Tie Tähtiin estevalmennus 31.3.

Foorumit Ratsastustunnit Tie Tähtiin estevalmennus 31.3.

Tämä aihe sisältää 54 vastaukset, 14 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Dineo 2 kuukautta, 1 viikko sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #5067

    Dineo
    Valvoja
    • Postauksia: 85
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tie Tähtiin estevalmennus Hallavan maneesissa 31.3.
    Valmentajana lämmin ja pirteä Dineo.

    Kaikilta vaaditaan osallistuminen erikseen, mutta Hallavalaiset etusijalla.
    Valmennuksen aiheena teiden ratsastus. Valmennukset kestävät 1,5h isojen ryhmien (10 ratsukkoa) vuoksi.
    200 sanan tarina tai piirros = 1 lisäarpa
    400 sanan tarina = 2 lisäarpaa
    Tuotokset tulee olla lähetettynä viimeistään 6.4. klo 22. mennessä.
    Ilmoita tuotoksien sanamäärä!


    Taso easy-medium
    Alkuverryttelyt 15min itsenäisesti, vinossa olevan esteen (7, 60cm) saa hypätä pari kertaa.
    – Nostetaan laukka (1), ratsastetaan huolellisesti kulmaan ja vielä pitkälle uralle, josta käännetään puomisarjalle (2-4). Jokaisen puomin väliin yksi laukka askel.
    – Puomeilta sarjaesteille (5-6, ristikot), tähdätään maapuomien keskelle.
    – Etsitään omalle ratsulle sopiva tie pystylle (7), ja hyvän lähestymisen löydettyään saa halutessaan kokeilla tiukempaa kääntämistä.
    – Tullaan maapuomit uudelleen (8-10), joiden jälkeen ravissa uralle. Huolelliset tiet loppuun saakka, aloituskohdassa (11) pysähdys ravista.
    Rata tullaan pariin kertaan kunnes suoritus näyttää hyvältä. Loppuverkat itsenäisesti, hevonen rennoksi.
    —————————–

    Taso hard-expert
    Alkuverryttelyt 15min itsenäisesti, vinossa olevan esteen (7, 100cm) saa hypätä pari kertaa.
    – Nostetaan laukka (1), noston täytyy olla hillitty mutta energinen. Hyvällä tiellä vinolle sarjalle (2-4, pystyt), jokaisen väliin yksi laukka askel.
    – Jatketaan kakkossarjalle (5-6, pystyt), esteiden väliin voltti.
    – Etsitään omalle ratsulle sopiva tie nousuokserille (7), ja hyvän lähestymisen löydettyään saa halutessaan kokeilla tiukempaa kääntämistä. Hevosen pysyttävä hallussa ja kuulolla.
    – Tullaan kolmen sarja uudelleen (8-10), jonka jälkeen pysähdys pystysarjan (5-6) väliin uralla. Viisi sekuntia paikallaan, ja uusi laukannosto.
    – Selkeä tie okserille (7), jonka jälkeen palataan takaisin uralle.
    Rata tullaan pariin kertaan kunnes suoritus näyttää hyvältä. Loppuverkat itsenäisesti, hevonen rennoksi ja eteenalas.

    Ryhmät
    Klo 10-11.30, taso Easy (60cm) 8/10
    – Santtu – Fifill frá Kievari 2 lisäarpaa
    – Anamaria – M.B. Osmi 2 lisäarpaa
    – Ava – Sysivalkee 2 lisäarpaa
    – Lotta – Milk’s Favorite Cookie 3 lisäarpaa
    – Peppi – Piccolo Boy 2 lisäarpaa
    – Juuli – Priton Valera
    – Essi – Fantastico
    – Inari – Oxeye daisy 1 lisäarpa
    – Sarianna – Ruben

    Klo 11.30-13, taso Medium (80cm) 10/10 TÄYNNÄ
    – Nio Luosujärvi – Flying Fonzie 3 lisäarpaa
    – Miro – JB Salt Flats
    – Adelina – Leafocean Zei
    – Kaisa – Pärren Varro 1 lisäarpa
    – Mistel – Rainmaker
    – Elina – Celeus Elegans FEI
    – Emily – Molly
    – Liinu – California Dreamin’
    – Mistel – Rainmaker
    – Selina – Solidago Thalia

    Klo 13-14.30, taso Hard (100cm) 4/10
    – Reita – Sand Pond 2 lisäarpaa
    – Jesse – Heljän Hurmos 2 lisäarpaa
    – Ella – La Palette
    – Janna – Sharazan

    Klo 14.30-16.00, taso expert (120cm) 9/10
    – Lydia – Kheops 2 lisäarpaa
    – Meiju – Aberash Empire
    – Mirkku – Vegas Showgirl
    – Rosa Järvelä – Étoile Filante 2 lisäarpaa
    – Lily – Man O’War
    – Salma – Bonnie KN 2 lisäarpaa
    – Minea – Nightlight
    – Naava – Mapelpath’s Triangle 2 lisäarpaa
    – Alana – O’ Dear 2 lisäarpaa

  • #5068

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Taso Hard
    Reita – Sand Pond

  • #5069

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 104
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    80cm /medium

  • #5070

    10531
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy
    Anamaria – M.B. Osmi

  • #5071

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 120
    • Perus pullaponi

    Taso Medium
    Miro – JB Salt Flats

    Taso medium
    Adelina – Leafocean Zei

  • #5072

    Tinu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 11.30-13, taso Medium (80cm) 1/10
    Kaisa – Pärren Varro

  • #5073

    Lydia
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 14.30-16.00, taso expert (120cm)
    Lydia – Kheops

  • #5074

    Meiju K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard
    Ella – La Palette

    Expert
    Meiju – Aberash Empire

  • #5079

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    60cm
    Ava – Sysivalkee

  • #5080

    Janna K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    100cm, hard
    Janna – Sharazan

  • #5081

    Mirkku
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 14.30-16.00, taso expert (120cm)
    Mirkku – Vegas Showgirl

  • #5082

    Rosa
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    120cm, expert
    Rosa Järvelä – Étoile Filante

  • #5083

    Lily Wilson
    Osallistuja
    • Postauksia: 109
    • Perus pullaponi

    Taso Expert
    Lily-Man O’War

  • #5084

    Anne
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 11.30-13, taso Medium (80cm) 4/10
    Mistel – Rainmaker

  • #5085

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    expert
    Salma – Bonnie KN

  • #5086

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    expert
    Salma – Bonnie KN

    Teiden ratsastuksessa me olimme vahvoilla, sen tiesin jo etukäteen. Ainakin silloin, kun hyvän tien ratsasti se, joka uskalsi ottaa riskin, valitsi tiukimman tien ja onnistui siinä. Minun oli ollut pakko harjoitella Bonniella energistä ja pelotonta ratsastusta, sillä meidän voittomahdollisuutemme oli isojen hevosten jallittaminen ketteryydellä. Odotin siis innolla tämänpäiväistä Hallavan valmennusta.

    Ryhmäkokoja oli suurennettu, mikä oli minusta ihan hyvä. Olin istunut viime viikot käsi käytännössä koko ajan puhelimella pelätessäni, että emme saisi janottuja valmennuspaikkoja. Pystyinhän tietysti treenaamaan kotonakin (Henry Sääri oli käynyt valmentamassa minua syksyn mittaan, vaikka katsoikin kokonaisuutta enemmän kouluratsastajan näkökulmasta), mutta valmennus vieraissa oloissa oli aina asia erikseen. Bonnieenkin tuli nyt uutta ytyä, kun se hyppäsi Hallavan maneesissa lämmittelyesteenä olevaa metrin pystyä.

    En tuntenut ennalta pirteästi hymyilevää valmentajaa, jonka nimeksi muistelin ilmoittautumisviestin mukaan Dineo. Hänen kannustava olemuksensa tuntui saavan ratsukoihin jo alkuvalmennuksesta lisävirtaa. Hyppäsimme hyvin suunniteltua rataa, jossa sarjan väliin tehtiin voltti ja myöhemmin pysähdys. Arvelin jo etukäteen, että pysähdys esteiden väliin tuottaisi ongelmia – ja kyllä, Bonnie pysähtyi mutta vinoon ja korskuen kuin merihirviö. Olin harjoitellut kotonakin pysähdyksiä tajuttuani, millainen helmasynti ne meille olivat. Eihän Bonnien tarvinnut pysähdellä kesken esteradan, minkä se taisi myös hyvin tietää. Pysähdykset olivat kotitreeniä, pelkkää harjoitusta, ja turhauttivat tulista poniani. Dineo laittoi meidät ratsastamaan saman tehtävän muutaman kerran, että sain Bonnien pysähtymään asiallisesti tasajaloin. Sain keskittää kaiken huomioni hillittyyn pidättämiseen ja pudottaa vauhdin puoleen, ennen kuin este alkoi sujua.

    Nousuokserin tiukalla kurvilla pääsimme näyttämään parhaat puolemme. Bonnie taipui ja kallistui niin voimakkaasti, että minuakin alkoi melkein jännittää sen selässä. Kauniisti se kuitenkin pysyi avuilla ja ponnisti esteen ylitse. Dineo huuteli kehuvia sanoja peräämme, kun jatkoimme loppuradalle Bonnien valkeanharmaa häntä viuhahdellen.

    Bonniessa alkoi selkeästi näkyä kevään hyvä valmennusputki. Etenkin syyskaudella, kun Seppeleessä ei ollut maneesimahdollisuutta, olin ollut huolissani treenaamisestamme. Olin pelännyt, että Bonnie taantuisi eikä enää pääsisi omalle tasolleen, jos en voisi hypätä sillä moneen kuukauteen hyvissä hallioloissa. Kevät oli onneksi näyttänyt pelkoni vääräksi. Olin itse ollut alkukaudesta jopa enemmän ruosteessa kuin Bonnie, joka tuntui hyppäävän kauniilla tekniikallaan minkä tahansa esteen ylitse.

    Loppuvalmennuksesta annoin pärskähtelevän ja rentoutuneen ponin venyä eteen-alas ja keventelin kaikessa rauhassa sen letkeän ravin tahdissa. Edessä odotti vielä koppimatka takaisin Seppeleeseen, Bonniella hevosautossa seisten ja minulla auton etupenkille pieneen matkustusmyttyyn käpertyneenä. Onneksi matka ei ollut pitkä – ja onneksi saimme liikkua ennen sitä, hikoilla itsemme raukean väsyneiksi matkaa varten. Perillä, yöheinien aikaan, venyttelisin ja hieroisin vielä hetken ponia. Valmennusviikonlopun päätteeksi sekä se että minä olimme ansainnut vapaapäivän.

    Bonnie kalisutteli kuolainta tyytyväisenä ja huoahti.

    (400 sanaa)

    • #6209

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hitsi vieköön mitä käännöksiä teillä! Silla on allasi kyllä ihan ässä poni, se varmaan hyppäisi yli mistä vaan. Osaat hyvin mukautua sen liikkeisiin ja olette selvästi yhteen puhaltava pari. Kiinnitä kuitenkin huomiota vielä vähän lisää siihen mihin katsot, nyt olit poniisi nähden inasen myöhässä. Uskon että tälläisellä menolla pärjäätte kisoissakin!

      (Kommentti tarinasta: tämä Salma ja Bonnie combo on jostain syystä aiemminkin kiinnittänyt huomioni. Ehkä se on tapa jolla Bonnieta kuvailet, sillä huomaan uppoutuvani tähän sun tarinaan ja lähes petyn kun huomaan, että nyt se jo loppuikin. Tosi hyvää ratsastuksen ja Salman ajatuksien kuvailua!)

  • #5168

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 43
    • Koulutuksen tarpeessa

    Klo 11.30-13 taso medium
    Elina – Celle

  • #5169

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 147
    • Perus pullaponi

    Klo 11.30-13 taso medium
    Emily-Molly

  • #5173

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 40
    • Koulutuksen tarpeessa

    Taso easy
    Lotta – Milk’s Favorite Cookie

  • #5174

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Taso easy
    Peppi – Pilkku

  • #5175

    Juuli
    Osallistuja
    • Postauksia: 13
    • Maitovarsa

    Taso easy
    Juuli – Priton Valera

  • #5181

    Metsämäet
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Taso easy
    Essi – Fantastico

    Taso medium
    Liinu – California Dreamin’

    Taso expert
    Minea – Nightlight

  • #5194

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Taso easy

    Inari- Oxeye daisy

  • #5197

    Anne
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Easy
    Sarianna – Ruben

    Medium
    Mistel – Rainmaker

  • #5294

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 863
    • Lauman johtaja

    Expert
    Naava – Mapelpath’s Triangle

  • #5311

    Alana
    Osallistuja
    • Postauksia: 65
    • Koulutuksen tarpeessa

    Expert
    Alana – O’ Dear

  • #5333

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Medium-taso
    Selina – Solidago Thalia

  • #5610

    Naava
    Osallistuja
    • Postauksia: 4
    • Maitovarsa

    Naava – Mapelpath’s Triangle

    Tilli laukkasi kiihtyvää vauhtia kaviot rummutaten maneesin pohjaa. Yritin istua lähellä satulaa ja pidätellä ohjalla, mutta nuori tamma oli liian kiihdyksissä kuunnellakseen. Sen korvat kääntyilivät villeinä kohti lähestyvää estettä. Oliko liian myöhäistä kääntää voltille? Päätin ettei tässä vaiheessa ollut enää muita vaihtoehtoja kuin hypätä, joten otin viimeisen puolipidätteen ja myötäsin sitten mukaan ilmavaan hyppyyn. Tilli loikkasi verryttelyesteen yli heittäen takajalkojaan ilmaan ja jatkoi sitten matkaa vetäen päätään alas ja loikkien holtittomasti. Tein kaikkeni säilyttääkseni tasapainoni ja sain kuin sainkin ratsastettua tamman kulmaan, jossa sain sen viimein pysähtymään.

    ”Tillillä taitaa olla vähän kevättä rinnassa?” Dineo kommentoi maneesin laidalta vakiopaikaltaan. ”Jatka vaan kevyessä ravissa ja koita saada se rentoutumaan.”
    Noudatin valmentajan ohjeita ja käänsin Tillin takaisin uralle. Muutkin ratsukot alkoivat pikkuhiljaa jatkaa omia lämmittelyjään pienen välikohtauksen jälkeen. Koitin keventää Tillin selässä mahdollisimmaan hitaasti ja rauhallisesti, mutta kesti siinä kuitenkin useamman pääty-ympyrän verran ennen kuin sain kuumuneen tamman tasaantumaan.

    Aloitimme viidentoista minuutin verryttelyn jälkeen varsinaisen tehtävän ja onneksemme saimme mennä Tillin kanssa ensimmäisinä. Se selkeästi otti kierroksia nähdessään muiden hevosten hyppäävän, joten nyt sillä ei ollut niin paljon aikaa innostua tehtävää odotellessa. Laukka nousi silti melko säpäkästi ja sain pitää istuntani hyvin lähellä satulaa ja ylävartalon pystyssä, jotten vahingossakaan antaisi tammalle merkkiä mennä lujempaa. Tillin nähdessä kolmen esteen sarjan, sen korvat kääntyivät sojoittamaan suoraan eteenpäin ja askeleisiin tuli uutta päättäväisyyttä. Se kuitenkin tuntui tietävän ettei ison laukkansa kanssa selviäisi väleistä, jos se ei kuuntelisi pidätteitäni, joten sain koottua Tilliä juuri sen verran että pudotuksia ei tullut. ”Laukka paremmin hallintaan, se on vielä turhan kiireistä”, Dineo huuteli.

    Käännöksen kanssa tuli hieman ongelmia, eikä seuraava ponnistuspaikka osunut ihan nappiin. Tilli olisi ollut jo kiihdyttämässä sarjan toiselle osuudelle, mutta istuin painavana alas ja käytin reilusti johtavaa ohjaa saaden Tillin kääntymään voltille. Kontrollia siinä ei kyllä paljoa ollut vaan voltti muistutti ennemminkin luisua ovaalia kuin hallittua laukkavolttia. Selvitimme kunnialla sarjan toisen esteen ja okserin onnitui ihan hyvin siihen nähden, että vauhtia oli edelleen aivan liikaa.

    Oli sanomattakin selvää että tulisimme Tillin kanssa tehtävän vielä uudestaan ennen kuin saisimme jatkaa sen toiselle osalle. Välissä jouduimme kuitenkin odottamaan että valmennuksen loput kahdeksan ratsukkoa selviytyisivät omasta osuudestaan. Keventelin ravia erilaisilla ympyröillä ja volteilla, ja pikkuhiljaa Tillin hengitys alkoi muuttua levottomasta puuskuttamisesta ja pärisemisestä normaaliin. Tamma alkoi muutenkin tuntua siltä että se oli paremmin avuilla ja oikeasti kuulolla. Tein vielä muutamat pohkeenväistöt ja sitten pääsimme yrittämään uudestaan. Tällä kertaa rata onnistui jo huomattavasti paremmin kun ylimääräiset pöllöenergiat oli saatu poltettua. Saimme Dineolta jopa kehuja siitä, kuinka hyvin saimme laukan pituutta säädeltyä tehtävän eri osiin sopiviksi.

    414 sanaa

    • #6210

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kun alla on kuumuva hevonen on erityisen tärkeää ratsastajana tietää, miten sitä ratsastaa. Usein näkee että ratsastaja ei uskalla enää ratsastaa ja lopettaa pohkeen käyttämisen kokonaan peläten, että vauhti kiihtyy. Teillä oli ensin Tillin kanssa vähän ongelmia, mutta hallitsit tilanteen itse hyvin! Tunnet selvästi hevosesi ja tiedät mitä se vaatii. Erityisen hyvin loppua kohden, kun tamma alkoi rentoutumaan ja sait avut kunnolla läpi. Hienoa rauhallisuutta ja päättäväisyyttä sinulta!

      (Kommentti tarinasta: näistä sun valmennusteksteistä ei kyllä mielenkiinto puutu. Johtunee siitä, että kirjoitat niitä niin sujuvan yksityiskohtaisesti, kuten oonkin jo maininnut. Lukijan on helppo ymmärtää mitä tapahtuu, miltä hevonen tuntuu, ja voin kuvitella sen askeleen mitan ja innostuneen pärskinnän!)

  • #5624

    Tinu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 11.30-13, taso Medium (80cm) 10/10 TÄYNNÄ
    Kaisa – Pärren Varro (289 sanaa)

    Alkuverryttelylle oli annettu 15 minuuttia aikaa. Kaisa pyrki parhaansa mukaan saada Varro-ruunan vetreytymään ja avuille, jotta tämänpäiväisestä valmennuksesta saisi mahdollisimman paljon irti. Ruuna oli ollut hieman laiskalla päällä, mutta verryttelyn lopulla ruunasta tuntui löytyvän jo vähän eloa. Alkuverryttelyn lopulla Kaisa hyppäsi Varrolla pari kertaa 60cm esteen. Ruuna eteni sen verran laiskahkosti, että Kaisa tiesi päivän valmennuksen vaativan paljon työtä.

    Omalla vuorollaan Kaisa ja Varro suuntasivat valmennuksen esteradalle. Lyhyellä sivulla Kaisa nosti ruunalla oikean laukan. Laukka nousi hieman laiskasti ja hyytyi entisestään Kaisan ohjatessa ratsunsa huolellisesti kulmaan. Kulman jälkeisellä pitkällä suoralla ratsukko sai kuitenkin hieman enemmän vauhtia ja meno näytti jo vähän lennokkaammalta. Kolmen kaarevalla uralla olleen laukkapuomin puomisarja sujui ihan välttävästi. Puomien jälkeen Kaisa ohjasi Varron kahden ristikon sarjalle. Pikkuesteet olivat kaksikolle ihan helppo nakki, ja jälkimmäisellä ristikolla Varro taisi vihdoin tajuta, että tässähän pitäisi ehkä tehdä jotain! Ruunan askel muuttui kepeämmäksi ja meno kaikin puolin eteenpäinpyrkivämmäksi. Parastaan ruuna ei kuitenkaan antanut, mutta meno muuttui selkeästi paremmaksi. Kaisa käänsi Varron oikealle, kohti vinosti sijoitettua pystyä. Pysty ylittyi pienen kolahduksen kera. Seuraavaksi kaksikko suuntasi jälleen laukkapuomeille, jotka sujuivat tällä kertaa hieman aiempaa tyylikkäämmin. Pitkän sivun siirtymä raviin oli sujuva ja ravi huomattavasti lennokkaampaa, kuin mitä ruuna oli alkuverryttelyn aikana esittänyt.

    Kun Kaisa ja Varro suuntasivat radalle uudelleen, meno oli jo sujuvampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Laukka nousi helpommin, eikä Kaisan tarvinnut koko ajan olla ylläpitämässä laukkaa. Tarkasti ratsastetun kulman jälkeen suunnattiin jälleen laukkapuomeille, jotka ratsukko ylitti tyylipuhtaasti. Ristikot ratsukko ylitti kepeästi ja jälkimmäisen esteen jälkeen Kaisa pyysi ruunan hieman reippaampaan laukkaan. Tällä kertaa ratsukko suuntasi vinolle pystylle hieman tiukemmalla lähestymisellä, mutta tämä ei haitannut esteen ylittämistä. Tällä kertaa Varro muisti myös nostaa jalkojaan, eikä kolautellut puomia. Laukkapuomit ylitettiin rytmikkäässä laukassa ja niiden jälkeinen ravisiirtymä oli vähintään yhtä sujuva kuin aiemmallakin kerralla.

    • #6211

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Muista antaa avut tarpeeksi nopeasti! Enkä tällä tarkoita että ihan yllättäen, vaan että reagoit heti kun hevonen tuntuu hyytyvän. Mitä paremmin ennakoit sitä sujuvammaksi meno muuttuu. Nyt Varro tuntui aika tahmealta, kannattaa työstää sen kanssa eteenpäinpyrkimystä valmennuksien ulkopuolellakin. Aloitat vaikka väistättämällä, ja heti kun se reagoi edes vähän nostat laukan ja laukkaat muutaman askeleen, ennenkuin lähdet väistämään taas. Näin hevosta on mahdollista opettaa kulkemaan eteenpäin reippaammin ja halukkaasti!

      (Kommentti tarinasta: selkeää, hyvää tekstiä! Vähän yksinäistä ehkä, jäin kaipaamaan hieman enemmän ratsukon ulkopuolista elämää ja ympöristöä. Yksikin kommentti toisesta ratsukosta tai valmentajasta toisi todellisuuden tuntua mukaan. Mutta näinkin tämä oli selkeä aiheeseen painottava tarina, jossa pääsi jyvälle ratsukon yhteiselosta.)

  • #6156

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Ava – Sysivalkee (60cm)

    Ava katseli kuinka hepparekan ikkunoita pitkin valui vesipisarat kohti takaosaa. Sade rummutti auton ulkopintaa ja tyttö kuuli sen jopa moottorin äänien ja radiosta kuuluvan musiikin ylitse. Tyttö nojasi otsallaan viileään ikkunaan ja yritti rauhoittaa mielensä tulevaa valmennusta varten. Sinisten silmien takana kuitenkin kiehui, eikä teini meinannut millään löytää rauhaa sisältään.
    Kevyt tökkäys olkapäällä herätti teinin mietteistään.
    Ava hätkähti ja löi hieman päänsä ikkunaa vasten. Kylmä katse kääntyi liikkeen aiheuttajaa kohden. Hän muisti, että Santtua kohtaan pitäisi olla mukava, se oli kuitenkin loppupeleissä aika kivan näköinen ja sillä oli oma poni. Siinä mielentilassa mukavuus ei kuitenkaan ollut helppoa.
    ”Miksi sä noin teit?” tyttö kysyi sihahtaen hampaidensa välistä ja nosti kätensä otsalleen. Onneksi törmäys oli ollut hiljainen, eikä otsaan ehkä nousisi kuhmua.

    Santtu näytti vaivaantuneelta.
    ”Nokun, kun sä oot ollut niin vaisu. Niin, tai siis kun mä mietin että onko kaikki hyvin?”
    Ava joutui puraisemaan kieltään, jottei olisi ärähtänyt pojalle uudemman kerran. Kevyt, huolettoman näköinen hymy kohosi tytön kasvoille, vaikka se ei riittänyt ihan silmiin saakka.
    ”Tottakai kaikki on hyvin”, teini kertoi ja vilkaisi etupenkillä istuvaa Jannaa ja Pennan takana istuvaa Adelinaa. Kolmikko näytti olevan keskusteluun syventyneitä, eivätkä kiinnittäneet heihin juurikaan huomiota.
    ”Mä oon vaan..väsynyt”, Ava selitti ja nyökkäsi lähes huomaamattomasti itselleen. Kyllä, väsymys oli hyväksyttävä syy hänen hiljaisuudelleen.

    ”Okei.. No, toivottavasti teillä menee tänään hyvin Sepon kanssa”, Santtu sanoi kannustavaan äänensävyyn.
    Avan olo tuntui helpottavan ihan aavistuksen Santun sanojen myötä. Tunne pyyhkiytyi kuitenkin nopeasti pois, kun rekka pysähtyi ja tyttö käänsi katseensa ikkunasta aukeavaan tallimaisemaan.
    Mutaa. Liejua. Vettä.
    Ava ynähti pienesti. Miksei voinut olla jo kesä ja kuivaa ja lämmintä?
    ”Yök”, sana kumpusi jostakin syvältä ja reaktio oli aidoin, mitä Avasta oli lähtenyt koko päivänä. Tytön saappaat koskettivat maata ikävän molskauksen myötä.
    Rekan lastaussilta avattiin ja Santtu otti ensimmäisenä Fifin ulos. Ava käveli ylös ponin ja pojan tultua alas ja katsahti Seppoa.

    Seppo luimisteli ja sen hampaat halkoivat ilmaa Avan kiinnittäessä riimunnarua sen päitsiin. Tyttöä ahdisti, mutta ei antanut sen näkyä ponin käsittelyssä. Seppo pysähtyi rampin yläpäähän ja painoi päänsä uppiniskaisesti alas.
    Ava tuijotti hevostaan keltaisen sadetakkinsa hupun alta. Tytön jäänsiniset silmät tuijottivat ruunan samanvärisiä silmiä, eikä kumpikaan hievahtanutkaan. Jännitys narussa ei helpottanut.
    ”Noniin, meneppäs siitä sitten”, Penna läväytti kämmenensä Sepon lautaselle ja rikkoi sanattoman valtataistelun. Piekkari käveli ulos sateeseen, vaikkakaan sen yleisilme ei ollut muuttunut miksikään.
    ”Ihan kivaa että sataa. Vaikka onhan se aurinko kyllä kivempaa..” Santtu totesi henkensä uhalla.
    Ava ei ollut uskoa korviaan. Ihan kivaa, että sataa? Ihan kivaa!?
    ”Totta, kyllähän se muta ja lieju kuivan kesäpäivän voittaa”, teini vastasi sarkasmi vuotaen äänestä, kuin vesi Purtsien vessan hanasta. Tytön silmät katsoivat Sepon mutaisia jalkoja, joita edes harja ei ollut saanut puhdistettua.
    ”Onkohan täällä pesaria?” Ava kysyi huokaisten. Hän ei voisi mitenkään ratsastaa Sepolla, kun se näytti niin…maalaisponilta. Ruunaa ei haitannut tietenkään kieriä mudassa ja vesilätäköissä, mutta Ava ei halunnut nousta kuraisen hevosen selkään.

    ”Eikun, tiiätkö kun sit on niin raikasta sen jälkeen kun sade loppuu..?” Santtu yritti vielä, mutta Ava ei enää kuunnellut.
    ”Joo, ainakin mun mielestä. Mennäänkö katsoon?” poika lisäsi ja lähti sitten kävelemään jo tallia kohden.
    Ava kahmaisi kaikki tarvittavat kamppeet mukaansa ennen, kun seurasi yhtäkkiä kovin rohkeaksi muuttunutta poikaa Hallavan talliin. Tyttöä huoletti, että joku tavaroista saattaisi tippua matkan varrella, mutta selvisi onneksi talliin sisälle ilman menetyksiä.
    Teinin katse kiersi tallissa, kun se talutti nyreän näköistä ponia tyhjälle pesupaikalle. Vastaan tulleet tallilaiset jäivät ilman tervehdyksiä, sillä Ava ei ollut tullut Hallavaan tekemään ystäviä. Ne olivat kaikki heidän vihollisiaan, koska jokainen saattaisi pärjätä heitä paremmin.
    ”Luojan kiitos”, teini hengähti kiinnittäessään Seppoa pesarille. Hän saisi vihdoin poninperkeleensä puhtaaksi. Ava suunnitteli jo käyttävänsä pesaria uudemman kerran valmennuksen jälkeen ja pesisi ihan oikeasti koko ponin. Saippualla.

    Seppo ähisi, puhisi ja oli taas kuin puuhevonen Avan alla. Sitä ei voinut vähempää kiinnostaa ja kielteli pienillekin esteille ihan huvikseen. Isojen ylitse se sentään hyppäsi, pukittaen aina esteen jälkeen. Ava tiesi, ettei siihen sattunut, sillä se ei silti tuntunut samalta, kuin jouluna. Sitä vaan ei kiinnostanut.

    Ava yritti olla huutamatta ääneen, kun he saivat luvan kävellä loppukäyntejä.
    Avaa ärsytti, kismitti. Hän oli yrittänyt ratsastaa koko pirun valmennuksen ajan, mutta Seppoa ei taaskaan huvittanut. Tyttö halusi pitää omasta ensimmäisestä ponistaan ihan kamalasti, mutta se oli ihan kamalan vaikeaa sillä hetkellä.

    ”Lähdetäänkö käymään maastossa?” Santun ääni keskeytti karvaan ajatusketjun.
    ”Mennään”, teini vastasi Santulle töksähtävästi ja tuhahti ärsyyntyneenä. Miksi toisen poni käveli korvat hörössä, askel kevyenä vieläkin. Ava katsahti omaa ratsuaan ja saattoi melkein kuvitella sen nyrpistävän turpaansa.

    ”Miten teillä meni?” Santtu kysyi, kun he olivat päässeet metsäpolulle. Kaatosade oli onneksi hiljentynyt tihkusateeksi. Sekään ei helpottanut Avan olotilaa.
    ”Päin vittua”, Ava vastasi ja puri hammastaan, jottei olisi itkenyt.
    Teini tuijotti karua metsämaisemaa tiiviisti ja yritti olla ajattelematta sitä, kuinka epäsopiva Seppo oli hänelle.
    ”Mä vihaan tätä ponia”, tyttö sanoi äänellä, joka vain hädin tuskin kuuluisi Santun korviin saakka. Hän oli kultaisessa poni-iässä, hänellä oli kapasiteettia päästä vaikka aluetasolle ja sitten hänellä oli Seppo, jota ei olisi vähänkään voinut kiinnostaa.
    Santtu pysyi hetken hiljaa.

    ”Harmi. Ehkä se menee sitten kisoissa paremmin?” Poika kuullosti olevan oikeasti pahoillaan.
    ”Tuskin”, Ava tuhahti ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Hän ei piru vieköön itkisi Santun edessä. Santtu oli täydellisine poneineen loistanut taas koko valmennuksen ajan, ei se tiennyt mitään epäonnistumisista.
    ”Teillä näytti kuitenkin menevän hyvin”, Ava lisäsi ja hengähti syvään. Hän saisi koottua itsensä ja näytettyä Santulle, ettei häntä satuttaisi mikään. Hän ei ollut heikko.
    Sisältä kuollut hymy koristi teinin kasvoja, kun tämä kääntyi katsomaan Santtua.
    ”Joo! Tai siis mä kai alan vähitellen oppimaan, miten mennä tän kanssa. Ja onhan Fifi paljon kiltimpi kun Seppo, mä en ikimaailmassa pärjäisi sille”, poika vastasi, hilliten innostustaan aavistuksen loppua kohden.

    ”Jos sä joskus haluat niin sä saat vaikka ratsastaa Fifillä?” Santtu ehdotti yhtäkkiä.
    Ava yllättyi Santun ehdotuksesta niin kovin, että sai kehollaan pysäytettyä Sepon tasajaloin keskelle märkää maastopolkua. Tietenkin, kun ketään ei ollut näkemässä eivätkä he olleet kouluradalla.
    ”Ai”, toinen töksäytti ja tutki Santun kasvoja. Oliko toinen tosissaan?
    ”Katsotaan. Ehkä”, Ava vastasi ja pyysi Sepon uudelleen liikkeelle. Eihän Fifi mikään puoliverinen ollut, mutta Ava ei ollut ratsastanut pitkään aikaan kellään muulla, kuin Sepolla. Olisihan se nyt aika..kivaa?

    994 sanaa

    • #6212

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Peukut sulle, kun oot niin sinnikäs ratsastajana! Helppo tuo sun ponisi ei selvästikään ole, ja vaatiikin jämäkän ratsastajan. Jospa se siitä helpottuu mielenvirkistyksen jälkeen josta viimekerralla mainitsin, voisi myös olla hyvä jos saisit jonkun muun käymään sen selässä niin itse näkisit sen työnteossa. Tai vaikka videoimaan sun ratsastamista! Muista kuitenkin pysyä itsekin maltillisena vaikkei onnistuisikaan, sillä oma turhautuminen tuntuu myös hevosessa!

      (Tarinasta en kommentoi sen enempää kun yhdessä kirjotettiin siihen pohja :D)

  • #6183

    Dineo
    Valvoja
    • Postauksia: 85
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tarina kirjoitettu yhdessä Avan kanssa kirjoitetun pohjan perusteella
    Santtu – Fifill frá Kievari

    Santtu oli koko matkan vilkuillut hajamielisen oloista Avaa sateisen maiseman katselun lomasta. Poikaa hämmensi kun tyttö oli niin hiljainen, normaalisti Ava sanoi edes jotain matkan aikana. Nyt tyttö oli ollut ihan hiljaa, eikä Hallavaan ollut enää pitkä matka. Niinpä Santtu taputti Avaa kevyesti etusormellaan olkaan saadakseen toisen huomion. Ava, joka oli nojannut otsaansa viileää ikkunaa vasten, hätkähti ja löi päänsä lasia vasten. Kylmä katse kääntyi syyttävän näköisenä Santtuun.
    “Miksi sä noin teit?” tyttö kysyi sihahtaen hampaidensa välistä ja nosti kätensä otsalleen. Onneksi törmäys oli ollut hiljainen, eikä otsaan ehkä nousisi kuhmua. Santtu säpsähti Avan yllättävää reaktiota, ja poika oli heti varma että hän oli tökännyt tyttöä ihan liian kovaa, vaikka hän oli ollut äärimmäisen varovainen. Kätensä laskien ripeästi alas Santun katse kiersi kaikkialla muualla kuin Avassa itsessään pojan yrittäessä löytää oikeita sanoja.
    “Nokun, kun sä oot ollut niin vaisu”, hän aloitti käsiään väännellen. “Niin, tai siis kun mä mietin että onko kaikki hyvin?”
    Ava hymyili, mutta se hymy ei ollut aito, Santtu oli ihan varma siitä.
    “Tottakai kaikki on hyvin”, teini kertoi ja vilkaisi etupenkillä istuvaa Jannaa ja Pennan takana istuvaa Adelinaa. Kolmikko näytti olevan keskusteluun syventyneitä, eivätkä kiinnittäneet heihin juurikaan huomiota. “Mä oon vaan..väsynyt”, Ava selitti vähättelevän kuuloisena. Santtu uskaltautui katsomaan Avaa tytön vastatessa. Vaikka Ava sanoikin että kaikki on hyvin ei Santtu uskonut sitä, ainakaan kokonaan. Vaikka eihän hänellä ollut mitään syytä olla uskomatta, mutta jokin Avan katseessa ei vakuuttanut häntä. Silti, Santtu nyökkäsi.
    “Okei.. No, toivottavasti teillä menee tänään hyvin Sepon kanssa”, poika sanoi lohduttavasti, juuri kun hevosrekka pysähtyi Hallavan ratsastuskoulun pihamaalle.

    “Yök”, Santtu kuuli Avan äännähtävän tytön saappaiden osuessa liejuiseen maahan. Santtu puolestaan ei ollut moksiskaan pihan karusta kunnosta, vaan sen sijaan hän kiirehti päästämään Fifin hevosrekasta jaloittelemaan. Hallavan Dineon valmennuksissa poika piti erityisesti siitä etteivät ne alkaneet ihan kukonlaulun aikaan, vaan aamulla oli aikaa oikeasti herätäkin. Fifi tepasteli rampilta alas rauhallisesti ja haukotteli oikein makeasti raittiiseen kevätilmaan päästyään Santun lähtiessä taluttamaan sitä kierroksen pihalla, ennen kuin ensimmäisen ryhmän ratsukot alkaisivat laittamaan hevosiaan kuntoon.

    “Ihan kivaa että sataa”, Santtu totesi taluttaessaan Fifin takaisin lähemmän rekkaa, vaikka hän osasi jo odottaa Avalta tulevaa vastausta. Tytön ilme oli niin nyreä, yhtä nyreä kuin Seponkin. “Vaikka onhan se aurinko kyllä kivempaa..” poika lisäsi mutisten ja silitti poninsa otsaa. Aikaisemmista valmennuksista päätellen tallista oli varattu muutama karsina valmentuvia ratsukoita varten, sekä pesukarsinaa saisi käyttää, mutta silti Santtu odotti mieluummin että joku toinen menisi ensin. Hän ei halunnut olla se joka tekisi jotain väärin ensimmäisenä.
    “Totta, kyllähän se muta ja lieju kuivan kesäpäivän voittaa”, teini vastasi sarkastisesti.
    “Eikun, tiiätkö kun sit on niin raikasta sen jälkeen kun sade loppuu..?” Santtu yritti saada Avaa näkemään asian toiselta kannalta, mutta luovutti nopeasti. Tyttöä tuntui vain kiinnostavan Sepon puhtaaksi saaminen päätellen tavasta, jolla hän poninsa kuraisia jalkoja tuijotti. Huokaisten Ava vaihtoi puheenaihetta.
    “Onkohan täällä pesaria?”
    “Joo, ainakin mun mielestä. Mennäänkö katsoon?” Santtu ehdotti ja lähti vähitellen taluttamaan Fifiä tallia kohti, ensin odottaen että Ava tulisi mukana. Kuten poika oli arvellutkin tallissa tosiaan oli suurin osa karsinoista tyhjänä ja käytävän päässä pesukarsina, jota varmasti saisi käyttää. Vastaan tuli myös Hallavan omia kävijöitä, joille Santtu uskalsi ohimennen piipittää hiljaisen tervehdyksen.

    Toistaiseksi Fifin kanssa ongelma on ollut, että se innostuu todella paljon. Niin, että välillä Santtu ei pysy sen hypyissä mukana ja tippuminen on ollut lähellä. Tosin hän on vain kerran oikeasti tippunut, ja poika toivoi ettei niitä kertoja tulisi enempää. Dineo oli heti täysillä ratsukoiden menossa mukana, nainen kannusti jokaista väsymättä vaikka vastoinkäymisiä olisikin tullut. Nainen osasi huomauttaa, että Santun pitäisi muistaa hengittää paremmin, ihan sinne vatsaan saakka eikä vain keuhkoihin. Käden pitäisi pysyä hiljaa rentona mutta ryhdikkäänä. Lujaa saa mennä, kunhan hevonen on hallinnassa.
    Jo ensimmäisien hyppyjen aikana Santun päässä tuntui jokin loksahtavan paikalleen, ja se sama palasen asettuminen näkyi ja tuntui Fifissä. Poni hyppäsi yhtä energisesti kuin ennenkin, mutta paljon maltillisemmin. Se ei kaahannut eikä ottanut pitkiä loikkia jotka saivat Santun horjahtamaan. Fifi otti juuri niin monta laukka-askelta kuin Santtu halusi, meni juuri sinne mihin Santtu pyysi, ja jokainen hyppy tuntui edellistä paremmalta. Valmennuksen lopussa Santun kasvoilla oli niin leveä hymy että se tuntui melkein ylttävän korviin saakka. Myös Dineo oli kaksikon suorituksiin tyytyväinen.

    Santtu ohjasi Fifin lähemmäs Avaa ja Seppoa kun molemmat ratsukot olivat siirtyneet käyntiin. Poika koitti hillitä hymyään, mutta onnistunut valmennus sai väkisin hänen suupielensä kääntymään ylöspäin. Ensimmäistä kertaa Fifi oli ollut koko valmennuksen ajan rauhallinen vaikka kyseessä olikin esteitä.
    “Lähdetäänkö käymään maastossa?” Santtu ehdotti kunhan hän oli Avan kanssa puhe etäisyydellä.
    “Mennään”, Ava vastasi Santulle töksähtävästi ja tuhahti ärsyyntyneenä. Santtu ratsasti ensimmäisenä maneesin avonaisista ovista ulos ja odotti Avan mukaansa, jonka jälkeen he lähtivät vierekkäin maastopolkua pitkin. Sade oli ehtinyt tyyntyä vain satunnaiseksi tihkuksi, joka oli ihan tervetullutta hiostavan valmennuksen jälkeen. Santtu antoi pitkät ohjat Fifille, luottaen ettei poni keksisi mitään tyhmää.

    “Miten teillä meni?” poika uskaltautui kysymään kunhan kaksikko oli päässyt pois tallin pihasta. Hän saattoi jo arvata vastauksen.
    “Päin vittua”, Ava vastasi ja puri hammastaan, jottei olisi itkenyt.
    Santtu oli olettanut jotain sen tapaista, mutta tytön karu rehellisyys sai pojan painamaan katseensa alas. Häntä harmitti Avan puolesta, ja Sepon puolesta. Kumpikaan ei tuntunut olevan tyytyväinen toisiinsa. Ava lisäsi vielä jotain, mutta Santtu ei voinut olla varma oliko hän kuullut oikein. Eikä hän uskaltanut kysyä.
    “Harmi”, hän sanoi, äänessään rehellistä sympatiaa. “Ehkä se menee sitten kisoissa paremmin?”
    “Tuskin”, Ava tuhahti ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Santtu oli kuin hän ei olisi huomannutkaan. “Teillä näytti kuitenkin menevän hyvin”, Ava lisäsi ja hengähti syvään. Tytön kasvoille nousi taas sama, tyhjä hymy.
    “Joo!” Santtu hihkaisi ensin innoissaan, mutta tajusi hillitä itsensä Avan takia. Olisi epäreilua hehkuttaa miten hieno Fifi on, kun tyttö oli selvästi vähän hukassa oman poninsa kanssa. “Tai siis mä kai alan vähitellen oppimaan, miten mennä tän kanssa. Ja onhan Fifi paljon kiltimpi kun Seppo, mä en ikimaailmassa pärjäisi sille.” Santun silmissä Seppo oli vähän pelottavakin. Yllättäen ajatus juolahti Santun mieleen, jonka poika toivoi piristävän Avaa edes vähän.
    “Jos sä joskus haluat niin sä saat vaikka ratsastaa Fifillä?”
    Ava pysäytti Sepon ihan yllättäen, ja Santtu kiirehti pysäyttämään Fifin myös. Poika kääntyi katsomaan Avan hämmästynyttä ilmettä.
    “Ai”, Ava töksäytti ja tutki Santun kasvoja. Hän näytti epäuskoiselta.
    “Katsotaan. Ehkä”, Ava vastasi ja pyysi Sepon uudelleen liikkeelle.
    ”Katsotaan”, Santtu toisti hymyillen ja antoi Fifin lähteä myös kävelemään.

    1023 sanaa

  • #6189

    Pierre
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 10-11.30, taso Easy (60cm)
    Anamaria – M.B. Osmi

    Nyt aletaan olla jo voiton puolella, Tie Tähtiin Cupissa nimittäin. Pari osakilpailua takana ja niistä kummastakin saatiin hienosti toimineen Osmin kanssa ruusukkeet kotiin viemisiksi. Ensi viikonloppuna kisataan jo kolmannessa osakilpailussa Lehtovaaran Ratsutilalla ja sen jälkeen on edessä enää yksi osakilpailu ennen toukokuun puolivälissä olevaa finaalia. Aika menee kyllä aivan järkyttävää vauhtia, vastahan me Osmin kanssa osallistuttiin ensimmäiseen Tie Tähtiin kisaan ja ollaan käyty tänä aikana useissa eri valmennuksissa, joista on ollut hyötyä niin meneillään olevaan kisakoitokseen sekä varmasti myös tulevaisuutta ajatellen – nuori puoliverinen on kehittynyt huimasti ja easy-tason 60 senttimetrin esteet tuntuvat olevan sille enää pelkkää lastenleikkiä! Tänään ei kuitenkaan ollut enempää aikaa muistella menneitä tai haaveilla tulevasta, sillä mulla oli kiireinen aikataulu aamulle, jotta ehtisin ennen kymmentä Hallavaan, jossa osallistuimme taitotasomme estevalmennukseen. Olin tallilla jo hieman ennen seitsemää, sillä auton pitäisi nytkähtää pihalta liikkeelle viimeistään puoli yhdeksän aikaan, jotta ehtisin hyvissä ajoin perille. Jonna oli jo tuttuun tapaan tallilla ja Jannestakin ehdin nähdä vilauksen, ennen kuin mies lähti paikkaamaan naapuritilan aamunavetan miehitysvajetta.

    ”Mää ehdin just heittää Osmin tarhaan, en odottanut sun tulevan ihan näin aikaisin!” Jonna huikkasi viedessään tallista viimeistäkin hevosta pihalle ulkoilemaan. ”Eipä mitään, mulla menee vielä hyvä tovi, ennen kuin pääsen edes miettimään hevosen lastausta”, vastasin. ”Mää voin vaikka joutessani käydä jakamassa heinät tammatarhaan, ellet oo jo ite ehtinyt hoitaa sitä?” Ei kuulemma ollut ehtinyt ja Jonnan kiitosten saattelemana lähdin reippaasti hakemaan rehunjakoon tarkoitetut kottikärryt ja lastasin siihen sekaisin kuivattua ja säilöttyä heinää. Viime kesän sato oli erittäin onnistunut ja hevoset ovat saaneet nauttia laadukkaasta korsirehusta. Heraa, Osmia tai Dinaa aamuheinät eivät kuitenkaan kiinnostaneet, vaan sain täyttää tammatarhan paria heinähäkkiä kaikessa rauhassa nuorisolauman temmeltäessä keskenään. Ainoastaan varttuneempi Ursa-tamma tuli uteliaana viereeni odottamaan pääsevänsä heinien kimppuun, eikä se varmaan olisi heti päästänytkään saman laarin äärelle ketään muuta.

    En enempää puuttunut aamutallin tekoon, sillä Jonnalla tuntui olevan hommat hoidossa, sillä hän oli jo ehtinyt levitellä heinää paremmin tarjolle pihattojen ruokintakatoksissa ja oli puhdistanut karsinat sekä tallin yhteydessä olevat pihattokarsinat ja oli jo siirtymässä isompien pihattohallien kimppuun. Minä olisin ollut vain tiellä, joten valuin varustehuoneeseen, jossa aloin kerätä Osmin mukaan otettavia varusteita. Pirteänvärinen oranssi huopa sai tänään jäädä kotia siihen sopivien jalustimien kanssa ja tällä kertaa otin matkaan mustan huovan turkooseilla yksityiskohdilla. Huovan lisäksi uskoin pärjääväni vain suitsilla, satulalla ja suojilla sekä tietenkin kuljetuksen ajaksi tarvittavalla villaloimella, pinteleillä ja nahkariimulla ja -narulla. Tamma antoi tarhasta helposti kiinni ja käveli traileriinkin niin erittäin fiksusti, että ajattelin uhkarohkeasti jättää korvahupun kotiin. Osmi voi olla kunnon pöljäke vieraissa paikoissa, eikä aina muista keskittyä kunnolla, mutta tänään se käyttäytyi yllättävän sivistyneesti.

    Valmennuspaikalle saavuttuamme Osmin piti tietenkin peruuttaa ramppia alas oikein vauhdilla ja samalla pärskien ja äänekkäästi hirnuen. Taluttaessa se tanssahteli ja oli jo lähdössä keulimaan, ennen kuin pistin stopin neidin touhuille ja sihahdin sitä olemaan kunnolla. Uskoi kerrasta, ihme kyllä. Ja varustaessakin tamma osasi seisoa kohtuu aloillaan, ei heilunut ja yrittänyt päästä haistelemaan jokaista ohi kulkevaa hevosta. Kymmeneltä olimme kuitenkin täysin valmiina aloittamaan ja lähdimme muiden ratsukoiden tavoin aloittamaan itsenäiset alkuverryttelyt. Ryhmäkoot olivat melko isot ja maneesissa ei voinut huidella missä ja miten haluaa, vaan muut piti ottaa normaalia paremmin huomioon. Kotona pystyi hyödyntämään koko alueen itsellään, mutta tänään väisteltävänä oli seitsemän muuta ratsukkoa. Osmia joutui jarruttelemaan aika lailla heti raviin siirryttyämme, tammalla ei ole koskaan ollut ongelmia moottorin ja eteenpäin pyrkimyksen kanssa, eikä niitä ollut tänäänkään. Laukalle se yritti vaihtaa pariin otteeseen temponvaihteluita tehdessäni, mutta fiksusti se vastasi hidastaviin apuihini.

    Noin 15 minuutin verkkojen jälkeen siirryttiin päivän aiheeseen, joka oli lyhyen radan ratsastus ja keskityimme etenkin teiden huolelliseen ratsastukseen. Lyhykäisyydessään tehtävänä oli nostaa laukka lyhyellä sivulla ja tehdään valmentajan painottama huolellinen kulma, suunnataan kaarevalla uralla olevalla kolmen puomin sarjalle, josta jatketaan kahden ristikon sarjalle ja siitä oman maun mukaan joko loivalla tai jyrkällä lähestymisellä pystylle ja loppuun vielä puomisarja uudelleen, siirtyminen raviin ja uraa pitkin kulman kautta takaisin aloituskohtaan, johon pysähdys ravista. Ei mitään kommervenkkeja, kuten laukanvaihtoja tai liian vaikeasti muistettavaa rataa, vaan keskityimme perustyöskentelyyn. Osmin kanssa saimme odottaa pitkän tovin vuoroamme ja viimein lyhyellä sivulla laukan nostaessani ampaisi tamma matkaan kuin raketin suusta. Otin sitä heti hieman kiinni, mutten jäänyt roikkumaan suuhun, vaan jarrutin liikettä enemmänkin istunnalla kuin ohjalla. Kulmasta menimme melko vauhdilla ohitse, mutta sain ohjattua tamman siististi puomisarjan keskelle. Innostuksissaan Osmi loikki maassa makaavien puomien ylitse, vaikka niistä olisi voinut vain astella siististi yli. Ristikkosarjalle tamma tuli hyvin ja pystyesteelle lähestyessämme se asettui hyvin kaarteeseen ja taipui sisäpohkeeni ympärille. Itse hyppy lähti voimakkaasti ja matka jatkui sulavasti laskeutumisen jälkeen. Hidastin tamman vauhtia ennen puomisarjaa ja Osmi vastasi puolipidätteisiini turhankin hanakasti ja tiputti raville jo ennen sarjaa. Ravissa se ei ainakaan hypännyt puomeja, vaikka liikkuikin yhä kauhealla kiireellä. Viimeisen kulman tein huolellisesti ja ravissa tamma malttoikin mennä sen tarkasti loppuun asti. Lyhyen sivun keskellä pysäytin vielä tamman kuin seinään ja jäin odottamaan valmentajan kommenttia.

    ”Vähän tarkkuutta teiden ratsastukseen laukassa, etenkin ensimmäisessä kulmassa se oikoi melko pahasti. Puomisarjalla sun täytyy vähän hillitä sun hevosta, mutta vain riittävän kevyin avuin, jottei se vaihda askellajia. Hyppy sillä kuitenkin luistaa erinomaisesti ja se taipuu myös hyvin tiukoissakin kaarteissa! Tulkaa seuraavalla kerralla vain hillitymmällä vauhdilla, niin Osmikin malttaa oikeesti ajatella mitä siltä pyydetään, eikä ala vain paahda menemään eteenpäin kuin mikäkin tuulispää!”

    (846 sanaa)

    • #6213

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      (Kommentti tarinasta: sulla oli niin kattava kommentti valmentajan suusta tuossa lopussa etten koe tarpeelliseksi toistaa sitä 😀 niinpä saat kommenttia tarinasta noin yleisesti! Tykkäsin kovasti miten kuvailit valmennukseen valmistautumista ja aamua, tottakai se on oleellinen osa millä tuulella hevonen on ollut jo valmennukseen lähtiessä. Hurjan mielenkiintoinen parivaljakko tämä, etenkin tuo maapuomien ylitse loikkiminen jäi hyvin mieleen! Voin kuvitella miten tämä puoliverinen pomppii niistä yli innoissaan pärskien, niin että valmentajaakin varmasti naurattaa. Tosi mukava ja hyväntuulinen tarina tämä!)

  • #6190

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard
    Reita – Sand Pond

    No. Jos siitä Hallavan valmennuksesta jotain hyvää pitäisi keksiä, niin Pond oli täsmällinen. Siis ihan kaikessa. Silloin kun meni hyvin, meni tosi hyvin: se nosti laukan heti kun käskettiin ja hypyt osuivat kohdilleen. Kolmen esteen sarjan hyppäsin joka kerta kauempaa ulkoa kuin kukaan muu, mutta se oli Pondin kanssa suorastaan hyvin taktikoitu. En saa lyhennettyä sen askelia tarpeeksi, jotta se mahtuisi ponien kanssa sujuvasti samoihin sarjaesteisiin. Vaikka sen emäntä, Riitta, kyllä saakin ja koko ajan helpomman näköisesti.

    Pyydetyt pysähdykset ja voltitkin Pond teki juuri niin kuin käskin, eli päin hemmettiä. Olin jotenkin askeleen myöhässä ihan kaikessa, jos ei ponnistuksia lasketa. Enkä edes ollut ajatuksissani tai mitään! Koin keskittyväni ihan täysillä, mutta jotenkin ei vaan taas sujunut. Tai no. Ajatukseni usein kyllä käy siinä, mitä minulle Näyhön valmennuksessa sanottiin. Siitä pitäen olen epäillyt itseäni joka kymmenen minuutin perästä. Minä en osaa ratsastaa. Sitten kun sellainen ajatus pääsee valloilleen, en tosiaan osaakaan. Pond kuitenkin yrittää parhaansa, vaikka sellaisen hyppääjän kuuluisikin mennä jonkun paremman ratsastajan kanssa: sellaisen, joka osaa ja pystyy pitämään itsensä kasassa edes radan ajan.

    En ollut siis erityisen tyytyväinen itseeni, kun valmennus oli ohitse, vaikka hevosesta olinkin ylpeä ihan aina. Pond otti senkin niin suloisesti. Vaikka se ei ole edes oma hevoseni ja lemmikkini, se hamuili huulillaan kauluksiani, kun huokailin synkkyyttäni sen satulan pois otettuani ja autoon laitettuani. Varmasti se vain halusi herkkuja, mutta ihan kuin se olisi yrittänyt lohduttaa minua. Painoin otsani sen otsaa vasten ja kuvittelin, että se oli minun oma Mayani, ja että Mayani oli nuori ja terve taas.

    Yritin käydä siinä vielä kaiken samani palautteen läpi päässäni. Puolipidätteet aiemmin, Reita. Selkeämmät pohjeavut vaan, Reita. Lähde aiemmin siihen hyppyyn mukaan, Reita. Laskeutumiset olivat kai olleet hyviä, siis ainakin suhteellisen hyviä, kun ottaa huomioon että me olemme molemmat Pondin kanssa ihan ihmisen kokoisia, emmekä mitään poneja ja ponityttöjä. Muut kehut, sikäli kun niitä edes oli, olin tainnut jo unohtaa. Sentään ne kaikki korjauskehotukset ja kaiken kritiikin muistin, ja pyörittelinkin niitä usein unettomina öinä. Ja samaan aikaan kun olin onnellinen Pondista ja kilpailemisesta, mietin, että tästäkö minä tosiaan niin kauan haaveilin? Oli helppoa teeskennellä hyvää ratsastajaa, kun käytössä oli vain huonoja ratsuja.

    Vitsit kun aina sitä paitsi ratsastin valmennuksissa vieläkin huonommin kuin kotona. Jännittihän se nyt, mennä aina kaikkien muiden eteen mokailemaan. Kisat eivät kuitenkaan jännittäneet ikinä yhtä paljon, koska eipä siellä ollut muilla ratsastajilla aikaa katsella ja tuomita minua. Miten ihmeessä olin niin korkealla kokonaisrankingissa? Kenetköhän Riitta oli lahjonut vääristelemään pisteitäni?

    No. Seuraava kerta sujuisi taas paremmin. Eikö niin Maya — eiku Pond!
    (414 sanaa)

    • #6214

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Noniin Reita, skarppia! Minäpä tiedän, että sinä osaat, ja nään että epäilet itseäsi. Tiedät miten ratsusi toimii ja ratsastat sitä sen mukaan. Nyt kuitenkin vaadin sinua rentoutumaan ja tyhjentämään pääsi ja vain ratsastamaan. En tiedä mitä ajattelet mutta hevosesta se näkyy, että luottamusta puuttuu, oli se sitten itseesi tai hevoseesi. Teillä oli paljon onnistuneita hetkiä, ota niistä kiinni. Aina ei voikaan onnistua kaikessa!

      (Kommentti tarinasta: olipa surumielinen loppu tässä! Nyt jään miettimään kuka Maya on, mitä sille kävi, missä se on? Reita on yksi niistä ulkopuolisista hahmoista joista haluan oppia lisää ja joka minua kiehtoo, kirjoitat siitä niin sujuvasti ja kauniisti.)

  • #6191

    Rosa
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Rosa Järvelä – Étoile Filante (120cm)
    497 sanaa
    Kun Lehtovaaran traileri kaartaa Hallavan pihaan huudahtaa Inari innoissaan että olemme vihdoin perillä. Naurahdan myöntyvästi ja hinku päästä satulaan ja valmennukseen kutkuttaa jo.  Minun valmennukseen oli vielä tunteja, mutta Inarin valmennus on aiemmin, joten tulimme tänne jo aamusta. Parkkeeramme pihaan ja Inari häipyykin jo trailerille ja Danaa varustamaan. Nyt kolmatta osakilpailua varten aioin käydä monissa tie tähtiin valkoissa, koska se osakilpailu on meidän kotitallilla. Mikäs olisi sen mukavampaa kuin sijoittua oman kotitallin kisoissa? Niin ei mikään. Kävelen trailerille ja otan Fionan pihalle. Tamma päästää ilmoille kimeän hirnahduksen, kun Danan takapuoli häviää maneesiin. Me suuntaamme tamman kanssa maastoon kävelemään. Kävelemme ripeää käyntiä, jotta tamman lihakset lämpenisi. Fiona kävelee kiltisti vieressäni, korvat höröllä. Pian alkaa kylmä tuuli, joten päätän kääntyä takaisin. Tamma on enemmän kuin halukkaana menossa takaisin tallipihaan. Saan oikein juosta tamman rinnalla. Eipä se hirveästi haittaa, jos meinasin lämpimänä pysyä. Saavuttuamme sulaneeseen tallipihaan, talutan tamman takaisin traileriin ja jätän sen sinne loimi päällä. Huikkaan heipat ja lähden etsimään Inaria.

    Katselen hetken Inarin valmennusta ja räpsin vähän kuvia. Dana hyppii niin söpösti etten kestä!! IHANA! Inarin valmennus loppuu ja menemme molemmat trailerille Dana perässämme. Puramme yhdessä Inarin söpön ratsun, jonka jälkeen nuo lähtevät vielä maastoon loppuverkkaan maastakäsin. Pikkuhiljaa alan laittamaan Fionalle suojia jalkoihin ja karvabootsit etusiin. Laitan myös satulan selkään. Kun kello on tarpeeksi paljon laitan myös suitset ja omat kamat päälle, jonka jälkeen talutan tamman maneesiin, kun näen että sinne katoaa muita minun valmennuksessa olijoita. Sisällä hallissa lasken jalustimet alas ja kiristän vyön. Nousen selkään ja säädän jalustimet. Pyydän tamman kevyesti kävelemään uralle muiden kanssa. Meitä on 9 ratsukkoa, joten tila käy hieman vähiin, mutta eiköhän me jotenkin pärjätä. Alkuverryttelyt teemme itsenäisesti. Tilan puutteen vuoksi teen vain uralla taivutuksia ja sinne tänne voltteja. Katson että jarru ja kaasu toimii kaikissa askellajeissa, eikä tamma tunnu kovalta suusta. Hyppään myös muutaman kerran verkkaesteen, jonka korkeus on 100cm. Ne onnistui ihan kivasti, joten taputan tammaa hellästi kaulalle kiitokseksi. Hyvillä mielin itse valmennuksen päätehtävään, eli tietty hyppäämiseen.

    Alamme tulla vuorotellen rataa. Radan alun nosto sujuu tosi hyvin ja energisesti. Ensimmäinen sarja onnistuu myös ihan kivasti, kunhan pidätin tammaa saamaan väliin yhden laukka-askeleen. 5 ja 6 esteen väliin tulee voltti. Voltti vähän venähtää isoksi ja 6 esteelle tie tulee liian lyhyeksi ja puomi tipahtaa maahan. Oma vika se oli eikä hevonen mahtanut sille mitään että en kääntänyt jo esteen päällä voltille. Seiskalle otan varuilta isomman tien ja tamma hyppää kauniisti yli. Saan tulla heti perään esteen uudestaan, mutta tiukemmalla tiellä. Tie onnistuu ihan hyvin, vaikka hyppy tuleekin hieman pohjaan. Sitten uudestaan kolmoissarjalle, tälläkertaa onnistun saamaan yhden askeleen väliin ja siitä kehut. 5 ja 6 esteen väliin uralle hillitty pysähdys. Pydähdys venyy ja saan tamman käyntiin ja siitä paikalleen vasta juuri ennen 6 estettä. Viimeiselle esteelle otan tiukan tien ja se onnistuu. Taputan tammaa kaulalle ja hidastan ravin kautta käyntiin. Tulemme radan pari kertaa läpi. Viimeisellä radalla tamma vaikuttaa jo hieman väsyneeltä, mutta tsemppaa loppuun asti. Myös minulla valuu hiki selkää pitkin.

    Loppuverkka eteen ja alas sujuu hyvin ja tamma pärskii tyytyväisenä, jes!

    • #6215

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teillä meni tosi kivasti! Ihanan pirteä tamma sinulla, ja meno näytti mukavan vaivattomalta. Vähän rohkeammin saat vielä pidättää esteille mennessä, ja huolellisuutta esimerkiksi esteiden väliseen volttiin jäin kaipaamaan. Apujen ei tarvitse olla voimakkaampia, mutta ehkä paremmin ennakoituja. Mutta noin muuten teitä oli oikein ilo seurata, teistä välittyi hyvä mieli ja molemmilla tuntui olevan kivaa!

      (Kommentti tarinasta: iii olipas ihana hyvänmielen tarina tämä! jo heti alussa tuli sellainen olo, että jes onpas kivaa kun pääsee valmentumaan ja uusiin maisemiin, ihan huippua tämä! mukavaa, miten otit ympäristöä myös huomioon, maastossa ja maneesissa tuli käytyä valmennuksen ulkopuolellakin, ja kanssakäymistä muiden hahmojen kanssa. hyvä näppärä paketti oikein hyvää tekstiä mitä luin todella mielelläni!)

  • #6216

    Alana
    Osallistuja
    • Postauksia: 65
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tie tähtiin estevalmennus 31.3.
    Alana – O’ Dear
    expert

    Se oli päätetty. Ajatus harhaili, kun yritin käsitellä kaikkia mahdollisuuksia, ja pitää asian salassa. Penelope oli pitänyt Hollannin-investoinninsa verrattain salassa, jolloin meidän piti tehdä samoin Jasen kanssa. Ymmärsin hyvin. Mutta astellessani tallitupaan ja kuullessani supatuksen olisin halunnut niin kovin ilmoittaa, että juorutkaa nyt, kun vielä voitte, ettei minun ilkeää ja ylimeikattua naamaani tarvinnut enää kauaa katsoa. Eikä tulisi muuten ikävä.

    Sen sijaan olin sanonut moi huoneen hiljentyessä äkisti, ottanut saappaat ja kypärän kaapistani ja lähtenyt talliin. Siinäs puhuivat, ei minua ratsastuskoululaisten tai lasten mielipiteet kiinnostaneet. Kohta voisivat katsoa kuulumiseni lehdestä. Minä lähtisin Hollantiin. Heti kolmas kesäkuuta. Minä ja Lasse. Rokista en ollut vielä varma, sillä en ollut vielä keskustellut Aleksin kanssa mistään, edes Lassen karsinapaikasta. En ollut varma jatkuiko Hallavan tunnit kuinka myöhään, tai siitä, kykenikö Aleksi antamaan ponin pois tuntikäytöstä siksi ajaksi. Ja jos Aleksi halusi pitää lasten kesäleirejä, joihin tarvitsi pientä, kilttiä ponia… Rokin kanssa ei ollut niin kiire, kerkeäisin hakemaan sen myöhemminkin kesällä mukaani.

    Kesä, Hollanti ja ponileirit mielessäni nousin Lassen selkään puolitoista tuntia kestävää estevalmennusta varten. Olisin ollut innoissani, mutta koska Hallavan säälittävän kokoiseen maneesiin oli ahdettu esteiden lisäksi yhdeksän ratsukkoa, odotukseni lisätreenistä tai sen hyödystä eivät olleet kovin korkealla. Tässä sitä kuitenkin oltiin. Ja vielä Dineon valmennuksessa. En edes pitänyt hänestä. Mutta koska kaikille valmentajille – jopa huonoille – piti olla edes jotenkin kohtelias, nyökytin hänen tyhjänpäiväisille neuvoilleen ja korjasin itse omat ongelmani.

    Näköjään se valkoinen pikkuponi oli mukana. Ja Lily rotallaan. Ei se varmasti edes jaksaisi liikkua näin kauan! Jase istui katsomossa lippis päässä ja tylsistynyt ilme kasvoillaan, mutta tuli kiltisti ottamaan alkuverkkojen jälkeen Lasselta riisumani enkkuviltin reunan yli. Katsomossa istui myös Oliver, joka viltin käsiinsä saatuaan nousi seisomaan sen päälle, ja askarteli siitä sitten itselleen piilon. En olisi edes huomannut sitä, mutta edessämme menevä mustankirjava ori vetäisi itsensä ensin puoli metriä matalammaksi ja pomppasi sitten sivulle sellaisella loikalla, että Lassekin meinasi pyörähtää 180° ympäri ihan vain solidaarisuudesta. Mutta koska minä olin tilanteen tasalla ja hevoseni hyvin koulutettu, ruuna otti vain pari hätäisempää askelta ja katseli sitten korvat hörössä Oliveria.
    ”Katsomossa pitää olla paikoillaan!” Dineo ilmoitti samantien, ja käännyimme molemmat Jasen kanssa mulkaisemaan häntä. Kenelle hän luuli sen sanovansa? Ihan kuin emme tietäisi, eihän Jase ollut kuin eilen kotiutunut Pariisista GP-luokista. Anteeksi, että taaperomme oli elossa, eikä aivokuollut vihannes, joita nämä kaikki amatöörit hevostensa selässä olivat. Jos yksi viltti ja kolmevuotias pikkupoika, joka kaiken lisäksi istui yllättävän rauhallisesti paikoillaan, aiheuttivat sydänkohtauksen, ei arvon hienohelmojen kuulunut olla kisakentillä, joissa ihmiset avasivat sateenvarjoja ja työnsivät lastenrattaat keskelle kulkuväylää.

    Sen jälkeen Jase oli tainnut kääriä Oliverin tiukkaan vilttiburritoon ja tenttinyt maneesissa olevien hevosten värejä. Ettei vain tätiratsastajamme leikkiponeineen saisi aivohalvausta.

    Pienestä säikähdyksestä huolimatta Lasse oli erittäin hyvä ratsastaa. Oletettavasti. Dineokin oli ensimmäisten tehtävien ajan aivan hiljaa. Hän sai sanotuksi vain ”hyvä” jokaisen tehtävän jälkeen. Niinpä. Hevoseni oli energinen, mutta keskittynyt, se hyppäsi juuri siitä, mistä pyysinkin. Eli juuri täydellisestä kohtaa, luonnollisesti. Lasse pärski tyytyväisenä ja rentona, kun muut puursivat ja hikoilivat tehtävien parissa.

    Vaikka koko valmennus sujuikin juuri niin hyvin, kuin sen kuuluikin, eikä Dineon kommentit korjanneet pieniä, omia virheitäni, Lasse väsyi valmennuksen edetessä. Se ei olisi enää jaksanut tai viitsinyt pitää itseään tarpeeksi kootussa laukassa, ja viimeisiksi tehtävillä radoilla se alkoi kuummumaan, eikä 180-senttisen, pitkäjalkaisen täysiverisen mahduttaminen samaan esteväliin kuin se näppärä pikkuponi ollut enää aivan yksinkertaista.

    Lasse puhisi ja pärski minkä kerkesi, ja yritti rynnistää jokaiselle esteelle. Se oli kuitenkin ollut koko valmennuksen niin hyvin läpi, että sen onnistui tehdä vain pieni ponnahdus kolme askelta ennen esteitä, ja jatkaa sitten matkaa ja ponnistaa aika hyvästä laukasta. Viimeisen okserin jälkeen annoin Lassen tarkoituksenmukaisesti ottaa muutaman hieman reippaamman askeleen, tai sille olisi jäänyt täysiä paahtaminen päällimmäiseksi mielentilaksi. Kyllä hevosella nyt piti hauskaa olla! Jos ei, niin Lasse ei satavarmasti raahaisi minua mukana maastoradalla, jos kaikki treenimme olisivat hiki päässä vääntämistä. Dineon mielestä rata meni pilalle kolmen viimeisen askeleen takia, ja komensi meidät tekemään koko sarjan uudelleen.

    Lasse yritti painaa kädelle entistä enemmän, mutta malttoi silti odottaa hyppyjä. Suoriuduimme radasta aivan yhtä hyvin kuin edellisestäkin, ja vauhdin sijasta annoin Lasselle jo laukassa ohjat, jotta Dineokin ymmärtäisi, että tämä oli nyt tässä. Minä en hyppyyttäisi hevostani enää yhdenkään esteen yli, eikä se ollut missään vaiheessa poissa kontrollistani, vaikka annoinkin sen ottaa muutaman pidemmän askeleen radan jälkeen. Jos ei kelvannut, niin tulisi itse ratsastamaan dinosaurus samoihin väleihin kuin muut ryhmän rimppakintut! Siinä ei ilman täydellistä kontrollia onnistuttu, ettäs tiesit. Dineokaan ei kommentoinut enää mitään.

    Onneksi pääsisin kohta pois täältä, ja kunnon valmentajien tunneille, enkä täyteen ahdettuun ratsastuskoulun maneesiin. En malttanut odottaa. Olin alkanut vihata tätä paikkaa.

    Sanat: 748

    • #6322

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tunnet selvästi hevosesi, ja tiedät miten se toimii. Teidän menossa näkyy pidempi kokemus yhdessä ja olet taitava ratsastaja. Silti, pientä huolellisuutta jäin kaipaamaan tehtäviin! En tiedä, millaisissa valmennuksissa yleensä käyt, mutta jokaisessa valmennuksessa on syytä kuunnella valmentajaa. Jos jokin tehtävä ei sinua miellytä siitä voidaan keskustella.

      (Kommentti tarinasta: erilainen näkökulma valmennukseen, juuri sellainen mitä Alanalta odottaa! Kuvasit Alanan tunteita ja Lassea hyvin, pystyin kuvittelemaan nämä tilanteet ihan elävästi. Ja kuten yleensäkin, sun teksti on laadukasta ja mielenkiintoista luettavaa!)

  • #6227

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 104
    • Perus pullaponi

    Tie Tähtiin estevalmennus 31.3.2019

    Fonziella oli ihan hirveesti virtaa tänään. Verrytellessäni sitä ravissa, peilistä meitä vastaan tuli päätään viskova tikittävä aikapommi. Ja sillä pitäis sit vissiin hypätä? Dineo katseli, kun verryttelimme itsenäisesti. Hän pysyi tuomitsevasti hiljaa, ja antoi meidän tehdä niinkuin parhaaksi näimme. Joskus hän saattoi kommentoida jotain positiivista, muttei muuta.

    Verryteltyäni ravissa ympyröillä molempiin kierroksiin kapea eliö allani oli hiukan rauhoittunut,mutta puri yhä kuolainta protestina töihin joutumisesta. Dineo vinkkas, että voisin ottaa ekat laukan ympyrällä, ihan siltä varalta, että jos perä ponilla lentelis, lähellä ei todenäkösesti ois hirveesti porukkaa. Valtasin katsomonpuoleisen päädyn, ja en edes yrittäny asettaa saatikka taivuttaa ponia, vaan pidin ulkoavut selkeänä ja kaulan suorana. Nostaessani laukan, aivan kuin Dineo oli arvellut, allani lähti perä heilumaan. Nostin käsiäni lähemmäs kattoa ja nojailin taaksepäin. Pakotin ruunaa purkamaan protestiaan ympyrällä, enkä äästänyt sitä uralle riehumaan. Välissä oli hyviä pätkiä, ja ruunan hulihepteri korvat asettuivat suuntaani. Muutaman hetken hyvää pätkää kestänyt hetki pian kuitenkin katosi, ja perä lensi.

    Kun ruunan laukka oli rauhoittunut, uskalsin tulla Dineon asettamaa vinoa verryttely pystyä. Käänsin oikeasta ajoissa, ja siihen asti rauhallinen ruuna kiihdytti askeltaan pikkuiselle esteelle ponnistaen kaukaa.Tajusin hypyssä myödätä mukaan, ja korvat hörössä hyppäävä poika näyttikin sitten tyytyväiseltä.

    Verryteltyämme hevoset huolellisesti Dineo ohjeisti meille seuraavan tehtävän: “Nostatte oikean laukan päädystä, ja tuutte ton kaarevan puomisarjan. Puomejen väliin tulee yks laukka-askel. Emily vois Mollyn kaa alottaa!”
    Katsoin tehtävää kiinnostuneena. Musta kaarevat oli tosi kivoja, kun esteet ohjasivat hyvin toisiaan, ja reitistä huolehtiminen sai jäädä toissijaiseksi, vaikka sekin oli tärkeää.

    Innokkaasti paikallaan polkeva Fonzie sai lähteä kanssani tehtävälle seuraavana. Laukan nostaessani asetuin lähemmäs esteistuntaa, ja annoin tilaa suorittaa ja työnsin jalkojani eteen.
    “Hiiiiidasta”, Dineo kommentoi, “Yks, kaks, kolme, nyt on hyvä!” hän laski tahtia minulle.
    Puomit sujuivat hyvin, ja sain tasaisesta kädestäni kehuja. Todenäköisesti ruuna ei arvostaisi nykivää ohjaskättä.
    “Okei hyvä kaikki!”, Dineo aloitti tehtävän jatkon ohjeistuksen. “Tulkaa sit noilta puomeilta tolle sarjalle, jossa on ristikot”.

    Vuoroni oli taas toisena. Asentoni vakiintui jalustimille, ja ruunan laukka alkoi sujua.
    “Yy, kaa, koo”, Dineo vamisti tahdin ennen puomeja.
    “Käännä vähän ittees enemmän lantiosta, hyvä!”
    Ristikoille tullessa ruunan tahti taas kiihtyi. Askel lyheni huomattavasti ja takajalat polkivat enemmän vauhtia.
    “Tee puolipidäte, ja varmista et se kuuntelee”, Dineo huuteli vielä ennen hyppyä.
    Hyppy lähti hyvästä kohtaa, mutta jäin tuijottelemaan niskaa.
    “Muuten oli hyvä, mutta Fonzie kiihtyy hypyille tosi paljon, ja jos jäät tuijotteleen niskaa, se vielä kieltää. Muista siirtää se katse kattoon!”, hän kommentoi suoritukseni jälkeen.

    Loppu verkoissa oli tarkoitus, että heppa saahaan letkeeksi ja rennoksi. Liu’utin ohjaa pidemmäs, ja annoin Fonzien halutessaan venyttää kaululaa. Vaikka alkutunti olikin hyvin vauhdikas, lopputunnista ruuna jaksoi vielä jopa keskittyä!

    Image and video hosting by TinyPic”>

    //431 sanaa

    • #6308

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Voi meidän esteponia! Sillä virtaa riitti, mutta ratsastit hienosti sitä siitä huolimatta! Erinomaista päättäväisyyttä. Istuntasi on myös hyvä, mutta vähän enemmän saisit rentoutua. Tietysti se on hankalaa, jos jännittää pukittaako hevonen, mutta se saattaa myös olla osasyy Fonzien jännittyneisyyteen. Etenkin jaloissa saisi olla enemmän rentoutta. Esteille tulet hyvin ja pidät kätesi tasaisena, ja lopussahan teillä meni jo oikein mallikkaasti!

      (Kommentti tarinasta: Nion ja Fonzien hyppyjä on aina tosi mielenkiintoista lukea kun Fonzie on tuollainen 😀 jotenkin nämä sun tarinat osaa olla myös humoristisia vaikka samalla kerrot ihan asiaa, jonka takia niitä on aina miellyttävä lukea!)

  • #6247

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    Taso Hard, 100cm

    Ei, ei ja ei. En halua, en rupea, en jaksa. Tuijotin tarhassa olevaa oria, jonka muistin olleen viimeksi enemmän musta kuin ruskea. Hurmos tuijotti takaisin korvat hörössä. Sen karvapeitettä koristi paksu harmaanruskea, jo kuivunut kerros kuraa. Hartiani tipahtivat alaspäin ja raskaasti huokaisten siirryin tarhan puolelle.
    “Että sellasta”, totesin Hurmokselle joka seisoi kiltisti paikallaan kävellessäni sen vierelle. Tuike ravasi tarhan päädystä meidän luokse tutkimaan, olisko mulla jotain hyvää sille tarjota. Ei ollut, mutta lohdutukseksi ori sai rapsutukset otsalleen. Tarhassa oli tasan yksi liejuinen kohta, muuten se oli vielä säästynyt pahimmalta, ja siihen kohtaan Hurmos oli osannut mennä pyörähtämään. Lähtiessäni taluttamaan pienhevosta tallia kohti olin helpottunut, että olin taas varannut useamman tunnin valmistautumisaikaa valmennukseen lähtemiseen.

    “Seiso nyt hetki paikallas!” ärähdin ja päädyin itse ottamaan askeleen taaksepäin Hurmoksen pyörähtäessä karsinassaan kymmenennen kerran sen harjaussession aikana. Ori ei korviaan väräyttänytkään, vaan sitä kiinnosti enemmän mitä pihalla tapahtuu. Tallin ovi oli auki ja sieltä tulvi sisään ihanasti auringonvaloa, mutta muuta hienoa ei siellä tapahtunutkaan. Me oltiin sillä hetkellä kuitenkin ainoat tallissa. Olin taatusti ihan ruskean pölyn ja tummien irtokarvojen peitossa harjattuani lähes aggressiivisesti Hurmosta kumisualla. Se sai kuivuneen mudan ja orin tiputtamat talvikarvat pöllyämään, ja vasta karsinan pohjan ollessa enemmän karvojen kuin turpeen peitossa ymmärsin, että mun olisi pitänyt harjata Hurmos pihalla.

    Kellon lyödessä yksitoista Hurmos oli varustettu ja mä painoin kypärän päähäni. Kumarruin vetämään saappaiden vetoketjut kiinni, ja vasemman kohdalla ehdin nykäistä, kun vetoketjun vedin lähti irti napsahtaen. Tuijotin hetken pientä metallin palasta, ja sitten avonaisena roikkuvaa saapasta.
    “Kiva”, mumahdin tukahtuneella äänellä ja suoristin selkäni. “Kiva kiva.”
    Ohjat solmuun kaulalle ja Hurmos riimusta kiinni narulla karsinaan, ja rynnistin varustehuoneeseen. Mulla oli varasaappaat kaapissa, eikö vaan? Pitäisi olla. Avasin kaapin oven, ja vastassa oli.. No, ei ainakaan niitä saappaita. Painoin oven uudelleen kiinni ja vilkaisin ympärilleni. Kassun kaappi. Onkohan se tulossa tallille tänään? Rynnistin tutkimaan nuoremman pojan kaapin sisältöä, ja löysin saapasparin. Muuten hyvä, mutta ne oli mulle isot. Ihan hei oikeesti, en varmasti ollut niin paljon Kassua pienempi. Saappaat päätyi takaisin kaappiin, toinen niistä taisi kaatuakin, mutten kerennyt nostamaan. Naava, Elyssa? Ei Naavan, se on myös osallistumassa valmennukseen. Elyssa sitten. Tartuin naisen kaapista löytyvään tuliterän näköiseen kenkäpariin ja kiskoin ne jalkoihini. Kauniit, koristellut saappaat, oliko niissä vielä perhosen kuvat kirjoiltuna sivuille? Työnsin ylpeyteni syrjään ja juoksujalkaa palasin Hurmoksen karsinalle.

    “Hurmos voi jumalauta, me ollaan menty tästä ainakin sata kertaa!” parahdin orille joka oli laittanut jarrut pohjaan tismalleen samassa kohtaa, jossa se aina päättää ettei enää pidemmälle mennä. Se kohotti päätään korviaan taaksepäin kääntäen ja lähti peruuttamaan. Päästin ohjia ja peruutin orin mukana, ennenkuin siirryin sen vierelle ja siirsin toisen käteni sen takaosaa kohti.
    “Ei, vaan me mennään. Mennään”, maiskautin suullani kaksi kertaa ja taputin oria takajalalle, ja vastentahtoisesti se otti pari askelta eteenpäin.
    “Hyyvä, mennään vaan!” pyysin sitä kädellä uudelleen eteenpäin reippaammin. Hurmos päätti, ettei se tykännyt siitä. Ori hyppäsi vingahtaen sivuun, enkä tajunnut päästää ohjista tarpeeksi nopeasti irti. Horjahdin sen mukana suoraan märkään ja mutaiseen maahan, ja vasta sitten päästin ohjista irti.

    Mä taisin maata siinä hetken aikaa, kun harkitsin hyvin vakavasti jokaista elämäni valintaa. Miksi mä olin menossa valmennukseen, miksi mä osallistuin koko kisoihin, miksi mä edes nousin sängystä sinä päivänä. Hurmos oli jäänyt vierelleni seisoskelemaan ja nyhtämään lumen alta esiin tullutta kosteaa ja hyvin kuolleen näköistä ruohoa, mutta nyt ori nosti päätään korviaan höristäen. Pian mäkin kuulin kavioiden ääniä, ja nousin rivakasti seisomaan.
    “Ai, sä.. Tota”, toinen ratsukko oli lähestulkoon ravannut paikalle, mutta nyt valkean hevosen selässä istuva mies teki äkkipysähdyksen muutaman metrin päähän. “Sä.. Miksi sä makasit siinä?”

    Ei helvetti. Se oli se Rudi orinsa kanssa jota olin vasta ihan äskettäin vahtinut ratsastuskoulun pihassa. Tuijotin miestä sen näköisenä etten itsekään ihan tiennyt.
    “Voi vittu”, sihahdin ihan ajattelemattani hampaideni välistä ja tartuin Hurmoksen ohjista ennenkuin ori keksi lähteä mihinkään. Rudi katsoi mua kummastuneena, ja pyyhkäisin märällä hanskallani kuraa poskestani, joka vaan levitti sitä isommalle alueelle.

    En tiedä miksi, mutta Rudi päätyi kävelemään mun kanssa ratsastuskoululle päin. Selvisi, että mies oli Murun kanssa ollut vain ohikulkumatkalla, heillä oli maastopäivä tänään, ja sattunut näkemään mut makaamassa maassa. Sen ensimmäinen ajatus oli tietty ollut, että olin tippunut ja satuttanut itseni. Nolotti ihan sairaasti, vaikka olihan se kiva kuulla että se oli vaan halunnut auttaa. Se myös ihmetteli, että meinasinko mä oikeasti lähteä valmennukseen.. Sen näköisenä.
    “Tiiätkö”, olin todennut, “tässä vaiheessa mua ei enää iha hirveesti kiinnosta.”

    Maneesissa oli jo kaikki muut ratsukot, me oltiin Hurmun kanssa vikoja. Nyökkäsin tervehdykseni Dineolle, joka katsoi meitä kulmat yllättyneenä koholla. Nainen käveli meidän luokse pysäyttäessäni Hurmoksen jakkaran vierelle.
    “Kaikki hyvin?” se tarkisti ihmettelevän kuuloisena. Nyökkäsin.
    “Joo, Hurmos vaan päätti että kura on muodissa tänä keväänä”, mutisin vastaukseksi ja kiristin orin satulavyötä inasen liian nopeasti. Se luimisti, ja päätin itsekseni että se oli kosto aikaisemmasta. Nousin orin selkään ja päätin olla välittämättä märkien vaatteiden tuomasta vilusta. Hiki mun kohta kuitenkin olisi kun saisin taas pidellä Hurmosta ettei se rynnisi jokaisesta esteestä läpi.

  • #6272

    Lydia
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    expert, 120cm
    Lydia – Kheops
    (538 sanaa)

    Ennen Hallavan estevalmennusta mua vähän niinkuin hirvitti. Valmennus tulisi kestämään 1,5h, mikä ei ole mikään ongelma, koska kyllä Kerttu jaksaa, mutta valmennuksessa olisi yhdeksän osallistujaa, mikä on todella paljon. Päätin ottaa valmennuksen vähän niinkuin verkkaharjoitteluna, kun verryttelyssä voi olla porukkaa paljonkin.

    Päivän valmentajana oli taas Dineo, minulle vielä uusi tuttavuus, joka oli meidän viimeisimmän kouluvalmennuksenkin Hallavassa vetänyt. Nainen tuntuu olevan todella pirteä ja iloinen valmentaja, joka kehuu ratsukoita paljon onnistuneista suorituksista, mutta muistaa myös korjata virheitä ja antaa hyviä vinkkejä. Hän myös tuntuu pystyvän mystisesti keskittymään useaan ratsukkoon, eikä minusta viime kouluvalmennuksessa ainakaan tuntunut siltä, että kukaan olisi jäänyt huomiotta, vaikka meitä silloinkin oli seitsemän kappaletta.

    Saimme onneksi luvan tehdä itsenäisen verryttelyn, joka helpotti minua rauhoittelemaan kierroksilla käyvää Kerttua. Ori puhisi, hörähteli ja keskittyi aikalailla kaikkeen muuhun, mutta ei minuun. Huomaa että kevät on vihdoin toden teolla saapunut, kun Kerttukin on alkanut väläytellä orimaisia piirteitään. Tein orin kanssa verkassa paljon nopeita siirtymisiä, vaihtelin useaan otteeseen suuntaa ja lopulta hyppäsin pariin otteeseen verkkaesteen, johon Kerttu otti kyllä todella hyvät hypyt, mutta esteen jälkeen ori yritti lähteä kiihdyttämään oikein kunnolla.

    Valmennuksen tehtävät ja koko ratsastettava rata olivat todella kivat ja niissä keskityttiin hyvin erilaisten teiden ratsastukseen. Kertulle pitkät lähestymiset ovat ehdottomasti haastavimpia, kun niissä sillä on enemmän aikaa lähteä kiihtymään. Ensimmäinen tehtävä, eli simppeli kaarevan uran sarja oli todella helppo. Kerttu hyppää sarjat aina kuin kone, eikä kysele kertaakaan, keskittyy vain suorittamiseen. Kunhan orin saa sarjalle kohtuu suoraan sisään, se kyllä hoitaa loput. Sarjan jälkeen pitää kuitenkin olla tarkkana, että minulla on jo menosuunta tarkkaan valmiiksi mietittynä, koska muuten ori yleensä lähtee vain kaahaamaan täysillä eteen.

    Kakkossarja oli meille myös helppo, mitä nyt ekalla yrityksellä väliin tuleva voltti meni todella läheltä edessä olevaa estettä. Kerttua kiukutti ja se heitti yhden pukin, mutta sitten tajusikin että saa kuitenkin hypätä esteen, mutta vasta voltin jälkeen. Toisella yrityksellä tehtävä sujui huomattavasti paremmin, olin itse enemmän hereillä ja keskityin enemmän siihen volttiin, kuin helppoihin hyppyihin.

    Seiskaksi nimetylle okserille sopiva tie löytyi meille helposti ja tein siihen suosiolla aika tiukankin käännöksen. Jos yrittäisin viedä Kertun pidemmälle ja hakea tilaa käännökseen, se vain kerää liikaa kierroksia, jonka jälkeen hypystä tulisi luultavasti aika huolimaton. Okserin jälkeen tulimme taas sen helpon kaarevan kolmoissarjan, jonka jälkeen taas suoraan kakkossarjalle… jossa tällä kertaa olikin edessä haastavampi tehtävä, nimittäin sarjan esteiden välissä tulisi pysähtyä.

    Olimme aikaisemminkin jossain valmennuksessa tehneet samanlaista tehtävää, mutten muistanut yhtään miten se oli mennyt. Siispä päätin lähteä vain kokeilemaan. Ensimmäisellä yrityksellä esteitä konemaisesti hyppäävä Kerttu ei ottanut pysähdyskäskyäni kuuleviin korviinsakaan ja vain suoritti sarjan täysin puhtaasti, ilman pysähdystä. Otin siis sileällä parit pysähdykset suoraan laukasta ja kun ne sujuivat, uusi yritys. tällä kertaa Kerttu kyllä pysähtyi, muttei kovinkaan kauniisti. Vaikka muutamaan kertaan kokeilimmekin, ei me sitä pysähdystä mitenkään täydellisesti saatu suoritettua, mutta ihan siedettävästi kuitenkin.

    Hyppäsimme radan kokonaisuutena muutamana otteeseen ja Kerttu toimi aika hyvin siihen nähden, että se oli ihan pirun kuuma ja pärisevä. Ori kyllä hyppää esteet keskittyneesti, mutta esteiden välit ovat meille haasteita. Kunhan orilla on näkökentässä este, jonne ollaan matkalla, se keskittyy, mutta muuten vauhti on aika epämääräisen kova. Kevään rankka treenikausi on kuitenkin tuottanut tulosta, sillä ennen jos Kerttu olisi ollut näin kuuma, olisi minulla ollut vaikeuksia pärjätä sen kanssa, mutta nyt ori alkaa olla jo niin tuttu, ettei kuumuminenkaan haittaa.

    • #6309

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Silläpä vauhtia piisasi! Minua aina vähän hymyilyttää kun nään hevosia jotka hyppäävät noin mielellään. Tietää, että ne pääsevät tekemään juuri sitä mistä pitävät! Varsinkin kun ratsastaja on selvästi hallinnassa tilanteessa kokoajan, niinkuin sinä. Istuit ihailtavan hiljaa ja maltillisesti sen selässä vaikka välillä vähän kaahattiinkin, etkä lähtenyt missään vaiheessa kiskomaan sitä ohjista vaikka saitkin pidättää välillä enemmän. Oikein hyvää ratsastusta! Kannattaa treenailla tuota pysähtymistä esteradalla kotonakin vaikka vain yhden, parin esteen kanssa. Eikä pysähdyksen tarvitse olla pitkä, mutta sen verran, että se malttaa jäädä hetkeksi odottamaan ja rauhoittua.

      (Kommentti tarinasta: tätä oli tosi kiva lukea! Ponnekasta kerrontaa jossa on kuvailua tarpeeksi, että lukija pysyy menossa mukana. Saatoin ihan kuvitella itseni seuraamaan katsojana tätä ratsastusta paikan päällä!)

  • #6274

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 40
    • Koulutuksen tarpeessa

    Lotta – Milk’s Favorite Cookie
    taso easy, 60 cm

    En erityisemmin pitänyt kellojen siirtelystä. Kesäajasta talviaikaan vielä meni, mutta oliko niitä viisareita aivan pakko siirtää eteenpäin kokonaisella tunnilla. Bussiin päästyäni olin lysähtänyt lähimmälle vapaalle penkille todeten, että hereillä pysyminen tuotti pieniä vaikeuksia. Minun piti kuitenkin pysyä skarppina tai matkaisin pysäkkini ohi ja voisin jättää hyvästit tämänaamuiselle estevalmennukselle.

    Puhelin oli piipannut ja vilkkunut lakkaamatta lähdöstäni asti, ja jo ennalta saattoi arvata, että viestien uskollinen lähettäjä oli ymmärtääkseni nelosluokkaa käyvä Peppi, jota saattoi ehkä kutsua tallikaveriksi. Kaveruutemme taisi tosin olla koetuksella pyyhkäistäessäni aivan liikaa emojeita sisältävät viestit pois niin puhelimen näytöltä kuin omista ajatuksistanikin. Aivan kuin minulla ei olisi ollut jo tarpeeksi ajateltavaa! Yksinkertaistettuna ajatukseni kuuluivat näin: Mitä mä edes tein estevalmennuksessa? Oliko kilpaileminen edes mun juttu, kun se ei ennenkään ollut kiinnostanut pätkän vertaa?

    Tallille päästessäni tervehdin Oreoa, joka ahmi heiniään täyttä häkää, ja loin pikasilmäyksen parkkipaikkaan, joka oli yhtä traileria ja hevosrekkaa. En mitenkään voinut olla ajattelematta, että Tie Tähtiin -kisakoitoksen finaali järjestettäisiin täällä Hallavassa. Valtava määrä kisaajia, ja sitäkin enemmän katsojia, miten mä tällaisena introverttinä kestäisin sellaista ihmismäärää?

    Liu’utin kättäni pitkin Oreon estesatulan siipeä. Hengitin rauhallisesti, sisään ja ulos. Kiskaisin ponnariani kireämmälle ja loin katseen tallikäytävän touhuja kummastelevaan Oreoon. Kymmenen minuuttia valmennuksen alkuun. Elämäni pisimmät kymmenen minuuttia. Elina ilmaantui karsinan ovelle kyselemään kuulumisiani, mutta sekään ei vauhdittanut ajan kulua. Lopulta iskin glitterillä kuorrutetun kypärän päähäni ja Oreoa taluttaen kävelin maneesille.

    Dineo mainitsi alun jutteluidensa lomassa itsenäisen verryttelyn ja muutaman käyntikierroksen jälkeen siirryin kevyeen raviin. Ratsastin tilan ja ajan puitteissa siirtymisiä ja loivia kaarteita pitkin kenttää. Tietenkin sorruin myös tarkkailemaan, miten muut hoitivat itsensä ja hevosensa hyppyvireeseen ja sävelsin verryttelyni osaset sen pohjalta. Ratsastin muutamaan otteeseen vinossa olevalle pystylle, ja jälleen kerran en voinut muuta kuin kehua ja kiittää Oreoa, joka muitta mutkitta etsi sopivimman ponnistuspaikan esteelle ja ponkaisi 60 sentin tuntumaan sijoitetun puomin ylitse. Mitenköhän olisi homman nimi, jos ratsu vaihtuisi lennosta vähän haastavampaan tapaukseen? No jaa, turha sitä oli nyt pohtia.

    Maneesiin ei oltu kyhätty lukuisista oksereista ja hankalista käännöksistä koostuvaa rataa, ja kilpailujen kukka-asetelmista sai vain haaveilla. Olin salaa enemmän kuin helpottunut, kun tulisimme pitäytymään ihan perusasioissa. Siinä, että hevosen sai laukkaamaan keskeltä maapuomeja, oli jo kylliksi haastetta.

    Puomeilta ristikoille, pysty… muun kahdeksan ratsukon suorittaessa tehtävää oli aikaa kerrata rataa mielessään. Mistäköhän Dineo oli huomauttanut? Ainakin taakse heilahtavista jaloistani, mutta oli hän kehunutkin: “hienolta näyttää!” Kyllä tämä tästä.

    Oreo loikki hypyn korkeutta säännöstelemättä kolmen maapuomin ylitse ja intoa pursuten heitti pienen ilopukin. Hämmentyneenä unohdin ratsastaa ja kyllä, juuri sen pienen ristikon puomit putosivat tömähtäen hiekalle. Sarjan toinen osa ylitettiin vauhdilla, ja ennen pitkää löysin itseni kiivastuneen Oreon selästä maneesin päätyseinän luota. Aavistuksen hätiköidyllä käännöksellä ohjasin hevosen oikealle reitille: kipittävä ravi ja ohjat kadottanut ratsastaja oli melko huono yhdistelmä, mitä hyppäämiseen tuli ja Oreo sai tehdä kunnolla töitä saadakseen kaikki neljä jalkaansa esteen toiselle puolen. Kysyvä katseeni paljasti Dineolle, että en ollut ihan kartalla.
    – Lotta, ne maapuomit. Vasen laukka! valmentajaa taisi lähinnä hymyilyttää showmme. Suoritukseni päätteeksi yllätyin Oreon pysähtyessä nätisti pyynnöstäni tai etenkin sen vuoksi, että osasin pyytää oikein!
    – Peppi perun ne parin viikon takaiset puheeni, kyllä mä osaan ratsastaa! naurahdin keinuessani Oreon rytmikkään käynnin tahdissa.

    (509 sanaa)

    • #6320

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Osaathan sinä ratsastaa, kun vaan ratsastat! Ei pienet mutkat matkassa haittaa, kun vaan muistat olla kokoajan siellä satulassa hereillä. Oreo kyllä huomaa, jos jäät vain matkustamaan. Nyt sulla on perusistunta aika hyvä, kun keskityt vielä vähän enemmän asettamaan painoasi jalustimille ja samalla pitämään jalat rentona, ettet purista satulaa. Sitten niiden ei pitäisi enää heilahtaa hypyssäkään taakse. Oreo oli mukavan pirteä ja toimit sen kanssa kivan rauhallisesti!

      (Kommentti tarinasta: Lotta kiehtoo mua tarina tarinalta enemmän. Huomasin ajattelevani, että siinä ja mun toisessa hahmossa Jessessä on paljon samankaltaisuuksia. Jessekin on tainnut kyseenalaistaa useamman kerran että miksi hän on mihinkään kisaamiseen mukaan lähtenyt. Ehkä siksi samaistun Lottaan!
      Sulla on kyllä sana hallussa, ei mulla ole tästä mitään muuta kuin hyvää sanottavaa! Varsinkin tuo loppu oli suloinen, ja voi noita kuvia mitä jaksat piirrellä!<3)

  • #6276

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 26
    • Koulutuksen tarpeessa

    Estetreenit mutaliejun valtakunnassa 31.3.2019

    Klo 10-11.30, taso Easy (60cm)
    Peppi Lohja -Piccolo Boy

    Raitis ulkoilma tunkkaisen bussin jälkeen oli sitten parasta maailmassa. Viisitoista minuuttia olin kärsinyt tupakan hajuisessa bussissa, jossa vaarana oli joutua litistetyksi seinää vasten. Onneksi päätöspysäkkini lähestyessä sain vihdoin heittää hyvästit tunkkaiselle bussille ja astella keväisessä ilmastossa Hallavalle Pilkkua tapaamaan. Ponillakin oli varmasti jo ikävä.

    Astellessani painava reppu selässäni Pilkun tarhalle, poni hörähti tervehdykseksi, ja sydämmen oli sulaa onnesta. Puoliksi talvikarvansa heittänyt poni tassutteli pää ylhäällä luokseni kerjäämään rapsutuksia. Kihnutin ponin pyynnöstä Pilkkua leun alta. Tunnelman pilasi ylipainava reppuni, joka oli syönyt miljoonien kivien lisäksi ainakin viisisataa koulukirjaa, ratsikamat, pari ylimääräistä hiuslenkkiä ja tietysti kännykkäni, jota ilman en pystyisi elämään. Ne koulukirjat voisi kyllä lähettää kuuseen.

    Talsin Pilkun tarhoilta suoraaan sisälle heittämään kymmenen kiloisen koulureppuni lähimmän ihmisen riesaksi, koska oma heikko olemukseni ei kestänyt enää yhtään painoa harteillaan. Toppavaatteet oli onneksi saanut vaihtaa jo tuulitakkeihin, mutta reppu ei keventynyt kesään päin. Päin vastoin. Miljoonan kokeen lisäksi opettaja oli loihtinut lisämonisteita uskollisten oppileidensa harmiksi, ja koulu olikin vienyt suurimman osan ajastani lähiviikkoina, joten Pilkulle jäi vain entistä vähemmän aikaa.

    Linnut piipittivät puissa, kun kävelin pienen tihkusateen alussa, riimun keikkuessa olalla kohti Pilkun tarhaa. Suomen takatalvet taitavat olla jo menneen talven lumia, eihän täällä hirveästi valkoista töhnää maassa enää näykkään. Hyvä asia, sillä tämä valkoinen nimeltämainitsematon asia oli vienyt aivoni jo hermoromahduksen partaalle useampaan otteeseen tänä talvena. Kaiketi lumi oli ottanut nokkiinsa kiljumisestani ja häipynyt mukamas kostoksi.

    “Pilkkuu!” huutelin hoitsuani portin reunalla. Mutaliejuun en kyllä saappaitani upottaisi, vaikka maksettaisiin. Sellaista peruapeltoa, että alakoululainenkin tajuaisi kiertää liejun kaukaa. Paitsi Pilkku oli tietenkin poikkeus. Poni oli viettänyt elämänsä onnellisia hetkiä kieriskellen mudassa ja minä saisin tietenkin kärsiä toisen hauskanpidosta.

    Vihdoin olin saanut hieman vastahakoisen ponini sisää talliin ja haettua harjapakin odottamaan pesarin viereen. Hyvän alkutervehdyksen jälkeen Pilkku oli sanonut minulle hyvästit ja häipynyt pihaton perimpään nurkaan. Onneksi namipussin kera olin onnistunut houkuttelemaan Pilkun ei niin mutaiselle alueelle, ja sitä myöten napattua ponin kiinni. On tämä kevätkin aikaa.

    Satula ja suitset olivat lentäneet mutkitta puolen tunnin harjaamisen jälkeen melko likaisen ponin selkään, ja matka kohti maneesia oli alkanut ponijoukon häntölässä. Pilkku oli matkan aikana pari kertaa yrittänyt livistää pois jonosta. Mukamas säikähtänyt jotain pikkulintua. Sain siis monta kertaa palauttaa ponini nahkoihinsa. Näköjään Pilkulta oli ruostunut käytöstavat tässä parin viikon aikana.

    Maneesissa heivasin itseni ponin selkään hieman liioitellusti, eikä vähällä ollut lento ponin selän yli maneesin hiekalle. Seuraavalla kerralla lupaisin olla vähän rauhallisempi. Pilkku lähti tepastelemaan kohti uraa, minun säätäessä vielä yli lyhyitä jalustimia takaisin sopiville rei’ille. Pari kertaa hihna lipsahti nakkisormieni välistä, mutta sain pelastettua jalustinhihnan, ennen kuin se kosketti hiekkaa. Satulavyön säädöstä ei meinannut tulla mitään, ennen kuin pyysin Dineon tarkistamaan vyön. Kyllähän itsekin tiesin että vyö oli aivan liia löysä, mutta Dineo saattaisi ehkä todettuaan vyön liian löysäksi vetäistä sen parin reiän kireämmälle.

    Pilkkun minikaviot rummuttivat hiekkaa laukan tahdissa ja ponin nysäharja keikkui puolelta toiselle, verryttelyesteen lähestyessä huimaa auhtia kohti meitä. Laukka oli hyvä ja hevonen kontrollissa, nämä asiat minäkin hallitsin. Annoin siis ponini ponnistaa lennokkaaseen hyppyyn. 60 senttinen pysty vilahti allani ja laskeuduin takaisin satulaan. Tai, no ‘laskeuduin’. Todellisuudessa tömäytin vain peppuni satulaan, mutta ketään ei nähnyt ja laukan hidastaminen oli edessä, joten tämän kerran Dineo saisi luvan olla mukisematta.

    Onnistuineiden laukkapätkien, ympyröiden ja hyppyjen jälkeen pidätin innokkaan ponini käyntiin ja annoin ohjien liukua sormieni välistä pitkiksi. Dineo rupesi selostamaan tulevaa tehtävää ja puolella korvalla seurailin tehtävän kulkua. Toisella aivon puoliskolla ajatukseni kävivät sotaa kaiken keskellä. Välillä mieleni valtasi tulevat kilpailut ja välillä äidin ääni joka pakot…
    “Peppi tuu sä ensin!” Dineo keskeytti ajateluni.
    “Ai siis täh!?” säpsähdin hereille.
    “Niin tämä tehtävä,” Dineo osoitti puomeja.
    “Joo siis joo,” mutisin ja ohjasin Pilkun uralle ja laukkaan. Poni nosti kevyesti rullaavan laukan ja ohjasin ponini kohti puomeja.
    “Kulma mukaan!” Dineo ohjeisti. Minun korviini ohjeet ilmestyivät vain turhanpäiväisenä jäkätyksenä, mutta huokaisen käänsin ponini ympyrälle, poimin kulman mukaan ja suuntasin kulkuni koti puomeja, jotka Pilkku ylitti lennokkaasti, minun ollessa vähän hukassa siellä selässä. Puomien jälkeen parin pidätteen myötä Pilkun laukka hieman rauhottui, joten Pilkku ei muistuttanut enää niin paljon kiitävää lihapullaa. Dineo kehui laukan säätelystä, mutta jouduin taas ohjeiden uhriksi Pilkun otettua sarjan väliin kaksi ja puoli askelta, vaikka tarjoitus oli mennä tasan kahdella. Eihän ne puol-askeleet enään niin luontevia olekaan 110 cm korkeudella, mutta poniinillani kun on niin lyhyet askeleet, niin ei se nyt maailman loppu ole, jos joskus menee ihan vain vähän väärin.

    Sarjan jälkeen ohjasin Pilkun loivalle kaarteelle, jonka jälkeen suoristin Pilkun jo ennestään tutulle pystylle, joka oli toiminut myös verkkaesteenä. Pilkku ponnisti vaivattomaan hyppyyn ja minäkin tällä kertaa pysyin sähläämättä ponin selässä. Dineo kehui, mutta viimeinen haaste oli vielä edessä. Nopea laukan säätäminen, jonka jälkeen käännös puomeille, kahden puomin väliin laukka-askel ja ravi. Näin se menee käsikirjassa, mutta meidän versio näytti tältä: Ei mitään kontrollin tapaistakaan, outo epämuodostunut käännös, jonka jälkeen liian kovassa laukassa puomeille, jonka johdosta Pilkku kompastuu, mutta pysyy pystyssä ja Peppi lentää kaaressa alas melkein viimeisen puomin jälkeen.
    “Kakkua!” Juuli oli heti huutamassa lisää syötävää tallille. Dineolta sain kuulla laukasta, mutta kun olin keräillyt itseni takaisin Pilkun selkään, pääsin tällä kertaa puhtaasti puomit. Siirsin Pilkun raville ja tein pysähdyksen lähtöpisteeseen.

    Loppuraveissa Pilkku muuttui taas lödöksi, mutta onnistui kantamaan itsensä vielä hetken ajan. Onnistunut tunti kertakaikkiaan ja mahtava poni!

    (848 sanaa)

    • #6321

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      Onneksi pudotus ei ole korkea kun Pilkun selästä tippuu!
      En tiedä olivatko ajatuksesi jossain muualla, mutta pätkittäin Pilkku oli aika holtiton. Enemmän saisit ratsastaa myös jalalla ohjan tukena, pohje ei aina tarkoita vain eteen. Se herättää ja aktivoi, sillä nyt vaikka Pilkku laukkasikin siitä jäi pyöreys uupumaan. Rennompaa istuntaa sinulta jäin kaipaamaan, ota rohkeasti istuntaa enemmän jalustimille ja jousta jaloilla, voit vaikka kokeilla ikäänkuin keventää laukan tahdissa. Mutta hyppyjä teillä oli hyviä monta!

      (Kommentti tarinasta: Peppi on kyllä ihan omaa laatuaan. Kuka muu voisikaan ajatella, että vähän sinnetänne mennyt valmennus ja tippuminen tekevät onnistuneen ratsastuksen? Luen tarinoitasi aina tosi mielelläni, niissä on aina niin jotain omaperäistä! Sanavalinnat, asettelu, Pepin ajatukset ja Pilkun kuvailu. Loistava paketti!)

  • #6279

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    60cm
    Inari – Oxeye daisy

    Tutos 311 sanaa: Autoradion huutaessa Ed Sheeranin aivan liian kulutettuja biisejä painoin silmät kiinni. Kesän jälkeen meillä saattaisi Danan kanssa olla mahdollisuuksia startata helpon been ratoja. Ainakin jos viime valmennuksen vetelä meininki ei jatkuisi. Mielessä pyöri myös kesä. Millaisia elämyksiä se tarjoaisikaan. Kotona Lehtovaarassa elohopea oli vielä useamman asteen pakkasen puolella. Lisääntynyt valo kertoi kuitenkin kevään olevan käsillä. Isä oli luvannut tulla kesällä pidemmäksi ajaksi Suomeen käymään. Viimeksi olin nähnyt Isää hiihtolomalla. Diplomi-insinööri isäni Lauri Roihu asui tällä hetkellä englannissa töidensä takia.

    Olin havahtunut kesähaaveistani auton töksähtäessä pihaan, mutta Danaa hoitaessa ajatukset vaelsivat kuitenkin jossain muualla kun tulevassa valmennuksessa. Viime aikoina koulussa oli ollut jopa yllättävän hauskaa. Meidän luokan tytöt voisi karkeasti jakaa kolmeen ryhmään. Kaikken suosituimmat ja aina massan mukana kulkeva tyttöjengi, joka sai mut aina pidättämään hengitystä (se ei muuten johtunut ulkonäöstä vaan siitä järkyttävästä määrästä kirsikkahajuvettä). Toiseen ryhmään kuuluin sitten mä. Mulla oli kavereita, kivoja harrastuksia ja pärjäsin koulussa kohtuullisesti. Kaksimetrinen urheilija poikaystävä ja muotifarkut multa kyllä puuttui. Kolmas ryhmä oli sitten ne, joiden niskoille ensimmäisenä mainittu ryhmä mielellään sysäsi omat virheensä ja ongelmansa.

    Suurinta hupiani oli tarkkailla päivän kestäviä muotivillityksiä. Repesinkin totaalisesti, ruokalaan mennessäni kun puolet luokasta oli pukeutunut oranssihtaviin pussihousuihin jotka näyttivät olevan peräisin 60 luvulta tai jostain sieltä. Joku kehuskeli maksaneensa niistä kuusikymppiä. Siis useamman ratsastunnin verran. Sellaisia rahojani mä en mihinkään oranssin ruskeisiin pussihousuihin uhraisi.

    Dana oli normaali oma itsensä, kun harjasin sitä valmiiksi. Poni esitteli ylpeänä vaivalla tehdyn häntäletin jäännöksiä. Tai siis häntä sillä edelleen oli, mutta letistä ei enää tietoakaan. Ei auttanut muu kun tarttua harjaan ja koettaa siistiä häntää parhaansa mukaan. Lopputulos ei ollut läheskään yhtä hieno kun kotona, mutta se kismitti vain vähän. Eihän tämä mikään kisapäivä ollut. Seuraavaksi harjasin Danan läpi. Ponista irtosi edelleen järkyttävästi karvaa, enkä välttynyt yskänpuuskalta irtokarvan lentäessä suoraan haukotuksesta avoinaiseen suuhuni. Lopulta suurin osa irtokarvoista oli vaatteissani ja Dana näytti täysin samalta kun aluksi talutin ponin maneesille.

    • #6319

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 85
      • Koulutuksen tarpeessa

      (Kommentti tarinasta: en nyt kommentoi itse valmennusta ollenkaan, varmaan ihan ymmärrettävää 😀
      Tässä oli mukava pohdiskeleva teema. Välillä on helppo kirjoittaa vain hahmon ajatuksista ja tekemisistä, aina ei tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti ympäristöstä joka väliin tai muista hahmoista. Välillä on kivaa keskittyä siihen omaan hahmoon! Tässä oli sellainen tunnelma, että tämä teksti syntyi helposti. Siksi sitä oli kiva lukea!)

  • #6290

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 863
    • Lauman johtaja

    Pisteitä lisätty:
    Lotta – Milk’s Favorite Cookie 2ep + 1kisap
    Peppi – Piccolo Boy 2ep + 1kisap
    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie 2ep + 1kisap
    Jesse – Heljän Hurmos 2ep + 1kisap
    Alana – O’ Dear 2ep + 1kisap

Aiheeseen ‘Tie Tähtiin estevalmennus 31.3.’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.

Siirry työkalupalkkiin