Tie Tähtiin kouluvalmennus 15.2.

Foorumit Ratsastustunnit Tie Tähtiin kouluvalmennus 15.2.

Tämä aihe sisältää 56 vastaukset, 16 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Aleksi 1 tunti, 29 minuuttia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4736

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 827
    • Lauman johtaja

    15. helmikuuta 2019 järjestetään Hallavassa Tie Tähtiin avajaisvalmennukset kouluratsastuksen merkeissä. Valmennuksessa valmistaudutaan ensimmäisiä osakilpailuja varten, ja tekemällä tuotoksen saat lisäarpoja tähän ensimmäiseen osakilpailuun. Tuotoksista saa lisäapojen lisäksi myös rankingpisteitä jotka vaikuttavat kokonaiskilpailujen tulokseen.

    Voit tehdä yhden tarinan ja/tai kuvan tuotokseksi. Yli 200 sanan tarinasta saa 1 lisäarvan, yli 400 sanan tarinasta 2 lisäarpaa, kuvasta 1 lisäarvan. Tuotokset tulee tehdä 22.2. klo 24 mennessä.

    Valmennukset pitää Aleksi, joka antaa kustakin suorituksesta kirjallisen kommentin kun tuotos on lähetetty. Hallavalaisten ei tarvitse erikseen ilmoittautua, ulkopuoliset otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä siten että kuhunkin valmennukseen mahtuu yhteensä viisi ratsukkoa.

    Tehtävät helppo C – B
    Monelle nämä saattavat olla ihka ensimmäiset kilpailut, joten keskitymme tällä kertaa radan ratsastukseen ihka oikein kouluaitojen sisäpuolella. Keskitytään ihan perus ratsastamiseen ja erityisesti täsmällisiin teihin. Asioiden tulee tapahtua juuri siinä pisteessä jossa ne on ilmoitettu tapahtuvan, volttien tulee olla pyöreitä, lävistäjien lähteä kirjaimesta kirjaimeen kulmia oikomatta. Aloitamme sillä kaikkein haastavimmalla tehtävällä, eli pituushalkaisijan ratsastamisella ja täsmällisellä pysähdyksellä. Tätä jauhetaan niin kauan että se on varmasti kaikilla selkärangassa ja siirrytään sitten muihin kouluradan tehtäviin. Lopuksi jokainen saa vielä ratsastaa yksitellen radan alusta loppuun.

    Tehtävät helppo A – vaativa B
    Edellisten valmennusten tapaan kouluaidat nököttävät keskellä maneesia. Aloitamme ratsastamalla hevoset mahdollisimman rennoiksi ja kuuliaisiksi, sopivaa energisyyttä unohtamatta. Teemme paljon siirtymisiä myös askellajien sisällä. Alkuverryttejen jälkeen siirrymme suoraan laukkatyöskentelyyn. Nostot tehdään käynnistä ja laukassa ratsastetaan sekä kootumpia laukkavoltteja että lisätympää laukkaa pitkällä sivulla. Sitten siirrymme ravityöskentelyn pariin jossa jatkamme samalla teemalla kuin laukkatehtävänkin kanssa. Lopuksi jokainen saa ratsastaa yksitellen kouluradan alusta loppuun.

    klo 16 helppo C, taitotaso easy
    Lotta – Milk’s Favorite Cookie 3 lisäarpaa
    Juuli – Priton Valera 3 lisäarpaa
    Peppi – Piccolo Boy 3 lisäarpaa
    Ava – Sysivalkee 2 lisäarpaa
    Santtu – Fifill frá Kievari 2 lisäarpaa

    klo 17 helppo B, taitotaso medium
    Emily – Molly 3 lisäarpaa
    Elina – Celeus Elegans FEI 3 lisäarpaa
    Nio – Flying Fonzie 3 lisäarpaa
    Tinka – Helada Blanca 2 lisäarpaa
    Adelina – Leafocean Zei 2 lisäarpaa

    klo 18 helppo B, taitotaso medium
    Nancy – Loki
    Miro – JB Salt Flats 3 lisäarpaa
    Kassu – Symphonic Melody 2 lisäarpaa
    Selina Valentín – Solidago Thalia 2 lisäarpaa
    Kiia – Audrey v. Helmwald 2 lisäarpaa

    klo 19 helppo A, taitotaso hard
    Lola – Silfur Fennir HT 2 lisäarpaa
    Jesse – Heljän Hurmos 2 lisäarpaa
    Tia – Stillegaards Garrard 2 lisäarpaa
    Tinu – Trullin Hämy-Valo 1 lisäarpa
    Robert – Harriet V 2 lisäarpaa

    klo 20 vaativa B, taitotaso expert
    Elyssa – Hallavan Lurjus 2 lisäarpaa
    Alana – O’Dear 2 lisäarpaa
    Sebastian – Mondbark Juniper 3 lisäarpaa
    Nita – Kallan Vermilion 2 lisäarpaa
    Salma – Bonnie KN 2 lisäarpaa

    • Tätä aihetta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten  Aleksi.
    • Tätä aihetta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten  Aleksi.
    • Tätä aihetta muokkasi 1 tunti, 20 minuuttia sitten  Aleksi.
  • #4737

    Sebastian Laurent
    Osallistuja
    • Postauksia: 10
    • Maitovarsa

    Mukaan klo 20 vaB Sebastian Laurent – Mondbark Juniper

  • #4738

    Nita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    vaativaB, expert
    Nita – Kallan Vermilion

  • #4739

    Adelina
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 17-Heb medium
    Adelina-Leafocean Zei

  • #4740

    Pierre
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 19 helppo A, taitotaso hard
    Tia – Stillegaards Garrard

  • #4741

    Tinu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 19 helppo A, taitotaso hard
    Tinu – Trullin Hämy-Valo

  • #4744

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 20 vaB
    Salma – Bonnie KN

  • #4746

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 18 helppo B
    Selina Valentín – Solidago Thalia

  • #4750

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Ilmoitan myös Robertin puolesta:

    klo 19 heA
    Robert – Harriet V

  • #4754

    Robert
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    15.9.2019

    Siitä oli jo hetki kun me oltiin viimeksi ihan oikeasti valmentauduttu. Ikävän faktan aiheuttama huoli murjoi mun sisuskaluja huolella kun käveltiin Hallavan maneesissa muiden ryhmäläisten kanssa. En tunnistanut niistä ketään viime vuodelta, tai edellisvuosilta, tai ylipäätään mistään, ja harmikseni tajusin juuri sillä hetkellä, että ehkä me todella oltiin tiputtu piireistä. Aiemmin sitä oppi tunnistamaan samat naamat kilpailuista toiseen, melkein jo odotti tiettyjen ratsukkojen nimiä lähtölistoilla.

    Salma oli ilmoittanut meidätkin, ja oltiin sovittu ajavamme tammat kahdestaan Hallavaan. Tai, no, minä olin ajanut omalla yhdistelmällä ja Salma oli istunut vieressä iloisesti pimenevässä illassa höpöttäen. Välillä olin miettinyt, miten se jaksoi. Ei vain olla niin positiivinen ja pirteä kaiken aikaa, vaan jumputtaa saman ponin kanssa vuodesta toiseen näennäisesti samoissa luokissa. No, olihan Bonnie kyllä poniksi kovatasoinen ja varmasti skouppinsa mukaisella maksimitasolla, mutta silti. Aina välillä mietin, oliko se hankkinut Agin vain pihakoristeeksi.

    Harry tuntui hyvältä. Se ei ollut laiskistunut pakkasten pudottua, enkä mä voinut kuin kiittää Seppeleen uuden maneesin valmistumista aikataulussaan, juuri sopivasti pääkallokelien iskiessä saatiin hyvä ja turvallinen treenipohja takaisin. Salma näytti peukkua sieltä missä se istui Hallavan maneesin katsomossa. Bonnie oli vielä kopissa sillä Salma oli halunnut tulla hetkeksi seuraamaan valmennusta, kuulemma tietääkseen mitä odottaa.

    No, sitä odottaisi ihan todellinen kouluvalmennus.

    Aleksi ei päästänyt ketään helpolla, vaan vaati alusta asti rentoa, mutta eteenpäinpyrkivää hevosta. Onneksi Harrylle oli luontaista edetä, joten mun ei tarvinnut juurikaan keskittyä kuin siihen rentouteen, ja sitä saikin sitten työstää. Harry oli jokseenkin pinkeän oloinen, kuten se aina tuppasi vähän olemaan vieraassa paikassa vieraiden hevosten keskellä. Volteilla, ahkeralla taivuttamisella ja viimeistään siirtymisillä harmaakorva kuitenkin sai tarpeeksi aivopähkinää pureskeltavaksi unohtaakseen ympäristönsä, ja alkoi parantua entisestään.

    Askellajien sisäiset siirtymiset eivät varsinaisesti ollut meidän bravuuri: Harrylla oli ikävä tapa hyökätä esimerkiksi keskiraviin. En mä halunnut siitä sellaista puolet leikkaajasta kiihdyttelijääkään, mutta siirtymisissä oli töitä. Aleksi antoi hyviä vinkkejä takaa eteen ratsastamiselle, jolloin etenkin hyvää, koottua liikettä vaativa keskiaskellajeihin siirtyminen tapahtuisi jouhevammin kun liike puskisikin tukevasti alla olevilta takajaloilta. Lisäksi hevosta ei sopisi yllättää–myös askellajien sisällä siirtyminen vaati valmistelua eikä vain pidätteitä taakse tai pohkeita eteen.

    Mä olin ehdottoman varma, että olin poskistani punertava ja hiukset kypärän alla hikiset jo ennen varsinaista työskentelyosuutta. Onnekseni laukka oli ehkä Harry mukavin, ja tällä hetken parhain askellaji. Joko mä olin kehittynyt ratsastajana ja Harry ratsuna, tai sitten olin vain uudelleenkeksinyt istuntani–joka tapauksessa, Harryn laukassa oli helppo istua mukana, mukailla liikettä luonnollisesti. Sitä oli helppo lyhentää ja pidentää, ja vaikka kokoamisen kanssa oli vielä työmaata, harmaakorva näytti jo hyviä pätkiä koottuakin laukkaa, mikä ei jäänyt Aleksiltakaan huomaamatta.

    Harvinaisen onnistunut laukkatyöskentely sekä Harryn ravin yksinkertainen karmeus olivat yhdessä syy mun naaman venähtämiseen kun Aleksi ilmoitti askellajin vaihtuvan raviin. Ei sillä, että puoliveriseni ravi olisi ollut jotenkin huonoa, päinvastoin: tamma oli löytänyt lihaksensa ja sen askeleet olivat tätä nykyä kaikkea muuta kuin tasaista jumputusta. Sillä joutui näkemään vaivaa jo pysyäkseen edes satulassa!

    ”Rentouta hartiat”, Aleksi huikkasi kun tehtiin voltti sen lähellä, ja voi luoja, mä yritin! Yritin, yritin ja yritin. Ravissa istuminen aiheutti jonkinlaisen ylikuumentumisen mun aivojen kovalevylle: piti istua syvällä satulassa, muttei liian raskaasti; jalat jalustimilla, muttei liikaa niiden varassa; käsi rentona, mutta tukevana; hartiat vapaina, mutta keskivartalo tiukkana. Ehkä meidän ravityöskentely ei kuitenkaan ollut mikään fiasko, sillä ainakaan Aleksi ei roastannut meitä koko maneesin kuullen jokaisesta virhekohdasta. Toisaalta, sillä oli neljä muutakin ratsukkoa seurattavana.

    Kouluradan ratsastaminen oli ollut mun suurin huolenaihe. Ratarutiinin puute kilpailujen jäädessä oli pelottanut ja syystäkin! Winter Fair olisi vain muutaman päivän päässä ja mun viime kisoista oli tyyliin vuosi! Ja se ehkä näkyi, Salman naurahtavassa kommentissa kun nähtiin ryhmänvaihdon yhteydessä: ”Ensi kerralla muistat sitten hengittää.”

    • #4756

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Harry oli selvästi jännittyneen oloinen uudessa paikassa, mutta hyvin sait työstettyä siä rennoksi jo alkuverryttelyissä, ja laukassa se oli jo täysillä mukana hommassa. Hevosella on todella hyvän näköinen laukka ja pystyt vaikuttamaan siihen huomaamattomasti. Ravissa paketti sitten levisi vähän käsiin eikä samaa laukan rentoutta saavutettu. Harry reagoi herkästi istuntaan, joten kun se ei ole aivan priimaa, vaikuttaa se suoraan ravin laatuun.

  • #4764

    Kiia K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 18 helppo B, taitotaso medium
    Kiia – Audrey v. Helmwald

  • #4765

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 16 helppo C, taitotaso easy
    Ava – Sysivalkee

  • #4767

    Tinu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Tinu & Hämy heA kuittaus:

    Hämy on ollut viime päivinä aavistuksen kevyemmällä liikunnalla loskakelien ja tästä syystä hieman huonokuntoisen kentän vuoksi. Kokopäivätarhauksesta ja tarhakavereista huolimatta hamppuharjainen tammani oli päässyt keräilemään hieman ylimääräistä energiaa, joten valmennuksen alkaessa tamma tuntui jopa hieman kiireiseltä. Tuskallisen pitkältä tuntuva alkuverkka rupesi kuitenkin lopulta tuottamaan tulosta Hämyn hieman rauhoittuessa ja alkaessa keskittyä enemmän siihen, mitä siltä pyydetään sekä kulkemaan oikein päin.

    Laukkatyöskentelyn alussa Hämy tuntui taas hieman innostuvan, painavan enemmän kädelle ja kiirehtivän, mutta yritin itse istua hiljaa ja tyynenä satulassa ja olla provosoimatta tammaa yhtään enempää. Volteilla tamma tuntui lisäksi aavistuksen jäykältä oikeassa kierroksessa eikä asettunut niin hyvin kuin toiseen kierrokseen ja vaati muutenkin ehkä normaalia enemmän tukea. Suoralla ja vasemmassa kierroksessa ongelmia ei kuitenkaan ollut. Hämy myös onneksi rupesi taas rentoutumaan laukkatehtävien edetessä. Ravitehtäviin siirtyessä tamma tuntui viimeistään lopettaneen turhan kiirehtimisen.

    Kouluradan ratsastaminen hieman jännitti, sillä edellisestä radan ratsastuksestani oli ehtinyt vierähtää taas jo tovi. Toisaalta jännitystasot olivat ehtineet hieman laskea siitä, mitä ne olivat alkuverkan aikana Hämyn vain sinkoillessa ympäriinsä. Eihän rata tietenkään aivan täydellisesti meidän osaltamme sujunut, mutta itse koen, että siellä oli erittäin hyvääkin tekemistä sekä minulla että Hämyllä. Nyt myös tiedämme, mitä asioita meidän tulee harjoitella enemmän, eikä tähän kilpailurupeamaan lähteminen ja siinä ehkä pärjääminenkään tunnu enää niin mahdottomalta.

    • #4811

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Hämy vaikutti alkuverryttelyissä hyvin rauhattomalta. Halutun rentouden etsimisessä meni jokunen tovi niin hevosella kuin ratsastajallakin, mutta kun ylimääräiset energiat oli päästelty laukkatehtävässä, uskalsit sinäkin hengähtää siellä selässä. Raviosuuksilla näimme monta hyvää pätkää Hämyn esitellessä parhaita puoliaan.

  • #4783

    Santtu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    klo 16 helppo C, taitotaso easy
    Santtu – Fifill frá Kievari

  • #4797

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Salma & Bonnie (vaB) kuittaus

    Olimme lähteneet Hallavan kouluvalmennuksiin yhdessä hevosinemme, minä ja Robert. Ystävänpäivän jälkeinen perjantai ehti jo kääntyä illaksi, kun Robert pysäytti hevosauton huolellisesti Hallavan lumiselle parkkipaikalle. Jätin Bonnien hetkeksi autoon ja lähdin Robertin seuraksi katsomaan hänen valmennustaan.

    Vähän ennen kun Robertin valmennus loppui, purin Bonnien autosta ja kävin lämmittelemässä sen maastossa. Ilta oli lauha ja tuuleton, poni kulki allani terhakkaasti kuin pieni moottorialus. Kellon lähestyessä tasaa käännyin metsäpolulla ja ratsastin rennossa ravissa takaisin tallille. Robert oli jo jäähdyttelemässä Harrya maneesin ulkopuolella.

    Kouluaidat oli nostettu keskelle maneesia. Ratsastin sisään samaan aikaan kun valmennusta pitävä Aleksi hörppäsi viimeiset kahvit termarista ja laski sen jäähtymään jalkansa viereen. Vaikka emme tunteneet sen paremmin, oli hän tullut minulle tutuksi kasvoksi aiemmista valmennuksista ja kisoista.

    Neljä muuta ratsukkoa olivat minulle ennestään vieraita. Huomioni kiinnittivät kaksi isoa vaaleaa hevosta, joista toisen täytyi olla akhaltek. Minua alkoi jännittää. Bonnie, niin pitkäsäärinen kuin se poniksi olikin, tuntui olevan puoli metriä muita matalammalla. Vilkaisin salavihkaa ponini niskaa, ja juuri samalla hetkellä Bonnie sattui nyökäyttämään sitä terhakkaasti niin että harja viipotti. Me näyttäisimme kaikille, minä ja esteponini!

    Bonnie tuntui hyvältä alkuverkassa, olihan se jo saanut venyä maastossa. Aleksi piti meidät hiessä käskemällä tehdä paljon siirtymiä askellajien sisällä. Pääni kypärän sisällä lämpeni jo ensimmäisten parinkymmenen minuutin aikana kuin saunassa, niin kovasti keskityin istumaan hiljaa ja venyttämään jalkojani.

    Varsinaisen laukkatehtävän alkaessa Bonnie innostui. Se tuntui ajattelevan, että kyseessä oli jonkinlainen lämmittely ennen hauskoja estetehtäviä. Jokaisella voltilla se yritti kuroa matkaa vähän umpeen, oikoa niin pikkiriikkisen etten olisi huomannut. Sain keskittää kaiken huomioni sisäpohkeeseen, että ympyrä pysyi jokseenkin siistinä. Reipasta menoa seuraavan ravitehtävän Bonnie otti henkilökohtaisena loukkauksena: se alkoi tuijotella seinille ja haaveilla omiaan, vaikka kuinka yritin ratsastaa siistiä lisättyä ravia uraa pitkin.

    Onneksi ratsastimme kouluradan toiseksi viimeisenä ja ehdin saada Bonnieta vähän avuille ennen sitä. Nykersin sen kanssa etuosankäännöksiä ja peruutuksia odotellessamme omaa vuoroamme. Radan Bonnie kulki siististi, ei erityisen intohimoisesti tosin. Laukanvaihto meni vähän kummallisesti, koska horjahdin kesken askeleen ja Bonnie vaihtoi heti perään uudelleen, mutta laitoin sekoilun yllätyksen piikkiin. Liike oli Bonnielle niin tuttu, että se olisi vaihtanut laukan oikeaoppisesti vaikka koiran ratsastamana.

    Loppujen lopuksi valmennus meni meidän osaltamme oikein hyvin. En ollut laittanut sille kovinkaan paljoa odotuksia, koska expert-tasolla vastassa olisi varmasti ihan oikeita kouluhevosiakin. Starttasimme koko koululuokissa kokemuksen ja treenin vuoksi. Minusta kuitenkin tuntui, ettei Bonnie ainakaan kovinkaan paljoa huonommaksi ollut jäänyt isojen kouluhevosten keskellä.

    Tyytyväisenä pakkasin Bonnien takaisin autoon Harryn viereen ja heitin sen selkään kuivatusloimen. Poni pärskähti tyytyväisenä ja iski hampaansa heinäverkkoon. Rauhallinen heinän rouske taustanani suljin kopin ja hyppäsin ohjaamoon, jonne Robert oli nukahtanut.

    ”Lähdetäänkö kotiin?” kysyin tuupittuani hänet hereille.

    Robert nyökkäsi uneliaasti.

    (427 sanaa)

    • #4812

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Bonnielta ei ainakaan liikettä puuttunut ja menonne oli muutenkin vakuuttavaa aina alkuverryttelyistä lähtien. Laukassa Bonnie lähti hieman kaahailemaan ja sen keskittymiskyky katosi jonnekin taivaan tuuliin. Kun siirryttiin ratsastamaan rataa, sait sen kuitenkin hyvin taas pohkeen ja ohjan väliin ja tamma malttoi kuunnella ja odottaa apujasi.

  • #4798

    Sebastian Laurent
    Osallistuja
    • Postauksia: 10
    • Maitovarsa

    Sebastian Laurent – Mondbark Juniper
    15.02.2019 – Tie tähtiin, kouluvalmennus
    Klo 20 vaativa B, taitotaso expert

    ”Vauhtia nyt”, Sebastian kuivakasti Villelle, joka lastasi Junia ja Saltyä traileriin.
    Vaalea mies huiskautti kättään ärtyneen näköisenä, muttei sanonut mitään. Sebastian marssi shampanjanvärisen Rolls-Royce Cullinanin takaovelle. Autonkuljettaja Ernest avasi kohteliaasti oven kartanonomistajalle ja siirtyi itse kuskin paikalle. Reitti Hallavaan oli tuttu, Sebastian oli käynyt tallilla valmentamassa muutamaa viikoa aikaisemmin. Sebastian napsautti keskikonsolin auki ja nautiskeli lähdevettä shampanjalaseista. Kofeiinia ei saisi juoda ennen treeniä, jotta se ei pilaisi suoritusta.

    Hallavaan päästyään Sebastian ei pitänyt kiirettä autosta nousemisen kanssa. Hän nousi autosta vasta nähtyään vaaleahiuksisen pojan, Miron loikkivan paikalle.
    ”Onko SE tuolla?” Miro kysyi innoissaan Saltyä tarkoittaen.
    Sebastian nyökkäsi ja viittelöi Villeä avaamaan rampin pellavapäälle. Poika oli tehnyt ylläpitosopimuksen puoliverisestä hänen oman poninsa loukkaannuttua. Poni lähtisi paluukyydillä Louhikartanolle kuntoutumaan.

    Salty oli kadonnut Miron mukaan ja Sebastian katseli ohikulkevia ratsukoita puolihuolimattomasti. Valmennettavia näkyi tallilla ja myös muutama muu tuttu, muun muassa Adelina, joka työskenteli hänellä. Blondi näkyi puuhastelevan jonkun ruunikon kanssa, joka vaikutti melkoisen säpäkältä. Sebastian hymähti. Samassa ryhmässä hänen kanssaan ratsasti nainen, jonka vuoksi Sebastian oli oikeastaan koko kilpailusarjaan osallistunut. Nainen oli naimisissa, mutta tästäkin huolimatta Sebastian ei voinut vastustaa pientä flirttiä miss Gwylnin kanssa.

    Päästyään viimein rautiaan tamman kanssa maneesiin Sebastian ei voinut peittää uteliaisuuttaan. Mies tarkkaili muita ratsukoita kevennellessään Junia pehmeäksi. Tamma oli vahva ja eteenpäinpyrkivä, mutta se oli vain hyväksi. Hallavan omistaja Aleksi saapui paikalle ja alkoi kertoa tunnin tavoitteita rennolla äänellään.
    ”Heippa kaikille, osan kanssa me ollaanki jo tuttuja, lämpimästi tervetuloa kaikille uusillekin. Meillä ois tarkoituksena tänään saada hevoset mahdollisimman rennoiksi ja kuuliaisiksi. Tehdään siirtymiä askellajien sisällä. Voidaankin aloittaa ravilla.”

    Osittain alkuverryttelynä toimiva ravityöskentely oli omiaan saamaan Junin kuuliaiseksi. Tamma olisi ollut kovastikin menossa ja puhkui kuin lohikäärme. Lopulta ratsukko siirtyi laukkatyöskentelyyn. Juni ei olisi millään malttanut odottaa käskyä nostaa laukka käynnistä, vaan se yritti ennakoida ja lähteä ennenaikaisesti. Lievän neuvottelun jälkeen tehtävä sujui kuitenkin hienosti, erityisesti kootut laukkavoltit sujuivat hyvin ja tamma polki todella hienosti koottua laukkaa. Lisätympi laukka meinasi karata liian vauhdikkaaksi ja tamma ei pysynyt muodossa niin hyvin.

    Palaaminen ravityöskentelyyn Junin kanssa meinasi mennä hieman liian vauhdikkaasti. Tamma olisi tahtonut jatkaa laukkaa, mielellään lisättynä. Juni puri kuolaimeen ja Sebastian sai tosissaan ratsastaa sitä kevyeksi edestä. Jyräävää pikajunaa ei halunnut katsella kukaan tällä tasolla. Pikkuhiljaa ravipätkät alkoivat sujua paremmin. Kouluradalle päästyään Junin hermot alkoivat kuitenkin olla ihan finaalissa, mutta se skarppasi radan loppuvaiheilla hienosti. Sebastian siirsi tamman loppuravejen jälkeen käyntiin, katsoi suoraan Alanaa silmiin ja sipaisi kypäränsä lippaa.
    ”Auf wiedersehen, miss Gwyln”, mies totesi virnistäen ja poistui maneesista.

    (402 sanaa)

    • #4813

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Juni on sellainen hevonen joka alkaa herkästi painamaan kädelle, joten sitä on syytä ratsastaa hyvin jalalla eteen ja pidettävä kädet kevyinä päästämättä tamman muotoa liian alas. Laukassa tämä tuntui sujuvan teillä paremmin ja varsinkin kootuilla laukkavolteilla Juni oli varsin kevyt edestä. Loppuvalmennuksesta tamma alkoi selvästi väsyä eikä se enää jaksanut kantaa itseään niin hyvin. Hevosessa on kuitenkin paljon potentiaalia!

  • #4800

    Adelina
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    15.02.2019 – HeB – Tie tähtiin 1. kouluvalmennus. Adelina van Leeuwen ja Leafocean Zei. (457 sanaa)

    Mua jännitti lähteä Hallavaan, vaikka tiesinkin tallista jo yhtä jos toistakin serkkuni lapsen Miron vuoksi. Miro oli ilmeisesti tulossa myös samoihin valmennuksiin, mutta ratsasti vasta minun jälkeeni. Tuntui oudolta ratsastaa samalla tasolla kymmenen vuotta nuoremman sukulaislapsen kanssa, mutta ilmeisesti useamman vuoden taukoiluni aikana oli ehtinyt tapahtua yhtä jos toista. Miroa enemmän jännitin työnantajani Sebastianin ratsastusta, mutta hän ratsastaisi vasta viimeisessä valmennusryhmässä.

    Olin puunannut Lefan naurettavan hienoksi ja ruuna odottelikin hoitopaikalla oranssissa loimessaan, jotta taluttaisin sen kuljetusvaunuun. Olin pukenut ruunikolle suitset, jotta selviäisin mahdollisimman vähällä ruunan kanssa. Lefan kanssa oli lievää puljaamista, vaikka Nita olikin taluttanut Leevin kyytiin jo edeltä. Huokaisin helpotuksesta päästessäni livahtamaan trailerista pois. Matka saattoi vihdoin alkaa.

    Perillä Hallavassa harjasin ruunan, vaikka se kiiltelikin jo kauniisti ja nostin mustan koulusatulan sen selkään. Liu’utin sormiani pitkin kiiltävää nahkaa ja jatkoin kohti oranssia satulahuopaa. Huopaan oli kirjailtu kultaisilla kirjaimilla SokkaLux by Isabella. Hymähdin itsekseni ja ihastelin upeaa huopaa. Jatkoin ruunan varustamista ja puin sille koulusuojat ja suitset. Lefa näytti hirmuisen komealta ja toivoin käytöksen olevan linjassa ulkonäön kanssa.

    Lämmittelin Lefan itsenäisesti ja ruuna tuntui samalta kuin Auburnissakin. Se liikkui lennokkaasti pärskyen ja tuntui lähtevän lentoon hetkenä minä hyvänsä. Päässäni kaikuivat Amandan ohjeistukset siitä kuinka kaikki hulinaenergia olisi saatava valjastettua eteenpäinpyrkimykseen ja liikkeeseen. Yritin keskittyä hengittämiseen ja saada ruunan pysymään hyppysissäni. Onneksi Lefa oli kokenut reissaaja, eikä hätkähtänyt uusista paikoista sen enempiä kuin yleisesti mistään. Ruutitynnyrihän se oli aina.

    Aleksi asteli maneesiin ja loi rauhallisuudellaan mukavan tunnelman maneesiin. Mies jutusteli kuin olisimme tunteneet hänet aina ja sai minut rentoutumaan Lefan selässä. Aleksi kertoi, että keskittyisimme perusratsastukseen ja teihin, samaa siis mitä edellisviikonloppuna Susinevan kanssakin. Toivottavasti sieltä olisi jäänyt edes jotain mieleen, ajattelin tuskaillen. Aloitimme pituushalkaisijan ratsastamisella ja täsmällisellä pysähdyksellä. Tehtävä olisi Lefalle superhelppo. Ruuna kyllä osaisi pysähtyä hienosti tasajaloin, mutta se yritti tarjota minulle sekä vinoa pysähdystä, että kiemurtelua pituushalkaisijalla. Aleksi naljaili hyväntahtoisesti vinoparkkeerauksesta ja jouduimme tehtävälle uudelleen ja uudelleen, kunnes mies oli tyytyväinen.

    Volttien ratsastaminen oli täyttä tuskaa, sillä mitkä tahansa pyrpylät eivät kelvanneet, kuten eivät tietysti tavallisestikaan. Syy ei ollut ruunan, vaan minun. Ajatukseni harhailivat ja löysin itseni aivan liian usein tuijottamasta ruunan niskaa, josta havahduin vasta Aleksin huomautuksiin. Pystyin kuvittelemaan Amandan huutamaan minulle moisesta ”ratsastamisesta”, joten sain itseni paremmin likoon ja aloin kuljeskelun sijaan ratsastaa. Tämän jälkeen Lefa tuntui tanssivan pitkin kouluradoin koristettua maneesia.

    ”Aivan hyvinhän se meni kaikilla! Olisko teillä omia kommentteja miten meni?” Aleksi kysyi tunnin lopulla.
    ”Ihan hyvin, mä olin vain ite ehkä vähän ajatuksissani”, sanoin vuoroni koitettua. ”Mutta Lefa oli kyllä ihan super, eihän se hevosen syy ole jos sillä on pelkkä matkustaja kyydissä.
    Aleksi nyökkäsi ystävällisesti ja muisti kehua kuitenkin hienosta suorituksesta ja skarppaamisesta tunnin loputtua. Mulla oli ihan mukava ja hyvä fiilis, mutta pienoinen jännitys Kalla CUP:in kisoista alkoi hiipiä päälle. Toivottavasti olisin silloin täysin hereillä nukuskelun sijaan.

    • #4814

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Kuten sanoit, alkutunnista näytit luottavan siihen että hevonen osaisi suorittaa tehtävät ilman sen kummempaa ohjausta, jolloin tehtävät jäivät hieman puolitiehen. Sinun on osattava vaatia hevoselta (ja itseltäsi) tarkempaa ja keskittyneempää tekemistä. Koulutuomari kyllä huomaa jos jossain kohdassa lintsataan! Radalla sitten skarppasit ja Lefakin näytti halukkaasti parhaita puoliaan.

  • #4824

    Santtu
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    15.2.19, kouluvalmennus Helppo C, klo 16
    Santtu – Fifill frá Kievari

    Santtu ei vieläkään tiennyt miksi hän oli suostunut siihen. Ehkä se oli Avan pitkät ripset ja kauniit silmät, tai tytön äänessä erottuva kylmä sävy jonka hän taidokkaasti piilotti hymyn taakse. Tai ehkä siksi, että ensimmäistä kertaa joku oikeasti halusi Santun mukaan jonnekin. Ava oli useampaan kertaan maininnut niistä Tie Tähtiin kisoista, eikä Santulla lopulta ollut oikeastaan valinnanvaraa. Eikä Santulla tietenkään ollut pienintäkään ideaa, miksi tyttö tosiasiassa halusi hänet mukaan..

    Fifi nyökytteli päätään yrittäessään tarttua kiinni käytävän narusta seistessään harjauksessa. Santtu oli joutunut lähtemään koulusta aikaisemmin, vanhempiensa luvalla tottakai, ehtiäkseen ensin kotiin lenkittämään Kaapon ja sitten kulkemaan julkisilla tallille. Pojan olo oli orpo ilman uskollista koirakaveriaan, mutta Fifin seura auttoi. Seurallinen poni halusi tutkia jokaisen harjan jonka Santtu käsiinsä otti ja herkkujen toivossa se jaksoi väsymättä hamuta Santun sormia ja takin taskuja aina mahdollisuuden tullessa. Se sai vaaleansiniset kuljetussuojat päälleen, ja vapisevin käsin Santtu talutti Fifin hevosrekan kyytiin. Auburnista tarjottiin kyytiä myös Purtsilaisille, johon Santtu oli ilmoittanut Fifin Avan neuvon (käskyn) mukaan.

    Mitä lähemmäs määränpää tuli sitä enemmän Santun vatsassa lenteli perhosia. Jännitys tuntui varpaanpäissä ja sormissa saakka, ja Santtu oli täysin valmis vetämään sanansa takaisin. Mitä hän missään valmennuksessa tekee, kun kisaaminen ei häntä edes kiinnosta? Fifihän hankittiin harrasteratsuksi. Auton lopulta pysähtyessä Hallavan ratsastuskoulun parkkipaikalle Santtu sai hädintuskin pidettyä itsensä kasassa. Pojan ilme oli varmasti näkemisen arvoinen, ja Ava nauroi varsin avoimesti nähdessään Santun hermoilun.

    ”Kyllähän me osataan..” Santtu supisi Fifille taluttaessaan varustettua poniaan maneesiin. Fifin suipot korvat kääntyilivät edestakaisin sen katsellessa ympärilleen paljon kiinnostuneempana kaikesta muusta kuin Santusta. Se koitti kulkea Santun ohitse sellaisella tarmolla että Santulla oli jo siinä pidättelemistä, vaikka ponilla ei kokoa paljoksi ollutkaan. Selkään noustessaan maneesissa Santun jalat tuntuivat enemmän löysältä spagetilta kuin jaloilta, ja hänestä tuntui hillittömän pieneltä. Ympärilleen katsoessa pojalle toi lohtua, että uraa kiersi toinenkin poniratsukko.

    Myös Fifiä kiinnosti muut ratsukot. Santun alkaessa keräämään ohjia poni nyki päätään alemmas joka sai nahkaiset ohjat lipsumaan Santun sormista ratsastushanskoista huolimatta. Valmennuksen pitäjä esitteli itsensä Aleksiksi, ja hän kehotti jokaista ratsastajaa ottamaan rennosti, sillä asiat jotka käytäisiin läpi olisivat ihan peruskauraa. Vihdoin saadessaan Fifin hyväksymään ohjasotteen pohkeiden avulla Santtu saattoi alkaa keskittymään tehtäviin, jotka Aleksi antoi. Fifi tuntui kiireiseltä ja jännittyneeltä, vieras maneesi sai sen pälyilemään ympärilleen enemmän kuin normaalisti. Se sai myös Santun jännittämään enemmän, mutta hän teki parhaansa sivuuttaakseen sen. Ensimmäiset voltit ja pysähdykset menivät ihan poskelleen ja vaativat vahvat avut mennäkseen läpi.

    Pituushalkaisijalla mennessä Fifi pysyi hyvin suorassa linjassa, mutta jo usemmasta kerrasta huolimatta Santtu ei saanut sitä pysähtymään niin täsmällisesti kuin oli tarkoitus.
    ”Kokeile puristaa satulaa polvilla ihan vähän ja pidättää enemmän vatsalihaksilla, älä myöskään jää liikaa pidättään ohjilla. Pidätyksen pitäis tulla vaan vähän nimettömiä jännittämällä.” Aleksi neuvoi Santun kääntäessä Fifin uudelleen keskelle. ”Laske myös ne hartiat alas.” Aleksi lisäsi. Santtu tipautti jännittyneet hartiansa samantien alas, hengitti syvään ulos ja koitti jännittää vatsalihaksiaan samalla kun polvet painuivat lähemmäs satulaa. Fifin askel hidastui, ja pysähdykseen tarvittiin enää pieni pidäte.
    ”Parempi!” Aleksi kehui, ja Santun kasvoilla käväisi hymy. Taputuksen kera poika pyysi poninsa uudelleen liikkeelle.

    Sen kuluvan tunnin aikana Santtu oppi kaiken käytännöllisen tiedon lisäksi että valmennuksessa voi olla hauskaakin. Kun poika alkoi löytää oikeanlaista istuntaa Fifikin alkoi kuunnella häntä enemmän, ja ponin kiireinen askellus pää kattoa kohti muuttui hillitymmäksi, keskittyneemmäksi ja turpa laskeutui alemmas. Ei sitä miksikään hienoksi koulutuuppaukseksi voisi kutsua, mutta Santusta tuntui sillä hetkellä siltä kuin hän olisi jo saavuttanut jonkin palkinnon. Kellon lähestyessä viittä jokainen ratsukko sai käydä radan läpi yksitellen. Aikaisemmin hiottu pysähdys onnistui hienosti, ja sitä Santtu oli jännittänytkin eniten. Askelten pidennys oli enemmän räpeltämistä kuin mitään muuta, mutta kaikesta muusta Santtu saattoi olla tyytyväinen. Hän antoi Fifille pitkät ohjat ja taputti poninsa kaulaa molemmilta puolilta siirtyessään päätyyn kävelemään muiden suorituksien ajaksi.

    605 sanaa

    • #4830

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Teillä oli oikea tekemisen meiniki heti alusta alkaen. Vaikka Fifi olisikin alkutunnista halunnut keskittyä paljon muuhun kuin sinun apuihisi, olit hyvin kärsivällinen ja jaksoit pyytää hermostumatta. Lopputunnista aherrus palkittiin ja teidän kouluratanne näytti oikein mallikkaalta täsmällisine siirtymisineen.

  • #4825

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Selina & Solidago Thalia
    helppo B, klo 18

    Mä koin samaan aikaan niin helpottavaa kuin paniikinomaistakin tunnetta, kun ratsastin sisälle Hallavan tilavaan maneesiin perjantaina. Luckily, siis truly luckily, Hallava järjesti kouluvalmennuksia liittyen Tie Tähtiin -cupiin. Me oltiin mahduttu hyvin mukaan meidän kilpailutason toiseen ryhmään, ja mä koin, että tämä oli tavallaan tosi paljon sitä, mitä me tarvittiinkin. Tietenkään Sven ei ollut niin iloinen kun ilmoitin, että me lähdetään ulkopuolisen valvovan silmän alle – ihme tarrapallo sekin, aikuinen mies hemmetti.

    Mutta siinä se helpotuksen aihe olikin. Paniikki oli omalla tavallaan paljon enemmän läsnä. Mä en tuntenut ketään muita, enkä edes tiennyt valmennuksia pitävää Alexia – siis mistään. Nimi ei tuntunut korvaan tutulta, ja mua pelotti esittää mun aina niin ihanan arvaamaton tammani sille. Mä pelkäsin että meissä olisi kaikki vialla. Ja että Thalia ei viitsisi käyttäytyä tämän yhden ainoan kuudenkymmenen minuutin ajan, kun se pitäisi.

    ”Sä jännität aivan liikaa siellä. Se tarttuu hevoseenkin. Koita rauhoittua, anna kantapäiden valua koko painollaan alas ja rentouta ranne. Ei niitä ohjia tarvitse puhki puristaa, tekee vain kipeää ja samalla koko käsivarsi jännittyy jolloin nätti jousto häviää.”

    Alex vaikutti pätevältä. Mä asettelin tumman ratsastuskengän paremmin turvajalustimeen, koitin enemmän kuin väkisin painaa kantapäät alas ja kohentaa ryhtiä. Thalia pureskeli kuolaintaan ja otti turhan lyhyitä askelia pituushalkaisijan lopussa, mutta otti avut ihmeellisen nätisti läpi. Ja ehkä se tamman ymmärtäväisyys rentoutti mua, laski olkapäät korvista ja kantapäät kohti maapallon ydintä, sillä seuraavalla kierroksella me saatiin Alexilta kehuja. ”Nyt näyttää paremmalta! Huomaatko kuinka sä saat sen hevosen kyllä toimimaan, kun vaan et itse ylitoimi siellä selässä? Usein kun ihminen alkaa ylisuorittamaan, alkaa myös jännittämään. Ja tässä ketjussa se jännittäminen on huonoksi, koska hyvä ratsukko toimii yhteistyössä vain, jos molemmat osapuolet ovat rentoina, etkä sä voi odottaa rentoutta Thalialta jos sä itse olet kuin bikinifitnessin lavalla”, valmentaja oli todennut ja mä hymähdin itsekseni mielikuvalle musta muskelikisojen osallistujaksi. Hah.

    Voltteja me oltiin pyöritelty kotona jo taitolajiksi saakka, ja onnistuneet suoritukset niiden parissa sai mut kokemaan ennennäkemätöntä itsevarmuutta sekä itseeni että Thaliaan. Pieni asetus sisäpohkeella, vaikutuksena tamman pään kääntyminen voltin mukaisesti. Sisälapa pysyi reitillään eikä karannut sisälle. Ulkopohkeella kääntö, lantion kääntyminen aivan millisenttien verran ympyrän mukaisesti. Suora hevonen takaisin uralle. Thalia loisti osaamisalansa rajoissa mun allani ja mä meinasin pakahtua ilosta. Tietenkään meidän voltit eivät olleet täydellisiä, mutta ainakaan niitä ei tarvinnut työstää niin paljoa, kuin muita tehtäviä.

    Laukasta raviin siirtyminen oli täysin eri maata, kuin ympyrät. Punainen poni kiirehti, koitti vastustaa kättä ja ei tuntunut olevan yhtään mielissään askellajin vaihtumisesta. Useilla tehtävän hinkkauksilla ja Alexin joka kertaisilla vinkeillä me hiottiin sitä – aivan liian kauan -, ja loppupeleissä Thalia joutui tyytymään kohtaloonsa aka päätyi lopulta miellyttämään ratsastajaa kun ei saanut omaa tahtoaan läpi. Alex naurahteli kun sanoin asian ääneen ja mua hymyilytti mun höpsö puoliveriseni.

    Mä olin loppu valmennuksen jälkeen. Täysin rikkipoikkipuhki. Mä en jaksaisi toista valmennusta enää, ja silti tiesin että meidän olisi mentävä jokaiseen tähticupin alla järjestettävään. Riisuessani punaista mä vannoin, että keväällä me näytettäisiin vielä hyvältä.

    • #4831

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Teidän bravuuri oli tänään ehdottomasti volttien ratsastus. Thalia taipui kivasti, se oli rento ja kuuliainen eikä ravin tahti hidastunut tai muuttunut kiireiseksi. Laukka olikin sitten tänään se kompastuskivi. Thalia oli koko ajan liikaa pohkeen edessä eikä olisi millään malttanut kuunnella hidastavia apujasi. Muista vain nojata vähän reippaammin taaksepäin, hengitä syvään ja vältä jatkuvaa pidättämistä niim saat siirtymiset onnistumaan kouluradalla.

  • #4826

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hemmetti unohdin merkitä sanamäärän, 475 siis!

  • #4828

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Ava ja Sysivalkee (HeC)

    ”Oletko nyt ihan varma, että et halua minua sinne mukaan?”
    ”Olen, me mennään Sokkien rekalla, et sä sinne mahdu.”
    ”No, soita, jos tulee sellainen olo. Tsemppiä kisoihin, rakas”, äiti sössötti ja mä kävelin talliin silmiäni pyöritellen. Onneksi Santtu oli vihdoin pitkän suostuttelun jälkeen lähdössä myös Hallavaan valmennukseen, niin meidän ei tarvinnut selvitä yksin Auburniin ennen lähtöä.
    Onko sulla nyt ihan varmasti kaikki? Kuulin äitini äänen pääni sisällä, se oli rutiini aina, kun lähdimme johonkin, että äidin piti varmistaa miljoona kertaa, että kaikki oli mukana.
    Silmäilin varusteet läpi, Sepolla oli korvahuppu, suojat, satula, satulavyö, riimu, varariimu, enkkuviltti, kaksi narua ja suitse.. Tuijotin tavararyökkiötä, enkä nähnyt remonttisuitsia missään. Olin ihan varmasti kantanut ne tallin käytävälle, mutta silti ne eivät olleet siinä.

    ”Missä helv*tissä ne oikeen on?” älähdin ääneen ja marssin varustehuoneeseen. Sepon suitsikoukussa roikkui vain meksikolaiset, enkä todellakaan ollut ottamassa estesuitsia kouluvalmennukseen.
    Päästin suustani runsaasti vähemmän siivoja sanoja, ehkä oli ihan hyvä, ettei Santtu ollut juuri sillä hetkellä tallissa, koska poika olisi ehkä muuttanut vielä mieltään mukaantulostaan.

    Mä en löytänyt niitä suitsia mistään ja lopulta mun oli myönnettävä, että myöhästyisin Sepon kuntoonlaitosta, jos jatkaisin remonttisuitsien etsimistä yhtään pidempään. Lähdin hakemaan karvaleijonaa tarhasta ja yritin miettiä, että mihin mä olin hukannut ne pirun suitset. Ruuna laittoi vastaan, se tiesi, etten mä ollut hyvällä päällä, mutta mua ei kiinnostanut. Vedin narua vasten nojailevaa piekkaria tallin pihaa pitkin ja ärähtelin sille, kun metallinen kenkä raapi pesupaikan betonilattiaa ärsyttävästi.

    Hallava oli aika perus ratsastuskoulumainen ja meidän valmennusryhmä oli ensimmäisenä vuorossa, joten paikan ihastelu sai jäädä toissijaiseksi. Seppo tarjosi ainakin paikallaolijoille viihdettä, kun se päätti ruveta niissä pirun meksikolaisissa suitsissaan ravata mun ympärillä kuin imbesilli, kun yritin osua koulusatulalla sen selkään. Mä tunsin muiden katseet niskassani, mutten alentunut pyytämään keneltäkään apua. Mä selviäisin kyllä itsekin.

    Emme edes myöhästyneet valmennuksesta, vaikka alkuverryttelyt jäivätkin liian lyhyiksi. Seppo oli vieläkin virkeä, sen musta karva värähteli, kun ruuna hengitti katkonaisesti ja yritti kutsua muitakin hevosia jännittämään kanssaan. Se suunnitteli säikkymisensä juuri niin, että joku toinen oli sen reaktioalueen sisällä ja mä näin miten poni nautti aiheuttamastaan kaaoksesta.
    Se oli sillä tavalla hyvin samankaltainen omistajansa kanssa.
    Radan ratsastaminen meni ihan hyvin, kun ajattelin, että Isabella olisi katsomassa meitä. Mä yritin muistella miten Ankan kanssa olin ratsastanut, miten mä oikeasti osasin jo Helpon A:n asiat ja nämä C:n jutut piti tulla ihan selkärangasta. Ainoa ero tässä oli vain mun ratsuni, jonka mielestä oli vaan kamalan hauskaa tehdä juuri päinvastoin, kuin mitä pyysin siltä.

    Aleksilla, meidän valmentajalla, meinasi vähän palaa hermo meihin. Mun kiinnostus oli suitsiepisodin takia niin nollissa, että yritin vielä normaalia vähemmän, eikä Seppo ainakaan omatoimisesti tehnyt mitään, mitä valmentaja pyysi. Siitä ei olisi tullut edes hyvää ratsastuskouluhevosta, sillä toisten nostaessa laukan, Seppo päätti huomata kentän keskellä jotain mielenkiintoista ja se ravasi sinne pää alhaalla ja korvat niin hörössä, ettei mun vastaväitteillä ollut juurikaan mitään vaikutusta.

    Kuitenkin siinä vaiheessa, kun saimme ratsastaa kouluradan itsenäisesti, Seppo (ehkä vähän mäkin) laittoi uuden vaihteen silmään. Muutos harjoituksiin oli melko huima ja ehkä mä saatoin kuvitella toisten ihastelevan vähän Seppoa. Ruuna oli ryhdikäs, sen askeleet oli yrittämättäkin lennokkaat ja nyt se näytti miten hieno suomenpienhevonen saattoi olla. Siniset silmät loistaen me näytettiin muille, että me oltiin starttamassa kisoissa ihan syystä.

    (527 sanaa)

    • #4832

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Seppo näytti selvästi tänään valmennuksessa kaikki hienoimmat temppunsa, jotka sopivat kyllä ehkä paremmin sirkukseen kuin kouluaitojen sisäpuolelle. Sinun tulee itse pyrkiä olemaan mahdollisimman rauhallinen ja rento siellä selässä, mutta kuitenkin päättäväinen ja johdonmukainen, jotta saat Seponkin keskittymään tehtävään. Tämä muutos näkyi hyvin selvänä kun siirryttiin ratsastamaan rataa, tuntui kuin sen koko olemus olisi muuttunut. Hae samaa mentaliteettia myös kisoissa!

  • #4829

    Peppi
    Osallistuja
    • Postauksia: 24
    • Maitovarsa

    Löllö Fenix/kuuraketti = kouluvalmennus Pilkulla 15.2.2019

    “Iiii, valmennukseen Pilkulla!” huusin ja huidon käsillä sitä tahtia eteisessä, että minua olisi voinut luulla vinkuvaksi tuulimyllyksi kouluvalmennukseen lähtevän tytön sijaan. Vartin pukemisen jälkeen olin saanut juuri ja juuri haalarin vedettyä niskaan ja pipon päähän, koska joka toinen sekunti täytyi hyppelehtiä paikasta toiseen jännittyneenä tulevasta kouluvalmennuksesta.
    “Koitappas nyt pukea, että ehdittäisiin ajoissa tallille,” isäni kehotti ja vetäisi takin niskaansa.
    “Joo joo mä yritän olla nopee,” ähisin samalla, kun yritin ängetä kenkiä jalkaani. Ne nimittäin eivät suostuneet luiskahtamaan jalkaani, vaan niiden oli pakko juuttua juuri nyt kiinni villasukkiini ja nilkkoihin jumiin.
    “Nää on ihan juntturas,” vikisin kenkieni seasta. Isään se näköjään tehosi, sillä hän asteli luokseni ja vetäisi talvikengät nopeasti jalkoihini.
    “Kiitti,” sanoin ja sain ole hyvät isäni suusta. Vetäisin hanskat vielä käteen ja viiden minuutin mitä unohtui
    miettimisen jälkeen isänikin oli vakuuttunut siitä, että minulla todella oli kaikki tarvittava mukana.

    Auton moottori hurisi tasaisesti, kun käännyimme Hallavalle johtavalle pikkutielle. Heiluttelin varpaitani kenkieni sisällä ja koitin saada jotain tuntoa aikaiseksi niihin. Kynteni saivat lyhennys kohtauksen matkan aikana, sillä olin purrut niistä parisen milliä matkan aikana. Yleensä jännittyneenä pulputan kuin papupata, mutta tällä kertaa katselin vain tuppisuuna maisemia.
    “Jännittääkö?” isä kysyi ehkä puheenaiheen herättämisenä tai sitten muuten vain, vaikka kyllähän vastauksen kysymättäkin tietäisi.
    “Arvaa vaan!” hihitän. Tuntui kuin olisi perhosparvi vatsassa lentelemässä. Käsissäni tuntui olevan pakottava tarve hinkata niitä toisiaan vasten ja heilahtelin auton penkillä muutenkin hyvin epämääräisesti. Lopulta löysin itseni melkein auton pohjalta, jotenkin turvavöihin kietoutuneena.
    “Pysy nahoissas vielä hetki,” isäni naurahti. Siirsin itseni takaisin penkille ja auton valtasi minun pulputus, joka oli ollut kadoksissa vielä alkumatkan ajan.

    Hypähdin autosta ulos liukkaalle parkkipaikalle. Loska lätsähti jalkojeni alla niiden painuessa lumeen.
    “Iii, tääl on ihan sika märkää ja liukasta!” hihkaisen vielä isälleni, ennen kuin lykkäsin auton oven kiinni. Volvo lähti huristen tallin pihasta kohti kotia, jättäen jälkeensä pakokaasupilven. Heiluttelin kättäni pääni edessä saadakseni pilven laantumaan, mutta yrityksen tuloksena ei tapahtunut mitään, joten päätin lähteä pois pakokaasujen valtakunnasta.

    “Het- het- hetkonen?!” mietiskelin tallikäytävällä nähdessäni voikon hevosen ja Miron sen vierellä.
    “Näänkö mä näkyjä, vai onks Mymmeli saanut oikeesti kasvupyrähdyksen?!”
    “Ei, vaan se loukkas, niin mä sain lainahepan,” Miro selvensi.
    “Aijaa, mä oikeesti hetken aattelin, et se oikeesti ois Mymmeli,” tirskahdin ja jätin ‘jätti-Mymmelin’ taakseni. Astelin suorinta tietä tallitupaan jättämään turhat kamani sinne. Eli siis ne kamat, jota ei tarvitsisi Pilkku-porsaan metsästämisessä.

    Tallituvan ovi aukesi hieman vaivalloisesti parin minuutin kiskomisen jälkeen. Huoneen täytti tutut ja ei niin tutut kasvot. Osan ei niin tutuista olin nähnyt ehkä joskus kaupassa tai muualla, mutta en koskaan Hallavan sohvalla. Löysin kuitenkin heti Juulin kännykkänsä kimpusta ja istahdin siihen viereen tirkistelemään hänen älypuhelimensa ruudulle.
    “Moi, ootko hakenu Valtsupaltsun in stable?” kysäisin mahtavalla suomi-englanti sekoituksella.
    “Joo’o, nyt se saa kärsiä karsinassaan,” Juuli tokaisi pelinsä lomasta.
    “Okei, mä oon just lähössä hakeen Pilkkuu sisälle,” kerroin ja lähdin ihmisten ilmoilta ponien ilmoille.

    Rokki saapasteli luokseni ilman saappaita tarhan portilta. Se tökkäisi minua ‘haluan rapsutuksia’ merkiksi. Annoin kerjäläiselle mahdollisuuden seistä huomion keskipisteenä, eli rapsutettavana hetken. Kihnutin ponia leuan alta samalla, kun yritin epätoivoisesti löytää katseellani Pilkkua tarhasta.
    “Bingo!” huudahdin löytäessäni Pilkun pihaton perimmäisestä nurkasta. Poni hamusi paasta heinänkorsia, mutta ei suostunut astumaan askeltakaan minua päin, vaikka kuinka huutelin. Päätin itse uhrautua Pilkun heinänkorsi alueelle. Lähdin taapertamaan lumessa kohti Pilkkua. Joka askeleella saappaiden sisälle lurpsahti uusi pala lumihangesta. En antanut kylmän valkoisen haitata menoa, vaan vaivalloisen taivaltamisen jälkeen kiinnitin metsästyksen uhrin riimunnaruun kiinni.

    “Moi tyypit!” huikkasin kaikille ihmisille tallissa yhteisesti, kun astelin sisään. Pilkku jäkitti hetken paikallaan kuin mikäkin maahan kiinnittynyt sieni, katsellen tallin touhuja. Ennen pitkään Pilkku kuitenkin varovaisesti asteli ‘petojen valtakuntaan’, vaikka kaikki oli samalla lailla kuin ennenkin. Jännitykseni varmaan tarttui ilman bakteereita Pilkkuun, tai sitten vieraat hevoset levittivät ‘tyttö pöpöjä’. Pilkun huomio herpaantui pian hurmaavista tytöistä satulahuoneeseen, jonka ovi repsotti auki. Varautuneena ponina Pilkku hypähti sivulle kohti pesaria. Roikuin parhaani mukaan riimunnarussa ja toivoin, ettei Pilkku saisi mitään sekokohtausta. Korvat valppaina hörössä, Pilkku toipui järkytyksestä ja asettui pesariin. Kiinnitin narut, jotka klpisahtivat hassusti.

    Heivasin satulan Pilkun selkään. Olin ostanut siihen uuden pinkin huovan, joka sopi täydellisesti pinkkiin haalariin ja pinkkiin raippaan. Satulan laskeutuessa Pilkun selkään, poni päätti esittää Fenix-lintua ja pomppasi pienen matkan eteenpäin. Roikuin Tarzanin tavoin mukana menossa, pitäen kiinni satulasta, ettei se lentäisi ulkoavaruuteen.
    “Älä enää pompi!” komensin Pilkkua. “Nimittäin en haluu joutuu kuuhun!”

    Kouluaidat kohosivat maneesin reunoilla, kun astelin Pilkun kanssa maneesiin. Tietysti ponin oli pakko säikähtää joka ikistä kulmaa ja nurkkaa samalla, kun yritin säätää ponia edes sisälle kammottavaan aitakeskukseen. Tunsin ilmassa tulevan rääkin ja yritin sitä ennen tutustua mahdollisimman moneen ihmiseen, että voisin pompottavassa ravissa jakaa kärsimyksiäni muiden kanssa. Nostin jalkani jalustimeen ja ponnistin itseni satulaan. Yritin laskeutua pläjähtänättä Pilkun selkään, ettei tulisi siitä sanomista näin valmennuksen alkumetreillä.

    Painon pohkeeni kiinni Pilkun karvaisiin kylkiin ja ohjasin ratsureimani uralle, toivottavasti kulkemaan samaan suuntaan kuin muutkin. Pilkun käynti keinutti minua tasaisen varmasti, kun irroitin jalat jalustimista alkukäyntien ajaksi. Pilkku venytti kaulaansa eteen ja alas samalla, kun laskeuduin makaamaan ponin kaulalle ja kuiskuttamaan tämän korvaan, kuinka ihana se on. Aleksin esittely keskeytti halaamistuokion. Aleksi kertoi samalla tunnista ja rentoutumisesta ja itsestään, mutta minun korvani käyttivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos taktiikkaa, joten aivoni ei sisäistänyt oikeastaan mitään.

    Pilkku heitteli päätään levottomana, kun Aleksin kehotuksesta aloin kehittelemään ohjia tuntumalle. Pilkun ilmeestä ja olemuksesta tiesi, että se koska tahansa saattaisi lähteä pukkilaukkaa johonkin puskaan ja heittää minut samalla kuuhun, ellen olisi varustautunut Tarzanin ottein. Sain Aleksilta neuvoja Pilkun käsittelyyn ja yritin saada aivokapasiteettia ymmärtämään sen. Välillä keskittymiseni herpaantui johonkin ratsukkoon, jonka johdosta Pilkku käytti tilaisuutta hyväkseen ja lähti kaula mutkalla jonnekin.

    Aleksi pyysi meitä taistelemaan keskihalkaisijan kanssa. Siirsin Pilkun jotenkin keskihalkaisijalle, mutta ilmeisesti tapani oli väärä, koska sain mojovat ohjeet seuraavaan käännökseen. Yritin pysyä itse keskittyneenä ja rentona Pilkun selässä. Vissiinkin rentoutuminen oli hallussa, ainakin Aleksi niin väitti. Pilkku vaikutti enemmänkin löllökasalta, mutta pysähtymiset sujuivat onneksi limalöllöltäkin kiitettävästi. Asetin Pilkun suoraksi halkaisijalle. Pilkun korvat kääntyivät kuuntelemaan minua ja minun apujani. Aleksilla oli kuitenkin sanomista keskihalkaisijalla. Poni oli joko liian vinossa tai sitten muuten vain pää mutkalla menossa johonkin.

    Noin viidenkymmenen sadantuhannen yrityksen jälkeen vihdoin ja viimein sain Pilkun jotenkuten hyvin pysäytettyä, käännettyä ja suoristettua. Kiitin Pilkkua yrityksestä ja siitä, ettei se tuottanut minulle enää suurta tuskaa näiden parissa. Annoin Pilkulle hetkeksi pitkät ohjat Aleksin kehotuksesta ja Pilkku oli heti valmiina löllöytymään entisestään.

    Tunnin loppupuolella Pilkku vaikutti kerrankin kuuntelevalta, eikä kuuraketilta valmiina heittämään uhrejaan eri puolele linnunrataa. Lopputunnista, kun aloimme ratsastamaan rataa, Pilkku kuunteli hyvin ja käännökset sujuivat hyvin. Ongelmat ilmenivät temponlisäyksissä, jotka me jotenkin vain sujahdimme oudosti läpi, laukannostoissa, jossa käytin liikaa pohjetta tai jotain, enkä valmistellut ja jotkin siirtymiset menivät ihan nelosen arvoisesti, mutta sentään minun ei tarvinnut leikkiä Tarzania, eikä Pilkun Fenix-lintua.

    (1084 sanaa)

    • #4834

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Positiivista ainakin oli ettei Pilkku possuillut tänään pahemmin vaikka energiaa olisikin kaivattu himppu lisää. Teidän kannattaa kisoissa kiinnittää paljon huomiota erityisesti taivuttamiseen ja asettamiseen, nyt oijoitte aika paljon kulmia. Täsmällisyyttä kaivattaisiin muutenkin lisää joten muista keskittyä aina käsillä olevaan tehtävään. Osaat kyllä, kanavoi vaan kaikki energia ratsastamiseen niin hyvä tulee!

  • #4837

    Miro Malmstén
    Osallistuja
    • Postauksia: 120
    • Perus pullaponi

    Miro Malmstén & JB Salt Flats
    15.02.2019 – Tie tähtiin, kouluvalmennus
    Klo 18 helppo B, taitotaso medium

    Mä olin kuin tulisilla hiilillä. Sebastian toisi tänään mun uuden ylläpitohevosen Saltyn Hallavaan ja veisi paluumatkallaan Mymmelin Louhikartanolle. Mä olin odotellut Saltyn saapumista jo aikaisemmin, mutta traileri kaartoi pihaan vasta viiden aikaan. Vaaleanrautias puoliverinen tallusteli alas ramppia pitkin ja sen kiltti katse kohtasi minut. Jättisuurihan se oli poniini verrattuna, kokonaiset 168 senttiä säkäkorkeudeltaan. Mä en todellakaan tiennyt miten saisin jättiläisen edes satuloitua.

    Talutin tamman talliin Sebastian työntekijän Villen tuodessa tavaroita perässä. Kiikuin ylösalaisin käännetylle ämpärille ja nappasin tammalta musta fleeceloimen pois. Harjasin vaaleanrautiaan pikaisesti ja aloin pyörittää sille vaaleansinisiä fleecepinteleitä jalkoihin. Tamma odotteli kuuliaisesti, eikä edes yrittänyt kiskoa jalkojaan pois. Olikohan se aina yhtä kiltti? Ville auttoi satuloimaan tamman ja kiristin itse vyön. Saltyllä oli Sokka Luxuriesista ostettu vaaleansininen huopa, joka näytti ihan älyttömän kalliilta. Uskaltaisinkohan edes käyttää sitä? Muutkin varusteet olivat yhtä hienoja, joten kaitpa ne olivat käyttöön tarkoitettuja.

    Ihmettelin Saltyä taluttaessani sitä kentälle Sokan mustaan ratsastusloimeen puettuna. Ville punttasi minut kyytiin ja auttoi säätämään jalustimet. Mua jännitti, olis ehkä kannattanut käydä ratsastamassa tammalla aikaisemminkin.
    ”Onko tää aina näin kiltti?” Kysyin Villeltä tamman astellessa pitkin uraa.
    ”Onhan se”, Ville naurahti. ”Se tekee just mitä pyydät, muttei yhtään enempää.”
    Mua mietitytti suuresti. Tarkoittikohan Ville, että Salty oli jotenkin laiskimus? Ei se siltä ainakaan vaikuttanut astellessaan pitkin askelin eteenpäin.

    Otimme alkukäyntien jälkeen muutaman pätkän ravia, mutten uskaltanut kokeilla laukkaa hieman liukkaalla alustalla. Piakkoin siirryimmekin jo maneesiin ja Ville nykäisi tammalta loimen pois luvaten viedä sen Saltyn varustearkun päälle. Katselin muita ratsukoita ja heilutin kättäni Adelinalle, joka oli juuri poistumasta maneesista Lefan kanssa. Myös Tinka, Nio, Elina ja Emily olivat tekemässä lähtöä. Moikkailin varovaisesti heitä Saltyn selästä.
    ”Onko tää se uus?” Emily kysyi Mollyä taluttaen.
    ”On joo. Voi apua kuinka mua jännittää. Eka kerta tän selässä”, sanoin irvistäen.
    ”Hyvin se menee!” Emily huudahti ja jatkoi matkaansa.

    Mun kanssa samassa ryhmässä ratsasti Nancy Lokilla ja Kassu Symppiksellä. Meidän lisäksi paikalla kaksi ratsukkoa. Toinen hevonen oli rautias, jolla oli jokaisessa jalassaan sukat ja toisella hevosella oli hassu pilkku turvassaan. Mä olin melkein varma, että olin nähnyt pilkkuturvan ennenkin, mutten saanut päähäni, että missä. Tarkkailin muita ja olin varma, että me olisimme kaikkein huonoimpia. Salty vaikutti kiltiltä, mutta ei se tainnut silti osata ratapiirrustusta ulkoa. Mulla oli hirmuinen ikävä Mymmeliä.

    Aleksi istuskeli rennosti maneesinlaidalla ennen kuin asteli keskelle kouluaitojen reunustamaa maneesia. Aleksi antoi katseensa kiertää meissä ja tervehti jokaista erikseen. Me saimme käskyksi ratsastaa teitä täsmällisesti ja perus ratsastamiseen. Aleksi huomautti heti, mikäli tuli oiottua kulmissa tai joku ei tapahtunut vaaditussa pisteessä. Meillä oli Saltyn kanssa hieman vaikeuksia erityisesti ravityöskentelyssä, jossa en meinannut päästä sisään taman raviin laisinkaan. Harjoitusravissa tunnuin lentävän kuuhun saakka ja puolestaan keventäessä mä en meinannut pystyä keventämään niin suuresti. Mun jalkoja särki, vaikkei tunnista ollut kulunut varttiakaan.

    Salty oli melko helppo hevonen ratsastaa, mikäli sen jättiaskelia ei laskettu. Sillä oli kilpailtu vaativa A tasolla asti, joten helppo B taisi olla tammalle vain köpöttelyä. Mulle helppo B oli puolestaan tasonnousu. En mä ollut aikaisemmin startannut niin vaikeassa luokassa. Mua huolestutti, olinko haukannut liian suuren palan. Pelko osoittautui turhaksi. Salty oli anteeksiantavainen ja pysyi suorassa pituushalkaisijalla, vaikken välttämättä ihan täysin suoraan sitä ratsastanutkaan. Tamma meinasi mennä pysähdyksessä pitkäksi, mutta muutaman kerran jälkeen pysähdys meni tosi hienosti Aleksin mukaan. Mä tunsin itseni ihkaoikeaksi ratsastajaksi.

    Tunnin loputtua ratsastimme vuorotellen radan alusta loppuun saakka. Aloitin radan jännittyneenä ja tunsin muiden katseet selässäni. Mitähän ne ajattelivat? Olin kuitenkin porukan nuorin. Olinko mä väärässä ryhmässä? Ratsastin harjoitusravissa radalle, käännyin pituushalkaisijalle, pysäytin Saltyn ja tervehdin. Siirsin tamman takaisin raviin ja käännyin oikealle.
    ”Pidä käsi tasaisena, seuraavaksi tulee se koko rata leikkaa keskiravissa. Beestä Hoohon!” Aleksi huuteli.

    Keskiravissa tunnuin irtoavan satulasta jokaisella askeleella, joten se jäi hiukan vaisuksi minun osaltani. Nojauduin liikaa eteenpäin ja sainkin tästä heti käskyn istua enemmän suorassa ja hengitellä rauhallisesti. Olin helpottunut saadessani kääntää Saltyn voltille harjoitusravissa ja odotin kauhulla toista koko rata leikkaata keskiraveineen. Toinen keskiravipätkä ei mennyt sen paremmin kuin ensimmäinenkään.
    ”Sitten se kolmikaarinen”, Aleksi muistutti. ”Valmistele hyvin.”
    Kolmikaarinen meni hyvin, joskin kaaret olisivat vaatineet hieman tarkempaa ratsastusta.

    Ohjasin Saltyn lävistäjälle, jossa laskin kolme askelta käyntiä ja siirsisn harjoitusraviin.
    ”Siirrä käyntiin, keskikäyntiä, vielä enemmän, vielä, vielä, hyvä! Seuraavaksi harjoituslaukkaa, valmistele hyvin ja sitten odottaa.. Ja nyt!” Aleksi opasti.
    Salty siirtyi hyvin laukkaan, mutta voltti jäi hieman soikioksi. Laukassa jatkoimme koko rata leikkaalle keskilaukassa, jossa pitelin kiinni tamman harjasta, vaikkei se kouluratsastukseen tainnutkaan sopia. Salty hidasti sopivasti laukkaansa ja sain siirrettyä tamman raviin.

    ”Ällässä pysähdys ja peruutus”, Aleksi muistutteli.
    Salty totteli hienosti ja siirtyi peruutuksesta hyvin takaisin raviin. Ravin jälkeen toistimme laukkatehtävät peilikuvana, ennen kuin siirryimme takaisin harjoitusraviin ja ratsastin Saltyn keskihalkaisijalle, pysähdyin ja tervehdin.
    ”Hienostihan se meni! Taputa ja anna ohjaa, tosi hienosti!” Aleksi kehui.
    Mä huokaisin helpotuksesta. Onneksi Salty oli kiltti, muuten mä olisin varmasti poistunut paikalta itkien kuin pikkuvauva. Rata ei ollut vaikea, mutta tamman askeleet olivat melkoisen pomputtavat. Ehkä tästä jotain tulisi Saltyn kanssa. Kyllä mä silti toivoin, että Mymmeli parantuisi pian ja pääsisin takaisin ponini selkään.

    (806 sanaa)

    • #4844

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Todella siistiä ratsastusta tänään vaikka hevonen olikin uusi ja sen askeleissa varmasti vaikea istua. Vaikutat hevoseen juuri sopivasti jättämättä mitään puolitiehen. Harjoitusravissa istumista pitää vielä treenata, nyt tasapaino heitteli jonkin verran joka vaikuttaa sitten myös suoraan ohjastuntumaan. Kun saat keskivartalon hallintaan, helpottuu Saltyn ohjaaminenkin huomattavasti ja koulurata hioutuu vieläkin paremmaksi.

  • #4842

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 134
    • Perus pullaponi

    Ensimmäinen Tie Tähtiin-kouluvalmennus

    15.2
    Raahauduimme Mollyn kanssa maneesiin. Ensimmäinen Tie Tähtiin-valmennus! Mä olin viimevuonna sitä paljon seuraillut ja halunnut itsekkin kovasti mukaan, ja nyt mä pääsen. Sitten vaan toivotaan että menestytään yhtähyvin kuin ratsastuskoulumestaruuksissa! Tosin tälläkertaa vastassa saattaakin olla vähän hienompia hevosia, ja taidokkaampia ratsastajia, sillä oltiin nyt Mollyn kanssa otettu haasteet vastaan ja noustu nextille levelille kisaamisessa.

    Ponkaisin itseni Mollyn selkään ja jäin säätelemään jalustimia. Maneeneesi oli tupaten täynnä porukkaa viime tunnilta ja kun uudetkin tuntilaiset tunkivat sisään. Säädettyäni jalustimet ohjasin Mollyn oikeaan kierrokseen. Pikkuhiljaa kun kaikki alkoivat olla uralla aloitimme ensimmäisen tehtävän, joka yksinkertaisuudessaan oli vain täsmällisen pituushalkaisijan ratsastusta. Jankkasimme samaa ensin käynnissä, ja kun kaikki olivat tajunneet jutun jujun siirryimme jankkaamaan tehtävää ravissa. Mollylta itsessään suoraan kulkeminen onnistui, mutta ravin reippaus ei ollut se vahvin alue, tosin eihän tässä tehtävässä sitä haettukkaan. Ravissa tehtävä sujui melkohyvin, sillä käynnissä sitä oltiin jo ”pohjustettu” joten Aleksi käski vielä tehdä tehtävää laukassa. Ensimmäiset laukat sujuivat hieman niin ja näin, sillä laukan nostamiseen meni oma ajattelukykynsä.

    ”Anna nyt napakat ja päättäväiset pohkeet, niin kyllä se lähtee!” Aleksi huusi maneesin laidalta. Molly lähti ihan näppärästi liikenteeseen, jolloin jäi aikaa keskittyä suoraan linjaan, ja sekin onnistui ihan hyvin, vaikkei mitenkään täydellisesti. No ainakaan en ollut ainoa, kenen laukat eivät oikein nousseet, ja aikaakin oli vielä korjailla laukkaa ja linjaa muutaman kierroksen verran. Tulimme linjaa laukassa vielä muutaman kerran ja siirryimme sitten seuraavan tehtävän pariin, kun alkoi näyttää hyvältä.
    ”Noniin! Teillä alko toi suoran linjan ratsastus sujua jo aika hyvin, niin siirrytäämpä seuraavaan tehtävään! Siirtykää nyt käyntiin, niin pystytte keskittymään paremmin!” Aleksi kailotti jällein maneesin päädystä ja alkoi selittää seuraavaa tehtävää. ”Eli nyt ois tarkotuksena tehdä jokaiseen kulmaan täsmällinen, melko pieni voltti. Hiotaan nyt sitä täsmällisyyttä, kun se tänään on aiheena. Koittakaa saada hevoset taipumaan niin sitten kun alkaapi näyttää hyvältä, niin mie vähään muutan tehtävää!” Hän sanoi ja istahti tuolilleen. Siirsimme hevoset raviin ja aloimme taivutella hevosia volteilla. Keventelin Mollyn selässä rauhallisesti ja keskityin hyviin teihin. Taivutin Mollya kunnon kaarelle, ja tamma toimi ihan näppärästi. Itse voltit olivat Aleksin mukaan nättejä, mutta niiden pitäisi tapahtua juuri oikeassa kohdassa. Keskityin siis siihen lopputehtävän ajan. Monessa asiassa oli siis parantamisen varaa, mutta pikkuhiljaa asiat alkoivat luonnostua.

    Viimeisimpänä ”tehtävänä” oli ratsastaa rata kouluaitojen sisässä, ja Aleksi antaisi sitten henkilökohtaista palautetta radasta. Muut saivat kävellä uralla sillävälin, kun yksi suorittaisi rataa. Oman vuoroni tultua ohjasin Mollyn kouluaitojen sisään ja keräilin enemmän ohjia käsiini. Koko radan ajan Mollya sai hieman hoputtaa, sillä tammaa olisi kiinnostanut enemmän Fonzien pelleilyt, kuin työn teko. Rataa sujui ihan kiitettäväksi, ja ohjeeksi sain Aleksilta harjoitella nopeampitahtista ratsastusta, niin että Molly kulkisi reippaammin, ja itse olisin keskittyneempi, jotta kaikki radan tehtävät sujuisivat juuri ajallaan. Radan jälkeen olikin sitten vielä loppuverryttely jäljellä.

    443 sanaa

    • #4845

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Teidän haasteena tulee olemaan se että saat Mollyn ravin energiseksi ja kunnolla työntämään takaa eteen. Kun moottori toimii, hakeutuu Mollykin varmasti paremmin kuolaimelle, nyt muoto on hieman vajaa helppo:B tasolle. Ratsastat kuitenkin siististi ja Molly taipuu hyvin volteille ja kiemuraurille. Moottori vain käyntiin ja keskityt tarkkoihin teihin niin hyvä tulee!

  • #4848

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 32
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tie Tähtiin -kouluvalmennuksessa 15.2.2019

    Ensimmäinen valmennukseni ikinä – oli vasta edessä. Bussimatka koululta tallille tuntui kestävän ikuisuuden. Asiaa ei auttanut edes Juuli, joka istui viereisellä penkillä. Mehän vain onnistuimme lisäämään jännityksen määrää toisissamme, enkä tiennyt, oliko järkevää puhua tunteistaan henkilölle, jonka oli tuntenut vasta vähän aikaa.
    – Hei kato, meidän pysäkki! Juuli huomasi ja paukautti stop-napin pohjaan. Liian ohuen vaatetuksen kera liukastelin maantietä pitkin. Katselin tiheää metsikköä ympärillämme, luonnon läsnäolo rauhoitti aina.

    Oreo talsi tarhan portille odottelemaan. Se taisi jo ymmärtää, mitä saapumiseni merkitsi. Halasin hevosta pikaisesti ja ryhdyin jo viemään sitä talliin. Valmennus alkaisi aivan tuota pikaa, siitä kertoi tuttujen ja vähemmän tuttujen ratsastajien säntäileminen satulahuoneelle ja takaisin. Talutin Oreon muiden sekaan ja aloitin perusteellisen harjauksen. Ehkä tästä jotakin tulisi, vaikkei hevosen ulkonäöllä ollut tosipaikan edessä mitään merkitystä. Loin silmäyksen muihin ratsukoihin, Pilkku-poni seisoi käytävällä, Valera luimisteli karsinassaan ja niin – siihen loppuikin Hallavalaisten lista. Pari muualta tullutta ratsukkoa kylläkin osallistui tähän helppo C-tason valmennukseen. Laskin satulan Oreon harjattuun selkään, ja pieni harmituksen poikanen käväisi mielessäni. Miksi olin mennyt jättämään viikottaisen varusteiden puhdistuksen tekemättä?

    Maneesi lähestyi uhkaavaa tahtia. Tai siis, olihan valmennukseen pääseminen ihan huippujuttu, mutta kun vuosikaudet oli ratsastanut enemmän tai vähemmän osaamattoman opettajan tunneilla, pelko oman istunnan vääränlaisuudesta oli aika maksimilukemissa! Talutin Oreon valkoisten kouluaitojen sisälle ja pomppasin selkään. Enää en voinut perua tätä…

    Oreo lähti reippaassa käynnissä liikkeelle ja päätin aloittaa niinkin yksinkertaisesta tehtävästä kuin kulmien ratsastuksesta. Huolimattomat reitit vähensivät huomattavasti pisteiden määrää pöytäkirjassa. Myös istuntaani kiinnitin tavanomaista enemmän huomiota, ja lopulta täydellinen keskittymiseni poisti turhan jännittämisen. Seurasin tarkkaavaisena Aleksia, joka selosti seuraavan tehtävän kulkua. “Pituushalkaisijan ratsastus ja pysähdys” ei kuulostanut liian haastavalta, mutta helpolla ei päässyt yksikään ratsukko, kun tehtävää alettiin suorittamaan.

    Jo verryttelyssä minun ja Oreon yhteistyö oli lähtenyt rullaamaan, ja itseluottamusta uhkuen käänsin ratsuni pituushalkaisijalle. Pysähdys onnistui, mutta samalla keskittymiseni herpaantui ja tulin ilmeisesti samalla pyytäneeksi hevoselta jotakin kiemurtelun tapaista. Sain lyhyen ja ytimekkään käskyn tulla tehtävä uudestaan, ja lopulta suoraan ratsastaminen alkoi sujumaan.

    Jatkoimme volteilla ja ravilävistäjillä sekä siirtymisillä, jotka harjoittelun myötä alkoivat jo olemaan melko täsmällisiä. Temponlisäyksessä jäin liikaa pidättelemään Oreon menoa, mutta voltit puolestaan olivat oikein mallikelpoisia. Laukka meni oikeastaan kokonaan sähläykseksi ja Oreo rikkoi raville useita kertoja. Kun seuraavaksi tehtävänämme oli ratsastaa kokonainen rata, epäilevät ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan.

    Aloitin ratsastamalla pituushalkaisijaa pitkin ja peilistä näin, että mehän todellakin kuljimme suoraan. Huolellisesti ratsastetun kulman jälkeen suoristin hevosen lävistäjälle ja lisäsin hieman ravin tempoa. L-kirjaimeen pysähdys ja lävistäjä B-H. Voltit, laukannostot ja rataan kuulumattomat kuviot seurasivat toisiaan. Lopulta pysäytin Oreon lopputervehdykseen ja odotin innolla Aleksin kommenttia.
    – Hyvin ratsastit tiet, mikä oli tässä tarkoituskin, mutta koita itse pysyä rennompana ja antaa selkeämpiä apuja, hän sanoi suorituksen päätteeksi. Taputin Oreoa kiitokseksi ja annoin hevoselle pidempää ohjaa. Hyvinhän tämä valmennus oli loppujen lopuksi mennyt. Ainakin tiesin, missä oli vielä parannettavaa.

    451 sanaa

    • #4856

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Suorititte Oreon kanssa oikein täsmällisesti annettuja tehtäviä ja paransit joka kerta antamieni kommenttien pohjalta. Varsinkin ravityöskentelynne oli oikein siistiä eikä volttien tai lävistäjien kanssa ollut mitään ongelmaa. Laukkaan teidän kannattaa kiinnittää jatkossa eniten huomiota, istu itse syvällä satulassa ja pidä huolta ettet jää pitämään varsinkaan sisäohjasta liikaa, silloin Oreolla ei ole tilaa liikkua ja tiputtaa raville.

  • #4850

    Lola
    Osallistuja
    • Postauksia: 47
    • Koulutuksen tarpeessa

    Lola ja Silfur Fennir HT 484 sanaa

    Ei niin lupaava alku

    En pystynyt edes nukkumaan valmennusta edeltävänä yönä. Vatsaa väänsi ja itketti. Miten voi aikuista ihmistä jännittää näin? Olin käynyt oikeassa valmennuksessa viimeksi kun olin 12. Enkä ollut ehtinyt ratsastaa Sasulla vielä tosissaan. Pelkäsin ettei se toimikkaan ninkuin toivoisin.

    Pintelit tuntui menevän kokoajan solmuun ja Sasu nosteli jalkojaan ilmaan. Mun hermostuminen alkoi tarttua muuten niin rauhalliseen tammaan. Melkein kymmenen minuutin taistelun jälkeen Sasulla viimein oli mustat pintelit joka jaloissa ja putsit etusissa. Oltiin vihdoin valmiita lähtemään.
    Ponnistin itseni pihalla tamman selkään. Kävely ratsutallilta maneesille toimi hyvin alkukäynteinä. Sasu on onneksi melko rauhallinen tyyppi, se ei aiheuttanut mitään draamaa kävely matkalla.

    Hallavan pihalla kävi kova kuhina. Pihassa kävelytettiin hevoisia, jotkut lämmitteli kentällä ratsujaan. Siellä oli monia hevosia joita en ollut edes nähnyt koskaan.
    Kun pästiin maneesiin mua alkoi jännittämään vielä enemmän. Maneesissa seisoi valkoiset kouluradan aidat. Sasu heräsi henkiin nähdessään ne. Se pureskeli kuolaimia ja kuopi maata. Se ryhdistäytyi ja alkoi kävelemään reippaasti.

    ALku tunnista tehtiin paljon siirtymisiä. Sasu tuntuu olevan jopa liian innoissaan. Se yritti ennakoida koko ajan ja siirtyi raviin pyytämättä ja pysähtyi pyytämättä. Tamma alkoi toimia täydellisesti kun se oppi tehtävänannon. Muutaman kerran huomasin että jätin ratsastamatta, tamma toimi automaatti toistolla.
    ”Lola! Sun pitää antaa Sasulle tehtävä, sen ei kuulu päättää vaikka se osaisikin.” Aleksi kommentoi.

    Laukka tehtävissä mä aloin keskittymään kunolla. Niinkuin Sebastian mulle opetti, Sasu ei saanut liikuakkaan ilman mun käskyä. Laukkatehtävät kuumensi Sasua. Se oli kiltti ja helppo tamma mutta nuortenhevosten tavoin se innostui laukkatehtävistä.
    Ensimmäiset nostot oli kaoottisia kun mä ratsastin vähän sinnepäin ja Sasu halusi mennä ja tehdä täysii.
    Sasu koitti piilottaa nostoihin muutaman raviaskeleen. Kahden noston jälkeen m aloin hallitsemaan tilanteen. Rauhallista käyntiä ja päättäväinen nosto. Laukkaa nostaessa Sasusta tunsi että se on vahva hevonen jolla on hyvä lihaksisto. Se nosti laukat isosti ja puhtaasti.
    Hankalan alun jälkeen me alettiin toimia. Sasu kokosi itseään uskomattoman hyvin. Koottu laukka tuntui olevan sen erikoisuus. Se jaksoi koota itseään tosi hyvin ja laukkasi rauhallisesti. Mä olin siitä todella ylpeä.
    Myöskään lisätty laukka ei ollut tammalle kovin hankalaa. Se ei meinannut siirtyä enään takaisin koottuun laukkaan, se tykkäsi mennä lujaa.

    Sama ravissa tuntui helpomalta. Sasu kokosi itseään hyvin myös ravissa. Ravissa se kaipasi vaan enemmän tukea. Sitä piti välillä muistuttaa siitä että edellee mennään koottuna ja ympyrää.
    Ravi lisättynä tuntui helpolta Sasulle. Mun oli todella vaikea istua siellä ja tuntui että liu`uin koko ajan vähän vinoon satulassa. Mun oli mahdoton istua suoraan lisätyssä ravissa ja kun mä en ollut suora niin myöskään Sasu ei ollut suorassa.

    Lopuksi meidän piti yksi kerrallaan ratsastaa koulurata.
    Mä haparoin tosi paljon, jännitti etten muistanut rataa. Koitin ratsastaa mahdollisimman hyvin mutta tuntui ettei siitä tullut mitään.
    Sasu paikkasi mua parhaansa mukaan. Se suoritti täysii. Se halusi näyttää kaikille olevansa paras kouluratsu mitä maa päällään kantaa.

    Valmennuksen jälkeen tiesin kaksi asiaa.
    Sen että Sasu on pesunkestävä kouluhevonen ja se voisi saavuttaa mitä tahansa.
    Ja että mä pilaan sen mahdollisuudet jos en skarppaa.

    Ensimmäistä kertaa musta tuntui kilpahenkisen motivoituneelta.

    • #4857

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Tuntui että tässä valmennuksessa Sasu vei ja Lola vain nautti kyydistä. Vaikka tammalla onkin hienot liikkeet ja energiaa vaikka muille jakaa, pitää sinun ratsastajana kanavoida se oikeaan paikkaan eikä vaan jäädä tyytyväisenä istuskelemaan. Laukka oli hieman kiireistä eivätkä nostot aivan niin täsmällisiä kuin olisi toivottavaa. Ravissa paransitte mutta siitäkin puuttui se tarvittava rentous. Treeniä treeniä!

  • #4877

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 219
    • Perus pullaponi

    15.2.19 – Kouluvalmennus, klo 19

    Kaikille luojille ja jumalille kiitos Lolasta. Mä olin säästynyt ankealta taistelulta pihasta lähtemisen suhteen Hurmoksen kanssa, sillä Lola oli ilmoittautunut Sasun kanssa samaan valmennukseen kuin me. Sasun seurassa Hurmos uskalsi lähteä ratsastuskoulua kohti, sillä oli kai sanomattakin selvää että meidän pelkokerroin oli vielä vähän vaiheessa. Onneksi kesään oli vielä aikaa, sillä mähän aijon pitää siitä lupauksestani kiinni, että kesällä me maastoillaan yksin. Lolalle kiitos myös siitä, etten mä ollut ihan yksin vieraassa porukassa Hallavaa edustamassa. Ratsukkoja oli viisi, ja mä odotin jotain älyhienoja puoliverisiä ja viimesen päälle klipattuja ja puunattuja ja hiottuja kisaratsuja. Maneesissa odotti kuitenkin vähän eri näky. Oli sielä niitä puoliverisiäkin, mutta näkyipä siellä toinen suokkikin!

    Heti selkään noustuani sain ottaa pidätteen ettei energinen ori olisi lähtenyt ihan omin nokkinensa liikkeelle. Se maiskutteli kuolaimiaan silmäillessään ympärillään olevia daameja häntä kevyellä kaarella, ja sen matala hörinä tuntui bassomaisesti satulassa. Satulavyön kiristettyäni annoin Hurmoksen lähteä kävelemään uran sisäpuolella. Sen korvat pysyivät tanakasti pystyssä meidän edessä kulkevaa samppanjan väristä tammaa kohti. Pienillä pidätteillä pidin orin huomion kuitenkin itsessäni ja lähdin tekemään sen kanssa voltteja saadakseni sen taipuisaksi ja avuille. Oli mielenkiintoista kuunnella miten muuten niin rennosta ja letkeäluonteisesta Aleksista tuli esiin vaativa ja tarkkasilmäinen valmentaja. Mikään ei siltä mennyt huomaamatta, niinkuin se miten mä annoin Hurmoksen ensin vähän oikoa kulmissa ja jätin volttien loppuun ratsastamiset puolitiehen. Siitä mä sainkin heti kuulla napakasti ja pidin muuten sen jälkeen huolen, että ihan jokainen nurkka käytiin katsastamassa ihan lähietäisyydeltä.

    Hurmos alkoi ottaa hyvin kuolainta vastaan ravityöskentelyn aikana. Sen takajalat alkoi tehdä töitä siinä missä mun vatsalihakset. Lisättyä ravia Hurmos tarjosi enemmän kuin mielellään, ja ratsuni tuntien osasin sanoa ilman kehujakin että se oli hyvää lisättyä. Sen Hurmos osasi. Kootessa ori meinasi hyytyä, ja sain ratsastaa sitä reilummin pohkeen kanssa. Oikea kierros tuntui erityisen haastavalta. Olisikohan ikinuori mennyt riehumaan tarhassa kevättä rinnassaan ja nyt jäykisteli sitä. Myös Aleksi huomasi sen.
    ”Ota nyt paljon taivuttamista ja voltteja tähän kierrokseen niin saadaan sitä auki.” Mies kehotti, ja otin jokaiseen mahdolliseen väliin voltin kunnolla pyöristäen.

    Laukkatyöskentelyyn siirtyessä Hurmos alkoi tuntumaan vetreämmältä. Ensin hevoset siirrettiin eteenpäin pyrkivään käyntiin, josta lähettiin nostamaan laukkaa.
    ”Kyllä teiltä parempaakin laukkaa irtoaa.” Aleksi huomautti napakasti ensimmäisen noston jälkeen. Käänsin Hurmoksen voltille ja otin uudelleen raviin, josta uralle palattuamme nostin uuden laukan. Valmistelin noston paremmin sillä kertaa, ja Aleksin hiljaisuudesta päätellen se oli parempi. Käytin ensin reilummin pohjetta saadakseni Hurmoksesta kunnolla liikettä, ja nousin hetkellisesti kevyeen satulaan. Orin tuntiessa painon keventyvän sen takajalat nousivat ilmaan lyhyesti ja pää heilahti innosta. Pidin huolen ettei se lähtisi kuitenkaan kaahaamaan, ja asetuin pian uudelleen satulaan. Voltit laukan sisällä meinasivat ensin valua loppua kohti, mutta kun sain pohkeet läpi siinäkin askellajissa ne alkoivat muuttua hallitummiksi ja pyöreiksi. Uralla pidensin askelta, ja voltilla kokosin, ja Hurmos teki niinkuin pyysin.

    Hyvä pohjatyö tuntui myös lopussa rataa ratsastaessani. Hurmos reagoi hyvin pelkkään istuntaan, eikä vaatinut suuria apuja. Orin suu vaahtosi ja sen korvat olivat kääntyneet mua kohti. Pysäyttäessäni sen uudelleen radan loputtua päästin ohjat vapaiksi ja taputtelin Hurmosta antaumuksella. Se oli ollut ihan superhyvä!

    492 sanaa

    • #4878

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Hurmos tosiaan oli parhaillaan tänään, vaikka alkuun näyttikin hieman jäykältä toiseen suuntaan. Varsinkin ravilisäykset onnistuivat teiltä moitteettomasti. Kokoamisessa onkin sitten enemmän työstettävää niin ravissa kuin laukassakin, mutta saat varmasti kovalla treenillä nekin ihan priimaksi. Keskivartalo vaan vielä paremmin hallintaan ja Hurmoksen takajalat vatsan alle niin onnistutte varmasti hienosti!

  • #4879

    Elyssa
    Osallistuja
    • Postauksia: 4
    • Maitovarsa

    Elyssa – Hallavan Lurjus

    Oli ystävänpäivänjälkeinen perjantai ja Luka oli aivan ihastunut kanssaan samassa valmennuksessa tepasteleviin tammoihin. Ori ei meinannut pysyä paikoillaan riisuessani siltä fleeceloimea selästä käsin ja jouduin pyytämään Aleksia nostamaan sen maneesin laidalle, sillä olisin itse varmaan kellahtanut selästä, jos olisin tämän hyrrän kyydissä yrittänyt sinne kurotella. Oikaistessani itseni takaisin pystyyn, keräsin ohjia heti kevyelle tuntumalle ja käänsin hörisemään ruvenneen Lukan pikkuisen Bonnien taakse, turvallisen välimatkan päähän.

    Oriani rauhoitellessa ajatukseni kääntyivät puolivahingossa eiliseen. Olisipa treffikumppanini ollut minusta yhtä haltioissaan kuin mitä Luka näytti olevan Bonniesta. Mutta ei, Heikki oli ollut kylmä, välinpitämätön, ehkä jopa hieman tyly, ja poistunut paikalta heti ensimmäisen tilaisuuden tullessa. Jättäen tietysti kalliin ravintolalaskun minun hoidettavakseni. Mikä miehiä oikein vaivasi? Huokaisin syvään edellä kulkevan Bonnien siirtyessä raviin ja karistin mietteet maneesin hiekkaan. Nyt keskityttäisiin ratsastamaan.

    Alkuverkoissa sain ratsastaa Lukaa ihan kunnolla, jotta sain orin keskittymään käsillä olevaan tehtävään. Milloin mikäkin syy sai ratsuni nostamaan päänsä pilviin tai kavahtamaan nurkassa lymyileviä varjoja. Yritin pitää käteni tasaisena ja ratsastaa pohkeella eteen, mutta silti Luka ei ollut lähelläkään tarvittavaa muotoa siirtyessämme laukkatehtävään.

    Olin aivan varma ettei laukkaamisesta tulisi yhtään mitään, mutta yllätyksekseni jo muutaman noston jälkeen Luka alkoi tuntumaan paljon paremmalta. Se sai sopivasti ajateltavaa vaatiessani siltä täsmällisiä käynti-laukka-käynti siirtymisiä, ja pikkuhiljaa ori alkoi olla sillä tavalla rento ja kuuliainen että Aleksikin oli tyytyväinen. Saimme jopa muutamia kehuja kootuista laukkavolteistamme sekä lisätystä laukasta. Vielä vähän paremmin tuntumaa vasten myös lisäykseen lähtiessä niin homman pitäisi olla kunnossa ihan kiitettäviä arvosanoja ajatellen.

    Lopputunnista Luka olikin sitten aivan unelma ratsastaa. Se oli herkkä, reaktiivinen, mutta myös rento ja tyytyväisen oloinen. Ravia oli miellyttävä ratsastaa ja sitä pystyi kontroloimaan melkein askel askeleelta. Jatkoimme samalla teemalla kuin laukassakin, ottaen kootumpaa ravia aina hieman ennen kulmaa ja ratsastaen sitten 1/4 etuosakäännöksen. Tehtävä oli Lukalle entuudestaan tuttu, mutta alussa oli hieman haparointia. Poljentaa tuli saada täsmällisemmäksi, jotta tahti pysyisi samana. Vaihdoimme suuntaa ratsastaen peräkanaa lävistäjälle, jossa piti esittää parasta mahdollista lisättyä ravia. Jätin reilusti tilaa edellämenevään ja valmistelin kulman huolella. Luka aavisti mitä oli tulossa ja sainkin pidättää sitä huomattavasti. Suoristus, pohkeet lähellä, nojasin taaksepäin ja hellitin aavistuksen ohjasta jolloin Luka lähti lisäämään korvat hörössä. Minulla oli kunnolla tekemistä jotta pysyin kyydissä mukana. Kulman alkaessa lähestyä hidastin vauhtia istunnallani ja pyysin oria takaisin harjoitusraviin. Asetus, tavutus, suoristus ja tyytyväinen taputus kaulalle. Ai että kuinka mahtavalta lisäys oli tuntunut. Teimme etuosakäännöksiä sekä muutamat ravilisäykset vielä tähänkin suuntaan ennen kuin pääsimme vuorotellen ratsastamaan rataa. Aleksi antoi palautetta sitä mukaa kun ratsastin ja pystyin tekemään pieniä korjauksia sitä mukaa. Kaiken kaikkiaan minulle jäi oikein hyvä fiilis valmennuksesta.

    416 sanaa

  • #4889

    Kiia K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    15.2.2018, klo 18 helppo B, taitotaso medium

    Tarkistin jo varmaan viidennettä kertaa että onhan kaikki tarvittava mukana kun lähtö Hallavaan oli edessä. Se oli myös eräänlainen tapa pitää hermot kurissa, sillä olihan edessä eka ulkopuolinen valmennus. Kaiken kukkuraksi Penna Vaanila oli lähdössä meille kuskiksi ja minun teki vain mieli hypätä lähimpään kaivoon ja jäädä sinne. Mies oli kuitenkin ainoa täysi-ikäinen minun lisäksi autossa joten pakko kai se oli kestää. Kiikutin Armin kamppeet autoon ennenkuin kävin hakemassa puunatun ja loimitetun tamman lastattavaksi. Neitokainen otti tilanteen rauhallisesti ja käveli suoraan autoon.

    Matka tuntui kestävän ikuisuuden kuunnellessa Pennan ainaisia selityksiä kaikesta mahdollisesta hevosiin liittyvistä asioista. Myös Avan ja Santun jutustelu kuului taustalta ja vajosin syvemmälle auton penkkiin. Hallavan pihassa kuitenkin piristyin sillä pääsin vihdoinkin tekemään muutakin kuin istumaan. Hermot olivat riekaleina ja joutuisin vielä odottelemaan yli kaksi tuntia omaa valmennustani paikan päällä. Penna onneksi suuntasi aika nopeasti seuraamaan muiden valmennuksia ja jäin yksin Armin kanssa.

    Tänään ei onneksi ollut paljoa pakkasta joten otin Armin ulos autosta ja lähdin taluttelemaan sitä hieman pihamaalla jotta se saisi venytellä hieman jalkojaan. Takaisin autolle tullessa näin kun ruskeahiuksinen nuori nainen tuli juuri autosta ulos. Olin nähnyt hänet joskus Auburnissa joten tiesin ettei kyseessä ollut mikään varas. Nainen tuli Armin luokse hieman aran oloisesti ja alkoi rapsuttelemaan tammaa otsasta. Katsoin naista kummastuneena.
    – Mä oon siis Nita. Armin entinen vuokraaja, Nita sanoi kun huomasi kummallisen ilmeeni.
    – Ahaa. Kiia. Armin nykyinen vuokraaja, vastasin ja hymyilin naiselle rohkaisevasti.
    – Haluaks auttaa mua laittaan Armin valmiiks. Mua jännittää niin että meinaa jalat lähtee alta, kysäisin Nitalta sillä tiesin että naisen valmennus olisi joskus myöhemmin. Olin kuullut siitäkin Pennalta joka selvästikin tiesi kaikkien aikataulut.
    – Mielelläni, Nita sanoi ja nousin sitten Armin kanssa takaisin autoon.

    Nita jäi varustamaan Armia sillä aikaa kun itse menin haukkaamaan pientä välipalaa. Pieni heikotus oli iskenyt nimittäin kun olin kyykistynyt Armin jalkojen juureen. Kaivellessani repusta eväitä Penna päätti ilmestyä paikalle ja pälättämään kuinka olisi kohta minun vuoro ja mitä minun pitäisi muistaa ja tehdä. Lopulta en enää kestänyt miehen selityksiä ja sulloin sen suuhun juuri kädessäni olleen banaanin. Pennan ilme oli kieltämättä näkemisen arvoinen ja miehen takaa kuului tirskahdus kun Nita oli tullut hakemaan Armin satulaa ja suitsia. Mies jäi hölmistyneenä mussuttamaan sitä banaania ja me tytöt pujahdimme takaisin Armin tykö. Nitan kanssa oli helppo jutustella siinä varustamisen ohella ja nopeasti tamma olikin valmis. Vaihdoin itse vähän kampetta jonka jälkeen lähdin Nitan perässä kohti maneesia.

    Jo valmennuksen alussa huomasin, että tehovalmennus viikko oli tehnyt tehtävänsä kun Aleksi pisti meidät kulkemaan pituushalkaisijalla ja pysähtymään kuten oikeissa kouluratsastus kilpailuissa. Sain Armin pysähtymään yllättävän tasaisesti vaikka kuulemma pitäisi käyttää vielä enemmän istuntaa apuna. Armi liikkui koko valmennuksen ajan tasaisen varmasti vaikka itse tein välillä ihan ihmeellisiä virheitä. Välillä en muistanut valmistella siirtymistä tai seuraavaa tehtävää kunnolla ja sain kyllä kuulla siitä samantien. Hiki virtasi kypärän alla kun Aleksi piiskasi meitä töihin ihan urakalla ja pisti tekemään järkyttävän määrän siirtymisiä, voltteja ja pääty-ympyröitä. Kaiken piti tapahtua juuri siinä missä kuuluikin eikä siitä tingitty yhtään. Ympyröiden ja volttien piti olla pyöreitä ja siirtymisien siistejä ja tarpeeksi energisiä, muttei mitään sähköjänis meininkiäkään. Pakko myöntää että ne alkoivat jo sujua paremmin ja osasin tukea osaavaa hevosta sopivasti ettei mikään lähtenyt liiraamaan. Vielä olisi kyllä parannettavaa, mutta tästä on hyvä suunnata eteenpäin.

    Valmennuksen loputtua Nita auttoi laittamaan loimen Armin selkään ja perseeni alle, sillä lähdin kävelemään pienet loppuverkat lähimaastoon. Armi venytti kaulaansa onnessaan ja itse nautin viileydestä tuon rääkin jälkeen. Palattuani tamman kanssa autolle Nita oli jo hävinnyt huolehtimaan omasta ratsustaan ja ystävällisesti Penna auttoi minua riisumaan hevoselta kamppeet. Hoidin sen kaikessa rauhassa matkakuntoon ennenkuin kiinnitin sen autoon paikalleen ja pääsimme paluumatkalle kohti Auburnia. Kotiin kun pääsen niin nukun ainakin viikon, ajattelin ja lysähdin taas auton etupenkille ja suljin silmäni.

    // 605 sanaa //

    • #4893

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Teillä meni Armin kanssa ihan kivasti. Alussa oli pientä huolimattomuutta eikä valmisteluja viety ihan loppuun asti, mutta tsemppasit kyllä lopputunnista. Muista myös hitaampaan askellajiin siirryttäessä pitää pohkeet lähellä, esimerkiksi ravi ei saa hiipua lyhyeksi mummoraviksi laukan jälkeen vaan laukasta saatu energia pitää hyötykäyttää ratsastamalla eteen vaikka kuinka pompottaisi. Siistiä työdkentelyä joka tapauksessa!

  • #4891

    Juuli
    Osallistuja
    • Postauksia: 13
    • Maitovarsa

    Työtä riittää, aikaa ei

    Tie tähtiin kouluvalmennus 15.2.19, klo 16

    Astelimme maneesiin jonon hännillä Valeran omatessa KungFu-takapään. Perhoset mahassani vetivät varmaankin letkajenkkaa, koska meinasin kaatua ainakin tuhat kertaa. Maneesissa laskin jalustimet ja kiristin satulavyötä etten heti tippuisi. Selkään menemiseen tarvitsin ainakin viisi henkilöä; yksi piti hevosta, toinen piti vastaan, kolmas punttasi, neljäs ohjeisti oikeaoppisesta selkään noususta ja viides oli henkisenä tukena. Kun armeijani oli heivannut minut tamman selkään napsautin pohkeet kiinni ja lampsimme uralle. – Nyt alkaa dressage vääntö, varokaa vaan sillä gp-ratsukko saapuu! Mietein ja taputin Valeraa kaulalle. Tamma oli saanut nätit letit ja minä olin menettänyt palasen pohkeestani.

    Keräsin ohjat ja aloin todella yrittää saada Valeralle jonkin näköisen peräänannon. Tamma esitteli kauniita piruetteja- ei tosin minun tahdostani. Taisin istua selässä ihan väärin, onneksi Aleksi neuvoi minut ainakin lähes oikeaan asentoon. Siirryimme raviin ja aloin omasta tahdostani tekemään voltteja. Yritin saada Valeraa taipumaan ja onneksi ympyrät olivat sentään pyöreitä. Huokaisin ja katselin muita ratsukoita.
    – Juuh, ehkä sun Juuli pitäisi keskittyä omaan ratsastukseen, ei työt tekemällä lopu, Aleksi herätti minut haaveistani. Olisi todellakin keskityttävä. Kokosin perunasäkkimäisen ylävartaloni niin suoraksi kuin sain ja siirsin jalkani niille tarkoitetuille paikoille. Aleksi pysyi hiljaa. Hiljaisuushan on myöntymisen merkki, joten totesin pakan kasautuneeksi.

    Aloimme tulemaan keskihalkaisijalle ravissa. Ongelmahan olisi tietysti se rasittava pysähdys, joka piti saada suunnilleen puoleenväliin. Parhaani mukaan yritin keskittyä oikeisiin asioihin halkaisijalla. Valera kiltisti pysähtyi ja vielä suhteellisesti oikeaan paikkaan. Kröhm… Tietystihän minä sen hevosen siihen ratsastin… Että minä aina onnistuin!
    Tamma pysyi koko ajan tikkusuorana ja pärski ravin tahtiin. Aleksi kehui yhteistyötämme. Kuten voi olettaa naamani loisti kuin naantalin aurinko.

    Jatkoimme volteilla jotka Aleksi käski meidän hioa pyöreiksi. Aluksi Valera valui ulos tai hiippaili sisälle. Kun sain pohkeet jyskytettyä läpi niin johan volteista tuli ööh.. kelvollisia? Lisätyt lävistäjät + Juuli + Valera = Nauru herkässä. Valera ilmeisesti aavisti minun haluavan _ei niin kehnoja_ lisäyksiä, joten tamma liioitellusti lisäsi askeltaan. Kikatin selässä kuin heikkohermoinen ja Valtsupallero ravasi korvat tötteröllä. Onneksi vauhdin tuottama ilmanvastus ei ollut liian suuri sillä muuten olisin lentänyt selästä. Nielin silti hiekkaa ja muuta pientä piiperrystä.

    Toistettuamme tehtävää pari (tusinaa) kertaa Valera alkoi esittämään oikeasti meheviä lisäyksiä ja hekotin entistä enemmän. Rakastuin Valeran askeleisiin entistä enemmän.
    – Tosi hyvä Juuli! Voit ottaa hetkeksi vapaan käynnin, Aleksi kehui. Tein työtä käskettyä ja heitin ohjat kaulalle. Tamma venytti kaulaansa ja sen korvatkin saivat heilumis kohtauksia. Omat korvani ainakin sisäistivät koko tunnin aikana vain pari lausetta. Tosin niistäkin ne ei niin tärkeät.
    Työskentelyyn palattaessa Valera alkoi esitellä kiitettävän arvosanan ansaitsevia käyntiaskeleita. Itse ratsastin (toivottavasti) hyvin ja työskentelymme tulos alkoi todella näkyä.
    – Okei, sitten mennään kaikki yksitellen rata läpi! Aleksi kuulutti. Odotellessani omaa vuoroani vetelin varvasjumppaa ja keskein mitä pinkkejä varusteita pitäisi vielä ostaa. Jessekin oli aikoinaan tietääkseni kuorruttanut tamman pinkillä. Siitä tulkoot siis perinne.

    Lähdin ravissa alkutervehdykseen ja yritin pitää itseni sekä ratsuni suorassa. Pysähdys taisi myös mennä melkein nappiin. Siirsin Valeran uudelleen raviin ja jatkoimme lennokasta matkaamme. Lisää lennokkaita askeleita oli myös luvassa.

    Loppukäynnit, vihdoin! Jalkani olivat ihan väsyneet ja hiki oli noussut pintaan, molemmilla. Käveltyämme hetken laskeuduin alas selästä ja halasin tammaa vielä. Miten noin iso otus voi tulla parissa viikossa niin rakkaaksi!

    500 sanaa

    • #4894

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Onnistuit tänään Valeran kanssa erityisen hyvin suorilla teillä. Pituushalkaisija onnistui, samoin pysähdys vaikka voisit olla vielä vähän tarkempi paikan kanssa. Myös ravilävistäjät meni hienosti, sait Valerasta jopa ihan kunnon liikettä! Taivutusta vaativat tehtävät osoittautuivatkin sitten kompastuskiveksenne. Voltit eivät olleet tarpeeksi pyöreitä ja Valera liirasi ulkolapa edellä. Muista että käännöksessä ulkoavut ovat kaikkein tärkeimmät, ja sisäpohje määrittelee taivutuksen.

  • #4896

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 35
    • Koulutuksen tarpeessa

    Elina ja Celle, kouluvalmennus klo 17

    Ihastelin vielä maneesin ovellakin ostamiani varusteita Cellelle. Ruunalla oli tumman persikan väriset pintelit ja huopa. Olin jonossa toiseksi viimeisenä ja edessäni oli Nio, Emily ja Tinka. Takanani oli minulle joku tuntematon ratsukko joltain toiselta tallilta.

    Hyppäsin rautiaan ruunan selkääni ja kuvittelin jo innoissani meidät kilpailuradalla liitelemässä. Toivottavasti nämä kilpailut menisivät paremmin, sillä viime kilpailuissa emme tainneet päästä puolen välin paremmalle puolelle kuin kerran. Mutta unelmat sikseen, nyt olisi tehtävä töitä ja kunnolla!

    Alkukäynitien jälkeen aloin keräillä ohjia. Celle allani tuntui mukavan reippaalta. Tämä reippaus kuitenkin osottautui hieman haasteelliseksi ravissa. Celle lähti kaula pitkänä kauheaa vauhtia ympäri maneesia, vaikka kuinka yritin pidättää. Parin kiertoksen jälkeen Aleksi käski jäädä ympyrälle ja sain onneksi pidätteet läpi ja Celle alkoikin hakea eteen-alas muotoa. Ensimmäinen tehtävä oli tulla pituushalkaisija ravissa ja keskellä pysähdys. Tehtävä osottautui hyvin haasteelliseksi vaikka Celle oli jo paremmin avuillani. Ensimmäisellä kerralla rautias ruuna lähti jo alusta poikittamaan takaosaa.
    ”Takaosa! Suorista takaosa”, Aleksi huusi maneesin päädystä.
    Siirsin vasemman pohkeeni aavistuksen taaksepäin suoristaen takaosaa. Pysähdyksessä Celle päätti sitten pokittaa takaosaa vasemmalle johtuen istunnasta. Pysähdys oli kyllä tasan, mutta se ei paljoa lohduttanut.
    ”Istu keskellä. Paina oikea istuinluu satulaan”, korjasi Aleksi heti.
    Liikkeelle lähtö sujui oikein mallikelpoisesti, mutta Celle oikoi päädyssä muka peläten reunalla olevaa vaaleanpunaista talikkoa.
    ”Pidä sisäpohje paremmin kiinni”, kuittasi Aleksi vierestäni.
    Tulimme tehtävää monia monia monia keroja ennen kuin Aleksi oli tyytyväinen suorituksiimme. Tehtävä oli oikein hyvä sillä Celle oli tullut hyvin avuilla ja kuunteli pienintäkin apuani.

    Seuraavaksi oli vuorossa lisäykset kokorata leikkaalla. Ensimmäisen tehtävän jälkeen Celle oli hyvin avuilla ja lähti suoraan kirjaimesta. Sain ensimmäistö kertaa Cellen selässä tuntea kunnolla vau efektin. Ruuna allani pidensi askelta reippaasti. Ongelmana oli vain että minä en jaksanut istua kunnolla jo normaalia isommissa askelissa.
    ”Celle lisää hyvin, mutta vatsalihakset käyttöön!”, Aleksi katsoi melko tyytyvöisenä.
    Seuraavilla kerroilla rutistin vatsalihaksistani kaiken voiman ja saimme positiivista palautetta.

    Otimme laukkaa mukaan pääty-ympyrällä. Hymy korvissa nostin laukan, mutta Celle liirasi laukkaan ponnistamatta takaosalla, joten nostin uuden laukan paremmin valmisteltuna.
    ”Pyöristä kaulaa ja vähän enemmän takaosaa alle”, kuului Aleksin ääni jostain takaani.
    Pidäte, pohje, asetus, pidäte, pohje, asetus. Hoin litaniaa päässäni.
    ”Parempi”, kuului Aleksin kehut. Vaihdoimme vielä suuntaa ja lopuksi tulimme kaikki radan läpi.

    Katselin ihastellen, kun ennen minua meni Nio ja Fonzie sekä Emily ja Molly. Molemmat menivät niin hyvin että minulle meinasi kertyä jo suorituspaineita. Nostin kuitenkin ravin ja vaikka vatsalihakseni olivat jo tulessa, käskin ne töihin. Pysähdys tuli miltein täydellisesti, olimmehan me harjoitelleet sitä kauan. Loppuratakin meni melko moitteettomasti ja loppuverryttelyjen jälkeen olin varmasti maailman onnellisin tyttö. Annoin Cellelle ison halin.

    Sanat 437

    • #4913

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Alun haasteista huolimatta suoriuduitte varsin mainiosti. Keskityt vain korjaamaan oman istuntasi ja antamaan täsmällisiä apuja, niin Celle kyllä kuuntelee. Erityisesti ravilisäykset menivät teiltä todella hyvin, Cellellä on tosi näyttävät askeleet joista saa koulutuomarilta varmasti hyvät pisteet.

  • #4900

    Pierre
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Tia – Stillegaards Garrard
    Rudi pärski odottavasti ja ehkä jo hieman tympääntyneenä kuljetusvaunussa etsiessäni vielä viimeisiä tavaroita valmennusta varten. Lähtö oli hieman venynyt ja ruuna oli seissyt aloillaan jo jonkin aikaa, joten ei ihmekään, vaikka sitäkin alkoi jo hieman ärsyttämään turhanpäiväinen vartominen. Toivottavasti kuitenkin ehdimme ajoissa perille Hallavaan, jossa järjestetään Tie Tähtiin avajaisvalmennus kouluratsastuksen merkeissä. Tie Tähtiin on neljän osakilpailun ja finaalin sekä väliin sijoittuvien valmennusten muodostama kilpailukoitos, jossa kilpailtiin tänä vuonna neljällä eri taitotasolla aiemman kolmen sijaan. Olin Jonnan & Sisun viime vuoden menestyksestä innostuneena ja kannustamana ilmoittanut itseni ja Rudi-ruunani kouluratsatsuksen hard-tasolle kilpailemaan helpon A:n ohjelmissa. Ensimmäisenä täytyi kuitenkin selviytyä valmennuksesta ja alkoi ikävästi näyttää siltä, että tulisimme myöhästymään sen alusta. En ollut aikoihin ollut kenenkään opeissa vaan harjoitteluni ovat olleet pitkälti omien tietojen ja taitojen varassa, joten täytyy myöntää, että näiden lukuisten ratsastusvuosienkin jälkeen minua meinasi hyvällä tavalla jännittää hypätessäni auton rattiin ja lähtiessäni ajamaan kohti Hallavaa. Jonna lähti onneksi matkaan toimittamaan seuranpitäjän ja hevosenhoitajan roolia ja hän osasi viime vuodesta viisastuneena kertoa yhtä sun toista tulevista kuukausista.

    Hallavaan pystyi ajamaan pitkälti isoja ja sulia teitä, joten meidän ei tarvinnut lähteä pikkuteille liukastelemaan. Tallille päästyämme pihalle oltiin jo parkkeerattu useampi kuljetusyhdistelmä, joten taisimme olla ryhmämme viimeinen saapuja. Kello näytti onneksi vasta varttia vaille seitsemää, joten minulla oli tehokkaat 15 minuuttia aikaa saada Rudi ja itseni ratsastuskuntoon. Onneksi Jonna oli ehtinyt lähteä matkaan ja hän ehti riisua ruunan kuljetusvarusteista ja hieman huiskia jo valmiiksi kohtuu siistiä karvaa pölyharjalla. Itse kiskoin jo aikaa nähneet luottosaappaani jalkaan ja vedin korkeakauluksisen villapaidan päälle vielä ratsastusliivin.

    ”Kummat laitetaan?” Jonna huikkasi keskeyttäen pukeutumiseni ja kannatteli käsissään Rudin suitsia. ”Nivelet”, vastasin nopeasti ja kaivoin auton perältä vielä kypärän päähäni. Olin kiireessä kiskonut matkaan lähes koko ruunan varustenurkkauksen sisällön, vaikkei minulla ollut alun alkujaankaan tarkoitus ratsastaa kankisuitsituksella. Nivelkuolain riittäisi vallan hyvin tämän päivän treeniin. Huikkasin Jonnalle vielä nöyrimmät kiitokseni ratsuni valmistelusta ottaessani ruunan ohjat käsiini ja siirtyessäni maneesille lähes juoksujalkaa. Edellisen ryhmän osallistujia olivat juuri poistuneet rakennuksesta, joten en ollut kuin vain hieman tyylikkäästi myöhässä.

    Talutin Rudin kaartoon ja nakkasin ohjat sen sekakarvaiselle kaulalle. Laskin jalustimet alas ja punnersin itseni yhdellä yrityksellä satulaan. Vanhakin näköjään jaksaa kiivetä kyytiin ilman penkkiä, josta on iän karttuessa tullut kyllä yksi ylimmistä ystävistäni. Satulaan päästyäni annoin ruunalle luvan lähteä liikkeelle ja ohjasin sen vapaalla ohjalla uralle käyntejä kiertämään. Muut valmennukseen osallistujat olivat jo hiomassa hevosiaan täyteen iskuun verryttelyillä, joten minä ehdin silmäillä minkälaisessa seurassa tänään treenaisin; mukana oli pari melko tummansävyistä suomenhevosta sekä puoliveristä ja ratsastajat olivat minua varmaan puolta nuorempia. Emme siis oikein istuneet joukkoon maaliämpärissä uitetun ja siveltimellä sotketun ruunani kanssa, mutta mitäs tuosta. Ainakin minun kohdallani ikä tuo mukanaan vain kullanarvoisia kokemuksia ja aikoisin ottaa kaiken irti näistä muutamasta tulevasta kuukaudesta. ”Tia..? Olithan sää Tia?” maneesin keskeltä kuulunut ääni keskeytti ajatukseni ja havahduin takaisin tähän maailmaan. Päivän valmentajana toimiva Aleksi katsoi suuntaani kysyvästi ja jatkoi: ”Aloitetaanko?” Hymyilin miehelle ja nyökkäsin innokkaasti.

    Rudi liikkui ravissa ihanan elastisesti ja pyrki itse aktiivisesti eteenpäin. Pidin sen siististi ohjan ja pohkeen välissä, enkä antanut ruunan itse muuttaa tahtia. Eipä se yleensä sellaista teekään, itsenäisiä päätöksiä siis, vaan kuuntelee tarkkaavaisesti apuja ja tekee mitä pyydetään. Siirtymisissä ja temponvaihteluissa ruuna sääteli hillityn hallitusti askeltaan ja jouduin muistuttamaan sitä mitä tarkoittaa tempon lisäys. Askeleen kokoamisen se osaa paremmin kuin hyvin, mutta välillä pituutta on hankala saada lisää. Aleksin määräämät kootussa laukassa tehdyt voltit sujuivatkin meiltä erityisen hyvin, tai ainakin satulaan hevonen tuntui liikkuvan kompaktissa muodossa hyvin allensa astuen. Pitkällä sivulla työstettiin puolestaan lisättyä laukkaa, jossa Rudi tarjosi automaattisesti aluksi korkeampaa muotoa kuin tällä kertaa oli tarve. Ajoin siis hevosta rohkeammin eteenpäin, mutta hillitsin liikettä kevyillä ohjastuntumilla, ettei meno muuttuisi aivan päättömäksi kaahailuksi. Loppuun vielä samanmoista työskentelyä ravissa sekä kokonaisen kouluradan ratsastus alusta loppuun asti. HeA-tason ohjelmat ovat kummasti päässeet ajan saatossa unohtumaan, mutta Aleksi huikkasi aina hyvissä ajoin mitä seuraavaksi tuleman piti, joten ehdin valmistella Rudin hyvissä ajoin tuleviin liikkeisiin. Radasta antaisin arvosanaksi keskinkertaisen, sillä hiottavaa on vielä nuoren hevosen kanssa, mutta olemme selvästi oikeilla jäljillä. Huomenna ehdimme vielä viilata taitojamme ennen sunnuntaita ja Hukkasuossa järjestettävää ensimmäistä osakilpailua.
    660 sanaa

    • #4914

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 827
      • Lauman johtaja

      Rudi on hauskan näköinen hevonen, jolta kyllä löytyy liikettä kouluradalle. Tämän päivän valmennuksessa se oli kuitenkin hieman vaisu eikä askeleessa ollut aivan sellaista lennokkuutta kuin olisin kaivannut. Erityisesti lisäykset jäivät vielä hieman vaillinaisiksi, mutta sen sijaan kootummat liikkeet eivät aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia. Parhaat pätkänne näytitte laukkavolteilla, jolloin Rudi oli sopivan säpäkkä polkien hienosti takajaloillaan vatsan alle.

  • #4932

    Nita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Nita – Kallan Vermilion
    Se alkaisi taas, Tie tähtiin nimittäin. Tosin nyt se olisi mulle ihan erilainen kokemus, sillä asiat olivat muuttuneet. Viime vuonna mulla oli eri ratsu, nyt Armi kilpaili toisen kanssa ja mulla oli Leevi. Koululuokan vaikeustaso nousi pari pykälää, hui kauhea, ja esteet jäivät pois. Mä olin melkein sen meiltä lähtevän porukan kokenein, vaikka ei siltä kyllä tuntunut. Mutta nämä kinkerit toivottavasti toisivat mulle ja Leeville lisää rutiinia ja varmuutta, koska eihän me nyt vielä kamalan kauaa oltu edes tehty töitä yhdessä.

    Me oltiin jo ajoissa Hallavassa, koska muilla oli valmennukset aikaisemmin kuin mulla. Koska Leevi pärjäisi ihan hyvin, mä päädyin auttamaan entisen vuokrahevoseni kanssa. Oli ihan mukava päästä touhuamaan tamman kanssa, edes varustuksen verran ja tämän uusi vuokraaja vaikutti kivalta. Sitä mä olin pelännyt eniten tammasta luopuessani, että löytyisikö sille uusi vuokraaja ja mitä jos se olisikin ihan kamala.

    Siinä odotellessani mä kerkesin touhuta paljon. Mä kävin katselemassa valmennuksia ja puunasin Leeviä vähän lisää, jota se ei kyllä hirveästi arvostanut. Leevin kanssa touhuaminen maastakäsin ei ollutkaan niin helppoa, mitä se oli ollut Armin kanssa.
    ”Lopeta! Onko liikaa pyydetty, että käyttäytyisit edes ihmisten ilmoilla?” ärähdin ruunalle, joka polki jalkaansa ja seuraavaksi steppasi niin, että meinasi runnoa mun varpaat. Taisi se olla liikaa pyydetty, ainakin ruunan kohdalla.

    Kun Leevi ja minä saimme varusteet niskaan, lähettiin me ajoissa kävelemään. Elämä helpottui huomattavasti, kun kapusin ruunan selkään. Maneesissa alkuverkassa mä sain keskittyä pitämään putkiaivo-Leevin työntouhussa, että se ei keksisi olevansa mukamas ori ja pörhistelisi tammoille. Se myös pörisi nähdessään kouluaidat, ihan kuin se ei olisi sellaisia ennen nähnyt. Voi herran jestas, tästä tulisi vielä mielenkiintoista.

    Putkiaivo kun oli kyseessä, niin ruunan keskittymiskyky laukkatehtävässä riitti vain itse tehtävään keskittymiseen, mun onnekseni. Itseasiassa Leevi teki hyvin töitä. Pari laukannostoa käynnistä oli vähän löysiä, lisäyksissä mä olisin saanut vähän rohkeammin tehdä niin laukassa kuin ravissakin, mutta muuten Leevi oli oikein hieno. Se tosin pariin kertaan osoitti kyllästymistään viskelemällä päätään ja laukassa saatiin muutama pukki.

    Siksi mua vähän kuumotti lähteä vetämään koko rataa läpi, mutta se ei ollut onneksi niin saman toistoa, joten se meni paremmin kuin odotin. Pari rikkoa ja oma ajatusvirhe, mutta kokonaisuudessaan ihan kohtuullinen ja melko siisti rata me saatiin aikaiseksi. Ihan tyytyväisenä me lähdettiin vetämään loppukäyntejä. Olihan se meidän ensimmäinen yhteinen vierailu Auburnin ulkopuolella, vaikka puoliverinen nyt olikin kiertänyt kisoissa muuallakin.

    Kun Leevi oli purettu varusteista ja pistetty matkustuskuntoon sekä autoon, mä olin ihan poikki. Kahdeksalta alkava valmennus muualla kuin kotona ei ollut kamalan kivaa, mutta ei auttaisi itku markkinoilla. Ei voinut edes todeta, että onneksi oli viikonloppu. Tai voisi, mutta mulla mahtuisi neljä starttia viikonloppuun. Kaksi olisi jo huomenna, enkä mä tiennyt, miten pääsisin ylös tarpeeksi ajoissa.

    434 sanaa

  • #4933

    Kassu
    Osallistuja
    • Postauksia: 94
    • Koulutuksen tarpeessa

    Kassu & Symphonic Melody
    klo 18 heB
    416 sanaa

    Kävelymatka oli ollut vähintäänkin puuduttava ratsutallilta maneesille. Symppis on jälleen ihan kiihkeänä uudelleen alkaneista pakkasista ja porhelsi kuin pikajuna. Mun käsiä kolottaa inhottavasti. Tiet ja pihat on muutenkin liukkaita nyt, kuumotti hieman että mitä jos tää keksii jotain hölmöä ja kaatuu. Onneksi mun huoli osoittautui turhaksi, sillä menevistä askeleistaan huolimatta tamma kiikutti mut turvallisesti perille.
    Nyökkään Seelalle hymyillen huomatessani tytön ja päätämme nopeasti vaihtaa kuulumisia. Pian mun täytyy kuitenkin siirtyä maneesiin sisälle ja pidellä ympärillä olevia hevosia silmällä ettei tule törmäyksiä.

    Valkun alkaessa mulla on jo rennompi olo. Kädet ehti levätä joten nyt jaksan taas käyttää niitä. Aleksin ohjeistus on selkeää ja osuvaa, niin kuin aina. Valmistelen energisen Symppiksen raviin, hups, se lähti jo.
    “Hei!” älähdän ja hidastan istunnalla, mikä riittää. Me otetaan siirtyminen uudelleen ja nyt Symppis lähtee nätimmin. Siitä huolimatta että se vieläkin kulkee kaula korkealla, alan jo tuntea hevosen rentoutuvan hiljakseen. Se on hyvä merkki, päätän jatkaa ratsastamista samaan malliin ja antaa Symppikselle ‘tilaa’ rauhoittua.

    “Uskalla käskeä sitä, pysähdysten pitää tapahtua juuri sillä hetkellä kun sä haluat, ei askeltakaan enempää!” Aleksi astelee vähän lähemmäs. Mua turhauttaa kun Symppis ei nyt vaan huvikseen tahdo kuunnella. Se tekee pyydetyt asiat, mutta myöhässä. En tiedä mitä tehdä.
    “Äläkä lakkaa yrittämästä heti kun vahinko tapahtuu, vaan jatka, jatka, jatka”, saan jotain hieman konkreettisempaa avustusta. Koitan nyt keskittyä hahmottamaan miten mä tän teen ja parin pysähdyksen jälkeen Symppis toden totta alkaa vastata herkemmin. Hymyilen pienesti tyytyväisenä ja nopeasti katsahdan muiden menoa.

    Me otetaan voltteja tähän väliin ja vaikka ite sanonkin, ne menee mulla ja tällä leidillä ku vettä vaan. Symppis taittuu niin nätiksi banaaniksi kuin olla ja voi ja mäkään en enää kallistu voltin keskelle hartiaharjoituksen avulla. Keskityn istumaan paremmin harjoitusravissa ja teen pari puolipidätettä jotta saisin jälleen Symppiksen haluttuun tempoon. Tamma pärskähtää ja venyttää kaulaansa hetkellisesti, jatkaen sitten taas mun kanssa tekemistä keskittyneempänä. Oikeastaan paljon keskittyneempänä kun mitä normaalisti, haha. Aleksin ääni tais vakuuttaa senkin että nyt tehdään töitä. Jään hetkeksi vellomaan ajatukseen kuinka mun täytyisi olla napakka ja havahdun todellisuuteen juuri ajoissa tajutakseni että mun pitää tehä se toinen voltti tässä. Hitto, sori heppa. Kuski hukassa näin vaihteeksi.

    Taputtelen Symppiksen kaulaa ja annan sille roimasti kehuja. Olit kyllä niin hieno tänään! Mulla on jopa parempi fiilis nyt kuin tänne tullessa. Katellessani maneesin seiniä mulle muistuu mieleen Jesse. Millonkahan viimeksi mä oon jutellut sen kanssa? Alan yhtäkkiä kaivata mun ja sen pelisessioita. Ehkä laitan sille viestiä tänään, josko se kerkiäis. Mulla olis kaiken lisäks kysyttävääkin. Kasaan ohjia ja poistun maneesista kun joku ystävällisesti avaa oven meidän puolesta.

  • #4936

    Tinka Nieminen
    Osallistuja
    • Postauksia: 7
    • Maitovarsa

    Tinka ja Helada Blanca
    (411 sanaa)

    Tie tähtiin kouluvalmennus

    Minua jännitti. En ollut ikinä ennen käynyt Hallan kanssa valmennuksessa. Kauhukuvat tulevista kilpailuista pyörivät mielessäni, kun kävelin tallin käytävää pitkin satulahuonetta kohti. Nappasin Hallan varusteet mukaani ja jatkoin matkaa hevosen karsinalle. Olin hakenut Hallan jo aikaisemmin sisälle, joten hevonen odotti minua karsinassaan korvat höröllä. Halla vaikutti melko pirteältä ja energiseltä, joten olin melkein varma, että valmennus tulisi menemään päin mäntyä. Hetken päästä kuitenkin ryhdistäydyin ja ajattelin, että vaikka valmennus sekä kilpailut menisivätkin pieleen, olisivat ne hyvää harjoitusta minulle ja hoitohevoselleni. Ainakin saisimme lisää kilpailukokemusta.

    Saatuani Hallan varustettua, laitoin kypärän päähän ja vetäisin ratsastushanskat käteeni. Vatsassani lenteli perhosia. Hengitin syvään puristaen samalla hallan ohjia. Lähdin kävelemään kohti maneesia ylienergisen hevosen tanssahdellessa vierelläni. ”Joojoo. ei mitään hätää nyt”, sanoin Hallalle hiljaa samalla silittäen sen lihaksikasta kaulaa, koittaen rauhoittaa hevosta hieman.

    Lähes koko alkukäyntien ajan Halla kulki pää pystyssä ihmetellen maneesiin tuotuja kouluaitoja ja virtaa sillä oli vaikka muille jakaa. Pian se kuitenkin rauhoittui hieman ja ymmärsi, ettei nyt ollut kiire mihinkään. Alkutunnin siirtymiset menivät kohtalaisesti. Eteenpäin hevonen kyllä liikkui, mutta käyntiin siirtyminen oli aina ongelma. Halla kun olisi halunnut vain kiitää mahdollisimman lujaa eteenpäin. Sain kuitenkin Hallan ratsastettua melko herkäksi myös pidättäville avuille, ja hetken päästä hevonen rentoutui jo hieman. Laukannostot sujuivat oikein hienosti, tosin ne olivat ajoittain melko vauhdikkaita ja minun oli vaikeaa istua itse rennosti. Laukkavolteissa ongelmana oli volttien koko. Ne meinasivat joka kerta venyä halkaisijaltaan liian isoiksi. Lopussa saimme kuitenkin tehtyä parikin tarpeeksi pientä volttia. Lisätty laukka onnistui hyvin, eikä minun tarvinnut antaa kovin suuria apuja ratsulleni, jotta se pidentäisi askeltaan. Laukkaamisen jälkeen Hallalla oli taas hieman liikaa virtaa, ja muiden työskennellessä rauhallisesti ravissa, koitin itse saada kuumunutta Hallaa takaisin avuille. Jonkun ajan päästä hevonen rauhoittui, ja pääsimme etenemään melkein yhtä rauhallisesti kuin muutkin ratsukot. Lopuksi ratsastimme vielä koko kouluradan läpi. Se meni yllättävän hyvin, vaikka olimme varmasti kaikkia muita nopeampia.

    Loppuverryttelyissä hikinen ratsuni venytti kaulaansa oikein pitkälle kulkien hienosti avuillani. En olisi voinut olla enempää tyytyväinen valmennukseen. Taputin Hallaa kunnolla samalla itse hymyillen oikein leveästi. Tulevat kilpailutkaan eivät vaikuttaneet enää niin pelottavilta. Pitäisi vain treenata koulurataa kunnolla, niin että en vahingossakaan unohtaisi sitä kesken kilpailujen. Lisäksi täytyisi kiinnittää huomiota omaan rentouteen, jotta Hallakin kulkisi nätimmin ja rauhallisemmin. Vasta laskeuduttuani alas hevosen selästä tajusin, kuinka hengästynyt ja väsynyt olin itse. Ainakin olin tehnyt kunnolla töitä sen eteen, että Halla kulkisi nätisti. Jalat maitohapoilla talutin väsyneen Hallan takaisin talliin ja harjasin sen oikein kunnolla. Vielä lopuksi päätin putsata hoitohevoseni varusteet, sekä siistiä kaappini, joka oli taas aivan sekaisin.

  • #4945

    Alana
    Osallistuja
    • Postauksia: 56
    • Koulutuksen tarpeessa

    Alana & O’ Dear, VaB klo 20

    Kerrankin Hallavan maneesissa oli kanssani edes jotenkin tasokasta porukkaa. Tavalliset pulliaiset karvaisine ja lihavine poneineen olivat saaneet väistyä pois tieltä, kun kello näytti kahdeksaa. Tai olihan maneesissa kyllä yksi poni, mutta sitä ei laskettu. Se kimo oli miltei hevonen, kun katsoi sen kilpailusuorituksia. Sellaisen minäkin olisin ehkä voinut hankkia. Ehkä. Vaikka ei poneilla nyt oikeasti pystynyt juuri mitään tekemään, joten ehkä pysyttelen ihan kunnon urheiluhevosissa.

    Aleksi oli hakenut jostain termospullon ja piteli sitä nyt henkensä pitimiksi samalla kun tervehti ratsastajia. Hymyilin vielä vieressäni tammansa kanssa kävelevälle Sebastianille ja korjasin Lassen ratsastusloimea suoraan. Tänään pitäisi ratsastaa hyvin, ja muistaa tarkkailla muiden suorituksia. Ei tässä missään ponikerhossa oltu, minä olin tullut tänne kilpailemaan. Ja mikä tärkeämpää – voittamaan. Jase oli nauranut, että otin pienen kilpailusarjan niin tosissani, mutta hyvähän hänen oli sanoa. En ollut päässyt viime kesänä enkä syksylläkään kilpailemaan juuri ollenkaan, sillä Jase oli ollut koko ajan itse kisareissuilla ympäri maailmaa, joten minä olin ollut kotona Oliverin kanssa. Ei minulla ollut vielä uraa tässä, toisin kuin hänellä. Toisaalta, eihän nyt minkään Tie Tähtiin -sarjan voittokaan mikään kansainvälisesti merkittävä saavutus ollut, mutta olisihan se nyt jotain. En minä halunnut olla vain esteratsastaja Jason Astorin kenttäratsastusta harrastava vaimo. Ei, minä olisin itse kenttäratsastaja Alana Gwyln, joka sattui olemaan naimisissa erään esteratsastajan kanssa. En todellakaan eläisi pelkästään Jasen varjossa. Taistelisin itseni kaikkien tietoisuuteen aivan omana itsenäni ja omiin saavutuksiini nojaten. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla siellä jo, eikä jossain perämetsässä Suomessa ratsastuskoulun viileässä maneesissa, mutta toisaalta, eipä minun pitänyt minkään järjen tai Jumalan mukaan olla äitikään, mutta tässä sitä oltiin. God works in mysterious ways, kyllä minä vielä selviäisin.

    Niinpä päätin keskittyä tähän valmennukseen täysillä. Vielä alkuverryttelyissä vitsailin Sebastianin kanssa hyvässä hengessä, mutta heti Aleksin astellessa maneesiin kiinnitin huomioni vain ja ainoastaan Lasseen. Treeni tulisi tarpeeseen, sillä vaikka Lasse osasikin kaikki VaB:ssä vaadittavat liikkeet, ei se silti loistanut koulupuolella läheskään samalla tavalla kuin maastossa tai esteillä. Ei se kenttäkisoissa haitannut, kun saimme kuitenkin siellä vaadittavissa tasoissa hyviäkin pisteitä, mutta nyt kilpailimme korkeammalla tasolla kuin kentässä. Ja nyt, toisin kuin kenttäkisoissa, vastustajamme eivät olleet samalla viivalla kuin Lasse. Mukaan mahtui hyviä kouluhevosia ja yleisratsuja, ja vain yksi kenttäpainotteinen entinen laukkahevonen. Tasoa alempi sarja olisi saattanut olla ehkä koulupuolella parempi meille, mutta minä en metrin esteitä hyppäisi, jos vaihtoehtona oli aivan yhtä helposti tavoitettava 120cm. Ja pystyin tuudittautumaan siihen, että en ollut ainakaan huonoimmissa lähtöasetelmissa tässä. Lily oli kanssani samassa sarjassa Orionilla. Lily kammoksui ratsastamista, eikä sitä paitsi ollut muutenkaan kummoinen, ja Orion oli nuori ja kokematon. He hyytyisivät viimeistään toisten osakilpailuiden jälkeen. Sanokaa minun sanoneen. Jos minun osallistumiseni kenttähevosellani VaB luokkaan oli kyseenalaista, niin oli myös 5-vuotiaalla ruippanalla osallistuminen. Ja myös niin korkeiden esteiden hyppääminen niin usein, mitä kilpailusarja vaati. Mutta omapahan oli hevosensa jalat, ei olisi minun ongelmani silloin, kun Orionilla olisi parin vuoden päästä hyvässä lykyssä yksi terve jalka ja ehkä selkä.

    Valmennus sujui onneksi päällisin puolin hyvin. Hyvä, kylmänviileä ensivaikutelma oli tehty, ja seuraava valmennus olisikin sitten esteillä, joka sujuisi jo luonnostaan paljon paremmin. Askellajien kokoaminen on kuitenkin Lasselle hankalaa jo esteilläkin, ja koulussa sitä pitää tukea vielä kokonaan eri tavalla.

    Laukannostot olivat mukavan napakoita ja ylämäkeen, joka lupasi hyvää laukan kokoamiselle. Onneksi tehtävä oli myös koota laukkaa voltilla, sillä se oli huomattavasti helpompaa. Lassen piti aina muutenkin tsempata volteilla, että se mahtuisi niihin koipiensa kanssa, joten siitä vielä hieman lyhentäminen ei ollut aivan katastrofi. Ei siitä laukasta vielä mitään piruetteja lähdettäisi tekemään, ehkä hyvässä lykyssä pieniä voltteja, mutta muihin tehtäviin, kuten laukkasulkuihin, se olisi ihan hyvä laukka. Hieman pitäisi muistaa pitää sen energiaa yllä enemmän, mutta olin ihan tyytyväinen kenttäheppaani. Ensimmäiset lisäykset menivät hieman pitkiksi, sillä Lasse riemastuneena oikoi koipiaan vähän tarvittua enemmän, ja jopa pukitti! Tai, no, Lassehan ei ikinä pukitellut kunnolla, nyt se otti pari reippaampaa askelta ylös ja eteen ennen kuin pärskähtäen asettui takaisin maltilliseen laukkaan.

    Aleksi kommentoi, että laukka paikoitellen venyi liian pitkäksi, jolloin myös muoto venähti hieman. Minä nyökkäsin ja keskityin seuraavalla kerralla tekemään paremmin, ja mielessäni kirosin ja laskin, milloin pääsisin salille vetämään kunnon vatsalihasrääkin tai kymmenen. Ei virheitä korjattaisi voivottelulla tai hevosta syyttämällä, vaan ongelman ytimen korjaamisella. Teimme samaa tehtävää ravissa, joka oli omalta osaltaan helpompaa, mutta myös vaikeampaa. Laukka oli Lasselle luontaisesti niin paljon helpompi askellaji, eikä sillä ollut läheskään yhtä paljon voimaa ravissa kuin mitä sillä oli laukassa. Laukassa ongelmana oli Lassen kilometrien mittaiset jalat ja askeleet, ravissa sen sijaan tarvittiin hieman lisää potkua takajalkoihin.

    Parin aika vaisun lisäyksen jälkeen meinasin turhautua ja kokosin Lassen takaisin hyvään, ponnekkaaseen raviin. Odotin lisäykseen lähdössä pari askelta pidempään, jolloin Lasse tietäen mitä tuleman piti keräsi itse takajalkansa kunnolla alle. Se ei pitänyt yhtään odottelusta, ja vaikka osasinkin odottaa sen lähtevän eteen antaessani sille luvan, se lähti niin pontevaan ja lennokkaaseen raviin, että meinasin yllätyksessäni heittää ohjatkin maahan. Onneksi keräsin ajatukseni tarpeeksi nopeasti ja tajusin keventää, ja kiittää hienoa pientä kenttäheppaani upeasta pätkästä.
    ”No nyt! Seuraavalla kerralla siun pitää itse olla mukana, nyt sie melkein nyppäsit sen takaisin. Vatsalihakset!” Aleksin ääni oli täynnä totuutta, mutta ajattelin kuulevani siellä myös kehua. ”Jos sie tuommoista saat siitä irti radalla, saatte hyvät pisteet.”

    Niin, kuulitteko? Odottakaa vain, minä ja kenttädinosaurukseni tulisimme ja pesisimme lattioita teidän hienoilla kouluhevosillanne. Minä olin tullut tänne voittamaan. Ja iskemään silmää ohi ratsastavalle Sebastianille.

    (861 sanaa)

  • #4958

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 77
    • Koulutuksen tarpeessa

    15.2.2019 Ensimmäinen Tie Tähtiin kouluvalmennus

    Tänään Pronssijoella ei onneksi ollut edes paljoa pakkasta, joten vieressäni sipsuttava ruuna ei ollut täysin sekaisin. Olin saanut kyllä jahdata tuota mokomaa tarhastakin useamman minuutin, mutta kun sain sen käsiini, se oli ainakin jonkun verran rauhoittunut.

    Kiinnitin ruunan molemmin puolin käytävälle riimusta, ja annoin sen koettaa haistella maata heinänkorsien toivossa. Riisuin ruunalta toppaloimen ja taittelin sen siististi sen karsinan oveen. Seuraavaksi otin kumisuan, ja aloin harjaamaan tuota perusteellisesti. Pyöritin muovista sukaa ympäri hevosen kaulaa ja runkoa, jotta saisin veren kiertämään.
    Kun olin saanut koko hevosen harjattua sualla, otin pölärin, ja rupesin harjaamaan sillä.
    Lopuksi tarkistin vielä, että kainaloissa tai jaloissa ei ollut hiertymiä tai haavoja, ja ryhdyin putsaamaan kavioita. Oikean puolen kaksi kaviota sujui ongelmitta, mutta vasemmanpuolen etukavio oli hankalampi, mutta onneksi takkini pelasti minut perseeni menetykseltä.

    Alkukäynneillä Fonzie kulki kaulaansa venyttäen pää alhaalla. Se näytti siltä, ettei meneminen voisi vähempää kiinnostaa, ja perjantai-ilta kuluisi paljon mielummin karsinassa torkkuen.
    Aleksin pyytäessä otin ohjat tuntumalle, ja rupesin herättelemään unissakävelijää. Tein kirjaimiin pysähdyksiä ja peruutuksia, jotta saisin ruunan paremmin kuulolle ja hereille. Fonzie otti avut hitaasti vastaan, mutta alkaessamme ravaamaan, se virkistyi hiukan. Ruuna ravisteli päätään ja minä yritin keventää tasaista tahtia tikittävässä askeleessa.
    Pyytäessäni Fonzieta ympyrälle, se tuntui mielellään käpertyvän sisäjalkani ympäri, ja ruunan kaula alkoi taipua. Kuitenkin Aleksi huomautti minua istunnastani, joka oli lähtenyt kaatumaan taakse. Oikaisin itseäni, ja työnsin sisäjalkaa hiukan enemmän eteen, ja Fonzie kaareutuikin kivasti.

    Pituushalkaisijalle tullessa Fonzie lähti puskemaan oikealla lavalla uralle, joten Aleksi ohjeisti puristamaan oikealla yläpohkeella. Tein työtäkäskettyä, ja ruuna suoristuikin jo paremmin. Seuraavalla kerralla muistin pitää pohkeen tukena, ja suora menikin paremmin. Pysähdykseen tullessa ruuna kyllä pysähtyi, mutta jalat olivat siististi hujan hajan, ja neuvoksi sain valmistella paremmin.

    Image and video hosting by TinyPic”>
    //275 sanaa

  • #4960

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 827
    • Lauman johtaja

    Kiitos kaikille upeista tuotoksista! Ihana että näitä on tullut näin paljon <3

  • #5443

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 827
    • Lauman johtaja

    Lotta – Milk’s Favorite Cookie 2kp + 1kisapiste
    Juuli – Priton Valera 2kp + 1kisapiste
    Peppi – Piccolo Boy 2kp + 1kisapiste
    Emily – Molly 2kp + 1kisapiste
    Elina – Celeus Elegans FEI 2kp + 1kisapiste
    Nio – Flying Fonzie 2kp + 1kisapiste
    Miro – JB Salt Flats 2kp + 1kisapiste
    Kassu – Symphonic Melody 2kp + 1kisapiste
    Lola – Silfur Fennir HT 2kp + 1kisapiste
    Jesse – Heljän Hurmos 2kp + 1kisapiste
    Alana – O’Dear 2kp + 1kisapiste

Aiheeseen ‘Tie Tähtiin kouluvalmennus 15.2.’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.

Siirry työkalupalkkiin