Mymmeli

Foorumit Päiväkirjat Mymmeli

Tämä aihe sisältää 75 vastaukset, 12 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Emily 2 viikkoa, 3 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #937 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi
    Mymble’s Diamond 
    ”Mymmeli”

    © Pinja Kumpulainen

    Rotu, väri, säkä, ikä: Welsh A, rautiaanvoikko, 115cm, 12-vuotias
    Koulutustaso: Yleispainotteinen, koulutustaso n. HeB & 70cm (koulutus kesken, joten kehittyy vielä). 
    Luonne: Mymmeli on älykäs ja rauhallinen ponitamma, jolla on pelisilmää tilanteisiin. Aikuisille joskus jopa äksyilevä neitokainen on lapsille ja erityisesti tutuille lapsille kuin nallekarhu. Mymmeli on hoitaessa kiltti, se seuraa vapaanakin Miroa kuin hyvinkoulutettu koira ja malttaa odottaa tienlaidassa kiltisti pojan jäädessä kaivamaan ojasta sammakoita. Hoitaessa se antaa suorittaa perustoimenpiteet hyvin, mutta pinteleiden laitosta se ei pidä lainkaan ja yrittääkin usein nykäistä jalkaansa pois alta.
       Ratsastaessa Mymmeli on kuin emänsä -vauhti korjaa virheet, tuntuu olevan tammojen ajatusmaailma. Mymmelillä on paha tapa juosta tehtävistä läpi keskittymättä lainkaan siihen, mitä oikeastaan pitikään tehdä. Kun tamman saa kuuntelemaan, siltä löytyy kuitenkin pätkittäin todella hienoakin liikettä niin koulu- kuin esteratsastuksenkin saralta. Maastoesteillä tamma suorastaan innostuu ja haluaisikin vain kaahottaa radan läpi ja vähintäänkin täysillä.

    Mymmelin omille sivuille

  • #942 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    27.08.2018 Mymmeli, isabellin värinen poni.
    Raahasin matkalaukkua pitkin hälisevää ja kiireistä Arlandan lentokenttää. Olin lähdössä pian kotiin kuukauden kestäneeltä reissultani ja kieltämättä kaipasin kavereitani ja jopa oikeaa koulua. Uppsalassa famun ja fafan luona meillä oli käynyt yksitysopettaja, joka oli pitänyt huolta siitä, että en tipahtaisi kärryiltä viettäessäni lähes koko elokuun isovanhemmillani. En ollut tippaakaan yksityisopettajan kannalla, ei ekoilla viikoilla kuitenkaan mitään tapahtuisi, mutta famu oli ollut ehdoton tässäkin asiassa, kuten aina kaikissa muissakin. Kuluneet viikot olivat olleet osaksi kammottavan tylsiä, mutta osaksi ihan huippumahtavia. Olin ollut kaksi ja puoli viikkoa esteleirillä alkeisryhmässä ja saanut ylittää ensimmäisen ihkaoikean esteen. Suunnistin tottuneesti oikealle lähtöportille famu perässäni paapattaen siitä kuinka minun ja isäni pitäisi muuttaa Uppsalaan kokonaan, täällä olisi paljon paremmat opiskelumahdollisuudet.. Famu ei pitänyt ideasta, että lentäisin yksin kotiin, mutta ihmeekseni hän oli antanut isälleni periksi. Hän halasi minua tiukasti tuoksuen pistävältä hajuvedeltä, miksi ihmeessä fafa ei sanonut tuosta löyhkästä mitään. Famu nyrpisti nenäänsä ja sanoi minun haisevan kummalliselta, ehkä niiltä hevosilta. Itse löyhkäsi pistävältä, hyi. Fafa ojensi minulle lentomatkalle Kalle Ankan ja kätteli minua vastaan tulleen saattajan.

    Sininen Coupé BMW odotti meitä kuumuuttaan hohkaavalla parkkipaikalla. Auto oli isäni silmäterä, eikä siellä saanut suunnilleen hengittääkään, vaikkei auto ollut enää mikään uusikaan, isä oli ostanut sen vuotta ennen kuin synnyin.
    ”Mitä jätkä, mites sun reissu meni” isä kysyi heittäessään tavarat kyytiin ja istahtaessaan kuskin paikalle.
    ”Siinäpä tuo, esteet oli tosi jees!” puoliksi totesin ja puoliksi huudahdin.
    Isä oli soitellut kuitenkin useamman kerran viikkoon ja käynyt kerran viikonlopun famulla. Toisaalta olisin tahtonut kertoa kaiken mitä oli tapahtunut kammottavan tarkasta yksityisopettajasta ihaniin hevosiin, mutta toisaalta olin vihainen isälle siitä, että hän dumppasi minut mummolaan. Ihan jeeshän siellä oli, mutta järkihän niiden vanhusten kanssa meni. Tunne oli varmasti molemminpuolinen, sillä famu inhosi kepposia ja eräänkin kerran tehtyäni kylmämetkun tämä huusi suihkusta minulle mitä moninaisimmilla kirosanoilla. Ei kovin classyä mietin ja painoin isäni penkinlämmittimen päälle tämän katsoessa muualle.

    Kävimme hieman myöhäisellä lounaalla syömässä pihvit ja ranskalaiset. Sen jälkeen isäni katsoi minua tummien kulmiensa alta hieman veikeästi. Vähän samallalailla kuin minä katsoin isääni vaalean kiharapehkoni alta hymyillen kun tämä huomasi penkinlämmittimen kuumottavan itseään.
    ”Arvaas mitä?” hän kysyi sipaisten mustaa tukkaansa.
    ”No mitä?” kysyin siristäessä silmiäni.
    ”Kun sä oot nyt käynyt alkeiskurssit, esteleirin ja käytännössä koko pienen ikäs ratsastanu hevosilla..” hän aloitti.
    ”Niiin?” kysyin silmät laajeten ja lopetin jalkojeni heiluttamisen hetkeksi.
    ”Niiin mulla on sulle yllätys, mutta sitä varten meidän pitää käydä kotona vaihtamassa vähän vaatetta” hän kertoi, muttei suostunut vieläkään paljastamaan kaikkea.
    Yritin inttää ja inttää, mutta ei. Punaiseen Hilfigerin paitaan pukeutunut isäni vaikeni kuin muuri, vihreät silmät iloiten.

    Auto kaartoi koivujen reunustamalle hiekkatielle, enkä olisi millään malttanut pysyä paikoillani. Inhosin odottelua enemmän kuin mitään. Olin pukeutunut siniseen t-paitaan, ruskeisiin ratsastushousuihin ja oransseihin kumppareihin. En voinut ymmärtää miksi jotkut vannoivat ratsastussaappaiden nimeen, eihän niillä voinut kävellä kunnolla edes kilometriä ja useimmat niistä olivat hankalia puhdistaa. Siksi suosin itse kumppareita, kukaan ei kiukuttelisi jos ne olisivat hieman mudassa. Niinsanotut luksustuotteet olivat typeriä. Miksi kukaan ostaisi kalliin t-paidan jos sitä pitäisi sitten varoa. Tavalliset vaatteet olivat paljon parempia, vaikka isä merkkivaatteita yritti minulle tuputtaakin.

    Viimein pääsin loikkaamaan ulos autosta ja pyörittelin silmiä isälle, joka oli niiiiin hidas. Ruskea orava kipitti pitkin pihaa ja kiikkui nopeasti puuhun.
    ”Hei kato orava!” huudahdin.
    Isä vain nyökkäsi, eikä muka ollut asiasta kiinnotunut. Minä en koskaan kasvaisi aikuiseksi, kuolisin tylsyyteen. Orava istui puussa ja tuntui katselevan meitä erityisen tarkkaan. Lopulta isä lähti kävelemään kohti tallia ja minä hyppelin vieressä. Oli paljon mukavampaa edetä loikkimalla tai pomppimalla kuin kävelemällä.

    Tarhassa laidunsi mitä kaunein vaaleankeltainen hevonen. Tai oikeastaan se oli melkein kullanvärinen, mutta sen kaikki
    jalat olivat valkoiset, kuten harja ja häntä, sekä läsi.
    ”Kato miten nätti poni, isabellin värinen!” huudahdin innoissani.
    Isäni hymyili ja sanoi, että se olisi voikko suomeksi. Mitä väliä, ihana se kuitenkin oli, tammalla oli sopivannäköinen rakenne esteratsastukseen tuumin.
    ”Ollaanko me tultu tänne ratsastamaan?” kysyin ja käänsin päätäni.
    ”No jos haluat, toi poni on Mymmeli ja sen omistaa yks Miro Malmstén.” isä sanoi.
    ”Ai mitä, ai mun poni! Kiitos, kiitos, kiitos, lupaan siivota mun huoneen heti sitte myöhemmin, kiitos!” pompin ja halasin isääni.

    Hetken kuluttua olin saanut haettua Mymmelin sisälle taluttaen sitä hyvin inhoavasti pinkillä riimunnarulla. Jos olisin ollut ponista yhtään varmempi, olisin taluttanut sen pelkästä otsatukasta. Pinkki ei ollut poikien väri, tai ainakaan minun, eikä edes ponini, vaikka se tyttö olikin. Vein Mymmelin karsinaan odottelemaan, että hakisin harjat jostain, missä ne nyt olisivatkaan. Kysyin asiasta isältäni ja totesin samalla, että kuukausirahaani on nostettava, Mymmeli tarvivisi ensitilassa uusia varusteita. Juuri kun väittelymme oli alkamassa paikalle käveli keltaiseen paitaan pukeutunut ruskeatukkainen nainen.
    ”Hei, mä olen Olivia, te olette varmaan Kristian ja Miro?” hän kysyi hymyillen.
    ”Mm” vastasin minä.
    ”Olemme joo, Kristian” isäni sanoi ojentaessaan kätensä ”Kättele” hän sihahti minulle.
    Pikaisen keskustelun jälkeen paljastui, että Olivia oli ihan mukava ja oli ilmeisesti ratsastuksenopettaja. Ainakin hän sai minut houkuteltua osallistumaan Helppo C:n tunneille, mikä ei välttämättä tekisi pahaa, vaikka tahdoinkin vain hypätä.

    Lopulta löysin Mymmelin pinkit harjat ja harjasin tamman pikaisesti ja hieman inhoten. Kuka ihme oli hankkinut ponille pelkkiä pinkkejä varusteita. Varmaan joku tyttö. Olikohan Mymmeli opetettu tyttöjen ratsuksi, eikä osaisi olla ollenkaan minun kanssani tai hypätä esteitä. Se olisi kyllä kamalaa. Hain varustehuoneesta mustat suitset, joista puuttui alaturpahihna ja vein ne Mymmelin karsinalle. En ratsastaisi kunnolla, mutta jos vähän pyörähtäisin kentällä. Suitsin tamman äkkiä ja varmistin, että leukahihnan väliin jäi tarpeeksi tilaa. Jätin ohjat tamman kaulalle ja nappasin kiinni toisesta ohjasta, Mymmeli vaikutti ihan kiltiltä. Isäni pysäytti minut ennen kuin ehdimme ottaa askeltakaan.
    ”Top,top nyt. Miten sitä ponia talutetaan, ei ilman hanskoja ja ohjat pois kaulalta”.
    Pyöräytin silmiäni, mutta tein työtä käskettyä. Rasittavaa.

    Kentällä nousin tamman selkään punttaamalla ja Mymmeli ampaisikin heti liikkeelle. Se tikkasi alkukäynneilläkin kuin pikakävelijä ja yritin mukautua sen rytmiin. Tamma kiitäisi esteillä varmasti kuin tuulispää. Uppouduin haaveisiini ponin selässä istuskellessani ja mietin, että ehkä se famulla olo ei ollutkaan maailman kammottavin juttu jos kotona sen jälkeen odotti poni. Ihan ikioma poni!

    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
  • #945 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    29.08.2018 Pölyinen kenttä ja superkiva Aleksi.
    ”Istunnan tärkein apu on painoapu ja sä hallitset Miro sitä sun katseella. Älä kato alas jos et halua kellahtaa sieltä siihen kentälle.” setäni Kasmir huuteli kentän laidalta.
    Kouluratsastus oli kamalinta mitä tiesin, pölyisellä kentällä piti saada Mymmeli näyttämään edes suunnilleenkaan fiksulta hevoselta ja itse piti muistaa istua tietyllä tavalla, leuka ylös, kyynärpäät kylkiin, kantapäät alas, nyrkit pystyyn, ei saa pälyillä, hohhoi. Pyörittelin silmiäni Mymmelin tikatessa pikkuruista raviaan pitkin kenttää. Pölyävän kentän ulkopuolella aukeni kaunis maailma, johon olisin mielelläni sännännyt kullanvärisellä ponillani ja lähtenyt katsomaan kaikkea mielenkiintoista.
    ”Otahan seis. Kuule en mä ainakaan teitä päästä hyppäämään ennen kuin sä ihan todella hallitset sen ponin ja saat pikkuisenkaan keskityttyä omaan tekemiseen. Tiiän, että Mymmis on mahdottoman kiltti, mutta et vaan voi tuudittautua siihen, että oot mahdottoman hyvä ratsastaja, koska osaat ratsastaa ponilla kiitolaukkaa.” Kasmir sanoi tiukasti.
    ”Se oo mikään Mymmis” tuhahtelin ja jatkoin matkaa. Kasmir ei kyllä tiennyt mistään mitään.

    Kasmir oli tullut katsomaan uutta poniani ja luvannut pitää meille ”ratsastustunnin”, isä kun jälleen oli töissä, vaikka oli muuta luvannut. Lopputunnista Mymmeli oli liikkunut Kasmirin mielestä paremmin ja hän oli lopulta jopa kehunut meitä. Siihen asti, että olin tiiraillut taivaalla lentäviä joutsenia, Mymmeli oli pysähtynyt kuuntelemaan ja Kasmir huokaillut. Vaaleat hiukseni olivat liimaantuneet mustan kypärän alla pitkin päätäni, vaikka siinä piti muka olla kunnollinen ilmastointi ja ylicool ruskea läppä ja leukapehmike. Kuuma se oli silti. Mieleni teki kovin maastoon, mutta minulla ei ollut ketään kaveria lähtemään, enkä saisi mennä yksin vielä hieman oudossa paikassa.
    Kärtin luvan ratsastaa tallipihaan saakka Kasmirin kävellessä vieressäni, luuliko se oikeasti, etten muka hallitsisi omaa poniani. Olihan Mymmeli pikakiituri, mutta ei se ollut mitenkään ilkeä tai yrittänyt tiputtaa ketään, sillä oli vain vauhti päällä, ihan kuten minullakin. Aleksi talutti aurinkoisella tallipihalla mustaa hevosta, jota sanoin Kuuksi. En tiennyt hevosen oikeaa nimeä, joten olin ristinyt sen väliaikaisnimellä, Kuu oli hyvä, koska sen päässä oli puolikuun muotoinen merkki. Sen kuitenkin tiesin, että se oli ori tai ruuna. Varmaan ruuna, koska se tarhasi laikukkaan tamman ja punarautiaan ruunan kanssa. Laikukas tamma oli Oreo, se jäi mieleeni, koska noh, oreothan ovat hyviä. Vilkutin Aleksille ja mies vilkutti takaisin.

    ”Moi, mihis matka?” Aleksi kysäisi.
    ”Talliin, mun setä ei anna mun mennä vielä maastoon yksin, vaikka tähän aikaan saattais nähdä siilejä! Näin aamulla meidän pihalla yhden, mutta se oli tosi pullea, voiko siilillä olla vielä pikkusiilejä mahassa vai olikohan se vain syönyt paljon?” pulputin.
    ”Oon lähdössä maastoon alkukäynneille, jos sun setä antaa luvan, voidaanhan me tietty mennä yhdessäkin” Aleksi lupasi.
    Aleksi oli kyllä aika kiva ja hirmu hyvä ratsastamaan. Osasi varmasti hypätä suuriakin esteitä.​

    • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
  • #946 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    30.08.2018 Valmistautumista kilpailuihin
    Olin steppaillut koko illan Hallavassa kuin tulisilla hiilillä, Mymmeli vähät välitti mitä tein. Ulkona se oli rouskutellut tyytyväisenä heiniään minun etsiessä Pokémoneja sen tarhasta, metsästä ja ratsastuskentältä, josta minut oli kyllä hyvin nopeasti ajettu pois. Käsieni viuhtominen häiritsi, mutta pakkohan se oli viuhtoa kun paremmat pallot olivat lopussa ja tahdoin saada Ratatan kiinni. Ei jäänyt eli oli varmaan Ditto, olin aivan varma siitä. Istuskelin Mymmelin karsinassa ja yritin lukea Aku Ankkaa, muttei siitä mitään tullut. Huokaisin ja poljin kumppareillani ärtyneesti kuivikkeita kasaan kantapäideni alla ja sen jälkeen levitin ne uudelleen. Mymmeli tuli tuuppimaan turvallaan kuin kysyäkseen miksi ihmeessä puhisin ja mökötin. Nostin käteni ja rapsuttelin sitä otsasta, tamma puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan.

    ”Moi, täällähän sä oot” vaaleatukkainen kummitätini Aksoni sanoi kuikuillessaan karsinaan.
    Aksoni, joka oli oikeasti Aino, oli hirmuisen lyhyt ja hirmuisen taitava ratsastamaan ravureilla montéa ja varmaan ajamaankin. Aksoni asui kerrostalossa keskustassa ja heräsi jokainen aamu ennen viittä, jotta ehtisi itse ruokkia passihevosensa. Hassua, sillä heidänkin tallillaan oli tallimestari, joka olisi voinut sen tehdä.
    ”Isäs soitti, olitteko te lähössä sinne Adinaan huomenna kisoihin?” Aksoni kysyi rapsutellessaan Mymmeliä.
    ”Mm” nyökyttelin ja nousin ylös. ”Enkä mä osaa sille tehdä niitä rutturoita”
    ”Ai sykeröitä?” Aksoni naurahti.
    ”Nii, just niitä!” Huudahdin.
    ”Onko sulla kumilenkkejä? Mehän voidaan tehdä ne valmiiksi jo nyt illalla ennen ku vien sut kotiin, soittelin Kookokselle, sillä menee kuulemma myöhää, mutta jos haetaan pizzat?” Aksoni jutteli.

    Eihän minulla mitään kumilenkkejä ollut. Olimme huomenna menossa Adinaan este- ja kouluratsastuskilpailuihin. Ensimmäiset minulle ja ilmeisesti Mymmelillekin. Isä oli auttanut minua ilmoittautumaan estekilpailuihin 40cm luokkaan sillä ehdolla, että osallistuisin myös Helppo D:n raviohjelmaan. Olimme hypänneet Mymmelin kanssa vain kerran, emmekä ehtisi hypätä uudelleen ennen kisoja, mutta hyvin se varmasti menisi. Hyvin oli mennyt tänäänkin, Mymmeli olisi varmasti hypännyt korkeammaltakin, mutta ohjaaminen oli mielestäni vähän hankalaa kaahottavan ponin kanssa. Ja pysähtyminen, se varmaan koituisi kohtaloksemme koulukisoissa.

    Saimme kumilenkkejä ja jotain mansikantuoksuista glittersuihketta lainaan sinihiuksiselta naiselta, joka esitteli itsensä Lilyksi muutaman nauruntyrskähdyksen jälkeen. Nauroi tyylilleni nimittää sykeröitä rutturoiksi, vaikka en meinannut vain muistaa mitä ne olivat. Rutturoita, sykeröitä, jotain palluroita vain. Tavarat olivat tallilta tai hänen, en ollut varma, koska pyydystin juuri Pikatchun käytävältä, mutta niitä sai kuulemma lainata ja hän lupasi auttaa lettien kanssa jos tarvisin apua. Aika ystävällistä, mutta onneksi Aksonikin oli paikalla. Yksin en olisi varmaan edes ymmärtänyt letittää ponia kunnolla.

    Lopulta Mymmeli oli siistiksi laitettuna ja puettuna galaksiloimeen. Lily oli laittanut sen hännän yläosaan ranskalaistyylisen letin ja Aksoni oli sykeröinyt tamman harjan. Lopulta tammalle oli puettu loimi ja oli aika ruokkia se ennen kun lähtisimme kotiin.
    ”Pitääkö Mymmelille lainata kuljetussuojat jostain, meillä ei vielä ole. Muuta ollaan kyllä ostettu” kysyin pilkkoessani hankalan näköisesti porkkanoita, jotka Aksoni oli hetki sitten kuorinut.
    ”Voitte lainata meiltä suojia, ne ei oo pinkit” Aksoni virnisti ja viipaloi valkosipulia tottuneesti Mymmelin iltaruokaan.

    Laitoimme ämpärin kannen kiinni ja juuri kun olimme lähdössä, pihalla meitä vastaan käveli isäni pituinen mies. Ei kuitenkaan yhtä vanha kuin isäni, joka ei kyllä hänkään mikään ikäloppu ollut. Mies talutti Väiskiä, ruunaa, jolla oli ihan huisin pitkä otsatukka, siihen saisi varmaan mahtavan rutturan. Väiskiä olinkin ihaillut ja muutamaan kertaan salaa rapsutellutkin, Väiski oli ihan kiltti.
    ”Moi!” Aksoni tervehti iloisesti.
    Olivat kuulemma nähneet ohimennen joskus jossain raveissa. Nikoksi paljastunutta miestä Aksoni ei senkummemmin tuntenut, mutta Nikon vanhemmat kyllä, heillä oli ravitalli ja sieltä Väiskikin oli kotoisin. Silitin Väiskin kaulaa aikuisten lätistessä joutavuuksia. Viimein lähdimme Aksonin iänvanhalle Opelille, joka nökötti likaisena parkkipaikalla. Aksoni ei ollut turhantarkka ja sainkin lompsia autoon oransseilla kumppareilla, vaikka en puhdistanutkaan niitä hirmuisen tarkkaan. Aika luksusta.​

  • #947 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    04.09.2018 Omenavarkaat Lauantaiaamu 1.9.2018
    ”Joo moimoi, soitan sitte!” huikkasin isälleni pamauttaen bmw:n oven tarpeettoman lujasti kiinni.
    Hypähtelin oransseissa kumppareissa kohti Mymmelin karsinaa, veisin ponin ulkoilemaan ja sitten pitäisi siivota. Kaunis voikko tamma hörisi heti kun kuuli askellukseni, se oli juuri syönyt ja odotteli ilmeisen malttamattomana pääsyä ulos.
    ”Hei Mymmeli, Mimmi, Mimsku” jutustelin sille.
    Tamman harja oli edelleen hiukan kiharalla sykeröiden jäljiltä. Harjasin sen päälisinpuolin, puhdistin kaviot, jotka se kiltisti nosti ja lopulta sujautin sille vihreän, pehmustetun riimun päähän. Arvoin hetken laittaakko loimea vai ei, likainen poni ei houkutellut, sillä halusin ratsastaa myöhemmin kuitenkin. Kävin hakemassa Mymmelin fleeceloimen, jossa oli galaksien kuvia.

    Tartuin riimusta kiinni tamman leuan alta ja lähdin taluttamaan sitä kohti tarhaa. Vastaani tuli Ohto riimunnaru kädessään.
    ”Moi, Mimmillä on uus tarhakaveri, se on Eetu ja on aivan kiltti.” hän kertoi.
    ”Aijaa joo” mumisin.
    Mutristin suutani hieman huolestuneena, toivottavasti Eetu oikeasti olisi kiltti, eikä yrittäisi karata. Olisi noloa päästää jonkun muun hevonen karkuun. Eetu oli ilmeisesti muuttanut vasta tallille, sillä en ollut nähnyt valkopäistä, pienikokoista Suomenhevosruunaa koskaan ennen. Ohto oli ollut täysin oikeassa, Eetu möllöili odottamassa, eikä yrittänytkään rynniä portista ulos kun päästin Mymmelin livahtamaan sisään. Eetu ja Mymmeli haistelivat hetken toisiaan, kunnes alkoivat sovussa rouskuttaa heiniä. Ei se Eetu mikään jyrä ilmeisesti ollutkaan.

    Tepsuttelin takaisin talliin, jossa vein Mymmelin unohtuneet harjat takaisin harjapakkiin ja pakin kaappiin. Pakin vieressä keikkui puoliksi luettu sarjakuvalehti, jonka olin unohtanut viimeksi. Kaapista kaivoin itselleni mukaan tiskiharjan ja sienen. Puhdistin ruokakupin ja vesikupin huolellisesti. Isäni sanoi aina, että karsinassa pitää olla niin puhdasta, että siellä voi istua huoletta ja vesi niin raikasta, että sitä voisi juoda itsekin. Mistä lie joltain hevosgurulta oppinut, ihan fiksua, sillä en halunnut saada lantaa housuilleni kun luin Aku Ankkaa karsinassa. Lopulta siivosin karsinan Ohton armollisella avustuksella (puolitäydet kottarit on ihan järkyttävän painavat). Lopulta hain lisää kuiviketta karsinaan ja pidätin hengitystä taiteillessa kottareiden kanssa karsinalle, eivät kaatuneet ennenaikojaan ja hyvä niin.

    Ruokahuollon aika. Hain rehuhuoneesta Mymmelin AAMU-tekstillä kirjaillun keltaisen ämpärin ja tiskailin sen. Hihat kastuivat, mutta mitäs pienestä. Otin esille ohjeet, jotta muistaisin varmasti tarkalleen mitä piti laittaa ja minkäverran. Aamuämpäriin laitoin pikkuruisella desimitalla kolmesti kauraa, kahdesti mysliä, kuorin pari porkkanaa ja pilkoin ne. Porkkanoita oli aika hidas kuoria, joten nakkasin pari kovaa ruisleipää päälle korvaamaan puuttuvat porkkanat. Laitoin kannen kiinni ja siirryin iltaruoan kimppuun. Samat kolme kauraa, kaksi greenmixin pellettiä, kammottavan hajuista valkosipulia, niitä samoja porkkanoita, joita en edelleenkään jaksanut kuoria kuin kaksi.. Lopulta lisäsin vaaditut vitamiinit ja luin ”satunnaisesti omenoita”. Eihän meillä ollut Mymmelille omenoita, noh, samase tuumin ja lähdin syömään välipalaa.

    Vein Mymmelin karsinalle valmiiksi harjan, suitset, suojat ja satulan, jonka laskin etukaari edellä maahan. Isä oli kieltänyt sen, valitti, että satulat menisivät huonoiksi, mutta eikai se siinä ajassa menisi miksikään. Hain Mymmelin pois sen tarhakaverin luota, joka oli tosissaan suloinen, olin jopa rapsutellut sitä hetken. Vein Mymmelin karsinaansa ja harjasin sen uudelleen. Mymmeli kutitteli turvallaan vaaleaa tukkaani laittaessani sille etusiin jännesuojia, inhosin pinteleitä ja niin inhosi Mymmelikin. Turha siis kiduttaa kumpaakaan. Lopulta satula selkään ja suitset päähän. Olisimme valmiita, paitsi kypärän ja minun hanskojeni osalta, äh. Hain puuttuvat tavarat tamman odotellessa kiltisti ja viimein pääsisimme lähtemään.
    Ulkona tuskailin Mymmelin satulavyön kanssa, en millään meinannut saada sitä kiristettyä.

    ”Moi ipana, tarviks apua” Kassu kysyi hyväntuulisena, hän oli ilmeisesti juuri saapunut, vaaleat hiukset olivat hieman pörrössä.
    ”No joo, en saa millään kiinni tätä Mymmelin vyötä” puuskahdin.
    ”Katotaas” Kassu sanoi ja nykäisi vyön helposti kireälle.
    ”Kiitti jäbä” sanoin ja vaikutin varmasti tosi coolilta, ainakin omasta mielestäni.
    Kassu virnisti ja heilautti kättään, minä kiipesin Mymmelin selkään. Kokosin ohjat ja naksautin kielelläni tamman liikkeelle. Mymmeli lähti reippaasti askeltamaan pikkuruista käyntiään.

    Lopulta tulimme metsäreitille, joka johdatti meidät suuren pellon laidalle. Pellon laidalla oli omenapuita, siis ihkaoikeita omenapuita! Kenenhän ne olivat ja miksi ne nököttivät täällä yksinään. Vilkaisin ympärilleni, ei se varmaan ketään haittaisi jos yhden söisi. Ohjasin Mymmelin ojan yli ja ratsastin puun viereen.
    ”Mymmeli, oot liian matala, nouse varpailleen” tupisin yrittäessäni yltää omppuihin.
    En uskaltanut tönäistä puuta, pahimmillaan joku olisi kolahtanut Mymmeliä otsaan.
    ”Pysyhän paikallaan” mutisin tammalle ja irroitin jalkani jalustimista.
    Nousin polvilleni satulaan ja keräsin useamman herkullisen näköisen omenan. Tungin niitä taskuihini ja palasin takaisin istumaan satulaan. Nyt äkkiä takaisin tallille, toivottavasti kukaan ei huomannut meitä.

    ​Tallilla riisuin Mymmelin varusteet, loimitin sen ja laitoin riimun päähän. Jätin tamman kuppiin omenan ja rapsuttelin sitä hetken niskasta. Vein varusteet paikalleen ja muistin jopa paketoida suitset. Lopuksi menin viemään Mymmelin iltaruokaan pari omppua ja söin itse yhden. Kyllä varastettu omppu oli paras omppu, tuumin syödessäni viimeistä omenaa Mymmelin kanssa puoliksi ennen kuin talutin sen takaisin tarhaan.

  • #948 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    11.09.2018 Kummitusmetsässä vai kummitus metsässä?Tiistai-ilta 11.09.2018

    Konttasin pitkin ojaa, sillä olin varma, että saisin täällä piileskelevän pokemonin paremmin kiinni näin. Kentän vierellä oli aina pokemoneja, mutta koulussa isot pojat, kutosluokkalaiset, olivat kertoneet, että ne saattoivat aistia ihmiset. Päädyimme siis möyrimään jo koulussakin pitkin ojia, mutta ilmeisesti olimme olleet liian kovaäänisiä, koska emme löytäneet yhtäkään. Yhtäkkiä havahduin metsästykseltäni englanninkieliseen puheeseen. Ei se voinut olla, kyllä se oli. Jason Astor työntämässä lastenkärryjä meidän tallilla, isä ei ikinä uskoisi tätä. Pidätin hengitystäni katsellessani Alanaa ja jättikokoista Lassea, sekä puhelintaan selaavaa Jasonia. Jos vain saisin nimikirjoituksen.. Tilanne kuitenkin meni hyvin nopeasti ohi, enkä minäkään löytänyt pokemoneja. Hiippailin pois ojasta ja lähdin katsomaan Mymmeliä vaatteitani pudistellen.

    ”Ai mitä, missä on kummituksia” kysyin silmät pyöreinä, ”lähdetään etsimään!”
    Olin tullut tallitupaan vähän kesken jutun, mutta olin kuitenkin kuullut ihan tarpeeksi. Hallavassa olisi kummitusratsukko ja minä tahdoin ehdottomasti nähdä sen. Kaikki hörppivät kahvia, teetä tai kaakaota ja pulisivat kummitusratsukosta ja yökyläilystä tallilla. Isä ei ikinä päästäisi minua sinne..
    ”Lähdetäänks me ettiin niitä aaveita?” Lily kysyi virnistäen.
    ”Joo! Lähteekö muita?” kysyin, vaikka kyllä Lilynkin seura kelpaisi.
    Lily oli kiva, mutta Lilyn hoitohevonen Valera oli hieman pelottava. Se oli suuri, punainen ja tosi äkäinen. Ohto oli kieltänyt menemästä sen lähelle, koska se oli purrut vaikka ketä. Olin edelleen vähän huolissani Valeran vuoksi, olimme hypänneet esteitä ja pudottaessani puomin hirveällä ryminällä Mymmeli ja Valera vauhkoontuivat ja Lily tippui -ja Valera kaatui. Onneksi Aleksi ja Lily olivat olleet lopulta kuitenkin ihan ymmärtäväisiä.

    Saatuamme hevoset varusteisiin olimme lähdössä maastoon, kerrankin kunnon porukalla. Lily lähtisi Valeralla, joka onneksi oli kunnossa ja oma suuri, punainen ja kiukkuinen itsensä. Nio Fonziella, jossa oli kuulemma puolet Welshiä, melkein Mymmelin sukulainen siis. Punatukkainen Henna Eetulla, sillä Mymmelin tarhakaverilla, joka oli kyllä mukava, eikä yhtään pelottava. Adelaide, pirtsakka ja energinen tyttö, jota en ollut ennen tavannut aikoi lähteä kirjavalla hoitoponillaan Pilkulla. Kassu lupautui lähtemään mukaan hölkäten. Ohto lupautui lähtemään jonkinmatkan päähän ukaan, koska Aleksi kuulema tappaisi tämän jos jotain sattuisi hänen työvuoronsa aikana. Mitä ihmettä meille muka voisi sattua. Kassu käveli ensimmäisenä jonossa jutellen samalla ensimmäisenä ratsastavalle Niolle. Lähdimme kohti metsäpolkua.
    Vedin sini-harmaata takkia päälleni tiukemmin, tuuli tosissaan kylmästi. Onneksi olin jättänyt kumpparit jalkoihini, olisi varmasti tullut kylmä matalissa kengissä. Ohto käveli vieressäni, olin melkein Ohton pituinen kun istuin Mymmelin selässä.
    ”Pelaatko pokemonia ja uskotko että löydetään se kummitushevonen. Oon lukenu, että jos on kummituksia niin puhelin voi loppua toimimasta” aloitin.
    ”En kyllä pelaa, enkä tiedä, olishan se jännää löytää. Eiks kummitushevoset kuitenki yleensä ois valkosia, eikä mitään ruunikoita” Ohto vastasi kääntämättä päätään. Se varmaan mökötti kun suukin oli kuin viiva.
    ”Jos se on dittohevonen!!” huudahdin miltei tarpeettoman lujaa.
    ”Niin mikä oli?” Ohto kysyi ja tälläkertaa ihan vilkaisi minua kohti.

    Alkoi hämärtää, eikä missään näkynyt jälkeäkään kummitushevosesta, mutta ei myöskään edellisellä maastoreissullani löytämästäni omenapuusta. Ne omput oli tosi hyviä, ei yhtään matoja. Ratsastimme puoliksi vierekkäin Aden kanssa. Täplikäs poni ja kultainen poni, tulisi muuten hyvä kuva, ajattelin.
    ”Minkä ikänen sä oot?” kysyin tytöltä. Arvelin, että olisimme melkein saman ikäisiä, eihän meillä ollut kuin kymmenkunta senttiä pituuseroa.
    ”Yläasteella” hän vastasi hymyillen. Yläasteella, ei millään..
    ”Mä löysin Mimmin kaa täältä kivan omppupuun viimeksi, se oli semmosella pellonlaidalla, ootko nähny sitä paikkaa?” kysyin hieman huolestuneena. Olinkohan vahingossa käynyt toisessa ulottuvuudessa tai jotain vastaavaa. Kyllähän ufokaappauksiakin saattoi käydä.
    ”Oon joo, se on tuolla vähän tuollapäin” blondi vastasi kättään huiskauttaen. Ei ufojuttuja siis sittenkään.
    Juteltuamme hetken selvisi, että Adella oli Italialaisia sukujuuria. Aika siistiä, meidän tallihan oli oikein intörneisönäl tai jotain, niin Alanakin sanoisi. Ja Alana oli cool.

    Fonzie pysähtyi niin äkisti, että olin törmätä Mymmelillä ruunan valkoruskeaan takapuoleen. Fonzie pörisi sieraimet suurena, eikä suostunut ottamaan askeltakaan, jotta pääsisimme metsään ja sitäkautta Hallavaan. Muutkin hevoset alkoivat steppailla levottomasti. Koko joukon seisoessa paikallaan, yhtäkkiä synkästä metsästä alkoi kuulua ääniä. Ne lähestyivät meitä. Katsoin Lilyä, joka tuijotti takaisin. Paniikki valtasi mieleni, nyt se kummitushevonen varmasti ilmestyisi. Äänet kuitenkin loppuivat yhtä äkisti kuin alkoivatkin.
    ”Nyt vaan reippaasti, painutaas sinne tallille” Ohto sanoi rauhallisella äänellä, joskin se värähti lopuksi.
    Tarvoimme metsäpätkän tiiviissä jonossa, Ohto ja Kassu ensimmäisinä. Pian hermostunut puheensorina täytti tallipihan. Onneksi meillä oli Kassu ja Ohto kävellen mukana, emme olisi muuten ikinä saaneet hevosia tallille, osaa piti nimittäin taluttaa välillä. Kiitin Mymmeliä miljoonasti tallipihassa siitä, että se ei tiputtanut minua selästään ja että se oli niin fiksu poni. Vaikka olikin koulutunneilla välillä vähän banaani-spagettia.
    ”Iskä, et ikinä usko! Tuolla metsässä on kummitushevonen!” hihkaisin heti kun näin isäni odottelemassa meitä Mymmelin karsinalla.

  • #982 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Kisakuulumisia
    Olimme treenanneet tosissaan Mymmelin kanssa viimeaikoina ja isäni oli suureksi yllätyksekseni tehnyt huomattavasti vähemmän töitä kuin yleensä. Isällä oli ollut aikaa kuskata minua kisoihin, myös niihin älyttömiin ja Mymmelin palkintokaappi oli saanut jo ihan uskomattoman paljon täytettä. Parhaat tulokset kouluratsastuksen saralta olimme napanneet Adinasta, jossa saimme 78% Helppo D raviohjelmasta. Siitä sai jo hieman kehuskellakin, tavoitteenamme olisi päästä starttaamaan luokkia Helppo C:ssä vielä tämän vuoden puolella. Koulukisoista en pitänyt juurikaan, eikä oikeastaan Mymmelikään, tyhjää sykeröimistä ja pynttäytymistä. Isä oli kuitenkin hirmuisen tarkka, että kun kisoihin mennään niin siellä edustetaan.

    Setäni Kasmirin suurella avustuksella olin viimeinkin päässyt Mymmelillä estekisoihin, olin saanut startata ensin ristikkoluokissa ja lopulta etenimme 70cm luokkiin. Mymmeli oli satavarma hyppääjä, eikä se koskaan yrittänyt kieltää tai ohittaa estettä. Tamma kiisi nopeasti ja riitti kun sen ohjasi sinnepäin, loppu sujuikin itsestään, joskin melkoisen vauhdikkaasti useimmiten. Estekisoista oli tarttunut mukaan useampi ruusuke, jopa niitä sinivalkoisiakin. Aikani jankattuani isäni lupasi minun mennä Mymmelin kanssa maastoestevalmennukseen. Se meni hyvin, joskin ehkä hieman vauhdikkaasti, mutta varmajalkainen poni tiesi mitä teki ja minä roikuin kyydissä ja nautin. Sirkuskoulussa käymisestä oli hyötyä, tasapainoni oli parantunut kovasti ja pysyin kyydissä vauhdikkaissakin käänteissä. Lopulta pääsimme starttaamaan maastoestekisoissa 50cm luokan. Esteet olivat tukkeja ja risuesteitä ja kieltämättä minua ei ollut jännittänyt niin paljoa koskaan ennen. Mymmelistä oli kuoriutunut kunnon kisatykki ja olin hirmu ylpeä tammastani.

    • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
  • #3073 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Po-po-po-poing-poing-po-poo-poingTiistain hyppelyitä.

    Pääsin koulusta jo kahden aikaan ja päätin skipata kotona käymisen kokonaan. Kioskilta saisi karkkia ja muistaakseni nuudeleita olisi vielä Mymmelin kaapissa. Sotkin pyörälläni suoraan Hallavaan. Oli kuulas syyspäivä, kerrankin ei satanut vettä. Jätin pyöräni parkkiin, kerrankin oikealla tavalla, enkä paiskaten miten sattuu. Olin nimittäin kyllästynyt kuuntelemaan valituksia siitäkin, ehkä minusta oli tulossa aikuinen. Moikkasin tallikissoja iloisena ja painelin suoraan vaihtamaan vaatteet, tallilla ei ollut juuri ketään vielä tähän aikaan. Vaihdoin pikaisesti siniset ratsastushousut ja tallitakin päälleni. Jalkaani sujautin oranssit kumpparit, luonnollisesti. Siirryin puhdistamaan karsinan kupit, karsina itsessään oli jo siivottu. Tämän jälkeen oli pakko siirtyä siivoamaan Mymmelin varusteita, valitettavasti kaapin sotku ärsytti jopa minua.

    Hypähtelin Mymmelin tarhalle ja yritin viheltää, ei onnistunut vieläkään, vaikka olin treenannut jo pitkään. Kaverini Hannu väitti osaavansa viheltää, vaikka oikeasti hän vain kiljui kimeästi. Kullanvärinen ponitamma huomasi kuitenkin minut ja ravasi vastaan portille. Se pukkasi turvallaan minua hellästi rintaan ja kerjäsi rapsutuksia. Aikansa rapsutuksia vastaanotettuaan se alkoi kutitella minua hiuksista ja varasti piponi.
    ”Mymmeli, mitä ihmettä! Anna mun hattu takas” nauroin muka närkästyneenä.
    Mymmeli heitteli päätään pipo hampaidensa välissä, hölmöläinen.

    Avasin portin ja livahdimme Mymmelin kanssa portin läpi. Silittelin sitä kaulasta ja harmittelin, etten voinut asua tallilla. Olisi ihanaa nähdä poni aina aamuisin ennen koulua. Nappasin pari pokemonia matkalla. Tamma käveli vierelläni, vaikkei ollutkaan narussa kiinni taaskaan. Aleksi käveli meitä vastaan ja siirsin salamannopeasti käteni riimulle ja moikkasin häntä.
    ”Oleksie miettiny niihin ratsastuskoulumestaruuksiin lähtöä?” hän kysyi. Huvittunut ilme paljasti, että olin jäänyt kiinni, jälleen kerran. Ponia pitäisi kuulema taluttaa narussa, vaikka ei Mymmeli mihinkään karkaisi, ei tietenkään!
    ”Silleen joo, mutta en mä tiiä osaisinko ratsastaa Mollyllä ollenkaan. Tai meninhän mä silloin tasotunnilla sillä, mutta nii. Oishan se varmaa mukavaa” kiertelin ja kaartelin.
    Halusin osallistua, mutta olin hieman laiska opettelemaan uudella hevosella ratsastamista. Hetken kuulumisia vaihdettuamme jatkoin matkaa ja vein Mymmelin karsinaansa.

    Harjasin tamman huolella ja vilkaisin kelloani, kaksi. Lily pääsisi paikalle aikaisintaan kolmelta. Hain Mymmelin varusteet ja puin tammalle galaksikuvioidut jännesuojat ja kiepsautin takasiin pintelit. Taputin tammaa likaisella kädelläni ja jätin kaulalle sotkuisen kädenjäljen. Nyt se pitäisi harjata uudelleen, äh. Muutamalla harjanvedolla hommasta selvittiin ja lähdin hakemaan itselleni varusteita ja Mymelille satulaa. Vaihdoin jalkaani johdpurit ja chapsit, laitoin palaturvaliivin takin alle, heijastinliivin takin päälle ja nykäisin kypärän, nahkahanskat ja heijastinraipan mukaan.
    ”Satula, suitset ja rintaremmi” mumisin puoliääneen ja käännähdin ehkä hieman turhan vauhdikkaasti, sillä olin törmätä punapäähän.
    ”Oj då, sori” sanoin spontaanisti. Kiroilin mielessäni viimekesältä jäänyttä oj då:a, kuulostin ihan famulta..
    ”Ei se mitään” punapää hymyili. ”Oon Jannica, Eetu-shettiksen omistaja”.
    ”Aaaa! Tiiän sen, se on tosi söpö” aloin höpöttää. ”Mä oon Miro, Mymmelin, sen kullanvärisen welshin omistaja”.

    Pienen sananvaihdon jälkeen pakenin paikalta Mymmelin karsinaan ja varustin tamman loppuun. Heijastimet laitoin tamman turpahihnaan ja viskasin heijastinloimen lautasille galaksiloimen päälle. Ohjien lukko temppuili kun avasin ne rintaremmi-martingaalin laittoa varten. Suljin lukon ja jätin ohjat kaulalle. Tönäisin karsinan oven auki ja mallailin kypärää päähäni Mymmelin kävellessä selkäni takana. Ulkona kiristin vyön ja laskin jalustimet, meillä olisi mukavasti aikaa noin tunnin maastoreissulle. Pitkästä aikaa ihan kahdestaan, mahtavaa!

    Varttia vaille kolme saavuimme takaisin tallille, olimme ottaneet matkalla muutaman käynti ja ravipätkän, sekä yhden laukkapätkän. Tamma oli painattanut todella kovaa, muttei kuitenkaan ryöstäytynyt käsistä. Olin ylpeä yhteistyömme kehityksestä. Ratsastin Mymmelillä kentälle ja avasin portin tamman selästä ja onnistuin jopa sulkemaan sen, olisipa Aleksi nähnyt tämän! Hyppäsin alas selästä ja aloin kantaa puomeja ja estetolppia paikalleen. Mymmeli käveli perässäni ja olisi varmaan auttanut jos olisi osannut. Hetken kuluttua näin Celican kaartavan paikalle. Sinitukkainen Lily katosi talliin ja marssi hetken kuluttua kentälle.
    ”Heii Lily, mitä kuuluu!” Huudahdin innoissani. En ollut nähnyt häntä aikoihin.
    ”Moi, eikai tässä. Ootko lämmitelly?” hän kysäisi.
    ”Joo, kävin maastossa ja laiteltiin nyt näitä esteitä. Haluaks nää?” kysyin Lilyltä ja tarjosin loimia.
    Lily nyökkäsi hyväksyen ja kietoutui lämpimään loimeen kentän laidalle. Kiikuin takaisin Mymmelin selkään ja hihittelin hänen näyttävän ihan Harry Potterin ja Sannin risteytykseltä. Sain silmien pyörittelyä ja kieltänäyttelyä takaisin.

    Otin muutaman laukkaympyrän ja temmonvaihteluita. Mielestäni olisin ollut jo valmis hyppäämään, mutta Lily käski ottaa tamman paremmin kuulolle. Kaitpa hän tiesi, olihan hän huomattavasti kokeneempi kuin minä. Ilmeisesti Lilyllä oli joku uusi hevonenkin, mutta sitä en ollut vielä nähnyt. En olisi millään malttanut odottaa, sitten voisimme ratsastaa useammin yhdessä! Lopulta Lily hyväksyi ja antoi meidän lähestyä ravipuomeja ja käski kiinnittää huomiota siihen mitä olin tekemässä. Enpä keskittynyt ja ne puomit olivat fiasko. Mymmeli hyppäsi jättihypyn kolmen puomin yli ja pärskähteli nenä pystyssä.
    ”Ai paska” mumisin.
    ”Oho, ottakaapa uudestaan” Lily sanoi.
    Muutaman kerran jälkeen tekemiseen saatiin joku järki ja tamma alkoi ottaa takajalkoja alleen ja venytti askeltaan mukavasti.

    Lily nyökkäili hyväksyvästi ja osoitti ristikko-pysty sarjaa.
    ”Tulkaa ravissa, nostakaa laukka ristikon päällä ja pysty laukassa. Sitten otatte seis ennen sitä päädyn puomia” Lily komensi.
    Nyökkäsin, Lily ois hyvä opettaja. Saavuimme esteelle kiitoravissa ja laukka nousikin kuin itsestään. Mymmeli eteni melko matalana ja pitkässä muodossa, joten pysähdys meinasi olla työn ja tuskan takana.
    ”Et sä ratsasta millään kamelilla, keskity siellä kyydissä. Taitava poni ei oo sama kun taitava ratsastaja” Lily läksytti.
    Irvistelin, vaikka tiesin varsin hyvin, että oikeassahan hän oli. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun läksytystä aiheesta sain osakseni. Pitäisi käydä enemmän koulutunneilla, ne olivat vain niiin tylsiä. Lyhensin ohjia ja pidin tamman paremmin kontrollissa. Lähestyimme jälleen hieman lujaa ristikkoa, mutta pysähdys sentään tuli paljon paremmin ajallaan. Saimme jopa kehuja, jes!

    Lily nosti ristikon pystyksi ja tulimme sarjaa vielä muutaman kerran kolmella ravipuomilla ja kahdella pystyllä. Yllätyksekseni puomit auttoivat ja suurin sähläys jäi pois. Hirmu rankkaa se ratsastaminen kuitenkin oli, ihan erilaista kuin yleensä.
    ”Nyt menee hyvin, Mymmeli hyppää läpi selän ja sä et vaan oo kuskattavana! Toi näyttää tosi hyvältä” Lily kehui.
    Hymyilin superleveää hymyä ja päätimme ottaa sarjan vielä kerran. Myös tälläkertaa onnistuimme ja treeni oli hyvä päättää onnistuneeseen suoritukseen.
    ”Hei siehän ratsastit hyvin” Aleksi kehui.
    Naamani helahti entistä punaisemmaksi, en tiennyt, että meillä oli yleisöäkin. Hieman nolostellen lupauduin ratsastamaan vastaisuudessakin enemmän tällä tyylillä. Lily nakkasi loimen Mymmelin selkään ja lupautui kävelyttämään tammaa kentällä sillä välin kun laittaisin esteet pois. Vitsit, tämähän olikin kiva päivä!

    • #3075 Vastaus

      Lily Wilson
      Osallistuja
      • Postauksia: 109
      • Perus pullaponi

      Apua tää oli nii kiva! Lilyki oli sellane millaseks sen kuvittelisin tollasessa avustelevassa/neuvovassa/opettavassa tilassa. Ihana Miro ja Mymmeli.<3

    • #3097 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Nää sun tarinat saa aina niin hirmu hyvälle tuulelle! Miro on ihan huippu persoona! Olin jo heti alussa repeemässä tolle ”ehkä minusta oli tulossa aikuinen” :’D Kirjotat kans hyvää dialogia ja sekä Lilyä että Aleksia kuvailit tosi luontevasti. Jos haluut keräillä näitä pisteitä niin saat 2ep 1mp 1sp ja 2hp

    • #3116 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ihana rento hyvänmielen tarina, tässä oli paljon hauskoja lauseita, jotka elävöittivät tarinaa kivasti!

  • #3123 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Isän kanssa tallillaPerjantaina
    Lähdimme isän kanssa tallille kolmen aikaan. Isä juoksuttaisi tänään Mymmelin, sillä ratsastaisin tänään itse Mollyllä kouluvalmennuksessa. BMW:n pysähtyessä tallipihalle loikkasin ulos autosta ja pamautin oven kiinni ilmeisesti liian kovaa isän mutristeluista päätellen. Vilkaisin valmennuslistaa, ensimmäisessä ryhmässä neljän aikaan ratsastaisivat Kassu, Jesse, Seela, Emily ja Nio, joten tallilla varmaan alkaisi olla porukkaa.
    ”Moi Kassu!” huudahdin Kassun nähdessäni.
    ”Moikkamoi” Kassu vastasi hymyillen.
    Hain siivousvälineet ja puhdistin karsinan kupit isän puhdistaessa karsinan. Karsina oli putipuhdas ennätysvauhtia ja pääsimme pian hakemaan Mymmelin tarhasta.

    Hain violettimustan hieman uutuudenjäykän riimunnarun ja yritin epätoivoisesti suoristella sitä samalla kun lähdin hypähtelemään kohti Mymmelin tarhaa. Ulkona tihutti vettä ja kullanvaalea poni seisoskeli hieman tyytymättömänä värikkäässä kaulakappaleellisessa sadeloimessaan. Poni pärskyi ja ravasi kohti, ilmeisesti se halusi myös sisälle.
    ”Moi Mymmis” sanoin ja kikkailin riimunnarun kiinni.
    Poni puolittain ravasi sisälle ja talutin sen pesukarsinaan. Isä odotti jutellen Aleksin kanssa niitä näitä. Vein Mymmelin loimen kuivumaan ja hain tamman harjapakin sekä pyyhkeitä. Yhteistyöllä tamman jalat oli nopeasti pesty ravasta ja kuivattu valkoisilla pyyhkeillä.
    ”Oisko se helpompaa jos ois muunvärisiä pyyhkeitä ku näitä valkosia” isä naureskeli.
    Pian tamma oli viety karsinaansa ja harjasimme tamman yhdessä. Mymmeli oli oikein kiltisti ja edustuskelpoinen, joskin se hieman kiukutteli kavioiden nostossa isälleni. Jostain syystä Mymmeli ei juurikaan välittänyt vieraista aikuisista.

    ”Tuuks näyttään missä Mimmin varusteet on?” isä kysyi.
    ”Joo tottakai” sanoin nykäistessäni karsinan oven kiinni.
    Onneksi olin siivonnut edellispäivänä varustekaapin, hyvä minä. Isä juoksuttaisi Mymmelin, missähän juoksutusdelta oli, hittovie.
    ”Öö tässä ois nää suitset, käytän yleensä sillä näitä mustia missä ei oo turpista, mutta on meillä nää anatomisesti muotoillutki, niitä en oo käyttäny vissii kertaakaa.” sanon pyöritellen mustia suitsia, joissa ei ollut edes ohjia paikallaan ja kuolaimena näkyi olevan kuparirolleri.
    ”Otan ne anatomiset, onko teillä liinaa? Kuolaimenki varmaan vois vaihtaa johonki muuhun, nivelkö teillä yleensä on?” isä kyseli.
    Nyökkäilin ja näytin suppean kuolainvalikoimamme. D-kolmipala, kuparirolleri, tavallinen nivel tai kolmipalainen olympia. Isä valitsi D-kolmipalan ja otti mukaansa myös Mymmelille lampaankarvaiset jännesuojat etusiin ja takasiin galaksikuvioiset hivutussuojat. Ei mikään tyylikkäin combo, mutta kaitpa ne toimivat.

    Isä lähti varustamaan Mymmeliä ja tuntui hassulta, että joku muu veisi Mymmelin liikkumaan sillävälin kun minä ratsastaisin jollain muulla hevosella. Vilkaisin heidän menoaan ja menin itse laittamaan tamman ruokia valmiiksi.
    ”Yks, kaks, kolme kuaraa molempiin..” mumisin ja laskin ääneen kauran, myslin ja pelletin määrää.
    Valkosipuli kirveli silmiäni ja pilkoin omenoita ja porkkanoita keskittyneenä.
    ”Miro, tuuksä tonne valmennukseen ollenkaa?” Lily kysyi ratsastusvarusteissa.
    ”Apua tuun, unohdin ajankulun kokonaan!” huudahdin ja nakkasin omput ja porkkanat ämpäreihin ja suljin kannet.
    Ryntäsin puolijuoksua kiskomaan varusteet päälleni ja painelin Lilyn ja Christianin perässä valmennukseen.

    Valmennuksen aikana isä oli kävelyttänyt Mymmeliä pitkään loppukäyntejä ja lopulta tuonut Mymmelin takaisin karsinaan ja hoitanut sen valmiiksi. Tyytyväinen tamma vilkuili minua karsinastaan. isän harjatessa sitä kumisualla. Kultainen karva kiilsi upeasti.
    ”Oliko mukavaa?” isä kysyi.
    ”Oli kyllä, mutta jotenki Molly oli niin erilainen. Pilaankohan mä Mymmelin ku oon ainoa joka sitä ratsastaa, pitäiskö mun yrittää hommata sille joku läpiratsastaja?” pohdin ja surkuttelin omia puutteitani ratsastajana.
    ”Ethän sä nyt ponia pilaa, mutta ei se läpiratsastaja huono idea oo. Meillä meni hyvin.” isä sanoi.
    Jäin tosissani pohtimaan läpiratsastajaa ponille, ehkäpä laittaisin whatsappiin viestiä voisiko kukaan auttaa minua. Kouluvalmennukseen ainakin menisin Mymmelin kanssa.

    • #3138 Vastaus

      Herman
      Valvoja
      • Postauksia: 9
      • Maitovarsa

      Jos näitä pisteitä keräilet niin saat 1 hp ja 1 sp

    • #3139 Vastaus

      Herman
      Valvoja
      • Postauksia: 9
      • Maitovarsa

      Jos näitä pisteitä keräilet niin saat 1 hp ja 2 sp

    • #3147 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Näissä sun tarinoissa on niin paljon kivoja yksityiskohtia mistä tykkään, niinkun toi miten Miro heti huomasi ettei sen isän valitsemat suojat olleet tyylikäs yhdistelmä! 😀 tykkään kans Mirosta kokoajan hahmona lisää. olis kanssa tosi hauskaa nähdä joku toinen Hallavalainen kokeilemassa Mymmeliä!

    • #3189 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 118
      • Perus pullaponi

      nää Miron tarinat on aina yhtä sympaattisia ja positiivista luettavaa!

  • #3140 Vastaus

    Herman
    Valvoja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    Sori kun sekoilen, saat siis sen 1 hp ja 2 sp.

  • #3231 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    True Cowboy vai sittenkin vain suu täynnä hiekkaa? – Ratsastuskoulumestaruuksien jälkimainingeissa

    Ratsastuskoulumestaruuksien ensimmäiset kilpailut olivat ohitse, olin selvinnyt ihan mukavasti, vaikka ainahan se sinivalkoinen ruusuke olisi mieltä lämmittänyt. Olin lappanut puolikypsät nuudelit ennätysvauhtia naamaan, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti ratsastamaan Mymmelillä. Raukkaparka oli nököttänyt tarhassa koko päivän, enkä ollut nähnyt sitä kuin kahdesti tänään, toivottavasti ei tuntisi itseään totaalisen hylätyksi. Nykäisin kumpparit takaisin jalkoihini ja sujahdin turkoosi-ruskeaan toppatakkiin. Missähän mun pipo taas olikaan. Pamahdin ulos ovesta, suoraan valkotukkaisen keijukaismaisen tytön eteen ja törmäsin häneen. Tyttö oli ilmeisesti uusi tai en ainakaan tunnistanut häntä, vähän Alanan näköinen jokatapauksessa.
    ”Ohosorienhuomannu” aloitin ja olin valmistautunut vastaanottamaan tytöltä sättimiset, mun moka, mitäs juoksentelin.
    ”Hupsista.” hän vain totesikin väläyttäen valovoimaisen hymyn. ”Oon Zara, Oreon uus hoitaja”
    ”Öö haluaisiks mennä vaikka öö mehulle? Käyks monesti täällä. Oon muuten Miro ja tiiäks mulla on uudet ratsastussaappaat ja mun kieli palo ku söin nuudeleita. No joo, mennäänkö?” Kysyin totaalisen lumoutuneena.
    Isäni ohje tällaisiin tilanteisiin oli aina ollut ”jos törmäät, niin hurmaat”. Liekö se edes mikään oikea elämänohje, ei ilmeisesti ainakaan kovin toimiva, sillä elin isän kanssa kahdestaan kuitenkin. Tyttö myöntyi kuitenkin mehukutsuuni nauraen ja menimme takaisin tallitupaan. Olin melkein treffeillä. Operaatio jouluksi tyttöystävä eteni hyvää tahtia, väliäkö sillä, että meillä oli varmaan kymmenen vuotta ikäeroa, eikä Zara varmaan edes tiennyt, että olimme treffeillä.

    Lopulta haahuilin Mymmelin tarhalle, eivät ne mehukestit tainneetkaan olla treffit Zaran kanssa, mutta mukavaa oli silti. Täpötäydessä tallituvassa riitti aina mukavasti seurattavaa. Mymmeli seisoskeli tarhan kauimmaisessa nurkassa, mutta saapui kuitenkin kuuliaisesti paikalle. Tamma oli totaalisen rapainen ja en nähnyt sen riimua missään.
    ”Missä sun riimu oikein on?” kyselin tammalta.
    Lähdin kiertämään tarhaa Mymmeli perässäni, mutta puolittain mutaisessa ja puolittain jäätyneenmutaisessa maassa ei näkynyt mitään. Noh, sama se. Inhosin sitä pinkkiä edellisen omistajan tammalle ostamaa riimua jokatapauksessa.
    ”Sori joudut nyt oottaan hetken, en uskalla ottaa sua sieltä ilman riimua nyt ku täällä saattaa olla vielä vieraitaki ratsukoita.” pahoittelin kullanvaalealle ponilleni.
    Ei Mymmeli mihinkään olisi lähtenyt, suoraansanottuna en edes tiennyt osaisiko se karata. Hypähtelin kuitenkin kuuliaisesti sisälle ja kaivoin kaapista sille musta-puna-keltaisen riimun ja nappasin vielä kuuliaisesti mustan ketjuriimunnarunkin mukaan, se kun oli ainoa kaapissa majaileva, mihin lie olin muut taas hukannut. Saksan väreissä loistavan riimun kanssa painelin Mymmelin luo ja mietin kuinka siistiä olisi saada tietää ponin aiemmista vaiheista enemmänkin. Ainakin se oli majaillut Saksassa varsana, sen peruja tämä riimu ja narukin olivat, kuten myös olympiarenkailla varustetut kuolaimet. Pidin hieman kummallisena niin rajujen keinojen käyttöä näin kilttiin poniin, mutta kaitpa en vain tiennyt kouluttamisesta tarpeeksi.
    ”Tää ketju menee kai turvan ympäri ja menisköhän solmuun, aika älytön kapine” pohdiskelin puoliääneen ja päätin kuitenkin taluttaa tamman ihan perinteisesti kliksauttamalla ketjun kiinni riimuun ja olin kiertämättä narua yhtään mihinkään.

    Tallissa pesaisin pikaisesti tamman jalat ja kuivasin pyyhkeisiin. Pyyhekasa kaapista alkoi huveta samaan tahtiin kun pyykkipussi kasvoi, pitäisi varmaan ottaa ne tänään mukaan ja pyytää isän apua pesemisessä. Olin totaalikiellossa kaikenlaisiin pesukoneisiin sen jälkeen kun laitoin tiskikoneeseen fairyä. Tiskikoneen tabletit olivat loppunut ja laitoin fairyä tilalle ja varalta hieman runsaammin. Ei olisi kannattanut, koko keittiö nimittäin vaahtosi ja isä taas suuttui. Kun minä olisin aikuinen, en satavarmasti olisi niin kammottavan tylsä. Harjattuani tamman puhdistin vielä sen kaviot ja yritin palauttaa mieleeni joko pitäisi muistuttaa isä tilaamaan kengittäjä. Tamman ollessa valmis istahdin karsinaan hetkeksi ja avasin youtuben. Haku kohtaan kirjoitin ”tynnyrinkierto, hevonen, lännenratsastus”. Mymmelillä ei ollut lännensatulaa, mutta turpahihnattomat suitset näyttivät hieman lännensuitsilta. Jos menisin ilman satulaa, kävisin varmasti ihan cowboystä. Parempi varmaan silti laittaa kypärä ja turvaliivi, olisi jokatapauksessa liian kylmä stetsonille -ja isä suuttuisi taas. Matkalla kohti varustehuonetta pysähdyin hetkeksi rapsuttelemaan Rokkia, maailman kilteintä ponia. Ruuna kutitteli minua huulellaan, mutta tälläkertaa ei ollut näkkäriä mukana. Annoin ruunalle sillointällöin salaa muutaman herkun, mutten ikinä kertoisi siitä kenellekään, varsinkaan Alanalle.

    Nykäisin itselleni turvaliivin, kypärän ja hanskat mukaan ja vaihdoin ratsastussaappaat jalkaan. Mymmeli puolestaan saisi suitsien ja enkkuviltin lisäksi lisäksi uudet suojat jalkoihin. Ne olivat valkomustat ja aika coolit. Olisin oikeasti halunnut pyörittää tammalle valko-sini-violetit pintelit, mutta tamma ei voinut sietää pinteleitä, joten suojat saisivat kelvata. Kentällä ei olisi pimeää, joten heijastimia me emme tänään tarvisi. Kiskoin toppatakin vetskaria ylöspäin ja lähdin varustamaan tammaa. Pohdiskelin useampaan otteeseen pitäisikö minun aukaista ohjien lukko ja irroittaa ne toisistaan, sillä länenratsastajillakin oli päistä irtonaiset ohjat. Tyydyin pohtimaan asiaa taluttaessani tammaa kentälle, alkoi hiljalleen hämärtää, joten en menisi maastoon edes alkukäynneille, pohdin rapsutellessani tammaa kaulalta. Talutin Mymmeliä lähes aina ohjat sen kaulalla, mielestäni se säästi hirmuisesti aikaa kentällä. Kentällä ei ollut ketään, muttei siellä näkynyt myöskään tynnyriä. Päätin raahata yhden estetolpan keskelle kenttää, toimittakoon se sitten tynnyrin virkaa. Mymmeli seurasi perässäni ympäri kenttää.
    ”Kato sitte ku ollaan lämmitelty niin mennään näääin” selitin tammalle esittäessäni laukkaa ympäri estetolppaa.
    Mymmeli seisahtui paikalle ja pärskähti, tarkoitti varmaan, että jeessöör.

    En suostunut raahaamaan tuolia kentälle, joten päätin loikata tamman kyytiin niin kuin elokuvissa. Yritin pompata tamman selkään ensin vierestä ja sitten muutaman askeleen vauhdilla. Päädyin ainoastaan tamman mahan alle syljeksimään hiekkaa. Kentän ulkopuolelta kuului vaimea naurahdus, voi ei! Se oli yksi tallimme parhaista ratsastajista, Alana. Olin fanittanut Alanaa pienen ikuisuuden.
    ”Are you okay?” hän kysyi jopa hivenen huolestuneen näköisenä suurensuuren valkoisen Lassen selästä.
    ”Javisst” mumisin häpeissäni.
    Ensin häpesin sitä, että Alana näki pyllähdykseni ja sitten, että vastasin hänen englantiinsa ruotsilla, vaikka kyllähän Alana suomeakin osasi. Alana nyökkäsi ja jatkoi matkaansa. Tyydyin kohtalooni ja päädyin kiikkumaan Mymmelin kyytiin penkiltä. Enkkuviltti lämmitti tamman selkää ja minun jalkojani mukavasti alkukäyntien ja ravien ajan.

    Muutaman kierroksen jälkeen viskasin viltin syrjään ja aloin taivutella tammaa kunnolla ympyröillä ensin oikeaan kierrokseen ja sitten vasempaan. Mymmelillä oli mukavan pehmeät askeleet ja niissä oli helppo istua. Yritin saada liikkeestä isompaa ja tammasta rentoa. Hetken kuluttua vaihdoin askellajin laukkaan ja yritin muistella koulutuntien antia. Nostin oikean laukan, laukkasin ympyrää ja aloin tehdä kahdeksikkoa. Laukan vaihdoin toki ravin kautta, Mymmeli varmasti osaisi laukan vaihtaa kun osasi esteiden päälläkin, mutta itse en tiennyt miten pyytää sitä. Välikäyntien aikana vilkuilin ympärilleni hämärässä illassa. Ketään ei näkynyt missään, joten nyt varmasti yrittäisin kiertää tynnyriä. Nostin vasemman laukan ja lähestyin estetolppaa ja ohjasin Mymmelin kiertämään sitä. Ympyrä oli alkuun melko iso, mutta fiksuna ja ketteränä ponina Mymmeli ymmärsi nopeasti mitä siltä halusin. Lähdimme uudelleen riehakkaasti kohti estetolppaa ja kuvittelin itseni cowboyksi. Mymmeli kiepsahtikin hieman turhan nopeasti tolpan ympäri, mutta valitettavasti minä jatkoin suoraan ja päädyin naamalleni hiekkaan. Mymmeli oli hetkessä vieressäni nuuhkimassa ja katsomassa kun syljeskelin hiekkaa suustani.
    ”Mitä sä sitä hiekkaa maistelet, sattuks?” Lily kyseli marssiessaan kentän poikki.
    ”Eei, mä vaan yritin olla cowboy ja toi tolppa oli tynnyri ja sitten me kierrettiin sitä, näiks kuinka näppärästi Mymmeli pyöri äsken.” vastasin nousten seisomaan.
    ”Eiks niillä yleensä oo lännensatulat ja koulutetut hevoset just tota varten” Lily kohotti merkitsevästi kulmiaan, mutta purskahti pian nauruun.
    ”Ehkä joo, mutta ei se opettaminen nyt niin vaikeeta voi olla!” naurahdin.
    ”Takas selkään vaan, tartteks kaveria?” Lily kysyi.
    Nyökkäsin ja olin yhdessä hujauksessa takaisin Mymmelin kyydissä.

    Lilyn jäädessä pitämään seuraa ravailin loppuraveja.
    ”Kuule haluaks kuulla salaisuuden, se on vähän nolo juttu” kysyin Lilyltä.
    ”Kerro pois!” Lily vastasi kiinnostuneena.
    ”Yritin aikaisemmin hypätä Mymmelin kyytii ja se meni vähä pielee ja Alana näki mut tuossa maassa makaamassa, meinasin kuolla häpeään! Alanalle ei varmaa oo koskaan käyny mitään nuin noloa!” papatin.
    Lily kohotti kulmiaan ja nyökkäili. Hetken keskusteltuamme pohdin totisesti salapoliisikeinojen käyttöönottoa. Lily tuntui olevan täynnä salaisuuksia ja minä olin pohjattoman utelias. Olisikohan Sirusta vainukoiraksi, jos se saisi selvitettyä Lilyn salaisuudet.

    Lopulta vein Mymmelin takaisin talliin ja otin sen varusteet pois. Hoisin tamman iltakuntoon ja haukottelin laittaessa Mymmelille 2-teholinimenttiä, olin ollut tallilla jälleen koko päivän. Varustehuoneessa pesin kuolaimet, pyyhin suitset ja lopulta paketoin ne. Harjailin suojat puhtaaksi ja marssin rehuhuoneeseen. Iltapöperöt Mymmelillä olivat jo valmiina, aamuruoat ei. Valmistin pikaisesti aamulle ruoan valmiiksi. Aleksi käveli rehuhuoneen ovella vastaan.
    ”Vitsit oli kyllä kiva päivä, ihan mahtavia nää kisapäivät!” sanoin innoissani.
    ”Oli kyllä mukavaa” Aleksi sanoi hymyillen.
    ”Voin viiä Mymmelille ite iltaruoat ku oottelen kyytiä” kerroin.
    ”Juu se alkaaki olla iltapöperön aika” Aleksi totesi ja lähti kuljettamaan rehukärryä kohti tallia.
    Naputtelin isälle viestiä, että olisin valmis kun hän ehtisi hakea ja lähdin viemään heinää kultaiselle ponilleni.

    • #3232 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      oho, minkähänlaine casanova Mirosta oikei tulee isona kun treffitki käy noi helposti! 😀 taas iha huippu tarina, näitä lukies ei voi ol hymyilemättä!

    • #3233 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Mirolla sit riittää intoa pyöriä tallilla ja ratsastaakin monta kertaa päivässä 😀 Ihana toi treffikohtaus ja Alanan eessä itsensä nolaaminen oli kans hauska. Saat 2hp 2sp ja meniskö tää vaikka kouluratsastuksen piiriin eli siihen 1kp

    • #3234 Vastaus

      Zara
      Osallistuja
      • Postauksia: 6
      • Maitovarsa

      Miro on ihan mahtava, aidontuntuinen hahmo! Samaan aikaan tekis mieli halata sitä, mutta samalla vähän nauraa pojan toilailuille 😀 Hihittelin ääneen tarinaa lukiessa, enkä ehkä malta odottaa seuraavaa!

    • #3271 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Olipas kiva tarina, toivottavasti selkäännouseminen onnistuu paremmin ensi kerralla, hih 😀

  • #3276 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Aamutalli

    Kympin aamu, joten ehtisin loistavasti autella aamutallissa ennen kouluunlähtöä. Pääsin tallille isän kyydillä ja loikin iloisesti aamutallilaisia moikaten auttelemaan Mymmelin ruokinnassa. Tamma hörisi suloisesti nähdessään minut pää heinäkasassa. Kippasin ruokaämpärin sisällön ruokakuppiin ja tamman syömistä odotellessa menin tallitupaan syömään oman aamupalani. Kun Mymmeli oli syönyt vein tamman ulos, jossa muutama muu hevonen jo tarhasi tyytyväisenä sumuisessa aamussa.
    ”Moimoi Mymmis, nähdään koulun jälkeen!” kuiskasin tammalle.
    Mymmeli oli tänään erityisen kaunis, joten päätin ottaa tammasta kuvan. Lähettäisin sen famulle ja fafalle, ehkä famu lopettaisi kiukuttelunsa sillä. Famu nimittäin oli vetänyt herneen nenäänsä kun en innostunut hänen joulusuunnitelmistaan.

    Naputtelin imessageen:
    ”Moi, sumuista tänään, kävin tallilla ennen koulua. Mymmeliltä terkkuja”

    • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 4 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
  • #3287 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Maanantai-iltaLainakuski ja läpiratsastusta

    Pyörittyäni päivän enemmän ja vähemmän keskittyneenä koululla pääsin viimein laahustamaan tallille. Rikkinäinen pyörä ärsytti melkein yhtä paljon kuin kasi matikankokeesta. Tiesin, että osaisin kaikki kysyttävät asiat, mutta huolimattomuusvirheet olivat rikkoneet tasaisen ysirivin. Potkin loskamöykkyjä kengilläni ja maleksin pitkin hiekkatietä. Tallipihassa kävin kurkkimassa ensimmäisenä Mymmeliä tarhasta, mutta se olikin ilmeisesti jo sisällä. Vaihdoin pikapikaa tallivaatteet farkkujen ja Makian parkatakin tilalle, isä nimittäin valittaisi kuitenkin jos takki haisisi liikaa hänen villakangastakkiensa joukossa. Viimeisenä kaivoin itselleni kuivat sukat ja kumpparit, converset kun eivät olleet kovinkaan vedenpitävät. Kiskoin tallitakkia kiinni ja lähdin painelemaan talliin.
    ”Moi Alana!” huikkasin ja toivoin hänen unohtaneen edellispäivän urpoiluni.
    ”Moi cowboy” hän virnuili harjatessaan Lassea.
    Kivakiva, Alana oli saanut selville epäonnistuneen tynnyrinkiertoni. Painelin Mymmelin karsinalle rapsuttelemaan tammaa. Se puhisi lämmintä ilmaa naamaani ja kutitteli minua turvallaan. Karsina oli epäilyttävän puhdas ja ruokakupitkin kiiltelivät, kuka ihme oli siivonnut karsinan? Kävelin takaisin Lassen karsinalle.
    ”Alana hei, tiäks kuka on siivonnu Mymmelin karsinan?” kysyin, Alana nimittäin tiesi yleensä kaiken.
    ”Varmaan tonttu” Alana vastasi pitäen katseensa hevosessa.
    Ei vitsit, voisikohan se oikeasti olla tonttu, pohdiskelin hakiessani Mymmelin harjoja.

    Aloitin harjaamisen pyörittelemällä kumisualla kaulalta ja jatkoin takaosaa kohti. Karvaa irtosi kohtuuton määrä ja tumma takkini oli pian täynnä pikkuruisia kullanvaaleita karvoja.
    ”Ootpa kyllä karvainen” mumisin vaihtaessani uutukaisen luonnonharjan ja piikkisuan kehiin.
    Puolikovalla harjalla sain irtokarvat talteen ja jalat puhtaiksi. Joku oli pessyt tamman jalat myös tuotuaan sen sisälle, joten niissä ei älyttömiä ollut harjattavaa. Viimeisenä harjasin tamman läpi pehmeällä harjalla ja pyyhkäisin pääharjalla pään.
    ”Kuka ihme sut on tuonu sisälle ja siivonnu sun karsinanki” kyselin tammalta, arvatenkin turhaan puhdistaessani sen kavioita.
    Tein otsatukkaan letin, jotta harja ei olisi silmillä ja istahdin karsinan lattialle lukemaan harjakassista löytyneen Aku Ankan loppuun. Havahduin ajatuksistani puhelimen piipatessa. Kaivoin iphoneni takin taskusta ja avasin saapuneen viestin.
    ”Käy tää ilta tuntien jälkee eli klo 19 jos ehdit lämmitellä Mymmelin valmiiks.”
    Naputin pikaisesti Lilylle vastauksen ja kasvoilleni nousi sädehtivä hymy.
    ”Kuule Mymmis, Lily lupas läpiratsastaa sut tänää! Käydäänkö maastossa retkellä ennen sitä!” iloitsin.
    Tamma puhalsi ilmaa pipooni ja mupelsi hattuani. Hypähtelin tallitupaan lämmittämään valmislasagnea, isän mielestä minun pitäisi syödä muutakin kun nuudelia. Tallituvassa ei ollut ketään, kaikki olivat varmaan joko laittamassa hevosia valmiiksi viideltä alkavalle estetunnille tai auttamassa maneesissa esteiden laittamisessa. Lämmitin ruoan ja istahdin pöydän ääreen. Ruoka oli superherkkua, ihmekään, että Karvinen söi aina sitä. Christian tuli myös tallitupaan ja pelasimme muutaman kierroksen korttia.

    Lopulta Christian lähti avustamaan Mollyä koulutunnille ja minä hypähtelin maneesiin auttelemaan esteiden keräämisessä. Oli mukavaa olla avuksi, ehkäpä tontut huomaisivat hyvän käytökseni. Uudet ratsastajat tulivat maneesiin ja minä lähdin laittamaan Mymmeliä valmiiksi. Tamma oli harjattu puhtaaksi jo aiemmin, joten tyydyin sipaisemaan pään, satulanpaikan ja jalat. Puin Mymmelille karvaiset jännesuojat ja päätin pyörittää tammalle mustat fleecepintelit takasiin, vaikkei se siitä pitänytkään. Isä oli pitänyt minulle saarnan siitä, etten voisi aina antaa ponin päättää mistä se piti ja mistä ei. Jännesuojat sujahtivat jalkaan mukavasti, mutta pintelien kanssa oli oletetusti ongelmaa. Lopulta aikamme taisteltuamme pintelit olivat jalassa ja poni hivenen kiukkuinen. Jätin Mymmelin hengailemaan karsinaansa ja menin hakemaan satulan ja suitset. Suitsiksi valitsin anatomisesti muotoillut, joissa oli d-kolmipalakuolain. Ärsytti, ettei isä ollut paketoinut niitä viimeksi käytettyään ja pyöräytin pikaisesti ne pakettiin, etteivät punotut nahkaohjat laahaisi maassa ja nostin olkapäälleni. Otin Mymmelin mustan ja kauniilla ruutukuviolla tikatun koulusatulan ruskean satulansuojan alta ja huomasin, ettei siinä ollut edes jalustimia kiinni. En mitä ilmeisimmin ollut ahkera kouluratsastaja, mutta vielä siihen muutos tulisi. Kaivoin kaapista sopivat jalustinhihnat, ylimääräiset messinkiset jalustimet, kouluvyön sekä mustan satulahuovan violeteilla yksityiskohdilla. Lopulta lähdin vaappumaan tamman karsinalle kantamuksieni kanssa. Mymmeli oli pian varustettu ja näytti kieltämättä aivan kouluponilta. Kuiskuttelin sille sen olevan upea kiinnittäessäni tamman karsinaan odottelemaan heijastimia ja minun ratsastuskamppeitani.

    Talutin Mymmeliä ohjat kaulalla kohti tallin ulko-ovea. Olin laittanut tammalle heijastavan rintaremmin, ratsastusloimen, häntäheijastimen, poski- ja turpahihna sekä ohjaheijastimet, jalkoihin heijastimet ja pukeutunut itse vielä heijastinliiviin. Kiristin ulkona tamman vyön, laskin jalustimet ja mittasin ne sopiviksi ja ponkaisin selkään. Napsautin oikealla kädelläni otsalampun päälle ja naksautin kielelläni. Mymmeli lähti askeltamaan kohti metsäistä maastoreittiä. Se katseli kaihoisasti omaa tarhaansa, mutta pyysin sen jatkamaan askellustaan. Pimeä nielaisi meidät lähes heti kun poistuimme tallipihasta. Olin oppinut rakastamaan kahdenkeskeisiä maastoreissuja, tutut reitit ympärillä eivät olleet pelottavia edes pimeällä ja Mymmeli askelsi reippaasti eteenpäin. Hiljalleen alkoi sataa lunta.
    ”Oi kato kuinka nättiä!” huudahdin.
    Mymmeli käänsi korviaan taaksepäin ja lähti pyynnöstäni raviin. Alkoi tulla kylmä, joten keventäminen ja reippaampi tahti ei tekisi pahaa kummallekaan. Kävimme kääntymässä tutussa tienhaarassa ja käännyimme takaisin kohti Hallavaa.

    Ulkokentällä näkyi pyörimässä Mikaela ja Savu. Moikkasin heitä ja siirryin uran sisäpuolelle kävelemään Mymmelillä pitkillä ohjilla. Hetken kuluttua Lily saapui ratsastusvarusteissaan kentälle.
    ”Moi, mitä valopää?” hän kysyi virnistäen.
    ”Oi onko se päällä?” kysyin hätääntyneenä.
    ”Ei ole, kiusasin vain” Lily naurahti. ”Teilläpä on hyvin heijastimia, ainakin näytte tuolla maastossa”.
    ”Joo siellä me käytiinki, oon ravannu ja kävelly, mutta en uskaltanu laukata ku Mymmelillä on viimeaikoina ollu paha tapa lähteä ryöstään turhan kovaa ja sitte se ei oo meinannu oikein pysyä lapasessa” selitin laskeutuessani alas tamman selästä.
    Otin heijastinloimen pois ja Lily nousi ponin selkään. Lily mittaili jalustimet sopivaksi ja pyysi tammaa lähtemään liikkeelle. Mymmeli tarjosi Lilyllekin töpöttävää pikkukäyntiä, mutta se ei kelvannut Lilylle.
    ”Onpa tää ihan hullun pieni!” Lily huuteli.
    ”Noi tuli maneesista just pois, mennäänkö sinne?” kysyin ja siirryimme jatkamaan maneesiin.

    Lily ohjasi Mymmelin suurelle keskiympyrälle ja asetti tamman menosuuntaan. Mielestäni meno näytti oikein hyvältä.
    ”Sun kannattaa aina tälleen kattoa, että etu ja takaosaa on samalla uralla, eikä niin, että etuosa puskee missä sattuu. Lisäksi älä ihan oikeasti tyydy siihen töpöttävään käyntiin enää ku tää osaa kyllä liikkua!” Lily huuteli ponin kyydistä.
    Mymmeli käveli suurempaa käyntiä kun koskaan, sen kaula oli kaarella ja koko poni näytti ihan eriltä kuin minun kanssani. Kun minä ratsastin, se piti yleensä päätään ylhäällä.
    ”Miten saat sen nuin rullalle?” kysyin ihaillen.
    ”Se menee ihan itekseen nuin kun sillä ratsastaa oikein ja läpi kropasta kunnolla. Se nostaa selän ylös vatsalihaksilla ja pyörähtää ku itsestään näin. Rumasti sahaamalla ja rullaamalla saa saman efektin, mutta se ei silti oo oikeasti muodossa vaan jos sen kaula on kaarella.” Lily vastasi.
    Ei kovin hyödyllinen vastaus, mutta nyt sentään tiesin, että ainakin poni osasi kulkea kuin parempikin kouluratsu. Lily alkoi tehdä pohkeenväistöä tammalla, joka tarjosi alkuun ravia jokainen kerta.
    ”Ja sit tää, muista Mymmelin kanssa, että ku pyydät sitä väistään pohjetta niin se väistää sivulle, ei eteen. Nyt tää yrittää juosta karkuun jatkuvasti.” Lily huuteli.
    Ratsukko vaihtoi suuntaa ja otti tosi paljon ravi-käynti-ravi siirtymisiä. He jatkoivat ravissa työskentelyä ympyrällä. Ravi ei tikannut mielestäni juurikaan, mutta Lily vaati ponilta enemmän kuin minä koskaan.
    ”Vitsit te näytätte hyvältä!” huudahdin ja sain hymyn vastaukseksi.
    ”Ympyrällä sun pitää muistaa kattoa myös ravissa ja laukassa, että tää taipuu kunnolla koko kropan läpi. Mymmeli yrittää jatkuvasti vaan taivuttaa päätä, mutta se ei haluais taipua kokonaan. Kokoamisia ei tarvi tehä jatkuvasti ku Mymmeli ei selkästi pitkään sitä jaksa, mutta nopeita ja tehokkaita jaksoja. Oikeaan kierrokseen tää on paljon parempi.” Lily huuteli.
    Lily ratsasti Mymmelillä erittäin tehokkaat 45minuuttia ja lopulta antoi ponin ohjat minulle.
    ”Sori, mulla on ihan jäätävä kiire, mutta kannattaa kävelyttää se hyvin” hän sanoi.
    ”Joo tottakai, kiitos ihan miljoonasti!” huudahdin hänen peräänsä.
    Olin unohtanut kysyä Lilyn näkökulmaa tonttuiluihin, mutta eiköhän sen ehtisi.

    Tallissa riisuin tammalta varusteet pois ja heitin kuivatusloimen sen selkään. Laitoin savea tamman jalkoihin ja juotin sille melassivettä.
    ”Hieno oot, nyt meen putsaan sun varusteet ja sitten tuun harjaan sut” lupailin ja suukotin tamman turpaa.
    Vein tavarat paikoilleen ja huputin satulan takaisin paikoilleen. Lupasin itselleni skarppaavani kouluratsastuksen osalta ja ottavan sen osaksi jokaviikkoista ohjelmaa. Onneksi minulla oli auttajia Hallavassa. Jesse oli luvannut ratsastaa ponilla joskus, kuten Christiankin. Hinkutin suitset puhtaaksi ja nostin paketoituna paikalleen. Haukottelin ja laitoin isälle viestiä, että tulisi hakemaan puolen tunnin kuluttua. Ehtisin vielä hyvin harjata Mymmelin ja laittaa ruoat valmiiksi.

    • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 4 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • #3289 Vastaus

      Lily Wilson
      Osallistuja
      • Postauksia: 109
      • Perus pullaponi

      Apua tää tonttujuttu, nauroin ääneen. XD Ja ihanasti kuvailit just tota läpiratsastusta, oli mukavaa luettavaa ja niin paljon helppolukuisempaa kuin mun mikään teksti ikinä.

    • #3296 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mukava tarina, ratsastan kyllä mielelläni joskus Mymmeliä, voin vaikka laittaa sinulle sopivista päivistä aina viestiä yksityisellä 🙂

    • #3301 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Olipa kivaa luettavaa tosiaankin. Huvitti miten hirvesti heijastimia niillä oli päällä, mutta parempi näin päin! Saat 2hp 2sp ja 1mp

  • #3318 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Käyntimaastossa Jessen ja Elinan kanssa – keskiviikkona 28.11.2018

    Koulusta päästyäni ryntäsin tallille. Olin lähdössä maastoon Jessen ja Elinan kanssa. Tallille päästyäni viipotin kohti Mymmelin karsinaa, oli superkiire, sillä pohdin oliko hieno hämähäkinseitti vielä paikoillaan.
    ”Oho, no sullapa on vauhti päällä” Jesse huuteli Valeran karsinasta.
    ”Joo” vastasin pikaisesti, mutten pysähtynyt, nyt oli kiire.
    Mymmelin karsinalle päästyäni naamani venähti, hämähäkinseitti oli pois, toivottavasti Mymmeli ei ollut syönyt sitä. Huokaisin ja lähdin hakemaan ponia tarhasta. Kukaan ei sitten arvostanut luonnon monimuotoisuutta, ihmekään, että kaikki eläimet kuolivat yksitellen sukupuuttoon kun edes hämähäkkejä ei arvostettu.

    Talutin Mymmelin riimusta sisälle ja aloin harjata sitä. Ulkona oli tarpeeksi kylmä ja maa oli jäätynyt, ei enää kuraisia jälkiä, ainakaan tänään.
    ”Ootko syöny sen hämähäkinseitin?” kysyn Mymmeliltä tiukasti. ”Avaappa suu”
    Yritin kurkkia Mymmelin suuhun, mutta se vain pärskähti loukkaantuneena nostellessani sen huulta. Ei siis myöntänyt barbaarisuuttaan ainakaan, mikäli oli mennyt hämähäkki-paran mennyt tuhoamaan.
    ”Jesse ja Elina, alan pukeen Mymmelille varusteita” huutelin.
    Nakkasin tammalle galaksikuvioiset suojat jalkoihin ja mustan satulahuovan selkään. Seuraavaksi pujautin heijastinrintaremmin paikoilleen ja heilautin estesatulan paikalleen. Kyykistelin pujottamassa rintaremmiä satulavyöhön kiinni ja laitoin vyötä kiinni.Lopulta siirryin siirryin suitsien pariin. Lämmittelin kuolaimia käsieni välissä ja puhaltelin niitä välissä. Messinkiset kuolaimet kiiltelivät hienosti anatomisissa suitsissa ja peilailin itseäni kuolaimen leveimmästä kohtaa. Puin tammalle suitset ja nostin heijastinloimen paikoilleen.

    ”Ootteko valmiina?” Jesse kyseli.
    ”Joo!” vastasimme Elinan kanssa.
    Kiskaisin takin kiinni turvaliivin päälle ja päälimmäiseksi laitoin heijastinliivin. Hanskat tungin taskuun, en saisi vyötä kiristettyä ne kädessä. Talutimme hevoset kentälle, jossa olisi helpompi nousta penkeiltä selkään. Kiristin Mymmelin vyön ja nostin jalustimet läpi heijastinloimen reiästä.
    ”Meettekö te Miro Mymmelin kanssa ensin?” Jesse kysyi.
    ”Joo, saadaanko me sitten valita reittikin!!” huudahdin innoissani.
    Muut myöntyivät ja lähdimme maastoon minä ja Mymmeli etunenässä. Olin hirmu ylpeä, että sain johtaa joukkoa, vaikka todellisuudessa taisimme olla kärjessä vain Mymmelin järkevyyden vuoksi. Käyntimaastossa se kävisi varmaan vaikka yksinkin.
    ”Ravataanko?” Elina kysyi.
    ”Mymmeli saattaa innostua, että jos vaan kävellää?” kysyin muka kepeästi.
    Todellisuudessa minua hirvitti ajatuskin, että Mymmeli ryöstäytyisi jälleen käsistä. Muut onneksi suostuivat pelkkään käyntimaastoon. Tullessamme takaisin tallille juttelimme siitä kuinka mukavaa oli ollut. Ehdotin, että menisimme toistekin, oli ollut hirmu mukavaa. Hoisin ponin loppuun ja istahdin hetkeksi sen seuraksi.

    • #3321 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      ei vitsi, ihan paras toi hämähäkki juttu! :’D voin niin kuvitella Miron yrittämässä saada Mimmin suuta auki. Mymmis ja Miro on kyl niin symppiksiä, nää tarinat tuo mulle nii paljon iloo!

    • #3329 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 151
      • Perus pullaponi

      Tää oli kyllä mukav tarina ja hämähäkki juttu oli ihan paras! Näissä sun tarinoissa on aina joku hauska ”käänne” joka tekee näistä tarinoista mukavan lukea! 😀

    • #3345 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Ihan samaa mieltä muiden kanssa! Mainiota luettavaa, saat 1hp 2sp ja 1mp

  • #3397 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    2.12.18

    Oli outoa mennä tallille jo etukäteen tietäen että mun hommana olis hoitaa joku toinen hevonen kuin Valera. Miro oli aikasemmin kysynyt pääsiskö joku hoitamaan Mymmeliä kun se itse lähtee muutaman päivän reissuun, ja mä mielelläni ilmoittauduin ainakin pariks päiväks ottamaan tamman vastuulleni. Mymmeli oli niin sympaattisen olonen, ja kun mä oon sen verran lyhyt ja kevyt niin voisin sillä mennäkin. Ihan ensimmäisenä talliin päästyä mä lähdin tutkimaan Mymmelin ja Miron kaappia, olin saanut jo aika mittavat ohjeet varustuksien kanssa ja varustekaapista löytyis kuulemma lisää ohjelappua. Otin aikani että tutustuin niihin kunnolla, en halunnut mennä tekemään mitään virheitä kun kerran Miro oli luottanut sen verran että sain ”lainata” sen ponia. Vein Mymmelin harjat sen karsinan eteen ja lähdin hakemaan tammaa sisälle kunhan olin kunnolla tietoinen miten sen kanssa menetellä.

    Vihelsin pari kertaa ennen tarhaan siirtymistä, jossa Mymmeli katsoi mua korvat hörössä ja pää pystyssä sen näköisenä että mitäs mä sielä oikein teen. ”No hei vaan. Tuu, mennää sisälle.” Puhelin tammalle kulkiessani lähemmäs hiljalleen. Jospa se antaisi kiltimmin kiinni kuin Valera.. Ja antoihan se, vaikka hämmentyneeltä se näytti. Silitin Mymmelin otsaa joka kohotti päätään mun käden mukana ja hamusi huulillaan hihan reunaa. Hymyilin sille ja lähdin taluttamaan ponia sisälle. Christian tuli mua vastaan tallissa ja pojan ilmeestä näki että se yllättyi kun mulla oli Mimmi mukana. ”Ainiin, kun Miro on sielä jossain matkalla?” Se muisti melkein heti johon nyökkäsin. ”Jep, mä käyn nyt ainaki pari päivää hoitamas tän.” Selvensin ja vein Mymmelin sen karsinaan. Irrotin riimunnarun ja jätin sen oven eteen kun ryhdyin riisumaan loimea ponin päältä. Varsinkin jalkahihnojen kanssa Mymmeli koitti väistää vähän luimistellen, mutta aika helposti mä sen lopulta sain pois. Taittelin loimen ja laitoin sen nätisti viikattuna karsinan eteen, jonka jälkeen ryhdyin harjaamaan Mimmiä.

    Se oli Valeraan verrattuna hauskan pieni, vaikka eihän Valera mikään valtava ookaan. Tamma myös seisoi nätisti paikallaan, mitä nyt ei tykännyt kun harjasin mahan alta ja päästä, mutta ei se edes yrittänyt purra tai mitään. Niin helppoo Valeraan verrattuna. Mymmeliä harjatessani huomasin pohtivani milloin Lily tuo sen hevosensa Hallavaan. Vaikka olin kuullut uutiset jo hyvä aika sitten paloin silti halusta nähdä Orionin itse, Lily oli puhunut siitä niin ylpeän kuuloisena. Mymmeli pärskähti ja ravisti päätään. ”No joo, ootha säki hieno.” Hymähdin ja taputin sen selkää ennenkuin menin hakemaan kaviokoukun. Taas selvisin ilman puremia, ja aloin muistamaan millaista se oikein on hoitaa normaalia hevosta, eikä sellaista paholaisen ruumiillistumaa. Kunhan Mymmeli oli puhdas jätin sen karsinaan ja kävelin takaisin varustehuoneeseen hakemaan sen varusteet. En menisi selkään sillä kertaa, vaan kävisin juoksuttamassa sitä maneesissa. Otin mukaani tamman suitset joissa oli nivelkuolain, ja irrotin niistä irrotin ohjat jotka laitoin takaisin kaappiin. Suitsien lisäksi otin juoksutusnarun ja deltan. Hetken pohdin pitäisikö jotkin suojat ottaa, ne oli kyllä pääsääntöisesti esteitä ajatellen, joten otin pintelit jotka oli merkitty kouluratsastukseen. Suitsien kanssa ei ollut ongelmaa, lämmitin kuolaimet huolellisesti ensin, mutta pinteleitä laittaessani tamma väisti useampaan kertaan ja mun piti aina aloittaa alusta. Kunhan viimein sain Mymmelin varustettua lähdin taluttamaan sitä maneesia kohti.

    Saatiin olla Mymmiksen kanssa ihan vaan kaksin maneesissa, ja aloitin pienemmällä ympyrällä kävelyttämään sitä. Poni tuntui ihmettelevän hetken mistä siinä on kyse, kun ihan vieras tyyppi heiluu narun päässä. Kunhan riittävät alkukäynnit oli menty kannustin Mymmelin raville, ja annoin liinaa enemmän että poni saisi kulkea isommalla alueella. Mielellään Mymmeli lähtikin ravaamaan häntäänsä heilauttaen, ja sen askel oli heti reipas. Miro olikin sanonut, että se tykkää kyllä liikkua eteenpäin. Reilu puolituntia me saatiin maneesissa kulumaan, kun pyysin Mymmelin käymään kaikki askellajit läpi molemmissa kierroksissa, ja muutamia pysähdyksiä koitin ottaa myös. Ihan selvästi Mymmeli tunnisti käskyt sanallisestikin, kun vaikka pyysin raviin, mutta ihan aina sitä ei vaan kiinnostanut totella. Silti, musta se oli tosi hyvä suoritus kun eihän mulla ollut juoksutusraippaa tai mitään edes käytössä. Sillä lailla rehdisti tamma kulki ihan itse.

    Talutin Mymmelin pitkien loppukäyntien jälkeen takaisin talliin, jossa Alana tuli meitä vastaan. ”Oho, onpa weird nähdä Mymmeli jonkun toisen kanssa kun Miron.” Blondi kommentoi ohi mennessään satulaa kantaen. ”Joo, tää tuntuuki vähä hassult.” Vastasin naurahtaen, ja vein Mymmelin takaisin sen karsinaan. ”Sä oot just sellai sopivan halittava.” Mutisin ponille pehmeällä äänellä riisuessani siltä suitsia, ja yrittäessäni silittää sen poskea tamma käänsi päänsä pois hiljaa puhahtaen. Ja sellainen koiranpentu se on Miron kanssa. Lähdin kuljettamaan Mymmelin varusteita takaisin sen kaappiin ne puhdistettuani. Valera ei oo sellanen jota voisi vaan halia ja silitellä, kun se kyllästyy ennepitkää ja antaa hampaista. Mymmelii ei näköjään kiinnosta muut kun Miro. Mollya halitaan varmasti jo ihan tarpeeks, ja muut hevoset on jääny mulle suhteellisen vieraiks. Eli ei sitten halita. Höh. Palasin takaisin Mimmin luo harjaamaan tamman kunnolla ennenkuin puin loimen takaisin sen päälle. Kurkkasin karsinan oven edessä olevat ohjeet vielä varmuuden vuoksi, että jos liikutuksen jälkeen olis vielä jotain muuta huomioitavaa, mutta koska Mymmeli ei ollut edes hionnut niin päättelin sen yhden loimen riittävän. Lähdin viemään ponia takaisin pihalle, ja sen tarhaan päästettyäni jäin hetkeksi katselemaan tamman ravaamista tarhakaverinsa Eetun luo. Kaivoin kännykkäni esille ja nappasin pari kuvaa ponikaksikosta, joista toisen lähetin Mirolle. Kai siitä on kiva saada tietää miten meillä meni, joten tepastellessani takaisin talliin kirjoitin vielä viestin perään mitä puuhasin Mymmelin kanssa ja mitä se oli siitä tuumannut.

    Seisoskelin hetken karsinan edessä lukiessani Mymmelin ruokinta ohjeita, kun ne pitäisi mennä laittamaan vielä valmiiksi. Huh, sillä lailla aina helppoo kun on ratsastuskoulussa hoitohevonen, ettei tarvii miettii noita ruokkimisia sen kummemmin. Ainakaan ihan joka kerta, vaikka välillä jäiskin iltatalliin auttamaan. Sekoittelin Mymmelille ruuat iltaa ja aamua varten valmiiksi ohjeiden mukaan, ja kävin tarkistamassa että sen lokerossa olisi kaikki kamat paikoillaan ja että olisin varmasti tehnyt kaiken tarvittavan. Joo, nyt pitäisi olla hommat hoidettu. Hyvillä mielin lähdin takaisin kotiin päin, tietysti ensin käytyäni moikkaamassa Valeraa, ja totesin, että ihan hauska päivä. Vähän jotain erilaista, joka on nyt ihan tervetullutta kisa stressiä lievittämään.

    • #3398 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Saat tästä 2hp

    • #3417 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Aaa vitsit huippu tarina!!

  • #3400 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    3.-4.12.18


    ’Vastaanottaja: Miro
    moi! meillä on menny Mymmiksen kans tosi hyvin, se on tosi kiva! vaik ei me ehkä iha viel kavereita olla, mut toi sen kiukuttelu on nii vähästä Valeraan verrattuna. eilen me käytiin eka maastos kävelemäs ja mentii sit kentälle tekeen väistöjä ja taivuttelua käynnis ja ravis. tosi hyvin se oli kuulol, mut aika ihmeissää ku joku uus heppu oliki selässä 😀 tänään tehtiin sit vähän enemmän juttui maneesis. siirtymisii, ympyröitä ja tollasta kaikis askellajeis. nähää sit ku pääset takas suomee!:)’

    • #3409 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 118
      • Perus pullaponi

      ihana symppis kuva!

    • #3418 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Vastaanottaja Jesse:
      Moi, tosi hyvältä näyttää😍👌, oot saanu ponille pintelitki jalkaan, propsit siitä. Iso kiitos vielä avusta😎 Täällä on ollu tosi mukavaa, ihan kiva keliki (nyt +6 ja ☀).

  • #3414 Vastaus

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 151
    • Perus pullaponi

    Uusi tuttavuus

    5.12.
    Oli outoa tulla tallille hoitamaan jotakin toista hevosta, kuin Mollya. Tai no, hoitaisinhan tänään Mollyn sekä Mymmelin, kun kerran tallilla olin, eikä minun tarvinnut liikuttaa kuin Molly. Kaikki hevoset olivat ulkona, joten päätin että aloittaisin molempien hevosten karsinoiden siivoamisella. Siinä nyt vierähti oma aikansa, kun kävin läpi molemmien ruoka-sekä juomakipot ja karsinoiden kalterit. Olin koulusta päässyt jo kahdelta ja samantien siitä kiitänyt tallille, joten noin kolmen maissa sain karsinat siivottua. Karsinoiden puhdistuksen jälkeen hain Mymmelin sisälle. Tamma vaikutti olevan hieman hämillään, kun Miro oli hävinnyt yhtäkkiä kuin tuhka tuleen, sitten oli tullut Jesse ja nyt vielä minä! Mymmeli katsoi minua uteliaana ja hamusi varovaisesti taskuistani nameja. Annoin tammalle yhden ja pujotin riimun sen päähän. Lähdin taluttamaan ponia kohti tallia, ja se käveli takanani rauhallisesti. Talutin sen omaan karsinaansa ja lähdin hakemaan harjoja sekä juoksutusvälineitä. Harjailin ponin kaikessa rauhassa läpi ja puhdistin myös kaviot huolellisesti. Ponin puhdistuksen jälkeen nappasin karsinan ulkopuolelta Mymmelin suitset, juoksutusvyön, suojat, sivuohjat ja juoksutusliinan jotka laitoin Mymmelin päälle ja lähdin taluttamaan tammaa maneesiin.

    Maneesissa ei ollut muita, joten otin rutkasti tilaa itselleni, ja Mymmelille. Taluttelin tammaa hetkisen uralla kunnes otin sen keskelle maneesia, liinaan ravailemaan. Tamma ravasi nätisti hetken aikaa ja pian käskin sitä laukkaamaan. Välillä laukassa se pukitti ja välillä se muuten vain temppuili, vaikutti sillä ainakin olevan hauskaa. Juoksuttelin Mymmeliä sellaiset 30minuuttia ja välissä vaihdoin myös suunnan. Juoksutuksen jälkeen taputtelin Mymmeliä kaulalle ja talutin tamman takaisin talliin. Olimme jotenkuten kerenneet välttää maastotuntilaisten tohinan tallissa, joten palattuamme siellä oli ihan hiljaista. Hoitelin ja harjailin Mymmelin pois ja laitoin sen päälle paksun toppaloimen. Taluttelin Mymmelin takaisin tarhaan ja lähdin takaisin talliin. Vein Mymmelille iltaheinät karsinaan valmiiksi, sillä ennen niiden anatmista ponia tuskin tarhasta haettaisiinkaan.

    Mymmelin hoidon jälkeen menin tallitupaan oleskelemaan. Olin tullut suoraan koulun jälkeen tallille, matkalla vain kipaisin lähi kaupassa ostamassa hieman evästä tallille. Tallituvassa söin evääni ja kerkesin jopa tehdä matematiikan läksytkin. Ne tehtyäni menin takaisin tallin puolelle. Nappasin Mollyn riimun olalleni ja lähdin hakemaan tammaa sisälle. ”No moikka, sua mä en oo vielä tänään tervehtinytkään” sanoin Mollylle ja pujotin riimun sen päähän. Vein Mollyn omaan karsinaansa ja odotellessani talutustuntilaisten saapumista hain sisään myös Mellin ja Savun.

    Avustelin tallissa tuttuun tapaani talutustuntilaisia, ja tietenkin menin talutustunnille avustajaksi. Taluttelin sielä sitten puolisentuntia Mollya ja vein takaisin talliin. Tunnin jälkeen neuvoin tuntilaisia loimien laitossa sun muussa. Tallilta lähdin siinä kuuden maissa, tarkistettuani että Mollylla ja Mymmelillä on kaikki hyvin.

    //Tähän tarinaan sisältyy kans vähän Mollyn hoitamista, mutta toivottavasti ei haittaa 🙂

    • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Emily.
    • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Emily.
    • #3419 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Kiva, että teilläki meni mukavasti! Kiitos avusta 😊

    • #3423 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Saat tästä 2hp!

  • #3508 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    07.12.2018 Kouluvalmennus
    Vitsit mikä väsymys. Hieroin unihiekat silmistäni ja kiskaisin peiton päältäni ja sujautin tossut jalkaani. Tassuttelin pimeään keittiöön, jota valaisi ainoastaan lednauha kaappien alareunassa. Haukottelin ja kaivoin itselleni jääkaapista aamupalasämpylän. Kaadoin lasillisen omenamehua ja istahdin syömään Sirun katsellessa vieressä. Novascotiannoutaja oli supersöpö ja annoin sille pikkupalan leipää. Vein astiat tiskipöydälle ja kävelin pukemaan. Sinivalkoiset ratsastussukat, beiget polvipaikalliset housut, musta Hilfigerin neule ja kirkkaanpunainen pipo. Irvistelin peilikuvalleni tökätessäni tallikengät jalkaan ja heittäessäni sinikeltaisen Polo Ralph Laurenin takin päälleni. Takki oli famun ostos Saksanreissulta – ja kieltämättä ihan supermukava ja lämmin. Mustat nahkasaappaat ja -hanskat pakkasin kassiin ja painelin ulos, jossa Aksoni odottelikin.
    ”Huomenta pörröpää”, nainen sanoi.
    ”Moi”, vastasin hymyillen.

    ”Huomenta”, kajautin Ohtolle, joka kulki vihellellen tallikäytävällä riimunnaruja käsissään.
    ”Huomenta ipana”, Ohto virnisti. ”Oot aikaisin liikkeellä.”
    ”Meillä alkaa valmennus tunnin päästä”, vastasin ja huiskautin kättäni kiitäessäni Mymmelin karsinalle.
    Kullanvaalea tamma hörisi suloisesti saapuessani paikalle, olin pyytänyt edellisiltana jättämään sen sisälle. Mymmeli hamusi käsiäni ja puhalsi lämmintä ilmaa sormilleni. Aloin kikattaa tamman mupeltaessa pipoani ja pärskähtäessä.
    ”Vähän kuivempana kiitos!” Naurahdin tammalle.
    Nykäisin galaksikuvioisen fleeceloimen pois tammalta ja vein sen paikalleen. Paluukyydillä toin harjat ja aloin harjata tammaa reippaasti. Kirosin pinteleitä mielessäni jo etukäteen. Mymmeli inhosi niitä, vaikkei sille mitään järkellistä syytä ollutkaan. Yritin ymmärtää tammaa parhaani mukaan, itsekin valitsisin mielummin jotain coolia tamman jalkoihin. Vaihdoin ratsastussaappaat jalkaani samalla reissulla kun hain koulusatulan ja anatomiset suitset. En ollut käyttänyt satulaa yhtään sen enempää, vaikka olinkin itselleni niin vannonut. Nostin valkoisen satulahuovan pääskynpyrstöleikkauksella ja kultareunuksella tamman selkään. Musta koulusatula perään ja vyö kiinni. Taputin tammaa kaulalle ja menin lämmittämään messinkisiä kuolaimia.

    Talutin tamman maneesiin, jonka olimme vuokranneet valmennuksen vuoksi. Ratsastustunnit alkaisivat vasta päivällä, eikä tallilla nyt muutenkaan ollut juuri ketään tähän aikaan arkena. Talutin tamman suunnilleenkaan keskelle ja kiristin vyön. Laskin jalustimet ja kiipesin tamman selkään. Kiskaisin nahkahanskat käteen vasta tamman selässä ja lähdimme etenemään pitkin uraa. Punotut nahkaohjat lepäsivät tamman kaulalla ja silittelin valkoista harjaa sormillani.
    ”Huomenta Miro!” Eero Lavonius kajautti. ”Eli tänään meillä on aiheena istunta, siellä kyydissä pitäis olla rentona ja tasapainoisesti, hengität ites sinne satulaan ja oikeastaan voit irrottaa jalat jalustimista jo alkukäynneille. Ole aivan rentona, mutta ryhdikkäänä siellä.”
    Tein työtä käskettyä ja kuuntelin entisen olympiaratsastajan, nykyisen valmentajan ohjeistusta kiinnostuneena. Lavoniuksen buukkaaminen valmentamaan oli ollut kiven alla, joten olin superiloinen tällaisesta mahdollisuudesta. Eero kyseli ratsastushistoriastani ja nyökkäili kuunnellessaan pulputustani. Lopulta hän ilmeisesti kuuli tarpeeksi ja käski pysäyttää tamman.
    ”Otan jalustimet sulta kokonaan nyt irti. Voin ottaa samalla ton sun enkkuviltin”, valmentaja sanoi. ”Sitten vain raviin.”
    Irvistin mielessäni, tunnista ei tulisi miellyttävä. Mymmeli tikkasi ravissa töpöaskeliaan, vaikka tuntuikin huomattavasti paremmalta kuin vaikka viikko sitten Jesse oli tehnyt superhyvää työtä tamman kanssa poissaollessani. Eero huomasi jokaisen virheeni, eikä antanut tuumaakaan periksi.
    ”Mä voisin ottaa tän takin pois”, sanoin kuumissani.

    Puolivälissä tuntia olin varma, etten selviäisi tunnista hengissä. Jalkoja poltteli ja vatsalihakset olivat tulessa. Jalustimet sain sentään takaisin, mutta se ei kuitenkaan parantanut tilannetta. Olin ilmeisesti tottunut jatkuvasti varaamaan aivan liikaa painoa jalustimille ja hieman könöttämään satulassa, estesatulassa pääsääntöisesti ratsastaminen ei ainakaan tilannetta helpottanut. Lupasin itselleni, etten enää koskaan könöttäisi tai menisi koulutunnille, tämä oli silkkaa kidutusta.
    ”Uudestaa, ei tuo ole nähnytkään keskiravia, sillä tammalla on liikettä, ratsasta paremmin!” Eero komensi.
    En ollut lainkaan varma löytyisikö Mymmelistä keskiravia ylipäätään lainkaan tai olisiko minusta ratsastamaan tammalla sitä. Mymmelin kullanvaalea karva oli kiharalla ja tummunut hiestä. Tamman suusta tippui vaahtoa ja olin varma, että se inhosi minua. Olisi melkein ollut jopa mukavampaa koulussa. Olin anonut perjantaiaamun vapaaksi vain ja ainoastaan valmennuksen vuoksi.
    ”Siirrä käyntiin, isolle ympyrälle keskelle”, Eero sanoi. ”Miten sun mielestä on mennyt tähän saakka?”
    ”Öö, ihan hyvin. Tää on tosi rankkaa, oon aina aatellu, että kouluratsastus on vaan vähän semmosta hölkkäilyä”, sanoin.
    Eero mutristi huuliaan hiukan ivallisesti. ”Yleinen harhaluulo. Tämä on kaiken perusta, ilman kouluratsastusta et voi olla hyvä ratsastaja. Sulla on niin kiltti poni, että se antaa anteeksi sun virheitä hirmuisesti. Sulle tekis hyvää ratsastaa välillä muillakin.”
    ”Huomasin, kun käytiin Saksassa katsomassa poneja”, paljastin. ”Monet oli hirmu hankalia, eikä ollu mitään keinoa pärjätä niiden kanssa. Niiden kanssa, jotka oli helppoja, oli melkein tylsää. Haluaisin kehittyä, mutta hyvää ponia on mahdoton löytää.”
    ”Totta”, Eero myötäili. ”Yleensä parhaat menee hiljaisella myynnillä. Nyt ohjat käteen, jatketaan.”

    Tunnin loputtua olin varma olevani zombi. Mymmeli oli ollut hienosti ja yrittänyt parhaansa, tamma roikotti hieman päätään ja oli selkeästi väsynyt. Kävelytin enkkuvilttiin käärittyä tammaa kävellen sen vierellä superkipeiden jalkojeni kanssa.
    ”Olit kyllä hieno, huomenna saat kevyemmän päivän kun me ollaan siellä ratsastuskoulumestaruuksissa”, juttelin tammalle.
    Kävisin sen kanssa vaikka käyntimaastossa. Sunnuntaina olisi Eero Lavoniuksen järjestämä estevalmennus, sitä odotin innolla kävelyttäessäni tammaa pitkään ja juttelin Mymmelille siitä miten meidän pitäisi siellä hypätä. Lopulta talutin hikisen tamman talliin ja aloin purkaa sitä varusteista.
    ”Heippa”, Aleksi moikkasi. ”Miten teillä meni valmennus? Vissiin tuli ainaki lämmin.”
    Katsoin Aleksia päähän liimautuneiden kiharoideni alta ja tyydyin näyttämään peukkua. En pystyisi mihinkään keskusteluun enää ikinä kipeiden vatsalihasien vuoksi. Kävellessä tuntui vielä hyvältä, mutta kipu vain paheni. Hulluja ne kouluratsastajat, ajattelin juottaessani Mymmelille melassivettä. Levitin tamman jalkoihin savea ja heitin loimen sen selkään. Sain vaivoin varusteet puhdistettua ja paikoilleen. Näinköhän pääsisin illalla enää edes kävelemään? Ohto lupaili viedä tamman ulos kunhan se olisi hieman kuivunut. Lähdin kiireenvilkkaa parkkipaikalle, jossa Aksoni odotteli minua. Kotiin, pikasuihku ja englanninkokeeseen. Haukottelin ja pamautin valkoisen opelin oven kiinni.

  • #3597 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    Joulukalenterikuva

    Talvessa on paljon asioita, joista pienet ponit pitävät. Maastossa laukkaaminen niin että lumi pöllyää, piehtarointi pehmeän valkoisen patjan päällä, lämpimät loimet ja kirpakka pakkanen. Kaikista näistä ihanista asioista huolimatta Mymmelin ehdoton suosikki on Miron rakentamat lumiukot, joihin poika jättää porkkananenän ihan Mymmeliä varten, sillä porkkanoista pienet ponit pitävät kaikkein eniten.

    • #3598 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Vitsit tää on ihana ja tunnelmallinen! En ymmärrä miten onnistuit nuissa hanskoissa nuin hyvin.. Mulla on ikunen ongelma käsien/hanskojen kanssa haha.

  • #3679 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    19.12.2018Kiva päivä tallilla

    ”Miro tuu kattoon mitä me saatiin!” Jesse huudahti kun astuin talliin sisään.
    Mies heilutteli käsissään riimua ja hänen käsissään oli mytyssä jotain kangasta.
    ”Ai siis mitä saatiin? Keltä”, kysyin silmät suurena. ”Ja siis ketkä sai?”
    ”Me kaikki, tuu tänne!” Jesse sanoi ja viittelöi minua tallitupaan.
    Tallituvassa oli tuttuun tapaan melkoinen hyörinä, ihmiset olivat kokoontuneet suuren pahvilaatikon ääreen ja ihastelivat riimuja, satulahuopia ja muita tavaroita.
    ”Moi Miro, kato!” Lily huikkasi ja pyörähti hupparissa, jonka selkää korosti Hallavan logo.
    ”Oi vähänkö siistejä, mistä nuo on?” Kysyin ihmeissäni.
    ”Täältä!” Emily sanoi hymyillen iloista hymyään.
    Kävelin pahvilaatikon luo ja hetken pengottuani löysin sini-valkoisen hupparin, riimun ja satulahuovan. Hupparissa luki nimeni ja varusteissa Mymmelin nimi.
    ”Mitä ihmettä! Keltä me nää saatiin!!” Ihmettelin suureen ääneen.
    ”Se oli varmaan se tonttu”, Alana sanoi virnuillen.

    Hypähtelin niin hiljaisesti, että melkein kävelin pitkin tallikäytävää Lilyn kanssa jutellen. Olimme matkalla tarhalle hakemaan hevosia sisälle.
    ”Oli kyllä ihan huiput joululahjat munki mielestä. Arvaa mit..”, Lily aloitti.
    ”Tiiäkkö mitä, mä oon oppinu seisoon käsillä, katoppa!” Kerroin ylpeänä ja nousin käsiseisontaan.
    Lily naureskeli ja totesi Aleksin tykkäävän kyttyrää -puhumattakaan niistä tontuista. Palasin äkkiä takaisin jaloilleni ja puhdistin käteni housuihini. Tämän jälkeen pälyilin pikaisesti, eihän kukaan vain nähnyt minua.
    ”Noh, kamalan epäkäytännöllistäki se ois, en mä ainakaan oo oppinu vielä juokseen käsilläni. Mistä sä olitkaan kertomassa aiemmin?” Kysyin Lilyltä ja tuuppasin ulko-oven auki.
    ”Tuus tännepäin niin mä näytän sulle yhden tyypin”, Lily sanoi salaperäisesti ja ohjasi minua kohti Mymmelin tarhaa.
    ”Siis miks sä tuut mukaan, kyllä mä nyt Mymmelin yksinki saan sisälle. Valeran tarhahan on tuolla”, sanoin kättäni huiskauttaen. ”Eihän sulle oo vaan tulossa se atshimer. Tai se.”
    ”Alzheimer, Miro rakas se on alzheimer, apua mä kusen housuun”, Lily nauroi kippurassa.
    Kallistin päätäni huolestuneena. Kyllä sille se atshimer-alzheimer-mikälie varmaan oli tulossa. Hannun mummolle tuli se ja sitten se oli ihan hölmö ja unohti kaiken.

    Lilyn lopulta koottua itsensä hän ohjeisti minut juhlallisesti kohti tarhaa, jossa Mymmeli oli Eetun kanssa. Lily vislasi kimeästi ja näin ison vaalean hevosen tulevan meitä kohti. Kallistin päätäni ja katselin Mymmelin seuratessa sitä viereisessä tarhassa. Lily katsoi minua hymyillen ja käveli vihreään toppaloimeen upotettua hevosta rakastuneesti.
    ”Saanko esitellä Orion-Miro, Miro-Orion”, Lily sanoi silittäessään hevostaan otsasta.
    ”Oi wau! Heippa Orion, siis mitä miks mä en tienny koko asiasta!” Kyselin ja puhetta vain tulvi suustani.
    Orion käänteli vaaleita korviaan kohti meitä ja kurkotti kaulaansa kohti Lilyä, joka vain hymyili rakastunutta hymyään. Ei sillä tainnutkaan olla se aa-tauti.
    ”Wau, tuota joo. Onko se kiltti? Saako sille antaa ööö, heppanamin?” Kysyin kaivellessa taskunpohjaltani varmaan muutaman päivän siellä pyörineen omenanmakuisen namin.
    ”Anna vaan, on se ihan älyttömän kiltti, mutta se voi säikkyä. Ota vaan poika se”, Lily kertoi, enkä ollut varma puhuiko hän enemmän minulle vai orilleen.
    Orion katseli epäilevästi namia kädessäni, kunnes ojensi superpitkän kaulansa ja nappasi namin kädeltäni puhahtaen lämmintä ilmaa.
    ”Oi onpa sillä silkkinen turpa”, ihailin.

    Olin huippuiloinen siitä, että voisimme nyt käydä ratsastamassa Lilyn kanssa vaikka kuinka usein. Hetken juteltuamme Orionin tarhan edessä painelin Mymmelin tarhalle ja talutimme hevoset sisälle peräkkäin.
    ”Ei vitsit Orion on ihan superiso, Mymmeli mahtuis sen mahan alle seisoon”, hihittelin kävellessäni takaperin Orionin ja Lilyn edessä pidellen Mymmeliä riimusta.
    ”Niin varmaan meniski, ei kannata kuitenkaan koittaa”, Lily naureskeli.
    Talutimme hevoset sisälle ja vein Mymmelin loimen kuivumaan. Harjoja hakiessa mietin viikonlopun ratsastuskoulumestaaruuksia, pitäisi treenailla kunnolla vielä niitäkin varten. Naputin viestin Hallavan whatsapp-ryhmään.
    ”Moi, ketkä tulee tallille huomenna ennen RKM valmennusta, vois treenailla jotain itsenäisesti ennemmin.”
    Sujautin puhelimen takaisin taskuuni ja painelin harjapakin kanssa Mymmelin karsinalle.
    Harjailin tammaa ja kerroin sille uusimmat kuulumiset. Yritin udellla siltä tietoja Orionista, mutta tamma vain sipaisi minua silkkiturvallaan.
    ”Lilyy läheks maastoooo”, kailotin.
    ”Voin lähtee puol viiden jälkee vaikka kentälle tuuppaa, Orion menee tunnille”, Lily vastasi.
    ”Joo, me ootellaan”, kerroin Lilylle ja samalla varmaan kaikille muillekin.

    Painelin tallitupaan odottelemaan Lilyn avustaessa Eveä Orionin kanssa. Emily istuskeli tallituvassa ja söi piparia.
    ”Moi, mitä kuuluu?” Kysyin hymyillen ja istahdin tytön viereen.
    ”Hyvää”, vastasi Emily ja työnsi piparipurkkia lähemmäs. ”Ilmoitustaululla oli tänään, että voisin liikuttaa Lokin.”
    ”Oooi, oikeesti, vitsit kaikilla on hullun siistejä heppakuvioita tänää. Ooks nähny jo Orionin? Haluuks lähtee puol viiden jälkee mun ja Lilyn kanssa kentälle?” Pulputin ja ahdoin piparia suuhuni.
    ”Voitais me lähteä joo”, Emily vastasi hymyillen. ”Käydäänkö alkukäynneillä maastossa?”
    ”Joo huisia, siistiä, mennäänkö nyt heti!” Huudahdin kelloa vilkaisten.
    Emily naurahti ja nyökkäsi.

    Emily kävi varustamassa kuupäisen ruunan ja minä ripustin Mymmelille anatomiset suitset ja koulusatulan. Ärsytti, mutta ei se istunta varmaan paranisi ilmankaan, hyvä jockey minusta tosin voisi tulla.
    ”Voi piparipurkkipiparnikkelikettu”, mutisin Mymmelin heilauttaessa jalkaansa niin, että pinteli rullasi karsinan ovelta käytävälle ja kääriytyi iloisesti auki.
    Eihän siinä muuten mitään, mutta tämä oli jo neljäs kerta tänään. Huokailin, taas se tamma teki sen. Miksi ihmeessä se inhosi pinteleitä niin suuresti?
    ”Mitäs täällä tupistaan”, Nio kysyi napaten pintelin lattialta.
    ”No Mymmeli potkas sen pintelin tuonne”, puuskahdin äkäisenä.
    ”Saanko auttaa?” Nio kysyi hymyillen.
    Nyökkäsin ja tyydyin kevyeen murjotukseen. Ilmoitin hakevani sini-keltaisen takkini ja kypäräni. En pitänyt kummempaa kiirettä vaihtaesssani vaatteita ja lopulta sujautin saappaat jalkaani ja nappasin heijastinraipan käteeni. Karsinalle palatessani Nio rapsutteli Mymmelin päätä hymyssäsuin.
    ”Häh, joko sait ne sille?” Kysyin ja naamani venähti varmaan metrin.
    ”Juu, se taitaa testata vaan sua”, Nio kertoi naureskellen.
    Pyöräytin silmiäni, kiitin ja lähdin taluttamaan Mymmeliä ulos.

    Heijastimin koristellut hevoset lähtivät talsimaan kohti metsäpolkua. Lumi narisi ihanasti kavioiden alla ja hämärä alkoi laskeutua ympäröivään metsään. Loki kiisi pitkää käyntiä ja jouduin välillä ravaamaan Mymmelillä heitä kiinni kun Emilyn ääni alkoi kadota. Emily kuulema kuuli ääneni hyvinkin, vaikka jäin kauemmaksi. Olin ylpeä, minustahan olisi vaikka opettajaksi suuriin ratsastuskouluihin tai.. Lokin takamus kävi yhtäkkiä läheiseksi ja Mymmeli joutui peruuttamaan muutaman askeleen ja haisteli ilmaa sieraimet suurina. Se puhisi, kuten Lokikin ja olin satavarma, että kohta mentäisiin -ja lujaa.
    ”Mitä ihmettä tuolla pusikossa on?” Emily kysyi hieman säikähtäneen oloisena.
    ”En mä nää ku Lokin pyllyn. Missä, missä?” Kyselin.
    ”Tuolla”, Emily osoitti sormellaan kahisevaa pensaikkoa.
    Kolme hirveä rymisteli pusikosta ja jäi tuijottamaan meitä keskelle tietä.
    ”Öö, tuota, pitäiskö meidän tuota vaikka lähteä?” Kysyin epäröiden Mymmelin selästä.
    Ruskeat otukset olivat jättiläismäisiä. Emilyn myöntyessä lähdimme takaisin tallia kohti. Jättiläishirvet pysyivät paikallaan, eivätkä onneksi syöneet pieniä poneja välipalaksi.

    Turvallisesti kentälle päästyämme ehdimme kävellä hetken odotellessamme Lilyä ja Orionia. Hetken kuluttua parivaljakko saapuikin ja Orion näytti ihan älyttömän hyvältä vihreässä ratsastusloimessaan ja ruskeissa nahkavarusteissaan.
    ”Mä voin avata teille portin, oottakaa, oottakaa oon harjotellu!” Huudahdin ja ravasin Mymmelin kanssa hienoa liitelevää ravia portille.
    ”Löytyihän se keskiravi siitäkin ponista”, Lily virnuili kävellessään sisään.
    Olin opetellut avaamaan portin poistumatta Mymmelin selästä ja olin taidosta ihan äärettömän ylpeä. Kävely meni lähinnä höpöttelyyn ja kun siirryimme raviin, en oikein keskittynyt Mymmelin kanssa etenemiseen.
    ”Eeei vitsit, teillä on kyllä niiin siistit hevoset!” Huudahdin ravatessani uran sisäpuolella.
    Olimme kolmistaan kentällä, mutta jouduin silti käyttämään omaa uraa. Loki ja Orion pyyhkivät välillä ulkopuolelta ohi. Koin kunnollisen ahaa-elämyksen keskiravin suhteen. Minun täytyi ajatella itseni superkiireiseksi ja täten käskeä Mymmeli vauhdilla eteenpäin. Lily kehui minua Orionin selästä, vaikka jätti itse minut sanattomaksi orin liikkeiden vuoksi.
    ”Ou-mai-gaad, te näytätte hyvältä!” Huudahdin. ”Siis te kaikki neljä, mutta Orionia en oo ennen nähny livenä liikkeessä, ei vitsit!”
    Loppuaika eteni mukavasti omalla painollaan ja lopulta lähdimme peräkanaa talliin.
    ”Kolme pientä elefanttia maaarssi nääin”, hoilasin.
    ”Eikun kuusi!” Emily korjasi nauraen.

    Tallissa otin Mymmelin varusteet pois sen päältä ja heitin kuivatusloimen sen niskaan. Puhdistin ja vein varusteet paikalleen ja kävelin ilmeisen hankalasti, koulusatulassa istuminen oli totaalisen luonnotonta. Varusteet vietyäni tein Mymmelin huomisen aamu- ja päiväruoat valmiiksi ja hyräilin uutta Haloo Helsingin kappaletta.
    ”Aa sä”, Alana totesi kurkatessaan äänilähdettä.
    ”Joo mä mä, eiks oo hyvä biisi!” Vastasin hymyillen. ”Tuuks huomenna treenaileen ärkooämmään?”
    ”En mä osallistu, mutta saatan mä käydä. Rokki pitäis läpiratsastaa kunnolla”, Alana totesi.
    ”Oho mä en oo koskaan kuullu sun puhuvan noin pitkästi ja kivasti. Tai siis mitä sun lapselle kuuluu?” Korjasin hätäisesti. ”Joko se osaa pelata pleikkarilla tai ratsastaa?”
    ”Ei se vielä”, Alana vastasi ja katsoi minua ilonpilkahdus silmäkulmassaan. ”Mä tykkään suorapuheisista ihmisistä.”
    Nyökkäilin ja painelin viemään iltaheinät Mymmelille. Satavarmasti kertoisin ponille mitä juuri tapahtui. Alana oli yleensä pelottavmpi kuin ne hirvet siellä metsässä ja nyt se oli jopa kiva. Tän täytyi olla sitä joulun taikaa

    • #3686 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Voi Miroo ja Mymmistä! Sairaan kiva tarina, nää saa aina nii hyvälle tuulelle!

    • #3692 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Oi ihana hyvän mielen tarina. Ja en ois ite keksiny parempaa väritystä noille kamoille! Saat 2hp, 2sp, 1mp ja 1kp

  • #3700 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    20.12.2018 Hiihtoratsastusta

    Olimme sopineet treenaavamme tänään porukalla eli minä, Lily, Nio, Elina, Emily ja Kira. Alana ehkä ilmestyisi paikalle, mutta siinä oli vielä se suuri ehkä.
    ”Huh mulla on kuuma”, puuskahdin Elinalle puhdistaessani karsinaa. ”Ei huvittais pätkääkää lähteä tuuppaan jotain koulua nyt.”
    ”Voidaanhan me tehdä jotain muutaki, lähdetään vaikka mäenlaskuun ja pistetään hevoset vetämään meitä ylös”, Elina virnuili.
    ”Hei joo! Ootsä koskaa hiihtoratsastanu?” Kysyin kiilto silmissäni, tästä tulisi jotain legendaarista.
    ”Lilyyy missä oot, arvaa mitä, meillä on idea, tiäkkö pitäiskö tehä näin ja nuin ja..” Selitin ja sipisin Lilyn korvaan loput ideastani.
    Lily oli luonnollisesti heti mukana ideassani, enää tämä hullutus täytyisi myydä Emilylle ja Kiralle. Lily lupasi jutella Kiran kanssa haettuaan Orionin sisälle ja Emily kävelikin sopivasti meitä vastaan.
    ”Hei, mulla on ihan superhyvä idea!” Huudahdin. ”Voitaisko me mennä hiihtoratsastaa?”
    Emily katsoi hymyillen ja nyökkäsi, hän oli onnekseni aina valmis kaikkiin hullutuksiin.
    ”Et millään viittis hakea Mymmistä sisään? Mun pitäis käydä jutteleen vielä yhdelle”, pyysin.
    ”Voin käydä, tottakai”, Emily lupasi.
    Kiittelin vuolaasti ja lähdin jatkamaan matkaa tallikäytävällä.
    ”No, mutta hei Alana”, sanoin ja katsoin blondia kiharoiden alta.
    Alana vilkaisi minua harjatessaan Rokkia ja nyökkäsi.
    ”Kuule me meinattii lähteä hiihtoratsastaan, haluuks tulla mukaa?” Kysyin.
    ”En todellakaan lähde keikkuun ja katkaseen jalkaani, sorry nyt vaan”, blondi vastasi.
    ”Lähtisit nyt, ees ratsastaan jooko!” Manguin ja yritin perustella kantaani epätoivoisesti.

    Alana myöntyi lopulta ratsastamiseen ja kävin läiskyttelemässä Emilyn kanssa yläfemmat. Tästä tulisi siisteintä i-ki-nä. Varustin Mymmelin Emilyn kanssa ja Lily varusti Orionia jutellen Nion ja Elinan kanssa. Kira oli ilmeisesti mennyt Alanan ja Rokin luo auttelemaan heitä.
    ”Hei kuulkaa millä me vedetään teitä perässä ku ei Mymmelillä oo ainakaa mitää kunnollista rintaremmiä, jolla voi vetää”, kysäisin hiukan huolissani.
    ”Ei siitä oo vahinkoa jos joskus vetää satulalla”, Nio tiesi.
    ”Niin, varsinki jos on hyvä satula ja kevyt kuorma niin se voi olla jopa helpompiki hevoselle, joka on tottumaton vetämään”, Elina tiesi.
    ”Okei”, nyökyttelin.
    Aina sitä näköjään oppi uutta. Lily varusti Orionin ruskeilla nahkavarusteilla ja vihreällä huovalla ja korvahupulla. Mymmelin nahkavarusteet olivat mustat ja sen huopa violetti. Jalassa ponilla oli valko-sini-violetit pintelit, jotka olivat ehdottomasti suosikkini pinteleistä. Tälläkertaa Mymmeli ei potkinut pinteleitä pitkin käytävää, mutta sillä olikin Emily tuijottamassa pääpuolessa.
    ”Mikäs torikokous täällä on?” Aleksi kysyi ja hymy kuulsi hänen äänestään.
    ”Me mennää hiihtoratsastaa!” Kajautin ennen kuin edes ajattelin, toivottavasti Aleksilla ei ollut mitään sitä vastaan.
    ”Sehän on mukavaa, mie oon kans harrastanu joskus sitä. Tulkaahan kattoon, mulla saattais löytyä jotain varusteita teille”, Aleksi kertoi hymyssäsuin.
    Elina lähti Emilyn kanssa hakemaan varusteita ja minä hihkuin kuinka paras Aleksi olikaan.

    Pian pääsimme ulos Ja Orionin perään päätyi Nio suksilla. Mymmelin perään tuli Elina, suksilla myös. Rokki, porukan kokeneimpana vetoponina, päätyi vetämään kahta pulkkaa, mikä ei varmaan ollut ihan järkevää, mutta Alana vakuutteli, että kaikki menisi hyvin.
    ”Onhan teillä nyt kypärät kaikilla? Mie en halua kuskata teitä sairaalaan”, Aleksi varmisteli.
    ”On meillä joo!”, vastasimme kuin kuorossa.
    Kyytiläisten päistä löytyi mopokypäriä ja laskettelukypäriä, joita Aleksi mukavana lainasi. Ratsastajilla oli tietysti ihan normaalisti kypärät päässä. Hevoset eivät olleet moksiskaan kyydissä roikkuvista ratsastajista ja me uskaltauduimme jopa laukkaamaan Mymmelillä ja Orionilla muutaman pätkän hetken harjoittelun jälkeen. Muutamia kommelluksia sattui pulkkien kaatuillessa hirveän naurunremakan seuratessa. Vaihtelimme välillä sitä kuka ratsasti ja kuka roikkui kyydissä. Lily oli luonnonlahjakkuus, minun kaatuessani päistikkaa maahan ensimmäisten metrien jälkeen. Lumilautailu olikin yllättävän hankalaa.

    ”Ei vitsit, olipa hauskaa”, räkätin naama lumessa kävellessäni kohti tallia lumilauta kainalossani.
    Elina ratsasti vieressäni Mymmelillä. Alana ravasi edellä Rokilla ja Orion käveli pää pystyssä Lilyn istuessa rennosti selässä ohjat yhdessä kädessä. Nio hiihti vetien Kiraa perässään pulkassa ja Emily hiihti Elinan suksilla.
    ”Me taidetaan olla melko sekalainen seurakunta”, Lily nauroi.
    Muut nyökkäilivät. Saavuimme talliin jutellen ja höpisten. Menin ottamaan Mymmelin varusteita pois ja kuulin mennessäni Elinan naureskelevan Aleksille, että ilman sairaalareissua selvittiin. Hevoset loimitettua menimme puhdistamaan varusteita ja tämän jälkeen painelimme koko porukka tallitupaan. Jutustelimme ja totesimme, että tämä pitäisi ottaa uusiksi. Lopulta veimme hevoset takaisin tarhaan ja huiskautin Lilylle moikat.

    // Kuvassa esiintyvät saa käyttää kuvaa vapaasti, kunhan copyt säilyy. 🙂

    • #3704 Vastaus

      Lily Wilson
      Osallistuja
      • Postauksia: 109
      • Perus pullaponi

      Aivan ihana tarina!! Miro on nii sosiaaline ja kaikkia tallilaisia yhdistävä stara tietämättään.<3 Tää kuva menee kyllä Orionin galleriaan, kunniaa!

    • #3716 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 151
      • Perus pullaponi

      Tää oli taas ihan super hauska ja hyvän tuulinen tarina! Itekkin oon sitä mieltä, että Miro on ihan super sosiaalinen😄

    • #3734 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Ihana ihana ihana tarina, saat 2hp ja 2sp!

  • #3919 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    24.12.2018Yllätys

    Aamulla tallilla jakelin muutamat joulupaketit. Annoin kaikille tallitutuille lahjaksi Aku Ankan SM-liiga erikoispainoksen ja after eighteja. Myös Aleksi sai osansa ja Jesselle olimme antaneet kasan pinkkiä jo aikaisemmin. Mukava vain, että menivät hyötykäyttöön nekin kamppeet, mä en pinkkiä tarvisi, Mymmelistä puhumattakaan.

    Mun ajatukset pyöri jossain ihan muualla koko joulumaaston ajan, vaikka huisiahan meillä kieltämättä olikin. Ratsastuksen jälkeen mun oli pakko nykäistä Lilyä hihasta. Sinihiuksinen nainen silitteli Orionia, joka odotteli varusteissaan ja riimu päässään Kristiania.
    ”Lily et usko..”, aloitin. ”Tiiäkkö famu ja fafa oli tehny jotain tosi pöljää..”
    Lily kohotti kulmakarvojaan, muttei näyttänyt lainkaan niin yllättyneeltä kuin odotin. Ehkä se tiesi, ettei famulta ja fafalta voinut kummoista odottaa. Lily nyökkäsi minut jatkamaan.
    ”Muistatko kun kävin Saksassa. Ne oli menny ostaan sieltä yhden hullun nelivuotiaan Welsh part bred ORIN! En mä sillä uskalla ratsastaa enää sen kamalan kerran jälkee siellä ku melkein kuolin”, paljastin.
    Lily nyökkäsi jälleen, eikä näyttänyt edelleenkään tarpeeksi yllättyneeltä.
    ”Onko se musta? Sininen silmä ja sukat jalassa?” Lily kysyi erityisen rauhallisena.
    ”Mistä sä sen tiiät? On joo”, ihmettelin miten Lily saattoi aina tietää kaiken.
    ”Mä kuulin Kristianilta, että sellainen villikko oli tullu niille ratsutettavaks.. ” Lily aloitti.
    ”Ja sitte sä olit salapoliisi!!? Vitsit oot kyllä taitava selvittää kaiken”, intoilin.
    Orion heilautti päätään kuin käskeäkseen minut hiljaiseksi. Pahoittelin suuresti tilannetta orilta (ja Lilyltä) ja jatkoin huolieni purkamista.

    Painelin siivoamaan Mymmelin karsinaa tamman väistellessä kiltisti karsinassaan.
    ”Siis minkälainen typerys ostaa ponin toiselle”, puuskin äkäisenä tamman heilutellessa kultaisia korviaan. ”Plus mä en ikinä luopuis susta ihan pöljää ees kuvitella mitään muuta. Mä en ikinä vaihtais sua johonki typerään mustaan oriin.”
    Siivosin karsinan loppuun vihaisena ja kävin kippaamassa kottikset lantalaan. Paluukuormana toin uusia ja kaadoin ne keskelle karsinaa. Palautin kärryt ja menin mököttämään Mymmelin karsinaan. Tamma puhahteli lämmintä ilmaa päähäni ja mupelsi hiuksiani. Mä en todellakaa vastaanottais enää yhtään lahjaa tänäjouluna.

    • #3923 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Eikä, joutuuko Mymmis kuitenkin vielä vaihtoon?? Nyt en malta oottaa et kuullaan lisää täst mysteeri ponista!

    • #3928 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      En kans malta oottaa että kuullaam miten tässä nyt käy 😀 saat 1hp 1sp ja 1mp

  • #3967 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    29.12.2018Ja sitten mä sanoin, että hasta la vista chicken

    Aikaisemmin tänään tapahtunutta- Suuret tallinpitäjät
    Se kreisi musta paholainen – Mondbark Osiris

    Me oltiin oltu ratsutallilla pari päivää suurensuurina apulaisina ja tehty hirmuisesti tallihommia. Olin ylpeä uudesta roolistani, olin melkein ihkaoikea tallinpitäjä. Hypähtelin ratsutallilta ratsastuskoululle ja menin tallitupaan odottelemaan, että Mymmeli saisi syötyä. Iphonen värinähälytys keskeytti Taikaviitan suuret seikkailut ja siirsin taskukirjan ärtyneenä syrjään. Famu soitti.
    ”Mmhm”, vastasin.
    ”Oletko sinä käynyt katsomassa Osirista vielä sen yhden epäonnisen kerran jälkeen kun et edes ratsastanut?” Kaakatus vastasi.
    ”En, enkä mene, oon kiireinen ja hyvin tärkeä”, vastasin tiukasti.
    Kehtasikin aloittaa puhelun nalkuttamalla. En varmasti menisi sen hullun orin lähelle enää uudelleen. Olin käynyt Osiriksen entisen ratsuttajan, Markus Seurujärven kanssa Nicholsonien tallilla. Markus aikoi olla Suomessa uuteen vuoteen saakka, jonka jälkeen hän palaisi Mondbarkiin, Saksaan. Nicholsonien talli oli uskomattoman hieno ja moderni, enkä halunnut edes kuvitella kuinka paljon rahaa famu ja fafa joutuisivat syytämään uljaan mustan ylläpitoon. Osiris sai tallilta täysylläpidon lisäksi myös ratsuttajan palveluita. Osiriksen ratsastus ei mennyt lainkaan putkeen, heti tylsistyessään ori keuli, pukitteli ja luimi jatkuvasti yrittäen tiputtaa Markuksen selästään. Komeahan se muuten oli, orin tekeminen ei saanut vain loppua kesken.

    Hypähtelin Mymmelin karsinalle ja avasin karsinan oven. Siirryin sen pään viereen ja kuiskin pehmoisiin korviin edeltävän puhelun sisällön.
    ”Ja sitten, voitko uskoa, se kysy, että voisinko mä ajatella myyväni sut ja ottavani sen Mustin tänne. En niinku i-ki-nä! Mä sanoin sille, että hasta la vista chicken ja pamautin luurin kii”, supisin.
    Mymmeli kihnutti päätään olkapäätäni vasten. Halasin tammaa, mä en koskaan voisi luopua mun kultaisesta ihmeestäni.
    ”Lähetäänkö tuuppaan? Mulla ois vielä se sun uus joululoimiki tuolla”, jutustelin tammalle harjatessani sitä.
    Pian sain Mymmelille suitset ja tonttulakin päähän ja joululoimen selkään. Jätin ohjat tamman kaulalle ja komensin sen käyttäytymään kiltisti, minun täytyisi vetaista vielä topparatsastushousut jalkaan.

    Kävelimme tamman kanssa ulkokentälle, sillä valoa oli kerrankin kylliksi, eikä pakkastakaan ollut ihan liikaa. Lumi rahisi kenkien alla kiitäessäni Mymmelin kanssa kentän keskelle. Mymmeli käveli vieressäni irti, kuten aina, mitä nyt joskus näönvuoksi kaappasin ohjan käsivarrelleni jos joku katsoi liian pitkään. Taputin tammaa ja pyysin odottamaan. Otin muutaman askeleen kauemmas, otin hieman vauhtia ja loikkasin tamman selkään.
    ”Ohhoh, cowboyhän oli oppinut”, Alana huuteli.
    ”Ootteko ollu maastossa?” Kysyin yhtälailla blondilta kuin Lasseltakin.
    Alana nyökkäsi. Sipaisin kädellä kypärän lippaa ja siirsin tamman liikkeelle. Alkukäyntien jälkeen siirsin tamman raviin ja olin yllättynyt sen kaartaessa kaulaansa hieman ja pyöristäessä selkäänsä.
    ”Oot niin ihana ja hieno!” Hihkuin.
    Mä en ikinä vaihtais kilttiä ja kultaista Mymmeliä siihen hulluun Osirikseen.

    • Tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • Tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • Tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • Tätä vastausta muokkasi 6 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • #3972 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      oi vitsi Osiris on kyllä komee! mut Mymmis on vaan niin hieno, tuleekohan Mirolle vielä joskus eteen vaikee valinta? :p muutenkin kiva tarina taas!

    • #3975 Vastaus

      Nimetön
      • Postauksia: 8
      • Maitovarsa

      Olipas mukavan kevyttä luettavaa tämä 🙂 Hyvin pääsi tapahtumistakin perille vaikken muita tarinoita tähän Mustaan liittyeen ookkaan lukenut

    • #3976 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Aivan ihania kuvia! Saat tästä 1hp

  • #4341 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    20.01.2019Perhosia mahanpohjassa -ja puhelimessa

    Muutama viikko sitten – Sebastianin rääkissä
    Mä olin päässyt Sebastianin valmennukseen puolivahingossa. Oikeastaan se ei tainnut olla vahinko laisinkaan, vaan mun famun tarkalleen suunnittelema juttu, mutta jokatapauksessa, mä matkasin Louhijoelle saakka Sebastian Laurentin valvovan silmän alle. Valmennus itsessään sujui mukavasti ja opittiin älyttömästi uusia asioita, mun täytyi keskittyä enemmän sekä vauhdinhallintaan, teihin ja saadakseni Mymmelin suoristettua esteille, banaanilla ei kuulema saanut hyppiä. Myöhemmin mä marmatin kun käytännössä mun ratsastuksessa kuulosti olevan pielessä kaikki, vaikka jakeli Sebbe muutaman kehunkin. Mulla oli hyvä tasapaino ja olin oppinut tuijottamaan eteenpäin Mymmelin niskan sijaan. Mä olin kaiken muun hyvän lisäksi saanut Sebastianin houkuteltua valmentamaan meitä Hallavaan helmikuun alussa!

    Tänään, sunnuntaina
    Mä pomppasin ylös mun sängystä kuin parempikin kenguru heti kellon näyttäessä puoli yhdeksää. Tänään olisi sunnuntai eli ihan täydellinen päivä pienelle salapoliisireissulle. Mä olin nimittäin saanut houkuteltua Lilyn maastoilemaan mun kanssa, joten me voitaisiin yhtä hyvin painella ratsutallille hieman vakoilemaan. Ratsutallilla oli hullu hollantilainen ja sen sekopäinen arabi ja mä olin kuullut Kassulta, että lähimetsästä saisi ihan loistavasti pokemoneja kiinni. Mä en ollut lainkaan varma puhuiko se totta, mutta pakkohan tuollainen uutinen olisi tarkistaa. Hollantilaisen, arabin ja pokemonien lisäksi ratsutallilla olisi nykyään meidän Jesse. Jesse oli lopettanut Valeran kanssa ja painellut ratsutallille Hurmoksen luo. Oikeastaan se ei yllättänyt kamalasti, sillä Valera osasi olla melkoinen possu ja Hurmoksen kanssa Jessellä oli synkannut alusta saakka. Silti mies olisi oikeastaan kuulunut ratsastuskoululle, ainakin minun mielestäni. Mä nimittäin olin päättänyt kasvattaa mun kiharoita vielä pidemmäksi ja mä tarvisin palavasti vinkkejä hienon manbunin saamiseksi. Mä pomppasin puputohveleihin ja tassuttelin keittiöön, salapoliisit Malmstén & Wilson lähtisivät tutkimusmatkalle, mutta eivät nälkäisinä.

    Tallilla mä hyräilin hieman epävireisesti sweet but psychoa ja hihittelin itsekseni, että se biisi olisi varmasti tehty meidän omasta Alanasta. Mä en todellakaan ymmärtänyt blondista mitään, vaikka mä kuinka yritin. Painelin siivoamaan Mymmelin karsinaa ja yritin kurkistella näkyisikö Lolaa tai sen uuden [Apassi] hevosen omistajaa missään. Mä olin nähnyt upean ja arvatenkin hurjan mustangin muutamaan otteeseen, se olisi varmaan melkoisen mielenkiintoinen ratsu.
    ”Mitä ipana?” Lily kysäisi saapuessaan karsinalle.
    ”Hei! Eikai mitään, en mä mitään tässä kun siivoilin vaan”, sanoin viattomana ja jatkoin kuivikkeen kääntelyä. ”Koska me voidaan lähteä maastoileen?”
    ”Sä niin suunnittelet jotain!” Lily huudahti virnuillen, näki arvatenkin lävitseni. ”Kai me voidaan kohta, Orion on myöskin ulkona vielä.”
    Nyökkäsin, sillä Mymmeli oli ulkona myöskin. Suunnitelmaani mä en todellakaan paljastaisi vielä. Mymmeli oli vaihtanut tarhaa Orionin vierestä perätarhalta metsänlaitaan ja saanut Eetun lisäksi seurakseen Bigsyn.
    ”Mä käyn hakeen kultapalleron, meillä ei mee sitten kauaa kun mä ainakin aion mennä ilman satulaa ja rullautua burritoksi enkkuviltin sisään”, totesin Lilylle työnnellessäni kottareita kohti lantalaa.
    ”Tiiäthän sä Miro, että se viltti on tarkoitettu lämmittään sitä ponia eikä sua”, Lily huuteli perääni nauraen.
    Lily saattoi olla oikeassa, mutta vain osittain. Mielestäni Mymmelin paleleminen oli typerä ajatus, sillä poni oli pienen mammutin näköinen talvikarvassaan, minulla se kylmä tulisi ennen sitä.

    Lähestulkoon talutettuani Mymmelin puolihuolimattomasti riimusta sisään mä harjailin tamman pikaisesti, puin sille suitset ja suojasin sen jalat. Lopuksi heitin Enkkuviltin tamman lautasille ja huutelin Lilylle meneväni jo ulos. Loikkasin ponin selkään pihalla ja ratsastelin kentälle odottelemaan Orionia ja Lilyä. Hetken kuluttua Lily saapui loimivuorta taluttaen ja minun kävi kovasti Orionia ja sen ohutta karvaa sääliksi. Lily ponnisti hevosen selkään ja lähdimme askeltamaan kohti ratsutallia minun johdattaessa joukkoamme. Käännyin lähes ympäri Mymmelin selässä ja annoin tamman kipittää pitkillä ohjilla eteenpäin.
    ”Kuule onkohan hevosille tehty niitä peruukkeja vieläkään? Mä voisin oikeasti uskoa, että Mymmeli lahjottais ainaki puolet tästä karvastaan Orionille. Jos klipattais ponia ja sitten sä kutoisit semmosen maton, eiku sukan, tai siis semmosen tiäks, no tytöt osaa kutoa aina niin semmoisen kuitenkin. Niin sitten Orionilla ei ois enää kylmä ja se ei tarvis loimea”, pulputin ideaani Nobelin rauhanpalkinto mielessä siintäen.
    ”Miro Malmstén miten helkkarissa sä oletat, että mä osaan kutoa vaan siksi, että mä oon nainen. Kudo ihan itse!” Lily puuskahti ja jatkoi tirskuen. ”Sitäpaitsi kyllähän Orion saattais näyttää vähän kummalliselta tummankeltaisten irtokarvojen seassa, kyllä mä loimitan tätä ihan mielellään.”
    ”Nojoo, ehkä sä sitten vaan loimitat. Voidaanko me ravata jo, mun hampaat jäätyy kohta yhteen! Mä aattelin jos käytäis kyttää.. moikkaan Jesseä”, ilmoitin ja siirsin Mymmelin raviin.
    ”Vai sitä sä suunnittelet, mennään vaan”, Lily nauroi ja kopistelimme eteenpäin.

    Vähän ennen ratsutallia mä sihautin Lilylle ja siirsin Mymmelin käyntiin.
    ”Mee piiloon sinne loimien alle niin kukaan ei tiedä ketä on tulossa, tälleen”, sanoin Lilylle kiskoessani enkkuvilttiä päähäni.
    ”Mä en todellakaan piiloudu tänne alle, mee sä vaan”, Lily sanoi ja kuulin hänen äänessään naurun.
    Lily ja Orion kävelivät edeltä. Mä maastouduin möhkäleeksi viltin alle ja makasin Mymmelin kaulalla meidän saapuessamme tallipihalle.
    ”Hei Lily ja Miro!” Jessen ääni kuului jostain pimeyden ulkopuolelta ja tunsin ponini hörähtävän.
    ”Höh, miten sä tiesit?” Kysyin naama venähtäneenä ja kurkkasin viltin alta Jesseä, jonka nauru yletti silmiin saakka.
    ”Voikko Welsh ja cremello Tekke ei oo mikään yleinen näky tälleen Pronssijoella, että siitä mä vaan arvasin”, Jesse kertoi.
    ”Äh, meidän ois niin pitäny tulla ryömimällä pitkin metsää!” Puuskahdin.
    ”Mä en tasan ois lähteny ryömiin sun kanssa tänne saakka”, Lily sanoi kulmat kohotettuna. ”Tai en mä tiedä, varmaanhan mä oisin jos sä oisit pyytäny. Helpompaa tää näin kuitenkin oli.”

    Mä paljastin, että olin tullut vilkuilemaan Jessen lisäksi kiroilevan hollantilaisen Arabia, Zadaa. Zada löytyi tarhastaan, jossa se näytti ihan suhteellisen tyytyväiseltä elämäänsä, ei lainkaan surkealta tai rääkätyltä. Mä olin ollut varma, että se mies olisi rääkännyt hevosparkaa.
    ”Onkohan tuolla metsässä niitä pokemoneja?” Mä kysyin pohdiskellen. ”Kassu kertoi, että vois olla, mä käyn ihan pikapikaa kattoon, voitko kattoa Mymmeliä!”
    Mä nappasin muutamat Pidgeotit ja lopulta löysin kuin löysinkin itselleni Butterfreen. Paluumatkalla mä tuijotin Zadaa hetken portilta ja yritin syynätä siitä merkkejä huonosta kohtelusta. Ori vaikutti sekopäiseltä laukatessaan ympyrää saapuessani portille, joten katsoin parhaaksi vetäytyä. Ehkä sillä ei ollutkaan mitään hätää, psykiatria se saattaisi silti tarvia. Laahustin takaisin iphone kourassani ja kuulin Lilyn ja Jessen juttelevan hieman synkän oloisesti. Mä en voinut käsittää miksi ne jutteli jotain synkkää, molemmathan olivat aina niin hyvällä tuulella kanssani.
    ”Mikä teillä on?” Kysyin.
    ”Ei mikään”, Lily vastasi salamannopeasti hymyillen.
    Tuijotin haastavasti sinitukkaa ja nyökkäsin. ”Ei Zadallakaan, se on vaan vähän kreisi.”

    • #4344 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Voi että kun mun on ollu ikävä sun tarinoita!! (Jesse täällä siis hei taas uuden käyttäjän kanssa :D) mistähän mä ees alottaisin, kun mun naamalla oli vaan tyhmän ilonen hymy koko sen ajan kun luin tätä. Miro on vaan niin kiva, ja toi tapa millä kuvailet sen ajatusmaailmaa on ihan käsittämätön, siihen pystyy samaistuun niin hyvin vaikka ei ookkaan enää ite noin pieni ja ilosen viaton! Musta vähän tuntuu että salapoliisi Miron pitää olla joku jatkuva sarja, mä nimittäin vaadin lisää. ja mun lempparikohtia oli toi meidän Jesse, ai hitsi että se oli jotenkin niin sulosta, ja se miten Miro piiloutu ratsutallille mennessä. ääh tykkäsin niin paljon että tekis mieli vaan jatkaa kehuja!! mutta, saat tästä 1ep alun tarinan ja huikeen kuvan vuoksi! sekä 2sp, 2hp ja 1mp.

    • #4348 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 72
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ai että. Sinä todella suurimman osan aikaa tavoitat sen, mitä on olla lapsi ja miten koko elämä on seikkailu. Se on paljon sanottu. Jo sunnuntain tarinan alun eloisuus ja lapsenomainen suoranainen taiteellinen sekavuus laittavat tapahtumat hyvin liikkeelle. Tottakai lapsi pystyy muutaman sekunnin sisällä ajattelemaan maastoilua, salapoliisiseikkailua, tallikavereita ja pokemoneja!

      Ja meidän Jesse! Se ilmaus kiteyttää jotenkin kaiken. Ei tarvita mitään lisää. Siitä näkee yhdellä vilkaisulla, mitä mieltä Miro on Jessestä ja tämän päätöksestä vaihtaa heppaa ja paikkaa.

      Ihanaa on myös se, miten rohkeasti liikuttelet Lilya ja laitat hänelle sanoja suuhun. Kaikki dialogi oli ihan kultaa. Tästä repliikistä olen vähän kateellinen, etten ole ehtinyt keksiä ja kirjoittaa sitä itse, koska se on täydellinen:
      ”Miro Malmstén miten helkkarissa sä oletat, että mä osaan kutoa vaan siksi, että mä oon nainen. Kudo ihan itse!” Lily puuskahti
      Siis Miro Malmstén, kudo ihan itse! Pystyin kuulemaan Lilyn äänensävyn. Koska oikeasti: on olemassa vain yksi ja ainoa äänensävy, millä voi sanoa Miro Malmstén merkityksessä hyvä nuoriherra kuulepas! 😀 Tarkat, osuvat sanavalinnat tuntuvat muutenkin olevan ehdoton vahvuutesi.

      Yritän taas tukkia tähän jotain kritiikkiäkin, koska itse ainakin ilahdun sopivasta sellaisista. Sinulle sanoisin, että voisit mielestäni ihan rohkeasti käyttää sitä pistettä. Miro on eloisa heppu ja lauseiden rytmillä saa tuotua lisää vauhtia ihan tekstinkin tasolla. Itse olisin hakannut pistettä erityisesti esim. näissä kohdissa:
      Tallilla mä hyräilin hieman epävireisesti Sweet but psychoa. Hihittelin itsekseni. Se biisi oli varmasti tehty meidän omasta Alanasta.
      Mä käyn hakeen kultapalleron. Meillä ei mee sitten kauaa kun–
      — poni oli pienen mammutin näköinen talvikarvassaan. Minulla se kylmä tulisi ennen sitä.

      Toki silloin kun lause kuvaa pelkästään Miron ajatuksenjuoksua, ajatusten poukkoilevuus näkyy tosi ihanasti pitkissä ja monimutkaisissa virkkeissä. Eli siis en lähtökohtaisesti kehota sinua pätkimään joka ainoaa lausetta!! Minua auttaa välillä, jos luen pätkiä tekstistä ääneen itselleni. Olen siis paljon, paljon hirveämpi metrivirkkeiden kirjoittaja. Nämä eivät ole edes pahoja, näkisit vaan. :DD

    • #4349 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 151
      • Perus pullaponi

      Voi vitsi! Nää sun tarinat on aina jotenkin niin hauskaa ja suloista luettavaa! Tykkään tosi paljon kans, miten kuvailet kaikkea ja keksit silleen omaperäisiä ideoita, joita kaikki ei välttämättä tajuaisikaan😄

    • #4355 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tää oli kyllä niin hauska tarina taas, hienoa! tykkään myös sun tavasta käyttää rentoja ja napakoita keskusteluja osana tarinaa, taidat olla melko päättäväinen tapaus 😉 Tuun joku päivä moikkaamaan Mymmeliä kunhan tässä ennätän taas 🙂

    • #4389 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 118
      • Perus pullaponi

      nää Miron seikkailut tuo itellekin joka kerta niin hyvän mielen. Osaat kyl kirjottaa lapsihahmoilla tosi hyvin ja niin että se hahmo oikeesti vaikuttaa lapselta.

  • #4625 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    05.02.2019 Miksi just mun poni?

    Me oltiin treenattu Mymmelin kanssa melkoisen ahkerasti ja kehitytty jopa ihan hyviksi mun mielestä. Mun onnea varjosti kuitenkin Mymmelin kummallinen kiukuttelu. Tamma oli ystävällinen hoitaessa, mutta ratsastaessa ihan onneton jääräpää. Se ei meinannut totella mua lainkaan mitä mä ikinä teinkään. Mä olin epätoivoissani googletellut kaikenlaista ja saanut tulokseksi tamman vihaavan minua tai vaihtoehtoisesti se oli tiineenä, sillä oli syöpä tai sitä muutoin vain ketutti.

    Isä kävi katsomassa Mymmeliä ja käski lopettaa googlettelut. Voikko tamma kiukutteli isän kanssa myös juoksuttaessa, vaikka hoitaessa se olikin kiltti ja oma itsensä. Isän tummat kulmat menivät huolestuneesti kurttuun ja hän käski juoksuttaa tammaa ympyrällä, suoralla ja vaikka millä tavoin niin kauan, että olimme molemmat kullanvaalean kanssa läkähtyä. Isä nyökkäsi ja mä olin varma, että Mymmeli oli parantumattomasti sairas.

    ”Vähän se on epäpuhdas, mä haluaisin kyllä käyttää sen klinikalla”, isä totesi sitten mutruillen.
    ”Siis mikä sillä on? En kai mä oo pilannu sitä? Jos mä oon liian painava”, kauhistuin.
    ”Et ole, eikä se ole varmaan mitään vakavaa, mutta käytetään nyt kuitenkin. Kuvien jälkeen sitä on paljon fiksumpi”, hän totesi.

    Isä lähti soittamaan puheluaan ja mä jäin stressaamaan itseni hengiltä Mymmelin karsinassa. Mä olin kuullut kauhutarinoita kammottavista jalkavammoista ja vasta ratsutallillakin oli jollain hevosella löytynyt jaloista jotain. Mä laitoin sormeni Mymmelin valkoiseen harjaan ja huokaisin. Miksi just mun ponille piti käydä näin?
    ”Kuule Miro, ei sillä välttämättä edes ole mitään vakavaa, mikä ei levolla paranis. Älä nyt ainakaan sitä stressaa”, isä sanoi hymyillen ja silitti Mymmelin turpaa.

    Mä en vain voinut itselleni mitään, kuka tahansa stressais jos sen paras kaveri olisi kipeä. Mymmeli kerjäsi porkkanoita ja tuuppi minua hellästi turvallaan. Kyyneleet kihosivat silmäkulmiini.

    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • #4627 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Eikä! Voi Mymmis!! 🙁

    • #4628 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 151
      • Perus pullaponi

      Voi Mymmeliä! Toivottavasti levolla paranee🙁

    • #4632 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Voi Mymmeli parka 🙁
      1hp

  • #4653 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    08.02.2019Semihyviä uutisia ja hassunhauska Mikael

    Klinikkavierailu oli ollut samaan aikaan kammotus, että helpotus. Mymmelillä ei ollut mitään kammottavaa vikaa, jonka vuoksi se joutuisi kiukuttelemaan koko loppuikänsä. Mymmelillä oli lievähkö jännevamma, jonka toipumisessa menisi parhaimmillaan vain muutama kuukausi. Isä totesi kuitenkin lähettyämme klinikalta, että paranemisajan saisi hyvinkin kaksinkertaistaa.

    Bemari kaarsi Hallavaan traileri perässään ja mä nojasin päätä käsiini. Mä en pystyisi tekemään Mymmelin kanssa mitään järkevää kuukausiin. Ei mua sinäänsä haitannut, enhän kuitenkaan joutunut luopumaan kullanvaaleastani. Talutin tamman karsinaansa ja laitoin whatsappia seinään nojallen Lilylle ja Jesselle.

    Lähettäjä: Miro
    ”Käytiin klinikalla. Mymmelillä on jännevamma. Menee ainaki kuukausia, että se on kunnossa. 🙁 Oon tallilla, missä oot?”

    Lähettäjä: Lily
    ”Voi ei! Soitan sulle kohta.”

    Lähettäjä: Jesse
    ”Voi paska.. Tuun käymään ratsastuskoululla heti kun ehdin.”

    Mikael näkyi kävelevän tallikäytävällä. Punaiset silmäni nähtyään mies pysähtyi ja kallisti päätään.
    ”Mikäs?” Hän kysyi.
    ”Ei mikään”, mumisin ja pyyhin kyyneliä hihaani. ”Tai siis niin. Käytin Mymmeliä klinikalla ja sillä on jännevamma. Ei oo paha, mutta on kuitenki.”
    ”Hmh”, Mikael äännähti pahoittelevana ja rapsutti tamman otsaa. ”Kyllä se parantuu. Lähe katsoon villihevosta mun kanssa?”

    Taputin Mymmeliä kaulalle ja suljin karsinan oven.
    ”Oliko sulla joku koira?” Kysyin mieheltä astellessamme kohti Apassin tarhaa.
    ”Plösö”, mies hymähti.
    ”Meillä on Siru. Se on Novascotiannoutaja, hirmu söpö. Haluatteko lähteä koirapuistoon jokupäivä?” Kysyin mieheltä ja oletin tämän kieltäytyvän.
    ”Joo”, mies vastasi.
    ”Ai oikeesti? Milloin sulle tai siis teille kävis?” Kysäisin.
    ”Koska vaan”, mies vastasi olkaansa kohauttaen.

    Apassi pörisi pitkin tarhaa. Se oli vähän ihmeellinen hevonen. Villi ja vaarallinen, mutta kuitenkin ihan hirmu kiltti omalla tavallaan. Kai se oli vähän niinkuin Mikael, joka oli hieman outo aikuinen. Aikuiset eivät yleensä välittäneet hengailla lasten kanssa, mutta Mikael oli vähän samanlainen kuin Lily tai Jesse. Hänelle tuntui olevan ihan okei keskustella niin koirista, pokemoneista tai hevosista. Mies tuntui tietävän kaikesta muusta kaiken, paitsi puhelimista ja uusista sovelluksista. Se selittyi ehkä osittain iällä, eikai kukaan niin vanha tiennyt muutenkaan mistään mitään.

    Apassia ihaillessamme minulle paljastui, ettei Mikael kuitenkaan ihan tosissaan tiennyt edes miten snäppiä tai tiktokia käytettiin. Mä olin melko varma, ettei mies tiennyt ylipäätään mikä oli tiktok. Näytin hänelle muutaman hassun nallekarkkivideon, jonka jälkeen mies naureskeli, muttei silti aikonut tehdä profiilia itselleen.

    ”Minkä ikäinen sä oot?” Kysyin mieheltä.
    ”Kaksseittemän”, hän vastasi.
    ”Eli sä oot melkein mun isän ikäinen. Se on kakskymmentäyhdeksän”, sanoin.
    Mikael tuntui tekevän laskutoimitusta päässään. Mä olin hetken hiljaa ja nyt mua jo hymyilytti. Kehtaisikohan se kysyä kuinka vanha mä olin.
    ”Minkä ikäinen sä oot?” Mies kysäisi kulmakarvojaan kohottaen.
    ”Ihan just kymmenen”, virnistin.

    Mikael oli kyllä mun makuun. Se kehtasi sanoa mitä vaan ja kysyä mitä vaan. Useimmat jättivät kysymättä mun ja mun isän välisestä ikäerosta, mikäli ylipäätään ymmärsivät meidät isäksi ja pojaksi. Teini-isyys ei tainnut olla kovinkaan tavoiteltava olotila, varsinkaan yksinhuoltajana, niinkuin mun isä oli.

    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Miro Malmstén.
    • #4656 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Huh, hyvä ettei kultaponi oo lähössä mihinkään! Nytpähän jään odottaan innolla minkä hevosen selkään Miro seuraavaks nousee 😉 Tää oli just hyvän pitunen ja yksinkertanen vaikka käsitteli useempaa asiaa samaan aikaa, oppisinpa mäkin vielä joskus tekeen tän kaltasii taidokkaasti tiivistettyjä tarinoita!
      Mä jotenkin aina kuvittelin Miron isän vanhemmaks, niin toi loppu oli mullekin ihan uutta tietoa ja paljasti kivasti samalla Mirosta sekä sen perheestä lisää!

    • #4660 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Jesselle pakko vastata senverran, että Miron isähän on myös URL olemassa, joskin taitanee tällä hetkellä vietää hiljaiseloa. (Keskustassa @Kookos)

    • #4657 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tykkäsin tykkäsin! 1hp ja 1sp

  • #4742 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Mä kävin taluttelemassa Mymmeliä maastossa. Tamma oli vuorattu mariannekarkki-loimeen ja mä itse tallustelin mun lempitakkiini vuorautuneena, keltainen huppu päässäni. Ärsytti ihan hirmuisesti Mymmelin loukkaantuminen, varsinkin kun se saattoi kuitenkin olla minun vikani, vaikka kaikki muuta väittivätkin. Taputin tammaa kaulalle saavuttuamme tallipihalle.

    Tallilla kaikki oli hassusti. Ensin Jesse katosi ratsutallille ja nyt Lilykin oli lähtenyt Orionin ja Kristianin kanssa muualle. Lily tietysti tulisi takaisin ja Jessekin kävi suhteellisen paljon, mutta silti tunsin itseni yksinäiseksi. Oli mulla toki Emily ja Mikaelkin vaikutti potentiaaliselta ystävältä, mutten ollut varma oliko mies lintu vai kala. Lolaan olin pikkuhiljaa onnistunut tutustumaan paremmin. Lolasta liikkui ilkeitä juoruja, enkä ymmärtänyt syytä. Eihän nainen ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa!

    Emily heilutteli kättään työntäessään kottareita.
    ”Mooi!” Huikkasin tytölle. ”Me käytiin käveleen maastossa.”
    ”Moi”, Emily vastasi hymyillen. ”Ootko sä kuullu siitä Tie Tähtiin – kilpailusta?”
    ”No luin mä siitä jotain, mutta mä en tiedä osallistunko ollenkaan kun ei mulla oo hevostakaan. Tai siis tää on pitkä juttu, mennäänkö talliin jutteleen?” Pulputin.
    Emily nyökkäsi ja sovimme näkevämme pian tallituvassa.

    Vein Mymmelin tarhaan ja suikkasin suukon sen turvalle. Kipitin pikavauhtia tallitupaan ja napsautin vedenkeittimen päälle. Mulla oli maailman ihanimpia kaakaopusseja mukanani, joita olin ostanut jättipakkauksen viimeksi käytyämme Prismassa. Asettelin kaakaopussukat sievästi pöydälle ja potkin kengät pois jaloistani. Ulkona oli kylmä ja mun varpaita nipisteli, vaikka mulla oli villasukatkin jalassa.

    Lola pyörähti tallitupaan Emily kintereillään.
    ”Heimoi!” Moikkasin Lolaa. ”Ottakaa kaakaota, mä keitin jo vettä ja tossa on nuita pusseja. Ne on ihan supernamia!”
    ”Mitäs teille?” Lola kysäisi.
    ”Eikai, me tossa Emilyn kanssa just juteltiin siitä Tie Tähtiin – kilpailuista, mutta ulkona oli kylmä niin mä sanoin, että jutellaanko sisällä”, kerroin Lolalle. ”Meinaatko sä osallistua?”
    ”Joo mä meen Sasulla helppo aassa”, Lola kertoi. ”Entäs te? Mymmelillä ei kai voi ratsastaa?”
    ”Me mennään Mollyn kanssa helpo bee ja 80 senttiä”, Emily sanoi.
    ”Siis mä soitin Sebastianille, eli sille joka valmens meitä silloin pari viikkoa sitte. No eniveis, se sitten sanoi, että voin saada ylläpitoon yhden ihan superkiltin tamman jos vain haluan Mymmelin saikun ajaksi. Niin mä osallistun sitten sillä samoihin ku Emily ja Molly.”

    Ovi kävi ja Mikael käveli sisään. Mies pysähtyi ovelle ja heilutti kättään muutamaan otteeseen kuin Japanilainen onnenkissa. Lola huiskautti kättään miehelle ja viittoi tätä pöytään.
    ”Mitä siis mikä hevonen?” Nainen kysyi samalla kun ojensi Mikaelille kaakaota.
    ”Siis Salty. Se on vaaleanrautias Suomalainen puoliverinen ja aivan hullun kiltti. Se oli kai jotain viistoista (13v. toim. huom.) ja sillä on jo pari varsaaki”, kerroin. ”Sebbe sanoi, että se on hyvä opetusmestari.”
    ”Tuleeko se tänne?” Emily kysyi kulmat koholla.
    ”Juttelin mä siitä jo Aleksin kanssa, mutta en mä sitten tiedä.. ´Kun Mymmeli lähtis sitten kuntoutuun Sebastianin luo ja tulis sitten vasta takaisin kun on ehjä. Toki eihän se Sebbe kaukana asu, mutta ois niin outoa jos Mymmelin karsinassa ois joku ihan muu”, pohdiskelin.

    Pöydässä kävi hyväksyvä nyökyttely ja ratkaisuehdotuksia lenteli puolelta toiselle. Lopulta mä löysin itseni raapustamassa ilmoittautumista perjantain kouluvalmennukseen Saltyllä. Pitäisi ehkä soittaa Sebastianille, että mitä ihmettä mä tän hevoskuvioni kanssa nyt oikein tekisinkään. Menin takaisin ulos ja jäin rapsuttelemaan Mymmeliä. Olinko mä ihan kammottava ihminen jos mä nyt hylkäisin ystäväni vain sen vuoksi, että sen täytyisi kuntoutua hetki? Olisiko se pois Mymmeliltä, että tamma asuisi hetken Sebastianilla? Ei se varmastikaan olisi. Mun serkku Ade kuitenkin oli töissä Sebastianilla ja blondi varmasti pitäisi tammasta hyvän huolen. Mä en silti ollut varma enää mistään. Suukotin Mymmelin turpaa ja koitin kysellä siltä vastauksia mun kysymyksiin.

    • #4760 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Tossa tallitupakokouksessa oli niin sellanen kaveriporukkafiilis että alkoi oikein hymyilyttämään vaikkei Mymmelin lähtö kovin iloinen asia olekaan. Lempparikohta oli miten Miro asetteli kaakaopussit ”sievästi” paikoilleen, se ilmaus toi jotenkin niin selkeän mielikuvan mun päähän: vain Mirolle voi olla niin tärkeetä että muille tarjottavat herkut on nätisti. Saat 1hp ja 2sp

  • #6630 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    30.06.2019Mymmis palaa kotiin

    Isän sininen bemari kiisi kohti Hallavaa. Mä näpräsin mun iphonesta ääniä pois ja päälle odotellessani hermostuneena pääsyä perille. Novascotiannoutaja Siru istuskeli turvavöissä takapenkillä ja vispasi häntäänsä vasten vaaleanharmaata nahkapenkkiä.
    ”Älä viitti”, isä murahti tuijottaessaan eteenpäin. ”Sä rikot vielä sen.”
    Pyöräytin sinisiä silmiäni vaalean kiharapehkon takaa. Jos isä vielä nalkuttaisi, mä pyörittelisin silmiäni varmasti niin hurjasti, että näkisin mun aivot.
    ”Joko Mymmeli on tullut?” Kysyin hermostuksen vallassa, vaikka tiesin varsin hyvin, ettei tamma tulisi vielä ainakaan puoleen tuntiin. ”Mä oon ollu ilman mun rakasta poniinia jo niiiin kauan!”
    Isä pudisteli päätään. ”Eiköhän se tule kunhan perille ehditään ja laitat karsinan sille valmiiksi. Vai ooksä tehny sen jo eilen?”

    Nyökkäsin ajatellessani Saltyä, suurta ja kilttiä puoliveritammaa, joka oli ollut luottoratsunani tammikuusta saakka, jolloin Mymmelin jalassa todettiin jännevamma. Mymmeli oli lähtenyt Sebastianille kuntoutumaan ja minä olin saanut ylläpitoon rautiaan tamman. Olimme valmentautuneet ja kilpailleet Saltyn kanssa aika paljonkin kevään aikana, mutta siltikään tammasta ei missään vaiheessa tullut minulle kovinkaan läheinen. Toki pidin siitä suuresti, muttei siinä silti ollut sitä jotain, mitä omassa kullanvärisessä Welsh Mountainissani oli. Salty oli lähtenyt takaisin kotiinsa Louhikartanolle eilen illalla ja olin salaa tuhertanut muutaman kyyneleen tamman lähdettyä.

    Auto kiisi ohi metsien ja peltojen, kunnes kääntyi Hallavaan johtavalle kujalle. Pihassa loikkasin ulos autosta, enkä jäänyt odottelemaan isää ja Sirua. Mun oli kiirehdittävä kohti tallia jos Mymmis kuitenkin olisi saapunut.
    ”Ei tää oo mikään Lada”, isä karjui perääni.
    ”Joojoo sori!” Huikkasin ja tirskahdin kiitäessäni karkuun.
    Sininen coupé oli melkoinen pyhä lehmä rakkaalle isälleni. Mä olin alunperin ajatellut mun kesän tyystin erilaiseksi. Olin joulusta saakka haaveillut tavoitteellisesta kesätreenaamisesta, mutta Mymmelin loukkaantuminen muutti suunnitelmia täydellisesti. Nyt mä haaveilin vain siitä, että pääsisin huomenna alkavalle Hallavan omalle leirille Mymmelin kanssa. Hiiteen kaikki treenaaminen, terveys oli etusijalla.

    Viimeinkin musta, kultakoristeisin yksityiskohdin kirjottu traileri saapui ja pomppasin innoissani ylös tallinseinustalta, jossa olin paistatellut päivää. Juoksin trailerin luo, välittömästi kun sen renkaat pysähtyivät ja pamahdin sivuovesta sisään ja kuulin Mymmelin hörisevän. Kapsahdin välittömästi sen kaulaan.
    ”Hei muikkunen”, kuiskailin hiljaa tamman kullanvaaleaan korvaan halatessani sitä.
    Tamman valkea harja valui ryöppyinä pitkin sen turpaa ja se näytti melkein yhtä villiltä kuin Mikaelin Apassi. Isäni jutusteli trailerin ulkopuolella kuljettajan kanssa jotain, mistä en saanut selvää. Suukottelin tamman turpaa ainakin puolenkymmentä kertaa, kunnes se pärskähti vihreää kuolaa päälleni.
    ”Kiitti vaan”, nauroin ja pyyhin naamani valkoiseen t-paitaani.

    Kun Mymmeli oli viimein saatu tarhaansa ja olin malttanut lähteä purkamaan tamman varustekuorman satulahuoneeseen, huokaisin syvään. Olin niin onnellinen siitä, että kaikki meni tamman suhteen lopulta parhain päin. Olihan se ehkä hieman pullukka lomailtuaan edeltävät puolivuotta, mutta se oli onnellinen, terve ja hengissä. Puristin tamman galaksiloimea rintaani vasten ja minun teki mieli kiljua. Tästä tulisi sittenkin maailman paras kesä.

    • #6631 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 907
      • Lauman johtaja

      Voi ei kun Miro on niin ihana ja Mymmeli on niin ihana! Ja ihanaa että saatiin sulta pitkästä aikaa tarina, nautin suuresti sen lukemisesta (:

    • #6638 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 151
      • Perus pullaponi

      Tää oli aivan ihana tarina! Ja kiva kans kun Mymmelikin palasi Hallavaan 🙂

Vastaa aiheeseen: Mymmeli

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Siirry työkalupalkkiin