Seela Aalia

Foorumit Päiväkirjat Seela Aalia

Luet parhaimillaan 4 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #49900 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 60
      • Koulutuksen tarpeessa

      Seela Aalia, tuntilainen
      Pikku hiljaan takaisin palaamassa ahkeraksi tallisohvan kuluttajaksi.

      Merkit:

      Pisteet
      kouluratsastus: 6p
      esteratsastus: 4p
      maastoratsastus: 1p
      hoito: 21p
      sosiaalisuus: 15p
      kilpailut:

      Merkit:

      Ulkonäkö:
      158 cm
      Herkät kasvot
      Synt. 28.10.2000
      Tumman/syvän siniset silmät
      Tumman ruskeat hiukset, jotka vaihtavat väriä sään ja töiden takia eri sävyissä. Yleisesti aina tumma
      Treenaa kevyesti, jonka näkee oikeastaan lähinnä reisilihaksista
      Solisluut tykkäävät olla vahvasti esillä
      Naisen kropan muotoja löytyy. Rinnat kuitenkin pienet

      Suhteet:
      Kassu likan oikea käsi tallilla, sekä niin sanotusti paras ystävä
      Niko perhosia vatsassa lennättävä ihastuksen kohde
      Lily, Nio uudet tuttavat, joiden seurasta saa nauttia tallilla.

      Luonne:
      Seela omaa vahvan ulkokuoren, joka tuppaa välillä ampua negatiivisesti hyökkäävää hyttystä tykillä. Tiettyihin pisteisiin saakka ihanan avoin ja aito tyyppi. Vaikenee mielellään perheestään, eikä hirveästi yksityiskohtia elämästään tykkää kertoa jokaiselle. Tutustuu silti mielellään uusiin ihmisiin, ja omaa laajan kaveriporukan, mutta harvat pääsevät ystäviksi.
      Vaikka sanavalmis pakkaus, ja joillekkin esiintyy happamana ämmänä, on pohjimmilta likka liikkis. Saattaa helposti purskahtaa itkuun ilosta tai itkusta. Tunteella eläjä vahvasti. Herkkyys välillä näkyy siinä mitä tytölle kommentoidaan, vaikka sitä ei kommentoijalle näyttäisi.
      Pelko perseessä kummitusjutuille, pimeälle ja hämärä väelle.

      Ratsastus:
      Ratsastuksen Seela on aloittanut seitsemän vuotiaana alkeistunneilla. Siellä aktiivisena ollut hereillä, ja siirtynyt nopeasti eteenpäin. Seelan ratsastusuran on sponsoroinut vanhemmat, että myös kovat tallityöt. Kolmetoista vuotiaana neiti sai ylläpitoponin Nipsun. Nipsun kanssa oli mahdollisuus kehittyä, ja ratsastaa valvovan silmän alla. Nipsun ja Seelan taival päättyi kuitenkin kolmen onnellisen vuoden päästä. Nipsun palauduttua takaisin oikean omistajan opiskeluiden päätettyä. Aikalailla heti sen jälkeen Seela aloitti Hallavan viikkotunneilla, ja päätynyt lopulta Mellin hoitajaksi.
      Pieni kipinä Seelan sisällä tähtäisi kilpauralle, mutta samalla jarru lyö kiinni nähdessään pappa betalar- ihmisiä. Kuitenkin vahvempana Seela hoitaa hevosia kuin ratsastaisi. Kaikki lähtee maastakäsin eikä selästä.
      Mellin lähdettyä ja opiskeluiden alettua ratsastustunnit ovat jääneet. Kunnes vihdoin palailemassa ratsastustunneille.

      Vapaa-aika ja perhe:
      Tallin ulkopuolella Seelan voi tavata viereisen kaupungin teatterikorkeakoulussa. Seela opiskelee haaveilemaansa näyttelijäntyön koulutuksessa. Seela on myös päässyt näyttelemään pariin sarjaa, sekä kahteen elokuvaan. Tämän kaiken lisäksi Seela tykkää löhöillä kotonaan, ja käydä kahvilla.
      Seelan perheeseen kuuluu äiti, isä ja isosisko Pihla. Pihla on Seelaa viitisen vuotta vanhempi, ja Helsingissä asuva perusduunari. Sisaruksilla on hyvin lämpimät välit keskenään, ja usein viikonloppu vierailut kuuluvat kalenteriin.
      Seelan isä, Ilari Aalia on insinööri ja vahva työnarkomaani, Silti lempeä ja rakastava isä Seelalle. Innostunut Seelan ratsastusurasta, ja usein kentän laidalla notkuu valmennuksissa ja kisoissa.
      Seela on puolestaan ihan kopio äidistään, jos pituutta ei lasketa. Maisa Aalia työskentelee freelancerina niin näyttelijänä, kuin käsikirjoittajanakin. Perheen arkea pyörittää hyvin kotoa käsin, kunnes silloin tällöin häviää jonkun työprojektin luokse. Äitinsä perässä Seelakin teattereissa ja näyttelemisessä kulkenut.
      Äidin töiden takia perhe pitää tiukasti yhtä. Asiat eivät leviä puolitutuille, ja yksityisyys pidetään netin puolellakin tiukasti kiinni, sillä juorulehdet ei paljon kiinnostele. Silloin tällöin siitäkin saadaan perheriidat aikaiseksi, mutta niistä selvitään. Lämminhenkinen sekä tiivis perhe, joka aina välillä saattaa näkyä tallillakin mukana.

      Parit faktat:
      Rakastaa urheiluvaatteita.
      Ei voi sietää suolakurkkuja tai hämähäkkejä
      Lähihoitaja sekä ylioppilas kaksoistutkinnolla
      Näkyvähkö arpi olkavarressa
      Ei hihku/puhu mielellään näyttelijäjutuistaan tallilla

      Seelaa saa käyttää tarinoissaan rohkeasti!

      • Tätä aihetta muokkasi 1 viikko, 5 päivää sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 viikko, 5 päivää sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 viikko, 4 päivää sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 viikko, 4 päivää sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 viikko sitten Seela.
    • #49904 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 60
      • Koulutuksen tarpeessa

      Vatsalihasten tappaminen, ihan oma syy – Junnutunti Sashalla

      Bussin ikkuna tuntui kylmältä ohimoa vasten. Kuulokkeista soi haikeasti Vesta. Oli soinut jo pitkän aikaa. Pääsin saavuttamaan unelmiani, ja unohdin kokonaan kaikki muut. Nikon, Kassun, hepat. En uskaltanut enää ottaa puhelinta ja kirjoittaa viestiä, tai soittaa. En halunnut pahoitella tai selitellä. Olisin vain halunnut hautautua Nikon halattavaksi ilman sotaa.

      Tallitietä kävellessäni, ja tennarien hörppiessä kosteutta tienpinnasta näin parkkipaikalla Nikon auton. Ei tänään. En halunnut oikeastaan nähdä ketään. Koko päivä on ollut yhtä sosiaalista kanssakäymistä koulussa. Nyt riittäisi vain hevonen ja minä, eikä yhtään ylimääräistä silmäparia.

      Vatsalihakseni meni kuperkeikkaa astuessani tallin betoniselle lattialle. Suljin silmät ja annoin hengähdyksen värähdellä keuhkoista ulos. Avasin katseeni tarkastaakseni, oliko tallikäytävällä tuttuja kasvoja. Ei ollut kuin tuntiratsastajia. Vilkaisin nopeasti yksärikäytävän puolelle. Väiski ei ollut karsinnassaan. Mitä luultavammin tuo oli ratsastamassa, lätsän roikkuessa karsinan naulassa.

      Sasha luki taululla kohdallani. Tiesin odottaa ainakin sen, että tunnilla ei olisi aikaa uppoutua yhtään omiin ajatuksiin. Tuo valkoinen tamma oli rotunsa veroisesti kuumuvaa mallia ja kaunis kuin mikä. Sisäinen ponityttöni hymähti, ja annoin pienelle jännitykselle luvan vatsassani.

      Haahuilin rauhassa kohti Sashan karsinaa. En voinut sille mitään, että hidastin automaattisesti Mellin vanhan karsinan edessä. Annoin sormen hieman sipaista uutta nimikylttiä. En tiennyt minne tamma lähti, mutta tiesin ikävöiväni sitä hirveästi. Lempeitä silmiä, silkinpehmeää turpaa ja mahan pyöreyttä. Sain osakseni kiusallisen hämmentyneen katseen karsinasta, kun olin jumittunut haaveilemaan. ”Sori…” Pahoittelin väkisin hymähtäen ja jatkoin matkaa Sashaa kohden.

      Sukan sivellessä tamman lyhyttä karvaa läpi, koitin parhaani mukaan kuunnella tallikäytävässä kulkevien ihmisten ääniä. Erottaa mahdollisia tuttuja ääniä, mutta Sashan herkkä olemus käänsi itseni aina keskittymään tuohon. Herkkähipiä tamma ei pitänyt pään harjauksesta. ”Joo ihan hirveää. Kyllä se nassu pitää harjata tai tuntuu vielä hirveämmältä, niinh”, en voinut hevosia kohdistuvalle lässytykselle mitään. Se paheni mitä vähemmän hevosia näin. Sasha puolestaan vain katsoi minua järkyttynein silmin takaisin. Miten olinkaan niin kauhia ja hänen päähänsä menin koskemaan. Naurahdin tuon dramaattisuudelle ja lähdin hakemaan tuon varuseita.

      Nadja auttoi minut selkään. Nainen oli vieras opettaja minulle, mutta se oli ihan ok. Enemmän kuin ok. Sasha lähti kävelemään reipasta mutta suhteellisen lyhyttä käyntiään eteenpäin. Jouduin parikin kertaa kohentamaan istuntaani. Tuntui hieman vieraalta, mutta silti niin tutulta olla hevosen selässä. Sasha tuntui höyryjunalta, mutta ei mahdottomalta sellaiselta, ainakaan vielä.

      Puolipidätteet tuntuivat menevän Sashalle hyvin, läpi ravaillessamme. Minun piti olla tarkkana, etten jäänyt liikaa vastaan vatsalihaksilla, tai pidätteillä. Muuten kävisi -näin. Sasha otti paineesta enemmän nokkiinsa ja lähti kahta kauheammin eteenpäin. ”Seela jos Sashalla on virtaa hyödynnä mieluummin työskentelyyn, kuin että himmaat ja himmaat sitä. Lähde ravipuomien jälkeen väistättämään, taivuttelemaan pientä kokoavaa ja raskaampaa työtä kuin se kaahottaminen”, kuului Nadjalta tomera käsky nähdessään minun tappelevan Sashan jarruttelun kanssa. Hengähdin syvään, ja muutin suunnitelman.

      Sasha tuli hyvin alle puomityöskentelyssä, sillä tamma joutui oikeasti keskittymään mihin jalkansa asettaisi. Puomien jäädessä taaksemme otin puolipidättein tammaa hieman kiinni ja lähdin väistättämään lyhyesti sik sak väistöjä saadakseni tehostettua tamman meno haluja. Tamma tuntui ihan hyvältä, mitä välillä omasta mokastani sain pienen pään viskauksen.

      Junnutunnilla oli mukavia perustehtäviä, jotka olivat justiinsa hyvät selkään palaamiseen. Sashan laukkaympyrä sai minun tajuavani ruosteen ratsastuksessani. Sen lisäksi että vatsalihakset huusivat kesälomaa ensimmäisen vartin jälkeen, niin jalkani tahtoivat puristaa Sasha raukan elävältä laukassa. Kuinka hankalaa olikin istua rennosti siellä. Koitin hengittää ja laskea kolmeen, jotta löytäisin rennomman istunnan tamman laukkaan. Pieni Milo poni tuli lyhyttä reipasta laukkaa meidän perässämme minkä kerkesi. Näy sai minut nauramaan. Tuo pieni pyöreä tanhupalloa muistuttava poni kipitti sen minkä jaloista pääsi, dramaattisen Sashan perässä, joka porskutti nenästään ilmaa minkä kerkesi vauhdiltaan. ”Hienosti Taimi, taputa!” Kuului Nadjan kehut poniratsukolle. Voi luoja en mä kestä! Taimi maailman suloisin nimi, ja pieni karvapallo Milo.

      Kehossani soi samaan aikaan youngheartedin hempeä rakkauslallatus Sashalle ja ylipäätään hevosille, vaikka samalla lihakseni olisi voinut laulaa jotain aivan eri sävyistä kipaletta. Meinaan tuntui aika ivalliselta laskeutua Sashan selästä. Auts ja voi kuinka nyt tällein voi jumiin mennä. Halusin kävellä loppukäynnit maastakäsin jotta omatkin lihakseni vertyisivät ratsastukselta. Sashakin näytti kaikkena antaneelta, ja se hamusi vähän turvallaan maneesin pohjaa. Se oli kaunis hevonen, vaikka hieman dramaattinen, mutta niinhän me naiset tai ainakin minä olin.

      ”Kassu nappaas samalla sisääntulolla talikko käteesi”, Nadjalta kuului nopeampi käsky, kuin Kassu ehti edes aloittamaan kysymystään jonka takia maneesin oli hihhuloinut tiensä. Käänsin nopeasti katseeni talikon suunnille. Kassu! Siinä se oli yhtä samanlaisena kuin ennenkin. Mieleni teki mieli kirkaista mutta annoin hymyn vain levitä korviin ja katseeni pysyä tuossa. Kassun katseen kiertäessä kentän maata, se myös törmäsi minuun mutta meni myös vauhdilla ohi. Koomisesti se myöskin palasi nopeasti takaisin silmiini. Ei siinä kumpikaan uskaltanut kirkaista tai sanoa mitään. Pysäytin Sashan ja tyyliin hyppisin tasajaloin paikallani. Poika nappasi pari rauhallista juoksuaskelta luokseni, jonka jälkeen kuristi minut halaukseensa. En voinut olla kuin nauramatta puhtaasta ilosta. ”Missä oot ollu? Hei nyt ei vasta väitteitä tuut juomaan kahvit ja kertomaan kaiken, ja sun pitää kuulla kaikki!” Kassu ryöppysi yhtä pitkää tekstiä suustaan. Koitin kiltisti kieltäytyä tallituvasta, mutta en voinut kieltäytyä. Kassu oli yksi lojaalisempia ystäviä ja ansaitsi selityksen, silläkin uhalla, että törmäisin Nikoon ja joutuisin keskustelemaan vakavasti. ”Hyvä on hyvä on, tuun kun oon saanut purattua Sashan”, hymyilin tuolle vastauksena.

      Sasha ainakin kertoi olevani sen verran ruosteessa, että taidan joutaa ottamaan toisenkin ratsastustunnin pian. Hoitohevoselle en ehkä vielä olisi valmis. Mellin surutyö oli vielä(kin) kesken.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 5 päivää sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 5 päivää sitten Seela.
      • #49912 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1129
        • Lauman johtaja

        Oi vitsi miten kiva tarina ja varsinkin toi lopetus ja Kaasun kohtaaminen sai hymyn huulille. Vitsi tästä keväästä tulee mielenkiintoinen! Saat 2kp ja 1hp ja 1sp

      • #49917 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 19
        • Maitovarsa

        Hihii Seela on taas täällä, mitäköhän tästä seuraa! Tässä tarinassa tuli kivasti ilmi Seelan persoonallisuus ja jälleennäkemisen ilo Seelan ja Kassun välillä. Itse olisin tykännyt kuulla, mikä hevonen siellä Mellin karsinassa nykyään oli, ja oliko siellä joku hoitajakin, jonka reaktion hajamieliseen tuijotukseen olisi voinut ottaa paremmin talteen 🙂

      • #49924 Vastaa
        Nessa
        Osallistuja
        • Postauksia: 39
        • Koulutuksen tarpeessa

        Seela is back😂

      • #49930 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 144
        • Perus pullaponi

        Vitsit kiva, että kirjotit taas! Samaa mieltä Aleksin kanssa, toi loppukohtaus Kassun kanssa oli mahtava! Innolla odottaen seuraavia tarinoita!

    • #49972 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 60
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tuleva näyttelijä osaa kyllä näytellä iloista, paitsi kun kyseessä on tosi tilanne

      Äiti katsoi minua pöydän toiselta puolelta lempein silmin, ja piti isoa teekuppiaan molemmilla käsillä kiinni. ”Voi sinua tyttö pieni…” Tuo huokaisi säälivästi, ja jatkoi: ”Kun ihmisten pitää antaa jatkaa omaa polkua. Teillähän ei ollut mitään sopimuksia, ja ette ole tapailleet pitkään aikaan”.
      ”Mut nyt oon takasin”, koitin epätoivoisesti pelastaa omaa tilannettani.
      ”Seela tiedät. Täytyy antaa toisen elää, jos et itse ole valmis tekemään toisen eteen töitä.” Tuo puhui rauhallisella tahdilla minulle, silmät tarkkaillen kasvojani.
      ”Mä teen töitä! Koulu vaan nyt vei tosi paljon aikaa…” Tivasin vetäen käteni puuskaan, ja nojauduin alaselälläni keittiötasoa vasten.
      ”Ja Nikolla työt, sekä oma hevonen. Ihan tasapuolisesti olette huidelleet ympäri mantuja, ja nyt sun Seela pitää antaa Ciaran ja Nikon yrittää styylata, ja sinun jatkaa omaa elämääsi. Poikia on rakkaani”, tuo hörppäsi teensä loppuun ja keskittyi puhelimeensa.

      Peltomaisema rauhoitti. Pysähtynyt näkymä, vilpoinen tuuli ja pienet heinänkorret sinnittelemässä sai tunteen uudesta alusta. Olin äidin tyttö, ja kaipasin tuke välillä vielä ongelmiini usein. Poskeni punottivat ajatuksista ja vilpoisuudesta. Vedin kuulokkeeni paremmin korville, ja annoin jalkojen jatkaa kävelyä kohti Hallavaa. Biisi sai hiljaa minut mutisemaan laulujen sanoja:
      ”Ilman sua….
      taidan olla eksynyt
      muistoihin kultaisiin
      täynnä unelmii…”

      Tallikäytävällä kiiltokuvamainen Orion seisoi varusteet päällä. Lily viritti kypäräänsä päähän. ”Moi”, hymähdin tuolle ja nojatuin itseni pesarin seinää vasten norkoamaan. ”No moih”, tuo hymähti ja jatkoi: ”Pitäisi jotenkin jaksaa tänään ratsastaa aktiivisemmin, mutta ihan sellainen olo ettei lähtisi nyt.” Nainen selitti nostaen raipan maasta käteensä ja keräillen Orionin ohjia kaulalta.
      ”Onneksi on hieno hevonen, niin ei tarvitse paljon miettiä mitä muut ajattelevat. Kaikki tuntilaiset rakastaa Orionia”, koitin lohduttaa tuota.
      ”Se kun ei lohduta ratsastajaa, jos ei osaa ratsastaa tarpeeksi hyvin”, tuo virnisti lähtien suuntaamaan kohti maneesia. Lily oli oikeassa. Ihan sama kuinka moni kehui, niin jos itse tajuaa olevansa heikko ei lohduta kehut siinä kohtaan.

      Väiski mutusti yksinäistä heinänkortta, laittoman kauan suussaan. Sen isopää ja lempeät silmät tarkkailivat minua, ihan kuin olisi herkkuja vailla. Vilkaisin ympärilleni. Talli vaikutti hiljaiselta. Vain blondi tyttö, jonka tunnistin Hauskan hoitajaksi taisi valmistautua hakemaan Hauskaa sisälle. Uskalsin astua lähemmäs tutun ruunan karsinaa, jonka kylmien kalterien välistä tuntui hyvältä ujuttaa käsi. Väiskin turpa tuntui siltä miltä muistin. Sen ylähuuli hamautti kättäni, todetakseen herkkujen olevan jonkun muun käsissä. Sosiaalinen kaveri jäi kuitenkin tyytyväisenä ottamaan vastaan posken rapsutuksia. ”Mitä veijari”, hymähdin tuolle. Väinämöinen oli lepsukka kaveri, joka sai hyvän mielen pelkällä hölmöllä olemuksellaan. En vieläkään oikein ymmärtänyt ex-ravureita.

      Tallikäytävästä kuului oven narahdus ja pari askelta tuli kohti yksäripuolta, mutta jäivät selvästi paikoilleen. Tallissa leijuva energia muuttui heti jännittäväksi. Käänsin katseeni selkäni taakse. Niko seisoi Väiskin harjakoppa kädessään, ja toisessa nyrkissä pari namia. Poika ei pystynyt pihasemaan sanaakaan. Vedin käteni vaistomaisesti pois Väiskin karsinan puolelta. ”Hei…” Uskalsin sanoa hieman epävarmasti. Annoin huulieni taipua ihan millin hymyn suuntaan, ettei tilanne olisi niin jäätävä mitä se oli jo. Niko nyökkäsi vastaukseksi. Pidin saman neutraalin ilmeen kasvoillani ja vilkaisin Väiskiä: ”Se on ihan hölmö kuin ennenkin”, naurahdin vähän ja käänsin katseeni takaisin Nikoon.
      ”Niin.. Öämh tulitko tunnille?” Niko sai rykäistyä kurkkuaan ja ääntään auki.
      Väistin karsinan edestä pois, ja istahdin läheiselle jakkaralle alas. ”Ehkä… En ole varma vielä.” Totesin rauhassa. Niko laski harjapakin karsinan eteen, vähän tönkösti ja oli selvästi jäässä tilanteesta. Vai kuumottelikohan se milloin Ciara punaista mustasukkaisuutta ja teinitytön kapinahenkeä tulisi nurkan takaata. Olin kuullut Kassulta, että osasi vaatia aika paljon Nikolta huomiota itselleen.
      ”Seurustelet nykyään sen Ciaran kanssa?” Kysyin rauhassa. Huomasin olevani tilanteen päällä, ja yllättävän tyyni. Ehkä hieman sisälläni itkin tilanteelle, mutta en halunnut tehdä tästä yhtään kurjempaa suremalla.
      ”Niin no se… miten sen nyt ottaa, ei kai vielä mitään virallista. Mitä nyt vähän hengailtu yhdessä”, tuo sopersi Väiskin suojia harjaten. Selvästi ilmaisten, ettei sitoutuminen ehkä ollut vielä oikea sana heidän suhteelle.
      ”Sehän on kiva, vaikka aika nuori onkin”, oli pakko huomauttaa. En pystynyt pitämään asiaa sisälläni. Hymyilin pojalle lempeästi, vaikka sisälläni vähän kirpaisi.
      ”Miten sen nyt ottaa…” Poika mumisi vain vastaukseksi. Tuo oli jäänyt tuijottamaan silmiäni, mutta nopeasti sen tajutessaan suuntasi Väiskin karsinaan sisään.
      Nousin rauhassa jakkaralta pistäen sen sivuun. ”No mut, toivotan teille onnea…” sanoin hieman haikeana pojalle, mutta koitin vielä tsempata pienen hymyn hammasta purren. Käteni puristi kännykkää kädessä vain tiukasti. ”Mun pitää varmaan nyt mennä”, mutisin pojalle hieman nopeahkosti ennen kuin tuo huomaisi rikkonaisuuteni. Nyökkäsin vähän ilmoitustaulua kohden, minne oli tullut tuntien ratsut. Niko nyökkäsi vaan vähän jättäen katseen perääni epävarmana.

      //Ajattelin huomenna piirtää tähän viel jonku kuvan ratsastustunnilta

      • #49975 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 19
        • Maitovarsa

        Aaah miten ihana tarina! Varsinkin toi alku tuntui niin realistiselta ja äidiltä tuli niin äitimäisiä neuvoja vaikka lukiessa niin samaistui Seelaan ja tuli semmoinen äääääh-fiilis 😀 Tosi hyvää dialogia ja sujuvaa tilannekuvausta, todella helppo lukea!

      • #49976 Vastaa
        Rhea Kiurula
        Valvoja
        • Postauksia: 27
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihana tarina. Kuvailit aidosti ja samaistuttavasti Seelaa ja sen tunteita. Tässä jäi oikein innolla odottamaan seuraavaa tarinaa!

      • #49987 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1129
        • Lauman johtaja

        Aww Seela. Tykkäsin tästä tarinasta ihan sikana. Onnistuit erityisen hyvin dialogissa ja siinä miten kuvailit Seelan fiiliksiä. Heitän 2sp

      • #49989 Vastaa
        Unna Kivivaara
        Osallistuja
        • Postauksia: 40
        • Koulutuksen tarpeessa

        Äidit on parhautta <3 Jään innolla ootteleen miten tää tilanne kehittyy eteenpäin !

      • #50043 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 63
        • Koulutuksen tarpeessa

        Niin helppoa luettavaa, tää oli ihana tarina!

    • #50116 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 60
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kämäisen elämän yksinäinen musikaali – TT-osa kilpailut 1 #1

      Tiedättekö sen kitararimmin, joka vaan vie mukanaan? Sen joka lähtee soimaan päässä, kuin eläisit elokuvassa. Sellainen voima biisi, missä kukaan ei voi voittaa sua. Hypätessä aamutakissa sohvalle jammailemaan hiusharja kädessä, ja osoitellen kannustavasti toisella sohvalla pomppivaa sisarusta musan tahtiin. Meillä ne bileet aiheutti liian usein Mamma Miasta tutut musiikit. Parhaimmat bileet saadaan aikaiseksi sunnuntai aamulla, jossa koko Aalian kanalauma on koossa. Äiti aloittaa laittamalla radion päälle, sitten Pihla ja minä vain pahennetaan tilanne hirveillä jammauksilla ja katseidenvaihdoilla. Isä Aalia voikin sitten toivoa vain, ettei joutuisi kämäisen aamuedition musikaalikohtauksen kohteeksi.
      Musikaali aamujamme ei enää ollut usein. Pihlan muuttaessa pois kotoa, ja minun nauttiessa mieluummin unesta. Ne säilyivät kuitenkin hyvin muistoissa, ja harvinaisena herkkuna. Tänään aamu oli valjennut särkevänä jomotuksena ympäri kehoa. Viimeiset pari päivää oli koulussa sukellettu teatterimiekkailun pariin. Vaikka opetus oli laadukasta, ja suojavälineet hyvät ei mustelmilta voinut välttyä. Sinikellertävä käsivarsi ei antanut kuitenkaan armoa tänäänkään, vaan Hallava kutsui, vaikka koulusta olikin vapaapäivä.

      Tie Tähtiin Kilpailu oli taas tulossa, ja olin eilen silmät ristissä laittanut Aleksille viestiä haluavani osallistua mukaan mikäli se oli vain mahdollista. Kesäloma alkaisi meillä suhteellisen pian, joten varmasti saisin päiviltä vapautettua aikaa treenaamiseen. Aamupalan ääressä olin saanut varmistuksen Aleksilta, että olin päässyt mukaan, ja hevosen sekä luokat löytäisin ilmoitustaululta. En tosiaan ollut itse toivonut mitään näiden kahden suhteen. Uskoin Aleksin tietävän mikä olisi minulle parhain vaihtoehto.
      Aikoinaan Mellin kanssa treenasimme kovasti kilpailuja varten, ja pokkasimmekin estepuolelta palkintoja. Ne hetket pysyvät varmasti ikuisesti verkkokalvollani, ja ponin tyytyväisyys suoritusten jälkeen. En voi olla hymyilemättä haikeasti ponia miettiessä. Maksaisin vaikka oikean jalkani, että pääisin uudestaan tuon kanssa kisaradoille.
      En keksinyt yhtään hevosta, jolle Aleksi mahtoi minut laittaa. Uskoin kuitenkin ratsastavamme matalimpia ja helppoja luokkia. Hulluutta olisi näin pitkän tauon jälkeen lähteä vieraan hevosen kanssa samoihin luokkiin missä Mellin kanssa kilpailimme.

      Tallin parkkipaikka ammotti tyhjyyttään, paitsi Ohton auto komeili tietenkin omalla paikallaan. Laskettiinko sitä edes ikinä poissaolevaksi? Vilkaisin ranteeseen jäänyttä kelloani. Kohta talli täyttyisi hoitajista, jotka innoissaan tulisi perjantain kunniaksi ratsastamaan hoitsunsa. Varsinkin nyt kun Tie Tähtiin kilpailu lähestyisi.
      Lista oli täyttynyt jo hyvin hoitajien ja yksityisten hevosten ratsukoista. Ensimmäisenä silmiini osui tietenkin Lily, joka kisasi vaativimmissa luokissa huippu hienon Orionin kanssa. Nikon sekä Nion listoilta nappasi nopeasti. Omaa nimeäni en kuitenkaan löytänyt joten, jouduin lukemaan rauhassa nyt alusta loppuun asti. ”Rhea Tähkä… Ciara Valera”, vaistomaisesti katseeni nousi katsomaan mitä luokkaa Ciara kilpaili. Helppoa A:ta Valeran kanssa. Huh siinä oli työtä, mutta varmasti ratsukko näytti hyvältä yhdessä. ”Seela ja Savu!” Hihkaisin ehkä pelon sekaisin tuntein Savun nimen. Pieni ketterä Melliponi vaihtui juuri vuonis Savuun, kiesus! Kulttuurishokki, ei sillä, ettei vuonohevoset olisi voineet olla ketteriä, Savusta varsinkin oli kuulunut pieniä juoruja tuon vikkelillä jaloillaan.
      Savu oli ehkä pieni kulttuurishokki, mutta eipä luokkien tasot helpottanut yhtään. Helppoa A ja metrin luokka tulisi olemaan seuraavien osakilpailuiden haasteet. Minun oli etsittävä Aleksi käsiini, ja kysyttävä mitkä kaksi herneen kokoista aivosolua oli keksinyt tämän. Vilkaisin vielä kerran lappua varmistuakseni nyt olevani oikeassa. Samoissa luokissa ei vielä kisannut Hallavasta muita kuin Ciara. Oliko tämäkin maailmankaikkeuden lottokoneen pakko osua juuri näin. Vaikka osasin hävitä, en varmasti haluaisi hävitä Nikon lisäksi Tie Tähtiin kilpailua tuolle punapäälle. Raivaisin voittoon, vaikka mammutilla.

      ”Siis mitä hemmettiä sun aivoissa on liikkunut?” Astuin Aleksin toimistoon äänekkäästi mieheltä kysyen, kuitenkin pilke silmäkulmassa. Mies rukka näytti niin hämmästyneeltä, ja oletti varmasti jonkin olevan huonosti. ”Metriin ja Helppoon aahan sitten laitoit, milläköhän periaatteilla. Vielä Savulla joka ei edes hyppää metriä, vaan ysikymppiä! Pitäiskö mun nyt sitten osata ratsastaa se kunnialla metristä läpi tai yhtäkkiä jotenkin ratsastaa Aan tasolla”, huokaisin dramaattisesti lösähtäen toimistossa olevaan tuoliin. Olin puoliksi tosissani ja puoliksi otin asian huumorilla, eihän hevoshommissa muuten pärjäisi. Aleksin tajutessa tilannetta tuon naama vääntyi pieneen virneeseen, ja tuo uskalsi jopa hörähtää vähän selostukselleni. ”Etkä yhtään siinä naura, ei ole hauskaa”, tivasin vielä huitaisten jollain paperipallolla tuota leikkisästi.
      ”Siirretäänkö siut sitten vähän matalimpiin luokkiin?” Aleksi kysyi rauhassa vieläkin sama hymyilevä virne kasvoilla. Tuo sai minut mutisemaan pienesti kiukkuisena, sillä osasihan tuo vetää ihan juuri oikeista ohjaksista. Tietenkään en halunnut matalimpiin luokkiin, kun kerran olin jo korkeammissa. Varsinkaan nyt Ciaran ollessa minua vastassa. Tuo oli varmasti nähnyt jo nimeni listoilla. Tietenkään ääneen sitä en voinut sanoa, että halusin päihittää Ciaran kovasti vain mustasukkaisuudesta Nikoon.
      ”No ei tarvi mutta…” Kiemurtelin vähän vastatessa Aleksille takaisin.
      ”Mutta?”
      ”Mutta oma on vastuusi, kun me tullaan sooloilemaan valkkoihin”, virnistin miehelle vähän takaisin ja nousin tuolista.
      ”Onneksi miun itsetunto kestää sen”, tuo naurahti tietävänä, alkaen kääntämään katsettaan paperitöihin.
      ”Hullu äijä”, naurahdin leikkisästi tuolle vain siirtyen toimistosta pois talituvan sohvalle. Purin vähän peukaloni kynttä. Mietin Savua aavistuksen, että mahtoiko meille löytyä yhteinen tatsi. Mitäköhän minä teen, jos ollaankin ihan viimeisiä, joka kilpailuissa. Itsetuntoni kestää kaikki muut paitsi Ciaran. Kiesus miten tunteet saattoivatkin muuttaa ajatusta häviämisestä ihan toiseen suuntaan.

      Ciaran, Nikon ja Kassun ääni kuului tallituvan ulko-oven takaa, ja pian ovi avautuikin. ”Hyvää iltapäivää ja sitä rataa”, Kassu kailotti selvästi minulle ja Aleksille toimistoon. Naurahdin pienesti pojalle. Tervehdin myös uutta nuorta paria vain lyhyehköllä nyökkäyksellä.
      ”Miten menee?” Niko kysyi varovasti, kuitenkin katsomatta minuun. Ciara vähän mulkaisi Nikoa tuon puhuessa minulle, mutta Niko rauhassa tarttui pienesti tyttöä kädestä kiinni näyttääkseen heidän olevan yhdessä.
      ”Ihan okei. Me vissiin Ciara kilpaillaankin Tie Tähtiin kisoissa samoissa luokissa”, koitin hymyillä ystävällisesti vaikka oikeastaan olisin halunnut suoraan heittää tytölle haasteen voitosta. Kassu aisti tilanteen kuumottavuuden ja vilkuili kaikkia osapuolia yhtäaikaisesti vähän jännittyneenä mitä Ciara vastaisi tokaisuuni.
      ”Kiva. Sulla tosin on vähän harmi, kun et pääse nyt perjantaisin ratsastamaan”, Ciara pahoitteli olematta pahoillaan, ja tyytyväisenä sulki kaappinsa. ”Menen jo edeltä muru…” tuo jatkoi matkaansa kohti tallia lirkuttaen Nikolle. Ei auttanut, kun purra hampaita yhteen, vaikka kuinka vitutti. Vilkaisin Nikoa, joka vältteli katsekontaktia, ja siirsin katseeni Kassuun. Tuon katse lähetti paljon tsemppejä, ja sanattomasti sopimuksen tunteiden purkamisesta ratsastuksen jälkeen.
      Yeap sitä minä tarvitsin. Niin Tie Tähtiin kilpailun, Nikon ja yleisen tilanteen osalta.

      Tämän kämäisen musikaalin päätösbiisi olisi surullinen yksinäinen balladi, jossa mies olisi lähtenyt ja jättänyt vain särkyneen sydämen.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 1 päivä sitten Seela.
      • #50120 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 62
        • Koulutuksen tarpeessa

        Siis vitsit tää oli kiva tarina joka sai ainakin tällä lukijalla hymyn huulille ja mielenkiinnolla jään seuraamaan miten teidän treenit savun kanssa etenee 🙂

      • #50125 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 63
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ei vitsi kuin osaat tehä tarinasta koukuttavan! Toi loppu oli jotenkin upea huipentuma, kun jatkoit tuota musikaaliteemaa!

      • #50138 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1129
        • Lauman johtaja

        Hymyillen täällä korvasta korvaan kun hahmot hyppii orkesterinvetäjän pillin tahtiin. Täähän meni just niinkuin pitikin ja kirjotit siitä niin mukaansatempaavasti ettei tosikaan. Seela on aivan mahtava hahmo ja rakastan sitä miten se puhuttelee tässä Aleksis! Saat 2sp

    • #50479 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 60
      • Koulutuksen tarpeessa

      Asennevamma – TT-osa kilpailut 1 #2

      – En oo missään välissä unohtanut sua tai lakannut tykkäämästä, nää asiat on vaan tapahtunut, sanoin ovelta.
      Hämmästyin niin paljon lausettani, että käännyin pelkurimaisesti takaisin menosuuntaan päin ja lähdin viemään tavarani kaappiin.

      Katseeni jäi naulittuna Nikon selkään, kuin koiranpennun, joka jää yksin kotiin. Oliko Ciara vain laastari? Vai kenties Nikon äidin kumppaniehdokas? Mitä ei, eihän Nikon äiti ollut sellainen. Olisin voinut analysoida lausetta niin paljon, että sen tarkoitusperä olisi vaihtunut. En halunnut.
      Nousin salamana sohvalta ja lähdin kävelemään Nikon perään. En kuitenkaan päässyt kuin pari askelta ovea kohti, kun päätin kävellä takaisin sohvalle, ja siitä vielä takaisin ovelle. Takerruin melkein kahvaan, mutta laskin käteni vain alas. Ciaran ääni kuului tallista. Myöhästyin, mutta tiesin jotain Nikosta mitä Ciara ei, ehkä.

      Savu nyppi päätään paikallaan odottaessa maneesinoven avausta. Tuo ei jaksanut seistä paikallaan. Savun silmä pilkisteli tuon otsaharjan alta viekkaana. Ruunan talvikarva oli alkanut pudota, jota oli sittemmin joka paikassa.
      Aleksi auttoi minut selkään, pitäen Savua paikallaan. ”Katsotaas millaista sooloilua sie keksit”, tuo hymähti puoliksi kierosti minua katsoen. Murahdin tuolle vain vastauksen. Eikö riittänyt jo se, että allani oli vuonohevonen, joka itsessään oli ihan samanlainen tilanne kuin suomenhevosella. Ovat hienoja, ja älyttömän mainioita ratsuja jonkun muun alla kuin Seela Aalian. Vuonohevoset ja suomenhevoset plus Seela ei vain toimi. Enkä osannut muuttaa asennettani, siihen tarvittaisiin varmaan joku ihme.
      Tilannetta ei helpottanut yhtään myöskään se, että Ciara oli hankkinut Valeralle ties koko viimekuun Saaristen kuvaston. Moni voisi sanoa, että olisin kateellinen, mutta kerrankin en ollut. Varustus meni vain yli aivokapasiteettini. Järki ei riittänyt vain tuohon rahan käyttöön. Ei auttanut murehtia nyt myöskään Nikoa, joka oli saapunut yleisöön kannustamaan Ciaraa.

      Saimme ohjeen suorittaa alkuverkkaamiset itsenäisesti. Olin kyllä mennyt joskus Savulla aiemmin, mutta siitä oli aikaa, joten oli aika aloittaa palasten kokoamiset alusta. Hyvien mutta lyhkäisten alkukäyntien jälkeen siirsin Savun vain raviin. Iloisena yllätyksenä ravi tuntui ihan hyvältä, ja aktiiviselta. Koitin etsiä Savulle aktiiviset takajalat alle, ja päätä ryhdikkääksi, eikä kohti maata. Jouduin parikertaa potkaisemaankin sisäpohkeella Savun takajalkoja alle.
      Tavallaan tykkäsin ratsastaa Savulla. Jouduin niin ulos omasta mukavuusalueestani ja tekemään ajatustyötä valintoihin mitä tein ratsastaessa. Vilkaisin ohi laukkaavaa Valeraa, se näytti upealta. Oli pyöreänä, mutta hereillä valmiina esteille. Ciara istui nätisti selässä, ihan kuin se ratsastaisi höyhenen pehmeää hevosta. Nio ja Virmakin paineli hyvännäköisesti menemään. Oli pakko vielä vilkaista Nikoa, joka seurasi yhtä lumoutuneena Ciaran ja Valeran menoja. Ei auttanut kuin niellä oma heikkous hevosen selässä, ja kohentaa istuntaa.
      Savun laukka eteni kuin täi tervassa. En osannut aktivoida sitä, ja poni puksutti tyytyväisenä menemään laamalaukkaansa. Olin valmis heittämään ohjat jollekin muulle ja kävelemään maneesin ovesta ulos. Mutta ehei, esteet oli vielä edessä.

      Kentälle oli selvästi muotoiltu lyhyehkö rata esteistä. Saimme tehtäväksi hypätä parit hypyt pystylle Aleksin silmien alla, jonka jälkeen ratsastaisimme uusintarata treeniä. Tässä kohtaa vatsaani väänsi ikävätunne. Emme todellakaan olleet valmiit uusintarata treenin Savun kanssa. Se tuntui allani a. löysältä vuonikselta b. arvaamattomalta kumipallolta c. EI YHTÄÄN ratsultani! Aleksi sai luvan maksaa häpeästä koituvat hautajaiset. Puhumattakaan itsetunnostani ratsastajana.
      ”Seela vaadi Savu töihin, te matelette kuin etanat. Siun pitää nyt kertoa missä menette, et sie olet laivan kapteeni. Siulla on myös raippa tehosteena!” Aleksi huusi vaativasti seuratessa meidän kolmatta ylitystämme yksittäiselle esteelle. Savua ei selvästi nyt kiinnostanut ja se kolautteli puomeja alas takajaloillaan. Oli pakko napauttaa pohkeen taakse nopeasti raipalla, ja siitä vasta riemu syntyikin. Ruuna ei ottanut hyvällä salamalla siirtymistä vaatimustason nousemiseen. Tuo pukitti selkeän pierulla tehostetun pukin ilmaan ja otti ferrari volyymia alleen.
      ”Nyt se vasta laukkaa sellaista laukka millä voisit ehkä hypätäkin niitä esteitä, Seela!” Aleksi totesi. Ei kuitenkaan kehuen. Tämän olisi pitänyt olla itsestäänselvyys. Pyöritin löytämäämme aktiivisempaa laukkaa uraa pitkin, josta pääsimme uudestaan pystylle. Savu oli herännyt ja tunsin, kuinka takamukseni alla ruunan takajalat olivat valmiit hyppäämään mihin suuntaan tahansa. lähestyminen ei ollut hyvä, mutta se oli verrattain okei äskeisiin verrattuna. Savu otti pari sivuaskelta ennen hyppyä, ja jouduin tukemaan vuonista molemmilla pohkeilla suoraksi. Hyppy oli… noh puhtaasti yli. Taputin ruunaa kiitokseksi.

      Uusinta ratasuorituksemme, tai no sen uusinnan pystyi jättämään edestä pois. Olivat mielenkiintoisia, ja epävarmoja. Emme selvästi oikein luottaneet toisiimme, ja saimme vain pari oikeasti onnistunutta hyppyä tunnilla. Esteet pysyivät meillä vielä matalalla kilpailutasoon nähden, sillä emme todellakaan olleet valmiita. Vähän olisi tehnyt mieli itkeä, mutta ei auttanut kuin purra poskea. Näin se vain joskus menee.

      Taputin Savua kaulalle, ja ruoskin itseäni. Ei ollut hävettänyt pitkään aikaan ratsastaa näin paljon. Vika ei ollut Savussa, vaan minussa. En osannut ratsastaa sitä. Vielä selvempää oli se, että en tulisi oppimaankaan, ennen kuin antaisin Savulle mahdollisuuden edes ajatuksentasolla.

      • Tätä vastausta muokkasi 3 päivää sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 3 päivää sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 3 päivää sitten Seela.
      • #50484 Vastaa
        Maisa
        Osallistuja
        • Postauksia: 9
        • Maitovarsa

        Kirjoitat tosi hyvin ja tätä oli mukava seurata! Ja voi että mikä laama-Savu 😀

      • #50485 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 56
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tää oli hirveen kiva treeni tarina! Sä kuvailit tota ratsastusosuutta kauheen hyvin ja Seelan tollanen inhimillinen epävarmuus paistoi hienosti läpi.

      • #50488 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 37
        • Koulutuksen tarpeessa

        On kyllä niin sujuvaa ja kaunista kirjoitusta, en tiedä miks mulle tulee vaan sana ”silkkinen” kielen päälle 😀 mutta sitähän tämä tarina on!

      • #50490 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 63
        • Koulutuksen tarpeessa

        Komppaan Nikoa! Sana silkkinen kuvaa tätä kyl vaan niin hyvin!

      • #50520 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1129
        • Lauman johtaja

        Mainio tarina! Itelleki sen huippuhetki oli nimenomaan toi ratsastus ja Seelan fiilikset omaan tekemiseen liittyen. Jotenkin aina mielenkiintosempaa kun ei sujukaan täydellisesti. Saat 1sp ja 2ep

Luet parhaimillaan 4 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Seela Aalia

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: