Unelmia ToDo-listalla

“Hei, Ciara, sun ei tarvii esittää mitään” Sit kun oot oma ittes niin kyllä ne oikeanlaiset ihmiset löytää ympärilles.”

Hannes jatkoi sanoilla joita en ollut hetkeen kuullut. Purin huultani ja mietin hetken tyhjää. Ehkä vielä joku päivä aamuisin kahvipöydässäni istuisi tummahiuksinen mies jutellen pohkeenväistöistä ja avotaivutuksista.

Kevyestä kahvilahetkestämme oli kehkeytynyt jotain suurempaa vuosien saatossa. Aluksi viaton valmentaja-valmennettava suhde oli muuttunut yhteiseksi tulevaisuudeksi ja haaveiksi jopa mahdollisesta perheestä. Ensimmäinen vuosi yhdessä olikin mennyt hieman reippaammin juhlien ja lomaillen, päästessämme asettumaan kuvioihin olimme muuttaneet yhteen ja alkaneet toden teolla rakentamaan yhteistä tietä eteenpäin. Kuusi vuotta oli vierähtänyt nopeasti! Syksyllä olimme laittaneet unelmien taloprojektimme aluilleen ja seuraavana keväänä olisikin tarkoitus päästä jo asumaan uuteen pienehköön omakotitaloomme. Olihan projekti kuitenkin ottanut henkisesti koville ja tällä kertaa rahaakaan ei ollut enää heitettäväksi ilmaan. 

”Lähetääks heti aamupalan jälkeen käymään tontilla?” Hannes kysyi hörppiessään kahvia. 

”Joo lähetään, sieltä vois sit suoraa suunnata hepat hoitamaan, napataan toi Nala myös mukaan” Huikkasin takaisin antaessani amstaffille aamuruokaansa.

”Ainiin, oliks saanu sähköpostiin eilen sen terassin kustannuslaskelman?” Hannes vielä jatkoi minun jo kiirehtiessäni seuraavaan tekemiseen.

Parkkeerasimme auton tienvarteen uuden asuinalueen kortteliin. Ympärillä oli erinäköisiä valmiita ja keskeneräisiä uusia omakotitaloja. Tonttiamme reunusti metsä ja piha-alueesta tulisi suuri verrattuna alueen muihin pihoihin. Jatkoimme kävellen pienen matkaa rakennustyömaallemme, sillä tontin edustan oli vallannut erilaiset työkoneet. Talon runko oli muurattu kasaan ja ikkunoita alettaisiin asentaa seuraavaksi. Pian paikkaa pystyisi alkaa kutsumaan jo kodiksi, konkreettinen edistys sai aina unohtamaan ajatukset luovuttamisesta ja ongelmista. Otin kiinni Hanneksen kädestä ja talsimme työmaalla toiselle puolelle kivitaloamme. 

”Näin niitä unelmia tavoitellaan” Totesin katsellessamme talon suuria ikkunoita ja seisomalla paikalla, johon oli suunnitteilla terassi ja mahdollinen ulkoporeamme. 

”20-vuotias Hannes ei olis ikinä uskonut toteuttavansa jotain tällasta sen ajan taksikuskin palkalla” Hannes ihaili ja piti taas hypätä todellisuuteen.

”Joo niin se terassitarjous, halutaanko ihan puuta vai komposiittilautaa?” Mietiskelin.

”No se komposiitti on pinnoitettua ja tulis halvemmaksi. Tietty puu tois tähän tietynlaista lämpöä, mutta se komposiittilauta olisi myös helpompi asentaa.” Hannes oli tutustunut tekniseen puoleen paremmin.

”Must joku kyllästetty puu olis kaunis ja sopis valkoiseen kivitaloon tuomaan just sitä lämpöä.” Pohdin samalla tutkiskellessamme terassin pohjaratkaisuja. 

”No otetaanko sitten sellanen kestopuu?” Hannes kysyi.

”Joo otetaan sellanen, laitatko sinne vastausta vaikka vielä tän päivän aikana.” Olin tyytyväinen lopputulokseen.

”Juu laitan niin saadaan ajoissa se lopullinen tarjous.” Hannes sanoi.

”Wautsi” pääsimme sisälle ja näimme edessämme tulevan keittiön, olohuoneen ruokailutiloineen ja kulkureitit kodinhoitohuoneen kautta kylpyhuoneeseen. Toisella puolen taloa oli kolme makuuhuonetta joissa isoimmassa sijaitsi myöskin kauan odotettu -tai no minun odottamani- vaatehuone. Yksi makuuhuone jäisi työhuoneekseni. Olohuoneen korkeus ulottui kauniiseen viistokattoon. Kaikki pinnat olivat sisälläkin vielä pinnoittamattomia seinät, lattiat ja katot mukaan lukien. Päämakuuhuoneen ikkunan kohdalta avartui näkymä upeaan metsikköön. Talo oli suunniteltu täysin meidän toiveidemme mukaan ja muunneltu valmiista talomallista, jota olimme jo edelliskesänä käyneet ihastelemassa messuilla. 

Kello tulikin pian yli puolenpäivän, joten jatkoimme matkaamme takaisin autolle, jotta pääsisimme vihdoin matkaamaan tallille. Etupihalle oli myöskin rakenteilla toivottu autotallirakennus jossa oli tarvittavaa varastotilaa. Lähtiessämme huusimme heipat vielä ihanalle vanhemmalle naapuripariskunnallemme, jotka olivat ottaneet meidät innolla vastaan jo syksyllä projektin aloitettuamme. He olivat kuulemma saaneet talonsa valmiiksi vain viikkoja ennen meidän tontin rakentamisen aloitusta. Korttelissa asui heidän lisäkseen useita lapsiperheitä. 

”Aletaan olla voiton puolella projektissa” Hannes totesi istahtaessamme autoon.

”No joo tässä on kyllä ollu mielenterveys vaakalaudalla” Naurahdin. 

”Kohta sit päästäänkin jatkaa elämäämme yhtä unelmaa lähempänä.” Hannes vaikutti tyytyväiseltä.

”Niitä unelmiahan riittää vielä ToDo-listalla tarinaksi asti” Huomautin silmiä pyöritellen.

Ajatukseni pyörivät matkan ajan työssä, rakentamisessa ja lomamatkoissa. Kumpa todellisuutta voisikin vain paeta lämpimään!

”Mä tarviin lomaa” Hymähdin ja naputtelin puhelimestani auki lentoyhtiöiden sivut.

”Nii no loma oiskin aika kiva tauko kaikkeen, harmi vaan ettei nyt oo kauheesti ylimääräistä käyttää” Hannes kuulosti hieman kyllästyneeltä jokapäiväisiin uusiin ideoihini.

”Ei mut kyl mun säästötili tän verran antais armoa. Kato ny ei ees montaa tonnia tällanenkin matka Thaimaahan.” Ihailin ja Hanneksen katseesta huomasi sen chillaa vähän-ilmeen, joka kertoi minun taas innostuneen liikaa jostain asiasta. 

”Sovitaanko jos sit vaikka ens talvena” Hannes hyppäsi ulos tallipihalle parkkeerattuaan auton maneesin kulmalle. 

”Pieni irtiotto arjesta ei tekis pahaa sullekkaa” vinguin perään. 

”Joskus sitä tulee vaan mietittyä onks tää elämä jonkun keksimä draamanäytelmä” Puhahdin mietiskellen jatkoksi.

Previous

Uutta, vanhaa ja tulevaa

Next

ik mis het ook

1 Comment

  1. Okei nyt alan tosissani tykkäämään tästä parivaljakosta. Ja tykkään myös sun kirjotustyylistä! Tätä oli tosi mukava lukea ja sopi hyvin jatkoksi Hanneksen tarinalle.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén