Category: Kielo ja Rölli

Rallittelua ja puolipidätteitä

10. tammikuuta

“Vauhtia!” Kivahdan ärsyyntyneenä auton avonaisesta ikkunasta. Sinisen omakotitalon pihassa kyykkii hyvin paksuun toppatakkiin pukeutunut äitini, ja mikäli mahdollista, vielä paksumpiin toppavaatteisiin pukeutunut pikkusiskoni. “Äiti! Älä laita sitä vetskaria niin pitkälle!” Huuta 5-vuotias pikkusiskoni naama punaisena. Heidän pitäisi kyyditä minut tallille, ratsastustunnille, mutta siskoni haluaisi selvästi mielummin jäädä kotiin katsomaan televisiota. “Oikeesti! Me myöhästytään!” Huudan. Vihdoin pohjoisnavalla tavattavan sään varalle pukeutunut kaksikko nousee lumisesta maasta ja he kävelevät autolle.

Vilkutan loittonevan auton perään ja huokaisen helpotuksesta. Kouluni loppui niin myöhään, etten ehtinyt bussiin ja jouduin pyytämään kyytiä äidiltäni. Valitettavasti isäni oli vielä töissä, ja siskoni joutui lähtemään mukaan. Häntä ei ollut helppo saada pois talosta, kun ulos mennessä piti pukea paljon vaatteita. Nyt olin kuitenkin vihdoin tallilla, yksin. Ainoa ongelma oli vain, että minulla on aivan hirvittävä kiire.

Avaan Röllin karsinan oven mahdollisimman nopeasti ja annan suloiselle ruunalle pikarapsutukset, ennen kun alan harjaamaan sitä. Rölli ei selvästi pidä tästä uudesta ja liian ripeästä tyylistä harjata, sillä se tunkee syliini, enkä saa harjaa edes koskemaan koko hevosta, ellen pysähdy ja silitä ruunaa kunnolla. Lopulta, hyvin pitkän silittelytuokion jälkeen, Rölli antaa minun harjata itsensä läpikotaisin. Haen varusteet satulahuoneesta ja laitan satulan selkään, suojat jalkoihin ja suitset päähän. Heitän viltin Röllin päälle ja hevosen osalta on valmista. Vedän vielä omat varusteet päälleni ja olemme molemmat valmiita.

Vasta nyt tajuan vilkuilla ympärilleni. Tunnille on tulossa myös yksäreitä, joka saa jännityksen kipristelemään vatsassani. Aivan kuin sitä ei olisi jo tarpeeksi! Tuntihevosista mukaan on näkyvästi tulossa Röllin lisäksi Pernilla, Osku, Lenni ja Virma. Vilkaisen yksäripäätyyn ja huomaan Unon ja Puhurin olevan varusteet päällä.

“Voidaan nyt lähteä kohti maneesia!” Huikkaa Aleksi ja ratsastajat alkavat liikuskella ulos hevosten karsinoista. Minäkin kävelen ulos ja asetun jonoon muiden kanssa. Rölli tuntuu miltei steppaavan paikallaan, joten tunnista tulisi varmasti vauhdikas.

Maneesissa hyppään Röllin selkään ja annan ruunalle pitkät ohjat. Röllin korvat pyörivät sen päässä kuin propellit ja heti kun kosketan sen kylkiä pohkeella se säpsähtää liikkeelle. Tästä tosiaan tulisi vauhdikasta. Huokaisen mielessäni. En ehdi sen enempää huokailla, koska Aleksi ilmestyy viereeni. “Moi! Haluisitsä kertoo vähän sun tasosta ja tän kauden tavoitteista?” Aleksi sanoo ja kävelee rauhakseen Röllin vieressä, joka ei totisesti kävele rauhallisesti. “Juu, voinhan mä”, sanon yrittäessäni samalla saada istunnallani jotenkin rauhoittaa Röllin vauhtia. “Ömm.. No oon siis ratsastellu mun tädin hevosilla, ja kisasin niitten kanssa koulussa helppo b, mutta osaan paljon helppo a asioita ja olisin alkanu kisaamaan siinä, mutta täti muutti sinne Saksaan. Esteillä mentiin treeneissä 110 cm tehtäviä ja ne suju sillon tosi hyvin. Noista ajoista on vaan jo suunnilleen vuos, että oon varmaan vähän ruosteessa”, selitän ja Rölli pyyhältää eteenpäin, aivan kun olisi ollut lukittuna karsinaan viimeiset kymmenen vuotta. “Ja, no tällä kaudella haluisin vaan päästä takasin mun entiselle tasolle. Ja ehkä kilpailla vähän. Rakastan sitä!” kerron ja lisään vielä: “Ja nii, tutustua Rölliin hyvin, silleen että se vois luottaa muhun kunnolla!” Aleksi nyökkää vieressäni. “Okei! Mä koitan suunnitella näitä tunteja teiän tavotteiden pohjalta”, sitten mies lähte seuraavan hevosen luo. Ja Rölli sen kuin jatkaa kiirehtimistään.

“Otetaan sitten kevyttä ravia…” Loppua en kuule, sillä Rölli on lähtenyt pienestä pohkeen kosketuksestani eteenpäin, salaman lailla. Pian kuulenkin Aleksin äänen: “Kielo, hidasta oman kevennyksen tahtia aavistuksen verran ja nosta yläkroppaa pystympään, nyt Rölli ravaa aika kiireisenä”, Koitan paukuttaa neuvot kuvitteellisella vasaralla päähäni, jotta Rölli kulkisi rauhallisemmin. Hidastan kevennystäni vähän ja käytän hetken alkeistunneilla opittua taktiikkaa: “Yks, kaks, yks, kaks…” Hoen hiljaa ääneen. Nostan myös leukani ylös ja pyöräytän hartiat taakse. Teen parit puolipidätteet, ihme ja kumma! Rölli hidastaa vauhtiaan hieman, vaikka minun pitää olla vielä hyvin tarkkana selässä.

Röllin muututtua hieman helpommaksi ratsastaa yritän taivutella hevosta kulmissa ja pääty-ympyröillä, Aleksin neuvojen mukaan. Rölli taipuu kivasti, ja alkuhöyryjen jälkeen kuunteleekin nätisti. Teemme myös siirtymisiä, missä käyntiosuus on selvästi hankala, mutta pienen hionnan jälkeen nekin sujuvat.

Välikäyntien aikana Aleksi tulee hakemaan Röllin loimen pois ja kertoo seuraavan tehtävän. Pian tulee minun ja Röllin vuoro. Otan ohjat paremmin käteen ja ratsastan voltille. Voltteja olen tätini suomenhevosten kanssa hionut paljon, ja onnistun saamaan siitä kymmenen metriä halkaisijaltaan. Röllin taivuttaminen on taas hieman haastavaa, ja ruuna painaa vastaan pohjettani. “Rölli voisi taipua hieman enemmän!” Huikkaa Aleksikin maneesin reunalta. Pääsemme kuitenkin lävistäjälle ja pyydän Rölliä hieman eteen, pitäen sen kuitenkin suunnilleen samassa tahdissa. Rölli lähtee pienestä pyynnöstäni salamana eteenpäin ja keskiravin tyyppinenkin askellaji jää jonnekkin hyvin kauas. Tämä on kuin ravihevosen ravia viimeisillä metreillä ennen maalia. “Rauhota Rölliä! Sehän juoksee sun alta! Tee pieniä puolipidätteitä, äläkä pyydä sitä liikaa eteen”, Huutaa Aleksi. Pääsemme jotenkin, en tiedä miten, kentän toiseen päähän. Teen puolipidätteitä ja käännän toiselle voltille. Keskityn nyt vain ja ainoastaan Röllin taivuttamiseen. Lopulta saan sisäpohkeeni läpi ja ruuna taipuu kunnon banaaniksi allani. Kehun sitä ääneen ja taputan kaulalle. Ratsastan seuraavalle lävistäjälle ja huomaan Miskan ja Lennin tulevan juuri keskiravi-lävistäjälle. Päätän ottaa Röllin käyntiin ennen kentän keskustaa. Rölli siirtyy yllättävän siististi ja kun otan raviin, se ei meinaa juosta altani. Aleksikin huomaa tämän ja kehuu: “Hyvä! Siirtyminen oli tosi täsmällinen. Kehu Rölliä!”

Ratsastamme tehtävää vielä pari kertaa tähän suuntaan, sekä toiseenkin suuntaan. Keskityn Röllin kanssa asioihin, jotka ensimmäisellä kerralla menivät hieman pieleen. Lopulta koko tehtävä sujuu hyvin. Seuraavana pääsisimmekin laukkaamaan!

Minun ja Röllin vuoro tulee, taas, nopeasti ja ratsastan Rölliä eteen, kohti L-kirjainta. Päästyämme melkein sen kohdalle, annan Röllille laukkapohkeet ja ruuna lähtee helposti laukkaan. Olen valmiina pidätteiden kanssa ja saan kännettyä Röllin pääty-ympyrälle. Laukka rullaa hyvin ja hallitusti, pääsemme hyvin kulmaan, josta käännän lävistäjälle. Lopussa laukkaa pitäisi koota hieman, joten otan jo valmiiksi Rölliä hieman kiinni ja teen muutamat pidätteet. Lävistäjän loppupuolella saankin laukan hyvin koottua ja pääsemme hallitusti raviin, jonka kautta käyntiin. Kehun Rölliä vuolaasti.

Tulemme samaa tehtävää vielä uudestaan, ja Rölli rauhoittuu kerta kerralta enemmän. Toiseen suuntaan teemme myös laukasta siirtymisen suoraan käyntiin. Sekin sujuu hyvin! Olen iloisempi kuin koskaa Röllin kanssa. Tunti ei ollutkaan täydellinen fiasko!

Loppukäyntien ja kehumisten jälkeen astelen iloisesti talliin. Kaikki muutkin näyttävät iloisilta ja hoidamme hevoset pois rupatellen yhdessä. Nyt minullain on aikaa helliä Rölliä oikein kunnolla!

“Moikkaa!” Huikkaan vielä kaikille tallissa olioille ja avaan tallin oven. Nyt joutuisin menemään bussilla, mutta mikään ei latistaisi mieltäni tuon tunnin jälkeen!

Lumiratsastus lumihepalla

Tällä kertaa bussin ikkunasta ei näkynyt masentavaa vesisadetta, vaan iloinen lumipyry. Pakkanen oli myös hieman kiristynyt, ja olin kaivanut kaapistani lämpimämpiä vaatteita. Sylissäni köllöttivät myös ratsastustavarat, joita tänään tarvitsisin. Olin siis menossa ratsastamaan Röllillä, ensimmäistä kertaa ikinä.

Kipitin tallitupaan ja sanon moikat kaikille siellä oleville. En ollut kotona syönyt, joten olin ottanut mukaan vähän evästä. Leipää. Kaivan sen tallikassistani ja istahdan tupapöydän ääreen. Siellä istui myös Seela, jonka olen pari kertaa nähnyt tallilla ja jutellut hieman. “Ei apua! Oon menossa tänään ekaa kertaa ratsastamassa Röllillä ja oon ihan paniikissa, et mitä siitä tulee!” Puran jännitykseni bruneen tyttöön, joka kuuntelee minua ehkä hieman huvittuneen näköisenä. “Ihan rauhassa, Rölli on sika kiva ratsastaa! Uskon, että selviit ihan hengissä”, Seela vastaa, ja aivan oikein, huvittuneisuus kuultaa hänen äänestään. Syön leipääni raivokkasti, ja pouran stressiäni siihen. “No, mut jos se meneeki ihan surkeesti ja Aleksi potkasee mut ulos tallilta! Tai Rölli juoksee mun alta jonnekki metsään ja hukkuu! Tai se ei sovikkaan mulle ja se on ihan hirvee ratsastaa!?” luettelen kauhuskenaarioita, jotka olivat pörränneet päässäni, kuin ampiaiset kukkien lähellä koko päivän. Oikeastaan edellisenkin päivän. Ja sitä edellisenkin. “Nyt sä menit vähän yli”, Seela naurahtaa “Sä ja Rölli sovitte hyvin yhteen, enkä oo kuullu yhenkään tyypin suusta, että Rölli ei ois kiva ratsastaa”, Yritän pakottaa Seelan sanat mieleeni ja rauhoittua. Leipäni on myös kadonnut suuhuni, joten sanon Seelalle: “Okei. Koitan rauhottua ja ajatella positiivisesti, mutta nyt mä meen Röllin luo”, Seela nyökkää vastaukseksi. “Tsemppii! Tuu sitte kertoo kuolitteko molemmat, vai potkasko Aleksi sut ulos tallilta”, Tyttö naurahtaa.

Rölli on tarhassaan, joten joudun hakemaan sen sieltä. Ruuna on hyvin suloinen, kun se hörisee ja kipittää luokseni tarhan portille. Se on myös aivan lumen peitossa. “Jaahas, täälläkö sitä ollaan kuin lumihevonen”, Puuskadan. Nappaan hevosen kiinni ja laitan riimunarun kiinni riimuun.

Tallissa otan lumisen loimen Röllin päältä ja osa lumesta valuu tummalle karvalle ja sulaa siihen. Haen harjat ja alan harjailemaan ruunaa rauhallisesti. Pieni ja suloinen pää eksyy muutaman kerran syliini, mutta se ei minua haittaa, vaan jään aina rapsuttelemaan Röllin päätä hetkeksi. Suomenhevonen vaikuttaa mukavan rauhalliselta ja jännitykseni laskee hieman. Ei silti kokonaan, valitettavasti.

Lopulta edessäni seisoo Rölli, jolla on selässään satula, tummanvihreällä huovallani, ja päässään suitset. Taputan ruunaa kaulalle ja naksautan kypäräni kiinni. Nyt olisimme valmiita. Otan ohjat hevosen kaulalta ja astelen jännityneesti ulos tallista, kohti maneesia. Siellä ei pitäisi olla tunteja ja voisin hyvin ja rauhassa ratsastaa siellä. Vihellän maneesin ovella ja avaan oven rauhassa, vaikkei sisällä pitäisi olla ketään. Ei siellä olekkaan. Hyvä niin. Käppäilen jakkaran luokse ja Rölli löntystää perässäni. Tuon sen jakkaran eteen ja hyppään selkään. Kumarrun heti kiristämään satulavyötä reiällä ja säätämään jalustimet paremmiksi. Kun olen touhunnut satulan ja jalustimien kanssa jo muutaman minuutin, olen saanut koottua itseäni tarpeeksi ja pujotin jalkani jalustimiin. Painoan pohkeeni kiinni Röllin kylkiin, ja hevonen lähtee eteenpäin kiltisti. Mielessäni on vain mennä rennosti kaikki askellajit läpi.

Käynnissä huomaan Röllin olevan innoissaan menossa ja olevan kivasti pohkeen edessä. Ratsastan paljon voltteja ja taivuttelen hevosta muutenkin paljon. Röllille pitää kertoa selkeästi mitä pitää tehdä, mutta oikeiden apujen jälkeen hevonen toimi kuin unelma. Jännitykseni valuu jäsenistäni pois, kun alamme ottaa ravia. Rölli keskittyy, ja tekee parastaan. Ravi on rentoa ja pyörivää. Pohkeen kanssa pitää olla hieman tarkkana, etten purista liikaa, koska Rölli lähtee helposti kiihdyttämään liiasta eteenpäin pyytämisestä. Muutaman kierroksen jälkeen olen kuitenkin tottunut allani ravaavaan suomenhevoseen täysin, ja pystyn vain nauttimaan ratsastuksesta.

Ravailen pitkään ja teen paljon siirtymisiä ja voltteja. Lopulta päätän ottaa laukkaakin. Ensimmäinen nosto ei suju aivan suunnitelmien mukaan, koska jään ajamaan Rölliä liikaa laukalle, enkä päästä sitä itse menemään. Toinen nosto onkin jo paljon parempi ja Rölli nostaa laukan iloisesti korvat hörössä. Istun selässä ja laukka on ihanan pehmeää, sekä ravin tavoin eteen pyörivää.

Ratsastettuani suunnilleen tunnin, hyppään alas ja avaan maneesin oven. Päätän vielä lähteä loppumaastoon, mutta haen tallista ensin jonkin viltin lämmittämään Rölliä, joka oli hikoillut hieman. Kävelemme yhdessä tyytyväisinä kohti tallia. Ratsastus oli sujunut täydellistäkin täydellisemmin. Odotin jo innolla seuraavaa kertaa.

Avaan tallin oven ja talutan Röllin sisään. Törmään miltei heti Seelaan, joka kävelee satulahuoneesta ulos. “Moi!” Hihkaisen innoissaan. “Meni ihan sika hyvin! Rölli oli ku unelma!” lisään ja hehkutan Rölliä. “Mitä mä sanoin?!” Seela sanoo iloisena. “Ei kukaan oo sanonu ettei tykkäis Röllistä”, “Mä ajattelin et menisin maastoon, nii haluutko tuoda jonkun viltin, jotta voisin laittaa sen Röllille, se nimittäin hikoili vähän ja ulkona on aika kylmä”, Kysyn Seelalta. “Juu, tietty”, tyttö vastaa.

“Tossa! Mä voisin muuten tulla mukaan, mutta mun pitää lähtee kotiin. Älä mee kovin kauas, koska et tunne kaikkia reittejä vielä”, Seela huikkaa ja heittää viltin Röllin selkään. Kirkkaan keltainen enkkuviltti on kivan näköinen ja suoristan sitä hieman. “Juu, en mee kovin kauas, ihan vaan pikkukiekan jossain tossa lähellä. Ja hei, oli kiva jutella, toivottavasti taas törmätään jossain vaiheessa! Voit sitte esitellä mulle vaikka vähän maastoja!” Huikkaan moikat Seelalle. Hän vilkuttaa minulle ja kävelee kohti tallitupaa, varmaan hakemaan tavaroitaan. Minä taas käännän Röllin ja kävelemme ulos tallista, sakenevaan lumipyryyn. Hyppään Röllin selkään ja asettelen viltin paremmin allani. Annan hevoselle pitkät ohjat ja lähdemme liikkeelle.

Löydän pienen metsäpolun, ja muistelen Aleksin maininneen ensimmäisellä kerrallani Hallavassa jotain kivasta ja lyhyestä maastoreitistä tallin vieressä. Köpöttelemme Röllin kanssa pitkin tietä ja jalkani ovat jo ihan märät lumesta. Polku onneksi kääntyy takaisin kohti tallia. Pian olemmekin tallin pihassa ja hyppään alas selästä. Taputan Rölliä kaulalle ja kehun vuolaasti: “Hienoin pieni Rölli! Tosi hyvin meni!” Rölli hörisee puheilleni ja pudistaa päätään saadakseen lumet päältään pois. Osa lumesta lentää päälleni ja nauran ääneen. “Sä oot ihan höpsö!” Naurahdan.

Tallissa lumi sulaa minun, sekä Röllinkin yltä ja olemme molemmat aivan märkiä. Minulla on silti hyvin lämmin olo ja halailen Rölliä koko poislaiton ajan. Sitä ei näytä haittaavan yhtään, vaan se vain hörisee onnellisena ja tunkee syliini. Lopulta olen valmis, vaikka en sitä itselleni haluaisi myöntää. Voisin jäädä Röllin luokse koko loppu elämäkseni. Vien jo hieman kuivuneet tavarani kaappiini ja lukitsen sen. Vien myös Röllin varusteet paikalleen ja putsaan ne. Tallituvassa ei enää istuskele ketään, onhan kello jo aika paljon. Käväisen vielä Röllin luona lörpöttelemässä moikat, samaan tyyliin kuin aina: “Hei hei, pieni ylisöpö suloisin suomenhevonen Röllinen”, Kaivan taskustani myös yhden namin ja pujotan sen lämpimän turvan eteen. Nami katoaa kämmeneltäni äkkiä. Sitten minun pitääkin kiiruhtaa bussipysäkille, erittäin tyytyväisenä päivään.

Vettä, karvaa, lantaa ja satulahuopia

15. joulukuuta

Istun bussissa, jonka ikkunaa vasten ropisee vesipisaroita. Ulkona on alkanut jo hämärtää, vaikka kello lähenee vasta kolmea. Sylissäni painaa tallikassini, ja sen vieressä on namipussi, uusi harjakassi, sen sisällä harjoja ja satulahuopa. Olin käynyt kaupassa viikonloppuna ja ostanut uusia heppatarvikkeita Rölliä varten. Sisälläni kihisi into uudesta tallista ja hoitohevosesta. Olin käynyt Hallavassa kerran aiemmin tutustumassa paikkoihin. Nyt olin menossa Röllin luo yksin.

Astuin bussista ulos ja vesi ryöpsähti niskaani. Vedin sadetakkini hupun päähäni ja kiristin sen valkoisia nauhoja hieman. Astelin tallille vievää tietä eteenpäin. Tie oli täynnä vesilätäköitä ja ne litsähtelivät mustien, lyhytvartisten kumisaappaideni alla. Edessä häämöttää kivinen tallirakennus ja perhoset vatsassani alkavat liidellä vielä lujempaa. Aivan kuin joku olisi syöttänyt niille bensaa. Pian olin oven luona ja vetäisisin sen auki reippaasti. Käytävä on aivan tyhjä. Karsinoissa sen sijaan on useampi hevonen. Astun määrätietoisesti käytävälle ja kävelen kohti karsinaa, jossa Rölli oli ollut viimeksi. Siellä se oli nytkin. Huh! En olisi halunnut lähteä etsimään uunituoretta hoitohevostani tarhoista, kun ulkona sataa vettä kuin saavista kaadettuna. “Hei pieni”, Höpötän suloisimmalle suomenhevoselle kenet olen koskaan nähnyt. Sen silmät kiiltävät suloisesti kiinnostuksesta ja pehmeä turpa törkkää kättäni tutkiskelevasti. “Kyllä, olet aivan yhtä suloinen kuin viimeksikin ja ansaitset sen kunniaksi yhden namin!” Lörpöttelen, vaikka Rölli tuskin muistaa minut. Tiputin vaaleanpunaisen narureppuni karsinan viereen, samoin kuin harjakassin ja huovan. Voisin viedä ne kohta tallitupaan. Avaan namipussin ja kaivan yhden herkun esiin. “Oleppa hyvä suloisin pieni Rölli-poni maailmassa!” Sanoin ääni lempeyttä pursuten.

Kun olin raahannut tavarani tallitupaan päätin kokeilla satulahuopaa Röllille. Se oli tummanvihreä ja kaupassa olin pohtinut sen näyttävän hyältä tummalla hevosella. Niin se näyttikin. Huopa oli oikein hyvän kokoinen ja näytti Röllin päällä komealta. “Meistä tulee oiva kisatiimi!” Hihkaisin, vaikka en ollut edes ratsastanut edessä olevalla hevosella.

Vein huovan takaisin ja aloin harjailemaan Rölliä harjoillani, jotka olivat myös tummanvihreitä. Rölli oli selvästi kasvattanut jo kunnon talvikarvan, sillä karvaa lähti roimasti ja kaikki se takertui takiaisen tiukasti märkään takkiini ja housuihin. Röllin mielestä karvaa ei kuitenkaan näyttänyt olevan päälläni tarpeeksi, koska hän tuli vielä hinkkaamaan päätään minuun. Se oli aivan suloinen ele, mutta en usko, että äitini pitäisi siitä, kun astuisin kotiin täynnä karvaa. Kaiken plussaksi suloinen, mutta soktkuinen Rölli päätti hoitaa tarpeensa ja tehdä komean lantakasan karsinan lattialle, ja juuri minun tuurillani astun sen päälle, kun olen jättänyt karsinan putsaamisen hieman myöhemmäksi. Olin siis täynnä karvaa ja lantaa, kun vihdoin olin valmis. Vein harjat kaappiini ja samalla tutkailin tallitupaa. Se oli kotoisan pieni huone, jossa uskon tulevani viettämään paljon aikaa. Kävin myös satulahuoneessa, vaikka olin jo tutustunut koko tallialueeseen ensimmäisellä kerrallani Hallavassa. Katsoin Röllin varusteet läpi. Huopa sopisi erinomaisesti satulaan.

Kävelin vielä ripeästi kaappini luo, tarkoituksena lukita se. Samalla muistin, että kun tulisin ratsastamaan Röllillä minun pitäisi tuoda ratsastustavarani tallille, koska en niitä tänään ollut jaksanut ottaa mukaani.

Kipaisin vielä itse Röllin luona ja kuiskuttelen sille heipat, jotka olivat suunnileen luokkaa: “Hei hei, pieni ylisöpö suloisin suomehevonen Röllinen”, Heippojen jälkeen kiiruhdin ulos tallista säähän, joka vaikutti tasan samanlaiselta, kun talliin astuessani, paitsi että nyt oli vain hyvin paljon pimeämpää.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén