Zada

Foorumit Päiväkirjat Zada

Tämä aihe sisältää 32 vastaukset, 8 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Kassu 13 tuntia, 54 minuuttia sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #3563 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    Harr Shahzad
    ”Zada”

    Fn, KTK-II, National Desert Horse Show 2018 Grand Champion
    ox-o
    synt. 28.12., 11½ vuotias
    om. Theodore Lindsay

    >> Zadan sivut Sivut uudistettu 30.12. !

  • #3612 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    19.12.18 Harr Shahzad saapuu

    Vihdoin tuli se päivä, kun Luukaksen oma hevonen oli saapunut suomeen. Johannes oli jo edeltävänä iltana lähtenyt ajamaan päästäkseen oria vastaan, eikä ollut huolinut Luukasta mukaan. ”Käyt tutustumassa paikalliseen yöelämään”, oli mies virkkonut lähtiessään. Sen sijaan nuori mies oli istunut visusti hänen käyttöönsä otetussa huoneessa sarjoja katsellessaan Netflixistä ja tätinsä kissaa silitellen allergiasta huolimatta. Sinä aamuna oli kourallinen pakkasta joka sai posket punoittamaan ja nenän kylmettymään. Aikaisin, eli noin kymmeneltä, oli Johannes soittanut poikansa puhelimeen ja käskenyt häntä lähtemään ajamaan Hallavan ratsutallille. Mitään kyselemättä Luukas oli pukeutunut ja hypännyt tätinsä autoon, joka toivottavasti ei tarvitsisi sitä muutamaan tuntiin. Jopa se auto oli vastenmielinen. Vanha, kulunut, ja ilmastointiin oli lisätty imelän hajuinen tuoksu. Luukas vihasi sitä, oikeastaan kaikkea mitä oli tapahtunut viimeisen viikon aikana. Hän ei silti voinut käsittää, että hän oli nyt arabin omistaja. Kaikista roduista arabi, joka oli ehkä näyttävä muttei mikään kisarotu. Vanhakin vielä. Luukaksen kaasujalka alkoi painaa ärtymyksestä hänen huomaamattaan, ja oli lähellä ettei hän ajanut tallille johtavan risteyksen ohi. Vanha arabi. Luukas pudisti ajatukselle päätään. Pilkan kohteeksi hän joutuisi sen kanssa. Osallistut sitten kaikkiin kisoihin oli hänen isänsä sanonut, ja pah. Mihin kisoihin sellaisen kanssa voi osallistua? Kaakkihan saa sydänkohtauksen ensimmäisen esteen jälkeen.

    Ratsutallin parkkipaikka oli lähes tyhjä, ja muita ajattelematta Luukas pysäköi autonsa mielestään hyvään ja tilavaan kohtaan. Tarkoituksellakin, ettei ainakaan ajajan puolelle mahtuisi toista autoa. Kahdeksan sadan arvoiseen rannekelloonsa vilkaisten mies päätti jäädä autoon odottamaan trailerin saapumista. Johannes oli sanonut olevansa perillä 10.34, ja isänsä tuntien Luukas tiesi miehen olevan perillä täsmälleen silloin. Viisari mateli eteenpäin, ja hetkeksi Luukas sulki silmänsä nojautuessaan auton penkkiin. Sentään se olisi ori, hän koitti lohduttautua ajatukseen. Tammat eivät vaan iske diivamaisten luonteiden takia, vaikka niistäkin löytyy kisoja ajatellen ihan huippuyksilöitä. Mutta että sellainen, jonka koulutuskin on jätetty puolitiehen. Zada oli osoittautunut niin hankalaksi, että sitä oli pidetty seinäruusuna ja käytetty satunnaisesti näyttelyissä, joista ori oli selvinnyt suhteellisen hyvin arvosteluin. Este- tai koulupuolella sen osaamista ei oltu koskaan testattu, eikä siitä edes sellaista oltu haluttu. Jääräpäinen, lähes ihmisiä vihaava hevonen ei kuulostanut ihanteelliselta treenattavalta, ainakaan noin täysijärkisten mielestä. Se sen sijaan oli Luukaksen mielestä ehdottomasti paras puoli, jonka hän oli hevosestaan siihen mennessä kuullut. Jos ori osoittautuisi yhtä tuliseksi kuin mitä on luvattu hän voisi yrittää antaa kaiken muun anteeksi.

    Viimein pihaan kaarsi iso mustanhohtava auto perässään lainattu traileri, joka alkoi huojahdella heti auton pysähdyttyä. Tallin omistajat, Naava ja Elyssa ilmestyivät vastaanottamaan uuden tulokkaan samalla hetkellä kun Luukas nousi autosta. ”Huomenta. Mukavaa, että tämä sujui näin mutkattomasti.” Johannes siirtyi kättelemään naisia uudelleen, ja vilkaisi poikaansa tyytymättömän näköisenä. ”Wat jij nog staan? Mene ottamaan se ulos.” Mies käski, vaihtaen Hollannista Suomeksi puhekieltä kuin lennosta. Silmiään pyöräyttäen Luukas käveli trailerin luo, ja laski sen takaluukun. Korvia särkevä hirnunta täytti ratsutallin pihan kun Harr Shahzad ymmärsi viimein päässeensä perille. Luukas joutui ottamaan juoksuaskelia päästääkseen orin irti ennenkuin se menisi kaatamaan koko trailerin steppailullaan. Riimunnarusta kiinni pitäen Luukas lähti peruuttamaan oria pihalle, mutta Zada osasi itsekin. Muutamalla kevyellä askeleella ori oli pihalla, ja pyörähti ympäri niin vauhdikkaasti että riimunnaru oli lähellä livetä Luukaksen käsistä. Silmät valkoista vilkkuen ori otti askeleen sivuun pää taivaissa, sen suu auki ammottaen hirnumisen jatkuessa. Luukaksen vetäessä narusta Zada pyöri miehen ympärillä kuin hyrrä, raviaskeleet kepeinä kuin kevät varsalla ja häntä komealla tötteröllä. Orin saadessaan tarpeeksi sen tiellä roikkuvasta painosta se nousi takajaloilleen, kaviot ilmaa huitoen ja korea kylmän ruskea karvapeite talviauringossa kiiltäen. Sivusta seuraten Johannes katseli poikansa riimunnarussa roikkumista tyytyväisenä myhäillen, eikä häntä tuntunut vaivaavan orin pystyyn laittama show. Naava ja Elyssa sen sijaan vilkaisivat vähitellen toisiinsa, ja naisten ei tarvinnut edes sanoa mitään kun molemmat tiesivät ajattelevansa samaa. Minkä hevosen he oikein olivatkaan talliinsa saaneet?

    Johannes alkoi purkamaan autosta orin tavaroita Elyssan opastuksella talliin, ja Zadan ja Luukaksen ensimmäinen tahtojen taistelu alkoi vähitellen kääntyä Luukaksen voittoon. Ori ei enää hyppinyt joka hetki pystyyn, vaan malttoi edelleen ravaten kulkea parkkipaikkaa Luukaksen vieressä. ”Pitäisikö se viedä tarhaan?” Naava ehdotti mietteliäänä. Luukas pudisti päätään. ”Ei, käyn juoksuttamassa tätä kentällä. Ei se missään langoissa tule pysymään näin. Haetko juoksutusliinan?” Se oli enemmänkin käsky kuin pyyntö, mutta kieltäytymättä Naava lähti talliin sitä noutamaan. ”Ole nyt jo hiljaa..!” Luukas ärähti huitaisten riimunnarulla oria pään lähelle sen jatkaessa mahdotonta elämöintiään, joka sai sen kavahtamaan taaksepäin päätään heittäen. Tarhoilta oli kuulunut yhtenään vastauksia orin huutoihin ja Zada tuntui saavan niistä lisää puhtia jatkaa temppuiluaan. Harr Shahzad on saapunut Hallavaan, ja sen kuulevat varmasti kaikki.

    Kunhan kentän portti oli visusti kiinni ja juoksutusliina kiinni orin suitsissa Luukas päästi narun pitkäksi ja kulki kentän keskelle. Zada pälyili ympärilleen sieraimet punaisina hehkuen, ja samantien löysää saadessaan ori otti jalat alleen. Kenttä ei millään tuntunut tarpeeksi riittävältä huimapäisestä orista, saatika sitten liina joka sitä esti lähtemästä tekemään tuttavuutta tallin hevosten kanssa. Suuntaa vaihtaen takajaloillaan pyörien kerran jos toisenkin Zada esitteli itseään jokaisesta kulmasta kauempana oleville tarhoille, joiden aidoille usea korvapari oli kokoontunut ihmettelemään. Orin hengitys höyrysi viileässä ilmassa, ja sen takajalat kävivät potkimassa ilmaa tasaisesti laukkaamiselta malttaessaan. Suu tiukkana viivana Luukas piti liinasta kiinni kaikin voimin, ja seurasi miten orin katse kävi kokoajan useammin hänessä. Mitähän sen päässä mahtaa liikkua?

    Zadaa kiukutti. Juuri kun se oli päässyt vihdoin pitämään hauskaa tammalauman keskelle oli Iivari tullut vauhkoamaan ja sadattelemaan, ja usuttanut kätyrinsä vielä kimppuunkin kaiken lisäksi. Zada oli nokkelana ja nopeana hevosena tietysti päässyt aina pakoon, niin pitkään kunnes kätyrit olivat puuskuttaneet ja voivotelleet, ettei siitä mitään tulisi. Ja ihan yllättäen kaikki oli muuttunut. Yksi päivä Iivari oli saattanut orin traileriin kumma, lähes ilkikurinen ilme kasvoillaan, ja sen jälkeen Zada oli vain seissyt ja seissyt tietämättä mihin oli matka. Vaikka se mielellään menisikin koreilemaan näyttelyrinkiin jälleen, sillä kertaa se tuntui kovin pitkältä ajalta. Kunnes sitten viimein oli alkanut tapahtua, ja ori oli niin pyörällä päästään ettei se edes tajunnut olla hankala sitä käsitelleille ihmisille. No, ainakaan normaalia enempää. Ja nyt, kun se oli viimein taas päässyt jaloittelemaan ja esittelemään kaikkea sitä komeuttaan, päätti narun toisessa päässä roikkua julkea saasta, joka ei hetkeksikään pistäviä silmiään pois kääntänyt. Zada ei arvostanut sellaista käytöstä, eikä aikonut sitä sietää. Nyt kuitenkin sillä oli niin paljon uusia näkyjä, uusia hajuja ja ääniä joihin keskittyä ettei ori tiennyt miten päin olla tai mihin mennä.

    Vähitellen Luukas näki miten orin jännittyneet lihakset alkoivat antaa periksi, ja sen askeleet alkoivat löytää tasaista tahtia kiireisten loikkien ja lähtöjen sijaan. Zadan kohottaessa häntäänsä ja kaaristaessa kaulaansa Luukas sai viimein nähdä, miten näyttävä se oikein olikaan. Orin selästä kohosi ilmaan höyryä, sen sieraimet olivat edelleen suuret ja korvat kääntyilivät edestakaisin. Sillä oli ihan hillittömän hieno askel, ja se tuntui tietävän sen myös itse. Vaikka hetken jo näytti että ori olisi siltä erää rauhoittunut Luukas laittoi sen kuluttamaan energiaansa ihan kunnolla, pitäen orin liikkeellä vaikka se olisikin halunnut jäädä aidan vierelle tuijottelemaan uusia maisemia.

    ”Niin teillä oli jotain papereita jotka piti allekirjoittaa?” Luukas lähestyi Naavaa ja Elyssaa jotka keskustelivat tulevista pidettävistä valmennuksista. Hionnut Zada oli saanut loimen päälleen ja päässyt hengähtämään sille merkittyyn karsinaan käytävän päässä. Ori ei ollut ensin malttanut edes koskea sen edessä olevaan heinäpinoon, vaan se oli pyörinyt kuin heikkopäinen karsinassaan samaa mekkalaa pitäen kuin ulkona. Lopulta, luojan kiitos, se oli keskittynyt syömiseen joka oli saanut sen hiljentymään. Luukas olisi pian tunkenut heinät orin suuhun itse jos se ei olisi lopettanut hirnumistaan, ja mies oli melko varma että hänen korvansa tulevat soimaan koko loppupäivän. ”Joo, tuonne toimiston puolelle.” Elyssa nyökkäsi päällään ovea kohti, ja naisen perässä Luukas siirtyi pöydän vierelle jonka taakse Elyssa asettui. Toimistotuoli narahti hänen siihen istuessa. Luukaksen silmät kiersivät vaatimattoman pienessä huoneessa jonka seiniä kehysti valokuvat ja ansaitut ruusukkeet, ja taisi hän diplominkin nähdä jos hän ei ihan väärin nähnyt. ”Nimi tuohon. Se on kirjallinen sopimus siitä että Zada asuu nyt täällä, ja tuohon on listattu mitä sille sovittu hoito sisältää.” Elyssa osoitti etusormellaan kohtia joista oli kyse. Luukas otti paperin käsiinsä ja luki sen läpi. Zada oli täysihoitopaikalla, sillä ei Luukasta kiinnostanut lähteä lappamaan lantaa tai kuskata oria edestakaisin tarhaan ja sisälle kun sielä oli kerran henkilökuntaa sen hänelle hoitamassa. Orille tarjottavat ruuat oli laitettu ylös, ne mitkä tallin puolesta tulee, osan Luukas oli jo itse hankkinut. Tai Johannes ne oli tarkalleen ostanut ja kuljettanutkin paikan päälle, varusteet mukaanlukien. Luukas allekirjoitti paperin ja ojensi sen takaisin. ”Noniin, se on sillä selvä sitten. Toivottavasti te viihdytte!” Elyssa hymyili ja ojensi kätensä. Luukas tarttui siihen muttei viitsinyt hymyillä. Hän ei viihtynyt. Jättäen naisen omiin oloihinsa mies siirtyi vähitellen tallin puolelle takaisin, ja mietteliäs ilme kasvoillaan palasi Zadan karsinalle. Orilla oli viininpunainen toppaloimi päällä jonka alla oli vielä vihreä fleece. Syvä huokaus karkasi Luukaksen suusta kun hän nojautui karsinaan seuraamaan Zadan viimeisten heinänkorsien hamuamista. ”Ainakin sulla on luonnetta.” Luukas sanoi hiljaa, vähäinen hymy käväisten hänen kasvoillaan. Se oli kuitenkin hetkessä tiessään. Toistaiseksi orin mielenkiintoinen luonne ei ollut tarpeeksi ilahduttamaan kaiken sen muun kurjuuden keskelle, mutta Luukas tiesi ettei hän voisi enää asialle mitään. Johannes oli jo matkalla takaisin Hollantiin, jonne kaikki Luukaksen ystävät sekä rakkaimmat hevoset olivat jääneet. Riimunnarusta tarttuen Luukas veti karsinan oven auki ja kurottautui kiinnittämään sen orin riimuun. Zada nosti päätään häijysti luimistaen, ja ori polkaisi etujalallaan maata korskahtaen. Se teki selväksi, ettei sen ruokarauhaa tultaisi noinvain häiritsemään, ja jopa kokeneelta Luukakselta kului useampi minuutti päästä turvallisesti orin lähelle niin että riimunnaru oli mahdollista kiinnittää.

    Naava lähti tarhoille oppaaksi, eikä matka sinne suinkaan ollut helpoin. Nainen kulki turvallisesti useamman metrin päässä edellä, ja silti vilkuili olkansa ylitse tarkistaakseen ryntääkö kiihkeä ori hänen päältään. Zada poukkoili edestakaisin, jalat maata tampaten ja ilmaa huitoen villisti ja sen silmät pälyilivät kaikkea eteen tulevaa haastetta katseessaan, kuin sen pitäisi todistaa jokaiselle oma mahtavuutensa. Luukas sai nähdä vaivaa pitääkseen orin käsissään, ja parin askeleen välein hän kiskoi sen pysähdyksiin tai laittoi peruuttamaan kädellä ryntäistä painaen tai riimunnarun päätä ilmassa pyörittäen orin edessä. Zadan korvat kääntyivät aina tiukasti luimuun, ja korskahdellen se malttoi peruuttaa askeleen tai kaksi, ja pian sama homma uudelleen. Kun kolmikko viimein pääsivät tarhalle saakka, josta oli hyvä näköyhteys muihin hevosiin mutta tilava väli viereiseen tarhakaveriin, Naava avasi portin ja Luukas siirtyi sisäpuolelle Zadan kanssa. Pikaisesti hän irroitti riimunnarun kun ori oli valmis lähtemään kuin raketti, ja siirtyi sivummalle Zadan lähtiessä komealla ponnistuksella laukkaan. Orin takajalat nousivat ilmaan liidokkaassa pukkisarjassa, ja se pyrähteli tarhan aidalta toiselle notkeita käännöksiä tehden. Näyttävä se oli, pakko myöntää, vaikka aika kaistapäistä sen touhu oli. ”Mahtaakohan se malttaa pysyä tuolla.” Naava naurahti sulkiessaan portin Luukaksen perästä. ”Tuskinpa tuo tarpeeksi korkealle edes osaa hypätä.” Luukas tuhahti hiljaa. Naava vilkaisi mieheen lyhyesti, mutta palautti katseensa nyt raville siirtyneeseen Zadaan. Naisella olisikin edessä pitkän tikun veto Elyssan kanssa siitä kumpi Zadan hakee sisälle illalla.

    Zadan jäätyä tarhaan Luukas lähti purkamaan orin tavarapaljoutta hänelle merkittyyn kaappiin. Loimet menivät erikseen loimihuoneeseen, johon Luukas merkitsi Zadalle oman hyllyn ilmastointiteippiin sen nimen kirjoittaen. Kaapiin sen sijaan meni orin harjat, suojat, linimentit, suihkeet, herkut, ruuat, ja kaikki siltä väliltä. Vielä olisi tavaroita joita ostaa, mutta niillä selviää aika pitkälle. Myös kahdet eri suitset ja yksi satula löysi paikkansa varustehuoneesta myös nyt nimikoidusta kohdasta. Pitäisi hankkia satuloita useampi, jos Zadasta nyt on mihinkään. Luukas ei suostuisi siihen yhtäkään ylimääräistä euroa laittamaan, jos ori ei olisi sen arvoinen.

    • #3614 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 116
      • Perus pullaponi

      Huh mikä kreisi (ja upea) tuttavuus ratsutallille on tullu! Vitsit en malta oottaa jatkoa.

    • #3616 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Apua mikä hevonen 😀 Ihan sairaan makeesti kuvailit sen ulkonäköä ja liikettä, pystyin koko tarinan ajan kuvitteleen sen ihan elävästi. Saat tästä 2hp ja 1sp

    • #3623 Vastaus

      Lily Wilson
      Osallistuja
      • Postauksia: 100
      • Perus pullaponi

      Uuuu! Odotan innolla näiden kahen jatkoa!

    • #3709 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 87
      • Koulutuksen tarpeessa

      noniin tulihan se! kassun ilme on varmaa tasoo :O ku se näkee Zadan XD oon jo ny tykästyny Luukaksen persoonaan tosi paljo.

  • #3853 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    20.12.18

    Jo ensimmäinen päivä osoittautui ihan omanlaiseksi haasteekseen Zadan omistajana. Puhelin oli soinut aikaisin aamulla, johon Luukas oli unesta havahtuneena vastannut tottumuksesta Hollanniksi. Hämmentyneen Elyssan ääni varmisti että oikea henkilö oli linjalla, ja selitti tilanteen. Zada ei antanut kummankaan naisista laittaa loimea päälleen, vaan ori puolusti karsinaansa hanakasti hampaat esillä jos kumpikaan yritti lähestyä loimi käsissään. Ensin Naava oli yrittänyt, sitten Elyssa, ja lopulta he yhdessä. Eikä kyse ole siitä, etteikö kaksikko olisi kokenut tai tietäisi miten hevosten kanssa toimia. Zada oli yksinkertaisesti vain niin vaikea, eivätkä he halunneet riskeerata omaa turvallisuuttaan. Luukas huokaisi raskaasti ja siirtyi selälleen makuulle sängyllään. ”Laittakaa sitten ulos ilman loimea.” Mies totesi neutraalin kuuloisena. Elyssa oli hetken hiljaa. ”Siellä on kyllä pakkasta.” Nainen huomautti selvästi sen kuuloisena ettei hän arvostanut Luukaksen ratkaisua asian suhteen. ”No laittakaa sitten se loimi.” Luukas ärähti silmiään hieroen toisen kätensä sormin. ”Aivan, sitähän te ette sille saanut. Jos saatte sen pihalle ilman niin viekää. Kyllä se pari tuntia kestää.” Luukas olisi jokatapauksessa menossa tallille vielä valoisan aikaan juoksuttamaan Zadan, eiköhän ori hengissä selviäisi sen aikaa. Elyssan ääni kuulosti kireältä naisen vastatessa että he yrittäisivät sitä loimea vielä. Luukas sulki puhelun mitään sen enempää vastaamatta ja laski kännykän sivuun. Miehen katse kääntyi ikkunan suuntaan, jonka edessä olevien verhojen raosta piirtyi ohut viiva valoa huoneen seinään. Nyt kun hänet kerran herätettiin voisi hän suosilla nousta ja lähteä salille, jonka mies oli netistä etsiessään löytänyt ensimmäisen kerran tätinsä luo päätyessä. Tämä kyseinen täti oli hirvittävän mukava ja yritti saada keskustelua aikaan aina kun mahdollista, ruokaakin teki valmiiksi ja oli antanut ison vierashuoneen kokonaan Luukaksen käyttöön talon yläkerrasta. Luukas ei silti ollut innokas juttelemaan.

    Auton mittari näytti noin kuutta astetta pakkasta Luukaksen noustessa sen kyydistä ratsutallin pihassa. Mies oli ehtinyt käymään salilla, ja kuten hän oli arvellutkin puhelusta oli kulunut pari tuntia. Ruskeanpunainen Hugo Bossin takki päällään Luukas lähti kävelemään tarhoja kohti vetäessään harmahtavat ratsastushanskat käsiinsä. Zada seisoskeli tarhassaan lähellä porttia hamuten maassa olevia heinänkorsia. Se oli lopulta viety pihalle ilman loimea. Luukas ei edes yrittänyt ilahtua orin näkemisestä, vaan tarttui portin vierelle jätettyyn riimunnaruun ja siirtyi tarhan puolelle. Zada kohotti hetkessä päätään, sen hengitys höyryten viileässä. Luukas katsoi takaisin ja pysähtyi paikalleen. Oli selvää että Zada mittaili miestä katseellaan koittaessaan punnita, kuinka helposti hän antaa periksi. Vaikka Luukas oli jo ymmärtänyt, ettei Zadan kanssa anneta periksi, sillä kaikki mitä orille antaa se ottaa kaksinkertaisena. Siitä huolimatta hän ei halunnut lähestyä sitä aina vihalla tai uhkaillen, mutta toistaiseksi vaihtoehtoja ei juurikaan ollut. Kova kovaa vastaan, kilttinä oleminen ei vain tulisi Zadan kanssa toimimaan.

    Zada oli eri mieltä sisälle lähdöstä, vaikka sen turpakarvat ja hännän latvat olivat jäätyneet. Se otti jalat alleen sillä hetkellä kun Luukas lähestyi sitä, ja lähti kiertämään tarhaa ympäri takajalat viuhuen. Luukas jäi seisomaan paikalleen antaessaan orin rauhoittua, ja yritti sitten uudelleen. Riimunnarua käyttäen Luukas jätti sen toisen pään vapaaksi ja alkoi heiluttaa sitä ilmassa ympyrässä vierellään kävellessään Zadaa kohti sivusta lähestyen. Ori käänteli epävarmana korviaan, ja oli kääntymässä ympäri, mutta Luukas reagoi nopeammin. Mies otti sen puolen tilasta haltuunsa riimunnarua lähempänä oria käyttäen, joka sai sen jatkamaan samaan suuntaan laukkaamista johon se alunperinkin kulki. Sellaiseen harjoitukseen neliömäinen tarha on aika kehno varsinkin kun pyöröaitauskin olisi käytettävissä, mutta Luukaksella ei ollut mihinkään kiire. Samanlaista painetta käyttäen Luukas piti Zadan liikkeellä kehonkielellään, ja vaikka ori yrittikin vaihtaa suuntaa useampaan kertaan Luukas esti sen aikeet tai jahtasi sen palauttamaan halutun suunnan. Kun Zada alkoi selvästi noin kymmenen minuutin kuluttua ymmärtää mistä oli kyse, alkoi Luukas antamaan sille enemmän tilaa kiitoksena sen tehdessä oikein. Liidokkain askelin Zada ravasi eteenpäin, häntä nousseena pienelle kaarelle ja sieraimet suurina. ”Wooah..” Lopulta Luukas laski riimunnarun alas ja otti pari peruutus askelta kohottaessaan toista kättään. Äänellään hän yritti kertoa orille että olisi aika pysähtyä, ja useamman kierroksen Zada vaati vihdoin seisahtuakseen. ”Goede.” Mies kehui ja antoi orille hetken aikaa seistä. Sen kyljet kohoilivat kiihkeästi ja karva kiilsi kevyestä hiestä. Niin pitkään kun se ei anna kiinni se saisi juosta. Pitäisi tallissa sitten huolehtia se lämpimäksi.

    Samanlaista harjoitusta jatkaen Luukas alkoi vaatimaan Zadalta enemmän. Vähitellen Zada alkoi ymmärtämään enemmän Luukaksen kehonkieltä, ja mitkä teot palkitsivat sen. Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan ori sai oikeasti käyttää päätään ja miettiä, mitä siltä haluttiin. Luukas näki sen ilmeestäkin, miten hämillään se oli, mutta samalla miten se yritti ymmärtää tilannetta. Ei se mikään tyhmä hevonen sitten olekaan. Viimein, reilun puolentunnin jälkeen Zada pysähtyi lähes samantien Luukaksen kohottaessa kätensä ja äänellä rauhoittaessaan. Ori huokaisi syvään, ja käänsi päätään Luukasta kohti. ”Hieno.” Mies sanoi sille pehmeämmällä äänellä, ja lähti askeltamaan oria kohti rauhallisin askelin sivusta, mutta myös määrätietoisen oloisena. Heti kun Zada teki liikkeen väistääkseen Luukas pysähtyi ja kyykistyi odottamaan, että orilla olisi mukava olo hänen ollessaan niin lähellä. Siihenkin kului useampi minuutti, mutta vihdoin Luukas oli päässyt ihan orin vierelle. Kättään hiljalleen kohottaen mies odotti orin tekevän aloitteen, ja Zadan ilmeestä näki miten se ei tiennyt lähteäkö karkuun vai jäädä siihen. Hitaasti ori siirsi päätään lähemmäs, ja kosketti turvallaan Luukaksen kättä. ”Goede.” Luukas toisti kehunsa Hollanniksi, ja siirsi kätensä pois. Zada nyökäytti päätään korviaan ihmeissään käännellen. Sitä toistaen Luukas jatkoi taas niin pitkään kunnes Zada oli selvästi rento hänen koskiessaan siihen. Ensin turpaa silitellen Luukas odotti orin kääntävän korviaan rennosti taakse, ja sen jälkeen hän siirsi kätensä silittämään orin otsaa, sitten poskea. Sitten hän kohotti toisenkin kätensä, ja silitti molemmilla orin päätä antaen sille aikaa taas rentoutua jokaisen muutoksen välissä. ”Mmhm.” Myöntävästi Luukas äännähti ja hiljalleen kiinnitti riimunnarun orin riimuun. Metallisen kilahduksen kuuluessa Zada käänsi korvansa luimuun, ja Luukaksen pyytäessä sitä mukaansa ori kohotti päänsä taivaisiin. Vetäen vastaan Zada lähti peruuttamaan, ja Luukas hellitti riimunnarua kulkiessaan Zadan mukana. ”Peruuta sitten.” Luukas ärähti ja riimunnarua huitaisten orin päätä kohti jatkoi sen peruuttamista, johon ori vastasi hätiköidyin askelin ennenkuin se luimisti uudelleen ja päätään heiluttaen kavahti takajaloilleen. Etujalkojaan huitoen Zada pisti kaikin tavoin vastaan, ja Luukas sai kaikin voimin roikkua siinä kiinni ettei ori ryöstäytynyt sen otteesta. Molempien hengitys höyrysi ilmassa ja Luukaksen posket ja nenänpää olivat muuttuneet punertaviksi kylmästä. Luukas kielsi ärhäkkäästi oria, joka vastasi kimeällä äänellä hirnahtaen. Läheisten puiden oksilta lehahti lentoon varis parivaljakko, ne olivat kai saaneet tarpeeksi kinastelevasta ihmisestä ja hevosesta. Riimunnarua nykien voimakkaasti alaspäin Luukas teki tarkoituksella Zadan olon mahdollisimman epämukavasti, jonka oli tarkoitus näyttää että pystyyn nousemisesta ei koituisi orille ainakaan mitään hyvää. Hetken Zada polki takajaloillaan maata tasapainotellessaan, mutta tiputtautui takaisin neljälle jalalle ja puhahtaen jäi seisomaan paikalleen.

    Se tuntui pieneltä henkilökohtaiselta voitolta aina kun Zada teki jotain mitä Luukas halusi. Usemman minuutin tappelun jälkeen ori viimein lähti seuraamaan Luukasta, ja vaikka se ryntäsikin miehen ohitse portin auetessa Luukas sai sen pidettyä aisoissa. Hän ei käsittänyt, mitä hänen isänsä oli ajatellut. Nuoret hevoset käyttäytyvät niin, ja niiden kanssa nähdään vaivaa koska ne voidaan kouluttaa alusta saakka. Tämä kyseinen ori? Ei sen vaivan arvoinen. Liian vanha nähdäkseen oikeasti kunnon kisaratoja varsinkin kun sen koulutus oli niin alkuvaiheissa. ”Ei! Peruuta.” Luukas käski oria heti sen lähtiessä kiihdyttämään hänen ohitseen. Zada puski vastaan, joten Luukas joutui turvautumaan taas riimunnarun heilutteluun saadakseen orin antamaan tilaa. Zada puhisi ja steppaili edestakaisin ensin ennekuin se lähti peruuttamaan. Sen seistessä pari sekuntia paikallaan Luukas palkitsi sen jatkamalla matkaa, ja kaksikko pääsi talliin sisälle. Sielä ori teki kuitenkin saman, ja pienemmästä tilasta huolimatta Luukas laittoi orin taas peruuttamaan. Sählätessään jalkojensa kanssa Zada meni peruuttamaan yhden karsinan ovea päin, joka sai orin hypähtämään eteenpäin ja potkaisemaan kyseistä ovea takajalallaan. Luukas ärähti sille orin tullessa niin vauhdilla häntä kohti ja ravisti riimunnarua käsi ylhäällä. Zada kohotti päätään ylös ja lähti peruuttamaan taas. Luukas antoi sen pysähtyä parin askeleen jälkeen ja palkitsi sen seisomisen lähtemällä kävelemään. Zadan päästessä sen karsinaan ori ravisteli itseään koko keholta ja alkoi kihnuttamaan päätään etujalkaansa vasten. Vetäen karsinan oven kiinni Luukas huomasi sivusilmältä nuoremman pojan seisovan käytävällä jonkin karsinan luona. Karsinasta kurkki tummanruunikko tamma. ”Oho! Aika rytinä.” Poika älähti silmät pyöreinä. Luukas vilkaisi pojan suuntaan, muttei vastannut mitään. Hän veti Zadan tummanpunaisen loimen karsinan edestä käsiinsä ja ryhtyi asettelemaan sitä saadakseen helposti sen orin selkään. ”Ootappas hetki Symppis.” Poika mutisi hevoselleen ja sulki sen karsinan oven. ”Me ei ollakaan ennen nähty. Mä kuulin Naavalta ja Elyssalta että tänne tuli joku uusi hevonen, siitä onkin pitkä aika kun täällä on viimeks tapahtunu mitään jännittävää.” Poika virnisti ja kulki Zadan karsinalle. ”Mä oon Kassu, vuokraan täältä tota Symppistä.” Kassu nyökkäsi olkansa ylitse aikaisemman hevosen luokse. Luukas hengähti hiljaa nenänsä kautta ja siirtyi uudelleen Zadan karsinalle. Ori mulkaisi miehen käsissä olevaan loimeen, ja kohotti päätään korvat luimussa. Kassu jäi ääneti seuraamaan tilannetta sivusta, ja vilkaisi lyhyesti Zadan karsinan eteen tulostettuun lappuun oppiakseen miehen nimen, kun hän ei sitä itse sanonut. Zada otti askeleen sivuun väistäessään Luukaksen ensimmäisen yrityksen laittaa loimen, johon mies oli jo varautunut. Samantien hän tarrasi toisella kädellään orin riimusta kiinni ja kiskoi sen pään alas riimua ravistaen. Zada venkoili hetken miehen otteessa ja sen takajalat tamppasivat karsinan pohjaa hetken, kunnes vähitellen se huokaisi syvään ja osasi rauhoittua. Suurempia vääntämättä Luukas heitti fleecen sen selkään ja alkoi kiinnittelemään siinä olevia hihnoja. ”Aika villi tapaus kai?” Kassu yritti ystävällisellä äänellä. Luukas käsitti ettei poika ollut lähdössä mihinkään, joten vihdoin hän suostui kohtaamaan pojan katseen orin ollessa loimitettu ja karsinan ovi visusti kiinni. ”Niin kai.” Luukas vastasi melkein kyllästyneenä. Hän lähti kävelemään pesukarsinaa kohti hakeakseen lämmintä vettä orille. ”Mistä sä oot kotoisin? Kun toi sun nimi ei kuulosta ihan suomalaiselta.” Kassu yritti vielä saada keskutelua aikaan seuratessaan Luukasta. Luukas otti mustan ämpärin käsiinsä ja antoi hanasta valua hetken vettä ennenkuin se lämpeni, ja ryhtyi sitten täyttämään ämpäriä. ”Hollannista.” Luukas vastasi lyhyesti ja vilkaisi Kassuun. ”Tiedätkö, mä pyydän sitten jos haluan juttuseuraa.” Mies kommentoi totisena, ja Kassun kulmat kohosivat yllätyksestä. ”Ai. Okei.. No, mä sit meen.” Kassu vastasi vähän empien, ja palasi vähin äänin Symppiksen luo. Itsekseen päätään ravistaen Luukas otti ämpärin mukaansa ja lähti viemään sitä Zadalle. Ori siirtyi nuuhkimaan ämpäriä, ja pian ensin turpansa vedessä käytettyään alkoi juomaan selvästi janoisena. ”Sen siitä saat kun juokset kuin heikkopäinen.” Luukas mutisi orille ja seisoi ovensuussa sitä katsellessaan kädet rennosti puuhkassa. Sen kai voisi laskea juoksuttamiseksi, olihan siihen kulunut yhtä pitkä aika kuin kunnon liikutuksen kanssa. ”Ei me mihinkään kisoihin päästä ihan hetkeen.” Luukas huokaisi oikeastaan itselleen. Hän ymmärsi, ettei orin kanssa voisi tehdä mitään, ennenkuin molemmilla on yhteisymmärrys siitä, kumpi määrää ja ketä kuunnellaan. Tällä hetkellä molemmat ajattelivat sen olevan ’minä itse’, eikä kumpikaan aikonut ihan helpolla siitä luopua.

    ”Jos se ei anna laittaa loimea, niin ette laita. Jos se ei suostu lähtemään ulos, niin ette vie.” Naava ja Elyssa nyökkäsivät hiljaisina. Luukas oli törmännyt naisiin vielä matkalla ulos tallista, ja halusi tehdä pari asiaa selväksi. ”Mä tulen käymään joka päivä aamupäivällä, ja tarvittaessa uudelleen illalla. Jos jotain käy, niin soittakaa.” Luukas oli saanut kuulla, että Elyssa oli saanut orin haettua eilen illalla sisälle vain hädintuskin, ja aamu oli ollut yhtä hankala. Eihän kumpikaan tallin omistaja hevosia pelännyt, mutta siitä oli hetki aikaa kun he olivat joutuneet käsittelemään niin vastentahtoista hevosta. ”Kyllä sitä vähän sääliksi käy kun joutuu tuonne kylmään noin lyhyellä karvalla.” Naava mainitsi kulmat kevyesti kurtussa. ”Itsehän se sen itselleen aiheuttaa. Jos te ette sille pärjää niin ei siinä muutakaan voi tehdä.” Luukas napautti, ja hetkenaikaa Naavan suu oli tiukka viiva. Kaksikko ei pitänyt miehen tavasta puhua heille, tai siten mollata heidän taitojaan käsitellä hevosia, mutta rauhan säilyttämiseksi he eivät ryhtyneet väittämään vastaan. ”Se voi olla loppupäivän sisällä, kun se on ihan hikinen. Loimen voi ottaa yöksi pois, ja katsokaa aamulla miten käy.” Luukas alkoi selvästi tehdä lähtöä, eivätkä naiset häntä estelleet. Luukas oli laittanut Zadan ilta- ja aamuruuat valmiiksi, ja ori oli saanut heinät karsinaan. Muutaman tunnin se joutuisi sitten vain nököttämään sisällä, mutta ei Luukas hikistä ja jo palellutta hevosta uudelleen pihalle viitsinyt lähteä viemään. Matkalla autolle Luukas pohti itsekseen, miten siitä eteenpäin. Edessä tulisi olemaan työntäytteiset kuukaudet maastakäsin työskentelyn parissa, ja jos kesään mennessä Zadasta ei ollut tullut käyttökelpoista hevosta hän hankkiutuisi siitä eroon ja lähtisi takaisin Hollantiin.

    • #3856 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Huhhuh mitä menoa… Mut mielenkiintosta luettavaa kyllä! Saat 2hp ja 1sp

  • #3868 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    23.12.18

    Pari edeltävää päivää olikin mennyt Zadaa saalistaessa tarhasta. Luukas oli ottanut ohjelmakseen käydä aamulla aikaisin tallilla heittämässä ori itse ulos loimitettuna, josta hän oli ajanut salille, ja sieltä tätinsä luokse. Iltapäivällä nuori mies oli palannut takaisin tallille ja lähtenyt hakemaan Zadaa sisälle itse. Aikaisemmasta uhoamisestaan huolimatta että Zadan voisi laittaa ilman loimea pihalle Luukas ei viitsinyt ottaa riskiä että jukuripäisyyden lisäksi hänellä olisi vieläpä sairas ori. ”Käyn aamulla vaan siihen saakka kunnes se antaa laittaa loimen suosilla.” Oli Luukas sanonut Naavalle ja Elyssalle kun naiset olivat yllättyneet nähdessään hänet orin karsinassa aamutallia tehdessään. Odotellessaan Zadan syövän loppuun oli Luukas kerennyt viimein järjestelemään sen tavarat mieleiseensä järjestykseen, ja tuonut mukanaan erillisille papereille tulostetut loimitus- ja ruokintaohjeet. Zadan varusteväreinä toimi viininpunainen sekä metsän vihreä, noin yleisessä käytössä. Kisavarusteet tietysti ovat kaikki mustaa. Samanlaista sirkusta Zadan kanssa on ollut tarhaan meno ja sieltä tulo, mutta siitä huolimatta Luukas on vienyt orin suitset päässä ja loimi selässä pyöröaitaukseen juoksutettavaksi liinan päässä. Siten hänellä olisi enemmän hallintaa oriin, varsinkin sen noustessa pystyyn.

    ”Goed.” Mies kehui päätään alas laskevaa oria, joka pärskähteli rennosti ravatessaan eteenpäin rennommin askelin. Reilu puolituntia siinä oli kulunut, kunnes Zada oli alkanut kuuntelemaan ja toimimaan niinkuin Luukas orin halusikin. Miehen varpaat olivat pakkasesta kohmeat, mutta kylmästä huolimatta hän seisoi maltillisesti paikallaan oria ohjatessaan juoksutusraipan ja äänensä avulla. Kotona heillä oli erilliset sisätilat pyöröaitauksille, sekä kuivatuskarsina niin ori- kuin tammatallissakin. Hallavan tilat alkoivat tuntumaan kokoajan yksinkertaisemmilta ja maalaismaisilta. ”Hop!” Luukas kehotti ja siirsi raipan päätä lähemmäs Zadan takaosaa, jolloin ori nosti laukan päätään heiluttaen. Vielä parikymmentä minuuttia tehokasta työskentelyä, ja Luukas antoi orin jäädä kävelemään. Se päivä oli siihen mennessä helpoin, vaikka eihän mikään ollut mennyt niinkuin kuuluisi. Zada oli ollut edelleen hankala ja ikävä, mutta ehkä sillä oli vähän parempi päivä kuin yleensä. Mies kulki orin luokse sen ymmärtäessä pysähtyä ohjeet saatuaan, ja Luukas kohotti kätensä sen kaulalle. Ori käänsi korviaan häntä kohti, ja pärskähti päätään ravistaen. ”Mennään.” Luukas sanahti ja lähti kuljettamaan oria tallia kohti. Hetken hän antoi sen seisoskella korkeammassa lumessa kylmätäkseen orin jalkoja, jonka jälkeen Zada pääsi karsinaan ja Luukas haki sille lämmintä juotavaa ämpärillä.

    ”Miten teillä meni?” Naava kysyi kulkiessaan ohitse satula käsissään. Luukas vilkaisi naiseen toinen kulma kohollaan. Hän ei käsittänyt miksi Naava oli edelleen mukava häntä kohtaan, kun Luukas oli selvästi näyttänyt ettei häntä kiinnostanut kummankaan naisen seura saatika heidän kanssa sosialisointi. ”Ei kehuttavaa.” Luukas kommentoi lyhyesti ja lähti viemään juoksutustarvikkeita, jotka sillä kertaa olivat hänen omansa, ja Zadan suitsia niiden paikoille. Hiljaa hän huokaisi hiljaiseen varustehuoneeseen päästessään. Montako päivää siitä jo oli kun hän oli päässyt hevosen selkään? Olettaako hänen isänsä että Luukas voisi niinvain hypätä Zadan selkään ja ratsastaa sitä kuin mitä tahansa siittolan hevosta? Huonolla tuurilla Zada olisi vielä liian pienikin Luukakselle että sillä voisi hypätä.

    Zadan liikutus oli siinä sille päivälle, ja Luukas oli päättänyt ottaa asiakseen käydä katsastamassa sen ratsastuskoulun maneesin. Aikansa hän sietää kylmää mutta mieluummin hän liikuttaisi Zadan jossain, jossa on edes hitusen lämpimämpi. Auton rattiin hypäten Luukas lähti navigaattorin kanssa ajamaan pientä tietä pitkin. Matka oli naurettavan lyhyt, sen pääsisi helposti kävellenkin niinkuin ratsutallin omistajat olivat luvanneet. Parkkipaikalle auton jättäen Luukas nousi sen kyydistä ja lähti kulkemaan tallille johtavaa tietä pitkin. Hän silmäili mennessään tarhoja jotka koristivat tallin ympäristöä, ja pian hänen katseensa osui pitempään rakennukseen isojen veto-ovien kanssa. Sen täytyi olla maneesi. Talliinhan hänellä ei mitään asiaa ollut, eikä häntä jokin perämetsän ratsastuskoulu kiinnostanutkaan. Jospa edes sen maneesi olisi siedettävä. Ilman mitään varoitusta Luukas tarttui oveen ja veti sen rauhallisesti auki, ja pian hän tajusi että maneesi oli varattu. Se siitä tutkimisesta rauhassa. ”Oh my god- mä luulin et mä sanoin jo kerran, et maneesi on varattu!” Isolla kimolla ratsastava nainen puuskahti kiukustuneen kuuloisena, ja Luukas veti maneesin oven perässään kiinni kulmiaan vähän kohottaen. Nainen kääntyi katsomaan häntä, ja pysäytti pian ratsunsa Luukaksen viereen arvioiva katse kasvoillaan. Luukas sen sijaan kohotti miellyttävän hymyn huulilleen ja levitti hetkeksi käsiään. ”Anteeksi, mä en tiennyt että täällä peräkylässäkin on tapana varata maneesi.” Luukas naurahti rennosti ja laski kätensä kalliin takkinsa taskuihin. ”Itse asiassa mä olen yllättynyt, että täällä edes on maneesi. Sellainen joka on vieläpä pystyssä.” Mies antoi vihreiden silmiensä lipua maneesin rakenteissa ennenkuin hän kohdisti sen naisen kasvoihin. Siinä oli jotain oudon tuttua. Paremmalla katsahduksella Luukaksen ilme kirkastui kuin hän olisi juuri muistanut jotain. ”Voiko olla? Itse Alana Gwyln, eikö vain?” Luukas totesi sekä yllättyneen että jotenkin ilahtuneen kuuloisena. Hän käytti katseensa komeassa kimossa, sen varusteita tutkien lyhyesti ennenkuin hän katsoi Alanaa uudelleen. Pakko olla. ”Do I know you?” Alana kysyi, omaksuen heti kyllästyneen ilmeen ja äänensävyn. Se ei yllättänyt, nainen joutui varmasti käymään saman keskustelun läpi useita kertoja elämänsä aikana. ”Theodore Lindsey, mutta sä voit kutsua mua Luukakseks. Me ei tunneta vielä, mutta oon varma että haluat tutustua.” Mies kohotti vinon, charmikkaan hymyn kasvoilleen ja vinkkasi toista silmäänsä. Koska sehän on aina naisiin tehoava liike, eikö vaan? ”Okei, Theodore.” Luukaksen virallinen nimi särähti hänen korvaan ikävästi, mutta hän sivuutti sen nopeasti. ”Mitä sä teet täällä?” Alana kysyi nokkavan oloisena. Ennenkuin Luukas ennätti vastata Alana oli jo muuttanut mielensä, ja käskytti hänet nostelemaan esteitä raipalla osoittaen. ”Oikeastaan mä kuulin huhua, että Alana Gwyln pitää kuuluisaa hevostaan täällä ja ajattelin tulla katsomaan pitääkö se paikkaansa. Näköjään tällaisista junttipaikoistakin löytyy helmiä.” Luukas sanoi, vaikka eihän se täysin paikkaansa pitänyt. Kyllä hän oli ennättänyt kuulla Alanasta puhuttavan, muttei tosiaan ajatellut sen olevan totta. Miksi ihmeessä Gwyln olisi sielä eikä jollain oikeasti tasokkaalla kilpatallilla?

    Verkkaisesti Luukas lähti kulkemaan esteitä kohti ja nosti niitä Alanan määräämän verran. Sen kerran hän voisikin olla avulias, kun kerran joku toinen oikeasti tunnettu ratsastaja pyytää. Vaikka kisataustaa löytyy Luukakseltakin ei hänen nimensä ole ottanut yhtä hyvin tuulta alleen kuin Alanan, eikä hän ihan yhtä menestynyt olekaan. Mies on kisannut astetta matalemmilla tasoilla aloittelevilla ja kokemattomilla hevosilla ennen niiden myyntiä, eikä sellaisilla tasaista kunniaa ja mainetta saakaan. Silti, Lindseyn siittola on valehtelematta yhtiä Hollannin, miksei koko maailmankin parhaimpia siittoloita joista lähtee vain ja ainoastaan laadukkaita, puhdasverisiä ja potentiaalisia hevosia.

    Luukas löysi itselleen paikan jakkaralta katsomon luota, ja jäi uteliaana katsomaan Alanan hyppäämistä. Se tuntui aika kunnialta nähdä nuori nainen kimonsa kanssa työskentelemässä suljettujen ovien takana, ihan yksityisesti. ”Lookin’ good!” Luukas kehui Alanan ratsastettua radan puhtaasti läpi. Hän ei nähnyt mitään joka olisi pistänyt silmään negatiivisesti niin hevosessa kuin ratsastajassakaan. ”Well, not so bad yourself, Theodore.” Luukas ei odottanut niin nokkelaa vastausta takaisin, mutta hän päätti lähteä leikkiin mukaan. ”Ratsastit myös ihan ok.” Hän kiusasi, ja vilkaisi aikaisemmin esille ottamaansa kännykkään. Hän oli ottanut huvikseen Alanan instagram profiilin auki ja selannut naisen lataamia kuvia nähdäkseen, tunnistaisiko hän niiden taustalta sitä kyseistä maneesia tai pihapiiriä. Jos hän ei ollut ihan väärässä, oli sielä pari kuvaa sielä otettuja. Mikä sattuma. ”Ihan ok? Oon loukkaantunut. Hurt! Eksä tiedä kuka mä oon?” Alana kysyi, ja naisen äänestä kuului lievä nauravaisuus. Luukas hymyili, ja päätti vastata tasantarkkaan tietävänsä kuka Alana on.

    Puolihuomaamattaan brunette oli jäänyt seuraamaan Alanan ratsastusta koko ajaksi, eikä nainen ollut missään vaiheessa häntä käskenyt lähtemään. Oikeastaan he olivat saaneet ihan sujuvaa keskusteluakin aikaiseksi. Ensin Luukas oli udellut Alanan kisasuunnitelmia, ja Alana oli viitsinyt kysyä Luukaksen hevosesta. Zadasta olikin juttua riittänyt, ja Alanaa oli tuntunut oikeasti kiinnostavan ori kuultuaan sen hankalasta luonteesta. Puheeksi tuli miten Luukas oli sen saanut. ”Mun isä osti sen ja-..” ”Venaa, sun isä? Sä olit Lindsey, right?” Alana varmisti mietteliäänä, ja pian selvisi että Johanneksen johtama siittola ei ollut jäänyt aivan pimentoon Alanaltakaan. Luukas oli siitä itsekseen ylpeä. Vähitellen Alana oli valmis ratsastuksensa kanssa, ja Luukas nousi ylös. Hän siirtyi lähemmäs ovea lähteäkseen, mutta ennenkuin hän kerkesi sanomaan hyvästit Alana kerkesi avaamaan suunsa. Nainen halusi heidän ratsastavan yhdessä joku päivä, ja Luukas kohotti toista kulmaansa virnistäen kun Alana mainitsi painottaen sanaa jos Luukas ikinä pääsisi Zadan selkään. ”Is that a challenge?” Luukas kyseenalaisti huvittuneena. ”No siis mä voitan kuitenkin, et take it as you will.” Alana virnisti ja lisäsi että se olisi hauskaa. Sitä se tosiaan tulisi olemaan. ”Ah, don’t be so sure. I’ll make you take back your words, schat.” Luukas lisäsi hollantilaisen sanan lauseensa loppuun joka tarkoitti suomenkielellä söpöliiniä. ”See you, Alana Gwyln.” Luukas nyökkäsi naisen suuntaan ja teki kädellään huumorilla kumartavan eleen, jonka jälkeen mies veti maneesin oven auki. ”And you, Theodore!” Luukas kuuli Alanan vastaavan ennenkuin hän veti maneesin oven uudelleen kiinni.

    Hymy kareili miehen kasvoilla hänen kävellessä takaisin autolle. Vai että ihan itse Gwyln. Joka vieläpä halusi ratsastaa yhdessä joku päivä. Luukas oli varsin mielissään tästä sattumasta, ja ensimmäistä kertaa hän ei lähtenyt ajamaan takaisin tätinsä luokse ärsyyntyneenä kyseiseen paikkakuntaan. Auton radio rätisi huonon yhteyden vuoksi, mutta Luukas ei antanut sen vaivata. Nyt hänellä oli loistava motivaattori saada Zada kuuliaiseksi ja toimivaksi ratsuksi, jotta hän voisi näyttää Alanalle taitonsa hevosten kanssa. Ehkä Pronssijoki ei sittenkään ole niin kurja paikka.

    • #3869 Vastaus

      Alana
      Osallistuja
      • Postauksia: 49
      • Koulutuksen tarpeessa

      !!!
      En mä keksi muuta sanottavaa, muuta ku että tätä oli tosi hauskaa lukea ja kirjotat tosi hyvin!

      (p.s. the game is on, t. Alana)

    • #3879 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Hauska lukee Luukaksenkin puoli täst kohtsamisesta. Saat 1hp ja 2sp

  • #3907 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    26.12.18

    Työskentely Zadan kanssa jatkui samaan malliin. Ori laittoi vastaan, luimi, potki, ja teki ihan kaikkensa ollakseen mahdollisimman hankala. Luukas oli alkanut käymään tallilla aamutoimien aikana, sillä ori ei yksinkertaisesti antanut kummankaan naisen loimittaa itseään. Pakkasten kiristyessä sen ulos laittaminen ilman mitään olisi vain väärin, ja Luukas ei kaikesta huolimatta ollut kuitenkaan sydämetön. Niinpä hän otti omasta päivästään sen verran aikaa, että ori pääsi lämpimänä pihalle. Mies kävi myös uudelleen myöhemmin tallilla liikuttamassa Zadan, yleensä iltapäivällä. Nyt tosin oli vasta aamupäivä ja Luukas yritti taluttaa Zadaa vierellään metsätietä pitkin. ”Lopeta!” Luukas ärähti ja napautti riimunnarun päällä oria turvalle joka ei meinannut malttaa kävellä omistajansa vieressä. Parisen päivää sitten Luukas oli käynyt vilkaisemassa Hallavan ratsastuskoulun puolella sijaitsevaa maneesia, ja nyt kaksikon matka oli sinne. Pakkasta oli sen verran enemmän, ettei ajatus ulkona työskentelystä kuulostanut hyvältä. Zada pureskeli kuolaimiaan ja ravisteli päätään, mutta malttoi askeleensa hetkeksi. Ugh. Sellaisen hevosen kanssa kilometrinkin kävelymatka tuntui paljon pidemmältä.

    Tietoisena tallilla tapahtuvista tunneista Luukas oli siksi normaalia aikaisemmin liikkellä, mutta ei hän ollut jaksanut nähdä vaivaa maneesia varatakseen. Jos sinne joku muu tulisi niin se olisi heidän häpeänsä. Maneesin ovi aukesi esteettömästi, ja Luukas käveli Zadan kanssa sisälle. Tai niin hän ainakin luuli tekevänsä, mutta Zada päätti ettei se tosiaan halunnut sinne sisälle. Hollanniksi kiroten Luukas tarrautui molemmin käsin orin riimunnaruun ja vetäisi voimakkaasti orin päätä alas sen noustessa takajaloilleen, joka sai Zadan horjahtamaan takasin etujalkojensa varaan. Zada kääntyili edestakaisin maneesin ovella, ja lähti peruuttamaan Luukaksen vetäessä sitä eteenpäin. Niinpä mies päästi riimunnarua löysemmäksi ja seurasi oria, joka hetken peruuttamisen jälkeen pysähtyi korviaan käännellen. ”Peruuta.” Luukas käski ja maiskautti suullaan, ja kun ori ei heti reagoinut mies painoi raipalla sen ryntäitä. Häntäänsä huiskaisten Zada otti hätiköityjä pakkiaskeleita, ja siitä vauhdista päätellen siitä voisi saada erinomaisen western ratsun. Siinäpä idea. Pitäisi kokeilla, mikä tosiaan tulisi olemaan orin erityisosaaminen, jos yhtään mikään. Hetken Zada ja Luukas menivät edestakaisin maneesin ovella, mies talutti orin sen eteen ja laittoi taas peruuttamaan. Lopulta kun Zada kulki hänen mukana vastaan laittamatta Luukas teki sen kanssa ympyrän, ja rohkaisi oria kulkemaan reippaammin eteenpäin suullaan naksuttaen maneesin ovella. Zada painoi korvansa luimuun ja säntäsi maneesin puolelle, jolloin Luukas sai taas pitää siitä kiinni ettei ori päässyt vapaaksi. Siitähän vasta riemu olisikin syntynyt. Riimunnarua taas ravistaen voimalla Luukas antoi Zadan kulkea pienellä ympyrällä orin korskahdellessa hätäisenä ja ympäristöään pälyillessään.

    Muutaman minuutin hyrrä imitaation jälkeen Zada malttoi pysähtyä ja Luukas siirtyi sen kanssa lähemmäs ovia. Hiljaa hän vislasi ensin ennenkuin veti maneesin oven kiinni, ja Zada tuijotti sieraimet suurina liikkuvaa asiaa kuin se olisi hirveintä mitä ori on elämässään nähnyt. Jälleen Luukas totesi että sellaista voisi nähdä nuorelta hevoselta. Hän lähti taluttamaan oria lyhyessä narussa maneesin uraa pitkin. Hänen kai pitäisi unohtaa Zadan ikä ja keskittyä siihen, että ori oli mitä oli. Työskennellä sen kanssa täysin sen luonteen mukaan ja kai vain yrittää sietää sitä. Toisessa maneesin päädyssä Zada otti jalat alleen ja pinkaisi sivuun, ja Luukas oli melko varma että sillä tahdilla hänen olkapäänsä lähtisi vielä sijoiltaan. Oppiminen sietämään sitä hevosta ei tulisi olemaan helppoa.

    ”It’s simple! Ravia nyt!” Luukas lähes murisi turhautuneena orilleen jonka hän oli ottanut pitkään juoksutusliinaan kymmenkunta minuuttia sitten, ja koitti saada orin liikkumaan taas eteenpäin hallittuna. Zada pelkäsi, tai ainakin halusi uskotella pelkäävänsä, jokaista uutta asiaa. Jestas että maneesin peilit varsinkin olivat olleet kammottavin asia ikinä, eikä ori vieläkään päässyt niistä ohi niitä pälyilemättä. Zada viskasi päätään ja pukitti sivuun, takajalat Luukasta kohti suunnattu. Orin ja miehen välissä oli reilu pari metriä, eikä osuminen ollut lähelläkään, mutta pelkästä periaatteesta Luukas napautti oria takaosaan juoksutusraipan päällä pari kertaa ja nykäisi liinasta saadakseen orin kulkemaan taas oikeaan suuntaan. Zada hypähti liikkeelle raviin, ja Luukas sai heti ohjata sen raipalla kauemmas kun ori alkoi pienentää ympyrää. Maneesin ovelta kuului vihellys, ja Zada nosti päätään heti korvat hörössä ja silmät suurina. Ovi vedettiin auki, ja ori sai jo pelkästään sen takia sätkyn. Liinaa pidellen Luukas antoi sen laukata pari kierrosta ihan mielivaltaisesti, ja vilkaisi ohimennen maneesiin tullutta kaksikkoa. Lyhyt tyttö ja.. Oho. Luukaksen kulmat kohosivat hetkeksi yllättyneisyydestä. Hän oli odottanut jotain pullaponia, todennäköisesti ruunikkoa, pyylevää ja pientä. Perus ratsastuskoulun pilalle potkittua luuskaa. Sen sijaan maneesiin käveli komea kermanvaalea akhaltekki, joka katsoi Zadan poukkoilua valppaan oloisena. ”Terve.” Tyttö sanoi vedettyään maneesin oven kiinni, johon Luukas vastasi kohteliaasti, vaikkei hän sen enempää keskustelua aikaan haluaisikaan. Zada alkoi hidastamaan askeliaan, mutta Luukas napautti sitä uudelleen raipalla jonka takia ori jatkoi laukkaamistaan päätään heittäen. Laukkaisi nyt sitten, kun kerran aloittikin. Sivusilmällä Luukas seurasi tytön toimia, eikä hänen ihmetyksensä jäänyt siihen. Pituudestaan huolimatta tyttö pääsi hevosensa selkään ongelmitta, itseasiassa ori jopa avusti häntä siinä, ja ratsukko lähti kävelemään isolla ympyrällä maneesin toisessa päässä. Uteliaisuus taisi olla molemminpuoleista, sillä Luukas näki tytön katseen käyvän itsessään ja Zadassa myös useampaan kertaan.

    Zadan karva kiilsi hiestä paikoittain, ja sen suupielet olivat valkean vaahdon peitossa. Se otti kokoajan uutta kierrosta maneesiin saapuneesta hevosesta, ja Luukas epäili että se johtui osittain siitä että se oli myös ori. Luukas pyysi Zadaa kävelemään reippaammin eteenpäin, sillä oli ori viimein ryhtynyt käyttämään takajalkojaan kunnolla askeltaessaan, eikä se kulkenut enää menemään ihan kuin mikäkin kameli. Ei Luukas vieläkään ollut tyytyväinen, vaikka orin kamelimaisuus oli varmasti kymmenen kertaa hienompaa kuin minkä tahansa ratsastuskoulun hevosen. Zada laski päätään alas ja koitti tarttua hampain sen leuan alta kulkevasta liinasta korviaan luimistellen. Sen käynti muuttui raviksi ilman pyytämistä, ja Luukas kielsi oria samantien. Tyttö oli työstänyt orinsa kanssa myös ravia, ja nyt hän nosti sillä laukan. Zada reagoi siihen heti ryntäämällä eteenpäin, ja Luukas joutui ottamaan pari askelta orin perään ennenkuin hän sai jalkansa tukevasti maahan. Orin pään vetäen sivuun Luukas sai sen kääntymään, ja Zada pukitti maneesin aitaa päin. Siitä kuului jymeä kolahdus, joka sai akhaltekin hyppäämään säikähtäneenä. Luukaksen kärsivällisyys alkoi vedellä viimeisiään, ja hän liinaa lyhyemmäksi käärien harppoi lähemmäs oriaan. Nyt riimunnarun mittaisella välillä Luukas antoi juoksutusraipan heilua orin takaosaan terävin napautuksin. Zada koitti ensin peruuttaa, mutta kun se ei hyödyttänyt ori nousi takajaloilleen. Äänekkäästi ärähtäen Luukas läimäytti oria reidelle raipalla, ja vihdoin jääräpää hevonen ymmärsi liikkua eteenpäin, vaikkakin laukassa. Siitä huolimatta Luukas siirsi raipan sivuun, mutta piti Zadan pienellä ympyrällä. ”Onko se sun hevonen?” Luukas kuuli tytön kysyvän, sillä hän oli jäänyt kävelemään hevosensa kanssa ja katsomaan Zadan näytöstä. ”On.” Luukas vastasi lyhyesti, ja käänsi katseensa takaisin Zadaan. ”Hoo.. Ravi.” Mies sanoi rauhallisemmalla äänellä, ja kevyesti liinaa vetäen puolipidätteiden elkein Zada hidasti askeleensa raviin. ”Aika aggressiivista raipan käyttöö.” Tyttö kommentoi pian uudelleen, ja Luukas siirsi raipan Zadan eteen jolloin ori teki äkkijarrutuksen. Liinaa pidentäen Luukas antoi Zadan jäädä kävelemään ympyrälle, ja kääntyi katsomaan sinihiuksista ratsastajaa. ”Anteeksi, mutta arvosteletko sä mun tapaa kouluttaa mun hevosta?” Luukas kysyi ilmeettömänä. Kuka se naikkonen luuli olevansa? Vaikka hänellä olikin älyttömän hieno hevonen alla ei tosiaan tarkoittanut, että hän voisi edes kuvitella antavansa mitään hevoskuiskaajamaisia vinkkejä Luukakselle. ”No.. Joo? Ihan vaan että ei sillä raipalla tarvii sitä hakata.” Tyttö pysäytti orinsa, ja hänellä ja Luukaksella oli hetken intensiivinen katsekontakti kun molemmat mittailivat toinen toistaan. ”Kiitos vaan, mutta mä en tosiaan tarvitse jonkun maalaistytön neuvoja. Enköhän mä pärjää itsekin.” Luukas kuittasi, ja kulki Zadan luokse. Niin pitkään, kun ori ei väistäisi häntä, Luukas jatkaisi astetta kovemman kurin koulutusta. Sen sijaan jos Zada alkaisi näyttämään selkeitä pelon merkkejä tai ryhtyisi väistämään kättä Luukas lopettaisi samantien. Pelolla ei ansaitse aitoa kunnioitusta, vaikka se ehkä olisi helpompi tapa, mutta Luukas ei halunnut mennä siitä mistä aita on matalin. ”Maalaistyttö? Just. Ja mikäs sä sitten olet?” Tyttö vastasi ääni hiukan kimmastuneena. Luukas huokaisi ääneen. ”Kyllästynyt sun ääneen, sitä mä olen.” Luukas vilkaisi tyttöön ärsyttävän ylimielinen virne huulillaan.

    Luukas pyysi ääniavuin Zadaa pysähtymään, ja ori seisahtui paikalleen ihan mielellään. Sen selästä nousi höyryä ilmaan, ja ori tuntui levolliselta ja vähän väsähtäneeltä. Hyvä stamina sillä oli, se Luukaksen täytyi myöntää. Ei sitä ihan täysin seinäruusuna ole kai pidetty, tuskin se noin paljoa hikoaisi jos se jättäisi ne omat riehumisensa sikseen. ”Vieläkö arvon neidiltä löytyy jotain sanottavaa ennenkuin me lähdetään?” Luukas virkkoi huvittuneen kuuloisena cremellolla ratsastavalle typykälle. Hän vilkaisi Luukakseen murhaavan näköisesti. Luukas talutti Zadan rauhallisin elkein oven läheisyyteen jossa mies ryhtyi pukemaan loimea orinsa päälle. Mikäli naisella olikin jotain kommenttia sanottavanaan, Luukas ei jäänyt vääntämään liikoja hänen kanssaan, vaan aika pian hän teki tosissaan lähtöä. ”Sun orisi on kyllä hieno.” Luukas päätti mainita vielä ennenkuin hän avasi maneesin oven. Sieltä tuli vastaan kylmä tuulenpuuska, ja siinä missä Zada luimisti sen vuoksi Luukas joutui painamaan silmänsä hetkeksi kiinni. Luukas ei jäänyt kehittelemään lisää keskustelua, tykkäsi tyttö hänen rehellisestä, joskin varmasti melko epähalutusta kehustaan. Maneesin oven perässään suljettuaan Luukas lähti taluttamaan Zadaa takaisin ratsutallille. Ori kulki ihmeen rauhallisesti hänen mukanaan, ja Luukaksen oli oikein pakko pysähtyä sen kanssa puolessa välissä matkaa. Orin silmiä katsellen mies ihmetteli ääneti itsekseen mistä kiikasti. Ei hän kuitenkaan sitä ollut niin koville laittanut, että se olisi ihan nuutunut. Zada katsoi takaisin korvat ensin hörössä, sitten vuoronperään kääntyillen ääniä kuunnellessaan. Se seisoi paikallaan pää rennosti kohotettuna, ja kaikki neljä jalkaa tomerasti maassa. Noh.. Olihan se aika hieno, pakko myöntää. Ensimmäistä kertaa Luukaksen mieleen juolahti ajatus, että josko sen ostaminen ei sittenkään ollut virhe. Jospa vähitellen Zada alkaisi ymmärtää että sen täytyisi oppia kuuntelemaan edes yhtä ihmistä sen elämässä.

    Zadan pikaisesti harjattuaan pehmeällä harjalla Luukas puki kuivan sisäloimen sen päälle ja noukki tyhjän ämpärin matkaansa. Zada oli heti talliin tultuaan saanut lämmintä melassivettä, ja nyt se saisi kuivatella hetkenaikaa sisällä. Luukas lähti viemään sen suitsia takaisin varustehuoneeseen kun häntä vastaan käveli Elyssa. Nainen moikkasi häntä ja seisahtui. ”Me ollaan Naavan kanssa torstaista ensi tiistaihin saakka poissa, mutta täällä hommat toimii samalla tavalla kuin ennenkin. Toki helpottaa jos kerkeät käymään samalla tavalla kuin nytkin auttamassa Zadan kanssa, mutta mikään pakkohan ei ole.” Elyssa muistutti, sillä kumpikaan heistä ei ollut Luukasta pyytänyt käymään tekemässä sellaisia asioita, jotka täysihoitopaikka sisällytti. Elyssa oli varma että he varmasti pärjäisivät orin kanssa nyt kun se on vähitellen alkanut kotiutumaan, mutta Luukaksellehan nainen ei sitä viitsinyt sanoa. ”Ahaa.” Luukas äännähti sen oloisena, ettei hän tehnyt tällä tiedolla mitään. ”Tuohon seinälle tulee lappu jossa on ratsastuskoulun omistajan numero, ja hänelle voi soittaa jos tulee jotain kysyttävää eikä kumpikaan meistä vastaa puhelimeen.” Elyssa lisäsi vielä ja viittoi oven läheisyyteen johon kyseinen lappu ilmestyisi lähitulevaisuudessa. Luukas nyökkäsi. ”Jos haluan käydä Zadan kanssa rauhassa maneesissa niin mihin se varataan?” Luukas muisti kysyä ennenkuin Elyssa ehti jatkaa matkaansa. ”Se pitää käydä ratsastuskoulun kautta varaamassa, meillä on täällä vaan aikataulut milloin sielä pidetään tunnit. Se löytyy ihan siitä oven vierestä sieltä, sitten siihen vaan nimi ja aika. Mutta nythän sielä on tunnit joulomalla välipäivien ajan.” Elyssa kertoi, ja jatkoi matkaansa kun Luukas tuntui saaneen kaiken tarvitsemansa tiedon. Olisipa senkin aikaisemmin saanut tietoonsa. Oletettavasti siis tämä ratsastuskoulun omistaja tulisi hoitamaan myös sen paikan hommat naisten ollessa muualla. Melkein ihan kiusaksi Luukasta kiehtoi ajatus jättää Zadan hoitaminen sille, joka ikinä sitä joutuukaan kuljettamaan, mutta tuskinpa niin kävisi. Mies hoiti orin varusteet pois huolellisesti, ja vei hevosen sitten takaisin pihalle tarhaansa. Eiköhän se tulisi ihan kiltisti illalla sisälle Naavan tai Elyssan kanssa. Toivottavasti.

    • #3912 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Saat tästä 2hp ja 2sp

  • #3909 Vastaus

    Lily Wilson
    Osallistuja
    • Postauksia: 100
    • Perus pullaponi

    Siis en oo pitkään aikaan saanu eläydyttyä mihinkää tarinaa samalla tavalla ku tähän. Toi kohta missä Lily tuli sisälle ja Luukas ei eka kiinnittäny huomioo ennen kun huomas Orionin, ni iha superhyvä kohta! Näin mielessäni sen tilanteen. Lisäks kyllä hymyilin koko ton Lilyn ja Luukaksen keskustelun ajan, koska niin rasittavaa mut tarinallisesti niin täydellistä keskustelua. Annan viis tähteä neljästä.

    • #3910 Vastaus

      Lily Wilson
      Osallistuja
      • Postauksia: 100
      • Perus pullaponi

      Also sori, tää tuli vahingos omaan julkasuun D::

  • #4032 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa


    Yleinen näky viimeaikoina Hallavan maneesilla kun eripurainen kaksikko koittaa päästä sopuun siitä kumpi määrää..

  • #4206 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    11.1.19

    ”Vai luulee se tietävänsä paremmin kuin mä.” Luukas jupisi itsekseen Hollanniksi taluttaessaan Zadaa metsäpolkua pitkin Hallavan ratsastuskoulua kohti. Siitä sinihiuksisesta naisesta oli tullut valtava päänvaiva. Ensitapaamisen jälkeen hän oli ottanut asiakseen alkaa ilmestymään joka nurkan takaa aina urkkimaan Luukaksen toimia, maneesiinkin änkesi hevosensa kanssa useampaan otteeseen samaan aikaan. Ei koko ajaksi, mutta aina alkuun tai loppuun, vedoten ”maalaistyttöisyyteensä”. Pitikin mennä silloin sanomaan, nyt se naikkonen kai vetäisi sen kortin esiin joka tilanteessa. Luukas alkoi saada tarpeekseen hänestä. Mies teki kaiken niinkuin kuului; hän varasi maneesin itselleen, oli sielä tasan tarkkaan varaamansa ajan, siivosi jälkensä ja lähti pois muiden jaloista hyvissä ajoin. Hän kunnioitti tallin asettamia sääntöjä, mutta se tyttö oli varsinainen piikki lihassa. Ratsutalliin oli vuoden viimeiselle viikolle pelmahtanut kasa vieraita ihmisiä, joiden Luukas oli päätellyt olevan ratsastuskoulun kävijöitä. Naava ja Elyssa olivat kai värvänneet heidät tallihommiin. Sielä kenttä oli vähänväliä varattu, ja pyöröaitaus oli sen verran lähellä kenttää ettei Luukasta ollut huvittanut lähteä juoksuttamaan Zadaa sinne. Vielä useampi paheksuva katse. Vaikka toisaalta, jos tarpeeksi moni valittaisi hänestä ehkä he saisivat Zadan kanssa häädön ja hän pääsisi lähtemään takaisin Hollantiin, vedoten ettei Suomessa ole orille paikkaa. Tosin.. Johannes ottaisi varmasti asiakseen etsiä toisen paikan, eikä se ajatus lohduttanut yhtään. Kyllä Luukas tiesi, että monien mielestä hän varmasti näytti eläinrääkkääjältä ja että hänen metodinsa näyttävät kaikkea muuta kuin toimivilta. Zada ei ollut miehen ensimmäinen haastava ori, ja Luukas itse tiesi ettei muut keinot toimisi. Siitä huolimatta hän oli päättänyt kokeilla sillä kertaa miten ori reagoisi jos hänellä ei olisi raippaa. Ihan vain todistaakseen itselleen, että se sinipää ei tiennyt mistään mitään.

    Maneesiin meneminen alkoi sujua vähitellen, vaikka ori jaksoi aina vetää samaa showta päivästä toiseen. Luukaksen onneksi maneesi oli tyhjillään, ja nyt hän saattoi vain toivoa ettei se tyttö pelmahtaisi paikalle ihan samantien. Toistaiseksi Pronssijoki ei ollut tarjonnut Luukakselle mitään muuta hyvää kuin loistokkaan Alana Gwylnin, jonka kanssa Luukas olisi mielellään keskustellutkin lisää. ”Noniin. Lets see how this goes.” Luukas hengähti hiljaa vetäessään maneesin oven kiinni. Zadalla oli suitset päässä ja niiden kuolainrenkaista oli pujotettu leuan alta juoksutusliina. Orille pitäisi kai hankkia kaikenlaisia apuohjia, ja voisi sitä alkaa satulankin kanssa jo juoksuttamaan, mutta rehellisesti Luukasta ei kiinnostanut. Ori ei ollut hänen mieleensä. Alku alkoi aika samalla tavalla kuin ennenkin, eikä Luukas ollut odottanut sen ihmeempiä. Zada tarjosi heti laukkaa kun liina pidentyi, eikä rauhoittelut auttaneet. Nyt jos olisi raippa niin sillä voisi oria hidastaa, mutta arvon neiti tietäväinen oli sitä mieltä että se on väärin. Luukas sihahti itsekseen ärsyyntyneenä pelkästä kyseisen naisen ajatuksesta. ”Hooo.. Rauhassa.” Mies otti oman aikansa saadakseen Zadan ensin edes kävelemään, ja kunhan ori malttoi juoksemisensa Luukas ryhtyi juoksuttamaan sitä tapansa mukaan. Hänen tavoitteensa oli aina saada ori ensin kuulolle, sitten kulkemaan kunnolla selkäänsä käyttäen, ja lopulta rennoksi. Viimeiseen pääseminen oli aina vaikeinta, ja Luukas oli huomannut ettei se tuntunut tapahtuvan jos maneesissa oli joku toinen. Ehkä se johtui vieraista ihmisistä tai hevosista, tai siitä ettei Luukas voinut keskittyä täysillä oriin. Sen täytyi olla se ensimmäinen, onhan hän ennenkin toiminut valvovan silmän alla aivan täydellisesti.

    Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia ja Luukas alkoi olla aika valmis heittämään liinan menemään ja jättämään orin sinne. Zada oli selvästi huomannut ettei Luukaksella ollut raippaa mukana, ja ilman kättä pidempää oria oli täysin mahdoton saada kuuntelemaan. Se poukkoili mihin sattuu, hyppi, loikki, sinkoili ja sähläsi. Ilman mitään pätevää syytä se sai sätkyjä mistä lie vihreistä miehistä, ja rynnisti päätään hulluna viskoen maneesin päädystä toiseen, Luukas liinassa roikkuen. Kertaalleen ori oli miehen jo nurin vetänytkin, ja sen ilmeestä näki että se oli niin piinallisen tyytyväinen itseensä. ”Lopeta nyt jo!” Luukas huudahti vihdoin tarpeekseen saatuaan kun Zada pomppasi maneesin aitaa päin niin että ori meinasi itsekin mennä nurin. Liinasta kiskaisten Zadan pää heilahti sivuun, ja Luukas lyhensi liinaa samantien vetääkseen orin pienemmälle ympyrälle. Zada ei ollut samaa mieltä. Korviaan luimistaen ori käännähti Luukaksen suuntaan ja takajaloiltaan ponnahtaen syöksähti miestä kohti. Luukaksella oli noin sekunnin verran aikaa tajuta orin tulevan suoraan päin, ja hän onnistui väistämään juuri sen verran ettei orin hampaat iskeytyneet häntä päähän. Sen sijaan ori tarrasi kaikin voimin miehen hartiasta kiinni ja heilautti päätään niin että Luukas lennähti maahan sen eteen. Kivusta parahtaen mies kaatui selälleen, mutta tajusi heti kierähtää sivuun ennenkuin orin etujalat iskeytyivät maahan ihan hänen vierelleen. Zada hypähti siitä sivuun, sillä kertaa onneksi Luukaksesta kauemmas ja otti jalat alleen. Liina vapaasti sen perässä viuhuen Zada lähti rallittamaan ympäri maneesia, häntä ilmaa viskoen piiskan lailla ja sieraimet punaista hohtaen.

    Hiljaa ähkäisten Luukas kampesi itsensä jaloilleen ja kohotti vastakkaisen kätensä kivistävälle hartialleen. Toimettomana hän katseli miten ori kompastui liinaan kerran jos toisenkin, joka vimmastutti sitä vain lisää. Miehen ensimmäinen ajatus oli huoli, jos Zada nyt sotkisi jalkansa se lentäisi kaaressa nurin ja rikkoisi itsensä. Myös sen suupielet olivat koetuksella kuolainten niitä repiessä. Hetkeen Luukas ei tiennyt antaako olla vai koittaa saada ori rauhoittumaan, sillä Zada oli hyvin selvästi näyttänyt ettei sillä ollut ripaustakaan kunnioitusta saati pelkoa ihmistä kohtaan. ”Schijt.” Mies sihahti ja lähti askeltamaan oria lähemmäs sen tullessa siihen maneesin päätyyn. ”Easy.. Hoojaa, easy now.” Luukas ei ollut varmasti ennen kuulostanut yhtä rauhalliselta orinsa kanssa. Käsiään sivuilleen levittäen Luukas tunsi viiltävän kivun Zadan puremassa hartiassaan, mutta ignoorasi sen toistaiseksi. ”Rauhassa. Ei hätää..” Luukas puheli pehmeällä äänellä Zadalle joka oli vihdoin seisahtanut ja tuijotti Luukasta korvat epävarmoina kääntyillen ja kyljet kohoillen kiivaasta hengityksestä. Sen suupielistä tippui vaaleaa vaahtoa jossa oli vivahde vaaleanpunaista oikealta puolelta. Sen suupieli oli kai mennyt rikki äskeisessä. Loistavaa.. ”Hyvä.. Hieno poika.” Luukas kumartui hitaasti ottamaan maassa lojuvan liinan. Zada polkaisi etujaloillaan maata kimeästi vingahtaen, ja Luukas otti vaistomaisesti nopean askeleen taaksepäin ensin liinan napattuaan. Hän kuitenkin tajusi samantien oman virheensä, ja otti kaksi askelta oria kohti toista kättään ojentaen. ”Mä en ole sulle uhka.” Mies puhui varmemmalla ja tiukemmalla äänellä. ”Sä et pidä musta, ja mä en pidä susta. Meidän pitää silti tulla toimeen.” Luukas otti varmoja askeleita orin luokse, lähestyen sivusta jotta ori varmasti näkisi hänet kokoajan ja hän piti huolen ettei hänen kehonkielensä vaikuttanut uhkaavalta. ”Ymmärrätkö? Meidän pitää oppia sietämään toisiamme.” Luukas ei enää ihan tiennyt puhuiko hän orille vai itselleen, mutta se tuntui silti toimivan sillä hän saattoi laskea kätensä orin kiiltävää kaulaa vasten ja silittää sitä.

    Usean minuutin kaksikko seisoi maneesin päädyssä, Zada hiestä märkänä ja Luukaksen takki ja verkkarit maneesin pohjamateriaalissa. Siitä huolimatta ensimmäistä kertaa molemmat tuntuivat löytäneen hetkisen ajaksi harmonian, sillä Zada oli laskenut päänsä rennosti alas ja sen korvat olivat kääntyneet sivuille, ja Luukaksen silmissä oli normaalia pehmeämpi katse. Hiljalleen Luukas lähti liinan rullalle kerättyään taluttamaan Zadaa uraa pitkin. Muutoksia pitäisi tehdä.

    Luukas oli ymmärtänyt Zadasta asian jos toisenkin. Raipasta Luukas ei luopuisi, tai tavastaan osoittaa orille mikä ei olisi sallittua, mutta hänen pitäisi myös oppia osoittamaan milloin ori on tehnyt oikein, hyvin selvästi. Pelkkä kehu ääneen ei selvästi ollut tarpeeksi sille. Hän ymmärsi että siinä missä Zadalta ottaa, sille pitäisi myös antaa. Ei hän vieläkään ollut sitä mieltä että se nainen oli ollut oikeassa, hän ei Zadaa tuntenut, ja äskeinen oli näyttänyt ettei hänen tapansa tulisi myöskään orilla toimimaan. Luukas ei halunnut päästä hengestään sen kanssa. Luukas pysäytti Zadan siirtäen kätensä sen ryntäille ja painaen. Nyt kun ori oli saanut rauhassa käveltyä Luukas siirtyi sen oikealle puolelle tutkimaan sen verestävää suupieltä. Ei kovinkaan paha, mutta pitäisi katsoa vielä tarkemmin tallissa. Sen jälkeen mies siirtyi tunnustelemaan orin jalat, eikä onnekseen löytänyt niistä mitään huolestuttavaa päällisin puolin. Nekin hän tietysti kävisi uudelleen läpi tallissa. ”Hullu sä olet.” Luukas puuskahti Zadalle joka ravisti päätään melkein kuin vastatakseen. Se sai Luukaksen hymähtämään hiljaa, melkein nauravin elkein. Ei sitten.

    Varattua aikaa jäi vielä reilu kymmenen minuuttia, mutta Luukas päätti lähteä. Loimi Zadan selässä oria lämmittämässä Luukas siirtyi avaamaan maneesin oven. Zada käveli rauhallisesti sieltä ulos, ja silloin Luukas huomasi tallilta maneesille suuntaavan jo tutuksi käyneen kaksikon. Ei ole jumalauta totta. Se sinipää tekkinsä kanssa. Luukaksella kiehahti samantien, ja hän veti maneesin oven turhan voimakkaasti kiinni. Se teki kolahduksen joka sai Zadan väistämään sivulle nopeasti. Saisi vetää itse ovensa auki. Että kehtaakin! ”Yritätkö sä tappaa sun hevosen?” Tyttö kysyi jo kauempaa närkästyneellä äänellä. Hän näki kevyesti verisen suupielen, hiestä märän ja selvästi väsyneen hevosen, mutta hänellä ei ollut pienintäkään ideaa mistä se johtui. ”Joo, eipähän tarvitsisi enää olla täällä kuuntelemassa sun kimitystä.” Luukas iski takaisin vihaisen kuuloisena. Naisen ilme muuttui yhtä vihaiseksi, ja se pysäytti orinsa niin rivakasti Luukaksen ja Zadan eteen että cremello oikein säpsähti. ”Mä oon ihan varma että se olis paljon kivempi jos sä käsittelisit sitä paremmin. Tuolla menolla sä et ikinä pääse ees ratsastaan sillä.” Nainen virkkoi lähes ilkikurinen virne huulillaan. ”Säkö sitten luulet pärjääväsi sille?” Luukas kysyi mielenkiinnosta, ja samantien hänen päähänsä juolahti ajatus. ”Okei, jos niin meinaat, niin saat luvan kokeilla miten käy. Viikon päästä kello kaksitoista täällä. Voidaan ihan vaikka verrata että kumpi pärjää paremmin vuoronperään.” Luukaksen ääni oli haastava ja hän katsoi Lilyä suoraan silmiin. Ensin naisen ilme kävi yllättyneenä, mutta nopeasti se muuttui itsevarmaksi. ”Sopii.” Se vastasi, ja tyytyväinen ilme nousi Luukaksen kasvoille. ”Brilliant. I’ll see you then, liefje.”

    • #4210 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Saay tästä 2hp ja 1sp

  • #4286 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    14.1.19

    Hevosen koulutus aikarajalla harvemmin on hyvä idea, Luukas oli siitä varsin tietoinen. Siitä huolimatta hän oli mennyt heittämään haasteen josta hän aikoi pitää kiinni, ja se tarkoitti kaksinkertainen määrä työskentelyä sekä hänelle että Zadalle. Vaikka Zada alkoi olla jo ihan kiitettävässä iässä sen kanssa asiat menevät hyvin samalla tavalla kuin varsoja kouluttaessa, ja Luukas ei pitänyt siitä. Miestä ärsytti tieto, että hän näki vaivaa jo parhaimmat vuodet nähneeseen hevoseen joka tuskin voisi antaa mitään uutta Luukakselle, mutta hän ei ole koskaan ollut luovuttajatyyppiä. Niinpä heti haasteen heitettyään seuraavasta päivästä lähtien Luukas teki töitä Zadan kanssa entistä tehokkaammin.

    Melko uskomatonta, mutta täyttä totta, että vähitellen Zada tuntui ymmärtävän mistä on kyse. Ori oli vihdoin alkanut kuuntelemaan Luukasta, eikä tunkenut enää törkeästi miehen tilaan häntä dominoidakseen. Sen sijaan Luukas pystyi pitämään orin omassa tilassaan mutta myös kuulolla raippaa käyttämättä. Luukas oli pitänyt sen toki visusti mukanaan, mutta Zada ei enää vaatinut jokakerralla samanlaista kurinpalautusta kuin aikaisemmin. Kenties jokin oli klikannut sen viimekertaisen juoksuttamisen jälkeen. Zada alkoi löytämään rauhaa työskennellessään, eikä se viipottanut menemään koko tuntia pää pystyssä ja silmät vauhkoina. Se malttoi laskea turpaansa alas ja kantaa selkäänsä, ja Luukas oli nähnyt ihan edustuskelpoisiakin pätkiä orilta. Kaikki toivo ei siis ollut menetetty, vaikkei Zada vielä ollut näyttänyt kuin ripauksen potentiaalistaan.

    Sillä hetkellä aikaisempien päivien onnistumisen hetket eivät enää paljoa lämmittäneet, kun Zada taisteli käytävällä kaikin voimin vastaan satulan laittamista. Luukas oli heti seuraavana päivänä ryhtynyt varustamaan oria kunnolla, sekä satulan että satunnaisesti apuohjien kanssa suitsien lisäksi, ja ori oli hyvin paljon sitä vastaan. Sen takapää heilui puolelta toiselle kun Zada väisteli painavan kapistuksen saamista selkäänsä, ja Luukas sai pitää pintansa sen kanssa ettei mies joutuisi seinän ja orin väliin puristuksiin. Litania kirosanoja irtosikin Luukaksesta kun Zada meni polkaisemaan jalallaan miehen varpaiden päälle, ja terävällä kyynerpään tökkäisyllä Luukas sai korskahtelevan Zadan astumaan sivuun. Jalkaansa kevyesti ravistaen Luukas heilautti satulan Zadan selkään ja salamannopeasti tarrasi satulavyöstä, kiskaisten sen joistain reijistä kiinni ennenkuin mies väisti sätkyn saaneen orin tieltä. Zada tempoi päällään, potki, poukkoili, ja piti sellaista meteliä kuin orin henki olisi ollut uhattuna. ”Jestas.” Elyssan ääni kuului naisten toimiston ovelta kun brunette oli tullut katsomaan nyt jo tutuksi käynyttä näytöstä. ”Luulisi että se vähitellen alkaisi rauhoittumaan.” Nainen sanoi pohtiva kuuloisena, kulmat kevyesti rutussa jo nyt hionnutta oria katsellessaan. ”Luulisi.” Luukas myönsi neutraalin kuuloisena. Hän uskalsi jo arvata, ettei Zada mihinkään rauhoittuisi. Arabithan on tunnettuja niiden sekopäisestä luonteesta. Kuka sellaisen hevosen tosissaan itselleen haluaisi?

    ”Briljant. Goed, goooed..” Luukas kannusti oriaan askeltamaan eteenpäin samassa tempossa äänensä avulla. Vaikka vasta vähän aika sitten lunta oli satanut oikein olan takaa, oli pyöröaitaus käytettävässä kunnossa kiitos tallinomistajien tarmokkaan ylläpidon, ja Luukas oli viihtynyt Zadan kanssa sielä jo lähemmäs neljäkymmentä minuuttia. Orin päällä oli punainen puoliloimi lämmittämässä pakkaselta ja jaloissa mustat neopreeni jännesuojat. Zada kaaristi kaulaansa, kohotti häntäänsä, ja alkoi astua takajaloillaan itsensä alle. Sen selkä näytti hetkittäin hyvältä, ja ori pärskähteli hiljaa kaulaansa laskiessaan. Ei se missään mallikkaassa muodossa mennyt, ja Luukas oli jo huomannut ettei se itseään sellaisessa kauaa jaksaisi edes pitää. Ori saattoi jaksaa juosta heikkopäisenä tunnista toiseen, mutta sen kunto ei silti ollut järin hyvä. Siitä näki, että sen kanssa oltiin kierretty näyttelyrinkiä ja siinäpä se. ”Hyvä. Ja käynti.” Luukas himmasi Zadan käyntiin, ja hengähti hiljaa tyytyväisenä. Noin kaksikymmentä minuuttia mennyt oikein hyvin. Se taitaa olla ennätys siihen mennessä. Nyt kun ori oli rento Luukaksen teki mieli jättää treeni siihen, jotta molemmat voisivat lopettaa hyväntuulisina, mutta hän tiesi ettei se kävisi päinsä. Hän oli itse haasteen antanut, ja hän myös pitäisi siitä kiinni. Luukas käveli Zadan vierelle kävelemään, ja ryhtyi irrottelemaan orin juoksutusliinaa. Zada käänteli korviaan heti epävarmana, aavistaen että jotain oli tapahtumassa. ”Hoo..” Luukas taputti orin kaulaa liinan irrotettuaan ja keräsi sen rullalle. Hän avasi orin kaulalla solmussa olleet ohjat, ja talutti orin aitauksen keskelle. Jo pari kertaa Luukas oli tehnyt selkäännousu harjoituksia Zadan ollessa pysähdyksissä ja hänen ponnistaessa hetkeksi toiselle jalustimelle. Nyt olisi aika istua orin selkään ensimmäistä kertaa.

    Sisäohjaa kunnolla tuntumalla pitäen Luukas kohotti jalkansa jalustimeen. Zada kiskaisi päänsä ylös ja yritti karata miehen alta, mutta sisäohjaa vastaan vetäen orin kaula kääntyi mutkalle ja sen oli pakko lähteä kulkemaan kehää Luukaksen ympärillä. Mukana pomppien Luukas odotti niin pitkään kunnes Zada seisahtui, joka veikin ihan hyvän tovin, ja laski jalkansa alas kiitokseksi. Samaa toistaen niin moneen kertaan että Zada malttoi jäädä paikalleen kun mies oli saanut jalkansa jalustimeen Luukas odotti hetken, ja ponnisti ylöspäin. Jalustimen varassa seisten Luukas piti ohjat hyvin kädessä, ja tukeutui toisella kädellään kevyesti satulan etukaareen Zadan säpsähtäessä. Ori otti pari hätiköivää askelta sivuun, heilautti päätään ja pukitti. Luukas tiputtautui jaloilleen takaisin maahan ja kiskaisi ohjista pari kertaa kunnolla, joka taas sai Zadan vetämään päänsä ylös ja peruuttamaan. Luukas antoi tilanteen rauhoittua, ja nousi uudelleen jalustimen varaan. Pari toistoa sitäkin, ja taas orin jäädessä seisomaan paikalleen Luukas kiitti sitä taputuksella, ja nosti toisen jalkansa satulan ylitse. Zadan korvat olivat kääntyneet taaksepäin sen kuunnellessa herkeämättä mitä Luukas teki, ja sen koko keho oli jännittynyt kuin viulun kieri. Vähitellen Luukas laskeutui alas satulaan. Zadan hengitys oli pinnallista ja ori seisoi jalat levällään, ihankuin se ei tietäisi miten olla. Muutaman sekunnin Luukas vain istui sen selässä, taputti, ja laskeutui alas. Zada käänsi katseensa Luukakseen korviaan vähän höristäen, orin ilme kielien hämmennyksestä. ”Ei se ole katsos tuon hirveämpää.” Luukas hymähti ja taputti Zadaa uudelleen. Hän kävelytti oria pari kierrosta toiseen suuntaan, ja lähti uudelleen yrittämään selkäännousua.

    Kolmen onnistuneen satulassa istumisen jälkeen Luukas pohti hetken mielessään jättääkö se siihen vai yrittää koittaa saada orilta askeleitakin. Kevyesti hän klikkasi pari kertaa suullaan, ja Zadan korvat kääntyivät heti taaksepäin äänen vuoksi. Ori nojautui eteenpäin kevyesti, selvästi epäröiden liikkuako vai ei. Luukas ei pakottanut, odotti vain hievahtamattakaan satulassa. Hitaasti Zada kohotti ensin toista etujalkaansa, ja laski sen pienen matkan päähän takaisin alas. Sitten toista, ja takajalat seurasi. Hauska kyllä, se tuntui lähes yhtä hienolta kuin oman kasvatin kanssa joka on juuri oppinut kulkemaan ratsastajan kanssa. Luukas antoi orin kävellä muutaman askeleen verran, ennenkuin hän lantiotaan liikuttamalla sekä ohjilla pysäytti sen ja laskeutui alas. Hän rapsutti orin poskea ja lähti taluttamaan sitä vielä viimeisten kierrosten verran. Ehkä siitä tulisi vielä ratsu.

    • #4287 Vastaus

      Lola
      Osallistuja
      • Postauksia: 41
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mä oon niiiin ihastunu Zadaan 😍

    • #4290 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 87
      • Koulutuksen tarpeessa

      mun lempparikaksikko vauhdissa jällee kerran XDD että tykkään näistä kahesta ja niiden kommelluksien lukemisesta

    • #4296 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 38
      • Koulutuksen tarpeessa

      Okei, eli olen uusi täällä, heeei, ja taustatyöni on vielä vähän kesken: en ole lukenut kaikkea. Olen kuitenkin tutustunut uusimpaan tarinaasi ja hahmoosi, joten osaan sanoa vähän jotain.
      Pidin tarinasi sävystä, joka on parhaimmillaan alussa. Tekstin tyyli oli niin tasaista ja selostavaa, että se loi miellyttävän kontrastin siihen, miten hevonen käyttäytyy. Tämä ei tosiaankaan kaivannut koristelua! Tekstin tunnelma tukee myös hyvin sitä, miten asiantunteva Luukas on hevosen kanssa. Olisipa Mikael yhtä pätevä! Myös se on ihanaa, miten Luukasta samaan aikaan ärsyttää tehdä töitä hevosen eteen, mutta silti hän pystyy kohtelemaan hevosta hyvin ja oikeudenmukaisesti.
      Nyt testataan, osaanko laittaa tämän kommentin niin, että se vastaa tarinaan eikä jotenkin aloita uutta aihetta…

    • #4300 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Tätä oli tosi mielenkiintosta lukea, kiva että jotain edistystäkin pääsee tapahtumaan 😀 Saat 2hp

  • #4323 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    18.1.19

    Kuka olisi uskonut että viikon aikana tehdään villistä, kurittomasta orista ratsu? Ei Luukas ainakaan, mutta siinä mies nyt oli. Nostamassa jalkaa jalustimelle ruunikon arabin steppaillessa paikallaan kuolaimiaan pureskellen. Päättävisyydellä ja tarmolla Luukas oli työskennellyt Zadan kanssa kuluneen viikon melkein kuin riivattu, ja siltä miehestä välillä tuntui yrittäessään sietää pälliorin touhuja. Ensimmäiset kunnolliset ratsastuskerrat Zadan kanssa olivat olleet lähempänä rodeota kuin mitään muuta, ja kaikessa todellisuudessa Luukas oli useampaan kertaan lentänyt orin selästä pyöröaitauksen tamppaantuneeseen hankeen. Siitä huolimatta, vaikka miehen kroppaa väritti toinen toistaan häijymmän näköiset mustelmat aina kotiin palatessa, hän ei antanut periksi, ja viimein, viimein Zadan paksuun kalloon alkoi upota että se ei ollut enää pomo. Viimeisenä iltana ennen viikon aikarajan tultua täyteen Luukas kaatui voipuneena mutta tyytyväisenä sängylleen, sillä hän tiesi voittavansa sen sinihiuksisen naisen.

    Luukas ponnisti arabin selkään sisäohja tiukalle vedettynä, mutta Zada malttoi pysyä paikallaan vaikka ori olikin jo kuin tuli hännän alla. Mies vilkaisi lähistöllä olevaan naiseen omahyväinen virne kasvoillaan, kun taas kyseinen nainen näytti suorastaan murjottavan hevosensa selässä. Luukas painoi pehmeästi pohkeilla Zadan kylkiin ja keräsi ohjat samantien. Zada hypähti eteenpäin, orin häntä hakeutuen samantien kaarelle kun sen askellus muuttui tanssahtelevaksi, sillä lailla holtittomasti. Luukas ohjasi orin uralle ja toistuvin puolipidättein ulko-ohjalla muistutti oria siitä että hän on se joka päättää mitä tehdä. Miehen sisäkädessä oli raippa tukemassa tätä sanomaa, joskaan tällä hetkellä sitä ei ollut tarvetta käyttää. ”Kaduttaako jo?” Luukas kysyi mairea hymy huulillaan kääntäessään Zadan voltille. Mies taivutti orin kaulaa sisäohjalla voltin ajan ja suoristi taas uralle. Zada pyrki kuolainta vastaan jolloin Luukas pidätti ja laittoi orin peruuttamaan. Ori olisi halunnut jatkuvasti lähteä alta, joka johti orin pomppimaan eteenpäin etujaloillaan samalla kohoten ilmaan muutamien senttien verran. ”Ei. Tietenkään, kyllä mäkin käynnissä sen kanssa pärjään.” Nainen vastasi varman kuuloisena. Näinköhän on? Luukas ei vastannut mitään vaan keskittyi työstämään oria kuulolle, nyt kun hän kerran oli selkään asti päässyt.

    Zadan suusta tippui valkeaa vaahtoa vaikka Luukas oli ollut sen selässä ehkä kymmenen mimuuttia. Pyytäessään orilta reilumpaa käyntiä Zada luimisti ja vetäisi päänsä alas pukittaen. Luukas veti ohjilla orin pään ylös ärähtäen ja Zada sai karvaan muistutuksen siitä ettei sen temput auttaisi kun raippa napsahteli terävästi sen takaosaan useaan kertaan. Siltä karatakseen ori otti jalat alleen, mutta vauhti ei Luukasta haittanut. Sen sijaan mies kannusti ratsuaan eteenpäin. Laukkaisi nyt sitten kunnolla kun kerran aloittikin. Vasta usean kierroksen jälkeen Luukas ryhtyi hidastamaan oria joka puuskutti sieraimet suurina ja hengitys ilmassa höyryten. Zadan tiputtaessa raviin Luukas alkoi keventämään ja vaihtoi suuntaa, ennenkuin hän ohjasi orin maneesin keskelle ja pysäytti sen. ”Vielä ehdit ottaa sanas takaisin.” Luukas virkkoi naiselle hypätessään alas Zadan selästä. Orin ryntäät olivat hiestä tummuneet. Nainen seurasi Luukaksen esimerkkiä ja pysäytti oman hevosensa, joka oli vähintäänkin ellei yhtä vireänä kuin Zada arabin näytöksen jälkeen. Jotainhan se nainen oli puhunut että sillä oli traumoja, mutta Luukas ei ollut kuunnellut tarpeeksi hyvin silloin muistaakseen sitä enää. ”Älä jaksa. Ihankuin mä luovuttaisin sulle.” Nainen puuskahti ja talutti omaa oriaan vähän lähemmäs, mutta päästi sitten ohjista jolloin se jäi paikalleen seisomaan kuuliaisena. ”Omapa on valintas. Tarviiko puntata?” Luukas naurahti huvittuneen kuuloisena ja lyhensi jalustimia sattumanvaraisesti muutamalla reijällä molemmin puolin. Nainen mulkaisi häneen niin häijysti että jos katseella voisi tappaa Luukas olisi takuulla vainaa. Hän tarrasi Zadan ohjista ja siirtyi sen vierelle. Zada käänsi korviaan taaksepäin, ja sen silmät suorastaan suurentuivat kun se tuntui tajuavan että joku ventovieras oli nousemassa sen selkään. Ohjista vielä kiinni pitäen Luukas tutki katseellaan orin ilmettä. Naisen päästyä sen selkään Luukas irrotti otteensa ja siirtyi pitelemään toista hevosta sen ohjista.

    Siinä kävi tismalleen kuten Luukas oli arvellut. Zada seisoi paikallaan jännittyneenä kuin viulun kieli, ja ensimmäisellä eteenpäin pyynnöllä, niin varovainen kuin se olikin, ori oli ohjuksen lailla singonnut liikkeelle. Ensimmäinen puolikierrosta rodeota Luukas oli jopa ehtinyt pohtia mahtaisiko sinihiuksinen maanvaiva pysyäkin Zadan selässä, mutta sitten vapaaksi lensi ensimmäinen jalustin. Nääh, ei mitenkään. Zada hyppäsi sivuun, jolloin toinenkin jalustin irtosi. Ori ponnisti itsensä vauhtiin, rynnisti maneesin toista päätyä kohti, ja viskasi takajalkansa ilmaan sellaisessa kaaressa ettei Luukas ennen ollut nähnyt. Säikähtäneen huudahduksen kanssa nainen sinkosi orin selästä ensin ilmaan ja sitten tömähdyksen kera maahan. Zada rynnisti toiseen suuntaan voittoaan korskahdellen, ohjat jälleen sen rummuttavien etujalkojen armoilla. Luukas sai ottaa paremmin kiinni vaalean orin ohjista joka kavahti Zadan sännätessä ohi, ja hetken sen korvat olivat niin tiukasti luimussa ja silmät valkoista vilkkuen että Luukas oli valmis hyppäämään pois sen tieltä. ”Ootko ehjä? Sattuko suhun?” Ne sanat vain automaattisesti tulivat ulos kun Luukas kiirehti vieraan orin kanssa, joka näytti palautuneen äskeisestä kiukunpuuskaataan, maassa makaavan naisen luokse jo valmiina soittamaan ambulanssin. Mies oli ehkä ikävä, muttei sydämetön. Pieni osa hänen omatunnostaan kolkutti, sillä hän tiesi että siinä tulisi käymään niin. Kuka tahansa muu parempi ihminen ei olisi antanut vieraan ihmisen nousta Zadan selkään.

    Seuraavat tapahtumat menivät ohi niin yllättäen ettei Luukas tuntunut oikein ymmärtävän mitä siinä kävi. Nainen nousi ylös kasvoillaan ilme jota Luukas ei osannut lukea. Hänen silmänsä näyttivät järkyttyneiltä, mutta kasvoilta ei näkynyt mitään. Nainen vetäisi hevosensa ohjat itselleen ja marssi ulos maneesista sanaakaan sanomatta. Luukas jäi tuijottamaan hämmentyneenä hänen peräänsä, ennenkuin mies tajusi puolijuosten mennä sulkemaan maneesin oven ja sitten ryhtyä saalistamaan Zadaa. Orin kiinni saatuaan Luukas päätti jäädä taluttamaan sitä vielä toviksi että ori saisi tasaantua rauhassa, mutta miehen ajatukset palasivat äskeiseen. Mikä se ilme oli? Miksi se tuntui niin kurjalta? Eihän se Luukaksen syytä ollut. Syvään huokaisten Luukas pysäytti Zadan ja veti fleeceloimen orin päälle, ja lähti viemään oria takaisin ratsutallille. Mitä hän jonkin maalaistytön tunteista välitti? Itse hän oli sen itselleen aiheuttanut. Ei se ollut Luukaksen syy, ja niin mies itselleen päätti uskotella.
    Ja silti hän ei itsekään uskonut siihen.

    • #4325 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Ääääh ku Luukas on niin raivostuttava! Mut kirjotat siitä kuitenki sellasella tyylillä, että melkein voi saada jopa sympatiat puolelleen xd
      Saat 2kp ja 1sp

    • #4328 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 38
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ihanimpia ovat moniulotteiset hahmot. Ei ole niin väliä, onko hahmo se kaikkien kaveri, vai koppava piikittelijä, kunhan hänellä on kääntöpuoli. Tämä tarina toi hyvin esiin tätä toista puolta. Luukas saattaa ehkä olla rasittava, ilkeäkin, mutta silti hänellä on sydän. Se näkyy toki lopusta, kun Luukkaasta tuntuu pahalta ja kirjoitat kaiken auki. Vielä paljon hienommin ja taitavammin sait tämän hahmon hyvän sydämen esiin kuitenkin tässä kohtaa:
      ”Ootko ehjä? Sattuko suhun?” Ne sanat vain automaattisesti tulivat ulos —
      Se, miten sanat tulivat automaattisesti ulos, on hienosti kirjoitettu lause. Lukijalle jää pääteltäväksi, minkä vuoksi ne tulivat: hahmosi oli tietenkin huolissaan. Hyvä teksti koostuu tällaisista kohdista, joissa lukijalle jätetään helppoa aivotyötä tehtäväksi. Tämä kohta olisi kertonut itse asiassa yksinäänkin täsmälleen saman, kuin mitä ko. kappaleen viimeinen lause kertoi, ja mitä koko viimeinen kappale kertoi. Mutta vielä niitäkin kauniimmin. Tosi hyvin tehty.

      Kuten viimeksikin mainitsin, pidän myös siitä miten Luukas kohtelee hevosta. Mitä tahansa hänen päässään liikkuukin, mitä tahansa hän tunteekin, hän ei ole epäreilu hevosta kohtaan.

  • #4428 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    25.1.19

    Luukasta harmitti. Päivittäinen ratsastus oli nyt osa Zadan viikko-ohjelmaa juoksuttamisen sijaan, nyt kun sekin jää oli murrettu. Ori osasi edelleen laittaa vastaan, vaikka vähitellen sen sikamainen käytös oli alkanut käsitellessä helpottaa. Mutta se ei ollut syy Luukaksen harmiin, vaan Lily. Jestas, vielä pari viikkoa sitten se nainen oli ollut piikki lihassa ja pelkästään hänen näkeminen aiheutti Luukakselle päänsäryn. Nyt hän pyöri Luukaksen mielessä vähän väliä, olipa Luukas yksi yö hänestä untakin nähnyt. Nainen oli laittanut Luukaksen miettimään tekojaan uudelleen, ja Luukas vihasi sitä. Hän ei halunnut kyseenalaistaa itseään, hänhän oli ollut oikeassa. Kuten aina. Hän oli alunperinkin tiennyt olevansa oikeassa, ja Lily oli suorastaan vaatinut joutua heitetyksi selästä. Silti, se vaivasi Luukasta. Jopa niin paljon että hän oli käynyt ratsastuskoululla, rahvaan seassa, katsomassa sen vaalean akhaltekin karsinan ovesta mikä ihme sen naisen nimi oli. Lily Wilson ja ratsunsa Man O’ War.

    Aika dynaamisen kuuloinen pari.

    Luukas hengähti hiljaa itsekseen. Zada kuunteli omistajansa touhuja toinen korva miestä kohti käännettynä ja toinen maneesin ääniä seuraten. Sielä oli tyhjää, mutta sillä kertaa Luukas ei ollut vaivautunut varaamaam sitä omaan käyttöönsä. Zada alkoi olla sen verran ratsastettavissa ettei oria tarvinnut pitää enää eristettynä, ja perjantain ollessa vapaapäivä tunneista kävijät jakautuivat koko päivälle muutaman tunnin sijaan. Luukas pysäytti orin maneesin keskelle ja kiristi satulavyötä vielä reijällä. Zada pamautti etujalkansa maata vasten luimistaen jolla ori ansaitsi ohjista toruvan nykäisyn. Maasta ponnistaen Luukas nousi arabin selkään ja sai heti pidättää ettei Zada ottanut vauhdikasta lähtöä. Ori ravasi muutaman askeleen, ja suostui hidastamaam käyntiin. Taputus kiitokseksi, ja pohkeet töihin. Heti ensimmäisistä askelista Luukas alkoi ratsastamaan oriaan eteenpäin ja kuolaimelle. Hän vaati ratsultaan liikettä ja kuuliaisuutta, mutta piti huolen että se säilyi kevyenä. Zadamaisesti ori halusi olla kaikkea muuta kuin mitä pyydettiin, eikä yhtikäs mitään tapahtunut ilmaiseksi. Sekä ratsastaja että hevonen olivat hikisiä puolentunnin sisällä.

    Zada alkoi ymmärtämään miten koottu laukka toimii, sen takajalat tekivät töitä ja häntä heilahteli askelten mukana. Ja juuri silloin maneesin ovi vedettiin auki. ”Ups!” Ovelta kuului yllättynyt ääni, ja kaikki työ jonka Luukas oli Zadan kanssa tehnyt valui hetkessä hukkaan. Ori menetti muotonsa, keskittymisensä ja halunsa liikkua. Luukas kirosi ääneen ja tarrasi ohjasta kun Zada koitti lähteä liikkeelle raketin lailla, ponnistaen takajaloilla ja etujalat hyppien tasajalkaa eteenpäin. Ulko-ohjalla mies ohjasi hevosen pään maneesin aitaa kohti, ja Zadan takajalat viuhahtivat ilmaan. Raippa napsahteli häijysti usean iskun verran sen takaosaan muistuttaen ettei orilla ollut oikeutta pukitella. Hetken rodeon jälkeen Luukas sai Zadan pysähtymään, ja vihdoin mies pystyi hengähtämään ja katsomaan ketä hän saisi syyttää ratsastuksensa pilaamisesta. Kyseessä oli nuoren näköinen poika pyylevän ponin kanssa. No, ehkei ihan pyylevä, mutta lisäliikunta ei tekisi pahaa. Melko mitättömän näköinen kaksikko.

    ”No tuletko vai menetkö?” Luukas ärähti kun poika oli jäänyt ovensuuhun seisomaan tietämättä mihin mennä. Se sai lapseen liikettä ja hän kiirehti vetämään maneesin oven kiinni. Luukas antoi vähitellen ohjaa, ihan hitusen verran, ja päästi Zadan kävelemään uraa pitkin. Mies tunsi pojan katseen polttavan selässään. Juuri kun hän oli kääntämässä oria ympäri ja kysymässä mitä se pentu haluaa poika avasikin suunsa.
    ”Säkö oot Luukas? Mä oon nähnyt sun nimen siinä maneesinvarauslistassa, mutta tänään sitä ei ollu siinä.” Poika totesi kiristäessään poninsa satulavyötä. Luukas pyöräytti silmiään.
    ”Olen, ja ei ollut.” Mies tyytyi vastaamaan lyhyesti. Zadan takaosa oli inasen uran sisäpuolella, jonka Luukas korjasi nopeasti pohkeella. Nyt ori oli suora, mutta sen huomio oli kellertävässä tammassa.
    ”Onko se arabi? Aika hieno.” Poika uteli taas noustessaan ratsunsa selkään. Olisi nyt jo hiljaa.
    ”On se.” Luukas vastasi suu vakavana viivana. ”Valitettavasti.” Hän lisäsi hiljempaa enemmänkin itselleen kun Zada tuntui taas enemmän kamelilta kuin hevoselta. Toki, orin häntä oli komealla tötteröllä ja kaula kevyellä kaarella, mutta se ei kertonut yhtikäs mitään siitä miltä se tuntui. Ulkopuolisen silmiin varmasti näyttävä hevonen, mutta Luukas ei ottanut lämmetäkseen.
    ”Ai mitenniin?” Poika kysyi, ilmeisesti hän oli kuullut sen. Luukas huokaisi raskaasti ja pysäytti Zadan.
    ”Sovitaanko että mä sanon jos haluan puheseuraa?” Luukas koitti hillitä itseään, kyseessähän oli lapsi. Turha tiuskia liiaksi. Pojan suu meni ensin yllättyneelle ympyrälle mutta hän nyökkäsi lyhyesti ja painoi katseensa alas. Hyvä.

    Kun maneesiin oli langennut taas rauha saattoi Luukas keskittyä Zadaan. Siinä meni oma aikansa saada ori hereille ja unohtamaan kehää kiertävän tamman, mutta Luukas vaati orin vielä kerran suoriutumaan niin hyvin kuin mahdollista jokaisessa askellajissa. Viimeinen laukannosto oli pehmeä, vähän enemmän ylös kuin eteen. Luukas nousi jalustimien varaan hillitysti ja taputti sisäkädellä Zadan hionnutta kaulaa orin laskiessa päätään. Irtosipa siitä pari tyytyväistä pärkähdystäkin. Kierroksen jälkeen Luukas hidasti sen käyntiin ja antoi pidemmän ohjan, silti pitäen tuntuman varmuuden vuoksi. Oriin ei ollut luottamista, varsinkaan tammojen kanssa. Kumpa kaksitoista vuotiaan orin voisi vielä ruunata niin että siitä olisi hyötyä. Parin kävelykierroksen jälkeen Luukas hyppäsi alas Zadan selästä ja heitti orin viininpunaisen loimen sen päälle. Vaivautumatta sanomaan ponillaan menevälle pojalle mitään mies lähti maneesista vetäen oven kiinni perässään.

    • #4429 Vastaus

      Miro Malmstén
      Osallistuja
      • Postauksia: 116
      • Perus pullaponi

      Ooo! Olipa mielenkiintoinen kohtaaminen Miron kanssa! Luukas on jotenkin hirmu johdonmukainen hahmo toiminnassaan, se on ehkä yrmy, mutta onkin sitten yrmy kaikkia kohtaan! Toivottavasti Luukaksesta ja Zadasta tulee vielä jotain suurta.

    • #4434 Vastaus

      Mikael
      Osallistuja
      • Postauksia: 38
      • Koulutuksen tarpeessa

      Et saa kommenttia. Sori. Saat kömpelöä analyysiä hahmostasi.

      Mulla on sellainen naurettava taipumus, että uskon itse siihen tarinaan, jota kirjoitan, ja olen se hahmo, jonka silmien kautta katson. Minä huomaan suhtautuvani Luukkaaseen niin kuin Mikael suhtautuisi, koska ne kaksi kuuluvat samaan todellisuuteen. Mikael ei pelkää ketään, vaan säälii Luukasta ja pitää häntä reppanana pienenä poikana. Jos pystyisin katsomaan tätä tekstiä pelkästään omana itsenäni, minä varmaan pelkäisin, enkä ainakaan säälisi ketään ilkeää, en vaikka hän olisi kuinka inhimillinen sisimmässään. Minulla ja Mikaelilla on tarinakin aiheesta, mutta epäröin sen julkaisemista: haluat selkeästi pitää Luukkaan tietyssä valossa vielä jonkin aikaa, ja Mikael katsoo häntä niin eri vinkkelistä, että pelkään sotkevani suotta mahdollisia suunnitelmiasi. Siltikin, vaikka varsinaisesti en ole edes kirjoittanut mitään merkittäviä sanoja Luukkaan suuhun. 😀

      Mikaelin eri näkökulman takia löydän Luukkaasta paljon itseäni. Hänellä täytyy olla joitain syitä sille, miksi hänestä on tullut mitä on. Haluaisin selvittää (siis haluan että joku selvittää, tai että Mikael selvittää) niitä syitä. Oikeassa elämässäni opetan vain vähän Luukasta nuorempia lapsosia. Usein heilläkin on joku leima niskassaan: tuo oirii ja kiukuttelee, koska hän on ilkeä/tyhmä/paha. Yksikään tapaamistani oirivista tyypeistä ei ole ikinä ollut sillä tavalla ”vain ilkeä”: se on ollut seuraus, eikä syy, ja niin se oli aikoinaan minunkin kohdallani. Voi Luukas: voi raukkaa.

      Oli hyvä veto hieman hillitä Luukkaan kieltä lapsen kanssa. On kirjoittajalta mielestäni aika, noh, laiska temppu osoittaa hahmonsa ilkeäksi tai pahaksi laittamalla se potkaisemaan lasta tai koiraa. Se on liian helppo tie ja tekee hahmosta heti yksiulotteisen. Tämä on parempi ratkaisu. Pystyt tekemään hahmosta tällä tavalla samastuttavamman, mutta silti tuomaan esiin hänen luonteenpiirteensä.

      Sen sijaan Luukkaan persoonassa minua hieman häiritsee se, miten helposti Lily saikaan hänen sympatiansa puolelleen. Ei tarvinnut kuin kämmätä kerran. En kuvitellut, että Luukas on niitä ihmisiä, jotka haluavat poimia loukkaantuneet linnunpoikaset ja hoitaa ne kuntoon. Sehän on vallan ihana piirre, mutta se sotii inhottavalla tavalla vastaan minun itse hänestä rakentamaani kuvaa. Näen, että tämä on käsikirjoitettu ennalta, ja tästä tulee vielä kiinnostavaa. Silti vastustelen pää ylhäällä niin kuin hevonen: ei ei, liian pian, liian pian! Ihan niin kuin tätä juttua oltaisiin yhtäkkiä kelattu puoli vuotta eteenpän. Haluan kiukuttelua ensin, hitsi vie!! 😀

    • #4435 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Oon Mikaelin kanssa samaa mieltä siinä että tavallaan haastat mun mielikuvaa Luukaksesta tolla että Lily sai noin helposti sen sympatiat puolelleen. Uskon kyllä että pienellä provosoimisella Luukaksesta saadaan vielä ihan maistuvaa draamaa irti, vaikken itse enää pitäiskään sitä ihan niin kamalana tyyppinä. Saat tästä 2kp ja 1sp

  • #4735 Vastaus

    Luukas
    Osallistuja
    • Postauksia: 17
    • Maitovarsa

    11.2.19

    Luukaksen katse seurasi katon rajassa kiipeävää hämähäkkiä. Sen kahdeksan jalkaa tuntuivat kaikki liikkuvan eri aikaan, mutta silti täsmällisesti ja harkitusti. Samaisen katon rajassa oli loisteputki joka pätki satunnaisesti kaiketi vanhuuttaan. Samaisen lampun reunoja koristi vanhat seitit ja pölykerros.

    Luukas oli niin hemmetin väsynyt suomeen, sen talveen ja maalaistalleihin. Hän halusi palata takaisin kotiin enemmän kuin mitään muuta. Mies ei ollut koskaan pitänyt itseään äärimmäisen sosiaalisena, tai kovin taitavana ihmisten kanssa, mutta rajansa kaikella. Suurin sosiaalinen kanssakäyminen Luukaksen elämässä viimeisen kahden kuukauden aikana oli ollut aina tallilla, ja sekin aina negatiivisella tavalla. Milloin joku yrittää neuvoa miten hevosten kanssa toimia, täysin pyytämättä ja ilman syytä, tai kehtaa alkaa soittamaan suutaan takaisin maneesissa. Ihan oikeasti, Luukas ei muistanut milloin viimeksi hänen varaamaansa vuoroa olisi kunnioitettu. Eilen sinne oli ängennyt nainen lehmältä näyttävän poninsa kanssa, ja heidän meno oli ollut tismalleen mitä lehmältä odottaa. Holtitonta, täysin muodotonta ja kaikin puolin surkuhupaisaa katsottavaa. Se oli myös estänyt Luukasta jatkamasta Zadan kanssa laukkatreeniä, joka oli ehdottomasti orin heikoin askellaji. Toistaiseksi Zada ei pystynyt edes kokoamaan itseään kunnolla peruskunnon ja lihaksien puuttumisen takia, ja Luukas tarvitsi koko maneesin käyttöönsä sitä varten. Mutta ei, aina sinne ilmestyi jokin lukutaidoton näsäviisastelija tai päällepäsmäri.

    Nyt se saisi loppua.

    Luukas taputti Zadan lautasia laskiessaan orin takajalan alas sen puhdistettuaan ja tarkistettuaan että hokit olivat paikallaan. Zada alkoi olla karsinassa jo lähestulkoon kuin hevonen, jos ympärillä ei ollut mitään häiriötekijöitä. Samantien jos käytävällä liikkui joku oli orin pakko joko laittaa esitys pystyyn tai hyökätä kaltereihin kiinni mitätöntä johtajan paikkaansa puolustaakseen. Mutta sellaisina hetkinä kun talli oli tyhjä ja arabi sai olla omistajansa kanssa kaksin se malttoi vain olla. Luukas saattoi oikeasti viimein kuluttaa aikaa orin vieressä ilman että Zada olisi samantien yrittänyt litistää miestä itsensä ja seinän väliin, eikä sen kaviot viuhuneet häntä kohti enää yhtään niin usein. Kaiken varalta Luukas piti silti Zadaa sidottuna karsinassa. Mies siirtyi Zadan vierelle ja kohotti kätensä orin tummaan harjaan. Sormin hän haroi pitkiä jouhia ajatuksiinsa osittain uppoutuneena. Luukas oli käynyt pitkästä aikaa juoksuttamassa Zadaa ratsutallin kentällä, joka oli päätynyt jonkin sortin irtohypyttämiseen yhdellä 40cm pystyllä. Pohja oli kuitenkin lumesta epätasainen ja liukas eikä Luukas halunnut rikkoa oriaan, joten estekorkeus oli jäänyt niin mitättömäksi. Tarve päästä kisakentille alkoi olla jo kova, ja Luukaksesta tuntui kuin se koko aika Suomessa olisi ollut vain täydellistä ajanhukkaa. Mutta niinkuin Laurent oli myönnellyt valmennuksensa aikana, ei Zada mikään huippuhevonen ole. Sen taidot eivät riitä, eikä sillä ollut motivaatiota oppia. Viimein Luukas päästi orinsa vapaaksi ja poistui karsinasta. Zadan päällä oli harmaa fleeceloimi punaisilla vatsaremmeillä jonka Elyssa iltatallia tehdessään saisi ottaa pois. Nyt miehen päämäärä oli ratsastuskoulu.

    Vanhan tallin ovi avautui verkkaisesti. Toistaiseksi Luukas oli käynyt sielä vain ja ainoastaan kirjoittamassa nimensä listaan ja häipynyt mitä pikimmiten, eikä mies tuntenut oloaan tervetulleeksi pienimmässäkään määrin. Siitä huolimatta hän jatkoi matkaansa tallikäytävälle karsinoissa olevia hevosia ohimennen silmäillen. Hän tunnisti niistä pienen määrän, kuten sen tankin näköisen ruunikon pohjoisruotsalaisen. Sen hoitaja, jonka Luukas oli sen tytön päätellyt olevan, oli ollut tallilla Alexander nimisen miehen kanssa pari päivää sitten. Ainoa syy miksi Luukas tiesi siitä oli että Alexander oli kaiketi kuullut Luukaksen puhuvan Hollantia ja hän oli aloittanut keskustelun, joka oli ollut positiivista vaihtelua Luukakselle hetkeen. Tuntui kotoisalta puhua äidinkieltään pitkästä aikaa kunnolla, vaikka kyseessä olikin vain lyhyt ja melko pinnallinen keskustelu. Ainakin he molemmat olivat olleet samaa mieltä että se paikka on laaduton.

    ”Sinä. Mistä mä löydän tämän tallin omistajan?” Luukaksen pistävä katse porautui punarautiaan ruunan karsinan edessä puuhastelevaan tyttöön. Tyttö viikkasi parhaillaan hoitohevosensa loimea, ja hänen vihreät silmänsä ponnahtivat Luukaksen suuntaan säikähtäneen näköisenä. Tyttö avasi suutaan mutta sulki sen taas. Loimi valui hänen käsistään lattialle uudelleen myttyyn.
    ”Tyhmä vai hidasko sä olet?” Luukas kyseenalaisti turhautuneena. Hänellä ei ollut aikaa sellaiseen. ”Tallin omistaja. Missä?”
    Tyttö tuntui valpastuvan ja kohotti toista kättään. Etusormellaan hän osoitti jonnekin käytävän päähän.
    ”Tuolla on sen toimisto.” Tyttö piipitti, ja Luukas käveli hänen ohitseen kiittämättä. Yksinkertaisin asia mitä voi kysyä ja silti vastauksen saaminen oli ollut vaikeaa. Uskomatonta. Melko pian suunnan saatuaan Luukas epäili löytäneensä oikean oven taakse. Terävästi hän koputti siihen kaksi kertaa rystysillään, ja odotti.

    Toimistossa olevan miehen ilme muuttui hivenen yllättyneeksi kun Luukas asteli luvan saatuaan sisään. Sen verran hän sentään kunnioitti auktoriteetti asemassa olevaa omistajaa ettei hän vain marssinut sisälle. Ojensipa nuori mies vielä kätensäkin ja esitteli itsensä virallisella nimellään, johon vastakaikuna hän sai kuulla ratsastuskoulun omistajan nimen.
    ”Miten mie voin olla avuksi?” Aleksi kysyi miellyttävä hymy kasvoillaan. Miehen puheessa oleva murre sai Luukaksen melkein irvistämään, mutta hän onnistui pitämään ilmeensä neutraalina.
    ”Teillähän on ratsutallin kanssa yhteinen maneesi. Mulle kerrottiin, että siihen on varauslista, joka tarkoittaa että maneesin saa varata itselleen siksi aikaa. Eikai teillä täällä kuitenkaan niin paljon tungosta ole ettei sitä voi noudattaa?” Luukas otti asiansa heti esille. Hän selitti miten kerta toisensa jälkeen hänen tekemäänsä varausta ei oltu kunnioitettu, joka jo itsessään oli varsin pöyristyttävää, mutta että joka kerralla hänen mainitessaan asiasta kukaan ei ollut tehnyt elettäkään lähteäkseen tai edes pahoitellakseen asiasta. Aleksin ilme värähti, mutta hymy pysyi lähes mekaanisena paikallaan. Mies oli varmasti kuullut Elyssalta ja Naavalta millainen persoona tämä heidän ulkomaalainen uusi tuttava oli.
    ”Joten mä pyydänkin, että ottaisit asian puheeksi näiden..” Luukas pyöräytti rannettaan ilmassa lyhyesti etsiessään oikeaa sanaa. ”Ratsuttajien kanssa. Mä kuitenkin olen maksava asiakas.” Luukas muistutti viimeisenä. Mitään hän ei tietenkään maksanut itse, kaikki meni hänen isänsä varoista, mutta se oli vain sivuseikka.
    ”Ikävä kuulla että näin on käynyt. Mie lupaan ottaa asian puheeksi kaikkien hoitajien ja omistajien kanssa, mutta täällä käy niin paljon väkeä että välillä väkisinkin käy vahinkoja.” Aleksi kuulosti sovittelevalta, mies ei selvästi halunnut jäädä vänkäämään muttei myöskään syyllistää oman tallinsa kävijöitä.
    ”Ehkäpä teillä pitäisi olla selvemmät säännöt esillä käytännön asioista.” Luukas huomautti, pieni hymyn kare suupielillään käyden. Aleksin katse pysyi Luukaksen silmissä.
    ”Kyllä meillä ihan selvät säännöt täältä löytyy.” Aleksi huomautti, ja Luukas ymmärsi hänen äänensävystään että mies oli saanut keskustelusta tarpeekseen. Samaa sävyä käytti hänen isänsä kun Luukas väitti vastaan jossain asiassa. ”Mutta niinkun sanoin, mie otan asian puheeksi kaikkien kanssa. Jos jotain ongelmia vielä tulee niin tule uudelleen käymään, tai ilmoita vaikka Naavalle tai Elyssalle. Nekin voi ottaa tänne yhteyttä.” Se olisinkin varmasti miellyttävämpi ratkaisu että toinen naisista olisi viestinviejä. Luukas nyökkäsi.
    ”Toivotaan ettei sille ole tarvetta.” Luukas totesi hillitysti hymyillen ja poistui toimistonsa. Ovesta lähti hiljainen napsahdus sen painuessa kiinni.

    Tallin pihamaalle kävellessään Luukaksen mieleen palasi eilinen näky trailerista johon Orion oli lastattu ja Lily yrittämässä piilotella orinsa takana. Luukas olisi halunnut tietää mihin kaksikko oli menossa, ja hetken hän oli meinannutkin sanoa jotain. Vihdoin, olisi hän virkkonut, nyt mun ei enää tarvitse katsella teitä. Mutta ei hän kuitenkaan sanonut mitään, ja nainen oli lähtenyt hevosensa kanssa. Olisipa ainakin yksi päänvaiva vähemmän. Kaksi kuukautta outoja tapaamisia vielä oudompien ihmisten kanssa, Luukas pohti itsekseen. Syvään huokaisten nenänsä kautta Luukas lähti kävelemään parkkipaikkaa kohti, jonne hän oli laina autonsa jättänyt ratsutallilta lähtiessään. Oliko se todella ollut vasta kaksi kuukautta? Tuntui että hän olisi kärsinyt siellä jo ikuisuuden.

    • #4761 Vastaus

      Aleksi
      Ylläpitäjä
      • Postauksia: 785
      • Lauman johtaja

      Voi Aleksi parka xd Voin niin kuvitella miten se on taistellu ittensä kanssa pysyäkseen asiallisena ja pyöritelly sit itekseen silmiä kun Luukas on lähteny. Samaan aikaan toki tuntuu vähän pahalta yksinäistä Luukasta kohtaan. Saat 1hp ja 1sp

    • #4951 Vastaus

      Kassu
      Osallistuja
      • Postauksia: 87
      • Koulutuksen tarpeessa

      hauskan yksityiskohtanen tarina, tuli sellanen olo että olis oikeesti ollu tolla Luukaksen kanssa. toivottavasti Luukas ny sais sitä toivomaansa tilaa : D

Vastaa aiheeseen: Zada

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta
Siirry työkalupalkkiin