Tie Tähtiin estevalmennus 10.4.

Foorumit Ratsastustunnit Tie Tähtiin estevalmennus 10.4.

Tämä aihe sisältää 38 vastaukset, 8 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 2 kuukautta, 1 viikko sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #6219

    Dineo
    Valvoja
    • Postauksia: 86
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tie Tähtiin estevalmennus Hallavan ulkokentällä 10.4.
    Valmentajana toimii pirteä ja kannustava Dineo Badillo. Valmennuksen alussa jokaiselle ratsastajalle jaetaan NoShout kuulokkeet, josta valmentajan ohjeet kuulee selvästi ilman että tämän täytyy puhua kovaa.
    Jokaiselle ratsukolle luvassa myös erilliset kommentit valmentajalta ja yleinen kommentti tarinasta kuittauksen lähetettyäsi!

    Kaikilta vaaditaan osallistuminen erikseen, mutta Hallavalaiset ovat etusijalla.
    Valmennuksen aihe on tekniikka ja tarkkuus, ja jokaiseen ryhmään otetaan 6 ratsukkoa.
    200 sanan tarina tai piirros = 1 lisäarpa
    400 sanan tarina = 2 lisäarpaa
    Tuotokset tulee olla lähetettynä viimeistään 26.4.
    Ilmoita tuotoksien sanamäärä!

    Valmennuksen tehtävä

    Kentälle on koottu tähtimuodostelmaan 10 estettä, jotka ovat kaikki pystyjä. Esteiden korkeus vaihtelee jokatoisella esteellä aina ryhmän maksimikorkeuden ja kymmenen senttiä matalemman välillä.
    (Eli esim. Easy korkeudet 50-60cm, este 2. korkeus 60cm, este 3. korkeus 50cm, este 4. 60cm jne.)
    Ratsukot saavat ensin verrytellä itsenäisesti ja hypätä kentän päätyyn rakennetun yksittäisen pystyn lämmittelyesteenä, jonka korkeus on ryhmän maksimikorkeus.

    Laukka nostetaan kohdassa 1., ja lähdetään ratsastamaan ensin hyvä kulma. Esteille saakka pyritään pitämään hevonen suorassa ja maltillisena mutta energisenä. Tähti hypätään kertaalleen kokonaan läpi, josta jatketaan laukassa takaisin pisteeseen 1., johon otetaan joko pysähdys tai täsmällinen siirtyminen käyntiin ratsastajan mielen mukaan.

    Ratsukoilta vaaditaan tarkkuutta ja hyvää tempoa, jotta hankalasti asetellut esteet ylittyvät. Maltillinen lähestyminen ja ratsastajan tuki on tässä tehtävässä tärkeä.
    Esteiden välit on aseteltu niin, että pidempiin väleihin pyritään ottamaan kaksi laukka-askelta, ja pienempiin yksi. Halutessaan saa lähteä yrittämään jokaista väliä myös yhdellä.

    Kirjoitusideoita valmennuskuittauksiin
    – Kesken estetehtävää tuulenpuuska yllättää, jota ratsusi säikähtää pahanpäiväisesti. Saatko hevosen hallintaan ja jatkettua tehtävän loppuun, vai rynnistääkö hevosesi altasi karkuun kuin heikkopäinen?
    – Tajuat valmennuksen aikana, että sekä sinä että ratsusi olette huonossa kunnossa. Vaativa estetehtävä saa teidät molemmat puuskuttamaan ja hikoilemaan. Vannotko itsellesi, että alat nyt tunnollisesti käymään salilla, vai unohtuuko tämä lupaus heti valmennuksen jälkeen?
    – Päätät valmennuksen loputtua ottaa kontaktia toiseen ryhmässäsi olevaan ratsukkoon. Kenties olette jo aikaisemmin ollut samalla valmennuksella, ehkä olet vain uuden ystävän kaipuussa? Miten tämä toinen ratsastaja suhtautuu, lähdettekö yhdessä maastoon loppukäynneille vai saatko vain kylmän mulkaisun takaisin?
    – Valmennus on alkamassa ja kauhuksesi huomaat, että olet unohtanut ratsastussaappaasi kotiin. Kerkeätkö lainaamaan joltain, joko vieraalta tai tutulta, saappaita ennen valmennusta, vai joudutko ratsastamaan mukaan tarttuneilla kuluneilla tennareilla?

    Osallistuminen
    Taso
    Ratsastajan etu- ja mahd. sukunimi – Ratsu

    Osallistujat
    Taso Easy, 60cm (5/6)
    – Santtu Aarnipuro – Fifill frá Kievari (2 lisäarpaa)
    – Ava Pulkkanen – Sysivalkee (2 lisäarpaa)
    – Anamaria – M.B. Osmi (2 lisäarpaa)
    – Inari Roihu – Oxeye Daisy (3 lisäarpaa)
    – Adelie Haapakorpi – Redmond Ringo (3 lisäarpaa)

    Taso Medium, 80cm (5/6)
    – Nio Luosujärvi – Flying Fonzie (2 lisäarpaa)
    – Kaisa – Pärren Varro (2 lisäarpaa)
    – Linnea Närhi – Camelopardalis
    – Veronica Berg – Sodalane (2 lisäarpaa)
    – Emily Andersson – Molly (2 lisäarpaa)
    – Elina Honkisuo – Celeus Elegans FEI (2 lisäarpaa)

    Taso Hard, 100cm (3/6)
    – Jesse Lehtoniemi – Heljän Hurmos (2 lisäarpaa)
    – Reita – Sand Pond (2 lisäarpaa)
    – Janna Kaajapuro – Sharazan

    Taso Expert, 120cm (2/6)
    – Rosa Järvelä – Étoile Filante
    – Lily Wilson – Man O’ War

  • #6220

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard, 100cm
    Reita – Sand Pond

  • #6221

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 113
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    80cm/ medium

  • #6222

    Janna
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard, 100 cm:
    Janna Kaajapuro – Sharazan

  • #6223

    10531
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy 60 cm
    Anamaria – M.B. Osmi

  • #6224

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy 60cm
    Ava Pulkkanen – Sysivalkee

  • #6225

    Rosa
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    expert 120cm
    Rosa Järvelä – Étoile Filante

  • #6228

    Tinu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Taso Medium, 80cm (1/6)
    Kaisa – Pärren Varro

  • #6256

    LinneaN
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    80cm
    Linnea Närhi – Camelopardalis

  • #6263

    VeronicaB.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Medium, 80cm
    Veronica Berg – Sodalane

  • #6280

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    60cm
    Inari Roihu – Oxeye Daisy

  • #6284

    Adelie
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy, 60cm
    Adelie Haapakorpi – Redmond Ringo

  • #6287

    Adelie
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy, 60cm
    Adelie Haapakorpi – Redmond Ringo

    Lehtovaaran rekka saapui pitkän matkan jälkeen jälleen Hallavan pihaan.
    Matka taittui kevyesti, tosin mun mielessä pari kertaa vilahti ajatus siitä ettei koko valmennus tulisi sujumaan sitten ollenkaan.
    Kyseessä oli vasta mun ensimmäinen Tie tähtiin kisojen valmennus.
    Nappasin kirjavalta shetlanninponilta, Ringolta kuljetussuojat pois ja harjasin sen kevyesti pehmeällä pölyharjalla.
    Mulle oli tullut kotitallilla kiire pakatessa enkä ollut löytänyt ratsuni edustussuojia, joten jouduin pukemaan Ringolle astetta kuluneemmat suojat jalkoihin.
    Varustin sen loppuun ja lähdin maastakäsin pienelle kävelylle.
    Seurasin tuttua Inaria kentälle.
    Kenttä oli mun makuun kivan näköinen, ja Ringokin vaikutti toistaiseksi rennolta.
    Kauhistelin monimutkaisen näköistä tehtävää alunalkajaan, se ei nähtävästi ollut helpoimmasta päästä.
    Auringonpaiste loisti silmiin ja hiekka kimmelsi maassa esteiden alapuolella.

    Kiipesin selkään tummanruskea esteraippa kädessäni hieman jännittyneissä fiiliksissä.
    Saimme tehtäväksi mennä itsenäiset alkuverryttelyt mitkä oli erityisesti mun mieleen!
    Kävelin pari kierrosta kunnes keräsin ohjat käsiini, ruuna tuntui poikkevan reippaalta ja reaktiiviselta ratsastaa.
    Tein muutamat pysähdykset jonka jälkeen siirsin Ringon kevyeenraviin.
    Päätin herätellä ponin heti alkuun ratsastamalla sen kunnolla eteen, joka koitui onnekseni.
    Tulin samassa suunnassa laukkaa ja nousin lyhyiksi pätkiksi kevyeeseen istuntaan.
    Kun pari muutakin ylitti esteen, päätin nostaa laukan ja hypätä vapaan esteen.
    Este oli suoraan 60 senttimetrissä, joka oli shetlanninponille jo hypättävä este.
    Ringo kuitenkin tuntui jo alusta alkaen tosi hyvältä ratsastaa ja sain sen hyvin avuille.
    Hyppäsin vielä toisen kerran ja vaihdoin suunnan samassa kuin muutkin.
    Toiseen suuntaan Ringo puski lavoilla ehkä vähän ulos päin joka tuntui alkuun tuovan haastetta, sain sen kuitenkin aika hyvin korjattua loppua kohden.
    Hypyissä se hyppäsi jälleen yhtä hyvin kuin toiseenkin suuntaan.
    Sää ehkä näytti lämpimältä mutta kylmä viima puski naamaan ja olin alkuun jäätymistä vaille.
    Pienen kävelytauon jälkeen aloimme tulemaan tähden muotoista tehtävää.
    Sain olla toisena vuorossa, nostin laukan ja yritin tulla syvälle kulmaan.
    Kyseinen kohta on ollut aina mulle hankala eikä se vieläkään tule kunnolla käyntiä nopeammassa askellajissa.
    Sain kuin sainkin pidettyä ponin yllättävä suorana, se vähän yritti karata käsistäni ja napata parin metrin askelia.
    Itse tehtävä eli tähti osoittautui ainakin alkuun tosi hankalalta meille kummallekkin.
    Ensimmäisellä kierrokselta yksi puomi tarttui mukaan, muuten saatiin yllättävän hypyt ja välit esteille.
    Valmentaja oli aika erilainen kuin Lehtovaarassa, se oli kuitenkin kivaa vaihtelua ja sain nopeasti ajatusmaailmasta kiinni.
    Tultiin kerta toisensa jälkeen epäonnistumisien ja onnistumisien saattelemana aina tehtävä loppuun ehin jaloin.
    Puomeja tuli mukaan enemmän kuin normaalisti vaikean tehtävän takia, mutta olipahan tämäkin opettavainen kerta.
    Ringo oli loppuraveissa super ja tuntui paremmalta kuin koskaan.
    Olin niin tyytyväinen valmennuksen jälkeen Ringoon!
    Laskeuduin alas selästä ja talutin hyvät loppukäynnit maasta, kehuin Ringoa paljon.
    Hoidin Ringon takaisin Lehtiksen rekkaan jota ennen juotin sen ja annoin sille pari namia.
    Kaiken kukkuraksi valmennus sujui kuitenkin hyvin!

    • #6368

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hieno päättäväinen asenne sinulla ratsastajana ja ihanan pirtsakka poni sinulla! Teillä meni ihan superisti, vaikka välillä puomeja tippuikin. Ei se mitään, kun näki että teillä molemmilla oli kivaa! Vähän enemmän saisit esteellä myödätä kädellä, voi olla että nyt puomien tippumisen johtui siitä, ettei ponilla ollut oikein tilaa. Istuntasi oli oikein hyvä ja katseenkin siirsit mallikkaasti aina sinne, mihin pitikin! Oikein hyvä.

      (Kommentti tarinasta: vooi että, ei ollut helpoimmasta päästä teidän ensimmäinen valmennus! mulla olisi takuulla ollut ihan samanlainen fiilis kuin Adeliella estemuodostelmaa kauhistellessaan kentälle päästyään. hirmu suloinen tarina tämä, ja vielä suloisempi kuva!! ai vitsit!<3)

  • #6316

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 151
    • Perus pullaponi

    Medium/80cm
    Emily Andersson-Molly

  • #6318

    Tinu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Taso Medium, 80cm
    Kaisa – Pärren Varro

    ”Ei helvetti, ei ne oo täällä!” Kaisa huudahti tuskaisena ja läimäytti vetoauton takaluukun kiinni. Nainen oli myllännyt auton ja kuljetuskopin läpi varmaan viidesti, mutta ratsastussaappaita ei vain ollut löytynyt mistään. Kun Kaisa kiirehti jälleen kerran tarkastamaan takapenkin jalkatilaa, kilahti Tinun puhelimeen samalla viesti Villeltä. Viestissä komeili kuva tallin ulko-ovilla nököttävistä, jo hieman kulahtaneista nahkasaappaista, ja saatesanat: ”Nostanko nää suojaan sateelta?” Nainen keskeytti Varron harjaamisen ja katsahti ystävänsä suuntaan. ”Älä nyt suutu, mutta taisin unohtaa nostaa ne saappaat autoon…”

    Koko tunneskaalan läpikäytyään Kaisa hyväksyi tappionsa. Tinu lupasi tarjota mättöpitsat kotimatkalla ja tehdä kaikki ikävimmät tallihommat seuraavan kahden kuukauden ajan, mikä hieman laski Kaisan kokemaa ärsytystä ystävänsä hajamielisyyttä kohtaan. Toisaalta Kaisa oli myös nähnyt tämänpäiväisen valmennuksen esteharjoitteen, minkä palatessa naisen mieleen nosti jälleen tämän ahdistustasoja. Tähtimuodostelma näytti pelottavalta, vaikka alla olikin taitava ratsu. Tehtävä näytti myös varmalta itsemurhalta Kaisan tajutessa, että hänen tuli ratsastaa rata nakkisämpyläskeittareillaan, jotka juuri ja juuri mahtuivat jalustimeen. Ja koska hevosihmiset ovat tunnetusti aina hieman myöhässä, ei Kaisalle ja Tinulle jäänyt aikaa lähteä metsästämään varakenkiä. Ei hyvä.

    Kaisa sai kieltämättä muutamia kummastuneita katseita noustessaan ratsunsa selkään kengissään, jotka olivat kaukana turvallisuussuosituksista. Alkuverkasta Kaisa ja Varro suoriutuivat kuitenkin melko hyvällä menestyksellä. Varro tuntui olevan hyvin kuulolla ja Kaisakin pysyi melko hyvässä ryhdissä, vaikka jalat tuntuivatkin hieman epävakailta ilman saappaiden tarjoamaa tukea. Kaikki tämä kohensi Kaisan mielialaa huomattavasti ja kun oli hänen ja Varron vuoro suorittaa tähtirata, suuntasi ratsukko tehtävälle huomattavasti paremmilla mielin, mitä ennen valmennusta olisi voinut kuvitellakaan.

    Pitkällä sivulla Kaisa pyysi Varroa nostamaan laukan ja ruuna teki työtä käskettyä. Kaksikko eteni reippaalla, tarmokkaalla laukalla ensimmäiseen kulmaan, jonka Kaisa ratsasti niin tarkasti kuin suinkin osasi. Samalla mentaliteetilla suunnattiin myös seuraavaan kulmaan. Mutta sitten se iski, nimittäin ahdistus. Tehtävä näytti jälleen lähes ylitsepääsemättömän haastavalta ja pelottavalta. Varro tunsi ratsastajansa kasvavan epävarmuuden, mutta epäröinnin ja himmailun sijaan ruuna vaihtoi seuraavan vaihteen, edeten kohti kahta ensimmäistä estettä kunnon rallia. Ennen kuin Kaisa ehti reagoida ruunan päätökseen mitenkään, kaksikko olikin jo ensimmäisellä hypyllä. Kaisa ei päässyt aivan täysillä muutamaan ensimmäiseen hyppyyn mukaan ja näytti varmasti vain satulassa ympäriinsä heittelehtivältä perunasäkiltä, mutta tajusi sentään osoittaa ruunalle oikean suunnan kohti seuraavia esteitä. Ruuna eteni tuulispään lailla esteeltä esteelle, Kaisan vain istuessa kyydissä suuntaa näyttäen. Vihdoin joskus viidennen esteen tienoilla Kaisa pääsi ruunan hyppyihin paremmin mukaan ja koska ruunan tekniikka vaikutti hyvältä vaikka vauhti olikin hieman liioiteltua, ei nainen hennonut puuttua suuremmin ratsunsa menoon.

    Kun Kaisa vihdoin himmaili Varron pysähdykseen tehtävän lopetuspisteellä, hän päästi ulos henkäyksen, jota tajusi pidätelleensä varmaan ensimmäiseltä hypyltä asti. Naisen katsahtaessa kohti Dineota, tämän päiväistä valmentajaa, hän tunsi naamansa punoittavan pahemmin kuin koskaan aiemmin. Poskien puna tummui kuitenkin vielä, kun Kaisa tajusi valmentajan kiikuttavan hänen luokseen hiekalla kuorrutettua esinettä, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui Kaisan vasemman jalan kengäksi. ”Oho, katoppas,” nainen sopersi nolona, kun valmentaja avusti kengän takaisin Kaisan jalkaan. ”Sepäs oli…vauhdikas esitys. Mutta hienosti tuo ruuna hyppää. Voisitte silti mennä tehtävän uudestaan, tällä kertaa ehkä aavistuksen kontrolloidummin. Okei?” Dineo sanoi, taputtaen samalla hieman puuskuttavaa Varroa napakasti kaulalle. Ja Kaisa ja Varrohan tekivät työtä käskettyä.

    • #6369

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teilläpä vauhtia piisasi! Tai hevosessa ainakin. Vahinkoja sattuu ja välillä tavaroita unohtuu, pääasia oli että päätit silti lähteä ratsastamaan määrätietoisesti vaikka sitten väärissä kengissä. Pisteet siitä! Ennen estettä on lupa pidättää hevosta, varsinkin jos se päättää lähteä viemään tuolla tavalla. Voltillekin saa kääntää, vaikka nyt se kyllä hyppäsi todella hyvin siihen nähden, ettet itse tainnut mukaan päästä. Kunhan pysyt kontrollissa ja saat vauhtia pois, niin teillä menee varmasti oikein näppärästi!

      (Kommentti tarinasta: aaaaaaivan ihanaa miten tartuit tuohon keksimääni kirjoitusideaan! tai ehkä tässä oli vaan tosi hyvä sattuma, mutta kuitenkin! 😀 Huh, Kaisa oli kai tosi vihainen kun pitsan lisäksi vaati vielä kahden kuukauden tallihommat leppyäkseen! tämä oli aivan sairaan hauska valmennustarina jonka luin hymyillen alusta loppuun, kiitos siitä!)

  • #6324

    Tinu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hups, multa unohtui eilen ilmoittaa tuon mun ylläolevan kuittaustarinan sanamäärä! Tässä se kuitenkin nyt olisi, pahoittelut tästä kömmähdyksestä 🙂

    Taso Medium, 80cm
    Kaisa – Pärren Varro (492 sanaa)

  • #6330

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 113
    • Perus pullaponi

    Tie Tähtiin estevalmennus 10.4.2019
    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    Medium/80cm

    Tallissa mua odotti ihan hirmu iloinen poni. Se luimi taidokkaasti silmiään pyöritellen karsinan oven yli. Joku oli onnekseni kaapannut sen sisään, noin iloista ponia en tasan metsästelisi ties mistä!

    Fonzie kuopi käytävällä osoittaen mieltään kun hain satulan. Läpäytin sitä ryntäille, ja nostin satulan selkään, potku ilmaan. Vyön kävin kiinnittämällä ensin oikealta, sitten vasemmalta, ja kiristin sen reikää vaille tarpeeksi kireäksi. Suitsista lämmittelin hetken kuolaimia, ennen kuin lähdin tavoittelemaan kirahvin päätä. Pyydystin turvan käsiini vetäen sen alas ohjilla, ja kaappasin sen syliini kun aloitin kuolainten tunkemisoperaation. Ruuna luimistei ja puri hampaitaan yhteen, mutta lopulta sain kuolaimet ujutettua tuon suuhun. Kiinnitin remmit, laitoin kypärän päähän, ja tarkistin vielä, että suojat olivat sopivan tiukalla.

    Maneesissa kiristin sen yhden reiän minkä olin jättänyt vajaaksi loppuun, ennen kuin kiikuin kyytiin. Kentän laidalla olevat koivut heiluivat epäilyttävästi, mutta annoin niiden olla, sillä myöskään kaikille puolentoistametrin sisällä luimivalla ja häntää heiluttavalla ruunalla ei ollut myöskään niistä mitään sanomista.

    Dineon tehtävä oli ihan hirveä. Nainen nosteli puomeja meille sopiville korkeuksille easy tason jäljiltä.
    “Tänään teiän pitää huolehtia erityisesti suoristuksesta, ja siitä, että hevonen on tarpeeksi rauhallinen, mutta energinen tehtävälle tullessa”, Dineo selitti katsellen vielä alkuverryttelyjemme loppua. Itse olin jo liu’uttanut ruunalle vapaat ohjat, ja sen turpa viistikin maata.

    “Yyy, kaa, koo, nyt on hyvä tahti. Tee ehkä puolipidäte ja käytä sitten yläpohje, jotta se terästäytyisi”, Dineo ohjeisti.
    Olin joutunut lähtemään tehtävälle ensimmäisenä, ja odotin hirvityksellä kaikkea siitä.
    “Pidä selkä jänteänä, mutta päästä käsi enemän makarooniksi. Varaa enemmän painoa jaloille ja työnnä jalat eteen”.
    Ensimmäiselle suoralle tullessa käänsin hiukan ulos, ja valmistauduin tehtävään. Toka hyppy oli ok, ja pääsinkin hyvin kääntämään seuraaville kahdelle.
    “Pidä se ulko-ohja, ja ulkopohje! Älä anna sen pullahtaa ulos! Suorista! Yks, kaks, kol, raaaauha”, nainen huuteli minulle.
    Tehtävän jälkeen nauroin itselleni, johon Dineo liittyi.
    “Vaikka käskin makaroonikäden, se ei tarkota koko kroppaa. Pidät ens kerralla sen sun oman katseen ylhäällä, ja tehtävän suuntaisena.Muista jalka eteen, yläkroppa taa, älä jää makaan sinne kaulalle”, hän ohjeisti.

    “Nyt on hyvä!, Jes!”, sain kommentiksi toisella kerralla, “Muista suoristaa, ja ulkoavut! Katse ylös, työnnä sisäpohje hyvin eteen!”
    Toinen kerta menikin jo paljon paremmin.
    “Sun pitää muistaa, että pidät kans kyynärkulman, ja et kallistu sisään. Nyt kuites toi sun asento oli parempi!”

    “Nyt me voitas vielä halukkaiden kanssa kokeilla kaikkiin väleihin yhtä laukkaa!”
    Tottakai mä oli halukas.
    “Käytä pohje, yks, kaks, kolme, nyt on hyvä vauhti. Sä voisit vielä laskea esteillä askeleet ääneen”.
    Esteille tullessani laskin askeleen ennen, ja sitten yhden väliin. Seuraavaksi jouduin jälleen ajamaan ponia hiukan eteen, mutta onneksi huippu esteponi hoisi, ja yhdellä laukalla mentiin sekin väli. Pidemmissä väleissä jouduin tosissaan yrittää mukautua, mutta haasteeksi teki se, että poni ponnisti usein pistä lystäs.

    //422 sanaa, liitän kuvan myöhemmin kommentteihin, jos kerkeän piirtää.

    • #6370

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      (Kommentti tarinasta: En nyt kommentoi valmennusta sen ihmeemmin, kun kävit ite aika hyvin läpi sen mitä Dini voiskin Nion ja Fonzien menosta sanoa.
      sen sijaan, näistä sun valkkuteksteistä tulee kyllä ihan sairaan aito tunnelma. sellanen, että mä ihan voin kuvitella olevani siinä mukana, tai vähintäänkin istuvani katsomossa. jotenkin tuo tahdin laskeminen ja kaikki on vaan niin hyvin toteutettu!)

  • #6338

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 43
    • Koulutuksen tarpeessa

    Taso easy/60 cm
    Lotta – Milk’s Favorite Cookie

  • #6339

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    60cm
    Inari Roihu – Oxeye Daisy

    Tuotos: (425 sanaa)
    3. osakilpailu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Ei se nyt mikään katastrofi ollut, mutta kaksi melko huonoa suoritusta kismitti yhä. Kolmessa päivässä oli hyvin ehtinyt märehtiä ja murehtia mikä meni vikaan. Loppuen lopuksi syy ei ollut ihmeelisempi. Dana oli vain molemmissa lajeissa hyytynyt kesken kaiken. Osakilpailua edeltävissä treeneissä samaa oli nähtävissä. Auburn Estaten estevalmennuksessa hidas tahti oli johtanut kieltoon rataa hypätessä. Hallavassakin hyvä ja reipas vauhti tuntui välillä kadonneen kuin pieru saharaan. Tulokset olivat oikeasti aika hyvät ottaen huomioon meidän kisakokemuksen. Seuraavan osakilpailun tavoitteeni olikin tasaisen (riittävän reippaan) vauhdin ylläpitäminen molempien ratojen ajan. Sekä mä, että Dana jouduttaisiin siis kovaan treeniin.

    Satulavyötä kentellä kiristäessä tajusin kuinka vaikea päivän rata oli. Tähden muotoinen ja kymmenen estettä sisältävä rata oli täynnä tiukkoja kohtia, joissa oli helppo mokata. Eihän me oltu edes hypätty ulkokentällä vielä paria kertaa enempää. Lehtikseen saapuessani syksy oli jo pitkällä, joten oltiin väistytty paukkupakkasten tieltä maneesiin melko pian. Kiitin onneani siitä ettei Dana ollut mikään kuumakalle. Se ei turhia hötkyillyt, ja torkkui nytkin puoliunessa kaarrossa. Pyysin tamman uralle käyntiin. Tuttuja naamoja oli taas paljon, mutta yhtään Lehtisläistä ei aamun ensimmmäisessä valmennuksessa näkynyt.

    Verryttelyesteenä oli 60 senttinen pysty. Ensimmäisistä hypyistä tuli epätasaisia ja Dana parka sai kärsiä painopisteeni heittässä pahemman kerran liian eteen. Muutaman hypyn jälkeen tasapaino alkoi löytyä paremmin ja hypytkin näyttivät tasaisemmilta. Kun ensimmäinen ratsukko aloitti radan hyppäämisen, jännitykseni kasvoi. Ihan helposti se menisi vakuuttelin itselleni. Dana hyppäsi niin varmasti, eikä meillä ollut ikinä suurempia ongelmia tiukissakaan käännöksissä. Viimein oma vuoromme koitti. Nostin pitkältä sivulta laukan. Radan esteiden korkeudet vaihtelivat vuorotellen 60 ja 50 senttimetrin välillä. Ennen ensimmäistä estettä sain vähän hoputtaa Danaa reippaampaan laukkaan, mutta sen jälkeen vauhti säilyi hyvin. Kahden ensimmäisen esteen jälkeen oli tiukempi käännös. Se sujui ilman suurempia ongelmia, mutta kolmannen esteen hyppy tuli turhan lähelle. Puomi kolahti vähän, muttei pudonnut. Loppuradasta räpiköin turhaan käännöksessä. Danalla meni selvästi hermot muhun ja se koittikin heittää pienen pukin tapaisen. Siinä poni kyllä epäonnistui täysin.

    Toisella radalla ratsastin Danaa vähän turhan reippaasti, ja Dineo käskikin vähentää pohjetta ja tarpeen tullen lisätä puolipidätteitäkin. Muutamallle esteelle tuli taas vähän huono lähestyminen, tällä kertaa liian vauhdin takia. Dana kuunteli kuitenkin kiltisti pidätteitäni ja loppuradasta vauhti oli selvästi parempi, vaikka omissa reisilihaksissani alkoi tuntua siltä, ettei salilla käyminen tai edes kotona jumppaaminen olisi huono idea. Tiukan radan jälkeen lysähdin voipuneena satulaan. Pitäisi hypätä useammin ratoja, jotka eivät olleet täynnä pitkiä ja loivia käännöksiä. Danalle ja mulle tämä harjoitus osoittautuikin oikein loistavaksi.

    Valmennuksen jälkeen näytin punaisten poskieni kera lähinnä natistuneelta retiisiltä. Voimat olivat todellakin loppu, mutta kasa hyviä vinkkejä pyöri päässäni taukoamatta. Danan kanssa kaikki olisi mahdollista.
    Väsynyt ratsastaja ja hieno poni valkan jälkeen

    • #6371

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Muista laittaa paino kunnolla jalustimien varaan, niin tasapaino säilyy. Voit vaikka vähän työntää varpaita sivuille, jos se helpottaa. Sinulla on yritteliäs ja ihana poni alla, joka hyppää ihan hyvällä tekniikalla. Se ei tarvitse suurempia apuja sinulta esteen yli päästäkseen, joten voit hyvin keskittyä omaan istuntaasi. Katseen osasit kääntää hyvin ja kädelläkin myödätä, vielä kun saat jalkoihin vähän enemmän joustavuutta ja tukea niin hyvä tulee!

      (Kommentti tarinasta: ältsin söpö kuva ja kiva tarina! käytit tosi mielekkäitä sanavalintoja, niinkuin vaikka tuo lopun natistunut retiisi!! 😀 tässä oli kaikki hyvin kohdallaan, ja ratsastuskin tuntui aidolta. jään mielenkiinnolla seuraamaan miten Inarin ja Danan seuraavat kisat menevät!)

  • #6344

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard, 100cm
    Reita – Sand Pond
    Tämä valmennus ei voi olla niin kauhea, eihän? Vakuuttelin sitä itselleni jo satuloidessani Pondia, jonka olin sitonut trailerin kylkeen. Ensinnäkin, tämä pidettäisiin ulkona. Vaikka ulkona oli ties mitä epävarmuustekijöitä, olihan ulkoilmassa ratsastaminen nyt ihan toista kuin pölyisissä maneeseissa, olivat ne kuinka hienoja tahansa. Toisekseen, olin todennut, ettei tämä Dineo Badillo edes katsonut minua viistoon saati sitten kurtistanut kulmiaan, kun epäonnistuin. Ja minä epäonnistuin usein. Hän hymyili aina, mutta ei sillä tavalla rasittavasti niin kuin meidän tallin Buathong. Ennemminkin samalla tavalla äidillisesti kuin opettajat yläasteella niille oppilaille, joilla oli edes jonkin verran käytöstapoja. Kaiken lisäksi, viimeiseksi mutta ei vähimmäiseksi, minun Mayani, silmäteräni, oma hevoseni, oli suostunut syömään taas aamulla. Mitään ei ollut jäänyt kuppiin. Heinätkin se oli syönyt yön aikana. Olin ylpeä siitä.

    Mutta Pondiin piti keskittyä. Yritin olla ajattelematta sitä, että minun ja Mayan yhteinen aika taisi olla päättymässä. Sen sijaan ajattelin tietoisesti sitä, että niin oli minun ja Pondinkin, ja minä tuhlasin sitä. Pond oli minulla kilpailemista varten vain tämän kevään. Nousin sen selkään ja ohjasin kentälle.

    Laukka nousi hienosti. Nyt keskittyisin ainoastaan Pondiin. Olin joskus aikaisemminkin ratsastanut tähdenmuotoisesti asetellut esteet May… Yhdellä toisella hevosella. Se oli minulle vaikea tehtävä, ja erityisen vaikea se oli Pondin kanssa. Sen jalat tuntuivat olevan aina väärissä paikoissa, vaikka kuinka yritin lyhentää sen askelta.

    Ensimmäinen este. Eläinlääkärin mielestä Maya olisi armeliaampaa lopettaa.

    Toinen este. Ponnistimme hieman liian läheltä taas kerran, kun en saanut askelia lyhennettyä. Miksi tämä oli niin vaikeaa minulle? Pond ei silti edes hipaissut estettä. Se on taitavampi kuin minä. Ensi kerralla puolipidätteet puolta askelta aiemmin. Hevonen hereille, Reita!

    Kolmas este. Halusin pitää Mayan niin kovasti. Olin seitsemäntoista, kun aloitin sen hoitajana. Se taisi olla vuoden 2010 puolella? Maya asui silloin Mêl Serenissä.

    Neljäs este. Yritin hakea parempaa ohjastuntumaa. Pond kuunteli aivan selvästi, mutta sillä ei tainnut olla aavistustakaan, että sen pitäisi mennä rauhallisemmin ja tarkemmin. Yritin pysyä tässä todellisuudessa haavemaailman sijaan. Hengitin kerran kunnolla sisään. Sain askelta lyhennettyä tarpeeksi.

    Viides este. Kuinkakohan paljon Mayaan sattui? Halusiko se jo mennä?

    Kuudes este. Sehän meni hyvin — ainakin teknisesti. Pond piti hyppäämisestä ja rentoutui. Sitä ei haitannut, että minä olin kaikkea muuta kuin rento. Ei meidän välillämme mitään tunnesidettä ollut. Mitäpä se minusta ja mitäpä minä siitä?

    Seitsemäs este. Ei kai minun Mayani olisi ikinä halunnut minua jättää, oli kuinka kipeä tahansa? Kyllähän se halusi jäädä.

    Kahdeksas este. Ai vitsit, etukavio kolahti puomiin. Askel oli päässyt taas pitkäksi. Miksi minun oli niin vaikea keskittyä?

    Yhdeksäs este. Miten minä muka pärjäisin ilman Mayaa, joka oli ollut olemassa koko aikuisikäni?

    Kymmenes este. Lähestyminen meni itse asiassa hyvin. Tunsin miten aloin itse väsyä. Kotona olisin nyt ohjannut hevosen voltille saadakseni hengähdystauon. Kaikkien katsellessa en kyllä kehdannut. Pond sen sijaan ei näyttänyt minkään sortin väsymyksen merkkejä. Sen korvat sojottivat eteenpäin ja se olisi halunnut sännätä. Pidättelin sitä aika onnistuneesti, joskin varmasti aika ruman näköisesti. No, mitä pienistä?

    Yhdestoista este. Minun pitäisi pyytää joku ampumaan minun Mayani. Miten uskaltaisin pitää siitä kiinni ja katsella sitä silmiin, kun sen elämän päättyminen oli minusta kiinni?

    Kahdestoista este. Pond olisi voinut hypätä vielä vaikka toisen kierroksen. Minä olisin jättänyt hyppäämisen siihen, jos emme olisi jääneet tähtimuodostelman sisäpuolelle. Tajusin, etten ollut ollenkaan siinä mielentilassa, että tästä olisi edes etäisesti hyötyä kisoja ajatellen. Tuskin muistaisin kommentteja. Pitäisiköhän pyytää ne vaikka saneltuna tai kirjoitettuna?

    Viimeinen este. Nyt pitäisi olla iso poika ja soittaa hirvimiehille.

    • #6345

      Reita
      • Postauksia:
      • Maitovarsa

      Huoh, unohdin laittaa perään että tässä on 550 sanaa

    • #6372

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Paljon parempaa istuntaa ei voisi olla! Hevosesi tuntui nyt olevan aika kova suustaan, ehkä aktiivisempi alkuverryttely pysähdyksillä ja puolipidätteillä auttaisi tähän? Siitä huolimatta, että pidätteet ei enää esteillä menneet täysin läpi, se hyppäsi hyvin! Ja pysyit itse mukana, pidin etenkin siitä miten hyvin joustit jaloillasi vaikka lähestyminen saattoikin tulla vähän huonoon kohtaan.

      (Kommentti tarinasta: jee jee jee, lisää Reitaa ja Pondia! tai ehkä enemmän Reitaa ja Mayaa Pondilla maustettuna. eniten mua näissä valkkakuittauksissa onkin tämä Maya alkanut kiinnostamaan, kun se kulkee niin paljon mukana ja on selvästi Reitalle tärkeä. kiinnosti ihan niin paljon, että etsin sen sivut käsiini ja luin nekin läpi 😀
      erityismaininnan tästä haluankin noiden esteiden ylittämiseen halaunkin antaa. eläimestä luopuminen ei ole ikinä helppoa, siinä käy sata ja yksi tunnetilaa läpi, ja sitten käy ne läpi vielä uudelleen. tuo epävarmuus sen suhteen, että kärsiikö eläin, on raastavaa. toit sen niin hyvin esille. ja huh, mikä lopetus!!)

  • #6346

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 151
    • Perus pullaponi

    Tie tähtiin estevalmennus 10.4.2019

    Työnsin kypärän päähäni ja lähdin sitten taluttamaan Mollya kohti kenttää. Tänään hypättäisiin kentällä ensimmäistä kertaa tänävuonna. Sitten vain toivotaan, että Molly ei saisi sen ihmeellisempiä sätkyjä tämän valmennuksen aikana.
    Ponnahdin tamman selkään ja ohjasin sen sitten uralle. Aloitimme melko pian alkuverryttelyn, jossa lähinnä vain lämmuttelimme itsenäisesti ja pompimme kentän päädyssä olevaa pystyä. Itse päätin lämmitellä Mollyn oikein huolella, ennen hyppyjä. Pystyn kerkesimme tulla muutaman kerran melko onnistuneesti, kunnes aloitimme oikeiden tehtävien teon. Kentälle oltiin koottu suuri määrä esteitä, ja tehtävä vaikutti aluksi helpolta, mutta sitten kun toteat, ettei sun alla mitään estehevosta ole, vaan kömpelö Pohjoisruotsin hevonen, tajuat että kaikki esteet tulee sortumaan. Tai no loppujen lopuks ne ei edes sortuneet, mutta oli se aikamoista hikitreeniä molemmille. Ja jos tehtävän vain tälläiseksi jättäisi, niin olisihan se aivan liian helppo, joten Dineo oli vielä kehitellyt käynti siirtymisen/pysähdyksen lähtöpisteeseen. Valmennuksen alussa olimme saaneet käyttöömme NoShout kuulokkeet, ja ne olivat kyllä kätevät! Ohjeet kuuli paremmin, ja etenkin esteillä se oli ihan hyvä juttu.

    Valmennuksessa ei ollut kuin yksi tehtävä, eli kyseinen tähtitehtävä. Sen hiomiseen meni yllättävän paljon aikaa, mutta kun tehtävä alkoi pikkuhiljaa luonnistua, aloimme Mollyn kanssa kokeilla, josko saisimme jokaisen esteen väliin vain yhden laukka-askeleen. Aikamoista hevosen tuuppimista se loppujenlopuksi oli, mutta ainakin onnistui edes jollain tasolla. Viimein, kun valmennus alkoi sujua, ja aloimme pikkuhiljaa päästä Mollyn kanssa yhteisymmärrykseen, siitä miten esteet kuuluu hypätä, piti tottakai tuulenpuuskan yllättää. Mollyhan tottakai sitten sitä säikähti ja rynnisti järkyttyneenä kentän toiseen päähän. Ei siinä onneksi pahasti käynyt. Mollyn selässä pysyy helposti, sillä eihän juokseva lihapulla nyt kovin nopeasti laukkaa. Itse lensin kaulalle, mutta ainakaan en tippunut, jos jotain positiivista asiasta pitää mainita. No ainakin opin, että korvahuppu Mollylle ei olisi pahitteeksi.

    Pienen tuulenpuuska episodin jälkeen valmennus jatkui normaalisti. Hyppelimme jokainen vuorollaan vielä pariin otteeseen tehtävää ja aloimme sitten pikkuhiljaa siirtyä loppuverryttelyihin. Loppuverryttelyssä tulin kentän päädyssä olevan esteen oarisen kertaa ja otin muutaman laukkapätkän. Muuten lähinnä ravasin kevyessä ravissa puolipitkin ohjin ja aina välillä käänsin tammaa voltille.

    (322 sanaa)

    • #6373

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Aaai kun oli hauska nähdä miten teillä alkoi itsevarmuus kertyä mitä enemmän hyppäsitte! On se Molly vaan hauska kaveri, ja sinä pärjäät sen kanssa kyllä hienosti! Teillä löytyi hyvä tahti aika pian alussa, vaikka Molly olikin vähän tahmea. Hienosti jaksat aina pyytää sitä eteen, kun se sitä tarvitsee. Vielä jos itse vähän enemmän myötäät kädellä hypyissä niin hyvä tulee, nyt se unohtui aina sillointällöin, vaikka muuten esteistuntasi on oikein mallikas!

      (Kommentti tarinasta: voi lihapulla Mollya! 😀 mä edelleen vaan ihailen sitä, miten Emily tuntuu aina keksivän Mollyn kanssa uutta ja hauskaa tekemistä, vaikka se onkin tuollainen tasaisen rauhallinen möllykkä. tässä oli paljon hauskoja kohtia ja silti etenevää kerrontaa ihan valmennuksen tiimoilta, eli oikein hyvä pätkä! ja kuvankin vielä jaksoit tehdä, ai että!<3)

  • #6348

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 46
    • Koulutuksen tarpeessa

    Elina Honkisuo – Celle
    80cm / medium

  • #6349

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 46
    • Koulutuksen tarpeessa

    Elina ja Celle, medium

    Neljäs osakilpailu lähestyi koko ajan kuin pikajuna. Olin hermona. Viime kisat olivat menneet super hyvin, mutta nyt olisi viimeisen näytön aika. Verkkasin Celleä rennosti eteen alas vaikka en itse ollut millään tasolla rento. Miten minua edes jännitti näin paljon? Viime kerralla minun jännittyineisyys asenteisiin nähden olin jännittänyt vähän. Eihän kisa ollut edes vielä?

    Dineo tutkaili meitä katseellaan läpi ennen kuin käski siirtyä käyntiin. Olin saanut Cellen hyvin kuulolle ja omaa stressitasoa pari milliä alaspäin.
    ”Aloitetaan tehtävä. Veronica voi aloittaa”
    Tutkailin paria ja he liisivät este esteen perään kuin unelma, vaikka tehtävä näytti hankalalta. Yhtä nopeasti kuin kisatkin lähestyivät, niin lähestyi myös minun vuoroni. Silmän räpäyksessä Dineo kailottikin jo korva nappiin nimeni. Ohjasin Cellen kentän päätyyn ja nostin laukan. Laukka lähti pyörimään melko hyvin. Pientä haparointia alkuun. Yksi…kaksi…kolme…neljä…hyppy… laskin mielessäni. Ensimmäinen este sujui hyvin. Samoin myös heti perään tuleva toinen este. Takajalka kolahti puomiin aavistuksen minun ostettua esteen päällä pidäte. Puomi jäi kuitenkin kuin ihmeen kaupalla keikkumaan tolpille. Ajatukseni jäi kolahtaneeseen puomiin ja seuraava este tuli hyvinkin nopeasti. Cellen jäädessä odottamaan apujani lähti hyppy hyvinkin pohjasta. Kuin ihmeen kaupalla ylitimme senkin. Celle korjasikin seuraavan esteen minun vain matkustellessa ruunan selässä. Seuraava kaarre sujui moitteettomasti. Enää kolme sakaraa. Kaksi… ja viimeinen. Minun lähestyessäni viimeisiä esteitä tuulenpuuska tarttui oksaan katkaisten sen kentän viereisestä puusta. Sekunnit muuttuivat minuuteiksi minun lähtiessä hyppyyn Celle ottikin äkkipysähdyksen säikähdyksissään hypähtäen siitä sivuun. Itse tarrautuen tiukasti harjaan roikuin melkein sen kaulalla. Tämän olisinkin ehkä sinnitellyt, mutta Celle lähti vielä kiitolaukkaan kohti kentän kauimmaista kulmaa. Vaikka olinkin hyvä apinoimaan hevosen selässä niin taitoni ei silti riittänyt ihan tälläiseen. Milli milliltä ja sentti sentiltä valuin kohti maata. Kehoni irrotessa hevosesta tuntui ilmalento minuuteilta ennen kuin mätkähdin kylki edellä hiekkaan. Kuinka no-lo-a. Kaikkien edessä. Minun mätkähdettyä maahan Dineo kipitti Cellen luo joka oli ihmetyksissään jäänyt minun viereeni. 299
    ”Eihän vain sattunut?” Dineo kysyi tullessani luokseni. Olin näkevinäni naisen kasvoilta pienen huolestuneen ilmeen.
    ”Ei tässä mitään”, sanoi noustuessani ylös pudistelemaan hiekkaa vaatteistani.

    Alta aikayksikön olinkin jo taas ylittämässä ensimmäistä estettä. Vaikka olin itse hyvin jännittynyt ja varautunut, Celle hoiti hyvin tehtävän. Pääsimme puhtaasti tehtävän loppuun ja pääsimme takaisin muiden joukkoon. Kyynerpäätäni poltteli epämukavasti, mutta en antanut sen häiritä. Ratsastajana kyllä kestäisin pienet kolhut. Katselin muoden suorituksia ja automaattisesti vertasin itseäni kilpakumppaneihin. Huulta purren minua harmitti oma ratsastus. Kaikki muut olivat meitä ainakin sata kertaa paremmin. Eihän me voitaisi mitenkään pärjätä koko kisassa. Saataisiinkohan me edes puhdasta rataa? Mitä jos tippuisin ja Celle karkaisi? Ajatukset pyöri kuin hyrrä päässäni jättämättä minua hetkeksikään rauhaan.

    Sanat: 441

    • #6374

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Onneksi sinä olet noin reipas ettei tippuminen haittaa! Olit aika jännittyneen oloinen alkuun, ja tippumisen jälkeen sitten varsinkin. Teillä oli jo yhdessä välissä tosi hyvä pätkä. Muistat vaan hengittää syvään ja laskea ne hartiat, niin se on jo hyvä alku. Nyt jäit tukeutumaan ohjaan ehkä vähän liikaa ja puristamaan satulaa. Kyllä teillä hyvin sujuu, kun vaan luotat itseesi ja hevoseesi!

      (Kommentti tarinasta: oi vitsi, ihan varmasti Dinillä oli huolestunut ilme kun Elina meni tippumaan! onneksi ei käynyt pahemmin, eikä kukaan muistanut huutaa kakkua. 😀 ja ihan parasta, miten käytit tuota tuulenpuuska kohtausta! Cellen kohdalla varsinkin voin kuvitella juuri tuollaisen reaktion.)

  • #6362

    Dineo
    Valvoja
    • Postauksia: 86
    • Koulutuksen tarpeessa

    Jesse & Heljän Hurmos

    Dineo oli koonnut kentälle erikoisen kasan esteitä. Hurmosta ei tuntunut ihmetyttävän sen enempää kuin yleensäkään, mutta mä sain aikani tuijottaa ennenkun tajusin, mitä siinä haettiin. Mun olo ei oikeestaa ollu yhtään sen innostuneempi koko valmennuksesta kuin aikasemminkaa, mutta tiesin että esteitä meidän pitäisi treenaa. Pidätin Hurmosta ohjilla kun edessä oleva hevonen alkoi tulla liian lähelle ja käänsin sen voltille. Tajusin samalla lähteä työskentelemään sen kanssa alkulämmittelyjä, ettei se jäisi taas ihan kokonaa. Eihän ne valmennukset mitään ilmasia kuitenkaa oo, niin pitäisi se ottaa kaikki mahdollinen ilo ja oppi niistä irti vaikkei oikein jaksaiskaan.

    Annoin Hurmulle pohkeita laukkaa pyytäessäni, joka nousi innokkaasti. Sain heti himmailla ettei ori olisi lähtenyt kaahottamaan. Parin pääty-ympyrän jälkeen tempo alkoi olemaan aika hyvä, kun muistin pitää ulko-ohjalla ja aktivoida sisäpohkeella. Ääneen sain kuitenkin muistuttaa oria pysymään rauhallisena kääntäessäni sen lämmittelyestettä kohti. Hurmos viskaisi päätään ja yritti lähteä viemään, mutta osasin sitä odottaa ja käänsin samantien uudelle ympyrälle. Mun pitäis sen kanssa oppia, etten turhautuisi missään vaiheessa. Alkutunnista mä vielä jaksan säätää sen kanssa, mut loppua kohden alkaa turhauttaa ja väsyttää ja välillä oikee vituttaakin. Sit mistään ei tuu mitään. Laskin mielessäni laukka askeleet esteelle ja nousin jalustimien varaan. Hurmos hyppäsi kevyesti metrin pystyn yli, mutta laskeutuminen oli aika raskas edestä. Sain ohjalla auttaa sen vetämään pään ylös, jonka jälkeen himmasin raviin.

    Dineo alkoi käymään läpi sen valmennuksen tehtävää. Se este rykelmä pitäisi hypätä tavallaan ympyrän muodossa, joka laittaisi sekä ratsastajan että ratsun koville. Jos mä olisin vasta tullu Hallavaan niin en takuulla olis sitä jaksanu kunnialla oman kuntoni puolesta, mut nyt viimeistään tän aktiivisen valmentautumisen takia olin ihan jees kunnossa. Oikeestaan silloin RKM:n jälkeen mun kunto oli kohonnu ja pysynykkin sellasena.

    Nostin Hurmoksen kanssa laukan tehtävänannon jälkeen. Siirsin painoa enemmän jalustimien varaan, mutten noussut ihan täysin kevyeeseen istuntaan. Siitähän Hurmos meinaan innostuisi. Käänsin sen ensimmäiselle esteelle, joka oli metrin. Seuraava olisi ysikyt senttinen. Ensimmäinen este ylittyi aika vahvasti, ja esteiden väliin tuli yksi laukka askel. Toinenkin este ylittyi, mutta olin ite myöhässä kääntämisen kanssa. Kolmannesta esteestä me mentiin ohi täydellä vauhdilla ja kun yritin hidastaa Hurmos päätti pukittaa protestiksi. Onneksi sen pukitteluun olin sentää jo oppinu, eikä ne yleensä enää saanu mua menettään tasapainooni ihan hirveesti.
    ”Aijai, ei se mitään! Tulkaa uudelleen samantien, nyt muista vaan katsoa mihin ootte menossa.” Dineon ääni kantoi vähän kauempaa. Nainen katsoi meitä pää kevyesti kallellaan ja leveästi hymyillen.

    Uudelleen lähtiessäni yrittämään otin puolipidätteitä ihan jatkuvasti ja muistin katsoa tarkasti sinne, mihin me mennään. Laskin laukka askeleet mielessäni ja myötäsin reilusti esteellä. Lähestyminen kolmannelle esteelle oli edelleen aika epämääräinen, mutta sentään päästiin yli. Sit Hurmos alkoikin tajuta jutun juonta. Yhtäkkiä me oltiin hypätty estesarja loppuun saakka ilman suurempia ongelmia, oikeastaan se oli mennyt aika mallikkaasti. Hurmos pärskähteli äänekkäästi kun siirsin sen raviin samassa kohtaa, mistä koko tehtävä alkoikin. Annoin sille pidempää ohjaa ja taputin orin kaulaa. Se venytti päätään alaspäin syvään huokaisten. Ehkä sellaset haastavammat esteet sopii sille, kun sekin joutuu keskittymään vähän enemmän jalkoihinsa. Käänsin katseeni seuraamaan Reitan ja Pondin rataa antaessani Hurmun kävellä uralla.

    496 sanaa

  • #6363

    Avaminea
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Ava – Sysivalkee (easy)

    Ei ollut mitään parempaa tunnetta, kuin se, että me oltiin rakingin ensimmäisinä Sepon kanssa esteillä ja toisina koulussa. Tietenkin me oltaisiin voitu olla ekoja myös koulussa, mutta en murehtinut siitä juurikaan. Vain Santtu oli meidän edellä koulupuolella, en silti jotenkin osannut olla vihainen pojalle asiasta. Se oli todistanut, ettei kilpaillut pahansuopasti tarkoituksella meidän edelle. Se oli selvästi päässyt sinne vähän vahingossa, teki se ainakin hyvää sen itsetunnolle.

    Itsetunnosta puheenollen, mä olin taasl löytänyt omani.

    Letitin Sepon tuuheaa harjaa Hallavan pihalla, meidän trailerin vieressä. Meitä oli vain mä, Santtu ja Janna osallistumassa valmennukseen. Jannan valmennus alkaisi vasta myöhemmin, niin Sessa sai jäädä vielä traileriin odottelemaan.
    ”Onkohan täällä kanttiinia ollenkaan, mulla on vähän nälkä”, mietin ääneen. Janna tuhahti.
    ”Tuskin.”
    ”Montako teitä oli teidän ryhmässä?”
    ”Kolme vaan. Reita ja Jesse, muita ei varmaan kiinnosta valmentautuminen”, Janna vastasi nojaillen trailerin seinään tylsistyneen näköisenä.
    ”Aa, no ainakin saatte parempaa valmennusta. Meitä on viisi. Olisin kyllä mielummin ratsastanut maneesissa. Siellä ei ainakaan tuule”, vastasin huokaisten syvään. Softshell oli juuri ja juuri riittävän lämmin, mutta piti myös ottaa huomioon ratsastamisessa tuleva lämpö.

    ”Näitkö jo miten siellä on esteet kentällä?” Janna kysyi nyökäten kentän suuntaan.
    ”En, miten?”
    ”Tähtimuodostelmassa. Ei parane päästää valumaan ulos.”
    ”No kiva. Tulee tosi kiva tunti Sepolla. Toivottavasti se älyää pysyä kuulolla.”
    ”Ratsastat sen tietysti kuulolle. Kyllä se osaa”, Janna totesi tuijottaen mua itsestäänselvä ilme kasvoillaan.
    ”Osaa osaa, mutta ei aina viitsi. Jos keksii jotain muuta ajanvietettä”, vastasin virnistäen ja heitin kädessäni olleen pehmeän luonnoharjan takaisin hoitokassiin.

    Seppo sai selkäänsä estesatulan ja päähänsä meksikolaiset. Nousin kevyesti ponnistaen ponin selkään ja lähdin harvinaisen hiljaa olleen Santun perässä kenttää kohden.
    ”Sun satula on vinossa”, kommentoin pojalle, joka vilkaisi minua, satulaansa ja sitten poniaan. Poika nojasi oikealle jalustimelle, jolloin satula suoristui.
    ”Kannattaa varmaan kiristää vyötä vielä. Ettei käy vahinkoa”, muistutin ja ratsastin pysähtyneen ponin ohitse virnistäen. Santtu kurotteli satulan siiven alle ja kiristi vyötä.
    Saisi kiitellä mua, ettei sen tunti kulunut väärällä puolella ponin mahaa. Se olisi kyllä ehkä pitänyt saada kameralle.

    Dineon tehtävänanto oli kamalan monimutkainen ja yritin pysyä sen perässä, kun meille yritettiin vääntää rautalangasta tehtävää. Dineon silmät pysähtyivät minuun ja kuulin kuulokkeen kautta, että me saatiin mennä ensimmäisenä.
    Nostin Sepolla laukan ja lähdin ratsastamaan sitä kohti tähtimuodostelmaa. Ponin pää nousi ylös ja samalla nousin myös minä. Kevyessä istunnassa vaikealta näyttänyt tehtävä tuntuikin kovin helpolta. Seppo tähtäsi keskelle ja annoin sen toimia kuten parhaaksi näki, ruuna tuntui keskittyvän todella tarkasti puomeihin.

    Taputin mustaa piekkaria kaulalle ja seurasin miten Santtu lähti suorittamaan samaa tehtävää Fifillä.

    408 sanaa

    • #6375

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Onpa kiva nähdä, että tiellä hommat on alkaneet sujumaan sitten viime näkemän! Erittäin mallikasta ratsastusta, ratsusi tuntui olevan hyvin hereillä ja tiesit tasan tarkkaan, mitä siltä haluat. Tälläisellä määrätietoisella asenteella jos jatkat, niin pääsette varmasti pitkälle!

      (Kommentti tarinasta: mua ilahduttaa taas lukea, mite Ava on saanut itseluottamustaan takaisin! 😀 onneksi mulla on Santtu jonka kautta tuoda tää ilo esille. näissä sun valkuissa on mukavasti aina dialogia, niin ettei lukija pääse kyllästymään. pystyy samalla vähän miettimään, mitä siinä ympärillä tapahtuu ja ketä siellä kulkee pelkän ratsastuksenkin sijaan. ja vitsi, miten Avamaista toi ”Saisi kiitellä mua, ettei sen tunti kulunut väärällä puolella ponin mahaa. Se olisi kyllä ehkä pitänyt saada kameralle.”!! :D)

  • #6364

    Dineo
    Valvoja
    • Postauksia: 86
    • Koulutuksen tarpeessa

    Santtu & Fifill frá Kievari

    Meillä Fifin kanssa on mennyt kisoissa niin hyvin, etten vieläkään voi oikein uskoa. Olisipa sillä kotona oma karsina, niin voisi ripustaa kisoista saadut ruusukkeet sen oveen. Nyt ne saivat olla koristamassa varustekaapin ovea. Joka kerta ne nähdessäni mulle tulee niin hyvä mieli, että alkaa väkisin hymyilyttää. Vaikea uskoa, että Fifi on ollut mulla vasta kolme kuukautta. Tuntuu kuin mä olisin tuntenut sen mun koko ikäni!

    Meidän alkutaival onkin mennyt aika vauhdilla. Ensin me käytiin maastossa kävelemässä ja opettelemassa, miten toimia yhdessä. Sitten Fifi sai opetella olemaan Kaapon kanssa, vaikka ei se paljoa opettelua vaatinut. Fifi oli jo ennestään tuttu koirien kanssa, ja Kaapo hevosten. Ne tulivat juttuun heti tosi hyvin. Sitten yhtäkkiä meidät kiskaistiinkin mukaan tähän Tie Tähtiin mittelöön, josta mä en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Se kuulosti tosi pelottavalta ja isolta asialta, ja muistan vieläkin miten vapisin jännityksestä ensimmäisissä valmennuksissa. Nyt se ei enää tunnu niin pahalta. Jännitys on helpottanut ja vaihtunut innostuksesta melkein arkeen, niin monta valmennusta meillä on takana. Ja mä olen oppinut ihan hirveän paljon ja opin kokoajan lisää.

    Olin kai ollut niin ajatuksissani, etten edes tajunnut nousseeni Fifin selkään. Siellä mä kuitenkin olin ja vasta Avan ääni sai mut havahtumaan.
    “Sun satula on vinossa”, tyttö kommentoi. Hämmentyneenä vilkaisin alaspäin, ja tajusin satulan todella olevan enemmän toiselle kyljelle kallistunut. Nojasin enemmän vastakkaiseen jalustimeen ja satula keinahti oikealle paikalleen. Kumarruin kiristämään satulavyötä, jonka huomasin olevan ihan hirvittävän löysällä. Olin ilmeisesti unohtanut kiristää sen ihan kokonaan kun nousin Fifin selkään. Pitäisi ensi kerralla keskittyä enemmän tekemiseen kuin ajattelemiseen.

    Kentällä oleva tähtimuodostelma näytti hirvittävän pelottavalta. Siinä oli todella monta estettä todella lähekkäin. Kiitin onneani että Fifi oli aika pieni, niin ehkä ehtisin kääntää sen tarpeeksi nopeasti tiheille esteille. Seppo ja Ava joutuivat aloittamaan, ja jännittäen jäin seuraamaan vierestä miten heillä menisi. Ava sai sen näyttämään helpolta ja Seppokin näytti varsin tyytyväiseltä itseensä. Oli kiva nähdä, että Ava tuntui löytäneen sisunsa uudelleen.

    Nielaisin ääneti lähtiessäni ratsastamaan tehtävää Fifin kanssa. Ponin korvat kääntyivät höröön kun ensimmäinen este alkoi lähestyä. Nousin jalustimien varaan kevyeeseen istuntaan ja pidätin kevyesti jotta Fifi malttaisi keskittyä jalkoihinsa. Ensimmäinen este ylittyi, ja olin jo valmiina kääntämässä seuraavalle. Väliin tuli kaksi laukka askelta, vaikka sen olisi voinut mennä yhdellä. Kannustin Fifiä kolmannelle eteenpäin, että saisimme siihen nyt oikean määrän askelia. Kaksi taas, ja hyppy. Hyvä!

    Valmennuksen loppua kohti puomeja alkoi tipahdella, ja huomasin olevani ihan hiestä märkä. Kevätaurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja se tuntui hirvittävän kuumalta pitkän talven jäljiltä. Fifikin puuskutti sen kuuloisena, että sekin oli oikeasti joutunut koville.
    “Joo, eiköhän sen ole nyt parempi kävellä. Hyvinhän se teillä menikin! Päästä vaan pitkät ohjat”, Dineo sanoi hymyillen. Nyökkäsin ja annoin ohjien tippua löysiksi Fifin kaulaa taputtaen.

    439 sanaa

  • #6365

    Lily Wilson
    Osallistuja
    • Postauksia: 109
    • Perus pullaponi

    Expert/120cm
    Lily Wilson – Man O’ War

  • #6382

    VeronicaB
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Veronica & Sõdalane, medium
    461 sanaa

    Fiilikset Hallavaan valmennukseen lähdöstä olivat mitä ristiriitaisimmat sitten viikkoihin: ensinäkin oli myönnettävä että estevalmennus ei ollut pahitteeksi, mutta en sitä innokkaana ilmapallonakaan rehellisesti sanottuna odotellut. Sotilaskin oli paikalle saapuessa vaikuttanut aivan liian laiskalta mikä oli sille tyypillistä, mutta tämän kisarupeaman aikana se oli useimmiten esitellyt tuntematonta, vilkasta puoltaan. Sitä ikävöin nyt jo hieman pohdittuani ponia harjatessa kuinka saan sen hyppäämään kaikkien esteiden ylitse.

    Sotilasta varustaessa kerkesin vaihtamaan muutaman sanan Rosan kanssa joka oli menossa vasta viimeiseen ryhmään hyppäämään. Olimme matkustaneet samassa autossa aina Lapista asti Hallavaan, joten olimme kerenneet jutella oikeastaan kaiken maan ja taivaan välillä. Onneksi sain Rosasta usein hyvin seuraa Mintun ja Jullen ohella, joista kumpikaan ei tosin ollut lähtenyt tänne asti valmentautumaan viikonlopun kisoja varten. Talliltamme mukaan oli lähtenyt vain Rosan lisäksi Adelie ja Inari, joilla parhaillaan oli oma valmennus menossa kentällä.
    “Lupaan taputtaa jos muksahdat selästä alas”, Rosa ilkkui tuttavallisesti Sotilaan varustamista seuraten kuin nälkäinen haukka. Hymähdin ja vedin kasvoilleni irvistyksen. Taputtelun olisin osannut uskoakin tapahtuvaksi.
    “Olen parissa vuodessa joo oppinut istumaan täällä, lupaan pysyä satulassa kuin liimattu”, vastasin satulavyötä kiristäessäni loppuun.
    “No muista nyt penkistä nousta edes hypyn aikana. Eihän siitä muuten mitään tule.”
    En jaksanut vastailla mulkaisua lukuun ottamatta Rosalle joka oli oikeassa, vaikken kirjaimellisesti puhuttuani ollut tarkoittanut. No, se oli sitä kaverillista isosisko meininkiä.

    Olimme Sotilaan kanssa enempi-vähempi valmiina tulevaan koitokseen. Maneesissa ennätin säikähtämään silmissäni erittäin hankalalta näyttänyttä esteastelmaa verkattuani laiskaakin laiskempaa lihapullaa satulan alla. Sillä samaisella sekunnilla kun esteet näin saatoin vain ajatella tämän jääneen ensimmäiseksi sekä viimeiseksi estevalmennukseksi IKINÄ, jos edes selviäisimme ponin kanssa ehjin nahoin ulos kentältä. Sotilas ei juuri ympäristön ärsykkeitä säpsähtänyt löntystellessään haaveillen menemään minne jalat ikinä kuljettivatkaan. Sentään joku pysyi huolimattomana, ajattelin ohjia nyrkkeihini puristettuani.

    Jo pelkästään verkkahypyillä saatoin puuskahtaa omaa surkeaa ratsastustani väsyneenä vaikka Sotilas aina tavalla tai toisella esteen yli pääsikin ilman että puomeja tuli mukana alas. Itse tehtävä taas oli sellainen että Jumalan pelastusta olisi kaivattu yhdellä jos toisella esteellä: saatoin omata hyvän tarkkuuden ja siistin ratsastuksen, mutta niin useat esteet peräjälkeen olivat suustani kuuluneina way too much. Hampaat irvessä patistelin Sotilasta liikkeelle joka taisi myös olla sitä mieltä että piti koko jänöjussin loikkatehtävää pelkkänä vitsinä. Koko kombosta sai siis irti ainakin jalkojen mukana pudonneita puomeja, Sotilaan silmien muljahtelua ja ratsastajan harmaita hiuksia. Tarkkuus check, tempo taas… niin että mikä tempo?

    Valmennuksen jälkeen kaikesta tappelusta huolimatta Sotilas sai taputukset suoriutumisestaan. Selkeästikään tehtävä ei ollut mikään Strömssöössä hoidettu juttu meille kummallekaan. Juhlimisen aihetta löytyi jo siitä että selvisimme hengissä ja taisimme kumpikin sisäistää kuuluvamme kouluaitojen sisäpuolelle hiomaan pieniä yksityiskohtia nappiin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei kuulunut yleensä päivän agendaan, mutta estevalmennukset saattoivat muuttaa päiviä hurjaakin vauhtia – kirjaimellisesti. Tällä kertaa vauhtia joo ei ollut, mutta vaikeaa juttu oli silti. Sotilas oli kova kuin kivi eikä juuri tuntunut ihmettelevän ohjeita kulkea eteenpäin. Ei yllättänyt. Tuttu ja “turvallinen” poni.

  • #6388

    10531
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy 60 cm
    Anamaria – M.B. Osmi

    Ratsastuskoulu Hallava ehtii käymään meille tutuksi meneillään olevan TT19-kilpailun aikana; olemme käyneet siellä jo kerran aikaisemmin valmentautumassa, tänään olisi luvassa toinen ja heti kymmenen päivän päästä kolmas valmennus. Toukokuussa käytävä finaalikisakin ratsastettaisiin Hallavassa, joten Osmin uskoisi suorittavan hyvin päästessään kisaamaan tutussa ympäristössä. Tänään tamma hirnahti äänekkäästi ja pärski heti perään oikein mieltä osoittavalla tavalla joutuessaan olemaan trailerin perään kiinnitettynä, kun ohi talutettiin montaa niin mielenkiintoista lajitoveria. Se on vähintään pyhäinhäväistys tamman mielestä, ellei muiden hevosten kanssa pääse kaveeraamaan lähietäisyydeltä! Osmi kuopi tuohtuneena maata pöllyttäen, mutta osasi kuitenkin olla siivosti putsatessani kaviot ja kiinnittäessäni suojat jalkoihin.

    Huhtikuinen keskiviikkopäivä oli ihanan lämmin ja pääsimme pitkästä aikaa treenaamaan ulkokentälle! Valmennuksiin se tuo mukavaa vaihtelua, vaikka kotioloissa ei tällä häävää olekaan muuta tarjolla kuin ratsastuskenttä taivasalla. Maneesia olen kovasti toivonut ja ehkä vähän kinunnutkin, mutta Jonna on vaan sanonut, että me ollaan opittu liian hyvälle – kyllä nyt pakkasillakin pitää pystyä ulkona treenaamaan! Oon kuitenkin kuullut vähän huhuja siihen suuntaan, että me ehkä saatettais kuin saatettaiskin saaha halli ratsastuskäyttöön, eli nyt vaan sormet ristiin ja parasta toivomaan.

    Nyt ei kuitenkaan ehditty haaveilla mukavia, vaan kapusin Osmin selkään ja käskin sen liikkeelle. Tai ei sitä olisi edes tarvinnut käskeä, vaan tamma oli jo syöksymässä matkaan ilman erillistä käskyä, ennen kuin stoppasin sen ja käskin odottaa hetken aloillaan. Tamma tuhahti oikein syvään, mutta seisoi aloillaan neljällä jalalla sen hetken, että ehdin säätää jalustimet kohdilleen. Kaarrosta liikkeelle päästyään tamma liimautui samassa ryhmässä olleen mustan suomenhevosruunan perään, johon se on kovasti tykästynyt kilpailusarjan aikana. Käänsin tamman radan poikki toiselle puolelle kenttää, jotta se malttaisi keskittyä muuhunkin kuin edessä ravaavaan hevoseen.

    Keskittymistä tänään tarvittiinkin, sillä valmennuksessa hypättiin kymmenen esteen rataa, jossa esteet oli aseteltu viisisakaraisen tähden muotoon. Rata sisälsi siis nopeita hyppyjä ja vinoja lähestymisiä, eli se ei ollut mikään läpihuutojuttu, vaikka Osmi tuntuikin tänään siltä, että se hyppäisi tuli eteen mitä tahansa. Kaksi ensimmäistä estettä sujui hyvin, kun niille sai tehtyä suoran lähestymisen. Kolmaskin meni vielä kelvosti, mutta neljännelle joutui jo tekemään töitä tamman mutkitellessa kuin viimeistä päivää, sillä se oli päättänyt olla vahvasti sitä mieltä, ettei estettä pysty hyppäämään vinosta kulmasta. Puolivälissä rataa pari vuoroaan odottavaa hevosta säpsähtivät äkillistä puissa suhisevaa tuulenpuuskaa ja ottivat jalat allensa. Osmi otti kierroksia muiden hötkyilystä ja se hypähti pystyyn, ennen kuin ehti edes miettiä, oliko siihen mitään tarvetta. Ei tainnut olla, sillä tamma laskeutui siististi takaisin neljälle jalalle ja jatkoi matkaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pystyynnousu yhdistettynä sitä seuranneeseen tamman oma-aloitteeseen hyppyyn horjuttivat tasapainoani, mutta sain kiskottua itseni kuin ihmeen kaupalla takaisin satulaan tamman jouhiin tarttumalla. Eka yritys ei mennyt niin kuin strömsössä, mutta seuraavalla kerralla antaisimme parastamme.

    (429 sanaa)

  • #6428

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 907
    • Lauman johtaja

    Pisteitä jaettu:

    Nio 2ep, 1kisapiste
    Emily 2ep, 1kisapiste
    Elina 2ep, 1kisapiste
    Jesse 2ep, 1kisapiste

Aiheeseen ‘Tie Tähtiin estevalmennus 10.4.’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.

Siirry työkalupalkkiin