Sasu

Foorumit Päiväkirjat Sasu

Tämä aihe sisältää 6 vastaukset, 4 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Rudi V. 2 viikkoa, 2 päivää sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4639 Vastaus

    Lola
    Osallistuja
    • Postauksia: 49
    • Koulutuksen tarpeessa

    Hevosrekka tuntui tahmealta ja laiskalta ajettavalta kun oli päivän mennyt lanssilla reippaasti joka suuntaan. Jopa mun oma auto tuntui paremmalta. Kuitenkin mun piti kuskailla hevosia välillä sinne tänne niin parempi osata ajaa hevosrekkaa. Kyydissä mulla oli maailman helpoin Sasu. Tammalla on heinää ja lämmin viltti päällä, se seisoisi kyydissä vaikka tunteja valittamatta.
    Huomasin että puhelin välkkyy, tarkistin sen samalla kun pysähdyn tankkaamaan.
    Jesse pommittaa Hallava-ryhmää.
    “En haluis valittaa mutta mun pitäis siirtyä ratsutallille ratsastuskoululta enkä jaksais kävellä.”
    “Auttakaa.”
    “Oispa LilyOrion-taksi.”

    Nappasin puhelimeni käteen ja aloin lähettää ääniviestiä
    “Hei Jesse! Täällä taksipalvelu Lopez, oon noin kymmenen minuutin päästä ratsastuskoululla. Oon hevosrekalla liikenteessä, tuon Bigsylle rehuja ja loimia ja sitten lähden ratsutallille viemään pakettia. Käykö?”
    Jesse kirjoittaa….
    “Oot pelastava enkeli. 💖”

    Sasu ei päästänyt pihaustakaan vaikka sammutin auton Hallavan pihaan. Jesse notkui pihassa odottelemassa mua.
    “Jos sulla ei oo tärkeempää tekemistä niin tosta saa kantaa yhden rehusäkin.” Ohjeistin poikaa samalla kun otin itse autosta kaksi uutta loimea jotka olivat jopa paketissa vielä. Helmiä sioille, Bigsy tuhoaa kaikki loimet. Hetken harkinnan jälkeen otin myös Sasun kankisuitset autosta. Vaikka tammoilla oli yli 15 senttiä korkeuseroa, niille sopi samat suitset. Sasulla on siropää niin isoksi hevoseksi ja Bigsyllä on hervottoman suuri pää niin pieneksi poniksi. Bigsy saisi joku päivä kokeilla liikkua kanget suussa. Ties vaikka siitä kuoriutuisi mukava poni. Tuskin mutta saa sitä toivoa.

    “Mikä paketti sulla on ratsutallille?” Jesse kysyi kun vihdoin kiivettiin autoon.
    “Arvaa?” Haastoin poikaa.
    “No se ei voi olla hevonen koska autossa ei oo liikkunut mikään.” Jesse mietti.
    Katkaisin Jessen ajatuksen laittamalla autossa olevan näytön päälle. Se kuvasi auton hevososaa. Siellä Sasu seisoi tyytyväisen hiljaa.
    “Eikä. Mikä toi on?” Poika innostui.
    “Se on Sasu. Se on fwb, viis vuotias, tamma ja älyttömän hyvä kouluratsu.”

    Kaarsin ratsutallin pihaan ja huomasin sen pojan ja sen arabin. Mulle ei koskaan selvinnyt sen nimeä. Poika esitti ettei sitä kiinnostanut mutta siitä huomasi että se halusi nähdä millanen hevonen talliin muuttaa. Ja mä halusin esitellä Sasua.
    Heti kun Sasu tunsi lunta jalkojensa alla se veti itsensä täyteen ryhtiin. Se on kiltti mutta se on nuori.
    Ruunikko tamma pyörähti paristi mun ympäri ja pörisi innoissaan.
    Elyssa tuli pihalle meitä vastaan.
    “Kyllä mun sydäntä aina lämmittää kun saa olla tällälailla osana nuoren lupaavan kouluratsun elämässä.” Nainen selitti silmät säihkyen.
    “Joo, Sasu on viisivuotias ja kuulemma koulutettu GP-tasolle.” Olin pakahtua ylpeydestä. Minun Sasu.
    “Mä jään innolla seuraamaan teidän kehitystä. Meillä onkin muut hevoset jo sisälle, voit jättää Sasunkin odottamaan iltaruokiaan.”

    Sinne se jäi, minun pieni Sasu keskelle toinen toistaan upeampia kilpahevosia. En aikonu myöntää kellekkään etten mä itse todellakaan ole lähelläkään GP-tasoa. En varsinkaan sille ylimielisen oloisella arabin omistajalle. Se katsoi Sasua ihaillen. Varmasti katsoi. Minun Sasua..

  • #4952 Vastaus

    Lola
    Osallistuja
    • Postauksia: 49
    • Koulutuksen tarpeessa

    Eniten ärsyttää miehet. Okei ei kaikki. Mikael on yksi mun lempi tyypeistä, Jesse on mahtava ja Miro on tallin oma aurinko. Aleksi pitää parasta tallia ja majoittaa mun demonia. Ja Ohto on mussukka, se huolehtii Bigsystä eikä edes valita.

    Mutta Kris. Se valmentaa nykyään Lassia. Oltiin tehty siitä ylläpitosopimus, Lassi oli muuttanut Hukkasuohon. Sopimusta kirjoittaessa Kris oli pyörittänyt mulle silmiään niin että näki varmasti oman takaraivonsa. Se valitti siitä miten valjaat ei ollu muka tarpeeksi hyvin huollettu ja siitä että Lassi näytti ihan ratsulta.
    “Lihasköyhä ratsu luuska.”
    Onneksi sitä ei tarvinnut katsella muuta kun välillä raveissa. Se oli hyvä valmentaja, sitä en voinut kieltää. Lassilla olisi varmasti hyvä olla sen hoidossa. Eikä mulla ollut aikaa kolmelle hevoselle. Lassi ja Kris tuli hyvin toimeen. Minä ja Kris ei. Onneksi yhdet tie tähtiin kisat on Hukkasuolla, voin käydä silloin moikkaamassa Lassia.

    Ja Luukas. Oltiin jatkuvasti erimielisyyksissä nyt kun ollaan samalla tallilla. Viimeksi eilen se oli pamahtanut talliin juuri kun oli riisumassa Sasua käytävällä. Olin ajatuksissani laskenut Sasun satulan hetkeksi lattialle. Eiköhän Herra Hollanti kaatunut siihen satulaan. Se kirosi ja huusi mulle naamapunaisena siitä miten mä olen raivostuttavan hilpeä ja lapsellisen haaveileva. Me ei oikein mahduttu samalle tallille.
    Ja sen Zada. Se raivohullu hirviö sai jopa Bigsyn tuntumaan mukavalta hevoselta. Kamala elukka.

    Me oltiin treenattu hulluna Sasun kanssa sen epäonnistuneen valmennuksen jälkeen. Oltiin nykyään aika hyviä vaikka itse sanonkin. Vaikka alku oli aika räpellystä niin nyt musta tuntui että me saatetaan jopa pärjätä.
    Ensimmäisiin kilpailuihin oli enää pari päivää. Tänään mä aion juoksuttaa Sasua vähän irtona. Huomenna tamma saa sitten levätä.

    Sasu maisteli käytävällä kuolaimia. Olin vaihtanut sille omppukuolaimet käyttöön. Ne oli mukavan pehmeät ja hyvänmakuiset. Kiinnitin vielä nopeasti liinan suitsiin ja sitten oltiin valmiit lähtemään. Tallin ovet aukesi juurin kun lähdettiin kävelemään ulos päin.
    Eiköhän sieltä tullut Luukas ja Zada.
    “Pysy sinä siinä reunassa niin me tullaan ohi.” Mies töksäytti.
    Me pysyttiin kyllä reunassa mutta herran arabi koitti teurastaa meidät molemmat. Se hyökkäsi hampaat edellä kohti Sasua, minä jäin väliin. Sasu loikkasi järkyttyneenä pois paikalta. Tamman ei voinut ymmärtää miten joku ei pidäkään hänestä. Mun kylkeen jäi orin hampaanjälkien muotoinen mustelma. Olin päivä päivältä varmempi siitä että ton orin paikka on padassa, ei täällä ihmisten ilmoilla.

    Kentällä huomasin sen olevan umpijäässä. Onneksi Sasu osaa kävellä vapaana ilman mitään ongelmaa. Se vaihtoi suuntaa pyytäessä ja käveli uraa pitkin rentona korvat pystyssä. Sasun kanssa kaikki on niin mukavaa.

    • #4988 Vastaus

      Nio Luosujärvi
      Osallistuja
      • Postauksia: 103
      • Perus pullaponi

      Tosi kiva tarina! Ja Jotenki Mä ite samaistun Lollaan!

    • #5005 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 856
      • Lauman johtaja

      Tää oli kiva katsaus viime päivien tapahtumiin ja Lolan ajatuksiin, tykkäsin! Saat 1hp

  • #6332 Vastaus

    Lola
    Osallistuja
    • Postauksia: 49
    • Koulutuksen tarpeessa

    10.4 Mutahirviöitä ja leffapahiksia

    Oltiin sovittu Mikaelin kanssa että tänään olisi maastopäivä. Tie tähtiin kilpailu oli kiristänyt mun ja Sasun päätä jo hetken. Me oltiin pärjätty juurikin niin keskinkertaisesti kun olin ajatellutkin. Toisaalta meidän yhteistyö oli kestänyt tyyliin vartin ja vuosi sitten mä olin vielä ollut ravi-ihminen henkeen ja vereen. Musta tuntui että aloin vasta saamaan irti sitä parasta puolta Sasusta. Sillä oli uskomattomat askeleet, mahtava ryhti ja ihan tajuton työmotivaatio. Se oli valehtelematta hienoin hevonen jonka olin nähnyt. Tottakai, omahan on aina paras.

    Kaivoin mun puhelimen taskusta ja avasin mun ja Mikaelin whatsup keskustelun. Näpyttelin nopeasti viestin:
    ”Mulla menee ehkä 15 min että oon ratsastuskoululla! Nähään pian <3”
    Noin kolmen sekunnin mietinnän jälkeen pyyhin viimeisen lauseen pois ja lähetin viestin. En mä tiennyt oltiinko me vielä sydänten lähettely tasolla. Tai oltiinko me ylipäätään millään tasolla.

    Ulkona oli jo niin keväinen ilma että klippaamattomat hevoset pärjäsi ilman loimea. Mä olin jättänyt Sasun klippaamatta. Se oli huvittava karvatursake muiden puoliveristen joukossa. Multa putos avaimet kädestä kun mä vihdoin pääsin Sasun tarhalle. Se oli pyörittänyt itseään mudassa. Kunnolla. Mun kaunis punaruunikko oli hävinnyt mudan, pölyn ja karvan alle. Tasaisen harmaa hevosta muistuttava otus seisoi tarhan aurinkoisessa nurkassa tyytyväisenä. Mä kaivoin puhelimen uudelleen esille ja nappasin kuvan mutahirviöstä. Lähetin kuvan Mikaelille saatesanoilla ”Ei taida 15 min riittää.”

    Raahasin mutahirviön sisälle talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Hain varustehuoneesta Sasun harjat ja aloin rapsuttamaan kuivunutta mutaa irti tammasta. Sasu tuntui nauttivan joka solullaan harjauksesta.
    ”Et sitten totu tähän. Sä et voi alkaa mutahirviöksi. Kouluhevosten kuuluu olla kunnon diivoja.”
    Okei rehellisesti sanottuna mä olin todella onnellinen siitä että Sasu ei ole kovin kilpahevosmainen. Sasu yritti kovasti rapsuttaa mua takaisin mutta käytävänarut esti sitä. Se oli ensimmäinen kerta kun mä näin Sasun ärsyyntyneenä hoitotilanteissa. Irrotin narut tamman riimusta jotta se ylettyi rapsuttamaan mua. Se painoi turpansa mun solisluun päälle ja alkoi mypläämään mun hupparia huulellaan. Se ei käyttänyt edes hampaita koska sitä pelotti etttä muhun sattuisi. Mikä ihana kultapossu. Mulla meni melkein puolituntia kaivaa mudan alta hevonen. Mutta siinä se oli. Mun täydellisen kaunis hevonen.

    Jätin vahingossa Sasun vapaaksi käytävälle kun hain varustehuoneesta pintelit, loimivyön, satulahuovan ja meidän uudet kuolaimettomat suitset. Ne oli mustat sidepullit joissa oli otsepanta jossa oli upotettuja helmiä. Ehdin hypistelemään uusia suitsia vain hetken kun varustehuoneen ovella oli joku. Mun ensimmänen ajatus oli ”Älä ole Luukas.”

    Se ei ollut Luukas, Se oli Sasu. Sasu joka oli ajatellut selkeästi että mulla kesti liian kauan. Ovi tallinpäädyssä oli ollut kokoajan auki. Sasu olisi voinut lähteä valloittamaan maailman mutta se oli mielummin tullut tarkistamaan ettei satulahuone syönyt mua.

    ”No hei, tulitko sä vahtimaan mua. Niin mamman kulta.” Lässytin tammalle samalla kun rapsutin sen otsaa. Mamman kulta? Oon viettänyt liikaa aikaa Mikaelin kanssa. Lähdin raahaamaan tavaroita käytävälle päin. Sasu seurasi mua vapaana todella kiltisti. Se kulki ihan mun selässä kiinni mutta varovasti niin ettei se vahingossakaa astunut mun kantapäille.

    Sasun varustamisessa oli kyllä omat ongelmansa. Oletteko koskaan koittanut kääriä pinteleitä kahdella kädellä ja yhdellä liian auttavaisella turvalla?

    Mä en aikonut valittaa. Vaikka Sasu nypläsi pinteleitä ja mun hiuksia melkein kokoajan, se sentään piti musta. Sasun mielestä mä olin maailman paras asia. En edes usko että mun toinen kaviollinen pitää musta. Tai kenestäkään.

    Pinteli työmaan jälkeen kaikki sujui helposti. Hetken Sasu ihmetteli kuolaimettomia mutta omaan Sasumaiseen tapaansa se totesi että nää onkin aika siistit. Olin vähän nössö mutta heitin satulahuovan tamman selkään ja sen loimivyöllä kiinni. Mulla on jo kotona yksi pentukarvasta luopuva bulli ja yksi muuten vaan karvaa pudottava dopperi. Unohtamatta Plösöä jonka karvoista voisi kutoa sukat kaikille maailman lapsille. En siis halunnut puolta Sasua kotiin.

    Pihalla kiipesin Sasun selkään ja kaivoin jälleen puhelimen taskusta. Nappasin nopeasti kuvan Sasun niskasta ja lähetin sen Mikaelille mukanaan teksti ”Selvisin, lähdetään nyt.”

    Me nautittiin Sasun kanssa auringosta koko matkan ajan ratsastuskoululle. Sasu käveli koko matkan korvat pystyssä, samalla haistellen kevättä.

    Ratsastuskoululla kävi kova kuhina. Kevät oli vallanut myös hoitajaporukan. Ja keskellä kaaosta seisoi hän. Täydellinen ihmisotus keskellä kaikkea. Sillä oli musta satuloitu musta hevonen vieressä ja se laittoi kypärää päähänsä. Sen hiukset oli sotkussa ja se pyöritti huulikorujaan kielellä.

    ”Oho, mutamonsteri näyttää ihan hevoselta.” Se nauroi. Sen hymy sai elämän tuntemaan elämän elämisen arvoselta. Mä unohduin tuijottamaan sitä ja muu maailma hävisi.
    Mikael.

    Mä odotin Sasun selässä sitä että Mikael sai itsensä Apassin selkään. Olin ihan unohtanut sen ettei kovin moni ollut nähnyt Sasua. Nopeasti tamman ympärille kerääntyi porukkaa rapsuttelemaan ja kyselemään Sasusta. Mitä tekee Sasu viis vee keskellä höpisevää ja nauravaa ihmismassaa joista melkein kaikki rapsuttaa tammaa jostain kohtaa? Nauttii. Täysin rinnoin. Sasu oli omasta mielestään taivaassa. Sasu keräsi nopeasti itselleen pienen fanikerhon. Ymmärsihän sen, Sasu on maailman söpöin ja hellyyttävin hevonen. Enkä ole edes puolueellinen. Jostain syystä Bigsyllä ei ole mun ja Eetu-ponin lisäksi hirveästi faneja.

    Päästiin vihdoin lähtemään maastoon Mikaelin kanssa. Pitkästä aikaa kahdestaan. Mulla oli takana sairas työviikko, tää oli eka kerta kun ehdin edes tallille. Kaikki mun silmäterät oli jäänyt liian vähälle huomiolle tällä viikolla. Yritin korvata sitä niille. Vein Sasun ja Mikaelin maastoon, Bigsy sai lomailla maanantain ultraan asti, Sputnik ja Mauno oli päässyt aamulla metsään riehumaan vapaana. Mun rankka työviikko oli siis ainakin eläimien kannalta anteeksi annettu. Mikaelia sai ehkä pehmittää pidempään. Sitä ei voinut vaan päästää autosta metsään juoksemaan kuola poskella. Toki Mikael olisi varmasti arvostanut metsäilyä. En edes kertonut sille meidän reissusta. Se olisi saarnannut siitä miten puolia perheesta, eli sitä ja Plösöä, ei vain voi jättää pois metsäretkistä.

    Olin maksanut äidille siitä että se kävi Mikaelin asunnolla hakemassa Plösön jonka Inka, myöskin lahjottuna, luovuttaisi äidille. Sen lisäksi olin tarkistanut että Netflixissä on kaikki Shrekit. Ei ollut mutta ehkä kolmella viimeisellä pääsee vauhtiin. Olin myös tehnyt valmiiksi pitsaa, mokkapaloja ja sairaan hyvää boolia. Niiden lisäksi olin ostanut sipsejä, karkkia ja limua. Kolme koiraa, kolme Sherkki ja niin paljon hyvää syötävää että voidaan vyöryä tallille huomen aamulla. Ja meidän piti keskustella vakavasti. Vakava keskustelu koiren ja Shrekin äärellä.

    Käveltiin melkein 20 minuuttia samalla höpisten niitä näitä. Tämä oli tosiaan viikon ensimmäinen kerta kun ehdittiin kunnolla jutella.

    ”Mites Luukas-ongelma?” Mikael kysyi.
    ”Näin viime yönä unta jossa Luukas myrkytti mut, Bigsyn ja varsan.” Selitin samalla kun käännyin taakse päin kohti Mikaelia.
    ”Lola kult…. Tai siis Lola, Luukas on ehkä vähän erillainen kun mihin oot tottunut muttei se nyt sentään mikään elokuvien pahis ole.” Mikael väitti kiven kovaan.
    ”Olisit nähny sen. Ensin se selitti mulle siitä miten se voi ´maksaa puolet vahingon hävittämisestä´ ja sitten se räjähti kun sanoin että jos jotain on niin aion pitää sen.” Selitin samalla kun rapsutin Sasua pyllyn päältä.
    ”No ei silti ihan leffa-pahis materiaalia.”
    ”Kuvittele Luukas ja sille viitta. Ja sellanen valtikka jonka päässä on pieni kissan pääkallo. Sit se hiipii pitkin ratsutallia hirviö-Zadan kanssa valmiina hyökkäämään mun kimppuun ja tappamaan kaikki maailman varsat.”
    ”Mä tuun sen kanssa ihan hyvin toimeen. Ollaan osuttu paristi samaan aikaan maneesiin.”
    ”Ai maneesiin? Ei kai sentään sen vuorolla?”
    ”No paristi.”
    ”Miten sä olet edes hengissä?”

    Luukas-aihe sai jäädä kun siirryttiin raviin. Apassi joutui tosissaan yrittämään kun Sasu ravasi omaa ihanaa matkaavoittavaa raviaan. Ravi oli sen paras askel-laji. Laukassa Apassi vei tammaa ihan 6-0.

    ”Laukataan kilpaa!” Mikael huusi samalla kun se innosti Apassia laukkaamaan yhä vaan nopeammin. Jos joku väittää yllätyneensä siitä että entinen tasankojen kuningas Apassi on nopeampi kun kouluratsu Sasu niin sen pitäisi nähdä Apassi kun se laukkaa. Sasu yritti parhaansa laittaa kampoihin pienelle mustalle muttei meillä ollut mitään sanomista tässä kilpailussa. Sasu kuitenkin laukkasi todella hyvin. Se laukkasi pitkänä, rentona ja todella lujaa. Jos haluaisin romantisoida tilanne niin me laukattiin vierekkäin auringonlaskuun. Todellisuudessa Mikael ja Apassi kiisi auringonlaskuun ja mä ja Sasu yritettiin pysyä mukana.

    Takaisin tallille päästyämme sovittiin että Mikael tulisi käymään nopeasti mun luona koska se ei saanut Inkaa kiinni. Ei tietenkään saanut, olin lahjonut Inkan. Ajettiin peräkkäin mun asunnolle. Mikael oli ratketa riemusta nähdessään Plösön. Ja kaikki herkut. Ja ennen kaikkea Shrekit. Toki Mikael kutsui mua todella epämääräisillä puoliloukkaavilla nimillä koska mulla ei ollut ekaa Shrekkiä. Kyllähän mä itsekkin tiesin että se oli paras mutta Netflix oli pettänyt meidät.

    Ja siinä herkkujen, lastenleffojen ja koirien keskellä mä sanoin sen ääneen.
    ”Meidän pitää keskustella siitä että mitä me ollaan. Mitä tää on?”

    • #6355 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 856
      • Lauman johtaja

      Voi tää tarina sai mut niin hyvälle tuulelle! Sasu on ihanan sympaattinen ja Lola ja Mikael on ihania yhdessä. Nyt äkkiä mdd lukemaan mitä seuraavaks tapahtuu! Tästä 2hp 1sp ja 1mp

    • #6403 Vastaus

      Rudi V.
      Osallistuja
      • Postauksia: 4
      • Maitovarsa

      Iha samat sanat ku Aleksilla! Oon nyt iha Sasun pauloissa ja tuli pari kertaa naurahdettuaki Luukas-kessan aikana

Vastaa aiheeseen: Sasu

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Siirry työkalupalkkiin