Category: Kielo ja Rölli

23. syyskuuta

Tänään bussin ikkunasta vilisee syksyinen näkymä. Paljon kirkkaan keltaisia lehtiä, mutta myös oransseja, punaisia ja jopa ruskehtavia. Ulkona ei sada, on mukavan viileä ja syksyinen sää. Mukava päivä tallitouhuille!

Olin kesän aikana käynyt miltei joka päivä tallilla. Muutama viikko oli oltu mökillä ja toiset muutama ulkomaan matkalla, muuten talli oli ollut toinen kotini. Olimme rallitelleet Röllin kanssa maastossa, vääntäneet koulua hiessä, touhunneet kaikkea maastakäsin, hypänneet esteitä, mutta olimme myös ottaneet rennosti ja vain nauttineemme toistemme seurasta. Kesä oli ollut mahtava! Koulun alettua en pystynyt käymään yhtä usein tallilla. Tänään oli kuitenkin aikaa ratsastukselle, ja aioin nauttia yhteisestä ajasta Röllin kanssa täysin rinnoin!

Bussi könähtää pysähdyksiin ja minä hyppään ulos siitä. Kipitän talliin ja vien tavarani kaappiini. Kun olen avaamassa kaappini ovea, sieltä rojahtaa syliini ratsastuskenkäni, jotka ovat ilmeisesti olleet huonosti pystyssä. Tuhahdan ja työnnän ne parempaan asentoon.

Haen Röllin tarhasta talliin ja se kävelee innostuneena vieressäni. Sillä oli ollut muutama vapaapäivä. Tallissa harjaan ruunan rauhallisesti ja se vaikuttaa nauttivan hoidosta. Laitan sille vielä varusteet ja lähden kävelemään kentälle.

Rölli kävelee nätisti perässäni, kun minä raahaan puomeja ympäri kenttää, olen päättänyt tehdä hieman puomijumppaa. Laitan neljä puomia pääty-ympyrälle ja kahden viereen laitan kavalettipalan. Jos sujuisi hyvin, voisin nostaa muutaman puomin hieman korkeammaksi. Rölli katselee touhujani uteliaan näköisenä. Rapsutan sitä leuan alta, koska olin huomannut ruunan pitävän siitä. Rölli venyttää ylähuulensa hampaiden yli, ja minä naurahdan.

Puomien siirtelyn jälkeen nousen Röllin selkään ja alan kävellä alkukäyntejä. Teen paljon voltteja ja Rölli kävelee reippaasti eteen. Se vaikuttaa mukavan innokkaalta.

Aloitan ravaamisen hetken kävelyn ja suunnan vaihdon jälkeen. Rölli ravaa letkeästi eteen alas ja taipuu volteilla. Pyörimme volteilla vielä hetken, jonka jälkeen alan ravaamaan puomien yli. Puomeissa on hieman pitkät välit, mutta Röllin venyttäessä askeliaan kunnolla ne ovat aika hyvät. Ravaan puomeja toiseenkin suuntaan ja Rölli menee mukavasti.

Päätän ottaa laukkaa ja ensimmäisessä nostossa Rölli lähtee aika lujaa ja vetää pienet pukit. Annan Röllin mennä hieman reippaammin hetken ja päästellä höyryjä. Seuraavassa nostossa Rölli on hieman rauhallisempi ja kehun sitä ääneen: “Hienosti!” Kolmannen noston jälkeen ohjaan Röllin puomeille ja ruuna kiihdyttää vauhtiaan taas reippaasti. “Rauhassa!” huudahdan yllättyneenä. Pääsemme puomien yli hengissä, mutta aika vauhdikkaasti. Tulen puomit vielä uudestaan ja Rölli kulkee hieman rauhallisemmin.

Tulen toiseenkin suuntaan puomeja, ja Rölli kulkee hyvin. Päätän, etten nosta puomeja yhtään korkeammiksi. Rölli oli ollut niin vauhdikas, että en tiedä mitä kavaleteista olisi tullut. Päätän sen sijaan lähteä Röllin kanssa maastoon laukkaamaan muutaman pätkän.

Astelemme metsäpolulle, jossa on mahtava laukkapätkä metsän keskellä. En uskalla yksin sänkkärille lähteä laukkaamaan, ainakaan siinä vauhtimäärässä mitä Röllin sisällä oli.

Ravaamme metsäpolkua ja käännymme pitkälle laukkapätkälle. Rölli alkaa steppaamaan allani, sillä se selvästi tietää, että kohta laukataan ja lujaa!

Pidän Röllin vielä hetken ravissa, mutta lopulta annan sille ohjaa ja hieman pohjetta. Tunnen miten hevosen lihakset alkavat työskennellä allani. Sen kaviot osuvat hiekkapolkuun ja tuulti tuivertaa minun korvissani. Kiidämme eteenpäin puiden muodostamassa tunnelissa. Kuulen ainoastaan Röllin puuskutuksen ja tuulen äänen korvissani. Hymy nousee väkisin naamalleni, tämä oli aivan mahtavaa!

Laukkaamme aika pitkän pätkän, mutta otan Röllin raville, ennen kuin se ehtii väsähtää liikaa. Ravaamme vielä hieman hiekkapolkua, jotta ruuna saa palautua laukkapätkästä.

Kännymme pienemmälle metsäpolulle, joka vie tallille. Kävelemme loppumatkan ja annan Röllille reippaasti ohjaa, jotta se saa venytettyä kaulaansa.

Saavumme tallille molemmat hieman hikisinä, mutta onnellisina. Ratsastan kentälle, kehun Rölliä ja hyppään alas selästä. Löysään satulavyötä ja talutan Röllin talliin, jossa otan siltä varusteet pois.

Silittelen Rölliä vielä hetken. Se näyttää turvalla paikan josta rapsuttaa ja minä rapsutan niin kauan, että ruuna osoittaa toista paikkaa. Tästä oli muodostunut kesän aikana tapa, jolla nautimme toistemme seurasta. Välillä Rölli yritti rapsuttaa minuakin, mutta usein sen rapsutukset olivat hieman liian voimakkaita. Pari kertaa pästäni oli lähtenyt huomattavan suuri määrä hiuksia…

Lopulta joudun toteamaan, että minun pitää lähteä kotiin. Kello alkaa olla niin paljon, että tiedän vanhempien valittavan kotona siitä miten myöhässä olisin. Silittelen Rölliä vielä viimeisen kerran ja sitten lähden hakemaan tavaroitani kaapista.

Huiskutan heipat muille hoitajille, jotka olivat olleet ratsastamassa hoitohevosiaan ja lähden bussipysäkille iloisin mielin!

Tällä kertaa bussin ikkunasta ei näkynyt masentavaa vesisadetta, vaan iloinen lumipyry. Pakkanen oli myös hieman kiristynyt, ja olin kaivanut kaapistani lämpimämpiä vaatteita. Sylissäni köllöttivät myös ratsastustavarat, joita tänään tarvitsisin. Olin siis menossa ratsastamaan Röllillä, ensimmäistä kertaa ikinä.

Kipitin tallitupaan ja sanon moikat kaikille siellä oleville. En ollut kotona syönyt, joten olin ottanut mukaan vähän evästä. Leipää. Kaivan sen tallikassistani ja istahdan tupapöydän ääreen. Siellä istui myös Seela, jonka olen pari kertaa nähnyt tallilla ja jutellut hieman. “Ei apua! Oon menossa tänään ekaa kertaa ratsastamassa Röllillä ja oon ihan paniikissa, et mitä siitä tulee!” Puran jännitykseni bruneen tyttöön, joka kuuntelee minua ehkä hieman huvittuneen näköisenä. “Ihan rauhassa, Rölli on sika kiva ratsastaa! Uskon, että selviit ihan hengissä”, Seela vastaa, ja aivan oikein, huvittuneisuus kuultaa hänen äänestään. Syön leipääni raivokkasti, ja pouran stressiäni siihen. “No, mut jos se meneeki ihan surkeesti ja Aleksi potkasee mut ulos tallilta! Tai Rölli juoksee mun alta jonnekki metsään ja hukkuu! Tai se ei sovikkaan mulle ja se on ihan hirvee ratsastaa!?” luettelen kauhuskenaarioita, jotka olivat pörränneet päässäni, kuin ampiaiset kukkien lähellä koko päivän. Oikeastaan edellisenkin päivän. Ja sitä edellisenkin. “Nyt sä menit vähän yli”, Seela naurahtaa “Sä ja Rölli sovitte hyvin yhteen, enkä oo kuullu yhenkään tyypin suusta, että Rölli ei ois kiva ratsastaa”, Yritän pakottaa Seelan sanat mieleeni ja rauhoittua. Leipäni on myös kadonnut suuhuni, joten sanon Seelalle: “Okei. Koitan rauhottua ja ajatella positiivisesti, mutta nyt mä meen Röllin luo”, Seela nyökkää vastaukseksi. “Tsemppii! Tuu sitte kertoo kuolitteko molemmat, vai potkasko Aleksi sut ulos tallilta”, Tyttö naurahtaa.

Rölli on tarhassaan, joten joudun hakemaan sen sieltä. Ruuna on hyvin suloinen, kun se hörisee ja kipittää luokseni tarhan portille. Se on myös aivan lumen peitossa. “Jaahas, täälläkö sitä ollaan kuin lumihevonen”, Puuskadan. Nappaan hevosen kiinni ja laitan riimunarun kiinni riimuun.

Tallissa otan lumisen loimen Röllin päältä ja osa lumesta valuu tummalle karvalle ja sulaa siihen. Haen harjat ja alan harjailemaan ruunaa rauhallisesti. Pieni ja suloinen pää eksyy muutaman kerran syliini, mutta se ei minua haittaa, vaan jään aina rapsuttelemaan Röllin päätä hetkeksi. Suomenhevonen vaikuttaa mukavan rauhalliselta ja jännitykseni laskee hieman. Ei silti kokonaan, valitettavasti.

Lopulta edessäni seisoo Rölli, jolla on selässään satula, tummanvihreällä huovallani, ja päässään suitset. Taputan ruunaa kaulalle ja naksautan kypäräni kiinni. Nyt olisimme valmiita. Otan ohjat hevosen kaulalta ja astelen jännityneesti ulos tallista, kohti maneesia. Siellä ei pitäisi olla tunteja ja voisin hyvin ja rauhassa ratsastaa siellä. Vihellän maneesin ovella ja avaan oven rauhassa, vaikkei sisällä pitäisi olla ketään. Ei siellä olekkaan. Hyvä niin. Käppäilen jakkaran luokse ja Rölli löntystää perässäni. Tuon sen jakkaran eteen ja hyppään selkään. Kumarrun heti kiristämään satulavyötä reiällä ja säätämään jalustimet paremmiksi. Kun olen touhunnut satulan ja jalustimien kanssa jo muutaman minuutin, olen saanut koottua itseäni tarpeeksi ja pujotin jalkani jalustimiin. Painoan pohkeeni kiinni Röllin kylkiin, ja hevonen lähtee eteenpäin kiltisti. Mielessäni on vain mennä rennosti kaikki askellajit läpi.

Käynnissä huomaan Röllin olevan innoissaan menossa ja olevan kivasti pohkeen edessä. Ratsastan paljon voltteja ja taivuttelen hevosta muutenkin paljon. Röllille pitää kertoa selkeästi mitä pitää tehdä, mutta oikeiden apujen jälkeen hevonen toimi kuin unelma. Jännitykseni valuu jäsenistäni pois, kun alamme ottaa ravia. Rölli keskittyy, ja tekee parastaan. Ravi on rentoa ja pyörivää. Pohkeen kanssa pitää olla hieman tarkkana, etten purista liikaa, koska Rölli lähtee helposti kiihdyttämään liiasta eteenpäin pyytämisestä. Muutaman kierroksen jälkeen olen kuitenkin tottunut allani ravaavaan suomenhevoseen täysin, ja pystyn vain nauttimaan ratsastuksesta.

Ravailen pitkään ja teen paljon siirtymisiä ja voltteja. Lopulta päätän ottaa laukkaakin. Ensimmäinen nosto ei suju aivan suunnitelmien mukaan, koska jään ajamaan Rölliä liikaa laukalle, enkä päästä sitä itse menemään. Toinen nosto onkin jo paljon parempi ja Rölli nostaa laukan iloisesti korvat hörössä. Istun selässä ja laukka on ihanan pehmeää, sekä ravin tavoin eteen pyörivää.

Ratsastettuani suunnilleen tunnin, hyppään alas ja avaan maneesin oven. Päätän vielä lähteä loppumaastoon, mutta haen tallista ensin jonkin viltin lämmittämään Rölliä, joka oli hikoillut hieman. Kävelemme yhdessä tyytyväisinä kohti tallia. Ratsastus oli sujunut täydellistäkin täydellisemmin. Odotin jo innolla seuraavaa kertaa.

Avaan tallin oven ja talutan Röllin sisään. Törmään miltei heti Seelaan, joka kävelee satulahuoneesta ulos. “Moi!” Hihkaisen innoissaan. “Meni ihan sika hyvin! Rölli oli ku unelma!” lisään ja hehkutan Rölliä. “Mitä mä sanoin?!” Seela sanoo iloisena. “Ei kukaan oo sanonu ettei tykkäis Röllistä”, “Mä ajattelin et menisin maastoon, nii haluutko tuoda jonkun viltin, jotta voisin laittaa sen Röllille, se nimittäin hikoili vähän ja ulkona on aika kylmä”, Kysyn Seelalta. “Juu, tietty”, tyttö vastaa.

“Tossa! Mä voisin muuten tulla mukaan, mutta mun pitää lähtee kotiin. Älä mee kovin kauas, koska et tunne kaikkia reittejä vielä”, Seela huikkaa ja heittää viltin Röllin selkään. Kirkkaan keltainen enkkuviltti on kivan näköinen ja suoristan sitä hieman. “Juu, en mee kovin kauas, ihan vaan pikkukiekan jossain tossa lähellä. Ja hei, oli kiva jutella, toivottavasti taas törmätään jossain vaiheessa! Voit sitte esitellä mulle vaikka vähän maastoja!” Huikkaan moikat Seelalle. Hän vilkuttaa minulle ja kävelee kohti tallitupaa, varmaan hakemaan tavaroitaan. Minä taas käännän Röllin ja kävelemme ulos tallista, sakenevaan lumipyryyn. Hyppään Röllin selkään ja asettelen viltin paremmin allani. Annan hevoselle pitkät ohjat ja lähdemme liikkeelle.

Löydän pienen metsäpolun, ja muistelen Aleksin maininneen ensimmäisellä kerrallani Hallavassa jotain kivasta ja lyhyestä maastoreitistä tallin vieressä. Köpöttelemme Röllin kanssa pitkin tietä ja jalkani ovat jo ihan märät lumesta. Polku onneksi kääntyy takaisin kohti tallia. Pian olemmekin tallin pihassa ja hyppään alas selästä. Taputan Rölliä kaulalle ja kehun vuolaasti: “Hienoin pieni Rölli! Tosi hyvin meni!” Rölli hörisee puheilleni ja pudistaa päätään saadakseen lumet päältään pois. Osa lumesta lentää päälleni ja nauran ääneen. “Sä oot ihan höpsö!” Naurahdan.

Tallissa lumi sulaa minun, sekä Röllinkin yltä ja olemme molemmat aivan märkiä. Minulla on silti hyvin lämmin olo ja halailen Rölliä koko poislaiton ajan. Sitä ei näytä haittaavan yhtään, vaan se vain hörisee onnellisena ja tunkee syliini. Lopulta olen valmis, vaikka en sitä itselleni haluaisi myöntää. Voisin jäädä Röllin luokse koko loppu elämäkseni. Vien jo hieman kuivuneet tavarani kaappiini ja lukitsen sen. Vien myös Röllin varusteet paikalleen ja putsaan ne. Tallituvassa ei enää istuskele ketään, onhan kello jo aika paljon. Käväisen vielä Röllin luona lörpöttelemässä moikat, samaan tyyliin kuin aina: “Hei hei, pieni ylisöpö suloisin suomenhevonen Röllinen”, Kaivan taskustani myös yhden namin ja pujotan sen lämpimän turvan eteen. Nami katoaa kämmeneltäni äkkiä. Sitten minun pitääkin kiiruhtaa bussipysäkille, erittäin tyytyväisenä päivään.

15. joulukuuta

Istun bussissa, jonka ikkunaa vasten ropisee vesipisaroita. Ulkona on alkanut jo hämärtää, vaikka kello lähenee vasta kolmea. Sylissäni painaa tallikassini, ja sen vieressä on namipussi, uusi harjakassi, sen sisällä harjoja ja satulahuopa. Olin käynyt kaupassa viikonloppuna ja ostanut uusia heppatarvikkeita Rölliä varten. Sisälläni kihisi into uudesta tallista ja hoitohevosesta. Olin käynyt Hallavassa kerran aiemmin tutustumassa paikkoihin. Nyt olin menossa Röllin luo yksin.

Astuin bussista ulos ja vesi ryöpsähti niskaani. Vedin sadetakkini hupun päähäni ja kiristin sen valkoisia nauhoja hieman. Astelin tallille vievää tietä eteenpäin. Tie oli täynnä vesilätäköitä ja ne litsähtelivät mustien, lyhytvartisten kumisaappaideni alla. Edessä häämöttää kivinen tallirakennus ja perhoset vatsassani alkavat liidellä vielä lujempaa. Aivan kuin joku olisi syöttänyt niille bensaa. Pian olin oven luona ja vetäisisin sen auki reippaasti. Käytävä on aivan tyhjä. Karsinoissa sen sijaan on useampi hevonen. Astun määrätietoisesti käytävälle ja kävelen kohti karsinaa, jossa Rölli oli ollut viimeksi. Siellä se oli nytkin. Huh! En olisi halunnut lähteä etsimään uunituoretta hoitohevostani tarhoista, kun ulkona sataa vettä kuin saavista kaadettuna. “Hei pieni”, Höpötän suloisimmalle suomenhevoselle kenet olen koskaan nähnyt. Sen silmät kiiltävät suloisesti kiinnostuksesta ja pehmeä turpa törkkää kättäni tutkiskelevasti. “Kyllä, olet aivan yhtä suloinen kuin viimeksikin ja ansaitset sen kunniaksi yhden namin!” Lörpöttelen, vaikka Rölli tuskin muistaa minut. Tiputin vaaleanpunaisen narureppuni karsinan viereen, samoin kuin harjakassin ja huovan. Voisin viedä ne kohta tallitupaan. Avaan namipussin ja kaivan yhden herkun esiin. “Oleppa hyvä suloisin pieni Rölli-poni maailmassa!” Sanoin ääni lempeyttä pursuten.

Kun olin raahannut tavarani tallitupaan päätin kokeilla satulahuopaa Röllille. Se oli tummanvihreä ja kaupassa olin pohtinut sen näyttävän hyältä tummalla hevosella. Niin se näyttikin. Huopa oli oikein hyvän kokoinen ja näytti Röllin päällä komealta. “Meistä tulee oiva kisatiimi!” Hihkaisin, vaikka en ollut edes ratsastanut edessä olevalla hevosella.

Vein huovan takaisin ja aloin harjailemaan Rölliä harjoillani, jotka olivat myös tummanvihreitä. Rölli oli selvästi kasvattanut jo kunnon talvikarvan, sillä karvaa lähti roimasti ja kaikki se takertui takiaisen tiukasti märkään takkiini ja housuihin. Röllin mielestä karvaa ei kuitenkaan näyttänyt olevan päälläni tarpeeksi, koska hän tuli vielä hinkkaamaan päätään minuun. Se oli aivan suloinen ele, mutta en usko, että äitini pitäisi siitä, kun astuisin kotiin täynnä karvaa. Kaiken plussaksi suloinen, mutta soktkuinen Rölli päätti hoitaa tarpeensa ja tehdä komean lantakasan karsinan lattialle, ja juuri minun tuurillani astun sen päälle, kun olen jättänyt karsinan putsaamisen hieman myöhemmäksi. Olin siis täynnä karvaa ja lantaa, kun vihdoin olin valmis. Vein harjat kaappiini ja samalla tutkailin tallitupaa. Se oli kotoisan pieni huone, jossa uskon tulevani viettämään paljon aikaa. Kävin myös satulahuoneessa, vaikka olin jo tutustunut koko tallialueeseen ensimmäisellä kerrallani Hallavassa. Katsoin Röllin varusteet läpi. Huopa sopisi erinomaisesti satulaan.

Kävelin vielä ripeästi kaappini luo, tarkoituksena lukita se. Samalla muistin, että kun tulisin ratsastamaan Röllillä minun pitäisi tuoda ratsastustavarani tallille, koska en niitä tänään ollut jaksanut ottaa mukaani.

Kipaisin vielä itse Röllin luona ja kuiskuttelen sille heipat, jotka olivat suunnileen luokkaa: “Hei hei, pieni ylisöpö suloisin suomehevonen Röllinen”, Heippojen jälkeen kiiruhdin ulos tallista säähän, joka vaikutti tasan samanlaiselta, kun talliin astuessani, paitsi että nyt oli vain hyvin paljon pimeämpää.