Tie tähtiin -estevalmennus 10.4.

Foorumit Ratsastustunnit Tie tähtiin -estevalmennus 10.4.

Luet parhaimillaan 17 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #50958 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hallavan reilun kokoisella kentällä järjestetään kaikille avoin estevalmennus perjantaina 10.4. kevätauringon lämmittäessä. Valmennuksessa hypätään erilaisia linjoja eri tasojen haastavuuden mukaan sekä tutustutaan muutamiin erikoisesteisiin. Valmentaja Inka Lehtimäki on kilpaillut vuosikaudet niin esteitä, koulua kuin kenttääkin, ja tunnetaan kannustavasta mutta napakasta valmennustyylistään, jossa otetaan huomioon jokaisen ratsukon haasteet ja tavoitteet.

      Easy 12 – 13:15
      Unna – Lilli
      Niko – Väiski
      Nessa Taylor – Sasha

      Medium 1 13:15 – 14:30
      Nio – Virma
      Maisa – Reykur
      Alva – Hauska
      Deeann – Silent Eternity

      Medium 2 14:30 – 15:45
      Inari Roihu – Oxeye Daisy
      Zaida – Fight for Flash
      Saaga Talvilehto – Närhen Mikstuura

      Hard 16:15 – 17:45
      Seela – Savu
      Jesse – Varjoaika
      Mer – EW Last dinosaur
      Sora – Vaakku
      Ohto – Toko

      Expert 17:45 – 19
      Rosa – Étoile Filante
      Majiná – He iti te mea hanga
      Lily – Man O’ War
      Anni – Hauyni RR

      Perjantain keskipäivän aurinko paistaa kirkkaana, kun easyn kolme ratsastajaa saapuu kentälle kävelytettyjen ratsujensa kanssa. Kaikki omalta tallilta, joten ryhdymme heti töihin. Ratsukot verryttelevät sileällä omatoimisesti, minkä jälkeen otamme muutamia verryttelyhyppyjä suorilla ja kaarevilla linjoilla.

      easy

      Aloitamme pelkällä jumppasarjalla, jonka kaksi ensimmäistä estettä on kavalettikorkeudessa ja yhden askeleen päässä oleva kolmas este noin 60 sentin korkeudella. Kun jumppasarja sujuu kaikilta, jatketaan ruskealla ja sinisellä tehtävällä, jossa ensin hypätään jumppasarja, tarkistetaan jumppasarjan viimeisellä esteellä laukka oikeaksi, laukataan päätyyn ja pitkältä sivulta suora linja diagonaalilla olevalle esteelle, jonka jälkeen voidaan heti jatkaa uudelleen jumppasarjalle ja tehdä tehtävä toiseen suuntaan, mikäli se sujuu. Lopuksi vielä maksimikorkeudella violettia linjaa kumpaankin suuntaan.

      Medium-tason ryhmät verryttelevät myös omatoimisesti, minkä jälkeen aloitetaan samalla jumppasarjatehtävällä kuin easytkin, joskin kolmannen esteen olen nostanut 80 senttiin.

      medium

      Helpompien tehtävien jälkeen siirrymme seuraavaan tehtävään, jossa jumppasarjalta jatketaankin kohti pitkää sivua ja pyritään saamaan suora linja päädyn esteelle, jonka päällä vaihdetaan laukka ja jatketaan diagonaalilla olevalle esteelle. Loppuun tehdään easyn violettia linjaa eri kokoamisasteilla.

      Hardin ryhmä aloittaa valmentajan pienen ruokatauon jälkeen myös omatoimisella verryttelyllä ja samoilla jumppasarjatehtävillä, joita easyt ja mediumitkin ovat tehneet. Hardissa jumppasarjan ensimmäiset kaksi estettä ovat noin 60 sentissä ja kolmas metrin korkeudella, kuten myös pitkien sivujen esteet.

      hard

      Jumppasarjatehtävien jälkeen tullaan pitkien sivujen linjoja, ensin suoria linjoja niin, että jälkimmäinen pysty hypätään vinossa, ja sitten kaarevia linjoja niin, että diagonaalilla olevalle esteelle lähestytään kulmasta suorana hyvällä tiellä, tehdään loiva kiemura ja hypätään toinen este vinossa kohti kulmaa. Tässä tehtävässä kiinnitetään erityistä huomiota laukkojen vaihtumiseen, ja tehtävän sujuessa hyvässä ratatemmossa aletaan säätää laukan pituutta.

      Expertit verryttelevät niin ikään itsenäisesti ja jumppasarjatehtävillä, jonka jälkeen ratsastetaan samoja linjoja kuin hardit.

      expert

      Linjojen sujuessa palataan jumppasarjalle, jonka kolmas este on 120 sentissä, ja käännetään noin puolessa välissä kenttää silmukka kohti kulmassa olevaa pystyä. Loppuun hypätään pääty-ympyrällä kahta estettä kaarevalla linjalla niin, että säädellään laukan pituutta eri kierroksilla. Tämän tehtävän aikana esteet ovat noin 80 sentissä.

      Halukkaille kuittauksen pohjalta valmentajan kommentti valmennuksesta. Mikäli tehtävistä on kysyttävää, kysykää rohkeasti! Mun piirrokset ei ehkä oo kauneimpia 😀

    • #51131 Vastaa
      Unna Kivivaara
      Osallistuja
      • Postauksia: 65
      • Koulutuksen tarpeessa

      Unna – Lilli
      521 sanaa

      Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kun kävelin Lillin kanssa hoitopuomille pihatosta. Lillistä irtosi järkyttävä määrä karvaa edelleen.
      ”Koskahan sulla pienellä karva-apinalla vähentyis tää karvanlähtö”, lässytin Lillille.
      ”Ei se onneksi oo ku kahdesti vuodessa”, Niko sanoi yllättäen takaani. ”Molemmat vain kestää puoli vuotta. Hehheh.”
      Helahdin punaiseksi kaulaa myöten ja yritin piilotella Lillin takana punaisuuttani. En ollut kuullut lainkaan Nikon ja Väiskin saapumista, vaikka Väiskin jättimäisten kavioiden kopseen kuuli kyllä kaukaa. Voi perhana, että pitikin sattua, että joku kuuli lässyttämiseni, voi kuinka noloa!
      ”Niin juu joo, niin on”, takeltelin.
      ”Lähdetäänkö kävelemään alkukäynnit maastoon, Nessakin meinasi tulla”, Niko kysyi.
      ”Mikäettei, sääkin on kerrassaan upea”, totesin hieman hölmönä.
      Niko lähti sisälle varustamaan Väiskiä ja minä sätin itseäni. Kuka idiotti sanoi, että ”sää on kerrassaan upea”. Kuusikymmentäkö minä olinkin, voi jestas. Nyt skarppaa muija, muistutin itseäni.

      Alkukäynnit maastossa olivat tosissaan hyvä idea. Linnut sirkuttivat, eikä maailmassa tuntunut olevan minkäänlaisia huolia. Väiski kulki etummaisena, Sasha seuraavana ja minä pidin Lillin kanssa perää. Onneksi ponin askellus oli reippaahkoa, jotta pysyimme suurempien mukana. Pelotti mitä Ciara sanoisi maastoreissustamme, mutta eihän hän mikään syöjätär sentään ollut. Enkä edes oikeastaan nähnyt Nikoa, koska ratsastin puolet matalammalla ja Nessa oli välissämme Sashalla.
      ”Sasha on kyllä ihana!” Sanoin edessäni ratsastavalle Nessalle.
      ”Se on!” Nessa sanoi ja taputti hoitohevostaan kaulalle.
      ”Kylläpäs siellä tytöt hehkuttaa toisiaan, sä oot Väiski muuten tosi komea”, Niko vitsaili. ”Vitsi vitsinä, mitäs te odotatte valmennukselta?”
      ”Mun mielestä on mukavaa päästä hyppäämään ja valmentautuun ennen seuraavaa osaria, jospas saatais vaikka rusetti seuraavista kisoista”, Nessa sanoi.
      ”Me meinataan kyllä korjata koko potti, että saa yrittää!” Niko uhosi leikillään. ”Entäs sä Unna.”
      ”Mie toivon, ettei nyt vaan sattuis mitään.”, heitin reteästi ja yritin esittää vitsailevani, vaikka oikeasti puhuin täyttä totta.

      Valmennuksessa olimme vain me kolme, joten tiedossa olisi todennäköisesti tiukkaa treeniä.
      ”Ja sitten Unnan vuoro, jumppasarjaa kohti, ensiksi kavaletit, sitten askel ja este!” Inka ohjeisti.
      Lähdin tehtävälle luottavaisin mielin, joskin melkoisen virkeällä ratsulla. Muistin hengittää ja Lilli laukkasi tasaisesti, joskin hieman pitkällä ohjalla eteenpäin. Inka nyökkäsi kehuksi ja saimme luvan jatkaa seuraavalle tehtävälle.
      ”Sitten ois seuraavaksi jumppasarja, tarkastatte, että laukka on oikea, tuutte tänne päätyyn”, Inka selosti ja käveli pitkin kenttää. ”Ja sitten suora linja tänne esteelle ja heti uudelleen toiseen suuntaan. Kysyttävää?”
      Ei ollut, mutta jättäydyin suosiolla viimeiseksi, jotta saatoin katsoa muiden suorituksen ensin.
      Ensimmäisellä kerralla tulimme väärää laukkaa, jolloin inka käski vaihta ravin kautta uudelleen laukalle ja valmistella ensikerralla paremmin. Muutoin tehtävä sujui oikein hyvin, Lilli spurttaili, mutta pysyi kuitenkin hallinnassa.

      Lopputunnista turvaliivin alla oleva pitkähihainen musta paitani oli kastunut hiestä märäksi ja otsalleni oli liimautunut tummia hiuskiehkuroita. Lilli oli myös kuumissaan, eikä ollutkaan enää niin spurttailevalla päällä.
      ”Hienosti sujui kaikilla”, Inka sanoi. ”Sitten viimeiseksi olisi vuorossa maksimikorkeudella linjan ratsastaminen. Tälläkertaa Unna voikin aloittaa!”
      Irvistin siirtäessäni Lillin laukkaan, olisin kovin mielelläni hölläillyt hetken. Lilli eteni väsyneenäkin korvat töttöröllä kohti ensimmäistä estettä ja pomppasi sen yli. Linjalla se ei yllättäen kuumunutkaan juuri lainkaan, vaan laukkasi tasaisesti kohti seuraavaa estettä. Valmistauduin hyppyyn ja poni ponkaisi toisenkin esteen yli.
      ”Hienosti meni!” Inka kehaisi. ”Siirrä raviin ja anna sen venyttää itseään. Seuraava!”
      Annoin Lillille ohjaa ja olin erityisen ylpeä siitä. Olin salaa jopa hivenen ylpeä itsestäni. Osasin ratsastaa kokonaisen tunnin itkemättä lainkaan, se vasta oli suoritus!

    • #51151 Vastaa
      Nessa
      Osallistuja
      • Postauksia: 66
      • Koulutuksen tarpeessa

      Nessa-Sasha

      Tallille saapuessani nakkasin heti reppuni suoraan kaappiin. Otin viimeiset namini jo avanneestani namipussista, mutta jouduin napsimaan myös uudesta pussista pari. Nappasin riimun käteeni ja lähdin kohti auringonnousua. Kello löi 11 ja olin silloin jo Sashan luona. Valmennukseeni oli vielä aikaa, mutta sainpahan valmistella Sashaa hyvin.

      Harjasin tamman vaaleaa karvaa, joka oli tänään yllättävän puhdas. Kävin jouhet läpi, jonka jälkeen viritin karvasuojat Sashan jalkoihin. Laitoin ostamani huovan selkään, vaikka siitä olikin hihnat poikki. Huopa oli kuitenkin hieno vaaleansininen ja kimaltava, joten en aikonut sitä pois heittää. Asettelin huovan ja laitoin siihen päälle karvaromaanin. Lopuksi laitoin vielä satulan vöineen selkään ja kiristin vyön. Vinksailin tamman päähän suitset ja sitten menin laittamaan omat varusteeni päälle. Kiskaisin saappaat jalkaan, jonka jälkeen sujautin kypärän päähän. Kädet hikosivat. Tunnin alkuun oli vielä puolisen tuntia, mutta jännitys sitäkin kovempi. Pelkäsin tapaturmia tosi paljon, vaikka tippumiset olivat yleensä vain isompi kolhu itsetunnolle, kuin muulle. Uskalsin tehdä asioita, mutta tippuminen pelotti varsinkin nyt, kun Lilykin oli pudonnut tapaturmaisesti. Päässä rupesi pyörimään ja tiesin, että paniikkikohtaus ei olisi kaukana, sillä omasin herkkyyden näille eikä tämä olisi ensimmäinen kerta. Kämmenet olivat likomärät, pyörytti ja tärisytti. Makasin sohvalla hetken silmät kiinni, kunnes Aleksi marssi sisään.
      ”Onks siul kaikki ok?” Aleksi kysyi.
      ”On miul. Vähän vaa paniikkikohtausta pukkaa. Pelottaa vaa, että kävis niinku Lilylle.” Sanoin noustessani.
      ”Ei siun oo pakko mennä, jos tuntuu ihan kamalalta.”Aleksi sanoi ja istui viereeni.
      ”Kyl mä pystyn. Tai. Mun on pakko!” Sanoin päättäväisenä.
      ”Noni. Hyvä Nessa!” Aleksi sanoi lähtiessään.
      Valmistaudun lähtemään kentälle, vaikka pelottikin.
      ”Sasha pliis jos tän kerran pidät musta huolen.” Pyysin tammalta.

      Sasha hörisi ja sitten lähdimme Inkan johdolla kohti kenttää. Alkuverryttelyn teimme itsenäisesti, jonka jälkeen aloimme tulemaan harjoitusta, joka onnistui aivan super hyvin. Linjat olivat suorat ja hypyt hyviä. Rakastin Inkan opetustyyliä, joten paniikki häipyi nopeasti. Tamma pelasti miut monesti huonon tasapainoisuuden takia. Tunti oli nopeammin ohi, kuin edes alkoikaan. Saimme Inkalta hyvät kommentit
      ”Mahtavaa työskentelyä Sashan kanssa. Aleksi kertoi tapahtuneesta ja olin todella tyytyväinen siihen miten selätit sen. Hypyt olivat hyviä ja linjat suoria!”
      ja sitten lähdimme talliin.

      Riisuin Sashalta varusteet ja vedin tamman kerran kokonaan läpi hikiviilalla. Heitin tamman selkään ulkoloimen ja vein tämän ulos parin kuusenoksan kanssa. Halasin vielä tammaa ja päästin sen sitten. Olin iloinen kerätessäni tavaroita pois, jonka jälkeen vielä pakkasin kamani ja lähdin kotiin.

    • #51157 Vastaa
      Rosa
      Vieras
      • Postauksia: 287
      • Kisatykki

      Rosa – Étoile Filante
      (323 sanaa)
      Tänään menisi pitkään. Minun valmennus loppuisi vasta klo 19, jonka jälkeen pitäisi vielä nopeasti purkaa Fiona ennenkuin voisimme lähteä kotiin. Onneksi meidän ei tarvinnut odottaa koko päivää Hallavassa, koska ensimmäinen ryhmä johon osallistui joku Lehtovaarasta alkoi vasta klo 13.15. Minulla olisi koko päivä aikaa katsoa muiden valmennuksia ja tarkkailla minkälainen valmentaja Inka Lehtimäki on.

      ”Onnea” sanon Deeannelle yhteen ääneen Inarin, Zaidan ja Merin kanssa. Tälläkertaa meitä oli lähtenyt vähän enemmän kuin viimeksi. Deeann näyttää hymyillen peukkuja taluttaessaan Nallen kentälle. Kun ensimmäinen medium ryhmä alkaa verkkamaan, Inari ja Zaida katoavat hevosten luo. Jään Merin kanssa katsomaan miten Dee suoriutuu.

      Yli kolmen tunnin odottamisen jälkeen on vihdoin expert ryhmän vuoro. Haukotus meinaa karata suustani kun ponnistan jakkaralta Fionan satulaan. Muut Lehtisläiset ovat kääriytyneet viltteihin kentän reunalle, vaikka aurinko paistaa vielä lämmittäen. Käyn katseellani läpi valmennukseen osallistuvat ratsukot. Muistan ainakin Majinán ja hänen punarautiaan ratsunsa, jotka olivat voittaneet ensimmäisessä osakilpailussa expertin esteosuuden.

      Itsenäisessä verryttelyssä Fiona ei ole niin innokas mitä luulin. Jumppasarjatehtävä sujui moitteettomasti ja yllättäen tamma jäi välillä hieman pohkeen taakse. Verryttelyn jälkeen tulemme kahta hieman vinoa linjaa. Laukanvaihdot niillä sujuvat lennokkaasti ja saan hyvin säädeltyä laukan rytmiä.

      Jumppasarja, jonka viimeinen este on kohonnut 120 cm korkeuteen sujui hyvin, muutamista huolimattomuusvirheistä huolimatta, joiden seurauksena muutama puomi tuli alas. Käännös jumppasarjalta yksittäiselle pystylle meinasi olla aluksi ylitsepääsemätön, mutta Inkan muistuttaessa kärsivällisesti pohkeiden kyljissä pitämisestä sekin alkoi lopulta onnistua.

      Viimeisellä tehtävällä, jossa hyppäsimme pääty-ympyrällä kahta estettä kaarevilla teillä ei sujunutkaan ihan odotuksien mukaisesti. Puomeja tuli paljon kun toin tamman huonosti ja kerran se jopa kielsi.
      ”Muista taas tuoda se niin suoraan kuin pystyt. Pohkeet lähellä ja käytä johtavaa ohjaa” Inka ohjeistaa kentän keskeltä. Hiki alkaa valua pitkin naamaani kun auringon säteet lämmittävät ja hiostavat.
      ”Parempi!” Nainen huikkaa kun saimme yhden ympyrän joka onnistui ilman mitään pudotusta. Sain myös säädeltyä laukkaa kootummaksi.

      Purkaessani Fionaa Merin avustamana käyn päässäni läpi valmennusta. Päällisin puolin siitä jäi hyvä fiilis, lukuunottamatta viimeistä tehtävää. Kaikkien osakilpailujen jälkeen voisi treenata sitä tehtävää kotona.

    • #51162 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 102
      • Perus pullaponi

      Seela ja Savu

      Päivä tuntui liiankin rankalta ja synkältä. Eilinen yö oli mennyt täysin märehtiessä ihmissuhteita ja manaten kaiken mitä elämässä olin ehtinyt tehdä. Aamulla ei silti ollut asiaa jäädä sänkyyn makaamaan, vaan kouluun oli raahauduttava. Nyt edessä häämötti Inkan estevalmennus, joka piti hoitaa kunnialla läpi.

      Tietoisesti välttelin Nikoa ja kumppaneita tallilla. Tallitupaan ei kannattanut astua, se oli riski aluetta. Onnekseni ryhmässämme oli talliltamme vain Sora ja Ohto. Jessekin oli tuttu Mellin ajoilta, mutta sen enempää meidän ei tarvinnut toistemme kanssa keskustella.
      Aikoinaan Sora oli aiheuttanut minussa pieniä puistatuksia, mutta nykyään tyttö vaikutti ihan mukavalta. Vaakku oli hieno hevonen ja olimmekin saaneet ratsastaa kunniakierrosta peräkanaa viikonloppuna. Ehkä onni suosisi ja saisimme ensi osakilpailuissakin lähteä kunniakierrokselle yhdessä.

      Savu kiilsi puhtautta, jos satunnaisia talvikarva tuppoja ei laskettu. Maisa oli mennyt pari tuntia aikaisemmin oman valkkunsa, joten minun oli helppo hoitaa Savu kuntoon. Ruuna vaikutti suhteellisen väsähtäneeltä. Tiesin kuitenkin tuon saaneen valkun jälkeen väkirehuja jotta energiat pysyisivät yllä kulutuksen kanssa.

      Savu tuntui hieman laiskahkolta alkuveryttelyissä. Olisin halunnut hieman potkaista ruunaan lisää vauhtia, mutta tiesin edellisen valkun varmasti painavan vielä ponin vireystasoja, ja tähän kohtaan varmasti parempi vaihtoehto olisi rennommat verkat. Otimme ihan vain parit hypyt sarjalle Savun kanssa. Niin että saadaan pieni tuntuma hyppäämiseen, mutta ei mitään liikaa.

      Inka selitti hyvällä vireellä meille ensimmäistä tehtävää. Missä oli tärkeää huomioida mikäkin ja mikä oli tavoitteena. Tehtävä kuulosti yllättävän hankalalta minulle ja Savulle. Ensinnäkin nyt viimeistään poniin piti potkaista energiaa takajalkojen alle, ja lähestyminen viistoesteelle kuulosti kammottavalta. Ei auttanut kuitenkaan kuin nostaa laukka Savun alle ja lähteä suorittamaan tehtävää.
      Jouduin räppäsemään nopeasti raipalla Savua saadakseni pohkeeseen tehostetta. Ruuna pyöräytti tästä hyvästä vähän häntäänsä ja pompautti pienen säälittävän pukin. Istuin rauhassa vain tiiviimmin satulaan, nostin hieman kättä ja ratsastin eteenpäin.
      “Nyt muistuttaa Seela jo vähän sellaista ratalaukan tynkää, vaikka vieläkin saisi olla vähän aktiivisempi. Nyt pidät huolen suoruuden kanssa!” Inka huuteli neuvoja tehtävän vierestä.

      Tuntuma Savuun tuntui ihan hyvältä ja eka esteemme oli siisti perushyppy, paitsi pinä vahingossa tulin liian isosti hyppyyn mukaan. Varauduin taas Savun isoimpiin loikkiin, mutta ruuna yllätti positiivisesti hyppäämällä hillitysti. Pitkää suoraa ei ollut ihan helpointa ratsastaa Savulla. Ruuna heräsi ja olisi mielellään lähtenyt imemään esteelle. Olin myöhässä ja hätäiset puolipidätteet eivät tehonneet enään. Viistolle esteelle otimme hienosti pari sipsutus laukkaa ja etujalkoihin puomin mukaan.
      “Huomasitko Seela itse mikä meni vikaan?” Kuului päästessäni Savun kanssa raviin. Nyökkäsin tietävästi, sillä tämä oli tuttua meille.
      “Sun täytyy rohkeammin nyt lähteä ratsastamaan sitä laukkaa itse. Monet hevoset pelastavat, ja tarjoavat pienesti jo hyviä ratkaisuja. Savu tarvitsee kuitenkin vielä selkeämin sinun tukeasi, ja selkeitä raameja. Se innostuu herkästi, ja sinun pitää käyttää se hyödyksi.” Inka tuntui puhuvan nyt enemmän käsillään kuin suullaan. Nyökkäilin vain Naisen puheen tahtiin, sillä olin todellakin samaa mieltä asiasta. Meidän ei tarvinnut kuitenkaan heti putkeen tulla uusiksi, vaan muut ratsukot saivat mennä ensin.

      “Nyt Seela ratsastat rohkeasti sitä laukkaa. Tiedät kyllä mitä pitää tehdä. Minä tiedän että pystyt siihen, mutta nyt sun pitää itse uskoa siihen.” Inka tsemppasi tehtävän alussa.
      Hengitin syvään ja nostin laukan Savulla. Koitin nyt pitää keskittymisen täysillä linjan väliseen osuuteen. Ensimmäinen hyppy oli simppeli. Nyt Seela ratsasta, ratsasta eteen. Istuin lähellä hevosta, ja ratsastin Savua pohkeella eteenpäin pidempään laukkaan. Näin ollen meidän rytmi ei häviäisi niin paljon. Jouduin laskemaan parit viimeiset laukat että sain Savun hypyn osuman kohdallaan. Niin me sitten liidettiin esteen yli todella hyvin.
      “Näin Seela! Näin! Nyt sä vasta ratsastit, et vain nysvännyt vähän jotain sinne päin, vaan veit asian loppuun asti! Hyvä tuu uudestaan!” Inka naurahti lyhyesti tyytyväisenä suoritukseemme.

      Niin hymyilin minäkin ja jatkoin ratsastamista. Ehkä aika olisikin keskittyä vain hevosiin eikä yhtään ihmissuhteisiin?

    • #51167 Vastaa
      Majiná
      Vieras
      • Postauksia: 287
      • Kisatykki

      Majiná – He iti te mea hanga

      Olimme jälleen Hallavassa, valmentautumassa. Tällä kertaa valmentaja ei kuitenkaan ollut minulle ennestään tuttu. Nainen nimeltä Inka Lehtimäki vaikutti kuitenkin mukavalta, rennolta ja varsin pätevältä. Tealla oli ollut viime osakilpailun jälkeen pientä jumia selässä, jota oli hoidettu aktiivisilla hierojan käynneillä. Uskoin, että tamma olisi kunnossa ja voisi hypätä tänään rennosti. Olimme eilen ottaneet kisakorkuisia esteitä lyhyesti ja tamma oli tuntunut hyvältä, ei siis syytä huoleen.
      Inka jututti jokaista hieman, kunnes aloittelimme. Olimme verrytelleet ja olin ottanut jumppasarjaa muutamaan otteeseen. Tea oli hyvin kuulolla ja sen korvat pyörähtelivät kun hengitinkään raskaammin. Olin keskittynyt tehtävään, mutta välillä vilkaisin kohti Annia ja Vattua, jotta saisin edes hieman kuvaa, miten heillä meni. Emme juurikaan jutelleet ja Anni oli kovin vähä sanainen. Minua kiinnostaisi kuulla enemmän, miten Vattu menee, edistyykö se mahdollisesti? Sitähän minä eniten toivoin. Sekä sitä että he pärjäisivät ja saisivat lisää luottamusta.

      Tänään syynäisimme kuitenkin linjoja ja niitä näytti kentällä olevan vaikka mitä. Mielestäni tällainen oli kivaa, tykkäsin nopeammista käännöksistä ja juurikin tällaisista tehtävistä, joilla joutui todella keskittymään, jos halusi niin hevoselle helpon, kuin siistin näköisenkin hypyn.
      Inka oli jotenkin sympaattinen ja piti huolen että kaikilla oli hyvä fiilis. Tykkäsin tämän tavasta valmentaa sopivan lempeästi, mutta rehellisesti ja selkeästi. Tämä tuntui myös olevan erittäin tarkkasilmäinen ja näki heti, missä meillä oli ongelmia. Nainen luetteli juurikin ne ongelmakohdat, jotka itsekin jo tiedostin.
      Aloittelimme linjojen hionnan jälkeen silmukasta ratsastusta pystylle. Teaa sai ensi alkuun vetristellä toden teolla ja Inkakin huomasi, miten se jännittyi välillä. Juttelimme hetken tammasta ja kerroin selkäjännitteistä ja hieronnasta. Tämä kuitenkin tsemppasi ja oli luottavainen sen suhteen että tämä oli ohimenevää, ”näitä tällaisia tulee ja menee, ei näytä kuitenkaan yhtään vakavalta, hyvin se alkoi jo tuossa taittaa kroppaansa” taisi nainen meille sanoa.

      Palasimme vielä suorittamaan hetkeksi silmukasta hyppyä ja saimmekin loppuun muutamia todella onnistuneita ja hienoja suorituksia, joista sai olla ylpeä. Tulimme valmennuksen lopussa vielä ympyrällä muutamaa estettä kaarevasti. Tea oli jo tässä vaiheessa notkea kuin kissa ja pystyin rentoutumaan ja unohtamaan alun huoleni. Tämä vahvisti kuitenkin tunnettani siitä, että tamma olisi jotenkin saatava venyteltyä ennen toisen osakilpailun rataa, niin ettei se kuitenkaan väsyisi liikaa.
      Lehtovaara pitäisi Tie Tähtiin kilpailujen toisen osakilpailun, tämä talli sijaitsi Lapissa, joten meidän olisi matkattava paikan päälle jo edeltävänä päivänä ja nukuttava hotellilla. Sinäkin päivänä pitäisi tammaa varmasti hieman ratsastella ja hieroa, sillä matka olisi pitkä, mikä saattaisi aiheuttaa hieman lisää jännitystä. Tamma kun joutuisi olemaan rekassa melko pitkiäkin pätkiä kerrallaan, että päästäisiin siedettävässä ajassa perillekin. Ottaisin osaa myös Auburnin valmennukseen vielä muutaman päivän päästä, olin luottavainen, kun minulla oli näin paljon apua tarjolla.

    • #51169 Vastaa
      Niko
      Valvoja
      • Postauksia: 71
      • Koulutuksen tarpeessa

      10.04.2020 – INKAN ESTEVALMENNUS

      Tämän päiväinen valmennus ei alkanut aivan suunnitellusti. Vaikka alkukäynnit maastossa olivat rentouttavat ja veivät ajatuksia toisaalle, silti kentälle astuessamme kaikki tuntui heittävän härän pyllyä.
      – Niko voisi istua tiivimmin satulaan, Inka huusi. – Pidä kädet rentoina ja kyynärpäät kyljissä.
      Kädet – nuo oikukkaat roikkuvat ulokkeet yläkropassani. Inka huomautti käsistäni peräti kolme kertaa valmennuksen aikana. Lähdin helposti viemään käsiäni liian alas, jolloin kyynärpäähän ei muodostunut kulmaa ja hartiat jännittyivät.
      – Noin, huomaatko kuinka Väiski on nyt rento kaulaltaan? Kuului Inkan ääni. – Kun hartiat ovat rennot ja syvät vatsalihakset kannattelevat kroppaa, myös hevonen on rennompi ja sen on helpompi hyväksyä kuolaintuntuma.

      Verryttelyhypyt lähtivät sujumaan, kun pidin kroppani ja käteni rentoina kyljissä. Väiski otti muutaman ennenaikaisen hypyn – ruuna loikkasi melkein neljä metriä ennen estettä – mutta loppuun tuli maltillisiakin hyppyjä. Väiskillä oli taas ihan liikaa vauhtia, mistä ennenaikaiset ja liian isot hypyt johtuivatkin.
      – Vaikka tuolla taktiikalla ehkä pärjäättekin kisoissa, on olemassa riski että otatte kontakteja puomeihin tai pahimmassa tapauksessa tiput satulasta, Inka sanoi minulle. – Ihan kuin autollakin, päädyt katollesi jos tulet kaarteeseen satanen lasissa.
      Hymähdin. Inkan sanat osuivat ja upposivat. Minähän olin pudota ensimmäisissä osakilpailuissa, kun lähdin liian nopeassa vauhdissa kaartamaan seuraavalle esteelle. Väiski oli jo suunnannut seuraavalle esteelle kun oma kroppani jatkoi vielä vanhaa liikerataansa.

      Inka oli tehnyt meille jumppasarjan, joka koostui parista kavaletista sekä 60cm pystystä. Jumppasarjalle Väiski tuli kovaa ja yritti hypätä kavaletit yhtä aikaa, jolloin osuimme kolmanteen esteeseen pudottaen puomin.
      Tulin uudestaan jumppasarjan, keskityin istumaan hevoseen kiinni ja pidin ruunan suorana. Taputin Väiskiä kaulalle onnistuneesta jumppasarjasta ja tarjosin ruunalle hetkeksi pitkää ohjaa.

      Tulimme uudestaan jumppasarjalle, jonka kolmannen esteen jälkeen pystyin ilokseni totemaan Väiskin pyörittävän oikeaa laukkaa- onnekseni Väiski harvoin tarjosi väärää laukkaa. Hyvä eteenpäinpyrkivä muttei hätäinen tahti, suoristus lävistäjällä ja hyppy esteelle. Taputin Väiskiä taas kaulalle ja kehuin ruunaa kovasti.
      Loppuun Inka korotti esteet kisakorkeuteen. Väiski korskui sieraimet suurina ja korvat suunnattuna esteelle. Tummanrautias kokosi itsensä kavaleteilla, otti askeleen ja ponnisti esteen yli.
      Keskityin pitämään keskivartaloni napakkana, muun kropan rentona muttei vetelänä. Mahaankin alkoi jo hieman sattua syvien vatsalihasten väsymisen merkiksi.

      333 sanaa

    • #51170 Vastaa
      Sora
      Osallistuja
      • Postauksia: 38
      • Koulutuksen tarpeessa

      Takaisin maan pinnalle
      perjantai 10. huhtikuuta 2020

      Oli pitkäperjantai ja kisoista oli kulunut viisi päivää. Me oltiin Vaakun kanssa käyty pariin otteeseen maastossa ja tuupattu koulua maneesissa silloin kun taivas oli päättänyt heittää meitä räntäsateella. Onneksi tänään paistoi aurinko ja vuorossa olisi estevalmennus. Sekä Vaakku että mä itse oltiin paljon kiinnostuneempia tästä lajista, vaikka parhaamme mukaan me yritettiin treenata myös helpon A:n luokkaa varten. Se ei kuitenkaan vetänyt vertoja esteiden yli liitelemiselle.
      Mä olin tänään äärimmäisen itsevarmalla tuulella, sillä kisoissa oli mennyt TODELLA hyvin. Me oltiin sijoituttu toisiksi ja uusintarata oli ollut jotain aivan älyttömän siistiä. Mä uskoin, että meillä sujuisi hyvin myös tänäänkin. Juttelin rennosti muiden meidän tallilta valmennukseen osallistuvien kanssa – Ohton ja Seelan – samalla kun talutettiin hevosia ulkokentälle, ja uskaltauduin jopa moikkaamaan Jesseä ja Meria. Vaakku oli tänään aika raukealla tuulella ja malttoi seistä nätisti korokkeen vieressä kun kipusin orin selkään. Käynti tuntui verkkaiselta, mutta se ei paljoa mieltä haitannut. Lähinnä nautin siitä, ettei orilla ollut tänään kiire minnekkään.

      Inka, joka valmennuksen tänään pitäisi, oli vielä ruokatauolla, joten me saatiin rauhassa verrytellä itsenäisesti. Pitkien alkukäyntien jälkeen mä keräilin ohjia käteen ja pyysin sitten Vaakkua nostamaan ravin. Pari kertaa sain pyytää, että herra suostui vaihtamaan askellajia, mutta ravaili sitten rennosti kaiken maailman kiemurat mitä jaksoin vain keksiä. Mun katse harhaili muihin ratsukoihin, taivaalla lenteleviin lintuihin ja kentän vierustan pajukkoihin, joissa oli nätit pajunkissat. Olisipa kaikki kevätpäivät tällaisia. Ei kiire mihinkään, eikä kouluakaan moneen päivään.
      ”Oottekos jo saaneet verryteltyä?” Inka ilmestyi kentän laidalle. ”Vaakku ainakin näyttäisi kaipaavan vielä vähän herättelyä…”
      Mä tunsin kuinka muiden katseet porautui mun niskaan ja yritin terästäytyä. Hoputin Vaakkua reippaampaan raviin, ja ori totteli – ainakin viisi askelta.
      ”Aloitetaan niin, että tuutte nää kavaletit tässä pituushalkaisijalla, jatkatte aivan suoraan tuonne päätyyn, ratsastatte hyvän kulman ja tuutte sitten vielä tän diagonaalilla olevan esteen. Seela voi vaikka aloittaa.”
      Yritin terävöittää Vaakkua nopeilla siirtymisillä sillä aikaa, kun odottelin omaa vuoroani, mutta silti siinä vaiheessa kun nostin laukan, tuntui Vaakku edelleen todella tahmealta. Missä oli kaikki viime viikonlopun sähäkkyys? Lupsakka rentous, joka oli aluksi tuntunut mukavalta vaihtelulta, kostautui heti ensimmäisellä jumppasarjalla. Vaakun jalat kopisivat puomeihin, ja laukka tippui raville kaarteessa. ”Enemmän eteen. Energiaa takajalkoihin. Ratsasta!” kaikuivat Inkan ohjeet kentän laidalta. Diagonaalin esteestä me päästiin ihan kunnialla yli, mutta Vaakku pudotti suoraan käyntiin sen jälkeen niin, että mä melkein kippasin suoraan kaulalle. Ärsytti.

      Toiselle tehtävälle mä päätin sisuuntua parhaani mukaan ja aloitin lähestymisen jumppasarjalle kaukaa pitkältä sivulta. Näpäytin jo laukannostossa kevyesti raipalla ja kiritin laukkaa pohkeilla. ”Nyt on paljon parempi laukka, pidä toi myös sarjalla!”
      Vähän me tultiin pohjaan ensimmäiseen hyppyyn ja loput esteistä eivät ylittyneet kovin sujuvasti. Laukka kuitenkin säilyi jumppasarjan jälkeen entistä energisempänä, ihan kun Vaakku olisi itsekin suivaantunut huonosta suorituksesta, ja me saatiin mainio hyppy kulman esteelle. Silmukka onnistui myös ihan hyvin, vaikka Inka motkottikin, että kaarteesta olisi pitänyt ratsastaa paremmin ulos. Diagonaalin lopussa oleva este me ylitettiin myös ihan ok. Mä taputin Vaakkua kaulalle, vaikken ollutkaan itse vielä meidän suoritukseen yhtään tyytyväinen.

      Lopputunnin linjat olivat melkein jopa haastavampia kuin verryttelynä tehty jumppasarja. Vaakku ei ollut yhtään niin energinen kuin mitä olisin toivonut, ja vaikka laukat vaihtuivat hyvin, olivat hypyt hieman ponnettomia eikä laukkaa saanut säädeltyä yhtään niin joustavasti kuin oli tarkoitus. Tuntui, että Vaakku reagoi mun jokaiseen apuun parin sekunnin viivellä. Turhautti, että meillä oli mennyt niin huonosti, mutta vielä enemmän ärsytti se, että parin päivän päästä olisi vuorossa estevalmennus Auburnissa. Vielä vähemmän mä haluaisin mokata siellä.

      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten Sora.
    • #51176 Vastaa
      Lily Wilson
      Valvoja
      • Postauksia: 168
      • Perus pullaponi

      Uusi nuorempi kaveri(?) ja totaali pohjanoteeraus
      10.4.2020

      Olin saapunut tallille reilusti ennen estevalmennuksen alkua tarkoituksenani viettää laatuaikaa Orionin kanssa, mutta tallipihalla oli minua vastassa aivan täydellinen kaaos. Orion ei ollut tarhassa, vaan erittäin paljon sen ulkopuolella. Se ahdisteli tammoja jossain metsänreunassa.
      “Orion!” Huusin hätääntyneenä ja yritin vislaamalla saada orin katseen tammoista minuun. Turhaan, sillä jouduin väistämään ensin Valeraa, joka tuulen lailla laukkaili piirun verran ohitseni ja näytti vähintäänkin vahingoniloiselta.
      “Mitä helvettiä täällä tapahtuu?!” Huudahdin vihaisena, kun huomasin MInjan, Miskan ja Nessan saapuneen myös paikalle. Miska sanoi lähtevänsä hakemaan kauraa, joten minä ja Minja lähdimme hakemaan riimuja. Ohjeistin tallilaisia aloittamaan itselleen tutuimmista hevosista ja hain päättäväisesti Orionin tammojen luota pois. Ei sitä olisi huvittanut lähteä, mutta ei se minulle ruvennut vastaankaan laittamaan. Mietin väkisinkin, että kuinka vastuuttomia kakaroita piti olla, että päästää kaikki ratsastustallin hevoset vapaaksi. Mistä minä nyt tiesin, että oliko Orion astunut jonkun tammankin tässä hytäkässä? Eivät hevoset olleet itsekään karanneet. Se oli aika selvä juttu, kun jokaikinen hevonen säntäili ympäri tallipihaa. Sainkin pian varmistuksen aatoksiini, kun Nessa huuteli jotain poikkileikatuista naruista. Helvetti. Istuin maahan ja huusin Maisalle: “Soitakko Maisa Aleksille!”

      Hevoset saatiin kuin saatiinkin kaikki kiinni, eikä yksikään ehtinyt onneksi tielle. Aika persoja taisivat olla Miskan kauroille sitten loppujen lopuksi kaikki. Hetken tapahtunutta vatvottuamme tallituvassa, uskalsin taas nousta jaloilleni ja jatkaa niitä hommia, mitä oikeasti tulinkin tallille tekemään. Kun Nessa lähti kiinnittämään kameravalvonta-kylttejä tallin seiniin, lähdin minä taas Orionin karsinalle. Kaikki hevoset olivat tarhoissaan, sillä uudet lukot oli saatu kiinnitettyä nopeasti naruihin. Orionin olin kuitenkin vienyt suosiolla suoraan sisälle. Ei Aleksikaan ollut kovin iloinen siitä, että ori pääsi lähentelemään tammoja, mutta elimme ainakin toistaiseksi siinä uskossa, ettei mitään ollut ehtinyt tapahtua.

      Orion makoili karsinassaan hiukan uupuneena. Mitäköhän valmennuksestakaan tuli, kun ori oli jo noin väsynyt tarhakarkailun takia. Otin Orionin käytävälle, josko se valpastuisi hiukan. Aloin harjata sitä, enkä voinut olla huomaamatta Miskaa, joka vähän väliä kurkki kulman takaa meitä. En tiedä kumpaa hän kurkki. Orionia vai minua, mutta olisi kyllä siistiä, jos hänellä olisikin jotakin kiinnostusta Orionia kohtaan.

      Inka oli estevalmennuksemme pitäjä. Taas olin ainoana Hallavalaisena expert-ryhmässä. Toivottavasti en ollut vaivaksi, kun ryhmään piti aina ottaa muualtakin väkeä. Jos valmennukset olisivat vain hallavalaisille, olisin jossain pirun yksityisvalmennuksessa.
      “Verrytelkää itsenäisesti, niin laitan samalla näytä esteitä oikeaan korkeuteen”, Inka ohjeisti. Joskus toivoin, ettei tarvitsisi verkata itsenäisesti. Joo, osasin paljon, mutta ohjatut verkat olivat silti joskus ihan mukavia. En tietenkään sanonut siitäkään ääneen. Ohjasin vain kylmän viileästi Orionin uralle ja tein päässäni monipuolisen verryttelysuunnitelman sillä aikaa, kun kävelimme alkukäyntejä.

      Orion tuntui kovin jäykältä koko valmennuksen ajan. Inkakin mainitsi asiasta. En yhtään tiennyt, miten saisin orin vetreytymään.
      “Orion tuntuu ihan paskalta tänään. Ei tästä tuu mitään”, avauduin Inkalle, kun vinossa hypättävä este kolahti jo toiseen otteeseen. Pidätin Orionin käyntiin ja näytin masentuneisuuteni rojahtamalla sen niskan päälle.
      “Noh noh. Ylös sieltä ja uudestaan vaan. Innosta sitä. Miksi se kulkisi hyvin, jos sinua ei kiinnosta?” Inka esitti ihan validin pointin. Huokaisten ohjasin Orionin uudestaan pystylle. Orion hyppäsi hiukan paremmin, mutta en oikeastaan huomannut vetreydessä mitään eroa.
      “Parempi.”

      Seuraavana tehtävänä olikin sitten jokin ihme silmukkakiekura, joka ei innostanut minua ollenkaan. Miten saisin jäykän hevosen taipumaan pohkeeni ympäri sarjan jälkeen? En kyllä sitten mitenkään.
      “Rohkeasti vain Lily”, INka kannusti nähdessään epäröintiini. Murahdini ääneen ja pyöräytin silmiäni, ennen kuin nostin Orionille laukan. Sarjan ensimmäiset esteet sujuivat ongelmitta, koska ne eivät olleet korkeita, mutta rimakauhuni näkyi pahasti sarjan viimeisellä esteellä, sillä Orion otti vaikutteita jännittämisestäni. Puomi tippui, hevonen jäykistyi ja silmukka menikin sitten aivan liian isoksi, kun en todella sitten saanut Orionia kunnolla pohkeeni ympäri. Fuck. Mitäköhän nuo muut ratsastajat ajattelivat minusta. Saati sitten Hallavasta tämän surkean suorittamisen jälkeen?
      “Uudestaan.”

      Valmennuksen viimeiselle tehtävälle päästyämme Orion alkoi vasta vetreytyä, eikä tuntunut enää ollenkaan niin jäykältä. Hiukan harmitti, sillä olisin toivonut sen tapahtuneen jo alkuverryttelyiden aikana. Tänään selänlämmitin tulisi kyllä ehdottomasti käyttöön valmennuksen jälkeen.
      “No nyt näyttää hyvältä!” Inka kehui, kun sain pidennettyä Orionin laukkaa reilusti äskeisestä kierroksesta. Silti se pysyi linjassa ja pohkeideni välissä erinomaisesti.
      “Joo. En tajuu. Se tartti vissii ihan sikana ratsastusta tänään, ennen ku rupes sujumaan”, harmittelin, kun siirsin orin raviin. Inka kehotti kävelyttämään sitä vielä, ennen kuin lähtisin tallilta. Sen tekisinkin.

    • #51190 Vastaa
      Maisa
      Osallistuja
      • Postauksia: 64
      • Koulutuksen tarpeessa

      Perinteitä kunnioittaen
      10.4.2020

      Tänään ei kyllä puomien kolinalta vältytty. Nämä oli mun ja Savun surkeimmat estetreenit ikinä, ei sillä että niitä olisi edes ehtinyt kertyä vielä. Esimerkiksi ensimmäisen tehtävän jumppasarjat oli meillä lähinnä epäonnistumisten sarja, puhumattakaan mistään laukanvaihdoista esteen päällä tai diagonaalin esteistä. Mun keskittymiskyky oli aivan hakotiellä ja Inkakin huomasi sen.

      Tässä ei ollut nyt kyse siitä, etteikö Savu olisi ollut tänään hyvä: tarhassakin mua oli vastassa ruuna, joka oli innokkaana valmis lähtemään töihin. Mutta silti jostain syystä mun aivosolut eivät millään olisi halunneet tehdä yhteistyötä toistensa kanssa. Yritin kyllä parhaani mukaan, mutta aiemmat tallin kaameat tapahtumat olivat jääneet mun mieleen kummittelemaan. Sabotoijat olivat iskeneet jälleen, tällä kertaa vapaina tallipihassa juoksevien hevosten muodossa. Aiemmin luultavasti samat tyypit olivat käyneet tekemässä tuhoja muun muassa Sashan uuden satulahuovan hihnoihin sekä Orionin satulavyöhön, minkä seurauksena Lilyn tallipäivä muuttuikin sairaalareissuksi. Tähänkin valmennukseen Savua varustaessani oli aivan pakko tarkistaa kaikkien varusteiden kunto perin pohjin. Jopa Nessan voittama namiämpäri oli varastettu! Mitähän täältä seuraavaksi katoaa…

      Eilen meidän oli ihan pakko kokoontua tallitupaan porukalla miettimään, että mitä meidän pitäisi tehdä. Me kaikki istuttiin siellä aluksi jotenkin kauhean hiljaisina ja vakavina. Sitten joku avasi suunsa ja tunnelma muuttui täysin. Alva ehdotti, että lukitaan kaikki ovet ja ikkunat, Nessa intoili Aleksin asentamista valvontakameroista ja joku vitsaili, että kääritään vaan talli hevosineen pumpuliin. Kaikki nauroivat vitsille, mutta kukaan ei sitä täysin tainnut torjua. Sehän se vasta olisikin, Hallava täysin pumpulissa. Yrittäkääpä käydä rikkomassa tai varastamassa jotain, me ollaan jo talliovella vastassa pumpuliaseiden kanssa!

      ”Maa kutsuu, Maisa!” huusi Inka naurahtaen hypätessään kentän aidalta alas.
      ”Näytät siltä, että mietit jotain sotasuunnitelmia”, se jatkoi vitsaillen ennen kuin käski meidät seuraavana ratsukkona hyppäämään tehtävää. Voi, kuinka oikeassa Inka olikaan. En kuitenkaan kehdannut Inkalle mainita mun loisteliaasta suunnitelmasta pelastaa Hallavan hevoset pumpuliaseilla, vaan sen sijaan keräsin Savun ohjat tuntumalle ja lähdin laukalla kohti jumppasarjaa. Perinteitä kunnioittaen puomit ottivat osumaa, mutta Inkan mielestä se kuitenkin meni edellisiä kertoja paremmin. Kavaletit ja se yksi ainoa 80 senttimetrin este säilyivät koskemattomina, mutta kaikki muut puomit me taidettiinkin sitten pudottaa. Kunpa saisin mun päähän iskostettua, että ratsastamaan tänne on tultu, ei keilaamaan.
      ”Maisa ja Savu vielä kerran!”

      Tällä kertaa mä keskityinkin tehtävään ihan täysillä. Jopa sivussa Virman kanssa odottava Nio näytti meille peukkuja ja niiden voimalla me selvittiin kavaleteista, sitten me päästiin kolmannesta kuudenkympin esteestä yli ja lopulta me loikittiin puhtaasti myös päädyssä olevasta, korkeimmasta esteestä. Inkan pienellä kannustuksella Savukin keräsi voimansa ja hyppäsi päädyssä olevan esteen yli puhtaasti. Laukka ei meinannut vaihtua ajallaan, mutta se ei haitannut meidän menoa. Viimeisen esteen Savu hyppäsi hieman liian kaukaa, mutta puhtaasti kuitenkin. Meidän keilaus alkoi pikkuhiljaa näyttää enemmän ja enemmän esteratsastukselta.
      ”Hyvä Maisa ja Savu! Eikös tämä ollut vasta teidän toinen puhdas rata? Mahtavaa!” kehui Inka ja mä taputin Savua kiitoksena hyvästä suorituksesta.
      ”Tähän teidän onkin hyvä lopettaa.”

      Loppuverryttelyn jälkeen annoin Savun kävellä pitkin ohjin kohti Hallavan maastoja. Ruunan kavioiden kopsetta kuunnellessa unohdin melkein kokonaan tallin villit sabotaasit. Jossain mun mahanpohjassa tuntui kuitenkin lähestyvät osakilpailut. Tie Tähtiin -kisat on ihan nurkan takana. Meidän on pakko tsempata Savun kanssa, ei tästä muuten tule yhtään mitään.

    • #51191 Vastaa
      Deeann
      Vieras
      • Postauksia: 287
      • Kisatykki

      Deeann – Silent Eternity
      501 sanaa

      Kello läheni varttia yli yhtä, joten minun pitäisi olla kohta Nallen kanssa Hallavan kentällä. Sidoin hiukseni niskaan, vaikka kiharoita pursuilikin vähän joka suuntaan, ja kiiruhdin viimeistelemään Nallen. Se oli pitkän ajomatkan jäljiltä vähän turhankin energisen oloinen, joka saattaisi vaikuttaa ratkaisevasti meininkeihin valmennuksen aikana. Olin samassa ryhmässä joidenkin tuntemattomien kanssa, koska medium-tasolla myös valmennukseen osallistuvat tutut Inari ja Zaida olivat toisessa ryhmässä. Heidän vuoronsa olisi vasta minun jälkeeni. Olin ensimmäinen Lehtiksen porukasta, joten joutuisin jälkeenpäin odottelemaan iltaseitsemään ennen kuin muut olivat saaneet valmennuksensa suoritettua – edessä oli siis vielä pitkä päivä. Kiristin Nallen satulavyön ja vilkaisin kentälle. Edellinen easy-ryhmä oli juuri lopettelemassa. Asetin kypärän päähäni ja vedin hansikkaat käteeni samalla kun Nalle tyrkki minua turvallaan kuin kysellen, joko mentäisiin.
      ”Rauhassa nyt, senkin hätähousu”, hymähdin ponille ja irrotin sen valmiina suuntaamaan kentälle.

      Muut toivottivat minulle onnea, kun lähdin astelemaan kenttää kohti. Kerkesin vain hymyillä ja näyttää peukkuja samalla, kun tunsin jännityksen kipristelevän vatsanpohjassa. Siitä oli todella kauan, kun olin viimeksi osallistunut valmennukseen – ja vielä kauemmin, kun sitä varten oli pitänyt matkustaa muualle. Lisäksi tuntemattomien seurassa ratsastaminen jännitti. Nalle kuikuili innoissaan muita hevosia, joita kentällä oli samaan aikaan. Itse katselin valmentajaa, Lehtimäen Inkaa, joka kertoi juuri että saisimme verrytellä itsenäisesti. Olin kuullut hänestä, ja oli mielenkiintoista päästä naisen valmennukseen. Talutin Nallen kauemmas muista ja ponnistin selkään. Verryttely sujui energisissä merkeissä. Nalle pysyi kyllä hallinnassa, mutta se oli tavallista innokkaampi menemään – ja mieluiten suuntaan, joka sille itselle passasi. En kuitenkaan lähtenyt mukaan ponin temppuiluun, vaan otin tilanteen napakasti omaan hallintaani ja suoritimme verryttelyn loppuun.

      Verryttelyn jälkeen Inka otti ohjat käsiinsä ja käski kaikkien ottaa tuntumaa jumppasarjaan ennen varsinaista tehtävää. Sarjan pari ensimmäistä estettä olivat kavalettikorkeudella ja viimeinen kahdeksassakymmenessä sentissä – ei siis mitään, mitä emme olisi ennen nähneet. Nallen energisyys kuitenkin aiheutti sen, että vauhtimme meinasi olla liian kova. Sain onneksi korjattua asian, ja ylitimme jumppasarjan puhtaasti.
      ”Yritäpä nyt käyttäytyä, ei meillä ole kiire mihinkään”, mutisin hiljaa Nallelle kuunnellessani seuraavan tehtävän ohjeita.
      Tarkoituksena oli hypätä jumppasarja, ratsastaa päätyyn, kääntyä ja ottaa suora linja diagonaalilla olevalle esteelle ja palata jumppasarjalle, jonka jälkeen tehtävän saattoi suorittaa toiseen suuntaan. Nalle höristeli korviaan, kun odotimme omaa vuoroamme. Sen sijaan, että oma jännitykseni olisi vähentynyt kun pääsimme tositoimiin, se oli vain lisääntynyt. Nalle taisi huomata hermostuneisuuteni, sillä kun vuoromme tuli, suorituksemme oli hätiköity ja oma ratsastukseni kaukana puhtaasta. Inka ohjeisti kuitenkin kärsivällisesti, miten homma piti hoitaa, ja lopulta esteet ylittyivät sujuvasti ja onnistumisen hymy taisi pilkahtaa kasvoillani.

      Seuraavakin tehtävä, jossa jatkettiin linjojen treenaamista, sujui Inkan ohjeistuksen avulla suhteellisen hyvin, vaikka alussa haparoimme siinäkin. Nalle alkoi kuitenkin lopulta kuunnella minua ja se oli kerennyt tottua ympäristöön siinä määrin, että jaksoi keskittyä paremmin. Omakin keskittymiseni oli kohdillaan, kun hermoiluni kaikesta turhasta oli vähentynyt – kiitos Inkan. Hän oli napakka, mutta osasi samalla olla enemmän kannustava kuin pelottava. Hän oli huomannut minun ja Nallen haasteet, ja kun valmennus vielä yhden harjoituksen jälkeen päättyi, tuntui että oli kannattanut lähteä mukaan. Takataskussa oli nyt uusia, juuri opittuja asioita, joista olisi varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Vaikka virheitä oli riittänyt, erityisesti alussa, valmennuksesta jäi hyvä fiilis, kun onnitumisiakin oli mahtunut mukaan.

    • #51204 Vastaa
      Anni Vuorela
      Vieras
      • Postauksia: 287
      • Kisatykki

      Anni – Hauyni RR

      Minusta oli hyvä, että pääsimme treenaamaan paljon erityylisillä valmentajilla. Tänään oli vuorossa taas Hallavan valmennus, mutta tällä kertaa valmentajana ei ollut Alana Gwyln vaan Inka Lehtimäki. Odotin innolla, mitä tuleva valmennus pitäisi sisällään. Keskityin ratsastamaan Vattua hyvin avuilleni alkuverryttelyssä, joka suoritettiin itsenäisesti. Huomasin, että Vattu painoi vähän kädelle ja oli muutenkin etupainoinen, yritin saada sen siis toimimaan enemmän myös takaosallaan. Oli ihanaa kun pääsi keskittymään ihan vaan ratsastamiseen, eikä mihinkään muihin elämän draamoihin. Vattu oli siitä hyvä, että sen kanssa kyllä löytyi aina tekemistä eikä se tehnyt mitään automaattisesti. Jos mieleni haahuili vähänkin, Vattu kyllä huomasi ja käytti heti tilaisuuden pelleilyyn. Kun keskityin, ori meni nätisti ojennukseen ja sain jo alkuverryttelyssä sellaisen fiiliksen, että tästä valmennuksesta tulisi varmasti hyvä. Täytyihän se myöntää, että joskus oli vähän vaikeuksia uskoa meihin ratsukkona, mutta välillä oli valonpilkahduksia ja se motivoi jatkamaan treenaamista entistäkin kovemmin.

      Verryttelyhypyt sujuivat hieman liioitellun isoin hypyin, mutta muuten oikein onnistuneesti. Sitten aloitettiinkin linjojen harjoittelu. Niissä Vattu otti selvästi enemmän kierroksia ja sitä piti pidätellä kunnolla. Välillä lähti pari hyppyä liian läheltä tai kaukaa, mutta pysyin silti hypyissä mukana. Tässä sai ainakin samalla hyvää tasapainotreeniä. Laukanvaihdot ja laukan pituuden säätelyt aiheuttivat päänvaivaa, mutta nekin onnistuivat parin vähän sekavan yrityksen jälkeen. Vattu oli kyllä hieno, silloin kun jaksoi keskittyä eikä vain paahtanut täysiä menemään minä yrittäessä epätoivoisesti tehdä jotain selässä. Saimme Inkalta kehuja hienosta linjasta, ja silloin tuntui että olimme Vatun kanssa yhtenäinen ratsukko. Kehuin oria innoissani, ennen seuraavaan tehtävään siirtymistä. Vuorossa oli jumppasarjaa, jonka aikana Vattu sai taas jostain energiaa revittyä ja keskittymiskyky meinasi kadota. Saatiin kuitenkin vähitellen mukaan sitä samaa mitä äskeisessäkin tehtävässä, eli hallittua laukkaa jota pystyi hyvin säätelemään esteiden välissä. Ei ollut vaikeuksia saada Vattua kääntämään keskellä kenttää silmukkaa, koska ori oli ketterä ja nopea. Syöksyttiin kulmassa olevalle pystylle vähän liiankin nopeasti, josta saatiin Inkalta palautetta. Sain palautetta myös siitä, että olin toisinaan liian hidas reagoimaan ja lopetin ratsastamisen esteen päällä, vaikka jo silloin voisi alkaa valmistautumaan kohti seuraavaa estettä. En ollut oikeastaan tajunnut sitä ennen, siitä siis lisää kehitettävää.

      Tykkäsin tehtävien monipuolisuudesta, en juurikaan ehtinyt ajattelemaan mitään muuta valmennuksen aikana. Valmennuksen loppupuolella ehdin kuitenkin nähdä pari Majinan ja Tean suoritusta ja heillä näytti menevän hienosti. Huomasi kyllä, että kaksikko oli kuin luotu toisilleen. Toivoin, että minä ja Vattukin näyttäisimme joskus yhtä yhteenhiotuilta, minulla oli nimittäin sellainen tunne että joskus näytimme aikamoiselta sekasorrolta. Hevonen vaan vie ratsastajaa miten sattuu ja ratsastaja roikkuu perässä. Pakotin itseni taas keskittymään tehtäviin, viimeisenä meillä oli vielä pääty-ympyrällä hyppäämistä. Kaksi estettä oli pystytetty 80 senttiin ja harjoittelimme laukan säätelyä niiden välissä. Se tehtävä meni oikein kivasti, pääty-ympyrällä tuntui olevan paljon helpompi hallita Vattua. Eivätkä esteetkään olleet niin korkeita. Siihen oli hyvä lopetella, tietenkin vielä jäähdyteltiin hevoset ja Inka antoi kokonaispalautteen valmennuksesta. Hän oli mukava valmentaja, tarpeeksi napakka mutta kuitenkin lempeä. Tuntui, että hän ymmärsi täydellisesti minun ja Vatun vahvuudet ja heikkoudet, ja osasi juuri oikeilla sanoilla kannustaa meitä eteenpäin. Hymyilin Inkalle kun lähdin kentältä, ja kevätaurinko tuntui paistavan tavallista kirkkaammin.

    • #51269 Vastaa
      Alva
      Valvoja
      • Postauksia: 106
      • Perus pullaponi

      Inkan estevalkka 10.4.
      Kun aivot ei riitä normaaliin valmennuksen ratsastukseen, tee siitä lista.
      (348 sanaa)

      – Ensinnäkin. Suosittelen ehdottoman vahvasti ottamaan turvaliivin ja kypärän ja muutkin riittävät turvavarusteet mukaan. Varsinkin jos alla on ratsu, joka tuppaa, joko juoksemaan norsun lailla läpi esteestä tai hyppäämään sen järkyttävässä vauhdissa ilman minkäänlaista kontrollia. Minulla ei turvaliiviä tietenkään muistunut mukaan, ja arvatkaa vaan hirvittikö.

      – Seuraavaksi kannattaa ottaa huomioon sellainen tosi seikka, että kello on olemassa ja sitä pitäisi katsoa oikein eikä olla myöhässä kentällä. Nimimerkillä, verryttely jäi vähän liian lyhyeksi.

      – Suosittelen myös olematta nolaamatta itseään muiden, ulkopuolisten tallien ratsastajien edessä. Vaikka kyseinen tummatukkainen tyttö vaikuttikin ihan mukavalta mustanvoikon poninsa kanssa, voi sen turhan säätämisen jättää silti pois.

      – Hauskan kanssa esteitä hypätessä pitää ottaa huomioon myös Neptunuksen ja Saturnuksen kulma verrattuna Suomen pinta-alaan, joka kerrotaan viidellä ja jaetaan vielä päätteeksi seitsemälläkymmenelläkahdella. Onko tamma tänään hyvässä työmoodissa vai onko edellä mainitut sittenkin väärässä kulmassa?

      – Onnekseni rakas ystäväni Routaruusun Hassunhaaska oli hyvällä hyppy tuulella, eikä meno ollut ihan täyttä kaahottamista. (Paitsi se alku. Pahoitteluni Inka.) Aurinko lämmitti mukavasti selkää, joka ei ollut kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti verhottuna turvaliiviin.

      – Huomio huomio. Muista Hauska, mitä se jumppasarja tarkoittaakaan. Ei tarvitse hypätä seitsemän virtahevon ja kolmen jääkarhun ylitse. Kavioita pitäisi silti muistaa nostella.

      – Tiesitkös? Hauska, hienon kouluhevosen tavoin osaa vaihtaa esteen päälläkin laukan. Ja vielä sillä tavalla, että kuski vaan matkustelee selässä? Melkoinen suoritus.

      – Inkan sanoja lainatakseni, “Alva, nyt ratsasta. Hauska hyppää kyllä, mutta sulla ei ole nyt mitään vaikutusvaltaa sen tekemisiin. Noin parempi.”

      – Diagonaalin esteen voi mennä myös tuplanopeudella. Joskin jos ratsastaisi kunnolla, sen voitaisi myös hypätä ihan normaalilla vauhdilla ja ilman, että Inka joutuu sivusta kommentoimaan joka toinen sekunti, että, “Hidasta, hidasta, hidasta.”

      – Kun puolessa välissä alkaa vihdoin sujua, kannattaa siitä pitää kiinni kynsin ja hampain (tai kavioin. Voiko niillä edes pitää mistään kiinni?) Jumppasarja, kolmas este, pääty este sekä diagonaalin pysty on paljon mukavampi mennä kohtuullisessa vauhdissa ja saada kaiken lisäksi kehuja valmentajalta.

      – Loppuverryttelyissä Hauskakin pärski tyytyväisenä, joten saatoin minäkin olla paremmalla mielellä, kun valmennukseen lähtiessä.

      – Ja lopuksi, Alvalle muistutus. Jos odottaa liikaa tai liian vähän, voi tulokset olla sen mukaiset. Meillä saattaa olla sittenkin vähän toivoa esteluokassakin.

      • Tätä vastausta muokkasi 7 kuukautta, 1 viikko sitten Alva.
    • #51290 Vastaa
      Zaida
      Vieras
      • Postauksia: 287
      • Kisatykki

      Zaida – Fight for Flash
      (500 sanaa)
      Ilta alkoi jo hämärtyä, kun kaikki hevoset oli viimein lastattu autoon ja matka takaisin kotia kohti saattoi alkaa. Zaidaa ei väsyttänyt vieläkään lähes ollenkaan, mutta ehkä tyttö oli jo tottunut pitkiin päiviin autossa. Onneksi seura oli matkoilla aina yhtä mukavaa ja juttua riitti erityisesti paluumatkoilla, kun kaikki puhuivat toistensa suuhun valmennuksen onnistumisesta. Zaida oli kiilannut itsensä Mer’in viereen, sillä innokkaana harrastelijavalokuvaajana tämä oli innostunut kuvaamaan kamerallaan muiden valmennuksia. Poika oli aluksi vaikuttanut Zaidasta hieman vaikeasti lähestyttävältä, mutta he olivat Mer’in kanssa löytäneet nopeasti yhteisen sävelen. Pojan hevoseen Dinoon Zaida oli tykästynyt vähintäänkin yhtä paljon, mutta ruuna ei tuntunut panevan pahakseen ylimääräistä rapsuttelijaa.
      “Näytä mullekin!” Zaidaa vastapäätä istunut Inari kärkkyi ja kurotteli katseellaan kameran näyttöä. Ensimmäiseksi kameran rullasta löytyi kuvia Deestä, joka oli ollut eri valmennusryhmässä kuin Zaida ja Inari, vaikka he kilpailivat kaikki samalla tasolla. Tyttö ratsasti hoitoponillaan Nallella ilmiömäisen hyvin, se Zaidan oli pakko myöntää. Vaikka osa hypyistä oli nähtävästi lähtenyt hieman kaukaa, pysyi Dee silti hyvin Nallen liikkeissä mukana, eivätkä hänen jalkansa ikinä valuneet taakse kuten Zaidalla.
      “Hyi mun istunta!” Inari kauhisteli heti nähtyään yhdenkin kuvan itsestään ja Danasta. Zaida pyöräytti silmiään turhautuneena.
      “Älä nyt! Sä istut just hienosti”, Zaida kannusti ja huomasi tosiaankin, että Inarin kädet pysyivät paljon paremmin paikallaan kuin hänen. Inari näytti vieläkin ärsyyntyneeltä, mutta Zaida tiesi, että kehut olivat varmasti lämmittäneet tytön mieltä.

      “No, tosta alkaa sun kuvat”, Mer näytti ja ojensi kameran Zaidalle. Ensimmäisessä kuvassa Fosse yritti selvittää jalkojaan innarilla ja seuraavassa se oli ponnistamassa aivan liian kaukaa matalalle verryttelypystylle.
      “Toi jumppasarja oli meille ihan sika vaikee, Fosse ei yhtään tajunnut sitä enkä mä saanut sitä tuettua ollenkaan”, Zaida harmitteli muistellen, kuinka he olivat saaneet hypätä lämmittelytehtävän monen monituista kertaa uudelleen, ennen kuin hän oli edes saanut ratsunsa pysymään laukassa koko sarjan ajan. Seuraavassa kuvassa hiekka pöllysi, kun Zaida yritti saada Fossen kääntymään ketterästi diagonaalilla olleelle pystylle.
      “Mutta toi tehtävä teillä meni tosi hyvin”, muiden valmennuksia ennen omaansa katsomassa ollut Rosa huomautti Zaidan vierestä. Se oli kyllä totta, Fossen pienestä koosta oli se etu, että se kääntyi kuin pennin päällä. Siitä ominaisuudesta olisi hyötyä uusinnassa, oli valmennuksen pitänyt ystävällinen Inka Lehtimäkikin huomauttanut.
      “Se valmentaja oli kyllä tosi kiva, tykkäsin siitä enemmän kuin Alana Gwylnistä”, Zaida totesi kääntäen sitten katseensa seuraavaan kuvaan, jossa Fosse hyppäsi pyöreän, ilmavan hypyn pystylle. Jotkin hypyt olivat sentään onnistuneet yllättävän hyvin.
      “Niinpä”, Inari myötäili, “se puhui paremmin suomeakin!” Zaida ei voinut olla nauramatta, sillä hän tajusi täsmälleen, mitä Inari tarkoitti. Valmennuksen tehtävätkin olivat olleet kivoja, eikä Fosse ollut kieltänyt kuin kerran, kun he olivat tulleet liian vinoon. Juuri siitä Mer oli onneksi saanut myös kuvan, jossa ratsukkoa hädin tuskin näkyi pölypilven takaa.
      “Sä apinoit kyllä hienosti siellä kyydissä”, Dee uskaltautui huomauttamaan. Zaida piti hiljaisesta tytöstä, sillä tämä oli oikeasti yllättävän hauskaa seuraa. Oli totta, että Zaida oli ollut vähällä pudota, kun Fosse oli kääntynyt kuin rodeossa jatkaakseen täyttä laukkaa vastakkaiseen suuntaan ratsastaja kaulallaan roikkuen. Onneksi Zaidan oli onnistunut loppujen lopuksi pysäyttää poni, vaikka Inari olikin harmitellut, ettei kakkua ollut saatu. Kokonaisuudessaan valmennuksen olisi siis voinut sanoa onnistuneen yllättävän hyvin!

    • #51299 Vastaa
      Inari
      Vieras
      • Postauksia: 287
      • Kisatykki

      Perjantaina iltana valmennuksen jälkeen Lehtiksen whatsapp ryhmässä käy kuhina.

      Tippuiko joku?

      Iiriksen kysymys on vakio. Aina silloin tällöin joku meistä tietenkin muksahtaa alas poninsa selästä. Mehukkaimmat tippumistarinat syntyvät juuri ulkopuolisissa valmennuksissa ja kisareissuilla. Siksi kysymys kiinnostaa kaikkia. Tällä kerralla kaikki Lehtisläiset kuitenkin pysyivät tukevasti satulassa. Tai tukevasti ja tukevasti. Zaida oli tuttuun tapaan päässyt hyödyntämään jo lähes timanttisiksi hioutuneita apinataitojaan Fossen kanssa ja Danakin oli tiukemmalla sarjaesteellä päässyt yllättämään minut “kiellän -eikun en sittenkään. Minähän olen maailman luotettavin esteponi” yhdistelmällä. Onneksi kaulalla roikkumista ei laskettu tippumisten joukkoon niin kauan kun pysyi vauhdissa mukana.

      Näittekö jo miten hienoja kuvia Mer otti?

      Zaida oli oikeassa. Mer oli onnistunut nappaamaan meistäkin yhden ihan instagram kelpoisen kuvan. Olin kyllä irvistellyt muutamalle otokselle, joissa nojasin joko aivan liikaa kaulalle tai taaksepäin. Tai sitten Danan jalat sojottivat kaikki epäsiististi erisuuntiin sen yrittäessä päättää miten hypätä jumppasarjasta yli. Zaida oli tuhahtanut valituksilleni ja käskenyt katsomaan onnistuneita kuvia. Kieltämättä Dana oli tehnyt valmennuksessa hyviä hyppyjä ja olin itsekin onnistunut tuomaan sitä parempiin paikkoihin kun viimeaikojen estetunneilla. saatoin siis olla ihan tyyytyväinen suoritukseemme.

      Ehdottakaa hyviä ruokapaikkoja matkan varrelta

      Toinen vakiokysymys. Yleensä me kyllä päädytään aina johonkin samanlaiseen vähän kämäisen huoltoaseman pöytään istumaan. Tai sitten perinteiseen Hesburgeriin. Vuosi sitten kun matkustin muutamaan otteseen valmennuksiin kahdestaan äidin kanssa, äiti halusi pakolla raahata meidän johonkin kivaan, paikalliseen ja terveelliseen. Yleensä äidin mielestä terveellinen ja minun mielestä hyvä ruoka eivät oikein kohtaa. Nyt auton ratissa oli kuitenkin Mer, eikä Lehtiksen talliporukka juuri kalliista gurmee ruoasta tai pienistä salaattiannoksista välittänyt. turvallinen burgerateria oli siis taattu. Enää piti odottaa, että pimellä tiellä loistaisivat pikaruokapaikan valot.

      Me päädyttiin kuitenkin Heseen, mutta Riri tuliko ne työvuorolistat jo???
      Ririii me halutaan tietää?

      Ruokapaikan valinta ei yllättänyt ketään. Sen sijaan tulevan osakilpailun työvuorolistoja odotettiin jo kovasti. Olin rustannut nimeni listaan heti sen ilmestyttyä ilmoitustaululle ja lisännyt perään, että Riri saisi laittaa minut minne lystäisi ja missä apua tarvittaisiin. Onneksi ei ollut vaaraa joutua kuuluttamaan, sillä Cassandran isä hoiti sen homman. Se olisi luultavasti vuosisadan kiusallisin kuulutus jos yrittäisin selostajakopissa ääntää hevosten monimutkaisia kokonimiä englanniksi mikkiin.

      Mä laitan ne illalla, Rimpu järjsti pienen shown selvitetään se ensim

      Zaida näytti kännykästään Ririn vastausta joka sai aikaan suuren naurureaktion. Riri parka oli luultavasti kiireesti yrittänyt naputella jotain selityksenkaltaista samalla kun selvitti kyseistä showta. Mikä lie se mahtoikaan olla. Alkoi villi arvailu siitä, millaista ohjelmaa poni oli tallinomistajalle järjestänyt. Epäilin itse pihatosta karkaamista ja Zaida veikkasi, että Rimpu oli pistänyt tunnilla ranttaliksi. Mer murahti jotain epämäääistä ja Deeann ehdotti murtautumista heinävarastoon. Se selviäisi perillä. Sitä ennen oli vielä pitkä automatka aikaa puida valmennuksen onnistumisia ja riittävän väsyneinä siirtyä pelkkiin huonoihin vitseihin.

    • #51301 Vastaa
      Mer
      Vieras
      • Postauksia: 287
      • Kisatykki

      Mer-EW Last Dinosaur

      Lehtiksen hepparekka kaarsi Hallavan pihaan, ja valkkuun osallistuneet ratsastajat tulevat sieltä ulos. Hevoset otetaan ulos, ja ne laitetaan kuntoon valmennuksia varten. Mer osallistuu Dinolla hard tason valmennukseen, jolloin se on vasta myöhemmin. Mer oli taas kerran raahannut kameransa mukaan, ja ottikin kuvia muiden valmennuksista, jotka näyttivät menneen hyvin. Ainakin paremmin mitä pojasta itsestään oli tuntunut. Oli meno ihan hyvältä näyttänyt ainakin Deeannin ottaman puhelinkuvan perusteella.

      Ookei, takaisin valmennukseen. Suurin osa hypyistä meni hyvin, valmennuksen suurin huomautus oli “ Mer hengitä!” Dino oli käyttäytynyt hyvin, ja oltiin päästy jo laukan pituuden säätämiseen. Liian kovasta pohkeesta oli ruuna pukittanut, mutta jatkanut ihan hyvässä temmossa. Loppua kohden aika parani, eikä todellakaan ollut enää epävarmaa menoa. Valmennuksesta käteen jäi lähinnä onnistumiset ja miten sitä hengitettiinkään. Zaida oli jopa heittänyt jossain vaiheessa että Mer tarvitsee hengityskursseja, johon poika oli vain hieman hymähtänyt. Dino oli taas edustanut omaksi osakseen, mutta Mer oli vaan ratsastanut siististi vaikka se aika vaikeaa olikin ollut.

      Paluumatkalla Zaida oli kiilannut itsensä Mer’in viereen, ja oli innoissaan katsomassa kuvia. Pojan mielestä kuvista olisi tullut hyviä ilman kuvaajan omaa sähläystä, sillä ratsukot olivat hyviä, ja se olikin pääasia. Ihmiset osa mollasivat omaa ratsastustaan, mutta toiset saivat valittavat ymmärtämään että oli ratsastanut hyvin. Mer oli vakuuttanut ettei kvista ollut tullut niin hyviä oman säätönsä takia, olihan kamera vasta ostettu eikä asetukset olleet vielä täysin kohdallaan. Ririltä tullut viesti Rimpun showsta sai keskustelun kiihtymään mitä oli tapahtunut. Sen näkee perillä.

    • #51452 Vastaa
      Nio Luosujärvi
      Valvoja
      • Postauksia: 218
      • Perus pullaponi

      10.4.2020 perjantai, Inkan estevalmennus

      Valmennus aloitettiin itsenäisellä verryttelyllä. Jotenkin minulle oli jäänyt päälle samat verryttelyn ainekset, koska niillä sain itseni ja ponin hyvin hereille. Olisi kuitenkin ehkä hyvä soveltaa niitä jossain vaiheessa. Tänään kuitenkin tein yhä uudelleen ja uudelleen eri askellajeissa voltteja ja ympyröitä. Ravissa väistätin Virmaa myös uralta pituushalkaisijalle ja takaisin molemmissa suunnissa muutaman kerran. Muutaman kerran laukka nostettuani Inka alkoi kertomaan meille seuraavaa tehtävää. Hypyt tulisivat yksinkertaisesti jumppasarjalla, jonka ensimmäiset esteet olivat kavaletteina, ja viimeinen kahdeksassakymmenessä sentissä.
      “Ja Nio muistaa nyt ulkoavut, ette voi oikaista käännöstä noin rutkasti. Okei. Tee nyt siitä kavalettien välissä puolipidäte, se kiihtyy vähän. Hoo, nääääin, hyvä hyppy!”, Inka ohjeisti suoritukseni aikana. Taputin Virmaa kiitoksena suorituksesta.

      Seuraavaa tehtävää aloittaessa kasasin ulkokylkeäni paremmin kasaan. Ei ollut aikaa haahuilulle, oli aikaa treenaamiselle. Tunsin Virman suoristuvan paremmin ulkoa, ja siitä Inka kehuikin: “Nyt hyvä suoruus. Pyydä hieman pohkeella aktiivisempaa laukkaa kuitenkin, ettette jää liian hitaiksi kuitenkaan. Näin!”
      Tänään pääsinkin hyppyihin hyvin mukaan, ja muutenkin sujui hyvin. Virma tuntui olevan kivasti hereillä, mutta samaan aikaan kuulolla, ja minäkin tiesin aina välistä mitä tehdä. Fonzielle olisin kyllä aina kiitollinen siitä, kuinka se oli opettanut minut mukaan sen hulluhyppyihin tai poukkoiluihin. Jokainen lihakseni oli salaa varautunut yllätyshyppyyn tai pukkiin.Kuitenkin Virma ylitti esteet sulavalla kaarella korvat hörössä, se selvästi rakasti esteitä. Virma oli valmiina hyppäämään lähes mistä paikasta vain ja vaikka sivuttain, kunhan ratsastaja pysyi vain jollain tapaa mukana, eikä epäröinyt.

      Loppuverryttelyssä Virma tapansa mukaan oli hyvinkin kevyt pohkeelle, ja se tuli nopeasti muotoon. Tein sillä kevyessä ravissa laajoja kaarteita, kuten pääty-ympyröitä ja loivaa kiemurauraa. Siirtyessämme käyntiin Inka tuli yksitellen jututtamaan meitä.
      “Teillähän meni kivasti tänään! Sait Virmaan hyvää tuntumaa, ja kun löysit sun omia kylkiä paremmin, tuli Virmakin suorammaksi. Yritä saada itses etenkin esteiden välillä ehkä hieman rennommaksi, niin on varmasti ainakin sun hartioille ja ponille mukavampi, kun et selässä oo ku seipään nielleenä”, Inka naurahti.

      //309 sanaa

    • #51516 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Unna 1ep 2sp
      Nessa 1ep 1hp
      Seela 2ep
      Niko 2ep
      Sora 2ep
      Lily 2ep 1hp
      Maisa 2ep 1hp
      Alva 2ep
      Nio 2ep

Luet parhaimillaan 17 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Tie tähtiin -estevalmennus 10.4.

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: