Tie Tähtiin kouluvalmennus 25.3.

Foorumit Ratsastustunnit Tie Tähtiin kouluvalmennus 25.3.

Tämä aihe sisältää 59 vastaukset, 10 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Dineo 7 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #5276

    Dineo
    Valvoja
    • Postauksia: 86
    • Koulutuksen tarpeessa

    Tie Tähtiin kouluvalmennus Hallavan maneesissa 25.3.

    Valmentajana toimii pirteä ja kannustava Dineo Badillo. Valmennuksen alussa jokaiselle ratsastajalle jaetaan toiseen korvaan laitettava kuuloke, josta valmentajan ohjeet kuulee selvästi ilman että tämän täytyy puhua kovaa.

    Kaikilta vaaditaan osallistuminen erikseen, mutta Hallavalaiset etusijalla.
    Valmennuksen aikana pyritään saamaan hevonen rennoksi ja eteenpäinpyrkiväksi samalla kun ratsastus säilyy täsmällisenä ja ryhdikkäänä.
    Valmennukset kestävät 1,5h isojen ryhmien (8 ratsukkoa) vuoksi.

    200 sanan tarina tai piirros = 1 lisäarpa
    400 sanan tarina = 2 lisäarpaa
    Tuotokset tulee olla lähetettynä viimeistään 6.4 klo 22. mennessä.
    Ilmoita tuotoksien sanamäärä!

    Taso Easy, Helppo C
    Valmennus aloitetaan itsenäisten alkulämmittelyjen jälkeen täsmällisillä pysähdyksillä. Opetellaan pysäyttämään hevonen mahdollisimman pienillä avuilla, pääsääntöisesti istunnalla. Kun pysähdykset sujuvat molempiin suuntiin käynnissä muodostetaan kaksi ympyrää maneesin eri päihin, kummassakin 4 ratsukkoa. Ympyrällä syvennytään taivuttamaan hevosia sekä sisälle että ulos, ja pyritään ratsastamaan se pyöreäksi pohkeen ympärille jokaisessa askellajissa. Loppuun jokainen saa ratsastaa radan kertaalleen läpi.

    Taso Medium, Helppo B
    Itsenäisten alkulämmittelyjen jälkeen myös tämä ryhmä aloittaa ratsastamassa täsmällisiä pysähdyksiä. Herkistetään hevonen mahdollisimman huomaamattomille avuille ja pyritään ottamaan oikeaoppisia pysähdyksiä niin, että hevonen seisoo suorana ja jalat vierekkäin. Pysähdyksien sujuessa lähdetään ratsastamaan kahdeksikkoa koko maneesin poikki ensin käynnissä ja sitten ravissa. Hevosen tulee olla eteenpäinpyrkivä mutta rento, varsinkin käynnin aikana pitää olla valppaana ettei hevonen löysäile. Kahdeksikolta siirrytään tekemään pohkeenväistöä pitkän sivun alusta halkaisijalle ja palataan väistäen toiseen suuntaan takaisin uralle sekä käynnissä että ravissa. Loppuun jokainen saa ratsastaa radan kertaalleen läpi.

    Taso Hard, Helppo A
    Itsenäiset alkulämmittelyt. Ryhmä jakautuu kahteen pääty-ympyrään, 4 ratsukkoa molemmissa. Ympyröillä lähdetään taivuttamaan hevosta sisäänpäin, ja haetaan se kunnolla pohkeelle kuulolle. Ryhmät vaihtavat puolia ja suuntaa kun jokaisen ratsu taipuu sekä kulkee hyvin eteenpäin, ja sama työstetään toiseen suuntaan. Sen jälkeen palataan uralle, jossa aletaan ottamaan avo- ja sulkutaivutuksia ensin käynnissä ja sitten ravissa. Muutaman kerran jälkeen uralta siirrytään halkaisijalle tehtävän hankaloittamiseksi. Halkaisijalta uralle palatessa lähdetään väistättämään pitkän sivun alusta kohti halkaisijaa, ja puolessa välissä takaisin uralle. Loppuun jokainen saa ratsastaa radan kertaalleen läpi.

    Taso Expert, Vaativa B
    Ryhmä aloittaa itsenäisten alkulämmittelyjen jälkeen ratsastamalla pohkeenväistöjä ravissa. Hevonen ratsastetaan ensin suorassa linjassa halkaisijalle, ja I:stä lähdetään väistämään takaisin uralle. Parin onnistuneen väistön jälkeen tehtävään lisätään laukannosto lyhyen sivun keskeltä uralle palattua, pääty-ympyrä laukassa, ja uralla siirrytään takaisin raviin. Hevosen täytyy olla ryhdikäs mutta eteenpäinpyrkivä. Väistöjen jälkeen otetaan muutaman laukanvaihdot lävistäjällä, jonka jälkeen jokainen saa ratsastaa radan kertaalleen läpi.

    Osallistuminen
    Taso
    Ratsastaja – Ratsu

    Osallistujat ja lisäarvat
    Klo 10-11.30, taso Easy (He C) 4/8
    – Santtu – Fifill frá Kievari (2 lisäarpaa)
    – Ava – Sysivalkee (2 lisäarpaa)
    – Lotta – Milk’s Favorite Cookie (3 lisäarpaa)
    – Inari – Oxeye Daisy (3 lisäarpaa)

    Klo 11.30-13, taso Medium (He B) 7/8
    – Nio Luosujärvi – Flying Fonzie (2 lisäarpaa)
    – Kiia – Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
    – Linnea – Camelopardalis (2 lisäarpaa)
    – Emily – Molly
    – Selina – Solidago Thalia (2 lisäarpaa)
    – Hantsu – Durandal
    – Ekku – Orange Wood’s Osiris (2 lisäarpaa)
    – Elina – Celeus Elegans FEI (2 lisäarpaa)

    Klo 13-14.30, taso Hard (He A) 8/8 TÄYNNÄ
    – Jesse – Heljän Hurmos (2 lisäarpaa)
    – Reita – Sand Pond (2 lisäarpaa)
    – Sasu – Damiaan v.d. Lodewijk (2 lisäarpaa)
    – Sarah – Fiveofive (2 lisäarpaa)
    – Robert – Harriet V (2 lisäarpaa)
    – Janna – Sharazan
    – Tia – Stillegaards Garrard (2 lisäarpaa)
    – Stella – Betume (2 lisäarpaa)

    Klo 14.30-16.00, taso expert (Va B) 7/8
    – Nita – Kallan Vermilion (2 lisäarpaa)
    – Minea – Rhinestone
    – Lydia – Kheops
    – Salma – Bonnie KN
    – Elyssa – Hallavan Lurjus (2 lisäarpaa)
    – Alana – O’ Dear
    – Keitaro – Succubus One

  • #5277

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard
    Reita – Sand Pond

  • #5279

    Nita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    hard helppoA
    Sasu – Damiaan v.d. Lodewijk

    expert vaativaB
    Nita – Kallan Vermilion

  • #5280

    Avaminea
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    HeC
    Ava – Sysivalkee

    HeA
    Sarah – Fiveofive

  • #5281

    Robert H.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A
    Robert – Harriet V

  • #5282

    Janna K.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Taitotaso Hard, Helppo A

    Janna – Sharazan

  • #5283

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie
    Helppo B / medium

  • #5286

    10531
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard Helppo A
    Tia – Stillegaards Garrard

  • #5287

    KiiaK
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Taso Medium, Helppo B
    Kiia – Audrey v. Helmwald
    Linnea – Camelopardalis

    Taso Expert, Vaativa B
    Minea – Rhinestone

  • #5288

    Lydia
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    hard, Helppo A
    Stella – Betume

    expert, Vaativa B
    Lydia – Kheops

  • #5289

    Salma
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    expert

    Salma – Bonnie KN

  • #5292

    Emily
    Osallistuja
    • Postauksia: 169
    • Perus pullaponi

    Medium/Helppo B

    Emily-Molly

  • #5293

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    Expert
    Elyssa – Hallavan Lurjus

  • #5298

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 43
    • Koulutuksen tarpeessa

    Taso easy, helppo C

    Lotta – Milk’s Favorite Cookie

  • #5300

    Robert
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    helppo A: Robert ja Harry

    Odotin Hallavan kouluvalmennusta ristiriitaisin tunnelmin. Siihen oli useampi syy:

    1. Valmennus tulisi kestämään kokonaiset puolitoista tuntia. Miten mun vatsalihakset, reidet ja kädet tulisivat ikinä kestämään niin pitkää rääkkiä? Toisaalta, miten paljon ehtisi tapahtua puolessatoista tunnissa?

    2. Dineo Badillo oli mulla ennestään tuntematon valmentaja, ja sen nimi kuulosti siltä, että se voisi todellisuudessa olla kouluratsastukseen suuntautuneen valmentajan sijaan jonkinlainen vyötiäinen jostain animaatiosarjasta. Toisaalta, mitä uutta täysin vieras valmentaja saisi meistä ratsukkona irti? Huomaisiko se jotain, jolle Annet ja Danielit ja muut olivat jo sokeutuneet?

    3. Ryhmässä oli peräti kahdeksan osallistujaa. Siis kahdeksan! Vastahan me oltiin Stellan kanssa treenattu kaksin Danielin valmennuksessa!

    4. Ryhmässä oli Sarah Reyes. No further comments.

    Tummatukka käsitteli juuri vastaanottamaansa kuulokejärjestelmää kuin vanha tekijä siinä missä mä sotkin omani kanssa vaikka olin niin Seppeleessä kuin Saaristossakin käyttänyt No-Shout -systeemejä iät ja ajat. Se hymyili Dineolle lämpimästi, yhtä lämpimästi kuin silloin mullekin, ja mun posket punahtuivat kun muistin sen painiehdotuksen.

    Lopulta pungin vastaanottimen housujen ja selkäni väliin enemmän tai vähemmän turhautuneena, ja iskin kuulokkeen korvaani kehottaen Harryn jo liikkeelle. Tamma oli vähän väsyneempi kuin normaalisti, olihan tämä jo kolmas valmennus viikon sisään. Tein mielessäni lupauksen, että puoliverinen saisi ottaa rennommin seuraavat pari päivää ennen viikonlopun valmennusta Sateentallilla.

    Luulin ahkeran valmentautumisen terävöittäneen mun fokusta, mutta olin väärässä. Toisen heikosti menneen osakilpailun jälkeen halu voittaa oli ollut kovempi kuin koskaan, mutta ryhmävalmennuksissa katseeni oli muualla kuin Tie Tähtiin -pokaalissa.

    “Jaetaan teidät kahdelle pääty-ympyrälle”, Dineo pohdiskeli mun korvaani. “Suokki ja anglo tähän päätyyn, otetaan myös lusitano ja knabe. Puoliveriset pyöriköön toisessa päädyssä.”

    Niinpä mä päädyin leikkimään piiriä Sarahin kanssa. Hallavan maneesi oli suuri, muttei liian suuri, ja aina välillä mun ohitse pienelle voltille ravasi pilkkupyllyinen Effi Sarah kyydissään. Sen tuuhea tukka pursuili vallattomasti kypärän alta, ja sen ratsastus näytti yhtä helpolta kuin aina.

    Harry ei ottanut taipuakseen, mutta se saattoi johtua mun harhailevasta keskittymisestä ja hapuilevista, katkonaisista avuista.

    “Robert, keskity ratsastamaan koko ajan, älä vain anna apua ja jää sitten matkustelemaan”, Dineon ääni sanoi leppoisasti, ja musta tuntui kuin se olisi ollut mun pään sisällä. Purin hampaita yhteen ja tein työtä käskettyä.

    “Katse ylös, Robert”, Dineo komensi, mutta en totellut. Oli paljon helpompi keskittyä kun katse ei harhaillut Harryn korvien väliä kauemmas. Kohotin kuitenkin vähän leukaani, ainakin hetkellisesti, ja siihen valmentajakin tyytyi.

    Ratasuoritus sujui samassa sumussa, jossain keskittyneen ja harhailevan rajamailla. Harry ei ollut yhtä hyvä ja lennokas kuin yleensä, mutta teki mitä pyydettiin ja esitti jopa raviohjelman ihan tyylikkäästi. Laukka sillä oli tänään tavallista maahansidotumpaa ja sain todella ratsastaa sitä.

    Muiden ratojen ajan mä yritin löytää taas sen fokuksen ja flown, mutta meillä taisi olla Harryn kanssa kummallakin valmennuskiintiö tältä rupeamalta täynnä.

    “Vouvouvou!—Eihän sattunut?”

    Mun katse ampaisi välittömästi radalle ja silmiään irtonaisena pyörittelevään Effiin.

    (444 sanaa)

    • #6201

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teille voisi ratsukkona tehdä hyvää ottaa pari välipäivää palautumiseen! Vaikka maastoillen, nyt varsinkin kun alkaa olemaan niin hyvät säät. Ei tarvitse mennä edes lujaa siellä, ja jos mahdollista niin johonkin muualle kuin tasaiselle. Etsitte vaikka jonkun mieltä piristävän maastopolun jota ei usein käytetä! Ihanan yritteliäs sinun tamma kyllä on, vaikka meno tuntuikin nyt aika veltolta paikoittain. Vähän ponnekkaampaa otetta kaipaisin sinulta ensikertaa ajatellen, niin johan alkaa sujua!

      (Kommentti tarinasta: voi että mun mieltä lämmittää kun muiden hahmoja otetaan huomioon! Tässä tietty Sarah oli ihan se tähti, jota on ollut hauskaa seurata näiden valmennuksien myötä. Mutta myös se, että otit selville muidenkin ratsukoiden hevoset ja toit ne esille on jo kiitoksen arvoinen, tuo tarinaan todellisuuden tuntua tietää mitä hevosia siellä kulkeekaan. Sulla on myös kiva kirjoitustyyli, rento ja letkeä ja sopii Robertille, sillä siitä saa hahmosta heti ihan selvän kuvan millainen persoona hän oikein onkaan!)

  • #5306

    Sarah R.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Sarah Reyes – Fiveofive (Helppo A)

    Robertin hymykuoppien näkeminen sai Sarahin kasvot hieman punehtumaan hämmennyksestä. Nainen yritti karistella ajatukset pois päästään, sillä hänen pitäisi keskittyä valmennukseen, eikä ajatella vastustajan kasvoja. Sarah ratsasti hyvin, Effi kulki tasaisen kauniissa muodossa ja se puhisi tyytyväisenä vieraasta paikasta huolimatta. Dineon neuvot kuuluivat kaikkien korviin yhtä selvinä.

    Ratojen ratsastamisen aikana Sarah seisoi Effin kanssa Jannan ja Sessan vieressä. Nainen seurasi jokaisen radan tarkkaan läpi, yritti oppia niiden kautta myös itse paremmaksi ratsastajaksi.
    Robertin aloittaessa ratansa, Sarah ryhdistäytyi huomaamattaan. Meripihkan väriset silmät seurasivat herkeämättä kuinka nuorukainen ratsasti tummaa tammaansa. Naista hymyilytti väkisinkin.

    Sarah herätteli Effin kunnolla ja lähti sitten suorittamaan omaa rataansa. Kaikki meni loistavasti siihen saakka, kunnes katsomossa joku aivasti ja Effi näki punaista. Latino ehti hädin tuskin silmäänsä räpäyttää, kun ruunikko oli jo kadonnut hänen altaan ja maa lähestyi uhkaavasti.
    Sarah oli satulasta irtoamisen jälkeen saanut keploteltua itsensä sellaiseen asentoon, että maahan osuessaan ei rikkonut kuulokejärjestelmäänsä. Sekuntien sadasosissa tehty päätös oli saattanut naisen myös sellaiseen asentoon, että oli iskeytynyt kylki edellä kovalle pohjalle ja isku oli lyönyt ilmat pihalle kivuliaasti. Naisen ensimmäinen reaktio oli etsiä katseellaan Effi, tamma oli juossut tutuksi käyneen Sessan luokse ja Janna oli napannut sen nivelohjasta kiinni. Luojan kiitos.

    ”Vouvouvou! Eihän sattunut?” Dineon ääni rätisi kuulokkeesta, joka oli selvinnyt ehjänä.
    Hengittäminen sattui, eikä Sarah saanut heti vastattua kuulokkeeseen puhuneelle valmentajalleen mitään. Tilanne ei itsessään ollut mitenkään erityisen vieras, mutta kurjalta se tuntui silti. Naisen katse pysähtyi sinisiin silmiin, olikohan Robert salaa tyytyväinen kilpakumppaninsa tippumisesta?
    Robert oli yhtäkkiä hänen edessään, kyykistyneenä ja peitteli omahyväisyytensä loistavasti, jos sitä oli alunperinkään ollut.
    ”You okay?” mies kysyi.

    Brunette nyökkäsi varovasti ja liikutteli sormiaan, sekä varpaitaan varmistaakseen niiden liikkuvuuden. Keuhkot tekivät töitä hulluna saadakseen edes pienen happimäärän naisen kehoon.
    ”Ilmat vaan lähti”, Sarah vastasi katkonaisesti ja nousi varovasti istumaan. Nainen tuijotti sinisiä silmiä, ne olivat aika lähellä ja kovin huolestuneen oloiset. Robertin kasvojen piirteet olivat selkeät, mutta sen leuka oli ihan aavistuksen vino. Sarah mietti oliko se ollut sellainen aina vai liittyikö siihen joku syy.
    “Näyttikö edes hyvältä pudotukselta?” Sarah kysyi virnistäen luultavasti enemmän kivusta, kun yritti venyttää kylkeä, jonka päälle oli pudonnut.
    ”Toi hymy varmaan näytti kauniimmalta sun ajatuksissa”, Robert vastasi kulmat huolestuneesti kurtussa.
    ”Ootko varma?” kysymys liittyi varmasti Sarahin kunnossa olemiseen.
    ”Kiitos”, Sarah hymähti ja pudisti päätään hymyillen. Ennen, kuin nainen ehti vastata Robertin kysymykseen, heidän valmentajansa seisahtui kaksikon luokse otsa rypyssä.

    ”Kaikki okei? Sattuuko mihinkään?”

    ”Joo, meni ilmat vaan. Auttakaa mut ylös, niin pääsen ratsastamaan radan loppuun”, Sarah sanoi päättäväisesti ja sai kaksi tukevaa käsivartta tuekseen. Nainen jäi taas tuijottamaan Robertin silmiä ja ihmetteli miten ne olivatkaan ihan niin siniset.
    ”Huimaako?” Dineo kysyi ja Sarah meinasi nyökätä, kunnes sai irroitettua otteensa Robertin kädestä ja laskettua katseensa saappaisiinsa.
    ”Ei, kiitos avusta”, nainen vastasi ja pudisti varovasti vaatteitaan hiekasta. Kypärä ei onneksi ollut koskenutkaan maahan, niin sen eheyttä ei tarvinnut murehtia. Kylkeä hipaisseet sormet aiheuttivat kipureaktion irvistyksineen, mitä Dineo ei onneksi nähnyt. Valmentaja oli lähtenyt noutamaan Effiä Jannan otteesta.
    ”Eipä”, Robertin mutina sai meripihkan väriset silmät tuijottamaan nuorukaista uudestaan.

    ”Ei sun oo pakko jatkaa, ei tää oo mikään Amanda Sokan valmennus.”

    Sarah tuhahti, niin voimakkaasti, että sekin sattui kyljessä asti.
    ”Mitähän se mahtaa sanoa, kun se kuulee, etten mä jatkanut rataa loppuun? Usko pois, Amanda tietää kaiken.”

    Effi kulki mulkosilmäisen näköisenä vieraan ihmisen takana. Se olisi kulkenut paljon kauempana, jos vain sen ohjat olisivat antaneet myöden. Sarah otti tamman ohjat käsiinsä, kiittäen ja nosti sitten jalkansa jalustimeen. Oikea kylki tuntui siltä, kuin joku olisi iskenyt puukon kylkiluiden väliin, mutta latino puristi hampaansa yhteen ja pujotti jalkansa jalustimeen.
    ”Kiitos avusta”, Sarah sanoi vielä ja hymyili aidosti kiitollisena Robertille.

    Nainen ratsasti hetken aikaa jäykän näköisenä, muutaman voltin ja kahdeksikon ravissa. Lopulta tämä jatkoi rataansa siitä, mihin se oli jäänyt ja ratsasti radan loppuun sinnikkäästi.

    ”Kai sä käyt näyttämässä tota lääkärillä?” Robertin ääni sai Sarahin hätkähtämään ja vilkaisemaan ympäristönsä Auburnlaisten varalta.
    ”Katsotaan aamulla, että pääsenkö mä sängystä ylös. Päätän sitten”, Sarah vastasi hymyillen viekkaasti ja niputti kankisuitset täydellisesti ennen, kun työnsi ne Effin huputetun koulusatulan vieressä olevaan naulakkoon. Effi oli lastautunut ihmeen helposti rekkaan, kai silläkin oli jo tunnit täynnä tältä päivältä. Tamma oli pysäköinyt itsensä ruoka-astian ääreen ja jäänyt siihen.
    ”Mitä jos et pääse ja jumiudut sun sänkyyn lopun elämääsi?” Robert kysyi ja silmäili rekan suuntaan.
    Naurahdus sattui vähän kylkeen vieläkin.
    ”Onneksi se on siinä tapauksessa tosi hyvä sänky. Siihen on ihan mukava jumiutua”, nainen vastasi edelleen hymyillen, saaden Robertin hymähtämään.

    Sarah kääntyi katsomaan Robertia kunnolla ja sulki samalla varusteluukun rekan kyljessä.
    ”Teillä taisi mennä kisat vähän penkin alle?” nainen kiusasi hieman, vaikkakin hyväntahtoisesti. Ehkä hän oli saanut vähän horjutettua toisen ajatuksia kisojen alla ja varmistettua siten paremman sijoituksensa kilpailuista?
    ”En ehtinyt hirveästi katsoa teidän rataa, kun verryttelin Effiä”, Sarah lisäsi ja mietti olisiko ristinyt kätensä rintakehälleen vai antaisiko niiden vain roikkua rennosti kylkien vieressä.
    Miksi hän murehti asentoaan niin tarkasti toisen edessä?
    ”Niin, no, paremmin kun viimeksi. Harry ottaa joskus paineita kun poiketaan rutiineista”, Robert vastasi ja sen silmäkulmassa välkähti jokin.
    ”Teillä meni hyvin, as always. Helppoa hyvällä hevosella, innit?”

    ”Osaan kyllä samaistua rutiineihin kangistuneisiin hevosiin. Effi on siinä suhteessa kyllä kuningatar”, Sarah lisäsi. Naisen hymy vaihtui haastavaan katseeseen, kun Robert väitti hevosta helpoksi.

    ”Olitko sä juuri samalla tunnilla, jossa se helppo hevonen heitti mut selästään, kun se pelästyi aivastusta?!” Sarah tönäisi toista olkapäähän, kun nuorukainen sattui seisomaan tarpeeksi lähellä liikkeen suorittamiseksi. Ähkäisy karkasi latinon huulilta kyljen vihlaistessa. Robert heilahti liian helpon näköisesti rekkaa vasten.
    ”Niin se kyllä teki”, sinisilmä vastasi naurahtaen.
    ”Aiheutat mulle henkistä ja fyysistä tuskaa sun vähättelylläsi”, brunette mutisi virnuillen ja unohtui taas hetkeksi tuijottamaan niitä pirun silmiä. Hetken nainen mietti, josko Robert olisi halunnut käydä katsomassa kanttiinin tarjoilun. Se olisi ehkä luettu liikaa vihollisen kanssa veljeilyksi, joten Sarah ei ehdottanut ajatustaan ääneen.

    ”Likasit mun takin. Ansaitset kaiken fyysisen ja henkisen tuskan. Vaikka sen fyysisen taisit kyllä aiheuttaa ihan itse”, Robert vastasi huvittuneen näköisenä ja pyyhki samalla takistaan hiekkapölyä rekan kyljestä. Sarah seurasi nuorukaisen liikkeitä hymyillen.
    ”Voi ei, kyllä sua nyt koetellaan”, Sarah vastasi yltiöpäisen pahoittelevalla äänensävyllä.
    ”Ainakaan mä en enää ole yksin likainen”, nainen lisäsi ja näytti vaaleanruskeisiin ratsastushousuihin pinttynyttä hiekkatahraa lantionseudullaan. Robert katsoi likatahraa ja hymyili.
    ”Mä arvasin, että teit tahallasi”, nuorukainen sanoi viitaten takkiinsa. ”Mutta amatöörivirhe. Näin ammattilaiset pukeutuu”, se esitteli omaa, mustanpuhuvaa vaatetustaan.
    ”Pyh, tylsää. Tosin onneksi sun tammasikin on musta, niin sä sovit sen kanssa hyvin yhteen”, Sarah vitsaili, muistellen Robertin värikorjausta viime kerralla. Ehkä se särähtäisi sopivasti toisen korvaan tälläkin kertaa.

    Robert kohotti kulmakarvaansa. ”Ootko sä värisokea vai dementikko, vai molempia?” nuorukainen kysyi mahdollisimman vakavana. ”Vai kolautitko pääsi?”
    Ilkikurinen virne levisi Sarahin kasvoille Robertin reaktiosta.
    ”Häiritseekö sua noin paljon, että kutsun sun samppanja-väristä, tummaa hevosta mustaksi? Sanon mä Effiäkin ruunikoksi, vaikka se on ruunikko dominant white.”
    Nainen puri virnistellen alahuultaan ja yritti saada sinisilmän vakavaa ilmettä rakoilemaan edes vähän.
    Ei kai pienestä flirttailusta ollut mitään haittaa?

    ”Sivistymätöntä. Mitä Amanda Sokka tuumaisi jos kuulisi? Ehkä mun pitäisi kertoa sille, lennät vielä kisoista”, Robert vastasi, katse harhaillen muualle.
    Sarah tuhahti jälleen ääneen. Kylkeen ei enää sattunut ihan niin paljoa.
    ”Kerro vaan, jos uskallat puhua sen kanssa”, nainen vastasi, pää hieman taipuen kenoon, katse haastavana.
    “Tosin ehkä Amandakin näkisi miten vastustaja yrittää vain keksiä tekosyitä, miksi raking listan ykkösenä oleva pitäisi diskata”, Sarah lisäsi yrittäen edes vähän peitellä virnistystään. Kyllä hän tiesi, että tilanne saattaisi muuttua vielä radikaalisti ennen finaalia. Mutta menestyksestä piti nauttia silloin, kun sellaista oli saanut.

    ”Niin, taitaa olla aika, hmm, häikäilemättömiä Sokat. Ehkä parempi, etten asetu niiden tielle, muuten tiputaan kummasti rankingin hännille…”
    ”Fiksu mies”, Sarah kehui ja vain vaivoin sai pidettyä kätensä poissa toisen päälakea taputtamasta. Robertin katseessa välähti jälleen huoli.
    ”Oothan sä oikeasti kunnossa? Ei se näyttänyt kovin sulavalta se sun laskeutuminen.”
    ”Jalat liikkuu, kädet liikkuu, pää kääntyy ja henki.. no, pihisee edelleen. Enköhän mä selviä. Ehkä parilla mustelmalla?”
    Latino hymyili vinosti. Robert oli liikuttavan huolissaan hänen kunnostaan.
    ”Se varmasti näytti pahemmalta, kuin oli”, tämä lisäsi henkäisten syvään.

    ”Kouluratsastajat harvoin tippuu, niin se jotenkin järkyttää aina enemmän. Kai. Luulisin. Ei me olla mitään turvaliivein vuorattuja kenttäratsastajia kuitenkaan.”
    Sarah virnisti taas.
    ”Mä olen kyllä tippunut viime aikoina aika useastikin. Ehkä mä olen extreme-kouluratsastaja sitten?”

    Robertin katse viipyi latinossa ja Sarah yritti hengittää mahdollisimman normaalisti. Tilanne oli outo, eikä nainen osannut eritellä miksi. Robert tuntui ihan aidosti mukavalta ihmiseltä.
    ”Mutta ei mulla kai muuta, sitten. Kunhan tulin, umm, tsekkaamaan.”
    ”No kiitos, tsekkailusta. Yritetään olla ottamatta tavaksi”, Sarah vastasi ja katsoi syvälle niihin syvänsinisiin silmiin. Miten niihin oli niin kamalan helppo uppoutua?

    Robert keinahti vielä kerran Sarahin suuntaan. Sen katseessa oli jotain ilkikurista.
    ”Tai ehkä sä olet vain huono”, mies lausahti, ennen kuin lähti rekan luota kohti Seppeleen traileria.
    ”Nähdään Sateentallilla, Sarah Reyes.”

    ”Niinhän sä toivoisit!” Sarah laukoi takaisin nauraen.
    ”Sé que no puedes esperar por eso!” latino huudahti vielä Robertin perään, koska tottahan se oli. Miksi muuten se olisi tullut kyselemään hänen vointiaan vielä valmennuksen jälkeen? Hitsi sillä oli muuten hyvännäköinen takapuoli, Sarah mietti ja pudisti sitten huvittuneena päätään.

    1458 sanaa

    • #6202

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teillä oli valmennuksen alkupuoli tosi hyvännäköinen! Effi liikkui oikein ryhdikkäästi ja rennosti, tiedät selvästi miten sen kanssa toimia. Sinulta kaipaisin vähän enemmän katsetta sinne mihin olet menossa, nyt se tuntui jäävän viipyilemään muualle. Hevosessa se ei juurikaan näkynyt, mutta hyvä siltä itse siihen kiinnittää huomiota. Kurja juttu tuo tippuminen, mutta onneksi siinä ei tainnut käydä pahemmin. Oot aikamoinen kun radankin ratsastit loppuun! Siinä oli selvää jäykkyyttä nähtävissä, mutta siihen tippumiseen nähden se ei yllätä. Otathan rauhallisesti pari päivää ettet ainakaan itseäsi enempää kipeytä!

      (Kommentti tarinasta: niinkun tossa ylempänä mainitsin, mä niin tykkään tästä teidän hahmojen kuviosta! Kuinkahan käy kun valkat loppuu, näkeekö Sarah ja Robert enää ollenkaan? Villi veikkaus, että näkeepä hyvinkin. Tässä oli hyvää kuvailua alusta loppuun, ja dialogi oli huisin viihdyttävää. Ehkä mä vaan huvitun helposti, mutta etenkin tuo maininta hyvästä pepusta oli mun mieleen. Kiva myös miten paljon tässä ehti tapahtua valmennuksen yhteydessä ja sen jälkeen!)

  • #5312

    Alana
    Osallistuja
    • Postauksia: 66
    • Koulutuksen tarpeessa

    Expert
    Alana – O’ Dear

  • #5330

    Reita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Hard
    Reita – Sand Pond

    Mikä ihme niissä avo- ja sulkutaivutuksissa on käynnissä? Ihan niin kuin hevonen ei osaisi, vaikka olen kyllä ihan varmasti nähnyt sen onnistuvan omistajansa Riitan, sen topakan tädin kanssa! Tänään ei onnistunut, ei sitten millään. Tottakai syy on minussa, mutta kertokaahan, mitä varten ravissa ne menivät sitten itse asiassa yllättävän hyvin heti niiden käyntifiaskojen jälkeen?

    Valmentaja Dineo sanoi, että ongelma on pohjimmiltaan eteenpäinpyrkimyksessä. Viimeksi kävin sen Näyhön likan valmennuksessa ja itsetuntoni sai kolauksen, kun istuntani ei ollutkaan niin hyvä kuin olin kuvitellut. Ja nyt pitäisi keksiä sellainenkin taikasauva, jolla saisi korjattua jotain nimeltään eteenpäinpyrkimys. Ravissa ongelmia ei ollut kai siksi, että Pondilla on muutenkin tasoonsa nähden aika vahva ravi. Mutta voi sitä käyntiä…

    Okei, jos kyseessä olisi oma tuttu hevoseni, lähtisin korjaamaan ongelmaa keventämällä ohjasotetta, parantamalla omaa ryhtiäni ja antamalla puolipidätteetkin siihen malliin, että nyt taivutaan eikä leikitä. Mutta kun Pond ei toimi niin kuin oma hevoseni. Jos sen ohjasotetta hellittää, se valahtaa kummalliseen, pitkään muotoon ja sen etupää alkaa laahata. Takapää marssii silti hyvin. Ja oman ryhtini suhteen en enää tiedä, mitä tekisin. Näyhön valmennuksen jälkeen olen nimittäin todellakin tarkkaillut istuntaani vainoharhaisen tarkasti sekä ihan fiilispohjalta että peilistä ja videolta, enkä vain keksi enää parannettavaa. Kyllä minä olen suorassa, ja kyllä minä olen suorana! Ja aivan sitten varmasti myötään hevosen liikkeitä just eikä melkein, ja keskityn siihen nyt kaiken muun kustannuksella. Ja mitä puolipidätteisiin tulee, noh… Yhtään ronskimmat otteet saisivat Pondin varmaan jo epäröimään. En yleensä ratsasta tällä tavalla, mutta nyt oli kokeiltava jotain uutta. Ryhdikkäämpää otetta.

    Valmennuksen jälkeen, kun Pond oli jo lastattu Hukkasuolta lainattuun traileriin, istuin autossa ja soitin hevosen omistajalle. Riitta vastasi kertatuuttauksella.
    ”Riitta”, hän tokaisi siihen malliin, että jo hänen vastauksessaan oli käskevä sävy.
    ”Mitä mä teen, mitä mä teen, mitä mä teen?” uikutin puhelimeen ja selitin ongelmani. Jo siinä vaiheessa kuulin pelkästä Riitan hengityksestä, että hänellä oli vähintään väliaikainen ratkaisu jo valmiina meitä varten.

    Riitan ratkaisu oli yksinkertainen. Keskity hyvä mies nyt siihen, mikä sujuu, kun kerran jopa ravissa taipuminen on ollut tälle hevoselle mahdotonta minun kanssani niin pitkään. Hän äyskäisi puhelimeen, että se on suuri saavutus meille, ja olemme parantaneet paljon sen Hukkasuon ensimmäisen osakilpailun koulukatastrofimme jälkeen. Se äyskähdys oli tarkoitettu lohdutukseksi. Niin minulla oli ihan hyvä mieli, kun ajelin kotiin. Jos Riitta sanoi, että tämä riitti tälle päivälle, niin tämä riitti. Se Dineo oli vähän vihjannut samaa, mutta eihän häntä nyt voi uskoa samalla tavalla kuin Riittaa. Ei kukaan ole niin vakuuttava kuin Riitta!

    401 sanaa

    • #6203

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Niinkuin me vähän jo tuossa todettiinkin, niin käynti on teillä haastavin askellaji. Mutta niin se on monella muullakin! Rohkeutta niihin apujen pyyntöihin, nyt tuntui että ne jäivät vähän puolitiehen eikä viesti mennyt aina perille. Veikkaan, että teille voisi tehdä hyvää työskennellä ilman satulaa jos vaan mahdollista. Sillä tavalla pääset itse lähemmäs hevosta ja tasapaino kehittyy ihan eri tavalla kuin satulan kanssa, enkä ihmettelisi vaikka Pondkin saisi vähän erilaista eloa menoonsa! Vai Pondiko se on?

      (Kommentti tarinasta: voi Pond ja Reita! Heitä on ilo seurata missä ikinä he menevätkään. Pond tuntuu sillä tavalla mukavan letkeältä hevoselta jonka kanssa ei välttämättä irtoa mitään tapahtumarikkaita kommelluksia ja onnettomuuksia, mutta sinäpä saat sen kuulostamaan tosi erityiseltä ja uniikilta! Riitta on kyllä kiva lisä näihin, ja selvästi iso osa Reitan ja Pondin tarinaa. Hän taitaa lähestulkoon jokaisessa tarinassa tullakin mainituksi? Oikein hyvää lukemista jälleen!)

  • #5332

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Inari-Oxeye Daisy helppo C

  • #5334

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo B
    Selina – Solidago Thalia

  • #5551

    Crimis
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo B
    Hantsu – Durandal

    Vaativa B
    Keitaro – Succubus One

  • #5597

    Elyssa
    Osallistuja
    • Postauksia: 9
    • Maitovarsa

    Elyssa – Hallavan Lurjus

    Ai että oli ihanaa kun aurinko paistoi. Laitoin hetkeksi silmät kiinni ja saatoin tuntea kuinka valo ja lämpö imeytyivät iholleni. Tätä oli niin odotettu. Kevät alkoi olla siinä pisteessä, että valoa riitti kauemmin kuin pimeyttä. Sisäkasvit olivat sen huomanneet ja alkaneet puskea lehtiä aivan uudella voimalla. Lukakin tuntui tavallista tyytyväisemmältä. Se käveli rennosti eteenpäin, korvat kääntyillen kohti metsää lintujen siritystä kuunnellen. Polku ratsastuskoululle oli jo lähes täysin sula, ja vaikka se olikin melko mutainen, voitti se loskan sata nolla.

    Lähestyessämme pihaa aloin kerätä ohjia paremmin tuntumalle, sillä valmennukseen oli saapunut suuri joukko ulkopuolisia ratsukoita, jotka parveilivat nyt parkkipaikan ja maneesin edustalla. Osa oli selvästi laittamassa jo tavaroita kasaan edellisen valmennuksen jälkeen, mutta esimerkiksi Salman ja Lydian tunnistin kanssani samaan valmennukseen tulijoiksi. Moikkasin heitä hymyillen ja ratsastin sitten Lukan maneesiin, jonka ikkunoista oikein tulvi auringonvaloa sisälle.

    Luka oli valpastunut muut hevoset nähdessään, mutta oli silti yllättävän tyyni. Otin ohjia vielä hieman lyhyemmiksi ja nostin sitten ravin. Luka oli aluksi hieman hitaanpuoleinen, mutta annoin sille aikaa vertyä ratsastaen suuria pääty-ympyröitä ja loivia kiemurauria melko matalassa muodossa. Pikkuhiljaa aloin vaatia vähän energisempää ravia ja aloin ratsastaa myös voltteja välillä suuntaa vaihtaen. Lukan korvat sojottivat hörössä eteenpäin ja takajalat polkivat rytmikkäästi vatsan alle.

    Dineon selostaessa ensimmäisen tehtävän, istuin alas harjoitusraviin. Luka oli jo valmiina siirtymään käyntiin, mutta pidin pohkeet lähellä ja matka jatkui. Tein vielä pitkällä sivulla yhden temponmuutoksen reippaampaan raviin, ennen kuin kokosin Lukaa taas paremmin pakettiin ja lähdin kääntämään pituushalkaisijalle. Dineo seisoi tarkkana sen päässä ja huomautti heti jos hevonen ei ollut täysin suorana tai linja ei ollut kohdallaan. Ennen I:tä aloin viemään painoani paremmin taakse, tein muutaman tasapainottavan puolipidätteen ja vein sitten koko sisäjalkaani aina istuinluusta asti hitusen taaksepäin katseen kääntyessä kohti uraa. Luka lähti astumaan kuuliaisena ristiin. Dineolta tuli kehuja että väistö meni juuri sopivassa suhteessa sekä sivulle että eteen, mutta ravi voisi olla vielä tahdikkaampaa ja lennokkaampaa.

    Tein taas temmonmuutoksen pitkällä sivulla, jotta saisin ravia vähän energisemmäksi ja lähdin sitten kokeilemaan uudestaan. Tällä kertaa ravi oli jo parempaa, mutta keskittyminen herpaantui muutamaan otteeseen, jolloin Luka ei pysynyt aivan suorana. Siispä Dineo laittoi meidät tulemaan vielä kertaalleen uudestaan ennen kuin saimme siirtyä laukkatehtävään.

    Uralle palattuamme ratsastin ensin syvälle kulmaan ja annoin sitten laukka-avut keskellä lyhyttä sivua. Laukka kyllä nousi, mutta Luka viuhtoi hännällään sen merkiksi että valmistelut olivat jääneet hieman puolitiehen. Laukka ei myöskään edennyt halutulla tavalla vaan jouduin ihan tosissani antamaan pohkeita, jotta se lähtisi rullaamaan pää-ympyrällä. Siirsin takaisin raviin ja tunsin kuinka Luka pureskeli tyytymättömänä kuolainta. Koitin korjata omaa istuntaani ja hellitin aavistuksen sisäohjasta. Ratsastin toiselle lyhyelle sivulle ja lähdin siitä kääntämään uudestaan keskihalkaisijalle. Tällä kertaa Luka tuntui hyvinkin energiseltä ja ravi lennokkaalta orin odottaessa kohta alkavaa laukkatehtävää. Pohkeenväistö sujui erinomaisesti ja uralle päästyämme valmistelin ensin laukan huolella, jolloin lyhyen sivun keskellä minun ei tarvinnut kuin antaa pieni merkki ja laukka nousi hyvin eteenpäinpyrkivänä. Pääsin kokoamaan ja taivuttamaan laukkaa pääty-ympyrällä ja Luka oli koko ajan hyvin pohkeen edessä.

    Saimme Dineolta luvan aloittaa laukanvaihdot lävistäjällä, joten kokosin laukkaa vielä hieman enemmän pakettiin, ratsastin hyvän kulman ja tahditin sitten laukkaa istunnallani aina kentän keskiosaan asti, jossa teimme huolellisen laukanvaihdon. Luka tuntui erittäin tyytyväisenä itseensä ja laukka jatkui uuteen suuntaan iloisesti pärskien. Loppu valmennus sujuikin sitten kuin pilvillä ratsastaen.

    529 sanaa

    • #6204

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teillä kahdella on varmasti etua siitä, että tunnette toisenne! On helppo nähdä että teillä on yhteinen kieli ja sitä on ilo seurata. Teillä meni todella hyvin, mitään suurempia korjauksia ei tarvinnut missään vaiheessa tehdä, mutta vielä vähän enemmän huolellisuutta apujen antamiseen. Nyt esimerkiksi laukkaa pyytäessä avut tulivat aika kiireesti, niin siihen on hyvä kiinnittää huomiota. Luka tuntuu olevan kyllä ihan elementissään tässä hommassa!

      (Kommentti tarinasta: näitä sun tekstejä lukisin kyllä mielelläni enemmänkin, niin hyviä ne on! Tää valmennusteksti erosi muista siten, että tässä oli ratsastusta tosi tarkasti kuvattu ihan istunnasta ja pienistäkin avuista lähtien. Myös hevosesta sai hyvin otteen, sen huiskaistessa häntää tai pärskiessä tyytyväisenä, joka on ainakin mulle tärkee osa tälläisiä tarinoita. Hevonenhan se kuitenkin usein on niissä se pääjuttu, elikkä tosi onnistunutta tekstiä!)

  • #5613

    Ava P.
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Huokaisin syvään Sepon selässä. Poni tuntui väsyneeltä ja pelkästä ajatuksesta haukottelin syvään. Meillä oli viisi päivää edellisestä valmennuksesta, sinä aikana olin hädin tuskin jaksanut käydä tallilla edes. Seppo oli alkanut luimistelemaan, kun hain sitä pihatosta, enkä voinut syyttää ponia. Ei sen naaman näkeminen itseänikään kamalasti piristänyt, kun tiesin, että joutuisimme rääkkiin jälleen kerran.

    Hallavassa olimme onneksi käyneet jo aikaisemminkin. Heidin valmennus oli ollut kamalan jännittävä sen raskausmahan kyyläämisen vuoksi, mutta sen lisäksi ei valmennuksesta ollut ollut kamalasti hyötyä. Seppo ei pääsisi ykkössijalle kilpailuissa, koska se vaan ei ollut tarpeeksi näyttävä ja mun olisi vaan hyväksyttävä se. Santun voittamista en kyllä ymmärtänyt alkuunkaan, koska sen ponin ravi näytti omasta mielestäni enemmän passilta, kuin ravilta. Vai oliko se tölttäämistä? En muistanut ihan varmaksi, koska issikat olivat omasta mielestäni olleet aina vähän omituisia. Kyllä hevosella oli vain kolme askellajia ja siinä se. Kaikki muut olivat vähän turhia.

    Meitä oli vain kolme tämän päivän valmennuksessa ja se ei oikeastaan haitannut yhtään. Meidän valmentaja, Dineo, oli antanut meille jokaiselle No-Shout kuulokkeet, jotka mun mielestä oli aika hankalat. Se kuuloke ei meinannut pysyä mun korvassa edes käynnissä ja voitte vaan kuvitella mitä tapahtuisi ravissa tai laukassa… Ehkä mun korvat olivat vaan liian täydelliset sellaisille nappikuulokkeille?

    Täsmälliset pysähdykset eivät olleet ihan meidän parhainta mahdollista osaamista, mutta ihan hyvin ne silti menivät. Dineo jaksoi muistuttaa puolipidätteistä ennen pysähdystä, kyllähän mä niitä tein, mutta mä kuitenkin ratsastin suomenpienhevosella. Ei se ollut yhtä herkkä, kuin joku pikkuponi tai hevonen. Sitä ei voinut vähempää kiinnostaa miten mä puristin nyrkkini vähän tiiviimmin kokoon tai jännitin vatsalihaksiani. Sitä kiinnosti tasan sen verran, että kun mä vedin sen ohjasta tarpeeksi, niin se pysähtyi miten sitä halutti.
    ”Takajalka jäi”, Dineo kertoi ja mä pyöräytin silmiäni.

    ”Kuulitko, Seppo. Voitko seuraavaksi kokeilla pysähtyä tasajaloin?”

    Meidän radan ratsastus sujui jo vähän paremmin. Siinä ei tarvinnut hinkata samaa liikettä niin tuhottoman pitkään, että jopa Sepolla riitti mielenkiinto kulkea vähän paremmin. Ei kuitenkaan ihan niin huomattavasti paremmin, että Dineo olisi kehunut meitä suorituksen päätteeksi. Kyllä mä sen tiesin, ettei me keskitytty kunnolla, mutta eikö parhaat paukut pitänyt säästää kilpailuihin joka tapauksessa?
    Joku olisi voinut sanoa, että mulla oli asenneongelma, mutta mä olin vain niin pirun väsynyt. Koulussa piti lukea kaiken maailman viimeisiin tentteihin ja hakea joka ikiseen opiskelupaikkaan, mihin halusi päästä. Mistä mä tiesin mikä musta tulisi isona? Mä en ollut kysynyt edes Jannalta mihin se oli hakemassa, vaikka mä kyllä oletin, että lukioon. Se oli niin kirjaviisas, että se menestyisi siellä ihan takuulla.
    Ehkä mun pitäisi myös alkaa lukemaan kirjoja vähän enemmän, jos haluaisin tulevaisuudessa elättää itseni jollain melko hyväpalkkaisella työllä. Tykkäisiköhän opo, jos kysyisin siltä, että mikä työ olisi mahdollisimman helppo ja siitä saisi mahdollisimman paljon rahaa? Se ala olisi selvästi mua varten.

    445 sanaa

    • #5614

      Ava P.
      • Postauksia:
      • Maitovarsa

      Yllä oleva oli luonnollisesti siis Ava – Sysivalkee (Helppo C) 😀

    • #6205

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Te tarviitte kyllä selkeesti jonkun energiapotkun nyt! Lähtekää vaikka maastoon kävelemään tai jos Seposta siltä tuntuu niin vaikka rallittamaan. Jotain palauttavaa selvästi molemmat kaipaatte. Selvää yritystä kyllä oli kun jaksoitte keskittyä, muistutan kyllä uudelleen etenkin niistä apujen antamisen valmisteluista. Varsinkin jos alla ei ole herkkä hevonen niin se on ehdottoman tärkeää olla pitkäjänteinen niiden kanssa, vaikka samalla olisikin napakka. Tsemppiä!

      (Kommentti tarinasta: voi Ava!! Issikat on just parhaita (no ei ihan mutta melkeen) :D! Näistä Avan pohdiskelevista ajatuksista kyllä pidän, niitä on mukava ja mielenkiintoista lukea valmennuksen ohella. Siitä tulee oikein sellainen kuva että ääh, nyt ei huvita eikä jaksa eikä kiinnosta, joka Avan asenne nyt selvästi on. Ne Sepon kanssa on kyllä sellainen kaksikko että ikinä ei tiedä mitä tapahtuu :D)

  • #5618

    Ekku Kinnanen
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 11.30-13, taso Medium
    Ekku & Orange Wood’s Osiris

  • #5622

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    Taso Hard, he A
    Jesse – Heljän Hurmos

    Porukat oli lainanneet autoaan kun ne ei itse sitä tarvinneet. Tai niinhän ne väitti, mutta mä en ollut ihan vakuuttunut. Meidän vanhempi koira oli alkanut taas ontumaan, kokoajan pelottaa päivä päivältä enemmän kun tulee sen aika lähtee. Niinpä mä nyt sitten majotun mun vanhempien asunnolla oman kämppäni sijaan, kun on vaan yksi auto käytössä. Zion nokka meni lyttyyn ja kun sain myöhemmin kuulla mitä kaikkea pitäisi korjata ja uudistaa mun sydän tuntui raskaalta. Helpommaksi tulis hommaa kokonaan uus, muttakun mun vanha luotettava Zio. Mun ensimmäinen auto joka on ollu pirun hyvä opettaja. Sen kyydissä mä oon soittanu musiikkia niin kovaa että korvissa vinkuu vielä pitkään sen jälkeen, ja sen kyydissä mä myös kolhin vieressä olevaa autoa parkkipaikalle mennessä viikko kortin saamisen jälkeen. En sitten mennyt parkkiin, jäi ne ostokset ostamatta pelko perseessä, että joku näki ja että joutuisin maksaan.
    No, en joutunut.
    Siihen liittyy niin paljon hyviä muistoja että tuntuu siltä, kuin ystävän olisin menettämässä. Nyt mun alla on valkoinen Skoda Octavia, jota äiti leikillä kutsuu skeidaksi isää kiusatakseen. Hyvä auto, kevyt ajaa. Se tuntuu ystävältä, sillä aina kyydistä lähtiessä sen radion paikalla olevaan ruutuun ilmestyy muistutus: ”remember to take your mobile phone”.

    Skoda jäi tallin parkkipaikalle ja ulkona touhuava Naava bongasi sen.
    ”Mitä, onko sulla uusi auto?” nainen uteli toisiamme tervehdittyämme.
    ”Äh, ei. Ajoin sen aikasemman vaan kasaa tos pari päivää sitte”, myönsin niskaani hieraisten, katse jossain Naavan ohitse.
    ”Mitä sä oot hurjastellu?” se oli enemmänkin ystävällinen kommentti varsinaisen kysymyksen sijaan, ja riitti että naurahdin myös.
    ”Teilläkö oli se valmennus tänään?” Naava vaihtoi puheenaihetta.
    ”Joo, vajaan parin tunnin päästä. Elyssako tulee kanssa?” ainakin olin mielestäni tallin toisen omistajattaren nimen listassa nähnyt. Naava nyökkäsi ja yhtä matkaa me kuljettiin talliin.

    ”Voi räkä että sä oot ihan vauva”, mutisin Vallulle jolle sormiani tarjosin haisteltavaksi. Lilja oli varmaan jo kyllästymiseen saakka tottunut vieraiden ihmisten pällistelyyn karsinan ulkopuolelta eikä se reagoinut kuin korviaan kääntämällä ja vilkaisemalla, että kaikki on kunnossa. Vallu hamusi pienillä vauvahuulillaan takkini hihaa, eikä mitenkään sillä tavalla varovaisesti ja pehmeästi niinkuin aikuiset. Se tuntui olevan enemmän kiinnostunut syömään takin sen sisältöineen jos vain tilaisuuden saisi, mutta mua ei haitannut. Epäilin, ettei sen kokoinen varsa saisi takkia mun päältä syötyä kuitenkaan.
    Jostain kuului kimakka hirnahdus jonka paikansin nopeasti Hurmokseksi. Vallun turpaa silittäen sormin viimeisen kerran siirryin karsinan luota toiselle, jossa musta ori tuijotti takaisin korvat hörössä. Hölmö rakas Hurmos.
    ”Kade”, puhahdin sille ja laskin harjat alas, joiden hakumatkalta alunperinkin olin palaamassa.

    Koulussa me alettiin Hurmun kanssa olemaan aika hyviä. Olihan meillä edelleen huonoja pätkiä, ja huonoja päiviäkin, mutta vahvemmilla me koulussa oltiin kuin esteillä. Mun itsevarmuus kai vähän karisi aina nähdessäni esteet, vaikka olinhan mä kehittynyt Hallavassa ollessani paljon. Enää metri ei tuntunut valtavan isolta hypyltä, mutta valehtelisin jos sanoisin että ei mua silti ne jännittäneet.
    ”Jesse keskittyy tekemiseen!” Dinin tuttu ääni huomautti korvanapissa. Tosiaan, nyt me oltiin kouluvalmennuksessa ja tarkoitus oli saada hevosta pääty-ympyrällä pohkeen ympäri taipumaan. Alkaessani taas ratsastamaan Hurmos hakeutui vähitellen pyöreämmäksi ja laski päätään sen verran, että se kulki ryhdikkäänä mutta rentona.
    ”Noooin, hyvä te!” Dini hihkaisi.

    500 sanaa

  • #5623

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo C
    Inari – Oxeye Daisy

  • #5933

    Jesse
    Osallistuja
    • Postauksia: 233
    • Perus pullaponi

    En jaksanu kirjautua ulos tätä varten, sorii

    Santtu – Fifill fra Kievari, taso Easy

    Santusta oli hirvittävän kurjaa, ettei Kaapo saanut tulla valmennuksiin mukaan. Se ei ikinä ymmärtänyt miksi ihmeessä se ei saanut lähteä mukaan kun ovi painui sen naaman edestä kiinni. Se ei haukkunut tai vinkunut, olihan se kiltti ja hyvin koulutettu, eikä sillä kai mitään oikeaa eroahdistusta ollut, mutta Santusta tuntui silti aina pahalta. Onneksi äiti ja isä jaksoivat sentään ottaa sen aina osakilpailuihin mukaan, ja pääsihän se aina tallille kun ei ollut valmennuksia.

    ”Valmistelette pysähdyksen hyvin puolipidätteillä, jotka lähtee ihan koko kropasta saakka. Hevonen ei silti saa hyytyä!” Dineon ääni kuului korvanapista selkeänä joskin vähän staattisena. Santtu ohjasi Fifin syvälle kulmaan ennen pitkää sivua, johon oli tarkoitus tehdä pysähdys. Poika hengitti ensin syvään sisälle, puolipidätti, otti vähän polvillakin satulasta kiinni, ja hengitti ulos uudelleen pidättäen. Fifi nyppäisi päällään ohjasotetta vastaan kevyesti, ja suoraan sanottuna valui pysähdykseen.
    ”Sepäs meni pitkänä!” Dineo totesi Santulle hyväntuulisen kuuloisena. Fifin jalat olivat takuulla kaikki eri kohdilla. ”Myötää ensikerralla nopeammin äläkä jää pidättämään enää kun se pysähtyy. Kun ohjaa löysää aavistuksen niin hevonen joutuu itse hakeutumaan tasapainoon, eikä tuollaisia ylimääräisiä askelia tule niin helposti.”

    Jos vertaa ensimmäisiin valmennuksiin oli Santtu oppinut vihdoin pysäyttämäänkin hevosensa paljon pienemmällä vaivalla kuin ennen. Jokainen onnistumisen tunne, vaikka se olisikin vain pieni juttu, oli pitkään pojan mielessä vielä valmennuksen jälkeen. Sellaiset hetket toivat niin paljon iloa Santun elämään jota hän tarvitsikin kurjan koulun vastapainona. Kuten nyt, kun Fifi pysähtyi ensimmäisen kerran melkein laisinkaan ohjaa käyttämättä, ja Dineo hihkaisi heti kehun että nythän se seisoo tasajaloinkin vielä. Santtu hymyili ja taputti viisasta poniaan, joka ei tuntunut pitävän sitä pysähtelemistä mitenkään erikoisena. Onneksi Fifin riemuksi ratsukot lähtivät ratsastamaan pääty-ympyröitä ryhmissä, ja askellaji muuttui käynnistä raviksi.

    Santtu oli jo tietoinen että Fifi taipuu oikein hyvin kunhan sitä jaksaa alun nihkeyden jälkeen työstää. Ensin Fifi laittaa vähän vastaan, eikä missään nimessä halua taipua tai asettua, mutta kun ohjalla aikansa houkuttelee niin kyllä se siitä. Silläkin kertaa Fifi olisi ensin mieluummin puksuttanut eteenpäin höyryveturin lailla, mutta kun Santtu jaksoi maltillisesti pidättää ja taivuttaa Fifi malttoi rauhoittua ja rentoutua. Hetkittäin se laski turpaansa ja nosti niskaansa ja samalla se tuntui ohjasotetta vastaan tosi kevyeltä, joten Santtu oletti tekevänsä jotain oikein. Suunta vaihtui käynnissä, ja taivuttelu jatkui. Laukassa se oli huomattavasti vaikeampaa, sillä Santtua huoletti että Fifi menisi liian lähelle edellä olevaa hevosta ja sitä potkaistaan.
    ”Istu syvälle satulaan ja muista hengittää, nyt se on vähän turhan innokas”, Dineo neuvoi. Santtu teki niinkuin käskettiin, ja kun poika osasi rentoutua alkoi ponikin malttaa askeliaan.

    Radan läpi ratsastaminen sujui jo melkein rutiinilla. Santtu oli uskaltanut isälleen väittää, että hän osasi kouluradan jo vaikka unissaankin! Niin osasi varmasti myös Fifi, niin hienosti se meni. Radan loputtua viimeiseen kumarrukseen Santtu antoi ohjien tippua pitkäksi ja kumartui halaamaan poninsa kaulaa, joka pärskähteli tyytyväisenä. Itsekseen Santtu toivoi, että hän ja Fifi voittaisivat taas seuraavissa osakilpailuissa.

    460 sanaa

  • #6064

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 47
    • Koulutuksen tarpeessa

    Medium
    Elina – Celle

  • #6188

    Selina Valentín
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Selina – Solidago Thalia, Helppo B

    623 sanaa

    Team lohikäärme lepäsi Hallavan osakilpailuiden ja Seppeleen valmennusten jälkeen oikein huolella: minä vuodelevossa täysin yllättäneen sairastumisen takia ja poni sitten ihan muuten vain, koska en päässyt paljoa mitään talleilemaan. Tässä kohdassa sai heittää suuria sydämmiä kohti meidän tallia, koska Sofia ja Henna hoitivat puolestani punaisen paholaisen liikutuksen muutaman kerran viikkoa kohden, jutellessamme kun molemmat osapuolet olivat sitä mieltä, että kuukauden päivät seisonut Thalia ei olisi meille kellekkään eduksi. Aurotaipale joutuisi luultavasti korvaamaan muutaman uuden aidan puoliverisen rikki potkimien tilalle ja paikkailemaan tarhakavereita ylienergisoituneesta olotilastaan agressivoituneen ponin puraisuista.

    Olin saanut kuulla Halin kuulumisia useita kertoja viikkoa ja rauhallisin mielin parannella samalla itseäni ehkä maailmanluokan pahimmasta flunssasta, yskiä keuhkot pihalle ja luvan kanssa maata ja katsoa sarjoja sängystä käsin päivästä toiseen. Seppeleessä järjestetyt toiset osakilpailut antoivat pienen henkisen JA fyysisen kolauksen, sillä en tahtonut jättää kisoja mistään hinnasta välistä – puoliterveenä en kuitenkaan kyennyt antamaan kaikkeani, ja ensimmäistä kertaa moneen viikkoon ollessani Thalian selässä meidän kombo ei aivan toiminut. Koulupuolella sijoituimme 22.:nneksi vajaasta kolmestakymmenestä osallistujasta, ja vaikka esteillä yhteistyö pelasikin hieman paremmin, sijoituimme silti 25 osallistujan joukosta kuudensiksitoista. Poni tallille ja Selina takaisin petiin oli selkeä suunnitelma heti kisaviikonlopun jälkeen.

    Nyt, pari viikkoa ennen kolmansia osakilpailuita me oltiin viimein tekemässä paluuta. Ei huipulle mutta ainakin elävien kirjoihin ja ratsukkona toimimiseen. Pikainen jälki-ilmoittautuminen jo tutuksi tulleen Hallavan kouluvalmennukseen meni kuin menikin läpi, ja siellä mä istuin – uuden valmentajan silmien edessä, kaula viimalta peitettynä ponin pelleillessä mun allani. Thalia oli elementissään kertaa kymmenen, lisukesalaattina innostusta töihin palaamisesta. Menu alá Solidago Thalia, olkaa hyvät.

    Dineon tarkka silmä painoi katseensa muhun ja punaiseen, kun mä yritin kovasti muistella, kuinka hevostani ajetaan. Meidän onneksemme me oltiin jonkin verran treenattu pysähtymisiä ihan meidän oman mielenterveydenkin vuoksi, ja muutamian vielä tuntumaa hakevien yritysten jälkeen punainen puoliverinen alkoi kuin alkoikin suorittaa keskittyneesti, ratsastajan ollessa vielä hieman hakoteillä. Dineo lähestyi melkein jokaisen näkemänsä pysähdyksen jälkeen meitä, ja jakoi kierros kierrokselta uusia pieniä vinkkejä, joilla kasasimme viimeiseen pysähtymiskertaan melko buenon paketin meistä.

    Rento Thalia. Let’s talk about that. Mä tiesin jo kahdeksikkotehtävän esittelyssä, että me tultaisiin hikoilemaan – Thalia ei ollut tosiaankaan mistään letkeimmästä päästä. Mä sain tosissani ratsastaa lohikäärmettä, jotta me suoriuduttiin edes kohtalaisesti käynnissä ratsastettavasta kuviosta, ravitehtävän onnistuessa jo hieman paremmin.

    “Älä anna niitä apuja niin yllätyksellisesti, hevosen kaula jännittyy huomattavasti kun sä yllätät sen jostain puskista pyynnöilläsi.”

    Mä säpsähdin hereille satulassa, samalla kun punainen poni viskasi kertaalleen päätään ja jatkoi sitten eteenpäin – kaula tosiaan hyvinkin jännittyneenä. Mä päästin pienen huokaisun lipumaan rohtuneiden huulten välistä samalla kun istuin alas satulaan, hain paikkaa nyrkeille ja koitin parhaani mukaan keskittyä. Joka johti siihen, että me saatiin melkein kehuva palaute. Joka johti siihen, että mä innostuin liikaa. Ja sitten mä hain useaan otteeseen uudestaan pehmeämpää kättä ja sopivaa paikkaa kantaa niitä hemmetin raajoja. Lopulta me kuitenkin löydettiin ratkaisu ongelmaan, ja kahdeksikkoa ravatessamme mä jätin hiljalleen tuntumaa ulko-ohjalta pois, jolloin Thalia tukeutui selkeästi rennommin sisäpuolelle. Kun se näkyvästi vei päänsä alas kohti sisäpuolta, mä palautin hetki hetkeltä ulkopuolen tuntumaa. Punainen pärskähteli käyttäessään aivojaan, ja mä huomasin kuinka se koitti taistella päänsä sisällä sitä ajatusta vastaan, että mä tein oikein ja sen kuuluisi nyt mennä mukana. Se olisi halunnut hangoitella ja tapella, mutta reipas tunnin mittainen aherrus oli saanut tammasta jo suurimmat energiat kulumaan, ja sillä riitti motivaatiota keskittyä. Edes hetkien ajan.

    Pohkeenväistöt tuntuivat ponista uuvuttavilta: se ei pitänyt saman asian toistamisesta, ja teki kyllä selväksi sen, että ennen niin sujuvasti menneet puolentoista tunnin rupeamat olivat sille tänään liikaa. Mä ongin Thaliasta esille muutaman keskiverrosti onnistuneen väistön, ja siirsin hevosen hetkeksi pitkille ohjille, seuraten muun ryhmän edistymistä. Haikeasti huokaisten mun käteni hakeutui automaattisesti kehumaan mun omaa hontelokoipista tammaani, kun mä seurasin muiden ratsukoiden mutkatonta yhteistyötä.

    Jospa meilläkin joku päivä sujuisi taas.
    Ehkä kesällä.
    Tai ainakin Thalian uhkaavasti lähestyvän kiiman jälkeen.
    Hemmetin kevät ja kukat ja mehiläiset ja kiimakiukku poni.

    • #6206

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teillä oli paljon hyviäkin pätkiä! Koita itse muistaa ihan ensimmäisenä rentoutua ja hengittää oikein syvään. Sen jälkeen maltillisesti valmistelet ihan kaikki avut, sulla on selkeästi alla hevonen joka ei tykkää yllätyksistä. Niiden lisäksi suosittelen, että tehtävien välissä otat usein jotain itsenäisiä pätkiä, ratsastat vaikka vähän tempon vaihtelua tai siirrät askellajista kokonaan toiseen niinkuin nyt teitkin. Tämä neiti ei näytä tykkäävän saman asian tekemisestä pitkään, joten on hyvä pitää se tyytyväisenä keksimällä paljon muutakin tekemistä sinne väliin!

      (Kommentti tarinasta: hei tää oli tosi mielenkiintoinen! Oli mukava lukea vähän ”throwbackia” siitä, mitä ennen tätä valmennusta on tapahtunut ja millaisissa tunnelmissa on oltu. Tämä sairastuminen pohjusti hyvin sekä Seppeleen osakilpailujen menestystä että tämän valmennuksen verkkaista starttia. Hurjan mukava tarina, jään mielelläni seuraamaan miten Team Lohikäärme tästä nyt etenee! :D)

  • #6199

    KiiaK
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 11.30-13, taso Medium (He B)
    Kiia – Audrey v. Helmwald
    462 sanaa

    Neljän päivän vapaat oli tehny hyvää niin minulle kuin Armillekin. Jotenkin tuntui että hevonenkin pursusi ihan erilaista energiaa leppoisampien päivien jälkeen. Ensimmäisenä kiikutin tamman varusteet pihalle parkkeerattuun autoon jotta ne ei vahingossakaan unohtuisi. Olisihan sekin näky, että pölähdettäisiin valmennukseen ilman satulaa tai suitsia. Pystyin kuvittelemaan Amandan happaman ilmeen jos näin kävisi ja se sai minut vain olemaan entistä huolellisempi. Nyt ei kärsisi saada naisen vihoja niskaan, ettei elämästä tulisi epämukavaa. Kiireitä kun pukkasi Armin kanssa enemmän kuin tarpeeksi.

    Tälläisiä oli ajatukseni kävellessäni takaisin tammatalliin, jossa myös Sarah oli valmistelemassa Effiä matkaan. Armi kurkisteli karsinan oven yli korvat pystyssä ja alkoi hamuamaan taskujani samantien kun pääsin tarpeeksi lähelle. Naurahdin tamman innokkuudelle etsiä herkkuja samalla kuin huikkasin huomenet myös Sarahille. Nainen oli uppoutunut hoitamaan vuokrahevostaan, joten en viitsinyt häiritä enempää. Huonomuistisena olin unohtanut napata tamman harjapakin ja kuljetussuojat matkan varrella matkaan, joten jouduin suuntaamaan hakemaan sen.

    Armi seisoskeli paikoillaan koko harjauksen ajan, vaikkakin kerjäsi välillä huomiota ja herkkuja. Pitkin vedoin puhdistin hevosen kauttaaltaan ja selvitin sen jokaisen jouhen huolellisesti. Tämän jälkeen sujautin kuljetussuojat joka jalkaan ja tarkistn että tarrat kunnolla kiinni. Tästä ei mennytkään sitten kauaa kun Penna tuli ilmoittamaan minulle ja Sarahille, että oli aika lastata hevoset ja lähteä. Pujotin riimun hevosen päähän ja peräkanaa talutimme hevoset pihalle. Armi talutettiin autoon ennen Effiä jotta myös jälkimmäinen nousisi hieman paremmin autoon. Kun kaikki oli autossa, niin päästiin matkaan.

    Hallavan parkkipaikalle päästyämme hevosia alettiin purkamaan autosta ja jokainen tuntui hajaantuvan eri suuntiin. Itse päädyin johonkin Hallavan lähimaastoihin taluttelemaan Armia matkan jäljiltä. Pian säpsähdin kun kuulin selkäni takaa tervehdyksen, joka oli ilmeisesti tarkoitettu minulle.
    – Onko se sun oma hevonen, Linnea kysyi päästessään meidän kohdalle. Nainen oli tuttu useista valmennuksista, joissa olimme yhtäaikaa.
    – Ei. Tää on Auburn Estaten hevonen ja mä vaan vuokraan tätä. Entä sulla, vastasin ja hymyilin hiukan.
    – Tää on mun oma. Meni omat ja varastetut varat ostaessani tän tossa reilu pari kuukautta sitten Latviasta, nainen vitsaili ja irvisti hieman.
    – Sen mä kyllä uskon. Mulla oma hevonen Auburnin lähitallilla ja iteki sain maksaa siitä sievoisen summan ku se on lahjakas Auburnin kasvatti, kerroin pikku monsterista.
    – Miten sä sit toisen hevosta vuokraat jos sulla oma hevonen, Linnea kysyi kummastuneena.
    – Se on vasta kolme vuotias orivarsa niin pakko itellä kehittyä että saan vietyä sitä eteenpäin. Nytkin Amanda ratsuttaa sitä joka toinen viikko, kerroin Torusta vähän lisää.
    – Ahaa no sit ihan ymmärrettävää. Meillä on miehen kans oma pikkutalli, mut ei meillä kyl oo vara pitää itellä kun pari omaa hevosta vaikka karsinoita on viis, Linnea sanoi haikeasti. Ilmeisesti nainen olisi halunnut itselleen enemmänkin hevosia.

    Siinä sitten jumahdettiin juttelemaan tovin jos toisenkin eikä kumpikaan huomannut ajan kulua. Linnea vaikutti mukavalta ihmiseltä ja voisin jopa tutustua naiseen paremmin. Eipä noita ystäviä Kallan läheisyydessä järin paljoa ollut ja nekin enemmänkin tuttavia. Tulihan siinä sitten molemmilla kiire lähteä varustamaan ratsut valmennusta varten.

    • #6207

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      (Kommentti tarinasta: mä en nyt anna mitään valkkapalautetta, varmaan ihan ymmärrettävää 😀 sen sijaan kehun miten rento lähestymistapa tässä oli valmennusta ajatellen! Siihen tunnelmaan pääsi heti, kun puhe oli leppoisista lomapäivistä, ai että. Mä tykkään aina kun pääsen hahmon pään sisälle lukemaan sen ajatuksia, ja tykkään siitä että hahmot keskenään kommunikoi. Tässä oli just niitä molempia joka oli hurjan mukavaa!)

  • #6200

    Ekku
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo B, Medium
    Ekku & Osiris

    Alkuverryttelyissä keskityin rentoutumaan. Osiris tuntui jäykältä ajomatkan jälkeen. Silti orin suhtautuminen uusiin tilanteisiin oli kerta kerralta parempi. Rauhallinen ja fiksu ori antoi vieraiden koskettaa ja tammojen haistaa. Toisiin oreihin ja ruuniin se suhtautui edelleen varauksella, joten annoin punaisen rusetin koristaa edelleen häntää. Ori laski koko ajan päätään hieman alemmas ja minä uskalsin kerätä ohjat kokonaan tuntumalle, kun valmentaja astui kehään.

    Valmentaja esittäytyi ja nimi meni minulta täysin ohi. Hän ohjeisti meitä kaikkia ja minä yritin kuunnella tarkasti. Kun olimme kaikki kuulleet ohjeistuksen, väistin tehtävän aloittamista hoputtamalla oria eteenpäin. Tunsin oloni teini-ikäiseksi, mutta en halunnut aloittaa ensimmäisenä. Kaarsimme siis muiden perään melkein viimeisinä ja pysähdyimme käsketyille paikoille. Aluksi ori tuntui pysähtyvän aina viivellä ja jättävän jokaisen kinttunsa eri asentoon. Kerta kerran jälkeen yritin antaa orille tarkemmat käskyt ja valmenta-Dinello tai Dineo kommentoi apujeni olevan liian näkyviä. Huikkasin takaisin tietäväni sen, mutta halusin saada orin herkälle tuntumalle.

    Noin miljoonan toiston jälkeen se onnistuikin; ori seisahti melkein kuin ajatuksesta ja jokainen kavio seisoi nätisti toisen vieressä. Kehuin Osirista kovasti ja valmentajakin huusi laidalta jotain. Oletin asian olevan kehu tai haukkuma näkyvistä kehuistani. Hengitin sisään ja jatkoin tuntia.

    Kun olimme kaikki saaneet pysähdykset toimimaan, siirryimme kahdeksikolle. Hevosen tuli olla eteenpäinpyrkivä ja rento, mikä tuntui olevan liikaakin haettua. Osiris melkein peruutti, mutta oli rento. Annoin hevoselle pohjetta joka toisella askeleella ja tarkistin oman asentoni. Nostin leuan pystyyn ja kahvikupit takaisin käteen, kuvainnolisesti siis. Orille joutui antamaan useamman kerran apuja, ennen kuin tämä suostui yhteistyöhön. Osiriksen askel tuntui laahaavan maata ja peppu raahautui mukana. Meno näytti ilmeisesti hauskalta, vaikka yritin kovasti parantaa koko ajan. Valmentaja-Dieno – tai Dinello tai muu – hihitti huvittuneena. “Friisiläisen kanssa, rentoudu ja hengitä. Kantapäät alas ja käske se eteenpäin!” Hän sanoi. Minä en vastannut, vaan yritin parhaani. Kyllä tästä vielä saataisiin jotain. Hengitin sisään nenän kautta ja suun kautta ulos. Työnsin kantapäät kohti maneesin lattiaa ja katsoin pitkälle eteeni. Painoin pohkeet kiinni hevoseen ja tunsin, kuinka Osiris nosti askelten ryhdikkyyttä ja peppuaan mukaan töihin askel askeleelta. Uskalsin hymyillä hieman, mutta heti Osiris rentoutui liikaa. “Ei saa herpaantua” kuiskasin itselleni ja hengitin uudestaan.

    Seuraavaksi oli vuorossa pohkeenväistöä. Huokaisin helpotuksesta, sillä tämä oli meidän aluetta. Olimme orin kanssa koko viikon hanganneet väistöjä. Viime kerralla varsinkin vasemmasta väistöstä oli tullut sanomista, joten halusin saada sen nyt kuntoon. Asetin tilanteen heti pieneksi välinäytöksi, jossa testataan viikon työ. Tuli minun vuoroni, nostin orin heti raviin ja kosketin hevosen oikeaa kylkeä pohkeellani. Osiris lähti kuin unelma ja väisti joka askeleella nätisti. Kehuin hevosta hiljaa kuiskauksella, sillä en halunnut keskeyttää. Suoristin orin ja jatkoimme muutaman askeleen suoraan, ennenkuin väistimme takaisin oikealle. Väistön jälkeen siirryin jonon perälle odottamaan vuoroa ja taputin hevosta kaulalle. Olin haljeta ylpeydestä, vaikka tuntia oli vielä jäljelläkin!

    440 sanaa

    • #6208

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Suosittelen että otat heti tarmokkaamman otteen alkulämmittelyissä, niin hevosen hereille saaminen kestää vähemmän aikaa. Paljon tempon vaihteluja ainakin. Ei haittaa, vaikka avut ovat ensin näkyvämpiä, mutta ne eivät saa olla raskaita tai yllättäviä. Kannattaa valmistella niitä hyvin etukäteen jolloin pienemmän avun pitäisi riittää. Pysähdys varsinkin kannattaa ennakoida, ja muista pysäyttää koko keholla! Väistöt sen sijaan olivat ihan teidän alaa, ja niitä oli ilo katsoa.

      (Kommentti tarinasta: mukava perus valmennustarina joka tasapainotteli onnistuneesti hahmon pään sisäisien ajatuksien, tunnelman sekä itse ratsastuksen kanssa. Mulle välittyi sellainen fiilis, että Ekku on ehkä vähän turhautunut tai kyllästynyt näihin valmennuksiin, mutta samalla ottaa niistä opikseen, kuten pohkeenväistöjä harjoitellessa tuli selväksi. Ja tietysti se, että Ekku on myös hurjan ylpeä hevosestaan!)

  • #6218

    Linnea
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Klo 11.30-13, taso Medium (He B) (418 sanaa)
    Linnea – Camelopardalis

    Kello oli kuusi aamulla kun pikkuhiljaa availin silmiäni, eikä ikkunasta tullut minkäänlaista valoa. Mieleni teki vain jäädä makaamaan sänkyyn, mutta pakkohan se oli alkaa nousemaan ylös jos meinasin ehtiä Hallavaan valmennukseen. Niklas mutisi jotain kun yritin herätellä häntä, joten päätin mennä antamaan Pardalle aamurehut ja sen jälkeen keittää aamukahvit. Ehkä se Niklaskin siitä heräisi kun tuo kahvikupin nokan eteen. Joutuisin lähtemään ajamaan ajoissa, joten mies joutuisi hoitamaan aamu- ja päivätallit yksinään.

    Aamukahvin, suihkun ja pukemisen jälkeen kello läheni jo seitsemää. Pikkuhiljaa alettiin suuntaamaan tallin puolelle, jossa hevoset odottivat jo aamueväitään. Mieheni suuntasi antamaan muille hevosille aamueväitä kun itse puolestani otin Pardan pesupaikalle. Tamma oli tänä aamuna rauhallinen eikä naama ollut nutturalla kaiken takia. Reippaasti sain harjattua ja suojitettua neitokaisen matkaa varten. Enää sillä ei ollut kaveria matkoille, sillä Minea ja Hupsu olivat joutuneet jättämään kilpailut kesken hevosen loukattuaan jalkansa. Siitä huolimatta Parda nousi traileriin helposti ja kippasin varusteet sen perässä kyytiin. Suukotin miestäni ennen matkaan lähtöä.

    Hallavan pihassa oli aikamoinen hulina ja vilinä kun saavuin paikalle, sillä valmennukseen osallistuisi monta ratsukkoa ja tämän lisäksi paikalla oli muitakin henkilöitä jotka olivat tulleet seuraamaan valmennuksia. Parda meinasi alkaa näyttämään levottomuuden merkkejä, joten suuntasin sen kans kävelemään hetkeksi lähimaastoihin. Hevonen käyttäytyi oikein mallikkaasti koko reissun ajan ja olin ylpeä siitä.

    Paluumatkalla huomasin valmennuksista tutun Kiian ja en voinut vastustaa kiusausta käydä juttelemassa. Kyselin naiselta hänen ratsustaan, joka on kuulemma Auburn Estaten hevonen jota hän vuokraa. Ihmettelin kyllä hieman tätä vuokraus systeemiä kun kuulin naisella olevan omakin hevonen, mutta ymmärsin lopulta kun Kiia kertoi oman hevosensa olevan vasta kolme vuotias orivarsa. Jotenkin olin hieman kateellinen, että nainen sai ratsastaa kahdella hevosella tuosta noin vain. Meillä kun ei ollut varaa pitää kuin kaksi omaa hevosta, vaikka karsinoita olikin viisi. Siinä tovi jos toinenkin jutusteltiin ennenkuin tajuttiin että valmennus alkaisi pian eikä hevoset olleet läheskään valmiita.

    Parda ei onneksi ollut välittänyt toisen hevosen läheisyydestä, vaan ennemminkin rentoutunut lisää. Olin siitä tyytyväinen varustaessani tammaa trailerin vierellä, sillä Pardalla oli paha tapa käydä välillä ylikierroksilla vieraissa paikoissa. Rullasin punaiset pintelit hevosen jalkoihin reippaasti ja asettelin satulan huolellisesti selkään. Satulavyön kiristys sai tamman naaman hieman nutturalle, mutta nopeasti se taas normaalisoitui. Suitsien ollessa päässä upotin kypärän päähäni ja talutin Pardan Hallavan maneesiin.

    Meidän osalta valmennus meni yllättävän hyvin. Yritin käyttää enemmän istuntaa pohkeen ja käsien sijaan, sillä Parda oli hyvin herkkä suustaan ja kyljistään. Pysähdykset ei kyllä meinannu alkuun sujua huonostikaan, sillä hevonen ei tahtonut oikein asettua millään. Kahdeksikot ja väistöt olisi saaneet mennä hieman paremminkin, mutta kyllä kai nekin alkavat sujua paremmin kunhan treenataan pidempään yhdessä.

    • #6282

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mukavan rauhallista ratsastusta sinulla! Pysyt hyvin suorassa ja annat pehmeitä apuja, jota on mukava katsoa. Ymmärrän, että ratsusi on herkkä, mutta älä silti sysää kaikkia apuja pois. Herkkääkin hevosta saa ratsastaa, mutta jutun juju onkin se että löytää sen kultaisen keskitien, milloin herkkä hevonen reagoi apuihin juuri sopivasti. Vähän sait siis hakea ratsuasi kuulolle muutamaan kertaan, mutta noin yleisesti ottaen olette oikein näppärä pari!

      (Kommentti tarinasta: hyvää pohjustusta valmennukseen! Lukija sai pintaraapaisulta kiinni mistä ratsukko tulee, joka oli tarpeeksi ettei sitä tarvinnut ihmetellä. Mukava lukea myös pariskunnan arkea tallin kanssa, tuollaiset aikaiset aamut on kyllä jotain aivan hirvittävää ja myötätuntoni meni täysin Linnealle tarinan alun luettuani!)

  • #6248

    Inari
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo c
    Inari-Oxeye Daisy

    Tuotos: (435 sanaa) Puolentoistatunnin valmennus! Pitäisikö kirkua kauhusta vaiko hihkua innosta. Yhdessä pidemmässä valkassa mä olinkin jo ehtinyt käymään, mutten silti ollut aivan varma oliko se hyvä vai huono juttu. Ainakin sitä ehti kehittyä. Edellisellä valmennuskerralla olin vannonut ettei kisaaminen rasittanut mua yhtään, mutta se oli kyllä vale. Kotikisojen (ja kevätjuhlan) lähestyessä stressitasot selvästi nousi. Muuttopäiväkin olisi edessämuutaman viikon päästä. Eteinen pursuili jo nyt ruskeita muuttolaatikoita, joista Joel halusi vähän väliä kaivaa vihreän pikkuauton tai jotain muuta yhtä turhaa. Onneksi äiti löysi meille uuden kodin vielä vähän lähempää tallia. Pian ei olisi enää pakko istua bussissa.

    Lehtiksessä aika oli rullaillut melko rattoisasti, mitään maata mullistavaa ei ollut tapahtunut. Muutama hoitaja oli napannut itselleen toisen hoitoponin. Enkä voinut olla myöntämättä, että haaveilin jostain vähän isommasta heppakaverista, kuten suokista tai mahtavan värisestä irlannincobista. Ei pidä ymmärtää väärin, Dana oli mulle just eikä melkein täydellinen hoitoponi. Suhtautumiseni isompiin karvakorviin sattui olemaan edelleen vähän varauksellinen, joten kiltin isomman hevosen kanssa toimiminen ei olisi ollut pahitteeksi. Tällä hetkellä tunneilla pääsi kuitenkin testailemaan kivan monipuolisesti eri hevosia, ja mulla oli kädet täynnä töitä Danan ja sen yksivuotiaan Hertta vauvan kanssa.

    Itsenäisessä lämmittelyssä Dana tuntui kiemurtelevan koko ajan pois avuilta. Kun oli aika siirtyä raviin pohkeet eivät menneet läpi ja kun piti hidastaa pidätteet kaikuivat kuin kuuroille korville. Kun Dana sitten jäi suunnan vaihdossa lävistäjälle hidastelemaan, ja muut joutuivat kiertämään meidät, näytin lähinnä raivostuneelta retiisiltä. Alku oli siis kerrassaan mainio. Osa siirtymisistä ja käännöksistä sujui ihan kiitettävästi, mutta se ei yleisvaikutelmaamme juuri parantanut. Pienennä pettymyksenä myöskään bravuurimme eli syvien ja siistien kulmien ratsastus ei onnistunut kovinkaan hyvin.

    Itse ohjattu valmennusosuus aloitettiin pysähdyksillä. Sanat täsmällisyys ja pienet avut olivat aika kovia tavoitteita näyttävän alkuverryttelymme jälkeen. Dineon ohjeilla sain kuitenkin ratsastettua Danaa selvästi herkemmäksi ja mukavammaksi. Ympäröille siirryttäessä Dana vaikutti lähinnä ylikeitetyltä makaroonilta, mutta ainaan se ei kulkenut jännittyneenä, eikä purrut kuolainta. Ympyrällä taivuttelimme hevosia kaikissa askelajeissa. Varsin turhauttavalta tuntui se kun yritettyäni sata kertaa ratsastaa kunnollisia siirtymiä, Dineo käski tehdä juuri siten miten olin yrittänyt kymmenen minuuttia. Yks kaks homma onnistui hyvin heti kun valmentaja käänsi katseensa meihin.

    Kun ympyrällä työskentely alkoi riittää jokainen pääsi ratsastamaan radan läpi. Oma ratamme oli yleisilmeeltään yllättäen aika vetelä, mutta Dana väläytteli laukoissa ihan kunnollisiakin pätkiä. Dineon mukaan jäin itse liikaa puristamaan, joten apujen tulisi olla siis napakammat. Ryhtini myös lössähti turhaan laukan aikana. Saimme kuitenkin kehuja (tänään vähän liiankin) rennosta ponista ja tasaisesta ohjastuntumasta. Itse en ollut rataan kovin tyytyväinen, mutta kyseessä ei suinkaan ollut huonoin ratamme. Vielä loppuverryttelyssä koetin saada Danaan lisää vauhtia. Ihan toivomalle tasolleni emme pääseet, mutta alkutuntiin verrattuna edistystä oli nähtävissä. Loppukäynneillä Dana sai runsaat taputukset. Olihan se maailman paras poni riippumatta siitä miten meni.
    Inari ja Dana parkkipaikalla

    • #6250

      Inari
      • Postauksia:
      • Maitovarsa

      Inari ja Dana parkkipaikalla

      (nyt pitäis kuvankin tulla sähelsin taas omiani)

    • #6283

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Sulla taitaakin olla alla aika luottoponi! Suosittelen kotonakin harjoittelemaan omaa istuntaasi, joka oli nyt paikoittain epävakaa. Varsinkin siirtymisiä tehdessä ryhtisi tuntui tipahtavan, joka todennäköisesti vaikutti myös hevosesi haluttomuuteen tehdä täsmällisiä siirtymisiä. Myös pohkeella aktivointia saat tehdä tulevaisuudessa reippaammin jos se on uudelleen noin letkeä. Saat tehdä puolipidätteitä ja silti pyytää pohkeella eteen, ja kun se tuntuu kulkevan tomerammin myötää ohjalla. Laukassakin sisäpohje saa olla tukena pyöristämässä laukkaa ahkerammin. Plussaa saat kyllä hevosen rentoudesta!

      (Kommentti tarinasta: tässä sivuttiin mukavasti ratsastajan ajatuksia ja tunteita. Paras hevonen on tällä hetkellä alla, mutta silti mieli tekee vähän uutta hoitohevosta. Lukijalle herää kysymys, tuleeko tämä kisasarja olemaan tämän parivaljakon viimeinen, kenties ensivuonna Inari kisaa astetta isomman kaverin kanssa? Sujuvaa, hienoa tekstiä! Ja voi että, mikä kuva!! Hurjan suloinen!)

  • #6251

    Nio Luosujärvi
    Osallistuja
    • Postauksia: 116
    • Perus pullaponi

    Tie Tähtiin kouluvalmennus 25.3.2019

    Voi kurakelien kurakeli. Kun loskavettä sataa vaakatasossa taivaalta, sulla tekis jo ennen puoliväliä bussipysäkin ja tallin välillä kääntyy takas tietäen, että sua odottaa tarhassa märkä, luimiva hevonnen, jonka perässä sä juokset kuitenkin vielä kymmenen minuuttia. Kuitenkin raahaan itseäni kohti tallia jalat laahaten maata. Päästessäni tallitupaan kaivan repusta litran tölkin Eila lattea, sekä pussillisen karkkia. Lösähdän penkille varsin tietoisena siitä, että oranssit housuni ovat märät, ja että mulla on enää nelkyt minuuttia aikaa ennen Dineon kouluvalmennusta. Onnekseni Peppi, joka löytyy tallilta nykyisin varsin usein sisäytyy ovesta ystävänsä Juulin kanssa juuri oikealla hetkellä (juodessani melkein kerralla purkillista kahvia) tekemittömine.
    “Hei tota kehtaisitteks millään hakee mulle Fonzie sisälle ja ehkä harjata vähän? Mulla on…”, vilkaisen pöydällä olevaa tavaraa peitten Remix Mad pussin kädelläni “Hmp, bissnekset kesken”, rapsutan kiusaantuneena tilanteesta otsaani.
    “Joo, me haetaan!”, Juuli huikkaa, vilkaisten Peppiä just sen näkösenä, että kun ovi paukahtaa kiinni, kuuluu tyttöjen suusta naurua mun maanantain karkkihetkelle.
    Huutelin kiitokset tytöille, ja jäin ikkunasta katsomaan, kun hirisevät tytöt saalistivat ponia viisminuuttia kuralammikossa. Kun he sitten lähtivät talliin päin, nappasin eväkseni talliin mukaan.

    Fonzie oli huippuhyvällä fiiliksellä menossa, heti, kun nousin kyytiin. Korvat asettuivat heti kuuntelemaan minua ja valmiina vastaanottamaan kaikkia ohjeitani. Rapsutin ruunaa kuitenkin vain oikealla kädelläni, ja annoin sen kävellä rauhakseen venyttäen kaulaansa.
    Käveltyämme hetken, Dineo ohjeisti meitä tekemään itsenäisen alkuverryttelyn,joten kaappasin ohjat tuntumalle. ruunan korvat hakeutuivat samantien kuuntelemaan ohjeitani, ja siksipä alusssa tekemäni pysähdykset onnistuivat hyvin. Pysähdyksestä jatkoinkin peruutukseen, ja välissä pyöräytin ruunaa voltilla taikka pääty-ympyrällä. Hetken työstön jälkeen vaihdoin kierrokseen vasempaan lävistäjän käyntilisäyksen avulla.
    Vasurissa nostin ravin, ja käänsin samantien pääty-ympyrälle. Varoin häiritsemästä jo niskastaan myötäävää ruunaa keventävillä käsilläni, ja ajatelin niiden paikallaan pysymistä. Ilmeiseti onnistuminen oli papukaijamerkki, sillä Dineo kehui kaareutuvaa ponia.

    Verkkojen jälkeen Dineo määräs meitä tekemään täydellisiä pysähdyksiä.
    Yks, istu syvälle penkkiin, kaks, jähmety enemmän paikoilleen kolme, jarrutus vahvemmin ohjista. Ruuna pysähtyy etusistaan tasaisesti tasajaloin.
    “Kokeileppa siirtää oikeella pohkeella sitä oikeeta takasta tasasesti sen vasemman kaa. Pidä ohjat tuntumalla, mut kato ettet vedä sitä suusta”, Dineo ohjeistaa mua katsoen.
    Naputtelen oikeella pohkeella, ja onnistun kuin onnistunkin siirtään takajalkaa kohdilleen.

    Pysähdysten onnistuessa kaikilta, siirrymme tekemään kahdeksikkoa.
    “Muistakaa, ettei hevosilla oo oikeutta alkaa löysäilee, vaan me tehään täälä ihan kunnolla töitä!”
    Ohjajaan Fonzieta kasikon reittiä pitkin, ja pidän ohjat tuntumalla, vaikka annan sen kaulan kaartua ja venyä. Naputtelen pallopääkannuksella ruunan kylkeä, ja pyydän lävistäjäosuuksilla sitä pidentämään askelta, ja taas lyhyillä sivuilla kokoamaan hiukan.

    Kasikkoa työstetään seuraavaksi harjoitusravista, ja tavoitteena on sama, kuin käynnissä. saada hevonen eteenpäinpyrkiväksi. Fonzie yritti helposti kiriä laukalle, kun lisäsin satunnaisesti ravia lävistäjällä. Kuitenkin me saatiin myös hyviä pätkiä, joilta me saatiin kehuja Dineolta.

    //429 sanaa

    • #6292

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Olipas se hyvällä tuulella! Teitä oli kiva katsoa, kun meneminen tuntui sujuvan eikä kummallakaan ollut mitään suurempia vastaväitteitä minkään suhteen. Tunnet Fonzien selvästi hyvin ja eiköhän se tunne sinutkin! Itsenäisestikin mennessä saisit kiinnittää huomiota omaan asentoosi, nyt kätesi jäivät helposti roikkumaan liian lähelle harjaa. Muista että kyynerpäissä pitää olla selvä kulma mutta kädet eivät saa olla liian korkealla. Myös tasaisempia apuja on hyvä harjoitella, että esimerkiksi pidätys tulee molemmilla käsillä samanaikaisesti.

      (Kommentti tarinasta: ihan ekana tartun tarinan aloittavaan lauseeseen. Mun silmiin tuo sinutteleva kerronta oli vähän vaikean tuntuista. Olisin itse ehkä muotoillut sen näin: Kun loskavettä sataa vaakatasossa taivaalta, tekisi jo ennen puoliväliä bussipysäkin ja tallin välillä kääntyy takas tietäen, että tarhassa odottaa märkä, luimiva hevonnen, jonka perässä saa juosta kuitenkin vielä kymmenen minuuttia. Muuten kerronta oli sujuvampaa! Hauska, miten Nio sysäsi mieluummin hoitourakkaa muiden harteille. Ymmärtäähän sen kun kelit on mitä on 😀 Olipa mukava lukea sun tarinaa taas!)

  • #6268

    Lotta
    Osallistuja
    • Postauksia: 43
    • Koulutuksen tarpeessa

    Lotta – Milk’s Favorite Cookie
    Helppo C

    Kävellessäni Hallavan tallipihaan totesin tyytyväisenä hymyillen, että puolimetrinen hanki oli enää muisto vain. Samoilla vanhoilla talvivaatteilla sai tosin luvan pärjätä vielä edes tämän yhden kouluvalmennuksen ajan. Kaapistani ei kun löytynyt mitään käyttökelpoista päällepantavaa.

    Oreo ravasi korvat tötteröllä portille, kun hieman työllistin äänihuuliani kävellessäni valkoaitaisen tarhan luokse. Turhaan kiirehtimättä, hevosen läsnäolosta nautiskellen harjasin tamman tiptop-kuntoon. Minun ei tarvinnut stressata kadonneiden suojien tai ennestään tuntemattoman valmentajan vuoksi, miten kävi väistämättä matkustaessa vieraalle tallille valmentautumaan. Verkkaisella harjaustahdillani oli kuitenkin kääntöpuoli: Vaikka saatoin näyttää tyynen rauhalliselta ja täydellisen keskittyneeltä työhöni, sisimmissäni raivosi oikea hirmumyrskyjen armeija. Olin päättäväisyyttä uhkuen todennut, että rimaa hipoen -suoritus ei enää kelvannut. Halusin hioa jokaisen radalla esitettävän liikkeen huippukuntoon, toivoin itseltäni ja heiluvilta pohkeiltani enemmän. Treeniä, treeniä, treeniä – sitä tarvittiin.

    Dineo tervehti minua katseessaan sellaista lämpöä, jota tuo puiden latvoissa paistatteleva kevätaurinko oli minulle juuri suonut ja samalla pannut kertalaakista uskomaan, että vähemmälläkin vaatetuksella pärjäsi vallan mainiosti. Siispä heivasin takkini katsomon puolelle ennen kuin etsin vapaan paikan kaarrosta. Seuraavaksi olikin sitten äherrettävä NoShout-kuuloke paikoilleen, ja vaikka näistä nykyajan laitteista olikin minulle entuudestaan kokemusta, onnistuin siinä säheltäessäni tipauttamaan vehjeen maneesin hiekalle. Lotta, kömpelyksistäkin kömpelöin, taas vauhdissa!

    Oreon ottaessa ensimmäiset käyntiaskeleensa, olin jo vannonut, että en päästäisi itseäni helpolla. Vaikka minulle oli päivänselvää, että kehitystä ei kovinkaan paljon tapahtunut yhden ratsastuskerran aikana – pikemminkin piti puhua kuukausista tai vuosista, kaipasin kuitenkin muutosta, viimeisin kouluratamme oli osuvimmin sanottuna yksi katastrofi. Kaikkein eniten itseluottamustani horjuttaneet kommentit olivat raapustettu pöytäkirjaani istuntani vuoksi, joten saattoi kai arvata, kenen silmät olivat joka hetki suunnattuna maneesin peileihin.

    En tiennyt, tuntuiko Oreo tavallista vastahakoisemmalta tänään, mutta päätin ratsastaa syvälle kulmiin vaikka hampaat irveessä. Hiki virtasi ratsastaessani suuria raviympyröitä sinne tänne, ja Oreo tuntui unohtaneen sisäpohkeeni olemassaolon. Olin aivan naatti siirtyessäni muutaman laukkakierroksen jälkeen käyntiin, ja ajatus jäljellä olevasta tunnista ei tullut lohduttaakseen minua. Dineon määrätessä meidät tekemään täsmällisiä pysähdyksiä, en voinut kuin myöntää, että pysähdyksistämme oli täsmällisyys kaukana. Jarruttavista avuistani seurasi lähinnä jännittyneenä eteenpäin tepsuttava hevonen, jos sitäkään.

    No joo, tiesinhän minä Oreon olevan aivan toista maata kuin avuille turtuneet perus-ratsastuskoulupollet, mutta minulla ei käynyt mielessäkään, että minun pitäisi saada kättäni rennommaksi, jotta homma alkaisi rullaamaan. Piste i:n päällä oli Dineon lausahdus, joka sisälsi tiedon siitä, että yritin liikaa. Pitäisi vain rentoutua. Mutta mitä sitten saatoin tehdä, jos kisat odottelivat pienen ajan päässä? Opetella kouluohjelman, yrittää parhaansa… Syyllisyyden tunne otti hallitsevan aseman pääni sisällä. Miksi vaadin itseltäni ja Oreolta liikoja? Yhteistä taivaltamme oli vasta parin kuukauden verran, kisasuoritukset olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Sinivalkoinen ruusuke vai uuden oppiminen ja itsensä ylittäminen, mikä oli tärkeintä?

    (415 sanaa)

    Attachments:
    • #6293

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Lotta, sinä osaat kyllä kun vaan annat mennä! Oreo on herkkä hevonen joka kuuntelee sen ratsastajaa tarkasti. On hyvä, että olet itsekin tarkka, mutta liian lujaa ei saa jäädä yrittämään. Ratsastuksessa on hyvä ajatella, että laatu eikä määrä. Vaikka tekisit kymmenen volttia joista kaikki on eri kokoisia ja tempoisia, yksi pyöreä ja tasainen voltti on niitä kaikkia parempi. Kiinnitä huomiota onnistumiisi, sillä niitäkin on!

      (Kommentti tarinasta: vau! Oonhan mä ennenkin tämän tiennyt ja siitä sanonut, mutta nyt jotenkin tämän tarinan aikana havahduin, että vitsit kun sä olet taitava kirjottaan! Todella hyvää tekstiä jota luin suurella mielenkiinnolla, ja jäin ihan kaipaamaan lisää! Hahmouskollisesti jaksat kertoa Lotan epvarmuuksista, vaikka samalla tarinassa on selvää määrätietoisuutta ja halua päästä niistä yli. Odotan innolla seuraavaa tarinaasi!)

  • #6270

    Elina Honkisuo
    Osallistuja
    • Postauksia: 47
    • Koulutuksen tarpeessa

    Elina – Celle
    Helppo B

    Tutkin tarkkaan Cellen jokaista harjan jouhta vuorotellen. Meillä ei ollut mennyt kovin hyvin edelliset Tie Tähtiin kisat, mutta olin päättänyt että seuraavissa kilpailuissa me vedettäisiin kunnolla ja hyvin tuloksin.
    ”Hei varo vähän!” Joku nainen tiuskaisi minulle Cellen käveltyä tuon tielle.
    ”A-anteeks”, sanoin hiljaa nolostuneena punan noustessa kasvoilleni.
    ”Kattoisit vähän etees”, Nainen vieraan hevosen selässä kuittasi minulle ennen kuin ravasi meistä kauemmas mulkoilemaan. Tämähän alkoi hyvin.

    Aloin kerätä ohjia käteeni ja aloin taivuttelemaan Celleä ja ruuna allani tuntui yllättävän hyvältä, vaikka valmennuksen tunnelma oli latistunut jo heti alkuun. Yritin pitää Cellen aktiivisena ja taipuisana. Seuraavaksi siirryin raviin ja hain näin alkuverryttelyssä hyvää rentoa ravia. Ravin kautta otin vielä muutaman laukkapätkän ennen kuin aloittelimme tuntia.
    ”Aloitetaan teidän kanssanne oikeaoppisista pysähdyksistä”, Dineo aloitti tunnin antaen ohjeet.
    Päästin tuskaisen huokauksen, koska pysähdykset eivät olleet koskaan kuuluneet vahvuuksiini. Hämmästyksekseni, kun aloin pysäyttämään Celleä ruuna tulikin jo hyvin pienestä avusta kuuliaiseksi ja pysähtyi.
    ”Elina valmistele pysähdys paremmin. Se ei seiso tasan”, Dineo kommentoi.
    Rapsutin kevyesti Cellen kaulaa ja annoin kävellä sen hetken matkaa ja yritin uudelleen. Celle imi mukavasti kuolainta ja oli korvat kääntyneenä minuun päin odottaen seuraavaa apua. Lähdin istumaan painavasti satulaan ja otin pidätteen.
    ”Paljon parempi pysähdys”, Dineo kehui meitä heti.
    ”Super poika”, sanoin hiljaa rapsuttaen Celleä.

    Teimme pysähdyksiä vielä ravissa ennen kuin aloimme tulemaan seuraavaa tehtävää. Seuraavana vuorossa oli käynnissä tulla kahdeksikkoa. Taivutin rautiasta ruunaa kaatelle päädyssä. Celle taipui mukavasti ja ohjasin sen kohti keskihalkaisijaa.
    ”Aktivoi Elina takajalat. Se laiskottelee”, Dineon ääni kantautui vaativasti korviini. Otin pidätteen ja aktivoin takaosaa jalalla. Kävelimme muutaman kierroksen ennen ravia. Celle oli super hyvän tuntuinen myös ravissa ja saimme jopa kehuja Dineolta. En olisi voinut olla ylpeämpi – olihan minulla maailman paras hoitoheppa. Ainakin jos viime kerran tippumista maastossa ei lasketa.

    Seuraavaksi olisi pohkeenväistöt. Lähdin tehtävään ihan luottavaisin mielin. Olinhan minä selvinnyt melko moitteettomasti edellisistäkin. Otin puolipidätteillä ravia vähän takaisin ennen kuin lähdin kulman jälkeen väistämään Celleä.
    ”Takaosa mukaan Cellellä”, Dineon ääni raikasi maneesissa. Suoristin Celleä aavistuksen ennen kuin lähdin väistämään uudelleen. Tunsin kun Celle allani astui jaloilla ristiin korvat rennosti lerpsuen. Voi kun tämä sama fiilis ja ratsattettavuus säilyisi kisoihin asti. Myös muut suoritti upeasti.

    Loppuun tulimme vielä jokainen kertaalleen radan. Saimme Celle kanssa paljon kehuja ja olin varmasti sillä hetkellä maailman onnellisin tyttö ihanan rautiaan ruunan selässä.

    Sanat: 427

    • #6294

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tasaista ja kaunista menoa teillä! Sulla on hyvä istunta, kannat itsesi oikein hyvin. Pysähdyksissä muista pidätyksen jälkeen myödätä, myös silloin kun hevonen seisahtuu. Tällöin se ei pysty tukeutumaan kuolaimeen tasapainoa varten vaan joutuu ottamaan tasapainon itse jaloilleen, jolloin pysähdys tulee todennäköisemmin tasajaloin. Muista myös käyttää pohjetta aina kun hevonen tuntuu hyytyvän, teillä oli pääsääntöisesti hyvä tempo mutta välillä Celle jäi vähän hitaaksi takaosasta.

      (Kommentti tarinasta: tästä voisi sanoa, että tämä oli taattua Elina laatua! Selkeää, helppolukuista tekstiä jossa oli selvä suunta ja asiat käytiin läpi sopivissa määrin. Oli mukavaa lukea taas Elinan ja Cellen ratsastamista, ja olen kyllä edelleen sitä mieltä että ne kaksi on toisilleen tehty. Hurjan sympaattinen parivaljakko!)

  • #6271

    10531
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A Hard
    Tia – Stillegaards Garrard
    En ollut vielä edellisellä viikolla yhtään varma, oliko meidän fiksua lähteä matkaamaan Hallavaan uutta kouluvalmennusta varten. Toisen Tie Tähtiin osakilpailun jälkeen Rudi oli hieman vaisu ja seurasin sitä lähes neuroottisena havaitakseni pienimmätkin yskinnät ja kuumetta olin mittaamassa lähes joka käänteessä. Vaikkei maaliskuussa ole ollut enää järisyttäviä pakkaskelejä, olen varmuuden vuoksi myös loimittanut ruunan päivittäin vähintään villaloimella, eikä ylimääräinen peite ainakaan hikoiluttanut hevosta, joten se on tainnut tulla tarpeeseen. Mitään isompia oireita en seurannastani huolimatta havainnut ja Rudi vaikutti vetreämmältä Jonnan kevyesti hieroessa koko hevosen kauttaaltaan lävitse. Ruuna kaipasi vain lomaa treenaamisesta ja jatkuvasta reissaamisesta, sillä nuori hevonen on kilpailusarjan aikana joutunut venymään äärimmilleen valmennus- ja kilpailutahdin ollessa kova, ja lähes viikon täydellinen lepo tekivät kyllä terää niin Rudille, mutta samalla myös itselleni! Vielä viikko sitten olin jo peruuttamassa ilmoittautumistamme valmennukseen, mutta Jonna käski odottaa ja seurata ensin tilannetta. Ja hyvä niin, sillä tänään Rudi oli jopa normaalia vauhdikkaampi ja ruuna oikein puhkui intoa lastatessani sen autoon ja lähtiessäni ajamaan kohti Hallavaa.

    Maanantai valmennuspäivänä ei vaikuttanut osallistujamääriin, vaan tallipihalla kävi kova kuhina viikonpäivästä huolimatta. En enää ollut täysi ummikko Hallavassa, vaan edellisen valmennuksen myötä osasin jo suunnistaa oikeaan paikkaan ja löysin helposti ruunalle varaamani karsinan. Rudi oli jo valmiiksi siistissä kunnossa kuljetuksen jäljiltä, joten riitti, että otin vain loimen sen selästä, purin pintelit ja harjasin pikaisesti karvan pölyharjalla. Ruuna kuunteli tarkkaavaisena tallin ääniä ja hörähteli levollisesti muille hevosille ja yritti tehdä tuttavuutta ohi kulkevan kiiltävänpunaisen ja varmasti ainakin osittain arabisukua olevan tamman kanssa, mutta taluttajalla tuntui olevan kova kiire, joten kunnon rupattelut saivat jäädä toiseen kertaan. Pääovesta ulos kaikkoavat taluttaja sekä hevonen näyttivät etäisesti tutuilta, olin melko varma, että kisasimme samalla taitotasolla, joten saattaisimme hyvinkin törmätä päivän valmennusryhmässä.

    Maneesista kaikui päivän valmentajana toimivan Dineo Badillon pirteä ääni astuessamme Rudin kanssa sisään. Heti ovella sain korvaani kuulokkeen, josta kuulisimme valmentajan ohjeet selvästi, ilman että hänen tarvitsisi huutaa ääntään käheäksi. Puolentoista tunnin valmennus aloitettiin itsenäisillä alkulämmittelyllä, jossa varoin rasittamasta ruunaa liikaa heti treenin alussa. Rudi liikkui hyvällä energialla ja se reagoi miellyttävän herkästi etenkin pohkeeseen ja sitä pystyi ohjailemaan myös pienillä painon siirroilla. Hevosen kuunnellessa ja vastatessa hyvin apuihini, oli sen kanssa helppo siirtyä valmentajan käskyistä pääty-ympyröille, joilla lähdimme taivuttamaan hevosia sisäkaarteeseen. Ruuna taipui hyvin sisäpohkeen ympärille ja ulko-ohjalla oli helppo säädellä ympyrän kokoa. Liikaa samaa tehtävää toistettuamme alkoi ruunankin pitkänlainen pinna pettää ja se alkoi narskutella kuolainta sekä viskellä päätään. Valmentaja onneksi käski meidän ottaa tähän väliin lyhykäiset välikäynnit, ennen kuin siirryimme seuraavaan tehtävään.

    Pääty-ympyröistä siirryimme uralle tekemään avo- ja sulkutaivutuksia, joita tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Rudille käyntityöskentely oli odotetusti haastavampaa, koska se saisi askeltaa himpun verran irtonaisemmin ja pidemmällä välillä. Ravissa ruuna liikkuu paremmin ja taivutuksetkin onnistuivat hyvän liikkeen ansiosta paremmin. Avoja ja sulkuja harjoiteltiin myös keskihalkaisijalla ja lisäksi hevosia väistätettiin loivalla kiemuralla. En itse vaatinut Rudilta paljoa, ja jokseenkin onnistuneiden suoritusten jälkeen siirsin ruunan takaisin käyntiin, jotta aloittaisimme lyhyen treenipaussin jälkeen rauhallisesti. Valmennuksen lopussa jokainen pääsi kuitenkin ratsastamaan vielä kokonaisen kouluradan, joten pieni lepsuilu välissä sallittakoon.

    (488 sanaa)

    • #6295

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teillä oli mukavan rento meno koko valmennuksen! Sinulla on allasi yritteliäs ratsu, jota oli ilo katsella! Sinulla itselläsi ratsastajana on sen sijaan hyvät avut, muistat pitää kätesi pehmeinä ja pohkeet lähellä. Ehkä pientä turhautuneisuutta oli havaittavissa ympyrällä, johon voisit itse vaikuttaa keksimällä jotain pientä tekemistä tehtävänkin aikana, vaikka tempon vaihtelua. Mutta muuten olitte oikein mallikas ratsukko!

      (Kommentti tarinasta: olipas tässä kiva tunnelma! Alku oli hyvin samaistuttava ja aito, varmasti jokainen kisaaja alkaa tässä vaiheessa tuntemaan oloaan väsyneeksi ja hevoset yhtälailla. Onneksi tässä tapauksessa kyse oli vain väliaikaisesta väsähdyksestä eikä mistään isommasta! Sulla on mukavan täsmällinen mutta silti kevyt tyyli kirjoittaa, näitä luen mielelläni lisääkin!)

  • #6273

    Stella
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Helppo A, hard
    Stella – Betume
    (435 sanaa)

    Tänään treenattiinkin sitten oikein kunnon porukassa, meitä olisi valmennuksessa kahdeksan kappaletta. Itse huomasin jännittäväni suurta ratsukkolaumaa, kotona Seppeleessäkin pyrin änkeämään maneesiin tai kentälle aina kun siellä olisi mahdollisimman vähän porukkaa. Kun ympärillä on monia muitakin ratsukoita, mun keskittyminen kärsii ja kuulen liian tarkkaan kaikki mahdolliset kopsahdukset ja epämääräiset kolahdukset. Yritin tänään kaikin keinoin sulkea ylimääräiset äänet pois päästäni ja keskityin vain valmentajan iloiseen puheeseen korvanapissa.

    Verkkailin Panchoa pitkässä muodossa ja ruuna tuntui olevan kuin kotonaan kaikkien muiden ratsukoiden keskellä. Se oli Panchoksi harvinaisen leppoisalla tuulella, eikä häsännyt ja sählännyt yhtä pahasti kuin yleensä. Ruuna myös venytti tänään alkuverkassa muotoaan hienosti ja ainakin tuntui siltä, että se liikkuu kivasti selkänsä läpi. Ympyrällä pyrin taivuttamaan sitä hieman liioitellustikin ja kunhan ruuna taipui kunnolla, otin muutamat loivat avo- ja sulkutaivutukset kaarevalla uralla. Niillä sain taas pikkuhiljaa nostettua Panchon lyhyempään ja korkeampaan muotoon ilman, että ruuna vetää turvan ryntäisiin ja kaulan liioitellulle kaarelle.

    Ensimmäinen oikeasti ohjattu tehtävä oli ottaa avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa. Hymähdin itsekseni, ihan kuin olisin tämän tehtävän jotenkin ennakoinut, kun aloittelin hommaa jo itsenäisessä ympyrätyöskentelyssä. Pancho tekee luonnostaan avot ja sulut todella hienosti ja se kokoaa niissä itseään hyvin. Mun ja Panchon alkutaipalella meillä kesti kauan, että löydettiin oikea tapa tehdä avot ja sulut, mutta nyt ne ovat meille rutiinia, kun työstän niillä Panchoa melkein joka kerta kun kentällä tai maneesissa ratsastan. Käynnissä Pancho lähtee helposti hieman kiirehtimään tehtävää, mutta parin napakamman pidätteen jälkeen jarru meni ruunalle läpi ja saimme tehtävän suoritettua hienosi. Ravissa Pancho suorittaakin sekä avo- että sulkutaivutuksen paljon luontevammin.

    Halkaisijalla meiltä katosi seinän tuli avo- ja sulkutaivutuksiin, mutta se ei oikeastaan haitannut, kun tätäkin on tullut Panchon kanssa paljon treenattua. Ensin ruuna yritti lähteä eteenkin avotaivutuksessa poikittamaan turhankin paljon, mutta napakammalla ulkopohkeella sain ruunan takaosankin hallintaani, jolloin liikkeet sujuivat aika siististi. Sulkutaivutuksessa itselleni on haasteena se, että Panchon liikkeet heittävät minua helposti hieman ulospäin, jolloin painopisteeni on ihan väärässä paikassa, mutta heti kun löydämme taas menoon paremman tasapainon, on minunkin helpompaa istua kyydissä.

    Ennen itse radan ratsastusta, otin välissä pienet pätkät laukkaa ihan vain ympyrällä, jotta varmistun laukkamme pyörimisestä ennen itse rataa. Kun laukka toimii, alkaa ratojen ratastus. Katson ensin pari rataa, jonka jälkeen on meidän vuoromme. Keskityn rataan täysillä ja ratsastan Panchon jo alkutervehdykseen todella tarkkaan. Ruuna tuntuu allani rennolta ja miellyttävältä, eikä se ole turhia kuumunut valmennuksen aikana. Ratsastan rataa tarkkaavaisesti ja panostan erityisesti hyvin tarkkaan oikeisiin teihin. Laukkaohjelma tuntuu sujuvan aika hyvin, hieman Pancho alkaa vetäytyä turhan lyhyeksi, mutta saan tilanteen korjattua heti kun saan hieman ratsastettua ruunaa laukassa eteen. Kun lopulta pääsemme lopputervehdykseen, olen todella tyytyväinen päivän valmennukseen. Annan Pancholle pitkät ohjat ja taputa iloisesti sen kaulaa.

    • #6296

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teitä voin hyvällä mielin kutsua toisiaan ymmärtäväksi ratsukoksi! Tiedät selvästi tasan tarkkaan mitä hevosesi vaatii, ja se reagoi apuihisi juuri odotetulla tavalla. Enhän minä edes kerennyt korjaamaan kun olit jo itse tajunnut mistä kiikastaa! Annat avut rauhallisesti ja silti ennakoit hyvin kun hevosesi tuntuu niitä tarvitsevan. Erittäin hyvin ratsastettu!

      (Kommentti tarinasta: tässä tuntui olevan erilainen tunnelma moneen muuhun valmennustarinaan verratessa, pidin siitä! Tuntui, että sain olla mukana Stellan pää sisällä seuraamassa ratsastamista ja ajattelemassa näitä asioita hänen kanssaan. Rauhallista, selvää kerrontaa. Sinulla tuntuu olevan selvä, toimiva ote siihen, mitä haluat kirjoittaa ja lukijalle viestiä!)

  • #6277

    Nita
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    Nita & Kallan Vermilion, vaativaB
    Mua hymyilytti ja mulla oli kamalan hyvä fiilis. Valmennuksista vapaa pitkä viikonloppu oli auttanut, varsinkin kun se ei ollut mennyt pelkästään kirjoituksiin lukiessa. Mä olin lähdössä ihan uudella puhdilla Hallavaan kouluvalmennukseen ja Leevikin vaikutti pirteämmältä, kun oltiin pidetty viikonloppu vähän kevyempänä. Se oli tehnyt kummallekin todella hyvää. Nyt me oltiin levänneinä valmiita jatkamaan Tie tähtiin koitosta. Ja mehän pidettäisiin kynsin ja hampain kiinni meidän sijoituksesta rankingin kärjessä. Ainakaan se ei jäisi meidän treenaamisesta kiinni.

    Leevi meinasi tuuppaista mut turvallaan kumoon, kun me ooteltiin pihalla, että pakataan hevoset autoon. Mun tavanomaisen komentamisen ja rääkäisyn sijaan mä vain nauroin. Mä kerkesin huomata Sarahin kummeksuvan katseen, ennen kuin nainen joutui taas keskittymään Effiin. Mä kyllä saatoin olla omastakin mielestä outo. Matka Hallavaan meni kuitenkin jo rutiinilla. Valmennukset olivat puolitoista tuntisia ja mun valmennus taas viimeisenä, joten mulla oli taas vaikka kuinka paljon aikaa. Koska Leevi tuntui viihtyvän yksinään, se arvosti kun se sai olla multa rauhassa, joten mä jäin autoon selaamaan puhelinta.

    Mä kerkesin hyvin selailemaan kaikki somet läpi ja pommittamaan kaikille vähänkään kivoille ihmisille viestiä, jos joku kerkeäisi pitää mulle seuraa. Yksi kerkesikin ja se oli mulle oikein mieluisa vaihtoehto, ellei tällä hetkellä jopa mieluisin. Äkkiä mä huomasin, että mun pitäisi olla kohta jo häiritsemässä mun rakasta vuokrahevostani, että me kerettäisiin valmennukseen. Mä sainkin aika reippaasti pistää Leevin sekä itseni valmiiksi, mutta Leeviä se ei oikeastaan haitannut. Ruuna ei arvostanut pitkiä hoitotuokioita.

    Leevi koetteli mun huumoria ja hyväntuulisuutta valmennuksessa. Alkuverryttelyssä jo mä sain itse pistää kaiken peliin, että ruunikon keskittyminen olisi edes suurinpiirtein mussa. Siis ihan vain jo ravatessa ja laukatessa. Homma onneksi parani, kun siirryttiin tekemään jotain ihan oikeasti. Pohkeenväistöt ravissa toimivat kivasti irroittelevana liikkeenä ja Leevikin alkoi vertyä. Ehkä sillä oli pieni motivaatiopula ja jumi niin rennon viikonlopun jälkeen. Kieltämättä itselläkin oli vähän haasteita taas päästä työskentelymoodiin.

    Laukannostoissa me oltiin jo parempia ja kun tehtiin laukanvaihtoja, me viimeistään oltiin täysin hereillä. Silti kun oli meidän vuoro ratsastaa rata läpi, ei se mennyt mitenkään mahtavasti. Muutama hyvä pätkä, muutama ihan umpisurkea ja sitten loput sellaista tasaista, ihan ok suorittamista. Se vaan, että kisoissa se ihan ok ei riittäisi. Eikä se riittäisi Amandalle, eikä mulle. Me pystyttäisiin parempaan kyllä, eikä se parempi edes vaatisi tämän suorituksen jälkeen paljoa enempää.

    Me käveltiin Leevin kanssa tarpeeksi pitkään, mutta ei kuitenkaan jääty hengailemaan ylimääräistä. Hevonen reippaasti matkustuskuntoon ja kotimatkalle. Muu porukka kuitenkin joutui odottamaan vain mua ja Leeviä, enkä mä halunnut pidätellä koko porukkaa, vaikka kello ei sinänsä ollut vielä paljoa.
    406 sanaa

    Sasu & Damiaan v.d. Lodewijk, helppoA
    Mua alkoi jo pikkuhiljaa tympimään tämä jatkuva valmennuksissa ramppaaminen. Daimia onneksi ei, mutta mun epämääräinen päivä- ja työrytmi kärsi tästä. Siltikin mä ilmoitin meidät aina jokaiseen vastaan tulevaan kouluvalmennukseen, ainakin Tie tähtiin liittyviin siis. Jos Daim olikin ollut hieman raakile ja ei niin hyvässä lihaskunnossa tullessaan ja mä aika ruosteessa, ei me oltu enää. Kimon kunto ja lihakset olivat kasvaneet kohisten talven aikana ja me oltiin nyt keväällä saatu miljoonien valmennusten ansiosta paljon varmuutta ratsastukseen.

    Siltikin vaikka tulokset näkyivät ja olivat hyviä, mua ei olisi kiinnostanut lähteä niin aikaisin Hallavaan valmennukseen. Ja tietysti ensimmäisten valmennus olisi jo kymmeneltä, joten me lähdettiin kukon laulun aikaan jo Purtseilta. Mä olin joutunut heräämään ties koska. Onneksi Rita oli edellisenä päivänä putsannut ja kasannut meidän varusteet valmiiksi, kun oli ollut naisen vuoro käydä hoitamassa ja liikuttamassa ruuna. Puoliveristä ei haitannut aikainen lähtö, se vain oli tyytyväinen saadessaan heinät eteensä autossa.

    Daim oli kamalan tyytyväisen oloinen, kun me odoteltiin oman valmennuksemme alkua. Toivottavasti ruuna tartuttaisi hyväntuulisuuden muhun, eikä niin että mun tympääntyneisyys tarttuisi hevoseen. Se tosin olisi todennäköisempi vaihtoehto, mutta ehkä Daim taas väläyttelisi valmennuksessa sellaisia pätkiä, että mä muistaisin miksi me käytiin näissä valmennuksissa.

    Kun mä rupesin varustamaan Daimia valmiiksi, mä kirosin kun en ollut tarkistanut Ritan pakkaamia varusteita. Mä kyllä luotin, että kaikki oleellinen oli mukana ja kyse ei ollutkaan siitä. Ruunan toinen omistaja vain ei tuntunut tajuavan, etten mä halunnut käyttää niitä sävy sävyyn olevia varusteita. Mukaan oli pakattu siniset suojat ja samaa sarjaa oleva huopa. Huovassa ei ollut vikaa, mutta mä suosin ennemmin karvavuorellisia mustia suojia, vaikka ihan perusmustat olisi tietysti parhaimmat. Mutta karvavuorelliset saisivat kelvata.

    Itse valmennuksessa mä olin hyvin tyytyväinen ensimmäiseen tehtävään, joka tehtiin itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen. Ympyrällä taivutus sisäänpäin oli oikein sopiva tehtävä meille nyt, koska Daim tuntui tarvitsevan vastaavia tehtäviä alkuun. Muuten se jäi jäykäksi ja ei tahtonut liikkua hyvin. Nyt se kuitenkin vertyi vielä paremmin ja me oltiin hyvin valmiita tekemään avo- ja sulkutaivutuksia. Daim saikin mut paremmalle fiilikselle ja sen keskittyminen oli harvinaisesti täysin mussa ja tehtävissä. Ruunan keskittyminen oli yleisesti ottaen ihan hyvää, mutta ei yleensä ihan näin hyvää.

    Halkaisijallakaan ei ollut ongelmia, vähän vain sai enemmän tukea Daimia, mitä uralla tehdessä. Rata meni ihan sujuvasti, vaikka monta parannettavaa kohtaa oli. Ei me vielä hetkeen oltaisi valmiita vaativampiin luokkiin, mutta nyt olikin tavoitteena saada sujuvia ratoja tältä tasolta ja vakiinnuttaa se. Kerätä voimaa ja sen sellaista, mitä nyt kaikkea nuorella hevosella voisi kehittää. Kaikista tärkeintä oli, että Daimista olisi kivaa treenata ja ettei itselläkään menisi ihan pakkopullaksi.
    413 sanaa

    • #6306

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Nita & Kallan Vermilion

      Teillä oli sellaista hyvää perusmenoa! Hevosesi oli paikoittain aika tahmainen, vaikka se oli selvästi halukas liikkumaan. Kannattaa käyttää pohjetta rohkeammin aktivoimaan myös sen takaosaa samantien, kun se tuntuu jäävän etuosaa hitaammaksi. Laukka oli nyt sen vahvin askellaji, ravissa se tuntui menettävän ryhdikkyyttään ja muotoaan. Sinulla on kuitenkin hyvä istunta ja pehmeät kädet, joka oli mukava huomata!

      (Kommentti tarinasta: tässä oli muuten hyvää kerrontaa, mutta pidemmän päälle ”mä” kertoja on yllättävän raskas. Huomaan välillä itsekin käyttäväni sitä turhan usein, ja se jää helposti päälle. Kannattaa kuitenkin kiinnittää siihen huomiota, sillä joihinkin kohtiin se kyllä sopii! Mutta jatkuvana se tuntuu ehkä hiukan hankalalta luettavalta. Esim.; Äkkiä mä huomasin, että mun pitäisi olla kohta jo häiritsemässä mun rakasta vuokrahevostani, että me kerettäisiin valmennukseen. > Äkkiä huomasin, että mun pitäisi olla kohta jo häiritsemässä rakasta vuokrahevostani, että me kerettäisiin valmennukseen.
      Mutta muuten tarina oli hyvä ja selkeä idealtaan!)

      Sasu & Damiaan v.d. Lodewijk

      Lupaava ja yritteliäs hevonen sinulla! Teillä oli heti alussa hyvä ote valmennukseen, sellainen nyt mennään eikä meinata. Osasit ratsastajana tukea hevostasi mutta silti jättää sille vähän itsekin pohdittavaa ja tekemistä. Se tuntui aika tasapainoiselta pääsääntöisesti mutta laukassa varsinkin ympyrällä se muuttui aika raskaaksi edestä. Muista pyytää sitä ikäänkuin ylämäkeen myös silloin käsiä vähän kohottamalla ja pohkeella tukemalla.

      (Kommentti tarinasta: sanon tästä samaa kuin ylemmästä kirjoitusmuodoltaan. Oli samaistuttavaa lukea, miten valmennus ei voisi pätkääkään kiinnostaa. Onneksi hevonen sentään vielä jaksaa eikä se ole molemmille kamalaa pakkopullaa! :D)

  • #6278

    Lydia
    • Postauksia:
    • Maitovarsa

    expert, Vaativa B
    Lydia – Kheops
    (219 sanaa)

    Hallavassa me valmentauduttiin kouluratsastuksen parissa ihan nättinä maanantaipäivänä. Saavuimme perille juuri sopivaan aikaan ja ehdin hyvin laittaa ratsuni valmiiksi ja kävelemään hyvät alkukäynnit, jonka jälkeen pääsimmekin suoraan sisälle maneesiin. Valmentajamme Dineo on minulle täysin uusi tuttavuus. Ensivaikutelmani oli se, että nainen on todella pirteä ja iloinen, eikä hänen olemuksessaan näkynyt pätkän vertaa se, että se oli pitänyt jo putkeen valmennuksia klo 10 asti.

    Verkkasin Kertun suurilla ympyröillä reilusti taivuttelemalla ja tekemällä muutamia avo- ja sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla. Kerttu tuntui aika leppoisalle ja kuunteli minua hyvin. Kun olimme suorittaneet itsenäiset verryttelyt kukin tavallamme, alkoi valmennuksen ohjattu osuus. Ensin keskityimme pohkeenväistöihin, jotka Kerttu suoritti todella rutinoituneesti ja tahdikkaasti. Kun tehtävään lisättiin laukannosto uralle saapuessa, alkoi Kerttu selvästi hieman ennakoimaan laukkaa, josta pohkeenväistöt hieman kärsivät, mutta kokonaisuus pysyi kohtalaisen siistinä.

    Itse laukat sujuivat tänään hienosti ja Kerttu jaksoi hyvin kantaa itsensä tehtävien läpi. Laukanvaihtoja olemme treenanneet viime aikoina melkein joka ratsastuskerta ja vihdoin ne alkavat olla siistimpiä ja eleettömämpiä. Loppuun saimme vielä ratsastaa kertaalleen kouluradan läpi, jonka aikana Dineo heitteli meille jotain vinkkejä ja kommentteja. Alkuohjelma meni meillä todella rutinoituneesti, mutta laukoissa ori jonkin verran kiirehti, jonka jälkeen loppurata meni hieman turhan jännittyneesti. Kaikki tehtävät sujuivat kuitenkin ihan siististi, mutta kokonaisuuteen en ollut ihan tyytyväinen. Onneksi olemme radan jo onnistuneesti pariin kertaan kisoissa esittäneet ja meillä olisi vielä treeniaikaa ennen seuraavaa osakilpailua.

    • #6307

      Dineo
      Valvoja
      • Postauksia: 86
      • Koulutuksen tarpeessa

      Teillä alkoi erittäin vahvasti, nämä jutut taisivat olla hevosellesi ihan tuttua juttua! Täsmällistä pohkeenväistöä, se astuu hienosti ristiin ja pysyy suorana. Vähän kallistut itse satulassa sen mukana, koita kiinnittää huomiota että pidät painopisteesi oikeassa kohdassa. Laukkaa ottaessa se alkoi ennakoimaan, joten muista olla tarkkaavainen ja hillitä sitä pidätteillä samalla pitäen kätesi pehmeinä. Mukavaa menoa teillä kyllä oli jota oli ilo katsella!

      (Kommentti tarinasta: tasainen ja hyvä valmennustarina! Sopivasti kuvailua ympäristöstä, hevosesta ja ratsastajasta itsestään. Täsmällisen selkeä paketti!)

  • #6289

    Aleksi
    Ylläpitäjä
    • Postauksia: 991
    • Lauman johtaja

    Pisteitä lisätty seuraavanlaisesti
    Lotta – Milk’s Favorite Cookie 2kp + 1kisap
    Nio Luosujärvi – Flying Fonzie 2kp + 1kisap
    Elina – Celeus Elegans FEI 2kp + 1kisap
    Jesse – Heljän Hurmos 2kp + 1kisap

Aiheeseen ‘Tie Tähtiin kouluvalmennus 25.3.’ ei voi kirjoittaa uusia vastauksia.