Mun nälkä hevosmaailmassa oli todellakin kasvanut enkä mä ollut enää täysin varma siitä, että riittäisikö mulle pelkästään ratsastuskoulun tunneilla käyminen. Tokihan Hallavassa oli taitavia hevosia ja kun mä olin alkanut pääsemään perille siitä, miten Hallavan uusimpia tulokkaitakin ratsastettiin oli mun taidot menneet taas eteenpäin. Muumin kanssa mä olin päässyt kokeilemaan kilpailemista ja ehkä mä olisin halunnut päästä kokeilemaan samaa myös Lennin kanssa. Kuitenkaan me ei oltu puhuttu mitään kilpailemisesta ja koska ruuna ei ollut mun oma, en mä todellakaan uskaltanut ilmoittaa sitä mihinkään omin päin.

Kuitenkin asiat oli jotenkin edistynyt sillä tavalla, että mä olin alkanut auttamaan Hannesta sen nuoren tamman kanssa. Tokikaan alkuun mä en ollut saanut tehdä paljoa mutta mä toisaalta ymmärsin sen, sillä Kata oli aika reaktiivinen ja Hannes ei todennäköisesti halunnut aiheuttaa sellaista tilannetta missä mua olisi voinut sattua. Tokihan mä olin tätä nykyään ihan täysin vastuussa itsestäni, mutta siitä huolimatta mä ymmärsin kyllä toisen pointin. Tavallaan myös tällainen hidas lähestymistapa tarkoitti sitä, että mä sain rakentaa omaa portfoliotani Hanneksen edessä ja näin ollen mä sain aina tasaisisesti vähän enemmän vastuuta.

Mä olin edennyt puomien kantamisesta siihen, että sain valvottuna harjata Katan ja siitä seuraavaksi siihen, että sain varustaa tamman. Mitä paremmin meillä näytti ruunikon kanssa menevän, sitä enemmän ja nopeammin Hannes tuntui antavan mulle lisää mahdollisuuksia ja lopulta me oltiin päästy siihen pisteeseen, jossa mä pääsin jopa sen mukaan kisoihin auttamaan Katan hoitamisessa. Vaikka se olikin kaukana siitä, että mä olisin itse kilpailemassa, satunaiset kilpailureissut toi silti jotain vaihtelua pääasiallisesti niin tasaiseen arkeen ja varsinkin kun me oltiin Ahvenanmaalla mä mietin, että tällaistako mun elämäni voisi olla, jos isä olisi vielä elossa ja mä saisin kiertää isän kanssa kisoja. Tai no, siinä tapauksessa kisat olisivat todennäköisesti Hollannissa, kansainvälisiä ja mulla olisi todennäköisesti ainakin yksi oma ratsu alla.

Olinhan mä pohtinut oman hevosen hankintaa, mutta ainakaan vielä mulla ei ollut lähellekään sellaista budjettia kasassa millä mä voisin hankkia itselleni opetusmestarin esteille. Enkä mä edes ollut varma, olisiko kukaan valmis antamaan mulle ylläpitoonkaan mitään hevosta, jonka kanssa me voitaisiin treenata kohti kisaratoja. Olinhan mä samalla pitänyt silmällä mahdollisia avoimia työpaikkoja, vaikka ne olisivat edes lyhyeksi ajaksi. Jokainen kokemus mitä mä voisin hevosten kanssa kerätä olisi kuitenkin aina eteenpäin ja mitä enemmän mä voisin kerryttää itselleni kokemusta sitä vaativampia tehtäviä mä voisin hakea. Ehkä sen kautta joku olisi valmis antamaan mulle jonkun hevosen myös ylläpitoon ja mä voisin päästä kerryttämään itselleni kokemusta ja meriittejä mikä voisi taas tuoda mukanaan uusia kokemuksia. Toisaalta jos mä selviäisin hyvin Hanneksen ja Katan kisahoitajana, ehkä mä voisin sitäkin kautta saada uusia mahdollisuuksia ja jos oikein hyvin kävisi mä ehkä voisin joskus jatkaa isän jalanjäljissä.