Rhea & Tähkä

Foorumit Päiväkirjat Rhea & Tähkä

Luet parhaimillaan 21 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #6649 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Rhea Kiurula

      Omistaa suomenhevostamma Tuiskeen Tähkäpään eli Tähkän

      Pisteet
      Kouluratsastus: 14p
      Esteratsastus: 1p
      Maastoratsastus: 5p
      Hoitaminen: 14p
      Sosiaalisuus: 17p
      Kilpailut:

      Merkit

      Sosiaaliset suhteet
      Hallavan ulkopuolella:
      Miia -paras ystävä vanhalta tallilta. Rhealle kuin isosisko.
      Matt -rakas kaksoisveli eli idiootti virtahepo. Yksi Rhean tärkeimmistä ihmisistä.
      Eemil -lumilautailua harrastava vuotta vanhempi poikaystävä. Kaikella rakkaudella idiootti hänkin. Seurustellut Rhean kanssa 6 kuukautta.
      Hallavassa:
      Alva -hyvä tallikaveri
      Niko -hyvä tallikaveri

      Luonne
      Rhea on hyvin energinen ja menevä, ja perheen isällä onkin tapana kuvata Rheaa ja hänen kaksoisveljeään siten, että toisella on loputtomasti energiaa ja toisella loputon ruokahalu. Tyttö osaa käyttäytyä kuin aikuiset, mutta myös kuin pikkulapsi uhmatessaan kaikia omasta mielestään turhia sääntöjä. Rhean elämä on ainakin ulkopuolisen silmään yhtä kaaosta, mutta jotenkin kaikki pysyy kasassa. Rhea on sosiaalinen ja tulee ihan hyvin toimeen kaikkien kanssa. Rheasta löytyy myös se herkempi puoli, vaikka välillä sitä voi olla vaikea uskoa.

      Elämä
      Rhean elämä pyörii, koulun talleilun ja treenaamisen ympärillä. Hän kisaa kansainvälisellä tasolla lumilautailussa, joskin tällä hetkellä parantelee vielä viimekauden päättänyttä polvivammaa. Lukiota Rhea käy urheilulukiossa noin puolentunnin ajomatkan päässä Pronssijoelta. Joulukuun lopulla kahdeksantoista täyttävä Rhea aloittaa syksyllä lukion kolmannen vuoden, ja valmistuu toivottavasti ensivuoden syksyllä kolmessa ja puolessa vuodessa, jotta treeneille jää enemmän aikaa.

      Ulkonäkö
      Ruskeat luonnostaan raidalliset ruskeat hiukset, jotka ovat lähes aina kahdella Hollantilaisella tai yhdellä löysällä sivuletillä. Rhealla ei arkena aikaa riitä meikkaamiseen, parempina päivinä sipaisu ripsiväriä ja se oli siinä. Tallilla Rhean päältä löytyy joko tummansiniset ratsastushousut ja mustat kengät, tai verkkarit ja jo parhaat päivänsä nähneet mustapinkit lenkkarit.

      Nippelitietoa
      •Omistaa urheilu-uransa takia ikäpoikkeusluvalla ajokortin.
      •Tappelee poikaystävänsä kanssa jatkuvasti ajotaidoistaan. Ai muka liian kovaa, pyh ei sillä autonrämällä edes pääse kovaa!
      •On onnellisesti muutaman minuutin kaksoisveljeään vanhempi.
      •Inhoaa skeittaamista, vaikka se on hyvää harjoitusta lumilautailua varten.

      Tuiskeen Tähkäpää
      ”Tähkä”

      Ikä: 10v. (s.12.6.2009)
      Rotu, skp: Suomenhevonen, tamma
      Väri, merkit: Rautias hamppujouhilla. Oej. rv. | vej. ekksk | otj. vsk. | vtj. ekpsk
      Taso: Koulussa Helppo A, rataesteillä 40cm (jalkavamman takia)

      Hoito-ohjeita:
      •Ratsastaessa englantilaiset suitset kolmipalalla ja tuteilla. Rennompana menoon myös sidepullit ok.
      •Jalkojen kylmäys aina ratsastuksen jälkeen.
      •Esteet max. 40cm!
      •Esteille/maastoon (pl. kävelytys) suojat etusiin.
      •Yöksi voi laittaa lämpösuojat jalkaan jos liikutettu päivällä.
      •Tarhaa ilman riimua.

      Loimitus:
      • Tähkällä melko hyvä talvikarva. Jos enemmän pakkasta tai näyttää palelelevan toppaloimi.
      • Sateella fleecevuorellinen sadeloimi (lämpimät kesäsateet pärjää ilman).
      • Kylminä sadepäivinä 100g sadeloimi.
      • Märkänä kevyt villaloimi.

      Luonne
      Tähkä muistuttaa yllättävän paljon Rheaa. Se on omistajansa tavoin kuin täyteen kaadettu lasi, josta ei voi ikinä tietää millon läikkyy yli.Tähkä rakastaa esteitä ja hyppääkin suurella sydämellä sekä hyvällä taktiikalla. Ikävä kyllä vanha jalkavamma rajoittaa esteiden hyppimistä, eikä eläinlääkäri suosittele yli 40cm esteitä. Hoitaessa Tähkä on lempeä ja seurallinen, mutta hieman ujo. Jos tulee ryminällä karsinaan onkin vastassa useimmiten papurikkokuvioinen takamus. Tähkä ei pure eikä potki, mutta häntä heilahtelee välillä varoittavasti puolelta toiselle. Niin kentän aitojen sisä kuin ulkopuolellakin Tähkä stressaa helposti, ja vaatii aikansa luottaakseen ratsastajaan. Se on kuitenkin alkukankeuksien jälkeen kevyt ja mukava ratsastaa. Koulussa Tähkä taitaa helpon A:n asiat, ja on jo startannut muutaman luokan Rhean kanssa. Tamma on herkkä ja reipas ja saattaa kuumua varsinkin laukannostoissa. Jarru löytyy kyllä aina. Tähkä ilmaisee mielipiteensä selkeästi ja ratsastajan sählätessä on tuloksena usein esitys jossa ei rodeotaidot auta. Suokki myös kerää virtaa joten sen on tärkeää päästä liikkumaan paljon ja juoksemaan höyryjä pois. Tähkä on viisas ja tietää itse hyvin koska selässä on omistaja riepoteltavana, ja koska pitää käyttäytyä siivosti.

      Tähkän omat sivut

    • #6653 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa
      Ennen muuttopäivää

      Miian hyvästeleminen oli ollut vaikeampaa, kun Rhea oli kuvitellut. Vaikkei se ollut mikään ihme. Olihan nuori nainen toiminut jo neljän vuoden ajan Rhean hevosisosiskona ja pelastanut pulasta monen monta kertaa, kun jalustinhihna oli katkennut kesken treenin tai kun Tähkä oli vetänyt kilarit ja tehnyt täysstopin kentän portille. Miia hoiti Tähkää pyytämättäkin, ja oli ainoita ihmisiä joiden käsiin Rhea uskalsi hevosensa jättää pidemmän kisaviikonlopun ajaksi. Onneksi Miia oli kutsunut itsensä Hallavaan kylään ja pakottanut Rhean käymään luonaan. Perinteistä syksynaloitus yömaastoakaan ei kuulemma sopisi jättää väliin. Miia tuli loistavasti Tähkän kanssa toimeen, usein jopa paremmin kun Rhea. Siksi hän läpiratsastikin suokkia aika-ajoin. Rhea tiesi Miian näkevän Tähkässä jotain samaa sydäntäsulattavaa, mitä itsekin näki. Hän tiesi myös, että jos Tähkä laitettaisiin myyntiin, ostaisi Miia sen hetkeään miettimättä. Miia taas tiesi, ettei Rhea luopuisi kultakimpaleestaan ikinä.

      Tänään hypätyäisiin! Kesäilta oli liian kaunis hukattavaksi johonkin tylsään! Tähkä stressaisi tulevaa muuttoa kuitenkin, joten sille teki hyvää päästä purkamaan energiaa mielipuuhansa parissa. Rhea oli rakentanut kentälle monta pientä estettä. Yhden okserin, muutaman kavaletin ja pystyn. Löytyipä joukosta erikoisempi estekkin, jossa ei oltu hopeista koristenarua säästelty. Alkuverryttelyt oli verryttelty, ja Rhea ehti hädin tuskin jalkaansa liikauttaa kun Tähkä jo laukkasi uraa pitkin harja ja häntä hulmuten. Tyttö käänsi tamman uran sisäpuolella olevaa sinipuomista okseria kohden. Tähkä hyppäsi niin innokkaasti ettei Rhea ehtinyt hyppyyn kunnolla mukaan. Se ei kuitenkaan lannistanut, sillä tunne oli mahtava. Tähkästä näki jo kauas, että se todella nautti. Pääty-ympyrällä kavaletti, ja sitten lävistäjän sarja. Huolellinen lähestyminen, -polvea vihlaisi pahasti. Rhea puri hammasta ja käänsi Tähkän uralle sarjan keskeltä. Turhan reippaan pidätteen takia tamma siirtyi samantien laukasta käyntiin. Tällä kertaa oli vain pakko lopettaa hyvän sään aikana. Rhea tömähti vihaisesti maahan, vaikka tärähdys vihlaisi taas polvessa. Fysioterapeuttikin oli -tosin vitsillä, mutta kuitenkin, uhannut sanoa sopimuksensa irti, jos Rhea ei tottelisi ohjeita. Oikeasti tyttö ei olisi saanut edes keventää, saati sitten hypätä. Palo hyppäämään vain oli niin kova ettei mikään pidätellyt Rheaa. Tähkä katsoi ymmällään selästä laskeutumutta ratsastajaa. Miksei enää hypättäisi? Kurkkua kuristi ja kyyneleet kohosivat väkisin Rhean silmiin. Teki pahaa viedä toiselta jotain mitä se rakasti. Rhea nosti satulan pois hevosen selästä ja avasi suitsien remmit. Päästettyään tamman irti kentälle, hän kapusi nyyhkyttäen aidalle istumaan. Miksi kaiken piti aina mennä pieleen? Tähkän jalat eivät kestäneet eivätkä tulisi ikinä kestämään kunnollista hyppäämistä. Kun oli mahdollisuus hypätä edes jotain pientä, piti itse pilata koko homma rikkinäisellä polvella. Rhea ajatteli nikotellen.

      Tähkä ei turhaan synkistellyt. Tamma veteli onnellista pukkilaukkaa esteiden yli. Välillä se pysähtyi kentän nurkkaan puuskuttamaan ja nappamaan aidan alta muutaman ruohonkorren. Pian se taas ampaisi täyttä laukkaa toiseen päätyyn. Hopeista erikoisestettä Tähkä pysähtyi tarkastelemaan lähemmin. Sen turpakarvat värisivät koskettaessaan puomin glitterillä kuorrutettua pintaa. Rhea ei saanut nyyhkytystä loppumaan katsellessaan papurikkokuvioista suomenhevostaan. Kerta toisensa perään Tähkä hyppäsi erikoisesteenkin mistä suunnasta tahansa. Se loistaisi kisaradoilla, mutta elämä ei aina mennyt niinkuin toivoi. 40cm ristikkoluokat eivät jotenkin houkutelleet Rheaa. Kotitallin rennoissa harjoituskisoissa Rhea ja Tähkä hyppäsivät kyllä joka kerta, ja voittivat myös joka kerta. Miten Hallavassa mahdettiin suhtautua seitsämäntoistavuotiaaseen henkiseltä iältään villiin viisivuotiaaseen hevosenomistajaan, joka ratsasti tavallisesti maastopolkuja verkkareissa ja lenkkareissa takaperin selässä istuen. Varsinainen järjen multihuipentuma. Rhea hymähti, Tähkän kanssa oli koettu niin hienoja muistoja, vaikkei kaikki ideat aina olleet niin fiksuja.

      Aikansa ralliteltuaan Tähkä laukkasi Rhean luokse. Se puhalsi lämmintä ilmaa tytön kasvoille ja tunki päätään syliin rapsutettavaksi. Rhea pyyhki kyyneleet hupparin hihaansa. Tälle päivälle oli itketty riittävästi.
      ”Tiesithän, että oot maailman kultasin hevonen”, Rhea mumisi pää harmaisiin jouhiin painettuna.

      • #6657 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        Tää oli jotenki tosi söpö tarina!

      • #6660 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Aivan täydellinen aloitustarina. Sait tähän niin paljon kaikkia fiiliksiä mukaan ja kuvailit niitä niin hienosti että oli tosi helppo samaistua. Sain heti tosi hyvän kuvan siitä millainen tyyppi Rhea on ja mitä hänellä on elämässään meneillään. Tuli sellainen olo että voisin lukea tästä parista kokonaisen kirjan yhdeltä istumalta. Ihanaa saada teidät porukkaan niin pääsen seuraamaan miten tarina kehittyy (: Saat tästä 1 hoitopisteen ja 1 estepisteen

      • #6662 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 212
        • Perus pullaponi

        Oon täysin samaa mieltä kuin Aleksi! Tässä tarinassa pääsi hyvin perille Rhean elämäntilanteesta, sekä luonteesta ja kuvailit hienosti myös Tähkän liikkumista yksin.

    • #6741 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa
      Muutto

      ”Rhea nouseppas nyt ylös. Isällä on Tähkä kopissa ja ne on 20minuutin kuluttua tässä”
      ”Hä…” Rhea haroi hiuksiaan ja oli salamannopeasti istumassa.
      ”Miksei kukaan voinut kertoa mulle. Olisin halunnut hakea sen ite’”, tyttö mutisi kiukkuisesti.
      ”Sait unta ehkä puoli neljä. Sitäpaitsi isä oltais tarvittu kuitenkin traileria ajamaan”, äiti selitti rauhallisesti.
      ”Ois multa silti voinut kysyä”, Rhea jupisi vetäessään paitaa päälle. Housujen valinta vaati miettimistä. Tuolilla lojuvat harmaat verkkarit houkuttelivat paljon enemmän kun kireät ratsastushousut. Pitkän pähkäilyn jälkeen Rhea päätyi laittamaan grippipaikkaiset siniset ratsastustrikoot. Yritettäisiin nyt edes kerran olla asiallisia. Aamupalapöydässä Rhea pyöritteli hermostuneesti lusikalla jugurttiaan. Ei kyllä todellakaan tehnyt mieli. Ei tehnyt mieli myöskään muuttaa.
      ”Ota tää mua oksettaa”, Rhea sanoi ja työnsi lautasensa liioitellusti veljelleen.
      ”Ilomielin”, Matt naurahti ja puristi hunajaa jugurtin sekaan.
      Ei hitto miten paljon se jätkä söi. Kaksi täyteen ahdettua leipää ja lautasellinen puuroa kuuluivat myös veljelle.

      Isän ajaessa pihaan oli Rhea jo kärsimättömänä vastassa. Lintujen viserryksen ja auton renkaiden lisäksi kuului vain hermostunut kynsien naputus kännykän näyttöllä.
      ”Toivottavasti ajoit rauhassa käännöksissä, etkä tehny äkkijarrutuksia”, Rhea sanoi etupenkille hypätessään.
      ”Tässä on ajettu samaa heppaa samalla trailerilla, ja autolla niin monta kertaa, että eiköhän tää ihan hyvin mee”, Isä vastasi hymyillen.
      ”En olis niin varma”, Rhea tuhahti.
      ”mutta menikö se hyvin koppiin?”
      ”Ekalla yrittämällä. Lastaustreenistä on ollut selvästi hyötyä”, isä vastasi ja naksautti vilkun päälle.
      No jotain hyvää sentään, Rhea ajatteli muttei sanonut mitään.
      Loppumatka kului hiljaisissa merkeissä. Rhea nojasi otsaansa Audin ikkunaan ja yritti painaa reittiä mieleen. Huomenna saisi itse ajaa tallille. Siis sillä oletuksella, että Tähkä suostuisi poistumaan kopista.

      Hallavan pihassa Rhea tempaisi auton oven auki ennen kun se ehti edes täysin pysähtyä. Tähkä tuli ihmeen kiltisti ulos. Tämän tamman kanssa kaikki kun oli mahdollista. -Myös se taistelusta huolimatta kopissa jäkittäminen.
      ”Onko sulla nyt kaikki?” isä kysyi ja suoristi Tähkän vinossa roikkuvaa riimua.
      ”Joo, on on mene sinä vaan. Mä pärjään kyllä”, Rhea sanoi ja huiski kädellään, vaikka pärjäämistä paremmin tilanteeseen olisi ehkä sopinut selvitä hengissä.
      ”No nähdään sitten illalla. Tuu ajoissa kotiin”, isä huokaisi ja hyppäsi takaisin auton rattiin.
      Päivä oli vasta alullaan, mutta siitä huolimatta tallillaisia näkyi jo pihalla. Joku ratsasti kentällä koulua pienellä ponilla, ja joku toinen talutti suokkia sisälle talliin.
      Rhea etsi katsellaan tallin omistajaa. Keskellä pihaa seisominen tuntui tyhmältä, mutta ainakaan vielä Rhea ei aikonut kysyä keneltäkään tuntemattomalta yhtään mitään. Hetken seisoskelun jälkeen ruskeahiuksinen mies astui ulos tallista. Huomattuaan Rhean ja Tähkän hän suunnisti parivaljakon luo.
      ”Terve! Mie oon Aleksi ja pidän tätä paikkaa pystyssä. Oot ilmeisesti Rhea?”, mies esitteli itsensä.
      ”Joo, mä oon Rhea ja tässä on Tähkä.” Rhea sanoi ja rapsutti tammaansa kaulasta. Se pälyili hermostuneena ympärilleen, mutta pysyi ainakin toistaiseksi paikoillaan.
      ”Mahtavaa! Voin pitää Tähkää hetken, jos haluat viedä tavarat talliin. Tosta ovesta tallikäytävälle, ja sitten vasemmalle”, Aleksi sanoi ja osoitti suurta punaista ovea.

      Tallissa ei näkynyt muita, mutta jostain kuului iloista papatusta. Rhea heitti kassinsa penkille. Tähkän suitset ja harjapakki olivat sen sisällä, mutta satulan ja muut varusteet hän toisi vasta myöhemmin. Ei tänään kuitenkaan mitään koulua väännettäisi. Rhea kurkkasi nopeasti käytävälle, jonka perimmäisestä karsinasta kuului puhetta. Sitten hän kiiruhti takaisin pihalle. Kyllä hän Aleksiin luotti, mutta oman hevosen jättäminen muiden käsiin jännitti aina, varsinkin kun Tähkä saattoi uusissa paikoissa olla vähän… virkeä.
      ”Löysitkö perille?” Aleksi kysyi hymyillen.
      ”Joo. Voisin kävelyttää Tähkää hetken ennen kun laitan sen karsinaan”, Rhea vastasi.
      ”Se sopii hyvin. Voin esitellä sen jälkeen vähän tallia. Kysy vaan jos tarviit apua” Aleksi sanoi ja suuntasi kohti tallin kulmalla ruohoa mutustavaa ponia ja sen selkään nojailevaa tyttöä.

      Rhea talutti Tähkän valoisaan talliin. Se oli päättänyt kävelyttäessä kertoa kaikille paikalla olleille, ettei edustanut stereotyyppistä laiskanrentoa suomenhevosta, vaan osasi omatoimisesti suorittaa korkean koulun levadet ja laukkalisäykset. Käytävä oli tyhjä joten tamma sai luvan seistä siinä hetken harjattavana. Pienen rapsutteluhetken ja muutaman lahjomisporkkanan jälkeen Tähkä alkoi olla huomattavasti rennompi. Se kuikuili ympärilleen uteliaana, muttei enää vaikuttanut siltä, että saattaisi lähteä kuin kuula tykinsuusta nähdessään vinossa olevan heinänkorren. Normaalisti Rhea puhui Tähkälle minkä kerkesi (tai vaihtoehtoisesti kehui sitä iloisella äänenpainolla hiton kaakiksi), mutta nyt hän ei viitsinyt pitää meteliä. Karsinaan päästessään Tähkä testasi kuivikkeen laadun piehtaroimalla juuri putsatun karvan aivan sotkuun. Rhea hymähti, ja silitti tammaa turvasta.

      Aleksi oli kierrättänyt Rheaa ympäri Hallavaa, ja nyt Rhea nojaili Tähkän uuteen karsinaan. Karsinan ovi oli erilainen, kuin vanha. Tottakai se oli. Rhea ajatteli tummaksi maalattua puuovea ja hevosenkengän muotoista riimukoukkua. Sen miettiminen pisti sydämessä ikävästi. Tunnelma vanhalla tallilla oli ollut niin ainutlaatuinen. Ei sellaista voinut olla missään muualla. Iltatallin aikaan Rhea oli ollut usein yksin tallissa. Ruokia jakaessa Minni-kissa oli roikkunut lahkeessa päästäkseen syliin, ja musta puoliveriruuna Puma koittanut syödä aina heinäkärryistä kesken ruokien jakamisen. Oikeasti Hallavaan muuttaminen oli loistava juttu. Pääsisi luultavasti useammin valvovan silmän alle ratsastamaan ja tallilta saattaisi löytyä hyviä tyyppejäkin. Tähkän hoitoapua saisi myös toivottavasti helposti. Rhea pudisteli päätänsä voimakkaasti ravistaakseen omituisen mietteliään olon pois. Nyt jotain toimintaa ennen, kun hän vatkaisi asioita päässään loppupäivän.

      Rhea pujotti pehmustetun nylonriimun varovasti Tähkän päähän. Se saisi lähteä vielä uusintakävelylle, niin ei olisi aivan räjähdyspisteessä seuraavana päivänä. Pihalla alkoi olla oikeasti kuuma. Kunnon kesä siis. Tähkä sai ravailla hetken, mutta kun hiki alkoi virrata pitkin Rhean niskaa, olivat he yhtäkkiä varjoisen puun alla, Tähkä ruohonkorsia maasta kiskoen ja Rhea sen selkään nojaillen. Hän haaveili uittoreissusta ja maastolaukasta. Olikohan Hallavassa uimapaikkaa. Pitäisi kysyä Aleksilta seuraavalla kerralla. Polven parantuessa voisi käydä jossain valmennuksessakin. Blondi tyttö talutti rautiaan hevosen saman puun alle.
      Aargh nyt pitäisi keskustella, Rhea ajatteli, mutta hymyili kohteliaasti.
      ”Moi, täällähän on ruuhkaa”, tyttö naurahti.
      ”Joo, taitaa olla paikka suomenhevosten mieleen”, Rhea sanoi tunnistaessaan toisenkin suomenhevoseksi.
      ”Tai sitten auringossa paahtuvien ratsastajien”, Blondi sanoi hymyillen.
      ”On kyllä hitsin kuuma. Mä oon Rhea ja tää on Tähkä. Muutettiin tänään, ja tää yks on jo pelleilly koko vuoden edestä”, Rhea nauroi ja osoitti Tähkää.
      ”No ei ihme etten oo nähnyt teitä. Tervetuloa Hallavaan. Oon hoitanut tätä suokkitamma Hauskaa nyt hetken ajan” tytön puhuessa Hauskan korvat heilahtivat, mutta se työnsi turpansa syvemmälle ruohikkoon.
      ”Niin ja tärkein unohtu eli oon Alva”.
      Keskustelu jatkui suomenhevosista issikoihin niistä ratsastusvaelluksiin ja kesäunelmiin. Tähkä olisi voinut syödä koko päivän, mutta lopulta ihmiset olivat sitä mieltä, että hevosille riitti ja kaikki neljä lähtivät talliin kuumutta ja kärpäsiä pakoon.

      ”Voitko tulla hakee mut ja tuoda pitsaa, mä näännyn. En oo syöny tänään vielä mitään” Rhea laittoi äidille viestin vietyään Tähkän takaisin karsinaan.
      ”Kasvis?”, äiti vastasi samantien.
      Kerrankin vanhemmista oli jotain hyötyä, Rhea hymyili. Pitsa oli todellakin ansaittu.

      • #6742 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        Jee, vihdoin tää! Hirveen kivasti kuvailit noita kaikkia Rhean fiiliksiä sun muita ja kivasti olit ottanu Alvan mukaan omassa persoonassaan.

      • #6744 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Huippu tarina! Tykkäsin miten olit ottanut muitakin tallilaisia mukaan ja siitä miten kuvailit Rhean fiiliksiä uuteen paikkaan muuttamisesta. Vaikket tainnut missään kohtaa suoraan mainita, että Rheaa jännitti, niin kerroit sen kyllä muilla tavoilla: uni ei tule, ja aamupala ei mene alas. Kiva kun lukija pääsee vähän päättelemään asioita eikä kaikkea tarjoilla ihan suoraan. Saat 2 hoitopistettä ja 2 sosiaalisuuspistettä

    • #6830 Vastaa
      Alva Ainio
      Valvoja
      • Postauksia: 101
      • Perus pullaponi

      Kahden hevosen liikutus 19.8

      (Tarinan alku osa löytyy Hauskan päikystä samalla nimellä)

      Olin nähnyt monesti minkälainen Tähkä oli ratsastaessa, sillä Rhea oli mennyt tammalla monesti niin että olin nähnyt. Ratsastanut en kuitenkaan hevosella ollut, joten kerta se oli ensimmäinenkin. Rhea oli opastanut ottamaan vähän vauhdikkaampaan menoon sidepullien sijaan enkut ja suojat etujalkoihin satulan lisäksi. Kävelin jälleen satulahuoneeseen ja nappasin Tähkän kamat mukaan. Suunnistin tamman karsinalle ja otin riimun käteeni. ”Hei tyttö,” puhelin sille rauhoittavasti. Tähkä kääntyi ympäri ja katsoi minua vähän oudoksuen. ”Rhea on tänään lääkärissä ja Matt jossain kuusessa, joten mun pitäs liikuttaa sut ettet huomenna olis ydinpommi ainesta. Käydään maastossa vähän rallittelemassa. Vai mitä?” Jos joku olisi ollut kuulemassa höpötykseni se olisi varmaan kuvitellut minun puhuvan vauvalle. Mutta ei, ihan kuulkaas hevoselle puhuin. Sepustukseni aikana olin pujottanut riimun tamman päähän ja hakenut kumisuan harjakassista. Hetken mietin laitanko satulaa ollenkaan, mutta päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että jos mentäisiin vähänkään lujempaa lentäisin kuin leppä keihäs tantereeseen ensimmäisestä pukista ilman sitä. Kun sain satulan selkään Tähkä alkoi olla vielä hämmentyneenpi. Se hyöri ja pyöri karsinassa vielä enemmän kuin harjatessa. ”Hei kuules poni, ihan rauhassa nyt taas,” höpöttelin laitttaessani kypärääni päähän.

      Päästyämme tallin pihalle Tähkä alkoi heti steppailla ympyrää ja viskoa päätään. Tähkä ei tosiaan edustanut sitä laiskan pulskeaa suomenhevos tyyppiä. Melkein voisi luulla, että tamma olisi joku puokki risteytys. Tällä energia määrällä siis. Tyyppi oli ihan into piukeena menossa ja kun yritin nousta selkään oli se melkoista säätöä. Päästyäni vidoin satulaan (luojan kiitos olin laittanut sen) annoin tamman mennä kaula pitkänä, pitkillä ohjilla reipasta käyntiä metsälenkin suuntaan.

      Rhea oli varoittanut, että Tähkällä saattaisi olla aika reilusti virtaa muutaman kevyemmän päivän jäljiltä ja niin totisesti olikin. Keräsin ohjia käteeni ja annoin kevyet pohkeet raviin siirtymisen merkiksi. Yllätyin vähän miten pehmeä ravi Tähkällä oli verrattuna useisiin suokkeihin joilla olin mennyt. Me ravailtiin hiekka tietä reippaassa ravissa pitkän pätkän. Siirtyessämme käyntiin Tähkä oli jo vähän purkanut virtojaan ja käänsin tamman luultavasti jotain hirvi polkua pitkin metsään päin. Kun polku loppui avautui edessä tallin lähi pelto. En ollut edes älynnyt olevanme näin lähellä tallia ennen kuin nyt. Päätin kuitenkin ottaa ilon irti pellosta ja sille päästyämme nostin laukan. Ja lensin kaulalle. Tähkä nimittäin aloitti mitä hienoimman pukki sarjan. Rhea oli varoittanut Tähkän innostumisesta laukoissa, varsinkin vapaiden jälkeen. Tietenkin. Silti minua nauratti suunnattomasti tamman pukki hyppelöt.

      Päästyämme vihdoin tallin suojiin nappasin satulan ja suitset poni otukselta ja vein Tähkän pesariin. Olin selvinnyt tippumatta ja loppujen lopuksi olimme saaneet muutaman hassun pätkän ihan mukavaa ja rauhallista laukkaa. ”Sä oot kyllä melkosen hauska tapaus,” tokaisin tammalle heipaksi.

      • #6833 Vastaa
        Rhea Kiurula
        Valvoja
        • Postauksia: 43
        • Koulutuksen tarpeessa

        Jeejeejee! Kiva kun pääsit liikuttamaan Tähkän! Kuvailit tosi kivasti maastolenkkiä ja Tähkä oli tässä ihanasti oma lennokas itsensä. Saat tulla uudestsankin Rhealla kun kiirettä riittää.

      • #6834 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Hyvin olit ottanut Tähkän luonteen huomioon, pystyin hyvin kuvittelemaan ton selkäännousu- ja pukkilaikkatilanteen. Saat 1hp ja 1mp

    • #6831 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa
      Yllättävää talliseuraa

      (Tässä on paljon muutakin kun Tähkää, mutta kun se kuitenkin on iso osa tarinaa nii laitan tän sitten tänne. Tekstiin vain lipsahti vähän söpöilyä… hups)
      Härkähai… Australian neljänneksi vaarallisin eläin. Isokokoinen hai viihtyy matalissa vesissä rannan tuntumassa ja… auts, Rhea älähti kun Eemilin tyyny mätkähti hänen päähänsä.
      ”Turpa kiinni sä tiiät et mä en tykkää haista”, Eemil sanoi.
      ”Sä pelkäät haita”, Rhea sanoi hymyillen.
      ”En myönnä mitään”, Eemil veti kädet puuskaan, ja väänsi suunsa mutruun. Mokoma lähtisi isänsä kanssa kahdeksi viikoksi Australiaan surffaamaan ja jättäisi Rhean tänne Pronssijoelle yksin.
      ”Mulle tulee ikävä” Rhea mutisi otsa Eemilin olkapäähän painettuna.
      ”Nii mullekki”
      Rhea työnsi sormensa Eemilin sormien lomaan ja valitsi niin anovan ilmeen kun osasi ”Mä en nää sua kahteen viikkoon. Pliis tuu mun kanssa tallille”.
      ”Tallille”, Eemil tyrskähti.
      ”Nii”, Rhea jatkoi tuijotustaan.
      ”Okei, sillä ehdolla että mä saan ajaa”, Eemil virnisti.
      ”Sillä ehdolla että painat sitä kaasupoljinta, muuten meidän suhde oli sitten tässä”, Rhea virnisti takaisin.
      ”Sopii”, Eemil hymyili.

      Auton jarrut kirskahtivat kun se pysähtyi Hallavan pihaan. Olisi ehkä aika viedä sekin huoltoon. Matka oli sujunut leppoisasti, eikä Rhea joutunut kuin kolmesti raivoamaan kaasupolkimen käytöstä. Se oli tavallista parempi suoritus, sillä he eivät yksinkertaisesti vain sopineet samaan autoon.
      ”Tuu ulos nyt, sä oot vältelly tätä jo ihan riittävästi”, Rhea marisi ja kiskoi Eemiliä pois etupenkiltä.
      ”Mä en ole hevosihminen”, Eemil mutisi.
      ”Et voi tietää ennen kun kokeilet”, Rhea sanoi.
      ”Mä tiedän etten ole hai-ihminen, vaikken ole koskaan tavannut yhtään sellasta.”
      ”Joopa, joo. Se nyt on aivan eri asia”, Rhea sanoi ja tönsi Eemilin päättäväisesti tallin ovesta sisään.
      ”Tässä on varustehuone, mä nappaan täältä Tähkän kamat nii mennään sitten sen karsinalle”, Rhea selitti.

      ”Se on söpö”, Eemil sanoi ja silitti Tähkän turpaa varovasti.
      ”Säkin oot söpö”, Rhea kuiskasi ja kiersi omilla käsillään Eemilin kädet ympärilleen. Käytävä oli tyhjä joten Rhea upottautui hetkeksi siihen haavemaailmaan, jossa eivät laukannet ponit tai pöllynnyt lumi -vain Eemilin huulet, jotka olivat painautuneet kiinni Rhean omiin.
      Rhea opetti Eemilille kädestä pitäen miten hevonen kuului harjata. Loppputulos oli oikein mainio ja Rhea pujotti Tähkälle nopeasti suitset päähän. Se pääsisi tänään viimeistelytreenille ilman satulaa ennen Hallava cuppien ensimmäistä osakilpailua. Eemil lupautui kuvaamaan, joten Rhea talutti Tähkän kentälle, ja aloitti alkukäynnit. Alkuverryttelyinä hän taivutteli tammaa erikokoisilla ravivolteilla, ja loivilla kiemuraurilla. Tähkä oli aika pirteällä päällä, mutta kuunteli kohtalaisen hyvin apuja, eikä oikonut ollenkaan. Muutamaan otteeseen se yritti jäädä kulmaan jäkittämään, mutta Rhea ohjasi sen päättäväisesti uudestaan tehtävälle. Eemil onnistui hyvin tallentamaan järkkärillä tytön tuskaisen ilmeen, kun suokki huomasi ruohotupsun jossain kentän laidalla.

      Rhea keventeli hetken rennosti vielä isolla pääty-ympyrällä ennen kuin nosti laukan. Nostosta tuli aika räjähtävä, pikku pukin kera, mutta Rhea onnistui pysymään selässä. Satulan talliin jättäminen oli ehkä hiukan riskialtista, mutta se auttoi löytämään istunnasta oikeita nappuloita Tähkän ratsastamiseen. Rhea antoi tamman posottaa (Eemilin kauhistuneesta ilmeestä huolimatta) muutaman kierroksen niin kovaa kun se kintuistaan pääsi, kunnes siirtyi työstämään laukkaa vähän hitaammaksi ja rennommaksi. Tähkä oli tapansa mukaan vähän turhan kiireinen, mutta muutama erittäin hyvä pätkä saivat ratsastajan tyytyväiseksi. Varsinkin vastalaukat onnistuivat tavallista paremmin, vaikka jäivätkin vähän jäykiksi. Laukkojen jäljeen Rhea päätti tehdä vielä hiukan pohkeenväistöjä. Hän aloitti yksinkertaisella muutama väistöaskel pois uralta, vähän suoraan, ja muutama väistöaskel takaisin tehtävällä. Aluksi ne olivat yhtä kohellusta ja sähellystä, eikä Tähkä selkeästi ymmärtänyt mitä siltä haluttiin. Tamma lähinnä vain juoksi epämääräisessä asennossa tehtävän läpi. Eihän tässä nyt perkele vieköön voinut mihinkään pohkeenväistöön keskittyä kun maailman söpöin silmäpari tuijotti herkeämättä, Rhea ajatteli. Muutaman molempiin suuntiin onnistuneen väistöpätkän jälkeen Rhea antoi Tähkälle taputukset ja pitkät ohjat.

      Rhean ratsastettua vielä muutaman kierroksen ravia, tyttö pysäytti Tähkän kentän laidalla seisovan Eemilin viereen.
      ”Sä pääset nyt kyytiin”, Rhea sanoi hymyillen.
      ”Joo ei kiitos”, Eemil sanoi ja peruutti muutaman askeleen taaksepäin niin että kolautti itsensä lyhtypylvääseen. Rhea puhkesi nauramaan, pojan hieroessa takaraivoaan.
      ”Otin sulle kypäränki mukaan”, Rhea huokaisi toiveikkaana.
      ”Välillä mä mietin että mitä hittoa mä teen mun elämällä, ja että se olis aika paljon helpompaa jos me ei oltais koskaan tavattu, mutta hyvä on”, Eemil totesi virnistellen.
      ”Älä nyt tää on ihan helppoa ja kivaa”, Rhea sanoi ja raahasi jakkaran Tähkän viereen. Puntattuaan pojan selkään hän kiipesi sinne myös itse. Tähkä tuskin sanoisi mitään muutamasta kierroksesta käyntiä, vaikka selässä olikin kaksi ratsastajaa. Se oli tottunut Rhean hullutteluun. Eemil kietoi kätensä tytön vyötärön ympärille, ja jotain lämmintä kihelmöi Rhean sisällä kun hän ohjasi Tähkän uralle. Hän ei ollut enää täysin vakuuttunut siitä oliko Eemilin tuominen tallille hyvä idea, aivot tuntuivat parhaillaan sulavan pullamössöksi, ja kahden viikon ero tuntuisi varmasti vieläkin pahemmalta. Rhea olisi voinut istua koko loppuelämänsä Tähkän selässä Eemiliin kietoutuneena, mutta hän oli luvannut olla kotona yhdeksältä, ja sitä ennen olisi vielä paljon tekemistä. Niinpä molemmat jalkautuivat, yllättävän sujuvasti, ja lähtivät Tähkän kanssa kohti tallia.
      ”Ei se nyt niin kamalaa ollut vai?”, Rhea kysyi avatessaan Tähkän suitsien leukaremmiä.
      ”No ei, se oli oikeestaan ihan kivaa”, Eemil myönsi ja väänteli käsiään.
      ”Hahaa mä voitin taas!” Rhea virnisti voitonriemuisesti.
      ”Tähkäkin oli niin hienosti. Et yhtään pelleilly”, Rhea lässytti ja suukotti tamman turpaa, josta se tosin ei tuntunut kovinkaan paljoa välittävän.
      ”Hei miten on mahdollista et hevosta lellitään mutta mä en saa mitään palkintoa”, Eemil nauroi
      ”Joojoo nyt on sun vuoro”, Rhea naurahti.
      Rhea antoi nopean suukon Eemilille ja ryhtyi kaivamaan harjakassia. . Tähkä oli vielä hoidettava loppuun ennen kun he pääsisivät lähtemään kotiin.

      ”Pääset kyllä uudestaankin mukaan”,
      Rhea naurahti hypätessään pelkääjän paikalle.
      ”Harkitsen ehdottomasti”, Eemil virnisti. Kotimatka kului perinteisissä merkeissä auton ajamisesta taistellen.

      • #6835 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Aaawwwee tää oli niin söpö! Ihana lukee sulta välillä tänkin tyylinen tarina! Saat 1hp ja 2kp

      • #6836 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        En kestä, tää oli niin söpö! Tarvin lisää Eemil vierailuja tallille.

      • #6855 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 70
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihana tarina! Tykkäsin tosi paljon, just tällaiset tarinat mis on vuoropuheluita niin on parhaita!

    • #23564 Vastaa
      Aleksi
      Avainmestari
      • Postauksia: 1394
      • Lauman johtaja

      Rhea ja Tähkä Hallavacupin ensimmäisessä osakilpailussa

    • #46195 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa
      Maastoilua satulatta Pe 15.11

      ”Sunnuntaina pääsee rinteeseen!” Rhea hihkaisi ja tuuletti.
      ”Rhea, sä sanoit ton jo pari kertaa”, Alva pyöräytti vitsillä silmiään ja virnisti. Rhea ei ollu kuulevinaan vaan pyörähti ympäri ja teki voitontanssin.
      ”Sä oot sekasin”, blondi nauroi ja työnsi Rhean tallin ovista sisään.
      ”Lähetäänkö maastoon?”, Alva kysyi kaksikon seisahtaessa tutkimaan ilmoitustaulua.
      ”Eiku meen mielummin uudestaan tappelemaan ton mun hevoseni kanssa siitä tarkottaako pohkeenväistö sitä, että takajalat laitetaan ristiin vai sitä, että ne heitetään ilmaan… Ei vaan maastoon ehdottomasti, ja ilman satulaa!” Rhea vastasi.
      ”Ainakin metsätiellä pitäisi olla lunta, joten siinä on toivottavasti ihan hyvä pohja”, Alva tuumi.
      Alva katosi tuntsaripuolelle Hauskaa hoitamaan, ja Rhea suuntasi satulahuoneen kautta Tähkän karsinalle.

      Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea puiden taakse, joten Rhea kiepautti heijastimet Tähkän jalkoihin, ja häntään. Varustaminen tuntui aina niin yksinkertaiselta, kun pelkät suitset ja näin pimeällä lisänä myös heijastimet riittivät. Rhea talutti Tähkän pihalle, jossa Alva jo odotteli kärsimättömänä.
      ”Miks mä näytän tältä ja sä tolta”, Rhea kikatti ja osoitti vuoronperään omia tummansinisiä verkkareitaan ja Alvan gripattuja ratsastustrikoita.
      ”Toi huppu kruunaa kokonaisuuden”, Alva tirskahti ja viittasi kädellään Rhean kypärän päälle vedettyyn hupparin huppuun.
      ”Pesunkestävä puskaratsastaja”, Rhea totesi ylpeänä ja läiskäisi kädet yhteen
      ”Eiköhän lähetä… ja okei, okei mä otan tän hupun pois”.
      Rhea kiipesi jakkaralta Tähkän selkään, ja patisti tamman liikkkeelle. Tähkä oli kasvattanut jo runsaasti pörröistä talvikarvaa, mutta vielä toistaiseksi se sai olla klippaamatta. Talvipakkasilla ilman satulaa meneminen sopi Rhealle paremmin kuin hyvin. Mikäs siinä istuskelessa. Tai siis ainakin alkukäynneissä saattoi istuskella, muuten tämän hevosen kanssa pitikin sitten tehdä töitä jos halusi sen kulkevan edes joten kuten. Pohjimmiltaan parasta olivatkin ehkä maastoilut, kun pääsi viilettämään täysiä lumihangessa, sänkipelloilla ja rantavedessä.

      ”Oikeelle vai vasemmalle?” Alva kysyi ja heilautti kättään.
      ”Vaikka vasemmalle, siel on kivempi metsäpätkä”, Rhea vastasi.
      ”Mun varpaat on ihan jäässä”, Alva sanoi ja heilutteli jalkojaan Hauskan kylkiä pitkin.
      ”Pukeutumuskysymys”, Rhea hymyili.
      ”Rhea mä en halunnu kuulla tota enää kertaakaan”, Alva sanoi ja nauroi.
      ”Joo joo, se oli vitsi munki varpaat on ihan jäässä jo nyt”, Rhea virnisti ja rapsutti Tähkää kaulalta.
      Metsätiellä ei juuri autoja kulkenut, ja se oli muutamia kavionjäkiä lukuunottamatta lähes kokonaan kevyen lumikerroksen peitossa. Sekä Hauska, että Tähkä saivat ravata nyt reippaasti hyvällä pohjalla. Molemmilla ratsastajilla kesti hetki sopeutua suuriin suokkiaskeleisiin, vaikka edellisestä ilman satulaa kerrasta ei ollut kauaa. Keskiviikkona molemmat olivat maistelleet maneesin pohjaa satulatta tasapainoillessa. Talven tullessa houkutti karvapeitteinen lämmin selkä selvästi ennemmän kuin kylmä nahkapenkki. Ratsukot kääntyivät metsätien soralle kaistaleelle, ja Rhea ehdotti laukkaamista.

      Tähkä höristi korviaan ja nosti päätänsä. Se tiesi loistavasti, mitä ”otetaanko pätkä laukkaa” tarkoitti. Riitti, että Rhea myötäsi vähän ohjasta niin se nosti jo reippaan laukan parin pukin kera. Rhea nojasi kevyesti taakse ja nauroi. Hän erotti hyvin sen milloin tamman ainoa tarkoitus oli pudottaa sähläävä ratsastaja maistelemaan kentän hiekkaa ja milloin se oli vain innoissaan. Alkuun Rhea antoi Tähkän mennä lähes niin kovaa kun suokki vain halusi. Tähkä venytti askeliaan ja Rhea nautti sen pehmeästä laukasta. Lumi ei pöllynnyt aivan yhtä hienosti kuin instagramissa, mutta maisema oli silti hämärtyessään kaunis. Pahimmat pöllövirrat pois juostuaan Tähkä malttoi laukata vähän rauhallisempaa laukkaa. Rhea pyysi siltä vuorotellen reippaampaa, ja vuorotellen hitaampaa laukkaa. Tamma tuntui olevan hyvin kuulolla, ja Rhea sai kerrankin nauttia siitä, että pystyi kontrolloimaan vauhtia täysin. Kerran Tähkä jopa pudotti raville, muttei päässyt menemään järkyttävää suokijyräystä, sillä Rhea nosti napakasti uuden laukan. Hauskan ja Alvan kanssa oli täydellistä maastoilla. Sekä Hauska että Tähkä omasivat suuren suokkiravin ja reippaat askeleet, joten odottelemaan ei tarvinut jäädä. Yleensä olikin vain pidettävä huolta siitä etteivät tammat veisi ratsastajia täysin 6-0.

      ”Olipahan laukka”, Alva puuskahti.
      ”Joo, näillä tosiaan riitti vauhtia”, Rhea huokaisi ja taputti pärskivää Tähkää kaulalle.
      Hauska pysähtyi nappamaan kuusesta oksan suuunsa. Tamma tuntui selvästi virnistelevänsä tyytyväisenä omaan toimintaansa, eivätkä Alva ja Rhea voineet olla nauramatta.
      ”Kyllä täällä on kaunista”, Alvas totesi ja käänsi katseensa taivaalle.
      ”Kato nyt, heti ku saat vähän liikuntaa ettet oo enää kylmissäs nii saman tien ei ookaan enää hirveen pimeetä ja kylmää”, Rhea virnuili.
      ”No niin ja se neiti ”Rakastan talvea!” pitää vaan suunsa tiukasti kiinni”, Alva nauroi ja jatkoi:
      ”Kuka se valitti koko kesän, että mä paahdun tänne, miks tääl on näin kuuma, voidaanko mennä jonnekki mis on ilmastointi”.
      ”Älä puhu kesästä. Mä kaipaan sitä”, Rhea huokaisi.
      ”Ai sullekki rupee tulee ikävä. Ootko varma ettei täällä sittenkin oo hirveen kylmää ja pimeetä”, nyt oli Alvan vuoro virnuilla.
      ”Ei mä kaipaan vaan lomaa. Sitä, että sä voit vaan maata, syödä ja ratsastaa”, Rhea huokaisi.
      ”Okei keskitytään nyt tähän kauneuteen. Toi sun kuvailu kuulosti liian houkuttelevalta.”, Alva naurahti.
      ”Joo, saat muuten tulla joku päivä mun mukaan rinteeseen. Matt on lopullisen kyllästyny siihen, että pakolla raahaan sen joka ikinen lomapäivä kuudeks tunniks laskemaan”, Rhea sanoi ja Alva nielaisi tahallisen kuuluvasti.
      ”Ei hätää sun ei tarvii tulla kuudeks tunniks. Lasketaan pari laskua ja mennään kahvilaan”, Rhea nauroi, kun Alva irvisti.
      ”Jos sä hankit mulle palan suklaata jokaisesta kerrasta kun kaadun”, Alvan suupielet kohosivat leveään hymyyn.
      ”Mikä ettei, mä oon mukana!” Rhea vinkkasi silmää ja nyökkäsi.

      ”Ei vitsit, toi on ihan kun jalkapalloilija. Ettei ois vähän esittämisen makua”, Alva nauroi kun Tähkä nosteli kopiaan mahdollisimman ylös kylmäyssuojat jalassa.
      ”Ajattele, että sillä on lähes jokasen liikutuksen jälkeen kylmät jalassa, ja se vetää silti samanlaisen draaman joka kerta”, Rhea pudisteli päätään nauraen. Alva irroitti Tähkän toiselta puolelta pesarista, ja Rhea talutti sen karsinaan. Kun molemmat hevoset olivat onnellisesti hoidettu, istahtivat tytöt vielä hetkeksi tallitupaan juomaan kuumaa teetä.

      • #46262 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        En kestä. Tää oli ihana. Mukavan tunnelmallinen, varsinki toi laukka pätkä ja hienosti oli taas Alva mukana täysin omassa persoonassaan!

      • #46527 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Sun tarinat on aina vaan niin kivaa luettavaa! Tässä oli ihana tunnelma ja hauskaa sanailua. Pääsispä itekki maastoon jonkun hyvän kaverin kanssa, kuvailit tota jotenkin niin hyvin. Saat 1hp 2sp ja 2mp

    • #50156 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Henkistä valmentautumista Tie Tähtiin kisoja varten –maastolenkin muodossa

      Mikä onni, että Alva oli luvannut Rhealle kyydin tallille. Nyt kun perheessä oli 4 ajokortillista ja vain yksi auto, tuntui ettei se ollut enää ikinä käytettävissä silloin kuin sitä olisi itse tarvinnut. Matias oli jääräpäisesti ilmoittanut lähtevänsä kauempana asuvalle kaverille, vaikka oli koko alkuviikon ajellut sinne sun tänne perheen yhteisellä autolla. Ohi kulkeneen koiranulkoiluttajan hartiat olivat hytkyneet pahaenteisesti naurua pidätellessä, kun Rhea oli karjunut pihalla pää punaisena veljensä olevan “vain omaa napaansa ajatteleva marsu”. Tarkoituksena oli ollut haukkua Matiasta mursuksi tai joksikin muuksi vähän ylevämmäksi eläimeksi, mutta riittävässä raivostumisasteessa vokaalitkin menivät helposti sekaisin. Alva poimi Rhean kotipihasta kyytiin ja käänsi auton nokan kohti Hallavaa iloisesti pälättäen.

      Alvan tiivistetty infopaketti tallin viimeaikaisista tapahtumista tuli enemmän kuin tarpeen. Kun Rhea tarkemmin mietti, ei hän edellisen kahden viikon aikana tallilla käydessään ollut juuri muita kuin talivuoroa tekevää Ohtoa, pihalla hääräävää Aleksia tai illan viimeisiä tuntilaisia nähnytkään. Koulukirjojen pänttääminen ja ahkera treenaaminen olivat vieneet niin paljon aikaa, että tallilla oli ehtinyt piipahtaa vain lyhyesti, myöhään illalla tai heti aamusta. Ciara ja Niko olivat kuulemma nykyään melko läheisiä. Sen Rhea kyllä itseasiassa tiesi. Mielenkiintoinen tieto liikkui hämmästyttävän nopeasti pienessä paikassa, eikä juoruja voinut välttyä kuulemasta. Hallavassa pyöri nyt myös Alvan mukaan lukuinen määrä uudempia kasvoja, niin hoitajia, yksityisen omistajia kuin jokunen uusi tuntilainenkin. Ja sitten oli tietysti Tie Tähtiin kisat joista koko talli puhui.

      “No mitä Kiurula aikoo tehdä elämällään”, Alva kysyi ja riiputti Hauskan riimua kädessään.
      “Älä edes alota”, Rhea mutisi.
      “Niinkun lukion jälkeen?”
      “Öö välivuosi, ostan pienen bilepakun ja lähden parin vuoden roadtripille”, Rhea nauroi.
      “Hyvä suunnitelma, otat mut mukaan, niin saat takuunvarmasti kuunnella huonoa läppää joka ikinen päivä!”, Alva kannusti.
      “Ei mut mä en oikeesti tiedä yhtään. Mä haluun lumilautalla ja omistaa hevosen, ja syödä äidin tekemää ruokaa. En ole järin hyvä kokki”, Rhea mutisi synkästi, mutta loppua kohden suupieli nyki.
      “No sulla on aikaa miettiä”
      “Niin kai. Nyt mä pidän meditaatiotuokion”

      Satulahuoneen ovesta tallikäytävälle tupsahtanut Ruska katsoi itsekseen naureskelevaa Alvaa kysyvästi, joten Alva koki järkeväksi selittää.
      “Se etsii henkistä tasapainoaan”, Alva kikatti
      “Kuka etsii mitä”, Ruska toisti hämmentyneenä, ja kierrätti katsettaan tallikäytävällä yrittäen löytää kyseistä tasapainon etsijää, kunnes tajusi Rhean makaavan Tähkän karsinan edessä
      “Ehkä munkin pitäisi kokeilla. Löytyikö?”, Ruska kysyi virnistäen ja Rhea räväytti silmänsä auki.
      “Ei, mutta tän jälkeen löytyy takuulla heinänkorsia päästä”, Rhea vastasi huvittuneesti ja nousi istumaan.
      “Meinasitteko lähteä treenaamaan Tie-tähtiin kisoja varten?”
      “Tänään on kyllä ihan vaan perjantaimaaston aika. Se on kato henkistä valmentautumista kisakautta varten”, Rhea selvitti päivän suunnitelmia.
      “Sinä henkisen tasapainon, meditoinnin ja joogan ammattilainen. Mennäänkö? ”Alva virnuili ja heilautti kättään jonnekin oven suuntaan.
      Rhea tuhahti ja nousi ylös pudistellen purua vaatteistaan.
      “Mutta jos ei ole muuta tekemistä, niin tervetuloa mukaan vaan!”
      “Kai mä voisin tullakin”, Ruska tuumi. “Osku taitaa olla jo sisällä. Nähdäänkö parinkymmenen minuutin päästä pihalla?”
      “Sopii hyvin “, Rhea huikkasi ja marssi Alvan perässä tarhoille hevosia hakemaan.

      Hauska ja Tähkä olivat molemmat sotkeneet mutalätäkössä jalkansa ja muutama kuivunut kurapisara löytyi molempien selästä ja jouhista, mutta muuten tammat olivat onneksi melko puhtaita.
      “Sun hevosellas on käytännöllisemmät jalat”, Rhea hymähti ja kumartui rapsuttamaan mutakikkaretta Tähkän vuohisesta, joka oli vielä aamulla ollut valkoinen.
      “Suuri plussapuoli kokorautiaassa”, Alva hymyili ja avasi tarhan portin. Sekä Molly, että Valera oli jo haettu sisään, ja koska Rhea ei ollut nähnyt Ciaraa tai Emilyä tallissa hän epäili tyttöjen lähteneen joko maneesille tai maastoon. Tähkä oli hyvällä tuulella. Ehkä pieni loma kera runsaan maastoilun ja rennon hölkän oli tehnyt sille hyvää. Tai sitten Neptunus sattui vain olemaan oikeassa kulmassa kallellaan kohti aurinkoa ja asteroidivyöhykkettä. Mistäs sitä tammoista tiesi. Rhea harjasi kuivahtaneet kurapaakut pois Tähkän jaloista, mutta päätti jättää perusteellisemman pesun tehtäväksi vasta maaston jälkeen. Kurateillä kävellessä jalat likaantuisivat kuitenkin. Rhea sulki suitsien poskihihnan ja kiristi vielä oikean etujalan suojaa. Sitten hän talutti Tähkän pihalle, jossa Ruska näkyi jo kiristävän satulavyötä.

      “Hieno ilma”, Alva siristeli silmiään ja katseli ylös taivaalle, jossa aurinko pilkotti pilvien lomasta.
      “Ihan super”, Ruska myönsi ja patisti Oskun liikkeelle, kun koko porukka viimein istui satulassa.
      Pikaisella yhteisellä päätöksellä maastoilijat käänsivät ratsukot kohti peltoa ja metsäpolkuja vievää reittiä. Rhea vilkaisi kentän suuntaan, jossa sinisten hiusten heilahdus rytmitti valkoisen hevosen askelia. Siellä meni Lily ja Orion, ja hienosti menivätkin. Rhea ei ollut vielä pahemmin jutellut Lilyn kanssa, mutta ratsukkoa ei voinut olla tunnistamatta. Sitä paitsi Lily kuuluisi hänen tulevaan Tie Tähtiin tiimiinsä, joten luultavasti kevään aikana tulisi tutustuttua kuvankauniin hevosen omistajaan paremmin. Heidän lisäkseen samassa tiimissä olivat Niko ja Seela. Hetkonen, Seela. Rhean aivot raksuttivat tytön miettiessä. Nikolla ja Seelalla oli kai joskus ollut jotain säpinää ja nyt Seela oli palannut takaisin tallille. Kunnon draaman ainekset olivat siis kasassa. Rhea hymähti, vain aika näyttäisi millainen sekasoppa tästä keväästä tulisi.

      “Te kisaatte molemmat koulua ja esteitä?”, Rhea varmisti lähinnä Ruskalta, sillä Alvan kanssa he olivat ehtineet puida tasovalintoja jo koko automatkan.
      “Joo, me kisataan Oskun kanssa helppoa A:ta ja metriä”
      “Hui! Mä tuun sitten kannustamaan ja voin kuvata teidän molempien radat samalla kun pidätän hengitystä katsomossa”, Rhea innostui.
      “Mahtavaa. Etkä sitten höpise ja huokaile siellä taustalla. Mä laitan videon Instagramiin ja kuulutusten pitää kuulua”, Alva ohjeisti. Ruskaa nauratti Rhean silmien pyörittely.
      “Tekö ette kisaa Tähkän kanssa esteitä?”
      “Eip, Tähkän jalat ei kestä kunnollista hyppelyä”, Rhea pyöritti päätään.
      “No höh”, Ruska sanoi pahoittelevan kuuloisena.
      “Mulle riittää kyllä hyvin yksi laji. Voi keskittyä treenaamaan koulukiemuroita, ja on vähän vähemmän stressattavaa. Oma polvikin kestää paremmin”, Rhea luetteli hyviä puolia. Se ei ollut ihan koko totuus sillä totta kai se ärsytti, ettei estekentille tälläkään kisakaudella ollut asiaa, mutta auringon paistaessa puiden takaa ei jaksanut hirveästi murehtia.
      “Se on kyllä huomattavasti rennompaa, jos on vaan yksi laji”, Ruska totesi ja Alva nyökytteli vieressä hieman tuskainen ilme kasvoillaan. Hauskaa ei selvästi kiinnostanut rauhallinen jutustelu, se oli täysin valmis pieneen laukkapätkään ja paineli eteenpäin suurin käyntiaskelin. Tähkäkin tuntui tapansa mukaan vähän pörheältä ja Osku kuikuili innokkaana ympärilleen. Ehkä kevätaurinko oli herättänyt varpusten ja peippojen lisäksi hevoset.
      “Otetaanko…” Ruska aloitti
      “…laukkaa”, Alva hihkaisi Hauskan ampaistessa jo liikkeelle.

      Laukkapätkä ei ollut aivan niin auvoinen ja onnellinen kuin hevoskirjoissa, mutta sitäkin vauhdikkaampi. Valmennuksissa tarkkaan harjoitelluista istunnalla hidastamis yrityksistä ei ollut mitään hyötyä, kun Tähkä päätti mennä. Viima ja kirkas auringonpaiste saivat Rhean räpyttelemään silmiään. Tien vasemmalla puolen levittäytyi pelto, jossa Hallavalaiset olivat pellon omistajan luvalla laukanneet monen monta kertaa. Alvan poninhäntä heilui villisti Hauskan laukka-askelten tahdissa, ja Rhean letit tekivät aaltoliikettä ilmassa. Kertaalleen Osku ajautui turhan lähelle Tähkän häntää, mistä tamma otti hiukan kipinää ja esitti yhden komean loikan, mutta muuten kaikki näyttivät pysyvän siivosti järjestyksessä. Alva kääntyi satulassa kurkkaamaan, että muut ratsastajat olivat vielä tallella ja nätti perässä tulevalle Rhealle ja Ruskalle peukkua leveästi hymyillen. Vasta kun metsän raja lähestyi ratsukot malttoivat siirtyä takaisin käyntiin.

      “Olitte tosiaan oikeassa. Maastoilu tekee aina hyvää”, Ruska sanoi virne kasvoillaan.
      “ja meditointi”, Alva lisäsi. Metsän laidasta kuului kolmen iloisen ratsastan naurunhörähdys ja hevosten pärskintää. Kevät ja valoisat illat olivat todella saapumassa.

      • #50157 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        Aaa, mulla on ollu ikävä Rhean tarinoita! Alvan, Ruskan ja Rhean välinen vitsailu on kyllä jotain ihan hervotonta ja sä kirjotat super hyvin, vaikka muuta väitätkin.

      • #50158 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 21
        • Maitovarsa

        Tää tarina oli niin hyvä että tekee mieli huutaa! Ja tulin sikahyvälle tuulelle 😀 Tää syleili ihanasti koko Hallavan porukkaa jotenkin, soljui luontevasti eteenpäin ja kaikkien hahmojen persoonallisuudet tuli loistavasti esille. Oli myös virkistävää lukea hän-muodossa kirjoitettua settiä.

        Kirjota useammin, haluun lukea lisää näitä tarinoita!

      • #50162 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Oli kiva kun kertoja oli nyt eri kuin hahmo itse! Upeaa kerrontaa, ja nää sun tarinat on upeita!

      • #50182 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Muistin kyllä että kirjotat tosi hyvin, mut tää tarina oli jotain upeutta! Se oli niin arkisen ihana ja onnistu herättämään koko tallin eloon. Tuli ihan hirveesti mieli päästä oikeastikin Hallavaan ja vitsailemaan maastoon Rhean, Alban ja Ruskan kanssa! Saat 2hp 2sp ja 2mp

    • #50406 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Varustetalkoot ja pohdintoja tie-Tähtiin kilapailuista 24.3
      Kirjoitetty yhdessä Unnan ja Alvan kanssa

      Unna:
      Istuskelin kummallisen autiossa tallituvassa kahvikuppi kädessäni ja kelailin viime päivien tapahtumia. Olin ratsastanut Lillillä Nadjan pitämän yksityistunnin, joka oli mielestäni ollut täysi fiasko. Nadja oli yrittänyt lohdutella, mutta mieli tuntui silti mustalta. Pyörittelin kahvia kupissa ja nojasin kyynärpäilläni polviini. Jassa istui lattialla edessäni ja tuijotti kahviani intensiivisesti. Lopetin kupin heiluttamisen, kahvi heilahteli aaltoillen muutaman kerran ja rauhoittui tasaiseksi Nalle Puh-kuvioiseen kuppiini. Jassa menetti kiinnostuksen kahviin sen pysähdyttyä, huokaisi ja lysähti lattialle jyrsimään vaaleanpunaista pupua.

      Ulkona oli ihana ilma. Linnut sirkuttivat ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Pihalla siivotessani aikani kuluksi pihattoa oli tuntunut melkein kesältä. Mieleni vaelsi kauas pohjoiseen kotiseudulleni, jossa oli vielä metreittäin lunta. Olisi ihana vaellella lumikengillä rikkomattomassa rauhassa ja katsella Jassan loikkimista keväthangen päällä. Keväisin hanki oli niin paksu, ettei siinä oikeastaan tarvisi edes lumikenkiä, sillä se kantoi vaikka aikuisen miehen. Havahduin ajatuksistani kun Jassa lopetti pupun jyrsimisen ja nosti päätään. Se oli selkeästi kuullut jotain. Olikohan joku tulossa tallitupaan?

      Rhea:
      Voi Tähkä. Sen ainoan kerran kun olin hevostani tänä surkeana talvena loimittanut, oli vasta pakasta nostettu vaaleansininen ulkoloimi revitty saman tien riekaleiksi. Nyt jotenkuten kokoonparsittu kallis kangaskappale kainalossani marssin kohti tallia. Tänään ei ollut loimikeli, onneksi. Tähkän papurikkokuvioinen takamus näkyi Valeran takaa tarhasta, joten totesin hevoseni olevan tallessa omassa tarhassaan. Kenttä oli tyhjillään, eikä tallin pihassa näkynyt kuin muutama auto. Melko rauhallista siis. Olin poikkeuksellisesti tullut suoraan treeneistä kävellen, ja piti siis toivoa että saisin ruinattua joltakin kyydin takaisin kotiin. Tai sitten ottaisin kävelyn lisäliikunnan kannalta.

      Tallikäytävän päässä näkyi liikettä. Ohto lakaisi lattiaa reippain ottein ja Mollyn karsinan ovi oli raollaan. Avasin tallituvan oven ja luikahdin sisään. Omituisen tyhjää. Ainut elävä olento oli lattialla makoileva koira. Eikun hetkonen. Oli sen koiran omistajakin paikalla. Katselin naista hetken miettien, mutten millään saanut nimeä päähäni. Joku Anna, Enna, Unna? En uskaltanut arvaamalla heittää mitään, joten koin parhaaksi esittäytyä kunnolla.
      “Rhea, en tiedä ollaanko tavattu. Ainakin näytät tutulta. Olen sen papurikkosuokin onnellinen tai sitten vähemmän onnellinen omistaja. Hevoseton on huoleton ja niin edelleen”, vaikenin äkisti. Höpötysvaihe meni aina uusissa sosiaalisissa tilanteissa automaattisesti päälle.
      “Sori, en taida yhtään muistaa sun nimeä”, sanoin ja hymyilin lämpimästi yrittäen luoda itsestäni vähän vähemmän levottoman vaikutelman.

      Alva:
      “Hei Hauska”, mumisin saapuessani tamman karsinalle. Avasin oven ja livahdin sisään sulkien sen perässäni. Rapsuttelin suomenhevosen päätä ja kuulin hetken päästä hieman epävireistä laulua käytävältä. Ohto se siellä lauleskelee, ajattelin ja säpsähdin kun Hauska vetäisi yhtäkkiä päänsä ylös. Syy siihen selvisi, kun kuulin kuinka tallin ovi aukesi ja joku astui sisään lähtien kävelemään poispäin. Laulu katkesi, minun jäädessä edelleen karsinaan. Rhean piti tulla tänään tallille, mutta en muistanut mihin aikaan saatika sitten paljonko kello oli nyt. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa irrottautua täältäkin ja käydä hakemassa satulahuoneesta varusteita hinkattavaksi. Edellisestä varuste putsauksesta, kun taisi olla jo vähän pidempi aika.

      Näine ajatukseni sanoin heipat Hauskalle, luvattuani tulla vielä moikkaamaan sitä ennen lähtöä ja lampsin tallitupaan päin.
      “Hei Rhea”, tervehdin lettipäätä, joka oli selin minuun päin oviaukossa. Tullessani peremmälle huomasin myös sohvalla istuvan naisen. Naisen jaloissa istua kökötti myös meitä pää kallellaan tarkasteleva koira. Tunnistin sen suomenlapinkoiraksi, paksun ja pörröisen turkin perusteella.
      “Moi, Unna olen”, nainen vastasi lyhytsanaisesti ja laski kätensä koiran niskaan, sitä rapsuttaakseen.
      “Tää on Jassa”, Unna jatkoi selkeästi ylpeyttä äänessään. Hymyillen kävelin varovasti lähemmäksi laskien käteni samalla Jassan tasolle. Minulla oli tarpeeksi kokemuksia aroista koirista, jotka käyttäytyivät arvaamattomasti uusien ihmisten lähellä. Lapinkoira haisteli sitä hetken, totesi minut vaarattomaksi ja meni takaisin emäntänsä jalkoihin.
      “Mä oon Alva. Sen rautiaan Hauska suokin hoitaja”, esittäydyin ja jatkoin kaapilleni. Käännyin parahiksi näkemään naisen nyökkäyksen ja Rhean koira tutustumis yrityksen. Kaivelin hetken kaappiani, etsien sieltä omaa satulasaippuaani.
      “No, kuka lähtee varuste putsaukseen mukaan?” kysyin iloisesti ympäri kääntyen löydettyäni etsimäni.

      Unna:
      Aikaisemmin niin autio ja hiljainen tallitupa ei ollutkaan enää autio. Suokkifaneihin kuuluvat Rhea ja Alva olivat pölähtäneet sisään lähes peräjälkeen. Jassa oli tervehtinyt uusia tuttavuuksia ja pyörähtänyt takaisin jalkoihini huomattuaan ihmiset herkuttomiksi eli auttamattoman epäkiinnostaviksi.
      “Mie voisin ainakin lähteä”, vastasin ujosti Alvan kyselyyn varusteiden puhdistamisesta.
      Olisi huomattavasti mukavampaa puhdistaa varusteita seurassa kuin yksin. Rhea lupautui myös mukaan ja haimmekin tuota pikaa varusteet, ämpärit, satulasaippuaa ja nahkarasvaa ja levittäydyimme ympäri tallitupaa.
      “Te taidatte myös osallistua Tie Tähtiin kilpailuihin?” Kysyin, vaikka tiesinkin jo vastauksen.
      “Tähkällä mediumiin”, Rhea vastasi välittömästi saippuoidessaan reippaasti suitsia.
      “Me ollaan samassa tiimissä”, Alva sanoi. “Hauskalla mediumiin myös.”
      “Mie meen Lillillä easyyn”, sanoin yrittäessäni peittää kauhistustani siitä kuinka paljon taitavampia ratsastajia vieressäni istuikaan.

      Jatkoimme varusteiden puhdistusta rupatellen. Rhean ja Alvan kanssa oli helppo rentoutua heidän ylläpitäessään keskustelua. Vastailin jatkuvasti pidemmillä lauseilla yllättäen jopa itsenikin moisesta puheliaisuudesta. Jassa torkkui pöydän alla ja tunnelma oli kaiken kaikkiaan leppoisa.
      “Mie kävin Nadjan pitämällä koulutunnilla ja se meni kyllä sanalla sanottuna surkeasti”, paljastin irvistäen. “Lilli oli kyllä hieno, mutta en ole ratsastanut ihan älyttömiä ja erityisesti harjoitusravi tuottaa ongelmia ja laukkaympyrät meinaavat kaatua sisällepäin ja soikioiksi. Nadja yritti lohdutella, mutta mitäpäs se vaikutti. Ootteko te ratsastaneet kauankin? Ja pitääköhän siellä Tie Tähtiin kilpailuissa olla ihan kisatakit ja kaikki?”
      Siirsin puhtaat suitset syrjään ja jatkoin satulan parissa.

      Rhea:
      Alva ilmoitti suureen ääneen, että nyt alkaisivat varusteidenputsaustalkoot. Hyvä niin, viime kerrasta olikin jo aikaa. Nappasin Tähkän molemmat suitset satulahuoneesta mukaan, ja aloin purkamaan kuolaimettomien remmejä yksi kerrallaan tallituvan lattialle. Ne olivat olleet ahkerassa käytössä ja se näkyi. Pitäisi pikkuhiljaa ruveta keräämään hillopurkkiin käteisvarantoa uusien ostoa varten. Hieman jopa yllätyin miten puhelias Unna oli. Ensivaikutelmaltaan nainen oli hiljainen, mutta ei vaikuttanut hermostuneelta, tai siltä että haluaisi paeta paikalta. Vilkaisin Jassaa, joka ei näyttänyt juuri piittaavan meistä. Unna taisi todella pitää eläimistä.
      “Pakastepitsasta vetoa, että kokoat noi väärin”, Alva tirskahti kun kääntelin hämmentyneenä puhtaaksi hinkattua remmiä käsissäni. Mistäköhän kohtaa suitsia olin senkin napannut.

      “Turha murehtia, eiköhän ne seuraavalla kerralla suju jo paremmin. Kymmeneen treeniin mahtuu aina yksi normaalia huonompi ja yksi normaalia parempi”, kannustin epäonnistuneesta koulutunnista kertonutta Unnaa ja naurahdin mielessäni itselleni. Kuulostin ihan keskiviikon aamutreeneissä vierailevalta urheilupsykologilta. Jotain ajatuksia niistä kilometriluennoista oli kuin olikin tarttunut mukaan.
      “Vaikka ei meilläkään kovin ruusuisesti ole mennyt. Tähkä on hetken aikaa ollut tosi hankala ratsastaa”, huokaisin ja irvistin pelkästä mielikuvasta.
      “…mutta paranemaan päin. Loma on tehnyt meille molemmille varmaan hyvää”.
      Unnan kysyessä ratsastuskokemuksestamme, selitin pikaisen tiivistelmän siitä kuinka viitisen vuotta päädyin perheestämme ainoana vaihtamaan ravipuolelta aktiiviseen ratsastukseen. Naisen mainitsemaa kisatakki asiaa jäin miettimään. Todellisuudessa minulla ei ollut hajuakaan kuinka totiset kilpailut edessä olivat. Tapeltaisiinko kärkisijoista verenmaku suussa, vai olisiko kisapäivän jälkeen luvassa pullakahvit satulahuoneessa.

      Alva:
      Päädyimme Rhean ja Unnan kanssa tallitupaan varuste talkoisiin. Jokainen hinkkasi kilpaa milloin mitäkin suitsen pätkää ja jalustinhihnaa, surkeiden vitsien lentäessä suuntaan jos toiseenkin. Välillä Rhean ja minun välinen vitsailu meni niin omituiseen suuntaan, että Unna vain tuijotti meitä hölmönä, meidän räkättäessä jollekin typerälle puujalka vitsille. Unnan kysyessä ratsastustaustoistamme, annoin epämääräisen selityksen isoäidin hevosesta, parista ratsastuskoulu vuodesta ja vuokraponista. Unnan ilmeestä päätellen hän ei ehkä ymmärtänyt koko selitystäni, muttei hän antanut sen haitata keskustelua. Jutustelun jatkuessa törmäsimme aiheeseen nimeltä Tie Tähtiin kisat.
      “Oon luultavasti aika kuollu siinä vaiheessa, kun toinen osis on siellä Lehtovaarassa. Mun kisajännittämisellä monen tunnin automatkoista tulee aika tuskaa. Niihin on vielä aika pitkä aika, mutta montakohan traileria ja rekkaa Hallavasta lähtee?” mietin ääneen ja huokaisin hyväntuulisesti. Olin toki kisannut muutamia kisoja. Hyvänä mainintana esimerkiksi syksyiset Hallava Cup kilpailut, jossa loppu rankingissa oltiin omassa luokassa toisia. Mutta jännittäminen ei ainakaan helpottaisi kisojen suuretessa.
      “Missä se Lehtovaara on?” Unna kysyi. Veikkasin, ettei nainen ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tallista.
      “Se on Lapissa. Kolarista vähän matkaa pohjoseen päin”, Rhea vastasi puolestani. Unnan silmät suurenivat aavistuksen.
      “No joo, mä jännitän sitten varmaan teidänkin edestä”, nainen sanoi ja Rheaa ja minua nauratti.

      Hyvässä seurassa varusteidenkin putsaus sujui mukavassa temmossa ja muutaman kerran tallissa käyneet aikaisessa olevat tuntilaiset vähän kummastelivat vitsin veistoamme. Unnastakin alun hiljaisuuden jälkeen kuoriutui ihan sosiaalinen tapaus, Rhean höpöttäessä sanoja jokaisen suuhun. Pikkuhiljaa saadessamme varusteiden siivoamis operaatiota valmiiksi oli keskustelu rönsyillyt muutaman mutkan kautta hevosharrastuksen alkuajoista nykyhetkeen, josta opiskeluun ja työpaikkaan. Oli mukava päästä Unnaankin tutustumaan paremmin, sen tallikäytävien nyökkäilyn siasta. Olimmehan me kuitenkin samassa TT-tiimissä ja kaikkea. Harmitti tosin vähän, että Rhea oli eri joukkueessa, mutta mikäs sen parempaa, kuin päästä vähän naljailemaan paremmilla suorituksilla. Jos nyt sellaisia sattuisi edes osumaan kohdalle.
      “Huooh, mun sormiin sattuu”, Rhea valitti leikillään, saatuamme vihdoinkin viimeisenkin otsapannan putsattua.
      “Vali vali. Nyt voit sitte mennä ilosena kisoihin näyttämään puhdasta satulaa. Vaikka uskoisinkin, että joudut ne putsaamaan vielä vähintäänkin kerran”, naureskelin Rhean kommentille. Unna vaikutti tyytyväiseltä siisteihin Lillin suitsiin ja satulaan.
      “Seuraavan kerran voidaan sitte harjotella sykeröiden tekemistä”, nainen heitti vitsikkäästi. Mitäköhän siitäkin mahtaisi tulla?

      Unna:
      Muut taisivat kuvitella heittoni sykeröistä vitsinä, vaikka olinkin tosissani. En ollut koskaan väkertänyt minkäänlaisia solmuja hevosten harjoihin ja googletettuani olin ollut kauhuissani. Minä en ainakaan sohisi Lillin kaulan, saati sitten silmien, lähellä minkäänlaisilla neuloilla. Mietin Lehtovaaraa kauhunsekaisin tuntein, lapissa yleensä kaikki tunsivat kaikki ja pahimmillaan joku tunnistaisi minut ja paljastuisin. Tai lähinnä nimeni paljastuisi, mutta se olisi jo tarpeeksi kamalaa. Mieleeni muistuivat kaikki kamalat nimittelyt yläaste ja lukioaikana saamelaisuuden vuoksi. Milloin olin ollut shamaani ja milloin taas ilkeät tytöt – ja pojat olivat laulaneet nunnukanunnukaa ympärilläni. Kyyneleet meinasivat kihota silmiini pelkästä ajatuksesta ja yskähdin hieman pyyhkien silmiäni.
      ”Jokohan siitepölyaika alkaa kohta kun silmiä kutittaa”, yskäisin.
      ”Ei kai se vielä”, Alva sanoi hivenen hämmentyneenä.
      ”Toivottavasti et oo hevosille allerginen!” Rhea huudahti.
      ”Tai heinille tai jollekin sellaiselle, voisihan se olla sellaistakin!” Alva jatkoi.
      ”Ei mun pitäis olla”, mutisin.

      Kun kaikkien sormet muistuttivat kurttuisia nakkeja olimme saaneet urakkamme päätökseen. Veimme tavaroita paikoilleen ja katselin vaivihkaa Rheaa ja Alvaa. En ymmärtänyt miksi he olivat niin ystävällisiä minulle, vaikken ollut tehnyt mitään heidän hyväkseen.
      ”Mennäänkö hörppään kahvit?” Rhea ehdotti ja suostuimme ilomielin.
      Kahvipannussa oli tervaa muistuttavaa litkua ja Alva lupautui naureskellen keittämään sitä lisää.
      ”Tätä vois leikata veitsellä”, hän naureskeli kaataessaan pannusta vanhaa kahvia viemäriin.
      Nappasin keksin keksipurkista ja pureskelin nautiskellen.
      ”Nää suklaapisarat on kyllä mun lemppareita”, kerroin, vaikka epäilin, että fakta ei välttämättä kiinnostaisi kovinkaan monia. ”Mulla on pelkkä kisapaita, sellainen valkoinen. Taidan mennä sillä sitten kisoissa, jos ei löydy edullisesti sopivaa takkia.”
      Jassa nousi haukotellen ylös ja venytteli. Se tallusteli viereeni istumaan ja kerjäsi häpeilemättömästi. Pudistin sille päätäni ja naurahdin. Koira yritti tarjota tassua ja sai vain uuden päänpudistuksen.

      Rhea:
      Unna niiskutti ja epäili siitepölyaikaa. Kärsin kyllä itsekin siitepölyallergiasta, mutta omat oireeni ilmaantuivat yleensä vasta kesä-heinäkuun taitteessa. En osannut siis sanoa juuta enkä jaata kevätallergiasta. Tähkän enkkusuitset kiilsivät kauniisti ikkunassa tulvivassa valossa eivätkä kuolaimettomatkaan enää näyttäneet täysin maatuneilta ja mätääntyneiltä. Nyt maistui kahvi. Alvan laittaessa pannun porisemaan, kurotin yläkaapista kolme vaaleanpunaista kahvimukia.
      “Aika söpöt”, hymähdin asettaessani ne keittiötasolle riviin. Kun Alva oli täyttänyt kupit höyryävän kuumalla kahvilla kipitin Unnan esimerkkiä seuraten keksipurkille hakemaan oman osani. Käteeni mahtui kahvikupin lisäksi perinteinen Ballerina-keksi. Sen nougat täytteisen version kiersin kaukaa.

      “Multakin puuttuu kyllä kisatakki. Hyvällä tuurilla löytäisin uuden jostain alesta tai käytettynä, mutta saattaa olla turha toivo kun ulkokisakausi on juuri alkamassa”, mietiskelin istuuduttuani takaisin alas. Kahvikuppi lämmitti ihanasti sen ympärille puristuneita käsiä.
      “Pitää ostaa siihen harmaaseen ja pimeeseen aikaan, kun kukaan ei käy missään kisoissa kotitallia kauempana”, Alva neuvoi virnistellen.
      “Voi olla kyllä vaikea löytää tähän aikaan kohtuuhintaan”, Unna myötäili ja nyökytteli.
      “Vitsi mä haluaisin uittamaan hevosia ja iltamaastoon lämpimässä säässä”, haaveilin.
      “Jep se on ihanaa. Siihen taitaa kyllä mennä vielä muutama kuukausi”, Alva huokaisi. Kevään korvilla aina haaveili lämpimistä ja valoisista kesäseikkailuista. Totuus oli kyllä, se että viimeistään heinäkuun lopulla paloi hermot jatkuvaan paahteeseen ja alkoi laskemaan taas päiviä lumilautailukauden alkuun. Olin oikeasti enemmän talvi-ihminen. Kunhan pääsi lautailemaan. Tänä talvena luontoäiti oli suosinut laskettelijoita, ja rinteet olivat edelleen huippukunnossa.

      Alva:
      Kahvi lämmitti mukavasti matkalla vatsaan, enkä kehdannut mainita, että yleensä join mielummin teetä, mutta kahvikin oli ihan siedettävää. Kunhan siinä oli paljon maitoa. Napsimme kilvan keksejä tallituvan purkista ja veikkasin, että kohta alkaisi loppu häämöttää. Pitäisi varmaan käydä keksiostoksillakin, keskustelussa mainittujen kisakama ostoksien ohella. Takki ja saappaat minulta kyllä löytyi, mutta siistiä valkoista paitaa sai kyllä minun vaatekaapistani hakea ihan kissojen ja koirien kanssa.
      “Mutta miettikää, että kohta voi käydä jo vähintäänkin kahlaamassa ponien kanssa”, hihkuin. Kyllä siihenkin vielä vähän aikaa menisi, mutta aina sai haaveilla.
      “Saisinkohan mie Lillin joskus lainaan? Jos lähtis vaikka maastoon”, Unna mietti ääneen. Unnasta ja Lillistä tulisi kyllä tavattoman sympaattinen kaksikko.
      “Ihan varmasti saat!” Rhea puolestaan hehkutti. Kyllä Aleksi varmaan heltyisi. Ja jos ei niin viimeistään Nadjalta voisi kinuta. Kahvin huvetessa jututkin alkoi käydä vähiin ja Jassakin taisi hieman tylsistyä monen tunnin istuskeluun. kellon lähetessä kuutta, muistin yhden asian.
      “Äsh, hitto! Mä lupasin mennä auttamaan Nadjaa tätitunnille, kun ne hyppää tänään jotain pikku esteitä. Ja sen jälkeen on estetuntikin ja mun piti auttaa sielläkin. Tää on nyt vähän lentävä lähtö, mutta heippa. Oli kunnia jutella ja putsata varusteita teidän kanssanne”, sanoin ja niiasin teatraalisesti. Rhea ja Unna naurahtivat ja toivottivat onnea estetolppien kantoon.

      Tolppien kanto sujui ilman mitään ihmeempiä sekoiluja, pientä myöhästymistä lukuunottamatta. Nadja lähetti minut hakemaan hitaamman puoleiselle Mollylle raipan tallista ja tallustellessani takaisin tallitupaan, huomasin ikkunasta Rhean ja Unnan juttelemassa. Molemmat nauroivat parhaillaan jollekin jutulle ja minuakin hymyilytti. Rhean käsipuolessa oli tytön oma kultakimpale, toisin sanoen Tähkä, joka ei tosin tällä hetkellä vaikuttanut olevan verrattavissa mihinkään kuparia arvokkaampaan. Tamma nimittäin säpsyi kovana puhaltavaa tuulta ja ties mitä muita mörköjä, joita saattoi vaania minkä tahansa nurkan takana. Jassa tuijotti hevosta järkyttyneenä Unnan jaloista. Tilanne oli jotenkin todella koomisen näköinen ja naureskelin sille edelleen saapuessani maneesiin, niin, että Nadjakin kysyi mikä on niin kovin hauskaa. En vaivautunut selittämään huonoa huumorintajuani.

      • Tätä vastausta muokkasi 2 kuukautta sitten Rhea Kiurula.
      • #50408 Vastaa
        Unna Kivivaara
        Osallistuja
        • Postauksia: 65
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tykkään hirmuisesti siitä miten rohkeasti ja sujuvasti käytät muiden hahmoja. 🙂 Kiitos tarinointiseurasta!

    • #51262 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kerrankin rauhallista laukkaa
      Inkan kouluvalkka

      Rhea kiristi Tähkän satulavyötä hymyillen. Suokkitiimin oma valmennus keväisessä auringonpaisteessa! Ei tainnut olla montaa parempaa tapaa viettää iltapäivää. Tiedä sitten tekikö seura kaltaisekseen vai muistuttivatko ratsukot alunperinkin toisiaan. Hevosten pullistelusta ja Tähkän keväisestä virittäytyneisyydestä huolimatta itsepintainen virnistys puski molempien ratsastajien kasvoille.
      “Voitin kisan!”, Rhea hihkaisi saadessaan satulavyön sopivaan reikään. Alva näytti vielä taistelevan Hauskan satulan parissa.
      “Ihme kilpaurheilija”, Alva tuhahti ja pudisti päätään. Rhea vastusti halua näyttää lapsellisesti kieltä. Ei, sillä että se olisi ollut epätavallista käytöstä Rhealta, mutta nyt oltiin sentään kouluvalmennuksessa.
      “Suokkijyrälle ja ratsastajalle onnea valmennukseen”, Rhea huikkasi Alvalle ja käänsi Tähkän kaviouralle.
      “Sitä samaa toiselle suokkijyrälle”, blondi virnisti ja jätti kiusallaan toivottamatta onnea myös ratsastajalle. Rhea nauroi.
      Inka ohjeisti jo alkukäyneissä rentoutumaan. Se ei ollut uusi ohje, mutta Tähkää ratsastaessa aina tarpeellinen. Rhea venytteli jalkojaan heiluttelemalla niitä ilman jalustimia. Polvi oli parantunut hyvin ja kesti vihdoin lääkärinkin mielestä normaalia toimintaa lähes kaikissa tilanteissa. Virheasentoja ja yliojennusta esti nyt kinesioteippaus ja kuulemma myös ne kaikki oudot fysioterapialiikkeet, joita Rhea oli pakottanut itsensä tekemään treenien jälkeen. Onneksi Tähkäkin oli pysynyt terveenä. Talven aikana suurin vaiva oli ollut haava lautasessa ja naarmu turvassa. Nekin olivat tulleet tarhassa riekkuessa ja parantuneet nopeasti ilman ihmeellisempää hoitoa.

      Inka komensi molemmat ratsukot omille pääty-ympyröilleen laukkaamista varten. Simppeli laukkatehtävä laittoi ratsastajan kunnolla töihin. Varsinkin kun rauhalliset käynti-laukka siirtymiset eivät aina sujuneet niin helposti Tähkän kanssa. Ehkä Inkan harjoitukset olivat auttaneet löytämään oikeita nappuloita tai sitten auringonvalo loi hetkellisen illuusion paahtavan kuumasta elokuisesta illasta, oli miten oli Tähkä tuntui yllättävän rauhalliselta. Ensimmäisellä kierroksella se reagoi laukkapohkeeseen, jopa hitaasti. Sitä vetelyyttä ei tosin kauaa kestänyt. Sopivasti tallin suunnasta tullut tuulenpuuska puhalsi kentän yli ja Tähkä sai siitä aiheen ottaa vähän turhaa kipinää. Tamma loikkasi vauhdilla eteenpäin varmistaakseen, ettei mokoma ilmavirta saavuttaisi sitä uudestaan. Ratsastaja oli onneksi varautunut lennokaampaan lähtöön ja Rhea käänsi Tähkän samantien pienelle voltille. Tamma näytti nyrpeää naamaa, mutta hidasti kiltisti käyntiin. Rhea antoi Tähkän kävellä kierroksen ja nosti ympyrän avoimelta puoliskolta uuden laukan. Tällä kertaa nosto sujui asiallisesti ja Inka nyökkäsi hyväksyvästi.

      “Jos tuntuu, että ponit on lapasessa, niinku ne nyt kummallakin vaikuttais olevan, niin voitte jatkaa laukkaa ensin ihan siinä ympyrällä…”, Inka ohjeisti kentän keskeltä. Rhea antoi Tähkälle vähän pidempää ohjaa ja tarkkaili, ettei poni lähtenyt kaahaamaan. Se pysyikin yllättävän hyvin paketissa, ja molemmat suokit pääsivät siirtymään uralle laukkaamaan. Rhea nautti siitä, että Tähkän laukka oli kerrankin täysin kontrollissa. Ratsastaja sai päättää vauhdin itse ilman, että poni nakkeli niskojaan. Inka ei kuitenkaan antanut matkustella. Rhea sai ohjeeksi kokeilla temponvaihteluita askellajin sisällä. Pitkällä sivulla Tähkä kokosi askeltaan jo ihan näppärän tuntuisesti. Inkan käskiessä siirtymään rentoon loppuraviin oli Tähkä selvästi parantunut alkutunnista. Tamma malttoi venyttää eteen ja alas, eikä kytännyt enää epäluuloisesti aidalla roikkuvaa riimunnarua tai puusta toiseen lennähteleviä pikkulintuja.

      “No miten meni?”, Alva ehti kysyä tärkeimmän kysymyksen ensiksi.
      “Ihan mukavasti. Ensimmäiset valmennukset ulkokentällä on aina vähän jännittyneitä, mutta hyvin tää rentoutu loppua kohden”, Rhea analysoi ja kumartui rapsuttamaan Tähkää alempaa kaulasta. Se malttoi vihdoin kävellä pää rennosti alhaalla vaikka mulkoilikin epäilyttäviä kiviä ja kantoja ihan varmuuden vuoksi.
      “Hauskakin oli hyvä! Tää enteilee hyvää viikonlopun kisoja ajatellen”, Alva hymyili.
      “Yleensä jos menee epäilyttävän hyvin valmennuksessa niin radalla…”, Rhea madalsi ääntään.
      “Lopeta!”, Alva kiljaisi ja olisi epäilemättä tukkinut kämmenellään Rhean suun jos he eivät olisi olleet hevosten selässä.
      “Ei vaan tästä tulee oikeesti hauskaa”, Tähkän selässä keikkuva ratsastaja nauroi.
      “Mieti saadaan matkustaa Lappiin asti ja tavata vaikka miten paljon muiden tallien ratsastajia”, Alva haaveili.
      “Ja mieti miten monta kahvia mun pitää ostaa jostain ABC:ltä, että pysyn hereillä”
      “Epäilen aika montaa”, Alva sanoi ja siristi silmiään näyttääkseen siltä, että pohti kysymystä ankarasti.
      “Mutta jotain mä oon oppinut lumilautailu reissuilta: Parasta on ehdottomasti yöpyminen kisakylässä”, Rhea julisti
      “Äläkä unohda matkaeväitä!”, Alva lisäsi ja maastopolulla kuului jälleen suokkikaksikon hyväntuulinen nauru.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten Rhea Kiurula.
      • #51264 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        En kestä. Rhea ja Alva on kyllä niin hervoton kaksikko, ja kirjotat niistä niiin hyvin! Hyvä, että Tähkäkin oli taas kiva vaikka näkymättömät tuulenpuuskkat olikin vähän jänniä.

    • #51281 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kohtaaminen keittiössä
      Tie Tähtiin osakilpailut Lehtovaarassa

      “Arvatkaa mitä. Mulla on nälkä”, Rhea kuiskasi. He olivat vihdoin malttaneet lopettaa juttelemisen, mutta iltapalasta alkoi olla jo aikaa.
      “Käydään hakemassa keittiöstä ruokaa. Mulla on siellä eväitä?”, Alva ehdotti.
      “Jes! Lähteekö Kaarnakin mukaan?”, Rhea kysyi ja veti pörrösukkia jalkaansa. Viileässä mökissä ei viitsinyt hiippailla paljain varpain.
      “Ei kiitos. Mä voin jäädä nukkumaan”, Kaarnan ääni kuului viereiseltä patjalta. Hämärässä ei paljoa mitään erottanut.
      “Selvä juttu. Me tuodaan sullekin”, Alva ilmoitti reippaasti. Jostain Kaarnan suunnasta kuului ei tarvitse mun takia -kommentti, mutta sitä Alva ei ottanut kuuleviin korviinsa. Tottakai he toisivat kaikille välipalaa.
      Rhea laskeutui varovasti alas parvelta Alva perässään. Mökki oli hämärä, eikä ikkunastakaan näkynyt kuin ympäri vuorokauden palava haalea pihavalo. Jostain kuului vaimea kuorsaus, ja neljän hengen huoneesta hiljaista puhetta. Joku puhui unissaan tai sitten siellä puitiin vielä tulevaa kisapäivää. Rhea oli kolauttaa päänsä seinässä roikkuvaan poronsarvikoristeeseen kun hän hortoili pimeässä. Alva avasi keittiön oven ja tytöt pujahtivat peräkanaa sisään.

      Joku räpsäytti keittiön kattovalon päälle. Kaapista napattu juomalasi lipesi Rhean kädestä. Hän näki jo silmissään miten lasi osuisi lattiaan ja pirsoutuisi säpäleiksi mökin keittiöön. Kun ihmeen kaupalla Alva onnistui valtavalla kyykkyhypyllä loikkaamaan Rhean jalkojen juureen ja nappaamaan lasin ilmasta kiinni ennen kuin se osui lattiaan. Alva huusi ensiksi. Vai oliko se Rhea. Äänestä ei saanut selvää kenen suusta se oli peräisin. Hetkinen, kirkuiko Ohto? Ainakin se puristi rystyset valkeina ovenkarmia. Rhea peitti kasvonsa käsiinsä ja vältti katsomasta Alvaan päin, jotta ei vain rupeaisi nauramaan. Alva taas kyykisteli edelleen lattianrajassa vesilasi kädessään. Hengitä sisään ja ulos. Sisään ja ulos, Rhea kertasi mielessään eikä uskaltanut liikahtaa.
      “…sori mä. Tai siis olin tulossa hakemaan vettä, enkä tienny että te ootte täällä”, Ohto mutisi pitkän hiljaisuuden päätteeksi. Mistäs sitä nyt olisi voinut tietää. Rhea ja Alva olivat jättäneet valot sytyttämättä ja hiipineet niin hiljaa kuin osasivat jotta eivät herättäisi muita.
      “Ei se mitään meiän ei ollut tarkoitus säikäyttää”, Alva sanoi ja hihitys karkasi tytön huulilta. Oli se kieltämättä kummallinen tilanne. Kolme yöpukuun pukeutunutta ihmistä paikalleen jämähtäneinä.
      “No mä tuota tästä… Hyvää yötä ja onnea huomiseen”, Ohto sanoi ja poistui vähin äänin keittiöstä. Siinä vaiheessa Rhea ei voinut enää hillitä naurua. Alva kierähti selälleen keittiön lattialle hihittämään.
      “Okei. Nyt häivytään täältä. Ennen kun. Yllätetään. Joku muukin”, Rhea sai naurultaan sanottua lauseen muutamassa pätkässä. Hän ojensi Alvalle käden ja kiskaisi blondin maasta ylös seisomaan. Kylppäristä kuului vesihanan ääni. Ohto oli näköjään kokenut paremmaksi poistua paikalta ja täyttää vesilasinsa jossain muualla,

      “Kaikki ihan hyvin?”, Kaarna kysyi omituinen ilme kasvoillaan Alvan ja Rhean palatessa parvelle. Meteli oli ilmeisesti kuulunut ylös asti.
      “Joo. Meillä oli vain omituinen välikohtaaminen Ohton kanssa”, Alva hihitti.
      “Mutta saatiin välipalaa”, Rhea virnisti. Alva oli poiminut molempiin käsiinsä niin monta suklaahippukeksiä kun vain oli mahdollista ja levitti niitä nyt järjestelmällisesti riviin talouspaperiarkin päälle, Rhean keksien viereen.
      “Saa ottaa. Meidän ryöstöretken tulos”, Rhea hymähti ja nyökkäsi Kaarnaa kohti.
      “Ja tarkennetaan vielä, että me haettiin nää meidän omasta kassista ei varastettu Aleksilta”, Alva täydensi.
      “Tästä ei sitten puhuta huomenna”, Rhea mutisi jyrsiessään ballerinakeksin reunaa. Kaarnakin virnisti pienesti ja nosti peukun pystyyn.
      “Voi Ohto parkaa. Jäiköhän sille ikuiset traumat”, Alva sanoi ja pudisteli päätään.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten Rhea Kiurula.
      • #51284 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 159
        • Perus pullaponi

        <3

        Tää oli just sitä mitä kaipaa kiukkusena päivänä koska tästä tuli ihan super hyvä fiilis ja muutenkin tommosen kohtaamisen vois niin hyvin kuvitella tämmösellä porukalla tapahtuvan.

      • #51287 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        Tälle ei voi muuta kun hymyillä. Ihan mahtava.

      • #51305 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Komppaan muita, hauska tarina! Alva ja Rhea on kyl sellanen parivaljakko jolle aina sattuu ja tapahtuu 😀 Saat 2sp

    • #51291 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kerran Kahvilla

      Rhea naputteli ärsyyntyneenä auton rattia, radiosta tuli pelkkää kuraa eivätkä treenitkään olleet oikein sujuneet -ei rinteessä eikä tallilla. Tähkä oli ollut kiireinen ja kireä, ja alle neljä kierrosta hampaat irvessä väännettyä Rhea oli päättänyt, että maastoilu olisi parempi vaihtoehto. Muutama laukkapätkä oli tuulettanut tehokkaasti aivoja, ja Tähkä oli lopuksi malttanut ravata ainakin rennommin kun kentällä. Oikeastaan Rhealla ei olisi edes ollut aikaa käydä tallilla, mutta ahdistus Tähkän liikuttamisesta painoi niin kovasti että poni oli ollut pakko saada edes jotenkin liikkeelle. Alvaa olisi voinut pyytää avuksi, mutta jostain syystä Rhea ei kehdannut. Alva oli pelastavana enkelinä juoksuttanut Tähkän liinassa jo maanantaina ja ratsastanut kentällä tiistaina, kun Rhea oli huidellut pitkin poikin kauempana hiihtohississä ja kuntosalilla. Ei hän halunnut leimautua huonoksi hevosenomistajaksi. Kyllä Rhea yritti järjestää aikaa kaikelle, mutta välillä aikataulu oli niin tiukka ettei Rheankaan kaltainen säheltäjä onnistunut juoksemaan paikasta toiseen niin nopeasti. Alvan Rhea oli kuitenkin kahville kehdannut pyytää. Tyttö parkkeerasi auton yllättävän näppärästi pienen parkkipaikan ahtaaseen väliin, ja nappasi puhelimen etupenkiltä mukaan. Snapchatin viestitulvasta päätellen Alva oli ehtinyt odottaa jo hetken kahvilan edessä, ja epäillyt Rhean tulevan nopeammin jos lähettäisi huutomerkkejä toisensa perään. Ystävien kohtaaminen ei ollut niin harmoninen ja onnellinen kuin elokuvissa. Alva ei juossut halaamaan Rheaa vaan odotti kädet tiukassa puuskassa kaveriaan kahvilan ovella.
      “Katos katos, kehtasit viimein saapua”, Alva totesi ja marssi sisään.

      “Jännittääkö seuraava osis?”, Alva kysyi ja tilasi jättibrownien lähes yhtä ison vaniljajäätelöpallon kera. Rhean sanoin: tämä oli sitä psyykkistä valmentautumista.
      “Joo eniten se meneekö Tähkä koppiin”, Rhea huokaisi ja mulkaisi pahasti takanaan seisovaa miestä joka törkki kaksikkoa eteenpäin linjastolla.
      “Mulle sama”, Rhea tilasi kassatytöltä annoksensa ja loi väsyneen mutta leveän hymyn ystävälleen.
      “Kunnon suklaaöverit”
      “Se on pakko, että jaksaa kisata”, Alva virnisti. Tytöt etsivät vapaan ikkunapöydän, joka oli somasti syvennyksessä ja ennen kaikkea siellä juoruili ei kuulunut muiden kahvilassa istuvien korviin. Kevään aikana siitä oli tullut lähes vakiopaikka purkaa ratsastustuntien ja itsenäisten treenien onnistumisia ja epäonnistumisia, sekä kikattaa instagramin Fail-videoille. Melko hyvän videon olisi voinut Rheastakin kerätä. Tyttö heilautti itsensä vähän turhan reippaasti pehmeälle sohvalle istumaan ja onnistui kippaamaan suklaakastiketta kahvilan vaalealle pöytäliinalle. pienen sadattelun jälkeen Rhea kohautti olkiaan ja totesi ettei kukaan tietäisi syyllistä. Alvan mielestä suklaatahra muistutti hevosta, mutta Rhea näki siinä lähinnä omituiseen asentoon vääntäytyneen kissan. Onneksi pöytäliinan voisi varmaan pestä pesukoneessa.

      “Mites Eemil?” Alva kysyi suupieli vienoon hymyyn kaartuen.
      “Hyvää sille kuuluu. Meni kyllä eilen pahasti hermot, kun se teki niin paljon parempia voltteja hyppyristä”, Rhea kertoi ja Alvaa nauratti. Ei tainnut yllättää, että Rhea sai poikaystävänsä kanssa riidan aikaan siitä, että toisella sujui treenit paremmin.
      “Me lähetään tänä’ keväänä harjotusleirille Norjaan. Jos sulla ei oo kiireitä niin Tähkän saa laittaa töihin. matias lupautui kyllä hampurilaisateriaa vastaan ajamaan sillä jonkun hölkkälenkin, mutta se ei taida ihan riittää. Voin pyytää, vaikka jotain muutakin vielä tallilta niin sun ei tarvii sitä joka päivä liikuttaa”. Rhea avasi loppukevään suunnitelmia.
      “Tottakai mä ehdin, ja meidän pitää joku päivä vaihtaa poneja jos Aleksi suostuu. Haluun nähä sut Hauskan selässä!”, Alva innostui.
      “Joo siitä tulee hauskaa. hauska on niin hauska hevonen. Okei mä lopetan ennen kun alotan”, Rhea nauroi.
      “Saat muuten tulla mukaan hampparille kiitoksena. Siihen on vielä aikaa, mutta ehditään käydä vaikka kahesti”
      “Jes pääsen tapaamaan Matiaksen”, Alva nauroi.
      “Idioottivaroitus”, Rhea huokaisi.
      “No se ei yllätä jos kerran on sun kaksoisveli
      “Anteeksi mitä. Mä haluan ton kommentin siivuuttamiseen vielä kahvin. Ala tulla!”
      Rhea epäili, että kesään mennessä kassalla työskentelevä tyttö osaisi ojentaa kaksi suklaabrownieta tiskille nähdessään blondi-brunette parivaljakon kävelevän sisään.
      //pahoittelut tarinatulvasta. Nää piti viimeistellä jo viikolla, mutta en millään saanut aikaan

      • #51306 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Tähän ois vielä vahvemmin voinut liittää jotain viime päivien tallitapahtumia, kun nyt tää jäi vähän irralliseksi tarinaksi vaikka toki kivaa luettavaa olikin. Esim jotain pohdintaa kuinka monta päivää kisoihin vielä oli ja mitä ennen niitä pitäisi tehdä tai jotain vastaavaa. Tästäkin 2sp

    • #51292 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ei sittenkään niin kamala traileri

      Kolari oli Rhealle tuttu paikka. Vuosien aikana oli tullut lautailtua niin Ylläksen, Levin kuin Pallaksenkin rinteitä ja niiden ulkopuolella olevia metsäreittejä. Nyt ei kuitenkaan oltu suuntaamassa Lapin hiihtokeskuksiin vaan Lehtovaaran Ratsutilalle Tie Tähtiin kilpailusarjan toisiin osakilpailuihin. Pitkä matka sujuisi luultavasti hyvin tarvittavien pysähdysten ja kahden hepparekan ansiosta. Ainoa ongelma oli se, että matka ei Rhean osalta alkaisi ollenkaan mikäli Tähkä ei kävelisi koppiin. Niinpä Rhea oli päättänyt käyttää vielä viimeisen päivän lastausharjoitteluun mahdollisimman jouhevan matkaanlähdön varmistamiseksi. Äidin hankkima kahden hevosen mentävä koppi perässään Rhea ajoi Hallavaan. Oli vielä aamu ja tallipiha oli ihmeellisen rauhallinen. Mistään muusta kuin parkkipaikalla nököttävästä ylimääräisestä hevosrekasta ei voinut päätellä, että huomenna lähdettäisiin lappiin koko porukan voimin. Viimeistään iltapäivällä talli alkaisi kuitenkin varmasti täyttyä kisavalmisteluja tekevästä porukasta. Rheakin oli aikeissa pyörähtää tallilla vielä illasta, mutta jos halusi Tähkän keskittyvän muuhunkin kun ympärillä pyöriviin tarhakavereihin oli aamupäivä varmasti paljon parempi ajankohta.

      Kasa jääkaapista varastettuja porkkanoita taskussaan Rhea läksi hakemaan Tähkää tarhasta. Pitäisi ehkä ostaa lähikaupasta uusi pussillinen kotimatkalla , jotta äidin illalle suunnittelema sosekeitto ei menisi aivan pilalle. Peruna-porkkanakeitto maistui Rhean mielestä liikaa, no, perunalle ja porkkanalle, mutta muu perhe siitä tykkäsi. Tähkä näytti hapanta naamaa äkätessään Rhean kädessä roikkuvan riimunnarun. vastahan se oli päässyt pihalle ulkoilemaan. Onneksi uhkailu, kiristys ja lahjonta toimi aina. Tai lähinnä se lahjonta. Tähkä ei korvaansa lotkauttanut Rhean puheille siitä, että jos se ei menisi koppiin jäisi lapinreissu välistä. Poni varmaan unelmoi tyhjästä tarhasta, jossa järjestää ohjelmaa kotitallille kituuttamaan jääneelle omistajalle. Lahjomisessa oli vain se huono puoli, että sitten sai koko muunkin hevoslauman peräänsä. Rhea rapsutti Mollya, jolle näytti sekin kelpaavan. Valera taas oli hyvin nopeasti todennut ettei Rhealla ollut mitään annetavaa hänelle ja poistui pukkilaukkaa tarhan toiseen päähän.

      Rhea antoi Tähkän alkuun vain haistella traileria. Ehkä se siten oppisi ettei siellä lymyillyt papurikkohevosia syöviä mörköjä. Kyllähän Tähkä oli ennenkin matkustanut, mutta oli aina pieni haaste saada se sisään traileriin. Varsinkin kun huomenna koko porukka oli lähdössä, ei huvittanut järjestää mitään näytöstä. Omiin ajatuksiin uppoutunut Rhea hätkähti kuullessaan Nikon äänen.
      “Mihinkäs te ootte lähössä?”, poika kysyi ihmetellen. Nikolla oli sylissään kasa Väiskin tavaroita ja muutama loimi.
      “Ei vielä mihinkään. Kunhan tulin tarkastamaan, että tää penteleen poni menee huomenna rekkaan”, Rhea naurahti. Tuntui oudolta nähdä Niko tallilla ilman Ciaraa. Nykyään punapää tuntui seuraavan poikaa kuin hai laivaa.
      “Aa no se selittää. Onnea yritykseen. Mä käyn heittämässä korjatut loimet kaappiin. Nähdään varmaan illalla”, Niko hymyili ja heilautti kättään mennessään.

      Rhea naksutteli kieltään ja töni Tähkää kevyesti lastaussillalla eteenpäin, mutta suokkiahan ei mikään naksuttelu kiinnostanut. Se peruutti siistein tasa-askelin riittävän kauas trailerista ja kääntyi mielenosoituksellisesti häntä ovea kohti. Sinne mokomaan Tähkä ei menisi. Rhea huokaisi turhautuneesti ja lopetti turhan kiskomisen. Pitihän se arvata, että toisellakaan yrittämällä ei onnistuisi. Paitsi onnistui sittenkin. Siinä vaiheessa kun Rhea päätti mielummin syödä porkkanat itse ja ajaa äkkiä kotiin Tähkä painelikin tasaisen varmasti traileriin. Yksi kaksi kolme lastaussilta oli ylittynyt. Tähkä käveli perälle asti siinä toivossa, että siellä olisi ollut heinäverkko tai jotain muuta syötävää. Siinä se seisoi hievahtamatta paikallaan ja pelkkä pää kääntyili herkkujen toivossa. Rheaa alkoi hallitsemattomasti naurattaa ja hän pakkasi Tähkää useammalla porkkanalla runsaiden rapsutusten kera. Kun tähkä edelleen seisoi rauhassa odottaen matkaan lähtöä, Rhea nappasi ponista veljelleen ja Alvalle snapchattiin kuvan saatesanoilla: “Se meni koppiin toisella yrittämällä. Tänään juhlitaan!”
      “Jotkut temput voi tehdä vain kerran. Miten meinasit huomenna onnistua”, Matias kuittasi samantien. Onneksi Alvalla oli optimistisempi näkökulma:
      “Sittehän on hyvin pieni mahdollisuus, että se menee huomennakin”
      Rhea vastasi molemmille irvistävällä naamakuvalla. Huomenna he näyttäisivät Tähkän kanssa, että se luonnistuisi ihan yhtä hyvin.

      • #51308 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Tykkään kyllä sun kirjotustyylistä ihan sikana. Kaikki tarinat on jotenkin niin ihanan arkisia ja Rhea on ihan mainio persoona. Saat 2hp

    • #51546 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Jumppailua

      Aurinko oli kurkistellut pilvien lomasta Rhean saapuessa tallille, eikä tuulikaan ollut kovin navakka. Lämpötila oli aikaisesta kellonajasta johtuen vielä melko viileä, mutta Rhea oli tiukasti päättänyt ratsastaa pelkässä hupparissa. Nythän oli jo melkein kesä. Ainakin elohopea kohosi yhtä korkealle kuin keskimääräisenä juhannusaattona. Tähkällä oli siistimpi huopa päällä ja satulakin selässä eli kentällä pyörivä kaksikko muistutti melkein asiallista kouluratsukkoa. Hidasta, hidasta, hidasta, Rhea hoki mielessään ja käänsi Tähkän uudelle voltille rauhoittaakseen turhan reippaaksi yltynyttä laukkaa. Tamma hidasti pyynnöstä raviin ja Rhea kumartui taputtamaan hevosta kaulalle. Pirteän oranssit kartiot oli aseteltu pituushalkaisijalle pujottelutehtäväksi ja päätyyn merkkaamaan täydellisen kokoista volttia.

      Ästh, sisäpohje ei mennyt läpi ja Tähkä ryskäsi tötterön yli välittämättä tuon taivaallistakaan Rhean yrityksistä hidastaa istunnalla harjoitusravia. Tötterö jäi kenolleen keskelle kenttää, juuri tehtävän tielle. Rhean ei auttanut muu kuin pysäyttää Tähkä ja hypätä alas nostamaan kaatunut kartio.
      “Hei älä turhaan, mä voin nostaa”, kentän laidalta kuuluva ääni hätkäytti Rhean. Seela seisoi kädet ristittyinä ja nojasi aitaa vasten.
      “Oi kiitos”, Rhea sanoi aidosti iloisena tunnistettuaan tytön.
      “Muitakin näköjään aikaisin liikkeellä?”
      “Tulin selvittämään ajatuksia ja moikkaamaan Savua. Se taisi tosin arvostaa enemmän Pilkun kanssa riehumista”, Seela hymähti vaimeasti. Sen enempää tyttöä tuntematta Rhea epäili Seelan olleen viime aikoina melkoisen tiukassa tapahtumapyörteessä. Niko ja Ciara kuvio saattoi kiristää yhden jos toisenkin hermoja.
      “Turpaterapia on ylivoimaisesti kaikkein parasta”, Rhea hymyili. Se oli totta. Tallin ulkopuolisen elämän tuntuessa kaatuvan päälle oli helppo pujahtaa Tähkän karsinaan nauttimaan sen pehmeästä talvikarvasta ja sileästä turvasta.

      “Jos millään ehdit niin haluaisitko ottaa meistä yhden videon”, Rhea ehdotti varovasti. Olikohan se tyhmää. Eihän hänellä ollut mitään tietoa Seelan aikatauluista tai siitä halusiko tyttö ylipäätään katsella Rhean naamaa yhtään enempää kuin oli pakko. Onneksi Seela ei jättänyt Rheaa odottamaan pitkäksi aikaa. Tyttö myöntyi
      nyökäten ja totesi ettei hänellä ollut tänään mihinkään kiire.
      “Mun kännykkä on siinä tolpan vieressä, mutta voit ottaa omallakin”, Rhea sanoi ja ohjasi Tähkän takaisin tötteröille. Tietenkään tehtävä ei sujunut täydellisesti muiden katsellessa, mutta ainakaan kartioita ei kaatunut enempää. Tähkän ravin säädeltävyys parani ja se tuntui keskittyvän paremmin jalkojensa asetteluun.

      “Hyi. Kun mä oon vino”, Rhea huokaisi kauhistuneena Seelan ojentaessa ottamaansa videota katsottavaksi.
      “Mutta voisi se olla kamalampikin. Siinä oli paljon hyviä pätkiä”, Rhea summasi. Treenien kautta hän oli vähitellen oppinut löytämään huonommistakin suorituksista jotain positiivista. Eikä tämänpäiväinen aamutreeni edes kuulunut epäonnistuneiden listalle.
      “Hyvältähän se näyttää”, Seela kannusti.
      “Millainen fiilis jäi Lehtovaaran osakilpailuista”, Rhea aloitti keskustelun siitä mikä tuntui helpoimmalta. Tähkä käveli reippain askelin kaviouralla ja Rhea joutui hidastelemaan suokkia.
      “Esteistä oon tosi tyytyväinen. Savu hyppäsi hyvän radan ja ollaan esterankingin ykkösiä’, Seela sanoi lyhyen mietinnän jälkeen.
      “Tehän saitte ruusukkeenkin!”, Rhea muisti.
      “Ja vitsit Savu on ihana. Niin symppis ja tosi taitava”, Rhea jatkoi vielä.
      “Niin saatiin. Kouluosuus jäi vähän kyllä harmittamaan, mutta onnistuneet esteet taitaa korvata sen.Teilläkin taisi mennä hyvin”, Seela selitti.
      “Joo. Helpossa B:ssä koulupuolella toisia. Rakettiryhmällä menee aika hyvin”, Rhea muisteli tiimirankingin tuloksia.
      “Niin menee. Pitää treenata ahkerasti kolmansia osiksia ja finaalia varten”, Seela totesi tiukasti, mutta virnisti:
      “Meillä on kaikki mahdollisuudet voittoon”. Se oli totta ja Rhean oli myönnettävä, että kovatasoisessa tiimissä mukana olo hiukan hirvitti. Onneksi Lehtovaaran kisareissu oli näyttänyt vihreää valoa onnistumisille.

      • #51583 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Hei tosi kiva että otit Seelan mukaan tarinaan! Vaikka kuinka tykkään kun Rhean ja Alvan seikkailuista niin vaihtelu virkistää. Oli kans kiva lukee treenitarina mihin oli sekoitettu noin paljon dialogia, mutta silti ratsastustallit oli kuvattu riittävästi. Saat 2sp ja 2kp

    • #51603 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Paluu takaisin

      Rhea oli herännyt ennen seitsemää ilman kellon soittoa. Se kieli siitä ettei kyseessä ollut ihan tavallinen lauantaipäivä.
      “Mihin sitä ollaan näin aikaisin lähdössä?”, Matias murisi. Ruokapöydän ääressä istuvien kaksosten asu oli tismalleen sama: harmaat verkkarit ja vetoketjuton huppari. Kuitenkin sillä erotuksella, että Matias oli vetänyt hupun tiukasti päähänsä.
      “Monesko kuppi kahvia?”, Rhea kysyi sivuuttaen veljensä kysymyksen täysin.
      “Mmm. Eka”, Matias vastasi ja sai Rhean tuhahtamaan pilkallisesti. Tuskinpa. Veli oli hakannut Änäriä pitkälle yli puolenyön ja lupautunut erehdyksessä noutamaan jonkun postipaketin heti aamusta. Postille olisi pyöräiltävä tai käveltävä, sillä Rhea ottaisi auton.
      “No mutta hyvää pyöräretkeä!” Rhea virnuili työntäessään tyhjäksi kaavitun jugurttikulhon tiskikoneeseen. Matias murahti ja epäilemättä harkitsi näyttävänsä keskisormea siskolleen, mutta totesi sen olevan turhan raskasta näin aikaisena viikonloppuaamuna. Sisarusrakkautta.

      “Aja varovasti”, Matias toivotti eteisessä lähtöä tekevälle Rhealle. Äänessä oli ehkä pieni pilkallisuus, mutta se oli kieltämättä hyvä neuvo. Vaikka ajomatka ei ollut pitkä, ei Rhealla ollut paljoa kokemusta yksinään trailerin vetämisestä. Yleensä etupenkillä oli ollut seurana joko joku tallilaisista tai perheenjäsenistä. Rhea ajeli rauhassa Hallavaan traileri perässään. Pronssijoella oli hiljaista. Naapuri oli lähtenyt aamulenkille ja joku lapsiperhe pakkasi pyöriään auton katolla oleviin telineisiin. Tähkää epäilytti tällainen retkelle lähtö. Se steppaili aikansa lastaussillalla kunnes totesi kopin olevan vaaraton ja vieläpä hyvillä matkaeväillä varusteltu. Kun Tähkä ja tavarat olivat siististi ja turvallisesti autossa, Rhea naksautti radion päälle ja käänsi nokan kohti vanhaa kotitallia.

      Tuntui omituiselta ajaa pitkin niin tutuksi tullutta reittiä. Miia oli kutsunut käymään heti kun Rhea kiireiltään ehtisi ja nyt Tie Tähtiin osakilpailuiden välistä oli löytynyt sopiva rako vierailulle. Onneksi radiosta tuleva edelliskesän hittibiisi pakotti laulamaan mukana. Muuten oltaisiin oltu lähellä itkua. Vaikka Rhea viihtyikin Hallavassa hyvin ja oli sosiaalisena ihmisenä tutustunut moniin tallilaisiin, ei se silti vielä aina tuntunut kodilta. Joskus Rhea pyöritteli päässään kuvitelmia: Mitä jos he sittenkin muuttaisivat takaisin? Olisiko Tähkä onnellisempi vanhalla kotitallilla? Vaihtaisiko Rhea maneesin ja tilavan taukotuvan tuttuun hiljaisuuteen? Siinä ei kuitenkaan ollut mitään järkeä. Rhean oli myönnettävä, että jos Tähkä ei asuisi Hallavassa saisi hän heittää hyvästit joko lumilautailulle tai hevosen omistamiselle. Vuorokauteen kun ei saanut lisää tunteja rahallakaan. Ja vaikka olisikin niin auton perässä keikkuva suokki nieli jo riittävän paksun nipun seteleitä.

      Yhden asian Hallavaan muuttaminen oli muuttanut. Rhea oli ruvennut kisaamaan koulua. Ihan tosissaan. Oliko se sitä, että esteratsastus ei enää kiinnostanutkaan? Vai sitä, että ulkopuoliset isommat kisat vetivät puoleensa? Vai sitä, ettei Rhea halunnut jäädä mistään paitsi ja ilmottautui kisaamaan vaikka aikaa ei olisi ollutkaan? Siitä hän ei ollut varma. Ehkä se johtui kuitenkin siitä, että Tähkän kanssa yhteistyö rullasi aiempaa joutuisammin. Toinen sija koululuokasta oli tuntunut kirkkaalta voitolta. Pitkän matkustamisen jälkeen Rhea oli ratsastanut paremman radan kuin aikoihin ja Tähkä oli käyttäytynyt edukseen. Koko ratsastusharrastuksen ajan Rhea oli suhtautunut ratsastuskilpailuihin kakkoslajina. Vähän ehkä vältellytkin. Hän oli niitä ihmisiä jotka joko tekivät täysillä tai sitten eivät osallistuneet lainkaan. Sillä tavalla pettymyksetkin läsähtivät kasvoille kovempaa. Lumilautailussa se oli helppoa. Kaikki riippui itsestä. Omasta osaamisesta, harjoittelusta ja ehkä ripauksesta tuuria. Mutta kun piti tehdä saumatonta yhteistyötä luonteikkaan suomenhevosen kanssa ei riittänyt, että oli harjoitellut rataa kotona. Hallavaan muuton jälkeen Rhealle oli herännyt into kilpailla. Kilpailla sijoituksista. Onnistuneista radoista. Ei ehkä samalla tavalla kuin lautaillessa, mutta silti. Kaksi edellistä osakilpailua olivat jättäneet kutkuttelevan tunteen. Odotuksen seuraavaa kisapäivää kohti.

      • #51604 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        Tää oli jotenkin aivan ihana! Kaiken kyseenalaistaminen tuntu jotenkin tosi aidolta, ja tässä pääsi hyvin myös enemmän Rhean pään sisään. Noiden kaksosten sisarussuhde on kans ihan mahtava.

      • #51640 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Samaa mieltä Alvan kanssa! Mielenkiintoista ja aidon tuntuista pohdiskelua. Muutenkin tarinasta paistoi läpi sellanen arkisuus ja realistisia niinkun sun tarinoista aina. Saat 1hp

    • #51605 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tuttu karsina

      Rhea veti syvään henkeä irrottauduttuaan Miian tiukasta halauksesta.
      “Mä varotan. Et sitten ala itkemään tai mäkin itken ja pitkään”, Miia virnisti.
      “Yritetään”, Rhea huokaisi ja tunsi leveän hymyn hiipivän kasvoille.
      “Tallissa on yksi tyhjä karsina. Siinä Puuman vieressä. Voit laittaa Tähkän siihen tai sitten tarhaan jos juodaan ensiksi kahvia”, Mia selitti ja viittoili kohti tuttua tallirakennusta.
      “Mä oisin niin halunnut antaa sun pitää Tähkää sen vanhassa karsinassa, mutta siellä on nyt poni”, Miia jatkoi.
      “Poni!”, Rhea kiljaisi. “Oisit kertonut. Olisin tullut jo keskellä viikkoa jos olisin tiennyt, että sulla on nykyään poni”
      “Mä ajattelin yllättää. Se tuli viikko sitten”, Miia myhäili tyytyväisenä.
      “Mä taidan laittaa Tähkän tarhaan niin mennään sitten katsomaan sitä ponia”, Rhea totesi ja alkoi ripeästi purkamaan traileria. Miia nosti Tähkän satulan käsivarrelleen ja kantoi sen sisälle talliin. Rhea jäi ulos päästääkseen Tähkän vapaaseen tarhaan jaloittelemaan.

      Rhea silmäili ympärilleen tallissa. Tähkän vanha karsina oli ennallaan. Ovessa näkyi yhä reippaamman tarhaanlähdön jättämä kavionjälki ja väri oli sama vaaleansininen. Nyt siellä asusti kuitenkin lehmänkirjava poni. Tähkän asuessa vielä kyseisessä karsinassa, oli puruihin painunut aina nurkkaan pieni kuoppa. Tismalleen siihen kohtaan, jossa Rhea tapasi istuskella iltasin silittelemässä Tähkän turpaa tai pänttäämässä koulukirjoja. Miian ilmestyessä satulahuoneesta käytävälle Rhea joutui kääntämään katseensa kohti seinää. Tästä ei pitänyt tulla vollotuskerho.
      “Vitsi miten söpö!”, Rhea huokaisi katsoessaan taas ponin värikästä selkää.
      “Niin on! Mulle tulee oikea ponikesä”, Miia virnisti. Mikä ihme olis saanut vannoutuneen hevosratsastajan ostamaan kirjavan esteponin? Rhean oli pakko kysyä.
      “No siis. Puhuin sulle puhelimessa siitä kouluhepasta jota mun piti käydä kattomassa. Se ei kuitenkaan ollut yhtään mun tyylinen. Tosi osaava ja mukava, mutta ei vaan sopinut mun käteen. Sitten kun olin siellä toista kertaa niin se Anniina ehdotti, että jos haluaisin kokeilla jotain ponia. Käytiin kentällä pyörimässä ja seuraavalla viikolla hyppäämässä pieniä maastareita. Se vaan lähti mukaan”, Miia hihitti.
      “Oho. Vai että semmosta. Sä kisaat sitten Puumalla tänki kauden loppuun”, Rhea tiedusteli.
      “Joo. Ne sen omistajat lupasi sen mulle myös täksi kaudeksi. Mutta ehkä ens vuonna sitten uusia tuulia”, Miia kertoi.
      “Pistän tän tarhaan niin käy sä laittamassa kahvinkeitin päälle”, Miia pyysi.

      Kahvinkeitin oli porissut aikansa ja nyt molemmilla oli kahvikupit käsissään. Rheaa hymyilytti juoda kupista, joka oli varustettu hänen omalla nimellään. Tallille oli kerran jouluna hankittu kaikille nimikoidut mukit. Siitä huolimatta ettei Rhea enää vierailut siellä useita kertoja viikossa, sammaleenvihreä muki oli vakiopaikallaan keittiön yläkaapissa.
      “Mitkä fiilikset. Tehän kisaatte taas tulevana viikonloppuna?” Mia tiedusteli.
      “Aika hyvät. Lehtovaarassa meni tosi hyvin. Laukoissa on ollu vähän ongelmaa, mutta muuten meillä on mennyt kotitreenitkin ihan hyvin”, Rhea kertoi tiivistetysti kuluneesta viikosta.
      “Mahtavaa! Me käytiin eilen ton lähimmän ratsastuskoulun harjotuskisoissa Puuman kanssa. Joten voidaan mennä tänään maastossa tai kentällä. Tai vaikka sekä että”, Mia hymyili.
      “Jes! Mä haluun maastoon ja kentälle”, Rhea ilmoitti ja virnisti.
      “No mennään kohta. Juodaan ensin kahvit loppuun”
      “Jos haluut niin saat enemmän kuin mielellään kivuta Tähkän selkään. Laukannostoja saa tehdä”, Rhea vinkkasi.
      “Haha. Mielelläni. Saat lainata siksi aikaa Puumaa”, Miia nauroi. Siitä oli jo hetki aikaa kun hän oli viimeksi ratsastanut Tähkällä.
      “Anna kun arvaan. Teillä on joku vauhdin säätely ongelma”, Miia epäili.
      “No just se. Enkä halua aiheuttaa mitään kaaosta Hopiavuoren ulkokentällä”, Rhea puuskahti.
      “Ai ne on Hopiavuoressa. Mä oon nähny jotain kuvia sieltä. Ootteko te käyny?”, Miia kurtisti kulmiaan mietiskellessään.
      “Ei olla koskaan. Se on kuulemma ihan kiva paikka. Mutta ei mikään ihmeellinen. Tai niinkun ei esimerkiksi sellanen kun Auburn”, Rhea selitti.
      “Mmm. Sellasen käsityksen mäkin oon saanut”, Miia nyökki.

      “Mitä sä hymyilet?” Miia kysyi kun Rhea virnisteli mukinsa takana.
      “En mitään. Musta on niin kiva vaan olla täällä ja ratsastaa taas Puumalla”
      Mia yritti keksiä hyvää vastausta, mutta tyytyi iloiseen virnistykseen. Rhea jos joku ymmärsi sanat pelkästä leveästä hymystä.

      • #51641 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Awww ihana lukea pitkästä aikaa vähän tästä paikasta. Tuli itsellekin sellanen muistelu fiilis vaikket ihan hirveesti Tähkän edellisestä tallista oo kirjottanu. Tästäkin 1hp

    • #51606 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Samat vanhat jalustinhihnat
      Kirjoitettu Rhean ystävän Miian näkökulmasta

      Jostain syystä mun mieltä lämmitti kovasti se, että Rhea kertoi niillä olleen Tähkän kanssa laukkaongelmia. Se vanha tuttu ratsukko, jolla oli molemmilla hiukan liikaa virtaa ja intoa ei ollut kadonnut mihinkään. Kyllä me oltiin juteltu puhelimessa pitkin talvea ja käyty yhdessä kahvilassa. Olin mä ehtinyt kerran pyörähtää Hallavassakin, mutta ei se ollut sama asia kun viettää vihdoin edes hetki yhdessä hevosten kanssa. Rhea pyysi mua ratsastamaan Tähkän ja suostuin ilomielin. Tähkä oli yksi niistä hevosista joiden kanssa tekeminen ei aina ollut helppoa, mutta jotka todella palkitsivat kovan työn. Jos Rhea olisi luopunut olisin laittanut Tähkästä ostotarjouksen menemään saman tien. En viitsinyt kuitenkaan edes vitsillä heittää sellaista. Rhea oli painottanut tuhannesti ettei takuulla luopuisi hevosestaan edes pakotettuna.Vaikken mikään valmentaja ollutkaan epäilin Puuman selkään pääsemisen tekevän Rhealle hyvää. Ruunalla oli helppo laukka ja se ei vetänyt hernettä niin herkästi nenäänsä kuin Tähkä. Se oli laadukas ja iso kouluratsu, joka ei kuitenkaan ollut automaatti vaan vaati ratsastajalta kokoaikaista hereillä oloa. Mullekin vaihtelu teki epäilemättä hyvää.

      Rhea kisasi Tie Tähtiin kilpailuissa ja oli käynyt keväällä Lapissa asti. Olin salaa ehkä vähän kateellinen. Niillä oli mennyt kuulemma hyvin. Se näytti videon suorituksesta ja Tähkä oli kieltämättä pistellyt parastaan. Sinisen ruusukkeen Rhea oli ottanut mukaan näyttääkseen, että ne oli kerrankin voittanut jotain. Mua nauratti. Tallituvan seinällä roikkui vino pino Rhean meidän leikkimielisistä tallikisoista kahmimia ruusukkeita. Ne oli osallistunut aina ristikkoluokkaan ja voittanut aina kaikki himmailevat tätiratsastajat. Tähkä hyppäsi niin valtavalla innolla, että siinä ei jäänyt paljoa ratsastajalle vauhdin säätelyvaraa. Mutta vieläkään se ei lastautunut vaivatta. Sekään ei siis ollut vuoden aikana muuttunut. Onneksi Rhea oli saanut lopulta hevosensa kuljetettua turvallisesti Lehtovaaraankin asti. Tie Tähtiin kisat kuulostivat houkuttelevilta. Hallavalaiset olivat käyneet ilmeisesti Auburnissakin valmentautumassa. Siellähän oli ihan järkyttävän upeat puitteet ja kuulemma taidokasta valmennusta. Lehtovaarassakin oli ollut hienoa. Pohjoisesta sijainnistaan huolimatta Rhea kertoi tallin olleen varsin uusi ja hienoksi laitettu. Kahviosta näki kuulemma maneesiin sisälle. Mistäs sitä tietäisi vaikka mäkin innostuisin lopulta niin paljon, että kisasin itsekin kyseisissä mittelöissä. Toisaalta siellä oli joku tiimikisakin. Eikä mulla ollut tiimiä. Rheakin kuului nykyään Hallavaan.

      Tuntui hassulta, että Rhean ja Tähkän muutosta oli jo vuosi. Ennen meidän jokaperjantainen perinne oli ollut heppojen vaihtopäivä, jolloin Rhea oli saanut kivuta ensiksi Manun ja sitten oman ratsuni vaihtuessa myös Puuman selkään. Siinä hetkessä kun näin Rhean säätävän tottuneesti Puuman jalustimet yhden reiän lyhyemmiksi kuin minulla tuntui kuin aika olisi tempaissut meidät vuoden, kaksi taaksepäin. Tai vaikka enemmänkin. Siihen aikaan kun Rhea oli vielä yläasteella ja minä lukiossa. Kun Rhea lumilautaili harvemmin ja kaikki illat kuluivat yhdessä tallilla. Mulla oli ratsuna vielä maailman suurisydämmisin Manu ja Rhean ja Tähkän yhteistyö vasta aivan alussa. Sitä aikaa oli ikävä. Onneksi me ehdittäisiin nähdä taas kesällä. Niin Rhea oli luvannut ja mä lupasin myös. Lukio aikoihin ei voinut palata, mutta tutut maastoreitit ja tallivintiltä löytyvä täydellinen nukkumapaikka eivät olleet kadonneet mihinkään. Hymyilytti tarkastella Tähkän jalustinhihnoja. Niistä näki selvästi sen reiän, missä Rhea piti jalustimia sileällä. Melkein yhtä vahva painauma oli seuraavan reiän ympärillä. Se oli mun jalustimien pituus. Päätin tiukasti pitää huolen siitä, ettei se ehtisi hälvetä.

      • #51642 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Äää nyt laitat mut melkein itkemään. Ihan täydellinen tuo vertauskuva jalustinhihnojen painaumasta! 😍

      • #51643 Vastaa
        Alva Ainio
        Valvoja
        • Postauksia: 101
        • Perus pullaponi

        Meinasin tähän jo aikasemmin kommentoida, mutten saanu aikseks, joten nyt on pakko sanoa, että i h a n a tarina. Jotenkin tollanen samaan aikaan haikea ja iloinen ja aaaaa kirjotat vaan niin hyvin!

    • #51659 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kahdestaan

      Rhea luisui hitaasti alas Tähkän satulattomasta selästä. Huomenna edessä oli lähtö Hopiavuoreen, joten Rhea oli päättänyt käydä Tähkän kanssa vielä rennolla maastokävelyllä ilman satulaa. Oli ihmeellistä missä vaiheessa kevät oli edennyt näin pitkälle. Valoisaa riitti jo melkein kymmeneen asti ja puiden pienet hiirenkorvat muuttuivat aurinkoisissa paikoissa pikkuhiljaa jo oikeiksi lehdiksi. Rhea ei epäillyt lainkaan etteikö Tähkä olisi selvinnyt kivikkoisesta paikasta ratsastaja selässään, mutta tuntui turvallisemmalta jaloitella itsekin. Ei olisi kiva muksahtaa kyljelleen kivikkoon jos vaikka puskassa asustava metsäjänis tai pikkulintu pääsisi yllättämään ja säikäyttämään hevosen. Tähkä katsoi tarkkaan mihin jalkansa asetti. Se ei ollut hölmö ja astunut ensimmäiselle mahdolliselle kivelle. Siitä huomasi miten se etsi tukevat kohdat ja vältti juurakoita sekä keikkuvia kiviä. Siksi Rhea piti hevosestaan. Se ei oikeasti ollut mikään elämäniloton mötikkä vaan fiksu ja pääasiassa hyväntuulinen eläin. Alkuvuosina, yhteisen taipaleen alussa Rhea oli epäillyt pärjäsikö hän Tähkän kanssa ollenkaan. Tai kyllä hän sitä edelleen huonompina päivinä epäili. Viikko kerrallaan Rhea oli kuitenkin alkanut ymmärtää, että Tähkä oli varsin omistajansa kaltainen. Kumpikaan ei ollut ehkä aina helpoimmasta päästä, ja kun kaksi vahvasti elävää olentoa kohtasivat, kohtaamisetkin olivat välillä eläväisiä ja tapahtumarikkaita. Tällä hetkellä Rhealla ja Tähkällä meni kuitenkin hyvin. Näin Rhea oli tiukasti päättänyt.

      Kivikkoinen mäki loppui ja Rhea etsi katsellaan jotain minkä avulla hypätä takaisin kyytiin. Hän epäili ettei saisi itseään selkään ilman jonkinlaista koroketta. Kaatuneen puun kanto olisi ollut täydellinen, mutta kevyt kengänkosketus paljasti sen olevan umpilaho ja romahtavan pienestäkin painosta. Siitä olisi turha yrittää kiivetä selkään. Muita kovin hyviä korokkeita ei näköpiiristä löytynyt. Lopulta Rhea kohautti olkiaan ja tuumi ettei ratsastajallekkaan tekisi pahaa kävellä loppulenkkiä omilla jaloillaan. Talli oli aivan kivenheiton päässä ja Tähkä saisi vielä ylimääräisen kevennyksen maastolenkkiin. Tähkä seisoskeli turpa maassa ja etsi jotain syömäkelpoista. Muutama uusi ruohonkorsi löytyi, mutta muuten saalis vaikutti huonolta. Ei Tähkäkään halunnut jäädä pidemmäksi aikaa seisokelemaan, joten Rhea käveli reippaasti polkua pitkin eteenpäin välttäen astumasta kuoppaan, jossa nilkka tai polvi voisi vääntyä ikävästi. Ilta-auringon säteet osuivat vielä metsänrajaan ja puiden välistä muutama osui Tähkän siistittyyn karvaan laittaen sen hohtamaan. Tai ehkä hihtamaan oli väärä sana. Karva oli vielä talven jäljiltä vähän epäsiisti, mutta harjatuista kohdista se kyllä kimalteli jo auringossa.

      Juuri ennen tallin pihaa Rhea painoi pusun Tähkän turvalle. Se venytti kaulaansa ja tuuppi Rheaa käteen. Tamman rapsutusten kerjäys yritys sai tytön nauramaan. Välillä teki hyvää maastoilla ihan vaan kahdestaan. Purkaa ajatuksia ja kisajännitystä. Tarkkailla metsää ja kuunnella luonnon ääniä.

      • Tätä vastausta muokkasi 3 viikkoa, 5 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 3 viikkoa, 5 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 3 viikkoa, 5 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • #51667 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Oih, niin mukava tarina! Saat 1 maastopisteen

    • #51915 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hymyä
      TT-finaalitehtävä 2. Tarina sivuhahmon näkökulmasta
      Rhean veljen Matiaksen kertomaa:

      Mä en muista milloin me oltaisiin viimeksi oltu Rhean kanssa samaan aikaan tallilla. Varmaan joululomalla joskus joulun välipäivinä. Paitsi sillonkin se oli raahannut Eemilin mukaan. Eemil oli varsin hyvä tyyppi, mutta ei kiinnostanut hirveesti katsella kun ne lojui Rhean kanssa jossain heinäkasassa sylikkäin. Normaaliksi viikon hevoshommiksi mulle riitti perheen ravureiden kanssa touhuaminen ja Tähkän satunnainen liikutus ihan hyvin. Sisko oli kuitenkin vinkunut ja vängännyt koko aamun mua lähtemään mukaan koska Alvakaan ei kuulemma päässyt kun se oli Ruotsissa. Sääli. Sääli siksi, että jos Alva olisi ehtinyt, silloin mun ei olisi alkuunkaan tarvinnut lähteä ja toisekseen siksi, että Alva oli aika hyvää seuraa. Toisaalta koska Lasse oli kaatunut viikonloppuna pyörällä eikä voinut kyynärsauvojen kanssa lähteä minnekään kotipihaa kauemmas eivätkä muut kaverit tulisi Pronssijoelle ennen sunnuntai-iltaa jos silloinkaan voisin mä kuluttaa aikani vaikka tallilla.

      Rhea oli selvästi hyvällä tuulella, koska se lupasi kustantaa takaisintulomatkalla meille pirtelöt Hesburgerista jos tehtäisiin samalla pieni lenkki kirjaston kautta. Mä istuin ratissa ja Rhea höpötti kiivaaseen tahtiin treeneistä ja Tie Tähtiin kisoista. Mitä mä nyt siitä puhetulvasta sain selvää niin niillä oli mennyt molemmat ihan hyvin. Onneksi mä en kisannut missään Tie Tähtiin kisoissa. Etenkään Tähkällä. Se ei normiarjessa ollut mun mielestä niin kamala mitä Rhea välillä illallisella jotain tallilla tapahtunutta juttua selittäessään antoi ymmärtää, mutta reiluuden nimissä oli sanottava, että mä lähinnä hölköttelin maastossa ja harjailin sitä. En tykännyt muutenkaan jankata samoja koulukiemuroita tunnnista toiseen ja Tähkän mielenliikkeiden lukeminen vaati välillä sellaisia erikoistaitoja joita mulla ei todellakaan ollut. Esteistä mä kyllä tykkäsin. en ehkä ihan kilpailemisen tasolla, mutta kotitreeneissä ne oli hauskoja. Ehkä joku päivä yllättäisin itseni ja varaisin estetunnin Hallavaan.

      Vasta kun Rhea kaivoi harmaasta tallikassistaan kameralaukun esille mä tajusin mitä se oli aamiaisella höpöttänyt jostain kuvista. Tähkästä piti kuulemma ottaa keväiset ruusukekuvat, joissa näkyisi Tie Tähtiin osakilpailuista voitetut ruusukkeet. Aikeena oli kehystää e seinälle muistoksi onnistuneesta kisakeväästä ja luultavasti tunkea myös instagramiin ja mihin lie. Rhea oli panostanut. Sisko oli letittänyt Tähkän harjan paksulle palmikolle ja tehnyt itselleenkin tavallista huolellisemmat letit. Se oli tosissaan laittanut kivan paidankin päälleen (kivalla paidalla ei nyt tarkoitettu Rhean perusasua eli hupparia). Mä huokaisin syvään ja tartuin pöläriin yrittäen saada Tähkän vasemmasta kyljestä kiiltävämmän kuin Rhean parhaillaan harjaamasta oikeasta puoliskosta. Me saatiin pieni kisa aikaan mistä tahansa.

      Mä en ottanut Rheasta kovin usein muita kuin tilannekuvia. Syynä oli luultavasti se, että joko
      a) multa meni hermot kun Rhealle ei kelvannut kuin joku yksi miljoonasta räpsäsystä
      tai…
      b) Rhealta meni hermot kun rajasin kuulemma aina vahingossa pois Tähkän korvat tai taustalla olleen kivan puun.
      Vaikka poni ja ihmismalli osasivatkin poseerata kameralle ei kuvaaminen silti ollut lainkaan helppoa. Tai ainakin Rhea osasi. Tähkä sen sijaan pälyili epäilevästi liian iholle tulleita ruusukehärpäkkeitä. Taustalle ei saanut jäädä puhelintolppia tai muita elementtejä, joita olisi vaikea poistaa jälkikäteen. Ruusukkeiden oli näyttävä, sillä Rhea oli niistä hurjan ylpeä, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan ja halusi nimenomaan kuvia tämän vuoden ruusukkeista ja Tähkästä. Kun Lehtovaaran Ratsutila -teksti vihdoin usean yrityksen ja kameran asetusten säätelyn jälkeen erottui tummansinisen ruusukkeen keskustasta Rhea nyökkäsi silmiään siristäen ja pyysi ottamaan samanlaisen vielä toisesta suunnasta..

      “Otappa sä sitten vaihteeksi muutama kuva”, huokaisin syvään ja riiputin Canonin järjestelmäkameraa kädessäni.
      “Joo! Sä saat mennä malliksi Tähkän kanssa”, Rhea innostui, eikä välittänyt lainkaan mun pyöreänä ammottavasta suusta.
      “Et oo tosissas”, kommenttini oli tarkoitettu kevyeksi piikittelyksi pitkästyttävästä kuvausoperaatiosta, mutta Rhea tyrkkäsi Tähkän riimunnarun mun käteen ja työnsi meidät päättäväisesti ruoholäntin keskelle seisomaan.
      “Joo joo. Äiti saa nää vaikka sitten jääkaapin oveen jos ei muuta. Iteppähän ehdotit”, Rhea näytti kieltä ovelasti virnuillen. Eiköhän se tiennyt melkoisen hyvin kuinka vähän mua huvitti toimia mallina jotain jääkaapin koristekuvia varten.
      “Matias hy-myi-le”, Rhean ilme oli niin tuima, että jos se olisi ollut kenen tahansa muun ei olisi meikäläistä paljoa hymyilyttänyt. Väänsin suuni luonnottoman leveään irvistykseen, joka sai Rhean huokaisemaan teatraalisesti.
      “Noniin nyt tuli hyvä! Vielä toinen puoli. Eikun tännepäin. Älä liiku enää, käännä vaan päätä”, Rhea luetteli ohjeita liukuhihnalta.
      Mä pyöräytin silmiäni alunperin Rhealta oppimallani tavalla ja näin miten arabialaista ohi taluttavan tallitytön suupieli nyki naurusta. Ainakin onnistuin piristämään jonkun päivää. Äiti takuulla ilahtuisi valokuvista, mutta jos mulla oli mitään sananvaltaa niin meidän seuraavaan yhteiseen tallireissuun oli hetki aikaa. Tai ainakaan en ensi kerralla suostuisi kameran eteen puoleksi tunniksi kököttämään.

      • #51937 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Hauska tarina, myös tän niinku kaikkien muidenkin sun juttujen lukemisesta nautin. Saat 1hp

    • #51921 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      TT finaalitehtävä 11. Kirjoita tarina käsin ja ota siitä kuva/skannaa.


      //Matkan aikana vaihtui kynä ja käsialakin muuttui aavistuksen huolimattomammaksi…

      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 6 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 6 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 6 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 6 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 viikko, 6 päivää sitten Rhea Kiurula.
      • #52077 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Tästä 2kp

    • #52012 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Laukataanko?
      TT finaalitehtävä 1.Treeni hevosen näkökulmasta

      Heilautin korvat luimuun merkiksi siitä, ettei todellakaan kiinnostanut tehdä mitään käyntiin siirtymisiä. Kai minäkin nyt ymmärsin, että se kentän laidalla heiluva muikkeli puhui laukasta. Siinä vaiheessa kun näin Hauskan tömistävän pitkin pääty-ympyrää eteenpäin päätin tehdä Rhealle selväksi että jos kerran muutkin niin sitten minäkin. Rhea kehui laukkaani keinuvaksi ja tasaiseksi, joten sitä piti myös hyödyntää. Ihme ja kumma, se ei Rhealle kelvannut. Hienoista laukkka-askelistani huolimatta se halusi meidät uudestaan käyntiin. Tällä kertaa voltille. Plääh. Oli raivostuttavaa asetella jalkojaan johonkin pienelle ympyrälle kun muut laukkasivat ristiin raatiin kentällä. Olin täysin varma, että niiltä ei ollut vaadittu mitään voltteja ennen laukkaamista. Voltista tuli kuitenkin aika hyvä. Sellainen pyöreä. Rheakin oli varmaan tyytyväinen, sillä se pyysi ympyrän keskeltä vihdoin laukkaa ja kumartui taputtamaan.

      Hauskan lisäksi kentällä poukkoili leiskuvan punainen Valera. Tamma oli hyvää seuraa, mutta Valeraa ei kannattanut liikaa ärsyttää. Sen olin nopeasti oppinut tulisen budjonnyn kanssa tarhatessa. Myönsin, että loimia rikoin ihan itse, mutta kavereilla saattoi olla osuus tarhassa riehumiseen. Jos kerran tarjolla oli pukkiralli suuren tarhan päästä päätyyn olin haasteessa mukana. Myös Rhea tiesi ettei Valeran häntään kannattanut kiilata. Se piti meidät turvallisesti suokkien valloittamassa päädyssä ympyrällä uutta tehtävää varten. Tällä kertaa laukattiin kokonainen kierros ja tehtiin ympyrän sisälle voltti ravissa. Se oli aika helppo homma ja epäilin, että me oltaisiin kaivattu vähän lisähaastetta. Kyllä tältä suokilta onnistui laukkavoltitkin. Rheasta en kyllä tiennyt. Nytkin se antoi koko olemuksellaan ymmärtää, että laukataan, laukataan! Mutta samaan aikaan ilmoitti, että voltti oli tehtävä rauhallisessa harjoitusravissa. Hauskan ratsastaja näytti kyllä vähän samalta ja kuulin miten valmentaja antoi niille samat ohjeet useamman kerran.

      Monen monen tehtävän, pysähdyksen, siirtymisen ja laukannoston jälkeen me hölköteltiin uran viertä pitkillä ohjilla. Valera pärskäisi ja noudatin sen esimerkkiä. Hauska taisi tehdä samoin. Rheakin pärskäisi. Tai ehkä se sittenkin nauroi. Sen mielestä meidän konsertti oli mennyt täydellisessä rytmissä. Mä olin kuulemma työskennellyt hienosti. Niin se vaaleahiuksinen valmentaja Rhealle sanoi. Rhea sai itse kommentteja sen käsien asennosta ja polven jännittämisestä. Inka ehdotti, että me käytäisiin vielä yhdessä maastossa loppukäynneillä. Mä kannatin täysin sen valmentajan ehdotusta. Metsästä sai aina napata jonkun pienen maistiaisen mukaan ja siellä oli miellyttävän pehmeä sammalpohja. Turvallisesti luottokaverin Hauskan perässä mä käelin epäilyttävän sinertävän pikkulinnun ohitse ainakin melkein rentona.

      • #52078 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        Tästä myös 2kp

    • #52013 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mekko?
      TT finaalitehtävä 3 ratsumajatalon avajaiset lauantai-iltana

      Ote Alvan ja Rhean maanantaisesta viestikeskustelusta:

      Alva: Minkälaisen mekon laitat launatiana sinne Ratsumajatalon avajaisiin?
      Rhea: m e k o n . . .
      Alva: Jep jep. Eikö siinä kutsussa ollu joku pukukoodi.
      Rhea: Mitäh? Et oo tosissas. Onks sulla kuvaa siitä kutsusta?
      Alva: Kadotin kai sen. Eikö sulla oo?
      Rhea: Ei eikä oo kyllä mekkoakaan. Tai on mulla yks. Mut en tiiä käykö se. Se oli mulla lumilautagaalassa talvella. Siel oli muuten hyvää ruokaa.
      Alva: Toivottavasti ratsutallilla on myös
      Rhea: Niinpä. Alva minkälaisen mekon sä sitten laitat??
      Rhea: Alva sä luit mun viestin!
      Alva: En mitään mekkoa kunhan testasin kuinka hereillä sä oot. Ei sinne oo kai pakko laittaa mekkoa.
      Rhea: Mitä? Ootko varma?
      Alva: Olen olen
      Rhea: Sä huijasit
      Alva: jep jep
      Rhea: Perkkle mä kostan tän ens kerralla. Onko sulla kuvaa siitä kutsusta
      Alva: Se ei ollut vale, mulla ei oikeesti oo.
      Rhea: Hyvä jotain todenmukasta sentään. Pitää pyytää jotakuta lähettämään se
      Alva: *GIF*

      *****

      Rhea toivoi hartaasti vaalean pitsitopin ja parhaiden farkkujensa riittävän Ratsumajatalon avajaisiin. Ei se kai niin juhlallinen tilaisuus kuitenkaan ollut? Oli kamala tunne huomata, että oli alipukeutunut, mutta kaapissa henkarilla roikkuva mekko ei ollut houkutellut. Rhea oli kyllä sovittanut sitä kartoittaessaan pitkälti huppareista ja verkkareista koostuvan vaatekaappinsa sisältöä. Mekon melkein olkapäille ulottuvasta kaula-aukosta huolimatta se oli tuntunut kuristavan ja vaikeuttavan oloa. Onneksi Alvakaan ei ollut pukeutunut mekkoon. Tytön kauniin värinen housupuku oli suunnilleen samaa juhlavuustasoa. Rhea suoristi paitansa helmaa, jonka pituus olisi saanut isoäidin nyrpistämään nenäänsä. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että kaikki napapaidan kaltaisetkaan olivat hapatusta ja pahimmillaan siitä tuli kipeäksi kun petollisen kylmä kevättuuli puhalsi ulkona jatkuvasti paljaaseen vatsaan. Asukokonaisuus ei tuntunut liian arkiselta, kun Rhea oli jaksanut meikata vähän enemmän kuin normaalisti ja korvissa roikkuvat juhlakorvakorut olivat samaa sarjaa kuin pieni syntymäpäivälahjaksi saatu kaulakoru.

      Väkeä oli paikalla jo jonkin verran kun Rhea pujahti Alvan perässä sisään ratsumajatalon ovesta. Talo oli todellakin laitettu hienoksi. Tunnelma oli rauhallinen ja sellainen vähän maalaismainen, muttei silti tuonut lainkaan samaa fiilistä kuin vanhat jo valmistuessaan ajasta jäljessä olevat mökit. Maalit oli valittu tarkasti ja avajaisia varten oli selvästi pesty myös ikkunat. Rhea katseli uteliaasti ympärilleen ja Alva tökki häntä kylkeen osoittaen vaivihkaan muutamia tuttuja. Lehtovaaralaisten porukasta mediumissa kisaavat ponitytöt juttelivat lähellä ikkunaa ja niiden joukosta mä bongasin myös ruskeahiuksisen pojan joka kisasi oldenburgillaan Helpon A:n koululuokassa. Seela ja Sora sekä Maisa ja Unna livahtivat Rhean ohitse käytävään.
      “Tää on ihan super hieno”, Seela pysähtyi vaihtamaan muutaman sanan ja viittasi kädellään makuuhuonekäytävää kohti.
      “Niin on. Avajaiset on näköjään houkutellut aika paljon porukkaa”, Rhea hymähti. Seela mekko sopi tytölle erinomaisesti ja Rhea oli jo aikeissa kehua sitä, mutta ei kuitenkan saanut hälinässä suustaan mitään järkevää lausetta.
      “Näyttää, että kaikki alkaa pikkuhiljaan olee paikalla. Ainakin Hopiavuoren porukkaa ja Lehtovaaralaisia oli paljon eteisessä”, Seela myötäili.
      “Kohta taitaa päästä peremmälle. Tästä tulee hauska ilta”, Rhea toivotti juhla-asuisten ratsastajien joukkoon katoavalle Seelalle hymyillen heipat.

      • #52079 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1394
        • Lauman johtaja

        En vaan pääse yli siitä kuinka hauska parivaljakko Rhea ja Alva on! 😄 Saat tästä 2sp

Luet parhaimillaan 21 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Rhea & Tähkä

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta