Yllätyksiä

17.2.2021, yhteistarina: Minni & Ciara

Mä en ollut saanut nukuttua. Tai siis olinhan mä nukkunut ehkä aamu kolmeen, mutta sen jälkeen mä en ollut saanut unta ja mä vain odotin että Ciara heräisi. Sormuksen kuljettaminen Suomesta Kreikkaan ei ollut helppoa, sillä mun täytyi pitää huoli siitä, että Ciara ei näkisi rasiaa ja mun yllätykseni ei paljastuisi sille. Katsoessani kelloa, se näytti vasta puolta neljää viittä. Auringonnousuun olisi vielä kaksi ja puoli tuntia aikaa, enkä mä haluaisi herättää Ciaraa ainakaan ennen seitsemää, mahdollisesti vähän myöhemminkin. Sen jälkeen kun meidän reissun ajankohta oli varmistunut ja mä olin kalenteria katsoessani huomannut, että se osui juuri sopivasti mun syntymäpäiväni ajalle.

Kihlautuminen oli ollut meidän puheissa jo pitkään, mutta nyt mä ajattelin siirtää suunnitelman toteutukseen. Herättyäni olin yrittänyt poistua mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti sängystä, ennen kuin olin kaivanut matkalaukkuni sivutaskusta pienen punaisen, samettipintaisen rasian. Ihan vain varuuksi, käänsin selkäni Ciaran suuntaan, ennen kuin raotin rasiaa ja katsoin sormusta jonka olin käynyt ostamassa. Olin valehdellut Ciaralle pari viikkoa sitten, että meillä olisi koulutuspäivä, vaikka oikeasti olin käynyt kultasepän luona viimeistelemässä sormuksen suunnitelmat. Tokihan mä olin myös yhden “koulutuspäivän” käyttänyt siihen, että mä olin käynyt tapaamassa Ciaran vanhempia sekä kertomassa heille ajatuksestani siitä, että tulisin kosimaan Ciaraa syntymäpäivänäni.

Olimme viettäneet jo jonkin aikaa lomaillen Kreetan auringon alla. Päivämme oli alkanut edellisaamuna aamiaisbrunssilla, jossa olikin tarjolla paljon erilaisia raikkaita hedelmiä ja hedelmäisiä mehuja, unohtamatta tietenkään ihania hedelmäleivoksia joiden maku muistutti vaniljaa. Tänä aamuna päivä ei kuitenkaan alkanut tavalliseen tapaan ravintolassa, vaan Hannes herätteli minut jo aikaisin. Olimme kotonakin usein viettäneet pitkiä, rauhallisia ja hitaita aamuja, joten tämä ei ollut tyypillisintä tälle puolet elämästään nukkumiselle uhraavalle kaksikolle.

Musta tuntui että tunnit matelivat, ennen kuin kello tuntui olevan sen verran että mä päätin alkaa herättelemään Ciaraa. Toki sitä ennen mä olin tilannut ja asetellut meille aamupalan terassille. Vilkaisin vielä kerran terassin suuntaan, ennen kuin astelin sängyn luo ja painoin pehmeän suudelman Ciaran otsalle, siitä tuoden suudelmani alaspäin seuraavan osuessa tuon nenänpäähän ja viimeisen huulille. Tiesin kyllä, että että toinen ei tykännyt sängestä, jonka olin antanut kasvoilleni ilmaantua lomamme aikana, ja hymyilinkin pientä, pehmeää hymyä, punapään hieman nyrpistäessä nenäänsä sänkeni kutittaessa.

“No huomenta” mumisin unisena ja oloni oli kuin kirveellä päähän lyöty. Pystyin kuitenkin kääntämään suupielet hymyyn kun mieleeni muistui mikä päivä olisi tiedossa. Aiempina vuosina meidän molempien syntymäpäivät olivat olleet päiviä muiden joukossa, nyt halusimme juhlistaa sitä (ja meitä) juhlavammin. Lisäksi olin salaillut isoa asiaa parin viikon ajan, jotta saisin luotua tästä juhlapäivästä entistäkin erityisemmän. En vain ollut aivan varma miten Hannes ottaisi uutisen perheenlisäyksestä, vaikka pian meillä olisi oma talokin pään päällä. Aioin säästää uutisen illalle, sillä halusin viettää vielä kokonaisen päivän ilman ainuttakaan suunnitelmaa tulevasta, eläen tässä hetkessä.

Seurailin Ciaran heräilyä, hymyillen pehmeää hymyä. Vasta kun toinen alkoi näyttämään siltä, että tuo olisi oikeasti heräilemässä, painoin vielä yhden, pehmeän suudelman Ciaran otsalle.
“Mä tilasin meille aamupalaa ja se on tuolla terassilla valmiina” mä lausuin pehmeästi katsellen peiton alla venyttelevää naista jota mä olin viimeisen kuuden vuoden ajan saanut kutsua tyttöystäväkseni. Vasta kun mä olin täysin varma siitä että Ciara olisi oikeasti heräämässä, mä siirryin terassille jo valmiiksi, odotellen heräämässä olevaa avopuolisoani.

Jotenkin olin aavistanut jo edellispäivänä Hanneksen olemuksesta että tuolla oli jotain suunnitelmia tulevalle päivälle. Nousin auringonsäteiden häikäistessä silmiini sängystä ja suuntasin aamutakki päällä kohti terassia jossa Hannes istuskeli valmiina. Aamiainen oli upea ja hetki sitäkin kauniimpi, meri kimmelsi auringon noustessa ja pieni tuulenvire havisutteli pöytäliinan reunoja.

Aurinko, oli juuri nousemassa kun Ciara viimein asteli luokseni terassille. Mä nousin omalta paikaltani, vetäen pöydän toisella puolella olevaa tuolia hieman kauemaksi, tarjoten Ciaralle mahdollisuuden istua alas. Lopulta mä palasin omalle puolelleni pöytää ja me syötiin hetken aamupalaa vain ihaillen maisemaa. Auringon pilkistäessä jo hieman horisontista, mä ujutin käteni shortsieni taskuun. Rasia, jossa sormus edelleen sijaitsi, sai piilotella koko viikon vähän sielä ja täälä ja vielä tänäkin aamuna. Lopulta rasia oli mun käsissäni ja mä hivutin itseni pois tuoliltani ja seisoin hetken pöydän vieressä.

“Ciara?”
Punapään kääntäessä katseensa muhun, mä vedin pienesti henkeä, ennen kuin mä aloitin.

“Mä en voinut ikinä ajatella, että mun elämä kääntyisi siihen suuntaan kuin mihin se kuusi vuotta sitten kääntyi. Silloin musta tuntui että mä olin ihan hukassa kaikella tavalla ja mä en mitenkään voinut ajatella että mun elämään mahtuisi mitään niin hyvää, kuin mitä sä oot siihen tuonut. Tokihan vuosien varrelle on mahtunut vaikka ja mitä muuta, mutta musta tuntuu että kaikki parhaat hetket on tapahtuneet sun kanssa.”

Uusi, syvä hengenveto siivitti mun polvistumistani.

“Sen takia mä haluaisinkin kysyä sulta, Ciara Washington, tekisitkö sä mut maailman onnellisimmaksi mieheksi ja tulisit mun aviopuolisoksi?” sanojani siivitti rasian avaaminen ja sen sisällä olevan sormuksen paljastaminen Ciaralle.

Olin tavallaan jo aavistanut tämän hetken tapahtuvan lähitulevaisuudessa, mutten mitenkään ollut ajatellut sen tapahtuvan nyt. Jouduin hetken keräilemään itseäni ja pari kyyneltäkin mies oli saanut vierähtämään poskelleni.

“Kyllä! Mä rakastan sua ihan järjettömästi ja en tiedä mitä edes sanoa, siinä varmaan ne tärkeimmät” Jouduin pyyhkäisemään hiuksiani taaksepäin samalla tuttuun tapaan naurahtaen. Kosteat silmäni seikkailivat miehen rehellisessä olemuksessa ja lopulta sain noustua tuolilta ylös painaen huulet vasten tulevaa aviomiestäni. 

Ciaran antaessa myöntävän vastauksensa, musta tuntui kuin tonnin lisäpaino mun hartioilta olisi kadonnut kuin savuna ilmaan. Hymyillen mä irrotin sormuksen tyynystä, johon tehdyssä lovessa se oli pystyssä, ennen kuin mä laskin rasian maahan ja otin Ciaran vasemman käden omiini. Lopulta mä pujotin sormuksen punapään vasempaan nimettömään, ennen kuin mä suljin toisen tiukkaan halaukseen.

“Tää oli paras synttärilahja ikinä” mä kuiskasin punapäälle, ennen kuin mä painoin vielä uuden suudelman Ciaran huulille ja me jatkettiin meidän aamupalaa uutena kihlaparina.