Tie Tähtiin 2019 finaali

Foorumit Tapahtumat Tie Tähtiin 2019 finaali

Tämä aihe sisältää 30 vastaukset, 6 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 5 kuukautta, 1 viikko sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4724

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja


    Tervetuloa Hallavaan viettämään ikimuistoinen päivä sunnuntaina 12. toukokuuta Tie Tähtiin kilpailusarjan finaalin parissa!

    Säästä on luvattu lämmin ja aurinkoinen, joten kilpailut järjestetään ulkokentällä. Verryttely tapahtuu maneesissa, maximissaan 8 ratsukkoa kerrallaan. Kaksi valmistautuvaa ratsukkoa saa verrytellä ulkokentällä, tallin päädyssä omaa vuoroaan odottaen, jolloin suorittava ratsukko ei joudu olemaan täysin yksin.

    Kilpailut alkavat klo 10 koululuokkien ratsastuksella. Noin klo 15 pidetään lyhyt tauko, jonka aikana rakennetaan esterata. Rataan pääsee tutustumaan tavalliseen tapaan aina hetki ennen luokan alkua. Luokat ratsastetaan numerojärjestyksessä aloittaen helpoimmista. Heti luokan jälkeen palkitaan luokan parhaat ruusukkein ja pienin tavarapalkinnoin (riimu, harjoja, hevosnameja yms) sekä ratsastetaan kunniakierros.

    Noin klo 18 kun kaikki luokat on kilpailtu, lasketaan Tie Tähtiin ranking ja julkaistaan niin tähtiratsukot kuin tähtitallikin juhlallisessa palkintoseremoniassa. Palkitut saavat itselleen upeat Tie Tähtiin ruusukkeet sekä tavarapalkintoja (loimi, satulahuopa yms). Tähtitalli saa upean pokaalin sekä koko tiimille perinteisen kasteen.

    Finaalijuhla
    Illalla juhlahumua jatketaan läheisellä ratsutallilla Naavan ja Elyssan keltaisessa kaksikerroksisessa omakotitalossa. Pukukoodi on rento, mutta kuitenkin sen verran juhlava ettei ihan pelkissä tallivaatteissa sovi näyttäytyä. Tarjolle on asetettu pizzaa sekä kaikenlaista pikkupurtavaa ja juotavaa. Aikuiset saavat halutessaan nauttia myös alkoholijuomia, ja klo 22 jälkeen bileet saattavatkin käydä hieman riehakkaammiksi kun perheen pienimmät joutuvat painumaan pehkuihin.

    Majoitus
    Ratsastuskoululla on tilaa majoittaa Lehtovaarasta tulleet hevoset, ja muut mahtuvat sopivasti ratsutallille, joka siis sijaitsee alle kilometrin päässä kisapaikasta. Karsinapaikat on varattu lauantaista aina maanantaihin asti. Ratsastajille edullisen majoituksen tarjoaa Pronssijoen majatalo parin kilometrin päässä.

    Jälki-ilmoittautuminen
    Jälki-ilmoittautuminen tapahtuu 11.5. mennessä muodossa: Luokka
    Ratsastajan etunimi – [*url=osoite]Hevosen nimi[*/url]

    Tuotostehtävät
    Finaalia varten tuotoksia ei kerätä enää valmennuksin eikä kisapäiväntarinoin, vaan erillisiä finaalia varten suunnitelluilla tuotostehtävillä.
    Piirroksista saa yhden lisäarvan ja tarinatuotoksista tavalliseen tapaan yli 200 sanan tarinasta yhden lisäarvan ja yli 400 sanan tarinasta kaksi lisäarpaa.
    Et voi yhdistää tehtäviä, mutta tarinat voit halutessasi kirjoittaa “putkeen” kronologisessa järjestyksessä. Jätä kuitenkin selkeät rivivälit eri tarinoiden välille ja laske kunkin tarinan sanamäärä erikseen.
    Aloita jokainen piirros/tarina merkitsemällä tehtävän numero, ja kerro mitä luokkaa varten lisäarpa on.
    Tuotostehtävissä muut ovat kirjoitustehtäviä paitsi ne joissa lukee piirrä kuva.
    Tuotokset tulee lähettää alle 11.5. klo 24 mennessä.

    1. Aikaisemmissa osakilpailuissa. Kirjoita tarina, jossa palaat jonkin aikaisemman kilpailun tunnelmiin.
    2. Tiellä tähtiin. Muistele miten kisat ovat menneet, täyttyivätkö odotukset, paransitteko tuloksianne viikko viikolta vai oliko mutkia matkassa?
    3. Aina ei voi onnistua. Treenaat hiki hatussa finaalia varten, mutta tänään mikään ei tunnu onnistuvan.
    4. Aina ei voi onnistua. Piirrä kuva jossa yhteistyö hevosesi kanssa ei oikein toimi.
    5. Kenraaliharjoitukset. Kerro kuinka valmistaudutte ennen finaalipäivää.
    6. Sottapytty. Finaalipäivän aamu valkenee ja hevosesi on päättänyt piehtaroida yön aikana. Piirrä kuva sotkuisesta näystä.
    7. Aamuvirkku. Hevosesi on majoittunut yön hallavassa, joka on täynnä muidenkin kisaajien hevosia ja näin ollen siellä käy heti aamusta kova kuhina. Kirjoita tarina siitä kuinka joku kisaaja ärsyttää sinua suunnattomasti pirteydellään, tai siitä kuinka sinä olet kyseinen aamuvirkku.
    8. Selfietime! Piirrä kuva hahmosi kisapaikalla ottamasta selfiestä, mitä hassua taustalla tapahtuu? Voit halutessasi julkaista kuvan istagramissa ja ottaa siitä kuvakaappauksen, tai tehdä mock-upin jossa näkyy kuvateksti ja hashtagit.
    9. Kukkahattutäti. Kirjoita kisapäivältä tarina, joka liittyy otsikkoon.
    10. Pupu pöksyssä. Piirrä kuva tai sarjakuva kisapäivältä, mikä liittyy otsikkoon.
    11. Lentävä kopteri. Olet verryttelemässä kisasuoritusta varten kun yläpuolelle ilmestyy pörräävä drone.
    12. Kopterin kuljettaja. Huomaat kuinka taivaalle ilmestynyt drone säikyttää hevosia ja päätät etsiä sen lennättäjän.
    13. Droneperspektiivistä. Piirrä kuva, joka on otettu ylhäältä päin.
    14. Radalla. Kuvaile hetki hetkeltä kuinka kisaratasi onnistuu.
    15. Finaalijuhlat. Hevosihmisten sosiaalisista tapahtumista ei koskaan puutu draamaa.

    1. helppo C, taitotaso easy
    1. Adelie – Redmond Ringo, Lehtovaaran Ratsutila 10p
    2. Lotta – Milk’s Favorite Cookie, Hallavan tuntsarit 9p
    3. Essi – Fantastico, Sateentalli 8p
    4. Santtu – Fifill frá Kievari, Auburn Estate (1 lisäarpa) 7p
    5. Iida – Marcella 6p
    6. Laura – Calimera, Sateentalli 5p
    7. Kirstu – Spitfire, Hukkasuo 4p
    8. Inari – Oxeye Daisy, Lehtovaaran Ratsutila 3p
    9. Lea – Hämärävoitto 2p
    10. Juuli – Priton Valera, Hallavan tuntsarit 1p
    11. Edith – Agnetha ’If, Seppele 1p
    12. Peppi – Piccolo Boy, Hallavan tuntsarit 1p
    13. Minea – Lucky’s Ramses, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    14. Ava – Sysivalkee, Auburn Estate 1p
    15. Sarianna – Ruben, Seppele 1p
    16. Lilja – Savun Zorron, Sateentalli 1p

    2. helppo B, taitotaso medium
    1. Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit (6 lisäarpaa) 10p
    2. Tinka – Helada Blanca, Hallavan tuntsarit 9p
    3. Cassandra – Casse Noisette, Lehtovaaran Ratsutila 8p
    4. Iiris – Snow Rose, Lehtovaaran Ratsutila 7p
    5. Miro – JB Salt Flats, Hallavan yksärit 6p
    6. Elina – Celeus Elegans FEI, Hallavan tuntsarit (2 lisäarpaa) 5p
    7. Veronica – Sõdalane, Lehtovaaran Ratsutila 4p
    8. Ira – Kittycat Jasmina, Sateentalli 3p
    9. Minttu – Lady Fortuna’s Victory, Lehtovaaran Ratsutila 2p
    10. Crimis – JB Sgraffito, Hukkasuo 1p
    11. Nancy – Loki, Hallavan tuntsarit 1p
    12. Kassu – Symphonic Melody, Hallavan yksärit 1p
    13. Hantsu – Durandal, Hukkasuo 1p
    14. Mira – Lalaland Becky, Sateentalli 1p
    15. Selina – Solidago Thalia 1p
    16. Viveka – Tarun Huippu, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    17. Linnea – Camelopardalis 1p
    18. Liinu – California Dreamin’, Sateentalli 1p
    19. Kiia – Audrey v. Helmwald, Auburn Estate 1p
    20. Vilma – Diamond 1p
    21. Mistel – Rainmaker, Seppele 1p
    22. Alviina – Lazur SOV, Seppele 1p
    23. Max – Kingdom’s Gentleman, Hukkasuo 1p
    24. Pyry – Suvitaika, Seppele 1p
    25. Emily – Molly, Hallavan tuntsarit 1p
    26. Ekku – Orange Wood’s Osiris, Hukkasuo 1p
    27. Emilia – Patrik, Sateentalli 1p
    28. Adelina – Leafocean Zei, Auburn Estate 1p

    3. helppo A, taitotaso hard
    1. Alisa – Chico’s Chico, Sateentalli 10p
    2. Sarah – Fiveofive, Auburn Estate (10 lisäarpaa) 9p
    3. Jesse – Heljän Hurmos, Hallavan yksärit (2 lisäarpaa) 8p
    4. Robert – Harriet V, Seppele (5 lisäarpaa) 7p
    5. Janna – Sharazan, Auburn Estate 6p
    6. Tinu – Trullin Hämy-Valo 5p
    7. Marshall – Vsevolod KZV, Hukkasuo (9 lisäarpaa) 4p
    8. Tia – Stillegaards Garrard (1 lisäarpa) 3p
    9. Stella – Betume, Seppele 2p
    10. Emilia – Silent Eternity, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    11. Lola – Silfur Fennir HT, Hallavan yksärit 1p
    12. Sasu – Damiaan v.d. Lodewijk, Auburn Estate 1p
    13. Ella – La Palette 1p
    14. Julia – Douple Trouble, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    15. Reita – Sand Pond, Hukkasuo 1p

    4. vaativa B, taitotaso expert
    1. Anne – Victoria v.d. Zelos, Seppele 10p
    2. Elyssa – Hallavan Lurjus, Hallavan yksärit (2 lisäarpaa) 9p
    3. Lydia – Kheops (2 lisäarpaa) 8p
    4. Alana – O’Dear, Hallavan yksärit (1 lisäarpa) 7p
    5. Minea – Nightlight, Sateentalli 6p
    6. Keitaro – Succubus One, Hukkasuo 5p
    7. Rosa – Étoile Filante, Lehtovaaran Ratsutila 4p
    8. Meiju – Aberash Empire 3p
    9. Theodore – Rauolin 2p
    10. Sebastian – Mondbark Juniper 1p
    11. Lily – Man O’ War, Hallavan yksärit 1p
    12. Nita – Kallan Vermilion, Auburn Estate 1p
    13. Mirkku – Vegas Showgirl 1p
    14. Marcus – Tadeo v.d. Zelos 1p
    15. Salma – Bonnie KN, Seppele 1p

    5. 60cm, taitotaso easy
    1. Santtu – Fifill frá Kievari, Auburn Estate 10p
    2. Anamaria – M.B. Osmi (4 lisäarpaa) 9p
    3. Peppi – Piccolo Boy, Hallavan tuntsarit 8p
    4. Inari – Oxeye Daisy, Lehtovaaran Ratsutila (8 lisäarpaa) 7p
    6. Minea – Lucky’s Ramses, Lehtovaaran Ratsutila 6p
    7. Nella – Gekero, Seppele 5p
    8. Kirstu – Spitfire, Hukkasuo 4p
    9. Essi – Fantastico, Sateentalli 3p
    10. Edith – Agnetha ’If, Seppele 2p
    11. Ava – Sysivalkee, Auburn Estate 1p
    12. Lea – Hämärävoitto 1p
    14. Iida – Marcella 1p
    15. Laura – Calimera, Sateentalli 1p
    19. Lotta – Milk’s Favorite Cookie, Hallavan tuntsarit 1p
    21. Juuli – Priton Valera, Hallavan tuntsarit 1p
    22. Adelie – Redmond Ringo, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    25. Sarianna – Ruben, Seppele 1p

    6. 80cm, taitotaso medium
    1. Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit (6 lisäarpaa) 10p
    2. Max – Kingdom’s Gentleman, Hukkasuo 9p
    3. Linnea – Camelopardalis 8p
    4. Cassandra – Casse Noisette, Lehtovaaran Ratsutila 7p
    5. Nancy – Loki, Hallavan tuntsarit 6p
    6. Iiris – Snow Rose, Lehtovaaran Ratsutila 5p
    7. Minttu – Lady Fortuna’s Victory, Lehtovaaran Ratsutila 4p
    8. Liinu – California Dreamin’, Sateentalli 3p
    9. Emilia – Patrik, Sateentalli 2p
    10. Selina – Solidago Thalia 1p
    11. Emily – Molly, Hallavan tuntsarit 1p
    12. Hantsu – Durandal, Hukkasuo 1p
    13. Mistel – Rainmaker, Seppele 1p
    14. Elina – Celeus Elegans FEI, Hallavan tuntsarit 1p
    15. Kassu – Symphonic Melody, Hallavan yksärit 1p
    16. Vilma – Diamond 1p
    17. Miro – JB Salt Flats, Hallavan yksärit 1p
    18. Adelina – Leafocean Zei, Auburn Estate 1p
    19. Mira – Lalaland Becky, Sateentalli 1p
    20. Ira – Kittycat Jasmina, Sateentalli 1p
    21. Veronica – Sõdalane, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    22. Kaisa – Pärren Varro 1p
    23. Tinka – Helada Blanca, Hallavan tuntsarit 1p
    24. Viveka – Tarun Huippu, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    25. Alviina – Lazur SOV, Seppele 1p
    26. Crimis – JB Sgraffito, Hukkasuo 1p

    7. 100cm, taitotaso hard
    1. Jesse – Heljän Hurmos, Hallavan yksärit 10p
    2. Ella – La Palette 9p
    3. Reita – Sand Pond, Hukkasuo (2 lisäarpaa) 8p
    4. Janna – Sharazan, Auburn Estate 7p
    5. Alisa – Chico’s Chico, Sateentalli 6p
    6. Emilia – Silent Eternity, Lehtovaaran Ratsutila 5p
    7. Julia – Douple Trouble, Lehtovaaran Ratsutila 4p

    8. 120cm, taitotaso expert
    1. Lydia – Kheops 10p
    2. Meiju – Aberash Empire 9p
    3. Minea – Nightlight, Sateentalli 8p
    4. Naava – Mapelpath’s Triangle, Hallavan yksärit 7p
    5. Isabelle – Ratsukallion Puzzlebox 6p
    6. Sebastian – Mondbark Juniper 5p
    7. Salma – Bonnie KN, Seppele 4p
    8. Alana – O’Dear, Hallavan yksärit (2 lisäarpaa) 3p
    9. Lily – Man O’ War, Hallavan yksärit 2p
    10. Marcus – Tadeo v.d. Zelos 1p
    11. Rosa – Étoile Filante, Lehtovaaran Ratsutila 1p
    12. Keitaro – Succubus One, Hukkasuo 1p
    13. Mirkku – Vegas Showgirl 1p

    • Tätä aihetta muokkasi 8 kuukautta, 1 viikko sitten  Aleksi.
    • Tätä aihetta muokkasi 2 kuukautta, 1 viikko sitten  Aleksi.
  • #6398

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Tie Tähtiin kilpailusarjan tulokset

    Tähtitalli
    ★★★★★ Auburn Estate

    Tähtiratsukot
    ★★★ Santtu – Fifill frá Kievari, Auburn Estate
    ★★★ Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit
    ★★★ Jesse – Heljän Hurmos, Hallavan yksärit
    ★★★ Lydia – Kheops

    Koulutähdet
    ★ Santtu – Fifill frá Kievari, Auburn Estate
    ★ Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit
    ★ Sarah – Fiveofive, Auburn Estate
    ★ Nita – Kallan Vermilion, Auburn Estate

    Estetähdet
    ★ Ava – Sysivalkee, Auburn Estate
    ★ Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit
    ★ Reita – Sand Pond, Hukkasuo
    ★ Naava – Mapelpath’s Triangle, Hallavan yksärit

    Luokkien rankingtulokset näkyvät Tie Tähtiin sivuilla

    Onnea voittajille ja kiitos kaikille ihan mahtavasta panostuksesta tänä vuonna!

  • #6399

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 47
    • Koulutuksen tarpeessa

    1. Elina ja Celle, medium helppo B

    Muistelu Sateentallin kisoista 28.4

    Auto kaarsi Sateentallin pihaan, jossa kävi suuri kuhina ja hevosten hirnahdukset kaikuivat ilmoilla. Olin päässyt rekkaan mukaan, sillä kukaan ei ollut tänään kerennyt mukaan tai edes viemään minua kisoihin. Nypin hermostuneesti Spooksin hupparini hihaa. Olin kerankin päättänyt panostaa oikein huolella astustukseeni. Vilkaisin itseäni auton peilistä ja tarkistin kisanutturani tilanteen. Muutama hius työnsi sitkeästi päätään ulos muiden joukosta. Kaivoin nopeasti ja hermostuneesti ruskean mummopinnin taskustani ja kesytin hiukset takaisin siistille nutturalle.

    Hyppäsin rekasta ulos jalat täristen. Minua jännitti aina aivan valtavasti kisat. Mihin olin taas itseni pistänyt? Eikö tämä kisajännitys ikinä helpottaisi? Kuin ajatukset lukien Aleksi ilmestyi takaani sanoen:
    ”Hyvin siulla menee. Muista hengittää. Sie oot ihan valkonen kuin lakana.”
    Olin kuulevina jopa hiukan huvittuneisuutta lausahduksessa.
    ”J-juu”, sain ängerrettyä vastaukseksi jotain. Liuin muiden mukana auttamaan ensin Helppo C:hen osallistuvien ratsukoiden kanssa. Lotta tervehti minua iloisesti korjaten yhtä Oreon nutturoista, joita koristi kauniit siniset rusetit.
    ”Näyttääkö se nyt ihan hyvältä? Ei. Sen pitää näyttää tätdelliseltä”, Lotta sanoi tutkien harjaa.
    ”Ihan hyvältä se näyttää”, sain sanotuksi. Toivoin että minullakin olisi ollut tuo into ja tarmokkuus tämän jännityksen sijasta.

    Helppo C luokka lähti käyntiin ja ennen kuin huomasinkaan, minun piti lähteä laittamaan Celleä kuntoon. Pyyhkäisin Cellen vielä läpi harjalla sen tultua ulos rekasta. Olin suihkinut Cellelle show shinea ja sen karva kiilsi kauniisti ja tuntui silkkiseltä liuttaessani kättä sen kaulaa pitkin.
    ”Hei Nancy viitsitkö pitää Celleä hetken, että saan sille varusteet”, sanoin hieman kiusaantuneena kiharapäiselle pellava päälle.
    ”Juu toki”, tuo hymähti hymyssä suin. Nappasin rekasta varusteet ja varustin Cellen ennen kuin minun oli jo aika siirtyä verkkaamaan.

    Celle tuntui verkassa tosi hyvältä ja tein pieniä pätkiä radasta, kunnes kuului kaiuttimista: ”valmistautuu Elina Honkisuo ja Celeus Elegans FEI”. Ohjasin Cellen tärisevin käsin valmistautumis alueelle. Aika tuntui liitävän ja edellinen ratsukko saapui lopputervehdykseen aploodien kera. Ohjasin Cellen valkoisien aitojen sisälle ja ravasin alueen ympäri ennen kuin pilli soi. Ratsastin alkutervehdykseen ja sain luvan aloittaa. Jo ensinnäisessä kulmassa Celle säikähti ja otti kahden metrin sivuaskeleet. Jatkoin kuitenkin rataa siitä suorittaen askeleen pidennyksen melko hyvin. Ohjasin ruunaa kulmaan ja menin aivan lukkoon. Unohdin täysin mitä tuli seuraavaksi. Paniikki valtasi minut ja tuomari vihelsi pilliin. Samalla rata muistui mieleeni, mutta ratsastin täysin aliarvoisen suorituksen mentyäni ihan lukkoon.

    Päivä kului nopeasti ja minua edelleen harmitti hiukan oma tyhmä ratsastukdeni kouluokassa. Prosentteja olimme saaneet hurjat 52%, joka ei tainnut olla edes oikein hyväksytty suoritus.
    ”Este!”, huusin ohjatessani Cellen kohti verkkaestettä. Celle tuntui oikeastaan vähän jo väsyneeltä joten en verkannut enää enempää. Pian pääsimmekin jo radalle ja rata sujui uskomattoman upeasti. Hymy varmasti korviin asti liisimme yli esteiden hipaisemmattakaan yhtäkään puomia. Yhtäkkiä edes penkin alle mennyt koulusuorituskaan ei haitannut. Lotta juoksi minua vastaan kävellessämme Cellen kanssa ulos radalta.
    ”Se oli ihan uskomaton. Olitte niin hyviä”, Lotta hehkutti maassa rapsutellen Celleä. Äänähdin jotain vastaukseksi, josta tosin ei saanut mitään selvää.
    ”Ja välituloksia tähän väliin. Elina Honkisuo ja Celeus Elegans FEI tuloksella 0-0 ajalla 38 sekunttia siirtyen tällä hetkellä luokassa viidensiksi”, kajautettiin kaiuttimista. Rojahdin Cellen kaulalle rutistaen tätä.

    Kävelimme Cellen kanssa muiden perässä kohti palkintojen jakoja. Pysäytin Cellen riviin muiden joukkoon hymyillen kuin Naanatalin aurinko. Komea iki-ihana hoitohevoseni sai kauniin kirkkaan keltaisen ruusukkeen suitsiin ja pääsimme kunniakierrokselle. En olisi voinut olla ikinä onnellisempi.

    Sanat: 530

  • #6404

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 117
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    12.5.2019 Tie Tähtiin Finaali
    9. tehtävä, Kukkahattutäti

    Mulla oli täysin hirmuisen hieno aamu. Nukuin yli mun herätyksestä, ja kun viimein Kassu sai mut soittamalla hereille, kello oli aivan liikaa. KIskoin harmaat kollarit jalkaan hupparin seuraksi, ja kävi liki, ettei kisatakkini jäänyt oveen roikkumaan. Fiksuna olin onneksi pakannut reppuni täyteen kisavarustetta aamulla, joten se oli napatu mukaan oven vierestä.

    Kisatakki housuineen liehui henkarissa olkapäälläni, kun juoksin puolisen kilometriä bussipysäkkiä kohtaan. Pysähdyin pysäkille, ja vilkuilin ympärilleni bussin toivossa huomaamatta rollaattoriin nojaavaa mummoa.
    “Kuule nuori mies, ei tuollatapaa kuulu juoksennella”, mummo torui minua. Hätkähdin ääntä, nyökkäsin kummastuneena, ja nostin takkini taskusta puhelimen esiin, välttääkseni mahdollisen kiusallisen tilanteen suomalaiseen tapaan.
    “Nyt käytöstavat kunniaan! Voi tätä nykyajan nuorisoa, kun ei vanhempien rouvien kanssa keskustelu onnistu”, rouva sadatteli laskien ääntä matalammalle.
    “Ööh noh mites sun päivä on kulunu?”, laskin uutta iphone 8 alaspäin jättäen sen kuitenkin kämmeneen.
    “Teitittely, minä olen kuitenkin vanhempi naishenkilö”, mummo lähes sähähti. Korjasin virheen, ja sain vastaukseksi kilometrin tekstiä mummon päivästä. Kaupassa oli kuulemma ollut keksipaketit väärällä hyllyllä, näin päässäni valkeahiuksisen lettipään kimittämässä kauppiaalle.

    Pelastukseni bussi saapui, vaikka viiden minuutin myöhästyminen oli tuntunut vuodelta. Yritin kohteliaana päästää mummon ensimmäisenä, mutta todellisuudessa pelasin aikaa kuulokkeilleni. Setvin solmua mummon setviessä rahojaan, ja lopulta tungin sen päät korviini kiinnittäen ensin toisen pään puhelimeen. Suomen Top 50 soitti Billie Eilishiä, ja leimasin lipun koneeseen. Yritin vetää huppua syvemmälle päähän mummon kohdalla painaen pääni alas, mutta neljän paikalle istunut tahtoi minut viereeni.
    “Mihinkäs sitä ollaan menossa, kun puvun pussi kädessä, mutta kumpparit jalassa?”, pitäiskö mun vielä kehittää keskustelua tän kukkahattutädin kanssa?
    “Mh meillä on tossa Hallavassa kilpailut, sinne oon menossa”, yritin puhua mahdollisimman selkeästi.
    “Jaahas, sehän on mukava”, lopulta mummo hiljeni, ja suljin silmäni. Ihan hetkeksi.

    Joku tökki minua. Tai pikemminkin jokin. Jalkaani kolahteli rollaattorin reuna, ja säpsähdin käytäväpaikalta hereille.
    “Sun pysäkki on seuraava!”, mummo oli herättänyt minut. Tunsin kiitollisuutta tälle, ja hetken hämmennyksen jälkeen onnistuin painamaan nappia satunnaisten kiittelyiden seasta.
    “Monelta nää kisat alkaa?” Kysyi rouva vielä noustessani seisomaan.
    “Kymmeneltä meillä alkaa, tosin mä -minä ratsastan vasta toisessa luokassa, ehkä yhdentoista ja kahdentoista välillä”, häkeltyneenä selitin.
    “Pääseekö katsomoon tälläisten laitteiden kera?”, mummo tökkäsi rollaattoriaan.
    “Joo ulkokentälle kyllä pääsee”, ilmoitin pieni virne mahdollisesti kohoten mun huulille.
    “Minäpäs tulen katsomaan, olen menossa kaupassa käymään tuossa toisellapuolella kun sen omistaja on minun tutun kaverin lapsen lapsi”, hän kertoi.
    “Tervetuloa teille!”, huikkasin vielä ennen bussin kyydistä lähtemistä.
    “Ritva Hakkarainen, Ritva vain”, kuulin vielä ennen ovien sulkeutumista. Kerrankin oli hetki, jolloin en edes hävennyt, että joku kailotti perääni. Mummo sai paskan aamuni hyväksi.

    //414 sanaa, pisteet kouluosuudelle.

  • #6408

    Marshall K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A, taitotaso hard
    Marshall Kozlov & Vsevolod KZV

    Tehtävä 2: Tiellä tähtiin. (653 sanaa)

    ”Eikö tää ois helpompaa jos pitäisit saappaat omissa jaloissas? Tai vaikka tiätkö.. pyörittelisit vaan käsissäs kuten normaalit ihmiset ku ne putsaa kenkiä?” Niklas kysyi, seisoen muutama numeroa liian isoissa ratsastussaappaissa pleikkarin ohjain käsissään. Samalla kun rastapäinen venäläinen istui lattialla vieressä, ja rasvasi tarkoin liikkein toisen jaloissa olevia kenkiä.
    ”Ehkä. Mutta sanoit että voit auttaa minua näissä valmisteluissa, niin näinhän tämä sujuu vielä helpommin.” Marshall sanoi vino virne suupielissään, katsoen ylöspäin nuorempaa miestä.
    ”No.. Joo. Mutta emmä ihan tätä ehkä oottanu. Tai no, ihan samalla tavallahan sitä täsäki pelaa mitä sohvalla istuen.” nuorempi vastasi, kohauttaen hieman olkiaan. Katse pysyi tiukasi seinän vierellä olevassa telkkarisa näkyvän pelin tapahtumissa. ”Onko sulla muuten jotaki ennakko-odotuksia tästä finaalista?”

    Marshall lopetti kenkien putsaamisen hetkeksi, miettien asiaa hieman. Ennakko-odotuksia. Mies jatkoi työtään ”Ei oikeastaan. Meidän menestys näissä kisoissa Volyan kanssa on ollut kuitenkin sen verran vaihtelevaa.”

    Ja sitä se oli totisesti ollutkin. Ensimmäinen osakilpailu oli kyllä mennyt paremmin mitä mies oli odottanut. Lyhyestä valmistautumisajasta ja takana olleesta muutosta Venäjältä Suomeen, Volya oli suoriutunut erittäin hyvin. Lämmittelyssä ori oli ollut oma itsensä: hieman kuuma mutta hyvin käsiteltävissä. Kilpailusuoritus oli ollut tasainen ja hyvä esitys mikä oli lopulta tuonut heille luokan toisen sijan.
    Venäläinen vilkaisi hieman eteisen suuntaan, seinällä olevaa ilmoitustaulua missä viimeajan kisoista saadut ruusukkeet roikkuivat. Vaikka hän oli elämänsä aikana voittanut monta ruusuketta, oli se yhä hieno tunne kun sijoittui kolmen parhaan joukkoon.

    Toinen osakilpailu taas oli sujunut vieläkin paremmin, kun Volya oli ollut tasaisempi jopa lämmittelyn aikana. Kisasuoritus ei olisi voinut paljoa paremmin mennäkään. Orin liikkeet olivat olleet jo selästä käsin mahtavan tuntuiset, kun se oli edennyt pitkin ja liitävin askelin maneesissa. Sen päivän tulosta Marshall oli vähän osannut odottaakin, ja voitto sieltä oli tullutkin.

    Mutta sen kisapäivän jälkeen tipahdettiinkin pieneen alamäkeen. Volya otti harvinaisen paljon stressiä itselleen jo siitä, kun sen tarha jaettiin kahtia. Joten se joutui jakamaan itselleen omiman tarhansa toisen hevosen kanssa. Vaikka normaalisti moinen pikkuseikka ei orin maailmaa järkyttänyt millään tavalla. Sitä oli seurannut jännittyminen ratsastaessa sekä pieni haluttomuus yhteistyöhön. Kaiken oli lopulta kruunannut kouluvalmennus, jonka aikana Volya oli esittänyt moneen otteeseen kykynsä seistä kuin kävelläkin takajaloillaan. Sitä seuranneiden kisojen suoritus ei ollut tullut yllätyksenä, kaksikon sijoituttua 12.sijalle.
    Sen jälkeen Marshall oli suosiolla antanut Volyalle hieman lomaa. Ori oli saanut nauttia irtohyppäämisestä, maastakäsin työskentelystä sekä maastoilusta.
    Ja kun kaksikko oli lopulta palannut työskentelemään takaisin kentälle ja maneesiin, eivät he olleet keskittyneet minkään tietyn kouluratsastuksen harjoitteluun. Vaan, olivat tehneet kaikkia Volyalle mieluisia asioita. Ori kuitenkin oli aina pitänyt etenkin laukanvaihdoista sekä askellajin ja temmon vaihteluista. Siihen lisäksi pientä temppuratsastusta niin hevonen oli tuntunut viimeisessä osakilpailussa paljon edellistä paremmalta. Pienestä alun jännittyneisyydestä huolimatta ratsukko oli suoriutunut ihan hyvin ja onnistunut nappaamaan 5.sijan.

    ”Okei, kiitokset palveluksestanne. Voitte palata sohvalle.” Marshall sanoi, pitäen saappaistaan kiinni kun Niklas nosteli jalkansa ulos kengistä.
    Marshall sujautti varsituet saappaiden sisälle ennen kuin kiskaisi vetoketjut kiinni, ja siirsi ne seinän viereen kuivumaan sekä odottamaan pakkausta. Mies pakkasi käytössä olleet nahanhoito välineet takaisin pussukkaansa, ennen kuin siirtyi keittiötasanteelle vilkaisemaan to do- listaansa.
    Kisavaatteet olivat vielä kuivumassa pesukoneen jäljiltä: takki, housut, paita, kravaatti, hanskat, sukat. Saappaat oli putsattu ja kannukset remmeineen samoiten. Tallilla Volyan varusteet oli putsattuina ja paketoituna muuta kuin kantaisi autoon.

    Volyan oloa helpottaakseen Marshall oli lopulta päätynyt tarttumaan tarjouksen majoittautumisesta kilpapaikan läheisyyteen. Volya ehtisi saada turhat pöhinät alta kun alue kuin iso osa hevosista olisi tutumpia, majoittuessaan kiven heiton päässä kisapaikalta. Ja no, olihan tälläiset järjestelyt itsellekin aina mukavempia kisamatkoilla. Ainakaan ei tarvinnut herätä niin paljo ennen kukonlaulua mitä jos he matkaisivat vasta kisapäivänä.

    ”Siinä taisi ollakin kaikki tärkeimmät. Nyt ei tarvitse kuin pakata kaikki autoon.” Marshall sanoi tyytyväisesti, katsahtaen sohvalle siirtyneeseen Niklakseen.
    ”Et voi olla tosissas! Miten sä oot muka tähän asti selvinny ees hengisä jos tälläsesä tilanteesa sua muka pääsee pureen??” Nuorempi mies meuhkasi pelilleen, kuulematta mitään mitä toinen oli edes sanonut.

    Marshall pyöritteli silmiään hieman hymyillen. Kyllähän se tiedossa oli missä Niklaksen huomio tuli seuraavat pari päivää olemana, kun venäläinen oli iskenyt The Walking Dead -pelin toisen käteen.

  • #6412

    Santtu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Santtu & Fifill frá Kievari
    Tehtävä 8: Selfietime
    (303 sanaa)

    Vatsassa oli pohjaton tunne kun Hallavan tallin pihamaa oli tupaten täynnä ratsukoita. Santtu ei ollut koskaan ennen nähnyt niin monta ihmistä hevosineen samassa paikassa kerralla. Tai olihan hän, kaikissa osakilpailuissa, mutta nyt se tuntui paljon isommalta asialta kun kyseessä oli finaali.
    Siitä huolimatta häntä ei jännittänyt yhtään niin paljon kuin hän alunperin oletti. Kenties poika oli jo päässyt pitkän Tie Tähtiin mittelöinnin kautta tottumaan kisahumuun, ja nyt hän odotti hyvillä mielin kisojen alkua. Edes aikainen aamu ei häntä haitannut.

    Fifiä se sen sijaan tuntui haittaavan. Vaalea poni oli nuokkunut koko ajomatkan trailerissa ja nyt pihalle päästyään kävelemään se ei malttanut lopettaa haukottelemista. Santtu vilkaisi ympärilleen ja otti puhelimen käsiinsä. Hän halusi lähettää vanhemmilleen kuvan ihmismassasta, ja siinä samalla nappaista ehkä yhden kuvan itsestään ja ponistaan. Ihan vain muistoksi.
    ”Fifi”, Santtu sanahti ja vislasi hiljaa, joka sai ponin kohottamaan päätään hetkeksi kuvan ottamisen ajaksi.

    ”Mitä, otiksä just selfien?” Avan kimeä ääni kuului jostain takavasemmalta. Santtu kiirehti piilottamaan puhelintaan taskuun, mutta sinihiuksinen tyttö oli hetkessä siirtynyt pojan vierelle.
    ”Näytä, mä haluun nähä tuliks hyvä”, Ava kinusi ja kurotteli kohti puhelinta Santun käsistä.
    ”En mä ottanu, ei se ollu ees hyvä, Avaaaa”, Santtu valitti tytön saadessa puhelimesta otteen. Hän hypähti heti kauemmas ja käänsi selkänsä Santtua kohti, ikäänkuin puhelinta turvatakseen, vaikkei Santtu edes yrittänyt ottaa sitä takaisin. Pojan poskia kuumotti ja hän kiireisti itsensä silittämällä Fifin turpaa. Ava naurahti hyväntuulisesti joka sai Santun uteliaisuuden myös heräämään.
    ”Voooi, kun se on niin söpö!” Ava hymyili ja tarjosi puhelinta pian takaisin Santulle. Hämillään poika otti sen takaisin ja katsahti näyttöön.
    Kuvassa näkyi juuri sopivasti miten Fifi haukotteli makeasti.

    ”Aikamoiset kisafiilikset teillä päällä”, Ava virnisti kiusoittelevasti. ”Sun pitäis tehdä se insta niin voisit laittaa ton sinne!”
    Tytön lähdettyä takaisin Sepon luokse Santtu katsahti kuvaan vielä kerran ennenkuin hän laittoi puhelimensa pois. Ehkä hän tosiaan vielä tekisi sinne käyttäjän joskus..

    • #6413

      Santtu
      • Postauksia:
      • Maitovarsa

      Nii ja pisteet kouluun Helppo C, Easy jos valita tarvii! 😀

  • #6414

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    Jesse & Heljän Hurmos, taso Hard
    Tehtävä 2, sanoja 423.
    En ihan tiiä mihin tästä ne pisteet vois laittaa, että jätän päätöksen sulle 😅

    Tehtävä 2, Tie Tähtiin (tai sitten ei)
    Mä en missään vaiheessa saanu tästä kisasta kiinni. En sijoille pääsemisellä enkä henkisesti. Koko kevät on menny jotenkin ihan ohi hektisessä kaaoksessa, valmennuksesta toiseen juostessa, hikoilua, turhautumista, väsymystä, hevosen irtokarvoja, tupakan savua, yöttömiä öitä ja halpaa kaljaa. Mä en voi hyvin, enkä enää tiiä mitä tehdä sille. Mikään ei auta. Ei me Hurmoksen kanssa olla tehty mitään edistystä, ja se tuntuu edelleen vaan lainaponilta. Vaikka se onkin ihan mahtava hevonen, se on osaava eikä sen kanssa tuu koskaan tylsää. Ratsutallille siirtyessäni erkaannuin porukasta aika täsmällisesti. En muista milloin viimeks olisin Lilyn tai Miron kanssa jutellu, Kassun kanssa me vaihdetaan sana tai pari. Se on lähinnä Nion kanssa, ja Nion kanssa me ei ikinä kunnolla ees tutustuttu.

    Luulis, että ratsastuskoulu mestaruuksista olis jääny palo suorittaa yhtä hyvin näissäkin kisoissa, mut eihän elämä ikinä mee niinkuin luulis. En ees pysty laskeen monessako valmennuksessa mä kävin ja paljonko mulla meni rahaa niihin pääsymaksuihin. Enkä välttämättä haluu tietääkään. En tiiä, oonko mä edes kehittyny niiden aikana. Tuntuu, että ainoo asia mikä mulla koko keväästä on mieleen jääny on se, kun kävin Otsonmäellä Noaa katsomassa. Pitkän puhetauon jälkeen teki hyvää päästä viettään aikaa jonkun kanssa, joka tasan tietää millainen tyyppi mä olen.

    Meillä on menny Hurmun kanssa tasasesti. Ei hyvin eikä huonostikaan. Me ollaan tiputtu aina johonkin siihen sijottuneiden keskelle, huomaamattomina ja mieleenpainumattomina. Hurmos on edelleen esteillä vahva edestä eikä halua kuunnella mua. Mä taas en jaksa enää tapella sen kanssa. Vaikka eihän sen koskaan mitään tappelua pitäiskään olla. Naava ja Elyssa on jaksanu aina tempata että kyllä se siitä, hyvinhän se menee. Jokaiselta valmeltajalta oon myös saanu hyviä vinkkejä siihen miten mun pitäis toimia, mutta tuntuu että mä en osaa käytännössä niitä soveltaa. Eikä mun oloo paranna se, että mä kyseenalaistan oonko mä tarpeeks taitava Hurmoksen kaltaselle hevoselle. Jos mun omat taidot ei riitäkään kaiken tän jälkeen.

    Missään vaiheessa mä en ollu kovinkaan toiveikas eikä mulla ollu suuria odotuksia, mutta samalla oon sisäsesti pettyny. Kai mä sittenkin olisin halunnu, että me oltaisiin edes loppua kohti tehty joku harppaus yhdessä ja kaikki alkais sujumaan. Niinkun vaikka niin yksinkertainen asia kun maastoon lähteminen yksin. Sitäkään mä en oo sen kanssa harjotellu pitkään aikaan, kun en oo tallilla valmennuksien ulkopuolella käyny. Sen verran oon kuullu ja WhatsApp ryhmää seuraillu, että ei Hallavalaisilla ihan huonosti mee. Joka kisa on joku tainnu sijottua.

    Onhan tää kokemus ollu. Kisapaikan hulina ja vilske ei tunnu vieläkään tutulta, mutta en mä sitä vierastakaan enää. Hurmos on tosi skarpin näköinen sen kisakamoissa. Onhan meillä vielä kotikenttä etu. Silti.. Mä tarviin jonkun loman tän jälkeen.

  • #6415

    Marshall K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A, taitotaso hard
    Marshall Kozlov & Vsevolod KZV
    (950 sanaa)

    ”Tiedät mihin mennä, harjakassi on autossa, minun takki on autossa…” Marshall kävi mielessään olevaa luetteloa läpi, silmäillen auton takapenkille. Onneksi he olivat majoittuneet kisapaikan läheisyyteen, joten suurta ongelmaa ei pääsisi syntymään vaikka jotain olisi unohtunutkin.
    ”Joo, tiiän. Ja kaikki on kyyisä. Jopa ihan varmuuden vuoksi mukana on myös nahanhoitokamat, että jos joku katastrofi käy ja pitää saada saappaat tai muu putsattua.” Niklas vastasi auton ratin takaa, katsoen hieman huvittuneena venäläiseen. ”Enemmän sun pitäs nyt keskittyä siihen että hyppäät sinne satulaan ja hoijat ittes ja hevosen turvallisesti sekä ajoissa paikalle.” mies lisäsi sormellaan osoitellen.
    ”Milloin sinusta tuli ammatti kisahoitaja?” Marshall kysyi jopa vähän vaikuttuneena, pieni virne suupielessä. ”Okei. Lähde sinä jo edeltä, niin me tulemme perästä.” mies sanoi, sulkien autonoven perässään.

    Rastapää suuntasi harppovat askeleensa takaisin sisälle ratsutalliin mennäkseen hakemaan Volyan. Kisapaikka oli niin lähellä majoituspaikkaa että aika monikin sinne hevosensa majoittaneista oli näyttänyt päättävän ratsastaa hevosensa sinne. Matka toimi samalla hyvänä alkulämmittelynä.
    Jos aikaisemmin tallissa oli vallinnut Marshalin mielestä sekasorto, nyt siellä vasta kaaokselta tuntuikin. Yksi ratsastaja kailotti hanskojensa perään, toinen taisteli saappaiden vetoketjun kanssa ja kolmas taisteli kirahviksi muuttuneen hevosensa kanssa jotta saisi sille suitset päähän. No, ainakaan tunnelmaa ei voinut missään tapauksessa kutsua kylmäksi tai epämukavaksi. Kaikesta, niistä turhan pirteistä aamuvirkuistakin, huolimatta venäläisen täytyi myöntää että yleinen tunnelma oli yllättävän lämminhenkinen ja mukava.
    Marshall livahti sisälle Volyan karsinaan, irroittaen riimunnarun kaltereista ja pyöräytti sen orin kaulan ympärille. Olisi ehkä parasta ottaa orin riimu ja naru varmuuden vuoksi mukaan.

    ”Oletko valmis Volya?” mies kysyi hevoseltaan, taputtaen sen tummaa kaulaa toisella kädellään.

    Ori värisytteli sieraimiaan pienen pärskähdyksen kera, ennen kuin se kuopaisi karsinan purukuiviketta voimakkaasti toisella etusellaan. Oliko hän valmis? Hänhän oli ollut valmiina jo ties kuinka kauan mutta omistajahan se tässä oli jolla kesti!
    Marshall otti hyvän otteen kaulalla olevista ohjista, ja talutti hevosen perässään käytävälle. Kavioiden aiheuttama kopina oli kuin yleinen herätyskello, koska jopa se yksi pieni lapsi joka oli jonkun vanhemman mukana tallissa osasi välittömästi väistää käytävän reunaan. Venäläinen hymyili kohteliaasti yleisenä kiitoksena kaikille, ja lähti johdattamaan ratsuaan ulos tallista.
    Tallipihalla Volya oli kuin muovipussi mihin tuuli tarttui, koska nätisti kävelleen orin häntä kohosi ylös samalla kun kaula vetäytyi korkealle kaarelle ja etujalat kauhoivat eteenpäin nopeilla heilautuksilla. Marshall pysytteli turvallisesti käden mitan päässä hevosen jaloista, talutellen oria hetken aikaa isolla ympyrällä ulkona jotta se sai päästää pahimmat höyryt pois alta.
    Muutaman hypähtelyä sisältäneen kierroksen jälkeen Marshall pysäytti orin pihan reunalle, ja laski jalustimen alas. Tukeva ote ohjista sekä satulan etu- ja takakaaresta, nopea katsaus orin pään suuntaan jotta näki mitä sen ilme kertoi. Kun Volya vaikutti olevan rauhallinen ja keskittynyt enemmän seuraamaan räystäällä olevaa varpusparia, venäläinen sujautti vasemman jalkansa jalustimeen ja ponnisti itsensä satulaan.
    Lintujen tekemisiin keskittynyt ori käänsi päätään ratsastajan suuntaan kun se tunsi miehen alkavan kapuamaan satulaan. Volyan kippuraiset korvat kääntyilivät suunnasta toiseen kun se kuunteli tallirakennuksen puolelta kantautuvaa hälinää. Kun ääniin alkoi sekoittua kavioiden kopina betonia vasten, orin huomio ampaisi oviaukosta ulos saapuvaan ratsukkoon heti. Volya mylväisi pitkän ja kumean hirnahduksen ilmoille, heiluttaen toista etujalkaansa ilmassa kuin olisi suunnitellut kaivavansa suuremmankin kuopan. Lopulta hevosen paino siirtyi suurelti takaosan varaan, minkä jälkeen etukaviot irtosivat juuri ja juuri maasta. Joku olisi ehkä voinut kutsua sitä takajaloille nousemiseksi. Marshall pyöritteli hieman silmiään, pitäen ohjat hyvin käsissään ja myötäsi orin eleissä mukana. Kun hevonen oli seissyt edes pienen hetken suurin piirtein aloillaan, venäläinen puristi jalkoja Volyan kylkiä vasten merkiksi lähteä liikkeelle.
    Volya ponnisti liikkeelle hieman hypähtävällä askeleella, edeten ensimetrit tanssahtelevin liikkein jotka näyttivät lähinnä hidastetulta ravilta.

    Matka ratsutallilta itse kisapaikalle ei ollut edes kilometriä, minkä takia siinä missä matka oli helppo suorittaa ratsain niin toimi se parempana kuin hyvänä lämmittelynä. Etenkin Volyalle. Jostain syystä toisen osakilpailun jälkeen ori oli alkanut stressaamaan asioita joista se ei ennen ottanut yhtään itseensä, ja se oli näkynyt myös suorituksissa. Volya oli ollut jännittynyt, eikä sen keskittyminen ollut pysynyt suorituksessa mukana.
    Sen takia viime kisoissakin venäläinen oli suorittanut lämmittelyt viimehetkeen asti tallin läheisyydessä menneillä poluilla. Ja se oli ollut juuri oikea päätös, koska suoritus oli parantunut huomattavasti aikaisempaan nähden. Siitä viisastuneena Marshall oli päättänyt suosiolla jatkaa nyt finaalissa vähän samalla linjalla, että he pyörisivät mahdollisimman vähän rinkiä maneesissa tai kentällä. Vasta kun he menisivät odottamaan omaa vuoroa kisakehän päätyyn.

    Kisapaikalle saapuessa Niklas oli heitä vastassa jo sinne viettävällä tiellä asti, heiluttaen kättä ilmassa kun huomasi odottamansa ratsukon. Marshall ei onnistunut edes yrittämään ettäkö hänen kasvoille ei olisi levinnyt hoopo hymy, kun tuo huomasi nuoremman miehen. Syitä hymyn oli kyllä useampiakin. Ensinnäkin, jo se että Niklas oli ylipäätään lähtenyt mukaan kisoihin. Mutta toinen oli myös osallistunut hyvällä asenteella valmisteluihin, auttanut asioiden kanssa ja oikeasti vaikuttunut kiinnostuneelta asioista.

    ”Onko meidän tallin ratsastajat vielä ratsastaneet tässä luokassa?” Marshall kysyi, vilkuillen samalla kauempana näkyvän kentän suuntaan.
    ”Jos oon kuulutukset oikein ymmärtäny, niin kaks on jo ratsastanu ja yks suorittaa tällä hetkellä.” Niklas vastasi, ojentaen kättään hieman jotta ylsi taluttamaan Volyan kaulaa kevyesti.
    ”Toivottavasti suoritukset ovat onnistuneet hyvin.” venäläinen kommentoi pienen hymyn kera.

    Vaikka Marshall oli ollut osa Hukkasuon kisatiimiä näiden kilpailujen ajan, mies ei ollut kummemmin viettänyt aikaa muiden ratsastajien kanssa. Osittain siksi että hänellä oli ollut kädet täynnä omien ongelmien ja asioiden kanssa, mutta myös puhtaasti sen takia että Marshall oli vieläkin epävarma suomenkielen osaamisestaan. Mutta, venäläinen oli kuitenkin tarkasti seurannut kisapaikalla kuin listojen kautta miten heidän tallin ratsastajat olivat pärjänneet omissa luokissaan.
    Aika tuntui kulkevan harvinaisen hitaasti, vaikka kilpailut pysyivätkin hyvin aikataulussaan. Edellinen luokka saatiin paketoitua ja sijoittuneet palkittua, jonka jälkeen lopultakin alkoi Marshalin ja Volyan luokka. Mies seurasi tarkasti muutaman ensimmäisen suorituksen, tehden samalla viimeisiä radan muisteluja. Marshall oli jossain vaiheessa laskeutunut alas Volyan selästä, ja vain talutellut oria mukanaan. Venäläinen teki nopean vaihtokaupan, pukien ylleen Niklaksen kanteleman kisatakin päälleen ja antoi Volyan päässä olleen nahkariimun naruineen toisen huolehdittavaksi ennen satulaan nousua. Enää ei olisi kuin muutama ratsukko jäljellä ennen kuin pitäisi siirtyä odotusalueelle.

    • #6416

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Merkitse tehtävien numerot

  • #6417

    Marshall K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A, taitotaso hard
    Marshall Kozlov & Vsevolod KZV

    7. Aamuvirkku –not (455 sanaa)

    Luoja hae lapsesi kotiin, en tahdo murhata ketään. Venäläinen hoki itselleen mielessä samalla kun kiskoi kahvia termosmukistaan kuin henki riippuisi siitä. Ei hänen, mutta muiden. Tarkemmin sanottuna, muutaman tallissa valmistautuvan ihmisen.
    Marshall oli herännyt hyvissä ajoin jotta oli saanut kaikessa rauhassa valmistautua tallille siirtymiseen. Jopa mukana ollut Niklas oli herännyt yllättävän helposti aikaisesta herätyksestä riippumatta. Majoituspaikassa aamu oli käynnistynyt ihastuttavan rauhallisesti ja helposti, venäläinen oli käynyt pikaisesti suihkussa ja sen jälkeen pukenut kisatakkia lukuunottamatta kisavaatteet päällensä. Jotain aamupalaksi, ja ehdottomasti ainakin muutama kuppi kahvia. Sen jälkeen kaksikko oli kantanut tarvittavat tavarat autoon ja suunnanneet ratsutallille missä Volya oli majoittunut viimeyöksi. Niin hyvin kuin aamu oli alkanut: aikaiset aamut ovat perkeleestä kolahti ja kovaa.
    Mikä sattuma olikaan että näinkin isossa tallissa, tai näinkin pitkällä käytävällä jonka varrella kisan hevosia oli majoittunut, Volyan kummallakin puolella oli juuri sellaiset ihmiset joita Marshall ei vain kestänyt tähän aikaan: aamuvirkkuja. Ja ennen kaikkea, innostuneita ja jännittäviä aamuvirkkuja.
    Niklas oli karsinan puolella ja harjasi Volyan kylkiä, samalla kun ori oli uppoutunut tuhoamaan saamaansa aamuruokaa ja viis veisasi ympärillä tapahtuvasta hälinästä.

    ”Marsh, koita muistaa että osa näistä on aika..paljo..sua nuorempia. Totta hitosa ne on intopinkeenä ko on finaali.” nuorempi mies sanoi hiljaa kaltereiden välistä kurkkien, virne naamallaan. Vaikka hänkään ei ollut aikaisten aamujen fani, teki Marshall aamusynkistelystä taidetta Niklaksen mielestä.
    ”Tiedän… Mutta… onko pakko kiljua.” venäläinen mutisi miltei termosmukin kantta vasten, tuijottaen lähes huuhkajan näköisellä ilmeellä tallin lattiaa. ”..Olisipa kahvia.”
    ”..Sulla on. Hörpit sitä just tälläki hetkellä.” Niklas huomautta toista kulmaansa kohottaen.
    ”Niin. Mutta olisipa enemmän.” venäläinen vastasi, ripustaen termosmukin roikkumaan kahvasta karsinan kaltereiden väliin ja meni itsekin sisälle karsinaan.

    Volya ei vaivautunut nostamaan turpaansa siinäkään vaiheessa ruokakiposta, kun Marshall alkoi nostelemaan jalkoja. Mies kävi tarkasti läpi orin jokaisen jalan, varmistaen että jaloissa ei näkynyt tai tuntunut turvotusta, se ei ollut onnistunut tekemään haavoja ja että jokainen kenkä oli varmasti niinkuin pitikin. Sehän tästä olisi enään puuttunut että joutuisi alkaa kengityspuuhiin.
    Tarkistuksen suoritettuaan, venäläinen suoristautui ja kääntyi Niklaksen puoleen. Painaen otsansa toisen hartiaa vasten.

    ”Kiitos kun lähdit mukaan. Tai oikeastaan, kiitos kun olet ollut näin paljon mukana hevosjutuissa.” Marshall sanoi hiljaa.
    ”..Ei mitään. Itseasiasa, tää koko heppahomma on ollu paljo hauskempaa mitä muistin. Tai luulin.” Niklas vastasi hieman naurahtaen, jahka selvisi alun yllätyksestä. Marshall ei ollut kuitenkaan koskaan ollut kummoinen läheisyyden hakia etenkään julkisilla paikoilla. Nuoremman miehen oli kyllä pakko myöntää että joku näinkin pieni teko tuntui älyttömän hyvältä. Olisikohan hänen jo aikaisemmin pitänyt aloittaa kiukuttelu niin venäläinen olisi saanut otettua itseään niskasta kiinni, ja mietittyä asioita?

    Nopeasti Marshall kuitenkin nosti päänsä pois toisen olkapäätä vasten, puhuen jotain satulan hakemisesta samalla kun poistui karsinasta.
    Mies nappasi termosmukin matkaansa, ottaen pitkän hörppäyksen kahvistaan samalla kun lähti pujottelemaan vilkkaalla käytävällä reittiä tallin ulko-ovelle. Volyan satula- ja suitsitarvikkeet olivat nimittäin auton peräkontissa odottamassa.

  • #6418

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    60 cm, taitotaso easy
    Inari Roihu – Oxeye Daisy

    7 Aamuvirkku 483 sanaa
    Olin käynyt jututtamassa Ririä päivän ohjelmasta, ja Danan karsinalle palattuani näin jonkun norkoilevan sen edessä. Vaaleahiuksinen ehkä 8-vuotias tyttö, jonka hiukset oli siistitty kahdelle saparolle mittaili katsellaan Danaa.
    ”Väistätkö vähän niin mä pääsen sisään”, sanoin hädin tuskin kuuluvasti yhä väsyneenä aikaisesta herätyksestä.
    ”Onko tää sun poni? Se on hurjan sulonen. Mä oon täällä auttamassa kisajärjestelyissä”, tyttö kysyi hievahtamatta karsinan oven edestä.
    ”Ei se on mun hoitoponi, mutta kisaan ja valmentaudun sillä aina vä…”, selitin, mutten ehtinyt sanoa lausettani loppuun kun keskustelukumppanini jo jatkoi.
    ”Aijaa, mun tädillä on ton näkösiä kolme. Ne on kaikki tosi kilttejä ja söpöjä. Mun nimi on muuten Laura”, tyttö selitti.
    ”Okei kiva kuulla” väänsin naamalleni väkinäisen hymyn, että osasikin olla rasittava aamu. Ensin likaistakin likaisempi Dana, ja sitten tämä. Tunkeuduin väkisin ovenraosta karsinaan. Nappasin kaviokoukun harjakassista, ja aloitin vasemman etukavion puhdistuksen. Yhden kavion verran Laura malttoi olla hiljaa.

    ”Onko teiän kisat mennyt hyvin, mun kaverilla on menny tosi hyvin”, hän puhua papatti.
    ”Jooh ihan jees”, vastasin ja harkitsin vielä lisääväni pärään, että tämä kilpailu tuskin menisi hyvin, kiitos ärsyttävän pikkukakaran, mutta päätin yrittää olla ystävällinen.
    ”Missä luokassa sä kisaat?” tyttö kysyi
    Vedin hetken syvään henkeä kunnes vastasin: ”Helpossa ceessä ja kuudenkymmenen sentin rataesteillä.
    Danan turpa vääntyi haukotukseen, ja pian minäkin haukottelin.

    ”Kaikkia taitaa väsyttää”, Laura totesi katsellessaan väsyneitä ratsastajia. ”…mutta mua ei. Mä nukuin oikein hyvin”, hän jatkoi.
    Sen huomaa ajattelin, ja koetin olla kiinnittämättä huomiota otsassa tykyttävään päänsärkyyn.
    ”Kuinka monta vuotta toi poni on? Onko teidän tallilla maneesi? Entä maastot? Voiko teillä ratsastaa myös hevosilla? Ratsastatko koskaan hevosilla?” Laura pommitti kysymyksillä.
    ”Dana on kaksitoista. Joo, joo, joo ja joo”, sanoin enkä ollut aivan varma kuinka moneen tuon tytön esittämään kysymykseen olin jo vastannut. Päänsärkykin yltyi. Jos meno jatkuisi tällä tavalla A) Dana ei tulisi koskaan puhtaaksi, ja B) vaikka se tulisikin puhtaaksi en pääsisi radalle päänsäryn takia.

    Päätin kysyä itse jotain. Ehkä sen avulla saisin hetken olla itse hiljaa.
    ”No millasilla poneilla tai hevosilla sä ratsastat?” kysyin Lauralta.
    ” Ratsastan siis ratsastustunneilla, ja mun tutun tai siiis mun perhetutun ponilla joskus. Se on connemara. Sellanen rautias, ja sen nimi on Muru. Muru on ollu joskus hollannissa kisamaassa. Se hyppää tosi korkeita ratoja…”, Laura puhui ja puhui. Annoin puheen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
    Vähän ajan kuluttua hän kuitenkin kysyi ”Arvaa mikä on Hipun maastoeste ennätys.”
    En edes yrittänyt muistaa, mikä kertomuksen monista poneista, hevosista, ihmisistä ja koirista oli hippu. Kuullostaa vähän shetlanninponilta mietin ja heitin veikkauksen. ”60cm?”
    ”No ei todellakaan sehän on se iso hevonen. Mimi on se pieni rautias. Sekotit varmaan ne ne on molemmat kimoja.” Laura sanoi.
    ”Kuuntele tarkkan selitän uudestaan”, Hän aloitti.
    Ei, ei näin, ajattelin täysin tuskastuneena.

    Samalla pelastuksen enkelini saapui.
    ”Lauraa vauhtia sun pitää tulla nyt syömään”kuului ääni käytävän toisesta päädystä, ja niin tyttö katosi yhtä nopeasti kun puhuikin.
    Päänsärkyni sen sijaan ei kadonnut mihinkään. No ei tässä auttanut muu kun vetäistä buranaa ja jatkaa ponin hoitamista. Vielä oli tekemistä.

  • #6419

    Marshall K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A, taitotaso hard
    Marshall Kozlov & Vsevolod KZV

    11. Lentävä kopteri (469 sanaa)

    Vuoro lähestyi ratsukko kerrallaan hyvää tahtia, ja Marshalin laskujen mukaan ennen häntä oli suorittamassa olevan ratsukon lisäksi vain kolme muuta. Joten venäläisratsukko päätti aloittaa viimeiset valmistelut ennen itse suoritusta. Joten mies ohjasi Volyan kulkemaan koko kilpailualueen reunalle. Alue oli kuitenkin sen verran laaja, että sen ympäri kävely ja pieni hölkkääminen riitti Volyalle kyllä hyvin ennen kuin he siirtyisivät kentän päädyssä olevalle verryttelyalueelle.
    Kaksikko oli ehtinyt kiertää alueen kerran kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen kentän ympäriltä kuuluvat aplodit varmistivat että radalla ollut ratsukko oli saanut oman suorituksensa päätökseen. Joten Marshall käänsi Volyan ympäri, siirtyäkseen verryttelyalueelle. He pääsivät lähelle avointa kentän porttia, kun Volya upotti kaikki jalkansa hiekkaan ja nykäisi päänsä ylös kuin se olisi nähnyt vähintäänki vihreän pikku-ukon kentällä pomppimassa. Outoa. Asiaa sen suuremmin murehtimatta, venäläinen painoi kevyesti pohkeillaan hevosen kylkiä vasten saadakseen sen taas liikkeelle. Sen sijaan orin korvat pyörivät kuin tuuliviiri samalla kun se pälyili ympärilleen, ja alkoikin peruuttamaan. Syrjäsilmällä mies havaitsi että myös verryttelualueella sekä radalle siirtyneellä hevosella näytti olevan hieman muuta mietittävää.
    Tuntui että korvissakin alkoi humisemaan sillä hetkellä, kun Volya pyörähti takajalkojensa varassa ympäri ja Marshall joutui nopeasti vetämään orin pienelle ympyrälle jotta se ei sinkoaisi omille teilleen.

    ”Nooo! Rauhassa, ei tässä ole mikään hätää.” mies puheli hevoselle matalaan äänensävyyn äidinkielellään, samalla kun käänsi orin uudelle ja taas uudelle voltille.

    Volya korisi kuin pieni traktori, ja puhalteli välillä terävästi ilmaan samalla kun pysyi koko ajan liikkeessä. Jos se ei kulkenut rivakasti ympyrällä, se steppasi paikoillaan kuin olisi kävellyt kuumien hiilien päällä. Harmaa häntä piiskasi hevosen perässä puolelta toiselle nopein liikkein.
    Ohikiitävän hetken ajan Marshall epäili että oliko hän menettämässä tajuntaa kun korvissa kuului selvää suhinaa. Mutta lopulta mies tajusi että ääni ei ollut vain hänen korvien välissä, vaan se kuului ihan muualta. Tarkemmin sanottuna, yläpuolelta. Venäläinen pälyili taivaalle päin, koettaen paikantaa äänen lähtökohtaa. Kunnes silmiin lopulta osui tumma piste mikä liikkui tasaista tahtia alueen yläpuolella.

    ”Et voi olla tosissasi.” mies sähähti venäjäksi.

    Drone. Kuka idiootti lennätti sellaista ratsastuskisoissa noin alhaalla? Ne lentävät perkeleet olivat kokoon nähden harvinaisen kovaäänisiä. Sittenhän asia olisi ihan ok jos lennättäjä olisi lennättänyt sitä edes oikeissa korkeuksissa. Mutta tämä räpättävä laite lensi korkeintaan puiden korkeudella ellei jopa matalemmalla.
    Lopulta jopa kaiuttimien kautta kuulutettiin lennättäjää ohjaamaan laitteensa välittömästi maihin. Ja hyvä niin. Koska Marshalilla alkoi lopulta olemaan jo oikeasti työtä koettaa pitää sinkoileva hevosensa edes ympyrällä, jotta se ei hyppäisi ihmisten tai toisten hevosten niskaan.
    Kun drone oli mitä ilmeisimmin saatu maihin, koska sitä ei kuulunut enää, myös Volya hiljalleen rauhoittui. Ori jäi lopulta seisomaan aloilleen voimakkaasti puhallellen, pälyillen yhä epäilevästi ympärilleen. Samalla Marshalkin pystyi taas hengittämään syvään. Mies rapsutteli orin harjantyveä samalla kun piti ohjat yhä huolellisesti kummassakin kädessään.

    Toinen kaiuttimista kuuluva ilmoitus oli kyllä juuri sitä, mitä Marshal oli ehtinyt toivoa: välikohtauksen takia pidettiin ihan nopea muutaman minuutin tauko. Jotta suoritukseen valmistautuneet ratsukot saivat rauhoittua, ennen kuin ohjelma jatkuisi listan mukaisesti.

  • #6420

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 117
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    12.5.2019 Tie Tähtiin Finaali
    2. tehtävä, Tiellä Tähtiin

    Äiti oli pyytänyt mut käymään. Kengät oli jätetty eteiseen, takki naulakkoon joka oli yhä yhdeksänvuotiaan Nion tasolle asetettu. Eteisen peilistä katsoessani itseäni näin takaa heijastuvan oven listaan piirretyn pituustaulukon, otin kirjan ja asetin sen yhdeksännen vuoden kohdalle, kyykistyin alle, ja vilkaisin uudelleen peiliin hymysuin.

    “Äiti!”, huusin kahvinkeittimen porinan läpi. Sama tuttu kahvinkone oli porissut paikallaan jo seitsemäntoista vuotta, eikä sen ääni ollut enää hiljaisin, mitenköhän se toimii yhä?
    “Mitä Nipsu?”, kuului vastaus. Äidillä oli tapana kutsua minua kolmevuotiaasta kolmosluokkalaiseksi Nipsuksi, jonka jälkeen tuo loppui, kait mä käskin lopettamaan. Kuitenkin kun muutin Pronssijoelle lähemmäs lukiota, Nipsu palasi taloon.
    “Mua ei oo mitattu sitte ysiluokan”, vaimensin ääntäni puolessavälissä, sillä äiti saapui lukulasit nenällä viereeni.
    “Johan, sittenhän me tehään se nytten!”, Äiti haroi hiuksiaan. Hän kurottui ottamaan kynän eteisen tasolta, ja sen samaisen kirjan joka oli lähes tippumavaiheessa pöydän kulmalla, kun sen siihen olin jättänyt.
    Vedin jalkani listan reunaan ja katsoin kun ruskean kulumat peittyivät pitkästä aikaa kantapäilleni.
    “Mihin sä Eean oot piilottanut”, tajusin. Eea oli kolmetoistavuotias siskoni.
    “Lähti taas poikaystävälleen, pysyisivätpä pystyssä tälläkertaa”, äiti tuhahti. Eealla oli kuusitoistavuotias poikakaveri, jonka mopolla nuo ajelivat. Äiti ei pitänyt tästä ollenkaan, sillä useampaan kertaan tyttöä oli saanut kotona paikkailla.

    “Mites, eikö sulla oo ollu nyt niitä Tie Tähtiin kisoja? Miten ne on menny?”, Äiti kysyi varvistaessaan ja piirtäessään viivani kirjaa vasten.
    “Hyvin, kiitos! Ensimmäisessä osarissa selvittiin Fonzien kanssa B:ssä 6. ja esteillä 7.”, äiti oli itsekkin kilpaillut nuorempana, joten oli kiva keskustella tästä äidille, se ei vaatinut avausta.
    “Fonzie oli esteillä ehkä vähän pohkeen takana, joten saatiin yks puomi alas, mutta oltiin me kyllä nopeitakin. Koulussa taas alkurata oli sujunut hyvin, mutta vasemmassa laukassa tuli ihme rikkoja viiden askeleen välille. Mä luulen et me oltiin molemmat vähän jännittyneitä.Kuitenkin kun ekat osarit oli ollu. Sittenhän me rampattiin valmennuksissa ihan huolella. Saatiin tosi hyviä vinkkejä, ja esteille skarpattiinki nelosiks. Koulussa mä taas unohdin radan, ja tipahdittiin 18.”, vilkaisin äitiä ja varmistin että hän kuunteli. Olimme siirtyneet keittiöön, sillä pärisevä kahvinkeitin oli vaiennut, ja äiti kaatoi kahvit minulle. Parasta äideissä on, että ne tietää miten teen mitäkin. Nytkin kahvini sai ylimääräisen lorauksen maitoa, ja se jouti automaattisesti mikroon.
    “Muistan vieläkin, kun sitten Lehtovaaraan lähtiessä Fonzie ei ois millään halunnu mennä traikkuun, ja matkalla sit stressasin sen alastuloa, hyvin se oli menny. Kouluradan verkassa se oli sairaan hyvä. Tiesin, että sijoille rata riittäis, mutta että kakkoseks, se oli yllätys! Se ykski ravilisäys oli jääny nii hitaaksi, et luulin saavani siitä maksimissaan viitosen, mutta paperissa oli vaan et ‘6, hyvä kasaus lisäyksen jälkeen’”, naurahdin äitille.
    “Esteet sit. Niissä oli ruunalla taas ihan järkyttävä kasa vauhtia. Ristikoille se kuumu jo kuin metrikolkyt esteille, joten radallahan me nuoleskeltiin seiniä ja hypättiin korkeelta, toisinko Sateentallilla. Sielä poni toimi kuin unelma. Se oli kuolaimella, ja hyppäs jokaisen esteen korvathörössä, ja otti mun hullut oikoreitit joista oli Kassun kanssa kieltävään sävyyn keskusteltu useampaan otteeseen niin omaksseen, et saatiin nollat ja ykköseks tultiin, super hieno poni. Varmaan se kouluradan neljästoista sijoitus herätti sen. Sielä meno oli korkeintaan säälistä arvosteltavaa, viitosia, kuutosia paperi täynnä, yks seiska. Mut esteillä se oli niin hyvä!”, kerroin intopiukeena äidille. Mun kahvi oli mennyt jo aikapäiviä sitten, ja nypin nyt pullavadilta irronaista kidesokeria, pullat oli syöty jo.

    //541 sanaa, pisteet 80cm radalle!

  • #6421

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 117
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    12.5.2019 Tie Tähtiin Finaali
    1. Aikaisemmissa osakilpailuissa

    Sateentallilla jännitykseni oli huipussaan. Oli viimeisten osakilpailuiden aika. Hallavan hevoset olivat saaneet kunnian yöpyä tallilla, joten aamulla kun käpsyttelin majatalolta talliin, ajattelin, kuinka ihanaa oli, kun ei aamusta tarvinnut strtresssata menisikö poni traikkuun vai oisiko menemättä, se oli tehty jo eilen. Nyt oli enää kisat stressattavana. Liikkuisiko poni eteen, kaahottaisko se esteillä, vai olisko se täydellinen.

    Karsinassa mua ootti korvat hörössä seisova poni. Mitä nyt vähän puruissaan se oli, liekö piehtaroinut sitten, taiko makoillut. Vaikka ruuna oli selkeästi saanut jo ruokansa, syönytkin jo, askeleeni kuullessaan sen pää hörisi ja silmät tuikki odottaen alkavaa päivää. Kurkistin karsinasta sisään, ja annoin aamun pakolliset rapsutuspusut, Kassu olis kateellinen jos tietäs, naurahdin yksikseni.
    Ulostin itseni karsinasta, kun talliin alkoi kerääntyä muuta väkeä, tykkäsin olla yksikseni aamuisin tallissa edes hetken, jos se olis mahdollista. Tykkäsin kuitenki myös muusta seurasta, eikä seura yhtään haitannut kylläkään.
    Pakenin kuitenkin varustehuoneeseen, ja varmistin jännityksen seasta kolmatta kertaa varusteiden puhtauden. Tärisevin sormin vedin puolin toisin jalustinhihnoja alas ja sormeilin satulan kaaren päältä pölyt pois.
    “Täälä se kykkii”, Kassu säikäytti keskeyttäen mun satulan haparoinnin, ja nykäisin käteni pois satulan päältä vauhdilla.
    “Hyi ei saa säikytellä!”, huudahdin muka vihaisena.
    Toinen nauroi vain, “Nii siis ei mulla muuta ku että ne alottaa kohta c:n verkan, et tuutko käymään maksamaan”, se hihitteli vieläkin.
    “Ahh joo, voin mää”, nostin satulan takaisin paikoilleen.

    Näytin kortin, ja kansliasta merkittiin raksi mun kohalle. Ojensin rahat ja ne laitettiin rahoille tarkoitettuun laatikkoon.
    “Hei nii ja joo voisin ottaa vielä nää”, ojensin kanttiinin pöydältä kaksi Pätkis crunch uutuus patukkaa, ja perään pari euroa. Odotin että Kassu maksoi omat maksunsa ja annoin sille oman patukkansa.
    “Tää ois vähän ku kisaonnea sit”, ja tän jälkeen me kippistettiin patukoilla.

    Fonzien sykeröt oli letitetty parittomaksi yhdeksitöistä, ja ne olivat lähes täydelliset, siistit ja lähes saman kokoiset. Törröttävät jouhet oli silitelty geelillä kohdalleen, ja nyt ne kaartuivat pyörenneen kaulan ympäri. Ruunan suusta tuli hiukan vaahtoa, ja sitä roiskui ryntäille.
    Verryttelyssä ruuna väläytteli täydellistä lisättyä ravia, mutta radalle se hiipui. Meno oli laahustusta, ja pää oli vain nyökyssä. Paperissa kannustettiinkin aktiivisuuteen ja peräänantoonratsastukseen.

    Ai esterata? Se. Fonzie oli täydellisesti pohkeen edessä, suostui mun hulluihin oikoreitteihin, jotkai Kassu multa oli kieltänyt. Vire oli ponilla äärimmäisen hyvä, ja laukka pysyi koko matkan aktiivisena ja kolmitahtisena. Päässäni nopeutin Dineon “yy,kaa,koo” oikeaan tahtiin, ja pääsimme puomeista yli hyvällä ilmavaralla nopeasti laskeutuen. Maaliin tullessa korvissa kaikui taputukset, ja maneesista lähtiessäni kuuluttajan kertoma, “Ja ratsukko Nio Luosujärvi ja Flying Fonzie siirtyvät luokan johtoon kolmen sekuntin erolla”.

    //407 sanaa, pisteet 80cm radalle!

  • #6422

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 117
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    10.5.2019 Tie Tähtiin Finaali
    3. tehtävä, Aina ei voi onnistua

    Fonzie pyöri jo karsinassa ympyrää. Olin pitkään voinut hoitaa ruunaa irti, mutta nyt jouduin siirtämään sen käytävälle molemmin puolin kiinni. Ruuna oli ottanut selkeästi aamulla kurakylvyn, sillä sen maha ja posket olivat ruskeat mudasta. Yritin hinkata tätä kauheutta irti kumisualla, mutta ruunan luimistelu, hännän heilutelu ja ilman potkimen vaikeutti asiaa. Kerran se yritti napata mua selästäkin kiinni. Vihdoin kun pääsin putsaamaan kavioita, ja se ei päässyt näykkäämään mua, se liimasi jalkansa lattiaan. Lopulta jouduin kiskomaan riimunarun avulla jalan ylös. En edes jaksanu aatella satulan laittoa.

    Satula vielä menikin, vyö kans, mutta suitset. Taas se muuttu kirahviks. Sain tavotella päätä ihan huolella. Lopulta sain kiinni sen otsatukan nysästä ja kiskoin pään alas. Osas se vaan olla rasittava välillä.

    Kenttä oli tosi kiva, kun se oli kuiva. Tänään ei ollut satanutkaan, joten ajattelin, että treenistä vois sittenkin tulla vielä hyvä. Totuus kuitenkin selvisi minulle jo heti kun yritin nousta selkään. Hypin oikealla jalallani paikoillaan kun poni pyöri ympärilläni. Lopulta pääsin ponnistamaan kyytiin hyvin, mutta tämä ei loppunut siihen. Poni sinkaisi kohti uraa, ja kun viimein sain ohjat käteen, sain ponin siirtymään tikittävään, vähemmän rauhalliseen käyntiin. Mulla oli hiki jo nyt.
    Joku oli unohtanut juomapullonsa kentän laidalle, hyi kuinka pelottavaa, samoin tuulessa liehuva takki, ja omg aita! Ponin korvat kyttäsivät aivan kaikkea, ja kaula oli suora ja jäykkä. Siirsin ponin tästä huolimatta raviin, ja sain vastaukseksi tikittävän ompelukoneen. Kyttäily jatkui yhä, ja vaikka kuinka yritin melkein jo hermoromahduksen saaden vetäen taivuttaa ja saadaa ruunaa rentoutumaan. Aattelinpahan siinä sitten, jos laukka toimis. Ei ois kannattanu ees yrittää. Hyvä ettei menty aidasta läpi. Kulmassa jarrut ei menny läpi, joten aattelin et jos mä ohjaisin sitä enemmän aitaan päin, ei se nyt siitä läpi juoksis. Just joo ois pitäny oppia Alanan pitämästä tunnista. Viimehetkellä käänsin aidalta kolauttaen jalkani siihen. Seuraava yritys oiski sitte pienentyvän voltin teko, se toimi. Sain ruunan käyntiin, ja päätin, etten enää ees jaksa enää ees yrittää. Mun piti hetki miettiä, kuka tallilla varmasti ois, ja lopulta päädyin soittamaan Lotalle. Pyysin Lottaa tuomaan mulle sivarit ja liinan, ja aloin kiskoa jalustinhihnoja irti, en jaksais ottaa sitä riskiä, että se jäis kiinni kaiken lisäks jostain. Hetken päästä Lotta tulikin tilaamenieni tavaroideni kanssa, ja kiitin tuontipalvelusta.

    Kun sivarit oli kiinni, siirsin ruunan ympyrälle liu’uttaen juoksutusnarua. Sivarit pakottivat ruunaa pysymään jotenkin kasassa, ja ravissa tikityksen lisäksi ilmentyi pukitusyrityksiä, jotka vain yltyivät kun käskin sen laukkaan. Kun sain edes kierroksen lähestulkoon siistiä laukkaa, siirsin raviin ja käyntiin, ja vaihdoin kierroksen toiseksi. Ja uusi yritys, mikä tällä ponilla nyt oli, kun se oli näin sekasin? Ylihuomenna ois vielä Tie Tähtiin finaali..

    //413 sanaa, pisteet helppoon B:hen

  • #6438

    Marshall K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A, taitotaso hard
    Marshall Kozlov & Vsevolod KZV

    8. Selfietime! (610 sanaa)

    Kilpailusuoritus oli saatu kunnialla pakettii, dronen aiheuttamasta välikohtauksesta huolimatta. Se huomioituna Volya oli lopulta suoriutunut yllättävänkin hyvin. Mitä nyt oli radalle siirtyessään ollut vielä aika jännittynyt, mutta onneksi tekemistä saatuaan rentoutunut nopeasti.
    Luokan jälkeen ratsastus takaisin vähän matkan päässä olevalle ratsutallille oli toiminut erinomaisena jähdyttelylenkkinä, ja paikan päällä Niklas oli ollut taas valmiina vastassa.

    ”Sehä meni yllättävän hyvin! Mä en vaan vieläkään tajua sitä että miten kukaan pystyy istua niin eleettömänä satulasa ko hevonen ravaa, mitä porukka radalla aina meni. Ja en kyllä tajua että miten selvisit hengisä siitä ku Volya sai kohtauksen ko olitte menossa kentän puolelle.” Niklas puheli hieman päätään pudistellen.
    ”Joo, olen kyllä täysin tyytyväinen suoritukseen. Volya kuitenkin liikkui hyvin ja tasaisesti, joten se itsessään on jo voitto. Ja harjoitus, sillä se harjoitusravikin alkaa sujumaan.” Marshall kommentoi, laskeutuessaan alas hevosen selästä. ”Ja mitä tulee siihen välikohtaukseen… En osannut arvata että Volya reagoisi noin voimakkaasti droneen, se on kuitenkin tottunut jos minkälaiseen.” mies lisäsi.

    Tallissa Marshall sai jälleen yllättyä Niklaksen osallistumisesta hevosen hoitoon. Koska nyt kun Volya oli suorituksen jälkeen rauhallisessa mielentilassa, niin että se lähinnä nuokkui paikallaan karsinassa, Niklas uskalsi rohkeammin olla sen lähellä. Ja Marshalkin huomasi että hänen ei tarvinnut yhtä haukkana olla vahtimassa. Itseassa venäläinen sai tyytyä suitsien riisumien jälkeen seisomaan karsinan nurkassa ja vain sanella ohjeita. Kun nuorempi mies jatkoi satulan riisumisesta orin harjaamiseen sekä loimittamiseen.
    Yhä kisavaatteisiin pukeutunu Marshal ei laittanut sitäkään yhtään pahaksi, että Niklas hoiti myös orin jalkojen savien laitot.

    ”Haluat oikeasti länträtä saven kanssa? Kai tiedät että se sotkee kyllä kaiken mihin sitä huidot.” venäläinen kysyi hieman yllättyneenä.
    ”Joo joo. Ei se nyt niin vaikeaa voi olla? Levitetään hyvä huolellinen kerros koko jalkaan..johonki korkeuteen asti.” Niklas sanoi leveä virne naamallaan, availlessaan jo savisangon kantta.
    ”No, en estä sinua jos oikeasti haluat sen tehdä.” Marshall totesi, nostaen kätensä ilmaan ja siirtyi takaisin tarkkailupaikkaansa.

    Toisen askartelua seuraten, Marshall totesi itselleen mielessä jälleen että nyt kun kisat saatiin pois alta ja he pääsisivät kotiin. Volya sai lomailla muutaman päivän kun Marshall koettaisi keksiä jotain vastiketta Niklakselle. Koska totta hemmetissä hänen pitäisi nyt laittaa hänet etusijalle, ja jotenkin osoittaa että kuinka paljon arvosti toisen vaivannäköä viime viikoilta.

    Lopulta Volya oli saatu hoidettua loppuun, ja ori oli jäänyt heinäkasan kera tyytyväisenä makoilemaan karsinaan. Jahka oli ensin piehtaroinut oikein huolellisesti, jotta jokainen savinen jalka oli saanut kauniin purukuorrutuksen. Kuin myös orin loimi.
    Miehet olivat ajaneet takaisin kisapaikalle, nauttien loppukilpailuista suoritusten seuraamalla sekä nauttimalla pakolliset kisamakkarat mitä tallin pienestä kioskista sai ostettua. Marshall oli suosiolla jo riisunut takkinsa sekä löysännyt kravaattiansakin, kun kaksikko siirtyi parkkipaikalta lähemmäs kenttää.

    ”Jja hymyile kuin voittaja!” Niklas hihkaisi äkisti, nostaen kädessään olevan puhelimen niin kauas eteensä kuin käsivarsi vain antoi periksi.
    ”Mitä san- Ei! Tuohon lankaan en mene!” Marshall sanoi napakasti, ehtien juuri ja juuri nostamaan käden kasvojensa eteen.
    ”Hmph. Susta ei ikinä saa kuvaa niin että sun naama näkyis.” nuorempi mies mutisi, selatessa kännykkänsä kameran kuvarullaa toisella etusormellaan. Lopulta sarjatulituksen ainoat onnistuneet kuvat olivat yksi jossa Marshall oli kokonaan sumea ja heilahtanut, tai toinen jossa mies oli jo ennättänyt nostaa käden kasvojensa eteen. ”Tän jälkeen Jassu ja muut kysyy kyllä taas, että minkä takia sulla ei oo instaa tai mitään mihin postaisit kuvia.”
    ”Koska mihin minä sitä? Minua ei kiinnosta laittaa näkyville epämääräisiä kännykällä otettuja kuvia, etenkään itsestäni, ja parempiin kuviin tarvitsisin jo oman kuvaaja. Mityan ja Vladin kuvien postailu riittää Kozlovin perheessä.” Marshall sanoi, ääni hiipuen lopussa lähinnä mutinaksi. ”..Hei..Et kai sinä oikeasti laittanut sitä instagramiisi?”
    ”Totta kai. Minkä muunkaan takia mä oisin muka kuvaa ottanu. Tästä tulee hei hitti mun kavereiden keskuudesa.” Niklas kommentoi, virne leviten jo miltei korvasta korvaan. ”Hei! Ekat tykkäyksetki tuli jo!”
    ”Voi elämä…” Marshall huokaisi, retkauttaen päätään taaksepäin ja katsoi yläpuolella avautuvaa taivasta.

    • #6440

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Santulle sanoinkin jo privana mutta niin noista piirrostehtävistä ei saa lisäarpoja kuin vain piirroksesta. Tarinatehtävät on sitten erikseen.

  • #6439

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 117
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    12.5.2019 Tie Tähtiin Finaali
    5. tehtävä, Kenraaliharjoitukset

    Vaikka eilisen treenit meni melkein aidasta läpi, pakotin itseni olemaan tunkematta itseäni kentälle. Halusin pitää Fonziella löysän ja rennon päivän ennen Tie Tähtiin finaalia, jotta se olisi virkeänä tuona sunnuntai aamuna. Näinpä ruuna sai lauantain varsin pitkäksi aamuksi, ja löysinkin sen sen tarhasta makoilemasta siinä kahden jäljestä, kun sitä lähdin hakemaan sisälle. Aamu oli kulunut ensin ratsutallilla Kassun kanssa symppiksen varusteita putsaten, jonka jälkeen siirryimme ratsastuskoululle.

    Ruuna oli harvinaisen helppo saada kiinni, sillä se silmät puoli ummessa ei jaksanut edes ajatella nousemista hiekkakasasta. Niimpä sain sujautettua sinisen riimun korvien taa ja suljin leukaremmin. Jouduin hetken nykimään ponia ylös, ja lopulta Savun ‘avustuksella’ poni nousi pystyyn. Savun mä oisin kyllä saanut kaupanpääliseksi, mutta telkesin kuitenkin sen sähkölankojen taa, ja napsautin sähköt takaisin päälle, ennen kuin se keksisi karata.

    Poni oli kyllä aivan ääripäässä eilisestä. Se laahusti perässäni, ja sain melkein vetää sitä perässäni. Ehkä aurinko oli väsyttänyt senkin.
    Tallissa oli muutama uusi hevos- ja ihmiskasvo, joista osa valmistautui selkeästi omaan kenraaliharjoitukseensa. Minä taas nappasin ruunalta riimun päästä, ja lähdin hakemaan harjat ja suitset. Vaikka tallissa oli normaalia enemmän väkeä, ponilla ei sattunut ollenkaan kiinnostaa, joten se hamuili pohjan seasta olemattomia korsia, ja pyöritteli korviaan kuunnellen tallin menoa. Harjasin ponin kiiltäväksi, jotta huomenna homma ei olisi niin suuri. Selvitin myös harjan nysän, ja pehmeän hännän. Jouhia oli selvitelty jo viikon ajan, jotta työ olisi pieni, kisa-aamuna en todellakaan jaksaisi mutaista ja solmulla olevaa häntää.

    Ponnistin penkiltä tallin edestä satulattomaan selkään, ja poni oli oikeasti rauhoittunut eiliseltä, sillä pohkeella sai käskeä reippaasti eteen, jotta edes liikkeelle päästiin. Lopulta me käveltiin joenviertä vapainohjin poni kaulaa venyttäen rauhakselteen. Välillä poni pysähtyi haukkaamaan jotakin kasvanutta ruohoa, tai koivujen melkein avautuneita lehtiä.

    Me oltiin kävelty pellolle, enkä voinut vastustaa kiusausta, joten käänsin pellon keskeltä mukamaste keskihalkaisijalle, ja tein alkuun molemmin puolin väistöt. Tämän jälkeen ponin korvat kääntyivät jo paremmin puoleeni, joten uskalsin siirtää raviin. Yritin pomppia mahdollisimman vähän paljaassa selässä, kun tulin uudelleen lävistäjälle. Tästä jatkoinkin huomisen finaalissa ratsastettavan radan siihen asti, ettämeillä olis ollut laukka osuus, jolloin nostin laukan, ja laukkasin vain suoraa. Uskallauduin mä tarraamaan ponia harhjasta kiinnikkin, ja nojautumaan enemmän tuota vasten kannustaen suurempaan, energisempään, vapaatahtisempaan laukkaan. Näin me sitten viiletettiin ympäri peltoa, vaihtaen jossain kohti suuntaa. Mun tavote oli saadaponi jotenkin rennoksi, ja nauttimaan tästä reissusta, ilmeisesti onnistuin.
    Kun palasimme tallille, otin vielä leveämmillä kohdilla hiukan ravia, mutta viimeisen reilu puoli kilometriä vain kävelin, antaen taas ponin haistella tuulia.

    Talliin tullessamme vedin suitset korvien yli, putsailin vain kaviot ja vetaisin riimun päähän ja lähdin taluttamaan ruunaa pesariin. Huuhtelin ponin kokonaan käden lämpöisellä vedellä, jonka jälkeen hieroin vaaleaan karvaan vauvan shamppoota, joka sai kyydin jälleen vedellä huuhdellen. Viimeisenä pesin vielä hännän, en todellakaan halunnut löytää mitään mutaa siitä kisa-aamuna.

    // sanoja 445, pisteet helppoon B:hen!

  • #6441

    Marshall K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A, taitotaso hard
    Marshall Kozlov & Vsevolod KZV

    15. Finaalijuhlat (743 sanaa)

    ”Mä en tienny että hevospuolellaki järjestetään finaalijuhlia.” Niklas sanoi, tarkastaessaan olemustaan peilistä jo ties kuinka monennetta kertaa.
    ”Se ei ole mikään yleinen käytäntö. Mutta joskus tälläisten useammassa osassa järjestettävien kilpailujen jälkeen on jonkinlainen päätösjuhla. Ratsukot ovat kuitenkin kuukausi tolkulla treenanneet ja valmistautuneet valmennuksiin ja seuraavaan osakilpailuun. Niin nyt kun se kaikki on ohi, rentoudutaan ja juhlitaan kaikkia kilpailuihin osallistuneita. Niin ratsukkoja kuin heitä jotka järjestivät kaiken.” Marshall selitti, samalla kun kääri kauluspaitansa hihoja ylemmäs.
    ”Ai järjestäjiäki?”
    ”Totta kai. Hehän ovat suurimman työn tehneet. Me vain tulemme ja suoritamme ratamme. Mutta he huolehtivat että kilpailupaikat on valmiina, useimmilla talleilla vielä mahdolliset majoittautumiset ratsastajille kuin hevosille…”
    ”Mmm… Järkeen käypää..” Niklas kommentoi hitaasti päätään nyökytellen.

    Kun kaksikko oli saanut vaatteet vaihdettua, he taittoivat matka majoituspaikalta talolle missä finaalijuhlat pidettiin jalkaisin. Matka ei kuitenkaan ollut mikään mahdottoman pitkä. Ja mikä parasta, siinä vaiheessa kun miehet olivat päässeet perille oli hulina talolla jo hyvästi käynnistynyt. Ei tarvinnut seisoa lähes tyhjässä talossa ja miettiä että missä kehtasi leikkiä seinäruusua. Perille päästyä talon eteisen lähettyvillä oli heti vastassa pirtsakka naishenkilö, joka tervehti tulijoita iloiseen sävyyn. Toivottaen heidät tervetulleiksi, kiittäen osallistumisesta sekä onnitellen menestyksestä kilpailuista. Nopean ohjeistuksen jälkeen, mistä löytäisi mitäkin, nainen siirtyi parin muun juuri ovista sisälle tulleiden ihmisten luo. Marshall ja Niklas siirtyivät suosiolla peremmäs talossa jotta eivät tukkineet eteistä.

    ”Kiesus! Nää kakarathan on pahemman luokan ohjuksia.” Niklas älähti, hypähtäen hieman taaksepäin ja törmäsi samalla takanana kulkeneeseen Marshaliin. Kolme hyvinkin nuorta lasta juoksi peräkanaa melkein miehen varpaitten päältä, kiljuen ja nauraen mennessään.
    ”No, lapset eivät täällä ole enää kuin pari tuntia. Kymmenen paikkeilla viimeistään lapset hätistellään pois.” Marshall sanoi, taputtaen käsillään nuoremman harteita, lähtien ohjaamaan tuota taas liikkeelle edellään.
    ”Niin ne ei oo täälä koko iltaa vai?”
    ”Ei. Kuten sanoin, niin kymmenen aikoihin lapset hätistellään pois paikalta. Niin aikuiset saavat rentoutua kunnolla ja nauttia illasta.”
    ”Aaaa. Nää finaalijuhlathan kuulostaa heti hetkeltä vaan paremmilta.”

    Ilta eteni yllättävänkin hyvissä tunnelmissa. Ihmiset juttelivat keskenään kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ja kun lapsimäärä alkoi vähenemään, tuntui tunnelmakin muuttuvan entistä rennommaksi. Kun paikallaolijoiden ei tarvinnut varoa sinne tänne juoksevia lapsia tai samalla tavalla varoa edes omaa puhettaan.
    Illan aikana Marshall oli huomannut että oli osallistunut yllättävän moneen keskusteluun, myös tuntemattomien ihmisten kanssa. Paras keskustelu oli ehkä ollut yksi vähän vanhemman miehen kanssa käyty, koska hän oli hetken keskustelun jälkeen kysynyt venäjäksi jos Marshall mieluummin jatkaisi keskustelua sillä kielellä. Ja sehän passasi. Oli erittäin virkistävää pitkästä aikaa keskustella omalla äidinkielellään, ja samalla jopa huomata että kyseinen mies oli jopa kuullut Marshalin perheen tallista kun oli asunut jonkun aikaa venäjällä. Hyvin tavallinen keskustelu oli lopulta kääntynyt enemmän bisneskeskusteluksi, ja sen jälkeen kääntynyt suoraan kaupankäynniksi.

    ”En ole ihan varma, mutta saatoin juuri myydä yhden meidän varsan tuolle miehelle.” Marshall puheli, raapien niskaansa samalla hieman. Seisahtuen Niklaksen viereen seinän läheisyyteen. Venäläinen käänsi katseensa nuoremman miehen puoleen, vilkuillen lopulta miehen ja ympäristön välillä. ”Mitä sinä muuten puuhaat täällä?”

    Vastaukseksi mies sai lähinnä hiljaista myhäilyä, kun Niklas peitti suutaan jotta ei nauranut sen kuuluvammin.
    ”Seuraan ehkä parasta kolmiodraamaa ikinä.” mies sanoi lähes kuiskaten, viittoen pulloa pitelevällä kädellä ylöspäin.
    ”Ja.. mitä minun pitäisi nähdä?” Marshall kysyi kulmiaan kurtistaen, yrittäen tähyillä mistä toinen oikein puhui.
    ”Ylhäällä. Seisoo kaiteen eesä. Vasemmalla nainen ja sen vieresä kaks jätkää. Huomaa miten se nainen on ton toisen kainalossa, mutta sen selän takana hiplaa ton toisen jätkän kättä. There’s more: aluksi sielä oli vaan toi nainen ja reunimmainen jätkä, harrastivat suusta suuhun hengitystä. Äkkiä irti toisista ko toi toinen tuli tonne ja hyvä ko tuo nainen ei hypänny sen toisen jätkän syliin. Parasta on myös se että naisella ja myöhemmin tulleella naisella on kyllä vihkisormukset, mutta ekalla jätkällä taas ei oo.” Niklas selitti näkemäänsä kuviota nojautuneena lähemmäs Marshalia. Jääden lopulta myhäilemään itsekseen, ottaen kulauksen juomastaan.

    Marshall seurasi hetken aikaa parvella olevan kolmikon kanssakäymistä. Nyökytellen lopulta päätään pienesti.
    ”Tämähän on Salattujen Elämien tasoista touhua.” venäläinen sanoi lopulta, jääden huomaamattaankin myös seuraamaan tilanteen kehittymistä.
    ”Nii on! Eikä tää oo ees ainua viihde mitä oon saanu todistaa. Kuulin ko yhet naiset keskusteli keskenään siitä, ko toinen ei tienny miten kertoa poikakaverilleen siitä että hä haluais erota. Koska on jo jonku aikaa säätäny- rumpujen pärinää- naispuolisen kaverinsa kanssa!” Niklas kertoi, tyrskähtäen hieman.
    ”Siitä voi tulla kyllä erittäin mielenkiintoinen keskustelu.”
    ”Äläpä! Onko hevospiireisä oikiasti näin paljo muutaki? Luulin että kaikki liittyy täysin hevosiin ja that’s it.”
    ”Ei, hevospiireissä keskustellaan myös muustakin kuin vain hevosista. Kerran todistin tilannetta kun mies kosi naisystäväänsä kilpailuissa. Ja nainen kieltäytyi. Koska mies ei ollut voittanut.” Marshall sanoi virne suupielessään.
    ”Oikeasti!? Sign me in, hevospiireissä on sittekki draamaa.”

  • #6442

    10531
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy 60 cm
    Anamaria – M.B. Osmi
    1. Aikaisemmissa osakilpailuissa (423 sanaa)

    Viikkoa ennen neljättä osakilpailua onnistuin hankkimaan itselleni lievän aivotärähdyksen sekä pari murtunutta kylkiluuta. On sanomattakin selvää, ettei viimeinen valmennuksemme mennyt aivan toivotulla tavalla joutuessani poistumaan paikalliseen ensiapuun ennen kuin valmennus ehti kunnolla edes alkaa. Usean päivän ajan ramppasin vain sohvan, keittiön ja WC:n väliä, mutta loppuviikosta pistäydyin tallilla katsomassa virtaa kerännyttä tammaani. Se oli ollut hyvin kevyellä liikutuksella viikon ajan ja Jonna oli ehtinyt käydä sen kanssa vain kerran maastossa. Itse en vielä uskaltanut kiivetä energisyyttä oikein uhkuvan hevosen selkään, sillä kylkeä vihlaisee ikävästi äkkinäisissä liikkeissä, eikä Osmi varmasti olisi malttanut olla siivosti minilomansa jäljiltä. Tyydyin siis vain juoksuttamaan sitä parina päivänä ja perjantaina tamma pääsi myös irtohyppäämään. Sunnuntain osakilpailuosallistuminen oli kuitenkin vielä yksi iso kysymysmerkki, ja olin kahden vaiheilla, pitäisikö se perua kokonaan – en varmaan olisi saanut laittaa ketään kisaamaan puolestani.
    Lauantaina löysin itseni kuitenkin tamman satulasta, mutta otin hyvin varovasti ja lähinnä kokeilin omaa kuntoani. Ei tuntunut edes yhtään niin pahalta, kuin olin aluksi odottanut, mutta pari kertaa kirpaisi niin, että tammakin seisahtui ihmeissään, mitä minä siellä satulassa vaikeroin ja kiemurtelin. Sunnuntain kisoihin lähdettiin buranan voimalla ja heräsin hyvissä ajoin, jotta ehdin vielä ennen lähtöä juoksuttaa tammaa ja ottaa siltä luulot pois – ei se jo valmiiksi väsytettynä kehtaisi enää riekkua.
    Jos vammoista pitää jotain hyvää keksiä, niin ainakin sain 4. osakilpailupäivänä kaiken nenän eteen valmiiksi tarjottimella tuotuna, eikä itse tarvinnut laittaa juuri tikkua ristiin asioiden eteen. Jonna oli puolestani herännyt juoksuttamaan Osmin, pakannut auton ja lastasipa hän sen myös kyytiin yhdessä Tian kanssa, joten minun ei tarvinnut muuta tehdä kuin etsiä omat kisakamppeeni ja kiivetä kyytiin. Kisapaikalla sain vain katsella vierestä, kun Jonna talutti pärskivän ja jokaiselle vastaantulijalle hörisevän tamman hoitopaikalle ja vieläpä harjasi ja varusti sen minulle valmiiksi ja itse otin päivän ensimmäisen kosketuksen tammaan vasta lähtiessäni verryttelemään sitä.
    Osmi oli sinä päivänä yllättävän säyseä ratsastaa, aamun lyhyt juoksutus oli varmasti tehnyt tehtävänsä, eikä tamma yrittänyt jatkuvasti painaa kädelle. Se kulki kuuliaisesti haluamaani tahtia, mutta toisaalta suorituksen aikana hidas tempo aiheutti myös päänvaivaa, sillä luulin meidän joutuvan pian hylätyksi, kun olimme heti radan alussa kiskoneet pari puomia mukaamme. Kun vauhtia ei ollut riittävästi, puuttui myös hypyistä tammalle ominainen energisyys. Hyväksytty suoritus sieltä kuitenkin tuli, vaikka puhtaasta radasta saimme vain unelmoida ja sijoituimme tänään surkeasti luokkamme kolmanneksi viimeiseksi. Finaalipäivään on onneksi vielä pari viikkoa aikaa, niin ehdin vielä parannella itseäni paremmin ja käydä harjoittelemassakin useammin kuin kerran viikossa. Tämän vuoden Tie Tähtiin päättyy 12. toukokuuta sunnuntaina, ja mehän tulemme antamaan kaikkemme kyseisenä päivänä! Neljännet osakilpailut olivat ikävä mahalasku muuten niin hyvin menneen kilpailusarjan aikana ja haluan päättää kisat kauden parhaimpaan suoritukseemme.

  • #6443

    Robert
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A: Robert Harrington – Harriet V

    Tehtävä 1: 245 sanaa
    Tuijotan päätuomaria Harryn korvien läpi. Se seisoo paikallaan lyhyen sivun keskellä, ja sen rinnuksissa on pieni rusetti. Untuvatakki on pitkä, peittää sen polvet ja saa pellavapäisen naisen näyttämään pienemmältä kuin se on. Salaa olen kateellinen: kisatakki ei erityisemmin pidä lämpöä.

    Goosebumps sneak their way up my spine, covering my skin inch by inch. I try to tell ‘em off.

    Harry ravaa kauniisti. Se on hento paino kuolaimella, molemmilla, ja tunnen sen jokaisen liikahduksen käsissäni. Hevonen tuntuu ryhdikkäältä – vai ovatko ne vain pianonsoittajan käteni? Epävarmuus kuiskaa korvaani ja yritän puristaa nyrkkejäni pystyyn. Harryn raamit hapertuvat, ja tamma tuntuu kuin miljoonilta kysymysmerkeiltä sormieni lomassa.

    “Go on, girl”, kuiskaan. “Good girl.”

    She doesn’t reply. She never does. Just bites down, rattle of bit echoing in the quiet arena.

    Myötään, myötään ulko-ohjasta, hipaistakseni Harryn kaulaa rohkaisevasti. Epävarmuus sivaltaa sielua: oliko se ulko-ohja, jolla piti myödätä? Vai pitikö juuri ulko-ohjan tuki olla aina? No piti! Minä tiesin tämän! Vai tiesinkö sittenkään? Tiedottomuus saa otteeni heltymään, ja Harry katoaa sormieni välistä. Keskiravi sortuu askel askeleelta.

    Uralla kerättäväkseni jää vain palasia siitä, mitä olin pidellyt käsissäni vain diagonaali sitten. Katseeni hapuilee yleisössä. Tusina mitäänsanomattomia kasvoja, mitäänsanomattomin ilmein, suu viivana, silmät viivana. Silmäni sinkoilevat, säntäilevät, etsivät.

    What do they see? What are they thinking? Of me, of her, of us?

    Katseeni löytää jotain tuttua. Tumman, sotkuisen nutturan, joka pilkistää tusinakasvojen seasta. Sen alla loistavat kasvot, ja katseidemme kohdatessa, kasvot kirkastuvat hymyyn. Jutta nostaa kaksi itse neulottujen tumppujen verhoamaa peukaloa ylös.

    I carry on.

  • #6444

    Sarah Reyes
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Sarah – Fiveofive, Helppo A, taitotaso Hard

    2. Tiellä tähtiin. Muistele miten kisat ovat menneet, täyttyivätkö odotukset, paransitteko tuloksianne viikko viikolta vai oliko mutkia matkassa? (2 lisäarpaa)
    Muistan vieläkin, sen jännityksen, jonka ensimmäisistä osakilpailuista aiheutui. Riepu oli välttämätön, mutta silti ihana valinta ensimmäisille ulkopuolisille kilpailuille Auburnin tunnusten alla. Kehitys, jonka olin jo alle vuodessa kokenut, oli todella huikeaa. Sokkien valvovien silmien alla todella oppi paljon.
    Ensimmäisten kilpailuiden voittaminen oli ihan älyttömän ihanaa, enkä tajunnut ruusukkeen saamista, kuin vasta parin päivän kuluttua. Voittohuumassa oli silti jotakin harmillista, sillä tiesin sen olleen minun ja Riepun viimeinen startti yhdessä. Effin varsaloman loppuminen tuntui isolta ja ahdistavalta, sillä sen piti olla nopeasti hyvässä kisakunnossa varsan lähdettyä. Tamma tuntui energiseltä, mutta silti jäykältä, eikä toisten osakilpailuiden neljäs sija ollut mikään ihme.

    Siitä alkoikin alamäki, niin kilpailuiden kannalta, kuin oman elämänikin. Thomas oli pyytänyt mua asumaan sen kanssa yhteen ja me oltiin löydetty täydellinen asunto. Se oli kuitenkin mennyt suutelemaan toista naista, enkä mä ollut edes ymmärtänyt miten kiinni siinä ihmisessä olin ollut. Pudotus pohjalle sen pettymyksen kanssa tuntui ja kovaa, eikä kukaan ollut valmistanut mua siihen. Sovinnosta ei meinannut tulla mitään ja asioita ei ainakaan parantanut se, että päätin tutustua Robertiin.

    Jokaisen valmennuksen myötä mun keskittyminen herpaantui entisestään, eikä kolmansien osakilpailuiden kahdeksas sija ollut mitään muuta, kuin ansaittu. Tyhmästä päästä kärsii ja niin edelleen.
    Kilpailuiden jälkeen olin hoitanut Effin pettymyksestä huolimatta huolellisesti, sillä epäonnistuminen ei ollut todellakaan ollut tamman vika. Se oli herkkä hevonen, joka eli ympäristönsä mukaan, eikä sen selässä päämäärättömästi heiluva ihmisraato ollut ainakaan auttanut keskittymisessä. Tamma oli esitellyt kovan luokan liikkeitään, mutta hyvä show muodostui myös tasaisuudesta. Tasaisuus oli sen kertaisen tuomarin mielestä ilmeisen tärkeää, tai ainakin se oli ehdottomasti ollut Robertin ja Harryn valttikortti. Sen verran olin tarkkaillut niiden yhteistä ratsastusta sentään.

    Kolmansien osakilpailuiden jatkoista oli tullut farssi, enkä vieläkään voinut ymmärtää miten olin ajautunut tilanteeseen. Siis sellaiseen, jossa tuntui sopivalta suudella ihmistä, jota vastaan kilpaili ratsastuskilpailuissa ja vielä siinä tilanteessa, että olin itse toisen miehen avopuoliso. Kaiken kruunasi se, ettei Robert ollut muistanut koko suudelmaa, joka jotenkin teki sen unohtamisesta vielä vaikeampaa.

    Thomaksen kanssa riitelemisen jälkeen olin skarpannut valmennuksissa. Tie Tähtiin valmennukset alkoivat jälleen sujumaan hyvin, siitä oli ehdoton kiittäminen Lauri Merikantoa, jonka sanat olivat uponneet syvälle. Ihmisillä oli elämässään tilanteita, joihin tarvittiin juuri se oikea ihminen juuri niillä oikeilla sanoilla varustettuna. Lauri oli ollut se ihminen, se oli löytänyt juuri ne sanat.

    Neljännen osakilpailun voitto oli tärkeä, se tuntui lähes yhtä hyvältä, kuin mun ja Effin ensimmäinen sini-valkoinen ruusuke. Se me oltiin saatu meidän ensimmäisistä yhteisistä kilpailuista, kun me oltiin startattu KN ja voitettu se yli 70% ratasuorituksella. Effi oli valtavan hieno hevonen ja tunsin itseni etuoikeutetuksi, että sain opiskella ruunikon kanssa samaa matkaa paremmaksi. Me tehtiin virheet yhdessä ja me onnistuttiin yhdessä.
    Nyt, ennen Tie Tähtiin finaalia, mä aloin ymmärtää miten tärkeitä oli epäonnistumiset niiden onnistumisien rinnalla.
    442 sanaa

    3. Aina ei voi onnistua. Treenaat hiki hatussa finaalia varten, mutta tänään mikään ei tunnu onnistuvan. (2 lisäarpaa)
    ”Effi, vamonos”, anelin ja huokaisin syvään. Tamma seisoi kaikilla neljällä jalallaan ja tuijotti mua nenäpiitään pitkin. Ruunikon korvat olivat sen niskaa pitkin varmoina ja liikkumattomina.
    ”Se on luuta, tamma hyvä. Sillä lakaistaan käytäviä ihan joka ikinen päivä, kyllä sä olet sellaisen ennenkin nähnyt.”

    Effi puhahti ja ojensi kaulaansa noin viisi senttiä. Puoliverinen ei halunnut liikkua ja me oltiin seisty siinä joku kymmenen minuuttia. Se oli ihan varmasti Penna, joka oli jättänyt harjan viisi senttiä väärään asentoon ihan vain Effin vuoksi. Pitkälle venytetty kärsivällisyyteni alkoi rakoilla, mutta en silti antanut itseni nollata kuukausien pitkäjänteistä työtä vain yhden luudan vuoksi. Hengittelin syvään ja yritin ajatella iloisia ajatuksia, vaikkei niitä montaa tällä hetkellä mahtunutkaan elämääni.

    Lopulta vaadittiin vain jokin näkymätön kytkinvaihdos Effin pääkopassa, että kirjava nytkähti liikkeelle. Kiirehdin sen puhinoiden perään ja asettelin kypärääni paremmin päähäni.
    ”Kentälle, ei maneesiin”, ohjeistin steppailevaa tammaa ja käänsin sen ohjasta oikealle. Kartanon edestä en taluttanut ruunikkoa vieläkään, sillä vuodenkaan jälkeen Effi ei ollut tottunut suihkulähteeseen ja sen ääniin.
    ”Hei, ihan rauhassa nyt, nainen”, hidastelin ja jos ohjien päässä ei olisi ollut herkkä tamma, olisin varmasti päässyt vetokisaan puoliverisen kanssa.

    Selkään nouseminen viidentoista minuutin maastakävelyn jälkeen osottautui edelleen hankalaksi. Effi halusi edelleen edetä, kun se oli päässyt yli jumittamisesta, mutta nyt sen olisi pitänyt seistä pari sekuntia. Vilkuilin ympärilleni lisäkäsien toivossa, mutta normaalisti niin vilkkaalla tallipihalla ei näkynyt ristin sielua. Velmu, Bran ja Bansku seurasivat silmät tarkkana menoamme ja saatoin melkein kuvitella naurukuplat niiden päiden päälle. Tyhmä ihminen ei osaa edes hypätä kyytiin vauhdista.

    Kentän nurkkaan ahdistettuna Effi malttoi seistä juuri sen verran, että sain ponnistettua tamman selkään jakkaralta. Etsin toista jalustinta vielä siinä vaiheessa, kun olimme puolessa välissä pitkää sivua.
    Tärkeä itsenäinen treeni valmistautuen Tie Tähtiin finaalia varten alkoi uhkaavasti näyttää hukkaretkeltä. Effi oli kuin jästipäinen lapsi, joka ei halunnut syödä ruokaansa. Tamma heitteli takapäätään ulos, lapaansa sisälle ja mupelsi kuolaintaan niin, että tasaisen kuolaintuntuman säilyttäminen tuntui täysin mahdottomalta. Hengittelin jälleen, tehden mielessäni rauhoitteluharjoituksia, eikä Effiin tarttunut tippaakaan zen-tilastani siitä huolimatta. Se heilutti päätään puolelta toiselle ja aloin tosissani miettimään, että oliko ruunikko kehittelemässä itselleen kiimaa juuri kilpailuiden alle.

    Päästin ohjista irti ja Effi meinasi kaatua turvalleen kentän pohjalle. Se heilautti kaulansa uhkarohkeasti ja sai pidettyä meidät pystyssä vastalanatulla kentällä. Tamman korvat kääntyilivät levottomina, kun se yritti suorittaa tarvittavaa ajatusprosessia yhtäkkiseen vapauteensa. Puristin kevyesti pohkeella ja käänsin lantiotani aavistuksen, kirjava kääntyi pyöreälle voltille pärskähtäen.
    ”Hienosti”, kehuin ja pidin ohjien päästä kiinni kolmella sormella. Effi kulki vielä hetken hirvittävän etupainoisena, kunnes tamma alkoi nostamaan itse itseään parempaan muotoon. Laurin opit kaiken unohtamisesta alkoivat pikkuhiljaa ujuttautua ongelmatilanteisiini huomaamattani.
    419 sanaa

    7. Aamuvirkku. Hevosesi on majoittunut yön hallavassa, joka on täynnä muidenkin kisaajien hevosia ja näin ollen siellä käy heti aamusta kova kuhina. Kirjoita tarina siitä kuinka joku kisaaja ärsyttää sinua suunnattomasti pirteydellään, tai siitä kuinka sinä olet kyseinen aamuvirkku. (2 lisäarpaa)
    Sarah haukoitteli pitkään harjatessaan Effin kiiltävää karvaa. Huonosti nukutut yöt tuntuivat painavan latinon sisuskalut kasaan, eikä kisajännitys ainakaan helpottanut toisen olotilaa. Effi puhisi kaltereiden välissä, Sarah oli sitonut sen kiinni ihan varmuuden vuoksi. Harja pysähtyi tamman selän päälle, kun tyhjyyteen tuijottava brunette unohtui omiin ajatuksiinsa.

    ”Onko sen sykeröt tehty etukäteen? Aika suttuisia kouluradalle, luulisin. Esteillä tuollainen vauhtitukka ehkä menisikin”, kuului Sarahille etäisesti tutulla, varsin kimeästi uneliaisuuden läpi porautuvalla äänellä. Kimakkuuden lisäksi äänestä kuulsi ärsyttävällä tavalla näsäviisaus.

    Brunette katsahti karsinasta käytävälle: suoraan pirteänä virnuilevaan pikkutyttöön, jonka käkkärätukkaista olemusta ei ollut vaikea tunnistaa. Viivi. Isabellan raivostuttava kummityttö.
    ”Mitä sä haluat, Viivi?” Sarah huokaisi, pitäen äänensä kuitenkin juuri vaadittavan verran ystävällisenä. Hän ei kaikesta huolimatta haluaisi ainakaan ehdon tahdoin joutua tytön mustalle listalle. Kukaan ei tiennyt miten väritettyinä tarinat päätyisivät Isabellan korviin.

    ”Mitä mä haluan?? En mä mitään halua, latina-tyttö. Paitsi tietenkin meidän tiimin voittoa.”
    Viivi porasi tiukan katseensa Sarahiin, joka hieroi ärtyneen oloisesti unihiekkaa silmistään. Nainen yritti antaa ystävällisen vaikutelman, mutta Viivi aisti kyllä sohaisseensa jossain määrin ampiaispesään. Kaikki eivät rakastaneet aikaisia aamuja, mutta Vivienne Blankley rakasti. Juuri tässä oli yksi tärkeimmistä syistä siihen: ihmisistä sai aamuisin ihanan rehellisiä ja vähän alkukantaisiakin reaktioita irti.

    Lupia kyselemättä Viivi pujahti Effin lainakarsinaan ja rapsutteli mulkoilevaa tammaa rauhoittelevasti.
    ”Ollaanpa sitä tuittuisia, kun ei aamurapsut kelpaa”, Viivi jupisi Effille, mutta antoi tammalle kuitenkin tilaa tyytyen tarkastelemaan sykeröitä matkan päästä. Ei niissä paljoa hapsuja ollut (Viivillä sattui olemaan tarkka näkö, ja tietyssä valossa erottui pientä pörröisyyttä), mutta juuri pienistä asioista olikin parasta nipottaa. Etenkin aamuisin!

    Sarah oli yhä hiljaa ja suupielissä kelmeili näennäinen hymy, mutta Viivi huomasi väsymyksestä raskaiden silmäripsien takaa vaarallisen ilmeen. Ilmeisesti Effin hermostuttaminen ei ollut sallittua, ja Viivi totteli sanatonta käskyä kiltisti. Olihan Effi sentään Amandan hevonen. Tyttö nypläili valkoisia ratsastushousujaan ja vasta silloin Sarah huomasi tytön pukeutuneen päästä varpaisiin kilpailuvaatteisiin.
    ”Viivi, miksi sä olet pukeutunut noin?” Sarah huokaisi ja jatkoi Effin harjaamista tamman pärskähdettyä tyytyväisenä – hevosia syövä pikkutyttö oli poistunut karsinasta.

    Viivi myhäili innostuneena kysymyksestä eikä vastannut heti.
    ”Aika nokkelaa, vai mitä?”
    Tytön toteamus ei kuitenkaan herättänyt Sarahissa tuntemuksia, joten pettyneenä Viivi joutui täydentämään itse.
    ”Tää on mun cover story. Kun näyttää tältä, kaikki luulee että kisaan ja sitten saan liikkua molemmissa talleissa vapaasti kaikkialla. Eilen mut melkein ajettiin pois, kun kävin katselemassa toisten tiimien heppoja. Huijasin, että mä oon Seppeleen kisaaja. Ajattelin että niillä käy ainakin pikkutyttöjä, kun se on se ratsastuskoulu”, kakara selosti tyytyväisenä ja silitteli mustan kilpailutakkinsa brodeerausta (joka oli aivan ilmiselvästi Auburnin).

    Viivi huomasi Sarahin katseen ja täydensi: ”Älä huoli, ei aikuiset koskaan muista mitä tekosyytä oon käyttänyt. Sitä paitsi jos sulle tulee huono olo, voin startata Effillä kun oon valmiiksi ratsastusvaatteissa.”
    Onneksi Viivi ei nähnyt Sarahin silmien pyörähdystä, tyttö herkän kirjavan selässä tästä kaikesta vielä puuttuisikin.
    448 sanaa

    10. Pupu pöksyssä. Piirrä kuva tai sarjakuva kisapäivältä, mikä liittyy otsikkoon. (1 lisäarpa)

    13. Droneperspektiivistä. Piirrä kuva, joka on otettu ylhäältä päin. (1 lisäarpa)

    15. Finaalijuhlat. Hevosihmisten sosiaalisista tapahtumista ei koskaan puutu draamaa. (2 lisäarpaa)

    Sarahin yritykset näyttää rennolta tuntuivat väkinäisiltä tämän seistessä korkeissa koroissaan sinisessä yksiosaisessa haalarissaan. Toisessa kädessä oleva siideri oli väljähtänyt jo aikoja sitten, toinen käsi hypisteli taskussa olevaa hotellin avainkorttia.
    Vaikka latino oli kuvitellut pukeutuneensa hyvin hillitysti, oli muut kilpailijat todenneet tilaisuuden huomattavasti rennommaksi. Sarah hymyili hillitysti, peittäen lähes saumattomasti tämän sisällä käyvän myllerryksen.

    Keskustellessaan Nitan kanssa juuri Leevin ja Effin eroavaisuuksista, meripihkan väriset silmät vaelsivat kuin kutsuttuina huoneen lävitse, kunnes kohtasivat tutut kasvot. Katsetta seurasi lyhyt hymy, joka oli valehtelematta illan aidoin.
    Nitan lähtiessä hakemaan lisää juotavaa, Sarah hädin tuskin tajusi jääneensä jälleen yksin.

    ”Hei”, latino tervehti ja mietti missä välissä oli kävellyt Robertin luokse.
    ”Hi”, toinen vastasi hörpäten samalla oluestaan. Epämääräinen äänähdys karkasi britin huulilta ja Sarah mietti, että kiemurteliko toinen oikeasti, vai kuvitteliko hän vain. Jännitys asettautui naisen mahanpohjalle, kun luonnollista jatkumoa keskustelulle ei meinannut löytyä millään.
    ”Oletpa sä lyhyt”, brunette totesi, eikä edes yrittänyt estää virneen nousemista huulilleen.
    ”Hyvät bileet”, ääni tuntui kuuluvan vieraalle. Se oli viileä ja pinnallinen, eikä Sarah tiennyt miksi oli vaivautunut edes sanomaan niin. Latinosta tuntui kuin olisi ollut kaikkien katseiden alla, vaikka vilkaisu ympärille todisti tunteen vääräksi. Kukaan ei katsonut heitä kohti.
    ”Right”, Robert vastasi kallistaen päätään. Toisen ääni tuntui vieraalta.
    ”Didn’t bother you before”, vaaleaverikkö puhui oluttölkki huulillaan. Katse tuntui varovalta.
    ”You’re overdressed”, se totesi ja sai Sarahin kulmat kohoamaan. Latino puri alahuultaan peittääkseen kasvoilleen pyrkineen virneen.

    ”Or everybody else are underdressed?”
    Meripihkan väriset silmät vilkaisivat kuitenkin alas, miettien, että ehkä sittenkin toisen sanoissa oli perää. Silmäiltyään muiden jalkoja, Sarah päätti potkia korkokengät jaloistaan nostaen sitten katseensa sinisiin silmiin.
    ”Parempi?”
    ”Mä vien nämä eteiseen”, Sarah totesi kääntyen samalla ympäri. Robertin ääni kutsui häntä takaisin, mutta jalat eivät pysähtyneet ennen, kun olivat päässeet viileälle eteisen lattialle.

    ”Alright?” Robert kysyi latinon selän takana, saaden tämän nousemaan hitaasti ylös. Hopeiset korkokengät tuntuivat kiljuvan tummien kenkien joukosta läsnäolollaan.
    ”No”, Sarah totesi kääntyen katsomaan oviaukossa seisovaa miestä.
    ”But I’d rather not talk about it here”, latino lisäsi ja vilkaisi Robertin takana olevia ihmisiä. Vaaleat silmät siirtyivät katsomaan Robertin sinisiä silmiä, joiden väri oli tummentunut eteisen hämyisessä valaistuksessa.

    ”You?” Sarah kysyi sitten tavoitellen tasaista ääntään. Ulko-oven välistä karannut ilmavirta sai naisen värähtämään tahattomasti. Robertin olkien kohautus ja laskenut katse eivät tehneet hyvää Sarahin itsetunnille.
    ”’m good. Whatcha running from, though? Why not here? It’s not like anyone’s gonna hear, right?”
    ”I’d rather not have any breakdowns at a houseparty, sassenach”, Sarah vastasi terävästi ja astui sitten askeleen kohti Robertia. Hän piti katseensa visusti britin silmissä, sillä vain katsekontakti sai naisen pitäytymään uhmakkuudessaan. Kaiken sen takana lymysi epävarmuus, jonka Thomas oli tuonut esille pahimmalla mahdollisella tavalla.

    Sarah pakotti jalkansa liikkeelle, hipaisten tahallaan Robertin käsivartta ohi kulkiessaan. Lattioiden pinta tuntui viileältä paljaita jalkapohjia vasten, kun latino suunnisti keittiöön.

    ”Maybe I’m just relaxed, y’know, with stress done and all”, Robert huomautti hänen perässään.
    ”You seem all but relaxed”, Sarah huomautti virnistäen ja avasi oman tölkkinsä. Oliko hän oikeutettu olemaan niin rento ja iloinen siinä hetkessä? Eikö hänen olisi pitänyt käpertyä huoneen nurkkaan seiniin sulautuvissa vaatteissa ja olla vain tyytyväinen, ettei silmien takana polttelevat kyyneleet olleet karanneet muiden nähtäviksi vielä?

    ”Are we actually going to dance or what?” nainen kysyi heidän päästyään melun täyttämän olohuoneen puolelle. Sarah ei päästänyt irti toisen kädestä, vaikka olisi ehkä pitänyt. Seuraavaksi Robert veti hänet lähelleen ja laski vapaan kätensä vakaan oloisena bruneten alaselälle.
    Sarah menetti ajantajunsa, eikä lopulta ollut varma miten kauan oli huojunut epämääräisesti Robertin otteessa. Latinon jalat olivat selvinneet ilman vahinkoja, mutta niitä kivisti pitkän kisapäivän päätteeksi siitä huolimatta. Sarah irrottautui vastahakoisesti britin otteesta haukoituksen karatessa tämän huulilta.
    ”Ehkä pitäisi lähteä jo hotellille. Väsyttää”, latino kertoi ja hymyili aavistuksen.
    ”Ehkä”, Robert myötyi.
    ”Saatanko?”

    Kysymys sai Sarahin hymyilemään aavistuksen ujosti, katse hapuili hetken naisen paljaita varpeita, kunnes nosti katseensa takaisin Robertin kasvoihin.
    ”En mä ainakaan vastusta ajatusta”, tämä vastasi ja yritti olla uppoutumatta liiaksi britin hymykuoppiin. Sarah asteli eteiseen, josta oli hävinnyt jo suurin osa sinne jätetyistä kengistä. Naisen katse etsi hopeisia korkokenkiään, mutta niitä ei näkynyt missään.
    ”Outoa. Onkohan joku siirtänyt mun kenkiä?” latino kysyi ikävän tunteen laskeutuessa Sarahin mahanpohjaan.

    ”Oh. You wouldn’t want to steal someone else’s shoes, would you?” Robert vastasi kohauttaen olkiaan.
    ”You know how expensive those shoes were? Like over 200 euros”, Sarah huomautti aavistuksen terävästi. Ei hänen maailmansa kaatuisi yksien kenkien vuoksi, mutta ajatus paljain jaloin hotellille asti lähtemisestä ei houkutellut juurikaan. Turhautuminen kiristi naisen hermoja tämän toistaessa hakuprosessiaan.
    ”This is just great. Now I have to walk barefoot to the hotel”, Sarah älähti ja hieroi kasvojaan turhautuneena. Tuttu ahdistus sai melkein eteisen seinät kaatumaan latinon päälle.
    ”’s not that big of a deal, we just get a cab”, Robert vastasi ja joi lasisesta olutpullostaan.
    ”You know it’s not summer yet? The ground is freezing. Guess I really don’t have any choices”, Sarah tuhahti. Hän ei ainakaan lähtisi lainaamaan kenenkään tuntemattoman kenkiä.
    ”You’re a rider. Hop on?” Robert liikahti latinon eteen, saaden tämän tuijottamaan collegepaidan selkämystä epäuskoisena. Vaakakupissa oli kuitenkin huomattavasti ritarillista reppuselkäreissua epämiellyttävämpi matka taksiin.
    ”I hope you’re not too drunk to pull this off”, Sarah naurahti ja kiitti onneaan, ettei ollut valinnut ihonmyötäistä mekkoa sinä iltana. Latino hypähti kevyesti Robertin reppuselkään ja kietoi kätensä toisen ympärille.

    ”Don’t drop me, sassenach”, Sarah kuiskasi virnistellen toisen korvanjuureen.
    ”I’m from Surrey, I’m never too drunk for anything”, Robert vastasi terävästi, eikä latino huomauttanut toisen horjahduksesta mitään.

    Sarah kaivoi taskustaan avainkortin ja avasi huoneensa oven verkkaisesti.
    ”Well”, britti totesi vaikean oloisena ja astui askeleen taaemmas. Käsien ote irtosi ja kummankin kädet hapuilivat oikeaa asentoaan.
    ”Goodbye, Sarah Reyes.”

    Sarah huokaisi katkonaisesti, purren alahuultaan. Latinosta tuntui, että suonissa kiertävä veri kiehuisi kohta, eikä ajatukset tuntuneet kulkevan suoraa linjaa.

    ”You’re sure you don’t want to sleep here? I have a king-size bed and all. I’ll promise to keep my hands to myself”, Sarah kysyi nojaten päätään oviaukkoa vasten. Uneliaat silmät tuijottivat edelleen Robertin kasvoja.
    ”Just don’t feel like being alone tonight.”
    Katse, jonka Sarah loi Robertiin oli ennen kaikkea anova, sillä toisen läheisyys oli ollut tervetullut häiriötekijä henkisen romahduksen ja kaiken ahdistuksen keskellä. Eikä hän olisi halunnut kohdata jälleen yhtä unetonta yötä yksin.

    ”Okay”, Robert lopulta vastasi pehmeästi kuiskaten.
    1006 sanaa

  • #6446

    Robert
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Tehtävä 7: 912 sanaa
    Oli After Ridet ja oli Pre Ridet, ja Robert kiitteli itseään, ettei ollut ottanut osaa jälkimmäisiin edellisiltana. Tavallaan sen oli tehnyt mieli: rankingin kärki oli karannut saavuttamattomiin. Oliko enää edes järkeä kilpailla, muuten kuin kisarutiinin keräyksen kannalta? Jutta oli tuohtuneena uhannut lukita kaksikon yhteisen majataloasumuksen oven ellei Robert olisi sängyssään tiukasti vällyjen alla viimeistään kello 22 tekemässä korkeintaan mielikuvaharjoittelua finaaliradastaan. Tavallaan sen pitäisi varmaan kiitellä oikeastaan Juttaa eikä itseään.

    Kisa-aamu oli kiirettä ja vilinää täynnä, ja osan kilpakumppaneista näyttäen vähintäänkin tuskastuneilta sieluilta kuoleman portteja kolkuttelemassa, Robertin oli vaikea olla hymyilemättä. Ehkä tiiviin valmennus- ja kilparupeaman päättyminen sai sen poikkeuksellisen hilpeälle tuulelle. Ajatus siitä, että huomenaamulla saisi pakata hevosen viimeistä kertaa hetkeen traileriin ja suunnata kotiin ihan vain olemaan kotona, sai pojan sydämen pakahtumaan.

    Se oli aina ollut kotihiiri, ja nyt tuntui kuin se olisi jo unohtanut, miltä tuntui viettää koko sunnuntai Aleksanterin kanssa sohvalla solmussa Fifaa hakaten.

    Toisin kuin omistajansa, Harry tuntui olevan hälinässä kuin kotonaan. Vaikka vieras karsina oli aluksi aiheuttanut sille pienimuotoisen slaagin, oli se nopeasti kotiutunut Lasse ja Bonnie naapureinaan. Nytkin se tyynesti rouskutti aamuheiniään, aina välillä vilkuillen avonaisesta oviaukostaan käytävän hässäkkää, eikä häiriintynyt ulos ja sisään ramppaavasta hoitajastaan sitten yhtään.

    “Huomenta”, hevosensa suitsia hinkuttava Robert tervehti käytävää pitkin marssivaa Alviinaa. Jutta soi sille hymyn pinteleiden kieputtamisen lomassa, mutta ehkä se tiesi paremmin kuin Robert, ettei suu tiukkana viivana marssivaa mansikkablondia kannattanut härkkiä. Ei sitä kannattaisi edes hyvänä päivänä, saatika sitten tällaisena.

    Alviina ei hymyillyt, kaikkien suureksi yllätykseksi, kunhan hymisi.

    “Olitko niissä juhlissa eilen?” Robert kysyi, vilpittömästi. Vahingonilo paras ilo, ja niin edelleen, vaikkeivat he enää samassa luokassa mitelleetkään. Jos Alviina potisi jonkin sortin krapulaa, saisi siitä revittyä edes vähän huumoria.

    Metrisääri siristeli silmiään kuin se olisi katsonut suoraan aurinkoon siinä Robertia tiiraillessaan.

    ”Saatoin olla. Ihme, ettei sua näkynyt. Sähän olet niin nauttinut tallirajat ylittävästä sosialisoimisesta.”

    Lause särähti korvaan, mutta Robert yritti pitää coolinsa ja yksinkertaisesti antoi suunpielensä kohota puolikkaaseen hymyyn kun se vilkaisi Alviinaa alta kulmiensa ennen kuin keskittyi taas suitsiinsa.

    “Mhm”, poika tyytyi toteamaan. “Eikö se ole näiden kisojen tarkoitus?”
    ”Niinpä kai”, Alviina tokaisi melkein kepeästi, mutta ei kuitenkaan. Jokin teki sen äänensävystä kuitenkin synkän. ”Toiset on toteuttaneet sitä perusteellisemmin kuin toiset.”

    Tummat pilvet sykkivät uhkaavasti Robertin ajatusten perällä, ja aurinko pakeni henkensä edestä. Poika laski suitset kädestään ja katsoi Alviinaa.

    “Ai, ootko sä löytänyt ystäviä?”

    Alviinan naurahdus oli terävä ja kuiva. Kapista kettua muistuttavan tytön mieliala alkoi väsymyksestä piittaamatta kohota hieman. ”En mä ole sellaisia etsinyt. Mä olen kilpaillut”, tyttö hymähti. ”Sulta sen sijaan on tainnut onnistua molemmat. Vai eikö se korkkariminkki olekaan ystävä?”

    Muina naisina Alviina venytteli vähän ja tuhahti huvittuneena mielikuvalleen stiletoissaan keikistelevästä mikä-sen-nimi-olikaan-kimulista. Robert sen sijaan, salaa kiitollisena siitä, että sivallusta ei ollut tähdätty pojan lähes onnettomaan kilpailumenestykseen, hymyili puolittain. Ehkä jopa naurahti, korkkariminkille</i>, vähän kalskeasti, mutta kuitenkin.

    “Sorry, what?”

    ”Jos sun täytyy kysyä”, Alviina huoahti, ”sä olet tai tekeydyt tyhmemmäksi kuin miltä näytät.”

    Robertin suunpieli nytkähti, eikä tällä kertaa hymyyn.

    ”Alan kyllä ymmärtää, miksi sä yhä olet vain yhtä luokkaa mua ylempänä”, Alviina lisäsi.

    Se riitti.

    Robertin hymy katosi, ja se tuijotti hetken suitsia. Se ei tiennyt mitä sanoa, joten ei sanonut mitään. Alviina sen kun hymyili. Se anto hiljaisuuden kasvaa, venyä ja kiemurrella. Ai että miten se mahtoi nauttia. Nautti siitä, ettei kukaan muu viihtynyt tilanteessa. Jutta potkaisi Robertia vaivihkaa sääreen.

    “Right”, poika rykäisi. “Korkkariminkki.”

    ”Nii-in. Vissiin mukava.” Sitten Alviina mietti. ”Ja kivan moderni, hmm. Tai sellainen… avomielinen.”

    “Arvomielinen?” Robert toisti.

    Ei olisi pitänyt, mutta se tarttui syöttiin ja kovaa.

    Ja mikä maireus Alviinan kasvoja värittikään! Se alkoi olla sitä mieltä, että aamut olivat sittenkin ihan hyviä vuorokaudenaikoja. Tämä kyseinen aamu nyt ainakin.

    ”Avo-, ei tosiaankaan arvo. Tai toisaalta, onhan sekin arvo, siis itsenäisyys ja vapaus tai jotakin”, Alviina pohdiskeli tyytyväisenä ääneen. ”Mä ainakin olen ihan tollaisten vapaiden suhteiden kannalla tavallaan. Siis että voi kuljeskella pussailemassa muita jos siltä tuntuu.”

    Totta kai Alviina tiesi. Sille tieto oli parasta valuuttaa ja se kantoi sitä ylpeydellä. Robert ei katsonut Alviinaa, mutta pyyhkäisi olemattoman pölyhiukkasen suitsien otsapannalta.

    “Hm”, se hymähti. “Onko sulla jotain mitä sä haluaisit, Alviina, sanoa?”

    Maagisesti vain minuuteissa virkistynyt Alviina vaihtoi lennosta taktiikkaansa. Leveästi — joskaan ei lämpimästi — hymyillen tyttö sanoi: ”Musta on ihanaa, kun säkin olet päässyt pussailemaan.”

    Niine hyvineen Alviina siirsi huomionsa kisaratsuunsa Lasseen.

    “Mäkin?” Robert kyseenalaisti, taas, ja seurasi syöttiä Lassen karsinan ovelle asti. “Miten niin mäkin?”

    Alviinan silmienpyöräytyksen saattoi melkein kuulla, vaikka sillä olikin juuri selkä käännettynä Robertiin päin.

    ”Takerru nyt lillukanvarsiin”, tuo kettu naiseksi jupisi. ”Pointti: kiva, että syntyy tollaisia läheisiä tallienvälisiä suhteita.”

    Robert siristi silmiään Alviinan selälle, tuhahti ja palasi takaisin oman ratsunsa karsinaan, missä Jutta muina miehinä selvitteli Harryn vuohiskarvoja.

    Kolme vetoa pitkin Harryn kylkeä tehtyään Robert kääntyi katsomaan Alviinaa kaltereiden lomasta. “Ja miten niin pussailemaan?”

    ”Niin ku, tiiätkö, huulet läiskäytetään huulia vastaan. Jestas, kai sä nyt tunnet konseptin?” kuului naapurikarsinasta päivittelyä. Kovaäänistä. ”Näytti ainakin etäältä että sujui käytännössä. Saatoin toki erehtyä.”

    “Niin, sitä voi erehtyä jos ei itse tunne kuin teoriaa.”

    Alviina nauroi. Kylmänviileästi se kohautti Robertin sanoille olkiaan. ”Niin, vaikka sitten niin. Moneltakos sen ekan luokan pitikään alkaa?”

    “En tiedä kun en kilpaile ekoissa luokissa”, Robert vastasi happamasti. Pistävä tuijotus ei tehnyt naarmuakaan entiteettiin nimeltään Alviina Herrala.

    Alviina hörähti pahantahtoisesti.

    ”Ai niin, niinhän se oli, sä olit niitä helpon A:n maestroja jo tässä vaiheessa uraasi”, mimmi oli kehuvinaan, ja sihahti sitten pahansuovan haasteensa: ”Perässä tullaan.”

    Piikin ydin: kerran viikossa tuntihevosilla ratsastava Alviina toden totta aikoi vielä edetä helppo B -luokista pidemmälle. Se Robertinkin oli hyvä muistaa. Siinähän sitten tuntisi ylemmyyttä omalla yksityishevosella liihotellessaan.

    Tehtävä 15: 403 sanaa
    “Mä en todellakaan olisi halunnut tulla tänne.”

    “Hei.”

    “Hi”.

    “Oletpa sä lyhyt.”

    “Right. Didn’t bother you before.”

    “You’re overdressed.”

    “Or are everybody else underdressed?”

    “It’s a fuckin’ house party.”

    “Onko joku pissinyt sun muroihin, vai miksi käyttäydyt, kuin kiukkuinen ampiainen?”

    “Dunno.”

    “..”

    “Miksi sä ajattelet niin? Ja mä en syö muroja.”

    “Alright?”

    “No, but I’d rather not talk about it here. You?”

    “‘m good. Whatcha running from, though? Why not here? It’s not like anyone’s gonna hear, right?”

    “I’d rather not have any breakdowns at a house party, sassenach.”

    “Breakdowns? And you’re good.”

    “I never said I was good.”

    “Are you going to drink that? Or are you just going to hold me hostage at the entryway for the rest of the evening?”

    “Ya. Ya, I am.”

    “Well, care on sharing or do I just have to stand here thirsty while you drink?”

    “Thirsty, alright.”

    “Yeah?”

    “Do you wanna talk about something?”

    “No.”

    “..”

    “Why?”

    “..”

    “Do you?”

    “I don’t know. I just feel like I don’t know you at all. Tell me something, we’re supposed to be friends, right?”

    “Ya. Friends, right? We agreed?”

    “What’s it gonna be from now on?”

    “I don’t know.”

    “I mean—I just—What, you wanna Facetime? Or, like, I don’t know, email? It’s just—What are we?”

    “..”

    “Don’t say friends.”

    “At least we could have fun, if it is the last time we see.”

    “Fun? What kind of fun are we talking about?”

    “Not the kind where I fuck you, or something.”

    “I see.”

    “C’mon, let’s party.”

    “No kissing, then.”

    “Ehkä pitäisi lähteä jo hotellille. Väsyttää.”

    “Saatanko?”

    “En mä ainakaan vastusta ajatusta.”

    “Onkohan joku siirtänyt mun kenkiä?”

    “Oh. You wouldn’t want to steal someone else’s shoes, would you?”

    “You know how expensive those shoes were? Like over 200 euros!”

    “..”

    “This is just great. Now I have to walk barefoot to the hotel.”

    “Hop on.”

    “I hope you’re not too drunk to pull this off.”

    “I’m from Surrey, I’m never too drunk for anything.”

    “Don’t drop me, sassenach.”

    “I wouldn’t mind if you slept here tonight.”

    “Mm, I don’t think that’s such a great idea.”

    “Just sleeping.”

    “Well.”

    “..”

    “Goodbye, Sarah Reyes.”

    “You’re sure you don’t want to sleep here?—I’ll promise to keep my hands to myself.”

    “..”

    “Just don’t feel like being alone tonight.”

    “Okay.”

    “Well?”

    “Well what? Now we sleep, remember?”

    “Okay.”

    “Hyvää yötä, Robert.”

    “What the fuck are we doing.”

    “Nothing.”

  • #6447

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Inari Roihu – Oxeye Daisy

    60cm, taitotaso easy 2 Tiellä Tähtiin 418 sanaa

    Matikankirja lepäsi sängylläni, ja minä sen vieressä. Tehtävät tehtyäni en ollut jaksanut raahautua alakertaan äidin ja veljen seuraksi telkkaria katsomaan, vaan mietiskelin kulunutta alkuvuotta. Alkuvuosi oli kyllä jo venynyt melkein puolikkaaksi, varsinkin kun uusi vuosi oli alkanut tavallaan jo Hertan syntymästä. Sen jälkeen moni asia oli muuttunut. Lähinnä positiiviseen suntaan. Kaikkihan oli suuremmin muuttunut silloin kun muutimme takaisin pohjoiseen, mutta kuitenkin. Tie tähtiin kisoista takana oli neljä osakilpailua, ja jäljellä enään finaali. Kielsin itseäni tietoisesti ajattelemasta liikaa tulevaan finaalipäivään liittyviä juttuja. Niillä lietsoisin itselleni helposti pahemman stressin. Menneitä osakilpailuita oli sen sijaan kiva muistella. Vaikka finaalissa päätyisin kentän hiekkaa maistelemaan, riitti alkukevään tapahtumista hymyä varmaan jouluun asti. Ensimmäisiin osakilpailuihin suunnatessani odotukset eivät olleet korkealla. Me oltiin Danan kanssa tavallinen puskaratsukko. Sitä oikeastaan ollaan edelleenkin, ei muutama kilpailu ole mitään muuttanut. Eniten nautin kuitenkin maastolenbkeistä ja Danan pehmoisesta turvasta.

    Ensimmäisessä osakilpailussa koulusta oli tullut viides sija ja esteiltä ensimmäinen. Koulusuoritus oli ollut vakaa, ja vastannut jotenkin treenimääräämme. Esteillä taas mukana oli myös hyvää tuuria. Suhtauduin siis kriittisesti molempiin suorituksiimme, sillä liian suuret odotukset toisesta kilpailusta olisivat voineet koitua raskaaksi pettymyksesksi. Kilpailua ennen ehdin useampaan tähtivalmennukseen, jossa ei pompittu pilvilinnoissa eikä räpelletty pohjamudissa. Vaihtelua oli kuitenkin paljon, ja välillä mikään ei tuntunut sujuvan. Danan kanssa kehityttiin paljon ja vaihtuvista valmentajista oli omanlaistaan hyötyä. Itse kilpailuissa sijoituimme kolmanneksi koulupuolella ja seitsemänneksi estepuolella. Helposta ceestä mukaan napsahti mukavat prosentit ja ruusuke, mutta esteillä jäimme nipin napin ruusukkeiden ulkopuolelle. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä odotukset ylittyivät taas reilusti.

    Kolmanteen osakilpailuun valmistautuessa valmennuimme entistä enemmän, ja se alkoikin pidemmän päälle rasittasa. Lehtovaarasta kun oi niin pitkät matkatkin kaikkialle. Onneksi ajokortin omistava Rosa oli usein tukena ja turvana, ja matkasimmekin valmennukiin useaan otteeseen yhdessä. Myös muita lehtisläisiä piipahteli satunnaisesti valkoissa. Koulupuolella meillä oli niinkuin aina pieniä ongelmia, mutta ongelmista puhuessani tarkoitin oikeasti pieniä. Esteillä, varsinkin osakilpailua edeltävissä valmennuksissa vauhdin ylläpito tuotti vaikeuksia, ja sama näkyi kilpailusssa neljällä virhepisteellä. 9. ja 12. sijat eivät paljoa hymyilyttäneet, vaikka mitään varsinasen huonoja pätkiä ei missään vaiheessa ollutkaan.

    Neljättä osakilpailua varten treenatessa päätin, että tällä kertaa me ei muuten olla hyytymässä. Valmennuksista saatin paljon irti, ja estevalmennuksiakin kertyi tavallista enemmän kalenteriin. Saatiin lisää varmuutta hyppäämiseen, ja vauhti pysyi paremmin yllä. Omat ongelmat, katse ja kyynerpäiden etäisyys vartalosta taas eivät malttaneet korjaantua. Helposta ceestä tullut kymmenes sija oli kilpailukertojen huonoimpia, eikä ratakaan tuntunut selkään kovin mukavalta. Esteiltä tullut kolmas palkinto tuntui entistä paremmalta huonomman koulupuolen jälkeen, ja olihan sitä varten treenattukkin.

    Kaiken kaikkiaan odotukset ylittyivät reilusti, ja jokaisesta tähtivalmennuksesta ja osakilpailusta jäi paljon käteen. Nyt oli suunnattava katse kohti finaalia.

    Inari Roihu – Oxeye Daisy
    60 cm, taitotaso easy 9 kukkahattutäti 577 sanaa

    Oloni oli jo huomattavasti parempi. Burana oli tehonnut ja verryttely lähestyi. Jännitys kasvoi kasvamistaan, mutta päänsärkyyn verrattuna se oli ihan mukavaa. En ollut ikinä ollut mikään järjetön panikoija ja stressaaja, mutta silti onnistuin usein sähläämään jotain kilpailuihin valmistautuessa. Parhaiten jännityksen huomasikin siitä, ettei juuri mikään ruoka mennyt kurkusta alas. Ihailin niitä ihmisiä, joiden tekemiseen ja ratsastukseen jännitys ei tuntunut vaikuttavan kun hiuksen hienosti. Aloitin valmistelemaan Danaa verryttelyä varten. Vaikka se oli tänäänkin harjattu useaan otteeseen tartuin heti ensimmäiseksi kumisukaan. Poni saisi samalla karvan kiillotusta ja vähän hierontaa. Dana oli siitä mukava kisakaveri ettei se juuri stressaillut, ja suhtautui ihan pirteän tyytyväiseste lukuisiin rapsutuskertoihiin, ja siihen, että joka toiunemhetki hääräsin jotain sen karsinassa tai sen ulkopuolella. Tamma kerjäsi mieluusti rapsutuksia, ja tutki uteliaana paikkoja. Eihän se tietenkään aina täysin kiltti ollut, välillä Dana päätti säikkyä maneesin kulmaa tai potkia kaveria. Huolimatta siitä, että isompi hevoskaveri silloin tällöin kummitteli mielessä, Dana oli minulle täydellinen. Kuinka kiitollinen olinkaan sen seurasta.

    Kiitollisuudenpuuskasta toivuttuani. Huomasin Jullen tallikäytävällä. Oli loistava aika vaihtaa muutama sana. Julle oli kisoissa mukana Donnalla, joka oli reaktiivisuudestaan ja tammamaisuudestaan minulle tuttu.
    ”Moi, mites sulla menee. Onko Donna mukavalla päällä?”, huikkasin antaessani kumisuan samalla heilua.
    ”No se on oma itsensä. Kaikki sujuu toistaiseksi ihan mallikkaasti”, Jullle hymähti.
    ”Se on kyllä totta. Ota siitä sitten selvää, koska se on hyvällä päällä”, tuumin olkiani kohauttaen.
    ”Ai vitsi odotan kesää”, Julle henkäisi.
    ”Samat sanat. Voisin höpöttää siitä vaikka koko päivän. Pääsee uittamaan poneja ja maastoilemaan”, haaveilin.
    ”Sanoppa muuta. Uittaminen on mahtavaa. Joku yömaastokin olis siisti idea. Paranee ehdottaa Rirille”
    ”Joo hei loistava idea!”, huudahdin.
    ”Nyt mun pitää kyllä lopettaa tää kesähaaveilu, ja lähteä laittamaan Donnaa kuntoon se on vielä aika likanen”; Julle sanoi.
    ”Joo mäki tätä jatkan valmistautumista. Dana oli piehtaroinut yöllä, ja oli aamulla ihan sairaan likanen. Sen suojatkin on jossain kassin uumenissa.” sanoin ja huikkasin Jullelle heipat.


    ”Miten täällä voi olla karsinan ovi auki? Jos minun ratsastuksenopettajani tämän näkisi niin sinulla ei olisi asiaa talliin vähään aikaan. Aina kun poistuu karsinasta ovi on laitettava kiinni”, kuulin äänen takaani. Vanhempi rouvashenkilö nojasi nyt kyynärsauvaansa keskellä tallikäytävää.
    ”Olen juuri menossa sinne. Etsin vain ponin suojia”, sanoin ärsyyntyneenä.
    ”Aina kun poistuu karsinasta on ovi laitettava kiinni”, rouva toisti.
    ”Olen juuri menossa sinne.”, toistin taas puolestani.
    ”On se nykylapsille kovin vaikeaa toimia aikuisen ohjeen mukaisesti.”, mummo huokaisi ja sulki itse Danan oven.
    ”Turvallisuus ennen kaikkea!” hän jatkoi päätään pudistellen.
    ”Jooh sepä se, mutta mun pitää nyt päästä tonne karsinaan”, huokaisin ja avasin oven.
    ”Miksei poni ole kiinni karsinan seinässä?” rouva tivasi. Loistavaa kun yhdetä ongelmasta päästiin toinen ilmaantui.
    ”Dana on hyvin koulutettu ja kiltti, joten se voi olla suojien laiton ja varustamisen ajan irti. Voi myös olla, että minä ja ponin omistaja päätetään näistä asioista”, sihahdin irvistäen.
    ”Noh, noh mihin on kadonnut nuorten hyvät tavat ja keskustelutaidot”, rouva huokaili. Tämäkö oli hänen käsitys hyvistä keskustelutaidoista. En ollut muuta kuullutkaan kun nykynuorten mollaamista.
    Jatkoin Danan varustamista. Koko sinä aikana mummo ei suostunut häipymään luotamme vaan huomautteli milloin mistäkin toimintatapojeni epäkohdasta. Kun Danalla viimein oli kaikki varusteet päällä, aloitin omien varusteideni pukemisen.

    ”Mikäs tuo on”, sanoi kun puin päälle turvaliiviä.
    ”Turvaliivi se suojaa selkää ja jotain sisäelimiä jos putoaa”
    ”Vai turvaliivi. Ei tuollaisia sillon ollut kun minä ratsastin. Ihan paidat meillä oli päällä. Yleensä laukattiin pellolla ilman kypäriä”, rouva muisteli.
    ”Turvallisuus ennen kaikkea!” sanoin hymyillen. Kerrankin keksin jotain nasevaa sanottavaa.
    ”No sepä se”, rouva sanoi nauraen. Maailma oli mennyt eteenpäin, ja tulisi menemään. Minkäköhänlaisia ratsastusvarusteita tulevaisuudessa olisi? Kenties jotain entistäkin hevosystävällisempiä. Tai todella turvallisia ja mukavia.

    Inari Roihu – Oxeye Daisy
    60 cm, taitotaso easy 1. Aikaisemmissa osakilpailuissa 412 sanaa

    ”Seuraavana ratsastaa Inari Roihu hevosella Oxeye Daisy!” kovaäänistä kuulutettiin. Danan oikean nimen lausuminen tuotti aina ongelmia. Toiset yrittivät juontaa sen jotenkin oikein, toiset taas tyytyivät samaan kuin minä: mahdollisimman suomalaiseen tavaamiseen. Valmistautuvaa ratsukkoa en enää kuullut, sillä keskittymiseni oli radassa. Tai no oikeastaan myös tuhannessa muussa asiassa. Tervehdys ja sitten mentiin! Nostin reippaan laukan, johon löytyi heti hyvä tahti. Enimmäinen este oli helppo. Normaali, hieman alle maksimikorkeuden oleva punavalkoinen pysty. Luotin siihen, että Dana hyppäisi varmasti sen yli, ja niinhän se tekikin. Seuraava tie oli helpoimmasta päästä, pitkä ja loiva. Dana ei jäänyt turhia hidastelemaan. Seuraavalle esteelle hyppy tuli vähän pohjaan, mutta yhtään puomia ei hipaistu ja vauhti säilyi hyvänä. Kolmannelle esteelle sain vähän hoputtaa Danaa. Sinivalkoisen esteen vieressä oli kukkakoristeita, joista joku poni olisi voinut saada sätkyn, mutta Dana ei ollut huomaavinaankaan. Kolmosesteen, ja nelosesteen väli oli tiukempi ja nelonen pieni okseri. Ehdottomasti yksi radan vaikeimmista kohdista. Ainakin meille. Tie kääntyi vähän turhan pitkäksi, kun en saanut Danaa nopeasti käännettyä. Pitkän tien takia lähestyimme estettä vähän vinossa, mutta yli päästiin.

    Viimeiselle esteelle Danaa sai hoputtaa menemään reippaammin. Homma onnistui hyvin, ja hyppykin oli luultavasti paras tämänpäiväisistä. En voinut uskoa sitä todeksi, mutta me mammalomalta palaillut karvainen vuononhevospallura ja mä entinen vannoutunut puskaratsastaja oltiin selvitty ensimmäisissä isommissa kisoissa maaliin ilman virhepisteitä, ja vieläpä todella hyvällä ajalla.

    Olihan se nyt vähän tuuria, mutta se ei poistanut sitä, että meillä oli mennyt oikeasti hyvin. Muiden Lehtisläisten tullessa onnittemaan en voinut kieltää etteikö muutama onnenkyynel olisi valunut poskilleni. Dana oli mennyt niin hienosti. Annoin sille suukon turvalle, ja yritin samalla pyyhkiä typerän leveän hymyn naamaltani. Ei onnistunut. Loistin kuin naantalin aurinko. Ponikin näytti iloiselta. Tajusikohan se kuinka hienosti sillä oli mennyt.
    ”Rakastan sua” kuiskasin Danan korvaan.
    Hetken kuluttua havahduin siihen, etten ollut vielä kunnolla onnitellut muita. Pyyhin kyynelten rippeeet poskiltani ja halasin Iiristä tiukasti.
    ”Te veditte niin hienosti”, sanoin aidosti onnellisena toisen puolesta.
    ”Voi kiitos, sun ja Danan rata oli kyllä upea”, Iiris huokaisi. Iiris oli Ruusan kanssa hypännyt oman tasonsa eli mediumin kolmansiksi. Iiriksen radan olin ehtinyt katsoa ja kannustaa, mutta Vertsun helpon been kakkossijalle yltänyttä suoritusta en ehtinyt näkemään.

    Vertsu ilmestyi jostain kännykkäni kanssa.
    ”Onnea teillä meni kuulemma Sotilaan kanssa hienosti!”, sanoin ja halasin Vertsuakin.
    ”Kakkossija eli hyvinhän se meni. Sulla ja Danalla meni superisti. Nyt me otetaan teistä hieno palkintokuva”, Vertsu käski.
    Pyöräytin silmiäni hyväntuulisesti nauraen, kun Veronica alkoi etsimään oikeanlaista taustaa ja valaistusta kuvaa varten… ja tottakai siitä kuvasta tuli hyvä. Olihan asialla Veronica Berg instagram kuvien mustan vyön arvoinen mestari.

  • #6448

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard (pisteet esteille, 100cm)
    Reita – Sand Pond

    2. Tiellä tähtiin

    Voi luoja, miten innoissani olin, kun Tie Tähtiin -cup alkoi. Siitä tuntuu olevan sata vuotta. Muistan miten hyppäsin Keitaron kanssa maneesilla, ja miten minusta tuntui, että se oli maailman kivoin päivä. Olin vasta tutustunut Pondiin, lainahevoseen. Minulla on kaksi omaa hevosta, joista toinen on maailman laiskin shirenhevonen ja toinen melkein kolmikymppinen. Lienee ymmärrettävää, etten ollut ratsastanut aikoihin kunnolla. Ja että nautin nuoren Pondin jättiloikista täysin siemauksin. Tunsin olevani taas seitsemäntoista, terve ja iloinen. Kaikki oli täydellistä.

    Valmentautuminen oli ihanaa. Kisoissakaan ei mennyt huonosti. Voitimme heti ensimmäisistä osakilpailuista elämäni ensimmäisen ruusukkeen Pondin kanssa. Koulukisat eivät menneet ollenkaan niin hyvin, mutta se oli minulle sivuseikka. Halusin hypätä. Ostin uudet ratsastussaappaat — ensimmäiseni kymmeneen vuoteen — ja olin niistäkin iloinen. Aloin viettää aikaa Pondin kanssa myös muuten kuin ratsastaen ja huomasin kiintyneeni siihen.

    Mutta sitten alkoi alamäki. Mayani, prinsessani, melkein kolmikymppinen hevoseni, kaikkein paras ja pitkäaikaisin ystäväni alkoi voida koko ajan huonommin. Valmennuksissa oli käytävä, olihan niistä maksettu ja olihan minulla Pond niitä varten. Oikeasti olisin kuitenkin halunnut olla Mayani vierellä. Kun olin tallilla, en ollut kiinnostunut Pondista, vaan olin Mayan kanssa. Kun olin valmentautumassa, en voinut keskittyä ja ajatuksissani olin Mayani vierellä. Pelkäsin joka reissulla, ettei se olisi enää vastaanottamassa minua, kun menisin Pondin kanssa kotiin. Samaan aikaan tein yhä parempia tuloksia sekä esteillä että koulussa Pondilla. Mitä täydellisemmin opin uudelleen, kymmenen vuoden tauon jälkeen ratsastamaan, sitä enemmän romahtelin kotimatkoilla. Pondin harjoja pidetään valkoisessa kymmenen litran sangossa. Piilotin kaikki ruusukkeet sen pohjalle harjojen alle. Mitä suuremmaksi ruusukekertymä sangossa kasvoi, sitä enemmän itketti. Podin huonoa omatuntoa paitsi Mayan jättämisestä, myös siitä, etten ollut tarpeeksi kiitollinen Pondista ja menestyksestä. Enkä kiittänyt muita tarpeeksi. Buathongin poika hoiti sekä Mayaa että Miniä kotona joka kerta, kun olin Pondin kanssa reissussa. Riitta, Pondin emäntä, pakotti minut jaksamaan, kun soitin räkäisiä ja kyyneleisiä puheluita hänelle, että haluan palauttaa hevosen ja lopettaa. Vaimo kesti kauheaa tilaani koko loppukisojen ajan, ja maailmani keskipiste, tyttäreni Ruska soitti aina, että miten meni, isi, ja voiko Phondi hyvin… Enkä minä edes vastannut puhelimeen viimeisten osakilpailujen jälkeen…

    Mutta tässä sitä ollaan: viimeistä kertaa nojaamassa Pondin kaulaan ja lapaan ennen oman luokan alkua. Huonosti valmistautuneina, vielä huonommin lämmitelleinä, mutta ei enää laput silmillä ja mieli maassa. Kun tein päätöksen, etten voi enää laittaa Mayaa kärsimään menetyksen pelkoni takia, kaikki helpottui ja sain taas hengitettyä. Tiedän, mitä minulla on edessäni huomenna: viimeinen yhteinen päivä Mayan, elämäni rakkauden, maailman upeimman naisen kanssa. Mutta tänään ei ole se päivä. Tänään on ihan eri päivä. Tänään nousen viimeisen kerran nuoren hevosen selkään ja ratsastan nuo esteet niin kuin Mayalla kymmenen vuotta sitten. Sillä ei ole väliä, miten käy sijoituksen kanssa, mutta sillä on, että haluan muistaa tämän hetken. Tämä on minun elämäni viimeinen kilpailu, viimeinen kerta kun näen Pondin, ja toisiksiviimeinen päiväni hevosenomistajana. Se on surullista, mutta tänään keskityn niihin kahteenkymmeneenkuuteen vuoteen, jotka olen saanut hevosten kanssa elää.

    (467 sanaa, pisteet esteille)

  • #6449

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 117
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    12.5.2019 Tie Tähtiin Finaali
    7. Tehtävä, Aamuvirkku

    Mä arvostin aamuja, ihan oikeasti, ja pidin aamulla puuhaamisesta, ja siitä viileydestä ja fiiliksestä mikä aikaisin heräämistestä tuli. Kuitenkin tein tämän kaiken AINA yksin, ja nyt kaikki hälinä ratsastuskoulusssa kävi vain hermoilleni. Talliin oli majoittunut myös muuta väkeä, ja stressiäni ei yhtään helpottanut C:hen osallistuvien lapsien tai vähemmän lapsien kiitäminen käytävällä. Lotta ja Juuli taistelivat Oreon karsinalla sykeröiden sopivasta määrästä, kun Peppi yritti sovittelevasti tunkea väliin selittäen, että kanttiinissa myytäs munkkeja. Kolmikko tarttui syöttiin, ja kaikki suuntasivat kanttiiniin kovaa ääntäpitäen. Joku selitti ettei tiennyt kiilsikö saappaat tarpeeksi, tai huomaisikohan joku, että saappaan pohjassa oli purkkaa. Pudistin Fonzien karsinassa päätäni, ja päädyin siirtymään aamuaurinkoon ulkopesarille, jos sielä olisi vaikka hiljaisempaa. Otin mukaani letitysromppeet ja penkin, ja tunkeuduin ihmisten läpi ulkoilmaan. Kiinnitin ruunan ulkopesariin molemmin puolin kiinni, ja jatkoin sykeröiden letittämistä. Letti toisen perään syntyi, ja lopulta pääsin tekemään leteistä palluroita. Vetelin jälleen viimeisessä osarissa hyväksi todetulla geelillä irtokarvat paikoilleen, ja viimeistelin tämän kiinnittämällä häntään punaisen nauhan. Häntälettiähän en tietenkään voinut tehdä, mutta ylimmät jouhet ristesivät letarin läpi niin, että ….. sain rusetin häntään. Helppoon C:hen lähti porukka selvästi verryttelemään. Lapset liikkuivat poniensa kanssa turhan äänekkäästi, ja vaikka kuinka yritin jäättää heidät huomioimatta, jokin perhe saapui taaperoikäisen lapsensa kanssa meidän luo.
    “Katso, Niilo siinä on Heppa!”, Äiti kertoi sylissä olevalle pojalle yli-innokkasti. Just just, tätää heppaa kannattikin rapsuttaa.
    “Hetta!”, poika kertoi, ja tarrasi sykeröstä kiinni. Voi vittu mikä show. Poni hätkähti yhtäkkistä kiskaisua, ja mä kiljahdin, kun paras sykeröistä purkautui. Kait mä siinä onnistuin vähän äidille tiuskimaankin, ettei ‘heppoihin’ koskettaisi ilman lupia, ja välimatka olisi vähintään viisi metriä. Melkein haistoin korvista nousevan savun. Ei kai siinä sitten muuta kuin uusiksi se letti.

    Talliin palatessani sykeröstä aiheutunut päänsärky yltyi, joten pakenin talli tupaan nielemään panadolia ja vaihtamaan kisavaatteet. Päädyin myös musiikin ihmeelliseen maailmaan, ja napeista alkoikin piakkoin kuulua High Hopes, kun Daily Mix 4 soi.
    Äiti oli antanut minulle uudet nahkaiset kannusremmit finaalin kunniaksi, joten vaihdoin ne tylppiin 2cm kannuksiin, jotka köytin sitten jalkaani. Kannuskumit helpottivat kummasti kannusten paikallaoloa, joten sain ne yllättävän nopeasti jalkaan.

    Tuntematon lettipää pelmahti tallitupaan kaakao kädessään, kun nypin valkoisista housuista jotain rapaa pois. Katselin hetken kummastuneen tytön menoa, sillä selauleli itsekseen kovaan ääneen ja joi kaakaota, vaikka tiesi olemassaoloni. Pyöräytin silmiäni, kun tuo alkoi selittelemään joistain hevosista, ja kyselemään kisaratsuni perään. Kerroin ‘hieman’ kyllästyneellä äänensävyllä kisanneeni ja hoitavani Flying Fonzie nimistä ponia, ja että kisaisimme medium tasolla. Hetken luulin tytön ymmärtäneen vihjeen, kun hän hiljeni, mutta vauhti vain yltyi, kun aloitettiin kisatuloksista kysely. Elämä noita liian vauhdikkaita aamuvirkkuja. Se että heräisi aikaisin, olisi tarpeeksi. Lopulta minun oli pakko lähteä laittamaan Fonzieta kisakuntoon, ja pakenin tallin puolella. Todellisuudessa nostin kuulokkeiden volyymitasoa ja istahdin karsinalle odottamaan, että voisin aloittaa varustamisen verryttelyä varten.

    //sanoja 444, pisteet 80cm esteille!

  • #6450

    10531
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard Helppo A
    Tia – Stillegaards Garraard
    2. Tiellä tähtiin (294 sanaa)

    Sunnutaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpöä oli lähes mukavat 15 astetta, eli kyseessä oli mitä parhain sää Tie Tähtiin finaalille sekä samalla koko kilpailusarjan päätöspäivälle. Lähdimme Rudin kanssa hyvissä ajoin kohti Hallavaa ja Jannen toimiessa kuskina ja Jonnan pitäessä miehelle seuraa vänkärin paikalta, sain itse istua takaosastolla ja katsella ohiviliseviä maisemia ja muistella kohta ohi olevia kisoja. Ensimmäiset osakilpailut Hukkasuolla sujuivat paremmin kuin hyvin, ja sijoituimme heti ensimmäisissä kisoissamme viidensiksi ja siitä sain vain lisää puhtia jatkaa tiivistä treenitahtia. Toisissa osakilpailuissa Seppeleessä jatkoimme vahvalla suorituksella ja saimme nuoren Rudin kanssa kauden ja samalla ruunan koko iän ennätyspisteet Helppo A -tason kouluohjelmasta!

    Väsymys painoi sarjan puolivälissä, ja kireä valmennustahti meinasi olla liikaa etenkin hevoselle. Toisen osakilpailun jälkeen Rudi sai kuitenkin pitää lähes viikon täyslevon, ja se tuli kyllä tarpeeseen juuri oikeaan saumaan. Levon jälkeen paransimme taas tekemistämme ja seuraavassa osakilpailussa Lehtovaaran Ratsutilalla Rudi liikkui ja vastasi apuihin kuin unelma! Ylsimme sijoituksille jokaisessa osakilpailuissa ja parhaan tuloksemme teimme juurikin levon jälkeisessä kolmannessa kilpailussa, jossa sijoituimme luokkamme kolmansiksi. Muuten plakkarissa on kaksi viitossijaa ja viimeisissä kisoissa ylsimme sijalle kuusi, mikä oli pienoinen pettymys, sillä suoritus tuntui vahvalta, mutta viisi muuta ratsukkoa oli sinä päivänä vielä kovemmassa iskussa ja pistivät meitä himpun verran paremmaksi.

    Ehkä hienoin heti oli, kun huomasin meidän olevan neljännen osakilpailun jälkeen rankingissa toisina! Vaikken lähtenytkään kisaan mukaan veren maku suussa ja tavoitteena ainoastaan kokonaiskilpailun voitto, vaan halusin nuorelle ruunalle lisää kisakokemusta, tuntui menestyksemme hyvältä. Ensimmäisenä oleva Auburn Estatea edustava Sarah hevosensa Fiveofiven kanssa ovat tehneet meihin eroa yli 10 pisteen verran, eli heillä on ykkössija jo vahvasti hallussaan, ellei finaalikisassa koeta isoja yllätyksiä. Minun ja Rudin kintereillä on heti useita ratsukoita vain muutaman pisteen päässä, joten finaalipäivän tavoitteenamme on ainakin pitää nykyinen sijoituksemme ja kaikista antoisin päätös olisi tietenkin saada peitottua myös tämän hetken kärkiratsukko.

  • #6451

    Alana
    Osallistuja
    • Postauksia: 65
    • Koulutuksen tarpeessa

    5. Kenraaliharjoitukset
    300 sanaa, VaB koululuokkaan
    Alana – O’Dear

    Koska uusi, ihana hevosostokseni oli kalauttanut minua viikko sitten nilkkaan, en ollut voinut ratsastaa läheskään yhtä hyvin kuin olisin halunnut ennen finaalia.

    Treenit olivat sujuneet ilman jalustimia, olin pitänyt Niolle yhden estetunnin, eikä sen jälkeen Lassella ollut hypännyt kukaan. Olin jo henkisesti valmistautunut häviämään, kun lauantaiaamuna murisin ratsastussaappaiden vetoketjua väkisin kiinni.

    ”Are you sure that’s wise?” Jason oli heittänyt termarinsa luota.
    ”Yes. No. Not wise, but necessary- ow- fuck-” olin kiroillut ja tunkenut edelleen turvonneen nilkan saappaaseen. ”See, fits better than Cinderella’s.”
    ”More like her step sisters, but it’s your leg, I guess”, Jase oli kohauttanut olkiaan ja napannut Oliverin syliinsä. Minulla oli ihan tukijoukot mukana! Koiratkin olivat maanneet tallituvan lattialla, vaikka tulisinkin katumaan niiden mukaan ottamista, sillä Land Roverin takakontti oli ollut sen jälkeen aivan mutaisten tassunjälkien peitossa.

    Koska olin saanut saappaat (kivuliaasti) jalkaan, aioin ratsastaa myös jalustimilla (sekin kivuliaasti). Se oli ehkä ollut virhe, sillä sunnuntaina nilkkani oli vielä lauantaitakin turvonneempi. Lauantaina en kuitenkaan tiennyt sitä, vaikka Jason olikin ollut epäileväinen ideani hyvyydestä.

    Minä olin silti lauantaina ratsastanut, ja hypännytkin tasan kolme estettä. Vaikka nilkkaani olikin sattunut saappaan tukipuristuksesta huolimatta, olin väittänyt, että olisin voinut tehdä enemmänkin, mutta Lassea piti säästellä sunnuntain koitoksia varten.

    Olin ratsastanut kentällä, koirat ympärilläni, vaikka Ohto olikin odottanut jo mönkijän kanssa päästäkseen lanaamaan kenttää. Ennen pitkää hän oli luovuttanut odotuksen kanssa ja istahtanut mönkijän kyytiin katsomaan ratsastustani. Koirat olivat saman tien hyökänneet rapsutusten toivossa blondin kimppuun ja vallanneet mönkijän penkinkin. Minua oli hymyilyttänyt kivusta huolimatta kesken pohkeenväistöä.

    Lasse oli ollut kevyemmästä viikosta huolimatta kiva ja kevyt ratsastaa, ja oli pysynyt hyvin rentona meidän parilla hypylläkin. Olin pitänyt treenin kevyenä ja vain katsonut ratsastettavuuden ja pehmeyden, jotta tietäisin sunnuntaina mistä lähteä verryttelyssä.

    Sunnuntaina lähtisin viimeiseen osakilpailuun pehmeällä hevosella ja erittäin kipeällä nilkalla. Kiitos kenraaliharjoitusteni en aamulla kyennyt edes kävelemään. Mitäköhän tästäkin tulisi.

    7. Aamuvirkku
    409 sanaa, 120cm expert
    Alana – O’ Dear

    Aamulla heräsin kiukkuisena ja väsyneenä. Nilkkaa särki niin, että jouduin herättämään Jasen (joka oli vieläkin väsyneempi kuin minä) hakemaan minulle särkylääkkeen.

    Tallille päästyämme kaikki muut Hallavalaiset tuntuivat olevan jo täydessä tohinassa. En jaksanut kiinnittää muihin huomiota, saatika jaella tsemppiä tai hyviä huomenia. Ei, minua sattui ja väsytti. Jase nojasi aurinkolasit naamallaan Lassen karsinan oveen ja piti Oliveria kiinni kädestä, ettei poika seikkailisi muiden kisaajien jalkoihin.

    Oliver taisi olla koko tallin virkein ihminen. Poika oli puettu pupukuvioisiin housuihin, ja vinkui päästä milloin mihinkin. Jase mutisi hiljaisia kieltoja ja tekosyitä samalla kun kuorin Lassen loimestaan.

    Eilen ommellut sykeröt olivat pysyneet hyvin, mutta otsatukan letin Lasse oli hinkannut yön aikana pois. En löytänyt ompelutarvikkeita tai kuminauhoja mistään satulahuoneesta.
    ”Huomenta!”
    ”Moi Alana! Väsyttääkö?”
    Selkäni takaa kuului hirveän pirteän kuuloinen kakofonia, ja väsymyskiukkuni vain kiihtyi. Lisäksi tallasin omalle, kipeälle nilkalleni.
    ”Joo. Onks teillä lettareita?” sain kysyttyä ilman ääneen kiroilua, vaikka mielessäni halusin häätää kaikki maailman jantterit pois satulahuoneesta häiritsemästä.

    Sain letityskuminauhoja lainaan, ja jonkinlaisen, vähän ruman sykerön tehtyä ruunan harjaan.
    ”Lasse! Lasse! I wanna!” Oliver kiekui selkäni takana, sillä Jase oli ilmeisesti väsähtäyt pojan pitelemiseen.
    ”You can’t ride him. Mummy’s gonna compete, Lasse needs to rest now”, yritin selittää mahdollisimman kärsivällisesti.
    ”I wanna! Lasse!” nyt Oliver kiehnäsi jo Lassen jaloissa ja mahan alla.
    ”Get out of there! Now!” ärähdin, vaikkei se tietystikään toiminut taaperolle. ”Honey, please let Lasse rest, so mummy can compete, alright?” olin kysynyt ja napannut nyt itkemään alkaneen pojan pois hevoseni jaloista.

    Oliverin itku muuttui rääkymiseksi, enkä olisi nyt yhtään jaksanut rauhoitella sitä. Voiko olla, että oma lapsi ärsytti kaikista hallavan jo valmiiksi ärsyttävistä ihmisistä kaikista eniten? Olin niin väsynyt, etten jaksanut miettiä sitä.

    Ojensin huutoitkua ja itkupotkuraivaria vääntävän Oliverin Jaselle.
    ”Do something.”
    ”Me? No please, this feels like I have the worst hangover even though I haven’t even…”
    ”Whatever. He’s your child. Unlike a hangover, you can’t just drink water and he’ll go away. Here’s coffee though. Take him out of here before he upsets everyone”, ojensin termosmukin Jaselle, joka ihan varmasti aurinkolasienkin takana pyöritteli silmiään.

    Oliverin itku kuului vielä ulkoakin. Se turhautti. Joku tuli toivottamaan tsemppiä päivän kilpailuihin ja kysymään huonosti piilotettua apua. En jaksanut edes vaivautua vastaamaan. Oliver itki edelleen.

    Ei tämä ollut sitä, mitä olin ajatellut. Vielä toissapäivänä Oliver oli ollut maailman täydellisin lapsi, ja nyt pelkkä ajatuskin Hallavan pihalla pupupöksyissä rääkyvästä lapsesta sai veren kiehumaan. Ärsytti. Miten joku jaksoi näin aikaisin olla noin äänekäs? Lopettaisi sen. Minunhan se pitäisi äitinä varmaan hallita tilanne. En jaksanut.

  • #6452

    Susanna
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Lisäarpoja, jotka jäi säätäessä huomiotta 4.osakilpailussa:
    Va B
    Lydia – Keophos 2 lisäarpaa
    Elyssa – 2 lisäarpaa

    60cm
    Anamaria – M.B Osmi 2 lisäarpaa

  • #6453

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Tie Tähtiin kilpailusarjan tulokset

    Tähtitalli
    ★★★★★ Auburn Estate

    Tähtiratsukot
    ★★★ Santtu – Fifill frá Kievari, Auburn Estate
    ★★★ Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit
    ★★★ Jesse – Heljän Hurmos, Hallavan yksärit
    ★★★ Lydia – Kheops

    Koulutähdet
    ★ Santtu – Fifill frá Kievari, Auburn Estate
    ★ Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit
    ★ Sarah – Fiveofive, Auburn Estate
    ★ Nita – Kallan Vermilion, Auburn Estate

    Estetähdet
    ★ Ava – Sysivalkee, Auburn Estate
    ★ Nio – Flying Fonzie, Hallavan tuntsarit
    ★ Reita – Sand Pond, Hukkasuo
    ★ Naava – Mapelpath’s Triangle, Hallavan yksärit

    Luokkien rankingtulokset näkyvät Tie Tähtiin sivuilla

    Onnea voittajille ja kiitos kaikille ihan mahtavasta panostuksesta tänä vuonna!

Aiheeseen ‘Tie Tähtiin 2019 finaali’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.