Seela Aalia

Foorumit Päiväkirjat Seela Aalia

Luet parhaimillaan 40 vastausketjuja
  • Julkaisija
    Artikkelit
    • #49900 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Seela Aalia, tuntilainen
      Tallituvan sohvan kuluttaja, joka heittää kruunaa ja klaavaa päivän ratsusta

      Pisteet
      kouluratsastus: 13p
      esteratsastus: 25p
      maastoratsastus: 2p
      hoito: 40p
      sosiaalisuus: 54p
      kilpailut: 10p

      Palkinnot:

      Merkit:



      Ulkonäkö:
      159 cm
      Herkät kasvot
      Syvän siniset silmät
      Tumman ruskeat hiukset, jotka vaihtavat väriä sään ja töiden takia eri sävyissä. Yleisesti aina tumma
      Treenaa jonkin verran, mutta fyysinen opiskelu ja hevoset pitävät lihakset yllä.
      Solisluut iskeytyvät usein silmään vahvasti.
      Naisen kropan muotoja löytyy. Rinnat kuitenkin pienet
      Olkavarressa näkyvä arpi.

      Suhteet:
      Niko: Ihastuksen kohde, mutta tällä hetkellä on/off välit Ciaran takia.
      Ciara: Tytön vihaama ihminen. Ei siedä tuon flexausta materialla ja äänekkyyttä. Eniten kuitenkin kitkaa aiheuttaa Nikon kanssa vehtailu.
      Maisa: Hyvä kaveri tallilla. Tuon kanssa mieluusti tallityöt jakaa.
      Nio: Kaverista melkein ystäväsi muokkautunut.
      Nessa: Perus tallikaveri, mutta hieman epäilyttävä hyvästä suhteesta Ciaraan
      Minja: Hieman vielä vieras tyyppi, mutta positiiviset fiilikset tyypistä.
      Hannes: Opettaja, mutta hieman kiusalliset välit johtuen uudesta vuodesta.
      Aleksi: Ihminen jonka alla Seela nöyrtyy, ja vähän jopa haluaa palvella kiitollisuudesta hevosiin ja oppeihin. Uskaltaa silti vähän myös näpäyttää ja heittää ronskimpaakin huumoria miehelle.
      Nadja: Vielä vähän vieras, mutta erittäin kunnioitettava opettaja.
      Ohto: Perusjantteri kelle pottuilla, kun tallikäytävä ei olekaan siisti tai loimet pesty.
      Miska: Vielä vieras pikku ihminen Seelalle. Nähneet mutta eivät oikeastaan oikein jutelletkaan.
      Elina: Pikku hiljaa tutustumassa. Mahdollinen uusi hyvä ystävä tallille

      Helmer: Yksi parhaimmista kavereista, näytellet ja soittaneet duoa yhdessä.
      Jasu Lakkahalla: Tie Tätiin-kisoissa tutustunut, ja ehkä jopa pieni kisaromanssi.

      Luonne:
      Tiedättehän ne tunteelliset tyypit, jotka omistavat miljoona eri tunnetilaa. Helposti Seelaa kuvailisi herkäksi, joka analysoi jokaista tilannetta paljon. Vahvan ulkokuoren muodostaa pieni vaitonaisuus ja herkästi lapasesta tipahtanut ammuttu tykki kohti negatiivista hyttystä.
      Huumori ja nauraminen on silti läsnä vahvasti elämässä. Tykkää tarkkailla uusia tilanteita ja seurata rauhassa sivusta ennen kuin liittyä mukaan. Ei silti välttele keskusteluja tai lähestymisiä, sillä rakastaa tutustua uusiin ihmisiin.
      Nopea ensivaikutelma siis saattaa Seelasta olla hiljainen, ja herkästi itseensä asioita ottava. Kommentit ja teot saattavat herkästi mennä hetkeksi ihon alle, vaikka sitä ei näyttäisi. Todellisuudessa kuitenkin sanavalmis pakkaus, ja mahdollisille jatkuvasti negatiivisille ihmisille ärsyttävän hapan piikittelijä. Ilkeä ei halua turhaan kuitenkaan olla, mutta välillä sekin tapahtuu, jos tarpeeksi tytön tunteilla leikkii.
      Pohjimmilta siis todella herkkä, lämpöä välittävä ja kyyneleitä vuodattava surusta, että ilosta. Auttaa mielellään tallikavereita hädässä tai laiskuudessa, ja erinomainen lasten kanssa. Puhuu hankalasti perheensä asioista, ja vaatii erityistä painostusta tai läheisiä ihmisiä.
      Pelko perseessä kummitusjutuille, pimeälle ja hämärä väelle.

      Ratsastus:
      Hevosharrastus on startannut ensimmäiseltä luokalta perus heppatyttö intoilusta. Into ei vaan sitten näköjään ole myöskään laantunut. Ensimmäiset seitsemän vuotta tallilla käytiin kerran viikossa ratsastamassa, ja muuten aina heppoja hoitamassa, kun tsykällä jaksoi polkea.
      Vaikka hyvin perustasoisesti Seela on päässyt ratsastamaan, on hevosmiestaidot olleet erityistä luokkaa. Ei mikään luonnonlahjakkuus ratsastuksessa, mutta kova tekemään töitä. Isoin harppaus kuitenkin ratsastuksessa tapahtui kolmetoistavuotiaana Nipsu ponin kanssa. Nipsu oli pieni ketterä vanha kilpaponi, joka pääsi Seelan ylläpitoon kolmeksi vuodeksi. Tamma opetti hyvin uusia juttuja, ja päästi valmennuksien ja kilpailuiden makuun. Yhteinen taival päättyi suunnitellusta, kun Nipsun omistajan opiskelut päättyivät.
      Hetken tietään etsittyään Seela päätyi Hallavaan ratsastustunneilla, ja tämän jälkeen siirtyi hoitajiin Melli ponin ansiosta. Mellillä oli iso paikka Seelan sydämessä, ja tamman lähtö tallilta ei ollut helppo paikka likalle. Edelleen ikävä kalvaa ponin selkään usein.
      Opiskelut ja Mellin lähtö johtivat pienen muotoiseen taukoon ratsastuksessa, mutta nopeasti sieltä palattiin takaisin viikkotunneille. Nyt Seela ratsastaa pari kertaa viikossa ylläpitäen tasoaan, ilman tiukkoja tavoitteita. Pieni kipinä likan sisällä haluaisi tähdätä isommille kilpailuareenoille, mutta idea kuolee ajatuksesta nähdä pappa-betalar ihmisiä. Siksi Tie Tähtiin-kilpailut ovat tytölle iso juttu kerran vuodessa, ja nauttii kilpailemisesta täysin sieluin.
      Rakastaa opettajien heittämiä haasteita ratsastuksen saralla, vaikka saattaa niistä kovaan ääneen vähän ihmetelläkin. Kaiken kaikkiaan Seelalle ratsastusta rakkaampaa on hevosten käsittelytaidot, jonka takia siihen jaksaakin paneutua.
      Ratsastusharrastuksen on sponsoroineet pitkään vanhemmat ja kovat tallityöt. Nykyään Seela maksaa suurimmaksi osaksi itse tuntinsa.

      Vapaa-aika ja perhe:
      Tallin ulkopuolella Seelan voi tavata viereisen kaupungin teatterikorkeakoulussa. Seela opiskelee haaveilemassaan näyttelijäntyön koulutuksessa. Seela on myös päässyt näyttelemään pariin sarjaa, sekä kahteen elokuvaan. Tämän kaiken lisäksi Seela tykkää löhöillä kotonaan, ja käydä kahvilla. Satunnaisesti tekee myös sijaistuksia vanhainkodissa.
      Seelan perheeseen kuuluu äiti, isä ja isosisko Pihla. Pihla on Seelaa viitisen vuotta vanhempi, ja Helsingissä asuva perusduunari. Sisaruksilla on hyvin lämpimät välit keskenään, ja usein viikonloppu vierailut kuuluvat kalenteriin.
      Seelan isä, Ilari Aalia on insinööri ja vahva työnarkomaani, Silti lempeä ja rakastava isä Seelalle. Innostunut Seelan ratsastusurasta, ja usein kentän laidalla notkuu valmennuksissa ja kisoissa.
      Seela on puolestaan ihan kopio äidistään, jos pituutta ei lasketa. Maisa Aalia työskentelee freelancerina niin näyttelijänä, kuin käsikirjoittajanakin, ja siinä todella hyvin menestynytkin. Perheen arkea pyörittää hyvin kotoa käsin, kunnes silloin tällöin häviää jonkun työprojektin luokse. Äitinsä perässä Seelakin teattereissa ja näyttelemisessä kulkenut.
      Äidin töiden takia perhe pitää tiukasti yhtä. Asiat eivät leviä puolitutuille, ja yksityisyys pidetään netin puolellakin tiukasti kiinni, sillä juorulehtiä halutaan välttää. Silloin tällöin julkisuudesta saadaan perheriidat aikaiseksi, mutta niistä selvitään. Lämminhenkinen sekä tiivis perhe, joka aina välillä saattaa näkyä tallillakin mukana.

      Parit turhat faktat:
      Rakastaa urheiluvaatteita
      Ei voi sietää suolakurkkuja tai hämähäkkejä
      Lähihoitaja sekä ylioppilas kaksoistutkinnolla
      Pelkää kummitusjuttuja ja pimeää
      Ei pidä rahallaan leveilevistä persoonista
      Ei ajokorttia
      Erityisemmin ei pidä suomenhevosista, vuoniksista tai ex-ravureista (paitsi Väiskistä)
      Ylpeä urastaan, mutta ei koe tarvetta päälle liimata sitä, vaikka innostuukin mahdollisuuksista

      Mellin hoitaja
      Tie Tähtiin-kilpailut Mellin kanssa medium tasolla
      Tie Tähtiin-kilpailut Savun kanssa hard tasolla
      Nyt Tie Tähtiin-kilpailut Sashan kanssa hard tasolla

      Seelaa saa käyttää tarinoissaan rohkeasti!

      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 3 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 3 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Inka Lehtimäki.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Inka Lehtimäki.
      • Tätä aihetta muokkasi 4 kuukautta, 1 viikko sitten Aleksi.
      • Tätä aihetta muokkasi 4 kuukautta, 1 viikko sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten Aleksi.
      • Tätä aihetta muokkasi 2 kuukautta, 2 viikkoa sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten Aleksi.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten Seela.
      • Tätä aihetta muokkasi 1 kuukausi, 1 viikko sitten Aleksi.
    • #49904 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Vatsalihasten tappaminen, ihan oma syy – Junnutunti Sashalla

      Bussin ikkuna tuntui kylmältä ohimoa vasten. Kuulokkeista soi haikeasti Vesta. Oli soinut jo pitkän aikaa. Pääsin saavuttamaan unelmiani, ja unohdin kokonaan kaikki muut. Nikon, Kassun, hepat. En uskaltanut enää ottaa puhelinta ja kirjoittaa viestiä, tai soittaa. En halunnut pahoitella tai selitellä. Olisin vain halunnut hautautua Nikon halattavaksi ilman sotaa.

      Tallitietä kävellessäni, ja tennarien hörppiessä kosteutta tienpinnasta näin parkkipaikalla Nikon auton. Ei tänään. En halunnut oikeastaan nähdä ketään. Koko päivä on ollut yhtä sosiaalista kanssakäymistä koulussa. Nyt riittäisi vain hevonen ja minä, eikä yhtään ylimääräistä silmäparia.

      Vatsalihakseni meni kuperkeikkaa astuessani tallin betoniselle lattialle. Suljin silmät ja annoin hengähdyksen värähdellä keuhkoista ulos. Avasin katseeni tarkastaakseni, oliko tallikäytävällä tuttuja kasvoja. Ei ollut kuin tuntiratsastajia. Vilkaisin nopeasti yksärikäytävän puolelle. Väiski ei ollut karsinnassaan. Mitä luultavammin tuo oli ratsastamassa, lätsän roikkuessa karsinan naulassa.

      Sasha luki taululla kohdallani. Tiesin odottaa ainakin sen, että tunnilla ei olisi aikaa uppoutua yhtään omiin ajatuksiin. Tuo valkoinen tamma oli rotunsa veroisesti kuumuvaa mallia ja kaunis kuin mikä. Sisäinen ponityttöni hymähti, ja annoin pienelle jännitykselle luvan vatsassani.

      Haahuilin rauhassa kohti Sashan karsinaa. En voinut sille mitään, että hidastin automaattisesti Mellin vanhan karsinan edessä. Annoin sormen hieman sipaista uutta nimikylttiä. En tiennyt minne tamma lähti, mutta tiesin ikävöiväni sitä hirveästi. Lempeitä silmiä, silkinpehmeää turpaa ja mahan pyöreyttä. Sain osakseni kiusallisen hämmentyneen katseen karsinasta, kun olin jumittunut haaveilemaan. ”Sori…” Pahoittelin väkisin hymähtäen ja jatkoin matkaa Sashaa kohden.

      Sukan sivellessä tamman lyhyttä karvaa läpi, koitin parhaani mukaan kuunnella tallikäytävässä kulkevien ihmisten ääniä. Erottaa mahdollisia tuttuja ääniä, mutta Sashan herkkä olemus käänsi itseni aina keskittymään tuohon. Herkkähipiä tamma ei pitänyt pään harjauksesta. ”Joo ihan hirveää. Kyllä se nassu pitää harjata tai tuntuu vielä hirveämmältä, niinh”, en voinut hevosia kohdistuvalle lässytykselle mitään. Se paheni mitä vähemmän hevosia näin. Sasha puolestaan vain katsoi minua järkyttynein silmin takaisin. Miten olinkaan niin kauhia ja hänen päähänsä menin koskemaan. Naurahdin tuon dramaattisuudelle ja lähdin hakemaan tuon varuseita.

      Nadja auttoi minut selkään. Nainen oli vieras opettaja minulle, mutta se oli ihan ok. Enemmän kuin ok. Sasha lähti kävelemään reipasta mutta suhteellisen lyhyttä käyntiään eteenpäin. Jouduin parikin kertaa kohentamaan istuntaani. Tuntui hieman vieraalta, mutta silti niin tutulta olla hevosen selässä. Sasha tuntui höyryjunalta, mutta ei mahdottomalta sellaiselta, ainakaan vielä.

      Puolipidätteet tuntuivat menevän Sashalle hyvin, läpi ravaillessamme. Minun piti olla tarkkana, etten jäänyt liikaa vastaan vatsalihaksilla, tai pidätteillä. Muuten kävisi -näin. Sasha otti paineesta enemmän nokkiinsa ja lähti kahta kauheammin eteenpäin. ”Seela jos Sashalla on virtaa hyödynnä mieluummin työskentelyyn, kuin että himmaat ja himmaat sitä. Lähde ravipuomien jälkeen väistättämään, taivuttelemaan pientä kokoavaa ja raskaampaa työtä kuin se kaahottaminen”, kuului Nadjalta tomera käsky nähdessään minun tappelevan Sashan jarruttelun kanssa. Hengähdin syvään, ja muutin suunnitelman.

      Sasha tuli hyvin alle puomityöskentelyssä, sillä tamma joutui oikeasti keskittymään mihin jalkansa asettaisi. Puomien jäädessä taaksemme otin puolipidättein tammaa hieman kiinni ja lähdin väistättämään lyhyesti sik sak väistöjä saadakseni tehostettua tamman meno haluja. Tamma tuntui ihan hyvältä, mitä välillä omasta mokastani sain pienen pään viskauksen.

      Junnutunnilla oli mukavia perustehtäviä, jotka olivat justiinsa hyvät selkään palaamiseen. Sashan laukkaympyrä sai minun tajuavani ruosteen ratsastuksessani. Sen lisäksi että vatsalihakset huusivat kesälomaa ensimmäisen vartin jälkeen, niin jalkani tahtoivat puristaa Sasha raukan elävältä laukassa. Kuinka hankalaa olikin istua rennosti siellä. Koitin hengittää ja laskea kolmeen, jotta löytäisin rennomman istunnan tamman laukkaan. Pieni Milo poni tuli lyhyttä reipasta laukkaa meidän perässämme minkä kerkesi. Näy sai minut nauramaan. Tuo pieni pyöreä tanhupalloa muistuttava poni kipitti sen minkä jaloista pääsi, dramaattisen Sashan perässä, joka porskutti nenästään ilmaa minkä kerkesi vauhdiltaan. ”Hienosti Taimi, taputa!” Kuului Nadjan kehut poniratsukolle. Voi luoja en mä kestä! Taimi maailman suloisin nimi, ja pieni karvapallo Milo.

      Kehossani soi samaan aikaan youngheartedin hempeä rakkauslallatus Sashalle ja ylipäätään hevosille, vaikka samalla lihakseni olisi voinut laulaa jotain aivan eri sävyistä kipaletta. Meinaan tuntui aika ivalliselta laskeutua Sashan selästä. Auts ja voi kuinka nyt tällein voi jumiin mennä. Halusin kävellä loppukäynnit maastakäsin jotta omatkin lihakseni vertyisivät ratsastukselta. Sashakin näytti kaikkena antaneelta, ja se hamusi vähän turvallaan maneesin pohjaa. Se oli kaunis hevonen, vaikka hieman dramaattinen, mutta niinhän me naiset tai ainakin minä olin.

      ”Kassu nappaas samalla sisääntulolla talikko käteesi”, Nadjalta kuului nopeampi käsky, kuin Kassu ehti edes aloittamaan kysymystään jonka takia maneesin oli hihhuloinut tiensä. Käänsin nopeasti katseeni talikon suunnille. Kassu! Siinä se oli yhtä samanlaisena kuin ennenkin. Mieleni teki mieli kirkaista mutta annoin hymyn vain levitä korviin ja katseeni pysyä tuossa. Kassun katseen kiertäessä kentän maata, se myös törmäsi minuun mutta meni myös vauhdilla ohi. Koomisesti se myöskin palasi nopeasti takaisin silmiini. Ei siinä kumpikaan uskaltanut kirkaista tai sanoa mitään. Pysäytin Sashan ja tyyliin hyppisin tasajaloin paikallani. Poika nappasi pari rauhallista juoksuaskelta luokseni, jonka jälkeen kuristi minut halaukseensa. En voinut olla kuin nauramatta puhtaasta ilosta. ”Missä oot ollu? Hei nyt ei vasta väitteitä tuut juomaan kahvit ja kertomaan kaiken, ja sun pitää kuulla kaikki!” Kassu ryöppysi yhtä pitkää tekstiä suustaan. Koitin kiltisti kieltäytyä tallituvasta, mutta en voinut kieltäytyä. Kassu oli yksi lojaalisempia ystäviä ja ansaitsi selityksen, silläkin uhalla, että törmäisin Nikoon ja joutuisin keskustelemaan vakavasti. ”Hyvä on hyvä on, tuun kun oon saanut purattua Sashan”, hymyilin tuolle vastauksena.

      Sasha ainakin kertoi olevani sen verran ruosteessa, että taidan joutaa ottamaan toisenkin ratsastustunnin pian. Hoitohevoselle en ehkä vielä olisi valmis. Mellin surutyö oli vielä(kin) kesken.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 3 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 3 kuukautta sitten Seela.
      • #49912 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Oi vitsi miten kiva tarina ja varsinkin toi lopetus ja Kaasun kohtaaminen sai hymyn huulille. Vitsi tästä keväästä tulee mielenkiintoinen! Saat 2kp ja 1hp ja 1sp

      • #49917 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 21
        • Maitovarsa

        Hihii Seela on taas täällä, mitäköhän tästä seuraa! Tässä tarinassa tuli kivasti ilmi Seelan persoonallisuus ja jälleennäkemisen ilo Seelan ja Kassun välillä. Itse olisin tykännyt kuulla, mikä hevonen siellä Mellin karsinassa nykyään oli, ja oliko siellä joku hoitajakin, jonka reaktion hajamieliseen tuijotukseen olisi voinut ottaa paremmin talteen 🙂

      • #49924 Vastaa
        Nessa
        Osallistuja
        • Postauksia: 67
        • Koulutuksen tarpeessa

        Seela is back😂

      • #49930 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 239
        • Perus pullaponi

        Vitsit kiva, että kirjotit taas! Samaa mieltä Aleksin kanssa, toi loppukohtaus Kassun kanssa oli mahtava! Innolla odottaen seuraavia tarinoita!

    • #49972 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Tuleva näyttelijä osaa kyllä näytellä iloista, paitsi kun kyseessä on tosi tilanne

      Äiti katsoi minua pöydän toiselta puolelta lempein silmin, ja piti isoa teekuppiaan molemmilla käsillä kiinni. ”Voi sinua tyttö pieni…” Tuo huokaisi säälivästi, ja jatkoi: ”Kun ihmisten pitää antaa jatkaa omaa polkua. Teillähän ei ollut mitään sopimuksia, ja ette ole tapailleet pitkään aikaan”.
      ”Mut nyt oon takasin”, koitin epätoivoisesti pelastaa omaa tilannettani.
      ”Seela tiedät. Täytyy antaa toisen elää, jos et itse ole valmis tekemään toisen eteen töitä.” Tuo puhui rauhallisella tahdilla minulle, silmät tarkkaillen kasvojani.
      ”Mä teen töitä! Koulu vaan nyt vei tosi paljon aikaa…” Tivasin vetäen käteni puuskaan, ja nojauduin alaselälläni keittiötasoa vasten.
      ”Ja Nikolla työt, sekä oma hevonen. Ihan tasapuolisesti olette huidelleet ympäri mantuja, ja nyt sun Seela pitää antaa Ciaran ja Nikon yrittää styylata, ja sinun jatkaa omaa elämääsi. Poikia on rakkaani”, tuo hörppäsi teensä loppuun ja keskittyi puhelimeensa.

      Peltomaisema rauhoitti. Pysähtynyt näkymä, vilpoinen tuuli ja pienet heinänkorret sinnittelemässä sai tunteen uudesta alusta. Olin äidin tyttö, ja kaipasin tuke välillä vielä ongelmiini usein. Poskeni punottivat ajatuksista ja vilpoisuudesta. Vedin kuulokkeeni paremmin korville, ja annoin jalkojen jatkaa kävelyä kohti Hallavaa. Biisi sai hiljaa minut mutisemaan laulujen sanoja:
      ”Ilman sua….
      taidan olla eksynyt
      muistoihin kultaisiin
      täynnä unelmii…”

      Tallikäytävällä kiiltokuvamainen Orion seisoi varusteet päällä. Lily viritti kypäräänsä päähän. ”Moi”, hymähdin tuolle ja nojatuin itseni pesarin seinää vasten norkoamaan. ”No moih”, tuo hymähti ja jatkoi: ”Pitäisi jotenkin jaksaa tänään ratsastaa aktiivisemmin, mutta ihan sellainen olo ettei lähtisi nyt.” Nainen selitti nostaen raipan maasta käteensä ja keräillen Orionin ohjia kaulalta.
      ”Onneksi on hieno hevonen, niin ei tarvitse paljon miettiä mitä muut ajattelevat. Kaikki tuntilaiset rakastaa Orionia”, koitin lohduttaa tuota.
      ”Se kun ei lohduta ratsastajaa, jos ei osaa ratsastaa tarpeeksi hyvin”, tuo virnisti lähtien suuntaamaan kohti maneesia. Lily oli oikeassa. Ihan sama kuinka moni kehui, niin jos itse tajuaa olevansa heikko ei lohduta kehut siinä kohtaan.

      Väiski mutusti yksinäistä heinänkortta, laittoman kauan suussaan. Sen isopää ja lempeät silmät tarkkailivat minua, ihan kuin olisi herkkuja vailla. Vilkaisin ympärilleni. Talli vaikutti hiljaiselta. Vain blondi tyttö, jonka tunnistin Hauskan hoitajaksi taisi valmistautua hakemaan Hauskaa sisälle. Uskalsin astua lähemmäs tutun ruunan karsinaa, jonka kylmien kalterien välistä tuntui hyvältä ujuttaa käsi. Väiskin turpa tuntui siltä miltä muistin. Sen ylähuuli hamautti kättäni, todetakseen herkkujen olevan jonkun muun käsissä. Sosiaalinen kaveri jäi kuitenkin tyytyväisenä ottamaan vastaan posken rapsutuksia. ”Mitä veijari”, hymähdin tuolle. Väinämöinen oli lepsukka kaveri, joka sai hyvän mielen pelkällä hölmöllä olemuksellaan. En vieläkään oikein ymmärtänyt ex-ravureita.

      Tallikäytävästä kuului oven narahdus ja pari askelta tuli kohti yksäripuolta, mutta jäivät selvästi paikoilleen. Tallissa leijuva energia muuttui heti jännittäväksi. Käänsin katseeni selkäni taakse. Niko seisoi Väiskin harjakoppa kädessään, ja toisessa nyrkissä pari namia. Poika ei pystynyt pihasemaan sanaakaan. Vedin käteni vaistomaisesti pois Väiskin karsinan puolelta. ”Hei…” Uskalsin sanoa hieman epävarmasti. Annoin huulieni taipua ihan millin hymyn suuntaan, ettei tilanne olisi niin jäätävä mitä se oli jo. Niko nyökkäsi vastaukseksi. Pidin saman neutraalin ilmeen kasvoillani ja vilkaisin Väiskiä: ”Se on ihan hölmö kuin ennenkin”, naurahdin vähän ja käänsin katseeni takaisin Nikoon.
      ”Niin.. Öämh tulitko tunnille?” Niko sai rykäistyä kurkkuaan ja ääntään auki.
      Väistin karsinan edestä pois, ja istahdin läheiselle jakkaralle alas. ”Ehkä… En ole varma vielä.” Totesin rauhassa. Niko laski harjapakin karsinan eteen, vähän tönkösti ja oli selvästi jäässä tilanteesta. Vai kuumottelikohan se milloin Ciara punaista mustasukkaisuutta ja teinitytön kapinahenkeä tulisi nurkan takaata. Olin kuullut Kassulta, että osasi vaatia aika paljon Nikolta huomiota itselleen.
      ”Seurustelet nykyään sen Ciaran kanssa?” Kysyin rauhassa. Huomasin olevani tilanteen päällä, ja yllättävän tyyni. Ehkä hieman sisälläni itkin tilanteelle, mutta en halunnut tehdä tästä yhtään kurjempaa suremalla.
      ”Niin no se… miten sen nyt ottaa, ei kai vielä mitään virallista. Mitä nyt vähän hengailtu yhdessä”, tuo sopersi Väiskin suojia harjaten. Selvästi ilmaisten, ettei sitoutuminen ehkä ollut vielä oikea sana heidän suhteelle.
      ”Sehän on kiva, vaikka aika nuori onkin”, oli pakko huomauttaa. En pystynyt pitämään asiaa sisälläni. Hymyilin pojalle lempeästi, vaikka sisälläni vähän kirpaisi.
      ”Miten sen nyt ottaa…” Poika mumisi vain vastaukseksi. Tuo oli jäänyt tuijottamaan silmiäni, mutta nopeasti sen tajutessaan suuntasi Väiskin karsinaan sisään.
      Nousin rauhassa jakkaralta pistäen sen sivuun. ”No mut, toivotan teille onnea…” sanoin hieman haikeana pojalle, mutta koitin vielä tsempata pienen hymyn hammasta purren. Käteni puristi kännykkää kädessä vain tiukasti. ”Mun pitää varmaan nyt mennä”, mutisin pojalle hieman nopeahkosti ennen kuin tuo huomaisi rikkonaisuuteni. Nyökkäsin vähän ilmoitustaulua kohden, minne oli tullut tuntien ratsut. Niko nyökkäsi vaan vähän jättäen katseen perääni epävarmana.

      //Ajattelin huomenna piirtää tähän viel jonku kuvan ratsastustunnilta

      • #49975 Vastaa
        Ruska
        Osallistuja
        • Postauksia: 21
        • Maitovarsa

        Aaah miten ihana tarina! Varsinkin toi alku tuntui niin realistiselta ja äidiltä tuli niin äitimäisiä neuvoja vaikka lukiessa niin samaistui Seelaan ja tuli semmoinen äääääh-fiilis 😀 Tosi hyvää dialogia ja sujuvaa tilannekuvausta, todella helppo lukea!

      • #49976 Vastaa
        Rhea Kiurula
        Valvoja
        • Postauksia: 46
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihana tarina. Kuvailit aidosti ja samaistuttavasti Seelaa ja sen tunteita. Tässä jäi oikein innolla odottamaan seuraavaa tarinaa!

      • #49987 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Aww Seela. Tykkäsin tästä tarinasta ihan sikana. Onnistuit erityisen hyvin dialogissa ja siinä miten kuvailit Seelan fiiliksiä. Heitän 2sp

      • #49989 Vastaa
        Unna Kivivaara
        Osallistuja
        • Postauksia: 65
        • Koulutuksen tarpeessa

        Äidit on parhautta <3 Jään innolla ootteleen miten tää tilanne kehittyy eteenpäin !

      • #50043 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Niin helppoa luettavaa, tää oli ihana tarina!

    • #50116 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Kämäisen elämän yksinäinen musikaali – TT-osa kilpailut 1 #1

      Tiedättekö sen kitararimmin, joka vaan vie mukanaan? Sen joka lähtee soimaan päässä, kuin eläisit elokuvassa. Sellainen voima biisi, missä kukaan ei voi voittaa sua. Hypätessä aamutakissa sohvalle jammailemaan hiusharja kädessä, ja osoitellen kannustavasti toisella sohvalla pomppivaa sisarusta musan tahtiin. Meillä ne bileet aiheutti liian usein Mamma Miasta tutut musiikit. Parhaimmat bileet saadaan aikaiseksi sunnuntai aamulla, jossa koko Aalian kanalauma on koossa. Äiti aloittaa laittamalla radion päälle, sitten Pihla ja minä vain pahennetaan tilanne hirveillä jammauksilla ja katseidenvaihdoilla. Isä Aalia voikin sitten toivoa vain, ettei joutuisi kämäisen aamuedition musikaalikohtauksen kohteeksi.
      Musikaali aamujamme ei enää ollut usein. Pihlan muuttaessa pois kotoa, ja minun nauttiessa mieluummin unesta. Ne säilyivät kuitenkin hyvin muistoissa, ja harvinaisena herkkuna. Tänään aamu oli valjennut särkevänä jomotuksena ympäri kehoa. Viimeiset pari päivää oli koulussa sukellettu teatterimiekkailun pariin. Vaikka opetus oli laadukasta, ja suojavälineet hyvät ei mustelmilta voinut välttyä. Sinikellertävä käsivarsi ei antanut kuitenkaan armoa tänäänkään, vaan Hallava kutsui, vaikka koulusta olikin vapaapäivä.

      Tie Tähtiin Kilpailu oli taas tulossa, ja olin eilen silmät ristissä laittanut Aleksille viestiä haluavani osallistua mukaan mikäli se oli vain mahdollista. Kesäloma alkaisi meillä suhteellisen pian, joten varmasti saisin päiviltä vapautettua aikaa treenaamiseen. Aamupalan ääressä olin saanut varmistuksen Aleksilta, että olin päässyt mukaan, ja hevosen sekä luokat löytäisin ilmoitustaululta. En tosiaan ollut itse toivonut mitään näiden kahden suhteen. Uskoin Aleksin tietävän mikä olisi minulle parhain vaihtoehto.
      Aikoinaan Mellin kanssa treenasimme kovasti kilpailuja varten, ja pokkasimmekin estepuolelta palkintoja. Ne hetket pysyvät varmasti ikuisesti verkkokalvollani, ja ponin tyytyväisyys suoritusten jälkeen. En voi olla hymyilemättä haikeasti ponia miettiessä. Maksaisin vaikka oikean jalkani, että pääisin uudestaan tuon kanssa kisaradoille.
      En keksinyt yhtään hevosta, jolle Aleksi mahtoi minut laittaa. Uskoin kuitenkin ratsastavamme matalimpia ja helppoja luokkia. Hulluutta olisi näin pitkän tauon jälkeen lähteä vieraan hevosen kanssa samoihin luokkiin missä Mellin kanssa kilpailimme.

      Tallin parkkipaikka ammotti tyhjyyttään, paitsi Ohton auto komeili tietenkin omalla paikallaan. Laskettiinko sitä edes ikinä poissaolevaksi? Vilkaisin ranteeseen jäänyttä kelloani. Kohta talli täyttyisi hoitajista, jotka innoissaan tulisi perjantain kunniaksi ratsastamaan hoitsunsa. Varsinkin nyt kun Tie Tähtiin kilpailu lähestyisi.
      Lista oli täyttynyt jo hyvin hoitajien ja yksityisten hevosten ratsukoista. Ensimmäisenä silmiini osui tietenkin Lily, joka kisasi vaativimmissa luokissa huippu hienon Orionin kanssa. Nikon sekä Nion listoilta nappasi nopeasti. Omaa nimeäni en kuitenkaan löytänyt joten, jouduin lukemaan rauhassa nyt alusta loppuun asti. ”Rhea Tähkä… Ciara Valera”, vaistomaisesti katseeni nousi katsomaan mitä luokkaa Ciara kilpaili. Helppoa A:ta Valeran kanssa. Huh siinä oli työtä, mutta varmasti ratsukko näytti hyvältä yhdessä. ”Seela ja Savu!” Hihkaisin ehkä pelon sekaisin tuntein Savun nimen. Pieni ketterä Melliponi vaihtui juuri vuonis Savuun, kiesus! Kulttuurishokki, ei sillä, ettei vuonohevoset olisi voineet olla ketteriä, Savusta varsinkin oli kuulunut pieniä juoruja tuon vikkelillä jaloillaan.
      Savu oli ehkä pieni kulttuurishokki, mutta eipä luokkien tasot helpottanut yhtään. Helppoa A ja metrin luokka tulisi olemaan seuraavien osakilpailuiden haasteet. Minun oli etsittävä Aleksi käsiini, ja kysyttävä mitkä kaksi herneen kokoista aivosolua oli keksinyt tämän. Vilkaisin vielä kerran lappua varmistuakseni nyt olevani oikeassa. Samoissa luokissa ei vielä kisannut Hallavasta muita kuin Ciara. Oliko tämäkin maailmankaikkeuden lottokoneen pakko osua juuri näin. Vaikka osasin hävitä, en varmasti haluaisi hävitä Nikon lisäksi Tie Tähtiin kilpailua tuolle punapäälle. Raivaisin voittoon, vaikka mammutilla.

      ”Siis mitä hemmettiä sun aivoissa on liikkunut?” Astuin Aleksin toimistoon äänekkäästi mieheltä kysyen, kuitenkin pilke silmäkulmassa. Mies rukka näytti niin hämmästyneeltä, ja oletti varmasti jonkin olevan huonosti. ”Metriin ja Helppoon aahan sitten laitoit, milläköhän periaatteilla. Vielä Savulla joka ei edes hyppää metriä, vaan ysikymppiä! Pitäiskö mun nyt sitten osata ratsastaa se kunnialla metristä läpi tai yhtäkkiä jotenkin ratsastaa Aan tasolla”, huokaisin dramaattisesti lösähtäen toimistossa olevaan tuoliin. Olin puoliksi tosissani ja puoliksi otin asian huumorilla, eihän hevoshommissa muuten pärjäisi. Aleksin tajutessa tilannetta tuon naama vääntyi pieneen virneeseen, ja tuo uskalsi jopa hörähtää vähän selostukselleni. ”Etkä yhtään siinä naura, ei ole hauskaa”, tivasin vielä huitaisten jollain paperipallolla tuota leikkisästi.
      ”Siirretäänkö siut sitten vähän matalimpiin luokkiin?” Aleksi kysyi rauhassa vieläkin sama hymyilevä virne kasvoilla. Tuo sai minut mutisemaan pienesti kiukkuisena, sillä osasihan tuo vetää ihan juuri oikeista ohjaksista. Tietenkään en halunnut matalimpiin luokkiin, kun kerran olin jo korkeammissa. Varsinkaan nyt Ciaran ollessa minua vastassa. Tuo oli varmasti nähnyt jo nimeni listoilla. Tietenkään ääneen sitä en voinut sanoa, että halusin päihittää Ciaran kovasti vain mustasukkaisuudesta Nikoon.
      ”No ei tarvi mutta…” Kiemurtelin vähän vastatessa Aleksille takaisin.
      ”Mutta?”
      ”Mutta oma on vastuusi, kun me tullaan sooloilemaan valkkoihin”, virnistin miehelle vähän takaisin ja nousin tuolista.
      ”Onneksi miun itsetunto kestää sen”, tuo naurahti tietävänä, alkaen kääntämään katsettaan paperitöihin.
      ”Hullu äijä”, naurahdin leikkisästi tuolle vain siirtyen toimistosta pois talituvan sohvalle. Purin vähän peukaloni kynttä. Mietin Savua aavistuksen, että mahtoiko meille löytyä yhteinen tatsi. Mitäköhän minä teen, jos ollaankin ihan viimeisiä, joka kilpailuissa. Itsetuntoni kestää kaikki muut paitsi Ciaran. Kiesus miten tunteet saattoivatkin muuttaa ajatusta häviämisestä ihan toiseen suuntaan.

      Ciaran, Nikon ja Kassun ääni kuului tallituvan ulko-oven takaa, ja pian ovi avautuikin. ”Hyvää iltapäivää ja sitä rataa”, Kassu kailotti selvästi minulle ja Aleksille toimistoon. Naurahdin pienesti pojalle. Tervehdin myös uutta nuorta paria vain lyhyehköllä nyökkäyksellä.
      ”Miten menee?” Niko kysyi varovasti, kuitenkin katsomatta minuun. Ciara vähän mulkaisi Nikoa tuon puhuessa minulle, mutta Niko rauhassa tarttui pienesti tyttöä kädestä kiinni näyttääkseen heidän olevan yhdessä.
      ”Ihan okei. Me vissiin Ciara kilpaillaankin Tie Tähtiin kisoissa samoissa luokissa”, koitin hymyillä ystävällisesti vaikka oikeastaan olisin halunnut suoraan heittää tytölle haasteen voitosta. Kassu aisti tilanteen kuumottavuuden ja vilkuili kaikkia osapuolia yhtäaikaisesti vähän jännittyneenä mitä Ciara vastaisi tokaisuuni.
      ”Kiva. Sulla tosin on vähän harmi, kun et pääse nyt perjantaisin ratsastamaan”, Ciara pahoitteli olematta pahoillaan, ja tyytyväisenä sulki kaappinsa. ”Menen jo edeltä muru…” tuo jatkoi matkaansa kohti tallia lirkuttaen Nikolle. Ei auttanut, kun purra hampaita yhteen, vaikka kuinka vitutti. Vilkaisin Nikoa, joka vältteli katsekontaktia, ja siirsin katseeni Kassuun. Tuon katse lähetti paljon tsemppejä, ja sanattomasti sopimuksen tunteiden purkamisesta ratsastuksen jälkeen.
      Yeap sitä minä tarvitsin. Niin Tie Tähtiin kilpailun, Nikon ja yleisen tilanteen osalta.

      Tämän kämäisen musikaalin päätösbiisi olisi surullinen yksinäinen balladi, jossa mies olisi lähtenyt ja jättänyt vain särkyneen sydämen.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • #50120 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Siis vitsit tää oli kiva tarina joka sai ainakin tällä lukijalla hymyn huulille ja mielenkiinnolla jään seuraamaan miten teidän treenit savun kanssa etenee 🙂

      • #50125 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ei vitsi kuin osaat tehä tarinasta koukuttavan! Toi loppu oli jotenkin upea huipentuma, kun jatkoit tuota musikaaliteemaa!

      • #50138 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Hymyillen täällä korvasta korvaan kun hahmot hyppii orkesterinvetäjän pillin tahtiin. Täähän meni just niinkuin pitikin ja kirjotit siitä niin mukaansatempaavasti ettei tosikaan. Seela on aivan mahtava hahmo ja rakastan sitä miten se puhuttelee tässä Aleksis! Saat 2sp

    • #50479 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Asennevamma – TT-osa kilpailut 1 #2

      – En oo missään välissä unohtanut sua tai lakannut tykkäämästä, nää asiat on vaan tapahtunut, sanoin ovelta.
      Hämmästyin niin paljon lausettani, että käännyin pelkurimaisesti takaisin menosuuntaan päin ja lähdin viemään tavarani kaappiin.

      Katseeni jäi naulittuna Nikon selkään, kuin koiranpennun, joka jää yksin kotiin. Oliko Ciara vain laastari? Vai kenties Nikon äidin kumppaniehdokas? Mitä ei, eihän Nikon äiti ollut sellainen. Olisin voinut analysoida lausetta niin paljon, että sen tarkoitusperä olisi vaihtunut. En halunnut.
      Nousin salamana sohvalta ja lähdin kävelemään Nikon perään. En kuitenkaan päässyt kuin pari askelta ovea kohti, kun päätin kävellä takaisin sohvalle, ja siitä vielä takaisin ovelle. Takerruin melkein kahvaan, mutta laskin käteni vain alas. Ciaran ääni kuului tallista. Myöhästyin, mutta tiesin jotain Nikosta mitä Ciara ei, ehkä.

      Savu nyppi päätään paikallaan odottaessa maneesinoven avausta. Tuo ei jaksanut seistä paikallaan. Savun silmä pilkisteli tuon otsaharjan alta viekkaana. Ruunan talvikarva oli alkanut pudota, jota oli sittemmin joka paikassa.
      Aleksi auttoi minut selkään, pitäen Savua paikallaan. ”Katsotaas millaista sooloilua sie keksit”, tuo hymähti puoliksi kierosti minua katsoen. Murahdin tuolle vain vastauksen. Eikö riittänyt jo se, että allani oli vuonohevonen, joka itsessään oli ihan samanlainen tilanne kuin suomenhevosella. Ovat hienoja, ja älyttömän mainioita ratsuja jonkun muun alla kuin Seela Aalian. Vuonohevoset ja suomenhevoset plus Seela ei vain toimi. Enkä osannut muuttaa asennettani, siihen tarvittaisiin varmaan joku ihme.
      Tilannetta ei helpottanut yhtään myöskään se, että Ciara oli hankkinut Valeralle ties koko viimekuun Saaristen kuvaston. Moni voisi sanoa, että olisin kateellinen, mutta kerrankin en ollut. Varustus meni vain yli aivokapasiteettini. Järki ei riittänyt vain tuohon rahan käyttöön. Ei auttanut murehtia nyt myöskään Nikoa, joka oli saapunut yleisöön kannustamaan Ciaraa.

      Saimme ohjeen suorittaa alkuverkkaamiset itsenäisesti. Olin kyllä mennyt joskus Savulla aiemmin, mutta siitä oli aikaa, joten oli aika aloittaa palasten kokoamiset alusta. Hyvien mutta lyhkäisten alkukäyntien jälkeen siirsin Savun vain raviin. Iloisena yllätyksenä ravi tuntui ihan hyvältä, ja aktiiviselta. Koitin etsiä Savulle aktiiviset takajalat alle, ja päätä ryhdikkääksi, eikä kohti maata. Jouduin parikertaa potkaisemaankin sisäpohkeella Savun takajalkoja alle.
      Tavallaan tykkäsin ratsastaa Savulla. Jouduin niin ulos omasta mukavuusalueestani ja tekemään ajatustyötä valintoihin mitä tein ratsastaessa. Vilkaisin ohi laukkaavaa Valeraa, se näytti upealta. Oli pyöreänä, mutta hereillä valmiina esteille. Ciara istui nätisti selässä, ihan kuin se ratsastaisi höyhenen pehmeää hevosta. Nio ja Virmakin paineli hyvännäköisesti menemään. Oli pakko vielä vilkaista Nikoa, joka seurasi yhtä lumoutuneena Ciaran ja Valeran menoja. Ei auttanut kuin niellä oma heikkous hevosen selässä, ja kohentaa istuntaa.
      Savun laukka eteni kuin täi tervassa. En osannut aktivoida sitä, ja poni puksutti tyytyväisenä menemään laamalaukkaansa. Olin valmis heittämään ohjat jollekin muulle ja kävelemään maneesin ovesta ulos. Mutta ehei, esteet oli vielä edessä.

      Kentälle oli selvästi muotoiltu lyhyehkö rata esteistä. Saimme tehtäväksi hypätä parit hypyt pystylle Aleksin silmien alla, jonka jälkeen ratsastaisimme uusintarata treeniä. Tässä kohtaa vatsaani väänsi ikävätunne. Emme todellakaan olleet valmiit uusintarata treenin Savun kanssa. Se tuntui allani a. löysältä vuonikselta b. arvaamattomalta kumipallolta c. EI YHTÄÄN ratsultani! Aleksi sai luvan maksaa häpeästä koituvat hautajaiset. Puhumattakaan itsetunnostani ratsastajana.
      ”Seela vaadi Savu töihin, te matelette kuin etanat. Siun pitää nyt kertoa missä menette, et sie olet laivan kapteeni. Siulla on myös raippa tehosteena!” Aleksi huusi vaativasti seuratessa meidän kolmatta ylitystämme yksittäiselle esteelle. Savua ei selvästi nyt kiinnostanut ja se kolautteli puomeja alas takajaloillaan. Oli pakko napauttaa pohkeen taakse nopeasti raipalla, ja siitä vasta riemu syntyikin. Ruuna ei ottanut hyvällä salamalla siirtymistä vaatimustason nousemiseen. Tuo pukitti selkeän pierulla tehostetun pukin ilmaan ja otti ferrari volyymia alleen.
      ”Nyt se vasta laukkaa sellaista laukka millä voisit ehkä hypätäkin niitä esteitä, Seela!” Aleksi totesi. Ei kuitenkaan kehuen. Tämän olisi pitänyt olla itsestäänselvyys. Pyöritin löytämäämme aktiivisempaa laukkaa uraa pitkin, josta pääsimme uudestaan pystylle. Savu oli herännyt ja tunsin, kuinka takamukseni alla ruunan takajalat olivat valmiit hyppäämään mihin suuntaan tahansa. lähestyminen ei ollut hyvä, mutta se oli verrattain okei äskeisiin verrattuna. Savu otti pari sivuaskelta ennen hyppyä, ja jouduin tukemaan vuonista molemmilla pohkeilla suoraksi. Hyppy oli… noh puhtaasti yli. Taputin ruunaa kiitokseksi.

      Uusinta ratasuorituksemme, tai no sen uusinnan pystyi jättämään edestä pois. Olivat mielenkiintoisia, ja epävarmoja. Emme selvästi oikein luottaneet toisiimme, ja saimme vain pari oikeasti onnistunutta hyppyä tunnilla. Esteet pysyivät meillä vielä matalalla kilpailutasoon nähden, sillä emme todellakaan olleet valmiita. Vähän olisi tehnyt mieli itkeä, mutta ei auttanut kuin purra poskea. Näin se vain joskus menee.

      Taputin Savua kaulalle, ja ruoskin itseäni. Ei ollut hävettänyt pitkään aikaan ratsastaa näin paljon. Vika ei ollut Savussa, vaan minussa. En osannut ratsastaa sitä. Vielä selvempää oli se, että en tulisi oppimaankaan, ennen kuin antaisin Savulle mahdollisuuden edes ajatuksentasolla.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • #50484 Vastaa
        Maisa
        Osallistuja
        • Postauksia: 67
        • Koulutuksen tarpeessa

        Kirjoitat tosi hyvin ja tätä oli mukava seurata! Ja voi että mikä laama-Savu 😀

      • #50485 Vastaa
        Alva
        Valvoja
        • Postauksia: 106
        • Perus pullaponi

        Tää oli hirveen kiva treeni tarina! Sä kuvailit tota ratsastusosuutta kauheen hyvin ja Seelan tollanen inhimillinen epävarmuus paistoi hienosti läpi.

      • #50488 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 73
        • Koulutuksen tarpeessa

        On kyllä niin sujuvaa ja kaunista kirjoitusta, en tiedä miks mulle tulee vaan sana ”silkkinen” kielen päälle 😀 mutta sitähän tämä tarina on!

      • #50490 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Komppaan Nikoa! Sana silkkinen kuvaa tätä kyl vaan niin hyvin!

      • #50520 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Mainio tarina! Itelleki sen huippuhetki oli nimenomaan toi ratsastus ja Seelan fiilikset omaan tekemiseen liittyen. Jotenkin aina mielenkiintosempaa kun ei sujukaan täydellisesti. Saat 1sp ja 2ep

    • #50622 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Rakastavaisten kinastelua ja juorulehden kaameus

      27.3.2020 Perjantai
      Hölkkäsin tallille koulusta päästyäni. Vaikka hoitajaksi ei vielä mua laskettu, tunsin silti tallituvan siivouskäskyn koskevan myös itseäni. Olin meinaan tällä viikolla kuluttanut sitä julmetun hyvin yhdessä muiden hoitajien kanssa.

      Vilkaisin kelloa lähestyessäni tallipihaa. Tänään olisi kuitenkin suhteellisen kiireellinen aikataulu, enkä ehtisi jäämään pidemmäksi aikaa tallille. Illalla meinaan pitkästä aikaa pääsin juhlimaan uuden elokuvan ensi-iltaa. Viime kesällä kuvattu draama, josta sain merkittävän sivuroolin tuli vihdoin nähtäville muillekkin. Projekti oli älyttömän mukava ja mielenkiintoinen työllisesti sekä työkaverit olivat ihan huippuja!

      Tallipihalla häämötti pientä sekä isoa hevosta. Aleksi auttoi Ciaraa steppaavan Valeran kyytiin. Väiski koitti kihnuttaa turpaansa oikeaan etujalkaan, Nikon säätäessä jalustimia. Milo seisoi jo valmiina Alisa selässään. Pahus myöhästyin tallituvan siivouksesta. Ehkä ensiviikolla kerkeäisin aikaisemmin paikalle, tai jäisin kotiin sohvalle laiskottelemaan.

      Ryhmä rämä oli lähdössä käppäilymaastoon ja Maisa kutsui minut mukaan. Maisa oli Savun uusi hoitaja. Likka vaikutti todella mukavalta, eikä harmittanut yhtään jakaa kisahevosta tuon kanssa. Maisa tuli myös hyvin toimeen Ciaran kanssa naurusta päätellen. Koitin kävellä Alisan ja Milon vierelle, jotka tarposivat tärkeinä Väiskin ja Nikon edellä.
      ”Milo on kyllä maailman suloisin poni”, hymyilin leveästi ja katselin sen karvaista takamusta, joka mennä kipitti kovaa tahtia käyntiä eteenpäin. Isojen hevosten löntystellessä. Alisa hymyili minulle vain ujosti takaisin, ja päätin jättää keskustlun siihen ja hymyillä vain takaisin.

      Vaikka kävelin reipasta tahtia, jotenkin valuin automaattisesti kävelemään Väiskin vierelle. Ruuna mennä porkutti rennon letkeää käyntiään eteenpäin, korvat lerputtaen kuin Ihaalla konsanaan. Katsoin Nikoa jonka katse kääntyi juuri vilkaisemaan minua. Poika näytti kiusaantuneelta, kuin haluaisi sanoa minulle jotain. Kohotin kysyvänä toista kulmaani ja vilkaisin edellä menevää Ciaraa. Niko tarjosi minullekkin Väiskin satulaa, mutta minulla oli hyvä näin, enkä halunnut sotatannerta Ciaran suunnalta. Toki se oli jo myöhäistä, likka ei pitänyt Nikon tarjouksestakaan vaikka kieltäydyin. Tunnelma jäykistyi.
      Väiski harppoi jonon ohi lähemmäs Valeraa. Seurasin tilannetta puoliksi vilkuille, ja siirtyen takaisin Milon vierelle. Tilanne oli älyttömän kiusallinen, ja minun teki mieli pahoitella Ciaran ja Nikon kinastelua Alisalle vieressäni, mutta en kehdannut. Vilkaisin vain välillä Alisaa, joka vain piti suutaan yhtenä viivana. ”Te ootte aika hyvä pari Milon kanssa”, hymähdin kaksikolle koittaen sivuuttaa jäistä tunnelmaa. Kommentti sai Alisan suupielet hymyyn.

      Luoja varjelkoon maastoreissun loppuvan pian.

      28.3.2020 Lauantai

      Ensi-ilta juhlat olivat hulvattomat. Tunsin itseni pitkästä aikaa prinsessaksi, saadessani pukeutua ykkösiin. Näin paljon perheemme ystäviä, ja sain osakseni rakennettua ehkä tulevia työkontakteja. Koulustammekin opettajani oli tullut ensi-iltaan ja sain ihanaa palautetta, joka pistää hymyilettämään vielä pitkään.

      Puhelini värisi yöpöydällä. Havahduin puoliunestani siihen. Aurinko kimmelsi ikkunasta silmiini, ja jalkoja särki korkokengät eilisen jäljiltä. Käteni hapuili puhelinta yöpöydältä tarttuen siihen. Värähdykset johtuivat viesteistä, jotka tulvivat ystävieni wappi-ryhmään.
      ”Seela mitä hemmettiä? Onko tää totta, miks et oo kertonut!”
      ”Mitä?! Onks tää vaan juorulehtien keksimää, vai onko jotain perää?”
      Ryhmään oli tullut linkki, ja kuva juorulehden juttuun. Silmät ristissä hapuilin linkin auki.
      ”Julkkisvanhempien lapset luomassa uutta taiteilijasuhdetta”, mutisin lukien otsikkoa ja nousin istumaan sängyssäni. Mitä helvettiä tämä nyt oli. Siirsin valahtaneet hiukseni korvan taakse ja jatkoin lukemista:
      ”Victoria Åhlstadin poika Helmer Åhlstad, 21 ja Maisa Aalian tytär Seela Aalia, 19 näyttivät viihtyvän läheisissä tunnelmissa Varjomaa elokuvan ensi-illassa. Nuoret tutustuivat elokuvan kuvauksissa, ja kertoivat tulleen läheisiksi kuvausten aikana. Toimittajamme yllättikin nuoret taiteilijat läheisissä tunnelmissa jatkoilla. Tässä voisi olla uusi hyvin varma nuori näyttelijä pariskunta…”

      Helvetti. Heitin puhelimen jalkopäähän peitonpäälle. Annoin käteni hieroa ohimoitani. Orastava päänsärky eillisen illan jälkeen ei kaivannut tälläistä. Ei todellakaan. Vedin peiton jalkojeni yltä. Nappasin puhelimeni raivoissani ja lähdin suuntaamaan keittiöön.
      ”Katso…” Mutisin äidille ja heitin tuolle puhelimen nokan eteen. Samalla itse kaivaessani särkylääkettä kaapista. Tilanne turhautti ja ihan syystä. Olin onnistunut välttämään kaikki paskalehtien jutut jo kauan, mutta nykyään kun olin täysikäinen niitä alkaisi tulla helpommin. Perkeleen perkele.
      ”Seela mitä? Miten tää on mahdollista? Eikö me olla nimenomaan juteltu ei mitään tälläistä. Ei ole nyt yhtään hyvä juttu. Ei yhtään.” Äitini sulki puhelimen ja katsoi minua tuimaisti.
      ”Mitä helvettiä? Luultko et mä ihan halusin tollasen jutun?” Katsoin tuota silmät suurina vesilasia tyhjentäen lavuaariin.
      ”Et saisi antaa yhtään aihetta tuollaiseen”, tuo murisi nousten pöydästä. Äiti ei sietänyt itsensä takia juorulehtiä yhtään. Tuo oli kokenut jo ihan hirbeön riepotuksen aikoinaan aiheettomista asioista, ja piti tiukasti kuria ettei enää kukaan meistä päätyisi sellaiseen.
      ”En mä oo antanu mitään aihetta! Ite tiedät kuinka paskan vaikeaa on välttyä tollaselta. Ne repii ihan mistä tahansa jutun ja kuvat. Sun pitäis tietää eikä syyllistää mua!” Huudahdin tuolle, ja nappasin rivakasti puhelimeni takaisin käteeni. Tuo murahteli vain vastaukseksi. Selvästi tilanne suututti puolin ja toisin. Äitini ei halunnut aiheettomasti kuitenkaan huutaa minulle, ja suuntasi laittamaan pyykkiä, johon sai hyvin purattua ärsyyntymistä.

      Makasin sängylläni katsellen kattoa. Helmer oli viestittänyt, että välimme oli ainakin ystäviä hänen puoleltaan. Siitä olin samaa mieltä, mutta nyt koko muu maailma näkisi sen toisin. Huokaisin raskaasti ajatukselle. Tälläistäkö tämä nyt tuli olemaan jatkossa? Spekulointeja Maisa Aalian tyttären parisuhteista ja nuoruuden mokista. Vesiraja nousi silmiini ja purisitin peittoa käsieni välissä. En halunnut selitellä tilannetta kenellekkään. Huomenna olisi valmennuksetkin. Toivottavasti kohu laantuisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mitä Nikokin, Lily tai Aleksi ajattelisi tästä…

      Attachments:
      • #50625 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 239
        • Perus pullaponi

        Kerroit tarinaa tosi kivasti, ja oli myös kiva kuulla, miten Seelan tallin ulkopuolinen elämä menee (:

      • #50628 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Oioi! Alkoi kiinnostamaan kuka toi Helmer oikeen on, eli mun puolesta tyyppi sais alkaa näkyä tarinoissa enemmänkin 😉 Sekä tietysti kiinnostaa Nikon ja Ciaran reaktiot tähän

    • #50798 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Huippuherkkää ja kielimuuria – TT-kisoihin estevalmennus 29.3

      Olin vetänyt tallitakkini hupun päähäni. Nyt ei ihan hirveästi huvittanut kulkea omilla kasvoillani. Tosin tallilla kaikki olivat innoissaan valmentajastamme, Alanasta. En osannut ihannoida oikein huippuratsastajia. En ehkä kuitenkaan ollut niin true heppatyty. Oikeastaan usein en edes tunnistanut nimiä, josta puhuttiin. Ehkä joskus pitäisi perehtyä enemmän niihinkin.
      Luotin siihen että tallilla tuskin kukaan oli nähnyt uutista, tai ketään ei varmasti asia niinkään kiinnostanut. Kukaan muu kuin Kassu, Nio ja Lily tiesi että kaipailin Nikon perään, ja olevani sinkku. Muita tuskin asia liikutti yhtä vähän, kuin minua heidän viime yön unet. Silti asia tuntui hävettävältä, ja epäonnistuneelta.

      Annoin kyynärvarsieni nojata polviini. Jos joku olisi halunnut kuvailla istuma-asentoani kentän yleisössä, se olisi ollut miehet saunassa tai penkkiurheilun parissa. Urheiluahan tässä katsoin ei siinä mitään. Maisa ratsasti Savulla hiki otsalla valmennuksessa. Omat hikipisarat alkoivat muodostua otsalla nähdessäni tehtävät. Valmentajat tunnetusti eivät vaihtaneet niitä tasosta huolimatta. Viime hyppykerralla Savulla emme päässeet esteelle suoraan millään. Aina nappasimme pari sivu hyppelyä ennen estettä.

      Ei auttanut itku markkinoilla tai kotiin lähtö. Heitin tuulitakkini kentän laidalle, ja lähdin kapuamaan Savun kyytiin.
      ”Teillähän meni loppua kohden ihan tosi hyvin!” Hymyilin Maisalle tullessani tsekkaamaan jalustimia, tytön pidellessä ponia paikallaan.
      ”Oli kyllä työtä, eikä helpolla päästy. Oli silti ihan huippu hyödyllistä”, tuo hihkutti tyytyväisenä.
      Maisa oli tosi mukava, eikä mua harmittanut jakaa hevosta ollenkaan tuota kilpailuissa. Kaiken kaikkiaan tuo oli vaaleanpunaisten hiuksineen todella kelpo tyyppi. Ehkä joskus pitäisi tutustua vielä paremmin, kuin vain hevosen viemisen merkeissä.

      Savu tuntui jo vähän väsähtäneeltä, ja tuntui tyytyväiseltä saadessaan kävellä pidemmällä ohjalla. Kentälle vilisi uusia ratsukoita, joita ruuna mielellään tervehti pienellä hirnahduksella. Ciara ja Valerakin saapuivat kentälle hienoissa uusissa varusteissaan. Tunsin pientä kateutta tällä hetkellä hepasta. Olisin mennyt sata kertaa mieluummin vaikka Valeralla kuin Savulla. Savu vaan tuntui hankalalta, ja asenteeni oli ihan perseestä. Vilkaisin kentän reunalla menoa seuraavaa Aleksia. En voisi tuottaa miehelle pettymystä, sillä olihan Savu Hallavan omia kasvatteja ja minä olin saanut kunnian nostaa Savua metrin radoille. Huokaisin syvään, sillä en tosiaankaan halunnut tuoda pettymystä Aleksille, enkä Ciaralle iloksi.

      Okei täytyi perua sanani. Savu tuntui verkassa todella hyvältä. Vaikka verkkahyppy jouduttiinkin uusimaan, tuntui että allani oli viritetty, mutta varma hevonen. Oliko Maisa todellakin saanut hepan ratsastettua niin hyvin, vai keskityinkö minä ensimmäisen kerran kunnolla? Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, Savu oli vauhdissa. Ruuna tuntui kuuntelevan pienimmätkin puolipidätteet istunnalla, ja tiukat käännökset eivät tuottaneet meille ongelmia. Alana kuitenkin ei ollut tyytyväinen meidän hyppyihimme. Savu selvästi vähän epäröi ennen estettä, ja mielellään esteen jälkeen olisi ottanut ritolat.
      Tuntui hieman hassulta hyppyjen osalta. Hevonen tuntui hyvältä ennen estettä, ja esteen jälkeen. Kuitenkin hypätessämme tuntui, että Savu ottaisi varman päälle. Jolloin se hyppäsi hieman epätasapainossa. Alana koitti lyhyesti korjata meitä puoliksi englantia puhuen kädet puuskassa. Sain selvää etten saisi itse jännittää, tai hevonenkaan ei luota itseensä. Loput asiat olivat hepreaa. En pystynyt ratsastaessani tehtävää suodattamaan vierasta kieltä päähäni. Teki mieli huutaa kuin pahempi persu konsanaan tuon puhumaan Suomea kun Suomessa kerran ollaan. Nainen kuitenkin vapautti meidät tehtävästä suoritettuamme ne tarpeeksi hyvin.

      Loppu käynneissä tallustin Savulla Aleksin vierelle, ja pysäytin siihen. ”Tuntui aika hyvältä, että ehkä me ei kaadeta kisoissa kaikkia esteitä.” Hymähdin miehelle, joka taputti Savua kaulalle. ”Ymmärsitkö vai etkö kerennyt reagoimaan Alanan ohjeisiin?” Aleksi kysyi edelleen kuitenkin selkeästi ollen tyytyväinen suoritukseemme. ”Kai tässä pitää myöntää että en ymmärtänyt, ja en kerennyt reagoimaan. Saatiin kuitenkin oikeasti tosi hyviä suoria pätkiä, kokoamista. Hypyt vaain on turhan isoja…” Mutisin hieman tuolle. ”Enkä mä oikein tiedä miten saisin varmuutta Savuun, kun musta ainakin tuntui siltä että olin rento, eikä tehtävä itsessään jännittänyt.” Selostin vielä tuolle pyytäessäni Savun uudelleen käyntiin. ”Ehkä me tarvitaan vaan vähän hyppyjä lisää alle!” Huikkasin miehelle jatkaessamme matkaa.
      Jatkoin kävelyä Savun kanssa, ja vilkaisin yleisössä istuvaa Nikoa. Tuo seurasi katseellaan Ruskaa, mutta vilkaisi pian vähän meitä. Hymähdin tuolle pienesti, mutta tuo käänsi nopeasti katseensa pois. Katseen kääntäminen ei ollut nyt Ciaran takia, se on erilainen. Tämä vaikutti hieman vihaiselta. Nyrpistin kulmiani ja olin kääntämässä Savua kohti tuota, mutta Alana nappasi meidät loppupalaveriin.

      Täytyi myöntää, että jollain hullulla tavalla pidin Alanan valmennustyylistä, niin kauan kuin kielipääni kerkesi suodattamaan ohjeet. Vaikka Alanasta tallikaverina en todellakaan pidä, niin tuon lyhyistä ytimekkäistä ohjeista sain nopeasti kiinni, ja tuntui kuin me puhuisimme samaa lyhennettyä puhetta. Siinä kohtaa kuitenkin kun okserit tulivat kehiin, ja Savun kanssa hyppääminen hankaloitui en vain pystynyt enää suomentamaan englantia päähäni vauhdissa.
      Kaiken kaikkiaan uskon antavani Savulle mahdollisuuden. Ainakin ruuna häivytti juorulehden kamaluudet savuna ilmaan mielestäni.

    • #50923 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Vuonis teki sen! Näittekö?! – TT- 1. osakilpailu

      Reisilihakseni jännittelivät ja tärisivät pidätellessäni Savua aloillaan kentän portin takana. Saisimme pian siirtyä valmistautumaan kentälle omaan vuoroomme. Ruska viiletti siistin näköisesti radalla. En uskaltanut kuitenkaan keskittyä ratsukkoon täysillä, sillä steppaava Savu aiheutti harmaita hiuksia.
      ”Pidänkö kiinni?” Nio hihkaisi portin kupeesta. Olimme molemmat availleet porttia kädet rakoilla vuorotellen.
      ”Kiitti”, hymähdin nyökäten saadakseni vähän hengähtää ja nostaa katseeni kentälle. Poika nappasi rauhassa Savun toisesta ohjasta kiinni ja taputti ruunaa kaulalle.

      ”Menkää sitten raketin lailla”, Nio virnisti minulle avatessaan portin meille. Hymähdin jännittyneenä ja ohjasin tikittävän aikapommin reippaasti kentän sisäpuolelle. Ruska näytti peukkua odottaessaan vuoroaan taas päästä kentältä ulos. Jännitin niin paljon, etten valitettavasti osannut edes kiittää Ruskaa. Metrin esteet tuntuivat niin hirveän isoilta!

      Olimme Savun kanssa toiseksi viimeinen starttaaja metrin luokassa. Olin ehtinyt kuulla ja nähdä vähän missä porukalla oli radalla hankaluuksia. Eritoten nopeasti eteen tuleva muuri oli koitunut monelle kompastuskiveksi, niin myös punaiselle kaksikollemme Ciaralle ja Valeralle. Kaksikolla oli mennyt tänään hieman penkin alle, mutta en kokenut tällä hetkellä siitä mielihyvää. Voisi hyvin olla seuraavana muurin juuressa korvat hiekkaa täynnä ollen.
      ”Seuraavaksi ratsastaa Seela Aalia ja Reyrkur ja valmistautuu luokan viimeise…” Havahduin ajatuksistani kuulutukseen. Helvetti, joko se aika meni. Olisi pitänyt vielä nopeasti kerrata rata mielessä. Ei auttanut kuin kerätä Savun ohjat, ja nostaa laukka. Ruuna nappasi jalat alleen salamana (lue: jonka se oli tehnyt parin ylimääräisen kerran myös kouluradalla). Häntä vain viuhahti merkiksi hereillä ja vireystasojen ollessa elossa. Ehtisin vielä etsiä isäni katseen yleisöstä. Tuo oli aina nököttämässä tärkeimmissä tapahtumisissani taustajoukkoina. Tietyllä tavalla tuon läsnäolo loi turvaa, vaikka ei hölkäsenpöläystä hevosista ymmärtänytkään.

      Savulla oli hyvä rytminen laukka alla. Kuitenkin istuessani tiiviimmin satulaan tunsin, että poni ei täysin ollut kuulolla. Pilli vihelsi ja me ylitimme lähtölinjan. Ykkönen oli selkeä pysty, jonka ylitimme hieman vinosti, onneksi hieman vasemmalle. Virhe auttoi meidät suoremmaksi seuraavalle linjalle. Linjan esteet oli rakennettu kivasti lankuista. Tunsin Savun energian alla, mutta tiesin sen epävarmuuden tässä korkeudessa. Linja tultaisiin luultavasti liian isolla hypyllä sisään. Istuin satulaan ja koitin rauhoittaa Ruunan tahtia hieman äänellä.
      Linja yli, jes! Okseri hypättiin niin isolla loikalla, että jouduin itse tekemään töitä urakalla saadakseni Savulle tarpeeksi tilaa edestä. Neloselle olisi tärkeä saada hyvä kaarre ratsastettua. Tunsin sisäpohkeeni hikoavan Savun puskiessa sisälle päin vauhtipäissään. Jouduin potkaisemaan tuota terävästi saadakseni kulmaan tilaa, jolloin pääsimme hyppäämään nelosen paremmin. Hyppy tuntui tosi hyvältä, mutta helvetti pitikö sen muurin tulla nyt. Jarrutanko vai lisäänkö vauhtia, mitä piti nyt tehdä? Jos potkaisen liikaa vauhtia, emme saa hyvää väliä, jos kokoan liikaa poni menettää vauhtinsa ja lähtee kiemurtelemaan. Oli mentävä! Käytin jalan nopeasti Savun kylkeen ja annoin tilaa ottaa pari pidempää askelta.
      Yli! ”Jes hieno!” Suustani vain kuului positiivinen huudahdus Savulle, ja suuni oli varmasti hymyssä. Olimme liekeissä. Ehkä innostuin muurin ylittämisestä vähän liikaakin, sillä kutonen tuli nopeasti eteemme. Savu pelasti, kuski matkusti tämän esteen.
      Ratamestari ei päästänyt helpolla. Juuri kun muurista oli selvitty, niin edessä oli trippeli. Savu raukka. Hengitin ja annoin ruunan laukata hyvällä laukalla eteenpäin. Trippeli läheni ja läheni, mun oli pakko hypätä mukana, mutta rutistaa silmät kiinni. Ihan varmasti pian rymisisimme trippelin keskellä. Kuulin korvissani kun yleisö haukkasi happea Savun tehdessä jäätävän ponnun ylöspäin. Se oli varmasti ulospäin näyttänyt siltä, että eteenpäin poni ei hypännyt yhtään. Ruuna kuitenkin venytti ja venytti itsensä. Viimeiset sentit se hieman vielä oikoi takajalkojaan, että varmasti pienet kintut eivät osuisi takapuomiin. Horjahdin itse tästä megaloikasta hieman Savun kaulalle, mutta nopeasti korjasin itseni takaisin.

      Kuin ihmeen kaupalla me selvisimme! Hymyä ei voinut peitellä millään muotoa. Tuo pieni harmaita hiuksia aiheuttava vuonis hyppäsi juuri puhtaan metrin. Sydämeni hakkasi ja käteni vain taputti pystyharjan kaulaa onnellisena. Savu puhisi raskaasti. Tuo sai kävellä pitkällä ohjalla kohti maneesia, jossa se saisi vettä sekä kävellä.
      Kilpailupäivä oli kokonaisuudessaan hieno. Hallavalaiset olivat rohmunneet palkintoja urakalla, ja erityisen tyytyväinen tietysti olin rakettiryhmästä. Hauskaa oli myös se, että Maisakin sijoittui omassa luokassa Savulla kolmanneksi.

      Niko ja Väiski olivat tänään edustaneet ravureita kunnialla. Halusin ehdottomasti onnitella Nikoa tuon hyvästä suorituksesta, sillä tiesin tämän olevan Nikon ensimmäinen voitto Väiskin kanssa. Olin nähnyt tuon menevän tallitupaan yksin, joten minulla oli hyvä sauma jutella Nikolle ilman häiriötekijöitä. Avasin tallituvan rauhassa ja astuin sisälle potkien kengät pois jaloistani. Niko asetteli keskittyneesti, mutta hymyillen ruusukkeita kaappiinsa, napaten niistä vielä puhelimella kuvan.
      Tuli impulssi juosta ja hypätä halaamaan poikaa takaatapäin. Niin minä sitten hyppäsin tuon selkään ja roikuin kädet tuon ympärillä leikkisästi. ”Te menitte ihan huippu hyvin tänään”, kikatin pienesti tuolle valuessani takaisin omille jaloilleni. Niko kääntyi hymyillen ja halasi jotenkin automaattisesti takaisin minua. Hämmennyin hetkeksi. Miksi poika minua halasi? Niko taisi tajuta itsekin, että se olin minä eikä Ciara hänen edessään. Tuo salaman nopeasti irrotti kädet minusta ja alkoi sulkemaan kaappiaan. Siitäkö vasta minulla riemu repesi, ja annoin käteni mennä puuskaan.
      ”Ei edes kiittä sitten pystytä, tuleeko Ciara sut siitäkin hirttämään?” Katsoin tuota pienesti tuimasti kulmien alta, ja nojauduin oikean jalkani päälle paremmin seisomaan. Niko ei vaivautunut piikityksestäni, vaan pikemmin näin ensikertaa tuon kasvoilla ärsytyksen.
      ”Kiitos, mutta eiköhän sunkin pitäisi hallita noita sun tunteita. Katos eiks se meetoo juttu kuitenki oo teidän näyttelijöitten juttu.” Tuo tiuskaisi lähtien pukemaan tallikenkiään jalkaan ja häipyen tallituvasta.
      Kulmani kurtistui pahemman kerran. Oliko Ciara saanut Nikonkin vihaaman minua vai mikä oli ongelma? Tuo saisi jutella kanssani, vaikka uhattuna raipalla asiat halki. En ala kuuntelemaan tuollaista, varsinkin jos sen takana oli teini-ikäinen kuningatar Ciara.

      • #50926 Vastaa
        Alisaa
        Osallistuja
        • Postauksia: 71
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ihan super kiva tarina! Tohina ja jännitys paitoi tästä niin läpi että oli ilo lukea. Ja toi loppukohtaus Nikon kanssa- se jotenki puristi tän tarinan ihan täydelliseksi!

      • #50936 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Saama mieltä Alisan kanssa. Huippu hyvää kuvailua esteradalta ja toi kohtaus Nikon kanssa oli täydellinen lopetus. Kirjotat aivan sairaan hyvin! Saat 2kisapistettä 2sp ja 2ep

      • #50938 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 73
        • Koulutuksen tarpeessa

        Wuuhuu mitä kisatunnelmaa! Täytyykin seuraavassa tarinassa selvitellä Nikon ja Seelan välejä…

    • #50981 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Naisten naurattaja ja yksityistunnin havittelija

      Kevät tuuli antoi kyytiä vauvahiuksilleni ohimon kupeessa. Aurinko porotti kevätlämpöä ympäriinsä. Hevoset nauttivat tarhassa kisojen jälkeisestä seesteisestä tunnelmasta. Niin nautin itsekin. Koko viime viikkojen hulinat olivat rasittaneet mieltä. Samalle viikolle koulu, ensi-ilta hulinat ja kilpailut oli liikaa. Onneksi oli enää viikko urakointia koulun puolella, ja saisimme laukata ensimmäisen vuosikurssin kunniaksi lomille.

      Kaivoin puhelintani, joka tärisi taskussani. Jouduin suoristamaan toisen jalkani suoraksi, että tuo perkuleen aikaani turhaa syövä laite suostui taskusta tulemaan. ”Mis meet?” Helmerin ääni kuului heti saadessani videopuhelun auki. Käänsin kameran ja näytin pojanklopille ympäristöä. Väiski nyhväsi turvallaan pientä vaivasta heinänkortta. Milo oli asettunut maahan kyljelleen vetämään päivähirsiä, kun taas Pilkku seurasi uteliaana korvat liikkuen metsästä kantautuvia ääniä.

      ”Täällä niin kuin sun mielestä aina.” Totesin tyynesti vähän hymyillen tuolle. Annoin otsani nojata kämmentäni vasten, ja kyynärpääni koukussa olevaa polvea vasten. Pieneltä kalliotasanteelta tarhojen vierestä näin hyvin koko tallipihan, ja tarhat erityisesti. ”Oliko eilen kovat juhlat?” Kysyin pienesti virnistellen. Ruudun takana olevat tummat turvonneet silmänaluset kertoivat kaiken. Eilen oli yhteisen ystävämme Eevertin syntymäpäivät. Olin jättänyt ne suosiolla väliin.

      ”Joo joo älä jaksa”, Helmerin ääni murahti epävireisesti kaiuttimen välityksellä, ja tuo veti huppua päähän. ”Ota mut ineen joskus sinne… heppailemaan”, tuo joutui etsimään oikeaa sanaa. Naurahdin vaivaantuneesti. Helmer oli kaukana sellaisista ihmisistä, jotka kävisivät tallilla. Streettiä harrastava täysin kaupunkilainen. Perus taiteilijaperheen poika joka näyttelijä, ja lauloi oman aloittelevan bändinsä kanssa. Naurahdin uudelleen tuon ehdotuksen järjettömyydelle.
      ”Täällä on ihan tarpeeks jengii mun kanssa. En tarvitse yhtään lisää. Sitä paitsi on pakko keskittyä TT-kisoihin. En mä voi keskittyä jos joudun katsomaan sun perään, ettet käy pyörittämässä tallin jokaisen sinisilmäisen tytön sun perään.” Tyytyväinen olemus paistoi kasvoiltani. Kaikki oli tällä hetkellä suhteellisen hyvin, ja Helmer oli hyvä tyyppi elämässäni. Olen aina tullut paremmin juttuun poikien kanssa, vaikka toki multakin löytyi hyviä naispuolisia tovereita ystäväpiiristä. Silti aina ne olivat miesvoittoisia, vältän turhaa draamaa.

      Siinä kuitenkin olin tosissani. Helmer oli naistennaurattaja, eikä asiaa helpottanut tuon harrastukset. Kuka nyt perus teini ei sulaisi laulavalle nappisilmälle? Sulaisi yhtä varmasti niin kuin minä nyt. En tiedä mikä pinttymä oli tulla seuraamaan hevosia ulos. Tänään silmiini erityisesti oli osunut Nakki. Tuo fwb-tamma oli kiusannut hieman Väiskiä, jonka jälkeen tuntui, että se touhusi ihan omia touhujaan tarhassa. Miltäköhän Nakki tuntui ratsastaa? Olin vannoutunut poniratsastaja tähän asti. Silti tiesin ajan koittavan, kun pitäisi vain siirtyä hevosiin.

      Nakki ei pidempään saanut nautiskella seesteisestä kevät hetkestä, kun Inka haki sen sisälle. Inka muistutti minua tulevista kisoista. Savun kanssa pitäisi hiki hatussa treenata, sitä A’n rataa. Ruuna oli eilen kilpailuissa ollut kouluosuuksien aikana niin herkillä, että pienikin jalan liike oli saanut sen nostamaan laukan jännittyneenä. Se peli ei oikein toiminut kouluradalla.
      Ei loppujen lopuksi metrin ratammekaan ollut mitään hyvin kaunista ratsastusta, ja hampaan koloon jäi paljon omasta suorituksestani. En pelännyt epäonnistuvani, mutta haluan olla ehdottomasti vielä paremmassa kunnossa Savun kanssa seuraavaksi. Pienesti myös vatsaani kutkuttelisi luokan voitto. Se ei tekisi yhtään huonoa myöskään Rakettiryhmän ranking pisteille. Vitsti! Oli ehkä pakko laittaa muutama liika pennonen tässä kuussa ratsastukseen. Ehkä menisin tekemään pari sijaisvuoroa vanhainkotiin loman alettua? Hemmetti, ehkä Inka tarjoaisi yksityistunteja. Nousin vikkelästi kalliolta jaloilleni ja lähdin suuntamaan ratsukon perään talliin.

      Inka pyöritti kuumemittaria käsissään ja tarkensi juuri silmiään sen lukemiin. Koitin varoen nojautua karsinan seinän kulmaan, etten olisi tungetteleva ties jos vaikka Nakki olisi kipeänä ja nainen tolaltaan. ”Kaikki hyvin?” Oli pakko päästä kysymään. Inka nosti katseensa ja hymähti lempeästi laskien mittaria takaisin hoitopakkiin. ”Eei kunhan varmistin onko joku hassusti. Harvemmin on näin leppoisa käytävällä, sellainen takapiru kun yleensä on”, Nainen hymähti napaten pölyharjan käteensä ja lähti sutimaan sillä Nakin lyhyttä kiiltävää mustaa karvaa.
      Mieleni teki aivan hirveästi koska tamman turpaan. Se näytti niin silkinpehmeältä ja söpöltä. Tamma tosissaan harvinaisesti lepuutti vain korviaan ja ummisti silmiään käytävällä. Normaalisti Inka patisti aina jonkun toisen silmäparin tallista vahtimaan Nakkia, jos se piti hetkeksikin jättää yksin. Sillä oli salainen… tai no salainen ja salainen taito hävitä paikalta.
      ”Saanko?” Päätin kysäistä ennekuin uskalsin koskea Nakkiin. Inka vaan nyökkäsi hymyillen, ja kyykkisi Nakin jaloissa harjan kanssa. Tamman turpa oli niin pehmeä miltä se näyttikin. Sipaistuani sitä etusormellani uskalsin laskea käteni rapsuttamaan tamman otsaa. Nakki nojasi vähän rapsutusta vasten. Lyhyt otsasta irtoava talvikarva tarttui käsiini kuin magneetti. Nakin ilme sai minut hymähtämään.

      ”Tuota Inka mietin kun sähän pidät tunteja? Niin voisiko ehkä mahtuu sun kalenteriin ennen seuraavaa osakilpailua yks yksityistunti?” Sain kakistettua ulos, mutta tuli tarve perustella kysymystäni: ”En siis Savulla sen hirveämmin ole ratsastanut, ja meillä meni toi kouluosuus vähän niin ja näin. Olisi varmaan ihan sika hyvä päästä treenaamaan sitä ennen tota helvatun pitkää kisareissua Lappiin. Toki mun pitäis ensin kysyä Aleksilta saisinko lainata Savua yksityistunnille…” Viimeinen lause tuli suustani niin epäselvällä mutinalla jo, että ihan itsenikin piti miettiä mitä sanoin. Tyhmäkin olisi tajunnut, että olisi pitänyt kysyä Aleksilta ensin. Laskin käteni nopeasti Nakin otsalta ja tamma nyrpeänä nosti päänsä huomion loppumisesta. Otin nopeat pari askelta kohti tallitoimistoa, mutta käännyin vielä Inkaa kohden: ”Unohdin kysyä Aleksilta… Varmaan parempi kysyä siltä ensin, kun ei oo mahdollisuutta mihinkään muuhunkaan hevoseen, joten vaivaan sua vasta sitten kun tiedän onnistuuko Savun lainaaminen”

      Se oli selvää, että ensikilpailuissa vuonis iskee vahvempana kuin ennen!

      • #50984 Vastaa
        Inka Lehtimäki
        Valvoja
        • Postauksia: 50
        • Koulutuksen tarpeessa

        Tässä tarinassa oli tosi kiva tunnelma, joka välittyi siitä miten kuvailet asioita! Kirjotat tosi sujuvasti, vaikka itellä hyppii heti silmille ne muutamat yhdyssanavirheet. Oli tosi kiva miten hyvin otit huomioon mun tekstin!

        saat 1 sp ja 1 hp

    • #51096 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Lämpenemistä vuoniksille ja typerä sydän – 9.4 estetunti savulla

      Oli aika jälleen koota ajatukset yhteen ja kiivetä vuonispalleron selkään. Vaikka kilpailuiden palkintojenjaon jälkeen tuntuikin siltä, että Savun kanssa voisi ratsastaa iänikuisesti. Arki oli heittänyt vaihteeksi kapulat rattaisiin, ja saanut minut niheäksi Savua kohtaan. Jalustimia säätäessä tutulle kasi reiälle ei kuitenkaan enään tuntunut niin pahalta. Ehkä tästä vielä tulisi jotain paremman näköistä menoa.

      Olimme eilen käyneet lyhyen kiivaan sanaharkan Nikon kanssa tallituvassa. Ei tykätty kuitenkaan kinastella asioistamme muiden edessä, joten tiemme erkani vain happamissa meiningeissä. Halusin kaivaa verta nenästäni, ja jutella vielä tänään pojan kanssa. Vaikka tuo oli Ciaran kanssa, halusin pitää kynsin ja hampain kiinni ystävyydestämme… Tiedän ei tarvitse sanoa yhtään mitään.

      Estetuntimme koostui tänään nuoremmista poniratsastajista lähinnä. Katraasta löytyi niin Miloa, Pilkkua kuin Lilliäkin. Toisaaltaan kevyempi ja yksinkertaisten asioiden miettiminen ratsastaessa varmasti tekisi hyvää meillekkin. Savu oli monen pienen ratastajan lemppari erilaisuutensa takia. Nyt ilkeästi vein jonkun lempparihepan kisojen tähden. Joku muu vei myös minun lemppari ihmisen. Voi voi elämä on. Kiesus! Seela keskity olennaiseen.

      Savu tuntui olevan tänään hyvin kuuro oikealle pohkeelle. Se ei millään meinannut herkistyä. Jouduin lämmittelemään vuonista volteilla extra paljon. Ratsukoiden mennessä ravipuomeja iloisesti, niin itse jouduin elävöittämään ja ratsastamaan läpi oikeaa pohjetta ruunalle. Lillin ratsastaja Tittakin joutui ihan hämmennyksiin Nadjan antamasta tehtävästä, kun me mennä sooloilimme Savun kanssa mennen tullen.

      Tehtävä oli suhteellisen simppeli. Kentälle oltiin pystytetty kolme kavalettia. Yksi kokorataleikkaan X vaiheille ja yhdet molemmille pitkille sivuille. Nadja sovelsi tehtävää vähän jokaisen ratsukon tason ja kokemuksen esteiden suhteen.
      Nainen antoi meille Savun kanssa tehtäväksi ratsastaa joka kerta erilainen tie toiselle kavaletille. Huolehtien niin, että minä tasan tarkkaa tiesin minne olimme menossa, mutta se olisi Savulle aina uutta. Ensimäiselle kavaletille piti ratsastaa kaarteen kautta, jossa säätelimme laukan tahtia. Selkeästi pidempää askelta, sekä lyhyempää. Nadja oli suunnitellut tehtävän ajatellen viimeistä ratasuoritustamme.

      Tällä tunnilla tehtävä oli mielenkiintoinen, mutta silti en saanut ruunasta irti sitä ehkä mitä olisi pitänyt. Savulla oli tasainen, ehkä vähän jopa laiska mood päällä jota oli todella helppo säädellä. Ei tarvinnut paljon ratsastaa, mutta aktiivisesta estehevosesta se silti oli kaukana. Toisaltaan ehkä se oli hyvä. Huomenna meitä odottaisi kuitenkin Inkan estevalmennus.
      Taputin tuon harmahtavaa kaulaa pari kertaa, ja annoin ruunan kävellä loppukäyntejä. Halusin pitää kuitenkin huolen että edes käveleminen tapahtui koko selän läpi, joten jouduin hieman patistelemaan tuota.

      Taluttaessani hevostani muiden joukossa talliin, oloni oli jotenkin tyhjä, mutta rauhoittunut. Tunti oli ihan jees, vaikka toisaaltaan Savusta en saanut kaikkea irti. Ei tälläiset raskaantyönraataja tuntiratsut aiva voineetkaan jaksaa. Ajatus hymyilytti minua niin, että krahnutin Savua otsasta suitset otettua päästä.

      Viedessäni varusteita takaisin paikoilleen minun oli pakko vilkaista yksäripuolelle oliko Niko vielä paikalla. Tuo oli krahnuttamassa Väiskiä. Olisi oiva tilanne jutella lisää pojan kanssa, mutta halusin odottaa tallin hieman hiljenevän vilisevistä ponijunnuista. Hiiviskelin takaisin Savun karsinalle. Nappasin tuon ämpäristä kumisukan, sillä talvikarva irtosi, eikä se hevillä loppunut. Savu oli alkanut tiputtaa talvikarvaa eniten kaulasta. Sitä varisi turpeen päälle kuin lunta. Vuoniksen ylähuuli nyki pienesti ilmaa. Talvikarva kutisi varmasti, ja mikäs sen helpottavampaa olisi kuin sen irrottaminen.
      Kävin läpi vielä sormin tuon pystyyn sojottavaa harjaa. Sitä pitäisi siistiä ennen Lappiin lähtöä. Se oli ehkä pikkaisen päässyt venähtämään. Halusikohan Maisa tehdä sen? Piti varmaan muutenkin pitää pieni palaveri kisavalmisteluista Maisan kanssa.

      Annoin viimeiset rapsutukset Savulle korvan taakse ja suljin karsinan. Jouduin vetämään henkeä syvään, ennen kuin lähdin kävelemään kohti Väiskin karsinaa. Kädet stressaavat tilannetta aina ekana joten pistin kädet puuskaan vartaloani vasten, ja asetuin nojamaan olallani karsinan seinää vasten kuin kameleontti.

      Lainattu Nikon päiväkirja merkinnöistä:

      – Hei, Seela sanoi onnistuen säikäyttämään minut.
      – Hei, tokaisin hieman järkyttyneenä (ehkä vähän säikähdin).
      Eilinen juttutuokiomme oli päättynyt ovien paiskomiseen – kuvaannollisesti.
      – Sori eilinen, lisäsin heti perään. Seela otti askeleen lähemmäs Väiskin karsinaan ja rapsutti ruunan turpaa.
      – Ei se mitään, tyttö totesi hiljaa.
      Olimme kumpikin hetken aikaa hiljaa, kunnes päätin avata taas suuni. Meillä, tai minulla ei olisi enää mitään menetettävää.
      – Kuka tää Helmer oikeen on? Ja miks et oo kertonut mitään? Kysyin Seelalta ja vilkaisin tätä suoraan silmiin. Seela ei katsetta väistänyt saati hätkähtänyt, vaan brunette vastasi tuijotukseen samalla mitalla.
      – Oot ilmeisesti lukenut sen, Seela totesi ja puristi huulet tiukaksi viivaksi. – Artikkelin.
      – No juu-u. Olipa lohduttavaa lukea netistä vastaus meidän puolen vuoden taukoon, tuhahdin ja pyöritin kumisukaa ruunan selällä nyt ripeämmin.

      Kädet tuntuivat nihkeältä kumisukaa vasten. Inhosin avautua tunteista, koska avautuminen teki ihmisistä haavoittuvaisia, heikkoja. Enkä minä halunnut näyttää heikolta.
      – Et kai sä oikeasti usko juorulehden juttuihin? Seela kysyi korottaen aavistuksen ääntään. – Luin saman artikkelin itsekin, moneen kertaan. Tollaset lehdet pilaa ihmisten yksityiselämään, kirjoittamalla jotain p*skaa.
      – Miksi sä annoit niiden sitten kirjoittaa noin? Kysyin kiivaammalla äänensävyllä. – Sitä paitsi, juoruissa piilee yleensä pieni totuuden siemen. Kuvatekstissä luki selkeästi, että teidät oltiin NÄHTY läheisissä tunnelmissa.
      – Annoin kirjoittaa? Seela naurahti sarkastisesti. – Ei se toimi ihan niin. Juorulehdet nimenomaan kirjoittaa juoruista, niitä ei yhtään kiinnosta mitä oikeasti tapahtui.
      – No pitääkö toi paikkaansa, toi ”läheisissä tunnelmissa”? Kysyin Seelalta ja näytin lainausmerkkejä sormillani.

      Väiski alkoi nuoleskella kaltereita hermostuksissaan, ei ei pitänyt kiihtyneistä äänensävyistämme.
      – Jos skumpan lipittäminen on sama kuin ”läheisissä tunnelmissa” niin joo, Seela vastasi. – Sitä paitsi mun ”läheiset tunnelmat” ei kuulu kenellekään, ei sulle eikä koko kansan juorulehteen.
      Rapsuttelin Väiskiä rauhoittaakseni tummanrautiasta ja itseäni. En tiennyt uskoako Seelaa, vaikka toisaalta en keksinyt syytä miksi tyttö olisi valehdellut.
      – Noh, Ciara sanoi että oli nähnyt sun juttelevan tallilla videopuhelua Helmerin kanssa joten.., selitin ja vaihdoin paikkaa Väiskin toiselle puolelle.
      – Eikö oo ihan normaalia jutella kaverien kanssa? Seela kyseenalaisti. – Sitä paitsi, mitä väliä? Sä oot Ciaran kanssa ja kuljet omaa elämää, ja mä omaani.
      Lopetin harjaamisen hetkeksi ja nielaisin. Seelan sanoissa oli toki pointtia.
      – Ehkä jos et olisi hävinnyt yhtäkkiä, me saatettaisiin olla nyt pari, raakuin tytölle. – Mutta oot oikeessa, sun asiat ei kuulu mulle eikä mun asiat sulle. Unohda koko juttu.

      Jouduin taistelemaan liikaa. Koko keskustelu oli liikaa. Miksi edes luulin Nikon tajuavan tilanteeni. Niko oli raviperheestä jossa asiat olivat todella mustavalkoisia eikä turha draamailu paistanut. Teki mieli huutaa pää punaisena tuon typeryydestä. En halunnut itkeä, halusin olla hapan. Niin s*atanan hapan kuin sitruunat pahimmillaan. Tuo idiootti todellakin uskoi Ciaran ja sen p*ska toimittaja Laitisen juttua. Nikon viimeinen lause oli liikaa. En pystynyt olemaan enään hapan, enkä jäämään siihen. Oli päästävä nopeinta tietä ulos. Nopeasti.

      Kävelin niin rivakasti kuin pystyin tallipihan poikki kohti tallitietä. Kyyneleet tulvivat silmistäni samalla kuin jalkani talsivat lyhyttä mutta reipasta askelta eteenpäin. Uskalsin vasta turvallisen matkan päästä antaa itkun tulla. Hupparin hihaan oli hyvä pyyhkiä nenästä vuotava räkä. Teki mieli huutaa, huusin ja kovaa. Potkaisin kiveä, ja taivas repesi sateeseen. Se tästä vielä uupuikin.

      Miksi tuo oli edes mennyt ihastumaan Ciaraan? Miksi ei voitu vain pyytää anteeksi ja olla se pari, ja en se ollut vain minä joka häipyi? Vai olinko? En silti olisi uskonut Nikon oikeasti olevan niin typerä, että se uskoisi juorulehden toimittajaa mielummin kuin minua. Yhtä naurettava väite kuin minä ja Kassu seurusteltaisiin. Miksi Niko ei voinut jäättää Ciaraa?
      Ajattelu sai itkuni ulvomaan pahemmin. Asiaa ei helpottanut sateesta kastuneet hiukset ja lenkkarit. Vaikka moni luuli olleeni rikki Nikon ja Ciaran parisuhteesta, niin ei. Tästä minä olin rikki, enemmän kuin koskaan. Kuka antoi luvan mennä sekaantumaan poikiin?

      Unohdin kypäräni ja hanskani Savun karsinan eteen, ja Ohto saisi potkia niitä iltatallia tehdessään. Lapin reissu häämötti edessäpäin, ja joutuisin tulemaan toimeen Nikon ja Ciaran kanssa. Jouduin puremaan hammasta idealle je pyyhkimään hihallani nenääni uusiksi. Huomisesta valmennuksesta tulisi helvetti, sillä tiesin käpertyväni kotona vain sikiöasentoon peiton alle. Soittaisin ehkä Kassulle tai Pihlalle. Ehkä äitikin vastaisi töiden lomasta… tuskin.

      • #51106 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Voi Seela! Oisin ehkä laittanut tuon ratsastustunnin Savulla ja Nikon kohtaamisen eri tarinoihin, kun niiden tunnelmassa oli niin suuri ero, mutta menee ne näinkin. Saat 2hp 2sp ja 1ep

    • #51163 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Inka Lehtimäen estevalmennus 10.4 Savulla

      Päivä tuntui liiankin rankalta ja synkältä. Eilinen yö oli mennyt täysin märehtiessä ihmissuhteita ja manaten kaiken mitä elämässä olin ehtinyt tehdä. Aamulla ei silti ollut asiaa jäädä sänkyyn makaamaan, vaan kouluun oli raahauduttava. Nyt edessä häämötti Inkan estevalmennus, joka piti hoitaa kunnialla läpi.

      Tietoisesti välttelin Nikoa ja kumppaneita tallilla. Tallitupaan ei kannattanut astua, se oli riski aluetta. Onnekseni ryhmässämme oli talliltamme vain Sora ja Ohto. Jessekin oli tuttu Mellin ajoilta, mutta sen enempää meidän ei tarvinnut toistemme kanssa keskustella.
      Aikoinaan Sora oli aiheuttanut minussa pieniä puistatuksia, mutta nykyään tyttö vaikutti ihan mukavalta. Vaakku oli hieno hevonen ja olimmekin saaneet ratsastaa kunniakierrosta peräkanaa viikonloppuna. Ehkä onni suosisi ja saisimme ensi osakilpailuissakin lähteä kunniakierrokselle yhdessä.

      Savu kiilsi puhtautta, jos satunnaisia talvikarva tuppoja ei laskettu. Maisa oli mennyt pari tuntia aikaisemmin oman valkkunsa, joten minun oli helppo hoitaa Savu kuntoon. Ruuna vaikutti suhteellisen väsähtäneeltä. Tiesin kuitenkin tuon saaneen valkun jälkeen väkirehuja jotta energiat pysyisivät yllä kulutuksen kanssa.

      Savu tuntui hieman laiskahkolta alkuveryttelyissä. Olisin halunnut hieman potkaista ruunaan lisää vauhtia, mutta tiesin edellisen valkun varmasti painavan vielä ponin vireystasoja, ja tähän kohtaan varmasti parempi vaihtoehto olisi rennommat verkat. Otimme ihan vain parit hypyt sarjalle Savun kanssa. Niin että saadaan pieni tuntuma hyppäämiseen, mutta ei mitään liikaa.

      Inka selitti hyvällä vireellä meille ensimmäistä tehtävää. Missä oli tärkeää huomioida mikäkin ja mikä oli tavoitteena. Tehtävä kuulosti yllättävän hankalalta minulle ja Savulle. Ensinnäkin nyt viimeistään poniin piti potkaista energiaa takajalkojen alle, ja lähestyminen viistoesteelle kuulosti kammottavalta. Ei auttanut kuitenkaan kuin nostaa laukka Savun alle ja lähteä suorittamaan tehtävää.
      Jouduin räppäsemään nopeasti raipalla Savua saadakseni pohkeeseen tehostetta. Ruuna pyöräytti tästä hyvästä vähän häntäänsä ja pompautti pienen säälittävän pukin. Istuin rauhassa vain tiiviimmin satulaan, nostin hieman kättä ja ratsastin eteenpäin.
      “Nyt muistuttaa Seela jo vähän sellaista ratalaukan tynkää, vaikka vieläkin saisi olla vähän aktiivisempi. Nyt pidät huolen suoruuden kanssa!” Inka huuteli neuvoja tehtävän vierestä.

      Tuntuma Savuun tuntui ihan hyvältä ja eka esteemme oli siisti perushyppy, paitsi pinä vahingossa tulin liian isosti hyppyyn mukaan. Varauduin taas Savun isoimpiin loikkiin, mutta ruuna yllätti positiivisesti hyppäämällä hillitysti. Pitkää suoraa ei ollut ihan helpointa ratsastaa Savulla. Ruuna heräsi ja olisi mielellään lähtenyt imemään esteelle. Olin myöhässä ja hätäiset puolipidätteet eivät tehonneet enään. Viistolle esteelle otimme hienosti pari sipsutus laukkaa ja etujalkoihin puomin mukaan.
      “Huomasitko Seela itse mikä meni vikaan?” Kuului päästessäni Savun kanssa raviin. Nyökkäsin tietävästi, sillä tämä oli tuttua meille.
      “Sun täytyy rohkeammin nyt lähteä ratsastamaan sitä laukkaa itse. Monet hevoset pelastavat, ja tarjoavat pienesti jo hyviä ratkaisuja. Savu tarvitsee kuitenkin vielä selkeämin sinun tukeasi, ja selkeitä raameja. Se innostuu herkästi, ja sinun pitää käyttää se hyödyksi.” Inka tuntui puhuvan nyt enemmän käsillään kuin suullaan. Nyökkäilin vain Naisen puheen tahtiin, sillä olin todellakin samaa mieltä asiasta. Meidän ei tarvinnut kuitenkaan heti putkeen tulla uusiksi, vaan muut ratsukot saivat mennä ensin.

      “Nyt Seela ratsastat rohkeasti sitä laukkaa. Tiedät kyllä mitä pitää tehdä. Minä tiedän että pystyt siihen, mutta nyt sun pitää itse uskoa siihen.” Inka tsemppasi tehtävän alussa.
      Hengitin syvään ja nostin laukan Savulla. Koitin nyt pitää keskittymisen täysillä linjan väliseen osuuteen. Ensimmäinen hyppy oli simppeli. Nyt Seela ratsasta, ratsasta eteen. Istuin lähellä hevosta, ja ratsastin Savua pohkeella eteenpäin pidempään laukkaan. Näin ollen meidän rytmi ei häviäisi niin paljon. Jouduin laskemaan parit viimeiset laukat että sain Savun hypyn osuman kohdallaan. Niin me sitten liidettiin esteen yli todella hyvin.
      “Näin Seela! Näin! Nyt sä vasta ratsastit, et vain nysvännyt vähän jotain sinne päin, vaan veit asian loppuun asti! Hyvä tuu uudestaan!” Inka naurahti lyhyesti tyytyväisenä suoritukseemme.

      Niin hymyilin minäkin ja jatkoin ratsastamista. Ehkä aika olisikin keskittyä vain hevosiin eikä yhtään ihmissuhteisiin?

    • #51212 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      TT-valmennusmatka Savun kanssa Auburniin osa 1/3

      Kesäloma oli alkanut, ja saimme nauttia vapaudesta, kunnes kesäteatteri kutsuisi. Peruskoulussa lomaa olisi juhlinut railakkaasti, mutta kesäteatteri työllisti semisti vaikka loma olikin.

      Savu seisoi rauhassa lerputellen silmiään käytävällä. Ruuna oli varmaan pistänyt ranttaliksi ulkona Pilkun ja Virman kanssa. Karvanlähtö oli muuttunut ihan mahdottomaksi, ja lattialla vaelteli jo useampi karvapallo tuulenvireen mukana. Erityisesti karvaa tippui jaloista, ja lavoista. Halusin Savun olevan edustava, kun suuntasimme valmennukseen Auburniin.

      Auburn oli iso ja sädehtivä paikka, ehkä myös vähän pelottava. Matkustus seurassamme oli ex-ravuri ja vähän sädehtivämpi suokki Vaakku. Minua hymyilytti ja lohdutti samalla kun ajattelin Väiskin tulevan kanssamme. Silti pienesti hävetti vuoniksen kanssa. Toisaltaan ehkä se teki Auburnilaisille ihan hyvääkin.
      “Vai mitä meinaat Savunen?” Krahnutin ruunaa korvan takaa ja nappasin käytvän lattialla lojuvat kuljetussuojat käteeni. Auburnilaisilla oli ehkä rahaa, mainetta ja jokseenkin taitavia ratsukoita. Omia heikkouksia oli kuitenkin helppo kätkeä kullan, hyvien hevosten ja maineen alle. Ajatus sai minut hymyilemään ilkikurisesti ja oikeastaan olin todella ylpeä Savusta. Eipä heillä olisi kanttia kisata tällaisella säpäkkäällä vuonohevosella.

      Huokaisin hieman ajatuksilleni laittaessa viimeisiä Savun solkia kiinni suitsissa. Mikä minä olin toisia tuomitsemaan vain ulkoisen olemuksen perusteella. Yhtä lapsellista tämä oli kuin Nikon vakaa uskomus juorulehtiin. Luojan kiitos Sora on meidän reissussa mukana, joten voin pyhittää juttelemisen tälle. Ehkäpä kysellä tuon lukion ja muun elämän suhteen, tai miten Vaakku päätyi tälle. Joo hei tää oli loistava suunnitelma.

      Kaikesta hässäkästä huolimatta olin iloinen siitä, että Nikon kanssa hommat sujui. Molemmat oltiin hiljaa tai nyökättiin, mutta hepat hoidettiin asiallisesti. Ihan se ja sama kuinka kylmät välit meillä oli. Toista autettiin kyllä. Ehkä siinä oli yksi syy sadasta miksi ihastuin tai olen ihastunut, tykästynyt Nikoon.
      Tuo sulki meille takapuomia, ja itse napsautin ruunan naruun kiinni. Nojauduin hetkeksi trailerin seinään ja rapsutin Savun otsaa. Tuo ei osannut arvostaa sitä, vaan enemmän edessä olevia matkustus heiniä.
      “Ahmatti…” Hymähdin hevoselle ja annoin katseeni siirtyä Nikoon, joka ulkona pähyili puhelintaan. Kaiken draaman keskellä pidin Nikosta. Kuinka kusipäinen tuo olikin, ja hankkinut vielä kusisemman partnerin itselleen niin silti pidin. En voinut kieltää sitä itseltäni, enkä muilta. Tuon pieni hömelö edestakaisin steppaaminen stressaantuneena lippis vinossa sai suupieleni vain pieneen vinoon hymyyn. Ehkä hieman perhoset lentelemään vatsassa aiheuttaen hyvällä tavalla kutkutusta.
      “Kestääköhän Soralla vielä kauan?” Niko nosti katseeni minuun niin, että jouduin nopeasti puremaan hieman alahuultani ja keskeyttämään ihastelutuokioni. Huikkasin pojalle meneväni kysymään, ja nopeasti häviten talliin sisälle.

      ”Mä en sitten yhtään tiedä miten tää lastautuu…” Sora mutisi meille ja lähti suuntamaan Vaakkua avonaiselle lastaussillalle. Positiiviseksi tulemaksu hevonen käppäili sinne suorilta jaloin rennosti ystävien viereen.
      “Hyvinhän se sinne meni”, hymähdin tytölle kiinnittäessäni takapuomin. Enään uupui loput tavarat, jotka haimme yhdessä Tallista. Niko sai toimia reissun kuskina. Soraa asia selvästi epäilytti, mutta minä luotin Nikoon ehkä enemmän mitä Niko itseensä. Hassua sinänsä…

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 2 kuukautta sitten Seela.
      • #51221 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Tää tarina sai hymyilemään. Saat 2hp ja 1sp

    • #51214 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      TT-valmennusmatka Savun kanssa Auburniin osa 2/3

      Saimme Soran kanssa jakaa kahdestaan valmennuksen. Oliko sen kivempaa kun mukana oli ainoana tuttu ihminen, jolle ei tarvinnut selitellä mikäli hyppäisimme kilometriloikalla esteiden yli tai vaihtoehtoisesti tulisimme vinosti esteelle. Hymyilytti sisäisesti ja hyvä energia varmasti vaikutti Savuun, sillä ruuna käveli melkein yhtä pörheänä kuin Soran vaakku. Tyttö joutui teettämään orillaan paljon väistätyksiä ja päälle tekemistä saadakseen Vaakun keskittymään.

      Olin heittänyt Nikolle yleisöön puhelimeni. Poika oli luvannut videoida meitä molempia saadaksemme nähdä missä ratsastettiin vikaan ja missä oikein mainiosti. Savu tuntui allani tänään erityisen energiseltä, ja melkein sain enemmän rauhoitella ponia, kuin aktivisoida. Lämpät olivat meidän osaltamme todella helpot ja mukavat. Sora puolestaan joutui hikisesti töihin sillä orin vietit olivat heränneet. Vaakku otti hieman kierroksia, mutta ravihan oli oikein kaunista ja irrokasta. Melkein niin irrokasta että Sora ei saanut liimattua peppuaan penkkiin.

      Lauri vaikutta mukavalta, ja todellakin ymmärtäväiseltä tyypiltä. Mulla tuli vähän teatteriohjaaja vibat miehestä. Tuo keskusteli meidän kanssa alussa pitkän tovin. Miten Soralla ja minulla oli mennyt kisoissa, hevosistamme ja omista ajatuksistamme. Tuntui helpottavalta päästä puhumaan oikeasti omista ajatuksista kilpailutilanteista ja mitä siellä pelkäsi. Tilanne tuntui erityisen mukavalta kun Sora oli mukana. Minua ei häirinnyt tytön läsnäolo ja kuuleva korva.

      Erityisesti pelkoni oli luottamuksen pula Savua kohtaan. Lauri käänsi asian kuitenkin työntämällä mielikuvituspeilin eteeni.
      “Tässä on se ratkaisu.” Mies totesi lyhyesti osoittaen minua. Kesti hetki tajuta mitä tuo oli hakemassa takaa, kunnes lamppu syttyi pääni päälle. Totta kai kyse oli itsestäni ja luottamuksesta itseeni. En luottanut Savuun siksi, että en luottanut itseeni ratsastajana joka voisi nostaa hevosen tasoa. Niin se kyllä oli. En ymmärtänyt miksi Aleksi ei pistäisi jonkun meidän tallin oikean kilparatsastajan tai ratsuttajan kehittämään Savua. Miksi minä olin saanut tämän tehtävän? Oliko tämä taktiikka kiinnittää mut tallin toimintaan tiukemmin?

      Valmennus tuntui siltä, että oli ennemmin istunut terapiaistunnossa kuin ratsailla. Lauri antoi hyviä mielikuvia tilanteille, ja joiden mukaan meidän piti ratsastaa. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin uusinta radan esteet, ja pari minuuttia aikaa suunnitella miten ratsastaisimme reitin. Kolmas este oli okseri, jonka jälkeen järkevintä ehkä olisi kiertää kasi este ja siitä suunnata neloselle. Pieni kuiskuttelu kuitenkin päässäni ehdotteli sittenkin reittiä kasin edestä, jos vain saisin koottua ponin pienelle reitille. Vilkaisin Lauria ja mietin tuon tämän päivän ohjeita. Kyllähän se ruuna siihen pienelle mutkalle mahtuisi, jos vain ratsastaisin sen sinne. Niinhän Inkakin oli sanonut! Jos itse ratsastin, enkä vain matkustanut asiat toimisivat. Hitto mikä älynväläys!

      Savulla nousi tarmokas laukka allensa, ja ruuna oli valmiina uusinta radalle. Laukka istuinluideni alla oli tarmokas, jolla oli helppo lähteä ratsastamaan 1 ja 2 esteen välistä kaarta. Savun laukka tuntui hyvin eteenpäin vievältä, joten en halunnut pyytää ruunalta enempää laukkaa eteenpäin. Okserilla jouduin keskittymään laukan ratsastamiseen, mutta myös nopeasti sen alas tulemiseen. Oli pakko laskea nopeasti päässä parit plus miinus nolla laskut. Jos hyppäisimme okserin nyt hyvin saisin lyhennettyä Savua tarpeaksi. Jos kuitenkin hyppy vähänkin venähtäisi olisi matkamme pidempi.

      Päädyin keskittymään lähestymiseen okserille, joten otin tavoitteekseni laskea viimeiset kolme laukka-askelta mielessäni, jotta saisin ratsastettua Savun hyvin esteelle. Ruuna hyppäsi hienon tasaisen hypyn ja alastulossa istuin tiivisti satulaan valmiina lyhentämään ruunaa. Kolmosen ja nelosen välinen lyhyt reitin ratsastus meni ohi silmissäni. Tein sen, mutta jännitin niin paljon onnistumistamme, että tuntui kuin olisin unohtanut vallan miten sen tein.

      Uusintarata eni meiltä parhaiten mitä ikinä, jos sitä viimeistä pudotettua puomia ei laskettu. Savu raukka oli tsempannut ja tehnyt niin hienoa työtä, että puhti ei vain riittänyt viimeiselle esteelle. Olin silti ihan huippu ylpeä Savusta, sekä itsestäni. Olin uskaltanut ratsastaa! Hymyilin ruunan selässä kuin Naantalin aurinko ja annoin ruunalle kiitokseksi pidempää ohjaa. Samalla siirsin katseeni Soraan joka lähti suorittamaan samaista tehtävää Vaakulla.

      Kaksikon meno näytti jokseenkin todella jännältä. Ori kulki kovaa, mutta Sora näytti pysyvän hyvin mukana. Olin ehkä vähän jopa kateellinen Soran jaloille. Tuntui että ne pysyivät paljon hiljempaa hevosen kyljissä kuin omani. Sora ei kuitenkaan säästänyt minua jännitykseltä, sillä tyttö horjahti samaisessa kolmos-nelos kaarteessa Vaakun kaulalle, ja oli lähellä ettei maahan muksahtanut.Tuon onneks tuo pääsi kapuamaan takaisin vauhdissa penkkiin!

      Kaiken kaikkiaan Savu oli upea tänään. Edessämme oli vielä ennen kisoja koulutreenejä Inkan valvovan silmän alla, mutta ihan ennen sitä paluumatka Hallavaan. Ehkä uskaltaisin koittaa jutella vielä Nikolle matkalla.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • #51222 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Jos edellinen sai hymyilemään niin tää varsinkin! Erityisesti tykkäsin miten olit ottanut valmentajan luonnekuvauksen mukaan ja keksinyt vielä noin hyvät kohdat miten se pääsi auttamaan Seelaa. Saat 2ep

    • #51242 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Ammutaan hyttystä tykillä – Auburn reissu 3/3

      Paluumatka Auburnista oli alkanut. Kolme väsähtänyttä, hikistä ja tyytyväistä hevosta oli lastattu takaisin mallikkaasti. Savu oli juonut monta litraa vettä valmennuksen jälkeen. Me ihmisetkin oltiin jo suhteellisen väsähtäneitä. Sora oli napannut alku fiilistelyiden jälkeen kuulokkeet korville. Likka oli ihan poikki Vaakun ollessa hyvin railakkaalla päällä.

      Huokaisin pienesti ja annoin itseni istua syvempään penkkiin. Kevään pieni vihreys näkyi jo maisemissa, jonka läpi ajoimme. Tie Tähtiin- rankinglistat näyttivät jännittäviltä. Halusin antaa kaikkeni rakettiryhmän, mutta niin myös Hallavan eteen. Halusin näyttää, että perus ratsastuskoulustakin tulee hyviä ratsukoita. Tilastoista sen myös näkikin. Hallava oli hyvin kärkipaikoissa kiinni ensimmäisen osakilpailun aikana.
      Savun kanssa olimme taas päätyneet enemmän esteille kuin koulun äärelle. Asia oli kylläkin pakko korjata, sillä viime kisoissa koulurata meni ihan muille urille.

      Vilkaisin Nikoa joka ajoi keskittyneesti, vähän jammaillen perus suomipopin radion tahtiin. Raukka ei saanut luukuttaa tahtomaansa listaa. Niko kuitenkin huomasi vilkaisun ja rykäisi suunsa auki.
      “Helmer snäppäs sulle aika paljon valmennuksen aikana…” Pieni ärsyyntynyt mutina kuului Nikon suusta. Katsetta tuo ei antanut pois tiestä. Vähän vain ratti sai tiukemman otteen.En voinut kuin huokaista pojan toteamukselle.
      “Niin, päivitti olleensa salille. Ihan niin kuin sinäkin kuulemma nykyään.” Tuhahdin vähän. Ärsytti Niko. “Niko mä… En ihan oikeasti ymmärrä miksi sä uskot jotain naurettavaa lehtijuttua ja Ciaraa? Kaiken näiden juorupelkojen keskellä oon aina ajatellu, että sinä ja Kassu oikeasti luottaisitte muhun. Et mun ei tarvis selitellä itseäni ulos jostain draamasta”, huokaisin vähän ja haukkasin happea jatkaakseni. “Helmer on mun lapsuudenystävä, perhetuttu. Kai mä olisin sen kanssa seurustellut jo monet vuodet jos vähänkään kiinnostaisi? Helmer on kusipää, ei sitä kiinnosta mitkään vakavammat suhteet. Se mennä viipottaa eri mimmien kanssa yhtä paljon kuin vaihtaa sukkia. Etkä helvetti kysy että olenko minä yksi sukka muiden joukossa. En ole, ja tiedät että en alennu sellaiseen.” Puhuin hiljaa tuolle mutta totisena.
      “Sun ei tarvii rupee Seela selittelemään mulle. Sulla on sun oma elämä. Tee mitä haluat.” Tuo koitti sanoa neutraalisti mutta äänessä kuului kaihoa.
      “Eiku just nyt tarvii.” tiuskaisin dramaattisesti. “Tajuatko että mun sydän särky kun sä sanot yhtenä päivänä, että meillä voisi olla jotain, toisena taas syytät Helmeristä, kun taas vihjailet rivien välistä toista. Mun sydän särkyy ku mä en saa edes mahdollisuutta, koska annat jonkun helvetin juorulehden määritellä mut. Mä en saa edes mahdollisuutta olla sun ystävä, koska seurustelet jonkun lellityn kohta Teslalla ajavan Ciaran kanssa, joka ei anna sun olla sä. Vaan pitää sut jossain talutushihnassa ja pilaa ihan kaiken. Se pilaa sut, ja tän ihan hiton koko Tie Tähtiin-kilpailun koska sua ei edes uskalla onnitella, jos vaikka saattaa saada palkkamurhaajan peräänsä…” Nuolaisin vähän huuliani. Oliko tämä saarna nyt kaiken arvoista. Kerran oltiin aloitettu niin jatketaan loppuun. “On ihan helvetin vaikea sanoa se ääneen, että mä kaipaan sua. Nikoa.” Kuiskasin kunnes katsoin vain käsiini, jotka näpertivät toisiaan.

      Mun oli pakko pyyhkäistä silmiäni. Sora oli torkahtanut kuulokkeet päässä. Niko selvästi tuskastui asiasta hyvin paljon, ja tilanteeseen tuli hiljaisuus. Hiljaisuus ammensi kuitenkin selvästi kaipuuta ja anteeksipyyntöä.
      “Sori…” Kuiskasin uusiksi ilmoille. Saatoin ampua nyt hyttystä kahdella tykillä.

      Kilpailureissusta Lehtovaaraan tulisi raskas. Ehkä Nio myöntyisi ja antaisi mun käpertyä hetkesi Kassun kainaloon itkemään elämää. Joutuisin jakamaan mökin Nikon ja Ciaran kesken, sentään ei samassa huoneessa tarvinnut nukkua.

      Oliko rakkaus oikeasti näin hankalaa?

      • #51244 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Voi Seela 😭 Heitän sulle 2sp

    • #51276 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Viimeinen rutistus Inkan kouluvalmennuksessa 15.4

      “Puolipidäte, puolipidäte… varo ristiriitaa. Näin Seela! Inka selosti tiukasti kädet puuskassa. Naisen pää oli puoliksi kenossa, ja kulmat kurtussa. Tuo hioi meitä nyt niin tarkkaan, kun vain pystyi. Tarkkuus näkyi myöskin hikipisaroissa selässäni. Vaikka kuntoni oli yleisesti hyvä, niin ratsastus sai lihakset väsymään aina ihan eri tavalla.
      “Katse! Pohje! Pidä kasassa ja aktiivisena… oma ryhti! Ja-ja-jaa! Kehu, myös itseäsi” Inka hurrasi meidän laukan muutoksille. Se oli hankalaa ja pikkutarkkaa hommaa! Varmasti myös yksi hankalimmista kohdista radassa. Kaipasin myös kovasti Savulle koulupenkkiä. Estesatula alkaa tuntumaan tukalalta. Ehkä Aleksilta löytyisi joku jos vain kysyisin. Tunneilla kun nuoremmilla ei tarvittu molempia.

      Savu oli ratsasteettavuudeltaan hyvin jännä. Samaan aikaan todella herkkä, mutta laiskahko. Jouduin toden teolla keskittymään ja tarkkailemaan puolipidätteideni ja istuntani tehoa. Savu hyvin helposti pienestäkin liian vahvasta puolipidätteestä siirtyisi hitaampaan askellajiin, kun taas kootussaravissa ponin pyöreänä ja aktiivisena pysyminen oli täyttä tuskaa.Avotaivutukset olivat suhteellisen hyvät Savulla. Vasempaan se oli kuitenkin selkeästi heikompi, ja sitä pitäisi jumpata huolella.

      Kaikesta huolimatta Ruuna tuntui allani hyvältä. Kevyeltä ja aktiiviselta. Samaa mieltä oli myös Inka, joka käveli vierellemme taputtaen Savun vähän nihkeää kaulaa.
      “Kyllä te eteenpäin olette menneet. Savu vaan tarvii sun kokonaisen tuon. Et saa ajatuksen tai ratsastuksen herpaantua yhtään.” Tuo hymähti tsemppaavasti. Voi kun ratsastus olisikin niin helppoa. Tuntui vain siltä, että mitä paremmaksi tulee sitä enemmän huomaa olevansa tosi huono.

      Kävelimme pienet välikäynnit ja tarkoituksena mennä rata vielä kerran läpi. Savu vaikutti väsähtäneeltä.
      “Anna sille Seela sitten vähän armoa. Pidä aktiivisena, mutta älä purista ihan viimeisiä tippoja ulos”, Inka neuvoi meidän tullessa alkutervehdykseen. Vatsalihaksia hapotti, mutta vielä pitäisi jaksaa hetki. Koitin keskittyä kokonaisuuteen, mutta myös minunkin keskittyminen alkoi olla väsähtänyttä. Yritimme silti parhaamme, mutta emme yltäneet parhaaseen.

      Inka selitti meille vielä viime hetken vinkkejä rataan. Minä en kuunnellut. Viime päivät ollaan taidettu mennä niin lujaa treenaamisen, ihmissuhteiden ja yleisen hälinän keskellä, että huomasin tarvitsevani lepoa. Olin maksanut yksityisvalmennuksesta, mutta en ottanut itse toisesta puoliskosta mitään irti. Väsähdin ihan tyysti. Töpseli oli vedetty seinästä ja Seela Aalia sammunut. Akut oli pakko ladata nopeasti, sillä pian oltaisiin taas tien päällä.

    • #51296 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Mikä toppatakki oli liikaa?

      Lehtovaaran osakilpailut olivat nurkan takana. Huomenna lähtö olisi aamulla aikaisin, ja ajomatka oli todella pitkä. Toisaltaan itse ajattelin pyhittää koko matkan replojen lukemiselle ja musiikin kuuntelulle.

      Urheilukassini tuntui täyttyvän nopeammin mitä olisin halunnut. Hygeniapussi, pyyhe ja lämpimät oloiluvaatteet veivät suurimman osan kassista. Vihasin raahata ylimääräisiä vaatekappaleita. Sängylläni oli kolme eri toppatakkia. En osannut vielä päättää, mikä toppatakki olisi parhain. Moni suosi kevyt toppatakkia, mutta vihasin paleltumista. Vaihtoehtona olisi myös nilkkoihin asti ylettyvä, kolme kokoa liian iso oleva toppatakki. Käytimme sitä kylmissä ulkokuvauksissa. Se ehkä oli hieman liikaa.

      Lopulta päädyin tuulitakkiin ja kevyttoppikseen. Voisin tarpeen vaatiessa pukea ne päällekkäin. Kilpailupaidan valitseminen onkin paljon hankalampaa. Lopulta päädyin pakkamaan mukaan kauniin harmaan neulepuseron.

      Kilpailumatka jännitti ja hieman harmitti. Piti vain tsempata matka ja koittaa vain päästä tunteiden yli. Olin jäänyt niistä jo kiinni Inkalle. En olisi halunnut tunteiden tulevan hevosten sekaan, mutta nyt se oli vain tapahtunut. Inka kuitenkin oli vannonut ettei asiat leviäisi häneltä eteenpäin, mikäli halusin jutella. Se helpotti tietää, vaikka en toisaaltaan halunnut Inkaa meidän suhdedraamoilla vaivata. Ehkä silti voisin harkita puhuvani enemmän.

      Inka ei kaiken lisäksi vannonut olevansa kuuntelevana korvana, vaan heitti ehdotuksen ilmoille, jota en voinut uskoa. Nainen oli ehdottanut minulle Nakin ratsastusta. En tietenkään halunnut heti suostua innostuksesta, vaan rauhassa miettiä realiteetit kuntoon.

      Tänään olin vain vilkuillut yksityistallin puolelle Nakkia auttaessani rekkojen valmiiksi laitossa. Olin päässyt Nadjan kanssa hoitamaan väkirehujen pakkausta, ja mitoitusta. Emme halunneet napata kaikkia rehuämpäreitä mukaan, vaan pakata valmiiksi kaikki tarvitseva. Olisin luullut Ohton pääsevän tähän hommaan, mutta mies oli hyödyntänyt itsensä fyysisempään duuniin.
      Ehtisin pysähtyä Nakin karsinan eteen, ja katselin tammaa. Nakin korvat liikkuivat uteliaana kuhinan keskellä tallissa. Ehkä minun pitäisi kertoa Inkalle olevani kiinnostunut.

      Suljin urheilukassini vetoketjun. Nyt pitäisi olla kaikki, ja enää piti vain nukkua hyvät yöunet. Huominen olisi aktiviteettia täynnä ja vaatisin hermoja tunteideni pidättelyyn. Ehkä voisin tavoitteekseni ottaa reissun oman ajan kannalta. Pysyä poissa ihmisdraamasta. Mökkikumppanini hankaloittaisivat kylläkin tavoitettani.

      Silti odotin kilpailuja. Olimme treenanneet kovaa, ja janosin tuloksia. Itku tulisi mikäli homma kusisi.

      • #51317 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Seelan mietteitä on aina niin mukava lukea. Saat 1hp ja 1sp

    • #51300 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Hallavan suuri poppoo kotiutuu Lappiin

      Vihdoin julmetun pitkän matkan jälkeen rekat pysäköivät ravitallin pihaan. Kaikki halusivat purkaa hevoset reippaasti paikoilleen, ja päästä mökin rauhaan. Hälinä oli kova, ja tuntui jokaisen ihmisen kulkevan omia selkeitä reittejään. Miskalla oli uusi tärkeä rooli Orionin kisahoitajana ja poika joutui ottamaan vähän juoksuaskelia pysyäkseen muiden perässä.

      Olimme Maisan kanssa sopineet, että saisin purkaa Savun ulos rekasta. Maisan auttaessa kaikkia seinien ja ovien kanssa. Savu oli hieman levoton, Orionin ja Väiskin välissä. Ruunan kimeä hirnahtelu otti korvaan rekassa, ja jouduin kiristämään otetta riimunarussa ensimmäisten hevosten päästessä ulos. Pian meidänkin tie aukeni, ja lähdimme suhteellisen vauhdilla ulos rekasta.

      Savun jalat steppasivat vähän paikallaan odottaessa ohjausta oikealle karsinalle. Päätin kävellyttää ruunaa vähän pihalla, kunnes pääsimme talliin sisään. Tuntui että Savu vähän veti päätään ylemmäs reippaassa käynnissä, tallikäytävällä kävellessään.

      Maisa tuli reippaasti meidän perässämme. Tuo heitti Savun iltaruuan heti kuppiin, ja kyykistyi toiselle puolelle ottamaan Savun matkustussuojia pois jaloista.
      “Jos mä katon Savun loppuun, niin käytkö sä putsaa sen boksin rekassa?” Maisa kysyi reippaasti. Nyökkäsin tuolle ja jätin Savun tuon hoiviin. Rekkojen eteen oli työnnetty jo kottarit ja parit talikot. Nappasin nopeasti siitä itselleni talikon ja suuntasin kohti Lilyn suhteilla hankkimaa luksusrekkaa.

      Päätin samalla kerralla putsata kaikkien neljän rekan hevosemme purut. Huomenna olisi niin kivempi jatkaa matkaa Lehtovaaraan. Puhtaiden purujen tippuen talikon piikkien välistä takaisin lattialle ajatukseni eksyi mielikuviin. Minua ehkä vähän hävetti tämä luksusrekka. Jotenkin en ihan fiilannut täysi fiineyttä, varsinkaan jos sitä ei oltu omilla töillä ansaittu. Toki jos poikaystävän hankkiminen rikkaasta hevossuvusta oli oma työ,niin.. No jaah. Ainakin saimme rekan, se oli tärkeintä. Heivasin Valeran kakkapallerot kottareihin hieman turhan raivolla.
      “Hitto..”

      Työnsin kottarit Alisalle, joka jatkoi kakan latomista toisessa rekassa. Tuntui uskomattomalta kuinka paljon meillä oli jengiä, ja hevosia mukana Hallavasta. Kävi hieman sääliksi Aleksia ja Nadjaakin. Reissu aiheutti paljon suunnittelu ja vastuu töitä. Juurikaan kenenkään perhe ei tullut katsomaan kisoja näin kauas. Oli meidän kaikkien vastuu pitää huolta toisistamme, ja olla pieni iso sydäminen Hallavaperhe.

      Huominen päivä jännittää, mutta koulurata oli hyvin päässä, ja Savu hyvissä käsissä Maisan kanssa. Voisin vielä mökillä soittaa nopeasti äidille, ja viimeiset paniikin hetket jakaa.

      • #51318 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Tästäkin 1hp ja 1sp. Innolla odotan että pääsen lukemaan sit vieläkisatarinoita näiden matkatarinoiden lisäksi!

    • #51321 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Kilpailuaamun häsläystä ja jännitystä 19.4

      Aamulla mökin seinät soivat jokaisen omia herätyskelloja. Teki mieli ensimmäisenä hirttää Ohto, joka ei herännyt omaan eikä muiden kelloihin. Onnekseni Alana hoiti miehen hirttämisen puolestani, ja hirveä pimputus saatiin lakkaamaan.
      Kroppa tuntui kyllä juuri siltä, että matkustettu oltiin aivan älyttömän pitkä matka. Hieman ehkä kadutti, että en illalla ollut vähän liikkunut enemmän, niin tänään kroppa ei olisi ollut niin tukossa. Oli pakko naksauttaa niskat ennen kuin jaksoin nousta ylös.

      Lily oli tarkka aikataulustamme, joten minä en halunnut olla se ketä viimeisenä istuisi autoon. Mökin vessat olivat tietysti ruuhkautuneet jokaisen suorittaessa aamutoimiaan. Päätin itse aloittaa aamupalasta, jonka jälkeen varmasti vessat olisivat vähän rauhallisemmat.
      Matkallani keittiöön Rhea ja Alva naureskelivat toistensa hiuspehkoille hammasharjat suussaan. Nio ja Kassu eivät olleet saaneet vielä edes huoneensa ovea auki. Kun taas Ciara minun katseeni nähtyään suuntasi heti Nikon kaulaan sanomaan hyviä huomenia, Nikon huppari päällänsä. Perinteistä.

      Pikapuuro lusikallinen vain pyöri suussani, eikä meinannut mennä niellyksi. Olin mielestäni aamuihminen, jos sain viettää aamun rauhassa. Ihmisvilske ja jännitys kuitenkin tuntui myös vaivaani minuakin. Tuntui, että aamupala ei millään muotoa meinannut tuhoutua syödyksi. En myöskään oikein jaksanut keskustella kenenkään kanssa, jännitys vei kielenkin. Onneksi sentään tuttu ja turvallinen vihreän värinen tuoremehu maistui hyvältä kaiken keskellä.

      Vedin kisahousujeni päälle harmaat lökärit, joilla olisi kiva hoitaa kilpailupäivä. Harmaa neule kuitenkin joutui reppuun, ja huppari päälleni. Vaihtaisin neuleen sitten lähempänä omia starttejani. Kisatakin olin jättänyt kotiin tällä reissulla. Se ei tuntunut istuvan nyt neuleen päälle, ja se olisi myös vienyt tilaa.
      Hiukseni availin yöllisiltä leteiltä ja nostin vain korkealle ponnarille. Se oli vakio. Tuputin nopeasti vain kasvoille ohuen kerroksen meikkivoidetta, ja puuterin. Taivutin ripseni ja sivelin kulmageeliä asettamaan kulmakarvat aisoihin. Sen enempää en halunnut meikata, vain kevyesti yleistä ilmettä nostamaan.

      “Eiks toi oo vähän turhaa sulle?” Kassu virnuili minulle oven raosta.
      “Ei! Kato tekee ihmeitä sullekkin”, hihkaisin ja istuutin Kassun tuoliin. Halusin nähdä miltä Kassu näytti jos vähän oikoisin tuon kulmia geelillä.
      “Kato nyt nosti sun valmista komeustasoa vielä vähän”, hymähdin ja ojensin tuolle peilin samalla kääntyen sulkemaan kisareppuani.
      “No nyt on kyllä onnen kulmat”, tuo naurahti vähän mutta selvästi pitäen pienestä ehostuksesta. “Toi on sulle.” Tuo ojensi minulle pastillirasiaa. “Tsemppiä kisapäivään.”
      En voinut kuin hymyillen ottaa rasian vastaa. Rutistin pojan käsieni väliin halaukseen.
      “Sä oot paras!” kiitin tuota tunkien rasian repun etutaskuun.

      Jännitys alkoi vasta nyt toden teolla kun koko Hallavan porukka suuntasi autoille ja lähti hakemaan uljaita ratsujaan kisoihin. Mitenköhän Savu oli selvinnyt yönsä majapaikassa, ja saatiinkohan nyt lastaus suoritettua ongelmitaa?

    • #51352 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Herra Karvisen viikset eivät kestä tunkeilijoita – kilpailuaamun lastaus 19.4

      Mjahas taas nuo vieraat autot ja rekat kaarsivat minun arvokkaalle pihamaalleni. Kehtasivatkin häiritä kauneusuniani, ja pakottaa minut vahtimaan reviiriäni.
      Haukoittelin makeasti ylös noustessa. Annoin selkäni vielä venytä kohti kattoa, ja karvani pörhistyä komeaksi vieraita varten. Hyppäsin alas ikkunatasanteeltani ilman suojahuppua olevan Vintec-satulan päälle, ja sieltä lattialle. Lähdin pitkin hiiviskelevin askelin satulahuoneesta tallikäytävälle.

      Piru vieköön kuka oli sytyttänyt nämä pirulliset kirkkaat hohtavat asiat katossa. Ihan yhtä hyvin oltaisiin voitu esittäytyä pimeässä. Kuka antoi myöskään luvan noiden vähä älyisten hevosten höristä tähän aikaan aamusta noin kovaa. Kyllähän joka aamu he ruokansa saavat, ihan sama kuinka kovaa ölisivät. Me kissat sen sijaan jäimme aina liian sivuun, ja meidän piti huomauttaa palvelijoilemme, että he ovat töissä meitä varten. Tsäptsäp ja ruokaa lautaselle.

      Olin löytänyt uuden mainion paikan tähystää valtakuntani tapahtumia. Uusi alamaiseni oli täplikäs, hyvin pehmeä ja juuri sopivan kokoinen poni. Tämän takapuolen päältä keltaiset silmäni pystyivät tarkastelemaan hyvin jokaisen pienenkin liikkeen.

      “Jokainen tietää miten toimitaan. Ei turhaa hengailua kulkuväylillä, nyt on ripeää toimintaa. Valeran kanssa taas pari apukättä, voi kyllä olla että tänään menee jo nopeammin…” Hassun näköinen ihmisolento jakoi ohjeita isolle määrälle ihmisiä. Tuolla oli toistaiseksi karvaton tallitakki, jossa luki selässä Hallava. Odotas vain kohta se oli tuunnattu uskollisilla karvoillani.

      Ihmiset jalkautuivat, ja jokaisella oli selkeä suunta mihin kulkea. Ensimmäisenä ulos suuntasi lyhyt poika vierellään kuulemma hohdokas Orion, jonka perään pari tyttöä huokaili. Orionin perään lähti hassun näköinen hevonen. Sen harja sojotti ylöspäin. Ei ollut muodissa tuollainen täällä seudulla.

      “Nukuitko hyvin Mil.. oho”, edessäni seisoi lyhyt musta hiuksinen tyttö hämmentyneenä. Helekatti kun minun kotirauhaa aina rikottiin. En halunnut nähdä tunkeilijoita lähempää, joten oli parempi jolkottaa ulos seuraamaan tilannetta. Perääni toki huudeltiin, niin kuin tapana oli, mutta huiskuttelin heille vain tuuheaa häntääni hyväteiksi.

      Pystyharjainen hevonen ei meinannut haluta lähteä valtakunnastani. Se koitti peruuttaa takaisin pihamaalle, mutta vaaleanpuna hiuksinen tyttö työnsi sen takapuolesta takaisin rekan kyytiin. Roistot! Kehtasivatkin vielä viedä valtakunnastani alamaisiani.

      Ei tätä valtavaa kaaosta kestänyt seurata. Aikani oli tullut siirtyä aamupala tarjoilun pariin huvilaani. Liidokkain askelin hävisin punaiseen huvilaani syömään palvelijoideni kanssa aamupalaa.

      • Tätä vastausta muokkasi 1 vuosi, 1 kuukausi sitten Seela.
      • #51355 Vastaa
        Maisa
        Osallistuja
        • Postauksia: 67
        • Koulutuksen tarpeessa

        Aivan MAHTAVA mä rakastan tätä koko sydämestäni :DDDD pliis enemmän tämmösiä tarinoita

      • #51356 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Siis tää oli ihan mahtava! Hauska ajatus kirjoittaa kissan näkökulmasta.

      • #51369 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Mainio tarina xd Kissat on kyllä ihmeellisiä olentoja: herra Karvinen osasi lukea, muttei tiennyt miksi lamppuja kutsutaan xd. Saat tästä ja edellisestä 2sp

      • #51378 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 239
        • Perus pullaponi

        Vitsi tää oli hieno idea kirjottaa vähän eri näkökulmasta!

    • #51397 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Kaaos kouluradalla 19.4

      Savu ravasi allani jännittyneenä. Valkoisten aitojen sisällä ei ollut kauaa aikaa lämmitellä, mutta nopeat ravailut helpottavat radalle lähtöä. Kertasin vielä katseella nopeasti kouluradan, kunnes kello soikin ja saimme luvan startata.

      Savun ravi tuntui aktiiviselta, ja jouduin ottamaan vahvemman pidätteen saadakseni ruunan pysymään aloillaan tervehdyksessä. Tunsin kuitenkin tervehtiessäni, että takajalat siirtyivät askeleet vasemmalle. Olimme siis vinosti tervehdyksessä, mahtavaa! Ei auttanut kuin aloittaa rata vinona.

      Avotaivutukset tuntuivat hyviltä. Jouduin kyllä vasempaan suoristamaan hieman Savua kesken kaiken, että sain taivutukset näyttämään siistimmiltä loppuun saakka. Ruuna toimi musta tosi hyvin yleisestikin taivutuksissa ja väistöissä. Kunhan oli pitänyt huolta, että alkulämmittelyissä oli taivutellut tarpeeksi.
      Vaikka Savu oli täpinöissä, oli täys työ saada sen keskittyminen koottuun raviin. Jouduin jonkin verran polkemaan takajalkoihin aktiivisuutta, jotta emme lahnanneet.

      Keskikäynnin jälkeen oli helppoa nostaa koottulaukka alle. Käynnistä oli helppoa koota takajalat alle, ja vain nostaa laukka. Savu oli myös erityisen herkkä kilpailupäivinä laukka-avuille. Ei tarvinnut kuin vähän siirtää istuinluuta ja pohjetta, niin tuo nosti laukan. Hankalampaa oli pitää se siististi koottuna. Ratsastin Savun siististi C-kirjaimen ohi kootussalaukassa. Aika nopeasti lähestyessämme H’ta tajusin unohtaneeni ratsastaa voltin. Hemmetti! Miten pystyin unohtamaan radan, jota olimme hinkanneet kuin hullut keskiviikkona. Nyt keskittyminen herppaantui ja ratsastin myös H-kirjaimen ohi. Olin hukassa.

      Oli koottava ajatukset takaisin ja jatkaa vain siitä mistä olisi helpoin jatkaa rataa. Pasmat menivät kyllä pahemman kerran sekaisin omasta virheestä, ja hävetti sikana. Ratsastimme kuitenkin radan jotenkin loppuun asti. Loppu tervehdyksessä huokaisin vain helpottuneena, että kaaos oli ohi. Silti tunsin itseni epäonnistuneeksi, ja vielä enemmän harmitti Savun puolesta. Ruuna olisi varmasti suorittanut ehdottomasti paremmin ja olisi ansainnut parempaa.

      Tuntui musertavalta kävellä ulos areenalta pitkin ohjin. Olimme matkustaneet toiselle puolelle Suomea ja tässäkö oli tulos. Ehkä pienet turhautumisen kyyneleetkin puskivat kyynelkanavistani, ja jouduin pyyhkäisemään ne poskilta pois.

      Nio hölkkäsi yleisön ovesta ulos meidän luoksemme käsivarressa roikkuen minun toppis.
      “Välillä noin…” Poika koitti tsempata ja antoi kädestään namupalan Savulle. Hymähdin vähän. Olin iloinen että Nio ei turhaan kehunut rataamme, vaan antoi tilanteen olla sellainen kuin oli. Niin oli tosi hyvä.

      Lähdimme kävelemään kohti rekkaa yhdessä. Maisan oli vuoro napata Savu.Minä, Emily ja Kassu suuntasimme syömään.

      • #51418 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Voi eiii… Saat tästä 2kp ja 1 kisapisteen

    • #51401 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Vatsa täyteen ja kohti uutta yritystä! 19.4

      Lounaaksi Tunturikonin ravintolassa oli kasvis- ja lihapullia. Itse tyydyin kasvisvaihtoehtoon vaikka en virallisesti mikään kasvissyöjä ollutkaan. Ravintola oli kovin täynnä, mutta löysimme meille kuitenkin vapaan pöydän.
      “Vihdoin! Kauhee nälkä”, Kassu hihkaisi tyytyväisenä istuen alas ja alkaen riisumaan toppatakkiaan. Nälkä kyllä poltteli jo vatsassa ja ravintolasta näki upeasti maneesiin.

      “Öö moi… ootko sä Seela?” Pöytämme viereen tuli blondi ehkä yläaste ikäinen teini kysymään puhelimen kanssa. Hämmennyin hieman vain tuon kysymyksestä ja vilkaisin muita nyökäten myöntävästi.
      “Voidaanko ottaa yhteiskuva?” Tuo kysyi hieman ujostellen.
      “uumh.. tietty”, hymyilin hieman väkinäisesti tytölle ja nousin tuon viereen. Tilanne oli jokseenkin kiusallinen, mutta koitin hymyillä vain tytön selfieen iloisesti.
      “Kiitos kiitos kiitos! Sä olit ihan sika hyvä siinä leffassa”, tuo melkein hyppi paikallaan saatuaan kuvan.
      “Kiitos.” Hymähdin vain istuen takaisin ja jättäen katseen tytön perään. Tämän älkeen uskalsin katsoa muita. “Kiusallista.” Sanoin noille puoliksi kauhistuneena ja sain vastaukseksi vain Kassun ja Nion naurut.

      “Jännittääkö teitä esteosuus ollenkaan?” Emily kysyi hieman lopetellen syömistä.
      “Ihan sikana”, Nio totesi varmana.
      “No joo. Tai oon sillee vaativa enkä haluu sellasta kaaosta ku tuol valkoisten aitojen sisäpuolella. Plus en haluu tuottaa Aleksille pettymystä Savun kanssa”, mutisin viimeisen lauseeni.
      “Höpöhöpö teistä ketään tuottaa pettymystä. Te kiidätte kaikki kuin ferrarisilakat ja haette pokaalit kotiin.” Kassu hymyili kannustavasti.
      “Silakat?” Naurahdimme yhteen ääneen ja päätimme päättää syömisemme ja lähteä katsomoon seuraamaan kisoja.

      Esteluokkien alkaminen lähestyi. Ne jännitti ihan hirveästi. Mulla oli kova halu onnistua, niin kuin varmasti monella muullakin. Halusin onnistua Savun ja Hallavan takia. Ehkä myös ihan vain vuonohevosten takia, vaikka tämä ei missään nimessä tarkoittanut sitä että tykkäisin niistä yhtään enempää!

      Ciaran voittaminen ei onnekseni enää ollut murhelistalla kisaamisessani. Tuo oli niin sooloillut menemään Valeran kanssa, että olimme voittaneet Savun kanssa ne mennen tullen. Toki mulla kävi ehkä ihan hieman sääliksi toista, mutta toisaaltaan ei yhtään. Minua hävettäisi kulkea monen sadan ellei tuhannenkin euron varusteissa, mitkä olisi vielä vanhempien maksamat ja kilpailla tuolla menestyksellä. Olin ilkeä tiesin sen, mutta minkä ihminen kateellisuudelle ja oma hyvälle voi.

      Oli aika etsiä Sora käsiini. Olin luvannut kävellä tämän kanssa meidän luokkamme radat. Toivoin tietenkin, että Soralla ja Vaakullakin menisi hyvin. Olimme käyneet yhdessä valmennuksissa ja ratsukosta oli tullut minulle pieni tukiverkko. Tän päivän uusinta muistutti hyvin paljon Auburnissa kokemaamme valmennusta. Piti muistaa myös kysyä Soralta, kuinka monta askelt hän ottaisi kolmoisen ja neloisen väliin.

      • #51419 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Mainio tarina, tästä kyllä välittyi miten tiivis kaveriporukka hallavalaiset on. Pohdinta Ciaran menestyksestä laittoi hymyilemään ja samoin maininta Sorasta. Tästä 2sp

    • #51405 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Ylpeä vuonohevosestaan esteradalla! 19.4

      Savu oli valmiina starttaamaan toisen metrin luokkamme. Radan kävelyssä tiet olivat tuntuneet suht simppeleitä, varsinkin perusradan. Olimme päätyneet Soran kanssa kolmos nelos välin olevan viisi tai kuusi laukka-askelta. Uusinnassa olisi yksi rako mistä pystyisi oikomaan, mikäli edeltävä hyppy oli vain hyvä.

      Maisa oli sijoittunut omassa luokassaan Savulla yhdeksäksi. En ollut kuitenkaan nähnyt tuon rataa, joten en ollut varma mikä siellä olisi mennyt pieleen verrattuna viime kisoihin. Nyt Savu oli tuntunut suhteellisen hyvältä verkassa. Tiesin että joudun potkaisemaan sille vauhtia varmasti radalla, mutta se oli ihan ok. Ei parhaimmassa vireessä mutta ihan hyvä.

      Ratsastin perusradan rauhassa, ja ilman ylimääräisiä kikkailuja. Uusintaan kuitenkin halusin ehdottomasti ottaa riskiä. Halusin Savun ja minun antavan kaikkensa, joten ei auttanut muuta kuin ratsastaa.
      Ensimmäinen uusinnan este oli pelottava tasaokseri, minkä olimme ylittäneet jo perusradalla. Savu nappasi hieman turhan ison hypyn siihen, mutta se oli ihan okei ottaa varman päälle. En minäkään olisi halunnut löytää itseäni niiden puomien keskeltä.

      “Wou woou!” Jouduin äänellä rauhoittamaan Savua joka meinasi lähteä vetämään toisen uusinnan esteen jälkeen kohti punaista sarjaa, joka oli osa perusrataa. Sisäohjalla jouduin johtamaan, ja napauttamaan napakasti ulkopohkeella että sain Savun käännettyä oikeasta välistä. Tulimme sitten lapa edellä keltaiselle pystylle, joten jouduin luopumaan nopeasti uusinta tiestämme. Harmitti sillä se olisi ollut selkeästi lyhyempi.

      Siinä se oli! Hymy taas vallitsi kasvoni, ja käteni taputtivat Savun kaulaa. Olimme hypänneet taas puhtaan metrin, ja taistelimme varmasti kärkisijoista. Ravailimme ulos maneesista, ja ensimmäisenä Maisa tuli heittämään kevyen loimen Savun selkään. Savulla oli takana kuitenkin pitkä kilpailupäivä, ja tuon karva oli hikeentynyt.
      “Te menitte sika hyvin!” Maisa hymyili taputtaen Savun kaulaa.
      “Kauankohan kestää että tulokset saadaan ulos, ja mahdetaankohan me päästä sijoille…” Pohdin hieman äänen.
      “Ehkä se ois hyvä ainaki kävelyttää luokan loppuun asti. Jos mä otan satulan mukaan ja vien rekkaan?” Maisa ehdotti. Nyökkäsin myöntävästi ja laskeuduin alas vuoniksen selästä.

      Savu käveli tyytyväisenä ja venytti kaulaansa eteen alas hyvin. Ehtisin hyvin selaamaan somea samalla, niin kauan kuin näpit kesti viileätä ilmaa. Lopulta Maisa jolkotti satulan kanssa takaisin. “Te sijoituitte!” Tuo hihkui auttaen minua satuloimaan Savun uusiksi. “Olitte neljäs. Ei ollut kuin vähästä kiinni että olisitte olleet kolmosia”, tuo selitti ylpeänä hoitohevosestaan. Nyökkäilin hymyillen, ja koitin kiittää tuota avusta. Maisa oli pelastava enkeli. Suuntasimme Savun kanssa takaisin maneesiin palkintojen jakoon.

      Savu olisi mieluummin halunnut hamuta ruusukkeet huuliensa väliin, kuin antaa tuomarin kiinnittää sen suitsiin. En voinut olla nauramatta tuolle. Itse sain kätellä tyytyväisenä tuomaria neljännestä sijasta. Palkitsemisen jälkeen hain katseellani Hallavalaisia, ja hymyilin heille tyytyväisenä. Minun oli jopa pakko osoittaa etusormella Savua ja näyttää vähän kieltä. Sillä olihan ruuna ihan huippu!

      • #51421 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Jes! Saat tästä 2ep ja 1 kisapisteen

    • #51462 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Ranking mietteitä ja vastaus Inkan ehdotukseen 20.4

      Kuulokkeista pauhasi kesämuisto soittolista. Väsymys painoi silmiä hirveästi, ja ikkunan viileys otsaan tuntui hyvältä.
      Lehtovaara oli upea talli. Varsinkin juuri valmistunut maneesi, jonka ikkunat, peilit ja ravintolat tuntuivat niin luksukselta. Maisemat eivät paljon mainostamista tarvinneet. Hei haloo olimme Lapissa!

      Olin pirskatin ylpeä Savusta esteillä. Neljäs sija lämmitti mieltä, ja viime kilpailuiden kolmos sija oli vain kirsikka kakun päällä. Olimme nousseet hardin esterankingin kärkeen! Johdimme neljän pisteen erolla. Perääni kuitenkin piti Sora, joten oli tuplajuhlan paikka. Vaakku oli kylläkin tällä reissulla kyydittänyt Soraa. Kiharapää oli joutunut tyytymään yhdeksänteen sijaan.

      Seuraaviin osakilpailuihin olisi kaksi viikkoa aikaa, kun taas finaaliin neljä. Pystyttiinkö minä ja Savu jatkamaan Mellin kanssa aloitettua estetähden-titteliä vai, miten kahden viimeisen kilpailun kävisi. Luokassamme oli kuitenkin kovia kilpailijoita jotka tekivät kovaa työtä menestyksensä eteen. Soran lisäksi olin pistänyt silmäni Nitthan Chaihin joka piti rankingin kolmatta sijaa itsellään Pondin kanssa. Pondi oli hieno puoliverinen, jonka kapasiteetti varmasti olisi yltänyt ylemmäskin. Kiltit silmät omaava tamma muistutti kilpailutilanteissa paljon enemmän leppoisalta ruunalta.

      Savu kaipasi varmasti nyt yhden vapaapäivän kaiken matkustamisen jälkeen. Hieman mieltäni pohditutti olisiko jopa hierojan käväisy tehnyt hyvää ruunalle. Metrin ratojen treenaaminen ja kilpaileminen, oli varmasti kuluttavaa. En kuitenkaan ollut varma mikä oli Aleksin suunnitelma kilpailevien tuntihevosten suhteen. Ehkä me oltaisiin voitu Maisan kanssa yhdessä osallistua Savun hierojan kustannuksiin, tai sitten maksaisin sen itse kokonaan. Pitihän ruunan olla hyvässä kunnossa seuraavia kisoja varten.

      Takaraivossa kuitenkin myllersi Inkan ehdotus Nakin ratsastuksesta. Ensinnäkin tamma oli minua 20cm korkeampi, ja nuori puoliverinen. Samaan aikaa sydäntäni tykytti ajatus ratsastamassa Nakkia, mutta pieni kauhu sisälläni lopputuloksesta. Inka oli kuitenkin varma, että Nakki voisi viedä minua ratsastajana eteenpäin. Enkä minäkään voinut kieltää kiinnostusta.
      Tie Tähtiin oli käynnissä kovaa tahtia, ja olisin voinut hyvin odottaa kilpailuiden ohi, mutta toisaaltaan en edes voinut niin usein treenata Savun kanssa että aikani mukamas olisi loppunut. Päätin kaivaa puhelimeni esiin, ja kirjoittaa Inkalle myöntävän viestin;

      “Hei siitä kun mainitsit Nakin ratsastuksesta..
      Niin oon nyt miettinyt ja musta se kuulostaa hyvältä.
      Mitä mä olisin velkaa siitä? Pitää varmaan jutella lisää kun palataan Hallavaan!”

      • #51482 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Mukavaa pohdintaa taas kerran ja jännää mitä tosta Nakin liikuttajuudesta vielä kehkeytyy 😍 Saat 1hp

    • #51657 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Voisi kai sitä kisoihin paremminkin valmistautua?

      Miisan jalat hytisivät kevätillan viileyttä tuon seisoessa baarin edessä. Olimme päättäneet lähteä nollaamaan päätä ja kertomaan uusimmat elämän käänteet. Miisan kohdalta se tarkoittaisi listausta likan uusista tindermatcheista ja niiden treffi kommelluksista. Itselläni tapahtumat koskivat lähinnä tie tähtiin-kilpailuita, sekä katkeruutta Ciaraa kohden.

      Seuraavat osakilpailut olisivat huomenna, ja olin hirveän väsynyt jo kilpailuputkesta. Kilpailut olivat aiheuttaneet tosi monessa Hallavalaisessa stressin poikasta, eikä tallitupa tuntunut rentouden tukikohdalta. Pikemminkin lämmittelystä kilpailuihin psyykkisesti. Tämän jodosta varmasti väsymykseni oli paljon vahvempaa, kun siihen lisäsi kaiken suhdedraamailun päälle.

      “Hei eiks tuo ole Niko?” Miisa osoitti hieman napaten juomaansa tiskiltä. Katseeni kääntyi salamana pöydän suuntaan. Kukas muu kuin itse Niko ja tuon ystävät Make ja Lupu messissä.
      “Tuu mennään!” Likka hihkaisi napaten minua kädestä lähtien vetämään minua kohti poikien pöytää.
      “Mitä?! Miisa ei”, mutisin tuolle mutta minkä mahdoin ja kävelin tytön perässä. Miisa oli hyvin sosiaalinen ja tyytyväisenä istahti pöydän ääreen. Onneksi Make ja Lupu olivat ihan samanlaisia, jolloin tilanne ei ollut ihan yhtä kiusallinen. Niko katsoi hieman hämillään, mutta koitti pitää ilmeensä neutraalina hörpäten lasistaa minua katsoessani. Itse koitin hymähtää kiusallisesti pojalle takaisin.

      Pirun Miisan oli pakko juosta miesten perässä kuin pieni puudeli. Illan piti olla rentouttava juttelutuokio, mutta tässä sitten istun Nikon kanssa samassa pöydässä.
      “Ajattelin ihan vain yhden ottaa, ettei huominen jännittäisi niin paljon”, Niko rykäisi juoden lasinsa tyhjäksi, kun välillämme oli kiusallinen hiljaisuus kolmikon puhuessa kovaa tahtia. Niin itsekin olin ajatellut, että ihan vain pari juomaa ettei huomenna olisi morkkis. Nyt en ollut varma enää.
      “Ajattelin hakea kyl oikeastaan toisen, otatko sä?” Tokaisin nousten pöydästä. Yllätykseni tuo nyökkäsi nousten lähtien kanssani tiskille jonottamaan.

      Ilmassa oli jännittyneisyyttä. Seisoimme niin lähellä toisiamme, että olin varma tuntevani Nikon pulssin itsessäni. Emme olleet kuukausiin seisseet näin lähellä toisiamme, minkä baaritungos aiheutti. Korollisista kengistä huolimatta olin lyhyt Nikon vieressä. Tuntui väärältä, että olin kihartanut hiukset kotona ja päättänyt ulkoiluttaa farkkumekkoani. En halunnut Nikon ajattelevan, että olin tuon takia laittautunut. En ollut edes varma mihin tuo oli Ciaran jättänyt.

      “Oon ihan varma että meillä ei mee kovin vahvasti huomenna Savun kanssa. Sitäki painaa kisaväsymys”, selitin Nikolle tuon kysyessä kisafiiliksiä.
      “Väiski varmaan räpiköi esteluokan samalla kaahottamisella kuin aikasemmatkin”, Niko naurahti.
      “Hei et sä voi sanoa toisen hienoa ruusukeputkea kaahottamiseksi!” Naurahdin mukamas loukkaantuneena.
      “Siitä voi olla montaa mieltä, mutta kouluradalla siltä on tullut yllättävän hyviä pätkiä”, tuo tokaisi tyytyväisenä. Jumituimme juttelemaan kahdestaan sivummalle.
      “Tiedän, ja tiedän et teillä tulee olee viel parempiaki ratoja vielä.” Hymyilin ylpeänä pojalle. Väiski oli yrittämisen mestari, ja se väänsi jalkansa vaikka solmuun jos niin pyydettiin.

      Alkoholi ei jäänyt vain yhteen lasiin niin kuin suunniteltiin. Emme jaksaneet kinastella. Ehkä Niko oli vihdoin uskonut Helmerin olevan vain ystäväni. Oikeastaan ei edes kiinnostanut mitä tuo ajatteli. Olin onnellinen tuon läsnäolosta ja iloisuudesta. Halusin nauttia tästä ajasta, niin kauan kunnes Ciara tulisi väliimme.
      Pieni hiprakka näkyi itsessäni iloisuutena ja silmien väymyksenä. Huomiset kisat eivät enään olleet edes ajatuksissani, puhumattakaan mahdollista huomista darraa minkä varmasti kaikki halusivat kisapäivänä.

      Kaiken järjen vastaisesti olin nojautunut Nikon kainaloon istuessamme trivial pursuitin ääressä. Olimme lyöttäytyneet Nikon kanssa joukkueeksi. Kannoimme ylpeänä peräpään pisteitä. Tunsin Nikon puhelimen värähtävän tuon taskussa. Tunnollisesti Niko kaivoi tsekatakseen kuka oli pistänyt tuolle viestiä. Se oli Ciara. Viesti ei kuitenkaan koskaan avautunut Nikon katseen alle, vaan puhelin eksyi takaisin taskuun. Tilanne oli outo ja sai kulmani pieneen kurttuun ja vilkaisemaan Nikoa kysyvästi. En voinut olla paljastamatta tyytyväisyyttä tilanteeseen ja käteni oli eksynyt hiplaamaan Nikon kättä. Tekisinkö niin jos olisimme tallilla ja selvinpäin, tuskin. Tulinko takaisinpäin Nikoon kohdistuvien tunteiden hävittämisessä, tulin. Teinkö väärin ollessani näin lähellä Ciaran poikaystävää, njääh. Ei ollut minun vastuu. Mihin ilta päättyisi, se riippuisi täysin Nikosta.

      Kaiken järjen mukaan meidän olisi pitänyt olla nukkumassa, mutta sen sijaan olimme hankkimassa ongelmia. Rakettiryhmän puolikas taisi huomenna potea darraa ja hengitellä raikasta ilmaa trailereilla kera vesipullon.

      • #51668 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Aaaahaha, jännittyneenä luin koko tarinan alusta loppuun miettien mihin tää oikein johtaa 😂 Ja kuinka vihanen Lily on kun sen tiimikaverin tulee darrassa paikalle. Huippu hyvä tarina! Nyt äkkiä jatkoa tälle vink vink Niko

      • #51692 Vastaa
        Ciara
        Valvoja
        • Postauksia: 68
        • Koulutuksen tarpeessa

        Nouuu,,, nyt pitää jatkaa tätä juttua vielä pahempaan suuntaan >:D

      • #51707 Vastaa
        Niko
        Valvoja
        • Postauksia: 73
        • Koulutuksen tarpeessa

        Ahahaa tää oli kyllä huippu!! 😀 ihan itseäkin jännitti lukea Seelan puolesta, pystyin hyvin asettumaan tämän saappaisiin. Pakko kyllä jatkaa tästä, katotaan jos huomenna saisin kirjoitettua🤣

    • #52089 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Viikkojen kootut palat 28.5

      Tapahtuman täyteiset viikot olivat vihdoin ohi. Savun ja minun urakointi sai päätöksensä Hallavassa pidetyssä finaalissa. Loistimme yhdessä ensimmäisissä osakilpailuissa. Viimeisissä sitten totuttelimme häntäpään sijoihin. Tie tähtiin oli kokemus, mutta ihan loppuun asti väsyttävä seikkailu. Olin ylpeä Savusta, niin kuin itsestäni. Nyt saimme molemmat levätä ja olla erossa toisistamme ainakin hetken.

      Nakki oli pitänyt itseni silti liikkeessä, ja aivan uusissa kuvioissa. Ensiksikin en voi uskoa, että Inka oli uskaltanut päästää minut tamman selkään. Kaiken tämän lisäksi sain luvan auttaa kisareissuissa, eikä sitten ensimmäiset kisat voineet olla jotkut kevyet. Ehei lähdimme Ruotsiin. Ihan perus. Että moikka vaan oon Seela Aalia hädin tuskin osaan mitään, mutta totta kai mä lähden Ruotsiin. Tähän voisi liittää sen memen, missä on koira jonka talo palaa ja tekstinä vain “I’m fine”.
      Nakki oli osoittautunut kuitenkin tosi uteliaaksi ja seuralliseksi kaveriksi. Rasittava tamman ominaisuudet tuli ilmi Ruotsissa. Perus tuntihevosten kanssa harvemmin tammien äksyilyjä tarvitsee todistaa (muistakaa miinustaa Valera), mutta Nakki kyllä Ruotsin päässä palautti taas maanpinnalle tässä. Miten siinä kohtaa niin sympaattinen ja rakastettava osasi ollakin raskas.

      Hukassa Nakin selässä vasta olinkin. Olin päässyt pari kertaa nyt ratsastamaan Inkan silmän alle, ja voi taivas. Ehkä nyt vasta sain pyydettyä tammalta just ja just tarpeeksi aktiivista ravia (lue: mitä oletat vuoniksen jälkeen tuntuvan tollanen liitokavio alla?!). Olin kuitenkin tykästynyt Nakin tuntumaan, enkä malttanut odottaa aina uutta mahdollisuutta kiivetä tuon selkään. Nappuloita oli vielä tuhansia löydettävänä, mutta kuinka ihanaa on saada ihan perusasioistakin hehkulamppu syttymään pään päälle. Vain tasan kaksi kertaa Nakki oli pystynyt livistämään silmistäni, vain kaksi.

      Kantapään kautta oppineena voin myös jakaa vinkin. Älä perkele mene kisoja edeltävänä iltana baariin. Toki ei siinäkään mitään vikaa ole rekkojen luona haukata happea ja kitata vettä suurinpiirtein koko kilpailupäivä. Sovittaisiinko näin, että olo oli hemaiseva. Ei saanut kuitenkin unohtaa pientä salaisuutta, joka sai vatsani kiemuralle. Ehei salaisuus ei todellakaan liittynyt Helmeriin, vaan Nikoon. Vahinkoja sattuu, mutta tapahtumamme ei varmasti ollut vahinko.

      Nikolla tilanne oli varmasti tukalampi, se ei kuitenkaan kiinnostanut minua. Niko sai sydämeni pamppailemaan kovemmin, silmäni loistamaan ja hyvällä tavalla saamaan itsestäni mustasukkaisuuden esiin. Se polttava jännitys pallean alla, kun tuo edes vilkaisi minua kohden. En voinut kuitenkaan kuin hymyillä vastaukseksi toiselle, sillä asiaa ei ollut näyttää mitään muille. Ciara kun saisi tietää, niin Niko raukka olisi hengetön.

      Onnekseni Nakki mahdollisti minulle aikaisempia tallipäiviä, mikäli Inka oli pyytänyt tamman juoksuttamaan. Ne päivät mahdollisti salaperäisen katseiden vaihtoja Nikon kanssa, mutta hiljaisuus pysyi silti yllämme. Emme halunneet pilata sitä mitä meillä oli, nyt yhdelläkään väärällä sanalla. Silti käteni eksyi hipaisemaan Nikon kättä, joka liukui pitkin Nakin kiiltävää mustaa karvaa. Hipaisu jännitti koko käteni ja vatsani. Nikon käsi pysähtyi paikoilleen ja tunsin pojan katseen itsessäni. Tässä se tilanne taas oli. Tuon silmät olivat niin levolliset kiiltäessä lippalakin alla. Hengitys oli vain jännittynyt. Kuka vain olisi voinut hypätä tallikäytävälle. Sen riskin halusin kuitenkin ottaa varvistaessani Nikon kasvoja kohden, ja oikea käteni hakeutuessa tuon niskaan hakemaan huulia lähemmäs omiani. Tunsin pojan hengityksen älyttömän hyvin ihossani. Perkeleen Nakki.

      Tamma piti huolen että tämä hetki ei saanut päätöstään. Prinsessa kuopasi kyllästyneenä lattiaa, ja vaati huomion takaisin itseensä. Niko rykäisi kiusaantuneena ja raapi kädellään niskaansa. Niin se hetki oli ohi, eikä mielessäni soinut enään muuta kuin Jannika B’n katso mua:

      Huomaan sun katseen
      Pidätän jo henkee
      Tuut mun viereen
      Mut et uskalla viel koskee
      En ala pakottaa sua mun kaa cha cha chaan…

      Kerron sulle kaiken, kaiken, kaiken
      Kaiken senlaisen jos vain annat

      Mut sä et nää vaikka katsot mua
      Katso mua mitä vaan vois tapahtua
      Jos päästät lähelle
      Et nää vaikka katsot mua
      Katso mua, mitä jos uskallat tutustua
      Annat ihastua

      • #52098 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Joo samaa mieltä Minjan kanssa, että olit koonnut kyllä nää palat just sopivassa suhteessa. Seelan persoona paistoi tosi hyvin läpi ja kerronta oli viihdyttävää. Vähän oli kirjotusvirheitä ja hassuja snajärjestyksiä, mut ne ei yhtään haitannut kun Seelan kuulumiset oli näin mehukkaat! Saat 1hp ja 1sp

    • #52090 Vastaa
      Minja
      Osallistuja
      • Postauksia: 210
      • Perus pullaponi

      Olipas tää sulava ja selkee kertaus kaikesta mitä on tapahtunu viimeaikoina.

      Asioista kerrottiin mun mielestä just sopivasti että niistä oli helppo saada tarpeeksi tietoa eikä jäänyt tunne että jotain puuttuisi.

      Noi Seelan ja Nikon väliset pätkät oli kans ihan mahtavia ja pakko myöntää että vähän täälä puolella ruutua myhistiin itsekseen tätä lukiessa.

    • #52593 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Paluu syksyyn

      Kesäteatterin laulut, vesisateet ja hiuslakat oli jätetty historiaan. Teatterikorkeakoulun ovet olivat auenneet loman jäljiltä, ja oli aika täyttää kalenteri koululla. Viimeiset työproggikset piti saattaa valmiiksi lokakuuhun mennessä. Silloin koulu alkaisi oikein urakalla. Useat vapaapäivät korvattaisiin pitkillä treenipäivillä. Intohimolla perustellaan usein hulluja päiviä.
      Koulun alkamisella oli hyvätkin puolensa. Voin hyvällä omatunnolla käydä vain koulussa ja tallilla. Ehkä siitä pystyisi sivuttamaan aikaa ystäville, tai sitten se kuului vain osuuteen nimeltä hevoset. Hallavassa pyöri paljon väkeä. Aloin vihdoin muistamaan kaikki hoitajat, vaikka siinä meni laittoman kauan. Miten voi muistaa helposti parin A4 pituisen monologin täynnä epäloogisia sanoja, mutta paria hassua nimeä ja silmäparia ei.

      Hoitajien kesken en silti ollut ihan täysin luottavaisin mielin. Nikon ja Ciaran seurustelun huhuttiin olevan jäissä. En uskaltanut iloita ennen kuin saisin vahvistuksen osapuolilta. Tämän takia olin antanut Nikollekin tilaa vähän, ja lähinnä vain viestillä vaihtanut kuulumisia. Koitin perustella tapaani olla pilaamatta toisen parisuhdetta, ahdistamalla ja vaatimalla. Vaikka kaikki tiesivät, että minä se olin joka suhteen pilasi. Minä olin myös se, joka jänisti seuraavan askeleen ottamisessa. Olen kuin avoinkirja tunteissani, mutta säälittävän surkea viemään niitä kohti toista ihmistä, jos pelkona oli tuleminen torjutuksi.

      Inka oli tarjonnut minulla ikimuistoista kesää hevosten kanssa. Olin päässyt kisahoitajaksi, ja tutustumaan Nakkiin paremmin. Vaikka Inka oli luottanut silmäteränsä hoiviini, niin itse en yhtään ollut niin varma taidoistani tamman kanssa. Nakki oli kiltti, ehdottomasti. Tamma osasi silti välillä olla vierasluontoinen itselleni. En ollut varma sen kaikista eleistä, tai mahdollisista viisauksista.
      Olin saanut itseni kylläkin jo pahaan sanaharkkaan Ciaran kanssa. Punapäällä oli yhtä paha tapa piikitellä minulle, kuin minulla oli tapa katsoa tuota tuimasti. Oli kuitenkin yksi kaunis päivä, kun varustin Inkalle Nakkia valmiiksi valmennukseen, tuon ollessa kiireinen omissa töissään. Nainen oli ostanut upouuden martingaali-tsydeemin tammalleen. Epäilys oli, miten remmit rakentuisivat Nakin ympärille, mutta lopulta en ollut varma. Oli liian iso kynnys itselleni viedä Nakki mahdollisesti väärin varustettuna Inkan eteen. Ainoa kanssani tallissa oli Ciara, joka touhusi Valeran kanssa karsinassa.

      Ciara oli kitkenyt valloittavat hiuksensa ponnarille, ja parin hiushaituvan alta pilkisti korvissa olevat airpods prot. Tietysti, mitä Ciaralta pystyi nyt olettamaankaan. Tesla ensiautona, ja kaikki tuon varuste hankinnat, jotka nielivät varmaan yhtä paljon rahaa, kun minä olin tienannut koko elämässäni. Oliko minulla parempaa vaihtoehtoa kysyä neuvoa joltain? Eipä ollut ei. Jouduin nöyrtymään mykkäkouluni kanssa.

      ”Ciara… Ciara”, jouduin vähän rykäisemään ääntäni, että tuo kuuli kuulokkeistaan.
      Haaleat pisamaiset kasvot kurkkasivat epäilevänä Valeran karsinan raosta. Toinen kulmakarva oli hieman kurtussa, ja silmät kiiluivat uteliaisuutta asiaa kohden. Täysin samaan aikaan kun katseemme kohtasi tajusin, että minun oli nöyrtyä tuon alapuolelle.
      ”Muistatko menikö nää remmit täältä yläpuolelta vai alapuolelta?” Mutisin pyytäessäni Nakkia eteenpäin käytävällä, tuon harrastaessa peruuttamista. Toisesta kädessäni roikkui viritelmä remmejä, joita ei tutusti oltu jätetty kiinni varusteisiin, niin kuin tuntihepoilla yleensä.
      Ciara joutui pienesti mutisemaan, ja tarkentamaan katsettaan remmeihin sekä Nakkiin. Tuo astui ulos Valeran karsinasta tipauttaen harjan koppaan. Yhtä määrätietoisesti kuin aina tuo nappasi kädestäni remmit ja lähti kiinnittämään niitä Nakin ympärille. Niinhän ne klipsut kiinnittyivät kuin ajattelin, mutta nyt ne ainakin oli oikein.
      Ciara taputti Nakin kiiltävää kaulaa varmasti, ja antoi katseen kiertää tamman pään läpi. Tuo hymähti pienesti astuessaan käytävänarun alta kohti takaisin omaa aluettaan.
      ”Sun varmaan olisi parempi siirtyä oman tasoisiin hevosiin, ennen kuin sattuu muita amatööri virheitä”, Ciara tokaisi niin varmasti ja täynnä asennetta, että vatsassani muljahti. Katseeni jäi tuijottamaan tuon Spooksin uuden syysmalliston liivin selkää. Kommentti sai pääni lyömään tilttiä. Tajusin, että nyt tuo meni rajani yli. Yleisesti pystyin nielemään pienen puhtaan kuittailun. Nyt kuitenkin olin saanut tarpeeksi neiti täydellisyydeltä.
      ”Varmaan tässä kohtaa olisi ihan hyvä hetki hankkia peili kauniiseen kätöseen. Jos ihan vähän perutetaan ajassa taaksepäin, niin olit ihan itse täydellisissä varusteissasi, ihan starana kilpailemassa Valeran kanssa…” Pystyin tuikkasemaan samalla katkeruuden puheellani Nakille kuolaimet suuhun. En halunnut hengata käytävällä yhtään enempään kuin olisi pakko, mutta jatkoin puhettani; ”Kuinkas kävikään, että taidot ei ihan riittäneetkään siihen mitä puhe ja vaatetus. Äläkä syytä hevosta. Me kaikki on nähty mihin se pystyy, esimerkiksi Lilyn kanssa.” Hemmetin soljet tuntuivat epäsopivilta joka kohdasta. Yritin toimia ripeästi, mutta soljet vain jumittelivat.
      ”Vai niin. Vertaatko nyt ihan tosissasi Valeraa ja Savua keskenään”, Ciara naurahti ivallisesti. Minun kiinnittäessä vielä turpahihnaa. Koitin avata suutani mutta Ciara ehti jatkaa puhettaan; ”Sen lisäksi että kilpailit jollain vuoniksella, niin samaan aikaan koitat pokata varattua huom. Painosanalla minun poikaystävääni baarissa edellisenä iltana, ja tulet vielä darrassa kisoihin. Musta aika epäkypsää tuon ikäiseltä, ihme mukamas taiteilijalta, joka oikeastaan vain pikku äidin suhteillaan saa työnsä. Ylipäätään luulen, että keltaista lehteä varmasti kiinnostaa tuollainen kiltin tytön pimeä puoli itseään hinkkaavana varattuihin miehiin, vai… miten luulet?” Ciaran äänessä kuuli voiton riemua. Hän oli vahvoilla, kun puhuttiin. Teki mieli käydä lyömässä turpaan ja pahasti. Tekisin sen, jos asuisimme jossain lännessä pyörivien heinäkasojen keskellä. Nyt en. Nappasin Nakkia tiukasti ohjista ja lähdin suuntaamaan tallista ulos. ”Kiitos avusta.” Mumahdin tuolle kuitenkin poistuessani pihamaalle.

      Mieleni olisi tehnyt niin paljon huutaa pääpunaisena. Vihastutti niin, että itketti. Vihasin sitä puolta itsessäni. En osannut suuttua ilman, että tuli itku. Ciara oli oikeassa. Olin saanut ensimmäiset roolini äidin avulla. Kukaan ei kuitenkaan minun puolestani käynyt koe esiintymisissä. Oli selvää, että Nakki oli tosi tasokas hevonen. Tamma oli saanut minut välillä hermoraunioihin, sillä en vain vielä osannut. Osannut mennä sen isoissa ja upeissa liikkeissä. Puhumattakaan kaikesta mitä sen kanssa olisi voinut tehdä, jos vähänkin olisi taitoa. Olin oppinutkin hirveästi, mutta tunsin alemmuudentunnetta usein sen kanssa. Meillä oli talli kuitenkin täynnä upeita hoitajia ja ratsastajia.

      Nakkia ei kiinnostanut Ciaran ja minun draamani. Oli syksy ja ilmat viilenivät. Tuo keräsi muhkeaan pyllyynsä energiaa, joka vapautui pienistä tuulenvireistä ja lehdistä maassa. Sieraimet kävivät ja puhisivat kanssani, mutta ei Inkan. Inkalle Nakki ei enää koittanut rölleillä. Minulle toki vielä. Tietyllä tavalla Nakin pörheä ulkomuoto taluttaessa toi ylemmyyden tunnetta. Tässä minä, ja minun kiillotettava timantti. Puhisee vierelläni täyttä valpautta, ja minä pitelen sitä pienenä tyyppinä sen rinnalla. Sellainen Nakki kai oli. Sai minut samalla tosi isoksi ja vahvaksi, kun löi minut pieneksi ja epäluuloiseksi tässä isossa hevosmaailmassa.

      Maneesin ovi aukesi. Pian saisin nähdä, kuinka hienosti Nakki asetteli jalkojaan valmennuksessa Inkan alla. Saisin itse parin päivän päästä ratsastaa Nakin kevyesti itsenäisesti. Se sai ajatuksen epäonnistumisesta ja Ciarasta päähäni. En ollut varma halusinko puhua välikohtauksestani Ciaran kanssa Inkalle. Toisaaltakaan Inkaa tuskin kiinnosti mitä mieltä muut olivat hänen hevosenhoitajastaan. Nainen oli viileähermoinen, joka painoi omaa duunia hyvin. Tai no, niin hyvin kuin redbull kädessä pystyisi.

      • #52594 Vastaa
        Ciara
        Valvoja
        • Postauksia: 68
        • Koulutuksen tarpeessa

        Heheheee tää tarina on paras mitä hetkeen oon lukenu!!! Ihanan ytimekäs ja sit Ciaran luonne on niin hyvin tossa kuvailtuna 🤩 Kiitos tästä motista mitä nyt mulle taas annoit ja olt ihan super taitava kirjottaa, osaispa itekki :’D

      • #52602 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Käsi silmillä täällä luin ton tarinan ja erityisesti Seelan ja Ciaran välikohtauksen. Tätä räjähdystä olikin kuulkaas odotettu! Tykkäsin miten molemmat ns löi vyön alle, eikä niin että toinen olisi ollut enemmän uhri ja toinen pahis. Pointsit siitä, että uskalsit laittaa sekä oman hahmos, että Ciaran tolla tavalla likoon. Tosi samaistuttavat myös nuo kaikki pohdinnat omasta riittämättömyydestä. Saat 1hp ja 2sp

    • #52828 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Rakkauden häpeää 6.12

      Biisi lista seuraavaa tarinaa varten:
      1. Hullaannun
      2. Your Song
      3. Nuori ja Kaunis
      4. Onni
      Voi inspiroida fiiliksestä mitä tarinassa haetaan

      Pehmeä soundi kitarasta laskeutui maneesin sisään, kun annoin plektran laskeutua kieliä pitkin alas. Uuden soundin ilmaan lähetti myös piano vierelläni, jonka takana oli Helmer. Olin luvannut järjestää musiikkia itsenäisyyspäivä tansseihimme. Helmer tuli pienen suostuttelun jälkeen. Myöntyvä vastaus tuli heti, kun kerroin vetävistä sinkkukinkuista mitä oli tarjolla Hallavassa, mokoma sydänten sarja särkijä.
      Toki olin laulanut ennenkin yleisölle, ja joutunut käymään laulutunneilla. Silti esiintyminen omille ystäville jännitti aivan hirveästi. Triplasti enemmän kuin vento vieraille ihmisille. Erityisesti Ciara teki tilanteesta inhottavan. Viimeisen ilkeän sävytteisen keskustelumme jälkeen on tapahtunut täysi kylmyys väillämme. Ciara pystyisi sanomaan ihan mitä tahansa, ilman minkäänlaista itseinhoa. Tai näin tämä punapää antoi sen ymmärtää. Itse olin tyytynyt olemaan hiljaa ja tuijottamaan pitkään tyhjästi tuota. En pystyisi sanoin toista tuhoamaan. Ciara sen teki ja vielä yllättävän hyvin. En tiedä pystyisimmekö selvittämään ikinä tätä. Onneksi mulla oli Nio, Helmer ja ehkä nyt jo Niko.

      Maneesin akustiikka palveli yllättävän hyvin ääntämme Helmerin kanssa. Vaikka poika oli pahimman luokan naistenmies, oli tuo silti minulle yksi tärkeimmistä ystävistä. Helmer helpotti tilannetta omalla energiallaan ja pysyvällä rauhallisuudellaan. Olimme laulaneet ennenkin yhdessä. Duomme löysi pienet roolinsa ja signaalinsa heti ensimmäisistä soinnuista. Ehkä se teki niin myös tänään, jolloin unohtaisin yleisön.
      Pieni kananliha ympäröi turkoosia haalariani, odottaessamme juhlaväen saapumista. Haalarin yläosa muodostui naruolkaimista, joista lähti syvä kaula-aukko V-mallisesti, jättäen samalla yläselän kauniisti paljaaksi. Ylä- sekä alaosan yhdisti tiukka vyötäröä korostava sauma, josta lähti laskeutumaan suorat housut. Pidin haalarista erityisesti sen takia, kuinka se korosti esiin solisluuni, selän ja pakaroiden linjan. Liian kylmä se oli talveen, eikä siitä päässyt yli eikä ali. Pärjäisin kuitenkin esiintymisemme varmasti ilman takkia. Kokonaisuuteni kruunasi hopeat korut, ja avonaiset kiharat. Toivoin vain todella tämän myös pistävän Nikoa silmään. Sillä poikaa miettien olin asuni valinnut.

      ”Mikä ihme on katrilli?” Helmer kysyi minulta heilauttaen itsenäisyyspäivän ohjelma lappusta kädessään.
      ”Se nyt on semmonen… läjä hevosia tekee niikun erilaisia kuvioita.. tai musiikin tahtiin yhdessä ratsastettu koreografia ehkä…? Ehkä sen voi silleen selittää.” Tokaisin tuolle vähän käyden läpi biisejämme paperilta. Katrilli pyöri parhaillaan alapuolellamme maneesissa, kun odotimme vuoroamme. Helmer asetteli hiuksiaan vielä kerran puhelimen kautta, kun taas itse sipaisin huuliini punaa. Oli aika siirtyä maneesin puolelle.

      Sydämeni hakkasi nostaessani kitaran hihnaa olalleni. Maneesin tila oli täyttynyt ihmisistä, niin hoitajista kuin tuntiratsastajistakin pareineen. En pystynyt, enkä oikeastaan halunnut kauheasti tarkistaa missä kukin oli. Parempi vain oli aloittaa soitto ajoissa.
      Ensimmäinen laulumme oli ihana rauhallinen biisi, jossa saimme laulaa selkeästi Helmerin kanssa toisillemme. Alun jännitys hävisi nopeasti, kun sain istua jakkaralla, säestää kitaralla ja laulaa. Hymyni kasvoi hirveästi vain laulun edetessä, ja katsoessani Helmeriä. Se oli illuusio. Oli helppo antaa laulun sanojen viedä tunnelmaan. Sen päätettyämme saimmekin raikuvat aplodit. Helmer jatkoi pianolla säestämistä taustalle.

      ”Ihanaa iltaa kaikille, ja oikein ihanaa itsenäisyyspäivää. Kiitos kun saatiin tulla esittämään parit biisit teille. Olen Seela Aalia, ja rikoskumppaninani toimii Helmer Åhlstad. Nauttikaa illasta, ja hei saa myös tanssia! Seuraava biisi on nimeltään Your Song”, hymähdin juontaessani meidät, ja laskiessani kitaraa pois käsistä. Helmer ylläpiti tunnelmaa pianolla, kuitenkin liukuen seuraavan kappaleen äärelle.

      Alkusoiton ajan etsin pienesti katseellani ihmisiä ympärilläni, puristaen kuitenkin mikkiä käsissäni. Katseeni jäi syvästi kuitenkin Nikoon. Tarkoituksella. Halusin laulaa tämän laulun juuri tuolle, niin että tuo ymmärsi asian varmasti. Olimmehan vihdoin päässeet Ciarasta eroon, tai minä olin.
      Niko näytti niin älyttömän komealta. Tuon kädessä oli lasi kuohuvaa, jonka taakse pystyi kätkeytymään, kun ujous iski katseestani. Tuon silmät säihkyivät tietoisuutta, mutta myös pientä epäröivyyttä. Jouduin välillä sulkemaan silmiäni, etten hymyilisi liikaa, tai menettäisi keskittymistä. Toivoin niin kovasti tuon ymmärtävän sanomani. Kaipasin Nikon lämpöä, halausta, tukea ja ääntä. Halusin niin kovasti kertoa tunteistani tuolle, että vatsaa sattui. Olisin niin valmis juoksemaan tuon luokse tällä hetkellä, välittämättä siitä kuinka paljon ihmiset katsoivat. Niin kovasti ikävöin.
      Viimeisen säkeistön aikana kuitenkin sain tuntea vahvan kouraisun mahan pohjassani. Ciara kiersi kätensä Nikon lantion ympäri. Helvetti. Puukkoa selkään ja lujaa. Siirsin välittömästi katseeni poispäin, ja jouduin vain puristamaan hetkeksi silmiäni tiukemmin yhteen ja haikeasti päästämään viimeisen lauseen laulua ulos suustani.

      Show must go on. Kitara käteen tyttö, ja seuraavaa biisiä kehiin. Olin unelmoinut liikaa, ja nyt tunsin vain vahvaa häpeää kaikesta. Ulkonäöstäni, äänestäni ja koko olemassaolostani. En oikein keskittynyt seuraavaan biisin alkuun. Kuulin vain Helmerin lempeän äänen aloittaneen biisin. Nostin katseen hiljaa tuohon kuunnellessani tuon sanoja. Focus Seela, olet täällä esiintymässä. Onneksi Helmer osasi napata fiilikseen mukaan helposti. Tuo läväytti pienen silmän iskun yleisöönkin, mutta kenelle? Siitä en ollut sata varma.
      Rohkeimmat olivat lähteneet pieneen tanssiin, kun taas osa haki juotavaa alle. Oli meidän aikamme aloittaa viimeinen biisi, ennen kuin pääsisimme muiden sekaan nauttimaan illasta. Oli pakko hörpätä vettä. Helmer kyseli hieman yleisöltä illan tunnelmia, kunnes pääsi aloittamaan alkusoiton. Onni oli kappaleena hieno. Se kuvaili monet hetket Hallavasta, ja niin olin sen ajatellutkin. Ehkä hieman haikea, mutta kaunis. Mieleni vilisi aina kappaletta laulaessa kuvia tilanteista. Mellin hoitajaksi pääseminen, ensimmäinen Halloween Hallavassa, onnistumiset, ystävät ja kaikki mahdolliset muistot ja opit. Näin sivusilmällä, että Nion poskelle vierähti kyynel. Niin taisi myös Minjalla ja Maisalla. Tähän oli hyvä päättää laulumme, ja antaa spotifyn hoitaa loppu ilta.

      Puin nahkatakkini ylle ja lähdin Helmerin kanssa hakemaan juotavaa.
      ”Nyt tarviin ihan heti sun matin…” murahdin ärsyyntyneenä pojalle ojentaen käteni ojoon. Tuo kaivoi povitaskustaan taskumatin kiltisti minulle.
      ”Taisin nyt nähdä sen paljon puhutun Ciaran”, tuo hymähti hieman huvittuneena minun kiukustani.
      ”Älä edes mainitse sen nimeä.” Sanoin tiukasti ojentaen tuolle taskumatin takaisin. Toisella kädellä napaten kuohuvalasin käteeni.
      ”Pitäiskö käydä vähän praagata sille?” Helmer etsi katsellaan Nikoa ja Ciaraa ihmisjoukosta.
      ”Hei, vaikka sä kuinka kusipää oletkin mimmien kanssa, niin ihan ystävän velvollisuudesta vinkki. Älä mene edes lähelle. Paljon parempiakin vaihtoehtoja kuule löytyy. Aloita vaik tosta Minjasta tai Sorasta. Mut pliis et riko tänään kenenkään sydämiä. Mun itkut riittää.” Tokaisin tuolle lähtiessäni aika nopeasti Nion luokse juttelemaan tuon vaihtuneesta tilanteesta.Helmer suuntasi selkeästi juttelemaan Minjan kanssa. Poika osasi kehua naisia, ja sai kuin saikin vietyä Minjan tanssilattialle. Minja raukka, toivottavasti ei vie tilannetta liian pitkälle.

      Iltahan ei ollut varsinainen menestys. Aika lailla yhtä isoa myötä häpeää. Mites sen nyt tiivistäisi:
      1. En halua kohdata Hannesta enää ikinä.
      2. Älä ikinä anna Ciaralle anteeksi.
      3. Älä pue liian vähän alvella päälle, kuitenkin kävelet itkuisena kotiin jäätyen.
      4. Älä poistu ikinä enää peiton alta.
      5. Tekstiviesti aamuyöllä Nikolle: ”Mä haluun selkeyden tähän nyt, ja jos säkin haluat niin nähdään seiskalta Aleksin kesämökin rannalla. Jos et halua, niin ei tarvi sit jatkossakaan puhua.”

    • #52914 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Mykkäkoulun jatkuminen

      Puristava tunne oikeassa kyljessäni oli viiltänyt viimeiset viisi minuuttia. Vasen käsivarteni tuntui puutuneelta. Pienet puristukset pikkurillillä piti huolen elävästä kädestä. Kulman jälkeen sai hieman keventää ja laittaa pohjatta kevyesti lähemmäs hevosta. Tunsin allani pyöristyvän selän, jonka alla polki neljä jalkaa pidentäen hyvin askelta. Ohjan päästäminen sormien välistä sai myös kaulan hakemaan eteen alas.

      ”Hyvä Seela, juuri tämmöistä loppuveryttelyä haluaisin nähdä jatkossakin. Siinä on rento, aktiivinen ja kropastaan auki oleva hyvän tuulinen hevonen. Riittää teidän osaltanne.” Nadja kehui seuratessamme meidän loppuraveja.

      Hidastin Cooperin käyntiin, ja annoin ohjat vapaalle. Tuo pärskähti vielä venyttäen kaulaansa pitkälle alas. Ruuna oli aika tahmea pitkälle vielä ratsastustuntia. Vasta lopussa olin saanut Cooperin taivuttamaan vasemmalle, ja näin saaden rentoutumaan paremmin. En ennen ollut eksynyt knabstruppi herran selkään, mutta se oli tosi kiva. Cooperissa viehätti hirveästi askelien pehmeys, jotka jollain tavalla olivat myös isot. Tai no isot verrattuna poneihin mihin olin tottunut.

      Istuin Maisan kanssa etuhiukset hikisinä tallituvan sohvalla. Jalkojemme välissä oli vesisanko, sekä nahkasaippua.
      ”Savu aloitti jo pudottamaan talvikarvaansa” Maisa huokaisi joka keväisestä riesasta jatkaen; ”Tai sitten mä vaan luulen väärin, mutta sen karvoja on ihan joka vaatteessa taas vaihteeksi!” Tuo puuskahti puoliksi naurahtaen. Mumahdin vain puoliksi myöntävän vastauksen tuolle kulmat kurtussa. Saappaani vetskarin saumassa oli jämähtänyt muta harvinaisen hyvin kiinni. Mielessäni oli myös pari ihan muuta asiaa, kuin kuunteleminen.

      ”Harmittaako Nakin lähtö sua?” Maisa uteli ollessani vaitonainen.

      Saappaan muta oli yhtä ärsyttävä kuin mustasukkaiset miehet. Tajusivatko edes miehet, kuinka loukkaavaa oli aina epäillä pettämistä ja toisen ihmisen rakastamista. Kuinka nöyryyttävää oli Ciaran alistamana suudella Hannesta. Sen pienen räksyttävän kakaran takia sain hävetä silmät päästäni vielä kauan. Silti Niko palvoi tuota.
      Naurettavinta oli silti Niko. Kehtasikin väittää tuntevansa pahaa oloa kun minä niin halusin pussata Hannesta ilman mukinoita. Älytöntä! Tyhmäkin sen tajusi, että tilanne oli ahdistava ja inhottava. Vai lähteekö kaikki hirveässä rakkauspuuskassa kotiin itkien. Vähän huonompikin ystävä olisi tullut lohduttamaan siinä tilanteessa, paitsi jos oli humalassa ja Ciaran perässä. Helvetti.
      Edelleen olen vihainen vuoden ensimmäisen päivän juttelusta Nikon kanssa. Tilanne oli turhauttava ja Niko ei edes suostunut uskomaan tippaakaan sanomisistani. Tuntui kuin tuo olisi ollut edelleen humalassa Ciaran pompoteltavana. Tekopyhää sitä itseään… ”Niin ja voitin muuten viime viikolla kymppitonnin.” Maisa totesi neutraalisti minua katsoen tuomitsevasti jättäessäni tuon ulkopuolelle ajatuksissani.

      ”Mitä?! Mistä..?” Havahduin tuon kysymykseen nostaen hölmistyneen katseen tuohon.
      ”Kuuntelethan sä, että harmittaako sua Nakin lähtö noin paljon?” Tuon silmät katsoivat minua tarkkailevasti. Maisan saappaat kiilsivät ämpärin vieressä jo puhtaana, vaikka itse olin vasta ensimmäisessä kengässä.
      ”Eeiih..” Huokaisin vähän pohtien mitä uskaltaisin sanoa.

      ”Maisa mä tiedän et sä ja Ciar…. Tai kun.. Maisa kertoisithan sä mulle, jos olis tapahtunut jotain mikä mun olis hyvä tietää?” Katsahdin tyttöä silmiin odottaen rehellistä vastausta. Vaaleanpunainen hiusosio siirtyi korvan taakse sipaisun takia. Maisa vähän hengähti miettien ja lipaisi huuliaan.
      ”Kyllä mä varmaan. Tai siis joo, ellen sit oo luvannu jollekkin olevani hiljaa. Mitä meinaat?” Tuo selvästi vähän empi vastaustaan ja kiusaantui.
      ”Ei, en mitään..” Mutisin pienesti nousten ylös sohvalta. ”Mun pitää lähteekki tästä ku kello on ihan hirveesti”, Totesin kiusaantuneesti lähtien kaapilleni viemään puoliksi pestyjä saappaita paikalleen.

      Tupaan laski kiusaantunut jännittynyt hiljaisuus. Maisa varmasti tiesi jotain, mitä ei vain voinut kertoa. Enkä oikeastaan halunnut itsekkään kuulla. Vaihdoin ratsastusvaatteet nopeasti farkkuihin ja neuleeseen, sillä olin luvannut mennä porukoille syömään illallista. Nopeat heipat Maisalle, ja pääsin livahtamaan tuvasta. Päätin kuitenkin vielä käydä tsekkaamassa Cooperin. Jumittuen ruunan karsinaan istumaan.

      ”Mitä luulet auttaako mykkäkoulu.. niinh mistähän sinä sen tietäisit”, supisin ruunalle joka toi turpaansa syliini. Käteni rapsuttivat pienesti silkin pehmeää turpaa.
      Mykkäkoulu ei toistaiseksi ollut edistänyt mitään. Olin vihainen Nikon käyttäytymisestä. Tilanteet mitä uutena vuotena tapahtui, ja sen jälkeen minulle vihastuminen oli viimeinen tikki kaiken Ciara pelleilyn jälkeen. En todellakaan kaivannut syyttävä sormea vaan tukea ja ymmärrystä. Ehkä oli pakko hyväksyä, että Niko ja minä ei tultaisi ikinä olemaan mitään enempää. Jatkaa elämää ilman yrittämistä, jos se vain olisi niin helppoa.

      Tuohon ihastuminen oli sekoittanut elämäni täysin. Enkä osannut luovuttaa, vaikka tuo osasi loukata pahastikkin.

      • #52916 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 239
        • Perus pullaponi

        Tykkäsin hirveesti tästä tarinasta! Seelan pohtiminen oli tosi hyvin tarinaan sopiva, tai ainakin musta se oli hyvin kirjotettu ja helposti samaistuttava.

      • #52919 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Tää on jotenkin ihana ja surullinen ja ehkä vähä ahdistavakin samalla Seelan tunteista johtuen. Mä odotan mielenkiinnolla että miten tilanteet tulee eteneen Nikon ja Ciaran kanssa ja millaisiin manöövereihin sitä vielä tullaankaan päätymään jotta mahdollisesti päästään siihen pisteeseen mihin halutaan. Vaikka se sitten meinaisi katkenneita välejä tai särkyneitä sydämiä.

      • #52932 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Nyt jäi mietityttämään, mihin Seela viittasi kun pohti tuota, että Maisa tietää jotain mitä ei voi kertoa… Onko mulla mennyt jotain ohi vai enkö vaan osaa yhditää 😀
        No anyways, sun tarinoita on aina ilo lukea ja Seela on persoonana tosi mielenkiintoinen. Tuntuu, ettei aina voi olla ihan varma miten se mihinkin asiaan suhtautuu, mut silti se on aina kuitenkin loogista, jos tiedät mitä tarkoitan 😀 Toi koko saappaidenputsaustapahtuma oli tosi samaistuttavasti kirjotettu. Pystyin hyvin kuvittelemaan tilanteen päässäni. Saat 1hp, 1sp ja 1kp

    • #53012 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Ilmoitustaulun käsky toteutukseen

      Narina kävi, kun tallituvan oven avasi, ja sisältä leimahti lämmin ilma vasten kasvoja. Sohva rykelmässä oli pitkästä aikaa melkein kaikki hoitajat, noh eihän niitä paljoa ollutkaan. Ciara, Niko ja Minjakin olivat eksyneet joukkoon iloiseen. Niko ja Ciara tosin eivät olleet liimautuneena toisiinsa, mikä ehkä inasen sai mieleni hämmentymään. Moikkasin kaikille tasapuolisesti ja suuntasin kaapilleni. Ehkä muuten olisi pitänyt kysyä Aleksilta, että saisinko edelleen omia yhtä hoitajakaappia itselläni, mutta toistaiseksi ruuhkaakaan ei näyttänyt olevan. Viereiseen kaappiin oli kuitenkin ilmaantunut uusi maalarinteipin palanen oveen. Hailea lyijykynän raapustus muodosti kaapin uudeksi omistajaksi Elinan. Nimi kuulosti mukavalta, lempeältä.

      ”Pitäiskö meidän alkaa lähtemään?” Maisa kysyi hoitajajoukolta vetäessäni ratsastussaappaitani jalkaan.
      ”Ei kukaan pystyis lähtemään mun ja Cooperin kanssa maastoon seuraksi?” Jouduin rykäsemään pää alaspäin roikkuen, ja juuri lähtevää joukkoa katsoen sormet saappaan vetskarissa kiinni ollen.
      ”Mun pitää kyllä ratsastaa ihan tosissaan Mona tänään.” Ciara tokaisi lähtien päätä pudistelevien hoitajien perään. Minjakin pahoitteli Liljan tiineyttä esteenä.
      ”Noh ei me kai kuolla yksin”, koitin hymähtää noustessani seisomaan. Cooper tunnetusti ei ollut hirveän varma maastoratsu. Ruunan sivuloikat vielä kestin, mutta satunnaiset ryntäykset olivat liian pelottavia. Täytyi siis vain toivoa parasta.

      ”Voidaan Väiskin kanssa tulla, jos kelpaa”, kuului yhtäkkiä viereltäni varovasti. Meinasin vain saada sydärin ja hypätä metrin ilmaan. Luulin että kaikki olivat lähteneet tuvasta. Niko oli kuitenkin jäänyt ja seisoa nökötti kysyvänä vähän kauempana minusta. En voinut kieltäytyä, mutta pojan seura ei ehkä ollut nyt mieluisinta. Nyökkäsin silti tuolle hyväksyvästi.
      ”Kakskyt minuuttia ja ollaan redi.” Suljin kaappini oven tiukasti kypärä kädessäni ja kävelin vain Nikon ohi.

      Cooperin satula oli viritetty inhottavasti korkeimmalle satulatelineelle. Jouduin korottelemaan sen aina penkin kanssa varvistellen. Olin sata varma, että joskus vielä heitän volttia satulan kera. Ainakin vauhdilla penkiltä tuli alas.
      ”Oho sori sori!” Törmäsin, johon kuhun satulalla, mutta ei mitään hajua kehen. Jouduin kääntymään hieman, että sain nähtyä satulan takaa, kuka raukka oli joutunut kolahdukseni armoille.
      ”Ei, ei se mitään.” Pieni ujo hymähdys oli vastassani. Uhrikseni oli joutunut noin kymmenen senttiä pidempi, ruskeiden hiuksien ja vihreiden silmien kanssa varustettu Cellen uusi hoitaja. Tunnistin tämän, sillä tuo suuntasi heti kohti Cellen hoitopakkia.

      Tykkäsin Cooperista tavallaan tosi paljon. Tuon isokokoisuus loi tietynlaista tyyneyttä hoitotilanteissa. Olihan ruuna myös kivan säyseä ja lempeä. Ei tarvinnut olla niin varpaisillaan kuin Nakin kanssa. Ulkona kuitenkin hälytyskelloni soi ensimmäisistä sekunneista saakka. Olin nähnyt ennen, miten vauhdikkaita lähtöjä Cooper saattoi ottaa. Ruunan silmät tarkistelikin rapisevia puskia kiristäessäni vyötä.
      ”Punttaanko?” Niko kysyi kääntäessä Väiskin Cooperin viereen. Eroa oli kuin yö ja päivä. Väinämöinen melkein puoliksi nukkui, vaikka oli valmis töihin. Toisin kuin Cooper joka ei olisi niin lämmin töihin, mutta ihan varmana etsimässä ensimmäisiä vihreitä pikkumiehiä.
      ”Heh heh, hyvä vitsi.” Vastasin Nikolle vilkaisematta tuohon. Tietysti olisin tarvinnut penkin, mutta en voinut alentua siihen Nikon alla. Päättäväisesti venytin jalkani jalustimeen, hävyttömän korkeaan sellaiseen. Jouduin ponnistamaan kaikilla voimillani, että sain heitettyä jalkani satulan ylitse. Ei ehkä pehmein selkään nousu, mutta apuahan minä en tarvitse. Ainakaan Nikolta. Silti oli pakko vilkaista, näkikö tuo uurastukseni. Katsettani vastassa oli naurua pidättelevä virne, mikä kyllä kalpeni katseeni osuessa sinne.

      Väiski lähti johdattamaan ruunajengiä kohti lumista tietä rennon letkeässä käynnissä. Cooper oli hieman jännittynyt, mutta vaikutti tyytyväiseltä maneesin seinien vaihtumiseen. Itse olin hieman jännittynyt ratsastuksesta. En tiedä miksi Cooper ehkä hieman jopa pelotti mua. Tilannetta ei helpottanut Niko. Halusin olla todella vihainen pojalle, mutta en tiennyt kumpaan olisin keskittynyt enemmän. Vihaisuuteen vai Cooperiin. Hiljaisuus oli kestänyt ihan tarpeeksi kauan tällä reissulla.
      ”Ciarako sulle hankki uuden auton lahjaksi?” Heitin pistävän kysymyksen hiljaisuuden keskelle.
      ”Eheei, ihan mä itse”, Niko naurahti ja kääntyi satulassa kierteelle katsoakseen meitä.
      ”Vaikka et sä varmaan usko, mutta ihan itse halusin sen amispojan unelman myydä.” Niko hieman naurahti hermostuneesti kääntyen suoraksi.
      ”Oho…” En oikein osannut vastata muuta, sillä en osannut odottaa Nikon tekevän tuollaista peliliikettä autonsa suhteen. ”Onneksi valitsit merkin sentään oikein”, hymähdin pienesti virnuillen.
      ”Mikä sitten meni väärin?” Kuului tuon kysymys, ja pieni pään kääntyminen kuullakseen vastauksen.
      Olin hetken hiljaa, ja muodostin sanoja suussani.
      ”Sun tilannetaju.” Totesin vain lyhyesti katsellen maisemia. Kuulin vain pienen mumahduksen edestäpäin, joka jäi hakemaan vastausta.

      Cooperi tuntu istuinluiden alla hieman tikittävältä. Koitin väistättää ruunan takajalkoja hieman, saadakseni sille tekemistä. Ruuna tuntui silti enemmän lämpenevän, kuin keskittyvän työntekoon. Keräsin hieman ohjeita käteeni paremmin, jotta saisin luotua kontaktia ruunaan. Vatsassani lepatti perhosia.
      ”Seela oikeastaan mä halusin… tai oon tosi”, Nikon lause keskeytyi kuullessaan kivan räsähdyksen takaata. Nyt se sitten tapahtui. Tunsin Cooperin hyppäävän nelinjaloin ilmaan sivulle päin. Pidätin hengitystäni ja koitin miettiä mihin suuntaan sitä painoansa veisi, että pysyisi seuraavassa loikassa mukana. Ruunan sivuloikka kuitenkin johdatti takajalat tipahtamaan penkan puolelle. Siinä paniikin omaisessa rytäkässä kuulin takajalkojen alla murutavan jääkerrokseni. Cooper hyppäsi vauhdilla rämpien ojasta ylös. Sekunneissa se laukkasi jo täyttä häkää kohti tallia, jättäen minut matkan varrelle maahan. Perkele.

      Itketti. Pelästyin aivan törkeästi tapahtunutta, mutta samaan aikaan ärsytti. Kakkua jomotti jäinen maa ja alaselästä oli päässyt lunta takkini sisälle.
      ”Seela sattuko?” Niko oli ravannut kohdalleni ja hypännyt alas Väinämöisen selästä. Pudistelin vain päätäni ja kömmin ylös maasta tuon käden avulla. Pienet pelon, ja kylmän viiman kyyneleet valuivat poskillani.
      ”Varmasti?” tuo varmisteli nyt hieman ehkä säikähtäneenä.
      ”On on.” Mutisin pienesti kiukustuneena tilanteesta, ja putsatessa housujani lumesta. Vaistomaisesti lähdin myös kävelemään kohti tallia rivakasti.
      ”Onneks ei käynyt sentään pahemmin. Aika pahalta meinaan näytti.” Niko koitti vähän lohduttaa kävellen vierelläni.
      ”Seela mä oon oikeesti pahoillani siitä Hannes jutusta.. Ihan idioottimaista”, Niko koitti sopertaa suustaan jännityneenä ulos.
      ”Joojoo lopeta nyt tollanen ihme jeesustelu ja ratsasta sinne talliin. Aleksi ei ikinä anna mulle anteeksi jos Cooperille sattuu jotain. Se on monen tonnin hevonen.” Sähähdin vähän äkäisesti. Nyt ei todellakaan ollut aika selvitellä sydän suruja. Itsetuntoani hakkasi moukari, joka kasvatti häpeää. En halunnut tuottaa näin kauheaa epäonnistumista Aleksille. Saatika jos Cooeri nyt mene ja poikkaisi jalkansa matkalla.
      ”Eikun Seela oikeasti anteeksi.” Niko vielä sanoi varmasti, vaikka pysäyttikin Väiskin selkään nousuun.
      ”Joo ja sä tiedät, että en mä pysty olemaan sulle vihainen, mutta en mä tätä unohda ihan heti. Pian kuitenkin huudan ku sireeni jos et mee.” Äkäisin tuolle. Nikon silmissä näkyi helpotus, mutta samaan aikaan tajuaminen oikeasti pinnani kireydestä. Tuo antoi nopeasti pohkeet Väiskille, joka ampaisi täyttä ravia Cooperin perään.

      Potkaisin hieman turhautuneena lumista maata saappaan kärjelläni. Miten annoinkin näin helposti anteeksi, ja mitäköhän muut ajattelivat, kun Cooperin tullessa ilman ratsastajaa talliin. Ciarakin oli näkemässä.

      • Tätä vastausta muokkasi 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten Seela.
      • #53035 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Ugh, siis toi on maailman hirvein tunne kun hevonen vaan levee jokaiseen suuntaan mutta et oikein tiedä et mitä tehä ja sit lopulta käykin niin että tiet eroaa… Toivottavasti Seela pääsee tästä yli ja uskaltaa vielä maastoilemaan vaikka sitten jollain muulla ratsulla jos ei enää Cooperilla 🙂

        Odotan myös mielenkiinnolla miten Nikon ja Seelan juttu jatkuu.

      • #53041 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Hirmu kiva tarina! Voisin lukea näitä sun kirjoituksia monta kertaa viikossa kun vievät niin hyvin mennessään 😍
        Talvileiristä voi tulla jännä kun Seela joutuu uudestaan Cooperin selkään 😅 Saat 1sp ja 1mp

    • #53086 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Tie Tähtiin-kilpailu mielessäin
      TT-2021, 1.osakilpailu, 100cm Hard lisäarpa #1, 430 sanaa

      Puhelimeni pärähti taskussa. Käteni hapuili avaamaan tallitakkini taskua auki. Sormet olivat punaiset ja pienesti kohmeessa kylmästä. Pyöräni pienesti poukkoili edestakaisin saadakseni luurini taskusta pois. Viesti oli tullut Aleksilta Hallavan ryhmään. Asia liittyi luultavammin linkin mukaan Tie Tähtiin-kilpailuun. Tungin puhelimen nopeasti taskuun takaisin. Talille ei ollut enää kuin pari sataa metriä, joten nopeampaa oli polkea perille kuin koittaa lukea samalla. Tasku kun ei vain voinut sulkeutua helposti, hitto!

      Tallituvan eteinen oli litimärkä. Loskainen sää oli tullut kenkien mukana sisälle. Mukaan lukien omat lenkkarinikin, jotka potkin jalastani heti pois.
      ”Moi!” Huikkasin tyhjälle tuvalle udellakseni, oliko Aleksi toimistossa. Ääneni kaikui tyhjästi tuvassa. Olin selvästi ensimmäinen tallilla, joten vastuullani oli keittää tarpeeksi monta kuppia kahvia ja teevettä. Päräytin parisen kuppia kahvia tippumaan, ja vedenkeittimen porisemaan. Kävin vielä tutkimassa jääkaapin, toivoen jättäneeni sinne jotakin evästä. Toiveeni täyttyi ihan kuin toivoinkin, sillä alahyllyllä nökötti proteiinivanukas nimelläni varusteltuna. Voi juku! Nappasin vanukkaan kätösiini ja lösähdin sohvalle istumaan.

      Kaikki tiesivät kyllä Tie Tähtiin-kilpailun tulevan jo vuoden vaihteen jälkeen. Siitä supistiin aina vähä väliä ties missä kuppikunnissa. Rakastin Tie Tähtiin-kilpailua koko sydämestäni. Aina kun oltiin porukalla tien päällä salaa haaveilin vaihtavani teatterit kilpailuareenoiksi ja lähteväni hevosuralle. Muistan jokaiset minuutit kun Kassu hoilasi karaokemaisesti autossa, jopa ne minuutit kun teki mieli jättää jätkä auton ulkopuolelle. Puhumattakaan legendaarisista tavaraunohduksista tai vitseistä. Kaipasin yllättävän paljon niitä reissuja, muta kohtahan ne olivat taas ajankohtaisia.

      Oli selkeää, että osallistun Tie Tähtiin-kilpailuun mukaan. Viimeiset kaksi kertaa olin kisannut niin medium kuin hard tasolla. Sitä korkeammalle mun taidot ei riittäisikään, eikä kyllä haittaakaan. Silloin pitäisi olla jo selkeästi oma hevonen, joka on kova kuntoinen. Hoitajilla oli suhteellisen helppoa. Melkein jokainen lähti kilpailemaan omalla silmäterällään yleensä, ja varsinkin nyt kun hoitajia ei ollut edes jokaiselle hevosele oli tilanne suhteellisen neutraali. Itse olin taas vailla hoitohevosta. En osannut oikein kiintyä kehenkään hevoseen, joten mieluummin hoidin vähän kaikkia. Tämä aiheutti silti todella ison kysymysmerkin aina kilpailuiden tullessa. Kenellä minä menisin ja mihin luokkiin? Aleksi sai toki sen aina päättää, ja tavallaan pidin siitä. Aleksi osasi antaa sopivasti haastetta, mutta myös tietäen, että palkinto tulee, jos vain teen työni huolella. Ehkä niin myös tein, tai ainakin sisimmässäni oli pieni ylpeys mm. viime vuodesta Savun kanssa.

      Viime vuoden ratsastin Savun kanssa, ja hyvin meillä menikin. Oli mahtavaa jakaa hevonen Maisan kanssa. Silti jotenkin tänä vuonna mulla oli pieni tuntuma, etten tuskin palaisi takaisin vuoniksen selkään. Vaihtoehtoja oli silti auki monia. Salaisesti haluaisin jatkaa hard-tasolla, mutta tallista löytyisi hyviä hevosia vähän matalimmallekin tasolle. Cooperia en haluaisi tai Miskaa. Piti udella Aleksilta mikä tuon ideat olivat.
      Pitää myös kinua kyyti kotiin joltain tallilla. Tohon loskaan ei paljon enää kiinnostanut mennä tallipäivän jälkeen pyörällä.

      • Tätä vastausta muokkasi 2 kuukautta, 2 viikkoa sitten Seela.
      • #53099 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Onpa mielenkiintoista päästä lukemaan Seelan pohdintoja mahdollisesta kisaratsusta ja kisapohdintaa. Jännää nähdä että miten Seelan fiilikset kehittyy kohti ekaa osista 🙂

      • #53128 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Oi vitsi olipa energinen päräys! Seelan innostuksen pysty selkeesti aistimaan heti alusta asti ja loskasta huolimatta.

    • #53091 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Nopan heittoa ratsusta
      TT-2021, 1.osakilpailu, Helppoa A Hard lisäarpa #1, 490 sanaa

      Aleksi pyöritti kynää sormiensa välissä, vähän pitäen suullaan mietintä ääniä. Listaan oli kirjautunut jo Ciara Monalla hardiin, Niko ja Väinämöinenkin olivat nousseet mediumiin. Miska kilpaili toistaiseksi yksinään easyssä.
      ”Minja tulee Cooperin kanssa mediumiin samoin Elina Oskulla… hardissa on vielä Maisa ja Savu” Tuo mutisi kirjaillen paperille ylös. En oikein osannut sanoa mitään tilanteeseen. Mikään ei kuitenkaan olisi ollut minun päätettävissä.

      ”Saanko toivoa sen verran, että ei Miskaa”, koitin hymähtää, etten lynkkaisi Miskaa täysin, mutta kyllähän tuo tiesi varsin hyvin etten sitä halunnut.
      ”Juu en mie sitä siulle meinannutkaan. Mutta…” Aleksi piti raivostuttavan pitkän hiljaisuuden, kunnes kirjoitti lappuun: ”Sasha tai Valera. Testataan molemmat ja katsotaan mihin päädytään. Valera olisi kyllä ihan hyvä lomailla hieman kilpailuhulinasta, sillä se vaatii niin paljon huomiota kilpailupaikoilla luonteensa takia”, tuo mutisi pienesti. Valerahan oli älyttömän hieno, mutta toden totta aiheutti paljon harmaita hiuksia kilpailumatkoilla, ja ehkä sai jopa välillä hävetä muiden edessä sen äkäisyyttä.
      ”Kokeillaan. Tulet ainakin yhdelle estetunnille Sashan kanssa, ja jos sie handlaat sen kuumumisen, niin saat kilpailla sillä.” Tuo kertoi vakavaan sävyyn. Silmäni kiilsivät onnesta ja olin jo hihkaisemassa myöntävää vastausta.
      ”Mutta Seela, sie tai mie tiedän, että teet kyllä kovasti töitä. Nyt siun pitää vain tuplata se. Sasha on jo kokenut kilpailukenttiä, ja se tamma on ihan eri luokkaa kuin Melli tai Savu. Siun ei kannata asettaa rimaa liian ylös tai putoat ja korkealta. Kaikki ollaan siun tukena, mutta nyt siun pitää astua monta askelta myös itse ylös.” Aleksi ei ollut tavallaan ilkeä eikä epäuskoinen. Vaan kertoi kuinka asiat on, katsoen minua silmiin.
      Purin hieman huultani, ja mahassani muljahti äskeinen puhe. Silti suupieleni kääntyivät ylöspäin pienesti.
      ”Kuule sä voit laskea riman ihan siihen tasoon mihin haluat, mutta mä lupaan, että me haetaan rankingpisteet kotiin Sashan kanssa…” Virnistin ivallisesti tuolle jatkaen: ”Aloitan vaikka aamu viideltä. Kerrot suunnitelman ja sen mukaan mennään. Et pety mun tekemään työhön.” Hymyilin itsevarmasti nousten ylös toimiston tuolilta.
      ”Tiedän sen Seela.” Kuului Aleksin varma, mutta lempeä ääni selkäni takaa. Sanat sai pienen hymähdyksen kasvoilleni suunnatessani kaapille.

      Kaapin avatessani tunsin vasta perhoset vatsassani, ja pienen rimakauhun luoman huonon olon. En oikeasti ollut niinkään varma rankingpisteistä tai varsinkaan onnistumisestani Sashan kanssa. Hyvin mahdollista, että en edes pärjäisi tamman kanssa. Aleksin ja minun väliseni tyyli jutella vain oli tuo, ja tällä kertaa ehkä heitin liikaa lupauksia, ja tuo tiesi sen. Silti mielessäni ei ollut pienintäkään hiventä tahdosta olla yrittämättä täyttää niitä.
      Käsissäni oli ketterä siro arabiristeytys. Tamma, jolta löytyi vauhtia, käännösakselia, liikettä ja taitoa. Kaikki nopat olivat oikeastaan itselläni. Jos en onnistuisi vakuuttamaan Aleksia ja Nadjaa estetunnilla pätevyydestäni saisin välittömästi haudata unelmat Sashasta. Tilanne muistutti koekuvauksia. Jokainen pieni nyanssi ja seikka pystyisi murtamaan päämäärän.

      Nappasin kaappini hyllyltä ponnarin ja lähdin sutimaan hiuksiani korkealle ponnarille. Hiukseni olivat paksuuntuneet pienesti, joka teki niiden yhteen kasaamisesta vaikeaa. Vaikeutta lisäsi myös käteni tärinä. Adrenaliini purkautui kehossa pienenä tärinä. Näin paljon minua jännitti tuleva. Halusin onnistua. Sanoihan Aleksi sanat, että tietää sen, ettei pety mun työhön. Se työ alkoi nyt. Here I come Sasha and Tie Tähtiin!

      • #53097 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 239
        • Perus pullaponi

        Luin tän tarinan alunperin ennen tota toista, ja jotenki tykästyin tähän tosi paljon! Ehkä mun mielenkiinnon herätti Seelan itsevarmuus, halu yrittää ja todistaa kaikille. Tai sitten mun huomio kiinnityi siihen, miten hyvin kirjotat Seelan jännitystä läpi innon, kun hevonen on vielä epävarma. Miten vain, kaikinpuolin tää tarina oli tosi kiva!

      • #53100 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Onpa kiva lukea Seelan ja Aleksin välistä kanssa käymistä kun huomaa että selkeästi ollaan jo sen verran tuttuja että uskaltaa olla vähän rennompi ja ehkä vähän jopa vitsailla vaikka kuitenkin silti yrittää olla asiallinen tallin omistajaa kohtaan.

      • #53129 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Komppaan kyllä täysin Nioa ja Minjaa. Osaat tosi hyvin kuvailla ristiriitaisia tunteita, toisaalta Seela on tosi itsevarma ja toisaalta jännittää tuleva. Sanaili Aleksin kanssa oli kans tosi hyvin kirjoitettu. Tuli ihan sellainen fiilis että ai vitsi en malta odottaa että Seela onnistuu tai toisaalta kuinka kamalaa tulee olemaan jos kaikki menee pieleen 😄 Saat 2sp

    • #53104 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Kilpailuhevosen koekuvaukset
      TT-2021, 1.osakilpailu, 100cm Hard lisäarpa #2, 733 sanaa

      Jouduin pienesti varmistamaan kiristäessäni Sashan satulavyötä tiukemmalle. Ainakaan meidän menomme ei jäisi satulavyöstä kiinni. Kainaloitani hikoilutti ja hanskojen vetäminen käsiin tuntui jo valmiiksi hankalalle, sillä jännitys oli tehnyt käteni nihkeäksi. Ilmeeni oli vakava. En halunnut keskittymiseni häiriintyvän. Halusin tänään onnistua törkeän hyvin.
      ”Tsemppiä!” Minja näytti meille peukkuja kävellessä meidän ohi. En ehtinyt edes oikein hymähtää tuolle kiitokseksi. Jännitti oikeasti ihan hirveästi. Tökin vain raipalla saappaan kärkeä odottaen yhteistä lähtöä tallista. Sashaan ei onneksi oma jännitykseni vielä tarttunut. Tuo maiskutti tyytyväisenä kuolaintaan ja kuunteli tallin ääniä.

      Taivuttelin Sashaa pitkällä ohjalla ympäri maneesia. Aleksi ja Nadja asettelivat viimeisiä puomeja paikalleen. Kansamme tunnilla oli myös Osku, Toko, Hauska ja Muumi. Yleisöön oli päätynyt jonkun ratsastajan ystävät kameran kanssa, sekä Ciara ja Maisa. Ei siis riittänyt opettajien silmäparit, vaan oli ihan pari muutakin todistamassa, mikäli en saisi pidettyä Sashaa allani. Nadja oli päätynyt tunnille vain siksi, että omisti Sashan ja oli siksi tärkeässä asemassa minun tie tähtiin urallani tänä vuonna.
      Saimme lämmitellä omatoimisesti hevosiamme kaikissa askellajeissa. Pääty-ympyrälle oltiin pystytetty pari kavalettia lämmittelyä varten.
      ”Sashan kanssa erityisesti kierrokset tuottavat ongelmia, mutta halutaan myös että se hyppäisi oikein päin hyvällä selällä, ja eteneminen olisi myös muutakin kuin jarruttelua. Näin ollen myös laukan ratsastaminen väleihin ei saisi olla vaan sipsuttamista, vaan selkeitä mietittyjä askeleita.” Aleksi selosti pienesti ottaessani laukkaa alle. Sasha oli herkkä, jonka takia tuon kanssa oli kiva aloittaa ratsastaminen. Apuja ei tarvinnut sen enempää herkistää, mutta oman kunnon loputtua kesken tulisi ongelmia. Lämmitellessä koitin keskittyä vain omaan jäntevyyteen, ja että jokainen nappi toimi, kun sieltä pyysi jotain. Kavaleteilla huomasin heti ensimmäisenä, että jos vähänkin jalkani horjahti paineen kanssa kohti kylkeä, Sasha otti siitä vauhtia lisää. Avainsanamme valehtelematta tuli olemaan siis oma istuntani varmasti monessa kohtaa.

      Päivän tehtävä koostui kahden laukan pysty okseri sarjasta, jonka jälkeen suunnattiin lävistäjälle isommalle okserille, ja viimeisenä siitä suoristukseen pituushalkaisijalle pystylle. Osalle tuntilaisista tehtävä antoi hyppyihin enemmän tuntumaa, kun taas osalle välien ratsastaminen oli päätavoitteena. En ollut ihan varma millaista suoritusta minulta ja Sashalta toivottiin, tai siis hyvähän sen piti olla. Mikä sitten oli hyvä? Siinä vasta kysymys, mitä en kuitenkaan kehdannut esittää ääneen.
      Aloitimme sarjan hyppäämällä sen oikeaan kierrokseen. Sashan laukka tuntui ihan hyvältä alla. Tuntui että tamma kulki hyvin koko selkänsä läpi ja kavaletitkin ylittyi ihan rennossa meiningissä. En ollut ihan varma oltiinko ehkä liiankin rentoja. Olisikohan pitänyt hieman herättää Sashaa. Nostaa päätä astetta ylemmäs ja valmistaa sarjaa kohden. Esteet olivat kylläkin ihan maltillisia. Hitto! Ohitettiin jo kulma nyt pitäisi tehdä jo ratkaisu. Tässähän selvitettiin, oliko musta ja Sashasta kisakentille. Emme me todellakaan voineet missään letkeässä rennossa laukassa mennä. Salamana päätin hieman nostaa Sashan nessun pyöreydestä ylöspäin, ja iskin hennosti pohjetta kylkeen.

      Yup. Se oli virhe se. Johan mulla oli kirahvi alla, joka ampaisi esteille selkä notkossa. Tulimme liian isolla hypyllä pystylle, jonka jälkeen saimme rämpivät yksi ja puoli laukka-askelta ennen okseria. Nappasimme mukaan takapuomin räminällä. Jouduin hieman työntämään jalkoja irti Sashan läheltä, sillä tuntui jokaisen pienenkin vaikutuksen aiheuttavan reaktion. Olimme nyt kaarteessa ratsastaessa juuri siinä tilanteessa mihin meidän ei olisi pitänyt päätyä. Jarruttelevassa laukassa, ihan vailla rentoutta ja oikeinperin kulkemista. Great Seela! Vitsit ai vähän takareisikin haluisi krampata, no just nyt sille ei ollut tilaa.

      Suorituksemme oli farssi. Aleksin ilme näytti juuri siltä, että tuo ei edes tiennyt mitä olisi sanonut. Itse olisin ollut valmis tirauttamaan pienet itsesääli itkut, mutta nyt ei vain asiaa ollut luovuttaa. Onneksi kypärän visiiri hieman peitti pettymyksen ilmettä kasvoilta.
      ”Seela…” Nadja huikkasi Maneesin reunalta vähän kutsuen sormellaan lähemmäs. Nainen näytti paljon rennommalta ilmeeltään kuin Aleksi suorituksen jäljiltä. Tuo käveli meitä vastaan rennosti hymyn häiven kasvoilla. Tarttuen kevyesti ohjaan, jonka jälkeen rapsutti Sashaa kaulalta ja hieman harjan alta. Nadja koitti hakea katsekontaktia kanssani, jonka saikin, kun olin valmis olla katsomatta satulan etukaarta.
      ”Kaikki hyvin. Sun ei tarvitse kilpailla nyt, tai suorittaa. Nyt ei tarvitse taistella kelloa vasten, tai näyttää kellekään täällä kuinka korkealle te voitte päästä. Nyt on se hetki, kun sun täytyy todistaa osaavasi olla tilanteen päällä. Ei paineen alla. Teillä oli rentous, ja rytmi. Se tulee esteille heti kun sä oot sata prosenttisesti istunnalla mukana. Sasha ei tarvitse muuta kuin täydellisen balanssin sun kehosta. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kun sä löydät sen, te pääsette pitkälle. Älä koita ratsastaa jalalla tai kädellä yhtään, silloin olet ongelmissa. Nyt hengitä… hengitä. Sä pystyt tähän, jos vain keskityt olennaiseen.” Tuo tökkäisi vähän reittäni tsemppaavasti ja lähti takaisin maneesin reunalle. Osku oli vielä suorittamassa tehtävää, ja sitten olisi meidän vuoromme. Oli aika koota itsensä uuteen suoritukseen. Hengitä Seela Hengitä.

      • #53106 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Siis toi on niiiin tuttua että muka suunnittelee tehtävän täydellisen suorituksen ja sitten lopputulos onkin jotain ihan muuta. Toivottavasti Seela löytää vielä taistelutahtoaan ja ei anna yhden huonon treenin pilata kaikkia loppuja kisatreenejä!

      • #53130 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Ooh tää on ihan kun jotain minijaksoja jostain sarjasta katsois. Jo näissä muutamassa mitä oon nyt tähän mennessä lukenut on hieno draaman kaari ja voin vaan kuvitella millainen se sitten koko TT-kisojen ajalta voi olla. Saat 2ep

    • #53105 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Lyhyeenkö tämä satu päättyi?
      TT-2021, 1.osakilpailu, Helppo A Hard lisäarpa #2, 561 sanaa

      Suljin vessan oven ja istahdin pöntön päälle. Oli pakko antaa kyynelien valua pitkin poskia. Harmitti aivan älyttömästi äskeinen tunti Sashan kanssa. Samaan aikaan hävetti myös ihan totaalisesti. Olin maalaillut unelmissani aivan täydellisen onnistumisen. Oltaisiin Sashan kanssa menty niin hienosti, ettei kukaan sillä ikinä ollut mennyt. Niin että joka ikisellä hengittävällä olennolla olisi tippunut leuka maahan. Tiesin toki, ettei niin oikeasti olisi tapahtunut ikinä, mutta en odottanut ehkä näin isoa säätöä.
      Tuntihan jatkui kaaos kierroksemme jälkeen edelleen aika kaahaamisena. Paransimme kyllä vähän, mutta en enää millään saanut Sashan kierroksia alas. Kun se oli kerran sen aloittanut, ei loppua näkynyt. Eikä tällaisen suorituksen jälkeen varmasti ollut asiaa kilpailukentille. Oikeastaan vielä parempi idea varmaan olisi ollut lopettaa koko ratsastus tähän. Ihan hirveää pa*kaa, ja vaati aina vaan rahaa ja rahaa. Odotas vain, kun opit jotain, niin oikeastaan tajuat vain, kuinka huono oikeastaan oletkaan. Hitto.

      Vedin vessan ihan vain rutiinin omaisesti, vaikka ei olisi edes tarvinnut. Pyyhkäisin silmiäni ja hengitin syvään. Avasin oven ja suuntasin suoraan omalle kaapilleni.
      ”Noh miten meni?” Nio kysyi istuen tallituvan sohvalla puhelin kourassa.
      ”Ihan metsään. En mä usko, että pärjäisin Sashan kanssa kilpailuissa. Mut noh… Ainakin sentään kokeilin”, huokaisin avaten saappaideni vetoketjua. Nio vain nyökkäsi vähän mutisten jotain. Piti varmaan alkaa henkisesti valmistautua Valeraan. Selästä käsin pärjäsin tamman kanssa ihan hyvin, mutta miten raskas tulisikaan viikoista sen kanssa. Saisin jatkuvasti stressata turvaväleistä muihin hevosiin, varoa hampaita ja kaviota. Valera oli hieno, mutta helvetin raskas maastakäsin. Sitä paitsi olin jo unelmissani ratsastanut Sashan kanssa, ja pakannut kilpailutarvikkeita. Nyt sen sai vain varmasti haudata.

      Pieni Milo poni tepsutti uskollisesti oikeassa kädessäni talliin sisälle samalla, kun toisessa kädessäni oli Pilkku. Molemmat pikkuponit vaativat liikuntaa. Olin lupautunut juoksuttamaan vekkuleita kentällä vapaana. Kaksikko oli hirveän kätevä napata tarhasta samaan aikaan. Kohta tosin olisi ongelmat edessä, kun vihreät alkoivat pilkottaa joka kulmalla. Varsinkin Pilkku tahtoi olla aika nero vetämään perässään.
      Karvanlähtö oli parhaimmillaan, joten ajattelin hieman harjata molemmilta karvaa pois ensitöikseni. Pilkku sai jäädä karsinaan ensimmäiseksi ja jätin Milon käytävälle. Pikku poni seisoa törrötti käytävällä kuin Hööksin kuvastossa. Se oli vain syötävän söpö.
      ”Jokaisen hevosen omistajan lempi vuoden aika…” Naurahti Nadja kävellessään käytävällä vesipullon korkkia avaten.
      ”Jooh… tietää taas joka paikassa mitä lajia harrastaa”, hymähdin vähän. Pidin katseeni vain harjaamisessa, jouduin oikeastaan ihan kyykkimään, sillä Milo oli jopa minulle liian pieni.
      ”Kuule Seela… Ei tänään mennyt ihan putkeen…” Nadja aloitti.
      ”Joo mä tiedän. Ymmärrän myös hyvin miks mun taidot ei riitä Sashan kanssa. Ei tarvi kaunistella. Voin mennä Valeralla se on ihan okei.” Oksensin lauseen nopeammin kuin kuvittelin suustani pienen tekohymyn saattelemana. Nadja naurahti.
      ”Se että ei mene putkeen ensimmäisellä kerralla, mitä sitten. Kyllä sä opit vielä, ja menet Sashan kanssa. Tiedän, että siitä tulee vielä hyvännäköistä. Etkös kuitenkin niin lupanut Aleksille, vai joko luovutit?” Nadja katsoi hymyillen vain minua. Mahassani muljahti, ja vilkaisin tuota ihan vain varmistuakseni, että minulle puhuttiin. Puhuttiin. Minulle puhuttiin. Luovutinko tosiaan? Oikeastaan kyllä. Halusinko luovuttaa. En! En missään nimessä.
      ”Oikeasti?” Pysäytin nyt harjauksen ja nousin seisomaan Milon vierelle.
      ”Oikeasti oikeasti. Menette hardiin, eikö. Huomenna menet maastoon sen kanssa, kun on perjantai. Löydät vähän rentoutta ja sitä fiilistä. Sasha on parhaimmillaan siellä.” Nadja hymyili ja nosti vesipullonsa merkiksi, että oli tullut täyttämään vaan sen, ja jatkamaan sitten töitään.

      Hymyilin kirkkaammin kuin Naantalin aurinko. Ehkä vähän hypähdin paikallani. Noi tyypit oikeasti uskoivat mun taitoihin. Työtä oli edessä ihan sikana, mutta sain Sashan. Missä oli kaikki muut kun haluaisin just nyt huutaa ilouutisen kaikille?!

      • #53107 Vastaa
        Minja
        Osallistuja
        • Postauksia: 210
        • Perus pullaponi

        Paistaahan se aurinko risukasaankin 😀

        Ihanaa että Nadjan sanat sai Seelaa tsempattua ja toivottavasti tästä lähtee taas uudemmalla innolla treenaaminen käyntiin 🙂

      • #53108 Vastaa
        Nio Luosujärvi
        Valvoja
        • Postauksia: 239
        • Perus pullaponi

        Molemmat tarinat jälleen tosi kivoja!! Tykkään tosta pohdinnasta, ja siitä miten nää tarinat jatkaa tosiaan.

      • #53131 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Ihanaa! Rakastan myös sun tarinoissa sitä, että vaikka niiden punainen lanka on jossain tietyssä asiassa niin siinä ympärillä tapahtuu aina kuitenkin kaikkea arkista ja tavallista niin kun pikku ponin harjaaminen. Saat 1hp ja 1sp

    • #53116 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Koulutunti Hanneksen silmän alla
      TT-2021, 1.osakilpailu, Helppo A Hard lisäarpa #3, 322 sanaa

      Nyt se kaikki oli virallista. Sashan ja minun nimeni luki Tie Tähtiin-kilpailijoiden listalla. Ajatus kupli mahassani, ja pisti poskilihaksia nykimään. Kaikki tuntui yhtäkkiä tosi todelta. Pitäessäni oikealla kädellä Sashan ohjasta kiinni kävellessämme maneesiin. Oli aika katsoa meidän yhteistyökuvioitamme koulun puolella. Kanssamme tunnille olivat tulleet Elina Oskulla ja Nio Virman kanssa. Miskakin oli saapunut seuraamaan tuntia katsomon puolelle. Miksiköhän poika ei osallistunut itse tunnille. Olin nähnyt tuonkin nimen kilpailijoiden listalla.
      ”Hei Miska! Voitko ottaa ton, ja kuvata ehkä pari klippiä? Se kamera aukee kun pyyhkäset vaan vasemmalle. Ei hirveen hankala”, hymähdin tuolle ja ojensin puhelimeni taskusta. Miska näytti pelästyneen ensiksi pyyntöäni, mutta mukisematta nappasi puhelimeni ja nyökkäsi myöntävästi. Poika piteli puhelinta kaksin käsin, jotta se ei varmasti putoaisi tuon pienistä hyppysistä.

      Hannes tipautteli tötsiä kentälle ihan lastentunnin omaisesti pujottelu väleille. Teki mieli kysyä, että ihanko oikeasti me tässä lähdettäisiin pujottelemaan. Oli pari pikkaisen isompaakin kysymystä itselläni kuin, kuinka saisin pujoteltua Sashan kanssa tötteröitä. Onneksi aika nopeasti selvisi, että niillä ihan tosi oli jokin muukin idea, kuin vain pujottelu päästä päähän. Täytyi kyllä sanoa, että Hannes selitti tehtävän niin monimutkaisesti tai sitten yksinkertaisesti, etten tajunnut hölkäsenpöläystä. Tavallaan tehtävän kulku oli selkeä, mutta missä kohtaa piti laskea, ja mitä piti laske, sekä miksi piti laskea. Kulmakarvani jäivät täysin kurttuun pohtiessani tehtävän antoa.

      Sasha tuntui hyvältä lämmittelyissä. Hieman ehkä viikon aikana tunneilla oli päässyt pohjeapu unohtumaan, ja sain hieman hakea reaktiokykyä raipan kosketuksilla. Vasemmalle poni taipui hyvin, mutta oikea oli hieman nihkeä. Tuntui hetkittäin jopa siltä, etten saisi sitä veryteltyä auki. Pikku hiljaa oikeakin alkoi vertymään ja sain tammaa mukavasti molemmille puolille taipumaan, ja asettumaan. Päällisin puolin fiilis Sashasta sileällä oli hyvä. Luultavasti avaintekijät kilpailuissa olisi vain rentouden löytäminen, ja rytmin ylläpitäminen. Tamma kun aika helposti otti kierroksia.

      Hanneksen tehtävää suoritettiin Sashan kanssa vähän pintapuolisesti. En kehdannut oikein kysyä selvennystä tehtävään, mutta emme saaneet huutiakaan, että olisimme ihan hukassa. Oliko se siis merkki siitä, että menimme jotenkin oikeinkin? Sasha ainakin tuntui mukavalta. Siitä oli hyvä jatkaa.

      • #53132 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Niin tuttu tunne kun ei ihan tajua tehtävää mutta tekee varmaan oikein kun ei poikkeavaa kommenttia kuulu 😄 Kiva yksityiskohta tuo miten Seela otti Miskan kanssa huomioon ja antoi sille pienen tehtävän. Tuli fiilis että Seela haluaa Miskan tuntevan itsensä tarpeelliseksi. Saat 1kp

    • #53135 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Ei tänne ratsastuskoululainen kuulunut
      TT-2021, 2.osakilpailu, 100cm Hard lisäarpa #1, 370 sanaa

      Olimme rantautuneet pääkaupungin sykkeeseen. Hartroof areena möllötti oikealla puolellani. Ympärilläni oli valtava jaba-alue. Vasemmassa suunnassa oli rakennettu pienempi väliaikainen maneesi. Hevosia oli perus ratsastuskoulun puksuttimista, gp-tason hienouksiin. Päällinen tunne silti oli, että eipä tänne kuuluttu. Nyt oltiin jotenkin niin isoilla mestoilla. Aivan liian isoille tt-kisojen ensimmäisiksi osakilpailuiksi.
      Aleksi oli ilmoittanut meidän lauantain tt-kilpailun ulkopuolisiin luokkiin, jotta saataisiin vähän kokeilua alle. En oikein osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono asia. Toisaaltahan areena oli varmasti hyvä käydä kerran kokeilemassa yhden radan verran, ennen kuin tosi oli kyseessä. Näillä verukkeilla olimme päätyneet Sashan kanssa samoihin luokkiin, kuin kilpailimme tie tähtiin-kilpailuissakin.

      Sasha oli stressaantunut matkasta. Sen pienet rippeet arabista heräsi täällä. Tuon häntä törrötti pystyssä, ja korvat kävivät kovaa vauhtia joka suuntaan. Jabakarsinan pohjaan oli jo muodostunut pieni kävelty kehä tamman toimesta. Nadja lohdutti, että tamma rauhoittuisi parin tunnin jälkeen. Kunhan tajusi, että sillä oli turpakaverit mukana, ja ruokaa tulee vieläkin nokan eteen, ehkä normaaliakin enemmän. En saanut kuulemma alun hämätä itseäni.
      Eipä vissiin, kun olin hämännyt jo. Nio, Elina, Niko, Ciara ja minä lähdettiin jalan nopeasti kulkemaan aluetta läpi, mistä mitäkin löytyisi. Onneksemme Ciara oli käynyt Sprin season openissa ennenkin, joten tuo osasi kävelyttää meitä joillain alueilla ulkomuistista. Hartroof tuntui kentän reunalta aivan loputtomalta. Ajatuskin siitä, että Sasha jaksaisi mennä tämän kokoisella kentällä pitkän radan tuntui hullulta. Tosiasiassa kenttä ei kuitenkaan ollut sen ihmeellisemmän kokoinen. Areenan rakenteet, katsomo ja korkeus sai vain sellaisen tunteen.

      Sprins season open oli iso tapahtuma, jossa oli paljoin alueita, järjestäjiä ja ihmisiä. Aleksi, Nadja ja Hannes oli tehnyt tarkat aikataulutukset meille. Onneksemme meillä oli kolme kokeneempaa konkaria mukana. Normaalisti saimme aika vapaasti kulkea hevosten kanssa kilpailualueilla, koska kaikki näkyi suurin piirtein joka paikkaan. Hartroof oli kuitenkin älyttömän iso, joten Aleksi halusi, että hevosten kanssa oli mukana aina yksi vastuuihminen. Toisaaltahan se helpotti ihan hirveästi mieltä. Areenalle tulisi aina joko Aleksi tai Nadja mukaan, ja jaba-alueella Hannes sekä Ohto piti päivää kasassa. Jonkun mielestä toki tämä saattoi kuulostaa holhoukselta, mutta meillä ei ollut kisahoitajia, ja näin me saimme keskittyä kilpailemiseen ja hevoseen, eikä aikatauluihin tai muuhun ylimääräiseen. Tärkein vastuu oli kävelyttämiset, ja itse kisasuoritukset ja niihin valmistautuminen. Helppo nakki, eikö? Niin varmaan olisi, jos sitä tekisi useammin.

      Jännittikö? No niin paljon, että en saanut hirveämmin puhuttua koko päivänä.

    • #53136 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Pettymyksestä ylös
      TT-2021, 2.osakilpailu, Helppo A Hard lisäarpa #1,422 sanaa

      Olimme vetäneet ihan pohjat eilen ”tutustumisluokissa”. Helppo A ei asettanut itselleni kylläkään odotuksia, mutta olisi varmaan ihan suotavaa, että hevonen pysyisi koko radan peräänannossa tällä tasolla. Pääsimme me sentään ohjelman loppuun, mutta oli rumaa ratsastusta, ei ollenkaan ratsastusta ja yksinkertaisesti me oltiin ihan kumipallona tuolla areenalla. Tällä kertaa sitten näin. Voin kertoa, että ei hirveästi innostanut mennä kohti esteosuuksia.
      Eipä esteosuus ollut sen lohduttavampaa. Suorastaan oli aika kamalaa ratsastaa. Tuntui koko ajan, että katsoin itseäni ulkopuolelta. Nappasimme kaksitoista virhepistettä mukavasti. Yhden kiellon ja parin puomin turvin. Päässäni soi vain tät tät tättärää circus. Hiljaisuuteni jatkui vahvasti tämän päivän osalta. Onnekseni Elina ja Nio nappasivat minut kiertämään varustekojuja. Ehkä pieni materialismi olisi herättänyt toivon pilkahduksia viralliseen kilpailupäivään.

      Aamu alkoi hirveän aikaisin. Sasha piti kävelyttää aamulla. Tummansiniset ratsastuslegginsit tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta aamun säähän. Oli vilpoista, mutta aurinko pilkahteli mukavasti noustessaan. Lenkkarit tuntuivat kivan kevyiltä verrattuna ratsastussaappaisiin. Huppari ei kuitenkaan riittänyt, vaan oli pakko vetää tuulitakki päälle, että tarkeni. Fiilis oli tavallaan jo parempi eilisen jälkeen. Tuntui kauhean ylpeältä kävellä näin ison hevoskilpailun keskellä kilpailijana. Sain vilauttaa kilpailijapassiani jaba-alueelle astuessani. Hevosista pidettiin tiukkaa vahtia, ja sai oloni arvostetuksi, vaikka enemmän kansainvälisten ökykalliiden hevostenhan takia vartijat olivat.

      Sasha majaili Oskun vieressä, eikä Elina ollut vielä saapunut paikalle. Sasha oli kuitenkin huomattavasti rennompi kuin saavuttaessamme Harthroofiin. Tuo söi vielä osaa aamuheinistään, eikä paljon jaksanut kiinnostua tulostani. Sujahdin karsinaan, ja tarkistin nopeasti vielä jalat eilisen jäljiltä. Kaikki tuntuivat normaaleilta. Tämän ansiosta kimo prinsessa sai jättää aamuheinät kesken, ja lähteä kanssani kävelylle. Harmi että en voinut napata suoraan tuota vain riimusta mukaan. Kilpailualueella oli pakko käyttää suitsia, myös käsihevosalueella.

      Kävelyttämässä oli jo Nio Virman kanssa, Miska ja Muumi sekä vahtimassa Aleksi. Sashan tummansininen fleeceloimi oli ottanut hieman aamuheiniä kiinni, ja sain nappailla niitä pois kävellessämme. Meidän lisäksi kävelyttämään tähän aikaan olivat tulleet parit muutkin ratsukot Hallavalaisten lisäksi. Muun muassa tunnistin kanssani kilpailevan Annin ja Vatun. Suomenhevonen omasi hienon läsin, ja ratsukko oli muutenkin todella toimivan näköinen. Sitten oli hevonen, jonka muistin kilpailevan vaativissa luokissa, ja nimi taisi olla Callahan. Pari muuta ratsukkoa, jota en tunnistanut. Yksi hevonen kylläkin kiinnitti katseeni ulkonäöllään.
      Mustavalkoinen siro, mutta erittäin massiivisen näköinen hevonen. Tamman nutturat näyttivät siltä, että harjaa löytyisi tuolta enemmänkin. Kaikista eniten hevosessa kiinnitti huomiota kumminkin herasilmä keskellä täysin mustaa päätä. Se oli älyttömän lumoava. En oikein saanut katsettani pois hevosesta. Kiusallisesti tammaa taluttava oletettavasti mies osui katseellaan minuun. Kiusaantuneesti käänsin katseeni pois, sillä olihan se nyt kiusallista tuijottaa.
      Sasha oli tavallaan hauska. Tuntui että jokaisella tällaisella junnulla oli kimo kiiturihevonen täynnä luonnetta. Sellainen minulla olikin. Tai no oli lainassa. Se riitti.

      • #53153 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Vähän ehkä tuntui poikkoilevilta nää kaks tarinaa, mutta hyvin niistä silti paistoi läpi kisapaikan tunnelma. Plussaa ehdottomasti siitä, että kuvailit muitakin kilpailijoita. Saat tästä ja edellisestä 3hp

    • #53137 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Nappiin meni
      TT-2021, 2.osakilpailu, Helppo A hard lisäarpa #2, 379 sanaa

      Istu, istu ja seis. Se oli siinä! Hymy levisi kasvoille isosti. Helppoa A oli purkissa, ja tuplasti paremmin mitä eilen olimme suorittaneet. Selkääni pitkin valui hikivana, joka onneksi kilpailutakin alta ei näkynyt. Vilkaisin yleisön suunnille antaessani Sashalle ohjaa. Medium luokassa kilpailleet hallavalaiset, olivat siirtyneen istumaan yleisöön. Näin Nion näyttävän minulle peukkua. Elina, joka oli voittanut jo oman luokkansa, oli lupautunut ottamaan kamerallani kuvia meidän suorituksestamme.
      Sasha ei meinannut malttaa kävellä pois areenalta, vaan olisi halunnut lähteä reippaampaa pois. Onneksi sekin oli vähän väsähtänyt urakasta, joten tyytyi astelemaan neljällä jalallaan pitkiä askelia kohti ”tunnelia”.
      ”Sehän meni nappiin.” Nadja hymyili kävellessä laidalta meidän vierellemme. Nainen heitti fleeceloimen Sashan lautasten päälle.
      ”No ainakin paljon paremmin kuin eilen. En kyllä ihan oo varma kuin selkeä se meidän seiska kohta oli…” totesin vähän hengästyneenä selästä käsin. Nadja taputti kuitenkin kimoa kaulalle, ja käveli kanssamme käsihevosalueelle.

      Meidän jälkeemme oli vain pari ratsukkoa, jotka suorittavaisivat ratansa ja palkintojenjako alkaisi. Sain viritellä Sashalle rauhassa loimea hieman paremmin päälle, ja kävelyttää. Kaipailin omia lenkkareita. Saappailla oli ihan hanurista kävellä, mutta en jaksanut säätää enempää. Hakeuduin Maisan ja Savun luokse. Nuo olivat ehtineet kävellä jo jonkin verran.
      ”Seela…!” Kuulin Nikon huikkaavan alueen reunalla, ja viuhtovan kädellä luoksensa. Nyrpistin hieman kulmiani, mutta kävelytin tamman perässäni pojan luokse.
      ”Teidän prosenttinne oli 72,5% sä oot palkintojen jaossa. Viimeinen on menossa, mutta näillä näkyminen joko hopealla tai pronssilla”, Niko hymyili kertoessa uutista ja tuli nappaamaan Sashan fleeceloimea pois.
      ”Oho!” Suustani vaan lävähti. Olin äimän käkenä. En olisi voinut uskoa noin korkeaan tulokseen.
      ”Nähdään palkintojen jaossa, ja hei, onnea!” Niko hymähti ottaessaan kantoon Sashan loimen ja taputti tamma kaulalle. Katseeni oli jämähtänyt Nikoon. Tuo tuntui hyvältä juuri tuossa, ja tuon hymy ja kaikki. En edes tajunnut kiitää tuota, kun tuo jo viipotti matkoihinsa. Henkäisin syvään, ja siirsin katseeni Sashaan.
      ”Näinhän me luvattiin Aleksille, eikö”, hymähdin viekkaasti hakiessani jalustinta jalkaan palatakseni tamman selkään.

      Ei siinä mennyt kuin hetki, kun meidät noudettiin palkintojen jakoon. Voin kertoa, että tunnelma oli aika mykistyttävä selästä käsin. Ei ole tainnut mikään palkintojenjako tuntua noin hyvältä ja isolta tähän asti. Kaikki itkupotkuraivarit tuntuivat nyt hyödylliseltä saadessamme sinisen ruusukkeen kanssa seistä kaikkien keskellä. Meidät voitti saksasta tullut ratsukko, joka me tosissaan haastettaisiin ensi kilpailuissa, sillä mehän emme alkaneet himmailemaan. Nyt saatiin kuitenkin nauttia Sashan kanssa kunniakierroksen huumasta, kunnes oli aika taas kilpailla.

    • #53138 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Tanssiva corolla
      TT-2021, 2.osakilpailu, 100cm hard lisäarpa #2, 344 sanaa

      Perusradalla Sasha tuntui kuuntelevan ihan jokaista vaikutustani. Se vaihteli laukkoja pienestäkin istunnan horjahduksesta, ja tarjoilikin mitä mainioimpia vastalaukka kaarteita allani. Toisaaltaan ihan kiva vaihtelu päättömään kaahailuun, mutta samaan aikaa tuntui, että ajaisin hankalahkoa corollaa. Vaikka ratamme sisälsi vähän turhia laukanvaihtoja, niin pääsimme perusradan puhtaasti läpi. Se oli ainoa tavoitteemme eilisen jäljiltä. Hieman jo väsytti. Oli ehkä jopa vähän taas nälkä. Olin koulu- ja esteluokkien välissä käynyt kyllä tankkaamassa, mutta kisapäivä verotti. Ehkä kerkeisin jotain haukkaamaan ennen uusintaa.

      Luokassamme ei startannut hirveän montaa lähtijää, joten ehdin juuri ja juuri vetäistä välipalapatukan suihini, kun oli aika taas valmistautua. En oikein ollut varma, millä mielin lähdin uusintaan. Uusijoita oli tasan kolme. Tallikaimani Maisa, sekä Seppeleestä Liinu. Olimme Sashan kanssa ensimmäisiä uusinnassa, joten toisaaltaan turvallista olisi tehdä ihan hyvä puhdas. En oikein tiennyt mitä tekisin, ja jouduin pohtimaan asiaa vielä, kun kävelin areenalle.
      Herättelin Sashan ravin pariin, ja avasin vähän esteiden seassa käyden vielä radan nopeasti läpi mielessäni, kunnes nostin laukan. Piti tervehtiä tuomariakin matkalla vielä. Sasha ei oikein vieläkään herännyt. En tiedä olisiko pitänyt huolestua, joten vähän viritin kimoa kaartaessa ensimmäiselle esteelle. Sain ratsastaa Sashaa suhteellisen paljon eteenpäin. Mieluummin otin nyt pidempää laukkaa, ja pidemmät tiet kuin riskin kirahvin syntymiseen ja sipsuttamiseen. Tämän johdosta tultiin kakkonen hieman kaukaa hyppyyn. Silti hyppy tuntui alun jälkeen suhteellisen tasaiselta. Kaarre kolmoselle oli kuitenkin tiukka, ja tamma ei saisi kaatua siinä.
      Jäjellä oli enää kaksi viimeistä estettä. Koitin viedä Sashaa syvälle kulmaan. Tuo hieman kuumeni allani, ja olisi tahtonut viedä kohti estettä jo tiukasti. Halusin kuitenkin lähestyä estettä vinosti, jotta voitaisiin ratsastaa hyvä pitkä linja viimeiselle esteelle. Sanotaanko näin, että ehkä oisin voinut tehdä tämän helpomminkin. Mutta saimme puhtaan uusinnan, ja sijoittuisimme joka tapauksessa.

      Oli helppoa olla onnellinen tästä suorituksesta. Eilen muikeat 12vp ja tänään saatiin virheettömät suoritukset. Sasha tuntui todella hyvältä, mutta alussa asiat sujuvatkin tuurilla. Kun yrittää liikaa yleensä ei onnistu, ja se voi hyvin käydä ensi osakilpailuissa. Silti aioin nauttia juuri nyt. Erityisesti kun kunniakierroksella kanssamme kurvaisi Savu ja Maisa. Hopea ei ole häpeä, ja todellakin aion juhlistaa tätä illalla. Olimmehan keskellä pääkaupunkia, ja ympärillä mitä mainioimpia ratsastajia.

      • #53154 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Uuh hyvä että molemmat luokat menivät noin upeasti! Saat näistä kahdesta tarinasta 1kp 1ep ja 2 kisapistettä

    • #53139 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Hei kuka on tää tyyppi?
      TT-2021, 2.osakilpailu, Heppo A Hard lisäarpa #3, 793sanaa

      Hallavalaisilla oli päällisin puolin mennyt kilpailut ihan hyvin. Nio ja Virma taisivat olla ainoita, kellä esteosuus sitten menikin vähän vasemmalla kädellä, mutta siitä on ainakin helppo nousta ylöspäin. Harthroof areena alkoi tuntua parin päivän jälkeen jo todella tutulta, eikä niin kauhistuttavan isolta. Oli myös kiva vaihtaa pitkän kilpailupäivän jälkeen ihan vain farkut ja huppari päälle. Sashakin oli saanut iltakävelynsä tänään jo.
      Tamma kyllä ylitti itsensä ihan täysin. En olisi voinut uskoa eilisen jälkeen meidän tämän päivän tuloksia. Tähdet olivat paikoillaan luojan kiitos. Elina ja Osku olivat kuitenkin vetäneet asteen vielä kovemmat suoritukset kuin me Sashan kanssa. Pari valjakko vei kotiin tupla kultaa. Kotimatka varmasti oli siis railakas meidän kahden osaltamme, tupla kultaa ja hopeaa.

      Koska ensimmäinen osakilpailua käytiin pääkaupungin tuntumassa, olin majoittautunut siskoni Pihlan luokse kilpailuiden ajaksi. Kilpailijat saivat kylläkin tosi hyvään hintaan hotellista huoneet viikonlopuksi, mutta halusin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja nähdä siskoani. TT-kilpailupäivän päätteeksi parinkin ratsastajan suusta oli kuulunut, että jatkoja vietettäisiin läheisessä baarissa, mikäli ikää riitti. Tietenkin halusin lähteä mukaan onnistuneen päivän päätteeksi.
      Hallavasta oli lähdössä ainakin Niko, Ciara, Hannes, Minja ja ehkä joitain muitakin. En ollut ihan varma loppujen lopuksi ketä oli lähdössä. Olin päätynyt niinkin simppeliin kuin farkkuihin, paksupohjaisiin tennareihin ja valkoisen pooloneuleeseen, missä hihoihin oli ommeltu kultaiset napit yksityiskohtina. Kaulaan oli helppo virittää Pihlalta pöllitty pieni sievä kultainen kaulakoru, ja jättää hiukset villisti auki. Oli yllättävän virkistävää laittautua pitkän kilpailupäivän jälkeen.

      Baari oli selvästi täyttynyt TT-kilpailuissa näkyneistä ihmisistä. Seurasin muiden Hallavalaisten perässä, ja suuntasimmekin tiskin jälkeen pöydän ääreen mistä löytyi muitakin tuttuja kilpailijoita. Ensimmäisenä katseeni kiinnittyi Eediin, joka jutteli ilmeisesti Jannan kanssa. Kaikkien nimiä en edes tiennyt, mutta tiesin, että olin ottanut heistä aiemmin kuvia kisoissa. Pöydän ääressä istui myös käsistään tatuoitu tumma hiukset omaava mies, joka näytti älyttömän tutulta, mutta en silti saanut päähäni kuka. Tuo hörppi rommicolaansa kuunnellessa samalla Hanneksen juttuja. Käänsin katseeni Nikoon, joka juuri nousi Ciaran pyynnöstä tämän kanssa jonnekin.
      ”Hei sori… näytät hirveän tutulta, mutta nyt ei leikkaa yhtään mistä tunnistaisin sut. Tai siis kilpailuista tietty, mutta missä luokassa kisasitkaan?” Naurahdin vähän kiusallisesti kysyen pöydän yli Jasu Lakkahallan luokkaa. Tuo hymähti pienesti tajutessaan kysymyksen olleen tuolle osoitettua, ja selvästi itsekin haki tunnistuspiirteitä. Olisipa ratsastusvarusteet. Ne helpottaisi tässä tilanteessa ihan hirveästi.
      ”Vaativassa B’ssä. Blueprintin kanssa, sellanen mustapäistärikkö.” Jasu hymähti inasen, pitäen yhä tiukan katseen silmiini.
      ”Ai se ihan helvetin hieno!” Innostuin melkein turhan paljon. Olin juuri aamulla kuolannut sen hevosen perään. Nyökkäsin kuitenkin jatkaen: ”Okei. Mä oon muuten Seela.” Päätin esitellä itseni tuolle toiveissani saada kuula myös tuon nimen.
      ”Lähdetkö Seela hakemaan juotavaa lisää?” Jasu tarttui tilaisuuteen lasimme ollessa tyhjät.
      ”Ummh… Kai kai sitä voisi.” Nyökkäsin noustessa tuon perässä suuntaamaan kohti baaritiskiä.
      Ensimmäinen asia minkä tajusin heti, että olin taas ihan menninkäisenä matkassa. 160cm kun ei pitkälle pötkitä hujoppien seurassa. Tuntui samalla oudolta lähteä hakemaan juotavaa vieraan ihmisen kanssa. En muista koska viimeksi olisin niin tehnyt, sillä olinhan aina vähän varpaillani yöelämässä.

      Jasun kanssa yllättävästi upposi pari drinkkiä lisää helposti. Asia kuitenkin, joka aina vaani alkoholin seurauksena oli nälkä.
      ”Hei tota, tää on ehkä vähän kiusallinen, mut mun on pakko lähtee haukkaamaan jotain. Mä kuolen muuten nälkään. Haluisko joku muu lähteä, vaikka mäkkiin tai jotain?” Koitin udella seuraa ryhmästä, mutta sain aika hiljaisia vastauksia.
      ”Lähtis sitten jo…” Jasu oli huomaamattani noussut seisomaan ja ojensi nyt kättään minulle. En voinut olla pienesti punastumatta tarjoukseen, ja tartuin tyytyväisenä tuon käteen. Näin ollen lähdimme suuntaamaan baarista ulos.

      Rehellisesti mua jännitti uuden ihmisen kanssa ihan hirveän paljon. En tiennyt Jasusta juurikaan mitään, mutta olin nähnyt sen käsittelevän hevosia, ja se jos mikä kertoi ihmisestä tarpeeksi. Tiesin myös vähän Jasun veljistä. Onneksi alkoholi laski jännitystäni ainakin sen verran, että sain puhuttua edes jotain. Lähinnä keskustelimme menneistä kilpailuista, ja tilasimme tyytyväisinä ruokamme. Nauroin paljon, ja kuuntelin hymyillen. En tiedä mikä tuossa ihmisessä veti puoleensa. Kroppa, hevoset, silmät, salaperäisyys vai kaiken tuon kombo? Ehkä mulla oli myös pieni kutina mahan pohjassa, sillä tuntui että pitkään aikaan en ollut saanut tälläistä huomiota ihmiseltä, ketä aiheutti minulle jännitystä. Herranjumala Seela etkai sä oo sotkemassa tunteita tähän mukaan?

      ”Kello alkaa olee aika paljon… Huomenna pitäisi kuitenkin olla edes jotenkin elossa kävelyttämässä aamulla hevosia.” Naurahdin vähän pysähtyessämme pikaruokalan ulkopuolelle. Tunsin kuinka en vain millään halunnut lähteä kotia kohti vielä. Pidin jännityksestä välillämme.
      ”Joo niin se aina vähän tuppaa… Mihin päin sä oot tästä menossa?” Jasu kysyi tyytyväisen oloisena.
      ”Tonne päin..” Hieman nyökkäsin päälläni taaksepäin.
      Jasu katseli hieman pääni yli osoittamaan suuntaan.
      ”Aika pimeän näköistä… Mitä jos kumminkin lähtisit, vaikka tohon suuntaan mun kanssa?” Jasu kysyi selvästi rohkeasti, mutta ei tungettelevasti. Mahassani muljahti, ja mielessäni kävi hieman Niko. Tosin Niko ei ollut oikein pihahtanutkaan vähän aikaan, enkä oikeastaan tiedä oliko sittenkin sillä ja Ciaralla vielä jotain meneillään. En tuntenut Jasua tarpeeksi, mutta jollain hullulla tavalla teki mieli mennä tuon mukaan. Nyökkäsin pienesti pitäen varovaisen hymyn kasvoilla. Tuo tarjosi kättänsä minulle, johon tartuin enemmän kuin tyytyväisenä.

      // Jasu Lakkahallan jatkotarinaa/ajatukssia tästä

      • Tätä vastausta muokkasi 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten Seela.
      • #53155 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Omg omg mitä täällä tapahtuu 😱

    • #53143 Vastaa
      Seela
      Valvoja
      • Postauksia: 131
      • Perus pullaponi

      Talikon varresta haaveilu
      TT-2021, 2.osakilpailut, 100cm hard lisäarpa #3, 492sanaa

      Kevät aurinko pilkahteli pilvien takaa koti Hallavan tarhoja. Säteet tuntuivat lämpimimmiltä aikoihin. Tuntui kuin koko keho imisi jokaisen d-vitamiinin rippeen itseensä. Reisiä vähän kolotti viikonlopun seikkailut pääkaupungissa.
      Olimme tarttuneet Elinan kanssa talikon varsiin, ja lähteneet sotimaan talven lantakasoja vastaan. Vihdoinkin oli tarpeeksi kuivaa sellaiseen.
      ”Otatko muuten paineita siitä, että voititte nyt molemmat luokat? Tarkoitan siis seuraavia osakilpailuja, tai tuntuuko siltä, että nytkin pitäisi onnistua yhtä hyvin?” Kysäisin Elinalta haravoidessani talikolla murentunutta kasaa takaisin yhteen.
      ”No… Ei kyllä. Hevosten kanssa, kun ei tiedä oikeasti yhtään. Eihän meilläkään mennyt valmistavat luokat ollenkaan putkeen”. Elina kohautti vähän harteitaan, silti jääden miettimään asiaa. ”Entä sua…?”
      ”Joo. Tai kun… Mä haluun onnistua, ja jostain tyhmästä syystä en näe onnistumiseen muita vaihtoehtoja, kuin sijoitukset. Ihan tyhmää kyl sellanen…” Naurahdin vähän kiusaantuneesti tajutessani ahneuteni. ”Aikuisten oikeastihan sen tietää vasta jollain tavalla ennen luokkaa mitä odottaa, ja minkä laskee onnistumiseksi. Mut kai mä silti otan paineita”, tokaisin rennosti tuolle vipaten talikkoni kottareihin, ja nojautuen puoliksi istumaan reunan päälle.

      Sasha oli palautunut Nadjan mukaan hyvin viikonlopusta, ja olisi ehdottomasti valmis seuraavaan koitokseen. Janosin jo uusia onnistumisen fiiliksiä, mutta en oikein osannut rauhoittua takaisin perustreeneihin. Viimeiset päivät koulussakin oli mennyt ihan hyrrän omaisesti. Poskiani kuumotti, ja hymyilytti hirveästi. Puhelin oli kuin sähköisku välillä. Oli ehkä sittenkin kiusallista olla näin hurmoksessa.
      En oikein tiennyt itsekkään mitä Spring season open viikonloppuna kävi. Maanantai aamuna heräilin viiden jälkeen valkoisista puhtaan pehmeistä lakanoista, enkä Pihlan tuoksuisista unikkolakanoista. Kylkeni yli oli laskeutunut turvallisen tuntuinen käsi, joka hohkasi lämpöä ihanasti. Väsymys oli vahvasti läsnä, mutta silti hymyilytti. Jasu olisi halunnut pitää minut vielä hetken pidempään ihossaan kiinni, mutta mun oli pakko mennä. Pihlan luona oli päivän vaatteeni, ja muutenkin kaikki tavarat, jolla tein itsestäni taas ihmisen maanantaihin. Puhumattakaan Sashan aamukävelytyksistä. Voi kuinka olisin itsekin halunnut sukeltaa takaisin vällyjen alle, ja piirtää sormellani Jasun tatuointien ääriviivoja. Mitä nopeammin lähdin, sitä parempi.

      En ikinä ollut varmaan tehnyt mitään näin hullua. Jasu osasi vain viedä mukaansa minut. En oikein tiedä olisiko asiaa pitänyt katua mutta, kun en katunut yhtään. Mietin kyllä Nikoa, mutta me ei seurustella. Hädin tuskin oltiin vieläkään täysin rauhallisissa väleissä. Joten ei mulla ollut mitään menetettävää. Sitä paitsi ei tarvinnut tehdä mitään menetettävää. Pitää vain hauskaa. Silti en voinut hillitä päivällä voiton riemuani, kun Jasun veli veti kotiin kultaa. Puhumattakaan lopettaa katseella Jasun etsimistä.

      ”Seela hei, maa kutsuu”, Elina heilutti talikkoa naamani edessä. Säpsähdin hieman naurahtaen. ”Lähde pliis auttamaan mua aloittelijoiden tunnille. Tänään on pulaa taluttajista”, tuo tarttui päättäväisesti kottareihin. Nyökkäsin vain hymähtäen tuolle.
      ”Tuun ihan just… Tsekkaan vaan ton juoma-astian”, tokaisin Elinalle ensimmäisen asian minkä keksisin, ja nappasin puhelimeni taskusta. Jasu oli menossa kahville muiden Paladiinin tiimin ratsastajien kanssa. Millaisiakohan ihmisiä siellä oli? Kehtasinkohan laittaa viestiä. Halusin laittaa viestiä. Nappasin kuvan talikosta kädestäni ja kirjoitin saate sanat ”Hieman on tylsemmät meiningit kuin maanantaina”. Kiinnostikohan Jasua edes samalla tavalla meidän tutustumisemme. Enhän voinut tietää oliko miehellä tapana bongata joka kisoista viikonlopun seuralainen. Silti salaisesti odotin näkemistämme ensi osakilpailuissa, kunhan se ei häiritsisi ratsastustani. Kilpailemaahan sinne mentiin, eikö…. eikö?

      • #53156 Vastaa
        Aleksi
        Avainmestari
        • Postauksia: 1506
        • Lauman johtaja

        Aah en kestä, draamannälkäni on herätetty! Tää oli taas jotenkin samaan aikaan niin kutkuttava ja arkinen tarina – ihan parasta! Saat 2sp ja 1hp

Luet parhaimillaan 40 vastausketjuja
Vastaa aiheeseen: Vastaus #53116 kohteessaSeela Aalia

You can use BBCodes to format your content.
Your account can't use Advanced BBCodes, they will be stripped before saving.

Tietosi:




Peruuta