Seela Aalia

Foorumit Päiväkirjat Seela Aalia

Luet parhaimillaan 26 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #49900 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Seela Aalia, tuntilainen
      Pikku hiljaan takaisin palaamassa ahkeraksi tallisohvan kuluttajaksi.

      Pisteet
      kouluratsastus: 10p
      esteratsastus: 22p
      maastoratsastus: 1p
      hoito: 33p
      sosiaalisuus: 45p
      kilpailut: 8p

      Palkinnot:

      Merkit:


      Ulkonäkö:
      158 cm
      Herkät kasvot
      Synt. 28.10.2000
      Tumman/syvän siniset silmät
      Tumman ruskeat hiukset, jotka vaihtavat väriä sään ja töiden takia eri sävyissä. Yleisesti aina tumma
      Treenaa kevyesti, jonka näkee oikeastaan lähinnä reisilihaksista
      Solisluut tykkäävät olla vahvasti esillä
      Naisen kropan muotoja löytyy. Rinnat kuitenkin pienet

      Suhteet:
      Kassu likan oikea käsi tallilla, sekä niin sanotusti paras ystävä
      Niko perhosia vatsassa lennättävä ihastuksen kohde
      Lily, Nio uudet tuttavat, joiden seurasta saa nauttia tallilla.

      Luonne:
      Seela omaa vahvan ulkokuoren, joka tuppaa välillä ampua negatiivisesti hyökkäävää hyttystä tykillä. Tiettyihin pisteisiin saakka ihanan avoin ja aito tyyppi. Vaikenee mielellään perheestään, eikä hirveästi yksityiskohtia elämästään tykkää kertoa jokaiselle. Tutustuu silti mielellään uusiin ihmisiin, ja omaa laajan kaveriporukan, mutta harvat pääsevät ystäviksi.
      Vaikka sanavalmis pakkaus, ja joillekkin esiintyy happamana ämmänä, on pohjimmilta likka liikkis. Saattaa helposti purskahtaa itkuun ilosta tai itkusta. Tunteella eläjä vahvasti. Herkkyys välillä näkyy siinä mitä tytölle kommentoidaan, vaikka sitä ei kommentoijalle näyttäisi.
      Pelko perseessä kummitusjutuille, pimeälle ja hämärä väelle.

      Ratsastus:
      Ratsastuksen Seela on aloittanut seitsemän vuotiaana alkeistunneilla. Siellä aktiivisena ollut hereillä, ja siirtynyt nopeasti eteenpäin. Seelan ratsastusuran on sponsoroinut vanhemmat, että myös kovat tallityöt. Kolmetoista vuotiaana neiti sai ylläpitoponin Nipsun. Nipsun kanssa oli mahdollisuus kehittyä, ja ratsastaa valvovan silmän alla. Nipsun ja Seelan taival päättyi kuitenkin kolmen onnellisen vuoden päästä. Nipsun palauduttua takaisin oikean omistajan opiskeluiden päätettyä. Aikalailla heti sen jälkeen Seela aloitti Hallavan viikkotunneilla, ja päätynyt lopulta Mellin hoitajaksi.
      Pieni kipinä Seelan sisällä tähtäisi kilpauralle, mutta samalla jarru lyö kiinni nähdessään pappa betalar- ihmisiä. Kuitenkin vahvempana Seela hoitaa hevosia kuin ratsastaisi. Kaikki lähtee maastakäsin eikä selästä.
      Mellin lähdettyä ja opiskeluiden alettua ratsastustunnit ovat jääneet. Kunnes vihdoin palailemassa ratsastustunneille.

      Vapaa-aika ja perhe:
      Tallin ulkopuolella Seelan voi tavata viereisen kaupungin teatterikorkeakoulussa. Seela opiskelee haaveilemaansa näyttelijäntyön koulutuksessa. Seela on myös päässyt näyttelemään pariin sarjaa, sekä kahteen elokuvaan. Tämän kaiken lisäksi Seela tykkää löhöillä kotonaan, ja käydä kahvilla.
      Seelan perheeseen kuuluu äiti, isä ja isosisko Pihla. Pihla on Seelaa viitisen vuotta vanhempi, ja Helsingissä asuva perusduunari. Sisaruksilla on hyvin lämpimät välit keskenään, ja usein viikonloppu vierailut kuuluvat kalenteriin.
      Seelan isä, Ilari Aalia on insinööri ja vahva työnarkomaani, Silti lempeä ja rakastava isä Seelalle. Innostunut Seelan ratsastusurasta, ja usein kentän laidalla notkuu valmennuksissa ja kisoissa.
      Seela on puolestaan ihan kopio äidistään, jos pituutta ei lasketa. Maisa Aalia työskentelee freelancerina niin näyttelijänä, kuin käsikirjoittajanakin. Perheen arkea pyörittää hyvin kotoa käsin, kunnes silloin tällöin häviää jonkun työprojektin luokse. Äitinsä perässä Seelakin teattereissa ja näyttelemisessä kulkenut.
      Äidin töiden takia perhe pitää tiukasti yhtä. Asiat eivät leviä puolitutuille, ja yksityisyys pidetään netin puolellakin tiukasti kiinni, sillä juorulehdet ei paljon kiinnostele. Silloin tällöin siitäkin saadaan perheriidat aikaiseksi, mutta niistä selvitään. Lämminhenkinen sekä tiivis perhe, joka aina välillä saattaa näkyä tallillakin mukana.

      Parit faktat:
      Rakastaa urheiluvaatteita.
      Ei voi sietää suolakurkkuja tai hämähäkkejä
      Lähihoitaja sekä ylioppilas kaksoistutkinnolla
      Näkyvähkö arpi olkavarressa
      Ei hihku/puhu mielellään näyttelijäjutuistaan tallilla

      Seelaa saa käyttää tarinoissaan rohkeasti!

      • Tätä aihetta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 3 viikkoa sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten Inka Lehtimäki.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta sitten Inka Lehtimäki.
    • #49904 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Vatsalihasten tappaminen, ihan oma syy – Junnutunti Sashalla

      Bussin ikkuna tuntui kylmältä ohimoa vasten. Kuulokkeista soi haikeasti Vesta. Oli soinut jo pitkän aikaa. Pääsin saavuttamaan unelmiani, ja unohdin kokonaan kaikki muut. Nikon, Kassun, hepat. En uskaltanut enää ottaa puhelinta ja kirjoittaa viestiä, tai soittaa. En halunnut pahoitella tai selitellä. Olisin vain halunnut hautautua Nikon halattavaksi ilman sotaa.

      Tallitietä kävellessäni, ja tennarien hörppiessä kosteutta tienpinnasta näin parkkipaikalla Nikon auton. Ei tänään. En halunnut oikeastaan nähdä ketään. Koko päivä on ollut yhtä sosiaalista kanssakäymistä koulussa. Nyt riittäisi vain hevonen ja minä, eikä yhtään ylimääräistä silmäparia.

      Vatsalihakseni meni kuperkeikkaa astuessani tallin betoniselle lattialle. Suljin silmät ja annoin hengähdyksen värähdellä keuhkoista ulos. Avasin katseeni tarkastaakseni, oliko tallikäytävällä tuttuja kasvoja. Ei ollut kuin tuntiratsastajia. Vilkaisin nopeasti yksärikäytävän puolelle. Väiski ei ollut karsinnassaan. Mitä luultavammin tuo oli ratsastamassa, lätsän roikkuessa karsinan naulassa.

      Sasha luki taululla kohdallani. Tiesin odottaa ainakin sen, että tunnilla ei olisi aikaa uppoutua yhtään omiin ajatuksiin. Tuo valkoinen tamma oli rotunsa veroisesti kuumuvaa mallia ja kaunis kuin mikä. Sisäinen ponityttöni hymähti, ja annoin pienelle jännitykselle luvan vatsassani.

      Haahuilin rauhassa kohti Sashan karsinaa. En voinut sille mitään, että hidastin automaattisesti Mellin vanhan karsinan edessä. Annoin sormen hieman sipaista uutta nimikylttiä. En tiennyt minne tamma lähti, mutta tiesin ikävöiväni sitä hirveästi. Lempeitä silmiä, silkinpehmeää turpaa ja mahan pyöreyttä. Sain osakseni kiusallisen hämmentyneen katseen karsinasta, kun olin jumittunut haaveilemaan. ”Sori…” Pahoittelin väkisin hymähtäen ja jatkoin matkaa Sashaa kohden.

      Sukan sivellessä tamman lyhyttä karvaa läpi, koitin parhaani mukaan kuunnella tallikäytävässä kulkevien ihmisten ääniä. Erottaa mahdollisia tuttuja ääniä, mutta Sashan herkkä olemus käänsi itseni aina keskittymään tuohon. Herkkähipiä tamma ei pitänyt pään harjauksesta. ”Joo ihan hirveää. Kyllä se nassu pitää harjata tai tuntuu vielä hirveämmältä, niinh”, en voinut hevosia kohdistuvalle lässytykselle mitään. Se paheni mitä vähemmän hevosia näin. Sasha puolestaan vain katsoi minua järkyttynein silmin takaisin. Miten olinkaan niin kauhia ja hänen päähänsä menin koskemaan. Naurahdin tuon dramaattisuudelle ja lähdin hakemaan tuon varuseita.

      Nadja auttoi minut selkään. Nainen oli vieras opettaja minulle, mutta se oli ihan ok. Enemmän kuin ok. Sasha lähti kävelemään reipasta mutta suhteellisen lyhyttä käyntiään eteenpäin. Jouduin parikin kertaa kohentamaan istuntaani. Tuntui hieman vieraalta, mutta silti niin tutulta olla hevosen selässä. Sasha tuntui höyryjunalta, mutta ei mahdottomalta sellaiselta, ainakaan vielä.

      Puolipidätteet tuntuivat menevän Sashalle hyvin, läpi ravaillessamme. Minun piti olla tarkkana, etten jäänyt liikaa vastaan vatsalihaksilla, tai pidätteillä. Muuten kävisi -näin. Sasha otti paineesta enemmän nokkiinsa ja lähti kahta kauheammin eteenpäin. ”Seela jos Sashalla on virtaa hyödynnä mieluummin työskentelyyn, kuin että himmaat ja himmaat sitä. Lähde ravipuomien jälkeen väistättämään, taivuttelemaan pientä kokoavaa ja raskaampaa työtä kuin se kaahottaminen”, kuului Nadjalta tomera käsky nähdessään minun tappelevan Sashan jarruttelun kanssa. Hengähdin syvään, ja muutin suunnitelman.

      Sasha tuli hyvin alle puomityöskentelyssä, sillä tamma joutui oikeasti keskittymään mihin jalkansa asettaisi. Puomien jäädessä taaksemme otin puolipidättein tammaa hieman kiinni ja lähdin väistättämään lyhyesti sik sak väistöjä saadakseni tehostettua tamman meno haluja. Tamma tuntui ihan hyvältä, mitä välillä omasta mokastani sain pienen pään viskauksen.

      Junnutunnilla oli mukavia perustehtäviä, jotka olivat justiinsa hyvät selkään palaamiseen. Sashan laukkaympyrä sai minun tajuavani ruosteen ratsastuksessani. Sen lisäksi että vatsalihakset huusivat kesälomaa ensimmäisen vartin jälkeen, niin jalkani tahtoivat puristaa Sasha raukan elävältä laukassa. Kuinka hankalaa olikin istua rennosti siellä. Koitin hengittää ja laskea kolmeen, jotta löytäisin rennomman istunnan tamman laukkaan. Pieni Milo poni tuli lyhyttä reipasta laukkaa meidän perässämme minkä kerkesi. Näy sai minut nauramaan. Tuo pieni pyöreä tanhupalloa muistuttava poni kipitti sen minkä jaloista pääsi, dramaattisen Sashan perässä, joka porskutti nenästään ilmaa minkä kerkesi vauhdiltaan. ”Hienosti Taimi, taputa!” Kuului Nadjan kehut poniratsukolle. Voi luoja en mä kestä! Taimi maailman suloisin nimi, ja pieni karvapallo Milo.

      Kehossani soi samaan aikaan youngheartedin hempeä rakkauslallatus Sashalle ja ylipäätään hevosille, vaikka samalla lihakseni olisi voinut laulaa jotain aivan eri sävyistä kipaletta. Meinaan tuntui aika ivalliselta laskeutua Sashan selästä. Auts ja voi kuinka nyt tällein voi jumiin mennä. Halusin kävellä loppukäynnit maastakäsin jotta omatkin lihakseni vertyisivät ratsastukselta. Sashakin näytti kaikkena antaneelta, ja se hamusi vähän turvallaan maneesin pohjaa. Se oli kaunis hevonen, vaikka hieman dramaattinen, mutta niinhän me naiset tai ainakin minä olin.

      ”Kassu nappaas samalla sisääntulolla talikko käteesi”, Nadjalta kuului nopeampi käsky, kuin Kassu ehti edes aloittamaan kysymystään jonka takia maneesin oli hihhuloinut tiensä. Käänsin nopeasti katseeni talikon suunnille. Kassu! Siinä se oli yhtä samanlaisena kuin ennenkin. Mieleni teki mieli kirkaista mutta annoin hymyn vain levitä korviin ja katseeni pysyä tuossa. Kassun katseen kiertäessä kentän maata, se myös törmäsi minuun mutta meni myös vauhdilla ohi. Koomisesti se myöskin palasi nopeasti takaisin silmiini. Ei siinä kumpikaan uskaltanut kirkaista tai sanoa mitään. Pysäytin Sashan ja tyyliin hyppisin tasajaloin paikallani. Poika nappasi pari rauhallista juoksuaskelta luokseni, jonka jälkeen kuristi minut halaukseensa. En voinut olla kuin nauramatta puhtaasta ilosta. ”Missä oot ollu? Hei nyt ei vasta väitteitä tuut juomaan kahvit ja kertomaan kaiken, ja sun pitää kuulla kaikki!” Kassu ryöppysi yhtä pitkää tekstiä suustaan. Koitin kiltisti kieltäytyä tallituvasta, mutta en voinut kieltäytyä. Kassu oli yksi lojaalisempia ystäviä ja ansaitsi selityksen, silläkin uhalla, että törmäisin Nikoon ja joutuisin keskustelemaan vakavasti. ”Hyvä on hyvä on, tuun kun oon saanut purattua Sashan”, hymyilin tuolle vastauksena.

      Sasha ainakin kertoi olevani sen verran ruosteessa, että taidan joutaa ottamaan toisenkin ratsastustunnin pian. Hoitohevoselle en ehkä vielä olisi valmis. Mellin surutyö oli vielä(kin) kesken.

      • Tätä vastausta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • #49912 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Oi vitsi miten kiva tarina ja varsinkin toi lopetus ja Kaasun kohtaaminen sai hymyn huulille. Vitsi tästä keväästä tulee mielenkiintoinen! Saat 2kp ja 1hp ja 1sp

      • #49917 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 21
        • Maitovarsa

        Hihii Seela on taas täällä, mitäköhän tästä seuraa! Tässä tarinassa tuli kivasti ilmi Seelan persoonallisuus ja jälleennäkemisen ilo Seelan ja Kassun välillä. Itse olisin tykännyt kuulla, mikä hevonen siellä Mellin karsinassa nykyään oli, ja oliko siellä joku hoitajakin, jonka reaktion hajamieliseen tuijotukseen olisi voinut ottaa paremmin talteen 🙂

      • #49924 Vastaa
        Nessa
        Osallistuja
        • Postauksia: 66
        • Koulutuksen tarpeessa

        Seela is back😂

      • #49930 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 218
        • Perus pullaponi

        Vitsit kiva, että kirjotit taas! Samaa mieltä Aleksin kanssa, toi loppukohtaus Kassun kanssa oli mahtava! Innolla odottaen seuraavia tarinoita!

    • #49972 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Tuleva näyttelijä osaa kyllä näytellä iloista, paitsi kun kyseessä on tosi tilanne

      Äiti katsoi minua pöydän toiselta puolelta lempein silmin, ja piti isoa teekuppiaan molemmilla käsillä kiinni. ”Voi sinua tyttö pieni…” Tuo huokaisi säälivästi, ja jatkoi: ”Kun ihmisten pitää antaa jatkaa omaa polkua. Teillähän ei ollut mitään sopimuksia, ja ette ole tapailleet pitkään aikaan”.
      ”Mut nyt oon takasin”, koitin epätoivoisesti pelastaa omaa tilannettani.
      ”Seela tiedät. Täytyy antaa toisen elää, jos et itse ole valmis tekemään toisen eteen töitä.” Tuo puhui rauhallisella tahdilla minulle, silmät tarkkaillen kasvojani.
      ”Mä teen töitä! Koulu vaan nyt vei tosi paljon aikaa…” Tivasin vetäen käteni puuskaan, ja nojauduin alaselälläni keittiötasoa vasten.
      ”Ja Nikolla työt, sekä oma hevonen. Ihan tasapuolisesti olette huidelleet ympäri mantuja, ja nyt sun Seela pitää antaa Ciaran ja Nikon yrittää styylata, ja sinun jatkaa omaa elämääsi. Poikia on rakkaani”, tuo hörppäsi teensä loppuun ja keskittyi puhelimeensa.

      Peltomaisema rauhoitti. Pysähtynyt näkymä, vilpoinen tuuli ja pienet heinänkorret sinnittelemässä sai tunteen uudesta alusta. Olin äidin tyttö, ja kaipasin tuke välillä vielä ongelmiini usein. Poskeni punottivat ajatuksista ja vilpoisuudesta. Vedin kuulokkeeni paremmin korville, ja annoin jalkojen jatkaa kävelyä kohti Hallavaa. Biisi sai hiljaa minut mutisemaan laulujen sanoja:
      ”Ilman sua….
      taidan olla eksynyt
      muistoihin kultaisiin
      täynnä unelmii…”

      Tallikäytävällä kiiltokuvamainen Orion seisoi varusteet päällä. Lily viritti kypäräänsä päähän. ”Moi”, hymähdin tuolle ja nojatuin itseni pesarin seinää vasten norkoamaan. ”No moih”, tuo hymähti ja jatkoi: ”Pitäisi jotenkin jaksaa tänään ratsastaa aktiivisemmin, mutta ihan sellainen olo ettei lähtisi nyt.” Nainen selitti nostaen raipan maasta käteensä ja keräillen Orionin ohjia kaulalta.
      ”Onneksi on hieno hevonen, niin ei tarvitse paljon miettiä mitä muut ajattelevat. Kaikki tuntilaiset rakastaa Orionia”, koitin lohduttaa tuota.
      ”Se kun ei lohduta ratsastajaa, jos ei osaa ratsastaa tarpeeksi hyvin”, tuo virnisti lähtien suuntaamaan kohti maneesia. Lily oli oikeassa. Ihan sama kuinka moni kehui, niin jos itse tajuaa olevansa heikko ei lohduta kehut siinä kohtaan.

      Väiski mutusti yksinäistä heinänkortta, laittoman kauan suussaan. Sen isopää ja lempeät silmät tarkkailivat minua, ihan kuin olisi herkkuja vailla. Vilkaisin ympärilleni. Talli vaikutti hiljaiselta. Vain blondi tyttö, jonka tunnistin Hauskan hoitajaksi taisi valmistautua hakemaan Hauskaa sisälle. Uskalsin astua lähemmäs tutun ruunan karsinaa, jonka kylmien kalterien välistä tuntui hyvältä ujuttaa käsi. Väiskin turpa tuntui siltä miltä muistin. Sen ylähuuli hamautti kättäni, todetakseen herkkujen olevan jonkun muun käsissä. Sosiaalinen kaveri jäi kuitenkin tyytyväisenä ottamaan vastaan posken rapsutuksia. ”Mitä veijari”, hymähdin tuolle. Väinämöinen oli lepsukka kaveri, joka sai hyvän mielen pelkällä hölmöllä olemuksellaan. En vieläkään oikein ymmärtänyt ex-ravureita.

      Tallikäytävästä kuului oven narahdus ja pari askelta tuli kohti yksäripuolta, mutta jäivät selvästi paikoilleen. Tallissa leijuva energia muuttui heti jännittäväksi. Käänsin katseeni selkäni taakse. Niko seisoi Väiskin harjakoppa kädessään, ja toisessa nyrkissä pari namia. Poika ei pystynyt pihasemaan sanaakaan. Vedin käteni vaistomaisesti pois Väiskin karsinan puolelta. ”Hei…” Uskalsin sanoa hieman epävarmasti. Annoin huulieni taipua ihan millin hymyn suuntaan, ettei tilanne olisi niin jäätävä mitä se oli jo. Niko nyökkäsi vastaukseksi. Pidin saman neutraalin ilmeen kasvoillani ja vilkaisin Väiskiä: ”Se on ihan hölmö kuin ennenkin”, naurahdin vähän ja käänsin katseeni takaisin Nikoon.
      ”Niin.. Öämh tulitko tunnille?” Niko sai rykäistyä kurkkuaan ja ääntään auki.
      Väistin karsinan edestä pois, ja istahdin läheiselle jakkaralle alas. ”Ehkä… En ole varma vielä.” Totesin rauhassa. Niko laski harjapakin karsinan eteen, vähän tönkösti ja oli selvästi jäässä tilanteesta. Vai kuumottelikohan se milloin Ciara punaista mustasukkaisuutta ja teinitytön kapinahenkeä tulisi nurkan takaata. Olin kuullut Kassulta, että osasi vaatia aika paljon Nikolta huomiota itselleen.
      ”Seurustelet nykyään sen Ciaran kanssa?” Kysyin rauhassa. Huomasin olevani tilanteen päällä, ja yllättävän tyyni. Ehkä hieman sisälläni itkin tilanteelle, mutta en halunnut tehdä tästä yhtään kurjempaa suremalla.
      ”Niin no se… miten sen nyt ottaa, ei kai vielä mitään virallista. Mitä nyt vähän hengailtu yhdessä”, tuo sopersi Väiskin suojia harjaten. Selvästi ilmaisten, ettei sitoutuminen ehkä ollut vielä oikea sana heidän suhteelle.
      ”Sehän on kiva, vaikka aika nuori onkin”, oli pakko huomauttaa. En pystynyt pitämään asiaa sisälläni. Hymyilin pojalle lempeästi, vaikka sisälläni vähän kirpaisi.
      ”Miten sen nyt ottaa…” Poika mumisi vain vastaukseksi. Tuo oli jäänyt tuijottamaan silmiäni, mutta nopeasti sen tajutessaan suuntasi Väiskin karsinaan sisään.
      Nousin rauhassa jakkaralta pistäen sen sivuun. ”No mut, toivotan teille onnea…” sanoin hieman haikeana pojalle, mutta koitin vielä tsempata pienen hymyn hammasta purren. Käteni puristi kännykkää kädessä vain tiukasti. ”Mun pitää varmaan nyt mennä”, mutisin pojalle hieman nopeahkosti ennen kuin tuo huomaisi rikkonaisuuteni. Nyökkäsin vähän ilmoitustaulua kohden, minne oli tullut tuntien ratsut. Niko nyökkäsi vaan vähän jättäen katseen perääni epävarmana.

      //Ajattelin huomenna piirtää tähän viel jonku kuvan ratsastustunnilta

      • #49975 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 21
        • Maitovarsa

        Aaah miten ihana tarina! Varsinkin toi alku tuntui niin realistiselta ja äidiltä tuli niin äitimäisiä neuvoja vaikka lukiessa niin samaistui Seelaan ja tuli semmoinen äääääh-fiilis 😀 Tosi hyvää dialogia ja sujuvaa tilannekuvausta, todella helppo lukea!

      • #49976 Vastaa
        Rhea Kiurula
        Valvoja
        • Postauksia: 46
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihana tarina. Kuvailit aidosti ja samaistuttavasti Seelaa ja sen tunteita. Tässä jäi oikein innolla odottamaan seuraavaa tarinaa!

      • #49987 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Aww Seela. Tykkäsin tästä tarinasta ihan sikana. Onnistuit erityisen hyvin dialogissa ja siinä miten kuvailit Seelan fiiliksiä. Heitän 2sp

      • #49989 Vastaa
        Unna Kivivaara
        Osallistuja
        • Postauksia: 65
        • Koulutuksen tarpeessa

        Äidit on parhautta <3 Jään innolla ootteleen miten tää tilanne kehittyy eteenpäin !

      • #50043 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Niin helppoa luettavaa, tää oli ihana tarina!

    • #50116 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Kämäisen elämän yksinäinen musikaali – TT-osa kilpailut 1 #1

      Tiedättekö sen kitararimmin, joka vaan vie mukanaan? Sen joka lähtee soimaan päässä, kuin eläisit elokuvassa. Sellainen voima biisi, missä kukaan ei voi voittaa sua. Hypätessä aamutakissa sohvalle jammailemaan hiusharja kädessä, ja osoitellen kannustavasti toisella sohvalla pomppivaa sisarusta musan tahtiin. Meillä ne bileet aiheutti liian usein Mamma Miasta tutut musiikit. Parhaimmat bileet saadaan aikaiseksi sunnuntai aamulla, jossa koko Aalian kanalauma on koossa. Äiti aloittaa laittamalla radion päälle, sitten Pihla ja minä vain pahennetaan tilanne hirveillä jammauksilla ja katseidenvaihdoilla. Isä Aalia voikin sitten toivoa vain, ettei joutuisi kämäisen aamuedition musikaalikohtauksen kohteeksi.
      Musikaali aamujamme ei enää ollut usein. Pihlan muuttaessa pois kotoa, ja minun nauttiessa mieluummin unesta. Ne säilyivät kuitenkin hyvin muistoissa, ja harvinaisena herkkuna. Tänään aamu oli valjennut särkevänä jomotuksena ympäri kehoa. Viimeiset pari päivää oli koulussa sukellettu teatterimiekkailun pariin. Vaikka opetus oli laadukasta, ja suojavälineet hyvät ei mustelmilta voinut välttyä. Sinikellertävä käsivarsi ei antanut kuitenkaan armoa tänäänkään, vaan Hallava kutsui, vaikka koulusta olikin vapaapäivä.

      Tie Tähtiin Kilpailu oli taas tulossa, ja olin eilen silmät ristissä laittanut Aleksille viestiä haluavani osallistua mukaan mikäli se oli vain mahdollista. Kesäloma alkaisi meillä suhteellisen pian, joten varmasti saisin päiviltä vapautettua aikaa treenaamiseen. Aamupalan ääressä olin saanut varmistuksen Aleksilta, että olin päässyt mukaan, ja hevosen sekä luokat löytäisin ilmoitustaululta. En tosiaan ollut itse toivonut mitään näiden kahden suhteen. Uskoin Aleksin tietävän mikä olisi minulle parhain vaihtoehto.
      Aikoinaan Mellin kanssa treenasimme kovasti kilpailuja varten, ja pokkasimmekin estepuolelta palkintoja. Ne hetket pysyvät varmasti ikuisesti verkkokalvollani, ja ponin tyytyväisyys suoritusten jälkeen. En voi olla hymyilemättä haikeasti ponia miettiessä. Maksaisin vaikka oikean jalkani, että pääisin uudestaan tuon kanssa kisaradoille.
      En keksinyt yhtään hevosta, jolle Aleksi mahtoi minut laittaa. Uskoin kuitenkin ratsastavamme matalimpia ja helppoja luokkia. Hulluutta olisi näin pitkän tauon jälkeen lähteä vieraan hevosen kanssa samoihin luokkiin missä Mellin kanssa kilpailimme.

      Tallin parkkipaikka ammotti tyhjyyttään, paitsi Ohton auto komeili tietenkin omalla paikallaan. Laskettiinko sitä edes ikinä poissaolevaksi? Vilkaisin ranteeseen jäänyttä kelloani. Kohta talli täyttyisi hoitajista, jotka innoissaan tulisi perjantain kunniaksi ratsastamaan hoitsunsa. Varsinkin nyt kun Tie Tähtiin kilpailu lähestyisi.
      Lista oli täyttynyt jo hyvin hoitajien ja yksityisten hevosten ratsukoista. Ensimmäisenä silmiini osui tietenkin Lily, joka kisasi vaativimmissa luokissa huippu hienon Orionin kanssa. Nikon sekä Nion listoilta nappasi nopeasti. Omaa nimeäni en kuitenkaan löytänyt joten, jouduin lukemaan rauhassa nyt alusta loppuun asti. ”Rhea Tähkä… Ciara Valera”, vaistomaisesti katseeni nousi katsomaan mitä luokkaa Ciara kilpaili. Helppoa A:ta Valeran kanssa. Huh siinä oli työtä, mutta varmasti ratsukko näytti hyvältä yhdessä. ”Seela ja Savu!” Hihkaisin ehkä pelon sekaisin tuntein Savun nimen. Pieni ketterä Melliponi vaihtui juuri vuonis Savuun, kiesus! Kulttuurishokki, ei sillä, ettei vuonohevoset olisi voineet olla ketteriä, Savusta varsinkin oli kuulunut pieniä juoruja tuon vikkelillä jaloillaan.
      Savu oli ehkä pieni kulttuurishokki, mutta eipä luokkien tasot helpottanut yhtään. Helppoa A ja metrin luokka tulisi olemaan seuraavien osakilpailuiden haasteet. Minun oli etsittävä Aleksi käsiini, ja kysyttävä mitkä kaksi herneen kokoista aivosolua oli keksinyt tämän. Vilkaisin vielä kerran lappua varmistuakseni nyt olevani oikeassa. Samoissa luokissa ei vielä kisannut Hallavasta muita kuin Ciara. Oliko tämäkin maailmankaikkeuden lottokoneen pakko osua juuri näin. Vaikka osasin hävitä, en varmasti haluaisi hävitä Nikon lisäksi Tie Tähtiin kilpailua tuolle punapäälle. Raivaisin voittoon, vaikka mammutilla.

      ”Siis mitä hemmettiä sun aivoissa on liikkunut?” Astuin Aleksin toimistoon äänekkäästi mieheltä kysyen, kuitenkin pilke silmäkulmassa. Mies rukka näytti niin hämmästyneeltä, ja oletti varmasti jonkin olevan huonosti. ”Metriin ja Helppoon aahan sitten laitoit, milläköhän periaatteilla. Vielä Savulla joka ei edes hyppää metriä, vaan ysikymppiä! Pitäiskö mun nyt sitten osata ratsastaa se kunnialla metristä läpi tai yhtäkkiä jotenkin ratsastaa Aan tasolla”, huokaisin dramaattisesti lösähtäen toimistossa olevaan tuoliin. Olin puoliksi tosissani ja puoliksi otin asian huumorilla, eihän hevoshommissa muuten pärjäisi. Aleksin tajutessa tilannetta tuon naama vääntyi pieneen virneeseen, ja tuo uskalsi jopa hörähtää vähän selostukselleni. ”Etkä yhtään siinä naura, ei ole hauskaa”, tivasin vielä huitaisten jollain paperipallolla tuota leikkisästi.
      ”Siirretäänkö siut sitten vähän matalimpiin luokkiin?” Aleksi kysyi rauhassa vieläkin sama hymyilevä virne kasvoilla. Tuo sai minut mutisemaan pienesti kiukkuisena, sillä osasihan tuo vetää ihan juuri oikeista ohjaksista. Tietenkään en halunnut matalimpiin luokkiin, kun kerran olin jo korkeammissa. Varsinkaan nyt Ciaran ollessa minua vastassa. Tuo oli varmasti nähnyt jo nimeni listoilla. Tietenkään ääneen sitä en voinut sanoa, että halusin päihittää Ciaran kovasti vain mustasukkaisuudesta Nikoon.
      ”No ei tarvi mutta…” Kiemurtelin vähän vastatessa Aleksille takaisin.
      ”Mutta?”
      ”Mutta oma on vastuusi, kun me tullaan sooloilemaan valkkoihin”, virnistin miehelle vähän takaisin ja nousin tuolista.
      ”Onneksi miun itsetunto kestää sen”, tuo naurahti tietävänä, alkaen kääntämään katsettaan paperitöihin.
      ”Hullu äijä”, naurahdin leikkisästi tuolle vain siirtyen toimistosta pois talituvan sohvalle. Purin vähän peukaloni kynttä. Mietin Savua aavistuksen, että mahtoiko meille löytyä yhteinen tatsi. Mitäköhän minä teen, jos ollaankin ihan viimeisiä, joka kilpailuissa. Itsetuntoni kestää kaikki muut paitsi Ciaran. Kiesus miten tunteet saattoivatkin muuttaa ajatusta häviämisestä ihan toiseen suuntaan.

      Ciaran, Nikon ja Kassun ääni kuului tallituvan ulko-oven takaa, ja pian ovi avautuikin. ”Hyvää iltapäivää ja sitä rataa”, Kassu kailotti selvästi minulle ja Aleksille toimistoon. Naurahdin pienesti pojalle. Tervehdin myös uutta nuorta paria vain lyhyehköllä nyökkäyksellä.
      ”Miten menee?” Niko kysyi varovasti, kuitenkin katsomatta minuun. Ciara vähän mulkaisi Nikoa tuon puhuessa minulle, mutta Niko rauhassa tarttui pienesti tyttöä kädestä kiinni näyttääkseen heidän olevan yhdessä.
      ”Ihan okei. Me vissiin Ciara kilpaillaankin Tie Tähtiin kisoissa samoissa luokissa”, koitin hymyillä ystävällisesti vaikka oikeastaan olisin halunnut suoraan heittää tytölle haasteen voitosta. Kassu aisti tilanteen kuumottavuuden ja vilkuili kaikkia osapuolia yhtäaikaisesti vähän jännittyneenä mitä Ciara vastaisi tokaisuuni.
      ”Kiva. Sulla tosin on vähän harmi, kun et pääse nyt perjantaisin ratsastamaan”, Ciara pahoitteli olematta pahoillaan, ja tyytyväisenä sulki kaappinsa. ”Menen jo edeltä muru…” tuo jatkoi matkaansa kohti tallia lirkuttaen Nikolle. Ei auttanut, kun purra hampaita yhteen, vaikka kuinka vitutti. Vilkaisin Nikoa, joka vältteli katsekontaktia, ja siirsin katseeni Kassuun. Tuon katse lähetti paljon tsemppejä, ja sanattomasti sopimuksen tunteiden purkamisesta ratsastuksen jälkeen.
      Yeap sitä minä tarvitsin. Niin Tie Tähtiin kilpailun, Nikon ja yleisen tilanteen osalta.

      Tämän kämäisen musikaalin päätösbiisi olisi surullinen yksinäinen balladi, jossa mies olisi lähtenyt ja jättänyt vain särkyneen sydämen.

      • Tätä vastausta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • #50120 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 182
        • Perus pullaponi

        Siis vitsit tää oli kiva tarina joka sai ainakin tällä lukijalla hymyn huulille ja mielenkiinnolla jään seuraamaan miten teidän treenit savun kanssa etenee 🙂

      • #50125 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ei vitsi kuin osaat tehä tarinasta koukuttavan! Toi loppu oli jotenkin upea huipentuma, kun jatkoit tuota musikaaliteemaa!

      • #50138 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Hymyillen täällä korvasta korvaan kun hahmot hyppii orkesterinvetäjän pillin tahtiin. Täähän meni just niinkuin pitikin ja kirjotit siitä niin mukaansatempaavasti ettei tosikaan. Seela on aivan mahtava hahmo ja rakastan sitä miten se puhuttelee tässä Aleksis! Saat 2sp

    • #50479 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Asennevamma – TT-osa kilpailut 1 #2

      – En oo missään välissä unohtanut sua tai lakannut tykkäämästä, nää asiat on vaan tapahtunut, sanoin ovelta.
      Hämmästyin niin paljon lausettani, että käännyin pelkurimaisesti takaisin menosuuntaan päin ja lähdin viemään tavarani kaappiin.

      Katseeni jäi naulittuna Nikon selkään, kuin koiranpennun, joka jää yksin kotiin. Oliko Ciara vain laastari? Vai kenties Nikon äidin kumppaniehdokas? Mitä ei, eihän Nikon äiti ollut sellainen. Olisin voinut analysoida lausetta niin paljon, että sen tarkoitusperä olisi vaihtunut. En halunnut.
      Nousin salamana sohvalta ja lähdin kävelemään Nikon perään. En kuitenkaan päässyt kuin pari askelta ovea kohti, kun päätin kävellä takaisin sohvalle, ja siitä vielä takaisin ovelle. Takerruin melkein kahvaan, mutta laskin käteni vain alas. Ciaran ääni kuului tallista. Myöhästyin, mutta tiesin jotain Nikosta mitä Ciara ei, ehkä.

      Savu nyppi päätään paikallaan odottaessa maneesinoven avausta. Tuo ei jaksanut seistä paikallaan. Savun silmä pilkisteli tuon otsaharjan alta viekkaana. Ruunan talvikarva oli alkanut pudota, jota oli sittemmin joka paikassa.
      Aleksi auttoi minut selkään, pitäen Savua paikallaan. ”Katsotaas millaista sooloilua sie keksit”, tuo hymähti puoliksi kierosti minua katsoen. Murahdin tuolle vain vastauksen. Eikö riittänyt jo se, että allani oli vuonohevonen, joka itsessään oli ihan samanlainen tilanne kuin suomenhevosella. Ovat hienoja, ja älyttömän mainioita ratsuja jonkun muun alla kuin Seela Aalian. Vuonohevoset ja suomenhevoset plus Seela ei vain toimi. Enkä osannut muuttaa asennettani, siihen tarvittaisiin varmaan joku ihme.
      Tilannetta ei helpottanut yhtään myöskään se, että Ciara oli hankkinut Valeralle ties koko viimekuun Saaristen kuvaston. Moni voisi sanoa, että olisin kateellinen, mutta kerrankin en ollut. Varustus meni vain yli aivokapasiteettini. Järki ei riittänyt vain tuohon rahan käyttöön. Ei auttanut murehtia nyt myöskään Nikoa, joka oli saapunut yleisöön kannustamaan Ciaraa.

      Saimme ohjeen suorittaa alkuverkkaamiset itsenäisesti. Olin kyllä mennyt joskus Savulla aiemmin, mutta siitä oli aikaa, joten oli aika aloittaa palasten kokoamiset alusta. Hyvien mutta lyhkäisten alkukäyntien jälkeen siirsin Savun vain raviin. Iloisena yllätyksenä ravi tuntui ihan hyvältä, ja aktiiviselta. Koitin etsiä Savulle aktiiviset takajalat alle, ja päätä ryhdikkääksi, eikä kohti maata. Jouduin parikertaa potkaisemaankin sisäpohkeella Savun takajalkoja alle.
      Tavallaan tykkäsin ratsastaa Savulla. Jouduin niin ulos omasta mukavuusalueestani ja tekemään ajatustyötä valintoihin mitä tein ratsastaessa. Vilkaisin ohi laukkaavaa Valeraa, se näytti upealta. Oli pyöreänä, mutta hereillä valmiina esteille. Ciara istui nätisti selässä, ihan kuin se ratsastaisi höyhenen pehmeää hevosta. Nio ja Virmakin paineli hyvännäköisesti menemään. Oli pakko vielä vilkaista Nikoa, joka seurasi yhtä lumoutuneena Ciaran ja Valeran menoja. Ei auttanut kuin niellä oma heikkous hevosen selässä, ja kohentaa istuntaa.
      Savun laukka eteni kuin täi tervassa. En osannut aktivoida sitä, ja poni puksutti tyytyväisenä menemään laamalaukkaansa. Olin valmis heittämään ohjat jollekin muulle ja kävelemään maneesin ovesta ulos. Mutta ehei, esteet oli vielä edessä.

      Kentälle oli selvästi muotoiltu lyhyehkö rata esteistä. Saimme tehtäväksi hypätä parit hypyt pystylle Aleksin silmien alla, jonka jälkeen ratsastaisimme uusintarata treeniä. Tässä kohtaa vatsaani väänsi ikävätunne. Emme todellakaan olleet valmiit uusintarata treenin Savun kanssa. Se tuntui allani a. löysältä vuonikselta b. arvaamattomalta kumipallolta c. EI YHTÄÄN ratsultani! Aleksi sai luvan maksaa häpeästä koituvat hautajaiset. Puhumattakaan itsetunnostani ratsastajana.
      ”Seela vaadi Savu töihin, te matelette kuin etanat. Siun pitää nyt kertoa missä menette, et sie olet laivan kapteeni. Siulla on myös raippa tehosteena!” Aleksi huusi vaativasti seuratessa meidän kolmatta ylitystämme yksittäiselle esteelle. Savua ei selvästi nyt kiinnostanut ja se kolautteli puomeja alas takajaloillaan. Oli pakko napauttaa pohkeen taakse nopeasti raipalla, ja siitä vasta riemu syntyikin. Ruuna ei ottanut hyvällä salamalla siirtymistä vaatimustason nousemiseen. Tuo pukitti selkeän pierulla tehostetun pukin ilmaan ja otti ferrari volyymia alleen.
      ”Nyt se vasta laukkaa sellaista laukka millä voisit ehkä hypätäkin niitä esteitä, Seela!” Aleksi totesi. Ei kuitenkaan kehuen. Tämän olisi pitänyt olla itsestäänselvyys. Pyöritin löytämäämme aktiivisempaa laukkaa uraa pitkin, josta pääsimme uudestaan pystylle. Savu oli herännyt ja tunsin, kuinka takamukseni alla ruunan takajalat olivat valmiit hyppäämään mihin suuntaan tahansa. lähestyminen ei ollut hyvä, mutta se oli verrattain okei äskeisiin verrattuna. Savu otti pari sivuaskelta ennen hyppyä, ja jouduin tukemaan vuonista molemmilla pohkeilla suoraksi. Hyppy oli… noh puhtaasti yli. Taputin ruunaa kiitokseksi.

      Uusinta ratasuorituksemme, tai no sen uusinnan pystyi jättämään edestä pois. Olivat mielenkiintoisia, ja epävarmoja. Emme selvästi oikein luottaneet toisiimme, ja saimme vain pari oikeasti onnistunutta hyppyä tunnilla. Esteet pysyivät meillä vielä matalalla kilpailutasoon nähden, sillä emme todellakaan olleet valmiita. Vähän olisi tehnyt mieli itkeä, mutta ei auttanut kuin purra poskea. Näin se vain joskus menee.

      Taputin Savua kaulalle, ja ruoskin itseäni. Ei ollut hävettänyt pitkään aikaan ratsastaa näin paljon. Vika ei ollut Savussa, vaan minussa. En osannut ratsastaa sitä. Vielä selvempää oli se, että en tulisi oppimaankaan, ennen kuin antaisin Savulle mahdollisuuden edes ajatuksentasolla.

      • Tätä vastausta muokkasi 8 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 8 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 8 kuukautta sitten Seela.
      • #50484 Vastaa
        Maisa
        Osallistuja
        • Postauksia: 64
        • Koulutuksen tarpeessa

        Kirjoitat tosi hyvin ja tätä oli mukava seurata! Ja voi että mikä laama-Savu 😀

      • #50485 Vastaa
        Alva
        Valvoja
        • Postauksia: 106
        • Perus pullaponi

        Tää oli hirveen kiva treeni tarina! Sä kuvailit tota ratsastusosuutta kauheen hyvin ja Seelan tollanen inhimillinen epävarmuus paistoi hienosti läpi.

      • #50488 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        On kyllä niin sujuvaa ja kaunista kirjoitusta, en tiedä miks mulle tulee vaan sana ”silkkinen” kielen päälle 😀 mutta sitähän tämä tarina on!

      • #50490 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Komppaan Nikoa! Sana silkkinen kuvaa tätä kyl vaan niin hyvin!

      • #50520 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Mainio tarina! Itelleki sen huippuhetki oli nimenomaan toi ratsastus ja Seelan fiilikset omaan tekemiseen liittyen. Jotenkin aina mielenkiintosempaa kun ei sujukaan täydellisesti. Saat 1sp ja 2ep

    • #50622 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Rakastavaisten kinastelua ja juorulehden kaameus

      27.3.2020 Perjantai
      Hölkkäsin tallille koulusta päästyäni. Vaikka hoitajaksi ei vielä mua laskettu, tunsin silti tallituvan siivouskäskyn koskevan myös itseäni. Olin meinaan tällä viikolla kuluttanut sitä julmetun hyvin yhdessä muiden hoitajien kanssa.

      Vilkaisin kelloa lähestyessäni tallipihaa. Tänään olisi kuitenkin suhteellisen kiireellinen aikataulu, enkä ehtisi jäämään pidemmäksi aikaa tallille. Illalla meinaan pitkästä aikaa pääsin juhlimaan uuden elokuvan ensi-iltaa. Viime kesällä kuvattu draama, josta sain merkittävän sivuroolin tuli vihdoin nähtäville muillekkin. Projekti oli älyttömän mukava ja mielenkiintoinen työllisesti sekä työkaverit olivat ihan huippuja!

      Tallipihalla häämötti pientä sekä isoa hevosta. Aleksi auttoi Ciaraa steppaavan Valeran kyytiin. Väiski koitti kihnuttaa turpaansa oikeaan etujalkaan, Nikon säätäessä jalustimia. Milo seisoi jo valmiina Alisa selässään. Pahus myöhästyin tallituvan siivouksesta. Ehkä ensiviikolla kerkeäisin aikaisemmin paikalle, tai jäisin kotiin sohvalle laiskottelemaan.

      Ryhmä rämä oli lähdössä käppäilymaastoon ja Maisa kutsui minut mukaan. Maisa oli Savun uusi hoitaja. Likka vaikutti todella mukavalta, eikä harmittanut yhtään jakaa kisahevosta tuon kanssa. Maisa tuli myös hyvin toimeen Ciaran kanssa naurusta päätellen. Koitin kävellä Alisan ja Milon vierelle, jotka tarposivat tärkeinä Väiskin ja Nikon edellä.
      ”Milo on kyllä maailman suloisin poni”, hymyilin leveästi ja katselin sen karvaista takamusta, joka mennä kipitti kovaa tahtia käyntiä eteenpäin. Isojen hevosten löntystellessä. Alisa hymyili minulle vain ujosti takaisin, ja päätin jättää keskustlun siihen ja hymyillä vain takaisin.

      Vaikka kävelin reipasta tahtia, jotenkin valuin automaattisesti kävelemään Väiskin vierelle. Ruuna mennä porkutti rennon letkeää käyntiään eteenpäin, korvat lerputtaen kuin Ihaalla konsanaan. Katsoin Nikoa jonka katse kääntyi juuri vilkaisemaan minua. Poika näytti kiusaantuneelta, kuin haluaisi sanoa minulle jotain. Kohotin kysyvänä toista kulmaani ja vilkaisin edellä menevää Ciaraa. Niko tarjosi minullekkin Väiskin satulaa, mutta minulla oli hyvä näin, enkä halunnut sotatannerta Ciaran suunnalta. Toki se oli jo myöhäistä, likka ei pitänyt Nikon tarjouksestakaan vaikka kieltäydyin. Tunnelma jäykistyi.
      Väiski harppoi jonon ohi lähemmäs Valeraa. Seurasin tilannetta puoliksi vilkuille, ja siirtyen takaisin Milon vierelle. Tilanne oli älyttömän kiusallinen, ja minun teki mieli pahoitella Ciaran ja Nikon kinastelua Alisalle vieressäni, mutta en kehdannut. Vilkaisin vain välillä Alisaa, joka vain piti suutaan yhtenä viivana. ”Te ootte aika hyvä pari Milon kanssa”, hymähdin kaksikolle koittaen sivuuttaa jäistä tunnelmaa. Kommentti sai Alisan suupielet hymyyn.

      Luoja varjelkoon maastoreissun loppuvan pian.

      28.3.2020 Lauantai

      Ensi-ilta juhlat olivat hulvattomat. Tunsin itseni pitkästä aikaa prinsessaksi, saadessani pukeutua ykkösiin. Näin paljon perheemme ystäviä, ja sain osakseni rakennettua ehkä tulevia työkontakteja. Koulustammekin opettajani oli tullut ensi-iltaan ja sain ihanaa palautetta, joka pistää hymyilettämään vielä pitkään.

      Puhelini värisi yöpöydällä. Havahduin puoliunestani siihen. Aurinko kimmelsi ikkunasta silmiini, ja jalkoja särki korkokengät eilisen jäljiltä. Käteni hapuili puhelinta yöpöydältä tarttuen siihen. Värähdykset johtuivat viesteistä, jotka tulvivat ystävieni wappi-ryhmään.
      ”Seela mitä hemmettiä? Onko tää totta, miks et oo kertonut!”
      ”Mitä?! Onks tää vaan juorulehtien keksimää, vai onko jotain perää?”
      Ryhmään oli tullut linkki, ja kuva juorulehden juttuun. Silmät ristissä hapuilin linkin auki.
      ”Julkkisvanhempien lapset luomassa uutta taiteilijasuhdetta”, mutisin lukien otsikkoa ja nousin istumaan sängyssäni. Mitä helvettiä tämä nyt oli. Siirsin valahtaneet hiukseni korvan taakse ja jatkoin lukemista:
      ”Victoria Åhlstadin poika Helmer Åhlstad, 21 ja Maisa Aalian tytär Seela Aalia, 19 näyttivät viihtyvän läheisissä tunnelmissa Varjomaa elokuvan ensi-illassa. Nuoret tutustuivat elokuvan kuvauksissa, ja kertoivat tulleen läheisiksi kuvausten aikana. Toimittajamme yllättikin nuoret taiteilijat läheisissä tunnelmissa jatkoilla. Tässä voisi olla uusi hyvin varma nuori näyttelijä pariskunta…”

      Helvetti. Heitin puhelimen jalkopäähän peitonpäälle. Annoin käteni hieroa ohimoitani. Orastava päänsärky eillisen illan jälkeen ei kaivannut tälläistä. Ei todellakaan. Vedin peiton jalkojeni yltä. Nappasin puhelimeni raivoissani ja lähdin suuntaamaan keittiöön.
      ”Katso…” Mutisin äidille ja heitin tuolle puhelimen nokan eteen. Samalla itse kaivaessani särkylääkettä kaapista. Tilanne turhautti ja ihan syystä. Olin onnistunut välttämään kaikki paskalehtien jutut jo kauan, mutta nykyään kun olin täysikäinen niitä alkaisi tulla helpommin. Perkeleen perkele.
      ”Seela mitä? Miten tää on mahdollista? Eikö me olla nimenomaan juteltu ei mitään tälläistä. Ei ole nyt yhtään hyvä juttu. Ei yhtään.” Äitini sulki puhelimen ja katsoi minua tuimaisti.
      ”Mitä helvettiä? Luultko et mä ihan halusin tollasen jutun?” Katsoin tuota silmät suurina vesilasia tyhjentäen lavuaariin.
      ”Et saisi antaa yhtään aihetta tuollaiseen”, tuo murisi nousten pöydästä. Äiti ei sietänyt itsensä takia juorulehtiä yhtään. Tuo oli kokenut jo ihan hirbeön riepotuksen aikoinaan aiheettomista asioista, ja piti tiukasti kuria ettei enää kukaan meistä päätyisi sellaiseen.
      ”En mä oo antanu mitään aihetta! Ite tiedät kuinka paskan vaikeaa on välttyä tollaselta. Ne repii ihan mistä tahansa jutun ja kuvat. Sun pitäis tietää eikä syyllistää mua!” Huudahdin tuolle, ja nappasin rivakasti puhelimeni takaisin käteeni. Tuo murahteli vain vastaukseksi. Selvästi tilanne suututti puolin ja toisin. Äitini ei halunnut aiheettomasti kuitenkaan huutaa minulle, ja suuntasi laittamaan pyykkiä, johon sai hyvin purattua ärsyyntymistä.

      Makasin sängylläni katsellen kattoa. Helmer oli viestittänyt, että välimme oli ainakin ystäviä hänen puoleltaan. Siitä olin samaa mieltä, mutta nyt koko muu maailma näkisi sen toisin. Huokaisin raskaasti ajatukselle. Tälläistäkö tämä nyt tuli olemaan jatkossa? Spekulointeja Maisa Aalian tyttären parisuhteista ja nuoruuden mokista. Vesiraja nousi silmiini ja purisitin peittoa käsieni välissä. En halunnut selitellä tilannetta kenellekkään. Huomenna olisi valmennuksetkin. Toivottavasti kohu laantuisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mitä Nikokin, Lily tai Aleksi ajattelisi tästä…

      Attachments:
      • #50625 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 218
        • Perus pullaponi

        Kerroit tarinaa tosi kivasti, ja oli myös kiva kuulla, miten Seelan tallin ulkopuolinen elämä menee (:

      • #50628 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Oioi! Alkoi kiinnostamaan kuka toi Helmer oikeen on, eli mun puolesta tyyppi sais alkaa näkyä tarinoissa enemmänkin 😉 Sekä tietysti kiinnostaa Nikon ja Ciaran reaktiot tähän

    • #50798 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Huippuherkkää ja kielimuuria – TT-kisoihin estevalmennus 29.3

      Olin vetänyt tallitakkini hupun päähäni. Nyt ei ihan hirveästi huvittanut kulkea omilla kasvoillani. Tosin tallilla kaikki olivat innoissaan valmentajastamme, Alanasta. En osannut ihannoida oikein huippuratsastajia. En ehkä kuitenkaan ollut niin true heppatyty. Oikeastaan usein en edes tunnistanut nimiä, josta puhuttiin. Ehkä joskus pitäisi perehtyä enemmän niihinkin.
      Luotin siihen että tallilla tuskin kukaan oli nähnyt uutista, tai ketään ei varmasti asia niinkään kiinnostanut. Kukaan muu kuin Kassu, Nio ja Lily tiesi että kaipailin Nikon perään, ja olevani sinkku. Muita tuskin asia liikutti yhtä vähän, kuin minua heidän viime yön unet. Silti asia tuntui hävettävältä, ja epäonnistuneelta.

      Annoin kyynärvarsieni nojata polviini. Jos joku olisi halunnut kuvailla istuma-asentoani kentän yleisössä, se olisi ollut miehet saunassa tai penkkiurheilun parissa. Urheiluahan tässä katsoin ei siinä mitään. Maisa ratsasti Savulla hiki otsalla valmennuksessa. Omat hikipisarat alkoivat muodostua otsalla nähdessäni tehtävät. Valmentajat tunnetusti eivät vaihtaneet niitä tasosta huolimatta. Viime hyppykerralla Savulla emme päässeet esteelle suoraan millään. Aina nappasimme pari sivu hyppelyä ennen estettä.

      Ei auttanut itku markkinoilla tai kotiin lähtö. Heitin tuulitakkini kentän laidalle, ja lähdin kapuamaan Savun kyytiin.
      ”Teillähän meni loppua kohden ihan tosi hyvin!” Hymyilin Maisalle tullessani tsekkaamaan jalustimia, tytön pidellessä ponia paikallaan.
      ”Oli kyllä työtä, eikä helpolla päästy. Oli silti ihan huippu hyödyllistä”, tuo hihkutti tyytyväisenä.
      Maisa oli tosi mukava, eikä mua harmittanut jakaa hevosta ollenkaan tuota kilpailuissa. Kaiken kaikkiaan tuo oli vaaleanpunaisten hiuksineen todella kelpo tyyppi. Ehkä joskus pitäisi tutustua vielä paremmin, kuin vain hevosen viemisen merkeissä.

      Savu tuntui jo vähän väsähtäneeltä, ja tuntui tyytyväiseltä saadessaan kävellä pidemmällä ohjalla. Kentälle vilisi uusia ratsukoita, joita ruuna mielellään tervehti pienellä hirnahduksella. Ciara ja Valerakin saapuivat kentälle hienoissa uusissa varusteissaan. Tunsin pientä kateutta tällä hetkellä hepasta. Olisin mennyt sata kertaa mieluummin vaikka Valeralla kuin Savulla. Savu vaan tuntui hankalalta, ja asenteeni oli ihan perseestä. Vilkaisin kentän reunalla menoa seuraavaa Aleksia. En voisi tuottaa miehelle pettymystä, sillä olihan Savu Hallavan omia kasvatteja ja minä olin saanut kunnian nostaa Savua metrin radoille. Huokaisin syvään, sillä en tosiaankaan halunnut tuoda pettymystä Aleksille, enkä Ciaralle iloksi.

      Okei täytyi perua sanani. Savu tuntui verkassa todella hyvältä. Vaikka verkkahyppy jouduttiinkin uusimaan, tuntui että allani oli viritetty, mutta varma hevonen. Oliko Maisa todellakin saanut hepan ratsastettua niin hyvin, vai keskityinkö minä ensimmäisen kerran kunnolla? Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, Savu oli vauhdissa. Ruuna tuntui kuuntelevan pienimmätkin puolipidätteet istunnalla, ja tiukat käännökset eivät tuottaneet meille ongelmia. Alana kuitenkin ei ollut tyytyväinen meidän hyppyihimme. Savu selvästi vähän epäröi ennen estettä, ja mielellään esteen jälkeen olisi ottanut ritolat.
      Tuntui hieman hassulta hyppyjen osalta. Hevonen tuntui hyvältä ennen estettä, ja esteen jälkeen. Kuitenkin hypätessämme tuntui, että Savu ottaisi varman päälle. Jolloin se hyppäsi hieman epätasapainossa. Alana koitti lyhyesti korjata meitä puoliksi englantia puhuen kädet puuskassa. Sain selvää etten saisi itse jännittää, tai hevonenkaan ei luota itseensä. Loput asiat olivat hepreaa. En pystynyt ratsastaessani tehtävää suodattamaan vierasta kieltä päähäni. Teki mieli huutaa kuin pahempi persu konsanaan tuon puhumaan Suomea kun Suomessa kerran ollaan. Nainen kuitenkin vapautti meidät tehtävästä suoritettuamme ne tarpeeksi hyvin.

      Loppu käynneissä tallustin Savulla Aleksin vierelle, ja pysäytin siihen. ”Tuntui aika hyvältä, että ehkä me ei kaadeta kisoissa kaikkia esteitä.” Hymähdin miehelle, joka taputti Savua kaulalle. ”Ymmärsitkö vai etkö kerennyt reagoimaan Alanan ohjeisiin?” Aleksi kysyi edelleen kuitenkin selkeästi ollen tyytyväinen suoritukseemme. ”Kai tässä pitää myöntää että en ymmärtänyt, ja en kerennyt reagoimaan. Saatiin kuitenkin oikeasti tosi hyviä suoria pätkiä, kokoamista. Hypyt vaain on turhan isoja…” Mutisin hieman tuolle. ”Enkä mä oikein tiedä miten saisin varmuutta Savuun, kun musta ainakin tuntui siltä että olin rento, eikä tehtävä itsessään jännittänyt.” Selostin vielä tuolle pyytäessäni Savun uudelleen käyntiin. ”Ehkä me tarvitaan vaan vähän hyppyjä lisää alle!” Huikkasin miehelle jatkaessamme matkaa.
      Jatkoin kävelyä Savun kanssa, ja vilkaisin yleisössä istuvaa Nikoa. Tuo seurasi katseellaan Ruskaa, mutta vilkaisi pian vähän meitä. Hymähdin tuolle pienesti, mutta tuo käänsi nopeasti katseensa pois. Katseen kääntäminen ei ollut nyt Ciaran takia, se on erilainen. Tämä vaikutti hieman vihaiselta. Nyrpistin kulmiani ja olin kääntämässä Savua kohti tuota, mutta Alana nappasi meidät loppupalaveriin.

      Täytyi myöntää, että jollain hullulla tavalla pidin Alanan valmennustyylistä, niin kauan kuin kielipääni kerkesi suodattamaan ohjeet. Vaikka Alanasta tallikaverina en todellakaan pidä, niin tuon lyhyistä ytimekkäistä ohjeista sain nopeasti kiinni, ja tuntui kuin me puhuisimme samaa lyhennettyä puhetta. Siinä kohtaa kuitenkin kun okserit tulivat kehiin, ja Savun kanssa hyppääminen hankaloitui en vain pystynyt enää suomentamaan englantia päähäni vauhdissa.
      Kaiken kaikkiaan uskon antavani Savulle mahdollisuuden. Ainakin ruuna häivytti juorulehden kamaluudet savuna ilmaan mielestäni.

    • #50923 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Vuonis teki sen! Näittekö?! – TT- 1. osakilpailu

      Reisilihakseni jännittelivät ja tärisivät pidätellessäni Savua aloillaan kentän portin takana. Saisimme pian siirtyä valmistautumaan kentälle omaan vuoroomme. Ruska viiletti siistin näköisesti radalla. En uskaltanut kuitenkaan keskittyä ratsukkoon täysillä, sillä steppaava Savu aiheutti harmaita hiuksia.
      ”Pidänkö kiinni?” Nio hihkaisi portin kupeesta. Olimme molemmat availleet porttia kädet rakoilla vuorotellen.
      ”Kiitti”, hymähdin nyökäten saadakseni vähän hengähtää ja nostaa katseeni kentälle. Poika nappasi rauhassa Savun toisesta ohjasta kiinni ja taputti ruunaa kaulalle.

      ”Menkää sitten raketin lailla”, Nio virnisti minulle avatessaan portin meille. Hymähdin jännittyneenä ja ohjasin tikittävän aikapommin reippaasti kentän sisäpuolelle. Ruska näytti peukkua odottaessaan vuoroaan taas päästä kentältä ulos. Jännitin niin paljon, etten valitettavasti osannut edes kiittää Ruskaa. Metrin esteet tuntuivat niin hirveän isoilta!

      Olimme Savun kanssa toiseksi viimeinen starttaaja metrin luokassa. Olin ehtinyt kuulla ja nähdä vähän missä porukalla oli radalla hankaluuksia. Eritoten nopeasti eteen tuleva muuri oli koitunut monelle kompastuskiveksi, niin myös punaiselle kaksikollemme Ciaralle ja Valeralle. Kaksikolla oli mennyt tänään hieman penkin alle, mutta en kokenut tällä hetkellä siitä mielihyvää. Voisi hyvin olla seuraavana muurin juuressa korvat hiekkaa täynnä ollen.
      ”Seuraavaksi ratsastaa Seela Aalia ja Reyrkur ja valmistautuu luokan viimeise…” Havahduin ajatuksistani kuulutukseen. Helvetti, joko se aika meni. Olisi pitänyt vielä nopeasti kerrata rata mielessä. Ei auttanut kuin kerätä Savun ohjat, ja nostaa laukka. Ruuna nappasi jalat alleen salamana (lue: jonka se oli tehnyt parin ylimääräisen kerran myös kouluradalla). Häntä vain viuhahti merkiksi hereillä ja vireystasojen ollessa elossa. Ehtisin vielä etsiä isäni katseen yleisöstä. Tuo oli aina nököttämässä tärkeimmissä tapahtumisissani taustajoukkoina. Tietyllä tavalla tuon läsnäolo loi turvaa, vaikka ei hölkäsenpöläystä hevosista ymmärtänytkään.

      Savulla oli hyvä rytminen laukka alla. Kuitenkin istuessani tiiviimmin satulaan tunsin, että poni ei täysin ollut kuulolla. Pilli vihelsi ja me ylitimme lähtölinjan. Ykkönen oli selkeä pysty, jonka ylitimme hieman vinosti, onneksi hieman vasemmalle. Virhe auttoi meidät suoremmaksi seuraavalle linjalle. Linjan esteet oli rakennettu kivasti lankuista. Tunsin Savun energian alla, mutta tiesin sen epävarmuuden tässä korkeudessa. Linja tultaisiin luultavasti liian isolla hypyllä sisään. Istuin satulaan ja koitin rauhoittaa Ruunan tahtia hieman äänellä.
      Linja yli, jes! Okseri hypättiin niin isolla loikalla, että jouduin itse tekemään töitä urakalla saadakseni Savulle tarpeeksi tilaa edestä. Neloselle olisi tärkeä saada hyvä kaarre ratsastettua. Tunsin sisäpohkeeni hikoavan Savun puskiessa sisälle päin vauhtipäissään. Jouduin potkaisemaan tuota terävästi saadakseni kulmaan tilaa, jolloin pääsimme hyppäämään nelosen paremmin. Hyppy tuntui tosi hyvältä, mutta helvetti pitikö sen muurin tulla nyt. Jarrutanko vai lisäänkö vauhtia, mitä piti nyt tehdä? Jos potkaisen liikaa vauhtia, emme saa hyvää väliä, jos kokoan liikaa poni menettää vauhtinsa ja lähtee kiemurtelemaan. Oli mentävä! Käytin jalan nopeasti Savun kylkeen ja annoin tilaa ottaa pari pidempää askelta.
      Yli! ”Jes hieno!” Suustani vain kuului positiivinen huudahdus Savulle, ja suuni oli varmasti hymyssä. Olimme liekeissä. Ehkä innostuin muurin ylittämisestä vähän liikaakin, sillä kutonen tuli nopeasti eteemme. Savu pelasti, kuski matkusti tämän esteen.
      Ratamestari ei päästänyt helpolla. Juuri kun muurista oli selvitty, niin edessä oli trippeli. Savu raukka. Hengitin ja annoin ruunan laukata hyvällä laukalla eteenpäin. Trippeli läheni ja läheni, mun oli pakko hypätä mukana, mutta rutistaa silmät kiinni. Ihan varmasti pian rymisisimme trippelin keskellä. Kuulin korvissani kun yleisö haukkasi happea Savun tehdessä jäätävän ponnun ylöspäin. Se oli varmasti ulospäin näyttänyt siltä, että eteenpäin poni ei hypännyt yhtään. Ruuna kuitenkin venytti ja venytti itsensä. Viimeiset sentit se hieman vielä oikoi takajalkojaan, että varmasti pienet kintut eivät osuisi takapuomiin. Horjahdin itse tästä megaloikasta hieman Savun kaulalle, mutta nopeasti korjasin itseni takaisin.

      Kuin ihmeen kaupalla me selvisimme! Hymyä ei voinut peitellä millään muotoa. Tuo pieni harmaita hiuksia aiheuttava vuonis hyppäsi juuri puhtaan metrin. Sydämeni hakkasi ja käteni vain taputti pystyharjan kaulaa onnellisena. Savu puhisi raskaasti. Tuo sai kävellä pitkällä ohjalla kohti maneesia, jossa se saisi vettä sekä kävellä.
      Kilpailupäivä oli kokonaisuudessaan hieno. Hallavalaiset olivat rohmunneet palkintoja urakalla, ja erityisen tyytyväinen tietysti olin rakettiryhmästä. Hauskaa oli myös se, että Maisakin sijoittui omassa luokassa Savulla kolmanneksi.

      Niko ja Väiski olivat tänään edustaneet ravureita kunnialla. Halusin ehdottomasti onnitella Nikoa tuon hyvästä suorituksesta, sillä tiesin tämän olevan Nikon ensimmäinen voitto Väiskin kanssa. Olin nähnyt tuon menevän tallitupaan yksin, joten minulla oli hyvä sauma jutella Nikolle ilman häiriötekijöitä. Avasin tallituvan rauhassa ja astuin sisälle potkien kengät pois jaloistani. Niko asetteli keskittyneesti, mutta hymyillen ruusukkeita kaappiinsa, napaten niistä vielä puhelimella kuvan.
      Tuli impulssi juosta ja hypätä halaamaan poikaa takaatapäin. Niin minä sitten hyppäsin tuon selkään ja roikuin kädet tuon ympärillä leikkisästi. ”Te menitte ihan huippu hyvin tänään”, kikatin pienesti tuolle valuessani takaisin omille jaloilleni. Niko kääntyi hymyillen ja halasi jotenkin automaattisesti takaisin minua. Hämmennyin hetkeksi. Miksi poika minua halasi? Niko taisi tajuta itsekin, että se olin minä eikä Ciara hänen edessään. Tuo salaman nopeasti irrotti kädet minusta ja alkoi sulkemaan kaappiaan. Siitäkö vasta minulla riemu repesi, ja annoin käteni mennä puuskaan.
      ”Ei edes kiittä sitten pystytä, tuleeko Ciara sut siitäkin hirttämään?” Katsoin tuota pienesti tuimasti kulmien alta, ja nojauduin oikean jalkani päälle paremmin seisomaan. Niko ei vaivautunut piikityksestäni, vaan pikemmin näin ensikertaa tuon kasvoilla ärsytyksen.
      ”Kiitos, mutta eiköhän sunkin pitäisi hallita noita sun tunteita. Katos eiks se meetoo juttu kuitenki oo teidän näyttelijöitten juttu.” Tuo tiuskaisi lähtien pukemaan tallikenkiään jalkaan ja häipyen tallituvasta.
      Kulmani kurtistui pahemman kerran. Oliko Ciara saanut Nikonkin vihaaman minua vai mikä oli ongelma? Tuo saisi jutella kanssani, vaikka uhattuna raipalla asiat halki. En ala kuuntelemaan tuollaista, varsinkin jos sen takana oli teini-ikäinen kuningatar Ciara.

      • #50926 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihan super kiva tarina! Tohina ja jännitys paitoi tästä niin läpi että oli ilo lukea. Ja toi loppukohtaus Nikon kanssa- se jotenki puristi tän tarinan ihan täydelliseksi!

      • #50936 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Saama mieltä Alisan kanssa. Huippu hyvää kuvailua esteradalta ja toi kohtaus Nikon kanssa oli täydellinen lopetus. Kirjotat aivan sairaan hyvin! Saat 2kisapistettä 2sp ja 2ep

      • #50938 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Wuuhuu mitä kisatunnelmaa! Täytyykin seuraavassa tarinassa selvitellä Nikon ja Seelan välejä…

    • #50981 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Naisten naurattaja ja yksityistunnin havittelija

      Kevät tuuli antoi kyytiä vauvahiuksilleni ohimon kupeessa. Aurinko porotti kevätlämpöä ympäriinsä. Hevoset nauttivat tarhassa kisojen jälkeisestä seesteisestä tunnelmasta. Niin nautin itsekin. Koko viime viikkojen hulinat olivat rasittaneet mieltä. Samalle viikolle koulu, ensi-ilta hulinat ja kilpailut oli liikaa. Onneksi oli enää viikko urakointia koulun puolella, ja saisimme laukata ensimmäisen vuosikurssin kunniaksi lomille.

      Kaivoin puhelintani, joka tärisi taskussani. Jouduin suoristamaan toisen jalkani suoraksi, että tuo perkuleen aikaani turhaa syövä laite suostui taskusta tulemaan. ”Mis meet?” Helmerin ääni kuului heti saadessani videopuhelun auki. Käänsin kameran ja näytin pojanklopille ympäristöä. Väiski nyhväsi turvallaan pientä vaivasta heinänkortta. Milo oli asettunut maahan kyljelleen vetämään päivähirsiä, kun taas Pilkku seurasi uteliaana korvat liikkuen metsästä kantautuvia ääniä.

      ”Täällä niin kuin sun mielestä aina.” Totesin tyynesti vähän hymyillen tuolle. Annoin otsani nojata kämmentäni vasten, ja kyynärpääni koukussa olevaa polvea vasten. Pieneltä kalliotasanteelta tarhojen vierestä näin hyvin koko tallipihan, ja tarhat erityisesti. ”Oliko eilen kovat juhlat?” Kysyin pienesti virnistellen. Ruudun takana olevat tummat turvonneet silmänaluset kertoivat kaiken. Eilen oli yhteisen ystävämme Eevertin syntymäpäivät. Olin jättänyt ne suosiolla väliin.

      ”Joo joo älä jaksa”, Helmerin ääni murahti epävireisesti kaiuttimen välityksellä, ja tuo veti huppua päähän. ”Ota mut ineen joskus sinne… heppailemaan”, tuo joutui etsimään oikeaa sanaa. Naurahdin vaivaantuneesti. Helmer oli kaukana sellaisista ihmisistä, jotka kävisivät tallilla. Streettiä harrastava täysin kaupunkilainen. Perus taiteilijaperheen poika joka näyttelijä, ja lauloi oman aloittelevan bändinsä kanssa. Naurahdin uudelleen tuon ehdotuksen järjettömyydelle.
      ”Täällä on ihan tarpeeks jengii mun kanssa. En tarvitse yhtään lisää. Sitä paitsi on pakko keskittyä TT-kisoihin. En mä voi keskittyä jos joudun katsomaan sun perään, ettet käy pyörittämässä tallin jokaisen sinisilmäisen tytön sun perään.” Tyytyväinen olemus paistoi kasvoiltani. Kaikki oli tällä hetkellä suhteellisen hyvin, ja Helmer oli hyvä tyyppi elämässäni. Olen aina tullut paremmin juttuun poikien kanssa, vaikka toki multakin löytyi hyviä naispuolisia tovereita ystäväpiiristä. Silti aina ne olivat miesvoittoisia, vältän turhaa draamaa.

      Siinä kuitenkin olin tosissani. Helmer oli naistennaurattaja, eikä asiaa helpottanut tuon harrastukset. Kuka nyt perus teini ei sulaisi laulavalle nappisilmälle? Sulaisi yhtä varmasti niin kuin minä nyt. En tiedä mikä pinttymä oli tulla seuraamaan hevosia ulos. Tänään silmiini erityisesti oli osunut Nakki. Tuo fwb-tamma oli kiusannut hieman Väiskiä, jonka jälkeen tuntui, että se touhusi ihan omia touhujaan tarhassa. Miltäköhän Nakki tuntui ratsastaa? Olin vannoutunut poniratsastaja tähän asti. Silti tiesin ajan koittavan, kun pitäisi vain siirtyä hevosiin.

      Nakki ei pidempään saanut nautiskella seesteisestä kevät hetkestä, kun Inka haki sen sisälle. Inka muistutti minua tulevista kisoista. Savun kanssa pitäisi hiki hatussa treenata, sitä A’n rataa. Ruuna oli eilen kilpailuissa ollut kouluosuuksien aikana niin herkillä, että pienikin jalan liike oli saanut sen nostamaan laukan jännittyneenä. Se peli ei oikein toiminut kouluradalla.
      Ei loppujen lopuksi metrin ratammekaan ollut mitään hyvin kaunista ratsastusta, ja hampaan koloon jäi paljon omasta suorituksestani. En pelännyt epäonnistuvani, mutta haluan olla ehdottomasti vielä paremmassa kunnossa Savun kanssa seuraavaksi. Pienesti myös vatsaani kutkuttelisi luokan voitto. Se ei tekisi yhtään huonoa myöskään Rakettiryhmän ranking pisteille. Vitsti! Oli ehkä pakko laittaa muutama liika pennonen tässä kuussa ratsastukseen. Ehkä menisin tekemään pari sijaisvuoroa vanhainkotiin loman alettua? Hemmetti, ehkä Inka tarjoaisi yksityistunteja. Nousin vikkelästi kalliolta jaloilleni ja lähdin suuntamaan ratsukon perään talliin.

      Inka pyöritti kuumemittaria käsissään ja tarkensi juuri silmiään sen lukemiin. Koitin varoen nojautua karsinan seinän kulmaan, etten olisi tungetteleva ties jos vaikka Nakki olisi kipeänä ja nainen tolaltaan. ”Kaikki hyvin?” Oli pakko päästä kysymään. Inka nosti katseensa ja hymähti lempeästi laskien mittaria takaisin hoitopakkiin. ”Eei kunhan varmistin onko joku hassusti. Harvemmin on näin leppoisa käytävällä, sellainen takapiru kun yleensä on”, Nainen hymähti napaten pölyharjan käteensä ja lähti sutimaan sillä Nakin lyhyttä kiiltävää mustaa karvaa.
      Mieleni teki aivan hirveästi koska tamman turpaan. Se näytti niin silkinpehmeältä ja söpöltä. Tamma tosissaan harvinaisesti lepuutti vain korviaan ja ummisti silmiään käytävällä. Normaalisti Inka patisti aina jonkun toisen silmäparin tallista vahtimaan Nakkia, jos se piti hetkeksikin jättää yksin. Sillä oli salainen… tai no salainen ja salainen taito hävitä paikalta.
      ”Saanko?” Päätin kysäistä ennekuin uskalsin koskea Nakkiin. Inka vaan nyökkäsi hymyillen, ja kyykkisi Nakin jaloissa harjan kanssa. Tamman turpa oli niin pehmeä miltä se näyttikin. Sipaistuani sitä etusormellani uskalsin laskea käteni rapsuttamaan tamman otsaa. Nakki nojasi vähän rapsutusta vasten. Lyhyt otsasta irtoava talvikarva tarttui käsiini kuin magneetti. Nakin ilme sai minut hymähtämään.

      ”Tuota Inka mietin kun sähän pidät tunteja? Niin voisiko ehkä mahtuu sun kalenteriin ennen seuraavaa osakilpailua yks yksityistunti?” Sain kakistettua ulos, mutta tuli tarve perustella kysymystäni: ”En siis Savulla sen hirveämmin ole ratsastanut, ja meillä meni toi kouluosuus vähän niin ja näin. Olisi varmaan ihan sika hyvä päästä treenaamaan sitä ennen tota helvatun pitkää kisareissua Lappiin. Toki mun pitäis ensin kysyä Aleksilta saisinko lainata Savua yksityistunnille…” Viimeinen lause tuli suustani niin epäselvällä mutinalla jo, että ihan itsenikin piti miettiä mitä sanoin. Tyhmäkin olisi tajunnut, että olisi pitänyt kysyä Aleksilta ensin. Laskin käteni nopeasti Nakin otsalta ja tamma nyrpeänä nosti päänsä huomion loppumisesta. Otin nopeat pari askelta kohti tallitoimistoa, mutta käännyin vielä Inkaa kohden: ”Unohdin kysyä Aleksilta… Varmaan parempi kysyä siltä ensin, kun ei oo mahdollisuutta mihinkään muuhunkaan hevoseen, joten vaivaan sua vasta sitten kun tiedän onnistuuko Savun lainaaminen”

      Se oli selvää, että ensikilpailuissa vuonis iskee vahvempana kuin ennen!

      • #50984 Vastaa
        Inka Lehtimäki
        Valvoja
        • Postauksia: 50
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tässä tarinassa oli tosi kiva tunnelma, joka välittyi siitä miten kuvailet asioita! Kirjotat tosi sujuvasti, vaikka itellä hyppii heti silmille ne muutamat yhdyssanavirheet. Oli tosi kiva miten hyvin otit huomioon mun tekstin!

        saat 1 sp ja 1 hp

    • #51096 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Lämpenemistä vuoniksille ja typerä sydän – 9.4 estetunti savulla

      Oli aika jälleen koota ajatukset yhteen ja kiivetä vuonispalleron selkään. Vaikka kilpailuiden palkintojenjaon jälkeen tuntuikin siltä, että Savun kanssa voisi ratsastaa iänikuisesti. Arki oli heittänyt vaihteeksi kapulat rattaisiin, ja saanut minut niheäksi Savua kohtaan. Jalustimia säätäessä tutulle kasi reiälle ei kuitenkaan enään tuntunut niin pahalta. Ehkä tästä vielä tulisi jotain paremman näköistä menoa.

      Olimme eilen käyneet lyhyen kiivaan sanaharkan Nikon kanssa tallituvassa. Ei tykätty kuitenkaan kinastella asioistamme muiden edessä, joten tiemme erkani vain happamissa meiningeissä. Halusin kaivaa verta nenästäni, ja jutella vielä tänään pojan kanssa. Vaikka tuo oli Ciaran kanssa, halusin pitää kynsin ja hampain kiinni ystävyydestämme… Tiedän ei tarvitse sanoa yhtään mitään.

      Estetuntimme koostui tänään nuoremmista poniratsastajista lähinnä. Katraasta löytyi niin Miloa, Pilkkua kuin Lilliäkin. Toisaaltaan kevyempi ja yksinkertaisten asioiden miettiminen ratsastaessa varmasti tekisi hyvää meillekkin. Savu oli monen pienen ratastajan lemppari erilaisuutensa takia. Nyt ilkeästi vein jonkun lempparihepan kisojen tähden. Joku muu vei myös minun lemppari ihmisen. Voi voi elämä on. Kiesus! Seela keskity olennaiseen.

      Savu tuntui olevan tänään hyvin kuuro oikealle pohkeelle. Se ei millään meinannut herkistyä. Jouduin lämmittelemään vuonista volteilla extra paljon. Ratsukoiden mennessä ravipuomeja iloisesti, niin itse jouduin elävöittämään ja ratsastamaan läpi oikeaa pohjetta ruunalle. Lillin ratsastaja Tittakin joutui ihan hämmennyksiin Nadjan antamasta tehtävästä, kun me mennä sooloilimme Savun kanssa mennen tullen.

      Tehtävä oli suhteellisen simppeli. Kentälle oltiin pystytetty kolme kavalettia. Yksi kokorataleikkaan X vaiheille ja yhdet molemmille pitkille sivuille. Nadja sovelsi tehtävää vähän jokaisen ratsukon tason ja kokemuksen esteiden suhteen.
      Nainen antoi meille Savun kanssa tehtäväksi ratsastaa joka kerta erilainen tie toiselle kavaletille. Huolehtien niin, että minä tasan tarkkaa tiesin minne olimme menossa, mutta se olisi Savulle aina uutta. Ensimäiselle kavaletille piti ratsastaa kaarteen kautta, jossa säätelimme laukan tahtia. Selkeästi pidempää askelta, sekä lyhyempää. Nadja oli suunnitellut tehtävän ajatellen viimeistä ratasuoritustamme.

      Tällä tunnilla tehtävä oli mielenkiintoinen, mutta silti en saanut ruunasta irti sitä ehkä mitä olisi pitänyt. Savulla oli tasainen, ehkä vähän jopa laiska mood päällä jota oli todella helppo säädellä. Ei tarvinnut paljon ratsastaa, mutta aktiivisesta estehevosesta se silti oli kaukana. Toisaltaan ehkä se oli hyvä. Huomenna meitä odottaisi kuitenkin Inkan estevalmennus.
      Taputin tuon harmahtavaa kaulaa pari kertaa, ja annoin ruunan kävellä loppukäyntejä. Halusin pitää kuitenkin huolen että edes käveleminen tapahtui koko selän läpi, joten jouduin hieman patistelemaan tuota.

      Taluttaessani hevostani muiden joukossa talliin, oloni oli jotenkin tyhjä, mutta rauhoittunut. Tunti oli ihan jees, vaikka toisaaltaan Savusta en saanut kaikkea irti. Ei tälläiset raskaantyönraataja tuntiratsut aiva voineetkaan jaksaa. Ajatus hymyilytti minua niin, että krahnutin Savua otsasta suitset otettua päästä.

      Viedessäni varusteita takaisin paikoilleen minun oli pakko vilkaista yksäripuolelle oliko Niko vielä paikalla. Tuo oli krahnuttamassa Väiskiä. Olisi oiva tilanne jutella lisää pojan kanssa, mutta halusin odottaa tallin hieman hiljenevän vilisevistä ponijunnuista. Hiiviskelin takaisin Savun karsinalle. Nappasin tuon ämpäristä kumisukan, sillä talvikarva irtosi, eikä se hevillä loppunut. Savu oli alkanut tiputtaa talvikarvaa eniten kaulasta. Sitä varisi turpeen päälle kuin lunta. Vuoniksen ylähuuli nyki pienesti ilmaa. Talvikarva kutisi varmasti, ja mikäs sen helpottavampaa olisi kuin sen irrottaminen.
      Kävin läpi vielä sormin tuon pystyyn sojottavaa harjaa. Sitä pitäisi siistiä ennen Lappiin lähtöä. Se oli ehkä pikkaisen päässyt venähtämään. Halusikohan Maisa tehdä sen? Piti varmaan muutenkin pitää pieni palaveri kisavalmisteluista Maisan kanssa.

      Annoin viimeiset rapsutukset Savulle korvan taakse ja suljin karsinan. Jouduin vetämään henkeä syvään, ennen kuin lähdin kävelemään kohti Väiskin karsinaa. Kädet stressaavat tilannetta aina ekana joten pistin kädet puuskaan vartaloani vasten, ja asetuin nojamaan olallani karsinan seinää vasten kuin kameleontti.

      Lainattu Nikon päiväkirja merkinnöistä:

      – Hei, Seela sanoi onnistuen säikäyttämään minut.
      – Hei, tokaisin hieman järkyttyneenä (ehkä vähän säikähdin).
      Eilinen juttutuokiomme oli päättynyt ovien paiskomiseen – kuvaannollisesti.
      – Sori eilinen, lisäsin heti perään. Seela otti askeleen lähemmäs Väiskin karsinaan ja rapsutti ruunan turpaa.
      – Ei se mitään, tyttö totesi hiljaa.
      Olimme kumpikin hetken aikaa hiljaa, kunnes päätin avata taas suuni. Meillä, tai minulla ei olisi enää mitään menetettävää.
      – Kuka tää Helmer oikeen on? Ja miks et oo kertonut mitään? Kysyin Seelalta ja vilkaisin tätä suoraan silmiin. Seela ei katsetta väistänyt saati hätkähtänyt, vaan brunette vastasi tuijotukseen samalla mitalla.
      – Oot ilmeisesti lukenut sen, Seela totesi ja puristi huulet tiukaksi viivaksi. – Artikkelin.
      – No juu-u. Olipa lohduttavaa lukea netistä vastaus meidän puolen vuoden taukoon, tuhahdin ja pyöritin kumisukaa ruunan selällä nyt ripeämmin.

      Kädet tuntuivat nihkeältä kumisukaa vasten. Inhosin avautua tunteista, koska avautuminen teki ihmisistä haavoittuvaisia, heikkoja. Enkä minä halunnut näyttää heikolta.
      – Et kai sä oikeasti usko juorulehden juttuihin? Seela kysyi korottaen aavistuksen ääntään. – Luin saman artikkelin itsekin, moneen kertaan. Tollaset lehdet pilaa ihmisten yksityiselämään, kirjoittamalla jotain p*skaa.
      – Miksi sä annoit niiden sitten kirjoittaa noin? Kysyin kiivaammalla äänensävyllä. – Sitä paitsi, juoruissa piilee yleensä pieni totuuden siemen. Kuvatekstissä luki selkeästi, että teidät oltiin NÄHTY läheisissä tunnelmissa.
      – Annoin kirjoittaa? Seela naurahti sarkastisesti. – Ei se toimi ihan niin. Juorulehdet nimenomaan kirjoittaa juoruista, niitä ei yhtään kiinnosta mitä oikeasti tapahtui.
      – No pitääkö toi paikkaansa, toi ”läheisissä tunnelmissa”? Kysyin Seelalta ja näytin lainausmerkkejä sormillani.

      Väiski alkoi nuoleskella kaltereita hermostuksissaan, ei ei pitänyt kiihtyneistä äänensävyistämme.
      – Jos skumpan lipittäminen on sama kuin ”läheisissä tunnelmissa” niin joo, Seela vastasi. – Sitä paitsi mun ”läheiset tunnelmat” ei kuulu kenellekään, ei sulle eikä koko kansan juorulehteen.
      Rapsuttelin Väiskiä rauhoittaakseni tummanrautiasta ja itseäni. En tiennyt uskoako Seelaa, vaikka toisaalta en keksinyt syytä miksi tyttö olisi valehdellut.
      – Noh, Ciara sanoi että oli nähnyt sun juttelevan tallilla videopuhelua Helmerin kanssa joten.., selitin ja vaihdoin paikkaa Väiskin toiselle puolelle.
      – Eikö oo ihan normaalia jutella kaverien kanssa? Seela kyseenalaisti. – Sitä paitsi, mitä väliä? Sä oot Ciaran kanssa ja kuljet omaa elämää, ja mä omaani.
      Lopetin harjaamisen hetkeksi ja nielaisin. Seelan sanoissa oli toki pointtia.
      – Ehkä jos et olisi hävinnyt yhtäkkiä, me saatettaisiin olla nyt pari, raakuin tytölle. – Mutta oot oikeessa, sun asiat ei kuulu mulle eikä mun asiat sulle. Unohda koko juttu.

      Jouduin taistelemaan liikaa. Koko keskustelu oli liikaa. Miksi edes luulin Nikon tajuavan tilanteeni. Niko oli raviperheestä jossa asiat olivat todella mustavalkoisia eikä turha draamailu paistanut. Teki mieli huutaa pää punaisena tuon typeryydestä. En halunnut itkeä, halusin olla hapan. Niin s*atanan hapan kuin sitruunat pahimmillaan. Tuo idiootti todellakin uskoi Ciaran ja sen p*ska toimittaja Laitisen juttua. Nikon viimeinen lause oli liikaa. En pystynyt olemaan enään hapan, enkä jäämään siihen. Oli päästävä nopeinta tietä ulos. Nopeasti.

      Kävelin niin rivakasti kuin pystyin tallipihan poikki kohti tallitietä. Kyyneleet tulvivat silmistäni samalla kuin jalkani talsivat lyhyttä mutta reipasta askelta eteenpäin. Uskalsin vasta turvallisen matkan päästä antaa itkun tulla. Hupparin hihaan oli hyvä pyyhkiä nenästä vuotava räkä. Teki mieli huutaa, huusin ja kovaa. Potkaisin kiveä, ja taivas repesi sateeseen. Se tästä vielä uupuikin.

      Miksi tuo oli edes mennyt ihastumaan Ciaraan? Miksi ei voitu vain pyytää anteeksi ja olla se pari, ja en se ollut vain minä joka häipyi? Vai olinko? En silti olisi uskonut Nikon oikeasti olevan niin typerä, että se uskoisi juorulehden toimittajaa mielummin kuin minua. Yhtä naurettava väite kuin minä ja Kassu seurusteltaisiin. Miksi Niko ei voinut jäättää Ciaraa?
      Ajattelu sai itkuni ulvomaan pahemmin. Asiaa ei helpottanut sateesta kastuneet hiukset ja lenkkarit. Vaikka moni luuli olleeni rikki Nikon ja Ciaran parisuhteesta, niin ei. Tästä minä olin rikki, enemmän kuin koskaan. Kuka antoi luvan mennä sekaantumaan poikiin?

      Unohdin kypäräni ja hanskani Savun karsinan eteen, ja Ohto saisi potkia niitä iltatallia tehdessään. Lapin reissu häämötti edessäpäin, ja joutuisin tulemaan toimeen Nikon ja Ciaran kanssa. Jouduin puremaan hammasta idealle je pyyhkimään hihallani nenääni uusiksi. Huomisesta valmennuksesta tulisi helvetti, sillä tiesin käpertyväni kotona vain sikiöasentoon peiton alle. Soittaisin ehkä Kassulle tai Pihlalle. Ehkä äitikin vastaisi töiden lomasta… tuskin.

      • #51106 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Voi Seela! Oisin ehkä laittanut tuon ratsastustunnin Savulla ja Nikon kohtaamisen eri tarinoihin, kun niiden tunnelmassa oli niin suuri ero, mutta menee ne näinkin. Saat 2hp 2sp ja 1ep

    • #51163 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Inka Lehtimäen estevalmennus 10.4 Savulla

      Päivä tuntui liiankin rankalta ja synkältä. Eilinen yö oli mennyt täysin märehtiessä ihmissuhteita ja manaten kaiken mitä elämässä olin ehtinyt tehdä. Aamulla ei silti ollut asiaa jäädä sänkyyn makaamaan, vaan kouluun oli raahauduttava. Nyt edessä häämötti Inkan estevalmennus, joka piti hoitaa kunnialla läpi.

      Tietoisesti välttelin Nikoa ja kumppaneita tallilla. Tallitupaan ei kannattanut astua, se oli riski aluetta. Onnekseni ryhmässämme oli talliltamme vain Sora ja Ohto. Jessekin oli tuttu Mellin ajoilta, mutta sen enempää meidän ei tarvinnut toistemme kanssa keskustella.
      Aikoinaan Sora oli aiheuttanut minussa pieniä puistatuksia, mutta nykyään tyttö vaikutti ihan mukavalta. Vaakku oli hieno hevonen ja olimmekin saaneet ratsastaa kunniakierrosta peräkanaa viikonloppuna. Ehkä onni suosisi ja saisimme ensi osakilpailuissakin lähteä kunniakierrokselle yhdessä.

      Savu kiilsi puhtautta, jos satunnaisia talvikarva tuppoja ei laskettu. Maisa oli mennyt pari tuntia aikaisemmin oman valkkunsa, joten minun oli helppo hoitaa Savu kuntoon. Ruuna vaikutti suhteellisen väsähtäneeltä. Tiesin kuitenkin tuon saaneen valkun jälkeen väkirehuja jotta energiat pysyisivät yllä kulutuksen kanssa.

      Savu tuntui hieman laiskahkolta alkuveryttelyissä. Olisin halunnut hieman potkaista ruunaan lisää vauhtia, mutta tiesin edellisen valkun varmasti painavan vielä ponin vireystasoja, ja tähän kohtaan varmasti parempi vaihtoehto olisi rennommat verkat. Otimme ihan vain parit hypyt sarjalle Savun kanssa. Niin että saadaan pieni tuntuma hyppäämiseen, mutta ei mitään liikaa.

      Inka selitti hyvällä vireellä meille ensimmäistä tehtävää. Missä oli tärkeää huomioida mikäkin ja mikä oli tavoitteena. Tehtävä kuulosti yllättävän hankalalta minulle ja Savulle. Ensinnäkin nyt viimeistään poniin piti potkaista energiaa takajalkojen alle, ja lähestyminen viistoesteelle kuulosti kammottavalta. Ei auttanut kuitenkaan kuin nostaa laukka Savun alle ja lähteä suorittamaan tehtävää.
      Jouduin räppäsemään nopeasti raipalla Savua saadakseni pohkeeseen tehostetta. Ruuna pyöräytti tästä hyvästä vähän häntäänsä ja pompautti pienen säälittävän pukin. Istuin rauhassa vain tiiviimmin satulaan, nostin hieman kättä ja ratsastin eteenpäin.
      “Nyt muistuttaa Seela jo vähän sellaista ratalaukan tynkää, vaikka vieläkin saisi olla vähän aktiivisempi. Nyt pidät huolen suoruuden kanssa!” Inka huuteli neuvoja tehtävän vierestä.

      Tuntuma Savuun tuntui ihan hyvältä ja eka esteemme oli siisti perushyppy, paitsi pinä vahingossa tulin liian isosti hyppyyn mukaan. Varauduin taas Savun isoimpiin loikkiin, mutta ruuna yllätti positiivisesti hyppäämällä hillitysti. Pitkää suoraa ei ollut ihan helpointa ratsastaa Savulla. Ruuna heräsi ja olisi mielellään lähtenyt imemään esteelle. Olin myöhässä ja hätäiset puolipidätteet eivät tehonneet enään. Viistolle esteelle otimme hienosti pari sipsutus laukkaa ja etujalkoihin puomin mukaan.
      “Huomasitko Seela itse mikä meni vikaan?” Kuului päästessäni Savun kanssa raviin. Nyökkäsin tietävästi, sillä tämä oli tuttua meille.
      “Sun täytyy rohkeammin nyt lähteä ratsastamaan sitä laukkaa itse. Monet hevoset pelastavat, ja tarjoavat pienesti jo hyviä ratkaisuja. Savu tarvitsee kuitenkin vielä selkeämin sinun tukeasi, ja selkeitä raameja. Se innostuu herkästi, ja sinun pitää käyttää se hyödyksi.” Inka tuntui puhuvan nyt enemmän käsillään kuin suullaan. Nyökkäilin vain Naisen puheen tahtiin, sillä olin todellakin samaa mieltä asiasta. Meidän ei tarvinnut kuitenkaan heti putkeen tulla uusiksi, vaan muut ratsukot saivat mennä ensin.

      “Nyt Seela ratsastat rohkeasti sitä laukkaa. Tiedät kyllä mitä pitää tehdä. Minä tiedän että pystyt siihen, mutta nyt sun pitää itse uskoa siihen.” Inka tsemppasi tehtävän alussa.
      Hengitin syvään ja nostin laukan Savulla. Koitin nyt pitää keskittymisen täysillä linjan väliseen osuuteen. Ensimmäinen hyppy oli simppeli. Nyt Seela ratsasta, ratsasta eteen. Istuin lähellä hevosta, ja ratsastin Savua pohkeella eteenpäin pidempään laukkaan. Näin ollen meidän rytmi ei häviäisi niin paljon. Jouduin laskemaan parit viimeiset laukat että sain Savun hypyn osuman kohdallaan. Niin me sitten liidettiin esteen yli todella hyvin.
      “Näin Seela! Näin! Nyt sä vasta ratsastit, et vain nysvännyt vähän jotain sinne päin, vaan veit asian loppuun asti! Hyvä tuu uudestaan!” Inka naurahti lyhyesti tyytyväisenä suoritukseemme.

      Niin hymyilin minäkin ja jatkoin ratsastamista. Ehkä aika olisikin keskittyä vain hevosiin eikä yhtään ihmissuhteisiin?

    • #51212 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      TT-valmennusmatka Savun kanssa Auburniin osa 1/3

      Kesäloma oli alkanut, ja saimme nauttia vapaudesta, kunnes kesäteatteri kutsuisi. Peruskoulussa lomaa olisi juhlinut railakkaasti, mutta kesäteatteri työllisti semisti vaikka loma olikin.

      Savu seisoi rauhassa lerputellen silmiään käytävällä. Ruuna oli varmaan pistänyt ranttaliksi ulkona Pilkun ja Virman kanssa. Karvanlähtö oli muuttunut ihan mahdottomaksi, ja lattialla vaelteli jo useampi karvapallo tuulenvireen mukana. Erityisesti karvaa tippui jaloista, ja lavoista. Halusin Savun olevan edustava, kun suuntasimme valmennukseen Auburniin.

      Auburn oli iso ja sädehtivä paikka, ehkä myös vähän pelottava. Matkustus seurassamme oli ex-ravuri ja vähän sädehtivämpi suokki Vaakku. Minua hymyilytti ja lohdutti samalla kun ajattelin Väiskin tulevan kanssamme. Silti pienesti hävetti vuoniksen kanssa. Toisaltaan ehkä se teki Auburnilaisille ihan hyvääkin.
      “Vai mitä meinaat Savunen?” Krahnutin ruunaa korvan takaa ja nappasin käytvän lattialla lojuvat kuljetussuojat käteeni. Auburnilaisilla oli ehkä rahaa, mainetta ja jokseenkin taitavia ratsukoita. Omia heikkouksia oli kuitenkin helppo kätkeä kullan, hyvien hevosten ja maineen alle. Ajatus sai minut hymyilemään ilkikurisesti ja oikeastaan olin todella ylpeä Savusta. Eipä heillä olisi kanttia kisata tällaisella säpäkkäällä vuonohevosella.

      Huokaisin hieman ajatuksilleni laittaessa viimeisiä Savun solkia kiinni suitsissa. Mikä minä olin toisia tuomitsemaan vain ulkoisen olemuksen perusteella. Yhtä lapsellista tämä oli kuin Nikon vakaa uskomus juorulehtiin. Luojan kiitos Sora on meidän reissussa mukana, joten voin pyhittää juttelemisen tälle. Ehkäpä kysellä tuon lukion ja muun elämän suhteen, tai miten Vaakku päätyi tälle. Joo hei tää oli loistava suunnitelma.

      Kaikesta hässäkästä huolimatta olin iloinen siitä, että Nikon kanssa hommat sujui. Molemmat oltiin hiljaa tai nyökättiin, mutta hepat hoidettiin asiallisesti. Ihan se ja sama kuinka kylmät välit meillä oli. Toista autettiin kyllä. Ehkä siinä oli yksi syy sadasta miksi ihastuin tai olen ihastunut, tykästynyt Nikoon.
      Tuo sulki meille takapuomia, ja itse napsautin ruunan naruun kiinni. Nojauduin hetkeksi trailerin seinään ja rapsutin Savun otsaa. Tuo ei osannut arvostaa sitä, vaan enemmän edessä olevia matkustus heiniä.
      “Ahmatti…” Hymähdin hevoselle ja annoin katseeni siirtyä Nikoon, joka ulkona pähyili puhelintaan. Kaiken draaman keskellä pidin Nikosta. Kuinka kusipäinen tuo olikin, ja hankkinut vielä kusisemman partnerin itselleen niin silti pidin. En voinut kieltää sitä itseltäni, enkä muilta. Tuon pieni hömelö edestakaisin steppaaminen stressaantuneena lippis vinossa sai suupieleni vain pieneen vinoon hymyyn. Ehkä hieman perhoset lentelemään vatsassa aiheuttaen hyvällä tavalla kutkutusta.
      “Kestääköhän Soralla vielä kauan?” Niko nosti katseeni minuun niin, että jouduin nopeasti puremaan hieman alahuultani ja keskeyttämään ihastelutuokioni. Huikkasin pojalle meneväni kysymään, ja nopeasti häviten talliin sisälle.

      ”Mä en sitten yhtään tiedä miten tää lastautuu…” Sora mutisi meille ja lähti suuntamaan Vaakkua avonaiselle lastaussillalle. Positiiviseksi tulemaksu hevonen käppäili sinne suorilta jaloin rennosti ystävien viereen.
      “Hyvinhän se sinne meni”, hymähdin tytölle kiinnittäessäni takapuomin. Enään uupui loput tavarat, jotka haimme yhdessä Tallista. Niko sai toimia reissun kuskina. Soraa asia selvästi epäilytti, mutta minä luotin Nikoon ehkä enemmän mitä Niko itseensä. Hassua sinänsä…

      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • #51221 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Tää tarina sai hymyilemään. Saat 2hp ja 1sp

    • #51214 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      TT-valmennusmatka Savun kanssa Auburniin osa 2/3

      Saimme Soran kanssa jakaa kahdestaan valmennuksen. Oliko sen kivempaa kun mukana oli ainoana tuttu ihminen, jolle ei tarvinnut selitellä mikäli hyppäisimme kilometriloikalla esteiden yli tai vaihtoehtoisesti tulisimme vinosti esteelle. Hymyilytti sisäisesti ja hyvä energia varmasti vaikutti Savuun, sillä ruuna käveli melkein yhtä pörheänä kuin Soran vaakku. Tyttö joutui teettämään orillaan paljon väistätyksiä ja päälle tekemistä saadakseen Vaakun keskittymään.

      Olin heittänyt Nikolle yleisöön puhelimeni. Poika oli luvannut videoida meitä molempia saadaksemme nähdä missä ratsastettiin vikaan ja missä oikein mainiosti. Savu tuntui allani tänään erityisen energiseltä, ja melkein sain enemmän rauhoitella ponia, kuin aktivisoida. Lämpät olivat meidän osaltamme todella helpot ja mukavat. Sora puolestaan joutui hikisesti töihin sillä orin vietit olivat heränneet. Vaakku otti hieman kierroksia, mutta ravihan oli oikein kaunista ja irrokasta. Melkein niin irrokasta että Sora ei saanut liimattua peppuaan penkkiin.

      Lauri vaikutta mukavalta, ja todellakin ymmärtäväiseltä tyypiltä. Mulla tuli vähän teatteriohjaaja vibat miehestä. Tuo keskusteli meidän kanssa alussa pitkän tovin. Miten Soralla ja minulla oli mennyt kisoissa, hevosistamme ja omista ajatuksistamme. Tuntui helpottavalta päästä puhumaan oikeasti omista ajatuksista kilpailutilanteista ja mitä siellä pelkäsi. Tilanne tuntui erityisen mukavalta kun Sora oli mukana. Minua ei häirinnyt tytön läsnäolo ja kuuleva korva.

      Erityisesti pelkoni oli luottamuksen pula Savua kohtaan. Lauri käänsi asian kuitenkin työntämällä mielikuvituspeilin eteeni.
      “Tässä on se ratkaisu.” Mies totesi lyhyesti osoittaen minua. Kesti hetki tajuta mitä tuo oli hakemassa takaa, kunnes lamppu syttyi pääni päälle. Totta kai kyse oli itsestäni ja luottamuksesta itseeni. En luottanut Savuun siksi, että en luottanut itseeni ratsastajana joka voisi nostaa hevosen tasoa. Niin se kyllä oli. En ymmärtänyt miksi Aleksi ei pistäisi jonkun meidän tallin oikean kilparatsastajan tai ratsuttajan kehittämään Savua. Miksi minä olin saanut tämän tehtävän? Oliko tämä taktiikka kiinnittää mut tallin toimintaan tiukemmin?

      Valmennus tuntui siltä, että oli ennemmin istunut terapiaistunnossa kuin ratsailla. Lauri antoi hyviä mielikuvia tilanteille, ja joiden mukaan meidän piti ratsastaa. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin uusinta radan esteet, ja pari minuuttia aikaa suunnitella miten ratsastaisimme reitin. Kolmas este oli okseri, jonka jälkeen järkevintä ehkä olisi kiertää kasi este ja siitä suunnata neloselle. Pieni kuiskuttelu kuitenkin päässäni ehdotteli sittenkin reittiä kasin edestä, jos vain saisin koottua ponin pienelle reitille. Vilkaisin Lauria ja mietin tuon tämän päivän ohjeita. Kyllähän se ruuna siihen pienelle mutkalle mahtuisi, jos vain ratsastaisin sen sinne. Niinhän Inkakin oli sanonut! Jos itse ratsastin, enkä vain matkustanut asiat toimisivat. Hitto mikä älynväläys!

      Savulla nousi tarmokas laukka allensa, ja ruuna oli valmiina uusinta radalle. Laukka istuinluideni alla oli tarmokas, jolla oli helppo lähteä ratsastamaan 1 ja 2 esteen välistä kaarta. Savun laukka tuntui hyvin eteenpäin vievältä, joten en halunnut pyytää ruunalta enempää laukkaa eteenpäin. Okserilla jouduin keskittymään laukan ratsastamiseen, mutta myös nopeasti sen alas tulemiseen. Oli pakko laskea nopeasti päässä parit plus miinus nolla laskut. Jos hyppäisimme okserin nyt hyvin saisin lyhennettyä Savua tarpeaksi. Jos kuitenkin hyppy vähänkin venähtäisi olisi matkamme pidempi.

      Päädyin keskittymään lähestymiseen okserille, joten otin tavoitteekseni laskea viimeiset kolme laukka-askelta mielessäni, jotta saisin ratsastettua Savun hyvin esteelle. Ruuna hyppäsi hienon tasaisen hypyn ja alastulossa istuin tiivisti satulaan valmiina lyhentämään ruunaa. Kolmosen ja nelosen välinen lyhyt reitin ratsastus meni ohi silmissäni. Tein sen, mutta jännitin niin paljon onnistumistamme, että tuntui kuin olisin unohtanut vallan miten sen tein.

      Uusintarata eni meiltä parhaiten mitä ikinä, jos sitä viimeistä pudotettua puomia ei laskettu. Savu raukka oli tsempannut ja tehnyt niin hienoa työtä, että puhti ei vain riittänyt viimeiselle esteelle. Olin silti ihan huippu ylpeä Savusta, sekä itsestäni. Olin uskaltanut ratsastaa! Hymyilin ruunan selässä kuin Naantalin aurinko ja annoin ruunalle kiitokseksi pidempää ohjaa. Samalla siirsin katseeni Soraan joka lähti suorittamaan samaista tehtävää Vaakulla.

      Kaksikon meno näytti jokseenkin todella jännältä. Ori kulki kovaa, mutta Sora näytti pysyvän hyvin mukana. Olin ehkä vähän jopa kateellinen Soran jaloille. Tuntui että ne pysyivät paljon hiljempaa hevosen kyljissä kuin omani. Sora ei kuitenkaan säästänyt minua jännitykseltä, sillä tyttö horjahti samaisessa kolmos-nelos kaarteessa Vaakun kaulalle, ja oli lähellä ettei maahan muksahtanut.Tuon onneks tuo pääsi kapuamaan takaisin vauhdissa penkkiin!

      Kaiken kaikkiaan Savu oli upea tänään. Edessämme oli vielä ennen kisoja koulutreenejä Inkan valvovan silmän alla, mutta ihan ennen sitä paluumatka Hallavaan. Ehkä uskaltaisin koittaa jutella vielä Nikolle matkalla.

      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • #51222 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Jos edellinen sai hymyilemään niin tää varsinkin! Erityisesti tykkäsin miten olit ottanut valmentajan luonnekuvauksen mukaan ja keksinyt vielä noin hyvät kohdat miten se pääsi auttamaan Seelaa. Saat 2ep

    • #51242 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Ammutaan hyttystä tykillä – Auburn reissu 3/3

      Paluumatka Auburnista oli alkanut. Kolme väsähtänyttä, hikistä ja tyytyväistä hevosta oli lastattu takaisin mallikkaasti. Savu oli juonut monta litraa vettä valmennuksen jälkeen. Me ihmisetkin oltiin jo suhteellisen väsähtäneitä. Sora oli napannut alku fiilistelyiden jälkeen kuulokkeet korville. Likka oli ihan poikki Vaakun ollessa hyvin railakkaalla päällä.

      Huokaisin pienesti ja annoin itseni istua syvempään penkkiin. Kevään pieni vihreys näkyi jo maisemissa, jonka läpi ajoimme. Tie Tähtiin- rankinglistat näyttivät jännittäviltä. Halusin antaa kaikkeni rakettiryhmän, mutta niin myös Hallavan eteen. Halusin näyttää, että perus ratsastuskoulustakin tulee hyviä ratsukoita. Tilastoista sen myös näkikin. Hallava oli hyvin kärkipaikoissa kiinni ensimmäisen osakilpailun aikana.
      Savun kanssa olimme taas päätyneet enemmän esteille kuin koulun äärelle. Asia oli kylläkin pakko korjata, sillä viime kisoissa koulurata meni ihan muille urille.

      Vilkaisin Nikoa joka ajoi keskittyneesti, vähän jammaillen perus suomipopin radion tahtiin. Raukka ei saanut luukuttaa tahtomaansa listaa. Niko kuitenkin huomasi vilkaisun ja rykäisi suunsa auki.
      “Helmer snäppäs sulle aika paljon valmennuksen aikana…” Pieni ärsyyntynyt mutina kuului Nikon suusta. Katsetta tuo ei antanut pois tiestä. Vähän vain ratti sai tiukemman otteen.En voinut kuin huokaista pojan toteamukselle.
      “Niin, päivitti olleensa salille. Ihan niin kuin sinäkin kuulemma nykyään.” Tuhahdin vähän. Ärsytti Niko. “Niko mä… En ihan oikeasti ymmärrä miksi sä uskot jotain naurettavaa lehtijuttua ja Ciaraa? Kaiken näiden juorupelkojen keskellä oon aina ajatellu, että sinä ja Kassu oikeasti luottaisitte muhun. Et mun ei tarvis selitellä itseäni ulos jostain draamasta”, huokaisin vähän ja haukkasin happea jatkaakseni. “Helmer on mun lapsuudenystävä, perhetuttu. Kai mä olisin sen kanssa seurustellut jo monet vuodet jos vähänkään kiinnostaisi? Helmer on kusipää, ei sitä kiinnosta mitkään vakavammat suhteet. Se mennä viipottaa eri mimmien kanssa yhtä paljon kuin vaihtaa sukkia. Etkä helvetti kysy että olenko minä yksi sukka muiden joukossa. En ole, ja tiedät että en alennu sellaiseen.” Puhuin hiljaa tuolle mutta totisena.
      “Sun ei tarvii rupee Seela selittelemään mulle. Sulla on sun oma elämä. Tee mitä haluat.” Tuo koitti sanoa neutraalisti mutta äänessä kuului kaihoa.
      “Eiku just nyt tarvii.” tiuskaisin dramaattisesti. “Tajuatko että mun sydän särky kun sä sanot yhtenä päivänä, että meillä voisi olla jotain, toisena taas syytät Helmeristä, kun taas vihjailet rivien välistä toista. Mun sydän särkyy ku mä en saa edes mahdollisuutta, koska annat jonkun helvetin juorulehden määritellä mut. Mä en saa edes mahdollisuutta olla sun ystävä, koska seurustelet jonkun lellityn kohta Teslalla ajavan Ciaran kanssa, joka ei anna sun olla sä. Vaan pitää sut jossain talutushihnassa ja pilaa ihan kaiken. Se pilaa sut, ja tän ihan hiton koko Tie Tähtiin-kilpailun koska sua ei edes uskalla onnitella, jos vaikka saattaa saada palkkamurhaajan peräänsä…” Nuolaisin vähän huuliani. Oliko tämä saarna nyt kaiken arvoista. Kerran oltiin aloitettu niin jatketaan loppuun. “On ihan helvetin vaikea sanoa se ääneen, että mä kaipaan sua. Nikoa.” Kuiskasin kunnes katsoin vain käsiini, jotka näpertivät toisiaan.

      Mun oli pakko pyyhkäistä silmiäni. Sora oli torkahtanut kuulokkeet päässä. Niko selvästi tuskastui asiasta hyvin paljon, ja tilanteeseen tuli hiljaisuus. Hiljaisuus ammensi kuitenkin selvästi kaipuuta ja anteeksipyyntöä.
      “Sori…” Kuiskasin uusiksi ilmoille. Saatoin ampua nyt hyttystä kahdella tykillä.

      Kilpailureissusta Lehtovaaraan tulisi raskas. Ehkä Nio myöntyisi ja antaisi mun käpertyä hetkesi Kassun kainaloon itkemään elämää. Joutuisin jakamaan mökin Nikon ja Ciaran kesken, sentään ei samassa huoneessa tarvinnut nukkua.

      Oliko rakkaus oikeasti näin hankalaa?

      • #51244 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Voi Seela 😭 Heitän sulle 2sp

    • #51276 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Viimeinen rutistus Inkan kouluvalmennuksessa 15.4

      “Puolipidäte, puolipidäte… varo ristiriitaa. Näin Seela! Inka selosti tiukasti kädet puuskassa. Naisen pää oli puoliksi kenossa, ja kulmat kurtussa. Tuo hioi meitä nyt niin tarkkaan, kun vain pystyi. Tarkkuus näkyi myöskin hikipisaroissa selässäni. Vaikka kuntoni oli yleisesti hyvä, niin ratsastus sai lihakset väsymään aina ihan eri tavalla.
      “Katse! Pohje! Pidä kasassa ja aktiivisena… oma ryhti! Ja-ja-jaa! Kehu, myös itseäsi” Inka hurrasi meidän laukan muutoksille. Se oli hankalaa ja pikkutarkkaa hommaa! Varmasti myös yksi hankalimmista kohdista radassa. Kaipasin myös kovasti Savulle koulupenkkiä. Estesatula alkaa tuntumaan tukalalta. Ehkä Aleksilta löytyisi joku jos vain kysyisin. Tunneilla kun nuoremmilla ei tarvittu molempia.

      Savu oli ratsasteettavuudeltaan hyvin jännä. Samaan aikaan todella herkkä, mutta laiskahko. Jouduin toden teolla keskittymään ja tarkkailemaan puolipidätteideni ja istuntani tehoa. Savu hyvin helposti pienestäkin liian vahvasta puolipidätteestä siirtyisi hitaampaan askellajiin, kun taas kootussaravissa ponin pyöreänä ja aktiivisena pysyminen oli täyttä tuskaa.Avotaivutukset olivat suhteellisen hyvät Savulla. Vasempaan se oli kuitenkin selkeästi heikompi, ja sitä pitäisi jumpata huolella.

      Kaikesta huolimatta Ruuna tuntui allani hyvältä. Kevyeltä ja aktiiviselta. Samaa mieltä oli myös Inka, joka käveli vierellemme taputtaen Savun vähän nihkeää kaulaa.
      “Kyllä te eteenpäin olette menneet. Savu vaan tarvii sun kokonaisen tuon. Et saa ajatuksen tai ratsastuksen herpaantua yhtään.” Tuo hymähti tsemppaavasti. Voi kun ratsastus olisikin niin helppoa. Tuntui vain siltä, että mitä paremmaksi tulee sitä enemmän huomaa olevansa tosi huono.

      Kävelimme pienet välikäynnit ja tarkoituksena mennä rata vielä kerran läpi. Savu vaikutti väsähtäneeltä.
      “Anna sille Seela sitten vähän armoa. Pidä aktiivisena, mutta älä purista ihan viimeisiä tippoja ulos”, Inka neuvoi meidän tullessa alkutervehdykseen. Vatsalihaksia hapotti, mutta vielä pitäisi jaksaa hetki. Koitin keskittyä kokonaisuuteen, mutta myös minunkin keskittyminen alkoi olla väsähtänyttä. Yritimme silti parhaamme, mutta emme yltäneet parhaaseen.

      Inka selitti meille vielä viime hetken vinkkejä rataan. Minä en kuunnellut. Viime päivät ollaan taidettu mennä niin lujaa treenaamisen, ihmissuhteiden ja yleisen hälinän keskellä, että huomasin tarvitsevani lepoa. Olin maksanut yksityisvalmennuksesta, mutta en ottanut itse toisesta puoliskosta mitään irti. Väsähdin ihan tyysti. Töpseli oli vedetty seinästä ja Seela Aalia sammunut. Akut oli pakko ladata nopeasti, sillä pian oltaisiin taas tien päällä.

    • #51296 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Mikä toppatakki oli liikaa?

      Lehtovaaran osakilpailut olivat nurkan takana. Huomenna lähtö olisi aamulla aikaisin, ja ajomatka oli todella pitkä. Toisaltaan itse ajattelin pyhittää koko matkan replojen lukemiselle ja musiikin kuuntelulle.

      Urheilukassini tuntui täyttyvän nopeammin mitä olisin halunnut. Hygeniapussi, pyyhe ja lämpimät oloiluvaatteet veivät suurimman osan kassista. Vihasin raahata ylimääräisiä vaatekappaleita. Sängylläni oli kolme eri toppatakkia. En osannut vielä päättää, mikä toppatakki olisi parhain. Moni suosi kevyt toppatakkia, mutta vihasin paleltumista. Vaihtoehtona olisi myös nilkkoihin asti ylettyvä, kolme kokoa liian iso oleva toppatakki. Käytimme sitä kylmissä ulkokuvauksissa. Se ehkä oli hieman liikaa.

      Lopulta päädyin tuulitakkiin ja kevyttoppikseen. Voisin tarpeen vaatiessa pukea ne päällekkäin. Kilpailupaidan valitseminen onkin paljon hankalampaa. Lopulta päädyin pakkamaan mukaan kauniin harmaan neulepuseron.

      Kilpailumatka jännitti ja hieman harmitti. Piti vain tsempata matka ja koittaa vain päästä tunteiden yli. Olin jäänyt niistä jo kiinni Inkalle. En olisi halunnut tunteiden tulevan hevosten sekaan, mutta nyt se oli vain tapahtunut. Inka kuitenkin oli vannonut ettei asiat leviäisi häneltä eteenpäin, mikäli halusin jutella. Se helpotti tietää, vaikka en toisaaltaan halunnut Inkaa meidän suhdedraamoilla vaivata. Ehkä silti voisin harkita puhuvani enemmän.

      Inka ei kaiken lisäksi vannonut olevansa kuuntelevana korvana, vaan heitti ehdotuksen ilmoille, jota en voinut uskoa. Nainen oli ehdottanut minulle Nakin ratsastusta. En tietenkään halunnut heti suostua innostuksesta, vaan rauhassa miettiä realiteetit kuntoon.

      Tänään olin vain vilkuillut yksityistallin puolelle Nakkia auttaessani rekkojen valmiiksi laitossa. Olin päässyt Nadjan kanssa hoitamaan väkirehujen pakkausta, ja mitoitusta. Emme halunneet napata kaikkia rehuämpäreitä mukaan, vaan pakata valmiiksi kaikki tarvitseva. Olisin luullut Ohton pääsevän tähän hommaan, mutta mies oli hyödyntänyt itsensä fyysisempään duuniin.
      Ehtisin pysähtyä Nakin karsinan eteen, ja katselin tammaa. Nakin korvat liikkuivat uteliaana kuhinan keskellä tallissa. Ehkä minun pitäisi kertoa Inkalle olevani kiinnostunut.

      Suljin urheilukassini vetoketjun. Nyt pitäisi olla kaikki, ja enää piti vain nukkua hyvät yöunet. Huominen olisi aktiviteettia täynnä ja vaatisin hermoja tunteideni pidättelyyn. Ehkä voisin tavoitteekseni ottaa reissun oman ajan kannalta. Pysyä poissa ihmisdraamasta. Mökkikumppanini hankaloittaisivat kylläkin tavoitettani.

      Silti odotin kilpailuja. Olimme treenanneet kovaa, ja janosin tuloksia. Itku tulisi mikäli homma kusisi.

      • #51317 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Seelan mietteitä on aina niin mukava lukea. Saat 1hp ja 1sp

    • #51300 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Hallavan suuri poppoo kotiutuu Lappiin

      Vihdoin julmetun pitkän matkan jälkeen rekat pysäköivät ravitallin pihaan. Kaikki halusivat purkaa hevoset reippaasti paikoilleen, ja päästä mökin rauhaan. Hälinä oli kova, ja tuntui jokaisen ihmisen kulkevan omia selkeitä reittejään. Miskalla oli uusi tärkeä rooli Orionin kisahoitajana ja poika joutui ottamaan vähän juoksuaskelia pysyäkseen muiden perässä.

      Olimme Maisan kanssa sopineet, että saisin purkaa Savun ulos rekasta. Maisan auttaessa kaikkia seinien ja ovien kanssa. Savu oli hieman levoton, Orionin ja Väiskin välissä. Ruunan kimeä hirnahtelu otti korvaan rekassa, ja jouduin kiristämään otetta riimunarussa ensimmäisten hevosten päästessä ulos. Pian meidänkin tie aukeni, ja lähdimme suhteellisen vauhdilla ulos rekasta.

      Savun jalat steppasivat vähän paikallaan odottaessa ohjausta oikealle karsinalle. Päätin kävellyttää ruunaa vähän pihalla, kunnes pääsimme talliin sisään. Tuntui että Savu vähän veti päätään ylemmäs reippaassa käynnissä, tallikäytävällä kävellessään.

      Maisa tuli reippaasti meidän perässämme. Tuo heitti Savun iltaruuan heti kuppiin, ja kyykistyi toiselle puolelle ottamaan Savun matkustussuojia pois jaloista.
      “Jos mä katon Savun loppuun, niin käytkö sä putsaa sen boksin rekassa?” Maisa kysyi reippaasti. Nyökkäsin tuolle ja jätin Savun tuon hoiviin. Rekkojen eteen oli työnnetty jo kottarit ja parit talikot. Nappasin nopeasti siitä itselleni talikon ja suuntasin kohti Lilyn suhteilla hankkimaa luksusrekkaa.

      Päätin samalla kerralla putsata kaikkien neljän rekan hevosemme purut. Huomenna olisi niin kivempi jatkaa matkaa Lehtovaaraan. Puhtaiden purujen tippuen talikon piikkien välistä takaisin lattialle ajatukseni eksyi mielikuviin. Minua ehkä vähän hävetti tämä luksusrekka. Jotenkin en ihan fiilannut täysi fiineyttä, varsinkaan jos sitä ei oltu omilla töillä ansaittu. Toki jos poikaystävän hankkiminen rikkaasta hevossuvusta oli oma työ,niin.. No jaah. Ainakin saimme rekan, se oli tärkeintä. Heivasin Valeran kakkapallerot kottareihin hieman turhan raivolla.
      “Hitto..”

      Työnsin kottarit Alisalle, joka jatkoi kakan latomista toisessa rekassa. Tuntui uskomattomalta kuinka paljon meillä oli jengiä, ja hevosia mukana Hallavasta. Kävi hieman sääliksi Aleksia ja Nadjaakin. Reissu aiheutti paljon suunnittelu ja vastuu töitä. Juurikaan kenenkään perhe ei tullut katsomaan kisoja näin kauas. Oli meidän kaikkien vastuu pitää huolta toisistamme, ja olla pieni iso sydäminen Hallavaperhe.

      Huominen päivä jännittää, mutta koulurata oli hyvin päässä, ja Savu hyvissä käsissä Maisan kanssa. Voisin vielä mökillä soittaa nopeasti äidille, ja viimeiset paniikin hetket jakaa.

      • #51318 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Tästäkin 1hp ja 1sp. Innolla odotan että pääsen lukemaan sit vieläkisatarinoita näiden matkatarinoiden lisäksi!

    • #51321 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Kilpailuaamun häsläystä ja jännitystä 19.4

      Aamulla mökin seinät soivat jokaisen omia herätyskelloja. Teki mieli ensimmäisenä hirttää Ohto, joka ei herännyt omaan eikä muiden kelloihin. Onnekseni Alana hoiti miehen hirttämisen puolestani, ja hirveä pimputus saatiin lakkaamaan.
      Kroppa tuntui kyllä juuri siltä, että matkustettu oltiin aivan älyttömän pitkä matka. Hieman ehkä kadutti, että en illalla ollut vähän liikkunut enemmän, niin tänään kroppa ei olisi ollut niin tukossa. Oli pakko naksauttaa niskat ennen kuin jaksoin nousta ylös.

      Lily oli tarkka aikataulustamme, joten minä en halunnut olla se ketä viimeisenä istuisi autoon. Mökin vessat olivat tietysti ruuhkautuneet jokaisen suorittaessa aamutoimiaan. Päätin itse aloittaa aamupalasta, jonka jälkeen varmasti vessat olisivat vähän rauhallisemmat.
      Matkallani keittiöön Rhea ja Alva naureskelivat toistensa hiuspehkoille hammasharjat suussaan. Nio ja Kassu eivät olleet saaneet vielä edes huoneensa ovea auki. Kun taas Ciara minun katseeni nähtyään suuntasi heti Nikon kaulaan sanomaan hyviä huomenia, Nikon huppari päällänsä. Perinteistä.

      Pikapuuro lusikallinen vain pyöri suussani, eikä meinannut mennä niellyksi. Olin mielestäni aamuihminen, jos sain viettää aamun rauhassa. Ihmisvilske ja jännitys kuitenkin tuntui myös vaivaani minuakin. Tuntui, että aamupala ei millään muotoa meinannut tuhoutua syödyksi. En myöskään oikein jaksanut keskustella kenenkään kanssa, jännitys vei kielenkin. Onneksi sentään tuttu ja turvallinen vihreän värinen tuoremehu maistui hyvältä kaiken keskellä.

      Vedin kisahousujeni päälle harmaat lökärit, joilla olisi kiva hoitaa kilpailupäivä. Harmaa neule kuitenkin joutui reppuun, ja huppari päälleni. Vaihtaisin neuleen sitten lähempänä omia starttejani. Kisatakin olin jättänyt kotiin tällä reissulla. Se ei tuntunut istuvan nyt neuleen päälle, ja se olisi myös vienyt tilaa.
      Hiukseni availin yöllisiltä leteiltä ja nostin vain korkealle ponnarille. Se oli vakio. Tuputin nopeasti vain kasvoille ohuen kerroksen meikkivoidetta, ja puuterin. Taivutin ripseni ja sivelin kulmageeliä asettamaan kulmakarvat aisoihin. Sen enempää en halunnut meikata, vain kevyesti yleistä ilmettä nostamaan.

      “Eiks toi oo vähän turhaa sulle?” Kassu virnuili minulle oven raosta.
      “Ei! Kato tekee ihmeitä sullekkin”, hihkaisin ja istuutin Kassun tuoliin. Halusin nähdä miltä Kassu näytti jos vähän oikoisin tuon kulmia geelillä.
      “Kato nyt nosti sun valmista komeustasoa vielä vähän”, hymähdin ja ojensin tuolle peilin samalla kääntyen sulkemaan kisareppuani.
      “No nyt on kyllä onnen kulmat”, tuo naurahti vähän mutta selvästi pitäen pienestä ehostuksesta. “Toi on sulle.” Tuo ojensi minulle pastillirasiaa. “Tsemppiä kisapäivään.”
      En voinut kuin hymyillen ottaa rasian vastaa. Rutistin pojan käsieni väliin halaukseen.
      “Sä oot paras!” kiitin tuota tunkien rasian repun etutaskuun.

      Jännitys alkoi vasta nyt toden teolla kun koko Hallavan porukka suuntasi autoille ja lähti hakemaan uljaita ratsujaan kisoihin. Mitenköhän Savu oli selvinnyt yönsä majapaikassa, ja saatiinkohan nyt lastaus suoritettua ongelmitaa?

    • #51352 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Herra Karvisen viikset eivät kestä tunkeilijoita – kilpailuaamun lastaus 19.4

      Mjahas taas nuo vieraat autot ja rekat kaarsivat minun arvokkaalle pihamaalleni. Kehtasivatkin häiritä kauneusuniani, ja pakottaa minut vahtimaan reviiriäni.
      Haukoittelin makeasti ylös noustessa. Annoin selkäni vielä venytä kohti kattoa, ja karvani pörhistyä komeaksi vieraita varten. Hyppäsin alas ikkunatasanteeltani ilman suojahuppua olevan Vintec-satulan päälle, ja sieltä lattialle. Lähdin pitkin hiiviskelevin askelin satulahuoneesta tallikäytävälle.

      Piru vieköön kuka oli sytyttänyt nämä pirulliset kirkkaat hohtavat asiat katossa. Ihan yhtä hyvin oltaisiin voitu esittäytyä pimeässä. Kuka antoi myöskään luvan noiden vähä älyisten hevosten höristä tähän aikaan aamusta noin kovaa. Kyllähän joka aamu he ruokansa saavat, ihan sama kuinka kovaa ölisivät. Me kissat sen sijaan jäimme aina liian sivuun, ja meidän piti huomauttaa palvelijoilemme, että he ovat töissä meitä varten. Tsäptsäp ja ruokaa lautaselle.

      Olin löytänyt uuden mainion paikan tähystää valtakuntani tapahtumia. Uusi alamaiseni oli täplikäs, hyvin pehmeä ja juuri sopivan kokoinen poni. Tämän takapuolen päältä keltaiset silmäni pystyivät tarkastelemaan hyvin jokaisen pienenkin liikkeen.

      “Jokainen tietää miten toimitaan. Ei turhaa hengailua kulkuväylillä, nyt on ripeää toimintaa. Valeran kanssa taas pari apukättä, voi kyllä olla että tänään menee jo nopeammin…” Hassun näköinen ihmisolento jakoi ohjeita isolle määrälle ihmisiä. Tuolla oli toistaiseksi karvaton tallitakki, jossa luki selässä Hallava. Odotas vain kohta se oli tuunnattu uskollisilla karvoillani.

      Ihmiset jalkautuivat, ja jokaisella oli selkeä suunta mihin kulkea. Ensimmäisenä ulos suuntasi lyhyt poika vierellään kuulemma hohdokas Orion, jonka perään pari tyttöä huokaili. Orionin perään lähti hassun näköinen hevonen. Sen harja sojotti ylöspäin. Ei ollut muodissa tuollainen täällä seudulla.

      “Nukuitko hyvin Mil.. oho”, edessäni seisoi lyhyt musta hiuksinen tyttö hämmentyneenä. Helekatti kun minun kotirauhaa aina rikottiin. En halunnut nähdä tunkeilijoita lähempää, joten oli parempi jolkottaa ulos seuraamaan tilannetta. Perääni toki huudeltiin, niin kuin tapana oli, mutta huiskuttelin heille vain tuuheaa häntääni hyväteiksi.

      Pystyharjainen hevonen ei meinannut haluta lähteä valtakunnastani. Se koitti peruuttaa takaisin pihamaalle, mutta vaaleanpuna hiuksinen tyttö työnsi sen takapuolesta takaisin rekan kyytiin. Roistot! Kehtasivatkin vielä viedä valtakunnastani alamaisiani.

      Ei tätä valtavaa kaaosta kestänyt seurata. Aikani oli tullut siirtyä aamupala tarjoilun pariin huvilaani. Liidokkain askelin hävisin punaiseen huvilaani syömään palvelijoideni kanssa aamupalaa.

      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • #51355 Vastaa
        Maisa
        Osallistuja
        • Postauksia: 64
        • Koulutuksen tarpeessa

        Aivan MAHTAVA mä rakastan tätä koko sydämestäni :DDDD pliis enemmän tämmösiä tarinoita

      • #51356 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 182
        • Perus pullaponi

        Siis tää oli ihan mahtava! Hauska ajatus kirjoittaa kissan näkökulmasta.

      • #51369 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Mainio tarina xd Kissat on kyllä ihmeellisiä olentoja: herra Karvinen osasi lukea, muttei tiennyt miksi lamppuja kutsutaan xd. Saat tästä ja edellisestä 2sp

      • #51378 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 218
        • Perus pullaponi

        Vitsi tää oli hieno idea kirjottaa vähän eri näkökulmasta!

    • #51397 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Kaaos kouluradalla 19.4

      Savu ravasi allani jännittyneenä. Valkoisten aitojen sisällä ei ollut kauaa aikaa lämmitellä, mutta nopeat ravailut helpottavat radalle lähtöä. Kertasin vielä katseella nopeasti kouluradan, kunnes kello soikin ja saimme luvan startata.

      Savun ravi tuntui aktiiviselta, ja jouduin ottamaan vahvemman pidätteen saadakseni ruunan pysymään aloillaan tervehdyksessä. Tunsin kuitenkin tervehtiessäni, että takajalat siirtyivät askeleet vasemmalle. Olimme siis vinosti tervehdyksessä, mahtavaa! Ei auttanut kuin aloittaa rata vinona.

      Avotaivutukset tuntuivat hyviltä. Jouduin kyllä vasempaan suoristamaan hieman Savua kesken kaiken, että sain taivutukset näyttämään siistimmiltä loppuun saakka. Ruuna toimi musta tosi hyvin yleisestikin taivutuksissa ja väistöissä. Kunhan oli pitänyt huolta, että alkulämmittelyissä oli taivutellut tarpeeksi.
      Vaikka Savu oli täpinöissä, oli täys työ saada sen keskittyminen koottuun raviin. Jouduin jonkin verran polkemaan takajalkoihin aktiivisuutta, jotta emme lahnanneet.

      Keskikäynnin jälkeen oli helppoa nostaa koottulaukka alle. Käynnistä oli helppoa koota takajalat alle, ja vain nostaa laukka. Savu oli myös erityisen herkkä kilpailupäivinä laukka-avuille. Ei tarvinnut kuin vähän siirtää istuinluuta ja pohjetta, niin tuo nosti laukan. Hankalampaa oli pitää se siististi koottuna. Ratsastin Savun siististi C-kirjaimen ohi kootussalaukassa. Aika nopeasti lähestyessämme H’ta tajusin unohtaneeni ratsastaa voltin. Hemmetti! Miten pystyin unohtamaan radan, jota olimme hinkanneet kuin hullut keskiviikkona. Nyt keskittyminen herppaantui ja ratsastin myös H-kirjaimen ohi. Olin hukassa.

      Oli koottava ajatukset takaisin ja jatkaa vain siitä mistä olisi helpoin jatkaa rataa. Pasmat menivät kyllä pahemman kerran sekaisin omasta virheestä, ja hävetti sikana. Ratsastimme kuitenkin radan jotenkin loppuun asti. Loppu tervehdyksessä huokaisin vain helpottuneena, että kaaos oli ohi. Silti tunsin itseni epäonnistuneeksi, ja vielä enemmän harmitti Savun puolesta. Ruuna olisi varmasti suorittanut ehdottomasti paremmin ja olisi ansainnut parempaa.

      Tuntui musertavalta kävellä ulos areenalta pitkin ohjin. Olimme matkustaneet toiselle puolelle Suomea ja tässäkö oli tulos. Ehkä pienet turhautumisen kyyneleetkin puskivat kyynelkanavistani, ja jouduin pyyhkäisemään ne poskilta pois.

      Nio hölkkäsi yleisön ovesta ulos meidän luoksemme käsivarressa roikkuen minun toppis.
      “Välillä noin…” Poika koitti tsempata ja antoi kädestään namupalan Savulle. Hymähdin vähän. Olin iloinen että Nio ei turhaan kehunut rataamme, vaan antoi tilanteen olla sellainen kuin oli. Niin oli tosi hyvä.

      Lähdimme kävelemään kohti rekkaa yhdessä. Maisan oli vuoro napata Savu.Minä, Emily ja Kassu suuntasimme syömään.

      • #51418 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Voi eiii… Saat tästä 2kp ja 1 kisapisteen

    • #51401 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Vatsa täyteen ja kohti uutta yritystä! 19.4

      Lounaaksi Tunturikonin ravintolassa oli kasvis- ja lihapullia. Itse tyydyin kasvisvaihtoehtoon vaikka en virallisesti mikään kasvissyöjä ollutkaan. Ravintola oli kovin täynnä, mutta löysimme meille kuitenkin vapaan pöydän.
      “Vihdoin! Kauhee nälkä”, Kassu hihkaisi tyytyväisenä istuen alas ja alkaen riisumaan toppatakkiaan. Nälkä kyllä poltteli jo vatsassa ja ravintolasta näki upeasti maneesiin.

      “Öö moi… ootko sä Seela?” Pöytämme viereen tuli blondi ehkä yläaste ikäinen teini kysymään puhelimen kanssa. Hämmennyin hieman vain tuon kysymyksestä ja vilkaisin muita nyökäten myöntävästi.
      “Voidaanko ottaa yhteiskuva?” Tuo kysyi hieman ujostellen.
      “uumh.. tietty”, hymyilin hieman väkinäisesti tytölle ja nousin tuon viereen. Tilanne oli jokseenkin kiusallinen, mutta koitin hymyillä vain tytön selfieen iloisesti.
      “Kiitos kiitos kiitos! Sä olit ihan sika hyvä siinä leffassa”, tuo melkein hyppi paikallaan saatuaan kuvan.
      “Kiitos.” Hymähdin vain istuen takaisin ja jättäen katseen tytön perään. Tämän älkeen uskalsin katsoa muita. “Kiusallista.” Sanoin noille puoliksi kauhistuneena ja sain vastaukseksi vain Kassun ja Nion naurut.

      “Jännittääkö teitä esteosuus ollenkaan?” Emily kysyi hieman lopetellen syömistä.
      “Ihan sikana”, Nio totesi varmana.
      “No joo. Tai oon sillee vaativa enkä haluu sellasta kaaosta ku tuol valkoisten aitojen sisäpuolella. Plus en haluu tuottaa Aleksille pettymystä Savun kanssa”, mutisin viimeisen lauseeni.
      “Höpöhöpö teistä ketään tuottaa pettymystä. Te kiidätte kaikki kuin ferrarisilakat ja haette pokaalit kotiin.” Kassu hymyili kannustavasti.
      “Silakat?” Naurahdimme yhteen ääneen ja päätimme päättää syömisemme ja lähteä katsomoon seuraamaan kisoja.

      Esteluokkien alkaminen lähestyi. Ne jännitti ihan hirveästi. Mulla oli kova halu onnistua, niin kuin varmasti monella muullakin. Halusin onnistua Savun ja Hallavan takia. Ehkä myös ihan vain vuonohevosten takia, vaikka tämä ei missään nimessä tarkoittanut sitä että tykkäisin niistä yhtään enempää!

      Ciaran voittaminen ei onnekseni enää ollut murhelistalla kisaamisessani. Tuo oli niin sooloillut menemään Valeran kanssa, että olimme voittaneet Savun kanssa ne mennen tullen. Toki mulla kävi ehkä ihan hieman sääliksi toista, mutta toisaaltaan ei yhtään. Minua hävettäisi kulkea monen sadan ellei tuhannenkin euron varusteissa, mitkä olisi vielä vanhempien maksamat ja kilpailla tuolla menestyksellä. Olin ilkeä tiesin sen, mutta minkä ihminen kateellisuudelle ja oma hyvälle voi.

      Oli aika etsiä Sora käsiini. Olin luvannut kävellä tämän kanssa meidän luokkamme radat. Toivoin tietenkin, että Soralla ja Vaakullakin menisi hyvin. Olimme käyneet yhdessä valmennuksissa ja ratsukosta oli tullut minulle pieni tukiverkko. Tän päivän uusinta muistutti hyvin paljon Auburnissa kokemaamme valmennusta. Piti muistaa myös kysyä Soralta, kuinka monta askelt hän ottaisi kolmoisen ja neloisen väliin.

      • #51419 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Mainio tarina, tästä kyllä välittyi miten tiivis kaveriporukka hallavalaiset on. Pohdinta Ciaran menestyksestä laittoi hymyilemään ja samoin maininta Sorasta. Tästä 2sp

    • #51405 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Ylpeä vuonohevosestaan esteradalla! 19.4

      Savu oli valmiina starttaamaan toisen metrin luokkamme. Radan kävelyssä tiet olivat tuntuneet suht simppeleitä, varsinkin perusradan. Olimme päätyneet Soran kanssa kolmos nelos välin olevan viisi tai kuusi laukka-askelta. Uusinnassa olisi yksi rako mistä pystyisi oikomaan, mikäli edeltävä hyppy oli vain hyvä.

      Maisa oli sijoittunut omassa luokassaan Savulla yhdeksäksi. En ollut kuitenkaan nähnyt tuon rataa, joten en ollut varma mikä siellä olisi mennyt pieleen verrattuna viime kisoihin. Nyt Savu oli tuntunut suhteellisen hyvältä verkassa. Tiesin että joudun potkaisemaan sille vauhtia varmasti radalla, mutta se oli ihan ok. Ei parhaimmassa vireessä mutta ihan hyvä.

      Ratsastin perusradan rauhassa, ja ilman ylimääräisiä kikkailuja. Uusintaan kuitenkin halusin ehdottomasti ottaa riskiä. Halusin Savun ja minun antavan kaikkensa, joten ei auttanut muuta kuin ratsastaa.
      Ensimmäinen uusinnan este oli pelottava tasaokseri, minkä olimme ylittäneet jo perusradalla. Savu nappasi hieman turhan ison hypyn siihen, mutta se oli ihan okei ottaa varman päälle. En minäkään olisi halunnut löytää itseäni niiden puomien keskeltä.

      “Wou woou!” Jouduin äänellä rauhoittamaan Savua joka meinasi lähteä vetämään toisen uusinnan esteen jälkeen kohti punaista sarjaa, joka oli osa perusrataa. Sisäohjalla jouduin johtamaan, ja napauttamaan napakasti ulkopohkeella että sain Savun käännettyä oikeasta välistä. Tulimme sitten lapa edellä keltaiselle pystylle, joten jouduin luopumaan nopeasti uusinta tiestämme. Harmitti sillä se olisi ollut selkeästi lyhyempi.

      Siinä se oli! Hymy taas vallitsi kasvoni, ja käteni taputtivat Savun kaulaa. Olimme hypänneet taas puhtaan metrin, ja taistelimme varmasti kärkisijoista. Ravailimme ulos maneesista, ja ensimmäisenä Maisa tuli heittämään kevyen loimen Savun selkään. Savulla oli takana kuitenkin pitkä kilpailupäivä, ja tuon karva oli hikeentynyt.
      “Te menitte sika hyvin!” Maisa hymyili taputtaen Savun kaulaa.
      “Kauankohan kestää että tulokset saadaan ulos, ja mahdetaankohan me päästä sijoille…” Pohdin hieman äänen.
      “Ehkä se ois hyvä ainaki kävelyttää luokan loppuun asti. Jos mä otan satulan mukaan ja vien rekkaan?” Maisa ehdotti. Nyökkäsin myöntävästi ja laskeuduin alas vuoniksen selästä.

      Savu käveli tyytyväisenä ja venytti kaulaansa eteen alas hyvin. Ehtisin hyvin selaamaan somea samalla, niin kauan kuin näpit kesti viileätä ilmaa. Lopulta Maisa jolkotti satulan kanssa takaisin. “Te sijoituitte!” Tuo hihkui auttaen minua satuloimaan Savun uusiksi. “Olitte neljäs. Ei ollut kuin vähästä kiinni että olisitte olleet kolmosia”, tuo selitti ylpeänä hoitohevosestaan. Nyökkäilin hymyillen, ja koitin kiittää tuota avusta. Maisa oli pelastava enkeli. Suuntasimme Savun kanssa takaisin maneesiin palkintojen jakoon.

      Savu olisi mieluummin halunnut hamuta ruusukkeet huuliensa väliin, kuin antaa tuomarin kiinnittää sen suitsiin. En voinut olla nauramatta tuolle. Itse sain kätellä tyytyväisenä tuomaria neljännestä sijasta. Palkitsemisen jälkeen hain katseellani Hallavalaisia, ja hymyilin heille tyytyväisenä. Minun oli jopa pakko osoittaa etusormella Savua ja näyttää vähän kieltä. Sillä olihan ruuna ihan huippu!

      • #51421 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Jes! Saat tästä 2ep ja 1 kisapisteen

    • #51462 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Ranking mietteitä ja vastaus Inkan ehdotukseen 20.4

      Kuulokkeista pauhasi kesämuisto soittolista. Väsymys painoi silmiä hirveästi, ja ikkunan viileys otsaan tuntui hyvältä.
      Lehtovaara oli upea talli. Varsinkin juuri valmistunut maneesi, jonka ikkunat, peilit ja ravintolat tuntuivat niin luksukselta. Maisemat eivät paljon mainostamista tarvinneet. Hei haloo olimme Lapissa!

      Olin pirskatin ylpeä Savusta esteillä. Neljäs sija lämmitti mieltä, ja viime kilpailuiden kolmos sija oli vain kirsikka kakun päällä. Olimme nousseet hardin esterankingin kärkeen! Johdimme neljän pisteen erolla. Perääni kuitenkin piti Sora, joten oli tuplajuhlan paikka. Vaakku oli kylläkin tällä reissulla kyydittänyt Soraa. Kiharapää oli joutunut tyytymään yhdeksänteen sijaan.

      Seuraaviin osakilpailuihin olisi kaksi viikkoa aikaa, kun taas finaaliin neljä. Pystyttiinkö minä ja Savu jatkamaan Mellin kanssa aloitettua estetähden-titteliä vai, miten kahden viimeisen kilpailun kävisi. Luokassamme oli kuitenkin kovia kilpailijoita jotka tekivät kovaa työtä menestyksensä eteen. Soran lisäksi olin pistänyt silmäni Nitthan Chaihin joka piti rankingin kolmatta sijaa itsellään Pondin kanssa. Pondi oli hieno puoliverinen, jonka kapasiteetti varmasti olisi yltänyt ylemmäskin. Kiltit silmät omaava tamma muistutti kilpailutilanteissa paljon enemmän leppoisalta ruunalta.

      Savu kaipasi varmasti nyt yhden vapaapäivän kaiken matkustamisen jälkeen. Hieman mieltäni pohditutti olisiko jopa hierojan käväisy tehnyt hyvää ruunalle. Metrin ratojen treenaaminen ja kilpaileminen, oli varmasti kuluttavaa. En kuitenkaan ollut varma mikä oli Aleksin suunnitelma kilpailevien tuntihevosten suhteen. Ehkä me oltaisiin voitu Maisan kanssa yhdessä osallistua Savun hierojan kustannuksiin, tai sitten maksaisin sen itse kokonaan. Pitihän ruunan olla hyvässä kunnossa seuraavia kisoja varten.

      Takaraivossa kuitenkin myllersi Inkan ehdotus Nakin ratsastuksesta. Ensinnäkin tamma oli minua 20cm korkeampi, ja nuori puoliverinen. Samaan aikaa sydäntäni tykytti ajatus ratsastamassa Nakkia, mutta pieni kauhu sisälläni lopputuloksesta. Inka oli kuitenkin varma, että Nakki voisi viedä minua ratsastajana eteenpäin. Enkä minäkään voinut kieltää kiinnostusta.
      Tie Tähtiin oli käynnissä kovaa tahtia, ja olisin voinut hyvin odottaa kilpailuiden ohi, mutta toisaaltaan en edes voinut niin usein treenata Savun kanssa että aikani mukamas olisi loppunut. Päätin kaivaa puhelimeni esiin, ja kirjoittaa Inkalle myöntävän viestin;

      “Hei siitä kun mainitsit Nakin ratsastuksesta..
      Niin oon nyt miettinyt ja musta se kuulostaa hyvältä.
      Mitä mä olisin velkaa siitä? Pitää varmaan jutella lisää kun palataan Hallavaan!”

      • #51482 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Mukavaa pohdintaa taas kerran ja jännää mitä tosta Nakin liikuttajuudesta vielä kehkeytyy 😍 Saat 1hp

    • #51657 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Voisi kai sitä kisoihin paremminkin valmistautua?

      Miisan jalat hytisivät kevätillan viileyttä tuon seisoessa baarin edessä. Olimme päättäneet lähteä nollaamaan päätä ja kertomaan uusimmat elämän käänteet. Miisan kohdalta se tarkoittaisi listausta likan uusista tindermatcheista ja niiden treffi kommelluksista. Itselläni tapahtumat koskivat lähinnä tie tähtiin-kilpailuita, sekä katkeruutta Ciaraa kohden.

      Seuraavat osakilpailut olisivat huomenna, ja olin hirveän väsynyt jo kilpailuputkesta. Kilpailut olivat aiheuttaneet tosi monessa Hallavalaisessa stressin poikasta, eikä tallitupa tuntunut rentouden tukikohdalta. Pikemminkin lämmittelystä kilpailuihin psyykkisesti. Tämän jodosta varmasti väsymykseni oli paljon vahvempaa, kun siihen lisäsi kaiken suhdedraamailun päälle.

      “Hei eiks tuo ole Niko?” Miisa osoitti hieman napaten juomaansa tiskiltä. Katseeni kääntyi salamana pöydän suuntaan. Kukas muu kuin itse Niko ja tuon ystävät Make ja Lupu messissä.
      “Tuu mennään!” Likka hihkaisi napaten minua kädestä lähtien vetämään minua kohti poikien pöytää.
      “Mitä?! Miisa ei”, mutisin tuolle mutta minkä mahdoin ja kävelin tytön perässä. Miisa oli hyvin sosiaalinen ja tyytyväisenä istahti pöydän ääreen. Onneksi Make ja Lupu olivat ihan samanlaisia, jolloin tilanne ei ollut ihan yhtä kiusallinen. Niko katsoi hieman hämillään, mutta koitti pitää ilmeensä neutraalina hörpäten lasistaa minua katsoessani. Itse koitin hymähtää kiusallisesti pojalle takaisin.

      Pirun Miisan oli pakko juosta miesten perässä kuin pieni puudeli. Illan piti olla rentouttava juttelutuokio, mutta tässä sitten istun Nikon kanssa samassa pöydässä.
      “Ajattelin ihan vain yhden ottaa, ettei huominen jännittäisi niin paljon”, Niko rykäisi juoden lasinsa tyhjäksi, kun välillämme oli kiusallinen hiljaisuus kolmikon puhuessa kovaa tahtia. Niin itsekin olin ajatellut, että ihan vain pari juomaa ettei huomenna olisi morkkis. Nyt en ollut varma enää.
      “Ajattelin hakea kyl oikeastaan toisen, otatko sä?” Tokaisin nousten pöydästä. Yllätykseni tuo nyökkäsi nousten lähtien kanssani tiskille jonottamaan.

      Ilmassa oli jännittyneisyyttä. Seisoimme niin lähellä toisiamme, että olin varma tuntevani Nikon pulssin itsessäni. Emme olleet kuukausiin seisseet näin lähellä toisiamme, minkä baaritungos aiheutti. Korollisista kengistä huolimatta olin lyhyt Nikon vieressä. Tuntui väärältä, että olin kihartanut hiukset kotona ja päättänyt ulkoiluttaa farkkumekkoani. En halunnut Nikon ajattelevan, että olin tuon takia laittautunut. En ollut edes varma mihin tuo oli Ciaran jättänyt.

      “Oon ihan varma että meillä ei mee kovin vahvasti huomenna Savun kanssa. Sitäki painaa kisaväsymys”, selitin Nikolle tuon kysyessä kisafiiliksiä.
      “Väiski varmaan räpiköi esteluokan samalla kaahottamisella kuin aikasemmatkin”, Niko naurahti.
      “Hei et sä voi sanoa toisen hienoa ruusukeputkea kaahottamiseksi!” Naurahdin mukamas loukkaantuneena.
      “Siitä voi olla montaa mieltä, mutta kouluradalla siltä on tullut yllättävän hyviä pätkiä”, tuo tokaisi tyytyväisenä. Jumituimme juttelemaan kahdestaan sivummalle.
      “Tiedän, ja tiedän et teillä tulee olee viel parempiaki ratoja vielä.” Hymyilin ylpeänä pojalle. Väiski oli yrittämisen mestari, ja se väänsi jalkansa vaikka solmuun jos niin pyydettiin.

      Alkoholi ei jäänyt vain yhteen lasiin niin kuin suunniteltiin. Emme jaksaneet kinastella. Ehkä Niko oli vihdoin uskonut Helmerin olevan vain ystäväni. Oikeastaan ei edes kiinnostanut mitä tuo ajatteli. Olin onnellinen tuon läsnäolosta ja iloisuudesta. Halusin nauttia tästä ajasta, niin kauan kunnes Ciara tulisi väliimme.
      Pieni hiprakka näkyi itsessäni iloisuutena ja silmien väymyksenä. Huomiset kisat eivät enään olleet edes ajatuksissani, puhumattakaan mahdollista huomista darraa minkä varmasti kaikki halusivat kisapäivänä.

      Kaiken järjen vastaisesti olin nojautunut Nikon kainaloon istuessamme trivial pursuitin ääressä. Olimme lyöttäytyneet Nikon kanssa joukkueeksi. Kannoimme ylpeänä peräpään pisteitä. Tunsin Nikon puhelimen värähtävän tuon taskussa. Tunnollisesti Niko kaivoi tsekatakseen kuka oli pistänyt tuolle viestiä. Se oli Ciara. Viesti ei kuitenkaan koskaan avautunut Nikon katseen alle, vaan puhelin eksyi takaisin taskuun. Tilanne oli outo ja sai kulmani pieneen kurttuun ja vilkaisemaan Nikoa kysyvästi. En voinut olla paljastamatta tyytyväisyyttä tilanteeseen ja käteni oli eksynyt hiplaamaan Nikon kättä. Tekisinkö niin jos olisimme tallilla ja selvinpäin, tuskin. Tulinko takaisinpäin Nikoon kohdistuvien tunteiden hävittämisessä, tulin. Teinkö väärin ollessani näin lähellä Ciaran poikaystävää, njääh. Ei ollut minun vastuu. Mihin ilta päättyisi, se riippuisi täysin Nikosta.

      Kaiken järjen mukaan meidän olisi pitänyt olla nukkumassa, mutta sen sijaan olimme hankkimassa ongelmia. Rakettiryhmän puolikas taisi huomenna potea darraa ja hengitellä raikasta ilmaa trailereilla kera vesipullon.

      • #51668 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Aaaahaha, jännittyneenä luin koko tarinan alusta loppuun miettien mihin tää oikein johtaa 😂 Ja kuinka vihanen Lily on kun sen tiimikaverin tulee darrassa paikalle. Huippu hyvä tarina! Nyt äkkiä jatkoa tälle vink vink Niko

      • #51692 Vastaa
        Ciara
        Valvoja
        • Postauksia: 50
        • Koulutuksen tarpeessa

        Nouuu,,, nyt pitää jatkaa tätä juttua vielä pahempaan suuntaan >:D

      • #51707 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ahahaa tää oli kyllä huippu!! 😀 ihan itseäkin jännitti lukea Seelan puolesta, pystyin hyvin asettumaan tämän saappaisiin. Pakko kyllä jatkaa tästä, katotaan jos huomenna saisin kirjoitettua🤣

    • #52089 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Viikkojen kootut palat 28.5

      Tapahtuman täyteiset viikot olivat vihdoin ohi. Savun ja minun urakointi sai päätöksensä Hallavassa pidetyssä finaalissa. Loistimme yhdessä ensimmäisissä osakilpailuissa. Viimeisissä sitten totuttelimme häntäpään sijoihin. Tie tähtiin oli kokemus, mutta ihan loppuun asti väsyttävä seikkailu. Olin ylpeä Savusta, niin kuin itsestäni. Nyt saimme molemmat levätä ja olla erossa toisistamme ainakin hetken.

      Nakki oli pitänyt itseni silti liikkeessä, ja aivan uusissa kuvioissa. Ensiksikin en voi uskoa, että Inka oli uskaltanut päästää minut tamman selkään. Kaiken tämän lisäksi sain luvan auttaa kisareissuissa, eikä sitten ensimmäiset kisat voineet olla jotkut kevyet. Ehei lähdimme Ruotsiin. Ihan perus. Että moikka vaan oon Seela Aalia hädin tuskin osaan mitään, mutta totta kai mä lähden Ruotsiin. Tähän voisi liittää sen memen, missä on koira jonka talo palaa ja tekstinä vain “I’m fine”.
      Nakki oli osoittautunut kuitenkin tosi uteliaaksi ja seuralliseksi kaveriksi. Rasittava tamman ominaisuudet tuli ilmi Ruotsissa. Perus tuntihevosten kanssa harvemmin tammien äksyilyjä tarvitsee todistaa (muistakaa miinustaa Valera), mutta Nakki kyllä Ruotsin päässä palautti taas maanpinnalle tässä. Miten siinä kohtaa niin sympaattinen ja rakastettava osasi ollakin raskas.

      Hukassa Nakin selässä vasta olinkin. Olin päässyt pari kertaa nyt ratsastamaan Inkan silmän alle, ja voi taivas. Ehkä nyt vasta sain pyydettyä tammalta just ja just tarpeeksi aktiivista ravia (lue: mitä oletat vuoniksen jälkeen tuntuvan tollanen liitokavio alla?!). Olin kuitenkin tykästynyt Nakin tuntumaan, enkä malttanut odottaa aina uutta mahdollisuutta kiivetä tuon selkään. Nappuloita oli vielä tuhansia löydettävänä, mutta kuinka ihanaa on saada ihan perusasioistakin hehkulamppu syttymään pään päälle. Vain tasan kaksi kertaa Nakki oli pystynyt livistämään silmistäni, vain kaksi.

      Kantapään kautta oppineena voin myös jakaa vinkin. Älä perkele mene kisoja edeltävänä iltana baariin. Toki ei siinäkään mitään vikaa ole rekkojen luona haukata happea ja kitata vettä suurinpiirtein koko kilpailupäivä. Sovittaisiinko näin, että olo oli hemaiseva. Ei saanut kuitenkin unohtaa pientä salaisuutta, joka sai vatsani kiemuralle. Ehei salaisuus ei todellakaan liittynyt Helmeriin, vaan Nikoon. Vahinkoja sattuu, mutta tapahtumamme ei varmasti ollut vahinko.

      Nikolla tilanne oli varmasti tukalampi, se ei kuitenkaan kiinnostanut minua. Niko sai sydämeni pamppailemaan kovemmin, silmäni loistamaan ja hyvällä tavalla saamaan itsestäni mustasukkaisuuden esiin. Se polttava jännitys pallean alla, kun tuo edes vilkaisi minua kohden. En voinut kuitenkaan kuin hymyillä vastaukseksi toiselle, sillä asiaa ei ollut näyttää mitään muille. Ciara kun saisi tietää, niin Niko raukka olisi hengetön.

      Onnekseni Nakki mahdollisti minulle aikaisempia tallipäiviä, mikäli Inka oli pyytänyt tamman juoksuttamaan. Ne päivät mahdollisti salaperäisen katseiden vaihtoja Nikon kanssa, mutta hiljaisuus pysyi silti yllämme. Emme halunneet pilata sitä mitä meillä oli, nyt yhdelläkään väärällä sanalla. Silti käteni eksyi hipaisemaan Nikon kättä, joka liukui pitkin Nakin kiiltävää mustaa karvaa. Hipaisu jännitti koko käteni ja vatsani. Nikon käsi pysähtyi paikoilleen ja tunsin pojan katseen itsessäni. Tässä se tilanne taas oli. Tuon silmät olivat niin levolliset kiiltäessä lippalakin alla. Hengitys oli vain jännittynyt. Kuka vain olisi voinut hypätä tallikäytävälle. Sen riskin halusin kuitenkin ottaa varvistaessani Nikon kasvoja kohden, ja oikea käteni hakeutuessa tuon niskaan hakemaan huulia lähemmäs omiani. Tunsin pojan hengityksen älyttömän hyvin ihossani. Perkeleen Nakki.

      Tamma piti huolen että tämä hetki ei saanut päätöstään. Prinsessa kuopasi kyllästyneenä lattiaa, ja vaati huomion takaisin itseensä. Niko rykäisi kiusaantuneena ja raapi kädellään niskaansa. Niin se hetki oli ohi, eikä mielessäni soinut enään muuta kuin Jannika B’n katso mua:

      Huomaan sun katseen
      Pidätän jo henkee
      Tuut mun viereen
      Mut et uskalla viel koskee
      En ala pakottaa sua mun kaa cha cha chaan…

      Kerron sulle kaiken, kaiken, kaiken
      Kaiken senlaisen jos vain annat

      Mut sä et nää vaikka katsot mua
      Katso mua mitä vaan vois tapahtua
      Jos päästät lähelle
      Et nää vaikka katsot mua
      Katso mua, mitä jos uskallat tutustua
      Annat ihastua

      • #52098 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Joo samaa mieltä Minjan kanssa, että olit koonnut kyllä nää palat just sopivassa suhteessa. Seelan persoona paistoi tosi hyvin läpi ja kerronta oli viihdyttävää. Vähän oli kirjotusvirheitä ja hassuja snajärjestyksiä, mut ne ei yhtään haitannut kun Seelan kuulumiset oli näin mehukkaat! Saat 1hp ja 1sp

    • #52090 Vastaa
      Minja
      Osallistuja
      • Postauksia: 182
      • Perus pullaponi

      Olipas tää sulava ja selkee kertaus kaikesta mitä on tapahtunu viimeaikoina.

      Asioista kerrottiin mun mielestä just sopivasti että niistä oli helppo saada tarpeeksi tietoa eikä jäänyt tunne että jotain puuttuisi.

      Noi Seelan ja Nikon väliset pätkät oli kans ihan mahtavia ja pakko myöntää että vähän täälä puolella ruutua myhistiin itsekseen tätä lukiessa.

    • #52593 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Paluu syksyyn

      Kesäteatterin laulut, vesisateet ja hiuslakat oli jätetty historiaan. Teatterikorkeakoulun ovet olivat auenneet loman jäljiltä, ja oli aika täyttää kalenteri koululla. Viimeiset työproggikset piti saattaa valmiiksi lokakuuhun mennessä. Silloin koulu alkaisi oikein urakalla. Useat vapaapäivät korvattaisiin pitkillä treenipäivillä. Intohimolla perustellaan usein hulluja päiviä.
      Koulun alkamisella oli hyvätkin puolensa. Voin hyvällä omatunnolla käydä vain koulussa ja tallilla. Ehkä siitä pystyisi sivuttamaan aikaa ystäville, tai sitten se kuului vain osuuteen nimeltä hevoset. Hallavassa pyöri paljon väkeä. Aloin vihdoin muistamaan kaikki hoitajat, vaikka siinä meni laittoman kauan. Miten voi muistaa helposti parin A4 pituisen monologin täynnä epäloogisia sanoja, mutta paria hassua nimeä ja silmäparia ei.

      Hoitajien kesken en silti ollut ihan täysin luottavaisin mielin. Nikon ja Ciaran seurustelun huhuttiin olevan jäissä. En uskaltanut iloita ennen kuin saisin vahvistuksen osapuolilta. Tämän takia olin antanut Nikollekin tilaa vähän, ja lähinnä vain viestillä vaihtanut kuulumisia. Koitin perustella tapaani olla pilaamatta toisen parisuhdetta, ahdistamalla ja vaatimalla. Vaikka kaikki tiesivät, että minä se olin joka suhteen pilasi. Minä olin myös se, joka jänisti seuraavan askeleen ottamisessa. Olen kuin avoinkirja tunteissani, mutta säälittävän surkea viemään niitä kohti toista ihmistä, jos pelkona oli tuleminen torjutuksi.

      Inka oli tarjonnut minulla ikimuistoista kesää hevosten kanssa. Olin päässyt kisahoitajaksi, ja tutustumaan Nakkiin paremmin. Vaikka Inka oli luottanut silmäteränsä hoiviini, niin itse en yhtään ollut niin varma taidoistani tamman kanssa. Nakki oli kiltti, ehdottomasti. Tamma osasi silti välillä olla vierasluontoinen itselleni. En ollut varma sen kaikista eleistä, tai mahdollisista viisauksista.
      Olin saanut itseni kylläkin jo pahaan sanaharkkaan Ciaran kanssa. Punapäällä oli yhtä paha tapa piikitellä minulle, kuin minulla oli tapa katsoa tuota tuimasti. Oli kuitenkin yksi kaunis päivä, kun varustin Inkalle Nakkia valmiiksi valmennukseen, tuon ollessa kiireinen omissa töissään. Nainen oli ostanut upouuden martingaali-tsydeemin tammalleen. Epäilys oli, miten remmit rakentuisivat Nakin ympärille, mutta lopulta en ollut varma. Oli liian iso kynnys itselleni viedä Nakki mahdollisesti väärin varustettuna Inkan eteen. Ainoa kanssani tallissa oli Ciara, joka touhusi Valeran kanssa karsinassa.

      Ciara oli kitkenyt valloittavat hiuksensa ponnarille, ja parin hiushaituvan alta pilkisti korvissa olevat airpods prot. Tietysti, mitä Ciaralta pystyi nyt olettamaankaan. Tesla ensiautona, ja kaikki tuon varuste hankinnat, jotka nielivät varmaan yhtä paljon rahaa, kun minä olin tienannut koko elämässäni. Oliko minulla parempaa vaihtoehtoa kysyä neuvoa joltain? Eipä ollut ei. Jouduin nöyrtymään mykkäkouluni kanssa.

      ”Ciara… Ciara”, jouduin vähän rykäisemään ääntäni, että tuo kuuli kuulokkeistaan.
      Haaleat pisamaiset kasvot kurkkasivat epäilevänä Valeran karsinan raosta. Toinen kulmakarva oli hieman kurtussa, ja silmät kiiluivat uteliaisuutta asiaa kohden. Täysin samaan aikaan kun katseemme kohtasi tajusin, että minun oli nöyrtyä tuon alapuolelle.
      ”Muistatko menikö nää remmit täältä yläpuolelta vai alapuolelta?” Mutisin pyytäessäni Nakkia eteenpäin käytävällä, tuon harrastaessa peruuttamista. Toisesta kädessäni roikkui viritelmä remmejä, joita ei tutusti oltu jätetty kiinni varusteisiin, niin kuin tuntihepoilla yleensä.
      Ciara joutui pienesti mutisemaan, ja tarkentamaan katsettaan remmeihin sekä Nakkiin. Tuo astui ulos Valeran karsinasta tipauttaen harjan koppaan. Yhtä määrätietoisesti kuin aina tuo nappasi kädestäni remmit ja lähti kiinnittämään niitä Nakin ympärille. Niinhän ne klipsut kiinnittyivät kuin ajattelin, mutta nyt ne ainakin oli oikein.
      Ciara taputti Nakin kiiltävää kaulaa varmasti, ja antoi katseen kiertää tamman pään läpi. Tuo hymähti pienesti astuessaan käytävänarun alta kohti takaisin omaa aluettaan.
      ”Sun varmaan olisi parempi siirtyä oman tasoisiin hevosiin, ennen kuin sattuu muita amatööri virheitä”, Ciara tokaisi niin varmasti ja täynnä asennetta, että vatsassani muljahti. Katseeni jäi tuijottamaan tuon Spooksin uuden syysmalliston liivin selkää. Kommentti sai pääni lyömään tilttiä. Tajusin, että nyt tuo meni rajani yli. Yleisesti pystyin nielemään pienen puhtaan kuittailun. Nyt kuitenkin olin saanut tarpeeksi neiti täydellisyydeltä.
      ”Varmaan tässä kohtaa olisi ihan hyvä hetki hankkia peili kauniiseen kätöseen. Jos ihan vähän perutetaan ajassa taaksepäin, niin olit ihan itse täydellisissä varusteissasi, ihan starana kilpailemassa Valeran kanssa…” Pystyin tuikkasemaan samalla katkeruuden puheellani Nakille kuolaimet suuhun. En halunnut hengata käytävällä yhtään enempään kuin olisi pakko, mutta jatkoin puhettani; ”Kuinkas kävikään, että taidot ei ihan riittäneetkään siihen mitä puhe ja vaatetus. Äläkä syytä hevosta. Me kaikki on nähty mihin se pystyy, esimerkiksi Lilyn kanssa.” Hemmetin soljet tuntuivat epäsopivilta joka kohdasta. Yritin toimia ripeästi, mutta soljet vain jumittelivat.
      ”Vai niin. Vertaatko nyt ihan tosissasi Valeraa ja Savua keskenään”, Ciara naurahti ivallisesti. Minun kiinnittäessä vielä turpahihnaa. Koitin avata suutani mutta Ciara ehti jatkaa puhettaan; ”Sen lisäksi että kilpailit jollain vuoniksella, niin samaan aikaan koitat pokata varattua huom. Painosanalla minun poikaystävääni baarissa edellisenä iltana, ja tulet vielä darrassa kisoihin. Musta aika epäkypsää tuon ikäiseltä, ihme mukamas taiteilijalta, joka oikeastaan vain pikku äidin suhteillaan saa työnsä. Ylipäätään luulen, että keltaista lehteä varmasti kiinnostaa tuollainen kiltin tytön pimeä puoli itseään hinkkaavana varattuihin miehiin, vai… miten luulet?” Ciaran äänessä kuuli voiton riemua. Hän oli vahvoilla, kun puhuttiin. Teki mieli käydä lyömässä turpaan ja pahasti. Tekisin sen, jos asuisimme jossain lännessä pyörivien heinäkasojen keskellä. Nyt en. Nappasin Nakkia tiukasti ohjista ja lähdin suuntaamaan tallista ulos. ”Kiitos avusta.” Mumahdin tuolle kuitenkin poistuessani pihamaalle.

      Mieleni olisi tehnyt niin paljon huutaa pääpunaisena. Vihastutti niin, että itketti. Vihasin sitä puolta itsessäni. En osannut suuttua ilman, että tuli itku. Ciara oli oikeassa. Olin saanut ensimmäiset roolini äidin avulla. Kukaan ei kuitenkaan minun puolestani käynyt koe esiintymisissä. Oli selvää, että Nakki oli tosi tasokas hevonen. Tamma oli saanut minut välillä hermoraunioihin, sillä en vain vielä osannut. Osannut mennä sen isoissa ja upeissa liikkeissä. Puhumattakaan kaikesta mitä sen kanssa olisi voinut tehdä, jos vähänkin olisi taitoa. Olin oppinutkin hirveästi, mutta tunsin alemmuudentunnetta usein sen kanssa. Meillä oli talli kuitenkin täynnä upeita hoitajia ja ratsastajia.

      Nakkia ei kiinnostanut Ciaran ja minun draamani. Oli syksy ja ilmat viilenivät. Tuo keräsi muhkeaan pyllyynsä energiaa, joka vapautui pienistä tuulenvireistä ja lehdistä maassa. Sieraimet kävivät ja puhisivat kanssani, mutta ei Inkan. Inkalle Nakki ei enää koittanut rölleillä. Minulle toki vielä. Tietyllä tavalla Nakin pörheä ulkomuoto taluttaessa toi ylemmyyden tunnetta. Tässä minä, ja minun kiillotettava timantti. Puhisee vierelläni täyttä valpautta, ja minä pitelen sitä pienenä tyyppinä sen rinnalla. Sellainen Nakki kai oli. Sai minut samalla tosi isoksi ja vahvaksi, kun löi minut pieneksi ja epäluuloiseksi tässä isossa hevosmaailmassa.

      Maneesin ovi aukesi. Pian saisin nähdä, kuinka hienosti Nakki asetteli jalkojaan valmennuksessa Inkan alla. Saisin itse parin päivän päästä ratsastaa Nakin kevyesti itsenäisesti. Se sai ajatuksen epäonnistumisesta ja Ciarasta päähäni. En ollut varma halusinko puhua välikohtauksestani Ciaran kanssa Inkalle. Toisaaltakaan Inkaa tuskin kiinnosti mitä mieltä muut olivat hänen hevosenhoitajastaan. Nainen oli viileähermoinen, joka painoi omaa duunia hyvin. Tai no, niin hyvin kuin redbull kädessä pystyisi.

      • #52594 Vastaa
        Ciara
        Valvoja
        • Postauksia: 50
        • Koulutuksen tarpeessa

        Heheheee tää tarina on paras mitä hetkeen oon lukenu!!! Ihanan ytimekäs ja sit Ciaran luonne on niin hyvin tossa kuvailtuna 🤩 Kiitos tästä motista mitä nyt mulle taas annoit ja olt ihan super taitava kirjottaa, osaispa itekki :’D

      • #52602 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1439
        • Lauman johtaja

        Käsi silmillä täällä luin ton tarinan ja erityisesti Seelan ja Ciaran välikohtauksen. Tätä räjähdystä olikin kuulkaas odotettu! Tykkäsin miten molemmat ns löi vyön alle, eikä niin että toinen olisi ollut enemmän uhri ja toinen pahis. Pointsit siitä, että uskalsit laittaa sekä oman hahmos, että Ciaran tolla tavalla likoon. Tosi samaistuttavat myös nuo kaikki pohdinnat omasta riittämättömyydestä. Saat 1hp ja 2sp

Luet parhaimillaan 26 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Seela Aalia

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta