Päivänpiristäjä Puhuri.

Vesi roiskui pyöräni renkaille ja kumisaappaani lipsuivat polkimilta. Sää ei ollut kovin innostava, mutta tallille oli pakko päästä. Onneksi sade oli jo hellittänyt, eikä taivaalta enää tihkunut vettä. Puhuri täytti ajatukseni enkä malttanut odottaa että pääsisin silittämään sen pörröistä karvaa ja nauramaan sen hassutteluille. Puhuri oli muuttanut hallavaan muutama viikko sitten, ja oli sopeutunut pihattoon hyvin. Sitä en ihmetellyt, sillä Puhuri on aikaisemminkin sopeutunut uusiin asioihin todella nopeasti.

Hypähdin alas pyörän selästä ja asettelin sen tallin kiviseinää vasten. Kävelin ripein askelin talliin ja suuntasin reittini suoraan tallitupaa kohti. Muutama poni hörähti iloisesti kävellessäni karsinoiden ohi, hymy kiri kasvoilleni. Hevosten tuoksu oli rauhoittava, voisin viettää tallilla vaikka loppu ikäni. 

Avasin kaappini ja sulloin reppuni sisään. Nappasin uuden riimunnarun kassistani mukaan, Puhuri oli onnistunut tuhoamaan aikaisemman. Naru oli musta, punottu ja pitkä. Olin ostaessa miettinyt sen olevan liian pitkä, mutta nyt se tuntui juuri sopivalta. Kipitin ulos tallituvasta ja lähdin innoissani kohti pihattoa. Ajatuksissani vastaan minua laukkaisi hirnuen upea hevonen, silkinsileällä karvalla ja hulmuharjalla, mutta totuus vähän menetteli. Sateesta märkä Puhuri kömpi pihaton perältä minua vastaan, lempeästi höristen. ’Voi sinua raukkaa, oletko vähän söpö,’ lässytin ruunalle. Täytyy myöntää että ehkä tämä oli jopa suloisempi näky. 

Sujautin riimun Puhurin päähän ja kiinnitin upouuden narun siihen. Heti liikkeelle lähtiessä meinasin liukastua mutaan, onneksi nappasin Puhurista pientä tukea ja pysyin pystyssä. Pujahdimme pihaton portista ulos, ja lähdimme yhdessä pihan poikki kävelemään kohti tallia. Ilma oli jopa ällöttävän kostea. Syksy on tullut.

Kiinnitin Puhurin tallin pesukarsinalle, hain sen harjakassin ja aloin vetelemään märkää hevosta hikiviilalla läpi. Puhuri tutkaili tallia tarkasti, välillä muille hirnuen. Puhuri oli aavistuksen levoton, ja vähän väliä pyörähti uuteen asentoon. Kun viimein sain Puhurin harjattua, sujautin sen jalkoihin suojat, päähän meksikolaiset suitset ja nappasin liinan matkaani. Puhuri lähti reippaasti liikkeelle, kun sain liinan kiinnitettyä sen kuolainrenkaaseen. Ruuna tutkaili ympäristöään kiinnostuneena, ja mutkitteli vieressäni. Suuntana oli maneesi.

Puhuri hölkkäsi rauhallisesti loppuraveja liinan päässä, kaulaansa venyttäen. Kaivoin puhelimen taskustani ja kuvasin lyhyen videonpätkän. Puhuri välillä nosti päätään, katseli oven suuntaan ja jatkoi raviaan. Hymähdin ja sujautin puhelimen taskuuni, samalla kun Puhuri siirtyi käyntiin. Keräsin liinaa lyhyemmälle, ja lähdin kävelemään Puhurin kanssa maneesia ympäri. Välillä se tönäisi minua ja katsoi suloisilla silmillään, rapsutusten toivossa. Silitin sen kosteaa kaulaa hymyillen.

Huikkasin Puhurille heipat, ja se ravasi portilta jälleen pihaton perälle, tyytyväisenä. Itse lähdin jälleen kävelemään kohti tallia. Kumisaappaani talloivat polkua pitkin, ja ajatukseni kiemurtelivat takaisin tähän maailmaan. Pitäisi palata kotiin, tehdä ruokaa, opiskella tuleviin kokeisiin ja vaikka mitä muuta. 

Talliin saavuttuani nappasin reppuni ja lukitsin kaappini huolellisesti. Pujotin avaimet taskuuni, ja lähdin marssimaan ulos. Pyöräni odotti edelleen tallin seinustalla, nappasin sen ja hyppäsin satulaan. Otin muutaman lujan polkaisun ja lähdin pyöräilemään taas kotia kohti, jättäen vanhan tallirakennuksen taakseni.

Previous

Vettä, karvaa, lantaa ja satulahuopia

Next

Uudet tuulet puhaltaa

2 Comments

  1. Oon niin innoissani teistä kaikista uusista kirjoittajista! Tätä oli ihana lukea, tuntui että hymyilin koko tarinan ajan. Haluun ehdottomasti tutustua lisää Sofieen ja Puhuriin 🙂

  2. Ciara

    Tässä pääsi niin tohon iloseen fiilikseen mukaan kun pääsee kaikesta huolimatta lähtemään tallille! 😃

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén