostettu valkoinen lakana, johon oli maalattu suurin kirjaimin: Meidän tulee ikävä Maxia ja Lokia! sekä hieman pienemmin kirjaimin sen alapuolelle: Pitäkää hauskaa!

    Kyyneleet alkoivat valua valtoimenaan, kun kaikki hymyilevät Hallavalaiset tulivat vuoron perään halaamaan ja sanomaan jäähyväiset. Keräännyimme tallituvan pöydän ääreen ja söimme Valman leipomaa täytekakkua. Oli mahtavaa kerääntyä vielä viimeisen kerran tallitupaan ja nauraa yhdessä.
    Pikaisten kakkukestejen jälkeen minun oli kuitenkin palattava talliin, sillä Loki oli varmasti käymässä kärsimättömäksi. Tallilaiset auttoivat lastaamisessa ja tavaroiden pakkaamisessa autoon. Lokia taputeltiin vielä hyvästeiksi, ja sitten trailerin ovi laitettiin kiinni ja nousimme Aleksin kanssa vetoauton kyytiin. Kaikki vilkuttivat hyvästiksi Hallavan edustalla meidän kaartaessamme pois tallipihasta. Tässä vaiheessa nyyhkin jo kovaan ääneen ja Aleksi ohjasi hieman vaivautuneena auton kohti maantietä. Jossain vaiheessa kyyneleet kuitenkin tyrehtyivät ja tilalle kohosi jännitys. Matka kohti uusia seikkailuja oli alkanut.

  • #313 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Kotona taas
    tiistai 4. elokuuta 2015
    kirjoittanut: Max

    Pompin innoissani pelkääjän paikalla ja katselin ulkona vilisevää tuttua maisemaa. Kohta oltaisiin perillä. Hymyilin vierelläni hyräilevälle Aleksille tuon kaartaessa varovaisesti tallin pihaan väistellen suurempia kuoppia, jotta trailerissa matkustavalla mustalla ruunalla olisi mahdollisimman tasainen kyyti. ”Oot tainnu kaivata takaisin?” Aleksi naureskeli.
    ”Joo, mä en malta odottaa että nään taas tutut porukat, vaikka muuten ei kyllä tää pikkukaupunki hirveesti kiinnostais”, nyökyttelin tallin omistajalle. Aleksi oli ajanut aamupäivästä hakemaan meitä pääkaupunkiseudulta takaisin kotiin, ja totta puhuen olin lähtenyt haikein mielin, vaikka Hallavaan palaamista olin odottanutkin. Puoli vuotta oli pitkä aika ja olin jo ehtinyt tottua kaupungin vilinään.

    Hyppäsin ulos autosta heti Aleksin saatua se parkkeerattua ja vedin keuhkoihini raikasta (hevosentuoksuista) maalaisilmaa. Muistot täyttivät saman tien mieleni ja katselin Hallavan tallirakennusta kuin olisin palannut kotiin pitkän reissun jälkeen. Julkisivua pitkin kiemurteleva villiviini oli kesän aikana kasvanut entisestään ja komeili nyt kattoon asti ylettävänä punaisena merenä. Hiisu kipitti jostain maneesin kulmalta ja päätyi Aleksin jalkoihin kiehnäämään. Hevoset heiluttelivat laiskasti häntiään tarhoissa.

    Loki paukautti kärsimättömänä trailerin seinää herättäen minut haaveilustani. Menin avaamaan takaluukkua Aleksin kanssa yhdessä ja kiersin sitten trailerin etuosaan irrottamaan ruunan. Aleksi avasi takapuomin ja sitten tulimme ryminällä alas.
    ”On siitä tullut komia poika”, Aleksi myhäili tyytyväisenä. Loki seisoi tallipihalla musta karva kiiltäen, häntä hieman koholla ja pää valppaana ylhäällä katsellen uuttavanhaa ympäristöään.
    ”Odotahan kun näet sen liikkeessä”, kehaisin Aleksille.
    ”No, huomenna päästään näkemään kun koulukurssi alkaa”, mies tuumasi.

  • #314 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Ensikohtaaminen
    Keskiviikko 31.8.2016
    kirjoittanut Johanna

    Heti kun olin hakenut 3-vuotiaan poikani, Joonan, tarhasta ja vienyt sen äidilleni hoitoon, ajoin itse tallille. En edes uskaltanut ajatella, kuinka pitkän ajan olin ollut pois tallilta ja talliympäristön nähdessäni tunsin oloni huomattavasti kotoisaksi. Sammutin autoni Hallavan parkkiaikalta ja nappasin takapenkiltä ratsastussaappaai sekä repun, jossa oli muut varusteet. Ensimmäisenä päivänä en suinkaan aikonut nousta selkään, mutta ajatteli tuoda varusteeni jo tallille.

    Kävelin tallille suuren maneesin ohi ja silmäilin ympäristöä. Vasemalla oli rivistö tarhoja, ja jos en aivan väärin veikannut, niin Loki oli kolmannessa tarhassa voikon oriin kanssa. Astuin tallitupaan ja sain iloisia tervehdyksiä. Ensimmäiseksi minulle esittäytyi tallin omistaja, Aleksi, ja sen jälkeen muut tallituvassa olijat. Punahiuksinen, minua nuorempi tyttö esittäytyi Valmaksi – kuulemma tallin vakiokalustoa. Hiljaisempi tyttö esittäytyi Inkaksi, ja oli loppu ajan hiljaa. Roopeksi esittäytynyt jätkä vaikutti rennolta ja ihan mukavalta tyypiltä ja viiemiseksi esittäytynyt Eevi-Sofia – minua hieman vanhempi – olisi varmasti potenttiaalinen ystävä ensivaikutelmalta. Kerroin yleisesti hieman itsestäni ja sen jälkeen aloin kyselemään kaikkea hoitamiseen liittyvää.

    Kuten olin veikannut, Loki tarhasi kolmannessa tarhassa, mistä olin kulkenut ohi. Lokin karsina oli heti pesukarsinan vieressä ja tämän varusteet löytyivät varustehuoneesta. Olin lähdössä Roopen kanssa hakemaan Lokia ja tämän tarhakaveria Lukaa tarhasta, kun Aleksi kehotti minua laittamaan hanskat käteen talutuksen ajaksi ja varoitti, että Loki saattaa rynniä portin kohdalla. Tein työtä käskettyä ja nappasin reppuni päältä hanskat. Loki ja Luka tulivat meitä portille vastaan ja pujoittauduimme aidan lautojen välistä tarhaan. Otin Lokin riimunarun päähän ja Roope teki samoin Lukalle. Sovimme, että Roope menisi ensin oriinsa kanssa ja minä tulisin Lokin kanssa perässä. Suljin portin perässäni ja talutin Lokin karsinaansa.

    Hain Lokin harjat varustehuoneesta ja palasin Lokin luokse tämän karsinalle. Avatessani karsinan oven Loki tunki päänsä siitä ulos ja nuhki minua. Työnsin mustan ruunan pään karsinan sisäpuolelle ja menin itse perässä. Aloin sukimaan Lokin lievästi pölyistä selkää kumisualla ja irronneen lian pyyhkäisin pois pöyharjalla. Loki alkoi iikehtiä hieman levottomasti, joten annoin hänelle Aleksin luvalla pienen tupon heinää mutusteltavaksi. Uppouduin omiin ajatuksiini selvitellessäni Lokin harjaa ja häntää, enkä aluksi edes huomannut, että viereiseen karsinaan oli saapunut punertavatukkainen tyttö ruskean suurikokoisen ruunan kanssa. Vasta tytön huhuillessa tajusin, että minulle puhuttiin.
    ”Ai häh?” kysyin hämmästyneenä. Tyttö hymyili minulle ja kysyi: ”Oletko uusi täällä? En ole aiemmin nähnyt sinua. Nimeni on Penelope, mutta voit kutsua Pennyksi.”. Silmäilin tyttöä hetken. Hän oli aika urheilullisen näköinen ja vaikutti ystävälliseltä.
    ”Olen Johanna ja aloitin tänään hoitamaan Lokia.” vastasin tytölle hymyillen.

    Harjan selvitettyä kävin Lokin hoitotarvikkeet läpi. Harjapakista löytyi harjojen lisäksi kaviokoukku, kuumemittari, Helosan-voide sekä 2 teho linimentti – joka tosin oli lopussa. Vein harjat takaisin paikoilleen ja vilkaisin kelloa. Viisarit lähestyivät pelottavasti seitsemää ja minun olisi silloin haettava Joona äidiltäni. Kysyin siis Aleksilta Lokin tarhaan viemisestä ja hän pyysi jättämään ruunan karsinaansa odottamaan ruokia. Kävin saomassa heipat muille ja lähdin ajamaan äidilleni. Ensimmäisen päivän jälkeen sain hyvän kuvan Hallavasta ja tulen varmasti viihtymään siellä.

  • #315 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Vapaapäivän nautintoa
    1.9.2016
    kirjoittanut Johanna

    Tämä oli varmasti ensimmäinen vapaapäiväni, jonka käytän järkevästi. Kukaan ei kuitenkaan saa olettaa, että se alkoi helposti – tiedättehän, mitä on arki uhmaikäisen pojan kanssa. Vaatteet oli väärät, kengät ei mahtunut jalkaan villasukan kanssa, voileivässä oli liikaa voita ja pian se lensikin lattialle. Äiti on ihan tyhmä idiootti eikä osaa mitään. Jos kaksi tarha-aamua selviäisi ilman tätä, voisin alkaa lottoomaan. Joskus tekisi mieli repiä hiukset päästä, mutta kyllä se arki osaa myös palkita. En nimittäin vaihtaisi yhtään riemun kiljahdusta pois, minkä olen kuullut kun poikaa olen mennyt hakemaan tarhasta enkä yhtään hetkeä, jonka olen nähnyt kun poikani kasvaa ja oppii. Joskus elämä yksin pojan kanssa (isä on mennyt menojaan jo aikoja sitten) tuntuu raskaalta, mutta ei vähennä rakkauttani Joonaa kohtaan yhtään, päin vastoin.

    Yhdeksän jälkeen olin saanut pojan tarhaan ja onnekseni hän jäi sinne mielellään leikkimään kavereiden kanssa. Selitin hoitajalle, että äitini hakisi pojan iltäpaivällä ja annoin Joonan repun tädille, jonka nimeä en vieläkään muistanut. Vilkutin pojalleni heipat ja lähdin ajamaan Hallavaan. Pronssijoen sillalla minua vastaan tuli letka lapsia pyöräilemässä kouluun, joten jäin hetkeksi odottamaan kapean sillan toiselle puolelle. Aamuista vääntöä lukuunottamatta tämä oli aika täydellinen päivä. Sain kerrankin olla koko päivän rauhassa, eikä tarvinnut seurata kelloa joka hetki. Syksy alkoi lähestyä nopeaa vauhtia, joten nautin täysin siemauksin näistä aurinkoisista ja melkein jopa lämpimistä keleistä vielä täysin siemauksin. Ja ai että, miten rakastin sitä hevosen tuoksua, joka tulvahti nenääni astuessani autosta ulos tallin pihassa!

    Maneesin kohdalla vastaani käveli minulle vielä tuntematon nainen.
    -Oletko tulossa istuntakurssille? nainen kysyi hymyillen. Olettamukseni mukaan hän oli siis ratsastuksen opettaja tai valmentaja.
    -Öh, en ole. Tulin hoitamaan Lokia, vastasin vähän hämmentyneenä. Nainen mietti hetken ennen kuin sai mitään sanottua.
    -Ai niin! Lokilla on uusi hoitaja. Olet siis Johanna?
    -Juu olen. Sinä olet varmaan Eveliina? arvelin, kun mietin tallin henkilökunnan nimiä ja muistin jonkun puhuneen minulle vakituisesta ratsastuksen opettajasta.
    -Sama nainen. Tule ihmeessä joku päivä tunnille tai voin pitää myös yksityistunteja, kun kalenterissa on vielä tilaa. Nyt täytyy mennä valmistelemaan kurssia. Nähdään! Eveliina sanoi ja heilautti kättään.
    -Juu, moikka! vastasin ja jatkoin matkaani talliin.
    Tallissa Aleksi oli täydessä touhussa lantakasojen kimpussa.
    -Ai Johanna! Tulit juuri sopivasti auttamaan minua karsinoiden siivouksessa, jos sinulla ei muuta ole, Aleksi huikkasi.
    -Juu toki. Saanko jostain talikon, kysäisin ja kävin hakemassa talikon Aleksin näyttämästä nurkasta. Aleksi oli siivonnut jo melkein kaikki yksityispuolen karsinat, joten aloitin Lokin karsinasta. Karsinat oli onneksi aika puhtaita, joten työ sujui nopeasti. Yhdeltätoista olimme saaneet urakan valmiiksi ja talliin alkoi valua porukkaa – oletettavasti istunta kurssilaisia. Kävin vaivihkaa katsomassa listasta, olisiko Loki tällä kurssilla mukana ja siellähän ruunan nimi olikin. Nappasin Lokin riimunarun tämän ovesta ja kävin hakemassa ruunan tarhasta. Tarhasta haku sujui lähes ongelmitta, mitä nyt Luka olisi ollut halukas lähtemään mukaan.

    Lokin ratsastaja oli keski-ikää lähentelevä mies, joka katsoi minua aluksi vähän nenänvartta pitkin. Mietin hetken, että teinkö jotain väärin, mutta annoin asian olla. Annoin miehen hoitaa Lokin loppuun sen jälkeen, kun olin tarkistanut jalat mahdollisilta ruhjeilta ja kysyin tarvitsisiko hän apua.
    -Enköhän minä pärjää, mies vastasi ja mulkaisi minua merkiksi, että minun kannattaa poistua. Menin siis tallitupaan keittämään kahvia ja istuuduin kahvikupin kanssa sohvalle.

    En kauaa kerennyt yksin istua sohvalla, kun aleksi paineli sisään ilmeisen tuohtuneen näköisenä. Loin häneen kysyvän katseen ja hän puhalsi ilmaa ulos, ennenkuin alkoi selittää.
    -Pihaton aita on potkittu rikki. Ei ole vaikea arvata, kuka sen on aiheuttanut, Aleksi puhisi ja kaivoi laatikosta nauloja. Mietin hetken, mitä Aleksi tarkoitti. Oliko täällä aikaisemminkin käynyt jotain nuoria riehumassa. Tajusin, mistä on kyse vasta kun Aleksi mumisi jotain ponin lurjuksesta.
    -Onko ponit kiinni, vai lähtenyt karkuun? kysyin varovasti.
    -Sain kaikki onneksi ehjänä pihattoon sisälle. Ei ole ensimmäinen kerta kun Bambo keksii jotain tällaista.
    -Okei. Tarvitsetko kenties apua?
    -Jos viitsit tulla auttamaan minua kantamaan laudan pätkän pihatolle, niin olisit suureksi avuksi.
    Lähdin siis seuraamaan Aleksia varastolle josta haimme lankun ja sen jälkeen menimme pihatolle korjaamaan aidan. Autoin Aleksia hommassa ja saimme ponit takaisin pihalle aika nopeasti. Bambo ei näyttänyt olevan yhtään pahoillaan, vaan pöyhisteli itseään ravaamalla ympäri tarhaa ylväästi. Naurahdin ponille ja lähdin takaisin tallille.

    Istuntatunnin päätyttä Lokilla ratsastanut mies toi hevosen vain talliin ja käski minun hoitaa Loki pois. Olin juuri ottamassa suitsia pois, kun Aleksi pyysi minua lähtemään hänen kanssa maastoon kävelemään. Annoin Lokin siis hetkeksi Aleksin hoiviin ja kipaisin hakemaan itselleni kypärän ja hanskat. Aleksi otti ratsukseen Lokin kanssa samalla kurssilla olleen Pallen, joten pääsimme lähtemään nopeasti. Ratsastimme pikkupellon poikki polulle, joka vei maalaismiehentielle. Syksyinen tuuli puhalsi viileästi kasvoihin ja aurinko porotti selkääni ja lämmitti mukavasti mustan takin läpi. Loki tuntui allani rennolta ja kuuliaiselta. Odotin innolla sitä, että pääsisin ensimmäiselle tunnille ruunan kanssa ja treenaamaan kunnolla.

    Kun sain Lokin takaisin tarhaan ja varusteet paikoilleen huollettuna, menin Aleksin seuraksi tallitupaan. Tuvassa istui myös eiliseltä tutuksi tullut Roope ja minulle uusi henkilö esittäytyi Katri, Novan omistaja. Tervehdin molempia ja istuuduin heidän seuraan sohvalle. Roopen kanssa juttu luisti huomattavan hyvin ja pian myös Katri oli äänessä. Mielessäni pyöri vain se, kuinka ihanaa on saada olla osa tätä talliporukkaa. Hallavan porukka oli jo nyt todella värikästä, enkä malttaisi odottaa että saan tutustua kaikkiin muihinkin, mutta luotin siihen että saan paljon ystäviä ja ehkä joskus tulevaisuudessa Joonakin pääsisi tunneille.

  • #316 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Termiitti tallilla
    2.9.2016
    kirjoittanut Johanna

    ”Joona älä juokse!” komensin poikaani joka oli innoissaan menossa talliin. Joka päivä tämän lyhyen hoitopestini ajan Joona oli kinunnut mukaan pääsyä. Kovasti tuo oli vakuutellut, että käyttäytyisi kunnolla, mutta viime öisen sateen jälkeen tallipiha oli täynnä kuralätäköitä, jotka vetivät nuorta veitikkaa kovasti puoleensa. Kiitin luojaani, että olin muistanut ottaa Joonan kurapuvun hänelle tarhaan pesun jäljiltä. En tiedä millaisessa pulassa olisin ollut, jos en olisi muistanut.

    Avasin tallituvan oven ja Joona sujahti käteni alta sisälle.
    ”Joona, muista mitä puhuttiin käyttäytymisestä.” sanoin ja tervehdin tallituvassa olijoita. Tallilaisten huomio kiinnittyi kuitenkin nopeasti pieneen termiittiin, joka taisi olla aika harvinainen näky Hallavassa.
    ”Mikäs pieni ponipoika se tänne on eksynyt?” kuului Aleksin suusta hänen laskeutuessaan kyykkyyn Joonan eteen. Aleksi tarjosi pojalleni kättä tervehtiäkseen, mutta Joona vain nyrpisti nenäänsä ja juoksi jalkojeni taakse piiloon.
    ”Ei tarvitse kulta ujostella. Tuon miehen kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä, jos mielii päästä joskus ratsastamaan.” vinkkasin Joonalle. Vastahakoisesti Joona kävi tarjoamassa Aleksille kättä, mutta veti sen heti pienen kosketuksen jälkeen pois ja loihti kasvoilleen ilkikurisen virneen ja pinkaisi takaisin luokseni. Vein reppuni kaapilleni ja sen jälkeen otin itselleni kupin kahvia ja Joonalle annoin pillimehun. Istuimme hetken tallituvassa Aleksin, Eevin ja Valman kanssa. Aleksi pyysi minua juoksuttamaan Lokin kevyesti. Vastapalvelukseksi hän tarjoutui vahtimaan Joonaa, tekisi sen kuulemma mielellään. Mieleni teki vähän naurahtaa, mutta en aikonut pistää vastaan. Joona tosin näytti olevan hieman eri mieltä vieraan ihmisen silmän alle jäämisestä ja ilmaisi mielipiteensä hyvin terävästi – kehen lie tullut.

    Lopulta Joona suostui jäämään Aleksin kanssa, kun tämä lupasi antaa Joonan hoitaa astaa. Lähdimme siis yhtä matkaa pihalle hakemaan hevosia – minä Lokia ja Joona Aleksin kanssa Astaa pihatosta. Vein Lokin kasinaan ja sidoin sen karsinan kaltereihin kiinni, jotta voin jättää oven auki. Joona ja Aleksi toivat Astan käytävälle Lokin karsinan eteen. Aleksi yritti kovasti välillä tulla Lokin karsinaan ja kehuskeli mahtuvansa tämän mahan alle seisomaan.
    ”Josko et kokeilisi sitä. Aleksi taitaa tarvita vielä apuasi, pikkumies.” sanoin Joonalle ja Aleksi esitti ettei saa viimeistä kaviota Astalta ylös. Joona meni itsevarmasti ponin viereen ja nosti jalan ylös omahyväinen ilme kasvoillaan.
    ”Kyllä mie äiti osaan!” Joona ilmoitti lapsen takeltelevalla tavalla. Aleksi naurahti pojalleni, samoin minä. Aleksi lähti käymään tallituvassa Joonan kanssa ja palasi pienen kypärän kanssa takaisin. Sen jälkeen he hakivat Astan suitset ja satulan ja toivat minulle samalla juoksutusliinan, jonka olin unohtanut. Minä suitsin Lokin ja Aleksi sekä Joona varustivat Astan. Poikani ilme kirkastui hetki hetkeltä enemmän kun lähestyimme kenttää.

    Aleksi talutti Astaa Joonan istuessa selässä ja minä aloin työskentelemään Lokin kanssa. Ohjasin Lokin kävelemään suurella ympyrällä kentän toisessa päädyssä. Silmäilin välillä Joonan ja Aleksin perään, eikä Joona näyttänyt enään olevan ollenkaan pahoillaan joutuessaan olemaan Aleksin kanssa. Kannustin Lokin raviin ja tämä pinkaisi aluksi vähän turhan reippaaseen raviin. Reilun kierroksen jälkeen ruuna rentoutui ja ravasi reippaasti, mutta kauniisti. Annoin Lokin ravata molemmat puolet läpi, jonka jälkeen pyysin laukkaa. Kolmitahtinen, puhdas laukka löytyi nopeasti ja molempien suuntien jälkeen pyysin raviin ja lopuksi käyntiin. Sivusilmällä katsottuna Joona oli ihan haltioissaan Astan selässä ja Aleksi selitti Joonalle erilaisia ratsastuksen perusteitä ja Joona halusi heti kokeilla kaikkea, mitä Aleksi hänelle kertoi. ”Minun oma ponipoika”, ajattelin itsekseni ja huulilleni nousi pieni hymy katsoessani poikaani.

    Aleksi huomasi minun kävelyttävän jo Lokia, joten hän alkoi kertomaan Joonalle ratsastuksen lopetuksen tärkeitä asioita. Joona ohjasi Astan puoliksi itse, puoliksi avustuksella kaartoon ja laski jalustimet jalasta. Aleksi auttoi poikani alas selästä ja Joona taputti Astaa kiitokseksi. Talutimme ratsut sisälle ja purimme varusteet niiden yltä. Aleksi ja Joona harjasi Astan, jonka jälkeen Joona vaati saada harjata Lokin jalat. Lupasin Joonalle, että saa kokeilla, mutta hänen täytyisi olla varovainen. Joona otti pehmeän harjan käteensä ja enemmänkin silitteli sillä Lokia. Ruuna siirsi painoa jalalta toiselle ja sai Joonan perääntymään. Naurahdin hieman pojan reaktiolle ja sain takaisin vihaisen katseen. Joona antoi harjan minulle ja meni sanattomasti takaisin Astan taakse. Aleksi lähti Joonan kanssa viemään Astaa takaisin pihattoon ja minä jäin korjaamaan tavaroita paikoilleen, kun Loki jäi karsinaan. Menin tallitupaan, johon oli ilmestynyt Valman seuraksi myös Roope ja Eveliina.
    ”Nauttikaa rauhasta, kun vielä voitte. Kohta tulee metrinpituinen termiitti.” naurahdin, enkä kauan ehtinyt olla hiljaa, kun Joona paineli sisään Aleksi kannoillaan.
    ”On tuo poikasi kyllä veitikka.” Aleksi tokaisi. Joona ei oikein tiennyt, miten tuohon kommentiin olisi pitänyt reagoida, joten hän nolostui hieamn ja kömpi kylkeeni sohvalle. Suukotin poikaa otsalle.
    ”Olisiko kulta aika lähteä kotiin yöpuvulle?” kyselin varovasti. ”Saattaisit ehkä nähdä unta poneista.”
    Joonan ilme kirkastui hieman lisäykseni jälkeen, mutta oli silti vähän vastahankainen.
    ”Voidaanko äiti tulla huomenna uudestaan?” Joona kysyi.
    ”Ei varmaan huomenna keretä, mutta jos oikein reippaasti toimit, niin varmasti pääset joku päivä uudestaan mukaan.” kerroin ja Joona oli jo paljon suostuvaisempi lähtemään. Sanoin moikat tallituvassa olijoille ja Joona vilkutti heille vielä ikkunasta. Kotona ei tarvinnut kauaa poikaa nukutella, vaan nukkumatti löysi meille todella nopeasti.

  • #317 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 926
    • Lauman johtaja

    Kohtaamisia luonnossa
    Perjantai 9.9.2016
    kirjoittanut Johanna

    Kävelimme Lokin kanssa metsäpolulla lähellä tallia. En tajunnutkaan, kuinka kovaa vauhtia syksy teki tuloaan. Lähes kaikissa koivuissa oli jo lehdet keltaisina ja pian ne tippuisivat maahan. Joona oli jo pari viikkoa kysellyt, milloin päästäisiin haravoimaan lehtikasoja ja leikkimään niissä. Siihenkään ei enään kauan menisi, kun saisin haravoida lehtiä yhä uudestaan kasoihin, jotta Joona voisi kaverinsa kanssa levittää ne uudelleen. Toisaalta oli myös kiva katsoa poikien riemua ulkona leikkimisestä, kun useimmat lapset pysyttelevät sisällä pelikonsoleiden ääressä.

    Aurinko paistoi vielä suhteellisen korkealla, mutta painuisi pian taivaanrannan taakse. Ilma oli syksyisen viileä, mutta auringon säteet lämmittivät kivasti paikoittain. Toivottavasti syksyn aikana olisi paljon tälläisiä kelejä, eikä tarvitsisi kokoajan katsoa sadetta ja loputtomia harmaita aamuja.

    Loki höristi korviaan, suuntasi katseen polunvarteen ja pysähtyi. Yritin seurata ruunan katsetta ja etsiä sen kohdetta, mutta minulla meni hetken aikaa, ennenkuin näin pienen siilin palloksi käpertyneenä. Loki ojensi kaulaansa siiliä kohti ja puhalsi lämmintä ilmaa tähän. Siili nosti päätänsä ja lähti tallustamaan polkua pitkin ja hetken päästä pysähtyi katsomaan ympärilleen ja nuuskimaan ilmaa ympärillään. Lopulta siili tallusti heinikkon suojaan.

    Tallilla oli normaalia hiljaisempaa sinne saapuessamme. Normaalisti tähän aikaan talli olisi täynnä tuntilaisia, mutta tänään en nähnyt tallikäytävällä ketään. Hoitajiakaan en kovin montaa ollut nähnyt koko päivänä. Valma oli ollut juuri lähdössä, kun tulin tallille ja hänen lisäksi olin pikaisesti törmännyt vain Aleksiin ja Alanaan, joka oli vain käymässä.

    Vein Lokin tarhaan ja suuntasin itse tallitupaan. Jotenkin koko päivä oli tuntunut todella autiolta. Hiljaisuuden vallitessa, lämmin teekuppi kädessäni ajatukset valtasivat mieleni. Olin jo melkein unhtanut, kuinka ihanalta hetki omaa aikaa tuntui, mutta nyt se oli kirkkaana mielessäni.

  • #4636 Vastaus

    Nancy Whiley
    Osallistuja
    • Postauksia: 8
    • Maitovarsa

    7.2.2019 Nancy ja Loki

    Uusia tuttavuuksia

    Vihdoin sain parkeerattua valkoisen Skoda Octaviani Hallavan pihaan. Matka oli venynyt yli puolituntiseksi, sillä olin kääntynyt kahdesta risteyksestä väärin vaikka minulla oli googlemaps päällä. Noh eipä siinä mitään yllättävää tainut olla. Olinhan minä kaveriporulassani tunnettu maailman huonoimmasta suuntavaistosta. Nappasin taskustani ohuen mustan ponnarin ja sitaisin osan hieman sotkuisista pellavaisista kiharistani ylänutturalle. Loput hiukset laineilivat pitkin niskaani. Vilkaisin itseäni vielä nopeasti auton peilistä ennen kuin nappasin tavarani ja astelin kohti tallia – jonka sentään huonolla suuntavaistollanikin löysin pihasta.

    Astelin melko kotoisan oloiseen harmaaseen talliin, Hallavaan. Tallissa oli aika moinen tohina. Ilmeisesti tunti oli juuri alkamassa. Silmäni kiersivät tutkiskellen ympäri tallia ja ne pysähtyivät ilmoitustaulun kohdalle, jonne astelin ääneti. Keltaisella post it lapulla ei lukenut mitään mikä minua olisi koskenut. Seuraavaksi alareunassa olevat kuvat kiinnitti minun huomioni. Erityisen söpö oli pieni harmaa-valkea shetlanninponi, tai niin ainakin oletin. Tutkailin taulua läpi ja silmäni osuivat sanan ”Loki” kohdalle jonka taisinkin kuiskata ääneen. Se olisi menossa tunnille, mutta vasta reilu tunnin päästä, joten enköhän kerkeisi siihen vähän tutustumaan. Talli ei ollut iso joten minulta ei oikeastaan kauaa mennyt löytää Loki. Upea uljas musta hevonen katseli minua lempein silmin karsinasta. Raotin ovea ja käsi ojossa menin tervehtimään sitä. Se nuuhkaisi kättäni, jonka jälkeen saatoin rapsutella sen kaulaa. Vaikka suloiset pienet pallura ponit oli heikkouteni, ei ne silti voittaisi upeita uljaita puoliverisä. Ei ainakaan suurin osa. Tuntilaisten lähtiessä lipumaan kohti maneesia, talliin laskeutui ihanan raihallinen hiljaisuus. Päätin vähän harjailla upeaa hoitohevostani ja olla avuksi tulevaiselle tuntilaiselle. Suljin oven perässäni ja kävin hakemassa harjat ennen kuin sidoin Lokin kiinni kalteriin. Hevonen katseli minua suklaisilla nappisilmillä uteliaana. Silitin vielä hetken ruunan päätä ennen kuin vihdoin aloin harjata sitä. En ollut edes ajatellut kuinka mukavalta tuntui palata aktiiviseen tallielämään. En ollut aikoihin tuntenut että jokin hevonen olisi minun ja minun käytössä. Eihän tämäkään hevonen ollut lähelläkään minun omani, mutta saisin sentään harjailla ja paijata sitä niin paljon kuin sieluni sieti. Sisälläni heräsi taas pikkuinen ponityttö. Harjailin kaikessa rauhassa hevosta ennen kuin tuntilainen tuli ja luovutin hevosen sille.

    Halusin vielä tutkailla tallia ja päädyinkin pian tallitupaan, jossa tapasinkin Aleksin. Mies tervehti minua iloisesti ja toivotti minut tervetulleeksi tallille. Kävimme yhdessä vähän asioita läpi mitä Hallavaan ja hoitamiseen tuli. Mies kuitenkin pahoitteli kiirettään eikä jäänyt sen enempää turhia rupattelemaan. Istahdin tallituvan sohvalle hetkeksi ja pian sinne astelikin jo minua jonkin verran vanhempi ruskeahiuksinen miehen alku, jolla oli kaksi huulikorua. Rakastin sosiaalisia tilanteita, joten pitihän minun tuntea tallilaiset.
    ”Moi. Oon Nancy ja oon uus täällä jos sitä mietit, mutta siis hoidan Lokia jos kiinnostaa”, aloitin hieman humoristiseen tyyliin. Olihan sanat mahdollisimman tönköt, mutta minkäs sille voi kun en ole saanut vielö sana-arkkuni kantta auki.
    ”Ai okei, moi oon Mikael” Mikael tervehti.
    ”Mulla on täällä Apassi niminen hevonen.”
    ”Oi kiva. Mulla oli joskus pienenä oma poni, mutta eipä sen jälkeen mulla oo ollu mitäön lemmikkejä”, sanoin tosin en tiennyt oliko viimeinen sana virhe sille Mikael alkoi puhua päpättää kuin viimeistä päivää hänen lemmikeistä. Sain kuulla ummet ja lammet hänen Plösö-koirasta jonka nimi huvitti minua, sekä hänen kesyrotistaan Ramsesista ja Herkulesista. Kuuntelin toisinaan puolella korvalla, mutta minua huvitti erityisesti kuinka innokkaasti ja tietäväksesi Mikael niistä puhui. Minua ei sinäänsä haitannut jäädä kuuntelijan rooliin.

    Viimein, kun Mikael oli saanut kertoa lemmikeistään varmaankin kaiken hän lähti hoitamaan Apassia. Itsekkin kampesin itseni ylös sohvalta ja päätin vielä siivota Lokin karsinan. Minulla ei kauaa kestänyt luoda lannat Lokin karsinasta. Olin jo lähdössä kun törmäsin huolestunedn näköiseen nuoreen poikaan.
    ”Moi. Onko jokin hätänä?” kysyin pojan kulkiessa apeana käytävää pitkin.
    ”On. Mun poni, Mymmeli on käyttäytyny tosi oudosti ja se täytyy viedä klinikalle, mutta kuka sä oot?” Nuori vaalea hiuksinen poika kysäisi.
    ”Aa joo. Oon siis Nancy, Lokin uusi hoitaja” vastasin ystävälliseen sävyyn.
    En viitsinyt poikaa enempää jututtaa, kun ei hän selkeästi kovin puheliaalla tuulella ollut. Esittäytyi hän vielä Miroksi, mutta toivoti paranemisia hänen ponilleen ennen kuin kipaisin autolleni.

    • Tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Nancy Whiley.
    • #4641 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Moikkamoi! Ihanaa että Lokillakin on viimein hoitaja, tervetuloa minunkin puolesta ja toivottavasti viihdyt! Pystyn samaistumaan tuohon huonoon suuntavaistoon niin hyvin, aina hukassa ihan sama minne menee! 😀 Tosi mukavaa miten rohkenit ottamaan heti muita hahmoja mukaan, ja tää oli tarinana ihan mukava ensimmäinen kerta. Sellainen pehmeä lasku. 🙂 Saat 1 sosiaalisuuspisteen ja 1 hoitopisteen.

    • #4651 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 73
      • Koulutuksen tarpeessa

      Haluaisin nostaa tästä tarinasta esiin sen, miten poikkeuksellisen hienosti luot tarinallesi miljöön. Esimerkiksi toisen kappaleen alussa Hallava on ihan käsin kosketeltavasti olemassa minulle, kun luen tekstiäsi. Ripottelet sillä tavalla kasuaalisti adjektiiveja sinne tänne: talli oli harmaa, post it -lappu keltainen ja poni pieni ja söpö. Ja sitten vielä saat pienessä tilassa kuvattua koko tallin tunnelman. Se miten paikalla oli tohina päällä näyttää minulle ympäriinsä vilistävät tuntiratsastajat, sen pienen kiireen laittaa loput hevoset valmiiksi tunnille, sen puhensorinan – vaikka miten paljon kaikkea! Sitten laskeutui rauhallinen hiljaisuus, ja siitä minä aistin miten äskeinen taustakohina ja puheensorina vielä vähän kaikuu tallissa, vaikka se on jo menneisyyttä… Ai että.

      Ja voi Miku. Sille on tyypillistä puhua ja puhua ja puhua kerran jostain innostuttuaan, eikä se käsitä ollenkaan koska normaali ihminen lopettaisi. Varsinkaan lemmikeistään se ei vaikene, koska se kuvittelee ihan tosissaan niiden olevan maailmankaikkeuden mielenkiintoisimpia. Ja vau millä tarkkuudella viitsit vieläpä etsiä Plösön ja poikien nimet! Ja samaa ihanaa tarkkuutta on siinä, että olet lukenut Miron tarinan Mymmelistä ja viitsit vielä vastata siihenkin. Ehdit ottaa yhdessä tarinassa huomioon monta tapahtumaa, hahmoa ja kirjoittajaa, ja jokaiselle kirjoittajallehan tulee siitä tosi lämmin olo kun oma hahmo mainitaan.

      Kirjoita pian uudelleen. En malta odottaa.

    • #4715 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Tervetuloa! Ihanan soljuvaa ja helppolukuista tekstiä 😊

  • #4795 Vastaus

    Nancy Whiley
    Osallistuja
    • Postauksia: 8
    • Maitovarsa

    12.2.2019 Nancy ja Loki

    Ensin hevoset ja sitten opiskelu, vai miten se menikään?

    Olin edistynyt viime kerrasta ja ajoin vain yhden risteyksen ohi. Selasin viestejä lämpimässä autossani taustalla pauhaten radiosta tuleva Suomen uuden euroviisuedustajan Daruden uusi biisi, Release Me. Biisi ei minusta ollut huono, mutta aika pliisu Euroviisuihin. Ajan kuluessa kuitenkin jouduin nousemaan vasten tahtoani valkoisesta Skoda Octaviastani.

    Suojalumi narskahteli ikävästi kenkieni alla. Vihasin tätä Suomen säätä ja olisin voinut vain lähteä jonnekkin lämpimään niin kauan, kun räntää satoi taivaalta. Kaiken kukkuraksi lunta oli kauhea määrä pihalla ja se tunkeutui väistämättä syvälle kenkiini. Huokaisin pudistellen jalkojani lumesta, seisoessani vihdoin tallin betonilattialla. Lokilla oli tänään ilmeisesti vapaa päivä, joten mikäs siinä. Ehkä päivä vähän helpottaisi, kun pääsisin ratsastamaan. Kassi heiluen olallani tallustelin ilmoitustaululle. Yllätykseni siellä olikin keltaisella post-it lapulla: ”Valeran ja Lokin voisi käyttää maastossa”. Huoh. Minulla ei ollut harmaita aavistuksia kuka oli Valera, saatika kuka sillä pitäisi lähteä mukaani, tai edes oliko tämä henkilö tallilla. Ei auttanut muu kuin lähteä stalkkaamaan Hallavan Whats Upp keskustelut läpi sekä sun muut somet mistä voisi olla apua. Onnekseni, turhan hyvien somen stalkkaus taitojeni ansiosta sain nopeasti tietoon, että Valera oli hieman kiukkuinen ruunikko tamma ja sitä hoisi Juuli niminen tyttö. Viime aikoina olin onnistunut käyttämään kaikeen muuhun aikani kuin opiskeluun. Nytkin minun pitäisi olla lukemassa pääsykokeisiin, mutta täällä minä olin tallilla.
    ”Sä taidatkin olla Nancy. Mä jo etsiskelin sua” kuului takaani tytön ääni. Käännähdin hieman säikähtäneenä, mutta ig kuvista tunnistin tytön Juuliksi.
    ”Aa juu oon. Moi Juuli” tervehdin tyttöä luoden hymyn kasvoilleni.
    ”Mä aloitin jo Valeran hoitamisen ja harjasin sen jo. Lähetäänkö tossa vartin päästä?” Juuli kysyi hymy huulilla
    ”Joo lähetään vaan”, vastasin sen enempää  ajattelematta minua melko rutkasti nuoremmalle tytölle. Pian tyttö hävisi valjashuoneeseen vaaleat hiukset heilahdellen ponin hännällä. Hetkinen vartin päästä. Eihän minulla ollut edes hevosta sisällä!

    Puolijuosten lumihangessa kipitin Lokin tarhalle. Siellä oli kaksi muutakin hevosta, mutta en niitä jäänyt sen kummemmin tuijottelemaan, kun jo singahdin Lokin kanssa talliin. Rivakasti, mutta samaan aikaan rennosti riisuin mustalta hevoselta loimet pois. Onnekseni Loki ei ollut likainen – olihan sillä ollut loimet päällä. Harjailin hevosen pikavauhtia läpi ja heitin varusteet päälle.

    Ihmeen kaupalla olin valmis reilussa vartissa ja pian seisoinkin jo valmiina Hallavan pihassa. Hyppäsin ketterästi Lokin selkään ja säädin jalustimia sopivammaksi. Odottelin vielä hetken Juulia ennen kuin tuokin tyttö pääsi selkään. Kevyesti painaen pohkeet ruunan kylkiin, se lähti rennosti lompsimaan poispäin Hallavasta. Olin uusi, mutta luotin, että Juuli tietäisi maastot. Aurinko paistoi kirkkaasti lumen narskuessa hevosten alla. Ilma oli kyllä kaunis ja juttu lensi yllättävän hyvin meillä kahdella, vaikka juttu olikin kuuluuko ananas pitsaan tasoa – ja ehdottomasti ananas kuuluu pitsaan. Kroppani alkoi jo jäätyä joten halusin enemmön liikettä.
    ”Otetaanko vähän ravia?” kysyn samalla luoden katseeni Juuliin.
    ”Rapuja? Eik.. eikun siis joo” tyttö vastasi häkeltyen. Hän oli kai jo ehtinyt vajota ajatuksiin. Enempää kyselemättä painoin pohkeet Lokin kylkiin. Ruuna lähti korvat hörössä ravaamaan reipasta ravia pitkin metsäpolkua. Lokin ravi oli mukavan isoa ja nautin täysin siemauksin ajastani. Ravailimme hetken kunnes Juuli yhtäkkiö kysyi:
    ”Kai sä tiiät mihin me mennään?” Ehdin käydä jo kaikki pahimmat skenaariot päässäni siitä kuinka emme ikinö löytäisi takaisin.
    ”Itseasiassa. Mulla ei oo hajuakaan” jouduin myöntämään. Ilmeisesti Juulikin oli melko uusi.
    ”Hei jos siirrettäisiin käyntiin, kun Valeran takapää täyttyy kohta heliumilla”, Juuli herätti minut ajatuksistani.
    ”Juu. Eihän me haluta Valeran lentävän marssiin asti”, yritin keventää tunnelmaa virnistäen. Tosi asiassa heitin vain laadutonta läppää, sillä minua hermostutti.
    ”Hyyyiihh! Mun niskaan tippu lunta!” Juuli kiljui takanani. Säpsähdin ja loin murhaavan katseen kohti Juulia tämän kiljumisesta. Tyttö ei kuitenkaan tainut huomata sitä joten päädyin toteamaan vain:
    ”Lunta se vain on”
    Samaan aikaan kuitenkin jostain läheltä kuului rasahdus ja vähän matkan päähän edessämme hyppäsi kauris tielle. Tästä vasta hevoset riemastuivat ja lähtivät laukkaamaan sen enempää lupia kyselemättä. Yritin kuitenkin istua ja pidättää Lokia. Pelkäsin samaan aikaan että Juuli tippuisi. Minusta tuntui että olin vastuussa hänestä, sillä olihan minä vanhempi. Hevoset onneksi pysähtyivät puuskuttaen.
    ”Ootko sä kunnossa?” kysyin katsien takanani olevaa hengästynyttä tyttöä.
    ”Joo. Onneks ne lähti vaan laukkaan”, tyttö vastasi huohottaen.
    ”Lähetään takas tallille. Varpaatkin saa krampin”, virnistin.
    ”Juu, ihan hyvä idea jos tiiät mihin suuntaan, kun mä en ainakaan kattonu mihin ilmansuuntaan kiidettiin”, Juuli kommentoi naurahtaen
    ”No. Katotaan näitten jäljistä” huikkasin samalla kun jo käänsin Lokin kohti tallia. Kerrankin lumesta oli hyötyä ja nyt olin tyytyväinen, että oli talvi. Loki tepsutteli rennosti kohti tallia.

    ”Sori jos keskeytän jotain tärkeetä, mutta talli näkyy jo tuolla”, sanon helpottuneena ajatuksissa olleelle Juulille.
    ”Aah me ei eksytty, eikä hirveä poninsyöjämonsteri syöny heppoja”, Juuli nauroi.
    ”Joo. Selvittiin hengissä”, yhdyn Juulin nauruun. Hevoset lompsivat rauhallisin mielin tallin pihaan. Pihalla kävi kova kuhina, sillä tuntilaiset olivat juuri menossa maneesiin. Kaikkien päästyä vihdoin pois pihasta, laskeuduimme Juulin kanssa hevostemme selästä. Irvistin lumen tunkeutuessa kenkiini, mutta ei auttanut muu kuin lähteä tarpomaan kohti tallia. Näytti varmaan sivusta huvittavalta kun kaksi blondia marssi lumessa hevoset perässä ilmeillen – tai ainakin minun ilmeeni olisivat olleet näkemisen arvoiset.

    Talliin päästyä kuljetin Lokin karsinaan. Otin siltä varusteet pois ja harjailin sen läpi. Uljas musta ruuna katseli minua lempein silmin. Se taisi kerjätä herkkuja ja minuun kyllä toimi. Sydämmeni suli sen ihanasta katseesta ja kaivoin sille pienen namin taskusta. Voi kun olin kaivannut tätä. Tallia ja hevosten tuoksua. Vapautin Lokin vielä riimusta ja taputin sen kaulaa ennen kuin se ehti jo pyörähtää. Kuljetin varusteet valjashuoneeseen ja pyyhkäisin ne läpi. Kaipa niihin pääsykokeisiinkin pitäisi lukea, joten minun pitäisi kai vihdoin niihin sitten lukea.

    Pahoittelut tämän viivästymisestä, mutta tulikin muita kiireitä sen verran että en eilen saanut tarinaa loppuun

    • #4796 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ei haittaa vaikkei samana päivänä sitä tarinaa saisikaan tehtyä, onneksi näiden virtuaalihevosten kanssa voi touhuilla tällä tavalla takautuvastikin! 🙂 Mukava tarina, kirjoitus oli sujuvaa ja virheetöntä. Etenkin tuohon alkuun samaistun, että tää suomen sää alkaa pikkuhiljaa riittämään. Tässä tosin käsiteltiin aika paljon samaa, mitä Juulin tarinassa jo tuli esille, vaikka ymmärtäähän sen kun yhdessä kävivät maastossa. Saat 1mp ja 1hp!

  • #5218 Vastaus

    Nancy Whiley
    Osallistuja
    • Postauksia: 8
    • Maitovarsa

    12.3.2019

    Siitä oli vierähtänyt jo liikaa aikaa, kun viimeksi olin Hallavassa. Poikaystäväni ja minun ero ei ollut helppo ja tuuditin vieläkin monena iltana itseni itkien uneen. En kuitenkaan halunnut tulla potkituksi ulos Hallavasta jo kahden kerran jälkeen, joten minun oli siitä syystä tultava moikkaamaan Lokia. Hevoset toivat myös minulle lohtua. Todennäköisesti johtui siitä, kun olin pieni niin menin Englannissa kotitilallamme aina ponini karsinaan itkemään, kun minua harmitti. Hain sisäisesti edelleen sitä samaa tukea hevosista.

    Minun oli pitänyt tulla jo tänään päivällä, mutta en ollut saanut vain aikaiseksi pukea tallivaatteet päälle. Olin jämähtänyt sängylleni netflixin ääreen. Käänsin avainta virtalukossa ja auton hurina hiljeni. Hetken ilman valtasi täydellinen hiljaisuus kunnes sen rikkoi jo hevosen hirnahdus ja tallilaisten puheen sorina. Kampesin itseni ylös autosta loskan keskelle ennen kuin jämähtäisin autoon. Hallavan pihan valtasi edelleen loska ja päästin pitkän tuskallisen tuhahduksen lähtiessäni kohti harmaan kotoisan tallin ovea. En ollut edelleenkään kovin sosiaalisella tuulella erosta johtuen ja toivoin sydämmeni pohjasta, että Aleksi ei olisi laittanut minulle täksi päiväksi mitään spesiaalia tehtävää. Toiveeni osoittautui kuitenkin turhaksi, kun näin jo kaukaa keltaisella post it-lapulla nimeni. *Elina ja Nancy käykää maastossa kävelyttämässä* luki pienellä pirullisella keltaisella lapulla. Kirosin hetken mielessäni kunnes päätin ryhdistäytyä. Normaalisti minulla ei olisi ollut mitään tätä vastaan ja olin luonteen piirteeltäni oikea höpötäti, mutta nyt olisin kaivannut omaa aikaa ja rauhaa.

    ”Moi. Ootko sä Nancy?” hätkähdin pienen äänen kuuluessani takaani.
    ”Aa juu oon ja sä oot…?” vastasin samalla siirtäen katseeni puhelimesta tuohon punertavapäiseen tyttöön.
    ”Aa juu oon Elina”, vihreä silmäinen tyttö edessäni vastasi edelleen melko hermostuneesti.
    ”No moi Elina. Haetaanko hevoset ja lähetään sinne käyntimaastoon?” kysäisin tunkiessani puhelinta takaisin taskuun.
    ”Oikeastaan mä hain jo Cellen ja oon jo harjannut sen”, Elina kertoi varovasti.
    ”Aa okei no mä pistän vipinää kinttuihin Lokin kanssa”, vastasin ennen kuin jo katosin tallista loskan armoille. Tarhoille ei onneksi ollut pitkä matka ja sujahdin sulavasti lankojen välistä Lokin tarhaan.
    ”No heippa! Oliko ikävä”, naurahdin kiinnittäen samalla riimunnarun riimuun.

    Suin nopein vedoin Lokin karvaa. Pientä mustaa karvaa irtoili sieltä täältä tarrautuen kiinni vaaleansiniseen huppariini.
    ”Nytkö jo”, parahdin Lokille hupparini alkaessa värjäytyä yhä enemmän mustaksi. Elina katseli minua käytävältä ja Celle oli jo melkein valmis.
    ”Aina myöhässä”, huokaisin itselleni hiljaa. Olin hakenut jo varusteet ja liutin nopeasti Lokin jalkoihin suojat ja nostin satulan mustan ruunan selkään. Heitin omat varusteet päälle ja vedin itselleni vielä takin hupparin päälle. Puhelin on, hevosella varusteet on, kypärä on, saappaat on, no eiköhän kaikki ole mukana.

    Loki perässäni kävelin Cellen jälkeen ulos tallista. Aurinko oli kurkistanut pilven reunan takaa ja ilma oli mitä mainioin. Ponnistin Lokin selkään ja taputin ruunan mustaa kaunista, noh ei niin kiiltävää kaulaa. Karvanlähtö näkyi kauheana mustassa hevosessa hilseen vallatessa karvapeitteen.
    ”Ootko valmis?” käännyin katsomaan takani olevaa toista ratsukkoa. Ison ruskean ruunan selässä oleva tyttö nyökkäsi aavistuksen verran. Lokia ei näyttänyt loska haittaavan ja se oli enemmän kuin tyytyväinen ohjatessani sen pois Hallavan pihasta. Toivottavasti tämä maastoreissu olisi rauhallisempi kuin viime kertainen Juulin kanssa.

    ”Onko sulla muuten lemmikkejä?” kysyin kääntyen Elinan puoleen. Minulle oli tehnyt hyvää lähteä tunkkaisesta asunnosta ihmisten ilmoille ja kaipasin seuraa enemmän kuin osasin odottaakaan.
    ”Joo on mulla narttukoira, Suzie”, Elina vastasi jo ehkä aavistuksen rennommin tosin ei vieläkään rennon letkeästi.
    ”Ooh ihanaa. Mäki haluisin niin taas jonkun lemmikin, mut noh elän kaksiossa opiskelemassa yksin”, vastasin niellen viimeisen sanan. Aihe oli herkkä edelleen kaikkien muistojen tulvissani päähäni. Elina taisi huomata tämän ja vaihtoi pikaisesti aihrtta kysymällä:
    ”Mistä sä muuten tuut kun Nancy ei taida olla suomalainen nimi vai?”
    ”Juu ei oo”, vastasin naurahtaen yrittäen karkoittaa muut ajatukset päästäni.
    ”Oon syntynyt Englannissa ja mun isä on brittiläinen ja äiti suomalainen. Asuin lapsuuteni Englannissa ja muutin sit peruakoulun jälkeen Suomeen äidin mukana”, jatkoin tarkkaillen samalla kauniita maisemia.

    Maastolenkki sujui rennoin tunnelmin ja Elina rentoutui ja nauroi jopa lenkin aikana. Vaikka tyttö oli minua viitisen vuotta nuorempi, oli hän silti mukavan oloinen. Viimeiset tuntilaiset edelliseltä tunnilta valuivat talliin. Kiitin Lokia kivasta lenkistä ennen kuin ohjasin sen talliin. Hoidin Lokin pois ja harjailin sen läpi. Nahkavarusteiden ollessa likaiset pyyhkäisin ne satulasaippualla läpi ennen kuin palautin ne oikeille paikoille valjashuoneeseen. Kävin toivottamassa Elinalle vielä heipat ennen kuin kipitin alkavaa lumisadetta karkuun autooni. Onnea oli webasto jonka olin laittanut päälle meidän tullessa maastosta. Penkinlämmitin vielä päälle ennen kotimatkaa.

    • #5225 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 926
      • Lauman johtaja

      Onnistuit mun mielestä Elinan kuvailemisessa aika hyvin, olit ottanut ujouden sopivasti huomioon. Tykkäsin erityisesti tarinan alusta ja siitä miten sait fiiliksen välitettyä ihan tekoihin asti: Nancy jumahtaa Netflixin ääreen tai ei meinaa nousta autosta ulos. Lopussa sulla sitten selkeästi tuli kiire kun viimeinen kappale on täynnä töksähteleviä lauseita ja korjoitusvirheitä. Mä ehkä ennemmin vaan jättäisin tarinan siihen kohtaan mihin tuntuu hyvältä kirjoittaa, aina ei ole pakko aloittaa tallille saapumisesta ja lopettaa sieltä poistumisesta (: 1hp 1sp ja 1mp

  • #6788 Vastaus

    Ronja
    Osallistuja
    • Postauksia: 4
    • Maitovarsa

    Ronja Koivulahti|Lauantai|10.8.2019
    .
    Pyöräilin tallille hikipisara otsalla. Siitä oli kauhean pitkä aika, kun olin viimeksi käynyt katsomassa Lokia, mutta isän yllättävä visiitti oli sekoittanut pakkaa väärällä tavalla. Mikael ei näyttänyt olleen iloinen isän nähdessään, kun kerran oli lukittautunut tallikissan kanssa Narnian yksityistallin parvelle. Onneksi olin loppujen lopuksi saanut raahattua Mikaelin alas sieltä, ja olihan hän muutaman sanankin isälle sanonut. Mutta tosiaan, isän tulo ajoi loppujen lopuksi minut ja veljeni kahdeksi viikoksi Lappiin äidin vanhempien luo. Nyt olemme kuitenkin molemmat taas kotona, isä on Briteissä minne hän kuuluukin, ja minä olen matkalla tallille, jossa minua odottaa maailman paras hevonen. Tallipihalle päästyäni heitin pyörän kivisen seinän viereen ja lähdin suoraan kohti laitumia. Laitumen laidalla näin mustan ruunan huomaavan minut ja lähtevän kävelemään minua kohti. Luikahdin sähköaidan ali laitumelle ja lähdin rauhallisesti kulkemaan hevosta kohden. Kun Loki huomasi, että minulla ei ollut riimua mukana, se löntysteli ihan rennosti tökkimään minua turvallansa. Naurahdin ja annoin hevoselle sokeripalan taskustani. Silitin sen otsaa kun se pureskeli valkoisen kuution suussaan. Tänään olin tullut vain katsomaan Lokia, rapsuttelemaan sitä, ja kertomaan sille kesälomasta sekä perhedraamastani, vaikka tiesin ettei se oikeasti ymmärtäisi. Lähdin kävelemään aidasta poispäin, ja Loki tuli mukanani kävellen vieressäni. Laskin käteni sen harjan päälle ja aloin puhumaan rauhallisella äänellä. Kerroin siitä kuinka olimme käyneet Mikaelin kanssa issikkavaelluksella ollessamme Lapissa, ja kuinka hienon kampauksen olin tehnyt omalle vaellusratsulleni Aagelle. Kerroin myös kaikesta mitä isä oli sanonut, että hän olisi menossa naimisiin uuden naisen kanssa, ja että hän ei varmaan tulisi takaisin Suomeen. Kerroin siitä miten Mikael ja minä olimme reagoineet uutiseen, ja siitä että veli oli haukkunut isän ihan pystyyn. Myöskin kerroin, että kun olimme palanneet Lapista, isä oli jo lähtenyt lentokoneella takaisin Britteihin hyvästejä sanomatta, ja että pöydällemme hän oli vain jättänyt kolmesataa molemmille ja Brittiläistä suklaata. On siinäkin isä. Vietin aikani laitumella Lokin kanssa ihan iltahämärään asti, kunnes serkkuni soitti että minun pitäisi tulla kotiin. Sanoin heipat Lokille sekä pussasin sitä turvalle, ja lähdin sitten takaisin kotiin.
    .
    (kauhee kun tästä tuli lyhyt D: tuli vähän kiire tätä kirjoitellessa, ja pahoittelut siitä että on kirjoittelu jääny vähemmälle)

    • #6789 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 160
      • Perus pullaponi

      Tää oli oikein mukava pikkutarina! (:

    • #6793 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 926
      • Lauman johtaja

      Oli ihan mukava lukea vähän Ronjan perhesotkuista. Kannattaa hei osallistua Hallava Cupiin niin saat ehkä vähän lisäintoa tarinoimiseen! (; Saat 1 hoitopisteen

Vastaa aiheeseen: Loki

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Siirry työkalupalkkiin