Miska

Foorumit Päiväkirjat Miska

Tämä aihe sisältää 17 vastaukset, 6 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 1 viikko, 2 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4213 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    ..

  • #4433 Vastaus

    Sebastian Laurent
    Osallistuja
    • Postauksia: 10
    • Maitovarsa

    01.02.2019 klo 19.45 ratsutus 30 minuuttia

    Päivän viimeinen ratsutettava oli kimo Orlovinravuri Miska. Se oli ruuna, 6-vuotias ja hieman säpsy. Ruuna vaikutti todella hämmentyneeltä koko maneesista ja tilanteesta ylipäätään, joten pyysin vaaleahiuksista Ohtoa jäämään taluttelemaan aiemmin ratsutuksessa ollutta Hauskaa maneesiin. Ne olivat kuulema hyviäkin kavereita, joten ehkäpä hieman ressukkaa ex-ravuria ei ollut syytä kiusata yhtään enempää.

    Ruuna oli lämmitelty valmiiksi, joten saatoin aloittaa työskentelyn suoraan. Raviin siirtyessään se kaahotti melkoista haipakkaa, joten siirryin suurille ympyröille ja keskityin pitämään menon tasaisena ja turvallisena molemmille. Ruuna oli jokseenkin tasapainottoman oloinen vielä, joten pyrin ainoastaan rentouteen ja suoruuteen, vaikka meno melko kaahailulta saattoikin vaikuttaa. Miska mitä ilmeisimmin pelkäsi jatkuvasti jäävänsä yksin, niin huolellisesti se Hauskan läsnäoloa varmisteli.

    Siirryin piakkoin laukannostoharjoituksiin. Laukka nousi kavaletin päältä kuin itsekseen, muttei pyörinyt vielä voimakkaana ja rullannut omalla painollaan. Laukkatyöskentelyssä pääpainona oli askellajin pysyminen laukassa ja vakaa pyrkimys olla kaatumatta äärettömän paljon sisälle kulmissa. Pidimme työskentelyn suhteellisen lyhyenä, ruuna oli hyvässä lihaskunnossa raviuransa ansiosta, mutta ratsuna vielä ihan lapsenkengissä. Taputin kimoa kaulalle.
    ”Kyllä susta tulee vielä hyvä ratsu”, kehuin ruunaa.

  • #4440 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    Miska juoksutuksessa

  • #9539 Vastaus

    Kaarna Merikoski
    Osallistuja
    • Postauksia: 14
    • Maitovarsa

    Sosiaalisuus? En tunne häntä
    lauantai 31.8.

    ”Joo, kaikki on mukana”, Kaarna mutisi puhelimeen, ”kyllä, tiedän. On, on… Joo mäki, heippa.”
    Kaarna lopetti puhelun. Äiti oli soittanut vielä väkisin varmistussoiton, vaikka he olivat selvästi aamulla sopineet tallille menosta ja muusta Kaarnan mielestä turhasta hössötyksestä. Aamu oli sujunut täysin normaaleissa merkeissä, eikä Kaarna ollut ennen tallille johtavaa soratietä kävellessään tajunnut, kuinka paljon perhosia todellisuudessa vatsassa lenteli.
    Tove Janssonin suunnittelema kukkakuvioinen ratsastuskassi hypähteli Kaarnan nopeiden askeleiden tahdissa. Soratie rahisi chapsien alla hänen kulkiessa rauduskoivujen reunustamaa tietä Hallavan ratsastuskoulua kohti. Kaarna yritti pakottaa vatsanpohjalla kutkuttelevan kihelmöinnin syvemmälle, piiloon. Juuri tällaiset pitkät tiet olivat ainakin hänen alitajuntansa mielestä täydellisiä tilaisuuksia ylianalysointiin. Ja sitähän Kaarna tekikin, ylianalysoi kaiken minkä hän voisi mahdollisesti tehdä väärin.
    Tienmutkan päässä näytti maisema viimein avartuvan. Kaarna kiristi askeliaan ja näpräsi harmaan hupparinsa nyörejä, laskien hupun päästään. Ei hän kuitenkaan halunnut näyttää miltään pahimman asteen murhansuunnittelijalta, ennemmin vaikka näyttäisi elävältä Pablo Picasson luomukselta.

    Tallipiha oli Kaarnan helpotukseksi tyhjä kuin jeesuksen hauta pääsiäisaamuna , ja hän pääsi kävelemään huomaamattomasti sisälle talliin. Tallituvan ovi oli sopivasti auki ja Kaarna asteli sisään. Toiselta puolelta seinää kuului vaimeaa puheensorinaa. Tallituvassa ei yllätyksellisesti ollut ketään, mutta sen parempi Kaarnalle. Hän aikoi vältellä viimeiseen asti akwardeja, turhia keskusteluja. Kukkakassin Kaarna asetti varovasti yhden penkin viereen. Eihän kassissa ollut edes mitään arvokasta kännykän lisäksi. Siellä oli ainoastaan Kaarnan bussissa aloittama kirja, jonka hän oli arvioinut sen verran huonoksi, ettei hän suunnitellut sen jatkamista, kuulokkeet, sekä ratsastushanskat.

    Hän kaivoi kassistaan hanskat ja alkoi vetää niitä käsiinsä samalla kääntyen takaisin oville. Kaarna kurkkasi nopeasti tallipihalle ennen kuin lähti suuntaamaan tallinpuoleisille oville. Toinen hanskoista ei ollut yhteistyökykyinen ja sitä oli tuskaa vääntää pakolla käteen. Kaarna antoi luovutusvoiton itseppäiselle hanskalle ja nosti katseensa hanskoista tallin oville. Kävellessä sisään hän törmäsi, melkein kirjaimellisesti, Aleksiin.
    ”Ai hei, siehän olet Miskan uusi hoitaja?” mies tervehti kysyvästi.
    ”Aa, joo olen”, hän nyökkäsi, ”Kaarna”, Kaarna esitteli itsensä vielä varmistukseksi.
    ”Mmm, tarvitsetko sie jonkun esittelykierroksen?” Aleksi kysyi ystävällisesti.
    ”En taida”, Kaarna vastasi kiusaantuneesti hymyillen, ”Olen ollut täällä katsomassa luokkakaverin tuntia”, hän jatkoi selitystään nopeasti perään.
    Aleksi nyökkäsi: ”Kerrohan vaa jos sie tarvitset apua. Miska on tarhassa, sie voit sieltä sen hakea harjattavaksi”
    Kaarna tyytyi nyökkäämään keskustelun lopun merkiksi.

    Satulahuoneesta löytyi sopivasti Miskan harjapakki. Karsinan edessä ei näkynyt riimua eikä narua, joten Kaarna päätteli niiden olevan valmiiksi tarhoilla. Sinne kulkiessaan Kaarnan mieli oli jo hiukan rauhoittunut.
    Hän oli käynyt parisen viikkoa sitten Hallavassa seuraamassa luokkalaisensa tuntia, silloin oli Kaarna saanut suurinpiirteisen kuvan Miskasta ratsuna. Liikkuminen oli ehkä ollut hiukan ponnteetonta, mutta ratsukolla oli näyttänyt olevan hauskaa ja ruuna olikin saanut kunnon halin ja taputuksia tunnin päätteeksi.
    Tarhoilla sekä Miska, että Hauska, tönöttivät odottavaisen oloisina hiukan sivummalla portista. Kaarna piti katseensa kimossa ja nappasi kepeästi tarhojen edestä Miskan riimun sekä narun. Hän kumarrtui ylimmän aidanpuomin ali, ottaen samalla tukea ylemmästä lankusta. Nopeasti Kaarnan korvat kuitenkin resonoivat takaata kuuluvat askeleet ja hän käännähti ympäri, melkein, kolauttaen päänsä aidanseipääseen. Kaarna suoristautui aidan toisella puolella ja kohotti katseensa tuliaan.
    Blondi tyttö käveli tarhoja kohti pitäen katsekontaktin Kaarnassa. Kaarna toivoi hartaasti ettei hämmästyneisyys paistanut kasvoiltaan kuin aurinko pilvettömältä taivaalta. Blondi kumartui aidanpiernan alta huomattavasti ketterämmin ja tottuneemmin kuin Kaarna. Tyttö hymyili ystävällisesti, eikä Kaarnalle jäänyt muita mahdollisuuksia kuin vastata hymyyn, tosin paljon kiusaantuneemmalla sellaisella. Vaaleaverikkö mumisi Kaarnalle jotain. Hän ei saanut millään selvää, mitä tyttö oli sanonut, muttei olettanut sen olevan mitään tervehdystä tärkeämpää.
    ”Sun pitäisi saada Miska helpommin kiinni nyt, kun Hauska lähtee mun mukaan”, blondi neuvoi, pujottaessaan riimua suomenhevosen päähän, ”Se on vähän Hauska-riippuvainen”, hän naurahti ja nappasi Miskan otsatukasta auttavaisesti kiinni.
    Kaarna loi tyttöön kiitollisen katseen, kunnes älysi esitellä itsensä.
    ”Öm, hei. Oon Kaarna”, Hän esitteli itsensä ääni kummallisesti murtuen, ” Ja Miskan uusi hoitaja”, Kaarna jatkoi hymyillen hiukan epävarmasti.
    ”Mä oon Alva ja Hoidan tätä rautiasta”, Alva kertoi taputtaen Hauskaa kaulalle, ” Aleksi varmaan kertoi mistä kaikki karsinat ja Miskan kamat löytää?” Tyttö varmisti.
    Kaarna nyökkäsi.
    Alva lähti taluttamaan tarhan portista Hauskaa, ja Kaarnalle tuli kiire pysyä perässä. Miska käveli hänen vieressään nätisti kaula pitkänä ja tuhahteli rentona muutamaan väliin.

    Tallin ovista sisään, satulahuoneen jälkeen käännös oikealle, tuntihevosten karsinarivistön puolelle. Miskalla oli ollut tunti vain aikaisin aamupäivästä, Kaarna oli vielä tarkistanut ilmoitustaululta, ettei kimolla ollut tänään enää mitään. Se tietysti tarkoittaisi pitkää harjaustuokiota, sekä samalla Miskaan tutustumista.
    Kaarna kiinnitti ruunan kalteriin vetosolmulla ja pyörähti Miskan kaulan ali takaisin käytävälle. Hän kiitti itseään, kun oli muistanut tuoda ruunan harjapakin karsinan eteen, nyt ei sitä tarvitsisikaan lähteä satulahuoneesta hakemaan. Kaarna tarttui kumisukaan ja puhdisti sen ylimääräisistä karvoista. Harjojen kunnosta hän päätteli ettei Miskalla ollut ollut hetkeen hoitajaa, tai ainakaan kovin ahkeraa sellaista. Harjat olivat sekalaisia ja niiden päälle oli maalarinteippiin kirjoitettu ruunan nimi. Kaarna suunnitteli jo mielessään tuovansa kotiin pyörimään jääneen harjapakin ensi kerralla mukaan tallille, saisi Miskakin kivat mätsäävät harjat. Se sopisi hyvin myös Kaarnan perfektionistiselle katseelle, voiko muuta sanoa kuin win win?
    Kumisualla irtosi yllättävän paljon karvaa, joka oli tippunut pariksi pieneksi tupoksi karsinan pohjustalle. Kaarna oli yllättynyt miten rauhallinen ja asiallisesti käyttäytyvä Miska oli, ei sen puoleen että hän olisi odottanut jotain paljon hurjempaa. Ruunan rauhallisuus oli ihanaa vaihtelua viimeksi pari kuukautta sitten hoitamiinsa parivuotiaisiin, jotka eivät olleet halunneet pysyä paikallaan paria sekuntia pidempään. Niitäkin hänen toki tulisi ikävä.

    Kaarna päätti ottaa kaiken ilon irti Miskan harjaamisesta ja veti kumisualla kaariliikettä oikein olan takaa ruunan karvaa pitkin. Joltain puolelta tallia kuului innostunutta puheensorinaa, mutta hänestä tuntui että he olisivat olleet Miskan kanssa omassa kuplassaan.
    Kaarnan siirtyessä seinän puolelle harjaamaan, hän työnisi kimoa hellästi lavasta ja maiskautti kieltään.
    ”Liikkuu,,, hyvä” Kaarna puheli hiljaa ruunalle, venyttäen sanan lopputavua.
    Miska siirsi aivan seinänvierustalle liimautuneen peränsä kauemmas, ja Kaarna pääsi toiselle puolelle harjailemaan. Kaarnan oli aivan pakko hevosia hoitaessaan puhua jotain todella tuulesta temmattua, eikä hän ollut vielä tavannut ihmistä joka ei olisi puhunut hevosille. Kaarnan puheet olivat kuitenkin aina jotain omaa luokkaansa.
    ”Nii’in, sillä oli semmoinen iso iso keltain hattu päässä, oli tosi iso, joo. Olekos koskaan nähnyt niin isoa hattua? Mmm, en ole kuules minäkään”, Kaarna selitti päätä pahkaa Miskalle pyöritellessä sukaa sen kaulalla.
    ”Juu, minä oli tuossa pari päivää sitten katsomassa vähän sitä uutta puistoakin, oli kyllä kivasti suunniteltu puisto. Haluisitko säkin nähdä sellaisen? Joo’o oli kyllä ihan kiva puisto, pitäisi varmaan käydä useimminkin”, hän mumisi madaltaen aavistuksen verran ääntään.
    Kumisuka siirtyi sään kohdalle ja rapsutti siitä oikein urakalla. Miska taisi nauttia ihan viimeisen päälle, sillä pää oli laskeutunut alemmas, ja alahuuli roikkui velttona. Kaarnan käsi alkoi pikkuhiljaa puutumaan rapsuttamisen yksitoikkoisesta liikkeestä.
    Hän jatkoi pyörittelyä selän ja mahan kohdalle, samalla jatkui Miskalle suunnattu selostus.
    ”Lukioon meille tuli nyt syksyksi uusi opettaja, semmonen erittäin kummallinen, sillä on se valtava keltainen hattukin josta kerroin. Joo, on. Ja kauheat mursunviikset, en ymmärrä miten se voi nähdä, saatika syödä niiden alta mitään” Kaarna jatkoi, aistien samalla tuijotuksen niskassaan.
    Nopea kurkkaus, jota hän katui välittömästi.
    Ruskeatukkainen tyttö seisoi Miskan karsinan edessä kannatellen käsivarsillaan kiiltävää, harmaata, satulaa. Hän näytti vähintäänkin huvittuneelta, mistä Kaarna päätteli tytön seisoneen siinä jo jonkin aikaa.
    Paikalleen lagaamaan jäänyt Kaarna tajusi vihdoin, parin kiusallisen sekuntin jälkeen, esitellä itsensä:
    ”Öh, hei”, Kaarna mutisi epävarmasti, ”Mä oon Kaarna, Miskan uusi hoitaja” hän lisäsi perään yhtä hiljaa kuin edellisenkin lauseen.
    ”Onneksi meillä ei urheilulukiossa oo mitään mustache-miehiä”, tyttö sanoi virnistellen, mikä sai Kaarnan tuntemaan itsensä entistä, mikäli se vain on mahdollista, anti-sosiaalisemmaksi henkilöksi.
    ”Öhh-”, Kaarna ehti aloittaa ennenkuin brunette pisti väliin.
    ”Vitsit sikseen, mä oon Rhea”, tyttö sanoi ja heilautti satulan painon toiselle kädelleen, toisen hän ojensi karsinan kaltereiden välistä käteltäväksi.
    Kesti hetken kunnes Kaarnan aivot yhdistivät tarjotun käden ja kättelemisen toisiinsa. Rheaksi itsensä esitelleen tytön ilme oli muuttunut yhdellä kädellä satulan kannattelemisesta jo sen verran tuskaiseksi, että Kaarna ojensi nopeasti kätensä ja kätteli pikaiseen. Toinen veti nopeasti kätensä pois ja jakoi taas satulan painon molemmille käsivarsille, ja hänen perusilmeensä palautui nopeasti takaisin omaan, hymyilevään, persoonaansa.
    ”Joo’o, mä vähän mietinki etten ole nähnyt sua täällä,” brunette naurahti, ”No mutta lähden nyt satuloimaan mun keveäpyllysen suokin, oli mukava tutustua. Näkyillään”, Rhea virnisti.
    ”Jees”, Kaarna ehti vastata, ennenkuin tyttö ja satula keikkuivatkin jo kohti yksärikäytävää.
    Rhean hävittyä käytävälle satuloineen päivineen, joutui Kaarna laskemaan montako kertaa oli itsensä tänään esitellyt. Jopa Kaarnan tasoisella matikalla lopputulokseksi tuli kolme, missä oli hänen mielestään selvästi jo kolme liikaa.

    Kaarna veteli pölärillä pitkiä, vahvoja vetoja kimon karvaan. Miskalla kyllä lihaksia löytyy, sen Kaarna oli huomannut jo ensisilmäyksellä, mutta normaaleihin ratsuihin verrattuna lihaksia oli kehittynyt jokseenkin hiukan erillaisiin kohtiin. Kaarna oli lähes varma sen johtuvan Miskan ravurintaustasta. Sehän oli Kaarnan pakko kertoa myös Miskalle.
    ”Sullahan on kuntoa vaikka muille jakaa”, ”Olet sinä kyllä hieno. Niin nätin värinen, ja kaikkea”, hän jutteli muina miehinä hevoselle.
    Aikaa kului, ja Kaarna ehti harjailla
    Miskan kirjaimellisesti päästä varpaisiin, tosin varpaiden siasta Kaarna rapsutteli vuohiset puhtaiksi. Kaviotkin nousivat kiltisti, eikä hän voinut muuta kuin ihmetellä miten mukavaa ja huoletonta Miskan hoitaminen oli. Koko homma suurimmaksi osaksi rentoa meininkiä ja tallin ilmapiiristä nauttimista.
    Käytävällä meno oli alkanut pikkuhiljaa vilkastumaan, ja Kaarna oletti enemmistön käytävillä ja karsinoissa pyörivistä ihmisistä olevan hoitajia. Tunteja ei enään tänään ollut, eikä hän olettanut että pelkillä ratsastuskoulun tunneilla käviät olisivat olleet tähän aikaan liikenteessä, kello kun läheni jo uhkaavasti viittä. Puoli kuudelta Kaarnan olisi lähdettävä kotiin, vaikka vanhemmat varmasti ymmärtäisivät pienen myöhästymisen, ei hän kuitenkaan halunnut väkisin myöhästellä, varsinkaan perheen yhteisille aterioille, joihin viikonlopun päivällinen nyt sattui kuulumaan. Vaikka tallillahan hän voisi viikonpäivät maleksia, mikäli asia olisi ollut hänestä kiinni.
    Kaarnalla ei ollut enään mitään käryä, miten viimeisen puolituntisen voisi viettää. Sen hän kyllä tiesi ettei olisi karsinasta poistumassa yhtään aikaisemmin kuin oli äidin kanssa sovittu, niin tyhmä ei Kaarnakaan ollut.

    Kuljettellessaan hajamielisesti harjaa pitkin Miskan kylkiä ja miettiessään miten ihmeen kaupalla saisi aikaa kulumaan, Kaarna vilkaisi sattumalta kimon vaaleaa häntää. Se oli ratsastuskoulun hevosen hännäksi todella hyvässä kunnossa ja tuuhea, mutta Kaarna ei voinyt muuta kuin spotata parit takut hännän päässä. Ne olivatkin oiva tapa lykätä tekemisenpuutteeseen vajoamista. Hän muisti nähneensäkkin kaapin päällä satulahuoneessa jonkin showshineä muistuttavan suihkepullon.
    Kaarna pujahti varovasti ulos karsinasta, jättäen sen oven hiukan raolleen. Hän suuntasi kohti satulahuonetta, väistäen kaukaa käytävän keskellä puhelevan hoitajasuman. Kertaakaan Kaarna ei suostuisi enään esittelemään itseään, niin tärkeää kuin sosiaaliset suhteet ihmismielelle olivatkin. Kaarnaa ei sattumoisin jonkun ylipirteän hyvinvointi on tärkeää-tädin tekemät tekstit sosiaalisuudesta paljoa kiinnostaneet. Satulahuoneesta hän löysi kuin löysikin hännänselvitys-sprayn. Sen etiketti oli ajansaatossa kulunut melkein lukukelvottomaksi, mutta onneksi joku oli paksulla permanenttitussilla sen kylkeen kuitenkin kirjoittanut käyttötarkoituksen.
    Kaarna palasi pikaisesti takaisin Miskan karsinalle ja pujahti sisään. Hännän latvoihin pari suihkausta sprayta ja Kaarna alkoi, ylempää siitä kiinni pitäen, harjata häntäharjalla pitkiä vetoja jouhien läpi. Takut paljastuivat vähintään kolmen pisteen partiosolmuiksi ja Kaarna joutui tappelemaan niiden kanssa ihan urakalla. Hellävaroen selvittelemällä mutanttimöykyt laskeutuivat onneksi taas tasaisina, jokseenkin hiukan kiharina, häntäjouhina maata kohden. Hän vetäisi vielä muutaman kerran harjalla hännän läpi, ennenkuin arvioi sen olevan tarpeeksi takuton ja sileä.

    Kaarna kurottui karsinasta käytävälle nähdäkseen sen päässä olevan kellon. Se oli nähtävästi päättänyt kulkea oikein pikavauhtia Kaarnan kunniaksi, ja näytti melkein puolta kuutta. Eikä Kaarna voinut muuta kuin huokaista, rapsuttaa Miskaa hyvästeiksi harjan alta ja laskea riimun pois sen päästä. Riimu jäi yksinäisenä narun kera roikkumaan karsinan eteen. Kaarna loi vielä kaipaavan katseen ruunan suuntaan, ennenkuin lähti kiituttamaan harjapakkia ja sprayta kohti satulahuonetta.
    Tallitupaan saapuessaan ei siellä näkynyt ristin sielua, ja Kaarna sai kaikeksi onnekseen hakea kassinsa ilman, että tuppaantui kiusallisesti minkään keskustelun väliin. Erillaisten kassien kirjo oli ilmestynyt poissaoloaikana Kaarnan oman kassin viereen. Kapsäkkejä ja reppuja oli niin paljon eri kokoisia ja näköisiä, että Kaarna päätteli tallilla olevan paljon enemmän ihmisiä, verrattuna siihen mitä oli tallin sisällä nähnyt.
    Kaarnan kävellessä pihalle tallituvan ovista, syöksyi samalla pari varpusia ulos, ne kieppuivat ilmassa sulavin elein, ennenkuin katosivat taas tallin katon taakse. Näin ajatellen, Kaarna ei ollut koskaan käynyt tallilla missä ei olisi ollut jonkinsortin lintupopulaatiota. Yleisesti tallilinnut olivat olleet pikkuvarpusia, mutta erillaisia pääskyslajeja oli Kaarna myös pistänyt merkille.

    Tuttu kukkakassi roikkui olkapäällä matkassa mukana, Kaarna oli ostanut sen tämän vuoden kesän prideilta, eikä ollut katunut ostostaan hetkeäkään. Kassista oli vakiintunut nopeasti Kaarnan jokapäiväiseen asusutukseen.
    Bussipysäkille meni hetki kävellä, ja hän kurottui kaivamaan kassista kuulokkeet. Kaikki on parempaa musiikin kanssa, se oli suurpiirteisesti Kaarnan motto. Musiikkiin kun pystyi upottautumaan niin syvälle, ettei edes omat elämänongelmat sinne ylettyneet.
    Bussiin päästyään Kaarna ei voinut muuta kuin ajatella, että viikonloppu oli vasta aluillaan. Hänestä kuitenkin tuntui että sen kohokohta oli jo tapahtunut.
    Äidille piti Kaarnan vielä muistaa laittaa viestiä kotiintulosta. Kännykkää kaivaessaan käsi osui väkisin mukaan tarttuneeseen kirjaan, Donna Tartt: Pieni ystävä, Kaarna huoahti lukiessaan nimen. Hän oli odottanut niin paljon Donnan toisesta romaanista, enimmäisestä kun hän oli pitänyt niin kovasti. Pientä ystävää ei Kaarnalla ollut suunitelmissakaan lukea loppuun. Hänen omasta mielestään huippuhyvien kirjailioiden, ei niin hyvät-seuraavat painokset pitäisi kieltää lailla.

    (En kunnolla tiedä miten Aleksin murre toimii, armahtakaa jos pistin jotain väärin)

    • #11181 Vastaus

      Rhea Kiurula
      Osallistuja
      • Postauksia: 16
      • Maitovarsa

      Super kiva alotustarina! Tästä sai hyvän kuvan Kaarnan luonteesta, ja kiva kun Rhea pääsi mukaan.

    • #11844 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Oikein hyvin olit kirjoittanut Aleksin repliikit! Muutenkin sun tarina oli tosi sujuva ja mukaansatempaava. Kuvailit todella hyvin sekä ympäristöä että Kaarnan ajatuksia ja käytit kivoja vertauksia elävöittämään tekstiä. Vaikkei siinä mitään erityistä tapahtunutkaan niin sait siitä jotenkin tosi mielenkiintoisen ja oisin voinut lukea sitä vielä vaikka kuinka paljon. En Malta odottaa että päästään tutustumaan Kaarnaan vielä paremmin. Saat 2 hoitopistettä ja 2 sosiaalisuuspistettä

  • #17669 Vastaus

    Kaarna Merikoski
    Osallistuja
    • Postauksia: 14
    • Maitovarsa

    Vatsallinen iloisia mikroperhosia
    torstai 19.9.19

    Kaarna nosti maahan tipahtaneen kassinsa ja pudisteli siitä lattialla ollen moskan. Hän oli ollut edellisellä tunnilla kuvaamassa luokkalaistaan, ja nyt kännykän kuvarulla oli täynnä epämääräisiä blurrisia videoita, joista ratsukkoja ei edes kunnolla erottanut. Kaarna ei ollut kummoinen kuvaaja, mutta hän oli silti suostunut tulemaan ”kaverille” kuvaajaksi. Miksi, sitä hän ei itsekkään tiennyt. Kaarna olisi kuitenkin joka tapauksessa tullut tallille. Torstait kun olivat niitä harvoja päiviä jolloin tallille pystyi tulemaan melkein koko päiväksi, lyhyen koulupäivänsä ansiosta. Edellisillä viikoilla Kaarna oli ahkerasti tullut jokaisessa vapaassa välissä tallille maleksimaan. Ratsaille hinku oli mahdoton ja sitä hän oli yrittänyt lievittää parilla alkeistunneilla taluttaen, sekä tietysti Miskaa hoidellen. Ruuna oli jatkuvasti hyvällä tuulella, mikä piristi Kaarnaa, niiden huonompienkin päivien aikana. Kaikeksi ilokseen Kaarna oli ilmoitustaululta hoksannut Miskan vapaapäivän olevan tänään, tai ei hän sitä ollut vain sattumalta huomannut, tätä päivää oltiin kärkytty jo pidemmän tovin. Kaarnasta ei tuntunut millään että voisi noin vaan nousta ratsaille tauon jälkeen. Se tuntui hänestä oudolta ja jännittävältä. Vaikka olihan Kaarna tietysti aikaisemminkin ratsastellut itsenäisesti, siitä nyt vain alkoi pikkuhiljaa olemaan yli vuosi aikaa. Kaarnan vatsassa kihelmöi iloisesti.
    Kassi jäi ryttyyn tallituvan penkille, Kaarnan lähteissä ovesta chapsit kopisten tuvan lattiaa vasten. Hän oli pakottanut itsensä pukemaan ratsastushousut jo aamulla jalkaan, eivätkä ne olleet edes niin pahat kuin Kaarna olisi kuvitellut.
    Kaarnan astuessa sisälle tallirakennukseen, siellä oli yllättävän tyhjää. Kaarna huomasi Hauskan karsinan vieressä harjoja putsaavan Alvan, joka lopetti työnsä ja vilkutti. Tytöllä oli myös jostain käsittämättömästä syystä hanska suussa, jolle ei hän voinut muuta kuin naurahtaa. Kaarna hymyili vastaukseksi ja suuntasi kohti Miskan karsinaa. Blondi kuitenki ilmeili oudosti ja viitoi Kaarnaa luokseen kauhealla vimmalla. Kaarna otti pari kysyvää askelta Alvaa päin ja sai tytöltä kasan nyökkäyksiä. Hän käveli kummissaan tytön luokse.
    ”Whookhä hithoo hun hiuhet?” tyttö mumisi hanskan kanssa Kaarnan päästyä kuuloetäisyydelle.
    ”,,,Anteeks?”, Kaarna kysyi varovasti. He olivat Alvan kanssa puhuneet viikkojen aikana useammankin kerran, mutta kavereiksi Kaarna ei kyllä heitä vielä sanoisi.
    ”Hehhä whoikhä hitoo hun hiukhet?” Alva tuhisi turhaantuneena, ”Hiuhlenhilla”, hän selitti ja kopautti päällään oikean käden ranteessa olevaa hiusponpulaa.
    ”Aaa,, pistää sun hiukset kiinni?” Kaarna oivalsi.
    Tyttö nyökytteli innokkaana.
    Kaarna nappasi tytöltä pompulan ja pyöräytti paksut blondit hiukset säälittävästi roikkuvalle niskaponnarille.
    ”Sori, siitä tuli nyt vähän tommonen..”, hän pahoitteli.
    Alva pudisteli päätään tyytyväisenä.
    ”Saanko mä kysyä miks sä et voinut pistää hiuksias itse kiinni?” Kaarna tiedusteli.
    ”Hohka..”, tyttö lopetti hanska suussa puhumisen ja nosti täysin Hauskan karvojen peitossa olevan kämmenensä Kaarnan silmien eteen.
    ”Aaa,, miksi sulla on sitten hanska suussa?” Kaarna kysyi aavistuksen huvittuneena.
    ”…”, Alva kurottui ottamaan karvakädellään varovaisesti hanskan suusta, ”en keksinyt parempaakaan paikkaa”
    ”Et voinut laittaa sitä mihinkään tohon lattialle tai karsinan viereen?” Kaarna naurahti.
    Tyttö pudisteli ylpeänä päätään ja Kaarna päätti jättää asian sikseen. Olkoon muilla omat kunniansa.

    Väliepisodesta huolimatta Kaarna pääsi vihdoin Miskan karsinalle, jonne hän oli jo aikaisemmin ehtinyt tuoda ruunan varusteet, sekä pakin. Kaarna pujahti varovasti riimun kanssa sisälle karsinaan. Miska tuli seurallisuuden puuskassa hamuamaan Kaarnalta jotain hyvää suuhunpistettävää.
    ”Sori,, ei mulla nyt sulle taida olla mitään.” Kaarna leperteli kimolle, joka kävi para-aikaa läpi tallihupparin taskuja. Riimu pujahti vaivatta päähän ja Kaarna sitoi narun tallisolmulla kalteriin. Hän rapsutti ruunaa otsatukan tyvestä. Siitä se näytti pitävän, ehkä, Kaarna ei ollut vielä tutustunut syvällisemmin parhaisiin rapsutuspaikkoihin.
    Miska oli koko hoitotoimituksen ajan tavalliseen tapaansa mukavalla tuulella ja seurallinen. Kaarna sai kaikessa rauhassa harjata sen, samalla puhellen niitä näitä. Etukavioiden otossa piti kimon tarkistaa vielä, ettei Kaarnan taskuihin ollut sattumalta jätetty heppanameja. Miska joutui tyytymään tulokseen, että ei ollut.
    Kaarna nosti satulan telineestään karsinan ulkopuolelta. Nostaessaan sitä melkein 170 säkäiseen selkään, Kaarna joutui toteamaan, että ehkä hänen käsilihaksensa eivät olleetkaan niin hyvässä kunnossa kuin hän oli kuvitellut. Satula kuitenkin pääsi kuin pääsikin paikalleen ja Kaarna tarkisti ettei kummaltakaan puolelta karva ollut huonosti satulahuovan alla. Hänen kiristäessä satulavyötä, alkoivat iloiset mikroperhoset taas heittämään volttia vatsassa. Onneksi hyvällä tavalla.
    Riimu kaulalle, ja kuolaimet suuhun. Remmit korvien yli. Kaarna sai Miskan suitsittua, ja kohotti päänsä juuri kun Alva ja Hauska käppäilivät käytävää ovelle päin. Alva kohotti kättään tervehdykseksi heidän kulkiessa Miskan karsinan ohi. Kaarna tyytyi hymyilemään, ja pisti merkille Hauskalla olevan pelkän riimun, hän epäili heidän menevän maastoon kuljeskelemaan, Kaarna toivoi sormet sistissä etteivät Alva ja Hauska olleet ainakaan kentälleppäin menossa, hän toivoi saavansa mahdollisuuksien mukaan tutustua Miskaan yksin ratsailta.
    Kaarna otti kypäränsä karsinan edestä ja painoi sen päähänsä. Nyt jo enimmäkseen ruskeat etuhiukset törröttivät kypärän alta inhottavasti näkökentälle ja Kaarnalla oli kova työ niitä sulloa korvien taakse. Vihdoin viimeinenkin kapinoiva hiussuortuva oli selätetty ja Kaarna laski Miskan ohjat ja riimun kaulalta. Riimun hän keplotteli oven toisella puolella olevaan koukkuun ja otti ohjat paremmin käteen. Kaarna tönäisi karsinan oven auki ja lähti taluttamaan Miskaa käytävää pitkin. Ja iloisilla mikroperhosilla oli bileet.

    Kaarnan onneksi kenttä oli ollut tyhjä heidän saapuessaan sen luo. Kaarna käänsi Miskan kaartoon kentän keskelle ja nousi jakkaran avulla selkään. Ruunalla oli ilmeisesti mennyt joku astetta pidempi henkilö, sillä jalustimet olivat Kaarnalle tupalsti liian pitkät ja niiden säätämisessä meni oma aikansa. Hän kokeili vielä niiden pituudet nousemalla nopeasti kevyeen istuntaan.
    Kaarna ohjasi Miskan pitkin ohjin uralle. Ruuna kulki kaula pitkänä, pärskien satunnaisesti. Kaarna yritti saada satulassa mukavan asennon ja ratsastustauko alkoi tuntua jo parin kierroksen jälkeen. Selässä ei mkään asento tuntunut luonnolliselta. Kaarna tyytyi sen hetkiseen ryhtiinsä, ja keräsi ohjat. Miska päätti oikoa kulmia sitten oikein urakalla ja Kaarnalla oli jo hommaa saada kimo käynnissä kulkemaan edes aavistuksen syvemmälle kulmiin. Hän oli lähes satavarma että kumartui kulmissa itse sisäänpäin, sen verran Kaarna pystyi tunnustelemaan ilman ulkopuolista neuvojaa.
    Parit kokorataleikkaat ja hänestä tunti että alkoi pikkuhiljaa saamaan ratsastuksesta taas kiinni.
    Kaarna siirsi Miskan raviin. Askellaji oli pomppuisaa ja hylskyttävää, Kaarnasta tuntui että vähintään sisäelimet menivät tässä hommassa sekaisin. Taakseppäin nojaaminenkaan ei auttanut ja Kaarnan istunta oli korkeintään sitä kuuluisaa perunasäkki™️ tyyliä. Pian hikoileva ratsastaja luovuttikin ja alkoi keventämään. Se sujuikin paljon paremmin. Kaarna melkeimpä pystyi sanomaan että ratsastaminen meni yllättävän hyvin.
    Helpompi ravisella hevosella ehkä jopa perusistunta olisi onnistunut. Ai että, Kaarna oli unohtanut miten mukavalta ratsastus tuntui. Sen kunniaksi ratsukko teki parit voltit jokaiseen kulmaan. Miska tosin oli ympyröillä niin anti-banaanina kuin hevonen nyt pystyi, mutta se ei tainnut menoa haitata.
    Kaarikiemurat menivät suurinpiirtein samallaisella tyylillä, vaikka Kaarna kuinka naputteli sisäpohkeella ja käänsi lantiota menosuuntaan.
    Luoja tietää mistä Kaarna sai tehtäväideoitaan, mutta jotenkin niitä ilmestyi jatkuvasti uusia. Erillaiset kiemurat ja ympyrät olivat ehdottomasti Kaarnan ikuisia lemppareita, niitä ratsukko suorittikin roima kasan.
    Miska yritti tosissaan parhaansa. Se ei vai yksinkertaisesti pystynyt yhtään sen paremmin taipumaan ja asettumaan, ja kyllähän Kaarna ruunaa ymmärsi. Ei hän itsekkään taipunut, yhtään mitenkään tai mihinkään suuntaan. Mutta toisin kuin Miska, Kaarna ei kyllä tehnyt yhtään mitään, että taipuisi tulevaisuudessa paremmin. Kaikenlainen joogailu ja venyttely oli hänestä näin lievästi sanottuna epämukavaa. Jotkin taistelulajit olivat ainoita urheilulajeja ratsastuksen rinnalla, joista Kaarna pystyi nauttimaan.
    Hetken vielä ravailtuaan ratsukko hidasti käyntiin ja Kaarna laski Miskalle pitkät ohjat. Hänelle riitti aivan mainiosti tälläinen hiukan lyhyempi ratsastelukerta. Ehkä ensi kerralla Kaarnakin voisi jossain kuusten suojassa, turvallisella maastopolulla nostella laukat.

    Kaarna aukaisi kentän portin ja talutti Miskan ulos, vielä sulkien sen perässään. Kirpeä syysilma oli nostanut Kaarnan poskille iloisenpunaiset läikät. Hän hieroi nipisteleviä poskipäitään. Alati kylmenevä ilma yllätti Kaarnan joka aamu, takkikin oli pitänyt jo kaivaa kaapista käyttöön.
    Käveltyään hetken Miskan rinnalla, Kaarna äkkäsi Alvan ja Hauskan tallille päin menevällä polulla. Alvakin huomasi Kaarnan ja vilkutti pirteästi. Tyttö ja Hauska olivat vielä reippaasti hänestä ja Miskasta jäljessä, joten Kaarna pysäytti ruunan polkujen risteämiskohtaan ja vilkutti Alvalle kohteliaasti takaisin.
    Pian tyttö oli saanut Hauskan Miskan ja Kaarnan rinnalle. Porukan onneksi tie oli tarpeeksi leveä, kahden ihmisen ja ponin mentäväksi.
    ”Miten menee hanskatyttö?” Kaarna kysäisi äkillisen sosiaalisuuspuuskan viemänä.
    ”hanska… mikä?” Alva kysyi hämmentyneellä äänensävyllä.
    Ei hitto, tästä tulee akwardia. Ei olisi pitänyt sanoa mitään, Kaarna päivitteli äänettömästi.
    ”Siis kun sä pidit sitä hanskaa suussa sillon käytävällä”, hän jatkoi ääneen aavistuksen kakistellen.
    ”Aaaaa”, Alvan ilme valaistui, kuin taivas olisi repeytynyt edessä,”joo, niin taisin. Hehe, hanskatyttö,,, kyl mä tajusin” blondi naurahti kiusantuneesti, mikä sai Kaarnan epäilemään tajusiko tyttö sittenkään, ken tietää, barbie ei.
    He kulkivat vielä tallille asti vierekkäin. Kiusallinen hiljaisuus ei onneksi jäänyt kiusalliseksi, kiitos Alvan, joka selitti milloin mistäkin hirveällä innolla. Kaarna äänteli ja eleili asiaan kuuluvalla tavalla, vaikka jotkin extroverttitytön jutuista saattoivatkin mennä toisesta korvasta sisään, ja samantien toisesta ulos. Kaarnalle kävi paremmin kuin hyvin, kun kaksinpuhelun toinen osapuoli piti huolta jutustelun jatkumisesta.
    Pulina loppui tytöstä vasta, kun he pääsivät talliin ja olivat taluttaneet hevoset turvallisesti sisälle karsinoihinsa. Sen jälkeen blondista ei kuulunut enään pihaustakaan.
    Kaarna avasti suitsien remmit ja taiteili ne pois ruunalta. Riimu pujottettiin päähän ja naru sidottiin kalteriin. Seuraavaksi hän nosti Miskalta satulan selästä ja vei sen karsinan ulkopuolelle. Kaarnan olettamuksien mukaisesti ei Miska ollut hinkeentynyt ollenkaan. Kumisualla pyöritellessä vaaleaa karvaa irtosi huomattavasti enemmän kuin viimekerralla. Pian Kaarnan ruskeat ratsastushousut olivatkin valkoisten töyhtöjen peitossa. Niitä Kaarna arveli pyyhkivänsä pois vielä ensivuodenkin puolella. Pölärillä hän sai Miskan selän päälle kasaantunet karvatupot harjattua pois. Kaarna nautti hoitamisesta edelleen yhtä paljon kun hän oli ensimmäisellä kerralla tarttuessaan harjaan. Tosin nyt se kaikki aloitteliolle tyypillinen epävarmuus oltiin pyyhitty pois ja Kaarna veteli rauhallisellaäänellä puhellen varmoja vetoja kimon karvaan.
    Kentän yhden upottavamman nurkkauksen takia, oli Miska saanut kavioihinsa jonkinmoisen sementtisekoistuksen kehiteltyä. Sitä sai Kaarna kaikista neljästä kaviosta rapsutella jonkin aikaa. Viimein jok’ikinen kenkä oltiin saatu putsattua betonisesta ulkokuorestaan. Kaarnan pakko nojata hetken aikaa seinään. Veri oli noussut päähän pidentyneen kavioiden oton aikana, ja nyt veren palatessaan takaisin paikoilleen alkoi Kaarnaa heikosti pyörryttää, ja näkökenttä sumeni kertaalleen ennen takaisin terävöittämistä. Siinä seinään nojatessaan ja päätä pidellen Kaarna oli varmasti hiukan outo näky.

    ”Hei,,”, heleä ääni kantautui karsinan ovelta Kaarnan korviin. Kaarna kohotti katseensa tuliaan.
    Tyttö nojasi rennosti Miskan karsinan kaltereihin laukku olallaan. Kaarna kohotti kulmiaan kysyvästi Alvan äkkinäiselle paikalle pyrähtämiselle.
    ”Tulin vaan sanomaan heipat”, blondi hymyili ja rapsutti Miskaa turvasta.
    ”Jees, no nyt sä oot sen tehnyt”, Kaarna tokaisi epäkohteliaasti, hän ei ollut tottunut niinkään tälläisiin tuttavuussuhteisiin.
    Alva ei kiinnittänyt huomiota Kaarnan torjuvalle välikommentille, ”Koska, you know, koulu ja läksyt”, tyttö otti ilmeen joka kertoi kristallinkirkkaasti hänen mielipiteensä asiasta.
    ”Joo, niitä on ihan riittämiin”, Kaarna vastasi naama peruslukemilla.
    ”No mut, kamuseni, näkyillään”, Alva naurahti ja lipui, kirjaimellisesti lipui, Kaarnalle ei ole vielä tähänkään päivään mennessä valottunut, miten tyttö sen teki, pois Miskan karsinan luota.
    Eli olivatko he nyt kavereita? Oliko hän näin nopeasti saanut ystävä uudelta tallilta? Sen voi ainakin varmasti sanoa ettei Kaarna ollut tehnyt ollenkaan mitään kaveruuden eteen. Eikä se mikään yllätyskään tosin ollut.

    Pian Alvan hyvästejen jälkeen Kaarnankin oli ollut pakko lähteä. Hän oli vastentahtoisesti pakannut harjat pakkiin, ja vienyt ne varusteiden kanssa satulahuoneeseen, heti pestyään kuolaimet.
    Kaarnan yllätykseksi kassi odotti täsmälleen siinä paikassa mihin hän oli sen jättänytkin. Se ei ollut edes tipahtanut lattialle. Tai sitten oli, mutta joku hyvä ihminen oli sen siitä nostanut, Kaarna aavisteli jotain sen tapaista, nähdessään valkean kassin kääntöpuolelle liimautuneen purukasan.

    Sora rahisi tasaisesti Kaarnan jalkojen alla, hänen kävellessä loitommas tallista. Ajatukset täyttyivät kaikesta mitä hän voisi tulevaisuudessa Miskan kanssa puuhailla.
    Sitä ajatellessa mikroperhoset pistivät jo iloiset etkot käytiin.

    • #17694 Vastaus

      Alva Ainio
      Osallistuja
      • Postauksia: 29
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hahhahaa, mä niin näen ton hanska kohtauksen sieluni silmin! Kuvailet kauheen sujuvasti kaikkea ja se tuo mukavaa elävyttää näihin sun tarinoihin!

    • #19060 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tätä oli taas ihan sika kiva lukea, kirjoitat tosi hyvin ja tarina pysyy koko ajan mielenkiintoisena. Täs oli myös monta kohtaa jotka sai miut hymyilemään. Paljon plussaa siitä että Alva oli tässä näin isosti mukana! Saat 2 koulupistettä, 2 hoitopistettä ja 2 sosiaalisuuspistettä

  • #17670 Vastaus

    Kaarna Merikoski
    Osallistuja
    • Postauksia: 14
    • Maitovarsa

    torstai 19.9.19

    Rennot ravailut kirpeässä syysilmassa.

    (Sain tämmöisen nopean luonnoksen Kaarnasta ja Miskasta aikaan, ajattelin pistää sen nyt tänne, en parempaakaan käyttöä sille keksinyt).

    • #19061 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Tää on ihan sika hieno! Ihana tunnelma 😍

  • #23317 Vastaus

    Kaarna Merikoski
    Osallistuja
    • Postauksia: 14
    • Maitovarsa

    Inktober 2019
    1. ”Ensimmäinen”

    Kaarnan ensimmäinen virallinen hoitohevonen, Miska, josta on jo reilun kuukauden saatossa kehkeytynyt Kaarnalle vankka, lämmin tukipilari.

    (Parisenkymmentä minuttia myöhässä, pikkuvikoja, pikkuvikoja).

    • #23497 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Awww, aivan ihanan hetken oot saanu piirrettyä

  • #24296 Vastaus

    Kaarna Merikoski
    Osallistuja
    • Postauksia: 14
    • Maitovarsa

    Inktober 2019
    3. ”Vesi”

    Kaarna ja Miska pakenemassa hyytävää syyssadetta tallin suojiin. Siinä vaiheessa taisi Kaarnan anorakkisadettakki saada tarpeekseen, ja omasta tahdostaan otti loparit sateensuojanapysymis-tehtävästään.
    Lopputulos taisi kaksikolle olla vain: märkää, märkää ja märkää.

    • #34621 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      Nää sun kaikki piirrokset on upeesti tuonu esille sitä tunnelmaa ja niitä kattoessa fiilis välittyy tosi selkeesti! Muutenki ihana piirto- ja väritystyyli.

  • #38996 Vastaus

    Kaarna Merikoski
    Osallistuja
    • Postauksia: 14
    • Maitovarsa

    Tuulessa ja tuiverruksessa
    torstai 31.10

    Kaarna pyöritteli sinisenlilahtavaa hiustuppoa sormiensa välissä. Paksu romaani lepäsi Kaarnan ristittyjen säärien päällä. Kaarnalla oli ideana lähteä Miskan vapaapäivän kunniaksi kentälle hömpöttelemään, mutta tähän mennessä hän oli saanut aikaiseksi vain ruunan karsinan eteen jumittumisen. Ja uuden kirjan aloittamisen.
    Tuntematon sotilas, klassikkokirja, joka Kaarnan olisi pitänyt lukea jo ajat sitten. Hän ei vain ollut saanut aikaiseksi.
    Siniset haituvat tipahtivat Kaarnan silmien eteen hänen käätäessä sivua. Kaarna ei ollut todellakaan ehtinyt tottumaan uusiin räikeänvärisiin hiuksiinsa. Tiistai-illan kampaaja oli tosissaan tehnyt hienoa jälkeä, ja jos Kaarna olisi ollut yhtään näkyvämpää ja sosiaalisempaa sorttia, olisi hän esitellyt uutta ilmettään vähintään joka toiselle vastaantulialle.
    Kaarna kyllästyi hävyttömän nopeasti ulkonäköönsä ja varsinkin hiustensa väriin. Niin nopeasti, että normaalikuntoiset hiukset olisi Kaarnan kulutuksessa pilattu alle vuodessa.
    Silti Kaarnan tukka oli ihmeen kaupalla itsepintaisesti pysynyt kunnossa.

    Askelten äänet lähestyivät käytävällä ja pysähtyivät Kaarnan kohdalle. Kaarna nosti vastetahtoisesti katseensa kirjasta tuliaan.
    ”Oho, sähän oot värjänny hiukset”, Alva naurahti silmäillessään Kaarnan kirjavaa kuontaloa.
    ”Mmn, sä huomasit”, Kaarna totesi laskiessaan katseensa takaisin kirjaan.
    ”Vähän vaikeeta olla huomaamatta jos joku on täällä jouluvalot päässä”, tyttö naureskeli.
    Kaarna naurahti varovaisesti ja seurasi katseellaan Alvaa, hänen häipyessä Hauskan karsinan uumeniin.
    Kaarna oli yllättynyt siitä miten helposti hänet oltiin otettu mukaan porukkaan. Vaikkei hän siitä puheliaammasta päästä ollutkaan.
    Kukaan ei ollut kyseenalaistanut Kaarnan sukupuolta, ja tallilla koko homma vaikutti täysin luonnolliselta. Kaiken lisäksi Kaarna ei ollut edes ainoa sateenkaareva tallilta. Hän oli vajaa viikko sitten törmännyt Kassuun ja Nioon, puhellut ja tutustunut hiukan. Kaarnalla ei ollut pienintäkään hajua, että jätkät seurustelivat.
    Vaikkei toista tuntenutkaan, niin aina muiden seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kanssa oli Kaarnasta paljon mukavampi olla. Vähän sellainen samanlainen fiilis, kun julkisella paikalla jollakulla näkee sen Tigerin kuuluisan sateenkaarikassin. Tulee outo yhteenkuuluvuuden tunne ja ”hei huomaa minut, ollaan samassa veneessä”-olo. Siinä alkaa heti kaivamaan sitä omaa pride-pinssiä esille, että jos sinä tuntematon henkilö nyt vaikka huomaisitkin. Kaarna naurahti hiljaa ja nousi vastentahtoisesti löhöpaikastaan. Kaarnan tosissaan piti nyt ottaa itseään niskasta kiinni, tai hän istuisi tässä vielä ensi vuonnakin. Kaarna nappasi riimun Miskan karsinan edestä, ratsastamaan hän kyllä halusi.

    Omat sukupuoliasiat olivat pyörineet lähipäivinä muutenkin mielessä. Äidin kanssa Kaarna oli käynyt kaupungin psykiatrilla, lähetteen transpolille saamiseksi. Psykiatri oli kuitenkin jo aluksi selittänyt Kaarnalle kaikkea mielenterveyshäiriöistä ja syyttänyt Kaarnan tuntemuksia identiteettihämmennykseksi ja ”keskeneräiseksi nuoruuden kehitykseksi”. He olivat lähteneet sieltä äidin kanssa pika pikaa pakoon, ja Kaarna oli ikuisesti kiitollinen äidilleen, joka varmaan ainoana ihmisenä maailmassa otti Kaarnan sukupuoli-identiteetin tarpeeksi vakavasti. Kaarna ei joka tapauksessa pystyisi transpolille vielä vuoteen menemään, kiitos Suomen erittäin hyvän ja nuoret mukaan lukevan translain, jonka takia ei alle 18-vuotiaana ollut tutkimusjaksoon mitään asiaa. Se jos mikään ärsytti Kaarnaa aivan käsittämättömästi, siellä ne cis-Juha 88:it olivat päättämässä nuorten ja hauraiden ihmisten oikeuksista. Ikäänkuin se, että heillä olisi mahdollisuus hoitaa itseään ottaisi mitään muilta pois. Kaarnalla itsellä asiat olivat paljon paremmin kuin useimmilla, vuoden lisää hänkin pystyi odottamaan hyvän psykiatrin avulla.
    Hän oli tullut hyväksytyksi perheessään, päässyt vertaistukeen ja saanut sisäänpäin kääntyvästä persoonallisuudestaan huolimatta ympärilleen parit rakastavat ihmiset. Siitä hän tulisi olemaan ainiaan kiitollisuudenvelassa.
    Eikä dysphoriaakaan Kaarnalla ollut pahimmasta päästä. Paha se oli tietenkin ja sai Kaarnan käymään suihkussa silmät visusti suljettuna, ja musiikin pauhaamaan pakkomielteisesti taustalla.
    Sitä Kaarna ei kuitenkaan mielellään ajatellut. Hän oli nyt tässä ja Miska oli tuossa. Ja se oli tärkein asia Kaarnan elämässä juuri sillä hetkellä.

    Kaarna oli saanut Miskan hoidettua suitsia vaille valmiiksi ajatustulvansa aikana. Hän oikaisi aavistuksen satulahuopaa ja kiepahti ruunan kaulan alta pois karsinasta. Alva naurahti nähdessään Kaarnan hypähtävän lievällä spiderman-tyylillä käytävälle.
    ”Wau”, tyttö sanoi yllättäen.
    ”Mhh?” Kaarna kohotti kulmiaan Alvan yhtäkkiselle keskustelunaloitukselle.
    ”Eikun sitä vaan, etten ole koskaan kuullut sun olevan hiljaa Miskaa hoitaessas”, blondi myhäili.
    ”Aaa sitä, eikun mä vaan ajattelin..”, Kaarna aloitti, ”..asioita, elämässä on tällä hetkellä paljon kaikkea”
    ”Mm, mulla on ne -anteeksi kielenkäyttöni- hiton kirjotukset keväällä”, Alva manasi.
    Kaarna nappasi Miskan suitset olkapäälleen ja alkoi lämmittämään kuolaimia.
    ”Ja tietysti kirjotan mun inhokki reaaliaineet nyt ensimmäiseksi, jotka on tietysti..” Alva aloitti taas loppumattoman puhetulvansa, ja Kaarna siirtyi karsinaan laskemaan Miskalta riimun kaulalle, pujottamaan kuolaimet suuhun ja remmit korvien yli.
    ”Ooksä menossa kentälle vai..?” Alva huikkasi aivan Miskan oven vierestä vilpittömästi kiinnostuneena.
    ”Joo”, Kaarna vastasi puoliääneen.
    ”Siellähän on ihan järkyttävän kylmä”, tyttö hyrisi ja hieroi käsivarsiaan.
    ”Maneesissa on tunti, en viitsi mennä sinne heilumaan”
    Alva nyökkäsi ja jäi oven viereen selittämään jotain Hauskan piehtarointitavoista. Kaarna kuunteli jutut puolella korvalla laittaessaan Miskan suitsia kiinni.

    Jossain välissä Alvakin oli lähtenyt karsinan ovelta, ja Kaarna oli päässyt vähin äänin lähtemään kentälle päin. Ilma oli pilvinen, muttei sentään satanut. Hän käänsi Miskan kaartoon ja nousi selkään. Ilma oli taas kylmentynyt ja Kaarna käänsi tummanharmaan villaviltin päädyt reisiensä alle. Ratsastusviltti oli kovia kokenut, mutta sopi oikein mainiosti vielä käyttötarkoitukseensa.

    Kaarna siirsi Miskan käyntiin ja uralle. Pikkupakkasten ansiosta ruuna tuntui olevan tavallista energisemmällä päällä ja askelsi reippain askelin. Kaarnalla oli tarkoituksena soveltaa tänäkin torstaina, niinkuin hän oli edelliselläkin tehnyt, viikkojen takaista koulutuuppauksen aihetta. Pohkeenväistöt alkoivat jo sujua paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, mutta paljon oli vielä hiottavissa.
    Kaarna keräsi ohjat käsiinsä ja ratsasti päätyyn voltin herättellen Miskaa. Muutamat voltit kirjaimille, ja ravisiirtyminen. Kaarna nosti takinkaulusta, kylmän viiman vesittäessä silmät. Ehkä olisi sittenkin ollut parempi odottaa maneesin vapautumista, eikä tulla tänne tuuleen ja tuiverrukseen pyörimään.
    Ravi hölskytti itsepintaisesti Kaarnaa, hänen jäädessä perusistuntaan. Kierros tai kaksi, ja Kaarna pysäytti Miskan aidan viereen, ja nosti viltin roikkumaan aidanseipäälle. Kaarna hengähti ja siirsi ruunan uudelleen raviin, jääden tällä kertaa kertaa keventämään. Kaarna käänsi Miskan keskihalkaisialle ja puolipidätti muutaman metrin suoran jälkeen. Hän lähti väistättämään takaisin uralle kevennyksen tahdissa. Kaarnasta pohkeenväistöt oli paljon helpompi suorittaa keventäen. Pidätys, pohje, pidätys, pohje. Pohkeenväistö jäi parin, kolmen ristiaskeleen pätkäksi. Heti seuraavalle keskihalkaisialle päästessään Kaarna käänsi uudestaan tehtävälle. Tällä kertaa hän tuki paremmin ulkopohkeella. Jotain hän taisi tehdä jotain oikein, sillä, jokseenkin turhan loiva, pohkeenväistö jatkui melkein uralle asti. Kaarna taputti Miskaa iloisena kaulalle ja valmistautui uuteen käännökseen.

    Kaarna siirsi Miskan käyntiin ja laski pitkät ohjat. Pohkeenväistöt olivat voin parantuneet loppua kohden, mutta niin oli Kaarnan jäätymistasokin. Hän avasi talviratsastushanskojen tarrat ja nosti paljaat kätensä niskaan lämpenemään. Kaarnan kylmät kämmenet tuntuivat inhottavalta lämpöä hohkaavaa niskaa vasten. Lopulta sormetkin heräsivät kohmeesta ja Kaarna pisti hanskat takaisin käteen. Väistöt olivat menneet sen verran hyvin, ettei Kaarna viitsinyt pilata hyvää loppufiilistä. Laukkatehtäväksi ehkä jotain muuta? Kaarna keräsi ohjat ja päätti ottaa hiukan laukkaa keskiympyrällä. Se vaikutti kaikista yksinkertaisemmalta vaihtoehdolta.

    Miska ravasi energisenä pitkin ympyrän kaarta. Kaarna otti pitkäksi venähtänyttä ravia hiukan kiinni, ennenkuin istui harjoitusraviin. Hetken hän väitteli Miskan kanssa asetuksesta, ennen kuin ruuna asettui ympyrän kaarelle. Kaarna tiivisti istuntaansa, antoi puolipidätteen ja laukkapohkeet. Laukan noustessa Kaarna nytkähti inhottavasti taakseppäin. Heti kun askellaji oli hiukan tasoittunut Kaarna yritti mahdollisuuksien mukaan asettaa Miskaa. Sisäpuolen jalustin lipesi Kaarnan päkijältä. Hitto. Hän yritti kalastaa jalustinta takaisin jalkaan. Miskakin tajusi, ettei Kaarna enään ylläpitänyt laukkaa, ja hidasti isolle raville. Kaarna pomppi hetken ravissa, ennenkuin sai nojattua tarpeeksi taakse, ja hidasti Miskan käyntiin. Hän nappasi jalustimen takaisin jalkaan ja odotti että laukan jälkeinen pään jumputus hälvenisi pois.

    Kaarna siirsi Miskan uudelleen kevyeen raviin. Tällä kertaa hän nosti laukan istuen samalla hetkellä perusistuntaan. Se onnistui paljon paremmin, ja Kaarna pääsi nopeasti laukan rytmiin. Kaarnalla oli pitkä historia sisäjalan jännittämisessä, jonka takia jalusitimet lipesivät helposti jalasta. Nyt hän yritti pitää sisäjalan mahdollisimman rentona. Laukka tasoittui reippaan pirteäksi ja kyydissä oli kiva istua. Kaarna kurottui taputtamaan Miskaa. Kylmä sää ei näyttänyt haittaavan enään kumpaakaan.

    //Tästä piti tulla lyhykäinen tarina, mutta kuinkas kävikään,,

    • #39019 Vastaus

      Alva Ainio
      Osallistuja
      • Postauksia: 29
      • Koulutuksen tarpeessa

      Vihdoin sä julkasit tän! Muttaa mä niin tykkään sun kirjotustyylistä! Elävää ja helposti seurattavaa luettavaa.

    • #39419 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 991
      • Lauman johtaja

      Siun tarinoita on aina niin ilo lukea! Oli kiva kuulla taas vähän tarkemmin miten Kaarnalla noin niinkuin muuten elämässä menee ja lukea miten jutustelu muiden tallilaisten kanssa sujuu. Kirjotit ratsastuksestakin tosi mukaansatempaavasti ja tarpeeks yksityiskohtasesti. Saat 1hp 1sp ja 2kp

Vastaa aiheeseen: Miska

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: