Inka & Nakki

Foorumit Päiväkirjat Inka & Nakki

Luet parhaimillaan 16 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #6468 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Nakki
      Line © Marjahilla

      Nakki
      fwb, tamma, 178 cm, 7v

      om. Inka Lehtimäki

      25-vuotias, syntynyt 27.03.1995
      ylioppilaslakin jälkeen opiskeli ensin ratsastuksenohjaajaksi ja sen jälkeen ratsastuksenopettajaksi
      nuoren fwb-tamma Nakin omistaja
      Hallavassa ratsastuksenopettajan roolissa
      175 cm pitkä, vaalea niin hiuksiltaan, iholtaan kuin silmiltäänkin, timmissä kunnossa. Hiukset pitkät, ylettyvät noin puoleen selkään
      asuu ja lenkkeilee shiba-narttu Novan kanssa, mutta ei yleensä ota koiraa tallille, ainakaan jos aikoo itse ratsastaa

      kilpaillut poni-iässä esteitä ja koulua kansallisella tasolla, siirtyi hevosiin jo 13-vuotiaana venähdettyään reilusti ulos ponimitoista ja sittemmin kilpaillut myös kenttää kansallisella tasolla
      Nakki on vielä vähän raaka, mutta starttailee kisauraansa. Nakin kanssa olisi tarkoitus edetä myös kansalliselle tasolle (kilpailee porrastettuja)

      opettajana rento ja kannustava, mutta osaa myös vaatia ja olla tarvittaessa napakka. Nauttii erityisesti maastoestetuntien järjestämisestä, mutta luonnollisesti pitää myös este- ja koulutunteja. Saattaa turhautua, jos tuntilainen ei yritä kunnolla.

      Pisteet:
      Koulu: 9p
      Esteet: 10p
      Maasto: 2p
      Hoito: 16p
      Sosiaalisuus: 12p
      Kisat: 7p

    • #6469 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      ”Niin, missäs me ollaan?”, mä puhelin hontelolle tammalle, joka ketjunarunsa päässä pälyili ympäristöään uteliaana, kuin etsien järkytyksen aihetta, jotta voisi syöksähtää johonkin suuntaan. Sitä kuitenkin inhotti kuljetussuojat takajaloissaan niin paljon, että se tuskin olisi osannut singota mihinkään, kun ärsytti niin kovaa ettei kävelläkään voinut. Aleksi oli hetki sitten näyttänyt mulle, mihin Nakin voisi tuupata, ja lähdin taluttamaan tammaa sinne suuntaan, vaikkei se olisikaan halunnut liikkua, vaan ennemmin ravistella takajalkojaan siinä toivossa, että inhotukset tippuisivat pois. Uteliaisuus kuitenkin vei voiton, ja tamma seurasi mua uuteen karsinaansa.

      Tallissa oli onneksi hiljaista keskellä arkipäivää, vaikka lähestyvä kesäloma näkyi siinä, että muutama utelias kasvo hiippaili jossain päin tallirakennusta. Oli huippua, että mä olin voinut tuoda Nakin jo tänään, enkä vasta kuun vaihteessa: kesäloman ensimmäinen päivä todennäköisesti oli melko vilkas Hallavassakin.

      Nakkia totta kai jännitti, mutta niin jännitti hitto vie muakin. Tämän paikan tuntihevosetkin olivat pidemmälle koulutettuja kuin mun pikku Nakkini, joten näillä tuntilaisilla oli varmasti kova vaatimustaso. Mitä jos ne vaan valittaisi musta, etten osaisi mitään, ja sitten mä päätyisin pitämään pelkkiä alkeistunteja, jos niitäkään? No, syteen tai saveen, tässä sitä oltiin, uudessa työpaikassa. Ja ensi viikosta lähtien mä oikeasti tekisin niitä töitä. Ainakin asiakkaat todennäköisesti olisivat kunnianhimoisia, aivan kuten mäkin.

      • #6472 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Hei tervetuloa messiin, oon tosi ilonen että päätit liittyä joukkoon! Tykkäsin tarinasta, kirjoitat hyvin ja sujuvasti ja en malta odottaa että päästään paremmin tutustumaan Inkaan ja Nakkiin (:

    • #6494 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hiki valui mun kypärän alta ja hetken mä jo olin haaveillut pitäväni heppaa jossain muualla kuin ratsastuskoulun tallissa, ettei mun olisi tarvinnut olla hyvänä esimerkkinä ja pitää kypärää kentällä ratsastaessani. Nakin mustat kaviot tömisivät rytmikkäästi kentän pintaan sen edetessä hyvässä tasapainossa sulkutaivutuksessa lävistäjää pitkin. Aurinko paistoi mun paljaisiin olkapäihin, ja mä olin jo aika varma, että ne palaa, mutta yritin hyödyntää kaikki mahdollisuudet päästä eroon t-paitarajoista, jotka mä olin ehtinyt jo hankkia parin ensimmäisen työviikkoni aikana.

      Uralle päästyämme mä nostin laukan, joka oli Nakille estehevosena huomattavasti parempi askellaji. Se tosin yritti kiihtyä vähän liikaa, sillä meni tunteisiin tämmöinen ihme koulunysvääminen ja varsinkin näin helteellä. Sen mielestä parasta ikinä oli päästellä menemään maastossa ja hyppiä matkan varrella muutama este, tai tehdä pikkuponikäännöksiä esteradalla toisessa vaiheessa. Osasi se koulujuttujakin, mutta sen mielestä ne vain olivat aivan järkyttävän tylsiä – paitsi jos tehtiin jotain haastavaa, silloin se halusi näyttää osaavansa.

      Mutta voi jestas kuinka hyviä vaihtoja se teki! Mun ei tarvinnut kuin pyöräyttää lantiota hiukan, ja Nakin pintelöidyt jalat vaihtoivat järjestystä, useamman kerran peräkkäin. Palkinnoksi hyvistä vaihdoista mä nousin esteistuntaan ja annoin sen päästellä pari kierrosta kentän ympäri kaula pitkänä.

      ”Vitsi että se näyttää hyvältä”, kentän laidalle ilmestynyt Emily totesi mun siirrettyä Nakin käyntiin ja annettua sille pitkät ohjat.
      ”Kiitti, mut onhan se vielä tosi raaka”, mä vastasin ja poimin aidassa roikkuvasta korista Red Bullini. Nakki käänsi korviaan taaksepäin tölkin sihahtaessa auki, mutta lähinnä innostuneena – sen pienen (pienen ja pienen) kermaperseen lempiherkku oli kaikki, mitä mä söin tai join, mutta Red Bullia se osasi juoda suoraan tölkistä.
      ”Niin kuinka vanha se on?”
      ”Ei se oo vasta ku kuus. Tosi valmis siis ikäisekseen ja kokoisekseen, mutta pitäis varmaan iskee se johonkin metsälaitumeen kuukaudeksi että sais vähän tasapainoa”, mä vastasin Emilylle. ”Ja se on kyllä niin tamma, ettei se todellakaan oo tällanen joka päivä.”
      ”Tuttua”, Emily hymähti ja avasi mulle portin, minkä jälkeen mä ja Nakki suunnattiin metsään loppukäynneille.

      Olin mä vähän jo miettinyt hoitajan hankkimista Nakille. Meidän oli tarkoitus päästä starttaamaan kisakautta kohta puoliin, kun alkuvuosi oli mennyt kaikenlaiseen muuhun, mutta tällaisen houdinin kanssa olisi ihan kätevää olla apukädet. Eikä mulle olisi maailmanloppu vaikka antaa jonkun muun ratsastaa Nakilla, mutta mä en ollut varma, olisiko se Nakille. Se osasi olla niin herkkis, etten mä tiennyt miten se saattaisi reagoida, jos ratsastaja ei miellyttäisi.

      Ehkä mä kartottaisin tilannetta. Ja antaisin Nakin vaikka maastoesteille, siellä se oli niin onnessaan ettei ollut mitään väliä, mitä selässä tapahtui. Mutta nyt mun oli pestävä hikinen tamma ja sitten suunnattava tunninpitoon.

      Koodaile, jos Nakin kisahoitajana oleminen kiinnostaa!

      • #6497 Vastaa
        Mikael
        Valvoja
        • Postauksia: 76
        • Koulutuksen tarpeessa

        Avasin tämän ja ajattelin heti, että noni, perus heppatarina, silmäillään äkkiä läpi, tuskin tässä nyt hahmon persoonaa vielä esitellään. Ai kuinka olen ennakkoluuloinen ja kauhea. 😀 Olihan tässä hahmon persoonan kevyttä esittelyä: ainakin vilauksia hänen suhtautumisestaan hevosiin! Luen ne sanavalinnoista ja siitä, mihin hahmon huomio kiinnittyy. Tässä tarinassa Inka nimittäin havainnoi Nakkia kauan pelkkänä ratsuna: laukka on parempi askellaji, laukanvaihdot sujuvat, pitäis iskee se metsälaitumeen tasapainon takia. Ainoa kommentti, joka osoittaa kiintymystä omaan hevoseen, on se, missä puhutaan Red Bullista. Nakin lempiruokaa on kaikki, mistä emäntä pitää. Siinä havainnossa heppa ei ole ratsu, vaan lemmikki. Ja sitten palataan kisajuttujen analysointiin.

        En vielä tietenkään tunne hahmoasi saati hevostasi, mutta seurailen kyllä, onko näiden kahden välillä muutakin kuin hyvää tiimityöskentelyä ratsastuskentällä. Selvästi Inka kyllä kohtelee hevostaan hyvin ja arvostaa sitä — mutta arvostaako lie niin kuin hyvää urheiluvälinettä, niin kuin lemmikkiä ja ystävää, vai molemmilla tavoin? Suurin osa Hallavan väestä näyttää suhtautuvan hevosiin ensisijaisesti lemmikeinä, ja voisi olla virkistävääkin nähdä jokin toinen ensisijainen suhtautumistapa.

        Kirjoitat tosi hyvin. Olen sellainen lukija, että kyllästyn herkästi havaitessani liikaa häiritseviä virheitä, mutta nyt silmäni eivät pysähtyneet mihinkään. Sinua kuitenkin vaivaa ehkä vähän sama tauti kuin minuakin, joskin tosi paljon lievempänä: pitkät lauseet! 🙂 Piste on välimerkeistä paras.

      • #6498 Vastaa
        Inka Lehtimäki
        Valvoja
        • Postauksia: 50
        • Koulutuksen tarpeessa

        Kiitos kommentista! Inkasta ehkä paistaa vähän läpi mun oma kokemus siitä, miten kv-tason ratsastajat käsittelee hevosiaan, eli ennemminkin just työkaluna. Lisäks mä haluan tähän alkuun kuvailla sitä mahdollisimman paljon – niin muille kuin itellenikin – koska kukaan ei vielä oikein tunne Nakkia. Tunnistan liian pitkät virkkeet omana heikkoutenani, mutta vihaan sitä jos mun teksti vaikuttaa liian töksähtelevältä 😀 Mikään kielioppivelho mä en vielä ole, mutta toivottavasti tulevaisuudessa parempi siinäkin asiassa.

      • #6500 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Tätä oli niin kiva lukea, hauska päästä tutustumaan teihin vähän paremmin. Eniten tykkäsin tuosta Emilyn kanssa juttelemisesta mutta ratsastuksestakin olit kirjottanu tosi hyvällä otteella (:
        Saat 2kp ja 1sp

    • #6626 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      null

      Vihdoin sain tän väritettyä, line by Valanee. Nakki ennen Inkalle tuloa, jolloin suojien käyttö oli ilmeisesti yliarvostettua 😀

    • #6652 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Power Jump -valmennus Auburnissa 18.07.

      Kesän aikana me oltiin vihdoin päästy starttailemaan kunnolla Nakin kisauraa, ja heinäkuun alusta me oltiin saatu tiimiin uusi hoitajakin, kiitos ylemmille voimille (tai Pronssijoen pursuilevalle heppatyttökannalle, joka oli niin valtaisa, etteivät Hallavan tuntsarit yksinkertaisesti riittäneet kaikille). Toki mun oli pitänyt tehdä töitäkin, mutta kesäkaudella onneksi oli vähemmän tunteja, joten mä olin päässyt hyödyntämään paremmin Hallavan treenipuitteita. Nakki puolestaan oli vilautellut kisapaikoilla luonteestaan ihan uusia puolia: se vaikutti ottavan kisaamisen rennosti, mutta tosissaan, eikä ollut edes (koputtelen tässä puuta samalla) karannut vielä kertaakaan kisoissa.

      Nakin kisaluonteesta ja kiireettömästä kesästä inspiroituneena mä olin ilmoittanut meidät Power Jumpeihin. En mä tavallisia kisoja enää oikeastaan jännittänyt, en edes kenttää enkä edes Nakin kanssa, mutta Power Jump mua vähän jännitti, jo monta viikkoa etukäteen. Siellä oli kuitenkin myös GP-hyppääjiä, ja me oltiin Nakin kanssa vasta aloitteleva kenttäratsukko, mutta kokemusta me sinne oltiin menossa hakemaan. Tai niin mä ainakin väitin itselleni, kokemusta vain, kokemusta isoista areenoista.

      Tutustuttaakseni Nakkia Auburnin derbyyn jo etukäteen, mikä oli ihan kivaa ja hyödyllistä nuorikon kanssa, mä olin ilmoittanut meidät valmennukseen Auburniin. Niinpä yhtenä hikisenä torstai-iltana mä rullasin villapinteleitä mustien jalkojen suojaksi, koska mä en ottanut sitä riskiä että tämä yksi tohelo polkisi uusilla nurmihokeillaan jalkansa rikki tässä kohtaa. (Myös jos tiedätte, mistä saisi tarpeeksi pitkiä kuljetussuojia, niin saa vinkata. Pintelöiminen vie aikaa.)

      Nakki yritti vaihteeksi vähän kusettaa pelkäävänsä traileria, mutta meidän lastausharjoittelut olivat tuottaneet tulosta, ja muutaman yrityksen jälkeen iltapäivän auringossa kiiltelevä mustaturkkinen tamma asteli sisään traileriin. Mia sulki takapuomin samalla kun mä kiinnitin tamman naruihin, ja sitten me päästiin liikkeelle.

      Auburnissa parkkipaikalla oli jo toinen traileri, josta peruutti ulos pieni kimo ori. Kenttäpiirit olivat Suomessa niin pienet, että tunnistin hevosen ja ratsastajansa, ja olin salaa vähän huojentunut, että kisaamassa oli muitakin nuoria ja mikä vielä kivempaa, myös muita kenttäratsuja. Smarty Pants haisteli ilmaa, kun parkkeerasin ja Nakin ihanat feromonit leijailivat mun trailerin avoimista ikkunoista Auburnin luontoon. Mä äänettömästi toivoin, että Nakki ei vetäisi koko valmennusta ihan tammaperseilyksi, kun paikalla oli kuitenkin Ori.

      Heilautin kättäni Joonakselle, joka piteli pienestä oristaan kiinni samalla, kun joku jota en tuntenut kuori oria kuljetussuojistaan. Nakki päätti muistuttaa olemassaolostaan ja alkoi samaan aikaan huutaa trailerissa ja potkia lastaussiltaa, joten ohjeistin Miaa ja sujahdin koppiin sisään irrottelemaan kärsimätöntä tammaa naruista.

      Nakki sai varusteet niskaansa yllättävän kivuttomasti siihen nähden, paljonko sen piti tepastella ympäri parkkipaikkaa ja montako kertaa sen piti yrittää jyrätä kuljetuspinteleitä irrottelevan Mian yli, ennen kuin vaihdoimme paikkaa ja mä mietin hiljaa mielessäni, että miksi helvetissä mä olin valinnut laittaa ratsastuksen ajaksi toiset pintelit enkä esim. suojia. Takajalkojen putseista Nakki oli niin kauhuissaan, että se olisi varmasti ladannut jotakuta naamaan, jos ruuhkaa olisi ollut enemmän. Se osasi liian pitkien jalkojensa kanssa olla kuitenkin sen verran kömpelö silloin tällöin, etten mä halunnut ottaa riskejä hokinpolkemista keskellä kesää.

      Koska me oltiin eka ryhmä, Cecilia (valmentaja) tuli juttelemaan meidän kanssa jo hyvissä ajoin ennen kuutta, jolloin valmennuksen oli tarkoitus alkaa. Esittelimme itsemme ja ratsumme niin valmentajalle kuin toisillemmekin. Meidän kahden kenttäratsukon lisäksi paikalla oli auburnilainen pieni ruuna, joka oli ilmeisesti kisannut myös koulua suhteellisen pitkälle.

      Valmennus aloitettiin käyntityöskentelyllä, enkä mä ollut ihan varma, oliko se hyvä ratkaisu. Toisaalta Nakki olisi voinut ehkä saada purkaa enimpiä tohotusenergioitansa jos olisimme menneet vähän kovempaa, esim. tamman lempiaskellajia, sitä L-kirjaimella alkavaa, jota ei voinut sanoa ääneen ennen kuin sitä sai oikeasti harrastaa. Toisaalta käyntityöskentely ehkä saisi sen kuulolle alusta asti, eikä vauhdikkaammissa askellajeissa tarvitsisi enää räjähdellä eri suuntiin. Vähän Nakin tarvitsi myös esitellä parhaita (=pahimpia) puoliaan myös Martille, joksi sitä pientä kimoa kutsuttiin, ja jostain syystä myös sille pienelle ruunalle. Ilmeisesti hänen korkeutensa Suomen Kuningatar ei ollut vielä huomannut, ettei sillä toisella enää ollut palleja.

      ”Sanoitko sä, että se on estesuvusta?” Cecilia kysyi Nakin lähtiessä siististi käyntiin suoraan peruutuksesta. Nyökkäsin. ”Sillä on siihen nähden yllättävän hyvä käynti. Suosittelisin treenaamaan sitä koulussa pidemmällekin, sitten joskus vähän vanhempana. Mutta se näyttää nyt olevan aika hyvin avuilla, ja te ootte molemmat tosi hyvässä tasapainossa, vaikka se onkin niin nuori ja ton kokoinen.”
      Tähän pisteeseen pääseminen oli kuitenkin vaatinut todella paljon pieniä tehtäviä jatkuvasti, koska Nakin keskittymiskyky oli vieraissa paikoissa kuin ala-asteikäisellä ADHD-lapsella, varsinkin orien läsnäollessa. Mutta ehkä Auburnin derby ei olisi sitten enää kilpailupäivänä niin vieras paikka, ja se malttaisi keskittyä silloin asiaan.

      Raviin Nakki lähti niin räjähtäen, että mä pysäytin sen saman tien, ja sain Ceeltä nyökkäyksen, joka kertoi mulle sen olleen oikea ratkaisu. Peruutin muutaman askeleen, minkä jälkeen käänsin tamman voltille ja lähdin raviin voltin puolesta välistä. Teimme vielä muutaman käyntiinsiirtymisen, ennen kuin tammalle alkoi riittää jarrutukseksi pelkkä askeleenlyhennys ravin sisällä. Toisaalta kerrankin raviväistöt olivat mukavan lennokkaita, kun tamman eteenpäinpyrkimys säilyi kunnolla väistön läpi. Ravissa Nakki tuli kuitenkin avuille paljon nopeammin kuin käynnissä, joka hands down oli ehdottomasti vaikein askellaji varmaan kaikilla maailman hevosilla, joten saimme luvan nostaa laukan. Se oli Nakin selkeästi paras askellaji, ja laukkasimme alkuun muutaman kierroksen kunnon maastolaukkaa derbyä ympäri. Saimme myös Ceeltä kehuja siitä, kuinka hyvä laukka Nakilla oli, eikä se edes räjähdellyt tai kiihdytellyt mihinkään suuntaan, oli vain tyytyväinen kun vihdoin sai mennä. En myöskään saanut korjausehdotuksia kevyestä istunnastani, ja siitä olin salaa vähän iloinen. Parin kierroksen jälkeen kokosimme ratsuja enemmän, ja Nakki toimi ihan kuin ajatuksen voimalla riippumatta siitä, istuinko mä syvällä satulassa (no, niin syvällä kuin estesatulalla pystyy) vai esteistunnassa. Käyntiin siirtyessä Nakki sai pitkien ohjien lisäksi hyvin ansaitut taputukset kaulalle.

      Välikäyntien jälkeen siirryttiin puomitehtävään, ja sen kunniaksi Nakki päätti kerätä kaikki kilometrin mittaiset jalkansa allensa ja kiihdyttää kohti ensimmäistä puomia niin, että mun oli pakko ottaa sitä vähän rumasti suusta, jotta se pysähtyisi.
      ”Ota pari ympyrää laukkaa siinä ensimmäisen puomin edessä, ja lähdet suorittamaan vasta, kun se ei yritä kiihdyttää ihan päättömästi. Monille on aika tavallista kiihtyä vasta välikäyntien jälkeen, varsinkin ton kokoisille, jotka usein vaatii vähän aikaa vertyä, vaikka se kyllä näytti aika letkeältä heti alusta”, Cecilia ohjeisti, enkä mä väittänyt vastaan. Muutaman ympyrän jälkeen Nakki muisti taas, että ratsastajaakin piti välillä kuunnella, ja pääsimme radalle. Vauhti pysyi hallinnassa aika hyvin, mutta Nakki oli niin menossa, että mun piti koota se suunnilleen piruettilaukkaan, ettei se olisi lennähtänyt eteenpäin samaa vauhtia kuin ihmishahmo Pokemon GO:ssa, kun GPS hukkaa puhelimen ja hahmoparka yrittää löytää oikean sijainnin. (2019 ja pelaan vieläkin, sori siitä).
      ”Hyvin sä sait sen koottua, siis yllättävän hyvin ton ikäiselle, mutta hirveesti sillä on vieläkin energiaa. Koeta keksiä sille paljon tekemistä sillä välin, kun muut suorittaa. Mutta käännökset oikein kivoja, se vaikuttais kuuntelevan sun istuntaa tosi hyvin ajoittain.”

      Uusintalaukka Nakilta löytyi helposti, mutta tällä kierroksella käännökset välillä paisuivat liikaa, kun tamma ei ollut mun avuilla ollenkaan niin hyvin. Sen ryntäillä auringonpaisteessa kiiltelevä vaahto erottui kirkkaasti mustasta karvapeitteestä. Tein hetken aikaa käynnissä samoja tehtäviä kuin alkuverryttelyssä, ja kohta pääsimmekin yrittämään uudestaan. Nakki oli selkeästi jo kuluttanut ylimääräistä energiaansa, ja tämä kierros sujui huomattavasti paremmin, minkä Cee myös huomasi.
      ”Jos se noin laukkaa ja kääntyy, niin sulla ei oo mitään hätää ratsastaa uusintoja tai finaaliluokkaa tosi hyvillä sijoituksilla. En mä toki tiedä kuinka tarkka se on jaloistaan, mutta jos ette ota puomeja, niin kyllä mä voisin nähdä teidät ihan kärkikahinoissa. Sillä on kuitenkin tosi matkaavoittava ja säädeltävä laukka, mikä auttaa ihan tosi paljon. Paljon se vaatii tietysti rutiinia vielä, ja jos se flippaa kisapäivänä ihan täysin, niin ota se kokemuksena, koska niitä se todella tarvii. Se teki nyt niin hyvin, ettei ehkä kannata jäädä hinkkaamaan noin nuoren kanssa. Keventele reilulla ohjalla vielä hetki, ja sit sille riittää.”

      Mia lähti hakemaan pesuvettä ämpäriin mun liukuessa alas tamman selästä muutaman kävelykierroksen jälkeen. Seuraavan ryhmän ratsut, kaksi pientä ja yksi vähän isompi tamma, kiinnittivät Nakin huomion, mutta se oli jo saanut pörhistellä ja ryntäillä tarpeekseen, ja se seisoi tyytyväisenä trailerin vieressä mun pyyhkiessä sen hikistä ja vaahtoista karvaa märällä sienellä. Paketoimme Mian kanssa mustan tamman kuljetuskuntoon ja lähdimme ajamaan kohti Pronssijokea, kyydissä tyytyväinen tamma ja ratissa tyytyväinen ratsastaja hyvän ja hyödyllisen valmennuksen jäljiltä.

      • #6661 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Hei tosi kiva että otit Mian heti mukaan tarinaan! Hetki meni miettiessä, että kuka tää tyyppi oikein oli ennen kuin tajusin, eli ehkä sen olisi voinut mainita vielä selkeämmin jossain tuossa alussa. Sun tarinoita on ihan hirmu kiva lukea, eikä tällainen ratsastukseenkaan keskittyvä tarina ollut tippaakaan tylsä vaan oli tosi mielenkiintoista lukea kuinka teillä sujui. Saat 1 hoitopisteen ja 2 estepistettä

    • #6680 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kesäyön uittoretkellä 29.06.

      Sunnuntaiaamu valkeni aivan liian aikaisin ja aivan liian kirkkaana. Onneksi myös huumorilla, sillä oikeastaan mä heräsin siihen, kuinka Hazel käänsi kylkeä ja mätkähti patjana käyttämänsä heinäpaalin päältä lattialle. Vaikka normaalisti darra-Inka on yhtä melankolinen kuin keskimääräinen suomalainen radiohitti, verkkokalvoille painunut lattialle mätkähtävä Hazel sai mut hihittämään niin, että mä melkein tipuin vintin laudoille itsekin.

      Jos totta puhutaan, mä jouduin sen näyn jälkeen hetken aikaa pohtimaan, että missä helvetissä mä olin, ja miksi mä heräsin siihen, kuinka joku (jonka nimeä en siinä hetkessä edes muistanut, mutta naama oli etäisesti tuttu) tipahti heinäpaalin päältä. Ja miksi mun omaa kylkeä pisteli samanlainen heinäpaali. Hitaasti kuitenkin mulle valkeni, että mun hevonenhan tosiaan oli mulla mukana, ja me oltiin osallistuttu uittoretkelle eilen illalla.

      Lauantai-ilta oli kirkas ja tyyni. Nakkia ärsytti hyttyset jo ennen kuin päästiin liikkeelle, vaikka mä olin suihkutellut siihen varmaan puoli pulloa ötökkämyrkkyä ja se haisi munkin nenään niin pahalle, ettei mun tehnyt edes mieli mennä selkään. Tallin piha oli täynnä trailereita sekä hyttysiä hännillään huiskivia hevosia ja poneja, joista osalla oli varusteet päällä ja muutamalla jo ratsastajakin selässä. Muutamat meistä yrittivät piilotella taskumattejaan, toiset hörppivät avoimemmin jotain tölkkijuomia, ja ainakin toinen ponikärryilijöistä oli jo tässä kohtaa ihan hyvissä kuoseissa. Mä olin päättänyt säästää suurimman osan iloliemistäni ratsastuksen jälkeisiin bileisiin, koska mä olin päättänyt ratsastaa koko matkan ilman satulaa, enkä tiedä kuinka hyvin se olisi onnistunut toisenlaisessa kunnossa.

      Me päästiin Nakin kanssa aika lailla kärjen tuntumaan, lähinnä varmaan siksi, että Nakki oli epäilemättä joukon pitkäjalkaisin hevonen. Jonkun parikymppisen ruipelon ratsastama Jussi, joka nimestään huolimatta ei ollut jyräävä isopäinen suomenhevonen, oli aika lähellä Nakin korkeutta, mutta oli se silti mua matalampi. (Tunteekohan kaikki jonkun punarautiaan suomenhevosen, jonka nimi on Jussi?)

      Retki itsessään sujui hyvin. Suurin osa osanottajista oli toisilleen etukäteen vieraita, mutta suurin osa oli ottanut jo vähintään yhden rohkaisevan, joten keskustelu soljui puiden lomassa. Järven pinnasta heijastuvat auringonsäteet epäilyttivät Nakkia, ja se ilmeisesti unohti olevansa kenttähevonen päättäen peruuttaa suoraan lähimpään lepikkoon, kun mä käskin sitä eteenpäin järveen. Pienen venkoilun ja reittimuutoksen jälkeen se kuitenkin tajusi mikä homma ja alkoikin sitten mukavassa polvenkorkuisessa vedessä läiskyttää etujaloillaan niin, että kaikki varmasti kastuisivat, vaikkeivät olisi järveen asti vielä päässeetkään. Kävimme myös vähän pidemmällä uimassa kunnolla, ettei Nakin päivän urheilu jäisi pelkkään lyhyeen käyntilenkkiin.

      Paluumatkalla ilma alkoi jo viiletä ja Nakkia alkoi toden teolla vituttaa ympärillä inisevät hyttyset, kun suurin osa hyttysmyrkystäkin oli jo ehtinyt huuhtoutua järveen. Tamma oli siis hyvinkin tyytyväinen päästessään lainatarhaansa muiden sekaan tehostettuun ötököidenhuiskintaan. Ja olihan pienten kuusivuotiaiden nukkumaanmenoaikakin mennyt jo monta tuntia sitten.

      Vaihdettuani pikaisesti märät uittovaatteeni vähän parempaan seppälään liityin heinävintin bileisiin. Siitä eteenpäin muistikuvat alkoivatkin taas hämärtyä. Jossain kohtaa hurrasimme Humun tuupatessa ne kaksi ponikuskia kiinni toisiinsa (joku ehkä rallatteli pussauskoppia? wtf) ja sitten hetken päästä mä löysin itseni ladon takaa tupakalta joidenkin inttipoikien kanssa. Inttipoikien. Voi luoja. Ne oli mua ainakin neljä vuotta nuorempia nykyään? Jestas. Aamulla musta tuntui samalta kuin siltä hiipivältä eläimeltä Puuma menee päiväkotiin -kirjan kannessa. Sentään mä en ollut pannut niitä, ja siitä mä olin ihan hirveän onnellinen.

      Ei siinä, hauskaa mulla oli ollut. Ääni oli käheänä laulamisesta (ja ehkä märissä vaatteissa keskellä yötä ratsastamisesta, mene ja tiedä) ja jaloissa tuntui edelleen viime yön tanssit. Aamupala (vai brunssi? lounas???) maistui paremmalta kuin mikään pitkään aikaan, vaikka kyllä mun kylmästä sielusta riitti myös myötätuntoa laverilla makaavalle punapäälle sekä sille sen ei-suomenhevos-Jussin ratsastajalle, joka oli myöskin hieman heikossa hapessa. Viime yön kyyhkyläisetkin istuivat edelleen vierekkäin mun liuetessa vähin äänin paikalta kohti hevoseni väliaikaista majoitusta.

      Nakki katseli mua vahingoniloisen näköisenä, ja mä tajusin a) katsoa läpi mun ig- ja snapstoryt viime yöltä sekä b) katsoa peiliin (etukameraan). Odotusten vastaisesti mun naama näytti itse asiassa aika hyvältä (olotilaan nähden), mutta hetken päästä mun naaman eteen lävähti mun oma naama pussailemassa ties kenen kanssa. Yhden mä tunnistin yhdeksi niistä inttipojista (voi paska), mutta muista mulla ei juuri ollut hajua, vaikka naamat näyttivätkin etäisesti tutuilta.

      Mua pari vuotta vanhempi brune Crimis oli hiippaillut paikalle sillä välin, kun mä olin pukenut Nakin matkustuskuntoon. Brune ystävällisesti kiinnitti mun takapuomin Nakin perässä.
      ”Tehän ootte ajoissa lähdössä kotiin.”
      ”Dagen efterit seurassa ei oo mun juttu”, mä hymähdin ja nostin lastaussillan ylös. ”Mutta oli kivaa. Ei teillä olis Hukkasuossa joskus jotain häppeninkiä, niin tultais käymään sinnekin?”
      ”Mä voin ilmotella, jos joskus on. Kiva oli tutustua.”
      ”Niin oli”, mä vastasin, heilautin kättäni ja starttasin autoni kohti Hallavaa. Ensin Nakki kotiin, ja sitten mä niiiin menisin pizzan kanssa peiton alle.

      • #6681 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Voi jestas, kuulostaa ihan mahtavalta tapahtumalta 😀 Tästä tarinasta kävi taas selväksi että kirjotat ihan älyttömän hyvin. Esim toi ”yhtä melankolinen kuin keskimääräinen suomalainen radiohitti” on sellanen asia minkä itsekin haluaisin osata toteuttaa omassa kirjoituksessa, kun se elävöittää tarinaa niin paljon. Muutenkin käytät just sellasia sanavalintoja jotka tukee tarinan kokonaistunnelmaa ja erottaa sen ”perushyvästä tarinasta”. Saat 1mp ja 2sp

    • #50908 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      maanantai 6.4.

      Maanantaiaamupäivänä Hallavassa oli hiljaista. Eilisen kisatohinan jälkeen oli laskeutunut miellyttävä rauha tallipihaan hevosten nyhtäessä tarhoissaan ensimmäisiä heinänkorsia hiljalleen sulaneesta maasta. Nakki oli saanut tänään mennä ulos ilman loimea, kun lämpötila hipoi kymmentä astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Bongasin sen tarhastaan rapsuttelemassa Väiskiä, jonka kanssa siitä oli tullut viime kuukausina yllättävän hyvä kaveri. Miska oli toisessa nurkassa päikkäreillä nautiskelemassa auringosta.

      En voinut kuin olla ylpeä hallavalaisten eilisistä suorituksista. Kansliassa prosentteja laskiessa oli pakostakin noussut hymy huulille, kun kolmantena startannut Unnakin oli löytänyt jostain aivan uuden itsevarmuuden levelin ja torstain valmennuksen epävarmuudesta ei ollut tietoakaan, ja kaksikko oli liidellyt voittoon ensimmäisessä luokassa. Eniten harmitti ehkä Ciaran puolesta, kun Valera oli tammaillut ihan huolella eikä pari ollut yltänyt omalle tasolleen, tai Alisan puolesta, kun tyttöparka oli jännittänyt etukäteen aivan hirveästi ja Milo oli kunnon shettiksenä onnistunut pukittamaan tytön kenttään. Nikosta ja Väiskistä sai myös olla ylpeä, kun ex-ravuri oli ensin aamulla ryhtynyt aivan dressageponiksi ja iltapäivällä viilettänyt niin vauhdilla, että oli kerännyt samalta päivältä kaksi rusettia, joista toinen oli tietysti se kaikista kivoimman värinen.

      Nakilla oli joku aamupäiväsiesta selvästi menossa, sillä se laahusti perässäni talliin lauhkeana kuin lammas, eikä yrittänyt edes luikerrella karkuun missään kohdassa. Tallissa se seisoi niin rauhassa, että mun oli pakko mitata siltä lämpö, kun aloin jo epäillä tamman terveydentilaa. Se oli kuitenkin eilen saanut olla vapaalla, kun koko päivä oli mennyt kisatouhuissa, ja ne olivat saaneet Miskan kanssa katsella alueen tapahtumia koko päivän. Olin alitajuisesti todennut, että nuorella saikin olla useammin vapaapäiviä, kunnes olin tajunnut, että Nakki oli tosiaan jo seitsemän, eli ei oikeastaan mikään nuori enää. Kisakautta emme olleet vielä tälle vuodelle aloittaneet, mutta ehkä sillekin olisi vielä aikaa, viimeistään Tie Tähtiin -kisan jälkeen. Sitten pitäisi toki aloittaa kesän leirien suunnittelu ja järjestääkin niitä. Paras vaihtoehtohan olisi toki vuokraaja, jonka kanssa voitaisiin yhdessä huolehtia riittävästä liikutuksesta, mutta Nakki ei ollut mikään helppo kaveri eikä osaavia ratsastajia istunut joka puun oksalla. Hallavassa niitä toki oli, mutta suurimmalla osalla oli jo tarpeeksi puuhaa hoitohevosissaan tai vaihtoehtoisesti omissa hevosissa, joiden kanssa ainakin kului ihan tarpeeksi aikaa. Tunneillekaan en voinut Nakkia nyt juuri laittaa, koska vakkariväki valmentautui kisaratsuillaan. Ehkä tässä vielä johonkin edettäisiin.

      Nakin musta karva kiilteli kevätauringossa, kun talutin sen tyhjälle, kisojen jäljiltä vastalanatulle kentälle. Mä olin vähän epäillyt keltaisia pinteleitä ja satulahuopaa ostaessani että olisivatko ne aivan järkyttävät, mutta mustalle sopi onneksi kaikki. Eikä kentällä ollut peilejä, joista Nakki olisi voinut nähdä itsensä ja järkyttyä, että mitä helvettiä sä akka oot taas mulle pukenut. Karvaputseistakaan mä en ollut vielä luopunut, koska viime kengityksessä en ollut vielä uskaltanut ottaa hokkeja pois. Nyt ne olivat jo niin tiukassa, että Nakki olisi todennäköisesti järkyttynyt sydänjuuriaan myöten, jos olisin alkanut vääntää niitä irti niin, että kengät olivat sen kavioissa kiinni. Imppareilta oltiin onneksi tänä talvena säästytty.

      Nakin letkeä ravi tuntui kovin kotoisalta viime aikaisten ratsutettavien jäljiltä. Se ravasi tahdikkaasti pitkällä kropalla ja kaulalla kenttää ympäri ja maiskutteli kuolainta suussaan rentona ja tyytyväisenä. Vähän sen piti pyöritellä korvia ja häntää kun pyysin sitä lyhyemmäksi, mutta aika nopeasti se muisti oikeastaan pitävänsä työnteosta ja alkoi tarjota jo korkeampaakin muotoa kuin mihin mä olin sitä pyytänyt. Ei vielä, mä ajattelin päässäni, mutta kyllä sä kohta pääset just niin rankkaan kouluvääntöön ku vaan pystyt.

      • #50909 Vastaa
        Alva
        Valvoja
        • Postauksia: 106
        • Perus pullaponi

        Voi kun kiva saada sultakin pitkästä aikaa jumppailu tarinaa! Nakki on niin symppiksen kuulonen ja sun kuvailut varsinkin lopussa noista varusteista oli hyviä.

      • #50929 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Tykkään ihan tosi paljon sun kirjotustyylistä ja toivottavasti saadaankin lukea sulta pian lisää 😇 Erityisesti pidin tosta alun kisapäivän puimisesta, Inka vaikutti siinä just sellaselta huolehtivaiselta ratsastuksen opettajalta. Saat 2hp

      • #51017 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tästä tarinasta välitty tosi lämmin tunnelma, tykkään sun kerrontatavasta!

    • #51289 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      keskiviikkona 15.04.

      Niin Seela kuin Savukin valuivat hikeä. Seela oli pyytänyt multa yksityistuntia keskiviikolle, sopivasti muutama päivä ennen lähtöä Lehtovaaraan. Enkä mä todellakaan päästänyt niitä helpolla. Kaksikko suoritti vielä kilpailurataansa valmennuksen lopulla.

      ”Mitä tossa tapahtui? Savusta kyllä näki, että sillä alkoi mennä liian rankaksi, se on vielä sen verran nuori että se turhautuu jos on liian vaikeeta sen mielestä, mutta mun silmään näytti siltä, että säkin vähän väsähdit. Oonko oikeessa?”
      ”No joo…” Seela näytti menevän vähän vaikeaksi. Odotin jatkoa kävellessäni hikisen Savun vierellä kohti maastopolkuja.
      ”Jotenkin vaan. Ollaan treenattu aika paljon”, brune selitti mietteliäänä ja musta tuntui, että se vähän kaarteli aihetta. Välillemme laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi vain linnunlaulu ja Savun kavioiden kopina routaiseen maahan. Ruuna pärskähteli tyytyväisenä ja pysähtyi luvattomasti nyhtämään kuusenoksia, mutta tyttö sen selässä oli niin ajatuksissaan, ettei edes huomannut kieltää.
      ”On vaan ollut niin paljon kaikkea draamaa. Tää talli on aina ollut semmonen mihin on tosi kiva tulla ja kaikki on super mukavia, mut nyt on ollut vähän raskasta joidenkin ihmisten kanssa.”
      ”Joidenkin punatukkaisen ja blondin kanssa?” mä kysyin. Kyllähän täällä juorut kulki, aivan kuten heppapiireissä muuallakin. Ja vaikka mä en ollut mitenkään draamannälkäinen, niin ratsastuksenopettajan roolissa oli kiva pysyä kuvioista perillä, koska niin kuin kaikki opettajat, myös mä päädyin välillä jonkinasteiseksi terapeutiksi.
      ”Niin.”
      ”Ihan vaan että tiedät, niin mua ei kiinnosta levitellä kenenkään asioita ympäriinsä. Pidetään henkilökunnan kanssa toisemme ajan tasalla isommista draamoista, ihan vaan siksi, että voitais huolehtia siitä, että kaikilla on täällä turvallinen olo. Mutta jos sä haluat puhua joskus, niin en mä ala sitä juoruilemaan ympäriinsä. Jos on jotain isompaa, mistä mulla tulee fiilis, että Aleksin ja näiden pitäis tietää, niin sitten mä kyllä kerron myös sulle mitä mä aion sanoa niille.”
      ”Kiitos.”

      Kävelimme takaisin tallipihaan hiljaisuuden vallitessa. Seela pysäytti Savun tullakseen alas selästä, ja mä olin jo jatkamassa matkaa muihin hommiin, kunnes käännyin kannoillani ja palasin kaksikon luo Seelan jo nostaessa jalustimia.
      ”Niin hei Seela, kun sullahan ei oo hoitohevosta?” mä kysyin ja sain hämmentyneen nyökkäyksen vastaukseksi. ”Niin miltä susta kuulostais jos joskus ratsastaisit Nakilla? Se vois viedä sua aika paljon eteenpäin. Isohan se on, varsinkin poneihin verrattuna, mutta sekin ois sulle hyvää vaihtelua. Ja mä uskon että sä pärjäisit sen kanssa. Voisit joskus lähteä vaikka kisoihinkin mukaan avuksi ja näin.”
      Brune näytti yllättyneeltä eikä oikein osannut sanoa mitään, enkä mä yhtään yllättynyt. Eihän Nakilla ollut mun lisäksi muita mennyt kuin Alva kerran viime kesänä kenttäleirillä.
      ”Niin ja jos on nyt kiireitä TT-kisojen ajan niin ei oo mikään pakko just nyt, voidaan kattoo sit kesämmällä jos siltä tuntuu. Mutta mieti asiaa.”
      ”Mä mietin”, Seela vastasi hymyillen ja talutti harmaan ponin talliin.

      • #51304 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Alan tykkäämään Inkasta hahmona koko ajan vaan enemmän. Tuo Inkan ja Seelan välinen dialogi oli tosi sujuvat ja siitä välitty hyvin fiilis läpi. Tosi mielenkiintosta jos Seela päätyy auttamaan Nakin kanssa. Saat 2sp

    • #51332 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      lauantai 18.04.

      Lauantaiaamuna Hallava oli tyhjentynyt. Olimme tehneet aamutallin koko henkilökunnan voimin mahdollisimman tehokkaasti, minkä jälkeen olin avustanut lähtijöitä hevosten lastaamisessa. Onneksi suurin osa hevosista oli niin kiintyneitä toisiinsa, että ne kulkivat toistensa perässä rekkoihin, vaikka monikaan niistä ei ollut kokenut matkustaja.

      Pienen välikuoleman tallituvan sohvalla otettuani oli aika jatkaa päivän töitä. Suurin osa tuntihevosista oli reissussa, mutta Aleksi oli reippaana onnistunut myymään niille kolmella kotonaolevallekin töitä. Ensimmäisenä vuorossa oli yhden reippaan alkeistuntilaisen yksityistunti Pilkulla. Venla oli jo aika hyvällä mallilla alkeiskurssinsa kanssa, ja tänään tyttö pääsisi liinan päähän harjoittelemaan istuntaa laukassa. Sitä ennen pitäisi kuitenkin venyttää omia hermojani tallin jekkumestarin kanssa.

      Kun niin Pilkku, Miska kuin Cooperkin oli liikutettu tunneilla ja päiväheinät jaettu tarhoihin paikallaoleville, oli mun lounastauon vuoro. Tallitupa kiilteli niin puhtaana, että mua melkein hävetti mennä sinne yltä päältä likaisena ja hikisenä monen tunnin tallillaolon jälkeen. Syötyäni löysinkin Minjan putsaamasta pikkutammansa varusteita.
      ”Moi, säkö oot täällä reippaillut?”, mä kysyin.
      ”Joo. Ihan kiva puuhastella ihan kunnolla, kun saa rauhassa tehdä”, nainen hymyili nostamatta katsettaan tammansa satulasta.
      ”Melkein meinas hävettää mennä sinne näin paskasena”, mä naurahdin.
      ”Ja itellä kyllä riittää puuhaa, kun pitää noi täällä olevat tuntsarit jonkun liikuttaa ja talli hoitaa. Onneks Nakki on viime aikoina ollut tosi mukava ratsastaa, muuten ei ois kyllä yhtään motia siihen touhuun”, mä jatkoin ja melkein hämmennyin itsekin puhetulvasta. Kai sitä kertyy kun ei moneen tuntiin puhu kenellekään tuntilaisia lukuunottamatta.
      ”Onko sulla kuinka kiire muuten? Noin niinku vaikka ens viikolla?” nainen kysyi yhtäkkiä.
      ”Eipä pahemmin, tai onhan mulla Nakki ja tunnit ja sit muutamia ratsutettavia ja valmennettavia, kuinka niin?”
      ”Mä sitä mietin kun… Mä tykkäsin siitä sun estevalmennuksesta. Ja Lilja on kuitenkin aika nuori niin sille varmaan tekis ihan hyvää jos sillä kävis ammattilainen kyydissä joskus. Ja ois kätevämpää jos ois kotitallillakin valmentaja. Niin jos sä joskus vahtisit meidän menoa ja ehkä vaikka kävisit sen selässäkin? Jos sulle siis sopii.”
      ”Tottakai sopii. Mutta hyvin sä oot sille näyttänyt pärjäävän mun silmään. Mutta ilman muuta siis jos haluat”, mä hymyilin naiselle.
      ”Ois kiva.”
      ”Niin olis”, mä vastasin. ”Mutta nyt mun pitää mennä hoitamaan toi oma hongankolistaja, että ehtii koirankin vielä lenkittää. Koodaillaan.”
      ”Joo.”

      Nakki vaikutti vähän tympääntyneeltä siihen, että sillä oli tarhassa seuranaan vain Miska, eikä sen uutta bestistä Väiskiä ollenkaan. Siksi se varmaan kävelikin herkkujen toivossa heti mun luo, kun huomasi mut portilla, eikä edes yrittänyt livistää mihinkään ennen kuin sain ketjun kiinni sen viininpunaiseen riimuun. Tallissa mä laitoin sen käytävälle crosseihin, kun kerrankin oli tilaa eikä sitä vaaraa, että joku haluaisi juuri sillä hetkellä päästä ohi. Tamma käänsi korviaan nyrpeänä taaksepäin, kahdesta narusta kun oli huomattavasti hankalampaa karata, kun ei ylettynyt repimään kumpaakaan solmua auki. Niitä pystyi silti kivasti vähän maistelemaan samalla kun mä selvitin tamman mustaa häntää showshinen avulla.

      Tamman korvat kääntyivät kuitenkin eteenpäin, kun se huomasi mun kantavan estevarusteiden lisäksi kenttäsuojia varustehuoneesta. Kevätaurinko oli paistanut jo monta päivää, ja lämpötila hipoi kymmentä astetta. Oli siis aika korkata maastoestekausi, olihan kevät jo pitkällä ja jonkun piti koeajaa maastorata ennen kuin siellä voisi järjestää valmennuksia. Nakki ei muistanut edes luimistella satulavyölle hoksattuaan, että tänään pääsisi mielipuuhiin. Mä hain itselleni kypärän lisäksi varmuuden vuoksi vielä turvaliivin, koska kevään ensimmäinen maastarikerta voisi innostaa mun lisäksi myös heppaa sen verran, että siltä saattaisi löytyä uusia askelkuvioita.

      Nakki käveli vähän turhankin reippaasti, kun mä olin kiivennyt tallipihassa selkään ja ohjannut sen kohti maastoreittejä. Mä yritin istua niin syvälle satulaan kuin estesatulassa estejalustimilla pystyi, mutta Nakkia ei pahemmin kiinnostanut mun puolipidätteet. Ohjat saivat kuitenkin roikkua pitkinä, ei sillä niin kiire ollut.

      Verryttelimme pellolla, jossa oli myös muutama verryttelyeste, jotka olimme Ohton kanssa sinne viime viikonloppuna roudanneet. Kiinteät esteet olivat toki olleet paikoillaan talven yli, ja niiden sekä pohjan kunnon mä olin käynyt tarkistamassa aiemmin viikolla. Pellon kävelin ensin pariin kertaan ympäri Nakin kanssa tarkistaakseni, ettei siellä ollut mitään isompia kuoppia, ja siirsin sitten tamman raviin. Se lähti liikkeelle reippaasti, mutta rentoutui nopeasti ja alkoi pärskiä tyytyväisenä. Laukannostossa se meinasi vähän innostua ja piti sen vähän pomppiakin, mutta jatkoi sitten rentoa pitkää laukkaa peltoa ympäri. Ensimmäistä tukkia lähestyessä tamman askel lyheni ja kohosi vähän turhankin korkeaan muotoon, mutta olipahan ainakin helpompi osua esteeseen tällaisesta laukasta. Aivan kuin sillä lähestymisellä olisi hirveästi väliä ollut polvenkorkuisilla esteillä, mutta ehkä jarrut säilyisivät paremmin, jos hypyistä ei tulisi viiden metrin loikkia. Vaikka tulihan niitä jättihyppyjä silti muutama, kun tamman piti innostua vähän liikaa ja hypätä kokonaisen askeleen päästä.

      Kontrollin löydyttyä lähdimme radalle muiden esteiden luo. Aloitimme muutamalla helpolla pituus- ja nousuesteellä, jonka jälkeen ratsastin haudalle. Sen yli Nakin piti hypätä noin kolmen metrin korkeudelta, koska urhea kenttäratsuni oli välillä, varsinkin kauden alussa, sitä mieltä, että järkyttävän syvään hautaan voisi pieni hevosparka vaikka hukkua. Banketti tuotti vähän haasteita meille kummallekin, koska mäkin olin vähän ruosteessa talven jäljiltä alashyppyjen kanssa. Banketilla tuli myös ensimmäinen vaaratilanne, kun mä en ollut alashypyssä täysin messissä ja Nakki puolestaan vähän turhan innokkaana esitteli ylöspäin suuntautuvaa liikerataansa. Pysyin kuitenkin kyydissä, ja seuraavalla kierroksella este sujui jo paljon paremmin.

      Lopuksi kävimme vielä hyppäämässä pientä trakehneria, jonka jälkeen suuntasimme lammelle vilvoittelemaan tamman jalkoja. Viime kesänä olin etsinyt myös joelta kohdan, jossa joen yli pystyi laukkaamaan, mutta tähän aikaan vuodesta vesi virtasi sen verran kovaa, etten viitsinyt lähteä sinne. En myöskään ollut käynyt tutkimassa mahdollisia pohjanmuutoksia, enkä ihan hetkeen vielä uskonut tarkenevani tehdä tällaista tutkimusretkeä. Lammella Nakki ensin vähän epäröi, mutta loiskutteli sitten reippaasti matalaan rantaveteen.

      Takaisin tallille suuntasimme höyryävän tamman ja hiestä märän ratsastajan kanssa. Hikiset varusteet jäivät satulahuoneeseen odottamaan pesua, kun taas hikinen tamma pääsi pesulle heti. Päälleen se sai verkkoloimen ja sen päälle fleecen, jotka se todennäköisesti Miskan avustuksella riisuisi tarhaan päästyään. Pitäisikin klipata se taas, ja muutenkin siistiä. En ollut jaksanut pitää tammaa täysin edustuskelpoisena, kun emme olleet kisakauttakaan vielä starttailleet, mutta talvikarvan rippeistä olisi hyvä päästä eroon kevätauringon lämmittäessä. Ehkä illalla ennen iltatallia, jos ehtisin koiranlenkityksen jälkeen, tai sitten huomenna, kun se saisi vähän kevyemmän liikutuksen eikä asiakkaitakaan huomiselle ollut aamun tuntilaisia lukuunottamatta.

      • #51337 Vastaa
        Seela
        Valvoja
        • Postauksia: 102
        • Perus pullaponi

        Nakki vaikuttaa niin symppikseltä! Tykkäsin tarinasta kovasti, se oli sopivan yksinkertanen mutta ei tylsä!

      • #51362 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Tästä tarinasta huokui kyllä sellanen Inkan ammattimaisuus. En ikinä osais itse kirjottaa maastoesteistä noin vakuuttavasti. Ja muutenkin olit ottanut huomioon kaiken tuntihevosten liikutuksesta lähtien. Saat 2hp 1sp ja 2ep

    • #51338 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      sunnuntai 19.04.

      Palattuamme aamun alkeistuntilaisen Fannin sekä Pilkun kanssa maastokävelyltä näpyttelin Hallavan whatsapp-ryhmään viime hetken tsempit kisaajille. Kaikilla oli sujunut kotitreeneissä niin hyvin, että jännitti oikeastaan kaikkien puolesta, miten hevoset ja ratsastajat hallitsisivat hermonsa vieraassa ympäristössä pitkän ajomatkan jälkeen. Alkeistunti oli valitettavasti karsiutunut yhden hengen tunniksi, sillä Miska ja Cooper olivat kumpikin varsinkin maastossa sen verran herkkiä poistumaan paikalta, etten viitsinyt laittaa alkeistuntilaisia niiden kyytiin. Nakki tosin olisi varmaan kävellyt tyytyväisenä Pilkun perässä vaikka irtikin, mutta sen honkkelin kyytiin mulla ei ollut yhtäkään tarpeeksi isoa lasta sunnuntain ryhmässä.

      Seuraavalla tunnilla olikin sitten kolme ratsastajaa, vaikka Pilkku vähän turhan pieni Aadalle olikin. Miskakaan ei ehkä paras ratsu ollut tähän ryhmään, sillä kaikki tuntilaiset olivat sen tasoisia, että opettelivat jo vaikeampia juttuja, mutta eivät ehkä osanneet kuitenkaan Miskaa juuri viedä eteenpäin. Elisa kuitenkin pärjäsi kimolle jopa yllättävän hyvin, minkä mä muistin hänelle myös kertoa tunnin lopuksi.

      Koulutunnin aikana olikin tullut jo ensimmäisestä luokasta tuloksia, jotka Minja raportoi mulle tullessaan Liljan kanssa kentälle. Nessa ja Sasha olivat taitavina voittaneet helpon C:n, ja Niko oli ilmeisesti onnistunut kääntämään ruunansa kouluratsumoodiin, sillä hekin olivat sijoittuneet. Minja ei ulkoa muistanut monenneksiko, mutta matkalla talliin tarkistin sen whatsappista ja valkoinen ruusuke oli pojille lähtenyt Lapista mukaan. Kirjoitin nopeat onnittelut kummallekin ja tsempit vielä Emilylle ja Niolle sekä suokkikaksikollemme Alvalle ja Rhealle. Niin Tähkä kuin Hauskakin olivat ratsastajiensa kanssa liikkuneet niin nätisti viikon treeneissä, että uskoin ja toivoin niiden pärjäävän. Kyselin myös, oliko easyn ponikolmikon radoilla sattunut ihmeempiä, koska treenien perusteella heidän olisi pitänyt sijoittua vähän korkeammalle.

      Nakki oli nyhtämässä ensimmäisiä ruohotuppoja kuivasta maasta, kun mä vein sille osan päiväheinistä, jotka se saisi mussuttaa ennen kuin liikuttaisin sen. Tarha oli kyllä aivan järkyttävässä kunnossa talven jäljiltä. Se pitäisi siivota joku päivä ihan huolella, että voisi taas alkaa päivittäin keräämään sieltä paskat pois, kun ne eivät enää jäätyisi maahan kiinni puolessa tunnissa. Ehkä ensi viikolla olisi aikaa joku päivä, vaikka alkuviikosta, kun Aleksi ja Nadja pitäisivät tunnit ja ratsut saisivat muutenkin vähän toipua pitkästä matkasta.

      Hipsin kentän laidalle vakoilemaan Minjan ja Liljan treeniä kahvikuppini ja proteiinipatukkani kanssa. Nakki saisi tänään kevyemmän päivän, joten mä ehtisin aivan hyvin syödä kunnolla vasta kotona. Kimo tamma ravasi hetken kiihdyteltyään rentona ja mun silmään kaksikon meno näytti varsin kehityskelpoiselta ja aivan hyvältä nelivuotiaalle. Nelivuotiaaksi suokiksi tamma olikin yllättävän valmis. Toisaalta se oli niin pieni, että se oli varmaan ollut kasvultaan tasainen jo vuosi sitten, kun jotkut pitkäkoipiset (kuten vaikka allekirjoittaneen tamma) olivat takakorkeita vielä kuuden vanhoina.

      Vilkuilin samalla Nakin tarhan suuntaan, ja kun huomasin tamman suuntaavan määrätietoisesti alta poistuvan Miska-paran heinäkasalle, mä kävin hakemassa sen tarhasta. Tamma vaikutti pettyneeltä ja yrittikin vielä portilla kääntyä ympäri, kun taas Miska pärskähti tyytyväisenä ja palasi heiniensä luo. Mahtoi olla rankkaa olla kaksin tyrannitamman kanssa.

      Harjattuani tamman puin sille jälleen estesatulan, mutta laitoin tällä kertaa vain tavalliset hivutussuojat jalkoihin ja jätin martingaalin pois. Tunnollisena laitoin itsekin kypärän päähän, vaikkei paikalla ollut ketään saamassa huonoja vaikutteita. Ei ollut ketään myöskään soittamassa mulle ambulanssia, jos Nakki keksisikin kevätjuhlaliikkeitä tai vaikka kaatuisi naamalleen. Tamma höristeli korviaan metsän suuntaan mun ohjatessa sen jälleen kerran maastoon, tosin tällä kertaa vain alkukäynneille, joille lähdimme pitkin ohjin. Minjan ja Liljan tullessa vastaan Nakki olisi halunnut myös kääntyä kotiin ja huusi seuraavat viisi minuuttia nonstoppina toisen tamman perään mun pyöritellessä sille silmiäni.

      Tavallista pidempien alkukäyntien jälkeen palasimme nyt tyhjentyneelle kentälle, jossa siirsin tammani kevyeen raviin. Se hölkkäsi rentona pärskien, vaikka tuntuikin vähän jäykältä eilisen jälkeen. Ne olivat kuin olivatkin poistaneet Miskan kanssa tammalta molemmat loimet ennen iltatallia, eikä yöksi jättämäni selänlämmitinkään ollut saanut koko yötä olla paikallaan. Nuoren hevosen hyviä puolia oli se, että se vetreytyi kuitenkin nopeasti ympyrätyöskentelylläni, joten otin vielä vähän laukkaa löysällä ohjalla kenttää ympäri. Tamma oli ilmeisesti sen verran väsynyt eilisestä treenistä, ettei se viitsinyt edes ruveta kiihdyttelemään, vaan laukkasi rentona ja pitkänä eikä edes jaksanut pukittaa suunnan- ja laukanvaihdon yhteydessä.

      Hetken vielä hölkättyämme löysällä ohjalla siirsin tamman käyntiin ja ohjasin sen jälleen metsään. Ohjelmassa oli pitkät loppukäynnit kivikkoisilla ja mäkisillä poluilla, jotka tekivät hyvää tamman tasapainolle ja lihaksistolle. Alkumatkasta luin kuitenkin tallin ryhmästä uusimmat kisatulokset. Helpossa B:ssä Rhea ja Nio olivat yltäneet sijoille, mutta A:n tuloslista ei ollut osaltamme ihan niin hohdokas. Harmitti kaikkien puolesta, mutta laitoin tsempit vielä Lilylle kouluun ja kaikille esteluokkiin. Ehkä niistä tulisi parempia tuloksia.

      Tallille palattuamme riisuin Nakin ja harjasin sen pikaisesti, minkä jälkeen se sai mennä nakuna paistattelemaan päivää ja syömään loput päiväheinänsä. Tamman ja sen ruunakavereiden tarha oli yhtäkkiä täysin siisti, mitä hämmästelin kunnes näin Minjan työntämässä täysiä kottikärryjä kohti lantalaa. Ainakin kymmenen reippauspistettä nuorelle naiselle. Ehkä mäkin olisin sen verran reipas, että jaksaisin klipata ja trimmata Nakin ennen iltatallia. Ja kotona syödessä ehtisi hyvin tutkia kevään kisakalenteria. Totta puhuen mä olin vähän kateellinen Lapissa kisaaville, mutta ehkä seuraavan osakilpailun jälkeisenä viikonloppuna olisi jotkut sopivat kisat, joihin voisimme Nakin kanssa lähteä. Ehkä siihen mennessä Seelakin olisi ehtinyt miettiä asiaa ja lähtisi vaikka mukaan.

      Inka ja Nakki lähtevät torstaina 7.5. Ruotsiin Hannaby Hanami Weekille. Kaksikko kisaa perjantaina ja lauantaina este- ja koululuokissa ja sunnuntaina osallistuu maastoestenäytösluokkaan. Paluu maanantaina 11.5. aamupäivällä yölaivan jälkeen.

      • #51363 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Tykkäsin tykkäsin! Tästä 2hp 1kp ja 1mp

    • #51340 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      maanantai 20.04.

      Hannaby Hanami Week. Olin törmännyt tapahtumaan facebookia selatessani eilen illalla ja puolivahingossa ilmoittautunut sinne viiteen eri luokkaan. Hyvä tapa aloittaa kisakausi lähtemällä vitostason kisoihin Ruotsiin hyppäämään metri neljääkymppiä. Ei se olisi kuin etsiä äkkiä tälle tai seuraavalle viikolle joku estevalmennus ja treenata rataa kotikentällä. Jotkut rataharjoitukset olisi myös kiva löytää, mutta ehkä pärjättäisiin ilmankin. Minja oli puhunut jotain viikonlopun koulurataharjoituksista, joista mä olin kysynyt naiselta vähän lisää ja ilmoittautunut lauantaille meidän ensimmäiseen vaativaan B:hen. Niin, aivan, olin mä ilmoittautunut myös Hannabyyn vaativaan B:hen. Mitähän mäkin olin ajatellut, pitäisi pakata aivan kaikki varusteet mukaan, kun kisaisi koulua ja esteitä ja vielä maastoestenäytösluokassa. Aivan mulla ei ehkä olisi ollut varaakaan tällaiseen, mutta Nakki majoittui jabassa suhteellisen edullisesti ja mä olin varannut läheisestä majatalosta kahden hengen huoneen siinä toivossa, että saisin jonkun mukaan reissulle. Ehkä isä lähtisi, jos kukaan muu ei.

      Ei se ollut kuin tartuttava härkää sarvista, mä totesin tyhjentäessäni aamutallin jäljiltä viimeistä kottikärryä lantalaan. Eilinen oli ollut Nakille hyvä palauttelupäivä, ja sillä toivottavasti riittäisi tänään potkua kunnon estetreeniin. Jaettuani iltaheinät karsinoihin ja lakaistuani käytävän kävin hakemassa ensin Nakin varusteet ja kahvikupin käytävälle ja sitten tamman tarhasta, jossa se oli juuri mielipuuhissaan eli hätyyttelemässä Miskaa pois Hänen juoma-astialtaan, josta se ei oikeasti edes aikonut juoda. Pyöräytin silmiäni tammalleni ja lahjoin sen ruisleivänpalalla antamaan mulle kiinni.

      Tamman juuri klipattu karva oli helppo puhdistaa, eikä häntäkään ollut vielä takussa, kun olin sen selvitysaineella selvittänyt kahtena peräkkäisenä päivänä. Kolmas päivä peräkkäin estesatulalla. Tänään mä olin vähän hifistellyt ja pukenut päälleni viininpunaisen urheilupaitani ja ottanut kotoa Nakin samansävyisen estekisahuovan. Sen estesuojat olivat kenttäsuojien tapaan mustat, mutta se ei haitannut yhtään. Alkuverkan ajaksi mä kiskaisin ohuen toppaliivini t-paidan päälle ja talutin Nakin kentälle.

      Kentällä oli onneksi jo tälle keväälle hypätty muutamia kertoja, joten mun ei tarvinnut raahata kalustoa kovin kaukaa. Rakensin kentälle kaksi kaarevaa linjaa, pysty-okseri ja okseri-okseri, minkä lisäksi laitoin toiselle pitkälle sivulle pystyn kanssa suoraan linjaan toisen pystyesteen. Nostin ensin kaksi vinoa okseria kahdeksaankymmeneen senttiin ja laitoin niiden eteen ponnistuspuomit. Muut esteet nostin vaihdellen 130 ja 140 senttiin ja haaveilin puominnostajasta.

      Sileän verryttelyn jälkeen hyppäsin molempia pienempiä oksereita pariin kertaan niin, että sain muutamat hyvät hypyt molempiin kierroksiin. Nakki tuntui energiseltä, eilinen palauttelu ja metsäjumppa oli selkeästi tehnyt hyvää tammalle. Se pysyi kuitenkin lapasessa melkein niin hyvin kuin olisin toivonut. Ehkä isommat esteet saisivat sen luottamaan muhun vähän enemmän.

      Verryttelyn jälkeen hyppäsin hetkeksi alas tamman selästä ja nostin loputkin okserit kisakorkeuteen ponnistuspuomeilla, minkä aikana Nakki sai hetken puhaltaa. Asettelin samalla puhelimeni aidantolppaan videoimaan, jotta saisin edes joskus jotain treenimateriaalia someen. Tamma oli jo hionnut kevyesti, ja vastaklipatussa puolentoista millin karvassa hiki näkyi nopeasti. Kiivetessäni takaisin kyytiin se ei kuitenkaan näyttänyt minkäänlaisia väsymisen merkkejä, joten nostin laukan ja hain hyvää ratatempoa.

      Kuten olin arvellutkin, esteiden noustessa Nakki alkoi kuunnella mua paremmin. Hyvänä esteratsuna se ei kuitenkaan epäröinyt yhtään, vaikkemme olleetkaan näitä korkeuksia varmaan koko talvena hypänneet. Maneesissa tuli seinät niin nopeasti vastaan. Muutaman linjan jälkeen tulin esteitä vielä ratana, minkä jälkeen annoin tamman kävellä hetken ja suunnittelin esteistäni mukavan uusintaradan. Yhden pienen käännöksen jälkeen Nakki sujahti esteestä ohi, mutta toisella kierroksella mä sain sen vähän suoremmaksi ja tamma ylitti esteen tyytyväisenä. Loppuraveissa mulla oli tyytyväisenä pärskähtelevä tamma, jota kehuin vuolaasti ennen kuin suuntasin loppukäynneille maastoon itsekin todella tyytyväisenä päivän treeniin. Ilmoittautuminen Hannabyyn ei enää tuntunut yhtään niin huonolta päätökseltä, vaikka vähän mietityttikin pitkä ajomatka ja se, saisinko ketään kisahoitajaksi. Ehkä Seelalta voisi kysellä. Ja ehkä somessa voisi kysellä laajemmin, olisiko lähialueelta ketään lähdössä, kenen kyytiin mahtuisi yksi pieni (…) tamma. Tai vaikka pidemmältäkin, jos olisivat vain samaan laivaan menossa.

      Vähän jännitti myös, miten Nakki suhtautuisi pitkään matkaan ja isoihin kilpailuihin. Viime kesän Power Jumpista olimme onneksi saaneet vähän kokemusta isommista areenoista, mutta ulkomailla emme koskaan olleet kisoissa käyneet. Missäköhän tämän kesän Power Jump olisi? Tai järjestettäisiinköhän sitä edes tänä vuonna? Muistaisiko Nakki tänä vuonna kisoissa nostella jalkojaan myös rataesteillä? Power Jumpistakin olimme lähteneet kotiin yhteensä 20 virhepisteen kanssa. Osa oli toki mun omia mokia, mutta kenttäratsun tapaan Nakki oli välillä vähän huolimaton jalkojensa kanssa. Lähtisimmekö Ruotsiin asti vain keräilemään puomeja? Ei meillä ollut edes juurikaan startteja tällä tasolla. Kotona treenit kuitenkin sujuivat hyvin, mutta tehtävät eivät tietenkään olleet yhtään niin teknisiä. Ehkä ehtisin päästä vielä jonkun valmennukseen tekemään oikeasti vaikeita tehtäviä. Se tekisi hyvää niin mulle kuin Nakillekin, kun sen pähkinänkokoiset aivot joutuisivat oikeasti töihin.

      Olin täysin uppoutunut ajatuksiini, kunnes Nakki kääntyi katsomaan mua kysyvästi. Tiedä kuinka kauan olimme jo seisseet tallin pihassa enkä mä ollut edes huomannut. Tai ei se varmaan kysyvästi kääntynyt, vaan herkkuja kerjätäkseen. Kaivoin sille toppaliivini taskusta heppanamin, jonka se tottuneesti nappasi mun kädestäni kaulaansa taivuttaen. Riisuin tamman suitsia lukuunottamatta jo pihalla ja talutin sen suoraan pesupaikalle. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, totesin sitten ja aloin pohtia parasta tapaa saada tamman riimu myös paikalle. Kuin taikaiskusta Minja kuitenkin pölähti talliin.
      ”Viitsisitsä etsä viitsisi hakea ihan nopeesti Nakin riimun, se on siellä yksärikäytävällä varmaan crosstieissa kiinni”, mä pyysin ja nainen nyökkäsi vaihtaen suuntaansa.
      ”Kiitos oikeesti, en tajua miten mä voin olla näin urpo”, naurahdin saadessani riimun ja pujotin sen tammalle suitsien päälle saadakseni sen kiinni naruihin.

      Suihkun jälkeen Nakki sai lämpölinimenttiä selkään ja kylmägeeliä jalkoihinsa sekä kaksinkertaisen kuivausloimituksen päällensä. Se saisi ihan kohta päiväheinät ulos, ja mä toivoin, että se pitäisi loimet päällään edes syömisen ajan.

      Päiväheiniä jakaessani laitoin tallilaisille kyselyä, joko he olivat liikkeellä hevosten kanssa. Unnalla oli ilmeisesti tylsää Ohton ja Alanan sekä nuorten rakastavaisten kanssa, sillä naiselta tuli lähes välittömästi myöntävä vastaus. Unna oli eilen ilmeisesti saanut jostain lisäboostia huonosti menneen kouluradan jälkeen, sillä poniratsukko oli esteillä ollut luokan kolmas tuplavoiton ottaneen Nessan ja molemmissa lajeissa sijoittuneen Nikon jälkeen. Mun odotusten vastaisesti myös Emily ja Molly olivat esteillä kiivenneet kolmanneksi, Molly kun osasi olla varsinainen dieselveturi (tai ehkä höyrylaiva, joka ei koskaan kiihtynyt) ja lisäksi kolisteli helposti. Seela ja Savukin olivat hienosti kiivenneet sijoille, vaikka metrin luokka olikin vuonopalleron äärirajoilla. Eniten sai olla ylpeä tietysti Lilystä ja Orionista, jotka heikosti menneen kouluradan jälkeen olivat sisuuntuneet ja voittaneet expertin esteluokan. Expertissä kun kisasi myös se pieni seppeleläinen poni, joka oli toissa vuoden Power Jumpissa ollut luokkansa kakkonen ja viime vuoden Tie tähtiin -kisoissa pärjännyt aika mukavasti. Ehkä niin isossa luokassa ponilaukalla ei enää pärjännyt, vaikka pystyikin tekemään pieniä teitä. Ei ehkä ihan niin pieniä enää, kun poni hyppäsi maksimitasollaan. Lilynkään valmistautuminen osakilpailuun ei ollut mennyt aivan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tapaturman vuoksi, mutta kokenutta ratsukkoa se ei näyttänyt vaivaavan.

      Vähän kyllä harmitti hallavalaisten huono menestys yleisellä tasolla. Monella muullakin tallilla oli käytännössä yhtä pitkä matka, mutta toisaalta esimerkiksi Auburnin hevoset olivat kokeneita kisaajia. Ehkä Hallavan tuntiponit olivat väsyneitä matkan jäljiltä, kun eivät kuitenkaan olleet tällaiseen tottuneet. Olisikohan Nakkikin aivan nuutunut Ruotsissa? No, sen näkisi sitten, nyt kannatti ennemminkin stressata matkaan liittyviä käytännön asioita. Onneksi edes näistä muualla olevien osakilpailujen viikonlopusta sai ihan hyvin rahaa, kun talli ja tunnit piti hoitaa itse. Ja onneksi muut tulisivat tänään kotiin, niin että huomenna saisi ensinnäkin pitää vapaapäivän ja toisekseen sosialisoida tallilla ihan niin paljon kuin jaksoi. Tai vapaapäivän ja vapaapäivän, kolme asiakasta muilla talleilla mulla oli huomenna, ja Nakin kanssa pitäisi varmaan tehdä kunnon koulutreeni, jos se jaksaisi tämän päivän jäljiltä. Mutta nyt piti lähteä kotiin, että ehtisi syödä ja nopeasti lenkittää koiran, ennen kuin suuntaisin sen kanssa asiakkaan luo ja sitten takaisin Hallavaan iltatunteja varten. Ja piti myös toivoa parasta, että Nakilla olisi edes jotain päällä vielä takaisin tullessani.

      • #51350 Vastaa
        Seela
        Valvoja
        • Postauksia: 102
        • Perus pullaponi

        Vitsi tykkään sun kirjotustyylistä! Ihannoin myös sitä miten saat kirjotettuu ns niin ajanhermoilla olevaa tarinaa

      • #51365 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Tismalleen samaa mieltä Seelan kanssa. Näistä kaikista tarinoista kävi kyllä selväksi että tiedät tasan tarkkaan mitä tallilla on tapahtunut ja mitä Hallavalaisille kuuluu parhaillaan toisella puolella Suomea. Kirjotat myös niin sujuvasti ja miellyttävällä tyylillä, että oisin jaksanut lukea vaikka vielä toiset kolme perään. Saat 2hp ja 2ep

    • #51432 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      tiistai 21.04.

      Tänään aamulla, kun Nakki oli saanut auringonnousun aikaan mennä tarhaan ilman loimea, siellä oli ollut joku vieras hevonen. Nakkia ulos vienyt mies oli ensin vain pyöritellyt silmiään Hänen korkeudelleen, mutta kun oli tajunnut, ettei tamma todellakaan aikonut mennä vieraiden kanssa tarhaan, se oli kääntänyt tamman ympäri ja peruuttanut sen portista sisälle. Nakki oli vähän ihmetellyt, että miksi tänään mennään tarhaan takaperin, mutta peruuttanut sitten tyytyväisenä tarhan puolelle. Ja Hyvänen Aika, siellähän oli joku vieras! Nakin oli tietysti pitänyt vingahtaa järkyttyneenä ja loikata melkein portista juuri ulos ehtineen Ohton päälle.

      Ai mutta, tuo vierashan oli mies. Aivan ensimmäiseksi Nakki pissata lorotti suoraan portin eteen, aivan kuten kaikki hienot naiset parittelukelpoisen uroksen edessä, jotta kaikki ihanat feromonit oikein tulvahtaisivat toisen sieraimista sisään. Sen jälkeen Nakki nosti häntänsä soihduksi ilmaan ja ravasi tulokkaan ympäri tarhan reunoja pitkin monta kierrosta niin lennokkaasti kuin vain ikinä osasi, ja Muumia ulos tuova Ohto kiitti luojaansa siitä, että oli muistanut pukea Nakille suojat tänään jalkaan.
      ”Vitun urpo, se on ruuna ja se on asunut sun naapurikarsinassa about aina”, mies mutisi Nakille, joka esitti yllättävänkin hyvää piaffea siihen nähden, ettei sille sitä koskaan oltu opetettu.

      Tulokas kehtasi vain seistä möllöttää, eikä katsellut elämänsä naista muuten kuin vähän kummaksuen. Ei mennyt edes haistelemaan sitä ihanaa pissalätäkköä. Ihme moukka Nakin mielestä, joten tamma luovutti piaffensa kanssa ja meni haistelemaan tulokasta selvittääkseen, mikä siinä oli vikana. Muutaman kerran piti vingahtaa, juosta kierros tarhassa ympäri ja sitten palata uudelleen haistelemaan. Ei hitto. Ei se ollut mikään ori. Eikä edes uusi tuttavuus. Se sama munaton möllöttäjä, joka oli asunut naapurissa ties kuinka kauan, ja samassa tarhassakin ollut viimeksi perjantaina. Nakki pudisteli päätään pettyneenä ja marssi sitten korvat luimussa häätämään sen valkoisen munattoman kaverin Hänen vesiastialtaan, koska janohan tuollaisessa juoksentelussa tulee.

      Eikä mennyt kauaakaan, edes päiväheiniin asti Nakin harmiksi, kun hänen oma ihmisensä saapui ketjunarun kanssa tarhaan sisälle. Nakki pysytteli turvallisen välimatkan päässä ja yritti haistella, oliko sillä herkkuja mukana. Ei tamma karkuun jaksanut juosta, mutta käveli määrätietoisesti poispäin pysytellen parin metrin etäisyydellä ihmisestä. Paitsi että sillä kyllä oli Red Bull kädessään. Sellainen ihan huono sokeriton, mutta silti. Ehkä sitä saisi maistaa, jos oikein nätisti pyytäisi.
      ”Sinä et kyllä taida tarvita yhtään enempää energiaa tai ainakaan siipiä”, blondi naurahti ja naksautti riimunnarun kiinni Nakin riimuun tamman kurotellessa energiajuomatölkkiä kohti. ”Mutta miksi sä olet ihan hikinen?”
      Totta, kylläpä tuntuikin vähän nihkeältä. Nakki ryhtyi hinkkaamaan päätään ihmisen selkään niin, että blondi melkein tuiskahti naamalleen. Ihan huonoja rapsutustelineitä nämä ihmiset, kun eivät yhtään pysy paikallaan vaikka ihan kevyesti vain tuuppaa. Sitten se vielä kehtasi laittaa käytävälle kahdella narulla kiinni. Tamma nappasi tottuneesti toisen naruista suuhunsa ja ryhtyi mukeltamaan sitä siinä toivossa, että vielä joskus saisi lukon irti narusta.

      Ihminen oli taas värikoodannut. Sillä oli siisti viininpunainen pitkähihainen ja mustat ratsastushousut. Nakille se oli pukenut viininpunaiset pintelit geelipatjoineen ja koulusatulan niin ikään viininpunaisen satulahuovan kanssa. Nakki toivoi, että olisi vähän päässyt edes peilailemaan maneesiin juuri öljyttyjen kavioiden ja nypityn harjan kanssa, mutta ihminen talutti sen kentälle. Nakki oli lähdössä treenaamaan ihan mielellään. Sillä oli vetreä ja energinen olo eilisen hyppytreenin jäljiltä. Oli oikeastaan ihan kivaakin treenata myös koulua kunnolla, vaikka välillä turhauttikin, kun se oli niin vaikeaa. Kuulemma nyt pitäisi tehdä niitä vaikeita juttuja. Harjoitella, kun oltiin menossa sinne Ruotsiin. Ja tällä viikolla jo Storywoodsiin rataharjoituksiin. Ehkä Liljan kanssa samalla kyydillä. Siitä pitäisi ilmeisesti keskustella Liljan omistajan kanssa.

      Nakki pyöritteli turhautuneena korviaan, kun se ei tajunnut, miksi piti kävellä niin samperin pitkiä askelia, eikä saanut ravata, kun se olisi ollut paljon helpompaa. Ja miksi piti lyhentyä niin hirvittävän paljon laukanvaihtoa varten, kun se onnistui esteradallakin aivan hyvin mistä tahansa vauhdista. Onneksi lopuksi sai mennä myös avotaivutusta, se oli niin kivaa ja helppoa. Vaikka kuulemma pitäisi olla suorempi ja ryhdikkäämpi. Miten ihmeessä tamma voisi olla enemmän suora, kun piti kuitenkin olla taivutuksessa?

      Taas käytiin loppukäynneillä maastossa. Se oli tamman mielestä oikeastaan aika kivaa, kun oli joku suunta minne mennä. Nykyään ihminen tosin vei Nakin liian usein niille ärsyttävän vaikeille poluille, missä piti oikeasti katsoa jalkoihinsa. Teki kai hyvää selälle ja tasapainolle. Nostelisi itse joskus niitä jalkojaan. Onneksi kotona ei tarvinnut kuin käydä suihkussa ennen kuin pääsi takaisin tarhaan, jossa ruunat olivat juuri alkaneet syödä päiväheiniä. Nakin kasalle ne eivät olleet vielä ehtineet, eivätkä yrittäisikään niin kauan, kun tamma itse siitä haluaisi syödä. Kerrassaan hyvin koulutettuja alamaisia. Ehkä myöhemmin se ruskea rapsuttaisi Nakkia siitä inhottavasta kohdasta, mihin ei itse ylettynyt. Mutta sitä ennen tamma söisi heinänsä kaikessa rauhassa, ja ruuna pysyisi kaukana.

      • #51435 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 180
        • Perus pullaponi

        Siis aivan mahtava tarina 😍

      • #51437 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Ihana Nakki ja aivan mahtava tarina! Hymyilin vaan koko tarinan ajan 😀 Saat 1hp ja 1kp

      • #51438 Vastaa
        Alva
        Valvoja
        • Postauksia: 106
        • Perus pullaponi

        Komppaan Minjaa, ihan mahtava. Naureskelin täällä useasti tuntemattomalle vieraalle 😀

      • #51439 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 218
        • Perus pullaponi

        Tosi kiva tarina! Pidin kerronnasta paljon, ja se oli sujuvaa sekä kiinnostavaa!

      • #51442 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Hahaha ihana Nakki! 😀

    • #51465 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      keskiviikko 22.4.

      Seelaa jännitti. Sen näki sekä tytöstä, että tammasta, jonka selässä hän istui. Enkä mä ihmetellyt yhtään. Seelan jalat ylettyivät hädin tuskin koulusatulan siipien yli häntä 20 senttiä korkeamman tamman selässä. Tyttö oli lähettänyt mulle maanantaina kotimatkalla viestin, että hän oli kiinnostunut Nakista. Tänään tammalla oli kevyempi päivä ja Seelakin oli saanut levätä matkan jäljiltä, joten tänään oli meidän kaikkien mielestä sopiva päivä koeratsastaa.
      ”Mä tiedän että siellä on varmasti jännittävää, mutta koita rentouttaa ittes. Hengitä syvään ja anna sun kropan rentoutua uloshengityksen mukana. Nakki huomaa, että sua jännittää, ja sekin jännittyy. Mutta en mä tietenkään odota teiltä mitään täydellistä yhteistyötä vielä tänään enkä seuraavallakaan kerralla – jos sä siis enää ikinä haluat sinne kiivetä – uuden hevosen kanssa menee aina aikaa löytää ne oikeet nappulat. Varsinkin kun sä oot viime aikoina ratsastanut Savulla, joka on ihan tosi eri mallinen ja muutenkin erilainen ku Nakki. Se on iso, joten se tarvii aika paljon aikaa vertyä, ennen ku siitä löytyy kaikki ne taidot, mitä se osaa. Nyt voit ottaa ohjia käteen ja taivutella sitä vaikka käynnissä sisään ja ulos volteilla ja ympyröillä, niin että saatte vähän tatsia toisiinne.”
      Seela nyökkäsi ja keskittyi rentouttamaan itseään ja sen jälkeen alkoi taivutella Nakkia mun ohjeiden mukaan. Seelan jännitys alkoi sulaa tytön keskittyessä tamman ratsastamiseen, ja Nakki huomasi tämän rentoutuen itsekin ja hakeutui tuntumalle. Se vaikutti Seelaan selvästi ja tyttö alkoi vähän rohkeammin ratsastaa tammaa.
      ”Siinä näyttää jo tosi hyvältä. Voit alkaa verryttelemään sitä ravissa sit kun tuntuu siltä. Sillä on sitten varsinkin Savuun verrattuna aika iso ravi, mutta koita keventää raskaasti ja pitää tasanen tuntuma niin se alkaa liikkua oikein päin niin siellä on paljon helpompi istua.”

      Seela käveli vielä muutaman kierroksen ilmeisesti rohkeutta keräten ja siirsi sitten Nakin raviin. Tamma lähti ensin juoksemaan jännittyneenä pää pystyssä, mutta tukeutui sitten ohjaan ja alkoi liikkua paremmin, mikä sai Seelankin ratsastamaan paremmin. Toki tamma liikkui pitkänä ja vähän epäaktiivisena, mutta olin positiivisesti yllättynyt, että se oli vieraan ratsastajan kanssa noinkin rento.
      ”Jos tuntuu turvalliselta niin voit vähän alkaa vaatia sitä lyhyemmäksi, istut syvälle sinne satulaan kun oot alhaalla kevennyksessä ja ratsastat sitä pohkeella tuntumaa vasten. Mutta sä tarvit vähän lyhyemmät ohjat että sä voit lyhentää sitä heppaa. Tiiän että vieraan hevosen kanssa ratsastaa aina varovaisemmin, mutta vaikka Nakki osaa olla herkkä, se ei kuitenkaan flippaa vaikka oisitkin vähän vinossa tai vahingossa nyppäät sitä suusta. Protestoi kyllä, mutta ei heitä sua kenttään tai poistu paikalta.”
      Seela teki työtä käskettyä ja Nakki ryhdistäytyikin vähän, mutta lyhyellä tytöllä oli vähän vaikeuksia hallita Nakin isoissa liikkeissä kaikki ruumiinosansa yhtä aikaa. Mutta kehityskelpoiselta kaksikko näytti jo nyt.

      ”Voit nostaa laukkaa jos tuntuu siltä. Oo vaikka kevyessä istunnassa alkuun, koska siellä voi olla oikeesti aika vaikee istua. Ja uskalla vaan ratsastaa sitä laukkaa eteenpäin, koska se muuten jää vähän pomppimaan helposti.”
      Nakin iso laukka selvästi vähän yllätti Seelan, joka piti Nakkia aika paljon kiinni edelleen.
      ”Tiiän että se tuntuu nyt jo siltä, että se menee hirveen kovaa, mutta todellisuudessa sä pidät sitä aika paljon kiinni nyt. Anna vähän ohjaa ja pohjetta, nouset reippaasti seisomaan sinne jalustimille niin se mahtuu laukkaamaan. Se tulee kyllä hyvin takasinkin, varsinkin näin kentällä.”

      Välikäyntien aikana kysyin tytöltä, miltä tuntuu.
      ”Onhan se ihan erilainen ku Savu tai oikeestaan kukaan tuntsareista, Tokokin on aika iso mutta se on niin hidas jotenkin, kun Nakki sit taas tuntuu koko ajan jotenkin siltä että se vois minä hetkenä hyvänsä sujahtaa johonkin ja ite jäis vaan ilmaan leijumaan ennen ku tupsahtais maahan. Tai niinku. En oo varmaan koskaan mennyt kellään tällasella. Mutta ihan kivalta se tuntuu vaikka tuntuukin vähän etten mä oikeen saa siitä otetta, kun se on ehtinyt jo seuraavaan askeleeseen ennen ku mä hallitsen itseni sen kyydissä.”
      ”Hyvältä se näyttää sun kanssa. Tietysti sulla on vielä paljon totuttavaa siihen ja sillä suhun, mutta sitten kun sä totut siihen miten se liikkuu niin sä pääset ratsastamaan sitä paljon tehokkaammin ja saat siitä kaivettua sen parhaita puolia esiin”, mä kehuin tyttöä. ”Sitten ku oot ite saanut hetken puhaltaa niin voit vaikka ottaa vähän raviväistöjä, tai sit hölkkäillä loppuraveja, ihan kuinka haluat.

      Loppukäyntien jälkeen Seela liukui alas tamman selästä vähän hallitsemattomasti, sieltä kun olikin yllättävän pitkä matka maahan.
      ”Se oli oikeesti tosi kiva, vaikka olinhan mä siellä aika hukassa vielä. Että voisin mä joskus toistekin mennä, jos se sulle sopii. Mutta siis miten se maksuhomma?”
      ”Ei sun tarvi mun puolesta siitä mitään maksaa, jos joskus lähdet avuksi kisoihin ja valmennusreissuille. Ja oikeesti ois tosi kätevää jos joku sen ehtis liikuttaa edes kerran pari viikossa, niin ettei mun ihan joka päivä tarvisi, niin että mun puolesta ihan voit ilmaiseksi kun susta ois oikeesti hyötyä. Tietysti jos haluat valmennuksia tai tunneille mennä niin ne maksat itse.”
      ”Ootko ihan varma? Se on kuitenkin niin hieno ja mä en kuitenkaan sitä osaa mitenkään eteenpäin viedä tai mitään…”
      ”Joo joo. Tässä nyt pari viikkoa on varmaan kummallakin vielä kiire, kun teillä on vielä noita Tie tähtiin -hommia ja me lähdetään Nakin kanssa sinne Ruotsiin tossa seuraavan osakilpailun jälkeen. Sinne sä voit tietysti lähteä mukaan, jos haluat. Ja nyt lauantaina ollaan lähdössä koulurataharkkoihin Minjan ja Liljan kanssa. Sinnekin voit tulla jos haluat, siellä mä tietysti pärjään varmaan yksinkin. Eikä mitään paineita siitä Ruotsista, sulla on varmaan muutakin elämää, kyllä mä jonkun sinne avuksi löydän.”
      ”Pitää vähän miettiä”, Seela vastasi ja alkoi mun ohjeilla hoitaa Nakkia takaisin tarhakuntoon.

      • #51483 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Hii kiva tarina. Tää itseasiassa toimi tosi hyvin ihan vaan näin dialogipainotteisena. Inka ohjeisti kuitenki niin perusteellisesti että pysyin koko ajan kärryillä kuinka Seelalla ja Nakilla sujuu. Saat 2sp ja 1kp

    • #51529 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Koulurataharjoitukset Storywoodsissa lauantaina 25.4.

      Aamu vasta kajasti horisontissa, kun mä olin jo peruuttelemassa koppia kiinni autooni, jonka ajoin sitten aivan tallin viereen, jotta pakkaaminen olisi helpompaa. Mun kaikeksi yllätykseksi tallin nuoripari Niko ja Ciara olivat päättäneet lähteä meidän avuksi, vaikka se tarkoittikin, että tallilla piti olla viiden aikaan lauantaiaamuna. Liekö nuoriso ollut nukkumassa ollenkaan, sen verran silmät ristissä jakoivat pieniä heinäannoksia koko talliin, jotta rauha säilyisi. Nakki ainakin kerkesi kolistella jo niin äkäisesti, että mä pelkäsin sen repivän itselleen jonkun haavan johonkin jalkaan emmekä pääsisi starttaamaan ollenkaan.

      Mun suureksi helpotukseksi tamma oli kuitenkin a) ehjä ja b) melkein puhdas. Olin pessyt sen eilen illalla valmennusten jälkeen ja käärinyt kaulaa myöten ohueen fleeceen, ettei se onnistuisi taas kerran nukkumaan pahimmassa pissaläntissä. (Voiko joku kertoa, miten tammat onnistuvat aina nukkumaan kusilätäkössä, vaikka ne pissaavatkin vain seinän viereen?) Harjasin kuitenkin tamman pikaisesti läpi ja aloin sitten pyöritellä pinteleitä sen jalkoihin. En ollut vieläkään löytänyt tarpeeksi pitkiä kuljetussuojia, ja kuljetuspinteleitäkin varten mulla oli ekstrapitkät patjat ja nelimetriset pintelit, että ne riittivät.

      Minja oli onneksi nopea pakkaamaan tavaransa autoon, ja mäkin olin kerrankin jaksanut pakata edellisenä iltana. Ei siis tarvinnut kuin tuupata kisakaappi ja vähän puruja traileriin, ja sitten tarvitsi enää saada tamma kyytiin.

      Nakki oli viime kesänä lastautunut jo todella hyvin, kun olimme sen verran paljon käyneet erinäisissä valmennuksissa ja kisoissa muualla. Nyt sillä kuitenkin oli pidempi lastaustauko takana, ja sen huomasi. Kun vartin verran olimme tapelleet siitä, mentiinkö koppiin vai ei, pyysin Minjaa laittamaan Liljan kyytiin ensin. Pikkukimo kaikeksi onneksi tepasteli kyytiin kuin vanha tekijä, ja Nakkikin uskaltautui kaverin perässä kyytiin, eikä jäänyt riekkumaan ja hermostuttamaan Liljaa.

      ”Siellä on takapenkillä kylmälaukussa ja istuintaskuissa sit eväitä”, kerroin nuorelleparille ja vähän myös etupenkillä istuvalle Minjalle, vaikka nainen olikin fiksuna varustautunut omillakin eväillä.
      ”Muu on vapaata riistaa, mutta jätätte mulle ainakin kaksi Red Bullia. Mieluiten vaikka kaikki. Yhden vois antaa vaikka heti”, jatkoin auringon kivutessa puiden latvojen yläpuolelle samalla, kun Volvoni kiisi maantietä pitkin. Väsytti, mutta ei onneksi liikaa. Vähän kofeiinia koneeseen, niin oltaisiin Nakin kanssa hyvässä terässä parin tunnin päästä.

      Olin varmuuden vuoksi varannut päiväkarsinankin, jos päivästä tulisi pitkä, mutta harjoitukset olivat onneksi jääneet pienehköiksi ja mun ja Minjan starttien välissä ei ollut kuin reilu tunti, mikä oli kovin optimaalinen aika. Ehtisin rauhassa katsoa kaksikon startin, ja sitten purkaa ja varustaa Nakin. Minjalla tosin oli Storywoodsinkin hevosilla startteja, joten Niko ja Ciara pääsisivät Liljan kanssa hommiin.

      ”Se meni tosi kivasti”, kehuin Minjaa ja pikkukimoa, kun he kävelivät pois radalta. ”Harva nelivuotias menee noin tasasesti. Saatte varmasti ihan kivat prosentit.”
      ”No en tiiä. Vähän etupainosena se oli välillä ja siirtymiset oli vähän mitä oli”, nainen vastasi, enkä jaksanut alkaa väittämään vastaankaan. Eihän se tietenkään ollut mikään huippusuoritus, mutta nelivuotiaallle todella hyvä. Tiesin kuitenkin tasan tarkkaan, miten vaikeaa nuorenkaan kanssa oli olla tyytyväinen, jos omasta mielestä oli mennyt huonosti. Ratsukko jatkoi maneesiin loppuverryttelemään, ja me Nikon kanssa palasimme trailerille, jossa Ciara mutusteli maissikakkuja tarjoten tammalleni niiden jämät. Nakki mutusteli kakkuja onnellisena, pakkohan niiden oli olla hyviä, jos ihmisetkin niitä söivät.

      Mä olin eilen pohtinut pitkään, ratsastaisinko radan kangilla vai nivelellä. Nakki toimi nykyään nivelellä jopa paremmin, kangella se tuppasi rullaamaan edestä liikaa ja jäämään tyhjäksi. Niillä mulla oli kuitenkin enemmän kontrollia, jos vastaan tulisi Tilanteita. Tamma kuitenkin vaikutti trailerissa suhteellisen rauhalliselta, joten puin sille nivelsuitset päähän ja ohjeistin Nikoa avaamaan takapuomin. Tamma katseli kiinnostuneena ympärilleen, muttei ainakaan heti alkuun alkanut vetämään mitään showta, joten tyrkkäsin ketjunarun Ciaralle ja aloimme Nikon kanssa pyöritellä pinteleitä irti tamman jaloista, jotka kerrankin pysyivät yllättävänkin hyvin maassa kaikki yhtä aikaa.

      Harjattuani paskat showshinen avulla tamman hännästä ja kintereistä nakkasin sille koulusatulan päälle enkkuviltin, ja Niko ja Ciara lähtivät yhdessä kävelyttämään tammaa parkkipaikalla sillä välin, kun mä kuorin itseni kollareista ja puin saappaat ja kypärän. Hiusverkkoa en ollut löytänyt tähän hätään ja muutama itsepäinen suortuva yritti kovaa vauhtia luikahtaa mun nutturalta karkuun, mutta ehkä se ei rataharjoituksissa olisi niin traagista. Olihan meillä kisatunnelman luomiseksi sentään valkoinen huopa ja valkoiset housut sekä täysin hillitty musta, koristeeton korvahuppu, joka melkein sulautui Nakin karvan väriin.

      Verryttelin melko lyhyesti, koska matka oli kuitenkin melko pitkä ja tamma oli ehtinyt kävellä hyvän tovin ennen kuin mun edes kannatti mennä verkkaan. Nakki tuntui ihan hyvältä, ei ehkä niin lennokkaalta kuin mitä se olisi voinut olla, mutta mua ei haitannut yhtään. Pelkästään positiivinen yllätys, että säilyimme verkassa ja sitä ennen kokonaan kaiken maailman kevätjuhlaliikkeiltä, vaikka mulla tosiaan oli vain ne nivelet ja tämä oli kuitenkin kevään ensimmäinen reissu.

      Radalla Nakki oli hyvä. Se pysähtyi hienosti tasajaloin, vaikka laukasta pysähdyksiä me olimmekin treenanneet aivan liian vähän. Ainakin se oli selvästi kuulolla. Avot ja sulut sujuivat ilman rikkoja, vaikka oikean kierroksen sulkutaivutus jäikin vähän löysäksi. Lisätyn käynnin mä tiesin olevan meidän heikko kohta, koska Nakilla ei käynti ollut parhaasta päästä, eihän se mikään kouluhevonen ollutkaan. Lisäksi se ei ihan tajunnut, miksi ei saanut vain ravata, jos kerran piti niin kovaa mennä. Keskikäynti oli kuitenkin ihan ok, ehkä kutosen arvoinen. Keskilaukassa Nakki pääsi vähän levahtamaan, eikä koonnut ihan vielä H:n kohdalla niin hyvin, kuin olisin toivonut. Jälkimmäinen laukanvaihtokin jäi vähän löysäksi. Lisätty laukka tuomaripäätyä kohti meinasi olla niin lennokas, että mä hetken pelkäsin meidän jatkavan aidasta yli, mutta Nakki lyheni kuin lyhenikin kulmassa. Ei tosin ennen sitä, niin kuin olisi kuulunut, mutta ainakin pääsimme kulman läpi ihan hallitusti ja melkein jopa rehellisesti taipuen. Ravilisäys lävistäjällä oli selkään ainakin todella miellyttävä, ja hyvillä mielin mä ratsastin lopputervehdykseen ja taputin tammaa kaksin käsin radan videoineen Nikon näyttäessä mulle peukkuja. Minjakin oli ilmeisesti ehtinyt katsella, vaikka starttasikin juuri mua ennen sekä melkein heti mun jälkeen.

      Ciara nakkasi tammalle enkkuviltin pyllyn päälle meidän kävellessä takaisin parkkipaikalle. Tyttö sai ohjeeksi kävelyttää tammaa sillä välin, kun mä kuorin itseni ratsastusvarusteista, minkä jälkeen riisuimme ja paketoimme tamman kolmeen pekkaan. Apulaiset suuntasivat seuraavaksi pakkaamaan Liljaa ja sen varusteita mun kävelyttäessä omaa tammaani päivän toinen energiajuoma kädessäni. Tamma näytti nyrpeältä, kun en antanut sille yhtään, vaikka se nätisti koettikin pyytää (= tökki mua turvalla naamaan, selkään ja käteen, niin että mä melkein itse lensin turvalleni). Kotiin päin lastaus sujui puolestaan varsin mallikkaasti, ja niin me pääsimme matkaan takaisin kotiin hyvissä ajoin.

      Vajaat 67% riittivät mulle hyvin. Se oli kuitenkin meidän ensimmäinen vaativa, ja kevään ekat kisat. Ihan hyvillä mielin mä olin lähdössä Ruotsiin. Siellä olisi tosin vuorossa vaB 10, joka oli paljon vaikeampi kuin nyt menty ykkönen: takaosakäännökset eivät olleet Nakin vahvuuksia, ja kympissä pitäisi harrastaa myös sarjavaihtoja. Onneksi tässä olisi vielä vähän aikaa treenata. Ja etsiä ne kaikki kaapin perälle unohtuneet kisahousut, koska kolmessa päivässä ehti tapahtua vaikka ja mitä valkoisille housuille.

      • #51582 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Tätä tarinaa oli taas niin miellyttävä lukea. Red Bull oli kiva yksityiskohta, samoin pissassa nukkuminen 😀 Inka vaikuttaa sun tarinoiden läpi aina tosi ammattimaiselta ja esimerkiksi toi, että ottaa melkein aikuisille kisahoitajillekin eväät mukaan, on just sellanen juttu mitä voin kuvitella ratsastuksenopettajan tekevän. Saat 1hp 1sp 2kp ja 2 kisapistettä

    • #51695 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      ”Onneks tässä on vielä hyvin aikaa treenata.”

      I wish. Mä olin ihan varma, että olin ilmottautunut Hannabyyn tyyliin toissapäivänä, mutta nyt oli jo sunnuntai ja torstaina olisi lähtö ihan saatanan aikaisin Turkuun, että ehtisimme aamulaivaan. Tukholmasta ei onneksi ajanut Markarydiin kuin viisi tuntia kesänopeuksilla, niin olisimme ehkä jopa ihmisten aikaan perillä eikä meidän luokka edes ollut ensimmäinen perjantaina. Väsyneitähän me varmaan Nakin kanssa oltaisiin kumpikin, mutta perjantain 130 oli vähän niin kuin lämmittelyksi ja ennen koulustarttia ehtisi toivottavasti vähän lepäillä sekä hevonen että ratsastaja, ellen mä sitten starttaisi koulua tyyliin luokan ekana. Toisaalta sittenpähän olisi ainakin se päivä suoritettu ja voisi mennä nukkumaan. Aivan kuten mä olisin nukkumaan menossa, kun afterpartyjakin oli tarjolla.

      Seela oli mun suureksi iloksi ilmoittanut lähtevänsä mun avuksi Ruotsiin, ja olipa Alvakin tarttunut tilaisuuteen haistella suuren maailman meininkejä. Meillä olisi sunnuntaina aivan hyvin aikaa katsella pääluokkia ainakin esteillä, ja niissä oli muista luokista poiketen jopa ihan hyvin ulkomaisia nimiä mukana. Esteluokkien katselun ja expon jämätarjousten kiertämisen jälkeen voisi kaikessa rauhassa pakata hevosen ja ajella Tukholmaan, jossa pääsisi laivaan nukkumaan. Oikein mukava sunnuntaipäivän suunnitelma, ainakin mun mielestä.

      Tämän sunnuntaipäivän suunnitelmiin sen sijaan kuului ensin aamulla tsemppiviestit Etelä-Pohjanmaalla kisaaville hallavalaisille, sitten vaatekaapin tyhjääminen makuuhuoneen lattialle, sieltä kaikkien mahdollisten kisavaatteiden etsiminen ja pesu, ja päivällä sitten Volvon nokka kohti Hallavaa. Nakin mä pesisin kunnolla vasta keskiviikkona, ja ottaisin kyllä kaikki pesuvehkeet mukaan myös Ruotsiin. Huomenna tamma saisi vihdoin kesäkengät jalkaan, sopivasti ennen pitkää matkustusta, ja aiemmin tällä viikolla se oli hierottu. Vähän kireyksiä oli löytynyt oikealta puolelta, ja sen mä olin tuntenut selkäänkin jo viime viikonlopun rataharkoissa.

      Tänään oli vuorossa viimeistelykoulutreeni, minkä jälkeen mä kaivoin kisakaappini naftaliinista ja tyhjäsin sieltä kaiken turhan paskan, eli käytännössä roskat ja tyhjät tölkit. Lakaisin isoimmat pölyt kaapin pohjalta ja pyyhin muut pinnat märällä rätillä, jonka saikin huuhdella ihan pariin otteeseen. Pitäisi ehkä säilyttää sitä jossain vähän paremmassa paikassa ensi talvi. Juuri pestyn koulusatulan paketoin tiiviisti satulansuojukseen ja tuuppasin kaappiin. Sitä ei tarvittaisi enää ennen perjantaita. Kanget mä olin pessyt, rasvannut ja pussittanut jo aiemmin, joten nekin saivat jo mennä kaappiin. Valkoisia pinteleitä mä jouduin hetken etsimään, mutta löysin ne lopulta ja nakkasin suojalaatikon pohjalle. Tuskin mä niitä mihinkään tarvitsisin, mutta olisihan se nyt noloa, että ulkomailla asti menisi palkintojenjakoon pintelöimättömänä. Valkoinen huopa mulla oli vielä kotona, olin pessyt sen Storyn rataharkkojen jälkeen.

      En mä todellakaan saanut vielä kaikkea pakattua, mutta pääsin ainakin alkuun. Illan päätteeksi mä tyhjensin tallituvan kahvipannun omaan mukiini ja aloin luonnostella Nakin viikko-ohjelmaa pariksi tulevaksi viikoksi.

      su 3.5. koulutreeni
      ma 4.5. kuntotreeni + kavaletit
      ti 5.5. viimeistelyestetreeni (pese estesuojat!!)
      ke 6.5. kevyt flat, pesu (muista pakata kaikki ajoissa)
      to 7.5. matkapäivä
      pe 8.5. 130cm, vaB startit
      la 9.5. 130cm, 140cm startit
      su 10.5. maastoestestartti, kävelytys/juoksutus Tukholmassa ennen laivaa
      ma 11.5. kotiin, kevyt juoksutus/käyntimaasto ja tarhailua Väiskin kanssa
      ti 12.5. kevyt juoksutus/flat hepan fiiliksen mukaan (Seela kyytiin?)
      ke 13.5. koulujumppaa
      to 14.5. tehokas maasto (Seela?)
      pe 15.5. puomit/kavaletit
      la 16.5. estetreeni
      su 17.5. vapaapäivä, TT-finaali Hallavassa

      Vein liikutussuunnitelman Nakin harjaboksiin ja kirjoitin sitten vielä lapun tallituvan pöydälle kaapissa odottavasta unelmatortusta. Sen olivat tämän päivän kisaajat ansainneet, kun pääsisivät kotiin asti.

      • #51765 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Tää tarina oli kyllä tosi hyvä saamaan mut taas kartalle siitä mitä tällä viikolla on tapahtunut ja mitä on vielä tulossa. Kiva lukee valmistautumisesta näin perusteellisesti ja ammattimaisen suunnitelmallisesti. Saat 2hp

    • #51704 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hannaby Hanami Week
      7.-11.5.

      torstai & perjantaiaamupäivä

      Matka oli ollut pitkä, mutta onneksi sujunut suunnitellusti. Nakki oli ehtinyt jaloitella Turussa ennen laivaan ajamista ja uudelleen Tukholmassa, ja silti olimme olleet ennen yhtä perillä Hannabyssä. Kulkuluvat alueelle oli saatu ilman ylimääräistä säätöä jopa kahdelle groomille, Nakin jaba oli löytynyt helposti ja jopa valmiiksi kuivitettuna eikä sääkään ollut ollut mitenkään päin huono. Trailerin parkkeeraamisen jälkeen väsynyt tiimimme lähti kohti majataloa. Alva oli ottanut hyvät päikkärit loppumatkasta ja mä puolestani olin nukkunut jo laivassa, mutta väsymys alkoi painaa itse kutakin.

      ”Onpas tää kiva”, Alva hihkaisi päästessämme vihdoin luksusmajoitukseemme eli kolmen hengen majatalohuoneeseen.
      ”Jep, mä odotin jotain kurssikeskuksen tyyppistä”, Seela vastasi.
      ”Dibs yläsänkyyn”, brune jatkoi ja nakkasi kassinsa kerrossängyn ylemmälle pedille.
      ”Tähän hintaan saakin olla vähän parempi kuin kurssikeskus”, mä naurahdin. ”Nukutko sä Alva Seelan alla vai? Mä meen kuitenkin aamusta ruokkimaan niin teidän ei tarvi herätä.”
      ”Joo tää on ihan hyvä”, blondi vastasi ja riisui kenkänsä sänkynsä viereen.
      ”Eli mä käyn aamulla ruokkimassa ja muutenkin kattomassa että sillä on kaikki hyvin. Sit ajelen tähän takas ja voidaan siinä ysin pintaan mennä aamupalalle, niin ehitään hyvin. Sen 125 loppupuolella vois laittaa hepan valmiiksi ja kävelyttää, ja mä pääsen verkkaan sit kun rata on kävelty. Mutta nyt mä pesen hampaat ja sit nukkumaan, niin ehdin nukkua ehkä viis tuntia.” Luojalle kiitos kofeiinista.

      Perjantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpötila oli viidessätoista jo seitsemän jälkeen, kun mä olin ruokkimassa Nakkia jaba-alueella. Siellä oli jo täysi kuhina, kun ihmiset käyttivät hevosiaan aamulenkeillä ja -ratsastuksilla. Mä en tänään siihen jaksanut ryhtyä, tamma saisi kävellä sitten ennen ensimmäistä luokkaa. Lämpötila hipoi jo kahtakymmentä, kun herätettyäni tytöt lähdimme kolmisin kohti majatalon aamupalaa, joka osoittautui yllättävänkin hulppeaksi. Joko ruotsalaisilla majataloilla oli korkea taso, tai sitten kyseessä oli heilläkin spessuviikko. Niin tai näin, tällä pärjäisi kyllä hyvinkin siihen asti, kun molemmat luokat olisi ratsastettu.

      Jos kilpailualueella oli kuhissut puoli kahdeksan maissa, nyt siellä oli täysi meininki päällä. Nakki kaikeksi onneksi otti elämänsä rennosti ja tonki kuivikkeistaan viimeisiä heinänkorsia, kun otimme sen ulos ja varustimme tamman esteluokkaa varten. Omasta mielestäni näytimme aika fiineiltä viininpunaisissamme. Niin ilmeisesti myös sekä Seelan että Alvan mielestä, sillä kumpikin halusi meistä päivittää instastoryynsa.
      ”Haluuko jompi kumpi lähteä kävelemään mun kanssa rataa?” kysyin, kun Nakki oli ketjunarun päässä täysissä tamineissa ja radankävelyn alkuun oli kuulutuksen mukaan viisi minuuttia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja se yksinään olisi riittänyt siihen, että mä olisin ollut läpimärkä hiestä. Siihen päälle vielä +25, ja mua ei ollenkaan huvittanut iskeä kypärää päähän rataa kävelläkseni.
      ”Mä voisin, jos sulle Alva sopii?” Seela vastasi ja blondi nyökkäsi hänelle vastaukseksi.
      ”Me käppäillään tässä Nakin kanssa ja tullaan sitten lähemmäksi verryttelyä, vai?”
      ”Joo, ei oo mikään kiire verkkaan mut kyllä mä sinne aika pian kai pääsen”, mä vastasin ja lähdimme Seelan kanssa kävelemään kisa-areenaa kohti. Brune oli pukeutunut parhaisiin tallitamineisiinsa ja aivan hyvin kehtaisin viedä hänet radankävelyyn. Matkalla kuulin muutamankin keskustelun siitä, että oliko radankävelyyn aivan pakko laittaa kypärä, ja vastauksia, että kyllä on, kypärä kuuluu kilpailuasuun ja tällä tasolla siitä saattaisi joku huomauttaakin.

      Rata vaikutti aika mukavalta, muutama tiukka paikka tietysti kuten tällä tasolla kuuluikin olla, ja vesimattoa Nakki saattaisi vähän kytätä. Se kun oli esteenä muutenkin vähän kummallinen. Muut rataesteet näyttivät melko tavallisilta, joskin muutamissa sponsoriesteissä oli vähän villit johteet.
      ”Mä varmaan kyttään näitä enemmän ku Nakki”, naurahdin Seelalle, joka näytti vähän järkyttyneeltä esteiden koosta. Eiväthän isoimmat niistä edes olleet kuin parikymmentä senttiä tyttöä matalampia. ”Sunnuntaina ne hyppää sun korkusia.”

      Verryttelyssä Nakki tuntui yllättävän hyvältä eiliseen matkustamiseen ja päivän lämpötilaan nähden. Se hyppäsi terävästi, kääntyi nopeasti ja tuntui kuuntelevan mua todella hyvin yleiseen hälinään nähden. Ehkä se oli vihdoin aikuistunut.

      Lyhyen verryttelyn jälkeen siirryin nearly thereen, jossa Alva ojensi mulle kisatakkini ja tytöt pitivät tammasta kiinni sillä välin, kun mä sain takkini napitettua.
      ”Tsemppiä!” molemmat huikkasivat melkein yhteen ääneen, kun kolmekymppinen norjalaisnainen punaruunikollaan pääsi perusradan loppuun kahdeksalla virhepisteellä ja mun nimi kuulutettiin, hauskalla ruotsalaisaksentilla. Näin sivusilmällä tyttöjen kiipeävän tiimikatsomoon samalla, kun ravasimme Nakin kanssa Kirsikka-areenalle. Nostin raippakäteni tuomaritornia kohti ja lähtömerkin saatuani nostin vasemman laukan.

      Kauden ensimmäisen esteluokan saldona oli yksi harmittava puomi lyhtypylvästrippeliltä, kun edellinen hyppy oli päässyt liian pitkäksi ja mä olin joutunut nyppimään laukkaa pois sen verran, ettei tultaisi aivan taajamajunan pituisina vähemmällä askelmäärällä, mitä mä olin suunnitellut. Valitettavasti laukka oli sitten hyytynyt sen verran lyhyeksi, ettei Nakki ihan yltänyt venymään trippelin yli, ja tiesin sijoituksemme pudonneen kauas palkintosijoilta. Vesimattoa tosiaan kyttäsi ainoastaan minä, ja muuten aikuistunut tammani teki kiitettävän radan. Puomikin täysin mun syytä.

      ”Se näytti hyvältä”, Seela kommentoi kävellessämme Nakin kanssa nearly theren ja verryttelyn läpi. ”Tosi tasainen rata.”
      ”Jep, se näyttää nykyään paljon tasasemmalta ja hallittavammalta ku vaikka vuosi sitten”, Alva jatkoi. ”Ja yks puomi ei oo paljon mitään kun miettii paljonko teillä on startteja alla tällä kaudella tai ylipäätään.”
      ”Se tuntui joo tosi hyvältä ja puomihan oli täysin mun vika”, mä vastasin ja taputin hymyillen tammani hikistä kaulaa sen natustaessa Seelalta saamaansa heppanamia ja pärskiessä täysin tyytyväisenä itseensä. ”Vähän siis tottakai ärsyttää ku oma moka mut ei siinä tilanteessa ois oikein muuta ehtinyt enää tehdä, vähän parempi paikka sille edelliselle eikä ois ollu mitään ongelmaa. Mut heppaan oon tosi tyytyväinen, meidän eka ulkomaanreissu ja kaikkea.”

      ”Hakisko Seela vaikka pesuvettä? Vois pyyhkiä sen märällä sienellä ja sit se vois hetken hengailla tos karsinassa varjossa, jos se haluais vaikka juoda ja syödä vähän heinää. Täs on kuitenkin se 135 välissä ja sit varmaan menee hetki et saadaan areena kouluratakuntoon ja siihenkin tarvii alkaa verkata vasta ku se luokka alkaa, oon siinä seittemäs. Vois mennä tutustumaan vaikka siihen street food -alueeseen sit kun heppa on riisuttu”, mä ohjeistin tyttöjä ja aloin kuoria Nakkia ulos varusteistaan Alvan pitäessä siitä kiinni ja Seelan puolijuostessa kohti lähintä vesipistettä. Tämä huipputiimi olisi kyllä ansainnut tämän päivän lounaan mun piikkiin.

      _______

      perjantai-iltapäivä

      Olisi pitänyt laittaa kanget.

      Se oli mun ensimmäinen ajatus, kun ratsastin radalle. Nakki oli ollut esteluokassa todella mukava ratsastaa, täysin avuilla ja terävänä ja vielä kouluverkassakin rento, itse asiassa vähän turhankin rento. Verkassa mä olin sitten ratsastanut sitä eteenpäin ja herätellyt siirtymisillä laukan sisällä. Nearly theressä se oli sitten kostautunut, kun Nakki olisi halunnut ryntäillä ja esittelikin sitten hienoja caprioleja niin, että mua pelotti portilla vahdissa seisseen ihmisen hengen puolesta. Tästä sitten hallitulla hevosella kouluradalle, jep jep.

      Meidän koottu ravi sisään oli kyllä koottua, ehkä lähempänä passagea tosin, sillä Nakin liike suuntautui pääasiassa ylöspäin. Raviohjelma sujui ihan hyvin, joskin keskiravipuoliympyrä ei ollut kovin ympyrä Nakin kaahottaessa kuin päätön kana, ja ympyrän toinen puoli, jonka piti olla koottua ravia, oli ehkä lähempänä sitä keskiravia, kun jarrut vähän hukkuivat. Takaosakäännökset levisivät, kun tammaa ei olisi ollenkaan huvittanut pysyä paikallaan. Sarjavaihdoissa sitten peräpää lenteli aivan miten sattuu ja mä olin tyytyväinen siihen, että mä pysyin kyydissä. Lisätty laukka lävistäjällä kiihtyi niin, että mä olin ihan varma, että me jyrätään M-tuomarin ylitse. Ei jyrätty, ja pysyttiin aidoissakin. Positiivista sekin. No, räpiköitiin me loppuun asti ja pysähdyttiinkin luojan kiitos G:ssä eikä C-tuomarin ruumiin päällä.

      Sekä Alvaa että Seelaa näytti vähän jännittävän, kun me Nakin kanssa ratsastettiin pois radalta.
      ”Semmonen muutaman metrin turvaväli on varmaan ihan hyvä pitää”, mä ohjeistin tyttöjä naama punaisena sekä hiestä että häpeästä Nakin tuntuessa edelleen räjähtävältä ruutitynnyriltä. No, nuoren tamman kanssa elämä oli mitä oli, mutta enemmän mua hämmensi se, että se oli ollut aamupäivästä jo niin hyvä. Ehkä parin tunnin lepotauko oli tehnyt vähän liiankin hyvää.

      ”Saitte te kuitenkin hyväksytyn”, Alva tiedotti päästyämme Nakin jaballe. ”Viimesiähän te toki tällä hetkellä ootte.”
      ”It is what it is”, mä hymähdin liukuessani alas hikisen tamman selästä. Kai nyt tuollaisessa sinkoilussa hiki tuli tällä säällä. ”Sen vois varmaan pestä ihan kunnolla jos tuolla pesupaikoilla on tilaa.”
      ”Mä pärjään siinä kyllä yksinkin”, mä jatkoin nähdessäni Seelan ja Alvan telepaattisen väittelyn siitä, kumpi joutuisi hommiin. ”Jos siivootte sen karsinan ja laitatte heinää ja putsaatte nää varusteet.”

      Kuin vittuillakseen yksi valkoinen pinteli pyörähti kaapista karkuun Seelan etsiessä mulle pesutarvikkeita. Puin Nakille mustan nahkariimun suitsien päälle ja lähdin taluttamaan sitä kohti pesukarsinaa Seelan seuratessa perässä pesutarvikkeiden kanssa. Alva oli jo lähtenyt etsimään kottikärryjä siivotakseen tamman jaban. Eipä tullut pinteleille käyttöä tällä reissulla. Ehkä joskus toiste. Tai ehkä jonkun toisen hevosen kanssa.

      Pesulla Nakki oli täysi kiimaperse eikä pysynyt sekuntiakaan aloillaan. Onneksi sen sai edes kahdelta puolelta kiinni, koska mua ei pätkääkään huvittanut lähteä jahtaamaan hormonihuuruista tammaani pitkin kirsikkapuistoa. Nyt lähtisi muuten halvalla, jos joku tulisi ostamaan. Kun pesty poni oli vihdoin tuupattu jabaan ja ovi kiinni, mä huokaisin helpotuksesta.
      ”Tamman omistamisen huippuhetkiä?”, Alva kysyi yrittäen kohentaa tunnelmaa.
      ”Niitäpä niitä. Eniten ärsyttää että se oli päivällä niin hyvä etten mä edes ajatellut että ois pitäny laittaa kanget, eikä se verkassakaan vielä pelleillyt kun ois ehtinyt vaihtaa. Näitä sattuu, mut ärsyttää että piti lähteä tänne asti sattumaan”, mä huokaisin ja tyhjäsin Red Bullini.
      ”Kato nyt, kusipää, et saa edes tätä, kun piti olla noin ärsyttävä”, mä jatkoin heilutellen tyhjää tölkkiä tammani naaman edessä. Sain mäkin olla lapsellinen, kun sekin oli. Seela naurahti mulle pakatessaan koulusatulaa kaappiin.
      ”Kuulkaas tytöt. Oisko nyt semmonen hetki, että mä vaihdan ensin siviilimpää päälle, ja sitten tutustutaan ravintolamaailman anniskeluun?”

      _______

      perjantai-ilta

      Perjantain koululuokassa olimme kuin olimmekin sijoittuneet häntäpäähän luokkaa, mutta 57% oli kuitenkin läpi eikä edes hädin tuskin. Toivoa siis oli, jos tamma käyttäytyisi ensi kerralla. Eikä mua haitannut yhtään, että Ruunaan silinterissä ja Tie tähtiin -kisoissa hyvin pärjännyt Suomen brittivahvistus Robert Harrington hyvinkin vakuuttavan näköisellä kouluratsullaan oli hänkin jäänyt jumbosijoille, B:ssä sijalle 36 ja A:ssa luokan viimeiseksi. Ehkä ei olisi kannattanut lähteä suoraan Hopiavuoren osakilpailusta tänne. No, omapahan oli valintansa, olin mäkin ehkä tehnyt tyhmästi avatessani kisakauden täällä. Mutta tulevaisuudessa siinsi jo parin viikon päästä olevat kisat Englannissa, ja sinne mä toivoin myös pääseväni. Saa nähdä.

      Mua ei myöskään harmittanut enää yhtään niin paljon, kun olin iltapäivästä koululuokkia katsellessani ehkä mahdollisesti tutustunut myös paikalliseen juomavalikoimaan. Illan tullen oli aika palauttaa auto majatalolle, vaihtaa fiinimpää päälle ja suunnata tyttöjen kanssa polkupyörillä Hannabyn linnan kellarissa sijaitsevaan Tegeliin, jossa kävikin jo iloinen puheensorina monilla eri kielillä.
      ”Edith?” mä kysyin varovasti bongatessani pitkähkön ruskeahiuksiseni naisen.
      ”Jo?” tyttö vastasi suomenruotsalaisaksentillaan ja kääntyi ympäri. ”Ai hei.”
      ”Onko sulla joku heppa? En bongannut sua tänään radoilta. Vai meetkö sä tietysti jotain vaativampia?”
      ”Ei mulla oo heppaa. Ei oo ollut Nillan jälkeen”, Edith vastasi. ”Oon täällä kisahoitajan roolissa vaan.”
      ”Ai”, mä vastasin vähän yllättyneenä. En mä olisi tuota pientä kermapersettä ihan äkkiä groomiksi osannut kuvitella. ”Ketä sä groomaat? Asutko sä edes Suomessa nykyään?”
      ”Asun asun, Seppeleessä mä oon nyt pyörinyt. Ja noiden kahden mukana mä täällä oon”, brune vastasi heilauttaen päätään kahden ponimittaisen mutta tuskin poni-ikäisen nuoren naisen suuntaan. Toisen mä tunnistin Seppele-vinkin avulla sillä pienellä kimolla ponilla kisaavaksi Salma Stjärndahliksi, toista en.
      ”Salmallako on se poni täälläkin?”
      ”Joo. Ja sillä on semmonen nuori swb. Sitä mä oon hoitanut ja ratsastanut kohta kaks vuotta, mutta toi pieni blondi hyppäs sillä täällä alkuviikosta pari luokkaa. Ei se oo ihan sillä tasolla, että sillä vois täällä koululuokkia mennä, ja mun hyppäämiset rajottuu edelleen semmosiin, mistä voi laukata yli.”
      ”Mä en jotenkin olisi kuvitellut sua hevosenhoitajaksi”, mä totesin. Edithille sai kyllä puhua suoraan.
      ”No en mäkään, mutta elämä vie ja tässä ollaan. Ja oon mä sillä saanut aika paljon ratsastaakin, kun Salma on keskittynyt Bonnieen, siihen poniin. Kyllähän mä menin pari osakilpailua viime keväänäkin siinä kilpailusarjassa, va va de…”
      ”Tie tähtiin?”
      ”Jo. Ihan sitä easya vain, kisakokemusta tammalle kun se oli silloin vasta neljä tai jotain. Nykyäänhän se on ihan fiksu peli, Inkeri kuitenkin sijoittui sillä maanantaina.” Inkeri näytti kuulleen nimensä ja kiinnostuneen, joten ponimittaiset liittyivät meidän seuraamme. Blondi tosin näytti hiukan vastahakoiselta ilmeisesti huomattuaan liian myöhään, että Robert Harrington istui viereisessä pöydässä.
      ”Moi, Inka”, mä esittäydyin ja kättelin kumpaakin naista. ”Ja mulla on mukana nää kaks – missäs Seela on?”
      ”Lähti vessaan, varmaan kännitekstaamaan Nikolle”, Alva vastasi hörpäten drinkistään.
      ”Anyway, tässä on Alva ja sit mulla on mukana myös Seela, joka toivottavasti löytyy vielä jostain. Edithin kanssa ollaan lapsesta asti kisailtu samoissa luokissa, viime vuosina aika paljon vähemmän tosin.”
      ”Joistakuista ei vaan tuu koskaan järkeviä”, brune hymähti. ”En ymmärrä miksi sä aina ostat tollasia tyhjäpäitä ja sitten vielä kisaat niillä kenttää. Ei ratsastamisesta tarvi väkisin tehdä vaarallista.”
      ”No etpä säkään oo helpolla päässyt ton mun tamman kanssa”, Salma naurahti.
      ”Joo mutta on sen kanssa jotain tehty oikein. Se ei oo yrittänyt tappaa mua pitkään aikaan ja vei mut jopa esteradalla maaliin”, Inkeri heitti väliin. ”Se on paljon se, kun miettii millanen se oli kaks vuotta sitten. Ja me kuitenkin sijoituttiin.”
      ”No hyvä että jollain on mennyt hyvin. Vaikka on meillä vielä muutama luokka jäljellä Nakin kanssa. Se oli kyllä iltapäivästä niin kiimanen että saa nähdä.”
      ”Mekin sijoituttiin maanantaina kahessakympissä, mutta ei oo sen jälkeen kotiin viemisiä tullut. Huomenna on vielä se 120 ja sunnuntaina maastoesteluokka, jos niistä ihan hyvät tulokset sais. Mutta vähän hämmentää että maanantaina meni niin hyvin, sunnuntaina oltiin kuitenkin Hopiavuoressa.”
      ”Niin oli nää mun groomitkin, tehän Alva olitte kakkosia esteillä eikö?”
      ”Joo. Ja koulussa neljänsiä, mut ei sijotuttu.”
      ”Joo mäkin olin semmosen vuoniksen kanssa, se oli varmaan väsynyt kun sillä menee mediumia sen hoitaja”, Seela kertoi. ”Harmittaa vähän ku oltiin esterankingin kärjessä Lehtovaaran jälkeen, mut semmosta sattuu. Tässä on hyvää aikaa vähän tuulettua ja sit vielä muutama päivä treeniä ennen finaalia.”
      ”Pyydäpä Aleksilta jos saisit vaikka lainata sitä yksityistunnille tässä vielä ens viikolla. Ja sit voitais ruveta kattomaan Nakin kanssa liikutuskuvioita, kun finaali on ohi”, mä kehotin brunea. ”Jaa mutta, mun viinilasi alkaakin olla tyhjä. Lähtiskö joku tiskille mukaan?”

      • #51706 Vastaa
        Alva
        Valvoja
        • Postauksia: 106
        • Perus pullaponi

        Oi kun kiva tarina! Tästä välitty jotenkin sellanen isojen kisojen vähän jännittynyt ja kiireinen tunnelma.

      • #51766 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Ei vitsi nää oli niin huipputatinoita ja näytti Inkasta ihan uusia puolia. Eka tarina näytti Inkan vielä tosi ammattimaisessa valossa, epäonnistuneen koululuokan jälkeen nainen oli jopa huvittavan ärsyyntynyt ja sit taas after rideissa oli ihan oma tunnelmansa. Siinä tykkäsin erityisesti tollasesta ”pienet piirit” -fiiliksestä. Siitä myös välittyi jotenki tosi vahvasti mulle sellanen yleinen baarihälinätunnelma.
        Vähän häiritsi mulle tuntemattomat termit niinkun jaba ja nearly there, eli vaikka sinänsä ymmärsin mitä ne tarkottaa niin oisin kaivannut jotain selittävä kuvausta. Lemppari yksityiskohta oli se kun Valkonen pinteli kierähti esiin epäonnisen kouluradan jälkeen.
        Heitän tästä 4 kisapistettä, 2hp, 2sp, 2ep ja 2kp

    • #51790 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hannaby Hanami Week
      7.-11.5.

      lauantaiaamu

      Lauantaiaamu valkeni kirkkaana. Aivan liian kirkkaana. Ihan ensimmäiseksi mä tyhjensin yöpöydälläni mukavasti lämmenneen Ramlösa -pullon. Sitten vasta uskalsi avata silmät. Seela ja Alva nukkuivat vielä, Seela näppärästi meikit naamassaan, irtoripset sängynreunaan liimattuna. Niinpä mä puin päälleni mahdollisimman hiljaa, nappasin buranan ja kylmän vesipullon minijääkaapista ja lähdin ajelemaan kisa-alueelle.

      Nakki tervehti mua iloisesti höristen pressukarsinassaan. Tuskin se mulle varsinaisesti hörisi, lähinnä heinäannokselleen, jonka mä tuuppasin sen nenän eteen. Naapurikarsinassa seisova tamma oli omat heinänsä saanut jo, joten Nakki todennäköisesti oli vain kateellinen ja nyt onnellinen, ettei tarvinnut nälissään odotella. Väkkärit se sai heti perään, ja tunnusteltuani tamman jalkojen kunnon lähdin takaisin majatalolle, jossa Seela olikin jo raivokkaasti pesemässä meikkejä naamastaan.
      ”Minkähänlainen sää on tänään?” Alva pohdiskeli sängyn reunalla yöpaidassaan.
      ”Nyt ainakin aivan saakelin liian aurinkoinen”, mä naurahdin ja aloin etsiä peseytymistarvikkeita. Suihkun tarpeessa mä olin, jos jotain. ”Mutta päivällä vissiin ilmestyy jotain ukkoskuuroja, tai niin on muistaakseni luvattu.”
      ”Otaksä jotain siviilivaatteita myös?”
      ”Joo, aattelin sit iltapäivästä vaihtaa ihan farkkuihin ja varmaan joku takki sadetakin lisäks mukaan. Jos tuulee ja sataa niin voi olla kylmäkin.”
      ”Kuulostaa ihan hyvältä”, blondi hymähti Seelan vapauttaessa suihkun mun käyttöön.

      Mä starttasin kolmessakympissä jo kolmantena, joten aamupalan jälkeen olimme kisapaikalla hyvissä ajoin kahdenkympin alettua, koska verkkaan pitäisi mennä jo ennen radankävelyä. Nakki oli tänäänkin vähän tammafiiliksellä jo varustettaessa, luimisteli jatkuvasti ketjunarussa roikkuvalle Alvalle ja yritti jopa sohia Seelaa takajaloillaan, kun brune puki sille mustia hivutussuojia takasiin. Lähimmät orit olivat toisessa päässä karsinariviä, enkä mä ihan tajunnut, mistä se oli tällaisen hirveän kiiman yhtäkkiä repinyt. Oestressiä mä sille olin kyllä syöttänyt ennen matkaa, mutta pitäisi varmaan käydä hakemassa exposta uusi pullo, kunhan sinne ehtisi myöhemmin tänään. Ei se viime kaudella ollut koskaan kisoissa perseillyt. Ehkä pitäisi käyttää se klinikalla, kun päästäisiin kotiin. Turhahan tämmöisen kanssa olisi Englantiin lähteä, jos siitäkään ei tulisi mitään.

      Verkka oli kaaos. Mä olin varmuuden vuoksi letittänyt punaisen rusetin Nakin mustaan häntään, vaikka olinkin siinä sivussa saanut mojovan mustelman sääriluuhun tamman takakaviosta. Luojan kiitos sillä ei ollut hokkeja enää. Mutta onneksi olin, koska verkassa tamma pyöri kuin tuuliviirit vapputorilla ja latoi menemään minkä kerkesi. Se kuitenkin hyppäsi tyytyväisenä liikkeelle päästyään, jarrut mulla tosin meinasi olla vähän hukassa. Todennäköisesti ehtisin saada vielä jonkun sydäninfarktin ennen kuin tämä päivä olisi ohi, koska eilisillan viinit painoivat mun kropassa edelleen.

      Nearly there -areenalla vuoroa odotellessamme mä sain taas pelätä toimihenkilöiden hengen puolesta. Lähes 180-senttisen tamman takakaviot huitovat helpostikin pään korkeudelle, joten mä tyydyin volttaamaan ympäri pikkuareenaa ravissa, jotta Nakki pysyisi edes puoliksi housuissaan. Areenallehan se ei vuorollaan olisi mennyt, ja Seela joutui taluttamaan tamman portista. Tervehdin tuomaria heti kun uskalsin, ja 45 sekuntia valmistautumisaikaa lähti tikittämään. Nakki puolestaan hyppäsi soihtuna pystyyn, ja mä olin ihan valmis jo keskeyttämään tässä kohtaa. Valmistautumisaika päättyi, ja me ei oltu lähelläkään lähtöviivaa. Jostain Nakki sai kuitenkin päähänsä, että liikkua voi myös eteenpäin eikä vain ylös, mutta sillä oli silti varmaan verryttelyn kuumat orit mielessään, eikä se yrittänytkään hypätä ensimmäistä estettä lähestyessämme, vaan suhahti hienolla sivuluisulla ohi. Lätkäisin sitä raipalla perseelle saadakseni sen taas liikkeelle, minkä seurauksena Nakki tietysti pukitti, mutta lähtikin vauhdilla eteen.

      Alun perseilyjen jälkeen saimmekin lopulta ihan mukavan radan ilman yhtään puomia. Aikavirheitä oli tällä viikolla tullut ilmeisesti aika kevyestikin, mutta Nakin iso laukka oli kerrankin eduksi ja pääsimme maaliin neljällä virhepisteellä, vaikka alussa olikin tuhraantunut aikaa ties kuinka paljon. Ei siis oltaisi viimeisiä, mutta ei todellakaan sijoilla. Radan jälkeen Nakki puhalsi tyytyväisenä ja läpimärkänä hiestä. Onneksi mulla oli kaksi edustushuopaa kouluhuopien lisäksi, ettei tarvitsisi seuraavaan luokkaan pukea tätä samaa, joka oli kastunut tietysti läpi asti. Siispä vuorossa olisi pikapesu niin hevoselle kuin varusteillekin, ja sitten pikku hiljaa valmistautuminen meidän ensimmäiseen neljäänkymppiin. Mitähän siitäkin tulisi.

      • #51814 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1434
        • Lauman johtaja

        Huhu, täs tarinassa oli kyllä tosi hyvä draaman kaari. Jännityksellä sai odottaa miten radalla käy ja loppukin jäi kivaan cliffhangeriin. Alun hotellikohtaukset oli kanssa tosi todentuntuiset irtoripsineen kaikkineen. Saat 1hp 1sp 2ep ja 1 kisapisteen

Luet parhaimillaan 16 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Inka & Nakki

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: