Tie Tähtiin estevalmennus 22.2.

Foorumit Ratsastustunnit Tie Tähtiin estevalmennus 22.2.

Tämä aihe sisältää 40 vastaukset, 13 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 6 kuukautta, 4 viikkoa sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4862

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    22. helmikuuta 2019 järjestetään Hallavassa Tie Tähtiin estevalmennus. Valmennuksessa valmistaudutaan ensimmäisiä osakilpailuja varten, ja tekemällä tuotoksen saat lisäarpoja tähän ensimmäiseen osakilpailuun. Tuotoksista saa lisäapojen lisäksi myös rankingpisteitä jotka vaikuttavat kokonaiskilpailujen tulokseen.

    Voit tehdä yhden tarinan ja/tai kuvan tuotokseksi. Yli 200 sanan tarinasta saa 1 lisäarvan, yli 400 sanan tarinasta 2 lisäarpaa, kuvasta 1 lisäarvan. Tuotokset tulee tehdä 22.2. klo 24 mennessä.

    Hallavalaisten ei tarvitse erikseen ilmoittautua, ulkopuoliset otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä siten että kuhunkin valmennukseen mahtuu yhteensä viisi ratsukkoa.

    Valmennusten tehtävät
    Itsenäinen verryttely kaikissa askellajeissa.
    Aloitetaan tulemalla easy-medium valmennuksissa ravissa ja hard-expert valmennuksissa laukassa lävistäjälle jolle on pystytetty kaksi ristikkoa. Ristikoiden väliin tehdään pysähdys ja jatketaan samassa askellajissa kuin lävistäjälle tultaessa. Päädyssä siirretään raviin ja ravataan kaarevalla uralla olevat ravipuomit joita on hieman korotettu. Läviställä suunnanmuutos siten että ravissa tulevat väistävät hyppääviä ratsukoita.
    Seuraavaksi esteet nostetaan pystyiksi ja jälkimmäisestä tehdään sarjaeste jonka toinen osa on okseri. Korkeudet pysyvät edelleen maltillisina. Ravipuomien tilalle tulee vino ristikko, samoin toiselle lävistäjälle. Tehtävä tullaan kokonaan laukassa, huolehtien hyvästä temmosta ja siitä että laukat vaihtuvat kaarteiden mukaisiksi. Lävistäjän päässä olevan ristikon jälkeen pysäytetään hevonen. Seisotaan paikallaan 4s ja jatketaan sitten laukassa viimeiselle ristikolle, joka hypätään nyt toisesta suunnasta.
    Lopuksi ratsastetaan lyhyttä rataa valmennusten maksimikorkeudessa.

    klo 16 60cm, taitotaso easy
    Lotta – Milk’s Favorite Cookie 3 lisäarpaa
    Juuli – Priton Valera 3 lisäarpaa
    Peppi – Piccolo Boy 3 lisäarpaa
    Ava – Sysivalkee 2 lisäarpaa
    Essi – Fantastico 3 lisäarpaa

    klo 17 80cm, taitotaso medium
    Emily – Molly 3 lisäarpaa
    Elina – Celeus Elegans FEI 2 lisäarpaa
    Nio – Flying Fonzie
    Tinka – Helada Blanca
    Mira – Lalaland Becky

    klo 18 80cm, taitotaso medium
    Nancy – Loki
    Miro – JB Salt Flats 3 lisäarpaa
    Kassu – Symphonic Melody 2 lisäarpaa
    Adelina – Leafocean Zei 2 lisäarpaa
    Selina – Solidago Thalia 2 lisäarpaa

    klo 19 100cm, taitotaso hard
    Jesse – Heljän Hurmos 3 lisäarpaa
    Reita – Sand Pond 2 lisäarpaa
    Ella – Aberash Empire 2 lisäarpaa
    Alisa Vainio – Chico’s Chico

    klo 20 120cm, taitotaso expert
    Naava – Mapelpath’s Triangle 2 lisäarpaa
    Alana – O’Dear
    Lily – Man O’War 2 lisäarpaa
    Sebastian – Mondbark Juniper 2 lisäarpaa
    Rosa – Étoile Filante 1 lisäarpa

    klo 21 120cm, taitotaso expert
    Salma – Bonnie KN 2 lisäarpaa
    Mirkku – Vegas Showgirl 2 lisäarpaa
    Meiju – Aberash Empire 2 lisäarpaa
    Lydia – Kheops 2 lisäarpaa
    Marcus – Tadeo v.d. Zelos 2 lisäarpaa

  • #4863

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 16 60cm, taitotaso easy
    Ava – Sysivalkee

  • #4864

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 19 100cm, taitotaso hard
    Reita – Sand Pond

  • #4865

    Adelina
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Adelina & Leafocean Zei taso Medium (ei väliä kummalle tunnille)

  • #4866

    Sebastian Laurent
    Osallistuja
    • Postauksia: 10
    • Maitovarsa

    klo 20 120cm, taitotaso expert
    Sebastian – Mondbark Juniper

  • #4867

    Essi Metsämäki
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 16 60cm, taitotaso easy
    Essi –

    BBCode you used is not allowed.

    , Sateentalli

    • #4868

      Essi Metsämäki
      • Postauksia:
      • Maitovarsa

      Klo 16 60cm, taitotaso easy
      Essi – Fantastico, Sateentalli

      Tein uidestaan, kun toi edellisen linkki ei toiminu🤔

  • #4869

    Rosa
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 20 120cm, taitotaso expert
    Rosa – Étoile Filante

  • #4870

    Mira Haklind
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 17 80cm, taitotaso medium
    Mira – Lalaland Becky

  • #4871

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    120 cm
    Salma – Bonnie KN

  • #4873

    Mirkku
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    120cm
    Mirkku – Vegas Showgirl

  • #4874

    Meiju K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    100cm
    Ella – Aberash Empire

    120cm
    Meiju – Aberash Empire

  • #4875

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    80cm
    Selina Valentín – Solidago Thalia

  • #4876

    Lydia
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 21 120cm, taitotaso expert
    Lydia – Kheops

  • #4880

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 21 120 cm
    Salma – Bonnie

    Lähdimme jo toista kertaa viikon sisään Hallavaan valmentautumaan. Viime aikoina oli pitänyt kiirettä: ensin Hallavan kouluvalmennus ja heti seuraavana päivänä estekisat Auburnin Winter Fairissa, pari päivää palauttelua ja tänään seuraavaa Tie Tähtiin -valmennusta. Ylihuomenna olisi jo ensimmäinen osakilpailu – ja siitä kolmen päivän päästä matkustaisimme kisaamaan Pohjois-Walesiin.

    Huomasi, että kevät oli täällä.

    120 sentin valmennusryhmä oli ollut niin suosittu, että emme aluksi meinanneet edes mahtua mukaan. Onneksi Aleksi oli avannut ilmoittautumisen toisellekin ryhmälle – mikä tosin tarkoitti, että pääsimme ratsastamaan vasta yhdeksältä. Kuten viime viikollakin, katselin hetken edellistä ryhmää (jossa oli monta tuttua ratsukkoa viime viikolta) ennen kuin purin Bonnien autosta ja otin sen kanssa reippaan lämmittelyn lähimaastoissa. Ilta oli keväinen, jo hämärtynyt mutta kuulas.

    Palatessamme maneesiin vähän ennen yhdeksää, oli kolme muuta ratsukkoa jo kokoontunut sinne lämmittelemään. Vilkaisin heitä uteliaana. Nuori kirjava tamma, jonka vatsa oli läikikäs kuin kermaan tipahtaneella kissalla, ravasi kaula kaarella pääty-ympyrällä. Rauhallisen näköinen puoliverinen seisoi vielä keskihalkaisijalla ja käänsi kauniin päänsä meitä kohti, kun ratsastin Bonniella sisään. Kolmas hevonen näytti tutulta – sekin oli kirjava ja vilkkaannäköinen, kuin kaksivärinen sähikäinen.

    Äkkiä mieleeni välähti, missä olin nähnyt sen aiemmin. Tuo oli se viime vuoden Tie Tähtiin -hevonen, joka oli voittanut meidät kahdessa osakilpailussa! En saanut päähäni hevosen nimeä, enkä muistanut oliko ratsastaja sama, mutta olin yhtäkkiä aivan varma – nuo eläväiset korvat, tuon veikeästi heilahtelevan hännän olin nähnyt ennenkin.

    En tiennyt, pitikö minun moikata kirjavan hevosen ratsastajaa. Juuri, kun he olivat ravaamassa ohitsemme, päädyin nyökkäämään hänelle nopeasti. Hän käänsi päätään ja vilkaisi minua yllättyneen näköisenä – tunnistiko hän minut, saattoiko hän muistaa minua – ja lopulta nyökäytti itsekin nopeasti hymyillen.

    Tunsin, miten olkapääni laskeutuivat ja oloni rentoutui.

    Oli melkein hykerryttävää, kun mukana oli joku, joka oli aiemmin voittanut meidät. Treenaa aina itseäsi parempien kanssa, niinhän sitä sanottiin!

    Bonniesta huomasi, että Seppeleen maneesin palettua syksyn alussa emme olleet päässeet treenaamaan riittävästi maneesissa. Se oli loistavassa lihassa hankijumppien jälkeen, mutta korvansa se oli tiputtanut jonnekin loka- ja marraskuun välimaastoon. Aloitimme tehtävällä, jossa kahden ristikon väliin olisi pitänyt tehdä siisti tasajalkapysähdys laukasta. Ei tullut kuuloonkaan, oli Bonnien mielipide. Se kyllä lähestyi oikein hienosti ja hyppäsi ristikon kuin pieni kone, mutta pysähdyksestä tuli joka kerta venkura ja kiero. Yritin uutta vuoroa odotellessamme tehdä itsenäisiä pysähdyksiä, kun tilaa oli tarpeeksi, ja pari kertaa ne menivät oikein hienosti – mutta tehtävällä, se ei tullut kuuloonkaan.

    Kun estekorkeus vähän nousi, tilanne helpottui meidän osaltamme huomattavasti. Bonnie malttoi keskittyä paremmin ja vaihtoi laukat niin siististi, että sydämeni oli paisua ylpeydestä. Sen askel oli maatavoittavaa ja korvat pienessä iloisessa tanassa, kun se suhahteli matalien esteiden ylitse. Pysähdys lyhyellä sivulla oli edelleen vaikea, mutta nyt kun edessä ei ollut estettä imemässä, poni malttoi seisoa siistimmin paikoillaan.

    Valmennuksen lopussa, lyhyellä radalla, pääsin nautiskelemaan tamman hyvästä päivästä. Bonnie hyppäsi sievästi ja malttoi kuunnella minua – ehkä pysähdysharjoitukset olivat menneet edes hiukkasen sen kovan kallon läpi. Loppukäyntien aikana taputtelin huolellisesti sen kaulaa. Antaisin mielelläni anteeksi pari vinoon mennyttä pysähdystä, jos kisatkin menisivät näin!

    (477 sanaa)

  • #4888

    Alisa Vainio
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    100cm
    Alisa Vainio||Chico’s Chico

  • #4895

    Naava
    Osallistuja
    • Postauksia: 4
    • Maitovarsa

    Naava – Mapelpath’s Triagle

    Tilli käveli rennosti kohti Hallavan ratsastuskoulua. Sen pää oli alhaalla ja korvat kääntyilivät laiskasti kohti metsästä kuuluvia ääniä. Reitti ratsutallin ja ratsastuskoulun välillä oli tullut tutuksi tämän talven aikana, sillä ratsutallin kenttä oli ollut jo viimeiset pari kuukautta sen verran liukkaassa kunnossa että hyppääminen oli tehtävä maneesilla. Eikä Naava valittanut, sillä ainahan sitä oli kivempi treenata suojassa tuulelta ja tuiskulta.

    Maneesin ulkopuolella vastaan astelivat edellisen valmennuksen ratsukot, Jesse ja Hurmos muiden mukana. ”Miten meni?” Naava huikkasi Tillin selästä päästyään tarpeeksi lähelle. Jesse ei ainakaan näyttänyt varsinaisesti hyppivän riemusta. ”Noo, ei se ihan putkeen mennyt.. Hurmoksella oli IHAN liikaa virtaa.”
    ”Sellanen se välillä on. Mut hei kyllä siihen tottuu ja kisoissa se usein keskittyy vähän paremmin kun kotona”, Naava yritti kannustaa. Eihän ensimmäisiin osakilpailuihin ollut kuin pari päivää.
    ”Mut hei tsemppii teille”, Jesse vielä sanoi ennen kuin lähti taluttamaan oriaan kohti ratsutallia. Naava keräsi ohjia hieman paremmin käteen ja ratsasti sitten sisään maneesiin.

    Alana ja Lily olivat Naavalle jo entuudestaan tuttuja ja nainen moikkasikin heitä pikaisesti. Sebastianin Naava myös tunnisti, mutta viidennestä valmennuksen ratsukosta Naavalla ei ollut mitään ennakkotietoja. No eipä sillä kai ollut väliä sillä eihän sitä oltu tänne seurustelemaan tultu. Naava siirsi Tillin raviin ja alkoi pikkuhiljaa kääntelemään sitä suurille volteille. Korkealle tammalle piti antaa aikaa vertyä kunnolla, ennen kuin siltä alkaisi vaatia lyhyempää muotoa tai ronskimpia taivutuksia.

    Kun Tilli alkoi vastata pohkeeseen vähän nopeammin ja tuntua muutenkin taipuisammalta, istui Naava alas harjoitusraviin ja nosti sitten hyvin valmistellun laukan. Tilli lähti suureen, hieman hitaanpuoleiseen keinuhevoslaukkaan ja Naava nousi ylös kevyeeseen istuntaan antaen tammalle edestä reilusti tilaa. Toisessa päädyssä Naava kannusti Tilliä hieman reippaampaan laukkaan ja lähti taivuttamaan pääty-ympyrälle. Vielä toinen pitkä sivu kevyessä istunnassa ja sitten Naava istui alas satulaan lyhentäen hieman laukkaa pitäen kuitenkin saman temmon yllä. Uusi laukkaympyrä, tällä kertaa vähän reilummalla taivutuksella. Naava huomasi muiden ratsukoiden vaihtavan pikkuhiljaa suuntaa, joten hän ratsasti Tillin lävistäjälle ja teki sen loppuosaan laukanvaihdon. Se tuli hieman hitaasti ja suurella loikalla, mutta kuitenkin ihan puhtaasti, joten Naava kehui sisäkädellä ja jatkoi sitten vielä laukan ratsastamista toiseen suuntaan.

    Alkuverryttelyjen jälkeen oli aika ottaa ensimmäinen tehtävä. Aleksi oli lauttanut lävistäjälle kaksi ristikkoa ja vastakkaiseen kulmaan korotetut ravipuomit kaarevalle uralle. Naava odotti että Alana ja Lasse olivat selvinneet pysähdykseen ja nosti sitten Tillillä laukan. Taivutus kulmaan, suoristus kohti ristikkoa, takapuoli ylös satulasta, katse ylös. Tillin korvat kääntyivät kohti ensimmäistä estettä ja vaikka se olikin vielä hyvin matala, hyppäsi Tilli sen liioitellun suuresti yli. Naava istui nopeasti syvälle satulaan ja yritti saada Tillin pysähdykseen. Mitenkään nätti siitä ei todellakaan tullut, vaan väliin tuli useita ravi ja käynti askelia. Laukka sentään nousi suoraan, mutta sekin lähti hieman hitaana jolloin hyppy toiselle esteelle oli melko laiska. ”Nopeammin avut läpi. Energisempi laukka!” tuli heti suoraa palautetta Aleksilta.

    Ravipuomit menivät ihan mallikkaasti, sillä niitä Tillin kanssa oli treenattu ihan urakalla. Naava siirsin Tillin hetkeksi käyntiin odottaen että tehtävällä oli tarpeeksi tilaa ja nosti sitten laukan avustaen pienellä raipan hipaisulla. Tilli ymmärsi yskän ja pinkaisi energiseen laukkaan. Nyt Naava valmisteli pysähdystä entistä paremmin ja Tillikin tuntui saaneen jutun juonesta kiinni, joten tehtävä onnistui paljon entistä paremmin.

    Lopputunnin radan ratsastus tuntuikin sitten lasten leikiltä alkutuntiin verrattuna. Tilli oli paljon säpäkämpänä kun estekorkeus alkoi lähennellä metriä. Sarjan väli tuotti vielä hieman hankaluuksia isolla pitkälaukkaisella hevosella, mutta muuten tehtävän kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Laukat vaihtuivat kauniisti ja ponnistuspaikatkin löytyivät vaivattomasti. Ensimmäisiin osakilapiluihin voisi lähteä hyvillä mielin.

    554 sanaa

  • #4898

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 19, 100cm
    Reita – Sand Pond

    En tosiaankaan muista, koska minulla olisi viimeksi ollut niin kivaa kuin ylläpitoheppani Pondin kanssa. Se ei ollut minun, enkä minä rakastanut sitä niin kuin lemmikkiä, joten saatoin ottaa sen kanssa ihan löysin rantein ja kohdella sitä harrastuskaverina kullannupun sijaan. Kymmenen vuoden tauon jälkeen kilpailin taas ihan oikealla hevosella, ja vaikka pitkä tauko kyllä näkyi, kenelläkään ei varmasti ollut sinä päivänä Hallavan Tie Tähtiin -valmennuksessa niin mukavaa kuin minulla ja Pondilla.

    Aloitimme valmennuksen hyppäämällä kahta ristikkoa. Pondille ne olivat tietenkin naurettavan helppoja, koska olihan sen omistaja sanonut sen hyppäävän 150-senttisiä kivan näköisesti. Minulle se ei ollut yhtä helppoa, koska en ollut kymmeneen vuoteen hypännyt milliäkään. Yli me tietenkin pääsimme, ei ollut kyse siitä. Pikemminkin ensimmäiset hypyt menivät niin, että Pond hyppäsi ja minä matkustin sen mukana. Sentään muistin pysäyttää sen esteiden välissä, niin kuin komennettiin, vaikka eipä sekään pysähdys tainnut ihan keskelle osua.

    Ristikoiden jälkeen seurasi korotettuja ravipuomeja. Taisin suhtautua niihin aika ylimielisesti helppona tehtävänä: sen kun mentäisiin vain. Kun Pondin kaviot kolahtelivat puomeihin, tajusin ettei siitä ihan niin vain mennäkään. Viimeisin kunnon ratsuni oli oma hevoseni, silloinen hoitohevoseni Maya roimasti nuorempana, ja sille tehtävä olisi ollut aivan liian helppo. Tajusin sillä hetkellä, että Pond oli kuitenkin todella paljon pitkäjalkaisempi ja luonteeltaan suurpiirteisempi kuin nuori Maya. Minun pitäisi oikeasti ratsastaa sillä ne maapuomit.

    Onneksi saimme yrittää uudelleen. Lyhensin Pondin laukkaa ja sain ryhtiä siihen koko touhuun. Pond hyppäsi pienen ristikon ihan tosissaan, niin kuin se olisi jo ollut yli metrin este. Sain sen pysähtymään aika hyvin oikeaan kohtaan, joskaan en ihan tasajaloin, ja liikkeellehän se lähti aina tehokkaasti, vaikka olikin iso hevonen pienessä tilassa. Se hyppäsi ristikon taas liioitellun korkealta ja siirtyi kiltisti raviin. Minun oli lyhennettävä sen askelta, jotta se sopi paremmin maapuomien lomaan. Se on muuten helpommin sanottu kuin tehty Pondilla. Se menee luonnostaan niin askel kuin niskakin pitkänä ja löysänä.

    Kun rata koottiin uudelleen, muuttuivat ristikot pystyiksi, eikä niiden välissä pysähdelty. Pondin laukka oli rentoa ja rauhallista sen lähestyessä ensimmäistä estettä Se ylittyi mukavan tuntuisesti. Seuraavaksi edessämme oli pystystä ja okserista koottu sarja. Olin ratsastanut Pondin omistajan ohjauksessa jo tällä hevosella, ja tiesin että sen pitäisi hypätä sarja puolta askelta aiemmin kuin yksittäinen este, jotta se mahtuisi toimimaan kahden esteen välissä. Pondin heikkous on aivan järjetön kömpelyys yhdistettynä suureen kokoon, ja vielä kun kuskina olin minä, niin tarvitsimme todella tilaa. Puolentoista metrin korkuisilla esteillä sellainen keinottelu ei olisi kai onnistunut, mutta pikkuesteillä se oli vielä helppoa. Vaikka Pond hyppäsi omituisen laakean loikan ja laskeutui hyvin lähelle ensimmäistä estettä, sillä tuntui olevan liian vähän tilaa. Meidät pelasti tämän tuntiratsun ammattihyppääjätausta. Se ponnisti okserille huonosta paikasta, mutta irtosi maasta melkein pystysuorasti eteenpäin ja pääsi toiselle puolelle. Minun pitäisi kyllä tehdä sen kanssa kaiken maailman harjoituksia temmosta ja askelpituudesta, koska vaikka Pondin koko ja kömpelyys eivät olleet korjattavissa, ne olivat kompensoitavissa.

    Nolon hypyn jälkeen jatkoimme ristikolle, joka korvasi ravipuomit. Liian isolla hypyllä yli mentiin, niin kuin seuraavakin ristikko, mutta kunniaksemme on sanottava, että ponnistuspaikka oli oikea, alastulokin nätti – ja minulla oli ihanaa hypätessäni surkeasti ihan oikealla kilpahevosella. Sitten rataamme kuului pysähdys, jonka aikana oli hyvä hinkata kutiavia silmiä, ja sitten laukkasimme Pondimaisen laiskan kaarteen kohti viimeistä hyppyä.

    Valmennuksen lopussa rata oli kaikkein mukavin mennä. Ensimmäiset esteet menivät hyvin ja rennosti, mutta pystyn ja okserin sarja meni taas ihan samalla tavalla pieleen, vaikka puomit eivät kolisseetkaan. Niiden jälkeen yksittäinen pysty meni siihen nähden liian vauhdikkaasti, ettemme olleet vain yksin kotona höntsäämässä. Suoralle asetelluista esteistä ensimmäinen oli aika nappisuoritus sekä minulta että hevoselta varsinkin minun nykyiseen taitotasooni nähden, mutta toisella päästin Pondin liian lähelle. Vielä kaksi ihan hyvänpuoleista, joskin aavistuksen liioiteltua hyppyä myöhemmin rata oli ohitse liian nopeasti.

    Tiedänpähän ainakin, mitä pitää hioa ennen toista osakilpailua. Taputin Pondia kaulalle ja olin erittäin tyytyväinen hieman hurjasteltuun rataamme. Olinhan täällä vain verestämässä kilpailumuistojani hyvällä lainahevosella, ja se tavoite ainakin oli saavutettu jo nyt.

  • #4901

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 43
    • Koulutuksen tarpeessa

    Estevalmennus 22.2.
    Lotta & Oreo

    Valmennukseen osallistuminen oli jo minulle tuttua kauraa. Ainakaan en kuluttanut koko koulupäivää turhaan jännittämiseen ja “mitä jos”-kysymyksien keksimiseen. No, asiaan vaikutti sekin, että tiesin esteiden pysyvän maksimissaan 60 sentin lukemissa. Ei siis mitään hätää!

    Tallille päästyäni kiire pakotti minut hakemaan Oreon tällä punaisella sekunnilla talliin ja aloittamaan ripeän harjaamisen. Tiesin valmennuksia olevan neljästä iltakymmeneen saakka, ja itse ratsastin heti ensimmäisenä muun ryhmän kera. Heivasin Oreon ruskean satulaan selkään asti, ja kiinnitin nopealla tahdilla suitsien remmit. Aikataulussa pysyttiin, vaikka tiukkaa teki. Oreon ilme tosin kertoi, että kiire ei ollut hänen juttunsa. No ei se kyllä ollut minunkaan, mutta myöhästyminen ei olisi tullut kuuloonkaan.

    Ahtauduin esterykelmän ja neljän muun ratsukon sekaan maneesiin. Osa porukasta seisoi vielä kaarrossa, osa käveli uraa pitkin – tai siellä, missä nyt pystyi vaivattomasti kävelemään. Nousin selkään ja säädin nopeasti jalustinhihnojen pituuden kohdalleen ennen kuin lähdin kiertämään kenttää käynnissä. Ihanan pirteänä Oreo kääntyi volteille ja muille kiemuroille, ja toivoin hevosen säilyttävän saman reippauden myös hypätessä.

    Hyppäämisestä puheen ollen, kun verryttelyn jälkeen lähdimme ravamaan kahden ristikon sekä ravipuomien yli, sain kunnolla työskennellä yltääkseni edes kohtalaisen hyvään suoritukseen. Ja ei siinä vielä mitään, mutta Aleksi pisti meidät tekemään pysähdyksen ristikoiden väliin ja ilmeisesti olimme tehtävässä kaikki samaan aikaan. Onneksi keskittymiseni riitti varsinaisen ratsastuksen lisäksi myös välimatkojen pituuden tarkkailuun. Oreo pysähtyi pyynnöstäni nätisti, ja hyppäsi pikkuristikoiden yli ihanan pyöreästi. Tosin laukka nousi jokaisen hypyn jälkeen, ja sain tehdä kunnolla töitä ylittääksemme kaarevalla uralla olevat puomit rauhallisessa ravissa.

    Seuraavassa tehtävässä saimme sitten laukata, mutta pysähdystä ei unohdettu tälläkään kertaa. Ylitin jo vanhat tutut esteet lävistäjällä, pystyksi ja sarjaesteeksi muutettuna tosin. Sitten oli huolehdittava laukan vaihtamisesta ja hyvästä lähestymisestä ravipuomien tilalle saapuneelle ristikolle. Katseeni oli jo lävistäjän loppupuolella olevassa ristikossa ja seuraavaksi olin jo valmistelemassa pysähdystä. Vauhdin hurmasta huolimatta Oreo kuunteli pidätteet ja seisahtui tasajaloin keskelle lyhyttä sivua. Laukka-apuja antaessani tamma singahti liikkeelle ja vasta viimeisen esteen jälkeen laukan tempo palautui kohdilleen. Tästä sain tietenkin kuulla Aleksilta, mutta alkurata oli kuulemma näyttänyt oikein mallikelpoiselta.

    Lopulta hypättävänä oli kahdeksan esteen rata, josta ei haastavia teitä puuttunut! Ykkösesteenä oleva pysty ja lävistäjällä olevat esteet ylittyivät leikiten, ja Oreokin vaihteeksi keskittyi kuuntelemaan ja minä ratsastamaan. Totesin mielessäni, että jos parhaani yritin, osasin hahmottaa oikean ponnistuspaikan ja säädellä laukan pituutta tarvittaessa. Vasta seiskaesteenä oleva okseri heitti puolet itsevarmuudestani taivaan tuuliin, ja sen myötä Oreokin jännittyi. Viimeinen este ylitettiin nippa nappa puomiin koskematta, mutta olin yhtä hymyä tajutessani, että kehitystä oli tapahtunut! Loppukäynneissä Oreo sai kuulla useita kertoja, kuinka ihana se olikaan, ja kisoihin kohdistuva odotus lisääntyi entisestään. Minkähänlainen rata meitä odottaisi Tie Tähtiin -mittelön ensimmäisessä osakilpailussa?

    420 sanaa

  • #4905

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Este-enkkoja melkein täydellisellä porsaalla = estevalmennus Pilkulla 22.2.2019

    “Moi Pilkku,” rapsuttelin ponia tarhassa. “Tänään me päästään valmennukseen.” Pilkku tökkäsin turpansa kainalooni ja alkoi kihnuttaa sitä minua vasten.
    “Hassu poni,” tirskahdin ja kiinnitin Pilkun riimunnaruun. Lähdin talsimaan kohti tallia auringonpaisteessa. Pilkku seurasi nöyrästi perässäni ja katseli puiden huojuvia lehtiä.
    “Kesä on kohta täällä,” mietin.

    Kiinnitin Pilkun pesarin kiliseviin ketjuihin kiinni. Tällä kertaa Pilkku ei yrittänyt kaivaa porttiaan Kiinaan, eikä hänellä ollut seilausintoa. Poni vain rauhallisesti antautui harjattavaksi ja alkoi etsiä nukkumisasentoa seisaallaan.
    “Nuku vaan, mä harjaan sut kiiltäväksi,” juttelin. Aloin liu’uttamaan harjaa ensin kaulalta, sitten selästä ja lopuksi harja lepäsi pepun päällä. Toistin samaa liikettä ja uneksin tulevasta tunnista.
    “Voi kun sä oot niin ihana,” halasin Pilkkua. Käytävällä käveli vähän välein erilaisia ihmisiä, mutta keskityin täysillä Pilkkuun. Jos olisin saanut, My little pony soisi hiljaa pesarin nurkassa, mutta minkä sille voi, kun se on kielletty.

    Heitin satulan Pilkun selkään. Satulan koskettaessa Pilkun karvoja poni säpsähti hieman, mutta vajosi sitten uniinsa. Suitset sujautin vaivatta Pinkun suukkuun ja nopeasti olimmekin valmiita estevalmennuksen uhreiksi.

    Heivasin jalkani Pilkun selän yli ja istahdan tukevasti mustaan satulaan. Jonkun jäljiltä jalustimet ovat yli lyhyet ja niiden säätämisessä vierähti vaivaiset kaksi minuuttia. Satulavyön kiristämisestä ja jalustimien säätämisestä selvittyä ojaan Pilkun uralle ja aloin mittailemaan katseellani ratsukoita. Enhän minä mikään valmentaja ollut, mutta kiva tietää onko uusia vai vanhoja ystäviä joukossa. Valmennuksessa oli viissiin itsenäinen verryttely, niin ainakin olin ymmärtänyt, joten parin käynti kierroksen jälkeen keräilin ohjat ja aloin taivuttelemaan PIlkkua ympyröillä. “Ei liian jyrkkiä, ja hyvät tiet,” kertailen mielessäni samalla, kun Pilkku mietti luultavasti. “Täysillä ihan just tolle esteelle, njää siihen tuli Valera eteen…”

    Painan pohkeeni kiinni Pilkun kylkiin ja kannustan ponini raville. Samat voltit ja kaaret jatkuvat hieman vauhdikkaammassa askellajissa, koska mitään pohkeenväistöjä en rupea säätämään tähän väliin. Pinkku taipuu huomattavan hyvin ympyröille ja saan ihailla hoitoponini taitoja. Eihän poni olekaan mikään rautaläjä, joka ei väänny mihinkään. Siirrän sisäpohkeen hieman eteen ja ulkopohkeen hieman taakse ja kannustan Pilkun laukalle. Laukka keinuttaa mukavasti samalla, kun yritän ohjata Pilkkua pois Oreon pepusta.
    “Käänny ennen kuin saat kaviosta naamaan,” mutisin Pilkun selässä, vaikka tuskin Oreo ketään potkisi.

    Nopeasti verryttelyn jälkeen, Aleksi käski meidän lähteä tulemaan ravissa kahta ristikkoa lävistäjällä. Pilkku reippaasti hyppäsi vaivattomasti pienet ristikot, eikä ravikaan näyttänyt sen hullummalta. Paitsi että ristikoiden välissä, pysähtymispisteessä, Pilkku ei kuunnellutkaan enää apujani, vaan lähti täyttä laukka kentän toiseen päätyyn. Tuskalla ja hiellä roikuin selässä, mutta tällä menolla ei kisoja voitettaisi. Aleksi käski tulemaan uudestaan ristikot, enkä saisi tällä kertaa jäädä vain roikkumaan kyytiin. Pilkku pysähtyi ihan kiitettävästi, ylitti toisen ristikon kömpelösti ja ravipuomit parin kolauksen kera.

    Seuraavassa tehtävässä esteet nousivat ja lävistäjälle lisättiin okseri kahden esteen jälkeen. Pilkku loikkasi ketterästi pystyjen yli tällä kertaa laukassa. Laukka pyöri mukavasti este pomppujen jälkeen ja ennen niitä. Tasapaino ei ollut mitään huippuluokkaa, mutta laukan tempo säilyi samanlaisena ja siitä Aleksikin oli tyytyväinen. Pysähdys ristikon jälkeen suoriutui niin ja näin. Liukupysähdykset eivä olleet harjoituksen kohde, mutta valitettavasti Pilkku innostui vetämään niitäkin pari. 4 sekuntia ei ole pitkä aika, vaikka Pilkku vaikutti olevan eri mieltä. Kesken pysähdyksen ponilta meni motivaatio nököttämiseen. Vissiinkin laukkaaminen toiseen päätyyn oli paljon mukavampaa, ja sain maistaa hiekkaa kuperkeikkailmalennon jälkeen. Viimeinen ristikko ylittyi mukavissa tunnelmissa. Kenenkään ei siis tarvinnut enää uhrata itseään maalle.

    Loppujen lopuksi sain ratsastaa ensimmäisenä vasten tahtoani pienen radan pätkän 60 senttimetrissä eli omassa ennätyskorkeudessani. Ensimmäinen pysty sijaitsi pitkällä sivulla. Pilkku loikkasi epäröimättä yli ja itse selässä sain tuntea vauhdin huuman ja ilmavirran vasten kasvojani. Nautinto ei jatkunut kauaa, koska seuraavana piti jo valmistella Pinkun laukka mallikelpoiseksi tulevalle, jo ennestään tutulle ja turvalliselle lävistäjä kaaokselle.
    “Eka, toka, ja kolm.” laskin esteitä kunnes tajusin taas makaavani ei niin mukavasti kentän pohjalla.
    “Öhöm Kröhöm!” yritin saada hiekkaa kurkusta ylös. Pienen välikohtauksen jälkeen viimeinenkin okseri ylittyi jotenkuten ja edessä kohosi uusi haaste nimeltä tuttu ristikko, joka oltiin tosin kyllä nostettu pystyksi. Pilkku ponnisti ja hyppäsi ilmavaralla esteen, minun roikkuessa kyydissä. Laukka ei kiihtynyt, niin kuin luulin, vaan sain korjattua oman istuntani hyvässä laukassa. Seuraava haaste oli linja, joka ylittyi sekin suhteellisen hyvin, paitsi jalustimet saivat uuden elämän irti minun jaloista. Jalustimet poimittuani ja seitsemäs este eli okseri ylitettyä viimeinen este siinsi edessäni. Vihoviimeinen pomppu tämän päivän sisällä oli pian ohi ja hyvät ja huonot kommentit täyttivät korvani. Ponini oli kumminkin tässä se paras, koska ilman sen hyvää päivää olisin jo viisisataa kertaa päätynyt maan kamaralle.
    “Pilkku hoitaa, niin hyvä tulee.”

    (717 sanaa)

  • #4908

    Marcus L.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 21 120cm, taitotaso expert
    Marcus – Tadeo v.d. Zelos

  • #4910

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 167
    • Perus pullaponi

    Estevalmennus

    22.2
    Seuraaavaksi vuorossa olikin estevalmennus. Mä itse olen enemmän este-kuin kouluratsastaja ja se näkyikin ratsastuskoulumestaruuksien tuloksissa. Hyppäsin Mollyn selkään ja säätelin jalustimia hieman. Lisää ratsukoita alkoi valua maneesiin ja pian se olikin tupaten täynnä ihmisiä ja hevosia. Pyrin menemään uralle mahdollisimman reippaasti, jotten jäisi ruuhkan keskelle. Kun kaikki ratsukot olivat uralla sulki Aleksi maneesin ovet ja alkoi sitten hieman säätelemään eri esteiden korkeuksia. ”Aloitetaanpa sillä että jokainen ottaa jokaisessa askellajissa itsenäistä alkuverryttelyä, niin mie sanon sitten kun vaihetaan suuntaa!” Aleksi sanoi ja istui sitten valmentajan penkille. Napautin pohkeeni Mollyn kylkiin ja aloin keventää rauhallisesti tämän selässä. Tamma taisi ainakin toistaiseksi olla vielä hieman unessa, mutta kun esteitä hyppäämään päästäisiin, niin kyllä se sieltä ihmeenkaupalla alkaisi heräillä ja ihan kunnolla.

    Alkuravien aikana aloin taivutella Mollya ja kääntää sitä volteille, tarkoituksena mulla oli saada sitä kuuliaiseksi avuille. Keventelin Mollyn selässä rauhallisesti ja aina välillä annoin pohjetta tälle, kun ravi alkoi hidastua huomattavasti. Ravityöskentelyn jälkeen annoin Mollylle laukkapohkeet ja aloin kääntää Mollya ympyröille laukassa. Alkuun oli hieman hankalaa saada tammaa laukassa taipumaan kunnon kaarelle, mutta kyllä se sieltä jo parin kerran jälkeen alkoikin luonnistua. Sitä tein melkokauan, tosin väliin tuli muutamat suunnanvaihdoksetkin.

    ”Noniin aletaanpa tulla nyt noita ekoja ristikoita!” Aleksi kailotti maneesin päädystä ja siirtyi ristikkojen luo. ”Eli homma toimii siis niin, että ohjaatte hepat tänne lävistäjälle ravissa, hyppäätte ekan ristikon, ja näiden kahen ristikon väliin tulleepi sitten pysähdys. Pysähdyksen jälkeen jatketaan taas ravissa, tullaan noi puomit ja tehään suunnan vaihdos kokorataleikkaa-linjalla ja sitten alotetaan tehtävää uudestaan. Muistakaahan kaikki sitten varoa hyppääviä ratsukoita!” Aleksi sanoi ja siirtyi sitten syrjempään. Ohjasin Mollyn ensimmäiselle ristikolle ja pysäytin tämän sitten. Pysähdyksestä tuli ensimmäisillä kerroilla hieman pitkät, kun Molly ei ollut valmistautunut niihin, mutta pikkuhiljaa sekin alkoi tottua, ja pysähdykset sujuivat ihan kiitettävästi. Maapuomit sujuivat tottakai hyvin, eihän niissä mitään sen ihmeellisempää ollut.

    Seuraava tehtävä alkoikin käydä jo hieman haastavammaksi. Radalla piti pysähtyä, vaihtaa laukkaa ja radalta löytyi vielä melkoisen monta estettäkin, mutta itse rata ja idea pysyi samana. Laukassa Molly oli energinen ja esteillä se innostui oikein todenteolla. Käännöksistä tuli aika pikaisia, ja Aleksi käskikin niitä moneen kertaan hieman hidastamaan ja tekemään loivemmin. Loppuun kuitenkin saatiin pari hyvää rataa.

    Viimeisempänä ”tehtävänä” oli tulla rataa valmennusten maksimikorkeudessa. Rata oli aika yksinkertainen ja pohjautui edellisten tehtävien ratoihin. Sitä tulimme loppuun muutaman kerran, ja viimeinen tehtävä sujuikin nätisti, kun Molly oli saanut tehtävän ideasta kiinni. Loppuverryttelyssä otimme laukkaa sekä ravia molempiin suuntiin ja alkukäynnit vedettiin pitkiksi ja rennoiksi. Sitten vain jännittämään kisoja.

    (402 sanaa)

  • #4911

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    22.2.19, estevalmennus klo 19

    Me oltiin päästy paikalle jo valmiiksi hikisinä ja vähän vauhkoina, vaikka mä uskalsin olla sitä mieltä että tällä kertaa Hurmos lähti pihasta aikaista paremmin. Riitti kun mä kävelin sen vieressä, raippa sivulla takajalkojen läheisyydessä ja ohjat ulommaisessa kädessä. Niin ja tietty joku kymmenen minuuttia tarmokasta keskustelua siitä mennäänkö vai ei.

    Siinä on hyvät puolensa että mä olin se joka pääsääntöisesti nyt ratsasti Hurmoksella, sillä jalustimet oli aina saman mittaiset. Nytkin sain vaan hypätä selkään ja lähteä kiertämään uraa jotta voisin kierroksen jälkeen kiristää satulavyön. Me molemmat silmäiltiin kentälle koottuja esteitä, ja se toi Hurmoksen askeliin samantien vauhtia niin, että sain olla aktiivisesti pidättämässä. Ulkona taas yllättäen kiristynyt pakkanen ei varmasti yhtään auttanut asiaan. Meidän verryttely piti sisällään paljon pysähdyksiä ja peruutuksia, jotka ei todellakaan halunneet mennä läpi. Heti kun askellaji vaihtui raviin Hurmos tykitti menemään sellaista vauhtia, että sitä olisi voinut luulla kovemman asteen ravuriksi. Laukasta puhumattakaan. Se ei ollut kauheen rohkaisevaa kun ottaa huomioon, että valmennus oli vasta alkamassa.

    En tiedä kenen mielestä on hyvä idea ottaa pysähdyksiä esteradalle. Ei ainakaan Hurmoksen, se on varmaa. Aleksi antoi ohjeet, ja meidän oli tarkoitus aloittaa laukassa lävistäjällä olevista esteistä. Hurmos oli hurjan raskas kädelle, eikä sitä kiinnostanut yhtään vaikka pidätin. Ehei, me mentiin tokasta esteestä yli yhtä vauhdikkaasti kun ekasta, nyt vaan huonommalla lähestymisellä ja puomit tuli kolisten alas.
    ”Jatka vaan! Istu alas, pidätä ja myötää! Koko keholla!” Aleksin kantava ääni huusi neuvoja kun mä sain melkeen hammasta purren hillitä tummaa oria, ettei me oltaisi vaan juostu maneesin seinää päin. Vasta kulmassa Hurmos tiputti raviin, nimenomaan tiputtamalla, vaan sen takia että kääntymisestä tuli niin terävä. Orilla ei ollut tippaakaan ryhdikkyyttä sen harppoessa menemään pää korkealla ja äänekkäästi pärskien. Sisäohjalla puolipidätteitä tehden sain sen keskittymään puomeihin, ja niistä me sentään selvittiin aikaista vähän paremmin. Töitä olisi ihan hulluna.

    ”Nyt sie vaan vedät, etkä sie sitä vetokilpailussa voita. Rentoudu ja hengitä, mie oon siitä ennenkin sanonu.” Aleksi neuvoi tiukalla äänellä. Me oltiin tultu se tehtävä sen verran moneen kertaan että oli aika siirtyä seuraavaan, ja että sen pitäisi alkaa sujumaan. No, ei sujunut. Käsiä alkoi väsyttää, joka oli selkee merkki että mä otin liikaa ollut ohjassa kiinni. Aleksin muistuttamana laskin hartiat alas ja vedin oikein syvään henkeä. Heti kun rentouduin Hurmos tuntui rentoutuvan myös, ja me molemmat saatiin uutta puhtia lähteä yrittämään.

    ”Sisäpohje, nyt nyt! Se vie sinuu ihan täysillä, pohkeet pitää saada läpi!” Musta alkoi tuntua että me oltiin Hurmoksen kanssa ainoot joita Aleksi sai kokoajan komentaa. Sarjan ekalta esteeltä oli puomi tullut alas, ja kääntäminen vinolle ristikolle oli ihan holtiton. Alkoi kiukuttaa ja turhauttaa. Ristikon jälkeen Hurmos kiihdytti ja vetäisi päänsä alas, ja ori teki pari innostunutta pukkia niskojaan nakellen.
    ”Nyt perkele!” En tiedä kuinka lujaa mä oikeasti karjaisin, mutta siinä tilanteessa mä en välittänyt. Halusin vaan saada Hurmoksen kuunteleen. Ohjista riuhtaisten vedin sen pään ylös ja tein sellaisen pidätteen että oksat pois. Kaunista se ei takuulla ollut, mutta varmaan ekan kerran koko valmennuksen aikana Hurmos tuntui havahtuvan, että hei, sen selässä on joku.

    Sen jälkeen alkoi sujumaan vähän paremmin, ja me saatettiin lopettaa valmennus ihan suhteellisen hyvillä mielin. Tai no, mä en ollut hyvillä mielin, mutta Hurmos tuntui loppuraveissa kevyeltä ja rennolta venyttäessään päätään alaspäin ohjia saadessaan. Se oli mulle aina pääasia, että hevonen tuntuu hyvältä ees lopussa, eikä ratsastusta lopeta negatiivisin merkein.
    ”Montako kertaa sie oot sen kanssa nyt hypännyt?” Aleksi kysyi kun siirsin Hurmoksen pitkien loppuravien jälkeen käyntiin.
    ”Tää oli kolmas tai neljäs kerta.” Silloin leirin aikaan ja viimemmäksi Laurentin valmennuksessa. Meno oli ollut aika samanlaista. Aleksi nyökkäsi.
    ”Kyllä sie sen kanssa opit olemaan, kun Valerankin kanssa pärjäsit. Siun pitää jaksaa ratsastaa se kuulolle heti alusta, nyt se tuntui keskittyvän vasta loppua kohti.” Aleksi jakoi viimehetken vinkkejä, kunnes oli aika nousta ratsailta ja tehdä seuraaville ratsukoille tilaa. Naava tuli meitä vastaan, ja pari sanaa me kerettiin vaihtamaan. Ehkä mä lohduttaudun naisen lupaukseen että Hurmoksen pitäisi olla kisoissa parempi. Ainakin mä voisin toivoa niin.

    645 sanaa

  • #4918

    Rosa
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    22.02.2019 klo 20 120cm
    Rosa-Étoile Filante

    Talutan Fiona meille uuteen maneesiin. Olimme saapuneet Hallavaan estevalmennukseen minun ensimmäisiä Tie Tähtiin-kilpailuita varten. Ruunikko steppailee vierelläni pää pystyssä. Talutan tamman kaartoon maneesin keskelle muiden hevosten/ponien viereen. Lasken jalustimet ja alan kiristämään vyötä. Hallavaan tulo sujui tosi hyvin ja tamma matkusti rauhallisesti. Asetan jalkani jalustimeen ja ponnistan kyytiin. Sivelen tammaa hieman kaulalta ja pyydän kävelemään uralle. Katselen esteitä kiinnostuneena ja vilkuilen varovasti muita ratsastajia. Tamma hieman luimistelee muille jos joku tulee liian lähelle, mutta komennan ja tuo lopettaa. Meidän käsketään ottamaan ohjat käteen, joten kerään ne rauhassa. En tuntenut ryhmästä ketään, en edes ollut varmaankaan nähnyt heitä.

    Saamme aloittaa itsenäisen verryttelyn. Nostan ravin ja pyrin saamaan Fionan kuuliaiseksi, mutta sopivan eteenpäinpyrkiväksi. Teen satunnaisia ympyröitä ja taivutuksia. Onnistun siinä pian, jonka seurauksena hymyni venyy korviin saakka, tai ei nyt ihan. Nostelen myös laukkoja molempiin suuntiin, rasittamatta kuitenkaan liikaa. Fionalla taitaa olla hyvä päivä, eikä tammapäivä jolloin mikään ei suju millään. Onneksi meillä kävi tuuri. Toivottavasti hyvät päivät saapuisivat onneemme myös osakilpailuissa, joita varten me tänne tulimmekin treenaamaan. Hallavan ensimmäinen kouluvalmennus jäi meiltä välistä minun kiireiden vuoksi, mutta kai niitä kouluvalkkoja lisääkin tulee. Toivottavasti myös kotitallilla.

    Alamme tulemaan lävistäjää laukassa, jossa on kaksi ristikkoa. Esteiden väliin tulee pysähdys. Pysähdys venyi meillä pitkäksi tamman reaktiivisuuden vuoksi, jonka seurauksena seuraava hyppy tuli liian nopeasti ja puomit kolisivat. Seuraavalla kerralla pidätin tarpeeksi aikaisin ja tehtävä sujui samalla paremmin. Ravaamma puomien yli ja jatkamme toiselle lävistäjälle ravissa. Joudumme väistelemään laukkaavai ratsukoita, joten kokonaan ravilävistäjää ei taida tulla.

    Seuraava tehtävä sujui hyvin. Laukat vaihtui ja pysähdys esteen jälkeen oli jo tuttu juttu meille. Myös toiselle lävistäjälle tuli este, joka ei ollut ongelma eikä mikään. Fiona laukkasi hyvässä temmossa ja kuunteli apujani herkeämättä. Kehun tammaa vuolaasti. Lopuksi tulemme rataa. Rata sujui koko valmennuksessa parhaiten. Kotiin päin lähdettiin hyvin mielin, samoin ensimmäiseen osakilpailuun. Kotimatkalla chattaan tallikavereille onnistuneesta valkasta.
    (300 sanaa)

  • #4927

    Lydia
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 21, 120cm
    Lydia – Kheops

    Kun olin nähnyt mainoksen tämän vuoden Tie Tähtiin kilpailukoitoksesta, oli se heti selvää, että kyllä me Kertun kanssa tänäkin vuonna lähdetään kisaamaan. Luokkia katsoessa eteeni tuli kuitenkin pähkäilyn hetki, sillä mukaan oli tullut uusi taitotaso, nimittäin expert, jossa kilpailtaisiin koulua vaativa B -tasolla ja estekorkeutena on 120cm. Halusin molempiin lajeihin mukaan ja kun koulutasomme on jo vaativan puolella, tuli sitten eteen pikainen tasonnosto esteilläkin. Kerttu siihen kyllä pystyy, kunhan ratsastaja tietäisi mitä tekee.

    Valmentautuminen on tärkeää, joten suuntasimmekin heti ennen ensimmäistä osakilpailua Hallavaan hyppäämään. Meille tuli oikein kunnon yöreissu, kun valmennus oli vasta klo 21, mutta olin pakannut Kertulle iltapöperöt mukaan ja olin luvannut palauttaa sen kotiuduttuamme hissukseen talliin. Ajomatka Hallavaan meni leppoisissa tunnelmissa, onhan Kerttu jo todella kokenut matkustaja. Hallava paikkanakin on sille jo tuttu viime vuoden Tie Tähtiin karkeloiden ansiosta. Varustin kirjavan orini tallipihassa traileriin kiinni sidottuna, jonka jälkeen ryhmämme sai aika pian suunnata maneesiin.

    Maneesissa oli mielenkiintoisen näköisiä ratsuja meidän ryhmässä. Yksi valkea poni kiinnitti huomioni ja mieleeni pälkähti heti, että samainen poni oli varmaan mukana Tie Tähtiin 2018 kisoissakin. Siinä vaiheessa, kun ponin ratsastaja nyökkäsi minulle kuin tervehdykseksi, varmistuin asiasta, olimme varmasti tavanneet joskus aikaisemminkin. Toivuin hetken hämmennyksestä nopeasti, väläytin ponin ratsastajalle pienen hymyn ja jatkoin Kertun verryttelyä ravissa ja laukassa. Kirjava oli selvästi innoissaan päästyään pitkästä aikaa oman tallin ulkopuolelle ja eteenkin laukassa siinä oli aika paljon jarruttelemista.

    Ensimmäinen tehtävä oli meille heti todella haastava Kertun intoilun vuoksi. Tarkoitus oli ottaa kahden ristikon väliin pysähdys suoraan laukasta. Kerttu kyllä kouluradalla suorittaa pysähdykset todella terävästi, mutta kun edessä on vielä toinen hyppy, ei pysähtyminen tullut kuuloonkaan. Ensimmäisellä kerralla Kerttu rehellisesti sanottuna kuskasi minut yli toisestakin ristikosta ihan 6-0. Ennen seuraavaa yritystä otin sileällä muutaman pysähdystä laukasta, jonka jälkeen Kerttu tuntui hoksaavan mitä siltä vaaditaan. Seuraavalla yrityksellä se jo pysähtyi, mutta ei malttanut jäädä seisomaan, vaan steppasi aloillaan odottaen lähtölupaa. Kun vihdoin annoin orille laukkapohkeet, se ampaisi eteenpäin turhan vauhdilla ja hyppäsi ristikon liioitellen. Vein Kertun huolella kulmaan käyttäen sitä jarrutehostimena, jossa sain orin raville ja ravasimme korotetut puomit helposti.

    Seuraavaksi tehtävää hieman muutettiin, ristikot nostettiin pystyiksi ja jälkimmäisen perään tuli pieni okseri. Hyppyjä tulisi yhteensä viisi ja 4 ja 5 esteiden välissä pitäisi taas pysähtyä, mutta tällä kertaa esteiden välimatka on suuri. Tämä tehtävä sujui meiltä ihan kivasti. Nyt kun esteet alkoivat edes hieman kasvaa, tuntui Kerttu rentoutuvan ja hyppäävän paljon paremmin. Edelleen vauhtia oli paljon, mutta hevonen oli silti hyvin hallinnassani. Hypyt tulivat hyvistä paikoista ja pysähdyksenkin saimme suoritettua, vaikka se aina venähtikin hieman yli määrätyn paikan.

    Loppuun kaikki saivat vielä ratsastaa pariin otteeseen kohtuu simppelin radan valmennuksen maksimikorkeudella. Olemme kotona hypänneet tuttujen valmentajien valmennuksessa 120cm rataa muutamaan otteeseen, mutta tämä on ensimmäinen kerta kotitallin ulkopuolella. Ensimmäisellä yrityksellä rata sujui jo yllättävän sujuvasti. Yleensä rupean itse rimakauhuilemaan esteiden noustessa, mutta tänään minulla oli varma olo. Kerttu toimi kivasti ja Hallavan Aleksi on valmentajana todella rauhallinen, rauhoittaa siis hermoilevan ratsastajankin! Laukat Kerttu vaihtaa esteiden päällä kuin kone, mutta se tulee helposti todella lähelle, jos en ole hieman jarruttelemassa sitä. Kun sopivat hyppypaikat alkoivat löytyä, oli ratamme hyvin perussiisti. Tottakai se vaatii paljon hienosäätöä, mutta nyt olen tyytyväinen jo siihen, että vaikuttaisi siltä, että tasonnosto lähtee sujumaan kivuttomasti.

    Loppukäyntejä kävellessämme päätin uskaltautua vaihtamaan pari sanaa sen valkean ponin ratsastajan kanssa. Kun selässä istuva nainen paljasti nimekseen Salma, muistinkin tämän heti viime vuodelta. Vaihdoimme pari sanaa, jonka jälkeen molemmat taas erkanimme omille reiteillemme. Hyppäsin alas ratsailta, heitin Kertulle kävelytysloimea niskaan ja löysäilin satulavyötä. Kävisin riisumassa orilta varusteet, jonka jälkeen vielä kävelisimme hetken pihalla, antaisin Kertulle iltaruuat ja lähtisimme suuntaamaan kohti Yläkokkoa.

    (583 sanaa)

  • #4930

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 122
    • Perus pullaponi

    Miro Malmstén – JB Salt Flats
    klo 18 80cm, taitotaso medium
    484 sanaa

    Mä ilmoitin meidät Saltyn kanssa estevalmennukseen luottavaisin mielin. Kouluvalkka oli sujunut nuin vain, joten ei tämäkään voisi kovin haastavaa olla. Eihän? Aloitin valmennukseen valmistautumisen tuttuun tapaan tamman harjailulla tasapainotellen muutaman ämpärin päällä. Aleksi oli kieltänyt taiteilun ehdottomasti ja vaati käyttämään kunnollista koroketta, mutta mä useimmiten käytin siltikin ämpäriä, en mä sieltä tipahtaisi. Puin Saltylle hienot mustat estesuojat ja sujautin sille punaiset putsit jalkoihin. Saltyllä oli punainen huopa, punainen jousto satulavyössä ja punaiset estejalustimet. Mä en voinut ymmärtää moista, Sebastianin oli pakko rakastaa joulua. Eikai kukaan muutoin tahtoisi pukea hevostaan joulupalloksi. Viskasin tamman selkään ratsastusloimen ja lähdin taluttamaan kuuliaista tammaa kohti kenttää. Mä ratsastaisin mielellään alkuverkan ihan itsekseni.

    Otin pitkät alkuverkat, mutten uskaltanut laukata lainkaan kentällä, joka näytti hivenen liukkaalta. Saltyllä oli hokit, mutta eivät nekään ihmeisiin pystyisi. Luotsasin Saltyn maneesiin alkuverryttelyjen jälkeen ja nakkasin ratsastusloimen odottelemaan tuolille. Vaaleanrautias jännittyi mun alla ja tuhahteli katsellessaan esteitä. Toivottavasti se olisi yhtä varma hyppääjä kuin Mymmeli, joka meni yli vaikka pienestä autosta tarpeentullen. Niin mä ainakin halusin uskoa. Mun kanssa samassa valmennuksessa oli Adelina. Mä en ollut lainkaan varma mitä se teki kasikytsenttisissä, mutta jotekin sen täytyi liittyä taukoiluun. Hämärää jokatapauksessa. Adelinan lisäksi paikalla oli Kassu, Nancy ja yksi muukin ratsukko. Moikkailin kaikkia hymyillen ja katselin esteitä jännittyneenä. Mitäköhän Aleksi olisi tälläkertaa keksinyt?

    Lähdin ensimmäiselle tehtävälle ravissa ja tunsin Saltyn ravaavan hieman laiskahkosti eteenpäin. Lävistäjällä oli kaksi ristikkoa, joista sain tosissaan tsempata Saltyä yli. Pysähdys sujui kuin itsestään vauhdin enemmänkin hiipuessa rehellisen pyynnön sijaan. Jatkoimme kuitenkin tehtävää eteenpäin ja ravasimme kaarevalta uraalta ravipuomit. Salty tuntui loikkivan ne yli hieman kummallisesti ja Aleksi käski minun rentoutua ja yrittää keskittyä hengittelemiseen. Tammaa ilmeisesti jännitti, eikä oma mietiskelyni ja poissaolevuuteni parantanut asiaa. Jatkoimme tehtävää muutamaan otteeseen ja Salty alkoi hiljalleen rentoutua. Aleksi tuntui maagisesti seuraavan meitä jokaista samaan aikaan ja huomasi muistutella milloin sukeltamisesta, milloin käsistä tai ylipäätään istunnasta, ohjasavuista ja oikeastaan kaikesta muustakin.

    Otimme välikäyntejä Aleksin nostaessa apuriensa kanssa ristikot pystyiksi. Toisesta ristikosta tuli sarja ja ravipuomit korvaantuivat ristikolla. Mä yritin laskea esteitä, niitä taisi olla viisi. Kun vuoroni tuli aloittaa tehtävä nostin Saltyllä laukan ja hyppäsimme ensimmäisen esteen hyvin. Tamma yritti tarjota hidastamista, ennakoiden pysähdystä aiemmassa pysähdyspaikassa, mutta jatkoi sarjalle muutamasta naksautuksesta. Kolmannelle esteelle tullessamme huomasin tamman todella olevan melkoinen liiottelija. Esteet olivat melko pieniä, mutta Salty hyppäsi ne kuin isommatkin esteet. Se vaikutti ylivarovaiselta ja siksikin hermostuneelta. Pysähdyksessä Salty malttoi seisoa hienosti ja jatkoi laukassa hienosti kaula kaarella. Tamma taisi olla enemmän koulupuolen kulkine kuin esteratsu, mutta ihan hienosti meillä siihen nähden meni. En kuitenkaan ollut hypännyt aikaisemmin tammalla.

    Viimeisimpänä tehtävänä ratsastimme pientä rataa. Salty oli varovainen jälleen ja se kostautui heti kolmannella esteellä, joka oli sarjaeste. B-osan puomi tipahti ja Salty silminnähden hermostui. Se ei yrittänyt ryöstää tai kieltää, mutta se menetti rytminsä kokonaan. Muutaman muun esteen totaalisesti romautettuamme Aleksi käski pysähtyä ja rauhoittua. Saimme neuvoksi ratsastaa muutaman rennon ympyrän, jonka jälkeen yritimme uudelleen. Tälläkin kertaa tamma oli hermostunut, mutta sentään pääsimme loppuun saakka suunnilleenkaan kunnialla.

  • #4931

    Mirkku
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Estevalmennus klo 21 (120cm) – Mirkku & Vegas Showgirl

    Olin saapunut Sohvin kanssa Hallavaan Tie Tähtiin estevalmennukseen. Ja estevalmennuksen tarpeessa sitä kyllä oltiinkin, koska viimeviikkojen kisastartit eivät olleet menneet oikein nappiin paitsi yksi 100cm luokka. Eli aika nöyrällä asenteella valmennukseen lähdettiin. Alkulämmittelyssä tamma oli ihan ok, vaikka paikka oli vieras ja ylimääräistä energiaa oli vaikka muille jakaa.

    Aleksi oli rakentanut ensimmäiseksi harjoitukseksi lävistäjälle kaksi ristikkoa ja päätynurkkaan kaarevalle uralle neljä ravipuomia, joita oli hieman korotettu. Harjoitus näytti ihan helpolle, kunnes Aleksi meni mainitsemaan, että lävistäjällä tulee tehdä laukasta pysähdys ristikoiden väliin. Pudistin päätäni ja totesin mielessäni, että Sohvi ei varmana suostu pysähtymään, vaan rynnisi vaikka pidätettä vasten seuraavalle esteelle. Katselin muutaman ratsukon verran harjoitusta, kunnes tuli meidän vuoromme.

    Nostin lyhyeltä sivulta oikean laukan ja ohjasin tamman ensimmäiselle esteelle. Kirjava hyppäsi esteen yli laajassa kaaressa ja laskeutumisen jälkeen laukan vauhti tuntui vain kiihtyvän, vaikka meidän pitäisi pysähtyä. Sohvi nosteli päätään ylös, jotta pääsisi kuolaimen painetta karkuun ja kaahaamaan seuraavalle esteelle. Jouduin vetämään tamman pienelle voltille, jotta se ei pääsisi rynnimään esteelle. Jatkoin voltilla pyörimistä varmaankin pari kolme kierrosta ennen kuin sain nuoren pysähtymään. Seisotin Sohvia paikalla, kunnes se rauhoittui, jonka jälkeen nostin vasemman laukan ja pääsimme hyppäämään esteen. Korotetut ravipuomit puolestaan menivät vettä valaen, koska niitä tamman kanssa on menty lukuisia kertoja kotosalla. Harjoitusta muutaman kerran toistettuamme kirjava alkoi jo pysähtymään esteiden välissä ilmain sen kummempia vasta väitteitä, mutta saman kaltaisia harjoituksia pitäisi varmasti kotonakin treenata, jotta pysähdyksestä saisi pehmeämmän.

    Tämän jälkeen vuorossa oli esteiden korotus, jonka yhteydessä ensimmäinen lävistäjällä olleista ristikoista muutettiin pystyesteeksi ja toisen ristikon paikalle tuli sarjaeste, jossa ensimmäinen osa oli pysty ja toinen osa okseri. Ravipuomien tilalle tuli ristikko ja sen jälkeen hypättäväksi rakennettiin vielä toinen ristikko lähemmäksi kentän keskustaa. Vaikka esteitä hieman muutettiinkin, niin pysähtymisharjoituksista ei siltikään päästy vielä eroon vaan kentän yhdellä lyhyellä sivulla tuli tehdä laukasta pysähdys ja pienen hetken seisomisen jälkeen siirtymä takaisin laukkaan. Pysähdyspaikka oli tällä kertaa kuitenkin ratsuani ajatellen helpompi, koska sen välittömässä läheisyydessä ei ollut estettä.

    Sohvi työskenteli hyvin eikä hirvittävästi kolistellut esteitä, vaikka sarjalla laskinkin askeleet hieman väärin ja lähestyminen ei sen takia ollutkaan kovinkaan optimaalinen. Lyhyen sivun pysähdykset onnistuivat paljon paremmin, niin kuin olin jo pelkän pysähdyspaikan perusteella arvioinutkin. Loppuvalmennuksesta Aleksi teki vielä muutamia muutoksia esteisiin ja korotteli niitä 120cm korkeiksi, jotta pääsisimme vielä hyppäämään rataa omalla kilpailutasollamme. Rataa mennessä aloin jo huomata, että nuorella olla energia jo vähissä, mutta pienellä kannustuksella sain tamman sinnittelemään loppuun saakka. Valmennus oli ollut rankka, mutta sitäkin opettavaisempi niin itselleni kuin Sohvillekin.
    (401 sanaa)

  • #4937

    Marcus
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 21 120cm, taitotaso expert
    Marcus – Tadeo v.d. Zelos

    Olin ilmoittautunut Taon kanssa estevalmennukseen Hallavassa. Valmennus alkoi vasta yhdeksältä illalla, joten minulla oli koko päivä aikaa tehdä muita tallihommia. Me lähdettiin Hallavaa kohti siinä puoli kahdeksan aikoihin, jotta jäisi hieman aikaa Taon hoitamiselle ja varustamiselle. Me ei oltu koskaan koettu valmennusta näin myöhäisellä ajankohdalla, mutta onneksi ori oli iltavirkku.

    Treeni alkoi itsenäisellä verryttelyllä ja Tao tuntui olevan notkealla ja vauhdikkaalla tuulella. Sain pidätellä oria aika rajusti, mutta sen tajuttua, ettei tässä ole mikään hätä ja ratsastaja määrää tahdin, oli meno jo paljon mukavampaa ja hallittavampaa. Hevonen liikkui tasaisenvarmasti ja reippaasti ja odotin jo innolla itse valmennuksen alkua.

    Aloitimme valmennuksen mukavalla harjoituksella. Ohjeena oli, että tullaan laukassa lävistäjälle, jossa ristikot sijaitsivat, pysähdys ristikoiden väliin, josta jatketaan samassa askellajissa kuin tultaessa. Päädyssä raviin ja ravataan kaarevalla uralla olevat hieman korotetut ravipuomit. Lävistäjällä suunnanmuutos niin, että ravissa tulevat ratsukot väistävät hyppääviä. Olimme ensimmäinen ratsukko. Tao tuntui olevan erittäin innoissaan ja ensimmäisellä kerralla se hieman hätiköi ja ei meinannut malttaa pysähtyä. Toisella kertaa ori kuunteli jo paljon paremmin ja teimme onnistuneen suorituksen.

    Kun tämä harjoitus oli käyty kaikkien kanssa tarkasti ja hyvin läpi, jatkoimme seuraavaan tehtävään. Esteet nostettiin pystyiksi ja jälkimmäisestä tehtiin sarjaeste. Korkeus oli vielä maltillinen, mutta veikkasin, että Tao varmasti vetäisi hirveällä mahavaralla kunnon kenguruloikan ainakin yhdellä esteellä. Ravipuomien tilalla ja toisella lävistäjällä oli vinot ristikot. Tehtävä tuli suorittaa laukassa ja keskittyä tempoon ja laukanvaihtoihin. Lävistäjän päässä olevan ristikon jälkeen olisi tarkoitus pysäyttää hevonen ja seistä paikallaan neljä sekuntia. Tämä tulisi olemaan Taolle haastavaa, sillä se oli todella innokkaalla päällä. Seisomisen jälkeen jatkettaisiin laukassa viimeiselle ristikolle. Tällä kertaa suoritimme kolmansina ja Tao tuntui innostuvan muiden hypyistä vielä enemmän. Lähdimme suorittamaan mahdollisimman rauhallisella tahdilla, jotta ori ei lähtisi viilettämään omaa tahtiaan. Toisella kertaa uskalsin jo lisätä hieman tempoa, eikä ori temppuillut pätkääkään. Se hyppäsi elegantisti ja laukanvaihtomme onnistuivat loistavasti. Pysähdyksessä ei ollut enää toisella kertaa hirveästi ongelmia. Tao yritti ottaa pari askelta, mutta tilanteen huomioon ottaen sain pidettyä sen hyvin kurissa.

    Loppuvalmennus menikin nopeasti, kun pääsimme hyppäämään valmennuksen tasolla lyhyttä rataa. Tao suoritti kevyen oloisesti ja pidimme hauskaa huolimatta siitä, että valmentaja oli ankara. Niinhän sen kuuluikin olla. Ei tänne tultu vain leikkimään ja pitämään hauskaa. Olihan sitä pakko tehdä töitäkin ja meistäkin löytyi paljon asioita, missä pitää vielä tsempata. Hieman puolustautuakseni sanon, että Tao on vasta nuori hevonen, enkä minäkään mikään valmis paketti vielä ole. Ehkäpä joku päivä me ollaan Taon kanssa huipulla! Sitä saa kuitenkin odottaa vielä varmasti monta vuotta. Tässä on sen verran töitä vielä tehtävänä. Mutta, sitä odotellessa!

    (410 sanaa)

  • #4938

    Essi Metsämäki
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 16 – 60cm
    Essi – Fantastico
    Ensimmäinen kunnon valmennukseni on alkamassa kolmen vartin päästä. Astun hevosrekkaan, jossa Fasu odottaa jo muiden Sateen tallilta tulleiden hevosten kanssa. Fasu lastattiin tallilla viimeisenä, joten puran sen siskoni Liinun kanssa nyt ensimmäisenä. Kiinnitän ruunan hevosrekan kiinnitysrenkaaseen ja haen kaikki tavarat valmiiksi rekan viereen. Harjat, suojat, suitset ja Fasun oma nahkainen yleispenkki. Harjasin Fasun jo tallilla, joten nyt on jäljellä enää viimeinen silaus. Otan käteen pehmeän harjan ja käyn sillä läpi jokaisen kohdan. Liu’utan suojat oikeille paikoilleen, nostan satulan selkään, kiristän vyön ja vedän suitsien niskahihnan korvien taakse. Irroitan Fasun rekasta, nostan tavarat takaisin rekkaan ja suuntaan ruunan kanssa kohti maneesia.

    Päästyämme maneesiin katson ympärille. Paikka vaikuttaa Sadetta uudemmalta ja isommalta. Minua alkaa hieman jännittää, mutta talutan Fasua ympäri maneesia pari kierrosta molempiin suuntiin. Hyppään reunan vieressä olevalta jakkaralta kyytiin ja alan Liinun seuratessa ja neuvoessa verryttelemään Fasua. Liinu pistää minut heti koville. Ensin pysähdyksiä, peruutuksia, nopeaan tahtiin ravi-käynti-ravi-siirtymisiä, pian jo laukannostojakin käynnistä… Olen ihan hiestä märkä vaikkei tunti ole vielä alkanutkaan. Pian Fasu on onneksi vertynyt, joten annan sen hetken aikaa kävellä ihan löysin ohjin.

    Hetken päästä Aleksi jo saapuu ja pääsemme aloittamaan valmennuksen. Valmennuksessa on neljä muutakin ratsukkoa, jotka näyttävät hirmu paljon taitavemmilta! Em kuitenkaan kauaa ehdi miettimään, kun Aleksi jo pistää meidät koville. Lähestymme tasaisin välein kahdelle ristikolle ravissa, mutta niiden väliin tehdään pysähdys. Verryttelyssä Fasu otti hyvin pidätteet läpi ja sama jatkuu tässäkin tehtävässä. Aleksi kehuu pysähdyksemme täsmällisyyttä. Keskittymiseni hiukan herpaantuu ja Fasun ottaessa pienen loikan toiselle ristikolle horjahdan hiukan, mutta saan tasapainon pian takaisin. Kulmassa vastaan tulevat hieman korotetut ravipuomit menevät hyvin, joskin viimeinen puomi tippuu hipaisusta korokkeelta. Väistän ristikoita tulevaa ratsukkoa käynnissä ja jatkan sitten ravia. Tulemme tehtävän vielä pari kertaa, kunnes Aleksi on tyytyväinen kaikkien suorituksiin.

    Pienten välikäyntien aikana ristikot korotetaan pystyiksi ja jälkimmäisen pystyn perään tulee vielä okseri sarjavälillä. Ravipuomit muuttuvat ristikoksi ja toiselle lävistäjälle ilmestyy ristikko. Saan lähteä tehtävälle toisena. Tehtävä alkaa lävistäjällä olevalla matalalla pystyllä laukkalähestymisellä, johon Fasu ajautuu hieman lähelle. Kokoan laukkaa sen mitä osaan, mutta Fasun kootessa jo hieman liikaakin se jää auttamatta kauas toisesta pystystä. Rohkea poni lähtee kuitenkin hyppyyn ja ihmeellisellä tyylillä selviää vielä B-osan okserinkin. Kulman ristikko sujuu hyvin, samoin lävistäjän ristikko. Päädyssä tehtävänä on pysäyttää ratsu ja odottaa hetki. Fasu malttaa hyvin ja lähtee melko napakasti laukkaan lähes suoraan pysähdyksestä. Kulman ristikko toisesta suunnasta onnistuu taas hyvin. Taputan Fasua isosti kiitokseksi.

    Muiden tultua tehtävän Aleksi pyytää minua ratsastamaan vielä alun linjan uudestaan. Tällä kertaa se menee todella hyvin ja viimeisen okserin Fasu lentää upeasti, vaikka este onkin sille melko pieni. Olen pakahtua onnesta! Loppuun saamme ratsastaa vielä lyhyehkön radan. Tällä kertaa tulen tehtävän viimeisenä, joten saan rauhassa seurata muiden radat. Lopulta, osan jo ravaillessa loppuraveja, pääsen vihdoin aloittamaan radan, joka on jo maksimikorkeudessa eli 60cm! Rata alkaa pystyllä pitkällä sivulla, josta tulee kaare edellisen tehtävän alulle, nyt vain hieman korotettuna. Fasu suoriutuu kaikista neljästä hypystä hyvin ja tekee vielä pienenpienen pukin linjan jälkeen. Laukka vaihtuu jo okserilta ja matka jatkuu kulman pystylle. Fasu tulee hieman lähelle ja kolauttaa puomin maahan. Jatkan silti suhteutetulle välille, joka menee melko hyvin. Lävistäjällä ylitämme okserin suorastaan leijuen ja tiukka käännös kulmaesteellekkin onnistuu. Aleksin pyynnöstä tulen vielä kulmapystyn toisesta suunnasta, ja tällä kertaa siihenkin löytyy aivan optimaalinen paikka. Taputan Fasua kiitokseksi ja annan sen venyttää kaulaansa ravissa pitkin ohjin. Lopulta siirrän ponin käyntiin ja kehun sitä vuolaasti.

    Liinu tuo Fasun hieman hikiseen selkään kevyen fleeceloimen ja kävelemme loppuun vielä reilusti, kun maneesiin alkaa virrata jo seuraavia ratsukoita. Talutan Fasun ulos maneesista ja käveltyämme hetken vielä pihalla pakkasessa palaamme rekalle ja riisumme Fasun. Se saa selkäänsä kuivan fleeceloimen ja lämpimän kaulakappaleellisen loimen, sillä joutuisimme odottamaan vielä kaksi valmennusta, ennen kuin pääsisimme lähtemään kohti tallia. Fasu jää tyytyväisenä mussuttamaan heiniä ja minä lähden Liinun kanssa seuraamaan vielä valmennuksia!

    (618 sanaa)
    null

    • #4941

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 980
      • Lauman johtaja

      Kuvan linkin pitää loppua .jpg tai .png muuten se ei toimi. Saat sen siten että esim firefoxissa klikkaat hiiren oikealla painikkeella ja valitset ”kopioi kuvan osoite”.

  • #4944

    Adelina
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Adelina van Leeuwen – Leafocean Zei
    klo 18 – medium

    Ennen varsinaisen valmennuksen alkamista, aloitin itsenäisellä alkuverryttelyllä. Ratsastin Lefaa kuulolle kaikissa askellajeissa ja erityisen huomion yritin kiinnittää siihen, että ruuna todella kuuntelisi pidätteitäni ja liikkui haluttuun suuntaan. Lefa oli reippaalla päällä, muttei kuitenkaan mitenkään erityisen pöljäke. Se puhisi ja pärskyi, mutta malttoi pääsääntöisesti mielensä suuremmilta koiruuksilta. Aleksi kertoi tulevista tehtävistä ja vaikutti nauttivan työstänsä. Mies nojaili estetolppaan kyynärpäällään ja antoi vinkkejä ensimmäiselle tehtävälle, joka ratsastettaisiin ravissa. Ristikoiden väliin täytyisi pysähtyä, siirtyä takaisin raviin ja edetä ravipuomeille, jotka odottelivat päädyssä kaarevalla uralla.

    Aloitin tehtävän jännittyneenä ja yritin keskittyä pitämään ruunan kahden ohjan ja kahden pohkeen välissä. Lefa nosti laukan ristikolta ja ensimmäinen pysähdys meni auttamatta ohi laukatessamme toisenkin ristikon yli. Ravipuomit ylittyivät kiitoloikilla, eikä jarruja tuntunut löytyvän mistään. Jouduin rauhoittelemaan kiehuvaa ruunaa ja muutaman kerran jälkeen sain Lefan pysäytettyä ristikoiden väliin. Tyylipuhdas pysäytys se ei ollut, mutta Aleksi kehui moitteiden sijaan. Taisi tietää, että moittisin itseäni epäonnistumisesta ihan itsekin. Neljännellä yrittämällä tehtävä sujui jo paremmin, eikä ravipuomien pupuloikkien kyydissä ollut enää aivan niin kammottaavaa istua. Joko minä totuin ruunan kohellukseen, tai ruuna oli hivenen rauhoittunut. Tahdoin uskoa jälkimmäiseen.

    Seuraavana tehtävänä oli pystyesteitä suoralla linjalla. Ne eivät näyttäneet suurilta ja tiesin Lefan selviytyvän leikiten esteistä. Ravipuomien tilalle oli noussut ristikko ja viimeisimpänä oli toisen ristikon ylitys juuri ennen kulmaa. Keskellä lyhyttä sivua tuli pysähtyä. Irvistin, pysähtyminen kesken radan ei todellakaan olisi vahvuutemme. Aloitin tehtävän ja yritin pitää laukan rentona. Lefa ei juurikaan viitsinyt nähdä vaivaa hyppäämällä pikkuesteitä, vaan pikemminkin laukkasi niistä yli. Sarjan jälkeen se jatkoi matkaansa köyristäen selkäänsä ja pukitellen matkalla eteenpäin. Puristin harjaa nyrkkiin, purinhampaitani yhteen ja hengitin kiivaasti nenän kautta. En todellakaan suostuisi tipahtamaan. Pyysin Lefaa eteenpäin vetokilpailun sijaan ja etenimme vauhdilla ristikosta yli. Ennen seuraavaa ristikkoa jarruttelin ja Lefa harasi vastaan päätään ravistellen. Toisen ristikon jälkeen en saanut Lefaa pysäytettyä ruunan haratessa vastaan, vaan ratsastin suoraan kohti maneesin seinää pidättäen samalla. Virnistin voitonriemuisesti ruunan pysähdyttyä ja peruutettua muutaman askeleen. Taputtelin hiestä tummunutta kaulaa ja siirsin ruunan takaisin laukkaan. Vielä olisi viimeinen este ylitettävänä.

    Viimeisenä tehtävänä meillä oli edessä radan ratsastus 80cm korkeudessa. Korkeuden kanssa meillä ei ongelmaa olisi edelleenkään, ongelma olisi lähinnä satulan yläpuolella. Aloitimme radan ja pyrin pitämään Lefan mahdollisimman rauhallisena. Ensimmäinen pysty ylittyi hienosti hiekan ropistessa esteen päälle. Seuraavana vuorossa oli lävistäjä, jossa oli edelliseltä tehtävältä tuttu linja, pysty, pysty-okseri -sarja. Lävistäjällä Lefa kaahotti eteenpäin ja vaihtoi lennokkaasti laukan kaarteessa ennen kuin loikkasi neljännen esteen yli. Vitsit kuin ruuna vaihtaisi laukan tällätavoin myös kouluradoilla, ehdin pohtia ennen kuin matkamme jatkuikin jo kohti toista päätyä ja Lefa liiteli pystyjen yli. Lävistäjälle käännettyä ruuna jatkoi korvat töttöröllä kohti okseria, jonka päällä se vaihtoi itsekseen laukkaa ja viimeisen pystyn ylitettyämme kehuin sitä vuolaasti. Siirsin ruunan raviin ja annoin sille hieman ohjaa. Se oli suurimmat pöllöilyenergiansa tuhlannut jo radoille.

    (449 sanaa)

  • #4946

    Sebastian Laurent
    Osallistuja
    • Postauksia: 10
    • Maitovarsa

    Taso expert
    Sebastian Laurent – Mondbark Juniper
    461 sanaa

    Mä en viitsinyt lämmitellä Junia itsekseni. Oli helpompi odotella tallissa jutellen Miron kanssa Saltyn kuulumisista. Olaf sai juoksennella tamman kanssa, trakehnerin selkään en nuorta tanskalaispoikaa päästäisi. Valmennuksen ollessa pian ajankohtainen, astelin maneesiin.
    ”Miss Gwyln”, tervehdin vaaleaverikköä, joka istui valtavan suuren täysiverisen selässä.
    Täysiverinen oli tietysti O’Dear, joka oli kuulemani mukaan melkoinen mestari kenttäradoilla. Heilautin itseni kevyesti Junin selkään ja otin muutamat pätkät ravia ja laukkaa ennen valmennusta. Tamma tuntui kärsimättömältä. Kai sekin halusi vain päästä jo itse asiaan. Cremello tekkeori liikkui kauniisti sinihiuksisen naisen komennossa.
    ”Miss Wilson”, totesin lyhyesti ja nyökkäsin.
    Muita valmennukseen osallistuvia en tuntenut, joten en myöskään tervehtinyt. Aleksin osoitin huomanneeni painamalla päätäni alaspäin. Saisi käydä nyökkäyksestä.

    Ensimmäinen tehtävä oli kahdeksikon ratsastamista. Kahdeksikon toisella lävistäjällä oli ristikot, joiden välissä tuli pysähtyä. Teki mieli nurista moisesta tehtävästäm seitsemänvuotias höyrypää ei tasan pysähtyisi sievästi. Pysähdyksen jälkeen piti palata laukkaan, hypätä toinen ristikko ja siirtyä raviin ennen ravipuomeja. Olin melkovarma, että Juni käsittäisi puomit pituusesteenä ja räväyttäisi minut seinälle, mikäli kovin usein yrittäisin sitä pysäytellä ristikoiden keskelle. Ristikot olivat pieniä, eikä Juni niitä esteiksi laskenutkaan. Kuten arvelin aikaisemmin, tamma yritti höyrytä eteenpäin pysähtymättä lainkaan. Se tarjosi lähes paikoillaan laukkaamista ja se tarjosi ravisiirtymää, mutta mitä ilmeisimmin minun täytyi saada se tottelemaan ja pysähtymään, mikäli tahtoisin kilpakumppaneideni silmissä näyttää hyvältä ratsastajalta. Enhän minä toki näytättämässä täällä ollut, korkeintaan vähän katselemassa. Lopulta tehtävä sujui yllättävän hyvin ja kehuin tammaa.

    Seuraavaksi tehtäväksi oli valikoitunut radantynkää, jossa oli myös pysähdys. Itse rata menisi tietysti leikiten, mutta se pysähdys minua mietitytti. Juni kiihdyttäisi itsensä hermostumispisteeseen, mikäli yrittäisin vaatia sitä pysähtymään kesken rataa. Pyöräytin silmiäni ja töytäisin tamman laukkaan. Juni laukkasi reippaassa temmossa esteiden yli liitäen vain kevyesti. Se ei ottanut tosissaan mitään alle metrisiä ja sitä pidinkin tamman akilleenkantapäänä. Eihän se tiettyisi rataesteillä, mutta maastossa täytyisi hypätä myös pituutta, vaikka itse este olisikin matala. Havahduin ajatuksistani puomin kolahdukseen. Juni oli tiputtanut b-osan pelleillessään.
    ”Ei helvetti”, sihahdin hampaideni välistä ja napautin tammaan pohkeillani vauhtia.
    Kuvittelivatkohan kaikki tammaa luuseriksi, mokoma raahasi jalkojaan kuin luuska. Loppurata sujui hyvin, lukuunottamatta pysähdystä, jota en Aleksin mukaan valmistellut tarpeeksi. Mistä sekään mitään ymmärsi, typerä koko kilpailusarja, olisi pitänyt suunnata ulkomaille ennemmin.

    Viimeisimmälle radalle lähdin ylimielisellä virneellä. Kyllähän satakaksikymmentäsenttinen oli vielä lämmittelykorkeus. Siirsin Junin laukkaan ja ylitin ensimmäisen esteen. Seuraavan esteen ylitettyäni kuulin Aleksin äänen.
    ”Piti kääntyä sinne lävistäjälle. Ota vain uusiksi alusta saakka.”
    Väärä rata. Nuljauttelin silmiäni ja laukkasin uudelleen aloituspaikalle. Tälläkertaa keskityin rataan eritavoin ja sain Juninkin pysymään tiukasti kontrollissa. Kyllä minä ymmärsin, ettei se ollut hevosen syytä, mikäli ratsastaja ylenkatsoi estekorkeutta tai rataa, mutta en minä kenellekään voisi myöntää olleeni itse väärässä tai huono. Tälläkertaa kannustin tammaa maiskauttamalla ennen sarjaestettä ja Juni leiskauttikin siitä hienolla ilmavaralla yli. Loppurata sujui hienosti ja hetken ravailtuani ja Aleksin loppusanat kuultuani kosketin kypäräni lippaa ja vilkaisin valmennuskumppaneitani.
    ”Ladies”, sanoin hymyillen ja ratsastin Junin ulos maneesista.

  • #4947

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    80cm: Selina Valentín & Solidago Thalia, 743 sanaa

    Sven oli taas ärissyt mulle, kun olin kertonut ilmoittautuneeni Hallavassa järjestettävään valmennukseen. Jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Reilun viikon. Mä olin kuitenkin pakannut punaisen lemmikkilohikäärmeeni päättäväisesti traileriin, viskannut kiiltäväpintaisen auton avaimet suomenruotsalaiselle ja iskenyt etupenkin penkinlämmittimen täysille, vaipuen pienoiseen tiedottomaan tilaan ja koomaan ihan tietoisesti.

    ”Kyllähän minäkin osaan…”
    ”Se Hallavan valmentaja on niin nuorikin…”

    Mä en jaksanut provosoitua Svenin sanoista. Mä tiesin, että meidän oli pakko päästä valmentautumaan mahdollisuuksien mukaan niin paljon, kuin vain aika ja hevosen hyvinvointi antoi periksi. Mä olin sen verta kilpailuhenkinen, että kun meidän nimet kerta jo olivat osallistumislistoissa, olin päättänyt että mehän hemmetti soikoon pärjättiin. Tai ainakin selvittiin maaliin ilman virhepisteitä. Toisaalta tiputtaminen ei koskaan ollut ollut Thalian ongelma, mutta isot kisat olivat uusi ympäristö meille, ja mä olin päättänyt ottaa tavoitteeksi selvitä pitkälle kevääseen mukana näissä karkeloissa.

    Ja onnekseni tänään ei ollut kilpailupäivä. Heti, kun mä olin ponnistanut jakkaran avulla itseni punaisen puoliverisen selkään, se alkoi esittää taidonnäytteitään: Ai kamala, kun musta puoliveriruuna oli niin pelottava, että sille piti joka käänteessä irvistellä, ja hyi hemmetti, kuinka Hallavan maneesin nurkat olivatkin niin täynnä demoneita tänään että niitä piti kaartaa oikein kaukaa. Huoh.

    Musta tuntui, etten mä saanut tammaan oikein mitään yhteyttä verryttelyissä, ja Aleksi alkoi jakamaan ensimmäisen tehtävän ohjeita mun mielestäni aivan liian aikaisin. Mä odotin hermostuneena meidän vuoroa, käänsin Thaliaa ympyröille ja koitin rauhoittua seuraten muiden ratsukoiden melko sujuvia suorituksia. Sitten mä painoin pohkeet hellästi sätikäisen kylkiin, nostin kevennetyn ravin ja lähdin lähestymään ensimmäistä ristikkoa. Kevyt esteistunta myötäili punaisen tamman hyppyä, ja melkein, luckily vain melkein, mä ehdin jo huokaista helpotuksesta.

    ”Ristikoiden väliin tehdään pysähdys..”

    Eipä muuten tehty. Ainakaan Thalian mielestä. Myönnetään, etten mä ehkä koittanut hidastaa tammaa täysin Thalian käsikirjan mukaisesti, mutta silti. Olisihan se voinut silti pysähtyä. Vaan ei, se jatkoi matkaansa niskojaan viskellen.

    ”Ota käyntiin, käännä ympyrä ja tule uudestaan pysähtymispisteeseen. Sitten istut kunnolla satulaan ja koitat uudestaan”, Aleksi ei tuntunut menettäneen vielä kärsivällisyyttään meihin ja neuvoi tasaisen ammattitaitoisella äänellä. Mä käänsin tamman varpistelevassa käynnissä ympyrälle, palautin itseni holttiomaisilta stressireaktioilta tehdasasetuksille ja koitin pysähtymistä uudestaan. Ja se onnistui. Melkein ainakin. Me seisottiin ehkä kolme sadasosasekuntia paikallaan, jonka jälkeen Thalia päätti, että hälle alkoi riittämään. Se tahtoi hypätä lisää.

    ”Anna sen mennä vaan, kokeillaan uudestaan ens kierroksella!” Aleksi naurahti hieman rennommin ja mä päästin tamman siirtymään raviin ja toisen ristikon yli. Puoliverinen hyppäsi reippaalla ilmavaralla ja pisti vastaan, kun koitin siirtää sitä raviin ennen kaarevalla uralla olevia puomeja. Sitten me pompittiin yli korotetuista maapuomeista kuin mitkäkin kengurut, ja väistettiin sujuvasti seuraavaksi suorittamaan siirtynyttä ratsukkoa. Mä laskin raville ja huokaisten hieman annoin taputuksen eksyä punaiselle karvapeitteelle, katsoen hieman haikaillen suorittamassa olleen parivaljakon nappisuorituksta.

    Seuraavalla kerralla Thalia pysähtyi, seisoi melkein tasajalkaisena jopa parin sekuntin ajan. Sen jälkeen me yhdessätuumin päätettiin, että se oli tarpeeksi hyvä. Tamma loikkasi ristikon yli kuin minkäkin kämäisen puomin, ja iski pienen pukin ilmaan seuraavassa kaarteessa. Mä sinnittelin selässä, kaivoin päättäväisyyteni jostakin, minne se oli alkuvalmennuksen aikana piiloutunut, ja otin reippaasti riekkuvan hevosen raville. Muutaman kerran sain sovitella tamman askeleita ravipuomeille, mutta viimeisellä kierroksella Aleksi jopa kehui kaarevan uran suoritusta.

    Seuraavassa tehtävässä ei enää maapuomeja mentykkään. Aleksi oli nostanut ristikot pystyiksi ja vaihtanut puomien tilalle vinon ristikon, lisännyt vielä lävistäjälle toisenkin mokoman. Mä mietin pääni puhki suunnitelmaa, kuinka saisin tamman pysymään hallinnassa ja vauhdin hillittynä, kunnes me saatiin lähtölupa.

    Thalia oli innostunut askellajista, ja pomppasi matkaan. Sen pienet kaviot rummuttivat epäsymmetrisessä tahdissa maneesin hiekkaa vasten, heitti pienen nyrkillisen hiekkaa puoliverisen ponnistaessa ja kiihdyttivät lävistäjän toiselle osalle. Sarjan ensimmäinen osa sujui kuin vettä vain: ponnistuspaikka löytyi mukavasti ilman sen kummempia ohjeistuksia, ja puomit pysyivät kannattimillaan. Toiselle osalle tultaessa huomasin kuitenkin, että tamma tuntui jäävän hieman ahtaalle – se ponnisti turhan läheltä estettä ja tunsin selkään saakka pienen, aina niin sujuvasti ajoittavan punaisen hämmennyksen. Okserin takapuomi pyörähti maahan ja sai tamman säpsähtämään. Ajoin laukanvaihdon Thalian säikähdyksen läpi ja ohjasin sujuvasti keskelle ristikkoa.

    Neljäs ristikko ylittyi kevyesti ja laukanvaihtokin onnistui, mutta sitten me tultiin siihen meidän heikoimpaan kohtaan koko tehtävässä: pysähtyminen, eikä mikä vain pysähtyminen. Hemmetti neljän sekunnin mittainen pysähtyminen. Mä istuin syvälle satulaan ja aloin tarjota tammalle pieniä puolipidätteitä jo hyvissä ajoin, ja hieman jälkeen tarkoitetun pysähtymispisteen punainen pysähtyikin. Otti muutaman steppiaskeleen paikallaan, mutta seisoi silti ainakin melkein neljän sekunnin ajan. Mun huulilleni kohosi hymy ja annoin parin taputuksen eksyä hieman hiostuneelle kaulalle samalla, kun nostin uuden laukan ja ohjasin kohti viimeistä estettä.

    Viimeinen tehtävä, jossa ratsastettiin ihan oikeata rataa, olisi voinut mennä paremminkin. Yhtään puomia ei kuitenkaan ylinopeuden takia pudonnut, ja mä olin ihan tyytyväinen. Vaikka tänään olikin ollut enemmän sellainen lohikäärmeenpäivä, kuin mun loistaminen.

  • #4948

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Ava ja Sysivalkee (60cm)

    Ratsastin Seppoa paljon eteen ja ylös, yrittäen saada sen etupään nousemaan liian syvästä nyökystä korkeammalle. Koulutreeneissä ei välttämättä ollut ihan niin vaarallista löysäillä, mutta esteillä siitä sai maksaa vähintään puomeilla.
    Viime viikonlopun Kalla CUP:issa olimme startanneet 80 sentin luokassa ja pudottaneet kaksi puomia. Meidän oli pakko kehittyä ja sain siitä motivaatiota ratsastaa tällä kertaa Hallavassa paremmin, keskittyä enemmän ja kuunnella.

    Lähestyimme ravissa lävistäjälinjalla olevaa ristikkoa. Seppo ei nostanut edes korviaan ylös ja tiesin, ettei se viitsisi nostaa jalkojaan ristikoille. Napautin ruunaa pohkeillani ennen ristikkoa ja sain ponin heräämään sen verran, että se nosti jalkojaan raviaskeleessa korkealle ristikon päällä. Pysähdys oli täsmällinen ja Seppo jatkoi ravissa toisenkin ristikon ylitse, nyt mun ei tarvinnut edes herätellä sitä.

    Seppo kuunteli koko ajan paremmin, mä vähän toivoin, että me oltaisiin saatu harjoitella lisää jyrkempiä kurveja. Koska Aleksi käski meidän ratsastaa huolelliset tiet, niin keskityin sitten niihin ja katsoin, että Seppo laukkasi jokaiselle esteelle juuri siitä kohdasta, mistä olin halunnutkin. Laukanvaihtoja mä olin alkanut jo vähän opettaa sille kotonakin, mutta tähän mennessä ne onnistuneet versiot olivat tainneet tulla puolivahingossa ja töitä olisi tehtävä vielä paljon. Seppo pärski tyytyväisenä, sen mielestä kai oli paljon kivempaa kaahotella esteiden välissä, kuin keskittyä kouluradalla.

    Valmennuksen jälkeen peittelin höyryävän Sepon enkkuviltin alle, se oli niin iso, että koko poni peittyi sen alle kevyesti. Lähdin kiertämään Hallavan talliympäristöä selästä käsin. Toivoin, etteivät tarhoissa olevat hevoset rupeaisi riekkumaan vieraan hevosen nähtyään, sillä Seppo varmasti vetäisi siitä herneen nenäänsä ja seuraavaksi se laukkaisi vieraassa tallissa vapaana omistaja perässään rääkyen.

    Onneksi muut hevoset käyttäytyivät ja mä sain rauhassa katsella maisemia, kun Seppo oli purkanut pahimmat energiansa estetreenissä jo. Me käveltiin takaisin trailerille, estetreeneihin me oltiin lähdetty omalla trailerilla, koska Auburnista oli vain Lefa lähdössä ja Seppo ei tykännyt ruunasta yhtään. Se olisi laittanut kopin uuteen uskoon, jos olisi joutunut Lefan kanssa matkustamaan Auburnista Hallavaan asti.
    Adelina oli varmaan saanut Auburnista jonkun kopin lainaan, ei mua oikeastaan edes kiinnostanut millä nainen oli selvinnyt Hallavaan, ei meidän ainakaan tarvinnut jäädä odottelemaan sitä.

    Äiti osasi onneksi jo toimia lastausapuna, Seppokin käveli kuivatus- ja toppaloimi päällä traikkuun melko nätisti. Se tarvitsi liinan avuksi vieläkin, mutta oli kehittynyt tosi paljon siitä, mitä se oli ollut silloin, kun olin ostanut ponin.
    ”Mennään jo”, anelin, kun äiti jäi vielä pohtimaan pitäisikö sen käydä vessassa varmuuden vuoksi vai ei.
    Pääsisihän sen Purtseilla sitten, jos sen arka pylly kestäisi tallin jäätävän kylmää vessaa.
    ”Menikö teillä hyvin?” äiti kysyi, mutta mä olin jo uppoutunut mun iPhonen maailmaan.
    ”Mmmh”, vastasin kuitenkin ja lakkasin kuuntelemasta.

    (410 sanaa)

  • #4949

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 47
    • Koulutuksen tarpeessa

    Elina ja Celle, estevalmennus klo 17

    Maneesissa oli kaarrossani myös tänään Nio, Emily ja Tinka. Lisäksi oli myös joku vieras ratsukko, joka oli tällä kertaa eri kuin kouluvalmennuksessa. Hyppäsin Cellen selkään ja annoin sille pitkät ohjat. Ruuna lähti tyytyväisenä lompsimaan pitkin maneesia Mollyn perässä.

    Verryttelimme itsenäisesti ennen kuin aloitimme varsinaisen valmennuksen. Ravailin kahdeksikolla ja Celle tuntui tänään melko rennolta. Laukkasin ympäri maneesia ensin kevyessä istunnassa ja sitten harjoituslaukassa.

    Aloitimme valmennuksen tulemalla ravissa ensin kaksi ristikkoa, joiden välissä piti ottaa seis. Niiden jälkeen oli vielä ravipuomit kaarevasti. Ennen meitä meni Emily ja Molly, jonka jälkeen vuorossa olimme me. Kouluvalmennus oli mennyt loistavasti joten ehkä me selviäisimme hengissä tästäkin valmennuksesta…ehkä. Celle lähti ravaamaan korvat hörössä kohti estettä ponnekkain askelin. Yksi…kaksi…yksi…kaksi laskin askeleita päässä ja ensimmäinen ristikko meni moitteettomasti. Yritin istua mahdollisimman raskaasti satulaan pidättäen. Celle ei kuitenkaan olisi halunnut pysähtyä ja vaikka kuinka yritin. Ruuna siirtyi käyntiin, mutta asteli toisenkin ristikon yli käynnissä.
    ”Älä jää vetämään. Pidätteet! Tuu saman tien uudestaan”, Aleksi ohjasi reunalta.
    Minua vähän hävetti ja minusta tuntui että en osaa ratsastaa ollenkaan. Pienellä kiemuralla ohjasin Cellen takaisin reitille, mutta tällä kertaa pidin huolen, että tahti ei kiihtyisi liikaa ennen ensimmäistö ristikkoa. Ensimmäinen ristikko sujui melko moitteettomasti ja ristikoiden välissä pidin huolen, että en jäänyt vetämään. Tällä kertaa Celle pysähtyi ja saimme Aleksilta hyväksyvän murahduksen. Pääty meni kai edes jotenkin siedettävästi. Celle juoksi altani ja puomit ylitimme kopisten. Meidän piti tulla vielä kerran tehtävä ja se meni aavistuksen paremmin. Celle oli vieläkin kiireinen.

    Seuraavakin tehtävä osottautui haasteelliseksi. Nostin laukan Cellellä ja ohjasin sen kaarevasti kohti ensimmäistä pystyä. Celle kiihdytteli melkoisesti ja hyppäsi pystyn kaukaa. Meinasin lentää alas, mutta jäin kaulalle. Työnsin itseni siitä satulaan takaisin.
    ”Aloita alusta”, ohjasi Aleksi ”ja muista pidätteet!”
    Käänsin Cellen uudestaan linjalle. Hyppy meni jotenkuten tällä kertaa ja melko vauhdikkain askelin ylitimme sarjan. Laukka vaihtui viimeiden okserin päällä ja jatkoimme siitä kaarella kohti ristikkoa. Celle meinasi taas lähteä kuskaamaan minua 10-0. Ristikko ylitettiin reilulla loiskauksella ja käänsin siitä kokorataleikkaalla ristikko. Sain laukan jotenkin hallintaan ja pysähdys tuli… noh vähän miten sattuu mutta pysähtyi kuitenkin. Celle ei malttanut seisoa oikein neljää sekunttia. Antaessani uudet laukka-avut Celle ampaisi uuteen vauhtiin. Ylitimme viimeisen ristikon kunnon pituus hypyllä joka lähti  varmaankin kaksi metriä liian aikaisin ja päättyi pitkälle esteen jälkeen. Tulimme uudestaan homman ja sain jotenkin vähän rauhallisemmaksi Celleä.

    Lopuksi tulimme vielä 80cm radan. Celle ylitti senkin vauhdikkaasti ja kuskasi minua pitkin maneesia. Jos kouluvalmennus oli ollut onnistunut niin tämä oli ollut täysi farssi. No ei kai aina voi mennä täydellisesti.

    Sanat 416

  • #4950

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 123
    • Perus pullaponi

    Kassu & Symphonic Melody
    klo 18 80cm
    458 sanaa

    Valmennuksen verryttelyt kuluu mulla Attea miettiessä. Viime vuonna tein tätä samaa sen ruunan kanssa. En saanutkaan aikaiseksi käydä morjestamassa sitä joululomalla, ehkä mun pitäisi nyt pian? Muistelen kuinka mukava ruuna oli ratsastaa. Ei sillä etteikö Symppiskin olisi hyvä, mähän oon aivan lääpälläni tähän tammaan.

    Hahmotan tehtävän aika nopeasti. Symppis on selkeästi innoissaan päästessään pomppimaan, ja joudun tekemään paljon puolipidätteitä jo ekaa ristikkoa lähestyttäessä. Symppis ei meinaa ekalla kerralla pysähtyä ollenkaan, mutta tekee sen lopulta. Pyydän uudelleen ravin ja teen jälleen puolipidätteen esteen yllä että tamma ymmärtää olla nostamatta laukkaa. Hymähdän itsekseni, hevosen energia alkaa tarttua muhunkin. Jatkan puomeille ja me hölkötellään niiden yli rennosti. Seuraavalla kierroksella Symppis muistaa jo miten tää meni ja pysähtyykin oikein hienosti tasajaloin juuri oikeaan kohtaan. Annan lyhyet taputukset kiitokseksi meidän mennessä korotettuja puomeja kohden.

    Tehtävä muuttaa kokoaan, mutta melko pienesti. Musta tuntuu että nää esteet on yhä todella, todella pieniä. Sen jälkeen kun aloin hyppäämään enemmän yheksääkymppiä, kaikki tällänen on tuntunut niin… mitättömältä. Lastenleikiltä. Kasailen ohjia ja pääsen tekemään rataa ensimmäisenä.
    Ykköspysty jostain syystä tuli Symppikselle pienenä yllärinä, se sinkaisee kuusisataakiloisen ruhonsa ilmaan kuin jänis ja mä pidän ohjista ja harjasta kiinni kaikin voimin. Onnistun ylläpitämään tasapainoni ja saan kasattua paketin takaisin hallituksi loikkauksen jälkeen, seuraavat pysty ja okseri menee sujuvammin. Hymyilen taas itsekseni mennessäni ristikkoja.
    Istun alas satulaan ja teen pidätteen, Symppis ymmärtää pýsähtyä ja vilkaisee mua sivulta huokaisten. Joojoo, tiedän. Haluaisit mennä vaan etkä hidastella. Pyydän uudelleen oikean laukan joka lähtee omituisen sivuaskel-pomppuyhdistelmän jälkeen pyörimään hyvin. Pikkuristikko ylittyy sukkelaan ja heppa on sitä mieltä että nyt heti uudestaan.

    Mulla alkaa adrenaliinimäärä kohota kun esteet vihdoin korotetaan siihen kaheksaankymppiin. Nyt päästään tosihommiin. Mun innostus tarttuu Symppikseen. Meidän yhteisymmärrys on alkanut olla parempaa viime aikoina ja Symppis ei enää ylläpidä täydellisen hevosen imagoaan vaan on enemmän, no, hevonen.
    Me lähestytään ensimmäistä pystyä mutkitellen, mutta saan esteen jälkeen laukanvaihtoa tehdessä ratsuni paremmin asetettua ja muutenkin hallintaani. Pyydän hieman hitaampaa laukkaa, ja meillä pysyy hyvähkö tempo seuraavien kolmen esteen ajan. Seitsemännellä esteellä, okserilla Symppis ei kuitenkaan malta enää pysyä housuissaan, tamma kiihdyttää väkisin laukkaansa ja lentää linnun lailla yli. En edes toru sitä vaikka tiedän vauhdin olleen aika kova juuri ennen hyppyä, mutta toisella ratakierroksella keskityn vahvasti siihen että vauhti ei enää kiihtyisi turhaan. Onneksi tää heppa on sellanen ettei se lähde käsistä kokonaan. Taputtelen Symppiksen kaulaa ja toivon hartaasti että se olisi yhtä hienosti sitten kisatilanteessa. Mistä muistuukin mieleen, on oikeesti onni että saan jälleen kisata kokeneella hevosella. Kyllä mä tälläseltä opin vaikka ja mitä, ja voin keskittyäkin siihen että opin eikä tarvitse koko ajan vahtia että mitä Symppis duunaa. Rapsuttelen Symppiksen säkää ja nyökkään tervehdyksen Nikolle, joka seurailee hajamielisesti maneesin reunalta. Mitenkähän sillä ja Väiskillä on asiat nykyään? Niin, ja sekin, että uskaltaisinko kertoa sille musta ja Niosta… Pitää jutella Nion kanssa siitä.

  • #4953

    Juuli
    Osallistuja
    • Postauksia: 13
    • Maitovarsa

    Esteitä ja ylityksiä, valmennus Valeralla

    Juuli ja Valera – 60 cm

    Olin toivottoman tylsistynyt kotona aikaisin aamusta. Joka ikinen sielu nukkui, paitsi tietysti minä. Odotin todella mielenkiinnolla tulevaa estevalmennusta. Tie tähtiin kisan voittaminen olisi tietysti hyvin kaukaa haettua, mutta ainahan saa haaveilla!

    Istuin autossa kuunnellen radiosta tulevaa kappaletta. Äitini oli “luvannut” heittää sekä hakea minut paratiisista, mutta sairaalaan hän ei suostunut viemään, ihan vain varmistaakseen etten rikkoisi itseäni. Hallavan parkkipaikka tuli näkyviin ja olisin varmasti pompannut ulkoavaruuteen ellei turvavyöt olisi olleet kiinni. Turvavöiden ainoa hyvä puoli oli siis innokkaiden heppatyttöjen pidättely. Vaikka tällä hetkellä olin niin silmukalla, että mielummin olisin kyllä viettänyt Marsissa alienien kanssa rattoisia teekutsuja.

    Nousin Valeran selkään jakkaralta. Tamma näytti oikein terävältä ja oli sataprosenttisesti hengessä mukana. Alkukäynnit sujuivat molemmilta tutkien uusia ratsastajia ja hevosia, ne eivät olleet hallavasta, tai ainakaan en ollut nähnyt niitä. Näytin varmaan arvostelevalta kriitikolta joka kävi jokaisen ratsastajan sekä hevosen läpi ja veti johtopäätöksensä ratsukosta. Huoh. En ikinä halua olla kriitikko.

    Aloitimme tehtävällä jossa menimme kahta ristikkoa lävistäjällä ja niiden jälkeen ravipuomit. Tietysti ettei tehtävä olisi ollut liian helppo, ristikoiden väliin piti vielä pysähtyä. Ja menimme tietysti tehtävää kaikki samaan aikaan. Valeralla oli vauhtia hippusen verran liikaa ja sainkin kuulla monia kertoja kritiikkiä Aleksilta. Onneksi tamma oli kuuliainen ja hiljensi pyytäessäni. Parin toiston jälkeen tehtävä sujui jo kiitettävästi. Pysähdys oli aina hieman hätäinen sillä Valeralla oli kiire toiselle ristikolle.

    Toiseen tehtävään oli lisätty esteitä ja se mentiin yksi ratsukko kerrallaan. Ensin pysty jonka jälkeen sarja. Valera hyppäsi luojan kiitos oikein nätisti ensimmäisen esteen, mutta sarjalle se lähti turhan kaukaa. Toinen osa sarjasta oli okseri ja ihan näin yleisesti minua alkoi epäilyttämään koko touhu, ihan vähäsen. Sarjan eka meni puhtaasti, mutta tasapainoni oli hävinnyt taivaan tuuliin ja roikuin kyydissä kuin mikäkin apina. Okseri ei ollut niinkään tyylipuhdas suoritus. Ainoa plussa oli etten tippunut! Korjattuani asentoni jatkoimme matkaa ristikolle. Hyppy oli mallikelpoinen ja laukka jatkoi pyörimistään. Seuraava ristikko läheni jo ja otin varmuuden vuoksi harjasta kiinni, sillä tamma allani keräsi vähän kierroksia vauhtimittariin. Pysähdys olikin seuraava asia mikä piti tehdä ja se olisi siinä hetkässä ollut viimeinen asia minkä haluaisin tehdä. Valera oli painanut tallan pohjaan (ihan silkkaa innostumista) ja jouduin tekemään voltin ennen kuin tamma pysähtyi. Katsoin ihan huvin vuoksi Aleksia joka ei näyttänyt hirveän tyytyväiseltä, muttei ihan tyytymättömältäkään. Nostin uuden laukan ja tällä kertaa kiitopulla ei saanut kohtausta. Seuraava ja viimeinen ristikko ylittyi lupaavan rauhallisessa laukassa.

    Viimeinen tehtävä tälle päivälle oli rata. Noin kahdeksan esteen rata painui mieleeni yllättävän helposti. Ensimmäinen este oli pysty, joka mentiin yli kätevästi. Okserit ja pystyt liideltiin ylitse ilmavaroilla. Vauhdin hurmaa ja jännitystä ilmeni lopun radan aikana. Hyvää onnea ja taitoa tarvittaisiin, jos mielisi pärjätä huippu ratsukoita vastaan.

    430 sanaa

    Attachments:
  • #4955

    Lily Wilson
    Osallistuja
    • Postauksia: 109
    • Perus pullaponi

    Tie tähtiin estevalmennus 22.2.2019.
    Klo 20, 120cm, taitotaso expert

    Orion onnistui hurmaamaan minut upeudellaan jokaikisen vuoden ja jokaikisen päivän jokaikisenä tuntina. Nytkin se vain seisoi paikoillaan pää korkealla mahdollisia minua uhkaavia vaaroja tähystellen. Sen hengitys höyrysi kauniisti ja sen häntä nousi korkealle pään lailla. Välillä ori sulki silmänsä ja nosti hiukan turpaansa nauttien kirpakasta ilmasta ja sen raikkaasta tuoksusta. Jos olisin ollut hevonen, olisin ehdottomasti ollut upea Man O’ Warini. Meissä oli liikaa yhteistä.
    “Lily! Ootte tullu jo takasin”, Jesse keskeytti ajatukseni. Edellinen valmennusryhmä alkoi valua ulos maneesista, jotta meille tulisi tilaa. Jesse talutti Hurmoksen vierelleni ja katsoi minua jotenkin oudolla, ehkä hiukan vaativalla ilmeellä.
    “Joo, kai meidänki pitäis ruveta valmistautumaan kisoihin”, sanoin hymyillen. Taputin muutaman kerran Orionin kaulaa. Hevonen havahtui ajatuksistaan ja laski päänsä koskettaakseen poskeani kevyesti turvallaan.

    En voinut olla kiinnittämättä huomiota muihin ratsukoihin alkuverryttelyjen aikana. Pitihän minun vastustajani tuntea. Joukossa oli entuudestaan tuttuja naamoja moniakin. Naava ja Alana, jotka olivat kumpikin upeita ratsastajia ja joilla oli Hallavassa konkreettista näyttöä osaamisestaan paljon enemmän kuin minulla. Tunnistin porukasta myös Sebastianin, mutta yksi naama minulle oli täysin tuntematon. Samoin hänen hevosensa. Eivät tainneet olla Hallavasta. Kaikki Hallavalaiset näkivät minut täällä aika aloittelijana, sillä he eivät tienneet minun ratsastaneen kenttää korkeammalla tasolla aikoinaan. Tänään minulla oli kuitenkin erityisen itsevarma fiilis, sillä olin juuri työskennellyt Orionin kanssa Englannissa kahden viikon ajan. Kotiin olimme päässeet vasta kuusi tuntia sitten. Olin aluksi tuntenut huonoa omaatuntoa tie tähtiin-estevalmennukseen lähtemisestä pitkän matkustelun jälkeen, mutta Orion osoitti minulle selvällä kehonkielellään haluavansa ehdottomasti liikkumaan. En siis kysynyt siltä kahdesti.

    Jo ensimmäinen tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, vaikka olinkin lähiaikoina tykännyt hypätä hiukan korkeampia ratoja. Seurasin Sebastianin tasaisen varman suorituksen loppuun, ennen kuin nostatin Orionille laukan ja lähdin suorittamaan tehtävää. Ori taipui lävistäjälle nätisti ja moitteita jo pelkästään minun katseeni avulla. Pieni pomppu ristikon yli, pysähdys istunnalla ja kevyillä pidätteillä kahden ristikon väliin, hiukan liian ponnekas laukannosto, rento hyppy toisen ristikon yli ja kaunis tasainen kaareva ura ravissa. Peruskauraa. Kaarevalla uralla olleisiin korotettuihin oumoihinkaan ei kavio kolahtanut, vaikka pientä epätasaisuutta oli ehkä havaittavissa ravissa, kun en ollut saanut istuntaani täysin keskelle satulaa. Sellaiset pienetkin virheet vaikuttivat välittömästi Orionin askellukseen ja koko suoriutumiseen. Aleksikin huomasi virheen istunnassani ja tietenkin huomautti siitä. Nyökkäsin ymmärtäväisesti ja kiitin Orionia hienosta suorittamisesta kevyellä taputuksella kaulalle.

    “Kiinnittäkää huomiota hyvään, tasaiseen tempoon ja siihen et laukat pidetään sitten kaarteiden mukaisina”, Aleksi ohjeisti meitä seuraavaan tehtävään. Hyppäisimme rataa, jes! Pääsin suorittamaan Orionin kanssa taas ensimmäisten joukossa. Kaarteiden mukaisten laukkojen pitäminen ei ollut mikään ongelma meille. Ei ollut koskaan ollutkaan. Pidin kouluratsastusta kaiken ratsastuksen perustana ja Orion oli vahvempi koulussa. Ehkä siksi sitä oli helppo käsitellä missä tilanteissa tahansa, kun se ei ollutkaan mikään perustasoinen kouluratsu. Sen sijaan pysähdykset osoittautuivat hiukan haastaviksi oman heilumiseni vuoksi. En jostain syystä saanut juuri tänään pidettyä itseäni mitenkään paikoillaan satulassa ja Orion tietenkin oletti, että ylimääräinen liike satulassa tarkoitti liikkeelle lähdön käskyä.
    “Siulla on kyllä tekemistä ton sun istunnan kanssa. En oo huomannu tätä sulla kyllä yhtä vahvasti aikaisemmin”, Aleksikin mainitsi. No sepä se…

    Lopuksi pääsimme hyppäämään vielä lyhyttä rataa kisakorkeudessa. Minua jännitti, vaikkakin turhaan. Orion ei koskaan tehnyt mitään ilmaiseksi, sen selässä istuvan ratsastajan piti olla osaava, tai se ei tehnyt mitään niin kuin ratsastaja halusi. Silti se auttoi kyllä mielellään, esimerkiksi tulemalla tarkoituksella hiukan enemmän alle, jos ratsastajan tasapaino alkoi horjumaan vaikka hypyn alastulossa. Sen avuliaisuus tosin aina välillä vähän verotti puhdasta suorittamistamme, sillä esimerkiksi nyt rataa hypätessämme erään okserin ylin puomi vähän kolisi juurikin siksi, että Orion yritti tukea hypyssä enemmän minun tasapainoani kuin omaansa. Hyppäsimme kuitenkin radan vielä puhtaasti uudestaan, ilman mitään suurempaa sanomista. Olin erittäin tyytyväinen ratsuuni ja etenkin sen motivaatioon. Jotakin minullekin oli kuitenkin käynyt kaksiviikkoisen Surrey-matkan aikana, sillä en enää suoranaisesti pelännyt esteitä ja pidin yhä enemmän ja enemmän korkeiden esteiden hyppäämisestä. Sen saattoi myös huomata entistä paljon paremmista suorituksista esteillä. Olisi kuitenkin ehkä parempi, etten kertoisi Surreyn tapahtumista kenellekään, vaikka tiesin jo etukäteen, että Jesse tulisi ainakin kysymään tästä suuresta muutoksesta esteiden hyppäämisen suhteen.

    631 sanaa.

  • #4956

    Meiju K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Ella – Aberash Empire
    Hyvähän se on heittää mut Raisan selkään, varsinkin kun tossa just onnistuin lentään yhdeltä pieneltä ponin pirulaiselta. Toisin sanoen, fiilis oli siis aivan katossa kun saavuttiin estevalkkaan – kuka oli päättänyt että tää oli hyvä idea? Raisa nyt onneks ei oo mikään kamalin otus, että sen nyt ei olettais lennättävän selästä ihan heti. Tai mistä sitä tietää. Tammaraasu joutuu vetäseen nyt kaks valkkua ja kaks kaikkea, ihan vaan, koska Meiju ei ollut osannut päättää kenet muut se olisi ottanut näihin karkeloihin.

    Raisa oli jo onneksi suurin piirtein valmiina traikussa, kun saavuttiin Hallavaan, ja Meiju sentään tajus auttaa ilman mitään suurempia mukinoita. Suhteellisen nopeasti olin Raisan selässä, mitä nyt tamma päätti että samantein vedetään niska virkkuukoukuksi ja ensin sainkin itsenäisesti, ihan ennen valkan alkua rentouttaa tammaa syvemmälle alas, ennen kuin aloin kokoamaan ollenkaan. Kyllä siitä ihan hyvä tuli, kun vaan jaksoin mennä maltilla ja kerrankin olin tyytyväinen Meijun ihme fiksaatiosta olla ajoissa tosi TOSI aikasin. Tamma alkoikin tuntua oikein hyvältä juuri parahiksi, ja näin ollen siirryttiin oikeasti valmentautumaan mahavyön ja martingaalin laiton jälkeen.

    Tammani mun oli aivan täpinöissä, mutta omaan tyyliinsä pysyi hallinnassa melkein tylsän helposti. Pysähdystehtävät meinasivat saada tamman hännän leikkimään propelia, mutta pian tämä asettua taas ja keskittyi. Toki siihen vaikutti myös se, että sain itseni keskittymään ja oikeasti käytin painoani saadakseen tamman pysähtymään laukasta tarkemmin. Siirtymiset tuntuivatkin meillä takkuavan ehkä eniten, sillä tamma oli jokseenkin laamamaisella päällä. Jouduinkin pyytämään Meijun laittamaan minulle kannukset jalkaan. Ei minun sinällään niitä tarvinnut edes käyttää – tamma tajusi, että nyt tulee vähän painokkaampaa apua ja näin ollen kummasti siirtymiset alkoivat olemaan terävämpiä.

    Laukkatemmon pitäminen Raisan kanssa on ehkä maailman helpoin asia. Tammalla on tietty tahti, minkä se pitää niin kauan kuin ratsastaja antaa olla ja antaa tamman liikkua ja meidän onneksemme Raisan laukka oli juuri sopiva näihin tehtäviin. Minun tehtäväkseni oikeastaan jäi vain osoittaa tammalle tarpeeksi usein mihin mennään hypyn jälkeen, jotta laukka saatiin oikeaksi. Muutamat kerrat olin unessa ja Raisa painoi menemään vastalaukassa, mutta vaihtoi kuitenkin kun annoin pienen avun. Järkyttävän helppo hevonen, oikeasti. Varsinkin kun olin tottunut Meijun kauhukakaroita ratsastamaan viime aikoina.

    Kiittelin tammaa samalla kun taapersimme ympäri kenttää, minun katsellessani muita mielenkiinnolla. Yhteistä kaikilla oli, että fiilis valmennuksessa oli oikeasti aika bueno. Olin ollut vähän oman pääni vankina, enkä oikeastaan puhua pukahtanut, mutta silti huomasin hymyileväni. Kun sitten tuli meitin vuoro suorittaa lyhyt rata, olin jo aivan valmis. Raisa oli ollut näköjään jo valmis unille, sillä minun kerätessä ohjat tamma melkein tyrmistyi. Itse rata tosin onnistui mallikkaasti, ilman suuria kommervenkkejä. Viimeisellä suorituskerralla totesin, että riskeerataan ja näin ollen pistettiin vähän vauhtia. Saattoi siinä yksi tipahtaa, mutta ei siitä sen enempää.

    Rapsuttelin tamman kaulaa ja hieraisinkin tätä, samalla kun kiitin valmentajaa ja suuntasin pois. Ottaen huomioon kuinka unten mailla tamma oli, en voinut kuin naurahtaa kun suuntasin Meijun luokse. Saas nähä, nähdäänkö Raisasta oikein kunnon väsynyt puoli!

    Meiju – Aberash Empire
    Löysin itseni hypistelemässä uutta, ihastuttavaa (KERRANKIN VOITIN JOTAIN ARVONNASSA!) ratsastusloimea, samalla kun seurasin Ellan valmennusta. Oli jokseenkin aina kokemus nähdä siskontyttö hevosteni selässä, enkä voinut kuin ihailla kuinka hyvä ratsastaja hänestä oli tullut. Minä taas olin saanut hyvällä omalla tunnolla siirtyä enemmänkin ratsastelemaan näitä hyvän mielen hevosia, kun taas Ellalle jätin kaikki vähänkään räväkämmät. Ehkä minusta oli näin ollen muotoutunut kunnon tätiratsastaja, mene ja tiedä. Kun ratsukko suuntasi luokseni en voinut kuin hymyillä samalla kun nousin heittämään Raisalle ratsastusloimen pyllyn päälle.

    ”Sehän meni oikein näppärästi!”
    ”No joo.. Raisa tosin on sitä mieltä, että nyt ois uniaika.. Että onneks olkoon vaan, täs on viä yks valkku ennen teitä!”

    Naurahdin ja pudistelin päätäni, hätistellen Ellan alas tamman selästä mainiten hevosautossa olevat eväät. Nuori nainen juoksikin autolla saatuaan minut tammani selkään ja minä vain naurahdin. Raisa todellakin vaikutti jokseenkin uniselta, mutta sen sijaan että olisin huolestunut mitenkään, lähetin vain Ellalle perään viestin, että tekisi tammalle melassivedet valmiiksi tähän väliin. Ohjasin ratsuni taapertamaan ympäri hallavaa, samalla syvällä mietteissäni. Raisa tuntui varsin hyvältä ja elastiselta allani ja kun suuntasimme hevosautollemme oli Ella vastassa ämpärin kera. Hänen puheestaan tosin ei saanut mitään selvää, sillä hänellä oli pulla suussa. Toisaalta, saanpahan kuunnella tuota papupataa koko kotimatkan, joten eipä tuo nyt niin haittaa.

    Raisa joi antaumuksella koko ämpärillisen ja suuntasin tamman tämän jälkeen taas kävelemään, pitäen tämän vetreänä. Melassivesi tuntui auttavan, sillä meidän valmennuksen lähestyä alkoi tamma olemaan jo paljon virkeämmän oloinen ja minua ehkä jopa hieman huvitti. Taputin raudikkoni kaulaa, kun meidän vuoromme mennä maneesiin tuli – ja saatoinpa muutaman hallelujatkin lausua. Olen mukamas kouluratsastaja ja tässä minä nyt olen, 120 cm esteiden valmennuksessa. Juu-u.

    Raisan kanssa on yksinkertaisen mukavaa harrastaa. Tamma sopii käteeni ja näin ollen valmennus päätyi – yksinkertaisesti – aivan mahtavaan fiilikseen. Suoritimme tammani kanssa hyvin – vaikka valmentaja joutuikin korjailemaan istuntaani enemmän esteratsastajan istuntaan kouluratsastajan pönötyksestä – ja fiilis oli mitä mahtavin. Tulevaisuudessa siintävät osakilpailut pyörivät mielessäni, mutta eivät oikeastaan hirvittäneet. Olimme ehkä Raisan kanssa hitaimpia loppuradan suorittamisessa, mutta se ei minua haitannut, sillä tamma suoritti omaan tapaansa hyvin ja kauniisti koko ajan. Kiitettyäni valmentajaa varmistelin myös, että olihan se ok, että pesaisisin tammani tallissa ennen kotimatkaa. Myöntävän vastauksen saatuani lähetin Ellalle viestin, että tämä tapaisi minut tallissa vartin päästä kera loimien ja pesuvehkeiden. Ja tottakai – melassisankollisen.

    Raisan jäähdyttely oli helppoa, sillä tamma oli oikeastaan niin elastisessa ja hyvässä, kuuliaisessa mielentilassa, että pystyin oikeastaan antaa tamman ravailla ja laukkailla pitkin ohjin, antaen tämän käyttää selkäänsä. Menin vielä ulkokentälle kävelemään ennen kuin suuntasin talliin ja aloitimme Ellan kanssa tamman valmistelemisen kotimatkaa varten. Samalla kun Ella suihkutti, pesi ja puunasi, minä keskityin juottamaan tammalle melassit ja lahjomaan tätä porkkanoilla ja omenoilla. Ihan hyvä diili, vai mitä?

  • #4959

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Kiitos kaikille upeista tuotoksista! Ihana että näitä on tullut näin paljon <3

  • #5442

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 980
    • Lauman johtaja

    Lotta – Milk’s Favorite Cookie 2ep + 1kisapiste
    Juuli – Priton Valera 2ep + 1kisapiste
    Peppi – Piccolo Boy 2ep + 1kisapiste
    Emily – Molly 2ep + 1kisapiste
    Elina – Celeus Elegans FEI 2ep + 1kisapiste
    Miro – JB Salt Flats 2ep + 1kisapiste
    Kassu – Symphonic Melody 2ep + 1kisapiste
    Jesse – Heljän Hurmos 2ep + 1kisapiste
    Lily – Man O’War 2ep + 1kisapiste

Aiheeseen ‘Tie Tähtiin estevalmennus 22.2.’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.