Pilkku

Foorumit Päiväkirjat Pilkku

Tämä aihe sisältää 65 vastaukset, 12 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 7 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #355 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 995
    • Lauman johtaja

  • #2317 Vastaus

    Vilma Koivunen
    Osallistuja
    • Postauksia: 6
    • Maitovarsa

    Vilma & Pilkku 4.10 ~
    Hoitsuni oli vaihtunut lennossa Pilkkuun, joka ei toain haitannut minua. Olin jopa salaa tyytyväinen, sillä olihan Pilkku osottautunut vekkuliksi poniksi maastotunnilla, kaikesta muustakin draamasta mukaan lukien. Saapuessani tallille hiekkatietä pitkin, -kyllä, menin kerrankin bussilla jonnekin-kello näytti puolta kahdeksaa. Hyvä, sillä tunteja tuskin enään olisi, ainakaan kahdeksasta eteenpäin. Jätin tavarani tällä kertaa Pilkun karsinan eteen. Tallissa näytti olevan vielä muutamia henkilöitä, ehkä mahdollisesti tuntilaisia? Kävin hakemassa kottarit ja talikon, jotka sitten tuuppasin ponin karsinan eteen. Näin muutaman kasan siellä sun täällä karsinassa, mutta se ei olisi ongelma minulle. Kävin heti tuumasta toimeen ja aloin putsata karsinaa. Reilut 15 minuutin päästä kottarien pohja näytti täytyyneen ja karsina putsaalta. Lähdin työntämään kottareita, -jotka oli aikseen painavat, sillä olin lapannut myös vähän turvetta mukaan, lähinnä ne joihin poni oli lorottanut:(). Lantalalle päästyä, – jonne nyt löysin hyvin- kippasin lastini piis ja palautin kottarit sekä talikon. Pyyhkäisten otsaani – ’mukamas’ kertyneestä hiestä- nappasin luudan/harjan jolla sitten lakaisin Pilkun karsinan edestä turpeet, sun muut oljen korret takaisin karsinaan. Katsahdin kelloa. 19.53. Pian pitäisi loppua viimeinenkin tunti. ”Noh…-” kaivoin takkini taskusta puhelimen ja lähetin äidilleni ”kaikki ok” viestin. Totta puhuen meidän siittolassa kävi näihin aikoihin kuhina ja asiakkaita tammojensa kanssa riitti. Onneksi ’pääsin’ siltä hulinalta pakoon tänne, vaikka eihän omassa tallissa mitään vikaa ollut. ”Ääh Vilma” sihahdin tajutessani jääneen paikoilleen tuijottamaan kännykkääni mietteissäni. Ainakin voisin tänään harjata Pilkun.. Pääovelta kuului taas puheensorinaa. Tuntilaiset tulivat. Väistyin heidän tieltä käytävän sivuun. Huomatessani Pilkun ja tämän ratsastajan hymyilin vienosti. Tuon ratsastajalta löytyi ikää ehkä 7-8 vuotta joten päätin kysyä kaipaako hän apua. Tytön nyökätessä ujosti pujahdin heidän perässä karsinaan.irtotin satulavyön soljista ja nostin satulan päälle. Tytön ottaessa par’aikaa suitsia nostin satulan Pilkun selästä. Ojensin suitsia pitävälle tytölle satulaa kysyvästi, mutta tytön sanoessa että minä voousin viedä varusteet, nappasin suitset tuon käsistä. Tytön jäädessö halailemaan Pilkkua kävin minä viemässä ponin satulan sen paikalle jonka jälkeen pesaisin kuolaimet ja jätin suitset koukkuun. Hassua, mutta tunsin itseni kokeneeksi tallitytöksi. Palatessani Pilkun karsinalle, oli tuon ratsastaja juuri lähdössä. Itse sanoin tuolle heipat, mutta hän vain hymähti jotain ja kipitti sitten ulos. Hällä väliä. Sujahdin Pilkun karsinaan harjapussi/koppa mukanani. ”Hei höpö, muistatko mua vielä?” rapsutin tuota korvan takaa samalla kaivaessa harjan käteeni. Putsasin tuon perusteellisesti molemmilta puolin, kaulasta peppuun ja jaloista päähän, niin että olin tyytyväinen. Kieltämättä joka toinen sekuntti käännyin taputtamaan tai rapsuttamaan ponia, niin ihana kuin hän vain oli. Lopuksi katsoin kaviot läpi, ja tietysti putsasin ne! Kaivoin sinisen takin taskustani muutaman namipalan. Aivan kuin Pilkku olisi arvannut saavansa nameja, sillä ruuna tökki turvallaan suloisesti. ”Höpö” naurahdin ja ojensin namit Pilkulle. Poni hamusi ne hetkessä suihinsa ja ei aikaakaan kun tuo oli jo uudestaan kerjäämässä nameja. ”Eiköhän me nyt viedä sut ulos!” naurahdin ja työnsin tuon turvan pois. Nappasin ponin pienen riimun ulkopuolelta ja asetin sen tuon päähän. Puhelimen kello näytti jo 20.26. Aikaa ei olisi paljon, mutta ehdin varmasti viedä Pilkun. Talutin ponin peräasäni synkkään ulkoilmaan. Onneksi valot valaisivat näkökenttääni kun kävelin tarhoille. Päästin ehkä hiukan haikeasti tiikerinkirjavan ponumuksen tarhaan. Vilkutin heipat tuolle nopeasti ennenkuin kiiruhdin palauttamaan riimun talliin ha hakemassa kamani..

    Vilma & Pilkku 6.10 ~
    Aamutuimaan, jolloin ulkona paistoi lämmittävä aurinko pyöräilin silti hytisevänä tallin pihaan. Oli muutama päivä takaperin saanit upouuden pyörän, joka pääsi tietysti heti käyttöön. Tosin, en uskonut olevani kilpapyöräilijä, sillä saavuin 10 minuuttia aikaisemmin odotettua aikaani. No mikäs siinä, ainakin olisi aikaa Pilkun kanssa. Jätin pyöräni nojaamaan tallin seinää ja nappasin sitten tarakalta laukun jossa säilyti kypärääni, hanskojani, raippaani ja talli/ratsastuskenkiä, – jotka tosin oli jo jalassani. Jätin laukun Pilkun karsinan eteen ja lähdin sitten hakemaan harjapussin/kopan varustehuoneesta. Olisin voinut ottaa samalla oonin s uitset ja satulan, mutta ehei, en sitten tajunnut. Laitoin harjapussin laukkuni viereen Pilkun karsinan eteen. Jäin hetkeksi miettimään siivoisinko karsinan nyt vai ratsastuksen jälkeen. Kun päätin, että siivoaisin sen lopuksi, nappasin ponin riimun käteeni ja lähdin kohti pihattoa(eikös se siellä asunut/tarhannut?). Vetäisin sinisen takkini vetskarin kiinni kun tallin lämpö kaikkosi ja viileä ilma puski kasvoilleni. Vedin pinkkiä pipoani, – jossa luki suurin kirjaimin PONY- syvemmälle päähäni. Onneksi täälläpäin ei vielä lunta ollut, mutta siitä ilosta tuskin ehdimme kauvaa nauttia. Kun vihdoin saavuin pihatolle, bongasin Pilkun hiukan kauvempana syömässä aamuheiniä. Avasin par’aikaa tarhan porttia, kun Pilkku nosti päänsä. Tilannetta edisti se kun viheltelin ja huutelin tuota. Ruuna ikään kuin ’nauroi’ minulle, sillä päästi suustaan hörähdyksen ja lähti häntä korkealla ravaamaan karkuun. Ja oivoi kuinka koreaksi poika jalkansa nosteli ja sai itsensä näyttämään Vaativan luokan ratsulta. ”Pilkku!” kädet puuskassa huudahdin, puoliksi huvittuneena, puoliksi ärtyneenä. Lopulta en voinut enään pidättää naurua. ovin päästä Poni lopetti pelleilyn ja antatui kiinni. ”Saa jäädä viimeiseksi kerraksi kun viivytät puuhiani” sanahdin tiukkani, vaikka tiesinkin sen olevan vasta ensimmäinen monista tuhansista kohtauksista. Napautin riimun poskihihnan kiinni ja lähdin sitten Pilkku perässäni ulos pihatosta. Ponin hengitys ’höyrysi’ huurteisena. Laskin käteni tuon kaulalle. Eiköhän päivä vielä paremaksi muuttuisi. Tein U-käännöksen käytävällä, niin että tuon nokka osotti suuntaan josta tulimme. Sitten kiinnitiin riimuun kettingit(?? Mitkä lie) molemmilta puolilta. ”Nyt et voi jekutella” naurahdin nostaessa harjapussista kumisuon. Aloin pyöritellä sitä ponia vasten, niin että kaikki irtokarva lähtisi. Välillä Pilkku heilutti kärsimättömänä päätäänsä, tai sitten kuopi, mutta minun topakan komennuksen jäljiltä sain sen taas hetkeksi rauhalliseksi. Vaihdoin kumisuon pölyharjaan jolla nopeasti ’sutaisin’ kumisuon irrottamat karvat pois tuon turkista. Viimeisenä harjasin mahan, pään ja jalat pehmeällä harjalla. Eikä Pilkku tainnut tykätä kun tuon päätä harjattiin,sillä korvat olivat tiukasti luimussa. ”Nyt vielä kaviot” selitin tiikerinkirjavalle ruunalle. Kyykistyin nostamaan vasenta etujalkaa, mutta kuin magneetti, pysyi se tiukasti maassa. Vaikka kuinka nojasin poniin, ta yritin nostaa. Päätin kokeilla sitä jalkaa viimeiseksi ja puhdistin ensin kaikki muut jalat. Ne nousi ja taipui sukkelasti. Palasin taas tuon vasemmalle puolelle ja kokeilin uudestaan. Hetken päästä poni luovutti ja sain senkin kavion puhdistettua. ”Noin” puhahdin suoristaessa selkäni. Siirsin harjapussin kauvemmas ponista ja kipaisin sitten hakemassa suitset ja satulan. Ponin luo päästyä jätin suitset koukkuun ja kävelin Pilkun vierelle. Poni luimisti huomatessaan satulan mutta nostin sen rohkeasti tuon selkään. Nöhtäväsi herralla ei ollut paras päivä, sillä vyötä kiinnittäessä tuo heilutti päätään ja peruutti. ”Nyt Pilkku!” ärähdin tuolle kun vyö putosi jo kolmatta kertaa. Kurotin uudestaan vyöhön mahan ali ja kiinnitin sen ekoihin reikiin hihnoissa. kun olin suitsinut ponin ja vetäissyt hanskat käsiini sekä kyrän päähäni, nappasin raipan käteeni ja irrotin ponin kaulalta riimun. ”Tulehan” huikkasin tuolle napatessa ohjat pois kaulalta. Lähdin taluttamaan Pilkkua kentälle. Pysäytin ruunan kaartoon ja kiristin tuon vyötä. Pilkku ’irvisti’ kun vyö tuntui taas tuon mahassa. Kun epäilin vyön olevan taroeeksi tiukalle, laskin jalustimet alas ja nostin jalkani toiseen niistä. Ponnistin, mutta samoilla sekunneilla Pilkku lähti liikkeelle.”Hei hei, kuules” älähdin tuolle heittäessä jalkani satulan yli yrittäen pysäyttää ponia. Satula oli valahtanut hiukan vasemmalle puolelle joten yritin sitä polkaista paremmin. Säädin käynnissä jalkkarit reijän lyhemmiksi jannoin sitten ponin kävellä muutaman kierroksen kenttää ympäri vapain ohjin. Tein joka toisen kirjaimen kohdalla pysähdyksen. Alkuun Pilkku ei ihan tajunnut ja käveli kirjaimien ohi, mutta loppua kohden sain sen pysähtymään kirjaimien kohdalla kahdrksi sekunniksi. ”Hyvä” taputin tuota ja keräsin sitten ohjat käsiini. Ensiksi herättelin ponia lisäämällä tempoa. Pilkku reagoi pohkeisiini hyviin ja näytti saavan energiaa lisään. Käännyin pääty-ympyrälle C’päätyyn ja aloin siinä kiertämään ympyrää. Tein pari tempon muutosta minkä jälkeen suuntasin taas uralle. Pilkku kulki kohtuu reippaasti, mutta ehkä samat vanhat kentän aidat sai sen kyllästymään. Annoin pohkeita merkiksi siirtyä raviin, mutta Pilkkuhan ei lähtenyt kuin vasta raipasta. Se lähti hiukan nyrpeästi ravaamaan ja meinasi heti oikaista. Säädin kevennyksen oikeaksi jonka jälkeen keskityin sitten ponin teihin. Tein tarkat kulmat, joissa tosin Pilkku nakkeli niskoja kulki pää mutkalla. Hetken päästä kuitenkin kulmatkin sujui hyvin. Käänsin ponin keskiympyrälle ja istuin perusistuntaa. Siinä samassa Pilkku siirsi käyntiin. Pohkeiden avulla ylläpidin ravia ja jatkoin sitten ravaamalla ympyrällä. Välillä lisäsin tempoa, sillä Pilkku meinasi hyytyä. Suurensin ympyrää, tosin Pilkku olisi tahtonut vain kulkea niitä samoja kavion jälkiä pitkin. ’Kamppailun’ jälkeen sain levennettyä ympyrää, jota sitten ravasin kierroksen ja ohjasin taas uraöle, missä sitten aloin keventää. Tein erilaisia teitä. kun olin suitsinut ponin ja vetäissyt hanskat käsiini sekä kyrän päähäni, nappasin raipan käteeni ja irrotin ponin kaulalta riimun. ”Tulehan” huikkasin tuolle napatessa ohjat pois kaulalta. Lähdin taluttamaan Pilkkua kentälle. Pysäytin ruunan kaartoon ja kiristin tuon vyötä. Pilkku ’irvisti’ kun vyö tuntui taas tuon mahassa. Kun epäilin vyön olevan taroeeksi tiukalle, laskin jalustimet alas ja nostin jalkani toiseen niistä. Ponnistin, mutta samoilla sekunneilla Pilkku lähti liikkeelle.”Hei hei, kuules” älähdin tuolle heittäessä jalkani satulan yli yrittäen pysäyttää ponia. Satula oli valahtanut hiukan vasemmalle puolelle joten yritin sitä polkaista paremmin. Säädin käynnissä jalkkarit reijän lyhemmiksi jannoin sitten ponin kävellä muutaman kierroksen kenttää ympäri vapain ohjin. Tein joka toisen kirjaimen kohdalla pysähdyksen. Alkuun Pilkku ei ihan tajunnut ja käveli kirjaimien ohi, mutta loppua kohden sain sen pysähtymään kirjaimien kohdalla kahdrksi sekunniksi. ”Hyvä” taputin tuota ja keräsin sitten ohjat käsiini. Ensiksi herättelin ponia lisäämällä tempoa. Pilkku reagoi pohkeisiini hyviin ja näytti saavan energiaa lisään. Käännyin pääty-ympyrälle C’päätyyn ja aloin siinä kiertämään ympyrää. Tein pari tempon muutosta minkä jälkeen suuntasin taas uralle. Pilkku kulki kohtuu reippaasti, mutta ehkä samat vanhat kentän aidat sai sen kyllästymään. Annoin pohkeita merkiksi siirtyä raviin, mutta Pilkkuhan ei lähtenyt kuin vasta raipasta. Se lähti hiukan nyrpeästi ravaamaan ja meinasi heti oikaista. Säädin kevennyksen oikeaksi jonka jälkeen keskityin sitten ponin teihin. Tein tarkat kulmat, joissa tosin Pilkku nakkeli niskoja kulki pää mutkalla. Hetken päästä kuitenkin kulmatkin sujui hyvin. Käänsin ponin keskiympyrälle ja istuin perusistuntaa. Siinä samassa Pilkku siirsi käyntiin. Pohkeiden avulla ylläpidin ravia ja jatkoin sitten ravaamalla ympyrällä. Välillä lisäsin tempoa, sillä Pilkku meinasi hyytyä. Suurensin ympyrää, tosin Pilkku olisi tahtonut vain kulkea niitä samoja kavion jälkiä pitkin. ’Kamppailun’ jälkeen sain levennettyä ympyrää, jota sitten ravasin kierroksen ja ohjasin taas uraöle, missä sitten aloin keventää. Tein erilaisia teitä. otin vielä jonkun harjan jolla vetäisin Pilkun läpikotaisin. Tuon jälkeen asetin riimun sen päähän ja lähdin viemään pihatolle. Pilkku näytti olevan heloottunut päästessään tarhaan. Tallissa vilkaisin kelloa, ja sen osoittaessa jo yhtä, kiiruhdin hakemassa talikon ja kottarit. Vaikka karsina oli miltei puhdas, tutkin sen kokonaan ja ’saaliini’ näytti säälittävältä, kun kippasin sen lantalaan. Kävin viemässä kottarit paikoilleen, samalla napaten laukkuni..

    10.10.2018~
    Kellon viisarit kaartuivat epätoivoisesti puoli kahteen, Sadepilvet uhkasivat tippua päälle taivaalta ja mutaroiskui kasvoilleni kun poljin jo tutuksi tulluta tallitietä. Olin joutunut pitämään muutaman päivän ”taukoa”, vaikkei edellisestä kerrasta edes päivääkään ollut, mutta minulle se meinasi ikuisuutta. Jätin taas kerran pyörän nojaamaan luottavaisesti tallin seinää vasten ja sitten olinkin jo juoksujalkaa tallin sisällä. Reilu puolituntia aikaa kun pitää jo omalle tallille rientää. Noh, enköhän ehdi jotain tehdä. Tuttuun tapaan kottarit oli tuossa tuokiossa työnnetty Pilkun karsinalle. Kummallinen sisäsiisti poni, kun näytti taas kerran karsina olevan miltei puhdas. Kuitenkin, talikon kanssa heiluin karsinassa ainakin viisi minuuttia. Kun karsina kukoisti tyhjänä kakkakikkareista, lähdin työntämään kottareita lantalaan. Tyhjennettyäni lastini, kiiruhdin palauttamaan nuo paikalleen. nappasin vsuhdilla riimun. Ulkona pistin juoksuksi, ja tarhalla minua odittikin Pilkku. Sain ponin hyvin kiinni, reilussa kahdessa minuutissa. Jätin ponin karsinaan ja hain harjat. Aloitin vetäsemällä kurat irti kovemmalla harjalla, siirryin 5 minuutin sisällä pölyharjaan. Jouduin pari kertaa yskimään, kun pölyä joutui kurkkuuni. Pilkku pyöri kyllästyneenä ympyrää joten jouduin turvautumaan riimuun taas. Sidoin narun kaltereihin ja jatkoin sitten. Putsasin jokaisen kavion vuorollaan ja selvittelin harjan ja hännän. Kello tikitti kotvissani kun kiiruhdin taluttamaan Pilkkua ulos. Poni tosin oli huomiottani vetäsemässä minua heti kumoon puskaan. ”Pilkku” ärähdin ja jatkoin matkaani tarhalle jossa päästin Pilkun irti. Sitten kellon osoittaessa uhkaavasti jo viittä yli kahta, kiiruhdin pyöräni kyytiin ja sillä sitten kaasuttelin kotiin..

  • #2318 Vastaus

    Vilma Koivunen
    Osallistuja
    • Postauksia: 6
    • Maitovarsa

    26.10.2018 Vilma & Pilkku~

    Pitkän tauvon jälkeen olin taas saanut hommattia itselleni kyydin Hallavaan, vaihteeksi siis hoitamaan Pilkkua. Poni olikin tarhassa kun saavuin tallin pihaan puolen päivän aikoihin. Kävin ensimmäisenä moikkaamassa tuota. Sain odotella tarhan portilla jonkin aikaa vihellen ja huutaen ”Pilkku! ”, että Pilkku suostuisi tulemaan luokseni. Lopulta tuo ruuna köpötti luokseni, kuitenkaan kun ei minulta löytynyt nameja päätti tuo jatkaa omia puuhiaan. En ollut ajatellut tekeväni mitään ihmeellistä tänään, itseasiassa olin päättänyt putsaavani ponin varusteet. Kiiruhdin tallin läpi satulahuoneeseen ja etsin sieltä sitten tarvikkeet, joiden löytämiseen meni toki oma aikansa. Kaikki satulasaippuat ynnä muut löydettyäni nostin suotset syliini ja aloin sitten irrottamaan remmejä irti. Hankkasin jokaisen kohdan huolellisesti monta kertaa, niin että suitset miltei vaahtosivat. Jätin suitset oottamaan kokoamistaan ja hain Pilkun satulan. Asetin sen polvelleni ja irrotin siitäkin jalustinhihnat ja muut irtoavat remmit. Aloitin jynkkäämällä irtonaiset remmit putipuhtaiksi ja siirryin sitten satulaan. Muutama hoitaja tai tallilainen kävi satulahuoneessa, mutten antanut sen häiritä vain moikkasin heitä ja jatkoin sitten touhujani. Itsekseni mutisin kuinka likaiseksi ponin satulakin oli mennyt. Reilun vartin hinkkaamisen jälkeen aloin kokoamaan suitsia. Ensiksi laitoin kuolaimet väärinpäin joten jouduin siis säätämään suitsien kokoamisessa jonkin aikaa. Kun suitset näyttivät omaan silmääni oikein kasatuilta jätin ne odottamaan viereeni. En tietenkään luottani taitoihin joten päätin käyväni vielä jossain kohti varmistamassa kasanneeni ne oikein. Siirryin tuossa vaiheessa laittamaan satulaa kokoon, joka olini yllättäen helpompaa puuhaa. Kävin lopuksi varmistamassa Aleksilta olinko kasannut ne oikein ja helpotukseni olivathan ne. Palasin Pilkun varusteiden paikkojen luo ja jätin tyytyväisenä puhtaat kamat paikoilleen. Vilkaisin kelloa ja minun harmiksi se näytti jo puoli kahta, joten joutuisin lähteä oottamaan kyytiäni..

    -Vilma

    • #2323 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Kiva tarinan pätkä! Saat 1 hoitopisteen

    • #2332 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      mukavan realistinen ja hahmossas on jotai omintakeisuutta jota en osaa tarkemmi kuvailla.

  • #2352 Vastaus

    Vilma Koivunen
    Osallistuja
    • Postauksia: 6
    • Maitovarsa

    27.10.2018~
    Hömpöttelyä ponin kanssa

    Nostin raskaaksi käyneen laukun auton takaboksista. Venla katsahti minuun viereltäni hieman odottavaisin.
    -Täällä sitä nyt ollaan, huokaisin laskiessani laukun hiekalle.
    Venla, niin hän oli minua vuoden nuorempi ponityttö, johon olin tutustunut viipyessäni lapissa kesällä muutaman viikon. Nyt tuo oli tullut meille viikonlopuksi ja tänään olisi tuon aika lähteä taas kotikaupunkiinsa joten olin päättänyt että kävisimme yhdessä Hallavassa.
    Ja tässä sitä nyt oltiin.

    Harmaa Volvo katosi näkyvistämme. Nostin maasta laukun johon olin pakannut ratsastuskamppeet ja osoitin sitten tallia.
    -Tuonne suuntaan, lisään Venlalle joka nyökkää lähtiessäön seuraamaan minua.
    Kävelimme avonaisista ovista sisään.
    Käytävälle työntyy muutaman hevosen pää. Emme siis olleet yksin täällä.
    -Tässä on Pilkun karsina.
    -Onks Pilkku nyt se poni josta oot jauhannut mulle kaikki ne päivät? Venla katsahti mua epäilevästi.
    Suoristin selkäni ja rykäisin vähän.
    -Joo, on se, mut nyt käydään hakee kottarit, sanahdin.

    Minä ja Venla käveltiin kohti tarhoja.
    Venla oli saanut kunnian pidellä Pilkun riimua.
    Nytkin tuo kymmenen vuotias tyttö katsoi jännittyneenä tarhoja joissa oli sadeloimet päällään olevia hevosia.
    -Onks Pilkju pieni? Venla keskeytti äkisti hiljaisuuden.
    -On, totesin kun pujahdimme tarhaan jossa tuo majaili.
    -Se on toi, osoitin tiikerinkirjavaa ruunaa.
    -Oi, vähän söpö!
    -Älä anna ulkonäön pettää! Naurahdin ja lähdin sitten kävelemään Pilkkua kohti.
    -Tuu Venla, lisään.
    Vihelsin, huusin myös tuon nimeä. Venla teki saman, mutta silti jouduimme juosta Pilkun perässä ainakin kymmenisen minuuttia.
    Vihdoin kun poni pysähtyi, ”tarrasin” tuon otsatukasta kiinni ja viittoilin Venlan luokseni.
    Hetkessä Pilkku oli narun päässämme.

    Sidoin riimunnarun kaltereihin kiinni, tiukasti.
    Eihän sitä koskaan tiedä mitä Pilkku keksii kaikkien pään menoksi.
    Venla oli jo aloittanut harjauksen.
    Pieni porkkanapää hyöri pinin toisella puolen.
    Hymähdin katsoessani tuon touhuja.
    -No, monelta sun pitikään lähteä? Sain suustani sanottua jotain kun sloin selvittämään ruunan takkuista harjaa.
    -Puoli neljältö lähtee se juna Ouluun, Venla mutisi.
    -Okei, vastasin ja jatkoin Pilkun harjaamista.
    Yhdessä tuunasimme ja puunasimme Pilkun kaikkdin hienoimmaksi, ainakin hetkeksi.
    -Varo sitten, mä laitan Pilkulle satulan, huomautin Venlalle joka pyynnöstä siirtyi kauvemmas.
    Nostin kevyen satulan ruunan selkään.
    Samassa tuo potkaisi äkäisenä taakseen ja alkoi luimia.
    -Pilkku! Ärähdin tuolle.

    Venla jäi katsomaan kentän reunalle kun talutin varustetun ponin keskelle kenttää.
    -Mitä sä aijot tehdä nyt? Venla kysyi katsoessaan kun kiristin vyötä.
    -Emmä oo varma, otan varmaan askellaj..PILKKU! Sanani jäi kesken kun tuo riiviö näykkäisi minua.
    Venla hätkähti huutoani mutta purskahti pian nauruun.
    -No just! Yritin pysyä vakavana, tosin kauvaa ei kestänyt kun itsekkin naurahdin pienesti.
    Laskin jalustimet alas ja nousin ruunan selkään.
    Tosin nosti jalkkarit heti ylös.
    -Ainakin meen ilman jalustimia, hymähdin Venlalle kurottaessani ottamaan raipan tuolta.
    Tyttö huokaisi ja väistyi tieltämme.

    Käveltyäni pääty-ympyrällä muutamisen minuutin, keräsin ohjat.
    Tein ympyrällä paljon pysähdyksiä ja yritin hakea jo käynnissä hyvää otetta poniin.
    Siirsin hetken päöstä ponin raviin ja ohjasin sen taas uralle.
    Ravasimme keskittyneen Venlan ohi.
    Pilkku tuntui yllättävän reippaalta ja kuuliaalta.
    Poni kääntyi hetkessä kun pyysin, eikä jalustimetkaan tuntuneet haittaavan tuota.
    Ympyrät ravissa sujui mutkitta, niinkuin siirtymiset.
    -Ota laukkaa! Venla huudahti minulle.
    -Okei okei, huikkaan tuolle.
    Valmistelin laukkaa ja kun lähestyimme kulmaa, annoin laukkapohkeet.
    Laukan sijasta Pikkku vetäosi ohjat käsistäni ja lähti pukkilaukalla uraa pitkin juoksemaan.
    Olimme varmaan huvittava näky, sillä hytkyin kuin mikäkin nukke Pilkun pukeissa, pahinta oli se että minulla ei ollut niitä jalustimia.
    -Pilkku! Yritin ärjyä tuolle, samalla epätoivoisesti pidättäen.
    Venla oli ratketa naurusta.
    -Älä vaan tuijota! Parahdin Venlalle mutta hupsista vaan niin jo mötkähdin maahan.
    -Ei Pilkku! Kajahdin kun ruuna lähti vauhkona laukkaamaan kenttää ympäri.
    Onneksi Venla sai ponin pian kiinni.
    Pomppasin pystyyn ja puhdistin pahimmat hiekat pois vaatteistani.

    Lopputunnin sitten vain ravasin ja tein siirtymisiä tuhmaksi käyneen Pilkun kanssa.
    Ihmeelliatä kyllä oli, et ravissa poni meni niin nätisti vain..

    -Vilma

    /vähän erilainen tarina tällä kertaa

    • #2353 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Hauska tarina, oli tosi kiva miten olit ottanut kaverin mukaan tallille! Kirjotat muutenkin tosi mukavalla tyylillä mitä on kiva lukea. Muita vaan etusivun ilmoitustaululta katsoa milloin Pilkulla on vapaapäivä, tänään se meni talutustunnilla eli sillä ei olisi saanut ratsastaa itsenäisesti. Ainastaan vapaapäivinä eli perjantai + jokin toinen päivä viikossa.
      Saat 2 hp ja 2 kp!

    • #2355 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 127
      • Perus pullaponi

      taas mukava tarina, dialogi oli viihdyttävää

  • #3468 Vastaus

    Clara
    Osallistuja
    • Postauksia: 5
    • Maitovarsa

    8.12.2018 ”Ei mennyt ihan putkeen”

    Astuin ulos autosta ja sanoin heipat äidille, sekä räksyttävälle villakoiralle. Nappasin takakontista mukaan kypärän, joka oli Scharf:in timanteinkoristeltu ratsastuskypärä, viimeisintähuutoa. Sen olin saanut syntymäpäivälahjaksi yllätys, yllätys äidiltä ja isältä. Kävelin kohti tallia ja astuin sisään, huokaisin ”uusi talli, uudet ystävät”. Jatkoin matkaa kohti Pilkun karsinaa, mutta siellä ei näkynyt ketään, ”ilmeisesti tarhassa” totesin. Kävelin takaisin ulos ajatuksissani ja melkein törmäsin johonkuhun! Pahoittelin tilannetta, mutta ilmeisesti tallilla ei haittaa, että törmäilee ihmisiin, koska tyttö vain naurahti. Hän kysyi myös olenko uusi ja vastasin vain, että juu. Taas kerran todella hieno suoritus multa tutustumis tilanteessa!
    Etsin kuumeisesti tarhaa jossa Pilkku olisi, en sitten ajatellut katsoa listaa hevosten tarhaus paikoista… No tarha löytyi ja hevonen siinä samalla. Riimun laittaminen ei ollut helppoa! Pilkku heilutti päätänsä ja siitä ei oikein tullut mitään ennen kuin oli kunnolla napakka. Talutin ruunan sisään talliin ovesta, jonka karmit olivat koristeltu havunoksilla ja jouluvaloilla. Tallikin oli koristeltu kauniisti jouluiseksi. Laitoin Pilkun kiinni ja otin loimen pois, ”miten kaunis väritys!” Nyt ekalla hoitokerralla päätin käyttää aikaa ja harjasin hevosen moneen otteeseen. Pilkku ei käyttäytynyt mitenkään malli suorituksellisesti, mutta nautti selkeästi harjaamisesta. Hain varusteet ja laitoin ne Pilkulle. Kun sain satulan selkään laitoin oman kypärän myös päähän. Suitsiakaan ei ollut helppo laittaa, vaan joutui työllä ne päähän vääntämään, kun pää heilui idän ja lännen välillä kuin märkä koira ravistellessa itseään. Talutin Pilkun ulos karsinasta ja joku huikkasi haluanko tulla hänen kanssaan ratsastamaan, katsoin taakseni, ja huomasin että se oli se sama tyttö kun siellä ovella! Vastasin, että tulen mielelläni ja sitten myös kysyin kuka olet, niin hän vastasi Zara. Meillä alkoi heti juttu luistamaan, ja sitten lähdettiin kentälle. Nousin pilkullisen Pilkku ponin selkään ja se vaikutti rennolta, ehkä vähän pelottavan rennolta. Kävelimme parit kierrokset ja vaihdoimme suuntaa moneen kertaan. Aloitimme ravin ja Zara kysyi kauanko olen ratsastanut. Vastaus multa oli, ”koko lyhyen elämäni”, Zaran suulle levisi kaunis hymy, kun hän vastasi jotain omasta kokemuksestaan. En kuullut mitään koska keskityin vain ponin askeleiden kurissa pitämiseen. Vaihdoimme raviin ja ponin askeleet olivat pienet ja tökkivät. Poni väänsi päätä alas. Zara käski antamaan ohjaa ja se auttoi vähäsen. Laukoissa poni alkoi pukitella, mutta onneksi mun ei tarvinnut maistella kentän hiekkaa, vaan sain ponin lopettamaan. Tunti kun ratsastettiin alettiin lopetella, tehtiin siis käynnissä ja ravissa kiemura-uraa ja muita kaarroksia hevosten venyttelemiseksi. Laskeuduimme alas ja talutimme hepat talliin kun lumisade yltyi. ”tänään tulisi kunnon lumimyräkkä” totesin kun päästiin talliin. Laitoimme hevosilta kamat pois ja joku tuli sanomaan, että ei tarvitse viedä hevosia tarhaan. Sanoin heipat Zaralle ja lähdin kohti isän autoa lumi sateessa. Pääsin sisään ja isä kysyi miten on mennyt, vastasin ”ei mennyt ihan putkeen”

    • #3469 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Sympaattinen tarina! Kiva että sait jo ratsastusseuraakin Zarasta (:
      Saat 1 hoitopisteen, 1 sosiaalisuuspisteen ja 1 kouluratsastuspisteen.

  • #3470 Vastaus

    Clara
    Osallistuja
    • Postauksia: 5
    • Maitovarsa

    9.12.2018 ”Voi Pilkku!”

    Tänään aamulla raahauduin sängystä ylös jo seitsemältä, jotta ehtisin kävellä tallille. Se ei ollut mitenkään hyvä idea, nimittäin kun olin lähdössä muut vielä nukkuivat ja ulkona pyrytti lunta, eikä teitäkään ollut vielä aurattu. Asumme metsän takana tallista, joten ajattelin oikaista sitä kautta. Kello oli vasta puoli yhdeksän, mutta koulutunti alkaisi jo kymmeneltä! Tästä kävelisi kuitenkin vain viistoista minuuttia, joten ehtisin vielä puhdistamaan kamoja ja ehkä vähän harjailemaan Pilkkua. Kävelin metsän poikki lumihangessa, ja odotin kauhulla mitä Pilkku on taas keksinyt. Saavuin tallin pihaan ja maneesista kuului jo kavioiden kopsetta. ”Selvästi joku jo treenaamassa”, tokaisin. Kävelin taas sisään talliin koristelluista ovista, joku oli repäissyt palan havuköynöksestä! Kävelin kohti Pilkun karsinaa ja heitin kassini siihen eteen, aivan havuköynöksen viereen, HAVUKÖYNÖKSEN! Pilkku oli selvästi repäissyt palan köynöksestä, eilen tullessamme sisään, ja minä hölmö en ollut huomannut mitään… Vein havut roskikseen, koska ne olivat niin jyrsityt, ettei niitä enää takaisin voinut laittaa. Jatkoin matkaa suoraan satulahuoneeseen ja otin suitset mukaan. Satulaa en voi puhdistaa ennen ratsastusta, koska muuten se voi olla liian ”tahmea”. Huovan kyllä voin. Irrotin nätisti huovan satulasta ja otin sen kainaloon, sekä nappasin vielä mukaan Pilkun harjakassin. Vein tavarat Pilkun karsinan eteen, ja lähdin etsimään Stassek Equifix satulasaippuaa. Sitä ei tietenkään löytynyt, vaan päätin käyttää normaalia Tallipoika-merkkistä satulasaippuaa. Otin oikeaan käteen lisäksi vesiämpärin ja sienen. Päätin ensin käydä rapsuttelemassa Pilkkua ennen kuin alan puhdistamaan varusteita. Se oli suuri virhe, vesiämpäri oli suoraa karsinan oven edessä, ja kun avasin oven karsinaan, Pilkku rynni kaatamaan sen! Kauhea sotku kun karsinan pohja turve ja vesi sekoittui mömmöksi ja levisi ympäriinsä! Ei siinä muuta kuin kuivaamisen aloittaminen, sienillä. Ei ollut parempaakaan ideaa kuin pesusienet. Niillä sitten kuivattiin ensin koko alue ja vietiin mömmö velli pois. Sitten vaan vähän harjattiin aluetta ja ei siihen jäänyt muuta kuin vähän värivirheellinen kohta. Eikö mulla koskaan vois olla tallilla päivää joka ois täysin rauhallinen? Kello oli jo viisitoista yli kymmenen, ja kaikki aika oli mennyt vain säätämiseen… Ehkä putsaan kamat iltapäivällä.

    • #3500 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Hauskaa sähläystä tää tarina 😀 Saat 1hp

  • #3491 Vastaus

    Clara
    Osallistuja
    • Postauksia: 5
    • Maitovarsa

    9.12.2018 Takaisin tallille

    Kun pääsin kotiin selasin tallin WhatsApp ryhmän viestejä. Silmään iski kuva päivän tuntilistasta. Pilkku olisi vasta alkeistunnilla yhdeltätoista! Olisin ehtinyt jäädä puhdistamaan tavaroita, mutta onneksi menen takaisin tallille iltapäivällä.
    Aurinko alkoi paistamaan ja lumisade hyytyi. Söin nopeasti makaronilaatikkoni ja pakkasin tavarat niken-pussukkaan. Lähdin kohti tallia rivakasti kävellen. Tallin pihalla huomasin uusia kasvoja, tai uusia ja uusia. He puhuivat jostain hevosten treenaamisesta, niin päätin kysäistä vain mitä se tarkoittaa. Varmaan ajattelevat, että en tiedä mistään mitään kun en treenaamisestakaan tiedä. No kertoivat, että joillain hevosilla on omat treenaajat, ja treenaajaksi pääsee kun suorittaa hoitokurssit. Sain täydellisen idean, että nyt heti aion suorittaa kaikki kurssit ja alan treenata Pilkkua! Pilkku voisi seurata isänsä jalanjälkiä ja kilpailla esteillä. No, askel kerrallaan… Kävelin sisään talliin jossa koulutunnilla olijat ottivat hevosilta varusteita pois ja olivat jo lähdössä. Kurkkasin ulos ja maneesin ovet olivat auki. Siellä oli menossa alkeistunti. Jäin talliin lakaisemaan käytäviä ja odottamaan alkeistunnin loppua.
    Punaposkiset alkeistuntilaiset taluttivat hevosia ja poneja talliin siistissä jonossa. Menin auttamaan Pilviä Pilkun kanssa, koska Pilkku ei ollut kilteimmällä päällä. Opastin Pilviä kuinka suitset puhdistetaan ja miten kannattaa puhdistaa kamat ratsastuksen jälkeen. Sitten annoimme vielä Pilkulle namit ja rapsutukset ennen tytön lähtemistä.
    Kun tallissa tuli hiljaista päätin itsekin lähteä ja jättää kamojen täydellisen puhdistus operaation toiseen ajankohtaan, kun Pilvi kuitenkin hoiti homman niin hienosti.

    • #3501 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Tästä saat myös 1 hoitopisteen

  • #4078 Vastaus

    Adelaide
    Osallistuja
    • Postauksia: 7
    • Maitovarsa

    1.1.18*
    Tallille taas!*

    Tätä tuoksua olin kaivannut, tallin tuoksua. Astelin sisälle talliin Niken jumppakassi selässäni. Olin saanut jo eilen avaimen kaappiini. Ja nyt olin jälleen Pilkun hoitaja! Super mahtavaa! Ihan ensimmäisenä katsoin tuntilistat. Kello 16.30 talutustunnilla joku Lilli menisi Pilkulla, eli ei tänään ratsastusta hoitajalta. Vein Niken jumppakassin kaappiini ja lukitsin. Sujautin avaimen taskuuni ja kipitin nopeasti tallin poikki Pilkun pihattotarhalle. Ruuna tarhaili edelleen samassa tarhassa, missä ennen erottamistanikin. Rokki tuli minua heti vastaan, mutta Pilkku jäi norkoilemaan tarhan keskivaiheille. Muistikohan se minut?
    ”Pilkkuu!” kutsuin ponia viheltäen kuuluvasti. Luikahdin aidan ali ponien tarhaan ja lähdin lähestymään ruunaa käsi ojossa. Pilkku tuli haistelemaan kättäni ja samalla sekuntilla nappasin ponin riimuun.
    ”Haha! Kiinni jäit!” naurahdin voitonriemuisesti. Kiinnititettyäni pikalukon lähdimme reippaasti kohti tallia.

    Tallissa alkoi olla täysi hulina päällä kellon lyötyä 16.15. Osa talutustuntilaisista oli jo saapunut paikalle. Laitoin Pilkun karsinaansa odottelemaan ja sidoin riimunnarun kestävillä vetosolmuilla kiinni. Jäin itse odottamaan karsinan eteen nojaten loimitankoon rauhallisena. Kaivoin kännykkäni taskusta ja otin pari ei-niin-upeaa kuvaa uteliaasti karsinan reunan yli kurkkivasta Pilkusta. Pian joku pienehkö tyttö nykäisi minua hihasta ja tungin puhelimen taskuuni.
    ”Ai joko kello on puol…” mutisin itsekseni hiljaa.
    ”Öm… Mo-moi. Mä oon Lilli ja ratsastan Pilkulla” pienehkö tyttö sanoi.
    ”Joo. Mä oon Adelaide, tai ihan vaan Ade, hoidan Pilkkuu ja ilmeisesti myös talutan sua” nyökkäsin kohti Pilkkua.
    ”Sä voit hakea vaikka Pilkun harjaboxin” sanoin tytölle ja tämä nyökkäsi päättäväisesti ja lähti hakemaan harjaboxia satulahuoneesta. Pian hän  tuli takaisin harjaboxi mukanaan ja laski sen maahan. Aloitimme yhdessä harjaamaan Pilkkua, joka koitti porsastella meille.

    Kohta olimmekin jo maneesissa, Lilli istui Pilkun selässä ja minä olin narun päässä. Suloinen kaksikko. Pilkku ja Lilli siis. Lähdimme kiertämään uraa ja Pilkku sai venytellä kaulaansa alkuun. Muutamaan kierroksen jälkeen kerättiin pidempää ohjaa ja alettiin tekemään voltteja. Pikku-Lilli käänteli Pilkkua hieman vaikean näköisesti, sillä jääräpäinenpikkuponi ei tahtonut kääntyä, joten jouduin avittamaan tätä hieman. Alkuverryttelyn jälkeen Pilkku alkoi totella paremmin ja lopputunnista kulki jo lähes täydellisesti! Olin ylpeä hoitsustani, ei konnankoukkuja koko tunnin aikana!

    Tallissa hoidimme Pilkun yhdessä pois, ja silloin pikkuponi yritti keksiä kaikenlaista jäynää. Minä kielsin Pilkkua, mutta Lilliä tempaukset lähinnä huvittivat enemmän. Lilli vei harjaboxin pois ja sitten hänen oli aika lähteä, hän oli tullut yksin, mutta sanoi että äitinsä tulisi hakemaan. Minä sanoin tytölle heipat hymyillen ja lähdin viemaan Pilkkua pihattoon. Päästettyäni ruunan irti, meni se heti piehtaroimaan, hupsu! Sitten oli aika lähteä kotiin.

    • #4087 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Kiva kun autoit talutustunnilla, saat 2 hoitopistettä

  • #4098 Vastaus

    Adelaide
    Osallistuja
    • Postauksia: 7
    • Maitovarsa

    3.1.18*
    Taluttelua ja tutustumista

    Laitoin Pilkun riimun pikalukon kiinni ja lähdin kohti tallia Pilkku perässäni löntystellen. Tallissa kiinnitin Pilkun pesarille molemmilta puolilta ja hain ruunan harjaboxin satulahuoneesta. Otin harjaboxista pölyharjan ja Macig Brushin ja aloin harjaamaan ponin paksua talvikarvaa reippain vedoin. Pilkku koitti kuumeisesti kuopia maata, mutta ei onnistunut siinä, ja alkoi viskomaan päätään ylös alas niin että ketjut kilisivat.
    ”Pilkku! Ei!” käskin ponia syyttävään äänensävyyn ja osoitin siihen tuiman katseen. Poni pärskähti ja katseli minua niin viattomasti, etten voinut olla purskahtamatta nauruun.

    Tallin ovi aukesi ja katsahdin, että kuka sieltä tuli. Joku tyttö, jota en tunnistanut taluttaen Mollya. ^Varmaan Mollyn hoitaja^ ajattelin itsekseni. Brunette tyttö sattui kulkemaan ohitseni ja huomasi heti minut.
    ”Moi! Haluisitko sä tulla mun kaa maastoon? Mun nimi on muuten Emily, hoidan Mollya” tyttö kysyi hymyillen positiivisesti.
    ”Joo, voin mä tulla, mutta selkään en voi kiivetä, menee illalla vielä estetunnille. Mä oon Adelaide, Pilkun hoitaja” kerroin hymyillen. Mittailin Emilya katseellani. Tyttö oli minua ehkä kaksikymmentä, tai viisitoista senttiä pidempi ja muutaman vuoden vanhempi.
    ”Molly menee kans samalle estetunnille, joten mennään ihan kävellen” Emily nyökkäsi hymyillen kohti tuntilistoja.
    ”Joo. Harjaan Pilkun loppuun nii sit voidaan mennä” sanoin. Emily nyökkäsi ja katosi satulahuoneeseen.

    ”Voidaan mennä!” sanoin hymyillen Emilylle ja irrotin Pilkun pesarin ketjuista. Työnsin vielä Pilkun harjaboxin sivuun ja lähdin sitten Emilyn ja Mollyn perään Pilkkua taluttaen. Tallipihasta lähdimme kulkemaan kohti maastoja, jotta emme häiritsisi ketään maneesissa. Kiva pakkasilma nipisteli hellästi poskiani ja teki niistä heleän punaiset. Meillä Emilyn kanssa synkkäsi hyvin ja juttukin lähti kulkemaan nopeasti. Juteltiin melkein kaikesta. Emily oli tosi kiva mun mielestä.
    ”En mä tajunnutkaan kuinka järjetön ikävä mulla oli Pilkkua ja Hallavaa!” sanoin surullisesti.
    ”Mä ymmärrän. En varmaan koskaan pystyis luopumaan Mollystä, tai ainakaan se ei olis helppoo. Siitä on tullut mulle jo niin tärkeä” Emily sanoi ymmärtäväisesti.
    ”Miks sut muuten erotettiin?” tyttö kysyi äkkiseltään käveltyämme jonkun aikaa hiljaisina. Eikö se ole päivän selvää?
    ”No kun must alko vaan tulla aina epäaktiivosempi ja epäaktiivisempi. Olin eka kipeenä jonkun viikon ja sit lähettiin lomalle kolmeks viikoks. Unohdin tietty ilmoittaa niistä molemmista” kerroin kuitenkin Emilylle ystävällisesti. Hän nyökkäsi vakava ilme naamallaan.
    ”Pilkkuu!” huudahdin yhtäkkisesti, kun hoitoponimukseni rynni pusikkoon, jonka päällä oli kasoittain lunta. Revin Pilkun pään ylös puskasta sillä aikaa kun Emily hihitti hiljaa minun hyvin epäonnisisille yrityksilleni. Vain sekunteissa molempien ilme muuttui hihittäväksi.

    Palasimme tallille jonkun tunnin kävelyreitin jälkeen. Veimme molemmat Emilyn kanssa hoitsumme karsinoihin ja laitoimme pikkuisen heinää niille. Sitten menimme yhdessä tallitupaan jutustelemaan ja keittämään kuumaa kaakaota molemmille.

    • #4104 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Hauska että tellä synkkasi Emilyn kanssa, saat tästä 2hp

  • #4479 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Pilkkuporsas 28.1.2019

    Hypähdän tunkkaisesta bussista raikkaalle hallavaan johtavalle tielle. Olin lähtenyt suoraan koulusta uutta hoitsua moikkaamaan ja nyt olen talsimassa tallia kohti. Pienet lumihiutaleet laskeutuvat pikkuhiljaa uuden viininpunaisen untuvatakkini pinnalle. Hyräilen hiljaa mielessäni joululauluja, vaikka joulu jo tuli ja meni. Potkin muutamat lumikokkareet tien sivuun ja katselen, kun ne vierivät ojan pohjalle. Ulkohousut olivat kiireessä jääneet reppuun ja jalat olivat pian jäätymispisteen partaalla.

    Talli kohoaa suht. pienehkönä rakennuksena edessäni. Astun jostain ovista sisään ja luulen tulleeni talliin, sillä karsina rivistöt tulevat esiin ovien takaa. Etsin katseellani Pilkun karsinaa, vaikka en ole varma sijaitseeko se edes täällä. Ei ketään hevosta. Maalaisjärkeni mukaan kaikki ponit Pilkku mukaan lukien on ulkona. Siispä suunta kohti lumisadetta ja sen tuomia koitoksia.

    – Pilkkuuuu! Pikku mamin mussukkaaaaa! yritin huudella portin pielessä, sillä
    ajatus lumihangessa kahlaamisesta ei ollut järin houkutteleva.
    – No okei sitten jästipossu! Suutuin ei suuttumalla ja vastahakoisesti raahauduin
    hankeen.
    Kenkien varresta tippui lunta sukillenni kun tarvoin lumihangessa kohti märkää ponistusta. Toivoin vain, että Pilkku astelisi ystävällisesti luokseni. Mutta ei! Vaan pakkohan oon juosta karkuun uutta hoitaja parkaa.
    Nouuuu! huudahdan ja kiristän tahtia saadakseni edes joskus ponin kiinni. Viimeistään ruotsissa ajattelin ja pyrähdän juoksuun.

    Vihdoin, ajattelin, kun viimein sain litimärän ponin kiinni ja pysymään aloillaan. Päättäväisesti aloin tarpomaan lumessa kohti tallia = the pelastusta.

    Ketään ei näkynyt missään, kun kiinnitin ponipahuksen kaltereihin riimunnarulla kiinni. Olin kai ensimmäinen, koska koulukin oli loppunut harvinaisen aikaisin tänään. Pilkku heilutteli kärsimättömästi päätään oikealle vasemmalle ylös ja alas ja sitten vielä sivulle. Pikapuoliin poni kyllästyi pelkkään heiluttamiseen ja alkoi kuopimaan jalallaan karsinan pahnoja. Tökkäsin päättäväisesti ponin jalkaa lopettamiseksi, mutta poni ei totellut joten näpäytin raipalla ponin jalkaa. Tehosi. Toivottavasti kauemmaksi ajaksi, kuin vain pariksi sekunniksi.

    Pyöritin kumisukaa ponin selällä ja unelmoin Pilkusta, vaikka edessähän se seisoi. Vaihdoin harjan pöläriin ja pitkin vedoin aloin kuljettamaan harjaa ponin kaulasta kohti ponin peppua. Hyräilin puoliääneen taas vanhoja ja samoja joululauluja. Pilkkukin on näköjään rauhoittunut paikoilleen ja seisoo siinä lepuuttaen jalkaansa.

    Kuljetin kättäni ponin jalalla valmiina nostamaan kaviota. Kun pääsin kavioon asti Pilkku uhkasi pienillä hampaillaan napata takistani palan. Nostin kaviokoukun varoittavasti ilmaan toivoen ettei tästä syntyisi kolmatta maailmansotaa minun ja Pilkun välille. Ajatukset poikkesivat Pilkkuun, joka pitelisi pyssyjä pystyssä ja suojautuisi vallihautaan.
    Uusi yritys. Nosti tällä kertaa onnistuneesti Pilkun jalan ja sain lumipaakutkin ihan kiitettävästi pois ponin jaloista.

    Napautan riimunnarun lukon kiinni Pilkun riimuun. Tarkoituksena olisi käydä pienellä lenkillä ponin kanssa ihan lähiympäristössä. Eihän Pilkulla muutenkaan olisi tänään tunteja. Ainakin niin tuntilistat väittävät.

    Pari tyttöä tuli vastaan, kun ähtäydyin tallin ovesta ulos. Sanoin heille pikaiset moidoot samalla, kun yritin kiskoa Pilkkua jostain jonne se raahasikin minua perässään.
    – Kyllä multa habaa löytyy! uhosin ponille, vaikka minun hauikset olivat kyllä
    enemmän jotkin pikku pavut käsissäni.
    Vetäisin päättäväisesti Pilkun takaisin menosuuntaan ja suuntasin reittimme metsän siimekseen. Paikka ei ollut minulle mitenkään hirveän tuttu, joten ajattelin vain käväistä vähäisen lähimetsässä.
    – Okei mennään oikealle ja muistetaan että sieltä tultiin, sanoin ponille, joka
    katsoi haaveksivasti mustikanvarpuja, jotka näkyivät lumen seasta.
    – Aijaa, ei sua kiinnosta, tokaisin ja syvennyin omiin maailmoihini.

    Noin kilsan päässä risteyksestä tuli toinen risteys, joten päätin kääntyä takaisin tulosuuntaan. Pilkku oli kuitenkin asiasta eri mieltä. Hän oli rakastunut kiihkeästi vasemmalle vievään polkuun ja taistelin itseni ja ponini tallin suuntaan. Alistunut poni sitten päätti onnekseni lähteä seuraamaan minua ja lyhyt matkamme tallille alkoi.

    Tallin pihassa oli pari autoa lisää, jota ei ollut lähtiessä. Laskin autoja mielessäni yhteen samalla kun ylitimme pihan. Tallin ovet olivat edessämme ja ähisten ja puhisten avasin ovet. Oliko ovet raskaat vai minä vaan heikko.

    Tallissa oli aikas paljon väkeä. Luultavasti tunti alamassa mietin. Raahasin ponin perässäni karsinalle ja avasin oven. Pilkku yritti välittömästi tunkea sisälle karsinaan, mutta estin sitä olemuksellani ja raippaportilla. Astuin ensin sisään karsinaan ja tunsin kuinka Pilkku puski sisään. Käänsin ponin ympäri ja aloin harjaamaan ponin läpi.

    – Heippa sitten! huudahdin ponille, kun suljin kalterit perässäni. Suuntasin
    kulkuni kohti tuntilaisia ja ryhdyin keskusteluun jollakin tapaa.

    Pian oman auton valot näkyivät pihassa ja sanoin pikaiset heipat kaikille ihmisille jotka olivat siinä käytävällä seisseet. Avasin tallin ovet ja astuin ulos. Pihalla oli vielä pieni pakkanen, vaikka jonkun tiedon mukaan yöllä pitäisi mennä plussan puolelle.

    Heitin auton oven auki ja istahdin etupenkille isäni viereen. Moottori käynnistyi ja lähdimme kotia kohti.

    Tällainen päivä tänään sitten 🙂

    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Peppi.
    • #4486 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ihanan pirteä tarina! Jo otsikko herätti mielenkiintoni. Tykkään erityisesti siitä miten höpöttelet ponille. Varsinkin tämä oli tosi hauska:
      Kyllä multa habaa löytyy! uhosin ponille, vaikka minun hauikset olivat kyllä enemmän jotkin pikku pavut käsissäni.
      Toivottavasti viihdyt hyvin Pilkun kanssa. Se on ihana <3

    • #4487 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Niin hyväntuulinen tarina! Kuvailit Pilkkua ja sen luonnetta hienosti ja käytit muutenkin todella hauskoja sanankäänteitä. Tykkäsin erityisesti siitä kun sanoit Pilkun rakastuneen kiihkeästi toiseen polkuun kuin minne sinä suunnittelit teidän kääntyvvän, kekseliästä. Ensi kerralla kiinnittäisin huomiota aikamuotoon että se pysyy samana läpi tarinan. Menen katsomaan / Menin katsomaan. Eli kerrotko asioista jotka tapahtuvat parhaillaan vai tapahtuivat jo (: Saat tästä 2 hoitopistettä

    • #4492 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Peppi tuntuu kivan tomeralta tyypiltä, se ja Pilkku tulee olemaan aika parivaljakko! Tykkäsin kovasti tästä tarinasta, käytit hauskoja sanavalintoja ja jään mielelläni oottamaan seuraavaa. Niin ja tervetuloa mukaan porukkaan! 🙂

  • #4497 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Pilkukasta menoa 29.1.2019

    Tällä kertaa olin onnistunut saamaan kyydin tallille eikä tarvitsisi lähteä bussilla heti koulun jälkeen. Isä oli luvannut heittää minut Pilkkua hoitamaan, mutta jotenkin hän oli onnistunut viivytellä lähtöä, joten kello saavutti jo kolmen lähtiessämme. Auto ei ollut myöskää heti suostunut lähteä liikkeelle vain kehräsi paikoillaan ainakin vartin, ennen kuin suostui liikahtamaan edes vaivaisen metrin.

    Hypähdän ulos auton ovesta ja sanon pikaiset heipat isälleni. Samalla paiskaan tomerasti jäätyneen ulko-oven kiinni, joka vasta kolmannella kerralla antautuu menemään kunnolla kiinni.
    – Senkin jästipää ovi! manaan rautamuoviläjälle, joka näköjään rakasti ihmisten härnäämistä.
    Saappaani, jotka olin varta vasten tätä lumihankea ottanut, ovat täyttyneet jo lumella, vaikka pituutta varrella on ainakin nelisenkymmentä senttiä. Jalkani saavat siis kärsiä kylmästä koko reissun ajan. Takki on tällä kertaa kunnollinen Kingslandin ratsastutakki, jonka olin saanut joululahjaksi kivalta mummoltani, joka ostaa aina kaiken, jonka haluan. (Vain lahjoiksi siis!)

    Avaan tallin oven, joka ei sitten yhtään ollut keventynyt eilisestä. Astun ihanan lämpimään talliin sisälle ja ensimmäisenä päähäni pälkähtää ajatus käydä katsomassa ilmoitustaululta onko ponistus tunneilla tänään. Suuntaan siis kulkuni kohti tallin seinää, jossa taulu sijaitsi.
    – Oukkei, mietin puoliääneen. – Pilkulla on siis tänään talutustunti.
    En huomannut mitään erikoisempaa iloitustaululla Pilkulle tänään. Talutustuntiin oli vielä kolme varttia aikaa, joten päätän sijoittaa minun ja ponipaholaisen yhteisen puunaushetken tähän väliin. Ennen sitä käyn kuitenkin tallituvassa heittämässä kamat lähimmälle penkille. Tallituvassa oli pari tyttöä juttelemassa, mutta syrjäytän heidät kahdestaan sinne nurkkaan. Nyt piti pelastaa Pikkuponi lumisateen uhrilta!

    Ulkona pyryttää lunta taivaan täydeltä, kun valmistaudun hakemaan Pilkun sisälle. Vedän hupun päähän samalla, kun työntäydyn ulos tallin ovista. Saappaani uppoavat pihalla välittömästi lumihankeen ja tekisi mieli hakata koko lumi palasiksi.
    – Sä oot aiheuttanut mulle jo liikaa tuskaa! huudan lumihangelle astellessani Pilkun tarhalle. Näin kesäihmisenä lumi on vain valkoista riesaa maassa. Paitsi lumiukkojen ja muiden hevosten muodossa. Tai no. Periaatteessa ainoa huono puoli on se että sitten on ihan märkä. No, talvi kuivaa sen minkä kastelee. Vai onkohan tämä vuodenaika sysännyt hommansa pattereille?

    Huhuilen Pilkkua hetken tarhan portilla, kunnes litimärkä pullaponi saapuu luokseni. Vissiin ponikin haluaa talliin ja lämpimään. Kiitän Pilkkua rapsutuksien kera, koska olihan hän kiltisti tullut luokseni ja pelastanut minut lumihankitaistelulta.

    Kiinnitän puoliksi jäätyneen riimunnarun lukon kiinni, ja suuntaan kulkuni kohti tallia. Pilkku seuraa kiltisti perässäni, kun taistelen itseni halki lumen tallille. Ovilla saan sotia ovipaholaiset auki, koska pakkanen oli varmaan tehnyt tepposensa myös lukko paroille.

    Käännän Pilkun pesarilla ympäri ja kiinnitän pesarin ketjut kiinni märkään ponistukseen. Pilkku tyytyy vain katselemaan ympärilleen, kun alan sukia lumihiutaleita (tai nyt vesihiutaleita) pois ponin turkista. Tallikäytävällä näen sivusilmällä noin 15 cm minua pidemmän tytön. Heitän iloisesti tervehdykset ilmoille, suunnaten ne tyypille, jota en ollut ennen tallilla nähnyt (eikä ihme sillä tämä oli vasta ensimmäisiä kertoja Hallavassa). Tyttö sanoo moikat ja työntyy Oreon karsinaan. Itse tarkkailin herkeämättä kelloa, jonka viisarit taittuisivat pian kohti neljää.

    Talliin alkaa tunkeutua pieniä- ja vähän isompiakin ihmisiä. Yksi lähestyy minua ja Pilkkua. Sukellan narujen alitse moikkaamaan tyttöä, joka esittäytyy Lilliksi ja sanoo ratastavansa Pilkulla talutustunnilla. Itse sanon olevani Peppi ja esitän samalla, miten alan harjaamaan ponin karvaa oikeaan suuntaan, pitkin vedoin lähtien kaulasta kohti ponin häntää. Ojennan harjan Lillille ja annan hänen yrittää iste. Lilli ottaa pölärin pieneen käteensä ja alkaa keskittyneesti kiillottamaan Pilkun karvaa. Luikahdan narun ali pussaamaan Pilkun turpaa ja tarkkailen Lillin tekemisiä. Rapsutan ponia korvan takaa ja Pilkku näyttää tykkäävän tekemisistäni. Pilkku työntää päänsä pitkälle eteen, kun rapsutan tarmokkaasti sen korvan selustaa.
    Rapsutushetken keskeyttää Lillin kysymys:
    – Mitä mä sitten teen, kun mä oon harjannut tän?
    – Putsataan kaviot, kerron. – Haluatko sä tehdä sen?
    Lilli pudistaa päätään ja alan kaivamaan kaviokoukkua Pilkun harjaboksista.
    – Kuinka kauan oot ratsastanut? kysyn mielenkiinnon vuoksi Lilliltä samalla, kun
    yritän irroittaa lumipaakkuja Pilkun kavioista.
    – Ööm en mä tiedä, Lilli vastaa ylpeänä.
    – Oukkei
    – Ite aloitin ratsastuksen ihan pienenä. Aloitan elämänhistorian kertomisen samalla, kun edelleen koitan päästä lumipaakkujen edelle taistelussa.

    Saan vihdoin ja viimein lumet pois Pilkun kengistä ja lähden Lillin kanssa satulahuoneelle päin. Pilkku seisoo hieman kärsimättömänä kuopimassa pesarilla, kun minä ja Lilli nostamme yhteistyöllä Pilkun satulan satulatelineestä käsiemme varaan. Koitan onnistua pitämään itse satulaa, kun Lilli kipaisee hakemaan Pilkun suitset koukulta.

    Heivaan satulan Pilkun selkään, koska Lilli ei sitä itse sinne saisi. Samalla katson kelloa, joka lähestyy uhkaavasti puoli viittä. Enää oli viitisen minuuttia tunnin alkuun. Vedän satulavyön soljen ekalle reiälle ja näytän Lillille miten häntäremmi kiinnitetään. Nostan Pilkun häntää ja poni rupeaa kiusakseni peruuttelemaan päin seiniä. Toperasti tökkään ponin takaisin nahkoihinsa ja jatkan häntäremmin säätämistä ja pölötystä sen yksityiskohdista.
    – Onko se aina noin vaikeaa? Lilli kysyy.
    – On, jos kyseessä on Jästipää isolla J:llä, vastaan ähisten edelleen saman ja vanhan remmin kanssa.

    Vihdoin pääsemme suitsiin asti ja pyydän Lilliä irrottamaan suitset risteyksestä. Samalla yritän estää pilkkua säätämästä itseään pois pesarista.
    – Tehty! Lilli ilmoittaa.
    Otan suitset omiin käsiini ja rupean esittämään suitsien laitto-operaatiota. Nostan ohjat Pilkun kaulalle, mutta tajuan, että ohjat olivat menneet ihan vinksin vonksin.
    – Kannattaa tarkistaa että ohjat on suorassa, neuvon Lillille omista mokista oppineena. Ei tämäkään tainnut mennä ihan niin kuin strömsössä.

    Viileä tuuli puski kasvojani vasten, kun kävelen Lillin ja Pilkun kanssa kohti maneesia. Lumisade oli sentään jo hieman laantunut, mutta silti huomasin naamani pian täyttyvän märästä lumesta. Lilli sentään hymyili iloisesti tulevasta ratsastustunnista.
    – Takaisin järjestykseen kinkkukasa! huudan Pilkulle, joka liukastellen lähtee kovaa vauhtia eteenpäin ja sivulle. Samalla saan Lillin nauramaan katketakseen ja itsekin ryhdyn kikatukseen hölmön ponin ja kivan talutettavani ansiosta.

    Maneesissa autan Lilliä hyppäämään Pilkun satulaan. Pidän Lillin jalasta kiinni valmiina punttaamaan pikkutyttö pienen ponin selkään.
    – Yks, kaks, kolme, NYT! sanon ja työnnän Lillille vauhtia selkäännousussa.
    – Juhuu! Riemuitsemme, kun Lilli istuu tyytyväisenä Pilkun selässä
    Lilli näyttää söpöltä pilkullisen ponin selässä. Varsinkin nyt, kun hän yrittää käskeä ponia liikkeelle huonoin saavutuksin. Tirskahdan hihaani. Pilkun hölmöydelle siis ja autan Lillin alkuun. Pilkku venyttää kaulansa minun mielestäni pitkäksi makkaraksi. Kerron aatteeni Lillille ja sitten on hänen vuoro nauraa.

    Aloitamme pujottelemalla kartioita. Yritän mahdollisimman tarkasti kertoa, kuinka Pilkun saa kääntymään ja miten käsien kannattaa olla, niin kuin minulle oltiin neuvottu kauan aikaa sitten. Lilli yrittää parhaansa, mutta välillä minun on autettava tyttöparkaa, koska Pilkku sai aina päähänsä lähteä ihan eri suuntaan, kuin Lilli pyysi.

    Tunti alkaa sujumaan hienosti ja Pilkkukin näyttää alkavan kuuntelemaan edes jotenkin Lillin pyyntöjä. Ravissa Pilkku keksii vetää pään alas ja Lilli horjahtaa kaulalle, mutta nopeasti saamme taas asiat järjestykseen ja tunti jatkuu.

    Loppukäynneissä juttelemme siitä, kuinka ihana poni Pilkku onkaan, vaikka välillä vähän jukuri ja myönnän että itse tykkään juuri tällaisista poneista.
    – Poneilla on pakko olla oma persoonallisuutensa ja poni ei ole poni ilman pieniä jekkuja, pölpötän ja Lilli näyttää olevansa samaa mieltä.

    Kiinnitän Pilkun pesarin ketjuihin ja alamme Lillin kanssa riisumaan hevosta. Lilli saa tällä kertaaa luvan riisua satulan ja suitset. itse opastan koko ajan vieressä kuinka kaikki tehdään. (Ainakin yritin opastaa.) Lähdemme viemään varusteita satulahuoneeseen, mutta Lillin äiti yllättää meidät hakemalla Lillin kotiin. Saan siis itse puunata Pilkun valmiiksi pihattoon.

    Avaan pihaton portin ja astelen sisään. Käännän Pilkun ympäri turpa kohti porttia ja avaan pikalukon riimunnarusta. Pilkku lähtee heinien luokse ja huudan heipat ponin perään. Sitten lähden tallitupaan hakemaan varusteet ja soittamaan Isän hakemaan minut kotiin.

    • #4502 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Olipa tällä tarinalla kivasti pituutta! Kivan arkinen ja rento tunnelma koko tarinan läpi, tosi mukavaa miten Peppi jaksoi oikein paneutua pikkuratsastajan auttamiseen talutustunnilla! 🙂 Hauska myös miten paljon uhoa tytöstä löytyy kun ihan lumikinoksillekin räyhää, ja sanavalinnat tuovat hyvin Pepin räiskyvää persoonaa esiin. Saat 1 sosiaalisuuspisteen ja 3 hoitopistettä!

  • #4541 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Filmitähti ja lumihevonen 1.2.2019

    Perjantai. Koulu loppuisi nyt ja lisäksi kaikilla hevosilla olisi vapaapäivä. Juoksin pysäkille, koska opettaja the läksynantaja oli jaellut liikaa läksyjä ja sepittänyt tarkasti ne pieniä yksityiskohtiaan myöten. Siksipä bussit olivat jättäneet minut ulos homehtumaan ja sain soittaa äitin viemään tallille.

    Auton moottori hyrisee tasaisesti ja kaivan kännykkäni esille. Matkankuluksi näpäytän Horsey Racing-pelin päälle. Valitsen ruskean ponin, mutta se vammaa pahasti, eikä suostu hyppäämään edes vaivaisen tukkikasan yli, vaan jää vilkkumaan esteeseen ja yksisarvinen pääsee ohi. Nopeasti minulta menee moti tyhmään peliin ja vaihdan sen babyhazeliin. Vauvoja on kiva retuuttaa edestakaisin ja itkettää ne.
    ”Nää on ihan heikkohermosii koko konkka ronkka”, mietin samalla kun ukkeli pelissä turhautuu, koska hän ei saanut haluamaansa kaukosäädintä.

    Tallin tie tulee esiin puiden takaa ja äiti kääntää autonsa möykkyiselle pikkukujalle. Työnnän pikku puhelimeni takin taskuun. Untuvatakkini saa nyt viran tallitakkina, koska en jaksa vaihtaa kunnollista päälle. Uudet tuttavuudet Lotta ja Juuli lupasivat tulla tallille tänään.

    Hyppään autosta ulos ja sanon pikaiset heipat äidilleni. Hän oli ottanut parit allergialääkkeet, jote pystyi siis viemään minut tallille. Lumi narahti jalkojeni alla, kun askelsin eteenpäin kohti tallia. Juuli odotti vastassa.
    ”Mikä maksoi?!” hän kyseli.
    ”Bussi otti ja lähti ilman mua”, sepitän.
    ”Joojoo ja seli seli…”
    Lähden tallille päin Juuli käsikynkässä. Lotta odottaa meitä sisällä ja lähdemme yhdessä hakemaan poneja sisälle. Sitä ennen heitän kamani tallituvalle katsomatta kenen päälle ne lennähtää. Suuntaan kulkuni kohti pihattoa, jossa Pilkku asustaa. Rokki tuli tervehtimään portille ja hän ansaitsi pienet rapsutukset. Pilkku tuli perässä namien toivossa, mutta saikin vain hinkkauksen turvan alta. Siitä ponin riemu vasta ratkesiskin ja hän lähti laukaten kohti parempia heiniä.
    ”Ponipallero tänne niinkuin olis jo!” huutelen Pilkkua portin suulla.
    ”Kis ksi ksi!”
    Lopulta Pilkku tuli vastahakoisesti luokseni ja ojennan käteni, jossa on pieni namipala hyvästä suorituksesta.

    Tallissa kiinnitän Pilkun pesarin ketjuihin ja alan puunaamaan ponia kiiltäväksi. Valeran karsinasta kuuluu voihkaisu ja menen katsomaan mitä fantastista siellä oikein tapahtuu.
    ”Purik se?” kysäisin. ”Vai vingutsä muuten vain?”
    ”Joo näykkäs”, Juuli vastasi. ”Tammalla on vähän huono päivä.”
    Palaan Pilkkua puunaamaan ja vaihdan pari sanaa Lotan kanssa.
    ”Kuinka monta shetua teil oli?” hän kysäisi.
    ”Kuus plus varsat”, kerron. ”Kaks oli oria, kolme tammaa ja yks ruuna. Mä kisasin sillä ruunalla parit kisat, mut se heitti mut aina alas”, sanon samalla kun pääsen oikein selittämisen makuun.
    Jutut seikkailevat hevosissa ja välillä karkaavat jonnekkin muualle. Juuli on kivaa seuraa ja Lottakin vaikuttaa alkavan pitää jutuistamme, vaikka aluksi en ollut niin varma asiasta. Joku hokaa keksiä kuvaamisen ja olemme kaikki yhdessä mukana ideassa. Juuli oli tuonut järkkärinsä tallille ja hän käy hakemassa sen. Itse alan letittämään Pilkun häntää, koska se nysäharjaan ei saisi sellaista tekemälläkään. Lotta taiteilee Oreolle kaiken maailman kauneimmat letit, samalla kun yritän kyhätä harjan edes jonkinlaiseen muotoon.

    Napsautan ketjuriimunnarun Pilkun riimuun kiinni. Narun olin saanut lahjaksi viime synttäreilläni. Talutamme ponit pihalle yleisen pölpötyksen vallassa. Keksin taas uusia ihania lauluja pilkusta ja holilaan niitä suureen ääneen (varmaan ruotsalaisetkin kuulee…) samalla kun viemme ponit pihalle kuvattaviksi. Pilkku näyttää kyllä niin edustavalta harjassaan. Enemmän söpöltä, kuin komealta, mutta ei se haittaa.
    ”No niis Pilkku! Poseeraas kauniisti kameralle,” kehotan.
    Samalla Pilkku vetää irvistyksen naamalleen ja minunkin on pakko nauraa. Juuli näpsäisee tilannekuvan hassusta hetkestämme. Sitten valmistaudumme seuraavaan otokseen. Harjaan viisipiikkisellä sormiharjallani PIlkun pöheikön suoraksi ja väännän kasvoilleni hymyn. Pilkku laskee päänsä syliini ja pussaan sitä turvalle.
    ”Ihana porsas olet,” huokaisen ja rapsutan sitä korvan takaa.
    Oreon ja Lotan vuoro on siirtyä filmailtavaksi ja vetäydyn hieman kuvan ulkopuolelle virnistelemään. Välillä hyppään kuvaruudun sisälle apinoimaan, mutta Lotta kieltää leikkini, koska muuten hänestä ei saataisi yhtäkään kelvollista otosta.
    ”Mennääks me siis ratsastamaan?” kysyn. ”Voitais mennä kentälle temppuilemaan ilman satulaa.”
    Päätämme yhteisymmärryksen vallassa valita loistokkaan idean toteutettavaksi. Lähdemme kohti tallia suitsimaan ponistukset.

    Avaa suukku, komennan Pilkkua, joka puree hampaat yhteen, eikä suostu avaamaan suutaan.
    ”Ei nää nyt niin jäässä voi olla”, mietin.
    Lopulta Pilkku suostuu kokeilemaan metallipalikkaa suussaan ja sujautan nopeasti kuolaimen ponin suuhun.
    ”Mutustele rauhassa”, kommentoin ponin irvistyksille.
    ”Mut älä näytä noin kärsivältä”, toivon ja tökkään ponin nenua.

    LÄhdemme lumisella kentälle. Pilkku näyttää tekevän hautaansa kentälle ja nauran ponin uppoamistavalle. PIlkku kuopsuttaa lunta jalallaan, niin kuin järvessä uisi.
    ”Senkin kala”, naurahdan ja kipuan hasun ponini selkään.
    Lähden käynnissä vapain ohjin kiertämään kenttää. Jonkinlainen ura me saadaan muodostettua kentälle, mutta Pilkku joutuu silti käyttämään lihaksiaan, jos halusi päästä liikkumaan lumihangessa.

    Alan pikkuhiljaa keräilemään ohjia. Pilkku heittää päänsä taivaisiin ja vetää säälittävän pukin. Pomppaan ponin selässä jotain 10 cm ja laskeudun monster sään päälle.
    ”Ai perna, täl on ihan sairaan terävä säkä”, kirkaisen ja yritän liukua itseääni satuttamatta takaisin istumaan selkään.
    Uskaltaudun kokeilemaan ravia ja sain pohkeiden käytön vastalauseeksi pomputtavan mini ravin.
    ”Ist u pepp u s atu la an,” hoen itselleni ravissa.
    Käännän Pilkun loivalle kiemurauralle. Yritän pysyä tasapainossa keskellä selkää, mutta ponmuttava ravi saa minut enemmän nauramaan, kuin keskittymään olennaiseen.
    ”Onks teilläkin näin hankalaa tää?” kysäisen kavereiltani.
    ”On, etkö näe!?” Juuli ähisee, samalla, kun yrittää säätää itseään paremmin selässä.
    Alan taivuttelemaan Pilkkua erilaisten ympyröiden muodossa. Pilkku oli enemmän vastahakoinen kuuntelemaan. Saan useimmiten apujeni vastaukseksi pukin tai pari, mutta olen tyytyväinen, että sentään ponini ei lähtenyt täysillä neliä Saksaan.
    Oreo kipittää PIlkun perässä, kuin viimeistä päivää. Pilkun laukka on pyörivä, mutta minusta tuntuu, että vähän liiankin pyörivä. Laukassa Pilkku vetää pään alas ja tekee kunnon pukin. Lennän ainakin metrin ilmaan ja palaan mahalleni Pilkun selkään. Pukkia seuraa käännös, jonka johdosta löydän itseni alakerrasta. Repeän nauruun, koska lumi oli saanut nauruhermoni herkälle ja kiipeän ylös lumesta. Nousen PIlkun liukkaaseen selkään.

    ”Se on menoa nyt!” kiljaisen ja Pilkku pinkaiseen laukkaan.
    Vedän parit ympyrät laukassa. Pilkku työntää itseään reippaaseen laukkaan. Levitän käteni sivuille ja annan tuulin pyyhältää kasvojani vasten. Nautin täysillä hetkestä.

    Siirrän Pilkun käyntiin ja käännyn takaperin satulassa. Halaan Pilkun peppua Ja piirrän sormellani sydämen karvaan. Pilkku on ihana poni eikä parempaa tule.

    • #4570 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Täs oli tosi kiva yhdessä tekemisen meininki! Oli myös hauska miten kirjoitit samoista tapahtumista, mutta ihan omalla tavalla ja Pepin näkökulmasta. Tosin alun bussi-kohtaus oli vähän outo että se tapahtui Pepille heti sen jälkeen kun Lotta oli kirjoittanut omassa tarinassaan saman tapahtuman. Eli kannattaa varoa ettei vahingossa ota liikaa vaikutteita muiden tarinoista (:
      Tuot aina tosi hienosti Pepin ja Pilkun persoonat esille ja nauran täällä ruudun takana aina sun hauskoille sanavalinoille! Saat tästä 2hp 2sp ja 1kp

  • #4572 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Pilkku ja kakkakasojen taisto 3.2.2019

    Askelsin kohti tallia. Kukaan ei suostunut heittämään, koska muka olisi liian aikainen nousta. Miten niin puoli kymmenen ei olisi sopiva talliaika? Jos minulta kysytään paras aika olisi kuudelta, jos siis jaksaisin raahautua ylös sängystä. Jouduin siis kärsimään pakkasessa noin 4 km kävelyn ajan. No, tulihan aamulenkki vedettyä, mietin.

    Kohmeiset näppini palasivat halusta kaivaa kännykkäni takin taskusta ja katsoa My Little ponya ajan kuluksi. Annoin kuvan nakkisormilleni ja pian naamani oli juuttunut ponien koukuttaviin touhuihin. Kahdenkymmenenkahden minuutin ruudun tuijottamisen jälkeen minulta menee nopeasti kiinnostus katsomiseen tuhanteen kertaan samat jaksot, jotka olin katsonut jo ainakin miljoona kertaa. Siispä kaivoin kuulokkeet ja aloin musiikin tahdissa hyräilemään Sweet but psychoa. Sävelet menivät kyllä niin nuotin vierestä, mutta se ei pilannut tunnelmaa. Vartaloni ryhtyi esittämään fantastisia tanssiliikkeitä pyörätiellä, ja luultavasti jokainen ohikulkija kummastelee bileitäni pyörätiellä.

    Kokonaisten 48 minuutin kävelemisen jälkeen tallille johtava tie aukesi näkökentässäni. Suljin Strongestin soimasta minun korvissani ja vetäisen nappikset ulos jäisistä korvistani. Oliko kuulokkeissa jokin jäädyttävä ominaisuus, jota ei pakkauksessa lukenut? Tai ei sillä oikeastaan ollut väliä, koska pakkaukset ja muut ohjeet lensivät salamana roskikseen eikä sen koommin kukaan ole niitä lukenut.

    Tallille saapuessani kello näytti puoli kahtatoista. Maalaisjärkeni ja ilmoitustaulun mukaan Pilkulla olisi nyt alkeistunti kesken, joten minulla olisi hyvää aikaa heitellä kakkakikkareita ulos Pilkun pihatosta. Rokkikin vissiin oli Pilkun kanssa samalla tunnilla, joten sen ei tarvinnut kärsiä lentäviä kakkaraketteja naamassaan. Katsos kun siivomistaitoni eivät ole mitään huippuluokkaa.

    Hallavan pihalla oli jotenkin epätavallisen paljon valkoista töhnää ja pihaton ovi oli sen nimeltämainitsemattoman asian takia juuttunut niille sijoilleen.
    “Et vois sitten aueta edes sellasseet 45 astetta??” anelin ovelle, vaikka puullepuhumistaitoja en omaakkaan. Taistelin ovea vastaa niin kuin missäkin elokuvassa, mutta se ei vain auennut.

    Lopulta noin kahden minuutin kuluttua kokeilin työntää sitä. Johan aukesikin ja helposti. Naurahdin hölmöydelleni ja lykkäsin kottarit sisälle. Talikko jäi kivasti oveen jumiin, koska olin asentanut sen poikittain. Kottarit horjuivat vaarallisesti puolelta toiselle. Itse yritin viimeistä päivää pitää kottareita pystyssä, mutta lopulta kaaduin niiden mukana pihaton pahnoille.
    “Kiitos kohteliaisuudesta herra Kottari” onnittelen maassa makaavaa rautaläjää. “Jos sallitte voin nostaa teidät ylös” murahdan.

    Pienen aksidenssin jälkeen aloin viskomaan kakkakasoja kottikärryihin. Osa osui keskelle kottikärryjä, mutta suurin osa jonnekkin huti.
    “Osu, osu, osu, huti, osu, huti, huti, osu EEEEihhh! se pomppa poijes” rääkäisen.
    “Nyt meni hermot tähän touhuun” huudan ja heitän talikon lattialle makaamaan. Olin harrastanut lantakikkareiden kesytystä pienestä asti, mutta nyt laitoin touhulle stopim. Tai en ihan. Eihän Pilkku paran kotia saa jättää kakkakasojen valloitukseen, joten kerään talikon kauniiseen käteeni ja jatkan epämiellyttävää kakkakikkareiden taistoa.

    Lopulta pihatto näytti ehkä vähän siistimmältä, kuin ennen siivoamista. Lykkäsin kottikärryn ulos pihatosta ja tällä kertaa onnistuin avaamaan oven oikeaan suuntaan. Pihalla kottikärryt tyssäsivät lumimuuriin ja sain järjestää Pepin vahvuuskilpailun itseäni vastaan. Tarkoituksena oli saada kottikärryt lumen yli (tai vaihtoehtoisesti ali) lantalaan. Onnistuin mielestäni suhteellisen hyvin, koska lantakärryt kaatuivat maahan vain kerran ja siinä menikin suurin osa ajasta, kun yritin saada kärryjä pystyyn ja kikkareet kyytiin.
    “Pitäkää lujaa kiinni!” kehotin lantaläjille, kun lähdimme uudestaan liikkeelle.

    Lantalassa kippasin lantakikkareet lanta kasaan ja lähdin nopeasti pois niiden luota, etten vahingossakaan aiheuttaisi mitään lantavyöryä päälleni. SE olisikin sitten mukavaa juoksennella lopun päivää tallilla kakkaisissa vaatteissa ja jättää ihmetteleviä katseita jälkeeni.

    Tallin ovia avatessa varmistin vielä kunnolla, että vedän niitä oikeaan suuntaan. Paitsi että toiseen suuntaan työnnetään, mutta sama asia. (Tai ei nyt ihan sama.) Sisällä tuntilaiset olivat juuri saaneet ratsu-Reimansa purettua ja menin moikkaamaan Pilkkua, joka oli alkeistunnin jäljiltä pesarilla.
    “Arvosta sitten mun työtä, äläkä kakkaa hirveesti enää” jakelin neuvoja Pilkulle.
    “Ja avaa tallin ovi oikeeseen suuntaan. Paitsi älä avaa! En tuolta metsistä sitten lähde sua hakemaan”.
    Pilkun ratsastaja tai joku tuli paikalle salakuuntelemaan keskusteluamme Pilkun kanssa.
    “Moi oon Peppi ja hoidan Pilkkua”, esittäydyn minua nuoremmalle tytöllä.
    “Ai moi, oon Pilvi” tyttö sanoi. “Mun täytyy lähteä kotiin. Sä voit varmaan viedä sen pihattoon”, ja sen sanottuaan Pilvi katosi niin nopeasti, kuin tulikin.

    Napsautin siis pikalukon riimuun kiinni ja vetäisin ponin mukaani. Tässä kohdassa vasta tajusin, että olin unohtanut aukaista pesarin ketjut. Hyvä minä! Uusi yritys ja tällä kertaa vain yksi naru kiinni riimussa. Pilkku lähti kiltisti seuraamaan johtajaa pihatolle. Puolessa välissä matkaa reipas menomme tyssäsi, kun Pilkku näki jäniksen pihaton nurkalla. Hänen koiran vaistonsa heräsi… Ei ei näin. Hänen hevosen vaistonsa heräsi eikä sen koommin uskaltanut astua lähemmäs pihattoa. Tai uskalsi. Viiden minuutin keskustelun jälkeen hän lähti tanssahdellen kohti vaaraa. Poni kuitenkin vain esitti.
    “Älä esitä mitään sipulia niellaisutta ponia!” komensin.
    “Et sä oikeesti tollanen oo”.

    Päästin pihaton portilla ponin menemään ja taputin viimeiset taputukset tänään ponin pehvalle. Sitten suljin portin ja lampsin pihan yli tallitupaan lämmitelemään. Itse koij kymyyskuolemaa, mutta Lotta riisui vaatekerrostaan sellaisella vauhdilla, että kylmät väreet tulivat. Miten joku voi tarjeta täällä toillaisissa vaatteissa. kaioin kännykkäni esille, mutta jotenkin eksyin pelaamaan 1001 pelejä.
    “Pois alta risut ja männynkävyt” huudan samalla kun sininen pegasos liitää esteiden yli. Herätän epäileviä katseita tallitupalaisten joukoissa.
    “Ei kun oikeesti” sanon viattomasti kaikille tuijottaville ja heilautan kännykkäni ruutua ihmisten naamojen edessä.
    “Ai pelaaks säkin noita 1001 pelejä?” Juuli innostui.
    “Joo, nää on tosi hyvii paitsi jotkut lagaa ihan sairaasti”, sanon. Juttumme karkasi vähän käsistä vähän oudoumpiikin asioihin ja lopuksi me ihmettelimme miten me tällaiseehen tilanteeseen päädyimmekään. Loppujen lopuksi päätin kerätä kamani kasaan ja uhrautua Suomen talveen, että pääsisin edes vähän ennen pimeää kotiin. My Little pony saa toimia taas viihdykkeenä. Unohtamatta diskopoppia.

    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Peppi.
    • #4576 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Voi vitsi kun oli taas viihdyttävää luettavaa, miten sä ees keksit nää kaikki jutut? 😀 Urhoollisesti jaksoit taistella kakkakikkareita vastaan ja viedä jäniksiä pelkäävän Pilkunkin pihattoon! Saat 2hp ja 2sp

    • #4579 Vastaus

      Christian Andersson
      Osallistuja
      • Postauksia: 44
      • Koulutuksen tarpeessa

      Aivan fantastisen hauska tarina, jota oli kiva lukea ja se eteni pienistä kirjoitusvirheistä huolimatta hyvin 🙂 Tää oli ehdottomasti oma lempikohtani xD ”luultavasti jokainen ohikulkija kummastelee bileitäni pyörätiellä”

  • #4584 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kuoriudu kuorestasi! 4.2.2019

    Hallava ja sille johtava tie tuli taas kerran näkyviin puiden takaa. Viikonloppuna oli satanut ainakin 20 cm lisää lunta, eikä kolaamattomat tiet helpottanut yhtään auton kulkua. Eikä sitten minunkaan! Auto kääntyi vaivalloisesti sutien Hallavale johtavalle pikkutielle. Tie oli näköjään muuttunut liukkaaksi lumen mukana, ja tipalla oli ettemme maannut ojassa ja sen jälkeen haudassa.

    Auto pysähtyi juuri ennen parkkipaikan päätyä ja pomppasin ulos autosta. Liukkaalla lumella kaaduin mahtavan hyppyni seurauksena ja uudet mahtavat toppahausuni olivat ihan lumessa. Tai no, ne olisivat kastuneen muutenkin, joten pieni kömmähdys pepulleen ei maata kaada. Tai mitä jos kaataakin. Jelppa mei!

    Lähdin lumisena tallitupaa kohti. Jos ei tietäisi, että olen oikeasti ihminen, minua olisi voinut erehtyä luulemaan lumiukoksi. Päähäni pälkähti soimaan My little ponyn alkusoitto ja hyräilin sitä lumessa tarpomisen viihdykkeiksi. Kauempana näin Lotan uurastavan Oreon kanssa. Vissiinkin hakee sitä sisälle, tai jotain.

    Heivasin kamani nopeasti tallitupaan, jotta pääsisin vielä nopeammin hakemaan Pilkkua sisälle lumikerruksesta riisuuntumaan, mutta yllättävä wc-hätä pilasi kaiken. Palasin siis pikapakkia veeseeseen. Tallitupa oli täyttynyt jo hieman viime näkemästä, mutta vessajonoa ei ollut kertynyt, joten pääsin hieman suunnitelmasta poikenneena nopeasti toteuttamaan asiani.

    “Mitä sä siellä toimitit?” Juuli ilmestyy eteeni samalla kun olin sulkemassa vessan ovea perässäni.
    “Iha niinku vaan näitä yleisiä toimitettavia, jota nyt vessassa toimitetaan.” virnistin vinosti samalla kun Juuli seilaa edestakaisin tallituvassa, vaikka paattia ei näkynyt missään.
    “Ootsä nähnyt mun kännykkää?” hän kysäisi.
    “En oo” sanoin viattomana. “Pokemoniinko sä sitä tarttet?” kysyin.
    “Ei kun ihan yleissivistykseen.” hän tui lopullisesti menettävän hermonsa kadonneelle kännykkäparallensa.
    “En voi sit auttaa,” myönsin ja jätin samalla ystäväni pulaan kännykkänsä kanssa.

    Lähdin tarhoille Pilkkua hakemaan. Lumi ylettyi minua polviin asti ja Pilkkukin näytti hukkuvan lumeen. Avasin lumisen ja jäätyneen portin ja lähdin hakemaan Pilkku-ponia sisään. Hakutuloksena sain Pilkun, joka vain kerran yritti lähteä minua pakoon, joten olin tyytyväinen hoitsuuni. Kiinnitin Pilkun riimunnarun päähän ja raahasin ponin tarhasta ulos. Tällä kertaa Pilkku ei nähnyt jäniksiä ja matka tarhoilta tallille meni sopuisissa merkissä.

    Tallilla kiinnitin Pilkun pesariin ja lähdin hakemaan harjaboksia Pilkun kuorimista varten. Sinä aikana Pilkku oli onnistunut sotkemaan jälleen itsensä pesarin naruihin ja heivannut riimunkin melkein pois päästään. Yrittää saada riimuun ja PIlkkuun jotain järjestystä, mutta Pilkku ei ojentunut kummankaan käsittelyyn. Niinpä jätin riimun säätämisen sikseen ja keskityin irtolumen irrottamiseen.

    Puolisen tuntia vierähtikin ponin kuivaamisen merkeissä ja Pilkulla ratsastava Janni tuli näkyviin karsinoiden takaa.
    “Moi, mä tuun Pilkulla koulutunnille,” Janni ilmoitti.
    “Okei, Pilkku on kuoriintunut lumipeitteestään jo,” naurahdin.
    Janni vaikutti sopivan puheliaalta juttuseuralta ja juttumme jatkoi hienosti kulkuaan, samalla kun heitimme Pilkulle kamppeita päälle. Lopulta kello näytti kuutta ja siirryimme Jannin ja Pilkun johdolla maneesiin. Itse kipusin katsomoon seuraamaan koulutuntia ja kaivoin kännykkäni esille. Siirryin 1001 peleihin, koska ei ollut parempaakaan tekemistä. Juuli saapui kännykän löytymisestä ilahtuneena viereeni katsomaan tai paremmin sanottuna pelaamaan. Otimme skaboja laukkahevosten kesken ja voitin valkoisella Penapertillä Juulin Perdan (kännykkä teki kirjoitusvirheen), vaikka Juulin mukaan mustat Perdat ovat nopeampia hevosia. Lopulta isä ajoi pihaan volvollaan ja jouduin hyvästelemään sekä Juulin, että pohkeenväistöä vetävän Pilkun.

    Automatkalla keksein jälleen uuden virren Pilkusta ja se meni näin:
    Pilkku on ihana, mut silti se on paras.
    Pilkku on ihana, mut välil harja varas.
    Tallille kun saavun se siellä odottaa.
    Heiniä tai minua, mut silti se on ihanaa!

    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Peppi.
    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Peppi.
    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Peppi.
    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Peppi.
    • #4597 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Oi, hauska runo! Tarina oli myös taattua laatua ja sai hymyn huulille. Tästä tarinasta 1hp ja 1sp

  • #4615 Vastaus

    Adelaide
    Osallistuja
    • Postauksia: 7
    • Maitovarsa

    Kävin moikkaamassa ihanaa Pilkkua pitkästä aikaa. Hakiessa Pilkku jekutti mua oikeen olan takaa. Ponipoika veti mua oikeesti tarhassa ihan 6-0, ja pääsi vielä karkuunkin, tosin aitojen sisällä. Harjatessakin poni oli pirullinen ja esimerkiksi poukkoili joka suuntaan ja koitti näykkiä. Parilla ärähdyksellä ja kiellolla Pilkkua kuritin ja pian pikkupossu asettui kohtaloonsa. Tosin harjojen tutkimista ja käytävän ’kumimaton’ kuoputtelua vielä esiintyi. Onneksi kuitenkin alkeistunnilla narun päässä Pilkku osasi käyttäytyä mallikkaasti talutuksessani. Pikku-Lillillä oli kiva tunti ja tunnin jälkeen tyttö oikein säteili hymyä. Pilkku oli kuulemma ollut ihan super Lillin mielestä. Mustakin Pilkku oli käyttäytynyt kerrassaan hyvin sikailevaksi pikkuponiksi. Poni ei jatkanut kokeneempien koulutunnille, joten hoidettiin yhdessä Lillin kanssa poni tarhakuntoon. Sitten vietiin se tarhaan, Pilkun talutuksen hoiti Lilli ja mä vaan norkoilin toisella puolella auttamassa mm sähkölankojen kanssa. Lillin lähdettyä kotiin jäin vielä pesemään Pilkun varusteita, jonka jälkeen mäkin lähdin kotia kohti.

    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Aleksi.
    • Tätä vastausta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Aleksi.
    • #4620 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Ihan kiva tarina vaikka olikin aika tynkä. Hauska kuva! Saat 1hp

  • #4640 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Poni ponnistaa ja lentää 7.2.2018

    Astelin tallille vievää tietä. Pakkasta oli ainakin 15 astetta ja risat, eikä satametrinen lumihanki helpottanut sitten yhtään kulkua. Tallille päästyäni olin umpijäässä ja vielä ummemmassa lumessa. Kenkäni olivat täyttyneet valkoisesta sohjosta ja vaatteeni sitä samasta.

    Tallituvassa aloin riisua vaate- ja lumikerrostani. Pistin märät vaatteet pattereille kuivumaan, mutta Suomen talvi ei silti antanut yhtään armoa jäätymisen puolesta. Istahdin sohvan perälle odottamaan, että elimistöni lämpötila olisi hieman tasaantunut tuosta pakkasesta, ja voisin lähteä Pilkun pyydystys retkelle.

    Ulkona satoi vain pikkuisen lunta, kun lähdin apinoimaan Pilkkua sisään. Tarhan ovella huutelin porsas-Pilkkua hetken, ennen kuin poni ilmestyi pihaton suojista tajutessaan pääsevänsä sisään. Nappasin ponin huolehtiviin käsiini ja rupesin raahaamaan Pilkkua sisään. Puolessa välissä poni päätti pysähtyä kokonaan, ja tuntui että ponin jalat liimaantuisivat kokonaan maahan kiinni. Jouduin siis kirjaimellisesti vetämään Pilkkua loppumatkan talliin.

    Tallissa Pilkku sai “Minä menen jonkun random hepan karsinaan, ja syön sieltä kaikki heinät” kohtauksen, jonka johdosta roikuin Pilkun narussa, kun hän päätti vetää suorinta tietä Cellen karsinaan. Sain kiittää jotain siitä, että Celle ei ollut sillä hetkellä karsinassaan. Vetäisin Pilkun pois vääriltä heiniltä ja päättäväisesti kuljetin sen pesarille. Fonzien karsinasta ilmesty minua ainakin 20 cm pidempi 6 vuotta vanhempi ja ehkä 50% järkevämpi yksilö.
    “Moi mä oon Nio” se yksilö sanoi.
    “Moi oon Peppi” sanoin ja aloin tarmokkaasti puunaamaan Pilkun pakkasturkkia puhtaaksi.
    “Lähdetäänkö kohta maneesille? Oon rakentanut sinne jo estekujan.”
    Vastasin myöntävästi samalla, kun pistin vauhtia Pilkun harjaamiseen. Asia muuttui heilautuksella vaikeammaksi, koska Pilkku sai päähänsä seilaamisen ilman mitään venettä pesarilla. Harja ei pysynyt vauhdissa mukana, mutta paattilaulu tulvahti ulos suustani Pilkun keinumisen tahdissa.

    Pian Pilkulla ja Fonziella oli suitset päässä ja matka alkoi lumisateessa kohti maneesia. Selitin Niolle elämänhistorian tiivistettynä matkalla maneesiin ja toivoin, että hänellä ei ainakaan vielä mennyt moti sepitykseeni, koska moni puheenaihe oli vielä käyttämättä.

    Maneesin ovi aukesi raskaasti, paitsi en ole nyt niin varma siitä. Nio heitti oven auki yhdellä vedolla, mutta minulta olisi mennyt siihen vähintään tunti. Astelimme peräkanaa ovesta sisälle. Yhdellä pitkällä sivulla kohosi kolmen esteen ja yhden puomin kokoinen estekuja. Pilkku katseli hieman kysyvästi sitä ja rupesin selittämään tietämättömälle ponille jumppiksen saloista.
    “Ensin hyppäät ton puomin, sitten noi kolme estettä. Vikana on toi okseri. Siihen täytyy hypätä vähän pidempi hyppy.” Selostin kunnolla kaikki pienetkin yksityiskohda Pilkulle ja ehkä vähän muille kuuleville korville, mutta minusta tuntuu että ne muut tuntevat vielä paremmin irtohypyttämisen salat kuin minä.

    Sain juosta Pilkun vierellä alkuverkoiksi ja lämmitellä siinä samassa itsekin. Puhisten ja ähisten selvisin pari kierrosta maneesia ympäri ja sain pari osuvaa kommenttia Niolta. Lopulta maratonin jälkeen sain levähtää hetken ennen kuin Pilkku ponnistaisi. Hengästyneenä nojasin Pilkun kylkeen ja aloin hoilaamaan Pilkusta lauluja.
    “Pilkku on ihana ja sillä selväääää!” Lauloin ensimmäisen lauseen ja sain Nion tirskumaan. Ehkä se johtuu väsyneestä olomuodostani tai karmisasta lauluäänestäni tai niiden sekoituksesta.

    Levähdystauon jälkeen Nio päästi Fonzien kujalle.
    “Hyppy, hyppy, hyppy ja iso este!” lausuin ääneen ja taputin Fonzien suoritukselle. Sitten olisi Pilkun vuoro. Juoksin Pilkun vierellä pitäen ponin suitsista kiinni ja kujan suulle päästyämme päästin Pilkun hyppäämään. Hieman vastahakoisena Pilkku hyppäsi kaikki kolme 10 cm korkusta estettä. Ponin kiinni saamisessa olikin sitten työmaa, koska vasta viiden minuutin jahdin jälkeen Nio ja minä saimme yhteisvoimin poniinini kiinni.
    “Yritäs kehittää kuntoa, jos aiot joskus saada Pilkun itse kiinni.” Nio vitsaili.
    Mulkaisin häntä kierosti ja otin oman ponini takaisin itselleni.

    Parin hyppälöinnin jälkeen annoimme ponien levätä vapaasti ja aloimme korjata esteitä pois. Minun roudatessa paria tolppaa, Nio veti viisi estevarastoon ja sain vain ihmetellä tuota kykyä raahata extra nopeassa ajassa kentän tyhjäksi puomeista sun muista.

    Tallissa kiinnitin hikisen ponin pesariin ja aloin harjata hikeä pois. Pilkku olikin hionnut ihan kiitettävästi parin esteen ajan. Kun poni oli suhteellisen puhdas ja kuiva, heitin Pilkun pihattoon ja siirryin itse tallituvan puolella. Juuli selasi kännykkäänsä sohvalla ja istahdin hänen viereensä pelaamaan 1001-pelejä.
    “Ja Penapertti siirtyy johtoon!” Ylistän ruunikkoa laukkahevostani känykäni ruudulla. Sain ihmetteleviä katseita perääni johtuen ehkä Penapertti nimestä. Mitään ajattelematta laitoin My little ponyn soimaan tallituvassa ja aloin tanssimaan sen tahdissa. Juuli ryhtyi intooni mukaan ja pidimme My little pony-bileet tallituvan lattialla.
    “Jos nyt kuitenkin laittaisitte sen musan vähän hiljemmalle, ettei hepat häiriinny” Aleksi ilmestyi kesken tanssimme keskeyttämään kaiken.
    “Joo joo mä sammutan,” sanoin ja oikeasti sammutin.

    Työnsin Pilkun ja minun kamat kaappiini ja liisteröin siihen kuvan, jonka Juuli oli ottanut viikko sitten meistä. Parissa hetkessä harmaa sai väriä kanteensa. Idean olin siis saanut Lotan kaapista, jossa oli kanssa kuvia, joten päätin noudattaa perinnettä.

    Parisen minuuttia tuntien alun jälkeen isäni hurautteli pihaan ja lähdin lumisateessa talsimaan kohti autoa ja sen lämmitystä. Suomen talvi on armoton ja sillä selvä.

    • #4648 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Nää sun tarinat tuntuu olevan ihan omaa luokkaansa! 🙂 Kivasti lähditte Nion kanssa yhdessä irtohypyttämään poneja, voin ihan kuvitella millaista menoa maneesissa silloin oli. Tallissa ei takuulla ole ainakaan hiljaista kun Peppi on paikalla. :p Saat 1sp ja 2hp.

    • #4652 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Voi Pilkku ja sen metkut! Onneksi Peppi on noin hirveän taitava ja sinnikäs, että saa Pilkun pidettyä suurin piirtein ruodussa. Näistä tarinoista välittyy ihanasti kaikki tuo iloisuus ja energisyys.

      Pidin myös paljon kuvauksestasi tallituvasta. Kun olin itse vähän nuorempi, haaveilin hoitohepasta, joka asuisi sellaisella tallilla, jonka taukotuvassa olisi juuri tuollaista kuin kuvailit. Voi kun olisi kivaa, kun sisälle kävellellessä jo bongaisi jonkun kaverin lämpöisestä sohvannurkasta. Sellaisessa paikassa voisi olla ihan oma itsensä: pelata juuri sitä heppapeliä, josta tykkää, ja vaikka sitten tanssia sen My Little Pony -musiikin tahdissa. Tallitupakuvailussasi on ihan erityinen fiilis!

  • #4679 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Vihreitä miehiä ja rodeotaitojen koettelua 8.2.2019

    Lumi näytti ja onkin ihan sohjoa. Aamulla lämpömittari oli käväissyt nollan puolella, jonka johdosta sain nyt nauttia märistä vaatteista. Mutta tallipäivää se ei pilaisi!

    Auton renkaat sutivat liukkaalla tiellä, kun käännymme tallin tielle. Yritän etsiä katseellani Pilkkua ja mahdollista märkyyttä, joka Pilkkua seuraisi, mutta poni oli onnistunut täydellisesti piiloleikissään. Oreo sen sijaan tulvahti näkökenttääni hörisevällä olemuksellaan, ja Rokki ilmi selvästi tahtoi sisälle. Pilkku on ja pysyy yhä kadoksissa.

    Ensimmäisenä, kun saappaani kohtaavat maan pinnan, hyppelehdin Pilkun pihatolle etsimään ponia. Piiloleikeistään tyytyväisenä Pilkku seisoo pihaton perimmäisessä nurkassa hapanta naamaa näyttämässä. Pieni pilke silmäkulmassa se näyttää hautovan lisää konnuuksia tälle päivälle ja tarvitsee täydellisen rauhan niiden tekemiseen. Pilkku-poni saa siis jäädä pihaton perälle erakoitumaan, mutta minä lähden pois täältä sohjosta. Reippaasti lähden kävelemään kohti tallia, ja saatankin ottaa parit juoksuaskeleet matkalla, vaikka juoksemista ei sallittu tallin säännöissä.

    Tallilla ovi aukenee “Seesam Aukene” sanojen voimasta, eikä minun tarvitse uhrata haba parkojani moiseen. Ulos astuu Ada ja sisään astuu minä. Vaihdamme moikat, mutta minulle pelkkä yksi sana ei riitä, vaan alan sepittämään suunnitelmastamme lähteä maastoon. Ada ilmoittaa olevansa jo mukana Hauskan kanssa ja pitemmittä puheitta hän jatkaa matkaansa Hauskan tarhalle. Itse lapsin tallitupaan , jossa alan purkaa kamojani penkeille. Suurinpiirtein yksi kolmasosa tallituvasta täyttyi vaatteistani ja muista krääsöistäni, mutta eihän sille voi mitään, kun kaappi on jo täynnä.

    Parin minuutin lämmittelyn ja muun keskustelun jälkeen uhraudun taas Pilkun hakureissulle. Tällä kertaa saan lunta kenkiini ja naamaani, kiitos Pilkun joka päättää hauskuuttaa itseään juoksemalla tarhaa ympäri minä perässä. Parin minuutin juoksukisojen tai piirileikin jälkeen Pilkku antaa itsensä kiinni ja alan vetää ponia talliin.
    “Oli hauskaa,” mulkaisen ponia, joka ei näyttänyt olevan yhtään pahoillaan tapahtuneesta.

    Matkan puolivälissä, kuten tavallista, Pilkku saa kohtauksen ja tällä kertaa sen seurauksena minä saan lumipesun. Pilkku lähtee vetämään kohti metsää ja parempia murkinoita. Raahaudun narun mukana perässä, ja lopulta metriset lumikinokset alistavat minut maahan. Pilkku sen sijaan näyttää porsaalta, joka on saanut päähänsä lähteä uintireissulle. Märkinä ja litimärkinä me palaamme tallin suojaiseen olemukseen, kun olen ensin viiden minuutin taiston jälkeen saanut irti olevan porsaan kiinni.

    Tallissa alan sukia ponia kuivaksi. Juulilla näyttää olevan enemmän vaikeuksia poninsa kanssa, koska tietoni mukaan se yrittää purra.
    “Sattuks?” Kysyn kättään pitelevältä Juulilta.
    “Ei sen enempää kuin koskaan aikaisemminkaan,” hän virnisti.
    “Ai jaaha, Pilkku ei oo vissiin purrut vielä kertaakaan mua, tai en mä muista,” naurahdan.
    “Siinä on kyllä joku vika…” mietin.
    “Siis missä??” Juuli ihmettelee.
    “No siis Valerassa” sanon. “Kun se puree edestä ja potkii takaa. Missä sä sitten aiot tehä läksyjä?”
    “What? En mä kyllä mitään matikkaa täällä rupee raapustamaan. Sitä paitsi Valera on kyllä ihan viaton.” Juuli väitti.
    “Mut Pilkku ei oo liaton,” tirskahdin ja aloin inspromisoimaan tyhjästä laulua Pilkusta:
    Pilkku on paras ja viaton,
    Pilkku on ihana, mut ei oo liaton

    Heitän vielä satulan selkään ja kiinnitän Pilkun jalkoihin heijastimet. Itse saan päälleni toppahaalarin ja kypärän. Uusi raippani odottelee jo pesarin vieressä. Lopuksi tarkistan ainakin viiteen kertaan jalustinhihnat ja huikkaan Lotalle:
    “Oottekste valmiita?”
    Lotta mumisee jotain epämääräistä ja höristän korviani kuullakseni edes jotain siitä piiperryksestä.
    “Joo oon.” Lotta selventää.
    “Sit menoks!” huudahdan lähtömerkiksi ja peräkanaa lampismme tallista pihalle. Lähtöjärjestys on vähän hukassa, ja ehdotan, että voisin johtaa, mutta jostain ihmeen syystä kukaan ei ollut ideassani mukana. Lopulta järjestykseksemme päätyi seuraava:
    Juuli ja äksypuksutammuliini,
    Tinka ja hallavantapainen,
    Ada ja suokki (koska en keksi parempaakaan),
    Lotta ja hörisypörisyponiini ja
    viimeisenä, muttei vähäisimpänä Peppi ja paras poni päällä maan (en ole sitten yhtään puolueellinen).

    Lähdemme perä kanaa kohti vieraita metsiä, mutta kukaan meistä ei tuntunut sen paremmin tuntevan mitään reittejä. Lähdemme siis leveälle polulle Adan suuntavaiston seurauksena.
    “Eli jos me eksytään, mua ei sitten syytetä?” hän varmistaa ja Lotta alkaa puhua pälättää omista kokemuksistaan suunnistusretkillä. Itse yritän huudella muiden yli, mutta kukaan muu paitsi Pilkku pukkeineen ei tahdo kuunnella juttujamme. Nyyh.
    “Voidaaks me ravata?” kysyn vastaukseksi saan Lotan suusta:
    “Juu ei oo mullakaan,” tai jotain sen tapaista, mutta Julin ravia-käsky keskeyttää hänen lauseensa. Pilkku singahtaa Oreon perään ja itse nousen kevyeen istuntaan. Hetken kuluttua Pilkku tajuaa jäävänsä hännille nopeasti ja päättää esittää Ari Vatasen autoa, mutta vain laukka moodissa. Liukastellen poni kipittää kaarteet ja mutkan sutjakkaasti ravaavan oreon perällä. Ehkä oli virhe ottaa pieni poni isojen hevosten sekaan, mutta mitä pienempi poni sitä suurempi vauhti.
    “Pois alta risut ja männyn käv-” huudan ja lauseen loputtua tajuan makaavani maassa.
    “No ainakaan ne risut ja männynkävyt ei haitannut sun alastautumista,” Juuli vitsaili.
    “Pukittiks se?!” tirskahdan puoliksi hämmästyneisyydestä ja puoliksi Juulin vitsistä.
    “En mä sua töllännyt koko aikaa,” Tinka ihmettelee kanssa ihmeellistä maahan muuntautumistani.
    “Mä kuulin vaan töps, katoin taakseni ja näin sut maassa,” Lotta sanoi ja pyydysti Pilkun Oreon viereltä, samalla kun ihmettelin vieläkin olemustani maan pinnalla.

    Pienen sivuseikan jälkeen jatkamme matkaa mitään muistamatta ja polun levetessä joka ikinen haaveilee laukasta. Lotan järkevyyden takia minun vastalauseesta huolimatta siirrämme ponit käyntiin ja annamme niiden levähtää. Katselen ihaillen lumisia maisemia. Oreo sen sijaan ei katsele maisemia, vaan jotain eläintä, joka köllöttää pienen välimatkan päässä siitä. juulin laukka-käsky tuli vähän huonolla hetkellä, Oreon liikkuessa ei mihinkään. Yritän opastaa Lottaa mahdollisimman hyvin, mutta ohjeistani ei ollut sen enempää hyötyä, kuin haittaakaan.
    “Onks sulla raippa?”
    “Ei.”
    “Onks sulla käsi?”
    “Joo, mut en mä poni parkaa lyömään rupee.”
    Samassa päähäni pälkähtää mahti idea. Ratsastan Oreon vierelle ja samaan aikaan nostamme laukan. Lumi pöllähtää ja Pilkku sinkoaa neliin Oreon perässä. Yritän hillitä vähän ponin menoa, mutta Pilkku ei tuntenut kuuntelevan sitten yhtään. Oreo pinkoi minkä kintuistaan pääsi edellä ja poniinini perässä pää viidentenä jalkana. Samalla kuuntelin kavioiden töminää. Rakas porsaani otti kanssa kaiken ilon irti tästä laukasta. Se yritti kuumeisesti singota minua takaisin aluskasvillisuuteen, mutta pompottava olemus takapuoleni alla sai minut vain kikattamaan. Lotta vilkaisi minua varoittavasti, mutta vauhdin huuma ja ohi vilahtavat puut sai vain nauruni yltymään.

    Muu porukka alkoi erottua Pilkun korvien välistä. Ada rupesi ensimmäiseksi utelemaan meidän taakse jäämisestämme.
    “Oreo näki vihreitä ukkoja polulla, mut Pilkku ei. Onkohan tää puol sokee?” sepitän. Tirskahdan hienolle kertomukselleni. Lotta sen sijaan vakavissaan kertoi tarkemmin tapahtuneesta, eikä vitsini tuntunut häntä juurikaan naurattavan.
    “Käännytäänkö takasin ettei vaan eksytä?” Lotta kysyi, ja olimme kaikki yhdessä mukana ideassa. Tinka kuitenkin vannoi tietävänsä paikan hyvin. Olihan hän sentään aloittanut Hallan hoitamisen jo viime syksynä.

    “Hypätääks toi tukki?” Juuli kysyi ja osoittaa kaatunutta tukkia keskellä polkua. Innostuneena hihkaisen myöntävän vastauksen ja alan aktivoimaan ponia suoritukseen. Tukin korkeus alitti 40 cm ja muutenkin pohja oli hyvä pienille loikille. Lottakin pienen arvioinnin jälkeen suostui yrittämään, mutta ei suostunut maksamaan minun sairaalamaksuja. Vuoden odottelun jälkeen ohjaan Pilkun tukille. Pilkku ponnistaa kunnolla vauhtia laukkaan lumesta, vaikka hanki ylittääkin hieman Pilkun kaviot. Nopeasti käännän Pilkun keskelle estettä ja nautin täysillä liitovaiheen kohdista. Liian nopeasti tukki on ohi ja jatkamme matkaa kohti tallia.

    Tallipihan lähestyessä höllään ohjastuntumaa, mutta minä ja Pilkku pidämme silti silmämme auki mahdollisten mörköröllien takia. Oreo vaikuttaa edessäni rauhalliselta ja ympäristöön tyytyväiseltä, joten itsekin annan unelmani viedä. Sweet but Psychon sanat tulevat suustani ulos unelmien mukana hieman epävireellisesti nuotin vierestä hiljaisena muminana.

    Tallirakennus tulee näkyviin puiden takaa. Lauluistani heränneenä alan juttelemaan kaikkien ihmisten ylitse Juulin kanssa. Juuli lupautuu pelaamaan kerran kanssani Penapertin ja Perdan taiston.

    Tallissa riisun Pilkun kamat nopeaan tahtiin, koska isäni oli luvannut tulla hakemaan viideltä ja kello oli varttia vaille viisi. Viidessätoista minuutissa ehdin vielä käymään heittämässä Pilkun pihalle ja keräilemässä levinneet kamani tallituvan lattioilta. Tallitupaan päästyäni varaan paikkani Juulin vierestä. Käynnistämme yhdessä laukkakilpailun, ja kuten aina, Penapertti voittaa.
    “Hurrei! Penapertin voittoputki säilyy!” hurraan.

    • #4690 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Ihanan vauhdikas kuva ja tarinakin! En ymmärrä miten Peppi jaksaa aina olla niin pirteänä 😀 Saat 1hp 2sp ja 2mp

  • #4698 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Estehyppelöitä ja kaapin kaaos 9.2.2019

    “Tunnille, tunnille, tunnillee, Pilkulla, Pilkulla, Pilkullaaa” kohtaukseni ilmoitustaulun edessä oli kyllä aina fantastinen. Olin varannut estetunnin minun ja Pilkun yhteistyön hiomiseksi ja kaiken muun treenaamiseksi. Yllätysenä sain Pilkun hyppytunnille ja iloisena hoitajana lähdin hakemaan rakkauspakkausta tarhasta. Tunti alkaisi vasta yhdeltätoista, mutta aikaa ei silti ollut hukattavaksi!

    Pakkasta oli Pilkkua hakiessa vielä viitisen astetta, mutta aurinko oli silti jo nousemis vaiheessa ja sain ihailla upeaa tapahtumaa samalla, kun yritin saada Pilkkua kiinni. Pilkku ei ollut kovin yhteistyöhaluinen tässä kiinniotto systeemissä ja juoksi minua karkuun tarhassa.
    “Pena-Pilkku tänne!” huutelin juoksuaskelten lomasta.
    “Heheheh, eppäs saakaan kiinni!” Pilkku tuntui virnistelevän. Pilkun matka tyssäsi kompastumiseen keskittymisen herpaantumisen johdosta ja poni raasu makasi maassa. Sain kiinnitettyä alistuvan poni raukan ja sen jälkeen seuraava haaste oli saada lumihangessa makaava poni ylös.
    “Nouse lihapulla!” huusin Pilkulle.
    “Okei, okei, ei tartte ragee!” se tuntui sanovan samalla, kun hoiperrellen nousi ylös.
    Pilkun ylös päästyään vetäisin ponin mukaan tarhan portin suuntaan ja varmistan että jalkani nousevat tarpeeksi ylös, etten kaadu Pilkun jalkoihin täällä metrisessä hangessa.

    Pilkku sai tallissa seistä pesarilla sillä aikaa, kun hain sen harjaboksin. Kärsimättömänä se kuopi ja yritti venkslata itseään ulos pesarista.
    “Hei poni, voiks yrittää seistä edes hetken paikoillaan?” pyysin, mutta Pilkku vain jatkoi seilaamistaan. Pienen neuvottelun tuokion jälkeen sain ponin seisomaan paikoillaan edes hetken ja harjattua poni läpikotaisin. Sitten vielä piti irroittaa metriset tilsata ja lumikokkareet harjasta. Ei ainakaan työt lopu kesken!

    Ähisten sain kuin sainkin tilsat edes puolet pienemmiksi ja lumikokkareet harjasta selvitettyä. Tietysti Pilkulla oli jotain sanottavaa siihen. Tällä kertaa seilaus pesarilla ja loputon kuopiminen.
    “Lopeta!” Komensin ja tökkäsin Pilkun jalkaa. “Ei tartte koko ajan vaan heiluttaa sitä jalkaas!”
    Poni ei ojentunut, mutta siitä huolimatta sain suojat jalkaan ja pääsin lähtemään satulan haku reissulle.

    Satulahuoneessa oli vain yksin minä ja kissa. Nostin Pilkun satulan telineeltä ja suitset koukusta sitte avasin satulahuoneen oven lähteäkseni. Samalla oven avauksella satulahuoneeseen tuli Dieno, eli vissiinkin minun ratsastuksenopettaja.
    “Moi mä oon Peppi, ja tuun tunnille Pilkulla,” aloitin esittäytymällä vielä satulat kädessä.
    “Moi, oon Dineo eli Dini.” hän sanoi ja päästi minut kärsimyksistäni, eli ei jatkanut puhua pälättämään sen enempää, vaan päästi viemään satulat Pilkun selkään.

    Heitin satulan Pilkun selkään, ja poni protestoi siihen hypähtämälä kiinni pesarin toiselle seinälle. Komensin ponia, mutta se ei kuunnellut, vaan oli ja pysyi visusti kiinni pesarin seinässä.
    “Voitko tulla tänne päin?” anelin, että saisin satulavyön laskettua toiselta puolelta.
    Pilkku ei kuitenkaan reagoinut mitenkään, joten sujahdin toiselle puolelle ja tuuppasin Pilkun pois seinästä.
    “Rakkaus romanssi päättyy nyt!” määrään ja lasken satulavyön alas. Sitten livahdan kiristämään satulavyön ekalle reiälle ja kiinnittämään häntäremmin. Suitsien laitossa tuli pientä ongelmaa, koska jostain suuttuneena PIlkku vati aina päänsä alas, kun kuolaimet melkein pääsi suuhun. Tusinan yrityksen jälkeen onnistuin sujauttamaan metallipalan suuhun.
    “Ei se nyt noin vaikeeta voi olla,” sanoin Pilkulle ja katsoin sitä tomerasti.

    Kello löi yksitoista ja lähdin hevosjonon hännillä talsimaan kohti maneesia. Pilkku käyttäytyi matkalla kuin mikäkin mursu. Ensimmäiseksi täytyi tietysti säikkyä tarhassa oleilevaa Melliä ja sen jälkeen parkkipaikalla olevaa punaista autoa.
    “Koita pysyä nahoissas,” pyysin.
    “Joo, joo” se tuntui sanovan samalla, kun hypähti uudestaan reitiltään tällä kertaa syyllisenä vihreä mies maneesin nurkalla.

    Maneesissa kipusin Pilkun selkään Dinin avustamana. Hän sai roikkua toiselta puolelta vastaa, koska lihapullaponini satulavyö ei ollut sitten todellakaan sitä sopivaa luokkaa. Kiristin vyön parilla reiällä, tietysti Dini apuna, koska itse en saisi sitä kirveelläkään selästäkäsin kireälle. Annoin ponille pohkeita ja siirryimme uralle kulkemaan. Ensimmäisistä alkumetreistä asti Dinillä oli miljoonasti huomautettavaa käsieni, jalkojeni ja ylävartaloni asennosta. Koitin aktiivisesti kuunnella ohjeita ja painaa ne aivoihini, mutta suurin osa karkasin jonnekin tähtiin.

    “Aletaan verkkaamaan ravissa!” Dineo kehotti ja siirryimme kevyeeseen raviin. Pilkku oli tunnilla koko ajan hieman kärttyisällä päällä ja yritti heittää minut alas selästään milloin mistäkin syystä. Dineon ohjeet tuntuivat kadonneen jonnekin tyhjyyksiin ja omien päätelmien mukaan käänsin kerta toisensa jälkeen Pilkun loivalle kiemurauralle ja sitten kevyeeseen istuntaan pääty-ympyrälle.
    “Taivuta paremmin Pilkkua, ja muista tukea ulkoa!” Dini muistutti. Ehkä olen tunnin huonoin, mutta ainakin muut saavat yhtä paljon kommentteja, kuin minä.
    “Hyvä Peppi, nyt jalat on jo paremmassa asennossa!” Dini kehui ympyrän loppuvaiheilla. Sitten hän kehotti siirtämään hevosemme käyntiin ja antaa niiden levätä hetki. Irroitin jalat jalustimista ja venyttelin niitä Pilkun käynnin keinuttaessa.
    “Sä oot kyllä paras,” kehuin Pilkkuporsastani.

    “Ja käynnistä laukkaan!” Dini käski pienen tauon jälkeen. Otin Pilkun kunnolla kuulolle ja annoin laukka-avut. Ekalla kerralla Pilkku vain veti päänsä alas ja pienen pukin, mutta jo toisella yrityksellä raipan avustettua sain Pilkun keinuvaan laukkaan.
    “Nouskaa kevyeeseen istuntaan ja tehkää päätyihin ympyrät,” Dini käski.
    Ohjasin Pilkun pääty-ympyrälle ja samalla nostin peppuni satulasta. Samalla hetkellä korvani täyttyivät kommenteista istunnan parantamisesta ja yritin siirtää peppuni ja ylävartaloni paikkaa sen mukaan. Noin kahden miljoonan tunnin rääkin jälkeen saimme luvan istua alas ja katsoa, kun Dini siirtää esteitä pitkälle sivulle.
    “Ensin kavaletti ja sitten ristikko,” mutisin hiljaa ääneen.
    Esteet koottua Dini kuulutti tehtävän kulun ja päästi valeran suorittamaan. Seuraavaksi hyppäisin minä. Aktivoin Pilkun pienellä ympyrällä ja annoin laukka-avut. Pilkku protestoi pienellä pukilla, mutta suostui sitten kiltisti laukkaamaan sarjalle.
    “Katse eteen!” Dini kommentoi.
    Siirsin katseeni eteen pois Pilkun niskasta ja tajusin, että Pilkku aktivoi itsensä ponnistukseen. Nousin irti satulasta ja tarrasin käsilläni Pilkun harjaan. Eka este ylittyi lennokkaasti. Yksi askel ja ristikko. Pilkku hyppäsi ilmaan. Nousin uudestaan satulasta ja annoin hieman ohjaa Pilkulle. este ylittyi ja Dineo kehui myötäämistaitojani.

    Hyppäsimme vielä parisen kertaa saman sarjan. Molemmilla kerroilla pääsimme sarjan ylitse kiitettävästi. este korottui kuuteenkymmeneen senttiin. Innoissani keräilin ohjat ja suuntasin katseeni sarjalle. Nostin laukan ja annoin Pilkulle tilaa laukata. Esteelle nousin kevyeen istuntaan. Kavaletti ylittyi ja keskityin seuraavaan esteeseen. Pilkku ponnisti ja myötäsin istunnallani ja käsilläni. Pidin tällä kertaa katseen visusti edessä. Ylitimme esteen ja taputin Pilkkua kaulalle. Siirsin Pilkun käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Dineon mukaaan loput hepat hyppäisivät vielä, mutta minö saisin siirtyä jo vapaaseen käyntiin. irroitin jalat jalustimista ja hivuttauduin Pilkun kaulalle halaamaan ihanaa poniani.

    Heivasin jalkani Pilkun pepun yli ja luisuin kylkeä pitkin maahan. Halasin poniani ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Matkalla Pilkku käyttäytyi hyvin, eikä säikähtänyt ketään. Pussasin ja kiitin ponia ainakin viisituhatta kertaa matkan aikana. Tallissa Pilkku si seistä pesarilla, kun käväisin hakemassa sen harjaboksin ja heittämässä kypäräni tallitupaan. Riisun kärsimättömältä Pilkuponilta varusteet ja oyyhin suurimmat hiet Pilkun turkista. Sitten puhdistan kaviot ja harjan. Viimeisenä silauksena levitän linimenttiä Pilkun jalkoihin ja heivaan ponin tarhaan.

    Tallituvassa aloin keräilemään kamojani kasaan. Juuli istahti viereeni ja alkoi kertomaan omasta tunnistaan. Pälätin siihen päälle Pilkusta ja sen ihanuudesta. Kaivoin kännykkäni takin taskusta ja aloin pelaamaan Juulin kanssa 1001-pelejä. Tällä kertaa en ottanut tavoitteeksi voittaa Penapertillä, vaan pelasimme muita heppapelajä.
    “Jes tää hyppäs!” Juuli hurrasi, kun hän pääsi esteen yli maaponillaan.
    “Oo onnelline,” naurahdin ja näpytin kiivaasti kännykän ruutua tarkoituksena saada poni puhtaaksi. Otan itselleni haasteeksi siivota vielä tänään oma kaappini kuntoon.

    Heitin tavaroita kaapin viereen. Lotta tuli ihmettelemään touhujani.
    “Mitä sä sieltä kaivat?” hän kysyi.
    “Ai, moi, säkin oot tallilla.” hämmästelin. “Joo siis mä vaan siivoon tätä,” sanon ja heitän uuden pinkin riimun lattialle. Sitten aloin järjestelemään kaappiani uuteen uskoon. My little pony tietysti taustamusiikkina. Lopulta kaappi näyttää ihan kiitettävän siistiltä ja paiskasin oven kiinni ja lukitsin sen, vaikka tuskin Hallavalla mitään ryöväreitä liikkuisi.

    Isäni hurautti pihaan autolla ja hyvästelin kaikki kuuntelijat yhteisesti. Lentopalloharkat alkavat kolmelta ja sitä ennen täytyisi vielä syödä, joten nyt olisi oivallinen hetki jättää Pilkku tarhoille syömään. Astelin tallista ulos ja matkalla vielä räpsäisin kännykkäkamerallani parit kuvat Pilkusta, kun se kerrankin näyttäytyi ulkosalla. Sitten juoksin nopeasti autolle ja katselin Pilkkua niin kauan, kunnes se katosi näköpiiristäni.

    Kuten tavallista, jokaiseen tallireissuun kuuluu uusi biisi:
    Pilkku on pomppija poni,
    mut välillä rasittava koni.
    Silti se on ihana,
    ja paras poni päällä maan.

    • #4725 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Upea kuva ja tarinakin oli varsin mainio! Voisit seuraavalla kerralla mennä vähän mukavuusalueen ulkopuolelle ja ottaa tarinaan mukaan jonkun hahmon johon Peppi ei olekaan vielä tutustunut. Saat tästä 1hp 1sp ja 2ep

  • #4743 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 995
    • Lauman johtaja

    Palkintokuva Pepille!

  • #4851 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Sitä sun tätä ja liian lyhyt tallipäivä 16.2.209

    “Tallillee, tallillee, tallillee!” tanssahtelin eteisessä. Eteisestä on jotenkin tullut tallilaulujen pääpaikka, jonka johdosta suurelta osalta meidän perheestä on mennyt hermot koko pukeutumistilaan. Heivasin takin niskaani ja avasin ulko-oven lähteäkseni.
    “Onks sulla eväät mukana?” äitini huolehti telkkarin vierestä. “Tuun nimittäin hakemaan sut aika myöhään, koska mä pääsen vasta kuudelta kaupungilta.” Hypähdin ilmaan onnellisena siitä, että saisin viettää aikaani Pilkun kanssa melkein koko päivän. Tyytyväisenä lampsin keittiöön ottamaan eväslaukkuuni leivän kaveriksi banaanin ja välipalakeksejä.

    Bussipysäkillä kylmä tuuli puhalsi piponi melkein lentoon, mutta varauduin puuskaan ja tarrasin molemmilla käsillä hattuuni. Viiden minuutin seisoskelun jälkeen buusi ilmestyi näkyviinmutkan takaa ja aloin heiluttalamaan käsiäni bussille merkiksi pysähtyä. Ajoneuvo jarrutti pysäkkimme eteen ja astelin ovista sisään.
    “Huomenta,” bussikuski toivotti.
    “Huomenta vaan!” sanon reippaasti ja näpäytän rajattomien matkojen linkka läpyskän pömpeliin. Etsin paikkani melko tyhjän bussin etuosasta. Valitettavasti ketään Hallavalaista ei näkynyt, joten sain istua kännykkä viihdykkeenä yksin. Melko tyhjään bussiin asteli jälkeeni pari toljottavaa mummelia ja tallivaatteissani herätin varmasti heidän mielenkiinnon. Sanoin heipat kävelykeppiinsä nojaaville vanhuksille, kun he talsivat ohitseni peruutuspenkeille.

    Minun päätepysäkki tuli näkyviin kuusikkojen takaa. Näpäytin sormeni aggressiivisesti kiinni stop-nappiin, koska en mistään hinnasta halunnut jäädä bussin uhriksi tallille menon sijaan. Onnekseni bussi päätti pysähtyä pysäkille. Hyppäsin aukeavista ovista lätsähtävään loskaan. Yön aikana oli satanut pari litraa vettä, joten valkoisesta lumesta tiellä ei ollut toivoakaan.

    Rannekelloni luvut lähestyivät yhtätoista, kun tallin ovet avautuivat edessäni. Pilkku odotti estetunnille pääsyä pesarilla, ja lampsin moikkaamaan hoitsuani. Pilkku hörisin nähdessäni minut ja olin kiljaisemillani onnesta. Päivittäiset tallilla käynnit olivat siis tuottaneet tulosta.
    “Söpö lutupallero,” rapsutin Pilkkua leuan alta. “Sä pääset pomppimaan!” sanon reippaasti.
    “Moi, mä otan nyt Pilkun, kun meiän täytyy lähtee maneesiin,” luultavasti Kaija sanoi ja alkoi irrottamaan Pilkkua ketjuista. Päätin auttaa tyttöä ja menin ottamaan riimun pois ponin kaulalta.
    “Kiitti,” hän sanoi, kun lähti kuljettamaan ponia maneesille.
    “Mistä se mua kiittää?” mietein puoliääneen samalla, kun nostin Pilkun riimun pesarin koukkuihin. Päätin käyttää estetuntia hyväkseni ja puhdistaa Pilkun kakkakikkareet sen karsinasta sen ollessa tunnilla. Kaiken järjen mukaan Rokki ei ollut tunnilla, joten tällä kertaa hän oli vaarassa saada kakkakikkareita päällensä.

    Lykkäsin kottikärryt pihattoon. Herra kottikärry ja rouva talikko pysyivät hyvin pystyssä, eikä minun tarvinnut koittaa pelastaa niitä pihaton pohjan uhreilta. Rokki sen sijaan tunki uteliaana päänsä kottareihin ja viisi minuuttia kallista aikaa meni Rokin houkuttelemiseen muualle. Ensin yritin heittää heinää ulos, mutta se ei oikein tuottanut tulosta. Sen jälkeen kokeiltavana oli häädä poni kauas taktiikka, mutta kun sekään ei tuottanut enää tulosta, päätin vain talikoida kakkaa kottareihin, oli sitten Rokin pää edessä tai ei.

    “Huh, tää oon jo aika siisti,” sanon itselleni vartin talikoimisen jälkeen katsellen pihaton pohjaa. Jossain nurkissa saattoi olla vielä ruskeita länttejä, mutta päätin jättää loput jollekin tallityöntekijälle. Työnsin kottarit ulos pihatosta. Loskalumi jarrutti hieman nopeaa menoamme, mutta päättäväisesti vahvana naisena työnsin kottikärryt aina lantalaan asti. Matkan puolivälissä vastaan sattui astelemaan minulle ei niin tuttu ihminen.
    “Moi, oon Peppi!” ilmoitin reippaasti perinteisellä esittäytymiselläni.
    “Moi, mä oon Mikael,” se ei niin tuttu tyyppi esittäytyi. Mikael vaikutti minua ainakin 15 vuotta vanhemmalta 60 senttiä pidemmältä ja jotain.
    “Mä oon just tyhjentämässän näitä lantalaan,” pölötän ja heilautan kottareita. Se heilauttaminen ei ollut mikään paras mahdollinen idea, sillä loska sai kottarit taipumaan tahtoonsa ja kaatoi ne maahan. kakkakikkareet levisivät noin metrin alueelle.
    “Hupsiis…” tirskahdan.
    “Annas mä voin auttaa,” Mikael tarttuu heti talikkoon ja alkaan lapata lantaa takaisin kottareihin.
    “Okei sitten,” antaudun. “Mut vaan tän kerran!”

    Nopeasti yhteistyön voimalla minä ja Mikael saatiin kottarit täyteen ja pihamaa siistiksi. Kiitän reippaasti Mikaelia, koska yksin minulla olisi mennyt ainakin tunti siivoamiseen. Jatkan matkaa lantalaan, mutta tällä kertaa varovaisemmin. Onneksi matkalle ei sattunut enää vastaantulijoita, koska pölötystuokion tuloksena olisi saattanut olla taas kottikärryt maassa ja lanta pitkin pihaa.

    Kippasin kakkakikkareet lantalaan ja jätin herra kottarin ja rouva talikon oman onnensa nojaan. Lähdin kohti tallitupaa siinä toivossa, että siellä saattaisi olla kavereita, koska minun kaveruus mittari juttu mikälie on tällä hetkellä hyvin alhainen ja kaipaan nopeasti juttuseuraa. Kiskaisin oven auki ja astuin sisään. Katselin hetken ympärilleni, kunnes löysin Nancyn sohvalta yksin. Istahdin siihen viereen juttelemaan ja syömään puolet eväistäni. Se mikälie Pilkun ratsastaja saa itse ottaa varusteet pois, koska kello on jo kaksitoista, enkä voi haljeta kahteen paikkaan samaan aikaan.
    “Moi Nancy!” sanoin välipalakeksi puoliksi suussa.
    “Moi, olitko sä eilen niissä valmennuksissa?” se kysyi ja pisti kännykkänsä taskuun.
    “Joo, ja Pilkku oli iiiiihaaaanaaaaa!!!!” ylistän rakasta hoitoponiani.
    “Uskon,” Nancy naurahti. “Mä menin Lokilla ja sekin oli kyl ihan kiva siellä.”
    “Nyyh, mä en nähnyt teidän valkkuu, koska mun piti heti lähtee,” sanoin ja esitin sormellani kyyneltä joka vierii silmästä poskelle. Haukkasin leivästäni puolet ja työnsin loput takaisin reppuuni odottamaan seuraavaa ateriaa. Hyvästelin nopeasti Nancyn ja lähdin vielä nopeampaa tallille huolehtimaan siitä, että kaija jättää Pilkun pesarille, että voin kunnolla vielä puunata sen ja ehkä mennä ulos ottamaan kuvia, jos joku vaan suostuu kameramieheksi.

    “Kaijaa, älä vie sitä sit ulos!” pyydän tytöltä.
    “Joo, mä voin jättää sen tähän, mut nyt mun pitää lähtee,” se sanoi.
    “Moikka!” hihkaisen ja syvällistyn sitten Pilkkuun ja sen hikiseen olemukseen.
    Kaija oli ilmeisesti jättänyt harjapakin valmiiksi ja Pilkusta tulisi nyt puunauksen uhri. Nappaan lähimmän pölärin, jonka käteeni saan ja alan sukia hikeä pois Pilkun turkista. Harjaustaktiikkani näyttää ehkä enemmän jonkin koneen nopeudelta ja taktiikalta. Nopeasti, kovaa ja korkealta. Mutta miten voi harjata korkealta?

    “Oooo, ooo, ooo, ikimetsässä legendaa kerrotaan…” laulelen harjauksen tahdissa lauluja televisio-ohjelmista. Pilkku näyttää nauttivan kerrankin täysihoidosta, eikä ole koko ajan sinkoilemassa jonnekin. Juuli tepastelee tallikäytävää pitkin luokseni tai ainakin minu kohti. Nappaan hänen hihasta kiinni ja kysyn:
    “Voit sä tulla ottamaan musta ja Pilkusta kuvia?”
    “Ööö… joo kai?” Juuli mietti.
    “Jes!!” hurrasin.
    Nopeasti ja iloisena minä ja Juuli teimme viimeisen silauksen Pilkun karvaan ja talutin poniinin ulos. Juuli seurasi meitä kännykkä esillä. Järkkäriä hän ei ottanut mukaan, mutta kyllä kännykkä kuvatkin kelpasivat. Menimme lähimmälle kelvolliselle kuvauspaikalle ja sovitin itseni ja Pilkun kameran taakse filmattavaksi.
    “Muikku!” huusin kameralle ja väänsin hammashymyn naamalleni.
    “Uu, täst tuli sairaan hyvä!” Juuli innostuu ja vilauttaa kuvaa naamani edessä.
    “Lopetetaanko nyten, koska mun täytyy vielä puhdistaa Pilkun varusteet?” kysyn.
    “Okei, Valerankin kamat on ihan töhnässä,” Juuli naurahti.

    Pilkku homehtui tarhassa ja minä töhnäännyin satulahuoneessa. Nostin Pilkun satulan puhdistus telineelle ja aloin tarmokkaasti puhdistamaan siipeä.
    “Miks tän täytyy olla näin hankalaa?!” tuskastuin aj vilkaisin Juulia. Hänelläkin näytti olevan naamassaan tuskastuneisuuden merkkejä. Viidentoistaminuutin hinkkaamisen ja valittamisen jälkeen sain satulan kutakuinkin puhtaaksi. Suitset odottivat kohtaloaan vielä koukuissa. kuolaimet olivat jo likoomassa pienessä astiassa. Nostin satulan takaisin paikoilleen kuivaamisen jälkeen ja otin suitset käsittelyyn. purkaminen onnistui hyvin. Samoin peseminen, mutta kokoamisessa oli ongelmia. Juulin avustuksella sain ne kutakuinkin hyvin.
    “Mihin tää remmi kuuluu?” Juuli yhtäkkiä kysyi.
    “En mä yhtään tiedä,” sanoin hämmentyneenä ja yritin selvittää remmin asumispaikkaa.
    “Kun täs on jo kaikki remmit,” Juuli ihmetteli. Valeran suitset todella olivat koossa, eikä remmejä näyttänyt puuttuvan.
    “No, jätä se vaan tohon,” yritin neuvoa. Juuli laski remmin penkille ja nostimme puhtaa suitset takaisin paikoilleen. Kiikutin puhdistusvälineet sun muut takaisin paikoilleen ja sitten löysinkin itseni jo tallituvasta soittamassa hakijaa. Aika oli kulunut liian nopeasti ja äitini hurautteli pihaan. Vilkutin hyvästit kaikille ja lähdin juoksujalkaa autolle. Pilkku katseli tarhasta perääni, mutta minun lähdettyä se kääntyi takaisin syömään.

    • #4853 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tarinasi tuovat aina muistoja mieleeni. Tuollaista juuri se oli, kun olin itse vielä Pepin ikäinen, sain hoitohepan ja kavereiden kanssa käytiin tallilla. Saat niin hienosti siitä innostuneesta, iloisesta ja vähän jännittyneestä fiiliksestä kiinni, että tarinoidesi parissa kyllä viihtyy tovin jos toisenkin. Sanavalintasi ja tyylisi tukevat hyvin tunnelmaa: on rouva talikkoa ja lutupalleroa. Sellaiset sanat eivät uppoaisi millään minun tekstiini, mutta kehittelet parhaillaan ihan omanlaistasi tyyliä. Kirjoittamalla siitä tulee aina vain parempi joka tarinan jälkeen!
      En oikein tiedä, mitä kaikkea haluaisin nostaa fiiliksen lisäksi tästä tarinasta esiin. Kirjoitat kauniita lauseita, joista haluaisin alleviivata tosi monta, ja sanoa että jatka samaan malliin. Tai siis katso nyt tätäkin teknisesti virheetöntä lausetta, joka kertoo ihan hirveän paljon (hahmosta, säästä, fiiliksestä, tilanteesta, itse tekemisestä) ja on silti sopivan lyhyt:
      Loskalumi jarrutti hieman nopeaa menoamme, mutta päättäväisesti vahvana naisena työnsin kottikärryt aina lantalaan asti.

      Kiva kun Mikaelkin sai auttaa. Kaikista on varmasti aina mukavaa nähdä oma hahmo muiden tarinoissa. Sillä tavalla siitä löytää itsekin ihan uusia puolia!

    • #4861 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Hauska miten otit Mikaelin mukaan tarinaan! Muutenkin tarina oli taas taattua Peppi-laatua, viihdyttävä ja mukaansatempaava. Kuva on kanssa ihan sika hieno! Pilkku näyttää niin suloiselta <3 Saat 2hp ja 2sp

  • #4883 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Maastakäsittelyä rakastuneella porsaalla 17.2.219

    Lentopalloharkat oli loppunut tänään jo kahdeltatoista, joten minulla on hyvää aikaa käydä kotona tekemässä eväät tallille ja vaihtamassa vaatteet. Bussissa on tänään tavallista tilavampaa, johtuen varmaan siitä, että kovinkaan moni ei päässyt tänään jostain näin aikaisin. (Vaikka kenellä on jotain viikonloppuna??) Kaivan kännykkäni esille ja näen, että Pokémon go on päivittänyt. Näpäytän päivityksen auki ja silmäni lukevat tekstin. Uusia pokemoneja tai jotain, mutta se maksaisi. Nyyh. Paiskaan näytön kiinni ja tungen kännykkäni reppuun. Se niistä sitten.

    Maisemat vilahtelevat ohitse. Kello on juuri ylittänyt kahden ja lähdin bussilla tallia kohti, koska vanhemmat ovat vielä työn touhuissa eli eivät ole kotona. Jalkani koskettavat maata tutulla tiellä ja alan kävelemään tallin suuntaan. Varta vasten näitä tallireissuja, minulle oltiin ostettu uudet toppakengät tai mitkä lie. Varpaiden ei siis tarvitse kuolla. Talli tulee esiin puiden takaa. Astun tallin pihalle ja lasken autoja. 9 autoa, eli melkein ennätysmäärä.

    Astun talliin sisälle. Siellä on ihanan lämmin ulkona talsimisen jälkeen, eikä muita ihmisiä nähnyt mailla eikä halmeilla. Lampsin tallitupaan täydessä hiljaisuudessa ja viskaan kamani penkille. Lähden hakemaan Pilkun tarhasta, ennen kuin se saisi päähänsä sotkea itsensä lumeen, ellei se ole tehnyt sitä jo.

    Rokki tulee (kuten tavallista) ensimmäisenä portille vastaan, mutta Pilkkuporsasta saan taas hakea kauempaa. Lopulta viiden minuutin kilpajuoksun jälkee poni antautuu ja saan raahattua sen perässäni sisälle. Matkalla Pilkku näkee mörököllejä pusikossa, eikä kastumiselta vältytty. Puiden oksat heittelivät ilkeästi loskaa naamalleni, kun Pilkku ryntäili pusikoissa minä perässä.
    “Poni oikeesti!” huudan ja nykäisen narusta.
    “Okei..” se tuntui antautuneen.

    Kiinnitän Pilkun pesariin ja alan väkertämään sille pienen puunauksen jälkeen lettejä häntään. Hulluna ideana minulla on agilityttää Pilkkua kentällä, koska ei kenttä kovinkaan liukkaalta vaikuttanut. Sivustakatsojat saisivat tietysti tulla mukaan treenaamaan peruutuksia maastakäsin. Havahdun ajatuksistani, kun tajuan letittaneen Pilkun hännän todella rumasti. Avaan pompulan, jota en ole edes kunnolla ehtinyt kiinnittää ja sujautan sormeni hännän letin väliin avatakseni.
    “Himpuran sanonko mikä!” hermostun, kun letti ei antaudu vaan menee ihan solmuun.
    kaivan harjakiposta harjaharjan ja alan selvittää hännän sotkua. Pilkku yrittää samalla löytää tietä Kiinaan, koska hän taukoamatta kuopii jalallaan pesarin lattiaa.
    “Et sä tolla menolla Kiinaan kaiva,” naurahdan Pilkulle ja tökkään sen jalkaa. Pariksi sekunniksi Pilkku lopettaa touhunsa, mutta sitten taas aloittaa uudestaan.

    Löydän itseni seuraavaksi pihalta Pilkkuporsaan kanssa. Raahaan tötsiä pujoteltaviksi ja kyhään kentän lyhyelle sivulle peruutus parkkiruudun. Pilkku seuraa tapahtumia sidottuna riimunnarusta kiinni kentän aitaan ja välillä se yrittää väsätä itseään irti.
    “Ihan just päästään tekeen noita,” rauhoittelen ponia samalla, kun raahaan estetolppaa kentälle.
    “Tätä ei siis hypätä,” sanon Pilkulle. Istutan tolpan maahan ja toivon ettei huojuvat tolppa kaatuisi lumen uhriksi. Lähden uudelle kierrokselle hakemaan uusia tolppia pujoteltaviksi tai sitten tehdään Pilkun kanssa niillä jotain muuta. Nappaan valkoisen tolpan mukaani ja alan sovittaa sitä lumeen.
    “Miks sä et mennyt maneesiin??” Juuli ilmestyy kentän laidalle.
    “Aijaa, en mä huomannut et sinnekin vois mennä,” puolustelen. “Sitä paitsi minä ja Pilkku ollaan eräjormia, niin ei meitä pari lumikerrosta pysäytä!”

    Irroitan Pilkun aidasta ja vetäisen sen mukaani kohti tötteröitä.
    “Leikitään et sun selässä on joku aloittelija,” juttelen Pilkulle ja aloitan pujottelemisen. Pilkku seuraa lauhkeana lampaana perässäni ja pujottelee kiltisti tötteröt.
    “Hyvä te!” Juuli kannustaa kentän vierestä. Virnistän hänelle ja poistun pujottelusta. Seuraavana vuorossa olisi parkkiruutu, johon kuuluu peruuttaa poni. Kävelytän Pilkun puomien viereen ja käännän ponituksen ympäri. Pilkku asettuu seisaalleen parkkiruudun eteen ja alan peruuttamaan ponia ruutuun.
    “Peru, peru,” juttelen ponille, niinkuin sen pitäisi perua jotain. Juuli tirskahtelee kentän laidalla, mutta sitten hän häippää mystisesti jonnekin.
    “Hmm, outoa,” mietin, kun huomaan kaverini häipyneen.
    “No jaa, jatketaan,” kohautan olkapäitäni ja kävelytän Pilkun tolppien luokse. Tässä vaiheessa Pilkun mielikuvitus ratsastaja on jo lentänyt selästä tuulen mukana.

    Alan miettimään sopivaa tehtävää tolppien kanssa samalla, kun Pilkku yrittää jälleen löytää tietään Kiinaan. Aloitan kuljettamalla porsastelevan Pilkun ensimmäisen tolpan viereen. Juttelen Pilkulle tehtävän, vaikka tuskin se sitä ymmärtäisikään.
    “Elikkäs, sun täytyy kiertää no tolpat näin,” opastan ja kierrän ensimmäisen tolpan tehden sen ympärille voltin. Pilkku seuraa perässä, mutta puolessa välissä se pysähtyy. Pilkku huomaa suuren rakkautensa eli jakkaran kentän vieressä ja hörisee uteliaana tulevalle puolisolleen.
    “Oikeestii,” turhaudun ja käyn vetäisemässä Pilkun mukaani voltin loppupuolelle. pilkku vastahakoisesti matelee mukaani ja ensimmäinen pikku voltti on selvitetty ilman suurempia ongelmia.

    Kun seuraavat kolme estetolppaa on kiitettävästi pujoteltu läpi, siirryn Pilkun kanssa raviosuudelle. Pilkun on suoritettava koe, jossa se läpäisee kolme osuutta. Ensin tötteröiden pujottelu ravissa. Sitten pysähdys parkkiruutuun ravista ja peruutus ulos (ei toivottavasti ravissa). Viimeisenä, muttei vähäisimpänä ravissa estetolppien pujottelu. Sen selvitettyä Pilkku on voittanut loppupäivän tarhassa!

    Kannustan rakkaan porsaani raville. Pilkku lähtee vetelänä seuraamaan käskyä ja joudun pari kertaa riimunnarun huiskautuksella muistuttamaan ravin ylläpidosta. Tötsät alkavat lähestyä uhkaavasti, mutta Pilkun vauhti näyttää hiipuvan vielä uhkaavammin.
    “Noniin, vauhtia!” maiskutan ja Pilkku lähtee ehkä vähän tarmokkaammin suorittamaan tehtävää. Ensimmäinen tötterö suoriutuu hyvin, ja Pilkku muistaa pitää ravin kunnossa. Toisella tötteröllä Pilkun ravi hiipuu ja kolmannella sa rikkoo käynnille.
    “Himpura, nyt ravia!” komennan. Himpurasta on näköjään tullut uusi sana sanakirjassani. Vedän Pilkun mukanani raville ja viimeinen tötterö suoritetaan vauhdikkaassa ravissa. Siirrän Pilkun hetkeksi käynnille, kun matkustamme kohti parkkiruutua. Nelisen metriä ennen ruutua maiskutan Pilkun aktiiviseen raviin ja ohjaan Pilkun ruutuun sisälle. Pysäytän poniinini ruudun sisälle ja taputan ponia, joka kuuliaasti totteli elämänohjeita. Astelemme parkkiruudusta ulos ja kannustan Pilkun uudelleen raville. Seuraavana tehtävänä vuorossa olisi tolppien pujottelu.

    Tolpat kohoavat edessämme ja alan herättelemään Pilkkua rakkaustarinoistaan. uteliaana pilkku nostaa päänsä korkealle ja hirnahtaa rakkaalle tuolilleen.
    “Oikeesti, nyt!” hermostun, mutta onnistun pitämään itseni ja ponini kurissa. ohjaan Pilkun ensimmäiselle tolpalle. Se kierretään mainiosti ympäri, ellei peria välikohtausta tuolin kanssa laskettaisiin. seuraavat kaksi kierretään myös hienosti, mutta viimeisellä Pilkku päättää lähteä Kiinaan tällä kertaa laukkaamalla kenttää ympäri. kaadun lumihankeen Pilkun takia, koska hän tempaisi mennessään narun mukaansa ja samalla myös minut mukaansa.
    “Ääh, nyt mä oon ihan märkä,” valitan lumihangessa. Pilkku sen sijaan näyttää ottavan kaiken ilon irti karkumatkastaan kentän sisällä pukittelemalla laukan tahdissa.
    “Tarttetko sä apua?” tyttö ilmestyi yhtäkkiä kentän laidalle. Olin nähnyt tyypin ehkä joskus tallilla, mutta en sen enempää.
    “Ööö, okei, mä muuten oon Peppi,” sanon. Tuskin tyyppi minua tuntisi, koska minä en tuntenut sitä.
    “Okei, mä oon muuten Lola,” tyttö tai nainen sanoi ja työntyi kentälle pyydystämään karkulaista.
    “Se vaan lähti, kun mä yritin kouluttaa sitä,” tirskahdan ja yritän pyydystää Pilkkua.
    “Se näyttääkin just siltä, et se voi tosta vaan lähteä,” Lola katseli Pilkun touhuja ja lähti päättäväisesti kohti pyydystettävää kohdetta. Seurasin esimerkkiä ja kävelin hitaasti, mutta varmasti Pilkun luokse. Lola nappaa Pilkun riimunnarun käteensä ja ojentaa sen minulle.
    “Tarttetko sä vielä apua?” hän kysyy.
    “Joo näitten tolppien raahamisessa,” naurahdan ja yritän työllistää Lolaa palkattomaan työhön.
    “Ehkä mä suostun,” se myöntyy ja nappaa tolpan käsiinsä.
    “Mä nopee sidon Pilkun aitaan kiinni ja tuun sit auttaa,” pölötän ja alan väkertämään vetosolmua aitaan. Sen tehtyä kipaisen heittämässä tötsät kentän laidalle ja siinä samassa juttelun vallassa Lola on jo ehtinyt vierittämään puomit estevarastoon ja heittämään osan tolpista varastoon.

    “Nähään sitten joskus!” huikkaan, kun Lola sanoo lähtevänsä nyt johonkin, josta en saanut selvää. Lotta heilauttaa kättään ja marssii sitten kohti parkkipaikkaa. Irroitan Pilkun aidasta ja lähden kuljettamaan sitä kohti tarhaa. Kun Pilkku seisoo rauhassa omassa rakkaassa pihatossaan, lähden tallitupaan hakemassa omat kamani. Päivä on vierähtänyt liian nopeasti ja jouduin hyvästelemään ne Juulit ja Seelat, joiden kanssa olin pikapikaa käynyt vaihtamassa pari sanaa. heivaan tallituvan oven auki ja astelen raikkaaseen ulkoilmaan. Pilkku on paras-laulut tulvahtavat päähäni soimaan ja heitän sanat ilmoille. Pilkku katselee tarhasta tapahtumia ja lähetän rakkaalle ponille lentopusun. Pilkku on paras ja sillä sipuli.

    • #4886 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tähän mennessä musta tuntuu että tässä sun tarinassa oli erilaisempi fiilis muihin verrattuna. Ei huono, mutta erilainen. Vähän kuin tätä kirjoittaessa olisi ollut kiire ja tunnelma välittyi lukijalle vain osittaisena. Esimerkiksi se, että Juuli ilmestyi paikalle ja sitten katosikin mystisesti sanomatta mitään, ja Lola lähti jonnekin mistä Peppi ei saanut selvää. Olisin itse ehkä kaivannut hienoisesti lisä ajatusta joihinkin kohtiin 🙂
      Näistä seikoista huolimatta oli hauska nähdä miten Pepin mielipide Pilkusta muuttui tarinan sisällä, ensin kiukutti kun poni oli hankala mutta lopussa lukijaa muistutetaan että Pilkku on edelleen Pepin mielestä paras. Tuo maastakäsittely oli hauska idea, joka oli varmasti Pilkullekin erilaista ja mukavaa laiskoista pätkistä huolimatta! Saat 2hp

  • #4903 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Pinkit harjat ja ihana Pilkku 20.2.2019

    Marssin tallille päin. Loskan satamien oli tyssännyt yön aikana, joten lisää haastetta kävelemiseen ei onneksi annettu. Kenkäni saavat seurakseen viisisenttiset tilsat, vaikka en ollut koskaan ajatellut että ihmisetkin voivat kasvattaa kengän pohjan pituutta. (Kiitos pellon.) Lumessa talsiminen tuottaa ongelmia, vaikka marssinkin jättiaskelin ja onnistunkin kaatumaan pienen matkan sisällä ainakin tuhat kertaa, koska olen valinnut reitiksi läheisen pellon, etten vaan liukastuisi tiellä.

    Vihdoin tallin ovet kohoavat edessäni ja määrätietoisesti kiskaisen ne auki. Eteeni ilmestyi kaiken sorttisia ihmisiä, jotka tekivät jotain tallissa. Ensimmäiseksi silmiini pisti Juuli, joka taistelee Valeran kanssa vissiinkin kuolaimien laitosta tai jostain. Sitten katseeni kohdistui ilmoitustauluun, josta huomasin, että joku Pipsa tulee ratsastamaan Pilkulla tänään ja voisin taluttaa taas. Olen innoissani talutuksesta, koska voisin keksiä siitä hyvän syyn vetkutella tallilla kauemmin ja varpaani ei kokisin niin kylmää kuolemaa kenkieni sisällä.

    Matkustan tallitupaan, jossa heitän kamani sohvan perälle. Varaan itselleni hyvän paikan kamojeni vierestä ja kaivan kännykkäni taskusta. Nyt olisi hyvää aikaa hieman lämmitellä ennen Pilkkulumiukon sisään hakemista.

    Kaiken hiljaisuuden keskellä tallituvan ovin narahti ja kahva painui alas. Hetken ajattelen, että mikä zombie sieltä nyt tulee, ja otan reppuni mahdolliseksi piiloutumis- ja puolustusvälineeksi, mutta sisään astuukin vain harmiton Seela, joka marssii suorinta tietä kahvinkeittimen luokse.
    “Hih, moi” tirskahdan ja lasken panssarirepun takaisin sohvalle.
    “Moi vaan,” Seela sanoo ja istahtaa viereeni. “Sä vissiinkin oot se Pilkun uus hoitaja?”
    “Joo, tai uus ja uus,” virnistän. Olinhan käynyt Hallavassa vasta reilut kolme viikkoa, mutta silti Hallavasta on muodostunut minulle tärkeä paikka.
    “Mä oon lähdössä hakemaan Pilkkua sisälle heti, kun vain mun varpaat vähän kuumenis, ” sanon.
    “No tuol on kyl ihan aika kylmä.” Seela myöntää ja hörppää kupistaan.

    Alan pukemaan taas takkia päälleni. Tällä kertaa Kingslandin ratsastustakki saa toimia tallilla koska toppahaariani en jaksanut tallille raahata. Kädet saavat päällensä mukavat villavanttuut ja jalkani punaiset kumisaappaat. Sitten heitän hupun lisäkkeeksi pipon päälle ja astelen tallin ovista ulos. Tuuli humisee korvissa, mutta vaatteiden kahina onnistuu peittämään sen. Jossain kuuluu pikku zirpan piipitys, mutta en ole koskaan onnistunut pongamaan sellaista. Liikuttelen varpaitani saappaiden sisällä ja toivon, että pieni liike voisi saada lämpöä aikaiseksi varpaissani.

    Pilkku odottaa tarhan portilla, kun lähestyn sitä. Ilahdun nähdessäni sen siinä, eikä pihaton perällä. Avaan kilisevän portin ja nappaan Pilkun riimusta kiinni, ennen kuin poni ehtisi tehdä mitään tyhmää. Halaan ponia ja upotan naamani sen karvaan. Irtaudun halaushetken jälkeen Pilkusta ja alan taluttamaan sitä perässäni tallille. Pilkku vaikuttaa olevan erinomaisella tuulelle ja saattaisin tunnilla harkita Pipsan irti päästämistä. Pari kertaa matkan aikana joudun huomauttamaan Pilkkua sen käytöksestä, mutta kokonaisuudessaan olin tyytyväinen ponin käytökseen.

    Tavallisesti Pilkku löytää itsensä pesariin kiinnitettynä. Rapsuttelen ihanuutta hetken, kunnes havahdun Pipsan ääneen.
    “Moi, sä oot täällä jo,” sanon hieman hämmästyneenä.
    “Joo, pääsin nyt jo,” Pipsa innostuu.
    ”Mä voin sitten hakea Pilkun harjat,” sanon ja tällä kertaa kuulostan ehkä enemmänkin pomottelevalta presidentiltä. Lähden satulahuoneelle ja Pipsa jää halailemaan porsasta pesarilla.

    “IIIIIIIIIIiiiiiiiiiiiiiii, TäLLÄ ON PINKKEJÄ HARJOJA!!!” kiljahdan nähdessäni Pilkun uusia tai vanhoja harjoja harjakipassa.
    “”Näää on ihan sika hienoja,” Pipsakin tulee ihailemaan kamoja ja hämmästelemään riemun huutoani.
    “Ääks täällä on pinkki ikkunanpesijä!!” ihailen.
    “Se on kyllä hikiviila,” Pipsa tokaisee kaikkitietävästi.
    Järkytyksestä selvittyämme tajusimme kellon olevan varttia vaille puoli ja nopeasti alamme puunaamaan Pilkkua. Pipsa saa tehtäväkseen selvittää Pilkun toinen puoli, kun minä yritän selvitä toisesta. Liu’utan kättäni Pilkun jalalla ja nostan sen ylös.
    “Uuu, se nosti sen nopeesti,” Pipsa ihailee. Itsekin hämmästyn Pilkun nopeaa reaktiota pyyntöön. Kaiverran tilsoja irti, mutta jämähtäneet lumipaakut eivät suostu irtoamaan. Pilkultakin alkaa mennä hermot kolmella jalalla nököttäiseen.
    “Kyl ne varmaa irtoo sitten kun se alkaa kävelemään,” Pipsa mietti ja tajuan jättää paremmaksi vaihtoehdoksi odottaa tilsojen irtoamista.
    “Haeks sä suitset, jos mä otan satulan?” pyydän kauniisti ja lähden taas satulahuoneeseen. Nostan jakkaran avulla Pilkun satulan telineestään, koska lyhyenä ihmisenä en saa valitettavasti vaivaista satulaa vaivaisen 1,6 metrin korkeudelta ilman apuvälineitä. Pipsa sieppaa suitset huostaansa ja lähdemme taapertamaan kohti pesaria.

    Heivaan satulan selkään ja pyydän Pipsaa kiristämään vyön. Alan säätämään häntäremmin kanssa kaikenlaista, koska Pilkku ei suostu irtautumaan seinästä.
    “Oikeesti, voitko?” anelen Pilkulta.
    “Nyt ärsyttävä porsasponi, peppu irti seinästä!” raivoan leikkimielisesti ja saan Pipsan tirskumaan.
    “Hassu,” Pipsa tökkää Pilkkua vatsaan ja ponin keskittyminen herpaantuu. Saan sujautettua häntäremmin ponin hännän alta.

    Pipsa lämmittää parhaillaan kuolaimia, kun saan häntäremmin soljet kiinni.
    “Annatko mun laittaa ne sen suuhun, vai haluutko sä ite?” kysyn.
    “Mä voin koittaa,” Pipsa sanoo.
    Hän ottaa PIlkun päästä kiinni ja yrittää ujuttaa metallipalaa suuhun. Yritän neuvoa Pipsaa sujauttamaan peukku Pilkun suuhun, mutta tyttö ei uskalla yrittää. Siirryn Pilkun toiselle puolen ja ujutan oman nakkisormeni Pilkun suukkuun.
    “Suukku auki, sano AAA,” pyydän Pilkulta.
    Pipsa saa työnnettyä kuolaimet suuhun ja vetämään niskahihnan korvien yli. Kiinnitämme remmit ja kellon lyödessä puoli lähdemme lampsimaan kohti maneesia. Laulelen lauluja Pilkusta ja Pipsa saa kikattaa mukana. Maneesissa punttaan heikkona naisena Pipsan Pilkun selkään.

    Pipsa ja Pilkku lähti kävelemään uraa pitkin minä heidän vierellään. Pilkku venytteli kaulaansa pitkäksi mutta tällä kertaa jätin makkara vitsin kertomatta. Opettaja käski tuntilaisten alkaan keräilemään ohjia ja saan taas yksityiskohtaisesti kertoa Pipsalle nyrkkien asentoa. Ohjeiden mukana siirryimme tekemään voltteja. Annan Pipsan itse ohjata Pilkkua, kun voltti kohta osuu eteemme. Pipsa onnistuu kääntämään Pilkun jotenkin edes ja saan heti olla kehumassa häntä suorituksesta.

    Tunnin puolivälissä Dini pyytää meitä raville.
    “Just tolleen annat pohkeita!” kehun Pipsaa, kun hän saa ponin ravaamaan. Päästän irti Pilkusta ja juoksen vain vierellä. Pipsa keventää iloisesti ja hymyilee. Selvästikin tyytyväinen taitoihinsa.

    Puoli tuntia sujahtaa nopeasti ohitse ja autan Lilliä laskeutumaan satulasta alas. Lähdemme yhdessä taluttamaan Pilkkua tallia kohti.
    “Oliks kivaa?” kysäisen matkalla.
    “Joo ja Pilkku on ihana!” Pipsa hehkuttaa.
    Astelemme peräkanaa tallin ovista sisään ja Lilli kiinnittää tällä kertaa Pilkkuporsaan pesariin. Alan Lillin kanssa irroittamaan Pilkun varustusta ja nopeasti kuorimme PIlkun varusteista ja sen jättämistä hien jäljistä. vartin puunaus tuokion jälkeen Pilkku löytää itsensä tarhasta, Pipsa hyvästelemässä minua ja porsasta ja minä heiluttamassa kättäni Pipsalle auton ovelta.
    “Moikka Pipsa!” huudan ja suljen auton oven perässäni. Matka kotia kohti saa alkunsa.

    • #4921 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Onneksi Peppi on niin reipas että jaksaa aina käydä taluttamassa! Tuossa kohdassa missä kuvailit Pepin kerrospukeutumista saattoi itsekin tuntea miten kylmä ulkona oikein on, eiköhän kaikki ala tässä vaiheessa olemaan yhtämielisiä siitä että kesä saisi jo tulla! 😀
      Jäin kaipaamaan selitystä mistä uudet hienot harjat oikein ilmestyivät, se kohtaus tuntui jotenkin irralliselta muusta tarinasta. Muuten näissä sun tarinoissa on sellainen realistinen tunnelma, tunnut tietävän juuri miten ponit käyttäytyvät ja Pepin toimia on helppo kuvitella oikeisiin hoitohetkiin. Tarinan loppupuolella Pilkun ratsastaja muuttuu yhtäkkiä Lilliksi, joka mainitaan parissakin kohtaa Pipsan kanssa sekaisin. Lukijalle siis hiukan hämmentävää. Kuitenkin tämä oli mukavan rento ja arkinen tarina, saat 1sp ja 2hp!

  • #4912 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    True kouluratsu vai eikö sittenkään? 21.2.2019

    “Arvaa mitä?” kuiskutin Pilkun korvaan. “Me lähetään nyt kentälle öö… hyppäämään kavaletteja tai jotain.” Nappasin Pilkun riimusta kiinni ja kiinnitin riimunnarun. Sitten vain menoksi kohti tallia. Pilkku käyttäytyi melko siivosti matkalla, ja pääsimme suhteellisen nopeasti ilman mitään ongelmia tallille. Siellä aloin ahkerasti siistimään Pilkun jääkerrosta.

    Pilkku tökkäsi turpansa kainalooni, kun siirryin selvittämään ponin harjasotkua. Rapsutukset toivossa poniini yritti epätoivoisesti kiinnittää huomioni siihen.
    “Höpsö poni,” taivuin Pilkun epätoivoisten ja liian suloisten ilmeiden johdosta rapsuttelemaan ponia turvan alta. Pilkku venytti päätään kunnolla eteen ja näytti nauttivan täysillä pienestä huomiosta.

    Harjaushetki venyi vähän pidempään, koska rakas ponini oli kerjännyt rapsutuksia koko harjauksen ajan, eikä sen kärsivien ilmeiden seurauksena voinut kieltäytyä ponin toiveesta. Kun satula ja suitset oltiin saatu kunnialla Pilkun päälle, matka kohti lumista kenttää alkoi. Eikä tietenkään voinut unohtaa käydä pyytämässä Juulia henkiseksi tueksi kentän laidalle. Ja tietenkin kameramieheksi.

    Linnut piipittivä virsiään puissa, kun Juulin avustuksella kiipesin Pilkun selkään. Jalustimet olivat kahta reikää vaille täydellisiä, mutta perfektionistina Juuli nimenomaan pakotti minut säätämään jalustimet just eikä melkein täydellisiksi. Suunnitelma hyppäämisestä muuttui kouluratsastukseen kentän näyttäessä liian kovalta ja liukkaalta. Tyydyin siis tottelemaan Juulin järkevyyttä ja alistumaan kouluradan harjoitteluun.

    “Ota sitten koottu ravi pitkälle sivulle!” Juuli opetti kentän laidalta. Päätimme siis että Juuli esittää valmentajaa ja minä tuntilaista. Pilkun kokoamisesta ei ollut tietoakaan, mutta ainakin hauskaa oli. Tunnin puolivälissä Juuli pakotti meitä harjoittelemaan koulurataa. Ohjasin Pilkun keskihalkaisijalle ja tervehdin tuomaria, joka on tällä kertaa Juuli. Nätisti Pilkku siirsi pysähdyksestä raviin, taipui volteille ja nosti laukan. Radan lopussa ponin oli kuitenkin pakko heittää parit pukit ja lennättää minut leppäkeihäänä lähimpään lumihankeen.
    “Mä sain ton videolle!” Juuli hihkaisi tuomarin paikalta.
    “Ja mist lähtien tuomarit on videoinut toisten tippumisia?” virnistin.
    “Siit lähtien kun lehmät lentää,” Juuli tokaisi ja nappasi karkulaisen kiinni. Nousin Pilkun selkään ja ratsastin lopputervehdyksen uudestaan tällä kertaa pysyin Pilkun selässä.

    Lopputunniksi riisuin Pilkun satulan ja istahdin Pilkun karvaiseen selkään.
    “Nyt ollaan kunnon dressage ratsukko!” hihkaisin, kun ohitin Juulin.
    “Jaa’a, mennään vielä ilman satulaakin,” Juuli tokaisi ja näpäytti videon käyntiin. Käännyin Pilkun selässä väärin päin ja kannustin uljaan ratsuni raville. Pilkku seurasi uraa, kun minä pompin pingispallona kyydissä. Pilkku päätti vetää pukki rodeon pitkän sivun viihdykkeeksi ja Juuli kikattaa kippurassa kameransa vierestä. Roikuin kyydissä viiden pukin ajan, mutta kuudes lennätti minut alakertaan aidan viereen.
    “Ei sattunut!” hihkaisin lumihangesta.
    “Tolla menolla sä oot jo pian kuussa!” Juuli tokaisi ja jälleen nappasi Pilkun kiinni.
    “No, mä oon ain halunnut käydä kuukävelyllä,” nousin hangesta.
    “Mutta onko kuu ja lumihanki sama asia?” Juuli mietti ja punttasi minut takaisin Pilkun selkään.
    “Se selviää ensi jaksossa,” vannon Pilkun selästä.
    “Jaaha, ja tämä jakso olikin tosi hieno,” Juuli virnisti maan kamaralla.

    Tunti vierähti nopeasti ohi ja, vaikka minä olisin halunnut jatkaa, koimme paremmaksi vaihtoehdoksi jättää tippumiset kahteen kappaleeseen ja Pilkulle ansaittu vapaa loppupäivä. talutin pilkun sisälle ja kiinnitin ponistuksen pesarin ketjuihin. Juulin avustuksella saimme nopeasti Pilkun kuivaksi ja varusteet telineilleen. Hiljaista hetkeä ei tullut, minun ja Juulin puhuessa tulevista kisoista ja menneistä tunneista. Pilkku heitettiin pihattoon ja minä sain autokyydin kotiin. Juuli jäi tai sitten ei jäänyt tallille, mutta Pilkku jäi pihattoon makaamaan. Siitä olen varma.

    • #4923 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mä pidin tästä tarinasta! Tää oli mukavan reipasta luettavaa, tarina kulki kokoajan eteenpäin hyvällä tahdilla ja kirjoitit kohtauksista jotka olivat lukijalle kiinnostavia sekä tarinan kannalta tärkeitä pääpiirteitä. Voin ihan kuvitella millainen kikatus kentältä on kuulunut Juulin ja Pepin sielä ollessa, niillä ei taida olla hetkeäkään tylsää! Saat 1sp ja 1kp. 🙂

    • #4981 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 116
      • Perus pullaponi

      Musta tää oli tosi kivan keveä ja rento tarina!!

  • #5038 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Ensimmäiset kisat Tie Tähtiin osakilpailun merkeissä 24.2.2018

    Kisapaikalla oli hälinää ja huisketta, kun Pilkku pomppasi ketterästi ulos traikusta kaiken sekamelskan keskelle. Hevoset ja niiden hoitajat touhottavat traikkujen vierellä ja itsekin rupesin puunaamaan Pilkkua kiiltäväksi koulurataa ajatellen. Lähtömme on vasta tai jo neljäntenä, joten aikaa puunaamiseen ei ole hirveästi. Edellispäivän kiillotetut varusteet nostettuani Pilkun selkään tuttuja ääniä alkoi kuulua takanani.
    “Moi, Peppi!” pikkusiskoni kiljahti nähdessäni minut.
    “Moin vaan, mut mun täytyy nyt puhdistaa Pilkku ja mennä sitten verkkaamaan sen koivet,” tokaisin yli-innokkaalle Ellalle. Ei sillä, ettenkö minä olisi sitten yhtään yli-innokas. Pilkulta varmasti on mennyt jo monta kertaa moti touhuihini, mutta kilttinä ponina se on jaksanut kuunnella piiperrystäni aina tähän päivään saakka.
    “Iskä, tuliks äiti kattoo?” kysäisin Pilkun viereltä, kun olin kiinnittämässä suitsien remmejä.
    “Ei, mut mä lupasin videoida sun radat,” isäni sanoi ja nappasi Pilkun huostaansa sillä välin, kun minä kävin lähimmässä vessassa vaihtamassa kisavatteeni päälle. Ensimmäisissä kunnon kisoissa Pilkun kanssa täytyy näyttää edustavalta vai mitä?

    Noin puoli tuntia ennen minun ja Pilkun starttia löysin itseni verryttelemästä Pilkkua. Satulaan noustuani isäni avustuksella säädin jalustimet sopiviksi ja vetäisin vyön pari reikää kireämmälle.
    “Tsemppiä verkkaan!” isäni virnisti lähtiessään ulos maneesista viihdyttämään Ellaa. Suuntasin Pilkun kohti uraa. Pilkku näytti olevan vähän jännittynyt kaikesta uudesta, mutta jotenkin se silti onnistui pysymään nahoissaan ainakin aluksi. Minulla tuntui lentelevän perhosparvi vatsassa ja hampaani tärisivät jännityksestä tai sitten maneesissa oli vain tavallista kylmempää.

    Verkassa Pilkku oli vaikuttanut varsin mukavalta kaverilta, mutta kouluaitojen sisällä puhalsi aivan uudet tuulet. Jokaista nurkkaa oli pakko säikkyä, tai ainakin varmistaa ettei mikään aita hyökännyt poni paran kimppuun. Tuskalla yritin hillitä Pilkkua ryntäilemästä edestakaisin valkoisten aitojen sisällä, mutta Pilkku oli päätöksensä tehnyt. Vasta kahden minuutin taistelun jälkeen Pilkku suostui edes jonkinlaiseen yhteistyöhön ja alkutervehdys onnistui suhteellisen suoralta ponilta. Seuraavaan ravi siirtymiseen pilkku räjähti raketin lailla ja tuntui, kuin allani olisi pelkkä tikittävä aikapommi ravaavan Pilkun sijaan. Ensimmäinen ravivoltti näytti enemmänkin epämuodostuneelta ilmapallolta, mutta seuraavaan keskityin ja Pilkkukin taipui nätisti kaarelle. Edessä olisi voltin jälkeen temponlisäys. Sitäkään ei voinut mestari lisäykseksi sanoa, mutta kunnialla selvittiin seuraavaan laukannostoon. Laukka nousi pisteessä, mutta puolessa, eikä laukassakaan ollut valitettavaa ainakaan hirveästä. Laukka hihdastui ravisksi sopivassa kohtaa. Sitten suunnanmuutos ja uusi laukka, jonka nostaminen kesti hieman toivottua kauempaa, mutta silti se ei lopahtanut kesken pätkän. Lopputervehdys oli seuraavan haasteen nimi, ja sekin meni ihan hyvin. Rata oli selvitetty. Vielä olisi esterata, mutta ennen sitä Pilkku voisi levätä trailerissa ja minä syödä jotain. Mahan kurniminen kuului varmaan tuomareille asti, mutta siitä ei varmaan pisteet toivottavasti vähenisi.

    Kiinnitin hieman hikisen ponin traileriin ja aloin puunaamaan hikeä pois. Esterataan oli vielä aikaa, joten ehtisin syödä jotain, mitä sitten isäni ostaakaan ennen radan alkua.
    “Moi Peppi!” Lotta keskeytti ajatteluni.
    “Kanasalaat- häh!?” havahduin Lotan huutoon. “Aa, moi vaan!”
    “Miten sun rata meni?” Lotta kysäisi.
    “Pilkku tikitti koko radan läpi ja mä pelkäsin et se räjähtää!” pölötin. Lotta kertoi Oreonkin käyttäytyneen suhteellisen siivosti.
    “Tiiätkö muuten monentena lähet esteille?” tiedustelin Lotalta.
    “Vissiin aika alussa, jos vain Oreo suostuu radalle,” Lotta mietti. “Mut mun täytyy nyt lähteä riisumaan Oreo ja mennä syömään jotain,” Lotta sanoi ja häippäsi. Isäni ilmestyi nurkan takaa kanasalaatteihin peitettynä ja sain syödä toivomaani ruokaa perheeni seurassa.
    “Tsaitko tsä sen vitseolle?” varmistin isältäni suu täynnä ruokaa.
    “Joo, joo,” isäni virnisti hassulle puhekyvylleni ja Ella nauroi vieressä.

    Annoin katseeni kiertää kaikkien esteiden läpi.
    “Pari haastavaa hyppyä ehkä ja noi on ihan helppoja,” arvostelin hiljaa odottaessani omaa vuoroani Pilkun selässä. Kun viimein sain lähtömerkin, nostin Pilkun laukalle ja suuntasin kulkuni kohti estettä. Pilkku kuunteli hyvin ja ponnisti juuri sopivasta paikkaa. Kerta toisensa jälkeen esteet ylittyivät, samalla kun perhoset katosivat radan loppua kohden mahastani. Rata sujahti liian nopeasti ohi ja viimeinen este kohosi edessäni. Se oli ehkä haastavassa kohtaa oleva pysty, jonka alla oli ponin pelottimia. Pilkku ponnisti kaukaa hyppyyn, ettei mikään pömpeli hyökkäisi Pilkun kimppuun. Horjahdin selässä, mutta sain viime hetkellä tarrattua Pilkun harjaan, etten olisi lentänyt suoraan esteen sekaan. Viimeisen esteen takana Pilkku veti kunnon pukin ja heitti minut maalilinjan toisella puolella alas. nauraen pyllähdin maahan.
    “Onneks tällä puolella,” tokaisin tyypeille jotka toivat Pilkun takaisin minulle. Kipusin selkään ja ratsastin ilkikurisen ponini maneesista ulos. Kilpailut olivat päättyneet onnellisesti ilman sairaalareissuja ja siitä isäni oli tyytyväinen. Itse eristäydyin nauraen Pilkun kanssa puun taakse ja aloin sepittämään ponin tärkeydestä itse Pilkulle.
    “Sä Pilkku sitten oot paras.”

    • #5052 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Saat tästä 1hp 2kp 1ep ja 2 kisapistettä

  • #5042 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Ratsastuksen iloja ja Pilkun suruja (koska hän ei vieläkään päässyt Kiinaan) 26.2.2019

    Marssin liukkaalla tiellä kohti Hallavaa. Tämän päivän haaste on jo ennalta päätetty. Pilkun varusteiden puunaus, koska ne olivat niiiiiin likaiset ja Lillin taulutus. Niin ja tietysti ponin kiillotus. Jos aikaa jää, on mahdollista myö siivota Pilkun pihatto, mutta tuskin aikaa enää kaiken muun lisäksi vapautuu. Talli avautu näkökentässäni ja kiristin vauhtia päästäkseni nopeasti sisälle. Täällä ulkona nimittäin jäätyy, vaikka olisi pukenut kolme kerrosta tavallisten vaatteiden päälle.

    Astelin tallitupaan ja huikkasin moikat kaikille siellä oleville. Pilkun tunti ei ole vielä alkanut, joten sen varusteet roikkuvat satulahuoneessa, kun hain ne puhdistettaviksi. Satula ei näyttänyt kovinkaan likaiselta, joten se kiilloittamiseen ei varmasti mene kovinkaan kauaa. Suitset sen sijaan näyttivät kuolan ja muun lian asuinpaikalta.
    “Hyi hyi Pilkku, ei saa kuolata,” yritin moittia hoitoponiani ajatuksen voimalla. Siirryin tallitupaan puunaamaan nahkaa puhtaaksi aloittaen tietysti helpoimmasta eli satulasta, joka ei ollut niin kuolan peitossa, kun suitset. Noin viiden minuutin kaappien komppaamisen jälkeen löysin etsimäni eli satulasaippuan. Muut ihmiset ihmettelivät varmasti minua, koska aukaisin ja suljin kaappeja vuoron perään ja siitä kuuluin pieni tai iso pauke. Onneksi minulla ei ollut väliä, kuinka monta ihmistä selkääni tuijottaa, nimittäin jollakin se oli vissiinkin suurikin ongelma.

    Kaikki tarvittavat varusteet löydettyäni istahdin tallituvan sohvalle random tyyppien viereen ja aloin hinkkaamaan satulaa pesusienellä. Sieni jätti vaahtoa mustaan nahkaan, kun hieroin likaisimpia kohtia satulasta. Perusteellisen satulan puhdistuksen tain lauantaina ennen kisoja, joten tänään ei niin huolellinen puhdistus kävisi.
    “Hink, hink, hink, hink, satula puhtaaksi hinkataan. Hink, hink, hink, hink, varusteet nyt puhdistetaan!” laulelin satulan hankaamisen tahdissa.
    “Aa, moi!” sanoin ihmiselle, joka katsoi minua hämmästyneenä vierestäni sohvalta.
    “Moi vaan,” tyyppi sanoi ja syventyi kännykkäänsä.
    “Mä oon Peppi,” sanoin ja yritin kiinnittää tyypin huomion minuun eikä siihen kännykkään satulan hinkkaamisen lomassa.
    “Mä oon Elina,” tyyppi sanoi havahduttuaan älypuhelimensa lomasta.
    “Okei, mul on tässä nyt operaatio satulan puhdistus meneillään,” kerroin, vaikka sokeakin näkisi mitä minä teen.
    “Joo, näyttääkin siltä,” Elina katseli puhdistusnurkkaani. “Mä voisin itse asiassa hakea Cellen varusteet puunattaviksi ihan ajankuluksi.”
    “Jee, mä kaipasinkin seuraa,” iloitsin ja laitoin kuivatun satulan kuivumaan vielä enemmän sohvan käsinojalle.

    Elinan palattua tallitupaan olin siirtynyt satulasta suitsiin. Ne todellakin kaipasivat perusteellista puunausta. Juttelutuokion ja varusteiden puhdistustuokion venyessä puolentoista tuntiin tajuan, että Pilkun ja Lillin tunti alkaisi puolen tunnin päästä.
    “Voi apua!” katsahdin kelloa. “Mun täytyy nyt oikeesti mennä laittaa Lillin kanssa Pilkkuu kuntoon,” sanoin Elinalle ja sanoin tytölle heipat ennen, kun häippäsin satulaan ja suitsiin kuorrutettuna tallituvan ovesta ulos. Lilli tuijotti minua tallituvan ovella, kun kävelin ulos huoneesta.
    “Mikä maksoi?” se kysyi ja tapitti minua niillä pienillä silmillään.
    “Ööö, mä ajattelin puhdistaa nää sua varten,” selitin ja kuulin Juulin astelevan tallikäytävällä Valeran luokse. Tietystihän tytön oli sitten pakko alkaa laulelemaan Sua varten biisiä.

    Pilkku nökötti alistuneena pesarilla, kun reippaasti aloimme harjaamaan likaa irti pilkukkaan ponin karvapeitteestä. Kerta toisensa jälkeen liu’utimme harjaa Pilkun selän päällä ja kihnutimme mutaa irti ponista.
    “Hyii, tää on ihan likanen,” Lillin kärsivät huudot ponin toisella puolella täyttivät korvani.
    “Samaistun tunteeseen,” tokaisen, kun yritän puhdistaa mutaisen ponin jalkaa. Kevät tuo tullessaan mudan, mutta myös auringon, joten olemme kai nyt tyytyväisiä. No, kunpa olisi jo kesä…

    Kun Pilkku oli melkein kuoriutunut mutapeittestään, kipaisin Lilli mukana hakemassa kiillotetut ja putipuhtaat varusteet heivattaviksi Pilkun selkään. Lilli sai tällä kertaa hoitaa satulan ponin selkään, kun minä ujutin metallipalan Pilkun suuhun. Pilkku irvisteli hetken kuolaimet suussa, mutta lopetti, kun tajusi ettei se hyödytä yhtään mitään. Lilli sääti vielä häntäremmin kanssa, ja reippaasti menin tarjoamaan auttavaa kättäni, että pikkutyttö pääsisi ajoissa tunnille.
    “Kiitti, mä en olis saanut sitä,” Lilli myönsi ja kiristi kypäränsä sopivan kireälle.
    “Tää on kyllä tosi hankalaa,” lohdutin Lilliä. Pilkku kärsimättömästi kuopi jalallaan pesarin lattiaa, mutta Kiinaan hän ei vieläkään päässyt. Voi poni parkaa.

    Astelin Lillin ja Pilkun kanssa maneesiin ja sen lämpöön. Lilli päättäväisesti päätti, että tänään mennään kaartoon kentän perälle, vaikka Pilkku olisi mielellään painunut estevarastoon pitämään estetolpille seuraa. Tai sitten poni halusi vain muuttua estetolpaksi, ettei Pilkun tarvitsisi enää kiertää uraa ja kantaa ratsastajia selässään. Ponin unelmat kuitenkin rappeutuvat Lillin kiivetessä avustuksella Pilkun selkään. Ponilla oli kaikesta päätellen tänään huono päivä, joten jää vain arvausten varaan, mitä Pilkku keksii Lillin ärsyttämiseksi.

    Pilkku venytteli koko vartalollaan alkukäynneissä. Lilli pyöritteli varpaitaan Pilkun käynnin tahdissa. Selitin Lillille omasta lämpötilasta. Minun aivoni olivat sanojeni mukaan jäätymispisteessä ja varpaat jo jää kuoleman partaalla. Sentään kädet pysyivät vielä hieman jäätä lämpimämpinä. Opettajan pyytäessä oppilaita keräämään ohjata ja pujottelemaan tötteröt varpaani olivat ehkä hieman sulaneet. Vain taluttajan ura saa varpaat lämpimiksi!

    Pilkku pujotteli ketterästi kartiot, oli sitten askellajina ravi tai käynti. Ruumiini lämpötila alkoi pikkuhiljaa kohota jäätymispisteestä sulamistpisteesaa, kun juoksin kolmatta kierrosta ravissa ympäri kenttää hikipisaroiden virratessa vesiputouksia.
    “Onks sulla kuuma?” kysäisin ravin lomasta.
    “Joo’o,” Lilli sanoi ja siirsi keskittymisensä taas keventämisreenä. kaikeksi helpotukseksi opettaja käski siirtyä käyntiin, joten ruumiinosani sai levätä ennen seuraavia haasteita. Käyntisiirtymisessä Lilliltä meni hieman tasapaino ja Pilkku totesi tilaisuutensa tulleen. Hoitoponini viskaisi päänsä alas ja Lilli sai maistaa ekaa kertaa hiekkaa.
    “Oliko hyvää?” kysyin Lilliltä, jonka naama oli täynnä hiekkaa. Pienestä naurusta päätellen tyttö oli kunnossa.
    “Ei ollut,” Lilli sanoi päättäväisesti ja kipusi Pilkun selkään.
    “Enää 99 jäljellä, et oot hyvä ratsastaja,” tirskahdin Lillille, joka päätti ettei tipu enää koskaan.

    Tunti oli liian nopeasti ohi ainakin Lillin mielestä, mutta minulle riitti uralla juoksenteleminen. Tallissa Pilkku löysi itsensä pesarilta, jossa Lilli minun avustuksella riisui varmasti hyvin oikeaoppisesti varusteet Pilkulta. tai sitten ei niin oikeaoppisesti, koska tykkään soveltaa sääntöjä. Tuli varmaan meidän koiralta. Kun varusteet lepäsivät satulahuoneen koukuissa, heitin Pilkun pihattoon ja itseni kotiin. Ennen sitä kuitenkin Pilkku sai turpansa täyteen pusuja ja vielä enemmän haleja. Ihana poni.

    • #5051 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Hyvin mallikaasti jaksat aina kirjoittaa hoitajan tehtävistä! Kiva että olit ottanut Elinankin mukaan. Saat 2hp ja 1sp

    • #5077 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Eka vähän risuja. Pari kirjoitusvirhettä bongasin, mutta niitä sattuu kaikille eivätkä ne lukemista haitanneet. Sen sijaan esim. ”Onneksi minulla ei ollut väliä, kuinka monta ihmistä selkääni tuijottaa, nimittäin jollakin se oli vissiinkin suurikin ongelma.” Sanan minulla olisi voinut olla minulle (sillä) ei ollut väliä, siten tulee selkeämpi kuva että Peppiä ei haittaa vaikka häntä tuijotetaankin, jonka uskon olevan tässä tapauksessa se ajatus kyseisen lauseen takana.

      Suosittelen myös ottamaan heti selvät hehmot mukaan tarinaan, Kaikki tarvittavat varusteet löydettyäni istahdin tallituvan sohvalle random tyyppien viereen kohdassa tuo ”random” hyppää silmille sellaisena, kuin se oikein kuuluisi siihen. Sen jälkeen syvennyit tähän toiseen hahmoon enemmän, joka oli hyvä! Mutta ensikerralla suosittelen heti alkuun kuvailemaan hahmoa jollain tavalla vähän enemmän! 🙂

      Ja ruusuihin! Musta on niin hauskaa, että Pilkulla on tälläinen jatkuva tavoite päästä Kiinaan. Jokohan se ensi tarinassa sinne pääsee? Onkohan sillä pihatossa katseilta piilossa kuoppa jota se kaivaa? Ja se, miten Pilkku olihi halunnut mennä pitämään estetolpille seuraa, tai itse muuttua estetolpaksi oli juuri niin Peppimäistä ajattelua kuin vain voi olla, sulla kirjoittajana on selvästi villi mielikuvitus ja sitä on ihana lukea!
      Vaikka nämä tarinat on usein arkisia, ihan niinkuin hoitajana oleminen muutenkin, niitä on kiva lukea sillä aina sattuu ja tapahtuu jotain, ja Pepin oma eläväinen käytös värittää niitä kivasti!

      //ja munhan piti kommentoida uusinta hoitotarinaa, mutta toisin kävi..! 😀 hups.

  • #5063 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Lisää treeniä ja treeniä 28.2.2019

    Astelin tallin ovista sisään lämpimään karsinakeskuseen. Ovet narahtivat auetessaan, vaikka eilen ne olivat kyllä ihan narisemattomia. No, mitä väliä! Matka jatkui ilmoitustaulun luokse. Pilkulla kuten tavallista oli torstaina vapaapäivä. Niinpä tänään vuorossa olisi esteratsastus. Lotta oli uhrautunut puomien nostelijan pestiin, eli minun ei tarvitsisi niitä selästäkäsin taiteilla takaisin kannattimille, kun Pilkku rynnistäisi esteistä läpi. Nopean ilmoitustaulun lukemisen jälkeen kuljin tallitupaan, jossa kohtasin ensimmäiseksi Juulin sohvan perältä.
    “Moi, mites sä?” kysäisin Juulilta samalla, kun jätin Risifruttini pöydälle, että voisin sitten syödä sen joskus.
    “Eipä tässä mitään kummallista, yritän vaan läpäistä tätä yhtä leveliä,” Juuli vastasi tyynesti, kunnes tajusi olevansa pelissään ojassa.
    “Eiiii!” kuului näytön takaa ja melkein repesin nauruun, mutta onnistuin pitämään kikatukseni maltillisella tasolla. Juulin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen.

    Tyhjä purkki, jossa oli ollut Risifruttia sai jäädä lojumaan jonnekin roskiksen lähettyville, kun minä valmistelin itseäni Pilkun pyydystys retkelle. Juuli edelleen kamppaili pelinsä kimpusta, mutta päätin jättää häviävän ihmisen valmistelemaan ehkä vuoden tai pari päästä tulevaa voittoa.
    “Moikka sitten!” huikkasin vielä ennen kuin läimäytin tallituvan oven takanani ja marssin liukkaalle tallipihalle. Taivas näytti masentavan harmaalta ja puut jotenkin kuolevilta. Ei paras maisema. Pilkku sen sijaan näytti ilahduttavalta ja yllätti positiivisesti odotellessaan minua tarhan portilla.
    “Kiva Pilkku!” rapsutin ponia leuasta, mutta muistin silti kiinnittää Pilkun kiinni ennen, kun poni keksii lähteä karkuun. Liukastellen minä ja Pilkku siirryimme tarhasta talliin, jossa aloitin perusteellisen puunauksen Pilkun kaulasta kohti ponin jalkoja.
    “Arvaa mitä?” kysäisin ponilta joka tuijotti lattiaa nappisilmillään. “Sä oot maailman paras poni.”

    Kuljetin kättäni Pilkun jalalla, kunnes se kohtasi vuohisen, missä nostin päättäväisesti kirjavan ponin jalan ylös.
    “Hyvä poni!” kehuin Pilkkua, kun olin saanut ensimmäisestä jalasta viimeisenkin mutakikkareen pois. Erinomaisella tuulella oleva Pilkku, laski tyytyväisenä jalkansa alas ja tarjosi seuraavaa. Ilahtuneena otin takajalan putsauksen kohteeksi. Välillä on kivaa, kun ei tarvitse joka asiassa taistella elämästä ja kuolemasta. Pienet tällaiset helposti ratkaistavat asiat ilahduttavat mukavasti arkea. Pilkku pudotti takajalkansa pesarin lattialle, joka kolahti kengitetyn kavion osuessa maahan. Kaksi seuraavaa jalkaa meni samanlaisissa tunnelmissa ja nopean toiminnan tuloksena pääsin aikataulussa hakemaan Pilkun varusteita. Lotta ilmestyi varustautuneena rapsuttelemaan hoitoponiani käytävälle.
    “Kiva, kun sä pääsit keräilemään pudonneita puomeja takaisin kasaan,” virnistin pesarin seinään nojaavalle Lotalle samalla, kun ujutin haukottelevalle Pilkulle kuolaimet suuhun. Nahkaiset remmit näperrettyäni kiinni, siirryin Lotan perässä ja Pilkkua raahaten maneesille, jonne olin ennen Pilkun hakemista väsännyt linjan, jonka toinen este oli okseri.
    “Näitä me sitten rysäytellään,” totesin Lotalle, joka mittaili katseellaan esteitä.
    “Ootko sä tarkistanut laukka-askeleet, et ne sopii noihin väleihin?” Lotta varmisti.
    “En mä osaa, mut se näyttää hyvältä,” puolustelin maan ja satulan puolivälistä. Lätsähdin satulaan herättäen Lotan mielenkiinnon.
    “Kuinkakohan monta puomia mä joudun nostamaan…”

    “Verkkaa sitä vaikka ravissa,” Lotta ehdotti, kun olin alkukäyntien jälkeen taivutellut Pilkkua ympyröillä.
    “Yes, jag voi,” sekoitin lauseeseen Suomea, Ruotsia ja Englantia saaden tuloksena Siansaksaa. Kannustin Pilkun napakalla pohkeella töksähtelevään lyhytkestoiseen raviin. Kun Pilkku pudotti parin raviaskeleen päästä käynnille, napautin raipalla Pilkun pukkinappulaan ja sain ponin perän lentämään. Nauraen sain kun sainkin Pilkun takaisin hallintaan ja itseni satulaan suoraksi. Pilkku antautui ravaamaan pienen välikohtauksen jälkeen tyytymättömänä ne pari kierrosta, jota vaadin Ponin suorittavan.

    “Laukka ja toi puomi!” Lotta komensi, kuin mikäkin opettaja.
    “Joo, joo,” nostin Pilkun laukalle ja ohjasin meidät puomille. Poni rummutti kavioillaan maneesin hiekkaa, ja puomi lähestyi vauhdilla. Metri ennen puomia Pilkku pysäsi kuin seinään, ja lensin kaaressa puomin eteen.
    “Auts, toi varmaan sattu,” oli Lotan ensimmäinen reaktio, kun hän huomasi minun tömähtävän maahan.
    “Mä tipuin melkein puomin päälle,” säikähdin, vaikka olihan sitä pahempaakin koettu. Lentäminen ojaan, tukin päälle, ryöstävältä orilta oltiin tiputtu puuta päin, kaaduttu shettiksen mukana pusikkoon… Kokosin itseni maankamaralta takaisin hoitsuni satulaan ja uusi lähestyminen, tällä kertaa hallitummassa laukassa. Pilkku ylitti mutkitta maassa makaava puomin ja siirsi pyynnöstä raville. Lepohetken jälkeen hyppäisimme ristikon, jota Lotta paraikaa kokoaa pitkälle sivulle uran sisäpuolelle.

    Keräsin kirjavan ponin ohjat käsiini ja yritin nostaa käynnistä laukan, mutta lopulta se nousi vain ravista. Käänsin vauhdissa Pilkun ristikolle ja nousin hypyssä kevyeen istuntaan. Ristikko oli ylitetty, mutta hyppäsin vaivatta vielä toisen kerran esteen ennen, kuin annoin Lotalle merkin koota ristikosta 40 cm pysty.
    “Mä tuun nyt!” lähetin sotahuudon ilmoille ja ohjasin maata polkevan Pilkun suoraan kohti pystyä. Kolme kaksi yksi hyppy! ajattelin esteen lähestyessä. Ylitettyämme vaivaisen 40 cm esteen tajusin PIlkun vetäneen pumin mukaan.
    “Rouva esteennostaja saa nyt luvan nostaa esteen,” vitsailin Lotan lampsiessa kohti lentänyttä puomia. Sen saatuaan takaisin kannattimilleen. Nostin uuden laukan ja ohjasin lihapullani kohti pystyä. Tällä kertaa puomi pysyi paikoillaan ja tyytyväisenä siirsin kiltin ponin raville.

    Seuraavana vuorossa oli linja, jonka jälkeen Pilkku saisi ansaitun loppu vapaapäivän. Lotta teki pystystä 50 cm ja okserista 50-60 cm. valitin esteiden korkeudesta syynä, että pilkun maha jäisi jumiin, mutta Lotta ei antanut periksi, vaan piti esteet korkeuksissaan. Nostin tyytymättömänä laukan ja laskin laukka-askeleet esteelle. (Tosin laukka-askeleet eivät pitäneet yhtään paikkaansa.) Pilkku hyppäsi ilmavaralla ensimmäisen pystyn, eikä okserissakaan ollut moittimista. taputuksien kera päästin Pilkulle pitkät ohjat ja seurailin huvittuneena, kun Lotta alkoi raataa esteitä pois maneesista.

    Laskeuduin spagetti jaloilleni maahan ja nostin Pilkun jalustimet. Tallissa riisuin hikiseltä ponilta varusteet ja heivasin ne tallitupaan. niiden käsittely saisi odottaa. Pilkku ansaitsi leivän tai pari, jotka olin säilönyt juuri tällaisten päivien varalle kaappiini. Poni hamusi viimeisetkin muruset käsistäni ja alkoi heti kerjäämään lisää.
    “Soo soo,” komensin Pilkkua. Heivasin hoitsuni tarhaan ja itseni kotiin. Jälleen kerran Pilkku piti paikkansa ykkösponina.

    • #5078 Vastaus

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Onpa hellyyttävä piirrustus! Ihanaa miten kovasti Peppi Pilkusta pitää ja sen kanssa viihtyy!

      Nämä tarinat on kivan kevyitä luettavia kun on selkeet kappalejaot, jotka sulla on ihan selkeesti hallussa! Osaat rytmittää tarinan siten että jokaisessa kappaleessa tapahtuu jotain uutta, eikä lukija pääse kyllästymään.
      Tässä tarinassa oli vauhtia ja tunnelma oli hyvin tuotu esille, oli helppo kuvitella Pepi viilettämässä maneesissa Pilkun kanssa!
      Paljon parempaa hoitajaa ei Pilkku varmasti voisi itselleen toivoa, Peppi tuntuu olevan justiinsa passeli sille, ja tietysti toisinpäin! Saat 2ep ja 1sp.

  • #5183 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Hyvä, parempi ja paras este-Pilkku 1.3.2019

    Havupuut ja lehtipuut huojuivat tuulessa auton sutiessa kohti Hallavaa. Perjantaina Pilkku olisi toista päivää vapaalla ja saisin jälleen liikuttaa rakkaani. Volvomme kääntyi hallavaan johtavalle tielle. Kaivoin kamppeeni syliini takaluukusta ja valmistauduin hyppäämään autosta ulos. Mitä nopeammin perillä, sen parempi.

    Astelin liukkaalla jäällä Pilkun tarhoille. Aurinko paistoi kirkkaampana, kuin eilen, eikä putkaan saanut aikaan enää masennusta. Linnut sirkuttivat iloisesti puissa, kun taistelin tuulta vasten portille. Aurinko ja tuuli ovat näköjään yhtä voimakkaat. Pilkkua sai hakea tarhan nurkasta namipussi heiluen, mutta kerjäten ja namien toivossa Pilkku ojentui kiinni napattavaksi ja vietäväksi sisälle. Rakas poniinini sai vaivanpalkaksi omenanpalan, mutta rupesi hamuamaan taskujani lisän namin toivossa.
    “Ei poni, ei!” toruin Pilkkua, joka rakastui takkiini, tai sitten vain takin sisältöön.

    Raahasin Pilkun mukanani sisälle. Joka askeleella, sain taistella pysyäkseni jäällä pystyssä. Pilkku käveli perässäni, kuin mikäkin jäällä pysymisen taituri. Ehkä hokit helpottivat Pilkun menoa, mutta minä en niitä saanut, vaikka halusinkin. Olin nimittäin anellut nastoja, mutta tylsät äiti ja isä olivat kieltäneet nastojen hankinnan. Miksiköhän vanhemmat ovat niin ärsyttäviä?

    Tallissa kiinnitin Pilkkuni pesarin ketjuihin. Tajusin vasta Pilkun kiinnitysvaiheessa, että olin epäonnekseni unohtanut ostamani harjat tallitupaan. Joukossa oli ihanan pehmeä pehmeäharja, pinkki pöläri (tietysti) ja kaviokoukku, jossa oli hevosen/Pilkun pää. Nämä kamat söivät rahani loppuun tältä erää.
    “Ai, moi Lotta!” huudahdin kassin pohjalta kaivaessani kolmea Pilkun puhdistus välinettä. Lotta säpsähti nähdessään tai kuullessaan ääneni.
    “Öö.. moi, mennäänkö yhdessä ilman satulaa esteille?” tyttö kysyi.
    “JEEEE!!!” huusin ja rikoin varmasti 99 % ihmisen tärykalvot yli kilometrin säteellä.
    “Toi tarkoitti varmaan joo?” Lotta varmisteli. “Mennään laittaa ponit kuntoon ja nähdään sitten maneesissa.”

    Heitin satulan Pilkun selkään ponin näyttäessä vastalauseita hampaillaan. Torumisen jälkeen PIlkku suostui lopettaa hampaiden näyttelemisen.
    “En mä ihan mielellään ottais hempeiden näköistä tatuointia muiden seuraan,” mietin ääneen, ja siitä lähti puolen tunnin mittainen mietiskely ottaisinko joskus tatuoinnit vai en. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että My Little Pony tatuointi saattaisi käydä, mutta muut pääkallot sai sulkea pois luettelosta. Pilkku toivoi kipeästi suitsia päähänsä.
    “Eiiiii!” Huusin Pilkun viereltä rikkoen loppujen 1 % tärykalvot huudolla.
    “Ää, mä laitoin tälle satulan, vaik ei olis pitänyt ja nyt mä joudun riisumaan sen,” valitin paikalle astellulle Lotalle.
    “No, ota se pois, vai ajattelitko vaan ettet tipu niin helposti?” Lotta kysyi.
    “En varmana!” väitin ja hujauksessa satula oli vaihtunut suitsiin ja suitsien remmit olivat kiinni.

    Maneesin oven avautuessa näköpiirini siirtyi kolmen esteen jumppasarja ja keskellä kenttää haastetta keräsi pystyeste pituushalkaisijan suuntaisesti. Lävistäjälle eksyi tolppapari ja iso läjä puomeja. Hiessä niitäkin saisi ylittää.

    Hyppäsin vaivattomasti kyljelle kellahtamisen jälkeen Pilkun selkään, Lotan taistellessa oreon kyljellä hiki hatussa.
    “Kaipaaks mamitusta?” kysyin, tarkoittaen kaipaako Lotta apua, mutta hämmentyneen katseen lähettämisen jälkeen Lotta tyytyi vain muovijakkaran turviin.
    “No, ei sitten,” hymähdin ja paiskasin kantapäät kiinni Pilkun kylkiin. Pukkien jälkeen tajusin, että maailmassa on helpompiakin tapoja saada poni liikkeelle, mutta meni jo. Lotta istui tyytyväisenä temppuilemattoman Oreon selässä, kun minä taistelin Pilkun kaulalla. No, ongelmansa kullakin.

    Ravissa näytin enemmänkin pingispallolta, joka oli eksynyt Pilkun selkään, mutta sentään olin saanut harjoitusta tähän pompotukseen. Lotallakaan ravissa keventäminen ei näyttänyt miltään ruusuilla tanssimiselta, joten en ollut sentään ainoa, joka sinkoili holtittomasti ja sätki jaloillaan, kun yritti pysyä pomputtavan ravin mukana. Pilkku sentään taipui tyynesti ympyröilleen, eikä poni tällä kertaa kujeillut kakun toivossa. Ponin harppoessa Oreolle mitoitetut ravipuomit, en ollutkaan enää varma tästä selässä pysymis prosentista, joka oli yrittänyt esittää tunnin alussa 50 %. Nykyään se olisi lähemmäs sitä yhtä, eikä viittäkymmentä. Pomputtavassa ravissa ainoa tuki oli Pilkun nysä harja, ellei sekään. Sain siis taistella yksin ilman tukea elämästä ja tippumisesta. Eihän tippumiseen sentään kuole?

    Hyppäsin alas ponin selästä korottamaan ravipuomit irti maasta, koska Lotta ei enää tulisi Oreon selästä alas, vaikka maksettaisiin, eikä esteiden nostajia näkynyt mailla eikä halmeilla. Sai siis itse yrittää esittää maassa ja selässä tramppaavaa tyttöä. Ei sekään ollut mitään maailman parasta puuhaa, mutta mahdollisti esteiden nousemisen, joten ihan ok.
    “Mä tuun nyt!” kajautin sotahuudon ilmoille ja maiskautin Pilkun pomppivaan laukkaan kohti jumppasarjaa.
    “Eka, toka, kolmas!” laskin esteitä niiden ylittymisen mukaan. Ilmavaralla ponini ylitti vaivattomasti kaikki kolme ja vuoro siirtyi Oreolle. Ei Lottakaan hullummin selässä taistellut.
    “Mä vaadin palkankorotusta!” manguin esteiden pysyessä vielä kahden onnistuneen kierroksen jälkeen kaksikymmentä senttisinä.
    “Siis täh, mä en oo sun mikään palkka nainen.” Lotta ei selvästikään tajunnut jutun juonta.
    “Ei vaan siis noi esteet ylös!” selvensin ja hyppäsin Pilkun selästä alas nostamaan jumppasarjan 40 senttiin.

    Este lähestyi pomputtavan laukan pyöriessä kohti jumppasarjaa. Pilkku pomppasi ketterästi ensimmäisen ja toisen esteen yli, mutta kolmannella poni lopetti leikin kesken ja pysähtyi ennen viimeistä pomppua. Kiitos shetujen lyhyiden kaulojen, makasin esteen toisella puolella.
    “Ei sattunut!” kiljaisin yhtä pirteänä kuin ennenkin esteen takaa, kun olin ensin selvittänyt miten tipuin ja missä tipuin. Pilkku tuijotti minua vielä siinä kohdassa, johon oli aikoinaan stopannut.
    “Nii’in, sä mut tiputit,” höpötin Pilkulle noustessani takaisin ponin selkään. Pomppasin tällä kertaa Pilkun kanssa kaikki kolme estettä, jonka jälkeen Lotta alkoi suunnitella rataa, jonka tietysti unohdin heti kun se oli kerrottu.
    “Eli ekaks toi jumppasarja sit toi pysty ja sit toi toinen pysty,” Lotta yritti ohjeistaa ja osoittaa sormellaan esteitä ja missä järjestyksessä ne mentäisiin. Seurailin tarkkana, mutta vasta, kun Lotta oli hypännyt radan, minullekin valkeni sen tarkoitus. Ohjasin laukkaavan Pilkun kohti jumppasarjaa. Ketterästi poni loikkasi kaikki esteet yhtä taidokkaasti. Käännös ja este, kertasin, kun ylitimme kaksi hassua pystyä vielä radan loppuun. Lotta hyppäsi MM-hepallaan radan ja sain kun sainkin sen jälkeen vielä iloisesti hypähtää korotetun tehtävän Pilkun kanssa. Esteiden vilahdellessa ohi ja ali, minun pysyessä selässä ja Pilkun harjan heilahdellessa vauhdin voimasta, olin liian iloinen ja innoissani kaikesta, jota olin kokenut ja jota tulen kokemaan vielä Pilkun kanssa. Yksinkertaisesti tai kaksinkertaisesti Pilkku on paras, eikä kukaan voita sitä.

    Piste.

    P.s paitsi en vieläkään halua hammastatuointeja…

    • #5192 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      En kestä kuinka ihana toi kuva on! Lihapulla Pilkku 😀 Eikä tarinassakaan mitään valittamista, pirteää ja vauhdikasta menoa. 1hp 1sp ja 2ep

  • #5199 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Metsä-Pilkku ja lumi on kovaa 4.3.2019

    Aukaisin Hallavan ovet ja astelin sisälle lämpimään talliin. Kaikeksi onnekseni olin onnistunut anelemaan kyydin ja luvan lähteä tallille, koska vanhempani mielestä koulu kärsisi liiasta hevostelusta. Ei pidä paikkaansa, koska numeroni koulussa on aina sitä samaa kahdeksikkoa, enkä enempää harjoittele, olin sitten tallila tai en. Automatkat sitä paitsi edistävät kokeisiin lukemista, koska 1001-pelien lisäksi mitään muuta ei olisi tarjolla tunkkaisessa autossa.

    Astelin suorinta tietä samalle ja vanhalle ilmoitustaululle, mutta tänään se oli jotenkin erilainen. Johtuu kaiketi siitä, että keskellä kauneinta taulua komeili lappu, jossa luki kehotus Pilkun ja Mollyn maastoliikutuksesta. Pienen ilahdustuokion ja parin onnellisen pompun jälkeen leijailin pilvissä tallitupaan jättämään raskaan lastini sohvan perimmäiseen nurkkaan. Emily olikin siellä jo (ehkä) odottamassa minua.
    “Moi Emily!” huikkasin tytölle, joka oli syömässä eväitään penkeillä pöydän vieressä.
    “Moi vaan Peppi!”
    “Lähetkö sä pliiiiis mun kanssa maastoon,” anelin tytöltä, vaikka periaatteessa maastoon lähteminen oli meidän velvollisuutemme.
    “Tietysti tulen!” Emily onneksi sanoi ja lähdimme pienen jutustelun jälkeen yhdessä roudaamaan ponejamme sisään.

    “Pilkku, Pilkku, Pilkkuu!” huhuilin ponia tarhan portilla Rokin astellessa reippaasti luokseni rapsutuksia kerjäämään.
    “Viitsitkö hakee sun kaveris kanssa tänne?” pyydän Rokilta samalla, kun annan sille ansaitut rapsutukset. Ilmeisestikään Rokkia ei huvittanut lähteä tarpomaan kohti pihattoa, joten minun piti sitten antautua lumen uhriksi.
    “Pilkku oikeesti!” päästin säälittävän huudon, kun kerta toisensa jälkeen kaaduin naamalleni kovaan lumeen, Pilkun leikkiessä hippaa. Minä sain tässä leikissä olla se kiinniottaja, vaikka nelijalkainen Pilkku pääsisi neljällä koivellaan paljon nopeampaa karkuun. Vihdoin ja viimein sain kohteeni vangittua riimunnaruun ja kenenkään ei tarvinnut enää kärsiä hippaleikkejä takia. Emily ja Molly olivat varmaan jo aika päiviä sitten päätyneet talliin, kun minun täytyi kärsiä. No, eihän se sinäänsä haittaa, ainakin saan liikuntaa tässä sivussa.

    Kiinnitin sähläävän ponin pesariin kiinni ja lähdin harjapakin hakemisreissulle. Sinä aikana pesari oli saanut pari lommoa kivikovaan lattiaan, vaikka sehän oli suorastaan mahdottomus tehdä kuoppia liian kovaan alustaan. Pilkku oli näköjään tässäkin asiassa erilainen kuin muut.
    “Oikeesti,” anelin Pilkulta lopettamista. Poni lopetti kuopimisen ainakin hetkeksi ja sain harjattua ponin jalat ilman niiden edestakaista heiluttelua. Kun pääsin mahaan asti, huomasin sen olevan ihan puruissa ja muussa tatinassa, joten päättelin Pilkun nukkuneen mahallaan tämänkin yön. Poniinini ei näköjään osaa seistä neljällä jalalla minuuttia kauempaa hiljaa ja ilman mitään turhanpäiväistä hytkymistä.

    “Ootko valmis?” Emily kysyi Mollyn karsinasta.
    “Oota ihan just!” vastasin ähisten satulavyön kiristämisen lomasta.
    “Okei, me ootellaan tässä,” Emily sanoi ja aloitti juttu hetken minun tai Mollyn kanssa. Yritin vieläkin kamppailla satulavyön kanssa pullistelevaa jo valmiksi lihavaa ponia vastaan.
    “Nyt kuule riittää!” tökkäsin polvellani Pilkun mahaa, ja kuin taikaiskusta, ilmapallo tyhjeni ja sain vyön kiinni. Sujautin nopeasti kuolaimet haukottelevan ponin suuhun ja näpersin remit kiinni.
    “Valmis!” ilmoitin ja Emilin ja Mollyn johdolla lähdimme ulos tallista.

    Nousin pihamaalla pyörivän Pilkun selkään. Kaiken jälkeen sain säädettyä itselleni sopivat jalustimet ja satulavyön melko kireälle. Emily huikkasi kärjestä lähtevänsä liikkeelle ja napautin lähdön merkiksi pohkeeni kiinni Pilkun kylkiin. Poni lähti keinuvaan käyntiin ja heitin ohjat Pilkun kaulalle. Nautin täysillä luonnosta ja sen ei niin lumisista maisemista. Mollyn ja Emilyn johdolla mutkittelimme metsässä missä lie poluilla ja juttelimme kaiken historian ja muut kisat läpi.
    “Miten sulla meni ne Tie Tähtiin kisat?” Emily kyseli.
    “Pilkku oli paras ja esteillä me oltiin jotain kymmenensiä, mut koulussa me voitettiin,” vastaan positiivisesti.
    “Onnea teille, joskin vähän myöhässä,” Emily onnitteli. “Mekin päästiin sijoille, koulussa oltiin siis viidensiä, mut esteillä jossain kymmenen paikkeilla.”
    “Eli koulussa molemmilla meni paremmin,” virnistin.

    Emily kysyi minun mielipidettä raville siirtymisestä ja innokkaana keräilin ohjat ja pakotin johtoratsukon nopeampaan tempoon. Keventelin rauhassa Pilkukkaan ponin selässä maisemien vilahdellessa ohi. Parissa ylämäessä nostin peppuni irti satulasta ja tarrasin käsilläni kiinni harjaan. Pilkku hoiti hommansa pujottelemalla suure kivet ja ketterästi puikkelehtimalla liukkaiden kohtien sivusta. Kun olimme ravailleet kilometrin tai kaksi ilman mitään ylimääräisiä pukkeja, Emily siirsi Mollyn käyntiin ja minun oli pakko pidättää Pilkun menoa ja vaihtaa tempoa. Rauhallisen käynnin jälkeen puskassa rasahti ja Pilkku hyppäsi sivuun. Molly osoittautui aika rauhalliseksi nostaessaan vain korvansa höpöön, kun Pilkku sen sijaan sai sydäreitä rasahtavien puskien takia.
    “Ei siellä ole mitään,” Emily totesi ja jatkoi matkaa. Pilkku seurasi varpaillaan tanssahdellen paikan ohitse, mutta pian rentoutui kuuntelemaan metsän ääniä.

    Edessämme kohosi pelto, jolla saattoi laukata hieman. Pyysin Emilyn ja Mollyn siirtymään pellolle, koska minulla oli nyt laukka innostus. Onneksi Emily suostui verryttelevään laukkaan pellolla.
    “Lähdetään vaikka pienillä välimatkoilla kiertämään tätä peltoa,” Emily ohjeisti. Itse olisin lähtenyt heti kisaamaan, mutta turvallisuuden kannalta kannattavampaa olisi ensin rauhassa verrytellä hevoset laukassa ja saada jotain tuntumaa poniin.

    Painoin pohkeet kiinni Pilkun kylkiin ja annoin ponilleni luvan lähteä laukkaamaan peltoa ympäri. Lumi pöllysi allamme, meidän laukatessa täysillä ensimmäisinä pellon ympäri. Tuuli piiskasi vasten kasvojani PIlkun kavioiden rummuttaessa lumista peltoa. Maisemat vilahtelivat nopeasti ohi ja ensimmäinen kierros selässä ilman temppuja oli selätetty. Toisen kierroksen jälkeen Pilkku alkoi puuskuttaa ja meistä se järkevämpi osapuoli ehdotti matkan jatkamista. Emily ohjasi itsensä ensimmäiseksi ja suuntasi kulkumme kohti tallia. Annoin Pilkulle pitkät ohjat ja poni oli välittömästi venyttämässä kaulaansa. Väsynyt poni ansaitsi levon.

    Jutun lentäessä mukavasti hevosissa ja hevosten ulkopuolella, talli kohosi näkyviin puiden takaa. Siirsimme loppuraveista rentoon käyntiin ja seurasin Emilyn esimerkkiä päästämällä ohjat löysiksi. Kaarsimme jonossa tallipihaan, jossa otin jalat pois jalustimista ja Pilkkua halattuani liu’uin alas poniinin selästä. Seurasin Mollya ja Emilyä talliin sisälle rupatellen salaisuuksia hoitsuni korvaan. Tallissa kiinnitin jälleen kerran Pilkun pesarille seisomaan ja aloin riisumaan hikistä ponia sen varusteista. Varusteet saatuani nätisti tai vähemmän nätisti satulahuoneeseen kiinnitin riimunnarun Pilkun riimuun kiinni. Poni pääsisi nyt loppupäivää viettämään Rokin kanssa tarhaan. Huikkasin heipat Emilylle, joka touhusi vielä Mollyn karsinasta ja vetäisin Pilkun ovista ulos. Liukastellen siirryimme lopulta tallilta Pilkun pihatolle, jossa napsautin ponin irti ja heinille.
    “Moikka sitten pehva,” tirskahdin ja jätin Pilkun rouskuttelemaan heiniään. Suuntasin kulkuni kohti parkkipaikkaa, jossa hyppäsin Volvomme kyytiin. Matka kohti kotia alkoi.

    • #5203 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Voi, kadehdin vähän sekä Peppiä hahmona että sinua kirjoittajana. Te olette molemmat niin täynnä virtaa, että olisinpa minäkin, tai edes Mikael. Jaksat aina kirjoittaa niin pitkiä ja iloisia juttuja, että näitä lueskellessa sitä itsekin aina piristyy. Peppikin on johdonmukaisesti tarinoissasi aina samanlainen: iloinen, vähän äänekäs ja tosi, tosi vilkas ja aikaansaava. Olen tainnut sanoa tämän ennenkin, mutta näistä tarinoista todella välittyy se, millaista hoitohepan luona tallilla käyminen minustakin joskus vähän nuorempana oli. Lisäksi olet vielä etevä kirjoittaja: tällaista sujuvaa tekstiä lukisi vaikka kuinka paljon!

      Ihanaa, että myös Emily pääsi tarinaan.

      Ja mikä suloinen kuva pulskanpuoleisesta pikku Pilkusta!! Se näyttää niin tosi pehmeältä ja ihanalta! Oikein tekisi mieli upottaa sormet sen karvaan. Se varmasti tuntuisi vähän samalta kuin lemmikkilampaiden hoidettu villa… 😀

    • #5204 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 170
      • Perus pullaponi

      Oi, tää oli kyllä mukava tarina ja kuvakin on hieno!🙂 Harmi etten vaan ite kiireideni takia kerennyt tarinaa väsäämään, mutta ainakin joku kirjoitti :’D

    • #5205 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Saat tästä 1hp 1sp ja 2mp

  • #6303 Vastaus

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kisa-aamujen katastrofit ja kisapäivien kiilloitukset 7.4.2019

    Kisa-aamu. Tai siis kisa-aamupäivä on aina yhtä hullummyllyä. Vaikka kilpailut alkaisivat vasta kahdeltatoista, sängystä on noustava jo ennen kukonlaulua ja mikä vielä pahempaa: aamupala on joka ikinen kerta säälittävä myslipatukka, koska arvonsa tunteva kurkku ei suostu nielemään mitään murusta isompaa.

    Kuten sanoin, isäni oli kiskonut minut ylös pedistä kellon ososiitaessa vielä kuutta, passittanut hammaspesulle, ja sen jälkeen käskenyt syömään ällöttävää puuroa. Hyi! Yleensä en ole nirso ruualle, mutta hammastahna ja puuro ei ole paras mahdollinen yhdistelmä, joten päätin jättää väliin. Tänäänkin aamupala siis pieneni vain minimini annokseen.

    Parin vaivaisen myslipatukan jälkeen löysin itseni tuulikaapista kiskomassa upouusia kisahousuja päälleni. vetoketju omisti vielä alkukankeutta, joten se ei suostunut ojentumaan kiinni vedettäväksi.
    “Äää, tää on ihan juntturassa!” kiljuin ratsihousujeni lomasta.
    “Ei kai taas,” isäni käveli luokseni ja kiskoi vetoketjun kiinni. Kiitin avunantajaa, mutta nopeasti käännyin ympäri, niin että tukka heilahti ja nappasin ratsihanskani naulakosta. Puinen neulakko heilahti nopean liikkeen ansiosta, mutta onneksi ei kaatunut päälleni. Jälleen kerran lähtömme venyi liian pitkäksi.

    Painoin kylmän ovenkahvan alas ja työnsin ulko-oven auki. Ovea koristava kranssi, jonka olimme perheemme kanssa hankkineet viime joulun alemyymälöistä heilahti ja varisti pari neulasta oven eteen. Talsin pihalle ja paiskasin hillitysti oven kiinni. Pari lintua kukkapenkissä säpsähti pamausta ja lennähti siivilleen jättäen jälkeensä vain kasan puoliksi syötyjä siemeniä.

    Auton moottori hyrisi pahaenteisesti vielä matkan puolivälissä. Aluksi isänikin vakuutti itselleen hyrinän olevan vain jotain lämpimästä ilmasta johtuvaa pörinää, loistihan pilvettömällä taivaalla vain aurinko. Huoltoaseman paikalla isäni kuitenkin käänsi rattia ja ohjasi automme parkkipaikalle. isäni hyppäsi ulos autosta ja lähti tarkastamaan autoa. Minä kaivoin takaluukusta kuulokkeeni ja pistin Strongestin soimaan. Musiikin tahdissa heiluttelin käsiäni ja esitin tanssiliikkeitäni, mutta hienoja temppujani rajoitti ärsyttävä turvavyö joka kahlitsi minut penkkiin kiinni. Pieni iloni kuitenkin hyytyi kokonaan, kun isäni istahti auton penkille, ilmoitti kulkuneuvomme olevan kunnossa ja käskin minun istumaan aloillaan.

    Lehtovaaran ratsutila kohosi näköpiirissäni noin tunnin autossa istuskelun jälkeen. Pilkku oli päässyt Hallavan rekalla paikan päälle, koska vanha trailerimme oli sanonut itsensä irti parin valmennusmatkan jälkeen. Kopistamme oli siis lähtenyt joku renkaan tapainen irti.
    “Hei Peppi, meetkö hakemaan Pilkun tuolta rekasta!?” isäni huitoi käsillään kohti rekkaa, joka kaarsi Lehtovaaran pihaan viittä minuuttia meitä myöhemmin.
    “Joo, joo mä meen!” sanoin ja lähdin pikavauhtia kohti Hallavan rekkaa. Isä katosi jonnekin väkijoukon sekaan, mutta minua se ei haitannut, kuitenkin pilaisi vaan kaiken.

    “Moi Peppi!” Lotta ja Juuli ilmestyivät taakseni. Säpsähdin ja käännyin katsomaan.
    “Moi, mä säikähdin! Ei saa pelotella!”
    “Sori, ei ollu tarkotus,” Lotta pahoitteli. “Me tultiin vaan sanoo sulle, et sä lähet aika alussa.”
    “Voi apua!” tirskahdin. Pilkulla oli ollut loimi päällä traikussa, mutta ensimmäinen ratsukko kuulutettiin jo radalle. Onnekseni Juuli lupasi luokan viimeisenä ratsukkona auttaa Pilkulle satulan selkään, ja saimme alle minuutissa ponin lähtövalmiiksi.
    “Moikka, mä meen nyt verkkaamaan!” huikkasin ja lähdin raahaamaan Pilkkua kohti verryttelyaluetta.

    Annoin Pilkulle pohkeita ja päästin ohjat pitkiksi. Poni oli suorittanut kunnialla h:c radan, mutta parissa kohtaa me mokattiin ratsastajan syystä. Pilkku oli siis ansainnut loppukäynnit maastossa ja pari porkkanaa ennen esterataa. Ratsastin Pilkun ulos pelottavasta maneesista vielä pelottavammalle tielle. Juuli oli heti vastassa.
    “Teil meni tosi hyvin!” Juuli kehui.
    “No, Pilkku olikin ihan sairaaaan hyvä, mut paris kohtaa vähän possu,” naurahdin. Sairaan hyvä oli pakko venyttää äärettömiin.
    “Mut joo, mä meen nyt verkkaa Valeraa,” Juuli ilmoitti ja kääntyi maneesin suuntaa.
    “Tsemit teille!” huikkasin ja kannustin Pilkun takaisin käyntiin.

    Lintujen sirkutus täytti pienen metsäpolun. Vähän väliä Pilkku pärskähti tai jokin auto ajoi tallille johtavalla tiellä. Saatoin minäkin parit laulut laulaa rauhallisessa metsässä.
    “Mä sitten rakastan metsiä,” kumarruin kuiskuttamaan Pilkun korvaan. Poni pärskähti.
    “Ja tietysti sua,” jatkoin, ettei Pilkulle tulisi paha mieli. Pilkku venytti kaulaansa ja kiskaisi lähimmästä kuusesta neulaset hampaidensa käsittelyyn.
    “Hassu poni!”

    Vartin kestävän lenkin jälkeen saavuimme Pilkun kanssa takaisin Lehtovaaran pihaan. Isä oli meitä vastassa makaronilaatikojensa kanssa ja ojensi yhden laatikoista minulle.
    “Hei, en mä enää näitä laatikkoja halunnut,” vänkäsin, mutta päätin silti jättää pahimmat kommentit sisälleni ja keskittyä makaronilaatikkoon. Ja uskokaa tai älkää, ponin selässä on äärettömän vaikea syödä. Minun keskittyessä laatikkoon Pilkku vetäisi parit rodeotemput, joten päätimme isän kanssa yhteistuumin viedä poni traikkuun ja suunnata sitten itse kahvioon lämmittelemään ja popsimaan makaronilaatikkoa.

    Isäni oli lähtenyt jo edeltä kahvioon, mutta minä jäin vielä Pilkun kanssa traileriin putsaamaan ponin kunnolla ja kuivaamaan Pilkun hiet. Ei poni hirveän märkä ollut, mutta kaulan kohdalta parit karvat olivat kääntyneet kikkuralle ja, jos poni nyt keksisi piehtaroida, ponin putsaamisessa menisi vielä ikuisuus enemmän kuin nyt.

    Kun olin viimein saanut Pilkun karvan suhteellisen kiiltäväksi ja fleeceloimen ponin selkään. köpöttelin ihmisten keskellä kohti kahviota, jossa isäni odotteli makaronilaatikkojen kera. Kahviossa oli tungosta, ja sain ähtäytyä kunnolla tyyppien sekaan, jos halusin päästä määränpäähäni. Tällä kertaa kulkuni suuntautui huoneen perällä seisovaan pöytään, jossa isäni oli paraikaa popsimassa makaronilaatikkonsa rippeitä.
    “Sori, mul vähän kesti,” istahdin mukavalle pankille isäni viereen.
    “Ei haittaa, kunhan syöt nyt, että jaksat sitten ratsastaa esteillä,” isäni jutteli. Tosin kyllä ruoka suussa. Nappasin oman laatikkoni huostaani ja alan kahmimaan välittömästi lautaseltani ensin makaronit ja sitten kaiken muun ravinteen.

    Koululuokat olivat päättyneet ja esteluokat kuulutettiin alkaviksi. Minä olin vasta luokkani perällä, joten sain rauhassa kerätä kamppeeni kahviosta, käydä vessassa suoristamassa lettini ja varustaa Pilkun kisakuntoon. Vessoilla oli aivan ÄLYTTÖMÄSTI jonoa, joten pääsin vasta miljoonan vuoden odotuksen jälkeen koppiin.

    Hallavan trailerilla vaikeimman koulutason ratsastajat olivat riisumassa hevosensa ja Lotta juuri lähdössä verryttelyyn. Huikkasin tsempit Lotalle ja sitten tunkeuduin traileriin, jossa aukaisin harjaboksin ja ongein kaviokoukun boksin pohjalta. Turvekikkareet Pilkun kavioissa olivat todella tiukassa, joten vasta viidennen maailmansodan jälkeen sain ensimmäisen kavion puhtaaksi. Kolmeen muuhun kavioon kulutettaisiin siis yhdeksän sotaa.

    Pilkku ja minä täysissä varusteissa suuntasimme verryttelykentälle, josta selviydyimme aina radalle asti. Pilkku oli jälleen paras ja ihana ja maailman ihanin ja universumin paras ja…

    • #6350 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 995
      • Lauman johtaja

      Tää oli täynnä tohinaa niinkun kisapäivässä kuuluukin! Saat 2hp 1kp ja 2kisapistettä

Vastaa aiheeseen: Pilkku

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta