Maisa & Savu

Foorumit Päiväkirjat Maisa & Savu

Luet parhaimillaan 2 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #50307 Vastaa
      Maisa
      Osallistuja
      • Postauksia: 9
      • Maitovarsa

      Maisa Tuomisalo, hoitaja

      Hoitohevonen: Savu

      Maisa Tuomisalo on 19-vuotias ikuinen ponityttö, joka ei halua koskaan kasvaa liian isoksi ratsastaakseen poneilla. Tälle hevostytölle tallityöt käyvät leikiten huolettoman elämänasenteen avulla ja pitkä, vaaleanpunainen letti heiluen. Maisa pitää paljon alkuperäisroduista ja hänen ehdoton suosikkirotunsa on norjanvuonohevonen. Tietää, että Maisa on saapunut tallille, kun tallikäytävältä kuuluu hihitystä, viheltelyä, lauleskelua tai tanssiaskeleita. Maisa on myös kokeillut kerran lännenratsastusta, mutta se ei oikein ollut hänen juttunsa. Haluaisi oppia pelaamaan hevospooloa.

      Hyvä tietää Maisasta:
      – Syntynyt 29.02.2001
      – Rakastaa villasukkien neulomista (!!)
      – On käynyt lukion ja viettää toistaiseksi välivuotta (tai kahta tai kolmea tai…), sillä ei tiedä vielä, mitä haluaa mennä opiskelemaan ja mihin.
      – Aloitti Hallavassa Savun hoitajana 23.3.2020
      – On paikallisessa kahvilassa töissä ja käytännössä elää kahvin voimalla
      – Aloitti ratsastuksen alun perin siskonsa Ronjan kanssa pienellä tallilla pääkaupunkiseudulla ja on nyt ainoa perheestään, joka edelleen ratsastaa
      – Haluaisi joskus oman islanninhevosen tai vuonohevosen

      Koulu ~ 2p
      Este ~
      Maasto ~ 1p
      Kisat ~
      Hoito ~ 15p
      Sosiaalisuus ~ 3p
      Merkit

      • Tätä aihetta muokkasi 5 päivää, 2 tuntia sitten Aleksi.
    • #50435 Vastaa
      Maisa
      Osallistuja
      • Postauksia: 9
      • Maitovarsa

      Koirakaaos
      24.3.2020

      Ensimmäinen päiväni Savun hoitajana alkoi kauhean vesisateen säestämänä. Ihanaa. Itse asiassa vettä satoi myös koko yön, hyvä että sain edes nukuttua sateen ropinalta. Kai tämä nyt sitten on se Suomen sää. Olihan sateella toki hyvätkin puolensa, sillä lumet sulivat nyt toivottavasti lopullisesti pois ja pääsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna raahaamaan vanhan polkupyöräni varastosta. Jos vettä olisi satanut näin rankasti minä tahansa muuna päivänä, olisin tulkinnut universumin vihaavan minua. Tänään se tuntui kevään merkiltä. Odotin innolla uusien tallikavereideni tapaamista ja erityisesti hoitoponini, Savun tapaamista. Ja hei, aurinkokin näytti jo vähän pilkistävän. Ehkä tästä tulee sittenkin ihan hyvä päivä.

      Saapuessani tallille huomasin kuitenkin pettymyksekseni, ettei tallilla näyttänyt olevan ristinsielua. Tallipiha oli täysin autio lukuun ottamatta parkkipaikalla nököttävää vaaleanpunaista Hondaa. Jostain syystä en ajatellut sen kuuluvan tallin omistajalle, Aleksille, jonka kanssa sovin tapaavani tallipihassa noin kello kahdeltatoista. Suunnitelmiin kuului tallialueen esittelykierros ja Savun varusteisiin tutustuminen. Ilmeisesti Aleksi oli kuitenkin myöhässä tapaamisestamme, sillä kello näytti jo lähemmäs yhtä eikä miestä näkynyt mailla eikä halmeilla. Kummallista.

      Koska Aleksia ei näkynyt, päätin omatoimisesti lähteä etsimään Savua, jonka löysinkin tarhasta ottamassa varsin lunkisti kahden muun ponin kanssa. Kolmikko nimittäin makoili läjässä keskellä tarhan isointa lätäkköä oikein tyytyväisen näköisinä. Savu oli ilmeisesti jo yrittänyt piehtaroida siinä, sillä sen toinen poski oli aivan mudassa. Onneksi sillä oli loimi, sillä en muuten olisi ikinä saanut sitä puhtaaksi ajoissa ennen iltapäivän tunteja. Nojauduin hetkeksi tarhan aitaa vasten ja hengitin ihanaa hevosten tuoksua.

      Yllättäen tallin ovi pamahti auki ja hengästynyt Aleksi vilkutti minulle.
      ”Sori, mie oon vähän myöhässä, mut täällä on nyt pieni katastrofi!”, huusi Aleksi. ”Tuu auttamaan!”
      Hämmentyneenä lähdin hölkkäämään kohti tallia ja päästessäni kynnykselle leukani loksahti auki. Tallikäytävällä vallitsi sekasorto – kuolaisia hevosten varusteita, kaatuneita kottikärryjä ja talikoita sekä tallituvan pöydältä löydetyt eväät ympäri ämpäri lattiaa ja jopa seiniä. En onnistunut paikantamaan kaaoksen aiheuttajaa ennen kuin kolme isoa koiraa juoksi hännät heiluen ulos varustehuoneesta ja niiden perässä vaaleahiuksinen nuori mies, joka yritti epätoivoisesti saada kiinni yhden koiran suussa roikkuvasta jalustinhihnasta. Koiran mielestä se oli älyttömän hauska hippaleikki.

      ”Ohto ota se nyt kiinni!”
      ”Ei se anna!”
      ”Yritä nyt edes!”
      ”Mä yritän koko ajan!”
      ”Tohelo, etkä yritä!”
      ”No yritä sitten itse!”
      ”Äärgh!”

      Epäonnistuneen hippaleikin pelasti nutturapäinen tyttö, joka onnistui vaivattomasti nappaamaan kaksi villiintynyttä koiraa suoraan syliinsä. Kolmas koira jäi haistelemaan käytävällä lojuvaa, oletettavasti koirien kaatamia kottikärryä ja Aleksi onnistui kuin onnistuikin saamaan viimeisen karkulaisen kiinni. Ohtoksi kutsuttu nuori mies jäi seisomaan keskelle käytävää vähän nolostunut ilme kasvoillaan. Aleksi naurahti Ohton hölmistyneelle ilmeelle ja kääntyi sitten koira kainalossaan minua päin.
      ”Tervetuloa Hallavaan.”

      En siinä ehtinyt kissaakaan sanoa, kun koko tilanne olikin jo ohitse. Koirien omistaja juoksi naapurista hädissään etsimään lemmikkejään ja ne palautettiin omaan kotiinsa turvallisesti. Minä, Ohto, Aleksi ja nutturapää pesimme hevosten varusteet koiran kuolasta, ja onneksemme mitään ei ollut mennyt rikki, ainakaan pahasti. Siivotessamme Aleksi esitteli minulle Savun varusteet ja kaksi muuta tallilaista esittelivät itsensä. Nutturapäinen tyttö, Alva on Hauskan hoitaja ja vaikutti hyvin suorapuheiselta. Nuori mies, Ohto taas kertoi olevansa tallityöntekijä ja ylpeä vaaleanpunaisen Hondan omistaja. Yllätyin, sillä auto näytti niin söpöltä, että oletin sen kuuluvan jollekin nuoremmista tallitytöistä, mutta ilmeisesti olin väärässä. Se oli sen näköinen, että Barbie olisi voinut ajaa sillä. Tai ehkä Ohto olikin oikean elämän Ken? Ohton persoonallisuus jotenkin oudolla tavalla sopi auton kanssa hyvin yhteen.

      Siivotessa aika lensi kuin siivillä ja minulla tulikin melkein jo kiire hakemaan Savua tarhasta sisälle, sillä päivän ensimmäinen ratsastustunti oli pian alkamassa. Tuodessani Savun talliin huomasin, että Savulla olikin tänään vain yksi jatkotasoinen tunti illemmalla, eli kiirehtimiseni oli aivan turhaa. Ruuna sai siis jäädä mutustelemaan heiniä karsinaansa ja pääsin rauhassa tutustumaan poniin ennen illan tuntia. Pitkän harjailun ja rapsuttelun ansiosta meistä tulikin heti kavereita. Tähän tosin saattoi vaikuttaa se, että autoin Ohtoa jakamaan tallin hevosille päiväheinät ja Savu muisti minut nyt hänen henkilökohtaisena kokkinaan.

      Tallilta pääsin lähtemään vasta iltamyöhään, mikä ei kyllä ollut minulle mikään ongelma, tietenkään. Raikas keväinen ilma täytti keuhkoni polkaistessani vauhtia polkupyörälläni ja tunsin vihdoin löytäneeni oman paikkani. Olipa ihanaa pitkästä aikaa päästä osaksi talliporukkaa, minulla olikin ollut ikävä sitä.

      • #50436 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 62
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tätä oli mukava lukea ja kivaa kans lukea tarinaa jossa tapahtuu vähän jotain erilaista heti alusta alkaen.

      • #50438 Vastaa
        Nessa
        Osallistuja
        • Postauksia: 39
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tää oli tosi hyvä ja tasapainoinen tarina😍

      • #50445 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1129
        • Lauman johtaja

        Vitsi mitä toimintaa! Tykkäsin miten tää toi vaihtelua siihen miten hahmot yleensä aloittaa hoitajauransa, mainiota. Kirjotat tosi sujuvasti ja tarinaa oli helppo seurata. Maisa persoona jäi ehkä vielä vähän kaiken toiminnan taakse piiloon, mutta varmasti päästään tutustumaan siihen vielä jatkossa paremmin 🙂 Saat 2hp ja 1sp

      • #50448 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 56
        • Koulutuksen tarpeessa

        Olipa kiva tarina! Kirjotat kauheen sujuvasti ja mukaansatempaavasti, eikä tässä ollu yhtään tylsää hetkeä. Onnistuit kans luomaan Alvasta just sellasen tyypin miksikä mä oon sen kuvitellu. 😀

      • #50452 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 142
        • Perus pullaponi

        Tää oli kyllä tosi kiva ja mukaansa tempaava tarina! Oli tosi kiva lukea tätä, ja toi just kivaa vaihtelua, niinkuin moni jo sanoikin (:

      • #50455 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 63
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tää oli niin hauska tuon erilaisen alun vuoksi! Tää oli ihan paras 😀 ootan innolla seuraavia tarinoita!

    • #50494 Vastaa
      Maisa
      Osallistuja
      • Postauksia: 9
      • Maitovarsa

      Tässä olis voinut käydä tosi pahasti
      26.3.2020

      Tänään on se päivä, kun pääsen vihdoin ja viimein ratsastamaan Savulla ensimmäistä kertaa itsenäisesti. Olin jo etukäteen kysellyt Aleksilta ja Nadjalta Savun vapaapäivistä ja päätin varata tämän koko päivän ihan vain meille kahdelle. Kaiken lisäksi ulkonakin oli ihana ilma, sillä aurinko paistoi ja lämpötilatkin huitelivat siinä kymmenessä asteessa. Aivan täydellinen päivä maastolenkille näin kevään alkamisen kunniaksi. Ehkä uskallan lähteä jopa ilman satulaa, jos vain olen tarpeeksi rohkea.

      Päätän pitää tämän päivän ratsastuksen rentona, vaikka Tie Tähtiin -kilpailut lähestyivätkin. Vaikka meidän treenailumme voikin laskea yhden käden sormilla, liika paine ei kuitenkaan auttaisi meidän suoritustamme yhtään. Siksi ajattelen, että rento ja mukava hölkkä saisi meidät molemmat vähän rennommiksi ennen kisapäivää. Siispä lähdin ilomielin satulahuoneesta Savun suitset ja suojat sylissäni kohti harmaan vuonohevosen karsinaa, josta se napitti minua uteliailla silmillään. Varusteet jätin karsinan eteen vielä toistaiseksi ja nappasin käytävän harjapakista söpön vaaleanpunaisen harjan, jossa luki harakanvarvaskäsialalla ”sA-Vu”. Harjapakin sisällöstä päätellen ponilla on ilmeisesti kokonainen alkeistuntilaisten fanikerho, koska se on täynnä samanlaisia Savun nimellä koristeltuja vaaleanpunaisia harjoja ja kaviokoukkuja. Luikahdan Savun karsinaan ja se tervehtii minua puhaltamalla lämmintä ilmaa kämmenelleni.

      ”Heh, sun hiukset on saman väriset kuin toi harja”, kuuluu karsinan ulkopuolelta. Katson harjaa ja omia hiuksiani ja naurahdan, sillä ne todella ovat saman värisiä.
      ”Niinpäs on, en hoksannutkaan”, vastaan harjanvarteen nojaavalle pojalle, jonka nimeä en nyt kuollakseni muista millään. Roni? Roope? Ei mitään muistikuvaa. Olen myös salaa onnellinen siitä, että joku uskalsi tulla juttelemaan minulle, sillä en ole kerennyt ensimmäisen tallipäivän koirakaaoksen jälkeen hirveästi tutustumaan muihin tallilaisiin.
      ”Oot vissiin uus täällä?”, kysyy poika ja nyökättyäni hän jatkaa: ”mä oon muuten Ruska”. Kurkkaan karsinan kaltereideni välistä nähdäkseni paremmin, kuka siellä on. Hymyillen kerron olevani Maisa ja että olen juuri aloittanut Hallavassa Savun hoitajana. Mainitsen myös päivän suunnitelmistani Savun kanssa ja Ruska kuuntelee juttujani kiinnostuneena ja melkein jähmettyy paikalleen keskelle käytävää.

      Tallituvasta pöllähtää hieman (lue: todella) väsyneen oloinen punahiuksinen tyttö, joka huokaisee kovaan ääneen.
      ”Eikö ne alkeistuntilaiset vois jo oppia ratsastamaan niin mun ei tarvis uhrata aivosoluja niiden auttamiseen joka asiassa”, se valittaa, ehkä lähinnä Ruskalle tosin. Vilkaisen Ruskaa päin ja poika hymähtää.
      ”Mitä aivosoluja?”, naljailee Ruska leikkisästi ja punapään kasvot lehahtavat aivan hänen hiuksiensa värisiksi ja hän pudistaa päätään kädet puuskassa.
      ”Hah hah, tosi hauskaa”, sanoo tyttö ja väläyttää Ruskalle ilmiselvän tekohymyn. Sitten hän huomaa minut ja hiljenee hetkeksi.
      ”Oon muuten Ciara”, hän esittäytyy. ”Hoidan sitä tallin äkäistä punarautiasta tammaa, Valeraa. Olitko sä SE Maisa? Kuvittelin sut jotenkin eri näköisenä…” hän sanoo mietteliäänä.
      ”Aijaa, heh, joo oon SE Maisa”, vastaan hämilläni, eikä Ciara ehdi enää selittämään, mitä hän tarkoitti sanomallaan, sillä ratsastuksenopettaja Nadja huutaa tallin ovelta häntä auttamaan maneesiin ponien kanssa. Ruska kohauttaa harteitaan ihmeissään.

      ”Mulla alkaa estetunti tässä kohta ja mietin, et haluaisitko lähteä maastoon kävelemään alkukäyntejä mun ja Oskun kanssa?”, Ruska kysyy ja osoittaa karsinaa päin, jossa iso rautias ruuna nuokkuu. Vastaan tietenkin myöntävästi ja Ruska ilahtuu silminnähden. Hevosten varustamisessa ei kestä kauaa ja pian seisommekin molemmat uljaine ratsuinemme tallin pihassa.
      ”Ootko valmis?” Ruska kysyy säätäessään jalustinhihnaansa ja sitten lähdemme kävelemään kohti hiekkatietä.

      Voi, olinkin jo melkein unohtanut ihanan kavionkopseen äänen tietä vasten. Annan Savun köpötellä pitkin ohjin laiskasti Oskun vierellä, joka sekin vaikuttaa väsyneeltä. Osku tuskin arvosti, että sen päiväunet keskeytettiin. Juttelemme Ruskan kanssa tulevaisuuden suunnitelmistamme, lähestyvästä Tie Tähtiin -kilpailusta ja siihen liittyvästä estevalmennuksesta. Ruska kertoi estevalmennuksen pitävästä Alanasta ja kauhun täytteinen kertomus sai perhoset lentelemään minunkin mahassani. Keskustelu tuntuu aluksi kiusalliselta, sillä small talk on minulle jostain syystä vaikeaa. Onneksi se kuitenkin lähti rullaamaan nopeasti ja keskusteluaiheita tulvi joka suunnasta. Opin Ruskasta paljon: poika on juuri päässyt armeijasta ja on ilmeisesti hyvin innostunut esteratsastuksesta. Kävelemme tietä pitkin noin 300 metriä ennen kuin poikkeamme hiekkatieltä metsän siimekseen.

      Savun korvat kääntyvät välittömästi eteenpäin käännyttyämme maastopolulle Ruskan ja Oskun takana. Ruuna on nyt tarkkana kuin porkkana. Itse asiassa sen käynti muuttuu melkein liiankin kiireiseksi ja joudun pidättämään sitä, ettemme mene liian lähelle Oskun heiluvaa häntää.
      ”Häh, mennäänkö me Oskun kanssa vuonohevoselle liian hitaasti?” kysyy Ruska ratsultani ja Savu heiluttaa päätään ylös alas, aivan kuin nyökätäkseen vastaukseksi. Purskahdamme molemmat nauruun ja taputan Savun kaulaa hellästi. Hassu poni.

      Väistelemme märkiä tai upottavia kohtia ja Savu yrittää pari kertaa kiemurtelun lomassa maistaa kuusenhavuja. Kerran se jopa upottaa turpansa tiellä olevaan lätäkköön ja pärskähtää sitten tyytyväisenä maistettuaan maukasta kuravettä. Metsäpolun kiertämisen jälkeen Ruska kääntyy Oskun kanssa takaisin tallille, sillä hänen estetuntinsa on juuri alkamassa. Toivotan ratsukolle hyvää estetuntia ja lähden Savun kanssa vielä uudelle kierrokselle, sillä tällä kertaa ajattelin kiertää vielä vähän pidemmin.

      Olen aluksi huolissani siitä, mitä mieltä ruuna on yksinään maastoilusta, mutta ruuna todistaa huoleni turhiksi. Savu harppoo pitkin askelein innoissaan hiekkatien reunassa korvat hörössä ja hengitän syvään. Klink klonk klink klonk, sanovat Savun kaviot, kun pikkukivet lentelevät sen kenkiin ja kimpoilevat niistä taas takaisin maahan. Teen puolipidätteen ilmoittaakseni Savulle tulevasta avusta, puristan ponin kylkiä pohkeilla kevyesti ja se lähtee reippaasti raviin. Hölkkäämme niin pitkälle hiekkatietä, että tien pohja muuttuu liian pehmeäksi ja meidän on pakko siirtyä takaisin käyntiin. Savu pärskähtää tyytyväisenä ja annan sille selästä käsin porkkanan palan, jonka olin aiemmin napannut mukaan tallista.

      Olemme jo melkein tallipihassa, kun pahaa-aavistamaton poni saa yllättäen kunnon sätkyn, kun iso punainen bussi porhaltaa reilua ylinopeutta puiden takaa ja on ajaa meidän päällemme. Kaiken lisäksi bussikuski kehtaa meidät nähdessään vielä töötätä kovaan ääneen, aivan kuin ratsuni ei olisi vielä tarpeeksi traumatisoitunut kaahailevasta ajoneuvosta. Tavallisesti hyvin rauhallinen Savu hyppää takajaloilleen ja luiskahdan ponin selästä jaloilleni Savun viereen. Raukka jää steppaamaan paikalleen ja puhisee hermostuneena. Onneksi ehdin vielä näyttää bussikuskille keskisormea, ennen kuin se katoaa taas nurkan taakse. Tilanne onneksi päättyy yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin ja loppumatkan päätän taluttaa Savua.

      Tallipihassa Aleksi odottaa meitä kahvikuppi kädessään, aivan kauhusta kankeana ja kertoo nähneensä koko äskeisen tilanteen. Mies onnistui myös nappaamaan bussin rekisterikilvestä valokuvan ja raivosta kihisten ilmoittaa soittavansa bussifirmalle valittaakseen ammattitaidottomista ja liikenteen vaarantavista bussikuskeista. En edes osaa sanoa tilanteeseen mitään, sillä shokki on pysäyttänyt aivotoimintani, ehkä jopa pysyvästi. Alva, Emily ja Ciara hölkkäävät tallista meitä vastaan huolestuneen näköisinä ja kuullessaan tapahtuneesta Alva puristaa kätensä nyrkkiin tuhahtaen vihaisesti.

      ”Mistä tuollaisia ihmisiä oikein sikiää?”, huudahtaa Alva.
      ”Oliko se äijä ihan sokea vai miten se ei nähnyt niitä kylttejä, joissa oikein varoitetaan vastaantulevista hevosista?!” jatkavat Ciara ja Emily yhteen ääneen. Aleksi yrittää toimia järjen äänenä ja rauhoitella meitä kaikkia.
      ”Tässä olis voinut käydä tosi pahasti”, hän muistuttaa ja ohjaa minut Savun kanssa tallin pesupaikalle voidakseen tarkistaa, onko Savu tapahtuneen jälkeen varmasti ihan kunnossa. Naarmuitta selvisimme molemmat. Onneksemme ainoa vamma oli mustelma käsivarressani, kun luisuin alas vuonohevosen liukkaasta selästä. Aleksin tarkastuksen jälkeen vein Savun takaisin sen omaan karsinaan ja harjasin sen kokonaan läpi. Poni oli taas oma hassu itsensä ja jäi rauhallisena odottelemaan iltapäiväheiniään.

      ”Noh, mitä opit tästä?” kysyy Aleksi ja katsoo minua merkitsevästi. En ensin ymmärrä, mitä hän tarkoittaa, mutta sitten hoksaan.
      ”En enää lähde maastoon ilman satulaa ja varsinkaan yksin?”, vastaan nolostuneena. Ensimmäinen maastoreissu ja heti kaikki menee ihan pieleen. En uskalla lähteä maastoon enää ikinä! Aleksi katsoo minua huolehtivainen ilme kasvoillaan ja taputtaa harteitani lohduttavasti.
      ”Just niin.”

      • #50497 Vastaa
        Lily Wilson
        Valvoja
        • Postauksia: 124
        • Perus pullaponi

        Ihanaa kuvailua! Tosi kiinnostava tarina ja hyvä, että siinä piili tuo opetuskin lopussa. 😀 Maisa vaikuttaa rehdiltä tyypiltä!

      • #50499 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 56
        • Koulutuksen tarpeessa

        Sä kuvailet kaikkea kauheen hyvin ja näen ton bussille keskisormet pystyssä tilanteen niin hyvin. Mistä Lily jo mainitsikin Maisa vaikuttaa just tollaselta rehelliseltä tyypiltä!

      • #50505 Vastaa
        Unna Kivivaara
        Osallistuja
        • Postauksia: 40
        • Koulutuksen tarpeessa

        Onneksi ei käynyt mitään pahempaa! Opettavainen tarina kuitenkin!

      • #50509 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 19
        • Maitovarsa

        Olipa ihanan lämmin tarina, ja paljon hahmoja pääsi mukaan! Tässä pääsi ihanasti sukeltamaan itsekin menoon mukaan. Kuvailit kaikkia hahmoja ihan superosuvasti, ei voi muuta kun kehua tästä 🙂

      • #50513 Vastaa
        Aurora Rosberg
        Osallistuja
        • Postauksia: 14
        • Maitovarsa

        Hurja D:! Onneksi ei käynyt hullummin. Tätä oli kiva lukea kaikkine yksityiskohtineen 😀

      • #50525 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 142
        • Perus pullaponi

        Tää oli kiva ja eteenpäin kulkeva tarina, ja kuvailit tosi kivasti yksityiskohtia 🙂

      • #50533 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1129
        • Lauman johtaja

        Sun tarinoista ei kyllä toimintaa puutu! Mainio tarina, erityisesti tykkäsin Ruskan kohtaamisesta ja pojan kanssa käydystä keskustelusta. Pidän tosi paljon sun tavasta kirjoittaa. Saat 1hp 2sp ja 1mp

Luet parhaimillaan 2 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Maisa & Savu

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: