Category: Vera ja Ben

Olen bussissa matkalla tallille. Mietin mitä tekisin tallilla tänään, mutta hautaan ajatuksen nopeasti. Olen ottanut tavaksi, etten suunnittele tallille menoa tai siellä oloani mitenkään. Kello on vasta seitsemän, mutta sain tänään vapaapäivän koulusta, kun väitin olevani flunssassa. Ja niin olenkin, mutta se ei estä päivän tallireissuani. Bussi kaartaa mutkaan, jossa pysäkkini on ja painan keltaista pysähdysnappia. Astun bussista ulos ja meinaan kaatua. Katu on kuin peilijäätä ja ihmettelen tosissani miksei sitä ole hiekotettu. 

Puhelimeeni kilahtaa viesti ja avaan sen. Se on mainos uudesta hevospodcastista. ”tallitapahtumia” hymähdän itsekseni. Otan asiakseni kuunnella sitä vähänmatkaa jo tänään illalla, jos saisin siitä jotain irti. 

Matkaan tasaisen varmasti tallia kohti, ja huomaan onnekseni hiekoituksen. Kävelen suoraan pihatolle ja huomaan Benin muiden ruunien joukossa. Lunta on sankoin nietoksin, ja poni seisoo ainakin kolmenkymmenen sentin lumikasassa. ”ainakaan ei tarvitse huolehtia jalkojen kylmäämisestä!” Huudahdan. Ben kääntää peppunsa minun suuntaani ja lähden pois pihatolta. Käyn viemässä kamani ja vaihdan paksut tallihousut jalkaani. Menen pihatolle ja istun lumihankeen. Suljen silmäni ja annan yksittäisten ajatusten tulla ja mennä. 

Kun olen kolme varttia istunut lumessa, tapahtuu yhtäkkiä jotain kummaa. Ben tulee minua kohti ja pysähtyy muutaman metrin päähän minusta. Se laskee päänsä alas ja jää siihen. Aluksi yritän lähestyä sitä, mutta heti kun liikautan kättäni sen suuntaan, se lähtee ravaamaan lauman luokse. Jään istumaan pöllämystyneenä lumeen. Tajuan että äsken oli tapahtunut merkittävä edistysaskel luottamuksessamme ja sen aloitteen oli tehnyt Ben. Silti olin mennyt liian pitkälle ja yrittänyt aivan turhaan lähestyä sitä. Minua raivostuttaa niin, että lähden pihatolta. Teen Benille vielä huomisen mössön valmiiksi ja lähden tallilta. Toivon mielessäni, ettei pieni nuhani yltäisi pahemmaksi, jotta pääsisin huomennakin tallille…

Ensimmäiset kolme viikkoa Benin kanssa ovat olleet raskaat. Jouduin tekemään paljon muutoksia ponin eteen ja muuttamaan omia lähtökohtiani.

Ensinäkin, muutin Benin viikko sitten pihattoon pitkän harkinnan jälkeen, jossa se asuu muiden hevosten kanssa ulkona täysipäiväisesti. Se on kohentanut pienen ruskean mielentilaa huimasti, ja olen huomannut sen mielenterveyden kohenevan silmissä kun se saa laumasta turvaa ja tukea haastavissa ja pelottavissa tilanteissa. Olen myös joutunut luopumaan kaikista omista tavoitteitani ja vain antanut hevosen kotiutua.

Se tulee hyvin toimeen muiden hevosten kanssa ja on ollut ilo seurata sen leikkejä pihatossa Unon ja Puhurin kanssa. Se on niin varsamainen, vaikka onkin jo 6. Eihän sekään ole vanha, mutta Ben vaikuttaa noin kaksivuotiaalta!

Olen ymmärtänyt, että Ben ei tykkää olla tekemisissä kanssani, mutta kun tuon sille ruokaa, se tulee välillä jopa vastaan, mutta kun yritän koskea tai lähestyä sitä, se liukenee paikalta. Kun se on saanut tehdä asioita itsekseen ja totutella hoitotoimenpiteisiin rauhassa ja irti, on meidän välille syntynyt jo pieni ja heikko suhde.

Olen käyttänyt kaiken sen ajan, jonka normaalisti käyttäisin ratsastamiseen, hengaillen ja ollen Benin kanssa. Ei se välttämättä ole mun kanssani, mutta mä ainakin istun kylmässä lumessa, pihatossa sen kaksi tuntia päivästä! Oon saanut aina hyvinä päivinä harjattua sen pölyharjalla pihatossa, mutta senkin hyvin rauhallisesti ja pätkittäin. Kolmen viikon aikana on ollut myös eläinlääkärin tarkastus. Se on ollut ainut kerta pihattoon viemisen lisäksi, jolloin jouduin ponia pakottamaan johonkin. Se oli sille selkeästi ahdistavaa ja jollain tavalla traumaattistakin joutua eläinlääkärin rauhoittamaksi, mutta ajattelin että se oli pakko hoitaa.

Nyt lähiaikoina Ben on kuitenkin ollut mukavan aktiivinen ja vähän lihonut, mutta sekin on vain hyvä. Nyt se näyttää jo hyvinvoivalta, eikä kylkiluita näy kiiltävän karvapeitteen alta. Asia jonka olen sille saanut jollain ihmeellä koulutettua kolmessa viikossa, on loimen pukeminen. Aluksi Ben yritti livistää, kun yritin hivuttaa loimea sen selkään, ja ymmärsin, ettei se tulisi tällä menolla tapahtumaan vielä vuosiin.

Etsin netistä tietoa hevosten kouluttamisesta ja löysin yhden blogin sivuilta tietoa naksutinkoulutuksesta. Luin innoissani koko tekstin, ja päätin hankkia oman naksuttimen. Aluksi en ollut kovin täsmällinen sen käytön kanssa, ja naksutteli vähän väliä ja väärissä kohdissa… Kuitenkin, kun homma ei edennyt niin tajusin että pitäisi olla täsmällinen naksautusten kanssa ja ettei sitä voinut naksutella huvikseen. Ben tajusi naksautuksen hyvin, ja otti myslipalkan kädestäni aina, kun naksautin. Kun en naksauttanut, se ei tullut lähellekkään minua, vaikka palkka oli kädessäni. Sain lopulta loimen sille niskaan ja myslin voimin, sen seisomaan paikallaan loimen laiton ajan.

Aluksi yriti laittaa sille kolme loimea päällekkäin tänne pakkaseen, mutta Ben laittoi asialle stopin. Aina kun olin pukenut yhden loimen, se yritti poistua paikalta ja kuopia ja napsia. Muutaman yrityksen jälkeen ymmärsin, ettei se halunnut kolmea loimea lainkaan. Sille riitti yksi vallan mainiosti. On se vain viisas eläin, ja niin selkeä kommunikoija. Siltä oppii kokoajan lisää.

Paljon on ajatuksia herännyt Benin johdosta ihan ääripäihin ja niiden välille. Benin myyminen on käynyt useasti mielessä ja kun en ole saanut joinain päivinä mitään kontaktia koko poniin, on turhautunut mielentila ollut useasti läsnä. Joskus taas olen pystynyt kuvittelemaan itseni Benin selkään ja pitkälle maastovaellukselle. Esimerkiksi silloin, kun sain naksuttimen avulla sille loimen päälle, tuli niin suuri onnistumisen fiilis, että ei mun riemulla ollut rajaa. Katsotaan, josko tästä tulisi jotain vai oliko Benin osto sittenkin huti.

Istun äidin Volvon etupenkillä ja katselen kuinka lumihiutaleet leijailevat auton ikkunaa vasten. Näprään nahkapenkin reunaa ja kuvittelen seuraavat neljä tuntia automatkaa tässä kylmyydessä.

Olemme menossa katsomaan minulle, Veralle, uutta estehevosta. Kisasin edellisen hevoseni Micon kanssa esteillä jopa 100cm luokkia, ja nyt ponin iän takia tulimme uuden hevosen hankintapäätökseen. Ja tässä sitä nyt oltiin. Ostohousut jalassa, ja matkalla koeratsastamaan hienoa estetammaa. Näin tamman myynti-ilmoituksen vasta eilen illalla, mutta näin siinä vain kävi. Kohtaloa? 

Neljä tuntia kuluvat madellen, mutta viimein olemme perillä, myyntitallin pihassa. Näen hevosia suuressa tarhassa ja tunnistan jo miltei saman tien kimon tamman jonka näin myynti-ilmoituksen kuvissa. 

Meitä vastaan tulee nainen, joka esittäytyy Jadeksi! Hän sanoo olevansa myyntitallin omistaja, ja samalla mahdollisen uuden hevosemme omistaja. Hän esittelee meille tallin tilat ja kertoo samalla estetykistään. Hän esittelee sen Popyksi. Tamma hyppää 140cm ratoja ja kapasiteettia riittää korkeammallekin. Mahassani lentelee perhosparvi. Popy kuulostaa liian täydelliseltä ollakseen totta! 

Vihdoin ja viimein koittaa hetki, kun saan hakea tamman talliin. Puen sille kauniin Esstocholm-riimun ja laitan sen kiinni valoisalle tallinkäytävälle. Etsin sen harjalaukusta tummansinisen kumisuan ja vedän hevosen läpi. Se nauttii harjaamisesta ja sen alahuuli lerpattaa söpösti. Otan siitä kuvan. Varustan hevosen ja kiinnitän huomioni upeaan koulusatulaan ja miclemeihin. Hetken perehdytyksestä jälkeen äiti punttaa minut noin 170cm korkuisen Popyn selkään. 

Tunnen itseni kotoisaksi, niin kuin olisin tuntenut tamman aina. kävelemme aikamme ja kun saan tehtyä muutamat upeat käyntiväistöt-ja avot, Jade kehottaa minua pyytämään tammalta ravin ja sulaudu sen mukavaan askeleeseen. Teemme ravipuomeja ja suuria ympyröitä. Popy tuntuu unelmalta. 

Huomaan välikäynneillä tarhassa pienen ruunikon hevosen. Se hirnui ratsastaessani tasaisin väliajoin ja ravasi tarhan päästä päähän samalla, kun ravasimme ohi kentällä. Kysyin Jadelta kuka hevonen oli, ja hän esitteli sen Beniksi. Hän sanoi että se oli myynnissä, mutta sillä oli omia vaikeuksiaan. Kun utelin lisää, Jade kertoi sen pelkäävän ihmisiä ja kaikkea meihin liittyvää. Hylkäsin ruunan mielestäni ja keskityin ratsastukseen. Laukkasin vielä Popyn ja sen jälkeen tulin alas selästä. 

Hoidin hevosen pois, ja talutin sen tarhaan. Minulla ei ollut enää samanlaista tunnetta tammasta, vaikka olihan se ihana ollutkin. Sen sijaan ajatuksissani pyöri yksi pieni ruuna. Tiesin, ettei äiti antaisi minun ikinä hankkia pientä, ihmispelkoista Beniä, ja tiesin itsekkin, ettei menestyvän esteratsastajan kannattaisi ostaa ratsastettavuudeltaan heikkoa hevosta. Mutta Ben oli liikuttanut jotain sisälläni. 

Menin autolle, jossa äiti oli ja kysyin saisinko hankkia sittenkin Benin. Ensin äiti oli ihmeissään, mutta puolituntia intettyäni, hän ymmärsi. En halunnut enää kilpahevosta. Halusin ystävän.

Ja niin siinä sitten kävi, seuraavana päivänä Ben tuotiin trailerilla tallin pihaan. Olin varautunut siihen, ettei Ben välttämättä haluaisi rapsutuksia eikä läheisyyttä, mutta ihan näin pitkälle en ollut ajatellut. Kylmässä punaposkinen Jade tuli auton etupenkiltä ja ehdotti hevosen hakemista trailerista. Katsoin hetken upouutta kädessäni roikkuvaa riimusettiä johon olin pyytänyt kirjailtavan Ben. Lähdin varmoin askelin hakemaan Beniä, mutta säikähdin, kun ruuna seisoikin trailerin perällä, silmät selällään ja sieraimet suurina. Sen jalat olivat harallaan ja se näytti hyvin pelokkaalta. Se kavahti kauemmas kun yritin laittaa sille riimua. Mutta kun otin sen väkisin kiinni, sain sille riimun. Äiti kiinnitti sen riimuun toisen liinan ja lähdimme yhdessä taluttamaan hevosta talliin. Se oli enemmänkin pakottamista, sillä ilman raippaa ja painetta, Ben ei olisi liikkunutkaan. Se näytti pelkäävän kaikkea ja kaikkia. Saimme sen talliin, sen omaan karsinaan johon heitimme sille heinää ja täytimme vesikupin. Se jäi kyhjöttämään karsinan takanurkkaan ja aluksi yritin antaa sille porkkanaa, mutta tulin lopulta tulokseen ettei se ollut järkevää.

Seisoin vielä hetken Benin karsinan ovella ja mietin mitä olin tehnyt. Ostanut hevosen joka pelkäsi ihmisiä ja minulla ei ollut kokemusta hevosen kouluttamisesta. Olin aiemmin vain ratsastanut hienoja ja koulutettuja hevosia, jotka toimivat kuin automaatit. Nyt minulla oli helpon estetamman sijaan raaka, nuori ja arka Ben.