Tie tähtiin -kouluvalmennus 2.4.2020

Foorumit Ratsastustunnit Tie tähtiin -kouluvalmennus 2.4.2020

Luet parhaimillaan 8 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #50637 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Muutama päivä ennen ensimmäistä osakilpailua Inka järjestää hallavalaisille oman kouluvalmennuksen. Kuitata saa lauantaihin 4.4. saakka, jolloin vähintään 300 sanan tarinasta tarjolla lisäarpa sunnuntain osakilpailuun. Kuitata saa toki myöhemminkin, jolloin arpa siirtyy seuraavaan osakilpailuun.

      Ryhmä 1 (easy):
      Alisa – Milo
      Unna – Lilli
      Niko – Väiski

      Ensimmäisen ryhmän reippaat kolme ratsukkoa saapuivat täsmällisesti kentälle, ja ohjeiden mukaisesti valmiiksi kävelytettyinä. Niko talutti hieman epäluuloisen Väiskin ensimmäisenä kentälle, ja perässä seurasi ponitiimi. Esittäydyin ja kertasin ratsastajien toiveet valmennuksen osalta samalla, kun valmennettavani kiipesivät ratsujensa kyytiin.

      ”Aloitetaan käynnissä hyvällä tuntumalla. Teette kulmiin voltit, joissa muistatte taivuttaa sisäänpäin hyvin pohkeen ympäri. Alisa, muista pitää ulko-ohjan tuntuma siellä voltilla. Miloa ei ehkä saa ylitaivutettua kovin helposti, mutta niin oudolta kun se saattaakin kuulostaa, sen hevosen tulee olla myös suora silloinkin kun se on taivutettuna. Tasanen tuntuma molemmilla ohjilla on kuitenkin tosi tärkeetä.”
      ”Pitkillä sivuilla asetatte niitä hevosia ulospäin. Asetus on eri asia kuin taivutus, asettaessa hevosen kroppa on käytännössä suora ja hevonen taipuu niskasta sen verran, että näätte niiden silmäkulman ja sierainkaaren. Noilla poneilla on sen verran tukkaa, että se voi olla hankala nähdä, milloin asetusta on sopivasti. Niitä voi kisoihin sitten letittää ihan käytännön syistäkin, jos haluaa. Lilli sais säilyttää temmon voltillakin vähän paremmin, just noin, hyvä Unna.”

      ”Sitten voisitte tulla kaikki tähän keskiympyrälle mun ympärille. Teillä on nyt tosi erikokoisia ratsuja, ja Väiskillä taitaa olla tapana vielä vähän kiihdytelläkin, joten te kaikki työskentelette sen eteen, että teillä säilyy välimatkat. Niko voi vähän paisuttaa ympyrää välillä ja ponit saa vähän oikaista tarvittaessa, mutta ensisijaisesti keskitytte pitämään rytmin yhtenäisenä. Se ei kuitenkaan tarkota sitä, että ponien pitäis juosta niin kovaa ku jaloista pääsee, tai että Väiskin pitäis pystyä kokoamaan käyntivauhtiin, vaan tavallista harjotusravia hyvässä tahdissa. Ja sit valmistellaan raviin siirtyminen ja sit kevyt ravi kaikilta.”
      ”Alisa, koita ajatella, että sua vedetään kypärännupista suoraan ylöspäin. Voit nojata ihan reilusti taaksepäin – noin, tiedän että se tuntuu, että oot tosi takakenossa, mutta nyt sä todellisuudessa oot pystyssä. Kun sä kevennät liikkeen mukana tai ehkä jopa vähän vastaan etkä mee liikkeen edelle, niin Milon ei tarvi yrittää juosta sua kiinni. Niko keskittyy myös istumaan pystyssä ja liikettä vastaan. Sä tarvit niitä vatsalihaksia tässä, istut syvälle satulaan aina kun istut alas etkä lähde mukaan siihen sen tohotukseen. Unna voi pyytää Lilliä vähän aktiivisemmaksi ja voit vähän keskittyä väistättämään sisätakajalkaa ulos – ihan vaan sen verran, että se ottaa sen kunnolla alle ja saat aktivoitua sitä takaa. Niko voi kans asettaa Väiskiä vuorotellen sisään ja ulos, että saat sen aivoihin jonkun muun ajatuksen ku sen GOING FAST -meemin. Alisa muistaa taas nojata taaksepäin. Lilli näyttää siinä jo paljon paremmalta, tunnetko sä eron sen liikkeessä nyt? Just niin, siellä on paljon helpompi istua kun se ei tikitä semmosena ompelukoneena vaan ravaa oikeesti koko kropan läpi.”

      ”Nyt kun ne on kävelly vähän aikaa uralla niin voitte ottaa ohjat ja kahdelle pääty-ympyrälle, ponit toiselle ja Väiski toiseen päätyyn. Aktivoitte ne reippaaseen käyntiin niin, että teillä on hyvä tuntuma ja ne liikkuu teidän pohkeesta tehokkaasti eteenpäin. Ja sit kun on hyvä fiilis siinä käynnissä, voitte nostaa laukan. Ota Niko uudestaan toi laukannosto, ettei sen tarvi ihan noin paljon tohista siihen laukkaan, mä oon nähnyt että se osaa sen hallitummin. Alisa muistaa taas nojata vähän taaksepäin ja Unnalla on siinä oikeestaan aika hyvä nyt. Jos se tolta näyttää sunnuntaina, niin teillä on oikeesti tosi hyvät mahdollisuudet pärjätä hyvinkin.”

      Valmennettavat saivat laukata vielä toiseen suuntaan, jonka jälkeen kevenneltiin eteen-alas omaan tahtiin koko kenttää käyttäen. Loppukäyntejä ratsukot saivat mennä sen verran, että saivat kukin henkilökohtaisen palautteen, jonka jälkeen patistin heidät pois seuraavan ryhmän tieltä.

      Ryhmä 2 (medium):
      Alva – Hauska
      Rhea – Tähkä

      Seuraavalle tunnille saimmekin kaksi reippaanpuoleista suokkitammaa. Tämäkin ryhmä sai aloittaa käyntityöskentelyllä, joskin heiltä vaadin hiukan enemmän: siirtymisiä käynnin sisällä päädyissä ja pitkillä sivuilla väistätettiin takajalkoja vuoroin sisään ja ulos.
      ”Koita Alva ihan alusta asti ratsastaa tosi kevyellä kädellä. Mä tiedän, että se voi olla tosi hankalaa yrittää olla lähtemättä siihen vetokisaan, mutta sä tiedät itsekin, ettet sä voi voittaa sitä. Keskityt tekemään puolipidätteet hyvin pitkälti pelkillä vatsalihaksilla, mutta annat sille kuitenkin sen tuen ohjasta. Se on alkuun vaikeeta, mutta oot vaan alusta asti määrätietoinen sen kanssa, niin sä pystyt lopputunnista ratsastamaan sitä pelkällä istunnalla. Tähkä näyttää siinä aika hyvältä, oot vaan ite rento niin sekin todennäkösesti siitä vielä rentoutuu ja alkaa kävelemään kunnolla.”

      ”Otetaan sit seuraavaks kevyt ravi niin, että pitkät sivut kokoatte niitä mahdollisimman paljon, sit päätyihin teette ympyrät jossa pyydätte niitä vähän pidemmälle askeleelle. Kumpikaan ei saa silti ruveta kaahottamaan niillä ympyröillä, vaan ihan työskentelyravissa ensin tarkistatte, että ne on avuilla, hidastaa, kiihdyttää, asettuu ja kääntyy niin kuin te haluattte, ja vasta sitten alatte lisätä vauhtia. Pitkillä sivuilla voitte asettaa niitä ulospäin, ja saa istua myös harjotusravissa jos tuntuu, että hallitsette ittenne paremmin niin. Alva voi ottaa kulmiin vaikka ihan käyntiinsiirtymiset jos tuntuu, että Hauskan mielestä olis kaikkein hauskinta mennä niin kovaa ku pääsee. Ja jos tuntuu että tarvii niin teet vaikka pitkien sivujen keskellekin käyntiinsiirtymisiä, ja siirrät sen takas raviin vasta kun se on takajaloilla eikä lähde sun kättä vasten siihen raviin. Just noin, siinä oli hyvä siirtyminen, ja sit jos se heti lähtee kiihdyttämään, niin takas käyntiin ennen ku siitä jarruttamisesta tulee tappelu. Tähkä vois olla vähän aktiivisempi takaa, voit vaikka pitkillä sivuilla siinä ravissakin väistättää niitä takajalkoja sisään, että saat sitä vähän aktivoitua, just noin.”

      ”Antakaa niiden hetken kävellä pitkällä ohjalla, ja sit otetaan laukkaa. Voitte kumpikin mennä omalle pääty-ympyrällenne, ja nostetaan laukka käynnistä avoimen puoliskon keskellä, laukkaatte puoli ympyrää ja sit takas käyntiin. Jos laukasta ei pääse siirtymään suoraan käyntiin, niin ihan rehdisti pysäytätte ne ennen kulmaa tai sinne kulmaan, peruutatte ja lähdette vasta sitten uudestaan käyntiin. Jos puoli ympyrää sujuu hyvin tai tuntuu liian pitkältä kiihdytysmatkalta, niin otatte sitä laukkaa ihan vaan yhen tai kaks askelta ja sit takas käyntiin. Älkää kumpikaan lähtekö niiden kanssa silti vetokisaan vaikka käyntiinsiirtyminen ei tuliskaan heti, vaan rauhassa niitä puolipidätteitä jo ajoissa ennen siirtymistä, niin että ne kokoaa sen verran, että niitä saa jopa vähän käskeä eteenpäin. Just noin Rhea, siinä oli tosi hyvä käyntiinsiirtyminen. Laukannostoissa se sais olla vähän tehokkaampi ja terävämpi, eli kiinnitä huomiota siihen että valmistelet sen noston kunnolla ja oot ite nopea jalan kanssa. Siinä oli jo parempi nosto. Alva yrittää keskittyä siihen, että saat Hauskan kokoamaan ennen käyntiin siirtymistä, keskityt heti nostosta lähtien siihen, että se pysyy siinä sun pohkeen ja ohjan välissä eikä kellahda turvalleen ja lähde juoksemaan saman tien. Sit jos tuntuu että se heti nostossa on vielä käsissä, mutta lähtee kiihtymään, niin otat käyntiin ennen ku se ehtii karata. Vaikka just noin heti yhden askeleen jälkeen. Muistat kuitenkin koko ajan pitää pohkeet kiinni, ettei se keksi mitään omia reittimuutoksia.”
      ”Sit jos tuntuu, että ponit on lapasessa, niinku ne nyt kummallakin vaikuttais olevan, niin voitte jatkaa laukkaa ensin ihan siinä ympyrällä, ja jos siinä on edelleen hallinta, niin voitte jatkaa omaan tahtiin koko uraa. Missä tahansa kohdassa voi kääntää voltille tai ympyrälle tai ottaa käyntiin, jos tuntuu siltä. Tavotteena olis että ne pysyis teidän määräämässä tahdissa ja reitillä koko ajan, ja otatte sitten vaikka käyntiin mielellään ennen kuin ne keksii lähteä johonkin joko väärään suuntaan tai liian vauhdilla. Alva keskittyy ehkä enemmän siihen kääntämiseen, teet paljon ympyröitä ja isoja voltteja ja vaikka loivia kiemuroita, jos se niillä malttaa olla kiihdyttämättä. Rhea kokeilee temponvaihteluita laukan sisällä, koitat vaikka koota mahdollisimman paljon pitkillä sivuilla ja sit vahdit ite, ettet päästä sitä täysin fletkumadoksi sit pitkän sivun lopussa, vaan pidät sen ryhdissä ja tuntumalla, vaikka antaisitkin pidentää askelta.”

      Laukkatyöskentelyn jälkeen verryteltiin vielä kevyessä ravissa eteen-alas, keskittyen temmon ja rentouden säilymiseen. Käynnissä kumpikin sai vielä henkilökohtaisen palautteen, minkä jälkeen kaksikko suuntasi metsään laskemaan sykettä.

      Ryhmä 3 (medium & hard):
      Nio – Virma
      Emily – Molly
      Ciara – Valera

      Kolmas ryhmä aloitti omatoimisella verryttelyllä kevyessä ravissa ja laukassa.
      ”Emily, Molly menee nyt niin perinteistä mummoravia kuin vain voi. Koita saada sitä aktiivisemmaksi temponvaihteluilla siinä ravin sisällä. Virma luikertelee siellä ihan miten sattuu, Nio, pohkeet kiinni ja ohjat tuntumalle – molemmat, ei vain se sisäohja, se ei ole mikään pelastusrengas. Päästät hetkeksi ihan löysäksi sen sisäohjan niin löydät sen ulko-ohjan sieltä, just noin, ja sit keräilet sisäohjan. Noin, eikö liikukin paljon paremmin nyt? Valeran ei tarvi taipua yli, huolehdit Ciara säkin siitä ulko-ohjasta, niin se ei lähde tommosille ihme kiemuroille vaan ravaa eteenpäin, vaikka sä taivutatkin. Siinä parempi.”

      Alkuverryttelyn jälkeen niin ratsastajat kuin hevosetkin saivat hetken hengähtää, minkä jälkeen kerättiin taas ohjat.
      ”Sit aletaan työstämään sitä käyntiä. Tiedän, se on suurimmalle osalle niin hevosia kuin ratsastajiakin kaikista vaikein askellaji. Metsän puoleisen pitkän sivun tuutte avossa, ihan oman ja hevosen tason mukaan, mitään täydellisyyttä ei vaadita näiltä pieniltä ja pyöreiltä, Valeralle sen ei pitäis olla mikään ongelma. Tallin päädyssä kokoatte käyntiä niin paljon kun pystytte, sit toisella pitkällä sivulla sulkutaivutus, taas hevosen tason mukaan, ja sit metsän puoleisella lyhyellä sivulla pidennätte askelta. Joo, Emily, se hidasti kyllä, mutta tempo pitäis säilyä kokoamisen läpi. Voit muistutella sitä piiskalla sieltä takaa, vaikka ottaa peruutuksia välillä, että sen on pakko astua niiden takajalkojen päälle. Nio, sä et voi taivuttaa ilman ulkoapuja. Virma levähtää täysin pois peräänannosta siinä, ulkopohje ja ulko-ohja pitää ne raamit kasassa ja ulkolavan paikallaan, noin, siinä parempi. Valeran ei tarvi taas taipua ihan noin paljoa – joo, anna sille vähän ohjaa ja itelles myös. Yrität ite pysyä rentona äläkä hermostu edes sisäisesti jos kaikki ei oo täydellistä, koska sitten se hevonenkin hermostuu ja sit ei tuu enää mistään mitään. Se näyttää oikeesti tosi hyvältä suurimman osan ajasta, just noin, siinä paljon parempi. Ja muistat palkata sitä välillä, se on aikuinen hevonen, sille riittää kehuksi se, että sä oot hetken hiljaa. Se on sellanen prinsessa, se näyttää parhaat puolensa, jos tietää olevansa hyvä.”

      Laukkatyöskentely sujui kaikilta kolmelta melko moitteettomasti. Innostuimme vähän haastamaan ratsukoita laukkaväistöillä, ja Ciaran ja Valeran itsetuntoa saatiin kohotettua muutamilla suluilla laukassa. Tunnin lopuksi jokainen sai treenata omia kehityskohtia, Emily toisessa päädyssä käyntiä ympyrällä ja Nio ja Ciara toisessa päässä taivutuksia ja suoristuksia. Kullakin alkoi meininki näyttää todella hyvältä, ja tyytyväisenä päästäisin nämä radalle sunnuntaina.

    • #50694 Vastaa
      Alisaa
      Osallistuja
      • Postauksia: 71
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tästä se todellinen kilpailujännitys vasta alkaisi…
      ( tässä nyt on vaan tosta alusta, ratsastuksesta en osaa kirjottaa )

      ”Hyvä! Just noin! Huomaatko eron viime kierrokseen verrattuna?” Kuuluu vaaleakuontaloisen naisen ääni kentän keskeltä. Istun katsomossa kädet täristen silkasta jännityksestä. Näprään kädessäni roikkuvaa kypärän hihnaa, oliko tämä aivan huono ajatus? Olin ilmoittautunut Tie Tähtiin- kouluvalmennukseen, sillä Nadja oli vinkannut siitä aiemmin viikolla. Olen totta kai innoissani, mutta samalla pelkään pirusti. Entä jos menen vahingossa myöhässä? Silloin ei kyllä valmentaja hyvää kuvaa minusta saisi. Pitäisköhän jo mennä varmuuden vuoksi puunaamaan Miloa? Entä jos mokaan tunnilla? Sitten olen vienyt paikan valmennuksesta joltain, joka siellä olisi voinut onnistua. Toisaalta, myös minä tarvitsisin treeniä. Mutta silti! Entä jos mokaan kaiken?

      Päätän lähteä polvet tutisten kohti pihattoa. Jos jännitys on jo nyt näin valtava, kuinka selviäisin lauantaina edes radalle? ”Ai moi! Siun ryhmän valkka taitaakin alkaa vasta puolen tunnin päästä!” Aleksi huikkaa rempseästi viedessään Cooperia tarhaan. Nyökkään suu tiukkana viivana tuijotellen saappaankärkiäni. Ehkä käyn vain ilmoittamassa peruvani valmennuksen? Tosin- siinä menisi rahat ja joutuisin kohtaamaan valmentajan kuitenkin. Avaan pihaton portin oven, ja katsahdan pihattorakennuksen kulmalle, ja onnekseni pieni pörröinen poni on kuin onkin puhdas. Mikä onni! ”Miloo!” Kutsun ponia. Aioin vielä jonakin päivänä saada sen tulemaan kutsusta luokseni! Pieni poni ottaa askeleen pari, kunnes päättääkin jäädä rupattelemaan Lillin kanssa. ”Ihan oikeesti…” mutisen ja lähden turhautuneena kohti ponia. Vaikka aikaa on vielä kylliksi, toi valmennus sellaisen lisästressin päälle, että oksat pois. ”Nyt ei enää jäädä taivastelemaan” , tiuskaisen ponille, joka hämmentyneenä talsii perässäni kohti tallia narun päässä. Jupisen jotain typeristä ihmisistä, jotka järjestävät valmennuksia, jotka taas pilaavat yöunet ja hermot. ”Pitikin osallistua… mut mehän onnistutaan! Eiks niin? Milo?” Kyselen ponilta katsomatta taakseni. Yhtäkkiä tuntuu, kuin koittaisin vetää rekkaa paikoiltaan. Vilkaisen olkani yli, ja näen pienen ponin tapittavan minua mitä makeimman maitosuklaan värisillä silmillään. Sen silmistä näkyy hämmennys. ”Voi poni..” huokaan. Se selvästi vastoaa inhottavan ilmapiirin suunnaltani. Halaan pientä ponia pitkään. ”Sori… ei tää oo sun syy rakas” kuiskaan sen korvaan. ”Otetaas uusiks. Mennääs talliin!” Sanon hieman iloisemmin, jolloin Milo puuskahtaa, mutta lähtee kävelemään vanavedessäni kohti harmaata tallirakennusta.

      ”Ai moi Alisa! Teilläkin se valkku kohta. Ootte varmasti söpö näky, me ollaan varmasti kattomassa!” Virnistää Ruska, Alva, Maisa ja joku punahiuksinen poika, jota en vielä koskaan ole tavannut. O ou. Tulisiko sinne vielä yleisöäkin! Luoja ota minut jo pois täältä! Väännän kasvoilleni väkinäisen hymyn, ja katson kuinka nelikko lipuu kohti tallitupaa. Kädet täristen nappaan harjan, ja ryhdyn sukimaan ruunaa. Harja tosin tippuu ensin kädestäni sen täristessä niin voimakkaasti. Se on vaan yks tunti. Ja jos se menee hyvin, voin mennä luottavaisin mielin kisoihin, ja jos ei, voin aina jäädä kotiin peiton alle tuijottamaan netflixiä.

      Saan harjattua ponin, ja painan kypärän päähäni. Kohta mentäisiin, halusin tai en. Poikkelehdin satulahuoneeseen, missä nappaan ensin vahingossa Muumin suitset. Vaihdan ne nopeasti niihin oikeisiin, ja nappaan Milon söpön pikkupenkin telineestä. Sitä koristaa edelleen se sininen pollehuopa, mutta kilpailuaamuna siinäkin varmasti komeilisi valkoinen kultareunuksinen huopa- ainakin näin halusin uskoa. Kiiruhdan takaisin Milon luo, ja nostan satulan tuon selkään. Kiristän satulavyötä, ja alan suitsimaan ruunaa. Paniikki alkaa ottaa vallan, kun edellinen valmennusporukka valuu sisään iloisesti rupatellen ja nauraen. Kuuluisinpa itsekin tuohon porukkaan, joka valmennuksen jälkeen on iloinen.

      ”Seuraava ryhmä kentälle vaan!” Kuuluu Aleksin topakka hihkaisu tallituvan ovelta. Voi ei. Se oli menoa nyt. Kiinnitän leukaremmin kädet täristen, ja katsahdan jalkoihini. Missä ne hanskat ovat? ARGH! Siellä kaapissa! Voi *******… Noh, nyt mentäisiin ilman hanskoja. Irrotan riimun Milon kaulalta ja nappaan ohjasta kiinni nykäisten ruunan mukaani. Matka kentälle tuntuu tuskallisen hitaalta. Tavallaan odotan tulevaa tuntia, tavallaan en.

      Vihdoin kentällä. Jäämme portin puoleiseen päätyyn kaartoon, ja kädet täristen lasken jalustimet. ”Ai moikka, sää taidat olla Alisa?” Kysyy pehmeä-ääninen nainen. ”Joo.” Vastaan hiljaa. ”Joo, mä oon Inka! Eli sun toiveena oli keskittyä erityisesti siihen istuntaan?” Tämä jatkaa hymyillen. Nyökkään, samalla kun kipuan ponin selkään. En varmaan saisi sanaakaan suustani, om meinaa aika jännät paikat. ”Seelvä juttu” Nainen sanoo, ja pyyhältää kohti seuraavaa ratsukkoa. Ohjaan itse Milon muiden perässä uralle. Tästä se todellinen kilpailujännitys alkaisi.

    • #50711 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Valmennuspohjat tulleet!

    • #50726 Vastaa
      Niko
      Valvoja
      • Postauksia: 70
      • Koulutuksen tarpeessa

      02.04.2020 – INKAN KOULUVALMENNUS

      Kouluvalmennus hieman pelotti minua. Väiskistä ei ikinä tiennyt oliko sillä ei en halua -päivä, tänään mennään lujaa -päivä, vai tänään tehdään mitä kippari käskee -päivä. Väiski tuntui olevan kahden viimeisimmän arvauksen välillä, sillä ruuna tuijotteli ympärilleen päästäen pöhinää sieraimistaan.
      Inka tervehti meitä alkuun, esittäytyi uusille ratsukoille ja kävimme läpi tavoitteitamme. Valmennuksen teemana oli saada perusasiat kuntoon, sillä jos juurissa oli jotain mätää ei kasvi voinut siitä lähteä kehittymään.

      Alkuun Väiski pureksi kuolaimia ja yritti vihjata minulle että olisi valmis kulkemaan lujempaa. Minua jännitti hieman, miten tunti sujuisi kun sekalaisessa sakisamme oli metrin mittaista ponia ja 170 senttinen ravurin raato. Inka oli kuitenkin ajatellut kaiken etukäteen ja homma luisti alusta alkaen hyvin. Alkuun teimme ihan perus voltteja kulmiin, jotka alkuun olivat Väiskin kanssa lähinnä hätäisesti tehtyjä ovaaleja. Vasta parin voltin jälkeen Väiski alkoi oikeasti kuunnella, teki voltin kunnolla kulmaan ja taipui. Ratsastin aluksi ehkä hiukan laiskasti ja päästin ruunan liian helpolla läpi, mutta jatkossa olin tarkkana volttien kanssa enkä päästänyt Väiskiä lipsahtamaan.

      Kun ratsumme olivat tuntumalla ja saimme asettelut kuntoon, Inka komensi meidät ympyrälle. Puristin pikkiriikkisesti Väiskin kylkiä ja ruuna ampaisi raviin kuin huutaen ”tätä on odotettu!!”. Sain pidätettyä ruunaa ja Väiski ravasi nyt hitaammassa tahdissa. Inka puuttui heti istuntaani, jolloin kohensin ryhtiäni ja keskityin pitämään käteni kyljissä. Pitäisikö huolestua, kun perusasiat kuten käsien asento oli aivan hukassa? Ja minä olin niin uhonnut voittavani muut!

      – Niko voi kans asettaa Väiskiä vuorotellen sisään ja ulos, että saat sen aivoihin jonkun muun ajatuksen ku sen GOING FAST -meemi, Inka ohjeisti ja sai minut naurahtamaan. Väiski oli onneksi tuntumalla ja se reagoi apuihini nopeasti. Pistin vatsalihakseni töihin ja yritin parhaani mukaan säilyttää ravissa tahdin, enkä lähtenyt Väiskin kiihdyttelyihin mukaan. Inka korostikin istunnan merkitystä ratsastuksessa, ja huomasinkin nopeasti kuinka Väiski mukautuikin istuntaani. Väiskin ravi alkoi jo näyttää tyylikkäältä ja hallitulta.

      Laukkasimme pääty-ympyröillä, missä Väiskin kaasujalka oli raskas. Tummanrautias tuli pois kuolaintuntumalta ja pöhötti eteenpäin, mutta silloin pyysin Väiskin takaisin käyntiin ja nostin uudestaan laukan. Kehuin Väiskiä vuolaasti sen laukatessa rauhallisemmin.
      – Niko voisi istua tiivimmin satulaan, kuului Inkan ohje kentän keskeltä.
      Saamarin peppu. Takapuoli nousi herkästi ylös varsinkin Väiskillä ratsastaessa, mikä vain kiihdytti ruunan tahtia entisestään. Kuvittelin takapuoleni olevan liimattu satulaan, myötäilin Väiskin laukkaa ja pidin kädet paikoillaan. Kiinnitin enemmän huomiota istuntaani ja pohkeiden käyttöön, ja Väiski alkoikin liikkua paljon paremmin. Sen ravurin laukka muuttui hetkittäin pyöreämmäksi, askel varmemmaksi. Enimmäkseen Väiskin laukka oli kuitenkin ravurimaista, laahaavan näköistä, mutta sillä oli hyviäkin pätkiä.

      Loppuun otimme eteen-alas harjoituksia ravissa, kun saimme hevoset ensin käynnissä tuntumalle ja suoriksi. Väiski ravasi rennosti pitkillä ohjilla, mutta kuolaintuntuma katosi. Väiski ei muutenkaan tahtonut hyväksyä kuolaintuntumaa ja nosti päänsä ylös vaikka ohjat roikkuisivatkin löysinä. Inkan opastuksella keskityin ratsastamaan vain istunnallani, ohja oli vain tukena. Väiski olikin herkkä istunnalle, ja jos minä en keskittynyt siihen, pakettimme lässähti. Kevensin mahdollisimman hitaaasti ja painoin ulko-ohjan lähemmäs Väiskin kaulalle, jolloin ruuna taipui ympyrällä. Pikkuhiljaa sain ratsastettua hevosen rennoksi ja tummanrautias muuttui jo vähän pyöreämmäksi niskastaan.

      Loppukäyntien ajan Inka kehui, että Väiski oli viime näkemältä kehittynyt hurjasti! Minulla oli kuulemma pehmeät kädet, mutta käytin liian löysää ohjaa. Ryhtini lurpsahti helposti kumaraan ja samalla kädetkin välillä livistivät eteen, joten niihin pitäisi enemmän kiinnittää huomiota. Väiski kuunteli istuntaani 95% prosenttia ja peilasi välittömästi jos olin vino tai en hallinnut vartaloani.
      Jos hallitsisin kroppaani, kaikki sunnuntain kisoissa menisi kai hyvin.

      541 sanaa

    • #50735 Vastaa
      Unna Kivivaara
      Osallistuja
      • Postauksia: 65
      • Koulutuksen tarpeessa

      Homma hanskassa -ja hanskat hukassa

      Raahasin Lilliä perässäni maneesiin pahantuulisena. Tummat kulmakarvani varmasti hipoivat toisiaan, eikä valmennuksesta tulisi mitään, tiesin sen jo nyt. Lilli-parka oli hämmentynyt tummasta myrskypilvestä, joka leijui pääni ympärillä ja oli steppaillut hermostuneena. Anteeksipyynnöt eivät tuntuneet tuovan mitään vaikutusta, luonnollisestikaan. Eihän fiilikseni ponin syytä ollut. Kiristin vyön äkäisesti puhisten ja heilautin itseni tamman selkään. Kaivoin jalustimet jalkaani vain huomatakseni vasemman olevan ainakin reiän pidempi. Rypistin kulmiani entisestään ja siirsin jalkaa eteenpäin, jotta ylsin säätämään jalustinhihnaa. Voi jestas, että ärsytti.

      Meidän täytyi aloittaa käynnissä hyvällä tuntumalla ja pyörähtää voltit kulmiin. Lilli tuntui tikkaavan hermostuneena eteenpäin tai mönkivän laiskasti eteenpäin. Tiesin syyn tamman käytökseen löytyvän jälleen kerran satulan yläpuolelta, mutta vaikka kuinka yritin, en pystynyt keskittymään. Pitikin osallistua mokomaan valmennukseen, sinne menisivät viimeiset rahani, joita ei ollut muutenkaan liikaa. Autoakin täytyisi korjata ja maksaa tämän kuukauden vuokra, eikä postista kolahtanut lasku Jassan eläinlääkäristä helpottanut tilannetta lainkaan. Olin saanut työpaikalta kengänkuvan takapuoleeni ja pahoittelevan voivottelun. Ei muuten paljon lämmittänyt.

      Siirryimme keskiympyrälle ja siellä raviin. Lillin tempo vuoroin hidastui ja vuoroin kiihtyi. En osannut ratsastaa ollenkaan ja tiesin jo nyt jääväni jumbosijoille Tie Tähtiin kilpailuissa.
      ”Unna voi pyytää Lilliä vähän aktiivisemmaksi ja voit vähän keskittyä väistättämään sisätakajalkaa ulos – ihan vaan sen verran, että se ottaa sen kunnolla alle ja saat aktivoitua sitä takaa”, ohjeisti Inka.
      Tein parhaani, mutta ratsastin silti täillä, joka oli juuttunut tervaan. Yritin keskittyä hengittämiseen ja ääniin maneesissa. Ehkä saisin uuden työn ja elämä järjestyisi.

      Sain itseni rennoksi ja sitä kautta myös poni rauhoittui ja lopetti kipittämisen. Siirryimme pääty-ympyrälle ja nostimme rauhallisesti laukan. Nosto oli varmaan parempi kuin koskaan ja ponin askellus ihanan keinuva.
      ”Hieno juttu. Otetaan raviin ja tullaan koko rata leikkaa sieltä päästä Niko kärjessä ja kootaan lävistäjällä”, Inka huuteli.
      Vaihdettuamme suuntaa laukkasimme vielä toiseenkin suuntaan. Lilli innostui heittämään ilopukin laukannoston jälkeen ja tuiskahdin kaulalle, mutta pysyin kuitenkin tällä kertaa kyydissä.

      ”Hieno juttu, sitten siirrytään raviin ja kevennellään eteen ja alas, antakaa niiden venyttää itseä pitkäksi. Sitten voitte vuorotellen jäädä tähän päätyyn, niin saatte palautteen”, Inka sanoi. ”Unna, miten meni?”
      ”Enpä tiiä, jotenki oli omat ajatukset aivan muualla ku ite asiassa”, mutisin. ”Mutta loppua kohti paremmin.”
      ”Aivan, samaa mieltä olen. Kun vain omat ajatukset pysyy kurissa, niin tosi hienolta näyttää. Samaan tahtiin vaan!” Inka kehaisi.
      Voi kun koko elämä vain järkestyisi sillä, että omat ajatukset pysyisivät kurissa. Taputin Lilliä kaulalle ja siirsin tamman käyntiin.

      383 sanaa

    • #50778 Vastaa
      Nio Luosujärvi
      Valvoja
      • Postauksia: 212
      • Perus pullaponi

      2.4.2020 torstai, Tie Tähtiin kouluvalmennus
      Nio ja Virma, medium

      Inka laittoi meidät aloittamaan kevyessä ravissa verryttelyn, joten aloitin varmaan kaikkien vakio tehtävästä, ympyröistä. Inka oli hyvin tilanteen tasalla, ja kommentoi heti ensimmäisenä mun roikkuvaa ulko-ohjaa. Inka käsiki minun heittää sisäohjan ensimmäisenä täysin pois, jotta ulko-ohja olisi pakko löytää, ja pakko myöntää, että vaikka vasen käteni roikkui ‘rentona’ virman kaulaa vasten, yritin vetää siitä silti. Inka katsoi sitä kuitenkin läpi sormien, ja pyysi keräämään sen takaisin. Virma myötäsi hei nyökkyyn ja kuunteli paremmin pohjetta. Miksen mä tajuu näitä itse?

      Molempien kierrosten ravi verryttelyn jälkeen nostin aluksi oikean laukan ja hain tuntumaa suoralla.
      “Muistat Nio taas sen ulko-ohjan ja kyljen! Jes, parempi!” Virma lähti tulemaan hyvin tuntumalle, ja aloin taas tekemään ympyröitä. Aluksi hukkasin taas ulkokyljen, mutta pikkuhiljaa se löytyi ja Virma alkoi taas väistämään sisäpohjetta.
      “Joo Nio, vaikka se tulee ihan hyvin tuntumalle, se ei tarkota et voit vaan lopettaa. Ohjat taas paremmin tuntumalle, katse ylös ja yläpohkeen tuki!!”, kuului kommentti.

      Alun verryttelyjen jälkeen liu’utimme pidempää ohjaa, ja hyvin Virman tapaisesti se pidensi vahvasti askelta samalla nuuhkien maata. Rapsuttelin sen kaulaa samalla kun Inka selitti ensimmäistä tehtävää.Ohjia kerätessäni hahmottelin päässäni tehtävää, ja seuraavan kerran metsän puoleiselle pitkälle sivulle tullessa aloitin kääntämään voltille, jonka jälkeen yritin jatkaa avoon, joka lösähti ulos. “Siinä muistat nio ne ulkoavut. Taivuttelusta ei tuu mitään ilman niitä, usko mua”, Inka kommentoi. Seuraava yritykseni olikin jo parempi yritys. Tasasin oikeaa kyynärpäätä vasemman kanssa, ja yritin pitää sen olkapäästä asti paikallaan. Se auttoi ulkokylkeen, ja Virma pysyi paremmin suorana. Kun Virma yritti lähteä puskemaan ulkolavalla, sain sitä jo paremmin hoksattua pysymään kasassa ulkopohkeen avulla. Tallin puoleisella lyhyellä sivulla kokosin Virmaa, ja oloni tuntui tosi hyvältä, kun se pysyi peräänannossa, ja lyhensi askeltaan. Näinpä seuraava sulkutaivutus olikin pettymys. Mun molemmat ohjat vain katosi, ja sukuyritys muuttui epätoivoiseksi asetukseksi.
      “Mitä mä sanoin niistä ulkoavuista? Nyt kasaat itsesi!”

      Inka pyysi meidät vielä laukkatyöskentelyyn. Jatkoin aika samasta mitä tein verkassa. Halsin virman pehmeäksi, ja siihen me päästiinkin aika hyvin. Inka auttoi minua ympyröiden apujen käytön hahmottamisessa, ja sainkin pari ideaa, jolla saisin Virmaa ratsastettua myöhemmin vielä paremmin.
      Kun Inka uhmasi meitä laukkaväistöillä, olin melko innoissani. Olin joskus tehnyt Fonzien kanssa muutamat itsenäisesti, joten sain Virmankin kanssa ideasta aika nopeasti kiinni.
      “Tosi hyvä väistö Nio! Sulla pysy kyljet hyvin, ja Virma astui rehellisesti ristiin. Voit siirtää raviin ja jatkaa vaikka taivutteluiden kanssa. Hyvään on aina hyvä lopettaa”, Inka kommentoi kun oltiin tehty jo muutamat väistöt. Siirsin itsekin poniin tyytyväisenä Virman raviin, ja aloitin kymmenen metrin volttejen kääntelyn.

    • #50919 Vastaa
      Alva Ainio
      Valvoja
      • Postauksia: 101
      • Perus pullaponi

      Ratsukkokehitystä ja leskenlehtiä 2.4

      “Mehän saadaan kunnon yksityisvalkka”, Rhea hehkutti laittaessaan Tähkää kuntoon.
      “Jep. Tää tosiaan kyllä tulee ainaki meille tarpeeseen”, vastasin ja vedin Hauskan otsatukan pois otsapannan alta. Easyn ryhmä tuli juuri parahiksi kentältä, joten lähdimme Rhean kanssa vastapäiseen suuntaan edellisen ryhmän kanssa. Kentälle päästyämme Inka aloitti kertaamalla meidän kanssa ratsastuksemme ongelmakohtia ja miten niitä tunnilla lähdettäisiin korjaamaan. Alkukäynneissä Hauska oli jälleen tapansa mukaan reippaalla päällä. Sinä päivänä, kun tamma ei olisi, saisin varmaan sydärin tai muuta vastaavaa, niin tottunut olin Hauskan reippaaseen ratsastettavuuteen. Käynnissä lähdimme kuitenkin työstämään siirtymisiä askellajin sisällä ja väistättelemään takajalkoja sisään ja ulos. Hauska toimi väistätyksissä ihan hyvin, mutta käynnissä kokoaminen ja hidastaminen tuotti vähän ongelmia. Inkan selostaessa seuraavaa tehtävää vilkuilin salaa Rhean ja Tähkän tekemistä. Tamma näytti etenevän hyvässä käynnissä, vaikkakin vähän jännittyneenä. Antaisikohan Aleksi luvan hevosen vaihtopäivään? Tähkä kun sattui olemaan kovin kiva hevonen ja ikävä sen selkään oli kova.

      Hauska tuntui seuraavassa tehtävässä juoksevan koko ajan alta, enkä millään saanut sitä kunnolla koottua.
      “…Alva voi ottaa kulmiin vaikka ihan käyntiin siirtymiset jos tuntuu, että Hauskan mielestä olis kaikkein hauskinta mennä niin kovaa ku pääsee. Ja jos tuntuu että tarvii niin teet vaikka pitkien sivujen keskellekin käyntiin siirtymisiä, ja siirrät sen takas raviin vasta kun se on takajaloilla eikä lähde sun kättä vasten siihen raviin…” kuului Inkan ääni kentän keskustasta. Tein siis työtä käskettynä. Aluksi Hauska tuntui kuuntelevan kaikkea muuta kuin minua käyntiin siirtymisten tiimoilta, mutta vähitellen tamma tuli paremmin avuilleni. Ympyrät olivat huomattavasti helpompia, eikä ulospäin asetuksetkaan tuottaneet juuri vaikeuksia.
      “Nyt näyttää Alva hyvältä. Voit vielä vähän istua syvemmälle satulaan ja pidättää. Noin just, hyvä”, Inka kommentoi ja annoin pienen hymyn käydä kasvoillani. Kyllä me jotain osattiin.

      “Voitte kumpikin mennä omalle pääty-ympyrällenne, ja nostetaan laukka käynnistä avoimen puoliskon keskellä, laukkaatte puoli ympyrää ja sit takas käyntiin. Jos laukasta ei pääse siirtymään suoraan käyntiin, niin ihan rehdisti pysäytätte ne ennen kulmaa tai sinne kulmaan, peruutatte ja lähdette vasta sitten uudestaan käyntiin…” Inka selosti laukka tehtävän. Hauska selvästi tiesi mitä oltiin tekemässä, kun välikäyntien jälkeen keräili taas ohjia tuntumalle. Laukannostot olivat hyviä, mutta laukasta käyntiin siirtymisessä ei toiminut oikein mikään. Tamma painoi kädelle lukuisista puolipidätteistä huolimatta.
      ”Alva istu taas syvemmälle. Älä vedä vastaan, mielummin myötäät ja pidät vastaan istunnalla”, Inka tähdensi ja seuraava siirtyminen menikin jo paljon paremmin. En ymmärrä miten ratsastuksenopettaja tai valmentaja voi nähdä tuollaisia pikkuseikkoja kentän toiselta puolelta? Siinä vaiheessa, kun sai laukata koko uraa, Hauska tuntui jo ihan uskomattoman kivalta. Se ei ole tainnut koskaan tarjota niin kivaa laukkaa ja olla silti samalla koko ajan täysin hallinnassa. Kiemuraurat ja voltit menivät kivassa tahdissa ja ai että, miten kiva tamma oli loppuraveissa.

      “Te ootte kehittyneet parina hurjasti, verrattuna vaikka viime kesän leiriin. Toisaalta te olitte just alottanu yhteisen matkanne, mutta silti. Teijän kannattaa treenata askellajin sisäisiä ja laukka käynti siirtymisiä. Tsemppiä sunnuntain kisoihin!” Inka kehui ja toivotti vielä onnea kisoihin. Olin salaa erittäin ylpeä kuullessani meidän kehittyneen parina ja sen kunniaksi lähdimme Rhean ja Tähkän kanssa loppukäynneiksi maastoon. Inka avasi meille kentän portin, josta valui ensin sisään Nio ja Virma, Emily sekä Molly ja Ciara Valeroineen. Tervehdin jokaista hymyillen ja toivotin tsempit valmennukseen. Lämmin kevät aurinko lämmitti selkääni lampsiessani edellä löntystelevän kaksikon perään.

      “No, mites meni valkka?” Rhea kyseli päästessämme vähän matkan päähän tallista. Molemmat suokit pärskivät tyytyväisenä tunnin jäljiltä.
      “Alku oli vähän säätöä, mutta vitsi se loppu oli hyvä! Hauska ei oo koskaan ollu niin kiva”, hehkutin innoissani. Ehkä meidän ratammekin menisi samalla flouwlla läpi? “Kattelinki, että teillä meni kivasti. Tähkä oli alussa tapansa mukaan vähä jännittyny, mutta kyllä seki loppu tunnista verty ihan kivaks”, Rhea kertoi. Nyökkäilin mukana ja ajatukseni harhautuivat selkää mukavasti lämmittävään aurinkoon. Suljin hetkeksi silmäni ja kuuntelin. Jostain kuului linnunlaulua.
      “Kato, tuol on leskenlehtiä”, tyttö jatkoi vielä ja osoitti tien viereistä ojan pengertä. Toden totta. Pieniä keltaisia kukkia puski tohinalla kuivuneiden lehtien seasta. Kevät taisi olla vihdoin todella tulossa.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 4 viikkoa sitten Alva Ainio.
    • #50949 Vastaa
      Inka Lehtimäki
      Valvoja
      • Postauksia: 50
      • Koulutuksen tarpeessa

      Niko 2 kp
      Unna 1 kp
      Nio 2 kp
      Alva 2 kp & 1 sp

      vielä saa loputkin kirjoitella!

    • #51259 Vastaa
      Rhea Kiurula
      Valvoja
      • Postauksia: 43
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kerrankin rauhallista laukkaa

      Rhea kiristi Tähkän satulavyötä hymyillen. Suokkitiimin oma valmennus keväisessä auringonpaisteessa! Ei tainnut olla montaa parempaa tapaa viettää iltapäivää. Tiedä sitten tekikö seura kaltaisekseen vai muistuttivatko ratsukot alunperinkin toisiaan. Hevosten pullistelusta ja Tähkän keväisestä virittäytyneisyydestä huolimatta itsepintainen virnistys puski molempien ratsastajien kasvoille.
      “Voitin kisan!”, Rhea hihkaisi saadessaan satulavyön sopivaan reikään. Alva näytti vielä taistelevan Hauskan satulan parissa.
      “Ihme kilpaurheilija”, Alva tuhahti ja pudisti päätään. Rhea vastusti halua näyttää lapsellisesti kieltä. Ei, sillä että se olisi ollut epätavallista käytöstä Rhealta, mutta nyt oltiin sentään kouluvalmennuksessa.
      “Suokkijyrälle ja ratsastajalle onnea valmennukseen”, Rhea huikkasi Alvalle ja käänsi Tähkän kaviouralle.
      “Sitä samaa toiselle suokkijyrälle”, blondi virnisti ja jätti kiusallaan toivottamatta onnea myös ratsastajalle. Rhea nauroi.
      Inka ohjeisti jo alkukäyneissä rentoutumaan. Se ei ollut uusi ohje, mutta Tähkää ratsastaessa aina tarpeellinen. Rhea venytteli jalkojaan heiluttelemalla niitä ilman jalustimia. Polvi oli parantunut hyvin ja kesti vihdoin lääkärinkin mielestä normaalia toimintaa lähes kaikissa tilanteissa. Virheasentoja ja yliojennusta esti nyt kinesioteippaus ja kuulemma myös ne kaikki oudot fysioterapialiikkeet, joita Rhea oli pakottanut itsensä tekemään treenien jälkeen. Onneksi Tähkäkin oli pysynyt terveenä. Talven aikana suurin vaiva oli ollut haava lautasessa ja naarmu turvassa. Nekin olivat tulleet tarhassa riekkuessa ja parantuneet nopeasti ilman ihmeellisempää hoitoa.

      Inka komensi molemmat ratsukot omille pääty-ympyröilleen laukkaamista varten. Simppeli laukkatehtävä laittoi ratsastajan kunnolla töihin. Varsinkin kun rauhalliset käynti-laukka siirtymiset eivät aina sujuneet niin helposti Tähkän kanssa. Ehkä Inkan harjoitukset olivat auttaneet löytämään oikeita nappuloita tai sitten auringonvalo loi hetkellisen illuusion paahtavan kuumasta elokuisesta illasta, oli miten oli Tähkä tuntui yllättävän rauhalliselta. Ensimmäisellä kierroksella se reagoi laukkapohkeeseen, jopa hitaasti. Sitä vetelyyttä ei tosin kauaa kestänyt. Sopivasti tallin suunnasta tullut tuulenpuuska puhalsi kentän yli ja Tähkä sai siitä aiheen ottaa vähän turhaa kipinää. Tamma loikkasi vauhdilla eteenpäin varmistaakseen, ettei mokoma ilmavirta saavuttaisi sitä uudestaan. Ratsastaja oli onneksi varautunut lennokaampaan lähtöön ja Rhea käänsi Tähkän samantien pienelle voltille. Tamma näytti nyrpeää naamaa, mutta hidasti kiltisti käyntiin. Rhea antoi Tähkän kävellä kierroksen ja nosti ympyrän avoimelta puoliskolta uuden laukan. Tällä kertaa nosto sujui asiallisesti ja Inka nyökkäsi hyväksyvästi.

      “Jos tuntuu, että ponit on lapasessa, niinku ne nyt kummallakin vaikuttais olevan, niin voitte jatkaa laukkaa ensin ihan siinä ympyrällä…”, Inka ohjeisti kentän keskeltä. Rhea antoi Tähkälle vähän pidempää ohjaa ja tarkkaili, ettei poni lähtenyt kaahaamaan. Se pysyikin yllättävän hyvin paketissa, ja molemmat suokit pääsivät siirtymään uralle laukkaamaan. Rhea nautti siitä, että Tähkän laukka oli kerrankin täysin kontrollissa. Ratsastaja sai päättää vauhdin itse ilman, että poni nakkeli niskojaan. Inka ei kuitenkaan antanut matkustella. Rhea sai ohjeeksi kokeilla temponvaihteluita askellajin sisällä. Pitkällä sivulla Tähkä kokosi askeltaan jo ihan näppärän tuntuisesti. Inkan käskiessä siirtymään rentoon loppuraviin oli Tähkä selvästi parantunut alkutunnista. Tamma malttoi venyttää eteen ja alas, eikä kytännyt enää epäluuloisesti aidalla roikkuvaa riimunnarua tai puusta toiseen lennähteleviä pikkulintuja.

      “No miten meni?”, Alva ehti kysyä tärkeimmän kysymyksen ensiksi.
      “Ihan mukavasti. Ensimmäiset valmennukset ulkokentällä on aina vähän jännittyneitä, mutta hyvin tää rentoutu loppua kohden”, Rhea analysoi ja kumartui rapsuttamaan Tähkää alempaa kaulasta. Se malttoi vihdoin kävellä pää rennosti alhaalla vaikka mulkoilikin epäilyttäviä kiviä ja kantoja ihan varmuuden vuoksi.
      “Hauskakin oli hyvä! Tää enteilee hyvää viikonlopun kisoja ajatellen”, Alva hymyili.
      “Yleensä jos menee epäilyttävän hyvin valmennuksessa niin radalla…”, Rhea madalsi ääntään.
      “Lopeta!”, Alva kiljaisi ja olisi epäilemättä tukkinut kämmenellään Rhean suun jos he eivät olisi olleet hevosten selässä.
      “Ei vaan tästä tulee oikeesti hauskaa”, Tähkän selässä keikkuva ratsastaja nauroi.
      “Mieti saadaan matkustaa Lappiin asti ja tavata vaikka miten paljon muiden tallien ratsastajia”, Alva haaveili.
      “Ja mieti miten monta kahvia mun pitää ostaa jostain ABC:ltä, että pysyn hereillä”
      “Epäilen aika montaa”, Alva sanoi ja siristi silmiään näyttääkseen siltä, että pohti kysymystä ankarasti.
      “Mutta jotain mä oon oppinut lumilautailu reissuilta: Parasta on ehdottomasti yöpyminen kisakylässä”, Rhea julisti
      “Äläkä unohda matkaeväitä!”, Alva lisäsi ja maastopolulla kuului jälleen suokkikaksikon hyväntuulinen nauru.

      //tää jäi pahasti luonnoksiin mutta vihdoin sain viimeisteltyä

Luet parhaimillaan 8 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Tie tähtiin -kouluvalmennus 2.4.2020

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: