Hanneksen päiväkirja

Foorumit Päiväkirjat Hanneksen päiväkirja

Luet parhaimillaan 24 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #52644 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Hannes Stevandér
      17.02.1998 – 23v
      176cm
      Tummanruskeat hiukset, siniharmaat silmät
      Ratsastuksenopettaja, valmentaja, kilparatsastaja
      Omistaa: swb-r Näkin

      Hannes on valmistunut muutama vuosi sitten ratsastuksen ohjaajaksi. Ratsastamaan tuo on oppinut jo pikkupoikana ja nopeasti tuota alettiin kannustamaan kilpailemaan ratsastuksenopettajiensa toimesta. Mies ei ole kuitenkaan syntynyt kultalusikka suussa joten tuon on pitänyt tehdä jo nuoresta töitä sen eteen että on päässyt kilpailemaan ja tilanteet joissa lasketaan viimeiseen senttiin asti tuloja ja menoja eivät ole mitään uutta toisen elämässä.

      Valmentamaan Hannes on aloittanut ollessaan kuudentoista ja hiljalleen tuo onkin vakauttanut omaa asemaansa valmentajana ja sitä kautta alkanut ehkä jo hieman rakentamaan itselleen nimeä vaikka paljon tuolla on vielä tehtävänä jotta saisi omaa mainettaan kasvatettua enemmän.

      Hanneksen kanssa on helppo tulla toimeen ja toinen ei yleensä suutu kovinkaan helposti. Ennen suuttumistaan tuo saattaa sanoa ja perustella mielipiteitään hieman painokkaammin. Hanneksen pukeutuminen ei ole aina kovinkaan viimeisimmän muodin mukaista ja monesti tuon vaatteista näkeekin että ne ovat nähneet vuoden tai kaksi, mutta silti toinen on aina omalla tavallaan tyylikäs ja hyvännäköinen vaikka onkin edelleen vapaata riistaa.

      • Tätä aihetta muokkasi 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten Hannes.
      • Tätä aihetta muokkasi 7 kuukautta sitten Hannes.
    • #52645 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      13.10.2020 – Ensimmäinen kerta Hallavassa

      Mä olin ollut juuri ratsastamassa asiakkaan hevosella, kun mun puhelin soi ja linjan toisessa päässä oli ollut Hallavan ratsastuskoulun omistaja Aleksi. Olin törmännyt miehen ilmoitukseen osa-aikaisen ratsastuksen opettajan hakemisesta ja pienen harkinnan jälkeen olin päättänyt hakea paikkaa. Puhelumme Aleksin kanssa oli lyhyt, mutta asia tuli silti selkeäksi, toisen ilmoittaessa että palkkaisi minut mielellään opettajaksi. Sovimme puhelun aikana vielä muutamista yksityiskohdista ja tänään olisi sitten se päivä, kun olin luvannut käydä tutustumassa paikkoihin.

      Parkkeeratessani autoni parkkipaikalle tallialue näytti jo tässä vaiheessa todella mukavalta ja hyvin hoidetulta. Tallin pihalla minua odottikin Aleksi ja mies antoi juuri sopivan tiiviin, mutta kuitenkin informatiivisen kertomuksen tiloista ja hevosista samalla kun kiersimme tutustumassa tiloihin. Kierrettyämme tilat ja miehen kerrottua kaiken mitä minun tuli tietää ja esitettyäni muutamia kysymyksiä, oli aika vielä allekirjoittaa sopimus ja näin pääsin myös valmistautumaan ensimmäiseen tuntiini joka olisi jo tulevana lauantaina.

    • #52702 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      19.10.2020 – Ensimmäisten tuntien pohdintaa

      Viikonloppuna oli ollut ensimmäiset tunnit Hallavassa ja olin ollut positiivisesti yllättynyt siitä miten taidokkaita kaikki ratsukot olivat olleet. Tietenkinhän oli vähän jännittänyt antaa Näkkiä tuntemattomalle ratsastajalle, mutta ruuna oli toiminut hyvin tuntemattomankin ratsastajan alla ja se oli väläytellyt sitä liikettä mitä se ratsastamanani esitteli ja varmasti ruunaa voisi käyttää muulloinkin tunneilla.

      Ruunan kanssa tulisikin treenailla hieman sillä meillä olisi kuitenkin kisat edessä Hallavassa parin viikon päästä ja samalla viikolla olisi myös edessä miniklinikkani jotta ratsukot voisivat saada saman viikon perjantaina parhaan mahollisen suorituksen aikaan kisaradoilla. Pitäisi samalla myös oman ratsastusdemoni ja suunnitelmissani oli sisällyttää muutama virhe suoritukseeni ja katsoa montako virhettä tuntilaiset löytäisivät. Selkein virheistä tulisi olemaan väärin ratsastettu ravi. Kaksi muuta virhettä oli vielä mietinnässä.

      Muutenkin tulevien tuntien aiheet ja tehtävät olivat vielä mietinnässä ja pitäisikin varmaan käydä seuraamassa muutamia ratsastustunteja jotta saisin parempaa kuvaa ja ideaa ratsukoiden tasoista ja taidoista.

    • #52799 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      07.12.2020

      En mä ollut mitään hirveää bilettäjätyyppiä, mutta eiliset Hallavan itsenäisyyspäivän tanssiaiset olivat kuulostaneet ihan mukavalta ja sivistyneeltä idealta tutustua ehkä tallilaisiin paremmin, vaikka en mä tiedä olisiko mun tässä roolissa kannattanut ihan hirveästi ainakaan näissä merkeissä viettää aikaa muiden kanssa, mutta noh, kerranhan sitä eletään.

      Kuitenkin harjatessani Näkin runkoa ja pienen darran jyskyttäessä takaraivossani pohdin että lähteminen taisi sittenkin olla virhe ja ehkä pitäisi vain olemaan oikeasti ammattilainen ja jättää tällaiset hommat niille satunaisille vapaille viikonlopuille mitä kalenterista nyt sattui löytymään vaikka eipä vapaapäiville, ainakaan täysille sellaisille ollutkaan ihan hirveästi mahdollisuuksia ainakaan vielä tulevan vuoden aikana jos haluaisin oikeasti rakentaa itselleni nimeä niin valmentajana kuin ratsuttajana.

      Kuitenkin eilen jostai syystä mä olin suostunut muiden mukana siirtymään Hallavasta jatkoille erään tallilaisen, Ciaran, kotiin. Punapää omisti ihan lupaavan oloisen nuoren tamman ja sen tiimoilta oli tullut jonkin verran juteltua toisen kanssa, sen lisäksi että Ciara oli muutaman kerran osallistunut pitämilleni tunneille. Kuitenkin porukan hiljalleen saavuttua paikalle Ciaran luokse ja päästyään ihmettelemästä enemmänkin kartanoa kuin perinteistä omakotitaloa, ilmoitti punapää mahdollisuudesta ulkona olevan poreammeen sekä uima-altaan käyttöön, jotka olivat toisen sanojen mukaan olleet jo tunteja lämpeämässä. Hymähdin itsekseni ajatukselle ja siirryin iloisesti puhelevan porukan mukana sisälle, jossa tunnelma tuntui olevan heti ensimmäisestä hetkestä asti katossa ja jossain kohtaa ilmoille heitettiin ajatus totuudesta ja tehtävästä.

      Mä saatoin ehkä hieman henkisesti pyöräyttää silmiäni, sillä mä tiesin opiskeluaikojen kokemuksella että tää voisi olla enemmän kuin virhe, mutta kas kummaa, mitäpäs Stevandérin poika olisi tähänkään päivään mennessä oppinut… Istuin alas lattialle risti-istuntaan ja laskin kaljapulloni jalkojeni eteen, siten että se ei haittaisi ringin keskelle aseteltua pulloa, mutta etten ehkä kumoaisi sitä lattialle. Illan emäntä otti ensimmäisen pyöritysvuoron ja pullo pysähtyi Seelan eteen. Mä näin miten Ciaran silmissä kävi semmoinen tietty pilkahdus, ennen kuin tuo kysyi brunetelta totuuden vai tehtävän. Seela avasi pelin rohkeasti tehtävällä ja Ciaran mainitessa, tai ennemminkin käskyttäessä, toisen poistumaan palautti brunette pallon vähintään yhtä piikikkäänä takaisin ympyrän toisella puolella istuvalle punapäälle. Ciara ei tästä kuitenkaan hämääntynyt ja pian tuo heittikin jo toisen tehtävän ilmoille ja ennen kuin tajusinkaan mitään, tunsin Seelan huulet omillani.

      Mä olin ihan liian hämääntynyt tajutakseni kunnolla mitä oli tapahtumassa, saati että olisin voinut vastata toisen eleeseen (kerrankin viisas päätös) ja yhtä nopeasti kuin brunette oli ilmaantunutkin, tuo poistui paikalta ja peli saattoi jatkua. Kuitenkin vain parin kierroksen jälkeen peli loppui kuin seinään, Nikon usutettua jonkun heittämään Ciaran altaaseen. Bileiden siirtyessä allasosastolle mä en ollut enää ihan varma siitä että olisko mun kannattanut jäädä paikalle, mutta päätin silti jäädä viettämään vielä hetkeksi iltaa muiden kanssa, vaikka loppupeleissä en kyllä itse altaaseen asti siirtynyt, mutta sainpa toimia ainakin muiden hovimiehenä ja ilta oli onneksi ihan mukava, kunnes puolen yön aikoihin porukka alkoi hiljalleen tilailemaan takseja ja poistumaan paikalta.

      Vaihdettuani Näkin harjaamisen ruunan varustamiseen juoksuttamista varten mä olin enemmän kuin onnellinen siitä että mulla olisi vielä tänäänkin vapaa Hallavasta ja että ehkä kukaan ei saisi kuulla siitä mitä Ciaran luona olisi tapahtunut, tai ainakaan sen jälkeen mun ei taitaisi tarvita ajatellakaan saavani enään mistään töitä…

    • #52936 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      03.02.2021

      Vuosi 2021 lähti lopulta liikkeelle ihan hyvillä merkeillä vaikka jossain kohtaa vähän pitikin miettiä että mitäs sitä tekisikään tulevana vuonna. Vähän ennen vuoden vaihdetta me oltiin istuttu Aleksin kanssa alas ja mies kertoi että mä saisin alkavalle vuodelle omat tuntipäivät. Neljä tuntia viikossa toisi ihan mukavan lisän pankkitilille joka kuukausi, mutta sen lisäksi ajattelin ainakin vielä toistaiseksi jatkaa myös taksin ajamista, sillä se toisi jotain tekemistä myös arkiin varsinkin kun ratsutuksia tai valmennuksia ei ollut tällä hetkellä niin paljoa.

      Myös ajatukset uuden hevosen hankinnasta tarkoittivat että töitä saisi painaa, vaikkakin Näkin myyntihinta tulisi onnekseni kattamaan edes osan uuden hevosen kuluista. Mä en kuitenkaan vielä tiedä että millaisen hevosen mä haluaisin sillä eihän Näkissäkään nyt oikeastaan mitään vikaa ole. Se on ihan hyvän ikäinen ja tasoinen hevonen, mutta ehkä mä vain kaipaan vähän jotain haastetta ja joku nuori, juuri satulaan laitettu voisi olla juuri sellainen mitä mä kaipaan. Ehkä joku kenttäpeli, jolla voisi myös startata rataesteitä ja koulua tai sitten muuten vain jokin mikä menisi koulua ja esteitä kun ruunan kohdalla koulu on paljon vahvempi.

      Enhän mä ruunaa kuitenkaan vielä ole ainakaan julkiseen myyntiin laittanut eikä se varmaan sellaiseen mene ennen kesää, kun vähän näen miten saan säästettyä uuteen hevoseen ja pääsen katselemaan valikoimaa nuorten osalta. Kuitenkin siinäkin kohtaa muutamakin eri vaihtoehto voisi olla hyvä kun välttämättä kaikki ei mene vetchekistä lävitse ja voihan se olla että joku keretään myymään jo ennen kuin pääsen edes koeratsastamaan koko hevosta. Ehkä täytyisikin vain hankkia Näkille tässä vaiheessa joku vuokraaja tai ylläpitäjä, joka voisi hoitaa osan ruunan liikutuksesta ja ehkäpä tuo mahdollisesti voisi olla kiinnostunut ostamaan ruunan itselleen. Toisaalta kai se voisi soveltua ratsastuskouluunkin tai opetusmestariksi jollekkin junnulle, joka kaipaa vaatimapien tasojen hevosta. Ehkä se kotinsa löytää kunhan sen saisi vain ensin myyntiin.

      Näkkiäkin mielenkiintoisempi ongelma on kuitenkin André. Mä en ollut kuullut toisesta mitään sen jälkeen kun me oltiin valmistuttu ja mä luulin että toinen oli palannut takaisin kotimaahansa mutta näköjään se oli edelleen Suomessa. Eikä edes ihan hirveän kaukana täältä. Mä olin törmännyt siihen ihan sattumalta käydessäni eräänä pikkulauantaina vähän kauempana parilla sekä katsastamassa tarjonnat. Mä olin juuri saanut uuden tuopin käsiini kun joku törmäsi muhun ja luodessani vihaisen katseen tuon jonkin päälle se oli paljastunut Andréksi.

      Ilta oli pitkittynyt, paikka oli vaihtunut ensin baaritiskiltä loosiin, sieltä taksiin ja lopulta Andrén asunnolle, josta mä heräsin seuraavana aamuna sen sängystä. Pahimman krapulajumputuksen – mä olin ihan liian ruosteessa tässä pelissä – loivettua mä tallustelin keittiöön jossa toinen näytti siltä että se olisi ollut sivistyneesti vain yhdellä edellisenä iltana. Puoliksi tömähdettyäni alas saarekkeen baarijakkaralle mun eteeni ilmestyi pian kuppi mustaa kahvia sekä tutuksi tullut krapula-aamupala, jonka tiesin toimivaksi. Syömisen lomassa vaihdoimme lisää kuulumisia ennen kuin mun oli aika palata takaisin kotiin ja vielä ennen kuin ovi painui kiinni takanani lupasi olla toiseen yhteyksissä.

      Saapas nähdä mitä yllätyksiä tällä vuodella onkaan vielä meikäläiselle tarjoiltavaksi…

    • #52939 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      03.02.2021 – Estehevonenkö?
      HUOM! Lievää piiloirstailua

      ”Bom dia sonho” André hymyili tassutellessani paljain jaloin keittiöön. Aurinko paistoi jo niin korkealla kuin mitä se helmikuiselle taivaalle nousi, joten miehen huomenen toivotus ei todellakaan pitänyt paikkaansa.
      ”Bom dia. Mitä kello oikeasti on?” haukottelin ja kävelin kahvinkeittimen luokse, silmieni lukittauduttua mustaan nesteeseen, jota pannussa oli vielä jäljellä.
      ”Puoli kaksi. Sua vissiin vähän nukutti”
      Mulkaisin miestä myrkyllisesti. Unesta ei tainnut olla tietoakaan viime yönä ennen aamun tunteja mutta voi luoja oli valvominen ollut sen arvoista. André oli vain ilmestynyt oveni taakse yllättäen edellisenä iltana viestiteltyämme aina satunaisesti edellisen kohtaamisemme jälkeen. Hyvä kun olin kerennyt edes päästää toista sisälle, kun tuon huulet hakivat jo omiani. Hymyilin kahvimukilleni muistellessani edellistä yötä ja vasta minua päin nakattu paperitollo palautti minut tähän hetkeen.

      ”Tiesitsä että sun jääkaapissa on niinku valo?”
      ”Joo” katosin mukini taakse ”en mä oo ihan hirveesti tottunut siihen että täälä on ketään vieraita. Vähiten tommosia fwb:itä” virnistin hiuksiaan harovalle miehelle ennen kuin nostin mukin uudelleen huulilleni.
      ”Idiota”
      ”Mäkin sua”

      Löydettyämme molemmat vaatekappaleemme suuntasimme kauppaan ostamaan jotain millä valmistaa aikainen illallinen sillä tässä kohtaa brunssille ei olisi enää mitään järkeä ja toisaalta meillä olisi Näkin kanssa estetunti illalla joten olisi ihan se ja sama söisikö kunnolla jo nyt vai vasta myöhemmin. Asunnolleni palatessamme yllätysvieraani halusi olla vastuussa kokkaamisesta, joten annoin estradin miehelle ja jäin itse vain nauttimaan silmänruuasta mitä minulle tarjoiltiin.
      ”Mun on pakko ystäväni sanoa että mä ihmettelen miten sä voit edelleen olla sinkku”
      ”Yhtä hyvin kuin hänkin. Ei taksarina ja ratsastusksen opettajana oikein kerkeä katsastelemaan tarjontaa”
      ”No mutta eikö taksarin takapenkillä varsinkin oo hyvä buffet tarjolla ajoittain?”
      ”Ei niitä nyt voi iskeä. Katotaan ehkä siihenkin tulee muutos nyt kun elämä on raiteillaan ja näkee vähän että miten on aikaa sellaiselle. En mä edes tiedä miten helposti täältä voisi saada nais- tai mies ystävää”

      Keittiöstäni kuuluvat portugalinkieliset murahdukset kertoivat enemmän kuin tarpeeksi joten kaaduin sohvalleni selälleni ja aloin selaamaan puhelintani samalla kun ruokamme valmistui toisen toimesta. Olin jo unohtanut miten hyvä kokki André oli muutenkin kuin vain krapula-aamupaloissa ja vaihdettuani vaatteet olimme valmiita lähtemään Hallavaan. Tuo ihmetteli miksi olisin menossa tavan ratsastustunnille mutta selvitettyäni miten paljon kätevämpää olisi mennä valmiiseen pöytään tuo taisi ymmärtää pointtini ja lopulta ilman isompia mutinoita auttoi minua laittamaan ratsuni kuntoon.
      Näkki oli selkeästi innoissaan joko siitä että se pääsi taas esteille tai siitä että pakkasta oli enemmän kuin laki sallii. Ruuna olisi esittänyt vaikka ja mitä liikkeitä joten sain oikeasti keskittyä sen hidastamiseen ja avuilla pitämiseen sileällä verkatessa.

      ”Se näyttää Hannes valmiimmalta jollekkin GP radalle kuin polvenkorkuisille kavaleteille. Tee paljon puolipidätteitä ja keksi sille muuta tekemistä niin se pysyy kiireisenä” Nadja ohjeisti maneesin keskeltä. Onnekseni siihen vaiheeseen mennessä kun hyppääminen alkoi Näkki oli hieman paremmin kuulolla ja ruuna ei kompuroinut jokaisella kierroksella joko jalkoihinsa tai puomeihin.

      Useita toistoja ja päänsisäisiä perkeleitä myöhemmin ruuna alkoi oikeasti hyppäämään ja meidän menossa oli jotain järkeä. Oli yllättävää miten vaikeaksi kolmen 50cm esteen radan sai kisahevosella, kun ratsastuskouluhevosilla ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa vaikka ne tulivat esteille miten ja millaisella vauhdilla tahansa. Onneksi jokainen kierros rauhoitti ruunaa enemmän ja lopulta kun esteet olivat noin 65-70cm Näkki hyppäsi jo paremmalla tekniikalla ja se ei tuntunut ihan niin vahvalta kuin alkutunnista. Olisi pakko hypätä enemmän tai antaa ruunaa estetunneille jollekkin kokeneelle jos toinen ei keräisi joka kerta näin paljoa kierroksia nähdessään tolpat ja puomit.

      ”Se parani ihan kivasti loppua kohden. Sillä on ihan ok tekniikka kouluhevoseksi vaikka ei siitä isojen ratojen hyppääjää kyllä tällä tekniikalla tule”
      ”Joo. Pääasiassa mielenvirkistystä, vähän ehkä kyllä liikaakin tällä hetkellä. Pitää keksiä joku toimiva diili että tää sais hypättyä vähä enemmän” puuhkutin antaessani ruunan ravata pitkällä ohjalla pääty-ympyrällä Nadjan ympärillä samalla kun vaihdoimme muutaman ajatuksen tunnin kulusta.

      ”Sehän oli menossa. Olitkos sä ihan varma että tää oli kouluhevonen?” André naljaili laskeuduttuani Näkin selästä ja miehen nakatessa ruunalle viltin selkään.
      ”Ha..ha… Apina se oli eikä mitään muuta” taputin ruunan hikistä kaulaa ja lähdin taluttamaan sitä maneesista, sammuttaen valot perässämme ja sulkiessani vielä oven. André auttoi minua vielä huolehtimaan ruunan yöpuulle, ja lopulta autettuamme vielä iltatallissa olimme valmiita palaamaan asunnolleni.

      Bom dia – hyvää huomenta / Bom dia sonho – hyvää huomenta unikeko Portugaliksi

    • #53016 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      23v

      Aamuinen Hallava oli hiljainen ja mä en pistänyt sitä pahakseni, sillä mä saisin näin ollen nopeammin hoidettua Näkin liikuttamisen. Taluttaessani ruunaa maneesiin se tuntui todella energiseltä ja mä tiesin että mun pitäisi liikuttaa sitä vähän aktiivisemmin tai sitten löytää joku hoitamaan ruunan liikuttamista. Mulla meni hetki päästä ruunan satulaan ja heti kun olin satulassa joutui ruuna töihin.

      Tein Näkillä paljon ympyröitä, väistöjä, pysähdyksiä ja tempon muutoksia ja pyysin ruunaa vain aktiivisesti tekemään töitä. Näkkiä ei olisi huvittanut tehdä töitä joten ruuna pisti kunnolla vastaan ja jouduinkin alkuun pyytämään sitä ihan kunnolla kuuntelemaan käskyjäni. Jossain kohtaa alkoi jo turhauttamaan ruunan perseily joten pistin Näkin tekemään myös sellaisia asioita, joita ruuna ei välttämättä vielä osannut ja hiljalleen ruuna alkoi taipumaan tahtooni ja se tuntui myös hieman rauhoittuvan.

      Reilua tuntia myöhemmin Näkki pärski tyytyväisenä astellessaan pitkällä ohjalla ja pakkanen nostatti höyryä hikisestä ruunastani. Pohdin hetken miten toimisin ruunani kanssa mutta lopulta päädyin vain nakkaamaan pari fleeceä ruunan selkään ja kerrostamaan vielä toppaloimen muiden päälle ennen kuin vein ruunan tarhaansa ja kävin vielä hoitamassa sen varusteet paikoilleen.

      Tallilta päästessäni vietin muutaman tunnin kotona suunnitellen tulevia tunteja sekä tulevan leirin tunteja. Lopulta oli aika vaihtaa vaatteet ja hypätä taksiin. Muistikuvat illasta ovat hatarat, mutta herätessäni aamulla jostain asunnolta ainakaan seurassa ei ollut valittamista. Punapää oli hyvännäköinen ja en voinut mitään sille että kasvoilleni hiipi hymy. Pujottauduin peiton alta mahdollisimman varovaisesti ja astelin paljain jaloin ensin kylpyhuoneeseen, ennen kuin jatkoin keittiöön. Olin ehkä hieman liian tottunut siihen että etsin tarvikkeet kahvin keittoon muiden keittiöstä ja lopulta sainkin kahvit keitettyä. Löysin vielä pari mukia, jotka täytin kahvilla ja palasin makuuhuoneeseen.

      Punapää taisi haistaa kahvin ja tuo venytteli pitkään, ennen kuin avasi viimein silmänsä.
      ”Huomenta” hymyilin ojentaessani mukia toiselle.
      ”Huomenta” punapää hymyili vienosti ottaessaan vastaan kahvimukin. Juttelimme hieman edellisestä illasta ja yöstä ja lopulta puoliksi juodut kahvimukit saivat jäädä yöpöydille mieliemme täyttyessä jostain muusta. Tuntiessani punapäisen naisen huulet omillani ja muualla vartalollani muistot edellisestä yöstä palasivat mieleeni ja nostivat kierroksia uudelleen. Kello oli vasta lähempänä kahta kun pääsin naisen asunnolta kohti omaa kotiani. En kuitenkaan viettänyt kotona kovinkaan pitkään, kävin vain oikeastaan vaihtamassa vaatteet ja nappaamassa pari buranaa ennen kuin oli aika siirtyä kohti Hallavaa.

      En todellakaan tainnut olla ajokunnossa joten otin uudelleen taksin alleni ja olihan se toisaalta hieman ehkä huomiota herättävää tulla paikalle taksilla mutta toivoin että kukaan ei huomaisi. Kuitenkin astellessani talliin huomasin että Ciara oli paikalla.

      ”Moikka!” yritin moikata punapäätä siten että saisin peiteltyä hieman heikohkon happeni. Aamupäivä oli pitänyt mieleni hyvin kiireisenä joten huono-olo ei ollut päässyt iskemään kunnolla päälle, mutta vasta taksimatkalla asunnolleni krapula alkoi nousemaan pintaan ja Ciaran katseesta oli huomattavissa että tuo taisi huomata myös asian.

      Tallituvassa oli onneksi kahvia ja vaikka se meinasinkin olla ajatuksena hieman vatsahappoja mylläävä, pakotin itseni silti juomaan kupillisen samalla kun juttelin Aleksin kanssa seuraavalla viikolla koittavasta leiristä. Olisi mielenkiintoista päästä pitämään leiriä ihan uusiin maisemiin ja toivoinkin että se menisi hyvin. Kahvikupillisen ollessa juotuna palasin takaisin talliin ja hakemaan Näkin varusteita. Ruunan selkään en todellakaan olisi tänään nousemassa joten se joutuisi tyytymään vain juoksutukseen. Kasattuani kaikki varusteet matkaani vein ne ruunan karsinalle, ennen kuin jouduin hetken vetämään henkeä.

      ”Moikka!” jostain viereltäni kuului ja käänsin hitaasti katseeni tulijaa kohden, huomatakseni että Niko oli tupsahtanut yksärikäytävälle. ”Kaikki okei?”
      ”Joo. Tai no, ehkä ihan lievää krapulanpoikasta eilisen synttärien juhlinnan vuoksi” tunnustin Piiraiselle, ennen kuin koin olevani valmis hakemaan ruunani sisälle. Niko liittyi seuraani ja haimme lopulta yhtä matkaa molemmat ruunat ja talutimme ne talliin, ennen kuin minua muutaman vuoden nuorempi lähti valmistautumaan hevosensa liikutukseen ja itse aloin laittamaan Näkkiä kuntoon.

      Kentällä oli onneksi sopivasti vielä hankea joten sain Näkille juoksutukseen mukaan myös hankitreeniä, joka toivottavasti söi ruunan energiaa vielä vähän ja katsellessani sen riekkumista liinapäässä tunsin tehneeni todellakin oikean päätöksen päättäessäni juoksuttaa ruunani sen sijaan että olisin yrittänyt ratsastaa sitä. Kolmea varttia myöhemmin käsissäni oli taas yksi hieman hionnut ruuna ja taluttaessani Näkkiä kohti tallia se pärski tyytyväisenä vierelläni. Ruuna saisi liikkua vielä pari päivää kunnolla, jotta se voisi viettää kahdeksan päivän vapaansa ennen kuin olisi aika pistää se taas kerran ruotuun ja toivoa että ylimääräiset energiat voitaisiin silti käyttää työntekoon päättömän riekunnan sijaan.

    • #53069 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      25.03.2021

      ”Se on kehittynyt tosi hienosti. Jatka samaa rataa niin te pärjäätte varmasti hyvin Tie Tähtiin kisoissa” kehuin ruunikon, valkopäisen tamman selässä istuvaa Ciaraa. Punapää oli kysynyt lisävalmennusta nuoren tammansa kanssa ja saatuani parempaa kokonaiskuvaa siitä mitä oli hakusessa mä olin luvannut valmentaa ratsukkoa. Pienet lisätulot ei tehneet pahaa ja jos ratsukko pärjäisi kisoissa ehkä se voisi auttaa mua löytämään uusia valmennettavia ja sitä kautta jättää taksivuoroja vähemmälle.

      Mä en ollut ratsastanut kovinkaan paljoa Näkillä sen jälkeen kun me oltiin palattu Norjasta ja siitäkin reissusta oli jo reilun viikon verran ja olin päässyt ruunani selkään kerran sinä aikana. Ei se johtunut siitä että mulla ei olisi ollut aikaa, mutta mua ei vain innostanut. Reissu Norjaan taisi olla meidän surkein saavutus ruunan kanssa ikinä, sillä reilut 54% ei ollut minkäänlainen tulos tuon tason luokassa. En mä tiennyt olisiko Näkistä mulle kansainvälisiin luokkiin joten mä en ollut jaksanut panostaa oman ruunani treenaamiseen. Tänään mä kuitenkin ajattelin nousta ruunan satulaan vaikka ajatuskin sen ratsastamisesta ei kuulostanut houkuttelevalta.

      Mä olin nostanut juuri satulan Näkin selkään kun mä kuulin kavioiden kopinaa käytävällä. Ei ne nyt ollut niin ihmeellisiä kun kuitenkin oltiin tallilla, mutta se, että ne pysähtyivät meidän vierelle.
      ”Hannes?” Ciara kutsui mua nimeltä.
      ”Mm?”
      ”Sä pudotit sun puhelimen maneesiin. Joku André kans viestitteli sulle aika aktiivisesti” punapää sanoi ojentaessaan puhelintani takaisin minulle.
      ”Kiitti” vastasin samalla kun otin puhelimeni takaisin, ohittaen mainitun nimen kokonaan. Ciaran katseesta huomasi mielenkiinnon mainitsemaansa nimeä kohtaan, mutta mä yritin olla kuin mä en olisi huomannut. Loputkin mun mielenkiinnon rippeistä ratsastamista kohtaan katosivat kuin vesi viemäriin.

      Talutettuani Näkin ulos tallista mä nousin ruunan satulaan ja annoin sen lähteä kävelemään maastoreiteille. Mä en tiennyt että mitä mun olisi pitänyt tehdä Andrén kanssa jotta mä saisin sen jättämään mut rauhaan kun ilmeisesti selkeä suomi tai hieman ruosteinen portugali ei toiminut siinä asiassa. Mä toivoin että Tie Tähtiin kilpailut toisivat sopivaa häiriötä mulle jotta mä voisin unohtaa miehen lopunkin. Ajatuksissani mä en ollut pitänyt huomiota siinä mitä Näkki teki ja yllättäen mä vain tunsin miten ruuna levesi ensin jokaiseen suuntaan, ja sen jälkeen se vain lähti. Mun pahaksi onnekseni ruuna painoi täyttä neliä mutkaan, jossa meidän molempien tasapaino heilahti ja sen jälkeen oikeastaan kaikki olikin vain pimeää.

      • #53080 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1507
        • Lauman johtaja

        Kääk mikä lopetus! 😱

    • #53083 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      25-26.03.2021

      Mulla oli kylmä. Mä olin myös läpimärkä. Yrittäessäni liikkua, mun päähän ja oikeaan käteen sattui. Vedin vasemman hanskani pois kädestäni jotta mä sain avattua kypäräni hihnan. Vetäessäni kypärääni pois mä tunsin miten jotain märkää valui mun kasvoilla. Ensin mä luulin että se oli vettä, mutta pyyhkäistessäni sitä kohtaa mun kämmenselkä tahriutui verellä. Mä olin päässyt jo istumaan ja vaivalloisesti mä nousin ylös. Päästyäni jaloille maailma pyöri jonkin aikaa ja mä en ollut varma että mitä tulisi tapahtumaan. Kuitenkaan mä en voinut jäädä paikoilleni ja mä lähdin kävelemään eteenpäin vaikka liike sai kivun sykkimään pahemmin mun päässäni eikä liikkuminen tuntunut kovin hyvältä mun oikeassa kädessäni. Mä yritin pidellä vasemmalla kädelläni sitä mahdollisimman lähellä mun ruumistani siten että se ei liikkuisi kovinkaan paljoa mun laahustaessa eteenpäin.

      Mä jouduin pysähtymään muutamaan otteeseen kun mua alkoi huimaamaan niin pahasti ja jossain kohtaa mun oli myös pakko pyyhkiä mun silmään itsepäisesti eksyvää verta. Mä en tiennyt kauanko mä olin kävellyt tai miten pitkään mä olin kävellyt, saati olinko mä kävellyt oikeaan suuntaan, kun mä aloin kuulemaan ääniä. Mä en saanut niistä kunnolla selvää koska mun korvissa humisi sen verran ja musta tuntui että mun taju oli menossa ihan millä askellella tahansa. Mä kerkesin nähdä juuri joidenkin lähestyvän puolijuoksua kun mun silmissä taas vaan pimeni ja mä en tiedä mitä sen jälkeen tapahtui.

      Siitä, paljonko aikaa kului mun tuupertumisesta siihen, että mä heräsin seuraavan kerran mä en osannut arvioida, mutta tällä kertaa mä en herännyt kuralammikosta, vaan sängystä. Mä annoin katseeni kiertää sen verran kun mun pää salli kääntämistä ja viimeistään nähdessäni mun vieressäni olevan monitorin ja tippapussin mä tiesin että ainakaan kotona mä en olisi. Lievä pahan olon aalto pyyhkäisi ylitseni ja mun piti pitää pieni tauko ennen kuin mä saatoin antaa katseeni jatkaa matkaansa ympäri haalean mintun väristä huonetta. Huoneessa oli kolme muutakin potilasta ja meidän kaikkien väliin oli vedetty sellainen samaa värisävyä oleva verho.

      Mä en tiennyt ketä mun huonetoverit oli. Kuitenkin mä annoin katseeni jatkaa matkaansa ja lopulta mä näin mun oikealle puolelle jäävän ikkunan ja laskevan auringon. Pian sen jälkeen mun katse tavoitti valkoisen kipsin, joka peitti mun oikeaa käsivartta. Suurimmat kivut ja jomotukset olivat poissa, mutta mä epäilin sen olevan ihan täysin sen vuoksi että mulle oli varmasti annettu jotain kunnon kipulääkettä suoraan suoneen. Mä yritin vaivalloisesti parantaa mun asentoani sängylläni ja yritin parhaani mukaan muistella kaikkea sitä mitä oli tapahtunut sen jälkeen kun mä olin tuupertunut sinne metsätielle ja kun mä heräsin täältä. Kuitenkaan mitään selkeitä muistikuvia mulla ei ollut ja oikeastaan mä en edes tiennyt oliko mun muistikuvat kaikista niistä äänistä todellisia.

      Mä en tiedä kauanko mä olin ollut hereillä, kun lääkärit alkoivat tekemään kiertoaan. Mua hoitava lääkäri oli noin nelissäkymmenissä, tumman ruskeat hiukset ja muutenkin vain lääkärin näköinen.
      ”Täälä ollaan näköjään herätty. Millainen olo sinulla on?”
      ”Ihan ok” vastasin totuuden mukaisesti sillä ainakaan vielä mihinkään ei sattunut.
      ”Muistatko miten päädyit tänne?”
      ”Totta puhuakseni en.”
      ”Olit ratsastusonnettomuudessa. Valitettavasti kukaan ei osannut kertoa tarkalleen mitä oli tapahtunut, mutta putoamisen seurauksena sinulla on lievä aivotärähdys sekä kyynärluun murtuma. Murtumakohta oli siisti ja sen pitäisi parantua itsestään muutaman viikon kuluessa. Kuitenkin päähän kohdistuneen iskun vuoksi haluamme pitää sinut täälä yön yli valvonnassa mahdollisten komplikaatioiden vuoksi.”

      Lääkäri selitti ilmeisesti opiskelijalle vielä jotain, ennen kuin tuo kääntyi hoitajan puoleen ja lopulta vielä uudelleen minun puoleeni varmistaakseen vielä jotta kaikki olisi kunnossa. Osastolla suurin aika meni nukkuessa sillä mä en tiennyt olisiko mua päästetty liikkeelle ja toisaalta uni oli sellainen asia mitä mä kaipasin. Mä en muista koska mä olin nukkunut viimeksi niin hyvin, mutta aamulla kun mä heräsin, tai oikeastaan mut herätettiin mun, olo oli vähän parempi.

      Mun päässä oli sellainen pieni jomotus mutta mä uskoin että se johtui ihan täysin vain iskusta, joka siihen oli kohdistunut ja siitä että kipulääkkeet olivat menettäneet yön aikana tehoaan. Ilmeisesti mä myös näytin paremmalta sillä lääkäristä oli huomattavissa että se oli tyytyväisempi näkemäänsä eiliseen verrattuna. Mä kerroin rehellisesti mun tunnoista ja lääkäri lupasi että joku tulisi tuomaan minulle kipulääkkeen vielä ennen kuin minut kotiutettaisiin sairaalasta. Myöhemmin iltapäivällä tuo hetki tuli ja eräs sairaanhoitajista auttoi minua pukeutumisessa. Lopulta vielä pienen lääkärin tapaamisen jälkeen minulla oli pari kipulääke reseptiä apteekissa odottamassa noutamista ja olin valmis lähtemään terveyskeskukselta. Onnekseni mä sain napattua taksin sen edustalta ja sen sijaan että mä olisin ollut järkevä ja mennyt apteekin kautta kotiin, mä annoin kuskille Hallavan osoitteen ja suuntasin tallille.

      Hallavan piha oli suurimmaksi osaksi tyhjä tähän aikaan jos ei otettu huomioon Ohton autoa, joka tuntui olevan sielä melkein aina. Maksoin kuskille kyydin ennen kuin nousin tallipihalle ja lähdin suuntaamaan kohti tallia. Mulla ei ollut mitään tietoa siitä että mitä Näkille olisi käynyt ja missä ruuna edes olisi. Mä olin menettänyt tajuntani ennen kuin mä olin kerennyt edes pistämään sitä silmälle joten mä toivoin että joku olisi löytänyt sen. Kun mä avasin tallin oven ja astuin yksityisten käytävälle mä kuulin miten vähän kauempana käyty keskustelu ilmeisesti Aleksin ja Ohton välillä lakkasi ja pian mä näinkin miten molemmat miehet käänsi katseensa mua kohden.

      ”Oot sie Hannes kunnossa?”
      ”Joo. Muutamaan viikkoon ei tartte kyllä pohtia satulaan nousemista ja lihakset vähän jumissa mutta kyllä mä selviän”
      ”No hyvä kuulla. Pakko sannoo ettet sie näyttäny hyvältä ku myö löyettiin sut sieltä metästä.”
      Kuullessani että juuri Aleksi oli ollut yksi niistä, jotka olivat minut löytäneet metsästä ei tehnyt olostani ainakaan helpompaa.
      ”Myö ihmeteltiin kun Näkki tuli takasin ilman ratsastajaa ja heti ku se saatiin vaa kiinni nii myö lähettii ettii siuta. Kypärääs myö ei kuitenkaan löydetty” Aleksin sanoista ja katseesta oli huomattavissa mitä mies ajatteli.
      ”Se on varmaan edelleen sielä missä mä putosin. Mä taisin ottaa sen pois sen jälkeen kun mä tulin tajuihini… Mä en kyllä varma oo kun mun muistikuvat on vähä hataria siltä ajalta” hieroin kevyesti niskaani terveellä kädelläni.
      ”No hyvä että se oli siulla päässä. Näkki on pihalla ja kunnossa. Seela hoiti sen eilen poies”
      ”Okei. Kiitos siitä ja pitää kiittää vielä Seelaakin kun mä näen sen” vastasin, ennen kuin jatkoin matkaani kohti ulko-ovia ja suuntasin ruunani tarhalle. Puoliverinen nuokkui kevät auringossa tyytyväisenä ja olin vain tyytyväinen siitä että se oli kunnossa. Mä en tiennyt mitä mä tekisin ruunan liikutuksen kanssa tulevilla viikoilla mitä mä en voisi sen selkään istua käteni vuoksi, mutta kai se jotenkin ratkeaisi.

      Lopulta hiivin hakemaan autoni avaimet kaapistani ja lähdin ajamaan kohti apteekkia ja sen jälkeen kotiani.

      • #53121 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1507
        • Lauman johtaja

        Uuuh onneks ei käynyt paremmin vaikka tarinan alku hyvin veret seisauttava olikin! Tykkäsin erityisesti siitä miten kuvailit Hanneksen havainnointia sairaalassa sen jälkeen kun se heräsi, pystyin hyvin kuvittelemaan tilanteen kun Hanneksen katse kiertää huonetta. Olit myös tosi hienosti kirjottanu ton miten Aleksi suhtautua siihen, ettei Hanneksella ollut ollut kypärää päässä kun se löydettiin 😀

        • Tätä vastausta muokkasi 5 kuukautta sitten Aleksi.
    • #53140 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Kuukauden kaaoskertaus

      Mun onnettomuudesta alkoi olemaan kuukausi. Aleksi oli hoitanut mun tunnit sen jälkeen kun mä olin päässyt osastolta kotiin ja vaikka mä olisinkin halunnut palata heti takaisin normaaliin, tai ainakin niin normaaliin kuin mitä oli mahdollista. Toisaalta herätessäni lauantaina mä olin ihan tyytyväinen siitä että mun ei tarvinnutkaan lähteä vetämään tunteja, sillä jokaiseen soluun mun kropassa sattui. Olinhan mä toisaalta lupautunut pitämään Aleksin jotkut viikkotunnit sen vuoksi.

      Näkin liikutus oli ollut viimeisen kuukauden aikana vähän sekavaa mutta mun onnekseni Seela oli päässyt liikuttamaan ruunan pariin otteeseen, ja Näkki oli näyttänyt ihan hyvältä muiden ratsastamana. Katsellessani ruunani liikumista päätös siitä että laittaisin Näkin myyntiin alkoi vahvistumaan ja enään täytyisi vain naputella ruunan myynti-ilmoitus. Se kyllä joutuisi odottamaan vielä viikon jotta mä saisin hieman katsottua miten mun käsi kestää ilman kipsiä ja toisaalta mun pitäisi päättää ruunalle jokin sopiva hintakin. Sekä mahdollisesti mä haluaisin ehkä alkaa etsimään uutta hevosta itselleni varsinkin kun aloin tietää millaista hevosta haluaisin itselleni uudeksi projektiksi sekä kisahevoseksi nyt kun Näkki ei tuntunut enään ihan täysin sopivan siihen mielikuvaan mitä mulla oli alkanut tulla mun uudesta hevosesta.

      Kuitenkin mä olin päässyt hiljalleen aloittamaan työt Hallavassa ja mun onnekseni tallista löytyi monta innokasta apulaista kun tarvitsin tunneille puomeja tai esteitä joten mun ei tarvinnut keksiä miten mä sain kaikki kannettua paikoilleen ja rakennettua. Olihan monet kysellyt sitä että miten mä voin kun kaikki alkoivat näkemään mua tallilla onnettomuuden jälkeen ja noh, olihan mun kipsi nyt toisaalta hyvin selkeä merkki siitä että jotain oli tullut töpeksittyä. Onneksi mä kuitenkin pystyin ajamaan autoja ja töissä mä olin saanut ajettavakseni automaatti autoja joten mä pystyin tekemään paljon paremmin ajoja ja mun kyytejä suuniteltiin myös vähän erilaisella tavalla kuin muiden kuskien.

      Tie Tähtiin kisojen lähestyminen ja saapuminen oli tuonut myös sopivaa puheenaihetta tallille ja ensimmäinen osakilpailukin on jo takana. Ensimmäinen osakilpailu kisattiin pääkaupunkiseudulla ja matkaan lähdettiin jo perjantaina sillä ensimmäiset kisaluokat ratsastettiin lauantaina ja osa ratsukoista starttasi jo tuolloin hieman lämmittelynä ja sunnuntaina oli sitten virallinen kisapäivä. Ensimmäisessä extraluokassa starttasivat Minja ja Miska ja molemmilla ratsukoilla meni ihan hyvin vaikka tämä oli Minjalle ja Cooperille ensimmäinen yhteinen startti. Minja oli kisannut oman tammansa kanssa aikaisemmin joten helpon C:n startti oli ratsastajalle siinä mielessä tuttua kauraa.

      Ratsukko keräsikin reilut 66% prosenttia ja ratsukko oli kolmannella sijalla. Heti Minjan ja Cooperin perässä oli sitten Miska ja jännityksestään huolimatta poika onnistui ratsastamaan myös yli 60% tuloksen. Ratsastaessaan ponitamman pois radalta Miska näytti helpottuneelta siitä että luokka olisi ohitse ja ennen kuin kerkesin oikeastaan edes juttelemaan pojan kanssa olikin seuraava luokka jo alkamassa. Helpossa A:ssa starttasivat vielä Seela ja Elina myöskin yli 60% tuloksilla, vaikka niillä ei tässä yllättävän tasokkaassa luokassa pärjättykään. Iltapäivän esteluokissa ratsukot kävivät hakemassa lisää kokemusta kun Minja ratsasti Cooperilla vielä tuplanollan, sijoittuen toiseksi ja Miska harmillisesti jäi luokassa toiseksi viimeiseksi yhden ylimääräisen puomin vuoksi. Metrissä olikin sitten jo enemmän osallistujia ja tuon luokan parhaan suorituksen meidän porukasta teki Nio Virmalla kun ratsukko suoritti puhtaan perusradan vaikka uusinnasta ratsukko otti harmillisesti kaksi puomia mukaan. Maisa otti jo perusradalta kaksi puomia ja Seela otti saman verran puomeja ja yhden kiellon ratsunsa kanssa joten muiden tulokset eivät olleet kovinkaan juhlittavia valitettavasti.

      Sunnuntaina päivä aloitettiin Miskan ja Muumin viidennellä sijalla ja edellistä päivää paremmilla prosenteilla.

      Poika tuntui olevan paljon helpottuneempi tästä tuloksesta ja tulostaso vain parani, sillä seuraavasta luokasta koko talliporukka ansaitsi kakkukahvit Elinan ja Oskun voittaessa koko luokan. Minja ja Niko ottivat sijat neljä ja viisi sekä sijat kahdeksan ja 10 menivät Niolle ja Ohtolle. Helpossa A:ssa menestyskulku jatkui kun Seela ja Sasha ottivat toisen sijan. Sijat kahdeksan ja yhdeksän olivat sitten Maisan ja Ciaran, punapään nuoren vähän kerätessä kierroksia isosta areenasta kokemuksen puutteesta. Muutaman tunnin odottelun jälkeen oli sitten rataesteiden vuoro ja 60cm luokassa Miska otti toisen sijan tuplanollalla sekä kakkukahvien jatkumisen varmisti 80cm luokassa Elina, ottaen Oskun kanssa toisen voiton tuplanollalla. Sijat kuusi, seitsemän ja yhdeksän tulivat myös Hallavalaisille yhden puomin saattelemana ja tässä luokassa valitettavasti saatiin myös yksi hylkäys. Metristä Seela otti toisen sijan tuplanollalla ja hienosti tuon perässä oli Maisa yhdellä harmittavalla puomilla uusinnasta. Viides sija tuli myös Hallavalaisille kun Ciara ja tuon tamma ottivat kahdeksan virhettä.

      Illalla olikin hyvä lähteä tutustumaan sitten yöelämään, tällä kertaa pitäen huolen siitä että homma pysyisi ammattimaisena ja etten rikkoisi itseäni yhtään enempää sekä ollakseni seuravana aamuna sellaisessa kunnossa että saattaisin lähteä ajamaan porukkaa kohti Hallavaa jotta treenit seuraavaa osakilpailua ajatellen voisivat alkaa.

    • #53178 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Tie tähtiin kilpailut olivat edenneet tasaisesti kohti finaalia ja edessä siinsikin viimeinen osakilpailu ennen finaalia. Kaikki Hallavan ratsukot olivat tehneet hyviä tuloksia koko kilpailusarjan aikana, ja mä olin tyytyväinen jokaiseen ratsukkoon vaikka ratsastajat eivät itse olleet aina ihan tyytyväisiä. Mä olin muokannut omat tuntini sellaisiksi että ne oli toivottavasti palvelleet ratsastajia uusien ideoiden ja vinkkien saamiseen omassa ratsastuksessaan sekä auttanut treenaamaan kohti jokaista osakilpailua.

      Osa ratsukoista oli myös pyytänyt neuvoja omatoimiseen treeniin, ja osa oli myös ottanut yksityistunteja. Varsinkin Ciara oli Monan kanssa muutamaankin otteeseen viikossa mun lisäopissa ja totta puhuen jokainen euro, jonka mä saatoin jostain kerätä oli vain positiivistä, varsinkin nyt kun mä olin tehnyt päätöksen siitä että Näkki menisi myyntiin. Hevoset, joita mä olin katsellut eivät olleet todellakaan halpoja ja vaikka mulla olikin jo hyvä siivu säästettynä uuteen hevoseen ja Näkin myyntisumma toisi toivottavasti hyvän potin lisää, mä tarvisin vielä useamman tuhatta euroa että mä voisin oikeasti alkaa etsimään uutta hevosta.

      Mä olin just odottamassa että ratsukko pääsee maneesiin kun mun puhelin soi. Nimi, joka oli mun puhelimen näytöllä, aiheutti syvän huokauksen karkaamisen mun keuhkoista.

      ”Ei”
      ”Ei menino de brinquedo”
      ”Mitä sä haluat?”
      ”Não fique tão bravo!” portugalin kielinen vastaus täytti korvakanavani ja jostain syystä Andrén ääni alkoi ärsyttämään mua entisestään, ja mä jouduin tekemään kunnolla töitä jotta mä en olisi ärähtänyt toiselle jotain painokelvotonta. Mä kuulin maneesin ovelta tutun vihellyksen, ennen kuin ovi aukesi. Pahaksi onneksi linjan toisessa päässä oleva mies oli kuullut vislauksen myös ja vittumaisuudessaan tuo päätti alkaa pelaamaan marttyyrikorttia.
      ”Cale-se. se você não tem nada a dizer, hey!” mä tunsin miten mun pulssi oli pilvissä samalla kun mä painoin punaista luuria ja katkaisin puhelun. Mä en tajunnut miten Andrésta oli tullut tuollainen iilimato ja mä toivoin että se tulisi tänne ja kertoisi selkeästi mitä se haluaisi – vaikka mä tiesin mitä se olisi – eikä leikkisi tuollaista idiottia.

      ”Ongelmia?” Ciara kysäisi noustuaan Monan selkään ja pyydettyään nuoren ratsun liikkeelle. Mä pureskelin hetken huultani, ennen kuin mä huokaisin syvään.
      ”En mä oikein tiedä… Mutta mun suunnitelma tälle päivälle oli seuraava…” mä käänsin ajatukseni käsillä olevaan valmennukseen ja aloin kertomaan punapäälle tehtäviä, joita olin suunnitellut ratsukolle tähän valmennukseen. Mä tiesin että oli väärin purkaa miehen aiheuttamaa ärsytystä Ciaraan, mutta mä päädyin pistämään ratsukon hieman normaalia tehokkaammin töihin koko kolmen vartin ajan mitä meidän valmennus kesti.

      ”Se meni hienosti. Ratsasta samalla tavalla seuraavassa osakilpailussa niin te pärjäätte varmasti. Se on kyllä mennyt harppauksittain eteenpäin” kerroin naiselle ratsukon aloittaessa loppukäyntejä ja mä jätin Ciaran sekä Monan kävelemään maneesiin samalla kun suuntasin itse Näkin tarhalle ja poimin ruunan tarhastaan. Ruuna hieman ihmetteli mitä oli tapahtumassa, mutta se lähti kuitenkin kuuliaisesti löntystämään mun perässäni kohti maastoreittejä ja heti vaan kun me oltiin tarpeeksi kaukana Hallavasta ja mä löysin jonkun sopivan kiven, mä istahdin alas ja annoin Näkin jäädä nyhtämään juuri ja juuri korsiksi luokiteltavia haituvia tien viereltä. Mä pohdin mun ja Andrén tilannetta kaikilta kanteilta ja lopulta mä tulin jonkinmoiseen lopputulokseen. Katsoessani kelloa mä tajusin että meidän olisi paras palata Hallavaan jos mä haluaisin juoda vielä kahvit ennen tuntien alkamista.

      Jätettyäni Näkin tarhaansa mä suuntasin tallitupaan, jonne oli Nio, Minja, Niko, Seela ja Ciara kokoontuneena. Keskustelu kuului käyvän Tie Tähtiin kilpailussa ja mä moikkasinkin viisikkoa vain nyökkäyksellä, ennen kuin matkani jatkui kahvin keittimelle ja sen kautta Aleksin toimistoon. Miehellä oli jotain menoa joten mulla oli tänään Aleksin tunnit vedettävänä, ja mä selailin miehen tekemiä tuntimuistiinpanoja samalla kun mä yritin luoda jotain suunnitelmaa tunneille, kun mä kuulin askeleita jotka lähestyi ovea.

      ”Aleksi ei oo täälä. Se on huomenna takaisin” mä lausuin nostamatta katsettani muistikirjasta.
      ”Mä tiedän. Sua mä tulin katsomaan” Ciaran ääni sai mut viimein kääntämään katseeni muistikirjasta ovelle.
      ”Kaikki ok?”
      Mä tiesin että punapää tiesi jonkin verran Andrésta joten mä uskalsin puhua vähän vapaammin.
      ”En mä tiedä. Yks vanha säätö aiheuttaa ongelmia ja mä en tiedä et pitääkö tässä kohta turvautua johonkin feikki tyttö- tai miesystävään jotta mä saisin sen pois mun niskasta” puuskahdin nostaessani kahvimukiani huulilleni. Ciaran ilmeestä selkeästi näki että toisella alkoi ajatusrattaat kääntyilemään ja mä en ollut ihan täysin varma siitä että olisiko mun pitänyt sittenkin filtteröidä edellinen lausuntoni vähän paremmin.

    • #53188 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Virhe?

      Me oltiin istuttu Ciaran kanssa kahvilla ja oli ollut mukava jutella asioista niiden oikeilla nimillä ja teemoilla. Olinhan mä miettinyt kävellessäni kahvilaan sitä, että mitä kaikkea voisi tapahtua ja miten homma voisi edetä. Mun edellisestä kahvittelusta kenenkään kanssa oli vuosia, sillä yleensä kaikki yhden yön säädöt oli löytynyt jostain, missä kahvi ei ollut se ensimmäinen juomavaihtoehto.

      Mä maksoin Ciaran espresson ja oman kahvini, ennen kuin mä lähdin seuraamaan punapäätä pöytään. Vaikka mä tiesin että mä en oikeasti voisi katsoa Ciaraa sillä tavalla kun millä mä naisen profiilia mittailin, en mä voinut itselleni mitään. Olihan Washington hyvän näköinen ja se varmasti itse tiesi sen myös, sillä sen pukeutuminen korosti sen kroppaa juuri sopivalla tavalla. Me istuttiin alas ja keskustelu kääntyi suoraan Andréen. Mä en edelleenkään tiennyt mitä mun pitäisi sen kanssa tehdä ja mä olin jo melkein sortunut siihen, että mä pyytäisin sen käymään. Mä kyl tiesin mihin se päätyisi ja vaikka joskus se oli sitä, mitä mä halusin, en mä tiennyt halusinko mä sitä nyt. Ylipäätään enää.

      Kiharapää ehdotti jos tuo ottaisi ohjat käsiinsä. En mä tiennyt että mitä siitä olisi seurannut, mutta kai joku järjen ääni osasi mätkiä mua henkisesti päin kasvoja, sillä mä osasin kieltäytyä asiasta. Me jatkettiin keskustelua muista asioista ja kuunnellessani Ciaran kertomusta elämästään, mun oma elämä kuulosti täydelliseltä oravanpyörältä. Kai mä olin vain kangistunut kaavaan vuosien saatossa ja vaikka mä olin saanut omaa elämääni pyörimään sen jälkeen kun mä olin valmistunut, mä en vain ollut saanut itseäni poistumaan uudelta mukavuusalueeltani. Mä olin kateellinen Ciaralle. Sen elämä ei ollut samanlaista tervassa tarpomista. Sillä oli unelmia, suunnitelmia. Jäädäkö Suomeen vai lähteäkö Vancouveriin. Tai ties vaikka se voisi lähteä minne tahansa. Hollywoodiin. Bahamalle.

      Mä olin huomannut kitkan Ciaran ja Nikon välillä. Kuitenkin mun omat ongelmat oli pitänyt mut poissa avun tarjoamisesta tässä hetkessä, sillä mä en varmaan olisi kestänyt Andrén mustasukkaisuutta. Me istuttiin lopulta pari tuntia kahvitellen ja mä olin hakenut meille santsit. Kun me noustiin ylös, en mä tiennyt mikä muhun meni, mutta mä kuroin sen parin askeleen välin kiinni mikä meitä erotti toisistamme ja mä kiedoin käteni Ciaran ympärille. Ciarasta tunsi miten se hämmentyi, mutta lopulta kiharapilvi painautui mun rintaani vasten ja toinen nosti omat kätensä mun selälle ja vastasi mun eleeseen. Lopulta meidän tiet erosivat ja mä suuntasin kohti Hallavaa sillä mun piti liikuttaa Näkki. Irtokenkä kuitenkin muutti mun suunnitelmia ja ruuna sai vain pikaisen juoksutuksen, ennen kuin mä suuntasin kotiin ja aloin suunnittelemaan seuraavaa viikkoa.

      Mun päässä oli pyörinyt koko päivän pätkiä mun ja Ciaran keskustelusta kahvituksen aikana ja muutenkin viikon takapakit, ja muut saivat mut suuntaamaan keskustaan yhdelle. Yhdestä tuli kuitenkin kaksi, kahdesta tuli shotteja ja lopulta kaikista tuli enemmänkin kuin pieni suoja. Mä olin ottanut mun puhelimen esiin ja tuijotin kahta numeroa, jotka olivat mun puheluhistorian kaksi viimeistä. Mä en voisi soittaa kummallekkaan. Prosentit mun veressä sanoi toisin ja mun sormi napautti puhelimen näyttöä.

      ”Hannes?” uninen ääni vastasi.
      ”Anth… Anteeksi ethä… herätin. Voisinko… Voisinko mä tulla yöksi?” mun ääni värisi.
      Omatunto soimasi mua heti, mutta se saisi jäädä huomenna koittavan krapulan seuralaiseksi.

      • Tätä vastausta muokkasi 3 kuukautta, 1 viikko sitten Hannes.
      • Tätä vastausta muokkasi 3 kuukautta, 1 viikko sitten Hannes.
    • #53193 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Idiootti

      ”Tuo oli Hannes hyvä päätös” Kasper tuumasi kuivatessaan tuoppia ja asettaessaan sen sitten samanlaisista laseista rakennetun tornin huipulle. Sini-harmaat silmät pitivät silti katseen kiinni minussa ja takaisin taskuuni siirtyvässä puhelimessani.
      Mä vilkaisin tiskin takana seisovaa miestä, ennen kuin mun katse palasi mun edessäni olevaan paksupohjaiseen lasiin, jonka pohjalla oli vielä puolen sentin verran kullanruskeaa nestettä.
      ”She oli khaikkea muutha…” huokaisin, ennen kuin nostin lasin huulilleni ja kippasin nesteen suuhuni ja tunsin miten se poltteli tehdessään matkaansa alas nielussani.

      Lasin kolahdettua takaisin osin jo hilseilevälle lakkapinnalle, mä irvistin pienesti, ennen kuin mä käänsin mun kysyvän katseen kohti Kasperia.
      ”Eiköhän Hannes sun juomat oo tältä iltaa juotu”
      ”Älä viihti, kylllä sä voit vielä yhdden myidä”
      ”Sulla on kyytikin tulossa. Ei enää juomia.”
      ”Ilon pilaaja” puuskahdin noustessani ylös ja hakiessani hieman tasapainoani.
      ”Hyvää yötä Hannes” Kasper tuumasi loittonevalle selälleni. Mä en kerennyt olla pitkään ulkona, kun Ciaran valkoinen auto jo kaarsi eteeni. Punapään näkeminen sai mut nolostumaan humalastani johtumatta ja toinen joutuikin melkein taluttamaan mut autoonsa.

      Vasta päästessämme toisen asunnolle mä saatoin kiittää toista. En mä tiedä että mitä mä ajattelin.
      ”Ehkhä… paras että mä meen kotiin. Mhä pärjään kyllä” mä sanoin samalla kun hapuilin oven kahvaa.
      ”Ei sua voi päästää kotiin. Tuut nyt yöksi niin sulle ei satu mitään.”
      Mä nousin Ciaran autosta ja yritin lähteä tekemään matkaa kohti tietä ja etsin puhelintani takkini taskusta. Kuitenkin mut puoliksi työnnettiin ja puoliksi vedettiin ulko-ovelle ja lopulta me oltiin sisällä Ciaran asunnossa. Toinen auttoi multa takin pois päältä ja mä yritin edelleen vakuuttaa Ciaralle että mä voisin mennä kotiin. Kuitenkin mä lopulta taisin nukahtaa sohvalle, sillä mä havahduin siitä muutaman tunnin kuluttua.

      ”Huomenta, tai oikeastaan iltapäivää” Ciaran kirkas ääni tervehti mua kunhan mä sain silmäni auki ja aloin olemaan perillä ajasta ja paikasta.
      ”Missä… missä mä olen?” nielaisin ensimmäisen sanani jälkeen.
      ”Mun luona. Mä hain sut yöllä.”
      Mun krapulaan sekoittui välähdyksiä menneeltä yöltä, ja muistot tuntuivat vain pahentavan mun krapulaani. Painettuani käteni kasvoilleni, mä saatoin lopulta yrittää nousta istumaan. Liikkuminen ei ainakaan auttanut mun oloani.
      ”Onko sulla huono olo?”
      ”Mhmmmm”

      Mä kuulin pehmeitä askeleita jostain, ennen kuin mä kuulin oven aukeavan ja sulkeutuvan, hanan juoksevan ja jotain muita ääniä, ennen kuin mun näköpiiriin ilmestyi Ciaran hahmo. Kiharapää tarjosi mulle vesilasia ja paria buranaa jotka mä otin pienen hymyn tapaisen siivittämänä vastaan ja kumosin pillerit suuhuni ja tyhjäsin koko lasin vettä perään.
      ”Haluatko aamupalaa?”
      ”Ei kiitos. Mä en taida pystyä syömään mitään.” Mä nojasin taaksepäin selkänojaa vasten ja suljin silmäni. Mä kuulin miten Ciara liikkui jossain mun vierelläni ja lopulta mä tunsin miten sohvatyyny painautui toisen alla punapään istuessani mun vierelleni. Mä tunsin itseni maailman suurimmaksi idiootiksi, ja mä tiesin että kaikki olisi mahdollisesti pilalla joko mun ja Ciaran välillä, tai sitten mä saisin varmasti kenkää Hallavasta ja mun täytyisi miettiä että mitä ihmettä mä tekisin Näkin kanssa ja mistä mä saisin rahaa ylipäätään elämiseen.

      ”Anteeksi, mä oon ihan hemmetin iso idiootti. En mä olis saanut soittaa sulle viime yönä…” mä huokaisin, ennen kuin mä suoristin asentoni sen verran reippaasti mitä mun huono olo antoi periksi.

    • #53195 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mun ja Ciaran välit olit yllättävästi lämmenneet sen illan jälkeen. Punapää oli kerennyt avustamaan mua niin hevoskaupoilla kuin muutenkin pääsemään eroon eräästä ongelmasta. Me oltiin eilen istuttu ja suunniteltu kesää ja syksyä valmennusten osalta viinilasillisten, tai no pullollisen, merkeissä joten mä olin taas kerran löytänyt itseni heräämästä Ciaran asunnon sohvalta.

      Mä olin vielä sopivassa aamukoomassa kun mun eteen nakattiin kutsu juhannusjuhliin. Mun edelliset juhannusjuhlat oli tainneet olla opiskeluaikana ja ne eivät todellakaan tainneet olla edes lähellä sitä sivistyneisyysastetta, mitä saatoin jo pelkästä laadukkaan oloisesta kutsusta päätellä. Mä tutkailin kutsua ja mietin että mihin hemmettiin mä menin juuri itseni sekoittamaan, mutta olisi myöhäistä perua sanansa, tai oikeastaan toisen sanat joten kai pitäisi vain toivoa että mä en töppäisi kovinkaan pahasti.

      Mun ajatukset sellaisesta ehkä vähän kasuaalimmasta juhannuksen vietosta ropisi romukoppaan mitä pidemmälle Ciara selityksessään pääsi ja mä tajusin että nyt oltiin hypätty syvään päätyyn ilman että olisi mitään mahdollisuutta pelastautua tilanteesta. Punapään mainitessa puvun, mun muistiin lävähti heti hyvinkin huuruisia muistikuvia kesäiseltä viikonlopulta, muutama vuosi takaperin kun meidän pieni jengi oli valmistunut ammattiin ja sen jälkeen radalla tulikin oltua koko viikonloppu… Jos mun pukuni oli ollut edustuskunnossa vielä siinä kohtaa kun mä olin poistunut hevosopistolta, ei tilanne ollut nykypäivänä ihan niin hyvällä mallilla ja en oikeastaan ollut edes varma, että olisiko puvussa mitään pelastettavaa.

      Useampaa tuntia myöhemmin me oltiin kierretty varmaan kaksikymmentä liikettä ja mulla oli varmaan saman verran pusseja kannettavana. Mä en ollut ihan varma että millaisen asukavalkadin Washington oli ajatellut ottaa mukaansa, mutta mua ei ollut haitannut toimia makutuomarina, sillä toisella oli todella hyvä maku (ja kroppa). Eräästä liikkeestä myös oma pukutilanteeni oli saatu korjattua ja jossain pussimeren uumenissa lymyilikin tummansininen, melkein kuin mittatilauksena teetetty puku, sekä uusi valkoinen kauluspaita.

      Ciaran kysyessä tulisinko torstaina yöksi tuon luo, oli ihan liian helppoa vastata myöntävästi, vaikka joku pieni ääni jossain mun sisällä sanoi että nyt olisi korkea aika Hannes Eero Stevandérin painaa jarrua ja miettiä mitä sitä onkaan tekemässä elämällään. Ei sillä, että mä olisin saanut toisesta silmiäni irti, Ciaran ohjatessa autoaan tottunein liikkein kohti asuntoaan, jonne päästessämme mä tarjouduin vielä kantamaan pussit sisälle. Lopulta mun oli pakko poistua paikalta käyttäen Näkin liikuttamista tekosyynä mun poistumiselle, koska muuten mä olisin mennyt liian pitkälle asioissa ja tehnyt jotain mitä mun ei todellakaan saisi. Mä olin nyt jo liian tummalla osalla sitä harmaata aluetta joka oli ammattimaisuuden ja epäammattimaisuuden välissä ja vaikka mä olin yrittänyt pysyä poissa sieltä, ei mun edessäni seissyt nainen tehnyt helpoksi enää palata pois sieltä ja totta puhuen, mä en ollut enää edes varma, haluaisinko mä.

    • #53197 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mä heräsin siihen, että Ciara huusi kuin palosireeni. Paikka, aika ja syy olivat muutaman sekuntin hukassa, kunnes sain itseäni kartalle siitä missä mä olin, miksi mä olin ja tietenkin että mitä hemmettiä kello oli. Ihmiseksi, joka teki ainakin osin aamuvuoroa, mä olin maailman surkein herääjä. Kuitenkin mä onnistuin olemaan aina ajoissa sielä missä mun pitikin joten nähdessäni jotta kello oli vielä ihan liian vähän siihen verrattuna että milloin meidän olisi Oikeasti lähdettävä, mä en ihan ymmärtänyt punapään panikointia.

      Ciaran kadotessa keittiöön hössöttämään jotain aamupalasta, mä en voinut itselleni mitään, mutta mun pää löysi uudelleen tiensä tyynyyn ja mä taisin nukahtaa samalla hetkellä uudelleen, kunnes palosireenin lailla kiljuva nainen herätti mut taas. Yrittäessäni kasailla aivosolujani mä mietin miksi ihmeessä mä olin taas hairahtanut, vaikka kokemukset oli opettaneet että monesti naisten kanssa ei saanut kuin ongelmia aikaan. Ilmeisesti viimeiset kahdeksan vuotta eivät olleet opettaneet että naisten kanssa parhaita olisivat vain yhden illan jutut ja sitten miesten kanssa voisi ehkä jopa styylata pidempäänkin. Ainakin niin kauan kuin ei kyseessä olisi eräs portugalilainen iilimato. Hyperventilaatiota kohden matkalla ollut punapää istui lopulta alas sängylle, ja mä sain viimeinkin raavittua luuni ylös patjalta.

      Mä hivuttauduin istumaan Ciaran taakse ja kiersin käteni sen ympärille. Mä en todellakaan ollut se jonka olisi pitänyt lohduttaa tässä vaiheessa aamua, mutta mä yritin parhaani ja lopulta mä sain houkuteltua toisen vielä hetkeksi mun kanssa peiton alle rauhoittumaan.

      Kun matkaan oli viimein päästy, yhtä melkein uutta hermoromahdusta myöhemmin, me oltiin päästy jo tunnin verran kohti kohdetta, kun me pidettiin pieni breikki ja palatessamme autolle Ciara kertoi mulle että mä saisi ajaa. Mä katoin valkoisena hohtavaa autoa ja sitten punapäätä, joka sen omisti ja mietin että mitä ihmettä mä olin tehnyt jotta mun käsiin uskallettaisiin antaa auto, joka maksoi varmasti enemmän kuin molemmat mun hevoset olivat yhteensä maksaneet. Kuitenkin mä muutin suuntaukseni niin että mä sain kierrettyä teslan etupuolelta kuskin paikalle ja istuessani alas nahkapenkille, mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä mä olin tekemässä. Seurattuaan hetken mun ihmettelyä Ciara ohjeisti mulle nauraen että mun täytyisi painaa jarrua ja laittaa vaihde päälle, jotta auto starttaisi.

      Vaikka tesla rullasi alla sulavasti ja melkein hiljaisesti mä en siltikään ollut varma siitä että oliko mua mitään järkeä päästää niin kalliin auton rattiin ja mä yritin parhaani mukaan pitää meidät kaikki kolme vain hengissä ja auton yhtä hyvässä kunnossa kuin mitä se oli tälläkin hetkellä. Jossain kohtaa Ciara halusi pysähtyä jotta tuo sai käyttää Nalaa ulkona ja parivaljakon palatessa autoon mä kysyin toiselta, miten isot juhlat olisivat tiedossa. 120 henkeä oli noin 100 henkeä enemmän kuin mitä mä olin ajatellut. Mä olin elänyt siinä uskossa että paikalla olisi vain Ciaran perhe ja mahdollisesti muutama tuttu sekä joku sukulainen, mutta kai paikalla olisikin sitten vähän enemmän porukkaa. Tai sitten Washingtonien suku olisi vain jättiläinen.

      ”Miten me ollaa? Onks tää nyt jotain vakavampaa vai mennääks nyt vielä fiiliksen mukaa?”

      Jos mä en olisi katsonut tietä, me oltaisiin ihan varmasti oltu jossain pöpelikössä. Mun kädet puristui hetkellisesti tiukemmin ratin ympärille ja mun oli pakko nuolaista mun huulia. Kurkku tuntui kuivalta kuin saharan autiomaa ja muutenkin mun pasmat meni ihan täysin sekaisin. Mä tiesin että tää keskustelu olisi käytävä joskus. Aika ja paikka ei ollut kuitenkaan se, koska mä olisin ollut sille valmis ja toisaalta mä olisin saattanut venyttää sitä vielä pidemmällekkin koska mä en todellakaan ollut täysin varma siitä, että pilaisinko mä urani sillä jos mä ottaisin sen viimeisen askeleen mikä erotti oikean ja väärän, vaikka harmaa alue olikin jo melkein musta jalkojeni alla. Mä maistelin molempia vaihtoehtoja suussani, samalla kun yritin löytää tarpeeksi kosteutta jotta voisin lopulta tarjota jonkinlaisen vastauksen.

      Hypätäkkö pimeyteen vai yrittää pelastaa vielä nahkansa? Voittaa vai hävitä? Voisinko mä edes voittaa?

      ”Jos mennään vielä vain fiilispohjalla? Tai siis niinku mitä sun vanhemmat sanois jos sä tuut paikalle ja tuot mukanas yllättäen uuden miesystävän?” mä vilkaisin Ciaraa pikaisesti, ennen kuin mun oli pakko palauttaa mun katse maantiehen. Saadessani kääntää auton parkkipaikalle ison huvilan, tai melkein ehkä jopa jo pienen kartanon eteen, mä huokaisin helpotuksesta, vaikka samalla pakokauhu alkoikin valtaamaan mun sisuskaluja. Olinko mä sittenkin jo ylittänyt harmaan ja mustan rajan?

    • #53199 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      ”Mee sä vaan edeltä, mä tuun pian perästä”

      Niin mun olisi pitänyt sanoa Ciaralle eikä sanoa että mennään vaan. Vaikka mä olinkin omalla tavallani rempseä ja heittäytyvä persoona, mä olin kauhuissani. En mä ollut ajatellut että kaikki menisi siihen että mä tapaisin Ciaran vanhemmat näin nopeasti ja me varmaan pitäisivät mua jonain konnana, vaikka mä en ollut edes ihan hirveästi mun vierellä askeltavaa punapäätä vanhempi.

      Mä oli tyytyväinen siitä että punapää johti puhetta vaikka mun epäonneksi mä jouduin esittelemään portugalin taitojani vaikka mun kielitaito oli ruosteessa kun mä en ollut tarvinnut kieltä vuosiin, vaikka viimeisten kuukausien aikana mä olinkin joutunut taas muistelemaan oppimaani. Mä toivoin että mä olisin luonut hyvää kuvaa itsestäni toisen vanhemmille ja sukulaisille.

      Istuminen Ciaran vanhempien pöydän vieressä tuntui hieman kiusalliselta mutta onneksi mun ajatuksille oli paljon muutakin tarjolla kuin tilanteen stressaaminen. Ainakin niin kauan kunnes meidän molempien yllätykseksi Ciaran isä esitteli naisen siskon, josta meillä kummallakaan ei ollut mitään tietoa. Ciara kyseli siskoltaan asioita ja itse keskityin tyhjäämään ehkä hieman liiankin reipasta tahtia viinilasiani. Jos mä olin kerennyt jo vähän rentoutumaan, oli se illuusio rikottu ja mun olo oli taas tukala. Varsinkin kun mut esiteltiin Ciaran valmentajaksi ja näin miten Coralia reagoi asiaan mun fiilis tuntui painuvan taas pakkaselle. Mun oli pakko nousta pöydästä ja lähteä täyttämään mun viinilasia sillä mä en tiennyt että mitä loppuillasta olisi tulossa ja vaikka mä ajattelinkin olla avoimin mielin, suojahumala alkoi vaikuttamaan entistä paremmalta vaihtoehdolta.

      Jossain kohtaa aamuyötä pieni porukka jäi jatkoille ja siitäkin hiljalleen kaikki siirtyivät nukkumaan tai jatkoivat matkaansa toiseen majapaikkaan. Meille oli Ciaran kanssa varattuna oma majoitus Washingtonien kesäpaikalta ja vaikka mä olin henkisesti loppu, uni tuntui välttelevän mua. Katsellessani mun vierelleni nukahtanutta Ciaraa, mun kävi naista kateeksi ja varmistuttuani että toinen olisi tarpeeksi syvässä unessa, mä hivuttauduin varovaisesti pois sängystä.

      Mä vedin t-paitani päälle mukaan nakkaamani hupparin ja lähdin paljain jaloin kävelemään aamukasteisen nurmen lävitse kohti rantaa. Vasta vähän lähempänä vesirajaa mä istuin alas ja annoin katseeni vaeltaa yli peilityynen järvenselän ja mä kuuntelin hiljaisuutta mun ympärilläni. Edes tuuli ei havisuttanut puita. Mä annoin itseni kaatua selälleni makaamaan hiekalle ja mä katselin pilvien peittämää yötaivasta. Mun pää oli ihan tyhjä ja vaikka mä miten yritin saada itseni ajattelemaan ja pohtimaan asioita, mä en vain onnistunut siinä ja lopulta mä painoin silmäni kiinni, kuunnellen vain hiljaisuutta mikä mut ympäröi.

    • #53201 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mä kuulin askeleet ensin mun takanani ja sitten vierelläni Ciaran saapuessa paikalle. Mä olin painanut hetkeksi silmäni kiinni, mutta olettaessani että toinen oli melkein vierelläni, olin avannut ne ja tuijotin uudelleen aamunsinistä taivasta.

      Ciara tuli mun viereeni, istuen alas rantahiekalle. Mä tutkin näkökenttäni laidalla istuvaa punapäätä, sen unisia silmiä ja muutenkin vain jotenkin erilaista olemusta. En mä tiedä oliko se edelleen järkyttynyt, oliko se pettynyt vai oliko se vain vielä heräämässä. Meitä ympäröivä hiljaisuus oli hellä ja lopulta mä vedin keuhkoni täyteen aamuyön ilmaa ennen kuin mä puhalsin ne hitaasti tyhjäksi ja lopulta täytin ne uudelleen. Mä nousin takaisin istualleni ja tällä kertaa mä katsoin mun vieressäni istuvaa kunnolla. Suklaanväristen silmien katse tutki mua ja ennen kuin mä kerkesin sanoa tai tehdä mitään, mä tunsin miten toisen huulet painuivat omiani vasten.

      Alkuun suudelma oli pehmeä, kysyvä. Hiljalleen se muuttui ahnaammaksi ja paljon puhuvammaksi. Mulla kesti hetki päästä mukaan tilanteeseen sillä se oli tullut niin yllättäen eteen. Sitä ei ollut edeltänyt minkäänlainen sananvaihto, ei kysymykset ei mitään. Sirot kädet löysivät tien mun selkään, liukuen sitä pitkin ja tehden tiensä mun hupparin hupun alle ja siitä toisen jatkaessa mun niskaan. Mä olin alkanut myös vastaamaan toisen suudelmiin paremmin. Mun toinen käsi haki tietään Ciaran lantiolle, toinen sai pitää mua pystyssä. Punapään eleissä ei ollut mitään varaa kysymyksille tai ajatuksille siitä mitä se halusi. Sen suudelmat olivat alkuun maistuneet vielä hentoisesti skumpalta sekä hammastahnan mentholilta, nyt ne maistuivat halulta.

      Pieni hetki, mikä meidän välillämme oli siten, että siihen mahtui kysymykset, sisälsi vain yhden.

      ”Mennäänkö takaisin?”

      Mä olin todellakin astunut pimeälle puolelle.

    • #53203 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mä heräsin siihen kun mun vieressä makaava painoi päänsä mun rinnalleni. Välähdyksiä yöstä kilvoitteli mun aivoissa krapulan aaltojen kanssa vuorotellen ja mä en tiennyt että oliko se hyvä vai todella huono. Punapää ei sitä ollut. Hiljalleen mä sain paremmin kiinni ajasta ja paikasta sekä mun kädet alkoivat löytämään tietään Ciaran kropalle, mun sormien seuratessa sen olkapäältä lantiolle ja siitä taas kohti rintaa ja kasvoja. Mä tunsin miten toinen haki parempaa asentoa ja kietoi omat kätensä mun ympärilleni.

      Me makoiltiin vielä hetki, ennen kuin oli aika lähteä brunssille. Totta puhuen mä en olisi halunnut lähteä. Muiden ihmisten kanssa täytyi miettiä mitä sanoo ja tekee, kahdestaan sillä ei ollut niin väliä. Kahdestaan mä saatoin olla itselleni rehellisempi eikä mun tarvinnut miettiä miten pahasti mä pilaan jommankumman elämän. Omani todennäköisesti pahemmin, mutta edellinen ilta oli iskenyt nousevien promillejen mukana sen tiedon, että mä olisin pilaamassa myös Ciaran nimen.

      Jos tilanne olisi eri, mä olisin heittäytynyt jo paljon aikaisemmin. Se, mitä meillä oli oli omalla tavallaan ihan erilaista kuin mitä mulla oli ennen ollut. Kai se, että mä en uskonut löytäväni mitään tällaista oli ajanut mut vain siihen että mä pidin hauskaa yhden yön verran, tai sitten mä halusin vain unohtaa sen yhden myrkkykäärmeen. Mun vierelläni oleva tuntui kuitenkin paremmalta kuin mikään pitkään ja mua pelotti myöntää itselleni se, että mä en halunnut tilanteen muuttuvan muuten kuin virallisempaan suuntaan. Ongelmana kun vain oli se, että se ei ollut mahdollista.

      Mä olin ajatuksissani vielä aamupalallakin ja näin ollen mä onnistuin polttamaan käteni tuoreella leivällä. Antaessani veden valua pitkin kättä mä toivoin että kukaan ei olisi lukenut pieniä vihjeitä meidän välillä edellisenä iltana. Ahdistus ja mylläävä mieli vei mun ruokahalun ja se tuntui korvaantuvan vain kahta kauheammalla krapulalla. Edellinen ilta oli ollut ihan liian kostea ja mä en ollut viettänyt sellaista iltaa pitkään. Edes ilta, jolloin mä yritin unohtaa myrkkykäärmeen ei ollut niin kostea. Ilta, joka edelsi ensimmäistä kertaa oli. Mä yritin pahoitella parhaani mukaan poistumistani, ennen kuin mä nousin ylös ja lähdin ripeällä askelluksella kohti mun ja Ciaran majapaikkaa.

      Mä kerkesin juuri ulko-ovesta sisään ja kylpyhuoneeseen. Hapan neste poltteli ja nosti veden mun silmiin sekä sai olon vain paljon huonommaksi kuin mitä se oli aiemmin. Tyhjätessäni vielä pariin otteeseen sen kaiken alkoholin mitä mun sisuksissani oli edellisen illan jäljiltä mun, näkökenttäni alkoi sumenemaan. Mä yritin muistuttaa itselleni että mä hengittäisin, vaikka ilma ei ollutkaan ihan kukkaisimman tuoksuista, mutta kai se oli liian vähän liian myöhään. Ennen kuin mun filmi katkesi kokonaan, mä muistan vain toiveeni siitä, että jos mä en löisi päätäni ainakaan kovinkaan pahasti mihinkään ja että mun ei todellakaan olisi saanut juoda niin paljoa eilen. Viini oli huono lääke ahdistukseen…

    • #53205 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Mä onneksi sain nopeasti kiinni ajasta ja paikasta sen jälkeen kun mun silmissä oli pimennyt hetkeksi. Mua vitutti ja nolotti oma olotilani, sillä mä antaisin ihan varmasti huonon kuvan itsestäni Ciaralle ja mä en ollut enää varma siitä että haluaisinko mä romuttaa sitä mitä viimeisten viikkojen aikana oli ollut rakentumassa. Heitto josta kaikki oli kai saanut, alkunsa alkoi myös mietityttämään mua ja toisaalta miettiminen sai myös mun jomotuksen mun päässäni pahenemaan. Lopulta mä pystyin kömyämään jotenkin ylös lattialta ja mä lähdin kävelemään kohti sänkyä, jolla Ciara makoili.

      Mulla oli kylmä ja se näkyi ajoittaisina vilun väreinä mutta mä en ollut myöskään varma että johtuiko se ihan vain laskevasta humalasta tai sitten jo tässä kohtaa pelkästä krapulasta vai mistä. Mä istuin alas sängylle, mutta maailma tuntui lähtevän pyörimään, joten mä siirryin myös makaamaan ja hapuilin toisen käden omaani. Kysymys jatkosta oli sellainen mihin mä en osannut vastata. Mä halusin jatkaa mutta mä edelleen pohdin sitä, että miten kaikki menisi.

      Lopulta mä sain vastattua että mun puolesta me voitaisiin jatkaa. Kuitenkin mä nielaisin syvään ennen kuin mä jatkoin: ”mutta voidaanko pitää tää salassa? Mä en halua aiheuttaa sulle ongelmia. En mä kuitenkaan ole kuin vain köyhä taksikuski ja ratsastuksen opettaja. Sä olet kuitenkin tuollainen kaunis prinsessa ja ihmiset varmasti ajattelee että sä ansaitset paljon parempaa kuin tällainen duunari” mä kaduin sanojani omalla tavallaan heti kun ne lähti mun suustani, mutta mä tiesin että ne oli totta ja että Ciara oli liian hyvä mulle. Vaikka mä en halunnut, mä avasin silmäni ja katsoin mun vieressäni olevaa punapäätä.

      Sisälläni vellova tunne oli sekoitus krapulaa, ihastumista, ehkä jotain syvempää, pettymystä itseeni ja halua. Mä annoin toisen käteni vaeltaa kohti siroja kasvoja, samalla kun mä paransin omaa asentoani sängyllä ja lopulta painoin omat huuleni toisen omia vasten. En mä enää tiennyt mikä lopputulemana olisi matkaan tultua mutka tai kaksi, mutta mä toivoin että Ciara ei haluaisi heittää kaikkea menemään ja että ehkä joskus vielä mun vierestä voisi herätä punainen kiharapilvi. Irrottuani suudelmasta mä valahdin takaisin makuulle ja mun mieli oli ihan tyhjä. Ehkä kaikki olisi pilalla tai sitten ei ja mun täytyi vain toivoa että mun vierelläni oleva tekisi jotain selkoa jatkoa ajatellen.

    • #53207 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Reaktio, jonka mun sanat Ciarassaa aiheutti, oli yllättävä raju. Vasta siinä kohtaa mä tajusin ehkä vähän paremmin, miten syvällä me oltiinkin meidän kuplassamme, sillä ehkä vasta nyt mä uskalsin ottaa laput pois silmiltäni ja nähdä tilanteen sellaisena kuin se oli.

      ”Jos sä oot valmis kestämään kaiken mitä ihmiset saattaa sanoa, mä oon valmis jatkamaan. Mä en vain halua että mä olen se syy miksi sua sattuu. Uma princesa muito bonita para magoar com palavras desagradáveis” mä sanoin vielä, ennen kuin mun huulet hakeutuivat taas Ciaran omille. Tällä kertaa naisen suudelmassa ei ollut mitään pehmeyttä, vaan ne kertoivat halusta heti ensimmäisestä hetkestä alken. Mun käsi hakeutui ensin naisen lantiolle ja siitä hiljalleen ylöspäin ihoa pitkin. Mä tunsin miten Ciaran kädet liikkuivat omalla kropallani, löytäen tiensä paitani alle ja tehden matkaansa ylöspäin, kertoen selkeästi mitä toisella oli mielessä. Mä annoin omien käsieni matkata siten, että mä sain autettua t-paidan pois Ciaran päältä ja mun suudelmat lähtivät vaeltamaan alaspäin toisen kropalla. Lopulta myös oma t-paitani oli kadonnut ja mä en enää kuullut ulkona raivoavaa myrskyä tai mitään muutakaan. Tässä hetkessä ei ollut muuta kuin Ciara.

      Mä siltin hellästi mun vierelläni makaavan kiharapään hiuksia, pienen hymyn noustessa mun huulilleni. Toinen korjasi asentoaan, huokaisten tyytyväisen kuuloisena. Mä olin nukahtanut myös hetkeksi, mutta janon tunne oli herättänyt mut ennen kuin mä olin huomannut punapään nojaavan muhun. Vaikka mun teki mieli nousta vain pieneksi hetkesi jotta mä saisin käytyä juomassa, mä en raaskinut herättää toista. Mä olin kai nukahtanut uudelleen, sillä mä havahduin seuraavaksi uuteen suudelmaan. Ciara oli kai herännyt jossain kohtaa ja se oli selkeästi käynyt suihkussa, sillä sen hiukset olivat kosteat ja se oli kääriytynyt kylpytakkiin. Mä venyttelin pienesti, hymyn noustessa uudelleen mun huulilleni sillä näkymä, jonka mä näin oli kaunis. Ehkä kaunein pitkään aikaan.

      ”Mennäänkö päivälliselle?”
      ”Mitä kello on?”
      ”Viisi”
      ”Oikeasti??”
      ”Joo joo”

      Mun oli pakko poimia mun puhelin vain tajutakseni että se oli todellakin muutamaa minuuttia vaille iltapäivä viiden. Meidän oli täytynyt nukkua ja nauttia toistemme seurasta ihan huolella, vaikka meidän ensimmäinen herääminen oli ollut hieman myöhäinen.

      ”Mun täytyy käydä suihkussa kyllä ensin. Vartti?” mä kysyin noustessani ja tassutellessani suihkuun. Lämmin vesi tuntui hyvältä mun kropallani ja vaikka mä olisinkin kaivannut jotain mun kaverikseni, mä nautin muistoista aiemmalta. Kuivattuani itseni pyyhkeeseen, mä kiedoin sen lanteilleni ja palasin takaisin punapään luo ja matkalaukulleni, josta mä vedin päälleni ensin puhtaat bokserit ja sen jälkeen etsin vielä tummansiniset farkut ja kauluspaidan. Mä toivoin että tälläinen vähän rennompi pukeutuminen voisi olla ihan hyvä näin epävirallisella osuudella.

      ”En kai mä oo hirveän alipukeutunut? Tai niinkun en mä tiedä millainen teidän pukukoodi normaalisti on perheillallisilla.”
      ”Sä näytät just hyvältä” suudelman vahvistama lause vastasi kysymykseeni, ennen kuin lähdimme kävelemään sateen ja myrskyn raikastamassa kesäilmassa kohti illallista.

    • #53209 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ciaran käsi tuntui luonnolliselta mun kädessäni. Vaikka mä edelleen omalla tavallani pohdin sitä, että miten ihmiset tulisivat suhtautumaan siihen että meistä olisi tullut pari, se hyvä fiilis joka tilanteesta kuitenkin oli päällimmäisenä oli paljon enemmän kuin mitä mä saatoin olettaa. Ehkä myös se, että kun mä olin nähnyt jotta naisen vanhemmat eivät tainneet tuomita mua edes kovin pahasti, vaikka ne varmasti olisivatkin ajatelleet tyttärensä löytävän jotain parempaakin, helpotti mun olotilaa myös.

      Punapään isän sanoessa että tuo oli iloinen Ciaran puolesta, musta tuntui kuin paino olisi tippunut lopunkin mun sydämeltäni. Keskustelut, joita me käytiin illallisen aikana, olivat ihan mukavia, ja mä opinkin uusia asioita mun oikealla puolella istuvasta naisesta. Ei mulla ollut omasta lapsuudesta tai nuoruudesta oikeastaan mitään ihmeellistä kerrottavaa, sillä me ei oltu tehty oikeastaan mitään ihmeellistä osaksi myös sen vuoksi, että meillä ei ollut ikinä varaa.

      Mä olin ollut ihan siinä uskossa että me tehtäisiin vain viikonlopun mittainen reissu, mutta selkeästi Ciaralla oli omat suunnitelmansa ja mä katsoinkin toista hieman ihmeissäni kun tuo kertoi että meillä olisi hotellihuone varattuna viimeiseksi yöksi tätä reissua. Tai en mä edes tiennyt että olisiko sekään viimeinen yö tätä reissua sillä punapää osasi selkeästi yllättää kaikilla tavoilla. Keskustelu jatkui vielä hetken, ennen kuin meiltä kysyttiin että haluttiinko me saunaan tai paljuun. Ciara kertoi että molemmat olisivat mahtava idea ja välähdys joka toisen silmissä kävi, ruskeiden silmien katseen kohdatessa omani antoi viitteitä siitä että mistään täydellisestä rentoutumisesta ei olisi tarve edes haaveilla.

      Ciaran ja tuon äidin jäädessä vielä juttelemaan ruokapöytään, William pyysi minut mukaansa lämmittämään saunaa ja paljua. Vaikka mä luulinkin joutuvani johonkin ristikuulusteluun tai pahempaan, ei tilanne ollutkaan lopulta kovin ahdistava ja meillä oli oikeastaan ihan rentoa keskustelua arkisista aiheista. Tietenkin olisi ollut mukavaa jos olisin voinut kertoa itsestäni jotain paljon mielenkiintoisempaa, kuin sen, mitä mä saatoin kertoa ja toivoa että tällainen tavallinen suomalainen mies.

      Lopulta me palattiin takaisin naisten luokse ja mun ja Ciaran oli aika valmistautua saunaan sekä paljuun. Mä tiesin että muhun selin oleva punapää tiesi jotta mun katse oli kiinnittynyt siihen, sillä se muutti liikettään keinuvammaksi ja kiusoittelevammaksi, samalla kun se riisui hitaasti kylpytakkiaan. Mun ottaessa pari askelta lähemmäksi sitä, se pujahti mun otteestani ja mä näin miten sen silmissä oli sellainen kiusoitteleva palo. Vieläkin hitaammin se jatkoi kylpytakkinsa riisumista, paljastaen milli milliltä enemmän ihoa sekä lopulta olkaimettomien bikinien yläosan. Kylpytakin laskeutuessa penkille, mä en kerennyt edes tekemään mitään, kun toinen oli jo kadonnut suihkun alle.

      Mä seurasin toista perässä ja vasta nyt mä sain napattua toisen otteeseeni, antaen toisen käteni laskeutua ensin lantiolle ja jatkaen siitä matkaansa taaksepäin, toisen käteni jäädessä Ciaran lapojen taakse ja vetäessäni toista paremmin kiinni itseeni. Hain toisen huulet omilleni ja antaen lopulta huulteni jatkaa matkaansa kaulalle ja siitä vielä alaspäin. Annoin suudelmien olla pitkiä ja kiusoittelevia, nopeita ja vihjailevia. Mä tunsin miten punapää värähteli mun suudelmien alla ja sen reaktio nosti vain omia kierroksiani. Ciaran kädet vaelteli mun keholla ja vähän ennen kuin ne löysi kohteensa, mä livahdin toisen otteesta ja astuin saunan lämpöön. Vaikka mun oli vaikea hillitä itseäni, mä nautin silti siitä että toinen toimi juuri niin kuin mä arvelinkin ja että varmasti jossain kohtaa toinen tekisi mitä vain jotta saisi palkintonsa.

    • #53218 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Viimeiste pari viikkoa olivat olleet varmaan mun elämän parhaat viikot. Ei sillä että niissä olisi ollut mitään kovinkaan erikoista, ne olivat oikeastaan olleet normaaleja viikkoja, jos ei otettu huomioon sitä että opetushevoset olivat lomalla ja tunnit eivät pyörineet. Se oli merkinnyt että ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun mä olin viimevuoden lopulla aloittanut Hallavassa opettajana, mulla oli ollut viikonloput vapaana ja se oli ollut todella mukavaa. Varsinkin kun niitä ei ollut tarvinnut viettää yksin.

      Viimeisten parin viikon aikana oli ollut todella ihana herätä kun sitä ei ollut tarvinnut tehdä yksin, vaan mun vierestä oli herännyt punainen kiharapilvi. Me oltiin vietetty Ciaran kanssa pitkiä ja rauhallisia aamuja ja päivä sekä nautittu suomen kesästä, joka muistutti pitkästä aikaa enemmänkin jotain etelä-euroopan tai keski-euroopan kesää kuin pohjolan kesää hellelukemien ollessa voimassa jo aamusta alkaen ja pysyen päällä myöhään iltaan.

      Mä olin onnistunut myimään Näkinkin tässä kesän aikana joten mun aika täyttyi tätä nykyään enään vain Katan kanssa. Oli mukava kun sai käydä aina satunaisesti vain tapaamassa nuorta tammaa laitumella sekä totuttamassa sitä perushoitotoimenpiteisiin eikä tarvinnut aina varata varsinaisesti useampaa tuntia sille että hevosen sai varustettua ja liikutettua sekä hoidettua pois. Olinhan mä tänä aikana ratsuttanut Hallavan hevosia sekä muutaman kerran myös Monan ja nauttinut siitä luksuksesta että mä pääsin ajoittain valmiin hevosen satulaan.

      Me oltiin taas kerran oltu tapaamassa Kataa sekä jatkettu siitä picknikille. Ilta alkoi jo vähän viilentymään kun me vielä makoiltiin viltillä, syöden viimoisia retkieväitä. Mä nousin kyynärpäideni varaan ja annoin katseeni mittailla punapään kasvojen jokaista milliä.

      ”Sabes, princesa, acho que te amo.”

    • #53228 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ciara Washington oli nainen joka osasi yllättää. Mä pidin punapään yllätyksellisyydestä vaikka ajoittain se sai mut tuntemaan oloni täydeksi nollaksi sen vierellä koska se oli menestynyt ja ihan hemmetin kuuma. Olinhan mä alkanut katselemaan uutta työpaikkaa, mutta mun hevosalan CV:llä ei oikein päässyt mihinkään vaikka olinhan mä hakenut vaikka ja mitä töitä.

      Vaikka sitä ei ollut Ciaran vanhemmista huomannut, mä epäilin että ne halusi silti tyttärelleen jotain parempaa kuin mitä mä voisin tarjota. Ei musta olisi tällä hetkellä perinteiseen ”mies tuo leivän pöytään” kuvioon, vaikka en mä tiennyt että odotettiinko sitä enää 2020-luvun suomessa. Mutta jos mä muuttaisin naisen kanssa yhteen, en mä haluaisi elää toisen siivellä täysin, vaan mä haluaisin pystyä osallistumaan asumiskustannuksiin.

      Mä olin pyöritellyt kysymyksiä päässäni ja istuessamme illalla mun pienen asuntoni sohvalla, katsellen puolella silmällä jotain televisiosta tulevaa leffaa mä rohkaisin mieleni.

      ”Mä oon miettinyt jos mä lähtisin opiskelemaan jonkun kunnon ammatin. Tai hakisin vähintään jotain sellaisia töitä että mä voisin maksaa osan kuluista. Tai kun en mä tiedä että olettaako sun vanhemmat että mä maksan kaikki kulut kuten miehen kuuluisi. Mä en kuitenkaan oo kun vaan ratsastuksenopettaja ja taksikuski…”

    • #53230 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ajatus siitä että mä hakisin poliisiksi ei ollut oikeastaan huono. Olinhan mä joskus miettinyt skidinä poliisin ammattia mutta lopulta hevoset vei mut mukanaan ja näin ollen mä opiskelin sitten ratsastuksen opettajaksi. Ehkä toisaalta näin 23-vuotiaana mulla voisi olla vähän enemmän elämänkokemusta kuin 18-vuotiaana junnuna. Punapään nukahdettua mä kaivoin puhelimeni esiin ja avasin polamkin sivut ja tutkin hieman tarkemmin hakua ja mun yllätyksekseni se oli auki. Tutkittuani sivuja vielä vähän tarkemmin, mä päädyin täyttämään hakemuksen ja laskiessani puhelimen yöpöydälleni, mä en tiennyt pystyisinkö mä pitämään asiaa salassa Ciaralta, mutta mä tiesin että jos mä en pääsisi sisään mä pettäisin punapään varmasti ja mä en ollut varma haluaisinko mä menettää sitä.

      Mä en saanut oikeastaan nukuttua koko yönä kunnolla ja oli hankala pitää aamulla Ciaralta piilossa sitä tietoa että mä olin täyttänyt yöllä hakemuksen. Onneksi punapää tuntui olevan vauhdissa heti aamusta joten mä saatoin vain istua ja keskittyä kuuntelemaan toisen suunnitelmia sekä vain nyökkäämään sopiviin väleihin tai kysymään jonkin tarkentavan kysymyksen. Mä toivoin että mun jännitys saattaisi selittyä sillä että mä vain mietin meidän tulevaa hotelli reissua sekä mun ensimmäistä ja mahdollisesti viimeistä kertaa hotellin sviitissä. Koska mä olin tällä hetkellä ilman ratsuikäistä hevosta, mä jäin kotiin Ciaran suunnatessa Hallavaan sen tekosyyn ohella että mun täytyi tehdä tuntisuunnitelmia ja vähän paperihommia liittyen ajohommiin.

      Onneksi mun ei tarvitsisi jännittää paria viikkoa pidempään sitä että pääsisinkö mä pääsykokeisiin vaikka sen jälkeen mun täytyisi kuitenkin jännittää vielä sitä, pääsisinkö mä toiseen vaiheeseen, saati itse koulutukseen. Mä toivoin suuresti että mä onnistuisin varmistamaan itselleni opiskelupaikan, sillä mä en todellakaan ollut valmis luopumaan punapäästä.

    • #53233 Vastaa
      Hannes
      Osallistuja
      • Postauksia: 32
      • Koulutuksen tarpeessa

      Ciara oli ilmoittanut tulevansa hakemaan mut kuudelta. Koska mulla ei ollut menoa tallille, mä olin käynyt suihkussa ja pakannut reppuni valmiiksi ja ottanut yhden mielen kevennys oluen. En mä tiedä miksi Ciara oli saanut mut näin sekaisin, sillä en mä ollut kenenkään muun kanssa käyttäytynyt näin. Vaikka Ciara ei osoittanutkaan olevansa parempi kuin muut – ainakaan kokoaikaisesti – mä koin silti ajoittain omanlaistani alemmuuskompleksia sen kanssa. Kyllähän mä tiesin että jos punapää olisi pättänyt että se haluaa jonkun muun kuin mut, se olisi ihan varmasti saanut kenet tahansa.

      Ehkä, kun mä olin nähnyt kulissien taakse, mä jotenkin ymmärsin tarkemmin että miten suuret erot meidän taustoissa oli, sai mut pelkäämään sitä että mä menetän sen. Mulla ei ollut montaakaan kovin onnistunutta parisuhdetta takana ja ensimmäistä kertaa vuosiin mulla oli sellainen tunne että mä olin saamassa jotain pysyvää rakennettua. Tai no, muutakin kuin mun opiskeluajoilta asti jatkuneen fwb suhteen Andrèn kanssa. Ehkä meillä oli ollut joskus tunteita pelissä siinä sopassa, mutta nykyään se ei ollut enää muuta kuin satunnaisia yhteisiä öitä, yleensä toisen aloitteesta.

      Mut oli kuitenkin petetty rakkaudessa ja mä kai pelkäsin että niin kävisi tässäkin suhteessa. Miksi olla yhdessä tällaisen kanssa kun voisi saada paremmankin? Mun ajatukset kuitenkin keskeytyi Ciaran viestiin, toisen ilmoittaessa olevansa alhaalla odottamassa mua. Mä kulautin oluen loppuni alas ja poimin reppuni, varmistaen että mulla oli varmasti kaikki mukana, ennen kuin mä suljin ulko-oven takanani ja lähdin selvittämään mitä meidän reissu toisi tullessaan.

Luet parhaimillaan 24 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Hanneksen päiväkirja

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi: