Ratsutallin päivis

Foorumit Päiväkirjat Ratsutallin päivis

Tämä aihe sisältää 104 vastaukset, 15 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 3 kuukautta, 1 viikko sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #2600 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Ratsutalli on erillinen talli, joka sijaitsee Ratsastuskoulusta puolentoista kilometrin päässä. Se on ratsastuskoulun kanssa tiiviissä yhteistyössä mm käyttämällä maneesin tiloja ja järjestämällä joskus täällä valmennuksia.
    Ratsutallilla asuu Naavan ja Elyssan omia hevosia, joista monet ovat Aleksin kasvatteja, sekä se tarjoaa tallipaikkoja yskityisille. Ratsutallilla käyvät hahmot voivat vapaasti osallistua myös ratsastuskoulun toimintaan ja halutessaan keräävät samalla tavalla pisteitä ja merkkejä.

    Hevoset ja hahmot jotka tätä päiväkirjaa käyttävät omistajien Naavan ja Elyssan lisäksi:
    Luka
    Lilja – Henry
    Symppis – Kassu
    Tilli
    Saaga
    Nyyhkis
    Ruusu – Sora
    Tuike – (Nanna)
    Hurmos

    Aiakisemmat tarinat voit lukea täältä: http://hallava.kuiske.com/ratsutalli/index.html

  • #2673 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    13.10.2018

    Teen vielä parit etuosakäännökset kulmissa ja alan sitten himmailemaan. Symppis on toiminut jälleen oikein mukavasti, mun mielestä meillä natsaa aika kivasti. Hieman mä kaipaan tolla ratsastuskoululla oleskelua, nyt kuluu paljon enemmän aikaa täällä, mutta en mä silti antaisi paikkaa Symppiksen vuokraajana kellekään muulle mistään hinnasta. Ja oon tutustunut uusiin ihmisiinkin, esimerkiksi yks Henri jolla on oma puoliveritamma täällä. Se on aika hienon värinen, ja niiden meno näyttää aina niin huolettomalta.
    Suuntaan kentältä maastopoluille ja annan Symppiksen kulkea pitkin ohjin omaan tahtiinsa, kuitenkin pysyen hereillä.

    Ringilläni vastaan tulee kaksi erittäin tuttua henkilöä: Seela ja Niko. Nostan heti käden ylös vilkuttaen villisti virneen kanssa.
    “Hei! Moi! Mite menee?” iloisesti tervehtien pysäytän Symppiksen Väiskin ja Mellin eteen.
    “Mikäs täs”, Niko naurahtaa ja taputtelee Väiskin kaulaa. Ruuna lerputtaa korviaan ja muistuttaa aasia. “Kunhan maastoillaan”.
    Seela nyökkää. “Jep. Niko yrittää haastaa mua laukkakisaan sen kanssa”, tyttö pyöräyttää leikillä silmiään mutta kuulen kyllä äänestä selkeästi närkästyksen.
    “Kuudes päivä seittemäntoistavuotiaana! Mikä fiilis?” Niko ignooraa Seelan kommentin ja katsoo nyt mua suoraan silmiin.
    “Alan jo haaveilla autokortista”, naurahdan ja kokoan hieman ohjia, Symppistä ei oikein huvittaisi paikallaan seisominen.
    “Voi sua, kyllä sä sen vielä saat”, Niko feikkaa naamalleen liioitellun suruilmeen. Katson jätkää takaisin mun oo-hiljaa-katseella ja käännän huomion takaisin Seelaan.
    “Ootko pärjänny tuntilaisten kanssa?”
    “No… Kyllä mä oon. Mutta olisin kyllä voinu viedä sitä viimeisintäki korvista”, Seela huokaisee syvään naurahtaen lausahduksen jälkeen. Joo, mä voin tulla mukaan niitä höykyttämään.
    “Jepjep. No mutta, mä jatkan matkaa”, Niko ja Seela antaa mulle tilaa ratsastaa niiden välistä ja niin he jäävät taakse. Olisi ollut hauskaa mennä mukaan, mutta eiköhän Symppis oo tehnyt tarpeeksi töitä tälle päivää.
    Mielen päälle nousee ne estekisat. Oon mä hypännytkin Symppiksellä jo, mutta oltaisko me jo valmiita näinkin pian? Kyllä mulla on satasen luotto tähän hevoseen enkä epäile omia taitojanikaan, mutta… No, ehkä mä katon sitä sitten tarkemmin kotona. Nyt ratsastan takaisin tallille.


    20.10.2018

    Myötään varmaan turhankin reilusti hypätessäni pystyä. Symppis selvittää sen puhtaasti, eikä Niolle jää puomia nostettavaksi.
    ”Se hyppää aika korkeelta”, Nio kommentoi esteen viereltä. Mä laukkaan voltille ja hidastan sitten raviin, palaten uralle.
    ”Joo, Symppis on tosi hyvä. Näkisippä mite se pyyhältää ku hypätään iha kunnon rataa”, virnistän ja taputtelen tamman kaulaa. Pyydän hevosta hidastamaan hetkeksi käyntiin ja annan sille pitkät ohjat. Symppis käyttää tilaisuuden hyväksi ja venyttää kaulaansa alaspäin kunnolla.
    ”Millon sä aloit käymää Hallavas?” Nio kysyy. Mäkin joudun hetken miettimään.
    ”Itse asiassa näihin aikoihin viimevuonna. Oon siis ollu hallavalaine vuoden ajan”, kurtistan kulmia. Niin sen täytyy olla. ”Mä alotin sillo Pallen hoitajana. Muistan sen mun ekan päivän täällä, oli iha kauhee kurakeli. Nyt on tämmöne nätti syyssää! Eikä hirveen kylmäkään”.
    Nio kuuntelee ja hymähtää. ”Joo, voi kyl olla ettei syksy oo vaan vielä alkanu kunnolla. Pia ne kurakelit sieltä tulee”.
    ”Nah, älä pilaa mun haaveilua”, tuhahdan leikillä ja alan kokoamaan ohjia takaisin käsiin. Symppis herää heti ja olis jo innolla lähtemässä raviin mutta mä toppuuttelen sitä.
    ”Kuule, mitä jos nostat sen yheksäänkymppiin?” ehdotan Niolle, joka kohottaa kulmiaan.
    ”Ootko sä muka hypänny yheksääkymppiä?” se kyseenalaistaa aika vahvasti mua. Hymyilen vain itsevarmasti ja pudistan päätä.
    ”Mä oon nyt vireessä, Symppis on vireessä ja sä oot turvaamassa mun selustan, joten…” kohautan olkia ja alan lämmittelemään Symppistä uuteen hyppyyn.
    ”No joojoo. Ota ny vielä kerran tää korkeus nii sitten nostan”, Nio raapii leukaansa ja sen jälkeen ristii kätensä odottavasti. Älä sä siellä epäile mun taitoja kuules. Vaihdan laukan ja lähden ohjaamaan esteelle.

    Nio asettelee puomin paikalleen ja siirtyy sitten kauemmas. ”Nyt se on yheksäskymmenes”.
    Mä nyökkään ja haen vähän tuntumaa Symppikseen joka olis menossa omia menojaan ennen kuin lähden lähestymään pystyä. Nyt se on menoa, mutta mua ei epäilytä piirunkaan vertaa, eikä sen puoleen Symppistäkään. Sille tää kaikki on lastenleikkiä, Symppiksen taso on niin paljon korkeemmalla kun mun.
    Puolipidäte, ylös satulasta, myötäys, hyppy. Ja niin vain me ollaan jo esteen toisella puolella. Nauraen annan taputukset tammalle ja hidastan laukan vauhtia.
    ”Kato ny, ei ollu temppu eikä mikää!” ilakoin. Nio näyttää peukkuja hymyillen myös. Musta tuntuu että voisin hyppiä esteitä ikuisuuden ja kyllä mä otankin vielä parit pomput, mutta sitten on aika alkaa jäähdytellä.
    ”Kiitos ratamestarille”, katsahdan Nioon pilke silmäkulmassa ja otan jalustimet jalasta loppukäyntien ajaksi.

    Tallissa ollaan tällä hetkellä vain mä, Nio ja Sora joka oli lupautunut kattomaan Kepan perään sen aikaa kun mä ratsastin. Kepa meinaa haljeta onnesta nähdessään mut ja sitä pitää käskeä kunnolla lopettamaan haukkuminen. On sillä vielä paljon opeteltavaa, mutta mun mielestä oon edistynyt sen kanssa hyvin.
    Symppis ei tunnu tuumaavan oikeen mitään iloisesta koiranpennusta.
    ”Mun pitää mennä soittamaan”, Sora toteaa yhtäkkiä ja kävelee ulos tallista puhelin kädessään. Nio ottaa Kepan hihnan siksi aikaa ja istuu harjalaatikon päälle rapsutellen koiraa.
    ”Onkoha sillä joku jätkä”, mietin ääneen tarkoittaen Soraa. Nio naurahtaa.
    ”Voi olla”.
    ”Onko muute Seela ja Niko millä mallilla?” muistan yhtäkkiä. Ne kaks kullannuppua katselee toisiaan sydämet silmissä aina kun ne näkee.
    ”No emmä tiiä, sitä samaa”, Nio mumisee ja ilmeisesti keskittyy aika vahvasti Kepukan viihdyttämiseen. Tai sitten se välttelee aiheesta puhumista. Voisko Nio olla mustasukkanen? En mä kyllä oo missään vaiheessa huomannut Nion kattovan Seelaa mitenkään erityisesti, tai puhumassa Seelasta. Pitääköhän mun alkaa salapoliisiksi?
    Lopulta Sora palaa rupatteluvartiltaan ja ottaa jälleen Kepan itelleen, jolloin Nio alkaa avustamaan mua Symppiksen varusteiden kanssa. Seuraan ruskeatukkaisen pojan työskentelyä samalla kun harjaan Symppistä.
    Nion suunnasta kuuluu turhautunut puuskahdus. ”Miksei nää karvat lähe?”
    ”Ei se haittaa jos sinne vähän jää, ne kyllä pestään kunnolla jossai vaiheessa”, totean mietteliäänä. Nio luovuttaa siinä vaiheessa ja alkaa järkkäämään jännesuojia harjalaatikkoon.

    ”Kiitos hei ku tulit auttamaan ja oli muutenki kivaa viettää taas aikaa yhes”, hymyilen Niolle kun me kävellään kohti ratsastuskoulua.
    ”Joo ei mitää”, Nio kohottaa hetkeks katseensa muhun mutta sitten Kepa kiinnittää jälleen sen huomion kun se alkaa kiskoa metsän suuntaan. ”Kauheen ylivilkas lapsi sulla”, poika tuumaa vitsillä ja koittaa herättää koiran huomiota takas meidän suuntaan.
    ”Olisitpa näkemäs ku se saa hepulit keskellä yötä tai jotai muuta yhtä mukavaa”, kohotan kulmia. Ei oo kiva herätä päällä hyppivään koiranpentuun kahta tuntia ennen herätystä.
    ”Onneks en oo”, Nio kuittaa huokaisten syvään kun Kepa vihdoin tassuttelee jälleen oikeaan suuntaan.
    Tallilla on paljon porukkaa vaikka onkin lauantai. Mäkin jumitun keskustelemaan tallikämppään pariksi tunniksi ennen kuin on ihan oikeesti pakko lähteä. Meen Nion luo ja ilmoitan sille että nyt mä joudan kotiin. Nio hymähtää ja me lyödään vielä ylävitonen ennen kuin mä lompsin ulos tallista hieman väsähtäneen koiran kanssa.


    23.10.2018

    Tänään mulla on tosi lepsu koulupäivä: eka tunti on vasta kaheltatoista. Tää ei tuu toistumaan, ja voisinkin käyttää aamun nukkumiseen, mutta ehei. Mä kuule reippaasti ponkaisin puoli kaheksalta ylös ja tein aamutoimet ja lähin tallille, tällä kertaa ilman Kepukkaa.
    Olin jo eilen kysynyt jos Symppiksen jättäis poikkeuksellisesti sisälle mua varten, luvaten hoitavani tamman ulos ratsastuksen jälkeen, mikä oli käyny Naavalle ja Elyssalle. Ne kaks naista on tosi mukavia. Ottivat mut avosylin vastaan, joten ei mulla ole ollu yhtään vaikeuksia sopeutua ratsutallin puolelle.
    Symppis on oma hyväntuulinen itsensä. Harjaamisessa mulla ei mene kauaa ja me ollaan valmiita ennätysajassa. Jostain syystä tää päivä on nyt erityisen hyvä kun saa alottaa sen hevostelemalla.
    Lähden kävelemään Symppiksen kanssa kentälle, tavallaan ratsastuskoulun maneesi houkuttelis mutta noh, ei viitti lähteä sinne. Otan vielä ennen selkäännousua striikkikuvan Symppiksestä aamuauringonsäteitä vasten lähettäen sen eteenpäin, sitten puhelin menee visusti taskuun ja me aletaan tehdä töitä.

    ”Hyvä, hyvä!” kehun Symppistä ekojen laukkojen jälkeen. Jostain kummasta Henrykin pölähti mun kanssa kentälle Vaniljan kanssa, Symppis ei häiriinny toisesta hevosesta ollenkaan vaikka sen taitaiskin tehdä mieli mennä kaveeraamaan.
    Mun ja Symppiksen lopetellessa Henry antaa tammalleen hetkeks pitkät ohjat ja kattoo mua.
    ”No, mite teillä on menny?” se kysyy ystävällisellä ilmeellä. Laskeudun satulasta maan pinnalle ja löysään satulavyötä.
    ”Tosi hyvin, mä en ees tienny et jonku hevosen kaa vois sujua näin hienosti”, naurahdan ja meen Symppiksen toiselle puolelle nostamaan jalustinta.
    ”Kiva kuulla. Mutta joo, mä tästä jatkan”, Henry toteaa ja alkaa kokoamaan ohjia. Mä pujotan Symppiksen ohjat pois sen kaulalta ja kävelen ulos kentältä. Vielä pitää ehtiä suihkuun ennen kouluun menoa, mutta muuten mulla ei pitäisi kovaa kiirettä olla.


    28.10.2018
    Symppis kävelyllä, kuvattu jo aikaa sitten


    10.11.2018

    Kasattuani Symppiksen suitset oon vihdoin valmis sen varusteiden kanssa. Nyt ne näyttää melkein uusilta, satula myös. Sivelen nahkapintaa hetken mietteliäänä ja lähden sitten Symppiksen luo. Koeviikko vei multa hitosti aikaa ja energiaa tällä viikolla, vieläkin semmonen väsymys päällä.
    ”Ensviikolla ratsastellaan taas”, sanailen Symppikselle silitellen sen otsaa. Samalla mun mielen päällä pyörii se futisjätkä jota kattelin jo varmaan vuosi sitten. Saako jonkun heteroudesta olla näi pettynyt? Meinasin yksissä bileissä tehdä jotain aloitetta, mutta siellä se tuli aika selväksi että ei tuu onnistumaan. Onneks tää menee ohi.
    Päätän lähteä pistäytymään ratsastuskoululla, siellä viimestään piristyy jos ei muuten… Mun aikeet tosin keskeyttää Sora.
    ”Mä en millään ehi hoitaa Ruusua pois, voisitko sä auttaa?” se kysyy ruskeet silmät pyöreinä. Alan väkistenkin hymyillä, sähän sait kurattua ratsus oikeen olan takaa tuolla ulkona.
    ”Joo, ei mitää hätää, mä voin hoitaa sen”, lupaudun ja meen ottamaan Ruusua vastaan. Sora kiittelee mua tuhannesti ja syöksyy sitten tallista ulos menoilleen. Katselen suomenhevosta ja nostan sen otsatukkaa pois silmiltä.
    ”Ootpa lempeen näkönen”, totean itsekseni ja meen sitten puunaamaan heppaparkaa.

    Kun Ruusulla on fleeceloimi selässään ja sen varusteetki on putsattu kuraroiskeista, ajattelen mä jälleen lähteväni sinne ratsastuskoululle. Kuitenkin kelloa vilkastuani joudun toteamaan että ehkä ei oo sittenkään hyvä idea. Huokasen ja käyn ratsutallin sosiaalitiloissa hörppäämässä kahvia. Henrykin vilahtaa ihan vain tuomassa jotain tavaroitaan Liljan kaappiin.
    ”Itse asiassa mulla oli asiaa muuten sulle. Ilmottele jos tulee jotain valmennuksia joihin haluat mennä, kato voitas mennä porukalla Symppiksen ja Liljan kaa”, se kertoo. Nyökkäilen kohottaen kulmia ja innostun ideasta.
    ”Joo, ja samat sulle, ilmottele jos löydät jotai”, naurahdan. Henry hymyilee tuttavallisesti vastaukseksi ja lähtee sitten. Mäkin sammuttelen valot ja poistun kotiin nukkumaan piiiitkät yöunet.

    • #2679 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      No voi miks tää heitti nää tähä järjestyksee. No kuitenkin kiva pikku tarina, kiva kun autoit Ruusun kanssa (:
      Saat 2hp

  • #3192 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    24.11.2018

    Kannustan Symppistä jatkamaan ravissa heti huomatessani tamman löysäilevän. Se selkeesti testailee että oonko mä hereillä ja varmaan huomas oikeesti äskenkin että mä hukuin ajatuksiini. Mutta en niin syvään ettenkö tuntis heti liinanpäässä sun hidastavan, hevonen!
    Puoliverinen laskee päätään lähemmäs maata venyttäen selkäänsä ja puuskahtaa. Sen sieraimet puhaltaa höyrypilviä ilmaan tasaiseen tahtiin, askel on lennokas ja rento. Ei jännitystä, pelkkää hetkessä elämistä. Olisinpa kaviollinen itekin. Ei tarvis miettiä miten ja milloin avautuisin Niolle.
    Pyydän Symppistä hidastamaan käyntiin, annan sen kävellä jonkin aikaa ja sitten pyydän vielä pysähtymään. Vaihdetaanpa suuntaa… Kerin juoksutusliinaa kulkien lähemmäs hevosta, ja pian ollaan menossa oikeaan kierrokseen.
    Mun silmäkulmassa näkyy liikettä ja tarkemmin katsoessani huomaan Elyssan. Sen poskipäät punottaa, munkin naama on varmaan kirkuvanpunainen, täällä alkaa olla jo pakkasta joka päivä. Nyökkään hymyillen tervehdyksen Elyssalle ja pyydän Symppikseltä ravin.
    ”Teillä menee oikee hienosti”, Elyssa toteaa kentänlaitaan nojaten. Oon kyllä samaa mieltä, jotenkin Symppiksen kanssa kaikki on niin helppoa ja mukavaa.
    ”Joo, on kyllä vieläki kiitollinen että sain alkaa vuokraa Symppistä”, kerron Elyssalle täysin vilpittömästi. Elyssankin huulille piirtyy hymy. Se jää seuraamaan meidän työskentelyä siihen asti kun aloitan loppykäynnit Symppiksen kanssa, sitten joku soittaa sen puhelimeen ja Elyssa katoaa tallin suuntaan.
    Taputtelen Symppistä antaen sille paljon kehuja ja yhden omenakarkin, jonka olin varta vasten Symppistä varten taskuun jättänyt.
    ”Mulla on vielä paljon opittavaa sulta”, totean ja meinaan sitä hetkessä elämistä. Voikohan yksikään ihminen saavuttaa sitä, ettei murehtisi tulevaa tai mennyttä?

    • #3197 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Oikein mukava tunnelmallinen tarina, saat 1hp ja 1sp

  • #3381 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    1.12.2018

    Kasataan Alanan kanssa yhdessä esteitä. Tai mä kasaan ja Alana toimii työnjohtajana.
    “I think, okseri would be good, uhh, tähän!” nainen menee tekemään maahan merkkejä. Nyökkään. Kyllä mulle käy.
    “Kuinkahan korkee?” varmistelen.
    “90cm?” Alana kohottaa kulmiaan. Nyökkään taas ja meen hakemaan puomeja.

    Symppiksen ja Lassen ollessa valmiita tulen miettineeksi yhtä asiaa.
    “Kuule, voidaan mun puolesta kohottaa se yks metriin jos sä haluat”, totean Alanalle. Hän kattoo mua hetken.
    “Oh, right. Se olisi hienoa”, blondi katoaa täysiverisensä taakse. Moni täällä vihaa tai viharakastaa Alanaa. Mä en vieläkään tiedä millä puolella ite oon. Enhän mä osaa muutenkaan koskaan asettaa itteäni kunnolla samalle linjalle muiden kanssa ja oon niin sopeutuvainen, että voi johtua siitä. On mulla itsevarmuutta, mutta… okei, en tiedä enää mitä yritän sepittää. Symppiskin töytäisee mua turvallaan siihen malliin että mun täytyy herätä tähän maailmaan ja nousta satulaan.

    Mun ja Alanan verkatessa kaikessa rauhassa mun tulee seurattua Alanan ja Lassen työskentelyä. On sen hevonen vaan hieno. Musta tuntuu etten ite osais ratsastaa tuollaista yhtään. Huomaan Symppiksen tajunneen mun keskittymisen herpaantuneen ja se yritti ottaa varaslähtöä laukkaan. Not today, teen heti pidätteet ja taputan tamman kaulaa sen vastatessa apuihin.

    “Mä hyppään!” huudahdan Alanalle ja alan valmistella Symppistä okseria varten. Ollaan otettu noita pystyjä jo hyvän aikaa ja Symppiskin tuntuu siltä että kaipaisi haastetta. Mulla on myös sellainen kutina että Lassen läsnäolo ja vireys tekee Symppiksestäkin tälläsen erityisenergisen. Olispa Naava tai Elyssa nyt näkemässä. Tai Nio.
    Mun valmistelu okserille olisi voinut olla parempi, mutta Symppis osaa, joten hypystä ei tullut täyttä kaaosta. Sentään pysyin mukana, en mennyt liikaa kaulalle mutta en jäänyt jälkeenkään. On toi RKM pitänyt mut vireessä, ja Celle varsinkin, se ruuna on ihan erilainen kuin millä oon tottunut menemään.
    Alana hyppää myös mun jälkeen, kateudestä vihreänä katson pomppua vierestä. Toi hyppykaari ja kaikki meni ihan täysin oppikirjojen mukaan. Jessus. Miten mä edes uskallan olla samassa maneesissa teidän kanssa.
    “Hei, tota, olisko sulla jotain vinkkiä mulle?” kysäisen. Alana näyttää närkästyvän vähäsen, mutta suostuu miettimään kuitenkin.
    “You jump well, but… Valmistele paremmin”, saan vastaukseksi. Nyökkään ja alan käymään pääni sisällä vaiheita läpi ottaessani harjotuslaukkaa pääty-ympyrällä. Teen myös pieniä harjoitteita siinä samalla, ja kun musta tuntuu että ote on nyt hyvä, lähden taas okserille.
    Ja nyt tuntuu että jokin loksahti kohdalleen. Hypyssä oli enemmän voimaa ja se oli jotenkin… liitävämpi. Helpompi. Tarvisin Aleksin visualisoimaan kunnolla että mitä tein oikein. Se on oikeesti hyvä opettaja.
    Itteni mielestä kuulin jotakin kommenttia Alanan suunnasta, mutta kun katsahdan naista, näyttää se olevan täysin keskittynyt Lasseen. Virnistän silti itsevarmasti ja annan Symppikselle pidemmät ohjat.
    “Nyt sitä vois korottaa”, ilmoitan Alanalle. Hän nyökkää ja musta tuntuu että mun pitää tehdä se. Noh… Laskeudun selästä ja kävelytän Symppistä vielä hetken ennen kuin meen nostamaan.
    Nousen takaisin selkään ja otan ravia Symppiksen kanssa jälleen salakavalasti tutkien Alanan tekniikkaa sivusta.

    • #3392 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tää oli hauska! Saat 2ep ja 1sp

  • #3436 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Itsenäisyyspäivän tunnelmissa

    • #3439 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 123
      • Perus pullaponi

      tosi tunnelmalline sinisävynen kuva, Ruusulla kivan keskittyny ilme

    • #3440 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      tää sun tyyli värittää on vaan niin kiva, tykkään ihan älyttömästi! Ja kiva nähä ratsutallin porukastakin kuvaa vaihteeks! 🙂

  • #3496 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 21
    • Maitovarsa

    9.12.18 – Tutustumiskäynti ratsutalliin

    Hallavan ratsutalli. Hah, mikä vitsi. Brunette nuori miehenalku laski puhelimen sylistään ja huokaisi hiljaa nojautuessaan tilavan maastoauton ikkunaa vasten. Kyseisen tallin sivujen esittelyt eivät olleet tehneet vaikutusta häneen, mutta jostain kumman syystä hän oli silti matkalla juurikin sinne. Mies oli Theodore Lucian Lindsey, perheen kesken Theo ja kavereiden kesken ihan vaan Luukas, joka yleensä sointuu suomenkielellä helpommin ja juontaa juurensa pojan toisesta nimestä. Kultalusikka suussa syntynyt, Lindseyn perheen esikoinen ja ainoa lapsi.
    ”Jos en tykkää siitä paikasta niin voidaanko vaan lähtee samantien?” Luukas kysyi ratin takana olevalta isältään, Johannes Julian Lindseyltä, joka keskittyi sivusilmällä seuraamaan auton sisäisen navigaattorin ohjausta.
    ”En ymmärrä miks me ees ollaan menossa sinne. Joku maalaistalli. Oikeesti.” Luukas puuskahti ja käänsi katseensa takaisin ulos tyytymättömänä.
    ”Kymmenennen kerran, me mennään sinne ja katsotaan, miltä se näyttää. Jos et tykkää, hyvän syyn kanssa, niin sitten etsitään toinen paikka.” Johannes vastasi vakavan kuuloisena, mies oli koko matkan ajan saanut kuunnella poikansa valitusta.
    ”Mä en vaan tajuu, miks se ei voi olla meillä kotona.” Luukas totesi vilkaisten isäänsä vielä kerran, toiveikkaana että mies viimein antaisi periksi.
    ”Koska se on riski pitää niin monen tamman parissa.” Johannes vastasi poikaansa katsahtaen merkiksi, että keskustelu olisi käyty. Ei Luukaksen mielestä.
    ”Onhan siellä muitakin hulluja oreja, miten se eroo niistä?” Poika tivasi vastaan ja onki kännykän uudelleen käsiinsä alkaessaan lukemaan ratsutallin esittelyä viidennettä kertaa.
    ”Ei kyse ole nyt vain siitä! Vaan siitä, että se on sinun hevonen, ja täällä pääset treenaamaan sen kanssa ja ehkä siitäkin tulee vielä selväjärkinen.”
    ”Ai täällä keskellä ei mitään? Jossain paskasessa kylässä jossa ei oo mitään elämää? Joo, täällä mä tosiaan edistyn ratsastajana.” Luukaksen ääni oli lähes katkera, eikä asiaa auttanut että navigaattori ilmoitti kohteen olevan viiden minuutin ajomatkan päässä.
    ”Ymmärrätkö että tämä on nyt vain väliaikainen ratkaisu? Asut Erinin kanssa muutaman kuukauden ja osallistut kaikkiin mahdollisiin valmennuksiin täällä.”

    Niinhän Luukaksen vanhemmat jaksoivat uskotella, että se olisi vain muutama kuukausi. Erin, Luukakselle lähes tuntematon täti, oli muuttanut Luukaksen ollessa viisivuotias Hollannista takaisin Suomeen, tarkalleen Pronssijoen keskustaan jossa Luukas joutuisi nyt olemaan vankina ainakin kesään saakka. Luukaksen isä ja äiti, Mimosa, omistivat siittolan Hollannissa, jossa Luukas oli koko pienen ikänsä ratsastanut ja kisannut toinen toistaan hankalemmilla hevosilla ja ratsukouluttanut heidän omat kasvatit. Siitä huolimatta nuorukainen ei ollut vielä löytänyt sitä omaa hevostaan, eikä hän ollut oikeastaan etsinytkään, vaikka palo edistyä ratsastajana oli suuri. Johannes ajoi poikaansa kovalla kurilla eteenpäin, pienistäkin virheistä sakottaen, mutta se ei vähentänyt Luukaksen intoa pyrkiä täydellisyyteen. Silti, hän ei ollut tyytyväinen isänsä radikaaliin ratkaisuun.
    Eräänä iltana vain vajaa viikko sitten Luukas oli saanut kuulla isänsä ostaneen hänelle laadukkaan orin Latviasta. Tottakai poika oli ensin ollut innostunut kuulemastaan, mutta se innostus laantui nopeasti mitä enemmän hän kuuli.
    ”Se on arabi, palkittu Grand Champion tämän vuoden National Desert Horse Show’ssa. Kuulemma aika tulinen ja hankala luonne, mutta eihän se sinulle ole ongelma. Vajaa kaksitoista vuotias, kisataustaa, komea kuin mikä.” Johannes oli luetellut kuulostaen siltä kuin kyseessä olisi kauppalista, eikä uusi hevonen.
    ”Ai mitä?! Sehän on ihan ikäloppu! Enhän mä tollasella voi mitään kisata, vielä arabi. Ei ne osaa ees hypätä!” Luukas oli kiihtynyt, pitikö mies häntä pilkkanaan sellaisella hevosella?! Johannes oli kuitenkin hyvin vakuuttunut orin potentiaalista, eikä ollut kuunnellut vastaväitteitä. Kaupat oli tehty, ja Harr Shahzad oli aloittanut matkansa Latviasta uuden omistajansa luo.

    Miksi sitten Pronssijoki, eikä Hollannin laadukas siittola? Niinpä, sitä Luukaskin ihmettelee edelleen astuessaan Hallavan ratsutallin pihaan. Miehen kasvoille nousee nyrpeä ilme. Mimosa ja Johannes päättivät yhteistuumin pojaltaan kysymättä ottaa yhteyttä Eriniin, joka on aikoinaan myös ollut varsin pätevä hevosalalla, ja kysellä häneltä läheisistä talleista. Muutaman varteenotettavan ehdotuksen jälkeen Hallava oli tullut esille, ja Johannes oli lentänyt poikansa kanssa Suomeen päättääkseen, onko se paikka tarpeeksi laadukas tulevaisuuden MM-kisaajalle. ”Muista, että Hollannin paska hevonen on Suomen priimaa. Kisaat niin paljon kuin ehdit.” Johannes oli muistuttanut useampaan otteeseen lennon aikana ja sen laskeuduttua. Nii-in, varmaan olisikin hyvä hevonen jos se olisi heidän oma kasvatti. Tai edes Hollannista, tai edes kunnon hevonen. Joku arabi. Just joo.
    ”Ei hitto mikä läävä.” Luukas suorastaan parahti ymmärtäessään, että se heidän edessä oleva pieni rakennus oli talli. ”Miten tuolla mahtuu ees kääntymään?” Poikansa valitukset sivuuttaen Johannes lähti kulkemaan tallia kohti, jonne oli sopinut omistajien kanssa tapaamisen. Suutaan mutristaen Luukas lähti seuraamaan isäänsä, vihreät silmät ympäristöä tutkien.
    ”Kas, hei! Te taisitte soittaa siitä tallipaikasta?” Tallin sisällä heitä vastassa oli ruskeahiuksinen nainen joka tuli tervehtimään kättelemällä molempia Lindseyn miehiä. ”Elyssa Laaksonen, tallin toinen omistaja. Naava ei nyt valitettavasti päässyt paikalle muiden kiireiden vuoksi, mutta vakuutan että homma hoituu näinkin.” Elyssa hymyili ystävällisesti, ja lähti näyttämään paikkoja. Johanneksen harjaantuneet silmät tutkailivat ratsutallin tiloja lattiasta kattoon hänen kuunnellessa Elyssan infopakettia tallin toiminnasta ja käytännön tavoista, ja välillä mies iski väliin terävän kysymyksen johon nainen osasi vastata suurempia miettimättä ammattimaisen rennosti. Luukas sen sijaan oli kiinnostuneempi hevosista, jotka hänen pieneksi harmikseen olivat ulkona tarhassa sillä hetkellä. Aikaisemmasta nurinastaan huolimatta nuori mies osasi nähdä, että talli selvästi välitti asukkaistaan. Karsinat olivat tilavat, hyvin valaistut, sekä paikka oli siisti ja täsmällisesti hoidettu. Siitä huolimatta hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi, ei sellaisessa paikassa. Hänen pitäisi olla isoissa ja menestyneissä talleissa keskellä huippuluokan hevosia. Miten hänen vanhempansa kehtasivatkin lähettää hänet pois johonkin tuppukylään, ilman ketään tuttua, ja vieläpä ihan vieraan hevosen kanssa?

    Lähemmäs tunnin kierroksen jälkeen Johannes tuntui olevan varsin tyytyväinen näkemäänsä.
    ”Onnistuuko jos palaan asiaan huomenna puhelimitse?” Mies kysyi Elyssalta joka nyökkäsi väsymätön hymy huulillaan.
    ”Tottakai! Miettikää rauhassa.” Lyhyet hyvästit, ja Johannes kulki ulos Luukas kintereillään.
    ”En tosiaan tuo Zadaa tänne.” Luukas ilmoitti heti mielipiteensä kävellessään isänsä kallista Suzukia kohti. Johannes huokaisi.
    ”Eihän siinä ollut mitään vikaa. Hyvin hoidettu paikka ja tarpeeksi rauhallinen oria ajatellen.” Johannes siirtyi ratin taakse ja lähti ajelemaan takaisin Erinin asuntoa kohti kunhan Luukas oli myös noussut auton kyytiin.
    ”Ai ei vikaa? Millasessa tallissa ei oo omalla pihalla maneesia?” Luukas puuskahti epäuskoisena, että Johannes oli niin suotuisa sitä paikkaa kohtaan.
    ”Mm, kieltämättä vähän outoa, mutta ihan kävelymatkan päästä sellainen löytyy. Tuonne te menette.”

    Luukaksella ei ollut paljoa sananvaltaa isänsä tehtyä ratkaisun, ja seuraavana päivänä ennen puoltapäivää karsinapaikka Zadalle oli varmistunut, ja viralliset paperit Luukas saisi itse kirjoittaa orin saavuttua.
    ”Se voi olla vähän hankala, mutta ei mitenkään mahdoton.” Johannes oli puhelimessa varoittanut Naavaa ja Elyssaa, jotka olivat varmoja ettei yksi ori lisää toisi ihmeempiä ongelmia. Luukas oli kuullut, että syy orin myymiseen oli sen karkaaminen tarhasta suoraan tammojen laitumelle, jossa sitä oltiin yritetty pitkään metsästää ihan turhaan. Sen edellinen omistaja oli menettänyt viimeisetkin kärsivällisyyden rippeet sen kanssa, ja tuohtunut menettämästään rahasummasta usean tamman ultraamisen vuoksi. Niinpä Zada oli laitettu myyntiin pilkkahinnalla. Se oli kaiketi kaikin puolin haastava, joka ei Luukasta pelottanut. Hän nautti haasteista, mutta vieraan orin kanssa muuttaminen täysin vieraaseen paikkaan, vieraiden ihmisten keskelle oli haaste johon hän ei ollut henkisesti valmistautunut. Se olisi nuorukaisen ensimmäinen kerta muuttaessa pois kotoa, vieläpä ulkomaille. Joskin hän puhui täydellistä Suomea isänsä kanssa, oli hän tottunut äidinkielenään käyttämään hollantia tai englantia. Myös Mimosa osasi suomea tarpeeksi kantaakseen keskustelua, ja Luukas oli kasvanut ympäristössä jossa tarvittiin useamman kielen osaamista. Hän ei vain osannut ajatella, että suomi olisi se mitä hänen pitäisi ryhtyä käyttämään eniten. Kunhan Zada saapuisi suomeen Johannes hakisi hevosen lentokentältä trailerilla, ja kuljettaisi Hallavaan. Sen jälkeen mies palaisi takaisin Hollantiin talliaan pyörittämään, ja Luukas jäisi asustamaan Erinin luokse ja tekemään tuttavuutta arabinsa kanssa. Itsekseen mies toivoo, että poika oppisi ratsastuksen sijaan myös hevosmiestaitoja hankalan orin kautta vieraassa paikassa, mutta vain aika näyttää toteutuuko miehen toive vai löytääkö kaksikko minkäänlaista yhteistä säveltä tulevien kuukausien myötä.

  • #3880 Vastaus

    Elyssa
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    6.12.2018

    Elyssa seisoi kokomittaisen peilin edessä ja katsoi arvioivasti heijastustaan. Helmiäisen värinen mekko oli kaunis ja laskeutui silkkisenä melkein maahan asti. Naruolkaimet huolestuttivat, mutta kai ne pysyisivät paikallaan vaikka vähän tanssisikin. Sitäpaitsi viileässä maneesissa olisi kuitenkin neuletakki päällä suurimman osan ajasta. Elyssa oikoi vielä otsahuiksensa ja sujautti sitten jalkansa saapikkaisiin.

    “Naava ootko sä valmis?” Elyssa oli jo valmis toistamaan kysymyksensä kun ystävätär ilmestyi rappujen yläpäähän. “No oho, millon sä ton oot ostanu?” Elyssa ihmetteli huomatessaan yönsinien samettimekon.
    “Bongasin viime viikolla alennuksesta”, Naava naurahti ja teki pienen piruetin. “Kai mä voin laittaa nahkatakin tähän päälle?”
    Elyssa pyöräytti silmiään Naavalle, mutta nainen ei ollut huomatakseen ja puki nahkatakin joka tapauksessa. Bootsit kruunasivat kokonaisuuden.
    “Hei viittisitkö ottaa musta vielä kuvan ennen kun mennään. Aika harvoin sitä on näin tälläytynyt?” Elyssa kysyi hieman nolona. Naava nappasi Elyssan tarjoaman puhelimen ja otti ensin muutaman kuvan ystävästään ja sitten vielä pari hassua selfietä päälle. “Noniin kaunokainen, kai me nyt voidaan mennä?” Naava hihitti.
    “Ootko sä jo alottanu shampanjan litkimisen?”
    “Voi olla, mutta en myönnä mitään.”
    Ystävykset pujahtivat ovesta ulos ja Naavan lähtiessä edeltä marssimaan kohti tallirakennusta, Elyssa avasi nopeasti tinderin ja lähetti eräälle Laurille yhden Naavan nappaamista valokuvista. Elyssa tunsi poskiensa kuumottavan, mutta kokosi nopeasti itsensä jotta ystävä ei huomaisi.

    Tallissa Elyssaa ja Naavaa vastassa olivat Kassu ja Nio oikein komeina puvut päällä ja Symppikselle oli laitettu uusin tummansininen fleeceloimi ja harja oli letitetty sykeröille, joita koristi hopeinen glitteri. Pesukarsinan suunnalta kuului Soran pälätys tytön tehdessä viimehetken parannuksia Ruusun kampaukseen. Omat hiuksensa Sora oli jättänyt villisti auki, mutta ainakin tyttö oli pukeutunut keltaiseen mekkoon, jossa oli leveä helma.
    “Voidaanko me mennä kaks päällä?” Kassu kysyi hieman epäröiden.
    “Joo kyllä se käy”, Elyssa vastasi hymyillen.
    “Vähän niinkun me Kassun kanssa viime vuonna”, Sora mulkaisi Niota leikillisen murhaavasti. “Kiitti vaan kun varastit mun kavaljeerin.”
    Nio näytti Soralle nopeasti kieltä ennen kuin suuntasi Kassun kanssa pihalle. Sillä aikaa kun Naava auttoi pojat Symppiksen selkään, ei Elyssa voinut vastustaa kiusausta katsahtaa kännykäänsä. Lauri oli avannut kuvan ja lähettänyt viestin kehuen naisen kauneutta ja kysyen missä tanssiaiset järjestettiin. Elyssan sydän läikähti rinnassa. Mitä siihen pitäisi vastata? Elyssa oli kertonut miehelle osallistuvansa itsenäisyyspäivän tanssiaisiin, muttei ollut maininnut että ne järjestettäisiin tallilla. Olisi kuitenkin epäkohteliasta olla vastaamatta, joten Elyssa kertoi tamahtumapaikkana olevan erään seuran tilat maalaismiehentiellä.
    “Kenelle sä oikein viestittelet?” Naava tenttasi huomatessaan Elyssan puuhat.
    “Öh en kenellekään erityiselle”, Elyssa kiemurteli ystävän katseen alla. Vaikka se olikin ollut Naavan idea liittyä tinderiin, ei Elyssa vielä tässä vaiheessa halunnut kertoa alkaneensa viestitellä jonkun kanssa. Eiväthän he olleet vielä edes tavanneet! Mies kyllä vaikutti ihan mukavalta ja Elyssa saattoi jopa myöntää olevansa hitusen ihastunut. Mutta hän halusi asian etenevän omalla painollaan, eikä Naavan painostuksen alla, joten vielä toistaiseksi Elyssa halusi pitää asian salassa.

    ***

    Maneesi oli koristeltu sinivalkoisin ilmapalloin ja kaiuttimissa soi klassinen musiikki. Kaikki olivat pukeutuneet parhainpiinsa ja nautiskelivat kuplivaa juomaa korkeista laseista. Tuntui että koko tallin väki oli paikalla ja vähän enemmänkin, sillä monet olivat ottaneet nais- ja miesystäviään mukaan juhliin. Kassu ja Nio liittyivät Seelan ja Nikon seuraan ja Sora näytti ratsastavan Jannican ja Eetuponin luokse. Myös Jesse ja Lily olivat laittaneet Valeran edustuskuntoon ja Emilykin ratsasti Mollyllä hienostuneesti naistensatulassa. Miro esitteli Zaralle Mymmelin takapuolelle taiteiltua suomenlippua yrittäen selkeästi tehdä vaikutusta tyttöön. Elyssa hymyili tapahtuman lämpimälle tunnelmalle. Ja hei, kuka sanoi etteivät hevosihmiset osanneet käyttäytyä sivistyneesti! Sillä hetkellä Elyssan puhelin värisi neuletakin taskussa ja nainen pahoitteli Aleksille ja Naavalle joutuvansa poistumaan hetkeksi. Kävellessään ulos maneesista Elyssa avasi Laurilta saamansa viestin ja oli heti kompastua jalkoihinsa. “Kohta siellä” oli ainut mitä viestissä luki. Ei kai mies tosissaan ollut tulossa paikalle?? Tänne? Tallille? Elyssa ei ollut edes kertonut vielä miehelle harrastavansa hevosia, ainoastaan työpaikka eläinklinikalla oli tullut puheeksi. Voi ei voi ei voi ei. Elyssa alkoi mennä pienoiseen paniikkiin kun Lauri ei vastannut hänen lähettämään kysymysmerkkiin.

    Eikä aikaakaan kun parkkipaikalle kaarsi musta uutuuttaan kiiltävä mersu. Elyssa oli melkein tiputtaa puhelimen kädestään kun kuskin paikalta astui ulos smokkiin pukeutunut mies, jonka Elyssa tunnisti tinderprofiilikuvan mukaan Lauriksi. Nainen koitti taikoa kasvoilleen iloisesti yllättyneen ilmeen, vaikka olikin lähinnä kauhusta kankea, ja lähestyi miestä. “Hei.”
    “Tota… moi”, Lauri katseli hämmentyneenä ympärilleen. “Mä luulin että nää oli jotkut hienot juhlat…”
    “No mä en varsinaisesti odottanut sun saapuvan paikalle”, Elyssa toivoi mielessään ettei se kuulostanut töykeältä. Miehen otsalle alkoi pikkuhiljaa muodostua syvempi ja syvempi kurttu.
    “Vai että talli. En ihan tosissaan aatellut että itsenäisyyspäivän tanssit olis jossain… tämmösessä… paikassa.” Lauri nyrpisti nenäänsä. “Täällähän ihan haiseekin.” Lauri otti muutaman askeleen kohti Elyssaa, kunnes se kaikkein pahin tapahtui. Mies karjaisi ja nosti nopeasti toisen jalkansa ilmaan katsoen kiiltävän nahkakenkänsä pohjaan. “Astuinko mä just paskaan?? Siis ihan oikeeseen PASKAAN!”
    Elyssa vain seisoi typertyneenä paikoillaan, miehen käydessä hetki hetkeltä kärttyisämmäksi.
    “Siis ootko sä ihan tosissaan joku hevosihminen? Sä niinkun lappaat paskaa päivät pitkät, ja ilmeisesti vielä aika surkeesti kun sitä on joka paikassa? Varmaan normaalisti kuljetkin jossain verkkareissa ja tuulitakissa? Kumisaappaissa? Tajuutko sä kuinka typerään asemaan sä oot mut laittanut?” Maneesin nurkalla seisoskelleet Elina ja Ohto katsahtivat mesoavaan mieheen ja Naavakin ilmestyi sopivasti ulos. “Sä oot totaalisesti nolannut mut! Ei helvetti! Ei tää ei nyt toimi. Ei yhtään toimi. Kiitti vaan ihan sikana. Sä pilasit mun kengät.” Niine sanoineen Lauri kiipesi takaisin autoonsa ja kaasutti pois paikalta.

    Naava hölkkäsi Elyssan luo, joka ei vielä oikein ollut tajunnut mitä juuri oli tapahtunut. “Kuka toi oli?”
    “Se oli Lauri, mun tinder match”, Elyssa vastasi hiljaa tuijottaen loittonevia auton takavaloja.
    “Voi kulta”, Naava otti Elyssan tiukkaan halaukseen. “Älä välitä, se oli täys mulkku.”
    Elyssa huokaisi turhautuneena. Olisihan se pitänyt osata odottaa ettei tinderiin liittymisestä seuraisi yhtään mitään hyvää. Elämä oli absurdia. Kohta Elyssa alkoi kikattaa. Ja sitten se muuttui hillittömäksi nauruksi. Elyssa kertoi hihityksensä lomasta Naavalle koko jutun ja pian ystäväkin liittyi mukaan hekottamiseen.

  • #3881 Vastaus

    Elyssa
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    25.12.2018

    Lunta tuprutti taivaalta minkä kerkesi muuttaen pihapiirin muistuttamaan joulukorttimaisemaa. Ja sehän Elyssalle kävi, sillä joulun kuuluikin olla tunnelmallisen talvinen. Kulkusten kilinä vain puuttui, mutta se olisi helposti korjattavissa.
    Naava oli käynyt antamassa hevosille päiväheinät jo hyvän aikaa sitten, joten enää vain kaikkein hitaimmat syömärit, Tilli ja Lilja, hamuilivat heinänkorsia maasta. Luka ja Symppis seisoskelivat tarhojensa laidalla ja katselivat tallin uusimman tulokkaan, komean arabiorin villiä askellusta. Se taisi nähdä tonttuja joka nurkalla, Elyssa ajatteli pudistaen päätään. Kunhan ei vain rikkoisi itseään sillä tavalla päättömästi juostessaan, se tästä vielä puuttuisi että ratsutallin pitäjät saisivat jonkinlaisen syytteen kalliin hevosen telomisesta. Elyssa ei epäillyt hetkeäkään etteikö Luukas olisi valmis pilaamaan tallin maineen sillä sekunnilla kun sille jotain aihetta tulisi.

    Elyssa jatkoi matkaa kohti pihattoja. Suokkitammat taisivat kaikki olla pihaton suojissa lepäilemässä, mutta Hurmos ja Tuike seisoskelivat keskellä tarhaa toisiaan viihdyttäen. Tuikkeen mielestä oli selvästi aivan mainio idea repiä toista riimusta. ”Hurmos! Tuuhan niin mennään vähän hölkkäilemään”, Elyssa kutsu oria ja pujahti sitten tarhan sisäpuolelle. Kumpikaan hevosista ei liikahtanutkaan vaan Elyssa joutui kahlaamaan lumen läpi saadakseen Hurmoksen riimun päähän. Onneksi Tuike ei tällä kertaa tunkenut mukaan, vaan Elyssa sai rauhassa taluttaa Hurmoksen ulos tarhasta ja kohti tallia.

    Siellä Elyssa laittoi radiosta soimaan joululauluja ja alkoi rauhassa harjailemaan Hurmosta puhtaaksi. Onneksi karva ei ollut pahemmin kastunut lumisateesta, joten satulan saattoi laittaa huoletta selkään ilman sen kummempia kuivausoperaatioita. Elyssa päätti laittaa joulun kunniaksi Hurmokselle myös kulkusin koristellun rintaremmin. Vielä suitset päähän ja sitten Elyssa oli valmis kapuamaan orin selkään.

    Kenttä oli toissapäivänä aurattu, joten lunta ei ihan liikaa ollut vaikka sitä olikin tänään satanut koko päivän. Hurmos käveli reippain askelin eteenpäin ja sen korvat kääntyilivät kuunnellen Elyssan apuja. Aluksi nainen pyysi muutaman pysähdyksen ja lähti sitten taivuttelemaan oria kumpaankin suuntaan. Ensin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Pääty-ympyrät sujuivat ongelmitta, mutta kun Elyssa alkoi pienentää niitä volteiksi alkoi Hurmoksen ravi käydä vähän ponnettomaksi. ”Kyllä pitää ihan kunnolla töitä tehdä joulunakin”, Elyssa vaati käyttäen nopeat pohkeet ja koskettaen sitten vielä kevyesti raipalla, jotta Hurmos alkaisi ihan tosissaan astua sillä sisätakajalalla vatsan alle. ”Hyvä”, nainen kehui nopeasti ja antoi sitten orin suoristua uralle. Nainen ei kuitenkaan antanut Hurmoksen valahtaa pitkäksi vaan ratsasti määrätietoisesti ohjastuntumaa vasten. Vielä voltti toiseen päähän ja johan ori alkoi tuntua paljon paremmalta. Se työskenteli rehellisesti selän läpi ja taipui niinkuin pitikin.
    Elyssa istui alas harjoitusraviin muutamaksi askeleeksi ja siirsi sitten sisäistuinluutaan hieman eteenpäin saaden Hurmoksen nostamaan laukan. Nopea kiitos sisäkädellä ja sitten Elyssa alkoi ratsastaa Hurmosta eteenpäin. Ensin laukkalisäys pitkällä sivulla. Kokoaminen harjoituslaukkaan, puolikas pääty-ympyrä, kokoaminen ja laukan vaihto. Pääty-ympyrä toiseen suuntaan ja sama laukkalisäys toiselle pitkälle sivulle. Aluksi muutokset olivat melko vaatimattomia, mutta muutaman kierroksen jälkeen alkoi Hurmoksestakin irrota aika lennokkaitakin laukanvaihtoja ja räjähtäviä laukkalisäyksiä.
    Elyssa teki täsmällisen siirtymisen takaisin harjoitusraviin ja teki vielä muutamat siksak pohkeenväistöt loppuun, sillä Hurmos tuntui niin kivalta ja väistöt olivat selvästi sen lemppareita. Hurmos tykkäsi oikein kunnolla näyttää kuinka lennokkaita ristiaskelia se osasi tehdä ja puhisi aina tyytyväisenä kun Elyssa kehui sitä sisäkädellä tai äänellä. Kuudennen onnistuneen raviväistön jälkeen oli hyvä lopettaa ja antaa orin siirtyä vapaaseen käyntiin. Hurmos ravisteli kaulaansa tyytyväisenä ja venytti sitten eteen alas. Sen turkki oikein höyrysi auringon viimeisten säteiden pilkahtaessa pilvien takaa.

    Tallissa Elyssa hoiti orin oikein pitkän kaavan mukaan antaen sen juoda melassivettä samalla kun harjasi orin hikiset karvat suoriksi, laittoi punaisen fleeceloimen, puhdisti kaviot ja selvitti vielä paksut häntäkarvatkin takuttomiksi.
    ”Elyssa!” Naavan ääni kuului ulkoa ja sitten tallin ovi aukesi nuoremman naisen rynnätessä sisään.
    ”Missä palaa?” Elyssa kysyi sarkastisesti.
    ”Mä löysin ihan sika halvat lennot thaimaaseen!”
    ”Häh?”
    ”No kun sä oot valittanut niistä ihan surkeista tinder matcheista ja pilalle menneistä treffeistä niin mä ajattelin että me tarvitaan lomaa. Niin mä selailin kaikkia äkkilähtöjä ja mä löysin ihan sika halvat lennot!”
    ”Siis thaimaaseenko mun pitäisi mennä miehiä etsimään..?”
    ”En mä sitä tarkottanut, kun just päin vastoin. Pakoon kaikkia miehiä!”
    ”No se kuulostaa jo paremmalta”, Elyssa nauroi. ”Mut eihän me voida lähteä, miellä on talli hoidettavana.”
    ”Kysytään Aleksia! Sillähän on talli täynnä kyvykkäitä hevosenhoitajia!” Naava oli selvästi ehtinyt jo vähän ajatellakin asiaa. Elyssan oli pakko myöntää että loma tulisi kyllä tarpeeeseen.
    ”No milloin se reissu sitten olisi?”
    ”Torstaista maanantaihin.”
    ”Siis… jo ylihuomenaa?”

  • #3918 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Ratsastuskoululaiset talliapulaisina
    27.12.-1.1.2019

    Leirihoitsut
    Nio – Tuike
    Jesse – Hurmos
    Emily – Luka
    Kassu – Symppis
    Sora & Miro – Ruusu
    Tilli
    Saaga
    Nyyhkis

    Tää on vaan suuntaa antava aikataulu, saa keksiä väliin ties mitä ohjelmaa jne!

    Torstai
    11:00 saapuminen ja taloon majoittuminen
    12:00 päivätalli
    14:00 hevosiin tutustuminen ja ratsastus kentällä
    Nio – Tuike, Jesse – Hurmos, Emily – Luka, Kassu – Symppis, Miro – Ruusu
    16:00 karsinoiden siivous
    19:00 hevoset sisälle
    20:00 iltatalli

    Perjantai
    7:00 aamutalli Jesse, Emily, Miro
    8:00 hevoset ulos
    9:00 karsinoiden siivous
    11:00 Saagan ja Nyyhkiksen juoksutus
    12:00 päivätalli
    14:00 Jessen koulutunti
    Nio – Tuike, Emily – Luka, Kassu – Tilli, Miro – Symppis, Sora – Ruusu
    18:00 mäenlaskureissu
    19:00 hevoset sisälle
    20:00 iltatalli

    Lauantai
    7:00 aamutalli Nio, Kassu, Sora
    8:00 hevoset ulos
    10:00 Hiihtoratsastus
    Tuike – Nio & Kassu, Saaga – Jesse & Lily, Ruusu – Miro, Sora & Emily
    12:00 päivätalli
    14:00 karsinoiden siivous
    18:00 Lilyn estetunti maneesilla
    Nio – Tuike, Jesse – Hurmos, Emily – Luka, Kassu – Symppis, Miro – Ruusu, Henry – Lilja
    19:00 hevoset sisälle
    20:00 iltatalli

    Sunnuntai
    7:00 aamutalli Henry, Jesse, Kassu
    8:00 hevoset ulos
    10:00 Rekiajelu Saagalla ja Nyyhkiksellä
    12:00 päivätalli
    14:00 karsinoiden siivous
    18:00 Rentoa ratsastelua kentällä
    Nio – Tuike, Jesse – Hurmos, Emily – Luka, Kassu – Symppis, Miro – Ruusu, Henry – Lilja
    19:00 hevoset sisälle
    20:00 iltatalli

    Maanantai
    7:00 aamutalli Nio, Emily, Miro
    8:00 hevoset ulos
    10:00 maasto
    Nio – Tuike, Jesse – Hurmos, Emily – Luka, Kassu – Tilli, Miro – Symppis, Sora – Ruusu, Lily – Orion
    12:00 päivätalli
    14:00 karsinoiden siivous
    18:00 uudenvuodenaaton juhlan valmistelua
    19:00 hevoset sisälle
    20:00 iltatalli
    24:00 raketit Aleksin johdolla

    Tiistai
    7:00 aamutalli
    8:00 hevoset ulos
    10:00 viimeiset puuhailut hevosten kanssa
    12:00 päivätalli
    14:00 kotiinlähtö

    • #3920 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 167
      • Perus pullaponi

      Tähän alle saa varmaan heittää kysymyksiä (tai näin mä oletan :`D) niin kun aijemmin mainitsit, että hevosilla saa ratsastella niin paljon kun haluuaa, niin jos menee ratsastamaan itsenäisesti (varmaan saa ratsastaa itsenäisesti?) Sovitaankos sillon leiriläisten kesken kuka menis kenelläkin? Hankalasti muotoiltu kysymys, mutta toivon että saat jotain selkoa XD

    • #3921 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Aattelin että ratsastatte porukassa itsenäisesti eli noi mitä oon tohon aikatauluun merkannut, pääsääntöisesti jokainen liikuttaa siis oman hoitsun. Mut jos ei haluu mennä porukassa ni saa toki ratsastaa koska vaan ja miten vaan yksin. Ilmottaa sit vaan tähän jos vaikka jättäytyy pois estetunnilta niin muut tietää ottaa sen huomioon tarinoissa.

      Niitä kenellä ei oo leirihoitajaa eli Tilli, Saaga ja Nyyhkis saa ratsastaa myös sillo ku en oo merkannu niille mitään muuta liikuntaa.

      Meil on btw se whatsapp ryhmä missä sovitaan aina porukalla käytännön järjestelyistä jos haluut liittyä ni mulle numero yksällä (:

  • #3924 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    27.12.18

    Olin niinkin reipas et ajoin ratsastuskoululta ratsutallille. No okei, en mä sen takii Ziolla sinne kulkenu ettenkö mä olis jaksanu kävel, halusin vaan siirtää auton sinne missä mä tulisin pääsääntösesti oleen nyt kun me porukalla yövyttäisiin ratsutallin tiloissa. ”Mä sit nukun sängyllä.” Ilmoitin virnistäen muille minileirille ilmoittautuneita jotka pörräsivät ratsutallin omistajien talon edessä kun me odotettiin Aleksia. Kello oli vähää vaille yksitoista. ”Ai miks sä saat sen?” Kassu kysyi kädet puuhkaan laittaen. ”Kosk oon tän poruka vanhin.” Virnistin ja tuuppasin sitä kevyesti olkaan. Sitäpaitti salaa toivoin että se vois vallata Nion kanssa vaikka yhteisen patjan tai jotain. Muistan ite kun oli ihastunut niin miten kivaa sen ihastuksen viereen nukkumaan pääseminen oli. ”Niin muuten ootkin.” Emily totesi myös ja vilkaisi ympärilleen. Tuli vanha olo, vaikka ei meillä mitään päätä huimaavii ikäeroi ollu.

    ”Tuolla on keittiö ja olohuone. Eteiseen kengät ja takit, ja tuon oven takaa löytyy pesuhuone ja sauna. Sitäkin saa käyttää mutta maltillisesti. Yläkerrassa on makuuhuoneet, niitä on tosiaan kaksi. Saatte itse valita miten nukutte, kaikille on kyllä tilaa. Naavan ja Elyssan sängyt saa käyttöön, ja lopuille on patjat.” Aleksi teki meille esittelykierroksen asunnon sisällä. ”Kai täälä on jossain vessa?” Miro kysyi, ja Sora naurahti hiljaa. ”Yläkerrassa on juu, ja täällä pesuhuoneen yhteydessä toinen.” Me kivuttiin portaat ylös, ja toiseen makuuhuoneeseen päästyäni heitin urheilukassini siistiksi pedatun sängyn päälle. Mun reviiri nyt. ”Nukutaanko me pojat toisessa huoneessa ja te tytöt toisessa?” Kuulin Miron utelevan Emilyltä ja Soralta. Niin kai kouluissa tehtiin aina leirikouluissa. Mä en puuttunut asiaan, saisivat nuoremmat sopia siitä keskenään. ”Kyllähän työ jo tiedättekin fiksuina, mutta mitään ei saa rikkoa ja sotkut pitää siivota.” Aleksi muistutti vielä kun asuntokierros alkoi olla viimeisillään. ”Mä pidän nää kurissa.” Virnistin ja kietaisin käsivarteni ohi kulkevan Kassun kaulan ympäri kevyesti, vetäisin hänet lähemmäs ja kovakouraisesti rystysillä hieroen pahoinpitelin pojan päälakea hetken. Kassu vääntäytyi otteestani irti irvistäen ja tuuppasi mua hartiaan. Aleksi katsoi meitä vinosti hymyillen. ”Koittakaa olla painimatta liikaa. Lähdetääs tekemään päivätalli.”

    Siinä samalla kun me kaikki tehtiin päivätallia hyvään tahtiin Aleksi kertoi meille lyhyesti jokaisesta tallin hevosesta. Sen verran, että me vähän saataisiin ideaa millasia ne on kun meidän oli tarkotus sitten valita niistä yks jota liikuttaa sen viikon ajan. Väliaikanen hoitohevonen, tavallaan. Hurmos ja Tuike kiinnosti mua eniten. Nio ilmaisi kiinnostuksensa Tuikkeeseen myös, joten mä ilmoitin voivani koittaa Hurmosta. Niin monen apukäden kanssa päivätalli oli nopeesti ohi, ja meillä oli pari tuntia väliä ennenkun pitäis olla kentällä ratsastamassa. Tallia tehdessä se rakennus oli tullut aika tutuksi, ja Aleksi oli näyttänyt mistä sieltä löytyi kaikki tarvikkeet. Meidän hommana olisi myös tehdä aamu- ja iltatallit, ja mä en tosiaan odottanu innolla kuudelta soittavaa herätyskelloo. Olisin niin aamukärttynen et oksat pois, varsinkin jos en sais nukuttua. Luojan kiitos viimeaikoina mun insomia on ollu vähä parempi. Osa lähti takaisin päärakennukselle purkamaan kamoja tai syömään, mutta mä jäin pyöriin talliin. Lueskelin hevosten nimikylttejä, ja tallin perältä mä löysin etsimäni. ’Harr Shahzad, Zada. Omistaja: Theodore Lindsay’. Theodore? Olikoha Lily kuitenkaan oikeessa? Eihä se oo Luukasta nähnytkään. Orin karsina oli tyhjä, eikä se ollu tarhallakaan ollu. Se Theodore tai Luukas tai mikä nyt olikaan oli kai nyt sitten maneesilla. Pudistin itsekseni päätäni. En mä nyt oikeasti alkaisi ketään kyttäämään vaikka Lily pyysikin. No.. Ainakaan paljoa.

    Aleksi seurasi käytävältä meidän varustaessa miehen valitsemia leirihoitsuja tulevaa tuntia varten. Hurmos oli älyttömän komea, melkein musta pienikokoinen suokki, jonka kanssa mulla tuntui synkkaavan heti. Aleksi oli neuvonut mua hoitamaan sen käytävällä, ja vaikka mä yleisesti olin sitä vastaan nyt olin vaan totellu. Hurmos katseli tarkasti mitä mä sen ympärillä touhusin, hamusi harjaa mun kädestä jos vaan tarjosin sitä sille, ja se ilmoitti mielipiteestään tosi herkästi takajaloilla niinkun Valerakin. Muutaman kerran mä sain sitä topakammin komentaa, mutta pääsääntöisesti sen hoito ja varustus onnistui aika helposti. Olin ehkä vähän menettäny jo tässä vaiheessa sydäntäni sille orille. ”Kassu voi mennä Symppiksen kanssa ensin, niin näytätte mihin mennä. Muut seuraa perässä hyvillä välimatkoilla.” Aleksi antoi luvan kun kaikki olivat ratsujensa kanssa valmiita. Hurmos lähti vilkkaasti Tuikkeen, joka oli myös sen tarhakaveri, perään kävelemään ja sain himmailla oria aikalailla. Kentällä me käännettiin hevoset kaartoon, ja kiristin Hurmoksen satulavyön loppuun. Vedin sormin sen pitkän talvikarvan sivuun ettei se jäisi vyön lukkoihin kiinni ja repisi ikävästi, ja mittasin jalustimet sopiviksi. ”Sä oot kyllä pieni.” Äännähdin orille melkein onnellisena. Oli niin hauskaa nousta maasta sen selkään, tunsin oloni melkeen jopa pitkäks. Plus suokeissa on vaan sitä jotain. Koti, uskonto ja isänmaa, vissiin.

    ”Saatte työskennellä pääsääntöisesti itsenäisesti, jos jotain kysyttävää tulee niin kysyä saa.” Aleksi sanoi kun me oltiin kaikki liikkeellä. Hurmoksen askel oli ihan erilainen kuin Valeran, mutta äkkiäkös mä siihen totuin. Mukailin satulassa lantiolla sitä ja pyysin heti oria reippaaseen käyntiin. Pidin avut hellinä ensin kun testasin mihin kaikkeen Hurmos reagoi mitenkin. Pian mä lähdin taivuttelemaan sitä rauhallisesti. Pitkillä sivuilla taivutin sisään, lyhyillä ulos. Volteilla molempiin suuntiin. Valmistelin pysähdykset hyvin, ja Hurmos teki niinkuin pyydettiin. Okei joo, tää musta ori tais vähänniinkun kirii itselleen paikan kärjestä mun sydämestä. En ollu vielä ottanu ees ravia, ja olin jo ihan mennyttä miestä. Ennenkuin tuudittauduin kuitenkaan liikaa sen menevyyteen keräilin ohjat ja lähdin väistättämään Hurmosta pitkältä sivulta lävistäjälle ja takaisin uralle molemmissa kierroksissa. Aluksi se tuntui vähän jäykältä, mutta se oli hyvin todennäköisesti mun omaa hukassa olemista. Kun löysin oikeen tavan ohjata oria aika pian me saatiin ihan passelit väistöpätkät, ja Hurmos asettui hyvin. Ei se mitään ilmaiseksi antanut, mutta ei laittanut vastaankaan. Valera oli samanlainen silloin kun sillä on hyvä päivä.

    ”Oho! Sehän innostui.” Aleksi naurahti kun olin nostanut ekan kerran laukan Hurmoksen kanssa. Ori oli pompannut liikkeelle ja sen laukka oli enemmänkin kengurumaista loikkimista kuin keinuvaa etenemistä, mutta se pärski innostuneen kuuloisena eikä laittanut pidätteille täysillä vastaan, niin mua ei edes haitannut. Se oli vaan hauskaa. Käänsin orin kuitenkin pääty-ympyrälle kun oli tilaa, ja sisäohjalla pidättäen sekä pohkeella kaartaen Hurmos rentoutui ja malttoi pidentää askelettaan sekä laskea kaulaansa kaarelle. ”Hyvä poika!” Kehuin sitä taputtaen orin mustanharmaata kaulaa. Pari nostoa otin uudelleen, ja siirsin orin sitten käyntiin. Annoin sen kävellä hetken pidemmin ohjin. Hevoset reagoi ensin, ja Tuike hirnahti kuuluvasti, ennenkuin me muut kuultiin mitään. Pian näkyville kuitenkin tuli viininpunaiseen loimen kääritty kylmän ruskea arabi nuoren miehen kanssa, joka sai pidellä vauhkoaa oria tosi tarkoituksella. Arabi pälyili kentällä olevaa hevoskatrasta, ja sen hirnuminen oli kimeää ja kovaa. Mies heilautti riimunnarun pään sen päätä vasten joka sai orin kavahtamaan taaemmas ja hirnumisen loppumaan. Hetki meni että arabi suostui lähtemään miehen mukaan, joka vei sen talliin. Sen elämöiminen kuului sieltä kentälle saakka, johon pari meidän hölmistyneistä ratsuista vastasi. Villi veikkaus että se oli se tyyppi josta Lily puhui.

    Noin tunnin kentän kiertämisen jälkeen me lähdettiin viemään niitä takaisin talliin, ja hoidettiin pois mallikkaasti. Jäin hetkeksi silittelemään Hurmoksen otsaa ennenkuin vein orin vielä takaisin tarhaan loimi päällä, niinkuin ohjeissa oli lukenut. ”Onko nää siis sun kasvatteja?” Utelin Aleksilta talliin palattuani. ”Osa on. Osa on tullut muualta, niinkuin Ruusu Seppeleestä ja Tilli Vaahterapolusta.” Mies kertoi. Pitäisi joskus kysellä lisää Aleksin omasta hevoshistoriasta. Ollaan me siitä sivuttu ennenkin, mutta olis mielenkiintosta tietää mitä kaikkea se on puuhannut. Varmaan kisannut ja vaikka mitä ennen ratsastuskoulun perustamista.

    Neljän aikaan me tartuttiin kottareihin ja talikoihin, ja alettiin puhdistamaan hevosten karsinoita. Se muistutti mua että pitäis puhdistaa Valerankin karsinan sisäpinnat ja ruokakupit taas. ”Näitkö sä sen arabin aikasemmin?” Kassu uteli siivotessaan viereistä karsinaa musta nähden. ”Aika vaikee ol näkemät.” Totesin vähän hymähtäen. ”No joo. Se sen omistaja on jotenki.. Emmä tiiä, outo? Tai sellane ikävä.” Kassu pohti ääneen mietteliään kuuloisena. Kai sitä harmitti nyt kun ratsutallilla oli joku uus tyyppi ja se ei ollutkaan kivaa seuraa. ”Lily sano vähä samaa. Ne oli kuulemma nähy ja tää.. Luukas? Oli ollu aik törkee.” En mennyt yksityiskohtiin, kun ei se ollut mun asia. Eikä Kassu niitä kysynyt, se osasi varmaan jo kuvitella tarpeeks hyvin. ”Ihan hieno se sen hevonen on.” Kassu mainitsi sitten lähtiessään viemään meidän yhdessä käyttämiä kottareita lantalaan, jokaiselle ei meinaan niitä riittänyt omaa. Karsinat oli puhdistettu, ja me saatiin mennä huilaamaan asunnolle. ”Haluuko joku teetä?” Emily kysyi kun me suunnattiin keittiöön kengät siistiin riviin jääden eteiseen. Tai siis, ne oli siistissä rivissä kun mä järjestelin ne viimesenä kaikkien perästä. Tyttö laittoi veden kiehumaan, ja hetkeksi lankesi hiljaisuus kun me tunnusteltiin omia fiiliksiä. Pian puheensorina kuitenkin alkoi kun kaikki kertoivat sen päivän ratsastuksensa ja mielipiteitään väliaikaisista hoitohevosistaan. ”No mä oon näi lähel etten tuu tänne vakituiseks puuhaa Hurmoksen kaa. Se on iha mahtava.” Siirsin etusormea peukalo vasten niin että niiden väliin jäi ihan millin väli. ”Tuu vaan niin mäkin saan seuraa!” Kassu vastasi heti. ”Onhan sulla seuraa, laiska oot jos et jaksa tota väliä kulkee ratsastuskoululle.” Nio kommentoi ja Kassu näytti sille kieltään, vaikka molemmat selvästi vitsailivat. ”Emmä tiiä, Valera oli tänää jotenki nii.. Hellyyttävä. Kävin päästää sitä vapaaks maneesis ja se oli tosi kiva.” Kohautin harteitani ja hörppäsin vesilasista jota käsissäni pyörittelin. En välittänyt teestä. Normaalisti sellasen hyvän päivän jälkee mä korkkaisin kaljan, mutta enhän mä sielä voinu, saatika ees halunnu. En mä skidien seurassa. ”Voiko se oikeasti ikinä olla kiva?” Emily kysyi epäilevänä. ”Kyl se, se vaa vaatii vähä sellast.. No, se vaa vaatii.” Kohautin olkiani uudelleen vähän hymyillen.

    Illan päätteeksi meillä oli vuorossa iltatalli, jota ennen haettiin hevoset sisälle ja niiden loimet riisuttiin. Aleksi kävi hakemassa sen arabin sisälle, ilmeisesti Naava ja Elyssa oli varoittaneet sitä että se on vähän hankalempi tapaus. Ketju orin suussa Aleksi sai sen ihan siedettävällä väännöllä karsinaan, vaikka kyllä siinä mennessä parit karsinan seinät paukkui orin jalkojen huitomisesta. Huhhuh. ”Aamuisin sen omistaja ilmeisesti hakee sen sisälle, mutta illalla se jää sitten teidän haettavaksi. Mutta kyllä te pärjäätte.” Aleksi selvensi, lähinnä mua katsoen. Elikkä mä sitten varmaan joutuisin oleen se joka sitä kuskaa. Kiva kiva. ”Joo, ei ongelmaa.” Vastasin kuitenkin. Aleksi vihjasi että me voitaisiin tehdä sellanen työnjako, ja kun kukaan ei ehdottanut pienen hiljaisuuden jälkeen mitään mä ryhdyin tuumasta toimeen. Mä tykkään oikeastaan olla sellainen johtaja porukassa, jos se on siis tervetullutta eikä kukaan pahota mieltään. Nio ja Kassu sais mennä punnitseen heiniä, ja Miro ja Emily jakaa muut ruuat. Mä ryhdyin tekemään sitten aamuruokia hevosille valmiiksi. Loimet jotka oli aikaisemmin otettu pois oli laitettu kuivamaan tarvittaessa ja muuten sitten viikattu nätisti karsinan eteen mistä ne olisi aamulla helppo saada laitettua hevosten niskaan. Se tuntui aika kivalta hommalta, päästä tekeen jotain erilaista ja perehtyy tallin omistajan rooliin ja oman hevosen omistajan elämään sitä kautta enemmän. Kun ruuat oli jaettu ja käytävä lakaistu tallin täytti tyytyväinen heinien kahina ja rouskunta. ”Onko teillä nyt kaikki ohjeet selvillä?” Aleksi tarkisti vielä tallin pihassa. Tallista oli valot sammutettu ja me valmistauduttiin palaamaan asunnolle illanviettoon. Myöntäviä vastauksia kuului vastaukseksi. ”Siinä paperilla on vielä aikataulut näkyvillä ja miun puhelinnumero jos sitä missään vaiheessa tarvitsette. Ottakaa se ylös, kaikki te.”

    Suihkuvuorot sovittiin heti ekalle illalle, ja puhetta oli jos sauna lämmitettäisiin huomenna tai ylihuomenna. Mä lupasin ainakin auttaa sen lämmittämisessä, mut en varmaan kyllä saunomaan menis. Ei oo mun mieleen, siel tulee vaan huono olo. ”Sit Emily ja Miro nukkuu et jaksatte herää aamul.” Huikkasin keittiön suunnalle jossa kaksikko vertaili mikä on paras muromerkki jonka ne tietää. ”Ja muut kans.” Lisäsin kun vilkaisin kelloon. Alkoi lähentelemään yhtätoista. Hups, mun unirytmi ei ehkä oo se ihanteellinen muitaki aatellen. Eiköhän se oo aina vaan tää eka yö kun kaikki haluais valvoo, ens yönä veikkaisin että ainakin aamutallin tekijät kaatuu sänkyyn kun kivet heti kun mahollista. Johtuen osittain mun neuroottisuudesta turvallisuuden kanssa, ja osittain pikkutarkkuudesta annettujen sääntöjen suhteen, mä olin viimeinen vielä jalkeilla. Kävin pihalla röökillä rauhassa antaen ajatusteni käydä läpi päivän tapahtumia. Se oli hyvä päivä. Sisällä tarkistin ettei vedenkeitin oo päällä, sammutin valot, tarkistin että ovi on lukossa, ja ettei missään oo hana juoksemassa. Tollasii pikkusii yksityiskohtii jotka oon oppinu pistää merkille. Hiljaa kapusin portaat ylös ja kävelin mun valloittaman sängyn luo. Vähensin vaatteita nukkumiseen sopivaks, kömmin peiton alle ja laitoin herätyksen soimaan kuudelta. Näytölle ilmestyi teksti; Soita ajan 5 tuntia, 47 minuuttia kuluttua. Huokaisin ääneti itekseni. Se siitä riittävästä unimäärästä. Muut oli kai päässy yhteisymmärryksee siitä miten nukutaa, koska huoneen oli jo siihe mennessä täyttänyt rauhallinen, uninen tuhina, jota kuunnellessa mäkin sain pian yllättävän nopeasti unenpäästä kiinni.

    • #3926 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tykkäsin ihan sikana tästä! Jessestä kuoriutui ihanan isovelimäinen 😀 saat 2hp 2sp ja 2kp

  • #3934 Vastaus

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 167
    • Perus pullaponi

    Uusia tuttavuuksia

    27.12.2018
    Isäni oli huokaissut helpotuksesta kuullessaan, ettei tallille tarvitsisi kuskata minua kukonlaulun aikaan. Ainakaan se ei voinut olla kenellekkään vihainen, sillä olis jokatapauksessa herännyt viimeistään yhdeksältä. Hyvä, yksi positiivinen asia sentään. Siirrytäämpä sitten niihin negatiivisiin. No tottakai siskoni oli änkenyt mukaan ”viemään minua tallille”, koska kun se kuuli että meen viideka päiväks hoitelemaan hienoja kilpahevosia, niin tottakai se haluaa ne nähdä. Ei isän olisi tarvinnut mainita asiasta yhtään mitään Anikalle, mutta näemmä sen oli pakko. Koko matkan tallille Anika jauhoi toisessa ratsastuskoulussa asuvasta shetlanninponista, Vallusta joka sattui olemaan Anikan lemppari. Saimme isän kanssa muunmuassa kuulla, kuinka Vallu karkasi tarhasta, pukitti niin että Anika melkein tippui ja varasti kauraa kaurakärryistä. Mitenköhän Vallu kuullostaa niin klassiselta pikkuponilta, sitä ei kyllä moni varmastikkaan tiedä. Pitkät piinaavat 15 minuuttia (plus ne viisi minuuttia jotka kuluivat isältä ratsutallia etsiessä), jotka autossa istuttiin olivat viimein ohi ja automme pysähtyi talon pihaan.
    -Mä autan kantamisessa! Anika illoittautui heti vapaaksi kädeksi kassien kannossa.
    -Ei ne hevoset nyt tuolla talossa ole. Tuhahdin ja nappasin kassini käsiini.
    -Mut mä oisin halunnu auttaa! Anika parahti ja katsoi perääni mulkoillen.
    -En tarvitse sun apua, kiitos mooi. Sanoin ja lähdin raahaamaan kassejani kohti taloa.

    Miro ja Jesse olivat jo saapuneet talolle ja odottelivat Aleksia talon pihassa. Odottelimme hetken aikaa ja pikkuhiljaa loputkin leiriläiset alkoivat valua paikalle. Aleksi tuli avaamaan meille oven ja piti pienen esittelykierroksen talossa. Päätimme leiriytyä niin, että minä ja Sora saimme toisen huoneen omaksemme ja pojat saisivat sitten jakaa neljästään toisen huoneen. ”Muistakaahan sitten siivota sotkut!” Aleksi muistutti meitä alakertaan mentäessä. ”Joo joo, eihän me sotketa!” Miro sanoi vastuullisena ja vilkaisi sitten kuraisia saappaitaan. Onneksi ne olivat kuitenkin jääneet eteiseen.

    Talon esittelykierroksen jälkeen lähdimme tekemään päivätallia. Se sujui ripeästi, sillä olihan meitä aika monta. Ratsutallin hevoset olivat vain hieman ihmeissään Elyssan ja Naavan kadottua ja Aleksin tuotua talliin miltei koko ratsastuskoulun armeijan. Hoideltuamme päivätallin lähdimme kaikki takaisin talolle pariksi tunniksi odottamaan ensimmäisen ratsastuksen alkua. Tauolla lähinnä vain etsiskelin tavaroitani ja söin. Olihan aamupalasta jo monta tuntia aikaa. Parintunnin tauon jälkeen siirryimme talliin jossa pääsimme tutustumaan hevosiin ja kentällekkin päästäisiin ratsastamaan. Haettiin hepat sisälle, jotta päästäisiin niitä varustelemaan. Nio oli hyvin ihmeissään kun hänen ei tarvinnut juosta hevosen perässä ja itse olin hieman hämmentynyt niin ison (orin) talutuksesta. Oreilla nyt ei muutenkaan ole tullut ratsasteltua kovin paljoa edes isovanhempieni luona. Luka oli hyvin energinen ja sen kanssa saikin taistella jonkin aikaa. Loppujen lopuksi ori tuli ihan kivasti pois tarhasta ja päättikin sen jälkeen käyttäytyä todella nätisti. Parkkeerasin Lukan tallissa kahden ketjun väliin ja kiinnitin ne sen riimuun. Hain orin harjat ja aloin harjailla sitä. Välillä se käänsi päätään ja katsoi minua suurine silmineen. Hetken harjailun ja puhdistelun jälkeen aloimme varustella hevosia. Hain Lukan suitset sekä koulusatulan. Ai että ratsutallin hevosilla on hienot varusteet! Tuumailin nostellessani satulaa Lukan selkään. Satula sujahti selkään pikaisesti ja suitset se otti hyvin vastaan. Varustuksen jälkeen talutimme hevoset kentälle ja nousimme niiden selkään. Luka käveli alkukäynnit ihan nätisti ja raviinkin se siirtyi, joskin hieman reippaasti. Aloimme pikkuhiljaa Lukan kanssa tehdä väistöjä ja voltteja, nähdäkseni millainen hevonen on työskennellessä. Luka ravasi nätisti ja teki parhaansa. Ori oli Mollyyn verrattuna paljon suurempi ja herkempi ja siihen saikin hetken totutella. Vaihdettiin muiden leiriläisten kanssa yhteisesti suunta ja suunnanvaihdon jälkeen alettiin tulla Lukan kanssa tehtävää jossa pitkillä sivuilla tehtiin serpentiiniä ja päädyssä nostettiin laukka ja laukattiin pääty-ympyrä.

    Noin tunnin ratsastuksen jälkeen veimme hevoset takaisin talliin ja harjailimme niitä. Päätin käyttää Lukan harjailuun kauan aikaa, sillä karsinoiden siivous olisi vasta parin tunnin kuluttua. Hevoset pääsivät vielä muutamaksi tunniksi ulos, joten laitoin Lukalle tummansinisen toppaloimen, ulkona kun sattui olemaan muutama aste pakkasta. Vein Lukan tarhaan ja lähdin sitten takaisin talolle jossa muut jo olivatkin.
    -Aijotteko mennä vielä tänään ratsastamaan? Kyselin muilta riisuessani takkiani eteisessä.
    -Mä kävin jo aamula ratsastamassa Valeran niin emmä varmaan. Jesse sanoi ja hyppäsi sohvalle.
    -Mmm… Mymmelikin on jo liikutettu. Liro mumisi ja tarjosi minulle glögiä.
    -Symppiskin on jo ratsastettu. Mites sä? Kassu kysyi ja käänsi katseensa minuun.
    -No mä vähän mietin et jos Mollyn menisin vielä karsinan siivouksen ja hevosten sisälle viennin välissä. Haluuko joku tulla mukaan?
    -Mä voin! Miro hihkaisi jolloin kuuma glögi melkein roiskui Miron sormille.
    -Varos nyt vähän. Nio naurahti Mirolle.

    Parin tunnin hengailun jälkeen nappasin jällein ratsastustavarani mukaan, jotta pääsisin karsinan siivoiluiden jälkeen suoraan ratsastuskoululle. Lupauduin Lukan karsinan siivouksen lisäksi siivoamaan myös Tillin karsinan joten ratsutallissa kestikin hetki. Sen kuitenkin tehtyäni nappasin ratsastustavarani (ja Miron) mukaani ja lähdin ratsastuskoululle. Ulkona oli hieman pakkasta, joten päätin mennä maneesissa. Jos sitä vaikka puomitreeniä tänään. Mietiskelin matkalla tallille. Matka taittui nopeasti ja pian olimmekin jo tallilla. ”Käydään hakemassa talikot ja kottikärryt niin siivotaan eka Mollyn karsina” sanoin Mirolle ja lähdin kohti lantalaa. ”Okei!” Hän vastasi ja lähti perääni. Karsina siivoontui viidessä minuutissa, kun meitä oli kaksi ja pian pääsimmekin hakemaan Mollya sisälle. Harjailimme ja varustelimme tamman pikaisesti ja laitoimme fleeceloimen vielä suojaamaan satulaa, ettei se kastuisi maneesiin mentäessä. Ulkona oli alkanut sataa paljon lunta joten fleeceloimi ei ollut huono idea. Miro vei loimen maneesin reunalle ja tuli sitten avustelemaan minua. ”Otaksä raipan?” Miro kysyi ja ojensi minulle kädessään olevaa kouluraippaa. ”Joo” mumisin vastaukseksi säädellessäni jalustimia. Nappasin raipan käteeni ja ohjasin Mollyn uralle. Kävelimme pikaiset alkukäynnit joiden jälkeen aloin ottaa ravia. ”Miro voitko tuua tohon pituushalkasijalle kolme puomia?” Kysyin pojalta joka oli heti valmiina raahaamaan puomeja ympäri maneesia. Tehtävän tarkoituksena oli kääntää hevonen pituushalkaisijalle ja tulla puomit kevyessä istunnassa. Puomien jälkeen käännettäisiin hevonen jokatoinen kerta oikealle ja jokatoinen vasemmalle. Mollylla riitti energiaa vaikka muille jakaa ja se olikin moneeen kertaan nostamassa laukkaa. Tehtävän jälkeen jäin uralle kävelemään siksi aikaa, että Miro saisi kaksi puomia haettua pois keskihalkaisijalta ja korotettua puomin kavaletiksi. Kavalettitehtävän ideana oli jällein kääntää hevonenpituushalkaisijalle ja halkaisijalla nostaa vasen tai oikea laukka. Kavaletin päällä tulisi tehdä laukanvaihto ja mennä laukan mukaiseen suuntaan. Teimme tehtävää melkokauan kunnes siirsin Mollyn loppuravien kautta käyntiin. Loppukäyntien aikana Miro keräili kavaletin osia estevarastoon. Ohjasin Mollyn keskelle kaartoon ja tiputtauduin sen selästä alas. Löysäsin hieman satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Otin ohjat pois Mollyn kaulalta ja talutin sen maneesin reunalle jossa Miro laittoi sille loimen. Veimme Mollyn yhdessä talliinja harjailimme sen pikaisesti. Miro kävi nopeasti pesemässä kuolaimet ja minä vein satulan. Pikaisen hoitoprisessin jälkeen jätimme Mollyn omaan karsinaansa, kun Aleksi alkoi tuoda ratsastuskoulun hevosia sisälle. Lähdimme Miron kanssa kävelemään kohti ratsutallia jonne kerkesimme juuri ennen hevosten hakua sisälle. Haettuani Lukan (ja Tillin) sisälle jäin odottelemaan muita. Päätimme yhdessä, että alamme samantien tekemään iltatallia, kun ei sen tekemiseen pitkä aika ollut. Jakelimme kaikille hevosille pikaisesti omat iltaruokansa ja teimme kaiken muun tarvittamaan, jonka jälkeen lähdimme takaisin talolle.

    Ilta kului nopeasti jutellessa ja suihkuvuorotkin sovittiin. Sauna lämmitettäisiin vasta huomenna, mutta saas nähä olinko mä sinne menossa. En mä siellä yleensä kovin kauaa viihtynyt.
    -Mä taidan mennä nukkumaan. Sora haukotteli ja nousi seisomaan.
    -Mmm… voishan sitä itekkin mennä. Haukottelin itsekkin.
    -Mä en kyllä vielä mene. Miro sanoi sen kuulloisena että halusi jäädä Nion, Kassun ja Jessen seuraksi.
    -No harmi, sit oot yksin täällä pimeessä. Kassu naurahti ja kompuroi itsensä ylös.
    -Eiku kyl mä sittenkin meen nukkumaan! Miro parahti ja juoksi Nion ja Kassun perässä yläkertaan.
    -Ja Emily ja Miro nukkuu sitten! Jesse virnisti peräämme mennessämme yläkertaan.

    • #3935 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Tää oli mukavan rentoo luettavaa! Kiva miten Emily jaksaa aina touhuta Mollyn kanssa kyllästymättä! 🙂

    • #3936 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tää oli kyllä mukava, saat 2hp, 2sp, 1kp ja 1ep

    • #3937 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 117
      • Perus pullaponi

      Tosi kiva tarina!

  • #3948 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    28.12.18

    Hyökkäsin sängystä soivan kännykkäni kimppuun ja sekunneissa suljin sen herätyksen. 06.00. Ei jestas, ihan liian aikasta. Nousin haukotellen istumaan ja vilkaisin hämärässä huoneessa ympärilleni. Kukaan muu ei näyttänyt heränneen siihen. Hyvä. Pukeuduin ääneti college housuihin, ja vedin t-paidan päälle hupparin. Kiskoin yön aikana löystyneen ponnarin takaisin paikalleen ja puin vielä sukkien päälle villasukat jonka jälkeen lähdin pesuhuoneeseen. Hampaiden pesu ja kasvojen huuhtelu ja vähitellen alkoi tuntumaan että olin herännyt. En sais aamusta mitään syötyä, enkä tiennyt saisiko Miro tai Emily sen paremmin niin en lähtenyt keittiöön säätämään mitään. Sen sijaan kävelin pihalle, jossa mut vastaanotti aamun kalsea talvisää. Takkiini kietoutuen sytytin yhden tupakan ja aloin polttaa sitä hiljalleen aamun ensimmäisistä henkäyksistä nautiskellen.

    ”Miro. Miroo.. Herätys.” Tuupin kevyesti pellavapäisen pojan olkaa, ja se veti peittoa enemmän vain päälleen. En yhtään tykkää herättää muita, mutta pakkohan se nyt oli. Emily oli hetki sitten kanssa noussut ja toivottanut mulle hyvää huomenta, ennenkuin sekin suuntasi pesuhuoneelle silmät ihan ristissä. Koitin olla hiljaa ettei muut heräisi, vaikka Miroa se ei selvästi kiinnostanut. ”Hei.” Ravistin poikaa kertaalleen vähän enemmän, johon Miro vihdoin havahtui. ”Aamutalli. Ylös.” Muistutin vähän virnistäen kun Miro näytti siltä että se oli ihan pihalla että mikä vuosisata on. Hain sängyn päältä kännykkäni ja seurailin sivusilmällä malttoiko poika nousta vai nukahtaisiko se uudelleen. Verkkaisesti Miro kömpi ylös ja alkoi pukeutua. ”Jos käydään tekemässä toi talli ja sit syödään aamupala?” Ehdotin kelloon vilkaisten. Me kerettäisiin varmaan tossa välissä ennenkun karsinat siivottaisiin käydä syömässä jotain ja hakee viimesetkin unikeot mukaan, jos ne ei olis herännyt siihen mennessä hakemaan hevosia meidän kanssa pihalle. Emily ja Miro eivät laittaneet vastaan, joten pian me lähdettiin aamutallin tekoon.

    Sytyttelin talliin valot, ja kuoro hörähdyksiä oli meitä vastassa. ”Vooih..!” Emily henkäisi hiljaa. Se oli ihan huikee fiilis, kun näki miten hevosetkin alkoivat herätä ja tervehtivät lämpimästi niiden ruokkijoita. Sellaseen vois melkein tottuakin. ”Okei, eli ihan ekaks ruuat. Sit annetaa niitte syödä rauhas, ja sit loimet niskaa ja pihalle.” Mietiskelin ääneen kerratessani päiväohjelmaa, ettei mikään jäis tekemättä. ”Mitä te kaks haluutte tehdä?” Kysyin Emilyltä ja Mirolta. Ne sanoi haluavansa antaa rehut hevosille, joten mä lähdin kärryn kanssa heinien kimppuun. Nopeasti siihen pääsi jyvälle, ja huomasin etten mä ihan hukassa ollutkaan vaikka sellaisesta puuhasta oli ollut aikaa. Osasin vieläkin arvioida heinämäärät aika tarkalleen silmällä, vähän ne heitti aika kun punnitsin mutta ei niin suuria määriä että se olis varsinaisesti haitannut. Punnitsin kuitenkin kaikille just oikeet määrät, ja sitä mukaa kävin heittään ne niille karsinoihin. Emily ja Miro jakoivat rehut mun perässä kulkien, ja pian tallin täytti hevosten rauhallinen syömisen ääni. Vilkaisin kelloon uudemman kerran. Noin puolituntia siinä oli menny kun vähän me jouduttiin hakemaan että missä on mikäkin ja miten kaikki toimii, Aleksin eilisistä neuvoista huolimatta. Hevoset sai syödä ilman mitään häirintää, ja mä otin hommakseni pohdiskella mun pitämää koulutuntia sille päivälle. Aleksi oli ehdottanut, jos halukkaat pitäis tunnin tälle porukalle, ja mä ja Lily oltiin heti oltu innokkaat siihen. En tiiä osaanko mä mitää tuntii pitää mut pianhan sen näkis. Ainakin olis tuttu porukka et ei haittais vaik se menis vähän säätämiseks.

    Sora, Kassu ja Nio kömpi meidän seuraksi viemään hevosia pihalle vähän ennen yhdeksää. ”Eli Luka menee tonne.. Hurmos ja Tuike tuolla. Ruusu ja.. Okei, kyl me löydetää.” Tutkin katseellani tallin seinässä olevaa tarhajärjestystä hetken, ja Kassukin osasi auttaa sen kanssa tarvittaessa. Mä otin ensin Hurmoksen matkaan, ja Nio lähti tuomaan Tuiketta meidän perässä. Hevosia oli vaan yhdeksän meidän vastuulla, kun kerran sen arabin hoitaisi sen omistaja, niin ei tarvinnut lähteä viemään useampaa hevosta samaan aikaan. Lähdin kävelemään takaisin talliin ja huomasin sinne kulkevan sen samaisen miehen jonka eilen olin nähnyt. Mies suuntasi suoraan arabin karsinalle sanomatta kenellekään mitään, vaikka Kassu moikkasikin sitä. Okeei.. Kävelin Saagan karsinalle ja tammaa moikattuani avasin sen karsinan oven. Jäin kuitenkin odottamaan että energiaa täynnä oleva Zada pääsi ohi ja ulos saakka ennenkuin jatkoin tamman kanssa matkaa. ”Noi, nyt on kaikki pihalla.” Miro julisti kun jokainen karsina oli tyhjillään. ”Hyvä. Lähetää syömää.” Totesin ja lähdin talsimaan takaisin asuntoa kohti.

    Karsinat puhdistui tehokkaasti kuuden hengen voimin. Lily oli sanonut että sen saisi soittaa hätiin jos tarvittaisiin apua, mutta ei me ainakaan vielä. ”Mä jätän sen juoksuttamisen välistä, ettehän te mua siinä tarvii.” Ilmoitin muille kun olimme karsinoiden kanssa valmiit. ”Höh, miks?” Miro ihmetteli. ”Mä meen kirjottaan ylös mitä haluun et teette tän päivän tunnilla. Pitäkää kivaa.” Kyllä ne saisi kaksi hevosta liinan päähän ja liikkumaan ilman mun vahtimista, ja automaattisesti mä ajattelin että Kassu sitten pitäisi vahtia. Hymähdin itsekseni astuessani hiljaiseen asuntoon sisälle. Ihankuin noita ketään tarvitsisi oikeasti vahtia. Musta vaan tulee heti sellanen että otan vastuun itelleni jos sitä ei selkeesti jollekin muulle anneta. Vedin kännykkäni esiin ja etsiskelin kynän ja vihon käsiini, jonka jälkeen menin keittiön pöydän ääreen istumaan. Laitoin kännykästä musiikkia soimaan ja ryhdyin pohtimaan tosissani kyseisen koulutunnin aihetta. ”Mites meni?” Kysyin kun sisälle ilmestyi aikanaan posket punoittaen lauma reippaita tallilaisia. ”Hyvin.” Sora vastasi hymyillen. Se tais olla eka kerta kun se sanoi mulle mitään. ”Hyvä. Mul olis täs pari juttuu mieles mitä voitaisiin sillon tunnilla tehdä.” Kävin lyhyesti läpi mun ideat, ja yhdessä ne sai päättää mikä tuntui kaikista kivoimmalta. Halusin kuitenkin että siinä missä se on hyödyllinen tunti niin se olis myös hauskaa.

    Päivätallin teossa ei taas kauaa kestänyt, kun jokainen osallistui hevosille heinien jakamiseen. Jäin hetkeksi seisoskelemaan Hurmoksen ja Tuikkeen tarhan aidalle katselemaan oreja. Valera oli ihan loistava ratsastaessa, kun sen kanssa tiesi mistä vivuista vetää. Silti välillä teki hyvää päästä tutun ja turvallisen suomenhevosen selkään, joka on ruumiinrakenteeltaan ihan erilainen kuin budjonny. Tunsin kännykkäni värähtävän ja vedin sen esiin lähtiessäni kävelemään takaisin asuntoa kohti. Äähh.. Miika halusi että tulisin tänään yöksi kotiin. Siitä oli hetki aikaa kun me oltiin viimeksi livenä nähty, ja vaikka me oltiin viestitelty nyt taas vähän enemmän niin ei mua kauheasti sitä kiinnostanut nähdä. Se oli kuitenkin jo useamman päivän sitä vinkunut, joten kai se olis pakko. Ehkä se tekis ihan hyvääkin. Varsinkin kun mulla ei oo huomenna aamutallia niin voisin käydä illasta näkemässä sitä. Vastasin lyhyesti että soittaisin myöhemmin kun pääsen tallilta lähteen. ”Haluuks joku käydä kaupas?” Kysyin kun kaikki olivat pakkaantuneet talon olohuoneeseen. ”Meil olis täs viel aikaa. Autoo mahtuu neljä.” Se tulisi varmaan ihan tarpeeseen kun mä olin ainoa autolla liikkeellä eikä lähin kauppa ollut ihan pikku kävelyn päässä. Pian auto olikin täynnä ja lähdin ajamaan jo osittain loskaksi muuttunutta lumista tietä pitkin.

    ”Alkakaa samantien työstää käyntiä aktiiviseks ja eteenpäin pyrkiväks.” Seisoin kentän reunassa ja olo oli tosi omituinen. Katselin edessäni kulkevia ratsukoita, ja ymmärsin etten voisi vain jäädä tapittamaan ja ihmettelemään muiden menoa sillä kertaa. Mun pitäisi oikeasti ohjeistaa niitä, kiinnittää huomioo ihan kaikkeen mitä ne tekee, että ne hyötyis tästä ees jotain. Alkuverkat annoin kaikkien hoitaa pääsääntöisesti itsenäisesti, välillä tarvittaessa jostain huomauttaen. ”Käytä Miro vähän enemmän pohjetta, se osaa näköjää huijata aika hyvi.” Neuvoin poikaa joka näytti niin oudolta Symppiksen selässä. Olin niin jämähtäny siihen ’Miro ja Mymmeli’ yhdistelmään. ”Lähetään nyt sit ihan ekana tekee volttei. Tän tunnin tarkotus olis saada hevoset tosi venyviks ja rennoiks, availlaan niitä ihan huolella.” Pohjustin tuntia ja vedin takkini vetoketjun ylös saakka kiinni. ”Voitte samantien ruveta tekeen, muistakaa käyttää mieluummin istuntaa ja pohjetta kun ohjaa. Pyritte et teidän hevonen reagois jo katseeseen.” Ratsukot alkoivat kääntämään hevosiaan volteille, ja neuvoin heitä pitämään ne vielä suurina. ”Lähtekää rohkeesti taivuttaan voltilla sisäänpäi, ja sit kun palaatte uralle nii taivutus ulospäin, ja hetken päästä suoristus. Hevosen pitäis alkaa taipuun rehellisesti pohkeen ympärille, ja ohja voi vähän näyttää missä sen pään kuuluis olla.” ”Tosi hyvä Nio, sehä alko heti taipumaa.” ”Luka taipuu ihan hyvi, mut sen vauhti hyytyy. Koita Emily saada se pohkeella kulkemaan eteenpäin samalla, varsinkin tossa ulos taivutukses.” ”Tillille sama juttu.” Tunti lähti liikkeelle vihdoin tositeolla. Kun hevoset alkoivat tuntumaan vähän rennommilta siihen suuntaan käskin kaikkien vaihtaa toiseen kierrokseen ja jatkaa samaa tehtävää, pian myös ravissa. ”Hyvä. Sit lähdette vasemman puolen pitkänsivun alusta väistättään lävistäjää kohti, ja lävistäjältä takas uralle. Nyt pitäis aika nopeesti saada sellast rehellistä väistämistä, kun niitä on hyvin taivutettu. Nii ja käynnissä tuutte.” Neuvoin seuraavaksi ja siirryin lyhyen sivun päähän seisomaan että näkisin kaikkien väistöt kunnolla edestä. ”Aika hyvä, vähän se lähti puskemaan edestä liikaa loppua kohti. Pidä sisäohja kunnolla kanssa tuntumalla ja sillä voi pidättää jos tuntuu ettei se pysy suorana.” Sanoin ensimmäisenä tulleelle Soralle, joka nyökkäsi. Kunhan jokainen tuli väistöt kerran lisäsin tehtävään pysähdyksen vastakkaisen pitkän sivun keskellä, siitä ravi nosto, seuraavassa päädyssä voltti jossa taivutetaan ulospäin, käyntiin pitkän sivun alussa ja taas väistö. ”Pohjetta vaan Emily, nyt, nyt, nyt. Hyvä! Pidä sisäohja.” Neuvoin tyttöä joka oli lähtenyt tulemaan väistöä Lukan kanssa. ”Tosi hyvä nosto Nio! Pidätä vähän ettei se oo ihan noin energinen.” ”Muista Miro taivuttaa sinne ulos, mut se oli hyvä voltti kuitenki!” Kunhan jokainen ratsukko oli päässyt tulemaan kyseisen tehtävän onnistuneesti pari kertaa pyysin kaikki vaihtamaan ravissa suuntaa. ”Sit voitaisiin ottaa laukkaa, että ne vikatkin herää kunnolla. Kassu vois alottaa, ja nostatte sit kun on tilaa. Koittakaa tehdä kanssa pääty-ympyrät jos voitte, ja sit voltteja väleihin. Taivuttakaa taas sisäänpäi, ja jos tuntuu et se laukka hyytyy nii pienempiki taivutus riittää.” Yksitellen laukka nousi jokaiselta. ”Noni nyt näyttää tosi hyvältä Emily! Nosta vähän käsiä, se menee vähän matalana nyt.” ”Sitä vois taivuttaa reilumminkin Nio, se näyttää tosi hyvältä.” ”Ruusulla tosi hyvä laukka, vähän lisää vielä sisäpohjetta niihin voltteihin niin tosi hyvä!” Muutaman laukkakierroksen jälkeen pyysin uudelleen ratsukot raviin, ja sitten käyntiin. Seuraavana oli luvassa siirtymisiä, käynnistä raviin, ravista käyntiin, pysähdys, peruutus, laukannosto, pari askelta laukkaa ja taas raviin. Sitä tehtiin ihan pieni hetki, ja silloin jokainen hevonen alkoi vihdoin näyttämään olevan kuulolla. ”Nonii. Sit jalat jalustimista pois.” Kuulin pari voihkaisua, sillä sen kuuleminen ei ikinä tietänyt hyvää. ”Laitetaa lopputunniks ne vatsalihakset treenii.” Virnistin, ja lähdin ohjeistamaan taas. Ensin väistö taas lävistäjälle pitkän sivun alusta, ravin nosto, suunnan vaihto, voltti heti pitkän sivun alkuun, ja reippaampaa ravia pitkä sivu. Sitten kokoaminen, ja hidastus niin että ravi säilyy mutta hevonen pitäisi saada niin hitaaksi kuin mahdollista. Taivutus ulospäin lyhyellä sivulla, pitkällä sivulla sisälle ja ravin tempo taas reippaaksi, ja voltteja aina mahdollisuuksien mukaan. Lähdettäisiin pienentämään volttien kehää, aikaisemmasta noin kymmenestä metristä niin pieneksi kuin hevosesta suinkin irtoaa. ”Melkeen kun koittaisitte kääntyy kolikon päällä.” Neuvoin katsellessani miten kaikki lähtivät koittamaan kuinka pienen pyörähdyksen ratsunsa saavat aikaiseksi. ”Nonii, tosi hyvä! Nyt voisitte ottaa viel pätkän laukkaa, saa laittaa jalustimet jos siltä tuntuu.” Kehotin tunnin loppuvaiheilla. Hetken rennon laukan jälkeen pyysin kaikki raviin. ”Antakaa vähän pidempää ohjaa ja houkutelkaa niitä sisäohjalla laskeen päätä.” Ja parin kierroksen jälkeen kaikki käyntiin, ja loppukäynnit. Odotin että kaikki pääsi alas ratsailta, ja lähdin kävelemään ensimmäisenä talliin. Mä halusin vielä päästä itsekin liikuttamaan Hurmoksen ja Valeran, ja otin orin ensimmäisenä työn alle.

    ”Hei poju.” Tervehdin sitä hymyillen hakiessani orin sen tarhasta, ja lähdin viemään sitä sisälle. ”Ai vitsi tulee paikat olee huomenna kipeet.” Kuulin Nion valittavan palattuani talliin Hurmoksen kanssa. Naurahdin pojalle huvittuneena. ”Jep, mut ei pidä ottaa aina liia rennosti. Onha tää kuitenki urheiluu.” Virnistin, ja lähdin hakemaan Hurmoksen varusteita ja harjoja. Melko pian se oli puhdas ja varusteissa. ”Mä käyn kääntymäs tän kanssa kentäl.” Ilmoitin vielä tallissa oleville ja laitoin kypäräni hihnan kiinni. ”Tuus sit.” Pyysin orin mukaani, joka lähti korviaan vähän käännellen seuraamaan. Se ei kai tykännyt olla yksin, sillä ori tuntui heti kentälle päästyämme aika levottomalta ja se pälyily tarhoja kohti vähänväliä. ”Sooh..” Rauhoittelin Hurmosta ääneen noustessani sen selkään. Kumarruin kiristämään satulavyön ja annoin sen lähteä kävelemään jo hyvin tamppaantunutta uraa pitkin. Vedin syvään henkeä, rentoutin itseni ja keskityin ratsastamaan. Lähdin tekemään vähän samaa tehtävää kuin mistä olin tunnin vetänyt. Taivuttelin Hurmosta heti alusta aktiivisesti samalla kun pidin sen reippaassa käynnissä. ”Hyvä. Hyyvä..” Kehuin aina kun ori antoi vähän enemmän kaulastaan ja rungostaan periksi. Käänsin sitä useasti voltille myös, ja hyvien alkukäyntien jälkeen lähdin työstämään sitä ravissa. Tein ravin sisällä temmon vaiheluita, väistöjä, ja ympyröitä. Varsinkin yksi väistöpätkä meni todella hyvin, ja kiitin Hurmosta taputtamalla ja ohjaa hetkeksi antamalla. Ratsastin orin molemiin kierroksiin hyvin kuulolle ravissa, ja lähdin ottamaan sillä laukkanostoja. Yhden kokonaisen kierroksenkin annoin sen laukata, mutta palasin pian ympyröihin ja tempojen vaihteluun sekä siirtymisiin. Kun Hurmos oli tuntunut todella pehmeältä ja reaktiiviselta jo pidemmän aikaa päätin lopettaa siihen. Otin loppuravit pitkin ohjin ja annoin orin jäädä kävelemään. Taputin sitä kaulalle tyytyväisenä. Oltiin me melkein tunti oltukin. Hyppäsin käyntien jälkeen sen selästä ja lähdin viemään Hurmosta takaisin talliin. Riisuin siltä varusteet, puhdistin kaviot, harjasin selän ja pään ja heitin loimen takaisin sen päälle. Hetkeksi mä jäin silittelemään sitä, mutta pian lähdin viemään sitä takaisin tarhaan Tuikkeen kaveriksi. Hurmos ravasikin mielellään heti vapaaksi päästyään kaverinsa luokse, ja hetken orit nujakoivat leikkisästi keskenään ennenkuin ne rauhoittuivat oleskelemaan vierekkäin. Palasin takaisin talliin hoitamaan Hurmoksen varusteet, ja suuntasin askeleeni ratsastuskoulua kohti. Valera pääsis maastolenkille.

    ”Nii halusko joku sinne saunaan?” Kysyin sisälle rymisteltyämme asuntoon. Kaikkien nenät, posket, sormet ja varpaat olivat takuulla ihan jäässä, sillä olimme juuri palanneet mäenlaskusta. Ensin mä en meinannut lähteä, vedoten että olin liian vanha sellaseen, mutta Miro, Sora ja Kassu olivat vaatineet että lähtisin. Taisi Nio ja Emilykin olla siinä mukana mankumassa. Loppupeleissä se oli ollut ihan hauskaa, vaikka en mä lopultakaan päätynyt montaa kertaa laskemaan. Se tuntui vaan liian oudolta, kai mä oikeasti olin liian vanha. Tai ehkä vanhanmielinen, jos ei muuta. Mutta olin katsonut sivusta muiden riehumista lumessa ja pulkalla laskemista, ja hetkenaikaa musta oli tuntunu joltain yksinhuoltaja isältä jolla on kasa kakaroita vahdittavana. Olin itekseni virnuillen ajatukselle mennyt kauemmas polttamaan yhden tupakan. Nyt kun kaikkia vähän palelsi sauna ei ollut yhtään hullumpi ajatus, mutta saman asian hoitais lämmin suihku tai pelkästään lämmin juotava. Niinpä kukaan ei malttanut alkaa saunomaan, ja mä vältyin sen sytyttämiseltä. ”Kohta pitää mennä hakeen hepat sisälle.” Sora tajusi kelloon katsahtaen. Emily äännähti myöntävästi lämpimästä kaakaostaan hörpäten. Mä en innostunut sitäkään juomaan, en oo ikinä ymmärtänyt sen viehätystä. Jos jotain musta kaakao on aika ällöttävä juoma, siinä missä kaikki erikois versiot kahvista. Kahvi juodaan mustana, jos ollenkaan. ”Te varmaan pärjäätte ilman mua tän yön? Pitää käydä kotona pari juttuu tekemäs, saattaa ol et jään sin yöks.” Kysyin kun kaikki olivat pienen lämmittelytauon jälkeen pukemassa vaatteita päälleen uudelleen. ”Eikun eeei, ei me pärjätä. Älä jätä meitä.” Kassu vitsaili ja siirtyi hetkeksi roikkumaan mun käsivarteen. Tai enemmän se joutui kiskomaan mua siitä ylöspäin, kun se oli pidempi. Perhana. ”Tiesin.” Hymähdin, ja lähdin muiden kanssa noutamaan hevosia sisälle. Kaikki muut tulikin mukana ainakin ihan suht kiltisti, paitsi Zada. Orin sisälle hakeminen oli jäänyt sitten tosissaan mun vastuulle, ja jo pelkkään tarhaan mennessä se oli näyttänyt ettei sitä kiinnosta hetkeäkään lähteä mun mukaan sisälle. Se oli yhtä paha kun Valera ja Fonzie yhdistettynä, ja se vielä kymmenenkertasena. ”Voiks ton jättää vaa ulos?” Huokaisin raskaasti Kassulle joka oli tullut seuraamaan sitä sirkusta. Kassu nauroi ääneen. ”Joo, sen kun teet niin se Luukas varmaan haastaa sut oikeuteen. Oikeesti, mikähän sen ongelma on?” Kassu puuskahti. ”No onpaha sit oikeenlaise hevose itellee löytäny, molemmat yhtii isoi ongelmii.” Naurahdin myös, ja lähdin uudelleen maanittelemaan Zadaa sisälle.

    Kun vihdoin ori antoi kiinni sen sisälle vieminen oli kaikkea muuta kuin helppoa. Edes ketju sen suussa ei tuntunut vaikuttavan mitään, sillä se hyppi ja yritti rynnätä ohi. Sain pitää sitä vastaan ihan oikeesti ettei se lähtenyt käsistä, ja kun vihdoin sain sen karsinaan olin vaan helpottunut. Onneks sitä pitää kuskaa vaan kerran päivässä. Se helpottuneisuus loppu samantien kun muistin että sillä on loimi päällä. Suosilla sidoin orin kiinni karsinan kalteriin, enkä oo varmaan koskaan ennen riisunu loimee niin vauhdilla. Vedin orin riimun pois ja poistuin karsinasta ripeästi, ja vedin oven kiinni syvään hengähtäen. Mulla ei riittäis hermot tollasen hevosen kanssa työskentelyyn. Hankala saa olla, muttei ihan tolla tasolla. Tai no, jos se olis oma hevonen niin mistäs sitä tietää. Ehkä sitä jaksais paremmin. Miro ja Emily kauhistelivat myös ääneen arabista jotain, mutten jäänyt kuuntelemaan sen enempää. Meillä oli vielä paljon tekemistä. Kastuneet ja likaiset loimet laitettiin vaihtoon, ja uudet pengottiin tilalle. Heiniä lähdettiin punnitsemaan, ja tallin yleinen siistiminen hoidettiin. Heinien kanssa jaettiin rehut, ja kohta iltatalli oli taputeltu. ”Tää on aika kivaa.” Nio mainitsi nojatessaan Tuikkeen karsinan oveen ja katsellessaan orin syömistä. ”Niin on! Kiva kun pääsee tekemään jotain erilaista.” Emily vastasi leveästi hymyillen. Vilkaisin kännykkääni ja hengähdin hiljaa itsekseni. Pitäisi kai alkaa lähtemään. Ei mua huvittanut pätkääkään. ”Mä alan lähtee. Älkää polttako taloo.” Huikkasin muille, jotka sanoivat heipat takaisin. Kävin asunnosta hakemassa mukaani kännykän laturin ja auton avaimen, muut tavarat sai jäädä sinne odottamaan. Zio hurahti käyntiin äänekkäästi, ja annoin auton lämmitä pari minuuttia paikallaan vapaalla ennenkuin lähdin ajamaan mun asuntoa kohti. Kurjaa, miten epämiellyttävää mun oman poikaystävän näkemisestä oli tullut. Jospa se helpottaisi vähitellen.

    • #3951 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Ihanaa luettavaa taas kerran. Tykkäsin sikana Jessen pitämästä koulutunnista, pitää varmaan ehtii huomenna kirjottamaan Soralla siitä ja mäenlaskusta, jonka jätit kivasti aika auki. Saat 2hp 2sp ja 2kp

    • #3973 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Rakastan näitä sun tarinoita! Niin upeaa kuvailua ja jotenki tulee eläydyttyä näihin ihan superisti!

  • #3954 Vastaus

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 167
    • Perus pullaponi

    28.12
    Heräsin pieneen herätyskellon värinään. Oltiin illalla Jessen ja Miron kanssa sovittu, että herättäis siinä kuuden jälkeen, niin kerettäis hyvin tehä aamutalli. Lätkäisin herätyskelloni nopeasti pois päältä, jotta Sora ei kerkeäisi herätä. Nappasin suuresta laukustani itselleni paidan, hupparin ja housut ja puin ne pikaisesti päälleni. Hiippailin huoneen ovesta pienelle käytävälle ja kurkistin siitä poikien huoneelle. Jesse oli jo herännyt ja herätteli paraikaa Miroa joka vai veti peittoa enemmän päällensä. Jesse kuitenkin sai kuin saikin Miron heräteltyä ja muistutteli tälle aamutallista. Itse suuntasi pesuhuoneelle kasvoja pesemään ja hampaita harjaamaan. Sovimme, että aamupalan söisimme vasta aamutallin jälkeen. Aamutallissa teimme työnjaon niin, että Miro ja minä jakelisimme rehut ja Jesse heinät. Jesse riensi hakemaan heinäkärryjä, kun taas minä ja Miro pohdiskelimme mitä ruokaa millekkin hevoselle tulisi. Jesse jakeli heiniä edellämme ja me toimme Miron kanssa aamukauroja sun muita. Yhteensä puolisentuntia siinä vierähti, kun kaikki oli melko uutta. Hevoset jäivät syömään sisälle ja mekin palasimme takaisin talolle. Jesse kehitteli päivän koulutuntia ja minä ja Miro herättelimme muita. Nio ja Sora heräsivät ongelmitta, mutta kun Kassun kohdalle päädyttiin, joutui Miro melkein pomppimaan sen päällä, jotta Kassu heräisi. Kaikkien oltua perillä tämähetkisestä vuosisadasta lähdimme viemään hevosia ulos. Siinä ei kovin kauaa nokka tuhissut, kun meidän vastuullamme oli vain yhdeksän hevosta. Mitäköhän siitäkin olisi seurannut jos olisimme joutuneet viemään sen Arabin pihalle.

    ”Nyt on kaikki pihalla!” Miro totesi juhlistavasti kun karsinat olivat täynnä tyhjää. ”Mennääm syömään!” Jesse totesi tyytyväisenä ja lähti johdattamaan koko sakkia takaisin talolle. Söimme aamupalan kaikessa rauhassa ja hengailimme vähän aikaa asunnolla, kunnes oli aika taas mennä talliin karsinoita siivoilemaan. ”On tää kyllä aikamoista ravaamista tallin ja talon välillä. Miks me ei voitais vaan tehdä aamutallia, hevosten ulos vientiä ja karsinoiden siivousta yhteen putkeen” Miro kohautteli olkiaan ja potkaisi pikkukiveä. ”Jaa-a” sanoin ja painauduin syvemmälle takkiini. Jokainen siivosi oman hoitohevosensa karsinan ja ne ketkä olivat ensimmäisenä valmiita siirtyivät siivoilemaan sitten muiden hevosten karsinoita. Karsinoiden siivouksen ja juoksutuksen välissä oli jällein parin tunnin tauko, mutta ei siinä välissä oikein ratsastuskoululla kerennyt käydä, joten tyydyin hengailemaan muiden kanssa olohuoneessa. Parin tunnin päästä sitä taas mentiin. Jesse päätti jättäytyä suunnittelemaan koulutuntia, joten Kassu, Nio, minä, Miro ja Sora menimme keskenämme juoksuttelemaan Saagaa ja Nyyhkistä. Miro, Nio ja Kassu ottivat tehtäväkseen juoksuttaa Saagan ja minä ja Sora taas juoksuttaisimme Nyyhkiksen. Varasimme harjailulle ja varustelulle parikymmentäminuuttia aikaa ja menisimme sitten yhdessä kentälle. Koska kenttä on niin suuri, voisivat Miro, Nio ja Kassu juoksuttaa Saagaa toisella puolella kenttää ja minä ja Sora juoksuttaisimme Nyyhkistä taas toisella puolella kenttää.
    -Sä voit ottaa tuolta noi sivuohjat, juoksutusvyön ja suojat ja viedä ne tonne karsinalle niin mä tuon ihan just suitset ja liinan ku irrotan näistä vaan ohjat. Sanoin Soralle ja poimin Nyyhkiksen suitset sen naukosta.
    -Okei, alanksmä laittaa jo suojia? Sora kysyi napatessaan tavaroita mukaansa.
    -Joo, ei mul kauaa kestä. Sanoin Soran lähtiessä satulahuoneesta. Irrottelin nopeasti ohjat suitsista ja etsin juoksutusliinan. Sen tehtyäni palasin Nyyhkiksen karsinalle josta tamma jo kurkkasikin Soran laittaessa sille suojia.
    -Mä laitan nää suitset nyt. Sanoin ja aloin työntää kuolaimia Nyyhkiksen suuhun.
    -Joo, mä sain just suojat laitettuu niin mä laitan vaik ton vyön. Sora vastasi ja käveli karsinan ovelle. Varustelimme pikaisesti Nyyhkiksen ja kävimme kurkkaamassa, miten pojilla meni.
    -mites menee? Kysyin ja kurkkasin sisälle karsinaan.
    -Ihan hyvin, mekin ollaan ihan just valmiita. Kassu sanoi ja kiinnitteli sivuohjia Miro apunaan.
    -Okei, me mennään jo kentälle. Huikkasin ja lähdin takaisin Soran ja nyyhkiksen luo.
    -Tarvitaankohan me juoksutusraippaa? Sora mietiskeli taluttaessaan Nyyhkistä kentälle.
    -Mmm… emmä tiiä. Jos tarvitaan niin kentän viereltä pitäis löytyä. Vastasin ja taputtelin Nyyhkistä kaulalle. Pojilla kesti hetki tulla kentälle, joten aloittelimme juoksutuksen jo hieman aijemmin. Sora juoksutteli Nyyhkistä sellaiset kymmenen minuuttia, jonka aikana Miro, Nio ja Kassukin kerkesivät tulla. Kymmenen minuutin jälkeen vaihdoimme suuntaa ja juoksuttajaa, jolloin itsekkin pääsin kymmeneksi minuutiksi tammaa juoksuttelemaan. Lähdettiin kentältä viitisen minuuttia ennen poikia, kun nehän vasta myöhemmin sinne tuli.

    Otettiin Soran kanssa Nyyhkikseltä varusteet pikaisesti pois ja vähän sitä harjailtiinkin ja kävin viemässä sen loimituksen jälkeen takaisin tarhaan. Sora meni jo edeltäpäin talolle ja minä tulin sitten muutamaa minuuttia myöhemmin Nion, Miron ja Kassun kanssa kun hekin olivat hoianeet Saagan pois. Käytiin Jessen kanssa pikaisesti läpi, mitä koulutunnilla tehtäisiin ja mentiinkin sitten hoitelemaan päivätallia. Päivätallin teko oli nopeasti ohi, sillä kaikki jakelivat hevosille heiniä ja pian istuimmekin jällein olohuoneeseen pakkautuneina. ”Haluuks joku käyä kaupas? Meil on täs aika paljon aikaa ja autoon mahtuu mun lisäks neljä.” Jesse kysäisi muilta. ”Joo no mä ainakin lähen” vastasin nopeasti. ”Juu, no kait sitä vois” alkoi pikkuhiljaa kuulua monen muunkin suusta ja pian olimmekin jo kävelemässä Jessen autolle. Jessen avattua auton ovet hyppäsin samantien etupenkille. ”Hei mä oisin halunnu siihen!” Nio naurahti ja tyytyi ahtautumaan taakse. ”Ei voi mitään” virnistin Niolle laittaessani turvavyötä kiinni.

    ”No heippa Luka!” Tervehdin tarhassa ravailevaa oria, joka juoksi nätisti luokseni. Työnsin riimun orin päähän ja lähdon taluttamaan sitä kohti tallia. Päätin jällein hoitaa Lukan käytävällä, niin olisi paljon tilaa. Kiinnitin orin kahden ketjun väliin ja lähdin hakemaan harjoja. Harjailimme ja varustelimme hevosia samaan aikaan ja pian olimmekin jo koko joukko taluttelemassa hevosia kentälle. Jesse autteli ratsastajia kyytiin ja kiersi jokaisen luona kiristelemässä satulavöitä ja säätelemässä jalustimia. ”Alkakaa samantien työstää käyntiä aktiiviseks ja eteenpäin pyrkiväks” Jesse kailotti kentän reunalta ja katseli menoamme. Alkuverryttelyn teimme lähinnä itsenäisesti ja itse aloinkin tehdä hieman taivutuksia. Alkutunnista Jesse pohjusti hieman tuntia ja antoi tehtäväksi tehdä voltteja. Luka taipui volteissa Jessen mukaan ihan kivasti, mutta sen vauhti hyytyi, niin pohkeita piti antaa. Pikkuhiljaa Jesse alkoi lisäillä tehtävään raviin siirtymisen, väistön ja taivutuksen. ”Pohjetta vaan, nyt, nyt, nyt. Hyvä!” Jesse neuvoi minua ja siirtyi sitten muoden työstämiseen. Luka säilyi tosi kivasti reippaana ja tottelevaisena Jessen neuvojen jälkeen joten tehtävä ei ollut ongelma eikä mikään.

    Seuraavaksi alettiin tehdä laukannostoja. ”Nyt näyttää tosi hyvältä, nosta vielä vaan vähän käsiä!” Jesse kehui ja katseli menoamme. Parin laukkakierroksen jälkeen siirryttiin jällein raviin ja Jesse selitti seuraavan tehtävän. ”Eli seuraavaks otetaan siirtymisiä käynnistä raviin, ravista käyntiin, pysähdys, peruutus ja laukannosto, pari askelta laukkaa ja taas raviin” Jesse kertoi ja aloimme tehdä tehtävää. Harvoin olin suoraan peruutiksesta laukan nostanu, Mollylta se kun ei vain onnistunut. Tehtävää tehtiin hetken aikaan kunnes Jesse päätti alkaa pitää vatsaliha rääkkiä. Tarkoituksena oli kai saada hevoset jotenkin hienosti kääntymään, mutta tipahdin kärryiltä Jessen pitkien selitystuokioiden takia. Ehkä pitäisi enemmän kuunnella kuin keskittyä Lukan hienouteen.

    Tunnin jälkeen talutimme hevoset takaisin talliin ja hoidimme ne pois. Hepat pääsivät vielä takaisin ulos, kun valoisaakin oli. Minulla oli muutama tunti aikaa, joten päätin lähteä käymään Mollyn luona. Ajattelin, että jos ratsastaisin tälläkertaa ilman satulaa. Tai voisihan sitä vaikka maastoonkin mennä. Päätin kuluttaa ratsastuskoululla vähän enemmän aikaa tänään, kun ei ratsutallillekkaan ollut kovinkaan kiire takaisin. Aloitin työt putsaamalla Mollyn satulan ja suitset. Kävin ne pikaisesti läpi, sillä eiväthän ne mitkään ihan sotkuisimmat olleet. Putsattuani varusteet vein satulan takaisin satulatelineeseen ja suitset Mollyn karsinan eteen. Karsinan eteen vein myös Mollyn harjat. Tässä välissä kävin hakemassa kottikärryt ja siivosin Mollyn karsinan. Kävin kupit ja kalterit läpi märällä sienellä ja kyllä niistä melko paljon likaa irtosikin. Kävin vielä hakemassa karsinan pohjalle lisää purua ja vein sitten kottikärryt omille paikoilleen. Nappasin Mollyn karsinan koukusta Mollyn nätin, tummansinisen riimun ja lähdin hakemaan tammaa sisälle. Oli tullut jo hieman hämärä, joten päätin kuitenkin mennä ilman satulaa maneesissa. Jos sitä vaikka joku päivä tässä menisi maastoon. Talutin Mollyn omaan karsinaansa jossa harjailin ja puhdistelin sen kaviot ja laitoin sille tottakai suitset. Nappasin ohjat pois tamman kaulalta ja lähdin taluttamaan sitä kohti maneesia. Maneesista nappasin itselleni pitkän kouluraipan ja hyppäsin tamman selkään. Oli mukavaa istua Mollyn karvaisessa selässä ja rapsutella sen kaulaa. Ajattelin että jos sitä tänään tekisi vaikka jotain kevyttä ravi ja laukkatyöskentelyä, ilman mitään sen ihmeellisempää tehtävää. Pitkien alkukäyntien jälkeen nostin ravin ja aloin tehdä pääty-ympyröitä. Hetken päästä nostinkin jo laukan ja laukassakin tulin pääty-ympyröitä. Päätin taas pitkästä aikaa testata laukkaväistöjä ja miten ne sujuisivat ilman satulaa. Hoitohevosessa parasta oli varmaankin, että miltei aina pääsisi kokeilemaan jotain uutta. Tai no aina sen ei tarvinnut mitään isoa olla, mutta esimerkiksi niitä laukkaväistöjä en ikinä ollut mennyt ilman satulaa, tosin tuskin ne ihan hirveästi normaaleistakaan laukkaväistöistä erosivat. Hetken laukkatyöskentelyn jälkeen vaihdoin suuntaa ja tulin jällein laukkatyöskentelyä, mutta vain vasemmassa kierroksessa. Tein laukkatyöskentelyä vain hetken, kunnes otin loppuravien kautta Mollyn käyntiin. Taputtelin Mollya kaulalle ja ohjasin sen keskelle maneesia. Tiputtauduin tamman selästä pois ja lähdin sitten taluttamaan sitä kohti tallia. Harjailin Mollyn pikaisesti ja vein varusteet omille paikoilleen. Ulkona oli kerennyt tulla jo sen verran pimeä, että päätin jättää Mollyn sisälle ja lähteä takaisin ratsutallille.

    Ulkona oli alkanut sataa paljon lunta joten astelin sisään asuntoon, kuin mikäkin lumiukko. ”Mistä lähtien lumiukot on oppinu kävelemään?” Miro naurahti ja osoitti minua. Kai minä olin sitten sen verran lunta niskaani saanut. Muut naureskelivat hieman ja katsoivat kun tulin olohuoneeseen. ”Niin lähetäänkö me sinne mäkeä laskemaan?” Sora kysyi ja katsahti hieman kelloa. ”JOO!” Miro karjaisi ja hyppäsi pystyyn. ”Joo!” Omastakin suustani kuului ja pian Nio sekä Kassukin olivat messissä. ”Äääh… mä en taida tulla, taidan olla liian vanha sellaiseen” Jesse sanoi ja venytteli hieman. ”No tottakai sä tuut!” Kassu sanoi ja tökkäsi tätä kyynärpäällä vatsaan. ”En mä…” Jesse kerkesi jo uudestaan aloittaa, mutta tälläkertaa mankumassa olivat Nio, minä, Sora sekä Miro. ”No kai mä sit tuun” Jesse viimeinkin myöntyi. ”Mut mä en sitten montaa kertaa laske ku selkä ei kestä” Jesse lisäsi pikaisesti hieman sarkastiseen sävyyn. ”Höpö höpö!” Miro sanoi ja juoksi jo kovaa vauhtia eteiseen pukemaan.

    Mäenlaskureissu oli ihan hauska. Monet kerrat siinä lennettiin lumikinokseen ja loppujen lopuksi kaikki tulivat takaisin talolle hampaat kalisten ja polvet tutisten. Keitettiin siinä sitten kaakaota ja käytiin kuumassa suihkussa. ”Mennään kohta muuten hakemaan heppoja sisälle” Sora totesi. ”Mmm” mumisin hörpätessäni kaakaota. Lähdimme hakemaan hevosia sisälle ja Jessen hommaksi oli noutaa Zada sisälle. Jep, mitäköhän tästä seuraisi. Kassu oli mennyt jo aijemmin seuraamaan sirkusta ja minä ja Miro saavuimme myös paikalle hieman myöhemmin. ”Jos mä jotain mun tulevaisuudesta tiedän, niin sen, etten mä tuu ikinä omistamaan arabia” Miro totesi kauhistellen Jessen menoa. ”Mmm… taitaa se musta orikin olla sulle liikaa” virnistin hieman. ”No tuu ite ratsastaa ihan kahelia oria!” Miro tiuskaisi takaisin osittain sarkastisesti. Jessen vietyä Zadan sisälle oli Jessen aika poistua tallilta. Jesse oli aijemmin ilmoittanut menevänsä kotiin yöksi hoitamaan pari juttua ja me loput saisimme jäädä keskenämme talolle. Jessen lähdettyä pakkauduimme loput asunnolle ja jäimme odottelemaan iltatallin tekoa.

    • #3956 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tää oli kyl ihan kiva mut alko käymään vähän pitkäveteiseksi kun niin paljon juttuja käytiin jo läpi Jessen tarinassa. Olisi ehkä parempi jos kumpikin koittais keskittyy yhteen tai kahteen juttuun ja kirjottais niistä yksityiskohtaisemmin eikä niin että kaikki kirjottaa vuoronperään yleiskatsauksen päivästä. Kun olis kuitenkin kiva kuulla vähän tarkemmin vaikka miten hevoset käyttäytyy ja mitä fiiliksiä tulee.

      Ja voisitko Emily ottaa näistä kahdesta tarinasta noi Molly osioit erilleen ja laittaa ne Mollyn päiväkirjaan omiin postauksiinsa?

      Saat tästä 2h, 2sp ja 2kp

    • #3974 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Tykkäsin tosi paljon sun tarinasta! Kuvailet tosi kivalla tavalla ihmisten välisiä suhteita.

  • #3961 Vastaus

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    29.12.2018Suuret tallinpitäjät.

    Me oltiin vietetty jo pari ihan superhuisia päivää ratsutallilla toinen toistaan upeimpien hevosten ympäröimänä. Mä olin saanut vastuulleni Ruusun, kymmenvuotiaan tummanrautiaan piekkarin. Ruusu oli reipas, kiltti ja ihan supersöpö, eikä sen kanssa senkummempaa ongelmaa ilmennyt. Eihän minun toki yksin tarvinut Ruususta olla vastuussa, minulla oli kaverina Sora, joka oli myös huippumukava. Soraan olin ehtinyt tutustua jo yllättävän hyvin ja vuodattanut hänelle kaiken siitä, kuinka lähdin kotoa ovet paukkuen ja painelin kummitädin kyydillä Ratsutallille. Kotona nimittäin oli melko kireät tunnelmat, kiitos Famun, Fafan ja heidän typerän hevosostoksensa. Musta nelivuotias ori ei todellakaan ollut unelmahevoseni, vaikka Osiris kieltämättä komea olikin. Mymmelistä en silti luopuisi koskaan, ratsastaisin sillä vielä vanhana kaksikymppisenä jalat maata laahaten. Tai sitten söisin kutistuspulveria ja pysyisin aina pienenä.

    Tänään olin saanut jatkaa autuasta unta vielä puoli yhdeksään saakka, sillä aamutallissa oli käynyt Nio, Kassu ja Sora. Tassuttelin kakkaemoji-tohveleissa, flanelipyjamassa ja sinisessä, superpehmeässä gantin kylpytakissa keittiöön mutustelemaan aamupalaa.
    ”Superhyvää leipää”, sanoin mussuttaen sämpylää paprikalla, kurkulla ja kinkulla.
    ”Mä en ymmärrä mihin mahaan sä syöt”, Emily naureskeli kolmannen sämpylän kohdilla.
    Piakkoin tallista valuikin porukkaa sisälle ja juttelimme yhdessä tulevasta eli hiihtoratsastuksesta! Olimme sopineet ottavamme Ruusun yhdessä Soran ja Emilyn kanssa.
    ”Mä haluun ottaa lumilaudan!” Huudahdin heti alkuun ja muut naureskelivat hyväntahtoisesti.
    ”Muistatko mitä kävi viimeksi”, Emily hihitteli epäonniselle yritykselleni lautailla Mymmelin perässä.

    Hiihtoratsastus oli superhauskaa. Vaalean Suomenhevosen Tuikkeen kanssa olivat Nio ja Kassu, mustanvoikon tamman Saagan kanssa touhuilivat Jesse ja Lily ja me olimme kolmistaan Ruusun kanssa. Tuiskahdeltuani Ruusun takana komeasti muutamaan otteeseen siirryimme Emilyn kanssa pulkkaan Soran ratsastaessa. Hauskinta oli ylivoimaisesti katsella kaikkien kaatuilua ja riemunhihkaisuja onnistuessa.
    ”Olispa huisia tehdä näin iso hyppyri ja hypätä siitä samalla ku joku vetäis!” Huudahdin ja selitin käsilläni.
    Olimme palanneet talliin tekemään päivätallia. Pääsin lempparihommaani eli jakamaan rehuja yhdessä Kassun kanssa. Kassu oli muka varmistamassa, että kaikki meni oikein, mutta salaisesti ajattelin saaneeni apupojan. Pomo-Miro ja apupoika-Kassu, virnuilin rehuja jakaessani. Seuraavaksi vuorossa olisi karsinoiden siivoiluja ja sen jälkeen lähtisin liikuttamaan Mymmeliä. Odotin innolla Lilyn estetuntia illalla.

    • #3964 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tää oli ihanan hyväntuulinen, saat 1hp ja 1sp

  • #3978 Vastaus

    Sora
    Osallistuja
    • Postauksia: 2
    • Maitovarsa

    28.12.2018
    Jessen koulutunnilla

    Vitsi mä olin innoissani tästä joululomasta! Sain olla tallilla kakskytneljä seitsemän ja kavereitakin oli talli täynnä. Mä en ollut hetkeen pyörinyt ratsastuskoululla kun siellä oli kaikilla hevosilla niin monta hoitajaa ettei mulle oikein tuntilaisena riittänyt hommaa. Ja uusia ihmisiäkin oli ihan sikana, niin olin kokenut paremmaksi vaan käydä ratsutallilla hoitelemassa Ruusua. Ja olihan mulla täällä Kassu, jonka kanssa aina välillä vaihtaa pari sanaa.

    Mä olin heti ensimmäisenä kiinnittänyt huomiota Emilyyn, se oli ihan sika mukava ja tuntu tykkäävän saman tyyppisistä hevosista kun mä – se kuulemma hoito Mollyä joka oli ratsastuskoululla mun lemppari. Emilyn kanssa me nukuttiin samassa huoneessa ja oltiin ekana yönä valvottu aika pitkään juttelemassa.
    Miroonkin mä olin päässyt tutustumaan, kun se hoiti tän viikon ajan Ruusua mun kanssa. Se oli ihan OK mut aika kakara. Sen perään sai olla koko ajan katsomassa kun se keksi koko ajan kaikkea omaa sählinkiä tallihommien lomassa. Nio oli mulle ihan tuttu, mutta olin sille ehkä vähän mustasukkanen Kassusta niin sen kaa en ihan hirveesti jutellut.
    Ja Jesse oli pelottava. Se oli meitä muita (tai ainakin mua) ihan sikana vanhempi, se oli koko ajan tosi väsyneen olonen ja kerran aamulla näin sen polttavan tupakkaa, hyi. Se myös tuntu ottavan aika vahvasti johtajan roolin koko ajan, mikä mua tavallaan ärsytti kun eihän se ees normaalisti pyöriny ratsutallilla. Mä uskoin tietäväni kaiken aika paljon paremmin itse, mutta joka tapauksessa Aleksikin tuntu antavan Jesselle enemmän vastuuta niin kai munkin pitäisi tanssia sen pillin mukaan. Tänään Jesse jopa pitäisi meille koulutunnin, saas nähä mitä siitä tulee.

    ”Ruusuu, tuu muru tänne”, huutelin pihaton portin laidalle saapuessani. Kolmikko oli ilmeisesti ollut sisällä lepäilemässä, mutta mun äänen kuullessani Ruusu könysi sieltä ulos. Oli se vaan niin ihana. Napsautin riimunnarun sen riimuun kiinni aidan välistä ja avasin sitten portin päästäen tamman ulos. Mä jäin hetkeks odottamaan Ruusun kanssa siihen kun Nio oli just samaan aikaan ottamassa Tuiketta viereisestä tarhasta. Nauroin vähän pojan sähläykselle kun Hurmos ois mielellään tullut samalla portin avauksella ulos joten Nio joutui hoputtamaan Tuikkeen aika nopeeseen tahtiin pois portin välistä ja sitten vielä sulkea se portti samalla kun Tuike oli jo jatkamassa matkaa, jolloin se riimunnaru meni melkeen pojan ympäri ja se oli ihan solmussa siinä. ”Koita nyt selvitä”, kannustin vieressä. ”Joo joo, oota hetki”, Nio vastasi tuskaisen kuuloisena. Onneksi Ruusu seisoi koko näytöksen ajan kiltsti mun vierellä ja vaan hamuili maasta vähän päiväheinäkottareista tippuneita korsia. Kun Tiuke ja Nio vihdoin pääsivät matkaan, mä lähdin taluttamaan Ruusua niiden perään turvallisen välimatkan päässä tietenkin.

    Vein Ruusun sen omaan karsinaan ja otin riimunnarun pois, tamma seisois ihan nätisti vaikkei oliskaan kiinni. Mä kävin hakemassa kaikki varusteet valmiiksi hollille ja nappasin sitten pölyharjan harjakopasta. Miro laittoi vastapäisessä karsinassa Symppistä ja Kassu sen viereisessä Tilliä. Me juteltiin rennosti kaikkea joulusta ja tulevasta uudesta vuodesta ja välillä Kassu kävi auttamassa Miroa satulan kanssa, kun Symppis oli Mirolle vähän turhan korkea yksin laitettavaksi. Kun mä olin saanut satulan selkään ja suitset päähän, kietaisin ohjat jalustimen taakse ja jätin Ruusun hetkeksi sen karsinaan seisomaan. Kävin hakemassa kypärän päähän ja kurkkasin sitten orikäytävälle. ”Oottekste kohta valmiina?”
    ”Joo mä laitan vaan nää suitsien remmit vielä kiinni”, Emily vastasi Lukan karsinalta ja Nio näytti peukkua Tuikkeen vierestä. ”Me lähetään jo kentälle”, ilmoitin ja menin sitten takaisin tammapuolelle raportoimaan Kassulle ja Mirolle.

    Ruusu oli tänään kivan reippaalla tuulella, siitä oli selkeesti hauskaa että kentällä oli muitakin hevosia samaan aikaan menossa. Jesse laittoi meidät heti ekana ratsastamaan hevosia eteenpäin pyrkivään käyntiin, mutta meillä siitä ei ollut huolta kun Ruusu meni jo niin nätisti. Katselin vähän miten muut ratsastivat, olikohan joku paljonkin parempi kun mä? Ainakaan Nion ja Tuikkeen yhteistyö ei vielä alkutunnista näyttänyt kovin lupaavalta kun Tuike tuntui keskittyvän ihan johonkin muuhun kun sen selässä keikkuvaan poikaan. Kohta munkin kuitenkin piti alkaa ihan kunnolla ratsastamaan kun Jesse käski meitä tekemään voltteja ja taivutuksia. ”Voitte samantien ruveta tekeen, muistakaa käyttää mieluummin istuntaa ja pohjetta kun ohjaa. Pyritte et teidän hevonen reagois jo katseeseen.” Vai katseeseen, että semmosta. Miten Ruusu muka tietää mihin mä katson.
    Lähdin ulkoavuilla kääntämään Ruusua voltille ja koitin olla vetämättä sisäohjasta, kun Aleksi aina valitti että roikun siinä liikaa. Mutta eihän Ruusu sitten mihinkään taipunut. Mä koitin käyttää sisäpohjetta ja saada Ruusua taipumaan siihen ympärille, mutta kovin huonoin tuloksin. Kun mä kuulin Jessen kehuvan Nion taivuttamista mun oli pakko taas vilkaista siihen suuntaan. Miten niillä muka nyt meni jo noin hyvin?

    Mua alkoi pikkuhiljaa hermostuttamaan enkä pystynyt yhtään keskittymään tehtävään. Ruusukin alkoi tuntua siltä ettei se enää yhtään tiennyt mitä mä siltä pyysin ja esimerkiksi silloin kun yritin taivuttaa sitä ulospäin niin se tarjosi pelkkää pohkeenväistöä. Toiseen suuntaan meillä alkoi mennä jo vähän paremmin, ja mustakin tuntui että aloin saada vähän juonenpäästä kiinni. Varsinkin sitten ravissa Ruusukin alkoi rehellisesti taipumaan sekä volteille ja suoralla uralla ulospäin. Seuraavaksi oli sitten aika tulla pohkeenväistöä käynnissä. Mä sain luvan tulla ensimmäisenä ja koitin oikein terästäytyä sillä muut varmaan kattoisi miten mä suoriudun. Koitin istua mahdollisimman keskellä satulaa ja nojata vähän taaksepäin. Puolipidäte, asetus ulospäin ja sitten ulkojalkaa himmpu taaksepäin ja painallus käynnin tahdissa. Katse menosuuntaan. Ruusu tuntui vähän tahmealta, mutta ainakin se väisti. Mä tein suoristuksen, vaihdoin asetuksen ja lähdin sitten väistättämään toiseen suuntaan. ”Aika hyvä, vähän se lähti puskemaan edestä liikaa loppua kohti. Pidä sisäohja kunnolla kanssa tuntumalla ja sillä voi pidättää jos tuntuu ettei se pysy suorana.” Mä nyökkäsin Jesselle, sillä olin itekin huomannut että se loppu ei mennyt ihan niin huolella.

    Tultiin vielä sama tehtävä pari kertaa ennen kun päästiin nostamaan laukka. Tätä osuutta mä olinkin jo odottanut. Mä päästin Kassun ensin nostamaan Tillin kanssa laukan meidän edestä ja annoin sitten itsekin Ruusulle laukkapohkeet. Se pinkaisi innoissaan eteenpäin ja me laukattiin ensimmäinen pitkä sivu aika kovaakin. Koitin kulmassa istua pystymmäs satulassa ja lähdin sitten kääntämään voltille. Ruusu kokosi kivasti ja lyhensi askeltakin niin että se tuntui heti paljon ryhdikkäämmältä. ”Ruusulla tosi hyvä laukka, vähän lisää vielä sisäpohjetta niihin voltteihin niin tosi hyvä!” Kuuntelin Jessen ohjeita ja taivutin Ruusua vielä seuraavalla voltilla vähän enemmän. Se tuntui tosi hyvältä ja uralle päästyämme myötäsin vaan vähän sisäohjasta, mutta pidin muuten tuntuman samana ja Ruusu alkoi oikein kunnolla pyöristymään siinä laukassa. Vitsi mä olin ylpeä, kun mun ratsu meni ihan oikeassa muodossa. Siirtymisissäkin Ruusu oli vielä ihan tosi hyvä, mutta sitten kun oli aika ottaa jalustimet pois niin mun kädestä tuli vissiin vähän liian epätasainen eikä Ruusu enää mennyt samassa muodossa. Mutta tyytyväinen mä silti olin. Varsinkin tunnin alkuun verrattuna loppu oli mennyt ihan hurjan hyvin ja Jessestäkin oli ollut paljon apua. Tuntui et se olikeksinyt just hyvät tehtävät Ruusulle ja pyys mua vaatimaan siltä just sen inan verran enemmän mitä en yksin ratsastaessa viitsinyt. Ehkä se kuitenkin oli ihan jees tyyppi.

    • #3980 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      vähänkö tää oli kiva, tykkäsin hirveesti kuvailutyylistä ja Soran ajatuksista!

    • #3992 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Ihana kirjoitustyyli! Vitsit, että tykkäsin 🙂

  • #3982 Vastaus

    Lily Wilson
    Osallistuja
    • Postauksia: 109
    • Perus pullaponi

    Pitkästä aikaa estehommissa
    29.12.2018

    Orionilla olisi tänään vapaapäivä, sillä olin ollut sillä eilen kisoissa ja huomenna menisin kisaamaan sillä myös. Toivottavasti Jesse ja Miro muistaisivat huomisen kisapäivän. Pitäisikin muistuttaa heitä vielä siitä. Tiesin Jessellä olevan huomenna aamutalli, joten ainakin pojat pääsisivät auttamaan Orionin lastauksessa. Olisi hyvä olla ennen viittä takaisin Hallavassa niistä kisoista, sillä pojat liikuttaisivat kuuden maissa ratsutallin hevosia.

    Oli mukavaa herätä vähän myöhemmin kuin normaalisti. Hiihtoratsastus alkoi kymmenen maissa, mutta aikataulu vähän lipsui. Mihin meillä muka olisi ollut kiire? Itse laskettelin rinteissä aina laudalla, joten suksilla pysyminen kovemmissa vauhdeissa oli minulle hiukan hankalaa. Olin naamallani pari kertaa ja Jesse sai muutamat todella hyvät naurut. Minä vain murahtelin hänelle takaisin. Seuraavalla kerralla ottaisin laudan mukaan.

    Kahdeltatoista alkoi päivätalli, mutta en jäänyt auttelemaan siinä. Kävin ratsastuskoululla pakkailemassa Orionin tavaroita huomisia kisoja varten. Kun menin iltapäivällä katsomaan Orionia tarhalle huomasin ettei se ollutkaan yksin. Kaivoin puhelimeni taskusta ja soitin saman tien Jesselle.
    “JESSE! Orionin tarhassa on joku orivarsa. VARSA!” Huudahdin puhelimeen heti linjan auettua. Varsa hyppi Orionin ympärillä innoissaan, mutta minun uljas ratsuni ei näyttänyt siihen hirveän tyytyväiseltä. Se hypähti kevyesti takajaloilleen muutaman kerran, piti kummallisia ääniä ja juoksi häntä korkealla varsaa pakoon. Ei varsa enää kovin pieni ollut, mutta kyllä siitä selkeästi huomasi, että varsa se oli. Voi kuinka kaipasinkaan sitä aikaa, kun Orion oli varsa. Tai sitä aikaa, kun Valera oli varsa. Voi että kuinka tuo tarhassa ryntäilevä varsa olikaan suloinen.

    “Right. Ottakaa itsenäiset verkat. Taivutelkaa niiden kyljet auki ja jalat vetreiks ympyröillä ja volteilla. Ottakaa ne kuulolle siirtymisillä ja tempomuutoksilla. Haluutte et ne kuuntelee teitä ja on valppaina ja vetreinä”, sanoin. Aloin nostaa esteitä kentälle. Toiselle pitkälle sivulle viiden kavaletin jumppaa, ensin tosin puomeina. lyhyen sivujen pääty-ympyröille myös kavaletit. Toiselle pitkälle sivulle kolmeen esteen sarja. Ensimmäinen väli yhdellä laukalla, toinen kahdella. Lävistäjälle vielä okseri.
    “Alright. Sitte lisäätte niihin verryttelyihinne tota jumppasarjaa ravissa, joka on nyt ensin puomeina, tolla pitkällä sivulla. Sen jälkeen lyhyellä sivulla pääty-ympyrä laukassa ja ristikko pääty-ympyrällä. Toisen kierroksen tuutte sit koko jutun laukassa”, sanoin ja jäin seuraamaan toimintaa.
    “Okei Miro herätä se suokkis sieltä haavemaailmastaan. Vaadit siltä liian vähän ja nyt mun pitää korjata teidän sotkemat puomit”, sanoin, kun Ruusu töytäisi kolme puomia pois paikoiltaan.
    “En muistanukka, et tuntien pitämine oli tällasta juoksemista. Ei siinä, kyllä mulla kunto riittää!”

    Kun molemmat suunnat oli vedetty puomeilla ja pääty-ympyräkavaletilla, nostin kaikki kavaletit kavalettiesteiksi ja annoin seuraavan tehtävän.
    “Ookei. Sitte tullaa taas toi jumppasarja, pääty-ympyrä ja kavaletti siellä ja sitten lävistäjälle toi okseri. Se on nyt aika matala, 40cm toistaseks. Jesse tuu sä eka ja tulkaa nyt yksitellen jo tässä vaiheessa”, ohjeistin. Jesse tuli jumppasarjalle valppaana.
    “Keskittykää tasapainoon tos jumpalla ja antakaa sille hevosen selälle tilaa liikkua. Mahtaa pomputtaa tuo jumppa”, mainitsin, kun Jessellä näytti ilme muuttuvan jumppasarjalla ja tasapainoilu selkeästi hankaloitui. Hän sai korjattua asentonsa paremmaksi nopeasti ja ohjasi pääty-ympyrälle. Moitteeton hyppy ja kaarroksesta huolimatta täysin keskeltä kavalettia.
    “Alright, älä päästä sitä karkaamaan sun alta sinne okserille. Pidätä, pidätä! Noni sit anna sille tilaa, eikä venkoilla siellä satulassa. Istu suorassa tai sun ratsunki tasapaino heikkenee”, ohjeistin Jesseä.

    Seuraavaksi nostin okserin 60cm korkeuteen ja annoin tehtäväksi, taas yksitellen, tulla ensin lävistäjäokseri ja siitä sitten lyhyen sivun kautta pitkälle sivulle kolmen esteen sarjalle, jossa kaksi ensimmäistä estettä olivat korkeudessa 60cm ja kolmas korkeudessa 70cm. Jesse oli edelleen ensimmäinen. Hänen jälkeensä tuli Emily ja Kassu.
    “Emily, älä jää roikkumaan liikaa sinne sisäohjaan kaarroksissa. Perusjuttuja. Äläkä päästä Lukaa venyttämään liikaa laukkaa siellä sarjan vikassa välissä, ettei hyppää liian läheltä vikaa estettä”, kommentoin Emliyn menoa. Sitten jouduin kääntämään huomioni Kassuun, joka oli lähtenyt jo tulemaan. Tämähän oli kuin karusellissa olisi ollut.
    “Kassu hei, mihin sun jalat lentää siellä esteellä? Symppis vetää kohta hepulin, jos sun pohkeet kolahtaa sen kylkiin vahingossa vielä kerranki alastulossa. Rentouta sun ylävartalo, se ei jousta yhtään siellä liikkeessä, kun on noin jännittynyt.”

    Viimeiseksi laitoin hypättiin rataa. Okseri ja sarja pysyivät samassa korkeudessa kuin ne olivat äskeiselläkin tehtävällä. En tuntenut ratsutallin hevosia, enkä juurikaan kaikkien ratsastajien tasoja sun muuta, joten en laittanut heitä hyppäämään kovin korkeita.
    “Ooh, hienoa hallintaa Henry. Vai hevonenko siellä kaiken työn tekee?” Virnuilin.
    “Aseta sitä Liljaa vielä vähän paremmin menosuuntaan kaarteissa, ettei se joudu kauheesti väistämään liikkeessä. Taipuu taipuu”, jatkoin vielä, ennen kuin suuntasin tarkkaavaisuuteni Nioon. Hänen ratsunsa selkeästi osasi hypätä, vaikka edessä oli vaikeampiakin hyppyjä ja -paikkoja.
    “Oho, oho. Nyt oli kyllä aika vino laskeutuminen. Se, että Tuike osaa hypätä vähän vaikeammissaki asennoissa ei oikeuta sitä, et annat sen viedä esteelle huonolla tiellä”, sanoin Niolle kun Tuike tuli esteen vasempaan reunaan ja hyppäsi vinossa.
    “Ja sama juttu sullaki, ulkopohje ohjaa enemmä ku sisäohja siellä kaarteissa. Kohta tulee kuperkeikka muuten, kyllä se kääntyy. Usko pois.”

    Kenen muunkaan kanssa olisin viettäny tallissa aikaa tunnin jälkeen kuin Jessen.
    “Ootsä pitäny joskus tunteja?” Jesse kysyi satulavyötä irroitellessaan. Naurahdin hyväntuulisesti.
    “No tutuille joo joskus, mutta enemmä mä hyödynnän omaa kokemusta kentiltä ja oonha mä ite valmentautunu aika paljo aikoinaa. Siitä toki on vähä aikaa ja huomasin, et annoin enemmä korjattavaa, ku positiivista tuolla”, sanoin. Jesse hymähti.
    “Eiks se oo vaa hyvä antaa realistista kuvaa siitä et ollaan iha paskoja, ku herättää turhaa toivoa”, hän virnuili.
    “Hei! Toi oli aika pahasti sanottu. Et sä voi muita paskaks haukkua, jos vaan ite oot”, sanoin hymyillen. Jesse heitti minua leikkimielisesti pesusienellä, jonka löysi Hurmoksen pakista.
    “Jaaha!” Jesse nauroi. Onneksi hän tiesi, että vitsailin. Ei Jesse mikään paska oikeasti ollut. Hän oli hyvä ratsastaja, ainakin minun mielestäni.

    • #3985 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      tuun näistä su tarinoista aina nii hyvälle tuulelle! tykkään miten liikutat niitä kans eteenpäin, ettet jää liikaa junnaan yhteen asiaan mut silti otat paljon juttui mukaan. hymyilin useempaa otteesee tolle Lilyn ja Jessen sanailulle kans, iha sairaa jees!

    • #3990 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Jee! Tää oli ihan superkiva. Miro on jo kinunnu Jessen käyttään kaupassa ostaan pussillisen irtareita ja on ihan valmiina lähtöön.

    • #3993 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tykkäsin tosi paljon! Hirmu kiva lukee näitä teiän suunnittelemia tunteja ja kommentteja mitä niissä annatte. Oon kans jessen kaa samaa mieltä et keskityt aina just tarpeeks yksityiskohtasesti tiettyihin asioihin ja sit taas nopeutat kerrontaa toisessa kohtaa. Saat 2hp ja 2sp

  • #3994 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    29.12.18

    Tuntui ihmeen hyvältä herätä vasta seitsemän jälkeen, vaikka yö olikin venähtänyt Lilyn vierailun takia. ”Nähään myöhemmi.” Sanoin Lilyn noustessa auton kyydistä ja kättään heilauttaen se käveli ovelle. Seurasin että se pääsi sisälle saakka jonka jälkeen lähdin ajaan ratsutallia kohti. Kello oli vähän kasin jälkeen joten lähdin suoraan talliin kunhan sain Zion parkkiin. Tervehdin sielä häärääviä tuttuja kasvoja ja askelsin ensimmäisenä Hurmoksen karsinalle. Orin näkeminen sai mut heti hyvälle tuulelle. Se oli vaan niin hauska persoona. ”Me aateltiin ettet sä tuu ollenkaan.” Kassu heitti Symppistä ulos viedessään. ”Eihän ajateltu!” Sora vastasi kipakasti vaikka nauroikin sitten. ”Hyvä et ees jotkut luottaa muhu.” Vastasin muka loukkaantuneena Kassulle, vaikka tiesin itsekin että se oli vaan vitsiä. Avasin Hurmoksen karsinan ja siirryin silittämään orin kaulaa. Se käänsi päänsä mua kohti ja painoi turpansa rintakehääni vasten, hiljaa puhaltaen ilmaa sieraimistaan. Katselin sen ilmeikkäitä silmiä ja silittelin oria sen leuan alta hiljaa sille puhellen miten hieno se oikein on. ”Saisinkohan mä välil tulla käymään tääl sua kattomas?” Mietin ääneen riimun pujottaessani orin päähän. Se ravisti päätään vastaukseksi ja laski sen hieroakseen silmäkulmaansa etujalkaansa vasten. Loimi vielä selkään ja Hurmos oli valmis lähtemään pihalle.

    ”Hallavassa on ollut tosi hiljaista nyt kun te ootte pääsääntöisesti täällä.” Lily totesi harjatessaan Saagaa sen toiselta puolelta. ”Häh? Ollaanhan me Hallavas vieläki.” Virnistin jonka takia Lily kurotti tamman yli mätkäisemään mua kevyesti harjalla käteen. ”Vitsi sä oot välillä ärsyttävä.” Se puuskahti ja mä nauroin vaan. Vaikka Saagaa kiinnosti enemmän tehdä kaikkea muuta kuin seistä paikallaan saimme sen yhdessä varustettua ripeeän tahtiin. Olimme ottaneet sen käytävälle hoidettavaksi kun muistin että Aleksi oli niin kehottanut. ”Ootko sä nähny sitä tyyppiä?” Lily uteli hiljempaa kiristäessään Saagan satulavyötä. ”Joo, on se täs käyny. En tiiä, vaikee sanoo mitää. Aika sekopäältä sen hevone kuitenki vaikuttaa.” Vastasin myös hiljempaa, vaikka tuskin meitä kukaan kuunteli. ”Mä en usko että se on niin paha, kai mikä vaan hevonen kävis silleen kierroksilla jos aina vaan saa raipasta.” Lilyä selvästi kiukutti, jonka mä ymmärsin. En tykänny itsekään sellaisesta silmittömästä voiman käytöstä, kun useimmiten kaikki eläimet saa kuuntelemaan kivemminkin konstein. Mutta kai niitä poikkeuksiakin on, en tiiä. En tunne sitä hevosta. Saaga oli varustettu ja valmis, ja niin oli muutkin ratsukot. Mä olin ensin Saagan selässä ja Lily tuli suksilla perässä. Pellolla oli reilusti tilaa kaikille mennä, ja Saaga pärski innoissaan päästessään rallittamaan. Seisoin jalustimien varassa ja annoin tamman pyyhältää menemään. Eipä aikaakaan kun takaa kuului epämääräinen älähdys ja Lily jäi kyydistä. Se oli lentänyt suoraan naamalleen hankeen sukset ilmassa sojottaen miten sattuu, enkä voinut pidättää naurua yrittäessäni saada Saagaa hidastamaan ja kääntymään. Näin ensimmäisen hiihtoratsastuskerran jälkeen voin sanoo, et menisin uudelleenkin.

    Puoleltapäivin me alettiin tekemään päivätallia, ja Lily lähti takaisin ratsastuskoululle. Musta oli edelleen vähän hassua, että Orion oli sielä, eikä ratsutallilla. Se tuntui turhan hienolta tuntihevoseksi, vaikka kyllä mä toisaalta sen ymmärsin. Ratsastuskoululta hevoset saa paljon erilaisia kokemuksia ja tottuu erilaisiin ratsastajiin, ja Orionkin on vielä nuori. Oikeestaan sielä oleminen voi tehdä sille hyvääkin. Mun ajatukset katkesi kun tunsin miten mun kännykkä alkoi värisemään takkini taskussa. Sillä sekunnilla kun vastasin Lily kiljahti mun korvaan ja oon melko varma, että siitä meni kuulo ainakin puoleks minuutiks. ”Missä palaa?” Äännähdin vähän tuskastuneena ja siirsin kännykän toiselle puolelle. ”Orionin tarhassa on joku orivarsa. Varsa!” Lily kiekui niin että sain siirtää puhelimen kauemmas hetkeksi. ”A..haa? Onks se huono juttu?” Kysyin jatkaessani vähitellen hommia, vino hymy huulilleni nousten. Voi Lily. ”Ei! Mutta mistä se on tullut? Kenen se on? Voooi kun se on söpö..!” Lily ei taas tuntunut tietävän miten päin olla, ja huokaisin pehmeästi ääneen. ”Sä oot ihan kumma.” Virnistin hyväntuulisesti itsekseni. Päivätalli oli nopeesti ohi, ja mä lähdin myös ratsastuskoulua kohti. Pitäis käydä liikuttamassa Valerakin.

    Me saatiin verkata taas itsenäisesti, ja olin ilonen että me hypättiin maneesissa. Hokit tai ei, en varmasti olis voinu rentoutua jos olis pitäny lähteä puolituntemattomalla hepalla hyppäämään liukkaassa lumella. Hurmos oli ihan tosi pörheenä, se kulki reippain askelin eteenpäin ja pää kohotettuna katseli maneesissa ympärilleen. Mahtoiko se kovin usein päästäkään sinne? Taputin orin kaulaa ja hengähdin hiljaa. Se saattoi olla yhtiä kivoimpia hevosia kenen selkään olin noussut. Vaikka Hurmos olikin jo reipas lähdin työskentelemään sitä kuulolle ja rentoutumaan enemmän, ja samalla pitämään yhtä hyvän temmon yllä. Hurmoksen askel oli kyllä niin erilainen kun Valeralla, ja hetki meni aina että pääsin siihen kunnolla mukaan. Pian me saatiin lisätä meidän alkulämpöihin jumppasarjaa ja pääty-ympyrällä olevaa ristikkoa. Hurmos pärski pari kertaa puomeille päästyämme ja veti päätään alemmas samalla. Annoin sen tehdä niin, mietin omalta kohdalta että miten ikävää olis jos itse ei sais aivastaa ihan vapaasti. Ehkä mä oon vähän liian pehmee. Pidin silti tuntuman, ja keräsin ohjat uudelleen. Pidätin, asetin, ja annoin laukka-avut, josta lähdin pian kääntämään oria pääty-ympyrälle. Sen laukka oli vielä melko ryhditöntä, mutta lähdin heti ratsastamaan sitä ylös ja eteenpäin. Toinen suunta me mentiinkin kokonaan laukassa, ja sitten varsinainen tunti pääsi alkamaan. Siinä on omat huonot puolensa että on tunnin vetäjän kaveri, kun joutuu aina menemään ekana. Lähdin kuitenkin mukisematta ratsastamaan jumppasarjaa, ja heti siinä Hurmoksen erilainen askel aiheutti vaikeuksia. Näytin varmaan koko maailmankaikkeudelle vihastuneelta, kun keskityin niin paljon olemaan edes jotenkin asiallisesti orin selässä. Se hoiti ihan hienosti, eikä sitä voinu moittia. Kuitenkin aika pian hoksasin missä vika ja sain asentoni korjattua. Lähdin ohjaamaan pääty-ympyrälle, sisäpohjetta käyttäen Hurmoksen askeleen tahdissa ettei ori lähtenyt oikomaan ja piti laukan hyvänä. Se oli ihan hyvä hyppy! Hurmos heitti päätään ja otin heti ohjalla vastaan ettei ori pääsisi pukittamaan. ”Pidätä, pidätä!” Lily muistutti kuuluvalla äänellä kun Hurmos lähti viemään okseria kohti korvat eteenpäin sojottaen. Otin ohjalla vastaan ja istuin syvälle satulaan. Vai olisko mun pitäny pysyy kevyessä istunnassa? Hyppy oli energinen ja rauhallinen samaan aikaan, mutta tottakai Lily oli huomannut mun äsköisen ihmettelyn oman istuntani kanssa. ”Eikä venkoilla siellä satulassa. Istu suorassa tai sun ratsunki tasapaino heikkene!” Pidätin Hurmosta sisäohjalla, ja hidastin sen käyntiin kun muut lähti tekemään tehtävää.

    Kun esteiden korkeus alkoi nousemaan Hurmos alkoi olemaan haastavampi käsitellä. Ori malttoi silti pysyä pehmeänä eikä kaatua ohjien varaan, vaikka se tykkäsikin laittaa vastaan useampaan kertaan. Meidän lähestymiset oli enemmän sellaista aaltokuviota alkuun, ja Hurmos innostui seitsemänkympin esteestä niin että siitä irtosi kaksi pukkia joiden takia mä pääsin nopeasti halaamaan sen kaulaa, ennenkuin hivuttauduin takaisin kaulaan hiljaa hymähtäen huvittuneena itsekseni. Ennen radan hyppäämistä, joka viimeisteli tunnin, me annettiin hetken paussi hevosille ja ne sai kävellä. Lily rakensi terhakkaansa ratansa meille, ja esteet pysyivät samalla korkeudella. Hurmos oli hypännyt sellaisella tyylillä että siitä irtoaisi varmasti enemmänkin, muttei mua yhtään haitannut hypätä sen verran. Hyvä vaan pysyä sellaisissa perus lukemissa ja harjoittaa omaa tasapainoa ja istuntaa. Reiluilla sisäohjan pidätteillä sain Hurmoksen kuulolle ensimmäisen esteen jälkeen jota seurasi aika tiukka käännös. Hurmos heilautti etujalkansa ripeämmin oikeaan linjaan kuin takajalat ja hetken mä ehdin miettiä kaatuuko se vai mikä homma, mutta ori ponkaisi liikkeelle niin että sen harjan jouhet piiskasi mua naamalle. Mun olis kai pitänyt tajuta taas pidättää, muttakun Hurmoksella tuntui olevan niin kivaa etten malttanut. Mullakin oli kivaa sen takia! ”Noniin hurjapäät.” Lilyn ääni herätti mut takaisin maan pinnalle kolmannen esteen jälkeen, ja tajusin ettei siinä olisi tosiaan mitään järkeä kaahata koko rataa läpi. Niinpä lähdin ottamaan Hurmosta takaisinpäin askelissaan rikkomatta meidän hyvää momentumia. ”Ootko sä koskaan päässy laukkahevosen selkään?” Lily virnisti kun siirsin Hurmoksen raviin radan jälkeen ja taputin sen kaulaa kiitokseksi. ”En, mut se olis kyl päheetä.” Virnistin leveästi takaisin.

    Lily seurasi meitä ratsutallille ja piti mulle seuraa kun hoidin Hurmoksen pois. Ori oli hionnut, ja se sai lämmintä melassivettä heti talliin päästyä. Puhdistin sen kaviot ja heitin loimenkin päälle, vaikka ei nuo tunnilla olleet hevoset enää takaisin pihalle menisi. Sen sijaan me lähdettiin hakemaan loppujakin sisälle. ”Tuutko mukaan hakeen Zadaa?” Kysyin Lilyltä arabin riimunnarun käsiini ottaen. Tiesin että sitä kiinnosti, ja samantien se lähtikin. ”Haluutko sä hakee sen?” Kysyin kun pysähdyimme orin tarhalle. ”Jaah, herra kaikkitietävä vois vaikka pahastua jos kosken sen hevoseen.” Lily nyrpisti nenäänsä katsellessaan Zadaa joka oli seisahtanut tarhan keskelle meitä tuijottamaan. ”No, nii. Voi ol. Oo valmis hyppää tieltä pois sit.” Varoitin ja lähdin metsästämään pahansuopaa oria.

    • #3996 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Toi Lilyn ja Jessen sanailu on kyl aina niin viihdyttävää ja sellasta luontevaa. Tykkäsin kans miten kuvailit hurnosta ja teidän estetuntia. Saat 2hp 2sp ja 2ep

  • #4033 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    30.12.18

    Tää päivä alkoi herätyksen soitolla ja sängystä ylös raahautumisella. Aamutupakka mustan kahvin kanssa, Kassua tyynyllä päähän että se heräisi, ja aamutalliin jo aika pirteänä. Osasyy siihen pirteyteen oli se että pääsin jutteleen Kassun kanssa ihan kaksin pitkästä aikaa. Se oli mukavan rentouttavaa jutella niitä näitä sen kanssa, kun keskustelu sujuu ihan itsestään. Aamutallia liittyi meidän mukaan tekemään Henry, joka oli mulle ihan uus tuttavuus. Kassun kanssa ne oli kai ainakin joissain määrin tuttuja jo ennestään, ja mua se tervehti heti iloisesti. Sujuvasti me saatiin aamutalli hoidettua, Henry oli mukava ja jäi juttelemaankin mun kanssa. Välttelin koko sen ajan katsekontaktia, se oli nii paljo pidempi et melkein hävetti.

    Pian aamutallia seurasi rekiajelu, mutta mä ja Miro oltiin jo matkalla Lilyn ja Orionin kanssa kisapaikalle, johon oltiin aikaisemmin lupauduttu lähteä. Kyllä ne neljä pärjäisi keskenään Saagan ja Nyyhkiksen kanssa ajelemassa. Se paikka oli iso, ja sillä välin kun Lily verkkasi Orionia mä ja Miro palloiltiin edestakaisin ihmetellen erinäköisiä ja kokoisia ja värisiä hevosia jotka oli toinen toistaan prameampia. Orion oli kyllä kevyesti yksi komeimmista, ihan helposti. Lilyn suorituksen aikana mua jännitti ihan hulluna sen puolesta, vaikka tiesin että hyvin se tulisi menemään. Onhan sillä ratsuna Orion. Kiirettä piti ihan koko päivän, tai siltä se ainakin tuntui, kun meillä oli hoppu päästä takaisinkin ratsutallille että mä ja Miro kerettiin liikuttamaan meidän väliaikaiset hoitoponit, ja se ihan oikeakin hoitoponi pitäisi käydä ratsastuskoululla liikuttamassa.

    ”Kuules nyt, mehän mennään sinne.” Puhahdin Hurmokselle joka puhisi takaisin kahta kauheammin. Sen korvat sojottaen pystyssä kentän toista päätyä kohti josta oli äsken harakka ampaissut lentoon ihan orin turvan alta, ja nyt se pääty tuntui ehkä hirvittävimmältä asialta ikinä. Ohi menevä Kassu naureskeli meille hyväntahtoisesti Symppiksen selästä, ja yllättäen se pääty ei enää tuntunutkaan Hurmoksesta niin pelottavalta. Ori ravisti päätään ja terhakkaa hörinää pitäen lähti seuraamaan tummanruunikkoa tammaa. ”No nii just.” Naurahdin Hurmokselle ja käänsin sen suosilla voltille jotta saisin orin huomion itseeni ja ettei se innostuisi liikaa. ”Tyttöjen perässä kelpaa kyl mennä mut itekses et uskalla.” Otin Hurmoksen kanssa ihan rennosti, ja ohjat mulla oli lähestulkoon koko ratsastuksen ajan vaan löysällä tuntumalla. Huvikseni vähän väistätin Hurmosta, mutta pääasiassa me mentiin ihan vaan siirtymisiä ja sellaista. Helppoo ja kivaa.

    Jäin taas rapsuttelemaan orin otsaa kun olin ottanut siltä varusteet pois ja hoitanut asianmukaisesti kuntoon ratsastukseen jäljiltä. Sen satunnaiset yritykset potkia hoitaessa oli helppo välttää, eikä ori ollut vielä kertaakaan yrittänyt ihan täydellä tarkoituksella osua. Toisin kun Valera. Nytkin Hurmos näytti siltä että se ei juurikaan arvostanut mun paijaamista, mutta se ei ollut silti heti puremassa mun sormia irti. Toisin kuin Valera. Huokaisin hiljaa mietteliäänä. Moni asia mietityttää mua nykyään, mutta en mä ajatellut että sellainen pieni kulomusta herra saisi mun prioriteetit menemään ihan nurinkurin. Mutta mulla oli hauskaa sen kanssa, erilailla kun Valeran. ”Lähetäänkö hakee heppoi sisälle?” Soran ääni kuului käytävän päästä ja mä heräsin mietteistäni. Hurmos laski päänsä ja alkoi hamuta karsinansa pohjamateriaalia. Lähdin muiden mukana noutamaan viimeisiä ulkoilijoita talliin lämpimään ja valoisaan, mutta vaikka touhusin muuta mun ajatukset harhaili kokoajan takas Hurmokseen ja Valeraan. Huomasin vertailevan niitä keskenään, vaikka eihän ne ollut mitenkään verrattavissa. Enemmänkin niiden hyviä ja huonoja puolia mä koitin itselleni tehdä selväksi, vaikken oikeestaan ees tiennyt miksi. Hurmos on osa ratsutallia, ja mulla ei varmaan olis asiaa sinne sen leirin jälkeen enää uudelleen ainakaan hetkeen. Se ajatus sai mut alakuloseks, josta ihan yllätyin. Hitsi, vastahan mä pari päivää oon sen orin kanssa puuhannut. Miten tää nyt näin meni?

    • #4034 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Aww Hurmos ois kyl onnellinen jos sais Jessestä vuokraajan itselleen 😀 Saat tästä 2hp 1sp ja 1kp

  • #4053 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    31.12.18

    Viimenen päivä tätä vuotta. Se tuntu vielä epäuskottavammalta ajatukselta kuin joulu ja vastahan mä olin sitä kauhistellut. Aamutalli ei ollu mun harteilla tänään, mutta aikaisin mä olin silti hereillä. Ei nukuttanut, vaikka olisinki voinu nukkua. Kulutin aikaa keittiön pöydän ääressä kahvikuppia verkkaisesti kumoten ja päätäni vaivaten kysymyksillä joihin mä en tiennyt vastausta. Mitäs nyt sitten? Mulla ei olis enää töitä tiedossa, enkä haluu lähtee opiskeleen. Valera on hieno ja kaunis, mutta Hurmos on hauska ja siinä on jotain, joka nappaa. Miksi mä tunsin niin paljon syyllisyyttä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kahdesta hevosesta pitämisestä samaan aikaan? Ihan hyvinhän mä voisin olla sitä mieltä että ne on molemmat kivoja, niin mä koitin itselleni uskotella. En onnistunut, ja musta alkoi tuntua tyhmältä. Otin taas pienen ongelman ja tein siitä ison ongelman joka valtasi mun ahtaan pääkopan kaikkien niiden muiden ajatuksien ja ongelmien kanssa. Voi kun elämä olis joskus helppoo.

    Aamutalli oli tehty ja hepat päässy pihalle. Löysin itseni taas tuijottelemasta Hurmosta ja Tuiketta niiden tarhan luota, ja mieli teki kaatua selälleen lumeen ja jäädä siihen. Kauanko menis ennenkuin tulis kylmä? Mun olis pakko ottaa tää puheeks Lilyn kanssa, niin se vois taas takoo muhun järkee. Hauska miten tärkee ystävä siitä on tullut tällä välillä, ja miten paljon juttuja on kerennyt sattumaan kolmen kuukauden sisällä. Mietin edelleen välillä sitä meidän ensitapaamista ja huvitan itseäni sillä. Lähdin takaisin talliin vähitellen, pehmeiden lumihiutaleiden alkaessa leijailemaan maata kohti. Otin hommakseni alkaa puhdistamaan Hurmoksen varusteita ihan alusta loppuun, suitset palasiksi laittaen ja satulastakin jalustimet ja hihnat irrotellen. Niiden jälkeen puhdistaisin orin ruoka- ja juomakipot, ja vetäisin sienellä karsinan kalterit ja seinät puhtaiksi. Olisipa ainakin ihan tip top kunnossa kun Elyssa ja Naava palaa.

    ”Tähä verrattuna Orion on iha valtava.” Naurahdin Lilylle taputtaessani Hurmoksen mustaa kaulaa. Kymmenen jäljistä me oltiin lähdetty maastoon ja Lily oli ilmestynyt paikalle vilttiin peitetyn Orionin kanssa. Vaikka olin aika varma että Hurmoksen selkä olis mukava ilman satulaa en ollut viitsinyt lähteä ilman, kun enhän mä tiennyt mitä se maastoilusta tykkää. Satula tuo kuitenkin aina sen verran tukea ja turvaa. ”Jep! Valeran kanssa se ero ei oo niin iso.” Lily vastasi. Me kuljettiin leveällä maastotiellä koko porukka, ja siinä oli sen verran tilaa että me oltiin Lilyn kanssa uskallettu siirtyä ratsastamaan vierekkäin vaikka molemmat olikin oreja. ”Siit puheenolle.. Mä aattelin käydä liikuttaa sen joskus kolmen aikaa tänää. Tuutko seuraks vai ootko menos kotii?” Utelin kuunnellessani samalla lumen narskuntaa hevosten kavioiden alla. ”Voin mä tulla. Kyllä mä ajattelin koko päivän tänään olla tallilla kun illalla on niitä raketteja. En kyllä varmaan liikuta Orionia enää uudelleen, se saa ottaa rennosti tänään eilisen jälkeen.” Nyökkäsin ja olin iloinen, että Lily tulis pitämään seuraa. Voisin silloin jutella sen kanssa rauhassa. Me oltiin kerrankin aika jonon edessä, kun ei tarvinnut pelätä että Hurmos potkisi tai purisi jokaista lähelle tullutta hevosta. Ei ensimmäisinä, kun olin ymmärtäny että Hurmos ei oo ihan rohkein vetohevosena vaikka sillä seuraa olisikin. ”Haluutteko ravii?” Kassu kysyi meidän edeltä kuuluvalla äänellä, ja kaikki vastasivat kaikuna haluavansa. Keräsin vähän enemmän ohjia ja annoin Hurmokselle ravipohkeet. Ori riemastui ideasta ja lähti samantien liikkeelle sellaista vauhtia että ravurikin olis jääny jälkeen. No ei ehkä ihan, mutta innoissaan se oli ja seurasikin korvat höröllä edellä johtavaa hevosta tyytyväisesti pärskien. Lily ja Orion oli kevyesti meitä nopeampia, mutta ne otti aika iisisti ja välimatkaa ei tullu ihan älyttömiä. Vaihdoin kevennystä puolessavälissä ravipätkää, ja ajallaan hiljensin orin käyntiin kun tie muuttui taas hankalemmaksi kulkea. Muut teki samoin, ja sieltä täältä kuului innostunutta pärskintää. Kai nekin jo ymmärsi että me ollaan menossa peltoa kohti missä voisi laukata ja odottivat innolla.

    Päivän askareet hoitui jo aika rutiinilla, ja pian karsinoiden siivouksen jälkeen mä pääsin lähtemään ratsastuskoululle Valeraa liikuttamaan. Muut oli näköjään saaneen saman idean, ja hyvä ettei koko poppoo kävelty yhtä matkaa ratsastuskoulun tiluksille. Kaikki tuntui odottavan innolla illan raketteja, ja Miro keskusteli Emilyn ja Nion kanssa kilpaa uuden vuoden lupauksistaan. ”No mites sun lupaukset?” Kassu tönäisi mua kyynärpäällään kylkeen. Hymähdin hiljaa ja mietin hetken. ”Tuntuu turhalt tehä lupauksii joita ei kuitenkaa pidä.” Vastasin vaan olkiani kohauttaen, ja Kassu huokaisi ääneen. ”Sä et kyllä ikinä väsy oleen pessimisti.” Virnistin sille vinosti. ”Pessimisti ei pety, niinhä se sanonta menee.”

    Tarina jatkuu Valeran päiväkirjassa

    • #4057 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Oon kyl nyt jotenkin ihastunut tähän Jesse-Hurmos pariin. Saat 2hp 1sp ja 1mp

  • #4065 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    1.1.19


    Välipäivien minileiri on ohi, ja on aika palata arkeen. Hei hei Hurmos, sua jää ikävä!
    Jospa me vielä kuitenkin nähdään..

    • #4075 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Oi vitsi miten sulonen kuva!

    • #4076 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 167
      • Perus pullaponi

      Ihan super ihana kuva!

    • #4080 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Oi mikä kuva 😍👌

    • #4081 Vastaus

      Adelaide
      Osallistuja
      • Postauksia: 7
      • Maitovarsa

      Wau! Tosi ihana kuva!

  • #4151 Vastaus

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Jesse ja Hurmos ennen uuttavuotta upeassa talvisäässä

    • #4152 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      tää on ihan sairaan kiva! tykkään erityisesti tosta Hurmoksen ilmeestä, se on nii symppis!

    • #4154 Vastaus

      Emily
      Osallistuja
      • Postauksia: 167
      • Perus pullaponi

      Tää on kyllä hieno! Hurmos on niin sympaattisen näkönen!

    • #4167 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 122
      • Perus pullaponi

      Ihastelin tätä jo instan puolella, niin hieno!

  • #4322 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    20.1.19

    Olo tuntui ihmeen orvolta kun pysähdyin seisomaan ratsutallin oven eteen. Lunta oli satanut viimepäivinä ihan tuhottomasti, ja kinokset halasivat tiukasti tallin seiniä. Sielä mä nyt sitten olin. Mun nimi oli vedetty yli Valeran hoitajan kohdalta, ja mulla ei periaatteessa ollut mitään tekemistä ratsastuskoululle enää. Sielä oli mun kaverit ja kaikki tutut hevoset. Sielä oli Lily, Noa, Ohto ja Miro. Niitä mä varmaan kaipaisin eniten juttuseuraksi. Ohtoa nyt varsinkin, kun se ei edes juttele mulle enää. Ihankuin se olisi kadonnut maan päältä.

    Vedin ratsutallin oven auki ja huokaisin hiljaa. Ikävä mun tulee Valeraa ja ratsastuskoulun eläväistä ilmapiiriä, mutta en mä katunut. Antaessa katseeni kiertää tallissa mieleen palautui ne hyvät hetket sielä mitä ehdin sen viikon aikana viettään ennen vuoden vaihdetta. Sen aikana tallikin oli tullut mulle tutuksi, ja osasin ihan omatoimisesti kuskata mun kamat nyt mun uudelle lokerolle. Voi veljet että sielä oli hiljasta. Tyhjensin mukana raahaamani urheilukassin sisällön lokeroon ja painoin sen kiinni. Mitäs sitten? Hieraisin kämmeniäni yhteen katsahtaessani ympärilleni. Melkein tuntu kuin varkaissa olis, kun ketään ei näkynyt missään. Ehkä siihen tottuis. Ja toisaalta, Kassu on sielä. En mä ihan yksin milloinkaan joutuis oleen, ja nytpähän olis enemmän aikaa viettää sen kanssa. Siitä tulis varmasti huippuu.

    Tarhalla mua vastassa oli lumea vasten hopeanhohtoinen musta pörheys joka tunki turpaansa mun kättä vasten herkkujen toivossa. Jep, ei mua kaduttanut Valerasta luopua. Silittelin hetken Hurmoksen nenänpäätä ennenkuin siirryin tarhan puolelle. Hurmoksen takia mä sinne olin siirtynyt ja olin heti ihan naurettavan ilonen sen näkemisestä. ”Äijä hei.” Naurahdin työntäessäni orin päätä sivummalle kun se tunki sitä mun syliin. Kai mun takissa oli Valeran hajua jota sen piti nyt päästä ihmettelemään. Riimunnaru paikoillaan avasin tarhan porttia vain sen verran että me Hurmoksen kanssa mahduttaisiin ulkopuolelle, kun Tuike oli päättänyt tulla meinkiin mukaan. Nuorempi ori jäi kuitenkin ihan kiltisti tarhaan kun me lähdettiin Hurmoksen kanssa sisälle.

    En mä Hurmosta ehkä vieläkään ihan halinalleksi kutsuisi, vaikka sen hoitaminen ei tosiaan oo niin rassaavaa kuin Valeran. Olin laittanut orin suosilla käytävälle kiinni, ja se oli oikeastaan ihan mukavaa miten rauhallista sielä oli. Radio soi hiljaa tallin toisessa päässä mutta muuten olin sielä ihan itekseni. Me oltiin Naavan kanssa käyty läpi kaikki käytännön asiat puhelimessa kun olin soittanut jälkeenpäin ensin Aleksin kanssa puhuttuani. Koska talli ja Hurmos oli jo mulle tuttuja sain ryhtyy touhuumaan heti omiani. Kumartuessani puhdistamaan orin lumisia kavioita oli melkein helpottavaa tietää ettei mun tarvi heti olla silmä tarkkana tuleeko puremaa vai ei. Hurmos nökötti paikallaan sen aikaa että sain jokaisen kavion puhtaaksi, ja tarkistin että hokit oli paikallaan. Satulaa laittaessa sen sijaan Hurmos laittoi pahaksi, ja väkisin mua hymyilytti ponikokoisen orin kiukuttelu.

    ”Ei jeesus.” Puuskahdin itsekseni kun Hurmos viimein seisahtui paikalleen. Me oltiin yritetty jo vaikka kuinka pitkään lähteä tallin pihasta että päästäisiin maneesille, mutta ei vaan millään. Ei kun ei. Hurmos laittoi jarrut päälle tasan heti kun oltiin siirtymässä maastoreitille, ja vaikka kuinka olin ensin kärsivällinen ja rohkaisin ja maanittelin ja vähän pyysin, ja pyysin vähän lisää, niin ei siitä tullut mitään. Hurmos kääntyi väkisin ympäri tai peruutti sellaista vauhtia että hyvä ettei ojaan päädytty. Laskeuduin orin selästä alas ja rapsutin sen poskea. En olis halunnu rämpiä siinä lumimäärässä, mutta jospa taluttamalla me päästäis ees liikkeelle. Ja pah, ei muuten päästy. ”Nyt hei!” Ärähdin ja nykäisin ohjista voimakkaammin, johon Hurmos tietysti reagoi vain peruuttamalla pää korkealla. Päästin samantien ohjat löysiksi ja kuljin rauhassa orin mukana kunnes se pysähtyi uudelleen. Hitto, ei mun sille pidä rähjätä. ”Ääh, sori.” Hengähdin ja siirryin Hurmoksen kaulan vierelle sitä taputtamaan. ”Ei mennä sit.” Kuka mä oon sitä pakottaan tekeen jotain mitä se ei haluu tehdä? Lähdin taluttamaan oria kenttää kohti ja kaivoin kännykkäni esiin. Etsin Lilyn numeron ja soitin. Me oltiin sovittu että nähtäisiin maneesilla. ”No moi. Hei kuule, täs tuli nyt sellane juttu et me ei päästä tallin pihasta eteenpäi. Tää vetää liinat kii.” ”Mä ihmettelinkin missä te ootte! Voi höh, mitäs nyt sitten?” Lilyn ääni kuulosti tosissaan pettyneeltä. Muakin harmitti, me ei oltu ehditty jutella kunnolla hetkeen ja nyt meidän piti mennä ratsastaan kaksin. ”Voitais kokeil jos sä ja Orion tulisitte vastaa? Jos kaverin kaa olis helpompi mennä.”

    ”En voi uskoo että sä et nyt sitte enää pyöri ratsastuskoululla.” Lily totesi kun me oltiin päästy vihdoin ja viimein matkaan. Hurmos ja Orion eivät vierastaneet toisiaan sen ihmeellisemmin, ja kullanhohtoisen orin seura oli Hurmokselle tarpeeksi että se uskalsi lähteä kotipihasta. ”Joo, tuntuu itestäki tosi oudolt. Mut kylhän mä siel tuun kuitenki käymään ku tunneilla pitää auttaa ja noi et en mä tuol ratsutallil pelkästää oo.” Koko matkan mä pohdin kertoisinko Lilylle mitä mun elämässä oli meneillään. Vasta hypättyäni alas Hurmoksen selästä avaamaan maneesin oven ja sinne sisälle päästyämme päätin kertoa. Ainakin osittain. ”Hei Lily.” Vedin maneesin oven kiinni ja talutin ihmeissään puhisevan Hurmoksen jakkaralle. ”Mä ja Miika erottiin.” Se oli pysäyttänyt Orionin meidän lähelle kuullakseen, ja nyt sen ilme muuttui ensin yllättyneeksi ja sitten ymmärtäväiseksi. ”Otan osaa. Ootko sä ok?” Se kysyi ja vierekkäin me lähdettiin kiertämään maneesia. ”Joo, oon mä nyt. Se oli ihan jäätävä sotku, mut nyt se on ohi. Oon kyl kieltämättä vaan helpottunu.” En maininnut Ohtosta mitään, koska se ei olis sille reilua. Kunhan se vaan vastais viimein mun viesteihin. ”Hyvä sitten. Koska sä kyllä tiiät mitä mä olisin tehny jos et olis.” Lily virnisti uhmakkaasti. ”Joo joo, kyl mä tiiän. Onneks mul on tollane yksityine henkivartija.” Hymyilin, ja me naurettiin yhdessä. Teki hyvää viimein päästä jutteleen Lilylle, ja ratsastaan Hurmoksella.

    • #4324 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tunnistan niin ton tilanteen et hevonen ei suostu lähtemään maastoon ja sit on vaan helpompi luovuttaa tai keksii joku toinen ratkasu. Saat tästä 2hp ja 1sp

    • #4327 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Minä olen ennenkin lukenut tekstejäsi sieltä täältä ja tykännyt niistä. Selaan oikeastaan kaikkia sellaisia tarinatalleja, joissa oikeasti tapahtuu jotain, mutta en varta vasten yritä pysyä kärryillä kaikista juonenkäänteistä. Sinulle tuntuu olevan tyypillistä liikutella muiden hahmoja kuin omiasi, ja se on parasta kaikissa jutuissasi. En tiedä oletko tutustunut näin kauhean hyvin kovalla vaivalla kaikkiin muiden hahmoihin, kun saat ne toimimaan, vai oletko vain rohkea kokeilemaan. Minäkin rakastan muiden hahmoihin sekaantumista, mutta se on myös pelottavaa, koska on tosi helppoa tulkita ne väärin. Ihanaa kun uskallat. Sosiaalisuus tarinoissa tekee myös hahmostasi mielenkiintoisen ja helposti lähestyttävän meille muille kirjoittajille, oli hahmon todellinen luonne sitten millainen tahansa. Jesse oli ensimmäinen, jonka minun teki mieli jo eilen kirjoittaa tarinaani, mutta en vielä kehdannut.

      Koska minusta itsestäni on ihana saada kommenteissa aina välillä hyvä vinkki kehityskohteesta, jotta tulisin aina vain paremmaksi kirjoittajaksi, annan sinullekin yhden. Saat tekstistä tosi pienellä vaivalla helppolukuisemman, jos laitat uuden repliikin alkamaan uudelta riviltä aina puhujan vaihtuessa. Eli jos Lily sanoo kaksi repliikkiä ja välillä kuvaillaan hänen toimintaansa, ne voi kirjoittaa huoletta tällä tavalla samalle riville. Mutta kun Jessen vastauksen lainaaminen alkaa, välissä on rivinvaihto. Lukijan on sillä tavalla nopeampi hahmottaa, kuka puhuu ja missä menee puheen raja. Muutenhan kaikki kappaleenvaihdot ja sen sellaiset rakenteeseen vaikuttavat seikat ovat sinulla aina kunnossa ja tekstiä on helppo seurata!

  • #4350 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    21.1.2019
    Irtohyppäämässä

    kuvan takana ei ole sen suurempaa ”yritystä”, säädin pixlrin kuvaeditorin kanssa ja sitten siitä tuliki Symppis : D

  • #4370 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    22.1.19

    ”Moikka!” Huikkasin Pilkun pikkuratsastajan perään joka kulki äitinsä mukana jo tallin ovelle suu vilkkaasti käyden kun tyttö kertoi mitä he olivat tunnilla tehneet. Olin päättänyt tulla avustamaan alkeistunnille ennen ratsutallille menoa ja nyt mun velvollisuus oli hoidettu. Tai eikai se enää mun velvollisuus oo kun en hoida sielä, mutta halusin pysyä porukassa mukana. Uusia kasvoja oli taas ilmestynyt ja niin oli uusia hevosiakin. Kaksi ihan Hallavan omia vieläpä, mutta myönnän että ne mä unohdin aika nopeasti, sillä talliin ilmestynyt musta mustangi sai ihan totaalisesti mut lumoihinsa. Se oli musta, ja ihka oikea villihevonen pohjimmiltaan. Kerran jos toisenkin olin jäänyt vaan katselemaan Apassia ja haaveilemaan siitä, miltä villin lännen maisemat näyttäisi mustangin selästä. Kumarruin noukkimaan harjapakin lattialta matkaani mukaan varustehuoneelle. Pysähdyin Valeran karsinalle tervehtimään punaista tammaa, joka kohotti päätään mut nähdessään. Hetkellisesti sen korvat nousivat höröön, mutta painuivat pian tiukasti luimuun. Pyöräytin silmiäni ja jatkoin matkaa. Perus Valera. Laskin Pilkun harjat niiden paikalle ja vilkaisin ympärilleni. Missä ihmeessä Ohto oikein oli.. Pitäisiköhän mun kysyä Aleksilta onko se nähnyt sitä? Aloin rehellisesti olemaan vähän huolissani, jos sille olikin sattunut jotain. Ovelta kuuluvat askeleet herätti mut ajatuksistani.
    ”Moi!” Lola hihkaisi pirteänä mut nähdessään.
    ”Hola Lola.” Vastasin lyhyesti virnistäen niin kovin vitsikkäänä, ja sain ihan ansaitusti kevyen läpsäisyn käsivarrelleni.
    ”Onko sulla kiire? Mä haluaisin niiiin kovasti seuraa maastoon mutta kukaan ei kerkee. Pääsetkö sä? Ole kiltti ja sano joo.” Lola pyyteli anova ilme kasvoillaan.
    ”Ääh, kyl mä voisin, mut mulla on sellane ongelma et mun ratsu on tuol toisel tallil ja se ei suostu lähteen pihasta yksin.” Vastasin pahoittelevasti ja nostin toisen käden niskalleni. Lola näytti silminnähden pettyneeltä, ennenkuin sen ilme kirkastui.
    ”Eihän se mitään haittaa, mä tuun Bigsyn kanssa sinne ja lähdetään sitten yhdessä!”

    Tuumasta toimeen. Mä autoin Lolaa laittamaan sen lehmäponin kuntoon, joka muistutti mua paljon Valeran hoitohetkistä, ja reiluuden nimissä Lola talutti sen ponin mun vierellä ratsutallille. Sielä se puolestaan odotti Bigsyn kanssa sisällä kun mä laitoin Hurmoksen kuntoon, eikä aikaakaan kun me noustiin tallin pihassa ratsaille.
    ”Mihis mennään?” Kysyin kurottaessani molemmin käsin kiristämään Hurmoksen satulavyötä. Sain toisella kädellä vetää sen pitkäksi kasvaneen talvikarvan pois tieltä ettei se jäisi solkiin kiinni ja toisella vetää hihnaa sekä keplotella soljen paikalleen. Hurmos kuoputti lumista maata toisella etujalallaan pienen välimatkan päässä olevaa tammaa katsellen korvat hörössä. ”Jäbä.” Äännähdin ja nykäisin kevyesti toisella kädellä ohjista ennenkuin Hurmos kerkeäisi liikaa innostumaan.
    ”Mihin vaan, mä en ole vielä käynyt turhan montaa kertaa maastossa täällä niin päätä sä?” Lola ehdotti ja käänsi Bigsyn maastopolkua kohti.
    ”Katotaan päästäänkö me sinne saakka.” Totesin ja pyysin Hurmoksen liikkeelle.

    Muutaman yrityksen jälkeen me jouduttiin tekemään niin, että Lola meni kuitenkin Bigsyn kanssa ensin. Vieraan tamman seura ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rohkaisemaan oria kulkemaan ensin, mutta jäljessä se kulki vallan mainiosti. Vaikka se meinasi sitä että mä pidin kokoajan silmällä meidän välimatkoja ehkä liiankin tarkasti, sillä Hurmos tuntui unohtaneen Bigsyn ja keskittyi vain ympärillä olevaan metsään.
    ”Talvella on kyllä kaunista.” Lola huokaisi pehmeästi katsellessaan valkeaa maisemaa. Puiden oksat olivat hienon lumikerroksen peitossa, ja kaikkialla kimmelsi pienen pieniä kristallihippuja auringon osuessa kinoksiin. Olin samaa mieltä, mutta mun miehinen ego ei antanut periksi myöntää sitä ääneen. Tein vain epämääräisen äänen ja vaihdoin puheenaihetta.
    ”Voitais kääntyä tästä? Jos mennään pellolle. Mä voisin haluta vähän lumitreeniä tän kaa.” Ehdotin ja käänsin Hurmosta oikealle haarautuvalle tielle. Lola käänsi Bigsyn meidän mukaan, ja tien levetessä me mahduttiin ratsastaan vierekkäin.
    ”Ootko sä viihtyny Hallavas?” Kysyin muutenvain. Eihän naisen saapumisesta vielä ollut tuhottoman kauan aikaa, ja vaikka me oltiin keretty jo tutuiksi tulla en ollut ehtinyt udella sitä.
    ”Joo, tosi hyvin. Ensin mä ajattelin että muutin huonoon ajankohtaan, kun oli uusivuosi ja kaikki, mutta kaikki on olleet tosi kivoja.” Lola kertoi hymyillen. ”Ainoa asia joka vähän harmittaa on se kun Lassi lähti.”
    ”Joo, se on iha ymmärrettävää. Harmi kyl, mut ainakin sä pääset edellee puuhaa sen kans.” Koitin lohduttaa, ja taisin valita sanani oikein sillä Lola hymyili uudelleen.

    Pellolla oli lunta meidän pienikokoisten ratsujen polviin saakka. En melkeen saata uskoo että mä ihan omatoimisesti vaihdoin Valeran, joka nyt vielä oli ihan hevosen mitoissa, minikokoseen suokkiin joka oli just sitä tynnyrikamaa mistä oon aikasemminkin kertonu. Lyhyet jalat ja lyhyt runko, ponikokoo vaikkei ihan poni. Tankki. Hymähdin hiljaa ajatuksilleni ja siirsin kättäni rapsuttaakseni Hurmoksen mustaa kaulaa. Se on just hyvä tollasena. Tuttu ja turvallinen suokki.
    ”Onneks mä en lähtenyt ilman satulaa.” Lola vaikersi yrittäessään saada vastentahtoista tammaa kulkemaan haluamaansa suuntaan. Bigsy näytti enemmän kamelilta sillä hetkellä kuin ponilta joka sai mut nauramaan.
    ”Ei hele mikä hapannaama. Näytetää me Hurmos mallia.” Pyysin ruunan raviin, joka lähtikin energisin askelin nostelemaan jalkojaan korkealle pehmeässä puuterilumessa. Kevensin orin askelten tahtiin ja ohjasin sitä isoille ympyröille rennosti sen enempää mitään vaatimatta. Siinä lumessa tarpomisessa oli jo tarpeeksi. Lola sai ratsunsa myös pellon puolelle, ja pian lumisessa maisemassa oli kaksi ponia telmimässä hangessa.
    ”Otetaanko laukkaa?” Lola kysyi kun me oltiin hetken annettu hevosten vaan kävellä. Nyökkäsin ja keräsin ohjat uudelleen. Peltoa avautui eteenpäin pitkä pätkä ja lunta oli satanut paksu kerros siihen mennessä. Pitäis olla turvallista laukata. Annoin Hurmokselle laukkapohkeet, ja parin raviaskeleen jälkeen ori lähti häntä kaarella laukkaamaan. Lumi pöllysi meidän perässä, ja haaveet laukkaamisesta preerialla mustangin selässä unohtuivat. Suomenhevonen lumisella pellolla on ihan yhtä hyvä. Hurmoksen iloinen ja innostunut pärskintä sai mun sydämen vähän pakahtumaan. Hassua miten eläimen onni tekee ihmisenkin onnelliseksi. Takaa kuului yllättynyt älähdys joten vilkaisin sinne olkani yli tarkastaakseni mikä tilanne.
    ”Soojaa.” Istuin takaisin satulaan ja hidastin Hurmosta nähdessäni miten Lola roikkui Bigsyn kaulassa kiinni tamman pukittelun jälkeen. ”Taistele!” Kannustin ääneen Bigsyn laukatessa meidän ohitse kun mä himmasin Hurmoksen käyntiin. Bigsy hidasti myös raviin ja laski päätään alemmas jolloin Lola liukui sen kaulalta hankeen. Nainen onnistui pitämään ohjista kiinni eikä Bigsy kummemmin vapauteen yrittänyt rimpuilla joten saatoin nauraa hyväntahtoisesti Lolan rämpiessä ylös.
    ”Älä naura mulle.” Lola puuskahti ravistaessaan takistaan lumia pois, joista osa tipahti sen takin kaula-aukosta niskaan. Sen päästämä ulvahdus sai mut vaan nauraan lisää.

    Mä tosiaan olin tarvinnut sellaista hyvän mielen maastoreissua. Olo tuntui kymmenen kertaa kevyemmältä kun laskeuduin alas Hurmoksen selästä ratsutallin pihaan. Lola oli lähtenyt Bigsyn kanssa toiseen suuntaan kun olin sanonut että kyllä me takaisin päästäisiin Hurmun kaa kaksinkin. Lähdin taluttamaan oria takaisin sisälle jalustimet nostettuani ja silitin samalla sen kaulaa. Orin laitettuani käytävälle kiinni aloin purkamaan varusteita sen päältä ja heitin fleecen sen selkään varmuuden vuoksi lämmittämään. Etsin pyyhkeen käsiini ja kyykistyin sillä kuivaamaan Hurmoksen jalkoja, jolloin tunsin pehmeän turvan mun päälakea vasten. Ori puhalsi hiljaa ilmaa sieraimistaan ja hamusi ylähuulellaan mun päässä olevaa villapipoa. Jatkoin Hurmoksen hoitamista hymy huulillani, sillä se tosiaan sai muut murheet unohtumaan. Huikee poni.

    • #4371 Vastaus

      Lola
      Osallistuja
      • Postauksia: 49
      • Koulutuksen tarpeessa

      Vitsi miten sä onnistuit kuvailemaan lehmäponia ja tunnelmaa 😍

    • #4377 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Taisin jäkättää viimeksi vuorosanojen kirjoittamisesta, ja minusta tämä teksti on näin helpolla jo edellistä selkeämpi. Jo vilkaisulla tiedän, kuka puhuu.

      Sinun teksteissäsi on ihana fiilis. Se nousee hahmojen välisestä kanssakäymisestä. Tulee mieleen esiteineille suunnattu kirjallisuus, jossa sattuu ja tapahtuu, mutta jossa päähenkilö on aina optimistinen. Niissä kirjoissa on ihanaa sekin, että aina voi luottaa kaiken kääntyvän lopulta hyväksi. Vaikka Jessen elämä ei ole varmasti ollut helppoa viimeaikoina, tarinasi herättävät minussa samanlaista luottamusta. Että jossain vaiheessa aurinko paistaa – ja että vaikka elämässä on mitä myllerryksiä, niin aina voi nauttia hevosista. En malta odottaa, että saan Mikaelinkin tutustutettua edes joihinkin niin hyvin, että uskallan antaa sen rentoutua ja höpötellä tuohon tapaan…

      Lisäksi onnittelen sinua vielä siitä, miten saat puhekielisen tekstin toimimaan. Yleensä sellaisesta tulee liiankin puhekielinen, ja se alkaa ärsyttää ja häiritä lukemista sen sijaan että viestisi jonkinlaista rentoutta. Sinulla on kuitenkin eri rekisteri, eri kirjoitustapa puhekieliselle kerronnalle ja varsinaisille repliikeille. Kerrontasi kallistuu aavistuksen enemmän kirjakielen suuntaan kuin repliikit, ja se onkin se, mikä saa minutkin, puhekielisen kirjallisuuden vihaajan, lukemaan näitä juttuja ihan tosi mielelläni. Tämä juttusi toimii.

      Tämän tarinan pohjalta en keksi sinulle mitään kritiikkiä, enkä viitsi väkisin, tekemällä tehden yrittää keksiä sitä. 😀 Tämä teksti oli niin rentouttavaa luettavaa, että vaikka menin sen useampaan kertaan läpi niin kuin aina kommentoidessani, niin nyt kyllä tuli luettua ihan viihteen kannalta eikä kauhean analyyttisesti.

    • #4381 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tää oli kyllä just sellanen hyvän mielen tarina, saat 2sp ja 2mp

    • #4387 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 123
      • Perus pullaponi

      tykkäsin täs tarinas erityisesti tosta lopusta, tuli nii kotosa olo 😀 muutenkin Jesse oli täs jotenki tosi sympaattine.

  • #4397 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    22.1.2019
    Suuntaan jos toiseenkin

    Kiristän satulavyön koittaen pidellä Symppistä samalla paikoillaan. Pakkanen on noussut sillä päähän, se olis koko ajan menossa johonkin. Kun vyön alle menee sormet ja se tuntuu siltä että pysyy, kävelytän – tai siis Symppis kävelyttää mut – korokkeen luo jolta nousen selkään, asettaen toisenkin jalan jalustimeen istuen vasta sitten satulaan.
    “Noooniin, mikä nyt on!” hyväntuulisesti torun ratsuani joka pää ylhäällä oli taas tekemässä varaslähtöä. Tamman pysähdyttyä annan sille uudelleen luvan lähteä, ratsastaessani ohjat melko löysällä huomaan Zadan pörheltämässä tarhassa omaan hulluun tapaansa. On se kyllä perkeleen hieno, täytyy myöntää. Symppiskin seuraa orin touhuja puolella korvalla mutta pian se ratsutallin kera katoaa puiden taakse. Keinun satulassa rennosti Symppiksen askelten tahtiin, jotka ovat pitkiä ja lennokkaita. Tästä treenistä saattaa tulla kiinnostava, mulla on sellainen kutina. Pyysin Nioa käymään pystyttämässä mulle pystyn ja pienen okserin maneesiin, tällä kertaa se ei lähtenyt mun mukaan varustamaan tätä ihan vain pakkasen vuoksi. Hymyilen ajatellessani poikaystävääni.

    Lähellä tallia teen pienen turvallisuusrikkeen ja otan puhelimen esiin ollessani selässä, ihan vain soittaakseni Niolle että oon nyt täällä. Kokoan ohjia toiseen käteen jotta mulla on tuntuma Symppiksen suuhun meidän vaappuessa maneesin ovia kohden.
    “Niin, mä oon täs ny”, naurahdan luuriin. Nio vastaa että okei ja katkaisee puhelun. Tungen kännykän takaisin takintaskuun ja jään odottamaan Nioa, joka melkeinpä hyppelehtii tallin ovista ulos.
    “Uijui, sulla on uus takki”, keikailen heti virnuillen. Nio ottaa muhun katsekontaktin ja pyörähtää ympäri.
    “Aika cool, eikös, maksokin rutosti. Musta tuntuu köyhältä nyt”, jätkä huokaa huumorintajuisesti ja pyytämättä avaa maneesin oven mulle. Hymyilen kiitokseksi ja ratsastan sisälle.

    Nio on löytänyt paikkansa maneesin keskeltä, josta se turisee mulle ja välillä hyppelehtii lämmitellen itseään. Symppis ei ole moisesta moksiskaan, sillä on niin hyvä työmoraali ettei se varmaan edes kiinnitä mitään huomiota Nioon.
    “Ootko käyny muuten kaapillas?” Nio pyörähtää, “ mulle oli tullu semmonen leffalippu, Seelalta!”
    Kohotan toista kulmaa keskittyminen osittain voltin teossa.
    “En oo, pitää kipaista tänää”, tuumaan. Nio huomaa että mun ajatukset on Symppiksessä juuri nyt ja keskittyy itsekin sen myötä omiin juttuihinsa. Maneesissa ei kuulu mitään muita ääniä kun Symppiksen ja mun hengitys sekä askelten tömähdykset. Heppa alkaa tuntua vertyneeltä ja sillä on yhä virtaa, nostan seuraavasta kulmasta harjoituslaukan ja kokoan hevosta meidän lähestyessä seuraavaa kulmaa. Seuraavalla suoralla annan Symppiksen kaahata ihan vähäsen. Se tuntui innostavan tammaa entisestään, joten palaudun rauhallisempaan tahtiin ettei tämä mene pelkäksi rallittamiseksi.

    Just kun ollaan selvitetty kaheksankympin okseri Symppiksen kanssa, maneesin ovi aukeaa uudelleen. Paikalle pölähtävät LIly ja Orion. Akhal teke hörisee Symppikselle kuitenkin pysyen rauhallisena, morjestan Lilyä nopeasti ja palautan tammani herpaantuneen keskittymisen.
    “Ei sulla ole vielä aikaa miesystäville, Symppis”, puhun hiljaa hevoselle taputtaen sen kaulaa. Nio lähti käymään vessassa vähän aikaa sitten, varmaan jäi selaamaan meemejä. En ihmettelisi.
    Hidastan harjoitusraviin hetkellisesti.
    “Miten menee?” kysyn Lilyltä. Sinitukka nousee ketterästi kuin kissa orinsa selkään, joka korvat hörössä seuraa Symppiksen etenemistä.
    “Mikäs tässä, Orionin kanssa on sujunut tosi kivasti. Miro ratsasti sillä eilen”, Lilyn kasvoja koristaa hymy. Kohotan kulmia naurahtaen hämmentyneenä.
    “Miro Orionilla? On se kyllä hieno hevonen ku lapsikin pystyy mennä”, kehun katsahtaen ystävällisesti kulmien alta Lilyä. Lily vastaa ylpeästi että niinpä ja lähtee tekemään alkukäyntejä. Mä jään toiseen päätyyn sen okserin ja pystyn luokse ja parhaani mukaan pysyn poissa uralta. Ovi kolahtaa, Nio löysi vihdoin tiensä takaisin.
    “Johan kesti”, keksin kettuilla. Nio mulkaisee mua leikillä ja menee seisoskelemaan okserin viereen.
    “Hyppääs nyt niin mä koitan ottaa videota”, se pyytää. Teen työtä käskettyä, varmistan hyvän lähestymisen ja Symppis loikkaa yli helposti. Tämä on sille lastenleikkiä.
    Nio kattoo hetken kännykkänsä näyttöä, mä otan toisen pompun pystyllä vaihtaen laukkaa sen yllä. Tai siis yritin vaihtaa, annoin liian epäselvät avut joten yritys meni mönkään. Teen saman uudelleen ja toisella kerralla onnistaa.
    “Sun pitäis alkaa kisaamaan jo”, Nio puhahtaa nostaen takinkaulustaan. Vilkaisen poikaa nyrpistäen nenääni.
    “Odottelen varmaan kevätkautta, en mä vielä…”
    “Mitä hittoa Kassu, jänistätkö sä! Mikä sua vaivaa”, sinisilmä älähtää heti ja oikeasti katsoo mua kummastuneena.
    “Ei mun tee mieli näin kylmällä ja pimeällä ja lukiossakin on hitosti tehtävää”, hidastan ravin kautta käyntiin ja annan Symppikselle ansaitun tauon. “Mulla ei oo aikaa”.
    “No okei. Mä voin alkaa kattelemaan sulle jotain hyvää starttia valmiiks”, se ehdottaa. Nyökkään katsoen Nioa hetken silmiin. Käy mulle.

    Loimitettuani Symppiksen annan sangon täynnä melassivettä sen nenän eteen. Tamma alkaa juoda ahnaasti. Symppis rakastaa melassivettä.
    “Mua himottais kanssa hypätä Fonziella kunnolla”, Nio mumisee mun vieressä. Ollaan tallissa yksin, joten kieppaan käsivarren pojan ympäri vetäen hänet itseäni vasten.
    “Kysy Aleksilta millon vois ja ilmota mulle, tuun avustamaan”, kehotan vilkaisten Nion silmiä. On ne niin siniset, kimaltelee kivasti kattovalojen osuessa niihin.
    “Mmm”, kuuluu vastaus. Nio nojaa päänsä mun olkaa vasten, me seuraillaan yhdessä Symppiksen juomista. Alan käymään läpi huomisen lukujärjestystä ajatuksissani syventyen niin että lähes säikähdän Jessen ilmestyessä satulahuoneesta. Meidän katseet kohtaa, ollaan kummatkin yhtä yllättyneitä.
    “Kassu ja Nio, itse teossa!” Jesse virnistää tullen lähemmäksi. Päästän Niosta irti, ihan vain sen takia jotta voin käydä huuhtelemassa tyhjäksi juodun sangon. Nio rapsuttelee Symppistä.
    “Juujuu, it’s us, big bad fags”, Nio vastaa niin suuren hammashymyn kanssa etten oo koskaan nähnyt. Jesse nauraa ja huokasee perään.
    “On kiva hei kun säkin aloit käydä täällä”, totean miehelle. Jotakin järkevää seuraa. Tarkistan ettei Luukasta ole lähistöllä ennen kuin jatkan. “Henryn lisäks tääl ei oo oikeen ketään muuta jolla olis järkeä päässä”, tuhahdan.
    “Dissasiks just Naavaa ja Elyssaa”, Nio puhahtaa paheksuvasti.
    “No en, ootko tyhmä. Meinasin niiku pelkkiä kävijöitä”, en mä oikeasti Nioa tyhmäksi haukkunut ja se tietää sen. Se on vaan meidän juttu mollata toisiamme minkä keritään.
    “Mulla on ollu mukavaa Hurmoksen kanssa”, Jesse hymyilee oikeestikin iloisen oloisena. Oon mä huomannut miehen olleen alakuloinen viime aikoina, välillä ihan omissa maailmoissaan ja kuin ettis jotakuta alituiseen ratsastuskoulun puolella. Oon harkinnut kysyväni asiasta, mutta en oo viittinyt. Keskustellaan jonkin aikaa kolmestaan, kunnes kello tikittää sen verran että mun täytyy lähteä jos aion läksyjä tehdä. Niokin täytyy heittää kotiin. Mitä jos menisin vaan sen luo? Houkuttais kyllä. Hmm.
    Ojennan Niolle ulkona kypärän, varmistan että kaikki on mukana ja käynnistän mopon lämmitellen sitä hetken. On suuri onni että se ylipäätään suostuu toimimaan näillä keleillä. Oon näköjään osannut huoltaa hyvin.
    Nyökkään kundille että nousee kyytiin kunhan oon peruuttanut parkista vähän matkaa. Nion ollessa tasapainossa lähetään kohti kirkonkylää. Koko matkan mietin kuinka haluaisin mennä nukkumaan Nio mun vierellä, mutta en tiedä tykkääkö se ideasta ja tulisko mun lukemisesta mitään jos oon Niolla. Kuitenkin pysähtyessäni sinivalkosen kerrostalon eteen, joka on siis sen koti, sammutan mopon hetkeksi kokonaan jotta saan puhuttua. Nostan kypäränkin otsalle.
    “Mitä jos mä tulisin sun luo yöksi?” ehdotan tarkkaillen pojan reaktiota. Nion silmät syttyy ja se nyökkää heti.
    “Joo! Käytkö eka hakemassa kamoja?”
    Nyökkään vastaukseksi, hymyilenkin pienesti ja sormella pyydän Nioa lähemmäs, ihan vain jotta voidaan pussata ennen kuin lähden noutoretkelle. Nyt on mukavampi ajaa tää matka.

    • #4400 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Tää oli hyvä! Kassun ja Symppiksen yhteiselo on niin kivan vaivatonta että melkeen kateeks käy. Tykkään miten otat aina kans useempia hahmoja kerralla mukaan (ja miten Nio on aina ihan vakkarina mukana :D), se tekee näistä tarinoista mielenkiintosia. Nio ja Kassu on vaa nii söpöi! Ja mun on pitäny jo aikasemminki mainita et sulla on tosi omaperänen piirrustustyyli, tykkään siit ihan hirveesti!

    • #4406 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 74
      • Koulutuksen tarpeessa

      Voi miten suloinen tarina ja ihanaa kuvailua. Olen kirjoittajana ihan hirveän allerginen sellaisille sanoille kuin poikaystävä ja pussata, mutta olen yrittänyt tsempata nyt kun yksi muualla asuvista hahmoistani seurustelee. Sinä sen sijaan osaat kirjoittaa hellyyttävästi ja elävästi myös seurustelusuhteesta sen lisäksi, että kirjoitat tosi taitavasti hevosista. Kuvailet Nioakin niin ihanasti, että minä olen ihastunut tähän hahmoon sen aikaa, kun luen tekstejäsi.

      Haluaisin myös nostaa esiin sen, miten saat liikuteltua tässä tarinassa sivuhenkilöitä, muiden hahmoja. Siis kun Nio esimerkiksi hyppelehtii maneesissa, jotta pysyisi lämpimänä. Tosi usein käy niin, että vaikka dialogi menisi kuinka hyvin, hahmoista tulee ikävästi vain puhuvia päitä. Nio liikehtii ja elää myös, eikä vain juttele. Tosi kivasti kirjoitettu! Otan mallia sinusta. 🙂

      Vaikka tätä kaikkea on ihanaa lukea, ja vaikka tekstisi on tosi hyvää ja selkeää, niin meillä kaikilla on aina varaa vielä hioa taitojamme, jos vain haluamme. Sinuna tarkkailisin virkkeiden sanajärjestystä. Epäsuoralla sanajärjestyksellä voit painottaa jotain asiaa, mutta yleensä suora sanajärjestys on parempi selkeyden takia.
      Vertaa: Epäsuoralla sanajärjestyksellä voit painottaa jotain. / Voit painottaa jotain epäsuoralla sanajärjestyksellä.
      Puhun siis tällaisista jutuista:
      Paikalle pölähtävät LIly ja Orion. -> Lily ja Orion pölähtävät (Oleellisintahan on, että Lily ja Orion ovat ne, jotka pölähtävät)
      Sinitukka nousee ketterästi kuin kissa orinsa selkään -> nousee selkään ketterästi kuin kissa (Oleellisinta on nouseminen, eikä nousemisen tapa.)
      Tässä puolestaan on kyse vähän samantyyppisestä jutusta. Yhteen asiaan (askeliin) viittaaminen vain yhdessä kohdassa virkettä selkeyttää tekstiä:
      Keinun satulassa rennosti Symppiksen askelten tahtiin, jotka ovat pitkiä ja lennokkaita -> –Symppiksen pitkien ja lennokkaiden askelten tahtiin.
      Älä kuitenkaan kuvittele, että tekstisi olisi muka jotenkin vaikeatajuista tai huonoa! Ei ei. Kuvailet ihanasti kaikkea (vaikka keinuvia askelia ja kissamaisuutta) ja pidän siitä paljon. Tällä tavalla nämä mielettömän osuvat ilmaisusi vain nousisivat ehkä vielä hitusen paremmin paremmin esiin, jos sinua siis sattuu kiinnostamaan tulevien tekstiesi hiominen. 🙂 Odotan kovasti, että pääsen lukemaan lisää!

    • #4453 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Multa oli jäänyt tää tarina ihan välistä, hyvä kun tajusin lukea kun tää oli niin mainio! Kassu ja Nio on kyllä niin ylisöpö pari – en lopeta ikinä tän hokemista jos jatkat noin hyvin niistä kirjottamista. Naurahdin tolle kohdalle jossa Nio luuli Kassun dissaavan Naavaa ja Elyssaa, ja ilahduin tietysti Henryn mainitsemisesta myös. Voit hei päättää haluutko osallistua Symppiksellä Tie Tähtiin kisoihin nyt keväällä ja tehdään sen jälkeen varsa, vai laitetaanko Symppis pakusksi jo nyt? Mulle käy kuinka vaan.
      Saat tästä tarinasta 2hp, 2ep ja 2sp

  • #4452 Vastaus

    Henry
    Osallistuja
    • Postauksia: 3
    • Maitovarsa

    Ei mikään paras aloitus tälle vuodelle
    sunnuntai 27. tammikuuta 2019

    Vuosi 2018 oli ollut ehkä mun elämän parasta aikaa tähän mennessä. Keväällä me oltiin vihdoin Liljan kanssa uskaltauduttu aloittamaan meidän kisaura intensiivisten Tie Tähtiin -mittelöiden muodossa. Me oltiin opittu yhdessä ihan sika paljon uutta, ja vaikka kouluradat meni tasaisen huonosti niin esteillä me oikein loistettiin ja tultiinkin koko kisojen toisiksi parhaaksi esteratsukoksi! Nopean kesäloman jälkeen me oltiin jatkettu kiertämällä kenttäkilpailuissa ja syksyn saapuessa siirryttiin rataesteisiin. Me oltiin oltu ihan liekeissä, ja pian estekorkeuskin nousi metristä sataan kolmeenkymppiin. Mä olin niin ylpeä mun nuoresta hevosesta, sekä salaa myös vähän itsestäni. Chloe kävi ratsastamassa Liljalla koulua pari kertaa viikossa, mutta me oltiin yhtä mieltä siitä että Lilja selvästi nautti enemmän estetouhuista, joten Chloe oli etsinyt itselleen vuokriksen, jolla se pääsi kisaamaan koulussa sillä omalla taitotasollaan. Lilja oli osoittautunut enemmän mun hevoseksi, vaikka toki Chloenkin nimi loisti vielä tamman papereissa.

    Joulu me oltiin otettu aika rauhallisesti: maastoiltu ja hömppäilty menemään. Mä olin päässyt tutustumaan vähän paremmin ratsastuskoululaisiin, kun ne tuli leikkimään tallin omistajia, ja me oltiinkin käyty yhdessä ratsastamassa ja tekemässä kaikkea hauskaa. About samoihin aikoihin tallille oli muuttanut ihan hullu arabi ja vielä hullumpi Luukas. Mä olin pari kertaa koittanut jutella sen kanssa, mutta se oli aina loppunut lyhyeen, kun mies oli keskeyttänyt mut jollain tympeällä vastauksella. Ei puhumattomuus mua sinällään haitannut, mutta mä en voinut sietää sitä tapaa millä se kohteli omaa hevostaan. Nytkin niiden karsinasta kuului ihan kamalaa pauketta ja Liljan korvat kääntyilivät hermostuneina siihen suuntaan.
    ”Ihan rauhassa vaan kohta tää on ohi”, mä rauhoittelin sitä ja silitin tamman kaulaa. Me seistiin keskellä käytävää ja eläinlääkäri tutki Liljan jalkoja sen toisella puolella. Ei kuulemma näyttänyt kovin hyvältä.

    Kun eläinlääkäri oli lähtenyt, mä laitoin talliloimen takaisin Liljalle päälle ja lähdin ulos taluttelemaan sitä. Mä halusin olla hetken rauhassa omien ajatusteni kanssa eikä tallissa se oikein onnistunut Luukaksen ja Zadan meuhkatessa seinän takana. Pienenpieniä lumihiutaleita leijaili kohti maata ja ne kimmelsi mennessään, samaan tapaan kun mun kisasuunnitelmat tälle vuodelle. Liljan hengitys höyrysi pakkasilmassa ja sen turpakarvoihin alkoi muodostua jäätä. Tamma oli tänään yllättävän rauhallinen, vaikka se olikin ollut karsinalevossa jo lähemmäs viikon, siitä asti kun meidän estetreeneissä oli mennyt joku vikaan ja Lilja oli alkanut ontumaan. Mä huokaisin syvään.

    ”Mitä mieltä oot muru, pitäisikö meidän kääntyä jo takaisin?” kysyin tammalta kun me saavuttiin ison tien risteykseen. Mä pysähdyin ja niin teki Liljakin parin askeleen päästä. Se katsoi ensin kumpaankin suuntaan ja sitten takaisin muhun. Tiesikö se jotain mitä mä en vielä ymmärtänyt? Hetki me siinä seistiin ennen kuin mulle alkoi tulla liian kylmä ja lähdin kävelemään takaisin kohti tallia. Lilja seurasi perässä kiihtyvin askelin. Iltaruokaaika taisi lähestyä.

    ”Miten te tarkenitte käydä kävelemässä, tuolhan on 18 astetta pakkasta!” Kassu tervehti meitä Symppiksen karsinalta.
    ”Olihan toi aika tuskaa”, myönsin ehkä hieman synkän kuuloisena sillä Kassun naama vakavoitui heti. Talutin Liljan sen omaan karsinaan ja riisuin siltä suitset pois päästä. Kassu katsoi mua edelleen hieman omituisesti joten päätin valottaa tilannetta. ”Lilja sai kolme kuukautta saikkua. Ja senkin jälkeen pitää ottaa ainakin puoli vuotta varovaisemmin.”
    ”Siis mitä?”
    ”Sillä on jaloissa vikaa”, eka mua ei oikein huvittanut valottaa asiaa enempää, mutta sitten kaikki vaan tuli vyöryn lailla ulos. Aina huonosta alastulosta ja pahasta ontumisesta eläinlääkärin diagnoosiin.
    ”Ei hitto, te ette sit pääse kisaamaan tänä vuonna..”
    ”No ei päästä..” mä myönsin. ”Mutta kuulemma, jos antaa ton parantua ihan hissun kissun, niin sen pitäisi parantua sit ihan kuntoon asti. Että ei tää kai mikään loppu ole.”
    ”No se on tietty tosi hyvä”, Kassu sanoi myötätuntoisesti. Mä koitin hymyillä, vaikka se tuntuikin nyt aika mahdottomalta.

    Kävin laittamassa Liljan iltapuuron turpoamaan ja mittasin samalla aamuruuat ämpäriin. Kävin vielä tsekkaamassa että Liljalla oli kaikki hyvin, silittelin sitä hetken, ja lähdin sitten rämpimään mun autolle. Ei mikään paras aloitus tälle vuodelle.

    • #4462 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Voi että miten kiva saada Henryltäkin tarinaa! Tässä oli tosi seesteinen ja haikea tunnelma, siinä missä myös vähän alakuloinen ja toiveikaskin. Sulla on niin kivan selkee tapa kirjottaa eikä sun tarinoista vaan saa tarpeekseen! Lilja ressu, jään odottamaan että kuullaan miten tässä käy.

  • #4590 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    4.2.19

    ”Hei nyt! Äijä.” Puuskahdin ja seisahduin Hurmoksen vierelle. Mä olin ihan neuvoton. Millä ihmeellä mä saan sen lähtemään maastoon itsekseen? Ori tuijotti mua loukkaantuneen näköisenä sieraimet ja silmät suurina. Ihankuin mä olisin laittanut sen tekemään jotain tosi kamalaa. ”Mä vaan haluun maastoon, tajuutko? Mikään ei syö sua sielä.” Kohotin käteni Hurmoksen turvalle ja annoin mustan ori nuuhkia sormiani. ”Hölmö sä olet.” Huokaisin ja puhdistin päätäni.

    Valmennusviikonloppu on ohi ja olin päättänyt liikuttaa Hurmoksen maastakäsin ihan kevyesti että se vähän palautuisi sen jälkeen, ja samalla testata millä keinoin mä saisin sen pääsemään yli kaveririippuvaisuudestaan. ”Valera sentään uskals mennä yksin. Ettäs tiiät.” Teki mieli murjottaa, mutta eihän se mitään auttaisi. Pitäisi olla kärsivällinen. ”Kesään mennessä me muuten päästään maastoon ihan vaan keskenään.” Uhosin ja tein Hurmoksen kanssa ympyrän jotta sain sen kääntymään takaisin maastopolkua kohti. Ennenkuin ori kerkesi itse vetää jarrut päälle pysäytin sen riimunnarusta kevyesti vetäen ja laitoin peruuttamaan pari askelta. ”Hyyyvä.” Kehuin ja taputin Hurmosta kaulalle. Sama juttu uudelleen, jonka jälkeen testasin mennä vähän pidemmälle. Toistin sitä rinkiä niin pitkään kunnes musta alkoi tuntumaan tyhmältä ja kunnes me päästiin reilun metrin verran pidemmälle kuin aikaisemmin. Se sais riittää. Onhan kesään vielä muutama kuukausi.

    Kenttä oli mitä oli. Luminen ja vähän epätasainen aurauksista huolimatta. Lunta tuli vaan niin törkeitä määriä, onneks pakkasta ei yleensä ollut yli kymmentä astetta. Hurmos talsi menemään kaula pitkällä ja turpa maata viistäen mutta silti reippaasti. Me kerettiin olla kentällä keskenämme noin vartin verran ennenkuin Henry liittyi Liljan kanssa meidän seuraan. Hurmos oli heti ihan pörheenä, pää kohosi ja jalat nousivat aikaista korkeammalle. Hörinä mikä siitä lähti oli jotenkin vaan huvittavaa, eikä se tuntunut tekevän vaikutusta Liljaan.
    ”Moi.” Äännähdin Henrylle joka nyökkäsi tervehdykseksi. Seurailin ohimennen Liljan kulkua. Se oli pirun hieno, mutta vähän vaisun oloinen. Niin oli Henrykin.
    ”Mä kuulin että se olis vähän kipee?” Kysyin varovasti. Henry nyökkäsi uudelleen.
    ”Jaloissa vikaa. Me otetaan nyt ihan rauhallisesti ja toivotaan parasta.” Henry valotti asiaa, vaikkei se selvästi halunnut kertoa siitä vaivasta enempää. Ymmärsin täysin.
    ”Auts.. Kurja juttu.” Olin oikeasti pahoillani niiden puolesta. ”Toivottavasti se paranis mahdollisimman nopeesti.”
    Henry nyökkäsi taas. Me kuljettiin eri puolella kenttää ja Hurmos tajusi rauhoittua vähitellen. Ori se selvästi oli, mutta ihmeen selväpäinen sellainen. Vähän sai esiintyä ja olla niin komeena niin komeena, mutta ei se ainakaan toistaiseksi ollut missään vaiheessa mennyt ihan mahdottomaksi.

    Sen kymmenen minuutin ajan mitä mä vielä Hurmoksen kanssa kentällä viihdyin me saatiin Henryn kanssa aikaan ihan kivan rentoo keskustelua. Se tuntui tosi mukavalta, ja sillä tavalla rauhalliselta että mä varmasti tulen sen kanssa juttuun. Harmi vaan sen tamman vuoksi, mutta ehkäpä ne voisi lähteä meidän turvasaattueeksi maastoon taluttamalla näin ensialkuun kunnes Hurmos uskaltautuu lähteen sinne yksikseen. Toivotin vielä tsemppiä kaksikolle ennenkuin lähdin viemään Hurmosta takaisin sisälle harjausta varten jonka jälkeen se pääsisi takasin tarhaan Tuikkeen kaveriksi.

    • #4598 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Toi oli kyllä kiva keksintö ottaa Hurmoksen ’maastoonlähtemättömyys’ tollaiseksi toistuvaksi elementiksi tarinoihin. Tuntuu sitten niin moninkerroin paremmalle sen kerran kun homma onnistuu. Kiva kanssa kun otit Henryn ja Liljan mukaan tarinaan! Saat 1hp ja 1sp

  • #4684 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    8.2.2019

    ”Hyyyvä. Tosi hyvä!” Pysähdyin kentän keskelle Hurmosta kehuen, puoliksi nauraen ja puoliksi hengästyneenä. Kenttää valaisi sinne suunnatut valot ja taivaalta leijaili hiljalleen lumihiutaleita maata kohti. Hurmos pysähtyi päätään heilauttaen eteeni ja kurotti heti päätään lähemmäs. Tarjosin sille taskustani kuivatun omenan palasen palkkiona hyvästä työstä ja kohotin toisen käteni silittämään sitä. Olin ottanut asiakseni alkaa käsittelemään Hurmosta enemmän maasta käsin, jotta se oppisi luottamaan muhun ja ehkä sitä kautta yksin pihasta lähteminen helpottuisi. Nyt mä en kuitenkaan miettisi sitä, vaan keskittyisin vaan siihen että meillä molemmilla on hauskaa. Ainakin tumma ori näytti tyytyväiseltä kulkiessaan perässäni kun lähdin kävelemään uraa pitkin.

    Ensin olin taluttanut Hurmosta pari kierrosta narun päässä kentällä, ja sitten päästänyt sen vapaaksi. Ensin Hurmos oli vain seissyt paikallaan ja ihmetellyt maailman menoa, mutta sitten ori oli ottanut vapauden ilakoida säntäämällä kentän päästä päähän ja lopulta piehtaroimalla. Kentän pohja oli sen verran hyvä pienestä puuterilumi kerroksesta huolimatta että uskalsin antaa sen juosta vapaasti, ennenkuin lähdin sitten houkuttelemaan sitä juoksemaan mieluummin mun kanssa. Mä en oikein tiedä, onko hevosen kanssa leikkimiseen mitään oikeita tapoja tai sääntöjä. Teen vaan mikä oikeelta tuntuu ja mikä on hauskaa. Ei Hurmosta ensin oikeastaan kiinnostanut tehdä juttuja mun kanssa, joten jouduin turvautumaan mukaan ottamiini herkkuihin. Kun ensimmäisen kerran sain Hurmoksen kulkemaan luokseni, huiman metrin päähän, tarjosin sille kuivatun omenan palasen joka toimi loistavana motivaattorina. Sen jälkeen Hurmos oli ollut uteliaampi sen suhteen mitä mä teen, ravannut perässä mun juostessa, pysähtynyt ja jopa peruuttanut pari askelta kun pyysin. Vielä mä jouduin kädellä vähän painamaan sitä ryntäistä että ori tosiaan peruutti ja muuta sen tapaista, mutta ekaksi kerraksi se oli ihan nappisuoritus. Paljon tyytyväisempi en voisi olla.

    Muutama kierros me vaan käveltiin rauhallisessa hiljaisuudessa, jonka jälkeen otin orin uudelleen narun päähän ja lähdin kuljettamaan sitä sisälle. Matkalla sammutin kentän valot ja tallissa päästin Hurmoksen sen karsinaan.
    ”Oho, no moi.” Bongasin tutut kasvot tummine kiharoineen muutaman karsinan päässä. Lola kohotti katseensa ilahtuneen näköisenä.
    ”Moikka!” Nainen vaikutti pirteämmältä, enkä ihmettele miksi. Sen edessä olevasta karsinasta pilkisti ruskea turpa joka hamusi pehmeästi Lolan kättä.
    ”Miten se on kotiutunu?” Kysyin vetäessäni Hurmoksen karsinan oven kiinni ja kävelin Lolan luo. Tietty mäkin halusin vähän tehdä tuttavuutta tän uuden hevosen kanssa.
    ”Ihan hyvin, siltä se ainakin vaikuttaa. Se on niin kiltti Bigsyyn verrattuna.” Lolan puheesta kuului läpi selvästi että se oli jo ihan myyty. Olispa mullakin varaa omaan hevoseen, mutta toisaalta, ehkä mulle riittää Hurmos. Sasun korvat olivat hörössä kun ojensin kättäni sen nuuhkittavaksi ennenkuin siirryin silittämään sen poskea.
    ”Ootko sä miettiny jos antaisit Bigsyn tuntikäyttöön? Se vois tehdä sille ihan hyvää.” Utelin ja tungin käteni takkini taskuihin. Varsinkin nyt kun Lolalla on kaksi hevosta niin eikai se millään kerkeä aina molempia liikuttamaan. Mutta mistä minä tiiän vaikka kerkeiskin, niin en maininnut siitä mitään.

    Hurmosta hoitaessa suositus on että se olis käytävällä kiinni, muttakun mä viihdyn niin paljon paremmin karsinassa. Hurmos malttoi seistä paikallaan ehkä ensimmäisen minuutin jonka jälkeen sitä kiinnosti ihan kaikki muu mitä tallissa tapahtui. Varsinkin Luukaksen kulkiessa ohi Zadan kanssa Hurmoksen korvat painuivat luimuun ja ori pyörähti karsinassaan häntäänsä viskoen. ”Koitahan keskittyä nyt hetki.” Totesin orille sen pysähdyttyä. Kärsivällisyydellä sain sen kaviot puhdistettua ja jalat sekä pään harjattua. Muuta se ei vaatinut, kun olin ennen kentälle menoa harjannut koko hevosen kauttaaltaan. Heitin vielä varmuuden vuoksi fleeceloimen Hurmoksen selkään, vaikka tallissa olikin lämmin. Se oli kuitenkin piehtaroinut ulkona ja no, mä nyt tykkään olla mieluummin liian varovainen. Iltatalliin ei olisi enää pitkä aika, niin eiköhän Naava tai Elyssa sen ottaisi silloin pois.

    Auton kyytiin noustessani oli jo ihan pimeetä. Moottori hurahti kauniisti käyntiin. Mun luotettava ja uskollinen Zio. Lähdin ajamaan kotia kohti radiota kovemmalle säätäen. Uskollisen Zion vasen ajovalo oli kyllä ihan päin honkia, pitäis käydä ostamassa uusi lamppu. Pysähtyessäni ensimmäisiin vastaan tuleviin valoihin kertasin sen päivän tapahtumia. Miro oli käyttänyt Mymmistä klinikalla, oli kuulemma useemman kuukauden parantuminen edessä. Tietysti mä yritin parhaani mukaan sitä lohduttaa, kerroin että Mymmeli on niin kova mimmi että se selvii mistä vaan. Ainakin toivoin niin, mutta sitä mä en sanonut ääneen. Ratsastuskoululla käydessäni sen mustangin omistaja oli tuijottanut mua kun juttelin Dineon kanssa, ja ihankuin se olisi mutissut jotain kissasta. Varmaan vaan kuulin väärin. Ja kaiken lisäksi Lilykin on taas menossa jonnekin sen Kristiainin kanssa. Ääh.

    Vihreän valon syttyessä painoin varotellen kaasua kytkintä nostaessani. Enpä olis uskonut että sinä päivänä tapahtuisi enää mitään ihmeellistä, mutta kotiin päästyäni ja kännykkän avatessani esille räpsähti isältä tekstiviesti, jossa oli linkki uutiseen paikallisesta susihavainnosta, ja Lolalta kuva sen uudesta koirasta.
    Mistä se oikein kiskoo tota rahaa noihin eläimiin?
    Koiran nimi oli kuulemma Sputnik, mutta sehän on hurjan vaikee lausua.
    ’se vois olla Tykki’
    Lähetin lyhyen vastauksen mun mielipiteestä Lolalle, pieni kateus ja ikävä pintaan nousten. Pitäisi käydä porukoiden luona katsomassa omia koiria taas pian.

    —-
    nää mun tarinat tuntuu olevan nyt vähän sekavia ja tylsiäkin, koittakaa kestää siihen saakka kunnes taas löydän kunnon inspiä ja juonenkulkua :’)

    • #4687 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Ei tää mun mielestä ollut sekava tai millään tavalla tylsä. Sellainen rento perus hoitotarina missä oli kuitenkin sopivasti uutta ja ajankohtaisia tapahtumia. Saat 2hp ja 1sp

    • #4806 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 123
      • Perus pullaponi

      tää Jessen ja Hurmoksen yhteiselo on mukavaa luettavaa ja siis Jesse on yhä jotenki nii hyvin rakennettu hahmo, kirjotat sillä nii hyvi!

  • #4972 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    2.3., Tie Tähtiin estevalmennus Seppeleessä

    Mä en ihan tiennyt, miten mun olisi tarkoitus saada Hurmos pidettyä suorassa. Ori oli menossa eteenpäin kuin höyryveturi ihan oman mielensä mukaan, eikä mulla ollut siihen paljoa sanottavaa. Alkulämmittelyt vaati aivan jumalattoman määrän pohjetta ja siinä samalla myös kättä, samalla kun mä muistutin itseäni etten saisi turhautua ja jäädä vetämään. Hurmosta ei paljoakaan mun pidätykset kiinnostanut alkuun, mutta kun mä vaan jaksoin ja maltoi pyytää sinne volteille, asetuksiin, väistöihinkin, niin vähitellen se alkoi kuuntelemaan. Sainpa Hurmoksen pysähtymäänkin ja ottamaan ihan pari peruutusaskelta, ja sen mä saatoin jo ottaa henkilökohtasena voittona.

    Ekat hypyt oli yksittäisiä. Hurmos oli tosi vahva edestä ja imi esteelle sellaista vauhtia, että ensimmäinen hyppy lähti aivan liian kaukaa. Onneksi mä osasin varautua siihen, kun mä en selvästi osannut sitä estää.
    ”Paljon maltillisemmin seuraavalla kerralla!” Meidän valmentaja huusi, vaikka se oli mulle itsellekin päivänselvää. Vieras ympäristö, vieraat hevoset ja esteet tuntui olevan Hurmokselle niin paljon sulateltavaa, että se oli kaikkea muuta kuin nautinnollinen ratsu. Hauska miten yhdestä pienestä hevosesta tulee esille niin monta eri puolta, kotona se ei uskalla lähteä pihasta yksin ja muualla se vaatii ratsastajalta enemmän kuin paljon. Nostin laukan uudelleen rauhallisesti, ja käänsin katseen esteelle.

    ”Elikkä kaksoissarjalta tiukka käännös oikealle, ja suoristus pystylle. Ne suoristukset pitää saada hyvin läpi, eikä sitten tulla lujaa.” Hanski laittoi kätensä puuhkaan, varmaan sormia lämmittääkseen, ja siirtyi maneesin päätyyn seisomaan. Mä ja Hurmos saatiin lähteä tekemään ensimmäisenä. Hengitin ulos, pieni asetus, ja laukka. Nosto oli hyvä, tempo oli rauhallinen ja eteenpäinpyrkivä. Aina siihen saakka, kunnes käänsin esteelle. Etujalat kauhaisivat eteenpäin, mutta kun mä reagoin tarpeeksi nopeasti, pidätys ja sisäpohje, pidätys, istu alas, niin tumma ori jaksoi himmata.
    ”Hyvin ennakoitu!” Hanski kehaisi ja me ylitettiin ensimmäinen este. Pohje, ja väliin tuli yksi laukka askel. Ponnistus lähti oikeasta kohtaa. Nousin jalustimille, annoin ohjaa, ja seuraavakin este ylitettiin. Käänsin katseen heti seuraavalle esteelle, ja pohkeella käänsin. Ohja näytti tietä, ja käännöksestä tuli tosiaan tiukka. Varmaan jokainen Hurmoksen jalka meni ristiin sen tehdessä kähes nuolenkärjen mallisen käännähdyksen, ja takapää ponnahti ilmaan. Reitti kärsi, mutta pienen mutkan kautta ennätin suoristamaan orin esteelle. Laajempi kaarre oli helpompi hallita, mutta lähesyminen jäi vinoksi.
    ”Nopeammat avut seuraavalla kerralla, ratsastajan pitää olla hereillä!” Hanski kommentoi. Annoin Hurmoksen jatkaa pari askelta laukassa kunnes hiljensin sen raviin, ja lopulta käyntiin. Annoin inasen pitempää ohjaa mutta jatkoin orin työstämistä samalla, kun seuraava ratsukko lähti suorittamaan.

    Laukka nousi, mutta tajusin samantien että se oli väärä laukka. No just. Takaisin raviin, voltti ja uusi yritys. Nyt oli vasen, ja kerkesin ihmetellä että mikähän sähläys sekin oli kun ohjasin Hurmoksen ristikolle. Jäin pidättämään vähän liian pitkään, ja Hurmos ponnisti tosi läheltä. Jos kyseessä olisi tyylipisteet, niin me oltaisiin juuri saatu nolla. Sentään päästiin yli, mutta laukkakin vaihtui vasta esteen jälkeen. Turhautti, mutta sivuutin sen. Ohjasin orin suoran linjan jälkeen oikealle. Tiukat kurvit ei selkeesti ollut meille ongelma, ja tällä kertaa päästiin suoraan esteillekin. Estesarjan jälkeen orista irtosi pukkisarjakin, jonka aikana Hurmos repi ohjat mun käsistä aivan täysillä. Selässä mä pysyin, se ei ole yleensä ongelma, mutta kolmoissarjalle pääseminen oli. Käytin sisäpohjetta melkeen kuin henkeni pitimiksi, ja ne esteet me mentiin ihan kyseenalaisella ohjastuntumalla. Sain ne kuitenkin kerättyä, ja ihan hillitysti me päästiin viimeinenkin este.
    ”Aikamoista.” Hanski totesi ensimmäisenä. ”Nytpä sitten pyrit siihen, ettei se lähde tuolla tavalla pukittamaan. Intoa saa olla, mutta ei ihan noin.”

    Valmennuksesta jäi ylipäätään aika mitäänsanomaton olo. Loppua kohti parani, mutta se ei lohduttanut, kun mietin että esteradalla on tasan yksi mahdollisuus yrittää. Ei voisi antaa tilaa virheille. Silti, taluttaessani Hurmosta ulos maneesista mua alkoi väkisin hymyilyttään. Sillä oli selkeesti kivaa, ja joka kerta mä opin siitä jotain uutta. Kyllä tää tästä.

    591 sanaa

  • #4973 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    Eka osakilpailu
    24.2.2019

    Aamu valkeni aurinkoisena. Mä ja muutama muu huristeltiin Elyssan rekalla paikalle. Matka ei ollut kauheen pitkä, ja mulla on tosi virkee olo. Oon täysin valmis tähän, ja niin on Symppiskin.
    Meen tutustumaan alueeseen, katselemaan onko Hukkasuo pysynyt entisellään ja muistelemaan mun ja Aten menoa täällä. Käyn verryttelyalueella, hakemassa tarjoilusta kahvimukin itelleni ja päätän sitten pyörähtää takaisin päin. Onneks tässä on aikaa, voi ottaa vähän rennommin.

    Rekalle palatessani Jesse on jo työn touhussa. Pysähdyn miehen eteen kattomaan ku se tarkistaa Hurmoksen satulan kuntoa tai jotakin.
    “Tolta saa kahvia jos haluut”, kerron. Jesse nostaa katseensa hetkellisesti muhun.
    “Joo, mä käyn varmaan pia hakemassa. Kiitti”, mies hymähtää keskittyneenä. Päätän antaa Jessen olla, mutta juuri kun oon menossa tsekkaamaan Symppiksen mielentilan, se huikkaakin mut takasin.
    “Mites sä ja Nio?” Jesse kohottaa kulmiaan nopeasti. Tuntuu hassulta kun me lähes aina puhutaan vaan musta, tai sitten musta ja Niosta. Ei koskaan Jessestä itestään. Päätän kuitenkin vastata Jessen kysymykseen vastakysymyksen esittämisen sijaan.
    “Tosi hyvin, vietettiin ystävänpäivä yhessä, ja itse asiassa haluukko kuulla mitä mä tein”, pidättelen virnettä. Jesse kattoo mua odottavasti ja hinkkaa sormenpäällä jotain kuivunutta rapaa jalustinhihnoista.
    “Valehtelin ikäni raflassa ja ostin viiniä”, nyt annan sen virneen levitä mun naamalle. Tajuttuaan mitä mä sanoin Jesse alkaa nauraa.
    “Mitä, sähän oot seittemäntoista! Kassu!” mun nimen se lausuu toruvasti, mutta leikkisällä tavalla. Sitten Jesse katsahtaa mun naamaa tarkastellen. “No joo, kyllä mäkin varmaan menisin lankaan. Näytät yheksäntoistavuotiaalta”, saan vastauksen.
    “Joo siis mun naama on muuttunu hitosti tän viime vuoden aikana. Hoikentunu tai jotaki. Olin paljo enemmä kakaran näkönen ku alotin Hallavassa”, selittelen ja hieraisen leukaa.
    “Millon sä alotit?”
    “Kaks vuotta sitte. Täällä oli sellanen tinker ku Palle”, nyökkään.
    “Ahaa, okei. Oon vähä kateellinen sulle, kasvaisinpa mäki vielä”, Jesse tuhahtaa hyväntuulisesti. Meidän keskustelu jää aikalailla siihen, mäkin lähden laittamaan Symppistä valmiiksi.

    Verryttelyssä on hitonmoinen ruuhka. Saan olla onnellinen että Symppis on niin tasanen hevonen, se ei vedä nokkiinsa vaikka joku välillä käykin turhan lähellä tai jos joutuu pysähtelemään paljon. Tamma tuntuu hyvältä ylipäätään, vähän joudun herättelemään sitä. Pohjeavut ei meinaa mennä läpi ennen kuin verkan loppuosassa. Alan antaa löysempää ohjaa ja ruunikko käyttää tilaisuuden hyväkseen alkaen venyttää kaulaansa maata kohti. Taputtelen sitä ja seurailen muiden menoa tyytyväisenä. Nio taistelee Fonzien kanssa kauempana, se poni kuvittelee olevansa tykinkuula taas vaihteeksi. Hymyilen itekseni ja poistun verkka-alueelta käyskentelemään muualle.

    “Ratsastakin sitte hyvin!” Nio huudahtaa mun perään kun mä poistun areenalle. Nostan kättä merkiksi että kuulin kyllä ja vetäisen henkeä. Vähän jännittää vaikka nää ei mun ekat kisat olekaan.
    Pysähdys, tervehdys, liikkeellelähtö… Alku sujuu hallitusti. Symppis etenee kylmäpäisesti ja varmasti, mun olo on enemmänkin jäätynyt ja sen todellakin näkee. Melkein unohdan tehdä siirtymisen oikeassa kohtaa, mutta Symppis pelasti mut olemalla herkkänä ja me ehdittiin juuri ja juuri. Radan viimeisillä tehtävillä sillä alkaa kuitenkin pinna palaa, eikä jaksaisi enää. Kurtistan kulmia. Symppis, pliis. Mun vuoksi. Huomaamattani päästän ohjia liukumaan turhan pitkiksi.

    Radan jälkeen mun selkä on oikeesti hiessä. Kuumottelin niin paljon näköjään, ja no, ei täällä mikään kylmä oo muutenkaan.
    Nio on valmistautumassa omaan suoritukseensa, mutta saan Aleksilta ja Elyssalta nyökkäykset sekä hymyt. Tottakai vastaan samoin tavoin ja huokaisen helpotuksesta. Paras vaihe on vasta edessäpäin, eikä toi nyt niiiin kamalaa ollut.

    “Hui saakeli!” Nio mölähtää vaan ilmestyessään tukka päälakeen liimattuna. Tirskahdan ja katon jätkää sitten kysyvästi.
    “Oliko rankkaa”, hymähdän.
    “Joo, en enää ikinä tee tota uudestaan”, Nio vastaa teatraalisesti huokaisten ja kapsahtaa mun hartialle. Huomaan että ollaan kahestaan täällä rekan takana, joten nappaankin kundista kiinni ja hymyilen kuin odottaisin jotakin. No siis, todellakin odotan. Nio nostaa kämmenensä mun poskelle ja kurottuu sitten suutelemaan mun huulia hitaasti. Hetki kestää turhan lyhyen aikaa, hieron kädelläni Nion selkää tyynesti ja päästän siitä lopulta irti.
    “Esteet vielä, ne ei voi mennä kauheen huonosti”, juttelen ja riisun takkiani. Mä ja Nio jatketaan keskustelua, ja sitten Elyssa kipaisee nopeasti hakemassa jotakin. Selkeästi valmistautumassa. Ehdotan Niolle että käydään hakemassa syötävää, johon se vastaa että jepsjuu.

    Annan Symppikselle luvan laukkaan ja me lähestytään ekaa estettä vauhdilla. Muistan puolipidätteet, pysyn hyvin hypyssä mukana ja ohjaan tammaa seuraavalle. Symppiksen korvat on niin hörössä että luulis niiden katkeavan, okseria kohti tultaessa tamma pärskähtää kuuluvasti juuri ennen pomppua. Ja sekin me vedetään vaivattomasti ja komeasti. Melkein toivon että täällä olis joku tyyppi nyt kuvaamassa.
    Symppis yrittää jälleen pidentää askeltaan, mutta mä kiellän nyt napakammin. Meidän pitää pysyä kasassa. Oon päättänyt ottavani voiton tästä. Tän pitäs olla mun ja Symppiksen bravuurilaji, jos joudutaan vikoiksi niin mä nostan äläkän!
    Viimeinen este, ja sitten se on ohi. Leveästi hymyillen poistun areenalta ja annan sadellen kiitoksia ratsulleni.
    “Oot ihan mahtava”, kehaisen ääneen.

    Mä en loppujen lopuksi yllättynyt kummistakaan sijoituksista, koulurata meni huonommin mutta esteistä me oikeesti sitten napattiin se voitto. Oon todella onnellinen nyt. Automatkalla haaveilen musta ja Niosta ison kilpatallin omistajina. Oltaisiin melkonen pari varmaan sellasissa hommissa. Katselen ruskeenvalkoista kevätmaisemaa huokaisten hiljaa. Toivottavasti loputkin startit onnistuu.

    • #4986 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 117
      • Perus pullaponi

      Tykkään tästä et saat tohon samaa suoritukset sekä muuta alku-, loppu säätöä ja sit vielä Nion ja Kassun jutut sinne! Osaispa Itekki kirjottaa noi, ku mun tarinakisapäivä ois tiivistettynä varmaa ”laitoin varusteet. Ratsastin, oli ihan hyvä. Ratsastin uudelleen. Lähdin pois” 😀
      +++Siis nii kiva toi Nion radan jälkeinen reaktio!

    • #5002 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Tuntuu hassulta kun me lähes aina puhutaan vaan musta, tai sitten musta ja Niosta. Ei koskaan Jessestä itestään.
      Sä kiteytit tän hahmon noin yksinkertaisesti ja silti niiiin osuvasti. Just sellanen se on. Vau.
      Tässä oli hyvä tempo, ja loppuun saakka säilyi mielenkiinto. Mulla on tapana aina ryhtyä jaarittelemaan, kun sä osaat kertoo just ne pääpiirteet ja sitten vähän lisätä sinne pätkiä, jotka lukijaa kiinnostaa ja tuo väriä siihen tarinaan. Sä se osaat!

    • #5012 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Samaa mieltä Jessen ja Nion kanssa, tää tarina eteni todella mukavasti ja silleen joutusasti mutta piti kuitenkin otteessaan ja ”hidasti” aina oikeissa kohdissa keskittyen niihin kaikkein mielenkiintosimpiin pätkiin. 1sp 2kp 2ep ja 2kisapistettä

  • #5193 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    5.3.19, Tie Tähtiin kouluvalmennus Auburnissa

    Auburniin oli meitä Hallavalaisia lähtenyt tällä kertaa vaan minä ja Miro. Onneksi oli Miro, muuten olisin varmaan jättänyt menemättä. Hurmos ja Salty selvisivät ehjinä perille, vaikka eka mä mietin mitä se tykkäisi lähteä reissuun ilman tuttuja. Mun valmennus oli Miron jälkeen, joten kerkesin hetkeksi kapuamaan Auburnin maneesin jumalattoman kokoiseen katsomoon. Kun helpon B:n ratsukot alkoivat verkkaamaan ratsujaan katseeni kiersi maneesin katon rajassa. Se oli ihan valtava, valaistu, lämmin. Millasia kroisoksia sillä tallilla oikein käy? Mitä Miro oikein Hallavassa tekee, kun sillä on jotain yhteyksiä tänne? En tiiä siitä, mutta jos mä olisin tollain vaahtosammuttimen kokosena pojankloppina päässyt edes puoliksi näin hienoon paikkaan, en takuulla olisi tyytynyt Hallavan ratsastuskouluun. Sen sijaan nyt näin aikuisiällä sellainen maalaismainen pikkutalli tuntui tutulta ja turvalliselta, ja mä viihdyin. Auburnissa mä olisin vaan erottunut joukosta kaikista vääristä syistä.

    ”Noniin..” hengähdin hiljaa itsekseni Hurmoksen satulavyötä kiristäessäni. Ori viskaisi päätään ja sen etujalka pamautti lattiaa. En alkanut torumaan. Aloin epäillä ihan kaikkea kun painoin kypärän päähäni. Mun ratsastuskengät oli varmasti liian likaiset. Huppari ei tunnetusti ollut paras vaihtoehto, muttakun mun kaikki vaatteet oli likasia. En ollut taas jaksanut pestä pyykkiä moneen viikkoon. Se ainoo musta huppari oli vielä toistaseks tarpeeks puhdas että sillä kehtas tulla. Röökiltä se haisi, mutta siitä nyt ei pääse eroon kun mun on pakko niitä syöpäkääryleitä kiskoo. Hurmoksen ohjista tarttuen lähdin taluttamaan sitä maneesia kohti. Koulua mä osasin vääntää, ja niin osaa Hurmoskin. Ei tää vois ihan hirveen huonosti mennä.

    Osasin vähitellen yhdistää hevoset ja kasvot toisiinsa kun samat ratsukot tuntuivat pyörivän samoissa valmennuksissa. En tiennyt pitäiskö niiden kanssa alkaa jo juttelemaan, kommentoida ohimennen että voi veljet, tehän veditte hyvin! tai voi rähmä, ens kerralla paremmin. En siis kommentoinut ollenkaan. Välttelin katsekontaktia. Hurmos kuoputti etujalallaan maneesin pohjaa sieraimet väristen kun ponnistin orin selkään. Se lähti samantien liikkeelle, mutta pidätin saadakseni satulavyön kiristettyä. Onneksi kohta tulee kesä, en malta oottaa että pääsen sen törkeestä talvikarvasta eroon.

    Isabella Sokka oli tiukan oloinen, lyhyehkö brunette nainen, joka silmäili ratsukoiden valmistautumista. Hän esitteli itsensä, siltä varalta ettei joku vielä tiennyt kuka hän oli. Kaikki varmasti tiesivät. Sokat olivat tunnettuja jo tallinsa puolesta, nyt vielä enemmän heidän räjähdysmäisen suosion saaneen varustemalliston puolesta. Ensin mua hirvitti ajatus joutua joidenkin niin fiinien ihmisten tiluksille, mutta sitten totesin, että toisaalta, mitäpä menetettävää mulla on? Jos mä kerran käyn kääntymässä niiden arvostelevien silmien alla, niin siinäpä käyn. Kokemus sekin. Sen sijaan Isabella tuntui ihan reilulta valmentajalta. Siinä missä se oli jämerä ja vaativa, niin se toi mielipiteensä ihan kivalla tavalla esille. Ei mua haitannut, vaikka se ei sen sanoja kaunistelisi, kun en ota sellasta itteeni.

    Hurmos toimi ihan pirun hyvin. Se oli reaktiivinen ja hereillä, mutta se säily pehmeenä. Olin vähän yllättynyt. Tää oli toinen kerta, kun se kulki melkeen ajatuksen voimalla, ja eka kerta oli ennen uutta vuotta kun sain itsekseni touhuta sen kanssa kentällä lumisateessa. Olin silloin ollut hyvällä tuulella, rento, tyyni. Ja yksin. Nyt mun ympärillä oli monta ratsukkoa, vieras paikka, tuleva osakilpailu hengitti jo uhkaavasti niskaan. Silti, heti alusta Hurmos kuunteli pohjetta, aika nopeasti se alkoi ottamaan takajalkoja alleen. Siirtymiset oli parin ensimmäisen vähän huolimattomamman yrityksen jälkeen siistejä ja täsmällisiä. Hurmos tukeutui juuri sopivasti kuolaimeen pysähdyttyään, myötäsin samantien, ja se pysyi itse tasapainossa. Taputin tummaa oria kaulalle, ja pyysin sen uudelleen raviin.

    Kokoaminen ei oo mulle helppoo, Hurmoskin lisää mieluummin, mutta nyt se sujui. Pidin Isabellan tavasta ohjata meitä.
    ”Aika hyvä”, nainen totesi meidän saatua pätkä koottua laukkaa aikaiseksi. ”Vielä kun muistat nostaa käsiä vähän että niihin tulee selkeä kulma ja pidät sen katseen ylhäällä niin vielä parempi.”
    Sen sijaan laukanvaihdot käynnin kautta meinasi mennä aika säätämiseksi. Hurmos ei ymmärtänyt, miksi se sai laukata vaan pari askelta ja sitten piti jo ottaa käyntiä. Se ei meinannut malttaa kuunnella.
    ”Nopeammin ne avut!” Isabella komensi. ”Kun sä annat selkeät avut sun täytyy itse olla jo askeleen edellä seuraavaa varten. Nyt ne tulee liian myöhään, eikä se ymmärrä mitä sä pyydät.”

    Loppujen lopuksi saatoin olla tyytyväinen antaessani hikiselle orille pitkät ohjat. Se oli ollut tosi hieno, ja jokaisesta tehtävästä saatiin hyvät pätkät tehtyä. Parempaa mä en siltä voisi pyytää, ja salaa olin tyytyväinen siihen, että juuri Auburnissa me pärjättiin. Taputin Hurmoksen kaulaa ja ori vastasi hengähtämällä syvään. Sekin tuntui tietävän tehneensä hyvin.

    691 sanaa

  • #5198 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    10.3., Tie Tähtiin kouluvalmennus Saaristossa

    ”Miten sulla menee?” utelin Lolalta meidän laittaessa ratsujamme kuntoon Saariston tiloissa. En mä mitään yksityiskohtia tiedä, mutta oon ymmärtänyt että naisella on viimeaikoina ollut aika paljon kaikkee meneillään. Se vaikuttaa kuitenkin jo vähän paremmalta kuin mitä se on ollut.
    ”Tässähän tää”, Lola vastasi vähän hymyillen. Sen katse ei käynytkään mussa. Nyökkäsin hiljaisesti ja palautin omat silmäni Hurmoksen suitsien hihnoihin joita parhaillaan kiinnitin.
    ”Kiitti kun huolehdit aina”, Lola lisäsi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hymähdin hiljaa hymyillen ja nyökkäsin uusiks.
    ”Tottakai. Sitä varten kaverit on.”

    Laiskuus ei kyllä ikinä oo Hurmoksella ongelma. Onneksi. Siltä löytyy oma moottori, joka toisaalta tuntuu olevan näiden suokkien perusvarustus, mutta jos sen oikeasti haluaa saada tekemään hommia niin kyllä siinä pohkeita tarvitaan. Mielestäni olin oppinut miten sitä ajetaan, mitä se tarvii ja vaatii, ja mukautumaan siihen. Kokoajan harvemmin kävi sillä tavalla, etteikö me ymmärrettäisi toisiamme. Mä tiesin, että Hurmuu jännittää uusi paikka ja kasa uusia hevosia. Tässä valmennus ryhmässä oli enemmän vieraampia ratsukoita kuin aikaisemmissa, Lolaa tietty lukuunottamatta. Ori pureskeli kuolaimiaan ja heilautteli päätään ohjasotetta vastaan. Sitä oli pakko työstää paljon ympyrällä ensin, ehkä siksi että mä pidän ympyrätyöskentelystä ja mun on helpompi hallita hevonen silloin, tai siksi että ne sopi Hurmoksellekin ja se malttoi unohtaa ylimääräiset huolenaiheet. Jokatapauksessa se toimi, Hurmos alkoi rentoutumaan ja me päästiin nostamaan ravi.

    Vauhdikkaammat askellajit sai orin innostumaan siten, että vielä käynnissäkin se jaksoi polkea hyvin eteenpäin. Myötäsin liikkeeseen koko keholla vaikka samalla pysyin ryhdissä. Meidän valmentaja Henry oli antanut ohjeet mitä pitäisi lähteä tekemään, eikä se kuulostanut turhan hankalalta. Täyskaarrosta pohkeenväistöä, ja sehän meiltä sujui. Lähdin ohjaamaan Hurmosta tehtävänantoon, ja väistättämään uraa kohti. Ori asettui ja alkoi ottamaan rehellisiä sivuaskeleita, loppua kohden huomasin sen valuvan etuosasta.
    ”Jämäkästi pohkeiden välissä loppuun saakka!” Henry komensi.

    Vastalaukka oli meistä molemmista kurjaa. Hurmos ei halunnut nostaa ja mä olin muutenvaan vähän kujalla sen kanssa. Tuntui etten mä jotenkaan yhtään osannut mukautua siihen, vaikka eihän sen niin vaikeeta edes pitäisi olla.
    ”Istu suorassa! Pidätä, nyt se kiihtyy vaan. Anna selkeämmät avut!” Henry jaksoi komentaa meitä usein, ihan syystäkin kylläkin, ja lopulta sen avulla vastalaukkakin alkoi sujumaan. Taputin Hurmosta kaulalle.

    ”Pidätä vielä, mä en nää nyt yhtään mitään eroa. Näiden kuuluu olla selkeitä siirtymisiä askellajien sisällä!”
    En tuntunut löytävän mitään sopivaa välimaastoa että paljonko pidättää ilman että Hurmos pudottaa raviin. Vedin syvään henkeä ja pidätin oria, asetin ja nostin laukan uudelleen. Lisätä se kyllä halusi, mutta kokoaminen oli hankalempaa.
    ”Noin, noin! Nyt pohje! Hyvä, paljon parempi”, Henry oli lopulta tyytyväinen meidän aikaansaamaan koottuun laukkaan, ja mä saatoin huokaista helpotuksesta sekä päästää Hurmoksen loppuhöntsyilemään pidemmällä ohjalla.

    (418 sanaa)

  • #5209 Vastaus

    Naava
    Osallistuja
    • Postauksia: 4
    • Maitovarsa

    Estevalmennus Saaristossa
    lauantai 9. maaliskuuta 2019

    Oli lauantaipäivä ja keli oli kääntynyt plussan puolelle. Aamulla leijailleet lumihiutaleet olivat lätsähtäneet maahan loskaksi, joka litisi saappaiden alla Naavan taluttaessa Tillin ulos Saariston hevosopiston vanhasta tallista. Tamma oli saanut lepäillä siellä pari tuntia sillä aikaa kun samalla kyydillä tulleet Jesse ja Hurmos olivat olleet valmentautumassa.
    Naava ohjasi Tillin suoraan korokkeen viereen, ei tässä kelissä viitsisi kävellä edes maneesille. Tilli otti muutaman varovaisen askeleen eteen ja sivulle Naavan noustessa seisomaan korokkeen päälle, mutta rauhoittui nopeasti. Naava asetteli jalkansa jalustimeen ja ponnisti sitten sulavalla liikkeellä ison kimonsa selkään. Vielä satulavyön tarkistus ja sitten Naava antoi Tillille luvan lähteä kävelemään eteenpäin.

    Naavalla itsellään oli hieman väsynyt olo aamuisen matkustamisen ja kaiken sen odottelun jälkeen, mutta Tilli sen sijaan tuntui vireältä. Sen korvat kääntyilivät muita ratsukoita, sekä kentällä lojuvia esteitä kohden, ja pienimmästäkin painonsiirrosta tamma oli valmiina lähtemään raville. Naava otti vielä pysähdyksen ja kiristi vyötä viimeisen kerran ennen kuin alkoi keräillä ohjia käteen ja antoi Tillille luvan raviin. Tamma vastasi apuihin innoissaan ja lähti pää ylhäällä touhottamaan eteenpäin. Vauhtia oli ehkä hieman turhankin paljon, mutta pidättämisen sijaan Naava lähti ratsastamaan pääty-ympyrälle, koittaen saada tamman taipumaan. Vielä ensimmäisen tai toisenkaan ympyrän jälkeen ei suurempaa muutosta ollut ilmassa, mutta siinä vaiheessa kun Naava otti mukaan satunnaiset volttikahdeksikot, meni Tilli sen verran hämilleen, että sen oli pakko keskittyä siihen mitäs nyt tapahtuu.

    Sen sijaan että Naava olisi laukkuuttanut Tilliä ympäri maneesia, nainen päätti ottaa laukannostoja. Ensimmäinen onnitui ihan hyvin, vaikkakin hieman hätäisesti, mutta takaisin raviin tamma ei olisi halunnut siirtyä ollenkaan. Naava istui tiiviisti satulassa ja myötäsi heti ohjasta halutun askellajin saatuaan. Kymmenen metriä eteenpäin, puolipidäte, laukka-avut ja Tilli nosti innokkaana uuden laukan. Seuraava ravipätkä onnistuikin sitten jo paljon paremmin ja Tilli malttoi rauhassa odottaa uutta laukannostoa. Tällä kertaa Naava antoi tamman laukata hieman pidemmän pätkän ja ohjasi sitten keskihalkaisijalle, jonne hän ratsasti laukanvaihdon ravin kautta. Vielä muutamat laukannostot toiseenkin suuntaan ja sitten parivaljakko oli valmiina aloittamaan varsinaisen valmennuksen.

    Naava antoi Tillille vähän pidempää ohjaa käynnissä sillä aikaa kun valmentaja selitti tehtävän ja pari muuta valmennettavaa ratsukkoa suoritti radan ensin. Muuri näytti aiheuttavan hieman hämmennystä hevosissa, mutta Naava uskoi että Tilli oli jo niin tottunut kaikennäköisiin maastoesteisiinkin, ettei yksi muuri paljoa sen mieltä hetkauttaisi. Kerätessään ohjia käteen, Tilli valpastui heti ja nosti napakan laukan suoraan käynnistä. Naava ratsasti hyvän kulman ja suoristi sitten linjalle. Tilli olisi halunnut lähteä kiihdyttämään tahtia, mutta Naava piti tamman samassa temmossa aina esteelle asti ja myötäsi sitten hyppyyn. Se onnistui ihan hyvin, mutta seuraava kaarre aiheuttikin sitten ongelmia Tillin alkaessa kaahottaa. Kaarre meinasi mennä pitkäksi ja hyppy vinolle esteelle oli liiankin vino jolloin puomi tuli alas. Seuraavassa kaarteessa Naava otti taas reilusti aikaa vauhdin hidastamiseen ennen kuin käänsi suoralle linjalle. Tillin korvat kääntyivät tomerasti eteenpäin tamman huomatessa muuri. Ensimmäinen este ylittyi maltillisesti niin että alastulo ei venynyt kovin lähelle muuria. Naava painoi pohkeet Tillin kylkiin ja tamma venytti innoissaan askeltaan. Ponnistuspaikka löytyi täydellisesti ja muuri ylittyi kauniilla pyöreällä loikalla. Naava taputti tammaansa tyytyväisenä, vaikka parannettavaa vielä jäi toiselle kierrokselle.

    Seuraava tehtävä oli kahdeksikko, jossa ylitettäisiin neljä estettä, kaksi kummallakin lävistäjällä. Laukkojen vaihtamisessa ei ollut mitään ongelmaa, mutta esteiden välien ratsastamista Naava ja Tilli saivat treenata useampaan otteeseen. Tillin laukka oli sen verran pitkää, että sitä sai ihan huolella koota, jotta ponnistuspaikat olisivat ihanteelliset.

    Kahdeksikon harjoittelusta olikin sitten paljon hyötyä viimeiselle tehtävälle. Rata alkoi muurista, joka sai Tillin heti innostumaan. Vauhti pääsi taas kiihtymään liialliseksi, mutta Naava onneksi tiesi että seuraavaan väliin oli saatava lyhyennettyä laukkaa, jolloin hänellä oli hyvin aikaa istua muurin jälkeen alas satulaan ja ottaa pidätteitä. Kaarteesta onnistuttiin hyvin ja esteiden väliin tultiin maltillisella mutta energisellä laukalla. Tilli ei ollut aivan suorassa, mutta myös lävistäjän toinen este ylitettiin kunnialla. Tilli tiesi mitä oli luvassa seuraavana ja keskittyneenä se kaarsi vasemmalle. Tällä kertaa Naava kiinnitti enemmän huomiota suoruuteen sillä tempo oli jo hallinnassa ja se linja onnistui erinomaisesti. Vielä käännös oikeaan, hyppy, eteen ja viimeisen esteen ylitys.

  • #5213 Vastaus

    Henry
    Osallistuja
    • Postauksia: 3
    • Maitovarsa

    Varsaonnea
    maanantai 11. maaliskuuta 2019

    Kuka olisi uskonut että me oltaisiin nyt tässä tilanteessa, kun vuosi sitten Liljalla todettiin jalkavamma, jonka paranemisessa menisi useita kuukausia. Mä olin ollut ihan maassa, meidän tuleva kisakausi oli mennyt plörinäksi heti alkuunsa ja vauhdikkaat esteradat saivat vaihtua pitkiin kävelylenkkeihin. Elyssa se taisi lopulta olla, joka löysi kultareunuksen tälle mustalle pilvelle. Liljalla voisi tehdä varsan. Tietysti! Muistan miettineeni että miksen mä sitä itse heti keksinyt, sillä ratkaisuhan oli mainio. Sillä aikaa kun jalka saisi pikkuhiljaa parantua, olisi samalla jotain iloistakin odoteltavaa. Ja tässä se nyt oli.

    Niin pieni hevosenrääpäle että oikein sydän pakahtui. Sillä oli metrinmittaiset silmäripset ja vaaleanpunainen läikkä turvassa. Ihan emänsä näköinen. Mä istuin karsinan nurkassa housut ihan puruissa enkä uskaltanut liikkua senttiäkään. En halunnut häiritä tätä hetkeä.

    Synnytys oli ollut helppo ja kaikki oli tapahtunut suhteellisen nopeasti. Lilja oli nuollut orivarsan puhtaaksi ja tökki sitä nyt kannustavasti turvallaan. Levon aika oli ohi ja jaloille olisi noustava. Pikkuinen varsa näytti ymmärtävän yskän, räpäytti pari kertaa silmäripsiään ja asetteli sitten aivan liian pitkät etujalkansa haralleen. Mä pidätin hengitystä kun varsa yritti koko kroppa täristen ponnistaa ylös. Se pääsi jo etujalkojensa päälle, mutta kun takajalat yrittivät ponnistaa suoriksi kellahti varsa kumoon purujen sekaan.

    Lilja katseli varsansa ponnisteluja huolestuneen oloisena mutta kuitenkin kärsivällisenä. Se oli aivan loistava äiti. Viidennellä yrityksellä varsa pääsi ylös niin pitkäksi aikaa että sai otettua pari horjahtelevaa askelta kohti nisää ja alkoi sitten juoda ahnaasti. Mä saatoin viimein hengähtää. Nyt ei olisi mitään hätää. Hymyilin vielä hetken siinä itsekseni ja nousin sitten varovaisesti ylös ja poistuin karsinasta jättäen emän ja varsan rauhassa lepäämään.

  • #5219 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    17.2., 2. osakilpailu Seppeleessä

    Jotenkin mystisesti ratsutallilla oli viimepäivinä käynyt enemmän porukkaa kuin normaalisti. Villi veikkaus, että sillä vajaan viikon ikäsellä varsalla on sen kanssa jotain tekemistä. Huijaisin, jos sanoisin etten mäkin ollut jäänyt Liljan karsinan eteen katselemaan pikkuisen touhuamista. Ai jehna se oli suloinen. Mä en olekaan koskaan ennen ollut osa minkään varsan elämää, enkä tiedä voisko sen nytkään sanoa tapahtuvan, mutta ainakin mä saisin todistaa sen kasvamista ja kehittymistä vaikka sitten sivusta. Hurmoksessa oli ihan tarpeeks varsaa mulle, kun orilla oli kevättä rinnassa siihen malliin, että oksat pois.

    ”Jea, nyt ois kaikki”, ilmoitin Elyssalle joka nyökkäsi ja sulki rekan sivussa olevan varusteboksin luukun. Luka, Tilli, Symppis ja Hurmos oli varustettu matkaa varten ja nelikko nautiskeli parhaillaan heinätarjoilusta lämpimiin loimiin käärittynä. Nainen nousi ison kuljetusauton rattiin, ja mä talsin maassa lepäävän kevyen lumipeitteen poikki omalle autolleni. Se lähti kauniisti hyrräten käyntiin. Rekan takavaloja seuraten lähdin ajamaan tallin pihasta kohti tulevaa kisapaikkaa.

    Matka Seppeleeseen olikin käynyt jo tutuksi siinä missä sen pihamaakin. Hurmos pääsi ensimmäisenä rekan kyydistä ulos ja sen oli ihan pakko tehdä pari kunniakierrosta riimunnaru tiukalla äänekkäästi hirnahdellen. Kunnom herrasmies tervehtii neitoja kovaa ja korkealta. Pyöräytin vaan orille silmiäni ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti, jossa vierailevat hevoset saisi majoittua ratsastuskuntoon laittamisen ajaksi.

    Puheensorinaa oli kaikkialla. Tuttujakin, niinkuin vaikka Nio ja Kassu. Mistä mahtoivat jutella, molempia ainakin hymyilytti. Lily ja Miro olivat lyöttäytyneet yhteen, Mirolla meni kai sen uuden tammansa kanssa hyvin. Elyssan ja Aleksin olin nähnyt pihalla rupattelemassa, ja Lola ja Emily vertailivat ratsujensa kampauksia. Alanan lisäksi mä taisin olla ainoa, joka oli nyt omissa oloissaan. Huokaisin ääneti nenän kautta. Ei haittaa. Nyt olinkin ihan mielelläni yksin omien ajatuksieni ja hevoseni kanssa. Tai eihän se mun ole, vaikka viime aikoina siltä se on tuntunut. Kumarruin liu’uttamaan jännesuojia Hurmoksen etujalkoihin. Sen verran aktiivisesti me ollaa valmentauduttu ja matkustettu, että omalta se pieni musta ori oli alkanut tuntumaan. Suojien jälkeen tuli muut varusteet yksi kerrallaan, ensin hevoselle ja sitten mulle. Siitä suunta oli kohti verryttely aluetta.

    ”Hoo, iisisti!” pidätin Hurmosta varmasti jo kymmenennen kerran astetta tiukemmin kuin olisin halunnut. Ori steppasi menemään häntä viuhuen aina kun lähelle tuli toinen hevonen, eikä sen kanssa uskaltanut ratsastaa kenenkään perässä liian pitkään. Se viskaisi päätään ja tarjosi jotain epämääräistä käyntiravia sivusuuntaan, kun mä vaan halusin mennä suoraan. Saa nähdä, miten radat tulee menemään. Viime kerralla me sijoituttiin johonkin keskimaastoon, ei vedetty hyvin muttei huonostikaan. Olin elätellyt toiveita, että tällä kertaa paremmin, mutta orin korskahdellessa täpinöissään se vähät välitti mun antamista avuista. Ohjatessani sen maneesia kohti alkavaa koululuokkaa varten asennoiduin havittelemaan edes rentoa ratsua alleni palkinnon saamisen sijaan.

    (421 sanaa)

    • #5220 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Kiva lukea tällä kertaa vähän Jessen mietteitä noitten ratsastustarinoiden ohella, vaikka mielenkiintoisia nekin on. Musta on ihanaa miten paljon oot jaksanut panostaa näihin kisoihin! Laitan sulle nyt tästä 2 kisapistettä ja noista aikaisemmista kustakin 2 ratsastuspistettä

  • #5608 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    30.3., kouluvalmennus Sateentallilla

    Hurmos oli.. No, se oli ori. Mitäpä siihen lisäämään?

    Valeran kanssa olin oppinut tosi nopeesti, ettei koskaan tiedä millanen päivä sillä tulee oleen. Useimmiten huono, mutta oliko se sellainen ääh, nyt ei mikään huvita vai puren jos otat askeleenkaan lähemmäs päivä. Hurmos oli koko talven ollut aika rauhallinen, pientä erimielisyyttä tietyissä hoitotoimenpiteissä ja riemukkaita ilopukkeja pellolla laukatessa lukuunottamatta. Nyt kun kevät alkoi olla aika pitkällä oli orin pää mennyt ihan sekaisin, joka tarttui Tuikkeeseen. Yhdessä ne juoksi kilpaa tarhassa liukkaassa liejussa tytöille huudellen, ja mä seuraan vierestä miettien että milloin joku kaatuu ja katkaisee jalkansa.

    Lotta ja Peppi olivat ratsuineen päässeet Dineon kyydissä paikalle kun mä ja Lily puolestaan tultiin samaa matkaa. Orion ja Hurmos oli jo niin tuttuja keskenään ettei mua huolettanut laittaa niitä samaan traileriin, varsinkin kun Hurmos käveli sinne paljon mieluummin kun sillä oli tuttua seuraa. Oltiinhan me sen verran paljon jo reissattukin että joka kerran jälkeen se oli aina vähän helpompaa kun Hurmos alkoi enemmän luottamaan muhun. Tallissa oli tilaa laittaa hevoset kuntoon ja vähän ennen puoli kuutta talutin Hurmoksen maneesille. Yhdellä vilkaisulla näin kaksi tuttua kasvoa, jotka olivat tasaisen aktiivisesti olleet valmentautumassa samoissa ryhmissä. Robert sen Harrynsa kanssa ja Reita Pondinsa. Tuntui sopivalta moikata niitä ohimennen, vaikkei me olla kuin ehkä sana tai kaksi vaihdettu tähän mennessä. Kiristin satulavyötä vielä kertaalleen jonka jälkeen jakkaran avulla nousin Hurmoksen selkään.

    ”Todella hyvää väistöä!” Susanna kehui kun alkuverryttelyt oli tehty ja olimme siirtyneet ensimmäiseen varsinaiseen tehtävään. Hurmos pysyi hyvin molempien pohkeiden välissä väistön aikana, eikä takaosakäännöksetkään ihan huonoja olleet. Seuraavalla kerralla pitäisi valmistella niitä paremmin. Myös Susanna mainitsi siitä, ettei niitä ollut kiire tehdä. Koottu käynti oli haastavaa meille molemmille, kun käynti on edelleen mullekin vaikein askellaji.
    ”Ajattele samalla eteen vaikka se kokoaakin, tarkoitus ei ole jäädä kinnaamaan”, Susanna muistutti. Hurmos heilautti päätään osoittaakseen mieltään, että mieluummin mentäisiin jo lujempaa.

    Valmennuksen loputtua sekä mä että Hurmos oltiin ihan hikisiä. Susanna oli keksinyt kunnon tehtäväradat ensin jonka jälkeen sai vielä ratsastaa kisan kouluradan. Hurmos oli ollut tosi hyvä, joskin sen verran reipas että sen kanssa sai taas useampaan kertaan väistää muita ettei me menty niiden päälle. Lisääminen oli helppo homma, siitä me oltiin saatu kehuja. Kokoaminenkin sujui loppua kohti. Vastalaukka oli ollut ikävin osa kiemurauraa tehdessä, jossa Susanna oli huomauttanut että mä olin siinä jännittänyt joka oli hevoseenkin tarttunut. Muuten naisella oli enemmän kehuttavaa kuin korjattavaa, ja tyytyväisenä loppuverryttelyjen jälkeen hyppäsin orin selästä alas, joka käänsi päätään hieroakseen vaahtoavaa suutaan mun takkiin.

    403 sanaa

    • #5609 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tää oli tosi mukava tällainen perus valkkatarina, kiva kun kerroit heti alkuun ketä kaikkia lähti mukaan koska en olekaan vielä sateentallin valmennuksia käynyt vakoilemassa. Hyvä että porukka jaksaa hankkia lisäarpoja! Saat 1hp ja 1kp

  • #5929 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    eräs kiva päivä lähiaikoina

    Otan parempaa tuntumaa Symppiksen suuhun huomatessani kauempana lähestyvän ratsukon. Täysin tuntemattomia vieläpä… Onkohan tänne tullut uutta porukkaa, kenties Hallavaa? En kyllä usko, olisin kuullu jo Niolta.
    Sitä isommalta ja komeammalta hevonen näyttää mitä lähemmäksi se pääsee. Lopulta se alkaa hörisemään siihen malliin Symppikselle että tiedän sen heti oriksi. Katsahdan nuorta, varmaan Jessen ikäistä ratsastajaa. Mies hymyilee pienesti ja nyökkää tervehdykseksi. Ori pysähtyy kolmen metrin päähän Symppiksestä. Mun ruunikko sotaratsu ei arvosta sen lepertelyä kauheesti.
    “En ookkaan koskaan nähny teitä”, päätän naurahtaa. Mies toruu oriaan ja saa sen itse asiassa lopulta asettumaan. Onpa hyväkäytöksinen. Huomaan sen olevan melkein kokonaan valkea, mutta sillä on mustat läiskät päässä, kupeella sekä rinnalla. Se kaartaa kaulaansa elvistellen.
    “Joo. Mä muutin tänne vasta hetki sitten”, tummasilmä vastaa ja räpyttelee hetken silmiään ihan kuin niihin olisi mennyt jotain. Symppis katselee muualle ja huokaisee syvään.
    “No, tervetuloa! Mä en asu täällä aivan mutta käyn tossa Hallavassa liikuttaas tätä”, heilautan kättä taaksepäin siirtäen ohjat yhteen käteen.
    Mies nyökkää. “Hallavan takia mua houkuttikin toi pikkutila tossa. Maneesi lähellä nii pystyy treenaa”, se kertoo ja asettee huppuaan paremmin.
    “Joo siis niillä on tosi hyvä maneesi, välillä kova ruuhka mut eiköhä aina jostai aikaa löydy”, hymyilen ja saan hymyn takaisin.
    “Haha, jep. Mä oon Rudi”, tummatukka päättää esittäytyä. Mäkin aivan unohin.
    “Okei, mun nimi on Kassu”, päättelen että meillä kummillakin on lempinimet joita käytetään rutkasti enemmän kuin syntymänimiä. Mistähän nimestä sais lempinimen Rudi?
    “No nii. Mä jatkan varmaa matkaa, ettei tän pää hajoa. Muru on vielä vähä tyhmä tammojen kaa”, Rudi naurahtaa pienesti ja parantaa ohjasotettaan. Kohteliaasti ratsastan Symppiksen mahdollisimman sivuun jotta Rudi saa ohitettua meidät helposti… Hetki, onko ton orin lempinimi oikeesti MURU? Mua alkaa naurattaa. Aika söpöö.
    “Näkemii!” heilautan kättä ja mäkin jatkan normireittiäni eteenpäin. En saa enää ajatuksia pois äskeisestä tyypistä. Missähän täälläpäin se niiku asuu? En ajatellu että Hallavan lähellä olis mitään varsinaisia asumuksia tai muita pikkutiloja. Jännää. Pitää kertoa Niolle.

    • #5930 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 117
      • Perus pullaponi

      Innostus, kun näen että oot kirjottanut!!!
      Tää oli musta tosi kiva tarina, vaikka ehkä lyhyt olikin, mielelläni sun tarinoita lukisin enemmän!

    • #5931 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Siis mitä!! Nyt kyllä Jessellekin pitää tästä kertoo, että lähelle on muuttanu uus hevosmies! Sitä kyllä varmasti kiinnostaa tälläset tapaukset. 😎

    • #6010 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Uu mielenkiintonen pätkä, haluun heti päästä tutustumaan Rudiin paremmin!

  • #5934 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    2.4., Tie Tähtiin estevalmennus Auburnissa

    Hurmos tuli trailerista ulos ryminällä, ja sain kaksin käsin pidellä riimunnarua kun ori pyörähti ympäri äänekkäästi hirnuen. Sen korvat kääntyilivät joka suuntaan ja sieraimet valtavan kokoiset, eikä siinä muu auttanut kuin lähteä kävelyttämään oria tallin pihassa jotta se pääsisi vähän käyttämään matkan aikana kertynyttä energiaansa. Olin jo osannut varautua sellaiseen lähtöön, sillä vielä kertaakaan Hurmos ei ollut tullut trailerista ulos mitenkään rauhallisesti. Ori on kuitenkin aina ori. Liityin Naavan seuraan vasta kun Hurmos oli aikansa puhissut jokaiselle mahdolliselle liikkuvalle asialle, ja trailerin kyljessä ryhdyimme yhteistuumin laittamaan ratsujamme kuntoon tulevaa valmennusta varten. Tulee olemaan hauskaa nähdä Naava Tillin kanssa tositoimissa, kun tiesin että nainen kisaa kuitenkin korkeammalla tasolla.

    Valehtelisin jos sanoisin, ettei mua jännittänyt. Vatsaa kivisti noustessani maneesissa jo jännittyneenä steppailevan orin selkään, ja sain heti ottaa ohjista kiinni kunnolla ettei se olisi lähtenyt alta. Pari pyörähdystä me tehtiin paikallaan ennenkuin Hurmos malttoi seistä sen verran, että sain satulavyön kiristettyä kunnolla. Vilkaisin maneesiin pystytettyihin esteisiin ohjatessani Hurmoksen uran sisäpuolelle kävelemään. Jospa tällä kertaa saisin jonkun älynväläyksen, joka auttaisi ymmärtämään mitä Hurmos vaatii että se pysyisi koko valmennuksen rauhallisena. Kouluvalmennuksissa se on tosi hieno, mutta heti esteen nähdessään siitä tulee ihan liian innokas ja ihan liian energinen. Kyllä mä tiedän, ettei se oo pahantahtoista innokkuutta eikä se tarkoituksella oo hankala, se vaan tykkää esteistä niin. Julmetun. Paljon.

    Alkulämmittelyt oli meillä jokaisen askellajin läpi voltteja, väistöjä ja pysähdyksiä. Paljon, paljon pysähdyksiä, sillä halusin varmistaa että jarrut toimii. Ainakin niin pitkään kuin mahdollista. Ensimmäisen lämmittely este oli pysty, ei mitään erikoista siinä, mutta ei sen erikoista tarvinnut Hurmokselle ollakaan että ori meni innostumaan. Käänsin orin samantien voltille kun nostin laukan, josta ohjasin sen estettä kohti. Pidättää täytyi viimeiseen saakka, josta nousin jalustimille ja annoin ohjaa reilusti. Hurmos ponnisti aika läheltä estettä, ja ylin puomi tuli alas. Ori viskaisi päätään ja hidastin sen raviin.
    ”Okei, joo. Kun sillä on noin paljon energiaa täytyykin pidättää, mutta sun pitää kanssa olla tarkkana ettet häiritse sitä liikaa esteelle mennessä. Nyt taisit jäädä pidättään liikaa ja se hyppäsi siksi noin läheltä”, meidän valmentaja, Niklas, sanoi lähtiessään nostamaan puomia.

    Hurmos oli ihan törkeän raskas kädelle. Mitä enemmän me hypättiin, sitä enemmän se alkoi painamaan kuolainta vastaan. Sen takapää ei tehnyt yhtään töitä, ja tuntui että tein kaikki mahdolliset virheet ratsastajana.
    ”Älä vedä!” Niklas sai muistuttaa taas kun me lähdettiin ratsastamaan rataa läpi. ”Ratsasta enemmän pohkeella ja vähemmän kädellä.”
    Este ylittyi, vaikka se hyppy oli tosi huono. Hurmos tuli alas jotenkin oudosti niin että se kompuroi mennessään, ja hetken jo ehdin ajatella että me kaadutaan. Ori sai kuitenkin tasapainonsa pidettyä, ja päädyin hidastamaan sen suoraan käyntiin. Käänsin Hurmoksen voltille ja vedin syvään henkeä. Hurmos pureskeli kuolaimiaan suu vaahdoten.
    ”Noniin”, Niklas sanoi kun palasimme voltilta ja olin ehtinyt kerätä itseni. ”Otetaas uudelleen.”

    Skarppasin loppua kohti, ja tajusin että mä en edelleenkään voi vaan toivoa, että kyllä ne esteet ylittyy kun vaan tarpeeksi lujaa mennään. Ehkä mä vähän toivoin, että se esterata olis vaan nopeammin ohi, mitä nopeammin me siellä mennään. Ehkä mä en vieläkään oo kuitenkaan niin itsevarma esteillä mitä ajattelin. Enkä mä edes ole ikinä pitänyt itseäni varmana esteratsastajana! Kunhan sain otteen siitä hetkestä alkoi oma ratsastamiseni tuntua ja varmasti näyttääkin paremmalta, sillä Hurmoksessa se ero tuntui. Se alkoi malttaa enemmän, kun en ollut kokoajan ohjassa kiinni. Ratsastin pohkeella aktivoidakseni myös sen takaosaa, enkä vain vauhdin takia. Ensimmäistä kertaa sen valmennuksen aikana me saatiin hillitty ja oikeasti hyvä hyppy, joka tuntui ihan mahtavalta. Taputin Hurmosta kunnolla, ja päätin että loputkin esteet mennään samalla tavalla.

    • #5935 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 123
      • Perus pullaponi

      tästä välitty tosi hyvin toi Jessen mielentila ruudun toisellekki puolelle! mun mielestä koko stoorissa oli hyvä tempo ja hienosti kuvailtu.

    • #6011 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Valmennustarinoista erityisesti nää esteet on kiinnostavaa luettavaa, saa aina jänittää mukana että mites tällä kertaa. Hyvää kuvailua, saat 2ep

  • #6184 Vastaus

    Elyssa
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    lauantai 6. huhtikuuta 2019
    Lähtö kisoihin

    ”Onhan kaikki muistanut ottaa myös talliloimet mukaan? Siellä pohjosessa voi olla vielä aika viileät ilmat eikä tiedä millaset ne tilapäiskarsinat on”, Elyssa huuteli tallin päädystä samalla kun veti perässään Lukan varustearkkua kohti hevosrekkaa.
    Kassun pää ilmestyi Symppiksen karsinan raosta mietteliään näköisenä: ”Mä pakkasin sen viininpunasen, onhan se tarpeeks paksu?”
    ”Kyllä se varmasti riittää”, Naava vastasi ystävättärensä puolesta pesuboksista Tillin luota. Kassu nyökkäsi kiitokseksi ja pakitti sitten takaisin karsinaan jatkamaan harjausta.
    Elyssakin ilmestyi takaisin talliin otsa rypyssä. ”Musta tuntuu että oon kadottanut Tillin estesatulan? Oon ihan varma että pakkasin sen eilen rekkaan mutta nyt se ei enää ollu siellä.”
    ”Ainiin! Mä vielä pesin sen tänään aamulla. Jätinköhän sen tonne kahvihuoneeseen?” Naava selitti.
    ”No hyvä että huomasin, muuten sä olisit joutunut hyppäämään ilman satulaa!” Elyssa päivitteli tuskastuneena ja lähti marssimaan kohti taukotupaa. Miksi kisoihin lähtö oli aina tällaista hirveää sähläystä? Tällä kertaa kyse ei voinut edes vielä olla kisajännityksestä, sillä varsinaiset kisat olisivat vasta huomenna. Tänään vain matkustettaisiin. Ja jouduttaisiin muuten matkustamaan loppumatka pimeällä jos lähtö vielä vähääkään myöhästyisi, Elyssa ajatteli.

    Onneksi lastaaminen onnistui ilman sen kummempia ongelmia ja kohta kaikki neljä hevosta olivat nätisti rekassa. ”Mä soitan Aleksille ja kysyn mikä niillä on tilanne”, Naava ilmoitti ja harppoi sitten sivummalle.
    ”Onhan teillä evästä mukana? Tarviiko vielä käydä vessassa ennen lähtöä?” Jesse ja Kassu vilkaisivat vaivaantuneina toisiinsa. ”Tai siis… niin”, Elyssa naurahti vaivautuneena ja hieroi niskaansa. Ei kai aikuisia miehiä tarvinut muistuttaa sellaisista asioista. ”Mulla on tuossa ylimääräisiä voileipiä ja tietysti pysätään sitten matkalla syömässä jossain.”
    ”Niillä saattaa mennä vielä puoli tuntia, mutta Alana, Lily ja Miro lähti jo kuulemma edeltä niin mekin voidaan mennä”, Naava ilmoitti puhelimen suljettuuaan ja lähti sitten kapuamaan kuskin paikalle. Kassu ja Jesse hyppäsivät takapenkille ja Elyssa istuutui pelkääjän paikalle luotouaan vielä viimeisen katseen tallin pihaan ettei mitään vaan jäisi matkasta.

    Onneksi ilma oli mitä mainion ja tien pinta kuiva. Elyssa katseli ensin hetken maisemia, mutta pian kännykkä vei voiton ja nainen alkoi selailla sovelluksia läpi. Instagramissa oli jo muutamia päivityksiä Tie Tähtiin kisoihin matkaavilta ratsukoilta ja Elyssa kaksoistäppäili niihin sydämiä. Nainen kävi kirjoittamassa facebookiin pienen päivityksen ja liitti siihen kuvan rekan valvontamonitorista, jossa kaikki neljä hevosta näkyivät pureskelemassa heiniä tyytyväisinä. Sitten Elyssa näpäytti Tinderin auki vaikkei ollutkaan sitä enää pariin päivään jaksanut selailla. Sen verran surkeasti oli treffirintamalla mennyt. Nainen swaippaili pari uutta naamaa vasemmalle kunnes näyttöön lävähti vähän liiankin tutut kasvot. Aleksi! Elyssa päästi pienen yllättyneen äänen ja Naava vilkaisi ystäväänsä kysyvästi ennen kuin käänsi katseensa takaisin tiehen. Elyssan teki mieli ilmoittaa heti löydästään, mutta tuli sitten toisiin ajatuksiin. Aleksi tuskin halusi koko tallin tietävän asiasta. Ja vaikka Elyssa uskoikin Jessen ja Kassun osaavan pitää salaisuuden, ehkä olisi parempi pitää asia vain omana tietonaan. Sitä paitsi oliko se nyt niin iso juttu? Tai tarkemmin ajateltuna yllätäväkään? Aleksihan oli ollut sinkkuna jo useamman vuoden.
    Elyssa jäi tuijottelemaan mietteliäänä miehen hymyileviä kasvoja. Aleksi ei kyllä ollut vanhentunut päivääkään sitten hevosopistoajoista. Ehkä muutama uusi ryppy silmäkulmissa, mutta muuten ilme ja olemus oli sama.
    Hetkinen, tarkoittiko tämä nyt sitä että Aleksille näytettäisiin myös Elyssan kuva? Tai ehkä sitä oli näytetty jo. Miten mies oli/tulisi siihen reagoimaan? Oli ainoastaan yksi tapa ottaa selvää. Elyssa swaippasi hetken rohkeutta kerättyään oikealle ja näyttöön ilmestyi ilmoitus matchin löytymisestä. Aleksi oli myös swaipannut oikealle Elyssan kuvan kohdalla?? Eihän se kai vielä mitään tarkoittanut? Vai tarkoittiko?

  • #6185 Vastaus

    Elyssa
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    lauantai 6. huhtikuuta 2019
    matka Lehtovaaraan

    Matka taittui leppoisissa merkeissä. Autot olivat suurimmalta osin huomaavaisia muutamaa kiireistä audia lukuunottamatta. Naava, Elyssa, Jesse ja Kassu pysähtyivät syömään samassa paikassa kuin Alana, Lily ja Mirokin, noin matkan puolen välin paikkeilla ja kävelyttivät samalla hevosia tarjoten niille myös juotavaa.

    Kolariin Lehtovaaran tallille matkalaiset saapuivat päivän alkaessa hämärtyä illaksi. Elyssa hyppäsi alas rekasta ja venytteli selkäänsä ja hartoitaan. Ai että kun matka saattoi olla pitkä. Riri ilmestyi päätallilta tervehtimään Hallavalaisia ja näytti tilapäiskarsinat johon hevoset saattoi majoittaa. Sitten he porukalla ottivat hevoset alas trailereista ja rekasta, ja kuljetussuojat riisuttuaan lähtivät kävelyttämään niitä tallin ympäristössä. Luka monien muiden hevosten tapaan oli sen verran väysynyt matkustamisesta, ettei jaksanut hirveästi esitellä orimaisia temppujaan. Hirnui vain muutamaan kertaan tarhoissa möllöttäville hevosille, mutta seurasi muuten Elyssan perässä rennosti kävellen. Nainen tarkisti vielä orin jalat huolellisesti ennen kuin päästi sen karsinaansa lepäämään.

    Kohta parkkipaikalta alkoi kuulua taas renkaiden rahinaa ja Hallavan loput kaksi hevosautoa kaarsivat pihaan. Elyssan sydän hyppäsi saman tien kurkkuun. Oliko Aleksi avannut Tinderin? Naista alkoi heti kaduttamaan että oli swaipannut oikealle. Vielä näin kisojen alla kun Elyssa joutuisi olemaan jatkuvasti miehen kanssa tekemisissä. Aleksi purkautui muiden ratsastuskoululaisten mukava pois autosta ja Elyssan onneksi käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nainen tunsi heti olonsa helpommaksi.

    Elyssa, Naava ja muut jo aikaisemmin paikalle saapuneet menivät auttamaan hevosten alas ottamisessa ja kävelyttämisessä sekä tavaroiden purkamisessa paikoilleen. Porukalla hommat sujuivat rivakasti ja pian Hallavalaiset pääsivät lähtemään hotellille. Tänä iltana jokainen varmaan nukahtaisi saman tien sänkyyn päästyään, sen verran rankkaa matkustaminen oli.

    ..ja vielä jatkuu

  • #6186 Vastaus

    Elyssa
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    sunnuntai 7. huhtikuuta 2018
    Tie Tähtiin 3. osakilpaillu

    Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpötilakin oli noussut taas plussan puolelle kylmän yön jälkeen. Kisapaikka vilisi jo porukkaa ja hevosia laitettiin kuumeisesti kisakuntoon. Hallavan poppoo oli saapunut tallille jo hyvissä ajoin, sillä ratsastuskoululaiset kilpailisivat myös ensimmäisissä helpoissa luokissa. Elyssa ja Naava olivat auttaneet valmisteluissa parhaansa mukaan, jotta Aleksin ei tarvitsisi ratketa moneen paikkaan.

    Kun ensimmäiset luokat oli kisattu ja Jesse saatettu verryttelyalueelle Hurmoksen kanssa, Elyssa vetäytyi väliaikaiskarsinoiden alueelle. Luka tervehti omistajaansa hörisemällä korvat tötteröllä. Sillä taisi olla kiire päästä pois karsinastaan, sillä sehän oli tottunut pääsemään ulos aina aamuheinien jälkeen. Tänään ohjelma olisi kuitenkin hieman erilainen.
    Elyssa nappasi harjakassin mukaansa ja siirtyi sisälle karsinaan. Luka pujotti päänsä kuuliaisesti riimun läpi ja Elyssa naksautti sen kiinni. Riimunnarun hän sen sijaan jätti kaulalle, sillä Lukalla ei ollut erityisesti tapana pyöriä karsinassa. Ensin nainen riisui tallitoppaloimen pois ja taitteli sen karsinan oven päälle ja alkoi sitten harjata oria rivakoin ottein. Luka seisoi koko toimituksen ajan kiltisti paikoillaan, katsellen ulos karsinan oven yli kisapaikan tapahtumia. Varustaminenkin sujui käden käänteessä ja kohta Elyssa pääsi taluttamaan voikon orinsa verryttelyaluueelle.

    Maneesin katsomossa oli aivan hiljaista rauhallista musiikkia lukuunottamatta. Lukan korvat kääntyilivät eteen ja taakse orin odottaessa seuraavaa tehtävänantoa. Keskikäynti oli onnistunut hyvin ja nyt olisi vuorossa radan laukkaosuus. Elyssa kokosi ohjia paremmin käteensä ja nosti sitten vasemman laukan. Luka tuntui innostuneelta, mutta se malttoi kuitenkin pysyä kuulolla. Elyssa lähti kääntämään puoliympyrää. Luka ei ollut aivan tasapainossa, mutta asia korjaantui paremmalla ulko-ohjan tuella.

    Uralle päästyään Elyssa alkoi kokoamaan laukkaa ja lähti sitten kääntämään radan poikki. Nopea vilkaisi tuomaria kohti vahvisti keskikohdan ja Elyssa antoi Lukalle merkin vaihtaa laukkaa. Se onnitui sujuvasti ja Luka pärskähti tyytyväisenä. Nainen piti laukan vielä koottuna ja vasta tismalleen M-kirjaimen kohdalla kannusti Lukaa keskilaukkaan. Se lähti hyvin voimakkaasti takaa työntäen ja vaikka tie olikin puoliympyrä, pysyi laukka koko ajan matkaavoittavana ja tahdikkaana. Elyssa ei voinut pidätellä hymyään. Vielä uudestaan kokoaminen, lävistäjälle ja laukanvaihto askeleessa. Lukalle se oli kuin lastenleikkiä.

    Loppuradan ajan ratsukko liiteli kuin pilvissä. Luka lähti lisättyyn laukkaan vastaten täydellisesti Elyssan pyyntöön ja katsomossa haukottiin henkeä orin kavioiden rummuttaessa maneesin pohjaa. Siirtyminen hallitusti harjoitusraviin, hyvä ratsastus kulmaan, suoristus lävistäjälle ja lisättyä ravia kieli keskellä suuta. Luka oli onneksi täysin tilanteen tasalla eikä sillä käynyt mielessäkään rikkoa laukalle. Pituushalkaisijalle Elyssa ratsasti hymyillen korvasta korvaan ja lopputervehdyksen jälkeen Luka sai upeat taputukset niin ratsastajaltaan kuin katsomostakin.

    Verryttelyalueella niin Naava, Jesse kuin Kassukin kaikki kokoontuivat Elyssan ja Lukan ympärille kehumaan suoritusta. Elyssa oli niin häkeltynyt hyvästä fiiliksestä, että ei ehtinyt nolostella Aleksin liittyessä seuraan. Mies hehkutti kuinka hyvin rata oli sujunut siirtyessään taputtamaan kasvattiaan kaulalle. Sitten Aleksi nosti hymyilevät kasvonsa kohti Elyssaa ja naisen sydän oli jättää tahdin välistä. Elyssa saattoi melkein vannoa, että hymyssä oli jotain muutakin kuin iloa onnistuneesta suorituksesta ja nainen tunsi poskiensa alkavan punottaa. Ehkä olisi parempi siirtyä takavasemmalle tekemään loppuverryttelyjä ennen kuin se alkaisi näkyä…

    • #6197 Vastaus

      Jesse
      Osallistuja
      • Postauksia: 233
      • Perus pullaponi

      Mä oon niin, niin ilonen aina kun sä kirjotat! Sulla on kuitenkin niin oma tyyli kirjottaessa, samalla tavalla kun sun piirrustukset aina tunnistaa myös juuri sun tekemiks. Hyvällä tavalla, tottakai!
      Kommentoin nyt kaikkia kolmea tarinaa tähän yhteen. Niissä oli mukavan jännittävä teema joka kantautui hyvin erilaisen vaikkakin arkisen menon lävitse. Kisoihin lähteminen on aina aikamoista hössöttämistä, mutta matka sitten taas onkin puuduttava. Tämä Elyssan tinder seikkailu olikin ehdottomasti tarinan huippu, johon varmasti pyrit. Muistan että jossain tarinassa oli puhetta jo aikoja sitten että Aleksille pitää tehdä johonkin deittisivustolle käyttäjä, tai ehkä kyseessä olikin juurikin tinder, mutta huisin hauskaa miten se nyt tuli esille että mitä Aleksi lopulta päätyi tekemään!
      Ja hei, mä pystyn niin kuvittelemaan Aleksin selailemassa kaikessa rauhassa tinderiä ja sitten Elyssan kuvan nähdessään vetääkin kahvit väärään kurkkuun, ja sitä henkistä kamppailua minkä Aleksi käy läpi koittaessaan päättää onko swaippaaminen hyvä vai huono ratkaisu! 😀

      Musta oli myös kiva miten pohjustit tuota Lehtovaaraan lähtöä. RKMstä oppineena muistin että nyt ollaan tosiaan Lappiin lähdössä, ja tätä tarinaa on varmasti muillekin helppo käyttää tukena omia tarinoita ajatellen. Ja tietty se lämmittää mun mieltä ihan aina, että tässäkin esiintyi useampi hahmo!

  • #6187 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    31.3., Hallavan estevalmennus

    Ei, ei ja ei. En halua, en rupea, en jaksa. Tuijotin tarhassa olevaa oria, jonka muistin olleen viimeksi enemmän musta kuin ruskea. Hurmos tuijotti takaisin korvat hörössä. Sen karvapeitettä koristi paksu harmaanruskea, jo kuivunut kerros kuraa. Hartiani tipahtivat alaspäin ja raskaasti huokaisten siirryin tarhan puolelle.
    “Että sellasta”, totesin Hurmokselle joka seisoi kiltisti paikallaan kävellessäni sen vierelle. Tuike ravasi tarhan päädystä meidän luokse tutkimaan, olisko mulla jotain hyvää sille tarjota. Ei ollut, mutta lohdutukseksi ori sai rapsutukset otsalleen. Tarhassa oli tasan yksi liejuinen kohta, muuten se oli vielä säästynyt pahimmalta, ja siihen kohtaan Hurmos oli osannut mennä pyörähtämään. Lähtiessäni taluttamaan pienhevosta tallia kohti olin helpottunut, että olin taas varannut useamman tunnin valmistautumisaikaa valmennukseen lähtemiseen.

    “Seiso nyt hetki paikallas!” ärähdin ja päädyin itse ottamaan askeleen taaksepäin Hurmoksen pyörähtäessä karsinassaan kymmenennen kerran sen harjaussession aikana. Ori ei korviaan väräyttänytkään, vaan sitä kiinnosti enemmän mitä pihalla tapahtuu. Tallin ovi oli auki ja sieltä tulvi sisään ihanasti auringonvaloa, mutta muuta hienoa ei siellä tapahtunutkaan. Me oltiin sillä hetkellä kuitenkin ainoat tallissa. Olin taatusti ihan ruskean pölyn ja tummien irtokarvojen peitossa harjattuani lähes aggressiivisesti Hurmosta kumisualla. Se sai kuivuneen mudan ja orin tiputtamat talvikarvat pöllyämään, ja vasta karsinan pohjan ollessa enemmän karvojen kuin turpeen peitossa ymmärsin, että mun olisi pitänyt harjata Hurmos pihalla.

    Kellon lyödessä yksitoista Hurmos oli varustettu ja mä painoin kypärän päähäni. Kumarruin vetämään saappaiden vetoketjut kiinni, ja vasemman kohdalla ehdin nykäistä, kun vetoketjun vedin lähti irti napsahtaen. Tuijotin hetken pientä metallin palasta, ja sitten avonaisena roikkuvaa saapasta.
    “Kiva”, mumahdin tukahtuneella äänellä ja suoristin selkäni. “Kiva kiva.”
    Ohjat solmuun kaulalle ja Hurmos riimusta kiinni narulla karsinaan, ja rynnistin varustehuoneeseen. Mulla oli varasaappaat kaapissa, eikö vaan? Pitäisi olla. Avasin kaapin oven, ja vastassa oli.. No, ei ainakaan niitä saappaita. Painoin oven uudelleen kiinni ja vilkaisin ympärilleni. Kassun kaappi. Onkohan se tulossa tallille tänään? Rynnistin tutkimaan nuoremman pojan kaapin sisältöä, ja löysin saapasparin. Muuten hyvä, mutta ne oli mulle isot. Ihan hei oikeesti, en varmasti ollut niin paljon Kassua pienempi. Saappaat päätyi takaisin kaappiin, toinen niistä taisi kaatuakin, mutten kerennyt nostamaan. Naava, Elyssa? Ei Naavan, se on myös osallistumassa valmennukseen. Elyssa sitten. Tartuin naisen kaapista löytyvään tuliterän näköiseen kenkäpariin ja kiskoin ne jalkoihini. Kauniit, koristellut saappaat, oliko niissä vielä perhosen kuvat kirjoiltuna sivuille? Työnsin ylpeyteni syrjään ja juoksujalkaa palasin Hurmoksen karsinalle.

    “Hurmos voi jumalauta, me ollaan menty tästä ainakin sata kertaa!” parahdin orille joka oli laittanut jarrut pohjaan tismalleen samassa kohtaa, jossa se aina päättää ettei enää pidemmälle mennä. Se kohotti päätään korviaan taaksepäin kääntäen ja lähti peruuttamaan. Päästin ohjia ja peruutin orin mukana, ennenkuin siirryin sen vierelle ja siirsin toisen käteni sen takaosaa kohti.
    “Ei, vaan me mennään. Mennään”, maiskautin suullani kaksi kertaa ja taputin oria takajalalle, ja vastentahtoisesti se otti pari askelta eteenpäin.
    “Hyyvä, mennään vaan!” pyysin sitä kädellä uudelleen eteenpäin reippaammin. Hurmos päätti, ettei se tykännyt siitä. Ori hyppäsi vingahtaen sivuun, enkä tajunnut päästää ohjista tarpeeksi nopeasti irti. Horjahdin sen mukana suoraan märkään ja mutaiseen maahan, ja vasta sitten päästin ohjista irti.

    Mä taisin maata siinä hetken aikaa, kun harkitsin hyvin vakavasti jokaista elämäni valintaa. Miksi mä olin menossa valmennukseen, miksi mä osallistuin koko kisoihin, miksi mä edes nousin sängystä sinä päivänä. Hurmos oli jäänyt vierelleni seisoskelemaan ja nyhtämään lumen alta esiin tullutta kosteaa ja hyvin kuolleen näköistä ruohoa, mutta nyt ori nosti päätään korviaan höristäen. Pian mäkin kuulin kavioiden ääniä, ja nousin rivakasti seisomaan.
    “Ai, sä.. Tota”, toinen ratsukko oli lähestulkoon ravannut paikalle, mutta nyt valkean hevosen selässä istuva mies teki äkkipysähdyksen muutaman metrin päähän. “Sä.. Miksi sä makasit siinä?”

    Ei helvetti. Se oli se Rudi orinsa kanssa jota olin vasta ihan äskettäin vahtinut ratsastuskoulun pihassa. Tuijotin miestä sen näköisenä etten itsekään ihan tiennyt.
    “Voi vittu”, sihahdin ihan ajattelemattani hampaideni välistä ja tartuin Hurmoksen ohjista ennenkuin ori keksi lähteä mihinkään. Rudi katsoi mua kummastuneena, ja pyyhkäisin märällä hanskallani kuraa poskestani, joka vaan levitti sitä isommalle alueelle.

    En tiedä miksi, mutta Rudi päätyi kävelemään mun kanssa ratsastuskoululle päin. Selvisi, että mies oli Murun kanssa ollut vain ohikulkumatkalla, heillä oli maastopäivä tänään, ja sattunut näkemään mut makaamassa maassa. Sen ensimmäinen ajatus oli tietty ollut, että olin tippunut ja satuttanut itseni. Nolotti ihan sairaasti, vaikka olihan se kiva kuulla että se oli vaan halunnut auttaa. Se myös ihmetteli, että meinasinko mä oikeasti lähteä valmennukseen.. Sen näköisenä.
    “Tiiätkö”, olin todennut, “tässä vaiheessa mua ei enää iha hirveesti kiinnosta.”

    Maneesissa oli jo kaikki muut ratsukot, me oltiin Hurmun kanssa vikoja. Nyökkäsin tervehdykseni Dineolle, joka katsoi meitä kulmat yllättyneenä koholla. Nainen käveli meidän luokse pysäyttäessäni Hurmoksen jakkaran vierelle.
    “Kaikki hyvin?” se tarkisti ihmettelevän kuuloisena. Nyökkäsin.
    “Joo, Hurmos vaan päätti että kura on muodissa tänä keväänä”, mutisin vastaukseksi ja kiristin orin satulavyötä inasen liian nopeasti. Se luimisti, ja päätin itsekseni että se oli kosto aikaisemmasta. Nousin orin selkään ja päätin olla välittämättä märkien vaatteiden tuomasta vilusta. Hiki mun kohta kuitenkin olisi kun saisin taas pidellä Hurmosta ettei se rynnisi jokaisesta esteestä läpi.

    803 sanaa

    • #6196 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 123
      • Perus pullaponi

      oikee kunnon epäonnistumisten sarja, jessen häpeä todellaki välitty ruudun läpi : D oli hyvää ja selkeetä tekstiä

  • #6226 Vastaus

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    7.4., 3. osakilpailu Lehtovaarassa
    Helppo A, 458 sanaa

    Lehtovaaraan lähtiessä Naavan ja Elyssan hössötys oli hämmentävän rauhoittavaa. Saatoin luottaa, että he varmistavat kaiken olevan mukana, vaikka tarkistinhan mä itsekin ainakin kaksi kertaa ettei mitään jää. Odotin vaan tulevaa ajomatkaa, kun saisin istua takapenkillä ja toivonmukaan nukkua. Tavarat, hevoset ja itsemme pakattuamme autoon matka saattoi alkaa. Kassu selasi kännykkäänsä, varmaan viestitteli Nion kanssa joka tulisi Aleksin kyydissä. Auton radio soitti hiljaisella musiikkia, muuten ajomatkan ensimmäinen osa kului suurempia puhumatta.

    Havahduin seuraavan kerran Naava pysäyttäessä auton, olin kai torkahtanut.
    ”Tiesitsä et sä kuorsaat?” Kassu kysyi virnistäen auton oven avatessaan.
    ”Häh? Enhän. Oikeesti?” en varmasti ollut niin syvässä unessa.
    ”No silleen puhiset”, Kassu nauroi ja siirtyi ulos autosta. Huomasin myös Elyssan ja Naavan hymyilevät kasvot ja hiljaa tuhahtaen siirryin itsekin jaloittelemaan. Naava tankkasi auton, jonka jälkeen me tankattiin itsemme sen pysähdyspaikan pikaruokaravintolassa ja ennen matkan jatkumista päästettiin hevoset kävelemään.

    ”Ootko sä nähny sitä uutta heppua joka muutti Hallavan lähelle? Sillä on sellanen valkonen ori”, Kassu kysyi kun ulkona alkoi hämärtää. Siirsin katseeni maisemista nuorempaan poikaan.
    ”Ai se Rudi? Oon mä sen, kui?”
    ”Joo, just se. Eikun aattelin vaan, se sen hevonen on aika hieno.”
    ”Joo”, myönsin ja käänsin katseeni takaisin ikkunaan. ”Onhan se.”

    Lehtovaarassa poikkeamisen jälkeen matka jatkui hotellille jossa kuukahdin suoraan sänkyyn huoneeseen päästyäni. Pitkä ja puuduttava matka piti huolen, että nukuin hyvin ja sikeästi. Ehkä ensimmäisen kerran ikinä ennen kisoja. Aikainen herätys oli aina nihkeetä, mutta Hallavan kisaajien kokoontuessa aamiaiselle jännitys oli helposti havaittavissa.

    Hurmos oli kieltämättä komea hevonen. Onhan se edelleen vähän.. Rähjäisen näköinen? Kallistin päätäni oria katseellani tutkien. Ehkei se ole kuitenkaan oikea sana kuvaamaan sitä, mutta talvikarvan kanssa jokainen hevonen näyttää vähän enemmän maalaistalliin sopivalta kuin kisakentille. Mutta silti, sen harja oli siisteillä sykeröillä, häntä takuista selvitetty ja karva kiilsi puhtauttaan. Ori oli myös malttanut ihmeen hyvin, se seisoi paikallaan vain satunnaisesti steppaillen laittaessani sitä kuntoon. Olin toiveikas, että tällä kertaa me päästäisiin ihan sijoille saakka. Meillä on tähän mennessä mennyt aika hyvin, ei olla oltu listan hännillä vaikkei ihan kärjessäkään. Sellaista tasaista suorittamista keksipaikkeilla. Niin se taisi Valerankin kanssa aika pitkälti mennä. Taputin Hurmosta selälle siirtyessäni ottamaan satulan pidikkeeltä. Edelleen mä vaan palaan muistelemaan Valeraa, vaikka siitä tuntui olevan jo hurjan pitkä aika kun mä lopetin sen hoitamisen. Se tamma jätti kyllä jälkensä muhun, niin kuvaannollisesti ja kirjaimellisestikin. Mulla taitaa edelleen olla hampaanjäljet kyljessä ja takalistossa.

    Otin ohjia paremmin tuntumalle ja pyysin Hurmoksen raviin. Ori tuntui hyvältä, se oli energinen mutta kuulolla. Yllättävää, sillä olin varautunut että se olisi ihan sekopäinen uuden paikan takia. Lapin maisema oli yhä luminen, mutta aurinkoinen. Olo oli ihmeen rento.
    ”Sehän kulkee tosi hyvin!” Naava kehaisi ohimennen katsoessaan meidän kulkemista.
    ”Joo, siltä se tuntuuki”, myönsin ohjatessani orin voltille. Se tukeutui kevyesti kuolaimeen hellittäessäni ulko-ohjaa ihan vähän. Taputin oria kiitokseksi kaulalle. Se saisi nyt kävellä hetken ennen koululuokan alkamista.

    —-

    100cm, 404 sanaa

    Esteet ei vieläkään ollut se meidän juttu. Tai Hurmoksen juttu ne kyllä tuntui olevan, sellaista kyytiä ori niille aina vei. Koululuokan jälkeen se oli saanut hetken levähtää heinien ääressä jonka jälkeen varustin sen uudelleen esteluokkaa varten. Noustessani orin selkään olo ei ollut turhan luottavainen, mutta en jäänyt siihen kiinni. Menisi sitten miten menisi. Ajatukseni käväisivät tulevissa valmennuksissa. Enää meidän ei tarvitsisi käydä niin ahkerasti koulua tuuppaamassa, sillä se tuntui sujuvan. Esteitä pitäisi kyllä vielä treenata. Mahtaisinko jaksaa käydä ihan jokaisessa estevalmennuksessa jotka vain järjestetään.. Kumarruin kiristämään satulavyötä vielä kertaalleen ja nousin hetkeksi jalustimien varaan tarkistaakseni, että ne olivat varmasti hyvän mittaiset.

    Kentälle oli tuotu pari estettä lämmittelyä varten, joita ratsukot hyppäsivät vuoronperään. Seurasin vierestä miten Reita hyppäsi sen ruunikon puoliverisensä kanssa. Me oltiin oltu samoissa valmennuksissa jo vaikka kuinka monta kertaa. Sen hevonen näytti aika hienolta, eikä se turhia niskuroinut. En ollut varmaan kertaakaan nähnyt sen pukittavan tai edes kieltävän esteelle. Mies myötäsi tammansa hyppyä ja laskeutuminen oli hyvä. Hän taputti ratsuaan ja siirsi sen vähitellen käyntiin.

    ”Moi”, sanahdin Reitalle ohjattuani Hurmoksen lähemmäs, mutta turvallisen välimatkan päähän. Tuntui jotenkin hassulta, että tiesin sekä hänen että hänen hevosensa nimet, ja tiesin miten hän ratsastaa ja miten hänen hevosensa kulkee, ainakin noin ulkopuolisen silmin, mutten silti oikeasti tuntenut häntä.
    Reita katsahti muhun kulmat yllättyneenä koholla, mutta vastasi tervehdykseeni.
    ”Hyppää aika hienosti toi sun hevonen”, kommentoin Pondia katsellessani. Tamman seurasi Hurmosta katseellaan mutta vaikutti rauhalliselta, kun Hurmos taas pureksi kuolaimiaan ja otti lyhyitä askeleita.
    ”Joo, hypätä se osaa. Mutta ei se mun hevonen ole”, Reita myönsi tamman kaulaa silittäen. ”Sen omistaa yksi Riitta, se on mulla vaan ylläpidossa.”
    ”Aa, okei. Ei tääkään mun oma oo, mäkin vaan vuokraan sitä”, nyökkäsin Hurmokseen joka heilautti päätään ja sen etujalat nousivat maasta kymmenisen senttiä ennenkuin se jatkoi kävelyään.
    ”Se taitaa tykätä esteistä?” Reita uteli vähän hymyillen.
    ”Joo, todellakin. Vähä vähempiki riittäis”, hymähdin myöntävästi.

    ”Pysty!” huusin ilmoituksen muille ja siirsin Hurmoksen hillityin avuin laukkaan. Se nosti ihan asiallisesti mutta heitti heti päätään tajutessaan, että nyt mennään esteelle.
    ”Hoo, rauha..” pidätin oria puolipidättein, jotka eivät tuntuneet menevän läpi. Käänsin Hurmoksen voltille, joka tuntui hämmentävän oria. Sen askeleet lyhenivät ja hetken se laukkasi ihan nätisti. Teki mieli virnistää, että hah, siitäs sait. Voltilta palattuamme hyppykin oli maltillisempi, ja taputin molemmin käsin Hurmosta siirtäessäni sen käyntiin. En edelleen olettanut että esterata tulisi menemään hyvin, mutta nyt mulle oli tärkeintä saada Hurmos kuuntelemaan. Vaikka me sitten tultaisiin viimeisinä niin en antaisi sen kaahata yhdellekään esteelle.

    • #6244 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Tää tuntu ehkä vähän hajanaiselta tarinalta, mutta toisaalta se sopi musta hyvin aiheeseen. Kisat on kuitenkin niin pitkä ja puuduttava tapahtuma, että niistä muistaakin aina sitten vaan sellasia pätkiä. Katkelmat itessään oli musta tosi mielenkiitosia, päällimmäisenä mieleen jäi ehkä toi kuorsaaminen ja sitten Reitaan tutustuminen. Saat tästä 1hp 1sp ja 2kisap

      //En nyt muista onko jo, mutta laita toi edellinen valkka kans sinne hallavan valkkatopaan niin annan sieltä sitten ne valmennuspisteet kaikille kerralla.

  • #6460 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    26.5.2019
    tarina jatkuu MDD:ssä

    Taputan Symppistä kaulalle ja riisun siltä sadeloimen. Tallissa on taas hiljaista, ei ristin sielua. Edes Nio ei taipunut tänään mukaan, mutta ei se mitään. Parempi olla yksikseni välillä.
    Haen varustehuoneesta pyyhkeen ja alan kuivata Symppiksen päätä. Pesin jalat hetki sitten ja tarkoitus olis kuivata neki. Tamma seisoskelee levollisena.
    “Mitä sanoisit semmosesta sademaastosta? Ei siellä tuu ku tihkua”, juttelen hiljaa. Käveltäis vaan. Haluun antaa Symppiksen lepäillä vielä vähän ennen kuin jatketaan taas treenaamista kunnolla noiden osakilpailujen jälkeen. Se on kyllä sen ansainnut, plus mulla on ollut kauheesti säätöä uutena hevosenomistajana, mutta nyt pidän ajatukset Symppiksessä. Mun pitää antaa itteni levätä.
    Haen satulan ja ratsastusloimen, päätän vaihtaa satulahuovan toiseen samalla. Varmistan nopeesti että kaikki on ehjiä, jalustinhihnat osottaa vahvoja kulumisen merkkejä mutta hyvässä kunnossa ne vielä on. Pitää varmaa kuitenki pitää niitä silmällä.
    Harjaan ruunikon pikaisesti ja siistin harjan sekä hännän, kaviot putsasin pesun yhteydessä ja alan sitten varustaa.

    Nousen selkään ja otan suunnaksi sen tiheämmän metsäpolun jota saa kuljettua lähinnä kesäisin. Eikä sitä oo ees hevosille tehty, mutta se tekee terää että Symppis joutuu kattomaan enemmän mihinkä astuu. Pitelen ohjat sopivan hellällä tuntumalla ja annan tammalle tilaa liikkua. Pieni viileä tuulenvire puhaltaa pieniä pisaroita päin mun naamaa. Erehdyn pyyhkäisemään märällä hihansuulla ja nyt mun turpa on suoraan sanottuna ihan litimärkä. Kiroan hiljaa ja rohkaisen Symppistä menemään eteenpäin. Se pörisee hiljakseen ja tuijottelee johkin, mutta kävelee kuitenkin.

    Päädytään ratsastuskouluun vievälle polulle, ja hetken harkinnan jälkeen nostan ravin. Pidän tahdin maltillisena ja tarkkailen jos näkyy liukkaita mutakohtia, mutta pitäis olla all good. Hallavan pihan näkyessä hidastan käyntiin ja ratsastan pihan läpi. Yhtäkkiä mun takaa kuuluu huuto.
    “Kassu, moi!” tunnistan äänen välittömästi. Pysäytän Symppiksen ja käännyn satulassa.
    “Moi!” hymyilen Seelalle. Se näyttää kivalta kirkkaassa sadetakissaan.
    “Oliko kiva lenkki?” tyttö kysyy ja tervehtii Symppistä.
    “Joo, ihan rento”, päästän jalat jalustimista ja venyttelen niitä. “Mitä sä teet?”
    “Vähän auttelin tallitöissä ja semmosta.. Ajattelin mennä juomaan jotakin. Itse asiassa, tulisikko säkin?” Seelan ehdotus yllättää mut. Samalla muistan etten oo vieläkään kertonut Brokeback Odin Ravenclawista sille saatika muillekaan, Nio on ainoo joka tietää.
    “Totta kai. Mä ilmestyn noin puolen tunnin päästä. Voiks tehä kuumaa kaakaoo?” pyydän oikein nätisti. Seela katsoo mua suoraan silmiin hymyillen lämpimästi. Mä oon kaivannut mun ensimmäistä kunnon ystävää täällä.
    “Joo, mulla on korvapuustejakin”, se vastaa ja kääntyy sitten lähtien tallin suuntaan. Nyökkään ja ilahtuneena seuraan Seelan loittonevaa selkää hetken.
    “Noh, mennääs niin sä saat vaikka vähän herkkumössöä”, kuiskaan Symppikselle. Me jatketaan hiekkatietä pitkin ratsutallia kohden.

    • #6464 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Saat 1 hoitopisteen ja 1 maastopisteen

  • #6693 Vastaus

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    Tarina inspiroituma Aleksin piirtämästä kuvasta, Nio kirjoittaa loppuosan

    “Tää on sit vähä niiku mun vika kerta Symppiksen selässä”, pamautan ilmoille kootessani ohjia. Nio katsahtaa ylöspäin muhun.
    “Niin joo, nytkö se Olmi tulee?” se kysyy mietteliäänä. Fonzie steppailee malttamattomana. On se aika nätti poni loppujen lopuksi, mä oon vaa aivan liian pitkä sille.
    Siirrän katseen menosuuntaan. “Ei, se loukkas vasemman etujalkansa ja meni pidempään ennen kuin se voitiin lastata. Se on vielä karanteenissa ja saapuu iha heinäkuun lopussa”, avaan tilannetta. Ei se ollut onneksi mitään vakavaa, remusi tarhassa ja lopulta liukastui jonka jälkeen ontui sen verran pahasti ettei sitä olisi voinut laittaa matkustamaan meren yli. Jalan tutkitutti Dianan tuntema eläinlääkäri ja uskon voivani luottaa siihen ihan hyvillä mielin.
    “Oho, no hyvä että tulossa ylipäätään. Mä en jaksa oottaa että nään sen”, Nio virnistää leikkisästi.
    “Nii, sä haluut vaa ratsastaa sillä vai hä?” alan kiusata. Nio ei edes yritä puolustaa itseään. Päätän helpottaa tilannetta. “Kyllä sä sen selkää joka tapauksessa oisit joutunu!”
    Hetken kävelyn jälkeen me päätetään nostaa ravi, mikä oli helvetin huono päätös koska meillä on kummallakin vaikeuksia pysyä mukana.
    “M-mä-mä pu-putOAN”, ehdin tavuttaa ennen tumpsahdusta. Symppis pysähtyy niille sijoilleen ja kattoo mua hetken, pärskähtäen vielä perään. Nio nauraa ku viimeistä päivää.
    “Hei kilparatsastaja, mitä sä siellä teet?” keksiipä vielä alkaa kettuilemaankin. Otan Nioon tiukan katsekontaktin, mutta huumorilla.
    “Tuu tänne senki pirulainen!” heivaan itteni kunnon loikalla takasin Symppiksen selkään. Nio esittää pelästynyttä.
    “VOI EI, nyt sä varmaan tapat mut!” jätkä käskee poninsa takasin raviin. Mä teen saman Symppiksen kanssa.
    “Luuletsä karkuuttavas tollasella hippiäisellä meitä karkuun?” haastan. Symppis on nyt ravannut Fonzien rinnalle. Nio vilkaisee mua takaisin samalla katseella. Juuri niityn laidassa me nostetaan lähes samaan aikaan laukka ja siitäkös riemu repeää. Tarraan Symppiksen harjasta kunnolla kiinni vaikka laukassa onkin helpompi ylläpitää istunta. Niollakaan ei tunnu olevan vaikeuksia. Vauhti kiihtyy tasaisesti, kummatkin hepat on täysillä mukana ja tuntuvat nauttivan kun saavat luvan kanssa kiihdytellä.
    “Niin mitä sanoit siitä karkaamisesta?” Nio huudahtaa kun Fonzie alkaa kiriä ohi. Kohotan kulmiani sarkastisena, oho oho.
    Pidän katseen kuitenkin edessäpäin siltä varalta että tulee jotain yllättävää eteen johon täytyy reagoida nopeasti. Kyllä mä tän niityn tiedän, mutta silti. “Oota vaa!” kannustan Symppistä, joka venyttää kaulaansa eteenpäin ja samalla tunnen askeleen pidentyvän.
    “Jiihaa!” heilautan nyrkkiä ilmassa kun me ollaan menty Nion ja Fonzien ohi.

    Rauhoitettiin menoa jo paljon ennen niityn päätyä, vähän sen jälkeen kun oltiin menty Nion ohi. Nyt me ravataan letkeästi ja kummatkin kartutaan istunnan kannalta sekunti sekunnilta. Siitä on pitkä aika kun on ravattu ilman satulaa.
    “Käyntiä?” ehdotan lopulta. Me aletaan lähestyä jokea. Nio vastaa myöntävästi, annan Symppikselle siirtymisen jälkeen pitkät ohjat. Tamma laskee päätään tyytyväisen oloisena. Sen selkä tuntuu auenneen laukkapätkän jälkeen, käynti on paljon leipovampaa. Fonziekaan ei näytä yhtään pahantuuliselta, eikä se enää yritä aktiivisesti päästä kovempaa.
    “Miten sä muute pystyt noin vaa hypätä hevosen selkään?” Nio kääntyy nähdäkseen mut. Hymyilen ja nostan paitaa paljastaen vatsalihakset. Nio punastuu vähän mutta koittaa peittää sen.
    “Mähän käyn salilla aika aktiivisesti. Lisäks se on ollu taito jonka oon pienestä asti halunnut osata, joten oon harjotellut sitä aina kun ehdin. Viime kesänä osasin sen vielä sulavammin koska menin Atella ilman satulaa niin paljon”, selitän hymyillen itsevarmasti. Huomaan joen alkavan pilkistää puiden takaa.
    “Mennääks polskimaan?” heitän kysymyksen ilmoille. Nio innostuu ideasta ja kokoaa ohjat.

    • #6695 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 117
      • Perus pullaponi

      Tässä oli tosi hyvä fiilis koko tarinan, Jess!!

    • #6699 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Niolla ja Kassulla on aina niin mahtava meininki 😀 Tosi hauskaa ja luonnollista dialogia, just tolta aina kuvittelen et jätkien keskinäinen sanailu kuulostaa. Saat 1sp ja 2mp

Vastaa aiheeseen: Ratsutallin päivis

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta