Melli

Foorumit Päiväkirjat Melli

Tämä aihe sisältää 61 vastaukset, 11 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Nio Luosujärvi 3 päivää, 6 tuntia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #289 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 827
    • Lauman johtaja

  • #679 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Limaletti
    1.11.2017

    Tuijotin kaappeja. Yhdeksän, yhdeksän… yhdeksän! Kaivoin taskustani avainta. Se oli niin pieni, että hukkuu vielä varmasti. Ehkä olisi parempi laittaa se suoraan avainnippuun. Vai olikohan täällä tapana pitää kaappia auki. Lainaa naapurilta systeemillä. Oli mikä oli. Taidan jättää auki, kuitenkin hukkaan sen avaimen.
    Kaappi oli kapea, mutta syvä. Sinne sopi kuin nakutettu saappaat, kypärä ja muut tärkeät tavarat. Olin luvannut itselleni, että tästä kaapista ei tulisi mikään roinakaappi, niin että koti olisi tyhjentynyt. Mutta no… Sen näkee sitten. Toisaalta vihasin tavaroiden raahausta bussilla.
    Kaappi oli hyvä. Tosi hyvä. Hoitajan etuuksia. Ajatus myhäilytti mieltäni, kun suljin kaapin. Lähdin suuntaamaan tietäi varmasti kohti tarhoja. Tiesin että Melli ei hirveämmin alkeistunteja tehnyt, joten voisin huoletta harjata sen. Harvemmin kukaan siitä pahastuu, paitsi lapset. Ilma oli pienesti kirpakka ja koski poskia mukavasti. Sen näki hepoistakin, kun karva alkoi pöyhentyä.
    Melli nökötti tarhan kulmalla korvat lörpöttäen. Ei tainnut olla kiire mihinkään. Olin Mellillä mennyt parikertaa tunnilla, joten poni ei ihan vieras ollut. Nappasin Mellin turkoosin riimunarun käteeni ja ujuttauduin tarhaan. ”Melli”, huutelin ja vähän vihelsin rauhassa ponille. Hakeuduin kyykkyyn ponia katselemaan. Melli käänsi muiden ponien lailla pienesti katsettan. Hitaasti toinen kavio siirtyi ristiin toisen kanssa ja lähti kääntymään kohti. Ujutin kättäni varovasti taskuun. Ei aikakaan, kun sain jolkottavan Mellin luokseni. ”No sähän olit helppo yksilö”, hymähdin ponin uteliaisuudelle, joka oli kovasti ylähuulellaan hamuamassa taskun reunaani. ”Ei mulla ole sulle kuin rapsutuksia.” Totesin ponille lempeästi vetäen käden pois taskusta. Vastaukseksi sain pari kielen lipaisua kädelle. Napsautin lukon kiinni riimuun, ja lähdin taluttamaan Melliä sisälle.
    Tajusin talliin astuessani saman tien, että alkeistunti oli lähdössä Maneesiin. Great. Hyvin meni Seela. Ehkei se ollut vakavaa, etten ihan jokaiselle tunnille mennyt avustamaan. Silmäilin karsinoihin viedessäni perässä lömpsivää Melliä. Kaikilla oli suurin piirtein avustaja, ja meteli tallissa, no… oli kamala. Miten lapsista ylipäätään lähti noin paljon ääntä, ja sitä ääntä kuunteli myös Melli. Korvat liikehtivät äänten suuntiin niin, että huvitti. Naurahdin pienesti ja päästin Mellin karsinaansa, joka oli keskellä tuntsarikäytävää. Jatkossa valtaisin aina jostain muualta paikan, jos oli lapsia liikenteessä.
    Kohdistin katseeni satulahuoneessa Aleksiin. ”Moih”, hymähdin pienesti miehelle. Aleksi näytti kärsivälliseltä ja lempeältä säätäessään yhden pojan kypärää. ”No moi. Miten on Mellin kanssa lähtenyt sujumaan? Tiedätkö mistä kaiken löytää?” Aleksi varmisti rauhassaa, kun kaivoin Mellin hoitoboksia. ”Jos en, niin selvitän. Ei täällä voi niin isoa mysteeriä odottaa”, naurahdin häviten nopeasti takaisin Mellin karsinaan. Laskin hoitoboksin karsinan reunaan ja nappasin kumisuon esiin. ”pyöritellääs vähän”, totesin rauhassa lähtien käymää ponia voimakkailla ja pyörivillä liikkeillä läpi. Hoitoboksin tuominen karsinaan oli kuitenkin virhe. Melli oli päättänyt tehdä oman tutkimusmatkan laatikon syövereihin, ja seuraavaksi kaikki harjat olivat turpeessa. ”Sillain kai sitten”, naurahdin ja kyykistyin putsaamaan harjoja. Ei aikaakaan kun tunsin pienen kuolatipan valuvan niskassani. ”Hei mitä sä teet?” Annoin käteni hapuilla niskaa ja tökkäsin vahingossa Melliä nenään. Tamma hieman säpsähti nostaen turpaa pois. Samalla tipauttaen hiukseni suustaan. ”Ja nyt on joka paikka kuolassa. Kiitos”, en voinut olla nauramatta tilanteelle. Poni näytti niin viettomalta. Eikä se pahaa tarkoittanutkaan.
    Kuurasin ponin jalkoja savesta ja muusta paskasta. ”Hei Seela sä oot tainnu lukee väärin. Mun vuoro mennä Mellillä tänään..” säpsähdin ääntä. Se kuului Helille. ”Eei.. Tai siis sori. Mä vaan hoidin Mellin”, nousin seisomaan, ja salamana käteni eksyi rapsuttamaan Melliä harjan juuresta. ”Mistä lähtien olet täällä hevosen puunaajaksi ryhtynyt?” Heli hieman naurahti ivallisesti. Nuolaisin vähän huuliani ja vilkaisin takin helmaani. Melli hamusi sitä ylähuulellaan. ”Ihan siitä lähtien kun musta tuli Mellin hoitaja”, mutisin kuivasti Helille ja törkkäsin harjan käteen: ”että neiti on ihan hyvä vaan ja hoitaa ponin loppuun.” Toteamus tuntui hyvältä ja poistuin Helin ohi käytävään.
    Oli yksi selvä ero hoitajilla ja tuntiratsastajilla. Niillä oli kaksi puolta, enkä vieläkään saanut selvää miksi tuntiratsastajat kaarsivat hoitajia suurrimaksi osin. Olisin voinut kysyä tästä itseltänikin, mutta nyt päätin ottaa askeleeni tallitupaan, ja ryhdistäytyä tutustumaan.

  • #680 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Stalkkerointia ja mallin ottamista
    31.12.2017

    Istahdin katsomoon viltin päälle ja kiedoin sen jalkojen ympärille. Joulukalenteri oli korkattu aamulla, ja lähtölaskenta jouluhössötyksen loppuun alkanut. Yleisestä joulun tuomasta rauhasta ei ollut tietoakaan, sillä tuntui, että Aleksi oli herännyt uuteen valppauteen. Jokaista askelta piti askeltaa jokaisen ratsukon. Tunnilla seikkaili neljä ratsukkoa, mutta kiinnitin katseeni vain yhteen. ”Mellille reippaampi ravi!” Kuului Aleksin reipas vaativa käsky kentän keskeltä. Mellin takajalat kulkivat alkutunnista kuin täi tervassa, vaikka Ade teki töitä pää punaisena. Koitin mahdollisimman hyvin seurata Aden ratsastusta. Miten jokainen Aleksin neuvo tehosi Mellin aktivoimiseen ja kokoamiseen. Toltakohan minullakin näytti Mellin kanssa ähkiessä. Välillä pää tuntui painavan ainakin sata kiloa, kun sitä koitti keventää parhaansa mukaan.
    Pikkuhiljaa kuitenkin Ade sai kovan työn kautta Mellin kulkemaan älyttömän nätisti. Minua hymyilytti näky. Pari valjakko meni kauniisti väistöt, ja laukan nostot. Olikohan Mellin jekku siinä, että kun kerran herättää ja hereillä pidetään, niin hommat sujuvat. Ainakin siltä Ade sen sai näyttämään. Laukan nostot ja väistöt sujuivat tarmokkaasti ja täsmällisesti. Nappasin kameran kaulastani, ja napsin parit hämärät maneesikuvat ratsukoista. Kunnes jokainen tyytyväisenä käveli loppukäyntejä pitkillä ohjilla. Itse lähdin siirtymään jo bussipysäkille tallihommat hoidettuani.

    Pari päivää myöhemmin…

    Talutin Melliä maneesia kohden hitaasti. Tamman turpa kävi vähä välillä alaselälläni kävellessä. Olin jo hetken valmis ärähtämään, mutta onneksi maneesin ovi tuli nopeammin vastaan. ”Huhuu täällä ollaan…” Koitin parhaani mukaan pitää pientä puhetta ovea avatessani, sillä tiesin ainakin Fifan varusteiden uupumisen tallista, ja kavioiden liike yhdisti maneesin käyttämiseen. Näin Ina-Ellan hidastavan rennosti hölkkäävän Fifan käyntiin. ”Mahtuuko vielä, vai vaaditko rauhaa?” kysäisin ovelta. ”Toki”, likka huikkasi nopeasti kuin apteekin hyllyltä. Käänsin tyytyväisenä Mellin sisälle sulkien oven. ”En viitsi uloskaan mennä tarpoomaan. Pimeetä ja semmosta..” hymähdin pienen selityksen, mutta Fifa näytti olevan jo työn touhussa.
    Käänsin Mellin rauhassa keskellä ja tarkastelin varusteet läpi. Kunnes ponnautin itseni selkään. Pyysin Mellin käyntiin rauhassa. Unohdin hetkeksi jo kuinka hitaasti voi käyntiin lähteä. Päätin heitossa vaihtaa vaihdetta, ja vaadin Mellin kävelevän heti reippaasti. ”Kyllä kyllä.. ei nyt oo aika lompsutella”, höpisin rauhassa tammalle, joka sai tarpoa käyntiä pitkin ohjin. Pikkuhiljaa Melliltä alkoi irrota tarmokasta työskentelyä takajaloista lähtöisin. Oliko tämä valinta sittenkin virhe. Seuraavaksi kun otan ohjat käsiini, niin vauhti kuolee. Jes hei hyvä Seela, Näin sitä kuuluukin ratsastaa, mutta eikun ei. Eihän se tahti kuole mihinkään, jos en anna sen tapahtua. Turpa ylös, ja takajalat liikkeelle. Helpommin sanottu kuin tehty.
    Melli lähti ihan hyvin raviin, mutta pikkuhiljaa nokka alkoi painumaan alaspäin. Lähdin työstämään neitiä kiemuraurille sekä nopeille temmon siirtymisille. Melli tuntui huonommalle oikeeseen, joten koitin mahdollisimman paljon työstää sitä puolta. Silti tuntui että jäi hieman vajaaksi.
    Hetki hetkeltä Mellin ravi alkoi tuntumaan tarmokkaalta ja energiseltä. Koko poni oli kivasti pyöreänä ja ympyrät sujuivat. Aloin helppaamaan ohjaa hitaasti sormien välistä. Tarkoituksena ratsastaa eteen ja alas. Tamma tyytyväisenä päätä venyttikin alas, ja silti ravin rento tempo säilyi. Hymyilin tulokselle, sillä tästä tuntui mukavalta jatkaa tulevaisuudessa. Uskoin Mellinkin kiittävän rennommasta vapaapäivästä. Siirsin tamman lopulta käyntiin, ja taputin kaulalle kiitokset. Ehkä tästä tulee vielä jotain…

  • #681 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Rentoa köpöttelyä
    5.3.2018

    Tallilla vilisi uusia hoitajia. Tuntui kun kaapit vaihtaisivat sisältönsä joka yö. Juuri kun oli oppinut yhden hoitajan yhdistämään hevoseen, se vaihtui nopeasti. Taidettiin elää murroskautta jossa etsitään tasapainoa. Hymyilin ajatukselle vetäessäni tallitakin vetskaria kiinni. Pahuus päätti kumminkin jämähtää paikalleen. ”Perkele et nyt kuole…” mutina kuului vain suustani. Ulkona oli inhottavan kylmä, enkä todellakaan voisi arkitakkiani käyttää. ”No nyt!”, naurahdin onnesta. Ohto katsoi minua epäilevänä, ehkä vähän oudoksuenkin ovelta. Vai olikohan tuo herran tapa hymyillä. ”Kaikki hyvin?” Ohto lompsi rauhassa kahvinkeittimen viereen. ”Vetoketju vain tuppaa vittuilemaan”, läväytin naamalleni pienen tekohymähdyksen. Nappasin hanskani reippaasti mukaani ja vauhdilla lähdin ulos.
    Kevät tosiaan teki tuloansa. Osa hepoista on alkanut pudottamaan vähän karvaa, ja illat ovat paljon valoisempia. Melli oli tarhassaan tyytyväisenä. Sitä ei näyttänyt tuleva kevät tai piristävä pakkanen kiinnostavan. Vedin pipoa paremmin päähäni. Melli näytti ulkoapäin hyvin puhtaalta, joten ajattelin lähteväni suoraan maastoon kävelemään. Nappasin riimunarun portin viereisestä koukusta ja lähdin nappaamaan Melliä kiinni. ”Heei tyttönen..” hymyilin ja rapsutin tamman kaulaa. ”Oliko ikävä? Ai eikö.. no niimpä niin kun sinähän ikävöit aivan jokaista ketä sinua hemmottelee…” Hymyilin Mellin pienille ylähuulen liikkeille reittäni vasten. Tamman korvat liikehtivät tyytyväisenä kuunnellen. ”Mennääs sitten..” Lopulta keskeytin yhteisen rapsuttelu tuokiomme, ja lähdimme tarhasta talsimaan ulos. Matkamme suuntasi kohti alkeistuntilaisten suosimia metsäpolkuja.
    Tiesin Mellin olleen vähän vähemmän maastossa, joten talutus tuntui ensialkuun paremmalta ajatukselta. Tietysti ehkä olisi voinut sopia jonkun tulevan meidän kanssamme, mutta se oli myöhäistä nyt. Melli rauhassa jolkotti vierelläni. Välillä sen pää kohosi kuuntelemaan ja varmistamaan tilannetta. Polut olivat hyvissä kunnoissa nähden lumen määrään. Melli oli yllättävän rento. Välillä tamma yritti jolkottaa kiiren vilkkaan ohitseni. Joudun pari kertaa yllätykseni komentamaan Melliä ankaremmin. Lopulta tuttu tallipiha näkyi. Taputin Mellin kaulaa tyytyväisenä…

  • #682 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Vilpoisen päivän hymyt
    16.4.2018

    Ulkona oli vilpoista. Aamulla pieni tihkusade oli saanut maan kostumaan. Taivas ei ollut vieläkään tullut kauhean kirkkaaksi. Olin vetänyt aamulla töihin mentäessä farkkutakin päälleni. Maailman paskin idea olikin. Onneksi huiviin pystyi hyvin kätkeytymään. Olo oli tosi väsynyt ja ei erityisen pirteä. Tie tähtiin oli kiva idea, mutta kyllä se söi voimia. Varsinkin kun halusin Mellin olevan aina edustavana, ja sellaisen olotilan että on hyvä kisata. Satunnaiset työvuorot viikossa ei vain sopineet meidän tahtiimme.
    Vaikka ihaninta tässä tietysti oli se, että minä en omistanut Melliä. Minun ei tarvitsisi huolehtia ponista ihan joka päivä. Tai podeta huolta. Tietynlaisia vastuita en kuitenkaan halunnut luistaa. Tällä hetkellä Melli ei ole käynyt ihan joka päivä tunneilla, joten minun vastuulleni oli tullut ponin liikutus ja hoitaminen. Tänään pitäisi taas kumminkin vaihtaa ponin kisavarustuksia tunteihin sopivasti, ja loppuviikosta taas hinkata ne kiiltäväksi.
    Hiippailin tallipihalle. Ilma oli tyyni, ja hepat nuokkuivat tarhoissaan. Talli vaikutti hiljaiselta. Hiippailin tupaan, joka ammotti tyhjyyttään. Kassun kaappi kylläkin oli avoinna, ja pojan tennarit olivat kaapin edessä. Eli oli täällä joku. Availin kaappiani, josta tipahti tyhjä pähkinäpussi. Olisi tietysti sen ehkä voinut sunnuntaina pistää roskikseen eikä jättää kaappiin lojumaan, mutta noh menköön nyt ainakin roskikseen. Heitin päälleni tallivaatteet, ja nappasin kypärän ja saappaat samaan kantoon. Lähtien askeleitani viemään talliin.
    Tallissa osa käytävän valoista oli päällä. Vilkaisin käytävän molemmille puolille ja huomasinkin Kassun touhuavan Aten karsinassa. Kassu olikin nopeampi reagoimaan tulooni kuin minä häneen. ”Hei, mitäs kuuluu?” Hymähdin pienesti pojalle. Kassu asetteli Aten hienoja suitsia paremmin ruunan päähän. Kaksikko oli pärjännyt hyvin Tie Tähtiin kilpailussa, ja olivat saaneetkin siellä pari kilpakumppania. Kohautin hartioitani pojan kysellessä kuulumisiani. ”Miten sen nyt ottaa. Vähän väsyttää, ja ensiviikko tulee olemaan vielä raskaampi. Mutsi ja Faija molemmat on töissä ensiviikon muualla, niin koko huusholli hoidettavana. Siihen päälle palaaminen lukion penkille, ja nää tallihässäkät… Ei oikein nyt tiiä miten sitä odottelis”, hymähdin vaivaantuneesti pitäen kasvoni pois pojan katseelta. Kävin laskemassa tavarani Mellin karsinalle. Kassu nyökkäili vastaukselleni. Puikahdin tallista ulos vähän mutisten sanoen hakevani Mellin.
    Melli nökötti tarhassaan lepuutellen päätä alhaalla. Tammalla oli päiväunet selvästi kesken. Rauhassa kävin nappaamassa tamman kiinni. ”Hei tyttönen…” Supattelin silittäen tuon kaulaa. Pikku hiljaa valuimme tallin puoleen, ja käänsin tamman käytävälle hoidettavaksi. Kuulen Kassun keskeyttävän hoitopakin hakemiseni kysymyksellä. ”Vai että kävelymaastoon… En mä ihan tiedä kun Melli… no joo, okei mä tuun.” Nyökkäsin pojalle pistäen vauhtia Mellin harjaamiseen. Kävin reippahast vain ponin läpi. Lennossa ottaen myös ponin kaviot. Lopulta tammalle suitsia väsäten.
    ”Pystytkö nakkaamaan mut selkään?” Kassu katsahti minua kääntäessä Attea tallin pihamaalle. Nyökkäsin pojalle pitäen Melliä toisella kädellä, ja toisen käden luovutin pieneen punttaukseen. Kassun päästessä selkään käänsin Mellin penkin vierelle ja hyppäsin tamman paljaaseen selkään. Melli on pari askelta eteen ollen lähdössä jo liikkeelle, mutta tyynesti pysäytin tamman siihen. Kassu ohjasi Aten kohti hiekkatietä. Ratsastin Mellillä melkein heti perään. Luotin Kassun sanaan Aten rauhallisuudesta, joten uskalsin ratsastaa tammaa lähelle Aten häntää. Melli oli jännittynyt, ja se sai minutkin jännittyneeksi. En ole ollut itse Mellin kanssa hirveämmin maastossa, joten järkeä siinä lähteä ilman satulaa.
    Koitin keskittyä vain hengittämään rauhassa Mellin selässä. Pikku hiljaa tamma alkoi tottua Aten löntystelyyn siinä edessä. Taputin tammaa kaulalle tyytyväisenä itsekin vetäen vaan syvää henkeä. Tuntui hyvältä kuunnella metsän ääniä, ja tuntea alla rentoutuneempi Melli. Kassu vilkaisi minua, ja hymyilin pojalle kiitollisena tuon ideasta lähteä maastoon.

  • #683 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Yläkokon estevalmennuksessa
    17.4.2018

    Suuni tuntui rutikuivalta kun näin Yläkokon pihan. Viimeisin estevalmennus Hallavassa oli mennyt hyvin penkin alle. Olimme Aleksin kanssa yhteistuumin päättäneet ottaa Mellille ja minulle paremmin hyppyjä alle ennen neljättä osakilpailua.
    Annoin ajatukseni hetken käydä läpi viime valmennusta, kun Melli oli ollut sisäpohjetta vasten, ja ollut kova suustaan. Se oli meille uutta, ja olin ollut ihan hukassa selässä. Lopulta valmennus oli päätynyt meidän suhteen hyvin lyhyeen. Aleksi oli kumminkin lähtenyt mukaani valmennukseen, joten oloni oli vähän turvallisempi. Jos mikään ei sujuisi olisi ainakin yksi ketä osaisi auttaa.
    Avasin auton oven, ja kävin vähän pihaa läpi. Tiesin valmennuksen olevan maneesissa, mutta pihalla kävi pieni liike. Vedin rauhassa hanskat käteeni lähtien traileriin sisälle avaamaan Melliä puomista. ”Avautuu!” Kuulin miehen huikkaavan avatessaan traikkua takaata. Tamma kohotti päätään ylöspäin vähän höristen. Melli koitti kääntää katsettaan ulkoilmaan. ”Kohta pääset…” Supisin hiljaa tammalle puristaen riimunarusta paremmin. ”Voitte tulla.” Aleksi tokaisi jääden sillan toiselle puolelle vähän Melliä ohjaamaan. Aloitin tamman peruutuksen rauhassa, koittaen pitää molemmat jalkani alhaalla jykevästi. Ponin kaviot kopsahtivat nopeasti lastaussiltaa vasten, ja vauhtia lisääntyi parin askeleen verran peruutukseen. ”Kun satula on selässä niin voitte mennä tohon kentälle, näetkö sie?” Aleksi osoitti alakentän suunnille. Nyökkäsin vahvasti taluttaen vähän Melliä. Poni pällisteli pihamaalla sen minkä ehti.
    Istuin Mellin selässä tyynesti, kun Aleksi lähti viemään traikkua ja autoa parkkiin. Melli tuntui rentoutuvan siitä, ettei tarvinnut enää miettiä itse mihin piti kävellä. Poni välillä laski pään tyytyväisesti alas letkeästi, mutta tykkäsi korvat hörössä pällistellä ympärilleen. Kävelin rauhassa ponin kanssa kentällä, kunnes kello löi kuusi. Lähdin Mellin kanssa jännittynein mielin kohti maneesia.
    Astuin maneesin sisään, joka tuntui vähän synkemmältä kuin Hallavan oma maneesi. Aleksi jutteli rauhassa Reifrn kanssa rauhassa. ”Voit ottaa hyvin Me..Mellin kanssa ravia ja lähteä työskentelemään hyvin suunnitelluilla serpentiini urilla.” Reifr antoi rauhassa ohjeen maneesin oven sulkien. Keräsin ohjat käteeni ja pyysin Mellin raviin. Tamma tuntui virkeältä eikä paljon tarvinnut raviin pyytää takajalkoja alle. Poni sen sijaan tuntui painavalta kädelle, joten koitin tarkasti mielessäni lähteä ottamaan aktiivisia puolipidätteitä, ja liikuttelemaan kuolainta. Aleksi ja Reifr juttelivat vielä vähän keskenään välillä vilkasten menoamme. ”Miltäs Melli tuntuu?” Reifr lähti maneesin keskemmälle kävelemään. ”No mm… Vähän tuppaa painamaan kuolaimelle, mutta hyvin liikkuu eteenpäin. Oikealle vaikeampi, tai pitää enemmän työstää.” Koitin ravatessani selittää tarpeeksi kuuluvasti. Reifr nyökkäili vastaukselleni. ”Tänään meillä oli tarkoitus löytää vähän keinoja ja nappeja sisäpohkeen kuunteluun, ja pientä varmuutta saada kaarissa, eikö?” Reifr kysyi rauhassa vähän tolppia asetellen. ”Joo… Ei se näin ravissa niin oo ongelma, mutta sit kun vähän vireytyy laukassa niin viimeksi ei oikein ollut mitään kontrollia lähestymisissä.” Hidastin Mellin käyntiin rauhassa.
    Reifr aloitti rauhassa selittämään meille tehtävää. Korkeus oli jätetty tarkoituksella aluksi matalle, ja ideana oli etsiä vain sopiva rytmi ja askeleet. Nostin rauhassa ponille laukan ja pyöritin sitä vähän pääty ympyrällä. Melli näyttikin varsin hienoa ja pyörivää rentoa laukkaa, mikä varmasti olisi koulussa tuomareita miellyttänyt. Nyt piti kuitenkin saada tammaa valppaammaksi ja ylöspäin ratsastettua. Aloimme lähestyä ensimäistä estettä kohti. Istuin tiivisti Mellin satulaa ja tunsin käteni hikoilevan. Hyppy sujui ihan kauniisti ekaksi hypyksi, mutta toiseen esteeseen Melli lähti jo imemään. Koitin epätoivoisesti pitää Mellin rytmin samana, mutta tamma sai pidettyä tahtonsa. ”Mellillä oli alussa rauhallinen hyvä tahti eikö? Kun ponilta löytyy rauhallinen hyvä tahti voit hyvin rentoutua ja vähän keventää istuntaa. Näin et koko ajan tiivisti vaikuta poniin, vaan annat vähän myös rauhan. Kun taas poni lähtee viemään voit istua alas tiiviisti, jolloin sinun avut ovat taas paljon vahvemmat, koska et ole koko aikaa istunut alhaalla satulassa.” Reifr selitti rauhassa minulle. Nyökkäilin rauhassa vastineeksi ja toistimme tehtävän.
    Pikku hiljaa Reifr alkoi muuttaa tehtäväämme vaikeammaksi. Loivemmissa ja tiukoissa kaarissa alkoi tulla sisäpohkeemme tehottomuus vastaan. Miten Melli sai punnerrettua sitä vastaan, ja minä en uskaltanut vaatia. Teimme Reifrn kanssa pitkään töitä sen kanssa, että Melli ei vain mene vaan malttaa kuunnella apujani. Loppu valmennuksesta homma alkoikin näyttämään jo tuplasti paremmalta. Puolestaan minä aloin väsyä jatkuvaan ratsastukseen, ja luojan kiitos sain siirtää tammaa loppuraveihin. Ratsastaen eteen alas. Tamma venytti kaulaansa tyytyväisenä alas, ja pärski tyytyväisenä takajalat käyden. Lopulta siirsin tamman käyntiin. Hymyilytti leveästi. Saimme sisäpohkeen läpi, ja oppisin mitä pitää tehdä, jos näin käy. Eikä minua hirveästi enään jännittänyt Mellin into esteille. Vilkaisin Aleksia, joka näytti tyytyväiseltä ja toi ponille vilttiä. Okei mahtoi tämä valmennus olla molemmille rankka hien määrän nähtyä.

    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Seela.
  • #684 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Seppeleessä Hanskin silmän alla
    19.4.2018

    Olimme lähteneet vaihteeksi taas Mellin kanssa trailerilla liikkeelle kohti uusia valmennuksia. Tällä kertaa Seppeleeseen. Mahanpohjaa kipristi juuri sopivasti, ja suupielet olivat levottomat. Kevät aurinko siunasi meitä kirkkaudellaan, ja sai laskemaan blehat silmille. Hörppäsin vesipullostani vettä, ja vilkaisin Aleksia. Mies oli varoitellut minua Hanskin opetustavasta, ja varmaan kysynyt miljoona kertaa mielentilaani. Minua ehkä vähän huvitti miehen huolehtivaisuus. Ehkä se oli itse joskus istunut Hanskin arvioitavana.
    Tarkkailin Seppeleen pihaa tiiviisti auton saapuessa pihamaalle. Mellin ja minun lisäksi valmennuksessa olisi kolme muuta ratsukkoa. Olin puunannut Mellin kamoja taas vaihteeksi vähän kiiltävämmäksi, ja poiminut puhtaan lilan huovan tammalle. Olimme traileriin pistäneet Mellille suitset, mutta loppu varustuksen poni saisi niskaansa vasta täällä. Nousin autosta ylös. Tunsin jaloissani kevään lämpöä hehkuvan auringon. En ole varma stressi hikoilinko vai oliko kuuma. Oli mikä oli, sain ilokseni huomata tuntimme olevan ulkona. Nostin käteni lipaksi otsalle nähdäkseni paremmin kentälle. Sinne oli pystytetty monenlaista estettä, jotka näyttivät muodostavan ihan jännittävän radan. Katsahdin trailerin puoleen, jota Aleksi oli mennyt jo availemaan. Nappasin sovitusti vesisangon traikusta ja lähdin Seppeleen sisälle pälyilemään vesipistettä. Onnekseni vesipiste oli helppo löytää, siinä seisovan hepan ansiosta. ”Etsitkö jotain?” Minulle hymyili lempeästi varmasti asiansa tunteva tyttö kumisuka kädessään. Rautias symppis isohko heppa vierellään, joka selvästi pudotti karvaansa. ”Tota joo… Vettä, kiitos”, hymähdin esittäytyen Seelaksi ja tulevani Hallavasta. ”Loviisa, ja tässä on Lyydia.” Likka hymyili minulle: ”Niin sitä vettä…” Loviisa heilautti kättään kohti seinässä olevaa hanaa. Kiitin tyttöä, ja kävin täyttämässä sangon vedellä lähtien ulos.
    Aleksi oli tuonut Mellin jo puomille kiinni riimu suitsien päällä ollen. ”Löyty!” Hihkuin miehelle tuoden sangon Mellin nokan eteen. Tamma tyytyväisenä työnsi turpansa veteen, siellä lotraus alkaen. Hain trailerista rauhassa Mellin kopan, ja omat kamppeeni. ”Kuinka kauan aikaa?” Kysäisin Aleksilta, joka oli päätynyt puhelin kourassa nojaamaan puomille. ”Vartti verkkaamiseen”, mies tokaisi työntäen puhelimen taskuunsa. ”Mie meen vähän katsomaan ympärilleni. Te varmaan pärjäätte?” Nyökkäsin tuolle tomerasti, ja aloitin nopean ponin läpikäymisen pölyharjalla. Melli tuntui nauttivan kevätauringosta, eikä ollut moksiskaan uudesta paikasta. Kyykistyin rauhassa laittamaan ponille suojat, ja jopa varmistamaan ne vielä toiseen kertaan. Lopulta laitoin suitsiin ohjat paikoilleen, ja käänsin Mellin puomilta pois.
    Lähdin taluttamaan Melliä kohti kenttää. Tuntui että auringon lämpö alkoi vähitellen hävitä, ja pieni tuuli tulla tilalle. Kentällä hyppäsin ponin selkään, vähän vilkuillen muita ratsukoita. Kaikki olivat tuttuja kilpailupäiviltä ainakin. Koitin pitää huolen siitä, että poni käyttäisi takajalkojaan kävellessä. Pian näinkin kentälle päin kipittävän tuiman iloisen rouvan. Tämä oli varmasti se paljon puhuttu Hanski. Vedin syvää henkeä ja totesin telepaattisesti ponille olevamme mennyttä.
    Hanski tuntui olevan suhteellisen hiljaa alkuverkkamme, mitä nyt pieniä kommentteja lukuun ottamatta. Aloimme tekemään pieniä verkkahyppyjä ristikolla omatoimisesti. Koitin aina vaivihkaa käydä näyttämässä muuria ponille, jostain syystä minua jännitti se ihan hirveästi. Aika nopeasti ja napakasti Hanski kertoi haluavansa meidän ylittävän kolmeen esteen sarja. Annoin katseeni hetken levätä sarjan väleissä. Minulle selkeni heti, että jos Melli pyrkisi vähänkin sisäpohjettani vasten, niin olisime vinosti sarjalla. ”Tota… meillä on vähän ollut ong…” Koitin varovasti Hanskille mainita ongelmistamme, mutta nainen ei ottanut kuuleviin korviinsa. ”Ongelmanne on päänne sisässä, ja te itse teette siitä poninne ongelman. Ratsasta.” Hanski totesi tyytyväisenä saadessaan päteä. Nostin rauhassa Mellille vasemman laukan. Ehtisin toisen ratsukon mennessä vielä pyöräyttämään pienen voltin, ja hakea molemmat jalat ponin kylkiin.
    Koitin keskittyä hengittämiseen lähestyessämme käännöstä. Parhaani mukaan ponia lyhensin, ja taisi se oikeastaan lyhentyä ihana kivasti. Käänsin ponin rauhassa sarjansuoralle. Tamma tuppasi nappamaan pari reippaampaa askelta alle. Koitin rauhassa istua syvään satulaan ja pitää ponia vielä hetken maltillisena, kunnes päästiin hyppäämään esteet. Okei olimme hengissä sarjaesteen jälkeen, ja olimme suoriutuneet sarjasta suhteellisen suorina, jes!
    Päädyimme hyppäämään 2-4 esteitä. Hanski halusi ennen ratojen hyppäämistä nähdä, miten saimme koottua laukkaa kaarteissa. Melli oli tuntunut tänään hyvältä verrattuna muihin valkkupäiviin, jolloin olimme kaatuneet sisäpohjetta vasten, ja kiidetty pää pilvissä. Tuntui että ponin laukka lyheni allani, ja pystyin hetkittäin ratsastamaan ponia tosi hyvin allani. Ristikko läheni lähenemistään, ja minä keskityin täysin vain fiilistelemään ponia. Tulinhan sitten myöhässä hyppyyn mukaan. ”Herätys seuraavalla esteelle. Ei voi vain matkustaa ja haaveilla siellä selässä, vaikka olisi puomi edessä.” Hanskilta kuului heti suusta. Päätin heti ottaa alle itsekriittisemmän minän, ja oikein keskittyä tiemme kolmoselle. Kolmos esteellä häämötti muuri. Mieleni herpaantui hetkesi ja tunsin Mellin vähän epäröivän allani. Vein jalan hieman kiinni tamman kylkeen, ja koitin pitää keskellä. Jonka jälkeen ratsastin tarkasti hetken suoraan, sillä jouduin vähän potkaisemaan vasemmalla jalallani, ettei Melli lähtisi kaatumaan. Tämän jälkeen annoin ponille vasta luvan kääntyä, mutta pitäen huolen, ettei mentäisi hirveän lapa edellä.
    Kävin viskaamassa takkini aidalle, kun tunsin marimekon paitani huutavan apua sen alla. Pidin Hanskin tyylistä opettaa, mutta en todellakaan voisi tämän naikkosen silmän alla käydä joka viikko. Lähtisin vähintään joka toinen kerta itkusilmässä kotiin. Hanski selitti rauhassa rataa mitä meidän pitäisi alkaa tulemaan. Lähdin Mellin kanssa varmoin mielin tekemään rataa. ”Nyt muistat rentoutua myös siellä selässä. Kylä ratsastaa pitää, mutta muista luottaa myös poniin. Kyllä se menee vaikket joka hetki sitä jotenkin kontrolloi.” Hanski selitti nähdessään meidän ensimmäisen radan. Se oli totta. Mitä minä jännitin ja koitin koko ajan ponia ohjailla ja lukea. Tänäänhän se kulki kuin juna raiteilla, jotka välillä tuppasivat kallistumaan. Vedin syvää henkeä vielä viimeistä radan ratsastusta varten. Nostin laukan ja annoin tamman pyörittää sitä allani. Lähtien sarjalle hieman huonolla hypyllä, mutta ponihan sen pelasti hyvin. Ristikkoon koitin keskittyä hyvällä tiellä keskelle estettä. Tuntui että Melli aina jotenkin haparoisi ristikon yli. Ihan kuin takakinttujaan siellä pelastelisi tai jotain. Koitin keskittyä vaan olemaan vakaa selässä ja tulemaan rauhassa ala istumaan. Koitin parhaani mukaan istua tiiviisti satulassa, ja koota tamman askelia kaarteessa muuria kohden. Muurin jälkeen Melli otti pari reippaampaa askelta alle, ja jouduin pistämään pientä jarrua päälle saadakseni ponin takaisin alle. Tamma kuunteli kyllä hidastuksia hyvin, mutta alkoi kaatumaan sisäpohjetta vasten. Jouduin vähän täräyttää sisäpohkeella muistutukseksi. Siitähän riemu repesi ja poni otti kaarteessa ihan urakalla vauhtia okserille. Olin onnekseni hereillä hypyssä, sekä alastulossa, mitä nyt jalat vähän hakien omaa paikkaansa. Istuin rauhassa alas satulaan ja ottamaan ponia reilusti kootumpaan laukkaan. Ristikon jälkeen päätin tehdä tiukan tien kutoselle. Melli pysyi tässä hyvin alla koottuna, mitä ehkä vähän tulimme vinosti pystylle. Päätin tehdä saman ratkaisun seiska esteelle. Koitin pitää hyvän huolen, että kävisimme lähelle sarjaesteitä, ja sitä kautta löytyisi hyvä suora tie muurille. Pyysin Melliä ottamaan pari pidempää laukka-askelta ennen muurin hyppypaikkaa, ja tuloksena saimme varmaan parhaimman hypyn tänään. Vesimatolle taas hyppymme tuli hieman juureen. En voinut olla radan jälkeen hymyilemättä. Okei ei ehkä ollut tyylipuhtain ratasuoritus, mutta teimme sen. Taputin allani laukkaavaa tammaa innoissani kaulalle, ja siirsin ravin kautta käyntiin.
    Oikeastaan mieleni oli niin hyvä, että välillä saamamme tiukka palaute ei tuntunut mistään. Olin niin ylpeä Mellistä, että olin pakahtua iloon. Taputin tamman kaulaa vielä hyvin ennen, kuin rahnutin tamman leukaa. Tyytyväisenä ponin alahuuli käyden hihassani. Olimme molemmat varmasti väsyneitä, mutta kaikkensa antaneita. Olisi aika taas pakata traileri ja lähteä kohti Hallavan maita. Eiköhän nämä treenirutistukset olleet meille tarpeeksi. Irrotin suitsista ohjat laittaen riimun ponille päähän. ”Vielä takaisin kotiin muru”, supisin rauhassa tammalle vieden takaisin traileriin. Kohta pääset kotiin Seela, tai vähintään lysähtämään autonpenkille.

    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Seela.
    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Seela.
  • #687 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tie Tähtiin, neljäs osakilpailu Leijonalaaksossa
    25.4.2018

    Mua suorastaan muljahteli vatsanpohjasta saapuessamme Leijonalaakson tallialueelle. Se paikka oli järisyttävän iso, ja erilaisia rakennuksia täynnä. Löytyi päätallia, pikkutallia, ponitallia, paria satulahuonetta ja maneesia. Silmäni vain pyöri ympyrää aluetta katsoessa läpi. Okei nyt olisi vain tärkeintä tietää mihin voisimme mennä, tai mihin pitäisi mennä, ja vieläpä milloin. Huokaisin ajatukselle. Vieras paikka sai voimaan minut pahoin. Vielä kun Tie Tähtiin kilpailupäivässä riitti porukkaa. Mieleni olisi tehnyt juosta jonkun kainaloon halaukseen pakoon, mutta ehei Seela. Nyt piti tsempata ja kisata. Olimme Mellin kanssa kiertäneet ahkerasti valmennuksia tätä osuuskilpailua varten, ja nimenomaan keskittyneet niin paljon ongelmiimme, kun olemme voineet.
    Vilkaisin hermostuneena autossa istuvia kanssamatkustajia. Olikohan minulla kaikki mukana. Suojat, harjat, satula, kypärä, raippa, hanskat, joo oli mulla pakko olla kaikki. Olin pakannut tavarat jo edellisenä iltana tarkasti listan kanssa, joten en ole voinut unohtaa mitään. Olin pohtinut kovasti lilan ja valkoisen huovan välillä, mutta lopulta päätynyt lilaan. Tuntui paremmalta idealta, kun sitä ei sitten joutuisi pesemään heti.
    Astuin ulos autosta, ja jäin vähän jumittamaan trailerin lähelle odottamaan inffoa mihin voisimme viedä hevoset, vai hoitaisimmeko poni trailerin ympärillä. Lopulta saimme tiedon, että hevoset hoidetaan, sekä varustetaan ja lopulta tuodaan sinne seisomaan. En ollut varma olinko helpottuneempi kuullessani olevan omien tavaroiden ja ihmisten lähellä, vai ahdistuneempi trailerin ahtaista tiloista. Onnekseni Kassu oli lupautunut auttamaan minua Mellin kanssa, kun taas minä vastavuoroisesti Kassua Aten kanssa.
    Lähdin purkamaan Melliä traikusta ulos, jättäen sen kuljetussuojat pois. ”Tuleeko Atte turvamieheksi?” Kassu huikkasi kysymyksen tullessa Mellin ohitse. Nyökkäsin tyytyväisenä lähtien Mellin kanssa Aten perään, vähän kävelyttämään ponia ajomatkan jälkeen. Melli ei hirveästi rentoutunut kuhinassa, vaikka Atte löntysteli tyytyväisenä edessä. Tamman pää liikkui levottomasti katsellen ja kuunellen ympäristöään. Minua oksetti, ja tuntui oikeasti hyvin nopeasti siltä, että jotain tulisi ylös. ”Kassu voidaanko pysähtyä hetkeksi?” Kysyin pojalta tullessamme pienelle hiekkatielle. Poika katsoi vähän hämmentyneenä minuun mutta pysäytti Aten, joka olisi halunnut mennä tutkimaan ojanpientaretta, ja sen kasvavaa ruohoa. Kyykistyin hetkeksi nojaten päätäni käsin, ja vedin syvää henkeä. ”Kaikki hyvin?” Poika käänsi Aten toisin päin päästen minun puoleeni kääntymään. ”Jännittää. Jännittää niin paljon nyt, että oksettaa.” Ja minua oikeasti oksetti. Olo tuntui vain ihan hirveältä. Miksi juuri tänään?
    Vilkaisin Melliä. Se oli laskenut turpansa tutkimaan korvantaustaani. ”Seela meidän pitää varmaan mennä juomaan ja syömään vähän, jos se vaikka helpottaisi sua.” Kassu oli oikeassa. Nyökkäsin vähän ja varovasti nousin seisomaan Mellin vierelle. ”Mennään…” Totesin hiljaa pojalle lähtien kohti Hallavan traikkuja. Vein Mellin takaisin traileriin tarkistaen, että ponille löytyi vettä ja heinää. Jonka jälkeen lähdin autontakapenkiltä hakemaan reppuani. Istahtaen jakkaralle traikun eteen aurinkoon. ”Vähän sokereita ylös niin kyllä se siitä”, Kassu hymyili tullen istumaan vierelleni. Nyökkäilin vähän pojalle koittaen saada eväsleipää alas kurkusta. ”En vaan ymmärrä mistä tämmöinen jännitys nyt on peräisin. Ei tässä pitäisi olla mitään hätää, eihän?” Katsoin poikaa. Näin Kassun hetken miettivän asiaa, kunnes aukaisi suunsa. ”Ei, ei tässä nyt mitään satu. Teillä menee hyvin Mellin kanssa. Olette treenanneet ahkerasti, eikä mikään nyt voi teitä estää. Hyvin se menee Seela”, Kassu tsemppasi vähä silittäen polveani. Nyökkäsin vähän hörpäten mehupullostani. Niinhän se meni. Ei me tähän kuolla, ei tänään.
    Suoristin Mellin satulahuopaa, kunnes Kassu tuli pitämään vastaan. Kapusin tamman selkään vetäen syvää henkeä. ”Hyvin se menee, ja teilläkin menee hyvin. Näytät sille Alviinalle”, tokaisin rauhassa Kassulle. Sain pojalta pienen leveän hymähdyksen. Onneksi Mellillä ja minulla ei ollut mitään kilpakumppania, joten voisimme rauhassa lämpätä…

  • #688 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Auringon säteitä illalla
    11.6.2018

    Kesäloma oli julistettu. Unirytmin kadottamiseen annettu lupa. Lupa kiertyä peittoon ja haaveilla kesäromanssista. Syödä kolme jäätelöä päivässä tai lukea kaksi kirjaa. Tykkäsin siitä, että kesällä ei ollut rajoituksia, tai minulla ainakaan ei ollut. Salaa haaveilin muuttavani pois kotoa, kun samalla nauttisin kaikin riemuin työ pakottomasta kesästä. Siitä että voin istua nurmikolla pitäen Mellin liilasta riimunarusta kiinni, kun se hoiti ruohonleikkurin hommia. Mietin kevättä, joka oli ollut erittäin jännä hevosten suhteen. Ylipäätään se hoitajaksi lähteminen oli iso askel, mutta kaikki mitä sen jälkeen on tapahtunut, oli vielä isompaa.
    Mellin karva kiilsi illan auringossa. Hepat näyttivät tyytyväisiltä tarhoissa, ja illan viimeinen tunti oli juuri lähtenyt loppukävelyiksi maastoon. Kentän yllä leijui vielä pieni pölypilvi. Sen näki hyvin auringossa. Mellin naru alkoi kiristymään. Tammalta alkoi loppua syötävä. Nousin rauhassa tallin seinästä nojaamasta, ja lähdin viemään Mellin puomille. Sidoin tamman siihen kiinni ja luotin, ettei se häviä kun haen harjakopan.
    Nappasin kopasta pölyharjan ja lähdin sillä käymään tammaa läpi. Melli oli hyvin tiputtanut jo talvikarvansa, joten se älytön kihnutus oli ohi. Nyt oli vain tullut tilalle loputon pöly. Melliä ärsytti olla puomilla. Poni olisi halunnut seurustella kanssani. Se oli syötävän suloinen kerjätessään huomiota. Toisaaltaan tykkäsin paljon enemmän kontaktin hakuisista hepoista, kuin möllöttäjistä. Melli oli osannut myös viedä monen vähemmän heppoja harrastaneen sydämen. Juuri tällä loputtomalla seurustelu halullaan.
    Pysähdyin hetkeksi taputtelemaan Mellin peppua. Se oli pyöreä ja yhtä ihana kuin mikä vaan ponin osa. Minua hymyilytti Tie tähtiin kilpailu. Meidän piti olla hyviä koulussa, mutta voitimmekin esteillä. Se muisto sai silmäni loistamaan ilosta. En ehkä ollut huono häviäjä, mutta voitosta osasin olla usein ylpeä. Se ei tuottanut vaikeuksia. Melli oli myös selvästi varsin tietoinen meidän tuloksista, ja tuntui kun se olisi sinä päivänä kulkenut Hallavassa varsin tietoisena uurastuksestaan. Kassu oli päihittänyt Alviinan, ja saimme yhdessä juhlistaa sijoituksiamme.
    Kassu sekä Niko talsivat tallin pihalle hevostensa kanssa. Väiski joka oli sulattanut sydämeni, vaikka olikin lämppäri. Ruuna mutusteli ohjaa samalla kun Niko kiristi satulavyötä. En voinut vastustaa naurahtamista. Siinä kaksikon vieressä oli Kassu ja Atte. Pojilla oli selvästi juttu käynnissä. ”Mihin ootte menossa?” Huikkasin Mellin luota hoitopuomilta. Tammakin oli kääntänyt katseensa tulleisiin hevosiin. ”Hömppäämään kentälle”, Niko totesi minulle ehkä hieman nolona koittaessaan saada ohjaa pois Väiskin suusta. ”Hömppäämään…?” Ilmeeni kertoi kaiken. En ymmärtänyt. ”Katsos silleen melkeen kuin ratsastais, mut sit sillee pari astetta löyhemmin”, Kassu suomensi minulle Aten selästä hymyillen. ”Te siis meinaatte höntsätä. Ai ai mites nyt silleen…” Naurahdin vähän kiusallani pojille ja jatkoin: ”Passaako höntsäämistä valokuvata? Mulla on kamera mukana.” Niko katsoi minua vähän epäluuloisena, mutta lopulta minut kutsuttiin tervetulleeksi.
    Istuin kentän laidalla. Kamera sylissäni. Olin onnellinen, kun sain seurata noiden menoa kentällä. Hymyilin ja aina välillä nauroin noiden päättömille jutuille. Välillä vilkaisin tarhaan, jossa oli minulle rakas kultakimpale. Eikö kesäillat voisi jatkua aina?

  • #689 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Äijämaastossa
    24.6.2018

    Melli nukkui pesupaikalla. Oli jopa niin kuuma, että tamma ei jaksanut olla kovin kontaktin haluinen. Minäkään en olisi jaksanut näissä keleissä, mutta tuntui että kuumuus ei häviäisi, joten oli pakko ruveta töihin. Mellin karva kiilsi mukavasti, mutta vuohiskarvat olivat päässeet venahtamaan. ”Kuule näytät ihan epäsiistiltä tämmöisillä. Otetaan pois niin tulee pieni söpö tammanen sieltä…” Supisin rauhassa Melille antaen saksien napsia karvat pois.
    Olimme sopineet Kassun ja Nikon kanssa lähtevämme rauhalliselle maastoreissulle kahdelta. Kello oli varttia vaille eikä jäbiä näkynyt missään. Huokaisin vähän toivottomasti, ja vilkaisin Melliä. Anteeksi tarkennan nukkuvaa rukousta. Tamma lerputti tyytyväisenä alahuultaan silmät ollen vähän kiinni. Hyvä se näköjään on täällä tallin viileydessä ottaa lepoa.
    Ulkoota alkoi kuulua tuttua naurahtelua ja hevosten kävelyä. Ryhdistin omaa asentoani nojatessa pesukarsinan seinään ja odotin uteliaana kuka oli tulossa talliin. Aten ja Kassun kuva alkoi ilmestyä oven raosta ja siellä perästä tui Väiski sekä Niko. Loin poikiin tietynlaisen syyttävän katseen: ”Kahdelta.”. ”Ollaan ollaan kahdelta lähdössä. Katos ei satulaa, ei kiirettä” Kassu hymyillen pahoitteli tarinaa ja vilkaisi Nikoon. Nikon ilme kertoi kaiken. Oli taas kerran ihan vain Kassun päästä heitetty idea, mistä Niko ei tiennyt etukäteen. Niko väänsi lopulta hämmennyksen nopeasti nauruun ”Joojoo kato ei satuloilla nyt mitään tee.” Niko jatkoi jättäen Väiskin käytävälle, jossa herra ehti napata jo narun suuhunsa. En siinä kohtaa voinut enää pitää pokkaani vaan nauroin vähän noiden jutuille. ”Mua te ette saa ilman satulaa mukaan, ja se on saletti.” Totesin pojille tyynesti lähtien hakemaan Mellin kamoja, ja omiani.
    Kyllähän siinä hetki vierähti, kunnes olimme valmiita. Käänsimme hepat tallinpihaan varjoon ja kapusimme selkään. Tai kapusimme ja kapusimme, kun Kassu päätti tulla yhtä nopeasti alas. Niko repesi jäätävään nauruun, ja minä tyydyin kikatteluun. ”Olisihan sitä hienomminkin voinut pihasta lähteä”, tokaisin Kassulle, joka palasi Aten selkään. Tallista alkoi kuulua hevosen askelen ääniä, ja huikkaus pyytäen odottamaan. Pihalle ilmestyykin pian Nio ja Fonzie: ”Vieläkö kerkee mukaan?” Poika hymähtää kysyvästi. Vilkaisen hieman epäilevänä Nioa ja sen jälkeen Nikoa ja Kassua. ”Totta kai äijämaaston mahtuu väkeä. Vai mitä Seela?” Nikoa toteaa tyynesti pieni virne naamalla. ”Toki toki.” Totean pienen tekohymyn kautta. En viitsinyt sanoa, että mulla olisi ollut tärkeää asiaa noille kahdelle.
    Lopulta ryhmämme pääsi lähtemään tallin pihasta kohti metsäpolkuja. Atte sai johtaa porukkaa, kun taas Melli ja Väiski tulivat viimeisinä, mutta ei hitaimpina. Aurinko paahtoi niskaamme, ja tunsin hien valuvan selässä. Nio ja Kassu olivat päässeet juttelun makuun edessäpäin, kun taas minä ja Niko käpöttelimme hiljaisuudessa. Melli oli väsynyt, ja todella selvästi. Kuumuus selvästi veroitti tuonkin kulkemista paljon. Toisaltaan minua ei haitannut. Pystyin paljon helpommin rentoutumaan ja hengittämään rauhassa selässä. Tykkäsin ajattomasta tunteesta. Tykkäsin myös paljon siitä, että seurani oli rentoa. Vaikka samaan aikaan mahassani lensikin perhosia, aina kun uusi juttelunaihe lähti käyntiin.
    Päädyimme joukon kanssa läheiselle rannalle, jossa olisi mahdollisuus uittaa hevosia. Kassu ja Niko antoivat uljaiden ratsujensa lähteä syvemmälle uimaan. Kun minä ja Nio taas jäätiin vain kahlailemaan. ”Voitaishan me ottaa satula pois selästä?” Nioa olisi selvästi kiinnostanut lähteä vettä kauhovan Fonzien kanssa uimaan syvemmälle. Pudistin päätäni, ja tokaisin että meillä oli Mellin kanssa hyvä näin. Ja niin meillä olikin. Kävelimme tyytyväisesti matalalla vedellä vähän edestakaisin, ja Melli sai työntää turpaansa veteen. Pieni viileä tuuli teki olostani juuri hyvän…

  • #690 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Jos et kerro
    6.9.2018

    Kenttä pöllysi aivan jumalattomasti. Olivia oli kuulemma kastellut sen päivällä, mutta se oli ehtinyt kuivua ennen lasten tuntia. Melli oli päässyt tänään pienen Lenni pojan ratsuksi. Tarkoituksena vain vähän kiertää kenttää ympäri puolen tunnin ajan. Melli olisi kovasti halunnut tehdä tuttavuutta Lennin kanssa (lue: siis pojan takin hupun), mutta poika kirmasi tammaa karkuun kikattaen. Luoja kuka tuo näin pieniä ipania ratsastamaan. ”Lenni hei muistathan, että hevosten lähellä ei saa juosta tai tehdä äkkinäisiä liikkeitä.” Muistuttelin poikaa rauhassa kiristäessäni Mellin satulavyötä. ”Joo!” Lenni kiekaisi vain kovaa kimeällä äänellään. Huokaisin hieman pyöritellen silmiäni. ”Noniin Lenni äitisi voisi nostaa sinut nyt selkään.” Koitin vääntää pienen hymyn huulilleni, jotta puolen tunnin maksusta saisi edes jotain irti. Vaalea ponnari vain heilahti Lennin päästessä selkään. Tuon äiti kehui poikaa ylväästi siirtyessään sivummas.
    Siellä se poika keikkui koko ajan hymy korvissa ja katse aina juuri sinne, minne ei oltu menossa. Äiti kävi ylpeänä maksamassa summan Olivialle, kun minä sain mennä purkamaan Mellin sisälle. Tamma söi tyytyväisenä pientä nippua heiniään karsinassa, kun lähdin viemään varusteita paikoilleen. ”Voinks mä jättää nää näin?” Pieni silmälasinen tyttö kysyi satulahuoneessa kaveriltaan. Kaveri nyökytti vimmatusti. Asettelin rauhassa Mellin satulaa sivusilmällä seuraten tyttöjä. Tytöt jättivät Pilkun suitset oikealle paikalle kuolaimet vihreinä. ”Hei ette te kyllä noin voi suitsia jättää.” Sanoin tyynesti tytöille. ”Ne on ihan hyvin.” Suitsia asetellut tyttö tokaisi. ”No ei kyllä ole. Ei kuolaimia voi jättää tuollaisiksi. Vai syöttekö te kotonakin likaisilla haarukoilla?” Mutisin tytöille napaten Pilkun suitset mukaani.
    Mellin kesäkarva alkoi pikkuhiljaa tippua. Kumisuka tiputti sitä tehokkaasti satulavyön kohdilta. Kuulin tallikäytävälle hiljaisesti Nion ja Kassun naurut tarhoilta. Kassu ja Nio oli alkanut viihtymään mukavan paljon yhdessä lähiaikoina.
    Vedin viimeisiä sipaisuja Mellin harjaa, kunnes sen toinen ratsastaja saapuikin talliin. Vähin äänin tipautin harjan koppaan, ja lähdin kohti kentän laitaa istumaan Olivian viereen. Pian Aleksi hyppäisi opettajan saappaisiin, ja Olivian työpäivä olisi pulkassa. ”Mitä likka… alkaako ote livetä lasten tunneilta?” Olivia hymähti minulle lempeästi ja kaappaisi toisella kädellä kainaloon. ”Joo todellakin… kesän heppa intoilijat riittivät. Hei onneksi tulee talvi ja loskaa taivaalta niin häviävät nekin”, naurahdin mukamas voiton himoisesti. Olivia nauroi minulle huvittuneena vieressä ja tuuletimme yhdessä loskalle ja jäälle.
    ”Ootko sie Seela Nikoa nähnyt hetkeen?” Aleksi kysäisi tullessa seuraavien tuntilaisten kanssa kentälle. Pudistin päätäni Aleksille vähän purren huultani. ”Ei ole näkynyt eikä kuulunut…” Eikä tosiaan ollutkaan. Olin lukemattomia kertoja jäänyt kuuraamaan Mellin ruokakippoa, ja varusteita tallipäivien jälkeen siinä toivossa, että näkisin Nikon. Ei näkynyt eikä kuulunut. Se sai minut surulliseksi. ”Te ootte aika paljon touhunneet lähiaikoina yhdessä”, Olivia hymähti pienesti. ”Niin ollaan”, nyökkäsin rauhassa hymähtäen tuolle.
    Olimme pitäneet Nikon ja Kassun kanssa yksipäivä hevosten pesupäivän. Melli oli maailman onnellisin asiasta. En ollut nähnyt tamman nauttivan jostain lähiaikoina niin paljon kuin siitä. Kassun ja Nikon takia kylläkin pesut eskaloituivat lopulta toisten kastelemiseen, ja niin me oltiin seisty kaikki kolme (plus Lily puoliksi kastuneena) vettä valuvina keskellä tallipihaa.
    ”Ettei teillä ole tullut mutkia matkaan?” Olivia kysyi lempeästi. ”Häh?” Katsahdin naista kysyvänä. ”No näkeehän sen Seela sinusta.” Niin varmasti näkyikin. Raavin hieman niskaani hakien sanoja suuhuni tuolle.
    Olivia oli oikeassa olin pitkän ajan viihtynyt Nikon seurassa enemmän kuin hyvin. Kun poika sai minut jostain hymyilemään se oli tuntunut heti omalaiseltaan. Ei perus Kassun tsemppejä, vaan se sai mut liitelemään. Jokainen moikkaus kun oli aika lähteä tallilta sai minut viivyttelemään parhaani mukaan. Tätäkö se nyt oli Seela? Nyt se on menoa. Olet myöntänyt sen itsellesikin.
    ”Eih…” Hymähdin vähän jatkaen: ”Ei me olla yhdessä, jos sä sitä luulet. Tuskin se edes tietää mun tunteista”, hymähdin hieman pettyneesti ja nyin hupparin hihaani paremmin. ”Aaivan. Teillä sellainen vaihe”, Olivia hymyili mukamas tietävänä. Mistä se edes itään tiesi. Ei asiat olleet niin yksinkertaisia. ”Sun varmaan pitää sitten tehdä sen asian eteen jotain. Ei se Nikokaan mikään ajatusten lukija ole”, Olivia kevyesti tuppaisi kättäni ja nousi hymyillen.
    Katsoin rauhassa Olivian perään ja sen jälkeen kentälle. Melli kulki patalaiskana ravia eteenpäin, mutta selässä ollut tyttö näytti tyytyväiseltä. Eipä tuokaan tyttö tietäisi paremmasta ravista jos, sille ei sitä kerrottaisi. Hymähdin ajatukselleni ja kaivoin kännykkää taskustani, ja uskaltaen kirjoittaa Nikolle viestiä. ”Soita kun saat tän viestin. Seela.”

  • #691 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Pupupöksy
    10.9.2018

    Harmaus oli ylittänyt Pronssijoen, ja jäänyt sen ylle. Yksikään valopilkku ei päässyt pilvien läpi. Sadepisaratkaan eivät tippuneet maahan. Oli vain synkkää, kuin olisi tuomion päivä. Äiti hölötti työasioita puhelimeen minkä kerkesi samalla kaahaten hiekkatietä eteenpäin. ”Joo…! Eheei kyllä tämmöinen vanha akkakin jaksaa aamuun asti bailata. No mutta tulette meille kolmen jälkeen aloittelemaan, ja minä tilaan Minnan meille. Joo… Joojoo. Noni näin tehdään. Mooi”, tuo sulki vihdoin puhelimensa. Äidin huulilla paistoi hymy. ”Ai onks Minna tulossa meille?” Kysyin uteliaana tuolta. ”Minna joo laittaa meitä vähän elävän näköisiksi. Salla ja Monika tulee kanssa.” Hymyn kaltainen jännitys paistoi vain tuon kasvoista. Niillä oli elokuvan saattaminen ensi-iltaan, ja huomenna olisi juhlailta. ”Voisko Minna sipasta munkin hiuksia?” Esitin toiveeni kuuluville. Sain lupaavan nyökkäyksen tuolta.
    Äiti jäi autoon soittamaan Minnalle, kun lähdin hakemaan Melliä tarhasta. Aamulla oli vissiin satanut vähän, sillä tamman selän karva oli vielä kostea. Valera oli jättänyt itsensä lähelle Melliä, ja katsoi minua happamasti. ”Jaahas sinä… äksypussi minä tulin ottamaan Mellin nyt.” Koitin sanoa varmasti kävellessäni Melliä kohden. Valera kuitenkin päätti osoittaa hampaansa olkaani kohden. ”Jumalauta sinä et minua syö!” Ärähdin tammalle ja huitaisin kylmästi riimunarua tuota kohden. Molemmat tammat siitä sitten saadessaan paskahalvauksen laukkasivat toiselle puolelle tarhaa. ”No näin helvetti näin.” Mutisin lähtien vain nappaamaan Mellin talliin.
    ”Seela…” Äitini huhuili tallin käytävällä ollessaan ihan hukassa. ”Täällä…” Totesin tuolle rauhassa Mellin karsinasta. ”No täällä tämä… sun pyöreä poni”, äitini koitti hymyillä, vaikka sisimmissään pelkäsi hevosia. ”Mites mitäs sä meinaat nyt tehdä ja kuinka kauan sulla siinä menee?” Tuo kyseli vähän nolostuneena. ”No mä hoidan Mellin nyt, sit käyn juoksuttamassa sen, ja ja.. En mä tiedä. Sähän sanoit, että sulla ei ole kiire?” Katsoin tuota nyt vähän kysyvänä pyöritellen Mellin kaulassa kumisukaa. ”No joo… mutta en minä täällä kyllä paria tuntia enempää ole. Sinunkin pitäisi opiskella.” Tyypillistä äitiäni. tulossa mukaan, jos olisi joku tarkka suunnitelma. Nyt ei ollut ja oli heti kiire kotiin. ”No millä mä sitten tulen kotiin?” Toljotin tuota kulmieni alta vähän tympääntyneenä taas tuon sooloiluun. ”Mä voin tuoda Seelan kotiin.” Kuului tutun kuuloinen ääni käytävästä. Äitini katse kääntyi selkänsä taakse, ja suupieli kääntyi vienoon hymyyn. ”Vai?” Niko kysyi kysyvänä minua vilkaisten. Hymyilin ehkä liian varmasti pojalle siinä kohtaa, ja nopeasti käänsin katseeni Mellin korviin ja koitin vakavoittaa kasvojani. Äitini näki kaiken. ”No kenenköhän kyytiin tyttäreni olisi menossa?” Tuo hymyillen huvittuneena kysyi Nikolta. ”Niko, terve vaan”, poika selvästi vähän kiusaantui kysymyksestä ja asetteli lippalakkiaan paremmin päähänsä. ”Maisa… No menetkö Seela?” Tuo nyökkäsi esitellen, ja katsahti minuun. ”Joo toki. Sä voit nyt sit mennä”, tokaisin vähän tylysti tuolle. Äitini lähti siitä rauhassa pilke hymyssä lähtien autolleen. Suuntasin karsinan oven raolle. ”Mä en nyt kyllä ihan ole varma uskallanko tulla sun bemarin kyytiin”, virnistin vähän Nikolle. ”Hei mikä vika?” Tuo siinä naurahti. ”Hei haloo se on kuitenkin bemari, jättää kumminkin tielle.” Hymyilin tuolle vain pirullisesti nojatessani karsinan rakenteisiin. ”Ai ei kelpaa. No neiti on hyvä ja kävelee sitten..” Niko naurahti vastaukselleni. Nauroin pojalle vain vähän siirtyen pölyharjan kanssa Mellin karvaa sutimaan.
    Kiersin liinaa Mellin niskan takaata, ja lähdin köpöttelemään kohti kenttää. Aleksi oli pyytänyt juoksuttamaan Mellin, ja heittämään juoksutusavun vielä päälle. Melli saisi tehdä töitä nyt kunnolla selästä läpikotoisin. ”Kato mitä mun lempijuoksuttaja?” Kassu tallasi kentän reunaan norkoilemaan. ”Mitä mittään…” Hymähdin tuolle rauhassa kävelyttäessäni Melliä. ”Joo te kyyhkyläiset olette yhdessä?” Kassu virnuili kentän reunalta. ”Häh?” Katsoin tuota nyt todella hämilläni. ”Häh häh..” Poika vain virnuili ja lähti talliin sisälle. Mutisin vain kulmat kurtussa, sillä en tajunnut yhtään mistä tuo puhui.
    Melli hölkkäsi reipasta ja koreaa ravia liinan päässä. Voi vitsi kun saisin sen selästä käsinkin kulkemaan noin. Tamma käytti taka- ja etujalkojaan niin tehokkaasti. Välillä vähän maiskutin tammalle tahtia, mutta se toimi aika hyvin omalla moottorillaan. Vasempaan kierrokseen tamma kuitenkin nosti pari kertaa ristilaukan, jotka jouduin nostamaan sitten uusiksi. ”Hyyvä.. hieno tyttö”, koitin muistaa kehuakin ponia välillä. Sen korvat liikkuivat tiuhaan tahtiin kuunnellen ääntäni.
    Lopulta lähdimme kävelemään pienen metsälenkin Mellin kanssa. En voinut sille mitään, että mielessäni liikkui huhu nähdystä ratsukosta. Puut kahisivat hieman pienen tuulen mukana, ja katseeni kohdistui ylöspäin oksiin. Melli katsahti hyvin nopeasti toiseen suuntaan ja minun katseeni sinne perässä. Olin ihan varma, että puskan takana liikkui joku, mutta en pystynyt kyllä toimimaan yhtään siinä tilassa. ”Melli nyt mennään.” Mutisin tammalle nopeasti ja lähdin kuin natoohjus kävelemään kohti tallia. Vilkuillen taakseni ja sivuilleni. Olin ihan varma, että joku halusi tappaa mut. Saakelin tarinoiden kertojat.
    Astelin talliin Mellin kanssa. Lily oli tullut Valeran kanssa pesukarsinaan, ja tyttö näytti hyvin hikistyneeltä tammaan. ”Moi” Hihkaisin tuolle rauhassa vieden Melliä karsinaan. Miro hyppeli suitset käsissään poninsa karsinan luokse. ”Sähän näytät siltä, että aaveen olisit nähnyt.” Lily tokaisi huvittuneena. ”No Nio pelotteli kertomalla et kun ne oli ollu maastossa et siellä mukamas olis ollu joku hämärä ratsukko, joka oli vain hävinnyt yhtäkkiä. Mä kävelin äsken Mellin kanssa maastossa, ja oon ihan varma et näin jonkun. En mä ainakaan jää sinne kenenkään tapettavaksi.” Olinhan kiltisti sanottuna aivan paskat housuissani selittäessäni hätäisesti Lilylle juttua. ”Vähän siistii! Kummitusratsukko Hallavan maastoissa. Nyt meistä voi tulla haamukaappaajia.” Miro selitti tyytyväisenä. Lily nosteli kulmiaan kiinnostuneena: ”No tämä asia pitääkin tarkistaa.” tyttö totesi vieden Valeran hoitoboksia pois. ”Te ootte outoja.” Totesin pyöritellen silmiäni ja riisuen Melliä pois varusteistaan. Poni tyytyväisenä kihnutti päätään kylkeeni. ”Hei lopetas nyt…” Tuuppasin tamman päätä pois.
    Avasin tallituvan oven, jossa Niko, Nio, Kassu, Ade ja vielä Sora. Tulin rauhassa vähän vaihtamaan tallivaatettani. ”Hei koska me jäädään tallille yöksi? Halloweenina olis ihan mahtavaa!” Tuo yllytti muita innoissaan. ”Hei sika hyvä idea!” Kassu ja Nio yhtyivät asiaan. ”No hei hyi ihan kamalaa… Halloween on sitä paitsi ihan… no kamala juhla.” Katsoin noita silmät pyöreinä. ”Sitä paitsi miettikää nyt kun oikeasti joku hyppää tuolta tallivintin oven takaa. Mä en ainakaan lähde yksin yhtään minnekään.” Sain vastaukseksi vuoden naurut muilta. ”No nyt tiedetäänkin ketä on Hallavan pupupöksy”, Niko nauroi minulle lempeästi. ”Hei kiitti kaverit tosi paljon tuesta.” Huulilleni tuli väkisin pieni hymähdys ja istahdin jakkaralle alas. ”Sun ei olis kannattanut sanoa tota. Nyt sua ainakin säikytellään.” Ade toteaa selkeästi. Huokaisin vähän siinä nostaen jalkani Nikon syliin. ”Voi luoja…”
    Puhetta riitti keskuudessamme paljon. Kyllä nuo aika paljon alkoi innoissaan suunnittelemaan halloweenia. ”Hei Niko milloin me lähdetään?” Kysyin rauhassa tuolta. ”Onko kiire?” Tuon kädet oli laskeutuneet jalkojeni päälle. ”No ei… mutta mulla on kauhea nälkä. Et jos voitais käydä kaupassa?” Niko nyökkäsi ja lähti nousemaan sohvalta. ”Käyn heittämässä Mellin vielä ulos… tuun sitten autolle”, sanoin rauhassa.
    Sain päästettyä Mellin tarhaan, mutta katseeni jäi metsän laitaan. ”Mitä sinä tuijotat?” Niko kysyi odotellessaan minua kauempana. Mutisin pojalle vähän vain vastausta lähtien tulemaan tuon luokse ja siitä kohti bemaria. ”Mä on ihan varma et näin sen ratsukon siellä metsässä.” Sanoin vakavana istuessani auton. ”Et kai sä oikeasti uskonut sitä tarinaa?” Tuo katsoi minua vähän huvittuneena. Hiljenin vain laskien katseeni käsiin. Niko vissiin koki parempana olla hiljaa. Ajoimme rauhassa tallitietä kohti keskustaa. ”Tota mulla olis kyllä lasagnea kotona jos maistuu?” Niko kysyi vähän takkuisesti. Katsahdin vähän poikaa miettien. ”Käy jos… lupaat olla tän illan mun kanssa?” Vastasin pojalle hieman huultani purren. Nikolla kesti selvästi hetki vastata, kun tuolla jäi katse jumiin hetkeksi. ”No sithän me käydään sittenkin kaupassa. Ei me pelkästään lasagnella ja maidolla selvitä.”

  • #692 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kaikella rakkaudella sinulle tuomari
    28.9.2018 Längelmäen seuraestekilpalut 27.9.2018

    Kävelin Mellin kanssa rauhassa vähän seuraten ympäristöä. Kilpailijoita oli vähemmän kuin Tie Tähtiin kisoissa. Se oli kiva se. Ei tarvinnut jännittää niin paljon, ja joka kerta kisata samoja kasvoja vastaan. Melli oli hieman hermostunut matkustamisesta, sillä se oli joutunut lähtemään yksin matkaan. Kukaan ei lähtenyt kilpailemaan tänään Hallavasta, paitsi me Mellin kanssa.
    Olin päättänyt panostaa nyt kunnolla sitten edustukseen. Melli seisoi nätisti pesarissa vapaana. Tietysti kertoakseni sen edessä oli heinänokare, jota se sai syödä. Ei olisi reilua toista seisottaa siinä, kun muut saivat iltaruokiaan. Melli oli ollut tunnilla vielä päivän viimeisellä tunnilla, joten sain Aleksilta luvan sen jälkeen pistää ponia kuntoon. Tallilla alkoi äänet hiljalleen laskea, kun väki hiipui pois ympäristöstä. Mellin karhea harja tipahteli lattialle tuppoina. Kävin sitä läpi ja vähän siistisin. Tamma oli kyllä valmiiksi jo todella hyvännäköinen. Rauhassa nostelin tuon kavioita käyden kengät vielä läpi varoiksi. ”Olet… Olet sellainen kaunis prinsessa.” Supisin rauhassa tamman korvaan silitellen tuon kaulaa.
    Palautin rauhassa Mellin karsinaan syömään loppuheiniään, ja iltakaurojaan. Suuntasin varustehuoneeseen katsomaan Mellille huopaa ja suojia kisoihin. Valkoiset huovat olivat saaneet pientä pölykerrosta päälleen. Koitin etsiä jotain kivaa meille. Haaveilin huovasta, jossa olisi Hallava edustettuna, mutta en ollut varma oliko meillä sellaista. Voisikohan Aleksi teettää Hallavaan pari sellaista huopa. Niin ikään edustushuoviksi. Mä ainakin tykkäisin.
    Lopulta löysin tutun ja turvallisen harmaan huovan, ja kulahtaneet suojat meille. ”Moi”, Niko hymähti minulle tuodessaan Väiskin kamoja varustehuoneeseen. Katseeni jumittui hetkeksi Nikon silmiin. Hymyilin tuolle vaan kunnes tajusin nyökätä: ”Oliks Väiski hyvä tänään?” Mikä kysymys tuo nyt Seela oli. Väiski oli aina hyvä. Se yritti parhaansa mukaan tunkea jalat oikeaan paikkaan, ja miellyttää Nikon käskyjä. Tuntilaisilta kysyttiin aina, oliko heppa hyvä. Ne pääsi aina vastaamaan luokkaa, oli mutta pohja oli huono. Tai joku muu aivan epäolennainen asia. ”Olihan se varsin viipottaja”, Niko naurahti lempeästi pistäen Väinön suitsia paikoilleen. ”Se vaan tuuppas menemään liian kovaa, joka sinänsä ei yllätä.” Niko jatkoi sujuvasti.
    Istuin huopa ja suojat sylissäni kuunnellen tuon vastausta. Vähän näpertäen suojien kiinnityksiä. ”Fonzie otti kyl kuumaa tunnilla. Sille syksyn viileys on ainaki saanu energiatasot nousemaan. Olisit nähnyt sen laukannostot ja kaikki”, Niko selitti innoissaan tarinaansa kunnes katse jäi vain vissiinkin minuun. ”Onks sul Seela kaikki ihan hyvin, tai ku sä oot ollu vähän hermostunu tai silleen…?” Tuo kysyi varovasti niskaansa raapien. ”Ai hermostunut, enhän mä mitään sellaista…” Hymähdin tuolle vaivaantuneesti hieman. ”Mun pitää nyt käydä pakkaamassa nää.” Livahdin Nikon ohi tallitupaan viemän ikeakassiin huopaa ja suojia. Seurasin rauhassa pakkauslistan ohjeita, ja pakkasin omatkin tavarat vielä mukaan, kunnes vaihdoin tallitennareita lenkkareihin. Niko avasi tuvan oven vielä ja astui sisään. Jääden nojailemaan rauhassa sohvan selkänojaan ja seuraamaan katseellaan tekemisiäni. Lopulta nousin ylös ja annoin vain katseeni valua tuohon.
    Oli aivan hiljaista. Hiljainen hevosten syöminen ja liike kuului vain tallitupaan. Kellon tikitys ja Nikon hengitys kuului pysähtyneessä ympäristössä. Annoin katseeni lumoutua Nikon silmiin ja käteni hiota. Välillämme oli jokin selvä jännite, mutta kumpikaan meistä ei liikahtanut. Kului sekunti, toinenkin ja pian minuutti. ”Tota… mun pitää varmaan mennä nyt… Et jos vaikka, tai siis nähdään huomenna… ehkä… siis jos keretään tallilla.” Änkytin nopeasti Nikolle. Jalkani kipittivät nopeasti itseni ulos, jossa kasvoilleni levisi hymy.
    ”Valmistautuu Seela Aalia ja Emma’s Melina.” Kuuluttaja kailotti rauhassa lähtijöitä. Pyysin tammaa rauhassa kevyesti siirtymään raviin. Meidän kuusikymppinen oli mennyt vähän plörinäksi, kun poni oli päässyt veteläksi. Otin varoiksi raipan vielä mukaan, jotta saataisiin liikettä. Tämä toisaltaan oli harvinaista meillä, koska yleensä meillä on vauhtia enemmän kuin laki sallii. Hain pientä tuntumaa kevennellen rauhassa, vähän tehden tempon muutoksia. Olivia näytti peukkuja katsomosta. Aleksi oli pitämässä iltapäivän tunteja Hallavassa. Lopulta lähdimme rauhassa radalle.
    ”Onneksi olkoon!” Tuomari tuli kättelemään rauhassa meitä, ja asettelemaan ruusuketta Mellin suitsiin. Poni päätti kumminkin hamuta mieluummin tuomarin takin taskua, kun edustaa itseään. Jep kiitti Melli tästä sun rakkaasta ylähuulen käytöstäsi. Siinä me sit seistiin palkintojen jaossa. Me sijoittuneet ratsukot, sekä tuomari Mellin kuolaistaman takkinsa kanssa. Noloa? Jep. Lopulta pääsimme karauttamaan kasikympin kunniakierrokselle. Melli oli ollut todella hyvän tuntuinen radalla, ja aikamme oli riittänyt kolmanteen sijaan.
    Oliko parempaa ponia kuin Melli? No ei varmana. Et sä löydä mistään ponia joka rakastaa pusuja, mutta samaan aikaan on maailman kivoin ratsastaa. (Toki tähän väliin on syytä muistaa kaikki epäonnistuneet tunnit.) Rutistin rauhassa tamman kaulaa hymyssä suin. ”Sä oot paras, ettäs tiedät..”

  • #1173 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Harjoituskoulukisat Vaahterapolussa
    11.10.2018

    Meidän piti osallistua helppoon C ja B:hen, mutta listat olivat menneet vähän sekisin, joten B:n siasta kísasimme Helpon D:n. Helposta D.stä nappasimme ekan sijan! Woohoo

    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Seela.
    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Seela.
    • #1178 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Aivan ihana kuva, ja onnea voitosta!

  • #1177 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Hiet veks!
    13.9.2018

  • #2478 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Mellin Halloween seikkailu
    3.11.2018


    En mä uskaltanut pukea mitään hurjaa. Kurpitsapellon pelätin verisissä haalareissa, ja kurpitsan väriseen huopaan pukeutunut Melli riitti meille. Olin valmiiksi ihan kananlihalla illasta. Hetkenä minä hyvänä joku olisi voinut säikäyttää mistä vain. Tänään se oli sallittua. Heti kun päästään hevosista eroon, mun on pakko etsiä Niko tai Kassu käsiini, enkä varmana päästä silmistäni. Sillä karhukopla aka Niko, Kassu ja Nio olisivat pahimmat paskahalvauksen aiheuttajat tänään.

    • Tätä vastausta muokkasi 4 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Seela.
    • #2479 Vastaus

      Seela
      Osallistuja
      • Postauksia: 41
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tänään piirtäminen ei todellakaan ollut mun ystävä.

    • #2481 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 219
      • Perus pullaponi

      ihan hirmu symppis kuva! hauska idea joka sopii Seelalle ja Mellille hyvin! tykkään varsinkin jostain syystä tosta Seelan ilmeestä:)

    • #2482 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Ihan hirmu kivat kuvat, varsinki toi tunnelma on tosi onnistunut!

    • #2497 Vastaus

      Jannica
      Osallistuja
      • Postauksia: 37
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ihania halloween-kuvia, miekin tykkään tuosta tunnelmakuvasta tosi paljon, tulee revontulet mieleen taustasta <3

  • #2513 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Lauantain jumppailut
    6.11.2018

    Viikko oli tuntunut hirveän pitkältä ja raskaalta. Ensilumi oli tullut Pronssijoelle ja saanut synkkyyden vähän muistuttamaan valoa. Viimeiset koulutyöt olin suorittanut eilen, ja lupautunut pitämään kodista huolta viikonlopun yli. Äiti oli lähtenyt pressitilaisuuksiin, sekä juhlimaan kavereidensa kanssa Helsinkiin. Iskä puolestaan oli työmatkalla Tanskassa.
    Tuntui että kaulahuivi kuristi kurkkua puolet matkastani, enkä millään saanut sitä asettumaan hyvin. Ärsytti muutenkin valmiiksi tuleva tyhjä viikonloppu. Tai ihan oikeastaan kaikki ärsytti, jopa tallille tulo. Syksy oli tuonut meille hirveän määrän uusia hoitajia. Oli Kiraa, Vilmaa, Jesseä, Emilyä ja ties ketä kaikkia uusia innokkaita kasvoja. Se innokkuus ja määrätietoisuus sai mut tässä kaamoksessa ihan ulapalle. Mistä ne veti tota energiaa? Mä mielummin söisin kilon juustokakkua peiton alla, ja kattoisin netflixiä. Silleen et siinä vierellä olis vielä joku. Se joku vois hemmotella mua koko kaamoskauden ajan. Joo. Tilataan yksi kaamoskausiorja kiitos.
    Tallin ilmoitustaululle oli ilmennyt lappunen, joka antoi ymmärtää, että Mellillä pitäisi tänään hyppiä. Nio ja Kassu katsoivat sohvalla keskittyneenä Sykkeen viimeisiä jaksoja, kun taas Emily siivosi kaappiaan määrätietoisena. Kuulin Nion puhemesta aina välillä äitini puheen, joka särähti korvaani. En kylläkään siitä ollut noille maininnut, että mutsini olisi sarjassa mukana. ”Tuuks sä Nio saamaan aikaan, vai pystyttekö keskeyttää?” Kysäisin tuolta vetäessäni ratsastussaappaiden vetskaria kiinni. ”Mmm…” Kuulin vain epäselvää mutinaa tuon suusta. Ilmeisesti tulee myöhemmin.
    Lämmin vesi valui letkusta Mellin kuraisiin jalkoihin. Vaikka ensilumi oli satanut, niin tarhat olivat kuravelliä. Magic brush oli varmaan parhain keksintö kuraisiin kinttuihin. Mellin sukat kiilsivät aina hienosti pesun jälkeen. Vitsit kun ne oikeasti olisivat aina noin puhtaat. Annoin pölyharjan käydä läpi Mellin lavat, selän ja lautaset huolella, sen aikaa kun jalat saivat kuivua.
    Talutin Mellin rauhassa maneesiin, ja vedin oven kiinni. Maneesi ammotti tyhjyyttään ja loisteputki valot välähtivät vuorotellen päälle. Päästin Mellin ohjista irti ja annoin tamman olla vapaana. Hetken tuo pähyili kenttää ympäri ja nuuskaisi maata, mutta aikalailla lähti perääni. Aloin raahaamaan kavalettipalikoita kentälle. Hetken tuo ponin koltiainen jaksoi seurata tekemisiäni, kunnes jumittui suunnilleen B: kirjaimen kohdille paikoilleen. ”C’moon köntys jalkaa toisen eteen. Nyt toi alkeistunti moodi veks”, naurahdin tamman nuokkumiselle ja kävin nappaamassa tämän lopulta kiinni.
    Olin lähtenyt tekemään ravipuomeja Mellille läpäksi ja verryttelyksi. Otimme rauhassa erivälisiä puomeja, oli pidempää ja lyhyempää. Sekä vähän korotettua. Näin ollen saimme hyvin takajalkoja alle, ja ponin nostelemaan jalkojaan. ”Jes hyvä tyttö!” Saimme välillä tosi hyviä pätkiä Mellin kanssa ja käväytin käden tuon kaulalla kehumassa.
    Siirsin Mellin rauhassa käyntiin ja annoin pidempää ohjaa tuolle. Pitkästä aikaa Melli tuntui todella hyvältä suussa, joku oli totisesti eilen tehnyt koulutunnilla töitä sen kanssa. Tamma vaikutti muutenkin rennolta ja tyytyväiseltä työskentelyyn. Käyntikin oli suhteellisen hyvää, mikä kyllä välillä hiipui. ”Tulossa..” Kuului ulkoota tuttu Nion ääni. Poika tammelsi Fonzien kanssa sisään. Perässä kauhealla vauhdilla tullen Väiski ja Niko. Hymähdin vähän kaksikolle. Ne oli sellaisia hyvän päivän säheltäjiä, ja Väinö oli aina menossa. Yleisöönkin kapusi Kassu ja Lily. Ne oli tullut seuraamaan menoa alkeistunnin maaston jäljiltä.
    ”Ookste nähny niitä hullui kavalettitehtävii mitä jengi aina menee facebookissa, on aina semmost äxää ja hämähäkkii ja ties mitä. Ne ois sairaan siistejä joskus”, kuului innokas Kassun löpötys yleisöstä. ”Joo oottakaa vaa sitä päivää ku Väiski vemmelsääriensä kanssa tekee niitä”, Niko nauroi päälle. Mua lähinnä huvitti, ja oli kiva kun Lilykin oli tullut porukkaan mukaan tänään.
    Siirsin Mellin rauhassa laukkaan käynnistä. Ekat nostot oli tahmeita, ja päätin terävöittää apuja pienesti raipan avulla. Lopulta löysin hyvän energisen laukan ponilta, ja lähdin kulkemaan kasikkoa, jonka varrelle olin heittänyt kavaletteja sekä puomeja. Saimme parit hyvät vaihdot puomilla, ja parit huonot. Testasin ihan mielenkiinnosta vähän vastalaukka kaaretta Mellillä mutta se tuntui hankalalta ainakin näin kavalettien jälkeen.
    Lähdin loppuraveihin jumppaamaan Melliä eteen alas, rennolla ja isolla ravilla. Poni pärski välillä tyytyväisenä rentoudesta, joka vaikutti todella hyvältä. Oli hauska tuntea poni pitkästä aikaa näin rentona ja vetreenä. Lopulta istuin alas, ja hidastin tamman käyntiin. ”Teillähän näytti menevän hyvin.” Nik hymyili minulle ja käänsi Väiskin kävelemään Mellin viereen. Nyökkäilin hymyillen ja samalla löysäten vyötä. ”Mites… Mitä meinasit tehdä viikonloppuna?” Niko jatkoi kääntäen Väiskin voltille, sillä ruuna pyyhelsi menemään hirveää vauhtia eteenpäin. ”Se riippuu ihan siitä kuka kysyy”, vastasin tuolle vain salaperäisesti hymyillen ja taputtaen Mellin kaulaa.

    • #2514 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 219
      • Perus pullaponi

      Tykkään tosi paljon sun kirjotustyylistä! Sitä on vaan niin kiva lukee. Myös hirmu hyvää menoa teillä Mellin kanssa!

    • #2517 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Hauska tarina! Tykkään miten Seelasta välittyy aina sellanen tietty ärsyyntynyt/sarkastinen fiilis mut silti se on jotenkin niin aito. Rakastin tota miten alussa Seela kaipaili jotain tyyppiä kainaloon ja sit toi lopetus viittas siihen tosi mainiosti!
      Saat 1hp 2ep ja 1sp

    • #2526 Vastaus

      Jannica
      Osallistuja
      • Postauksia: 37
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ihana tarina, netistä saa tosiaan kivaa vaihtelua puomeihin ja kavalettijumppaan 🙂

  • #2538 Vastaus

    Christian Andersson
    Osallistuja
    • Postauksia: 44
    • Koulutuksen tarpeessa

    Melliin tutustumassa

    Kävelin raskain askelin Hallavaan, vettä satoi aivan omiksi tarpeiksi ja olin litimärkä päästessäni sisälle talliin. Onneksi hevoset olivat jo sisällä, paitsi tietenkin yksityiset, jotka tyytyväisenä rouskuttivat päiväheiniään ulkosalla. Tänään oli Mellin ensimmäinen hoitopäivä ja päätin pyhittää tammalle kaiken huomioni. Vietyäni reppuni kaappiin menin tallitupaan vaihtaen hiljaisessa nurkkauksessa vaatteet, kun ei ketään näkynyt. Onneksi oli tallivaatteet mukana, että sai kuivaa päälle! Menin tutkailemaan ilmoitustaulua, Melli oli menossa näköjään talutustunnille tänään, olinpa osannut valita sopivan hoitopäivän. Aleksi tuli käytävällä vastaan ja vaihdoimme muutaman sanan, hänkin muistutti talutustunnista, josko sinne ehtisin tamman laitella kuntoon ja avustaa. Lupasin ilomielin autella, eipä minulla muutakaan tekemistä ollut, kerran tamma meni tunnille.

    Etsittyäni tamman karsinan otin koukusta riimun ja narun pujottaen riimun päähän. Melli tuntui pitävän kaikista ihmisistä, siihen tulokseen tulin, koska se ei pahemmin ihmetellyt uutta hoitajaakaan. Vaikka sellaisia kai tuntiponien tuli ollakin, tuumin sitoessani ponin vetosolmulla karsinan liikkumattoman osan kalteriin. Olin ollut Hallavassa jo kahdella hoitokurssilla, joten tallin tavat alkoivat olla tuttuja ja Aleksi oli ehdottanut, että josko ottaisin hoitohevosen. Suloinen Melli oli heti hurmannut minut ja hakemuksen laitettuani oli minut hyväksytty siltä istumalta. Harjailin Melliä kiireettömästi, tuntiin oli vielä reippaasti aikaa. Poni oli kuitenkin jo syönyt, joten pääsimme rauhassa tutustumaan ennen isompaa hälinää. Katsoin ulos Mellin karsinan ikkunasta, vettä tuli edelleen. Luojan kiitos oli maneesi, ei tarvinnut tarpoa koko talutustuntia ulkona rankkasateessa. En toki ollut sokerista tehty, mutta rajansa kaikella, puuskahdin ja käännyin jälleen Mellin puoleen. Saatuani tamman harjattua otin kaviot ja selvitin jouhet käsin harjaten muutamat roskat pois samalla. Mellin jalat olivat melkoisen kuran peitossa, joten käytin tammaa sen verran pesukarsinassa, että pesin ja kuivasin ne huolellisesti. Ei näkynyt jälkiä rivistä, mikä oli kyllä melkoinen sensaatio Suomen syksyssä. Hieman ennen neljää oli poni valmiina.

    Pian alkoikin reipas puheensorina käydä ovelta vanhempien tuodessa lapsiaan tallille. Pienimpien vanhemmat jäivät vielä seuraamaan tuntia, mutta Jenna oli jo sen verran iso, että hän tupsahti karsinan eteen omin avuin.
    – Moi, ootko sä Mellin hoitaja? tyttö kysyi epävarmasti ja jäi pälyilemään oven taakse.
    – Joo oonhan minä, ootko mennyt Mellillä ennen? hymyilin tytölle ottaen ohjia kaulalta pois ja ojentaen ne Jennalle.
    – Menin mä sillä viime viikollakin, tyttö naurahti, taisi olla mieluinen ponivalinta osunut kohdalle.
    Hymyillen seurasin paria vieressä varmuuden vuoksi, vaikka en uskonutkaan Mellin mitään metkuja keksivän lasten kanssa.
    Pääsimme sisään maneesin suojiin opettajan laittaessa valot päälle. En ollut tavannut häntä ennen, mutta Jenna sanoi opettajan olevan tosi mukava. Hetken kuluttua opettaja esittelikin itsensä Oliviaksi, mukana oli ilmeisesti myös uusia tuntilaisia, joten perusteita kummempaa tuskin tänään harjoiteltaisiin. Jenna oli jo sen verran monta kertaa käynyt tunneilla, että sain heti alkuun jo irroittaa riimunnarun ja seurata ratsukon työskentelyä tarvittaessa antaen ohjeita, jos tuli mutkia matkaan ja Olivia ei ehtinyt opastaa joka hetki yksilöä. Tunti meni tosi kivasti, Melli oli aivan ihana ja työskenteli ahkerasti. Muutama ravipätkäkin otettiin, niin pääsin ihan taluttamaan narun kanssa ratsukkoa.

    Tunnin jälkeen avustin Jennaa ottamaan satulan ja suitset pois ja kävimme pesemässä kuolaimet. Näytin miten suitset laitetaan naulaan ja nostin satulan, kun se oli sen verran korkeammalla. Laitoin Mellin kiinni ja Jenna sai valvotusti vielä harjailla tammaa. Hän kuitenkin kyllästyi melko pian ja hoidin harjauksen loppuun. Ponit jäivät sisään ja pian tultiin Jennaa hakemaan, joten ei tarvinnut seuraneitinä kovin kauaa olla hänelle tänään. Jenna oli kyllä ihan hauska tapaus, kuulemma jo kymmenvuotias eikä tarvinnut niin paljon apua enää, hän selitti jollekin uudelle tuntilaiselle. Naurahtaen hain tavarani ja suunnistin hetkeksi maneesille katsomaan vielä koulutuntia, joka oli jo hyvässä vauhdissa menossa. Ratsastajat harjoittelivat perusasioita, joita oli kiva seurata, kun omasta kerrasta oli niin pitkä aika. Onneksi torstaina pääsisin minäkin aloittamaan ratsastuksen Hallavassa! Odotin torstaita innolla ja toivoin tottakai pienikokoisena ratsastajana saavani Mellin tunnille.

    • #2548 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Kiva ensimmäinen hoitotarina! Christian vaikuttaa ihan mielenkiintoselta (:
      Saat 2hp

  • #2554 Vastaus

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 134
    • Perus pullaponi

    Kiva tarina ja kiva että viihdyt Hallavassa!😁

  • #2563 Vastaus

    Christian Andersson
    Osallistuja
    • Postauksia: 44
    • Koulutuksen tarpeessa

    Hanki-ilotteluja

    Olin tänään poikkeuksellisen hyvällä tuulella, en tiedä mistä se johtui, mutta viime viikkojen levottomuuden ja huonon tuurin jälkeen saatoin olla varma, että jotakin oli varattuna takataskussa kohtalolla kyllä tällekin päivälle. Päivä ei kuitenkaan olisi voinut paremmin alkaa saavuttuani Hallavaan: Mellillä oli nimittäin tunneista vapaapäivä ja Aleksi jättänyt ilmoitustaululle minulle lapun, josko voisin tamman juoksuttaa. Ajattelin tehdä sen vapaana, olivathan tamman jaloissa uutuudenhohtavat hokkarit ja kentällä ihanan paksu lumivaippa, joka vain odotti siellä koskemattomana. Melli hörähti minulle vaisusti huomatessani saapumiseni talliin, mutta keskittyi sitten syömään päiväheiniensä rippeitä. Kävin kentällä katsomassa sillä aikaa, kun tamma söisi loppuun. Joku oli jättänyt esteitä muutaman, mutta en rohjennut ilman lupaa irtohypyttää tammaa eikä Aleksiakaan näkynyt missään, että olisin voinut luvan kysäistä, joten kilttinä poikana keräsin esteet sivuun, etteivät ne tuottaisi vaaratilanteita. Eiköhän se ponikin jo olisi kohtapuoliin syönyt, ajattelin marssiessani takasin tallin lämpöön.

    Harjailin Melliä kiireettömästi, tallissa ei näkynyt ristinsielua. Olin jälleen onnistunut tulemaan hiljaisempaan aikaan, tunnitkaan eivät vielä olleet alkaneet. Melli oli pikkuhiljaa valmis, joten nappasin sen liinan päähän ja suuntasimme kenttää kohti rauhallisesti tallustaen. Suljin portit perässämme ja taluttelin tammaa muutamia kierroksia ennen kuin pyysin sen liinaan ympyrälle. Annoin sen kävellä rauhassa vielä pari kierrosta molempiin suuntiin ja pyysin sitten alkuraviin. Ravattuaan kymmenisen minuuttia alkoi poni olla sopivasti vetreytynyt pientä ilottelua varten ja päästin sen irti kentälle. Toista kertaa ei ponia tarvinnut todellakaan käskeä! Sellaisia ilopukkeja se veteli, että Oliviakin pysähtyi katsomaan kentänlaidalle tamman hauskuuttelua ennen tuntilaisten kaitsemista.
    – Vitsit, tuo tekisi kyllä hyvää noille kaikille tuntiponeille välillä päästellä vähän höyryjä, nainen naurahti.
    – No joo, ajattelin itse juuri samaa, että Melli taitaa muutenkin olla rauhallisemmasta päästä ja silti vauhtia riittää näin paljon, naurahdin ja käännyin sitten jälleen keskittymään siihen mitä tamma puuhasi.

    Aikansa riehuttuaan alkoi tamma siirtyä jo raville. Annoin sen ravata reippaassa tempossa ensin kaikki loputkin virrat pois ja sitten pyysin äänellä hidastamaan tahtia entisestään. Kun se oli selkeästi rentoutunut ja ravannut päristellen kierroksia pois otin tamman liinaan ja kävelimme ympäri kenttää vielä huolelliset loppukäynnit. Melli oli aivan hikinen, joten talutin sen suoraan pesukarsinaan napaten matkalta riimun mukaan. Vaihdoin riimun suitsien tilalle ja sidoin tamman ketjusta kiinni, se seisoisi kyllä aloillaan siinäkin, aavistelin. Huuhdottuani pahimmat hiet pois otin hikiviilalla huolellisesti vedet ja loimitin sitten ponin. Se sai siirtyä omaan karsinaan odottamaan, kun puhdistin pesukarsinan ja vein suitset pois pestyäni kuolaimet. Harjasin vielä jalat ja pään, jonka jälkeen tamma sai hyvin tehdystä työstä palkkioksi ruokakuppiin porkkananpalasen. Vein harjat paikalleen ja varmistettuani ettei karsinassa ollut mitään siivottavaa lähdin kotia kohti huomattuani kellon olevan jo reippaasti yli neljän.

    • #2565 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 219
      • Perus pullaponi

      Huippua miten Melli pääsi vähän irroittelemaan, tuli itsellekin hyvä fiilis tarinan lukiessa! Tykkään kanssa miten selkee kirjotustyyli sulla on! 🙂

    • #2569 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Olipa hauskan pirtsakka tarina! Voin vaan kuvitella miten tyytyväisenä Melli veti rallia siellä 😀
      Saat 2hp

    • #2629 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 134
      • Perus pullaponi

      Olipa hauska tarina! Mellilläkkn näytti olevan hauskaa riehuessaan lumen keskellä!😂

  • #2659 Vastaus

    Christian Andersson
    Osallistuja
    • Postauksia: 44
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kevyt iltakävely

    Tallille saapuessani kaikki oli niin kuin ennenkin. Huomasin päiväohjelmasta Mellillä olevan vapaapäivän. En jaksanut ratsastaa, kun meillä oli juuri Mellin kanssa ollut muutama päivä sitten Aleksin tunti. Sen sijaan päätin lähteä hieman iltakävelylle valaistua tietä pitkin, jotta tamma saisi kuitenkin vähän liikuntaa. Melli odotteli karsinassaan ja ulkona puhalsi tuulenvire, joka lennätti heinänkorsia ulkoa talliin. Menin karsinaan ja harjailin Melliä huolettomasti hyräillen lempibiisiäni. Tamma käänsi korvat rennosti sivuille ja nautti harjailusta. Se kuitenkin seurasi toimintaani silmä tarkkana koko ajan. Tamma nuokkui rennosti ja säpsähti, kun Aleksi ilmestyi ovelle.
    – Ai moi! Sä ootkin myöhään liikkeellä, ootko menossa ratsastamaan vielä? mies kysyi tarkkaillen harjaamistani.
    – En mä enää tähän aikaan, jos vähän kävelyllä käydään, hymyilin hänelle ja jatkoin samalla harjaamista keskeyttämättä.
    – Okei hyvä sitten, muista laittaa heijastinliivi, ettei noi tuntilaisten vanhemmat kaahaa teidän yli lähtiessään, mies naurahti ja lähti omiin hommiinsa.

    Tarkastin Mellin pikaisesti vielä harjauksen jälkeen ja ihailin lopputulosta. Sitten puin harjalaatikosta tammalle heijastinsuojat jalkaan ja heijastinliivin päälleni. Laitoin Mellille varmuuden vuoksi suitset naulasta, vaikken uskonut sen mitään tekevänkään. Hämärässä kuitenkin saattoi tapahtua mitä vaan ja oli hyvä ottaa varman päälle. Tarkastin, että otsalamppu toimi, en ollut muistanut tarkastaa pattereita aikoihin. Vaikka olihan siellä toki katuvalot, mutta eivät ne korvanneet kuitenkaan otsalampun tunnelmallista valaistusta. Melli tuntui rennolta, mutta katseli kuitenkin valppaana ympäristöään. Lähdimme hiekkatietä pitkin verkkaisin askelin kävelemään, pysähdyin välillä kuulostellakseni että poni kuunteli minua. Tamma kulki rauhallisesti, joten aloin hölkkäämään pienen pätkän ponin kanssa. Tamman askellus tuntui miellyttävältä ja se oli rentoutunut kuljettuamme jonkun aikaa metsätielle päin. Kotiinpäin kääntyessä tammalla oli jo vähän liikaakin vauhtia, joten pyysin sen käyntiin. Se totteli herkkänä ponina heti ja taputin sitä kaulalle kiitokseksi. Talutin ponin karsinaan ja se sai kunnon hoitelutuokion kavioiden puunausta myöden. Saatuani ponin kiiltäväksi kauttaaltaan olikin jo iltaruokinta-aika, joten lähdin tällä kertaa vielä pois jaloista. Aleksi oli kylläkin puhunut jo muutaman kerran, että voisin toisinaan autella tallinteossa, jos halusin, kunhan tallihommat tulisivat tutuiksi ja kurssit oli suoritettu.

    • #2661 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Tää tarina sopi täydellisesti tähän pimeeseen marraskuuiltaan! Mukava että kävitt vähän kävelemässä, saat 2hp

    • #2665 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 134
      • Perus pullaponi

      Tää oli ihanan tunnelmallinen tarina!😄

  • #2741 Vastaus

    Christian Andersson
    Osallistuja
    • Postauksia: 44
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kiirehdin tallille heti koulun jälkeen, vihdoin oli koittanut mun hoitopäivä. En ollut meinannut eilen pysyä housuissani kun oli tehnyt mieli jo lähteä Melliä hoitamaan. Pettymys oli melko suuri, kun avasin vihreäkantisen hoitokirjan Mellin kaapista ja huomasin, ettei Seela ollutkaan käynyt. Tänään Melli oli menossa koulutunnille, joten apuani ei liiemmin kaipailtu kokeneiden ryhmässä. Kävin lämmittämässä eväät ja söin niitä lukien jotain Hippoksen erikoislehteä. Siinä puhuttiin ilmeisesti varsojen ruokinnasta, suomenkielisten artikkeleiden lukeminen ei ollut mun vahvinta alaa, mutta kyllä siitä sentään jotain selkoa sai. Olin melko väsynyt viime viikosta, joten olin ihan tyytyväinen siihen, että poni meni tunnille, ei tarvinnut stressata liikuttamisen suhteen. Ohto lähti hakemaan tuntihevosia sisään saatuani eväät syötyä. Lupasin hakea Mellin valmiiksi ratsastajalle. En kehdannut varusteita laitella valmiiksi, olihan Melli menossa vasta myöhemmin alkavalle tunnille.
    – Moi, olitko sie Christian? kuulin takaani jonkun kysyvän.
    Käännähdin ympäri säikähtyneenä, olin totaalisen uppoutunut omiin ajatuksiini.
    – Joo-o, oonhan mä, sain soperrettua hymyilyvälle tytölle.
    – No mie oon Jannica, ton Eetun omistaja, tyttö jatkoi loputonta puheensorinaa samantien kertoen kaiken oleellisen (ja muunkin) ponistaan ja yhteisistä hetkistä.
    Jollain hassulla tavalla pidin kyllä Jannicasta, mutta olin itse hiljaisempaa sorttia, toisaalta kiva että joku toinen hoiti puhumisen, oli jotenkin helpompi olla ja luoda kontakteja.
    – Oisitko halunnut lähteä meidän kanssa maastoon? hän jatkoi muitta mutkitta, kun oli saanut poninsa karsinan siivotuksi.
    – En mä tänään voi valitettavasti, Melli menee koulutunnille iltapäivällä sanoin pettyneesti.
    – Okei, onpas harmi, no, joku toinen päivä sitten, tyttö heilautti kättään lähtien hakemaan ponilleen varusteita.

    Tein Mellille sen syötyä pikaisen tarkastuksen ja harjauksen, jäi sitten tuntilaisellekin vielä jotakin hommaa. Kävin putsaamassa harjat ulkona, järkkäsin ne koriin paremmin ja menin sitten siivoamaan tamman kaapin. Edelliskerrasta oli nähtävästi jo jonkun verran aikaa, sillä kaikki oli ihan hujan hajan ja sain melko kauan siivoilla. Pyyhin myös kaapin pohjan ja Mellin loimihyllyn kostealla sienellä, jonka jälkeen kuivasin ne huolellisesti ja pinosin loimet takaisin tarkastaen ne samalla. Ei ollut pesuakaan vaativia yksilöitä, joten kaikki punaiset loimet pääsivät takaisin kaappiin. Joku päivä pitäisi kyllä pestä tamman harjat, mutta se saisi odottaa parempaa keliä ja vapaapäivää, jotta ne ehtisivät kuivumaan yön ylitse. Saatuani pikkuaskareeni valmiiksi kävin katsomassa karsinan ja totesin ettei siellä mitään tarvitsisi tehdä, kun poni oli juuri vasta sisään tullutkin. Kävin vielä katsastamassa vesitilanteen ulkona, mutta sitäkin oli riittävästi. En oikein muuta tekemistä keksinyt, enkä jaksanut paria tuntia odotella Mellin tunnin alkamista, joten vähin äänin suuntasin kotia kohti.

    • #2742 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Tuli vähän sellannen eskaloitumisen vastakohta fiilis kun tulit niin innoissasi tallille ja sitten ei löytynytkään tekemistä :’D No joskus näinkin päin. Saat 1hp ja 1sp

    • #2762 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 134
      • Perus pullaponi

      Tää oli hyvin kirjoitettu tarina! Tykkään sun kijoitustyylistä, kun siinä on juuri kaikki sellanen ”tärkeä ja oleellinen”😄

  • #2803 Vastaus

    Christian Andersson
    Osallistuja
    • Postauksia: 44
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kaverini lyöttäytyi talliseuraksi, epäröin asiaa suuresti, koska hän ei ollut hevosihmisiä ja vähän ihmetytti tytön motiivit lähteä mukaan, kun hevoset eivät selkeästi olleet se juttu hänelle. En kuitenkaan kehdannut sanoa eikään, kun hän oli meillä kerran yöpynyt vanhempiensa ollessa jälleen kerran reissussa jossainpäin Eurooppaa.
    – Minne sä sanoitkaan, et ne sun porukat lähti, kysyin heräten omista ajatuksistani tallinoven avatessani.
    – Kreikkaan kai, en mä oo ihan varma, Inka sanoi epäillen.
    – Aijaa, onks ne usein siellä käyneet, kysyin keksiäkseni jotakin puhuttavaa, kaikki kuulumisetkin oli jo aikaa vaihdettu, en ollut nähnyt Inkaa pitkään aikaan, mutta jotenkin meidän tiet kai oli vaan erkaantuneet yläasteen jälkeen, ei ollut enää yhteistä kieltä.
    – Ei tietääkseni, tai siis mutsi on käynyt kerran joskus ai pairina ollessa, Inka vastasi sillä äänellä kuin häntä ei vähempää olisi voinut kiinnostaa vanhempiensa keskinäinen laatuaika.
    – No niin, mennääs moikkaan Melliä, sanoin reippaasti tarttuen tyttöä kädestä.
    – Ai onks se noin pieni hevonen, tyttö katsoi toista kulmakarvaansa kohottaen.
    – No en mäkään varsinaisesti mikään jättiläinen oo, naurahdin.
    – Niin no joo, totta sekin, hän hymyili.
    – Mennään katsomaan ilmoitustaululta onko Melli menossa tunnille vai päästäänkö ratsastaan, sanoin kiskoen Inkan puoliväkisin mukanani toiselle puolelle tallia.
    – Mä en ainakaan ratsasta, Inka puhahti mukamas pidellen nenäänsä.
    Ei tallissa mikään kyllä haissut, karsinatkin oli ajat sitten siivottu.
    – Höö mälsää, Melli menee talutustunnille puol kuus, sanoin käyden tuntilistaa läpi ja varmistaen, ettei se ollut menossa ennen sitä muille tunneille.
    – Jouduks sä sinne sit paimentaan pikkumuksui vai? tyttö kysyi ihmetellen, pelkäsi kai että tästä tulisi pitkä käynti, vaikka oikeasti kello oli kyllä jo viisi.
    Hänellä oli mennyt niin pitkään valmistautumisessa, ikään kuin nyt tallille mitään tarvitsisi valmistellakaan..

    – Ai Christian terve, Olivia tuli nurkan takaa, huomasithan että Melli menee talutustunnille? Meillä on tänään pulaa hoitajista, kun joku ihme flunssaepisodi on kaatanut kaikki just tänään sängynpohjalle, nainen tuskaili.
    Sitten katse kiinnittyi vaaleahiuksiseen tyttöön vieressäni.
    – Mut hei, voiskohan tää sun kaveri taluttaa tunnilla? hän kysyi minulta reippaasti.
    – No tota, Inka ei kyllä oo hevosten kanssa ollut koskaan tekemisissä, hymyilin vaivaantuneena, kun ei Inka sanonut mitään.
    – Aijaa okei, ei se sitten kyllä käy.. no, käyn kysymässä josko omistajista joku ehtisi mukaan, on siellä onneksi pari kokeneempaa heppavanhempaa, että pitää kysyä, josko he taluttaisivat, ja varmaankin osa pärjää ilmankin, kun ovat käyneet syksystä asti jo monta kertaa, paitsi ravissa tietenkin.. nainen hävisi mietteineen toimistoon, alkoi kai soitella apujoukkoja paikalle.
    – Olisinhan mä nyt yhden ponin kanssa tunnin pärjänny, Inka hymähti.
    – Täällä ei taida yhtään niin kilttiä ponia olla, että ne uskaltais täysin kokemattoman käsiin antaa, sori, pahoittelin. Paitsi ehkä Melli, mut se on hyvin varattu, sanoin iskien Inkalle silmää.
    Tyttö punastui ja rupesi mukamas kiristämään kengännauhoja. Kävimme hakemassa Mellin harjat ja opetin Inkaa harjaamaan. Etupäässä hän kuitenkin sai ihastella työjälkeä ja oli ainakin innokas ottamaan kuvia kännykällään jos ei muuta. Ja olihan se paljon kivempi toki hoidellakin, kun oli seuraa mukana.

    Tasan puoli kuudeksi poni oli kuntoonlaitettuna maneesissa muiden kanssa samassa kaarrossa. Meidän luokse tuli hyvin ujo pikkutyttö, taisi olla pienin tuntilaisista. Yleensä pienet laitettiin Rokin selkään, mutta koska omistajansa ei ollut paikalla sai Rokin vähän kokeneempi ratsastaja tänään.
    – Ootkos mennyt Mellillä aiemmin? sanoin hymyillen, kun tyttö oli puntattu kyytiin ja säädin hänelle jalustimia valmiiksi.
    – En oo, oon käynyt vasta kerran, mutta en muista kenellä mä silloin menin, hän sanoi vakavana puristaen kuin henkensä uhalla harjaa.
    – Ei sun tarvi yhtään jännittää, tää Melli on oikein kiva kaveri ja mä myös, sanoin hymyillen Ruusaksi esittäytyneelle tytölle.
    Puolivälissä tuntia Ruusa uskaltautui jo irrottamaan otetta harjasta, hän vaikutti oikein hyväntuuliselta.
    – Tota, miten näitä pidetään? kuulin tytön kysyvän hetken päästä.
    Jaa juu totta, en ollut ollenkaan muistanut sanoa miten ohjat tulivat käteen, kun hän oli pitänyt harjasta kiinni koko alkutunnin. Opastin nopeasti oikean asennon kädestä pitäen ja annoin sitten Mellille hieman pidempää narua, että Ruusa pääsi itse harjoittelemaan. Olivia oli asetellut tänään kartioita, joiden ympärille tehtiin iso voltti. Kartiot olivat apuna hahmottamisessa. Ruusalla meni oikein hienosti, hieman taisi kuitenkin tyttöä jännittää vielä lopussakin, kun hän ei halunnut ravata ollenkaan. Myös Mellin askelluksesta huomasi hyvin, että ratsastajaa pelotti aika tavalla. Tunnin loputtua suuntasin hoitamaan Melliä, Ruusa oli haettu heti tunnin jälkeen. Hänen vanhempansa vaikuttivat kiireisiltä uraihmisiltä, vähän kävi jopa sääliksi tyttöä, tiesin hyvin millaista se oli. Pitkät päivät yksin kotona tai hoitajan kanssa, eipä vanhempia juuri näkynyt varmaan.

    Löysin Inkan tallituvan sohvalta, oli löytänyt itselleen jostain limpparia.
    – Otat sä? hän kysyi aikoen nousta sohvalta.
    – En mä kiitti, en mä saa sellasia juoda, hymyilin tytölle.
    – Ai niin joo totta, en muistanut yhtään, sori!
    – Ei se mitään, oon jo niin tottunu et kaikki herkut on kielletty, etten niin hirveästi niitä kaipaakaan. Mulla menee Mellin harjailuun vielä hetki, vien vaan nää varusteet tohon satulahuoneeseen.
    – Okei, kyllä mä täällä saan vielä hetkisen kulumaan, hän selaili jotakin puhelimestaan.
    – Kyllä sä voit harjaamaankin tulla jos tykkäät, sanoin rohkaisevasti.
    – En mä tänään, ehkä sitten joskus myöhemmin, hän sanoi puoliksi kuunnellen.
    Mitä, meinasiko se toistekin tulla mukaan, olin ihan yllättynyt. Olin monesti pyytänyt Inkaa mukaan tallille, mutta ei sillä koskaan ollut ennen ollut aikaa eikä halukkuutta, tässä oli kyllä jotain mätää, ihmettelin. Saatuani Mellin harjattua suuntasimme Inkan kanssa pizzalle.

    • #2804 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Hauska miten olit ottanut kaverin mukaan tallille, saat 2hp

    • #2812 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 94
      • Koulutuksen tarpeessa

      sama mulla ku Aleksil, ei sitä tiiä vaikka Inka innostuis kunnol tallijutuist! rento ja mukavaa luettavaa.

  • #2826 Vastaus

    Christian Andersson
    Osallistuja
    • Postauksia: 44
    • Koulutuksen tarpeessa

    – Moi, oot sä Emily? kysyin tytöltä, joka tuli kottarien kanssa Mollyn tarhasta.
    – Ai joo, oon. Aleksi nakitti meille loimikaapin siivouksen tälle päivää, ootas, vien nää kottarit paikalleen, niin tuun sit auttaan sua.
    Vein tallitupaan reppuni, plääh, vielä yli kuukausi koulua ennen kuin joululoma alkaisi, en kyllä suoraan sanoen tiedä, miten tällä tahdilla selviäisin sinne asti elossa. Otin eväät laukusta, olin osannut varautua hakemalla lähikaupasta suoraan syötävää ruokaa, Aleksi ei ollut vielä saanut aikaiseksi hankkia mikroa tänne. Syötyäni täytepatongin menin katsomaan joko Emily olisi saanut siivottua. Tallikäytävällä odotti järkyttävä loimivuori.
    – Oi ei, mitä sä oot tehny, kauhistelin.
    Tunsin itseni voimattomaksi koko komeuden edessä, vieläpä puhtaat ja likaiset loimet ihan sikin sokin, tästä Aleksi tulisi tykkäämään..
    – Tota, et sitten huomannut katsoa missä olivat puhtaat loimet ja missä likaiset, nää on nyt ihan sekaisin. Kaiken lisäksi siivosin Mellin loimihyllyn jo maanantaina, niin tää on vähän turhaa hommaa.
    Sanoin puuskahtaen, nostin punaiset loimet takaisin hyllyyn, onneksi edes osa oli säilynyt siististi viikattuina.
    – Ai sori, en mä tajunnu, olin niin innoissani, kun oli jotain erilaista hommaa, tyttö sanoi synkästi katsoen maahan.
    – No eipä sille enää mitään voi, sanoin olkia kohauttaen, siivotaas nää nyt sit takas. Vietkö sä vaikka noi likaset pesuun, niin alan viikata näitä muita. Jätä erikseen, jos siellä on risoja loimia, turhaa niitä on pestä, neuvoin virnistäen. Emily teki työtä käskettyä ja hävisi loimivuoren taaksen miltei kokonaan, pestävää riitti. Ohtoa ei näkynyt missään, mutta veikkaan, että hän kyllä riemastuisi huomattuaan pyykkivuoren satulahuoneessa. Noh eipä voi mitään, Aleksi käsky. Emily palasi varustehuoneesta ja saimme kaksistaan melko nopeasti viikattua kaikki loimet hyllyyn, emme koskeneet yksityisten loimiin lukuun ottamatta Rokin loimia, joka oli ylläpidossa Hallavassa ja hylly sen näköinen, ettei Alana ollut sitä kyllä tänä vuonna siivonnut.

    – Lähdetkö ratsastamaan seuraavaksi? Emily kysyi saatuamme homman loppuun.
    – Taidan mennä vähän myöhemmin, meinasin siivota tarhan ennen kuin alkaa sataa, karsinatkin on näemmä siivoamatta vielä, missähän se Ohto oikein luuraa. Huomasin ettei mitään karsinaa ole vielä siivottu, ihmettelin ääneen.
    – Se tulee kai vasta iltavuoroon, tyttö sanoi, näin Aleksin tuovan hevosia sisälle, kun tulin, Emily muisti.
    – Okei, no, nähdään maneesilla, koetan ehtiä ennen tunnin alkua sinne myös, huikkasin kun tyttö meni jo menojaan.
    Sain juuri ja juuri siivotuksi Mellin tarhan, ennen kuin rankkasade pyyhkäisi tallipihan ylitse. Kiireen vilkkaa vein kottarit lantalaan ja sitten paikoilleen paeten talliin itse moista vesivyöryä. Riisuin märän takin Mellin hoidon ajaksi, se oli kyllä vedenpitävä, mutta sisätiloissa melko kuuma kosteuden lisäksi. Sain Mellin harjattua nopeasti, sillä oli kaiketi ollut loimi päällä, koska tänään oli sadellut kuuroittain. Mellillä oli ilmoitustaulun mukaan vihdoin vapaapäivä, joten päätin mennä siihen kunnolla tutustumaan pienen koulutreenin muodossa. En ollutkaan Mellin kanssa oikein kunnon treeniä vielä päässyt tekemään, joten odotin innolla millainen se olisi ratsastella. Laittaessani tammalle satulaa ovensuuhun ilmestyi vaaleahiuksinen nuori tyttö.
    – Tota, voisit sä tulla katsoon Pilkun jalkaa, mun mielestäni se näyttää turvonneelta, hän kysyi epävarmasti.
    – Joo tottakai, eikö Ohto ole vielä tullut? ihmettelin Johannaksi esittäytyneelle tytölle.
    – Ei oo näkynyt.. hän sanoi hiljaa näyttäen tietä karsinalle.
    – Pilkku vaikutti ihan normaalilta, sikäli minkä verran sitä tunsin ja päiväheinätkin oli syöty, tuskin mitään vakavaa siis.. Toinen takajalka näytti tosiaan kyllä turvonneelta. Ilmeisesti poni oli kuitenkin kävellyt sisälle normaalisti, muutoin Aleksi olisi kyllä asian oitis huomannut.
    – Ei se ihan kauhean pahalta näytä mun mielestä, noilla on niin paksu talvikarvakin, että on vähän paha arvioida. Käys katsomassa, jos Aleksi ois tuolla toimistolla jo tai Olivia, niin ne vois varmuuden vuoksi käydä katsomassa vielä ennen tuntia, että mitä tehdään.
    – Joo mä käyn heti, Johanna sanoi laittaen oven lukkoon ja suunnaten sitten toimistolle.

    Palasin varustamaan Mellin ja suuntasimme sitten maneesille, ehtisi tässä ainakin hetkisen vielä jotain tekemään ennen kuin tuntilaiset pamahtaisivat paikalle. Vihelsin ovella ja odotin hetken, että ratsukko siirtyi käyntiin. Emilyllä oli selkeästi laukkaharjoitukset menossa töminästä päätellen. Tuli hiljaisempaa, joten avasin oven ja astuimme sisään valoisaan ja avaaraan halliin. Suljin oven perässäni ja talutin ponin kaartoon.
    – Johan te tulitte, mikä teillä kesti? tyttö naurahti ja jäi ympyrälle meidän ympärillemme.
    – Piti katsoa Pilkkua, sillä oli jotain häikkää jalan kanssa, hymähdin ja nousin kyytiin.
    Tunsin oloni jotenkin vaivaantuneeksi Emilyn seurassa, en tiedä miksi, yleensä tulin tosi hyvin toimeen kaikkien kanssa, myös tyttöjen. Annoin Mellille hieman vapaampaa ohjaa, mutta pidin osittain tuntumalla, koska Emily jatkoi vielä laukkaharjoituksia, joihin myöskin Melli olisi halunnut liittyä.
    – Ethän sä nyt voi ryntäillä täällä miten sattuu, naurahdin kun tamma meinasi toisen kerran jo ottaa hatkat alkukäynneistä.
    – Onpas se menopäällä, Emilya huvitti myös tamman käytös, onks sillä ollu vapaita?
    – Ei oo, kai sille on joku talviviiro iskeny, sanoin keskittyen työskentelemään käynnissä, jotta tamma unohtaisi mokomat pelleilyt.
    Emilyn lähdettyä Mellikin malttoi hieman paremmin jo keskittyä. Treenasimme pääasiassa ravissa väistöjä, teimme voltteja ja vaihtelimme suuntaa temponlisäyksen ohessa kokorataleikkailla. Loppuun ehdin vielä laukassa ottaa muutamia ympyröitä ja kahdeksikkoa ennen kuin tuntilaiset tulivat. Yllättäen Johanna pelmahti maneesiin ilman Pilkkua. Aleksi tuli luokseni suljettuaan oven Valeran perässä.

    – Ai te oottekin täällä hyvä, mies sanoi tullen meidän luoksemme.
    – Johanna tarvitsisi Mellin tunnille, kun siinä Pilkun jalassa on tosiaan jotain ongelmaa haavan seurauksena, ehtisitkö auttaa hänet kyytiin?
    – Joo tottakai, onks sulla aikaa tunnin jälkeen jäädä auttamaan Johannaa hoitelussa, mun on pakko lähteä syömään ja tekeen läksyjä jo aiemmin, varmistin auttaessa tyttöä kyytiin ja säätäessämme jalustimia yhdessä.
    – Ohto on siihen mennessä varmaankin jo tullut lääkäristä, Aleksi hymyili. Kiitos Christian tosi paljon!
    – Eipä mitään, nähdään taas! huikkasin poistuessani maneesinovesta.
    Olin ihan tyytyväinen, että joku muu hoiti ponin puolestani, kello alkoi olla sen verran, että oli parempi suunnata kotiin päivälliselle ja läksyjen tekoon. Huomenna olisi englannin sanakokeetkin, enkä ollut ehtinyt yhtään lukemaan vielä niihin, harmittelin mielessäni.
    – Ai sä tulitkin jo?! Emily huudahti yllättyneenä. Minnes sä Mellin jätit?
    – Se jäi tunnille vielä, Pilkku ontuu, sanoin väsyneesti.
    – Oho, mikähän sillä on? Harvemmin noi ponit sairaslomalla kyllä ovat! tyttö ihmetteli.
    – Jaa-a, joku haava vissiin tarhassa tullut jalkaan, hymähdin. Mut mä alan nyt lähteen kotia kohti, moido! Huikkasin tallinovelle himpsittyäni.

    • #2837 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 134
      • Perus pullaponi

      Tää oli tosi kiva ja helppolukuinen tarina!😄

    • #2840 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Kivasti täydensit tuota Emilyn tarinaa ja kerroit päivän kulusta omasta näkökulmastasi! Saat 2hp, 1kp ja 2sp

  • #3293 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kuka Christian, ei ole näkynyt
    27.11.2018

    Ulkona oli ehtinyt tulla jo pimeää kun istahdin kotona ruokapöydän ääreen. Äitini oli hautautunut liehuhousuihin, villasukkiin ja sen maailman pehmeimpään neuleeseen. En myönnä että tykkäsin pölliä sitä vähän väliä käyttööni. Tuo oli nostanut hiuksensa aamulla vain kevyesti sotkuiselle nutturalle. En voinut olla hymyilemättä sille, että näytettiin tosiaan aika samalta. Rennot vaatteet oli meidän spesiaali, ja sotkuinen nuttura. En tiedä tulisinko vielä äidin näköiseksi, kun kasvan, mutta meillä oli vahvoja samoja tapoja ja piirteitäkin kuulemma. Ainakin silmät, syvän siniset.
    ”Mites se Niko?” Äitini kysyi saadessaan puhelimen pois kourastaan. Pyöräytin pari kertaa haarukkaani avokadopastassa, kunnes avasin suuni. ”En tiedä… eipä ole näkynyt. Kai se sitä sen yritystä häärää.” Totesin rauhassa tunkien avokadopastan suuhuni. Se maistui juuri oikealta. Tarpeeksi pieniä avokaadon paloja, sekä ohutta pastaa. ”No… sehän on vähän ikävää vai?” Äitini toinen kulma kohosi ylöspäin. Nyökkäsin vain vastaukseksi. ”Ehkä sun pitää kävellä sen ovelle”, tuo hymähti ilkikurisesti. Se oli selvää, että äiti oli päättäväinen ja tulisin sielu mitä tiesin. Samalla kuitenkin lempein ja empaattisin persoona. ”Miten sun työpäivät meni nyt ensiviikolla?” Tuo jatkoi keskustelua rauhassa. ”Oon alkuviikosta pari päivää kuvauksissa.”
    Iskä oli työmatkoilla, joten meillä oli kaksi autoa käytössä. Tuntui ihan luksukselta, että pääsin joskus ajamaan autolla tallille. Tiesin Mellin olevan tänään estetunnilla käytössä, ja jos hyvä tuuri kävi niin Juuso sillä menisi. Tuo pari oli ihan mun lemppari. En tajua miksei Juuso lähtisi enemmänkin ratsastamaan, kun sällillä oli homma selvästi hanskassa. Ehkä sitä ei vaan kiinnostanut.
    Olin unohtanut vaihtaa viikonlopun jäljiltä Melliltä valkoisen huovan pois, ja varmasti suojatkin kaipasivat pesua. Tallikäytävä oli vielä vähän hiljaisempi ihmisjoukosta. Hevoset söivät melkein viimeisiä rippeitään heinistä. Väiski oli syönyt tietysti ahneissaan jo omansa. Nojauduin ruunan karsinan oveen ja sipaisin tuon turpaa vähän. ”Moikka hassu kaveri”, hymähdin vain ruunalle haikeana ja vilkaisin ympärilleni. Lily tallusti parhaillaan talikon kanssa ulkoota. ”Ooks sä nähny Nikoa?” Kysyin tuolta hieman epätoivosena. Lily pudisti päätään hieman kulmia kurttuun. ”Ehkä se on käynyt jo aamulla?” Lily koitti lohduttavasti ehdottaa. ”Niin kai…” Nyökkäsin vain tuolle lähtien kohti varustehuonetta.
    Valeran varusteet sädehtivät pinkkeyttään. Valeralla oli uusi hoitaja, Jesse. Poika olikin hyvin tarmokkaasti käynyt heppailemassa, ja osoittautunut päteväksi sen ilkikurisen ämmän kanssa. Kyllä kutsuin juuri Valeraa vähän ämmäksi. Mutta niin oli meidän neitikin saanut uuden hoitajan. Melliä hoiti nykyään joku Christian. Nimen omaa joku Christian. Olin onnistunut välttelemään poikaa, paitsi RKM:ssä. Hapotti hyvin pahasti kilpailla tuon kanssa samalla ponilla.
    Mellin jakaminen teki mulle hirveän pahaa. Löysin itsestäni uuden mustasukkaisuuden nappulan, joka on pahempi kuin kuvittelenkaan. Onnekseni en tehnyt asialle mitään, muuta kuin lapsellista mykkäkoulua. En voinut sille mitään, että sisälläni kiehui.
    Mellin valkoinen huopa oli ehtinyt likastumaan jo sunnuntainakin, joten se sai lentää pesuun suoraan tietä. Suojat oli kuitenkin puhtaan, varmaan Christian uusi täydellinen hoitaja senkin ehtinyt tekemään. Onnekseni Melli oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Istahdin hetkeksi karsinaan seuraamaan tamman syömistä. Talvikarva sopi Mellille. Se oli älyttömän suloinen nallena. Pian tuon turpa tuli hamuamaan käsiänikin. ”Eipä ole sulle nyt yhtään mitään”, hymähdin vain rapsuttaen tuon kaulaa.
    Joskus nautin vain tulla tervehtimään Melliä tallille. En aina jaksanut tehdä edes tallihommia, vaikka pitäisi. Tykkäsin vain katsella sitä. Melli oli tosi kaunis, ja myös seurallinenkin. Ei kai sitä muuta tarvitsekkaan toivoa hoitoponilta. Lopulta vain suljin karsinan ja nappasin hanskani lattialta mukaan tallitupaan.
    ”Niimpä nyt olisi korkea aika!” Kassu nauroi vahvasti tallituvan sohvalla Zaran kanssa. Zara oli uusi kasvo minulle, mutta olin kuullut siitä jo pelkkää hyvää. ”Ei tule kuuloonkaan.” Aleksi sanoi topakasti, ja koitti peittää hymyään. ”Olen vahva, pidän työkseni ratsastuskoulua ja huumorinikin on hyvää… paikoitellen” Kassu jatkoi nauraen. ”En mene mihinkään tinderiin.” Aleksi naurahti. ”Siis joojoo. Onhan sun nyt aika vihdoin löytää itselles seuraa. Et voi väittää ettei vähän edes kiinnostaisi…” Hymyilin viekkaasti miehelle istuessani sohvalle. ”Tai sit me tehdään sulle se profiili!” Nio huudahti kaapiltaan. Koko tallituvan porukka oli selvsti villitsemässä Aleksia ajatukseen, enkä voinut kieltäytyä tältä hauskalta ajatukselta. ”Ota tai jätä vastuu meille”, vinkkasin vain tuolle.

    • #3295 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mukava tarina 🙂 odotan innolla innostuuko Seela lähtemään nettideittailuun 😀

    • #3300 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 120
      • Perus pullaponi

      Vitsit tykkään aivan hulluna sun tyylistä kirjottaa! Kuvailet tunteita tosi aidosti ja tosi mukavat siirtymät aiheesta toiseen 🙂

    • #3302 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Apua mikä loppu täs tarinassa ! :’DDD
      Mukavaa luettavaa kaikin puolin, kiva kuulla vähän Seelan mietteitä uusista tallilaisista. Saat 1sp ja 1hp

  • #4106 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Ei ole mitään hätää. Oot turvassa.
    3.1.2019

    Mellin karva oli tuuheaa ja pitkää. Sieraimet puhaltelivat lämmintä ilmaa päivän talutustuntilaisen avatessa tamman satulavyötä. Ponin silmäkulmassa roikkui rähmää ärsyttävän näköisesti. Annoin peukalon pyyhkäistä sen pois, ja pyyhittää sen omiin collareihini. ”Mihin vien tän?” Pieni tyttö piteli hankalasti Mellin satulaa kädessään. ”Mä voin hyvin kantaa sen, niin ota sä suitset”, hymähdin likalle ja tein vaihtokaupat varusteiden kannon kanssa.
    Lähdimme tyytyväisesti palauttamaan varusteita paikoilleen. Huuhtelimme huolellisesti kuolaimet hanan alla, niin että kynnenaluset olivat ihan likaisena putsauksesta. Beeda katse oli tarkka ja otteet määrätietoisen hatarasti niputtivat Mellin suitsia. ”Tänään teillä meni aika hienosti toi kääntäminen, eikö vain?” Hymyilin lämpimästi Beedalle ja jaksoin rauhassa pitää kättäni suitsitelineenä. ”Joo mut se johtuu siitä et sä oot siinä.” Beeda totesi tottuneesti. ”Niin, mutta enhän mä edes taluttanut enään, olin vain vieressä”, koitin rohkaista tyttöä. Tuon suupielet kääntyivät iloiseen hymyyn tyytyväisyydestä.
    Pehmeä harja kävi Mellin kaulaa läpi yhä uusiksi jo varmaan tuhannen kerran. Olin itse istahtanut turpeen sekaan seuraamaan Beedan hoitamista. Melli söi tyytyväisenä iltaheiniään. Turpa hakeutui heinäkasaan hakemaan aina uuden ison tupon suuhun, jonka jälkeen se siirtyi pääni lähelle. Näin varmistui ruuan saanti, että posken rapsutukset. En ollut elämässäni nähnyt yhtä ihmisrakasta ponia kuin Melli, jos hevoskaveri Väiskiä ei laskettu. Tamman silmät kiilsivät aina ystävyyttään, ja edes kiima-aikana ei oltu hirveän tammoja. ”Tiedätkös Beeda mikä on Mellin lempijuttu?” Hymyilin tuolle. Tuo halusi välttämättä tietää. Pistin tytön istumaan paikalleni, ja ohjeistin rapsuttamaan tamman poskea. Mellille kelpasi kumpi vain. Beeda tai minä ihan sama. Yhtä ihanaa oli silti.
    ”Moikka nähdään ensviikolla!” Beeda hihkaisi lähtien tallituvasta. Vilkutin tytön perään hymyillen ja siirryin kaapilleni. ”Niko hei oks toi roiskekurajuttu joku uus muoti saappaissa?” Kassu kettuili pojalle sohvalta. ”Näitä kutsutaan laiskan ja rikkaan saappaiksi. Älä pese koskaan ja joudut siksi ostamaan uudet, poika naurahti Kassulle hyväntahtoisena, ja tuli riisumaan saappaitaan kaappiin. ”Et sä ihan tosi voi pitää noin kurasia kenkiä, noi on varmaa kesästä noikin kurat.” Läksytin Nikoa hyväntahtoisesti. Tuo vain tokaisi voivansa ja tunki saappaansa paikalleen. ”Härregod ja sitä rataa. Mä putsaan ne nyt. Halusit tai et”, tokaisin tuolle käyden nappaamassa tuon saappaat. ”Nainenhan kuuluu tunnetusti näihin siivo..” Niko virnuili ivallisesti, mutta hiljeni hyvin katsoessani piikittävästi tuota.
    Lopulta Niko oli lähtenyt käymään kotona, eikä suostunut ottamaan minua mukaansa mokoma. Olisin halunnut nähdä noiden tilat, ja ehkä hiukan jopa tutustua Nikon perheeseen tietääkseni oliko poika ihan omaa luokkaansa vai löytyisikö jostain Niko kakkoinen. Uskoin ensimmäiseen ajatukseeni.
    Istahdin rauhassa nojatuoliin juttelemaan viikon kohokohdista Jessen, Kassun, Nion, Tinkan, Elinan sekä monen muun kanssa. Noakin liittyi seuraamme myöhemmin. Nauruhermot saivat taas kyytiä, ja Pilkku voitti taas viikon possun maineen.
    ”Kassu turpa kiinni nyt.” Sähähdin ihan kesken kaiken kylmästi hauskaa juttelu tuokiota. Sain pieniä ihmetyksen katseita noustessani nojatuolilta. Pikku hiljaa muidenkin ilmeet valpastuivat ja kuulivat saman. Ulkoota kuului selvää avun huutoa. Vilkaisin muita kohden, ja lähdin avaamaan tallituvan ovea. Jesse ja Tinka alkoivat nousemaan kanssa ja lähenemään ovea. Tallitupa oli täysin hiljaa. Juoksuaskeleet vain lähenivät kohti meitä. ”Beeda…?” Silmäni pian tytön joka juoksi kaulahuivi ja takki auki kohti minua itkuisena. Pian edessäni seisoi pelästynyt, itkuinen ja sokissa oleva tyttö. ”Beeda hei mitä on käynyt..?” Koitin saada tyttöön vähän katsekontaktia kyykistymällä. Tuo kumminkin vain itki täristen. Varovasti vain kiersin kädet tytön ympärille ja vedin itseäni vasten. Huomasin valuvani kohti lattiaa ja istahtavani tallituvan oven edessä lattialla, Beeda syleilyssäni. Automaattinen hyssyttely ja heijaaminen oli tullut kroppaani, ja käteni eivät pystyneet irtautumaan tytön ympäriltä. ”Annatko Noa paperia vähän …?” Nappasin pojalta paperinpalan ja pyyhkäisin Beedan kasvoja. ”Sulla ei oo mitään hätää, kaikki on ihan hyvin..”
    Vetäisin Lassen enkkuviltin loimitelineestä. Alana tappaisi mut, jos näkisi tämän. Eipä saa tietää, tai ihan sama vaikka saisi. Tämä tilanne vaati juuri nyt lämmintä. ”Kierrä tää sun ympäri niin vähän lämmittää”, autoin rauhassa enkkuviltin Beedan ympärille. Kävimme yhdessä istumaan Mellin karsinaan turpeen sekaan. Tyttö ei halunnut olla tallituvassa vaan tamma rauhoitti tätä tilannetta hyvin. Ohto ja Jesse olivat puolstaan lähteneet ajamaan tallitietä autolla, jos Beedan mieltä järkyttänyt itseään paljastelija olisi vielä näkynyt. Tyttö raukka oli mennyt ihan pois tolaltaan, eikä ihme. Niin oli minunkin.
    Beeda sai istua kainalossani ja syötellä Mellille porkkananpaloja. Lopulta saatoin tytön omien vanhempien turvaan. Huokaisten taittelin vain enkkuviltin likaisena takaisin Lassen loimitelineeseen. Aivot eivät enää liikkuneet yhtään, missä oli mun supersankari joka veisi minut kotiin? Ei näkynyt. Piti kysyä Jesseä. Jos poika ei suostuisi, niin jäisin tallitupaan. En varmana kävelisi… Hyih en ikinä. Tästä oli pakko inffota muillekkin tallilla kävijöille, että osasivat varoa.

    • #4107 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Hui olipa kamala käänne niin ihanan lämpimästi alkaneelle tarinalle D: saat 2hp ja 1sp

    • #4109 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 219
      • Perus pullaponi

      ihana miten Seela oli heti noin auttavaine ja rauhotteleva. tarina alko nii kivana et toi loppu ihan yllätti, hyvää kerrontaa!

    • #4131 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 94
      • Koulutuksen tarpeessa

      oikeesti mitääää. fight mode activated

    • #4353 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Oho olipas jännitystä kerrakseen, onneksi me pojat varmasti annetaan kyytiä tuollaiselle tirkistelijälle 😛 Ihanasti kirjoitettu ja kuvailtu tarina, hyvä kun olet pitänyt mun loman aikana huolta Mellistä <3

  • #4360 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tammat rauhoittuu parhaiten hyvällä ruualla ja rakkaudella
    21.1.2019

    Lunta tuprutti taivaalta aivan älyttömästi. Se sai itseni hautautumaan paremmin tallitakin kaulukseen. Hallavan whatsapp -ryhmään oli tullut liuta uusia numeroita ja nimiä. En ollut pysynyt niissä laisinaan mukana, ja miten olisin, kun en päässyt usein käymään tallilla. Työt enne huveja, paitsi jos työ on hupia terveisin äiti. Olin saanut luvan lähteä pressikiertueelle mukaan pian ilmestyvän Lentäjän Tytär -elokuvan tiimoilla. Oikeastaan lupaa ei paljon tarvinnut kysyä sen kuuluessa sopimukseen. Eikä äiti siihen pahaa sanonut. Toisin kun iskä mutisi koulun tärkeydestä.
    Pressikiertue oli ihanaa ja hauskaa aikaa. Tykkäsin puhua ja hölpöttää elokuvasta, sillä sitä oli jännä työstääkin. Pakosti jouduin silti vastailemaan kysymysiin miltä tuntuu olla äitini tytär, tai onko äiti patistanut mua näyttelijän uralle. Siinä kohtaa toivoin olevani vain Seela Aalia, enkä Maisa Aalian tytär.
    Olin kaikesta huolimatta kerennyt moikkaamaan Melliä pari kertaa viikossa. Tänään kuitenkin päivästä oli tullut lumen täyteinen, eikä aurinkoa pilkistävä pakkaspäivä, pöh. Hevoset käyskentelivät pihalla tyytyväisenä. Vilukissojen loimitilanne näytti moninkertaiselta, kun taas Pilkku viiletti tyytyväisenä talvikarvassaan pakkasesta huolimatta. Mellille oltiin puettu turkoosi kevyt toppaloimi päälle tarhaan. Valera oli haukannut loimesta pari palaa. Anteeksi parikin palaa nähtävästi Mellin kääntyessä heinäkasassa.
    Koitin urkkia uusia yksityisiä, mutta näin vain vilauksen tallituvan kulmalta, kun astelin sisälle. Tallitupa ammotti tyhjyyttään, eikä kellokaan ollut vielä hirveästi. Moni olisi varmasti vielä koulussa. Suuntasin rauhassa kaapilleni ja silmäilin rauhassa kaappeihin tulleita uusia nimiä. Mikael… Lola.. Sarina. En osannut vielä yhtään hahmottaa naamoja nimiin tai saatika hevosia. Olikohan Lola kaunis..? Tai Nikon mieleen. Ziisus miten mulla ei ookkaan tullu mieleen! Koko viikko ollut heikkoa keskustelua Nikon kanssa, ja mä kun luulin sen johtuvan molempien töistä. Kulmani vääntyivät kurttuun vetäessäni toisia housuja jalkaani. Murisin melkein ääneen pukiessani ja läimäsin kaapin kiinni.
    Tässä oli pakko olla jotain häikkää, kuka oli Lola. Halusin tietää heti. Pysähdyin ulos tallituvan eteen ja kaivoin kylmän puhelimeni taskusta. Näyttö välähti auki ja siihen ilmeni Mellin turpa sieraimineen. Jep olishan se nätimpikin kuva voinut olla vaihtoehto.
    Siinä sormet tutisten koitin selvittää Lolan sukunimeä, ja varsinaisena Ulla Taalasmaana selvittää naisen ulkonäköä facebookin tai instan avulla. Heikoin tuloksin tungin Mellin turvan takaisin taskuuni.
    Olin saanut ohjeistuksen juoksuttaa Mellin tänään. Aamulla aurattu piha oli saanut kyytiä kun lumihiutaleet peittivät kavioiden jäljet. ”Melli!” Tamma oli parkkeerannut tarhan vasempaan takanurkkaan ja kohotti päätään kiinnostuneena. Pikkuhiljaa se laski päätään alemmas, ja lähti pienin askelin kampemaan porttia kohden. Valera tyytyi katselemaan kauempana. ”No hei pikku mussukka…” Hymähdin antaen tamman hamuta huulillaan hanskaitani. Napsautin rauhassa narun kiinni riimuun, ja lähdin taluttamaan tammaa kohti tallia. Melli tuntui tyytyväiseltä päästessään sisäänpäin. Kai sekin niin neiti oli että välillä lämpö teki hyvää. Tai sitten se vain odotti niitä herkkuja, mitä kädestäni oli lipsunut ehkä hieman liikaakin.
    Asetin Mellin pesarille ketjuihin ja lähdin availemaan tuon loimen solkia. Poni puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan samalla päätä laskien alemmas. ”Varo oreja…” Luin mutisten yksäripuolen rajalle tullutta lappusta. Väiski oli joutunut siirtymään lähemmäs tuntsareita, kun oreja oli yhtäkkiä ilmentynyt tallille ihan hurjasti. Ne olivat kuitenkin nyt ulkona, joten pikku Mellin olo lähellä yksärikäytävää tuskin häiritsi.
    Vetäisin rauhassa Mellin selästä loimen pois, ja lähdin viemään sitä kuivumaan. Tamman karva oli pysynyt tosi hyvänä, eikä loimikaan ollut päässyt hinkkaamaan harjaa. Ainut aivan älynpalttisen ärsyttävä asia oli tilsat. Ne vain muodostui tilsakumeista huolimatta Mellille, jos keli oli vähänkin loskaa. Avasin hanan ja sulatin tilsat lämpimän veden alla. Myönnän laiskaa, mutta nopeahkoa!
    Asettelin rauhassa pehmokumppareita kulkemaan tamman ryntäiden alta kuolaimiin. Säätäen selästä oikeaa kireyttä, jotta oikea vaikutus saatiin. Siitä suunnattiinkin maneesiin liinan ja raipan kanssa. Myönnän välillä laiskottelevani, ja pistin Mellin kävelemään alkukäynnit ympyrällä. Tamma koitti hieman laiskotella, mutta kumpparit sai sen heti alkuunsa aika reippaasti työnmakuun.
    ”ja prrr….” pysähdyin itsekkin ympyrällä. Poni pikku hiljaa hidasti vauhtiaan, ja pian olikin pysähtyneenä. Keräilin liinaa takaisin käsiini, ja lähdin irrottamaan klipsejä kuolainrenkaista. ”Oho jouduitko juoksemaan vähän..” Hymähdin vähän tamman käyville sieraimille. Melli oli esittänyt aika vinkeää menoa laukassa, sillä oli kertynyt selvästi hieman energiaa. ”Mennääs vähän tasaantumaan maastoon joo…” Sepitin ponille taputtaen sen kaulaa. Tamma mussutti kuolaimia tyytyväisenä suussaan, kun minä heitin kumpparit olalleni lähtien avaamaan maneesin ovea. ”Oho..” Pääsi vaan Nikon suusta kun tuo oli juuri saapunut toiselle puolelle avaamaan maneesin ovea. ”Etkä mitään huudellut ovelle tulosta. Ihme moukat”, virnuilin tyytyväisenä pojalle. Melli lähti nuuskimaan Nikon takista roikkuvaa heijastinta. ”Ei me ujot pojat sellaisia harrasteta”, Niko naurahti vähän Mellin turpaa työntäen pois. Ujot pojat. Oliko tuo nyt sit jokin viittaus johonkin. Salamana muistin Lolan. ”Tuutteko alkukäynneiksi maastoon?”
    Väiski harppoi pitkin askelin maastopolulla, kun Melli otti lyhyitä ja reippaita askelia vierellään. Toisinaan Niko joutui jarruttelemaan melko useastikkin Väiskiä. ”Ooks sä nähny sitä uutta tyyppii… Lolaa?” Niko mutisi epäselvästi, etten kuullut vastausta. ”Niin oot vai et?” Tivasin pojalta vastausta. ”Ohimennen vaan nähnyt jaa esittäytynyt. En pahemmin kyllä muuten.” Niko totesi rauhasta ja vilkaisi minua. Ilmeeni oli hieman kireä ja pysäytin Mellin. Nuolaisin vähän huuliani ja tunsin kuinka pressikiertueen jännitys ja Nikon kanssa ihmeellinen suhde nyt purkautui ulos pienenä tärinänä äänessä. ”Sovitaanko niin, että sä tulet ja kerrot ens kerralla mitä sä musta haluut? Ku mä en oikein ymmärrä tai tiedä oonko joku numero tai kilpailuväline sun kavereita vastaan. Vai ootko sä ihan tosissasi vai missä mennään? Kun mä en nyt jaksa tämmöstä…” Tahaton pieni kiukkudraamalliset kyyneleet pääsivät valloilleen silmistäni. En tiedä miksi se purkautui pienenä tiuskimisena, mutta häpeä ja äkkipikaisuus sai minut kääntymään ja lähtemään Mellin kanssa kohti tallia. Niko jäi hieman stressaantuneen oloisena raapimaan niskaansa. Poika raukka.
    Väkersin Mellin loimea nopeahkosti päälle. En halunnut nähdä Nikoa enää tallilla. Tuo saisi rauhassa miettiä mitä halusi, ja kertoa sen kun siltä tuntui. Mieluiten mahdollisimman pian. Mun pinna ei kestäisi pitkään odottelua. Enkä varmasti antaisi Nikolle ennen sitä kutsuvieras korttia leffan ensi-iltaan. Kassu ja Nio sai ne jo kaappeihinsa.
    Hain rauhassa pari porkkanaa käsiini. Melli ahmaisi ne suuhunsa tyytyväisenä. Sen silmäluomet räpsyttivät pari kertaa tyytyväisenä. Kyllä sekin tiesi miten tammat rauhoittuu parhaiten, hyvällä ruualla ja rakkaudella.

    • #4366 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 120
      • Perus pullaponi

      Seelalla on aina niin erilaisia tarinoita, että on ihan hirmu mukava lukea näitä. Innolla ootan tuleeko tästä jotain suurempaa draamaa vai miten homma etenee!

    • #4368 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Seelan ja Mellin välinen ystävyys on niin mieltä lämmittävää. Vaikka kaikki muu menisikin vähän mönkään ja Seela on allapäin niin Mellin kanssa sillä tuntuu aina olevan mukavaa! Vähän mä kaipasin tässä selkeitä kappalejakoja kun miljöö muuttui että pysyis paremmin perässä milloin mennään missäkin. Saat tästä 1sp ja 2hp.

    • #4383 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Tykkäsin tästä ihan tosi paljon! Hauska aina lukea pikku pätkiä Seelan muustakin elämästä ja sit näistä arkisista tallikuvioista, joissa on aina joku uudenlainen ”juju” mukana niinkun nyt toi orastava mustasukkasuus Lolaa kohtaan

    • #4394 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 94
      • Koulutuksen tarpeessa

      voi seela XD tuli ihan mieleen oma tyttöystävä kun sillä on tapana välillä olla mustis ihan random tyypeistä. ihana tarina, jälleen kerran!

    • #4408 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 61
      • Koulutuksen tarpeessa

      On vaikeaa tehdä hahmostaan haavoittuva, ja on vaikea antaa hänelle sellaisia ominaisuuksia, joita ei haluaisi itselleen. Se kai johtuu siitä, että vaikka kenenkään hahmo ei ole sama asia kuin kirjoittaja, niin aina hahmolle tulee annettua omiakin ominaisuuksiaan. Sen takia joskus joku loukkaus häntä kohtaan osuu omaan itseenkin. Ihailen teitä rohkeita, jotka uskaltavat näin selkeästi tuoda ilmi, ettei hahmonne ole täydellinen. Seelakin ajattelee mustasukkaisia ajatuksia niin kauhean realistisesti, ja kaiken kukkuraksi vielä tiuskii Nikolle.

      Olet kuvannut Seelan tunteita ihan hirveän hyvin. Olis ollut tylsä kirjoittaa, että Seela oli mustasukkainen. Sen sijaan kuvasit tunnetta sekä repliikeillä ja eleillä, että hänen muilla ajatuksillaan läpi tekstin niin hyvin, ettei se jäänyt kenellekään epäselväksi. Lue vaikka kommentteja: kyllä kaikki tunnistivat tunteen, vaikka et kertaakaan tainnut sanoa sitä suoraan tässä tarinassa! Sillä tavalla kuuluu kirjoittaa. Onnistuit oikeasti täydellisesti.

      Jos haluat parantaa tarinoitasi vielä hitusen entisestään pienellä vaivalla, laittaisin sinuna repliikit alkamaan uudelta riviltä aina puhujan vaihtuessa. Se selkeyttäisi tekstiä tosi paljon. Lisäksi toinen huomionarvoinen juttu on se, että tietokoneella kappaleenvaihdot merkitään yleensä tyhjällä rivillä kappaleiden välissä, niin kuin tässä minun tekstissäni. Selkeät kappaleenvaihdot keventäisivät tekstiä ja antaisivat lukijalle enemmän hengitystilaa. 🙂

  • #5207 Vastaus

    Seela
    Osallistuja
    • Postauksia: 41
    • Koulutuksen tarpeessa

    Se taustakuva muistuttaa kyllä

    Seela ja Pihla

    Pihla sivalsi huuliinsa viimeiset huulipunan rippeet, ja sulki tiukasti tuotteen korkin sen jälkeen. Pihla oli parisen vuotta vanhempi minua. Sillä oli isältä peritty silmien väri, mutta äidin kroppa. Olimme menossa perheen ja ystävien kanssa syömään yhdessä. Pihla oli kuitenkin lupautunut tulla ottamaan parit kuvat minusta ja Mellistä ennen ravintolaa. Toki ensin oli odotettava tuon valmistuvan lähtöön.
    ”Oho… Niko laitto viestiä.” Mutisin rauhassa tuolle puoli ääneen. Katsoin vain näytöllä palavaa viesti kuvaa. Poskiini nousi vahva hehkumisen tunne.

    ”Ehkä sun pitäisi avata se?” Pihla tokaisi rauhassa, asetellen hiuksiaan paremmin. En osannut kuin mumista epäselvästi takaisin. Jos avaisin viestin, niin Niko luulee, että olisin odottanut koko ajan herkeämättä tuolta viestiä. No niinhän perkele olinkin. Itkenytkin niiden perään joka ilta.
    Viestin kuvake hävisi näytöltä ja sen takaa paljastui Mellin kuva. Kuva on viime vuoden Tie Tähtiin finaalista. Meillä oli mennyt Mellin kanssa todella hyvin, vaikka ei niin miten oltiin suunniteltu. Meidän piti ratsukkona olla vahvoilla kouluradoilla, mutta olimme liidelleet ilman päätä ja häntää esteradoilla. Kirjaimellisesti.

    ”Noh? Mitä se laittoi?” Pihla tivasi tietoa katsoen minuun. Havahduin mustan kännykän näytön edestä ja avasin sen uusiksi. Mellin kuva eteeni välähtäen. Tarrasin toisellakin kädellä puhelimeen kiinni, ja avasin Nikon viestin. ”Mäkkäriin.” Totesin ehkä vähän hämilläni Pihlalle.
    ”Mäkkäriin? Hei ootko sä Seela ihan tosissasi. Pitäiskö sun pikkasen vaihtaa vaihdetta, ja harkita jotain toista?” Tuo naurahti vain minulle, eikä todellakaan ymmärtänyt mistä oli kyse. Niko oli Niko. Mäkkäri taas oli meidän yhteinen juttumme, tai on siinä aina kolmas pyöräkin mukana. Nimittäin Nikon auto, sillä oli pakko mennä, eikä varmana noustu ylös sieltä autosta. Autokaista oli nerokkainta mitä on keksitty.
    ”Ei kun sä et vaan nyt tajua tätä. Jos sä edes tietäisit miten Niko puhuu, tai käsittelee vaikka Melliä, niin sä ymmärtäisit.” Huokaisin vain haaveillen syvään. ”Nyt en ota sulta yhtään vinkkiä vastaan.” Totesin vain tuimana ja aloin näppäillä vastausta Nikolle. Okei. Mulla olisi huomenna vapaata…

    Hiippailin rauhassa parkkipaikalta Pihlan kanssa tallipihaan. Suuntasin rauhassa vain Mellin ja Valeran tarhan lankkuihin nojailemaan. Hallavassa oli meneillään aktiivinen valmennuskausi. Kaikki treenasivat Tie Tähtiin kilpailuihin. Paitsi minä ja Melli emme. Syy oli kokonaan omani.
    Melli käveli rauhassa luokseni. Tamma kurotti turpaansa hamuamaan takin hihaani. ”Heippa toveriseni”, silitin vähän tuon turvanpäätä. ”Jos nyt ei kuolastettais villakangastakkia jooko?” Hymähdin vain ponille. Sitä ei tuntunut harmittavan, että me emme kilpailleet Hallavan tiimissä näissä kisoissa. ”Ei tullut roolia ei… Niinh ihan hyvin oltais voitu mennä kirmailemaan”, huulilleni vain nousi hymy päästessäni paremmin rapsuttamaan Melliä korvan takaa.

    Melli oli alkanut pudottamaan vähän talvikarvaakin jo. Kevät oli selvästi tulossa. Tamman nallekarhumaisuus saisi pian lähtöpassit, ja tilalle tulisi kasvattaa oiva kesämasu. Tai ainakin Mellin mielestä. Pian alkaisi taas tarhojen putsaustalkoot kun lumi on sula. Linnut laulavat ja kakka lentää. Minun oli pakko hymähtää ajatukselle.

    ”Jokos otetaan ne kuvat, niin päästään ajoissa lähtemään?” Pihla oli ihan kypsä odotteluun, ja minun lepertelyyni. Minkä siinä teet, kun poni vie mennessään. Ymmärtäisit heti, jos vähän aikaa antaisit sen rauhallisuuden tulla mieleesi. Nyökkäsin vain Pihlalle rauhassa.

    En ollut varma kenen kanssa tulisin maastoilemaan, jos Nikolla olikin joku toinen. Tai jos se halusikin vain yhden illan jutun. Olin kuitenkin varma että heti kun päivät valostuvat vielä vähän, niin me karautetaan Mellin kanssa kunnon kiipeilylenkki. Sillä Melli karamelli oli mahtavinta mielen rauhoitus seuraa.

    //jälleen hengissä. Ei ehkä niin Melli painoitteinen kuin voisi olla, mutta kai se siitä taas.

    • #5221 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Tykkäsin tästä tarinasta ihan sikana! Sait jotenkin Seelan ja Pihlan vuorovaikutuksen tuntumaan niin aidolta ja erityisesti ton mitem eri tavalla kummatkin suhtautuu Nikoon. Näin ihan sieluni silmin ton kohtauksen niinkun telkkarista kattois. Saat 1hp

    • #5302 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 77
      • Koulutuksen tarpeessa

      Olipa ihana lukea taas sun tarinaa <3! Tykkäsin hirveesti, miten kerroit Seelan ja Pihlan tarinaa eteenpäin!

Vastaa aiheeseen: Melli

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta
Siirry työkalupalkkiin