Miska

Foorumit Päiväkirjat Miska

Tämä aihe sisältää 5 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 1 viikko, 2 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4213 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 938
    • Lauman johtaja

    ..

  • #4433 Vastaus

    Sebastian Laurent
    Osallistuja
    • Postauksia: 10
    • Maitovarsa

    01.02.2019 klo 19.45 ratsutus 30 minuuttia

    Päivän viimeinen ratsutettava oli kimo Orlovinravuri Miska. Se oli ruuna, 6-vuotias ja hieman säpsy. Ruuna vaikutti todella hämmentyneeltä koko maneesista ja tilanteesta ylipäätään, joten pyysin vaaleahiuksista Ohtoa jäämään taluttelemaan aiemmin ratsutuksessa ollutta Hauskaa maneesiin. Ne olivat kuulema hyviäkin kavereita, joten ehkäpä hieman ressukkaa ex-ravuria ei ollut syytä kiusata yhtään enempää.

    Ruuna oli lämmitelty valmiiksi, joten saatoin aloittaa työskentelyn suoraan. Raviin siirtyessään se kaahotti melkoista haipakkaa, joten siirryin suurille ympyröille ja keskityin pitämään menon tasaisena ja turvallisena molemmille. Ruuna oli jokseenkin tasapainottoman oloinen vielä, joten pyrin ainoastaan rentouteen ja suoruuteen, vaikka meno melko kaahailulta saattoikin vaikuttaa. Miska mitä ilmeisimmin pelkäsi jatkuvasti jäävänsä yksin, niin huolellisesti se Hauskan läsnäoloa varmisteli.

    Siirryin piakkoin laukannostoharjoituksiin. Laukka nousi kavaletin päältä kuin itsekseen, muttei pyörinyt vielä voimakkaana ja rullannut omalla painollaan. Laukkatyöskentelyssä pääpainona oli askellajin pysyminen laukassa ja vakaa pyrkimys olla kaatumatta äärettömän paljon sisälle kulmissa. Pidimme työskentelyn suhteellisen lyhyenä, ruuna oli hyvässä lihaskunnossa raviuransa ansiosta, mutta ratsuna vielä ihan lapsenkengissä. Taputin kimoa kaulalle.
    ”Kyllä susta tulee vielä hyvä ratsu”, kehuin ruunaa.

  • #4440 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 938
    • Lauman johtaja

    Miska juoksutuksessa

  • #9539 Vastaus

    Kaarna Merikoski
    Osallistuja
    • Postauksia: 3
    • Maitovarsa

    Sosiaalisuus? En tunne häntä
    lauantai 31.8.

    ”Joo, kaikki on mukana”, Kaarna mutisi puhelimeen, ”kyllä, tiedän. On, on… Joo mäki, heippa.”
    Kaarna lopetti puhelun. Äiti oli soittanut vielä väkisin varmistussoiton, vaikka he olivat selvästi aamulla sopineet tallille menosta ja muusta Kaarnan mielestä turhasta hössötyksestä. Aamu oli sujunut täysin normaaleissa merkeissä, eikä Kaarna ollut ennen tallille johtavaa soratietä kävellessään tajunnut, kuinka paljon perhosia todellisuudessa vatsassa lenteli.
    Tove Janssonin suunnittelema kukkakuvioinen ratsastuskassi hypähteli Kaarnan nopeiden askeleiden tahdissa. Soratie rahisi chapsien alla hänen kulkiessa rauduskoivujen reunustamaa tietä Hallavan ratsastuskoulua kohti. Kaarna yritti pakottaa vatsanpohjalla kutkuttelevan kihelmöinnin syvemmälle, piiloon. Juuri tällaiset pitkät tiet olivat ainakin hänen alitajuntansa mielestä täydellisiä tilaisuuksia ylianalysointiin. Ja sitähän Kaarna tekikin, ylianalysoi kaiken minkä hän voisi mahdollisesti tehdä väärin.
    Tienmutkan päässä näytti maisema viimein avartuvan. Kaarna kiristi askeliaan ja näpräsi harmaan hupparinsa nyörejä, laskien hupun päästään. Ei hän kuitenkaan halunnut näyttää miltään pahimman asteen murhansuunnittelijalta, ennemmin vaikka näyttäisi elävältä Pablo Picasson luomukselta.

    Tallipiha oli Kaarnan helpotukseksi tyhjä kuin jeesuksen hauta pääsiäisaamuna , ja hän pääsi kävelemään huomaamattomasti sisälle talliin. Tallituvan ovi oli sopivasti auki ja Kaarna asteli sisään. Toiselta puolelta seinää kuului vaimeaa puheensorinaa. Tallituvassa ei yllätyksellisesti ollut ketään, mutta sen parempi Kaarnalle. Hän aikoi vältellä viimeiseen asti akwardeja, turhia keskusteluja. Kukkakassin Kaarna asetti varovasti yhden penkin viereen. Eihän kassissa ollut edes mitään arvokasta kännykän lisäksi. Siellä oli ainoastaan Kaarnan bussissa aloittama kirja, jonka hän oli arvioinut sen verran huonoksi, ettei hän suunnitellut sen jatkamista, kuulokkeet, sekä ratsastushanskat.

    Hän kaivoi kassistaan hanskat ja alkoi vetää niitä käsiinsä samalla kääntyen takaisin oville. Kaarna kurkkasi nopeasti tallipihalle ennen kuin lähti suuntaamaan tallinpuoleisille oville. Toinen hanskoista ei ollut yhteistyökykyinen ja sitä oli tuskaa vääntää pakolla käteen. Kaarna antoi luovutusvoiton itseppäiselle hanskalle ja nosti katseensa hanskoista tallin oville. Kävellessä sisään hän törmäsi, melkein kirjaimellisesti, Aleksiin.
    ”Ai hei, siehän olet Miskan uusi hoitaja?” mies tervehti kysyvästi.
    ”Aa, joo olen”, hän nyökkäsi, ”Kaarna”, Kaarna esitteli itsensä vielä varmistukseksi.
    ”Mmm, tarvitsetko sie jonkun esittelykierroksen?” Aleksi kysyi ystävällisesti.
    ”En taida”, Kaarna vastasi kiusaantuneesti hymyillen, ”Olen ollut täällä katsomassa luokkakaverin tuntia”, hän jatkoi selitystään nopeasti perään.
    Aleksi nyökkäsi: ”Kerrohan vaa jos sie tarvitset apua. Miska on tarhassa, sie voit sieltä sen hakea harjattavaksi”
    Kaarna tyytyi nyökkäämään keskustelun lopun merkiksi.

    Satulahuoneesta löytyi sopivasti Miskan harjapakki. Karsinan edessä ei näkynyt riimua eikä narua, joten Kaarna päätteli niiden olevan valmiiksi tarhoilla. Sinne kulkiessaan Kaarnan mieli oli jo hiukan rauhoittunut.
    Hän oli käynyt parisen viikkoa sitten Hallavassa seuraamassa luokkalaisensa tuntia, silloin oli Kaarna saanut suurinpiirteisen kuvan Miskasta ratsuna. Liikkuminen oli ehkä ollut hiukan ponnteetonta, mutta ratsukolla oli näyttänyt olevan hauskaa ja ruuna olikin saanut kunnon halin ja taputuksia tunnin päätteeksi.
    Tarhoilla sekä Miska, että Hauska, tönöttivät odottavaisen oloisina hiukan sivummalla portista. Kaarna piti katseensa kimossa ja nappasi kepeästi tarhojen edestä Miskan riimun sekä narun. Hän kumarrtui ylimmän aidanpuomin ali, ottaen samalla tukea ylemmästä lankusta. Nopeasti Kaarnan korvat kuitenkin resonoivat takaata kuuluvat askeleet ja hän käännähti ympäri, melkein, kolauttaen päänsä aidanseipääseen. Kaarna suoristautui aidan toisella puolella ja kohotti katseensa tuliaan.
    Blondi tyttö käveli tarhoja kohti pitäen katsekontaktin Kaarnassa. Kaarna toivoi hartaasti ettei hämmästyneisyys paistanut kasvoiltaan kuin aurinko pilvettömältä taivaalta. Blondi kumartui aidanpiernan alta huomattavasti ketterämmin ja tottuneemmin kuin Kaarna. Tyttö hymyili ystävällisesti, eikä Kaarnalle jäänyt muita mahdollisuuksia kuin vastata hymyyn, tosin paljon kiusaantuneemmalla sellaisella. Vaaleaverikkö mumisi Kaarnalle jotain. Hän ei saanut millään selvää, mitä tyttö oli sanonut, muttei olettanut sen olevan mitään tervehdystä tärkeämpää.
    ”Sun pitäisi saada Miska helpommin kiinni nyt, kun Hauska lähtee mun mukaan”, blondi neuvoi, pujottaessaan riimua suomenhevosen päähän, ”Se on vähän Hauska-riippuvainen”, hän naurahti ja nappasi Miskan otsatukasta auttavaisesti kiinni.
    Kaarna loi tyttöön kiitollisen katseen, kunnes älysi esitellä itsensä.
    ”Öm, hei. Oon Kaarna”, Hän esitteli itsensä ääni kummallisesti murtuen, ” Ja Miskan uusi hoitaja”, Kaarna jatkoi hymyillen hiukan epävarmasti.
    ”Mä oon Alva ja Hoidan tätä rautiasta”, Alva kertoi taputtaen Hauskaa kaulalle, ” Aleksi varmaan kertoi mistä kaikki karsinat ja Miskan kamat löytää?” Tyttö varmisti.
    Kaarna nyökkäsi.
    Alva lähti taluttamaan tarhan portista Hauskaa, ja Kaarnalle tuli kiire pysyä perässä. Miska käveli hänen vieressään nätisti kaula pitkänä ja tuhahteli rentona muutamaan väliin.

    Tallin ovista sisään, satulahuoneen jälkeen käännös oikealle, tuntihevosten karsinarivistön puolelle. Miskalla oli ollut tunti vain aikaisin aamupäivästä, Kaarna oli vielä tarkistanut ilmoitustaululta, ettei kimolla ollut tänään enää mitään. Se tietysti tarkoittaisi pitkää harjaustuokiota, sekä samalla Miskaan tutustumista.
    Kaarna kiinnitti ruunan kalteriin vetosolmulla ja pyörähti Miskan kaulan ali takaisin käytävälle. Hän kiitti itseään, kun oli muistanut tuoda ruunan harjapakin karsinan eteen, nyt ei sitä tarvitsisikaan lähteä satulahuoneesta hakemaan. Kaarna tarttui kumisukaan ja puhdisti sen ylimääräisistä karvoista. Harjojen kunnosta hän päätteli ettei Miskalla ollut ollut hetkeen hoitajaa, tai ainakaan kovin ahkeraa sellaista. Harjat olivat sekalaisia ja niiden päälle oli maalarinteippiin kirjoitettu ruunan nimi. Kaarna suunnitteli jo mielessään tuovansa kotiin pyörimään jääneen harjapakin ensi kerralla mukaan tallille, saisi Miskakin kivat mätsäävät harjat. Se sopisi hyvin myös Kaarnan perfektionistiselle katseelle, voiko muuta sanoa kuin win win?
    Kumisualla irtosi yllättävän paljon karvaa, joka oli tippunut pariksi pieneksi tupoksi karsinan pohjustalle. Kaarna oli yllättynyt miten rauhallinen ja asiallisesti käyttäytyvä Miska oli, ei sen puoleen että hän olisi odottanut jotain paljon hurjempaa. Ruunan rauhallisuus oli ihanaa vaihtelua viimeksi pari kuukautta sitten hoitamiinsa parivuotiaisiin, jotka eivät olleet halunneet pysyä paikallaan paria sekuntia pidempään. Niitäkin hänen toki tulisi ikävä.

    Kaarna päätti ottaa kaiken ilon irti Miskan harjaamisesta ja veti kumisualla kaariliikettä oikein olan takaa ruunan karvaa pitkin. Joltain puolelta tallia kuului innostunutta puheensorinaa, mutta hänestä tuntui että he olisivat olleet Miskan kanssa omassa kuplassaan.
    Kaarnan siirtyessä seinän puolelle harjaamaan, hän työnisi kimoa hellästi lavasta ja maiskautti kieltään.
    ”Liikkuu,,, hyvä” Kaarna puheli hiljaa ruunalle, venyttäen sanan lopputavua.
    Miska siirsi aivan seinänvierustalle liimautuneen peränsä kauemmas, ja Kaarna pääsi toiselle puolelle harjailemaan. Kaarnan oli aivan pakko hevosia hoitaessaan puhua jotain todella tuulesta temmattua, eikä hän ollut vielä tavannut ihmistä joka ei olisi puhunut hevosille. Kaarnan puheet olivat kuitenkin aina jotain omaa luokkaansa.
    ”Nii’in, sillä oli semmoinen iso iso keltain hattu päässä, oli tosi iso, joo. Olekos koskaan nähnyt niin isoa hattua? Mmm, en ole kuules minäkään”, Kaarna selitti päätä pahkaa Miskalle pyöritellessä sukaa sen kaulalla.
    ”Juu, minä oli tuossa pari päivää sitten katsomassa vähän sitä uutta puistoakin, oli kyllä kivasti suunniteltu puisto. Haluisitko säkin nähdä sellaisen? Joo’o oli kyllä ihan kiva puisto, pitäisi varmaan käydä useimminkin”, hän mumisi madaltaen aavistuksen verran ääntään.
    Kumisuka siirtyi sään kohdalle ja rapsutti siitä oikein urakalla. Miska taisi nauttia ihan viimeisen päälle, sillä pää oli laskeutunut alemmas, ja alahuuli roikkui velttona. Kaarnan käsi alkoi pikkuhiljaa puutumaan rapsuttamisen yksitoikkoisesta liikkeestä.
    Hän jatkoi pyörittelyä selän ja mahan kohdalle, samalla jatkui Miskalle suunnattu selostus.
    ”Lukioon meille tuli nyt syksyksi uusi opettaja, semmonen erittäin kummallinen, sillä on se valtava keltainen hattukin josta kerroin. Joo, on. Ja kauheat mursunviikset, en ymmärrä miten se voi nähdä, saatika syödä niiden alta mitään” Kaarna jatkoi, aistien samalla tuijotuksen niskassaan.
    Nopea kurkkaus, jota hän katui välittömästi.
    Ruskeatukkainen tyttö seisoi Miskan karsinan edessä kannatellen käsivarsillaan kiiltävää, harmaata, satulaa. Hän näytti vähintäänkin huvittuneelta, mistä Kaarna päätteli tytön seisoneen siinä jo jonkin aikaa.
    Paikalleen lagaamaan jäänyt Kaarna tajusi vihdoin, parin kiusallisen sekuntin jälkeen, esitellä itsensä:
    ”Öh, hei”, Kaarna mutisi epävarmasti, ”Mä oon Kaarna, Miskan uusi hoitaja” hän lisäsi perään yhtä hiljaa kuin edellisenkin lauseen.
    ”Onneksi meillä ei urheilulukiossa oo mitään mustache-miehiä”, tyttö sanoi virnistellen, mikä sai Kaarnan tuntemaan itsensä entistä, mikäli se vain on mahdollista, anti-sosiaalisemmaksi henkilöksi.
    ”Öhh-”, Kaarna ehti aloittaa ennenkuin brunette pisti väliin.
    ”Vitsit sikseen, mä oon Rhea”, tyttö sanoi ja heilautti satulan painon toiselle kädelleen, toisen hän ojensi karsinan kaltereiden välistä käteltäväksi.
    Kesti hetken kunnes Kaarnan aivot yhdistivät tarjotun käden ja kättelemisen toisiinsa. Rheaksi itsensä esitelleen tytön ilme oli muuttunut yhdellä kädellä satulan kannattelemisesta jo sen verran tuskaiseksi, että Kaarna ojensi nopeasti kätensä ja kätteli pikaiseen. Toinen veti nopeasti kätensä pois ja jakoi taas satulan painon molemmille käsivarsille, ja hänen perusilmeensä palautui nopeasti takaisin omaan, hymyilevään, persoonaansa.
    ”Joo’o, mä vähän mietinki etten ole nähnyt sua täällä,” brunette naurahti, ”No mutta lähden nyt satuloimaan mun keveäpyllysen suokin, oli mukava tutustua. Näkyillään”, Rhea virnisti.
    ”Jees”, Kaarna ehti vastata, ennenkuin tyttö ja satula keikkuivatkin jo kohti yksärikäytävää.
    Rhean hävittyä käytävälle satuloineen päivineen, joutui Kaarna laskemaan montako kertaa oli itsensä tänään esitellyt. Jopa Kaarnan tasoisella matikalla lopputulokseksi tuli kolme, missä oli hänen mielestään selvästi jo kolme liikaa.

    Kaarna veteli pölärillä pitkiä, vahvoja vetoja kimon karvaan. Miskalla kyllä lihaksia löytyy, sen Kaarna oli huomannut jo ensisilmäyksellä, mutta normaaleihin ratsuihin verrattuna lihaksia oli kehittynyt jokseenkin hiukan erillaisiin kohtiin. Kaarna oli lähes varma sen johtuvan Miskan ravurintaustasta. Sehän oli Kaarnan pakko kertoa myös Miskalle.
    ”Sullahan on kuntoa vaikka muille jakaa”, ”Olet sinä kyllä hieno. Niin nätin värinen, ja kaikkea”, hän jutteli muina miehinä hevoselle.
    Aikaa kului, ja Kaarna ehti harjailla
    Miskan kirjaimellisesti päästä varpaisiin, tosin varpaiden siasta Kaarna rapsutteli vuohiset puhtaiksi. Kaviotkin nousivat kiltisti, eikä hän voinut muuta kuin ihmetellä miten mukavaa ja huoletonta Miskan hoitaminen oli. Koko homma suurimmaksi osaksi rentoa meininkiä ja tallin ilmapiiristä nauttimista.
    Käytävällä meno oli alkanut pikkuhiljaa vilkastumaan, ja Kaarna oletti enemmistön käytävillä ja karsinoissa pyörivistä ihmisistä olevan hoitajia. Tunteja ei enään tänään ollut, eikä hän olettanut että pelkillä ratsastuskoulun tunneilla käviät olisivat olleet tähän aikaan liikenteessä, kello kun läheni jo uhkaavasti viittä. Puoli kuudelta Kaarnan olisi lähdettävä kotiin, vaikka vanhemmat varmasti ymmärtäisivät pienen myöhästymisen, ei hän kuitenkaan halunnut väkisin myöhästellä, varsinkaan perheen yhteisille aterioille, joihin viikonlopun päivällinen nyt sattui kuulumaan. Vaikka tallillahan hän voisi viikonpäivät maleksia, mikäli asia olisi ollut hänestä kiinni.
    Kaarnalla ei ollut enään mitään käryä, miten viimeisen puolituntisen voisi viettää. Sen hän kyllä tiesi ettei olisi karsinasta poistumassa yhtään aikaisemmin kuin oli äidin kanssa sovittu, niin tyhmä ei Kaarnakaan ollut.

    Kuljettellessaan hajamielisesti harjaa pitkin Miskan kylkiä ja miettiessään miten ihmeen kaupalla saisi aikaa kulumaan, Kaarna vilkaisi sattumalta kimon vaaleaa häntää. Se oli ratsastuskoulun hevosen hännäksi todella hyvässä kunnossa ja tuuhea, mutta Kaarna ei voinyt muuta kuin spotata parit takut hännän päässä. Ne olivatkin oiva tapa lykätä tekemisenpuutteeseen vajoamista. Hän muisti nähneensäkkin kaapin päällä satulahuoneessa jonkin showshineä muistuttavan suihkepullon.
    Kaarna pujahti varovasti ulos karsinasta, jättäen sen oven hiukan raolleen. Hän suuntasi kohti satulahuonetta, väistäen kaukaa käytävän keskellä puhelevan hoitajasuman. Kertaakaan Kaarna ei suostuisi enään esittelemään itseään, niin tärkeää kuin sosiaaliset suhteet ihmismielelle olivatkin. Kaarnaa ei sattumoisin jonkun ylipirteän hyvinvointi on tärkeää-tädin tekemät tekstit sosiaalisuudesta paljoa kiinnostaneet. Satulahuoneesta hän löysi kuin löysikin hännänselvitys-sprayn. Sen etiketti oli ajansaatossa kulunut melkein lukukelvottomaksi, mutta onneksi joku oli paksulla permanenttitussilla sen kylkeen kuitenkin kirjoittanut käyttötarkoituksen.
    Kaarna palasi pikaisesti takaisin Miskan karsinalle ja pujahti sisään. Hännän latvoihin pari suihkausta sprayta ja Kaarna alkoi, ylempää siitä kiinni pitäen, harjata häntäharjalla pitkiä vetoja jouhien läpi. Takut paljastuivat vähintään kolmen pisteen partiosolmuiksi ja Kaarna joutui tappelemaan niiden kanssa ihan urakalla. Hellävaroen selvittelemällä mutanttimöykyt laskeutuivat onneksi taas tasaisina, jokseenkin hiukan kiharina, häntäjouhina maata kohden. Hän vetäisi vielä muutaman kerran harjalla hännän läpi, ennenkuin arvioi sen olevan tarpeeksi takuton ja sileä.

    Kaarna kurottui karsinasta käytävälle nähdäkseen sen päässä olevan kellon. Se oli nähtävästi päättänyt kulkea oikein pikavauhtia Kaarnan kunniaksi, ja näytti melkein puolta kuutta. Eikä Kaarna voinut muuta kuin huokaista, rapsuttaa Miskaa hyvästeiksi harjan alta ja laskea riimun pois sen päästä. Riimu jäi yksinäisenä narun kera roikkumaan karsinan eteen. Kaarna loi vielä kaipaavan katseen ruunan suuntaan, ennenkuin lähti kiituttamaan harjapakkia ja sprayta kohti satulahuonetta.
    Tallitupaan saapuessaan ei siellä näkynyt ristin sielua, ja Kaarna sai kaikeksi onnekseen hakea kassinsa ilman, että tuppaantui kiusallisesti minkään keskustelun väliin. Erillaisten kassien kirjo oli ilmestynyt poissaoloaikana Kaarnan oman kassin viereen. Kapsäkkejä ja reppuja oli niin paljon eri kokoisia ja näköisiä, että Kaarna päätteli tallilla olevan paljon enemmän ihmisiä, verrattuna siihen mitä oli tallin sisällä nähnyt.
    Kaarnan kävellessä pihalle tallituvan ovista, syöksyi samalla pari varpusia ulos, ne kieppuivat ilmassa sulavin elein, ennenkuin katosivat taas tallin katon taakse. Näin ajatellen, Kaarna ei ollut koskaan käynyt tallilla missä ei olisi ollut jonkinsortin lintupopulaatiota. Yleisesti tallilinnut olivat olleet pikkuvarpusia, mutta erillaisia pääskyslajeja oli Kaarna myös pistänyt merkille.

    Tuttu kukkakassi roikkui olkapäällä matkassa mukana, Kaarna oli ostanut sen tämän vuoden kesän prideilta, eikä ollut katunut ostostaan hetkeäkään. Kassista oli vakiintunut nopeasti Kaarnan jokapäiväiseen asusutukseen.
    Bussipysäkille meni hetki kävellä, ja hän kurottui kaivamaan kassista kuulokkeet. Kaikki on parempaa musiikin kanssa, se oli suurpiirteisesti Kaarnan motto. Musiikkiin kun pystyi upottautumaan niin syvälle, ettei edes omat elämänongelmat sinne ylettyneet.
    Bussiin päästyään Kaarna ei voinut muuta kuin ajatella, että viikonloppu oli vasta aluillaan. Hänestä kuitenkin tuntui että sen kohokohta oli jo tapahtunut.
    Äidille piti Kaarnan vielä muistaa laittaa viestiä kotiintulosta. Kännykkää kaivaessaan käsi osui väkisin mukaan tarttuneeseen kirjaan, Donna Tartt: Pieni ystävä, Kaarna huoahti lukiessaan nimen. Hän oli odottanut niin paljon Donnan toisesta romaanista, enimmäisestä kun hän oli pitänyt niin kovasti. Pientä ystävää ei Kaarnalla ollut suunitelmissakaan lukea loppuun. Hänen omasta mielestään huippuhyvien kirjailioiden, ei niin hyvät-seuraavat painokset pitäisi kieltää lailla.

    (En kunnolla tiedä miten Aleksin murre toimii, armahtakaa jos pistin jotain väärin)

    • #11181 Vastaus

      Rhea Kiurula
      Osallistuja
      • Postauksia: 14
      • Maitovarsa

      Super kiva alotustarina! Tästä sai hyvän kuvan Kaarnan luonteesta, ja kiva kun Rhea pääsi mukaan.

    • #11844 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 938
      • Lauman johtaja

      Oikein hyvin olit kirjoittanut Aleksin repliikit! Muutenkin sun tarina oli tosi sujuva ja mukaansatempaava. Kuvailit todella hyvin sekä ympäristöä että Kaarnan ajatuksia ja käytit kivoja vertauksia elävöittämään tekstiä. Vaikkei siinä mitään erityistä tapahtunutkaan niin sait siitä jotenkin tosi mielenkiintoisen ja oisin voinut lukea sitä vielä vaikka kuinka paljon. En Malta odottaa että päästään tutustumaan Kaarnaan vielä paremmin. Saat 2 hoitopistettä ja 2 sosiaalisuuspistettä

Vastaa aiheeseen: Miska

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: