Rhea & Tähkä

Foorumit Päiväkirjat Rhea & Tähkä

Luet parhaimillaan 8 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #6649 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 28
      • Koulutuksen tarpeessa

      Rhea Kiurula

      Omistaa suomenhevostamma Tuiskeen Tähkäpään eli Tähkän

      Pisteet
      Kouluratsastus: 4p
      Esteratsastus: 1p
      Maastoratsastus: 4p
      Hoitaminen: 9p
      Sosiaalisuus: 8p
      Kilpailut:

      Merkit

      Sosiaaliset suhteet
      Hallavan ulkopuolella:
      Miia -paras ystävä vanhalta tallilta. Rhealle kuin isosisko.
      Matt -rakas kaksoisveli eli idiootti virtahepo. Yksi Rhean tärkeimmistä ihmisistä.
      Eemil -lumilautailua harrastava vuotta vanhempi poikaystävä. Kaikella rakkaudella idiootti hänkin. Seurustellut Rhean kanssa 6 kuukautta.
      Hallavassa:
      Alva -hyvä tallikaveri
      Niko -hyvä tallikaveri

      Luonne
      Rhea on hyvin energinen ja menevä, ja perheen isällä onkin tapana kuvata Rheaa ja hänen kaksoisveljeään siten, että toisella on loputtomasti energiaa ja toisella loputon ruokahalu. Tyttö osaa käyttäytyä kuin aikuiset, mutta myös kuin pikkulapsi uhmatessaan kaikia omasta mielestään turhia sääntöjä. Rhean elämä on ainakin ulkopuolisen silmään yhtä kaaosta, mutta jotenkin kaikki pysyy kasassa. Rhea on sosiaalinen ja tulee ihan hyvin toimeen kaikkien kanssa. Rheasta löytyy myös se herkempi puoli, vaikka välillä sitä voi olla vaikea uskoa.

      Elämä
      Rhean elämä pyörii, koulun talleilun ja treenaamisen ympärillä. Hän kisaa kansainvälisellä tasolla lumilautailussa, joskin tällä hetkellä parantelee vielä viimekauden päättänyttä polvivammaa. Lukiota Rhea käy urheilulukiossa noin puolentunnin ajomatkan päässä Pronssijoelta. Joulukuun lopulla kahdeksantoista täyttävä Rhea aloittaa syksyllä lukion kolmannen vuoden, ja valmistuu toivottavasti ensivuoden syksyllä kolmessa ja puolessa vuodessa, jotta treeneille jää enemmän aikaa.

      Ulkonäkö
      Ruskeat luonnostaan raidalliset ruskeat hiukset, jotka ovat lähes aina kahdella Hollantilaisella tai yhdellä löysällä sivuletillä. Rhealla ei arkena aikaa riitä meikkaamiseen, parempina päivinä sipaisu ripsiväriä ja se oli siinä. Tallilla Rhean päältä löytyy joko tummansiniset ratsastushousut ja mustat kengät, tai verkkarit ja jo parhaat päivänsä nähneet mustapinkit lenkkarit.

      Nippelitietoa
      •Omistaa urheilu-uransa takia ikäpoikkeusluvalla ajokortin.
      •Tappelee poikaystävänsä kanssa jatkuvasti ajotaidoistaan. Ai muka liian kovaa, pyh ei sillä autonrämällä edes pääse kovaa!
      •On onnellisesti muutaman minuutin kaksoisveljeään vanhempi.
      •Inhoaa skeittaamista, vaikka se on hyvää harjoitusta lumilautailua varten.

      Tuiskeen Tähkäpää
      ”Tähkä”

      Ikä: 10v. (s.12.6.2009)
      Rotu, skp: Suomenhevonen, tamma
      Väri, merkit: Rautias hamppujouhilla. Oej. rv. | vej. ekksk | otj. vsk. | vtj. ekpsk
      Taso: Koulussa Helppo A, rataesteillä 40cm (jalkavamman takia)

      Hoito-ohjeita:
      •Ratsastaessa englantilaiset suitset kolmipalalla ja tuteilla. Rennompana menoon myös sidepullit ok.
      •Jalkojen kylmäys aina ratsastuksen jälkeen.
      •Esteet max. 40cm!
      •Esteille/maastoon (pl. kävelytys) suojat etusiin.
      •Yöksi voi laittaa lämpösuojat jalkaan jos liikutettu päivällä.
      •Tarhaa ilman riimua.

      Loimitus:
      • Tähkällä melko hyvä talvikarva. Jos enemmän pakkasta tai näyttää palelelevan toppaloimi.
      • Sateella fleecevuorellinen sadeloimi (lämpimät kesäsateet pärjää ilman).
      • Kylminä sadepäivinä 100g sadeloimi.
      • Märkänä kevyt villaloimi.

      Luonne
      Tähkä muistuttaa yllättävän paljon Rheaa. Se on omistajansa tavoin kuin täyteen kaadettu lasi, josta ei voi ikinä tietää millon läikkyy yli.Tähkä rakastaa esteitä ja hyppääkin suurella sydämellä sekä hyvällä taktiikalla. Ikävä kyllä vanha jalkavamma rajoittaa esteiden hyppimistä, eikä eläinlääkäri suosittele yli 40cm esteitä. Hoitaessa Tähkä on lempeä ja seurallinen, mutta hieman ujo. Jos tulee ryminällä karsinaan onkin vastassa useimmiten papurikkokuvioinen takamus. Tähkä ei pure eikä potki, mutta häntä heilahtelee välillä varoittavasti puolelta toiselle. Niin kentän aitojen sisä kuin ulkopuolellakin Tähkä stressaa helposti, ja vaatii aikansa luottaakseen ratsastajaan. Se on kuitenkin alkukankeuksien jälkeen kevyt ja mukava ratsastaa. Koulussa Tähkä taitaa helpon A:n asiat, ja on jo startannut muutaman luokan Rhean kanssa. Tamma on herkkä ja reipas ja saattaa kuumua varsinkin laukannostoissa. Jarru löytyy kyllä aina. Tähkä ilmaisee mielipiteensä selkeästi ja ratsastajan sählätessä on tuloksena usein esitys jossa ei rodeotaidot auta. Suokki myös kerää virtaa joten sen on tärkeää päästä liikkumaan paljon ja juoksemaan höyryjä pois. Tähkä on viisas ja tietää itse hyvin koska selässä on omistaja riepoteltavana, ja koska pitää käyttäytyä siivosti.

      Tähkän omat sivut

      • Tätä aihetta muokkasi 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä aihetta muokkasi 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten Rhea Kiurula.
    • #6653 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 28
      • Koulutuksen tarpeessa
      Ennen muuttopäivää

      Miian hyvästeleminen oli ollut vaikeampaa, kun Rhea oli kuvitellut. Vaikkei se ollut mikään ihme. Olihan nuori nainen toiminut jo neljän vuoden ajan Rhean hevosisosiskona ja pelastanut pulasta monen monta kertaa, kun jalustinhihna oli katkennut kesken treenin tai kun Tähkä oli vetänyt kilarit ja tehnyt täysstopin kentän portille. Miia hoiti Tähkää pyytämättäkin, ja oli ainoita ihmisiä joiden käsiin Rhea uskalsi hevosensa jättää pidemmän kisaviikonlopun ajaksi. Onneksi Miia oli kutsunut itsensä Hallavaan kylään ja pakottanut Rhean käymään luonaan. Perinteistä syksynaloitus yömaastoakaan ei kuulemma sopisi jättää väliin. Miia tuli loistavasti Tähkän kanssa toimeen, usein jopa paremmin kun Rhea. Siksi hän läpiratsastikin suokkia aika-ajoin. Rhea tiesi Miian näkevän Tähkässä jotain samaa sydäntäsulattavaa, mitä itsekin näki. Hän tiesi myös, että jos Tähkä laitettaisiin myyntiin, ostaisi Miia sen hetkeään miettimättä. Miia taas tiesi, ettei Rhea luopuisi kultakimpaleestaan ikinä.

      Tänään hypätyäisiin! Kesäilta oli liian kaunis hukattavaksi johonkin tylsään! Tähkä stressaisi tulevaa muuttoa kuitenkin, joten sille teki hyvää päästä purkamaan energiaa mielipuuhansa parissa. Rhea oli rakentanut kentälle monta pientä estettä. Yhden okserin, muutaman kavaletin ja pystyn. Löytyipä joukosta erikoisempi estekkin, jossa ei oltu hopeista koristenarua säästelty. Alkuverryttelyt oli verryttelty, ja Rhea ehti hädin tuskin jalkaansa liikauttaa kun Tähkä jo laukkasi uraa pitkin harja ja häntä hulmuten. Tyttö käänsi tamman uran sisäpuolella olevaa sinipuomista okseria kohden. Tähkä hyppäsi niin innokkaasti ettei Rhea ehtinyt hyppyyn kunnolla mukaan. Se ei kuitenkaan lannistanut, sillä tunne oli mahtava. Tähkästä näki jo kauas, että se todella nautti. Pääty-ympyrällä kavaletti, ja sitten lävistäjän sarja. Huolellinen lähestyminen, -polvea vihlaisi pahasti. Rhea puri hammasta ja käänsi Tähkän uralle sarjan keskeltä. Turhan reippaan pidätteen takia tamma siirtyi samantien laukasta käyntiin. Tällä kertaa oli vain pakko lopettaa hyvän sään aikana. Rhea tömähti vihaisesti maahan, vaikka tärähdys vihlaisi taas polvessa. Fysioterapeuttikin oli -tosin vitsillä, mutta kuitenkin, uhannut sanoa sopimuksensa irti, jos Rhea ei tottelisi ohjeita. Oikeasti tyttö ei olisi saanut edes keventää, saati sitten hypätä. Palo hyppäämään vain oli niin kova ettei mikään pidätellyt Rheaa. Tähkä katsoi ymmällään selästä laskeutumutta ratsastajaa. Miksei enää hypättäisi? Kurkkua kuristi ja kyyneleet kohosivat väkisin Rhean silmiin. Teki pahaa viedä toiselta jotain mitä se rakasti. Rhea nosti satulan pois hevosen selästä ja avasi suitsien remmit. Päästettyään tamman irti kentälle, hän kapusi nyyhkyttäen aidalle istumaan. Miksi kaiken piti aina mennä pieleen? Tähkän jalat eivät kestäneet eivätkä tulisi ikinä kestämään kunnollista hyppäämistä. Kun oli mahdollisuus hypätä edes jotain pientä, piti itse pilata koko homma rikkinäisellä polvella. Rhea ajatteli nikotellen.

      Tähkä ei turhaan synkistellyt. Tamma veteli onnellista pukkilaukkaa esteiden yli. Välillä se pysähtyi kentän nurkkaan puuskuttamaan ja nappamaan aidan alta muutaman ruohonkorren. Pian se taas ampaisi täyttä laukkaa toiseen päätyyn. Hopeista erikoisestettä Tähkä pysähtyi tarkastelemaan lähemmin. Sen turpakarvat värisivät koskettaessaan puomin glitterillä kuorrutettua pintaa. Rhea ei saanut nyyhkytystä loppumaan katsellessaan papurikkokuvioista suomenhevostaan. Kerta toisensa perään Tähkä hyppäsi erikoisesteenkin mistä suunnasta tahansa. Se loistaisi kisaradoilla, mutta elämä ei aina mennyt niinkuin toivoi. 40cm ristikkoluokat eivät jotenkin houkutelleet Rheaa. Kotitallin rennoissa harjoituskisoissa Rhea ja Tähkä hyppäsivät kyllä joka kerta, ja voittivat myös joka kerta. Miten Hallavassa mahdettiin suhtautua seitsämäntoistavuotiaaseen henkiseltä iältään villiin viisivuotiaaseen hevosenomistajaan, joka ratsasti tavallisesti maastopolkuja verkkareissa ja lenkkareissa takaperin selässä istuen. Varsinainen järjen multihuipentuma. Rhea hymähti, Tähkän kanssa oli koettu niin hienoja muistoja, vaikkei kaikki ideat aina olleet niin fiksuja.

      Aikansa ralliteltuaan Tähkä laukkasi Rhean luokse. Se puhalsi lämmintä ilmaa tytön kasvoille ja tunki päätään syliin rapsutettavaksi. Rhea pyyhki kyyneleet hupparin hihaansa. Tälle päivälle oli itketty riittävästi.
      ”Tiesithän, että oot maailman kultasin hevonen”, Rhea mumisi pää harmaisiin jouhiin painettuna.

      • #6657 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 68
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tää oli jotenki tosi söpö tarina!

      • #6660 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1174
        • Lauman johtaja

        Aivan täydellinen aloitustarina. Sait tähän niin paljon kaikkia fiiliksiä mukaan ja kuvailit niitä niin hienosti että oli tosi helppo samaistua. Sain heti tosi hyvän kuvan siitä millainen tyyppi Rhea on ja mitä hänellä on elämässään meneillään. Tuli sellainen olo että voisin lukea tästä parista kokonaisen kirjan yhdeltä istumalta. Ihanaa saada teidät porukkaan niin pääsen seuraamaan miten tarina kehittyy (: Saat tästä 1 hoitopisteen ja 1 estepisteen

      • #6662 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 158
        • Perus pullaponi

        Oon täysin samaa mieltä kuin Aleksi! Tässä tarinassa pääsi hyvin perille Rhean elämäntilanteesta, sekä luonteesta ja kuvailit hienosti myös Tähkän liikkumista yksin.

    • #6741 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 28
      • Koulutuksen tarpeessa
      Muutto

      ”Rhea nouseppas nyt ylös. Isällä on Tähkä kopissa ja ne on 20minuutin kuluttua tässä”
      ”Hä…” Rhea haroi hiuksiaan ja oli salamannopeasti istumassa.
      ”Miksei kukaan voinut kertoa mulle. Olisin halunnut hakea sen ite’”, tyttö mutisi kiukkuisesti.
      ”Sait unta ehkä puoli neljä. Sitäpaitsi isä oltais tarvittu kuitenkin traileria ajamaan”, äiti selitti rauhallisesti.
      ”Ois multa silti voinut kysyä”, Rhea jupisi vetäessään paitaa päälle. Housujen valinta vaati miettimistä. Tuolilla lojuvat harmaat verkkarit houkuttelivat paljon enemmän kun kireät ratsastushousut. Pitkän pähkäilyn jälkeen Rhea päätyi laittamaan grippipaikkaiset siniset ratsastustrikoot. Yritettäisiin nyt edes kerran olla asiallisia. Aamupalapöydässä Rhea pyöritteli hermostuneesti lusikalla jugurttiaan. Ei kyllä todellakaan tehnyt mieli. Ei tehnyt mieli myöskään muuttaa.
      ”Ota tää mua oksettaa”, Rhea sanoi ja työnsi lautasensa liioitellusti veljelleen.
      ”Ilomielin”, Matt naurahti ja puristi hunajaa jugurtin sekaan.
      Ei hitto miten paljon se jätkä söi. Kaksi täyteen ahdettua leipää ja lautasellinen puuroa kuuluivat myös veljelle.

      Isän ajaessa pihaan oli Rhea jo kärsimättömänä vastassa. Lintujen viserryksen ja auton renkaiden lisäksi kuului vain hermostunut kynsien naputus kännykän näyttöllä.
      ”Toivottavasti ajoit rauhassa käännöksissä, etkä tehny äkkijarrutuksia”, Rhea sanoi etupenkille hypätessään.
      ”Tässä on ajettu samaa heppaa samalla trailerilla, ja autolla niin monta kertaa, että eiköhän tää ihan hyvin mee”, Isä vastasi hymyillen.
      ”En olis niin varma”, Rhea tuhahti.
      ”mutta menikö se hyvin koppiin?”
      ”Ekalla yrittämällä. Lastaustreenistä on ollut selvästi hyötyä”, isä vastasi ja naksautti vilkun päälle.
      No jotain hyvää sentään, Rhea ajatteli muttei sanonut mitään.
      Loppumatka kului hiljaisissa merkeissä. Rhea nojasi otsaansa Audin ikkunaan ja yritti painaa reittiä mieleen. Huomenna saisi itse ajaa tallille. Siis sillä oletuksella, että Tähkä suostuisi poistumaan kopista.

      Hallavan pihassa Rhea tempaisi auton oven auki ennen kun se ehti edes täysin pysähtyä. Tähkä tuli ihmeen kiltisti ulos. Tämän tamman kanssa kaikki kun oli mahdollista. -Myös se taistelusta huolimatta kopissa jäkittäminen.
      ”Onko sulla nyt kaikki?” isä kysyi ja suoristi Tähkän vinossa roikkuvaa riimua.
      ”Joo, on on mene sinä vaan. Mä pärjään kyllä”, Rhea sanoi ja huiski kädellään, vaikka pärjäämistä paremmin tilanteeseen olisi ehkä sopinut selvitä hengissä.
      ”No nähdään sitten illalla. Tuu ajoissa kotiin”, isä huokaisi ja hyppäsi takaisin auton rattiin.
      Päivä oli vasta alullaan, mutta siitä huolimatta tallillaisia näkyi jo pihalla. Joku ratsasti kentällä koulua pienellä ponilla, ja joku toinen talutti suokkia sisälle talliin.
      Rhea etsi katsellaan tallin omistajaa. Keskellä pihaa seisominen tuntui tyhmältä, mutta ainakaan vielä Rhea ei aikonut kysyä keneltäkään tuntemattomalta yhtään mitään. Hetken seisoskelun jälkeen ruskeahiuksinen mies astui ulos tallista. Huomattuaan Rhean ja Tähkän hän suunnisti parivaljakon luo.
      ”Terve! Mie oon Aleksi ja pidän tätä paikkaa pystyssä. Oot ilmeisesti Rhea?”, mies esitteli itsensä.
      ”Joo, mä oon Rhea ja tässä on Tähkä.” Rhea sanoi ja rapsutti tammaansa kaulasta. Se pälyili hermostuneena ympärilleen, mutta pysyi ainakin toistaiseksi paikoillaan.
      ”Mahtavaa! Voin pitää Tähkää hetken, jos haluat viedä tavarat talliin. Tosta ovesta tallikäytävälle, ja sitten vasemmalle”, Aleksi sanoi ja osoitti suurta punaista ovea.

      Tallissa ei näkynyt muita, mutta jostain kuului iloista papatusta. Rhea heitti kassinsa penkille. Tähkän suitset ja harjapakki olivat sen sisällä, mutta satulan ja muut varusteet hän toisi vasta myöhemmin. Ei tänään kuitenkaan mitään koulua väännettäisi. Rhea kurkkasi nopeasti käytävälle, jonka perimmäisestä karsinasta kuului puhetta. Sitten hän kiiruhti takaisin pihalle. Kyllä hän Aleksiin luotti, mutta oman hevosen jättäminen muiden käsiin jännitti aina, varsinkin kun Tähkä saattoi uusissa paikoissa olla vähän… virkeä.
      ”Löysitkö perille?” Aleksi kysyi hymyillen.
      ”Joo. Voisin kävelyttää Tähkää hetken ennen kun laitan sen karsinaan”, Rhea vastasi.
      ”Se sopii hyvin. Voin esitellä sen jälkeen vähän tallia. Kysy vaan jos tarviit apua” Aleksi sanoi ja suuntasi kohti tallin kulmalla ruohoa mutustavaa ponia ja sen selkään nojailevaa tyttöä.

      Rhea talutti Tähkän valoisaan talliin. Se oli päättänyt kävelyttäessä kertoa kaikille paikalla olleille, ettei edustanut stereotyyppistä laiskanrentoa suomenhevosta, vaan osasi omatoimisesti suorittaa korkean koulun levadet ja laukkalisäykset. Käytävä oli tyhjä joten tamma sai luvan seistä siinä hetken harjattavana. Pienen rapsutteluhetken ja muutaman lahjomisporkkanan jälkeen Tähkä alkoi olla huomattavasti rennompi. Se kuikuili ympärilleen uteliaana, muttei enää vaikuttanut siltä, että saattaisi lähteä kuin kuula tykinsuusta nähdessään vinossa olevan heinänkorren. Normaalisti Rhea puhui Tähkälle minkä kerkesi (tai vaihtoehtoisesti kehui sitä iloisella äänenpainolla hiton kaakiksi), mutta nyt hän ei viitsinyt pitää meteliä. Karsinaan päästessään Tähkä testasi kuivikkeen laadun piehtaroimalla juuri putsatun karvan aivan sotkuun. Rhea hymähti, ja silitti tammaa turvasta.

      Aleksi oli kierrättänyt Rheaa ympäri Hallavaa, ja nyt Rhea nojaili Tähkän uuteen karsinaan. Karsinan ovi oli erilainen, kuin vanha. Tottakai se oli. Rhea ajatteli tummaksi maalattua puuovea ja hevosenkengän muotoista riimukoukkua. Sen miettiminen pisti sydämessä ikävästi. Tunnelma vanhalla tallilla oli ollut niin ainutlaatuinen. Ei sellaista voinut olla missään muualla. Iltatallin aikaan Rhea oli ollut usein yksin tallissa. Ruokia jakaessa Minni-kissa oli roikkunut lahkeessa päästäkseen syliin, ja musta puoliveriruuna Puma koittanut syödä aina heinäkärryistä kesken ruokien jakamisen. Oikeasti Hallavaan muuttaminen oli loistava juttu. Pääsisi luultavasti useammin valvovan silmän alle ratsastamaan ja tallilta saattaisi löytyä hyviä tyyppejäkin. Tähkän hoitoapua saisi myös toivottavasti helposti. Rhea pudisteli päätänsä voimakkaasti ravistaakseen omituisen mietteliään olon pois. Nyt jotain toimintaa ennen, kun hän vatkaisi asioita päässään loppupäivän.

      Rhea pujotti pehmustetun nylonriimun varovasti Tähkän päähän. Se saisi lähteä vielä uusintakävelylle, niin ei olisi aivan räjähdyspisteessä seuraavana päivänä. Pihalla alkoi olla oikeasti kuuma. Kunnon kesä siis. Tähkä sai ravailla hetken, mutta kun hiki alkoi virrata pitkin Rhean niskaa, olivat he yhtäkkiä varjoisen puun alla, Tähkä ruohonkorsia maasta kiskoen ja Rhea sen selkään nojaillen. Hän haaveili uittoreissusta ja maastolaukasta. Olikohan Hallavassa uimapaikkaa. Pitäisi kysyä Aleksilta seuraavalla kerralla. Polven parantuessa voisi käydä jossain valmennuksessakin. Blondi tyttö talutti rautiaan hevosen saman puun alle.
      Aargh nyt pitäisi keskustella, Rhea ajatteli, mutta hymyili kohteliaasti.
      ”Moi, täällähän on ruuhkaa”, tyttö naurahti.
      ”Joo, taitaa olla paikka suomenhevosten mieleen”, Rhea sanoi tunnistaessaan toisenkin suomenhevoseksi.
      ”Tai sitten auringossa paahtuvien ratsastajien”, Blondi sanoi hymyillen.
      ”On kyllä hitsin kuuma. Mä oon Rhea ja tää on Tähkä. Muutettiin tänään, ja tää yks on jo pelleilly koko vuoden edestä”, Rhea nauroi ja osoitti Tähkää.
      ”No ei ihme etten oo nähnyt teitä. Tervetuloa Hallavaan. Oon hoitanut tätä suokkitamma Hauskaa nyt hetken ajan” tytön puhuessa Hauskan korvat heilahtivat, mutta se työnsi turpansa syvemmälle ruohikkoon.
      ”Niin ja tärkein unohtu eli oon Alva”.
      Keskustelu jatkui suomenhevosista issikoihin niistä ratsastusvaelluksiin ja kesäunelmiin. Tähkä olisi voinut syödä koko päivän, mutta lopulta ihmiset olivat sitä mieltä, että hevosille riitti ja kaikki neljä lähtivät talliin kuumutta ja kärpäsiä pakoon.

      ”Voitko tulla hakee mut ja tuoda pitsaa, mä näännyn. En oo syöny tänään vielä mitään” Rhea laittoi äidille viestin vietyään Tähkän takaisin karsinaan.
      ”Kasvis?”, äiti vastasi samantien.
      Kerrankin vanhemmista oli jotain hyötyä, Rhea hymyili. Pitsa oli todellakin ansaittu.

      • #6742 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 68
        • Koulutuksen tarpeessa

        Jee, vihdoin tää! Hirveen kivasti kuvailit noita kaikkia Rhean fiiliksiä sun muita ja kivasti olit ottanu Alvan mukaan omassa persoonassaan.

      • #6744 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1174
        • Lauman johtaja

        Huippu tarina! Tykkäsin miten olit ottanut muitakin tallilaisia mukaan ja siitä miten kuvailit Rhean fiiliksiä uuteen paikkaan muuttamisesta. Vaikket tainnut missään kohtaa suoraan mainita, että Rheaa jännitti, niin kerroit sen kyllä muilla tavoilla: uni ei tule, ja aamupala ei mene alas. Kiva kun lukija pääsee vähän päättelemään asioita eikä kaikkea tarjoilla ihan suoraan. Saat 2 hoitopistettä ja 2 sosiaalisuuspistettä

    • #6830 Vastaa
      Alva Ainio
      Valvoja
      • Postauksia: 68
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kahden hevosen liikutus 19.8

      (Tarinan alku osa löytyy Hauskan päikystä samalla nimellä)

      Olin nähnyt monesti minkälainen Tähkä oli ratsastaessa, sillä Rhea oli mennyt tammalla monesti niin että olin nähnyt. Ratsastanut en kuitenkaan hevosella ollut, joten kerta se oli ensimmäinenkin. Rhea oli opastanut ottamaan vähän vauhdikkaampaan menoon sidepullien sijaan enkut ja suojat etujalkoihin satulan lisäksi. Kävelin jälleen satulahuoneeseen ja nappasin Tähkän kamat mukaan. Suunnistin tamman karsinalle ja otin riimun käteeni. ”Hei tyttö,” puhelin sille rauhoittavasti. Tähkä kääntyi ympäri ja katsoi minua vähän oudoksuen. ”Rhea on tänään lääkärissä ja Matt jossain kuusessa, joten mun pitäs liikuttaa sut ettet huomenna olis ydinpommi ainesta. Käydään maastossa vähän rallittelemassa. Vai mitä?” Jos joku olisi ollut kuulemassa höpötykseni se olisi varmaan kuvitellut minun puhuvan vauvalle. Mutta ei, ihan kuulkaas hevoselle puhuin. Sepustukseni aikana olin pujottanut riimun tamman päähän ja hakenut kumisuan harjakassista. Hetken mietin laitanko satulaa ollenkaan, mutta päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että jos mentäisiin vähänkään lujempaa lentäisin kuin leppä keihäs tantereeseen ensimmäisestä pukista ilman sitä. Kun sain satulan selkään Tähkä alkoi olla vielä hämmentyneenpi. Se hyöri ja pyöri karsinassa vielä enemmän kuin harjatessa. ”Hei kuules poni, ihan rauhassa nyt taas,” höpöttelin laitttaessani kypärääni päähän.

      Päästyämme tallin pihalle Tähkä alkoi heti steppailla ympyrää ja viskoa päätään. Tähkä ei tosiaan edustanut sitä laiskan pulskeaa suomenhevos tyyppiä. Melkein voisi luulla, että tamma olisi joku puokki risteytys. Tällä energia määrällä siis. Tyyppi oli ihan into piukeena menossa ja kun yritin nousta selkään oli se melkoista säätöä. Päästyäni vidoin satulaan (luojan kiitos olin laittanut sen) annoin tamman mennä kaula pitkänä, pitkillä ohjilla reipasta käyntiä metsälenkin suuntaan.

      Rhea oli varoittanut, että Tähkällä saattaisi olla aika reilusti virtaa muutaman kevyemmän päivän jäljiltä ja niin totisesti olikin. Keräsin ohjia käteeni ja annoin kevyet pohkeet raviin siirtymisen merkiksi. Yllätyin vähän miten pehmeä ravi Tähkällä oli verrattuna useisiin suokkeihin joilla olin mennyt. Me ravailtiin hiekka tietä reippaassa ravissa pitkän pätkän. Siirtyessämme käyntiin Tähkä oli jo vähän purkanut virtojaan ja käänsin tamman luultavasti jotain hirvi polkua pitkin metsään päin. Kun polku loppui avautui edessä tallin lähi pelto. En ollut edes älynnyt olevanme näin lähellä tallia ennen kuin nyt. Päätin kuitenkin ottaa ilon irti pellosta ja sille päästyämme nostin laukan. Ja lensin kaulalle. Tähkä nimittäin aloitti mitä hienoimman pukki sarjan. Rhea oli varoittanut Tähkän innostumisesta laukoissa, varsinkin vapaiden jälkeen. Tietenkin. Silti minua nauratti suunnattomasti tamman pukki hyppelöt.

      Päästyämme vihdoin tallin suojiin nappasin satulan ja suitset poni otukselta ja vein Tähkän pesariin. Olin selvinnyt tippumatta ja loppujen lopuksi olimme saaneet muutaman hassun pätkän ihan mukavaa ja rauhallista laukkaa. ”Sä oot kyllä melkosen hauska tapaus,” tokaisin tammalle heipaksi.

      • #6833 Vastaa
        Rhea Kiurula
        Valvoja
        • Postauksia: 28
        • Koulutuksen tarpeessa

        Jeejeejee! Kiva kun pääsit liikuttamaan Tähkän! Kuvailit tosi kivasti maastolenkkiä ja Tähkä oli tässä ihanasti oma lennokas itsensä. Saat tulla uudestsankin Rhealla kun kiirettä riittää.

      • #6834 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1174
        • Lauman johtaja

        Hyvin olit ottanut Tähkän luonteen huomioon, pystyin hyvin kuvittelemaan ton selkäännousu- ja pukkilaikkatilanteen. Saat 1hp ja 1mp

    • #6831 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 28
      • Koulutuksen tarpeessa
      Yllättävää talliseuraa

      (Tässä on paljon muutakin kun Tähkää, mutta kun se kuitenkin on iso osa tarinaa nii laitan tän sitten tänne. Tekstiin vain lipsahti vähän söpöilyä… hups)
      Härkähai… Australian neljänneksi vaarallisin eläin. Isokokoinen hai viihtyy matalissa vesissä rannan tuntumassa ja… auts, Rhea älähti kun Eemilin tyyny mätkähti hänen päähänsä.
      ”Turpa kiinni sä tiiät et mä en tykkää haista”, Eemil sanoi.
      ”Sä pelkäät haita”, Rhea sanoi hymyillen.
      ”En myönnä mitään”, Eemil veti kädet puuskaan, ja väänsi suunsa mutruun. Mokoma lähtisi isänsä kanssa kahdeksi viikoksi Australiaan surffaamaan ja jättäisi Rhean tänne Pronssijoelle yksin.
      ”Mulle tulee ikävä” Rhea mutisi otsa Eemilin olkapäähän painettuna.
      ”Nii mullekki”
      Rhea työnsi sormensa Eemilin sormien lomaan ja valitsi niin anovan ilmeen kun osasi ”Mä en nää sua kahteen viikkoon. Pliis tuu mun kanssa tallille”.
      ”Tallille”, Eemil tyrskähti.
      ”Nii”, Rhea jatkoi tuijotustaan.
      ”Okei, sillä ehdolla että mä saan ajaa”, Eemil virnisti.
      ”Sillä ehdolla että painat sitä kaasupoljinta, muuten meidän suhde oli sitten tässä”, Rhea virnisti takaisin.
      ”Sopii”, Eemil hymyili.

      Auton jarrut kirskahtivat kun se pysähtyi Hallavan pihaan. Olisi ehkä aika viedä sekin huoltoon. Matka oli sujunut leppoisasti, eikä Rhea joutunut kuin kolmesti raivoamaan kaasupolkimen käytöstä. Se oli tavallista parempi suoritus, sillä he eivät yksinkertaisesti vain sopineet samaan autoon.
      ”Tuu ulos nyt, sä oot vältelly tätä jo ihan riittävästi”, Rhea marisi ja kiskoi Eemiliä pois etupenkiltä.
      ”Mä en ole hevosihminen”, Eemil mutisi.
      ”Et voi tietää ennen kun kokeilet”, Rhea sanoi.
      ”Mä tiedän etten ole hai-ihminen, vaikken ole koskaan tavannut yhtään sellasta.”
      ”Joopa, joo. Se nyt on aivan eri asia”, Rhea sanoi ja tönsi Eemilin päättäväisesti tallin ovesta sisään.
      ”Tässä on varustehuone, mä nappaan täältä Tähkän kamat nii mennään sitten sen karsinalle”, Rhea selitti.

      ”Se on söpö”, Eemil sanoi ja silitti Tähkän turpaa varovasti.
      ”Säkin oot söpö”, Rhea kuiskasi ja kiersi omilla käsillään Eemilin kädet ympärilleen. Käytävä oli tyhjä joten Rhea upottautui hetkeksi siihen haavemaailmaan, jossa eivät laukannet ponit tai pöllynnyt lumi -vain Eemilin huulet, jotka olivat painautuneet kiinni Rhean omiin.
      Rhea opetti Eemilille kädestä pitäen miten hevonen kuului harjata. Loppputulos oli oikein mainio ja Rhea pujotti Tähkälle nopeasti suitset päähän. Se pääsisi tänään viimeistelytreenille ilman satulaa ennen Hallava cuppien ensimmäistä osakilpailua. Eemil lupautui kuvaamaan, joten Rhea talutti Tähkän kentälle, ja aloitti alkukäynnit. Alkuverryttelyinä hän taivutteli tammaa erikokoisilla ravivolteilla, ja loivilla kiemuraurilla. Tähkä oli aika pirteällä päällä, mutta kuunteli kohtalaisen hyvin apuja, eikä oikonut ollenkaan. Muutamaan otteeseen se yritti jäädä kulmaan jäkittämään, mutta Rhea ohjasi sen päättäväisesti uudestaan tehtävälle. Eemil onnistui hyvin tallentamaan järkkärillä tytön tuskaisen ilmeen, kun suokki huomasi ruohotupsun jossain kentän laidalla.

      Rhea keventeli hetken rennosti vielä isolla pääty-ympyrällä ennen kuin nosti laukan. Nostosta tuli aika räjähtävä, pikku pukin kera, mutta Rhea onnistui pysymään selässä. Satulan talliin jättäminen oli ehkä hiukan riskialtista, mutta se auttoi löytämään istunnasta oikeita nappuloita Tähkän ratsastamiseen. Rhea antoi tamman posottaa (Eemilin kauhistuneesta ilmeestä huolimatta) muutaman kierroksen niin kovaa kun se kintuistaan pääsi, kunnes siirtyi työstämään laukkaa vähän hitaammaksi ja rennommaksi. Tähkä oli tapansa mukaan vähän turhan kiireinen, mutta muutama erittäin hyvä pätkä saivat ratsastajan tyytyväiseksi. Varsinkin vastalaukat onnistuivat tavallista paremmin, vaikka jäivätkin vähän jäykiksi. Laukkojen jäljeen Rhea päätti tehdä vielä hiukan pohkeenväistöjä. Hän aloitti yksinkertaisella muutama väistöaskel pois uralta, vähän suoraan, ja muutama väistöaskel takaisin tehtävällä. Aluksi ne olivat yhtä kohellusta ja sähellystä, eikä Tähkä selkeästi ymmärtänyt mitä siltä haluttiin. Tamma lähinnä vain juoksi epämääräisessä asennossa tehtävän läpi. Eihän tässä nyt perkele vieköön voinut mihinkään pohkeenväistöön keskittyä kun maailman söpöin silmäpari tuijotti herkeämättä, Rhea ajatteli. Muutaman molempiin suuntiin onnistuneen väistöpätkän jälkeen Rhea antoi Tähkälle taputukset ja pitkät ohjat.

      Rhean ratsastettua vielä muutaman kierroksen ravia, tyttö pysäytti Tähkän kentän laidalla seisovan Eemilin viereen.
      ”Sä pääset nyt kyytiin”, Rhea sanoi hymyillen.
      ”Joo ei kiitos”, Eemil sanoi ja peruutti muutaman askeleen taaksepäin niin että kolautti itsensä lyhtypylvääseen. Rhea puhkesi nauramaan, pojan hieroessa takaraivoaan.
      ”Otin sulle kypäränki mukaan”, Rhea huokaisi toiveikkaana.
      ”Välillä mä mietin että mitä hittoa mä teen mun elämällä, ja että se olis aika paljon helpompaa jos me ei oltais koskaan tavattu, mutta hyvä on”, Eemil totesi virnistellen.
      ”Älä nyt tää on ihan helppoa ja kivaa”, Rhea sanoi ja raahasi jakkaran Tähkän viereen. Puntattuaan pojan selkään hän kiipesi sinne myös itse. Tähkä tuskin sanoisi mitään muutamasta kierroksesta käyntiä, vaikka selässä olikin kaksi ratsastajaa. Se oli tottunut Rhean hullutteluun. Eemil kietoi kätensä tytön vyötärön ympärille, ja jotain lämmintä kihelmöi Rhean sisällä kun hän ohjasi Tähkän uralle. Hän ei ollut enää täysin vakuuttunut siitä oliko Eemilin tuominen tallille hyvä idea, aivot tuntuivat parhaillaan sulavan pullamössöksi, ja kahden viikon ero tuntuisi varmasti vieläkin pahemmalta. Rhea olisi voinut istua koko loppuelämänsä Tähkän selässä Eemiliin kietoutuneena, mutta hän oli luvannut olla kotona yhdeksältä, ja sitä ennen olisi vielä paljon tekemistä. Niinpä molemmat jalkautuivat, yllättävän sujuvasti, ja lähtivät Tähkän kanssa kohti tallia.
      ”Ei se nyt niin kamalaa ollut vai?”, Rhea kysyi avatessaan Tähkän suitsien leukaremmiä.
      ”No ei, se oli oikeestaan ihan kivaa”, Eemil myönsi ja väänteli käsiään.
      ”Hahaa mä voitin taas!” Rhea virnisti voitonriemuisesti.
      ”Tähkäkin oli niin hienosti. Et yhtään pelleilly”, Rhea lässytti ja suukotti tamman turpaa, josta se tosin ei tuntunut kovinkaan paljoa välittävän.
      ”Hei miten on mahdollista et hevosta lellitään mutta mä en saa mitään palkintoa”, Eemil nauroi
      ”Joojoo nyt on sun vuoro”, Rhea naurahti.
      Rhea antoi nopean suukon Eemilille ja ryhtyi kaivamaan harjakassia. . Tähkä oli vielä hoidettava loppuun ennen kun he pääsisivät lähtemään kotiin.

      ”Pääset kyllä uudestaankin mukaan”,
      Rhea naurahti hypätessään pelkääjän paikalle.
      ”Harkitsen ehdottomasti”, Eemil virnisti. Kotimatka kului perinteisissä merkeissä auton ajamisesta taistellen.

      • #6835 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1174
        • Lauman johtaja

        Aaawwwee tää oli niin söpö! Ihana lukee sulta välillä tänkin tyylinen tarina! Saat 1hp ja 2kp

      • #6836 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 68
        • Koulutuksen tarpeessa

        En kestä, tää oli niin söpö! Tarvin lisää Eemil vierailuja tallille.

      • #6855 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 45
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihana tarina! Tykkäsin tosi paljon, just tällaiset tarinat mis on vuoropuheluita niin on parhaita!

    • #23564 Vastaa
      Aleksi
      Avainmestari
      • Postauksia: 1174
      • Lauman johtaja

      Rhea ja Tähkä Hallavacupin ensimmäisessä osakilpailussa

    • #46195 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 28
      • Koulutuksen tarpeessa
      Maastoilua satulatta Pe 15.11

      ”Sunnuntaina pääsee rinteeseen!” Rhea hihkaisi ja tuuletti.
      ”Rhea, sä sanoit ton jo pari kertaa”, Alva pyöräytti vitsillä silmiään ja virnisti. Rhea ei ollu kuulevinaan vaan pyörähti ympäri ja teki voitontanssin.
      ”Sä oot sekasin”, blondi nauroi ja työnsi Rhean tallin ovista sisään.
      ”Lähetäänkö maastoon?”, Alva kysyi kaksikon seisahtaessa tutkimaan ilmoitustaulua.
      ”Eiku meen mielummin uudestaan tappelemaan ton mun hevoseni kanssa siitä tarkottaako pohkeenväistö sitä, että takajalat laitetaan ristiin vai sitä, että ne heitetään ilmaan… Ei vaan maastoon ehdottomasti, ja ilman satulaa!” Rhea vastasi.
      ”Ainakin metsätiellä pitäisi olla lunta, joten siinä on toivottavasti ihan hyvä pohja”, Alva tuumi.
      Alva katosi tuntsaripuolelle Hauskaa hoitamaan, ja Rhea suuntasi satulahuoneen kautta Tähkän karsinalle.

      Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea puiden taakse, joten Rhea kiepautti heijastimet Tähkän jalkoihin, ja häntään. Varustaminen tuntui aina niin yksinkertaiselta, kun pelkät suitset ja näin pimeällä lisänä myös heijastimet riittivät. Rhea talutti Tähkän pihalle, jossa Alva jo odotteli kärsimättömänä.
      ”Miks mä näytän tältä ja sä tolta”, Rhea kikatti ja osoitti vuoronperään omia tummansinisiä verkkareitaan ja Alvan gripattuja ratsastustrikoita.
      ”Toi huppu kruunaa kokonaisuuden”, Alva tirskahti ja viittasi kädellään Rhean kypärän päälle vedettyyn hupparin huppuun.
      ”Pesunkestävä puskaratsastaja”, Rhea totesi ylpeänä ja läiskäisi kädet yhteen
      ”Eiköhän lähetä… ja okei, okei mä otan tän hupun pois”.
      Rhea kiipesi jakkaralta Tähkän selkään, ja patisti tamman liikkkeelle. Tähkä oli kasvattanut jo runsaasti pörröistä talvikarvaa, mutta vielä toistaiseksi se sai olla klippaamatta. Talvipakkasilla ilman satulaa meneminen sopi Rhealle paremmin kuin hyvin. Mikäs siinä istuskelessa. Tai siis ainakin alkukäynneissä saattoi istuskella, muuten tämän hevosen kanssa pitikin sitten tehdä töitä jos halusi sen kulkevan edes joten kuten. Pohjimmiltaan parasta olivatkin ehkä maastoilut, kun pääsi viilettämään täysiä lumihangessa, sänkipelloilla ja rantavedessä.

      ”Oikeelle vai vasemmalle?” Alva kysyi ja heilautti kättään.
      ”Vaikka vasemmalle, siel on kivempi metsäpätkä”, Rhea vastasi.
      ”Mun varpaat on ihan jäässä”, Alva sanoi ja heilutteli jalkojaan Hauskan kylkiä pitkin.
      ”Pukeutumuskysymys”, Rhea hymyili.
      ”Rhea mä en halunnu kuulla tota enää kertaakaan”, Alva sanoi ja nauroi.
      ”Joo joo, se oli vitsi munki varpaat on ihan jäässä jo nyt”, Rhea virnisti ja rapsutti Tähkää kaulalta.
      Metsätiellä ei juuri autoja kulkenut, ja se oli muutamia kavionjäkiä lukuunottamatta lähes kokonaan kevyen lumikerroksen peitossa. Sekä Hauska, että Tähkä saivat ravata nyt reippaasti hyvällä pohjalla. Molemmilla ratsastajilla kesti hetki sopeutua suuriin suokkiaskeleisiin, vaikka edellisestä ilman satulaa kerrasta ei ollut kauaa. Keskiviikkona molemmat olivat maistelleet maneesin pohjaa satulatta tasapainoillessa. Talven tullessa houkutti karvapeitteinen lämmin selkä selvästi ennemmän kuin kylmä nahkapenkki. Ratsukot kääntyivät metsätien soralle kaistaleelle, ja Rhea ehdotti laukkaamista.

      Tähkä höristi korviaan ja nosti päätänsä. Se tiesi loistavasti, mitä ”otetaanko pätkä laukkaa” tarkoitti. Riitti, että Rhea myötäsi vähän ohjasta niin se nosti jo reippaan laukan parin pukin kera. Rhea nojasi kevyesti taakse ja nauroi. Hän erotti hyvin sen milloin tamman ainoa tarkoitus oli pudottaa sähläävä ratsastaja maistelemaan kentän hiekkaa ja milloin se oli vain innoissaan. Alkuun Rhea antoi Tähkän mennä lähes niin kovaa kun suokki vain halusi. Tähkä venytti askeliaan ja Rhea nautti sen pehmeästä laukasta. Lumi ei pöllynnyt aivan yhtä hienosti kuin instagramissa, mutta maisema oli silti hämärtyessään kaunis. Pahimmat pöllövirrat pois juostuaan Tähkä malttoi laukata vähän rauhallisempaa laukkaa. Rhea pyysi siltä vuorotellen reippaampaa, ja vuorotellen hitaampaa laukkaa. Tamma tuntui olevan hyvin kuulolla, ja Rhea sai kerrankin nauttia siitä, että pystyi kontrolloimaan vauhtia täysin. Kerran Tähkä jopa pudotti raville, muttei päässyt menemään järkyttävää suokijyräystä, sillä Rhea nosti napakasti uuden laukan. Hauskan ja Alvan kanssa oli täydellistä maastoilla. Sekä Hauska että Tähkä omasivat suuren suokkiravin ja reippaat askeleet, joten odottelemaan ei tarvinut jäädä. Yleensä olikin vain pidettävä huolta siitä etteivät tammat veisi ratsastajia täysin 6-0.

      ”Olipahan laukka”, Alva puuskahti.
      ”Joo, näillä tosiaan riitti vauhtia”, Rhea huokaisi ja taputti pärskivää Tähkää kaulalle.
      Hauska pysähtyi nappamaan kuusesta oksan suuunsa. Tamma tuntui selvästi virnistelevänsä tyytyväisenä omaan toimintaansa, eivätkä Alva ja Rhea voineet olla nauramatta.
      ”Kyllä täällä on kaunista”, Alvas totesi ja käänsi katseensa taivaalle.
      ”Kato nyt, heti ku saat vähän liikuntaa ettet oo enää kylmissäs nii saman tien ei ookaan enää hirveen pimeetä ja kylmää”, Rhea virnuili.
      ”No niin ja se neiti ”Rakastan talvea!” pitää vaan suunsa tiukasti kiinni”, Alva nauroi ja jatkoi:
      ”Kuka se valitti koko kesän, että mä paahdun tänne, miks tääl on näin kuuma, voidaanko mennä jonnekki mis on ilmastointi”.
      ”Älä puhu kesästä. Mä kaipaan sitä”, Rhea huokaisi.
      ”Ai sullekki rupee tulee ikävä. Ootko varma ettei täällä sittenkin oo hirveen kylmää ja pimeetä”, nyt oli Alvan vuoro virnuilla.
      ”Ei mä kaipaan vaan lomaa. Sitä, että sä voit vaan maata, syödä ja ratsastaa”, Rhea huokaisi.
      ”Okei keskitytään nyt tähän kauneuteen. Toi sun kuvailu kuulosti liian houkuttelevalta.”, Alva naurahti.
      ”Joo, saat muuten tulla joku päivä mun mukaan rinteeseen. Matt on lopullisen kyllästyny siihen, että pakolla raahaan sen joka ikinen lomapäivä kuudeks tunniks laskemaan”, Rhea sanoi ja Alva nielaisi tahallisen kuuluvasti.
      ”Ei hätää sun ei tarvii tulla kuudeks tunniks. Lasketaan pari laskua ja mennään kahvilaan”, Rhea nauroi, kun Alva irvisti.
      ”Jos sä hankit mulle palan suklaata jokaisesta kerrasta kun kaadun”, Alvan suupielet kohosivat leveään hymyyn.
      ”Mikä ettei, mä oon mukana!” Rhea vinkkasi silmää ja nyökkäsi.

      ”Ei vitsit, toi on ihan kun jalkapalloilija. Ettei ois vähän esittämisen makua”, Alva nauroi kun Tähkä nosteli kopiaan mahdollisimman ylös kylmäyssuojat jalassa.
      ”Ajattele, että sillä on lähes jokasen liikutuksen jälkeen kylmät jalassa, ja se vetää silti samanlaisen draaman joka kerta”, Rhea pudisteli päätään nauraen. Alva irroitti Tähkän toiselta puolelta pesarista, ja Rhea talutti sen karsinaan. Kun molemmat hevoset olivat onnellisesti hoidettu, istahtivat tytöt vielä hetkeksi tallitupaan juomaan kuumaa teetä.

      • #46262 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 68
        • Koulutuksen tarpeessa

        En kestä. Tää oli ihana. Mukavan tunnelmallinen, varsinki toi laukka pätkä ja hienosti oli taas Alva mukana täysin omassa persoonassaan!

      • #46527 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1174
        • Lauman johtaja

        Sun tarinat on aina vaan niin kivaa luettavaa! Tässä oli ihana tunnelma ja hauskaa sanailua. Pääsispä itekki maastoon jonkun hyvän kaverin kanssa, kuvailit tota jotenkin niin hyvin. Saat 1hp 2sp ja 2mp

    • #50156 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 28
      • Koulutuksen tarpeessa

      Henkistä valmentautumista Tie Tähtiin kisoja varten –maastolenkin muodossa

      Mikä onni, että Alva oli luvannut Rhealle kyydin tallille. Nyt kun perheessä oli 4 ajokortillista ja vain yksi auto, tuntui ettei se ollut enää ikinä käytettävissä silloin kuin sitä olisi itse tarvinnut. Matias oli jääräpäisesti ilmoittanut lähtevänsä kauempana asuvalle kaverille, vaikka oli koko alkuviikon ajellut sinne sun tänne perheen yhteisellä autolla. Ohi kulkeneen koiranulkoiluttajan hartiat olivat hytkyneet pahaenteisesti naurua pidätellessä, kun Rhea oli karjunut pihalla pää punaisena veljensä olevan “vain omaa napaansa ajatteleva marsu”. Tarkoituksena oli ollut haukkua Matiasta mursuksi tai joksikin muuksi vähän ylevämmäksi eläimeksi, mutta riittävässä raivostumisasteessa vokaalitkin menivät helposti sekaisin. Alva poimi Rhean kotipihasta kyytiin ja käänsi auton nokan kohti Hallavaa iloisesti pälättäen.

      Alvan tiivistetty infopaketti tallin viimeaikaisista tapahtumista tuli enemmän kuin tarpeen. Kun Rhea tarkemmin mietti, ei hän edellisen kahden viikon aikana tallilla käydessään ollut juuri muita kuin talivuoroa tekevää Ohtoa, pihalla hääräävää Aleksia tai illan viimeisiä tuntilaisia nähnytkään. Koulukirjojen pänttääminen ja ahkera treenaaminen olivat vieneet niin paljon aikaa, että tallilla oli ehtinyt piipahtaa vain lyhyesti, myöhään illalla tai heti aamusta. Ciara ja Niko olivat kuulemma nykyään melko läheisiä. Sen Rhea kyllä itseasiassa tiesi. Mielenkiintoinen tieto liikkui hämmästyttävän nopeasti pienessä paikassa, eikä juoruja voinut välttyä kuulemasta. Hallavassa pyöri nyt myös Alvan mukaan lukuinen määrä uudempia kasvoja, niin hoitajia, yksityisen omistajia kuin jokunen uusi tuntilainenkin. Ja sitten oli tietysti Tie Tähtiin kisat joista koko talli puhui.

      “No mitä Kiurula aikoo tehdä elämällään”, Alva kysyi ja riiputti Hauskan riimua kädessään.
      “Älä edes alota”, Rhea mutisi.
      “Niinkun lukion jälkeen?”
      “Öö välivuosi, ostan pienen bilepakun ja lähden parin vuoden roadtripille”, Rhea nauroi.
      “Hyvä suunnitelma, otat mut mukaan, niin saat takuunvarmasti kuunnella huonoa läppää joka ikinen päivä!”, Alva kannusti.
      “Ei mut mä en oikeesti tiedä yhtään. Mä haluun lumilautalla ja omistaa hevosen, ja syödä äidin tekemää ruokaa. En ole järin hyvä kokki”, Rhea mutisi synkästi, mutta loppua kohden suupieli nyki.
      “No sulla on aikaa miettiä”
      “Niin kai. Nyt mä pidän meditaatiotuokion”

      Satulahuoneen ovesta tallikäytävälle tupsahtanut Ruska katsoi itsekseen naureskelevaa Alvaa kysyvästi, joten Alva koki järkeväksi selittää.
      “Se etsii henkistä tasapainoaan”, Alva kikatti
      “Kuka etsii mitä”, Ruska toisti hämmentyneenä, ja kierrätti katsettaan tallikäytävällä yrittäen löytää kyseistä tasapainon etsijää, kunnes tajusi Rhean makaavan Tähkän karsinan edessä
      “Ehkä munkin pitäisi kokeilla. Löytyikö?”, Ruska kysyi virnistäen ja Rhea räväytti silmänsä auki.
      “Ei, mutta tän jälkeen löytyy takuulla heinänkorsia päästä”, Rhea vastasi huvittuneesti ja nousi istumaan.
      “Meinasitteko lähteä treenaamaan Tie-tähtiin kisoja varten?”
      “Tänään on kyllä ihan vaan perjantaimaaston aika. Se on kato henkistä valmentautumista kisakautta varten”, Rhea selvitti päivän suunnitelmia.
      “Sinä henkisen tasapainon, meditoinnin ja joogan ammattilainen. Mennäänkö? ”Alva virnuili ja heilautti kättään jonnekin oven suuntaan.
      Rhea tuhahti ja nousi ylös pudistellen purua vaatteistaan.
      “Mutta jos ei ole muuta tekemistä, niin tervetuloa mukaan vaan!”
      “Kai mä voisin tullakin”, Ruska tuumi. “Osku taitaa olla jo sisällä. Nähdäänkö parinkymmenen minuutin päästä pihalla?”
      “Sopii hyvin “, Rhea huikkasi ja marssi Alvan perässä tarhoille hevosia hakemaan.

      Hauska ja Tähkä olivat molemmat sotkeneet mutalätäkössä jalkansa ja muutama kuivunut kurapisara löytyi molempien selästä ja jouhista, mutta muuten tammat olivat onneksi melko puhtaita.
      “Sun hevosellas on käytännöllisemmät jalat”, Rhea hymähti ja kumartui rapsuttamaan mutakikkaretta Tähkän vuohisesta, joka oli vielä aamulla ollut valkoinen.
      “Suuri plussapuoli kokorautiaassa”, Alva hymyili ja avasi tarhan portin. Sekä Molly, että Valera oli jo haettu sisään, ja koska Rhea ei ollut nähnyt Ciaraa tai Emilyä tallissa hän epäili tyttöjen lähteneen joko maneesille tai maastoon. Tähkä oli hyvällä tuulella. Ehkä pieni loma kera runsaan maastoilun ja rennon hölkän oli tehnyt sille hyvää. Tai sitten Neptunus sattui vain olemaan oikeassa kulmassa kallellaan kohti aurinkoa ja asteroidivyöhykkettä. Mistäs sitä tammoista tiesi. Rhea harjasi kuivahtaneet kurapaakut pois Tähkän jaloista, mutta päätti jättää perusteellisemman pesun tehtäväksi vasta maaston jälkeen. Kurateillä kävellessä jalat likaantuisivat kuitenkin. Rhea sulki suitsien poskihihnan ja kiristi vielä oikean etujalan suojaa. Sitten hän talutti Tähkän pihalle, jossa Ruska näkyi jo kiristävän satulavyötä.

      “Hieno ilma”, Alva siristeli silmiään ja katseli ylös taivaalle, jossa aurinko pilkotti pilvien lomasta.
      “Ihan super”, Ruska myönsi ja patisti Oskun liikkeelle, kun koko porukka viimein istui satulassa.
      Pikaisella yhteisellä päätöksellä maastoilijat käänsivät ratsukot kohti peltoa ja metsäpolkuja vievää reittiä. Rhea vilkaisi kentän suuntaan, jossa sinisten hiusten heilahdus rytmitti valkoisen hevosen askelia. Siellä meni Lily ja Orion, ja hienosti menivätkin. Rhea ei ollut vielä pahemmin jutellut Lilyn kanssa, mutta ratsukkoa ei voinut olla tunnistamatta. Sitä paitsi Lily kuuluisi hänen tulevaan Tie Tähtiin tiimiinsä, joten luultavasti kevään aikana tulisi tutustuttua kuvankauniin hevosen omistajaan paremmin. Heidän lisäkseen samassa tiimissä olivat Niko ja Seela. Hetkonen, Seela. Rhean aivot raksuttivat tytön miettiessä. Nikolla ja Seelalla oli kai joskus ollut jotain säpinää ja nyt Seela oli palannut takaisin tallille. Kunnon draaman ainekset olivat siis kasassa. Rhea hymähti, vain aika näyttäisi millainen sekasoppa tästä keväästä tulisi.

      “Te kisaatte molemmat koulua ja esteitä?”, Rhea varmisti lähinnä Ruskalta, sillä Alvan kanssa he olivat ehtineet puida tasovalintoja jo koko automatkan.
      “Joo, me kisataan Oskun kanssa helppoa A:ta ja metriä”
      “Hui! Mä tuun sitten kannustamaan ja voin kuvata teidän molempien radat samalla kun pidätän hengitystä katsomossa”, Rhea innostui.
      “Mahtavaa. Etkä sitten höpise ja huokaile siellä taustalla. Mä laitan videon Instagramiin ja kuulutusten pitää kuulua”, Alva ohjeisti. Ruskaa nauratti Rhean silmien pyörittely.
      “Tekö ette kisaa Tähkän kanssa esteitä?”
      “Eip, Tähkän jalat ei kestä kunnollista hyppelyä”, Rhea pyöritti päätään.
      “No höh”, Ruska sanoi pahoittelevan kuuloisena.
      “Mulle riittää kyllä hyvin yksi laji. Voi keskittyä treenaamaan koulukiemuroita, ja on vähän vähemmän stressattavaa. Oma polvikin kestää paremmin”, Rhea luetteli hyviä puolia. Se ei ollut ihan koko totuus sillä totta kai se ärsytti, ettei estekentille tälläkään kisakaudella ollut asiaa, mutta auringon paistaessa puiden takaa ei jaksanut hirveästi murehtia.
      “Se on kyllä huomattavasti rennompaa, jos on vaan yksi laji”, Ruska totesi ja Alva nyökytteli vieressä hieman tuskainen ilme kasvoillaan. Hauskaa ei selvästi kiinnostanut rauhallinen jutustelu, se oli täysin valmis pieneen laukkapätkään ja paineli eteenpäin suurin käyntiaskelin. Tähkäkin tuntui tapansa mukaan vähän pörheältä ja Osku kuikuili innokkaana ympärilleen. Ehkä kevätaurinko oli herättänyt varpusten ja peippojen lisäksi hevoset.
      “Otetaanko…” Ruska aloitti
      “…laukkaa”, Alva hihkaisi Hauskan ampaistessa jo liikkeelle.

      Laukkapätkä ei ollut aivan niin auvoinen ja onnellinen kuin hevoskirjoissa, mutta sitäkin vauhdikkaampi. Valmennuksissa tarkkaan harjoitelluista istunnalla hidastamis yrityksistä ei ollut mitään hyötyä, kun Tähkä päätti mennä. Viima ja kirkas auringonpaiste saivat Rhean räpyttelemään silmiään. Tien vasemmalla puolen levittäytyi pelto, jossa Hallavalaiset olivat pellon omistajan luvalla laukanneet monen monta kertaa. Alvan poninhäntä heilui villisti Hauskan laukka-askelten tahdissa, ja Rhean letit tekivät aaltoliikettä ilmassa. Kertaalleen Osku ajautui turhan lähelle Tähkän häntää, mistä tamma otti hiukan kipinää ja esitti yhden komean loikan, mutta muuten kaikki näyttivät pysyvän siivosti järjestyksessä. Alva kääntyi satulassa kurkkaamaan, että muut ratsastajat olivat vielä tallella ja nätti perässä tulevalle Rhealle ja Ruskalle peukkua leveästi hymyillen. Vasta kun metsän raja lähestyi ratsukot malttoivat siirtyä takaisin käyntiin.

      “Olitte tosiaan oikeassa. Maastoilu tekee aina hyvää”, Ruska sanoi virne kasvoillaan.
      “ja meditointi”, Alva lisäsi. Metsän laidasta kuului kolmen iloisen ratsastan naurunhörähdys ja hevosten pärskintää. Kevät ja valoisat illat olivat todella saapumassa.

      • #50157 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 68
        • Koulutuksen tarpeessa

        Aaa, mulla on ollu ikävä Rhean tarinoita! Alvan, Ruskan ja Rhean välinen vitsailu on kyllä jotain ihan hervotonta ja sä kirjotat super hyvin, vaikka muuta väitätkin.

      • #50158 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 21
        • Maitovarsa

        Tää tarina oli niin hyvä että tekee mieli huutaa! Ja tulin sikahyvälle tuulelle 😀 Tää syleili ihanasti koko Hallavan porukkaa jotenkin, soljui luontevasti eteenpäin ja kaikkien hahmojen persoonallisuudet tuli loistavasti esille. Oli myös virkistävää lukea hän-muodossa kirjoitettua settiä.

        Kirjota useammin, haluun lukea lisää näitä tarinoita!

      • #50162 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 70
        • Koulutuksen tarpeessa

        Oli kiva kun kertoja oli nyt eri kuin hahmo itse! Upeaa kerrontaa, ja nää sun tarinat on upeita!

      • #50182 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1174
        • Lauman johtaja

        Muistin kyllä että kirjotat tosi hyvin, mut tää tarina oli jotain upeutta! Se oli niin arkisen ihana ja onnistu herättämään koko tallin eloon. Tuli ihan hirveesti mieli päästä oikeastikin Hallavaan ja vitsailemaan maastoon Rhean, Alban ja Ruskan kanssa! Saat 2hp 2sp ja 2mp

    • #50406 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 28
      • Koulutuksen tarpeessa

      Varustetalkoot ja pohdintoja tie-Tähtiin kilapailuista 24.3
      Kirjoitetty yhdessä Unnan ja Alvan kanssa

      Unna:
      Istuskelin kummallisen autiossa tallituvassa kahvikuppi kädessäni ja kelailin viime päivien tapahtumia. Olin ratsastanut Lillillä Nadjan pitämän yksityistunnin, joka oli mielestäni ollut täysi fiasko. Nadja oli yrittänyt lohdutella, mutta mieli tuntui silti mustalta. Pyörittelin kahvia kupissa ja nojasin kyynärpäilläni polviini. Jassa istui lattialla edessäni ja tuijotti kahviani intensiivisesti. Lopetin kupin heiluttamisen, kahvi heilahteli aaltoillen muutaman kerran ja rauhoittui tasaiseksi Nalle Puh-kuvioiseen kuppiini. Jassa menetti kiinnostuksen kahviin sen pysähdyttyä, huokaisi ja lysähti lattialle jyrsimään vaaleanpunaista pupua.

      Ulkona oli ihana ilma. Linnut sirkuttivat ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Pihalla siivotessani aikani kuluksi pihattoa oli tuntunut melkein kesältä. Mieleni vaelsi kauas pohjoiseen kotiseudulleni, jossa oli vielä metreittäin lunta. Olisi ihana vaellella lumikengillä rikkomattomassa rauhassa ja katsella Jassan loikkimista keväthangen päällä. Keväisin hanki oli niin paksu, ettei siinä oikeastaan tarvisi edes lumikenkiä, sillä se kantoi vaikka aikuisen miehen. Havahduin ajatuksistani kun Jassa lopetti pupun jyrsimisen ja nosti päätään. Se oli selkeästi kuullut jotain. Olikohan joku tulossa tallitupaan?

      Rhea:
      Voi Tähkä. Sen ainoan kerran kun olin hevostani tänä surkeana talvena loimittanut, oli vasta pakasta nostettu vaaleansininen ulkoloimi revitty saman tien riekaleiksi. Nyt jotenkuten kokoonparsittu kallis kangaskappale kainalossani marssin kohti tallia. Tänään ei ollut loimikeli, onneksi. Tähkän papurikkokuvioinen takamus näkyi Valeran takaa tarhasta, joten totesin hevoseni olevan tallessa omassa tarhassaan. Kenttä oli tyhjillään, eikä tallin pihassa näkynyt kuin muutama auto. Melko rauhallista siis. Olin poikkeuksellisesti tullut suoraan treeneistä kävellen, ja piti siis toivoa että saisin ruinattua joltakin kyydin takaisin kotiin. Tai sitten ottaisin kävelyn lisäliikunnan kannalta.

      Tallikäytävän päässä näkyi liikettä. Ohto lakaisi lattiaa reippain ottein ja Mollyn karsinan ovi oli raollaan. Avasin tallituvan oven ja luikahdin sisään. Omituisen tyhjää. Ainut elävä olento oli lattialla makoileva koira. Eikun hetkonen. Oli sen koiran omistajakin paikalla. Katselin naista hetken miettien, mutten millään saanut nimeä päähäni. Joku Anna, Enna, Unna? En uskaltanut arvaamalla heittää mitään, joten koin parhaaksi esittäytyä kunnolla.
      “Rhea, en tiedä ollaanko tavattu. Ainakin näytät tutulta. Olen sen papurikkosuokin onnellinen tai sitten vähemmän onnellinen omistaja. Hevoseton on huoleton ja niin edelleen”, vaikenin äkisti. Höpötysvaihe meni aina uusissa sosiaalisissa tilanteissa automaattisesti päälle.
      “Sori, en taida yhtään muistaa sun nimeä”, sanoin ja hymyilin lämpimästi yrittäen luoda itsestäni vähän vähemmän levottoman vaikutelman.

      Alva:
      “Hei Hauska”, mumisin saapuessani tamman karsinalle. Avasin oven ja livahdin sisään sulkien sen perässäni. Rapsuttelin suomenhevosen päätä ja kuulin hetken päästä hieman epävireistä laulua käytävältä. Ohto se siellä lauleskelee, ajattelin ja säpsähdin kun Hauska vetäisi yhtäkkiä päänsä ylös. Syy siihen selvisi, kun kuulin kuinka tallin ovi aukesi ja joku astui sisään lähtien kävelemään poispäin. Laulu katkesi, minun jäädessä edelleen karsinaan. Rhean piti tulla tänään tallille, mutta en muistanut mihin aikaan saatika sitten paljonko kello oli nyt. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa irrottautua täältäkin ja käydä hakemassa satulahuoneesta varusteita hinkattavaksi. Edellisestä varuste putsauksesta, kun taisi olla jo vähän pidempi aika.

      Näine ajatukseni sanoin heipat Hauskalle, luvattuani tulla vielä moikkaamaan sitä ennen lähtöä ja lampsin tallitupaan päin.
      “Hei Rhea”, tervehdin lettipäätä, joka oli selin minuun päin oviaukossa. Tullessani peremmälle huomasin myös sohvalla istuvan naisen. Naisen jaloissa istua kökötti myös meitä pää kallellaan tarkasteleva koira. Tunnistin sen suomenlapinkoiraksi, paksun ja pörröisen turkin perusteella.
      “Moi, Unna olen”, nainen vastasi lyhytsanaisesti ja laski kätensä koiran niskaan, sitä rapsuttaakseen.
      “Tää on Jassa”, Unna jatkoi selkeästi ylpeyttä äänessään. Hymyillen kävelin varovasti lähemmäksi laskien käteni samalla Jassan tasolle. Minulla oli tarpeeksi kokemuksia aroista koirista, jotka käyttäytyivät arvaamattomasti uusien ihmisten lähellä. Lapinkoira haisteli sitä hetken, totesi minut vaarattomaksi ja meni takaisin emäntänsä jalkoihin.
      “Mä oon Alva. Sen rautiaan Hauska suokin hoitaja”, esittäydyin ja jatkoin kaapilleni. Käännyin parahiksi näkemään naisen nyökkäyksen ja Rhean koira tutustumis yrityksen. Kaivelin hetken kaappiani, etsien sieltä omaa satulasaippuaani.
      “No, kuka lähtee varuste putsaukseen mukaan?” kysyin iloisesti ympäri kääntyen löydettyäni etsimäni.

      Unna:
      Aikaisemmin niin autio ja hiljainen tallitupa ei ollutkaan enää autio. Suokkifaneihin kuuluvat Rhea ja Alva olivat pölähtäneet sisään lähes peräjälkeen. Jassa oli tervehtinyt uusia tuttavuuksia ja pyörähtänyt takaisin jalkoihini huomattuaan ihmiset herkuttomiksi eli auttamattoman epäkiinnostaviksi.
      “Mie voisin ainakin lähteä”, vastasin ujosti Alvan kyselyyn varusteiden puhdistamisesta.
      Olisi huomattavasti mukavampaa puhdistaa varusteita seurassa kuin yksin. Rhea lupautui myös mukaan ja haimmekin tuota pikaa varusteet, ämpärit, satulasaippuaa ja nahkarasvaa ja levittäydyimme ympäri tallitupaa.
      “Te taidatte myös osallistua Tie Tähtiin kilpailuihin?” Kysyin, vaikka tiesinkin jo vastauksen.
      “Tähkällä mediumiin”, Rhea vastasi välittömästi saippuoidessaan reippaasti suitsia.
      “Me ollaan samassa tiimissä”, Alva sanoi. “Hauskalla mediumiin myös.”
      “Mie meen Lillillä easyyn”, sanoin yrittäessäni peittää kauhistustani siitä kuinka paljon taitavampia ratsastajia vieressäni istuikaan.

      Jatkoimme varusteiden puhdistusta rupatellen. Rhean ja Alvan kanssa oli helppo rentoutua heidän ylläpitäessään keskustelua. Vastailin jatkuvasti pidemmillä lauseilla yllättäen jopa itsenikin moisesta puheliaisuudesta. Jassa torkkui pöydän alla ja tunnelma oli kaiken kaikkiaan leppoisa.
      “Mie kävin Nadjan pitämällä koulutunnilla ja se meni kyllä sanalla sanottuna surkeasti”, paljastin irvistäen. “Lilli oli kyllä hieno, mutta en ole ratsastanut ihan älyttömiä ja erityisesti harjoitusravi tuottaa ongelmia ja laukkaympyrät meinaavat kaatua sisällepäin ja soikioiksi. Nadja yritti lohdutella, mutta mitäpäs se vaikutti. Ootteko te ratsastaneet kauankin? Ja pitääköhän siellä Tie Tähtiin kilpailuissa olla ihan kisatakit ja kaikki?”
      Siirsin puhtaat suitset syrjään ja jatkoin satulan parissa.

      Rhea:
      Alva ilmoitti suureen ääneen, että nyt alkaisivat varusteidenputsaustalkoot. Hyvä niin, viime kerrasta olikin jo aikaa. Nappasin Tähkän molemmat suitset satulahuoneesta mukaan, ja aloin purkamaan kuolaimettomien remmejä yksi kerrallaan tallituvan lattialle. Ne olivat olleet ahkerassa käytössä ja se näkyi. Pitäisi pikkuhiljaa ruveta keräämään hillopurkkiin käteisvarantoa uusien ostoa varten. Hieman jopa yllätyin miten puhelias Unna oli. Ensivaikutelmaltaan nainen oli hiljainen, mutta ei vaikuttanut hermostuneelta, tai siltä että haluaisi paeta paikalta. Vilkaisin Jassaa, joka ei näyttänyt juuri piittaavan meistä. Unna taisi todella pitää eläimistä.
      “Pakastepitsasta vetoa, että kokoat noi väärin”, Alva tirskahti kun kääntelin hämmentyneenä puhtaaksi hinkattua remmiä käsissäni. Mistäköhän kohtaa suitsia olin senkin napannut.

      “Turha murehtia, eiköhän ne seuraavalla kerralla suju jo paremmin. Kymmeneen treeniin mahtuu aina yksi normaalia huonompi ja yksi normaalia parempi”, kannustin epäonnistuneesta koulutunnista kertonutta Unnaa ja naurahdin mielessäni itselleni. Kuulostin ihan keskiviikon aamutreeneissä vierailevalta urheilupsykologilta. Jotain ajatuksia niistä kilometriluennoista oli kuin olikin tarttunut mukaan.
      “Vaikka ei meilläkään kovin ruusuisesti ole mennyt. Tähkä on hetken aikaa ollut tosi hankala ratsastaa”, huokaisin ja irvistin pelkästä mielikuvasta.
      “…mutta paranemaan päin. Loma on tehnyt meille molemmille varmaan hyvää”.
      Unnan kysyessä ratsastuskokemuksestamme, selitin pikaisen tiivistelmän siitä kuinka viitisen vuotta päädyin perheestämme ainoana vaihtamaan ravipuolelta aktiiviseen ratsastukseen. Naisen mainitsemaa kisatakki asiaa jäin miettimään. Todellisuudessa minulla ei ollut hajuakaan kuinka totiset kilpailut edessä olivat. Tapeltaisiinko kärkisijoista verenmaku suussa, vai olisiko kisapäivän jälkeen luvassa pullakahvit satulahuoneessa.

      Alva:
      Päädyimme Rhean ja Unnan kanssa tallitupaan varuste talkoisiin. Jokainen hinkkasi kilpaa milloin mitäkin suitsen pätkää ja jalustinhihnaa, surkeiden vitsien lentäessä suuntaan jos toiseenkin. Välillä Rhean ja minun välinen vitsailu meni niin omituiseen suuntaan, että Unna vain tuijotti meitä hölmönä, meidän räkättäessä jollekin typerälle puujalka vitsille. Unnan kysyessä ratsastustaustoistamme, annoin epämääräisen selityksen isoäidin hevosesta, parista ratsastuskoulu vuodesta ja vuokraponista. Unnan ilmeestä päätellen hän ei ehkä ymmärtänyt koko selitystäni, muttei hän antanut sen haitata keskustelua. Jutustelun jatkuessa törmäsimme aiheeseen nimeltä Tie Tähtiin kisat.
      “Oon luultavasti aika kuollu siinä vaiheessa, kun toinen osis on siellä Lehtovaarassa. Mun kisajännittämisellä monen tunnin automatkoista tulee aika tuskaa. Niihin on vielä aika pitkä aika, mutta montakohan traileria ja rekkaa Hallavasta lähtee?” mietin ääneen ja huokaisin hyväntuulisesti. Olin toki kisannut muutamia kisoja. Hyvänä mainintana esimerkiksi syksyiset Hallava Cup kilpailut, jossa loppu rankingissa oltiin omassa luokassa toisia. Mutta jännittäminen ei ainakaan helpottaisi kisojen suuretessa.
      “Missä se Lehtovaara on?” Unna kysyi. Veikkasin, ettei nainen ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tallista.
      “Se on Lapissa. Kolarista vähän matkaa pohjoseen päin”, Rhea vastasi puolestani. Unnan silmät suurenivat aavistuksen.
      “No joo, mä jännitän sitten varmaan teidänkin edestä”, nainen sanoi ja Rheaa ja minua nauratti.

      Hyvässä seurassa varusteidenkin putsaus sujui mukavassa temmossa ja muutaman kerran tallissa käyneet aikaisessa olevat tuntilaiset vähän kummastelivat vitsin veistoamme. Unnastakin alun hiljaisuuden jälkeen kuoriutui ihan sosiaalinen tapaus, Rhean höpöttäessä sanoja jokaisen suuhun. Pikkuhiljaa saadessamme varusteiden siivoamis operaatiota valmiiksi oli keskustelu rönsyillyt muutaman mutkan kautta hevosharrastuksen alkuajoista nykyhetkeen, josta opiskeluun ja työpaikkaan. Oli mukava päästä Unnaankin tutustumaan paremmin, sen tallikäytävien nyökkäilyn siasta. Olimmehan me kuitenkin samassa TT-tiimissä ja kaikkea. Harmitti tosin vähän, että Rhea oli eri joukkueessa, mutta mikäs sen parempaa, kuin päästä vähän naljailemaan paremmilla suorituksilla. Jos nyt sellaisia sattuisi edes osumaan kohdalle.
      “Huooh, mun sormiin sattuu”, Rhea valitti leikillään, saatuamme vihdoinkin viimeisenkin otsapannan putsattua.
      “Vali vali. Nyt voit sitte mennä ilosena kisoihin näyttämään puhdasta satulaa. Vaikka uskoisinkin, että joudut ne putsaamaan vielä vähintäänkin kerran”, naureskelin Rhean kommentille. Unna vaikutti tyytyväiseltä siisteihin Lillin suitsiin ja satulaan.
      “Seuraavan kerran voidaan sitte harjotella sykeröiden tekemistä”, nainen heitti vitsikkäästi. Mitäköhän siitäkin mahtaisi tulla?

      Unna:
      Muut taisivat kuvitella heittoni sykeröistä vitsinä, vaikka olinkin tosissani. En ollut koskaan väkertänyt minkäänlaisia solmuja hevosten harjoihin ja googletettuani olin ollut kauhuissani. Minä en ainakaan sohisi Lillin kaulan, saati sitten silmien, lähellä minkäänlaisilla neuloilla. Mietin Lehtovaaraa kauhunsekaisin tuntein, lapissa yleensä kaikki tunsivat kaikki ja pahimmillaan joku tunnistaisi minut ja paljastuisin. Tai lähinnä nimeni paljastuisi, mutta se olisi jo tarpeeksi kamalaa. Mieleeni muistuivat kaikki kamalat nimittelyt yläaste ja lukioaikana saamelaisuuden vuoksi. Milloin olin ollut shamaani ja milloin taas ilkeät tytöt – ja pojat olivat laulaneet nunnukanunnukaa ympärilläni. Kyyneleet meinasivat kihota silmiini pelkästä ajatuksesta ja yskähdin hieman pyyhkien silmiäni.
      ”Jokohan siitepölyaika alkaa kohta kun silmiä kutittaa”, yskäisin.
      ”Ei kai se vielä”, Alva sanoi hivenen hämmentyneenä.
      ”Toivottavasti et oo hevosille allerginen!” Rhea huudahti.
      ”Tai heinille tai jollekin sellaiselle, voisihan se olla sellaistakin!” Alva jatkoi.
      ”Ei mun pitäis olla”, mutisin.

      Kun kaikkien sormet muistuttivat kurttuisia nakkeja olimme saaneet urakkamme päätökseen. Veimme tavaroita paikoilleen ja katselin vaivihkaa Rheaa ja Alvaa. En ymmärtänyt miksi he olivat niin ystävällisiä minulle, vaikken ollut tehnyt mitään heidän hyväkseen.
      ”Mennäänkö hörppään kahvit?” Rhea ehdotti ja suostuimme ilomielin.
      Kahvipannussa oli tervaa muistuttavaa litkua ja Alva lupautui naureskellen keittämään sitä lisää.
      ”Tätä vois leikata veitsellä”, hän naureskeli kaataessaan pannusta vanhaa kahvia viemäriin.
      Nappasin keksin keksipurkista ja pureskelin nautiskellen.
      ”Nää suklaapisarat on kyllä mun lemppareita”, kerroin, vaikka epäilin, että fakta ei välttämättä kiinnostaisi kovinkaan monia. ”Mulla on pelkkä kisapaita, sellainen valkoinen. Taidan mennä sillä sitten kisoissa, jos ei löydy edullisesti sopivaa takkia.”
      Jassa nousi haukotellen ylös ja venytteli. Se tallusteli viereeni istumaan ja kerjäsi häpeilemättömästi. Pudistin sille päätäni ja naurahdin. Koira yritti tarjota tassua ja sai vain uuden päänpudistuksen.

      Rhea:
      Unna niiskutti ja epäili siitepölyaikaa. Kärsin kyllä itsekin siitepölyallergiasta, mutta omat oireeni ilmaantuivat yleensä vasta kesä-heinäkuun taitteessa. En osannut siis sanoa juuta enkä jaata kevätallergiasta. Tähkän enkkusuitset kiilsivät kauniisti ikkunassa tulvivassa valossa eivätkä kuolaimettomatkaan enää näyttäneet täysin maatuneilta ja mätääntyneiltä. Nyt maistui kahvi. Alvan laittaessa pannun porisemaan, kurotin yläkaapista kolme vaaleanpunaista kahvimukia.
      “Aika söpöt”, hymähdin asettaessani ne keittiötasolle riviin. Kun Alva oli täyttänyt kupit höyryävän kuumalla kahvilla kipitin Unnan esimerkkiä seuraten keksipurkille hakemaan oman osani. Käteeni mahtui kahvikupin lisäksi perinteinen Ballerina-keksi. Sen nougat täytteisen version kiersin kaukaa.

      “Multakin puuttuu kyllä kisatakki. Hyvällä tuurilla löytäisin uuden jostain alesta tai käytettynä, mutta saattaa olla turha toivo kun ulkokisakausi on juuri alkamassa”, mietiskelin istuuduttuani takaisin alas. Kahvikuppi lämmitti ihanasti sen ympärille puristuneita käsiä.
      “Pitää ostaa siihen harmaaseen ja pimeeseen aikaan, kun kukaan ei käy missään kisoissa kotitallia kauempana”, Alva neuvoi virnistellen.
      “Voi olla kyllä vaikea löytää tähän aikaan kohtuuhintaan”, Unna myötäili ja nyökytteli.
      “Vitsi mä haluaisin uittamaan hevosia ja iltamaastoon lämpimässä säässä”, haaveilin.
      “Jep se on ihanaa. Siihen taitaa kyllä mennä vielä muutama kuukausi”, Alva huokaisi. Kevään korvilla aina haaveili lämpimistä ja valoisista kesäseikkailuista. Totuus oli kyllä, se että viimeistään heinäkuun lopulla paloi hermot jatkuvaan paahteeseen ja alkoi laskemaan taas päiviä lumilautailukauden alkuun. Olin oikeasti enemmän talvi-ihminen. Kunhan pääsi lautailemaan. Tänä talvena luontoäiti oli suosinut laskettelijoita, ja rinteet olivat edelleen huippukunnossa.

      Alva:
      Kahvi lämmitti mukavasti matkalla vatsaan, enkä kehdannut mainita, että yleensä join mielummin teetä, mutta kahvikin oli ihan siedettävää. Kunhan siinä oli paljon maitoa. Napsimme kilvan keksejä tallituvan purkista ja veikkasin, että kohta alkaisi loppu häämöttää. Pitäisi varmaan käydä keksiostoksillakin, keskustelussa mainittujen kisakama ostoksien ohella. Takki ja saappaat minulta kyllä löytyi, mutta siistiä valkoista paitaa sai kyllä minun vaatekaapistani hakea ihan kissojen ja koirien kanssa.
      “Mutta miettikää, että kohta voi käydä jo vähintäänkin kahlaamassa ponien kanssa”, hihkuin. Kyllä siihenkin vielä vähän aikaa menisi, mutta aina sai haaveilla.
      “Saisinkohan mie Lillin joskus lainaan? Jos lähtis vaikka maastoon”, Unna mietti ääneen. Unnasta ja Lillistä tulisi kyllä tavattoman sympaattinen kaksikko.
      “Ihan varmasti saat!” Rhea puolestaan hehkutti. Kyllä Aleksi varmaan heltyisi. Ja jos ei niin viimeistään Nadjalta voisi kinuta. Kahvin huvetessa jututkin alkoi käydä vähiin ja Jassakin taisi hieman tylsistyä monen tunnin istuskeluun. kellon lähetessä kuutta, muistin yhden asian.
      “Äsh, hitto! Mä lupasin mennä auttamaan Nadjaa tätitunnille, kun ne hyppää tänään jotain pikku esteitä. Ja sen jälkeen on estetuntikin ja mun piti auttaa sielläkin. Tää on nyt vähän lentävä lähtö, mutta heippa. Oli kunnia jutella ja putsata varusteita teidän kanssanne”, sanoin ja niiasin teatraalisesti. Rhea ja Unna naurahtivat ja toivottivat onnea estetolppien kantoon.

      Tolppien kanto sujui ilman mitään ihmeempiä sekoiluja, pientä myöhästymistä lukuunottamatta. Nadja lähetti minut hakemaan hitaamman puoleiselle Mollylle raipan tallista ja tallustellessani takaisin tallitupaan, huomasin ikkunasta Rhean ja Unnan juttelemassa. Molemmat nauroivat parhaillaan jollekin jutulle ja minuakin hymyilytti. Rhean käsipuolessa oli tytön oma kultakimpale, toisin sanoen Tähkä, joka ei tosin tällä hetkellä vaikuttanut olevan verrattavissa mihinkään kuparia arvokkaampaan. Tamma nimittäin säpsyi kovana puhaltavaa tuulta ja ties mitä muita mörköjä, joita saattoi vaania minkä tahansa nurkan takana. Jassa tuijotti hevosta järkyttyneenä Unnan jaloista. Tilanne oli jotenkin todella koomisen näköinen ja naureskelin sille edelleen saapuessani maneesiin, niin, että Nadjakin kysyi mikä on niin kovin hauskaa. En vaivautunut selittämään huonoa huumorintajuani.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 6 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • #50408 Vastaa
        Unna Kivivaara
        Osallistuja
        • Postauksia: 49
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tykkään hirmuisesti siitä miten rohkeasti ja sujuvasti käytät muiden hahmoja. 🙂 Kiitos tarinointiseurasta!

Luet parhaimillaan 8 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Rhea & Tähkä

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta